Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 10355-10374 of 27943
  • Nordberg, Maria (University of Helsinki, 2015)
    Kirjailja Mauri Kunnaksen Koiramäki-sarjan teokset kuvaavat autonomian ajan Suomea. Kirjailija on määrittänyt teoksissaan niiden sijoittuvan 1800-luvun puoliväliin, mutta hänen kuviensa teeamoissa aikakaudet ovat limittäin ja ajoitus ei ole historiallisesti tarkka. Koiramäkisarjaan kuuluvat teokset: Koiramäen talossa, Koiramäen lapset kaupungissa, Koiramäen talvi, Koiramäen joulukirkko, Koiramäen Martta ja tiernapojat, Koiramäen Martta ja Ruuneperi sekä Koiramäen lapset ja näkki. Ne on kirjoittettu 28-vuoden aikana ja lajityypiltään ne ovat kuvakirjoja, joissa teoksen teksti ja kuva luovat symbiosiinja jossa kumpikin osa täydentää tarinaa, eikä se toimisi ilman toista. Tutkimustehtävänäni oli selvittää millaisia näkökulmia Koiramäki-sarjan teokset antavat suomalaisuudesta, kansallisesta historiasta, talonpoikaiskulttuurista ja kaupunkilaisuudesta 1800-luvun keskivaiheilla. Tarkastelen kirjoja myös kansalaisuskonnon teorian kautta, jolla pyrin avaamaan Kunnaksen kirjojen erityislaatuista uskonnollisuutta. Tutkielmassani käytin temaattista analyysia, jossa nostin esiin edellä mainitsemiani aikakaudelle tyypillisiä teemoja kirjojen sisällöistä sekä vertasin niiden kuvausta kansalliseen historiankirjoitukseen. Tässä työssä en pyrinyt sarjan kaikkien teosten systemaattiseen tutkimukseen ja tulkintaan kuva kuvalta, vaan pyrin tekemään nostoja aikauden kansallisesta historiasta niistä. Analyysissä löysin lastenkirjan kuvista sekä Suomen kansallisesta historiasta yhtymäkohtia ja eroavaisuuksia. Erityisesti nationalismi ja fennomaanien toiminta osoittautuivat kuvissa identisiksi kansallisen historiankertomusen kanssa. Fennomaanien talonpoikaissäädyn ihannointi ja sen pohjalta Suomen kansan rakentaminen tapahtui kansallisten suurmiesten tekstien kautta. Tämä on yksi tutkimukseni analyysin päälinjoista. Koiramäki teoksissa uskonnollisuus on läsnä, mutta sen sisältö ei ole kuvauksen ytimessä, vaan siinä ovatne sosiaaliset ja yhteiskunnalliset ilmiöt, mitkä liittyvät uskonnollisuuteeen.Tätä Kunnaksen tapaa kuvata uskonto ja kirkon toimintaa olen analysoinut kansalaisuskonnon teorioiden valossa ja löytänyt niistä yhtäläisyyksiä Kunnaksen tuotantoon.
  • Tammela, Taru (2014)
    Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on yhdistää tietoa koiran aistien aivoperustasta yhdeksi kokonaisuudeksi. Koiran aistien aivokuorialueet pystytään suurin piirtein paikantamaan, mutta tiedossa on paljon aukkoja, eikä kaikkia aisteja ole juurikaan koottu yhteen. Lemmikeihin käytetään yhä enemmän aikaa, joten koiranomistajien ja eläinlääkäreiden tarve ymmärtää koiran kokemuksia maailmasta kasvaa. Tutkielman onkin tarkoitus myös näyttää tutkijoille, mitä asioita olisi vielä tutkittava lisää. Aistimus syntyy, kun tieto ärsykkeestä saapuu aistinelimestä koiran aivokuorelle. Aistimus ei ole suora kuva ympäristöstä, vaan tietoa muokataan sekä isoaivokuorella että muualla aivoissa. Aivokuorella aistitieto kulkee ensimmäiseksi primäärisille projektioaistinalueille, ja aistimusten jatkokäsittely tapahtuu assosiaatioalueilla. Koiran kuuloaisti on tarkka, sillä se pystyy havaitsemaan myös ultraääntä. Kuuloaistimuksia käsitellään koiran ohimolohkolla. Keskimmäinen ektosylviaaninen alue on primäärinen kuuloalue, ja sieltä kuuloaistimus kulkee muille ektosylviaanisille alueille sekä koronaaliselle, suprasylviaaniselle ja sylviaaniselle alueelle. Koiralla on melko hyvä hämärä- ja syvyysnäkö sekä dikromaattinen värinäkö. Primäärinen näköalue sijaitsee takaraivolohkon lateraalipoimussa. Jatkokäsittely tapahtuu takaraivo- ja ohimolohkoilla ektomarginaalisilla, suprasylviaanisilla, spleniaalisilla ja composite-alueilla. Hajuaisti on yksi koiran tärkeimmistä aisteista, ja siihen liittyvät anatomiset rakenteet ovat hyvin kehittyneitä. Hajuaistimuksia käsitellään pääasiassa aivojen ventraalipuolella piriformilohkolla ja entorinaalisella alueella. Yhteydet limbiseen järjestelmään ovat vahvat. Makuaisti ei ole yhtä tärkeä, sillä suuri osa siitä on todellisuudessa hajun aistimista. Koira aistii viisi perusmakua. Makuaivokuoren sijainnista koiralla ei ole varmuutta, mutta todennäköisesti se on ohimo-, otsa- tai päälakilohkolla. Tuntoaistiin kuuluvat kosketus, paine, kipu, värinä, kylmä ja kuuma. Niiden aistimista koiralla tehostavat tuntokarvat. Tuntoaistimuksia käsitellään koiran päälakilohkolla sigmoidaali-, koronaali-, suprasylviaanisessa ja ektosylviaanisessa poimussa somatosensorisilla alueilla 1 ja 2. Tasapaino- ja liikeaistimuksia käsitellään lähinnä ilman tietoista aistimusta koiran pikkuaivoissa, mutta myös isoaivokuorella rekisteröidään osa ärsykkeistä. Tasapainoalue sijaitsee päälakilohkolla, mutta sen tarkemmassa paikassa koiralla on vielä epäselvyyksiä. Tutkielmassa on käsitelty myös koiran liikeaivokuorta, sillä sieltä on paljon yhteyksiä aistinalueille ja se vaikuttaa koiran käyttäytymiseen. Liikeaivokuori koostuu kahdesta liikealueesta päälakilohkolla sigmoidaali- ja precruciate-poimuissa. Koiralla on kolme assosiaatioaluetta: kognitiivinen assosiaatioalue päälaki- ja takaraivolohkolla, tulkitseva assosiaatioalue ohimolohkolla sekä otsalohkon assosiaatioalue. Otsalohkon assosiaatioalue on koiralla kehittynein ja tutkituin. Assosiaatioalueilla esimerkiksi yhdistellään eri aisteihin liittyvää tietoa, verrataan sitä aikaisempiin kokemuksiin ja sovelletaan tuleviin. Koirien aivotutkimusta ovat jarruttaneet tutkimustapojen eettiset ongelmat, mutta teknologian kehitys mahdollistaa nykyisin koiraystävällisempiä tutkimusmenetelmiä. Etenkin koiran näkö-, maku- ja tasapainoaistin aivoperustassa on vielä tutkittavaa.
