Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 11509-11528 of 27132
  • Rossani, Romana (Helsingin yliopisto, 2011)
    Objective The anterior skull base region can be reached through different surgical approaches. The most frequently used are the pterional, bifrontal, and orbitozygomatic approaches. No previous reports describe the microsurgical technique when treating olfactory groove meningiomas (OGMs), anterior clinoidal meningiomas (ACMs), and tuberculum sellae meningiomas (TSMs)through the small lateral supraorbital (LSO) approach. The purpose here was to assess the reliability and safety of the LSO for the treatment of vascular and neoplastic lesions of the anterior skull base. The neuroanesthesia method when using this small approach is also presented. When needed, anterior clinoidectomy, intradurally or extradurally, is also possible through the LSO approach. Patients and Methods Between September 1997 and August 2010, we analyzed the clinical data, radiological findings, surgical treatment, anesthesiological procedure, histology, outcome, and long-term follow-up of 66 OGMs, 73 ACMs, 52 TSMs consecutive patients treated by the senior author (J.H.) through the LSO approach. Anterior clinoidectomy technique through the LSO is presented after reviewing 82 patients who underwent surgery for vascular and neoplastic lesions between June 2007 and January 2011. Altogether 273 patients of a total of 3000 LSO approaches were analyzed, and 15 videos were selected to show the approach and the microsurgical techniques used. Results Olfactory groove meningiomas: There was no surgical mortality. Six patients (9%) had CSF leakage, four (6%) had wound infections and cotton granulomas, and one (2%) had postoperative hematoma. The median Karnofsky score at discharge was 80 (range, 40-100). Six patients had residual tumors: three were re-operated on after an average of 21 (range, 1-41) months, one was treated with radiosurgery, and two were followed up. During the median follow-up of 45 (range, 2-128) months there were four recurrences (6%) diagnosed on average 32 (range, 17-59) months after surgery. Anterior clinoidal meningiomas: At three months after discharge, 60 patients (82%) had a good recovery, nine (12%) were moderately disabled, one (1%) presented with severe disability, and three (4%) died due to surgery-related complications. Sixteen patients (22%) had residual tumors, six of which required re-operation. Of 39 patients, pre-existing visual deficit improved in 11 (28%), worsened in four (5%), and three (4%) had de novo visual deficit. During the median follow-up of 36 (range, 3-146) months tumor recurred in three patients: two were followed up and one was reoperated. Tuberculum sellae meningiomas: At three months postdischarge, 47 patients (90%) had a good recovery, four (8%) were moderately disabled, and one (2%) died 40 days after surgery of unexplained cardiac arrest. Of 42 patients, pre-existing visual deficit improved in 22 (42%), remained the same in 13 (25%), and worsened in seven (13%), and de novo visual deficit occurred in one patient (2%). Seven patients (13%) had minimal residual tumors, two of which required re-operation. During the median follow-up of 59 (range, 1-133) months tumor recurred in one of the patients who had received a second operation. Anesthesia: Surgical conditions with slack brain were good in 154 meningioma patients. Slack brain was achieved by a head position elevated 20 cm above cardiac level in all patients; administering mannitol preoperatively in medium or large meningiomas (60 cases); propofol infusion (46 cases) or volatile anesthetics (107 cases) also in patients with large tumor (37 cases); and controlling intraoperative hemodynamics. The mean systolic blood pressure was 95-110 mmHg during surgery. The median intraoperative blood loss was 200 (range, 0-2000) ml and 9% of patients had red blood cell transfusion. One-hundred and fifty-seven patients (84%) were extubated on the day of the surgery. The median (25th/75th percentiles) time to extubation after surgery was 18 (8/105) min. Anterior clinoidectomy: Eighty-two patients underwent anterior clinoidectomy: 45 patients (55%) were treated for aneurysms, 35 patients (43%) were treated for intraorbital, parasellar, and suprasellar tumors, and two patients (2%) presented with carotid-cavernous fistula. Intradural anterior clinoidectomy was performed in 67 cases (82%); in 15 cases (18%), an extradural approach was used. We performed a tailored anterior clinoidectomy: in five patients (6%), only the medial tip of the anterior clinoid process (ACP) was removed, in eight (10%) the head of the ACP, in 18 (22%) the body of the ACP, and in 51 (62%) the entire ACP. Four patients (5%) had new postoperative visual deficits and 12 (15%) improved their preoperative visual deficits after intradural anterior clinoidectomy. Extradural anterior clinoidectomy and use of ultrasonic bone device (Sonopet) may increase the risk of postoperative visual deficits. There was no mortality in the series. Conclusions The LSO approach can be used safely for OGMs, ACMs, and TSMs of all sizes, with a low mortality and a relatively low morbidity. Anterior clinoidectomy can be performed through the LSO approach. However, it is required only in selected cases and we prefer the intradural route. A slack brain is mandatory when performing the small LSO approach and can be achieved by patient positioning, propofol or inhaled anesthetics, preoperative mannitol, and optimizing cerebral perfusion pressure. With advancements in the neurosurgical field, the skull opening should be simple and as minimally invasive as possible. Surgical results with the simple, clean, and fast LSO approach are comparable with those achieved with more extensive, complex, and time-consuming approaches. We highly recommend the use of LSO for removal of vascular and neoplastic lesions of the anterior skull base.
