Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 11990-12009 of 24408
  • Jussmäki, Teppo (2013)
    Siviilisäätyryhmien välillä todettujen terveyserojen muodostumiselle on ehdotettu kahta eri mekanismia: valikoituminen ja kausaatio. Valikoitumisteoria esittää, että terveyserot ryhmien välillä syntyvät terveempien henkilöiden paremmista edellytyksistä muodostaa parisuhteita, kun puolestaan kausaatioteoriassa erot syntyvät parisuhteen terveyttä edistävistä vaikutuksista. Nämä mekanismit eivät ole toisiaan pois sulkevia, ja molemmille teorioille on löytynyt tutkimusnäyttöä. Toistaiseksi parisuhteen ja terveyden välisen yhteyden kausaatioteoria on kuitenkin saanut näistä selitysmalleista enemmän tukea. Tämä tutkimus keskittyy mielenterveysongelmien esiintyvyyksiin 18–38-vuotiailla suomalaisilla nuorilla aikuisilla vuosina 1995–2003. Esiintyvyyksien ajalliset muutokset suhteutetaan parisuhteiden muodostamisajankohtiin: sekä aikaan ennen suhdetta että aikaan suhteen muodostamisen jälkeen. Parisuhdemuodoista käsitellään sekä avioliitot että yhteistaloudet. Tutkimusaineisto perustuu Tilastokeskuksen kokoamiin kansallisiin rekistereihin, ja aineistorajauksien jälkeen se käsittää 158  952 (avioitumisseuranta) ja 116  496 (yhteistalousseuranta) henkilöä. Aineisto on muodoltaan pitkittäisaineisto, jossa on havaintoja samoista tutkimushenkilöistä eri ajankohdissa. Mielenterveysongelmien esiintyvyyden mittarina toimivat mielenterveyslääkkeiden ostotapahtumat. Analyysissa käytetään GEE-regressiomenetelmää, jonka avulla voidaan huomioida toistuvat ja keskenään korreloivat vastetapahtumat. Analyysit osoittivat avioituvien poikkeavan naimattomina pysyvistä matalammalla mielenterveysoireiden esiintyvyydessä sekä ajassa ennen avioliittoa että liiton solmimisen jälkeen. Alle kolmessa vuodessa eroon päättyvissä avioliitoissa eroavat eivät eroa naimattomina pysyvistä ajassa ennen avioliittoaan, ja varsinkin avioliitossa tai sen jälkeisessä ajassa heidän oirehtimisensa on naimattomina pysyvien yleiseen oirehtimiseen verrattuna korkeampaa. Naiset, joiden talouden lapsilukumäärä nousee aikavälillä vuosi ennen tai jälkeen avioitumisen, ovat muihin avioituviin nähden vähemmän oirehtivia. Miehillä vastaavaa jakoa ei esiinny. Miehistä alle 25-vuotiaana avioituvilla havaittiin muita avioituvia miehiä enemmän mielenterveysongelmia, mutta naisten kohdalla avioitumisikä ei osoittanut minkään ikäryhmän olevan muita oirehtivampi. Yhteistalouksiin muuttavilla miehillä oirehtimisen esiintyvyys ennen muuttoa oli muuttoa tekemättömiin verrattuna matalampaa ennen yhteistaloutta. Yhteistalouksiin muuttavilla naisilla mielenterveysongelmat olivat alkutilanteessa myös vähäisempiä kuin toisilla naisilla, mutta ero näiden ryhmien välillä oli pienempi kuin miehillä. Niillä yhteistalouksiin muuttavilla, jotka erosivat kolmen vuoden sisällä, havaittiin mielenterveysongelmia suunnilleen yhtä paljon kuin parisuhteissa asumattomilla. Niillä henkilöillä, joiden yhteistalouksissa lapsiluku kasvoi vähän ennen tai pian muuton jälkeen, ei havaittu eroja oirehtimisessa muihin yhteen muuttaviin nähden. Koska molemmissa asetelmissa mielenterveyden ongelmat olivat vertailuryhmään nähden vähäisempiä jo ennen parisuhteen vakinaistamista, tukevat tulokset valikoitumishypoteesia. Siviilisääty- ja asumismuotoryhmien väliset terveyserot näkyvät aineistossa siten eroina, jotka ovat olleet olemassa jo ennen parisuhteen alkua. Toisaalta parisuhteen ei voida tulosten perusteella olevan mielenterveyttä heikentävä tai erityisellä tavalla edistävä, vaan se ylläpitää aiempia terveyseroja myös suhteen jatkuessa. Pitkäaikaisia kausaatiovaikutuksia tutkimuksen lyhyt seuranta-aikaväli ei voi selvittää. Kun aineistosta huomioidaan vain yli kolme vuotta kestäneet avioliitot ja yhteistaloudet, on valikoitumisvaikutus entistäkin voimakkaampi. Tämän tutkimuksen etuina aiempaan tutkimukseen nähden ovat useita mittausajankohtia sisältävä seuranta-asetelma sekä aiempaa suurempi aineistomäärä. Aineisto mahdollistaa parisuhteen muodostavien henkilöiden jaottelun useiden elämäntilanne ja -tapahtumamuuttujien suhteen, minkä vuoksi esimerkiksi nopeasti eroavat henkilöt voitiin huomioida tulosten tulkinnoissa.