  • Axelson, Lotta Annika (2006)
    Tutkimuksessa selvitettiin siedätyshoidon vaikutusta ja tehoa atooppista ihottumaa sairastavilla koirilla, Tutkimukseen osallistui 86 atooppista ihotiumaa sairastavaa tai sairastanutta koiraa, joille tämän tutkimuksen ohjaaja ELT-PhD Leena Saijonmaa-Koulumies oli vuosien 1987 - 2001 välisenä aikana antanut siedätyshoitoa. Hoidon aloittamista olivat edeltäneet Saijonmaa-Koulumiehen tekemät intradermaaliset allergiatestit, joiden perusteella siedätyshoidossa käytettävät allergeenit oli valittu. Siedätyshoidot toteutettiin vallitsevien suositusten mukaisesti. Retrospektiivisellä asiakaskyselyllä selvitimme tilanteen ennen siedätyshoitoa ja sen jälkeen. Atooppisten koirien ensisijaiset oireet ennen hoidon aloittamista olivat kutina, ihon punoitus, ärtyneisyys ja sekundääriset ihotulehdukset. Hoidon aloittamisen jälkeen oireet hävisivät kokonaan seitsemältä prosentilta, oireet vähenivät 72 prosentilta mutta tilanne pysyi ennallaan runsaalla viidenneksellä eli 21 prosentilla tutkimukseen osallistuneista potilaista. Luvut ovat linjassa muiden vastaavien aiheesta tehtyjen tutkimusten kanssa. Hoidon aikana 72 prosenttia koirista sai myös muuta lääkitystä. Tutkimus tukee väitettä, että suurin osa niistä koirista joille siedätyshoidosta näytti olevan hyötyä, sai lievitystä oireisiinsa 9 kuukauden kuluessa hoidon aloittamisesta. Koiran iällä ei näyttänyt olevan vaikutusta siihen vähenivätkö oireet hoidon avulla. Noin neljänneksellä potilaista raportoitiin lieviä paikallisia sivuvaikutuksia hoitopistosten antamisen yhteydessä. Kolmella potilaalla (vajaat 4 prosenttia) vaikutukset olivat niin mittavia, että hoito keskeytettiin. Enemmistö omistajista antoi hoitopistokset ongelmitta. Yleisesti ottaen potilaiden omistajat pitivät siedätyshoitoa hyvänä. Valtaosa koki sen tuovan helpotusta ja hoito oli helppo toteuttaa. Hintaa pidettiin kalliina.
  • Bäcklund, Petri (2001)
    Eroahdistus on yksi tavallisimmin koirilla esiintyvä käytösongelma. Tanskassa suoritetussa tutkimuksessa ongelmallisesti käyttäytyvistä koirista 17,5 % kärsi eroahdistuksesta. Yhdysvalloissa on estimoitu eroahdistusta esiintyvän 6 % koirista. Eroahdistuneiden koirien yksinoloajan käyttäytymiselle on luonteenomaista ylenmääräinen haukunta, ulvominen, tuhoisa käyttäytyminen, masentuneisuus, itsensä pureskelu- nuoleskelu sekä sisätiloihin virtsaaminen ja/tai ulostaminen. Toisinaan koirilla esiintyy psykosomaattisia oireita eroahdistuksesta; ripulia, veristä ulostetta, karvojen nuoleskelua. Kodin irtaimiston pureskelu sekä lattian ja ovien raapiminen ovat sijaistoimintaa, jonka aiheuttaa koirassa lisääntynyt ahdistuksen määrä. Ahdistus voi ilmetä koiran pyrkimyksenä seurata omistajia heidän poistuessa kodista. Ulvominen on koiran luonnollinen vaste sen kokemaan yksinäisyyteen. Tällöin koira pyrkii saamaan sosiaalisen yhteyden lauman muihin jäseniin ulvomalla. Useat koirat eivät syö tai juo omistajan poissaoloaikana, mutta omistajan kotiintultua ne kiirehtivät välittömästi syömään/juomaan. Ihmisen ja koiran kiinteä yhteiselo voi olla myös epäharmonista, jos yhteiselämällä on toista osapuolta vahingoittava vaikutus. Eroahdistus huonontaa koiran sekä perheenjäsenten elämänlaatua ja on vaaraksi koiralle, koska useat omistajat päätyvät koiran poisluovuttamiseen tai lopettamiseen. Alle kaksi vuotiaan koiran yleisin kuolinsyy on käytösongelma. Koiran eroahdistuksen hoitaminen edellyttää moniulotteista terapeuttista lähestymistapaa. Hoito-ohjelma koostuu omistajien valistamisesta eroahdistuskäyttäytymiseen liittyvistä motivaatiotekijöistä, systemaattiseen eroahdistuksen poisherkistämisprotokollaan ja toisinaan harjoitusten lisänä käytetään masennuslääkitystä terapian tukena. Trisyklisistä masennuslääkkeistä klomipramiini (Clomicalm) on hyväksytty eläinlääkkeeksi. Tämän takia sitä suositellaan ensisijaiseksi lääkkeeksi hoidettaessa koiran eroahdistusta. Hoito-ohjelman aikana tapahtuvat vastoinkäymiset ovat melko yleisiä. Nämä takaiskut indikoivat usein ongelmia hoitosuunnitelmassa tai toteutuksessa ja tämän takia on tärkeää järjestää eroahdistusterapian seuranta. Vetcaren suorittamassa kenttätutkimuksessa eroahdistuneita koiria hoidettiin kolmen kuukauden ajan käytösterapian sekä klomipramiinilääkityksen avulla ja tämän jälkeen lääkitys keskeytettiin, jonka jälkeen käytösterapiaa jatkettiin vielä yhdellä kuukaudella. Tuhoamisoireet vähenivät koirilla tutkimuksen aikana siten, että kolmanteen kontrolliin saapuneista 87,5 %:lla ja neljänteen kontrolliin saapuneista 57,1 %:lla tuhoamisoire oli vähentynyt tai kokonaan loppunut. Osalle koirista oireet olivat palaneet takaisin lääkityksen lopettamisen jälkeen. Myös muut eroahdistusoireet, kuten haukkuminen, levottomuus ja sisälle tarpeiden tekeminen vähenivät tutkimuksen aikana tuhoamisoireiden kaltaisesti. Koirien käyttäytymisessä havaittujen muutosten ja suuren asiakastyytyväisyyden perusteella voidaan päätellä, että eroahdistusterapian ja klomipramiinin yhteisvaikutuksella on ollut erittäin myönteinen vaikutus eroahdistuneiden koirien hoidossa, kun tulokset suhteutetaan tutkimukseen osallistuneiden eläinlääkäreiden vähäiseen kokemukseen eroahdistuksen hoidosta.