  • Nieminen, Heta (Helsingin yliopisto, 2009)
    Background: Congenital heart defects include a wide range of inborn malformations. Depending on the defect, the life expectancy of a newborn with cardiac anomaly varies from a few days to a normal life span. In most instances surgery, is the only treatment available. The late results of surgery have not been comprehensively investigated. Aims: Mortality, morbidity and the life situation of all Finnish patients who had been operated on for congenital heart defect during childhood were investigated. Methods: Patient and surgical data were gathered from all hospitals that had performed heart surgeries on children. Late mortality and survival data were obtained from the population registry, and the causes of deaths from Statistics Finland. Morbidity of patients operated on during 1953-1989 was assessed by the usage of medicines. The pharmacotherapy data of patients and controls were obtained from the Social Insurance Institute. The life situation of patients was surveyed by mailed questionnaire. Survival, causes of deaths and life situation of patients were compared with those of the general population. Results: A total of 7240 cardiac operations were performed on 6461 children during the first 37 years of cardiac surgery (1953-1989). The number of procedures constantly rose during this period, and the increase continued in later years. The patient material varied over time, as more defects became surgically treatable. During 1953-1989 the operative mortality (death within 30 days of surgery) was 6.9%. In the 1990s a slight rise occurred in early mortality, as increasingly complicated patients were surgically treated. During 2000-2003 practically no defects were beyond the operative range. Thus, the operative mortality of 4.4% was excellent, decreasing even further to 2.0% in 2004-2007. The overall 45-year survival of patients operated on in 1953-1989 was 78%, and the corresponding figure for the general population was 93%. Survival depended on the defect, being worst among patients with univentricular heart. Late survival was also better during the 1990s and at the beginning of the 21st century. Of the 6028 early survivors, 592 died late (>30 days) after surgery. A total of 397 deaths (67%) were related and 185 (31%) unrelated to congenital heart defect. The cause of death was unknown in 10 cases. Of those 5774 patients who survived their first operation and had complete follow-up, 16% were operated on several times. Seventeen percent of patients used medicines for cardiac symptoms (heart failure, arrhythmia, hypertension and coronary disease). Patients risk of using cardiac medicines was 2.16 (Cl 1.97-2.37) times higher than that of controls. Patients also had more genetic syndromes and mental retardation and more often used medicines for asthma and epilepsy. Adult patients who had been operated on as children had coped surprisingly well with their defects. Their level of education was similar and their employment level even higher than expected, and they were living in a steady relationship as often as the general population. Conclusions: Cardiac surgery developed rapidly, and nowadays practically all defects can be treated. The overall survival of all operated patients was 78%, 16% less than that of the general population. However, it was significantly better than the anticipated natural survival. However, many patients had health problems; 16% needed reoperations and 17% cardiac medicines to maintain their condition. Most of the patients assessed their general health as good and lived a normal life.
