Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 11509-11528 of 25483
  • Haapiainen, Jarkko (2008)
    Tutkielman tarkoituksena on selvittää syitä siihen, miksi luonnonvaroiltaan rikkaat valtiot ovat perinteisesti kärsineet vaatimattomasta talouskasvusta. Tutkimuksen pääpaino on systemaattisen edun tavoittelun vaikutuksissa talouskasvuun, sekä instituutioiden laadun merkityksessä. Tutkimukseen sisältyy sekä teoreettinen osio että empiiristä tilastotietoa. Tutkielman teoreettisessa osassa esitellään kaksi alan keskeistä tutkimusta. Ensimmäinen malli käsittelee luonnonvaroihin liittyvän systemaattisen edun tavoittelun vaikutusta valtion talouskasvuun ja hyvinvointiin. Mallin on esitellyt Ragnar Torvik (2002). Mallin mukaan yhteiskunnassa toimii ryhmittymiä, jotka tavoittelevat etua mittavista luonnonvaroista juuri systemaattista etua tavoittelemalla. He eivät osallistu pitkäkestoiseen tuotantoon. Malli osoittaa, että luonnonvarojen lisääntyessä osa modernin tuotantotekniikan yrittäjistä siirtyy systemaattisen edun tavoitteluun. Tämä laskee kokonaistuloa ja hyvinvointia. Mallin laajennuksissa käsitellään asia myös avoimen talouden kannalta, sekä endogeenisen veroasteen kannalta. Tutkielman toinen päämalli käsittelee instituutioiden laadun vaikutusta luonnonvaroista saatavien tulojen jakautumiseen. Mallin ovat laatineet Mehlum, Moene ja Torvik (2006). Keskeisenä ajatuksena on, että instituutiot voivat olla joko yritystoimintaa tukevia, tai tukea systemaattisen edun tavoittelua. Ensimmäisessä tapauksessa valtion saa maksimaalisen hyödyn luonnonvaroistaan, kun taas jälkimmäisessä tapauksessa valtion talouskasvu on hidasta ja luonnonvarojen kirous pääsee vallalle. Mehlumin ym. (2006) tutkimuksessa asiaa tutkittiin myös empiirisesti. Tutkimus osoitti, että resurssien kirousta esiintyy vähemmän valtioissa, joiden instituutiot ovat tasoltaan laadukkaita. Tutkielmassa käsitellään myös muita alan tutkimuksia, kuten Ola Olssonin tutkimusta luonnonvarojen aiheuttamista sosiaalisista jännitteistä (2007). Pääpaino on kuitenkin yllä mainituissa tutkimuksissa. Käytännön esimerkkeinä tutkielmassa esitellään Nigerian ja Persianlahden yhteistyöalueen (GCC) maiden talouskasvua viime vuosina. Ym. teorioita pyritään näin soveltamaan käytännössä. Luonnonvarojen kiroukseen on olemassa useita syitä. Tutkielman lopputulos on, että systemaattisen edun tavoittelu ja instituutioiden laatu on yksi erittäin keskeinen tekijä. Tälle argumentille löytyy tukea myös empiirisestä tutkimuksesta. Tärkeimmät lähteet: Torvik, R., (2002): Natural Resources, Rent Seeking and Welfare. Journal of Development Economics vol. 67, 455–470. Mehlum, H., Moene, K., Torvik, R. (2006: Institutions and the Resource Curse. The Economic Journal 116, 1–20.
  • Haapiainen, Tero Johannes (2008)
    Luonnonvaroista saatavat tulot kasvattavat monien valtioiden varallisuutta huomattavan paljon. Vaikka useat tutkimukset ovat keskittyneet selvittämään luonnonvaroista saatavien tulojen ja taloudellisen kasvun välistä yhteyttä, luonnonvaroista saatavien tulojen ja demokraattisuuden välinen yhteys on jäänyt huomattavasti vähemmälle huomiolle. Luonnonvaroilla vaikuttaa kuitenkin olevan varsin ongelmallinen vaikutus demokraattisuuteen. Esim. useissa Lähi-idän maissa joissa öljyvarat muodostavat suuren osan valtion varallisuudesta, demokraattisuus on varsin heikolla tasolla. Tutkielmassa tutkitaan syitä, joiden kautta luonnonvaroista saatavat tulot voivat heikentää yhteiskunnan demokraattisuutta. Tutkimuksista ensimmäisenä otetaan tarkasteluun Paul Collierin ja Anke Hoefflerin malli ”Democracy and Resource Rents” (2005). Kyseisessä mallissa luonnonvaroista saatavat tulot pienentävät yhteiskunnan verotusta ja siten julkiseen valtaan kohdistuvaa valvontaa ja tarkkailua ja mahdollistavat näin varallisuuden käytön vilpilliseen toimintaan ja kavalluksiin. Omar Al-Ubaydlin mallissa ”Diamond´s Are a Dictator´s Best Friend: Natural Resources and the Tradeoff Between Development and Authoritarianism” (2006) luonnonvaroista saatavien tulojen kasvaessa vallassa oleva diktaattori maksimoi omaa hyötyään harjoittamalla kansalaisiin kohdistuvaa sortoa. Sorto pienentää sekä demokraattisuutta että taloudellista aktiivisuutta. Taloudellisen aktiivisuuden pieneneminen vähentää diktaattorin saamia verotuloja, mutta on silti kannattavaa koska demokraattisuuden