Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 11990-12009 of 25619
  • Kytö, Elina (2013)
    Ruoan aistinvaraiset laatutekijät vaikuttavat sen nautittavuuteen ja edelleen ateriointikäyttäytymiseen ja tyytyväisyyteen. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia aistinvaraisia ominaisuuksia kouluruoissa on sekä mitkä näistä ominaisuuksista vaikuttavat ruoan hyväksyttävyyteen. Pääruokien aistittavia ominaisuuksia tutkittiin kuvailevan aistinvaraisen tutkimusmenetelmän, monivalintakyselyn (engl. check-all-that-apply, CATA), avulla. Aistinvarainen arviointi tehtiin kahdessa osassa. Ensimmäisessä osassa luotiin tutkimuksessa käytettävä sanasto ryhmähaastattelujen (3 ryhmää, n = 3–6) avulla ja toisessa osassa 17 henkilön raati arvioi 26 pääruokaa (14 perus- ja 12 kasviruokaa) CATA -kyselyn avulla. Aistinvaraiseen arviointiin osallistuneet olivat Helsingin yliopiston opiskelijoita ja henkilökuntaa. Arvioitavia ominaisuuksia oli yhteensä 126 ja ne jakautuivat kuuteen kategoriaan: ulkonäkö, visuaalinen rakenne, haju, rakenne (suussa), maku ja jälkimaku. Pääruoat kuvattiin pääasiassa rakenteen -, ulkonäön -, maun - ja/tai hajun perusteella tunnistettaviksi. Lisäksi monessa ruoassa oli mieto haju, - maku ja/tai - jälkimaku. Kouluruoan hyväksyttävyyttä tutkittiin kysymällä kolmannen, kuudennen ja kahdeksannen luokan oppilaiden (n = 45, 70 ja 31; 76 tyttöä ja 70 poikaa) mieltymysarvioita pääruoista kahdessa helsinkiläisessä koulussa. Oppilaat pitivät eniten keitoista ja vähiten vuokaruoista. Aistinvaraisen arvioinnin perusteella keittoja yhdistivät selvästi erottuvat osat ja pehmeä suutuntuma sekä vuokaruokia visuaaliset rakenneominaisuudet kypsyys ja rasvaisuus. Miellyttävimpiä pääruokia yhdistivät aistinvaraiset termit hajun - ja maun perusteella tunnistettavissa sekä epämiellyttävimpiä pääruokia ominaisuudet juustoinen maku ja - haju sekä rasvainen suutuntuma että - jälkimaku. Jotta pääruoka olisi miellyttävä, sen täytyi lisäksi olla rakenteen perusteella tunnistettavissa. Tutkimuksen tulokset auttavat ymmärtämään, minkälaiset aistinvaraiset ominaisuudet tekevät tutkitusta pääruoasta oppilaiden mielestä miellyttävän tai epämiellyttävän. Tulokset tukevat kouluruoan kehittämistä, jotta yhä useammat oppilaat söisivät ruokaa tarkoituksenmukaisesti: monipuolisesti ja riittävästi.
  • Vettenranta, Mari (2001)
    Maitohapon kertyminen lihaksistoon liikuntasuorituksen aikana on yksi suorituskykyä heikentävistä tekijöistä ja sen pitoisuuden määrittämistä verestä on jo pitkään käytetty liikuntarasituksen intensiteetin mittarina. Maitohappo on myös erittäin käyttökelpoinen energianlähde sekä rasituksen että palautumisvaiheen aikana, joten sen jakautuminen elimistössä ja siihen vaikuttavat tekijät ovat nousseet tärkeäksi tutkimuskohteeksi. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään lihasten koostumusta ja energiantuotantoa sekä maitohapon muodostumista, jakautumista, kuljetusta ja merkitystä liikuntasuorituksen kannalta. Fysiologisessa pH:ssa maitohappo on pääosin dissosioituneessa muodossa: laktaattianionina ja vetyionina. Koska dissosioitunut muoto ei kykene siirtymään solukalvojen läpi diffuusiolla, tarvitaan kuljettajamekanismi siirtämään dissosioitunutta laktaattia. Kuljettajamekanismeja ovat monokarboksylaattikuljettaja (MCT) ja anioninvaihtajamekanismi. Lihas- ja punasoluissa anioninvaihtajamekanismilla on vähäinenen merkitys, MCT:n vastatessa pääosin laktaatin kuljetuksesta. MCT perheeseen kuluu nisäkkäillä ainakin 7 eri muotoa eli isoformia (MCT1-MCT7), joilla on kudosspesifisiä ominaisuuksia. Hevosen punasoluissa laktaatin kuljetuksesta solukalvon läpi vastaa MCT2. Lämminverisillä MCT2:n laktaatin kuljetusaktiivisuudessa on todettu suuria yksilöllisiä vaihteluja. Muilla tutkituilla eläinlajeilla vastaavaa ei ole todettu Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää onko suomenhevosella samankaltaista suurta yksilöllistä laktaatinkuljettajan aktiivisuuden vaihtelua kuin lämminverihevosilla. Verinäytteet kerättiin 50:ltä suomenhevoselta ja punasolujen laktaatinkuljetusaktiivisuus määritettiin radioaktiivisen laktaatin avulla. Tulokset vastasivat lämminverihevosilla tehtyjen tutkimusten tuloksia. Yksilölliset erot MCT2:n aktiivisuudessa kuljettaa laktaattia punasoluihin olivat huomattavia, aktiivisuuden vaihdellessa 1,0-10,5 nmol/(mg x minuutti). Vaihtelua oli havaittavissa riippumatta hevosen iästä tai sukupuolesta. Tutkitut hevoset olivat jaettavissa kahteen ryhmään punasolujen MCT:n laktaatin kuljetusaktiivisuuden mukaan. Hevosten, joilla oli matala kuljetusaktiivisuus, osuus oli 36 %. Vastaavasti hevosten, joilla oli korkea kuljetusaktiivisuus, osuus oli 64 %. Jako matalan tai korkean kuljettaja-aktiivisuuden omaaviin ryhmiin ei kuitenkaan ollut yhtä selkeä kuin lämminverisillä. Aikuisilla, yli kolmevuotiailla, tammoilla havaittiin laktaatin kuljetusaktiivisuuden olevan merkittävästi (p < 0,01) korkeampi kuin aikuisilla oreilla. Hevosen suorituskykyä kuvaamaan käytettiin Suomen Hippoksen laskemia yksilöindeksejä. Yksilöindeksejä verrattiin laktaatin kuljetusaktiivisuuteen, mutta tilastollisesti merkittävää korrelaatiota ei havaittu.