  • Kurhila, Matti (Helsingin yliopisto, 2011)
    Leucogranite magmatism occurred in southern Finland during the later stages of the Paleoproterozoic Svecofennian orogeny. The leucogranites are considered to have formed from pre-existing crustal rocks that have undergone anatexis in the extensional stage of the orogeny, following continental collision and resultant crustal thickening. The leucogranites have been studied in the field using petrographic and mineralogical methods, elemental and isotope geochemistry on whole rocks and minerals, and U-Pb geochronology. On outcrop scale, these granites typically form heterogeneous, layered, sheet-like bodies that migmatize their country rocks. All of the leucogranites are peraluminous and rich in SiO2, but otherwise display significant geochemical variation. Their Nd isotope composition ranges from fairly juvenile to very unradiogenic, and the Hf isotope composition of their zircon shows a varying degree of mixing in the source, the zircon populations becoming more heterogeneous and generally less radiogenic towards the east. The leucogranites have been dated using U-Pb isotopic analyses, utilizing thermal ionization mass spectrometry, secondary ion mass spectrometry, and laser ablation multicollector ICP mass spectrometry on zircon and monazite. The results show that the granites were emplaced between 1.85 Ga and 1.79 Ga, which is a considerably longer period than has traditionally been perceived for these rocks. The rocks tend to become younger towards the east. Single crystal data also display a wide array of inherited zircons, especially in the eastern part of the leucogranite belt. The most common inherited age groups are ~2.8 2.5 Ga, ~2.1 2.1 Ga, and ~1.9 Ga. Magmatic zircon and monazite usually record similar ages for any one sample.Thermobarometric calculations indicate that the leucogranites in the Veikkola area of southcentral Finland were formed from relatively low-temperature melts, and emplaced at 17-25 km depth, i.e. at mid-crustal level. It is likely that these conditions apply to the Svecofennian leucogranites in general. Large differences in the Hf and Nd isotope compositions, emplacement ages, and distributions of inherited zircon ages show that these granites were formed from different types of source rocks, which probably included both sedimentary and igneous rocks.
  • Yliheikkilä, Katariina (Helsingin yliopisto, 2006)
    Polyethene, polyacrylates and polymethyl acrylates are versatile materials that find wide variety of applications in several areas. Therefore, polymerization of ethene, acrylates and methacrylates has achieved a lot attention during past years. Numbers of metal catalysts have been introduced in order to control the polymerization and to produce tailored polymer structures. Herein an overview on the possible polymerization pathways for ethene, acrylates and methacrylates is presented. In this thesis iron(II) and cobalt(II) complexes bearing tri- and tetradentate nitrogen ligands were synthesized and studied in the polymerization of tertbutyl acrylate (tBA) and methyl methacrylate (MMA). Complexes are activated with methylaluminoxane (MAO) before they form active combinations for polymerization reactions. The effect of reaction conditions, i.e. monomer concentration, reaction time, temperature, MAO to metal ratio, on activity and polymer properties were investigated. The described polymerization system enables mild reaction conditions, the possibility to tailor molar mass of the produced polymers and provides good control over the polymerization. Moreover, the polymerization of MMA in the presence of iron(II) complex with tetradentate nitrogen ligands under conditions of atom transfer radical polymerization (ATRP) was studied. Several manganese(II) complexes were studied in the ethene polymerization with combinatorial methods and new active catalysts were found. These complexes were also studied in acrylate and methacrylate polymerizations after MAO activation and converted into the corresponding alkyl (methyl or benzyl) derivatives. Combinatorial methods were introduced to discover aluminum alkyl complexes for the polymerization of acrylates and methacrylates. Various combinations of aluminum alkyls and ligands, including phosphines, salicylaldimines and nitrogen donor ligands, were prepared in situ and utilized to initiate the polymerization of tBA. Phosphine ligands were found to be the most active and the polymerization MMA was studied with these active combinations. In addition, a plausible polymerization mechanism for MMA based on ESI-MS, 1H and 13C NMR is proposed.