  • Asplund, Laura (2008)
    Eturistisiteen sairaudet ovat yksi yleisimmistä ontumisen aiheuttajista koirilla. Siteen repeämisen syynä voi olla trauma, mutta useimmissa tapauksissa vamma on seurausta siteen rappeumamuutoksista. Eturistisiteen repeämisestä aiheutuva polvinivelen löysyys johtaa progressiiviseen nivelrikkoon ja usein myös toissijaisesti nivelkierukan vaurioitumiseen. Eturistisiteen kirurgisen hoidon tavoitteena on stabiloida vaurioitunut nivel ja edesauttaa toimintakyvyn palautumista. Konservatiivinen hoito on hyväksyttävää alle 15 kg painavilla koirilla, mutta leikkaushoitoa suositellaan suurimmalle osalle koirista. Eturistisiteen korjausmenetelmiä on viime vuosikymmenien aikana kehitetty lukematon määrä. Tästä huolimatta täydellisesti tavoitteita täyttävää tekniikkaa ei edelleenkään ole pystytty löytämään. Perinteiset tekniikat stabiloivat niveltä joko sisäisellä tai ulkoisella tuella matkimalla nivelen normaalia toimintaa. Nivelensisäiset menetelmät perustuvat eturistisiteen korvaamiseen joko potilaan omalla kudoksella tai synteettisellä materiaalilla. Nivelenulkoisissa menetelmissä nivel tuetaan ulkoisten tukilankojen avulla. Uudemmissa ns. osteotomiamenetelmissä muutetaan nivelen biomekaniikkaa katkaisemalla sääriluuta yläosastaan ja muuttamaan sääriluun tasanteen kulmaa polvilumpion suoraan siteeseen nähden. Dynaamisen tasapainon myötä ei niveltä tarvitse tukea passiivisesti muiden tukien avulla. Ensimmäinen luuleikkausmenetelmä oli Slocumin 1993 kehittämään TPLO – tekniikka (tibial plateau leveling osteotomy), josta on kehitetty mm PTIO - tekniikka (proximal tibial intraarticular osteotomy), TTA – tekniikka (tibial tuberosity advancement) ja TTO - tekniikka (triple tibial osteotomy). Yhdysvalloissa käytetään vuosittain yli miljardi dollaria koiran eturistisidevaurioiden korjaamiseen. Jo pelkästään taloudellisista syistä eläinlääkäreillä on velvollisuus antaa objektiivisiin tutkimustuloksiin perustuvaa hoitoa. Näyttöön perustuva lääketiede (evindence based medicine, EBM) edistää korkeatasoisten tutkimusten tekemistä yhdistämällä kriittisen ajattelun kliiniseen soveltamiseen. Tutkimuksissa käytettävien tekniikoiden hoitotuloksia ja lääkitysten kliinistä tehokkuutta voidaan arvioida kriittisesti ja lopputulos on vertailtavissa vain, jos käytössä on vakioidut menetelmät ja kyselyt. Eturistisiteen leikkaustekniikoista on tehty useita seurantatutkimuksia, joissa lähes kaikissa tutkimustulokset perustuvat heikkotasoisiin kliinisiin tutkimuksiin ja henkilökohtaisiin kokemuksiin korkeatasoisten, näyttöön perustuvien tutkimusten sijaan. Pieneläinten ortopediassa pidetään optimaalisena tutkimuksia, joissa tulokset on saatu voimalevyanalyysin, kirurgin subjektiivisen ja objektiivisen arvioin sekä omistajan subjektiivisen arvion perusteella. Tällä hetkellä ei ole olemassa tutkimusta, jonka perusteella eturistisidevaurion korjaamisessa käytetyt leikkaustekniikat voisi luokitella paremmuusjärjestykseen.
  • Kyröläinen, Katja (2009)
    Gonadektomia eli sukurauhasten poisto on kajoava toimenpide, minkä vuoksi elektiivinen gonadektomia on kyettävä perustelemaan eläimen tai eläinpopulaation hyvinvoinnin kannalta. Elektiivinen gonadektomia voidaan tehdä koiran- ja kissanpennuille turvallisesti noin kuuden viikon iästä alkaen, mikäli pennun fysiologiset erityispiirteet huomioidaan leikkauksessa ja perioperatiivisissa toimissa. Erityisesti kotikissojen gonadektomia ennen luovutusta on paikoin populaatiokoon hallinnan kannalta perusteltua. Elektiivinen gonadektomia poistaa kohtutulehduksen, eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun ja kiveskasvainten riskin sekä vähentää maitorauhaskasvainten esiintyvyyttä naarailla ja dominanssiaggressiota ja seksuaalista käyttäytymistä uroksilla. Merkittävimmät haitat ovat ylipainoriskin huomattava kasvu, virtsatieongelmien yleistyminen ja mahdolliset leikkauskomplikaatiot. Sukukypsyyttä edeltävän gonadektomian etuja myöhempään leikkausajankohtaan verrattuna ovat lisääntymismahdollisuuden täydellinen eliminointi, leikkauksen nopeus, potilaan nopea paraneminen ja naarailla maitorauhaskasvainten esiintyvyyden huomattava väheneminen. Virtsankarkailu on nuorena steriloiduilla narttukoirilla muita yleisempää, sen sijaan prepubertaalinen gonadektomia ei lisää kissojen virtsaputkentukoksen tai alavirtsatieongelmien esiintyvyyttä suhteessa perinteiseen leikkausajankohtaan. Prepubertaalinen gonadektomia viivästyttää pitkien luiden kasvulevyjen sulkeutumista, mutta asian kliininen merkitys on epäselvä. Varhaisen kastraation on epäilty aiheuttavan ongelmia pentujen sosiaalisessa kehityksessä. Yhdessä tutkimuksessa on raportoitu lisääntynyttä ujoutta ja piiloutumista nuorena kastroiduilla uroskissoilla. Suomessa mm. eläinsuojeluyhdistykset luovuttavat kissanpennut yleensä 12 viikon iässä, minkä vuoksi maassamme ei ole tällä hetkellä laajaa tarvetta steriloida tai kastroida kissanpentuja sosiaalisen kehityksen kannalta herkimpänä aikana, alle kahden kuukauden iässä. Prepubertaalisen gonadektomian vaikutus eri kokoisten koirien luuston kasvuhäiriöiden kehittymiseen ja niistä seuraaviin kliinisiin oireisiin sekä koirien ja kissojen vanhuusiän ongelmiin on epäselvä. Näistä aiheista kaivataan jatkossa tarkempaa tutkimustietoa.
  • Jalava, Katri (1994)
    Tarkoituksena oli tutkia kissoilla ja koirilla esiintyviä spiraalinmuotoisia mahalaukun bakteereita ja kehittää niiden in vitro viljelymenetelmiä. Ihmisellä esiintyvä Helicobacter pylori on tärkeä tekijä gastriitin ja mahahaavan etiologiassa, mutta H.pylori ei kolorisoi normaaliolosuhteissa kuin ihmisen mahalaukussa. Tästä syystä on ollut tärkeä löytää eläinmalleja infektion tutkimiseksi. Lisäksi spiraalibakteereiden patogeenisuus koiralle ja kissalle on ollut epäselvä. Näytteinä käytettiin lopetetuista koirista ja kissoista otettuja mahalaukun limakalvonäytteitä, jotka viljeltiin helikobakteereille soveltuvissa olosuhteissa. Bakteerit osoittautuivat hankaliksi eristää, erityisenä vaikeutena oli primaariviljelmien saastuminen kontaminanteilla ja pitkä inkubointiaika. Koiran mahalaukun limakalvosta on kuvattu kolme eri spiraalinmuotoista mikroaerofiilistä bakteerilajia, Helicobacter felis, "Gastrospirillum" (Helicobacter heilmannii) ja "Flexispira rappini". Näistä ainoastaan H. felis on kuvattu tarkemmin, koska se on pystytty viljelemään in vitro. Tässä tutkimuksessa eristetyt bakteerit erosivat kuvatusta H. feliksestä, tämä antaa viitteitä että kyseessä olisi jokin muu helikobakteeri laji (Helicobacter heilmannii?). Usein oli myös viitteitä, että viljelmissä olisi kasvanut useampi kuin yksi organismi. Osasta näytteistä tehtiin lisäksi ennen viljelyä suora gram- värjäys, joka osoittautui hyväksi menetelmäksi mahdollisten positiivisten koirien ja kissojen toteamiseksi. Lisäksi tutkittiin eristettyjen bakteerien kykyä kasvaa eri inkubointilämpötiloissa, eri elatusaineilla, eri ikäisillä elatusainealustoilla ja katalaasi- ja ureaasipositiivisuus. Eristetyt kannat pakastettiin jatkotutkimuksia varten.
