Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 12213-12232 of 24426
  • Huttunen, Maija-Helena (Helsingin yliopisto, 2013)
    This Master s Thesis investigates the perceptions of students of educational sciences (general and adult education) concerning plagiarism. Previous studies regarding students perceptions of plagiarism have shown that students understandings of both plagiarism and the principles of academic writing are insufficient. This study aimed to identify different repertoires of speech the students used when talking about plagiarism, to examine how the repertoires of speech were constructed interactively, and to look into how the themes concerning students perceptions of plagiarism recognized in a previous study (Confusion, Fear, Perceived sanctions, Perceived se-riousness, Academic consequence and Resentment) were reproduced in the students speech in this study. 19 students of educational sciences from the University of Helsinki took part in this study, from which 6 focus groups were formed. Focus group conversations were executed with the help of a facilitator introducing the topics of conversation, with the focus group members freely inter-changing their thoughts and opinions about the topics. The conversations were analyzed discourse analytically while the previously recognised themes acted as a theoretical premise to an otherwise data led analysis. The various repertoires of speech the students used concerning plagiarism were interpreted in the context of an episode they were a part of. Different types of episodes formed four (4) themes: Confusion and its consequences, Understanding of why plagiarism occurs, Stance to-wards an act of plagiarism, and Disadvantageousness of plagiarism. The previously recognized themes were largely reproduced in this study. It is evident that students understandings of both plagiarism and the principles of academic writing are insufficient. Numerous previous studies and this study indicate the need of developing both the instructions given concerning plagiarism and the teaching of the principles of academic writing.
  • Lindroos, Sonja Maria (2013)
    Tutkielma käsittelee suomalaismedioiden ulkomaankirjeenvaihtajien sijoittelun perusteita. Tutkimuksessa kysytään, miksi suomalaisten kirjeenvaihtajien asemapaikat ovat valikoituneet juuri tietyllä tavalla siten, että kirjeenvaihtajat ovat keskittyneet muutamiin maihin ja kaupunkeihin. Tutkimuksessa mukana olleilla medioilla oli haastatteluhetkellä kirjeenvaihtajia kahdeksassa eri maassa yhteensä noin kolmisenkymmentä. Eniten kirjeenvaihtajia oli Ruotsissa, seuraavaksi eniten Brysselissä, Yhdysvalloissa, Venäjällä ja Saksassa. Ranskassa, Englannissa ja Egyptissä oli yksi kirjeenvaihtaja kussakin. Haastateltavien joukko käsittää lähes kaikki suomalaiset mediat, joilla oli tutkimuksen teon hetkellä kirjeenvaihtajia. Keskeisiä lähteitä tutkimuksessa ovat Galtungin ja Rugen (1965) teoria uutisarvon muodostumisesta, suomalainen ja kansainvälinen uutisvirtatutkimus sekä Ulf Hannerzin (2004) tutkimus kirjeenvaihtajista. Tutkielman empiirisenä aineistona on kahdeksan suomalaisen median edustajan haastattelut, joita analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä, teemoittelun keinoin. Tutkimus osoittaa, että tärkeimpiä syitä kirjeenvaihtajien sijoittelulle on asemamaan tai -paikan toimien tai tapahtumien oletettu vaikutus Suomeen. Vaikutus voi perustua esimerkiksi maan korkeaan maailmanpoliittiseen tai maailmantaloudelliseen asemaan tai suorempiin yhteyksiin, kuten kahdenvälisiin kauppasuhteisiin. Myös kulttuurisilla tekijöillä ja maantieteellisellä läheisyydellä on merkitystä sijoitteluun esimerkiksi siten, että kirjeenvaihtajia lähetetään mielellään kulttuurisesti hyvin Suomen kanssa samankaltaiseksi koettuun Ruotsiin ja ylipäänsä naapurimaihin. Galtungin ja Rugen uutisarvoteorian näkökulmasta korostuivat asemamaiden relevanttius Suomen kannalta, maiden eliittisyys ja kulttuurinen läheisyys. Maiden koettuun uutisarvoon liittyvien tekijöiden lisäksi jonkinlaista vaikutusta on myös käytännöllisillä tekijöillä, kuten sillä, että joistakin maista suomalaisten kannalta oleellisen tiedon saaminen on vaikeaa ilman omaa kirjeenvaihtajaa. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Kirjeenvaihtajat Uutisvälitys Uutistoimistot Ulkomaat Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information
