Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 12253-12272 of 24532
  • Laine-Patana, Satu (Helsingin yliopisto, 2005)
    Tutkimuksessani tarkastelen kirjoittajaidentiteettejä teksteissä, joissa lukion ensimmäisen vuoden opiskelijat pohdiskelevat omaa kirjoittamistaan. Lähtökohtanani on ajatus narratiivisesta identiteetistä: identiteetti nähdään hermeneuttisena itsen ymmärtämisen prosessina sen sijaan, että sitä pidettäisiin kuvauksena, jonka totuusarvoa olisi relevanttia arvioida. Tutkimuskohteena on kirjoittajaidentiteetti, joten lähestyn aineistoni tekstejä osana prosessia, jossa ihminen ottaa etäisyyttä omaan kirjoittamiseensa ja siten lisää omaa ymmärrystään siitä. Myös sosiaalinen konteksti vaikuttaa tähän identiteettiprosessiin. Lähestyn kirjoittajaidentiteettejä yhteisöllisestä ja yksilöllisestä näkökulmasta, mutta jaossa ei ole kysymys dikotomiasta vaan kahdenlaisesta valotuksesta samaan asiaan: myös yksilö tarvitsee yhteisön, josta erottua. Yhteisöllisyyttä pohtiessani käsittelen nollapersoonakonstruktiota näkökulman jakamisen ja samastumisen tarjoamisen välineenä. Aineistossani nollapersoonakonstruktio on yhtäältä keino käsitellä omaa kokemusta ja toisaalta keino kurkottaa lukijan puoleen ja saada tämä ymmärtämään kirjoittajaa. Hyvin samanlainen merkitys on aineistossani yleistävällä yksikön 2. persoonalla. Molemmat kielen keinot ilmentävät kirjoittajaidentiteettien sosiaalisuutta: lukija edustaa kirjoittajalle sosiaalista yhteisöä, joka halutaan saada ymmärtämään kirjoittajan ratkaisuja ja kokemuksia. Yhteisöllisyyden valossa tarkastelen myös erilaisia keinoja luoda kirjoittajien kollektiivia. Aineistoni lukiolaiset määrittävät teksteissään erilaisia ryhmiä käyttämällä monikon 1. persoonaa tai passiivia. Monikon 1. persoonaa käyttämällä voidaan luoda myös yhteyttä kirjoittajan ja lukijan välillä. Kirjoittajaidentiteetit näyttäytyvät sosiaalisena, sillä kuuluminen johonkin ryhmään esitetään oman kirjoittamisen kannalta olennaisena asiana. Yksilöllisyyttä tuodaan esiin mm. yksikön 1. persoonaa käyttämällä, kun kirjoittaja asettaa itsensä lausuman subjektiksi, joka erottuu puhuteltavasta sinästä. Kirjoittaja ikään kuin määrittää rajansa ja eronsa suhteessa toiseen. Yksikön 1. persoonan lisäksi myös sana itse nostaa esiin eron muihin. Tässäkin suhteessa kirjoittajaidentiteetit näyttäytyvät sosiaalisina. Erilaisten kielellisten keinojen käyttö tuo näkyviin, kuinka ihminen jäsentää omaa suhdettaan toisiin: mihin hän kuuluu ja mistä hän eroaa. Sosiokulttuurisessa kontekstissa on subjektipositioita, joiden välityksellä identiteetit rakentuvat. Tutkimuksessani pohdin yhteisöllisyyttä ja yksilöllisyyttä myös kahden aineistosta konstruoimani subjektiposition avulla. Ensinnäkin esittelen hyvän kirjoittajan malliposition, johon asettuvan kirjoittajan tekstit ovat mm. pitkiä, monipuolisia ja normatiivisen kieliopin mukaisia. Kirjoittajat suhteuttavat itseään tähän positioon: he joko hyväksyvät sen tai asettuvat vastustamaan sitä. Toiseksi esittelen romanttisen kirjoittajan malliposition, johon liittyy mm. inspiraatio ja kirjoittamisen näkeminen itseilmaisuna. Kirjoittajat projisoivat teksteissään itseään ja omaa kirjoittamistaan suhteessa näihin subjektipositioihin, ja kirjoittajaidentiteetti muodostuu kirjoittajan ja tekstiyhteisön välisessä vuorovaikutuksessa. Avainsanat: kirjoittaminen, identiteetti, nollapersoona, persoonareferenssi