  • Eklöf, Ali (1999)
    Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää minkälaisille myrkytyksille koirat ja kissat altistuvat Suomessa. Aineisto kerättiin läpikäymällä n. 35.000 HYKS:n Myrkytystietokeskuksen arkistoimaa puheluraporttia vuodelta 1998. Niistä poimittiin epäillyt eläinmyrkytyksiä koskevat raportit (1571 kpl). Sen jälkeen tutkimukseni kannalta mielenkiintoisin informaatio löydetyistä puheluraporteista (mm. eläinlaji, epäilty myrkky, myrkytysaste, altistumisreitti ja kysyjätaho) tallennettiin Excel-tiedostoon. Aineisto luokiteltiin noudattaen pääsääntöisesti Myrkytystietokeskuksen luokittelua. Muodostui 17 myrkytysluokkaa, jotka vuorostaan jaoteltiin yhteen tai useampaan myrkkyyn tai myrkkyryhmään. Varsinaisen tutkimusaineiston ulkopuolelle jätettiin 153 sellaista tapausta (mm. muuta eläinlajia kuin koiraa ja kissaa koskevat raportit), jotka syystä tai toisesta olivat puutteellisesti dokumentoituja tai muuten mahdottomia luokitella. Koira- ja kissakyselyiden lopulliseksi lukumääräksi siis tuli 1416 kpl. Alkuperäisaineiston tulosten tarkastelussa kiinnitettiin huomiota eri eläinlajeja koskevien kyselyiden osuuksiin. Koiria koskevien kyselyiden osuus oli noin 82,1% (1290 kpl) ja kissojen vastaava noin 12,7% (200 kpl). Tuotantoeläinkyselyiden osuus oli noin 1,3% (20 kpl). Koira- ja kissa-aineiston tulosten tarkastelussa kiinnitettiin huomiota mm. kysyjätahoon, altistumisreittiin sekä kyselyiden sijoittumiseen eri myrkytysluokkiin. Yleisö (koti) muodosti suurimman kysyjätahon (1219 kpl eli 86%), eläinlääkärit seuraavaksi suurimman (179 kpl eli 12,6%). Peroraalinen altistumisreitti oli odotetusti yleisin (1320 kpl eli 93,2%). Suurimmat myrkytysluokat koira-aineistossa olivat humaanilääkkeet (241 kpl), kasvit (226 kpl) ja torjunta-aineet (158 kpl). Laskennallisesti tämä merkitsee, että näihin luokkiin sijoittuu noin 19,6%, 18,3% sekä 12,8% kaikista koirakyselyistä. Kissa-aineistossa taas kolme suurinta luokkaa olivat kasvit (78 kpl eli 42,4%), torjunta-aineet (20 kpl eli 10,8%) ja pesuaineet (16 kpl eli 8,7%). Koira- ja kissa-aineistoa tarkasteltiin yhdessä lajiin katsomatta tavoitteena löytää ne myrkytysluokat, joissa oli rekisteröity vakavimmiksi (kohtalainen ja vakava) luokiteltuja raportteja. Näiden tulosten pohjalta myrkytysluokista alkoholit, elintarvikkeet, eläinperäiset myrkytykset, humaanilääkkeet, torjunta-aineet ja sinilevä valittiin joitakin myrkytyksenaiheuttajia perusteellisempaan katsaukseen. Alkoholiluokassa olivat mm. glykolijohdannaiset aiheuttaneet kohtalaisiksi ja vakaviksi arvioituja myrkytyksiä, elintarvikeluokassa epäiltyinä aineina olivat lähinnä ksylitoli, tupakka ja ruokasuola. Muissa yllä mainituissa myrkytysluokissa suuremman morbiditeetin aiheuttivat mm. kyykäärme eläinperäisten myrkytysten luokassa, tulehduskipulääkkeet ja psyykeenlääkkeet humaanilääkeluokassa, rotanmyrkyt torjunta-aineluokassa sekä sinilevä. Tämän kartoitustutkimuksen tulosten tulkintakelpoisuutta ja luotettavuutta vähentävät tutkimusmuodosta johtuvat epävarmuustekijät. Tulokset lienevät kuitenkin suuntaa-antavia, sekä eri myrkytysten yleisyyden, että niiden vakavuusasteen suhteen. Tuloksista voi olla hyötyä myös viiteaineistona, jos joskus tulevaisuudessa päätetään tutkia Suomen eläinmyrkytystilannetta tarkemmin.
  • Koljonen, Mia (2000)
    Suomessa raportoitiin vuonna 1999 noin 3300 kampylobakteeri-infektiota. Ihmisten suolistotulehduksen aiheuttajina merkittävimmät kampylobakteerit ovat Campylobacter jejuni ja C. coli. Kampylobakteereita esiintyy yleisesti eläinten, etenkin lintujen suolistossa ja niitä esiintyy myös ympäristössä ulosteperäisen kontaminaation seurauksena. Lemmikkieläimillä esiintyvien kampylobakteereiden merkitys on lisääntynyt viime aikoina, kun humaanitartunnoissa on tavallisimpien kampylobakteereiden lisäksi eristetty myös harvinaisempia lajeja, kuten C. upsaliensis. Ihmisten lisäksi C. upsaliensista on raportoitu esiintyvän vain koirilla ja kissoilla. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin terveillä koirilla ja kissoilla esiintyviä kampylobakteerilajeja, sekä vertailtiin perinteisten biokemiallisten testien avulla tehtävää lajitunnistusta ja GTPaasi geenin polymorfiaan perustuvaa hybridisaatiota. Lisäksi haluttiin selvittää, ovatko samasta eläimestä eri viljelymenetelmillä eristetyt kampylobakteerit samaa lajia. Näytteet kerättiin satunnaisotannalla. Kampylobakteereita eristettiin kaikkiaan 63 eläimestä. Näytteet viljeltiin neljällä eri menetelmällä, jolloin eri menetelmillä saatuja isolaatteja saatiin yhteensä 97 kappaletta. Fenotyyppisten ominaisuuksien tutkimiseksi isolaateille tehtiin gram-värjäys, katalaasikoe, oksidaasikoe, hippuraatin hydrolyysi sekä ureaasikoe. Lisäksi tutkittiin kasvu kefoperatsonia sekä polymyksiiniä sisältävillä kasvualustoilla. Polymeraasiketjureaktiota varten isolaateista tehtiin DNA-eristys. GTPaasia koodaavan geenin sekvenssi on poikkeava eri lajien välillä lukuunottamatta tiettyjä alueita, joita kutsutaan GTP:ta sitoviksi kohdiksi. Geeni sisältää 3-4 tällaista kohtaa, joissa on jokaisessa yhtenevä sekvenssi. Polymeraasiketjureaktiossa käytettävät alukkeet sitoutuvat näihin kohtiin. Kolmen alukkeen yhdistelmä monistaa C. jejunista, C. colista, C. larista ja C. upsaliensiksesta 156 emäsparin pituisen fragmentin. PCR-tuotteiden osoittaminen tapahtui agaroosigeelielektroforeesin avulla. C. jejunin, C. colin, C. larin ja C. upsaliensiksen tunnistaminen perustuu hybridisaatiossa käytettyihin lajispesifisiin koettimiin. Koettimiin liitettiin häntä ja leima, joiden avulla tapahtui tuotteen tunnistus hybridisaation jälkeen. Biokemiallisissa testeissä suurin osa samasta eläimestä eristetyistä isolaateista antoi samankaltaiset tulokset. Polymeraasiketjureaktiota varten saatiin riittävästi DNA.ta eristettyä 53 isolaatista. Näistä 42 antoi elektroforeesissa 156 emäsparin pituisen fragmentin. 11 näytteen kohdalla monistumista ei tapahtunut. Hybridisaation avulla tunnistettiin kuusi C. jejuni -kantaa. Näytteet tunnistettiin C. jejuniksi myös biokemiallisten testien avulla. C. colin ja C. upsaliensiksen kohdalla hybridisaatio epäonnistui, eikä yhtään kantaa pystytty tunnistamaan.