  • Kantola, Urpo (Helsingin yliopisto, 2013)
    Käsittelen tutkielmassani latinalaisten nimien kirjoitusasuja kreikankielisissä piirto- ja papyruskirjoituksissa sekä rahoissa, jotka on ajoitettu viimeistään Augustuksen ajalle. Tavoitteena on ensisijaisesti selvittää, mitä kirjoitusasuja käsittelyyn valituista ilmiöistä käytettiin ja miten kirjoitusasut vaihtelivat ajan, paikan ja kirjoituksen tuottajan mukaan. Toissijainen tavoite on kommentoida esitellyn aineiston nojalla ilmiöiden syitä ja aiempia näkemyksiä niistä. Merkittävänä motiivina tutkielmalle on, että edellinen laajamittainen tutkimus vastaavasta aihepiiristä, Theodor Eckingerin Die Orthographie lateinischer Wörter in griechischen Inschriften vuodelta 1893, on aineistoltaan ja osin tulkinnoiltaan vanhentunut. Tutkimus on aineistolähtöinen, ja sen pohja-aineistona on keräämäni noin 2700 primaarilähdettä (joista 90 prosenttia on piirtokirjoituksia). Näistä noin 1500:ssa esiintyy käsittelyyn valitsemiani sellaisia ilmiöitä, joissa esiintyy vaihtelua ja joista on riittävästi diakronista näyttöä. Olen valinnut käsittelyyn seuraavien kreikkalaiset kirjoitusasut: lyhyet, /u i/- ja /o u/-vaihtelujen alaiset äänteet, Lucius-nimen ja sen johdoksien /u:/, puolivokaali /w/ ja labiovelaari /kʷ/ sekä vokaalimerkkien dittografiat varsinkin Marcus-nimessä ja sen johdoksissa. Käytän analyysissä apuna muodostamaani historiallisiin asiayhteyksiin perustuvaa ajallista jaottelua sekä mahdollisuuksien mukaan maantietellisiä ja kirjoitusten tuottajiin liittyviä erotteluja. Käsittelen aineiston ilmiöittäin. Muodostan tulkinnat ilmiöistä analysoimalla ensin kvantitatiivisesti käsiteltävän ilmiön esiintymät ja sitten kvalitatiivisesti tulkintaa täsmentävät olennaiset yksittäistapaukset. Suhteutan tulkintani aiempiin ilmiöistä esitettyihin näkemyksiin ja esitän kykyni mukaan omat näkemykseni ilmiöiden syistä. Tutkimus tarkentaa käsitystä ilmiöiden kronologioista, joiden päälinjat on tulkittu aiemmassa tutkimuksessa enimmäkseen oikein. Ilmiöiden syistä olennaisin tulkintani koskee Marcus- ja sen johdosnimien alfan dittografiaa: pidän usein viljeltyä aiempaa näkemystä latinalais- tai oskilaisvaikutuksesta dittografian syynä epäuskottavana ja esitän aineistooni nojaten, että syy on pikemmin äänteellinen ja liittyy alkujaan vokaalien välissä olleen äänteen katoon. Tutkielman ulkopuolelle jää useita kirjoitusasujen ja muita nimien ilmiöitä, joiden tutkimiseen pohja-aineistoa voisi hyödyntää. Tutkimuksessa käytettyä kirjoitusten tuottajien jaottelua voisi kehittää, jotta voisi paremmin selvittää tämän näkökulman merkityksen aineiston tulkinnalle. Tutkielmassa saatuja tuloksia voisi yrittää hyödyntää heikommin ajoitettujen tapausten tulkinnassa. Tutkimusta voisi myös jatkaa ulottamalla käsiteltävää ajanjaksoa edemmäksi, mikä antaisi laajemman kronologisen vertailupohjan tässä tutkimuksessa esittelemilleni ilmiöiden myöhäisille piirteille.
