Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 12104-12123 of 24298
  • Tång, Åke (1950)
  • Säikkö, Liile (1964)
  • Koponen, Eeva ((Enn)
  • Kauppinen, Markus (2008)
    Matkailusta on tullut viime vuosikymmenten aikana yksi maailman merkittävimmistä toimialoista. Se on noussut samalla yhdeksi maailman suurimmista vientiteollisuuden aloista, ja kansainvälinen matkailu on 25-kertaistunut vuodesta 1950 vuoteen 2007. Kansainvälisen matkailun arvioidaan kasvavan vuoteen 2020 asti noin neljän prosentin vuosivauhdilla, mikä tarkoittaa, että vuonna 2020 maailmassa tehtäisiin noin 1,6 miljardia ulkomaanmatkaa. Huolimatta matkailun globaaleista taloudellisista, yhteiskunnallisista ja ympäristöllisistä merkityksistä matkailupolitiikkaa ei ole liiemmin tutkittu. Tämä voi johtua siitä, etteivät matkailualan kysymykset ole poliittisille puolueille primäärikysymyksiä tai matkailun kehityskysymyksiä eivät suunnittele politiikan osaajat, vaan markkinoinnin ammattilaiset, joilla ei ole näkemystä matkailun yhteiskunnallisista vaikutuksista eikä tämän vuoksi kiinnostusta niiden tutkimiseen. Tutkimuksessa tarkastellaan Suomen matkailupolitiikkaa vertailevan tutkimuksen menetelmin verrattuna Australiassa ja Irlannissa toteutettuun matkailupolitiikkaan sekä sen konkreettiseen ilmenemismuotoon, matkailustrategiaan. Tavoitteena on löytää näiden kolmen maan matkailupolitiikkaa yhdistäviä ja erottavia tekijöitä ja pyrkiä hahmottamaan, voidaanko Suomen matkailupolitiikassa päästä tavoitteisiin, jotka valtioneuvosto on periaatepäätöksessään asettanut. Kaikissa tutkimuksen kohteena olevissa matkailustrategioissa käsitellään matkailun kehittämistä hyvin samantyyppisesti. Maiden matkailustrategioista voi kuitenkin havaita selvästi teeman, joka erottaa ne toisistaan. Australian teema on kokeiltujen ja hyväksi havaittujen toimintamallien vahvistaminen, Irlannin pääteema on kilpailukyvyn vahvistaminen, ja Suomen kohdalla kysymys on matkailun suunnittelun ja markkinoinnin rakenteellisesta uudistamisesta. Australiassa ja Irlannissa kattavia matkailustrategioita on laadittu useampia, ja uusin versio on aina edellisen evoluutio. Suomen kohdalla näyttää siltä, että työssä on päädytty radikaalisti uudistamaan Suomen matkailustrategiaa. Suomen matkailustrategia sisältää vain vähän analyysia siitä, miten Suomen matkailuelinkeinon tilasta. Matkailustrategiassa tuodaan hyvin esille ne osa-alueet, joilla toimia tarvitaan, sekä myös ilmaistaan, mitkä osapuolet ovat näistä toimista vastuussa, mutta tavoitteita ei pureta auki niin, että voitaisiin arvioida millaisin keinoin ja miksi niihin pyritään. Näin ollen Suomen matkailustrategia saattaa jäädä enemmänkin näkemykseksi siitä, mitä pitäisi tehdä kuin aktiiviseksi kehitystyön ohjaajaksi.
