Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 11509-11528 of 24939
  • Taka, Maija (2012)
    Maankäytön muutos ja urbanisaatio muuttavat ympäristöä pysyvästi. Kehityksen myötä kaupunkialueen hydrologia muuttuu; imeytyminen vähenee, pintavalunta kasvaa ja aikaisemminluonnontilaiset virtavedet ohjataan pois valuma-alueelta keinotekoisten hulevesiputkien avulla.Alueelta purkautuva vesi vaikuttaa vastaanottavan akvaattisen ekosysteemin tilaan. Työssä tarkastellaan maankäytön merkitystä virtaveden laatuun ja määrään kolmella urbaanilla pienvaluma-alueella Helsingissä. Veräjämäki edustaa pientaloasumista ja viheralueita, Pihlajamäki lähiöasumista ja fragmentoituneita viheralueita, ja Itä-Pasila intensiivisen maankäytön ja vilkkaan liikenteen aluetta. Painopiste tutkimuksessa on ollut tarkastella valuma-alueiden hulevesien temporaalista luonnetta sekä vuosikuormia. Tutkimus suoritettiin jaksolla 1.7.2010-2.1.2012. Työssä tutkitaan myös talvikauden hulevesiä.Valuma-alueiden purkupisteillä sijainneilla näyteasemilla suoritettiin jatkuvatoimista vedenlaadun ja –määrän tarkkailua sekä näytteenottoa. Näytteistä analysoitiin näyteasemilla sameus, johtokyky ja virtaama, ja Helsingin yliopiston luonnonmaantieteen laboratoriossa liukoisia alkuaineita, kuten metalleja ja hivenaineita. Näytteistä analysoitiin myös kiintoaineen ja liuenneen aineen pitoisuudet. Tuloksissa havaitaan sekä valuma-alueiden välistä että temporaalista vaihtelua. Pitoisuuksissa sekä sameuden ja johtokyvyn arvoissa on selvää vuodenaikaisvaihtelua, missä korostuu keväänsulamiskausi sekä sateinen ja leuto syksy 2011. Vuosikuormituksen osalta Itä-Pasilan intensiivisen maankäytön valuma-alueen kuormitus on tutkituista valuma-alueista suurinta. Pihlajamäen valuma-alueelta purkautuva virtaama oli valuma-alueen alaan ja sääolosuhteisiin nähden voimakasta, minkä epäillään aiheutuneen valuma-alueen mahdollisesta pohjavesivuodosta. Veräjämäellä korostui kevään sulamiskauden merkitys kuormituksessa. Kun Itä-Pasilan ja Pihlajamäen sulamiskausi alkoi aikaisin ja kesti ajallisesti vähän, oli Veräjämäen sulamiskausi myöhäisempi ja ajallisesti pidempi. Maankäytön tarkastelussa havaittiin liikennealueiden kasvattavan ainekuormaa ja viheralueiden pääosin pidättävän virtaamaa ja kuormitusta. Itä-Pasilassa metallien huuhtoumat olivat suuria ja talvikauden tiesuolan käyttö kaupunkialueilla vaikutti selvästi kaikkien valuma-alueiden talven ja kevään liukoisen natriumin ja kloridin pitoisuuksiin. Maankäytön todettiin tutkitun kolmen valuma-alueen perusteella vaikuttavan kaupunkialueilta purkautuvan huleveden määrään, virtaaman ajoittumiseen sekä ainekuormaan selvästi.
  • Veikkolainen, Toni (Helsingin yliopisto, 2010)
    The magnetic field of the Earth is 99 % of the internal origin and generated in the outer liquid core by the dynamo principle. In the 19th century, Carl Friedrich Gauss proved that the field can be described by a sum of spherical harmonic terms. Presently, this theory is the basis of e.g. IGRF models (International Geomagnetic Reference Field), which are the most accurate description available for the geomagnetic field. In average, dipole forms 3/4 and non-dipolar terms 1/4 of the instantaneous field, but the temporal mean of the field is assumed to be a pure geocentric axial dipolar field. The validity of this GAD (Geocentric Axial Dipole) hypothesis has been estimated by using several methods. In this work, the testing rests on the frequency dependence of inclination with respect to latitude. Each combination of dipole (GAD), quadrupole (G2) and octupole (G3) produces a distinct inclination distribution. These theoretical distributions have been compared with those calculated from empirical observations from different continents, and last, from the entire globe. Only data from Precambrian rocks (over 542 million years old) has been used in this work. The basic assumption is that during the long-term course of drifting continents, the globe is sampled adequately. There were 2823 observations altogether in the paleomagnetic database of the University of Helsinki. The effect of the quality of observations, as well as the age and rocktype, has been tested. For comparison between theoretical and empirical distributions, chi-square testing has been applied. In addition, spatiotemporal binning has effectively been used to remove the errors caused by multiple observations. The modelling from igneous rock data tells that the average magnetic field of the Earth is best described by a combination of a geocentric dipole and a very weak octupole (less than 10 % of GAD). Filtering and binning gave distributions a more GAD-like appearance, but deviation from GAD increased as a function of the age of rocks. The distribution calculated from so called keypoles, the most reliable determinations, behaves almost like GAD, having a zero quadrupole and an octupole 1 % of GAD. In no earlier study, past-400-Ma rocks have given a result so close to GAD, but low inclinations have been prominent especially in the sedimentary data. Despite these results, a greater deal of high-quality data and a proof of the long-term randomness of the Earth's continental motions are needed to make sure the dipole model holds true.
