Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 10375-10394 of 27969
  • Kaimio, Iris (1999)
    kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan koiran luonteen periytymistä koskevaa kirjallisuutta. Ensin annetaan lyhyt kuvaus periytymisen peruskäsitteistä. Koiran luonteen mittaamista koiran eri ikäkausina käsitellään aiheesta tehtyjen tutkimusten valossa. Koiran luonne muodostuu ympäristön ja perimän yhteisvaikutuksesta. Ympäristön osuutta koiran luonteen muodostumisessa käsitellään koiran eri ikäkausina. Perimän vaikutuksesta luonteeseen kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan rotujen ja sukupuolien välisiä eroja, periytymisasteen määrittämistä sekä eri luonteenpiirteiden periytymistä. Lopuksi esitetään näkemyksiä koiran luonteen jalostamisen mahdollisuuksista ja vaaroista. Tutkimusosuudessa kartoitettiin kyselytutkimuksella länsigöötanmaanpystykorvien omistajien käsitystä koiriensa luonteesta. Tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö rodussa käytösongelmia, kartoittaa koiranomistajien toiveita koiriensa luonteesta sekä tarjota kasvattajille koirien luonnetta koskevaa aineistoa. Kyselykaavake julkaistiin rodun lehdessä ja sitä jaettiin rotuyhdistyksen jäsenille vuosikokouksessa. Vastauksia saapui kaikkiaan 63 kappaletta. Tutkimusaineisto vastaa sukupuoli- ja ikäjakaumaltaan rodun yleistä ikä- ja sukupuolirakennetta. Länsigöötanmaanpystykorvat ovat aineiston mukaan yleisimmin seura- ja harrastuskoirina. Omistajat kouluttavat koiriaan aktiivisesti ja usein myös kilpailevat koiransa kanssa jossain lajissa. Koirien koulutusmenetelmät ovat melko pehmeitä. Suurin osa länsigöötanmaanpystykorvista suhtautuu vieraisiin ihmisiin avoimesti. Osa koirista suhtautuu kuitenkin epäluuloisesti niin vieraita ihmisiä kuin vieraita koiriakin kohtaan. Rodun paimenkoiratausta tulee esiin mm. pohkeiden näykkimisenä sekä lenkkeilijöiden takaa-ajamisena. Monet rodun yksilöistä ovat "yhden ihmisen koiria". Suurin osa länsigöötanmaanpystykorvista on välinpitämättömiä kuullessaan äkillisiä ääniä. Rodun käytökselle on tyypillistä oman alueensa vahtiminen, mutta ne päästävät kuitenkin vieraat sisään. Koiriensa positiivisimmiksi ominaisuuksisiksi omistajat mainitsevat useimmin iloisuuden, sosiaalisuuden ja hyvät harrastusominaisuudet. Negatiivisista ominaisuuksista mainitaan useimmin liika haukkuminen, ylienergisyys sekä itsepäisyys.
  • Lamposaari, Pirre (2010)
    Koiran mahalaukun laajentuman ja kiertymän toipumista ja ennusteeseen vaikuttavia tekijöitä on selvitetty useissa tutkimuksissa. Suomessa ei aihetta ole aiemmin tutkittu. Yliopistollisessa eläinsairaalassa hoidetaan melko paljon mahalaukun laajentuma ja kiertymä -potilaita. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Yliopistollisessa eläinsairaalassa leikattujen mahalaukun laajentuma ja kiertymä -potilaiden lyhyen ja pitkän aikavälin toipumista sekä siihen vaikuttavia tekijöitä. Mahalaukun laajentuma ja kiertymä on välitöntä hoitoa vaativa sairaus, joka johtaa hoitamattomana kuolemaan. Hoidosta huolimatta osa koirista menehtyy. Useiden eri tekijöiden on havaittu vaikuttavan mahalaukun laajentuman ja kiertymän ennusteeseen, mm. hoitoon pääsyn nopeus, rektaalilämpötila, verenpaine, plasman laktaattipitoisuus, poikkeava verenkuva ja hyytymisarvot sekä mahalaukun ja pernan kunto. Tutkimusta varten kerättiin tiedot Yliopistollisessa eläinsairaalassa hoidetuista mahalaukun laajentumaa ja kiertymää sairastaneista potilaista (tammikuu 2004 - toukokuu 2008). Aineiston keräämisessä käytettiin hyväksi sairaalan potilasohjelmaa (Provet) sekä anestesia- ja teho-osasto -kaavakkeita. Koirien nykytilannetta tiedusteltiin puhelimitse. Koirista 136 täytti tutkimuksen kriteerit. Tutkimuspotilaista kerättiin seuraavat tiedot: rotu, ikä, sukupuoli, paino, omistajan kertomat esitiedot koskien ruokintaa ja oireiden kestoa, yleistutkimuslöydökset, verinäytetulokset, röntgenkuvaus, lääkitys ennen ja jälkeen leikkauksen, anestesia- ja leikkaustiedot, mahdolliset komplikaatiot, sairaalassa vietetty aika sekä toipuminen. Tilastollinen analyysi tehtiin SPSS 17.0 - ja SAS 9.2 -ohjelmilla. Lyhyen aikavälin kuolleisuus ( 30 pv) oli 11,9 %. Pitkän aikavälin kuolleisuus (31 pv - 1,5 v.), johon huomioitiin vain mahalaukun laajentuman ja kiertymän takia kuolleet oli 17,8 %. Kun mukaan laskettiin myös muiden sairauksien tai vanhuuden takia kuolleet koirat, oli pitkän aikavälin kuolleisuus 31,4 %. Mahalaukun seinämän kuolio oli selvin riskitekijä kuolleisuudelle (riskisuhde 4,53; p = 0,0005). Ennen leikkausta mitatun korkean plasman laktaattipitoisuuden havaittiin vaikuttavan kuolleisuuteen (riskisuhde 1,21; p = 0,0588). Lisäksi tanskandogin ja saksanpaimenkoiran toipumista verrattaessa, tanskandogin riski kuolla oli hieman suurempi kuin saksanpaimenkoiran (riskisuhde 2,027; p = 0,0543). Mahalaukun laajentuman ja kiertymän kuolleisuus on vähentynyt merkittävästi viime vuosina todennäköisesti hoitomenetelmien kehittymisen sekä oireiden aikaisen havaitsemisen ja nopean hoitoon pääsyn ansiosta. Tässä tutkimuksessa tärkeimmät mahalaukun laajentuman ja kiertymän kuolleisuuteen vaikuttavat tekijät olivat mahalaukun kunto ja veren laktaattipitoisuus, kuten aiemmissa tutkimuksissakin on havaittu. Mahalaukun kuntoon vaikuttaa oleellisesti hoitoon pääsyn nopeus. Ennen leikkausta määritettyä veren laktaattipitoisuutta voidaan käyttää apuna potilaan ennusteen arvioinnissa.