  • Öhman, Kaisa (2003)
    Tutkielmassa tarkastellaan Suomessa 1900-luvun lopulla tapahtunutta mielenterveystyön rakennemuutosta, jossa aiemmin vallinnut psykiatrisen laitoshoidon perinne murtui ja mielenterveystyön käytäntöjä alettiin muotoilemaan uudelleen psykiatrisen avohoidon ja kuntoutuksen ideoiden pohjalta. Kiinnostuksen kohteena on se, minkälaiseksi yhtäältä mielenterveystyön koneistoa ja toisaalta mielenterveyspotilaan subjektiutta ja sosiaalista kansalaisuutta rakennettiin 1970 - 90-lukujen asiantuntijateksteissä osana mielenterveystyön hyvinvointivaltiollista reformismia. Aineisto koostuu 1970 - 90-luvuille ajoittuvista hallinnollisista asiantuntijateksteistä. Aineistoa lähestytään diskurssianalyyttisesti, genealogisen hallinnan analytiikan periaatteita soveltaen. Asiantuntijateksteihin voi nähdä kirjautuneen aikaan ja paikkaan sitoutuneita käsityksiä siitä, minkälaisille ehdoille, periaatteille ja päämäärille mielenterveystyön tulisi perustua, mihin sen tulisi kohdistua, minkälaisten interventioiden, käytäntöjen ja sosiaalisten suhteiden varaan sen tulisi rakentua, sekä minkälaisia subjektiuden ja toimijuuden malleja ja asemia sen tulisi käytännöissä toimiville ammattilaisille ja mielenterveystyön kohteille muotoilla. Toisiinsa punoutuvat sosiaalisen kansalaisuuden ja hallinnan käsitteet avaavat näkökulman yksilön oikeuksien ja yhteiskunnallisen hallinnan suhteiden tarkasteluun. Mielenterveystyön reformismia tarkastellaan historiallisessa yhteydessään, osana hyvinvointivaltion rakentumista. Hyvinvointivaltion myötä psykiatrisen laitoshoidon rationaalisuus kyseenalaistui, ja tavoitteeksi piirtyi potilaiden kuntouttaminen takaisin yhteiskuntaan sen täysivaltaisiksi jäseniksi. Myös mielenterveyspotilaan oikeudet politisoituivat. Avohoidon perusteluissa taloudelliset ja humaanit argumentit tukivat ja legitimoivat toisiaan. Hyvinvointivaltion turvajärjestelmä sekä kuntoutuksellis-yhteisöllinen hoitorationaalisuus integroivat potilasta takaisin yhteiskuntaan. Mielenterveyspotilaasta muotoutui teksteissä aktiivinen, oman elämänsä hallintaa harjoitteleva toimija, kuntoutuja. Mielenterveystyö normalisoitui, hienovaraistui ja ulottui yhä uusille yhteiskunnan ja elämän alueille. 1990-luvulla lama ja yhteiskuntapoliittinen suunnanmuutos kriisiyttivät mielenterveystyön. Julkistalouteen omaksuttu markkinamalli romahdutti mielenterveystyön resurssit, ja on mahdollista, että markkinamallista omaksuttiin uusia jäsennyksiä myös mielenterveystyöhön itseensä. 1990-luvulla uudenlainen markkinamalliin nojaava hallinnan tapa näyttäisi haastaneen hyvinvointivaltiollisen hallintatavan ja piirtäneen uudenlaiset ehdot ja rajat niin mielenterveystyön mahdollisuuksille kuin mielenterveyspotilaan sosiaaliselle kansalaisuudellekin.
  • Pajala, Outi (Helsingin yliopisto, 2005)
    Tutkielman aiheena ovat Painonvartijat-yrityksen mainonnassa käytetyt menestystarinat. Tutkielmassa kysytään, minkälaisia merkityksiä menestystarinoissa annetaan muutokselle ja miten yrityksen mainonnassa tuotetaan kulttuurisesti hyväksyttäviä sukupuolitettuja ruumiita. Tutkimus kuuluu naistutkimuksen alaan ja siinä tarkemmin feministisen lihavuustutkimuksen kenttään. Tutkielman lähtökohtana on, että lihavuuden merkitykset eivät tyhjene ainoastaan lääke- ja ravitsemustieteellisiin näkemyksiin, vaan lihavuutta ja laihduttamista tulee tarkastella useista eri näkökulmista. Lihavuus ja laihduttaminen rakentuvat tutkielmassa kulttuurisesti määrittyneinä ilmiöinä. Tutkimusaineistona on vuoden 2003 alusta alkaen ilmestyneen Painonvartijat-lehden laihdutustarinan muotoon kirjoitetut artikkelit (10 artikkelia) sekä Suomen Painonvartijoitten www-sivuilla julkaistut menestystarinat (18 tarinaa). Niissä käydään läpi Painonvartijoitten laihdutusohjelmalla tavoitepainonsa saavuttaneiden laihdutuskokemuksia. Tutkimukseni kohteena ovat naisten menestystarinat. Aineistoni lukemista ovat ohjanneet seuraavanlaiset kysymykset: mitä laihduttaminen menestystarinoitten mukaan on, miten sukupuoli näyttäytyy menestystarinoissa, miten ruumis kerrotaan. Analyysin edetessä olen kirjoittanut tarinoista koostuvan aineistoni teemoittain uudeksi tarinaksi asettamalla aineistoni keskusteluyhteyteen eri teorioitten kanssa. Tutkielmassa analysoidaan, miten menestystarinoissa kuvaillaan laihduttamista ruokavalion muutoksena ja miten niissä rakennetaan sukupuolta ruoan ja syömisen kautta. Minkälaisia syömisen tapoja laihdutustarinoissa esitetään ja minkälaisia syöjiä niiden kautta rakennetaan? Lisäksi tutkielmassa analysoidaan, miten menestystarinoissa kuvaillaan laihduttamista ruumiin muokkauksena ja miten niissä rakennetaan hyväksyttäviä naisruumiita vaatteiden ja pukeutumisen kuvailun kautta. Tutkielman viimeisessä luvussa pysähdytään vielä hetkeksi pohtimaan ruumiin muutoksen ja muuttumattomuuden vaatimusten jännitettä menestystarinoissa. Minkälaista ruumiinpolitiikkaa menestystarinoissa rakennetaan ja minkälaista vastustavaa lukureittiä menestystarinoihin on mahdollista rakentaa? Laihduttamisessa epäonnistumisen stigma asetetaan menestystarinoissa vankasti yksilöön. Sen sijaan onnistuneella laihduttamisella on vaikutuksensa yksilöä laajempaan joukkoon. Naisen ruokailun rajoittamisen opettelun kautta toteutettava ruumiin ulkoisten rajojen kontrolloiminen heijastelee naisen oletettua sisäistä maailmaa ja sosiaalisten suhteiden tilaa. Uusissa ruokavalinnoissa korostuvat rasvattomat valinnat ja kohtuudella nautitut makeat herkut. Painonvartijat-ruokapuhe tuottaa varsin stereotyyppisen kuvan naisista syöjinä, jotka valitsevat lautasilleen "kevyitä vaihtoehtoja": salaattia, kasviksia, kanaa, kalaa. Suomalainen kotiruoka ja puhtaat raaka-aineet esitetään nostalgisessa diskurssissa laihduttajalle parhaana vaihtoehtona. Roskaruoan ja einesten sijaan laihduttajan perheessä nautitaan kunnon kotiruokaa. Laihduttamisesta ei ole hyötyä ainoastaan perheen äidille, vaan koko perheelle kun mies laihtuu "siinä sivussa" ja lapset saavat terveelliset ruokatottumukset perintönä kotoaan. Yhdessä nautittu ja äidin rakkaudella valmistama perheateria heijastelee perheen suhteiden tilaa. Painonvartijoitten menestystarinoissa rakennetaan normatiivista kuvaa perheestä, joka koostuu kahdesta toisiaan täydentävästä eri sukupuolta olevasta vanhemmasta ja heidän lapsistaan. Vaatekaapin sisällön uusiminen konkretisoi muutoksen ja toiveena on, ettei muutosta tarvitse tehdä enää koskaan uudelleen. Kiristävien vaatteiden pitäisikin toimia varoituksen signaalina painonvartijalle siitä, milloin on taas aika palata ruotuun ja kaivaa laihdutusmateriaali esille, sillä lihominen merkitsisi jälleen kaiken laihtumalla saavutetun muutoksen menettämistä. Menestyksekkäimmillään painonvartija omaksuu itsetarkkailun ja -hallinnan osaksi omaa identiteettiään loppuiäkseen. Lihomisen pelko muotoutuu painonvartijasubjektissa osaksi sekä lihavan että laihan painonvartijan identiteettiä. Uusien mahdollisuuksien avautumisen ja uuden rohkeuden löytämisen rinnalla menestystä mitataan kuitenkin useissa tarinoissa heteroseksuaalisen halun kohteena olemisen kautta. Uusissa vartalonmyötäisissä pienissä vaatteissa laihduttanut nainen on lihavaa naista naisellisempi - todisteena tästä toimivat etupäässä vastakkaisen sukupuolen edustajien myönteiset huomionosoitukset. Menestystarinat tarinamuotona luovat varsin ehyitä kertomuksia, joissa normeista poikkeavat naiset tuovat vaatetarinoissaan kyllä esiin syrjinnän ja ulossulkemisen kokemuksiaan, mutta ratkaisu ongelmiin on aina itsensä muuttaminen.