  • Hampunen, Laura (2008)
    Pro gradu -tutkielmassani käsittelen sitä, millaista keskustelua Latvian venäjänkielisestä vähemmistöstä on käyty valitsemassani kirjallisuudessa. Tarkastelen vähemmistön asemaa kolmen teeman ja kolmen eri tutkijaryhmän kautta. Nämä teemat ovat vähemmistökysymys Latviassa, Venäjän ulkopolitiikan linja Latviaa kohtaan sekä kansainvälisten järjestöjen vaikutus Latvian vähemmistöpolitiikkaan. Tarkasteltavat tutkijaryhmät ovat latvialaiset, venäläiset ja kansainväliset tutkijat. Viitekehyksinä työssä käytän nationalismia ja geopolitiikkaa. Tarkasteltava ajanjakso tutkimuksessa on vuodet 1991-2001. Tärkeimmän aineiston työlle muodostaa tutkijoiden aiheesta tuottama kirjallisuus. Tutkimukseni tavoitteena on tarkastella eri tutkijaryhmien keskustelua vähemmistökysymyksestä ja eritellä näiden ryhmien käsitystä vähemmistön asemasta ja siihen vaikuttaneista tekijöistä. Lisäksi tarkastelen sitä, oliko ryhmien näkemykset vähemmistön asemasta yhteneväiset ja katsoivatko tutkijaryhmät sitä, että Venäjä olisi voinut vaikuttaa Latvian vähemmistökysymykseen tai vähemmistön asemaan. Latvialaiset tutkijat puolustavat Latvian virallista poliittista linjaa ja venäläiset tutkijat Venäjän poliittista linjaa. Kansainväliset tutkijat ovat ”ulkopuolisia”, kuten hypoteesini oli. Heidän keskustelunsa ei puolla Latvian tai Venäjän poliittista linjaa. Ryhmät eivät olleet alkuperäisen olettamukseni mukaisesti yhteneväisiä mielipiteidensä osalta vaan ryhmien sisältä löytyi mielipide-eroja liittyen Latvian vähemmistökysymykseen ja Venäjän vaikutukseen siinä. Keskustelun mukaan Venäjän Latvian painostuksella ei näytä olleen vaikutusta vähemmistön asemaan. Tärkeimmäksi tekijäksi keskustelussa Latvian venäjänkielisen vähemmistön asemasta nousee Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ, jonka myötävaikutuksella Latvian vähemmistöpolitiikan linja pehmeni tarkastelemallani ajanjaksolla. Lisäksi taloudellisilla syillä, erityisesti energian kauttakulkukaupalla Latviassa, oli suuri merkitys Latvian, Venäjän ja EU:n suhteita määrittelevänä tekijänä. Taloudellisten etujen turvaaminen ajoi vähemmistökysymyksen ohi.
  • Ruusuvuori, Minttu (2002)
    Tutkielmassani tarkastelen niitä kanavia, joita myöden maan sisäinen tulonjako mahdollisesti vaikuttaa talouskasvuun. Vaikutuskanavat olen jakanut kolmeen ryhmään, joita jokaista tarkastelen ensin teorian ja sen jälkeen empiirisen tutkimuksen valossa. Tarkastelemani tulonjaon kolme vaikutuskanavaa talouskasvuun ovat poliittinen vaikutuskanava, vaikutus epätäydellisten pääomamarkkinoiden vallitessa sekä yhteiskunnallisen epävakaisuuden kautta tapahtuva vaikutus. Poliittista vaikutuskanavaa kuvaavassa mallissa keskeistä on hallituksen veropolitiikan valinta äänestyksen perusteella. Verotus kohdistuu vain pääomasta saataviin tuloihin. Mallissa käytetään apuna mediaaniäänestäjän teoreemaa, jonka mukaan hallitus valitsee sen veroasteen, jota mediaaniäänestäjä preferoi. Mediaaniäänestäjän teoreemaa on kritisoitu sen oletuksien voimakkuudesta. Mediaaniäänestäjän parhaana pitämä veroaste riippuu mallissa hänen tuloistaan. Mitä vähemmän hän saa tuloja pääomasta suhteessa työvoimasta saatuun tuloon, sitä korkeampaa veroastetta hän preferoi. Verotuksella oletetaan olevan taloutta vääristäviä vaikutuksia ja se vaikuttaa siten negatiivisesti talouskasvuun. Tarkastelemani poliittisen mallin mukaan tuloerot vaikuttavat negatiivisesti talouskasvuun. Empiiriset tutkimukset eivät kuitenkaan tue tätä vaikutuskanavaa. Tulonjako voi vaikuttaa talouskasvuun myös epätäydellisten pääomamarkkinoiden välityksellä. Tarkastelemassani mallissa pääomamarkkinat puuttuvat kokonaan, jolloin lainan ottaminen on mahdotonta. Näin ollen henkilöiden tekemät investointi-, kulutus- ja säästämispäätökset riippuvat täysin heidän alkuperäisistä tuloistaan. Talouskasvun oletetaan riippuvan inhimilliseen pääomaan tehdyistä investoinneista ja koulutuksen ulkoisvaikutuksista. Investoinnit puolestaan riippuvat siitä, kuinka tulot ovat maassa jakautuneet. Mallin mukaan tasaisempi tulonjako ei kaikissa tapauksissa vaikuttaisi talouskasvua kiihdyttävästi. Kolmas vaikutuskanava on vaikutus yhteiskunnallisen epävakaisuuden kautta. Epätasainen tulonjako vaikuttaa maan yhteiskunnalliseen vakauteen negatiivisesti. Maissa, joissa tuloerot ovat suuria, ovat erilaiset yhteiskunnalliset levottomuudet yleisempiä kuin tasaisen tulonjaon maissa. Levottomuudet heikentävät poliittisten instituutioiden toimintaa ja lisäävät epävarmuutta poliittista, hallinnollista ja laillista ympäristöä kohtaan. Epävarmuus vähentää investointihalukkuutta, joka puolestaan vaikuttaa negatiivisesti talouskasvuun. Sekä epätäydellisten pääomamarkkinoiden että yhteiskunnallisen epävakauden kanava saavat tukea empiirisistä tutkimuksista. Tärkeimmät käyttämäni lähteet ovat poliittista vaikutuskanavaa tarkasteleva Alesinan ja Rodrikin artikkeli “Distributive Politics and Economic Growth” (1994), yhteiskuntavakauden kanavasta Benaboun keskustelupaperi ”Inequality and Growth” (1996) ja epätäydellisten pääomamarkkinoiden kanavan tarkastelussa Drazenin teos “Political Economy in Macroeconomics” (2000).
