Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 11489-11508 of 24939
  • Pohjantammi, Ismo (2007)
    Tutkimuksen kohteena ovat maakunnalliset poliittiset edustusperiaatteet, joissa yhdistyvät välillisen poliittisen ja funktionaalisen edustuksen periaatteet. Miten ne poikkeavat edustuksellisen poliittisen demokratian kriteereistä? Onko kyse yleisemmästä edustuksellisen politiikan haasteesta? Tutkin edustusperiaatteiden valinnan lähihistoriaa ja kolmea nykyistä maakuntaa. Uudellamaalla ja Etelä-Savossa maakuntavaltuusto valitaan välillisen vaalitavan nojalla ja Kainuussa v. 2004 alkaen välittömän vaalin nojalla.. Maakuntaliitot perustettiin uudessa muodossa vuoden 1993 aluekehittämislailla, joka siirsi aluekehittämisvastuita valtiolta alueille. Maakuntavaltuusto koottiin alueen toimijoista aluelähtöisen aluekehittämisen periaatteen mukaisesti. Maakuntaliitot ovat rakenteeltaan kuntayhtymiä, joiden valtuustossa jäsenkuntien funktionaalinen ja alueen puolueiden poliittinen edustus yhdistetään. Partnereiden funktionaalin edustus toteutuu EU-rahoista päättävässä maakunnan yhteistyöryhmässä. Lisäksi kehittämispolitiikassa on sen asiantuntijavaltaisuuden takia nähty perusteita rajata edustuksellisen poliittisen demokratian aluetta. Tarkastelen yleisesti edustuksellisen poliittisen toimintatavan edellytyksiä aluekehittämispolitiikan areenalla Tutkittavana ovat: a) Edustusperiaatteiden valinnan keskeiset kontekstit. Vertaan EY-jäsenyyden hakua, governance-periaatteen mukaista julkisen sektorin kehittämistä ja kotimaisia uudistamishankkeita. Kansallinen konteksti on merkittävä maakuntaedustuksen muodon kannalta. b) Edustusperiaatteiden argumentaatiokontekstit ja yleiset toimintaperiaatteet joihin edustaperiaatteita arvioitaessa vedotaan. Poliittisia tasoja ja politiikan ja hallinnon suhdetta koskevat periaatteet ovat keskeisiä. Keskeinen aineisto on 85 maakuntapolitiikan asiantuntijoiden haastattelua. Haastattelut tein vuoden 2004 syksyllä. Kainuussa kysyin uudistusta edeltävistä kokemuksista ja sitä koskevista odotuksista. Maakunta-edustuksen periaatteista ja puolueiden kannoista kertovaa materiaalia ovat maakuntia koskevat komiteanmietinnöt, hallituksen esitykset ja niistä käydyt eduskuntakeskustelut. Tutkimuksen näkökulma on peräisin käsitehistoriasta ja edustuskäsitteen tutkimuksesta (Hannah Pitkin, David Judge) sekä instituutioiden historiallisen tutkimusotteen näkökulmasta (Stephen Skowronek). Poliittis-hallinnollisen governance-periaatteen tutkimuksia (Jon Pierre & B. Guy Peters, Jan Kooiman) hyödynnän governance-välineistöön tukeutuvan maakuntaliiton ja government-periaatteen mukaisin välinein toimivan valtion kohtaamisen analyysissä. Muista maakunnista poiketen Kainuussa käydään erilliset maakuntavaalit. Muissa maakunnissa edustajat valitaan kunnallisvaalitulokseen pohjautuvissa vaalineuvottelussa. Maakuntapolitiikan poliittinen mandaatti jää ohueksi. Kuntayhtymärakenne kertoo edustajan toimen lähtökohdan ja rajoittaa alueellista toimintatapaa. Kainuussa välitön vaali ja alueellinen julkisuus luovat poliittisille päättäjille selkeän mandaatin, vähentää edustajan sidosta kuntaintressiin ja mahdollistaa yhteistyön valtion kanssa. Maakuntaliitoissa on käytössä luottamuselimelle soveltuva ohjelmapolitiikan toimintavälineistö. Kunnissa poliittisen edustuksen käsitetään perustuvan päättäjien verotusvallalle. Verovastuinen demos käsitetään yksiköksi, jonka on hoidettava omaisuutensa. Yksiköt arvioivat yhteistyösuhteita valtanäkökulmasta. Yksiköiden itsehallintoperiaate eroaa edustuksellisen demokratian perustana olevasta kansalaisten itsehallintoperiaatteesta. Se eroaa myös monitasodemokratian näkökulmasta, josta käsin myös poliittisesti jaetun julkisen vastuun ja yhteistyön periaatteet olisivat perusteltavissa. Monitasodemokratia edellyttäisi poliittista, ei funktionaalista edustuksen kokoamistapaa.