  • Piipponen, Maria (2013)
    Tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja kokeellisen osuuden. Suomessa noin puolet lihaksi kasvatettavista sonneista elää suurimman osan elämästään ryhmäkarsinoissa betonirakolattialla. Betonirakolattialla on kuitenkin todettu olevan haitallisia vaikutuksia muun muassa sonnien makuukäyttäytymiseen ja jalkaterveyteen. Jalkavikojen yleisyys ja huono makuumukavuus heikentävät merkittävästi sonnien hyvinvointia betonipohjaisissa lämminkasvattamoissa. On mahdollista, että jalkavioista aiheutuva kipu ja muutokset makuukäyttäytymisessä heikentävät sonnien päiväkasvua ja siten alentavat sonnien kasvatuksen kannattavuutta. Eräs ratkaisu sonnien hyvinvoinnin edistämiseksi lämminkasvattamoissa on betonirakolattiakarsinoiden makuualueelle asennettava rakolattian rakojen mukaan rei’itetty kuminen pehmike. Kumimaton on todettu vähentävän ihovaurioiden esiintymistä sonnien etupolvissa ja mahdollistavan normaalit makuuliikkeet, kun taas vaikutukset esimerkiksi kintereiden kuntoon ja makuuliikkeisiin käytettyyn aikaan eivät ole yksiselitteisiä. Aiemmat tutkimustulokset eivät ole suoraan yleistettävissä suomalaisiin kasvatusoloihin, sillä tutkimuksissa kasvatusryhmien koot ovat olleet pääsääntöisesti huomattavasti pienempiä kuin Suomessa yleinen 15−20 sonnin kasvatusryhmän koko. Myöskään tutkimuksissa sonnia kohden varatun karsinapinta-alan suuruus ei vastaa Suomessa käytössä olevia suhteellisen syviä karsinoita, jotka mahdollistavat ruokinta- ja makuualueen erottelun. Tutkimusosion tavoitteena oli selvittää betonirakolattiakarsinoiden makuualueelle asennetun rei’itetyn kumimaton vaikutuksia lihasonnien jalkaterveyteen, makuukäyttäytymiseen sekä päiväkasvuun. Aiempien tutkimustulosten perusteella odotusarvona oli, että kumimatolla on positiivisia vaikutuksia näihin tekijöihin. Tutkimuksessa oli mukana 240 sonnia, joista puolet kasvatettiin kumimattopäällysteisissä karsinoissa, ja puolet päällystämättömissä betonirakolattiakarsinoissa noin 6 kuukauden iästä 18−19 kuukauden teurasikään asti. Kuusi sonneista kuoli tai lopetettiin ennen teurasikää. Päiväkasvujen vertailuun saatiin tiedot yhteensä 78 kumimatolla eläneestä sonnista. Sonneja tarkkailtiin kahden kuukauden välein kasvatuskauden ajan. Mitattavia tekijöitä olivat sonnien makuullemenoon käyttämä aika, epänormaalien makuullemenojen ja ylösnousujen määrä, karsinan kumimattopäällysteisellä alueella ja vastaavalla alueella betonikarsinoissa oleskelevien sonnien määrä, etupolvien ja kintereiden ihovauriot ja turvotus sekä sonnien päiväkasvu. Lattiatyypin ja iän vaikutusta etupolvien ja kintereiden kuntoon sekä päiväkasvuun analysoitiin käyttäen lineaarista sekamallia. Makuullemenoparametreja analysoitiin muuttujien mediaaniarvojen avulla käyttäen Mann-Whitney-U-testiä. Betonirakolattiakarsinoissa sonnien mediaani makuullemenoaika oli pidempi kuin karsinoissa, joissa oli kumimattopäällysteinen makuualue (p < 0,05). Betonikarsinoissa esiintyi enemmän epätyypillisiä makuullemenoja ja ylösnousuja kuin kumimattokarsinoissa (p < 0,05). Sonnit vaikuttivat suosivan kumimattoa oleskelualueenaan. Sonnien etupolvien ja kintereiden keskimääräinen kunto pysyi kumimattokarsinoissa parempana kuin betonikarsinoissa (p < 0,05), tosin erot kintereiden kunnossa karsinatyyppien välillä tasoittuivat teurasikäisillä sonneilla. Päiväkasvuissa ei havaittu eroa karsinatyyppien välillä. Kumimattopäällyste betonirakolattiakarsinoissa edistää sonnien hyvinvointia vaikuttamalla positiivisesti niiden makuukäyttäytymiseen ja jalkaterveyteen. Näin ollen se on varteenotettava vaihtoehto sonnien kasvatusolosuhteiden parantamiseksi suomalaisissa lämminkasvattamoissa.
