Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 12253-12272 of 27946
  • Tähtinen, Emmi (Helsingin yliopisto, 2014)
    Objectives This study aimed to examine the motivation of 8th and 9th graders’ towards school and sport in a sports oriented class. It also developed a scale that is reliable when used among Finnish young athletes based on SAMSAQ-scale (Gaston-Gayles, 2005). Previous studies have shown that even Finnish young top athletes don’t move enough to succeed at the international level. Started in 1990s, the sports oriented classes try to support young athletes to combine studies and sports because the age of 14–15 is crucial for the future plans. This study examined is the current system an optimal solution to support both studies and active sports. It also examined the structure of motivation, how motivated young students are in the different parts of motivation and how the different backgrounds are related to students’ motivation. Methods The study was a quantitative one. Material was collected in November-December 2011 from the 8th and 9th graders in sports oriented classes. 221 young students from Helsinki answered to the questionnaire which included the Motivation scale and some background questions. The answers were analyzed by using PASW Statistics 18. Analysis methods used included correlations, Factor Analysis, t-tests and Analysis of Variance. Results and conclusions The scale used in this study didn’t work the way presumed and some of the variables had to be removed. The fourth factor, which didn’t exist in the original scale, was created. The motivation scale needs to be developed and researched more. Students in sports oriented classes were highly motivated towards sports, towards studies the motivation was little lower. Motivation towards athletic career and competition was clearly lower. Gender, the amount of training and competition were related to part of the students’ motivation. Studying in sports oriented class seems to support especially athletes of team sports. Combining the practicing of one sport, other exercises and studies is a complex question. All of the sports oriented classes are doing important job finding an optimal solutions for that.
  • Mäntyniemi, Maaria (2015)
    Liikuntapaikkojen hyvä saavutettavuus edistää liikkumista. Tutkielmassani perehdyn liikuntapaikkojen saavutettavuuteen pääkaupunkiseudulla ja siihen, millainen vaikutus saavutettavuudella on liikkumiseen. Keskityn kahteen liikuntaharrastukseen, jääkiekkoon ja ratsastukseen. Tutkielma pohtii myös lasten ja nuorten liikkumismahdollisuuksien tasapuolisuutta saavutettavuuden kannalta. Pääkaupunkiseudun saavutettavuutta tutkittaessa on havaittu, että saavutettavuus vaikuttaa ihmisten liikkumiskäyttäytymiseen ja kulkumuodolla on vaikutus saavutettavuuteen. MetropAccess-hanke on kehittänyt työkalun matka-aikojen laskentaan ja kulkumuotojen vertailuun. Liikuntapaikkojen saavutettavuus on yksi tekijöistä, joka vaikuttaa liikunnan harrastamiseen ja voi siten edistää terveyttä. Ihmiset ovat halukkaita matkustamaan päästäkseen harrastamaan, mutta lähiliikuntapaikoilla on tärkeä merkitys, myös