Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 10335-10354 of 28473
  • Vartiainen, Anneli (Helsingin yliopisto, 2014)
    The study investigated how the character of a worship service s community of memory was manifested in the Parish of Järvenpää s worship services. The theoretical background was Robert N. Bellah and colleagues views on the community of memory and its foundational elements. The study sought to determine the community of memory s fundamental elements including the constitutive narrative and the values arising from it, the strengthening of communality, the understanding of the future, and the subsequent need for change as well as their prevalence in different segments of the worship services. The research material comprised the church manual, service guidebook and scripts; observations of the parish s holy worship services over a one-year period; and interviews with the presiding and preaching pastors. The constitutive narrative was found to be the most prominent element of the community of memory in the Järvenpää parish worship services, particularly in the Preparation and Service of the Word segments, as well as in the sermons. This reflects the church s view of the significance of the constitutive narrative in the community of memory. Communality was observed, particularly in the joint prayer of intercession in which the view of community extended beyond the parish, and during Holy Communion in which case the community was contained within the church. Values based on the constitutive narrative were present in worship services in spoken form to a lesser extent, even though they are generally implicitly present in intercessory prayer, for example. A particular quality of the community of memory is to confess one s sins and express one s readiness to change. The views presented in the Järvenpää congregation s worship services, church manual and worship service guidebook did not articulate this. The worship services did include the confession of sins, but this focused on the individual and aimed to free the sinner from guilt. The research found that a distinctive characteristic of the church as a community of memory is its comprehension of time, which extends to the afterlife. This impacts both the understanding of the future and view of community. It was also concluded that the church is a typical community of memory. It is built around a constitutive narrative that is passed on within the community from generation to generation through recounting, teaching, rituals, symbols, celebrations and good example via verbal, visual and functional recollection.
  • Ikonen, Tiina (Diakonia-ammattikorkeakoulu, 2015)
    This study examines international diaconia in the diocesan and central administration of the Evangelical Lutheran Church of Finland in the years 1993−2004. The research question of this study consists of three parts. 1) What meanings has international diaconia had, and what international aspects have been included in diaconia within the diocesan and central administration? 2) What actions have been included in international diaconia within the diocesan and central administration, and what reasons have been given for these actions? 3) How do the decisions of the diocesan and central administration express the idea of international diaconia in the church? This data-based study has been carried out through the methodological means of qualitative content analysis with aspects of historical analysis. Methods of grounded theory have been applied in the research process. The main data of the study consists of administrative documents of the church s diocesan and central administration. As a result of this study, a model of international diaconia in the church administration was formed. In the model, international diaconia was divided into three dimensions and three factors. The factors are seen in every dimension. The three dimensions of international diaconia are called the position of international diaconia in the church administration, diaconia meeting national borders, and intercultural diaconia. The three factors apparent in these dimensions are called the theology of international diaconia, the praxis of international diaconia and the question of neighbors in international diaconia. The study found major changes in international diaconia during the research period. First, the theology of international diaconia was discussed in relation to the theology of the missionary practice of the church. International diaconia was found to be an integral part of the church s mission. The new understanding of international diaconia made clear that the church should act as a subject of international diaconia and that there is a wider understanding of international responsibility to be found. Second, intercultural diaconia was introduced and increased in a rapid manner. Half of the international diaconia praxis was organized for national intercultural diaconia. This change was due to increasing migration to Finland. Third, international diaconia was challenged by the question of neighborliness. Within international diaconia, the church worked in order to help people in need both in international and national contexts. Neighbors were often considered strangers or others by the church and as objects of international diaconia. It was common for international diaconia − both outside and inside national borders − to work for strangers rather than with them.
  • Raunamaa, Jaakko (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmassa tutkitaan Kirkkonummen järvien ja lampien nimiä. Keskeisimpänä tavoitteena on ollut selvittää, millaisin perustein nimet on aikoinaan annettu. Tutkimuksen metodit ovat olleet moninaiset. Nimien alkuperän selvittämiseen on käytetty monien eri tieteenalojen tietoja, kuten arkeologian, historiatieteen ja maantieteen. Analysoinnissa on noudatettu uusimpia paikannimistön luotettavalle etymologioinnille luotuja kriteeristöjä. Tuloksien avulla saadaan lisätietoa Kirkkonummen ja sen lähialueiden menneisyydestä. Kaikkiaan analysoitavia nimiä on 130 kappaletta. Nimiartikkelin alussa on kuvaus paikan maantieteellisestä ympäristöstä. Sen jälkeen esitellään nimen rakennetta ja nimenosien merkityksiä. Tällä tavoin pyritään selvittämään, millaisin perustein tutkitut nimet ovat aikoinaan syntyneet. Aineistosta on valittu joukko historialliselta informaatioarvoltaan tavallista hedelmällisempiä nimiä, joita tutkitaan tarkemmin ja laajemmin. Historian saatossa tapahtunut tutkimusalueen ruotsinkielistyminen on vaikuttanut paljon nimiin ja nimeämiseen. Myös Kirkkonummen maisematyyppien eroavaisuudet näkyvät vedenkokoumien nimissä selkeästi. Yksittäisistä nimistä löytyi muutama niin hankala tapaus, että niiden alkuperästä ei tutkimuksen puitteissa pystytty esittämään yhtäkään luotettavaa teoriaa. Ruotsin kielen vaikutus näkyi monessa nimessä ja vaikeutti tutkimustyötä. Toisaalta Kirkkonummen järvien ja lampien nimet osoittautuivat kuuluvaksi osaksi lähialueiden paikannimisysteemiä. Monen epäselvän nimen alta paljastui alkuperäinen määrite, joka on yksinkertaisesti ja havainnollisesti kuvannut paikkaa. Suurimmalle osalle Kirkkonummen järvien ja lampien nimille oli löydettävissä vastineita lähiseuduilta, ja erityisesti Espoon, Lohjan ja Vihdin seuduilta. Tarkemmassa vertailussa ollut Espoon järvien ja lampien nimistö muistutti rakenteiltaan hyvin vahvasti Kirkkonummen vastaavaa. Suomenkielisten kulttuurivaikutusten suhteen Kirkkonummen alue näyttää suuntautuneen erityisesti länteen ja pohjoiseen. Järvi- ja lampinimistöjen samankaltaisuuden lisäksi myös arkeologinen ja asutushistoriallinen tutkimus viittavat samansuuntaisiin vaikutuksiin. Heimonimityksiä käyttäen voidaan sanoa, että Kirkkonummen alueella on ollut tiiviit yhteydet (varsinais)suomalaisten sekä hämäläisten kanssa. Kirkkonummen järvien ja lampien nimien perusteella ei löytynyt viitteitä saamelais- tai virolaisperäisestä vaikutuksesta, mutta näitä ei erityisesti tutkittukaan. Ruotsinkieliset nimet eivät myöskään olleet tutkimuksessa keskiössä, mutta selkeästi niistäkin on nähtävissä, että ne edustavat samaa jatkumoa, jota läntisen Uudenmaan suomenruotsalaisilta alueilta on tavattavissa.
