Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 10375-10394 of 28486
  • Lehikoinen, Laila (1988)
  • Uimonen, Tarja (1989)
  • Andersson, Aini (1934)
  • Luoto, Kirsti (2014)
    Kissan injektiosarkooma, yleisimmin fibrosarkooma, on suhteellisen uusi ja harvinainen kasvainsairaus. Injektiosarkooman esiintyvyyden arvioidaan vaihtelevan välillä 0,32-3,6 : 10 000 jokaista rokotettu kissaa kohti. Patologi MJ Hendrick alkoi kiinnittää vuonna 1991 Yhdysvaltojen Pennsylvaniassa huomiota kissoilla tyypillisten rokotuskohtien alueella todettuihin sarkoomiin. Myöhemmin injektiosarkoomien määrän todella todettiin kasvaneen Pennsylvaniassa ja sen epäiltiin liittyvän lainsäädännön muutokseen joka teki kissojen rokottamisen rabiesta vastaan pakolliseksi. Aluksi injektiosarkoomien epäiltiin johtuvan rokotteiden sisältämästä alumiinista jota löydettiin injektiosarkoomista histologisissa tutkimuksissa. Myöhemmät tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet että yksittäistä aiheuttajaa ei ole voitu nimetä. Injektiosarkooman käsite on myös laajentunut lisätutkimusten ansiosta, sillä muidenkin injektioiden on todettu voivan aiheuttaa injektiosarkoomaa, ei pelkästään rokotteiden. Yhteistä injektiosarkoomille on tulehdusreaktio pistokohdassa. Nykyään uskotaankin tulehdusreaktion aiheuttavan tuumorigeneesiä pistokohdassa. Tuumorigeneesin tarkkaa patogeneesiä ei vieläkään tiedetä ja aihetta tutkitaan edelleen. Sairastuneet kissat ovat tyypillisesti keski-ikäisiä. Riskiryhmiä sukupuolen, rodun tai maantieteellisen sijainnin suhteen ei ole voitu osoittaa. Koska injektiosarkoomat ovat tyypiltään invasiivisia ja ennuste elinajan odote injektiosarkoomaan sairastuneelle kissalle on enimmillään muutama vuosi hoidettunakin, on omistajan ja eläinlääkäreiden ohjeistaminen hyvin tärkeää jotta sairastunut eläin pääsee nopeasti hoitoon. Yhdysvalloissa perustettu The Vaccine-Associated Feline Sarcoma Task Force on tehnyt merkittävää työtä injektiosarkooman tutkimuksen ja tiedon keräämisen eteen. Järjestö on mm. tehnyt uudet rokotussuositukset joissa ohjeistetaan mihin kohtaan tietyt rokotukset tulee antaa. Esimerkiksi niskaan ei suositella enää laitettavan mitään rokotteita. Ohjeistuksen tavoitteena on saada kerättyä enemmän tietoa eri rokotteiden aiheuttamista reaktioista. Toinen tavoite on mahdollisen muodostuvan injektiosarkooman helpompi poistaminen (niska vs. raaja). Injektiosarkooman hoidossa tehokkaimmaksi menetelmäksi on osoittautunut suurin marginaalein tehtävä kirurginen poisto. Kirurgian yhdistäminen sädehoitoon on parantanut hoitotulosta entisestään. Kemoterapiaakin on käytetty hoidossa mutta sen rooli on hoidon kannalta epäselvä, sillä se ei pysty parantamaan yksinään eläintä mutta yhdistettynä muihin hoitoihin sillä on saatu positiivisia tuloksia. Suomessa injektiosarkoomien hoidossa ainoat vaihtoehdot ovat valitettavasti vain kirurgia ja kemoterapia. Tutkimustyö injektiosarkooman kohdalla jatkuu edelleen ja uusia keinoja minimoida sairastumisen riski etsitään.