  • Valkendorff, Tiina (2004)
    Syömishäiriöt ovat olleet hyvin paljon esillä tämän päivän maailmankuvassa. Sairauden saamasta huomiosta huolimatta, syömishäiriöihin kuuluu piirteitä, joita ulkopuolisten on usein vaikea ymmärtää. Sairaudesta kärsivien maailma, ja siihen liittyvät ajatukset, uskomukset ja toimintatavat voivat näyttäytyä mielettöminä ja irrationaalisina. Pro gradu -tutkielmassani tavoittelen syömishäiriöön liittyviä merkityksiä niiden ihmisten kautta, joilla on syömishäiriöstä omakohtaisia kokemuksia. Tutkin työssäni sitä, miten syömishäiriöstä kärsivät kokevat sairauden ja miten he kertovat siitä. Kysyn, mikä on mielettömyyden mieli? Tutkimukseni on syömishäiriöstä kärsivien sairauden kokemuksen tutkimista kirjoitettujen tekstien kautta. Pääasiallinen aineistoni on Suomessa vuonna 2000 ilmestynyt temaattisen elämäkertakirjoittamisen genreen sijoittuva teos ”Siskonmakkarat – miltä syömishäiriö tuntuu”, joka on kokoelma yhdentoista suomalaisen nuoren naisen kirjoittamia tuntemuksia syömishäiriöstä. Teoreettismetodologisesti tutkimustani on ohjannut sosiaalinen konstruktionismi, narratiivisuus ja sairauden kokemus. Analyysini on aineistolähtöistä, teoriasidonnaista, temaattista sisällönanalyysia. Aineistolähtöisyydestä huolimatta tutkimus on kerronnan ja tulkinnan kautta välittynyt: tutkimuskohteeni on kokemuksen konstruktio, jota rekonstruoin vuoropuhelussa viitekirjallisuuteen. Tarkastelen tutkimuksessani syömishäiriöön liittyviä merkityksiä suhteessa sairauden kontekstiin, uskontoon ja riippuvuuteen. Analyysini aluksi paikannan sairauden aikaan ja paikkaan: tulkitsen syömishäiriötä nyky-yhteiskunnassa esiintyvänä ilmiönä. Tutkielmani merkittävin osa tarkastelee syömishäiriötä uskonnollisesta tulkintakehyksestä. Tuon aineistooni ja teoreettiseen viitekehykseen perustuen esille syömishäiriöön liittyviä uskonnollisia piirteitä, joiden kautta tulkitsen syömishäiriötä uskonnoksi. Sairauden pakonomaisuudesta johtuen analyysini kolmas ja viimeinen osio käsittelee sairautta myös riippuvuuden näkökulmasta, sairastuneita ”uskonnon uhreina”. Tärkeimmät lähteet: Abraham, Suzanne & Llewellyn-Jones, Derek (1994), Syömishäiriöiden luonne ja hoito; Bordo, Susan (1993). Unbearable weight. Feminism, western culture and the body. Durkheim, Émile (1980), Uskontoelämän alkeismuodot; Honkasalo, Marja-Liisa (2000). Miten sairaus rakentuu sosiaalisesti; Hänninen, Vilma (2002). Sisäinen tarina, elämä ja muutos; Wolf, Naomi (1996). Kauneuden myytti.
  • Hintsa, Taina (Helsingin yliopisto, 2002)
    Työuupumus on kolmitahoinen stressioireyhtymä, jolle on tyypillistä uupumusasteinen väsymys, kyynistyneisyys ja ammatillisen itsetunnon heikkeneminen. Balanssi-hanke perustettiin tutkimaan ja kehittämään ryhmähoitomuotoa vakavaan työuupumukseen. Projektin tavoitteena on selvittää kahden eri ryhmähoitomuodon vaikuttavuutta ja sellaisia yksilöön liittyviä tekijöitä, joilla saattaa olla vaikutusta ryhmähoidon tuloksellisuuteen. Tässä tutkimuksessa selvitettiin mielialan havainnoinnin, tunnistamisen ja säätelyn (Trait Meta-Mood) yhteyksiä työuupumuksen laskuun ryhmähoitojen aikana ja kuuden kuukauden pituisella seurantajaksolla. Emootioilla on useiden eri teorioiden mukaan yksilön sopeutumista edistävä signaalitehtävä. Mieliala kertoo yksilön sisäisestä tilasta, ja sitä voidaan kuvata miellyttävänä, epämiellyttävänä, kiihtyneenä tai rauhallisena. Mielialaa voi tarkastella mielialakokemuksen tai mielialan säätelyn tasolla. Mielialan säätelyn tasolla tarkoitetaan ajatuksia mielialasta. Tällä reflektiivisellä tasolla mielialaa havainnoidaan, tunnistetaan ja säädellään. Oletettiin, että jos mieliala tunnistetaan hyvin ja mielialaa säädellään tehokkaasti, työuupumus vähenee eli työuupumuksen ryhmähoito on tuloksellista. Lisäksi tutkittiin missä vaiheessa mahdolliset yhteydet ilmenevät ja eroavatko yhteydet psykoanalyyttisessä ja toiminnallisessa hoitoryhmässä. Tutkimusaineisto kerättiin 1999-2000. Koehenkilöt (n=99) olivat 31-59-vuotiaita valtion laitosten ja valtion yritysten työuupumuksesta kärsiviä työntekijöitä, miehiä oli 24 ja naisia 75. Lisäksi kerättiin ei-uupuneiden kontrolliryhmä (n = 26, ikä 37 - 58 vuotta), jota hyödynnettiin tässä tutkimuksessa vain uupuneiden ja ei-uupuneiden vertailuihin ennen hoidon alkua. Molempina vuosina uupuneet henkilöt satunnaistettiin toiminnallisiin ja psykoanalyyttisiin hoitoryhmiin. Työuupumus mitattiin 9 kuukautta kestäneen hoidon alussa, lopussa ja puoli vuotta hoidon päättymisen jälkeen. Mielialan havainnointi, tunnistaminen ja säätely mitattiin hoidon alussa, lopussa ja puoli vuotta hoidon päättymisen jälkeen. Tulokset osoittivat, että mielialan tunnistamisen korkea taso ja mielialan säätelyn korkea taso olivat yhteydessä työuupumuksen voimakkaampaan laskuun koko tutkimusjakson ajan. Yhteydet olivat erilaiset eri ryhmähoidoissa hoidon aikana ja seurantajaksolla. Hoidon aikana psykoanalyyttisessä hoitoryhmässä