  • Green, Pia (2009)
    Tässä tutkimuksessa kuvataan ja analysoidaan lastensuojelun avohuollon alle 18-vuotiaiden lasten asiakkuuden aloitusta kolmen pääkaupunkiseudun kunnan lastensuojelussa. Tutkimuksessa tarkastellaan miten lastensuojelutarpeen selvityksen yhteenveto- asiakirjassa perustellaan asiakkuuden tarve. Tutkimuksen tarkoituksena on lastensuojelun asiakkuuden alkamiseen vaikuttavien tekijöiden avaaminen asiakirjateksteissä. Tutkimusaihe on saatu Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus SOCCA:n Lastensuojelun kehittämisyksikkö- hankkeen kautta. Tutkimuksen aineistona on Espoon, Helsingin ja Vantaan sosiaalivirastojen lastensuojelun avohuollossa laadittujen lastensuojelutarpeen selvityksien 80 yhteenveto-asiakirjaa. Tutkimusmetodina on diskurssianalyysin tulkintarepertuaarin -käsite. Lastensuojelutarpeen selvityksen tarkoituksen on arvioida lapsen lastensuojelun tarve. Lastensuojelutarpeen selvitys on prosessi, minkä päätteeksi päätetään lapsen asiakkuudesta. Lastensuojelutarpeen yhteenveto toimii arviointoprosessissa eräänlaisena suunnan ohjaajana. Tutkimuksessani lastensuojelun asiakkuudelle muodostui kolme erilaista suuntaa; asiakkuus joko jatkuu lastensuojelussa, asiakkuus päättyy tai asiakas ohjataan johonkin toiseen palvelujärjestelmään, minkä on arvioitu paremmin vastaavan asiakkaan tarpeita. Merkittää oli, että tässä tutkimuksessa huomattava osa lastensuojeluun ohjautuneista asiakkuuksista ohjattiin selvittelyprosessin päätteeksi muihin palvelujärjestelmiin, ja yleisimmin perheneuvolaan. Asiakkuuden jatkuessa lastensuojelussa on kyse lapsen ja hänen perheensä tilanteen epäselvyydestä ja määrittelemättömyydestä. Silloin tilanteessa on voimakkaasti läsnä lastensuojelullinen huoli lapsesta ja hänen perheestään. Asiakkuus päättyy, kun selvittelyprosessin aikana työntekijälle ei ole herännyt lastensuojelullista huolta. Tällöin lapsen tilanne on selvinnyt selvittelyprosessin aikana. Asiakkuutta leimaa tuolloin tilanteen selkeys ja työntekijän ja perheen välinen hyvä yhteistyö. Lapsen ja hänen perheensä asiakkuus voi jatkua myös jossain muussa palvelujärjestelmässä kuin lastensuojelussa. Tällöin asiakkuutta määrittää yleensä terapia-avun tarve ja perheensä esiintyvät vuorovaikutukselliset haasteet
  • Vainiokangas, Leena (2003)
  • Nurmi-Ahola, Heidi (2007)
    Tutkimuksessa tarkastellaan aikuistuneiden Suomeen lapsena adoptoitujen etnistä identiteettiä, heidän suhdettaan synnyinmaahan, sen kulttuuriin ja ihmisiin sekä Suomeen adoptoitujen näkemyksiä muiden ihmisten suhtautumisesta heihin. Etnistä identiteettiä tarkastellaan erityisesti Suomeen adoptoitujen tekemien itsemäärittelyjen näkökulmasta ja heidän katsotaan voivan määritellä itsensä sekä alkuperäiseen etniseen ryhmäänsä kuuluviksi että suomalaisiksi. Aineisto kerättiin haastattelemalla kymmentä 21–30-vuotiasta Suomeen lapsena adoptoitua. Haastattelut olivat muodoltaan teemahaastatteluja. Haastateltavista neljällä oli juuret Aasiassa, kolmella Afrikassa ja kolmella Latinalaisessa Amerikassa. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä (Tuomi & Sarajärvi, 2002) soveltaen. Taustateoriana oli etenkin Verkuytenin (1997; 2005) tutkimukset ja näkemykset etnisistä itsemäärittelyistä. Muita keskeisiä lähteitä olivat Verkuytenin (2005) ja Liebkindin (1992; 2006) esittämät näkemykset etnisestä identiteetistä, Phinneyn ja Devich-Navarron (1997) sekä Phinneyn ja kumppaneiden (2001) kansallista ja bi-kulttuurista identiteettiä käsittelevät julkaisut, Branscomben ja kumppaneiden (1999) näkemykset identiteettiuhista sekä Greiffin (2000) ja Henen (1987) tutkimukset Ruotsiin adoptoiduista. Tutkimuksessa käytetään termiä synnyinmaalainen esimerkiksi identiteetin, ihmisten, kulttuurin ja kielen yhteydessä. Synnyinmaalla tarkoitetaan sitä maata, jossa Suomeen adoptoidut ovat syntyneet ja josta heidän biologiset vanhempansa ovat kotoisin. Termin käyttö takaa haastateltavien anonyymiyden sekä yksinkertaistaa tekstiä Tutkimuksessa havaittiin kaikkien haastateltavien määrittelevän itsensä suomalaisiksi. Haastateltavista seitsemän määritteli itsensä myös synnyinmaalaiseksi, mutta synnyinmaalaiset itsemäärittelyt vaihtelivat haastatteluissa käsiteltävän aihepiirin mukaan. Sekä synnyinmaalaisia että suomalaisia itsemäärittelyjä perusteltiin kulttuurin tuntemuksella, kielitaidolla, luonteenpiirteillä sekä olemisella, eli haastateltavat totesivat useissa yhteyksissä olevansa synnyinmaalaisia ja suomalaisia. Synnyinmaalaisissa itsemäärittelyissä käytettiin myös biologisia perusteluja, kuten ulkonäköä, ja suomalaisissa itsemäärittelyissä suomalaisia ihmissuhteita sekä virallista suomalaisuutta, kuten Suomen kansalaisuutta. Synnyinmaan kulttuuriin ja synnyinmaalaisiin haastateltavilla oli kontakteja vaihtelevissa määrin, suurimalla osalla kuitenkin vähän. Haastateltavien havaittiin puhuvan synnyinmaastaan ja Suomesta vastakohtina toisilleen. Haastateltavista kaksi oli käynyt adoption jälkeen synnyinmaassaan ja loput harkitsivat matkaa. Haastateltavien kertomusten perusteella Suomeen adoptoidut kohtaavat erilaisia identiteettiuhkia ja heille annetaan tuntemattomien toimesta usein väärä identiteetti. Heidän luullaan kuuluvan johonkin toiseen etniseen ryhmään tai heitä kohdellaan ennakkoluuloisesti maahanmuuttajina. Kaikki haastateltavat olivat kohdanneet vaihtelevissa määrin ennakkoluuloja ja rasismia sekä joutuneet erityishuomion kohteiksi esimerkiksi tuntemattomien esittäessä kysymyksiä heidän taustastaan. Tuntemattomien antaessa Suomeen adoptoiduille väärän identiteetin ulkomaalaisena tai maahanmuuttajana, heidän omat näkemyksensä sekä tuntemattomien heitä koskevat näkemykset ovat keskenään ristiriidassa. Näissä tilanteissa tuntemattomat ihmiset kyseenalaistavat Suomeen adoptoitujen suomalaisuutta, jolloin he joutuvat suomalaisuuttaan perustelemaan.
  • Holmas, Selina (2005)
    Tutkielmani tarkoituksena on selvittää, kuinka tämän päivän nuoret vastaanottavat ja tulkitsevat tv-mainontaa. Lähtökohtana on tutkia, ovatko nuoret kasvavassa määrin mainontaa ja kulttuurin kaupallistumista vastaan kuten esim. Naomi Kleinin teoksessa No Logo tuodaan esille. Samalla on tarkoitus peilata empiiristä aineistoa vasten näkemyksiä, joiden mukaan nuoret ovat ylivertaisen medialukutaitoisia ja kriittisiä suhteessa mainontaan. Tutkielmani pyrkii selventämään, minkälaisten tulkintakoodien avulla nuoret käytännössä vastaanottavat mainontaa. Teoriaosiossa tuon esille mm.Thomas Ziehen ajatuksia "uuden nuorison" suhteesta aikamme medioituneeseen kulttuuriin sekä nuorten suhdetta kuluttamiseen. Tämän lisäksi pyrin taustoittamaan medialukutaito-käsitteen syntyä ja määritelmiä sekä tuon esille kolme erilaista perspektiiviä siihen. Empiirinen aineisto on kerätty haastattelemalla pienryhmissä 18:aa keravalaista 16-18 -vuotiasta nuorta. Analyysini on luonteeltaan aineiston lähilukuun perustuvaa teemoittelua, jonka pohjana on W.James Potterin mediavastaanoton ulottuvuuksia koskeva nelijako. Tutkielmani perusteella vaikuttaa siltä, että nuoret suhtautuvat mainontaan varsin maltillisesti ja näkevät sen merkityksen erityisesti kaupallisen informaation välittämisessä. Televisiomainosten vastaanotto on suuressa määrin tunnepohjaista, eivätkä nuoret tuo juurikaan esille moraalisia tai yhteiskuntakriittisiä näkemyksiä. Nuorten kriittisyys kohdistuu useimmiten mainoksen sisältämiin epärealistisiin argumentteihin.Tutkielmani perusteella vaikuttaa, etteivät nuoret ole kovinkaan tottuneita lähestymään mainoksia analyyttisesti, ja oletukset nuorten ylivertaisesta medialukutaidosta tuntuvat siten liioitelluilta.
