Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 12324-12343 of 25615
  • Hyytiäinen, Laura (Helsingin yliopisto, 2010)
    Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia mehutuotteiden valintaan ja ostopäätökseen vaikuttavia tekijöitä, mehutuotteiden käyttöä sekä sitä, kuinka hyvin vastaajat tuntevat täysmehun ja mehujuoman eron. Lisäksi tutkittiin sitä, lukevatko kuluttajat mehutuotteiden pakkausmerkintöjä. Tutkimuksen teoriaosassa tarkasteltiin kuluttajakäyttäytymistä ja elintarvikkeen valintaa. Tarkemmin käytiin läpi erilaajuisia ostopäätösprosesseja ja kuluttajan asenteiden vaikutusta tuotteen ostopäätökseen. Lisäksi tarkasteltiin kuluttajien pakkausmerkintöjen lukemista aiempien tutkimusten avulla. Aiheeseen liittyviä teorioita ja aiempia tutkimuksia käytettiin apuna kyselylomakkeen suunnittelussa. Tutkimusmenetelmänä oli Survey-kyselytutkimus. Aineiston analysoinnissa käytettiin ristiintaulukointia ja summamuuttujia. Aineisto kerättiin pääkaupunkiseudun päivittäistavarakaupoissa loppukevään 2009 aikana. Kyselyn aineisto sisältää 154 vastaajan tiedot. Vastaajat olivat pääkaupunkiseudulla asuvia mehutuotteiden käyttäjiä. Tutkimuksen tulosten mukaan vastaajat tiesivät suurin piirtein täysmehun ja mehujuoman eron, mutta vaikeampaa heille oli tunnistaa mehulajeja näiden välillä (nektari, mehu). Täysmehun kolme yleisintä kuvausta verrattuna mehujuomaan olivat, täysmehussa on enemmän hedelmää, se on suoraan hedelmästä ja että se on aidompaa. Mehujuomaa kuvattiin yleisimmin täysmehua laimeammaksi, makeammaksi ja sokerisemmaksi. Mehujuomiin suhtauduttiin kielteisemmin kuin täysmehuihin. Täysmehuja myös käytettiin huomattavasti useammin kuin mehujuomia. Mehutuotteiden valinnassa tärkeimpiä tekijöitä olivat maku, täysmehupitoisuus ja tuotteen helppokäyttöisyys. Suurin osa vastaajista koki tärkeäksi, että mehutuotteessa on korkea täysmehupitoisuus. Vastaajat olivat kiinnostuneita mehutuotteiden ravitsemuksellisista tekijöistä, sillä suurin osa vastaajista luki mehutuotteiden pakkausmerkintöjä. Mehutuotteissa haluttiin välttää erityisesti lisättyä sokeria. Suurempi osa miehistä kuin naisista koki mehutuotteen terveelliseksi juomavalinnaksi. Tulevaisuudessa mehutuotteisiin liittyvässä viestinnässä voisi selkeämmin tuoda esille sen, ettei täysmehuihin voida lisätä vapaasti sokeria ja lisäaineita.
  • Lempinen, Auri (2001)
    Tutkielmassa on tarkasteltu sosiaalitoimistossa toteutettavaa sosiaali- ja päihdetyötä alkoholiongelmaisten miesasiakkaiden ja sosiaalityöntekijöiden haastattelupuheessa rakentuvien kategorisointien pohjalta. Toimeentulotukiasiakkuuden lähtökohtana on rahan tarve, mutta koska taloudelliset ja sosiaaliset ongelmat nivoutuvat usein toisiinsa, kytkeytyvät toimeentulotuen ja sosiaalityön tarve yhteen. Toimeentulotuessa toteutettava sosiaalityö, päihdeongelmat sekä asiakkaan ja työntekijän kohtaaminen muodostavat sen triangelin, jossa tutkimus liikkuu. Tutkimus on toteutettu teemahaastatteluina Helsingissä. Seitsemää päihdeongelmaista toimeentulotukiasiakasta on haastateltu kahden kesken Diakonissalaitoksen päiväkeskus Stoorissa. Yhdessä sosiaalitoimistossa järjestettiin ryhmähaastattelu, johon osallistui yhdeksän toimeentulotuen ja päihdehuollon sosiaalityöntekijää (aluesosiaalityöntekijää). Haastatellut toimeentulotukiasiakkaat olivat suunnilleen keski-ikäisiä miehiä ja haastatteluhetkellä työmarkkinoiden ulkopuolella. Päihtymiseen he käyttivät alkoholia ja heillä oli pitkä päihdehistoria takanaan. Haastatteluaineiston analysointiin on sovellettu MCD- eli jäsenkategoria-analyysia, jonka avulla on etsitty haastateltavien puheesta keskeisiä heidän käyttämiään kategorioita ja niitä määrittäviä toimintoja ja muita kategoriapiirteitä. Näiden kategorisaatioiden pohjalta on tutkija konstruoinut oman tulkintansa sosiaalitoimiston päihdetyöstä. Harvey Sacksin luomaa MCD-analyysia on Suomessa sovellettu vähän ja tutkielmassa tarkastellaan sen soveltuvuutta kahteen hieman erilaiseen haastatteluaineistoon: alkoholiongelmaisten miesten yksilöhaastatteluihin ja sosiaalityöntekijöiden ryhmähaastatteluun. Tutkimuksessa on pyritty reflektiiviseen tutkimusotteeseen tarkastelemalla tarkoin tutkimuksen kuluessa tehtyjä valintoja. Tutkimuksessa muodostunut kuva sosiaalitoimiston päihdetyöstä tuki aikaisempia tutkimuksia: päihdetyö oli "arjenhallinnasta puhumista" ja käytännönläheistä ohjausta. Asiakkaat näkivät sosiaalityöntekijöiden päihdetietouden pintapuolisena. Toisaalta he korostivat sosiaalityöntekijöiden empaattista työotetta teoreettista päihdetietoa tärkeämpänä. Ammattitaitoiseen sosiaalityöntekijään liitettiin ennen kaikkea aito välittäminen ja myötäelämisen kyky. Tutkimuksessa nousi vahvasti esiin alkoholiongelmaisten miesasiakkaiden tyytymättömyys kirjalliseen asiointiin toimeentulotukiasioissa. He halusivat asioida henkilökohtaisesti sosiaalityöntekijällä. Sosiaalityöntekijät kaipasivat keskustelua siitä, mitkä ovat sosiaalitoimistossa toteutettavan päihdetyön arvolähtökohdat ja tavoitteet. He näkivät pitkään juoneet työttömät miehet vaikeasti työllistettävinä ja jo alkoholistiseen elämäntapaan sopeutuneina. Sosiaalityöntekijät pohtivat, ovatko vaatimukset tämän ryhmän raitistamiseksi ja työllistämiseksi realististisia. Keskeisenä lähteenä on toiminut kotimainen sosiaalityökirjallisuus kaikessa monimuotoisuudessaan. Asiakkuustutkimuksesta voidaan mainita Anneli Pohjolan (1993; 1994) kirjoitukset. Sosiaalitoimiston päihdetyön osalta keskeinen lähde oli Juhani Lehdon (1991) Juoppojen professionaalinen auttaminen. Olavi Kaukosen (2000) teos on auttanut hahmottamaan päihdeongelmien ja -palvelujen kenttää. Reflektiiviseen tutkimusotteeseen innosti mm. Riitta Granfeltin (1998) väitöskirja sekä Karvisen, Pösön ja Satkan (2000) toimittama artikkelikokoelma Sosiaalityön tutkimus. Metodologisia suunnistuksia. Analyysin kannalta keskeisimpiä olivat Harvey Sacksin (1972a; 1972b; 1992) kirjoitukset sekä Forsbergin ym. (1991) artikkelikokoelma Sosiaalisia käytäntöjä tutkimassa.