pieneneminen kasvattaa diktaattorin todennäköisyyttä säilyttää valta-asemansa. Tutkielman jälkimmäisessä osassa tarkastellaan Ricky Lamin ja Leonard Wantchekonin mallia ”Political Dutch Disease” ( 2002). Kyseisessä mallissa vallassa oleva poliittinen eliitti siirtää tietyn osan varallisuudestaan seuraavalle sukupolvelle. Tämä mahdollistaa vallan ja varallisuuden siirtymisen sukupolvelta toiselle. Näin luonnonvaroista saatavien tulojen lisääntyessä demokraattisuuden mahdollisuus myös pitkällä aikavälillä heikkenee. Tutkielman perusteella päätellään, että luonnonvaroista saatavat tulot lisäävät demokraattisuuden kannalta haitallisia ilmiöitä kuten lahjontaa, kavalluksia ja kansalaisiin kohdistuvaa sortoa. Varallisuuden siirtyessä sukupolvelta toiselle mainitun kaltaiset ilmiöt toistuvat usealla periodilla ja heikentävät demokraattisuutta myös pitkällä aikavälillä. Luonnonvaroista saatavien tulojen vaikutus yhteiskunnan demokraattisuuteen ei vaikuta olevan aina automaattisesti negatiivinen, mutta tietyissä olosuhteissa ne voivat aiheuttaa edellä mainitun kaltaisia ilmiöitä, jotka vähentävät demokraattisuuden mahdollisuutta. Tärkeimmät lähteet: Collier, Paul ja Hoeffler, Anke: ”Democracy and Resource Rents” (2005) Working Paper, University of Oxford, Department of Economics, april 2005 Al-Ubaydli, Omar: ”Diamond´s Are a Dictator´s Best Friend: Natural Resources and the Tradeoff Between Development and Authoritarianism” (2006) Working Paper, University of Chicago, October 2006 Lam, Ricky ja Wantchekon, Leonard: ”Political Dutch Disease” (2002) Manuscript, Department of Politics, New York University, November 2002
  • Laamanen, Minna (2000)
  • Videnoja, Laura Susanna (2013)
    Pro gradu -tutkielma keskittyy analyyttisiin menetelmiin, joilla luontaisten eli endogeenisten steroidien dopingkäyttö osoitetaan ihmisvirtsasta. Endogeeniset anabolis-androgeeniset steroidit ovat välttämättömiä ihmiselle aina sikiöstä vanhuuteen, mutta niitä käytetään niiden anabolisten ominaisuuksiensa vuoksi myös dopingaineena. Steroidien endogeenisuus, pienet pitoisuudet näytteissä, virtsan hankaluus matriisina ja henkilökohtaiset steroidiprofiilin vaihtelut tuovat haastetta dopinganalytiikalle. Anabolis-androgeeniset steroidit myös metaboloituvat lähes täysin ennen niiden eritystä virtsaan ja vain pieni määrä alkuperäistä steroidia on havaittavissa virtsasta. Yhdisteen dopingkäyttö voidaankin havaita sen aineenvaihduntatuotteiden pitoisuuksien kasvuna tai tiettyjen aineenvaihduntatuotteiden suhteiden muutoksina. Maailman Antidopingtoimisto ohjaa vahvasti tätä analytiikkaa. Pitkään analytiikkaa hallinneiden kaasukromatografi-massaspektrometristen menetelmien sijaan yhä useampi uusista tutkimuksista perustuu nestekromatografiaan. Endogeenisten steroidien dopingkäytön osoittamisessa ollaan yhä enemmän myös siirtymässä tandem-massaspektrometrisiin menetelmiin. Isotooppisuhdemassaspektrometriaa hyödynnetään varmistusanalyyseissä steroidin endogeenisen tai eksogeenisen alkuperän selvittämisessä. Elimistön oman ja ulkoisesti nautitun steroidin hiilen isotooppisuhteiden hiuksenhieno ero voidaan mitata tarkasti. Tutkielmassa valotetaan myös luontaisten steroidien dopinganalytiikan tulevaisuutta. Steroidien endogeenisyyden vuoksi niiden analytiikka ja raja-arvojen asettaminen on ollut erityisen haasteellista. Biologisen passin avulla dopinganalyysit painottuvat yhä enemmän henkilökohtaisiin muutoksiin eri yhdisteiden pitoisuuksissa ja suhteissa. Tarkan massan analysaattoreiden hyödyntäminen erityisesti uusien biomarkkereiden etsimisessä on laajan mielenkiinnon kohteena. Pro gradu -tutkielman kokeellinen osuus suoritettiin Yhtyneet Medix Laboratorioiden huume-, lääkeaine- ja dopinganalytiikan yksikössä. Työn aiheena oli testosteronin ja eräiden muiden endogeenisten steroidien dopingkäytön osoittamiseen käytettävän kaasukromatografi-poltto-isotooppisuhdemassaspektrometrisen menetelmän jatkokehittely. Menetelmään muun muassa lisättiin yhdisteitä. Uuton ja nestekromatografisen fraktioinnin olosuhteet optimoitiin kohdeyhdisteille, testattiin ja optimoitiin derivatisointimenetelmä niiden kaasukromatografi-poltto-isotooppisuhdemassaspektrometristä analyysiä varten ja suoritettiin menetelmän alustavaa testausta ja validointia steroidistandardeilla ja biologisilla näytteillä. Lopullinen menetelmä vaatii vielä lisätutkimusta.