mielialan havainnoinnin lisääntyminen ja mielialan säätelyn tehokkuus olivat yhteydessä työuupumuksen voimakkaampaan laskuun. Toiminnallisessa hoitoryhmässä sen sijaan mielialan tunnistamisen taito oli yhteydessä työuupumuksen voimakkaampaan laskuun hoidon aikana. Seurantajaksolla molemmissa hoitoryhmissä mielialan tunnistamisen taito oli yhteydessä työuupumuksen voimakkaampaan laskuun. Kontrolliryhmässä ei todettu mielialan havainnoinnin, tunnistamisen ja säätelyn taitojen ja työuupumuksen vähenemisen välistä yhteyttä. Tutkimuksen tulokset antavat uutta tietoa sellaisista yksilöllisistä tekijöistä, joilla on työuupumuksen ryhmähoitoprosessia moderoiva rooli. Mielialan hyvin tunnistaminen ja mielialan tehokas säätely saattavat olla sellaisia ryhmäterapiassa opittuja yksilöllisiä voimavaroja, joita työuupumuksesta toipumisessa tarvitaan hoidon päättymisen jälkeen. Koska mielialan hyvin tunnistamisen, mielialan tehokkaan säätelyn ja työuupumuksen ryhmähoidon tuloksellisuuden väliset yhteydet todettiin molemmissa ryhmähoitomenetelmissä, voi olettaa, että molemmat ryhmähoitomenetelmät ovat vakavaa työuupumusta vähentäviä hoitomenetelmiä. Ryhmähoidon aikana opitut mielialan tunnistamisen ja säätelyn taidot auttavat ylläpitämään terapian aikana alkanutta hyvinvoinnin kasvua. Avainsanat: työuupumus, toiminnallinen ryhmäterapia, psykoanalyyttinen ryhmäterapia, mielialan havainnointi, mielialan tunnistaminen, mielialan säätely, työuupumuksen ryhmähoidon tuloksellisuus
  • Pauna, Miia (2007)
    Eri tiedotusvälineissä ja tieteen kentälläkin on käyty keskustelua, ovatko juomatavat muuttuneet. Keskustelua seuraamalla voidaan havaita, että mielikuvat keskimääräisen nykysuomalaisen juomatavoista vaihtelevat sivistyneestä eurooppalaisesta viinin maistelusta edelleen itsensä mahdollisimman halvalla humalaan juovaan takapajuiseen kansaan. Pro gradu -työssäni selvitän, minkälaisia mielikuvia keskiluokkaistuneilla suomalaisilla miehillä ja naisilla juomatavoistaan on. Onko mielikuva perinteisestä suomalaisesta viinapäästä vielä elossa? Erityisesti etsin vastausta siihen, minkälaisena miehet ja naiset näkevät oman sukupuolensa sekä vastakkaisen sukupuolen juomisen tavat. Siis, miten subjektius tulee esiin eri sukupuolten humalamielikuvissa. Tutkimuksessani nostan esille juomatapojen käsittämisen erityisesti naisnäkökulmasta. Kirjallisuuskatsauksessani tarkastelen erilaisia alkoholin juomiseen ja juoma-tapoihin liittyviä kulttuurisia mielikuvia aikaisemmissa juomatapatutkimuksissa. Alkaen suomalaisen miehen rajat ylittävästä ja naiset ulkopuolelle sulkevasta myyttisestä humalasta, päätyen mielikuviin suomalaisen keskiluokan moderneista ja legitiimeistä juomatavoista. Tutkimuksen aineistona on kahdeksan, 5-7 henkilön ryhmissä toteutettua ryhmähaastattelua. Yhteensä tutkimukseen osallistui 49 haastateltavaa. Tutkimukseni aineiston analyysitapaani kuvastaa parhaiten teemoittelu, jossa aineistosta nostetaan esiin tutkimusongelma valottavia teemoja. Teemoittelun avulla aineistosta on poimittu ja eritelty aineiston sisältämät, tutkimuskysymykseni kannalta keskeiset aiheet ja niihin liittyvät sitaatit. Tutkimukseni aineiston tulkinnassa väljänä viitekehyksenä on toiminut semioottinen tai tulkitseva sosiologia. Vaikka tulkitsevaa sosiologiaa ei voidakaan pitää kvalitatiivisten aineistojen analyysimenetelmänä, olen kuitenkin käyttänyt tulkitsevan sosiologian käsitteistöä apuna omaa tutkimusta tehdessäni. Naisten mielikuvissa miesten ja naisten juomatavoilla on eroa. Naisten mielikuvissa heidän omaan juomiseensa kuuluu puhe eli naisille tyypillistä alkoholin käyttötapaa voidaan kutsua terapiajuomiseksi. Miesten juomiseen liitetään puheen sijaan toiminta. Naisten näkökulmasta alkoholin juomisen tavoissa kyse on osaamisesta, kompetenssista. Miesten näkökulmasta kyse on tahtomisesta ja tahdon menettämisestä. Haastateltavien kuvaamissa juomatavoissa eroa miesten ja naisten alkoholin juomisen välille tehdään kahdella tavalla. Ensinnäkin naisten läsnäolo vaikuttaa miesten juomiseen: naisten ollessa läsnä miehet juovat hillitymmin tai juomatahti on hitaampaa verrattuna niihin juomakertoihin, jossa miehet lähtevät yhdessä miesporukalla ryyppäämään. Toiseksi haastateltavien kuvaamissa juomatavoissa naiset ja miehet jakautuvat juomistilanteissa omiksi porukoikseen. Niissäkin tilanteissa, joissa yhdessä on miehiä sekä naisia, juomaporukka yleensä suomalaisen tavan mukaan jakautuu mies- ja naisporukoihin. Molemmat sukupuolet kokivat juomatavoissaan trangression. Naiset omissa mielikuvissaan puheen tasolla, säilyttäen kompetenssinsa. Miesten mielikuvissa rajan ylitys tapahtuu toiminnan tasolla ja humalan vaikutuksesta tahdon menettämisen jälkeen toiminta voi muuttua hölmöilyksi. Mielikuva humalahakuisesta ja vain miehille tyypillisestä ryyppäämisestä on edelleen tunnistettavissa mutta, varsinkin naiset kokivat tällaisen alkoholin juomisen itselleen vieraaksi ja epänaiselliseksi.