  • Virtanen, Pipsa (1994)
  • Hautamäki, Tanja (1995)
  • Ahtosalo, Milja (Helsingin yliopisto, 2012)
    Tutkielmassa tarkastellaan yksikön ensimmäisen persoonan pronominin variaatiota neljän suomi toisena kielenä -opettajan puheessa kahdessa eri tilanteessa, oppitunnilla ja vapaassa keskustelussa. Tutkittavista kaksi on kotoisin Haminasta, Etelä-Kymenlaaksosta, ja kaksi Helsingistä. Tutkielmassa tarkastellaan, millaisia erilaisia yksikön ensimmäisen persoonan pronominin variantteja aineistossa esiintyy, mikä on eri varianttien suhteellinen jakauma ja mitkä ovat näiden eri varianttien funktiot. Tutkielma kuuluu sosiolingvistisen variaationtutkimuksen alaan, ja tutkimusote on sekä kvalitatiivinen että kvantitatiivinen. Aineistosta on laskettu kaikkien tutkittavien kielenpiirteiden esiintymämäärät. Kvalitatiivista tutkimusotetta hyödynnetään eri varianttien funktioiden analysoinnissa. Funktioita tarkastellaan myös keskustelunanalyysin metodeja käyttäen. Aiempaan tutkimukseen perustuen on oletettavaa, että aineistosta löytyvät seuraavat nominatiivin ja obliikvisijojen variantit: yleiskielen minä : minu-, yleispuhekielen mä : mu- ja murteelliset mie/miä : miu-. Lisäksi on odotuksenmukaista, että aineistosta löytyy pronominisubjektittomia esiintymiä. Tutkimushypoteesin mukaan informantit käyttävät formaalissa tilanteessa eli oppitunnilla yleiskielen mukaisia variantteja ja informaalissa tilanteessa eli vapaassa keskustelussa oman paikallispuhekielensä mukaisia variantteja. Aineisto koostuu yhteensä 11 nauhoitteesta. Niistä kahdeksan on tallennettu autenttisilla informanttien pitämillä suomen kielen oppitunneilla. Loput kolme on tallennettu vapaassa, spontaanissa keskustelussa, jossa informantit keskustelevat vapaasti saman kielialueen puhujan kanssa. Haminan aineisto on nauhoitettu vapaan sivistystyön oppilaitoksessa ja Helsingissä ammatillisessa oppilaitoksessa. Aineistosta käy ilmi, että eri variantteja käytetään sekaisin eri puhetilanteissa. Aineistosta löytyvät kaikki ennakko-oletusten mukaiset eri variantit, lisäksi haminalaisilla informanteilla esiintyy nominatiivisijaista varianttia, jossa subjekti on redusoitunut yhteen predikaatin kanssa (mioon). Tutkimushypoteesi toteutuu oppituntipuheen osalta vain puoliksi: haminalaiset informantit käyttävät yleiskielistä varianttia minä oppitunneilla, mutta helsinkiläiset käyttävätkin yleispuhekielen mukaista varianttia mä. Vapaassa keskustelussa hypoteesi piti paikkansa: helsinkiläiset käyttävät lähes yksinomaan mä-varianttia, ja haminalaiset eniten murteellisia muotoja mie ja miä. Tulokset osoittavat, että eri varianteilla on eri funktioita, jotka vaihtelevat tilanteittain. Helsinkiläisinformanteilla varianttivaihtoehtoja on vähemmän kuin haminalaisilla. Siksi helsinkiläiset joutuvat käyttämään samaa varianttia ilmaistakseen eri funktioita. Haminalaisilla taas on mahdollisuus varioida kieltä enemmän, jolloin yhden variantin alasta käyttöala spesifioituu. Varioimalla yksikön ensimmäisen persoonan pronominia voidaan osoittaa painollisuutta ja kontrastia tai epävarmuutta. Painollisuutta voidaan myös välttää jättämällä subjekti pois. Lisäksi aineisto paljastaa kiinnostavan opetuspuheen piirteen: opetuspuheessa molemmilla paikkakunnilla käytetään yksikön 1. persoonaa ilmaisemaan geneerisyyttä.