  • Lyytikäinen, Minna (2013)
    Ilmastonmuutos ja ilmaston ääri-ilmiöt voivat lisätä tuhohyönteisten määrää ja muuttaa lajien keskinäisiä vuorovaikutussuhteita. Populaatiokoon muutokset voivat yleistyä muuttuvan ilmaston takia. Muutokset saavat aikaan ongelmia ollessaan rajuja. Hyönteiset voivat aiheuttaa puustolle muun muassa kuolemaa ja kasvun alentumista. Pilkkumäntypistiäisen (Diprion pini L.) on havaittu aiheuttavan kasvutappioita männylle (Pinus sylvesris L.) neulaskadon kautta. Pilkkumäntypistiäistuhoja on vuosien 1997–2001 välillä havaittu yli 500 000 hehtaarin alueella. Tässä työssä oli tarkoitus selvittää bioottisten säätelevien tekijöiden eli luontaisten vihollisten vaikutus pilkkumäntypistiäisen populaatiokoon muutoksiin ja sitä kautta männyn neulaskatoon ja kasvutappioihin. Lisäksi haluttiin selvittää seuraustuhoa aiheuttavien ytimennävertäjien (Tomicus spp.) vaikutusta neulaskatoon. Tutkimus tehtiin Ilomantsin Palokankaalla vuosina 2002–2010. Koealoilta mitattiin puustotiedot, määritettiin harsuuntuneisuus, otettiin lustonäytteitä, kerättiin pilkkumäntypistiäisen kotelokoppia ja arvioitiin ytimennävertäjän aiheuttama seuraustuho. Luontaiset viholliset määritettiin pilkkumäntypistiäisen kotelokoppien kunnon mukaan. Luontaisia vihollisia olivat loispistäiset (Ichneumonidae), kiilupistiäiset (Chalchidoidea), loiskärpäset (Tachnidae), pikkunisäkkäät, linnut, sepät (Elateridae) ja maakiitäjäiset (Carabidae). Harsuuntuneisuus arvioitiin silmävaraisesti jokaiselta koealan puulta 10 %:n tarkkuudella. Taloudellisia tappioita yritettiin selvittää SIMO-simulaation avulla ja kasvutappioita lustojen suhtellisten kasvujen avulla. Tilastollisena testinä käytettiin logistista regressiota selittämään harsuuntuneisuutta. Logistisessa regressiossa käytettiin kahta eri luokkaa, luokassa 1 kynnysarvo harsuuntuneisuudelle oli 20 % ja luokassa 2 30 %. Luontaisista vihollisista loispistiäiset ja pikkunisäkkäät säätelivät tehokkaimmin pilkkumäntypistiäispopulaatiota. Niiden suhteelliset osuudet tutkimusjakson aikana olivat keskimäärin noin 22 % ja noin 20 %. Luontaisten vihollisten yhdysvaikutus nousi koko tutkimusjakson ajan, nousten vuonna 2010 yli 75 %. Seuraustuho oli voimakkainta vuonna 2004, jolloin ytimennävertäjän pudottamia versoja oli keskimäärin 17 versoa/m2. Harsuuntuneisuus vaihteli koealojen ja vuosien välillä suuresti. Keskimäärin neulaskato oli vuonna 2002 noin 37 % ja vuonna 2010 hieman yli 22 %. Voimakkainta neulaskato oli koealalla 9 vuonna 2005 (keskimäärin yli 99 %). Taloudellisia tappioita saatiin simulaattorin mukaan vain kahdelle voimakkaimmin tuhoutuneelle koealalle. Hehtaarikohtaiset tuottoarvonmenetykset olivat 2785 € (koeala 9) ja 1623 € (koeala 16) koko tutkimusjakson aikana. Lustoanalyysin perusteella kasvu on alentunut ankaran tuhon (70–100 % neulaskato) seurauksena 65 % ja vähäisen tuhon (0–10 % neulaskato) seurauksena 40 % tutkimusjakson aikana. Logistiseen regressioon valittiin selittäviksi muuttujiksi koteloppien määrä, pohjapinta-ala sekä läpimitan kasvu. Näillä muuttujilla oikeinluokitusprosenttit ja kappa-arvot olivat 92,4 % ja 0,81 (luokka 1) sekä 94,2 % ja 0,84 (luokka 2). Tulokset osoittivat, että luontaiset viholliset säätelivät pilkkumäntypistiäispopulaatiota sen eri vaiheissa. Pilkkumäntypistiäispopulaation tiheyden laskiessa myös harsuuntuneisuusprosentti väheni. Pilkkumäntypistiäisen massaesiintymä vaikuttaa selvästi puuston kasvuun. Ytimennävertäjien vaikutus oli vähäistä ja näkyi viiveellä.
  • Salmela, Hanna (2003)
  • Lahovuo, Ira (2012)
    Matkailua pidetään yhtenä aluekehityksen veturina sen taloudellisten vaikutusten ansiosta. Luontomatkailu on yksi nopeimmin kasvavista matkailusegmenteistä ja samalla kansallispuistovierailujen määrä on kasvanut huomattavasti. Kansallispuistoista on tullut nähtävyyksiä, joilla on vetovoimaa myös kansainvälisellä tasolla. Luontokeskukset ovat suomalaisen luonnon esittelijöitä ja ne sijaitsevat tärkeimpien suojelu- ja retkeilyalueiden yhteydessä. Niillä on useita toimintoja, joista matkailutoiminnon merkitys on kasvanut erityisesti Pohjois-Suomen matkailukeskusten kehittymisen myötä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan luontokeskusten merkitystä matkailualueella sekä menestystekijöitä kolmen tapaustutkimuksen avulla. Tutkimuksen tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva siitä, millainen rooli ja merkitys luontokeskuksilla on matkailualueella, miten ne ovat integroituneet alueeseen yhteistyöverkostojen ja sijaintinsa kautta sekä muodostaa käsitys luontokeskuksen keskeisistä menestystekijöistä. Teoreettinen tausta perustuu luontomatkailun ja liiketalouden kirjallisuudelle sekä erityisesti kansallispuistomatkailua, opastuskeskuksia sekä menestystekijöitä koskevalle tutkimukselle. Luontokeskuksen tarkastelulle suhteessa toimintaympäristöön on rakennettu kirjallisuuden pohjalta malli tarkastelussa käsiteltävistä asioista. Tapaustutkimuksiin valittiin kolme luontokeskusta: luontokeskus Ukko, Oulangan luontokeskus sekä luontokeskus Kellokas. Kaikki ovat kävijämääriltään menestyneitä, mutta toiminnaltaan ja toimintaympäristöltään toisistaan poikkeavia. Valittuja luontokeskuksia yhdistää menestyksen lisäksi sijainti tärkeällä matkailualueella ja matkailukeskuksen läheisyydessä. Tapaustutkimuksille tyypillisesti tutkimuksessa yhdistellään eri aineistoja ja menetelmiä. Keskeisimpänä