  • Koponen, Johanna (2000)
    Tutkimus käsittelee neljän vuoden 1999 eurovaaleissa valituksi tulleen euroedustajan edustusprofiileja. Analyysi jakautuu kahteen osaan: edustajien eurovaalikampanjoiden aikaisiin edustusprofiileihin sekä edustajien käytännön parlamenttityöskentelyssä omaksumiin profiileihin. Ensisijaisena tavoitteena on tarkastella valittujen ehdokkaiden vaalikampanjoita ja verrata niitä samaisten edustajien täysistuntopuheenvuorojen avulla muodostettuihin europarlamentaarikkoprofiileihin. Tutkimus yrittää myös analysoida euroedustajien profiileissa tapahtuneita muutoksia ja selvittää muutokseen johtaneita syitä. Tutkimuksen avulla pyritään osoittamaan, että euroedustajat joutuvat yhä suuremmassa määrin Euroopan parlamentissa toimiessaan "eurooppalaistumaan" eli toimimaan ennen kaikkea eurooppalaisen lainsäädännön puitteissa. Eurooppalaistumisen voidaan taas katsoa johtavan uudenlaisen europoliitikkotyypin syntymiseen; euroedustajan ei tarvitse enää olla perinteinen poliitikko tai kansallisen tason virkamies pystyäkseen vaikuttamaan onnistuneesti eurooppalaisella päätöksenteontasolla. Puolueet eivät Euroopan parlamentin vaaleissa ole onnistuneet toimimaan linkkinä kansalaisten ja unionin päätöksenteon välillä. Vastuun kansalaisten integroimisesta eurooppalaiseen päätöksentekoon voidaankin katsoa siirtyneen yhä suuremmassa määrin yksittäisille europarlamentaarikoille. Menestyksellinen työskentely parlamentissa kuitenkin edellyttää, että euroedustaja kykenee työssään yhdistämään kansallisten etujen ajamisen laajemmassa eurooppalaisessa lainsäädännössä tapahtuvaan vaikuttamiseen.Tämän tutkimuksen yhteenvetona voidaan todeta, että vielä vaalikampanjassaan kansallisesti suuntautuneet ehdokkaat ovat käytännön parlamenttityöskentelynsä kautta eurooppalaistuneet eli omaksuneet kansallista tasoa laajemman näkökulman asiakysymyksiin. Tutkimuksen tutkimusstrategiana on tapaustutkimus. Analyysimuotona on käytetty mallin sovitusta sekä selitysten rakentamista. Mallin sovituksessa on euroedustajien profiilien empiirisen tutkimisen jälkeen saatuja ideaalityyppejä sovitettu yhteen kahden toisistaan poikkeavan tavan kanssa jaotella edustajia. Näin on haluttu varmentaa useamman evidenssin lähde tutkimuksessa. Selitysten rakentamisessa on etsitty syy-seuraussuhteita katsomalla edustajien eurooppalaistumisen johtavan uudenlaisen europoliitikkotyypin syntymiseen. Tutkimuksen aineisto koostuu neljästä teemahaastattelusta, edustajien eurovaalien vaalimateriaalista sekä edustajien täyistuntopuheenvuoroista. Täyistuntopuheenvuorot on kerätty puolen vuoden ajalta. Tärkeimpänä teorialähteenä on toiminut Maurizio Cottan integrationistisen parlamentin teoria (Cottan teoria). Teorialähdettä tärkeämpänä viitekehyksenä ovat tutkimuksessa kuitenkin toimineet Villiina Hellstenin ja Martin Westlaken kehittämät tavat jaotella edustajia eri ideaalityyppeihin.
  • Holopainen, Milla (2002)
    Euroopassa on ollut viime vuosien aikana käynnissä moniulotteinen ja kokonaisvaltainen regionalisaatioprosessi, jolla on ollut yhteyksiä Euroopan integraatioon sekä kansainvälisen talouden kasvuun. Regionalisaatiokehitys on vahvistaneet valtion alapuolisia alueellisia ja paikallisia hallinnon tasoja ja toimijoita osin kansallisvaltion kustannuksella. Alueiden merkitys eurooppalaisessa päätöksenteossa onkin kasvanut. Korostuneimmillaan alueiden merkitys on EU:n alue- ja rakennepolitiikassa. Euroopan unionin piirissä on haluttu tukea ja edistää Euroopan alueellisesti tasapainoista kehitystä erityisten ohjelmien avulla. Alueiden välisiä eroja ovat kasvattaneet regionalisaatio- ja integraatiokehitys, kansainvälistyvä talous ja unionin harjoittama politiikka. Tässä työssä tarkastellaan EU:n rakennerahastovaroin tuetun yritystuen käyttöä yhdellä alueella, Pohjois-Savon maakunnassa. Itä-Suomen tavoite 1-ohjelma-alueeseen kuuluvassa Pohjois-Savossa, kuten useilla muillakin unionin alueilla, EU:n rakenneohjelmatuki on mahdollistanut huomattavat aluekehittämisen lisäresurssit. EU:n rakennerahastotoiminnan myötä Suomessa on regionalisaation trendin mukaisesti aluekehittämiseen liittyvää päätöksentekovaltaa hajautettu keskushallintoa alemmille tasoille. Maakuntien toimijat maakuntien liittojen koordinoimana ovat valmistelleet alueilla toteutettavia ohjelmia ja päässeet siten vaikuttamaan ohjelmien strategisiin painotuksiin. Pohjois-Savossa toteutettavassa tavoite 1 -ohjelmassa kehittämisen painopiste on muita alueen maakuntia suurempi osaamisen ja yritystoiminnan kehittämisessä. Tavoite 1 -ohjelma on merkinnyt maakunnassa yrityksiin liittyvän kokonaisrahoituksen ja erityisesti suorien yritystukien lisääntymistä. Työvoima- ja elinkeinokeskuksen yritysosasto on yritystukien suurin rahoittajataho Pohjois-Savossa. Yritysosaston hankepäätöksentekoa ohjaa vahvimmin lainsäädäntö, joka sääntelee tuettavien hankkeiden toimialaa sekä niiltä vaadittua vaikuttavuutta. Tutkimusta varten haastatellut maakunnallisen kehittämisen tahot pitivät kaikki yritystukia tarpeellisina instrumentteina Pohjois-Savon kehittämisessä. Yritystukien merkitys on suuri erityisesti tavoiteohjelman taloudellisten tavoitteiden kuten BKT:n kasvun, työllisyyden kehittymisen ja työpaikkatavoitteiden saavuttamisessa. Arvioiden mukaan investointituki on noussut Pohjois-Savossa maakunnallista kehittämistä parhaiten tukevaksi tuen muodoksi. Tutkimuksen yritykset olivat tyytyväisiä yritystukimahdollisuuteen ja yhteistyöhön rahoittajaviranomaisen kanssa. Tuen avulla oli voitu toteuttaa, nopeuttaa ja laajentaa suunniteltuja kehittämishankkeita. Yleisin kritiikki liittyi yksiselitteisten ohjeiden puuttumiseen etenkin korvattavien maksujen osalta.
