Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 10335-10354 of 27946
  • Mäkinen, Leena (2006)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin huumeiden käytön lopettamista ja kuntoutumista. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää minkälaisen polun nuori entinen huumeiden ongelmakäyttäjä kulkee huumeiden käytön aloittamisesta kuntoutumiseen. Tutkimuskysymyksiä työssä oli kaksi. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen tarkoituksena oli selvittää miten nuoren huumeiden ongelmakäyttäjän polku kulkee aloittamisesta lopettamispäätökseen. Toisen ja tärkeämmän tutkimuskysymyksen avulla selvitettiin minkälainen prosessi kuntoutuminen on. Tutkimuksen viitekehys muodostettiin tutkimusongelman kannalta olennaisista teemoista: huumeiden käytöstä ja lopettamisesta, huumeiden ongelmakäyttäjien hoidosta ja erityisesti kuntoutumisesta. Viitekehys muodostettiin huumetutkimuksista, alkoholiin liittyvistä tutkimuksista ja muista riippuvuustutkimuksista. Viitekehyksessä on monentyyppisiä tutkimuksia muun muassa siksi, että huumeiden käytön lopettamista ja kuntoutumista prosessina on tutkittu suhteellisen vähän. Aineistoksi tähän tutkimukseen kerättiin 14 teemahaastattelua, ja haastattelut tehtiin keväällä 2005 Espoon Diakoniasäätiön ylläpitämässä huumekuntoutujien asuinyhteisössä Kivitaskussa. Pääaineistona oli 10 entisen huumeiden ongelmakäyttäjän haastattelua ja sivuaineistona 4 päihdetyöntekijän haastattelua. Haastattelut kestivät keskimäärin tunnin ja ne nauhoitettiin haastateltavien luvalla. Aineiston analyysissä ei käytetty mitään yhtä metodia, vaan monenlaisia näkökulmia, kuten käännekohtia elämäntarinoissa. Käytännön analysointia tehtiin Framework-menetelmän ja Prochaskan spiraalimallin avulla. Prochaskan spiraalimallin mukaan addiktiivisen käyttäytymisen lopettamisessa on viisi vaihetta: esiharkinta, harkinta, valmistelu, muutos ja ylläpito. Tulosluvut rakennettiin osittain Prochaskan spiraalimallin mukaisesti. Tutkimuksesta saatiin useita mielenkiintoisia tuloksia. Huumeiden käyttö alkaa yleensä harmittomilla kannabis-kokeiluilla. Usein elämässä tapahtuu jokin käännekohta, jonka jälkeen ei välitetä muusta elämästä ja huumeiden käytöstä muodostuu keskusaktiviteetti. Kun ongelmat kasaantuvat, käyttäjä tiedostaa huumeongelmansa ja yrittää lopettaa. Ensimmäiset lopettamisyritykset harvoin onnistuvat, koska aito motivaatio lopettaa syntyy myöhemmin. Lopettamismotivaatio syntyy usein jonkun käänteentekevän kokemuksen kautta. Tärkeää huumeiden käytön lopettamisessa on ongelman tiedostaminen, lopettamismotivaation syntyminen sekä usko omiin mahdollisuuksiin lopettaa. Kuntoutumisen keskeisenä tuloksena on muutoksen kokonaisvaltaisuus. Kuntoutumisessa näyttää olevan erilaisia osaprosesseja, joita voidaan tarkastella myös ajallisesti. Ensin huumekuntoutujan täytyy etsiä itseänsä ja opetella tulemaan tunteidensa kanssa toimeen. Tämän jälkeen luodaan uutta sosiaalista verkostoa päihteettömistä ihmisistä ja opetellaan arkisia askareita. Lopulta opetellaan elämään yhteiskunnan lainalaisuuksien mukaisesti, kouluttaudutaan ja mennään töihin. Muutoksen kokonaisvaltaisuuden vuoksi huumekuntoutujalle tulisi antaa hoidossa tarpeeksi välineitä täysipainoiseen elämään.
  • Torkkeli, Antti (2006)
    Tutkimuksen johtoajatus on tutkia poliitikkojen asemaa verkostomaisessa hallinnassa eli edustuksellisen demokratian ja hallinta-ajattelun yhteensopivuutta. Tutkimuskohteena on tästä suomalainen esimerkki, kuntien verkostomainen seutuyhteistyö ja luottamushenkilöiden asema siinä. Virallisesti valtuuston tulisi olla kunnan ylin päättävä elin, mutta aikaisemman tutkimuksen ja hallituksen kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman Kansanvalta 2007 -toimikunnan mietinnön perusteella tosiasiallinen asema ei ole täysin selkeä. Tieteensisäisesti tarkasteltuna tarvitaan lisää empiiristä tietoa hallintamallien käytännön sovelluksista edustuksellisen demokratian kannalta. Tutkimuskohteina ovat viisi Suomen Kuntaliiton seudullisten demokratiatoimintamallien kuvaamiseen ja kehittämiseen tähtäävän hankeen 2004–2006 tutkimusseutua, jotka kaikki kuuluvat aluekeskusohjelmaan ja edustavat jokaista ohjelman kaupunkiseutuluokitusta: Hyvinkään-Riihimäen talousalue, Kouvolan kaupunkiseutu, Kuopion seutu, Raahen seutukunta ja Ylä-Savon talousalue. Teoreettinen viitekehys muodostuu governance-tutkimuksesta. Empiirisen aineiston muodostavat tutkimusseutujen kuntien keskeisille päättäjille, johtaville poliitikoille ja viranhaltijoille, tehdyt teemahaastattelut ja tutkimusseutujen kuntien kaikkien valtuustoryhmien puheenjohtajille suunnattu kysely. Teemahaastatteluiden analysoinnissa on soveltuvin osin käytetty retorista diskurssianalyysia ja kyselyn selittävä osuus on analysoitu varianssianalyysilla. Kuvaavassa osiossa tulokset on raportoitu frekvenssijakaumina. Tutkimus on osaltaan sekä usean tapauksen tapaustutkimus että tilastollinen tutkimus. Keskeinen tulos on, että poliitikot ovat seutuyhteistyön hallinnassa jakautuneet kahteen toimijatasoon: kiinteämmin seudullisessa päätöksentekoprosessissa mukana oleviin johtaviin luottamushenkilöihin, jotka kokivat vaikuttamismahdollisuutensa seudullisessa päätöksenteossa paremmiksi kuin peruskunnanvaltuutetut, jotka ovat enemmän syrjässä seudullisesta päätöksenteosta. Lisäksi valtuuston strateginen asema ei ole selkiytynyt. Tulos osoittaa ilmeisen ongelman valtuuston virallisen aseman ja käytännön välillä. Tutkimuksessa ei kuitenkaan löytynyt näyttöä, että politiikan/poliitikkojen tuomaa lisäarvoa hallinnassa olisi pyritty kyseenalaistamaan vaan poliitikkojen asema ei ole vielä selkiytynyt seutuyhteistyön hallinnassa. Keskeisiä lähteitä ovat esimerkiksi: Airaksinen, Jenni – Nyholm, Inga – Haveri, Arto (2004): Seutuyhteistyön arki – retoriikkaa, politiikkaa ja raakaa työtä? Seutukuntien tuki -hankkeen II väliraportti. Tampereen yliopisto, Tampere., Greven, Michael Th. (2005): ”The Informalization of Transnational Governance: A Threat to Democratic Government”. Teoksessa Grande, Edgar – Pauly, Louis W. (ed.): Complex Sovereignty: Reconstituting Political Authority in the Twenty-first Century. University of Toronto Press, Toronto., Klijn, Erik-Hans – Koppenjan, Joop – Termeer, Katrien (1995): ”Managing Networks in the Public Sector: a Theoretical Study of Management Strategies in Policy Networks”. Public Administration 73 (3) 437–454. ja Rhodes, R. A. W. (1996): ”The New Governance: Governing without Government”. Political Studies 44 (4), 652–667.