menetelmänä on teemahaastattelu. Haastattelujen lisäksi aineistona on Metsähallituksen kävijä- ja asiakastutkimuksia sekä luontokeskusten kehittämissuunnitelma. Lopuksi tapausten tuloksia verrataan keskenään ja luodaan yhteyksiä alan aikaisempaan tutkimukseen sekä ajankohtaisiin teemoihin. Tutkimuksen tarkoituksena on tarjota tietoa ja näkökulmia luontokeskusten pitkän aikavälin kehittämistyölle. Aiheesta on sovittu Metsähallituksen luontopalvelujen kanssa. Tapaustutkimusten pohjalta luontokeskuksia pidetään tärkeänä osana matkailualueen palvelutarjontaa. Niiden merkitys korostuu suosittujen kansallispuistojen kautta, koska ne toimivat portteina puistoon sekä sijaintinsa että tarjontansa puolesta. Luontokeskuksilla on merkitystä luontotiedon välittäjinä niin matkailijoille kuin paikallisillekin. Henkilökohtaisen asiakasneuvonnan merkitys palvelutarjonnassa on korostunut. Luontokeskukset toimivat paikallisina tapahtumapaikkoina ja toisaalta ovat luomassa positiivista kuvaa Metsähallituksesta. Tapausluontokeskusten keskeisimpiä menestystekijöitä ovat muun muassa sijainti suositun kansallispuiston yhteydessä, matkailukeskuksessa ja kävijävirtojen kannalta ideaalissa paikassa, saavutettavuus, monipuolinen yhteistyö alueen toimijoiden kanssa, tunnustettu ja vakiintunut rooli alueella, profiloituminen alueen vahvuuksien kautta sekä kansallispuistoa ympäröivä matkailupalvelutarjonta. Luontokeskuksilla on tärkeä asema osana kansallispuistojen palvelutarjontaa ja niiden kautta tavoitetaan suuri joukko luontokohteiden kävijöitä. Sen vuoksi luontokeskuksilla on rooli myös kestävän luontomatkailun edistämisessä. Luontokeskuksilla on merkitystä alueellisen kilpailukyvyn yhtenä osatekijänä kasvavan kansallispuistomatkailun kautta.
  • Lahovuo, Ira (2012)
    Matkailua pidetään yhtenä aluekehityksen veturina sen taloudellisten vaikutusten ansiosta. Luontomatkailu on yksi nopeimmin kasvavista matkailusegmenteistä ja samalla kansallispuistovierailujen määrä on kasvanut huomattavasti. Kansallispuistoista on tullut nähtävyyksiä, joilla on vetovoimaa myös kansainvälisellä tasolla. Luontokeskukset ovat suomalaisen luonnon esittelijöitä ja ne sijaitsevat tärkeimpien suojelu- ja retkeilyalueiden yhteydessä. Niillä on useita toimintoja, joista matkailutoiminnon merkitys on kasvanut erityisesti Pohjois-Suomen matkailukeskusten kehittymisen myötä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan luontokeskusten merkitystä matkailualueella sekä menestystekijöitä kolmen tapaustutkimuksen avulla. Tutkimuksen tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva siitä, millainen rooli ja merkitys luontokeskuksilla on matkailualueella, miten ne ovat integroituneet alueeseen yhteistyöverkostojen ja sijaintinsa kautta sekä muodostaa käsitys luontokeskuksen keskeisistä menestystekijöistä. Teoreettinen tausta perustuu luontomatkailun ja liiketalouden kirjallisuudelle sekä erityisesti kansallispuistomatkailua, opastuskeskuksia sekä menestystekijöitä koskevalle tutkimukselle. Luontokeskuksen tarkastelulle suhteessa toimintaympäristöön on rakennettu kirjallisuuden pohjalta malli tarkastelussa käsiteltävistä asioista. Tapaustutkimuksiin valittiin kolme luontokeskusta: luontokeskus Ukko, Oulangan luontokeskus sekä luontokeskus Kellokas. Kaikki ovat kävijämääriltään menestyneitä, mutta toiminnaltaan ja toimintaympäristöltään toisistaan poikkeavia. Valittuja luontokeskuksia yhdistää menestyksen lisäksi sijainti tärkeällä matkailualueella ja matkailukeskuksen läheisyydessä. Tapaustutkimuksille tyypillisesti tutkimuksessa yhdistellään eri aineistoja ja menetelmiä. Keskeisimpänä menetelmänä on teemahaastattelu. Haastattelujen lisäksi aineistona on Metsähallituksen kävijä- ja asiakastutkimuksia sekä luontokeskusten kehittämissuunnitelma. Lopuksi tapausten tuloksia verrataan keskenään ja luodaan yhteyksiä alan aikaisempaan tutkimukseen sekä ajankohtaisiin teemoihin. Tutkimuksen tarkoituksena on tarjota tietoa ja näkökulmia luontokeskusten pitkän aikavälin kehittämistyölle. Aiheesta on sovittu Metsähallituksen luontopalvelujen kanssa. Tapaustutkimusten pohjalta luontokeskuksia pidetään tärkeänä osana matkailualueen palvelutarjontaa. Niiden merkitys korostuu suosittujen kansallispuistojen kautta, koska ne toimivat portteina puistoon sekä sijaintinsa että tarjontansa puolesta. Luontokeskuksilla on merkitystä luontotiedon välittäjinä niin matkailijoille kuin paikallisillekin. Henkilökohtaisen asiakasneuvonnan merkitys palvelutarjonnassa on korostunut. Luontokeskukset toimivat paikallisina tapahtumapaikkoina ja toisaalta ovat luomassa positiivista kuvaa Metsähallituksesta. Tapausluontokeskusten keskeisimpiä menestystekijöitä ovat muun muassa sijainti suositun kansallispuiston yhteydessä, matkailukeskuksessa ja kävijävirtojen kannalta ideaalissa paikassa, saavutettavuus, monipuolinen yhteistyö alueen toimijoiden kanssa, tunnustettu ja vakiintunut rooli alueella, profiloituminen alueen vahvuuksien kautta sekä kansallispuistoa ympäröivä matkailupalvelutarjonta. Luontokeskuksilla on tärkeä asema osana kansallispuistojen palvelutarjontaa ja niiden kautta tavoitetaan suuri joukko luontokohteiden kävijöitä. Sen vuoksi luontokeskuksilla on rooli myös kestävän luontomatkailun edistämisessä. Luontokeskuksilla on merkitystä alueellisen kilpailukyvyn yhtenä osatekijänä kasvavan kansallispuistomatkailun kautta.