  • Heikell, Daniela; Andersin, Ulla (2000)
    Tämä työ on kirjallisuuskatsaus koiran lisääntymisestä ja siihen liittyvistä häiriöistä. Työ jakaantuu kahteen osaan: Normaaliin lisääntymiseen liittyvät tapahtumat sekä häiriötiloihin. Työssä käydään läpi nartun ja uroksen sukupuolielinten anatomia, lisääntymiseen liittyvä hormonitoiminta, hedelmöitys ja synnytys ja siihen liittyvät ongelmat. Jälkimmäisessä osassa perehdytään anatomisiin poikkeavuuksiin sukupuolielimissä, syklushäiriöihin, sukupuolielinten infektio- ja kasvainsairauksiin sekä abortin syihin.
  • Pulkkinen, Minna (2014)
    Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää koiran suolinkaisen, Toxocara caniksen, esiintyvyyttä suomalaisilla koirilla sekä koirien loislääkintään liittyviä käytäntöjä ja tottumuksia. Tarkoituksena on myös selvittää Suomessa myyntiluvallisten loislääkeaineiden valmisteyhteenvetojen pohjalta, onko rutiininomainen loislääkitys Suomessa yhä suositeltavaa ja minkälaisissa tilanteissa se on tarpeellista. Haluan myös selvittää, mitä riskejä suolinkaistartunnasta on lemmikkikoirien lisäksi ihmisen terveydelle. Koirien suolistoloisten esiintyvyys on Suomessa suhteellisen alhainen ja yleisin suolistoloinen on koiran suolinkainen. Koiran suolinkaisen elinkierto on monimutkainen. Suolinkaistartunnan siirtyminen emolta pennuille tiineyden aikana on koiran suolinkaisen elämänkierron perusta. Aikuisella koiralla suolinkaistartunta on yleensä oireeton, mutta koiranpennuilla terveyshaitat ovat merkittäviä. Koiran suolinkainen on myös zoonoosi, eli se voi tarttua myös ihmiseen ja aiheuttaa vakavia terveyshaittoja. Suurin osa suomalaisista koiranomistajista loislääkitsee lemmikkinsä rutiininomaisesti kaksi kertaa vuodessa ja suurimmat riskit loistartunnoille on ulkomailla matkustelevilla ja kennelissä elävillä koirilla. Suomessa myyntiluvalliset suolinkaisen häätöön soveltuvat lääkeaineet ovat bentsimidatsoleihin kuuluvat fenbendatsoli, flubendatsoli ja pyranteeli, tetrahydropyrimidiineihin kuuluvat pyranteeli ja pyranteeliembonaatti, depsipeptideihin kuuluva emodepsidi sekä makrosykilisiin laktoneihin kuuluva milbemysiinioksiimi. Kaikissa tiineyden vaiheissa suolinkaisten häätöön soveltuvat lääkeaineet Suomessa ovat fenbendatsoli, flubendatsoli ja pyranteeliembonaatti. Alle luovutusikäisille pennuille suolinkaisen häätöön soveltuvat lääkeaineet ovat fenbendatsoli, flubendatsoli, pyranteeliembonaatti ja febanteeli-pyranteeliyhdistelmä. Näitä lääkeaineita sisältävien lääkevalmisteiden valmisteyhteenvedoissa on erilliset annosteluohjeet tiineille koirille ja koiranpennuille. Euroopassa on annettu viralliset suositukset sisäloisten kontrolloinnille. Valmisteyhteenvedoissa suositellaan loislääkitsemään koirat suolinkaistartunnan varalta rutiininomaisesti sekä tiineyden aikana, että kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen ja siitä eteenpäin samaan aikaan pentujen kanssa. Koiranpennut suositellaan loislääkittäväksi rutiininomaisesti kahden viikon iästä noin neljän kuukauden ikään asti. Aikuisen koiran loislääkityksen tarve suositellaan arvioitavaksi ottaen huomioon oireet ja ulostetutkimuksen tulokset. Myös koiran elintavat ja käyttö on hyvä huomioida. Valmisteyhteenvetojen perusteella aikuisten koirien rutiininomaisesta loislääkityksestä ollaan luopumassa Suomessa. Loistartunnan toteamiseen tarvittava koiran ulostetutkimus on mahdollista suorittaa helposti ja nopeasti eläinlääkärin vastaanotolla. Rutiininomaisesta loislääkityksestä luopuminen vähentää merkittävästi turhia lääkityksiä, mikä on hyvä asia loislääkeresistenssin kehittymisen ehkäisyn kannalta. Tiineiden koirien ja koiranpentujen rutiininomainen loislääkitys sen sijaan on yhä aiheellista ja suositeltavaa suolinkaisen elämänkierron ja tartunnasta koiranpennuille aiheutuvan merkittävän terveysriskin vuoksi. Koiran suolinkainen on myös zoonoosi ja kansanterveydellisesti merkittävä riski, joten tartuntojen hallintaa ja ennaltaehkäisyä ei voi unohtaa vaikka rutiininomaisista loislääkityksistä osittain luovuttaisiinkin.
  • Hämäläinen, Marjut (2012)
  • Kaimio, Iris (1999)
    kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan koiran luonteen periytymistä koskevaa kirjallisuutta. Ensin annetaan lyhyt kuvaus periytymisen peruskäsitteistä. Koiran luonteen mittaamista koiran eri ikäkausina käsitellään aiheesta tehtyjen tutkimusten valossa. Koiran luonne muodostuu ympäristön ja perimän yhteisvaikutuksesta. Ympäristön osuutta koiran luonteen muodostumisessa käsitellään koiran eri ikäkausina. Perimän vaikutuksesta luonteeseen kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan rotujen ja sukupuolien välisiä eroja, periytymisasteen määrittämistä sekä eri luonteenpiirteiden periytymistä. Lopuksi esitetään näkemyksiä koiran luonteen jalostamisen mahdollisuuksista ja vaaroista. Tutkimusosuudessa kartoitettiin kyselytutkimuksella länsigöötanmaanpystykorvien omistajien käsitystä koiriensa luonteesta. Tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö rodussa käytösongelmia, kartoittaa koiranomistajien toiveita koiriensa luonteesta sekä tarjota kasvattajille koirien luonnetta koskevaa aineistoa. Kyselykaavake julkaistiin rodun lehdessä ja sitä jaettiin rotuyhdistyksen jäsenille vuosikokouksessa. Vastauksia saapui kaikkiaan 63 kappaletta. Tutkimusaineisto vastaa sukupuoli- ja ikäjakaumaltaan rodun yleistä ikä- ja sukupuolirakennetta. Länsigöötanmaanpystykorvat ovat aineiston mukaan yleisimmin seura- ja harrastuskoirina. Omistajat kouluttavat koiriaan aktiivisesti ja usein myös kilpailevat koiransa kanssa jossain lajissa. Koirien koulutusmenetelmät ovat melko pehmeitä. Suurin osa länsigöötanmaanpystykorvista suhtautuu vieraisiin ihmisiin avoimesti. Osa koirista suhtautuu kuitenkin epäluuloisesti niin vieraita ihmisiä kuin vieraita koiriakin kohtaan. Rodun paimenkoiratausta tulee esiin mm. pohkeiden näykkimisenä sekä lenkkeilijöiden takaa-ajamisena. Monet rodun yksilöistä ovat "yhden ihmisen koiria". Suurin osa länsigöötanmaanpystykorvista on välinpitämättömiä kuullessaan äkillisiä ääniä. Rodun käytökselle on tyypillistä oman alueensa vahtiminen, mutta ne päästävät kuitenkin vieraat sisään. Koiriensa positiivisimmiksi ominaisuuksisiksi omistajat mainitsevat useimmin iloisuuden, sosiaalisuuden ja hyvät harrastusominaisuudet. Negatiivisista ominaisuuksista mainitaan useimmin liika haukkuminen, ylienergisyys sekä itsepäisyys.
