Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 11489-11508 of 25284
  • Nordberg, Antti (2011)
    Nearly one fourth of new medicinal molecules are biopharmaceutical (protein, antibody or nucleic acid derivative) based. However, the administration of these compounds is not always that straightforward due to the fragile nature of aforementioned domains in GI-tract. In addition, these molecules often exhibit poor bioavailability when administered orally. As a result, parenteral administration is commonly preferred. In addition, shelf-life of these molecules in aqueous environments is poor, unless stored in low temperatures. Another approach is to bring these molecules to anhydrous form via lyophilization resulting in enhanced stability during storage. Proteins cannot most commonly be freeze dried by themselves so some kind of excipients are nearly always necessary. Disaccharides are commonly utilized excipients in freeze-dried formulations since they provide a rigid glassy matrix to maintain the native conformation of the protein domain. They also act as "sink"-agents, which basically mean that they can absorb some moisture from the environment and still help to protect the API itself to retain its activity and therefore offer a way to robust formulation. The aim of the present study was to investigate how four amorphous disaccharides (cellobiose, melibiose, sucrose and trehalose) behave when they are brought to different relative humidity levels. At first, solutions of each disaccharide were prepared, filled into scintillation vials and freeze dried. Initial information on how the moisture induced transformations take place, the lyophilized amorphous disaccharide cakes were placed in vacuum desiccators containing different relative humidity levels for defined period, after which selected analyzing methods were utilized to further examine the occurred transformations. Affinity to crystallization, water sorption of the disaccharides, the effect of moisture on glass transition and crystallization temperature were studied. In addition FT-IR microscopy was utilized to map the moisture distribution on a piece of lyophilized cake. Observations made during the experiments backed up the data mentioned in a previous study: melibiose and trehalose were shown to be superior over sucrose and cellobiose what comes to the ability to withstand elevated humidity and temperature, and to avoid crystallization with pharmaceutically relevant moisture contents. The difference was made evident with every utilized analyzing method. In addition, melibiose showed interesting anomalies during DVS runs, which were absent with other amorphous disaccharides. Particularly fascinating was the observation made with polarized light microscope, which revealed a possible small-scale crystallization that cannot be observed with XRPD. As a result, a suggestion can safely be made that a robust formulation is most likely obtained by utilizing either melibiose or trehalose as a stabilizing agent for biopharmaceutical freeze-dried formulations. On the other hand, more experiments should be conducted to obtain more accurate information on why these disaccharides have better tolerance for elevating humidities than others.
  • Perkkiö, Salla (2008)
    Lisensiaatin tutkielmani tavoitteena on 1) kuvailla yli kuusi kuukautta vanhojen hiehojen kasvatusolosuhteita ensimmäiseen poikimiseen saakka, 2) kuvata ensimmäistä kauttaan lypsävien lehmien sorkkaterveyttä sekä 3) kuvailla nuorkarjan kasvatusolosuhteiden mahdollista yhteyttä ensikoiden sorkkaterveyteen tutkimukseen osallistuneissa 90:ssä suomalaisessa pihattonavetassa. Tiedot on kerätty vuosina 2004-2005 kahden eri hankkeen, ”Lypsykarjarakennusten toiminnalliset vaihtoehdot” sekä ELKE ”Eläinterveydenhuollon kehittäminen Pohjois-Savossa”, yhteystyössä toteuttaman tutkimussarjan puitteessa. Lypsylehmien kestävyyteen on viime aikoina alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota lehmien keski-iän jatkuvasti lyhentyessä. Myös tuotantoeläinten hyvinvointi on yhä enemmän esillä ja siitä on tulossa merkittävä laatutekijä kuluttajille. Kasvatuskauden olosuhteet vaikuttavat merkittävästi tulevien lypsylehmien terveyteen ja hyvinvointiin. Esimerkiksi sorkkasairaudet tai utaretulehdukset voivat saada alkunsa jo kasvatuskaudella. Nuorkarjan osaston suunnitteluun ei toistaiseksi ole ollut saatavilla suomalaisia suosituksia. Tämän tutkimuksen perusteella rakolattiakarsina oli edelleen käytetyin karsinatyyppi nuorkarjan osastossa. Lattiamateriaali oli useimmiten betonia niin rakolattiakarsinoissa kuin kiinteäpohjaisissakin nuorkarjan karsinoissa. Noin joka kymmenes tila käytti kuivitusta nuorkarjan karsinoissa. Tutkimuksen perusteella näyttäisi siltä, että hiehojen makuumukavuuteen oli harvoin kiinnitetty huomiota. Monella tilalla nuorkarjan osasto oli myös ahdas. Ahtaissa oloissa hiehot olivat likaisempia kuin väljemmissä. Rakolattiakarsinat eivät tämän tutkimuksen perusteella ole hyvä ratkaisu hiehojen kasvatukseen eläinten puhtauden tai sorkkaterveyden kannalta. Ensikoilla esiintyi runsaasti sorkkamuutoksia. Yleisimmät löydökset olivat anturan vertymät, sorkkakiertymä, kantasyöpymä ja valkoviivan repeämä. Vaihtelu sorkkamuutosten esiintyvyydessä tilojen välillä oli suurta. Kasvatuskauden olosuhteiden vaikutuksesta ensikoiden sorkkaterveyteen ei tämän tutkimuksen perusteella voida sanoa mitään varmaa. Sen sijaan rodulla näytti olevan selvä yhteys sorkkamuutosten esiintyvyyteen: holstein-friisiläisillä ensikoilla esiintyi huomattavasti enemmän kaikkia sorkkasairauksia sorkkakiertymää lukuun ottamatta kuin ayrshire-rotuisilla ensikoilla.