  • Mikkola, Kaisa (2003)
    Tutkimuskohteena on Engel-Yhtymän pääkaupunkiseudun keskijohtajat. Keskijohtajat työskentelevät organisaation ensimmäisen tason johtajien ja ylimmän johdon välissä. Keskitason johtaja yhdistää ylimmän johdon aikomukset ensimmäisen tason kohtaamiin arkipäivän operationaalisiin realiteetteihin. Engel-Yhtymässä keskijohdoksi määrittyivät Engelin päällikkötaso, jonka yläpuolella toimivat aluejohtajat sekä toimialajohto ja alapuolella palveluesimiehet. Keskijohtajat ovat olleet viime vuosina suomalaisilla työpaikoilla kovilla. Kaikista johtajista juuri keskiportaan johtajat ovat saaneet kokea kenties raskaimmat muutokset. Näitä muutoksia on tapahtunut paitsi organisaatioissa myös keskijohtajien omissa asemissa ja tehtävissä – sekä rooliodotuksista. Kärjistäen sanottuna entisistä käskyjen jakajista on pitänyt kehittyä organisaation kehittäjiä samalla kun heidän virallista valtaa on vähennetty. Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Engel-Yhtymän keskijohtajien työn strategisuutta; ovatko Engelin keskijohtajat omaksuneet uuden strategisen keskijohtajan roolin. Strategisen keskijohtajan rooliodotukset johdetaan tässä tutkimuksessa kirjallisuudesta. Strategisen keskijohtajan tunnusmerkeiksi määriteltiin aktiivinen ja oma-aloitteinen toimintatapa, osallistava johtaminen, toiminnan kehittäminen sekä strategian toimeenpaneminen. Tutkimukseen haastateltiin 21:tä Engelin keskijohtajaa. Tutkimusmenetelmänä käytettiin laadullisia teemahaastatteluja. Strategisen keskijohtajan roolin omaksumisessa oli Engelin keskijohtajien välillä suuria eroja. Tutkimuksen perusteella Engelin keskijohtajat luokiteltiin kuuteen luokkaan: organisaation kehittäjiin, henkilöstöjohtajiin, liikemiehiin, passiivikkoihin, tekijöihin ja selviytyjiin. Luokittelun perusteella noin puolet keskijohtajista olivat omaksuneet strategisen keskijohtajan roolin. Luokitteluni strategiset keskijohtajat: organisaation kehittäjä, henkilöstöjohtaja ja liikemies voidaan myös tunnistaa Floydin ja Lanen (2000) strategiaprosessin mallista. Luokitteluni passiivikot ja tekijät eivät täyttäneet yhtäkään strategisen keskijohtajan tunnusmerkeistä kun taas selviytyjä kyllä toimi strategian toimeenpanijana. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös strategisen roolin omaksumiseen vaikuttavia tekijöitä, mutta näiden perusteelliseen selvittämiseen tarvittaisiin jatkohaastatteluja. Strateginen keskijohtajuus ei ole itsestäänselvyys – roolin toteuttamiseen tulee myös antaa mahdollisuuksia. Keskeiset tutkimuksessa käytetyt lähteet ovat Mintzbergin, Ahlstrandin ja Lampelin (1998) “Strategy Safari”, Floydin ja Wooldridgen (2000) “Building Strategy from the Middle”, Katzin ja Kahnin (1978) “The Social Psychology of Organizations” sekä Dopsonin ja Neumannin (1994) “Uncertainty, contrariness and the double-bind: middle managers reactions to their changing contracts”.
  • Takala, Sara (Helsingin yliopisto, 2015)
    Kysymykset pahan sekä siitä aiheutuvan inhimillisen kärsimyksen olemassaolosta, tarkoituksesta ja oikeutuksesta ovat vuosituhansien saatossa muodostaneet perustavanlaatuisen uhan kristilliselle käsitykselle kaikkivoivasta, kaiken tietävästä ja täydellisen hyvästä Jumalasta. Uskonnonfilosofisissa pyrkimyksissä ratkaista maailman pahuuden ja Jumalan hyvyyden välinen ristiriita on sovellettu pääasiassa kolmea linjaa, joista kirkkoisä Augustinuksen vapaan tahdon puolustus on perinteisesti hallinnut länsimaisen kristillisen teologian parissa aiheesta käytyä keskustelua. Moderni uskonnonfilosofia on kuitenkin 1900-luvulla haastanut tämän augustinolaisen perinteen muun muassa erilaisten kärsimyksen kasvattavaa vaikutusta korostavien sielunmuokkausteodikeoiden sekä maailmankaikkeuden luonnolliseen järjestykseen vetoavien luonnonlakiteodikeoiden muodossa. Tämä tutkielma käsittelee yhdysvaltalaisen uskonnonfilosofin Eleonore Stumpin niin sanottua narratiivista teodikeaa osana modernia uskonnonfilosofista keskustelua pahan ja kärsimyksen ongelmasta. Vuonna 2010 julkaistussa teoksessaan "Wandering in Darkness. Narrative and the Problem of Suffering" Stump yhdistää asiantuntemuksensa Tuomas Akvinolaisen ajattelusta moderniin uskonnonfilosofiaan ja kärsimyksen ongelmaan muodostaen näiden teemojen kautta oman vastauksensa kysymykseen siitä, millä oikeudella hyvä Jumala sallii kärsimyksen maailmassa. Stumpin ajattelussa kärsimyksen lähteenä ovat joko ihmisen omat subjektiiviset halut, eli sydämen toiveet, tai sellaiset kokemukset, jotka jollakin tavalla heikentävät ihmisen mahdollisuuksia kukoistaa parhaana mahdollisena itsenään. Tässä tutkielmassa esitellään Stumpin narratiivista teodikeaa niiden kahden osa-alueen kautta, joiden varaan se rakentuu ja jotka antavat sille sen modernin teodikeakeskustelun valossa ainutlaatuiset piirteet. Ensinnäkin Stumpin teodikean pohjana ovat Akvinolaisen käsitykset rakkaudesta ja ihmisen suhteesta Jumalaan sekä ajatus tämän jumalallisen suhteen täydellistymisestä ihmisen kukoistuksena ja suurimpana mahdollisena hyvänä, joka ihmistä voi tässä tai tuonpuoleisessa elämässä kohdata. Toiseksi Stumpin teodikea rakentuu sellaisen narratiivisen metodin kautta, jonka ytimessä on ajatus tarinoiden välittämästä luonteeltaan ei-propositionaalisesta tiedosta sekä ihmisen ja Jumalan välisen suhteen valottamisesta toisen persoonan kuvausten kautta. Raamatunkertomukset Jobista, Simsonista, Abrahamista ja Betanian Mariasta muodostavat Stumpin metodissa matkan sellaiseen todellisuuteen, jossa Jumalan ja kärsimyksen olemassaolo voidaan sovittaa yhteen Akvinolaisen filosofian valossa. Stumpin narratiivinen teodikea perustuu ajatukselle siitä, että rakkaudessaan ihmiseen Jumala sallii ihmisen kärsimyksen, jos voi sen avulla tuoda tämän lähemmäs itseään. Stumpin teodikeassa kärsimys liittyy siis vahvasti ihmisen kehitykseen kohti kukoistusta parhaana mahdollisena itsenään. Näin ollen Stumpin teodikeassa voidaan nähdä sielunmuokkauksellisia piirteitä, ja modernissa teodikeakeskustelussa se asettuukin lähinnä sielunmuokkausteodikeoiden kategoriaan. Vaikka Stumpin teodikeaan liittyy erinäisiä ongelmia, on se näistä puutteistaankin huolimatta kokonaisuudessaan antoisa modernille teodikeakeskustelulle. Modernin uskonnonfilosofian valossa Stumpin teodikeassa poikkeuksellista on sen narratiivinen metodi sekä se, että se pyrkii vastaamaan kärsimyksen ongelmaan syllogismeja syvällisemmällä tasolla ja perustuu keskiaikaiseen filosofiaan ja maailmankuvaan.