silloin, kun todellisuudessa käytetty liikuntapaikka on jokin muu. Halukkuus matkustaa liikuntaharrastuksen vuoksi vaihtelee eri liikuntamuotojen ja niiden sijaintien mukaan. Saavutettavuuden vaikutusta voidaan kuvata etäisyyskitkalla, millä viitataan jonkin paikan tai ilmiön vaikutuksen vähenemiseen etäisyyden kasvaessa. Tutkimuskysymykset ovat: Millainen on valittujen liikuntapaikkojen saavutettavuus pääkaupunkiseudulla? Millainen on saavutettavuuden ja harrastamisen välinen yhteys? Kysymyksiin vastaamiseksi yhdistettiin paikkatietoaineistoa eri lähteistä: 1. liikuntapaikkojen sijainti (N=16 jäähallit, N=18 ratsastus), 2. harrastajien asuinpaikoista (N=10597 jääkiekko, N=8403 ratsastus) sekä 3. matka-ajat pääkaupunkiseudulla autolla, joukkoliikenteellä ja pyörällä kulkiessa MetropAccessin työkalulla. Matka-aikaa tutkittiin ruudukossa, jossa ruutukoko on 250 metriä ja matka-aika laskettiin jokaisesta ruudusta jokaiseen muuhun ruutuun eri kulkumuodoilla. Harrastajille laskettiin lähin harrastuspaikka matka-ajan perusteella ja harrastuspaikoille määritettiin vaikutusalueet sekä etäisyyskitka. Etäisyyskitka määritettiin kullekin liikuntapaikalle erikseen sekä aggregoituna molemmille liikuntapaikkatyypeille, jäähalleille ja ratsastuspaikoille. Etäisyyskitkakäyrä perustuu niihin harrastajiin, joille kyseinen liikuntapaikka on ajallisesti lähin. Aineistossa ei ollut tietoa siitä, missä harrastajat todella liikkuvat. Etäisyyskitkaa testattiin jäähallilla, jonka todellisista käyttäjistä oli joitakin tietoja. Liikkumismahdollisuuksien tasapuolisuutta lasten ja nuorten kannalta tutkittiin etsimällä alueita, joissa on paljon alle 18-vuotiaita, mutta liikuntapaikan saavutettavuus keskimääräistä huonompi. Likuntapaikkojen saavutettavuus on pääkaupunkiseudulla melko hyvä ja matka-aika vaihtelee eri kulkumuodoilla. Matka-ajat jääkiekkohalleihin ovat hieman lyhyemmät ja etäisyytkitkakäyrät jyrkemmät kuin ratsastuspaikkoihin, matkustushalukkuus siis laskee nopeammin matka-ajan kasvaessa. Keskimääräinen matka-aika lähimpään jäähalliin on autolla 15, joukkoliikenteellä 28 ja pyörällä 12 minuuttia ja ratsastuspaikkoihin autolla 16, joukkoliikenteellä 35 ja pyörällä 15 minuuttia. Liikuntapaikkojen vaikutusalueiden koko ja vaikutusalueen harrastajien lukumäärä vaihtelee. Käytetyt aineistot eivät suoraan osoittaneet, että saavutettavuudella olisi vaikutusta harrastamiseen. Pääkaupunkiseudulla on alueita, joista matka-aika on pitkä valittuihin liikuntapaikkoihin ja joilla asuu paljon lapsia ja nuoria. Kulkumuoto vaikuttaa saavutettavuuteen ja joidenkin harrastajien lähin liikuntapaikka on huomattavan kaukana. Monilla harrastajilla liikuntapaikka on hyvin saavutettavissa vähintään yhdellä kulkumuodolla. Pyöräilyn matka-ajat ovat kohtuullisia. Auto on usein nopein, mutta kaikilla ei ole autoa käytettävissä. Jäähalleihin pääsee hyvin autolla ja jäähallien yhteydessä on monien muiden lajien harrastuspaikkoja, joten tuloksia voi soveltaa myös niihin. Mikään alue ei ole tulosten perusteella täysin vailla palveluita. Etäisyyskitkaa voidaan soveltaa myös muihin liikuntaharrastuksiin, samoin kuin eri ikäryhmiin.
