Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 10335-10354 of 25478
  • Lehtinen, Ilja (Helsingin yliopisto, 2011)
    Käsilläolevan tutkielman aiheena on esineellistymisen käsite. Sitä tarkastellaan yhtäältä sellaisena kuten se esitetään Georg Lukácsin (1885-1971) teoksessa Historia ja luokkatietoisuus (1923), toisaalta kuten sitä koskeva teoria on luettavissa esiin Martin Heideggerin (1889-1976) läpimurtoteoksesta Oleminen ja aika (1927). Molemmat ajattelijat pyrkivät teoksissaan rakentamaan kokonaisvaltaista tulkintaa länsimaisen ajattelun ja toiminnan taipumuksesta tulkita todellisuus esineellisenä (dinglich), so. eletystä elämästä ja toiminnasta irrallisena olioiden (Dinge) maailmana. Sekä Lukács että Heidegger pyrkivät osoittamaan, että esineellistyneen todellisuuden ontologisena perustana toimii inhimillisen praktisen toiminnan kenttä, josta käsin esineellistävät ja objektivoivat suhtautumistavat todellisuuteen voivat vasta jälkikäteisesti syntyä. Molemmille ajattelijoille esineellisyyden muodostuminen ontologiaa hallitsevaksi tulkinnaksi todellisuuden luonteesta edellyttää myös tietynlaisia sosiaalisen olemisen rakenteita. Tutkielmassa tehdään vertailevaa käsiteanalyysia Lukácsin ja Heideggerin teoreettisten diskurssien välillä. Tavoitteena on rakentaa mahdollisuutta lukea mainittuja filosofeja saman, modernille olemassaololle keskeisen ontologisen sekä eksistentiaalisen ongelman tarkastelijoina. Toisaalta vertaileva lähestymistapa pyrkii myös tuomaan esiin olennaisia ja perustavia eroja Lukácsin marxilaisen ja Heideggerin fundamentaaliontologisen orientaation välillä. Tutkielmassa pyritäänkin osoittamaan, että Heideggerin fundamentaaliontologia ei tarkastele kauppatavaran rakennetta eikä sosiaalisen vaihdon prosesseja marxilaisesta näkökulmasta riittävällä tavalla, kun taas Lukácsin teoreettinen projekti tulee edellyttäneeksi tuottavaan subjektiviteettiin pohjautuvan ontologisen perusasenteen. Tämä ontologinen positio voidaan puolestaan kritisoida hedelmällisesti heideggerilaisesta näkökulmasta. Viime kädessä tutkielma pyrkii avaamaan esineellistymisteorioiden vertailun kautta kysymyksen länsimarxilaisen materialistisen dialektiikan ja Heideggerin fenomenologisen ontologian välisestä suhteesta.
  • Laivo-Laakso, Katja (2002)
  • Laitolahti, Seija (1981)
  • Koppanen, Lahja (1948)
  • Nikonen, Mari (Helsingin yliopisto, 2012)
    Tutkimukseni kohteena ovat thainkielisten suomenoppijoiden kysymisen keinot keskustelupuheessa kielenoppimisen alkuvaiheessa, ennen kaikkea kysymysten prosodinen jaksottelu ja intonaatio sekä niissä esiintyvät lauserakenteet. Tutkin, käyttävätkö puhujat kysyessään joitain tiettyjä lauserakenteita, intonaatiokuvioita tai niiden yhdistelmiä, ja kuinka pitkälle konventionaalistuneita nämä rakenteet ovat. Aineistonani on yhteensä 38 min 33 s keskustelupuhetta, joka koostuu viidestä s2-oppijoiden välisestä studiossa nauhoitetusta parikeskustelusta, joissa puhujien tehtävänä on keskustella kuvista. Tämän lisäksi hyödynnän vertailuaineistoa, jossa natiiveja suomenpuhujia on asetettu samaan keskustelutilanteeseen. Työssäni keskeisiksi nousevat kognitiivisen kielentutkimuksen ja konstruktiokieliopin näkemykset kielestä ja sen rakenteista. Ennen kaikkea hyödynnän konstruktion käsitettä, jonka kautta analysoin kysyvien rakenteiden konventionaalisuusastetta ja pohdin niiden yksikköstatusta puhujien kielessä. Prosodisten piirteiden analyysissa käytän oman kuulohavaintoni tukena akustisia analyyseja. Tulosteni perusteella thainkielisillä suomenoppijoilla on käytössään osapuilleen samat kysymisen keinot kuin natiiveilla suomenpuhujillakin: kysymyksiä esitetään vaihtoehtokysymysten, hakukysymysten, väitelauseiden, entä-partikkelikysymysten sekä lausetta lyhyempien rakenteiden, kuten pelkän kysymyselementin tai kysymyselementin ja NP:n yhdistelmän avulla. Aineistossa esiintyy kahdenlaista prosodista jaksottelua. Toisaalta puhujat sitovat kysyvät rakenteensa yhtenäi¬siksi intonaatiokuvioiksi silloin, kun he pystyvät ottamaan lauserakenteet sellaisinaan käyttöön rakentamatta niitä osistaan. Tällaisia ovat kaikilla puhujilla kaikkein lyhimmät kysymisen keinot, kuten pelkän kysymysaineksen avulla muodostetut kysymykset, ja lisäksi erilaiset interrogatiivilauseet, ennen kaikkea kysyvät omistusrakenteet. Näissä eri puhujilla samaan syntaktiseen rakenteeseen yhdistyy aina samanlainen