  • Katila, Laura (2013)
    Korruptio on aikaan ja paikkaan sidottu ilmiö. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten poliittinen korruptio on Suomessa muuttunut vuosien 1988–2011 välillä. Samalla tutkitaan myös sitä, miten poliittisen korruption muutos vaikuttaa poliitikkojen toimintatilaan sekä eliittien strategisen vallankäytön keinoihin. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa ajatus korruption funktionaalisuudesta, joka tarkoittaa sitä, mitä varten poliittista korruptiota on olemassa. Poliittisen toimintatilan käsitteellä viitataan niihin yhteiskunnan näkymättömiin muodollisen ja epämuodollisen poliittisen järjestelmän rajoihin, joiden sisällä eliitit tekevät strategisia valintojaan. Korruption tarkastelu on rajattu koskemaan valtakunnan tason poliitikkojen tekemää korruptiota, joista työn esimerkkitapauksiksi valikoituivat Kauko Juhantalon (1992–1993), Arja Alhon (1997–1998) sekä vaalirahakohun (2008–2011) korruptioskandaalit. Poliittista korruptiota lähestyttiin hajottamalla käsite viiteen alaluokkaan, jotka ovat laillinen sääntely, toimija ja rakenne, moraali ja laillisuus, korruption legitimointi sekä korruption seuraukset. Käsitteet muodostivat osan teoreettista viitekehystä ja toimivat samalla analyysin runkona. Työn aineisto oli kaksiosainen, joista toinen koostui korruption lakimuutoksista tarkasteluajanjaksolla ja toinen poliittisen korruption konkreettisista esimerkkitapauksista. Molemmat aineistokokonaisuudet sisälsivät eduskunnan täysistuntopöytäkirjoja ja lakiaineisto lisäksi hallituksen esityksiä. Työssä tutkittiin poliittisen korruption muuttumista poliitikkojen omien puheiden kautta. Tutkimus kohdistui korruptioon reaalimaailman ilmiönä, mikä oli mahdollista, kun tekstit nähtiin osoituksena poliittisen toiminnan teoista. Lakimuutoksista tutkittiin lain sisällöllistä muutosta itsessään ja muutoksia puoltavaa tai vastustavaa argumentointia. Esimerkkitapauksista etsittiin alaluokkien mukaisia korruption muutoksia. Poliittisessa korruptiossa havaitaan vuosien 1988–2011 välillä muutoksia, joilla on vaikutusta myös poliitikkojen toimintatilaan. Toimijakeskeinen näkökulma korruptioon kasvoi rakenteen kustannuksella, jolloin maan tapaan perustuvat selitykset korruptiiviselle toiminnalle heikkenivät. Toimijuuden korostaminen kasvattaa myös yksilön vastuuta, mikä kutistaa toimintatilaa. Moraalin ja lain välisestä suhteesta oli vaikea havaita selvää kehitystä, mutta moraalisen ilmapiirin kiristyminen kaventaa myös poliittista toimintatilaa tekemällä korruptiosta vähemmän hyväksyttävää. Korruption paljastuminen vaikuttaa poliitikkojen toimintatilaan ainakin hetkellisesti sitä kaventaen. Lainsäädännön kiristyminen muuttaa puolestaan korruption institutionaalista perustaa. Korruption käsitteen käyttö lisääntyi tarkasteluajanjaksolla huomattavasti, mikä muuttaa korruption ongelmaan liittyvää julkista keskustelua ja korruption käsittelyä avoimempaan suuntaan. Korruption toimintatilan muuttuminen ohjaa myös eliittien strategisia vallankäytön keinoja. Eliittien strategisiin valintoihin korruption muutos on vaikuttanut esimerkiksi heikentämällä eliittiverkostojen välisiä suhteita sekä kasvattamalla paljastumisen aiheuttamia riskejä. Korruptio ei kuitenkaan ole ainoa poliitikkojen toimintaympäristön muutos, vaan niitä on myös poliitikon aseman ammatillistuminen, henkilöityminen sekä asiantuntijuuden korostuminen. Kaikkiin näihin muutoksiin ovat vaikuttaneet esimerkiksi vaalipuolueistumisen, ideologioiden laimenemisen sekä politiikan viestinnällistymisen trendit. Vaikka tutkimuksen perusteella todetaan, että poliittinen korruptio Suomessa on muuttunut, muutosta ei voida arvioida lineaarisesti. Kun toimintatila yhdessä suunnassa sulkeutuu, se saattaa avata uusia mahdollisuuksia toisaalla.
  • Karvonen, Juha (2008)
    Experiments with outdoor viticulture were started in Southeast and Southwest Finland in the 1930s. Our rather short growing season and lack of suitable varieties have hindered professional extensive outdoor viticulture. The grapevine varieties bred for northern conditions and the forecasted prolongation of our growing season will likely lead to viticulture in Southern Finland within the next few decades. Soil temperature has an important influence on the survival and growth of the grapevine. Soil temperature is affected by air temperature, cultivation site, soil cultivation, vegetation, soil type and wintertime snow cover. The aim of my Master`s thesis was to measure soil temperatures of grapevine sites and, based on the reults, to estimate the optimal planting depth of a grapevine in Southern Finland. The effect of changes in air and soil temperatures on grapevine growth and development in Tuusula, Vehmersalmi and some Central European localities was also followed. Measurements revealed that soil temperature was at its lowest in March, when in Tuusula at a depth of 20 cm it decreased to -0.7ºC and at a depth of 60 cm to 2.0ºC. Compared with soil temperatures measured by the Finnish Meteorological Institute in other localities, the temperatures at a depth of 20 cm in Maaninka fell to -0.8ºC, in Juva to -0.3ºC and in Jokioinen to -1.6ºC and at a depth of 50 cm in Maaninka to 0.0ºC and in Jokioinen to -0.3ºC. In Tuusula, the annual average soil temperatures at a depth of 20 cm was 6.0ºC and at a depth of 60 cm 7.9ºC. In regression analysis, strong correlations (r2 = 0,497 - 0,684) were obtained between air temperatures measured at grapevine sites at a heigth of 150 cm, ground surface temperatures and soil temperatures measured at a depth of 20-60 cm. In the winter months of December, January, March and April, when the snow cover remained thin, the correlation between snow cover and soil temperatures was weak. The soil temperature during the coldest winter month at a depth of 20 cm fell to slightly below 0.0ºC, at a depth of 40 cm it remained at about 0ºC and at a depth of 60 cm it remained at 2ºC. Based on this, the depth of 40-60 cm can be regarded as the optimal planting depth for grapevines in Southern and Eastern Finland. At this depth, the freezing risk for roots in winter is minor, and in spring solar radiation quickly raises the soil temperature. In 2002-2007, the grapevine growing season had begun in Tuusula as a weeping at the earliest on April 24th. The buds began to swell and break earliest on May 1st. The flowering began earliest on June 16th and lasted for about two weeks. The earliest harvest began on September 14th. From the start of flowering to the start of harvest, the time elapsed was 75-92 days. Growth slackened as the soil temperatures fell and ceased altogether in September. In Central Europe, the weeping of the grapevines starts because of higher air and soil temperatures a couple of months earlier than in Southern Finland, but the flowering begins no more than one month and the harvest only 2-3 weeks earlier. The quicker growth and development in the north can be explained by the quicker warming of the air and soil, the longer days and the abundant supply of light in early summer.
