Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 12104-12123 of 27969
  • Vaitniemi, Riikka (2005)
  • Rossi, Riikka (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007)
    Le naturalisme finlandais. Une conception entropique du quotidien. Finnish Naturalism. An Entropic Conception of Everyday Life. Nineteenth century naturalism was a strikingly international literary movement. After emerging in France in the 1870s, it spread all over Europe including young, small nations with a relatively recent literary tradition, such as Finland. This thesis surveys the role and influence of French naturalism on the Finnish literature of the 1880s and 1890s. On the basis of a selection of works of six Finnish authors (Juhani Aho, Minna Canth, Kauppis-Heikki, Teuvo Pakkala, Ina Lange and Karl August Tavaststjerna), the study establishes a view of the main features of Finnish naturalism in comparison with that of French authors, such as Zola, Maupassant and Flaubert. The study s methodological framework is genre theory: even though naturalist writers insisted on a transparent description of reality, naturalist texts are firmly rooted in general generic categories with definable relations and constants on which European novels impose variations. By means of two key concepts, entropy and everyday life , this thesis establishes the parameters of the naturalist genre. At the heart of the naturalist novel is a movement in the direction of disintegration and confusion, from order to disorder, from illusion to disillusion. This entropic vision is merged into the representation of everyday life, focusing on socially mediocre characters and discovering their miseries in all their banality and daily grayness. By using Mikhail Bakhtin s idea of literary genres as a means of understanding experience, this thesis suggests that everyday life is an ideological core of naturalist literature that determines not only its thematic but also generic distinctions: with relation to other genres, such as to Balzac s realism, naturalism appears primarily to be a banalization of everyday life. In idyllic genres, everyday life can be represented by means of sublimation, but a naturalist novel establishes a distressing, negative everyday life and thus strives to take a critical view of the modern society. Beside the central themes, the study surveys the generic blends in naturalism. The thesis analyzes how the coalition of naturalism and the melodramatic mode in the work of Minna Canth serves naturalisms ambition to discover the unconscious instincts underlying daily realities, and how the symbolic mode in the work of Juhani Aho duplicates the semantic level of the apparently insignificant, everyday naturalist details. The study compares the naturalist novel to the ideological novel (roman à these) and surveys the central dilemma of naturalism, the confrontation between the optimistic belief in social reform and the pessimistic theory of determinism. The thesis proposes that the naturalist novel s contribution to social reform lies in its shock effect. By means of representing the unpleasant truth the entropy of everyday life it aims to scandalize the reader and make him aware of the harsh realities that might apply also to him.
  • Niskanen, Mikko (2000)
    In this study, the main focus is on the question whether the possible role of central banks as lender of last resort affect banks' risk-taking incentives in a manner that makes banks more susceptible to moral hazard. The work consists of four interrelated chapters. In chapter 2, the origins and historical evolution of the lender of last resort are discussed. Chapter 3 provides an overview of the theoretical literature concerning the reasons why there is a need for a lender of last resort in the first place. In chapter 4, it is examined on a general level whether there is a connection between moral hazard and financial safety nets, including the lender of last resort. In chapter 5, a specific model is developed in order to analyze the particular question of whether lender of last resort policies cause moral ha-zard. It is argued in chapter 5 that in circumstances where the opacity of banks prevents the depositors from providing market discipline, banks' ex ante risk-taking incentives may indeed be influenced through lender of last resort policies. Furthermore, lender of last resort facilities can be used to a certain extent as a complement to other regulatory policies in the provision of proper incentives to banks. Specifically, if banks' eligibility for support from the lender of last resort can be made condi-tional on their initial risk choice, this facility may be used as an effective complement to minimum capital requirements.
  • Niskanen, Mikko (2000)
    Tutkimuksessa arvioidaan keskuspankkien roolista ns. perimmäisenä luotonmyöntäjänä (lender of last resort) mahdollisesti aiheutuvaa ns. moral hazard-efektiä eli pankkien taipumusta liialliseen riskinottoon. Työ koostuu neljästä toisiaan täydentävästä luvusta. Luvussa 2 tarkastellaan lender of last resort käsitteen alkuperää ja historiallista kehitystä. Luvussa 3 tehdään yhteenveto lender of last resort-toiminnan puolesta esitetyistä teoreettisista perusteista. Luvussa 4 tarkastellaan rahoitusjär-jestelmän turvaverkkojen ja moral hazardin välistä yhteyttä yleisellä tasolla. Luvussa 5 kehitetään malli jonka avulla arvioidaan nimenomaan lender of last resort-toiminnasta mahdollisesti aiheutuvaa moral hazard-vaikutusta. Luvun 5 mallin pohjalta esitetään, että olosuhteissa, jossa tallettajien toimesta syntyvä markkinakuri on puutteellista pankkitoimintaan väistämättä liittyvän rajoitetun läpinäkyvyyden vuoksi, voidaan lender of last resort-toiminnalla vaikuttaa pankkien ex ante riskinottohalukkuuteen. Seurauksena lender of last resort-toimintaa voidaan myös käyttää täydentämään pankkien muita sääntelymeka-nismeja. Erityisesti jos lender of last resortin myöntämä likviditeettituki voidaan asettaa riippuvai-seksi pankkien aikaisemmista riskivalinnoista, voidaan tällä järjestelyllä tehokkaasti täydentää vä-himmäisvakavaraisuusvaatimuksia.