  • Hänninen, Anni (2000)
  • Ikkala, Jussi (2014)
    Nag Hammadin kirjastoon (NHK) kuuluvasta tekstistä Kolmimuotoinen Protennoia (ⲡⲣⲱⲧⲉⲛⲛⲟⲓⲁ ⲧⲣⲓⲙⲟⲣⲫⲟⲥ, πρωτέννοια τρίμορφος) tunnetaan ainoastaan yksi säilynyt käsikirjoitus. Teksti on osa kirjaston koodeksia, jolle on annettu järjestysnumero NHK XIII. Koodeksista on säilynyt ainoastaan kahdeksan papyruslehteä eli yhteensä 16 sivua, joka käsittää Kolmimuotoisen Protennoian tekstin kokonaisuudessaan. Nag Hammadin kirjaston koodeksit lienevät alun perin kuuluneen erillisiin kirjastoihin tai tekstikokoelmiin, sillä joistakin teksteistä on kaksois- tai jopa kolmoiskappaleet. Koodeksien kannet on myös valmistettu eri menetelmillä ja käsikirjoitusten käsialoissa on eroja. Koodeksit onkin luultavasti koottu useammasta eri paikasta ennen niiden kätkemistä saviruukkuun Jabal al Tarif -kalliojyrkänteen juurelle 300–400-luvulla jaa. Tutkijayhteisön keskuudessa ei vallitse yksimielisyyttä koodeksit valmistaneiden tai tekstejä lukeneiden henkilöiden uskonnollisesta profiilista. Monet kirjalliset konventiot ja tekstien sisältö viittaavat kuitenkin koodeksien varhaiskristilliseen alkuperään. Tutkielman keskeisin tavoite on tarjota suomenkielinen käännös aikaisemmin suomentamattomasta Kolmimuotoisesta Protennoiasta. Lisäksi tutkielmassa kiinnitetään erityistä huomiota myös Nag Hammadin käsikirjoitusten kodikologiaan kirjaston alkuperää arvioitaessa, sillä aikaisemmassa suomalaisessa tutkimuksessa tämä tarkastelunäkökulma on jäänyt vähäiseksi. Nag Hammadin kirjaston alkuperän arvioiminen on tarpeellista, jotta ymmärtäisimme sitä sosiaalista todellisuutta ja intellektuaalista ympäristöä, jossa Kolmimuotoinen Protennoia kirjoitettiin tai jossa sitä luettiin ja kopioitiin. Tutkielman toisena näkökulmana on Kolmimuotoisen Protennoian intertekstuaalisuudet yhteydet muihin teksteihin. Nag Hammadin kirjastoon kuuluvan Johanneksen salaisen kirjan (NHK II,1) pidemmällä resensiolla on erityinen intertekstuaalinen suhde Kolmimuotoiseen Protennoiaan, sillä Protennoian kirjoittaja on käyttänyt Johanneksen salaisen kirjan päättävää Kaitselmus-hymniä innoittajanaan ja omaksunut siitä kolmiosaisen rakenteen Kolmimuotoiseen Protennoiaan. Tuntematon kirjoittaja on muutenkin hyödyntänyt Johanneksen salaisessa kirjassa olevaa materiaalia ja muuta tuntemaansa juutalaista ja varhaiskristillistä kirjallisuutta kirjoitustyössään. Kirjoittaja on myös selkeästi tuntenut kreikkalaista filosofiaa, sillä tekstissä on alluusioita stoalaiseen dialektiikkaan.
  • Rundgren, Heta (Helsingin yliopisto, 2007)
    The study approaches two modern novels using the conceptual frame of Lacanian psychoanalysis, especially the Lacanian notion of subject. The novels can be described as subversive “Bildungsromans” (development novels) highly influenced by psychoanalytic thought. Anaïs Nin’s (1903—1977) “poetic novel” House of Incest (1936) is a story of sexual and artistic awakening while Hélène Cixous’s (b. 1937) first novel Dedans (1969) depicts the growth of a little girl whose father dies. Both are first novels and first person narratives. Concentrating in the narrator’s internal life the novels writings break with the realistic conventions of narrative, bringing forth the themes of anguish, alienation from the world and escape into the prison like realm of the self. The study follows roughly the Lacanian process of becoming a subject. Each chapter opens up with a quick introduction to the Lacanian concepts used in the following part that analyses the novels. The study can thus also be used as a brief introduction to Lacanian theory in finnish. The psychoanalytic narrative/story of the birth of the subject and the novels stories can be seen as mirroring each other. The method of the study is thus based on a dialogue between the theoretical concepts and the analyses. Novels are being approached as texts that break with the Cartesian notion of an autonomous subject making room for a dialectics of self and other, for a movement in which the “I” builds an identity mirroring itself with others. While both of the novels recount the birth of a character called I, they also have a first person narrator apart from the character “I”. Having constituted the self’s identity, the narrator finds from inside of the self also an other or “you” – this discovery is the final clue to the coffin of the autonomous self. From the Lacanian perspective man’s great Other is the order of language, Symbolic, which constitutes the individual, the speaking subject. Using this perspective the novels are interpreted as describing the process of becoming a subject of the Symbolic; subjected to Symbolic order. This “birth process” happens in particular in the Imaginary register, where the self’s identity is built. In the Imaginary or Mirror phase the “I” mirrors himself with different others (e.g. with his mirror image and the family members, the surrounding others) learning to see his body and his selfhood both as familiar and strange, other. In the Imaginary phase the novels’ characters are also trying to deal with the opposite realm of the Symcolic, the Real. The Lacanian Real is not the reality “before words” but a reality left over from the Symbolic, aside of it but constituted by the Symbolic, to be deducted only from within it. In the novels the Real is experienced as a womblike state where the self is immersed in the other’s body. The process of coming a subject of the Symbolic is depicted also as a process of renouncing the “dream of the womb”, which, if realized, could only mean the non-existence of the subject, i.e. death. The study concentrates on analysing the novels’ writing, where meanings are constantly changing: “I” becomes you, the father becomes a mother, inside becomes outside. This technique enables also the deconstruction of certain opposing notions in the novels. The Lacanian point of view exposes language as a constantly moving universe where the subject has no more stability than the momentary meanings language creates. The self’s identity depicted in the novels is a Lacanian fixed identity, whose growth is necessary but opposes the flux imminent to the Symbolic. The anguish experienced in the novels, in the “house of incest” or “inside”, is due to clinging on the unchanging “I”. However, the writing of the novels shows how the meaning of the “I” changes constantly and the fixity thus becomes movement. This way House of Incest and Dedans, despite their pessimistic stories, manage to create an image of a new, moving subject.