  • Valin, Marjo (2014)
    Suomenlinna on kahdeksasta saaresta koostuva merilinnoitus, joka on erittäin suosittu turistikohde Helsingissä. Ulkosaaristosijainti ja aiempi sotilaskäyttö ovat vaikuttaneet Suomenlinnan kasvillisuuteen huomattavasti. Tämän tutkimuksen ensisijaisena tarkoituksena oli kartoittaa Suomenlinnan eteläisimmän saaren, Kustaanmiekan ketojen siemenpankit. Tutkittujen ketojen pintakasvillisuutta on tutkittu viimeksi vuonna 2009. Siemenpankkinäytteet kerättiin huhtikuussa 2011 kymmeneltä eri puolilla Kustaanmiekkaa sijaitsevalta kedolta. Näytteitä otettiin kahdesta maakerroksesta: 0-4,5 cm:stä ja 4,5-9 cm:stä. Siemenpankkeja tutkittiin idätyskokeella, joka tehtiin touko-lokakuussa 2011 Helsingin yliopiston Viikin kampuksen kasvihuoneella. Siemenpankkinäytteistä taimettui yhteensä 83 taksonia. Siemenpankkien yleisimmät lajit olivat harmio (Berteroa incana (L.) DC.), punanata (Festuca rubra L.) ja hopeahanhikki (Potentilla argentea var. argentea). Siemenpankkien sotatulokkaita olivat harmio, karvahorsma (Epilobium hirsutum L.) ja valkoailakki (Silene latifolia Poir. ssp. alba (Mill.) Greuter & Burdet). Ainoastaan siemenpankissa olleita huomionarvoisia lajeja olivat litutilli (Descurainia sophia (L.) Webb ex Prantl) ja kamomillasaunio (Matricaria recutita L.). Siemenpankeista iti yhteensä 5887 siementä ja siementiheydet vaihtelivat 5030-17600 kpl/m2:llä. Siemenpankeissa olleiden monivuotisten lajien laji- ja siemenmäärät olivat suuremmat kuin lyhytikäisten lajien. Ketojen välillä oli eroja A 2 luonnonalueen siemenpankin ollessa runsaslajisin sekä Makeavesialtaiden luonnonalueen ja Kustaanmiekan sisäosan hiekkatason siemenpankkien ollessa runsassiemenisimmät. Lajien ja siementen määrällä ei ollut yhteyttä maaperän pääravinteiden pitoisuuteen, happamuuteen tai multavuuteen eikä maalajiin. Maaperän siemenpankkeja voitaisiin yrittää hyödyntää Kustaanmiekan ketojen hoidossa paljastamalla ja rikkomalla maanpintaa. Tästä hyötyisivät myös pintakasvillisuudessa yhä kasvavat harvinaistuneet, siemenestä lisääntyvät niittylajit. Lisätutkimusta tarvitaan selvittämään, mikä on paras menetelmä hyödyntämiseen haluttaessa mahdollisimman monen lajin taimettuvan siemenpankista.