  • Mylläri, Terttu (Helsingin yliopisto, 2006)
    The research focus of this study is imagery-based learning aimed at discovering an authentic way of public speaking in the context of transformative learning. The experiences of the participants in this learning process were also a subject of study. This learning process consisted of both guided and independent imagery-based training techniques. Critical reflection plays an important role in transformative learning. Actions, and interpretations and assumptions guiding them, are recognised and subjected to critical reflection. The goal of the learning process is an authentic and wide meaning perspective. Imagery-based training benefits from the gap between the new and the old experience of public speaking, and this is utilised as an activating factor for learning. The study is qualitative, looking at the imagery learning process and its outcomes from the subjective viewpoint of the participants personal experience. The imagery training acted as an intervention in the process of learning authentic public performance. The number of participants in this study was ten, five men and five women from four different working backgrounds. There were 80 individual training sessions, each attended by one person. The author conducted the imagery-based training. For each participant the learning process took roughly nine months. The research data consisted in the answers to questions in writing, diary entries, interviews and researcher notes. The data gathered by these methods was compiled into a personal report for each participant. The learners perceived authentic public speaking performance at the end of the learning process as wider, more flexible and more genuine than at the start of the training. Authenticity was defined through an internal process of becoming aware instead of some external characteristics. The learners understood the process of imagery learning as training for public performance and as an opportunity to become familiar with one s own personal way of acting and with one s own attitudes. They also perceived it as a tool that enabled the observation of personal experiences from different points of view. The learners reflected on ways of acting related to public speaking as well as on contributing factors to performance anxiety during the imagery learning process. Towards the end of the learning process, even critical reflection took place. The learners were categorized into three groups according to differences in their learning processes: the participants, the actors and the critical reflectors. This grouping reflected the relative amount of transformation in their learning processes. The participants became aware of their actions and assumptions. They took part in guided training sessions only. Worries in private life also had some consequences to their training in imagery learning. Apart from than becoming more conscious, the learning process did not yield much difference to the public speaking experiences of the participants. The actors attended both guided imagery training sessions and did individual training on their own. They became aware of their assumptions and their ways of acting. The encounter of the new and the old way of acting stimulated their learning. The actors advanced towards their own goals or even achieved them. The critical reflectors recognised their own assumptions and ways of acting and started to reflect critically on their own attitudes, as well as external attitudes and interpretations. Their assumptions, interpretations and experiences of public performance started to change in a positive direction. The learning process of the critical reflectors was functioning as a transformative process. This learning process revealed old assumptions hindering learning and old ways of acting resulting from these assumptions, thus opening up an opportunity for critical reflection and transformation. Avainsanat Nyckelord imagery learning, imagery-based training, transformative learning, reflection, critical reflection, public speaking anxiety, authentic public performance
  • Ojanen, Maarit (2008)
    Tutkielmassa tarkastellaan yrityksen palvelukuvaa tapaustutkimuksena. Lähtökohtaisena oletuksena tutkielmassa on, että yrityksen palvelukuva markkinoinnin näkökulman mukaan muodostuu vastaanottajalähtöisesti. Lähtökohtaisena oletuksena työssä on, että yrityksen palvelukuvaa ei voida tietoisesti koskaan täysin hallita. Tutkielmassa mielikuvien nähdään olevan subjektiivisia ja koostuvan uskomusten, kokemusten, tunteiden, asenteiden ja tietojen summasta. Mielikuvat vaikuttavat siihen, millaiseksi yrityksen palvelukuva ja siltä osin yrityskuva mielletään ja nähdään. Tutkielmassa osoitetaan, että mielikuvat ovat skeemoja, jotka ovat havaintojen, kokemusten ja tulkintojen seurauksena muistiin syntyneitä rakenteita tai malleja. Työssä tarkastellaan kognitiota, skeemojen muodostumista ja aktivoitumista, jotka vaikuttavat yrityksestä muodostuvaan mielikuvaan eli yrityskuvaan ja sen palvelusta muodostuvaan mielikuvaan eli palvelukuvaan. Tutkielmassa osoitetaan yrityksen ulkoisten sidosryhmien yritys- ja palvelukuvan voivan erota toisistaan. Tutkielmassa tarkastellaan, että yrityksen palvelukuvan selvittämisessä, on keskeistä selvittää, mistä seikoista palvelukuva koostuu. Työssä tarkastellaan, mitkä tekijät vaikuttavat yrityksestä muodostuvaan palvelukuvaan. Tuloksena todetaan, että yrityksen palvelukuva on monen tekijän summa. Työssä tarkastellaan palvelukuvan osa-alueista asiakaspalvelijaa, palveluajatusta, palvelun laatua ja palvelun luotettavuutta. Tuloksena todetaan, että palvelukuva on monen tekijän summa. Lisäksi tutkielmassa todetaan, että eri ulkoiset sidosryhmät näkevät yrityksen ja sen palvelun eri näkökulmista. Empiria-osuudessa työssä on tutkittu yrityksen X palvelukuvaa. Tutkimusaineistona on ollut yrityksen X kolme ulkoista sidosryhmää eli asiakkaat, tavarantoimittajat ja palveluyrityksistä, siivous- ja kiinteistönhuoltopalveluja, arkkitehti- ja suunnittelupalveluja sekä vartiointipalveluja tuottavat tahot. Tutkimusaineistoa on tutkittu laadullisen analyysin kautta. Tutkimusmenetelmänä on käytetty teemahaastattelua. Näitä tutkimusmenetelmiä on käytetty tässä tutkielmassa tarkastelemaan millainen on yrityksen X yrityskuva palvelukuvan osalta tutkittavina olleissa ulkoisissa sidosryhmissä. Tärkeimpinä lähteinä on käytetty Karvonen, E. (1997) Imagologia. Imagon teorioiden esittelyä, analyysiä, kritiikkiä Pesonen, H-L & J. Lehtonen & A. Toskala (2002) Asiakaspalvelu vuorovaikutuksena. Markkinointia, viestintää, psykologiaa. Hirsjärvi H. & H. Hurme (1995) Teemahaastattelu.