  • Kolehmainen, Helena (2001)
    Koirien ja kissojen suolistoissa esiintyy yleisesti kampylo- ja helikobakteereita. Ne yhdistetään eläimissä usein ripuliin, mutta monia lajeja löytyy yhtä paljon myös oireettomilta eläimiltä. Kiinnostusta näihin bakteereihin lisää niiden vielä toistaiseksi epäselvä patogeenisuus ihmisille sekä mahdollinen leviäminen eläimistä ihmisiin. Enterohepaattisten helikobakteereiden taksonomiassa on tapahtunut lähivuosina ja tapahtuu yhä muutoksia. Kaikkien lajien ominaisuudet eivät ole vielä täysin tiedossa. Tässä työssä tutkittiin eri kampylo- ja helikobakteerilajien esiintymistä suomalaisten koirien ja kissojen suolistoissa. Näytteiden viljelyssä käytettiin erilaisia kasvualustoja, joiden sisältämät antibiootit suosivat eri tavoin eri lajien kasvua. Koiranäytteistä (46) positiivisia kampylo- ja helikobakteerien suhteen oli 54%, kissanäytteistä (26) 50%. Koirilla esiintyvät lajit olivat Campylobacter coli, C. lari, C. upsaliensis, Helicobacter canis, ”H. colifelis” ja Helicobacter sp. flexispira ryhmä 8. Kissoilla esiintyvät lajit olivat C. upsaliensis, C. helveticus, sekä ”H. colifelis”. Kampylobakteereiden eristystä varten kefoperatsonia sisältävät kasvualustat ovat hyviä, helikobakteereista ainakin ”H. colifelis” kasvaa hyvin nalidiksiinihappoa sisältävällä alustalla. Bakteerien sekakasvu näytteistä teki eristyksen hankalaksi.
  • Virkkunen, Päivi (University of Helsinki, 2015)
    Goals: The aim of this study was to examine the speech production of Finnish compound words. Finnish prosody and the effect of contrastive focus has been studied widely, but there is no research about the prosody of compound production. This study compaired the differences in prosodic features of compound words and phrases and examined the effect of sentence stress to the production of compound words. Methods and materials: This quantitative research consisted of a speech production test and statistical analysis. In the speech production test, sentences with the compound words and phrases made of the same words (e.g. kissankello 'harebell' and kissan kello 'cat's bell') were repeated in three focus conditions. These were broad focus, narrow focus on the first word and narrow focus on the second word. 20 subjects (14 female, 6 male) read 1200 sentences in total, which were segmented and annotated. Fundamental frequency, intensity and syllable lengths were measured and compared between compound words and phrases. The relationships between the word types and acoustic features were studied using repeated measures analysis of variance. Results and conclusions: This research revealed new information about the production of compound words in different focus conditions. Results showed that in the broad focus condition compound words and phrases were produced differently from each other. Word type had a statistically significant effect (p < 0,001) on the acoustical measurements: speakers treated compoud words as one word with one primary stress in the first syllable while phrases were treated as two words with individual primary stresses. Contrastive focus strongly affected to the acoustic parameters, and those changes masked the word type differences that were found in the broad focus condition. Context has a significant effect on how a listener interprets the message, but there are also acoustical ways to distinguish compound words from phrases in speech. These findings give a strong foundation to future research, however there are limitations. It is important to increase the amount of male speakers in this study and the research could be expanded to different dialects of Finnish and the speech of non-native speakers. The results can also be used in the development of speech synthesis, e.g. text-to-speech synthesis.
  • Rytkönen, Sari (2014)
    Kissan kilpirauhasen liikatoiminta eli hypertyreoosi on kissojen yleisin hormoniperäinen sairaus. Se on yleistynyt voimakkaasti 1970-luvun lopulta lähtien vanhoilla kissoilla. Ulkomailla (Yhdysvallat, UK, Hong-Kong, Uusi-Seelanti) on tehty hypertyreoosille altistavista tekijöistä tapaus-verrokki-kyselytutkimuksia. Niissä riskitekijöiksi ovat useimmiten nousseet ruokinnalliset asiat, etenkin purkkiruoka ja kala. Ruokien väärän jodipitoisuuden (liiallinen, liian vähäinen tai liian vaihteleva) epäillään olevan yksi syy purkkiruokien aiheuttamassa riskissä. Uudemmissa tutkimuksissa on myös löydetty kissoista huomattavia määriä erilaisia vierasaineita, kuten palontorjunta-aineita (PBDE). Tutkielman tavoitteena oli ensin kirjallisuuskatsauksen avulla selvittää riskitekijöitä ja sitten