  • Kärkkäinen, Henrik (1999)
    Tutkimuksessani tarkastelen sitä, millä tavalla voimavarasuuntautuneen psykoterapian asiakkaiden identiteetti muuttuu terapiaprosessissa. Tarkastelun kohteena ovat tutkittavien samastumisissa ja arvomaailmassa tapahtuvat muutokset, joista identiteetti pitkälti rakentuu. Tutkimuskysymyksiä on kaksi, joista ensimmäisellä vastaan siihen, mitä identiteetille tapahtuu terapian aikana. Toisella kysymyksellä selvitän, mikä on terapian osuus näihin muutoksiin. Tutkimuksen viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi, joka on myös voimavarasuuntautuneen psykoterapian taustafilosofia. Aineistonkeruu on toteutettu Voimavarasuuntautuneen asiakastyön kehittämiskeskuksessa (VAKissa) teemahaastatteluilla sekä identiteetin rakenteen analyysillä, joka tuottaa kvantitatiivista tietoa tutkittavien identiteettiprosesseista (samastumiset, arvot, roolimallit, itsearvostus). Tutkittavina oli 12 terapian loppuvaiheessa olevaa VAKin asiakasta. Esittelen tulokset aluksi tapausselostusten muodossa ja myöhemmin erilaisia ryhmittelyä tehden. Tuloksissa pyrin tuomaan näkyväksi identiteetin ja psykoterapian välisiä yhteyksiä. Tutkittavat oli mahdollista jaotella sen mukaan, konstruoivatko nämä itsearvostuksensa nousu- vai laskusuuntaiseksi. Lähemmässä tarkastelussa löytyi ryhmien välillä selviä eroja tavoissa, jolla pidettiin riittävän positiivista minäkuvaa yllä. Tuloksissa nousi selvästi esiin myös se, että osalla tutkittavista terapia auttoi rakentamaan uutta identiteettiä ja toisilla terapian funktio oli puhtaasti tukea antava. "Uudelleenrakentavan terapian" ryhmässä identiteettiin kohdistunut uhka oli ollut identiteetin rakenteisiin liittyvää, minkä vuoksi samastumista oli työstetty suurissa määrin. Tällöin terapian asiakkailla tapahtui "oivalluksia", jotka näkyivät konstruointitavan muutoksilla. Tukea antavan terapian ryhmässä samastumista oli muokattu vähemmän, sillä identiteettiin kohdistunut uhka oli ollut enemmän ulkoisten olosuhteiden aiheuttamaa ja itsearvostukseen kohdistuvaa. Terapiatyöskentelyn muodolla vaikutti olevan yhteys itsearvostukseen. Identiteettiä uudelleenrakentavan terapian ryhmässä muutokset minäkuvassa mahdollistivat "entisen minän" konstruoimisen negatiiviseksi, jolloin itsearvostus rakentui nousujohteiseksi. Samanlaista menneisyyden devaluointia ei esiintynyt tukea antavan terapian ryhmässä. Kuitenkin myös tässä ryhmässä kaikkien tutkittavien tilanne oli kohentunut suuresti kriisiaikaan verrattuna, vaikka kaikki tutkittavat eivät olleetkaan saavuttaneet vielä ongelmia edeltäneen ajan elämänlaatua. Voimavarasuuntautunut asiakastyö oli varsin erilaista kuin tutkittavien ennakkokäsitykset psykoterapiasta. Tuloksissa nousi selvästi esiin se, että asiakkaan terapiakäsitysten muuttuminen lisäsi menestyksekkään terapiatyöskentelyn mahdollisuuksia. Osalla tutkittavista terapiakäsitykset muuttuivat selvästi, kun taas osa koki terapian pinnalliseksi. Lähdekirjallisuudesta keskeisiä olivat identiteetin kohdalla Weinreich ja Breakwell, sosiaalisen konstruktionismin ja siihen perustuvien terapioiden Riikonen sekä Freedman & Combs ja terapiatutkimuksen Pylkkänen ym. sekä Mattila.
