Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 12213-12232 of 25407
  • Antila, Jaakko (Helsingin yliopisto, 2005)
    Tutkielma käsittelee historiantutkimuksen keinoin Keskustapuolueen ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen suhdetta ja suhteen kehittymistä vuosina 1970 1977. Aihepiiriä lähestytään sekä henkilö- että organisaatiotasolla. Päälähteinä ovat kirkolliskokouksen pöytäkirjat sekä Keskustapuolueen eri puolue-elinten, ennen kaikkea kirkkopoliittisen toimikunnan, arkistokokoelmat. Keskustapuolue aktivoitui muiden puolueiden tavoin kirkkopolitiikassaan 1960- ja 1970-luvun vaihteessa. Vanhojen herätysliikkeiden edustajista muodostetulla puolueen kirkkopoliittisella toimikunnalla oli tässä aktivoitumisessa keskeinen sija. Vuosikymmenen alussa kirkon politisoituminen nähtiin toimikunnassa pääasiassa myönteisenä kehityksenä. Pyrkiessään säilyttämään herätysliikkeiden luottamuksen toimikunta joutui kuitenkin vuodesta 1974 lähtien muuttamaan kantaansa ja korostamaan, ettei Keskustapuolue ollut politisoimassa kirkkoa. Puolueen kirkkopoliitikkojen mukaan keskusta pyrki itse asiassa kirkkopolitiikallaan vapauttamaan kirkon muiden puolueiden politikoinnilta. Totta olikin, että kirkkopoliittinen toimikunta pysyi melko pitkälle vaiti opillisista kysymyksistä. Sen sijaan kirkon hallinnon demokratisointia ja köyhien seurakuntien aseman parantamista ajettiin voimakkaasti. Vaikka keskustasuuntautuneet kirkolliskokousedustajat eivät muodostaneetkaan toiminnassaan mitään yhtenäistä ryhmää, he kunnostautuivat hyvin näiden kysymysten esillä pitämisessä, aivan samoin kuin raittiuden ajamisessa. Kirkossa kuunneltiin 1970-luvun alussa puolueiden vaatimuksia ja uudistettiin hallintoa. Vuosikymmenen edetessä Keskustapuolueen vaikuttamispyrkimykset kirkolliskokouksen asiakysymyksiin kuitenkin vähenivät. Samaan aikaan kirkolliskokous puolestaan aktivoitui yhteiskunnallisille päättäjille, ja siten myös Keskustapuolueelle, suuntaamissaan kannanotoissa. Keskustapuolueessa kuunneltiinkin tarkasti kirkon ääntä. Haluttiin asettua samalle kannalle kirkon kanssa ja puolustaa kirkkoa. Siten pyrittiin vastaamaan SKL:n nousuun ja toisaalta tarjoamaan vaihtoehto SDP:n kirkkopolitiikalle, joka tähtäsi kirkon ja valtion erottamiseen. Vaikka keskustan vaikuttamispyrkimykset kirkolliskokouksen asiakysymyksiin vaimenivat tutkimuskauden kuluessa, puolue panosti jatkuvasti enemmän kirkolliskokousedustajien vaaleihin ja kirkolliskokouksessa suoritettaviin henkilövalintoihin. Vuonna 1977 keskustassa viritettiin puolueorganisaatiota jo hyvin tehokkaasti seuraavan vuoden kirkolliskokousvaaleihin. SDP:n haastaminen kirkollisissa henkilövalinnoissa alkoi toden teolla vuonna 1973 eli samaan aikaan, kun keskustan ja SDP:n nimityskilpa käynnistyi muuallakin yhteiskunnassa. SDP:n uhalla perusteltiin keskustassa myös omaa kirkkopoliittista aktiivisuutta. Keskusta pyrki haastamaan SDP:n kirkossa paljolti samoin keinoin ja samalla retoriikalla kuin ammattiyhdistysliikkeessä. Keskustapuolue säilytti edustuksensa kirkolliskokouksessa muita puolueita paremmin tutkimuskauden kuluessa. Keskustasuuntautuneet kirkolliskokousedustajat olivat lähes poikkeuksetta maallikoita ja tulivat lähinnä puolueen vahvoilta kannatusalueilta, kuten Lapuan ja Oulun hiippakunnasta. Edustajien joukossa vanhojen herätysliikkeiden osuus oli huomattava, ja keskustassa pyrittiinkin saamaan omiksi ehdokkaiksi nimenomaan herätysliike-, ei niinkään puoluevaikuttajia. Avainsanat: Kirkolliskokoukset, puolueet, Keskustapuolue, kirkkopolitiikka, politisoituminen, kirkolliset vaalit, herätysliikkeet
  • Ikonen, Jessica (Helsingin yliopisto, 2015)
    Purpose. The aim of this study was to introduce the perceptions and opinions Finnish teachers have about the supporting and the meeting of bilingual pupil's language identity in the Finnish-Swedish schools in the Helsinki metropolitan area; the intention was to examine how the Finnish teachers describes the Finnish-Swedish schools relation against bilingualism. The intention was also to examine the meaning and purposes Finnish teachers personally give to supporting of a bilingual identity in the Finnish-Swedish schools. The intention was also to examine how Finnish teachers relate to the discussion of the bilingual school. The study contributes to form a view of how the Finnish-Swedish school in the metropolitan area currently meets and works with the progressively increasing bilingualism and to introduce how the Finnish teachers sees the role of the Finnish- Swedish school as an supporter of all its pupils languages and identities. Method. The study is written from the perspective of Finnish teachers and the material is gathered by interviewing seven teachers. The interview method used is the qualitative semi-structured interview. The material was analyzed by using qualitative content analysis. Results. From the results it appears that the meeting of bilingualism in the Finnish-Swedish schools in metropolitan area varies between schools and occurs either in a more or less secluding or integrative way so that bilingualism in some schools appear to be more of a negative and repressed and in some schools more of a positive and accepted phenomenon. Supporting bilingualism in the Finnish-Swedish schools in general are rather scarce and the bilingual identity and the Finnish receive slightly conscious or deliberate attention or place in the school. Finnish teachers advocates for a more active work around bilingualism in the Finnish-Swedish school and opinions that the Finnish-Swedish school should actively strive to improve both the work around and attitude against bilingualism in school. The Finnish teachers relates against the idea of the bilingual school with a certain reservation and do prefer a retention of the monolingual schools, but wants a more active working around bilingualism in the monolingual Swedish-speaking schools. The bilingual schools could not replace the monolingual schools as a national solution, but the bilingual school model is considered to act as an alternative for some language groups in some parts of the country.