  • Etelämäki, Risto (1997)
  • Vaahtoranta, Aila (Helsingin yliopisto, 2006)
  • Alamiekkaoja, Riitta (2005)
    Tutkielmassa tarkastellaan Itä-Helsinkiin mediassa, kirjallisuudessa ja (arki)keskustelussa liitettyjä mielikuvia. Itä-Helsinki on tässä tutkimuksessa ja tutkimukseen liittyneessä aineistonkeruussa määritelty hallinnollis-maantieteellisesti sisältäen Helsingin kaupungin itäisen ja kaakkoisen suurpiirin. Kyseessä on alueellisesti laaja kokonaisuus, joka sisältää sekä kulttuuristen, sosiaalisten, taloudellisten että luonnon ja eletyn ympäristön kautta tehtyjen jakojen mukaan hyvin vaihtelevia alueita ja kaupunginosia. Itä-Helsinkiin liitetyt mielikuvat ovat kuitenkin yleensä varsin stereotyyppisiä ja negatiivisia. Tutkimuksessa pyritään erityisesti tuomaan esiin itähelsinkiläisten omia mielikuvia ja näkemyksiä asuinalueestaan, sillä Itä-Helsinkiin liittyvä (media)puhe on pitkälti ulkopuolisten tuottamaa. Tutkimusaineisto on laajahko ja monimuotoinen sisältäen Itä-Helsinkiä käsitteleviä lehtiartikkeleita, kauno- ja muistelmakirjallisuutta, nettikeskusteluja sekä teemahaastatteluja. Päätutkimuskysymys on, millaisia Itä-Helsinkiin liittyviä mielikuvia ja teemoja aineistosta nousee esiin. Keskeinen metodi on aineiston teemoittelu, jota tehtäessä on pyritty teorian ja aineiston jatkuvaan vuorovaikutukseen. Tärkein tutkimushypoteesi on, että Itä-Helsinki ei ole maantieteellinen käsite, vaan (sosiaalisesti) rakennettu mielikuva, esimerkki Edward Sojan "kolmannen tilan" rakenteesta. Tutkimusaineistossa Itä-Helsinkiin liitetyt mielikuvat ovat runsaita ja voimakkaita asettuen useimmiten negatiivinen-positiivinen -akselin ääripäihin neutraalien näkemysten ollessa harvinaisia. Esiin nousseita teemoja ovat työväenluokkaisuus, segregaatio, polarisaatio, päihteet, rikollisuus, etninen monimuotoisuus sekä lähiö anomaliana. Näihin kietoutuu Villin Idän tematiikka: Itä-Helsinki nähdään hurjana, pelottavana ja kiehtovana, johon liittyvissä mielikuvissa toiseus manifestoituu. Itä-Helsinki on esimerkki Rob Shieldsin "paikan myytistä" avainsanoinaan betonislummit, takapajuisuus, ankeus, työttömyys, päihteet ja rasismi. Itä-Helsinkiin on tutkimusaineistossa saatettu sisällyttää muutkin pääkaupunkiseudun lähiöt, joissa näiden avainsanojen nähdään toteutuvan, mutta maantieteellisesti Itä-Helsinkiin kuuluvia keski- tai yläluokkaisen statuksen asuinalueita ei nähdä itähelsinkiläisinä. Itä-Helsingin venyminen ja supistuminen mielikuvien mukaisesti ohi maantieteellis-hallinnollisten rajojen kytkeytyy Sojan "kolmanteen tilaan", jossa reaalinen ja imaginäärinen taso limittyvät toisiinsa. Itä-Helsingin ja Espoon välisen polarisaation tiheä esiintyminen aineistossa tukee puolestaan Shieldsin käsitystä tilasta relationaalisena käsitteenä. Ulkopuolisia mielikuvia karakterisoi yksilöimättömyys sekä Itä-Helsinki -käsitteen kategorisoiva ja hierarkisoiva käyttö. Paikallisissa mielikuvissa korostuu eletty ja koettu ympäristö, monimuotoisuuden ja normaaliuden korostaminen sekä useiden ulkopuolisissa mielikuvissa negatiivisiksi miellettyjen piirteiden näkeminen positiivisina tai neutraaleina. Ulkopuolisten ja paikallisten näkökulmien välinen ero havainnollistaa "kolmannen tilan" poliittista ja ideologista luonnetta vallankäytön manifestoituessa Itä-Helsinki -puheessa. Ulkopuolisen keskiluokkaisen valtakulttuurin mukaiset kategorisoinnit ja erottelut muodostavat hegemonisen sosiaalisen järjestyksen. Näin syntyneen Itä-Helsinki -myytin analyysi ja tutkiminen mahdollistavat myös sen purkamisen.
  • Marttala, Anne (1996)
  • Harjula, Saara (2007)
    Pro gradu -työssä tarkastellaan mielipidetutkimuksia vallankäytön välineenä foucault’laisen hallinnan näkökulmasta. Hallinnointi tässä tapauksessa viittaa vallankäytön muotoon ja tapaan, johon liittyy oleellisesti käyttäytymistä ohjaava ja muovaava tekniikka. Pyrkimyksenä on lähestyä ajatukseen mielipidetutkimuksista valvonnan ja tarkkailun välineenä Foucault’n kehittämän hallinnan ja hallintamentaliteetin viitekehyksen kautta, jolloin tutkimukseni keskiöön nousee kysymys siitä, miten valtaa harjoitetaan mielipidetutkimuksissa hallinnan näkökulmasta katsottuna. Tutkimuksen näkökulmaksi on rajattu yleisön hallinta. Tarkoituksena on tarkastella, miten yleisöä hallitaan mielipidetutkimuksissa erilaisten vakiintuneiden mutta usein myös itsestään selvien tapojen ja tekniikoiden kautta, jotka toimivat todellisuuden käsitteellistäjinä. Erittelyn kohteena ovat ne diskursiiviset muodostelmat, jotka mielipidemittauksissa saavat hallitsevan aseman sekä niiden sisältämät subjektipositiot. Hallintamentaliteetin viitekehyksen ja diskurssianalyysiin pohjautuvan aineiston tarkastelun perusteella, aineistosta on paikallistettu viisi diskursiivista muodostelmaa, joissa yleisön hallintaa harjoitetaan: kollektiivisuusdiskurssi, faktuaalistamisdiskurssi, holhoamisdiskurssi, kamppailudiskurssi sekä ei-tieteellinen diskurssi. Jokaisen diskursiivinen muodostelma sisältää subjektipositioita, joihin yleisöä kutsutaan. Subjektipositioihin kutsuminen ja niiden omaksuminen on prosessi, joka korostaa merkityssysteemien valtaa määritellä ihmisille tiettyjä paikkoja. Subjektipositiot ymmärretään foucault’laisittain tutkimuksessa produktiivisiksi eikä vain tukahduttaviksi tai alistaviksi. Tutkimus on asetettu siihen laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin, jossa mielipidetutkimuksia tuotetaan ja esitetään. Tämä tapahtuu muun muassa tarkastelemalla mielipidetutkimusten kehityshistoriaa sekä mielipidemittausten yhteiskunnallisten funktioiden erittämisen avulla. Aineiston määrällinen erittely osoittaa, että media toimii mielipidetutkimusten ahkerimpana teettäjänä. Aineiston 35 mielipidekyselystä 32 oli jonkun joukkoviestintävälineen teettämä. Tutkimuksen keskeisimmät lähteet ovat Michel Foucault'n genealogista valta-analytiikkaa käsittelevät teokset sekä Pertti Suhosen mielipidetutkimuksia käsittelevä kirjallisuus. Empiirisenä aineistona tutkimuksessa käytetään Helsingin Sanomien julkaisemia vuoden 2004 EU-vaaleihin liittyviä mielipidetutkimuksia.