  • Koskinen, Heli (Helsingin yliopisto, 2001)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa MIPSin ja ekologisen selkärepun käyttöön tuotteiden potentiaalisten ympäristövaikutusten vertailun menetelminä liittyviä ongelmia. Näkökulmana oli menetelmäkritiikki ja menetelmänä laadullinen sisällönanalyysi aiemmin esitetystä suoraan ja epäsuorasti MIPSiin ja ekologiseen selkäreppuun kohdistuvasta kritiikistä. Aineisto kerättiin pääasiassa tieteellisistä julkaisuista. Kritiikki lajiteltiin aihepiireittäin, sen pätevyyttä ja epäsuoran kritiikin sovellettavuutta arvioitiin ja sitä täydennettiin paikoin omalla kritiikillä. Analyysissä nousi esiin monentyyppisiä ongelmia, joista osa kyseenalaistaa voimakkaasti MIPSin ja ekologisen selkärepun käyttökelpoisuuden. Indikaattorien jakaminen viiteen luokkaan ei ole tuonut ongelmiin helpotusta. Entropia ei tarjoa MIPSille ja ekologiselle selkärepulle pitävää teoriataustaa, eikä ole perusteita olettaa aineen määrän olevan ratkaisevassa asemassa ympäristövaikutusten suuruuden kannalta, kun muutkin tekijät muuttuvat. Näin aggregoidun massan käytölle potentiaalisten ympäristövaikutusten suuruuden mittarina ei ole teoreettisia perusteita. MIPS ja ekologinen selkäreppu eivät eksplisiittisesti arvioi materiaalivirtojen ympäristövaikutuksia. Ne eivät kykene kuvaamaan tuotteen aiheuttamien ympäristövaikutusten määrää, koska ne käytännössä antavat saman painoarvon kaikille päästöille luontoon ja poistoille sieltä huolimatta niiden yksilöllisistä ja suuruudeltaan toisistaan paljon poikkeavista ympäristövaikutuksista. Koska MIPS ja ekologinen selkäreppu eivät kykene arvioimaan ympäristövaikutuksia suoraan, eikä aggregoidun massan käytölle välillisessä arvioinnissa ole pitävää teoriaperustaa, ne eivät ole tuotteiden ympäristövaikutusten indikaattoreita. Sen sijaan ne indikoivat tuotteiden haitallisuutta dematerialisaatiotavoitteen kannalta. Dematerialisaation nostamiselle tuotelähtöisen ympäristön-suojelun ensisijaiseksi tavoitteeksi ei ole perusteita. MIPS ja ekologinen selkäreppu käyttävät sisäänrakennettua arvottamista, jolloin arvovalinnat on tehty käyttäjän puolesta. Arvovalintoja ei kuitenkaan tulisi piilottaa tai jättää indikaattorien kehittäjille. MIPS ja ekologinen selkäreppu ovat äärimmäisessä yksinkertaisuudessaan menetelmiä, jotka eivät vaadi arvioinnin tekijöiltä tai päätöksentekijöiltä käsillä olevien ongelmien ymmärtämistä tai niiden merkityksen arviointia. Neeivät myöskään mahdollista eturyhmien osallistumista arviointiprosessiin. Dematerialisaation ainoaksi tavoitteeksi asettamisen taustalla oleva käsitys ympäristöongelmista voi jäädä käyttäjälle hämäräksi. Tämä on ongelmallista, sillä MIPS ja ekologinen selkäreppu arvottavat kaikki päästö- ja poistokilogrammat samanarvoisiksi, mikä on järjetöntä ellei käyttäjä ole nimenomaisesti halunnut asettaa dematerialisaatiota ainoaksitavoitteeksi. Näiden merkittävimpien ongelmien lisäksi relevanteiksi ongelmiksi osoittautuivat epävarmuuksien arvioinnin puute, datan keräämisen ja valmiiden tietokantojen käytön ongelmat, rajausten erot ja keinotekoinen rajanveto ihmisen ja luonnon systeemien välillä sekä menetelmien vaatima työmäärä. Avainsanat: MIPS, ekologinen selkäreppu, dematerialisaatio, tuotteet, ympäristövaikutukset, arviointi
  • Korhonen, Saara (Helsingin yliopisto, 2013)
    Tutkielmassa tarkastellaan lähiluvun avulla, millaisia mise en abyme -rakenteita on Markus Nummen romaanissa Karkkipäivä (2010) ja mitä merkityksiä ne tuovat romaanille. Teos kertoo heitteille jätetyistä lapsista ja aikuisista heidän ympärillään. Romaanissa lukuisat kerronnan tasot muodostavat yhdessä kokonaisuuden, jossa ulkopuolisen kertojan kertomukseen sekoittuvat päähenkilöiden omat kertomukset. Eri kerronnan tasoilla toistuu samoja aineksia, kuten tapahtumia, rakenteita ja teemoja. Tällaisia kahdentumia kutsutaan mise en abyme- eli peilirakenteiksi. Karkkipäivän kerronnassa peilaukset toteutuvat monin eri tavoin, ja piirre leimaa koko romaania. Mise en abyme -tutkimuksen juuret ovat ranskankielisessä kirjallisuudentutkimuksessa. Alan keskeisin teos on Lucien Dällenbachin väitöskirja Le récit spéculaire: essai sur la mise en abyme (1977), jonka englanninnos on tutkielman merkittävin teoreettinen lähde. Teorian ytimessä on typologia, jossa mise en abymet jaotellaan erilaisiin ryhmiin niiden ominaisuuksien perusteella. Analyysi osoittaa, että Karkkipäivässä peilaukset kohdistuvat Dällenbachin typologian valossa etenkin primaaritason sisältöön (lausumaan) ja itse kerronnan prosessiin ja sen toimijoihin (ilmaisuaktiin). Mise en abymien on myös katsottu kiinnittävän lukijan huomion kerronnan rakenteisiin ja tuovan kertomukseen metafiktion ulottuvuuden. Lukemattomat peilit tekevät Karkkipäivän rakenteesta sirpaleisen, mutta toisaalta ne