  • Lundström, Hanna-Saara (2002)
    Tutkimuksessa selvitettiin maitohappobakteeritasoja joissakin yleisimmissä vähittäiskaupassa myytävissä mausteissa sekä lihanjalostusteollisuuden Suomessa käyttämissä marinadeissa. Tutkittuihin mausteisiin kuului musta-, valko-, mauste-, rosé-, viher- ja cayennepippureita sekä oreganoa, paprikaa, kanelia, inkivääriä ja valkosipulia. Marinadien sisältämiä mausteita ei tunnettu yksityiskohtaisesti tuotesuojasyistä. Maustenäytteitä oli yhteensä 54 kpl ja marinadinäytteitä 53 kpl. Tutkimuksessa käytettiin Pohjoismaisen elintarvikkeiden metodiikkakomitean (NMKL) menetelmää lihavalmisteille, kuitenkin niin muunneltuna, että inkubointilämpötila oli 25 oC. Näytteistä tehtiin myös rikasteet MRS-S-liemeen. Suurimmasta osasta näytteitä löytyi vähän tai ei lainkaan maitohappobakteereita; tavallisimmin määrä oli alle 100 PMY/g tai /ml. Maustepippureista löydettiin melko korkeita bakteeripitoisuuksia; 1,1 ´ 104 - 4,3 ´ 105 PMY/g. Samoin joissain valko- ja mustapippurinäytteissä bakteerimäärä oli korkeimmillaan 2,0 ´ 104 PMY/g:n luokkaa. Marinadeista maitohappobakteereita löytyi eniten hapanimelätyyppisestä marinadista, enimmillään 8,0 ´ 105 PMY/ml. Hunajanmakuisista ja tomaattisista marinadeista löytyi vähäisempiä määriä (1,0 ´ 102 - 2,5 ´ 103 PMY/ml) miltei kaikista näytteistä. Tulosten perusteella mausteita voidaan pitää maitohappobakteeri­kontaminaatiolähteinä. Näyttää myös siltä, että vaikka liha ei itse sisältäisikään merkittäviä maitohappobakteerimääriä tyhjiöpakkausvaiheessa, lisätty marinadi voi tuoda näitä mukanaan. Tämä lisää pilaantumisriskiä säilytyksen aikana. The levels of lactic acid bacteria in some of the most commonly used spices and in some marinades used in meat processing in Finland were enumerated. The spices and herbs studied included black pepper, white pepper, allspice, rosé pepper, green pepper, cayenne pepper, oregano, paprika, cinnamon, ginger and garlic. The spices added to the marinades were not known in detail due to trademark protection reasons. The method employed in this study was the Determination of Lactic Acid Bacteria in Meat and Meat Products, issued by the Nordic Committee on Food Analysis. However, the temperature used in the incubation of the samples was 25oC. The samples were also enriched in MRS-S-broth. Lactic acid bacteria were found either in low numbers or not at all in most samples, usually less than 100 CFU/g or /ml. Relatively high concentrations were found in samples of allspice (up to 4.3 ´ 105 CFU/g) and from some of the white and black peppers (up to 2.0 ´ 104 CFU/g). In the marinades, highest levels of bacteria were detected in the sweet and sour type of marinade (highest level found: 8.0 ´ 105 CFU/ml), whereas nearly all samples of honey and tomato flavored marinades showed lower levels of lactic acid bacteria (1.0 ´ 102 - 2.5 ´ 103 CFU/ml). Based on these results spices may well be considered a source of lactic acid bacterium contamination. It also appears that even if meat does not contain relevant numbers of lactic acid bacteria, the marinade added to the product may contaminate it. This may lead to spoilage problems during storage.