  • Hirvonen, Taru (2006)
    Säännöllisiä hedelmällisyystarkastuksia (=kuukausitarkastus) on Suomessa tehty 1980-luvun alkupuolelta lähtien. Palvelua haluavia tilallisia on enemmän kuin palveluntarjoajia. Yksi syy palvelujen niukkuuteen on, että tietoa terveydenhuoltotyön kannattavuudesta on tarjolla melko vähän. Taloudelliset laskelmat kannattavuuden osoittamiseksi ovat monimutkaisia, toisaalta tuottajan henkisen rasitteen vähentymistä on mahdoton mitata euroissa. Hedelmällisyyden tunnusluvuilla kuvataan karjan hedelmällisyyttä, jolla on vaikutusta tilan taloudelliseen tuottoon. Kokeellisen osuuden tarkoituksena oli selvittää tuottajien mielipiteitä tilakäyntien vaikutuksista sekä hedelmällisyyden tunnuslukujen kehitystä karjoissa, joissa on toteutettu säännöllisiä hedelmällisyystarkastuksia. Tutkimustilat ovat eläinlääkäri Juha Rätön asiakastiloja; valtaosa tiloista sijaitsee Keski-Pohjanmaalla. Tuottajien mielipiteitä kartoitettiin kyselytutkimuksen avulla noin 60 tilalta syksyllä 2004. Karjakohtaisia hedelmällisyyden tunnuslukuja oli käytettävissä noin 80 tilalta vuosilta 2001 – 2005. Kyselyyn vastanneiden tilojen (n=61, 84,7% kaikista tiloista) keskilehmäluku oli 37,9. 67 %:lla tiloista ei ollut tapahtunut muutoksia kiimantarkkailussa vuosien 2001 – 2004 aikana. 27 %:lla tiloista kiimantarkkailuun käytetty aika oli vähentynyt kuukausitarkastusten myötä. Yli 90 % vastaajista koki kuukausitarkastuksista olleen taloudellista hyötyä vähintään kohtalaisesti. 88 % vastaajista koki karjan hedelmällisyyden parantuneen. Vastauksista oli pääteltävissä, että tuottajat olivat erittäin tyytyväisiä kuukausitarkastuksiin ja karjan hedelmällisyyteen liittyvä stressi oli vähentynyt. Hedelmällisyyden tunnusluvuista tarkasteltiin karjatason lepo- ja siemennyskautta sekä tiineysprosenttia aloitussiemennyksestä. Tiloilla, joilla lepokausi oli alkutilanteessa pitkä (yli 90 vrk) tämä lyheni noin 20 vrk ensimmäisten 20 tilakäynnin aikana. Tiloilla, joilla lepokausi oli alkutilanteessa lyhyt (60-69 vrk) tämä pidentyi vastaavasti noin 10 vrk. Kuukausitarkastusten edetessä kaikilla tiloilla keskilepokausi läheni kansallista tavoitetta (60 – 80 vrk). Siemennyskausi lyheni heikoimmilla tiloilla noin yhden kiimakierron verran ensimmäisten 20 tilakäynnin aikana.
  • Lehtinen, Marika (2009)
    Tutkimuksessa tarkoituksena oli tutkia suomalaisen lypsykarjan ensikoiden tuotosominaisuuksien risteytysvaikutuksia. Tutkittavina ominaisuuksina olivat 305 päivän maito, rasvaja valkuaistuotokset sekä maidon rasvaja valkuaispitoisuudet. Tuotostiedostosta poimittiin mukaan kaikki ayrshireksi ja holsteinfriisiläiseksi merkityt ensikot. Ensin selvitettiin osaaineistoista molemmille roduille varianssikomponentit noin 20 000 ensikon otoksista. Varsinaisessa risteytysaineistossa havaintoja oli 919 330. Risteytysaineistosta selvitettiin heteroosin kertoimet sekä BLUP:it eri roturyhmille. Risteytysaineistossa käsitellyt rodut olivat holstein, friisiläinen, suomalainen ayrshire, ruotsin punainen ja norjan punainen. Varianssikomponenttien arviointiin käytetyt aineistot ja risteytysvaikutusten arviointiin käytetty aineisto esikäsiteltiin, muokattiin ja luokiteltiin sekä kiinteiden tekijöiden tilastolliset merkitsevyydet testattiin WSYSL ja XWSYS ohjelmistojen avulla (Vilva 1998). Punaiselle ja mustavalkoiselle karjalle lasketut varianssikomponentit laskettiin eläinmallilla REML menetelmää käyttäen VCE5 ohjelmistoa (Kovac ja Groeneveld 2003). Risteytysaineiston heteroosiratkaisut ja BLUP:it tutkituille ominaisuuksille ratkaistiin eläinmallilla MiX99 ohjelmistolla (Strandén 2008). Malleissa kiinteinä tekijöinä olivat poikimaikä, poikimavuosivuodenaika ja tyhjäkausi. Eläin ja karja olivat malleissa satunnaistekijöinä. Risteytysvaikutusten laskemiseen käytetyssä mallissa heteroosivaikutukset olivat mukana regressiotekijänä. Käytetyin suomalainen lypsykarjarotu (19952007) oli suomalainen ayrshire. Tuotosominaisuuksien periytymisasteet olivat suunnilleen samankokoiset molemmilla roduilla (0,210,29). Maidon rasvaja valkuaispitoisuuksien periytymisasteet olivat korkeat (0,410,62). Kaikilla kiinteillä tekijöillä oli merkitsevä vaikutus tuotosominaisuuksiin. Mitä vanhempana ensikko oli poikinut, sitä korkeampi sen tuotos oli. Mitä pidempi tyhjäkausi oli, sen korkeampi oli myös ensikon tuotos. Pitoisuuksiin poikimaiän ja tyhjäkauden vaikutukset olivat vähäisemmät. Tuotosominaisuuksien heteroosivaikutukset vaihtelivat 1,120,0 % välillä. Holsteinin ja friisiläisen risteytysvaikutukset (1,11,9 %) olivat odotetusti pienemmät kuin mustavalkoisten ja punaisten rotujen risteytysten vaikutukset (2,311,7 %). Punaisten rotujen keskinäisten risteytysten risteytysvaikutukset olivat yllättävänkin suuria (8,520,0 %). Pitoisuuksien heteroosivaikutukset vaihtelivat 4,82,9 % välillä. Mallia voisi tarkentaa mallintamalla geneettiset ryhmät tarkemmin kuin tässä tutkimuksessa. Heteroosin vaikutuksen ylläpitäminen useiden sukupolvien ajan edellyttäisi hyvää risteytysohjelmaa. Heteroosilla ei saada aikaan pysyvää edistymistä, vaan heteroosin vaikutus vähenee aina seuraavissa sukupolvissa. Olisikin kiinnostavaa lisätä malliin heteroosivaikutuksen lisäksi myös rekombinaatiovaikutus, koska tässä tutkimuksessa käytetyssä mallissa risteytysvaikutus lisääntyy koko ajan. Risteytyseläinten vanhempien joukossa täytyy toteuttaa myös valintaa, koska risteytysjälkeläisen tuotokset riippuvat yhtä vakaasti vanhempien tuotoksista kuin puhdasrotuisenkin lehmän, risteytyksen lisäetuna tuoma heteroosivaikutus tulee ilmi ainoastaan vanhempaisrotujen keskimääräisen tuloksen lisänä.