  • Wrangell, Alica (2003)
  • Perhoniemi, Tuukka (Vastapaino, 2014)
    In our society almost everything is measured. The world is quantified in all of its aspects, from atoms to individuals to global markets and to the vast dimensions of the universe. All the same, we are so used to this that it is not easy to consider in which fundamental yet subtle ways measures influence our lives. The Varieties of Measure comprises historical case studies which reveal the conceptual presuppositions embedded in measures and measurement. The studies discuss the conceptualization of measurement in the thinking of Plato and Aristotle, in the modern science of Galileo Galilei, and in the birth of the metric system at the beginning of the 19th century. In each case the prominent features of measures and measurement are stressed. These features are the ontological connections between different measures, the representational possibilities of measurement, and the functional practices of measurement systems. These aspects relate measures in different historical times to different presuppositions that concern the structure of the world, the nature of human beings, and the status of knowledge in different contexts. The study reveals the multiple ways in which measurement is not just a neutral tool. Different interpretations and uses of measures are deeply connected to a wider understanding of reality and its nature. They tell us, for example, what is considered to be real, how and why objective matter differs from subjective consciousness, in which sense measured knowledge means probabilities, and how measurement needs active maintenance, contracts and bureaucracy in order to work and have a general meaning. With a better understanding of the conceptual processes in which things become measurable and the different epistemological, ontological, and practical aspects underlying these processes, we are able to understand better the different ways of interpreting our measurements, their outcomes, adequacy, generalizability, and the possible further actions based on them. This is all the more important when important decisions are justified with measures, especially when new phenomena are being conceptualized for measurement. This can be done in a more or less truthful and fruitful manner although aspects of reality always remain that cannot be measured.
  • Lundqvist, Eveliina (Helsingin yliopisto, 2005)
    Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa, millaiset puitteet Suomen eläinsuojelulainsäädäntö ja käytännön kanojen pito antavat kanojen lajityypilliselle käyttäytymiselle. Työ on tehty pääasiassa kirjallisiin lähteisiin tukeutuen, mutta osittain myös haastattelujen avulla. Pohjustuksena on käyty läpi kanojen domestikaatio punaisesta viidakkokanasta (Gallus gallus) nykyiseen kesykanaan (Gallus gallus domesticus). Tarkasteluun on otettu mukaan sekä munijakanat että broilerit. Tutkimuksen perusteella villin viidakkokanan ja kesykanan käyttäytymisessä on vain vähäisiä eroavaisuuksia. Kanojen lajityypillistä käyttäytymistä on tutkittu seuraamalla villien ja villiintyneiden kanojen käyttäytymistä luonnossa. Tämän avulla on saatu selville kanojen keskeisimmät käyttäytymistarpeet, kuten pesiminen, hiekkakylpeminen, nukkuminen oksalla/orrella ja eläminen parvessa, jossa on arvojärjestys. Jos kanat eivät pysty toteuttamaan lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan, ilmenee niillä käyttäytymishäiriötä, kuten kannibalismia ja höyhenten nokkimista. Voimassa oleva eläinsuojelulainsäädäntö määrittelee kasvatusolosuhteet kananpoikasille, broilereille ja emoille sekä kanoille, jotka kasvatetaan varustelemattomissa tai varustelluissa häkeissä ja avokanaloissa. Varusteltu häkki on vähimmäisvaatimuksena häkkikanalan pidossa vuodesta 2012 lähtien. Varustellussa häkissä ja uusimmissa avokanaloissa kanoilla on pesä, orret ja pehkupaikka. Aikuisella kanalla on tilaa eläinsuojelulainsäädännön mukaan kasvatusmuodosta riippuen 543-2000cm². Osa säädöksistä on suosituksia, jotka eivät sido kasvattajaa. Verrattaessa kanojen lajityypillistä käyttäytymistä eläinsuojelulainsäädäntöön ja käytännön kanojen pitoon voidaan huomata, että useimmat kanojen lajityypilliset käyttäytymistarpeet vaikeutuvat nykyisenlaisissa tuotanto-oloissa. Kananpoikasten lainturva on todella pieni, vaikka poikasvaihe on hyvin tärkeä osa kanan elämää ja se heijastuu kanan käyttäytymiseen vielä aikuisenakin. Emobroilereille ei ole mitään sitovaa lainsuojaa vaan kaikki säädökset ovat vain suosituksia, joita ei ole pakko noudattaa. Kanoilla ei yleensä ole riittävästi tilaa puhdistaa kehoaan esteettä, eivätkä linnut pysty muodostamaan kiinteää arvojärjestystä suurissa halleissa. Broilereiden kohdalla intensiivinen jalostus ja liian lyhyt lepoaika ovat tuoneet linnuille mm. luustovaurioita ja askiittitapauksia. Kanat saavat kuitenkin säännöllisesti ja riittävästi ruokaa ja vettä. Useimmissa tuotanto-olosuhteissa kanoilla on pesä ja orret sekä munijakanoille tarpeeksi lepoaikaa.