  • Viljakainen, Maarit (2014)
    Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka maitorotuisten sonnien väkirehun saantia voidaan jaksottaa loppukasvatuskauden aikana, ja mikä on jaksottamisen vaikutus eläinten rehun syöntiin, kasvutuloksiin ja ruhon laatuun. Lisäksi selvitettiin, millaisiin tuotantotuloksiin päästään käyttämällä pelkästään hyvänlaatuista nurmisäilörehua sonnien ruokinnassa loppukasvatuskauden aikana. Ruokintakokeessa oli 16 Ayrshire- ja 20 Holstein-sonnia, jotka olivat kokeen alussa noin 6,5 kk:n ikäisiä ja elopainoltaan 230 kg. Ensimmäisen koeryhmän sonnit saivat vapaasti nurmisäilörehua (SR). Toisen koeryhmän sonnit olivat tasaisella väkirehuruokinnalla (TV), jolloin ne saivat koko kasvatuskauden ajan vapaasti seosrehua, jonka kuiva-aineesta (ka) 70 % oli nurmisäilörehua ja 30 % litistettyä ohraa. Kolmannen koeryhmän sonnit ruokittiin nousevalla väkirehutasolla (NV). Ne saivat kasvatuskauden ensimmäisen jakson ajan (eläinten ikä 6,5 - 12,5 kk) pelkkää nurmisäilörehua vapaasti ja toisen jakson ajan (eläinten ikä 12,5 - 18,5 kk) vapaasti seosrehua, jonka ka:sta 40 % oli nurmisäilörehua ja 60 % litistettyä ohraa. Neljännen ryhmän sonnit olivat laskevalla väkirehuruokinnalla (LV), ja ne saivat ensimmäisen jakson ajan vapaasti seosrehua, jonka ka:sta 40 % oli nurmisäilörehua ja 60 % litistettyä ohraa ja toisen jakson ajan pelkkää nurmisäilörehua vapaasti. Tutkimuksen koemalli oli lohkoittain satunnaistettu koe. Kaikki sonnit teurastettiin noin 18,5 kk:n ikäisinä ja keskimäärin elopainoltaan keskimäärin 669 kg:n painoisina. Kokeessa käytettiin kahden eri kasvukauden (2012 ja 2013) ensimmäisen niiton noukinvaunulla korjattua ja laakasiiloon säilöttyä esikuivatettua timoteisäilörehua. Ruhojen lihakkuus ja rasvaisuus määritettiin EUROP-luokituksen mukaisesti. Väkirehuruokinta lisäsi TV-, NV- ja LV-sonnien kuiva-aineensyöntiä ja muuntokelpoisen energian saantia verrattuna SR-ryhmän sonneihin (p=0,01), mutta vähensi säilörehun ka:een syöntiä (p<0,001). NV-sonnit pystyivät syömään enemmän kuiva-ainetta kuin LV-sonnit (p<0,05), joten ne saivat rehuannoksestaan myös enemmän energiaa (106 vs. 98 MJ ME/pv) (p=0,01) ja OIV:tä (792 vs. 741 g/pv) (p<0,05). Väkirehuruokinta paransi rehun muuntosuhdetta, sillä ka:n kulutus lisäkasvukiloa (p<0,10) ja nettokasvukiloa (p<0,05) kohden oli pienempi verrattuna SR-ruokintaan. Nurmisäilörehun erinomainen laatu näkyi SR-sonnien hyvissä kasvutuloksissa (päiväkasvu 1 119 g/pv ja nettokasvu 580 g/pv). Väkirehulisäyksen edut ilmenivät kuitenkin TV-, NV- ja LV-sonnien parempina päivä- (p<0,10) ja nettokasvuina (p<0,05), suurempina teuraspainoina (p=0,01) sekä parempina teurasprosentteina (p=0,05) ja lihakkuutena (p<0,10) verrattuna pelkkää säilörehua saaneisiin sonneihin. Kasvu- tai teurastuloksissa ei havaittu eroa tasaisesti ja keskimäärin kahdella eri jaksotustavalla väkirehua saaneiden välillä. Nousevalla väkirehuruokinnalla saavutettiin 157 g/pv parempi päiväkasvu (p<0,05), 76 g/pv parempi nettokasvu (p=0,05) ja 27 kg suurempi teuraspaino (p<0,05) verrattuna laskevasti väkirehua saaneisiin sonneihin. Väkirehun ruokintastrategia ei vaikuttanut rehun hyväksikäyttöön. Kaikki sonnit olivat keskirasvaisia, mutta nouseva väkirehuruokinta lisäsi ruhojen rasvoittumista verrattuna LV-ruokintaan (p<0,01). Väkirehua saaneiden sonnien teurastili oli suurempi kuin SR-sonnien (p<0,05), mutta väkirehuruokinnan strategia ei vaikuttanut eläimistä saatavaan teurastiliin. Koe osoitti, että pelkästään hyvälaatuisella säilörehulla voidaan saavuttaa lihanaudoilla hyvät kasvutulokset loppukasvatuskaudella, ja säilörehun ollessa hyvälaatuista väkirehun annostelumahdollisuuksia on useita. Kuitenkaan maitorotuisen sonnin kasvupotentiaalia ei saada täysin hyödynnettyä pelkällä hyvälaatuisella säilörehulla.