  • Virtanen, Tuula (1994)
    Tämä tutkimus kuuluu osana laajempaan hevosen rasitusfysiologiaa käsittelevään tutkimukseen, jota suoritetaan EKK:n biokemian laitoksella ja Ypäjän hevostutkimusasemalla. Tämän työn tarkoituksena oli tutkia kovatehoisen, lyhytkestoisen sekä matalatehoisen, pitkäkestoisen liikuntarasituksen vaikutusta hevosen plasman E-vitamiinipitoisuuteen. Koemateriaalina käytettiin Ypäjän Hevostutkimusaseman ravihevosia sekä yksityisomistuksessa olevia, kilpailevia matkaratsastushevosia. Näytteitä kerättiin kontrolloidusta rasituskokeesta, jossa hevoset juoksivat 3 hiittiä kahtena päivänä sekä matkaratsastuskilpailusta (toukokuussa -94) yhteensä kymmeneltä hevoselta. Näytteistä määritettiin vapaa alfa-tokoferoli, Ekk:n biokemian laitoksella käytössä olevalla fluorometrisellä menetelmällä. Osasta näytteitä tutkittiin myös vapaiden rasvahappojen ja eri glyseridien pitoisuus. Tulokset käsiteltiin tilastollisesti toistuvien mittausten varianssianalyysillä. Kontrolloidussa liikuntarasituskokeessa (kovatehoinen, lyhytkestoinen liikuntarasitus) todettiin tilastollisesti merkitsevä ero plasman E-vitamiinipitoisuuksissa ensimmäisen ja toisen rasituspäivän välillä. Kun E-vitamiinipitoisuus määritettiin suhteessa plasman triglyserideihin, rasituspäivien välille ei saatu tilastollisesti merkitsevää eroa. Matkaratsastuskilpailusta (matalatehoinen, pitkäkestoinen liikuntarasitus) kerätyissä näytteissä ei todettu tilastollisesti merkitsevää eroa.
  • Paajanen-Taube, Katri (2014)
    Tutkielma on osa laajempaa SOLE-tutkimushanketta (Suomalaisten keskiasteen Opiskelijoiden Liikunta ja Elämäntavat), jossa kehitetään ja testataan teoriaan ja tutkimusnäyttöön perustuva interventio-ohjelma, jonka tarkoituksena on edistää liikkumista ja vähentää istuvaa elämäntyyliä ammattiin opiskelevien nuorten keskuudessa. Tutkimuksen mukaan vain pieni osa ammattioppilaitosta käyvistä suomalaisista nuorista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi, mutta vaikuttavista tavoista lisätä heidän fyysistä aktiivisuuttaan ei ole olemassa tarpeeksi tietoa. Esimerkiksi nuorten fyysistä aktivoitumista elämänvaihesiirtymien aikana on tutkittu niukasti ja siksi ei tiedetä, millaisiin avaintapahtumiin liikunnan lisääntyminen liittyy. Tämä pro gradu -työ käsittelee lukioissa ja ammattioppilaitoksissa opiskelevien nuorten liikuntasuhteen muutosta SOLE-tutkimushankkeen kirjoituskilpailuun lähetettyjen kertomusten pohjalta. Aineisto käsitti 115 kuvausta, joista 19 oli lukiolaisten ja 94 ammattiin opiskelevien kirjoittamia. Suurin osa osallistujista oli 16–18-vuotiaita. Tekstejä lähestyttiin narratiivisella tutkimusotteella avaintapahtumia, kehyksiä ja merkityksiä analysoiden ja konstruktionistista lähestymistapaa soveltaen. Tarkoituksena oli selvittää, millaisia siirtymiä liikunnan sosiaalisten maailmojen välillä nuorten narratiiveissa kuvattiin, tulkitsivatko kirjoittajat liikuntasuhteensa muutoksia avaintapahtumiin liittyvinä vai vähittäisinä prosesseina sekä millaista puhetta ja millaista liikuntasuhdetta kertomuksissa tuotettiin. Aineistosta tunnistettiin yhteensä seitsemän avaintapahtumakategoriaa. Omaa toimijuutta korostavissa kertomuksissa nostettiin esiin erilaisia tapahtumajoukkoja kuin niissä tulkinnoissa, joissa muutoksen esitettiin käynnistyneen jostakin ulkopuolisesta tekijästä. Omatoimista aktivoitumista kuvaavissa tarinoissa käyttäytymisen muutoksen kannalta erityisen keskeisiksi nousivat oivallukset liikunnan tärkeydestä omalle hyvinvoinnille. Ei-omatoimisen aktivoitumisen ja passivoitumisen kuvauksissa fyysisen aktiivisuuden muutos esitettiin seurauksena ihmissuhteiden ja/tai olosuhteiden muutoksesta. Joissakin kuvauksissa liikunnan vähenemiseen tai omien liikuntatottumusten