  • Heinonen, Hanna (2007)
    Tutkimuksen kohteena ovat sosiaalityöntekijöiden antamat sisällöt tutkivalle ja arvioivalle työotteelle sekä ne toiminnan orientaatiot, jotka sosiaalityöntekijöiden käsitysten mukaan jäsentävät tutkivaa ja arvioivaa työotetta. Tutkiva ja arvioiva työote sosiaalityössä on toimintaa, jossa sosiaalityöntekijät tutkivat ja arvioivat omaa sosiaalityön prosessia, vuorovaikutussuhteitaan sekä työympäristöään hyödyntäen teoreettista tietoa. Tutkiva työote sosiaalityössä on kehittämistyön väline, jonka avulla sosiaalityöntekijät tutkivat systemaattisesti omaa työtään ja työympäristöään hyödyntäen oman alansa teoreettista tietoa. Arvioiva työote puolestaan on paikallista, rajallisin resurssein toteutettua toimintaa, jossa arvioidaan systemaattisesti käytetyin menetelmin ja välinein asiakkaan elämässä tapahtuneita muutoksia ja sosiaalityön vaikuttavuutta. Tutkimusaineistona ovat pääkaupunkiseudulla toimivien viiden sosiaalityöntekijöiden työyhteisön fokusryhmähaastattelut. Työyhteisöt edustivat sosiaalityön eri sisältöalueita. Viiteen eri fokusryhmähaastatteluihin osallistui yhteensä 33 sosiaalityöntekijää. Aineiston analyysin väljänä metodisena kehyksenä toimi sisällönanalyysi. Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä on se, millaisia sisältöjä sosiaalityöntekijät antavat tutkivalle ja arvioivalle työotteelle. Sosiaalityöntekijät tuottivat kuusi sisällöllistä jäsennystä tutkivalle ja arvioivalle työotteelle: arviointi, tutkimus, reflektio, kehittäminen, yhteisöllisyys ja vaikuttaminen. Toisena tutkimuskysymyksenä tarkastellaan sosiaalityöntekijöiden motivoitumista tutkivan ja arvioivan työotteen toimintoihin. Tutkivan ja arvioivan työotteen toiminnan orientaatiot muotoutuivat sen mukaan, mikä motivoi sosiaalityöntekijöitä tutkivaan ja arvioivaan työotteeseen. Toiminnan orientaatiot nimettiin tutkimuksellisen vuorovaikutustyön malliksi, Waris-kehittämisen malliksi, sankarivaikuttamisen malliksi sekä arviointiosallisuuden malliksi. Sisällöllisten jäsennysten suhdetta toiminnan orientaatioihin tarkasteltiin sen mukaan, millaisena ja kenen kanssa tehtynä toimintana erilaiset tutkivalle ja arvioivalle työotteelle annetut sisällöt oli sosiaalityöntekijöiden mielestä mahdollista ja motivoivaa toteuttaa. Sosiaalityöntekijät kokevat nykyisen työn organisoinnin tukevan perinteistä yksin tekemisen kulttuuria, vaikka toiveena on yhteisöllisyyden vahvistaminen sekä työyhteisön sisällä että kumppanuuden vahvistaminen asiakkaiden kanssa. Arvioiva työote ei näyttäydy sosiaalityöntekijöille kausaalisuhteiden paikantamisena tai työn vaikuttavuuden arviointina, vaan kehittämisarviointina tai prosessiarviointina. Arviointiin motivoidutaan niissä tilanteissa, joissa sitä on mahdollista toteuttaa yhdessä koko työyhteisön kanssa. Tutkimus näyttäytyy erityisesti sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välisen vuorovaikutustyön tutkimuksena. Reflektio toimii sosiaalityöntekijöiden käsitysten mukaan sekä tutkimusta että arviointia edeltävänä toimintana. Sosiaalityön vaikuttamistyöhön kaivataan lisää mahdollisuuksia. Tällä hetkellä vaikuttamistyö on lähinnä yksittäisten sosiaalityöntekijöiden toteuttamaa. Tutkimuksen tuottamat sisällölliset jäsennykset ja toiminnan orientaatioiden tarkastelut tuovat sosiaalityön kehittämistyöhön jäsennyksiä, jotka auttavat tukemaan asiakastyössä toimivia sosiaalityöntekijöitä kehittämistyössä. Kehittämistyö on sosiaalityön käytäntötutkimusta täydentävää toimintaa ja antaa sosiaalityöntekijöille näin ollen tärkeän mahdollisuuden osallistua sosiaalityön teoreettisen tietoperustan vahvistamiseen.