  • Leinonen, Virpi (2008)
    Tutkielmassa kartoitettiin kiistellyn uuden sairauden, sähköyliherkkyyden (SYH), kokemusta Suomessa. Herkistyneet saivat terveyshaittoja käyttäessään sähkö-, magneetti- tai sähkömagneettisia kenttiä tuottavia laitteita, tai ollessaan niiden vaikutusalueella. Useimmat reagoivat tietokoneisiin, kännyköihin, loistevaloon ja televisioon. SYH vaikeutti tai esti työntekoa ja sosiaalista kanssakäymistä, mutta sairausluokituksen puute saattoi jättää tuen ulkopuolelle. SYH määriteltiin myöhäismodernin riskiyhteiskunnan sairaudeksi, jossa kulttuurinen ja sosiaalinen konteksti korostuvat. Ilmiönä SYH sijoitettiin leikkauspisteeseen, jossa kohtaavat teknologinen muutos, taloudelliset ja poliittiset intressit, biolääketieteen kriisi, keskustelu tieteestä ja huoli ympäristöstä. Lähtöoletuksena oli, että seurauksiin vaikuttavat kuitenkin yksilölliset tekijät: sukupuoli, ikä, koulutus, ammatti, perhesuhteet, elämänkaaren vaihe, oma historia ja persoonallisuus. Vilma Hännisen käsite sisäinen tarina yhdisti ne. Kokemusta tarkasteltiin kenttänä, johon eri ihmiset sijoittuvat eri aikoina eri tavoin. Tutkimusaineisto koottiin vuosina 2001–2004 suomalaisen potilasjärjestön kautta yhteensä 93 henkilöltä. Se koostui vastauksista teemahaastatteluna käytettyihin kyselyihin, kirjoitetuista kertomuksista ja mielikuvatehtävistä. Neljän vertailuryhmän yhteensä 43 henkilöä edustivat SYH-ryhmässä yleisiä ammattialoja. Aiempaa SYH-tutkimusta tarkasteltiin esimerkkinä tiedepohjaisista kiistoista. Uutta ilmiötä on kartoitettava monipuolisesti, joten käytettiin kolmea yksilöllisen ja yhteisen vuorovaikutusta pohtivaa lähestymistapaa: tarinallinen lähestymistapa, sosiaalisten representaatioiden teoria ja Lakoffin metaforateoria; niiden yhtymäkohdat ja yhdistettävyys osoitettiin. Yksilökokemuksen tulkintakehyksenä toimi valitut näkökulmat ja myöhäismoderniuden erityispiirteet huomioon ottava Patricia A. Fennellin neljän vaiheen malli kroonisen sairauden kulusta. Se soveltui kriisistä uuden mielekkyyden löytämiseen kulkevien vaiheiden tarkasteluun. Mielikuvakysymykset tarjosivat väylän kokemuksen kipeyteen. SYH-tutkimuksen puolestaan todettiin noudattaneen tarinallisia kaavoja. Itsensä sähköyliherkiksi arvioineet osoittautuivat heterogeeniseksi ryhmäksi tavallista elämää viettäneitä, elintavoiltaan terveitä ihmisiä, joita yhdisti vain tämä vaikea kokemus. SYH oli voinut muuttaa näkemyksiä yhteiskuntakriittisemmiksi ja arvoja vihreämmiksi. Julkisen tuen puuttuessa korostui vertaistuki. Makrotason tukea moni etsi hengellisyydestä/henkisyydestä. Naisten herkistyminen oli keskimäärin vaikeampaa kuin miesten. Herkistyneet osoittivat usein erityistä selviytymiskykyä, mutta kokivat suurta epävarmuutta. Tutkielmassa suositettiin sairauden virallista tunnustamista, sillä muu muutos alkaisi siitä. Yksilötasolla olisi apu suunnattava elämänvaiheen vaatimusten ja henkilön edellytysten mukaisesti. SYH-tutkimuksen toivottiin selvittävän kemikaalialtistuksen ja fototoksisuuden osuutta herkistymisessä. Tärkeimmät lähteet: Moscovici, S. (1984), Social representations; Hänninen, V. (1999), Sisäinen tarina, elämä ja muutos; Lakoff, G. & Johnson, M. (1980), Metaphors we live by; Fennell, P.A. (2003), Managing chronic illness. Using the four-phase treatment approach; Beck, U. (1992), Risk society.