  • Lepistö, Tytti Eveliina (Helsingin yliopisto, 2006)
    In Helsinki's evangelical lutheran congregations, the share of the people being members of that church compared with all the people living in their specific geographical areas varies from 62,4 per cent in Paavali to 80,7 per cent in Munkkiniemi. The boundaries of the congregations are about to be redrawn to level the differences in the congregations. In this thesis, the reasons of the differences in Helsinki s districts were studied closer. The data consisted of statistical information gathered from the Population Information System of Finland. It included information by age groups about the population register keeper, marital status, native tongue, level of education and gender in the end of 2005. Additional data was gathered from Helsinki Region Statistics web service. It included information about the dwelling, level of income and main activities of the inhabitants in the districts. The main method was stepwise linear regression. Minor methods were crosstabulation and correlation matrixes. The result of the study was a statistical model that explains 72,2 per cent of the variation of the shares in the congregations. The dependent variable was the share of the people being members of evangelical lutheran church in the dirstricts. The independent variables were the share of the people having other than Finnish or Swedish as their native tongue, the share of rented apartments, the shares of apartments including four rooms and a kitchen, the share of detached houses in the districts and the shares of women and people with no income in the districts. The independent variables present in the model depict the amount of foreigners, dwellings, gender and the level of income of the population. The high share of foreigners, people with no income and rented apartments explain the low share of the people being members of evangelical lutheran church. On the contrary, the high share of the people being members of evangelical lutheran church in the district is explained by the large apartments, detached houses and amount of women living there.
  • Röytiö, Henri (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkin pro gradu-tutkielmassani Kirkkohallituksen ylläpitämän Kirkko Suomessa-Facebook-sivu julkaisuja vuoden ajalta alkaen 15.09.2014. Aineisto koostui tutkimusajankohtana sivun aikajanalla näkyneistä julkaisuista. Koska sivua päivitetään usein, eivät kaikki sivulle tuodut julkaisut pysy aikajanalla. Tämän vuoksi aineistoni edustaa satunnaisotantaa koko vuoden julkaisuista. Tutkimusmetodina sovelsin laadullista sisällönanalyysiä. Perinteisestä sisällönanalyysistä poiketen erottelin metodologisesti sisällön erittelyn omaksi kokonaisuudekseen kerätäkseni aineistosta numeerista dataa, jonka tarkoitus oli tukea myöhempää analyysiä. Kolmannessa tutkimusluvussa refelektoin analyysiäni kuviteltujen yhteisöjen ja median rituaalien teorioihin. Tutkimustehtävänä oli selvittää mistä Kirkko Suomessa-Facebook-sivun aineisto koostuu, kuinka erilaiseen aineistoon on sivulla reagoitu sekä kuinka sivu pyrkii rakentamaan yhteisöllisyyttä. Aineisto koostui 109 julkaisusta, joista valtaosa oli kuvallisia, joihin oli liitetty lyhyt teksti. Aineisto sisälsi rukouksia, videoita, linkkejä radiohartauksiin ja muihin kirkon sosiaalisen median palveluihin. Aineiston aihepiirien, tykkäysten, kommenttien ja jakojen analyysi osoitti, että yhteisöllisyyttä rakennetaan kahdesta näkökulmasta: yksilö- ja yhteisökeskeisestä. Esimerkiksi paljon tykkäyksiä saaneet julkaisut, joissa esiteltiin seurakuntalaisten toimintaa seurakunnassa, eivät olleet kovin jaettuja. Persoonaan sidottu julkaisu näytti tukevan yksilöllistä yhteyttä yhteisöön. Yksilöimättömiä rukouksen ja sananlaskun tyylisiä julkaisuja puolestaan jaettiin aktiivisesti. Kirkko Suomessa-sivun ohjeistuksissa mainitaan, että sen tarkoitus on tavoittaa kirkosta vieraantuneita. Aineiston kuvamateriaalissa oli paljon kepeää materiaalia, joka puhui tämän puolesta. Selkein havaintoni tutkimuksessa kuitenkin oli, että juuri perinteinen kirkollinen symboliikka liitettynä kristilliseen rituaaliseen kokonaisuuteen kuten kirkkovuoteen tukee yhteisöllisyyttä kepeää arkista sisältöä paremmin. Esimerkkinä toimii 2014 Pyhäinpäivän julkaisu, jossa medioitu hautakynttilärituaali loi tuhansille ihmisille kohtaamispaikan kristillisen rituaalin ääressä. Tästä muodostui koko aineiston tykätyin ja kommentoiduin juilkaisu.