  • Uusivirta, Janne (2013)
    Tutkielmassa selvitetään, miten suomalaisten alueiden Brysselissä toimivat EU-toimistot hyödyntävät ylikansallisia verkostoja EU-edunvalvonnassaan. Alueellinen edunvalvonta on huomattava ilmiö Euroopan unionin kontekstissa, sillä Brysselissä toimii pysyvästi yli 200 alueita edustavaa EU-toimistoa ja suuri määrä niiden yhteistyöverkostoja. Alueiden EU-toimistojen lobbaustyötä on tutkittu verrattain paljon kansainvälisesti, mutta edunvalvontaverkostoihin kohdistuvan tutkimuksen määrä on vähäinen. Tutkielmassa suomalaista edunvalvontaa alueiden verkostoissa tarkastellaan monitasohallinnan teoreettisesta perspektiivistä, joka painottaa päätöksentekoon osallistuvien toimijoiden moninaisuutta. Monitasohallinnan näkökulmasta vallankäyttäjinä nähdään kansallisvaltioiden ohella aluehallinnon, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoita sekä näiden kompleksisia yhteenliittymiä – kuten alueiden verkostoja. Tutkielman aineiston pääosa muodostuu kolmesta suomalaisen EU-aluetoimiston edustajan haastattelusta. Haastattelut toteutettiin Brysselissä teemahaastattelun mallin mukaisesti, äänitettiin ja muutettiin kirjalliseen muotoon. Aineistoa on täydennetty kokonaisvaltaisemman verkostokartoituksen mahdollistamiseksi suomalaisten EU-aluetoimistojen verkkosivuilta löytyvillä tiedoilla toimistojen verkostojäsenyyksistä. Analyysiin käytetään laadullista teemoittelumenetelmää, joka perustuu aineistosta löytyvien kuvaavien mallien identifioimiseen ja jalostamiseen analyysiksi. Tuloksista käy ilmi, että kaikki suomalaiset EU-aluetoimistot hyödyntävät edunvalvonnassaan ylikansallisia verkostoja. Todetaan, että verkostojen jakaminen teemojen mukaisiin kategorioihin on vaikeaa verkostojäsenyyksien monipuolisuuden vuoksi. Suuren osan verkostoista voi kuitenkin nähdä rakentuvan seuraavien neljän teeman ympärille: alueen elinkeinoelämä, keskusta-periferia-asetelma, tutkimus- ja innovaatiotoiminta sekä naapurialueiden yhteistyö. Suomalaisten alueiden EU-tason intressit näyttävät myös osittain poikkeavan toisistaan siten, että toimistojen verkostoissa ilmenee eroavaisuuksia. Lisäksi saatiin selville, että osa verkostoista keskittyy enemmän edunvalvontatoimintaan, kun taas osa painottaa alueiden hanketoimijoiden toimintamahdollisuuksien tukemista. Nämä roolit kuitenkin kietoutuvat monimutkaisesti toisiinsa. Varsinaisia tapoja hyödyntää verkostoja EU-edunvalvontaan tunnistetaan kolme: tiedonhankinta, profiloituminen ja kriittisen EU-edunvalvontamassan muodostaminen. Näistä jälkimmäisen hyödyntämiseen liittyy kuitenkin merkittäviä varauksia. Verkostokumppaneiden kanssa ei aina ole helppoa muodostaa yhtenäistä edunvalvontarintamaa, vaikka menestystarinoitakin löytyy. Kaikkien edunvalvontatoiminnan muotojen takana vaikuttavana yhdistävänä teemana identifioidaan kontaktit. Lisäksi todetaan, että monitasohallinnan perspektiivi näyttäisi kuvaavan alueiden verkostotoimintaa verrattain osuvasti. Tutkielman aineistoon ja teoreettiseen viitekehykseen liittyy rajoitteita, jotka on pidettävä mielessä tuloksia tulkittaessa. On muistettava, että aineisto koostuu yksinomaan edunvalvojien näkökulmista, eikä edunvalvonnan tuloksellisuudesta tulisi vastapuolen, eli EU-instituutioiden edustajien, perspektiivin puuttuessa vetää liian pitkälle meneviä päätelmiä. Toisaalta monitasohallinnan viitekehyksen häilyvyys mahdollistaa varsin vapaat kädet erilaisten ilmiöiden niputtamiseksi sen alle.