  • Niskanen, Olli (2012)
    Tutkielman tarkoituksena oli selvittää maidontuotantoa harjoittavien tilojen investointien taloudelli-sia vaikutuksia. Tutkielma tehtiin yhteistyössä Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n Tyyppinavetta-hankkeen kanssa. Investointien tarpeeseen johtaneita syitä taustoitettiin kuvaamalla maidontuotannon toimintaympäristöä. Tutkielmassa perehdyttiin olennaisimpiin investointeihin vaikuttaviin tekijöihin, kuten poliittisiin investointien- ja tuotannon ohjaamiseen liittyviin keinoihin, investoimisen kustannuksiin sekä investoinneista saataviin tuottoihin. Maidontuotannon kokonaismäärää ohjannutta meijerimaidon maakiintiötä on nostettu viime vuosina ja kiintiöjärjestelmä tulee poistumaan kokonaan huhtikuussa 2015. Kirjallisuusselvitys osoitti inves-tointitarpeen olevan voimakas, mutta kohonneet investointikustannukset, tuotteiden ja panosten hin-tavaihtelut sekä epävarmuus tulevista maatalouteen vaikuttavista poliittisista ratkaisuista tekevät maidontuotannon kehityksen arvioinnista ja viljelijöiden tuotantopäätösten teosta haastavaa. Empiirisessä osassa käytettiin aineistona kannattavuuskirjanpitoon vuosina 2000–2010 osallistunei-den maitotilojen tietoja. Koko jakson mukana olleita tiloja oli 151 kappaletta. Tutkimusaineiston euromääräisistä kotieläinrakennusinvestoinneista vuosina 2000–2010 22 % sijoittui AB-alueelle, 31 % C1-alueelle ja 23 % C2-alueelle tilamäärään suhteutettuna. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa tilat jaettiin ryhmiin investointiasteen perusteella. Voimakkaamman tai vähäisemmän investointias-teen taloudellisia vaikutuksia kartoitettiin liiketaloustieteen tunnuslukujen avulla. Aineisto testattiin Kruskal-Wallisin yhdensuuntaisella ANOVA-testillä. Tutkimuksen toisessa osassa tutkittiin kah-denkymmenen vuosina 2005–2007 yli 300 000 euron rakennusinvestoinnin toteuttaneen tilan inves-toinnin aikaisia erityispiirteitä ja sen jälkeisinä vuosina tapahtuvaa kehitystä. Tutkimuksessa havaittiin korkeammalla investointiasteella olleen pitkällä tähtäimellä positiivisia vaikutuksia taloudelliseen menestymiseen. Voimakkaammalla investointiasteella oli positiivinen vaikutus kotieläintyön tuottavuuteen ja kokonaispääoman tuottoon. Rakentaneiden tilojen tarkaste-lussa havaittiin investointiprosessin aikana ja sen jälkeen tapahtuva voimakas työtuntimäärän kas-vaminen sekä keskituotoksen putoaminen. Prosessin rahoittaminen kuluttaa tilan maksuvalmiuden tiukalle mutta vakavaraisuus säilyy hyvällä tasolla. Näistä tekijöistä aiheutuvien sopeutumiskustan-nusten vuoksi kestää 2-3 vuotta, ennen kuin reaali- ja rahaprosessi normalisoituu ja kannattavuus palaa alkuperäistä tilannetta vastaavalle tasolle.
  • Järnfors, Jaska (Helsingin yliopisto, 2002)
  • Palikhe, Anil (Helsingin yliopisto, 2008)
    Most of the genes in the MHC region are involveed in adaptive and innate immunity, with essential function in inflammatory reactions and in protection against infections. These genes might serve as a candidate region for infection and inflammation associated diseases. CAD is an inflammatory disease. The present set of studies was performed to assess whether the MHC region harbors genetic markers for CAD, and whether these genetic markers explain the CAD risk factors: e.g., C. pneumoniae, periodontitis, and periodontal pathogens. Study I was performed using two separate patient materials and age- and sex-matched healthy controls, categorizing them into two independent studies: the HTx and ACS studies. Both studies consistently showed the HLA-A3– B35– DR1 (35 ancestral haplotype) haplotype as a susceptible MHC genetic marker for CAD. HLA-DR1 alone was associated not only with CAD, but also with CAD risk factor diseases, e.g., diabetes mellitus, and hyperlipidemia. The ACS study further showed the HLA-B*07 and -DRB1*15 -related haplotype as a protective MHC haplotype for CAD. Study II showed that patients with CAD showed signs of chronic C. pneumoniae infection when compared to age- and sex-matched healthy controls. HLA-B*35 or -related haplotypes associated with the C. pneumoniae infection markers. Among these haplotype carriers, males and smokers associated with elevated C. pneumoniae infection markers. Study III showed that CAD patients with periodontitis had elevated serum markers of P. gingivalis and occurrence of the pathogen in saliva. LTA+496C strongly associated with periodontitis, while HLA-DRB1*01 with periodontitis and with the elevated serum antibodies of P. gingivalis. Study IV showed that the increased level of C3/C4 ratio was a new risk factor and was associated with recurrent cardiovascular end-points. The increased C3 and decreased C4 concentrations in serum explained the increased level of the C3/C4 ratio. Both the higher than cut-off value (4.53) and the highest quartile of the C3/C4 ratio were also associated with worst survival, increased end-points, and C4 null alleles. The presence of C4 null alleles associated with decreased serum C4 concentration, and increased C3/C4 ratio. In conclusion, the present studies show that the CAD susceptibility haplotype (HLA-A3− B35− DR1 -related haplotypes, Study I) partially explains the development of CAD in patients possessing several recognized and novel risk factors: diabetes mellitus, increased LDL, smoking, C4B*Q0, C. pneumnoiae, periodontitis, P. gingivalis, and complement C3/C4 ratio (Study II, III, and IV).