muuttumiseen ei yhdistetty mitään erityistä tapahtumaa, vaan liikuntasuhteen muutos tulkittiin luonnolliseksi osaksi aikuistumisprosessia. Kirjoittajat tulkitsivat omaa fyysisen aktiivisuuden muutostaan käyttämällä yhtä tai useampaa neljästä erilaisesta tulkintakehyksestä, joissa hyödynnettiin liikunnan kulttuurisia ulottuvuuksia leikkinä, harrastuksena, omakohtaisena hyötynä tai yhdessäolona kavereiden kanssa (höntsäily). Vaikka useissa kertomuksissa liikunnasta puhuttiin läpi koko tarinan vain yhden tai useamman liikunnallisen lajin harrastamisena, liikuntakäsityksen laajuus tai kapeus ei sellaisenaan hahmottunut muutoksen kannalta merkitykselliseksi tai muutoskertomuksia erottelevaksi tekijäksi. Myöskään sukupuoleen ja oppilaitoksen tyyppiin liittyviä erontekoja ei analyysissa noussut esiin. Fyysisen aktiivisuuden kannalta olennaiset erot näyttivät pikemminkin liittyvän liikunnan merkitysten muuttumiseen ja/tai monipuolistumiseen. Selkeiden ryhmien ja rajojen sijasta nuorten suhtautuminen liikuntaan näyttäytyy monimuotoisten valintojen mosaiikkina, jossa fyysisen aktiivisuuden mielekkyyttä luovat useat erilaiset ja yhtäaikaiset tekijät. Tutkimuksen perusteella keskeinen liikuntainterventioiden käytännön haaste nuorten fyysisen aktiivisuuden tukemisessa on huomioida samanaikaisesti liikuntaan liittyvien merkitysten yksilöllisyys ja niiden monimuotoisuus.
  • Vimpari, Mirva (2011)
    Tutkielmani tarkoituksena on selvittää liikuntavammaisten henkilöiden kokemuksia kuljetuspalveluista. Tutkielmaa varten olen haastatellut Helsingissä asuvia vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluja käyttäviä henkilöitä. Haastateltavista kolme oli naisia ja kaksi oli miehiä.. Tutkielmani on laadullinen ja tutkielmani viitekehyksenä on fenomenologinen viitekehys. Haastattelumenetelmänä käytin avointa haastattelua. Haastateltavat tutkielmaani valitsin lumipallo-otantaa käyttäen. Tutkielmani tarkoituksena on tuoda näkyväksi se, miten käytettävissä olevat kuljetuspalvelut vaikuttavat liikuntavammaisten arkielämän sujuvuuteen ja minkälaisia kokemuksia vammaisilla on kuljetuspalveluista. Tuon myös näkyväksi sitä miten vammaiset kokevat yksilösuojan toteutuvan kuljetuspalveluita käytettäessä ja miten onnistunutta vammaispolitiikka on liikuntavammaisten kohdalla. Haastateltavista kaksi oli opiskelijoita ja kolme oli työelämässä. Tekemieni haastattelujen perusteella näyttää siltä, että vammaiset kohtaavat edelleen syrjintää arjessa liikkumisen osalta. Toimimattomat kuljetuspalvelut asettavat suuria haasteita vammaisten arjessa selviytymiseen rajoittaen vammaisten osallisuutta niin työhön, vapaa-aikaan, opiskeluun kuin ihmissuhteiden ylläpitämiseenkin. Yksilösuoja ei näyttänyt toteutuvan haastattelemieni vammaisten kohdalla heidän käyttäessään kuljetuspalveluita. Vammaispolitiikan asettamat tavoitteet yhtäläisistä ihmisoikeuksista muiden kanssa eivät näytä toteutuvan vammaisten kohdalla. Vammaiset ihmiset on laitettu toimimaan robotin tavoin aikataulujen ohjaamina unohtaen ihmisyys. Kuljetuspalveluita käyttäessään haastattelemani vammaiset kertoivat joutuneensa kohtaamaan liikkuessaan pelkoa, ahdistusta, yksilösuojan loukkaamista, intimiteettisuojan rikkomista ja välinpitämättömyyttä. Tutkielmani keskeisimpinä kirjallisuuslähteinä ovat olleet Simo Vehmaksen teos Vammaisuus.Johdatus historiaan, teoriaan ja etiikkaan, Minna Harjulan teos Vailinaisuudella vaivatu.Vammaisuuden tulkinnat suomalaisessa huoltokeskustelussa 1800-luvun lopulta 1930-luvun lopulle, Lauri Rauhalan teos .Ihmiskäsitys ihmistyössä, Michael Oliverin teos Understanding disability . From theory to practice sekä Susan Wendellin teos Rejected body. Feminist philosophical reflections on disability.