  • Holopainen, Pekka (2002)
    Tutkimuskohteena on Etelä-Afrikan puolustuksen muutos enemmistövaltaan siirtymisen jälkeen huhtikuussa 1994. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, kuinka Etelä-Afrikan asevoimat ovat selviytyneet muutosprosessista, johon ongelmina oleellisesti liittyvät apartheidin poliittinen perintö, etniset ristiriidat, poliittisen väkivaltaisuuden korkea aste, vähentyneet taloudelliset resurssit, uusi laajentunut turvallisuuskäsite sekä kansallisten sosiaalisten kysymysten tärkeysjärjestys verrattuna puolustuksen vaatimuksiin. Tutkimusongelmana on "kuinka Etelä-Afrikan enemmistövaltaan siirtymisen asettamat puolustuksen muutokset on kohdattu", ja muina tutkimusongelmina ovat "mikä on Etelä-Afrikan puolustuspolitiikka ja puolustuspoliittinen päätöksentekomenettely", "mitkä ovat puolustukselle asetetut suorituskykyvaatimukset", "mikä on Etelä-Afrikan puolustuksen suorituskyky", "mitkä ovat asevoimien tehtävät uudessa tilanteessa" ja "minkälainen puolustusdoktriini ja rakenne tulisi asevoimilla olla, jotta ne kykenisivät täyttämään tehtävänsä uudessa turvallisuusasemassa". Tutkimusmenetelmänä on ollut asiakirja-, artikkeli- ja kirjallisuustutkimus, jota on täydennetty haastatteluin. Tärkeimpänä tutkimustuloksena voidaan esittää, että vaikka varsinainen enemmistövaltaan siirtymiseen liittynyt asevoimien uudistamis- ja yhdistämisprosessi on onnistunut, lukuisat muut Etelä-Afrikan puolustukseen liittyvät ongelmat ovat jääneet ratkaisemattomiksi. Tutkimuksen lähteinä on käytetty Etelä-Afrikan puolustusministeriön ja kansallisten puolustusvoimien virallisia raportteja ja asiakirjoja, yhteensä 38:aa eri sanoma- ja aikakauslehtiartikkelia, jotka edustavat Etelä-Afrikan laajalevikkisintä sanomalehteä sekä laajalevikkisintä mustan väestönosan sanomalehteä, viimeaikaisinta enemmistövaltaan ja lähinnä sen turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen problematiikkaan liittyvää kirjallisuutta sekä viittä (5) haastattelua. Haastateltavina ovat olleet Etelä-Afrikan maa- ja ilmavoimien suunnittelupäälliköt, Etelä-Afrikan merivoimien komentaja, Puolustuspoliittisen instituutin johtaja sekä demokraattisen puolueen senaattori, joka toimi puolustuspoliittista selontekoa valmistelevan komitean jäsenenä.
  • Koivisto, Hanna (2014)
    Megaminx on dodekaedrinmuotoinen pulmapeli, jonka kaikki 12 sivua ovat erivärisiä. On olemassa myös kuuden värin versioita, joissa vastakkaiset sivut ovat samanvärisiä. Jokaisella sivulla on yksi keskuspala, 5 kulmapalaa ja 5 särmäpalaa. Keskuspalat pysyvät paikallaan, mutta muita paloja voi liikuttaa toistensa suhteen, jolloin yhdellä sivulla voi olla useita erivärisiä paloja. Tehtävänä on palauttaa palat paikoilleen niin, että jokainen sivu olisi yksivärinen. Tässä työssä esitellään tehtävän ratkaisulle eräs algoritmi ja todistetaan, että se toimii kaikissa tapauksissa. Johdantoluvussa esitellään Megaminx. Toisessa luvussa käydään läpi Megaminxin matemaattinen tausta ja tarvittavia ryhmäteorian käsitteitä. Luvussa 3 esitetään siirtosarjat, joilla pulmapeli saadaan ratkaistua, ja osoitetaan, että esitetyt siirtosarjat riittävät kaikissa tapauksissa. Kaksi siirtosarjaa siirtää paloja oikeille paikoilleen, toinen särmäpaloja ja toinen kulmapaloja. Vastaavasti kaksi siirtosarjaa kääntää paloja oikeaan asentoon, niistäkin toinen särmäpaloja ja toinen kulmapaloja. Neljännessä luvussa tarkastellaan siirtosarjojen syntyä ja vaihtoehtoisia ratkaisutapoja. Liitteissä A ja B käydään vielä läpi nurkka- ja särmäpalojen kombinaatiot, joihin viitataan luvun 3 todistuksissa, kombinaatioiden määrä ja konjugoivat siirrot.
  • Aherva, Sami (2013)
    Tässä tutkimuksessa selvitetään, minkälaisia liikennejärjestelyjä on toteutettu suurimpiin Helsingissä pidettyihin yleisötapahtumiin ja mitkä näistä liikennejärjestelyistä ovat olleet tilapäisiä ja mitkä ovat jääneet pysyviksi. Tutkimuksessa keskitytään Helsingissä järjestettyihin kaikkein suurimpiin yleisötapahtumiin. Tarkastelussa painottuu joukkoliikenteen järjestäminen yleisötapahtumiin sekä tapahtumia varten tehdyt joukkoliikenteen toimintaedellytysten muutokset. Megatapahtumien tutkimuksessa ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota tapahtumien liikennejärjestelyihin, tämän tutkielman tavoitteena on tuottaa lisätietoa aiheesta tarkastelemalla neljän suurimman Helsingissä järjestetyn yleisötapahtuman liikennejärjestelyjä joukkoliikenteen näkökulmasta. Tämän tutkielman aineistona on tapahtumiin liittyvää suunnitteluaineistoa, pidettyjen suunnittelupalaverien muistioita, erilaisia laadittuja raportteja, selvityksiä sekä muita mahdollisia tapahtumiin liittyviä tutkimuksia. Tutkimuksen menetelmänä on vertailla tutkimusaineiston avulla suuria yleisötapahtumia. Vertailtavat yleisötapahtumat ovat Helsingin Olympialaiset vuodelta 1952, Yleisurheilun MM-2005 kilpailut, Eurovision laulukilpailut ja Madonnan konsertti Jätkäsaaressa vuonna 2009. Näistä vain Olympialaiset on kansainvälisen määrityksen mukaan megatapahtuma. Olympialaisia varten toteutettiin merkittäviä pysyviä liikenneinfrastruktuurin kehittämishankkeita tai palvelutarjonnan parannuksia. Koskelaan rakennettiin raitiovaunuvarikko ja raitiorataa rakennettiin tai saneerattiin 23 kilometriä ja bussiliikenteen tarjontaa kasvatettiin. Muissa tarkasteltavissa yleisötapahtumissa rakenteet ovat olleet tilapäisiä. Kaikkia tarkasteltavia yleisötapahtumia varten toteutettiin mittavat joukkoliikennepalvelujen tarjonnan lisäykset sekä laajat liikenteen poikkeusjärjestelyt. Suuria yleisötapahtumia varten laaditaan kaikille tapahtuman kohderyhmille päiväkohtaiset liikennesuunnitelmat, joiden toteuttamista tuetaan viestintäsuunnitelman avulla. Tutkimuksessa selvitetään myös mitkä ovat yksittäisen yleisötapahtuman erikoisominaisuuksia ja mitkä ovat suurille yleisötapahtumille yhteisiä palveluprosesseja. Lopuksi tutkimuksessa tarkastellaan suurten yleisötapahtumien talousvaikutuksia. Tarkastelussa on suurten yleisötapahtumien joukkoliikenteen liikennejärjestelyjen kustannukset, lipputuotot sekä muut välilliset hyödyt.