  • Paakkanen, Riitta (Helsingin yliopisto, 2013)
    Atherosclerosis is a chronic, inflammatory, lifestyle-disease that is also influenced by genetic factors. Coronary atherosclerosis manifests as silent, chronic and acute forms. The acute forms, acute coronary syndromes (ACS) are an important cause of death due to coronary atherosclerosis. The major histocompatibility complex (MHC) region is a collection of genes on chromosome 6 that are associated with immune response. The genes in this region are usually inherited as a strongly linked genetic combination, a haplotype. Certain alleles and haplotypes of the MHC region have been linked with different forms of coronary atherosclerosis. The Thesis was set to study the role of selected MHC genes/alleles in ACS. First aim of the Thesis was to develop a novel quantitative polymerase chain reaction (qPCR) method for complement component C4 analyses. A qPCR method with a novel concentration range approach and SYBR® Green dye was developed (I). It was validated by applying it to over 1600 patient samples with available C4 protein data and by analysing 129 samples that were also assessed with other methods for C4 gene analysis. The results indicated that the developed method can be used to reliably assess C4 copy number variation. The second aim was to confirm the role of selected MHC genes and haplotypes in different clinical forms of ACS. Based on previous studies, four MHC markers that had been reported to be associated with coronary atherosclerosis were selected (HLA-DRB1*01, HLA-B*35, deficiency of complement component C4A or C4B). A haplotype with DRB1*01, with neither C4 deficiencies nor B*35 was more frequently detected in patients suffering from ACS than in healthy controls (11 vs. 5%; III). None of the markers alone was associated with a significantly increased risk of ACS (II-IV). However, the power was too low to exclude a weak association of C4 deficiency and ACS (II, IV). If only men were studied, both DRB1*01 alone and the DRB1*01-haplotype were significantly associated with ACS. The third aim was to evaluate the possible inflammatory mechanisms through which the association of MHC genes/haplotypes and ACS could be mediated. The DRB1*01-haplotype was associated with higher hsCRP levels (III). C4 deficiency segregated patients that benefitted from macrolide treatment in secondary prevention of recurrent ACS (II). C4 deficiency was also associated with elevated heat shock protein 60 IgA autoantibody levels, which, in turn, was shown to be associated with ACS and recurrent cardiovascular end points (IV). C4 deficiency was also increased in patients suffering from recurrent infections (I). The genetic polymorphism in MHC may be linked with ACS by affecting the inflammatory responses. These data are observational and thus do not indicate causality. However, these data might help to elucidate the complex interplay of inflammatory reactions in ACS and in directing patient care.
  • Forss, Mikko (2008)
    Eläkejärjestelmät ovat kovan paineen alla ikääntyvissä hyvinvointivaltioissa. Jakojärjestelmään kohdistuvan kuormituksen seurauksena monissa Euroopan maissa toteutetaan eläkejärjestelmiin liittyviä reformeja. Jotta reformit onnistuisivat, tai ylipäätänsä ymmärrettäisiin mitkä niistä ovat mahdollisia, tulee tiedostaa ne mekanismit jotka ylläpitävät järjestelmiä ja määrittävät niiden kannatuksen. Tässä tutkielmassa käsitellään kolmea eri mallia, jotka selittävät hyvinvointiohjelmien olemassaoloa ja muotoa demokraattisissa valtioissa. Kansalaisten poliittinen päätöksenteko perustuu rationaalisen kansalaisen valintoihin – he siis kannattavat sellaisia poliittisia parametreja, jotka maksimoivat heidän hyvinvointinsa. Poliittisen taloustieteen kirjallisuudessa tämä parametri on usein veroaste kun äänestysulottuvuuksia on vain yksi. Tässä tutkielmassa käsitellyissä malleissa äänestystulos perustuu enemmistöpäätökseen, ja kansalaiset äänestävät vaaleissa kahdessa eri ulottuvuudessa. Kaksiulotteinen äänestys mahdollistaa valtion eri ohjelmien välisen poliittisen tuen tarkastelun. Ensimmäinen käsitelty malli kuvaa tällaista yhteyttä eläkeläisille suunnatun sosiaaliturvan ja koulutuksen välillä. Osoittautuu, että tasapainossa koulutuksen määrä asetetaan sellaiselle tasolle, että se maksimoi vanhusten nauttiman tasaeläkkeen. Mallin mukaan koulutus ei siis irrallisena järjestelmänä keräisi riittävää poliittista tukea. Toinen käsitelty malli tuo mukaan eläkejärjestelmän, jossa osa eläkkeistä määräytyy ansiosidonnaisesti ja osa perustuu tasaeläkkeeseen. Mallin päätulosten mukaan järjestelmän ansiosidonnaisuuden aste on riippuvainen sekä tuloeroista että kansalaisten yksityisille sijoituksille saamista tuotoista. Tutkielman päätulokset liittyvät kahden edellä kuvatun mallin yhdistämiseen. Laajentamalla koulutuksen ja tasaeläkkeet sisältämää mallia tuomalla mukaan myös ansiosidonnainen osa saadaan suuntaa antavia tuloksia siitä, miten järjestelmän koon kannatus kehittyy ansiosidonnaisuuden kasvaessa. Kirjallisuudessa on esitetty teorioita tukemaan empiiristä tosiseikkaa, jonka mukaan ansiosidonnaisten eläkejärjestelmien koko on suurempi kuin tasaeläkejärjestelmien. Tässä tutkielmassa saatujen viitteellisten tulosten mukaan on mahdollista, että suurten tuloerojen vallitessa näin on myös laajennetun mallin asetelmassa. Toisaalta, jos tuloerot eivät ole suuria, kannatus voi vähentyä. Tasapainotulosten saavuttaminen edellyttäisi laajennetun mallin jatkoanalyysiä, erityisesti tulosta kansalaisten kannattamasta julkisesti tarjotun koulutuksen määrästä. Tärkeimmät lähteet: Conde-Ruiz, J. I. and Profeta, P. (2007): The Redistributive design of Social Security Systems, The Economic Journal, 117, 686--712. Poutvaara, P. (2006): On the Political Economy of Social Security and Public Education, Journal of Population Economics, 19, 345--365.