  • Peltomäki, Pirja (2004)
    Tutkielmassa tarkastellaan maaseudulla asuvien naisten sosiaalista pääomaa ja sosiaalisen pääoman rakenteellista perustaa kolmen artikkelikirjoituksen ja johdannossa esitetyn selosteen avulla. Tavoitteena on tutkia maaseudun naisten sosiaalisia verkostosuhteita ja sosiaalisen pääoman rakenteellista perustaa, joka muodostuu maaseudun väestö- ja aluekehityksessä sekä naisyrittäjyydessä tapahtuneista tilastollisista muutoksista. Tutkimustehtävä jaotellaan kahteen eri tutkimuskysymykseen: Millaisia muutoksia maaseudun väestö- ja aluekehityksessä sekä naisyrittäjyydessä on tapahtunut 1990-luvun aikana? Mitkä mekanismit selittävät naisten sosiaalisen pääoman muodostumista maaseudulla? Maaseutu määritellään käsitteenä tässä tutkielmassa Tilastollisen kuntaryhmityksen mukaan maaseutumaisiksi kunniksi. Sosiaalisen pääoman käsitteellä tarkoitetaan aktiivisten tai mahdollisten sosiaalisten verkostoresurssien kokonaisuutta. Tutkimuksen tärkeimpiä teoreetikkoja ovat Pierre Bourdieu, Mark Granovetter, Paul Adler ja Seok-Woo Kwon. Yhteiskunnallisella tasolla tutkimuksen taustana on 1990-luvulla maaseudun aluekehityksessä sekä elinkeinorakenteissa tapahtunut muutos. Tutkimusaineistona käytetään Tilastokeskuksen Aluetietokanta ALTIKA:sta sekä Kaupunki- ja Seutuindikaattori –ohjelmasta vuosien 1990-2002 ajalta kerättyjä tilastoaineistoja. Aikasarjojen pitkittäisseurannalla tarkastellaan alueilla absoluuttisesti tapahtuneita muutoksia sukupuolijakaumien mukaisesti ja verrataan maaseutumaisisten kuntien sosiaalisissa ja elinkeinorakenteissa tapahtuneita muutoksia taajaan asuttuihin ja kaupunkimaisiin kuntiin. Maaseudun naisten väestörakenteessa ja työvoimassa sekä naisyrittäjyydessä 1990-luvun aikana tapahtuneet tilastolliset muutokset muodostavat tutkielman makrotason, johon maaseudulla asuvien naisten sosiaalisen pääoman mikrotason tarkastelu kytkeytyy. Keskeisiä 1990-luvulla tapahtuneita muutoksia maaseudun väestö- ja aluekehityksessä ovat tutkielman tulosten mukaan maa- ja metsätalouden merkityksen väheneminen keskeisenä maaseutuväestön työllistäjänä, palveluelinkeinojen lisääntyminen erityisesti maaseudun naisten toimialana, maaseudun väestön ikääntyminen ja keskittyminen sekä nuorten naisten muuttoliikkeen kiihtyminen. Nämä tulokset saavat vahvistusta aikaisemmista tutkimuksista, joista keskeisimpiä ovat Riitta Högbackan "Naisten muuttuvat elämänmuodot maaseudulla", Mika Haapasen ja Satu Nivalaisen "Ikääntyvä ja keskittyvä Suomi. Kaupunkien, maaseudun ja vuorovaikutusalueiden väestökehitys 1975-2030" sekä Sakari Kainulaisen, Taina Rintalan ja Matti Heikkilän tutkimus "Hyvinvoinnin alueellinen erilaistuminen 1990-luvun Suomessa". Maaseudun naisten sosiaalisen pääoman muodostumista selittäviä sosiaalisia mekanismeja ovat sosiaalinen kontrolli, vastavuoroisuus ja luottamus. Nämä mekanismit tulevat esille maaseudun naisten yksilö- ja yhteisötason verkostosuhteissa, joita tarkastellaan sosiaalisen pääoman dikotomioiden avulla. Sosiaalinen kontrolli perustuu maaseutumaisen kyläyhteisön kykyyn valvoa jäseniään ja yhteisten sääntöjen noudattamiseen. Luottamus toimii sosiaalisen ympäristön epävarmuuksia ja siihen liittyviä yhteistoiminnan ongelmia välittävänä mekanismina. Vastavuoroisuus keskeisenä sosiaalisena mekanismina tulee esille tarkasteltaessa maaseudun naisten yksityistä ja kollektiivista identiteettiä.
  • Ahonen, Ossi (2014)
    Suomen aluerakenteellinen painopiste on muuttunut kaupunkikeskeiseksi. Palvelu- ja tietoyhteiskunta toimii keskittymisetujen mukaisesti jopa enemmän kuin matalamman jalostusasteen teollisuusvaltio. Vanha tasapainoiseen aluerakenteeseen tähdännyt politiikka on väistynyt kaupunkien kehittämisen kautta tapahtuvan yhteiskuntakehityksen tieltä. Perinteinen hyvinvointivaltio on myös väistymässä paremmin globaaliin kilpailuun vastaavan tehokkaamman valtion tieltä. Tässä laajassa kehityskuvassa maaseudun rooli on vähenemässä ja niin tuotannollinen kuin väestöllinen painopiste on siirtynyt yhä suuremmiksi kasvaville kaupunkiseuduille. Yhteiskunta jakaantuu eli polarisoituu. Erityisesti hyvin laajat harvaan asutun maaseudun alueet kärsivät väestökadosta ja jopa pienet maaseutukaupungit ovat vaikeuksissa. Hyvinvointivaltio rakennettiin koko valtion alueelle levittäytyväksi tasapainoiseksi yhteiskunnaksi, jossa palvelut olivat tasapuolisesti kaikkien saatavilla. Tämä kehitys on kuitenkin kääntynyt, palveluita on yksityistetty ja niitä karsitaan niin palvelutasoltaan kuin alueellisesti. Erityisesti maaseutualueet, joilla on vähäinen asukaspohja, kärsivät niukkenevista palveluista. Tämä tutkielma tarkastelee kaupunki- ja maaseutualueiden polarisoituvaa kehitystä Suomessa. Erityistarkasteluun otetaan maaseudun palveluiden säilyttäminen osana alueellista elinvoimaisuutta. Tutkimusmenetelmänä ovat triangulaatioajatuksen mukaisesti alueelliset tilastotarkastelut sekä asiantuntijahaastattelut. Tilastoilla osoitetaan alueellisen kehityksen trendejä ja tulevaisuuden suuntaviivoja. Haastatteluilla pyritään löytämään näkökulmia maaseutualueiden palvelukonseptien kehittämiseksi. Tutkimustuloksina todetaan, että yleisen keskittymiskehityksen mukaisesti myös maaseudun palvelukeskittyminä toimivat kyläkeskukset kasvattavat alueellista rooliaan kuten myös monitoimiset palvelupisteet. Heikkoutena maaseudulla ovat pieni asiakaspohja, pitkät välimatkat sekä näihin suhteutettuna kallis infrastruktuuri. Kasvavina uhkina ovat palveluiden yhä suurempi keskittäminen kuntakeskuksiin erityisesti kuntaliitostilanteissa. Toisaalta pieni asiakaspohja ja maaseudun uudenlainen vetovoima tekevät maaseudusta hyvän kokeiluympäristön uudenlaisille konsepteille, joita ovat erityisesti mobiiliteknologioihin ja paikkatietopalveluihin pohjautuvat palvelut. Nämä palvelut toisaalta vaativat käyttäjiltään yhä suurempaa tietoteknistä osaamista ja oma-aloitteisuutta. Tehokas asiakasryhmien tunnistaminen ja palvelujen optimointi mahdollistavat myös suhteellisen halvan palveluiden järjestämisen. Tasapäistävään aluepolitiikkaan on muuttuvassa hyvinvointivaltiossa tuskin enää paluuta. Maaseutuasuminen tulee saamaan uusia muotoja esimerkiksi monipaikkaisen asumisen muodossa. Palvelut eivät enää tule toimimaan perinteisen kaavan mukaan, vaan ne muuttuvat yhä enemmän pyörien päällä liikkuviksi, sähköisiksi sekä tarpeen mukaisesti räätälöidyiksi. Maaseutuasumiseen on selvästi nähtävissä kasvavaa kiinnostusta. Maaseutu saakin uudenlaisia asukkaita, jotka esimerkiksi pendelöivät kaupunkiin töihin. Maaseutuasumisesta tulee yhä enemmän tietoinen valinta, usein suuren kaupungin vaikutuspiirissä. Näin syrjäisimmät ydinmaaseudun alueet menettävät asukkaita ja myös palveluiden määrä lähes väistämättä vähenee entisestään. Julkisten ja yksityisten palvelutuottajien sekä ammattimaisen ja vapaaehtoisuuteen perustuvan palvelutuotannon välinen raja-aita ovat kaikki murroksessa, mikä tuo tarvetta lisätutkimukselle.