  • Yli-Rantala, Saana (2010)
    Mastsolukasvain on koiran yleisin ihokasvain ja toiseksi yleisin koirilla tavattavista pahanlaatuisista kasvaimista. Yleisyydestään huolimatta koiran mastsolukasvaimista on tällä hetkellä saatavilla hyvin niukasti suomenkielistä tietoa. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on kertoa koiran mastsolukasvainten esiintyvyydestä, riskitekijöistä, kliinisestä kuvasta, diagnostiikasta, hoitovaihtoehdoista sekä ennusteesta. Mastsolukasvain saa alkunsa elimistön mast- eli syöttösoluista. Valtaosa mastsolukasvaimista sijaitsee ihossa, mutta niitä voi esiintyä myös muualla elimistössä. Ihon mastsolukasvainten ulkonäkö vaihtelee huomattavasti ja saattaa muistuttaa mitä tahansa ihomuutosta. Mastsolukasvainta ei siksi koskaan voida diagnosoida pelkän ulkonäön perusteella. Sen sijaan kasvaimesta otetun ohutneulanäytteen avulla mastsolukasvain on helppo tunnistaa soluliman rakkuloidensa ansiosta. Mastsolukasvainten biologinen käyttäytyminen vaihtelee suuresti ja tärkein ennusteeseen vaikuttava tekijä on mastsolukasvaimen histologinen luokka. Mastsolukasvaimet jaetaan histologisessa luokituksessa hyvin, kohtalaisesti ja huonosti erilaistuneisiin. Hyvin erilaistuneiden kasvainten riski lähettää etäpesäkkeitä on noin 10 % ja kohtalaisesti erilaistuneiden riski lähettää etäpesäkkeitä vaihtelee matalasta kohtalaiseen. Huonosti erilaistuneet mastsolukasvaimet ovat biologisesti aggressiivisia ja lähettävät usein etäpesäkkeitä. Suurin osa mastsolukasvaimista lähettää etäpesäkkeitä ensin paikallisiin imusolmukkeisiin ja sieltä edelleen maksaan ja pernaan. Mastsolukasvainten ensisijainen hoito on kirurginen poisto laajoin marginaalein. Hyvin erilaistuneiden mastsolukasvainten osalta ennuste onnistuneen kirurgisen poiston jälkeen on erinomainen. Kohtalaisesti erilaistuneista kasvaimista 5 – 20 % uusiutuu tai leviää onnistuneen kirurgisen poiston jälkeen. Huonosti erilaistuneiden mastsolukasvainten hoidossa pelkällä kirurgialla saavutetaan keskimäärin vain noin kymmenen kuukauden elinaika leikkauksen jälkeen. Sädehoidon ja kirurgian yhdistelmä on hyvä vaihtoehto potilaille, joiden hyvin tai kohtalaisesti erilaistunutta kasvainta ei voida poistaa laajoin marginaalein tai jos leikkaushaavan marginaalit ovat jääneet epäpuhtaiksi. Sädehoidon ja kirurgian yhdistelmällä saavutetaan yleensä usean vuoden tautivapaa ajanjakso. Huonosti erilaistuneiden ja levinneiden mastsolukasvainten hoidossa voidaan käyttää solunsalpaajia joko kirurgiaan yhdistettynä tai ainoana hoitona. Useiden eri solunsalpaajien ja hoitoprotokollien käyttöä mastsolukasvainten hoidossa on tutkittu, mutta yleisimmin käytössä ovat vinblastiini, lomustiini ja prednisoni erilaisina yhdistelminä. Hoitovaste eri solunsalpaajille saadaan noin 20 – 70 prosentilla potilaista hoitoprotokollasta riippuen. Potilaiden elinajan mediaani hoidon jälkeen on noin 5 – 20 kuukautta. Uutena hoitovaihtoehtona koiran mastsolukasvaimille ovat hiljattain käyttöön otetut tyrosiinikinaasin estäjät. Tyrosiinikinaasin estäjillä hoidetaan kohtalaisesti tai huonosti erilaistuneita mastsolukasvaimia, joita ei voida kirurgisesti poistaa. Tyrosiinikinaasin estäjillä hoidetuista potilaista noin 20 – 40 % vastaa hoitoon. Mediaaniaika kasvaimen etenemiseen hoidon jälkeen on noin 4 – 5 kuukautta. Vaihtelevan ulkonäkönsä ja biologisen käyttäytymisensä vuoksi mastsolukasvainten diagnostiikka ja hoito voi olla haastavaa. Toivon tästä kirjallisuuskatsauksesta olevan hyötyä eläinlääkäreille käytännön potilastyössä hoidettaessa mastsolukasvaimista kärsiviä koiria.
  • Seppälä, Jenna (2014)
    Nivelrikko on koirilla yleinen sairaus, joka johtuu nivelruston rappeutumisesta. Edetessään nivelrikko vaikeuttaa koiran liikkumista ja aiheuttaa kipua. Nivelrikon hoidossa joudutaan usein turvautumaan pitkäaikaiseen tulehduskipulääkkeiden käyttöön, jolla voi olla tunnettuja haittavaikutuksia mm. ruoansulatuskanavaan, maksaan ja munuaisiin. Siksi erilaisten ravintolisien, kuten glukosamiinin, kondroitiinin, omega-3-rasvahappojen ja antioksidanttien käyttö nivelrikon hoidossa on nostattanut kiinnostusta, sillä näillä aineilla on todettu haittavaikutuksia vain hyvin harvoin ja lievinä. Ravintolisien käyttöä koiran nivelrikon hoitoon on jonkin verran tutkittu, mutta tutkimustietoa kahden tai useamman ravintolisän yhtäaikaisesta käytöstä löytyy vähemmän. Tämän tutkielman tarkoituksena oli kartoittaa kirjallisuudesta tietämystä tiettyjen ravintolisien vaikutusmekanismeista sekä selvittää, voisiko ravintolisien käytöstä olla apua nivelrikon ja sen aiheuttaman kivun hoidossa koirilla. Hypoteesina oli, että ravintolisän käyttö saattaisi lievittää nivelrikkokipua pilottikoejärjestelyssä. Tutkielman kokeellisessa osuudessa selvitettiin sokkouttamattoman ja kontrolloimattoman, tapaussarja-tyyppisen pilottitutkimuksen avulla Nutrolin Nivel-yhdistelmäravintolisän vaikutusta koiran nivelrikkokipuun keräämällä tietoa tutkimukseen osallistuneiden koirien omistajilta kyselykaavakkeiden avulla. 12 koiraa osallistui tähän tutkimukseen. Tutkimukseen osallistuneet koirat söivät 13 viikon ajan Nutrolin Nivel-ravintolisävalmistetta ruoan mukana pakkauksen annosohjeen mukaisesti. Koirien omistajat täyttivät tutkimuksen aikana viisi kertaa mm. koiran nivelrikko-oireita, yleisvointia, elämänlaatua ja kipulääkkeiden käyttöä kartoittaneen kyselykaavakkeen, josta ennaltavalittujen kysymysten perusteella laskettiin koirille validoitu Helsinki Chronic Pain Index-arvo (HCPI) sekä liikkumista ja elämänlaatua ilmentävät jana-arvot (visual analogue scale, VAS). Verrattuna ravintolisätutkimuksen loppuhetkeä tutkimuksen alkuhetkeen, havaittiin koirien kroonista kipua mittaavan HCPI-arvon alentuneen tilastollisesti merkitsevästi (P=0,048). Myös liikkumisen ja elämänlaadun VAS-arvoissa oli tapahtunut pieneneminen kokeen lopussa, mutta nämä muutokset eivät saavuttaneet tilastollista merkitsevyyttä. Tutkimustuloksemme ja muiden samoja aineita tutkineiden tutkimusten tulosten perusteella on perusteltua olettaa tämän tyyppisellä ravintolisällä olevan jonkinlainen kipua lieventävä vaikutus nivelrikon hoidossa. Jatkossa kuitenkin ehdottomasti tarvitaan hyvin suunniteltu, kontrolloitu, sokkoutettu ja suuremmalla otoskoolla toteutettu kliininen tutkimus näiden suuntaa-antavien tulostemme vahvistamiseksi.