  • Vuoripuro, Merja (2006)
    Tutkimuksen lähtökohtana ovat sanomalehtijournalismin ajankohtaiset haasteet ja erityisesti lukijasuhteen löyhtyminen. Pienentyneet levikit ovat saaneet sanomalehdet lähestymään lukijoitaan ja etsimään tapoja tuottaa uudenlaista, lukijoita puhuttelevaa journalismia. Lukijoita tavoitellaan niin taloudellisista kuin yhteiskunnallisistakin motiiveista käsin. Merkittävimmät lukijalähtöisen journalismin suuntaukset ovat markkinaorientoitunut journalismi ja kansalaisjournalismi, jotka muodostavat tämän tutkimuksen teoreettisen rungon. Verkko tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia toimittajien ja lukijoiden lähentämiseksi ja vuorovaikutuksen lisäämiseksi. Verkkopohjaiset lukijaraadit ovat yksi verkon suomista uusista keinoista. Verkkopohjaisella lukijaraadilla eli verkkoraadilla tarkoitan ratkaisua, jossa lehti kokoaa lukijoistaan ryhmän, joka vastaa lehden lähettämiin toistuviin kyselyihin verkon välityksellä. Toimitus voi verkkoraadin avulla saada palautetta lukijoilta, kasvattaa lukijatuntemustaan ja jopa kytkeä lukijoita osaksi toimitusprosessia. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten verkkoraati palvelee sanomalehden ja sen lukijasuhteen kehittämistä. Tarkastelen raadin hyödyntämistä vertaamalla kehittelemääni potentiaaliin konkreettista esimerkkiraatia, Etelä-Suomen Sanomien perustamaa Meidän Etlaria. Etlarin raati, samoin kuin muut esiselvityksessäni kartoittamani suomalaisten sanomalehtien verkkoraadit, on käyttänyt vain kapeaa osaa raadin potentiaalista. Kiinnostukseni pääkohteena ovatkin tekijät, jotka vaikuttavat toimittajien edellytyksiin ja haluun käyttää raatia. Tutkimusaineisto muodostuu Etlarin toimittajien teemahaastatteluista ja verkkoraadin jäsenille tekemästäni verkkokyselystä. Olen aluksi selvittänyt, mihin ja miten verkkoraatia on käytetty ja mitä hyötyjä raadista on ollut. Raati on ollut lehdelle lähinnä lukijapalautteen kanava ja tuotekehityksen väline, jonka merkitys on jäänyt hyvin vähäiseksi. Seuraavaksi pyrin valottamaan sitä, miksi raatia on käytetty juuri kyseisellä tavalla. Raadin rajoittuneelle hyödyntämiselle olen löytänyt sekä käytännöllisiä että kulttuurisia syitä. Käytännön ongelmista korostuvat raadin koetut heikkoudet sekä toimituksen organisoinnin ja ajan puute. Diskursiivisen analyysin avulla olen pyrkinyt tunnistamaan toimittajien puheesta, millainen näkemys lukijoista on ohjannut raadin käyttöä ja mitä tarkoituksia tai vaikutuksia sillä on mahdollisesti ollut. Olen eritellyt kolme lukijoita määrittävää puhetapaa, joissa lukijat näyttäytyvät eri rooleissa: alamaisina, valitsijoina tai osallistujina. Keskeisenä erottelukriteerinä on se, mieltävätkö toimittajat lukijat ensisijaisesti kuluttajiksi vai kansalaisiksi ja millaisiksi kansalaisiksi. Verkkoraadin ja mahdollisesti myös muiden lukijalähtöisten toimituskäytäntöjen suurimmiksi kulttuurisiksi esteiksi paljastuvat journalistinen riippumattomuuden ihanne sekä ahtaat lukijaroolit. Toimittajat pitävät vallitsevasti lukijoita passiivisina tai korkeintaan reaktiivisina viestinnän vastaanottajina: joko perinteisesti, informoituina kansalaisina tai yhä voimallisemmin kuluttajina. Nähtävissä on kuitenkin myös orastavaa kansalaislähtöistä ajattelua, jossa lukijoihin suhtaudutaan tasavertaisina, aktiivisina osallistujina niin toimituksellisiin kuin demokraattisiinkin prosesseihin.
  • Ruotsala, Pia (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin virolaisperheen kasvatusta ja uskonnollisuutta tarinallisella tutkimusotteella. Tutkimustehtävänä oli selvittää 1) Millaisia tarinoita virolaisperheestä tuottavat 12 aikuisrippikoulun käynyttä ja lapsuutensa Neuvosto-Virossa viettänyttä aikuista? 2.) Millaisia ratkaisuja perhe-elämään, kasvatukseen sekä uskontokasvatukseen soveltavat vuosina 2009 - 2012 Tallinnassa konfirmoidut vanhemmat itsenäisessä Virossa? Mitä siirtyy edellisiltä sukupolvilta seuraaville sukupolville? Teoreettinen viitekehys muodostui John Bowlbyn kiintymyssuhdeteoriasta ja James W. Fowlerin uskon kehitysvaiheteoriasta sekä Georg Herbert Meadin sosialisaation käsitteistä. Tutkimuksen taustalla vaikutti Viron historia ja yhteiskunnallinen murros. Tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoitujen teemahaastattelujen avulla. Aineisto analysoitiin holistisen sisällönanalyysin keinoin. Holistisessa sisällönanalyysissä tarkastetiltiin niitä kasvatuksen ja uskonnollisuuden kannalta merkittäviä teemoja, jotka nousivat esiin aineistosta. Alkuun aineistoa tarkasteltiin temaattisesti ja teemojen kehittyessä eri suuntiin siirryttiin tarkastelemaan kaikkien haastateltavien kokonaiskertomuksia. Käsitekarttojen ja tarinoista piirrettyjen uskonnollisuutta kuvaavien elämänkäyrien avulla ryhmiteltiin ydintarinat, joissa uskonnollisuuteen ja kasvatukseen liittyivät samankaltaiset loppuratkaisut. Tähän loppuratkaisuun vaikuttavia elementtejä analysoitiin ydinteemoittain, joissa neljää tarinatyyppiä vertailtiin. Holistisen sisällönanalyysin periaatetta toteutettin myös peilatessa kasvu- ja kasvatustarinoiden osia taustana Viron valtion tarinaan ja yhteiskunnalliseen muutokseen. Virolaisperheen uskonnollisuuden tarinat osoittautuivat hyvin moninaisiksi. Tarinoiden kokonaisvaltainen sisältö jakautui neljään tarinatyyppiin. Pimeydestä valoon oli muutostarina, jossa uskonnottomasta lapsuuskodista suuntaudutiinn seurakuntaaktiiviksi. Rauhan etsijä oli kompromissitarina, jossa pyrittiin uskonnon avulla säilyttämään tasapaino. Perinteen kantaja ja Maagikko olivat vuorottelutarinoita, joissa vahva uskonnollisuus tai syvä henkisyys sekoittui luontevasti muihin elämän osa-alueisiin ja perinteisiä arvoja kunnioitettiin. Kaikille tutkimusryhmän tarinoille oli ominaista se, että aikuisrippikoulun jälkeen uskonto koettiin niin merkittäväksi asiaksi, että sitä haluttiin eri muodoissa ja eri tavoin siirtää tuleville sukupolville. Lopputuloksena voidaan todeta, että tutkimusryhmien virolaisperheet siirtävät uskontoa lapsilleen neljällä tavalla. Pimeydestä valoon näyttämällä esimerkkiä, Rauhan etsijä luottamalla sukupolvien ketjuun ja noudattamalla riittejä (kaste), Perinteen kantaja siirtämällä perinteitä ja Maagikko luottamalla luonnolliseen siirtymöön. Siirtämisen tavassa kaikilla tyypeillä korostui kaste. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että jatkotutkimus virolaisperheistä narratiivisella metodilla toteutettuna tarjoaisi tärkeää tietoa ja itseymmärryksen lisääntymissyistä ja seurauksista sekä perheiden tilasta.