  • Haapaniemi, Sinikka (Helsingin yliopisto, 2010)
    The Church in one s heart. The formation of religion and individuation in the lives of Ingrian Finns in the 20th century. Sinikka Haapaniemi University of Helsinki, Finland 302 pages The study falls within the sphere of religious views and the problematique of the life trajectory. The target group comprises those Finnish speakers (Ingrian Finns, Ingrians) living in what was historically Ingermanland and who in varying circumstances became scattered. These times were characterized by pressures for change due to societal reasons and reasons of war. In conditions of change external living conditions matters of religious conviction may assume new meaning and form. The examination focuses on sustaining personal faith in difficult life situations and on how crises affected religious views. Another level of scrutiny takes shape through the terminology of the analytic psychology of C.G. Jung. Individuation is deemed to occur as a cumulative process through the stages of life. The basic data for the study comprises interviews with twenty (20) natives of Ingria and their biographical narratives written in standard language. Many biographical accounts and memoirs serve as secondary data. The interviewees, who were largely selected at random, recounted their lives without questions formulated in advance. The study falls within the field of comparative religion and adheres to the principles of qualitative research practice and the case-study method. Effort was made to get to know each interviewee in the situation which his/her narrative presents. The aim is to pay attention to the interpretations given by the narrators of their various experiences and to understand their meanings on a personal level. The years during which the Ingrians were scattered, wandering and returning raise problems of survival. An individual s own initiative assumes individual forms and emphases. Religion was part of the narrators lives as one factor in the quality of life. Their religious thinking was influenced by both their home upbringing and the teaching of the Church. The interviewees took a serious attitude to the informative teaching of confirmation training. When there was no longer a church, it was claimed that the church travelled with them. Changed circumstances tested the validity of the teachings. The message of the Church institution persisted and helped them to preserve their traditions. A striving for unity and for the presence of a community emerged both in the form of ritual behaviour and in a predilection to sociability. Gradually, as they returned, the activity of the Church of Ingria began to revive. At the turn of the millennium the network of parishes was extensive and cultural activity flourished wherever the Ingrians settled in the postwar decades. Religion is part of the process of individuation. Examination of religion and individuation shows that religion remained an individual view, whose factual base was formed by Christianity and the tradition of the Church. Home upbringing served to orientate, but not to bind. With ageing the importance of independent thought is emphasized, for example in relation to confession, it did not pose a threat to individuality. Keywords: Life story, Religiosity, individuation, Ingrian, the Church of Ingria
  • Pekola, Jasmin (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkimuksessa selvitettiin kirkon perheneuvojien työtehtäviin ja työtapoihin liittyviä kysymyksiä. Tutkimus jakaantuu kolmeen pääkysymykseen: Millainen koulutustausta perheneuvojilla on, mitkä ovat kirkon perheneuvojien työtehtävät ja työtavat, mitä perheterapeuttisia lähestymistapoja perheneuvojat käyttävät työssään. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella. Kyselylomake lähetettiin kaikille vuonna 2011 työskenteleville kirkon perheneuvojille. Tutkimusaineisto koostuu 49 kirkon perheneuvojan kyselylomakevastauksista. Perheneuvojat vastasivat kyselylomakkeissa oleviin kysymyksiin laajasti. Tutkimuksen kolmannessa pääluvussa on esitelty keskeisimmät tutkimustulokset liittyen perheneuvojien koulutustaustoihin. Tutkimuksen neljäs luku on jaettu kahteen alalukuun. Niissä esitellään tutkimuksen keskeisimmät tutkimustulokset liittyen perheneuvojien työtehtäviin ja työtapoihin. Tutkimuksen viidennessä pääluvussa on esitelty perheneuvonnassa käytössä olevat perheterapeuttiset lähestymistavat. Tutkimuksessa keskeisimmiksi perheterapeuttisiksi lähestymistavoiksi nousi psykodynaaminen, systeeminen, ratkaisukeskeinen, milanolainen systeeminen, strateginen ja strukturaalinen lähestymistapa. Lisäksi narratiivinen lähestymistapa oli keskeinen työtapa perheneuvojille. Aineistosta nousi myös esille se, että useat perheneuvojat käyttävät työssään tunnekeskeistä pariterapiaa. Yksi tutkimuksen keskeinen tutkimustulos on se, että suurin osa perheneuvojista käyttää perheterapeuttisia lähestymistapoja työssään integratiivisesti, eli eri perheterapeuttisia lähestymistapoja yhdistellen. Tämä tutkimustulos esitellään tutkimuksen lopussa, luvussa 5.7.
  • Hämäläinen, Tiina (Helsingin yliopisto, 2012)
    Tämä työ käsittelee Suomessa tapahtunutta sosiaalipoliittista muutosta kristillisten toimijoiden näkökulmasta, kun keskioluen myynti siirrettiin Alkosta ruokakauppoihin ja huoltoasemille. Se kuvaa sitä, miten eri kristilliset toimijat reagoivat muutokseen kun alkoholin käyttö kasvoi merkittävästi lyhyen ajan sisällä. Tutkimus käsittelee muutosta kolmen eritasoisen kristillisen toimijan näkökulmasta. Tutkimuksessa tutustutaan kirkolliskokouksen pöytäkirjoihin, tarkastellaan uuden kristillisen puolueen syntyä ja havainnoidaan kristillisen päihdejärjestön suhtautumista lakimuutokseen ja sen seurauksiin. Tämä tieto yhdistetään yleiseen historialliseen tietoon Suomen alkoholipolitiikasta ja päihteiden käytössä tapahtuneista muutoksista. Keskeiseksi teemaksi nousee toimijoiden kyky ennakoida muutosta ja käsitellä sitä. 1960-luvulla kirjallisuudessa, kuvataiteessa ja musiikissa rikottiin rajoja ja käsiteltiin tabuiksi koettuja aiheita kuten uskontoa, seksuaalisuutta, Suomen sotia ja sekä yhteiskunnan ja kirkon ylläpitämiä perinteisiä arvoja. Sekä yhteiskuntaan että kirkkoon sisältäpäin kohdistuva arvostelu nousi erityisesti uuspietistiseksi ja viidenneksi liikkeeksi kutsutun evankelioivan herätyskristillisen liikehdinnän keskuudesta. Tämä aiheutti voimakkaita jännitteitä kristillisten toimijoiden keskuudessa. Samaan aikaan Suomen alkoholipolitiikassa tapahtui yksi merkittävimmistä ja vaikeimmin selitettävistä käänteistä; uuden keskiolutlain voimaantulo. Uusi keskiolutlaki lisäsi alkoholin kulutusta kaksivaiheisesti: vuonna 1969 oluen kulutus nousi 125 prosenttia, jonka lisäksi väkevien juomien kulutus nousi 90 prosenttia vuosina 1969 1974. Tämä näkyi kaikkien kristillisten toimijoiden päivittäisessä työkentässä. Keskiolutlain voimaantuloa arvosteltiin voimakkaasti kristillisissä piireissä, erityisesti niin sanotun viidesläisen liikehdinnän toimesta. Muutokseen reagoitiin kuitenkin kaikkialla hyvin hitaasti, vaikka alkoholin käytöstä aiheutuneet haitat olivat nopeasti havaittavissa. Tutkimus osoittaa, etteivät kristilliset toimijat osanneet ennakoida alkoholin aiheuttamia ongelmia. Keskiolutlain voimaantulo merkitsi kuitenkin kaikille oman toimintansa uudelleenjärjestämistä ja sai aikaan uusia työmuotoja liikkeitä kristillisten piirien keskuudessa, joista osa toimii aktiivisena vielä tänäkin päivänä.