  • Leino, Laura (2014)
    Tutkimuksen aiheena ovat korvaavat toimenpiteet luonnonsuojeluoikeudessa. Korvaavilla toimenpiteillä tarkoitetaan yleisesti toimia luonnonarvoille aiheutuvien haittojen korvaamiseksi. Käytännössä kyseeseen voi tulla esimerkiksi korvaavan elinympäristön kunnostaminen rakentamisen myötä häviävän tilalle. Korvaavat toimenpiteet on niin kansainvälisesti kuin kansallisesti tunnistettu yhdeksi mahdolliseksi tavaksi monipuolistaa luonnonsuojelun keinovalikoimaa ja edistää suojelun tavoitteiden saavuttamista. Oikein kohdistettuina ja mitoitettuina ne voivat sekä parantaa luonnonsuojelun kustannustehokkuutta että joustavoittaa sääntelyä. Tutkielman ensimmäisessä osassa perehdytään korvaavia toimenpiteitä koskevan sääntelyn nykytilaan ja sen toimivuuteen. Tutkielman toisessa osassa pohditaan tarvetta ja mahdollisuuksia korvaavien toimenpiteitä koskevan sääntelyn kehittämiseksi. Työn perusteella voidaan todeta, että korvaavat toimenpiteet voivat olla yksi keino parantaa luonnonsuojelun tuloksellisuutta ja joustavoittaa sääntelyä, mutta niiden ottaminen laajempaan ja yhdenmukaiseen käyttöön edellyttää nimenomaista lainsäädäntöä. Luontevin vaihtoehto korvaavia toimenpiteitä koskevalle sääntelylle olisi luonnonsuojelulaki, jossa ne voitaisiin liittää poikkeuslupien myöntämisen edellytyksiin. Tämä varmistaisi sääntelyn soveltamisen toiminnan laadusta riippumatta ja tukisi luonnonsuojelulain mukaisen suotuisan suojelutason tavoitteen saavuttamista.
  • Onnela, Katri (2014)
    Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee luonnonvarakiistoja kahdella harvaan asutulla seudulla, Suomen Inarissa ja Costa Rican Talamancassa. Molemmissa on viime aikoina vastustettu matkailuun liittyviä suunnitelmia, Inarissa Inarijärven kaavoitusta ja Talamancassa matkailusataman rakentamista. Tavoitteena on selvittää, mihin suunnitelmien vastustajat vetoavat, millä tavoin vetoaminen eroaa toisistaan ja mitä samankaltaisuuksia tapauksista löytyy. Teoreettinen viitekehys nojaa yhteiskunnallisten liikkeiden teorioihin, kuten resurssien mobilisointiteoriaan, poliittiseen mahdollisuusrakenteeseen ja kehystämiseen, Luc Boltanskin ja Laurent Thévenot’n oikeuttamisteoriaan ja Thévenot’n yleiseen teoriaan maailmaan sitoutumisesta. Tutkimuksen metodiikka perustuu Boltanskin ja Thévenot’n oikeuttamisen maailmoihin sekä Thévenot’n yhteisyyden kielioppeihin. Haastateltujen argumenttien oikeuttaminen jaetaan julkisen oikeuttamisen kielioppiin, liberaalien yksilöiden kielioppiin ja läheisten sidosten kielioppiin. Aineisto koostuu kvalitatiivisista teemahaastatteluista (24 kpl), jotka tehtiin Talamancassa ja San Joséssa marras-joulukuussa 2012 (14 kpl) sekä Inarissa helmikuussa 2013 (10 kpl). Lisäaineistona toimivat Inarijärven kaavoituksiin liittyvät muistutukset, huomautukset ja lausunnot, Inarilainen-lehden artikkelit ja mielipidekirjoitukset sekä video Talamancan kunnan kuulemistilaisuudesta. Inarin ja Talamancan aineistot eroavat seuraavilla tavoilla: 1. Puhuttaessa yhteisestä hyvästä Inarissa vedotaan suunnitelmallisuuteen, järkevyyteen, edullisuuteen ja lainmukaisuuteen, kun taas Talamancassa vedotaan solidaarisuuteen, yhdenvertaisuuteen. Molemmissa tapauksissa vedotaan näiden lisäksi nykyisten matkailuvalttien säilyttämiseen. 2. Läheisistä tunnesidoksista puhuttaessa Inarissa keskitytään luonnon rooliin elannon hankinnassa ja perinteisissä elämäntavoissa, käytännönläheisyyteen ja paikallisten ja luonnon yhteen kietoutumiseen. Talamancassa tunnesidoksista luontoon puhutaan hieman abstraktimmin, joko alkuperäiskansojen filosofiaan ja perinteeseen viitaten tai nykyisen ekomatkailuun perustuvan elämäntavan mahdollistajana. 3. Inarissa toimittiin enimmäkseen olemassa olevien yhdistysten kautta ja kukin taho keskittyi muokkaamaan yhdistyksen sisäisen kommunikaation omaan ryhmään sopivaksi sovitteluksi, minkä avulla ajettiin asiaa, tehden kuitenkin yhteistyötä keskenään. Talamancassa tavoitteena oli toimia yhtenä liikkeenä ja yhdistää monenlainen kommunikaatio yhteiseksi sovitteluksi, jonka pohjana oli yhteisyys, yhdenvertaisuus ja kaikkien läheiset sidokset asiaan. Samanlaisuuksia Inarin ja Talamancan tapauksissa löytyy yleisemmältä tasolta. Haastateltavat vetoavat yhteiseen hyvään ja läheisiin tunnesidoksiin, eivätkä juurikaan omiin henkilökohtaisiin intresseihinsä. He eivät vetoa puhtaisiin ympäristöarvoihin, eivätkä toisaalta luonnosta saatuihin omiin taloudellisiin hyötyihin. Luontoa ei nähdä kummassakaan tapauksessa kulttuurista erillisenä ympäristönä vaan kietoutuneena paikalliseen elämäntapaan, osana kulttuuria.