tutkia tapaus-verrokki-kyselytutkimuksilla suomalaiskissojen ruokavaliota, ympäristötekijöitä ja hoitokäytäntöjä. Hypoteesina oli saada samanlaisia tuloksia (esimerkiksi, että purkkiruoka on riskitekijä) kuin ulkomaalaistutkimuksissa mutta myös mahdollisesta saada uusia tuloksia. Kyselytutkimuksia tehtiin kaksi, joista toisessa kysyttiin tarkentavia asioita etenkin ruokavaliosta. Internettiin tehtiin sähköinen e-lomake, jota varten oli laitettu linkkejä kissa-aiheisille keskustelupalstoille ja eläinlääkäriasemien ja eläinkauppojen seinille. Osa vastauksista saatiin paperilomakkein, joita oli lähetetty klinikoille ja Yliopistollisessa eläinsairaalassa käyneiden vanhojen kissojen omistajille. Ensimmäiseen kyselyyn tuli vastauksia 236 kpl, joista hypertyreoottisia oli 61 kissaa. Kontrolleiksi valittiin tästä määrästä vähintään 8-vuotiaat muut kissat (126 kpl). Hypertyreoottisten kissojen ja kontrollikissojen omistajille lähetettiin linkki jatkokyselyyn (e-lomake). Jatkokyselyyn tuli vastauksia 89 kpl, joista hyväksyttiin 83 kpl (hypertyreoottisia 33 kpl, kontrolleja 50 kpl). Tutkimuksissa tarkasteltiin riskitekijöitä kahdessa ikäryhmässä: vähintään 8-vuotiaat ja vähintään 13-vuotiaat. Tutkimuksessa suurimmaksi riskitekijäksi molemmissa ikäryhmissä nousi purkkiruoka. Muut kosteat teolliset kissanruoat eivät vaikuttaneet sairastumisriskiin. Myös kalansyönti ja maitotuotteiden syöminen vaikuttivat olevan riskitekijöitä. Kuivaruoan runsas osuus ruokavaliosta oli suojaava tekijä. Puhdasrotuiset olivat vähemmän riskialttiita verrattuna maatiaiskissoihin. Esimerkiksi sukupuolella, hoitokäytännöillä (mm. rokotukset, loishäädöt), ulkoilulla tai elinympäristöllä ei ollut merkittävää vaikutusta. Tulokset olivat osittain samoja ja osittain erilaisia kuin aikaisemmissa vastaavissa ulkomaalaistutkimuksissa. Purkkiruoan, kalan ja rodun osallisuus ovat yhteneviä ulkomaalaistutkimuksien kanssa. Maitotuotteilla ei sen sijaan ole ulkomailla ollut merkitystä sairastumisriskin kannalta, mikä voi olla sattumaa tai johtua todellisesta altistavista komponenteista maitotuotteissa. Tutkimuksen virhelähteitä ovat takautuvan kyselytutkimuksen heikkoudet. Omistaja ei esimerkiksi useinkaan muista ruokintaa jopa parinkymmenen vuoden takaa. Lisäksi aineiston analysoinnissa ja muokkaamisessa on voinut tulla virheitä. Seuraavaksi olisi hyödyllistä vertailla sairaiden ja kontrollikissojen välillä ainakin ruokien jodipitoisuuksia ja myrkkyjen määriä sekä sisätilojen pölyn PBDE-pitoisuuksia. Kaikkein hyödyllisimpiä olisivat vuosia kestävät satunnaistetut kontrolloidut ruokintakokeet.
  • Vainionpää, Mari (Helsingin yliopisto, 2006)
    Kissan kivun havaitseminen voi olla erittäin hankalaa, jos omistajalla tai eläinlääkärillä ei ole tietoa kissaan kohdistuneesta kivuliaasta tapahtumasta. Usein ainoa merkki kissan kivusta on käytösmuutos. Myös kissan kivun hoitaminen kipulääkkeillä voi olla haasteellista, koska kissalle soveltuvista kipulääkkeistä ei ole yhtenäistä ohjeistusta. Joidenkin kipulääkkeiden käyttöön kissalla liittyy myös uskomuksia ja pelkoja, jotka estävät eläinlääkäriä valitsemasta kyseistä lääkettä kissan kivun hoitoon. Edellä mainitut syyt ovat usean tutkimuksen mukaan syynä siihen, että kissan kipu valitettavan usein alidiagnosoidaan ja -lääkitään. Olen koonnut kirjallisuuskatsaukseeni tietoa kivun mekanismeista, kissan kivun havaitsemisesta, kivun hoitotavoista ja kissalla käytettävistä kipulääkkeistä sekä niiden yhdistelmistä. Kipua voidaan hoitaa kiputyypistä ja kivun määrästä riippuen monilla eri tavoilla tai yhdistelemällä eri hoitomuotoja. Näitä ovat esimerkiksi kipulääkkeet ja niiden yhdistelmät, akupunktio, hieronta, kuuma- ja kylmähoidot, ravintolisät sekä lääkeaineet, jotka eivät ole kipulääkkeitä, mutta vahvistavat niiden analgeettista vaikutusta. Kirjallisuuskatsauksessani olen keskittynyt kipulääkkeiden vaikutusmekanismeihin, niiden soveltuvuuteen kissalle sekä lääkkeiden annostuksiin. Kissan omalaatuinen fysiologia, ikä ja terveydentila tulee ottaa huomioon kipulääkitystä määrättäessä. Esimerkiksi pitkäaikaisen tulehduskipulääkkeen käytön yhteydessä on syytä seurata kissan terveydentilaa. Tulehdus-kipu-lääkkeiden lisäksi kissan kivun hoidossa voidaan käyttää opioideja, α2-agonisteja, muita sedatiiveja, N-metyyli-D-aspartaatti (NMDA) -reseptoreihin vaikuttavia lääkeaineita, puudutteita, kortikosteroideja sekä adjuvantteina lääkeaineina, eli kipulääkkeiden vaikutusta vahvistavina lääkeaineina, trisyklisiä masennuslääkkeitä ja bisfosfonaatteja. Hellän ja hyvän hoivan elämänlaatua parantavaa merkitystä ei kivunhoidossa tule unohtaa.