  • Pirttikangas, Sanna (2000)
    Organisaatioiden yhdistymiset ovat tulleet yhä yleisemmiksi myös julkisella sektorilla. Viime vuosikymmenellä esimerkiksi koulutussektoria on muuttanut erilaisten oppilaitosorganisaatioiden yhdistyminen ammattikorkeakouluiksi. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin ammatillisten oppilaitosten yhdistymisen seurauksena syntynyttä Helsingin ammattikorkeakoulua organisaatioon samastumisen näkökulmasta. Aiemmissa tutkimuksissa ei ole juurikaan kiinnitetty huomiota henkilöstön samastumisen merkitykseen organisaatioiden yhdistymisprosessissa. Tässä tutkimuksessa haluttiin selvittää, kuinka opettajat samastuvat uuteen organisaatioon ja millaisia käsityksiä heillä on yhteenkuuluvuuden tunteen muodostumisesta. Samastumista tarkasteltiin sosiaalisen identiteetin teorian ja retorisen sosiaalipsykologian näkökulmasta. Huomiota kiinnitettiin uuden ammattikorkeakoulujäsenyyden ja ammatillisen ryhmäjäsenyyden väliseen suhteeseen. Tutkimusta varten haastateltiin 15 opettajaa. Haastattelut tehtiin kevään 1999 ja alkutalven 2000 välisenä aikana. Haastateltaviksi valittiiin eri ammattialoja edustavia opettajia, jotka olivat työskennelleet organisaatiossa vähintään vuoden. Tutkimusmetodina käytettiin kvalitatiivista asenneväittämämenetelmää. Haastateltaville esitettiin kymmenen väittämää, joiden muotoilussa oli hyödynnetty aikaisempia kvantitatiivisia samastumistutkimuksia. Haastateltavat kommentoivat väittämiä, ja tutkimusaineisto muodostuu näistä kommenteista, väittämien uudelleenmuotoiluista ja perusteluista. Tutkimustuloksena todetaan, että opettajat pitävät ammattikorkeakoulun ryhmäjäsenyyttä merkityksellisenä sosiaalisena identiteettinä, mikäli se ei uhkaa muita identiteettejä ja toimii ammatillisen ryhmäjäsenyyden kanssa rinnakkaisena ja sitä tukien. Identiteettien rinnakkaisuus mahdollistaa samastumisen ammattikorkeakouluun. Perustelujen mukaan ammattikorkeakouluun samastutaan, jos ammattikorkeakoulu keinotekoisen kategorian sijasta merkitsee ”todellista”, yhteistä ryhmää. Tärkeänä pidetty yhteenkuuluvuus saavutetaan erityisesti yhteistyön sekä vuorovaikutuksen ja yhteisten päämäärien kautta. Organisaation sisäiseen yhteistyöhön kohdistuvat asenteet kuitenkin vaihtelevat ja niiden perustelut liittyvät eriäviin näkemyksiin ammattien kehittämisestä ja ammattirajoista käytävästä keskustelusta. Ne haastateltavat, jotka eivät olleet samastuneet ammattikorkeakouluun, korostivat useammin oman ammatillisen ryhmän merkitystä ja osoittivat sisäryhmämyönteisiä asenteita omaa työryhmäänsä kohtaan. Sitä vastoin ammattikorkeakouluun samastuneet arvottivat molempia ryhmäjäsenyyksiä yhtä tärkeinä. Aineistosta nousi esiin opettajien käsitykset oman työn ja roolin riippumattomuudesta ympäröivästä organisaatiosta, mikä vaikuttaa opettajien samaistumisasenteisiin. Tutkimuksen teoreettisena päälähteenä oli H. Tajfelin ja J. C. Turnerin (1979) sosiaalisen identiteetin teoriaan liittyvät artikkelit ja M. Hoggin ja D. Abramsin (1988) Social Identifications sekä teoriaa organisaatiokontekstiin soveltavat artikkelit. Lisäksi tutkimusta varten kartoitettiin suomalaiseen ammattikorkeakoulujärjestelmään liittyvä kirjallisuus sekä tutustuttiin organisaatioiden yhdistymiseen liittyvään kirjallisuuteen. Asenneväittämämenetelmän osalta päälähteenä on K. M. Vesalan ja T. Rantasen (1999): Pelkkä puhe ei riitä sekä K. M. Vesalan (1996) Yrittäjyys ja individualismi
  • Schmidt, Tiina (2009)
    Tämän talous- ja sosiaalihistorian pro gradu tutkielman tutkimuskysymyksenä on selvittää, miten Arabian tehtaan henkilöstölehdet kuvaavat yrityksen organisaatiokulttuurin ja yleisemmin suomalaisen työelämän muutosta. Lähestyin tutkimuskysymystä kiinnittämällä huomiota lehtien ilmestymiseen, sisältöön ja tehtäviin kolmena eri ajanjaksona eli vuosina 1948 1949, 1973 1974 ja 1990. Tutkielman lähtökohtana oli, että henkilöstölehtien ilmestymiseen, sisältöön ja tehtäviin vaikuttavat sekä yrityksen ulkoiset että sisäiset tekijät. Näin ollen kiinnitin erityistä huomiota yritysten sisäistä viestintää ohjanneeseen lainsäädäntöön ja sopimuksiin sekä niihin Arabian tehtaalla noudatettuihin johtamisoppeihin, joiden voidaan katsoa vaikuttaneen yrityksen henkilöstölle suunnattuun viestintään. Tutkielmassa havaitsin, että Arabian tehtaan henkilöstölehtien ilmestyminen vastaa monilta osin aikaisemmassa lehdistöhistoriallisessa tutkimuksessa tehtyjä havaintoja suomalaisten teollisuusyritysten henkilöstölehtien ilmestymisestä ja tehtävistä. Henkilöstölehden sisältöön havaitsinkin vaikuttavan suuresti sen toimituskunnan koostumuksen. Saviseppo-perhelehteä toimitettiinkin jo 1940-luvulla eri henkilöstöryhmien edustajista kootun toimituskunnan toimesta, samoin kuin henkilöstölehteä vuosina 1973-74. 1980-luvun lopulla henkilöstölehden toimittaminen sen sijaan ajautui yhä enemmän yrityksen operatiivisen johdon ja viestintäpäällikön käsiin. Henkilöstölehden sisältö ja tehtävät ovatkin tutkielman perusteella sidoksessa vallitsevaan yrityksen sisäiseen ja yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Perhelehden keskeisiä tehtäviä ovat johtamisopin ja johtajan profilointi ja yhteisten tavoitteiden taakse kiinnittäminen me-henkeä luomalla. Tämän lisäksi perhelehti esitteli yllättäen kattavasti myös ammattiyhdistysliikkeen taustoja ja toimintaa. Vuodesta 1947 lehteä käytettiin aloitetun sosiaalisen toiminnan esittelyyn. Näin pyrittiin pehmentämään rationalisoinnin aiheuttamia ristiriitoja. Tutkimusajanjaksona 1973-1974 henkilöstölehti sen sijaan pääasiassa toimii eri henkilöstöryhmien mielipiteenilmaisun ja konfliktien selvittelyn välineenä sekä keskusteluareenana. Samanaikaisesti yritysjohdon tavoitteiden esittely on vähäistä. Tällainen keskustelevuus ja konfliktien avoin esille tuominen on aikaisemmasta henkilöstölehtiä käsittelevästä tutkimuksesta päätellen harvinaista. Katson tämän selittävän omalta osaltaan myös sitä, miksi aikaisemmissa tutkimuksissa ei ole tehty suurta eroa yritysjohdon ja yritysdemokratian henkilöstölehdille asettamien ristiriitaisten tavoitteiden välille. Sen sijaan vuonna 1990 voidaan henkilöstölehden katsoa toimivan johdon äänitorvena, sillä se palvelee tällöin johdon tiedottamista, profilointia ja yrityskuvan luomista sekä toimii sisäisen markkinoinnin välineenä. Tutkielmassa havaitsin henkilöstölehtien ilmestymisessä, sisällössä ja tehtävissä tapahtuvien muutosten ilmentävän organisaatiokulttuuria ja sen muutosta sekä suoraan että välillisesti. Perhelehden ilmestyminen ilmentää yhtenäisen kulttuurin murtumista alakulttuureihin osoittamalla olemassa olevan tarpeen me-hengen ja luottamuksellisten suhteiden luomiselle yli alakulttuurirajojen. Vuosina 1973 74 henkilöstölehti heijastelee alakulttuureiden politisoitumista ja johdon kyvyttömyyttä yhdistää alakulttuureita tarjoamalla eri näkökulmat yhdistäviä suuria kertomuksia. Vuonna 1990 tässä yhtenäisyyden luomisessa puolestaan onnistutaan ja lehti toimii aikaisempaa selvemmin johdon äänitorvena.