  • Komulainen, Anssi (2006)
    Pro gradu -työni on kansalliseen elokuvatutkimukseen ja viestinnän alaan kuuluva tutkimus, jossa tarkastelen kansallisen elokuvan rakentumista sanomalehdistön kirjoittamassa elokuvakritiikissä 1990-luvun lopulla. Työn tavoitteena on selvittää, minkälaista kansallista elokuvaa aikakauden sanomalehtikritiikki rakensi. Samalla pyrin työssäni selvittämään, mitkä olivat ne kriteerit, joiden pohjalta elokuvan kansallisuutta arvotettiin. Oleellista on myös se, mitä elokuvallisia piirteitä ja ominaisuuksia hyväksyttiin osaksi kansallisen kulttuurin keskiötä. Tutkielman empiirinen tutkimusaineisto koostuu vuosien 1997 ja 2000 välillä maan kolmessa suurimmassa päivälehdessä julkaistuista elokuva-arviosta. Aineiston aikaväli mukailee 1990-luvun lopulla Suomessa koettua elokuvabuumia, jolloin kotimainen elokuva rikkoi kansallisia ennätyksiä sekä yleisö- että tuotantomäärien osalta. Tutkimuksen peruslähtökohtana on ajatus kansallisesta elokuvasta julkisen keskustelun muovaamana sosiaalisena konstruktiona. Tällöin kansallinen elokuva nähdään sopimuksenvaraisena käsitteenä, joka muuttaa jatkuvasti muotoaan sen mukaan, miten siitä käytävä keskustelu elää. Kriittinen elokuvakeskustelu ei siis pelkästään käsittele ja kuvaa olemassa olevaa kansallista elokuvaa vaan tuottaa myös itse sitä. Työn teoreettinen viitekehys perustuu Andrew Higsonin näkemyksiin kansallista elokuvaa muovaavan keskustelun taustalla vaikuttavista motiiveista. Higsonin mukaan keskustelua käydään lähinnä kotimaisen elokuvateollisuuden intresseistä ja kulttuuri-imperialismin pelosta kumpuavista lähtökohdista. Työssä on hyödynnetty myös Kimmo Laineen ja Mervi Pantin tutkimuksia kansallisen elokuvan ajatuksen kehityksestä Suomessa 1930-luvulta alkaen. Tutkimuksen menetelmä perustuu määrälliseen sisällönerittelyyn ja laadulliseen tulkintaan. Sovelsin aineistoon Susan Haywardin Ranskan kansallista elokuvaa kuvaamaan kehittämää kartografiaa, jota muokkasin aineistolähtöisesti paremmin suomalaista kansallista elokuvakeskustelua kuvaavaksi. Tutkimuksessa kävi ilmi, että 1990-luvun lopulla kansallista elokuvaa määrittävää keskustelua hallitsi kotimaisen elokuvateollisuuden ja kansallisen kulttuurin etujen lomittuminen keskenään. Kansallisen elokuvan laatukriteereiden sijaan keskustelussa korostuivat voittoisan ja yhtenäisen kansallisen elokuvan retoriikka sekä kansallisromanttiset sisällönluonnehdinnat. Aikakauden kansallinen elokuva koettiin arvioissa teknisesti huippulaatuiseksi ja sisältönsä puolesta kansallisen elokuvayleisön itseymmärryksen kannalta keskeiseksi. Elokuvat kertoivat aineiston perusteella vauhdikkaita ja opettavaisia tarinoita kansakunnan yhteisestä historiasta ja suomalaisesta nyky-yhteiskunnasta.
  • Tuure, Anitta (2001)
    Jörg Haiderin johtama Vapauspuolue (Freiheitliche Partei Österreichs, FPÖ) voitti Itävallan parlamenttivaalit lokakuussa 1999 ja nousi maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Itävaltaa 13 vuotta hallinnut sosiaalidemokraattisen puolueen SPÖ:n ja konservatiivisen puolueen ÖVP:n suuri koalitio ei enää pystynyt sopimaan hallitusyhteistyön jatkamisesta, ja ÖVP muodostikin FPÖ:n kanssa sinimustan koalition. Vastalauseena FPÖ:n hallitusvastuulle EU-maat jäädyttivät kahdenväliset suhteensa Itävaltaan. Suomalaisissa tiedotusvälineissä Itävallan tapahtumista kerrottiin paljon. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten valta ilmenee Itävallan Vapauspuolueesta kertovissa suomalaisissa sanomalehtikirjoituksissa. Tätä tutkielman pääkysymystä purettiin kolmen alakysymyksen kautta. Ensinnäkin tarkasteltiin kuka sanomalehtikirjoituksissa sai puhua ja toisaalta kenelle puheenvuoroa ei annettu. Toiseksi eriteltiin FPÖ:n johtohahmolle Jörg Haiderille sanomalehtikirjoituksissa annettuja identiteettejä ja rooleja. Kolmanneksi kiinnitettiin huomio mediaan päässeisiin näkökantoihin. Teoreettisen viitekehyksen tutkielmassa luo uuden radikaalin oikeiston luonteen erittely, poliittisen viestinnän muutoksen esittely sekä poliittisen johtajuuden tarkastelu. Uutta oikeistoa käsittelevän teorian keskeisin lähde on Herbert Kitscheltin (1997) teos "The Radical Right in Western Europe". Poliittisen viestinnän medioitumista ja median valtaa tarkastellaan mm. Teun A. van Dijkin "Communicating Racism" (1987) teoksen pohjalta. Poliittisen johtajuuden tarkastelussa Max Weberin sekä Kyösti Pekosen kirjoitukset ovat keskeisiä lähteitä. Tutkielman empiirinen aineisto koostui aikavälillä 1.9.1999 ja 1.10.2000 Helsingin Sanomista kerätyistä Itävallan tilannetta käsittelevistä sanomalehtiartikkeleista. Artikkelien analyysimenetelmäksi valittiin kriittinen diskurssianalyysi, jota erityisesti Norman Fairclough on soveltanut mediatekstien analyysiin. Fairclough´n teos "Miten media puhuu?" (1997) on tässä tutkielmassa keskeinen lähde. Analysoiduista 109 artikkelista tunnistettiin 11 diskurssia. Näiden lisäksi havaittiin kaikkia diskursseja koskeva toimittajien vallankäytön muoto: toimittajat tulkitsivat ja mitätöivät omaa ääntään vastustavien puhujien viestiä teksteissä. Puheenvuoro tekstissä ei siis välttämättä tarkoittanut, että toimija sai esittää mielipiteitään vapaasti. Jörg Haiderille annettiin artikkeleissa rooli koko uuden radikaalin oikeiston symbolina sekä vahvana johtajana, karismaattisena poliitikkona ja vaarallisena mediapelurina. Tutkimuksen merkittävin havainto koskee kuitenkin toimittajien aseman vahvuutta suhteessa mediateksteihin vaikuttamaan pyrkivien toimijoiden valtaan. Toimittajien havaittiin myös käyttävän asemaansa ideologisesti hallitsevan järjestelmän vahvistamiseen.