  • Asikainen, Anu (2005)
    Lypsylehmien pito kylmäpihatossa on 1990-luvulta lähtien kiinnostanut maidontuottajia lähinnä halvempien rakennuskustannusten vuoksi. Samalla on kuitenkin herännyt huoli lypsylehmien pärjäämisestä ja hyvinvoinnista kylmissä tuotantotiloissa. Tutkimuksen tarkoituksena oli eri verianalyyttejä seuraamalla selvittää miten Etelä-Suomen talviolosuhteet vaikuttavat kylmäpihatossa elävien lypsylehmien fysiologiaan ja hyvinvointiin. Tutkimus suoritettiin Suitian tuotantoympäristötutkimusnavetassa 15.10.1997-31.3.1998. Tutkimuksessa mukana olleilta 12 holstein-friisiläislehmältä otettiin verinäytteet 3-5 viikon välein ja näytteistä määritettiin kokonaisproteiinien, albumiinin, urean, vapaiden rasvahappojen (FFA), ß-hydroksibutyraatin (ß-HB), kortisolin ja glukoosin pitoisuudet sekä aspartaattiaminotransferaasin (ASAT), kreatiinikinaasin (CK) ja gammaglutamyylitransferaasin (GGT) aktiivisuudet ja valkosolujen kokonaismäärä sekä erittely. Tutkimustalvi oli melko leuto eikä talven aikana ollut pitkiä pakkasjaksoja. Kylmin kuukausi oli maaliskuu, jonka aikana keskilämpötila pihatossa oli -2,2 °C. Kylmimmillään pakkanen käväisi pihatossa – 17 °C:ssa. Veriparametreissa havaittiin tilastollisesti merkitsevää vaihtelua koko talvea tarkasteltaessa kokonaisproteiinien, FFA:n, urean, glukoosin ja kortisolin pitoisuuksissa sekä ASAT-aktiivisuuksissa. Muutokset eivät vaikuttaneet olevan kylmästressin aiheuttamia. Kokonaisproteiinipitoisuus oli koko talven koholla ja muutokset urean ja FFA:n pitoisuuksissa olivat laskevia. Nämä muutokset eivät viittaa kataboliseen tilaan eläinten elimistössä. Kortisolipitoisuuden nousuja ei edeltänyt kylmempi ajanjakso, joka olisi voinut nousuun vaikuttaa. Glukoosipitoisuuksien muutoksilla ei ollut yhteyttä kortisolipitoisuuksien vaihteluun. Muissa verianalyyteissä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää vaihtelua. Tutkimustalvi oli melko leuto ja pakkasjaksot lyhyitä. Tutkimuksessa oli sekoittavina tekijöinä lehmien samanaikainen osallistuminen parrenvalintakokeeseen ja ruokintakokeeseen, jossa karkearehuruokinta vaihteli neljän viikon jaksoissa. Tämän tutkimuksen tulokset eivät anna aihetta olettaa tutkimustalvena vallinneilla Etelä-Suomen talviolosuhteilla olleen haitallisia vaikutuksia lehmien fysiologiaan tai hyvinvointiin.