  • Hokkanen, Ann-helena (2007)
    Uni on eläimille elintärkeää. Kaikkia sen merkityksiä ei vielä tunneta. Erityisen tärkeää uni ja lepo ovat nuorilla kasvavilla eläimillä, koska kehittyvät aivot vaativat paljon unta. Kotieläinten unta ja vireystilaa sekä uneen vaikuttavia tekijöitä on tutkittu hyvin vähän. Tuotantotiloilla saattaa olla pikkuvasikoiden uneen merkittävä vaikutus. Epämiellyttävät ympäristöolosuhteet, kuten liian suuret ryhmäkoot, liiallinen kosteus, likaisuus ja veto voivat heikentää unen laatua. Stressireaktio on yksi elimistön vasteista, jonka avulla yksilö selviää jatkuvasti muuttuvassa elinympäristössään. Aiemmin on todettu, että stressin jälkeen koe-eläinten NREM-unijaksot olivat pidempiä ja syvempiä. Myös eläimen vuorokausirytmi voi muuttua kroonisen stressin aikana. Unella voi olla myös vaikutusta yksilön kykyyn sietää pitkäaikaista stressiä paremmin. Lisääntynyt nukkuminen vähentää altistumista stressitekijöille. Siten uni säätelee ja lievittää stressin vaikutuksia. Tässä tutkimuksessa seurattiin kolmen kuukauden ikäisten vasikoiden lepo- ja unikäyttäytymistä yksilökarsinoissa sekä betonilattialla (12 vasikkaa) että pehmeällä kumimatolla päällystetyllä lattialla (12 vasikkaa). Vasikoita kuvattiin tauotta 24 tuntia. Vasikan aktiivisuus määriteltiin tutkimuksessa seuraavasti: seisoo tai makaa. Makaaminen jaoteltiin sen perusteella, makasiko vasikka rintansa päällä vai kyljellään (tukeutuuko vasikan lapa maata vasten). Makaavan vasikan käytöksen perusteella määriteltiin, onko se valveilla vai nukkuuko se, käyttäen Hännisen (2007) kehittämää metodia; Pään ja varsinkin kaulan asentojen perusteella uni jaettiin REM-uneen ja NREM-uneen. Jos vasikan pää liikkui vähintään kerran 30 sekunnin tarkkailujakson aikana, vasikan määritettiin olevan hereillä. Jos taas niska tuki vasikan päätä, mutta pää ei liikkunut 30 sekunnin aikana (vasikka saattoi myös märehtiä), vasikan koodattiin olevan NREM-unessa. Kun niska ei tukenut päätä, vaan pää tukeutui vasikan ruumiiseen tai alustaan, eikä pää liikkunut 30 sekunnin aikana, vasikan määritettiin nukkuvan REM-unta. Tutkimuksessamme vasikat nukkuivat vuorokaudessa lähes kaksi tuntia enemmän purukuivitetulla betonilattialla kuin kumimatolla (550,31 ± 103,61 min vs. 402,53 ± 102,69 min, p<0.05). NREM-unen määrä vuorokaudessa oli suuntaa antavasti (p<0.08) suurempi betonilattialla pidetyillä vasikoilla (428,13 ± 102,06 min) kuin kumimatolla pidetyillä vasikoilla (305,61 ± 101,15 min). Vasikat nukkuivat vuorokauden kokonaismakuuajasta enemmän betonilattialla kuin kumimatolla (54,78 ± 9,64% vs. 42,44 ± 9,55%, p<0.06). Vasikat makasivat vuorokaudessa kerrallaan betonilattialla 31,80 ± 4,48 min ja kumimatolla 25,95 ± 4,44 min (p=0.05). Päättelimme, että betonilattia on pikkuvasikalle epämiellyttävä makuualusta, johon vasikka sopeutuu lisäämällä untaan, erityisesti NREM-unta.
  • Tuisku, Petri (2013)
    The thesis examines the theory of lattice models used in statistical physics from a mathematical perspective, and provides a case study of box-crossing property by proving Russo-Seymour-Welsh estimates in percolation model and the box-crossing property in the critical FK Ising (random cluster) model. The thesis is self-contained in its use of probability theory, but a general measure theory background is assumed.