  • Mustalahti, Aino-Maija (2011)
    Hyönteispölytys lisää monien ristipölytteisten viljelykasvien siemensatoa sekä parantaa sadon laatua. Marjakasveilla, kuten mansikalla ja vadelmalla marjojen koko suurenee sekä niiden laatu paranee onnistuneen pölytyksen seurauksena. Aiempien havaintojen mukaan mansikan kukat eivät pääsääntöisesti houkuttele mehiläisiä, kun taas vadelma on yksi mehiläisten pääsatokasveista. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten tehokkaasti mehiläiset vierailevat mansikalla sekä vadelmalla, keskittyen kukkakohtaisiin käynteihin tuntia kohti. Mehiläisiä voidaan käyttää Gliocladium catenulatum-vektoreina torjuttaessa mansikan ja vadelman harmaahometta (Botrytis cinerea). Kukkavierailujen perusteella arvioidaan, onko vektorilevitys riittävän tehokas torjumaan harmaahometta ja miten hyvin mehiläisiä voidaan käyttää pölytyspalveluihin, etenkin mansikalla. Havainnot kerättiin kuudelta eri tilalta Sisä-Savosta kesällä 2007. Kukkavierailuja laskettiin mansikan ja vadelman kukinnan aikana erilaisissa sääolosuhteissa, eri kellonaikoina ja eri etäisyyksillä mehiläispesistä. Kukat valittiin satunnaisesti, ja valintaperusteena oli kukan avonaisuus. Tarkkailuaika riippui mehiläisten lentoaktiivisuudesta. Mansikan koko havaintojakson keskiarvoksi tuli 1,75 käyntiä kukkaa kohti tunnissa. Vadelmalla vastaava luku oli 4,27, joten keskiarvojen perusteella vadelma oli houkuttelevampi kuin mansikka. Kasvukauden vaiheella ei ollut eroja vierailuihin kummallakaan kasvilla, mutta vuorokaudenajan suhteen vierailuja oli enemmän aamupäivällä kuin iltapäivällä. Lämpötila korreloi positiivisesti vierailutiheyden kanssa kummallakin kasvilla. Sääolosuhteet rajoittivat havaintojen keräämistä ja kesä oli erittäin sateinen. Mehiläiset vierailivat kukissa riittävästi haastavissakin sääolosuhteissa niin, että harmaahometorjunta onnistui. Vektorilevitystä suunnitellessa, etenkin mansikalla, tulee ottaa huomioon pesien sijoittelu sekä riittävä lukumäärä. Pesien ravinnontarpeen tulee olla suuri, jotta mehiläiset keräisivät ravintoa kukista mahdollisimman tehokkaasti. Pesiin voidaan lisätä tarvittaessa avosikiöitä tai poistaa siitepölyvarastoja ravinnonkeruuaktiivisuuden lisäämiseksi. Lisätutkimusta tarvitaan pesien sijoittelun, kilpailevien kasvien sekä mansikkalajikkeiden houkuttelevuuden vaikutuksesta vierailutiheyteen. Suomalaisten mansikkalajikkeiden meden sekä siitepölyneritystä olisi myös hyvä selvittää.
  • Outila, Markku (1999)
  • Hyytiäinen, Laura (Helsingin yliopisto, 2010)
    Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia mehutuotteiden valintaan ja ostopäätökseen vaikuttavia tekijöitä, mehutuotteiden käyttöä sekä sitä, kuinka hyvin vastaajat tuntevat täysmehun ja mehujuoman eron. Lisäksi tutkittiin sitä, lukevatko kuluttajat mehutuotteiden pakkausmerkintöjä. Tutkimuksen teoriaosassa tarkasteltiin kuluttajakäyttäytymistä ja elintarvikkeen valintaa. Tarkemmin käytiin läpi erilaajuisia ostopäätösprosesseja ja kuluttajan asenteiden vaikutusta tuotteen ostopäätökseen. Lisäksi tarkasteltiin kuluttajien pakkausmerkintöjen lukemista aiempien tutkimusten avulla. Aiheeseen liittyviä teorioita ja aiempia tutkimuksia käytettiin apuna kyselylomakkeen suunnittelussa. Tutkimusmenetelmänä oli Survey-kyselytutkimus. Aineiston analysoinnissa käytettiin ristiintaulukointia ja summamuuttujia. Aineisto kerättiin pääkaupunkiseudun päivittäistavarakaupoissa loppukevään 2009 aikana. Kyselyn aineisto sisältää 154 vastaajan tiedot. Vastaajat olivat pääkaupunkiseudulla asuvia mehutuotteiden käyttäjiä. Tutkimuksen tulosten mukaan vastaajat tiesivät suurin piirtein täysmehun ja mehujuoman eron, mutta vaikeampaa heille oli tunnistaa mehulajeja näiden välillä (nektari, mehu). Täysmehun kolme yleisintä kuvausta verrattuna mehujuomaan olivat, täysmehussa on enemmän hedelmää, se on suoraan hedelmästä ja että se on aidompaa. Mehujuomaa kuvattiin yleisimmin täysmehua laimeammaksi, makeammaksi ja sokerisemmaksi. Mehujuomiin suhtauduttiin kielteisemmin kuin täysmehuihin. Täysmehuja myös käytettiin huomattavasti useammin kuin mehujuomia. Mehutuotteiden valinnassa tärkeimpiä tekijöitä olivat maku, täysmehupitoisuus ja tuotteen helppokäyttöisyys. Suurin osa vastaajista koki tärkeäksi, että mehutuotteessa on korkea täysmehupitoisuus. Vastaajat olivat kiinnostuneita mehutuotteiden ravitsemuksellisista tekijöistä, sillä suurin osa vastaajista luki mehutuotteiden pakkausmerkintöjä. Mehutuotteissa haluttiin välttää erityisesti lisättyä sokeria. Suurempi osa miehistä kuin naisista koki mehutuotteen terveelliseksi juomavalinnaksi. Tulevaisuudessa mehutuotteisiin liittyvässä viestinnässä voisi selkeämmin tuoda esille sen, ettei täysmehuihin voida lisätä vapaasti sokeria ja lisäaineita.