  • Varis, Olli (2008)
    Olen tarkastellut työssäni, minkälaisia Suomi-diskursseja Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa, Iltalehdessä, Avussa ja Seurassa on esiintynyt Hanoi Rocksin ja HIMin maailmanvalloituksesta kirjoitettaessa vuosina 1981, 1985, 2000 ja 2005. Tarkemmin ottaen olen tutkinut kriittisen diskurssianalyysin avulla niitä kielellisiä vaikutuskeinoja, joilla suomalaisuutta on mediateksteissä tuotettu ja normitettu. Diskurssianalyysi toimii myös tutkimukseni teoreettis-metodologisena viitekehyksenä. Keskeinen tutkimustulokseni on, että suomalaisuutta on tuotettu ja normitettu mediateksteissä neljän eri Suomi-diskurssin avulla, joita kutsun tutkimuksessa käsitteillä vähättelydiskurssi, eksoottisuusdiskurssi, meidän pojat maailmalla -diskurssi sekä vientituotediskurssi. Vähättelydiskurssia esiintyy erityisesti 1980-luvun Hanoi Rocks -artikkeleissa, ja sille on tyypillistä korostetun kielteinen suomalaisuuspuhe. Myös meidän pojat maailmalla -diskurssia esiintyy pääasiassa Hanoi Rocks -artikkeleissa: siinä keskeistä on uudenlaisen suomalaisen sankaruuden sekä yhteisöllisyyden tuottaminen me-puheen avulla. Eksoottisuusdiskurssia esiintyy lähinnä 2000-luvun HIM-artikkeleissa: sille leimallista on suomalaisten erityispiirteiden näkeminen kansallista identiteettiä vahvistavina ominaisuuksina. Myös vientituotediskurssi sijoittuu lähes pelkästään 2000-luvulle; vientituotediskurssissa kansainvälisesti menestyvät suomalaisyhtyeet representoidaan kansallisen projektin toteuttajiksi – suomalaisiksi vientituotteiksi, joilla nähdään olevan kansantaloudellistakin merkitystä. Katson, että suomalaislehtien rockkirjoittelussa tapahtui diskursiivinen muutos 2000-luvun alussa, mikä johtui paitsi suomalaisen populaarimusiikin kansainvälisestä läpimurrosta, myös erityisesti ekonomisaation puhetapojen murtautumisesta suomalaisuuspuheeseen. Suomalaisuuden tuottamisen ja normittamisen kannalta puhetapojen muutos tarkoittaa (kansan)taloudellisten argumenttien korostumista ja (hyvän) kansalaisuuden käsittämistä yhä enemmän tuottavuusnäkökohdista käsin. Katson myös, että Suomi-diskurssit kuvaavat kahta erilaista yhteiskunnallista kontekstia ja siten kahta erilaista Suomea: vähättelydiskurssi sekä meidän pojat maailmalla -diskurssi heijastavat 1980-luvun YYA-Suomea, joka oli epävarma identiteetistään ja ihannoi kaikkea läntiseen ja anglosaksiseen kulttuuripiiriin kuuluvaa, kun eksoottisuusdiskurssi ja vientituotediskurssi kuvastavat 2000-luvun EU-Suomea, jonka kansallinen itsetunto on parantunut, ja joka yhtäältä on kansainvälisempi ja urbaanimpi kuin koskaan historiansa aikana, mutta jossa kuitenkin elää vahvasti käsitys Suomen omaleimaisuudesta sekä agraarisista ja traditionaalisista erityispiirteistä. Identiteettipohdintojen osalta tutkimustulokseni tukevat Mikko Lehtosen (2004, 123; ks. myös esim. Sanna Valtonen 2000, 63-64) väitettä, jonka mukaan meillä ei niinkaan ole identiteettejä, vaan me pikemminkin kaiken aikaa tuotamme niitä ajatuksilla ja teoillamme. Inka Moringin (2000), Lehtosen ja Valtosen tapaan katson, ettei suomalaisuutta voi vangita mihinkään tiettyyn hetkeen tai aikakauteen, vaan suomalaisuus elää ja muuttuu jatkuvasti. Tärkeimmät lähdeteokseni ovat: Suomi toisin sanoen (Mikko Lehtonen, Olli Löytty ja Petri Ruuska 2004), Toinen tasavalta: Suomi 1946-1994 (Pertti Alasuutari 1996), Markkinakuri ja managerivalta (Anu Kantola 2002).
  • Karjalainen, Leena (2005)
  • Alaviitala, Lauri (2012)
    Työn tutkimuskohteena on maabrändäyksen ilmiö: kymmenissä maissa on toteutettu maabrändihankkeita, joissa yritysmarkkinoinnissa käytettyä brändäyksen käsitettä on sovellettu valtionhallinnon käyttöön. Työssä tästä ilmiöstä on erityisenä tarkastelukohteena Suomen ulkoasiainministeriön käynnistämä maabrändihanke, joka toteutettiin vuosina 2008–2010. Työn tavoitteena on liittää maabrändäyksen käsite aikaisempaan yhteiskuntatieteelliseen keskusteluun valtionhallinnon puhetavoista ja ideologioista. Menetelmällisesti työssä tutkitaan maabrändipuhetta diskurssianalyyttisestä näkökulmasta. Työssä on kolme tasoa: maabrändäyksen nousu globaaliksi ilmiöksi, Suomen maabrändihankkeen loppuraportti kansalaistoimijoille suunnattuna tekstinä sekä kansalaisten maabrändäystä käsittelevistä mielipidekirjoituksista koostuva aineisto, joka on julkaistu Helsingin Sanomissa vuosina 2008–2012. Loppuraportin ja media-aineiston avulla työssä pyritään tarkastelemaan maabrändäystä kansalaisuuden ja valtionhallinnon näkökulmista, mikä aikaisemmassa tutkimuksessa on ollut puutteellista. Maabrändäyksen ilmiö yhdistetään työssä kilpailuvaltion käsitteeseen. Kilpailuvaltiolla on kuvattu kehitystä, jossa kansallisvaltion ideologiseksi ydintehtäväksi muodostuu maan kilpailukyvyn lisääminen ja kansainvälisen yritystoiminnan edellytysten edistäminen maassa. Maabrändäys on tässä osa kilpailuvaltion yritysjohtamisesta omaksuttua käsitteellistä sanastoa, jolla politiikan tavoitteita kuvataan. Yritysmarkkinoinnista omaksuttu brändäyksen käsite edellyttää organisaatiolta sisäistä yhdenmukaisuutta. Valtion käyttöön sovellettuna yhdenmukaisuuden tavoite pyrkii jättämään huomiotta politiikan eturistiriidat, sillä tärkeintä on yhteen hiileen puhaltamisen tuoma hyvinvointi. Menestyksen jakautumisesta maan sisällä ja kansalaisten välillä ei keskustella. Kilpailuvaltion kansalaisia valmentava rooli näkyy Suomen maabrändivaltuuskunnan loppuraportissa, jossa annetaan brändäykseen liittyviä tehtäviä kaikille suomalaisille toimijoille. Työssä loppuraporttia tarkastellaan hallinnan analytiikan teorioiden näkökulmasta tekstinä, jossa suomalaisista pyritään tekemään yhtenäinen toimijajoukko kuvailemalla samaistumisen kohteeksi yhteisösubjekti, me. Yhteisösubjektin edustaman kansalaisen tehtävä on aktiivisesti toteuttaa hallinnon määrittämiä, yhteistä hyvää tuottavia tekoja. Hankkeen tavoitteena on näin tuoda kaikki suomalaiset toimijat samojen tavoitteiden piiriin, jossa eturistiriitoja ei näyttäydy. Mielipidekirjoitusaineistosta hahmotellaan työssä kolme diskurssia: yhtenäisen brändi-Suomen kiistävä vastakkainasettelun diskurssi, yhtenäistä brändi-Suomea kannustava yhteisödiskurssi sekä maabrändäyksen yhteiskunnallisen keskustelun argumentiksi ottava politiikkadiskurssi. Analyysin perusteella maabrändäyksen ideologisesta perustasta voidaan keskustella mielipidekirjoituksissa, mutta ennen kaikkea maabrändipuhe kääntyy teksteissä maabrändin sisältöihin. Aineistossa määrällisesti hallitsevan politiikkadiskurssin teksteissä omaksutaan Suomesta puhuessa brändinäkökulma, jossa asioiden merkitystä arvioidaan Suomen maabrändin kannalta. Samalla käsite lähtee vaeltamaan moneen suuntaan. Aktiivisten kansalaisten oman ideoinnin sekä maabrändiraportissa annetun yhtenäisen, yhteen hiileen puhaltavan Suomen välillä onkin ristiriita. Mielipidekirjoituksissa moneen suuntaan hajoavan maabrändipuheen yhteys nimenomaan Suomen kilpailukyvyn parantamiseen jää epäselväksi. Tällöin on hankalaa nähdä mielipidekirjoitusten yhteys akateemisessa keskustelussa esiintyvään, talouskasvuun keskittyvään maabrändipuheeseen sekä toisaalta siihen Suomen hankkeen maabrändipuheeseen, jossa kansalaiset nähdään yhtenäisenä, määriteltyä brändi-Suomea valtionhallinnon laatimien tehtävien kautta edistävänä joukkona.