  • Kauramäki, Liisa (Helsingfors universitet, )
    Tutkielmassa tarkastellaan kartellista vahinkoa kärsineen osapuolen oikeutta tutustua kartelliyrityksen vapaaehtoisesti toimittamiin leniency-asiakirjoihin. Kartellien salaisen luonteen vuoksi niiden tutkiminen ja paljastaminen on usein hankalaa ilman mukana olevien yritysten yhteistyötä. Kartellin sisäiseen ilmiantoon perustuvan leniencyn avulla komissio ja kansalliset kilpailuviranomaiset ovat viimeisen vuosikymmenen aikana pystyneet paljastamaan ja rankaisemaan yhä useampia salaisia kartelleja kustannustehokkaasti ja suuria voimavaroja säästäen. Leniency-menettelyn yhteydessä toimitetut asiakirjat ovat näin ollen ensiarvoisen tärkeitä kilpailuviranomaisten kartellitutkimusten ja tehokkaan julkisoikeudellisen täytäntöönpanon kannalta. Leniency-asiakirjojen sisältämien merkityksellisten tietojen takia myös kartellista vahinkoa kärsineiden tahojen pyrkimyksenä on päästä tutustumaan niihin ja käyttää niitä todisteena vahingonkorvausoikeudenkäynnissä. Koska erityisesti vahingon määrän ja syy-yhteyden todistaminen on haastavaa, leniency-asiakirjojen sisältämät tiedot voivat keventää merkittävästi vahingonkärsijän todistustaakkaa. Vahingonkärsijän tavoite tutustua yrityksen vapaaehtoisesti toimittamiin todisteisiin ja toisaalta leniencyä hakeneen yrityksen halu suojata nämä tiedot kolmansilta osapuolilta on aiheuttanut merkittävän jännitteen kilpailuoikeudellisten vahingonkorvauskanteiden ja leniency-menettelyn välille. Vastakkaisina intresseinä ovat toisaalta leniencyn tehokkuuden ja houkuttelevuuden turvaaminen ja toisaalta pyrkimys edistää kilpailuoikeudellisten vahingonkorvauskanteiden nostamista unionin jäsenvaltioissa. Koska leniency-menettelyn ja kilpailuoikeudellisten vahingonkorvauskanteiden välille ei ole EU-oikeudessa vahvistettu oikeudellista arvojärjestystä tai ensisijaisuusjärjestystä, jännitteen purkamiseen ei löydy voimassa olevan oikeuden perusteella yksiselitteistä vastausta. Tutkielman ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä tarkastellaan sitä, onko vahingonkärsijällä oikeus tutustua leniency-asiakirjoihin ja käyttää niitä todistusaineistona kartellivahinkoon perustuvassa vahingonkorvausoikeudenkäynnissä. Koska tutkielma sijoittuu EU-oikeuden ja EU-kilpailuoikeuden alaan, tutkimuskysymystä tarkastellaan sen kannalta, minkälaisia esteitä ja mahdollisuuksia unionin oikeus asettaa vahingonkärsijän tutustumisoikeudelle sekä asiaan sovellettaville kansallisille menettelysäännöille. Erityisesti unionin tuomioistuimen Pfleiderer-ennakkoratkaisu on osoittanut, että vahingonkärsijän tutustumisoikeutta ei tule sulkea kategorisesti pois. Tapauksessa vahvistettujen periaatteiden mukaan kansallisten tuomioistuinten tulee ratkaista tutustumisoikeutta koskeva kysymys tapauskohtaisesti punnitsemalla unionin oikeudessa suojattuja intressejä. Tapauskohtainen intressipunninta voi näin ollen johtaa kansallisesta lainsäädännöstä ja kyseisestä tapauksesta riippuen joko tutustumisoikeuden myöntämiseen tai epäämiseen. Unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntö ei näin ollen tarjoa yksiselitteistä vastausta leniency-asiakirjoihin tutustumista koskevaan kysymykseen. Tästä johtuen tutkielman toisena tutkimuskysymyksenä tarkastellaan sitä, miten vahingonkärsijän tutustumisoikeutta koskeva kysymys käytännössä ratkeaa EU-oikeuden asettamien edellytysten ja unionin oikeuskäytännön perusteella. Toisin sanoen tutkielmassa tarkastellaan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännössä esitettyjen periaatteiden soveltamista käytännössä. Tarkastelun avulla selvitetään niitä seikkoja, joita kansalliset tuomioistuimet ovat huomioineet suorittamassaan tapauskohtaisessa intressipunninnassa. Lisäksi tutkitaan tapauskohtaisesta intressipunninnasta aiheutuneita ongelmia. Tutkielmassa tarkastellaan myös komission kesäkuussa 2013 julkaisemaa direktiiviehdotusta kilpailuoikeudellisiin vahingonkorvauskanteisiin sovellettavista menettelysäännöistä ja siinä esitettyjä ratkaisuehdotuksia havaittuihin ongelmiin.