  • Kahra, Kaisa (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkimukseni tavoitteena on tuoda esille diakoniatyöntekijöiden kokemuksia työyhteisöstään ja työstään. Tutkimuskysymykseni on: Millaisia kokemuksia diakoniatyöntekijöillä on työnsä arvostuksesta, roolistaan ja paikastaan työyhteisössä? Tutkimusaineistoni keräsin tekemällä ryhmähaastattelut kolmelle diakoniatyöntiimille ja suoritin ne teemahaastatteluina talvella 2014–2015. Tutkimukseni on laadullinen ja aineistolähtöinen. Organisoitu seurakuntadiakonia käynnistyi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vuonna 1892 ja on 2000-luvulla yksi suomalaisten suurimmista syistä kuulua kirkkoon. Kirkon diakoniatyöstä on tullut 1990-luvun laman jälkeen yhteiskunnan palveluiden paikkaaja ja viimeinen avuntarjoaja hädänalaisille ihmisille. Diakonian paikka kirkossa on muutoksessa. Diakonian viran pakollisuuden poistamisesta seurakunnista on käyty keskustelua. Kirkossa ollaan myös kehittämässä uutta hengellistä diakonivirkaa, joka lisäisi monien työntekijöiden hallinnollista edustuksellisuutta kirkossa ja toisi uusia työtehtäviä. Tulosteni perusteella diakonit pelkäävät uuden diakoniviran tekevän diakoneista pappien kiireapulaisia ja vievän aikaa tärkeältä asiakastyöltä. Osa haastatelluista toivoo diakoniviran parantavan diakoniatyöntekijöiden mahdollisuuksia osallistua kirkon päätöksentekoon. Työyhteisöissä on paljon tietämättömyyttä diakoniatyön sisällöstä. Syitä tiedon puutteeseen on muun muassa diakonien laaja ja rajaamaton työrooli sekä asiakastyön vaatima vaitiolovelvollisuus. Työn rajattomuus vaikeuttaa sen sisällöstä kertomista ja muovaa työyhteisön käsitystä kaikenkattavasta diakoniasta. Diakonien kokemus on, että heidän oletetaan viimeistään tietävän tai osaavan auttaa työkavereita. Diakoniatyö vaikuttaa olevan sekä yhteiskunnassa että seurakunnan työyhteisössä viimeinen luukku, josta pyydetään apua. Diakonit ovat arvostettuja kumppaneita työyhteisössä ja heitä pyydetään usein yhteistyöhön muiden kanssa. Tulokseni osoittavat kuitenkin, että diakoniatyö ja sen asiakkaat eriytyvät muusta seurakunnan toiminnasta samalla kun diakoniatyöntekijöiden läsnäolo muilla kirkon työaloilla, kuten jumalanpalvelus- ja rippikoulutyössä, lisääntyy. Tutkimukseni mukaan kaikilla tiimeillä on hyvät suhteet seurakuntiensa luottamushenkilöihin ja eniten negatiivisia kokemuksia heillä on ollut pappien kanssa. Ongelmia on ilmennyt myös työajattomien ja työajallista työtä tekevien välillä. Diakonien mukaan työyhteisöongelmat olivat kuitenkin vähentyneet aiempiin vuosikymmeniin verrattuna.
  • Hellevig, Dag (2000)
    Summary Broadly speaking the research topic is about the relatioship between church and the society. During the socioeconomical situation caused by the depression in finnish economics in 1990-1994 the bishops of the Finnish Evangelical-Lutheran Church have made many speeches in the field of socialethics and welfare politics. This study aims at discovering whether this speeches, other elements in lutheran thougt and the tradition of the lutheran church mediate a welfare political doctrine of the Finnish Evangelical-Lutheran Church, that can be used as a mean of influence inside the church and in the relationship between the church and the society. The aim of the study is to find out whether it is possible to construct such a welfare political doctrine of the evangelical-lutheran church. The task is to find out of which elements such doctrine consists of and how it appears in comparison to the doctrines of finnish society, the Catholic and the Ortodox Curch. Method used is a qualitative interpretation of literary material. The operations of the interpretation are ordinary combinations of reading, thinking and writing. All these operations are aimed to be critically used. Maybe the most surprising result of the study is the discovering of the fact in what extent the welfare political thinking of the Finnish Evangelical-Lutheran Church is based upon old thinking of the times of the Reformation. According to that view the reality reflects the character of God, a love that donates itself. The 'natural' state of man however is exactly in opposite to the order of love. Man is selfish and seeks in everything his own good. According to the same view God masks himself behind the needs of the neighbour and proclaims His will by bringing the needs of the neighbour in to the daylight, which needs may be physical or mental. Consequently the lutheran thought and practice place the needs of the neighbour here and now as the goal of socialpolitical activity. There is a clear contradiction between the above discribed 'natural' state of man and the need of taken into consideration the neighbours needs. How is it possible that man seeking only his own good can take care of the neighbours needs? The lutheran answer to this is a 'compulsary' neighbourcharity put into practice by the authorities. This tought is included already in the doctrine of the earthly regime from the time of the Reformation. Instead of waiting that the good will sometimes produces results which are considered as fully insufficient laws are to be prescribed and when required the coersive means of the authorities are to be used in order to lead man in another direction as he by nature is inclined to. From this basis it's logical that the Finnish Evangelical-Lutheran Church supports structural welfare arrangements, the nordic welfare state, as opposed to the Catholic Church which regards the family, the voluntary organizations and the church as the main welfare agents. In the study it has been observed that the Finnish Evangelical-Lutheran Church is one of the strongest supporters of the idea of the welfare state and in so doing is also prepared to crticize the decion-makers and to oppose the expansion of the market mechanism. The main sources The socioethical speeches of the bishops of the Finnish Evangelical-Lutheran Church in the 1990's Raunio, Antti 1997: Luterilainen ja katolinen käsitys sosiaalisesta vastuusta. (The Lutheran and Catholic view of social responsibility)
  • Hellevig, Dag (2000)