  • Lamposaari, Pirre (2010)
    Koiran mahalaukun laajentuman ja kiertymän toipumista ja ennusteeseen vaikuttavia tekijöitä on selvitetty useissa tutkimuksissa. Suomessa ei aihetta ole aiemmin tutkittu. Yliopistollisessa eläinsairaalassa hoidetaan melko paljon mahalaukun laajentuma ja kiertymä -potilaita. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Yliopistollisessa eläinsairaalassa leikattujen mahalaukun laajentuma ja kiertymä -potilaiden lyhyen ja pitkän aikavälin toipumista sekä siihen vaikuttavia tekijöitä. Mahalaukun laajentuma ja kiertymä on välitöntä hoitoa vaativa sairaus, joka johtaa hoitamattomana kuolemaan. Hoidosta huolimatta osa koirista menehtyy. Useiden eri tekijöiden on havaittu vaikuttavan mahalaukun laajentuman ja kiertymän ennusteeseen, mm. hoitoon pääsyn nopeus, rektaalilämpötila, verenpaine, plasman laktaattipitoisuus, poikkeava verenkuva ja hyytymisarvot sekä mahalaukun ja pernan kunto. Tutkimusta varten kerättiin tiedot Yliopistollisessa eläinsairaalassa hoidetuista mahalaukun laajentumaa ja kiertymää sairastaneista potilaista (tammikuu 2004 - toukokuu 2008). Aineiston keräämisessä käytettiin hyväksi sairaalan potilasohjelmaa (Provet) sekä anestesia- ja teho-osasto -kaavakkeita. Koirien nykytilannetta tiedusteltiin puhelimitse. Koirista 136 täytti tutkimuksen kriteerit. Tutkimuspotilaista kerättiin seuraavat tiedot: rotu, ikä, sukupuoli, paino, omistajan kertomat esitiedot koskien ruokintaa ja oireiden kestoa, yleistutkimuslöydökset, verinäytetulokset, röntgenkuvaus, lääkitys ennen ja jälkeen leikkauksen, anestesia- ja leikkaustiedot, mahdolliset komplikaatiot, sairaalassa vietetty aika sekä toipuminen. Tilastollinen analyysi tehtiin SPSS 17.0 - ja SAS 9.2 -ohjelmilla. Lyhyen aikavälin kuolleisuus ( 30 pv) oli 11,9 %. Pitkän aikavälin kuolleisuus (31 pv - 1,5 v.), johon huomioitiin vain mahalaukun laajentuman ja kiertymän takia kuolleet oli 17,8 %. Kun mukaan laskettiin myös muiden sairauksien tai vanhuuden takia kuolleet koirat, oli pitkän aikavälin kuolleisuus 31,4 %. Mahalaukun seinämän kuolio oli selvin riskitekijä kuolleisuudelle (riskisuhde 4,53; p = 0,0005). Ennen leikkausta mitatun korkean plasman laktaattipitoisuuden havaittiin vaikuttavan kuolleisuuteen (riskisuhde 1,21; p = 0,0588). Lisäksi tanskandogin ja saksanpaimenkoiran toipumista verrattaessa, tanskandogin riski kuolla oli hieman suurempi kuin saksanpaimenkoiran (riskisuhde 2,027; p = 0,0543). Mahalaukun laajentuman ja kiertymän kuolleisuus on vähentynyt merkittävästi viime vuosina todennäköisesti hoitomenetelmien kehittymisen sekä oireiden aikaisen havaitsemisen ja nopean hoitoon pääsyn ansiosta. Tässä tutkimuksessa tärkeimmät mahalaukun laajentuman ja kiertymän kuolleisuuteen vaikuttavat tekijät olivat mahalaukun kunto ja veren laktaattipitoisuus, kuten aiemmissa tutkimuksissakin on havaittu. Mahalaukun kuntoon vaikuttaa oleellisesti hoitoon pääsyn nopeus. Ennen leikkausta määritettyä veren laktaattipitoisuutta voidaan käyttää apuna potilaan ennusteen arvioinnissa.
  • Yli-Rantala, Saana (2010)
    Mastsolukasvain on koiran yleisin ihokasvain ja toiseksi yleisin koirilla tavattavista pahanlaatuisista kasvaimista. Yleisyydestään huolimatta koiran mastsolukasvaimista on tällä hetkellä saatavilla hyvin niukasti suomenkielistä tietoa. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on kertoa koiran mastsolukasvainten esiintyvyydestä, riskitekijöistä, kliinisestä kuvasta, diagnostiikasta, hoitovaihtoehdoista sekä ennusteesta. Mastsolukasvain saa alkunsa elimistön mast- eli syöttösoluista. Valtaosa mastsolukasvaimista sijaitsee ihossa, mutta niitä voi esiintyä myös muualla elimistössä. Ihon mastsolukasvainten ulkonäkö vaihtelee huomattavasti ja saattaa muistuttaa mitä tahansa ihomuutosta. Mastsolukasvainta ei siksi koskaan voida diagnosoida pelkän ulkonäön perusteella. Sen sijaan kasvaimesta otetun ohutneulanäytteen avulla mastsolukasvain on helppo tunnistaa soluliman rakkuloidensa ansiosta. Mastsolukasvainten biologinen käyttäytyminen vaihtelee suuresti ja tärkein ennusteeseen vaikuttava tekijä on mastsolukasvaimen histologinen luokka. Mastsolukasvaimet jaetaan histologisessa luokituksessa hyvin, kohtalaisesti ja huonosti erilaistuneisiin. Hyvin erilaistuneiden kasvainten riski lähettää etäpesäkkeitä on noin 10 % ja kohtalaisesti erilaistuneiden riski lähettää etäpesäkkeitä vaihtelee matalasta kohtalaiseen. Huonosti erilaistuneet mastsolukasvaimet ovat biologisesti aggressiivisia ja lähettävät usein etäpesäkkeitä. Suurin osa mastsolukasvaimista lähettää etäpesäkkeitä ensin paikallisiin imusolmukkeisiin ja sieltä edelleen maksaan ja pernaan. Mastsolukasvainten ensisijainen hoito on kirurginen poisto laajoin marginaalein. Hyvin erilaistuneiden mastsolukasvainten osalta ennuste onnistuneen kirurgisen poiston jälkeen on erinomainen. Kohtalaisesti erilaistuneista kasvaimista 5 – 20 % uusiutuu tai leviää onnistuneen kirurgisen poiston jälkeen. Huonosti erilaistuneiden mastsolukasvainten hoidossa pelkällä kirurgialla saavutetaan keskimäärin vain noin kymmenen kuukauden elinaika leikkauksen jälkeen. Sädehoidon ja kirurgian yhdistelmä on hyvä vaihtoehto potilaille, joiden hyvin tai kohtalaisesti erilaistunutta kasvainta ei voida poistaa laajoin marginaalein tai jos leikkaushaavan marginaalit ovat jääneet epäpuhtaiksi. Sädehoidon ja kirurgian yhdistelmällä saavutetaan yleensä usean vuoden tautivapaa ajanjakso. Huonosti erilaistuneiden ja levinneiden mastsolukasvainten hoidossa voidaan käyttää solunsalpaajia joko kirurgiaan yhdistettynä tai ainoana hoitona. Useiden eri solunsalpaajien ja hoitoprotokollien käyttöä mastsolukasvainten hoidossa on tutkittu, mutta yleisimmin käytössä ovat vinblastiini, lomustiini ja prednisoni erilaisina yhdistelminä. Hoitovaste eri solunsalpaajille saadaan noin 20 – 70 prosentilla potilaista hoitoprotokollasta riippuen. Potilaiden elinajan mediaani hoidon jälkeen on noin 5 – 20 kuukautta. Uutena hoitovaihtoehtona koiran mastsolukasvaimille ovat hiljattain käyttöön otetut tyrosiinikinaasin estäjät. Tyrosiinikinaasin estäjillä hoidetaan kohtalaisesti tai huonosti erilaistuneita mastsolukasvaimia, joita ei voida kirurgisesti poistaa. Tyrosiinikinaasin estäjillä hoidetuista potilaista noin 20 – 40 % vastaa hoitoon. Mediaaniaika kasvaimen etenemiseen hoidon jälkeen on noin 4 – 5 kuukautta. Vaihtelevan ulkonäkönsä ja biologisen käyttäytymisensä vuoksi mastsolukasvainten diagnostiikka ja hoito voi olla haastavaa. Toivon tästä kirjallisuuskatsauksesta olevan hyötyä eläinlääkäreille käytännön potilastyössä hoidettaessa mastsolukasvaimista kärsiviä koiria.