pakottavat lukijan fokusoimaan ydintarinaan ja siten vahvistavat teoksen kokonaisrakennetta. Tutkimuksessa havaitaan, että Dällenbachin jaotteluita voidaan osittain soveltaa Karkkipäivän analysoinnissa. Teoria on kuitenkin teknisesti erittäin tarkka ja sisältää useita peilirakenteita rajoittavia ehtoja. Niiden vuoksi teoria osoittautuu Karkkipäivän analyysissa jähmeäksi, ja sen soveltaminen vaatii luovuutta. Sen heikoin alue on tulkinnan muodostaminen. Teoriassa tulkinta otetaan huomioon siten, että osien heijastaessa ylemmän tason kertomusta syntyy toistoa, joka puolestaan osoittaa tulkinnan kannalta keskeiset alueet. Karkkipäivässä lukuisten mise en abymien synnyttämä fragmentaarisuus on kuitenkin ymmärrettävissä siten, että se kertoo itsessään jotain teoksen teemoista: yhteisöllisyyden puutteen ja ihmisten vieraantumisen seurauksista 2000-luvun Suomessa. Sirpaleinen rakenne kuvaa sitä, kuinka romaanin todellisuus rakentuu monista eri osista. Dällenbachin teoria ei ota huomioon merkityksen ja muodon suhdetta tästä näkökulmasta, joten sen avulla ei voida tyydyttävästi kuvata mise en abymien merkitystä Karkkipäivä-romaanissa.
  • Mattila, Pieta (Helsingin yliopisto, 2007)
    The cells of multicellular organisms have differentiated to carry out specific functions that are often accompanied by distinct cell morphology. The actin cytoskeleton is one of the key regulators of cell shape subsequently controlling multiple cellular events including cell migration, cell division, endo- and exocytosis. A large set of actin regulating proteins has evolved to achieve and tightly coordinate this wide range of functions. Some actin regulator proteins have so-called house keeping roles and are essential for all eukaryotic cells, but some have evolved to meet the requirements of more specialized cell-types found in higher organisms enabling complex functions of differentiated organs, such as liver, kidney and brain. Often processes mediated by the actin cytoskeleton, like formation of cellular protrusions during cell migration, are intimately linked to plasma membrane remodeling. Thus, a close cooperation between these two cellular compartments is necessary, yet not much is known about the underlying molecular mechanisms. This study focused on a vertebrate-specific protein called missing-in-metastasis (MIM), which was originally characterized as a metastasis suppressor of bladder cancer. We demonstrated that MIM regulates the dynamics of actin cytoskeleton via its WH2 domain, and is expressed in a cell-type specific manner. Interestingly, further examination showed that the IM-domain of MIM displays a novel membrane tubulation activity, which induces formation of filopodia in cells. Following studies demonstrated that this membrane deformation activity is crucial for cell protrusions driven by MIM. In mammals, there are five members of IM-domain protein family. Functions and expression patterns of these family members have remained poorly characterized. To understand the physiological functions of MIM, we generated MIM knockout mice. MIM-deficient mice display no apparent developmental defects, but instead suffer from progressive renal disease and increased susceptibility to tumors. This indicates that MIM plays a role in the maintenance of specific physiological functions associated with distinct cell morphologies. Taken together, these studies implicate MIM both in the regulation of the actin cytoskeleton and the plasma membrane. Our results thus suggest that members of MIM/IRSp53 protein family coordinate the actin cytoskeleton:plasma membrane interface to control cell and tissue morphogenesis in multicellular organisms.
  • Kytönen, Tarja (Helsingin yliopisto, 1998)
  • Kalliovirta, Leena (2006)
    The thesis develops misspecification tests based on so called quantile residuals and applies them to nonlinear time series models for which conventional residuals are not well suited. Mixture models proposed in Hamilton (1989), Le, Martin and Raftery (1996), Wong and Li (2000, 2001a, 2001b), Zeevi, Meir and Adler (2001), Rahbek and Shephard (2002a, 2002b), Lanne and Saikkonen (2003) and Lanne (2006) are examples of models of this type. A general framework is developed and used to obtain three tests aimed at detecting non-normality, autocorrelation and conditional heteroscedasticity in quantile residuals. These tests can be thought of as pure significance type tests of Cox and Hinkley (1974). Under regularity conditions the tests of the paper are shown to be asymptotically chi-square distributed, and according to simulations they have reasonable size and power properties in finite samples. Empirical examples on interest rate series illustrate the application and usefulness of both the mixture models and the tests of the paper.