    Tiivistelmä Laajasti ottaen tutkimuskohteena on kirkon ja yhteiskunnan välinen suhde. 1990-luvun taloudellisen laman aktualisoimassa tilanteessa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat käyttäneet monia sosiaalietiikan tai sosiaalipolitiikan alaan liittyviä puheenvuoroja. Tutkimuksessa halutaan nähdä välittyykö näistä puheenvuoroista, kirkossa vallitsevasta ajattelutavasta ja luterilaisen kirkon traditiosta sellaista luterilaisen kirkon sosiaalipoliittista oppia, jota voidaan käyttää kirkon sisäisen ja ulospäin yhteiskuntaan suuntautuvan vaikuttamisen välineenä. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää onko Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla tällaista sosiaalipoliittista oppia ja mikä se on. Tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista kirjallisen aineiston tulkintaa. Tulkintaoperaatiot ovat hyvin tavanomaisia lukemisen, ajattelun ja kirjoittamisen yhdistelmiä. Kaikissa näissä operaatioissa pyritään kriittisyyteen. Ehkä yllättävin tutkimustulos on se missä määrin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sosiaalipoliittinen ajattelu pohjaa vanhalle reformaation aikaiselle näkemykselle. Tuon näkemyksen mukaan todellisuus heijastaa Jumalan luonnetta, itsensä lahjoittavaa rakkautta. Ihmisen 'luonnollinen' tila on kuitenkin täsmälleen rakkauden järjestyksen vastainen. Ihminen on itsekäs ja pyrkii kaikessa omaan hyvään. Samaisen näkemyksen mukaan Jumala naamioituu lähimmäisten tarpeiden taakse ja tekee tahtonsa tiettäväksi aktualisoimalla lähimmäisen tarpeet, niin ruumiilliset kuin henkiset. Luterilaisuus asettaakin yhteiskuntapolitiikan päämääräksi lähimmäisen tarpeet tässä ja nyt. Ihmisen 'luonnollinen' tila ja lähimmäisten tarpeiden huomioiminen ovat selvässä ristiriidassa. Miten voi vain omaan hyvään pyrkivä ihminen huolehtia lähimmäisen tarpeista? Luterilainen vastaus on esivallan kautta harjoitettava 'pakollinen' lähimmäisenrakkaus. Tämä ajatus sisältyy jo reformaation aikaiseen maallisen regimentin oppiin. Ei jäädä odottamaan, että hyvä tahto joskus saisi aikaan tuloksia, jotka koetaan täysin riittämättömiksi, vaan säädetään lakeja ja käytetään tarvittaessa esivallan pakkokeinoja ihmisen ohjaamiseksi toiseen suuntaan kuin mihin hän on luonnostaan taipuvainen. Näistä lähtökohdista on loogista, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko kannattaa rakenteellisia hyvinvointijärjestelyjä, pohjoismaista hyvinvointivaltiota toisin kuin katolinen kirkko, joka näkee perheen, kansalaisjärjestöt ja kirkon keskeisinä hyvinvointitoimijoina. Tutkimuksessa havaittiin, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko kuuluu hyvinvointivaltiollisen idean voimakkaimpiin puolustajiin ja on niin tehdessään valmis myös päätöksentekijöiden kritisoimiseen ja markkinamekanismin laajentamisen vastustamiseen. Tärkeimmät käytetetyt lähteet: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispojen sosiaalieettiset puheenvuorot 1990-luvulla Raunio, Antti 1997: Luterilainen ja katolinen käsitys sosiaalisesta vastuusta
  • Luoma, Antti (Helsingin yliopisto, 2013)
    Neuvostoliitossa vuonna 1985 alkanut uudistuspolitiikka perestroika mahdollisti suomensukuisten inkeriläisten seurakuntaelämän vapautumisen vuonna 1988. Inkeriläiset ryhtyivät perustamaan uusia seurakuntia vanhoille asuinsijoilleen. Tutkimusajanjakson aikana seurakuntien määrä nousi kahdesta 26:een. Seurakunnat kuuluivat aluksi Viron evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja niistä muodostettiin vuonna 1990 Inkerin rovastikunta. Itsenäinen Inkerin kirkko aloitti toimintansa vuoden 1992 alussa, kun rovastikunta irtaantui Viron kirkosta. Oman piispan kirkko sai seuraavana vuonna. Inkeriläisseurakuntien uusi nousu sai Suomessa suurta huomiota ja suomalaisissa heräsi voimakas avustusinto inkeriläisiä ja heidän seurakuntiaan kohtaan. Spontaania avustustoimintaa ryhtyi koordinoimaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon keskushallinnon alainen Kirkon Ulkomaanapu (KUA). KUA perusti syksyllä 1988 Baltia-projektin, jossa työskenteli vuosina 1989-1993 3-4 projektisihteeriä. Projektin tärkeimpinä tehtävinä oli työvoiman kouluttaminen inkeriläisille seurakunnille. Sen lisäksi materiaalisen avun toimittaminen ja kirkkorakennusten kunnostaminen tai uudelleen rakentaminen olivat merkittäviä projektin hankkeita. Inkerissä tehtävästä avustustyöstä kiinnostuivat lähes kaikki Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa toimineet herätysliikejärjestöt. Tutkimuksessa käsitellään evankelisten, heränneiden, esikoislestadiolaisten, ruotsinkielisten Rauhan Sana -lestadiolaisten, lestadiolaisen uudenheräyksen ja viidennen herätysliikkeen järjestöjen työtä Inkerissä. Herätysliikejärjestöt olivat taustoiltaan ja toimintatavoiltaan hyvin erilaisia. Suurin osa järjestöistä keskittyi julistustoimintaan, jonka seurauksena herätysliikkeiden lukuisista maallikkopuhujista tuli diakoneja tai pappeja Inkerin seurakuntiin. Osa järjestöistä suuntautui myös materiaaliseen avustustoimintaan ja järjesti talkoomatkoja Inkerin seurakuntien rakennuskohteisiin. Lähetysjärjestöinä toimineet herätysliikejärjestöt ryhtyivät tukemaan Inkerin kirkon tekemää lähetystyötä suomensukuisten kansojen keskuudessa. Herätysliikejärjestöjen suhteet kirkon keskushallintoon vaihtelivat huomattavasti. Muutamat järjestöistä kokivat kirkon johdon kontrolloivan niiden työtä, kun osa teki hyvin tiivistä yhteistyötä KUA:n kanssa ja tuki sen Baltia-projektia. Järjestöjen keskinäiset suhteet olivat osittain jännitteiset. Järjestöt olivat tottuneet tekemään töitä yksin ja itsenäisesti, mikä aiheutti ongelmia niiden vieraillessa samanaikaisesti Inkerin seurakunnissa. Avustustyön koordinoimiseksi herätysliikejärjestöt yhdessä KUA:n kanssa aloittivat säännölliset kokoontumiset. Niiden seurauksena eri osapuolet sitoutuivat yhteisiin pelisääntöihin Inkerin kirkon jälleenrakentamisessa. Siten varsin hajanainen ja erillään ollut järjestöjen avustustyö ja julistustoiminta saatiin keskinäiseen yhteistyöhön. Siinä osattiin yhdistää kahden erilaisen toimintakulttuurin vahvuudet, herätysliikkeiden kyky toimia nopeasti ja kansanliikkeinä, ja Kirkon Ulkomaanavun taito suunnitella ja koordinoida avustustyön laajaa ja monitahoista kokonaisuutta.