  • Tirkkonen, Jenna (Helsingfors universitet, )
    Tutkielman tarkoituksena on selvittää kartellien kriminalisoinnin edellytyksiä Suomessa. Suomen ja muiden jäsenmaiden kilpailuoikeuden säädöspohja on peräisin Euroopan unionin harmonisointivaatimuksesta kilpailuoikeuden alalla. Leniency eli seuraamusten alentaminen ja seuraamuksista vapautuminen kartelliyhteistyön perusteella on peräisin Yhdysvaltojen kilpailuoikeudesta, josta se on otettu käyttöön myös Euroopan unionin kilpailuoikeuteen. Euroopan unionissa tai Suomessa kilpailuoikeudellista seuraamusjärjestelmää ei ole kriminalisoitu. Euroopan unioni antaa kuitenkin jäsenmailleen mahdollisuuden erilaisten seuraamusjärjestelmien käyttöönottoon kilpailuoikeudellisella alalla, joten osa jäsenmaista on katsonut tehokkaimmaksi vaihtoehdoksi kriminalisoida kartelliin osallistumisen. Lähes kaikissa EU:n jäsenmaissa on osaksi seuraamusjärjestelmää otettu käyttöön Euroopan kilpailuoikeusverkoston leniency-malliohjelman mukainen leniency-järjestelmä. Suomessa kriminalisoitu seuraamusjärjestelmä ja leniency on katsottu mahdottomaksi yhdistää leniency-järjestelmän tehokkaan toiminnan takaamiseksi. Leniencyn yhdistäminen kriminalisoituun seuraamusjärjestelmään on katsottu Suomen oikeusjärjestelmässä ongelmalliseksi, koska Suomen rikosoikeus ei tunne mahdollisuutta sopia syytteestä ja leniencyn tehokas toimiminen vaatii varman immuniteetin seuraamuksista leniency-hakijalle palkkioksi yhteistyöstä. Toisaalta leniencyn tehokkaan toimimisen edellytyksiksi on esitetty myös mahdollisuus ankariin seuraamuksiin niiille, jotka eivät leniencyä hae sekä korkea kiinnijäämisriski kartelliin osallistumisesta. Kriminalisoitu seuraamusjärjestelmä takaisi ankarat seuraamukset kartelliin osallistujille ja mahdollistaisi myös rikosoikeuden tutkimusvälineiden käyttöönoton kartellien paljastamiseksi, mikä kasvattaisi kiinnijäämisriskiä. Kartellioikeus on eurooppalaisissa kilpailuoikeusjärjestelmissä ja keskustelussa muutenkin eriytynyt muusta kilpailuoikeudesta. Monet EU:n jäsenvaltiot ovat kriminalisoineet, ja yhä edelleen tiukentaneet, kartelleja koskevaa seurausjärjestelmäänsä. Leniencyn ja kilpailuoikeudellisen vahingonkorvausvelvollisuuden suhde on katsottu ongelmalliseksi ensinnäkin, koska myös vahingonkorvaus on nähty sanktioluonteisena ja toiseksi leniency-hakemuksen on katsottu toimivan aihetodisteena vahingonkorvausoikeudenkäynnissä, vaikka hakemuksen tietoja ei saisikaan käyttää suoranaisina todisteina. Suomen kilpailuoikeuden seuraamusjärjestelmä rakentuu EU:n tapaan yrityksille kohdistetuille hallinnollisille sakoille. Kriminalisoiduissa järjestelmissä yritysten lisäksi vastuu kohdentuu myös yritysten sisällä toimiviin luonnollisiin henkilöihin, jotka tekevät varsinaiset kartellisopimukset. Ruotsissa kartelleja ei ole kriminalisoitu, mutta kilpailulain uudistuksessa, vastuun kohdentamiseksi myös kartellisopimusten varsinaisiin tekijöihin, otettiin käyttöön liiketoimintakielto. Suomessa ei ole minkäänlaista mahdollisuutta kohdistaa virallisia seuraamuksia yritysten sisällä toimiviin luonnollisiin henkilöihin.