  • Härkönen, Britta (1963)
  • Turkia, Tiina (2008)
    Tutkimukseni on sosiaalipoliittista elämäkertatutkimusta ja sosiaalityön käytäntötutkimusta. Tutkimusaineistoni on Helsingin lastensuojelusta, ja se painottuu sijaishuoltoon. Helsingin sosiaalilautakunta otti huostaan lastensuojelulain (683/1983) 16 § perusteella vuonna 1996 yhteensä 117 lasta. Huostaanoton jälkeen lapselle pitää löytää sijoituspaikka. Lapsista 49/117 sijoitettiin kaupungin omiin laitoksiin ja 26/117 lasta perhehoitoon. Ostopalveluihin sijoitettiin 42/117 lasta. Tutkimusaineistoni on kymmenen lastensuojelun sosiaalityöntekijän teemahaastattelut ja viidentoista huostaanotetun lapsen asiakirja-aineisto. Sosiaalityöntekijät olivat kymmenen vuotta sitten huostaanottaneet ja sijoittaneet tutkimukseeni valitsemani lapset. Tutkimuskysymykseni on: minne vie huostaanotetun lapsen polku? Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden teemahaastattelulla olen koonnut tietoa tekijöistä, jotka ohjaavat lapsen sijoituspolulle. Aikaisempaan tutkimukseen, lainsäädäntöön ja oma työkokemukseeni pohjautuen muodostin kuusi teemaa, joiden pohjalta haastattelin kymmentä lastensuojelun sosiaalityöntekijää. Jokaisesta teemasta, lapsi, vanhemmat, talous, sosiaalityöntekijän näkemys, sijaishuollon paikat ja elämän sattumat, olen etsinyt tietoa, joka puhutaan ja kirjoitetaan näkyväksi. Lisäksi olen esittänyt kysymyksiä ja muodostanut hiljaisen tiedon olettamuksia teemoista, jotta saisin näkyviin sosiaalityön näkymätöntä tietoa. Elämäkerrallinen tutkimukseni pohjautuu lasten asiakirjoihin dokumentoituun tietoon lapsen elämästä ja tapahtumista sijaishuollossa. Tutkimukseni kerrontaa kantaa eteenpäin matkametafora, jossa näen lapsen lähtevän kulkemaan polkua pitkin, kun hänet huostaanotetaan ja sijoitetaan. Jokaisen lapsen polku sijaishuollossa on yksilöllinen ja mielenkiintoinen. Sisällönanalyysi ja narratiivisuus ovat analyysimenetelmiä, joiden avulla olen löytänyt lasten kulkemat polut sijaishuollossa. Lapsen tarinat olen yhdistänyt kolmeksi kuvaannolliseksi poluksi sijaishuollossa: pitkospuilla vahvistetuksi poluksi, kulkurin kiviseksi poluksi ja hämärän peittämäksi poluksi. Olen lukenut aineistoani läpi useaan kertaan tutkijan ja käytännön lastensuojelun sosiaalityöntekijän silmälasit silmilläni. Kahteen kysymykseen halusin löytää aineistostani vastauksen: Mitä on lapsen sijoituksen aikainen sosiaalityö? Ketkä kulkevat polkua pitkin yhdessä lapsen kanssa? Aineistoni perusteella sijoituksen aikainen sosiaalityö näyttäytyy parhaimmillaan rikkaina kuvauksina lapsen elämästä sijaishuollossa, kirjoituksina lapsen elämän tapahtumista, sattumista ja kannattelevista tukitoimista. Aineistossani on myös paljon lapsen elämän tyhjiä sivuja. Lapsen matkasta sijaishuollossa ja tehdystä sijoituksen aikaisesta sosiaalityöstä ei ole kirjoitettu mitään moneen vuoteen. Ketkä kulkevat polkua pitkin yhdessä lapsen kanssa? Osalla lapsista jatkuvat läheiset ja lämpimät suhteet omiin vanhempiin, sukuun ja ystäviin sijoituksen aikana. Toisilla mukana kulkijoiden joukko ohenee viranomaisiin ja satunnaisiin kohtaamisiin omaisten kanssa.