  • Hellsten, Carmela (1997)
    Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään eri kipulääkkeiden käyttöä kissalla. Tutkimusosassa verrataan medetomidiinin ja butorfanolin analgeettista vaikutusta leikkauksenjälkeiseen kipuun, sekä tutkitaan niiden vaikutusta veren katekoliamiinien ja kortisolin pitoisuuksiin. Tutkimuksessa 18 kissalle annettiin 15 mikrog/kg medetomidiinia ja 23 kissalle 0,1mg/kg butorfanolia sterilisaation jälkeen. Vertailuryhmän 23 kissalle annettiin NaCl:ia sterilisaation jälkeen. Kissojen kivuliaisuutta, levottomuutta ja sedaatioastetta arvioitiin ennen testiaineen injisointia ja 30, 60, 90 sekä 120 minuuttia testiaineen injisoinnin jälkeen. Sydän- ja hengitysfrekvenssi laskettiin ja rektaalilämpö mitattiin puolen tunnin välein. Kissoilta otettiin verinäytteet ennen testiaineen injisointia ja 60 minuuttia tämän jälkeen katekoliamiinien ja kortisolinpitoisuuksien määrittämistä varten. Kortisolipitoisuuksien määrittämistä varten otettiin lisäksi verinäytteet 30 minuuttia testiaineen injisoinnin jälkeen. Kissat, jotka olivat saaneet kipulääkettä, olivat plaseboryhmän kissoja selvästi kivuttomampia. Butorfanoli poisti kipua medetomidiinia paremmin. Kortisolinäytteen (ennen testiaineen injisointia) ja 60 minuutin näytteen erotukset erosivat merkitsevästi butorfanoli- ja plaseboryhmän kissojen välillä. Butorfanoliryhmällä kortisolipitoisuus laski, plaseboryhmällä se nousi testiaineen injisoinnin jälkeen. Katekoliamiinien pitoisuudet eivät muuttuneet ja ryhmien välillä ei ollut eroja.Sydän ja hengitysfrekvensseissä ja rektaalilämmöissä ei ollut eroja ryhmien välillä. Voimme todeta sekä medetomidiinin että butorfanolin soveltuvan leikkauksenjälkeiseen analgesiaan kissalla. Käytetyillä annoksilla butorfanoli oli medetomidiinia tehokkaampi kivunlieventäjä. Kokeemme tuloksien perusteella voimme suositella butorfanolia käytettäväksi viskeralisen kivun lieventämiseen kissalla.