  • Wikberg, Olli (Helsingin yliopisto, 2009)
    The thesis leniency v. kartellit deals with anti-cartel activities within the European union. The main view is that of the European Commission with high emphasis of national (Finnish) and US view and procedure. The thesis contains of two parts. The first part is about the general legal and economical framework regarding cartels and various methods to detect and punish cartel conduct. The latter part deals in detail with leniency programs of both European Commission and Finnish competition authority. The legal background of US antitrust law regarding leniency is included as well.
  • Keisanen, Tiina (Helsingin yliopisto, 2015)
    In a recent pedagocical debat the animation is seen as a result of a child-oriented education. It includes terms communality, agency and participant, which were studied at VKK-metro’s participation- and Billding bridges -projects. In a social pedagogy and a free education is known sosiocultural animation, that has come to Finland by Leena Kurki (2000). In this study a connection to Kurki’s sociocultural animation is searched from todays’s child-oriented thoughts and from Vygotsky’s sociocultural theory. This study applys and experiments sociocultural animation by the means of drama, and examines in which ways animation appears as communality, agency and participation in a kindergarten preschool group. Methods: This study was made in spring 2012 in a daycarecenter near Helsinki and it took six days. The target group of the educational experiment was 24 children. This study applies qualitative research methods and there are forms of action research, where the researcher is a facilitator and participating observer.The data collection method was observation, notebook and video- and research diary. In the analysis of the data is utilized content analysis. Results and conclutions: Communality was seen at the Zone of proximall developmnet as peer learnig for example in drawnings. At the emotional Zone of proximall development animation created animation. This was shown as cheering of others, appreciation of drama performances and as enthusiasm in ones own activity. Negotiations where often non-verbal and handled through operation. Agency was shown as expression and realization or non-realization of ideas. If necessary, help was sought from a more capable individual and an adult was sought for attention and acknowledgement. Participation was shown as mutual ideation, doing, evaluation, decision making and diverse creation of culture between adults and children. Hence animation increased the culture of communality where children can learn, open up and engourage themselves to act proactively and creatively to achieve a mutual goal, a drama performance.
  • Manninen, Emma-Liina (2015)
    Lentokenttien standardoituminen on muokannut lentokentistä keskenään samankaltaisia, ympäristöstään irrallisia ja historiattomia epäpaikkoja. Viime aikoina lentokenttien toimintaympäristö on muuttunut aiempaa ankarammaksi ja lentokentät joutuvat kilpailemaan lentomatkustajista pysyäkseen toiminnassa. Epäpaikkamainen luonne ei ole lentokentälle eduksi, joten on täytynyt kehitellä uusia keinoja pärjätäkseen kilpailussa. Lentokentän paikkakokemukseen on panostettu monipuolisten palveluiden ja paikallisen kulttuurin avulla. Pro gradu –tutkielmassani halusin selvittää, onko lentokenttien imagotyö näyttävine projekteineen vaikuttanut matkustajien kokemuksiin lentokentästä vai vieläkö lentokentästä vallitsee stereotyyppinen mielikuva. Tutkimuskysymyksinäni olivat, minkälaisena paikkana lentokenttä tänä päivänä koetaan ja vastaavatko vallalla olevat mielikuvat epäpaikan määritelmää. Kävin lävitse 195 lentokenttäarviointia kymmeneltä eurooppalaiselta lentokentältä. Tarkastelin diskurssianalyysin avulla arvioinneissa esiin nousseita tapoja kertoa lentokentästä, jotka järjestyivät kuuteen eri teemaan. Lentokentästä puhuttiin siis kuuden diskurssin kautta. Asiakasarviointien valossa lentokenttään suhtaudutaan fyysisenä rakennuksena, aistittavana ympäristönä, ajanviettopaikkana, muutoksen kohteena, sosiaalisena näyttämönä sekä alueen käyntikorttina. Diskurssianalyysi pohjautuu ajatukseen, että kieli ei ole todellisuuden neutraali kuvajainen, vaan kieli rakentaa todellisuutta ja on itsessäänkin kulttuurin tuote. Esiinnousseet teemat eivät siis kerro absoluuttista totuutta lentokentän olemuksesta, vaan tarjoavat erilaisia näkökulmia lentokentän hahmottamiseen. Lentokenttäarviointien perusteella lentokentällä on sekä paikan että epäpaikan piirteitä, mutta matkustajat eivät koe lentokenttien standardoituneisuutta automaattisesti huonona asiana, sillä tehokkuus ja samankaltaisuus tekevät matkanteosta vaivattomampaa. Osa vastaajista oli sitä mieltä, että lentokentät voisivat jopa yhdenmukaistua vieläkin enemmän ja huomioida paikallisten kulttuurin sijaan lentomatkustajien toiveita. Lentokenttien pyrkimykset erottua kokemuksellisuuden avulla tuntuivat menneen matkustajilta ohi, sillä matkustajien mielikuvat heijastelivat menneisyyden muokkaamia stereotyyppisiä tapoja hahmottaa lentokenttäympäristöä. Vaikka matkustaminen on oleellinen osa 2000-luvun länsimaista elämäntapaa ja lentokentät ovat arkipäiväistyneet, suhtaudutaan lentokenttään edelleen moderniuden edustajana ja terminaali on tärkeä rakennus.