  • Ahtola, Saara (2014)
    Tutkimuksessa on tarkasteltu monimuotoisen perheterapian kontekstissa tapahtuvaa tunnetyöskentelyä. Monimuotoinen perheterapia on Yhdysvalloissa kehitetty terapiamuoto, jonka Suomen Mielenterveysseura on Palaset kohdalleen -hankkeessaan tuonut Suomeen. Aineistona tutkimuksessa oli viisi Yhdysvalloissa kuvattua monimuotoisen perheterapian viitekehyksen mukaan toteutettua terapiaistuntoa, jotka saatiin hankkeen kautta. Perheterapian teoreettinen viitekehys nojautuu voimakkaasti systeemiteoreettiseen ajatteluun, jonka mukaan perhe muodostuu keskenään vuorovaikutuksessa olevista systeemeistä. Tunteiden kanssa työskentely on tärkeä osa nimenomaan monimuotoisen terapian viitekehystä, mikä tekee siitä myös hieman poikkeavan perinteisestä perheterapeuttisesta lähestymistavasta. Perheterapiaan liittyvästä runsaasta tutkimuksesta huolimatta, tunnetyöskentelyä ilmiönä ja prosessina ei edelleen tunneta kovin hyvin. Tutkimukseni tavoitteena olikin tarkentaa ymmärrystä tunnetyöskentelystä perheterapian kontekstissa ja myös määritellä se aiempaa tarkemmalla tavalla. Aineistossa ilmenevää tunnetyöskentelyä tarkasteltiin hyvin aineistolähtöisesti hakemalla eri tunteiden ilmaisemiseen, tunnistamiseen tai työstämiseen viittaavia terapeutin ja asiakkaan välillä olevan työskentelyn muotoja. Keskityin analyysissani erityisesti terapeuttien toimintaan ja heidän käyttämiinsä keinoihin tunnetyöskentelyn aikaansaamisessa ja toteuttamisessa. Tunnetyöskentely ilmeni aineistossa tunteisiin ja tunneyhteyteen liittyvänä suorana tunnepuheena sekä perheenjäsenten välisen tunneyhteyden huomioimisena ja suojelemisena. Terapeuttien tekemä ongelman kuvaaminen, tunnetyöskentelyyn valmistaminen ja positiivinen vahvistaminen näyttivät kohdistuneen toisaalta paremman yhteyden saamiseen sekä perheeseen että perheenjäsenten välille ja toisaalta asiakkaiden ymmärryksen lisäämiseen tunnetyöskentelyn tärkeydestä ja merkityksestä. Terapeuttien rooli tunnetyöskentelyssä riippui terapiatilanteesta ja sen dynamiikasta. Terapeutit olivat usein aloitteentekijän roolissa, he ehdottivat tunteita puheenaiheeksi tai tekivät tunteisiin liittyviä kysymyksiä tai tulkintoja. Tunnetyöskentelyn vireillepanon jälkeen, terapeuttien rooli muuttui tunnetyöskentelyn aktiiviseksi ja määrätietoiseksi ylläpitäjäksi. Avoimet kysymykset, kysymysten uudelleenmuotoilu, toiston käyttö ja aiheen keskustelussa pitäminen olivat tunnetyöskentelyn ylläpitämiseen liittyvää terapeuttien tyypillistä toimintaa. Tunnetyöskentelyssä joko vahvistettiin positiivisia tunteita tai käsiteltiin negatiivisia tunteita. Tunnetyöskentely saattoi ilmetä suorana tunnepuheena, jota voi kuvata terapiatilanteessa tapahtuneena tunteiden tunnistamisena ja tarkasteluna sekä niiden työstämisenä keskustelun kautta. Useimmiten tunnetyöskentely kuitenkin näyttäytyi epäsuoremmassa muodossa, esimerkiksi keskusteluyhteyden rakentamisena perheenjäsenten välille tai perheen ongelmallisen vuorovaikutusdynamiikan kuvaamisena. Tutkimuksen perusteella tunnetyöskentely näyttäytyy terapiatilanteessa rakentuvana vuorovaikutuksena ja yhteistyönä, jossa terapeutin ja asiakkaiden roolit vaihtelevat ja peilautuvat toisiinsa. Yhteistyösuhteeseen liittyvät tekijät, kuten pyrkimys luoda keskusteluyhteys terapeutin ja asiakkaan välille ja dialogia perheenjäsenten välille sekä terapeutin reagointivalmius vuorovaikutustilanteen muutoksille, olivat mahdollistamassa tunnetyöskentelyä perheterapeuttisena interventiona. Tässä aineistossa tunnetyöskentelyn perimmäisenä tavoitteena vaikutti olevan nuoren ja vanhemman välisen suhteen uudelleen rakentaminen ja vahvistaminen. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että tunteilla on paikkansa myös perheterapialle ominaisessa systeemiteoreettisessa ajattelussa.
  • Peake-Liedes, Rose-Marie (Helsingfors universitet, 2008)
    Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan kolmen keskiaikaisen mystikkonaisen – Angela Folignolaisen (1248–1309), Dorothea Montaulaisen (1347–1394) ja Margery Kempen (1373–1440) – pyhiinvaelluksilla suorittamien ruumiillisten ja henkisten imitaatioperformanssien suhdetta julkiseen tilaan. Imitaatioperformansseilla viitataan kyseisten naisten harjoittamaan Kristuksen, Neitsyt Marian ja Maria Magdaleenan seuraamiseen. Tutkimuksessa pohditaan kirjallisten representaatioiden valossa performansseja seuranneiden aikalaisten mahdollisia reaktioita ja sitä, vakuuttivatko mystikkojen performanssit yleisönsä. Tutkimuskysymysten kautta valotetaan myös keskiaikaisia käsityksiä sukupuolesta ja sukupuolirooleista. Tutkimuksen pääasiallisena lähdeaineistona käytetään kyseisten naisen pyhimyselämäkertoja. Niiden lisäksi tukeudutaan myös sellaiseen 1200–1400-luvuilla tuotettuun englannin-, ranskan- ja galician-portugalinkieliseen kaunokirjallisuuteen, josta löytyy kuvauksia naispyhiinvaeltajista. Teoreettisena lähtökohtana tutkimuksessa sovelletaan antropologista teoriaa pyhiinvaelluksesta julkisena performanssina, jonka tarkoituksena on rakentaa ja vahvistaa esittäjän identiteettiä. Mystikkonaisten performansseja analysoidaan lisäksi tilan teorioiden valossa. Pääasiallisesti kyseiset teoriat ovat sosiologisia ja antropologisia, joskin tutkimuksessa käytetään myös tutkijan omia julkista tilaa jäsentäviä termejä. Yhtä lailla hyödynnetään folkloristista teoriaa siirtymäriiteistä. Kirjallisten representaatioiden kohdalla analyysin työkaluina käytetään puolestaan kirjallisuustieteilijöiden satiirisen ironian mekanismeja ja funktioita käsitteleviä teorioita. Pro gradu -tutkielmassa päädytään kolmenlaisiin johtopäätelmiin. Ensinnäkin lähdeaineistosta käy ilmi, että Angela Folignolaisen, Dorothea Montaulaisen ja Margery Kempen performanssien suhde julkiseen tilaan oli looginen. Ulospäin näkyvät ruumiilliset performanssit suoritettiin usein sellaisessa julkisessa tilassa, jossa potentiaalista yleisöä oli tarjolla eniten. Ulospäin vain vähän näkyvät henkiset performanssit puolestaan tapahtuivat usein tilassa, jossa yleisön vähyyttä kompensoi vahva pyhyyden tuntu. Pyhiinvaellus tarjosikin naisille mahdollisuuden toteuttaa mystiikan nk. toista vaihetta, osittain myös kolmatta, ja vahvistaa siten täydelliseen hengellisyyteen pyrkivän hengellisen maallikkonaisen identiteettiä. Lähdeaineistosta käy toiseksi ilmi se, että nykytutkimuksessa on painotettu liian vähän ruumiillisuuden merkitystä naishengellisyydessä. Etenkin Dorothea Montaulainen seurasi Kristuksen ja Maria Magdaleenan esimerkkiä huomattavan usein kehossa asti tuntuvien performanssien avulla. Kolmas lähdeaineiston paljastama seikka liittyy yleisöön. On mahdollista, että mystikoiden ei onnistunut vakuuttaa performansseja seurannutta oppinutta, ”porvarillista” miesyleisöä. Kirjallisten representaatioiden valossa näyttää siltä, että se ei välttämättä hyväksynyt maskuliiniseksi koetussa julkisessa tilassa liikkunutta, sukupuolisia rajoja ylittänyttä naista. Mystikot saattoivat myös edustaa seksuaalista uhkaa, sillä yleisö yhdisti julkisessa tilassa liikkuneen naisen ruumiillisuuteen ja aistillisuuteen.