  • Huttunen, Sanna; Seppä, Marja (1997)
    Kirjallisuuskatsauksessa on perehdytty lehmän kohdun palautumiseen ja kiimakierron käynnistymiseen poikimisen jälkeen, lisäksi siinä on käsitelty ultraäänilaitteen perusteita,historiaa ja käyttöä lehmän munasarjojen ja kohdun tutkimisessa. Kokeellisessa osassa tutkittiin ultraäänilaitteen avulla lehmän kohdun palautumista poikimisen jälkeisellä kaudella ja munarakkulan kokoa kiimojen aikana sekä keltarauhasen kokoa kiimojen välillä. Maitonäytteistä määritetyn keltarauhashormonin eli progesteronin pitoisuuden avulla seurattiin lehmien kiimakierron käynnistymistä. Koe suoritettiin Viikin opetus- ja tutkimustilalla syyskuun 1996 ja tammikuun 1997 välisenä aikana. Ultraäänitutkimuksia tehtiin kahden viikon kuluttua poikimisesta kolmesti viikossa siihen asti, kunnes kohtu katsottiin palautuneeksi eli silloin, kun kohdun sarvien halkaisija oli kolmella peräkkäisellä mittauskerralla sama ja poikkileikkauskuva pyöreä. Ultraäänitutkimuksia jatkettiin kiimojen aikana munarakkulan koon mittaamiseksi lehmien tiinehtymiseen asti. Kokeessa tutkitut 16 lehmää jaettiin tuloksia käsiteltäessä kahteen ryhmään sen perusteella,olivatko ne sukuelimiltään terveitä poikimisen jälkeisellä kaudella, vai oliko sukuelinten terveydentilassa häiriöitä. Kohdun palautumisen ja kiimakierron käynnistymisen aikataulu vastasi aikaisempien ultraäänilaitteella tehtyjen tutkimusten tuloksia. Kohtu palautui poikimisen jälkeen terveillä lehmillä keskimäärin 40 vrk kuluessa ja ongelmalehmillä 54 päivässä.Kiimakierto käynnistyi terveillä keskimäärin 16 vrk:n kuluttua poikimisesta ja ongelmalehmillä 25vrk:n kuluttua. Terveiden lehmien ja ongelmalehmien välillä kohdun palautumiseen ja kiimakierron käynnistymiseen kuluvalla ajalla oli tilastollisesti merkitsevä ero. Lehmät, joilla ei ollut ongelmia poikimisen jälkeisellä kaudella siemennettiin ensimmäisen kerran keskimäärin 64 vrk poikimisesta ja ongelmalehmät vastaavasti 77 vrk poikimisesta.
  • Harjunpää, Tuomo (2009)
    Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lypsylehmien utareen rakenne-, lypsettävyys- ja terveysominaisuuksien yhteyksiä maidon juoksettumisominaisuuksiin. Tilastollisiin analyysien perustan muodosti maidon juoksettumisominaisuusaineisto, jossa oli 4664 lehmää. Lehmille haettiin kyseisen tuotantokauden utaretulehdushoitotiedot. Lisäksi näille lehmille haettiin samoista karjoista kaikki puolisisaret, jotka olivat rakennervosteltu tai lypsettävyysarvioitu. Tilastollisissa analyyseissä oli yhteensä 7366 lehmää. Tutkittavina ominaisuuksina olivat maidon juoksettumisominaisuuksista juoksettumisaika ja saostuman kiinteys sekä utarerakenneominaisuuksista etukiinnitys, takakiinnityksen korkeus, keskiside, muoto, maavara, tasapaino ja lisävetimet. Muita tutkittavia ominaisuuksia olivat lypsettävyys, vuoto ja utaretulehdus. Eri ominaisuuksista arvioidut periytymisasteet vastasivat aiemmin muissa tutkimuksissa saatuja arvioita. Juoksettumisominaisuuksien periytymisasteet olivat keskinkertaiset (h2 = 0,27 ja 0,40), utarerakenneominaisuuksien periytymisasteet vaihtelivat puolestaan alhaisista keskinkertaisiin (h2 = 0,14 - 0,36). Lypsettävyyden (h2 = 0,12), vuoto-ominaisuuden (h2 = 0,03) ja utaretulehduksen (h2 = 0,01) periytymisasteet olivat alhaisia. Maidon juoksettumisajan ja saostuman kiinteyden välille arvioitiin korkea negatiivinen geneettinen korrelaatio (-0,97). Maidon juoksettumisominaisuuksista ja utarerakenneominaisuuksien geneettiset korrelaatiot olivat pääosin alhaisia. Huomattavin näistä arvioista oli juoksettumisajan ja utareen tasapainon välinen geneettinen korrelaatio (rg = 0,35). Myös saostuman kiinteyden ja utareen tasapainon välinen geneettinen korrelaatio oli keskinkertainen (rg = -0,26). Utareen tasapainon ja muodon geneettiset korrelaatiot maidon juoksettumisominaisuuksien kanssa jäivät näitä edellä mainittuja arvioita alhaisemmiksi. Lypsettävyydelle sekä maidon juoksettumisajalle (rg = 0,46) ja saostuman kiinteydelle (rg = -0,47) arvioitiin keskinkertaiset geneettiset korrelaatiot. Nopealypsyiset lehmät lypsivät heikommin juoksettuvaa maitoa ja päinvastoin. Utaretulehduksen ja maidon juoksettumisominaisuuksien välisiksi geneettisiksi korrelaatioiksi arvioitiin keskinkertaisiksi (rg = -0,24 ja 0,30). Utareterveyden kannalta lypsettävyydellä ja utaretulehduksella oli suotuisa yhteys maidon juoksettumisominaisuuksien kanssa. Huono utarerakenne tasapaino- ja muoto-ominaisuuksissa oli yhteydessä parempien juoksettumisominaisuuksien kanssa ja päinvastoin. Ei ole kuitenkaan mielekästä suosia jalostuksessa huonompaa utarerakennetta. Lehmän nopea lypsettävyys oli yhteysessä huonompien ja hidas parempien juoksettumisominaisuuksien kanssa. Lypsettävyyttäkään ei kannata lähteä hidastamaan vaikka tällä paranettaisiin maidon juoksettumisominaisuuksia.