  • Laine, Riikka (2003)
    Tutkimuksen yleistavoitteena on lisätä tietoa siitä, miten suomalaiset nykynuoret hahmottavat lain rikkomista ja minkälaisia kulttuurisia merkityksiä nuoret antavat omalle tai toiste rikoskäyttäytymiselle. Aiempaan tutkimukseen liittyen fokusoin huomioni rikosten pitämiseen "normaalina" nuoruuden aikana eli tarkastelen rikosten normalisointia kriminologisen neutralisaatioteorian näkökulmasta. Empiiriseet kysymykseni ovat seuraavat: (1) Kuinka suuri osa 15-16-vuotiaista nuorista pitää lain rikkomista normaalina nuoruuden aikana? (2) Mitä nuoret tarkemmin ottaen tarkoittavat lain rikkomisen "normaalisuudella" (normaalisuusretoriikkojen repertuaari)? (3) Onko normaalisuusretoriikan kannattaminen yhteydessä sukupuoleen ja eräisiin sosiaalisiin taustatekijöihin? (4) Miten normaalisuusretoriikan kannattaminen liittyy nuoren omaan aiempaan ja tulevaan rikoskäyttäytymiseen? Tutkimukseni teoreettisena taustana on kriminologinen neutralisaatioteoria (Sykes & Matza,1957). Neutralisaatiot ovat rikoksen kulttuurisia perustelu- ja selittelytapoja, joiden avulla rikoskäyttäytyminen voidaan kuvata mielekkääksi, oikeutetuksi tai muuten "ymmärrettäväksi". Neutralisaatiotutkimuksen sisällä on kaksi keskustelua, joihin tutkimus kytkeytyy: (a) ovatko nuorten rikosmerkitykset yleis- vai alakulttuurisia, ja (b) voiko neutralisaatioilla olla rikoskäyttäytymistä aiheuttavaa vaikutusta jälkikäteisrationalisoivan funktion ohella? Tutkimuksen aineistona käytän vuoden 2001 nuorisorikollisuuskyselyä (N=4347, ikäryhmä: 15-16-vuotiaat, vastausprosentti: 88,7, toteuttaja: OPTL). Analyysini hyödyntää mm. kysymystä, pitääkö vastaaja lain rikkomista normaalina nuoruuden aikana, sekä erityisesti avokysymystä, jossa nuoria pyydettiin omasanaisesti selittämään, miksi lain rikkominen heidän mielestään on normaalia. Menetelmäni perustui avovastausten intensiiviseen lähilukuun ja strukturoitujen muuttujien osalta yksinkertaisiin, eksploratiivisiin ristiintauluikointeihin. Tutkimustulokset: Selittäessään lain rikkomisen normaalisuutta nuoret viittasivat seuraaviin tekijöihin: rajojen rikkominen, kokemusten kerääminen, nuoruus ja murrosikä sekä sosiaalinen paine ja mukautuminen. Myös seuraaviin viitattiin: ajattelemattomuus ja tietämättömyys, sisäisten paineiden purkaminen, hauskuus, jännityksen hakeminen, uhma ja kapina, huomion hakeminen, alkoholin käyttö ja rahanpuute. Pojat (37,7 %) olivat tyttöjä (32,6 %)hieman valmiimpia hyväksymään lain rikkomisen normaalisuuden. Sosiaalisesta taustasta tai tilanteesta aiheutuvat erot olivat vähäisiä. Normaalisuusretoriikat ja niiden kannattaminen osoittautuivat yleiskulttuuriseksi ilmiöksi, jonka kannattaminen tai laadulliset piirteet eivät ole selvästi sosiaalisesti eriytyneitä. Sen sijaan lain rikkomisen pitäminen normaalina oli voimakkaassa yhteydessä omaan aiempaan rikoskäyttäytymiseen: ne, jotka olivat aiemmin rikkoneet normeja, olivat muita valmiimpia normaalistamaan lainrikkomukset. Koska tämä yhteys saattoi johtua jälkikäteisestä rationalisoinnista, tarkastelin erikseen normaalistamisen yhteyttä itse arvioituun tulevaan varastamiseen. Tämäkin yhteys oli havaittavissa ja se pysyi voimassa kun aiempi varastaminen vakioitiin. Lain rikkomisen pitäminen normaalina näyttäisi helpottavan itsensä näkemistä tulevana varkaana. Lähteet: Sykes, Gresham & Matza, David (1957). Techniques of Neutralization: A Theory of Delinquency. American Sociological Review, 22:1957, 664-670.
  • Arho Havrén, Sari (Helsingin yliopisto, 2009)
    "We have neither Eternal Friends nor Eternal Enemies. We have only Eternal Interests .Finland's Relations with China 1949-1989 The study focuses on the relations between Finland and the People s Republic of China from 1949-1989 and examines how a small country became embroiled in international politics, and how, at the same time, international politics affected Finnish-Chinese relations and Finland s China policy formulation. The study can be divided into three sections: relations during the early years, 1949-1960, before the Chinese and Soviet rift became public; the relations during the passive period during the 1960s and 1970s; and the impact of China s Open Door policy on Finland s China policy from 1978-1989. The diplomatically challenging events around Tiananmen Square and the reactions which followed in Finland bring the study to a close. Finland was among the first Western countries to recognise the People s Republic and to establish diplomatic relations with her, thereby giving Finland an excellent position from which to further develop good relations. Finland was also the first Western country to sign a trade agreement with China. These two factors meant that Finland was able to enjoy a special status with China during the 1950s. The special status was further strengthened by the systematic support of the government of Finland for China's UN membership. The solid reputation earned in the 1950s had to carry Finland all the way through to the 1980s. For the two decades in between, during the passive policy period of the 1960s and 1970s, relations between Finland and the Soviet Union also determined the state of foreign relations with China. Interestingly, however, it appeared that President Urho Kekkonen was encouraged by Ambassador Joel Toivola to envisage a more proactive policy towards China, but the Cultural Revolution cut short any such plan for nearly twenty years. Because of the Soviet Union, Finland held on to her passive China policy, even though no such message was ever received from the Soviet Union. In fact, closer relationships between Finland and China were encouraged through diplomatic channels. It was not until the presidency of Mauno Koivisto that the first high-level ministerial visit was made to China when, in 1984, Foreign Minister Paavo Väyrynen visited the People s Republic. Finnish-Chinese relations were lifted to a new level. Foreign Minister Väyrynen, however, was forced to remove the prejudices of the Chinese. In 1985, when the Speaker of the Finnish Parliament, Erkki Pystynen visited China he also discovered that Finland s passive China policy had caused misunderstandings amongst the Chinese politicians. The number of exchanges escalated in the wake of the ground-breaking visit by Foreign Minister Väyrynen: Prime Minister Kalevi Sorsa visited China in 1986 and President Koivisto did so in 1988. President Koivisto stuck to practical, China-friendly policies: his correspondence with Li Peng, the attitude taken by the Finnish government after the Tiananmen Square events and the subsequent choices made by his administration all pointed to a new era in relations with China.