  • Kunnari, Eila (Helsingin yliopisto, 2008)
    The aim of this qualitative study is to chart the operational context of the upper-secondary school principals and the historical, cultural and structural factors that steer their day-to-day work. The concepts regarding the study environment and operational culture are defined and analysed in terms of how they are interrelated. Furthermore it is explained why the upper-secondary schools must describe their operational culture within the curriculum. The study also aims to connect the description of the operational culture with the operational system of the upper-secondary school and to analyse the descriptions of the five upper-secondary schools in relation to the commitment to developing a study environment conducive to learning and participation, as well as conducive to supporting interaction. Interview data is used to provide the background for the description of the operational culture and to particularise the results of the analysis. According to the theory used in this study, the steering sources of the day-to-day work of the upper-secondary school are the rules system of the state, the municipality, the curriculum, and on the level of the upper-secondary school administration. The research data consist of the literature concerning the steering, steering forms and the principals professional picture in general terms, from 1950 to the present, and the steering texts concerning the educational environment and operational culture. Furthermore the research data include five descriptions of the operational culture concerning the upper-secondary school, the action reports and student guides. The methods of analysis include the level model and content analysis. The first is a part of the theory used in this study. For the purpose of content analysis, moreover, classifying grounds are established on the basis of theoretical and empirical research data. A result of this study is that, from the perspective of steering, the function of describing the operational culture is clearly linked to the evaluation supporting the goals and the vision of a learning organization. From an administrative point of view, a description is a problem-solving strategy and an instrument of evaluation. The study environment is a structural context in and through which the actors of the school create, change and renew the elements of the structure rooted in the context; this structure is their historically and culturally mediated way of thinking and acting. The initial situation and orientation of the students affect the emphasis of the operational culture descriptions; principals also have their own personal style of leadership. Key words: source of steering, educational environment, operational culture, self-evaluation, learning organisation
  • Kuusinen, Petra Pauliina (2008)
    Harri Holkerin hallitus (1987–1991) antoi 22.5.1990 eduskunnalle koulutuspoliittisen selonteon (VNS 3/ 1990). Koulutuspoliittista selontekoa seurasi kaksi lähetekeskustelua (23.–24.5.1990), jonka jälkeen selonteon käsittelyä jatkettiin sivistysvaliokunnassa. Viimeiset eduskuntakäsittelyt käytiin sivistysvaliokunnan mietinnön pohjalta 28.–29.11.1990. Tutkielmassa tarkastelen vuoden 1990 koulutuspoliittisen selonteon aiheista ja teemoista käytyjä eduskuntakeskusteluja. Tarkastelun olen rajannut koskemaan 23.5.1990 käytyjä puolueiden ryhmäpuheenvuorojen edustajien, opetusministeri Taxellin ja kulttuuriministeri Kasurisen näkemyksiä ja argumentteja. Tutkielman keskeisimmän aikalaiskirjallisuuden sekä muun tutkimuskirjallisuuden avulla laajennan 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun koulutuspoliittista keskustelua. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu Chaïm Perelmanin argumentaatioteoriasta ja uusliberalistisen koulutuspolitiikan ohjelmajulistuksesta. Tutkielman tehtävänä on tarkastella miten uusi koulutuspoliittinen ajattelutapa ja näkyivät puolueiden ryhmäpuheenvuorojen ja ministereiden puheenvuoroissa. Toiseksi tarkastelen eduskuntakeskustelussa esiintyneitä argumentteja ja retorisia tehokeinoja koulutuspolitiikan suunnanmuutoksesta. Vuoden 1990 koulutuspoliittista selontekoa pidetään uudenlaisen koulutuspoliittisen ajattelun rajakohtana. Tutkielman ensisijaisena tavoitteena on ollut tarkastella puolueiden ryhmäpuheenvuorojen edustajien ja hallituksen ministereiden puheista viitteitä uudenlaisesta koulutuspoliittisesta kielestä retorisia tehokeinoja ja argumentaatioteoriaa apuna käytettiin. Uudesta koulutuspoliittisesta ajattelusta ja suuntauksesta käytetään nimeä uusliberalistinen koulutuspolitiikka, joka usein nähdään hyvinvointivaltion vasemmisto-keskustalaisen koulutuspolitiikan vastakohtana. Uusliberalistisen koulutuspolitiikan tunnusomaisia sanoja ovat mm. tehokkuus, yksityistäminen, valinnanvapaus, managerismi, tulosvastuullisuus, rankinglistat, ulkopuolinen rahoitus, deregulaatio, koulujen kilpailuttaminen ja markkinointi. Tutkimustulokset noudattavat aikaisempien tutkimusten tuloksia. Retoriikka-analyysin ja argumentaatioteorian avulla tutkimusaineistosta nousi esille uusliberalistiselle koulutuspolitiikalle tunnusomaisia sanoja, termejä ja käsitteitä, joita ryhmäpuheenvuorojen edustajat käyttivät retorisina tehokeinoina vakuuttaakseen kuulijakunnan. Uuden ajan koulutuspolitiikan tuli huomioida kansainvälisyyden tuomat haasteet sekä koulutuksen vaikutuksen kansainvälisessä kilpailussa. Eduskuntakeskustelun puheenvuoroissa korostuivat 1980-luvun lopun ja vuoden 1990 tapahtumat. Puheisiin haettiin vakuuttavuutta kansainvälisessä toimintaympäristössä tapahtuneista muutoksista. Koulutuspoliittisen selonteon eduskuntakeskustelun ryhmäpuheenvuoroissa näkyi myös Suomen koulutuspoliittisten päättäjien tarve muuttaa koulutuspolitiikan suuntaa kohti uudenlaista koulutuspoliittista ajattelua. Tärkein tutkimuskirjallisuus: Varjo, Janne: Kilpailukykyvaltion koululainsäädännön rakentuminen. Suomen eduskunta ja 1900-luvun koulutuspoliittinen käänne. (2007); Ahonen, Sirkka: Yhteinen koulu – Tasa-arvoa vai tasapäisyyttä? (2003); Perelman, Chaïm: Retoriikan valtakunta.(1996); Lampinen, Osmo & Laukkanen, Erkki & Poropudas, Olli & Ravantti, Heikki & Rinne, Risto & Volanen, Matti Vesa: Kohti asiantuntijayhteiskunnan koulutuspolitiikkaa. (2003).