  • Seppänen, Christian (Helsingin yliopisto, 2006)
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan preposition min kääntämistä Septuagintan Pentateukissa. Työssä selvitetään, millaisia käännösvastineita Pentateukin kirjojen kääntäjät käyttävät ja millaista kreikkaa lopputulos on. Lisäksi tutkitaan, poikkeavatko Pentateukin kirjojen käännökset toisistaan. Työ on Septuagintan käännöstekniikan tutkimusta. Tämä tarkoittaa pyrkimystä ymmärtää, millaisia kriteerejä kääntäjillä on ollut ja miksi tietynlaiseen käännökseen on päädytty. Metodisesti työ liittyy Helsingin yliopistossa aiemmin tehtyyn Septuagintan käännöstekniikan tutkimukseen. Tässä työssä tutkimuskohteeksi on valittu yksi heprean syntaksin osaalue, min-prepositio. Valittu osa-alue voidaan nähdä yhtenä näkökulmana tai "mittarina" Septua-gintan käännöstekniikan tutkimukseen. Tutkimus on siten osa kokonaiskuvaa, joka saadaan, kun otetaan huomioon Septuagintan käännöstekniikkaa mahdollisimman monesta eri osa-alueesta. Tutkimuksessa on analysoitu min-preposition esiintymät Pentateukissa. Työn ulkopuolelle on rajattu min-prepositiot, jotka esiintyvät yhdistetyn preposition tai puolipreposition osana sekä min-prepositiot, jotka esiintyvät infinitiivin tai komparatiivisen ilmauksen kanssa. Analysointia varten aineisto on luokiteltu erityyppisten tapausten mukaan: 1) lokaaliset tapaukset; 2) kuvainnollisesti lokaaliset tapaukset; 3) partitiiviset tapaukset; 4) temporaaliset tapaukset; 5) kausaaliset ja instrumentaaliset tapaukset sekä agentti; 6) rektiotapaukset ja 7) erikoistapaukset. Tutkimuksessa on käynyt ilmi, että yleisimmät käännösvastineet ovat ἀπό (48 %) ja ἐκ (33 %), joita käytetään lähes aina kun se on mahdollista. Näiden kahden yleisimmän käännöksen lisäksi kääntäjät ovat monissa yksittäistapauksissa käyttäneet monia erilaisia käännöksiä. Kokonaisuutena Pentateukin kirjat näyttävät melko yhtenäiseltä. Selvimmin Pentateukista erottuu Exodus muita vapaampana käännöksenä. Kreikan kielen kannalta käännökset ovat hyvin suureksi osaksi sujuvia. Muutamat piirteet käännöksissä ovat hepraistisia. Kyse on yleensä siitä, että jokin ilmiö esiintyy Septuagintassa useammin kuin kreikkalaisessa aineistossa yleensä. Min-preposition käännöksissä Septuagintan kielessä on havaittavissa kaksi kreikan kielelle ominaista ajan ilmiötä: sijamuotojen korvautuminen prepositioilla sekä preposition ἐκ sulautuminen prepositioon ἀπό.
  • Kaakko, Hannele (2005)
  • Sinkkilä, Linnea (2012)
    Tutkimuksessani tarkastelen sitä, millä tavoin vapaaehtoisesti lapsettomat naiset hyväksyttävät valintaansa jäädä lapsettomaksi kertoessaan lapsettomuudestaan naistenlehtien haastatteluissa. Vertailen vapaaehtoisesti lapsettomien naisten kertomuksia vasten tahtoaan lapsettomiksi jääneiden kertomuksiin:vertailun kautta on mandollista tuoda esille niitä tapoja, joilla äitiyttä, naiseutta ja lapsettomuuttaymmärretään hegemonisessa diskurssissa. Samalla paljastuu, millaisia vastadiskursseja vapaaehtoisesti lapsettomat naiset käyttävät, ja miltä osin taas tulkinnat lapsettomuudesta ovat yhteneviä maternalistisen diskurssin (ks. Morell 1994) kanssa. Tutkimukseni perustana on aineistolähtöisyys ja lähestymistapani diskurssianalyyttinen; aineistonani käytän naistenlehdissä vuosien 2007-2010 välillä julkaistuja artikkeleita ja haastatteluita, joissa käsitellään tai sivutaan vapaaehtoista ja vastentahtoista lapsettomuutta. Aineistoni vapaaehtoisesti lapsettomat voitiin jakaa kahteen eri ryhmään: niihin, jotka tiesivät jo varhain, etteivät halua lapsia ja niihin, jotka siirsivät lapsentekoa aina vain myöhemmäksi, kunnes lopulta lapsetkin