  • Pollari, Aleksi (2014)
    Tutkielman kirjallisuuskatsauksessa tavoitteena oli käydä läpi oleelliset asiat ohutsuolen kirurgiasta ja siihen liittyvistä tutkimuksista, tekniikoista ja komplikaatioista. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Yliopistollisessa Eläinsairaalassa tehtyjen ohutsuolen kirurgisten toimenpiteiden komplikaatioita, niiden määrä ja kuolleisuutta. Tutkimuksen tavoitteena oli myös löytää komplikaatioille ja kuolleisuudelle altistavia tekijöitä. Ohutsuolen kirurgiassa on tunnettava ohutsuolen anatomia ja suolihaavan paranemiseen vaikuttavat tekijät. Ohutsuolen ommeltu haava on ensimmäisten päivien aikana vain tikkien ja fibriinitulpan varassa, joten haavan paranemiselle on luotava edellytykset riittävän hellävaraisella kudosten käsittelyllä ja oikeanlaisella ompelutekniikalla. Ohutsuolen kirurgiaan päädytään useimmiten suolitukoksen aiheuttaneen vierasesineen vuoksi. Muita syitä kirurgiaan ovat ohutsuolen kasvaimet, intussusseptio, kudosnäytteiden otto ja ohutsuolen verenkierron ongelmat. Useimmiten ohutsuolen sairaudet diagnosoidaan ultraääni- tai röntgentutkimuksella. Vakavin leikkauksen jälkeinen komplikaatio on vuotava suolihaava, joka usein johtaa vatsakalvontulehdukseen. Kirurgian seurauksena voi myös esiintyä kiinnikkeitä, ohutsuolen motiliteetin häiriöitä tai short bowel -syndroomaa. Tehtyyn tutkimukseen osallistui 58 Yliopistollisessa Eläinsairaalassa leikattua koiraa vuosilta 2009 - 2012. Tutkimukseen osallistuneilta koirilta kerättiin tiedot iästä, sukupuolesta, rodusta, oireista, oireiden kestosta, tehdyistä tutkimuksista, tehdystä toimenpiteestä ja leikkauksen syystä. Mikäli koiralla esiintyi leikkauksen jälkeen komplikaatioita, kerättiin tiedot tehdyistä jatkotutkimuksista, löydöksistä ja mahdollisesta uudesta kirurgisesta toimenpiteestä. Tutkimuksen potilailla yleisin leikkauksen syy oli vierasesine (79,9 %). Leikkauksen jälkeisiä komplikaatioita esiintyi 29,3 %:lla potilaista. Yleisin komplikaatio oli ileus, jota esiintyi 13,8 %:lla ja toiseksi yleisin oli vatsakalvontulehdus, joka todettiin 10,3 %:lla potilaista. Tutkimuksen potilaista 10,3 % kuoli leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin. Kuolleista potilaista kolme lopetettiin leikkauksen jälkeen ennen kotiutusta, kaksi lopetettiin vatsakalvontulehduksen vuoksi ja yhden potilaan tiedot eutanasian syystä olivat puutteelliset. Tutkimuksen hypoteesina oli ohutsuolen kirurgian jälkeisen kuolleisuuden olevan samaa luokkaa mitä se on ollut kansainvälisissä tutkimuksissa. Tutkimuksen tulos vastasi hyvin hypoteesia. Aiemmissa tutkimuksissa kuolleisuus on vaihdellut 9,6 - 23,3 % välillä. Tutkimuksessa havaittiin lineaarisen vierasesineen ja voimakkaan kuivumisen olevan merkitsevästi yhteydessä lisääntyneeseen kuolleisuuteen. Kun kaikkia komplikaatioita tarkasteltiin yksittäisenä muuttujana, todettiin komplikaatioille altistavana tekijänä eläimen shokkitila ennen leikkausta. Komplikaatioita saaneilla potilailla oli merkitsevästi lyhyempään kestäneet oireet, korkeampi hematokriitti ja alhaisempi ruumiinlämpö. Yliopistollisessa eläinsairaalassa ohutsuolen kirurgiset toimenpiteet tehdään pääsääntöisesti samalla tavalla kirurgista riippumatta. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta Yliopistollisessa Eläinsairaalassa ohutsuolen kirurgian jälkeisten haavavuotojen määrän ja kuolleisuuden olevan samantasoisia kuin mitä ne ovat olleet kansainvälisissä tutkimuksissa.
  • Nuutinen, Suvi (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkielma tarkastelee koiranomistajia kuluttajina, kulutuspäätöstentekijöinä ja vakuutustenottajina. Tutkimuksessa analysoidaan lemmikkisuhteen merkitystä koiranomistajien arkisissa kulutuspäätöksissä sekä lemmikkivakuutuksia kulutuksen kohteena. Teoreettinen viitekehys pohjautuu teorioihin lemmikkisuhteesta, lemmikkivakuutuksista, arkisesta järkeilystä, rajoitetusta rationaalisuudesta ja päätöksenteonheuristiikoista Aineisto koostuu yhteensä 37 koiranomistajan haastattelusta, jotka on kerätty vuosien 2013 ja 2014 aikana. Tutkimustulokset osoittavat, että koirat nähdään rakastettuina perheenjäseninä, jotka vaikuttavat koiranomistajien ajankäyttöön, ostopäätöksiin ja elämänmenoon. Koiranomistajien puheessa oman lemmikin hyvinvointi on toimintaperiaate, joka ohjaa kulutuspäätöksiä. Koirille ostettavien ruokien, tarvikkeiden ja lelujen tärkein valinta- ja ostopäätöskriteeri on tuotteiden hinnan sijaan niiden laatu. Myös säästäväiset kulutustavat kuten kotiruoan laittaminen koirille, villasukkien ja – paitojen neulominen kylmiä ilmoja varten ja laadukkaiden monia vuosia kestävien koiratarvikkeiden suosiminen nousivat koiranomistajien puheissa useaan otteeseeen esille. Lemmikkivakuuttamista koskevien heuristiikkojen avulla pyrittiin ymmärtämään, miksi koiranomistajat ottavat tai jättävät ottamatta lemmikkivakuutuksen sekä miten tämä päätös koiranomistajien arkisessa toimintaympäristössä järkeillään. Koiranomistajien puheesta on rakennettu neljä lemmikkivakuuttamisen heuristiikkaa. Turvanhakuheuristiikan mukaan vakuutuksen ottaminen liittyy kaksiosaiseen turva-ajatteluun. Vakuutuksella haetaan turvaa koiran mahdollisia tulevia eläinlääkärikäyntejä ja -hoitoja varten sekä omistajalle näistä aiheutuvia ennakoimattomia rahallisia menetyksiä varten. Keskittämisenheuristiikan mukaan vakuutukset keskitetään yhteen ja samaan vakuutusyhtiöön, koska se on kannattavaa, helppoa ja siitä saa bonuksia. Rutiiniheuristiikan mukaan vakuuttaminen liittyy rutinoituneeseen tapaan vakuuttaa kaikki vakuutettavissa oleva omaisuus ja henkilöt. Laskelmoinninheuristiikan mukaan vakuutusten ottaminen liittyy taloudelliseen laskelmointiin, rahallisen panostuksen ja hyödyn väliseen arviointiin.
  • Talvitie, Maija (2012)
    Osteosarkooma on koiran yleisin luukasvain. Vaikka kasvain on hyvin yleinen, on siitä saatavilla vain vähän tietoa suomeksi. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on tarkastella koiran osteosarkooman esiintyvyydestä ja riskitekijöistä, kliinisestä kuvasta, diagnostiikasta, ennusteesta sekä hoitovaihtoehdoista. Osteosarkooma on maligni mesenkymaalinen kasvain eli pahanlaatuinen alkukantaisten luusolujen kasvain. Sen etiologiaa ei tällä hetkellä tunneta ja riskitekijöistäkin tiedetään vain vähän. Osteosarkoomaa esiintyy eniten suurikokoisilla ja yli seitsemänvuotiailla koirilla. Suurin osa osteosarkoomakasvaimista sijaitsee raajojen luissa, mutta sitä esiintyy myös rangan luissa sekä muissa kudoksissa. Distaalinen radius on osteosarkooman tyyppipaikka. Osteosarkooma on hyvin aggressiivinen kasvain, joka metastasoi jo varhaisessa vaiheessa. Usein etäpesäkkeitä on jo keuhkoissa taudin diagnosointihetkellä, vaikkei niitä tutkimuksissa havaittaisikaan. Kliinisinä oireina havaitaan yleensä koiran ontuminen ja paikallinen kipu. Potilashistoriaan saattaa liittyä myös osteosarkooman aiheuttama patologinen murtuma. Diagnoosi tehdään yleensä potilashistorian, signalmentin, kliinisten oireiden ja röntgenkuvien perusteella. Diagnoosin varmistamiseen vaaditaan kuitenkin koepalan histologinen tutkiminen, sillä esimerkiksi osteomyeliitin aiheuttamat röntgenmuutokset voivat muistuttaa osteosarkoomaa. Amputaatio on tavallisin hoitomuoto osteosarkooman sijaitessa raajoissa. Koska osteosarkooma lähettää etäpesäkkeitä hyvin herkästi, käytetään kirurgian kanssa yleensä myös solunsalpaajia. Amputaatiolle on kehitelty eri vaihtoehtoja, joissa kasvain poistetaan säästävällä kirurgialla. Myös sädehoitoa on käytetty osteosarkooman hoidossa. Osteosarkooman ennuste on hyvin huono ja hoidoista huolimatta yli 80 % koirista kuolee. Palliatiivisella hoidolla, johon lasketaan myös amputointi ilman solunsalpaajahoitoa, elinennuste on noin 4-5 kuukautta. Kirurgian ja solunsalpaajahoidon yhdistelmähoidolla elinennuste on noin vuosi. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on kerätä yhteen oleellinen tieteellinen materiaali, josta toivon olevan hyötyä eläinlääkäreiden käytännön potilastyössä.