  • Halonen, Tero (Helsingin yliopisto, 2010)
    From Provincial Institutes to the University. The Academisation Process of the Research and Teaching of Agricultural and Forest Sciences at the University of Helsinki before 1945. This study focuses on the teaching and research conducted in the Faculty of Agriculture and Forestry at the University of Helsinki, as well as in its predecessor, the Section of Agriculture and Economics before 1945. The study falls into the field of university history. Its key research question is the academisation process, an example of which is the academisation process of the teaching and research of agricultural and forest sciences in Finland. From a perspective of university history, the study looks at academisation as the beginning of university-level teaching and research in these fields, or their relocation to a university or another institute of university standing. In addition to the above, the academisation process also includes the establishment of the position of the subjects and their acceptance as part of university activity. Academic closure, on the other hand, prevents the academisation of new subjects. In Finland, the preliminary stage of the academisation of the research and teaching of the agriculture and forestry was the Age of Utility, when questions concerning the subjects became part of clerical and civil service training at the Royal Academy of Turku in the mid-18th century. In the mid-19th century, as a result of social and economic development, agricultural and forestry professionals needed more theoretical professional training. At that time, the Imperial Alexander University was focused on traditional professional training and theoretical education, so, because of this academic closure, practical training for agronomists and foresters was organised at first outside the University at the Mustiala Agricultural Institute and the Evo Forest Institute. In the late 19th century, discussion began on the reform of higher agricultural and forestry education. This led, from the 1890s, to the academisation of higher agricultural and forestry education and research at the Alexander University. Academisation was followed by a transitional stage, during which the work of the Section of Agriculture and Economics, which had begun in 1902, became more established in about 1910. The position of the agricultural and forest sciences was, however, largely temporary, because of the planned Agricultural University. A sign of this establishment and of the rise in scientific status of the subjects was the commencement of operations of the Faculty of Agriculture and Forestry in 1924. Furthermore, as a consequence of the development of the subjects and the collapse of the Agricultural University project, agricultural and forest sciences gradually began to be accepted at the University of Helsinki from the end of the 1920s. This led to the allocation of sites for the faculty buildings and research farms, and to the building of ‘Metsätalo’ before the Second World War. Key words: academisation, academisation process, academic closure, university history, University of Helsinki, Faculty of Agriculture and Forestry, agricultural sciences, forest sciences, agronomy training, forestry training
  • Lavonen, Emilia (2013)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten maaseudusta kirjoitetaan sanomalehtien ilmastonmuutosta käsittelevissä teksteissä. Median maaseuturepresentaatiot vaikuttavat siihen, millainen mielikuva maaseudusta muodostuu. Tuo mielikuva on osa maaseutualueiden imagoa ja vaikuttaa esimerkiksi ihmisten muuttopäätöksiin ja poliittisiin valintoihin. Tutkimuksen metodologinen tausta on konstruktionistinen. Tutkimuksessa nähdään, että sanomalehtitekstit eivät vain esitä maailmaa, vaan myös rakentavat sitä. Aiemmin on tutkittu maaseudun saamia merkityksiä eri välineissä, kuten lehdissä, televisio-ohjelmissa ja elokuvissa. Tämän työn ilmastonmuutosnäkökulma on uusi. Ilmastonmuutos on uusi maaseutuun vaikuttava tekijä, jolla on paitsi suoria, myös epäsuoria vaikutuksia, jotka ilmenevät esimerkiksi lehtitekstien kautta. Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä oli, millaisena maaseutu näyttäytyy sanomalehtien ilmastonmuutosteksteissä. Toisena tutkimuskysymyksenä oli pohtia, millaisia mahdollisia vaikutuksia noilla mielikuvilla on maaseudun todellisuudelle. Tutkimusaineisto koostui Helsingin Sanomien artikkeleista vuosina 1990–2012. Aineisto koottiin lehden sähköisen arkiston avulla käyttämällä samanaikasesti hakusanoja "maaseutu" ja "ilmastonmuutos". Rajauksen jälkeen varsinaiseksi aineistoksi valikoitui 82 artikkelia, joista suurin osa oli ilmestynyt vuosina 2005–2011. Aineisto sisälsi sekä mielipiteeksi luokiteltavia tekstejä että uutisia. Maaseudun saamia mielikuvia analysoitiin diskurssianalyysin avulla. Tässä tutkimuksessa diskurssi ymmärretään kielenkäyttö- tai puhetavaksi, joka esittää maailmaa tietystä näkökulmasta. Osa diskursseista voi nousta hallitsevaan asemaan, ja niillä on myös potentiaalisia seurauksia