  • Jäppinen, Heikki (2015)
    Lentoala elää murroksen aikakautta ja ala on kokenut viimeisen vuosikymmenen aikana lukuisia kriisejä, suuren rakennemuutoksen, mutta samalla kysynnän kasvun. Lentoalan turbulenttisuus vaikeuttaa suuresti alan ennustamista, mutta tulevaisuuden analysoinnille on alalla todellinen tarve. Tämän tutkimuksen tavoitteena on saada mahdollisimman laaja näkemys lentoalan tulevaisuudesta ja siihen vaikuttavista globaaleista tekijöistä. Tutkimuksen tarkoitus on luoda neljä tulevaisuuden skenaariota, jotka hahmottavat Helsinki-Vantaan kysyntää ja tulevaisuutta. Näiden skenaarioiden pohjalle tarvitaan kokonaisnäkemys alueen tulevasta kehityksestä lentoalaan vaikuttavien tekijöiden osalta. Tutkimukselle voidaankin määrittää kolme erillistä tavoitetta: 1. luoda mahdollisimman laaja näkemys Helsinki- Vantaan lentoaseman nykytilasta 2. toisaalta hahmottaa globaalit tekijät ja niiden muutokset, jotka vaikuttavat niin maailman, Euroopan kuin Suomen sekä erityisesti Helsinki-Vantaan tulevaisuuteen 3. luoda selkeät skenaariot siitä miltä Helsinki-Vantaan lentoasemat ja sen toimintaympäristö vuonna 2030 voisivat näyttää Tärkeimpiä työssä tutkittuja tekijöitä ovat energiaan, ympäristöön, talouteen, teknologiaan ja ihmisten arvoihin liittyvät tekijät. Myös erilaisia lentoalaan liittyviä muuttujia kuten liikkumisen kehitystä, lentoalan sääntelyä sekä sen suhdetta ympäristöön ja muihin liikennemuotoihin tutkitaan ja niiden kehityskulkuun otetaan kantaa. Näiden tekijöiden ja muuttujien erilaisten kehityssuuntien hahmottamisen avulla ja yhdistämällä ne lentoalan nykyiseen tilanteeseen sekä toimintaympäristöön saadaan aikaiseksi suuri määrä erilaisia tulevaisuudenkuvia. Työssä esitettävät skenaariot ovat: ”Continuous climb”, ”Suuntasäteessä”, ”Caution wake turbulence” ja ”Syöksykierre”. Tutkimuksen tarkoitus on tuoda esille, että tulevaisuus ei ole ennalta määrättyä, mutta siihen on mahdollista vaikuttaa niin päätöksillä kuin teoilla. Tulevan tutkimuksen skenaariot eivät pyri luomaan tarkkoja kuvauksia tulevaisuudesta vuonna 2030. Todennäköisimmin tulevaisuus on yhdistelmä tulevia skenaarioita tai vain osa niissä esitetyistä tulevaisuuspoluista tulee toteutumaan. Tutkimuksen tarkoitus ei ole ennustaa, vaan tarjota uusia ajatusmalleja sekä antaa esimerkki siitä kuinka skenaarioita voidaan hyödyntää. Parhaassa tapauksessa työtä voidaan hyödyntää keskipitkän aikavälin strategian suunnittelussa. Lisäksi pystytään tarjoamaan niin kutsuttu ulkopuolinen näkemys siitä miten Helsinki-Vantaa on kytkettävissä paremmin maailmaan ja miten sen vahvuuksia on mahdollista jalostaa sekä toisaalta miten mahdollisiin uhkiin ja heikkouksiin voidaan etukäteen varautua ja niiltä suojautua.