  • Järvenoja, Jaana (2005)
    Tämä tutkimus on osa laajempaa lypsykarjan ekonomiaa käsittelevää tutkimusta. Kirjallisuusosassa on käyty läpi lypsylehmän poiston määritelmä ja erilaisia tapoja tulkita karjan poistoprosenttia, suunniteltua ja suunnittelematonta poistoa sekä erilaisia näkemyksiä karjan optimaalisesta poistoprosentista. Poistojen perusteita käsitellään sekä yksittäisen lehmän osalta, että karjatasolla poistostrategioina. Lisäksi käydään läpi tutkimuksia, joissa on selvitetty lehmän ominaisuuksien vaikutusta poistopäätökseen ja eri poistosyillä poistettujen lehmien ominaisuuksia. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää karjatasolla perusteita lehmien poistoille, tavoitteita karjan tunnusluvuille ja hoitojen kohtuullisia kustannuksia sekä karjanomistajien mielipiteitä poistojen tarpeellisuudesta ja vaikutuksista karjaan. Poistettujen eläinten kohdalla pyrittiin selvittämään poistoon johtaneita muita syitä kuin poistokoodien ilmoittama syy ja sairauden takia poistetulla eläimellä hoidon keskeyttämisen tai hoitamatta jättämisen perusteita. Tutkimus tehtiin tilakäynneillä kahdellatoista tilalla Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella keväällä 2002 ja 2003. Tilat oli arvottu Oulun seudun Maaseutukeskuksen Laatuportaat-terveydenhuoltohankkeeseen osallistuneista tiloista. Poistettuja eläimiä oli yhteensä 107. Tiedot kerättiin viimeisestä maatalouden tuloslaskelmasta, karjantarkkailun vuosiyhteenvedosta, poistettujen lehmien lehmäkorteista, siemennyskorteista sekä haastattelemalla karjanomistajia. Karjanomistajien tavoitteet karjan tunnusluvuille vaihtelivat tilojen välillä suuresti ja olivat osittain epärealistisia todellisiin tunnuslukuihin verrattuna. Hoitokustannuksissa tulokset olivat yllättävän samansuuntaisia ja tiettyjä tilakohtaisia periaatepäätöksiä hoitokertojen osalta oli havaittavissa. Pääosin karjanomistajat eivät olleet tyytyväisiä karjan senhetkiseen uudistusprosenttiin, mutta pitivät poistoja perusteltuina ja välttämättöminä. Poistojen ei uskottu parantavan karjan jalostuksellista arvoa, keskituotosta tai hedelmällisyys-tunnuslukuja. Poistojen syistä yleisin oli utarevika, mikä tuloksena poikkeaa kansainvälisistä tutkimuksista, joissa tavallisin poiston syy on hedelmällisyyshäiriö. Utarevian takia poistettiin 47,7 %, muun syyn takia 26,2 %, huonona 8,4 %, mahona 7,7 %, tapaturman takia 3,7 %, eloon myymällä 2,8 %, poikimavaikeuksien takia ja vanhana poistettiin 1,9% lehmistä. Luonnevian ja puutostaudin takia tehtyjä poistoja ei ollut. Vanhimpina poistettiin lehmiä poistokoodeilla vanha ja tapaturma, nuorimpina koodilla poikimavaikeus. Poistojen taustalla oli 51,4 %:lla poistetuista lehmistä myös jokin muu syy kuin poistokoodin osoittama syy. Koska karjanomistajat itse ilmoittavat poistojen koodin, voivat tulkinnat vaihdella karjoittain ja koodilla merkitty poistosyy voi olla poistoajankohdan määrittänyt syy eikä poistoon johtanut syy.
  • Juntunen, Anna-Maria; Romunen, Päivi (1999)
    Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään lehmän makuukäyttäytymistä yleisesti, siihen vaikuttavia tekijöitä sekä lyhyesti epänormaalia makuukäyttäytymistä. Lisäksi tarkastellaan lehmän makuuaikoja sen eri tuotantovaiheissa, kuvaillaan lehmän normaaleja makuuasentoja sekä makuullemeno- ja ylösnousuliikkeitä. Erilaisia makuualustoja vertaillaan aiheesta tehtyjen tutkimusten avulla. Kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan myös preferenssitestejä eläinten hyvinvoinnin arviointimenetelmänä sekä kuvaillaan lehmillä tehtyjä makuuparteen liittyviä preferenssitestejä. Tutkimusosassa käsitellään Suitian eristämättömässä makuuparsipihatossa 1997-1998 lypsylehmillä tehtyä koetta erilaisten makuualustojen suhteen. Tarkoituksena oli seurata lehmien mieltymystä kolmen erilaisen makuualustavaihtoehdon välillä. Tutkittavat makuualustat olivat runsaasti olkikuivitettu betoniparsi, niukasti olkikuivitettu kumimattoparsi sekä kuivittamaton hiekkaparsi. Kussakin neljän viikon testijaksossa verrattiin kahta eri makuualustavaihtoehtoa toisiinsa. Lehmiä kuvattiin 24 tuntia vuorokaudessa videolle aikaviivenauhurilla 7-8 vuorokauden ajan. Videoilta lehmien makuukäyttäytymistä havainnoitiin käyttäen Observer-tietokoneohjelmaa. Myös lehmien makuuaikoja mitattiin kahdella lehmäryhmällä. Runsaasti olkikuivitetut betoniparret olivat valintakokeessa suosituin vaihtoehto. Niukasti olkikuivitettuja mattoparsia lehmät käyttivät seuraavaksi eniten. Hiekkapartta lehmät käyttivät tuskin lainkaan. Makuuajat olivat runsaasti olkikuivitetuissa betoniparsissa enimmäkseen pidempiä verrattuna muihin makuuparsivaihtoehtoihin. Lehmän makuukäyttäytyminen on Suomessa melko uusi tutkimuskohde. Tietoa kuitenkin tarvitaan lehmien hyvinvoinnin turvaamiseksi suunniteltaessa uusia makuuparsipihattoja.