  • Seppälä, Jenna (2014)
    Nivelrikko on koirilla yleinen sairaus, joka johtuu nivelruston rappeutumisesta. Edetessään nivelrikko vaikeuttaa koiran liikkumista ja aiheuttaa kipua. Nivelrikon hoidossa joudutaan usein turvautumaan pitkäaikaiseen tulehduskipulääkkeiden käyttöön, jolla voi olla tunnettuja haittavaikutuksia mm. ruoansulatuskanavaan, maksaan ja munuaisiin. Siksi erilaisten ravintolisien, kuten glukosamiinin, kondroitiinin, omega-3-rasvahappojen ja antioksidanttien käyttö nivelrikon hoidossa on nostattanut kiinnostusta, sillä näillä aineilla on todettu haittavaikutuksia vain hyvin harvoin ja lievinä. Ravintolisien käyttöä koiran nivelrikon hoitoon on jonkin verran tutkittu, mutta tutkimustietoa kahden tai useamman ravintolisän yhtäaikaisesta käytöstä löytyy vähemmän. Tämän tutkielman tarkoituksena oli kartoittaa kirjallisuudesta tietämystä tiettyjen ravintolisien vaikutusmekanismeista sekä selvittää, voisiko ravintolisien käytöstä olla apua nivelrikon ja sen aiheuttaman kivun hoidossa koirilla. Hypoteesina oli, että ravintolisän käyttö saattaisi lievittää nivelrikkokipua pilottikoejärjestelyssä. Tutkielman kokeellisessa osuudessa selvitettiin sokkouttamattoman ja kontrolloimattoman, tapaussarja-tyyppisen pilottitutkimuksen avulla Nutrolin Nivel-yhdistelmäravintolisän vaikutusta koiran nivelrikkokipuun keräämällä tietoa tutkimukseen osallistuneiden koirien omistajilta kyselykaavakkeiden avulla. 12 koiraa osallistui tähän tutkimukseen. Tutkimukseen osallistuneet koirat söivät 13 viikon ajan Nutrolin Nivel-ravintolisävalmistetta ruoan mukana pakkauksen annosohjeen mukaisesti. Koirien omistajat täyttivät tutkimuksen aikana viisi kertaa mm. koiran nivelrikko-oireita, yleisvointia, elämänlaatua ja kipulääkkeiden käyttöä kartoittaneen kyselykaavakkeen, josta ennaltavalittujen kysymysten perusteella laskettiin koirille validoitu Helsinki Chronic Pain Index-arvo (HCPI) sekä liikkumista ja elämänlaatua ilmentävät jana-arvot (visual analogue scale, VAS). Verrattuna ravintolisätutkimuksen loppuhetkeä tutkimuksen alkuhetkeen, havaittiin koirien kroonista kipua mittaavan HCPI-arvon alentuneen tilastollisesti merkitsevästi (P=0,048). Myös liikkumisen ja elämänlaadun VAS-arvoissa oli tapahtunut pieneneminen kokeen lopussa, mutta nämä muutokset eivät saavuttaneet tilastollista merkitsevyyttä. Tutkimustuloksemme ja muiden samoja aineita tutkineiden tutkimusten tulosten perusteella on perusteltua olettaa tämän tyyppisellä ravintolisällä olevan jonkinlainen kipua lieventävä vaikutus nivelrikon hoidossa. Jatkossa kuitenkin ehdottomasti tarvitaan hyvin suunniteltu, kontrolloitu, sokkoutettu ja suuremmalla otoskoolla toteutettu kliininen tutkimus näiden suuntaa-antavien tulostemme vahvistamiseksi.
  • Pollari, Aleksi (2014)
    Tutkielman kirjallisuuskatsauksessa tavoitteena oli käydä läpi oleelliset asiat ohutsuolen kirurgiasta ja siihen liittyvistä tutkimuksista, tekniikoista ja komplikaatioista. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Yliopistollisessa Eläinsairaalassa tehtyjen ohutsuolen kirurgisten toimenpiteiden komplikaatioita, niiden määrä ja kuolleisuutta. Tutkimuksen tavoitteena oli myös löytää komplikaatioille ja kuolleisuudelle altistavia tekijöitä. Ohutsuolen kirurgiassa on tunnettava ohutsuolen anatomia ja suolihaavan paranemiseen vaikuttavat tekijät. Ohutsuolen ommeltu haava on ensimmäisten päivien aikana vain tikkien ja fibriinitulpan varassa, joten haavan paranemiselle on luotava edellytykset riittävän hellävaraisella kudosten käsittelyllä ja oikeanlaisella ompelutekniikalla. Ohutsuolen kirurgiaan päädytään useimmiten suolitukoksen aiheuttaneen vierasesineen vuoksi. Muita syitä kirurgiaan ovat ohutsuolen kasvaimet, intussusseptio, kudosnäytteiden otto ja ohutsuolen verenkierron ongelmat. Useimmiten ohutsuolen sairaudet diagnosoidaan ultraääni- tai röntgentutkimuksella. Vakavin leikkauksen jälkeinen komplikaatio on vuotava suolihaava, joka usein johtaa vatsakalvontulehdukseen. Kirurgian seurauksena voi myös esiintyä kiinnikkeitä, ohutsuolen motiliteetin häiriöitä tai short bowel -syndroomaa. Tehtyyn tutkimukseen osallistui 58 Yliopistollisessa Eläinsairaalassa leikattua koiraa vuosilta 2009 - 2012. Tutkimukseen osallistuneilta koirilta kerättiin tiedot iästä, sukupuolesta, rodusta, oireista, oireiden kestosta, tehdyistä tutkimuksista, tehdystä toimenpiteestä ja leikkauksen syystä. Mikäli koiralla esiintyi leikkauksen jälkeen komplikaatioita, kerättiin tiedot tehdyistä jatkotutkimuksista, löydöksistä ja mahdollisesta uudesta kirurgisesta toimenpiteestä. Tutkimuksen potilailla yleisin leikkauksen syy oli vierasesine (79,9 %). Leikkauksen jälkeisiä komplikaatioita esiintyi 29,3 %:lla potilaista. Yleisin komplikaatio oli ileus, jota esiintyi 13,8 %:lla ja toiseksi yleisin oli vatsakalvontulehdus, joka todettiin 10,3 %:lla potilaista. Tutkimuksen potilaista 10,3 % kuoli leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin. Kuolleista potilaista kolme lopetettiin leikkauksen jälkeen ennen kotiutusta, kaksi lopetettiin vatsakalvontulehduksen vuoksi ja yhden potilaan tiedot eutanasian syystä olivat puutteelliset. Tutkimuksen hypoteesina oli ohutsuolen kirurgian jälkeisen kuolleisuuden olevan samaa luokkaa mitä se on ollut kansainvälisissä tutkimuksissa. Tutkimuksen tulos vastasi hyvin hypoteesia. Aiemmissa tutkimuksissa kuolleisuus on vaihdellut 9,6 - 23,3 % välillä. Tutkimuksessa havaittiin lineaarisen vierasesineen ja voimakkaan kuivumisen olevan merkitsevästi yhteydessä lisääntyneeseen kuolleisuuteen. Kun kaikkia komplikaatioita tarkasteltiin yksittäisenä muuttujana, todettiin komplikaatioille altistavana tekijänä eläimen shokkitila ennen leikkausta. Komplikaatioita saaneilla potilailla oli merkitsevästi lyhyempään kestäneet oireet, korkeampi hematokriitti ja alhaisempi ruumiinlämpö. Yliopistollisessa eläinsairaalassa ohutsuolen kirurgiset toimenpiteet tehdään pääsääntöisesti samalla tavalla kirurgista riippumatta. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta Yliopistollisessa Eläinsairaalassa ohutsuolen kirurgian jälkeisten haavavuotojen määrän ja kuolleisuuden olevan samantasoisia kuin mitä ne ovat olleet kansainvälisissä tutkimuksissa.