  • Laukia, Joonas (2013)
    Tämä tutkielma tarkastelee lentoliikenteen päästökauppadirektiiviä (2008/101/EY) valmistellutta ja implementoinutta politiikkaverkostoa Suomessa. Päästökauppa on nykyisellään yksi tärkeimmistä markkinaperusteisista keinoista hillitä ilmastonmuutosta, ja Euroopan unionissa onkin ollut vuodesta 2005 käytössä maailmanlaajuisesti laajin päästökauppajärjestelmä. Päättäjien keskuudessa päästökaupan suosio on lisääntynyt viimeisinä vuosikymmeninä huomattavasti, samalla kun teollisuus kannattaa päästökauppaa verrattuna esimerkiksi verotuksellisiin päästöjenvähennyskeinoihin. Lentoliikenne on ensimmäinen EU:n päästökauppaan sisällytetty liikennemuoto. Vuodesta 2012 alkaen Euroopan sisäinen, Euroopasta lähtevä ja sinne saapuva lentoliikenne on mukana päästökaupassa. Tutkielman tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1. millainen Suomen valmisteluverkosto oli rakenteeltaan, toiminnaltaan ja koheesioltaan? 2. Miten verkoston rakenne, toimintatavat ja koheesio vaikuttivat sen kykyyn ratkaista kohdattuja politiikkaongelmia? Poliittisia päätöksiä valmistellaan yhä useammin epävirallisissa politiikkaverkostoissa. Hallinnan käsitteeseen perustuva lähestymistapa painottaa valtion, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyötä päätösten valmistelussa. Niinpä direktiivin valmistelua on mielekästä lähestyä tutkimalla valmistelua hoitanutta viranomaisten ja yritysten muodostamaa verkostoa. Tutkielman aineiston muodostavat kymmenen asiantuntijahaastattelua sekä valmisteluun liittyvä asiakirja-aineisto. Kerättyä ja litteroitua aineistoa analysoitiin tekstianalyysin keinoin, apuna käytettiin Atlas.ti-aineistonkäsittelyohjelmaa. Analyysin koodirunko perustui teoriasta johdettuihin politiikkayhteisöjen sekä asiaverkostojen ominaisuuksiin. Tutkielman vastaus ensimmäiseen tutkimuskysymykseen on, että valmisteluverkoston rakenne, toiminta ja koheesio ovat varsin lähellä niin sanotun politiikkayhteisön piirteitä. Verkosto on jäsenmäärältään pieni, sen jäsenet ovat suhteellisen yksimielisiä, informaation kulku verkostossa on välitöntä eikä jyrkkiä valtahierarkioita esiinny. Nämä ominaisuudet yhdistetään politiikkaverkostokirjallisuudessa juuri politiikkayhteisöihin, erotuksena asiaverkostoista. Toiseen tutkimuskysymykseen tutkielma toteaa, että direktiivineuvotteluja ohjanneen verkoston rakenne, toiminta ja koheesio johtavat kansallisesti tehokkaaseen, mutta samalla kansainvälisissä neuvotteluissa vaadittavia innovaatioita heikosti tuottavaan valmisteluun. Politiikkayhteisöstä puuttuvat konfliktit, ja sen myötä usein neuvotteluja eteenpäin vievät suuret innovaatiot. Tiivis verkosto on kuitenkin varsin tehokas muodostamaan oman kansallisen kantansa. Lentoliikenteen päästökauppaverkoston ominaispiirre Suomessa on sen koostuminen voimakkaasti liikennesektorin edustajista. Päästökauppa on ympäristösääntelyä, ja haastatteluista ilmenee, että useimmissa muissa maissa sen valmistelusta huolehti ympäristöhallinto. Epävirallisten politiikkaverkostojen suhde kansanvallan kontrolliin on ongelmallinen. Demokraattisesti valittu elin ei suoraan valvo verkostoja, vaan niiden työtä kontrolloi enemmän asiantuntijoiden vertaisarviointi. Toisaalta syvää asiantuntemusta on vaikea löytää ilman politiikkaverkostojen työtä. Politiikkaverkostojen toiminnan tutkiminen on erittäin tärkeää, jotta ne voidaan sitoa tiukemmin edustuksellisen demokratian prosessiin, ja jotta valtiot voivat käyttää niitä tehokkaammin kansalaistensa etujen ajamiseen.