  • Heinonen, Esko (2013)
    Kompleksianalyysissä Dirichlet'n ongelma voidaan määritellä seuraavasti: Olkoon $\Omega \subset \C$ rajoitettu alue ja olkoon $f$ alueen $\Omega$ reunalla määritelty jatkuva reaaliarvoinen funktio. Tällöin Dirichlet'n ongelma on löytää alueessa $\Omega$ harmoninen funktio, joka yhtyy jatkuvaan funktioon $f$ alueen $\Omega$ reunalla. Ratkaisemme tämän Dirichlet'n ongelman O. Perronin menetelmällä, joka perustuu subharmonisten ja superharmonisten funktioiden käyttöön. Aloitamme esittämällä subharmonisten ja superharmonisten funktioiden määritelmät sekä niiden tärkeimpiä ominaisuuksia. Näiden avulla saamme osoitettua, että jatkuvat reunafunktiot ovat resolutiivisia eli niiden kohdalla yleistetty Dirichlet'n ongelma voidaan ratkaista. Lisäksi konstruktiosta seuraa, että tämä ratkaisu määrittelee positiivisen ja lineaarisen funktionaalin jatkuvien reunafunktioiden joukossa, jolloin Rieszin esityslause antaa tätä funktionaalia vastaavan mitan. Tämä mitta on harmoninen mitta. Alueen $\Omega$ reunan osajoukon $E$ harmoninen mitta onkin siis karkeasti sanottuna ratkaisu Dirichlet'n ongelmaan, missä etsitään alueessa $\Omega$ harmonista funktiota, joka alueen reunalla vastaa joukon $E$ karakteristista funktiota. Jatkamme osoittamalla harmonisen mitan ominaisuuksia, tärkeimpänä sen, että harmoninen mitta säilyy tason konformisissa muunnoksissa. Näistä päädymme tarkastelemaan tasoalueessa $\Omega$ analyyttisten funktioiden käytöstä alueen reunalla. Plessnerin lauseen avulla saamme osoitettua, että analyyttinen injektio ei voi laajentaa liikaa niitä reunan osajoukkoja, missä se on konforminen. Tästä saamme johdettua Makarovin tuloksen, jonka mukaan harmoninen mitta on singulaarinen kaikkien 1-ulotteista karkeampien Hausdorff-mittojen kanssa. Tämä tarkoittaa, että harmonisen mitan kantajan Hausdorff-dimensio on korkeintaan 1. Tarkastelemme myös hieman Bloch-funktioita ja osoitamme niille niin kutsutun Makarovin lain iteroidulle logaritmille. Tämän avulla saamme lopulta osoitettua Makarovin toisen suuren tuloksen koskien harmonista mittaa. Seuraa nimittäin, että harmoninen mitta on absoluuttisesti jatkuva tietynlaisen Hausdorff-mitan kanssa ja näin ollen harmonisen mitan kantajan Hausdorff-dimension täytyy olla vähintään 1. Yhdessä aiemman tuloksen kanssa näistä seuraa, että kompleksitasossa $\C$ harmonisen mitan kantajan Hausdorff-dimensio on tasan 1.
  • Larjo, Nina (2015)
    Tutkielman tavoitteena oli selvittää, minkälaisia vaikutuksia makeisverolla on ollut makeisalalla toimiviin pk-yrityksiin sekä makeisalan kilpailutilanteeseen. Makeisvero on makeisille, jäätelölle ja virvoitusjuomille asetettu valmistevero, jota on Suomessa kerätty nykyisenkaltaisena vuodesta 2011 lähtien. Tämä tutkimus on rajattu koskemaan vain pk-yrityksiä, jotka toimivat makeisalalla. Tutkielman teoriaosuus käsittelee makeisveroa, valtion ohjauskeinoja sekä yrityksen kilpailukykyä ja –etua. Johtopäätöksenä teoriaosuudesta todetaan, ettei makeisveroa voida pitää puhtaasti valtion ohjauskeinona, koska sen avulla ei pyritä ohjaamaan kuluttajia terveellisempiin valintoihin. Tutkielma on kvalitatiivinen ja sen empiirinen osuus toteutettiin teemahaastatteluna. Haastateltavina oli pk-yritysten johtohenkilöitä sekä elintarviketeollisuusliiton asiamies. Haastattelujen tavoitteena oli saavuttaa syvällinen käsitys siitä, minkälaisia vaikutuksia makeisverolla on ollut haastateltaviin pk-yrityksiin. Hinta on tärkeä tekijä elintarvikkeiden ostopäätöksissä ja haastateltavat uskoivat kulutuksen siirtyvän makeisveron johdosta yhä vahvemmin halvempiin kaupan omien merkkien tuotteisiin sekä mahdollisesti muihin makeisia korvaaviin tuotteisiin. Hinnankorotusten tulisi olla todella merkittäviä, jotta kulutus siirtyisi makeisista kokonaan toisiin tuoteryhmiin. Teoriaosuudessa todettiin, että arvonlisävero olisi tehokkain ja oikeudenmukaisin keino verotulojen keräämiseen, mutta valmisteverotus taas tehokkaampaa jos halutaan esimerkiksi vähentää tietyn ravintoaineen kulutusta. Makeisveron tapauksessa terveydellisiä tavoitteita ei ole asetettu, joten arvonlisäverotuksen nostaminen olisi tehokkaampi keino verojen keräämiselle. Myös kaikkien haastateltavien mielestä tämä olisi oikea keino. Haastateltavat pitivät makeisveroa epäselvänä, kilpailua vääristävänä ja tietyille tuoteryhmille asetettuna kilpailuhaittana. Haastateltavat olivat turhautuneita muun muassa siihen, ettei makeisveron vaikutuksia yrityksiin selvitetty ennen veron täytäntöönpanoa. Makeisveroa ei voida pitää terveysperusteisena verona koska sillä ei pyritä ohjaamaan kuluttajia terveellisempään ruokavalioon. Makeisvero ei ole hyväksytty verotuskeino haastateltavien joukossa.