  • Kalliovirta, Leena (2006)
    Tutkielmassa tarkastellaan kvantiiliresiduaalien teoreettisia ominaisuuksia ja johdetaan kolme niihin perustuvaa uutta virhespesifikaatiotestiä. Kvantiiliresiduaalit ovat hyödyllisiä mm. todennäköisyysjakaumien sekoituksiin perustuvien tilastollisten mallien virhespesifikaatioita tutkittaessa, koska näissä malleissa tavanomaiset residuaalit ovat tilastollisilta ominaisuuksiltaan huonosti soveltuvia. Tällaisia malleja on käytetty viime aikoina esim. aikasarja-aineistojen analysoinnissa. Eräs tällainen aikasarjamalli on ns. MAR-malli eli lineaaristen autoregressiivisten mallien sekoitus, josta on esitetty myös yleistys, jolla voidaan ottaa huomioon aikasarjassa ilmenevä ehdollinen heteroskedastisuus. Näitä malleja käytetään tutkielman empiirisessä osassa ja tutkittaessa johdettujen testien pienotosominaisuuksia simulointikokein. Tutkielmassa esitettävät kvantiiliresiduaaleihin perustuvat testit ovat puhtaita merkitsevyystestejä ja ne saadaan erikoistapauksina johdetusta uskottavuusfunktioon perustuvasta yleisestä kehikosta. Esitettyjen säännöllisyysehtojen vallitessa tähän kehikkoon perustuvien yleisten testien osoitetaan olevan asymptoottisesti khi-toiseen jakautuneita. Tutkielman simulointikokeet osoittavat, että asymptoottisen jakauman käyttö testin koon määrittämisessä on mielekästä eikä johda kohtuuttomiin virheisiin. Lisäksi testeillä todetaan olevan voimaa havaita spesifikaatiovirheitä. Kolmeen korkosarjaan perustuvat empiiriset esimerkit osoittavat, että esitetyt testit ovat hyödyllisiä sekoitusmallien vertailussa.
  • Könönen, Nina (2013)
    Ruka-Kuusamo on matkailualue, joka sijaitsee pohjois-Pohjanmaalla. Rukan hiihtokeskus on ollut alueen matkailun kehityksen veturi 1950-luvulta lähtien. Tämä on johtanut siihen, että alueesta on tullut talvimatkailupainoitteinen. Alueella vilkkain sesonki on talvi, jolloin enemmistö matkailijoista majoittuvat alueella. Kesä ja syksy ovat jääneet kehityksessä toiselle sijalle. Talvimatkailukeskuksia pitää kuitenkin kehittää ympärivuotisesti, jotta toiminta olisi kannattava jokaisena vuodenaikana. Sesonkiluontoiset matkakohteet kohtaavat haasteita muun muassa tuotantoketjuissa, henkilökunnassa ja asiakaspalvelussa. Talvimatkailualueita on näiden haasteiden ratkomiseksi kehitetty kohti ympärivuotisuutta. Matkakohteen elinkaaren selvittämiseksi tutkimuksessa on käytetty Butlerin elinkaarimallia. Elinkaarimallin indikaattoreita katsoessa selviää, että talvimatkailu on ollut ensimmäisessä stagnaatiovaiheessa 1990-luvun puolivälissä. Talvimatkailu on lähtenyt tästä nousuun, mutta kesämatkailun kehitys ei ole noudattanut samaa kaavaa. Kesämatkailun kehitys on ollut kotimaisten asiakkaiden ansiota. Talvimatkailussa on päästy osaksi ulkomaisia markkinoita. Ulkomaisten matkailijoiden saapuminen Kuusamoon on lentoliikenteen varassa, joka hankaloittaa heidän saapumistaan alueelle. Ainoastaan venäläiset matkailijat pääsevät alueelle autolla, joka näkyy tilastoissa nousevana trendinä alueella talvikaudella. Muiden ulkomaalaisten matkailijoiden määrä alueen majoituslaitoksissa ovat suhteessa lentojen määrään. Kotimaisten ja ulkomaisten määrä on vaihdellut vuosien aikana. Ulkomaisten asiakkaiden määrä oli nousussa 1990-luvun lopussa, jolloin kotimaisten matkailijoiden määrä väheni. Kotimaiset asiakkaat palasivat kuitenkin 2000-luvulla alueelle. Alueen kesämatkailun majoitusmäärät ovat tämän ansiosta olleet nousussa ja kehitys on jatkunut samaan suuntaan 2010-luvulla. Alueen matkailuyrittäjät ovat tehneet oman osansa kehityksen eteen. He ovat muun muassa muokanneet tuotteitaan sekä pyrkineet tekemään omista palveluistaan ympärivuotisia. Kehityksen jatkamiseksi pitää keksiä toimia, jotta nousu jatkuu, jonka kautta myös kesä- ja syyskaudesta tulee yhtä kannattava kuin talvikaudesta.