  • Lahti, Tuomas (2014)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitettiin luontomatkailusta aiheutuvia muutoksia Käsivarren erämaa-alueen kasvillisuudessa, hyönteisyhteisössä, linnustossa ja maaperän typpipitoisuudessa. Matkailu on maailman suurin elinkeino ja luontomatkailu sen nopeimmin kasvava muoto. Luontomatkailu kohdistuu pääsääntöisesti alueille, joiden tarkoitus on suojella luontoarvoja ihmistoiminnan kielteisiltä vaikutuksilta. Tämä luo luontomatkailukohteilla ristiriitoja virkistystoiminnan ja suojeltavien luontoarvojen välille. Suomessa suosituimpia luontomatkailukohteita ovat valtion omistuksessa ja Metsähallituksen ylläpidossa olevat kansallispuistot ja erämaa-alueet. Erämaa-alueet eivät ole varsinaisia luonnonsuojelualueita, vaan erämaalaissa määriteltyjä monipuolisen käytön alueita, joiden tehtävänä on alueiden erämaaluonteen säilyttäminen, saamelaiskulttuurin ja luontaiselinkeinojen turvaaminen sekä luonnon monipuolisen käytön ja sen edellytysten kehittäminen. Luontomatkailun on aikaisemmin todettu aiheuttaneen kulutuksen ja häiriön kautta muutoksia kasvillisuudessa, nisäkäslajistossa sekä linnustossa. Tutkimuskysymys oli selvittää, näkyykö luontomatkailu autiotupia ympäröivässä maaperässä kohonneina typpipitoisuuksina, ja minkälainen kasvi-, hyönteis- ja lintulajisto autiotupien ympäristössä esiintyy. Tarkastelun lähtökohtana oli selvittää tapahtuuko eliöyhteisöissä muutoksia siirryttäessä tupien läheltä kauemmaksi tunturikankaalle, oletetun ihmishäiriön vaikutusalueen ulkopuolelle. Tutkimus toteutettiin viiden autiotuvan ympäristössä kolmena tutkimuslinjana, joissa tutkimuspisteet sijaitsivat 15, 30, 60, 120, 240, 480 ja 960 metrin päässä tuvasta. Lintulaskenta tapahtui pistelaskentoina samoilta linjoilta mutta 200 metrin välein. Tutkimuksessa selvitettiin myös maaperän typpipitoisuuden vaikutusta heinäkasvien runsastumiseen sekä sitä, selittääkö maaperän typpipitoisuuden ja heinäkasvien alueellinen vaihtelu hyönteisten tai lintujen eliöyhteisöissä havaittuja muutoksia. Tulosten perusteella luontomatkailijoiden mukana Käsivarren erämaa-alueelle kulkeutuvat ravinteet näkyivät autiotupia ympäröivässä maaperässä kohonneina ammonium- ja nitraattitypen määrinä. Typpilisäys oli havaittavissa 30 metrin säteellä tuvasta. Vilkkaasti käytettyjä taukopaikkoja ympäröi tyypillinen pohjoisille tunturialueille sopeutunut kasvi-, hyönteis- ja lintulajiyhteisö. Varsinaisia pohjoiseen luontoon kuulumattomia vieraslajeja ei havaittu. Luontomatkailusta kärsiviä lajeja ei myöskään havaittu. Kasvillisuudessa heinäkasvien peittävyys kasvoi tupien läheisyydessä, mutta kasviyhteisön lajimääriin tai kasvillisuuden biomassaan luontomatkailulla ei ollut vaikutusta. Hyönteisten eliöyhteisö monipuolistui ja yksilömäärät kasvoivat tupien läheisyydessä, ja erityisesti Amara brunnea -maakiitäjäisen ja lyhytsiipisten heimon yksilöiden havaittiin runsastuneen tupien läheisyydessä. Lintujen yksilömäärä ja lajimäärä kasvoivat tuvan lähellä. Erityisesti hyönteissyöjälinnut runsastuivat tupien pihoilla. Maaperän kohonnut ammoniumtypen määrä selitti havaittua heinäkasvien runsastumista sekä hyönteismäärien kasvua. Myös heinäkasvien runsastuminen selitti hyönteismäärien kasvua. Heinittyminen ja typpipitoisuuden kasvu olivat voimakkaasti korreloituneita. Tämä on ensimmäinen tutkimus, jossa tieteellisesti osoitetaan luontomatkailun vaikutus maaperän typpipitoisuuteen ja hyönteisten eliöyhteisöihin. Tutkielma luo laajan kokonaiskuvan luontomatkailun vaikutuksista Suomen pohjoiseen tunturiluontoon. Tulosten yleistettävyyttä muille alueille tai matkailijamäärille heikentää tutkimuksessa tarkasteltujen tupien pieni määrä, ja tupia ympäröivien eliöyhteisöjen suuri alueellinen vaihtelu. Tulokset ovat kuitenkin merkittäviä Käsivarren erämaan luontomatkailun kannalta, ja niitä voidaan hyödyntää esimerkiksi mahdollisesti Käsivarren suurtunturialueelle perustettavan uuden kansallispuiston luontomatkailurakenteiden suunnittelussa.