  • Lempinen, Auri (2001)
    Tutkielmassa on tarkasteltu sosiaalitoimistossa toteutettavaa sosiaali- ja päihdetyötä alkoholiongelmaisten miesasiakkaiden ja sosiaalityöntekijöiden haastattelupuheessa rakentuvien kategorisointien pohjalta. Toimeentulotukiasiakkuuden lähtökohtana on rahan tarve, mutta koska taloudelliset ja sosiaaliset ongelmat nivoutuvat usein toisiinsa, kytkeytyvät toimeentulotuen ja sosiaalityön tarve yhteen. Toimeentulotuessa toteutettava sosiaalityö, päihdeongelmat sekä asiakkaan ja työntekijän kohtaaminen muodostavat sen triangelin, jossa tutkimus liikkuu. Tutkimus on toteutettu teemahaastatteluina Helsingissä. Seitsemää päihdeongelmaista toimeentulotukiasiakasta on haastateltu kahden kesken Diakonissalaitoksen päiväkeskus Stoorissa. Yhdessä sosiaalitoimistossa järjestettiin ryhmähaastattelu, johon osallistui yhdeksän toimeentulotuen ja päihdehuollon sosiaalityöntekijää (aluesosiaalityöntekijää). Haastatellut toimeentulotukiasiakkaat olivat suunnilleen keski-ikäisiä miehiä ja haastatteluhetkellä työmarkkinoiden ulkopuolella. Päihtymiseen he käyttivät alkoholia ja heillä oli pitkä päihdehistoria takanaan. Haastatteluaineiston analysointiin on sovellettu MCD- eli jäsenkategoria-analyysia, jonka avulla on etsitty haastateltavien puheesta keskeisiä heidän käyttämiään kategorioita ja niitä määrittäviä toimintoja ja muita kategoriapiirteitä. Näiden kategorisaatioiden pohjalta on tutkija konstruoinut oman tulkintansa sosiaalitoimiston päihdetyöstä. Harvey Sacksin luomaa MCD-analyysia on Suomessa sovellettu vähän ja tutkielmassa tarkastellaan sen soveltuvuutta kahteen hieman erilaiseen haastatteluaineistoon: alkoholiongelmaisten miesten yksilöhaastatteluihin ja sosiaalityöntekijöiden ryhmähaastatteluun. Tutkimuksessa on pyritty reflektiiviseen tutkimusotteeseen tarkastelemalla tarkoin tutkimuksen kuluessa tehtyjä valintoja. Tutkimuksessa muodostunut kuva sosiaalitoimiston päihdetyöstä tuki aikaisempia tutkimuksia: päihdetyö oli "arjenhallinnasta puhumista" ja käytännönläheistä ohjausta. Asiakkaat näkivät sosiaalityöntekijöiden päihdetietouden pintapuolisena. Toisaalta he korostivat sosiaalityöntekijöiden empaattista työotetta teoreettista päihdetietoa tärkeämpänä. Ammattitaitoiseen sosiaalityöntekijään liitettiin ennen kaikkea aito välittäminen ja myötäelämisen kyky. Tutkimuksessa nousi vahvasti esiin alkoholiongelmaisten miesasiakkaiden tyytymättömyys kirjalliseen asiointiin toimeentulotukiasioissa. He halusivat asioida henkilökohtaisesti sosiaalityöntekijällä. Sosiaalityöntekijät kaipasivat keskustelua siitä, mitkä ovat sosiaalitoimistossa toteutettavan päihdetyön arvolähtökohdat ja tavoitteet. He näkivät pitkään juoneet työttömät miehet vaikeasti työllistettävinä ja jo alkoholistiseen elämäntapaan sopeutuneina. Sosiaalityöntekijät pohtivat, ovatko vaatimukset tämän ryhmän raitistamiseksi ja työllistämiseksi realististisia. Keskeisenä lähteenä on toiminut kotimainen sosiaalityökirjallisuus kaikessa monimuotoisuudessaan. Asiakkuustutkimuksesta voidaan mainita Anneli Pohjolan (1993; 1994) kirjoitukset. Sosiaalitoimiston päihdetyön osalta keskeinen lähde oli Juhani Lehdon (1991) Juoppojen professionaalinen auttaminen. Olavi Kaukosen (2000) teos on auttanut hahmottamaan päihdeongelmien ja -palvelujen kenttää. Reflektiiviseen tutkimusotteeseen innosti mm. Riitta Granfeltin (1998) väitöskirja sekä Karvisen, Pösön ja Satkan (2000) toimittama artikkelikokoelma Sosiaalityön tutkimus. Metodologisia suunnistuksia. Analyysin kannalta keskeisimpiä olivat Harvey Sacksin (1972a; 1972b; 1992) kirjoitukset sekä Forsbergin ym. (1991) artikkelikokoelma Sosiaalisia käytäntöjä tutkimassa.
  • Vuoripuro, Merja (2006)
    Tutkimuksen lähtökohtana ovat sanomalehtijournalismin ajankohtaiset haasteet ja erityisesti lukijasuhteen löyhtyminen. Pienentyneet levikit ovat saaneet sanomalehdet lähestymään lukijoitaan ja etsimään tapoja tuottaa uudenlaista, lukijoita puhuttelevaa journalismia. Lukijoita tavoitellaan niin taloudellisista kuin yhteiskunnallisistakin motiiveista käsin. Merkittävimmät lukijalähtöisen journalismin suuntaukset ovat markkinaorientoitunut journalismi ja kansalaisjournalismi, jotka muodostavat tämän tutkimuksen teoreettisen rungon. Verkko tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia toimittajien ja lukijoiden lähentämiseksi ja vuorovaikutuksen lisäämiseksi. Verkkopohjaiset lukijaraadit ovat yksi verkon suomista uusista keinoista. Verkkopohjaisella lukijaraadilla eli verkkoraadilla tarkoitan ratkaisua, jossa lehti kokoaa lukijoistaan ryhmän, joka vastaa lehden lähettämiin toistuviin kyselyihin verkon välityksellä. Toimitus voi verkkoraadin avulla saada palautetta lukijoilta, kasvattaa lukijatuntemustaan ja jopa kytkeä lukijoita osaksi toimitusprosessia. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten verkkoraati palvelee sanomalehden ja sen lukijasuhteen kehittämistä. Tarkastelen raadin hyödyntämistä vertaamalla kehittelemääni potentiaaliin konkreettista esimerkkiraatia, Etelä-Suomen Sanomien perustamaa Meidän Etlaria. Etlarin raati, samoin kuin muut esiselvityksessäni kartoittamani suomalaisten sanomalehtien verkkoraadit, on käyttänyt vain kapeaa osaa raadin potentiaalista. Kiinnostukseni pääkohteena ovatkin tekijät, jotka vaikuttavat toimittajien edellytyksiin ja haluun käyttää raatia. Tutkimusaineisto muodostuu Etlarin toimittajien teemahaastatteluista ja verkkoraadin jäsenille tekemästäni verkkokyselystä. Olen aluksi selvittänyt, mihin ja miten verkkoraatia on käytetty ja mitä hyötyjä raadista on ollut. Raati on ollut lehdelle lähinnä lukijapalautteen kanava ja tuotekehityksen väline, jonka merkitys on jäänyt hyvin vähäiseksi. Seuraavaksi pyrin valottamaan sitä, miksi raatia on käytetty juuri kyseisellä tavalla. Raadin rajoittuneelle hyödyntämiselle olen löytänyt sekä käytännöllisiä että kulttuurisia syitä. Käytännön ongelmista korostuvat raadin koetut heikkoudet sekä toimituksen organisoinnin ja ajan puute. Diskursiivisen analyysin avulla olen pyrkinyt tunnistamaan toimittajien puheesta, millainen näkemys lukijoista on ohjannut raadin käyttöä ja mitä tarkoituksia tai vaikutuksia sillä on mahdollisesti ollut. Olen eritellyt kolme lukijoita määrittävää puhetapaa, joissa lukijat näyttäytyvät eri rooleissa: alamaisina, valitsijoina tai osallistujina. Keskeisenä erottelukriteerinä on se, mieltävätkö toimittajat lukijat ensisijaisesti kuluttajiksi vai kansalaisiksi ja millaisiksi kansalaisiksi. Verkkoraadin ja mahdollisesti myös muiden lukijalähtöisten toimituskäytäntöjen suurimmiksi kulttuurisiksi esteiksi paljastuvat journalistinen riippumattomuuden ihanne sekä ahtaat lukijaroolit. Toimittajat pitävät vallitsevasti lukijoita passiivisina tai korkeintaan reaktiivisina viestinnän vastaanottajina: joko perinteisesti, informoituina kansalaisina tai yhä voimallisemmin kuluttajina. Nähtävissä on kuitenkin myös orastavaa kansalaislähtöistä ajattelua, jossa lukijoihin suhtaudutaan tasavertaisina, aktiivisina osallistujina niin toimituksellisiin kuin demokraattisiinkin prosesseihin.