  • Seppänen, Kristoffer (Helsingin yliopisto, 2014)
    HELSINGIN YLIOPISTO − HELSINGFORS UNIVERSITET Tiedekunta/Osasto − Fakultet/Sektion Teologinen tiedekunta  Laitos − Institution Käytännöllinen teologia  Tekijä − Författare Seppänen Juuso-Johannes Kristoffer Työn nimi − Arbetets titel Kirkon uusi dialogi nuorten ja nuorten aikuisten kanssa Oppiaine − Läroämne Kirkkososiologia  Työn laji Arbetets art Pro gradu -tutkielma Aika − Datum Lokakuu 2014  Sivumäärä − Sidoantal 89 s. Tiivistelmä Referat Nuoret ja nuoret aikuiset ovat kirkon kriittisin ja merkittävin jäsenryhmä, joka tällä hetkellä katoaa kirkon jäsenyydestä ja vaikutuspiiristä. Monet heistä eivät lähtökohtaisesti tunne tarvetta osallistua kirkon toimintaan tai kirkon yhteyteen. Suomalainen yhteiskunta muuttuu yhä monimuotoisemmaksi. Suomen väestöstä kuitenkin edelleen noin 75 % kuuluu Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Seurakuntalaisten ja median keskuudessa kysytään usein, voiko kirkko huonosti. Onko seurakuntalaisilla, erityisesti nuorilla ja nuorilla aikuisilla, tänä päivänä aikaisempaa enemmän perusteltuja syitä olla vieraantuneita kirkosta? Onko myös kyse tämän päivän modernista ilmiöstä? Tutkielmassa selvitettiin, voisivatko uusi media, internet ja sosiaalisen median kautta tapahtuva vuoropuhelu tarjota kirkolle uusia mahdollisuuksia kirkon sanoman rakentamiseksi ja levittämiseksi sekä nuorten ja nuorten aikuisten tavoittamiseksi jatkuvan muutoksen keskellä. Dialogissa kirkon uusi rooli yhdistää turvallisen yhdessätekemisen, opit lähimmäisenrakkaudesta, kuuntelusta ja auttamisesta uudeksi vuoropuheluksi. Sanoma kommunikoidaan tämän päivän uudella teknologialla kaikille. Pro gradu-tutkielmani tarkoituksena oli myös selvittää, toimivatko uusi dialogi ja sosiaalisen median yhä vahvempi mukaanotto nuorten ja nuorten aikuisten uutena tavoittajana ja sitouttajana kirkkoon. Tätä tutkielmaa on tehty haastattelemalla kirkon ja kirkon piirissä toimivien organisaatioiden työntekijöitä heidän kokemuksistaan nuorten ja nuorten aikuisten osallistamisesta ja sitouttamisesta. Työntekijöiden valitseminen haastattelujen kohderyhmäksi on perusteltavissa siksi, että he ovat etuoikeutetussa asemassa tavoittamaan nuoret ja nuoret aikuiset. Kvalitatiivisen tutkimukseni haastattelumenetelmänä käytin teemahaastattelua. Aineiston analyysin työkaluna tutkimuksessani on sisällönanalyysi. Se voidaan ymmärtää joko yksittäisenä metodina tai väljänä metodisena tulkintakehyksenä aineistolle. Analyysissa hyödynnettiin muun muassa Campbellin ja Baumanin esittämiä teorioita ja malleja. Tutkielman tekijälle on syntynyt haastattelujen perusteella vahva näkemys siitä, että pelkkä sosiaaliseen mediaan pohjautuva avoin vuoropuhelu ei tule riittämään kirkon ja nuorten ja nuorten aikuisten yhteistyön ja riittävän jäsenyyden turvaamiseksi. Nuoret ja nuoret aikuiset haluavat turvaa ja varmuutta omaan elämäänsä muuttuvassa maailmassa. Nuoret hakevat vastauksia koko elämälleen, sen tarkoitukselle, omalle paikalleen maailmassa, omaan koulutusvalintaan ja työuraan. Johtopäätöksenä tutkielmassa ehdotetaan kirkolle uusia tapoja toimia nuorten ja nuorten aikuisten vuoropuhelijana ja voimaannuttajana. Näissä kohtaamisissa kirkko voi yhdistää toimintaansa kaikki mobiiliteknologian, internetin ja sosiaalisen median tarjoamat palvelut. Tämä ei vielä riitä, vaan mukaan on saatava uudenlaista tiedolla johtamista, jonka perustan muodostavat yhdessä rakentaminen ja osallistaminen. Teknologisen kehittymisen kiinnijuokseminen ei riitä, vaan kirkon on myös tarjottava lisä-arvoa, jotta uudet potentiaaliset jäsenet tavoitetaan ja saadaan mukaan kirkon toimintaan. Nuorten ja nuorten aikuisten aito kuuntelu on peruslähtökohta heidän sitouttamiselleen kirkkoon. Arvostus ja kunnioitus nuorten esittämiä mielipiteitä ja ehdotuksia kohtaan kuuluvat aitoon kuunteluun. Nuorten mukaan ottaminen ja luottamus kirkkoon vahvistuu läpinäkyvän toiminnan avulla. Nuorten mukaanotto muuttuu yhdessä rakentamiseksi, kun heidän kannanottonsa otetaan huomioon kirkon käytäntöjä, sanomaa ja viestintää kehitettäessä. Yhdessä rakentaminen edellyttää kuuntelua, kunnioitusta ja luottamusta, mutta sen tulee perustua yhteisesti sovittuihin tapoihin toimia. Jokaisella