  • Näveri, Johanna (2001)
    Tämä kirjallisuuskatsaus on yksi osa kolmen opiskelijan tekemästä kirjallisuuskatsauksesta koskien kissan käyttäytymistä sekä käyttäytymishäiriöitä. Tässä työssä käsitellään kissan kommunikaatiotapoja, ongelmia koskien sosiaalista kanssakäymistä sekä kissan virtsaamis- ja ulostamiskäyttäytymistä ja niihin liittyviä käyttäytymisongelmia. Kissat kommunikoivat visuaalisesti, ääntelemällä sekä hajujen avulla. Visuaalisesti kommunikoidessaan kissa käyttää hyväkseen naaman ilmeitä, korviaan, silmiään sekä kehon, pään, selän ja jalkojen asentoa sekä raapimalla jättämiään merkkejä. Ääntelystä voidaan erottaa suu suljettuna tuotetut äänet, suuta avaamalla ja vähitellen sulkemalla tuotetut äänet sekä suuta auki pitämällä tuotetut äänet. Hajujen avulla kommunikoidessaan kissa käyttää virtsaansa, ulosteitaan, raapimista sekä ihon rauhaseritteitä. Kissan normaalista kommunikoinnista voi syntyä ongelmia sen eläessä ihmisen seurana. Näitä ongelmia ovat virtsalla merkkailu, huonekalujen raapiminen sekä liiallinen ääntely. Sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviä ongelmia kissalla ovat liiallinen kiintymys omistajaan sekä huomiota hakeva käyttäytyminen, liian vähäinen kiintymys omistajaan ja arkuus, sosiaalinen frustraatio sekä aggressiivinen käyttäytyminen. Näistä aggressiivinen käyttäytyminen on toiseksi yleisin syy, miksi omistaja hakee apua kissansa käyttäytymiseen liittyen. Aggressiivinen käyttäytyminen voidaan jaotella alatyyppeihin riippuen mm. esiintymisyhteydestä ja tavasta. Virtsaamis- ja ulostamiskäyttäytymiseen liittyvät ongelmat ovat yleisimpiä käyttäytymisongelmia kissalla. Ongelmat voidaan jaotella virtsalla ja/ tai ulosteilla merkkailuun sekä virtsaamiseen ja/ tai ulostamiseen epätoivottuihin paikkoihin. Virtsalla merkkailu on kissalle normaalikäyttäytymistä, mutta tietenkin kiusallinen tapa sisäkissalle. Useimmilla uroksilla kastraation jälkeen merkkaileminen virtsalla loppuu. Myös lääketerapia auttaa useissa tapauksissa. Epätoivottuihin paikkoihin virtsaamiseen ja/ tai ulostamiseen auttavat yleensä hiekkalaatikon imeytysmateriaalissa ja laatikon sijaintipaikassa tehdyt muutokset. Lääkitystä tarvitaan harvoin.
  • Hakala, Pekka (1994)
    Loiset eli parasiitit elävät toisen eliön elimistössä sisäiloisina, enoparasiitteina tai sen pinnalla ulkoloisina, ektoparasiitteina. Loisista aiheutuu isäntäeläimelle aina jossain määrin haittaa. Tämän perusteella loiset eroavat kommensaaieista, joilla suhde isäntäeläimeen on neutraali: ei hyötyä eikä haittaa, sekäsymbionteista, joiden vuorovaikutussuhde isäntäeläimen kanssa hyödyttää kumpaakin osapuolta. Nykykäsityksen mukaan loisten suhde isäntäänsä saattaa myös olla luonteeltaan symbioosin kaltainen. Evoluution pyörteissä ei kotikissakaan ole säästynyt loisilta ja niiden aiheuttamilta sairauksilta. Kissan parasiitit voidaan karkeasti jakaa mikroparasiitteihin ja makroparasiitteihin. Tässä kirjallisuuskatsauksessa mikroparasiiteista käsitellään vain toksoplasmaa ja kolmea muuta alkueläintä.Makroparasiiteista kissaa vaivaavat joukko heisimatoja, sukkulamatoja ja niveljalkaisia, joista tässäkatsauksessa esitellään Suomessa tavattavat lajit sekä eräitä muita kliinisesti merkityksellisiä lajeja.Osa kissan loissairauksista on luonteeltaan zoonooseja, joista on maininta kyseisen loisen yhteydessä.Suurin osa kissan loistartunnoista on ihmiselle vaarattomia. Jokaisesta loisesta esitellään ensiksi levinneisyys sekä kliininen merkitys eläin- ja ihmislääketieteelle.Lajintuntemus selvitetään diagnostiikan avuksi. Myös loisen elinkiertoa ja patogeneesia käsitellään. Loissairauden hoidon ja ennaltaehkäisyn valaisussa keskitytään hoitotoimenpiteiden lisäksi lähinnä Suomessa saataviin lääke- ja torjunta-aineisiin, joiden valikoima ja teho on muuttunut huomattavasti Christfrid Gananderin vuonna 1829 suosittelemasta Eläinden Tauti-Kirjan madonhäätöohjeesta.