  • Kaukiainen, Petri (2009)
    Jäteveden sekoittuminen juomaveteen aiheutti vuoden 2007 lopussa 30 000 asukkaan Nokian kaupungissa poikkeuksellisen laajan vatsatautiepidemian, johon sairastui noin 6 000 ihmistä ja, joka mahdollisesti aiheutti 2-3 ihmisen kuoleman. Vesikriisi hankaloitti arkista elämää Nokialla usean kuukauden ajan. Nokian kaupungin johto reagoi hitaasti vesiongelmaan ja varsinkin poikkeustilanteesta tiedottaminen kuntalaisille epäonnistui, mikä aiheutti useiden nokialaisten sairastumisen. Nokialaiset reagoivat vahvasti tapahtuneeseen. Verkon keskustelupalstoilla aiheesta käytiin vilkasta keskustelua. Sanomalehdissä nokialaiset kertoivat kriisin vaikutuksista arkeensa ja niissä julkaistiin satoja yleisön kirjoituksia. Tuoreena ilmiönä esille nousivat yleisön sanomalehtien mielipidesivuille matkapuhelimellaan lähettämät tekstiviestit. Pelkästään tekstiviestejä julkaistiin vesikriisin aikana 553 kappaletta. Tekstiviestejä tarkastellaan julkisen keskustelun osana. Jürgen Habermasin luoman porvarillisen julkisuuden tilan malli on havainnollinen tapa hahmottaa julkisen toiminnan ja keskustelun rakenteita. Julkisessa keskustelussa on olennaisesti kyse demokratian toimivuudesta, kun yksityiset kansalaiset ja julkinen valta käyvät keskustelua, jossa kansalaiset pyrkivät vaikuttamaan julkiseen valtaan. Yleisön mielipidekirjoittamisen alalajina tekstiviestit nähdään osana julkista keskustelua, johon puolestaan kansalaisjournalismin kaksi aaltoa, toimituslähtöinen kansalaisjournalismi (public journalism) ja kansalaislähtöinen vertaismedia (citizen journalism), tuovat uusia näkökulmia, mahdollisuuksia ja keinoja, joita tekstiviestit edustavat. Tutkimuksen pääaineistona on Nokian vesikriisiin liittyneet Nokian Uutisissa ja Aamulehdessä 28.11.2007-16.3.2008 julkaistut 1 671 juttua ja erityisesti yleisön kirjoitukset, joita julkaistiin 783 kappaletta. Yksittäinen tapaus antaa hyvän mahdollisuuden tarkastella yleisön osallistumista ja mielipiteiden esittämistä lehden sivuilla, koska yleisön kirjoituksia voidaan verrata lehden muuhun kyseessä olevaa tapausta käsitelleeseen aineistoon. Aineistolle tehtiin määrällinen erittely, jonka tuloksia analysoimalla etsittiin vastauksia tekstiviestien merkitykseen ja roolin mielipidekanavana ja osana uutistapahtumaa. Tekstiviestit tuovat sanomalehden sivuilla tapahtuvaan julkiseen keskusteluun uusia aiheita, sävyeroja, tunteita ja näkökulmia. Yleisö painottaa uutistapahtumassa toisia teemoja ja toimijoita kuin uutisjuttuja tuottavat toimittajat. Yleisö osallistuu mielellään myös uutistapahtuman pääteemojen ruodintaan ja tuo siihen omia näkemyksiään. Yleisön kirjoitukset toimivat lehdissä kritiikin ääninä ja toimittajien varaventtiileinä. Toimittajat pystyvät ottamaan neutraalin, objektiivisen ja puolueettoman roolin, kun yleisö pitää huolen tapahtuman kritisoinnista. Mielipidekirjoittajien perinteinen pääjoukko on keskimääräistä väestöä vanhempaa, paremmin toimeentulevaa ja paremmin koulutettua. Tekstiviestit kasvattavat kirjoittajien määrää ja samalla näiden tausta monipuolistuu.