  • Castrén, Lalli (Suomalainen lakimiesyhdistys, 2012)
    This study examines the unbreakable limit of liability of an air freight carrier, an important departure from general contract law principles unique to air law. An unbreakable limit of liability is a monetary limitation of liability originating in an international convention, which cannot be broken even when the damage has been caused intentionally or recklessly and with knowledge that damage would probably result. The breakability of limitations of liability can be traced back to Roman law, and can be described as a significant principle common to the whole of Europe. The unbreakable limit is examined first in the context of general contract law, taking into account the criticism leveled at the intent/gross negligence sabre normally accepted for piercing limitations of liability. Secondly, the development of air transport law conventions, namely the Warsaw and Montreal conventions, is examined to discover why such a radical decision was reached precisely in this system. Since the conventions, in nearly unique fashion, cover both the transport of passengers and cargo, the reasons why it only entered into force internationally for cargo, and not also for damage caused to passengers as originally envisioned by its drafters, should be examined. The discussion and legal and practical argumentation leading to the adoption of the convention are covered in as much detail as possible. The reach of the unbreakable limit also deserves special attention. While, in theory, limited simply to transportation by air, the scope of the Montreal convention may possibly extend its reach into other forms of transport, nominally governed by other conventions and national legislation with differing limits and liability systems. Some of this supplementary or conflicting legislation is of European origin, which is why the role of the European Union vis-à-vis air and transport law is also examined. Past EU legislation and jurisprudence represent significant threats or opportunities, depending on one s viewpoint towards the unbreakability of the limit. Fundamentally, the unbreakable limit of liability is the result of a convoluted international political process, characterized by an almost complete focus on the carriage of passengers, with the cargo rules generally only following on as an afterthought. Specifically, it is not unreasonable to describe the limit as a convention-based rule for the division of the parties duty to insure the cargo, with the limit representing the maximum insurance coverage required by the air carrier, thus leaving it to the consignor to either procure additional insurance or contract a higher limit of liability from the carrier, if needed.
  • Sarpila, Ari (Helsingin yliopisto, 2008)
    Tässä työssä selvitetään lentosääennusteiden käyttöä lennon suunnittelun ja toteutuksen perusteena. Tuodaan esille määräyksiä ja lentosäätietojen käyttöä kaikissa lennon vaiheissa. Perehdytään ennustettujen olosuhteiden ja ennusteiden laadun merkitykseen lentojen toteutuksessa. Selvitetään lentosääennusteisiin liittyviä lentoliikenteen kustannuksia. Työn aineistona käytettiin joulukuu 2006 - heinäkuu 2007 välisenä aikana eri pituisina jaksoina kerättyä 185 liikennelennon lennonsuunnittelumateriaalia ja 126 satunnaisella otoksella otettuja Suomen GAFOR -ennusteita. Liikennelennot toteutettiin Suomen ja Euroopan alueella. Työssä todennettiin METAR –lentopaikkasanoman avulla TAF -lentopaikka-, TREND -laskeutumis-, GAFOR -yleisilmailuennusteita. Yleisestä sääpalvelusta saatua materiaalia käsiteltiin EXCEL –taulukkolaskentaohjelmalla Lentosääennusteita käsiteltiin usean eri käyttäjäryhmän kannalta. Reittilentomittauksilla tutkittiin SIGMET –varoituspalvelun, SWC –merkitsevän sään ja yläilmakehän tuulen sekä lämpötilan ennusteita. TAF –pilvikorkeusennusteiden keskimääräinen hyvyysluku oli lähes sama pilvikorkeudesta riippumatta. Suhteellisen hyvissä olosuhteissa toimivat käyttäjät saivat ennusteista paljon hyötyä. Vaakanäkyvyysennusteiden keskimääräinen hyvyysluku oli suurempi hyvissä kuin huonoissa olosuhteissa. Huonojen olosuhteiden ennusteet olivat lentotoiminnalle enemmän harmillisia kuin hyödyllisiä. Ennustustyö olisi tarvinnut apuvälinettä. Tutkittiin TREND –ennusteiden ominaista osuvuutta. NOSIG –ennuste oli suhteellisen usein julkaistu vaikka sitä seurasi olosuhteen muutos. BECMG -ennuste toteutui pääsääntöisesti ennusteajan alkupuolella. Ajoittaisten olosuhdemuutosten aikana TEMPO -ennusteita julkaistiin hyvin, mutta ennusteen osuvuus vaihteli. Tässä muodossa jaettu ennustetieto ei palvele kovin hyvin päätöstilannetta, jossa on arvioitava polttoaineen riittävyys lennon loppuosalle. GAFOR -pintatuuliennusteet olivat onnistuneita kuten TAF -ennusteissa. Vaakanäkyvyys- ja pilvikorkeusolosuhteissa vertailupisteissä oli 10% havainnoista ennustettua huonompaa olosuhdetta, jos käytettiin vain GAFOR –ennusteen perusosaa lennonsuunnittelussa ja 6% havainnoista, jos käytettiin koko ennustetta. Ilma-aluksen päällikön on valvottava näkölento-olosuhteiden kehitystä lennon aikana ja varmistettava aina näkölento-olosuhteinen lentoreitti laskupaikalle. Lentosääennusteet ovat osa lentotoimintaa mahdollistavaa järjestelmää. Ennusteet hallitsevat vaihtelevasti olosuhteita ja luonnollisesti aiheuttavat ongelmallisia tilanteita. Käyttäjiä sitovat määräykset on luotu, jotta toiminta olisi turvallista. Laadukkaita ennusteita tarvitaan isoilla liikennepaikoilla lentoliikenteen kapasiteetin hallintaan. Pienillä lentopaikoilla laitevarustus ei vielä takaa lentotoimintaa kaikissa olosuhteissa. Näkölentotoimintaa harjoitetaan jatkuvasti sekä hyvissä että kohtalaisen huonoissa olosuhteissa.