  • Saarnio, Tuula (2003)
    Tutkimuksen taustalla on vuonna 1992 paljastunut laaja, noin kaksi vuotta kestänyt, nuorten tekemä rikossarja, jossa syytteitä nostettiin yhteensä 631 sadallekolmellekymmenelleviidelle(135) nuorelle. Poikia jutussa oli mukana yhteensä 126 ja tyttöjä 9. Oikeudenkäyntejä oli yhteensä 12 ja ne toteutuivat vuosina 1993-1994. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka tutkimusote on fenomenologis-hermeneuttinen. Tutkimustehtävänä on tarkastella rikolliseen ja kiellettyyn toimintaan osallistuneiden nuorten näkemyksiä ja kokemuksia yhdestä elämänvaiheesta, jolle tyypillistä oli rikolliseen toimintaan osallistuminen. Tarkemman tarkastelun työssä saa nuorten ajatukset ja kokemukset liittyen rikoksentekoon, elämiseen lähiöjengissä, ihmissuhteisiin, arvomaailmaan ja tulevaisuuskuvaan. Tutkimuksen kohderyhmänä on kaksitoista, haastatteluhetkellä 16-19-vuotiasta nuorta rikoksentekijää, joita haastateltiin teemahaastattelua käyttäen. Muu tutkimusaineisto muodostuu poliisin esitutkintapöytäkirjoista, henkilötutkinta-asiakirjoista, tutkijan havaintopäiväkirjasta, perustietolomakkeesta, sosiaaliviraston asiakirjoista ja tuomiolauselmista. Haastatteluaineiston analyysimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä. Nuorten rikollisuutta on työssä tarkasteltu ilmiötasolla tutkimusperinteiden ja tilastotietojen valossa. Tutkimustulosten mukaan nuorten elämä koostui lähinnä vapaa-ajasta. Elämä kulki kavereiden kanssa musiikkia kuunnellen, videoita katsoen, päihteitä käyttäen ja rikoksia tehden. Nuorten pääasialliset rikokset liittyivät autojen, päihteiden ja tupakan varastamiseen. Joukossa oli myös huumausainerikoksia, petoksia ja pahoinpitelyjä. Motiiveina rikolliseen toimintaan olivat pääasiallisesti jännitys ja tekemisen puute. Rikoksia tehtiin sekä yhdessä että yksin, selvänä sekä humalassa. Kiinnijäämisen yhteydessä poikia kuulusteltiin pääasiallisesti kolme päivää yhtäjaksoisesti, jolloin he olivat pidätettyinä. Pojat kuvaavat sellissä vietettyjä päiviä aika ankeiksi. Lisäksi psyykkistä kuormittavuutta lisäsi se seikka, etteivät he tienneet, mitä kaverit olivat jo kertoneet. Päihteiden käyttö oli suhteellisen runsasta. Koulussa käytiin, jos huvitti tai jaksettiin. Koulu koettiin lähinnä ikävystyttävänä paikkana, mutta työnteko poikia kiinnosti. Poikien arvomaailmaa sävytti salliva suhtautuminen sellaiseen rikollisuuteen, jota he itse harrastivat. Vakavampi rikollisuus tuomittiin ankarasti. Pojat tunsivat hyvin rikosseuraamusjärjestelmän ja luottivat siihen, etteivät joudu vankilaan. Poikien suhdeverkosto koostui kavereista, jotka olivat tärkeitä. Koti koettiin lähinnä ruokailu- ja nukkumispaikaksi. Välit vanhempiin olivat viileähköt. Osa pojista suhtautui luottavaisesti tulevaisuuteen, joskin harvalla oli ajatuksia siitä, mitä pitäisi tehdä oman tulevaisuutensa eteen. Poikien elämästä tiedetään vielä vuoden 1997 vaiheilla, jolloin kolme poikaa oli saanut toimeentulotukea tilapäisesti ja kaksi pitemmän aikaa. Lisäksi tiedetään, että viidelle pojalle on kirjattu uusia rikoksia, joista kahdelle useita. Tutkimuksesta jäi mieleen päällimmäisenä kolme asiaa - onnistumisen kokemukset, katumuksen tunteen puute ja näköalattomuus tulevaisuuteen.
  • Saarnio, Tuula (2003)
    This study describes youth delinquency and researches related to the subject. Criminality is generally seen as a biological, psychological or social phenomenon. The essential theories or points of view attempting to explain and/or understand the criminal acts of young people are in sociological research stigmatisation theory, subculture theory, social learning theories, anomy theory and control theory. In psychological research the most common reflection angles are behaviour of human being and different individual traits such as self-control, aggressiveness or extroversion. The aim of my study is to research experiences and conceptions of young people, who has committed crime and participated in other forbidden activities. Special attention has heen paid to their experiences and thoughts about crime, living in the gang, human relationships, values and plans for the future. The target group for the study are twelve young criminals, who were 16 to 19 years old when they were interviewed. The research method was theme interview. the rest of the research material consists among others of preliminary police hearing reports, documents including basic data of young people, observations of the researcher, documents of social office and sentences of the young people. The method of analysis has been content analysis. Most of the crines were related to cars, alcohol, drugs and cigarettes. Some of the young criminals had also committed crime such as fraud and assault. The boys had more free time than young people usually have, because they did not like the school. School was considered as a boring place. The most important persons in the youth's life were their pals. The relation to the parents were quite chilly. The boys did not condemn criminality, only severe crimes (murder) were not accepted. The future prospects were quite optimistic, although only a few of the boys had any plans for the future. The most significant matters in this research have been experience of success, no regret and no realistic future prospects.