  • Pitkänen, Kaisa (Helsingin yliopisto, 2010)
    Tutkimuksen lähtökohtana on tilastojen luku- ja käyttötaitojen kehittäminen verkko-oppimisympäristöissä. Tutkimus käynnistyi Tilastokeskuksen Verkkokoulun kehittämisen tarpeesta. Päätavoitteena on muodostaa toimenpide-ehdotuksia Verkkokoulun kehittämiselle käyttäjälähtöisestä näkökulmasta. Tutkimuksessa selvitetään, miten matematiikan aineenopettajat käyttävät Tilastokeskuksen Verkkokoulua opetuksessaan ja opetuksensa suunnittelussa, ja millaisia toiveita heillä ja Verkkokoulun parissa työskentelevillä tilastokeskuslaisilla on Verkkokoulun kehittämiseksi. Tämän lisäksi selvitetään Verkkokoulun käyttöä kävijäseurantapalvelun avulla. Tutkimuksella etsitään vastauksia siihen, miten Verkkokoulua voidaan kehittää käyttäjän kannalta paremmaksi palveluksi. Tutkimusongelmiin vastataan verkkokyselyllä, sähköpostihaastattelulla, teemahaastatteluilla ja kävijäseurantapalvelulla kerättyjen aineistojen kvalitatiivisella analyysillä. Matematiikan aineenopettajille tehty kyselylomake toteutettiin maaliskuussa 2009 ja haastattelut syksyn 2009 aikana. Kävijäseurantapalvelun tarkasteluajankohta on 1.9.2008–31.8.2009. Tutkimuksen tulosten mukaan Verkkokoulu tunnetaan huonosti matematiikan aineenopettajien keskuudessa. Verkkokoulun oppimateriaaleja käytetään enemmän opetuksen suunnitteluun kuin opetukseen. Opettajat toivovat etenkin arkielämälähtöisiä ja helposti käytettäviä opetuksen suunnitteluun soveltuvia palveluja, jotka soveltuvat myös perinteiseen luokkahuoneopetukseen. Tilastokeskuslaiset näkevät Verkkokoulun kehittämisen tarpeelliseksi, vaikkakin haastavaksi kehittämiseen tarvittavien resurssien vähyyden vuoksi. Heidän mukaansa Verkkokoulua tulisi päivittää ja laajentaa monipuolisilla oppimateriaalikokonaisuuksilla. Myös teknisen toteutuksen toivotaan uudistuvan. Kävijäseurantapalvelun aineiston mukaan Verkkokoulu on keskimääräistä käytetympi kuin Tilastokeskuksen verkkosivut kokonaisuudes- saan. Verkkokoulua käytetään enemmän yksittäisten asioiden tietojen tarkistamiseen kuin kokonaisuuksien opiskeluun. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että Tilastokeskuksen Verkkokoulu on palvelu, joka käyttäjälähtöisen kehittämisen ja markkinoinnin myötä voi nousta merkittävään rooliin tilastoalan kouluttajana. Jotta tähän päästään, kehittämiseen on löydettävä riittävästi resursseja.
  • Nygrén, Nina (2011)
    Suomessa uudistettiin vuoden 2008 alussa uuden henkilöauton oston yhteydessä maksettava autovero sekä vuosittainen ajoneuvovero hiilidioksidipäästöihin perustuviksi. Uudistuksen taustalla olivat Euroopan unionin tavoitteet hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä sekä jäsenmaiden autoverotuksen yhdentämisestä. Uudistuksessa verojen määrät sidottiin auton ominaishiilidioksidipäästöihin (g/km) ja autoveron keskimääräistä tasoa laskettiin kuudenneksella. Tutkimuksessa tarkasteltiin auto- ja ajoneuvoverojen uudistuksista käytyä sanomalehtikeskustelua. Media vaikuttaa keskeisesti julkisen keskustelun aiheiden ja painotusten määrittelyyn sekä sosiaalisen todellisuuden rakentamiseen. Autoverouudistuksesta käyty sanomalehtikeskustelu antaa siis osviittaa siitä, miten uudistukseen suhtauduttiin ja minkälaisena liikenteen aiheuttamien ympäristöongelmien ratkaisukeinona se koettiin yhteiskunnassa. Tutkimuksen aineistoksi valikoitiin 131 Suomen laajalevikkisimmässä sanomalehdessä, Helsingin Sanomissa, julkaistua autoverouudistusta ja ympäristöaiheita käsittelevää artikkelia. Aineisto käsiteltiin sisällönanalyysillä, jossa aineisto luokiteltiin 67 muuttujan avulla. Lisäksi aineistosta tarkasteltiin laadullisia ominaisuuksia. Autoverouudistuksen suunnittelun ja toimeenpanon yhteydessä kirjoiteltiin paljon henkilöautojen päästöistä ja niiden vähentämisestä. Kirjoittelu jäi kuitenkin yleiselle tasolle, eikä eri päästöjä eroteltu tai päästöjen määriin vaikuttavia tekijöitä analysoitu. Autoverouudistus näyttäytyi Helsingin Sanomien artikkeleissa hyvin toimivana liikenteen aiheuttamien ympäristöongelmien hallintakeinona, vaikka uudistukseen liittyi sekä päästöjä vähentäviä että niitä lisääviä ominaisuuksia. Autoverouudistuksen näyttäytymiseen tehokkaana liikenteen päästöjen hallintakeinona vaikutti kirjoittelun keskittyminen lähitulevaisuuden vaikutuksiin, pitkän aikavälin seurausten jäädessä vähemmälle huomiolle. Keskustelua ei myöskään käyty kovin kokonaisvaltaisesti, sillä kirjoituksissa käsiteltiin lähinnä ihmisten toimintaan liittyviä aiheita ekologiseen ympäristöön kohdistuvien vaikutusten jäädessä vähälle huomiolle. Lisäksi käytyyn keskusteluun vaikutti valtiovarainministeriön menettely, jossa tietoja autoveron muuttamisesta ei annettu julkisuuteen lakimuutoksen valmistelun aikana. Tämä vähensi kansalaisten mahdollisuuksia esittää näkemyksiään tulevaan uudistukseen.
  • Stenberg, Tony (2005)
    Strategian viestintää on tutkittu organisaatioissa vasta hyvin vähän. Strategiatutkimus onkin keskittynyt organisaation rakennetta ja järjestelmiä koskeviin kysymyksiin. Strategian toimeenpanoa on tutkittu tavallisesti myös johdon näkökulmasta, jolloin henkilöstön rooli toimeenpanoprosessissa on jäänyt vähemmälle huomiolle. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan viestinnän roolia strategian toimeenpanossa erityisesti henkilöstön näkökulmasta. Työ on tapaustutkimus, jossa strategian viestintää tarkastellaan julkisen sektorin asiantuntijaorganisaatiossa. Tutkimusaineiston muodostaa 224 tapausorganisaation työntekijää, joiden näkemyksiä strategiasta ja sen viestinnästä kerättiin survey-lomakkeella. Aineisto kerättiin keväällä 2005. Aineiston analysoinnissa käytettiin sekä tilastollisia menetelmiä että sisällön erittelyä. Tutkimuksen teoriaosassa viestintää lähestytään kulttuuritutkimuksen näkökulmasta, jolloin kiinnostuksen kohteena on strategian toteutumista tukevan tiedon ja yhteistä ymmärrystä rakentavien merkitysten välittäminen. Keskeinen kysymys liittyy siihen, mikä on viestinnän rooli strategiaa koskevan ymmärryksen luomisessa ja strategian legitimoimisessa organisaatiossa. Teoriakirjallisuuden pohjalta laaditaan strategian viestinnän osa-alueita kuvaava malli, jonka avulla arvioidaan strategian viestinnän onnistumista. Empiirisen tutkimuksen tavoitteena on selvittää tapausorganisaation henkilöstön näkemyksiä strategian tietolähteistä sekä viestinnän heikkouksista ja vahvuuksista. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, miten henkilöstö on ymmärtänyt ja sisäistänyt viestityn strategian. Vertailemalla eri yksiköiden ja henkilöstöryhmien tuloksia keskenään pyritään selvittämään, liittyykö henkilöstön strategiaa ja sen viestintää koskeviin asenteisiin mahdollisia kulttuurisia eroja. Lisäksi tutkimuksessa pyritään selvittämään, onko strategian viestinnän ja strategian ymmärtämisen ja hyväksymisen välillä havaittavissa yhteyttä. Tutkimuksessa luodun teoriamallin mukaan strategian viestintä nähdään sosiaalisena prosessina, jossa yksilö pyrkii tuottamaan strategiaa koskeville viesteille merkityksiä organisaation muodostamassa kulttuurisessa viitekehyksessä. Sosiaalisena prosessina merkityksenanto perustuu vuorovaikutukseen ja sosiaalisesti hyväksytyille tulkinnoille. Tulosten mukaan strategian viestinnän haasteet asiantuntijaorganisaatiossa ovat pitkälti samanlaisia kuin muissakin organisaatioissa. Strategian viestinnän keskeiset ongelmat liittyivät tiedon heikkoon laatuun ja ymmärrettävyyteen. Myös vuorovaikutteinen viestintä ja johdon rooli koettiin keskeiseksi strategian toimeenpanoon vaikuttavaksi tekijäksi. Henkilöstön aktivoiminen strategiaa koskevan tiedon seuraamiseen voi kuitenkin olla asiantuntijaorganisaatiossa haasteellista. Tulosten mukaan strategian viestinnällä ja johdon toiminnalla on vaikutusta strategian ymmärtämiseen ja hyväksymiseen. Keskeisiä työssä käytettyjä lähteitä ovat Mantereen (2003) väitöskirja "Champion, citizen, cynic? Social positions in the strategy process", Maulan (2004) lisensiaatintyö "Johtaminen ja strategian viestintä tuotanto-organisaatiossa", Mintzbergin, Quinnin ja Sumantran (1995) toimittama teos "The Strategy Process", Scheinin (1985) teos "Organisaatiokulttuuri ja johtaminen" sekä Weickin (1995) teos "Sensemaking in Organizations".