  • Malmi-Suominen, Tuula (2003)
    Väestön vanheneminen on johtanut ja johtaa enenevässä määrin siihen, että tulevaisuudessa yhä useampi ikääntynyt joutuu turvautumaan huolenpitoa ja hoivaa antaviin palveluihin. Palveluasuminen on eräs vaihtoehto kodin ja laitoksen välillä. Tutkimuksessa kuvataan ja analysoidaan ikääntyneiden subjektiivisia kokemuksia palvelutalosta elinympäristönä sekä sosiaalisten suhteiden merkitystä ja toimivuutta tässä elinympäristössä. Tutkimus toteutettiin asumispalvelukeskus Wilhelmiinassa, joka sijaitsee Helsingissä Pikku-Huopalahden kaupunginosassa. Aineisto koostuu palvelutalon ja sen ympäristön havainnoinnista sekä asukkaiden teemahaastatteluista. Tutkimuksessa kuvaillaan ikääntyneiden subjektiivisia kokemuksia muutosta palvelutaloon, palvelutalosta elinympäristönä ja ikääntyneen sosiaalisista suhteista nykyisessä elämäntilanteessa. Tutkimuksessa ilmeni, että suunniteltaessa muuttoa palvelutaloon harva ikääntynyt miettii ympäristön merkitystä ja sosiaalisten suhteiden toimivuutta uudessa asuinympäristössään. Haastattelujen mukaan ikääntyneiden elämäntyyli oli jatkunut palvelukeskuksessa pääosin samanlaisena tarkasteltaessa elämäntyylin osa-alueita: harrastustoimintaa, järjestöaktiivisuutta ja läheisiä ihmissuhteita. Haastateltavien tyytyväisyys nykyiseen elämäänsä jakautui selvästi kahtia. Erottavaksi tekijäksi nousi ikääntyneen toimintakyvyn aste ja valinnanmahdollisuus oman elämänsä järjestämisessä. Kotiryhmien asukkaat olivat toimintakyvyltään huonompia, eikä useimmilla heistä ollut haastattelujen mukaan mahdollisuutta vaikuttaa palvelukeskuksen valintaan, kun muutto oli ajankohtainen. Haastateltavat kokivat asumispalvelukeskuksen elinympäristönä turvalliseksi, mutta ei välttämättä omaksi paikakseen. Vierauden tunne ilmeni erityisesti kotiryhmien asukkaiden haastatteluissa. Kotiryhmien asukkaat olivat sosiaalisesti eristäytyneempiä ja yksinäisempiä, eivätkä he tunteneet oloaan kotoisaksi asumispalvelukeskuksessa. Huolenpitoasuntojen asukkaat sen sijaan olivat sisäistäneet asumispalvelukeskuksen meidän paikaksi. Heidän arkipäivänsä täyttyi yhteisistä harrastuksista ja yhdessä olemisesta muiden asukkaiden kanssa. Haastateltavat olivat enimmäkseen tyytyväisiä lasten, lastenlapsien ja sukulaisten väliseen kanssakäymiseensä. Moni haastateltava kaipasi pitempiaikaisia läheisiä ystäviään, jotka he olivat menettäneet. Huolenpitoasuntojen asukkaat olivat solmineet uusia ystävyyssuhteita keskenään ja puhuivat meidän jengistä. Nämä uudet suhteet elävöittivät arkipäivää, mutta moni totesi suhteiden pysyvän pinnallisella tasolla. Kotiryhmien asukkaat eivät olleet läheisessä kanssakäymisessä muiden asukkaiden kanssa. Palvelutaloon muutto tulisi nähdä luonnollisena vaiheena ikääntyneen elämässä. Koti muuttuu ja kodin sijainti muuttuu ihmisen elämänkaaren aikana myötäillen elämäntilanteita. Palvelutalojen suunnitteluun ja kehittämiseen tulisi saada ikääntyneitä mukaan. Heidän tulisi nousta passiivisista palvelujen vastaanottajista palvelujen aktiivisiksi muokkaajiksi, jotta palvelut vastaisivat parhaiten heidän omia toiveitaan ja tarpeitaan. Tämä edellyttää ikääntyneen aseman ja arvostuksen nousua yhteiskunnassamme. Tarvitaan lisää tutkimusta ja julkista keskustelua ikääntyneiden omasta kokemusmaailmasta, jotta ikääntyneet saisivat sen aseman ja arvostuksen yhteiskunnassa, joka heille kuuluu.