  • Tolmunen, Riikka (2012)
    Lymfooma on kissoilla yleisimmin esiintyvä kasvainsairaus. Aiemmin kissan leukemiavirus (FeLV) oli tärkein altistava tekijä lymfoomaan sairastumiselle. Diagnoosimenetelmien kehityksen ja leukemiavirusrokotteen markkinoille tulon myötä infektiot ovat vähentyneet, ja samalla erilaisten lymfoomamuotojen esiintyvyys on muuttunut. Leukemiainfektioiden selvästä vähenemisestä huolimatta, lymfooman esiintyvyys on lisääntynyt. Kissan lymfoomasta on tällä hetkellä saatavissa erittäin vähän suomenkielistä tietoa. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on kertoa kissojen lymfooman esiintyvyydestä, riskitekijöistä, kliinisestä kuvasta, diagnostiikasta, hoidosta ja ennusteesta. Lymfooma esiintyy kissoilla monessa eri anatomisessa muodossa ja toisin kuin koirilla, lymfooma esiintyy usein myös sisäelimissä. Lymfooman kliininen kuva, oireet ja niiden voimakkuus vaihtelevat riippuen siitä, missä kudoksessa lymfooma esiintyy ja kuinka laajalle se on levinnyt. Yleisin kissoilla esiintyvä anatominen lymfooman muoto on ruoansulatuskanavan lymfooma. Muita muotoja ovat mediastinumin eli välikarsinan lymfooma, multisentrinen eli yleistynyt lymfooma, imusolmukelymfooma, leukeeminen lymfooma sekä lymfaattisen järjestelmän ulkopuolella esiintyvät lymfoomat. Tyypillisimmät oireet lymfoomaa sairastavilla kissoilla ovat apaattisuus tai voimattomuus, ruokahaluttomuus, suurentuneet imusolmukkeet tai imusolmukkeiden ulkopuolinen massa, laihtuminen, vaikeutunut hengitys, oksentelu ja anoreksia. Lymfooman monimuotoisuus ja epäspesifiset oireet tekevät lymfooman diagnosoinnista haastavaa, ja diagnoosin määrittämiseksi on välttämätöntä tutkia sytologisia ja histologisia näytteitä. Verinäytteiden sekä diagnostisen kuvantamisen avulla voidaan selvittää sairauden laajuutta, potilaan yleiskuntoa ja vastetta hoitoon. Lymfooman ensisijainen hoito kissoilla on solunsalpaajahoito. Yleisimmin hoitoprotokollissa käytettyjä lääkeaineita ovat vinkristiini, syklofosfamidi, doksorubisiini ja prednisoloni. Toisin kuin koirilla, kissojen hoitokäytännöt ovat vähemmän vakiintuneita, ja hoidon teho vaikeammin ennustettavissa johtuen suuremmasta histologisen tyypin sekä anatomisen esiintymismuodon vaihtelusta. Täydellisesti solunsalpaajayhdistelmähoitoon vastaa arviolta 50 -70 % lymfoomaa sairastavista kissoista, ja keskimääräinen elinikä hoitoon vastaamisen jälkeen on arvioilta 4-6 kuukautta. Paras ennuste on ruoansulatuskanavan lymfaattista lymfoomaa sairastavilla, joilla keskimääräinen remissio kestää jopa 2 vuotta. Käytössä olevat solunsalpaajat ja hoitoprotokollat ovat pääasiassa hyvin siedettyjä ja elämänlaatu on yleensä hoitojen aikana hyvää.
  • Naukkarinen, Noora (2013)
    Lemmikkieläinten lääkemarkkinat kasvavat, mutta etenkin kissojen lääkintään liittyy edelleen ongelmia. Kissan lääkinnän helpottamiseksi tarvitaan hyviä makuaineita, tehokkaita maunpeittomenetelmiä ja helposti annosteltavia lääkemuotoja. Kirjallisuuskatsauksen perusteella kissojen mieltymyksistä yksittäisiin makuaineisiin löytyy vain vähän tietoa. Makututkimusmenetelmiä tulisi kehittää luotettavien tulosten saamiseksi. Käytetyimpiämaunpeittomenetelmiä ovat makuaineetja tablettien päällystäminen. Kokeellisessa osiossatarkasteltiin erilaisia makuaineita maunpeittotutkimuksiin. Tutkimusten pääkohteiksi valittiin 5 makuainetta: mahdollisesti hyvänmakuisina aineina tutkittiin fenyylialaniinia, leusiinia ja metioniinia ja pahanmakuisina aineina arginiinia ja denatoniumbentsoaattia. Preformulointitutkimuksissa tarkasteltiin makuaineiden tabletointiin vaikuttavia ominaisuuksia,sekämakuaineiden lämpökäyttäytymistä ja kiderakennetta. Tavoitteena oli myös selvittää yhteensopivuus tabletointiapuaineiden kanssa. Yhteensopimattomuustutkimusten pääpaino oli rasitettujen olosuhteiden röntgenjauhediffraktiotutkimuksilla(XRPD), mutta tietoa saatiin myös erottelevanpyyhkäisykalometrintutkimuksista(DSC). Apuaine povidoni (PVP) oliyhteensopimaton lähes kaikkien makuaineiden kanssa.Myös laktoosin käyttö apuaineenahylättiin Maillardin reaktion riskin vuoksi. Tabletointitutkimuksissa päädyttiin tekemääntablettimassa, joka sisälsi mikrokiteistä selluloosaa (MCC), kalsiumvetyfosfaattia, mannitolia, hydroksi-propyyliselluloosaa (HPC), krospovidonia, talkkia ja natriumstearyylifumaraattia. Massasta puristettiin halkaisijaltaan 3 mm olevia minitabletteja. Lisäksi puristettiinminitabletteja,joissa oli käytetty fenyylialaniinia ja denatoniumbentsoaattia makuaineina. Minitabletit täyttivät Euroopan farmakopean vaatimuksetjakelutarkkuudesta, hajoamisesta ja friabiliteetista. Minitablettien karakterisoinnin ja käsittelyn havaittiin kuitenkin olevan haasteellistaerittäin pienen tablettikoon takia.