  • Nuutinen, Suvi (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkielma tarkastelee koiranomistajia kuluttajina, kulutuspäätöstentekijöinä ja vakuutustenottajina. Tutkimuksessa analysoidaan lemmikkisuhteen merkitystä koiranomistajien arkisissa kulutuspäätöksissä sekä lemmikkivakuutuksia kulutuksen kohteena. Teoreettinen viitekehys pohjautuu teorioihin lemmikkisuhteesta, lemmikkivakuutuksista, arkisesta järkeilystä, rajoitetusta rationaalisuudesta ja päätöksenteonheuristiikoista Aineisto koostuu yhteensä 37 koiranomistajan haastattelusta, jotka on kerätty vuosien 2013 ja 2014 aikana. Tutkimustulokset osoittavat, että koirat nähdään rakastettuina perheenjäseninä, jotka vaikuttavat koiranomistajien ajankäyttöön, ostopäätöksiin ja elämänmenoon. Koiranomistajien puheessa oman lemmikin hyvinvointi on toimintaperiaate, joka ohjaa kulutuspäätöksiä. Koirille ostettavien ruokien, tarvikkeiden ja lelujen tärkein valinta- ja ostopäätöskriteeri on tuotteiden hinnan sijaan niiden laatu. Myös säästäväiset kulutustavat kuten kotiruoan laittaminen koirille, villasukkien ja – paitojen neulominen kylmiä ilmoja varten ja laadukkaiden monia vuosia kestävien koiratarvikkeiden suosiminen nousivat koiranomistajien puheissa useaan otteeseeen esille. Lemmikkivakuuttamista koskevien heuristiikkojen avulla pyrittiin ymmärtämään, miksi koiranomistajat ottavat tai jättävät ottamatta lemmikkivakuutuksen sekä miten tämä päätös koiranomistajien arkisessa toimintaympäristössä järkeillään. Koiranomistajien puheesta on rakennettu neljä lemmikkivakuuttamisen heuristiikkaa. Turvanhakuheuristiikan mukaan vakuutuksen ottaminen liittyy kaksiosaiseen turva-ajatteluun. Vakuutuksella haetaan turvaa koiran mahdollisia tulevia eläinlääkärikäyntejä ja -hoitoja varten sekä omistajalle näistä aiheutuvia ennakoimattomia rahallisia menetyksiä varten. Keskittämisenheuristiikan mukaan vakuutukset keskitetään yhteen ja samaan vakuutusyhtiöön, koska se on kannattavaa, helppoa ja siitä saa bonuksia. Rutiiniheuristiikan mukaan vakuuttaminen liittyy rutinoituneeseen tapaan vakuuttaa kaikki vakuutettavissa oleva omaisuus ja henkilöt. Laskelmoinninheuristiikan mukaan vakuutusten ottaminen liittyy taloudelliseen laskelmointiin, rahallisen panostuksen ja hyödyn väliseen arviointiin.
  • Talvitie, Maija (2012)
    Osteosarkooma on koiran yleisin luukasvain. Vaikka kasvain on hyvin yleinen, on siitä saatavilla vain vähän tietoa suomeksi. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on tarkastella koiran osteosarkooman esiintyvyydestä ja riskitekijöistä, kliinisestä kuvasta, diagnostiikasta, ennusteesta sekä hoitovaihtoehdoista. Osteosarkooma on maligni mesenkymaalinen kasvain eli pahanlaatuinen alkukantaisten luusolujen kasvain. Sen etiologiaa ei tällä hetkellä tunneta ja riskitekijöistäkin tiedetään vain vähän. Osteosarkoomaa esiintyy eniten suurikokoisilla ja yli seitsemänvuotiailla koirilla. Suurin osa osteosarkoomakasvaimista sijaitsee raajojen luissa, mutta sitä esiintyy myös rangan luissa sekä muissa kudoksissa. Distaalinen radius on osteosarkooman tyyppipaikka. Osteosarkooma on hyvin aggressiivinen kasvain, joka metastasoi jo varhaisessa vaiheessa. Usein etäpesäkkeitä on jo keuhkoissa taudin diagnosointihetkellä, vaikkei niitä tutkimuksissa havaittaisikaan. Kliinisinä oireina havaitaan yleensä koiran ontuminen ja paikallinen kipu. Potilashistoriaan saattaa liittyä myös osteosarkooman aiheuttama patologinen murtuma. Diagnoosi tehdään yleensä potilashistorian, signalmentin, kliinisten oireiden ja röntgenkuvien perusteella. Diagnoosin varmistamiseen vaaditaan kuitenkin koepalan histologinen tutkiminen, sillä esimerkiksi osteomyeliitin aiheuttamat röntgenmuutokset voivat muistuttaa osteosarkoomaa. Amputaatio on tavallisin hoitomuoto osteosarkooman sijaitessa raajoissa. Koska osteosarkooma lähettää etäpesäkkeitä hyvin herkästi, käytetään kirurgian kanssa yleensä myös solunsalpaajia. Amputaatiolle on kehitelty eri vaihtoehtoja, joissa kasvain poistetaan säästävällä kirurgialla. Myös sädehoitoa on käytetty osteosarkooman hoidossa. Osteosarkooman ennuste on hyvin huono ja hoidoista huolimatta yli 80 % koirista kuolee. Palliatiivisella hoidolla, johon lasketaan myös amputointi ilman solunsalpaajahoitoa, elinennuste on noin 4-5 kuukautta. Kirurgian ja solunsalpaajahoidon yhdistelmähoidolla elinennuste on noin vuosi. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on kerätä yhteen oleellinen tieteellinen materiaali, josta toivon olevan hyötyä eläinlääkäreiden käytännön potilastyössä.
  • Halonen, Pekka (1991)
    Työ jakaantuu kirjallisuuskatsaukseen ja oman tutkimustyön esittelyyn. Penikkataudin diagnostiikkaa selvitellään,sekä esitellään kliinisen diagnoosin kannalta oleellisia taudin muotoja ja oireita. Laboratoriodiagnostiikkaan perehdytään silmälläpitäen erilaisia mahdollisuuksia ja esitellään kunkin menetelmän etuja ja rajoituksia. Lisäksi kerrotaan ruuumiinavauslöydöksistä ja avauksessa otetuille näytteille sopivia tutkimusmenetelmiä. Taudin oireiston moninaisuuden vuoksi perehdytään joihinkin erotusdiagnooseihin. Penikkataudin hoitoa esitellään lyhyesti. Taudin ennaltaehkäisemisessä rokotus on ehdottoman tärkeällä sijalla. Kappaleessa penikkataudin vastustus käsitellään rokotukseen liittyviä seikkoja, muunmuassa eri rokotussuosituksia rokotuksen onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä, sekä rokotuskomplikaatioita. Osassa oma tutkimus esitellään esitellään penikkataudin käytännön laboratoriodiagnostiikkaan sopivia näytteenotto, käsittely sekä tutkimustapoja ja -menetelmiä. Oman tutkimuksen aineisto ja tulokset esitellään sekä pohditaan tulosten merkitystä lähinnä pitäen silmällä käytettyjen menetelmien sopivuutta käytännön olosuhteisiin.