  • Halonen, Pekka (1991)
    Työ jakaantuu kirjallisuuskatsaukseen ja oman tutkimustyön esittelyyn. Penikkataudin diagnostiikkaa selvitellään,sekä esitellään kliinisen diagnoosin kannalta oleellisia taudin muotoja ja oireita. Laboratoriodiagnostiikkaan perehdytään silmälläpitäen erilaisia mahdollisuuksia ja esitellään kunkin menetelmän etuja ja rajoituksia. Lisäksi kerrotaan ruuumiinavauslöydöksistä ja avauksessa otetuille näytteille sopivia tutkimusmenetelmiä. Taudin oireiston moninaisuuden vuoksi perehdytään joihinkin erotusdiagnooseihin. Penikkataudin hoitoa esitellään lyhyesti. Taudin ennaltaehkäisemisessä rokotus on ehdottoman tärkeällä sijalla. Kappaleessa penikkataudin vastustus käsitellään rokotukseen liittyviä seikkoja, muunmuassa eri rokotussuosituksia rokotuksen onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä, sekä rokotuskomplikaatioita. Osassa oma tutkimus esitellään esitellään penikkataudin käytännön laboratoriodiagnostiikkaan sopivia näytteenotto, käsittely sekä tutkimustapoja ja -menetelmiä. Oman tutkimuksen aineisto ja tulokset esitellään sekä pohditaan tulosten merkitystä lähinnä pitäen silmällä käytettyjen menetelmien sopivuutta käytännön olosuhteisiin.
  • Their, Maria (1993)
    Periodontiitti on varsin yleisesti esiintyvä bakteriologinen oraalisairaus jota ei aikaisemmin ole uskottu vaikuttavan ratkaisevasti koiran yleisterveyteen. Kiinnostus sairautta kohtaan ja tietoisuus periodontiittihoidon merkityksestä on eläinlääketieteen alalla voimakkaasti kehittynyt 1980- luvusta lähtien. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää periodontiittiin liittyviä ongelmia, kertoa alan viimeisimmistä tutkimustuloksista sekä toimia kliinisen eläinlääkärityön alan käsikirjana. Eläinlääketieteellisessä korkeakoulussa vuosina 1990-1991periodontiittia koskevaan tutkimukseen osallistui 14 koiraa. Kaikkienpaino alitti 15 kg, ja ikäjakauma oli 4-11 vuotta. Koirat jaettiin kahteen ryhmään: tinidatsoli - plasebo. Potilaat kävivät klinikalla 4kertaa kuuden kuukauden aikana.Joka käynnin yhteydessä kartoitettiin kliiniset periodontiittiparametrit ientasku, ikenen verenvuodatus, hampaiden motiliteetti ja furkat. Ensimmäisen käynnin yhteydessä molemmille ryhmille annettiin 7 pv kestävä kuuri tinidatsolia taiplaseboa. Hampaat puhdistettiin huolellisesti depuraatiolla ensimmäisen ja viimeisin käynnin yhteydessä. Ensimmäisen ja neljännen käynnin aikana otettiin vielä valituista kontrollihampaista röntgenkuvia joista alveolaarinen luukato arvioitiin. Tutkimus osoitti, että periodontiittia sairastavat koirat tarvitsevat eläinlääkärin antamaa hampaidenhoitoa 6 kuukauden välein. Tinidatsolilääkitys pidensi depuraation kliinistä vailutusta. Lääkitys tehosi ensisijaisesti parametreihin ientasku en syvyys-ja ienverenvuotoon. Röntgen osoittautui hyväksi apukeinoksi periodontaalisen terveyden evaluointiin. Hoitamaton pitkälle edennyt periodontiitti voi saada vakavia seurauksia. Yleisin seuraus on hampaiden irtoaminen ja siitä johtuva kipu sekä syömisvaikeuksia.
  • Airasmaa, Hanna (1994)
    I kirjallisuusosa II kokeellinen osa Kirjallisuusosassa luotiin katsaus viime aikoina julkaistuun koiran sperman säilytystä ja pakastusta sekä koirien keinosiemennystä koskevaan kirjellisuuteen.Kokeellisen osan tavoitteena oli tutkia laimennusnesteen glyserolipitoisuuden vaikutusta koiran sperman pakastuksen ja sulatuksen jälkeiseen elävyyteen jal iikkuvuuteen. Tutkimuksessa pakastettiin kuudesta uroksesta ejakulaatti, jonka initiaali progressiivinen motiliteetti oli vähintään 70%. Laimennusnesteenä käytettiin tris-sitraatti-pohjaista laimennusnestettä vaihtelevilla glyserolipitoisuuksilla ( 0,5%, 1,0%, 1,5%, 2,0%, 4,0% ja 8,0% ). Näytteet tutkittiin pakastuksen ja sulatuksen jälkeen videomikrografisesti siittiösolujen liikkeiden analysointia varten valmistetulla laitteistolla. Tutkimuksessa keskityttiin liikeratanopeuksien analysointiin. Liikeratasnopeuksien koira ja laimennusnestekohtaisissa jakaumahistogrammeissa todettiin korkeat frekvenssit alhaisissa nopeuksissa ja korkeissa nopeuksissa;nopeuksien keskialueilla frekvenssit olivat alhaiset. Jaettiin siittiöt nopeuksien perusteella aktiiviseen fraktioon (korkeat nopeudet ) ja passiiviseen fraktioon ( alhaiset nopeudet ). Laskettiin koira- ja laimennusnestekohtaisesti aktiivisen fraktion osuus ja keskinopeus. Aineistossa käytetyistä laimennusnesteistä parhaat pakastuksen ja sulatuksen jälkeiset tulokset saadaan käytettäessä laimennusnestettä, jonka glyserolipitoisuus on 4,0 %, kun kriteerinä käytetään siittiöiden liikeratanopeuksien jakaumahistogrammin perusteella laskettua aktiivisen fraktion siittiöiden osuutta ja keskinopeutta.