  • Morelius, Mikael (1991)
    Työn tarkoituksena oli tutkia fibrillointitekniikalla valmistettujen polylaktidisauvojen soveltuvuutta kissan reisiluun varren murtumahoitoon ydinnaulaustekniikalla. Kokeellisesti aiheutettiin neljälle koekissalle sahaamalla reisiluun varren keskiosaan murtuma, joka korjattiin asettamalla ydinkanavaan polylaktidimateriaalista eli PLA:sta valmistettuja ohuita sauvoja nippuina. Tuloksia seurattiin määrävälein 24 viikon ajan kliinisestija röntgenologisesti sekä 24 viikon jälkeen lopetetuiltakissoilta irroitettiin reisiluut histologista jaleikeröntgenologista tutkimusta varten. Tuloksissa todettiin materiaalin soveltuvan hyvin murtumienhoitoon ydinnaulauksella, ei esiintynyt kudosärsytystä jamateriaali osoittautui riittävän kestäväksi. Ongelmallisenakoettiin sauvanipun hankala asennettavuus leikkauksen aikanasekä se, että paranemisvaiheessa esiintyi murtumalinjassakiertoliikettä ja taipumista. Edellä mainitut ongelmat voitaisiin välttää valmistamallakookkaampia sauvoja, jolloin yhdellä sauvalla saavutettaisiin riittävä tukevuus murtumaan jahelpotettaisiin leikkauksen suorittamista. Kehittämällä jatutkimalla valmistusmenetelmiä voidaan alentaamateriaalikustannuksia ja näin lisätä materiaalin käyttöämurtumien kirurgisessa hoidossa.
  • Haikola, Kaija (1957)
  • Tanskanen, Tiina (2010)
    Kissa voi välittää ihmiseen useita eri tauteja. Tällaisia luonnollisesti selkärankaisesta eläinlajista ihmiseen siirtyviä tauteja ja tartuntoja kutsutaan zoonooseiksi. Zoonoosien aiheuttajiin kuuluu muun muassa erilaisia bakteereita, viruksia, sieniä ja loisia, ja ne voivat siirtyä ihmisen ja eläimen välillä suoraan tai välillisesti. Kissan välittämät zoonoosit voivat tarttua ihmiseen usean eri tartuntareitin kautta, muun muassa ihmisen suuhun kulkeutuvan kissan ulosteen välityksellä eli feko-oraalisesti, terveen tai vaurioituneen ihon tai limakalvon kautta, hengitysteitse tai yhteisen vektorin välityksellä. Useimmat zoonoosit voivat tarttua ihmiseen immuunipuolustuksen tasosta riippumatta, mutta kliininen sairaus on immuunipuutteisilla eli vastustuskyvyltään heikommilla ihmisillä tavallisesti vakavampi. Suomessa tavatuista kissan välittämistä zoonooseista merkittävimpiä ovat muun muassa toksoplasmoosi, toksokariaasi, silsasieni-infektiot, tularemia eli jänisrutto, lehmärokko, hilsepunkkitartunta ja kissanpuremien aiheuttamat haavainfektiot. Haavainfektioiden aiheuttajista Pasteurella multocida ja Capnocytophaga canimorsus voivat aiheuttaa puremahaavan kautta vakavan sairastumisen etenkin immuunipuutteiselle ihmiselle. On paljon kissan välittämiä zoonooseja, joita ei toistaiseksi suomalaisilla kissoilla tavata. Tämä tilanne voi lisääntyneiden ulkomaisten kissakontaktien kautta ja ilmastonmuutoksen myötä muuttua. Esimerkiksi klassista rabiesta tavataan Suomen itäisissä naapurimaissa ja useissa muissa Euroopan valtioissa, joten vastustustyö on tärkeää Suomen rabiesvapauden säilyttämiseksi. Toinen esimerkki vakavasta, tunnetusta taudista, jonka epidemiologiassa kissallakin on rooli, on rutto. Alueilla, joilla tavataan yleisesti kirppuja, on