  • Laakso, Minna (Helsingin yliopisto, 2006)
    Sorkkasairaudet ovat kasvava ongelma lypsykarjatiloilla. Sorkka- ja jalkaviat aiheuttavat ennenaikaisten poistojen lisäksi taloudellisia tappioita alentamalla maitotuotosta ja lisäämällä eläinlääkintä- ja sorkkahoitokuluja. Tämän työn tavoitteena oli tutkia sorkkasairauksien periytyvyyttä ja sorkkasairauksiin vaikuttavia tekijöitä. Tutkimusaineisto saatiin Terveet Sorkat -ohjelmasta, johon liittyminen on vapaaehtoista. Sorkkahoitajat olivat luokitelleet sorkkasairaudet vuosina 2003 2004. Sorkkasairaudet (vertymät anturassa, krooninen sorkkakuume, valkoviivan repeämä, anturahaavauma, sorkkavälin ihotulehdus, kantasyöpymä, sorkka-alueen ihotulehdus ja sorkkakiertymä ja muut sorkkasairaudet) oli luokiteltu aineistossa kaksiluokkaisina (kyllä/ei) ominaisuuksina. Aineiston esikäsittelyyn, alustaviin analyyseihin ja kiinteiden tekijöiden tilastollisen merkitsevyyden testaamiseen F-testillä käytettiin WSYS-ohjelmistoa. Lisäksi kiinteiden tekijöiden merkitsevyyttä testattiin logit-mallilla SAS-ohjelmistolla. Varianssikomponentit laskettiin Restricted Maximum Likelihood (REML)-menetelmällä VCE4-ohjelmistolla. Toistuvuuseläinmallilla saatiin seuraavia periytymisasteen arvioita: vertymät anturassa 0,05, valkoviivan repeämä 0,04, sorkkakiertymä 0,05, kantasyöpymä 0,01, anturahaavauma 0,03 ja sorkkasairaudet yhtenä ominaisuutena 0,06. Sorkkasairauksien periytymisasteiden arviot muutettuna sorkkasairausalttiuksien periytymisasteiksi olivat: vertymät anturassa 0,11, valkoviivan repeämä 0,12, sorkkakiertymä 0,15, kantasyöpymä 0,03, anturahaavauma 0,17 ja sorkkasairaudet yhtenä ominaisuutena 0,09. Sorkkasairauksien väliset geneettiset korrelaatiot olivat positiivisia lukuun ottamatta valkoviivan repeämän ja kantasyöpymän välistä geneettistä korrelaatiota, joka oli lievästi negatiivinen. Sorkkasairauksien geneettiset korrelaatiot 305 päivän maitotuotokseen olivat -0,20 0,27. Tämän tutkimuksen ja aiempien tutkimusten perusteella perimän osuus sorkkasairauksiin ei ole kovin suuri. Koska ympäristötekijöillä on suuri merkitys sorkkasairauksien esiintymiseen, sorkkasairauksien ennaltaehkäisyssä tulisi kiinnittää erityistä huomiota navetan olosuhteisiin, säännölliseen sorkkahoitoon ja oikeaan ruokintaan.
  • Pekkala, Maria (2010)
    Sorkkaterveys on tärkeä lypsylehmän ominaisuus ja se vaikuttaakin lehmän kestävyyteen ja hyvinvointiin. Sairaat sorkat vaikeuttavat lehmän liikkumista sekä aiheuttavat kipua ja stressiä. Sen seurauksena lehmän energiansaanti vähenee ja maitotuotos laskee. Aiemmissa tutkimuksissa sorkkasairauksien on todettu olevan vain heikosti periytyvä ominaisuus ja siitä syystä pyrittiinkin löytämään toisenlainen lähestymistapa sorkkaterveyden jalostamiseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli laskea geneettiset ja fenotyyppiset yhteydet sorkkasairauksien esiintymisen sekä jalkarakenneominaisuuksien ja elopainon välille, sekä laskea periytymisasteet sorkkasairausominaisuudelle. Aineisto saatiin Faba Jalostukselta. Käytössä olivat eläinten sorkkasairaus-, jalkarakennearvostelu- ja elopainotiedot sekä eläinten sukulaisuustiedot. Aineisto käsitti 17 614 ayrshire-rotuista ja 7 858 holstein-friisiläis –rotuista lypsylehmää. Eri sorkkasairauksia ei käsitelty erillisinä ominaisuuksina vaan sorkkasairausominaisuutta käsiteltiin kaksiluokkaisena terve/ sairas-ominaisuutena, koska oltiin nimenomaan kiinnostuneita sorkkasairauksien sekä jalkarakenneominaisuuksien ja elopainon yhteyksistä yleisellä tasolla. Jalkarakenneominaisuuksina olivat kinner-, vuohis- ja sorkkakulma, takajalkojen asento takaa katsottuna ja luuston laatu. Aineiston esikäsittelyyn ja alustaviin analyyseihin käytettiin WSYS-L ja XWSYS-ohjelmistoa. Perinnöllisten tunnuslukujen arviointiin tarvittavat varianssikomponentit laskettiin Restricted Maximum Likelihood (REML) –menetelmällä käyttäen VCE6 –ohjelmistoa. Tässä tutkimuksessa lasketut arviot olivat samansuuntaisia kuin aiemmissa tutkimuksissa saadut arvot. Käytetty malli oli isämalli, missä tyttärillä oli useita sorkkasairaushavaintoja. Sorkkasairauksien esiintymisen periytymisasteen arvioksi saatiin ayrshirelle 0,09 (±0,75E-02) ja holstein-friisiläiselle 0,04 (±0,26E-02). Binomiaalikorjattuina periytymisasteen arviot olivat hieman korkeampia kuin korjaamattomat. Korjatuiksi periytymisasteen arvioiksi saatiin ayrshirelle 0,14 ja holstein-friisiläiselle 0,06. Sorkkasairauksien ja jalkarakenneominaisuuksien väliset geneettiset korrelaatiot olivat pieniä ja vain osa geneettisistä korrelaatioista poikkesi selvästi nollasta. Ayrshirellä löytyi selvästi negatiivinen geneettinen korrelaatio sorkkasairauden ja sorkkakulman välille (rg = -0,59(±0,14)). Suurin positiivinen geneettinen korrelaatio saatiin ayrshirelle sorkkasairauden ja takajalkojen asennon takaa katsottuna välille (rg = 0,44(±0,16)). Holstein-friisiläisellä sitä vastoin huomattavin geneettinen korrelaatio oli sorkkasairauden ja kinnerkulman välillä ja tämäkin geneettinen korrelaatio oli ainoastaan 0,18 (±0,13). Sorkkasairauksien ja elopainon väliset geneettiset korrelaatiot molemmilla roduilla olivat lähes nollia. Myös fenotyyppiset korrelaatiot molemmilla roduilla olivat käytännössä nollia. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että sorkkasairaudet ovat vain heikosti periytyvä ominaisuus. Geneettiset korrelaatiot sorkkasairauksien sekä jalkarakenneominaisuuksien ja elopainon välillä eivät olleet muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kovin huomattavia. Sorkkaterveyden jalostaminen on tärkeää ja sorkkaterveysindeksi on hyvä lisä nykyiseen jalostusohjelmaan. Arvosteluvarmuutta voitaisiin kuitenkin parantaa laskemalla yhdistetty jalka- ja sorkkaindeksi.