  • Harve, Heini (Helsingin yliopisto, 2009)
    Sudden cardiac arrest (CA) is one of the leading causes of death in Europe. It has been estimated that about 40 % of CA victims have ventricular fibrillation (VF) at the time of the first heart rhythm analysis. The treatment for VF is immediate cardiopulmonary resuscitation (CPR) and rapid defibrillation. The automated external defibrillator (AED) and the concept of public access defibrillation (PAD) may be a key to shortening defibrillation delays. Recent studies have shown that PAD programs are associated with high survival rates from VF when devices have been placed in certain risk sites and used by trained laypersons. Today many public places are equipped with AEDs. The purpose of this study was to find new ways of utilizing layperson defibrillation and promote the concept of public access defibrillation (PAD). The study explored the use of AEDs by non-medical first responders in Finland and cabin crew on board a commercial aircraft. A simulated study was performed to explore the role of dispatcher assistance in layperson CPR and defibrillation. A 15-year follow-up study of 59 one-year survivors after successful out-of-hospital resuscitation was performed to evaluate the long-term quality of life of the CA patients. Although there are many AEDs in use by non-medical first responders in Finland, the results of the study showed that there are large variations between individual first response units. This is considered to be caused by the lack of national standards and regulations that would define a full integration of first-responder programmes into the Emergency Medical Services system. The goal of rapid defibrillation in five minutes after the onset of CA is difficult to achieve in Finland due to sparse population and long distances. Local PAD programs may shorten the defibrillation delays. Dispatcher assistance in defibrillation by a layperson not trained to use an AED seems feasible and does not compromise the performance of CPR. In a simulated study, the quality of mouth-to-mouth ventilation performed by laypersons was found to be better after CPR training compared with performance with dispatcher assistance before training. Training was not found to have an influence on the quality of compressions or defibrillation compared with dispatcher assistance of untrained laypersons. The target groups for CPR and defibrillation training need further evaluation. The placements of the AEDs in public areas should be known by the emergency response center and the location should be marked with an international sign. The finding that once a good neurological outcome after CA is achieved, it can be maintained for more than 10 years, encourages further efforts to improve the survival of CA patients.
  • Salokas, Eino Edvard (1924)
  • Kämäräinen, Antti (2014)
    Katupuut ovat tärkeä osa viihtyisää kaupunkiympäristöä ja niiden hyödyllisiä vaikutuksia rakennetussa ympäristössä on dokumentoitu monin tavoin ympäri maailmaa. Kaupunkiympäristössä puiden juuret kasvavat yleensä rajoitetussa tilassa, joutuen samalla taistelemaan elintilastaan luonnottomien materiaalien ja rakenteiden kanssa. Katupuiden kasvualustojen heikon happipitoisuuden ymmärretään olevan yksi tärkeimmistä kasvua rajoittavista tekijöistä erityisesti katupäällysteiden alla. Puiden maan päällisiin kasvuolosuhteisiin vaikuttaminen on kaupunkiympäristössä hankalaa, mutta maanalaisien kasvuolosuhteiden parantamisella voidaan vaikuttaa merkittävästi katupuiden hyvinvointiin ja kestävyyteen. Lisääntynyt tutkimustieto katupuiden kasvuolosuhteista sekä katupuiden arvon tiedostaminen ovat vaikuttaneet kantavan kasvualustan kaltaisten viherrakentamisen sovellusten syntyyn. Tässä tutkimuksessa verrattiin kantavan ja tavanomaisesti katupuilla käytetyn kasvualustan sisältämänilman kaasupitoisuuksia ja selvitettiin kestopällysteen vaikutusta kasvualustan ilmanvaihtoon. Kasvukausina 2012 ja 2013 kerätyistä ilmanäytteistä määritettiin kaasukromatografin avulla typen, hapen, hiilidioksidin, dityppioksidin sekä metaanin osuudet. Noppakivillä päällystetyn ja päällystämättömän kasvualustan kaasunvaihtoa tutkittiin mittaamalla hiilidioksidivuota. Kantavan kasvualustan ilma sisälsi kaikilla mittaussyvyyksillä enemmän happea kuin perinteinen katupuiden kasvualusta. Kasvualustojen happi- ja hiilidioksidipitoisuuksien välillä vallitsi voimakas korrelaatio. Leveäsaumainen noppakivipäällyste ei heikentänyt maan ilman vaihtoa verrattuna valurautaritilällä päällystettyyn perinteiseen kasvualustaan. Kasvuolosuhteet arvioitiin happipitoisuuden osalta suotuisammiksi kantavassa kasvualustassa, vaikkakin happipitoisuudet olivat korkeita myös perinteisessä kasvualustassa.