  • Heinonen, Kirsi (2011)
    Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyviä käsityksiä perheestä, keskittyen erityisesti siihen miten perheen, sukupuolen ja seksuaalisuuden käsitteitä määriteltiin ja tuotettiin diskursiivisesti eduskunnan lainsäädäntökeskusteluissa 2000-luvun kuluessa. Tutkimusongelmaa lähestytään eduskunnassa vuonna 2000 ja 2001 käytyjen parisuhdelaki- ja vuonna 2005 käytyjen hedelmöityshoitolakikeskustelujen sekä vuonna 2009 parisuhdelain 9§:n muutoksesta käytyjen keskusteluiden kautta. Keskusteluja analysoidaan diskurssianalyysin avulla siitä lähtökohdasta käsin, että eduskunnassa käytyjen keskustelujen kautta osallistutaan yhteiskunnallisen todellisuuden rakentamiseen ja määrittelyyn. Eduskunnassa käydyillä keskusteluilla ja itse lainsäädännöllä voidaankin näin ollen katsoa olevan huomattavia ideologisia vaikutuksia yhteiskunnalle, liittyen esimerkiksi erilaisten perhemallien arvostukseen, sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin. Tutkimuksen perusteella voidaan lakiesitysten vastustajien ja puolustajien puheiden nähdä muodostavan varsin johdonmukaiset ja yhtenäiset, toisilleen vastakkaiset diskursiiviset kokonaisuudet. Puheesta löydettyjen diskurssien perusteella tutkielmassa on erotettu toisistaan konservatiivis-normatiiviseksi ja liberaalis-individualistiseksi nimitetyt diskursiiviset kokonaisuudet. Konservatiivis-normatiivisen diskursiivisen kokonaisuuden kautta ainoastaan heteroseksuaaliseen avioliittoon pohjaava ydinperhe nähtiin oikeana ja hyväksyttävänä perheenä. Tällaista perhettä pidettiin luonnollisena ja ehdottomana. Sen nähtiin perustuvan ulkopuoliseen kontrolliin sekä perinteestä johdettuihin sääntöihin ja varmuuksiin. Sukupuoli ymmärrettiin olemukselliseksi ja biologiaan perustuvaksi tilaksi. Sukupuoli jaettiin lisäksi puheessa kahtia ja sukupuolet nähtiin merkittävällä tavalla toisistaan eroaviksi. Lisäksi puheessa ylläpidettiin heteronormia erottamalla normaali ja luonnollinen heteroseksuaalisuus epänormaalista, epäluonnollisesta ja epäterveestä homoseksuaalisuudesta. Liberaalis-individualistisessa diskursiivisessa kokonaisuudessa perhemuodot nähtiin sitä vastoin moninaisina ja erilaiset perhemallit yhtä hyväksyttävinä ja tuettavina. Perheen katsottiin pohjaavan vapaaehtoisuuteen sekä yksilöiden väliseen tunnesiteeseen ja rakkauteen. Sukupuolia ei määritelty toisistaan eroaviksi eikä sukupuolta pidetty merkityksellisenä perheen tai vanhemmuuden käsitteiden kannalta. Sukupuoli nähtiin biologian sijaan sosiaalisesti ja performatiivisesti tuotetuksi. Puheessa pyrittiin lisäksi purkamaan heteronormia korostamalla hetero- ja homoseksuaalisuuden yhdenvertaisuutta ja samanlaisuutta. Lakiesityksen vastustajien näkemysten ja käsitysten voidaankin nähdä edustavan yhteiskunnan perinteisiksi miellettyjä, jo kauan vallalla olleita arvoja ja näkökulmia. Puolustajien puhe taas heijastaa uusia arvoja ja näkemyksiä, jotka mahdollisesti ovat valtaamassa paikkaansa vanhemmilta näkemyksiltä suomalaisessa yhteiskunnassa.