  • Karttunen, Marie-Louise (Helsingin yliopisto, 2005)
  • Rantakallio, Inka (Helsingin yliopisto, 2011)
    Hip-hopin juuret juontavat 1970-luvulle Yhdysvaltoihin, mutta hip-hop-kulttuuri ja musiikkityyli ovat sen jälkeen levinneet ympäri maailmaa osana globalisaatiokehitystä. Myös monet nuoret muslimit tekevät nykyään hip-hop-musiikkia, ja yhä useampi tuo myös sanoituksiinsa vaikutteita Islamista ja elämästään muslimina. Musiikin asema on islamissa varsin kiistelty, eikä sitä ole selvästi sallittu (halal) tai kielletty (haram) muslimeilta. Muslimien tekemää hip-hoppia on toistaiseksi tutkittu hyvin vähän. Tutkielmassa tarkastellaan diskurssianalyysin keinoin, miten tapaustutkimuksena toimivalla muslimhiphop.com-internetsivustolla argumentoidaan ja konstruoidaan käsityksiä muslimi-identiteetistä. Teoreettisena ja analyyttisenä viitekehyksenä toimii sosiaalikonstruktivistinen näkemys identiteetistä kontekstisidonnaisena sekä puheessa ja teksteissä diskursiivisesti rakentuvana. Tutkielma kyseenalaistaa aiempien tutkimusten oletuksen hip-hopista vaikutuksiltaan yksinomaan positiivisena muslimi-identiteetille sekä muslimeja yhdentävänä tekijänä. Aineisto on kerätty edellä mainitulta sivustolta syksyn 2010 ja kevään 2011 aikana, josta analyysiin on rajattu vain itse sivusto ja sen hip-hoppia käsittelevät osiot. Sivusto ja sen perustaja ovat yhdysvaltalaisia, mutta sivustolla esiteltävien artistien tausta on hyvin monikulttuurinen. Moni on myös maahanmuuttajana nykyisessä kotimaassaan. Aineistossa esiintyviä teemoja ja diskursseja eritellään ja analysoidaan tutkielmassa lainauksien avulla. Sivuston periaatteissa ja artistien esillepääsyn kriteereissä määritellään tarkasti asennoituminen Islamin ja musiikin yhdistämiseen: mikäli sanoitukset ja artistit noudattavat Islamin oppeja, on muslimin sallittua tehdä ja kuunnella tällaista musiikkia. Islam-aiheisen hip-hopin perustellaan olevan ennen kaikkea vaihtoehto valtavirran hip-hopille, jota konstruoidaan aineistossa moraalisesti arveluttavaksi. Hip-hopille sekä muslimeille sallittuja ja kiellettyjä elementtejä erottelevan halal-haram-diskurssin ohella aineistosta nousee esiin opetusdiskurssi. Muslimien tekemän hip-hopin perustellaan edistävän Islamin opettamista erityisesti nuorille muslimeille ja siten vahvistavan positiivista muslimi-identiteettiä. Myös positiivisen muutoksen diskurssia käytetään aineistossa runsaasti liittyen mm. muslimiyhteisöihin sekä muslimeihin kohdistuviin taloudellisiin ja sosiaalipoliittisiin epäkohtiin ja stereotypioihin; musiikin sisältöä ja sen tekemistä perustellaan sen voimalla muuttaa asioita parempaan suuntaan. Monet muslimiartistit kamppailevat yhdistääkseen toisaalta Islamin ja taiteellisen luovuuden ja ilmaisuvapauden, toisaalta menestyäkseen kaupallisesti unohtamatta uskonnollista vakaumustaan. Monilla heistä hip-hop on ollut vahvasti läsnä kasvuympäristössä, mutta sen yhdistäminen Islamin periaatteisiin aiheuttaa kysymyksiä ja kyseenalaistuksia oman musiikillisen ja uskonnollisen identiteetin muodosta ja sisällöstä. Aineiston perusteella monet muslimiartistit ja Islam-aiheista hip-hoppia kuuntelevat muslimit joutuvat jatkuvasti puolustamaan musiikkia siihen kielteisesti suhtautuville muslimeille sekä ei-muslimeille, jotka vierastavat sen uskonnollisuutta. Muslimi-identiteettiä neuvotellaan jatkuvasti, ja se näyttäytyy aineistossa moniulotteisena ja tilanteisesti rakentuvana. Avainsanat: Muslimit, Islam, hip-hop, identiteetti, Internet, diskurssi, diskurssianalyysi
  • Burtsov, Petri (2006)
    Increasingly, traditional peacekeeping operations are giving way to what are referred to as either peace-, state-, or nationbuilding projects. This conceptual shift is due less to changes in the target states than it is to changes in the international system. Recognition of state failure as a security threat, the fading away of the sanctity of state sovereignty, and the absence of the Cold War –era deterrent have led to an increase in more robust and wholesome engagement in post-war societies, resulting in increased politicization of peacekeeping. This transformation also necessitates a transformation of the study of peacekeeping insofar as peacekeeping cannot be observed without contextualizing it within the larger framework of international relations. This paper suggests that statebuilding be seen as a way of reproducing the dominant, liberal democratic state conglomerate. By looking at the statebuilding operation in Bosnia since 1995, this paper shows that the interests and the ideologies of the donor community often precede those of the local society’s. In order to show this, the paper uses a theoretical framework in which peacebuilding is divided into statebuilding and nationbuilding. Statebuilding is seen as the institutional rebuilding of the state structure, whereas nationbuilding refers to the social reconciliation in the civil society sphere. This dual framework is used to study the General Framework Agreement for Peace (Dayton Agreement). The 150 pages of the Dayton Agreement form the primary material of the analysis, and previous research from academics and think thanks, especially the International Crisis Group, are used as secondary sources. The first section looks at the Dayton Agreement in this dual framework. It concludes that both statebuilding and nationbuilding appear as elements in the wording of the agreement, and that it is therefore not possible to characterize the peace agreement as only that of creating a western-modelled state with little regard to reconciling the ethnic hatred. The second section expands on the themes of the first section by looking at the practice of peacebuilding in the post-war Bosnia. Attention is given in particular to territorial arrangements, political structures, equality before law, and human rights. This section shows how the institutional structure imposed on Bosnia consistently works to reproduce rather than alleviate the ethnic divisions that caused the conflict in the first place. Many of the political and social institutions established under the Dayton framework have, in institutional terms, transformed Bosnia into a western liberal-democratic state, but have nonetheless left the Bosnian people to deal with their ethnic divisions themselves. The paper concludes by assessing the research process, presenting the main findings, and by presenting the implications of this case study to both the study and practice of peacebuilding.