  • Määttänen, Unna; Nyyssönen, Niina (2002)
    Suoliston normaaliflooran merkitystä ihmisten ja koirien terveyteen ja erilaisten sairaustilojen etiologiaan on tutkittu vähän. Hankaluutena on, että bakteerifloora on runsas ja sisältää niin paljon erilaisia mikrobeja, että yksittäisten mikrobien viljeleminen on käytännössä lähes mahdotonta. Syventävien opintojen tutkielmamme liittyi laajaan suoliston mikrobiflooraa ja sen vaikutuksia koirien hyvinvointiin selvittävään tutkimukseen. Tarkoituksena on mm. kehittää menetelmä, jolla koiran suoliston bakteerifloorassa tapahtuneet muutokset pystyttäisiin toteamaan mittaamalla lysosomaalisten entsyymien (β-glukuronidaasi) aktiivisuuksia. Tutkimuksen tavoitteena on kehittää menetelmä, jolla saadaan helposti näytteitä koiran ohutsuolen sisällöstä niin, että suolen normaali toiminta ei merkittävästi häiriinny. Lisäksi pyritään löytämään hoitomenetelmä, jolla olisi nykyisin käytettyjä lääkkeitä vähemmän sivuvaikutuksia koiran suolistosairauksien hoidossa. Lopullisena tavoitteena on kehittää probioottinen koiranruokavalmiste sekä terveille että mahasuolisto-oireista kärsiville koirille. β-glukuronidaasi on pääosin suoliston bakteereiden tuottama hydrolyyttinen, lysosomaalinen entsyymi, joka vaikuttaa elimistön haitallisten aineenvaihduntatuotteiden sekä vierasaineiden viipymiseen elimistössä. Ulosteen ja suolensisällön β-glukuronidaasiaktiivisuutta määrittämällä on mahdollista todeta koiran suoliston bakteerifloorassa tapahtuneita muutoksia. Tutkielmassamme β-glukuronidaasiaktiivisuuksia määritettiin fluorometrisesti. Saadut tulokset standardoitiin näytteiden spektofotometrisesti määritettyihin proteiinipitoisuuksiin. Tutkielmassamme pyrittiin selvittämään, kuinka fistelöidyiltä laboratoriobeagleilta otettujen ohutsuolen sisältönäytteiden β-glukuronidaasiaktiivisuudet korreloivat ulostenäytteiden β-glukuronidaasiaktiivisuuksiin. Tarkoituksena oli tutkia, onko ulostenäytetutkimuksista hyötyä ohutsuolen sairaustilojen diagnosoimisessa vai täytyykö aina tutkia myös ohutsuolen sisältönäyte. Kirjallisuuskatsauksessa perehdyttiin eri tekijöihin, jotka vaikuttavat ulosteen β-glukuronidaasiaktiivisuuksiin. Tuloksia tarkasteltaessa havaittiin, että näytteitä olisi pitänyt laimentaa edelleen tulosten analysoimiseksi. Tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista, koska näytteet olivat tuhoutuneet pakastimen rikkoutuessa. Unna Määttänen on kirjoittanut kappaleet 4. β-glukuronidaasi – suoliston hydrolyyttinen entsyymi ja 5. Yhteenveto tutkimuksista, joissa on käsitelty eri tekijöiden vaikutuksia ulosteen β-glukuronidaasiaktiivisuuteen. Niina Nyyssönen on tehnyt kappaleet 2. Suoliston normaalifloora, 3. Probioottiset maitohappobakteerit, 6. Ohutsuolen sisältönäytteet sekä 8. Määritysmenetelmät. Muut kappaleet (1. Johdanto, 7. Näytteenotto, 9. Tulokset, 10. Pohdinta, 11. Kiitokset) on kirjoitettu yhdessä.
  • Söderlund, Ella (2011)
    Lemmikinomistajien hoitomyönteisyys ja eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen, sekä potilasmäärien kasvu onmahdollistanut nivelsairauksien eri hoitomuotojen tutkimuksen ja kehityksen. Kirurgisia hoitoja on kehitetty entisestäänja artroskopia, eli nivelen tähystys, on yleistynyt nivelsairauksien diagnostiikassa ja hoidossa. Artroskopiallavoidaan hoitaa nykytekniikan avulla myös pieniä koiria ja pienempiä niveliä. Artroskopiaa voidaan käyttää epäiltäessä nivelsairautta kliinisten tai röntgenologisten löydösten perusteella. Nivelsairaudenkliinisiä oireita ovat ontuminen, kipu, nivelkapselin laajeneminen, nivelen turvotus, nivelen krepitaatioeli rahina, nivelen löysyys sekä nivelen paksuneminen. Röntgenologisia löydöksiä ovat lisääntynyt nivelneste,nivelkapselin paksuuntuminen, luupiikkien muodostuminen, niveltilan kapeneminen ja nivelen osittainen sijoiltaanmeno.Tähystyksellä diagnosoitavia ja hoidettavia sairauksia ovat osteokondroosi, nivelkierukoiden vauriot,rappeutumista aiheuttavat nivelsairaudet, synoviitti eli nivelkalvon tai nivelen tulehdus sekä kasvaimet. Lisäksitähystystä voidaan käyttää koepalan ottoon nivelkapselista tai bakteerien aiheuttamien niveltulehdusten huuhteluissa. Tähystyksen etuja ovat tähystimen suurentavasta vaikutuksesta aiheutuva parempi näkyvyys ja lisääntynyt diagnostinentarkkuus. Lisäksi tähystämällä on mahdollista tutkia niveltä varhaisessa vaiheessa, jolloin tarpeeton avausvoidaan välttää, mikäli nivelessä ei olekaan muutoksia. Tähystimen pieni koko mahdollistaa myös pienet viillotleikkausalueelle, jolloin vähemmän hermopäätteitä vahingoittuu ja kudosvauriot ovat vähäisempiä verrattunaavoimeen kirurgiaan. Tämä mahdollistaa operoidun raajan käytön aikaisemmin, mikä osaltaan edesauttaa toipumista.Tähystyksellä saadaan myös lyhennettyä operaatioaikaa, jonka seurauksena anestesia-aika ja sen myötä mm.infektioriski pienenevät. Tähystys onkin erinomainen valinta hoidettaessa useampia niveliä yhtä aikaa. Artroskopian haittapuoleksi voidaan laskea kalliit instrumentit. Tähystyslaitteet ovat myös hyvin herkkiä vahingoittumaan,joten niiden käsittely vaatii suurta huolellisuutta. Aloittelevalle kirurgille tähystysleikkaukset voivat ollahankalia, sillä tähystäminen vaatii hyvää koordinaatiokykyä. Kokemuksen lisääntyminen myös vähentää operaatioaikaahuomattavasti. Tässä kirjallisuuskatsauksessa keskitytään koiran viiden suurimman nivelen (kyynärnivel, olkanivel, lonkkanivel,polvinivel ja kinnernivel) anatomiaan, artroskopiaan ja yleisimpiin artroskopialla hoidettaviin nivelsairauksiin.Tutkielmassa kootaan yhteen tämänhetkinen keskeinen tutkimustieto koiran suurimpien nivelten artroskopiastasekä artroskopialla hoidettavista nivelsairauksista.