  • Heinonen, Kirsi (Helsingfors universitet, 2010)
    Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyviä käsityksiä perheestä, keskittyen erityisesti siihen miten perheen, sukupuolen ja seksuaalisuuden käsitteitä määriteltiin ja tuotettiin diskursiivisesti eduskunnan lainsäädäntökeskusteluissa 2000-luvun kuluessa. Tutkimusongelmaa lähestytään eduskunnassa vuonna 2000 ja 2001 käytyjen parisuhdelaki- ja vuonna 2005 käytyjen hedelmöityshoitolakikeskustelujen sekä vuonna 2009 parisuhdelain 9§:n muutoksesta käytyjen keskusteluiden kautta. Keskusteluja analysoidaan diskurssianalyysin avulla siitä lähtökohdasta käsin, että eduskunnassa käytyjen keskustelujen kautta osallistutaan yhteiskunnallisen todellisuuden rakentamiseen ja määrittelyyn. Eduskunnassa käydyillä keskusteluilla ja itse lainsäädännöllä voidaankin näin ollen katsoa olevan huomattavia ideologisia vaikutuksia yhteiskunnalle, liittyen esimerkiksi erilaisten perhemallien arvostukseen, sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin. Tutkimuksen perusteella voidaan lakiesitysten vastustajien ja puolustajien puheiden nähdä muodostavan varsin johdonmukaiset ja yhtenäiset, toisilleen vastakkaiset diskursiiviset kokonaisuudet. Puheesta löydettyjen diskurssien perusteella tutkielmassa on erotettu toisistaan konservatiivis-normatiiviseksi ja liberaalis-individualistiseksi nimitetyt diskursiiviset kokonaisuudet. Konservatiivis-normatiivisen diskursiivisen kokonaisuuden kautta ainoastaan heteroseksuaaliseen avioliittoon pohjaava ydinperhe nähtiin oikeana ja hyväksyttävänä perheenä. Tällaista perhettä pidettiin luonnollisena ja ehdottomana. Sen nähtiin perustuvan ulkopuoliseen kontrolliin sekä perinteestä johdettuihin sääntöihin ja varmuuksiin. Sukupuoli ymmärrettiin olemukselliseksi ja biologiaan perustuvaksi tilaksi. Sukupuoli jaettiin lisäksi puheessa kahtia ja sukupuolet nähtiin merkittävällä tavalla toisistaan eroaviksi. Lisäksi puheessa ylläpidettiin heteronormia erottamalla normaali ja luonnollinen heteroseksuaalisuus epänormaalista, epäluonnollisesta ja epäterveestä homoseksuaalisuudesta. Liberaalis-individualistisessa diskursiivisessa kokonaisuudessa perhemuodot nähtiin sitä vastoin moninaisina ja erilaiset perhemallit yhtä hyväksyttävinä ja tuettavina. Perheen katsottiin pohjaavan vapaaehtoisuuteen sekä yksilöiden väliseen tunnesiteeseen ja rakkauteen. Sukupuolia ei määritelty toisistaan eroaviksi eikä sukupuolta pidetty merkityksellisenä perheen tai vanhemmuuden käsitteiden kannalta. Sukupuoli nähtiin biologian sijaan sosiaalisesti ja performatiivisesti tuotetuksi. Puheessa pyrittiin lisäksi purkamaan heteronormia korostamalla hetero- ja homoseksuaalisuuden yhdenvertaisuutta ja samanlaisuutta. Lakiesityksen vastustajien näkemysten ja käsitysten voidaankin nähdä edustavan yhteiskunnan perinteisiksi miellettyjä, jo kauan vallalla olleita arvoja ja näkökulmia. Puolustajien puhe taas heijastaa uusia arvoja ja näkemyksiä, jotka mahdollisesti ovat valtaamassa paikkaansa vanhemmilta näkemyksiltä suomalaisessa yhteiskunnassa.
  • Asmundela, Maija (2010)
    Kohdun endometriumiin syntetisoituu keltarauhasvaiheen loppupuolella oksitosiinireseptoreita, joihin sitoutuva oksitosiini aiheuttaa prostaglandiini F2α:n (PGF2α) erittymisen ja luteolyysin. Kohdun vaste oksitosiinille riippuu oksitosiinireseptorien määrästä, ei niinkään plasman oksitosiinipitoisuudesta. Kiimakierron aikaiset progesteroni- ja estradiolipitoisuuden vaihtelut vaikuttavat oksitosiinireseptorien ilmentymiseen. Oksitosiinireseptorien ja siten luteolyysin ajankohdan säätely ei kuitenkaan ole kaikilta osin selvillä. Naudalla esiintyy poikkeuksellisen lyhyitä kiimakiertoja fysiologisesti puberteetin aikana ja ensimmäisen poikimista seuraavan ovulaation jälkeen. Lyhyiden kiertojen pituus on tavallisimmin 7–10 päivää. Vastaavia, niin sanottuja indusoituja lyhyitä kiimakiertoja, on todettu esiintyvän tiettyjen hormonihoitojen jälkeen myös normaalisti sykloivilla lehmillä. Kokeellisen työn tarkoituksena oli selvittää tällaisten hormonihoitojen vaikutuksia endometriumin steroidireseptoreihin ja sitä kautta näiden reseptoreiden roolia ennenaikaiseen luteolyysiin liittyvissä tapahtumissa. Tutkimus suoritettiin Viikin opetus- ja tutkimustilan lypsylehmillä (11 kpl), joista kolme kävi kokeet läpi kahdesti. Lehmille annettiin kiimakierron päivänä 8 dekskloprostenoli- (PG) ja 24 tuntia myöhemmin gonadoreliinipistokset (GnRH). Kaikki lehmät ovuloivat 24–36 tunnin kuluttua GnRH:sta. Munasarjat tutkittiin päivittäin ultraäänellä, ja verinäytteitä plasman progesteroni- ja estradioli-17β-määrityksiin otettiin päivittäin indusoitua ovulaatiota seuraavaan ovulaatioon asti. Lehmiltä otettiin kohtubiopsiat kaksi ja viisi päivää indusoidun ovulaation jälkeen. Tuloksissa on mukana 13 kiimakiertoa. Kokeessa havaittiin selvästi kahdenlaisia kiimakiertoja: lyhyitä ja normaalipituisia. Lyhyiden kiertojen (8/13) pituus oli 8,7±0,6 ja normaalipituisten kiertojen (5/13) 20,0±1,5. Progesteroni- ja estrogeenireseptorien tai COX-2-entsyymin määrissä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa lyhyiden ja normaalipituisten kiimakiertojen tai eri päivinä otettujen biopsioiden välillä, mikä johtuu todennäköisesti pienestä aineistokoosta ja käytetyn värjäysmenetelmän epätarkkuudesta.
  • Hämäläinen, Mari (1991)
    Varsakiimaan tiinehtyminen on heikompaa kuin seuraaviin kiimoihin. Keskeneräisen involuution sekä mahdollisesti meneillään olevan tulehdusreaktion on epäilty vaikuttavan haitallisesti tiinehtymiseen ja alkionkehitykseen. Varsomisen jälkeisen kohdun olosuhteista on tutkittu mm. kohdun kokoa,tonusta, sisältöä, bakteereita ja neutrofiileja. Näillä kliinisillä parametreilla ei ole voitu ennustaa tiinehtymistä varsakiimaan. Tässä tutkimuksessa tutkittiin 22 tamman kohtunesteen koostumusta ennen postovulatorista siemennystä ja noin viikon kuluttua varsakiiman ovulaatiosta.Kohtuhuuhtelunesteistä analysoitiin totaaliproteiini, NAGaasi, beta-glukuronidaasi, hapan ja alkualinen fosfataasi, plasmiini, alpha¹-antitrypsiini ja lysotsyymi. Tiinehtyminen varsakiimaan pyrittiin toteamaan alkionhuuhtelulla noin viikon kuluttua ovulaatiosta. Alkionlöytymisprosentti tässä tutkimuksessa oli 59 %. Alkioista 31 % oli morfologisesti epänormaaleja. Päivään 8 mennessä normaalisti edistyneitätiineyksiä oli 41 %. Siemennyspäivan näytteiden NAGaasin, B-glukuronidaasin, happaman fosfataasin ja lysotsyymin pitoisuudet erosivat merkitsevästi vastaavista aktiviteeteista noin viikon kuluttua ovulaatiosta. Tiinehtyneiden ja tyhjiksi jääneiden tammojen näytteissä ovulaatiopäivänä ei ollut eroja. Alkionhuuhtelupäivänä n. viikon kuluttua varsakiiman ovulaatiosta olivat totaaliproteiinin ja lysotsyymin pitoisuudet merkitsevästi korkeampia tammoilla, joilta löydettiin epänormaali alkio. Millään tutkituista kohtunesteen komponenteista ei pystytty ennustamaan tiinehtymistä varsakiimaan.
  • Kortetjärvi-Nurmi, Sirkka (1985)
  • Kämi, Tuula (1986)