  • Sundström, Roland (2010)
    Reduced emissions from deforestation and forest degradation in developing countries (REDD) is an international climate policy instrument that comes with considerable challenges and opportunities for forest management across the developing world. Previous research on REDD has been predominantly problem centred, assessing options for overcoming the many obstacles the mechanism faces. In contrast, recognising that far-reaching REDD readiness programmes are well underway in several developing countries, the present study traces the rationalities and techniques associated with REDD to a local setting where these become tangible to the people who depend on forests for their livelihoods. By means of ethnographic fieldwork and document analysis, this study seeks to place those rationalities and techniques in relation to the ways in which people access, use and benefit from forests in Angai Village Land Forest Reserve (AVLFR) in Liwale District, south-eastern Tanzania. While exploratory in nature, this inquiry demonstrates that the reconceptualisation of forests as carbon stocks; and the techniques of forest carbon quantification, performance-based compensation, and long-term integrated land-use planning are likely to have important instrument effects, irrespective of whether REDD achieves its overarching aim of mitigating anthropogenic climate change.
  • Vuorikuru, Ilkka (2006)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee erästä pääkaupunkiseudulla toimivaa seuraa (= Makkaraseura), joka harrastuksenaan maistelee grillimakkaroita ja julkaisee arvostelujaan internetissä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten saunaporukkana aloittanut yhteisö muuntui julkisuudessakin tunnetuksi makkara-asiantuntijaseuraksi. Makkaraseura juurtuu suomalaiseen grillimakkarakulttuuriin, jota voidaan pitää omintakeisena - vaikkakin näkymättömänä. Makkaransyönti alkoi kasvaa 1900-luvulla, tuotannon tehostuessa sotien jälkeen. 1960-luvulla makkara oli jo vakiintunut osaksi suomalaista arkisyömistä. 1970-luvulla yhteiskunnallinen murros sai aikaan muun muassa sen, että grillimakkarakulttuuri vakiintui kesälomanviettotavaksi. Kotimaista makkarakulttuuria edustaakin juuri 'nuotiopiirisolidaarisuus', johon makkaran grillaaminen keskeisesti liittyy. Nuotiopiirissä makkaran paistaminen on sosiaalinen karnevaali ja katkos arkeen. 1980-luvun 'terveysvalistuksen' yhteydessä käynnistyi Suomessa pienimuotoinen makkarakapina, jonka vaikutuksesta makkara vakiintui suomalaisen miehen 'vihannekseksi'. Tällöin makkara leimattiin huonolaatuiseksi ja epäterveelliseksi - vähän huonoksi - ruoaksi. Makkaraseura kehittyi tästä perinteestä, karnevalistisen makkaran paiston ja protestielintarvikkeen kulttuurista. Toiminnan jatkuessa makkaran syönti muuttui maisteluksi ja makkara-arvioinnit vakavaksi harrastukseksi. Tarkastelen seuran tuottamia makkara-arviointeja retoriikan näkökulmasta, tutkimalla niissä metaforisesti tuotettua tietoa makkarasta. Makkaran metaforien katson olevan yhteydessä seuran tuottamiin jäsenidentiteetteihin, joiden kautta seura on yhteydessä julkisuuteen. Käytän hyödykseni Kenneth Burken 'identifikaatio' -käsitettä, jolla viitataan yksilön taipumukseen samastua sosiaalisesti jaettuihin merkityksiin ja kokea ne omikseen. Tarkastelemani yhteisö on aloittanut toimintansa 1990-luvun alussa. Alkuvaiheessa yhteisö vain söi makkaraa viikottain tapahtuvassa saunaillassa, mutta vuosien myötä toiminta laajeni makkaran maisteluun. Myöhemmin seura alkoi esiintyä myös julkisuudessa makkara-asiantuntijana. Olen tarkastellut yhteisöä asiantuntijuuden näkökulmasta. Asiantuntijuuden näkökulman olen rakentanut Kimmo Saariston teoksen 'Avoin asiantuntijuus - Ympäristökysymys ja monimuotoinen ekspertiisi' varaan. Makkaraseuralla on pääasiassa kolme kehitysvaihetta: makkaran syöjä, makkaran maistaja ja kuluttaja-asiantuntija/konossööri. Makkara-asiantuntijuus muodostuu lopulta muodostavan kahden, rinnakkaisen ja ristiriitaisen, identifikaation varaan. Toisaalta makkara-asiantuntijuudessa on kyse kuluttajavalistuksesta; toisaalta kysymyksessä on myös statusyhteisö, jonka tuottavaa identifikaatiota kutsun konossööriksi. Kahden rinnakkaisen asiantuntijaposition välinen jännite ratkeaa seuraan kehittyneellä "hauskuusvaatimuksella", eli oman toiminnan itseironisoimisella.