  • Vimpari, Mirva (Helsingfors universitet, 2011)
    Tutkielmani tarkoituksena on selvittää liikuntavammaisten henkilöiden kokemuksia kuljetuspalveluista. Tutkielmaa varten olen haastatellut Helsingissä asuvia vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluja käyttäviä henkilöitä. Haastateltavista kolme oli naisia ja kaksi oli miehiä.. Tutkielmani on laadullinen ja tutkielmani viitekehyksenä on fenomenologinen viitekehys. Haastattelumenetelmänä käytin avointa haastattelua. Haastateltavat tutkielmaani valitsin lumipallo-otantaa käyttäen. Tutkielmani tarkoituksena on tuoda näkyväksi se, miten käytettävissä olevat kuljetuspalvelut vaikuttavat liikuntavammaisten arkielämän sujuvuuteen ja minkälaisia kokemuksia vammaisilla on kuljetuspalveluista. Tuon myös näkyväksi sitä miten vammaiset kokevat yksilösuojan toteutuvan kuljetuspalveluita käytettäessä ja miten onnistunutta vammaispolitiikka on liikuntavammaisten kohdalla. Haastateltavista kaksi oli opiskelijoita ja kolme oli työelämässä. Tekemieni haastattelujen perusteella näyttää siltä, että vammaiset kohtaavat edelleen syrjintää arjessa liikkumisen osalta. Toimimattomat kuljetuspalvelut asettavat suuria haasteita vammaisten arjessa selviytymiseen rajoittaen vammaisten osallisuutta niin työhön, vapaa-aikaan, opiskeluun kuin ihmissuhteiden ylläpitämiseenkin. Yksilösuoja ei näyttänyt toteutuvan haastattelemieni vammaisten kohdalla heidän käyttäessään kuljetuspalveluita. Vammaispolitiikan asettamat tavoitteet yhtäläisistä ihmisoikeuksista muiden kanssa eivät näytä toteutuvan vammaisten kohdalla. Vammaiset ihmiset on laitettu toimimaan robotin tavoin aikataulujen ohjaamina unohtaen ihmisyys. Kuljetuspalveluita käyttäessään haastattelemani vammaiset kertoivat joutuneensa kohtaamaan liikkuessaan pelkoa, ahdistusta, yksilösuojan loukkaamista, intimiteettisuojan rikkomista ja välinpitämättömyyttä. Tutkielmani keskeisimpinä kirjallisuuslähteinä ovat olleet Simo Vehmaksen teos Vammaisuus.Johdatus historiaan, teoriaan ja etiikkaan, Minna Harjulan teos Vailinaisuudella vaivatu.Vammaisuuden tulkinnat suomalaisessa huoltokeskustelussa 1800-luvun lopulta 1930-luvun lopulle, Lauri Rauhalan teos .Ihmiskäsitys ihmistyössä, Michael Oliverin teos Understanding disability . From theory to practice sekä Susan Wendellin teos Rejected body. Feminist philosophical reflections on disability.