  • Hazane, Juliana (Helsingin yliopisto, 2009)
    Tutkielman pääpaino on suomen kielen morfologiassa. Tutkielmassa tarkastellaan latvialaisten suomen kielen opiskelijoiden nominintaivutuksen oppimista ja siihen liittyviä ongelmia. Työssä pohditaan myös suomen nominintaivutuksen vaikeutta sekä tuotosten että oman arvion pohjalta. Tulosten analyysissa tarkastellaan, miten hyvin informantit osaavat muodostaa eri nominityyppien perusmuodoista yksikön genetiivin ja monikon partitiivin sijamuodot. Analyysin tärkeänä osana on virheellisten tuotosten analyysi. Tutkimuksella selvitetään, mitkä ovat vaikeimpia nominityyppejä ja ovatko tietyt virheet tyypillisiä tietyille nominityypeille tai tietyn sijan muodostukselle. Tutkimuksessa selvitetään myös eri astevaihtelujen vaikeutta. Tutkielman tärkeimpänä lähteenä on Martinin väitöskirja (1995). Taivutustestin tuloksia verrataan Martinin taivutustestin tuloksiin. Aineistona ovat keväällä 2008 Latvian yliopistossa pidetyn taivutustestin tulokset. Informantteina olivat latvialaiset toisen ja kolmannen vuosikurssin opiskelijat, jotka kaikki opiskelevat suomen kieltä pääaineena suomalais-ugrilaisten kielten kandidaattiohjelmassa. Informantteja oli yhteensä 24. Ryhmä oli oppimistaustaltaan hyvin homogeeninen. Työssä osoitetaan, että latvialaiset opiskelijat hallitsevat suomen nominintaivutuksen toisella ja kolmannella vuosikurssilla jo kohtuullisen hyvin. Parhaiten hallitaan kaksitavuisten u-päätteisten nominien, nen- ja in-päätteisten nominien, astevaihteluttomien e:ee-nominien sekä Us:Ukse-nominien taivutus. Huonoiten hallitaan tOn-päätteisten nominien taivutus. Usein taivutusvaikeus on kytköksessä tiettyyn sijaan: osa nomineista on helpompi taivuttaa monikon partitiivissa, osa yksikön genetiivissä. Virheisiin johtavat syyt ovat yleensä nominin sijoittaminen väärään taivutustyyppiin, vartalonmuodostusongelmat sekä astevaihtelun ja taivutussääntöjen soveltamisen ongelmat. Tutkimustulokset ovat samansuuntaisia Martinin tulosten kanssa. Sanojen tuttuus ei kuitenkaan vaikuttanut yhtä vahvasti taivutustuloksiin – tekosanat hallittiin lähes yhtä hyvin kuin todelliset sanat. Sen sijaan nominin leksikaalinen tuttuus on avainasemassa informanttien omassa taivutusvaikeuden arvioinnissa. Semanttisesti tai taivutustyypiltä tutut sanat luokiteltiin useammin helpoiksi. Taivutustestini tulokset osoittavat enemmän hajontaa morfofonologisen kompleksisuuden edellyttämän järjestyksen osalta Martinin tuloksiin nähden. Taivutusvaikeuteen morfofonologisen kompleksisuuden, nominityypin käyttöyleisyyden sekä lekseemin tuttuuden lisäksi vaikuttavat myös oppimiskonteksti ja nominiin kytkeytyvä ongelmapotentiaali. Informanttien taivutusstrategioista yleisin on taivutussääntöjen käyttö.
  • Jaranova, Ksenija (2012)
    In the 2003 Latvian citizens voted ‘Yes’ to EU accession. However, a closer look at the referendum results shows that the Russian-speaking citizens of Latvia voted predominantly against EU accession, while the Latvian-speakers predominantly voted in favour of accession. While there are various explanations put forward by other researchers to understand this difference, the aim of this work is to compare what has been published on EU accession matters in the Russian language press and the Latvian language press in Latvia before the referendum. Two largest Latvian language newspapers (Diena and Neatkariga Rita Avize Latvijai) and two largest available Russian language newspapers (Chas and Telegraf) were used in the study with a total data set of 181 articles. Quantitative and descriptive content analysis was used to analyze the data. Surprisingly, the results of the study showed that there was no large difference in the presentation of EU in the two language newspapers. While the Latvian language newspapers published mostly positive articles on EU accession, the Russian language newspapers did not publish mostly negative articles – on the contrary, neutral or positive articles were noted most frequently. Also news frames were applied in quite a similar fashion in both Latvian and Russian language newspapers. Thus, in the case of this study it has been concluded that the Russian language media most likely did not play a role in influencing the predominant no-vote by the Russian-speakers or this influence might have been minor. Thus, the cause of the predominant no-vote must be sought elsewhere; perhaps, it can be explained as a protest vote against government policies of the time or a protest vote to voice dissatisfaction with the economic difficulties in the areas densely populated by Russian-speakers. A possible explanation to the small differences between the presentations of EU in the two language newspapers could be that the clashing points between the Latvian and Russian speakers lies elsewhere – in the education, language and citizenship policies and EU accession did not affect this areas in any significant way.