maaseudulle. Diskursseja etsittiin tutustumalla aineistoon tarkasti sekä etsimällä eroja ja yhtäläisyyksiä. Etenkin diskurssien potentiaalisten vaikutusten tarkastelu oli paljolti tutkijan omaa pohdintaa. Helsingin Sanomien ilmastonmuutosta käsittelevissä artikkeleissa voidaan erottaa viisi erilaista diskurssia, jotka ovat: maaseudun mahdollisuudet, maaseutu saastuttajana, maaseudun puolustus, maaseutu ekologisena ja maaseudun haavoittuvuus. Kolme ensimmäistä ovat vallitsevia eli hegemonisia diskursseja. Maaseudun mahdollisuudet -diskurssi korostaa uusiutuvan energian kasvavaa merkitystä maaseutualueilla. Maaseutu saastuttajana -diskurssi tuo esiin maaseudun haja-asutuksen ja yksityisautoilun päästöt sekä kyseenalaistaa maalla asumisen oikeutuksen. Maaseudun puolustus -diskurssissa ilmastopolitiikan päätösten kerrotaan iskevän kaikkein rankimmin maaseutualueisiin. Maaseutu ekologisena -diskurssi esittää, että maaseudulla eletään luontoa kunnioittaen ja pyritään vähentämään päästöjä. Maaseudun haavoittuvuus -diskurssissa tuodaan esiin, kuinka haavoittuvaisia maaseutualueet ovat sään ääri-ilmiöiden lisääntyessä. Eri hegemonisten diskurssien mahdolliset vaikutukset maaseudulle ovat hyvin erilaisia. Maaseudun mahdollisuudet -diskurssi, joka on myös vallitsevin, on lupaava maaseudun elinvoiman ja kilpailukyvyn kannalta. Toisaalta aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että vanhanaikaisuuden korostaminen voisi luoda maaseudulle houkuttelevampaa imagoa. Maaseutu saastuttajana -diskurssi on puhetavoista selvästi negatiivisin. Se ei luo imagoa, joka kiinnostaisi muuttajia ja yritystoimintaa. Maaseudun puolustus -diskurssissa oikeutetaan maalla asumista, mutta se luo maaseudusta varsin passiivisen kuvan. Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että ilmastonmuutoksen oloissa maaseudun syrjäinen sijainti ei ehkä olekaan haaste vaan pikemminkin mahdollisuus. Maaseutu tarjoaa vihreän energian alalle tilaa harjoittaa elinkeinotoimintaa sekä asukkaille ja mökkeilijöille mahdollisuuden elää luonnonmukaisesti. Toisaalta vastakkaisessa saastuttaja-diskurssissa asia nähdään päinvastoin.
  • Heikkinen, Saimi (1931)
  • Hytönen, Kati (2012)
    Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää maahanmuuttajien akkulturaatioasenteita työpaikalla, sekä kantaväestön näkemyksiä maahanmuuttajien akkulturaatioasenteista. Lisäksi tavoitteena oli tutkia löytyykö akkulturaatioasenteiden ja hyvinvoinnin väliltä yhteyksiä. Tutkimuksessa eroteltiin akkulturaatiostrategiat kahteen osa-alueeseen: käytännössä toteutettuihin ja ideaalisina pidettyihin. Näin ollen tutkimusasetelma mahdollisti vertailun sekä maahanmuuttajien ja kantaväestön näkemysten välillä, että ideaalin ja käytännön välillä. Tutkimuksen aineistona käytettiin Työterveyslaitoksen ”Monikulttuuriset työyhteisöt” –nimikkeen alla vuosina 2006-2007 eräässä kuljetusalan yrityksessä kerättyä aineistoa. Tutkimusjoukko piti sisällään 369 henkilöä: 186 kantaväestön edustajaa ja 183 maahanmuuttajaa. Tutkimusaineiston analysoinnissa käytettiin SPSS 18.0 for Windows-ohjelmaa. Tutkimustulosten perusteella maahanmuuttajien käytännön ja ideaalisten akkulturaatiostrategioiden välillä ei ole eroa, mutta kantaväestön näkemyksissä ideaali ja käytäntö eroaa selvästi. Suurin ero on assimilaation – sulautumisen – kohdalla. Kuusi prosenttia kantaväestön edustajista katsoo maahanmuuttajien sulautuneen työpaikalle, mutta lähes joka kolmas toivoisi, että maahanmuuttajat sulautuisivat työpaikalle. Ero on lähes viisinkertainen. Vertailtaessa maahanmuuttajien ja kantaväestön edustajien näkemyksiä maahanmuuttajien käytännössä toteutuneita akkulturaatiostrategioita suurin ero on separaation – vain lähtömaan kulttuurisissa tavoissa pitäytymisen – kohdalla. Vain joka kymmenes maahanmuuttajista näkee separoituneensa, mutta joka neljäs kantaväestön edustaja näkee, että työpaikan maahanmuuttajat ovat separoituneet, eli toimivat vain oman lähtömaansa kulttuurin tavoin, eivätkä ole omaksuneet suomalaisia kulttuurisia tapoja. Vertailtaessa maahanmuuttajien ja kantaväestön näkemyksiä ideaalisista akkulturaatiostrategioista näkyvin ero on assimilaation – sulautumisen – kohdalla. Maahanmuuttajista assimilaatiota pitää parhaana – toivottavimpana – vaihtoehtona vain joka kymmenes; kun taas kantaväestön edustajista noin joka kolmas toivoo, että maahanmuuttajat assimiloituisivat, eli toimisivat vain suomalaisten tapojen mukaan. Käytännössä omaksuttujen akkulturaatiostrategioiden ja hyvinvoinnin (työpaikalla) väliltä ei yhteyksiä löytynyt, mutta ideaalisina pidettyjen akkulturaatiostrategioiden ja hyvinvoinnin väliltä maahanmuuttajien kohdalla yhteys löytyi. Ne maahanmuuttajat, jotka pitävät separaatiota – lähtömaan kulttuurisissa tavoissa pitäytymistä – parhaana akkulturaatiostrategiana, voivat huonommin kuin muut. Ero on yli seitsenkertainen. Hyvinvoinnin ja maahanmuuttajan lähtömaan väliltä löytyi myös yhteys luokitellessa maahanmuuttajat Euroopan sisä- ja ulkopuolelta tulleisiin: Euroopan ulkopuolelta tulleet voivat paremmin kuin sisäpuolelta tulleet.