  • Österholm Anna, Tukiainen Johanna (2008)
    Pro gradu -tutkielmamme käsittelee liikuntavammaisten naisten äitiyttä. Tarkoituksenamme on ollut selvittää, minkälaisia kokemuksia liikuntavammaisilla naisilla on äitiydestä: miten naiset ovat kokeneet muiden ihmisten suhtautuvan heidän äitiyteensä ja millaisina äiteinä he itse näkevät itsensä. Olemme olleet kiinnostuneita siitä, minkälaista suhtautumista äidit ovat saaneet osakseen läheisiltä ja ulkopuolisilta ihmisiltä. Erityisesti olemme halunneet tarkastella sitä, minkälaisia kokemuksia äideillä on ollut sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa asioinnista. Edellä mainitun lisäksi tutkielmamme tarkoitus on ollut selvittää, millaisia selviytymisstrategioita liikuntavammaiset äidit ovat käyttäneet tilanteissa, joissa heidän äitiyteensä on suhtauduttu kyseenalaistavalla ja ennakkoluuloisella tavalla. Teoreettisilta lähtökohdiltaan tutkielmamme liittyy sosiaalisen konstruktionismin tutkimukseen. Työmme viitekehyksenä käytämme Michael Oliverin alun perin kehittämää vammaisuuden sosiaalista mallia, jonka mukaan vammaisuus on yhteiskunnallinen, sosiaalinen ja poliittinen ilmiö. Sosiaalisen ja fyysisen ympäristön nähdään muodostavan rajoituksia ja esteitä tietyille ihmisryhmille. Mallin mukaan vammaisuus on sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti tuotettua. Toisena teoreettisena viitekehyksenä työssämme on Glynis Breakwellin teoria uhatusta identiteetistä ja selviytymisstrategioista. Tutkimusaineistomme koostuu kymmenestä liikuntavammaisen äidin yksilöhaastattelusta. Haastattelemillamme naisilla on joko selkäydinvamma (paraplegia), etenevä lihassairaus tai MS-tauti. Haastattelemamme äidit ovat iältään noin 25–50-vuotiaita ja jokainen heistä on vammautunut tai sairastunut ennen ensimmäistä raskautta ja äidiksi tuloa. Haastatteluissa olemme käyttäneet puolistrukturoitua teemahaastattelumenetelmää. Keräämämme haastatteluaineiston olemme analysoineet teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Aineistosta tehdyt havainnot osoittivat, että haastattelemamme äidit olivat kohdanneet monenlaisia ennakkoluuloja ja monenlaista kyseenalaistamista niin ulkopuolisten ihmisten kuin sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaistenkin taholta. He olivat kohdanneet jonkin verran epäilyjä myös ystävien ja sukulaisten taholta, lähinnä perheen perustamisen alkuaikoina. Joillakin oli ollut ongelmia myös henkilökohtaisten avustajien kanssa: avustajat olivat saattaneet yrittää viedä tai mitätöidä heidän äitiyttään. Sen sijaan puolisolta ja lapsilta haastattelemamme naiset kertoivat saaneensa varauksetonta tukea ja hyväksyntää. Itsensä naiset esittivät vahvassa äiti-roolissa. Tästä voi päätellä, että naiset ovat onnistuneet suojaamaan äitiyttään ennakkoluuloiselta ja kyseenalaistavalta suhtautumiselta. Myös merkittävien toisten tuella ja hyväksynnällä on suuri merkitys. Tilanteissa, joissa naiset olivat kokeneet identiteettinsä uhatuksi, he käyttivät erilaisia selviytymisstrategioita. Aineistostamme nousi esiin viisi erilaisia selviytymisstrategialuokkaa 1) torjunta, 2) superäitiys, 3) positiivinen elämänasenne, 4) puolustautuminen ja 5) vertaistuki. Keskeisimmät lähteet: Breakwell, G. (1986). Coping with threatened identities. Lontoo: Methuen Oliver, M. (1983). Social work with disabled people. Lontoo: Macmillan Education Prilleltensky, O. (2003). A ramp to motherhood: the experiences of mothers with physical disabilities. Sexuality and Disability, 21 (1), 21–47. Prilleltensky, O. (2004). My child is not my carer: mothers with physical disabilities and the well-being of children. Disability & Society, 19 (3), 209–223.