  • Sohlberg, Laura Heikintytär (2013)
    Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta Laitos – Institution – Department Sosiaalitieteiden laitos Tekijä – Författare – Author Laura Heikintytär Sohlberg Työn nimi – Arbetets titel – Title Maankorvessa kulkevi lapsosen tie – sosiaalisten taustatekijöiden vaikutus nuorten aikuisten huumeiden käyttöön Oppiaine – Läroämne – Subject Sosiologia Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu -tutkielma Aika – Datum – Month and year Helmikuu 2013 Sivumäärä – Sidoantal – Number of pages s. 60 Tiivistelmä – Referat – Abstract Tässä tutkimuksessa tarkastellaan sosiaalisten taustatekijöiden vaikutuksia nuorten aikuisten huumeiden käyttöön. Keskeisinä taustamuuttujina on nuorten sukupuoli, nuoruusiän perherakenne, vanhempien sosioekonominen asema ja tupakointi. Muuttujien yhteyksiä katsotaan sekä mietojen huumeiden että kovien huumeiden käyttöön. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on selvittää, miten lapsuuden perhe ja vanhempien sosioekonominen asema vaikuttavat nuoren huumeiden käyttöön vielä varhaisaikuisuudessa, kun nuori aloittelee itsenäistä elämäänsä irti lapsuuden perheestään. Suomalaisten nuorten sosioekonomiset terveyserot ovat viime vuosina kasvaneet. Samanaikaisesti mietojen huumeiden käyttöä koskevat asenteet ovat muuttuneet myönteisimmiksi ja huumeiden sosiaalinen altistus on lisääntynyt. Yhä useampi nuori tutustuu huumeisiin tuttavien kautta. Mietojen huumeiden tosiasiallinen käyttö on lisääntynyt 15–24 –vuotiaiden ikäryhmässä. Mietojen huumeiden käyttö on vakiintunut osaksi nuorisokulttuuria jakaen huumeita käyttävät nuoret viihde- ja tapakäyttäjiin. Huumeiden ongelmakäyttäjien osuus tutkitussa ikäryhmässä on marginaalista. Perheellä on keskeinen rooli nuoren omaksuessa suhtautumistaan päihteiden käyttöön ja muihin terveyskäyttäytymisen tapoihin. Huono-osaisuus kumuloituu ja sosiaalisen perimän rooli vahvistuu päihteiden käytön kautta. Aineistona tutkimuksessa on nuorten elämänvalintoja koskeva pitkittäistutkimus, joka on kerätty seitsemän vuoden aikana vuosien 2004–2011 välillä sekä pääkaupunkiseudulla että yhdessä suomalaisessa keskisuuressa kaupungissa. Tutkimus on osa FinEdu –tutkimusta. Tässä tutkimuksessa keskitytään aineiston viimeiseen mittauskertaan (N = 599), jolloin tutkittavat nuoret olivat noin 22–23 –vuotiaita. Kyseinen aineisto on pääkaupunkiseudun ulkopuolinen ja se koostuu sekä ammattikoulun että lukion käyneistä nuorista. Tutkimusmenetelminä käytetään kvantitatiivisia menetelmiä: logistista regressioanalyysiä, ristiintaulukointia ja khii toiseen – riippumattomuustestiä. Tutkimusaineistossa oli jäljellä 63 prosenttia alkuperäisestä tutkimuskohderyhmästä aineiston ollessa sukupuolijakaumaltaan tyttöpainotteinen. Nuorten aikuisten mietojen huumeiden käytön erot selittyvät sukupuolella ja lapsuuden perherakenteella. Pojilla on tyttöjä suurempi todennäköisyys käyttää mietoja huumeita. Ydinperhe puolestaan suojasi poikaa mietojen huumeiden käytöltä vielä pitkälle varhaisaikuisuuteen. Isän rooli huumeiden käyttöä ehkäisevänä tekijänä korostui. Jos nuoren perheessä ainakin toinen vanhempi oli biologinen isä, oli nuorella pienempi todennäköisyys käyttää mietoja huumeita varhaisaikuisuudessa kuin muissa perheissä asuneilla nuorilla. Vanhempien sosioekonomisella asemalla ei ollut yhteyttä mietojen huumeiden käyttöön. Tupakointi lisäsi nuoren todennäköisyyttä käyttää sekä mietoja että kovia huumeita. Mietojen