  • Määttä, Minna (2002)
  • Silvonen, Jan (2000)
    Tutkielmassa arvioidaan Leonian henkilöasiakaskonttoreiden tulospalkkiojärjestelmän toimivuutta vuodelta 1999. Ensisijaisena tavoitteena on tarkastella konttoreissa työskentelevien toimihenkilöiden suhtautumista tulospalkkiojärjestelmään. Leonian 64:ssä henkilöasiakaskonttorissa aloitettiin vuonna 1998 tulospalkkiojärjestelmän kokeilu, joka kesti puoli vuotta. Seuraava vuonna, Leonian ylimmän johdon vaihduttua, järjestelmään tehtiin huomattavia muutoksia muun muassa tavoitteiden osalta. Tulospalkkiojärjestelmä koskee kaikkia noin 1100 työntekijää Leonian henkilöasiakaskonttoreissa. Toimihenkilöiden osuus työntekijöistä on noin 700 henkilöä. Järjestelmän arvioinnissa käytettävät arviointikriteerit on jaettu kahteen eri osaan. Aiheesta löytyvän kirjallisuuden perusteella on poimittu niitä tekijöitä, joiden katsotaan olevan tärkeitä tulospalkkiojärjestelmän toimivassa soveltamisessa. Arviointikriteereinä on käytetty myös niitä tavoitteita, joita Leoniassa on järjestelmälle asetettu. Kriteerien pääpaino on kohdistettu kirjallisuuden perusteella valittuihin tekijöihin. Tutkimusaineisto koostuu kirjallisuudesta, Leonian asiakirjoista, haastatteluista sekä konttoreihin tehdystä kyselystä. Kyselylomakkeita on lähetetty jokaiseen konttoriin yksi kappale. Ne ovat osoitettu kunkin konttorin luottamushenkilölle. Luottamushenkilöiden on tullut pyrkiä siihen, että he edustavat vastauksissaan kaikkia konttorissa työskenteleviä toimihenkilöitä. Tutkimusmenetelmä jakaantuu laadulliseen sekä kvantitatiiviseen tutkimukseen. Tutkielman laadullinen osuus käsittää arviointikriteerien valitsemisen sekä haastattelujen ja avointen kysymysten analysoinnin. Kvantitatiivinen osuus perustuu kyselylomakkeiden väittämien analysointiin SPSS tilasto-ohjelmaa käyttäen. Tutkielmassa arvioidaan miltä osin järjestelmä on kannattava ja kuinka hyvin sille asetetut tavoitteet toteutuvat. Toimihenkilöiden suhtautuminen järjestelmään on ensiarvoisen tärkeää, sillä heidän asenteet järjestelmää kohtaan ovat sen toimivuuden kannalta oleellisia. Tutkielmassa suoritettava arviointi on osittain jatkuvaa ja osittain jälkikäteisarviointia. Arvioinnin tekijä suorittaa arvioinnin täysin objektiivisesti, joten lähestymistapa on ulkopuolisen arvioitsijatahon suorittama kriittinen arvio. Leonian konttoreiden tulospalkkiojärjestelmän suurimmaksi puutteeksi voidaan katsoa epäonnistuminen tavoitteiden asettamisessa. Tavoitteet myynnin osalta on asetettu niin korkealle, että suuri osa henkilöstöstä pitää niiden saavuttamista epärealistisena. Näin ollen tulospalkkiojärjestelmän kannustava vaikutus on kärsinyt huomattavasti. Järjestelmään kohdistuu kritiikkiä myös siitä syystä, että sen katsotaan aiheuttavan niin sanotun tulosta tuottamattoman työn vieroksuntaa.
  • Nyyssönen, Sisko (1961)