  • Tukiainen Johanna, Österholm Anna (2008)
    Pro gradu -tutkielmamme käsittelee liikuntavammaisten naisten äitiyttä. Tarkoituksenamme on ollut selvittää, minkälaisia kokemuksia liikuntavammaisilla naisilla on äitiydestä: miten naiset ovat kokeneet muiden ihmisten suhtautuvan heidän äitiyteensä ja millaisina äiteinä he itse näkevät itsensä. Olemme olleet kiinnostuneita siitä, minkälaista suhtautumista äidit ovat saaneet osakseen läheisiltä ja ulkopuolisilta ihmisiltä. Erityisesti olemme halunneet tarkastella sitä, minkälaisia kokemuksia äideillä on ollut sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa asioinnista. Edellä mainitun lisäksi tutkielmamme tarkoitus on ollut selvittää, millaisia selviytymisstrategioita liikuntavammaiset äidit ovat käyttäneet tilanteissa, joissa heidän äitiyteensä on suhtauduttu kyseenalaistavalla ja ennakkoluuloisella tavalla. Teoreettisilta lähtökohdiltaan tutkielmamme liittyy sosiaalisen konstruktionismin tutkimukseen. Työmme viitekehyksenä käytämme Michael Oliverin alun perin kehittämää vammaisuuden sosiaalista mallia, jonka mukaan vammaisuus on yhteiskunnallinen, sosiaalinen ja poliittinen ilmiö. Sosiaalisen ja fyysisen ympäristön nähdään muodostavan rajoituksia ja esteitä tietyille ihmisryhmille. Mallin mukaan vammaisuus on sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti tuotettua. Toisena teoreettisena viitekehyksenä työssämme on Glynis Breakwellin teoria uhatusta identiteetistä ja selviytymisstrategioista. Tutkimusaineistomme koostuu kymmenestä liikuntavammaisen äidin yksilöhaastattelusta. Haastattelemillamme naisilla on joko selkäydinvamma (paraplegia), etenevä lihassairaus tai MS-tauti. Haastattelemamme äidit ovat iältään noin 25–50-vuotiaita ja jokainen heistä on vammautunut tai sairastunut ennen ensimmäistä raskautta ja äidiksi tuloa. Haastatteluissa olemme käyttäneet puolistrukturoitua teemahaastattelumenetelmää. Keräämämme haastatteluaineiston olemme analysoineet teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Aineistosta tehdyt havainnot osoittivat, että haastattelemamme äidit olivat kohdanneet monenlaisia ennakkoluuloja ja monenlaista kyseenalaistamista niin ulkopuolisten ihmisten kuin sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaistenkin taholta. He olivat kohdanneet jonkin verran epäilyjä myös ystävien ja sukulaisten taholta, lähinnä perheen perustamisen alkuaikoina. Joillakin oli ollut ongelmia myös henkilökohtaisten avustajien kanssa: avustajat olivat saattaneet yrittää viedä tai mitätöidä heidän äitiyttään. Sen sijaan puolisolta ja lapsilta haastattelemamme naiset kertoivat saaneensa varauksetonta tukea ja hyväksyntää. Itsensä naiset esittivät vahvassa äiti-roolissa. Tästä voi päätellä, että naiset ovat onnistuneet suojaamaan äitiyttään ennakkoluuloiselta ja kyseenalaistavalta suhtautumiselta. Myös merkittävien toisten tuella ja hyväksynnällä on suuri merkitys. Tilanteissa, joissa naiset olivat kokeneet identiteettinsä uhatuksi, he käyttivät erilaisia selviytymisstrategioita. Aineistostamme nousi esiin viisi erilaisia selviytymisstrategialuokkaa 1) torjunta, 2) superäitiys, 3) positiivinen elämänasenne, 4) puolustautuminen ja 5) vertaistuki. Keskeisimmät lähteet: Breakwell, G. (1986). Coping with threatened identities. Lontoo: Methuen Oliver, M. (1983). Social work with disabled people. Lontoo: Macmillan Education Prilleltensky, O. (2003). A ramp to motherhood: the experiences of mothers with physical disabilities. Sexuality and Disability, 21 (1), 21–47. Prilleltensky, O. (2004). My child is not my carer: mothers with physical disabilities and the well-being of children. Disability & Society, 19 (3), 209–223.