  • Helkiö, Kukka-Maaria (2013)
    Koiran talirauhastulehdus (engl. sebaceous adenitis) on harvinainen ihosairaus, joka on yleistymässä. Sitä on tavattu jo yli 55 koirarodulla sekä sekarotuisilla koirilla. Osa roduista, kuten villakoira, akita, vizsla sekä viimeisimmissä tutkimuksissa myös havannankoira ja englanninspringerspanieli ovat alttiita sairastumaan. Tyypillisesti sairastuva koira on nuori aikuinen tai keski-ikäinen. Sukupuoli, sterilointi tai kastrointi eivät vaikuta sairastuvuuteen. Taudin uskotaan olevan jossain määrin perinnöllinen. Talirauhastulehdus ei tyypillisesti esiinny yhteydessä muiden sairauksien kanssa. Talirauhastulehduksen syytä ei tunneta, mutta sitä pidetään immuunivälitteisenä, mahdollisesti autoimmuuniperäisenä sairautena. Kliinisinä oireina havaitaan harvakarvaisuutta tai karvattomuutta sekä ihon ja karvapeitteen kuivuutta ja hilseilyä. Karvojen varsissa voidaan havaita keratiinimuodostumia. Muutokset alkavat yleensä pään alueelta, josta ne etenevät vartalon selkäpuolelle. Sairaus vaikuttaa vain ihoon eikä yleisoireita tavata. Diagnoosi varmistetaan ihon koepalassa havaittujen tyypillisten histologisten löydösten avulla. Kudosleikkeissä ihossa tavataan karvatuppien lähellä talirauhasten paikalla tulehdusreaktio, mikä tuhoaa talirauhaset. Tulehdusreaktion hälvettyä paikalle muodostuu arpikudosta. Ihossa nähdään lisäksi liikasarveistumista. Talirauhastulehdusta ei voida täysin parantaa, mutta oireita voidaan lievittää. Yleensä hoito on elinikäinen. Jos hoito keskeytetään, oireet palaavat. Hoitona käytetään ihon paikallishoitoa ja/tai systeemistä immunosuppressiivista lääkitystä sekä suun kautta annettavaa rasvahappolisää. Paikallishoitona käytetään hilsettä irrottavia shampoita, öljykylpyjä ja kosteuttavia aineita. Immunosuppressiivisista lääkityksistä siklosporiinilla on eniten näyttöä hoidon tehosta. Retinoideja on myös käytetty. Glukokortikoideista on hyötyä vain hyvin harvoissa tapauksissa. Paikallishoidolla on lähes sama teho kuin siklosporiinilla ja yhdessä näillä on havaittu synergistinen etu. Hoidon teho on yksilöllinen. Siksi ennusteen antaminen yksilölle on vaikeaa: jotkut koirat vastaavat hoitoon erinomaisesti, jotkut eivät vastaa lainkaan. Mikäli sekundaariset bakteeritulehdukset pysyvät kurissa, on talirauhastulehdus koiralle lähinnä kosmeettinen haitta. Tämä lisensiaatin tutkielma on kirjallisuuskatsaus, jonka tavoite on koota suomen kielellä tietoa koiran talirauhastulehduksesta. Tavoitteena on esitellä talirauhastulehdus sairautena niin, että tiedosta on hyötyä praktiikkaa tekevälle eläinlääkärille. Tutkielma kattaa sairauden esiintyvyyden, altistavat tekijät, kliinisessä ja histologisessa kuvassa tavattavat muutokset, patogeneesin ja etiologian selvittämiseksi tehdyt tutkimukset sekä diagnosoinnin ja eri hoitovaihtoehdot. Lisäksi kirjallisuuskatsauksessa kuvataan yksilön ennusteen asettamista ja sairauden vaikutusta koiran jalostuskäyttöön. Talirauhastulehdusta koskeva tieto pyritään kertomaan perusteellisesti, jotta lukija ymmärtää, mitä sairaudesta nykytietämyksen valossa tiedetään. Pohdintaosiossa on otettu kantaa tutkimustietoon sekä esitetty ehdotuksia siitä, mitä sairaudesta olisi vielä tarpeen tutkia.
  • Jormakka, Marjut (1996)
    Narttukoiran valeraskaus on fysiologinen ilmiö. Oireet ilmenevät luteaalivaiheessa, yleensä noin 6-12 viikkoa ovulaation jälkeen. Valeraskauden taustalla on seerumin progesteronipitoisuudenlaskun aikaansaama prolaktiinitason nousu. Prolaktiini siis saa aikaan valeraskauden oireet. Hormonaaliset tapahtumat imettävillä ja valeraskailla ovat hyvin samanlaiset. Tyypillisiä oireita koiralla ovat sekä käytöshäiriöt, kuten vihaisuus, pesänteko ja lelujen hoivaus, että utareturvotus ja maidoneritys. Valeraskauden hoidossa on aikaisemmin käytetty monia eri hormonivalmisteita, kuten estrogeenejä, androgeenejä ja progestiinejä. Näiden syventävien opintojen tarkoituksena on ollut tutkia valeraskauden yleisimpiä oireita koiralla sekä kaberkoliinia valeraskauden hoidossa. Kaberkoliini on ergot-alkaloidi johdannainen. Se toimii prolaktiini-inhibiittorina estäen prolaktiinin vapautumisen aivolisäkkeestä. Yleisimpiä valeraskauden oireita olivat pesänteko, utareturvotus ja maidontulo. Kaberkoliinin todettiin soveltuvan koiran valeraskauden hoitoon hyvin. Kaikki oireet vähenivät viikon kuluessa hoidon aloittamisesta 80 %:lla hoidetuista. Oireet vähenivät ja loppuivat vielä lääkityksen lopettamisen jälkeenkin. Yhteensä 84% potilaista parani kokonaan ja kaikenkaikkiaan 91%:11a hoidetuista tutkitut oireet vähenivät lääkityksen aikana tai sen loputtua. Sivuvaikutuksia havaittiin 34 %:lla hoidetuista. Tyypillisin sivuvaikutus oli oksentaminen, jota esiintyi 12%:lla hoidetuista. Koirat oksensivat 1.- 4. hoitovuorokautena.
  • Henttu, Kirsi (1994)
    Tässä työssä vertailtiin kahta kaupallista virtsan pikaviljelymenetelmää (Uricult Trio, Orion Diagnostica ja Diaslide, Diatech Diagnostica) perinteiseen verilevylle viljelyyn.Virtsanäytteistä tehtiin myös ns. vaahtotesti (Uriscreen, Diatech Diagnostica), joka on tarkoitettu käytettäväksi bakteereita sisältävien näytteiden löytämiseksi ilman viljelyä.Eristetyt bakteerit pyrittiin tunnistamaan lajitasolle. P-fimbrian esiintymistä työssä löydetyilläE.coli-kannoilla kartoitettiin erityisellä P-fimbriatestillä (PF-test, Orion Diagnostica). Työssä eristettyjen bakteerikantojen herkkyyttä eri antibiooteille tutkittiin kolmella eri menetelmällä (kiekkomenetelmä, Vetmic ja E-testi). Merkitykselliset virtsatieinfektion aiheuttajat pakastettiin myöhempiä tutkimuksia varten. Virtsanäytteitä kerättin 93 kappaletta EKK:n pieneläinklinikalle kliinisen virtsatieinfektion vuoksi potilaiksi tulleilta koirilta. Bakteerikantoia eristettiin 49 kappaletta yhteensä 48:sta näytteestä. 25:ssä näytteessä todettiin merkittävää bakteerikasvua. Yhdessä näytteessä kasvoi verilevyllä puhtaana Pasteurella multocicla (103 pmy/ml). Työssä eristettyjen bakteerilajien prosentuaalinen jakauma vastaa hyvin kirjallisuudessa esitettyjä jakaumia.Nyt eristettiin 44,9% E.coleja, 18,4% stafylokokkeja, 18,4% streptokokkeja ja 8,2% proteuksia. E.coleja eristettiin 19 kantaa, joista 26% (viisi kantaa) oli P-fimbriallisia. Hemolyyttisistäkannoista 40% ja nonhemolyyttisistä 11,1% oli P-fimbriallisia. Pfimbriallisista kannoista neljä oli peräisin kroonisista tai toistuvista virtsatieinfektioista. Antibioottiherkkyydet määritettiin kolmella eri menetelmällä. Trimetopriimisulfaa on pidetty "drug of choice" E. colin aiheuttamissa virtsatieinfektioissa. Kiekkomenetelmällä määritettynä tässä työssä E.coli-kannoista oli trimetopriimisulfalle resistenttejä 32% ja Vetmicillä määritettynä 42%. Hemolyyttisistä E.coleista trimetopriimisulfalle oli 40% ja nonhemolyyttisistä 22% resistenttejä kiekkomenetelmällä määritettynä. P-fimbrialliset kannat olivat kaikki kiekkomenetelmällä määritettynä trimetopriimisulfalle herkkiä, mutta Vetmicillä määritettynä yksi kanta oli resistentti. P-fimbriallisuus ja sulfaresistenssi eivät siis korreloineet tässä työssä. Muut tutkitut bakteerilajit olivat trimetopriimisulfalle herkkiä. Proteuksille, stafylokokeille ja streptokokeille on suositeltu ampisilliinia ensimmäisenä lääkevalintana. Tässä työssä tutkittu Proteus-kanta ja kaikki stafylokokit olivat herkkiä ampisilliinille, streptokokeista yksi kanta oli resistentti. E-testillä määritettiin 26:n bakteerikannan MIC-arvot ampisilliinille, trimetopriimisulfalle, nitrofluorantoiinille, tetrasykliinille, kefaleksiinille ja mesillinaamille. Pikamenetelmiä voidaan pitää varteenotettavana vaihtoehtona perinteisen verilevyviljelyn rinnalla virtsatieinfektioiden kenttädiagnostiikassa. Virtsanäyte on aina aiheellista viljellä. Pelkkä "ram-värjäyskin kasvustosta antaa arvokasta tietoa(gram+/gram-, kokki vai sauva), jonka perusteella potilaan hoidon suurmunittelu helpottuu. Praktikolle pikamenetelmät tarjoavat mahdollisuuden jopa lajitason diagnostiikkaan ilman useitakin päiviä vieviä biokemiallisia määrityksiä. P-fimbrian esiintyminen etenkin toistuvista VTI:ista kärsivillä potilailla kertoo usein ylempien virtsateiden infektoitumisesta ja bakteerin virulenssin kasvusta. Reinfektioissa ja relapseissa voidaan P-fimbrian esiintymistä käyttää apuna selittämään injektoivan bakteerikannan virulenssia. Antibioottiherkkyysmääritys on aiheellista suorittaa aina, kun primaarikasvu käytetyllä viljelymenetelmällä viittaa E. coliin. Etenkin hemolyyttiset kannat on aina syytä testata oikean lääkevalinnan varmistamiseksi. Tässä työssä saatujen tulosten perusteella rutiininomaista sulfakuuria VTI:sta kärsivälle potilaalle ei voi suositella, olihan 42 % E.coleista trimetopriimisulfalle resistenttejä (Vetmic). Tämä tarkoittaa sitä, että joka viidennellä potilaalla oninfektion aiheuttajana sulfalle resistentti E.coli-kanta. Jos mikä tahansa bakteerikanta on useille antibiooteille resistentti ja/tai herkkä vain aminoglykosiideille, on aiheellista tehdä MIC-arvon määritys, jotta laskennallisesti voidaan selvittää käytettävän antibiootin annostus.