huumeiden käyttö lisäsi kovien huumeiden käytön todennäköisyyttä. Kovien huumeiden käyttö aineistossa oli huomattavan korostunut suhteessa muuhun samanikäiseen väestöön. Muuttujan sisältämä lääkkeiden käyttö selittänee tulosten poikkeavuuden. Tulosten perusteella nuorta aikuista huumeiden käytöltä suojaavat tekijät nousevat lapsuuden perheestä ja savuttomuudesta. Koska vanhempien sosioekonomisella asemalla ei ollut yhteyttä nuorten aikuisten huumeiden käyttöön, perheen suojaavat tekijät nousevat sen yhteisöllisyydestä ja sosiaalisista suhteista. Huumeiden käytön ennaltaehkäisyssä olisikin syytä keskittyä vahvistamaan nuorten turvallisia ja kiinteitä ihmissuhteita. Nämä muodostavat suojaverkon huumeiden käyttöä vastaan, joka näyttäisi olevan avainasemassa nuoren aloittaessa itsenäistä elämäänsä lapsuuden perheensä ulkopuolella. Avainsanat – Nyckelord – Keywords nuoret, huumeet, perhe, sosioekonominen asema, sosiaalinen perimä, tupakointi
  • Tuure, Juuso (2013)
    Oikein ajoitetulla kylvöllä on merkittävä vaikutus viljasatoon. Kylvöajan määräävinä tekijöinä ovat lämpö ja kosteus. Viljan siemenen optimaaliseen kosteuteen saattamisen todennäköisyyttä, olisi ainakin teoriassa mahdollista parantaa maan kosteuteen perustuvalla kylvösyvyyden säätelyllä. Kylvön aikainen, eli liikkeessä tapahtuva kosteusmittaus, vaatii jatkuvaan mittaukseen soveltuvan mittalaitteiston. Lupaavalta teknologialta maan kosteuden jatkuvaan mittaamiseen vaikuttaa NIR- eli lähi-infrapunaheijastukseen perustuva mittausteknologia, joka ei vaadi kosketusta mitattavaan materiaaliin. Materiaalin kosteuden NIR-mittaukset perustuvat heijastuneen ja absorboituneen säteilyn suhteen mittaukseen, josta kalibroinnin avulla saadaan selville materiaalin kosteus. Tämän työn tavoitteena onkin selvittää soveltuuko Visilab IRMA 7 D NIR-mittalaite ominaisuuksiensa puolesta maan kosteuden jatkuvaan mittaamiseen pelto-olosuhteissa sekä lisäksi pohtia mittalaitteen hyödyntämismahdollisuutta maan jatkuvaan kosteuden mittaukseen perustuvassa automaattisessa kylvösyvyyden säädössä. Tutkimuksen tavoitteen saavuttamiseksi laite kalibroitiin kolmelle eri maalajille. Lisäksi testattiin laitteen soveltuvuutta jatkuviin mittauksiin sisätiloissa stabiileissa olosuhteissa selvittämällä mittalaitteen aiheuttama hajonta, askelvaste sekä mitattavan pinnan kulman vaikutus. Jatkuvien mittausten suorittamiseksi rakennettiin työkone, jonka avulla mittalaitetta kyettiin vetämään traktorin perässä. Lisäksi perustettiin koekenttä, jolla jatkuvia mittauksia suoritettiin. Tulosten perusteella mittalaite on kyllin nopea ja mittalaitteen aiheuttama hajonta on riittävän pieni jatkuviin pelto-olosuhteissa tapahtuviin mittauksiin. Suuri mittausetäisyys mitattavaan materiaaliin ja tästä johtuva mittausalueen suuri valokeila, vaativat laajan ja tuoreen pinnan, jolle ei saisi valua maata mittauksen aikana. Pienempi valokeila ja lyhempi mittausetäisyys antaisivat laitteistolle paremmat hyödyntämismahdollisuudet maan jatkuvassa kosteusmittaussovelluksissa, vähentämällä laitteiston häiriöherkkyyttä. Tutkimuksen tavoitteena oli suorittaa enemmän jatkuvia mittauksia pelto-olosuhteissa, joilla selvitettäisiin laitteen soveltuvuutta maan kosteuden jatkuviin mittaussovelluksiin. Mittauksia ei päästy suorittamaan haluttua määrä johtuen syksyn sateista ja koekentän pellon vettymisestä. Tehdyt mittaukset olivat pääosin laitteiston testaukseen ja kehittämiseen tähtääviä mittauksia.