  • Korhonen, Tiina (2004)
    Etsin pro gradu -tutkielmassani vastausta ongelmaan, miksi Nikkilän sairaalan käyttötarkoitus on muuttunut. Analysoin tutkimuksessani, mitkä eri toimijat ovat vaikuttaneet sairaala-alueen uuteen käyttöön. Tutkimukseni tarkoitus on selvittää, mitkä ovat Sipoon kunnan, Helsingin kaupungin, rakennuttajan, taiteilijoiden ja uusien asukkaiden roolit alueen muutoksessa. Tutkielmani tarkoitus on analysoida tyhjentyneen sairaalan uutta käyttöä. Nikkilän sairaala-alueen muutosprosessia selittää gentrifikaatio, jota tarkastelen Sharon Zukinin ja Neil Smithin gentrifikaatioteoriaa vasten. Zukin korostaa gentrifikaatioteoriassaan kulttuurin merkitystä. Kulttuurivaikutuksia Nikkilän sairaala-alueen muutoksessa selittävät Zukinin käsitteet symbolinen talous ja visuaalinen representaatio. Taiteilijat ja uusi keskiluokka ovat tärkeitä toimijoita Zukinin gentrifikaatioteoriassa. Smithin gentrifikaatioteoriassa alueen muutoksen syyt ovat taloudellisia. Smithin mukaan alueen gentrifikaation aloittavat urbaanit pioneerit, joita ovat investoijat, rakennuttaja ja julkinen valta. Smith kyseenalaistaa keskiluokan roolin alueiden muutoksessa. Haastattelin tutkimustani varten Sipoon kunnan ja Helsingin kaupungin virkamiehiä, rakennuttaja Ncc:n edustajaa ja taiteilijaa. Uusille asukkaille tein puolistrukturoidun kyselyn. Lähteenä tutkimukseni empiirisessä osiossa käytin myös selvityksiä ja maankäyttösopimuksia. Helsingin kaupungin omistaman Nikkilän sairaalan toiminta lopetettiin vuonna 1999. Sairaala-alue sijaitsee Sipoossa. Lakkauttamisen taustalla olivat hoitoideologian muutos ja Helsigin kaupungin säästötoimenpiteet. Tyhjenevälle sairaalalle mietittiin vaihtoehtoisia käyttöjä, joita olivat pakolaisten vastaanottokeskus, siviilipalvelukeskus, varuskunta ja muu hoitolaitos. Viranomaiset tulivat siihen tulokseen, että alueelle ei löydy yhtä käyttötarkoitusta, vaan alue oli pilkottava pienempiin osiin. Asumisesta tuli alueen pääkäyttö. Yhteistyöhön asuntojen sanaarauksessa päädyttiin yhden rakennuttajan, NCC:n kanssa, koska NCC sitoutui kunnostamaan suuren osan alueesta. Maankäyttösopimuksessa sovittiin alueen asemakaavoittamisesta ja maksettavista korvauksista. Alueen käytön muuttamisessa olennaista oli, että mielikuva saatiin muutettua sairaala-alueesta asuinalueeksi. Mielikuvan muuttaminen alkoi alueen nimen muuttamisella Itäiseksi Jokipuistoksi. Jokipuiston uudessa mielikuvassa korostuu jugendtyylinen puistokaupunki. Sairaalatoiminnan loputtua alueelle tulivat ensimmäiseksi taiteilijat. Taiteilijoilla on ollut tärkeä rooli alueen positiivisemman mielikuvan luomisessa. Sipoon kunnan aloitteesta taitelijat ovat saanet käyttöönsä yhden rakennuksen alueelta. Uudet asukkaat muuttivat Itäiseen Jokipuistoon Helsingin keskustasta. As Oy Lönnborgin asukkaat ovat aktiivisia asukasyhdistyksessä ja tarkastelevat asuinaluettaan kriittisesti. As Oy Pisaborgin asukkaat viihtyvät omissa oloissan ja arvostavat asuinalueensa rauhallisuutta. Suunnitteluvaiheessa on ilmennyt myös konflikteja. Ristiriitoja eri osapuolten kesken on aiheuttanut Sipoon kunnan kaavoittama kokoojatie Itäiseen Jokipuistoon. Ristiriidoista huolimatta Nikkilän sairaala-alueen gentrifikaatio on esimerkki hyvin onnistuneesta alueen muutosprosessista.
  • Ek-Hanni, Lise-Lottie (1999)
    Ihmiselämän sosiaalinen luonne edellyttää yksilöillä monia perusoletuksia ihmisestä ja yhteiskunnasta. Tällaisia arkiselitysmalleja ovat myös käsitykset sairauksista ja sairaista ihmisistä. Tässä tutkimuksessa pyritään Bernard Weinerin attribuutioteorian pohjalta selvittämään millaisia syitä mielisairauteen liitetään ja millaisia tunteita mielisairas herättää sekä miten nämä kaksi asiaa liittyvät yhteen. Weinerin teorian mukaan attribuutioprosessi alkaa lopputuloksesta. Lopputulokseen liittyvä tunneprosessi alkaa jo ennen sitä, kun ympäristössä olevat tapahtumat pyritään arvottamaan hyviksi tai pahoiksi. Arviointia seuraa yleinen positiivinen tai negatiivinen tunnereaktio. Jos tapahtuman lopputulos arvioidaan negatiiviseksi, odotusten vastaiseksi tai tärkeäksi, alkaa ihminen attribuutioprosessin avulla etsiä lopputulokselle syytä. Syyn eri dimensiot vaikuttavat niihin eriytyneisiin tunteisiin, jotka jokin tapahtuma, lopputulos tai henkilö ihmisessä (havainnoitsijassa) herättää. Nämä eriytyneet tunteet puolestaan antavat suunnan mahdolliselle toiminnalle, kuten auttamiselle. Ihmisten reagointia sosiaaliseen stigmaan, kuten mielisairauteen, voidaan tutkia Weinerin esittämällä tavalla olettaen, että stigma itsessään edustaa lopputulosta. Sosiaaliseen stigmaan liitetyt syyt vaikuttavat Weinerin mukaan vahvasti siihen, tunteeko henkilö stigman kantajaa kohtaan vihaa vai sääli. Weinerin mukaan mielisairauteen liitetään enemmän sisäisiä kuin ulkoisia syitä. Ulkoisiin syihin liittyvä tunne on sääli tai sympatia, sisäisiin kontrolloitavissa oleviin syihin liittyvä tunne on suuttumus ja sisäisiin, ei-kontrolloitaviin syihin liittyvä tunne on sääli tai sympatia. Weinerin mukaan mielisairauteen liitetään enemmän sisäisiä kontrolloitavissa olevia syitä kuin sisäisiä, ei-kontrolloitavia syitä, joten mielisairaat herättävät ihmisissä enemmän suuttumuksen kuin säälin tai sympatian tunnetta. Mielisairauden selitysmalleja tutkitaankin tässä tutkimuksessa syyn alkulähteen ja kontrollin mahdollisuuden dimensioista saatavana nelikentällä, jossa osatekijöinä ovat sisäiset vs. ulkoiset syyt sekä kontrollin mahdollisuus vs. sen puute. Lisäksi pyritään selvittämään millaisia tunteita mielisairaat herättävät sekä onko kokemus tai sukupuoli yhteydessä mielisairauden selitysmalleihin tai mielisairaiden herättämän tunteisiin. Mielisairauteen liitettiin tässä aineistossa enemmän ulkoisia kuin sisäisiä syitä ja sekä sääliä että sympatiaa tunnettiin enemmän kuin suuttumusta. Weinerin teorian oletusten mukaisia yhteyksiä mielisairauteen liitettyjen syiden ja mielisairaan herättämien tunteitten välillä ei myöskään löytynyt. Mielenkiintoisimpia tuloksia tässä tutkimuksessa saatiin sukupuolen ja kokemuksen yhteyksistä sekä syihin että tunteisiin. Sillä, miten miehet selittivät mielisairauksia, ei ollut yhteyttä heidän tunteisiinsa mielisairaita kohtaan. Mitä enemmän naiset puolestaan liittivät mielisairauteen sisäisiä, mielisairaan itsensä kontrolloitavissa olevia syitä, sitä enemmän he tunsivat pelokasta sääliä. Ne, jotka eivät olleet lainkaan tekemisissä mielisairaiden kanssa liittivät mielisairauteen enemmän sisäisiä, mielisairaan omassa kontrollissa olevia syitä ja tunsivat enemmän inhoa tai pelkoa kuin ne, jotka olivat olleet paljon tai jonkun verran mielisairaiden kanssa tekemisissä. Näin ollen kokemus näyttää olevan yhteydessä positiivisempaan mielikuvaan mielisairaasta.
  • Miettinen, Kaarin (1961)