  • Ruotsala, Pia (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin virolaisperheen kasvatusta ja uskonnollisuutta tarinallisella tutkimusotteella. Tutkimustehtävänä oli selvittää 1) Millaisia tarinoita virolaisperheestä tuottavat 12 aikuisrippikoulun käynyttä ja lapsuutensa Neuvosto-Virossa viettänyttä aikuista? 2.) Millaisia ratkaisuja perhe-elämään, kasvatukseen sekä uskontokasvatukseen soveltavat vuosina 2009 - 2012 Tallinnassa konfirmoidut vanhemmat itsenäisessä Virossa? Mitä siirtyy edellisiltä sukupolvilta seuraaville sukupolville? Teoreettinen viitekehys muodostui John Bowlbyn kiintymyssuhdeteoriasta ja James W. Fowlerin uskon kehitysvaiheteoriasta sekä Georg Herbert Meadin sosialisaation käsitteistä. Tutkimuksen taustalla vaikutti Viron historia ja yhteiskunnallinen murros. Tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoitujen teemahaastattelujen avulla. Aineisto analysoitiin holistisen sisällönanalyysin keinoin. Holistisessa sisällönanalyysissä tarkastetiltiin niitä kasvatuksen ja uskonnollisuuden kannalta merkittäviä teemoja, jotka nousivat esiin aineistosta. Alkuun aineistoa tarkasteltiin temaattisesti ja teemojen kehittyessä eri suuntiin siirryttiin tarkastelemaan kaikkien haastateltavien kokonaiskertomuksia. Käsitekarttojen ja tarinoista piirrettyjen uskonnollisuutta kuvaavien elämänkäyrien avulla ryhmiteltiin ydintarinat, joissa uskonnollisuuteen ja kasvatukseen liittyivät samankaltaiset loppuratkaisut. Tähän loppuratkaisuun vaikuttavia elementtejä analysoitiin ydinteemoittain, joissa neljää tarinatyyppiä vertailtiin. Holistisen sisällönanalyysin periaatetta toteutettin myös peilatessa kasvu- ja kasvatustarinoiden osia taustana Viron valtion tarinaan ja yhteiskunnalliseen muutokseen. Virolaisperheen uskonnollisuuden tarinat osoittautuivat hyvin moninaisiksi. Tarinoiden kokonaisvaltainen sisältö jakautui neljään tarinatyyppiin. Pimeydestä valoon oli muutostarina, jossa uskonnottomasta lapsuuskodista suuntaudutiinn seurakuntaaktiiviksi. Rauhan etsijä oli kompromissitarina, jossa pyrittiin uskonnon avulla säilyttämään tasapaino. Perinteen kantaja ja Maagikko olivat vuorottelutarinoita, joissa vahva uskonnollisuus tai syvä henkisyys sekoittui luontevasti muihin elämän osa-alueisiin ja perinteisiä arvoja kunnioitettiin. Kaikille tutkimusryhmän tarinoille oli ominaista se, että aikuisrippikoulun jälkeen uskonto koettiin niin merkittäväksi asiaksi, että sitä haluttiin eri muodoissa ja eri tavoin siirtää tuleville sukupolville. Lopputuloksena voidaan todeta, että tutkimusryhmien virolaisperheet siirtävät uskontoa lapsilleen neljällä tavalla. Pimeydestä valoon näyttämällä esimerkkiä, Rauhan etsijä luottamalla sukupolvien ketjuun ja noudattamalla riittejä (kaste), Perinteen kantaja siirtämällä perinteitä ja Maagikko luottamalla luonnolliseen siirtymöön. Siirtämisen tavassa kaikilla tyypeillä korostui kaste. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että jatkotutkimus virolaisperheistä narratiivisella metodilla toteutettuna tarjoaisi tärkeää tietoa ja itseymmärryksen lisääntymissyistä ja seurauksista sekä perheiden tilasta.