  • Saarnio, Kristian (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkielmassa tarkastellaan rippikoulujen paikallissuunnitelmia Oulun ja Helsingin hiippakunnan seurakunnissa. Tutkielmassa esitetään kuva siitä mitä paikallissuunnitelmat sisältävät sekä etsitään eroavaisuuksia Oulun ja Helsingin hiippakunnan paikallissuunnitelmien välillä. Taustaluvut käsittelevät rippikoulun syntyä, kehitystä, aiempaa tutkimusta, julkisuuskuvaa sekä rippikoulun yhteyttä kasteeseen. Tutkielman inventaarioluvussa (luku 3) taustoitetaan rippikoulun suunnitteluprosessia ja tarkastellaan sitä problematiikkaa, jota rippikoulun suunnittelulta edellytetään. Tutkielman aineisto koostuu yhteensä neljästäkymmenestä rippikoulun paikallissuunnitelmasta Oulun ja Helsingin hiippakunnista, valtakunnallisesta rippikoulusuunnitelmasta Elämä, usko, rukous (RKS 2001) sekä rippikoulun suunnittelun hiippakunnallisesta ohjeistuksesta. Tässä laadullisessa sisällönanalyysissä tarkastellaan paikallissuunnitelmien sisältöjä väljänä taustateorianaan RKS 2001 sekä rippikoulun malliohjesääntö. Tutkimuskysymyksenä esitetään, mitä paikallissuunnitelmat pitävät sisällään? Tutkielman alakysymyksinä esitän, miten paikallissuunnitelmien mukaan yhteistyö koulun ja kodin välillä ilmenee sekä onko seurakunnissa yhteistyöhön yhtenevät käytännöt? Mitä muita yhteistyömuotoja ja kumppaneita paikallissuunnitelmien mukaan rippikoulutyöllä on? Tutkimuksessa etsitään paikallissuunnitelmista nousevia rippikoululle asetettuja paikallisia tavoitteita ja valintoja rippikoulun oppimisprosessille. Paikallissuunnitelmat sisältävät pääosin rippikoulun malliohjesäännön rippikoulun vuosisuunnitelmalle esittämiä sisältöjä. Näitä sisältöjä ovat rippikoulun toimintaympäristön ja paikallisten lähtökohtien pohdinta, paikallissuunnitelman tarkoituksen pohdinta ja rippikoulutyön vuosirytmin jaksottaminen. Oppimista paikallissuunnitelmissa käsitellään oppimateriaalien, ulkoläksyjen, seurakuntayhteysjakson toteuttamisen ja rippikoulumuotojen esittelyllä. Myös työmuotojen läsnäoloa rippikoulun opetustilanteissa on useissa suunnitelmissa pohdittu. Yhteistyö vanhempien kanssa on Oulun hiippakunnan seurakunnissa vilkkaampaa ja monipuolisempaa kuin Helsingin hiippakunnassa. Koulujen kanssa tehtävä yhteistyö jää kuitenkin molemmissa hiippakunnissa yksisuuntaiseksi yhteistyöksi. Muita yhteistyömuotoja paikallissuunnitelmiin ei ole kootusti kirjattuna. Paikallissuunnitelmien mukaan yhteistyö erilaisten rippikouluja järjestävien järjestöjen kanssa on mitätöntä. Konstruktivistisesta oppimiskäsityksestä huolimatta rippikouluissa opetellaan ulkoläksynä kristinuskon perusilmaisut, kuten Isä meidän, Herran siunaus, 10-käskyä, pienoisevankeliumi, kaste- ja lähetyskäsky sekä uskontunnustus. Oulun hiippakunnassa rippikoululaisilta vaaditaan ulkoläksyjen sekä seurakunnan elämään osallistumista enemmän kuin Helsingin hiippakunnan seurakunnissa. Oppikirjoina rippikoulussa käytetään Raamattua, katekismusta ja virsikirjaa. Paikallissuunnitelmien mukaan vain harvoissa seurakunnissa on käytössä muita kirjoja. Vain harvoista paikallissuunnitelmista on luettavissa RKS 2001 tavoitteiden lisäksi paikallisia rippikoulutyön tavoitteita. Rippikoulun suunnittelun ohjaus on kokonaiskirkon taholta ristiriitaista, joka heijastuu paikallissuunnitelmien kielessä, rippikoulutyöntekijöiden asenteesta paikallissuunnitelmia kohtaan, paikallissuunnitelmien sisäisissä ristiriidoissa ja paikallissuunnitelmien määrässä kokonaiskirkon tasolla. Tutkielman perusteella paikallissuunnitelman hyöty päätöksentekoprosessissa näyttäytyy laihana. Esimerkiksi rippikoulun henkilöstöresursoinnin ja tulevien ikäluokkien määrän arviointi ja pohdinta yli puolella suunnitelmista puuttuu. Oulun hiippakunnan paikallissuunnitelmissa ikäluokkien määrän arviointi oli selvästi yleisempää. Avainsanat Nyckelord Rippikoulu, paikallissuunnitelma, opetussuunnitelma, Oulu, Helsinki, Didaktiikka, Pedagogiikka
  • Varho, Esko (2008)
    Pro gradu –tutkielmassani tarkastelen talven 1941–1942 leipäviljakriisiä. Jatkosodan ensimmäisenä talvena Suomi joutui sotavuosien pahimpaan elintarvikekriisiin. Aikalaiskokemuksena varsinkin kevät 1942 jäi monien muistiin nälkäkeväänä. Tutkijat puhuvat nykyisin nälkäkriisistä. Varsinkin kaupungeissa oli keväällä erittäin paha elintarvikepula. Monilta nälästä kärsiviltä kansalaisilta jäi kuitenkin osin tiedostamatta, että kulisseissa uhkasi vielä vaarallisempi kriisi. Leipäviljan jakelu muodosti sota-ajan säännöstelytaloudessa ns. korttiannosten selkärangan. Talvella 1941–1942 tuo selkäranka uhkasi katketa. Kansanhuollosta vastaavien viranomaisten näkökulmasta juuri leipäviljakriisi oli kaikkein uhkaavin. Kysyn ensinnäkin, mistä leipäviljakriisi johtui, miten se eteni, miten sitä yritettiin ratkoa, mihin se johti ja miten se päättyi. Tarkastelen työssäni erityisesti leipäviljakriisi ratkovien viranomaisten päätöksentekoa. Kysyn, ketkä kriisiä itse asiassa ratkoivat, mitkä seikat päättäjien omassa toiminnassa selittävät kriisiä, miten päätöksenteko onnistui ja miten kriisipäättäjien tausta ja keskinäiset suhteet vaikuttivat kriisin muotoutumiseen. Leipäviljakriisin päätöksenteko keskittyi kansanhuoltoministeriöön, sen virkamiehiin ja ministereihin. Tutkimukseni taustaluvussa esittelen leipäviljakriisin keskeisiä elementtejä, kansanhuoltojärjestelmää sekä leipäviljan jakelu- ja luovutusjärjestelmää. Tutkimukseni kolmannessa luvussa tarkastelen leipäviljakriisin johtaneita tekijöitä syksyllä 1941. Kriisin ensimmäisessä vaiheessa kyse oli pitkälti kotimaan kuljetusvaikeuksista johtuvista paikallisista jakeluhäiriöistä. Taustalla vaani kuitenkin jo suurempi ongelma, mm. poikkeuksellisen huonosta sadosta johtuva uhkaava viljapula. Monet syyt hidastivat kotimaisen viljan saantia kulutukseen, mutta perusongelmana oli yksinkertaisesti se, että maassa oli ylipäätään liian vähän viljaa. Jos viljaa ei saataisi lisää ulkomailta, seuraisi leipäviljanjakelun täydellinen katkeaminen jo kevättalvella. Viljaa ostetaankin Saksasta. Tutkimukseni neljäs luku esittelee kriisiin dramaattisimman vaiheen keskeiset toimijat, jotka olivat erityisesti kansanhuoltoministeriön virkamiehiä ja ministereitä. Samalla käsittelen erilaisia yrityksiä estää uhkaavan viljakriisin synty. Erityisesti yritykset saada kotimaista viljaa lisää kulutukseen viljelijöiden omista varastoista kaatuvat kuitenkin poliittiseen vastustukseen. Dramaattinen kriisi syntyy, kun ennätyskylmä talvi aiheuttaa poikkeuksellisen jäätilanteen Itämerellä, ja viljakuljetukset Saksasta pysähtyvät ennen kuin viljaa on saatu rahdattu tarpeeksi maahan. Tutkimukseni viides ja kuudes luku käsittelevät kriisipäättäjien yrityksiä selvitä uhkaavasta täydellisestä leipäviljan jakelun katkeamisesta. Keskeisiksi toimijoiksi nousevat ulkomaankaupasta vastaava toinen kansanhuoltoministeri Henrik Ramsay, kansanhuoltoministeriön elintarvikeosaston päällikkö Jouko Juuramo sekä Valtion Viljavaraston johtaja Onni Sorsimo. He etsivät lukuisia eri keinoja viljan saamiseksi kulutukseen sekä ulkomailta että kotimaasta. Ulkomailta viljaa ei kuitenkaan voida saada kuin vähäisiä määriä Ruotsista. Sen sijaan kotimaista viljaa on vielä viljelijöiden omissa varastoissa, varattuna heidän omiin tarpeisiinsa. Kovan poliittisen väännön jälkeen saadaan aikaan päätös jolla kulutukseen pidätetään osa varatusta siemenviljasta, osa viljelijöiden annoksista lainataan ja viljelijäperheiden lasten hyvin suuria annoksia pienennetään. Tutkimukseni seitsemäs luku käsittelee leipäviljakriisin päättymistä. Edellä mainitut poikkeustoimet mahdollistavat selviytymisen yli vaikean maaliskuun. Leipäviljan jakelun ylläpitäminen on elintärkeää, koska varsinkin kaupungeissa on kaikista muista elintarvikkeista huutava pula. Viljalaivat saapuvat viimein huhtikuun alussa Saksasta, aivan viime hetkillä. Pula kaupungeissa ei hellitä, mutta leivänjakelun katkeaminen ei enää uhkaa. Tutkimukseni johtopäätöksissä analysoin leipäviljakriisi päätöksentekoa. Ketkä lopulta päättivät, miksi päätökset olivat niin vaikeita ja mitkä poliittiset vastakkainasettelut vaikuttivat päätöksen teon taustalla.