jäivät tekemättä. Lykkääjien kohdalla lapsenteon siirtymistä perusteltiin esimerkiksi työn tai sopivan kumppanin puuttumisen kautta, varhaiset tiedostajat taas vetosivat puuttuviin äidinvaistoihin tai maapallon ylikansoittumiseen. Lapsettomuuden varhain valinneilla lasten hankkiminen ei missään vaiheessa ollut todellinen vaihtoehto, joten päätökseen jäädä lapsettomaksi suhtauduttiin varmuudella — lykkääjien kohdalla taas päätökseen liittyi enemmän ambivalenssia ja pohdintaa siitä, kaduttaako lapsettomuus myöhemmällä iällä. Kumpikin vapaaehtoisesti lapsettomien naisten ryhmä sekä vasten tahtoaan lapsettomiksi jääneet tunsivat ajoittaista ulkopuolisuutta lapsettomuutensa vuoksi. Kertomalla läheisistä suhteistaan esimerkiksi sisarusten tai ystävien lapsiin naiset halusivat osoittaa, ettei lapsettouus merkitse samaa kuin kokonaan lapseton elämä: lapsettomatkin naiset voivat nauttia saadessaan toimia lasten kanssa tai auttaa näitä esimerkiksi vapaaehtoistyön kautta. Liitän tutkimukseni laajempaan keskusteluun äitiydestä ja naiseudesta sekä yhteiskunnassamme käynnissä olevaan individualisaatioon: elämänkaaren korvautuessa yksilöllisten valintojen muodostamalla elämänkululla on vapaaehtoinen lapsettomuuskin vain valinta muiden joukossa. Tästä huolimatta äitiys liitetään edelleen kiinteästi naiseuteen, eikä itse valittua lapsettomuutta siten nähdä hyväksyttävänä vaihtoehtona äitiydelle. Vapaaehtoisesti lapsettomien naisten onkin pyrittävä tekemään valinnastaan hyväksyttävä myös ympäristön silmissä tullakseen hyväksytyksi itse naisina ilman lapsia. Käytännössä tämä tapahtuu perustelemalla lapsettomuutta eri tavoin, esittämällä päätös tietoisena ja tarkkaan harkittuna sekä erottamalla äitiys naiseudesta ja toisaalta liittämällä äidillisinä pidettyjä piirteitä myös lapsettomiin naisiin. Samalla naiset kumoavat vapaaehtoiseen lapsettomuuteen liittyviä stereotypioita ja virheellisiä käsityksiä.
  • Järvenpää, Pirkko (2006)
    Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten työssä jaksaminen – tai jaksamattomuus eli uupuminen – konstruoituu jaksamisvaikeuksia kokeneiden työntekijöiden työelämän kertomuksissa. Erityisesti kiinnitetään huomiota siihen, millaisia tarinallisia merkityksiä eri elämäntapahtumille annetaan ja miten jaksamiskokemukset liitetään kertomuksissa ko. merkityksenantoon. Tutkimuksen taustalla on työuupumuksen tutkimuksessa esiintyvä oletus työntekijän ihanteiden, odotusten, tavoitteiden ja pyrkimysten sekä työelämän todellisuuden kohtaamisesta työuupumuksen kehittymisen prosessissa vaikuttavana tekijänä. Oletusta tarkastellaan narratiivisesti tarinallisen kiertokulun teorian kautta sisäisen tarinan ja draaman kohtaamisena. Tutkimuksessa kysytään, millaisena jaksamisvaikeuksia kokeneet työntekijät tuottavat sisäisen tarinan ja draaman suhteen työelämän kertomuksissaan eli millaisena tuotetaan minuuden ja työelämän todellisuuden kohtaaminen. Liitetäänkö työssä jaksaminen sisäisen tarinan toteutumiseen draamassa ja sisäisen tarinan määrittämään tarinalliseen merkityksenantoon, ja jos liitetään, niin miten se tapahtuu? Empiirisen aineiston muodostaa 22 työssään jaksamisvaikeuksia kokeneen työntekijän työelämää koskevat haastattelut ja elämänviivat. Haastateltavat ovat valikoituneet tutkimukseen työuupumuksen oireyhtymää mittaavan MBI-GS -mittarin kautta. Aineiston analyysissa käytetään rinnakkain narratiivista analyysia ja kertomuksen draaman tapahtumiin liitettyjen erontekojen analyysia. Sisäisen tarinan ja draaman kohtaamiset kertomuksen nykytilassa hahmotetaan tutkimuksessa viiden kertomusluokan kautta: ristiriita-, romahdus-, täyskäännös-, luovimis- ja