  • Anttila, Minna Christel (2004)
    Tutkimuksen aiheena on Latvian suunnittelualueiden rooli kansallisen aluekehityspolitiikan toimeenpanossa. Analyysissä tarkastellaan myös Euroopan union rakennerahastojen hallinnointia, sillä rakennerahastot täydentävät merkittävästi unionin jäsenmaiden kansallista aluepolitiikkaa. Rakennerahastot ovat Euroopan unionin huomattavin aluepolitiikan toteuttamisväline. Hallinnon hajautus on ollut huomattavassa asemassa transitionmaiden hallinnon uudistuksessa. Hallinnon hajautus koskee myös aluepolitiikan hallinnollisia järjestelyjä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää kuinka aluekehityshallinnon hajauttamisaste vaikuttaa aluekehityspolitiikan toimeenpanoon ja rakennerahastojen hallinnointiin. Guy Hollisin ja Karin Plokkerin Towards democratic decentralisation. Transforming regional and local government in the new Europe –teoksessa (1995) esittämään analyysimalliin perustuen tutkimuksessa tarkastellaan Latvian aluekehityshallinnon hajauttamisastetta. Analyysimalli erittelee kolme hajauttamisen astetta hallinnon rakenteen, tehtävänjaon, rahoitusjärjestelyiden sekä viranomaisten välisten suhteiden perusteella. Hallinnon hajauttamisen kolme astetta ovat dekonsentraatio, delegaation ja devoluutio. Aluekehitys politiikan toimeenpanon ja rakennerahastojen hallinnoinnin tarkastelu perustuu Latvian aluekehityslakiin (2002) kirjattuhin periaatteisiin. Latvian aluekehityslaissa ilmaistuja aluepolitiikan periaatteita verrataan Euroopan unionin asiakirjoihin kirjattuihin vastaaviin periaatteisiin. Tutkimuksessa analysoidaan ohjelmallisuus-, toissijaisuus-, täydentävyys-, kumppanuus ja läpinäkyvyysperiaatteiden toteutumista Latvia aluekehityspolitiikan toimeenpanossa sekä rakennerahastojen hallinnoinnissa. Analyysi osoittaa, että aluekehityspolitiikan ja rakennerahastojen hallinnointi on Latviassa pitkälti keskittynyt kansalliselle tasolle. Rakennerahastojen osalta sekä tehtävät että rahoitusjärjestelyt ovat kansallisen tason hallinnassa. Aluekehityslain myötä aluekehitystehtäviä on hajautettu suunnittelualueille, mutta keskushallinnon hallitseva asema rahoitusjärjestelyissä estää alueellistettujen tehtävien toteuttamista. Tutkimuksessa ehdotetaan alukehityspolitiikan toimeenpanon ja rakennerahastojen hallinnoinnin laajempaa hajauttamista. Analyysin mukaan suunnittelualueiden aseman määritteleminen aluekehitysohjelmien suunnittelussa selkeyttäisi alueellisten toimijoiden toimialaa. Tutkimus perustuu perustuu tapaustutkimus- ja arviointimenetelmiin. Empiirinen tutkimusaineisto koostuu yhdestätoista puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Haastatellut ovat latvialaisia ja suomalais aluepolitiikan asiantuntijoita. Analyysi sisältää myös vertailevia piirteitä, sillä tutkimuksessa vertaillaan osittain Latvian ja Suomen aluehallintojärjestelmiä.
  • Suihkonen, Pentti (1976)