  • Heikkilä, Tuomas (Helsingin yliopisto, 2007)
    Tourism, and especially nature-based tourism, is one of the most rapidly growing industries in the world. In Finland major attractions of nature-based tourism are different kinds of protected areas, such as national parks. Previously tourism has been shown to cause wide array of vegetational changes, deterioration of soil and acculumulation of rubbish in the camp sites of national park. In this Master's thesis impacts of tourism on mammalian populations in the camp sites were studied for the first time. The aim was to study whether mammals are capable of exploiting human caused resources, like supplemental food and hiding places in the camp sites. In addition, possible impacts of nature-based tourism on sex-ratio, maturation, breeding success, morphological measures as well as changes in parasite prevalences and intensities of small mammals were studied. Also, possible changes in densities in different biotopes were studied. Finally, possible changes in population densities were tried to explain by vegetational changes and accumulation of rubbish in the camp sites. Mammal densities were censused from one hectare study plot by two diffent methods in twenty different camp sites and equivalent control areas in the Pallas-Yllästunturi national park, NW Finnish Lapland. Censuses were replicated in two consecutive years in 2005 and in 2006. Snow-track censuses were carried out in order to monitor larger mammals. They were done using line method in one day period in yearly spring. Snap-trapping censuses were carried out in order to monitor smaller mammals, as voles and shrews. They were done using small-quadrat method in two 15-day periods, one in yearly summer and one in yearly fall. Five small-quadrats (15 x 15 metres) were situated in each study area. Study plots were situated in the camp sites so that the most intensively trampled area (immediate vicinity of hut or camping area) was in the middle of study plot. Control areas were selected from similar biotopes to the camp sites, some 500 to 1000 metres away. Trapped small mammals were checked for ordinary measures, sexed, weighed and then dissected for internal parasites. Main result was that tourism had a significant impact on higher mammal densities in the camp sites irrespective of study method. Densities of grouse, which served as a control species, were not affected by tourism. Densities of none of the 13 species studied were negatively affected by tourism. Densities of some species, as the fox Vulpes vulpes, the arctic hare Lepus timidus and small mammals in general, were especially positively affected by tourism. Changes in density were the most evident in mountain heaths, mountain birch forests or other low-productivity biotopes. In addition, sex-ratio in the camp sites was male-biased in spring and female-biased in fall. That is most probably due to greater move¬ments of male individuals in the spring and greater need for energy due to pregnancy in females in the fall. In fall breeding success of small mammals were greater in the camp sites. That partly reflected in the lower proportion of mature individuals in fall. Larger proportion of small mammals was mature in the camp sites in spring than in fall. Camp sites may offer more favourable conditions for maturation in the spring. Tourism did not have clear unidirectional impact on body weight or length of small mammals in the camp sites. Neither parasite prevalences nor intensities were affected by tourism. Higher mammal densities in the camp sites were not explainable by any available data. In this Master's thesis it was shown for first time that mammals can benefit from tourism in the camp sites. In addition, tourism had a clear impact on reproductive biology of small mammals. These observed changes are most likely due to better exploitable resources as additional food or hiding places in the camp sites, but this connection was not proved. Of course, tourism may have different impacts on endangered species or on a different visitor pressure. Nevertheless, these results are important in the regional scale and can be used e.g. in the assessment of tourism impact in the Finnish national parks. They may also serve as a fruitful start for this kind of tourism impact study on mammals.
  • Päivärinne, Tiina (Suomen Tiedeseura, 2010)
    Nature, science and technology. The image of Finland through popular enlightenment texts 1870-1920 This doctoral thesis looks at how Finnish popular enlightenment texts published between 1870 and 1920 took part in the process of forming a genuine Finnish national identity. The same process was occurring in other Nordic countries at the time and the process in Finland was in many ways influenced by them, particularly Sweden. In Finland the political realities under Russian rule especially during the Russification years, and the fact that its history was considered to be short compared to other European countries, made this nation-building process unique. The undertaking was led by members of the national elite, influential in the cultural, academic as well as political arenas, who were keen to support the foundation of a modern Finnish identity. The political realities and national philosophy of history necessitated a search for elements of identity in nature and the Finnish landscape, which were considered to have special national importance: Finland was very much determined as a political entity on the basis of its geography and nature. Nature was also used as means of taking a cultural or political view in terms of, for example, geographical facts such as the nation s borders or the country s geographical connections to Western Europe. In the building of a proper national identity the concept of nature was not, however, static, but was more or less affected by political and economic progress in society. This meant that nature, or the image of the national landscape, was no longer seen only as a visual image of the national identity, but also as a source of science, technology and a prosperous future. The role of technology in this process was very much connected to the ability to harness natural resources to serve national interests. The major change in this respect had occurred by the early 20th century, when indisputable scientific progress altered the relationship between nature and technology. Concerning technology, the thesis is mainly interested in the large and at the time modern technological manifestations, such as railways, factories and industrial areas in Finland. Despite the fact that the symbiosis between national nature and international but successfully localized technology was in Finnish popular enlightenment literature depicted mostly as a national success story, concerns began to arise already in last years of the 19th century. It was argued that the emerging technology would eventually destroy Finland s natural environment, and therefore the basis of its national identity. The question was not how to preserve nature through natural science, but more how to conserve such natural resources and images that were considered to be the basis of national identity and thus of the national history. National parks, isolated from technology, and distant enough so as to have no economic value, were considered the solution to the problem. Methodologically the thesis belongs to the genre of science and technology studies, and offers new viewpoints with regard to both the study of Finnish popular enlightenment literature and the national development process as a whole.