intonaatiokuvio. Katson, että tämä lauserakenteen ja intonaation yhdistelmä on konstruktion asemassa puhujien kielessä. Toisaalta taas prosodinen jaksottelu on hyvin erilaista silloin, kun puhujat joutuvat rakentamaan kysyvät rakenteensa pala palalta. Tällöin intonaatiojaksot ovat paljon vähemmän yhtenäisiä ja prosodisten sanojen sisällä esiintyy suurta sävelkorkeuden vaihtelua, tyypillisesti niin, että jokaisessa prosodisessa sanassa sävelkorkeus laskee voimakkaasti sanan loppua kohden. Tutkimuksen tulokset viittavat siihen, että prosodiaa ja erityisesti intonaatiota kannattaisi opettaa nykyistä systemaattisemmin. Thainkieliset suomenoppijat saattaisivat myös hyötyä intonaatiokuvioiden ja lauserakenteiden yhtäaikaisesta opetuksesta.
  • Kähkönen, Kaarina (1970)
  • Suvanto, Katariina (2008)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee kysymystä viihdytystoiminnasta valistustoiminnan kentässä jatkosodan aikana 1941–1944. Tutkimukseni keskiössä on valistushenkilöstön viihdytystoiminnasta käymä keskustelu. Tarkoitukseni on ollut selvittää keskustelun keskeiset teemat, ulottuvuudet, vaiheet ja rintamalinjat. Tutkimus kuuluu lähestymistavaltaan uuden sotahistoriaan alaan. Viihdytystoiminta kuului armeijan valistusorganisaation alaisuuteen, joten se oli omalta osaltaan vastuussa rintamajoukkojen taistelumielialasta. Valistus- ja viihdytystoiminnalla ei ollut vahvaa taustaa ennen jatkosodan syttymistä, joten sodan alussa toimintaa kehitettiin voimakkaasti. Viihdytystoiminta haki paikkaansa tiedotustoiminnan kentässä, kunnes se syksyllä 1941 liitettiin suoraan päämajan alaisuuteen. Viihdytystoimintaa pyrittiin ohjailemaan ja valvomaan melko tiukasti ja sen käytännön järjestelyistä vastasivat erityiset valistusupseerit. Myös sotilaspapit osallistuivat valistustoimintaan muiden tehtäviensä ohella. Valistusupseerit ja sotilaspapit olivat myös keskeiset viihdytystoiminnasta keskustelleet ryhmät. He kokoontuivat sodan aikana erilaisiin neuvottelutilaisuuksiin, joissa viihdytystoiminta nousi yhdeksi yleisimmistä keskustelunaiheista. Keskeinen tutkimustulokseni on, että viihdytystoiminnasta käyty keskustelu on mahdollista jakaa kolmeen ulottuvuuteen: hengelliseen, isänmaalliseen ja viihteelliseen. Ulottuvuuksien keskinäinen suhde on epätasapainoinen, sillä hengellinen ja isänmaallinen ulottuvuus linkittyvät keskustelussa melko tiiviisti yhteen, kun taas viihteellinen ulottuvuus jää erilliseksi osa-alueekseen. Viihdytystoimintaa koskeva keskustelu jakautuu kolmeen vaiheeseen myös sotatapahtumien mukaan: viihdytystoiminnan kehittämiseen sodan alussa, sen kulta-aikaan asemasotavaiheessa ja toimintaa kohtaan esitettyyn kärkevään kritiikkiin sodan lopussa. Keskustelun keskeisiä teemoja olivat muun muassa viihdytysohjelmistojen sisältö ja niiden vaikutukset joukkoihin, viihdytystoiminnan painoarvo suhteessa varsinaiseen valistustyöhön sekä papiston ja valistusupseeriston työnjako. Sekä papisto että valistusupseerit suhtautuivat viihdytystoimintaan melko kriittisesti, joten keskustelun rintamalinja kulki paremminkin rintamajoukkojen ja valistushenkilöstön kuin valistusupseerien ja sotilaspapiston välillä. Myös keskustelijaryhmien sisällä esiintyi mielipide-eroja, joten ei voida todeta, että esimerkiksi papit olisivat yksiselitteisesti olleet viihdytystoiminnan vastustajia. Tutkielman lähteinä käytetty kirjallisuus voidaan jakaa karkeasti kahteen osaan: viihdetaiteilijoiden näkökulmasta tehtyihin tutkimuksiin ja muistelmateoksiin sekä valistusorganisaation näkökulmasta tehtyihin tutkimuksiin. Lähteet paljastavat viihdytystoiminnan dualistisen kuvan, sillä edelliset näkivät toiminnan menestyksekkäänä ja jälkimmäiset paremminkin epäonnistuneena. Tärkeimpiä kirjallisia lähteitäni ovat olleet Maarit Niiniluodon On elon retki näin eli miten viihteestä tuli sodan voittaja, Esko Salmisen Propaganda rintamajoukoissa 1941–1944 ja Erkki Kansanahon Papit sodassa. Olen myös tutustunut muutamiin aihetta sivuaviin pro gradu -tutkielmiin, joista Päivikki Koskimiehen työ on keskeisin. Arkistolähteinäni olen käyttänyt Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteessä säilytettäviä päämajan tiedotusosaston ja päämajan kenttäpiispantoimiston sekä sen seuraajan päämajan kirkollisasiainosaston dokumentteja ja niistä erityisesti valistusupseerien ja sotilaspapiston neuvottelukokousten pöytäkirjoja ja valistustoimintakertomuksia.