  • Komulainen, Anssi (2006)
    Pro gradu -työni on kansalliseen elokuvatutkimukseen ja viestinnän alaan kuuluva tutkimus, jossa tarkastelen kansallisen elokuvan rakentumista sanomalehdistön kirjoittamassa elokuvakritiikissä 1990-luvun lopulla. Työn tavoitteena on selvittää, minkälaista kansallista elokuvaa aikakauden sanomalehtikritiikki rakensi. Samalla pyrin työssäni selvittämään, mitkä olivat ne kriteerit, joiden pohjalta elokuvan kansallisuutta arvotettiin. Oleellista on myös se, mitä elokuvallisia piirteitä ja ominaisuuksia hyväksyttiin osaksi kansallisen kulttuurin keskiötä. Tutkielman empiirinen tutkimusaineisto koostuu vuosien 1997 ja 2000 välillä maan kolmessa suurimmassa päivälehdessä julkaistuista elokuva-arviosta. Aineiston aikaväli mukailee 1990-luvun lopulla Suomessa koettua elokuvabuumia, jolloin kotimainen elokuva rikkoi kansallisia ennätyksiä sekä yleisö- että tuotantomäärien osalta. Tutkimuksen peruslähtökohtana on ajatus kansallisesta elokuvasta julkisen keskustelun muovaamana sosiaalisena konstruktiona. Tällöin kansallinen elokuva nähdään sopimuksenvaraisena käsitteenä, joka muuttaa jatkuvasti muotoaan sen mukaan, miten siitä käytävä keskustelu elää. Kriittinen elokuvakeskustelu ei siis pelkästään käsittele ja kuvaa olemassa olevaa kansallista elokuvaa vaan tuottaa myös itse sitä. Työn teoreettinen viitekehys perustuu Andrew Higsonin näkemyksiin kansallista elokuvaa muovaavan keskustelun taustalla vaikuttavista motiiveista. Higsonin mukaan keskustelua käydään lähinnä kotimaisen elokuvateollisuuden intresseistä ja kulttuuri-imperialismin pelosta kumpuavista lähtökohdista. Työssä on hyödynnetty myös Kimmo Laineen ja Mervi Pantin tutkimuksia kansallisen elokuvan ajatuksen kehityksestä Suomessa 1930-luvulta alkaen. Tutkimuksen menetelmä perustuu määrälliseen sisällönerittelyyn ja laadulliseen tulkintaan. Sovelsin aineistoon Susan Haywardin Ranskan kansallista elokuvaa kuvaamaan kehittämää kartografiaa, jota muokkasin aineistolähtöisesti paremmin suomalaista kansallista elokuvakeskustelua kuvaavaksi. Tutkimuksessa kävi ilmi, että 1990-luvun lopulla kansallista elokuvaa määrittävää keskustelua hallitsi kotimaisen elokuvateollisuuden ja kansallisen kulttuurin etujen lomittuminen keskenään. Kansallisen elokuvan laatukriteereiden sijaan keskustelussa korostuivat voittoisan ja yhtenäisen kansallisen elokuvan retoriikka sekä kansallisromanttiset sisällönluonnehdinnat. Aikakauden kansallinen elokuva koettiin arvioissa teknisesti huippulaatuiseksi ja sisältönsä puolesta kansallisen elokuvayleisön itseymmärryksen kannalta keskeiseksi. Elokuvat kertoivat aineiston perusteella vauhdikkaita ja opettavaisia tarinoita kansakunnan yhteisestä historiasta ja suomalaisesta nyky-yhteiskunnasta.
  • Tuure, Anitta (2001)
    Jörg Haiderin johtama Vapauspuolue (Freiheitliche Partei Österreichs, FPÖ) voitti Itävallan parlamenttivaalit lokakuussa 1999 ja nousi maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Itävaltaa 13 vuotta hallinnut sosiaalidemokraattisen puolueen SPÖ:n ja konservatiivisen puolueen ÖVP:n suuri koalitio ei enää pystynyt sopimaan hallitusyhteistyön jatkamisesta, ja ÖVP muodostikin FPÖ:n kanssa sinimustan koalition. Vastalauseena FPÖ:n hallitusvastuulle EU-maat jäädyttivät kahdenväliset suhteensa Itävaltaan. Suomalaisissa tiedotusvälineissä Itävallan tapahtumista kerrottiin paljon. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten valta ilmenee Itävallan Vapauspuolueesta kertovissa suomalaisissa sanomalehtikirjoituksissa. Tätä tutkielman pääkysymystä purettiin kolmen alakysymyksen kautta. Ensinnäkin tarkasteltiin kuka sanomalehtikirjoituksissa sai puhua ja toisaalta kenelle puheenvuoroa ei annettu. Toiseksi eriteltiin FPÖ:n johtohahmolle Jörg Haiderille sanomalehtikirjoituksissa annettuja identiteettejä ja rooleja. Kolmanneksi kiinnitettiin huomio mediaan päässeisiin näkökantoihin. Teoreettisen viitekehyksen tutkielmassa luo uuden radikaalin oikeiston luonteen erittely, poliittisen viestinnän muutoksen esittely sekä poliittisen johtajuuden tarkastelu. Uutta oikeistoa käsittelevän teorian keskeisin lähde on Herbert Kitscheltin (1997) teos "The Radical Right in Western Europe". Poliittisen viestinnän medioitumista ja median valtaa tarkastellaan mm. Teun A. van Dijkin "Communicating Racism" (1987) teoksen pohjalta. Poliittisen johtajuuden tarkastelussa Max Weberin sekä Kyösti Pekosen kirjoitukset ovat keskeisiä lähteitä. Tutkielman empiirinen aineisto koostui aikavälillä 1.9.1999 ja 1.10.2000 Helsingin Sanomista kerätyistä Itävallan tilannetta käsittelevistä sanomalehtiartikkeleista. Artikkelien analyysimenetelmäksi valittiin kriittinen diskurssianalyysi, jota erityisesti Norman Fairclough on soveltanut mediatekstien analyysiin. Fairclough´n teos "Miten media puhuu?" (1997) on tässä tutkielmassa keskeinen lähde. Analysoiduista 109 artikkelista tunnistettiin 11 diskurssia. Näiden lisäksi havaittiin kaikkia diskursseja koskeva toimittajien vallankäytön muoto: toimittajat tulkitsivat ja mitätöivät omaa ääntään vastustavien puhujien viestiä teksteissä. Puheenvuoro tekstissä ei siis välttämättä tarkoittanut, että toimija sai esittää mielipiteitään vapaasti. Jörg Haiderille annettiin artikkeleissa rooli koko uuden radikaalin oikeiston symbolina sekä vahvana johtajana, karismaattisena poliitikkona ja vaarallisena mediapelurina. Tutkimuksen merkittävin havainto koskee kuitenkin toimittajien aseman vahvuutta suhteessa mediateksteihin vaikuttamaan pyrkivien toimijoiden valtaan. Toimittajien havaittiin myös käyttävän asemaansa ideologisesti hallitsevan järjestelmän vahvistamiseen.