  • Marttila, Hannu (2000)
    Välilevyn rappeutumisesta johtuva välilevyn tyräytyminen selkäydinkanavaan on koirilla yleisin neurologisten oireiden aiheuttaja. Välilevyn rappeutumista esiintyy kahdessa eri muodossa. Kondrodystrofisilla roduilla, kuten esimerkiksi mäyräkoiralla ja beaglella, rappeutumiselle on ominaista välilevyn kondroidi metaplasia, joka tapahtuu jo eläimen ollessa nuori. Muilla roduilla metaplasia on fibroidia ilmeten vasta eläimen ikääntyessä. Koiran välilevysairauden diagnostisessa kuvantamisessa käytettäviä menetelmiä ovat natiiviröntgenkuvaus, myelografia, epidurografia, discografia, tietokonetomografia sekä magneettikuvaus. Menetelmät eroavat toisistaan paitsi kuvantamistarkkuuden, myös invasiivisuuden, saatavuuden ja kustannusten suhteen. Natiiviröntgenkuvauksen edut ovat sen hyvä saatavuus sekä ei-invasiivisuus. Tyräytynyt välilevyaines on kuitenkin vain harvoin erotettavissa natiiviröntgenkuvassa, mistä syystä menetelmän tarkkuus on puutteellinen. Myelografian kuvantamistarkkuus on huomattavasti natiiviröntgenkuvausta parempi, ja sitä käyttämällä voidaan tyräytynyt välilevy yleensä paikallistaa tarkasti. Myelografia on invasiivinen toimenpide, johon liittyy myös komplikaatioriskejä. Tietokonetomografia ja magneettikuvaus ovat suhteellisen uusia kuvantamismenetelmiä, joiden edut kuvantamistarkkuudessa ovat merkittävät. Magneettikuvaus on näistä kahdesta menetelmästä tarkempi välilevysairauden kuvantamisessa. Molempien menetelmien saatavuus on toistaiseksi rajoitettu. Anulus fibrosuksen vaurioituminen käynnistää lampaalla ihmisen välilevyn rappeutumista vastaavan prosessin. ELL Anu Lappalaisen tutkimusprojektissa kartoitettiin varjoainetehosteisen magneettikuvauksen soveltuvuutta näiden muutosten kuvantamisessa. Tutkimus suoritettiin yhteistyössä Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kanssa. Kokeellisia anulus fibrosus –vaurioita ei kyetty kaikissa tapauksissa kuvantamaan. Syvemmät ja subakuutit vauriot havaittiin selkeämmin, joskaan vaurion koko ei selkeästi korreloinut löydöksiin magneettikuvassa.
  • Helenius, Niina (2015)
    Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on perehtyä koiran välilevysairauden etiologiaan ja patogeneesiin sekä koota jo olemassa olevasta tiedosta yksiin kansiin helposti käytettävä tietopaketti. Lisäksi tämän työn tarkoituksena on kuvata akupunktion käyttöä koiran välilevysairauden hoidossa sekä selvittää millaisia hoitotuloksia akupunktiolla on mahdollista saavuttaa koiran välilevysairauden hoidossa. Välilevysairaus on yleinen neurologisten toimintahäiriöiden aiheuttaja koirilla. Tunnetumpi nimitys koiran välilevysairaudelle Suomessa on ”mäyräkoirahalvaus”, joka johtuu välilevysairauden suuresta esiintyvyydestä nimenomaan mäyräkoirilla. Kondrodystrofisilla koiraroduilla, kuten mäyräkoiralla, välilevyjen rappeutuminen on perinnöllistä ja alkaa jo varhain. Välilevyjen rappeutuminen, joka altistaa välilevysairaudelle, on ikääntymiseen liittyvä normaali ilmiö. Täten onkin luonnollista, että vanhoilla koirilla esiintyy välilevyn rappeutumisesta johtuvia sairauksia enemmän kuin nuorilla koirilla. Välilevysairaudessa välilevyt rappeutuvat ja tyräytyvät selkäydinkanavaan. Tyräytymisen johdosta selkäydin joutuu puristuksiin ja saattaa vaurioitua, mistä aiheutuu kipua ja neurologisia puutosoireita. Välilevyn tyräytymisen kliiniset oireet riippuvat osittain siitä, missä selkärangan alueella tyräytyminen tapahtuu. Välilevysairauden nimeäminen onkin tehty sen mukaan, missä kohden selkärankaa välilevyn tyräytymisestä johtuva puristus aiheuttaa kliinisiä oireita. Yleisin paikka koiran välilevysairaudelle on rinta-lannerangan liittymäkohta, jossa tapahtuu noin 85 % kaikista koirien välilevyn tyräytymisistä. Tämän alueen välilevysairaudesta käytetään nimitystä TLDD eli thoracolumbar disc disease. Välilevyn tyräytymisen kliiniset oireet riippuvat myös siitä, millä tavalla tyräytyminen tapahtuu. Kondrodystrofisilla koiraroduilla esiintyy enemmän Hansen tyyppi I tyräytymisiä verrattuna ei-kondrodystrofisiin koirarotuihin. Kyseisessä tyräytymisen muodossa nucleus pulposus purkautuu repeytyneen annulus fibrosuksen läpi selkäydinkanavaan. Kliinisten oireiden vakavuus riippuu tyräytyneen välilevymateriaalin määrästä, siitä nopeudesta ja voimasta, jolla tyräytyminen tapahtuu sekä selkäytimeen kohdistuvan puristuksen kestosta. Sopivan hoitomenetelmän valintaan vaikuttavat sekä eläinlääkärin ammattitaito ja kokemus että koiran omistajan oma näkemys asiasta ja hänen taloudellinen tilanteensa. Akupunktio, jota on käytetty koiran välilevysairauden hoidossa menestyksekkäästi jo pitkään, on varteenotettava vaihtoehto leikkaushoidon ja muiden konservatiivisten hoitojen rinnalla. Ammattitaitoisen henkilön suorittamana akupunktio on tehokas ja turvallinen hoitomuoto. Akupunktio ei kuitenkaan ole mikään yleisratkaisu välilevysairauden hoitoon, vaan silläkin on rajoituksensa. Tietylle potilasryhmälle, ryhmän IV koirille, leikkaus on ensisijainen hoitovaihtoehto eikä tällöin pitäisi tuhlata aikaa akupunktion kokeilemiseen. Erittäin tärkeää ennen akupunktiohoidon aloittamista onkin varmistua tarkasta diagnoosista sekä huomioida neurologisten puutosten aste. Tämän kirjallisuuskatsauksen välilevysairauden etiologiasta ja patogeneesista muodostui yhtenäinen, helposti luettava tietopaketti, jota voisi käyttää hyödyksi kliinisen työn tukena koiran välilevysairauden hoidossa. Akupunktiohoidot soveltuvat koiran välilevysairauden hoitoon ryhmissä I-III sekä leikkauksen kivunhoidon tukena. Akupunktiota ja muita koiran välilevysairauden hoitovaihtoehtoja pitäisi päästä vertailemaan enemmän, jotta akupunktio koiran välilevysairauden hoidossa saisi enemmän jalansijaa. Sillä akupunktio todella toimii.