elämä on toisaalla -kertomukset. Ristiriitakertomukset jakaantuvat vielä kahteen luokkaan, labyrintti- ja arvot paineessa -kertomuksiin. Tutkimuksesta ilmenee, että työssään jaksamisvaikeuksia kokeneet haastateltavat konstruoivat kertomuksissaan työssä jaksamisen sidoksissa sisäisen tarinan toteutumiseen työelämän draamassa kolmea poikkeusta lukuun ottamatta, joista yhden kohdalla sisäinen tarina ja työelämän draama eivät kohtaa. Kahden kertomuksen analyysi ei tuonut esiin sisäistä tarinaa. Tutkimuksen tulosten perusteella esitetään, että työssään jaksamisvaikeuksia kokeneiden työntekijöiden kohdalla tulee ottaa huomioon työssä jaksamisen yhteys minuuteen eli siihen, miten ihminen määrittelee itsensä työelämässä. Työuupumustutkimuksen osalta tärkeimpinä lähteinä ovat Schaufeli, W. & Enzmann, D. (1998). The burnout companion to study and practice: a critical analysis ja Schaufeli W.B., Maslach C. & Marek T. (toim.) (1993). Professional burnout: recent development in theory and research. Narratiivisen lähestymistavan kannalta tärkein lähde on Hänninen, V. (1999). Sisäinen tarina, elämä ja muutos.
  • Vuoma, Stella (1998)
  • Tölkkö, Henna (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tarkastelen tutkielmassa luokkahuonevuorovaikutuksen tilanteita, joissa opettaja kertoo oppilail-le jotakin itsestään, esimerkiksi omasta kouluajastaan, perheestään tai ulkonäöstään. Lähestyn näitä opettajan omakohtaisia esimerkkejä keskustelunanalyyttisestä näkökulmasta käsin ja pyrin selvittämään, millaiseen oppitunnin toimintaan omakohtaiset esimerkit sisältyvät ja mitä funktioi-ta niillä on vuorovaikutuksessa. Tarkastelen myös omakohtaisen esimerkin sisältävien vuorojen kielellistä rakennetta sekä kytkeytymistä ja suhteutumista ympäröiviin vuoroihin. Lisäksi pyrin selvittämään, millaisina opettajan ja oppilaan roolit sekä erilaiset luokkahuonevuorovaikutuksen käytänteet, kuten vuorottelujäsennys tai opetussykli näyttäytyvät tutkittavan ilmiön valossa. Tutkimusaineistoni koostuu yhdeksästä videoidusta oppitunnista useilta luokka-asteilta. Lukion 1. vuosikurssin oppitunteja on yksi, yläkoulun 9. luokan tunteja kolme ja alakoulun tunteja viisi. Nauhoitukset ovat peräisin eri oppiaineiden sekä seitsemän eri opettajan tunneilta. Monipuolinen aineisto mahdollistaa ilmiön laajemman tarkastelun. Jakso, jossa opettaja kertoo itsestään, voi alkaa joko opettajan itsensä toimesta, tai aihepiiristä puhumisen voi aloittaa oppilas kysymällä esimerkiksi opettajan ulkonäöstä tai tämän äänestys-käyttäytymisestä. Omakohtaisia esimerkkejä esiintyy eri kohdissa oppitunteja ja erilaisten toi-mintojen osina. Ne voivat olla esimerkiksi osa oppitunnin alun yhteisiä ilmoitusasioita, aiemman opitun kertaamista, tehtävänantoa tai tehtävän tarkistusprosessia. Toisinaan keskustelussa ajau-dutaan sivuun varsinaisesta tunnin aiheesta ja opettajan etukäteissuunnitelman mukaisesta toi-minnasta, jolloin omakohtaiset esimerkit sijoittuvat osaksi niin sanottuja sivupolkukeskusteluja. Omakohtaisilla esimerkeillä on monia tärkeitä funktioita oppitunnilla: ne esimerkiksi motivoivat, konkretisoivat, herättävät mielenkiintoa, toimivat mallina, informoivat, perustelevat ja auttavat muistamaan asioita. Omakohtaiset esimerkit vaikuttavat vuorovaikutussuhteen laatuun pääasias-sa positiivisesti ja luovat huumoria, tasoittavat roolien hierarkkisuutta, tukevat oppilaiden aktiivi-suutta ja synnyttävät myönteistä ja avointa ilmapiiriä. Tutkimani ilmiön valossa oppilaat ovat aktiivisia osallistujia ja heillä on käytössään monenlaisia keinoja osallistua vuorovaikutukseen sekä vaikuttaa oppitunnin kulkuun.