kissanraapimatauti merkittävä kissan välittämä zoonoosi. Niin eläinten kuin ihmistenkin terveydenhuollolla on tärkeä rooli zoonoosien vastustustyössä. Eläinlääkäreiden antama lemmikinomistajien asiallinen valistus olisi suotavaa, jotta omistajat oppisivat tiedostamaan riskit ja ehkäisemään zoonoosien leviämistä toimintatavoillaan. Monet kissojen ihmisiin välittämistä zoonooseista tarttuvat todennäköisemmin metsästävän ulkokissan kautta kuin ravintonaan kypsennettyä valmisruokaa nauttivasta sisäkissasta. Zoonoosiriskeihin vaikuttavat myös kissan ja ihmisen yleinen terveydentila sekä immuniteetti. Sekä kissan että ihmisen matkailu lisäävät osaltaan erilaisten zoonoosien todennäköisyyttä. Useita kissan välittämistä zoonooseista voidaan ehkäistä yksinkertaisilla toimilla, kuten huolellisella käsi- ja elintarvikehygienialla, kissan terveydenhuollosta huolehtimalla ja sen jätösten asianmukaisella hävittämisellä.
  • Keinänen, Minna (Helsingfors universitet, 2009)
    Tutkielmassa tarkastellaan kissoille annettuja henkilönnimiä, jotka toimivat kissojen kutsumaniminä. Aineisto on kerätty pääosin internetin kautta kyselylomakkeilla. Koko aineisto pitää sisällään 890 kissan tiedot. Henkilönnimiksi on määritelty nimet, joilla on Väestörekisterikeskuksen mukaan vähintään 50 nimenkantajaa. Kissojen nimeäminen henkilönnimillä on yleistä: 890 kutsumanimestä puolet (49,8 %) on henkilönnimiä. Näistä nimistä 64 % on nimipäiväkalenterista löytyviä kalenterinimiä. Henkilönnimen ja kalenterinimen saa hieman useammin tyttökissa kuin poikakissa. Tutkimuksen pääpaino on nimenantoperusteissa: millä perusteilla kissanomistajat ovat antaneet lemmikeilleen kutsumanimiksi henkilönnimiä, jotka ovat yksiosaisia ja joiden valintaperusteet ovat selvillä. Tällaisia nimiä on 382 nimenkantajalla. Nimenantoperusteet on jaettu kahdeksaan pääluokkaan. Yleisimmin nimen taustalla on nimenantajan mieltymys (32,1 %) ja suhteellisen usein nimi perustuu nimenkantajan ominaisuuksiin (21,6 %). Muita perusteita mainitaan harvemmin: esikuva (12,4 %), systeemi (9,5 %), olemassa oleva nimi (7,1 %), äänteet (5,2 %), tapahtuma (4,5 %) ja muut perusteet (7,6 %). Tavallisimmin henkilönnimeä perustellaan kahdella tai useammalla perusteella. Esimerkkinä on eräs Leevi-nimi, joka miellyttää nimenantajaa (mieltymys nimeen), nimi on yksinkertainen ja helppo lausua (nimen käytännöllisyys), nimi on selvästi pojan nimi (sukupuoli) eikä tutuilla ole samannimistä kissaa (nimen harvinaisuus). Suosituimmista kissoille annetuista kutsumanimistä eli nimistä, joilla on vähintään 3 nimenkantajaa, yli puolet (66,7 %) on henkilönnimiä. Niistä suurin osa on tyttöjen kalenterinimiä, kuten Mimmi, Siiri, Elli ja Iines. Kissat saavat harvemmin samanaikaisesti lapsilla suosittuja nimiä. Nimet, joita on annettu paljon sekä kissoille että lapsille, ovat enimmäkseen 2000-luvun lasten suosikkinimiä. Suurin osa kissojen suosituimmista henkilönnimistä on ja luultavasti tulee olemaan harvinaisia ihmisten keskuudessa. Vuoden 2010 nimipäiväkalenterin uusia nimiä (kuten Fanni, Mette ja Peppi) on annettu selvästi enemmän tyttökissoille kuin poikakissoille.