  • Dementjeff, Nina (Helsingin yliopisto, 2011)
    Earlier school text book studies (eg Tainio and Teräs 2010, Blumberg 2007; Ohlander 2010) have shown that women are underrepresented in school books, both in illustrations and texts, and the genders are represented stereotyped. The study will examine how gender in seen on pre-school education materials. The aim of this study is to determine what kind of representations, discourses and the subject positions of the gender are presented in pre-school materials. This study utilizes a feminist research method. The theoretical starting points are the social constructivist, poststructuralist theory and gender studies. The concept of gender as a social construct. The research used content analysis as well as discource analysis and deconstructive reading. The material was used four different publishers, WSOY, Tammi, Otava and Lasten Keskus preschool integrated material packages, which contain the child's exercise book or booklet, and teacher's guide. The analysis examined the quantity of gender-specific images and gendered words and phrases, and representations of gender, subject position, and discourses, and what linguistic means had been used for representation of masculinity and femininity. Based on the results there were on average more masculine characters and words as feminine in the illustrations and stories of pre-school materials. Feminine and masculine characters representations emphasized traditional gender stereotypes, especially in external characteristics and clothing. Genders had the highest available, with the subject position of stereotypes with reduced mobility, but also other kinds of subject position was observed. The data found in the following gender discources: difference discource, diversity discource and similarity discource. The highest number occurred in the difference and diversity discources. However, there were differences between the different materials. In some materials there were more diverse gender representations and other materials highlighted the differences between genders. Overall, the genders were represented stereotypically in the pre-school materials.
  • Halttunen, Ilkka (2007)
    Organisaatioviestinnän kirjoissa painotetaan, että yrityksen toiminnan tulee olla ennaltaehkäisevää, eikä reagoivaa. Kuitenkin kriisiviestinnän tutkimuksessa lähtökohtana on ollut reagointi kriiseihin. Koska kriisiviestinnän tutkimus oli reagoivaan toimintaan painottunutta, piti minun esittää vaihtoehtoinen ja parempi lähestymistapa kriisien hallintaan. Esitinkin, että suurin osa kriiseistä eri toiminnoissa (kuten rahoitus, tuotanto ja markkinointi) voidaan ehkäistä ennalta. Avasin uuden tutkimussuunnan tutkimalla varsinaisena tutkimusongelmanani: Miten yritys voi estää asiakasvalitusta kehittymästä potentiaaliseksi kriisilähteeksi? Perusajatukseni oli, että kun yritys suhtautuu asiakasvalituksiin yhtä vakavasti kuin kriisiviestinnän tutkijat kehottavat suhtautumaan kriiseihin, yritys voi ehkäistä ennalta kriisit, jotka aiheutuvat asiakasvalituksista. Tavoitteeni oli kirjoittaa poikkitieteellinen tutkielma, jossa yhdistän kriisiviestinnän ja asiakasvalitusten tutkimuksien hyvät puolet. Tutkielmani lopputulos on malli asiakasvalitusten hallintaan ja johtamiseen. Mallini avulla yritykset voivat estää asiakasvalituksia kehittymästä potentiaalisiksi kriisilähteiksi. Samalla yritys muuttaa toimintaansa asiakassuuntautuneemmaksi. Pyrin tavoitteeseen tutkielmani teoriaosassa yhdistämällä kriisiviestinnän ja kriisijohtamisen tutkimustulokset asiakastyytyväisyyttä ja asiakasvalitusjohtamista käsittelevään tutkimukseen. Empiirisessä osassa tutkin reklamaatioprosessin vaiheita eräässä telealan yrityksessä. Tutkielmani teoriaosa perustui kriisiviestintää ja –johtamista käsittelevään kirjallisuuteen ja artikkeleihin sekä asiakastyytyväisyyttä ja asiakasvalitusjohtamista käsitteleviin artikkeleihin. Empiirinen osa perustui tutkimuksen yhteydessä tehtyihin haastatteluihin ja case-yrityksestä kerättyyn kirjalliseen materiaaliin. Empiirisessä tutkimuksessa haastattelin seitsemää case-yrityksen reklamaatioprosessista vastaavaa henkilöä tammikuussa 1996 ja yhtä koko case-yrityksen reklamaatioprosessista vastaavaa henkilöä joulukuussa 2006. Tutkimusotteeni oli kvalitatiivinen. Empiirisen tutkimuksen toteutin teoriaosuudessa kehittämääni malliin tukeutuen. Mallini tarjoaa yrityksille työkalun asiakasvalitusten kokonaisvaltaiseen johtamiseen. Empiirisen tutkimukseni toteutin viitekehysmalliini pohjautuneena teemahaastatteluna. Mallini osoittautui tutkimuksessa toimivaksi tavaksi analysoida yrityksen reklamaatioprosessia. Tutkimus myös vahvisti, että lähes kaikki kriisit