  • Summanen, Iris (2012)
    Ulkosuomalaisuus-käsite kantaa mukanaan mielenkiintoisia merkityksiä. Käsitteeseen sisältyy ajatus, jossa ulkosuomalainen asettuu samanaikaisesti sekä suomalaisuuden ulkopuolelle että sen sisäpuolelle. Tutkielmassani analysoin soveltaen diskurssianalyyttista luentaa suomalaisuuden rakentumista ulkosuomalaisten blogeissa. Kansallisuuden on sanottu rakentuvan yhä enenevissä määrin internetin mahdollistamissa vuorovaikutuksissa. Ulkosuomalaisten blogit avaavatkin kahdella tavalla kiinnostavan näkökulman suomalaisuuteen. Ensinnäkin niiden olemassaolo itsessään kertoo jotakin kansallisuuden merkityksestä ylirajaisessa maailmassa. Toisekseen ne tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden tarkastella niitä arkipäiväisiä tapoja ja yleisiä odotuksia, joilla suomalaisuudesta puhutaan. Tutkimukseni sijoittuu sosiaalisen konstruktionismin viitekehykseen. Ymmärrän suomalaisuuden tulevan rakennetuksi ja ylläpidetyksi kielellisesti ihmisten välisissä vuorovaikutuksissa. Keskeisenä lähtökohtana on ajatus siitä, kuinka kansakuntien olemassaolon voidaan tulkita olevan yksi keskeisimmistä nykymaailmaa jäsentävistä ajatuksista. Aineistoni koostuu 276 blogipäivityksestä, jotka olen poiminut yhdeksästä otsikon ”ulkosuomalainen” alle lisätystä julkisesta blogista. Diskurssianalyyttisen perinteen mukaisesti analyysini kohdistuu kieleen ja sen käyttötapoihin. Hyödyntäen tulkintarepertuaarin käsitettä tarkastelen blogiteksteissä sitä, minkälaisia tulkintoja ja puhetapoja suomalaisuudesta niistä on paikannettavissa. Tulkitsin aineistostani neljä sisäisesti yhtenäistä tapaa puhua suomalaisuudesta. Nämä neljä paikantamaani tulkintarepertuaaria ovat: Ylläpidetty suomalaisuus, Juurtunut suomalaisuus, Sydämen suomalaisuus ja Suomi toisin silmin. Suomalaisuus rakentui repertuaareissa tapojen ja traditioiden paikantamisena, maailmankatsomuksena, henkilökohtaisena tuntemuksena ja suomalaisuuden kyseenalaistamattomana tuttuutena. Jokaisessa repertuaarissa oma itse positioitiin ehdoitta suomalaiseksi. Tulkintarepertuaarien tarkastelu aikaisempien tutkimusten valossa kertoo muun muassa siitä, kuinka kansallisuuden voi nähdä rakentuvan mitä moninaisimmin tavoin osaksi jokapäiväistä elämää ja kuinka suomalaisuuden merkitys rakentuu myös pienien arkipäiväisten asioiden kautta. Merkillepantavaa repertuaareissa on myös niissä rakentuneen suomalaisuuskuvan positiivisuus. Lisäksi tutkimukseni keskeisenä havaintona on se, että ulkosuomalaisten blogien voi tulkita rakentavan aivan omanlaisensa tilan suomalaisuuden esittämiselle.
  • Rautiainen, Mikko (Helsingin yliopisto, 2009)
    Suomenselän keskiosissa elävän metsäpeuraosakannan kehitystä on seurattu muutaman vuoden välein toistuvilla talvisilla helikopterilaskennoilla. Menetelmällä saadaan tarkka arvio osakannan yksilömäärästä sekä ikä- ja sukupuolijakaumasta. Lentolaskenta on kuitenkin kallis, eikä sitä voida tehdä vähälumisina talvina. Tietoa kannan tilasta ei saada laskentojen välisinä vuosina. Näiden syiden vuoksi seurantamenetelmiä on tarpeen kehittää ja monipuolistaa. Peurapopulaation ikä- ja sukupuolirakennetta voidaan arvioida keräämällä havaintoja eläimistä sellaisena aikana jolloin kaikki ikäluokat liikkuvat samoilla alueilla. Vasaosuuden perusteella voidaan arvioida kannan lisääntymismenestystä ja suurpetojen saalistuksen vaikutuksia. Sukupuolijakauma puolestaan kertoo esimerkiksi väärin kohdennetun pyynnin vaikutuksista. Suomenselän alueen metsästäjät keräsivät maastohavaintoaineiston peuraosakannan ikä- ja sukupuolijakaumasta 11.10.–16.12.2007. Peuralaumoja valokuvattiin samassa yhteydessä havaintojen tarkentamiseksi. Kevättalvella 2008 tehtiin helikopterilaskenta. Menetelmien antamia ikä- ja sukupuolijakaumia vertailtiin, ja syitä poikkeamiin pohdittiin. Sekä maastohavaintojen että lento- ja maastolaskennan kuva-aineistojen perusteella arvioidut metsäpeuran vasaosuudet olivat yhdenmukaiset. Yksittäisten laskijoiden havaintojen vasaosuuksissa oli vaihtelua, joka johtui ensisijaisesti peurojen elintavoista. Laskennan ajankohta, havaitun lauman koko ja laskijan taidot vaikuttivat tulokseen vain vähän. Hirvas- ja vaadinosuuksissa oli hajontaa. Maastolaskennassa naaraiden osuus oli aliarvio, lentolaskennassa puolestaan hirvasosuus. Tulosten perusteella maastolaskenta sopii erinomaisesti metsäpeurakannan vasaosuuden seurantaan, ja ns. ”early warning” -järjestelmäksi ilmaisemaan muutoksista kantaa säätelevissä tekijöissä. Aikuiskannan rakennetta voidaan seurata parhaiten valokuvaamalla tai videoimalla peuralaumoja silloin kun laumakoko on suurimmillaan.