  • Rajamäki, Sisko (1983)
  • Salomaa, Anna (2014)
    Luonnon monimuotoisuuden vähenemistä ei ole saatu pysäytettyä kansainvälisistä sopimuksista huolimatta. Ekologinen kytkeytyneisyys on välttämätöntä, jotta monimuotoisuus voisi säilyä pitkällä aikavälillä. Tämä pro gradu tutkii luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemien prosessien säilyttämistä edistäviä politiikkakeinoja kolmen tutkimuskysymyksen avulla: 1) Kuinka hyvin nykyiset luonnonsuojelupolitiikan keinot edistävät ekologista kytkeytyneisyyttä? 2) Miten luonnonsuojelupolitiikan keinot voisivat edistää ekologista kytkeytyneisyyttä paremmin? 3) Voiko vihreä infrastruktuuri -lähestymistapa auttaa luonnon monimuotoisuuden suojelussa? Ekologinen kytkeytyneisyys vaikuttaa erityisesti lajien leviämiseen ja sen kautta biodiversiteetin säilymiseen. Ihmisen ympäristön hyödyntämistä hallitaan erilaisten politiikkakeinojen kautta, jotka vaikuttavat myös ekologiseen kytkeytyneisyyteen. Vihreä infrastruktuuri on uusi politiikan lähestymistapa, joka korostaa kokonaisvaltaisuutta. Vihreällä infrastruktuurilla tarkoitetaan toisiinsa kytkeytyneitä viher- ja vesialueita, jotka tuottavat ihmisen tarvitsemia ekosysteemipalveluita. Tutkimuksen aineisto on SCALES-hankkeen kyselytutkimus Biodiversiteetin turvaamisesta monilla hallinnon tasoilla ja eri maantieteellisissä, ajallisissa ja ekologisissa mittakaavoissa. Kysely toteutettiin internetkyselynä. Linkki kyselyyn lähetettiin 214 suomalaiselle ekologiseen kytkeytyneisyyteen liittyvän politiikan asiantuntijalle, joista 47 vastasi. Aineistoa analysoitiin kvantitatiivisesti ja kvalitatiivisesti. Tilastoanalyysien päämenetelmät olivat toistomittaus ANOVA ja klusterianalyysi. Sanallisille aineistoille tehtiin sisällönanalyysi. Asiantuntijat pitivät kytkeytyneisyyden ekologista merkitystä suurempana, kuin mitä kytkeytyneisyyden käytännön toteutus on. Pinta-alaltaan suurialaisten politiikkakeinojen koettiin edistävän ekologista kytkeytyneisyyttä parhaiten ja pienialaisten ja urbaanien keinojen vähiten. Politiikkakeinoilla on suurempi potentiaali edistää ekologista kytkeytyneisyyttä, kuin mikä on niiden tämän hetken toteutuksen merkitys ekologiselle kytkeytyneisyydelle. Biodiversiteetin suojelun integrointi osaksi muita politiikkasektoreita koettiin tärkeäksi. Vihreän infrastruktuurin toteutuksessa perinteiseen luonnonsuojeluun liittyviä näkökohtia pidettiin tärkeämpänä kuin ekosysteemipalveluiden korostamista. Vihreän infrastruktuurin mahdollisuuksiin vaikuttaa positiivisesti luonnonsuojelupolitiikkaan uskottiin varovasti.
  • Tuomaala, Eija (2000)
  • Kilpeläinen, Hanna (1961)
  • Mäkelä, Marja-Leena (1965)