  • Varis, Olli (2008)
    Olen tarkastellut työssäni, minkälaisia Suomi-diskursseja Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa, Iltalehdessä, Avussa ja Seurassa on esiintynyt Hanoi Rocksin ja HIMin maailmanvalloituksesta kirjoitettaessa vuosina 1981, 1985, 2000 ja 2005. Tarkemmin ottaen olen tutkinut kriittisen diskurssianalyysin avulla niitä kielellisiä vaikutuskeinoja, joilla suomalaisuutta on mediateksteissä tuotettu ja normitettu. Diskurssianalyysi toimii myös tutkimukseni teoreettis-metodologisena viitekehyksenä. Keskeinen tutkimustulokseni on, että suomalaisuutta on tuotettu ja normitettu mediateksteissä neljän eri Suomi-diskurssin avulla, joita kutsun tutkimuksessa käsitteillä vähättelydiskurssi, eksoottisuusdiskurssi, meidän pojat maailmalla -diskurssi sekä vientituotediskurssi. Vähättelydiskurssia esiintyy erityisesti 1980-luvun Hanoi Rocks -artikkeleissa, ja sille on tyypillistä korostetun kielteinen suomalaisuuspuhe. Myös meidän pojat maailmalla -diskurssia esiintyy pääasiassa Hanoi Rocks -artikkeleissa: siinä keskeistä on uudenlaisen suomalaisen sankaruuden sekä yhteisöllisyyden tuottaminen me-puheen avulla. Eksoottisuusdiskurssia esiintyy lähinnä 2000-luvun HIM-artikkeleissa: sille leimallista on suomalaisten erityispiirteiden näkeminen kansallista identiteettiä vahvistavina ominaisuuksina. Myös vientituotediskurssi sijoittuu lähes pelkästään 2000-luvulle; vientituotediskurssissa kansainvälisesti menestyvät suomalaisyhtyeet representoidaan kansallisen projektin toteuttajiksi – suomalaisiksi vientituotteiksi, joilla nähdään olevan kansantaloudellistakin merkitystä. Katson, että suomalaislehtien rockkirjoittelussa tapahtui diskursiivinen muutos 2000-luvun alussa, mikä johtui paitsi suomalaisen populaarimusiikin kansainvälisestä läpimurrosta, myös erityisesti ekonomisaation puhetapojen murtautumisesta suomalaisuuspuheeseen. Suomalaisuuden tuottamisen ja normittamisen kannalta puhetapojen muutos tarkoittaa (kansan)taloudellisten argumenttien korostumista ja (hyvän) kansalaisuuden käsittämistä yhä enemmän tuottavuusnäkökohdista käsin. Katson myös, että Suomi-diskurssit kuvaavat kahta erilaista yhteiskunnallista kontekstia ja siten kahta erilaista Suomea: vähättelydiskurssi sekä meidän pojat maailmalla -diskurssi heijastavat 1980-luvun YYA-Suomea, joka oli epävarma identiteetistään ja ihannoi kaikkea läntiseen ja anglosaksiseen kulttuuripiiriin kuuluvaa, kun eksoottisuusdiskurssi ja vientituotediskurssi kuvastavat 2000-luvun EU-Suomea, jonka kansallinen itsetunto on parantunut, ja joka yhtäältä on kansainvälisempi ja urbaanimpi kuin koskaan historiansa aikana, mutta jossa kuitenkin elää vahvasti käsitys Suomen omaleimaisuudesta sekä agraarisista ja traditionaalisista erityispiirteistä. Identiteettipohdintojen osalta tutkimustulokseni tukevat Mikko Lehtosen (2004, 123; ks. myös esim. Sanna Valtonen 2000, 63-64) väitettä, jonka mukaan meillä ei niinkaan ole identiteettejä, vaan me pikemminkin kaiken aikaa tuotamme niitä ajatuksilla ja teoillamme. Inka Moringin (2000), Lehtosen ja Valtosen tapaan katson, ettei suomalaisuutta voi vangita mihinkään tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, vaan suomalaisuus elää ja muuttuu jatkuvasti. Tärkeimmät lähdeteokseni ovat: Suomi toisin sanoen (Mikko Lehtonen, Olli Löytty ja Petri Ruuska 2004), Toinen tasavalta: Suomi 1946-1994 (Pertti Alasuutari 1996), Markkinakuri ja managerivalta (Anu Kantola 2002).
  • Karjalainen, Leena (2005)
  • Alaviitala, Lauri (2012)
    Työn tutkimuskohteena on maabrändäyksen ilmiö: kymmenissä maissa on toteutettu maabrändihankkeita, joissa yritysmarkkinoinnissa käytettyä brändäyksen käsitettä on sovellettu valtionhallinnon käyttöön. Työssä tästä ilmiöstä on erityisenä tarkastelukohteena Suomen ulkoasiainministeriön käynnistämä maabrändihanke, joka toteutettiin vuosina 2008–2010. Työn tavoitteena on liittää maabrändäyksen käsite aikaisempaan yhteiskuntatieteelliseen keskusteluun valtionhallinnon puhetavoista ja ideologioista. Menetelmällisesti työssä tutkitaan maabrändipuhetta diskurssianalyyttisestä näkökulmasta. Työssä on kolme tasoa: maabrändäyksen nousu globaaliksi ilmiöksi, Suomen maabrändihankkeen loppuraportti kansalaistoimijoille suunnattuna tekstinä sekä kansalaisten maabrändäystä käsittelevistä mielipidekirjoituksista koostuva aineisto, joka on julkaistu Helsingin Sanomissa vuosina 2008–2012. Loppuraportin ja media-aineiston avulla työssä pyritään tarkastelemaan maabrändäystä kansalaisuuden ja valtionhallinnon näkökulmista, mikä aikaisemmassa tutkimuksessa on ollut puutteellista. Maabrändäyksen ilmiö yhdistetään työssä kilpailuvaltion käsitteeseen. Kilpailuvaltiolla on kuvattu kehitystä, jossa kansallisvaltion ideologiseksi ydintehtäväksi muodostuu maan kilpailukyvyn lisääminen ja kansainvälisen yritystoiminnan edellytysten edistäminen maassa. Maabrändäys on tässä osa kilpailuvaltion yritysjohtamisesta omaksuttua käsitteellistä sanastoa, jolla politiikan tavoitteita kuvataan. Yritysmarkkinoinnista omaksuttu brändäyksen käsite edellyttää organisaatiolta sisäistä yhdenmukaisuutta. Valtion käyttöön sovellettuna yhdenmukaisuuden tavoite pyrkii jättämään huomiotta politiikan eturistiriidat, sillä tärkeintä on yhteen hiileen puhaltamisen tuoma hyvinvointi. Menestyksen jakautumisesta maan sisällä ja kansalaisten välillä ei keskustella. Kilpailuvaltion kansalaisia valmentava rooli näkyy Suomen maabrändivaltuuskunnan loppuraportissa, jossa annetaan brändäykseen liittyviä tehtäviä kaikille suomalaisille toimijoille. Työssä loppuraporttia tarkastellaan hallinnan analytiikan teorioiden näkökulmasta tekstinä, jossa suomalaisista pyritään tekemään yhtenäinen toimijajoukko kuvailemalla samaistumisen kohteeksi yhteisösubjekti, me. Yhteisösubjektin edustaman kansalaisen tehtävä on aktiivisesti toteuttaa hallinnon määrittämiä, yhteistä hyvää tuottavia tekoja. Hankkeen tavoitteena on näin tuoda kaikki suomalaiset toimijat samojen tavoitteiden piiriin, jossa eturistiriitoja ei näyttäydy. Mielipidekirjoitusaineistosta hahmotellaan työssä kolme diskurssia: yhtenäisen brändi-Suomen kiistävä vastakkainasettelun diskurssi, yhtenäistä brändi-Suomea kannustava yhteisödiskurssi sekä maabrändäyksen yhteiskunnallisen keskustelun argumentiksi ottava politiikkadiskurssi. Analyysin perusteella maabrändäyksen ideologisesta perustasta voidaan keskustella mielipidekirjoituksissa, mutta ennen kaikkea maabrändipuhe kääntyy teksteissä maabrändin sisältöihin. Aineistossa määrällisesti hallitsevan politiikkadiskurssin teksteissä omaksutaan Suomesta puhuessa brändinäkökulma, jossa asioiden merkitystä arvioidaan Suomen maabrändin kannalta. Samalla käsite lähtee vaeltamaan moneen suuntaan. Aktiivisten kansalaisten oman ideoinnin sekä maabrändiraportissa annetun yhtenäisen, yhteen hiileen puhaltavan Suomen välillä onkin ristiriita. Mielipidekirjoituksissa moneen suuntaan hajoavan maabrändipuheen yhteys nimenomaan Suomen kilpailukyvyn parantamiseen jää epäselväksi. Tällöin on hankalaa nähdä mielipidekirjoitusten yhteys akateemisessa keskustelussa esiintyvään, talouskasvuun keskittyvään maabrändipuheeseen sekä toisaalta siihen Suomen hankkeen maabrändipuheeseen, jossa kansalaiset nähdään yhtenäisenä, määriteltyä brändi-Suomea valtionhallinnon laatimien tehtävien kautta edistävänä joukkona.