  • Ranki, Jenni (2009)
    Tiivistelmä - Referat – Abstract Zoonooseiksi sanotaan tauteja, jotka voivat tarttua ihmisen ja eläimen välillä. Koira voi tartuttaa ihmiseen useita eri tauteja monin eri tavoin. Suorassa koirakontaktissa zoonoosit voivat tarttua terveen tai vaurioituneen ihon ja limakalvojen läpi, hengitysteitse, eritteiden välityksellä ja purema- ja raapimahaavojen kautta. Epäsuorassa kontaktissa koiran ulosteiden, virtsan ja eritteiden kautta tarttuvia zoonooseja tunnetaan myös useita. Tässä työssä zoonoosikäsite on koiran kannalta ymmärretty poikkeuksellisen laajana, joten tähän on sisällytetty lukuisat parasiittizoonoosit, jotka vaativat tarttuakseen koirasta ihmiseen sen, että ihminen syö infektoituneen väli-isännän kuten esimerkiksi kalan, joka taas on voinut infektoitua koiran ulostettua veteen. Lisäksi koira voi toimia tärkeänä säilymönä useille niveljalkaisten puremien välityksellä tarttuville taudeille ja näin edistää näiden zoonoosien leviämistä ihmiseen. Suomessa esiintyy melko vähän zoonooseja, joiden tarttumisessa koiralla on merkitystä. Niistä merkittävimpiä ovat larva migrans ja Capnocytophaga-haavainfektiot. Puutiaisaivokuumeen ja borrelioosin levittämisessä ihmiseen koirilla voi olla merkitystä, koska ne voivat kuljettaa turkissaan infektoituneita irrallisia punkkeja, jotka voivat siirtyä ottamaan veriaterian ihmisestä, Tärkeäksi koiran levittämäksi zoonoosiksi voi nousta myös ekinokokkoosi, jonka ihminen voisi saada infektoituneen koiran ulosteesta tai turkista. Maailmanlaajuisesti tavataan kymmeniä erilaisia zoonooseja, joissa koira toimii jonkinlaisena välittäjänä. Matkailijat voivat saada tartuntoja matkakohteidensa koirista, joskus jopa syömällä koiria. Monet eksoottisemmat zoonoosit voivat tulla Suomeen tuontikoirien mukana, varsinkin jos ne ovat kadulta pelastettuja koiria. Tällaisia ovat muun muassa rabies, ekinokokkoosi ja leptospiroosi sekä ruskean koirapunkin levittämä pilkkukuume. Tässä työssä ei kuitenkaan ole selvitetty todennäköisyyksiä tai tapoja, joilla suomalainen koiranomistaja tai eläinlääkäri voisi työssä käsiteltyjä taudinaiheuttajia kohdata. Suurimman osan koiran välittämistä zoonooseista voi välttää noudattamalla käsihygieniaa ja elintarvikehygieniaa ja välttämällä koiran syljen pääsemistä ihovaurioihin. Myös koiran ruokinnassa tulisi huolehtia elintarvikehygieniasta. Punkinpuremien välttäminen vähentää useiden vektorivälitteisten zoonoosien mahdollisuutta. Immuunipuutteisille ihmisille koiran aiheuttamat riskit ovat suuremmat kuin terveelle ihmiselle, ja arkielämä terveenkin suomalaisen koiran kanssa voi sisältää riskejä
  • Jokinen, Milla; Lipiäinen, Anne (1994)
    Tutkielman kirjallisuusosassa esitellään kampylobakteerilajit ja niiden ominaisuudet. Ne ovat gramnegatiivisia mibroaerofiilisia bakteereja, jotka aiheuttavat erilaisia infektioita sekä ihmisille että eläimille. Infektiot ovat tavallisesti elintarvikeperäisiä. Sukuun luetaan tällä hetkellä kuuluvaksi 13 lajia, joista tunnetuin on C. jejuni. Kampylobakteerien luokittelu on ollut vaikeaa, koska ne ovat suhteellisen inaktiivisia biokemiallisissa testeissä. Uudempien molekyyli -biologisten menetelmien avulla on saatu selvyytta taksonomiaan. Kirjallisuusosassa on keskitytty lajeihin C. upsaliensis ja C. helveticus, jotka olivat tutkimuksessa erityisen kohteena. Nämä lajit ovat uudempia ja vähemmän tutkittuja lajeja, ja niiden zoonoosiluonteesta ollaan kiinnostuneita. Niitä on eri tutkimukissa eristetty koirien ja kissojen ulosteesta sekä ihmisiltä. Tavallisimmat humaani-infektiot ovat olleet enteriittejä. Suuri osa koirien ja kissojen eristyksistä on tehty terveiltä yksilöiltä. Kokeellisessa osassa kartoitettiin kampylobakteerien yleisyyttä koirien ja kissojen ulostenäytteissä Tutkimusmenetelmänä käytettiin kalvosuodatusmenetelmää, jonka avulla voidaan löytää useita eri kampylobakteerilajeja yhtäaikaa Tutkimusaineisto koostui pääasiassa Eläinlääketieteellisen korkeakoulun pieneläinsairaalan potilaista. Näytteitä kerättiin yhteensä 200 eläimestä. Nämä olivat sekä kliinisesti terveitä että sairaita. Tutkituista eläimistä 25 oli kissaa ja 175 koiraa. Näytteet otettiin steriilillä vanutikulla suoraan peräsuolesta ja säilytettiin BHI-liemessä Brusella- tai BHI-agarille viljelyyn asti. Alustoja inkuboitiin mikroaerofiilisesti 2-3 vrk tta. Kasvustoista tehtiin gramvärjäys biokemiallisia testejä, antibioottiherkkyyskoe ja SDS-PAGE -kokosoluproteiiniprofiili. Tulosten perusteella määritettiin eristettyjen kantojen lajipositiivisia näytteitä oli 48 tutkituista 200 näytteestä. Eniten eristettün C. upsaliensista ja toiseksi eniten C. helveticus. Eräät kannat olivat todennäköisesti helikobakteereja. Kampylobakteerien erottelussa helikobakteereista tärkeimpiä testejä oli bakteerien tunnistaminen morfologian avulla. Tutkimuksen perusteella kampylobakteerit, etenkin C. upsaliensis ja C. helveticus, näyttäisivät olevan melko yleisiä koira- ja kissapopulaatiossa muodostaen näin ollen varteenotettavan zoonoottisen riskin.