  • Kalliokoski, Juho (2015)
    Kun kunta asemakaavoittaa yksityisessä omistuksessa olevaa maata, kaavan toteuttaminen kuuluu kunnan vastuulle, mutta kaavan aiheuttama kiinteistön arvonnousu hyödyttää maanomistajaa. Kustannusten tasaamiseksi maankäyttö- ja rakennuslain (5.2.1999/132) 12 a luvussa, nimeltä Kunnalle yhdyskuntarakentamisesta aiheutuvien kustannusten korvaaminen, säädetään asemakaavoitettavan alueen maanomistajan velvollisuudesta osallistua yhdyskuntarakentamisen kustannuksiin, kun kaavasta aiheutuu hänelle merkittävää hyötyä. Tämän maanomistajan velvollisuuden toteuttamiseksi luvussa osoitetaan kaksi keinoa, kunnan ja maanomistajan välillä solmittava maankäyttösopimus ja maanomistajalle määrättävä kehittämiskorvaus. Luvussa säädetään, että velvollisuutensa täyttämisessä maanomistajia on kohdeltava yhdenvertaisesti. Maankäyttö- ja rakennuslain 12 a luvun säännösten tulkinnassa on kiistanalaisia ja epäselviä kysymyksiä, jotka tutkimukseni pyrkii ratkaisemaan lainopillista metodia käyttäen. Keskeinen tulkintaongelma koskee ristiriitaa, joka aiheutuu siitä, että maanomistajia on kohdeltava yhdenvertaisesti, mutta kuitenkin luvussa säädetään myös, että maankäyttösopimuksilla voidaan tämän luvun kehittämiskorvausta koskevien säännösten rajoittamatta laajemminkin sopia osapuolten välisistä oikeuksista ja velvoitteista. Lähestyn lakia neljän tutkimuskysymyksen avulla, jotka koskevat lain maankäyttösopimuksen sisällölle asettamia rajoitteita, maankäyttösopimuksen sitovuuden rajoituksille annettavaa merkitystä, kunnan oikeutta edellyttää maankäyttösopimusta kaavoituksen ehtona sekä maankäyttösopimuksen ja kehittämiskorvauksen suhdetta. Tulkinnan aputyökaluina käytän maankäyttö- ja rakennuslain ulkopuolelta hallintolaissa (6.6.2003/434) säädeltyä hallinnon tarkoitussidonnaisuuden periaatetta sekä perustuslaissa (11.6.1999/731) turvattuja ihmisten yhdenvertaisuutta lain edessä ja jokaisen mahdollisuutta vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Tutkimukseni keskeinen johtopäätös on, että ristiriitaa maanomistajien yhdenvertaisuuden ja laajemmin sopimisen välillä ei voida tyydyttävästi ratkaista tulkinnalla. Hierarkkisesti alemman asteisena laajemmin sopimista tulee tulkita supistavasti, mutta ristiriitaa ei voida kokonaan poistaa. Kaikki laajemmin sopimiselle annettava merkitys on poikkeamista maanomistajien yhdenvertaisuudesta. Tämän poikkeuksen hyväksyttävyyttä perustuslain kannalta perustuslakivaliokunta ei lakia säädettäessä tarkastellut. Johtopäätöksissä siirryn lainopista oikeuspolitiikkaan ja hahmottelen joitain ratkaisuja de lege ferenda, joilla 12 a luvun ongelmat voitaisiin korjata. Johtopäätösteni lopuksi pyrin osallistumaan lainopin metodia koskevaan keskusteluun. Maankäyttö- ja rakennuslain 12 a luvun tulkinta tuo hyvin ilmi lainopin metodologisen kehittymättömyyden aiheuttamat ongelmat. Perinteinen subjektiivinen tulkinta johtaa umpikujaan lainsäätäjän säädettyä tarkoituksellisesti ristiriitaisen lain. Vallitsevasta metodista ei ole uskallettu irrottautua, joten yritys löytää laille johdonmukainen sisältö lainsäätäjän tahdosta on tuottanut oikeuskirjallisuudessa varsin väkinäisiä tulkintoja. Tällaisessa tilanteessa lainsäätäjän tahtoon perustuva tulkintamenetelmä on mielestäni hylättävä ja sääntelylle on etsittävä johdonmukaista tulkintaa objektiiviseen teleologiaan ja oikeusjärjestyksen systematiikkaan perustuvin menetelmin
  • Mailammi, Masi (2014)
    Kiihtynyt kaupungistuminen ja asukastiheyden kasvu ovat viime vuosikymmeninä vaikuttaneet rajusti vesistöjen laatuun. Urbaanien alueiden vesien laatuun on yhä enemmän kiinnitetty huomiota ja vedenlaatuun vaikuttavien muuttujien tutkiminen on helpottunut ja tehostunut paikkatietoaineistojen ja analyysimenetelmien kehittymisen myötä. Tässä tutkimuksessa hyödynnetään saatavilla olevia paikkatietoaineistoja ja tilastoanalyysimalleja tutkittaessa Helsingin seudun pienvesien tilaa ja siihen vaikuttavia valumaalueen kvalitatiivisia ominaisuuksia. Tutkimus keskittyy kooltaan pienien (< 200 ha) valumaalueiden vesiin. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka paljon valuma-alueen maankäyttö, päällystetty pinta ja asukastiheys vaikuttavat vedenlaatuun kaupunkimaisella alueella. Tavoitteena on myös tutkia näiden ympäristömuuttujien suhteellisia vaikutuksia toisiinsa nähden. Tutkimusalueet rajattiin digitaalisilta karttalehdiltä, ja maankäyttöluokitus sekä päällystetty pinta määritettiin satelliittikuvien avulla ArcGIS 10 -ohjelmalla. Asukastiheys määritettiin HSY:n SeutuCD:n ’13 ja kuntien omien aineistojen pohjalta. Veden kemiallisia ominaisuuksia kuvaavat luvut sekä ravinne- ja kiintoainespitoisuudet määritettiin 81 valuma alueelta kolmena eri ajankohtana. Maankäyttöluokkien, päällystetyn pinnan ja asukastiheyden vaikutuksia vedenlaadun muuttujiin tutkittiin Spearmanin korrelaation, yleistettyjen lineaaristen mallien sekä hierarkkisen osituksen avulla. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että tietyillä maankäyttömuodoilla on selvä vaikutus tiettyihin vedenlaadun muuttujiin. Tilastoanalyysin mukaan suuri metsän osuus valuma-alueella parantaa vedenlaatua lähes kaikkien vedenlaadun muuttujien tapauksessa, ja korrelaatiot sekä mallien selitysasteet olivat pääosin erittäin merkitseviä (p < 0,001). Vastaavasti pellon osuus vaikuttaa tilastoanalyysin mukaan positiivisesti vedenlaadun muuttujiin, eli pellon osuuden kasvaessa valuma-alueella myös ravinne- ja ainespitoisuudet kasvavat. Kaikki urbaanit maankäyttöluokat sekä päällystetty pinta ja asukastiheys vaikuttavat analyysin mukaan pääosin samalla tavalla vedenlaatuun. Näistä millään ei ole merkitsevää vaikutusta ravinnepitoisuuksiin, mutta niiden osuuden kasvu vaikuttaa positiivisesti liuenneen aineksen ja sähkönjohtokyvyn kasvuun. Kiintoaineksen määrään nämä ympäristömuuttujat sen sijaan vaikuttavat negatiivisesti. Verrattaessa tuloksia aikaisempaan tutkimukseen havaittiin, että teoria tukee osaa tuloksista. Kuitenkin esimerkiksi urbaanien maankäyttöluokkien ja päällystetyn pinnan suhde kiintoaineksen määrään sekä tiettyjen ympäristömuuttujien suhteelliset vaikutukset eivät vastaa aikaisempien tutkimuksien tuloksia. Tähän syynä saattaa olla poikkeuksellisen pienet tutkimusalueet ja sijainti samalla kaupunkimaisella alueella, jolloin pienet prosessit voivat vaikuttaa ratkaisevasti analyysin tuloksiin. Tutkimusmenetelmät osoittautuivat hyväksi metodiksi arvioida vedenlaatuun vaikuttavia tekijöitä urbaanissa ympäristössä ja paikallisella tasolla. Vastaavanlainen tutkimus eri alueella tai tarkemmalla aineistolla voi tuoda tärkeää tietoa vedenlaatuun vaikuttavista prosesseista kaupunkiympäristössä.
  • Taka, Maija (2012)
    Maankäytön muutos ja urbanisaatio muuttavat ympäristöä pysyvästi. Kehityksen myötä kaupunkialueen hydrologia muuttuu; imeytyminen vähenee, pintavalunta kasvaa ja aikaisemminluonnontilaiset virtavedet ohjataan pois valuma-alueelta keinotekoisten hulevesiputkien avulla.Alueelta purkautuva vesi vaikuttaa vastaanottavan akvaattisen ekosysteemin tilaan. Työssä tarkastellaan maankäytön merkitystä virtaveden laatuun ja määrään kolmella urbaanilla pienvaluma-alueella Helsingissä. Veräjämäki edustaa pientaloasumista ja viheralueita, Pihlajamäki lähiöasumista ja fragmentoituneita viheralueita, ja Itä-Pasila intensiivisen maankäytön ja vilkkaan liikenteen aluetta. Painopiste tutkimuksessa on ollut tarkastella valuma-alueiden hulevesien temporaalista luonnetta sekä vuosikuormia. Tutkimus suoritettiin jaksolla 1.7.2010-2.1.2012. Työssä tutkitaan myös talvikauden hulevesiä.Valuma-alueiden purkupisteillä sijainneilla näyteasemilla suoritettiin jatkuvatoimista vedenlaadun ja –määrän tarkkailua sekä näytteenottoa. Näytteistä analysoitiin näyteasemilla sameus, johtokyky ja virtaama, ja Helsingin yliopiston luonnonmaantieteen laboratoriossa liukoisia alkuaineita, kuten metalleja ja hivenaineita. Näytteistä analysoitiin myös kiintoaineen ja liuenneen aineen pitoisuudet. Tuloksissa havaitaan sekä valuma-alueiden välistä että temporaalista vaihtelua. Pitoisuuksissa sekä sameuden ja johtokyvyn arvoissa on selvää vuodenaikaisvaihtelua, missä korostuu keväänsulamiskausi sekä sateinen ja leuto syksy 2011. Vuosikuormituksen osalta Itä-Pasilan intensiivisen maankäytön valuma-alueen kuormitus on tutkituista valuma-alueista suurinta. Pihlajamäen valuma-alueelta purkautuva virtaama oli valuma-alueen alaan ja sääolosuhteisiin nähden voimakasta, minkä epäillään aiheutuneen valuma-alueen mahdollisesta pohjavesivuodosta. Veräjämäellä korostui kevään sulamiskauden merkitys kuormituksessa. Kun Itä-Pasilan ja Pihlajamäen sulamiskausi alkoi aikaisin ja kesti ajallisesti vähän, oli Veräjämäen sulamiskausi myöhäisempi ja ajallisesti pidempi. Maankäytön tarkastelussa havaittiin liikennealueiden kasvattavan ainekuormaa ja viheralueiden pääosin pidättävän virtaamaa ja kuormitusta. Itä-Pasilassa metallien huuhtoumat olivat suuria ja talvikauden tiesuolan käyttö kaupunkialueilla vaikutti selvästi kaikkien valuma-alueiden talven ja kevään liukoisen natriumin ja kloridin pitoisuuksiin. Maankäytön todettiin tutkitun kolmen valuma-alueen perusteella vaikuttavan kaupunkialueilta purkautuvan huleveden määrään, virtaaman ajoittumiseen sekä ainekuormaan selvästi.