  • Koskimies, Matias (2011)
    Tutkielman tavoitteena on selvittää sanan ‘luonto’ merkitystä ja käyttöä ympäristöfilosofisessa keskustelussa. Mielenkiinnon kohteena on erityisesti se, voidaanko tällä käsitteellä perustella ympäristöarvoja ja voidaanko näillä arvoilla katsoa olevan moraalista velvoittavaa voimaa. Sanalle ‘luonto’ löytyy kaksi kilpailevaa määritelmää, joita käytetään ympäristöfilosofisissa teorioissa rinnakkain tai niistä valitaan toinen. Näiden luonto-käsitteen määritelmien voidaan katsoa olevan läpikäydyn aineiston perusteella yleisesti hyväksyttyjä. Niitä ei kuitenkaan perustella huolella, vaan tyydytään vallitsevaan käsitykseen sitä kyseenalaistamatta. Tästä syystä tämän tutkielman kysymyksenasettelulle on ympäristöfilosofiassa tarvetta. Tutkielma on luonteeltaan analyyttinen. Lähdeaineistoksi on valittu historiallisten auktoriteettien lisäksi modernin ympäristöfilosofian puhutuimpia ja kiistellyimpiä näkökulmia. Historiallisten auktoriteettien tärkein ominaisuus tämän tutkielman kannalta on niiden riippumattomuus modernista ympäristöajattelusta, jolla on omat ennakkokäsityksensä ja asenteensa painolastinaan. Keskeisinä lähteinä ovat: John O’Neillin, Alan Hollandin ja Andrew Lightin Environmental Values; John Stuart Millin On Nature ja Robert Elliotin Faking Nature. J. S. Millin On Nature -essee, jossa luonto-käsitteelle löydetään ympäristöfilosofiassa yhä käytettävät kaksi määritelmää. Näitä ‘luonnon’ määritelmiä syvennetään modernien ympäristöfilosofien ajatuksilla. O.Neill ym. teoksesta on tähän tutkielmaan otettu rakenne sen esittämän kysymyksenasettelun mukaisesti. Lisäksi se tarjoaa tutkielman esittämään ympäristöarvojen moraalisen velvoittavuuden ongelmaan yhden ratkaisun. Elliotin artikkeli on tälle työlle keskeinen kahdesta syystä: ensinnäkin se toimii argumentaation kehityksen vastinparina, sillä sen sisältö on tämän tutkielman näkökulmasta ristiriitainen. Toiseksi, se onnistuu kuvaamaan ympäristöön liitettävien arvojen luonteen vahvalla intuitiivisella vertauksella taiteeseen. Näiden taidevertausten ansioista Elliotin artikkeli on kiistatta yksi modernin ympäristöfilosofian lainatuimmista ja kiistellyimmistä. Elliotin argumentaatiolinjaa jatkavat ajattelijat syventävät näitä käsityksiä entisestään ja myös O’Neill ym. saavat siitä vaikutteita omaan ajatteluunsa. Tämän tutkielman aineiston valossa voidaan todeta, että luonnolle löydetään kaksi eriävää määritelmää. Ensinnäkin ‘luonto’ määritellään tieteellisesti luonnonlaeiksi. Toisessa määritelmässään ‘luonto’ ymmärretään ei-inhimilliseksi ympäristöksi. Näiden määritelmien voidaan sanoa eroavan ensisijaisesti siinä, että jälkimmäisen määritelmän mukaisella luonnolla voidaan katsoa olevan arvoa. Tämä arvo on luonteeltaan joko välillistä tai välitöntä riippuen siitä, arvostetaanko sitä jonkin toisen arvon saavuttamisen välineenä vai sen itsensä tähden itseisarvoisesti. Näiden erilaisten ympäristöarvon lajien tunnistaminen on niiden moraalisen velvoittavuuden kannalta keskeinen tekijä. Osa ympäristöfilosofisista teorioista lähtee siitä, että luonnolla olisi objektiivinen arvonsa silloinkin kun inhimillinen moraalisubjekti ei sitä ole arvostamassa. Toisen tärkeänä huomiona on, että mikäli ‘luonto’ määritellään ei-inhimilliseksi ympäristöksi, kaikki inhimilliset luonnonsuojelutoimet osoittautuvat mahdottomiksi. Ne muuttaisivat tuon ei-inhimillisen ympäristön osaksi inhimillistä ympäristöä. Jotta moraaliselle toimijalle ympäristöarvoilla olisi merkitystä, niiden olisi oltava tämän agentin tunnistettavissa. Tutkielman aineiston valossa voidaan todeta, että vaikka ei-inhimillisellä ympäristöllä tällaista arvoa olisikin, ei se voisi ohjata moraalista toimintaamme. Lisäksi voidaan todeta, ettei tässä työssä esitetyt ympäristöfilosofiset teoriat tätä luonnonsuojelun paradoksi onnistu kiertämään. Tämän työn tärkein johtopäätös on, ettei luontoa voida suojella. Ympäristöfilosofia Etiikka
  • Hyry, Päivikki (1989)
  • Säynäjärvi, Leila (1937)
  • Leskinen, Heikki (1959)