  • Huusko, Miia (2001)
    Etelä-Pohjanmaalla Osuuskunta Maitojalosteella toteutettiin vuosina 1998-2000 lypsykarjo-jen terveydenhuoltoprojekti. Tämän syventävien opintojen työn tarkoituksena oli tarkastella projektiin osallistuneiden karjojen (98 kpl) utareterveystietoja sekä vedinten päiden kuntoa ja sen yhteyttä karjan utareterveyteen. Työssä perehdyttiin myös vetimen pään rasitusmuu-tosten syntyyn, siihen vaikuttaviin tekijöihin, eri kuntoluokitusmalleihin ja kuntoluokituksen toimivuuteen. Hyväkuntoinen ja ehjä vetimen pää on tärkeä tekijä utaretulehduksen vastustamisessa. Vaurioituneella vetimen päällä on osoitettu olevan yhteyttä utaretulehduksiin. Vedinten päi-den kuntoluokitusta on käytetty hyväksi erilaisissa tutkimuksissa ja utareterveydenhuolto-työssä. Vedinten päiden kuntoluokitusmalleja on monenlaisia, ja arvosteluasteikko vaihtelee niissä kolmesta kuuteen. Luokitus perustuu vetimen pään ulkonäön arvosteluun: värimuu-toksiin, turvotuksiin, verenvuotoihin, epiteelin ulostyöntymiseen vedinkanavan aukosta sekä palpaatiotuloksiin ja mahdollisiin aristuksiin. Vedinkanavan aukon suun ympärillä olevan valkean sidekudoksisen renkaan paksuus, pehmeys, kovuus, epätasaisuus ja mahdollinen rikkoutuminen huomioidaan. Vedinkanavan hyperkeratoosi ja epiteelin hyperplasia ovat yleisiä muutoksia lypsylehmillä ja niiden oletetaan johtuvan vedinkanavan reagoinnista konelypsyyn. Muutokset näkyvät pak-suuntuneena valkeana sidekudosrenkaana vedinkanavan aukon suulla. Hyperkeratoosin määrän lisääntyminen on yleensä merkki viallisesta lypsykoneesta tai muuten huonosta lyp-sysysteemistä (tykyttimen imusuhde, lypsyalipaine, nännikumit). Vedinten kunnon on todettu olevan huonompi lehmillä, jotka on lypsetty liian jäykillä nännikumeilla. Vetimen pään kun-toon vaikuttavat myös lehmän tuotantovaihe, ikä (poikimakertojen ja lypsykausien määrä) sekä vetimen muoto. Eroa on myös etu- ja takavedinten välillä. Hyperkeratoosimuutoksia saavat aikaan myös erilaiset ihoa ärsyttävät aineet, traumat sekä infektiiviset tekijät. Hyvien eli 1-luokan vedinten osuus tiloilla vaihteli välillä 43-100% (ka.79%), 2-luokan 0-41% (ka. 16%) ja huonoimpien eli 3-luokan osuus 0-26% (ka. 4%). Tiloista 27%:lla soluluku oli alle 100 000 kpl/ml ja 6%:lla yli 250 000 kpl/ml. Terveydenhuoltoprojektin tulehdusprosentin tavoitearvo oli < 15% ja tavoite täyttyi 76%:lla tiloista. Projektissa tavoite utaretulehdushoi-tojen määräksi oli < 30% vuodessa (3 hoitoa / 10 lehmää), ja tavoite täyttyi 58%:lla tiloista (vaihtelu 0-151%, ka. 32%). Tämän aineiston tilastollisessa käsittelyssä ainoa esille tullut merkitsevä yhteys löytyi tyhjälypsyn määrän ja vetimen pään kunnon välisestä suhteesta. Vedinten päiden kuntoluokitustulosten suhteen 20 parhaimmalla tilalla oli useammin hyvin alhainen tankkimaidon soluluku, kuin huonoimmilla 20 tilalla.