ihmisellä on perustarve saada vaikuttaa ja tarve tuntea, että hänet halutaan mukaan. Yhteistä tavoitetilaa rakennettaessa on peruslähtökohdaksi otettava kirkon ydinsanoma ja sen vieminen eteenpäin. Vaikka kirkko modernisoituu ja se on avoin uusille muutoksille, voidaan kristillinen sanoma ja lähimmäisen rakkauden ydinoppi säilyttää. Kirkon on perusteltua luoda viestintästrategia, joka mahdollistaa ja vahvistaa kirkon uutta dialogia. Viestinnässä tulee kertoa onnistumisista. Tämän dialogin ja viestinnän onnistuminen edellyttää nykyisten ja tulevien sosiaalisen median tekniikoiden hallitsemista ja käyttämistä. Tämä taas edellyttää lisää koulutusta sekä tekniikoiden että dialogin osalta. Kirkon mahdollisuus toimia jokaisen turvaverkkona jatkuvan muutoksen keskellä on kirkolle suuri voimavara ja mahdollisuus, josta on viestittävä ja joka on vietävä käytäntöön. Jo menossa olevia menestyneitä uudistamishankkeita ja projekteja tulee edelleen kehittää ja koordinoida kirkon johtotasolla vaikuttavuuden turvaamiseksi. Uudistustyö edellyttää myös kirkolta positiivista kokonaisasennetta, jotta esimerkiksi virtuaaliseurakunnat ja virtuaalikirkot hyväksytään. On perusteltua ottaa käyttöön uusia johtamistekniikoita, uutta tiedolla johtamista ja sosiaalisen median välineitä, jotta yhä varmemmin ja paremmin voidaan noudattaa lähetyskäskyn ydinsanomaa: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.
  • Toivanen, Annasara (Helsingin yliopisto, 2015)
    Yhteiskunnan vähäosaisista huolehtiminen oli perinteisesti kuulunut kirkon tehtäviin. Vuonna 1865 Suomessa kuitenkin annettiin kunnallisasetus, jonka myötä kunta ja seurakunta erotettiin toisistaan, ja yhteiskunnalliset tehtävät, köyhäinhoito mukaan lukien, siirtyivät seurakunnilta kuntien vastuulle. Tämä työ selvittää seurakuntien roolia maalaispitäjien köyhäinhoitotoiminnassa vuoden 1865 jälkeen. Aihetta tarkastellaan arkistolähteiden valossa yhden esimerkkipitäjän, Etelä-Savossa sijaitsevan Heinäveden, kautta. Tutkimuksessa selvitetään, mitä oli sairaiden ja vammaisten hoito Heinävedellä vuosina 1865–1879. Miten sairaita ja vammaisia hoidettiin, mikä oli seurakunnan ja kunnan rooli maalaispitäjän huoltotoiminnassa, ja millaista muutosta köyhäinhoidossa tapahtui? Työssä tarkastellaan myös sitä, mitä sairauksia maalaispitäjässä 1800-luvun jälkipuoliskolla esiintyi, ja miten niitä yritettiin parantaa. Heinävedellä kunta saatiin perustettua vasta vuonna 1869, ja seurakunta huolehti sairaista ja vammaisista vielä vuodet 1865–1869, kun nälkävuodet aiheuttivat pitäjän köyhäinhoidolle suuren rasituksen. Kunnallishallinnon toimeenpanon jälkeen vastuu köyhäinhoidosta siirtyi nopeasti kunnalle, ja seurakunnan rooli hätää kärsivien auttamisessa väheni, mutta ei kuitenkaan lakannut kokonaan. 1870-luvulla papit vielä ikään kuin paikkasivat kunnallisen köyhäinhoidon aukkoja ja ilmoittivat avuntarpeesta edelleen muille viranomaisille. Seurakunnan edustus kunnalliselimissä myös pysyi vahvana koko 1870-luvun ajan. Heinävedellä sairaita ja vammaisia huollettiin ruotuhoidossa ja elätteellä, ja lisäksi tarvitseville jaettiin avustuksia rahana ja viljana. Köyhäinhoidon kulut maksettiin vaivaishoitokassasta, jonka pääasiallinen tulonlähde oli väestöltä kannettu köyhäinhoitovero. Vuosina 1865–1879 köyhäinhoidon tarve kasvoi Heinävedellä jatkuvasti, mihin osaltaan vaikuttivat 1860-luvun nälkävuodet. Kasvaneeseen köyhäinhoidon tarpeeseen pyrittiin vastaamaan korottamalla köyhäinhoitoveroja. Heinäveden asukkaiden terveydestä huolehtiminen kuului alueen piirilääkärin vastuulle, mutta käytännössä lääkärin toiminta sairaiden hyväksi jäi melko vaatimattomaksi piirin laajan maantieteellisen alueen ja suuren väestömäärän vuoksi. Suurimman uhan väestön terveydelle tutkitulla ajanjaksolla muodostivat erilaiset tartuntataudit, kuten punatauti, isorokko ja hinkuyskä. 1870-luvun jälkipuoliskolla terveyspalvelut alkoivat Heinävedellä vähitellen kehittyä esimerkiksi kätilön palkkaamisen ja apteekkilaatikon perustamisen kautta. Tutkimuksessa esiin nousseet tulokset kuvaavat Heinäveden pitäjää ja seurakuntaa, mutta niiden perusteella voidaan kenties hahmotella yleisiä suuntaviivoja itäisen Suomen maalaispitäjien sairaiden ja vammaisten huoltamisesta.