ovat yrityksen omaa syytä. Tulosten perusteella voi myös sanoa, että asiakasvalituksilla on keskeinen rooli, jos kriisejä halutaan ehkäistä ennalta. Case-yrityksen reklamaatioprosessi oli vielä alkutekijöissään empiirisen tutkimukseni ensimmäisessä vaiheessa. Jokaisella liiketoimintayksiköllä oli omat toimintatavat ja kanavat asiakaspalautteita varten. Empiirisen tutkimukseni toisessa vaiheessa asiakaspalvelu oli keskitetty saman katon alle case-yrityksessä. Merkittävimmiksi reklamaatioprosessin parannuksiksi havaitsin reklamaatioiden digitaalisen tallentamisen, yhteen asiakaspalvelunumeroon siirtymisen ja keskitetyn asiakaspalvelun. Tutkimustulokseni myös vahvistivat, että asiakasvalitusten avulla on mahdollista löytää potentiaaliset kriisilähteet ja ehkäistä kriisien syntyminen. Case-yrityksen keskitetyn asiakaspalvelun suurin haaste oli saada tiedonkulku jouhevammaksi liiketoimintayksiköiden kanssa. Liiketoimintayksiköiden olisi paremmin sitouduttava selvittämään havaittujen ongelmien syyt ja laajuus riittävän nopeasti. Näyttäisi siltä, että case-yrityksen reklamaatioprosessi vaatii ylimmän johdon varauksettoman tuen ja täydellisen sitoutumisen, jotta asiakasvalitus ei kehittyisi potentiaaliseksi kriisilähteeksi
  • Rovaniemi, Sirpa (2004)
    Tarkastelen kahden kansalaisjärjestön, Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan (TAMY) ja intialaisen gandhilaisen kansalaisjärjestön Gramin Vikas Vigyan Samitin (Gravis) kehitysyhteistyösuhdetta. Kysyn, millaisiin subjektipositioihin tamperelaiset opiskelijat ja intialaiset gandhilaiset aktivistit asettavat itsensä ja toisensa kehitysavun antajina ja vastaanottajina. Kysyn, millaisia merkityksiä Gravisin aktivistit ja opiskelijat kiinnittävät rahaan, ja tarkastelen heidän puhettaan rahasta antropologisten vaihto- ja lahjateorioiden kautta. Vuosina 1993–2003 keräämäni aineisto koostuu etnografisesta havainnoinnista, haastatteluista, yhdestä neuvottelusta, sekä kirjallisesta materiaalista. Otan tutkimusongelmaani diskursiivisen näkökulman, eli keskityn puheeseen sosiaalisia suhteita rakentavana, uusintavana ja uudistavana tekijänä. Subjektiposition lisäksi työni toisena keskeisenä käsitteenä on tulkintakehys, jonka kautta olen analysoinut TAMY:n ja Gravisin institutionaalisia konteksteja. Intiassa tehty etnografinen tutkimus selittää osaltaan sitä, miten intialaiset suhtautuvat rahaan ja talouteen. Kuitenkin intialaiset kansalaisjärjestöt suhtautuvat ulkomaiseen rahoitukseen eri tavoilla. Antropologit Jonathan Parry ja Maurice Bloch (1989: 22–23) kiinnittävät huomiota siihen, että rahaan liittyvät merkitykset vaihtelevat suuresti paitsi kulttuurien välillä, myös kulttuurien sisällä. Parry ja Bloch argumentoivat, että erilaiset maailmankuvat tuottavat erilaisia tapoja merkityksellistää raha (Parry ja Bloch 1989: 19). Opiskelijat ovat kokeneet rahasta keskustelemisen ja rahan käsittelemisen vaikeaksi ja epämiellyttäväksikin. Gravisin aktivistien puheessa raha kietoutuu osaksi sosiaalisten suhteiden verkostoa, yhdeksi yhteistyön muodoksi, ja resurssiksi muiden joukossa. Gravisin aktivistien rahaan kiinnittämät merkitykset rakentuvat voimakkaasti gandhilaisen tulkintakehyksen, ja siihen kuuluvan lahjan (dana) käsitteen kautta. Vaikka opiskelijat ovat pyrkineet asettumaan fasilitaattorin tai kumppanin positioon, ja rakentamaan tasaveroista suhdetta, niin välillä he ovat lipsahdelleet asiantuntijan positioon puheessaan ja toiminnassaan. Gravisin aktivistit positioituvat voimakkaasti gandhilaisen tulkintakehyksen ja intialaisen kehityskritiikin kautta asiantuntijan positioon, ja ovat sitä kautta vahvassa neuvotteluasemassa suhteessa ylioppilaskuntaan. Molemmat osapuolet korostivat vastavuoroisuuden merkitystä, ja olivat yhteistyöhön kuuluneisiin vierailuihin erittäin tyytyväisiä. Gravisin aktivistien puheessa olennaiseksi nousi se, että osapuolten välille syntyy pitkäaikainen suhde, joka sisältää molemminpuolista auttamista ja pitkäjänteistä työskentelyä yhteisen päämäärän eteen. Gravisin aktivistit korostivat kollektiivisten tavoitteiden ja organisatorisen oppimisen tärkeyttä. Opiskelijoiden puheessa nousi voimakkaammin esille henkilökohtainen hyöty ja oppiminen. Gravisin aktivistit korostivat omaehtoisen kehityksen tärkeyttä. Se, että Gravis pyrkii toteuttamaan omaehtoista kehitystä, aiheuttaa hankausta opiskelijoiden ja Gravisin väliseen kommunikointiin ja raportointiin. Gravisin aktivistien nähdessä kehitysapusuhteen pitkäjänteisenä yhteistyöprosessina tamperelaiset opiskelijat käsittivät yhteistyön ennemminkin projekteina, jotka alkavat ja loppuvat. Tämä erilaisten aikajänteiden kohtaaminen aiheuttaa jännitteitä gandhilaisten ja opiskelijoiden välisiin suhteisiin.