  • Niemelä, Kirsi (2011)
    Energiataseen mallinnus on osa KarjaKompassi-hankkeeseen liittyvää kehitystyötä. Tutkielman tavoitteena oli kehittää lypsylehmän energiatasetta etukäteen ennustavia ja tuotoskauden aikana saatavia tietoja hyödyntäviä matemaattisia malleja. Selittävinä muuttujina olivat dieetti-, rehu-, maitotuotos-, koelypsy-, elopaino- ja kuntoluokkatiedot. Tutkimuksen aineisto kerättiin 12 Suomessa tehdyistä 8 – 28 laktaatioviikon pituisesta ruokintakokeesta, jotka alkoivat heti poikimisen jälkeen. Mukana olleista 344 lypsylehmästä yksi neljäsosa oli friisiläis- ja loput ayshire-rotuisia. Vanhempien lehmien päätiedosto sisälsi 2647 havaintoa (koe * lehmä * laktaatioviikko) ja ensikoiden 1070. Aineisto käsiteltiin SAS-ohjelmiston Mixed-proseduuria käyttäen ja poikkeavat havainnot poistettiin Tukeyn menetelmällä. Korrelaatioanalyysillä tarkasteltiin energiataseen ja selittävien muuttujien välisiä yhteyksiä. Energiatase mallinnettiin regressioanalyysillä. Laktaatiopäivän vaikutusta energiataseeseen selitettiin viiden eri funktion avulla. Satunnaisena tekijänä mallissa oli lehmä kokeen sisällä. Mallin sopivuutta aineistoon tarkasteltiin jäännösvirheen, selitysasteen ja Bayesin informaatiokriteerin avulla. Parhaat mallit testattiin riippumattomassa aineistossa. Laktaatiopäivän vaikutusta energiataseeseen selitti hyvin Ali-Schaefferin funktio, jota käytettiin perusmallina. Kaikissa energiatasemalleissa vaihtelu kasvoi laktaatioviikosta 12. alkaen, kun havaintojen määrä väheni ja energiatase muuttui positiiviseksi. Ennen poikimista käytettävissä olevista muuttujista dieetin väkirehuosuus ja väkirehun syönti-indeksi paransivat selitysastetta ja pienensivät jäännösvirhettä. Ruokinnan onnistumista voidaan seurata maitotuotoksen, maidon rasvapitoisuuden ja rasva-valkuaissuhteen tai EKM:n sisältävillä malleilla. EKM:n vakiointi pienensi mallin jäännösvirhettä. Elopaino ja kuntoluokka olivat heikkoja selittäjiä. Malleja voidaan hyödyntää karjatason ruokinnan suunnittelussa ja seurannassa, mutta yksittäisen lehmän energiataseen ennustamiseen ne eivät sovellu.
  • Kaario, Nina (1999)
    Utaretulehdus aiheuttaa vuosittain suuria taloudellisia tappioita maidontuotannossa sekä välillisiä kustannuksia neuvonnan ja ehkäisyn alueella. Utaretulehdukselle voivat altistaa mm. lehmän rakenteelliset tekijät, tuotantoympäristön olosuhteet sekä lypsyyn liittyvät rutiinit ja välineet. Hyvällä lypsyhygienialla voidaan ennaltaehkäistä utaretulehdusta ja lisätä maidontuotannon taloudellista tulosta. Utaretulehdusta aiheuttavat bakteerit voidaan jakaa ympäristöperäisiin ja lehmästä toiseen tarttuviin. Yleisimpiä mastiittipatogeeneja bakteereita ovat koagulaasinegatiiviset stafylokokit, korynebakteerit, Staphylococcus aureus, Streptococcus uberis, Klebsiella, Streptococcus dysgalactiae, Escherichia coli ja Actinomyces pyogenes.Lypsyliinojen pesun on todettu merkitsevästi vähentävän mastiittipatogeenien määrää lypsyliinoissa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin lypsyn esikäsittelyssä käytettyjen puuvillaisten ja pellavaisten lypsyliinojen puhdistuvuutta eri pesutavoilla ja pesulämpötiloilla tämän tutkimuksen olosuhteissa. Erilaisia pesutapoja olivat konepesu 40°C:ssa ja 90°C:ssa sekä käsinpesu 35°C:ssa ja 50°C:ssa. Kontrolliksi tehtiin kaikki samat toimenpiteet lypsyliinoille, joita oli liotettu S. aureus-bakteeria tunnetun pitoisuuden sisältävässä liuoksessa. Lisäksi tutkittiin pellavaisten lypsyliinojen käyttöominaisuuksia ja vaikutusta utareen ja vetimien ihon kuntoon. Puuvillaiset lypsyliinat puhdistuivat riittävän hyvin konepesulla 40°C:ssa, 90°C:ssa ja käsinpesulla 50°C:ssa. Käsinpesu 35°C:ssa ei ollut riittävä puhdistamaan lypsyliinoja kaikista bakteereista. Pellavaiset lypsyliinat puhdistuivat riittävän hyvin konepesulla 40°C:ssa, 90°C:ssa ja käsinpesulla 50°C:ssa. Pellavaisissa lypsyliinoissa todettiin jonkin verran bakteereita 35°C:n käsinpesun jälkeen. Kuukauden ja kolme kuukautta käytössä olleet pellavalypsyliinat eivät puhdistuneet riittävän hyvin konepesulla 40°C:ssa vaan vasta 90°C:ssa. Puuvillalypsyliinoilla ei tutkittu puhdistuvuutta pitempiaikaisessa käytössä. Pellavaisten lypsyliinojen käyttöominaisuudet todettiin hyviksi ja niitä pidettiin hyvänä vaihtoehtona puuvillaisille lypsyliinoille. Pellavaliinoilla ei todettu olevan utareen ja vedinten ihoa ärsyttäviä vaikutuksia. Tämän tutkimuksen olosuhteissa puuvillaisista ja pellavaisista lypsyliinoista tuli riittävän puhtaita konepesulla 40°C:ssa. Koska pellavaliinat eivät täysin puhdistuneet konepesulla 40°C:ssa pidemmässä käytössä, suositellaan lypsyliinojen pesua lisäksi 90°C:ssa pari kertaa kuussa.
  • Vuopala, Aune (1985)
  • Pylväs, Tuula (1985)
  • Turunen, Aimo (1944)
  • Kalela, Pentti (1938)
  • Larjavaara, Matti (1979)