  • Riekko, Iida (Helsingin yliopisto, 2008)
    Tutkin työssäni, miten etnisyys ja ruumiillisuus representoituvat Veronica Pimenoffin romaanissa Maa ilman vettä (1999) ja millaisia merkityksiä nämä representaatiot saavat suhteessa kysymyksiin vallasta, väkivallasta, sukupuolesta, seksuaalisuudesta, hyvinvoinnista ja sairaudesta. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä on jälkikoloniaalinen teoria. Romaanissa on keskeisellä tavalla kyse konfliktista: nuoruudenystävykset, suomalainen Kristiina ja mosambikilainen Sofia Elena, kohtaavat jälkimmäisen kuolinvuoteella ja käyvät kiivasta kamppailua aatteista ja arvoista. Olen tulkinnut romaanin päähenkilöt allegorisiksi hahmoiksi, jotka edustavat kotimaitaan ja -mantereitaan. Näihin henkilöhahmoihin kiteytyy ominaisuuksia, jotka tavataan hahmottaa stereotyyppisiksi Euroopalle ja Afrikalle. Etnisyys representoituu paitsi Kristiinan ja Sofia Elenan tyypitellyissä luonteenpiirteissä ja käyttäytymismalleissa myös heidän ulkonäkönsä kuvauksessa. Kristiina kuvataan korostetun vaaleana ja Sofia Elena korostetun mustana, minkä voi tulkita kommentoivan imperialistiseen diskurssiin liittyvää binaarista ajattelua. Myös romaanin miehet ovat tulkittavissa allegorisiksi hahmoiksi: Kristiinan mies Otto edustaa vaimonsa tavoin vaurasta Eurooppaa, amerikkalainen pohatta Mark Hunter Yhdysvaltoja ja sen mahtia ja Kristiinan nuoruudenrakastettu Abdel läntistä kuvitelmaa eksoottisesta Orientista. Ruumiillisuus korostuu romaanissa seksuaalisuuden, sairauden ja väkivallan kuvauksissa. Kristiina on seksuaalinen toteuttaja, jonka kokemus omasta ruumiista määräytyy pitkältä eroottisten kokemusten perusteella. Sofia Elenaa taas ei kuvata seksuaalisena hahmona, vaan hänen kehonsa kuvausta hallitsee sairaus. Koska Sofia Elena on allegorinen hahmo, hänen ruumiinsa voi rinnastaa mantereeseen ja sitä riuduttava sairaus prosesseihin, jotka tunkeutuvat yhteiskuntien rakenteisiin ja nakertavat niitä sisältäpäin: hallitsemattomaan kansainväliseen muuttoliikkeeseen, rikollisuuteen ja terrorismiin. Sofia Elenalla on kokemusta myös väkivallasta: hän on sotinut ja pitää väkivaltaa ainoana keinona taistella Länttä vastaan. Romaani välittää kuitenkin pessimistisen kuvan väkivallan mahdollisuudesta vapauttaa (kolmannen maailman) naiset. Pessimistinen kuva välittyy myös ensimmäisen ja kolmannen maailman naisten mahdollisuuksista ymmärtää toisiaan. Nais-Afrikka ja nais-Eurooppa jäävät romaanissa etäälle toisistaan sekä henkisesti että fyysisesti.
  • Laine-Patana, Satu (2005)