  • Tala, Yrjö Jaakko Antero (Tilastokeskus, 2008)
    The Population Register – run by the Church or the state? The problem posed by the obligation to belong to a religious community in the registration of births and deaths in Finland between 1839 and 1904 The Lutheran Church of Finland is the nation’s largest church; approximately 82 per cent of Finns were members in 2007. The Church ran an official register of its members until 1999, when the state then undertook this task. The registration of births and deaths by the Church has a long history dating back to the 17th century, when Bishop Johannes Gezelius Sr. decreed that all parish members would have to be recorded in parish registers. These registers were used to control how well parish members knew the Christian doctrine and, gradually, also if they were literate. Additionally, the Church attempted to ensure by means of the parish registers that parish members went to Holy Communion annually. Since everyone was a member of the Lutheran Church, the state also took advantage of the parish registers and used them for the purposes of tax collection and conscription. The main research theme of “The Population Register – run by the Church or the state?” goes back to these times. The actual research period covers the years of 1839–1904. At that time Finland was under Russian rule, although autonomous. In the late 19th century the press and different associations in Finland began to engage in public debate, and the country started moving from a submissive society to a civic one. The identity of the Lutheran Church also became more prominent when the Church Act and the General Synod were realised in 1869. A few years earlier, municipal and parish administrations had been separated, but the general registration of births and deaths was left to the Church to see to. In compliance with the constitution of the country, all the inhabitants in principle still had to be Lutheran. In practice, the situation was different. The religious and ideological realms diversified, and the Lutheran concept of religion was no longer acceptable to everyone. The conflict was reflected in the registration of births and deaths, which was linked to the Lutheran Church and its parish registers. Nobody was allowed to leave the Church, there was no civil register, and the Lutheran Church did not consent to record unbaptized children in the parish registers. Therefore such children were left without civil rights. Thus the obligation to belong to a religious community had become a problem in the registration of births and deaths. The Lutheran clergy also appealed to the 1723 privileges, according to which they had been exempted from the drawing up of additional population registers. In 1889 Finland passed the Dissenters Act. By virtue of this act the Baptists and the Methodists left the state Church, but this was not the case with the members of the free churches. The freethinkers had to retain their church membership, as the law did not apply to them. This meant that the unbaptized children of the members of the free churches or those of freethinkers were still not entered in any registers. The children were not able to go to school, work for the state or legally marry. Neither were they able to inherit property, as they did not legally exist. The system of parish registers was created when everyone was required to be a member of the Lutheran Church, but it did not work when liberal attitudes eventually penetrated the sphere of religion, too. The government´s measures to solve the problem were slow and cautious, partly because Finland was part of Russia, partly because there were only about 100 unbaptized children. As the problem group was small and the state´s resources were limited, no general civil register was established. The state accepted the fact that in spite of the problems, the Evangelical Lutheran Church and the congregations of dissenters were the only official establishments to run populations registers in the country, and for social purposes, too. In 1900 the Diet of Finland finally approved a limited civil register, which unbaptized children and unregistered foreigners would be recorded in. Due to political reasons the civil register did not come into existence until 1917, after the actual research period.
  • Rinne, Anne (1989)
  • Simelius, Satu Marianna (2012)
    Monia taloustieteilijöitä ja politiikan tutkijoita on kiehtonut paradoksi valtioista, joilla on mittavat luonnonvarat, mutta joiden taloudella ja yhteiskunnalla menee silti huonosti. Tätä resurssikiroukseksi kutsuttua ilmiötä tarkoitetaan kun etsitään kausaliteettia valtion suurten öljytulojen ja talouden yksipuolistumisen sekä autoritaarisen hallinnon välillä. Suurilla kansainvälisillä kehitysaputoimijoilla on usein mielikuva, että resurssikirous on prosessi, joka voidaan muuttaa oikeanlaisella talouspolitiikalla tai hyvällä hallinnolla. Esimerkiksi Maailmanpankki on monissa maissa pyrkinyt puuttumaan tähän luonnonvaroista saatavien tulojen kansanvaltaa heikentävään vaikutukseen politiikkainterventioiden avulla. Tässä työssä tutkitaankin kolmen suurimman vuosina 2008–2010 kehitysapua Nigeriaan antaneen toimijan suhtautumista resurssikiroukseen Nigeriassa ja Nigerian valtion suvereniteettiin. Nämä kolme toimijaa ovat Maailmanpankin kehitysapujärjestö IDA, Yhdysvaltojen valtiollinen kehitysapujärjestö USAID sekä Ison-Britannian valtion kehitysapujärjestö DFID. Työn tarkoitus on kuitenkin osoittaa, että keskittyminen resurssivaikutukseen on liian yksipuolinen näkökulma Nigerian talouden ja yhteiskunnan ongelmista, ja näiden ongelmien ymmärtämiseksi tulisi erityisesti tutustua Nigerian valtion historiaan ja valtiomuodostukseen. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimiikin Jeffrey Herbstin teoretisointi afrikkalaisten valtioiden valtiosuvereniteetista, tai oikeastaan tämän valtiosuvereniteetin puutteesta. Aineistona käytetään yllä mainittujen kolmen kehitysapujärjestön tuoreimpia julkisia, Nigeriaa koskevia strategiapapereita, joita analysoidaan teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmällä. Esiinnousseista teemoista käy ilmi, että Maailmanpankin, USAID:n ja DFID:n strategiat eroavat yllättävän vähän toisistaan mielipiteissään resurssikirouksesta Nigeriassa, ja perusteluissa siihen miksi Nigerian suvereniteettiin pitää puuttua, joskin vain maltillisesti ohjaamalla ja opettamalla. Kaikissa asiakirjoissa painotetaan öljytalouden ulkopuolisen talouskasvun lisäämistä ja hyvän hallinnon kehittämistä uudistushaluisia johtajia tukemalla. Johtopäätelminä tutkielmassa kehotetaan ottamaan laajempi perspektiivi toisten valtioiden yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisessa yleisesti, ja erityisesti Nigerian valtion haurauden voittamisessa. Työssä nähdään, että Nigerian valtion heikkous tai epävakaus ei johdu öljytuloista, ja öljytulot pahentavat epävakautta ainoastaan, koska Nigerian valtio halutaan pitää nykyisen muotoisena. Lopuksi kannustetaan kyseenalaistamaan Afrikan itsestäänselvyytenä otetut valtioiden rajat ja rakenteet.