  • Hämäläinen, Tiina (2003)
  • Kiiskinen, Hanne (2001)
  • Huitu, Riikka (2012)
    Tutkielma käsittelee opetus- ja kulttuuriministeriön, ulkoasiainministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön yhteistä kulttuurivientihanketta pyrkimyksenään erotella sen syntyyn vaikuttaneita tekijöitä, luoda kuvaa hankkeeseen liittyneistä tavoitteista ja ristiriidoista ja siitä, miten niitä on käsitelty hankkeen etenemisen aikana. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on hankkeen toimijaverkoston hahmottaminen, hankkeen syntyhistoria ja idean kehittyminen osaksi virallista kulttuuripolitiikkaa. Policy-analyysin keinoin tutkielma tarkastelee kulttuuriviennin kehittämisohjelman vireillepanoa,suunnittelua ja toteuttamista. John Kingdonin lukuisten virtausten malli (engl. mulptiple streams) toimii tutkielman teoreettisena viitekehyksenä ja aineiston analyysi suoritetaan mallin viiden keskeisen elementin kautta. Aineisto analysoidaan (1) ongelmien virran, (2) politiikkavirran, (3) policy-virran, (4) policy-yrittäjien ja (5) policy-ikkunan kautta. Tutkimusmenetelmänä käytetään asiantuntijahaastatteluja, jotka toteutettiin teemahaastatteluina ministeriöiden virkamiesten ja taiteen tiedotuskeskusten toiminnanjohtajien keskuudessa. Aineisto muodostuu hankkeeseen liittyvistä asiakirjoista ja litteroiduista asiantuntijahaastatteluista. Asiantuntijoiden keskuudessa ajatus kulttuurivientihankkeesta kehittyi vähitellen. 1990-luvun lopulla yleistyi ajatus kulttuuriteollisuudesta ja 2000-luvun alussa kulttuuriteollisuus-termi vähitellen korvautui uusilla luovien alojen ja kulttuuriviennin käsitteillä. 2000-luvun alun yleinen globalisaatiokehitys ja vilkas julkisuudessa käyty keskustelu vaikuttivat omalta osaltaan kansalliseen ilmapiiriin ja puhe luovista aloista ja innovaatiopolitiikasta yleistyi nopeasti. Poliittisen ylärakenteen huomiota herättävinä tapauksina toimivat niin yksittäiset kulttuuritapahtumat kuin erilaiset taloudelliset indikaattorit ja vertailu muihin maihin. Hankkeen aseman vahvistui kevään 2007 vaalien jälkeen ja sen erillismaininta Matti Vanhasen toisen hallituksen hallitusohjelmassa kertoo hankkeen hyvästä arvosopivuudesta hallituksen ideologiaan. Hankkeen teknistä toteutettavuutta tukivat taiteen ja kulttuurin veikkausvoittovaroista myönnettävien määrärahojen myönteinen kasvu koko 2000-luvun ajan. Vaikka ministeriöiden välisten raja-aitojen katsottiin monilta osin alentuneen ja yhteistyön vahvistuneen, myös ministeriöiden välinen kilpailuasetelma tunnistettiin hankkeeseen negatiivisesti vaikuttavana tekijänä. Ministeriöiden näkemysten erilaisuus osoittaa, etteivät julkisen sektorin organisaatiot noudata yhteistä ideologiaa, vaan toimivat paljolti oman politiikkalohkonsa arvojen mukaan. Olemassa olevien apurahajärjestelmien ja tukimuotojen turvaaminen uusien hankkeiden rinnalla nousi selkeästi esiin kentän toimijoiden näkemyksissä. Kulttuuripolitiikan uudelleenkategorisointi sen perinteisestä sijainnista politiikan reunamilta osaksi ns. kovempia talouspoliittisia kysymyksiä on ollut keskeinen hankkeen pääsihteerien käyttämä strategia, jonka voidaan todeta monilta osin toteutuneen.
  • Pekanheimo, Päivi (1998)