  • Vesa, Pirkko Anneli (2001)
    Tutkimuksessa tarkastellaan kahden ensimmäiseen ammattiin valmistuneen liikuntavammaisen nuoren työelämään kiinnittymistä heti valmistumisen jälkeen. Tutkimuksen aluksi nuoret liikuntavammaiset pohtivat omaa vammaisuuttaan ja sen merkitystä elämässään. Nuorten liikuntavammaisten työelämään kiinnittymistä on tarkasteltu koulutukselle ja työlle annettujen merkitysten sekä työodotusten ja tulevaisuuden hahmottamisen avulla. Tutkimus on toteutettu laadullista tutkimusmenetelmää käyttäen ja tutkimus kuuluu tapaustutkimuksen piiriin. Tapaustutkimuksen lähtökohtana voi olla myös teoria ja tämän tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on käytetty Fred Mahlerin (1989) työhön sosiaalistumisessa tapahtuvaa muutosta kuvaavaa mallia. Mallin "perinteistä", fragmentaarista tilaa kuvaa koulutuksen, työn ja vapaa-ajan peräkkäisyys. Mallin "nykyaikaista", integroitunutta tilaa puolestaan kuvaa koulutuksen, työn ja vapaa-ajan limittyminen toisiinsa. Tutkimuksen nuoret liikuntavammaiset sijoittuivat toinen fragmentaariseen ja toinen integroituneeseen malliin. Lisäksi liikuntavammaisten nuorten pohdintoja työstä on tarkasteltu Herman Kahnin ja Anthony J. Wienerin (1967) työodotuksia kuvaavan mallin avulla. Tutkimusaineisto kerättiin kahdessa osassa. Ensin aineistoa kerättiin teemahaastattelulla sähköpostin välityksellä ja sen jälkeen yksilöllisellä haastattelulla, minkä jälkeen aineistot yhdistettiin ja analysoitiin. Valmistuttuaan nuori, jolla oli kokemusta vain koulutuksesta (fragmentaarinenn malli), jäi työttömäksi ja suunnitteli jatkavansa opintojeaan, mikäli ei työllisty lähiaikoina. Toinen nuori (integroitunut malli), joka oli osallistunut työelämässä opintojen ohessa, kiinnittyi työelämään, tosin osa-aikaiseen työsuhteeseen. Tämä liikuntavammainen nuori oli ensisijaisesti halukas kiinnittymään työelämään. Nuorelle oli kertynyt kolmen vuoden ajalta työkokemusta, joskin sen laatu oli jäänyt vaatimattomaksi. Mikäli työllistyminen ei onnistu myös tämä nuori oli valmis jatkamaan opintoja, ei kuitenkaan samalla alaaa. Tutkimuksessa pohditaan myös, mikä auttaisi nuoria liikuntavammaisia kiinnittymään työelämään.Koulutuksen lisäksi tarvitaan myös muita keinoja.
  • Sorjonen, Marja-Leena (1985)
  • Swan, Annikaarina (1989)
  • Aejmelaeus, Sylva (1999)