  • Hämäläinen, Paula (2004)
  • Korhonen, Elina Anna (2004)
    Tutkielmani käsittelee Meksikon talouden avautumisen ja vapaakauppa sopimus NAFTAn vaikutusta naisten työllisyyteen, perherakenteisiin ja tätä kautta sukupuolijärjestelmään. Meksikossa talous on läpikäynyt suuria muutoksia viimeisen 25 vuoden aikana. Protektionistinen talouspolitiikka on vaihtunut liberalistiseksi, julkista sektoria on leikattu ja yrityksiä yksityistetty. Muutos on osa maailmanlaajuista talouden rakennemuutosta, niin sanottua uutta kansainvälistä työnjakoa. Meksikon talouden avautumisella on ollut raju vaikutus meksikolaisten naisten arkeen. Yksi muutos on se, että naisten osallistuminen virallisille palkkatyömarkkinoille on lisääntynyt lähes puolella nousten noin 15 %:sta noin 33 %:iin. Uusia työpaikkoja on tarjonnut varsinkin uuden kansainvälisen työnjaon mukainen kokoonpano- eli maquiladora-teollisuus, jonka takia valitsin sen pääasiallisen tarkastelun kohteeksi. Kiinnostavaksi kokoonpanoteollisuuden tekee myös se, että alusta asti niiden työvoima on ollut naisvaltaista ja niissä tapahtuva tehdastyö on nähty feminiiniseksi, naisten sukupuolirooliin sopivaksi. Tarkastelun kohteena oli erityisesti se, ovatko naiset kokeneet hyötyvänsä uusista työmahdollisuuksista vai onko lisääntynyt työssäkäynti vain elintason laskun aiheuttama pakko. Metodina käytin tilastojen vertailua ja maquiladora-teollisuudessa työskentelevien naisten elämäkertojen analyysia. Tuloksena hahmottelin naisista kolme ryhmää, Itsenäisyyden tavoittelijat, Puurtajat ja Aktivistit, jotka kokivat työn kokoonpanoteollisuudessa eri tavoin. Lisäksi tilastot paljastivat muutoksia Pohjois-Meksikon maquiladora-aluilla asuvien perherakenteissa. Yksi huomattavimmista tuloksista oli se, että vaikka Pohjois-Meksikossa naisten ja äitien työssäkäynti on huomattavasti yleisempää kuin muualla Meksikossa, oli mies kuitenkin perheen pääasiallinen elättäjä. Naisten työssäkäynti ei siis nostanut heidän elintasoaan tai varallisuuttaan huomattavasti. Aineistona ja tiedonlähteenä käytin talouden kansainvälisistä rakennemuutoksista, Meksikon ja Latinalaisen Amerikan yhteiskunnista ja globaaleista gender-kysymyksistä koostuvia tutkimuksia, artikkeleita ja kirjallisuutta. Empiirisen osuuden rakensin tilastoista, joiden pääasiallinen lähteeni oli Meksikon tilastokeskus (INEGI - Institutio Nacional de Estadica, Geografia e Informatica) joita täydensin Maailmanpankin ja YK:n keräämillä tilastoilla.
  • Kaljunen, Hanna (2008)
    Tieliikelaitos, nykyiseltä nimeltään Destia, on ollut suurimman osan pitkästä historiastaan valtion virasto. Vuoden 2001 alussa silloista Tielaitosta koskevaa lainsäädäntöä muutettiin ja se eriytettiin Tieliikelaitokseksi ja Tiehallinnoksi. Tutkielman aiheena on liikelaitostaminen Tieliikelaitoksen keskeisten asiakkaiden kokemana. Työ on toteutettu Tieliikelaitoksen toimeksiannosta vuosina 2003-2004. Tiedontarpeen lähtökohta on siten käytännöllinen, sillä tilaaja tarvitsi laadullisin menetelmin tuotettua materiaalia täydentämään heidän jo muilla keinoin hankkimaa tietoa. Tutkimustehtävä on selvittää, mistä asiakkaiden edustajat puhuvat, kun he puhuvat Tieliikelaitoksen muutoksesta virastosta liikelaitokseksi. Tutkimusmenetelmänä oli grounded-teoriaan perustuva laadullinen aineistolähtöinen analyysi. Empiirinen aineisto on kerätty teemahaastatteluin. Lopullinen aineisto oli seitsemän tunninmittaista haastattelua, joista kustakin tuli noin 10 sivua litteroitua materiaalia. Aineistolähtöisen menetelmän vuoksi teoriakirjallisuuden osuus on työssä taustoittava. Tutkittavaa ilmiötä hahmottava kirjallisuuskatsaus pohjautuu pitkälti Jan-Erik Lanen 1997 toimittamaan teokseen Public Sector Reform – Rationale, Trends and Problems. Grounded-teoriaa koskeva osuus perustuu keskeisiltä osin Barney G. Glaserin teokseen Doing Grounded Theory – Issues and Discussions (1998) ja Anselm Straussin & Juliet Corbinin kirjaan Basics of Qualitative Research – Grounded Theory Procedures and Techniques (1990). Työn tuloksena syntyi asiakkaiden kokemuksia kuvaava hierarkinen puumalli, johon on ryhmitelty aineiston analyysissa syntyneet ydinkäsitteet. Kokoava ydinkategoria oli kesken oleminen, joka ilmeni siinä, että asiakkaat kokivat tutkimusajankohtana sekä toimialan että itse Tieliikelaitoksen tilanteen olevan vielä muutostilassa ja selkiytymätön.
  • Pettilä, Max (2014)
    Mellakointia on tutkittu varsin vähän suomalaisessa oikeustieteessä. Kyseiseen ilmiöön liittyvä tutkimus on oikeustieteen sijaan keskittynyt pääosin yhteiskuntatieteisiin. Tutkielmani koskee mellakoinnin ilmiötä ja eteenkin tämän ilmiön hillitsemiseksi käytettyä kontrollipolitiikkaa. Tutkimusote on oikeushistoriallinen ja tutkielman keskeisin tutkimustavoite on analysoida mellakoinnin kontrollipolitiikassa tapahtunutta oikeudellista muutosta 2000-luvun aikana. Tavoitteen saavuttamiseksi tutkielma vastaa kysymyksiin siitä, miten ja miksi mellakoinnin vastainen kontrollipolitiikka on historian aikana muuttunut. Tämän lisäksi tutkielmassa käsitellään ja analysoidaan huliganismin ja mellakoinnin taustalla vaikuttavia syitä. Poliisilla on suuri rooli mellakoinnin vastaisen fyysisen kontrollipolitiikan toteuttajana. Poliisin suorittamat kontrollitoimet ovat historian aikana olleet jatkuvan ulkopuolisen tarkkailun ja arvostelun kohteena. Vertailemalla 2000-luvulla Suomessa sattuneita mellakkatilanteita ja niiden aikaisia kontrollitoimia voidaan löytää mellakoinnin kontrollipolitiikassa tapahtuneet muutokset, sekä syyt jotka ovat johtaneet näihin muutoksiin. Käsittelen myös kontrollipolitiikan suuntauksia 2000-luvun Euroopassa. Poliisin voimavarojen osoittautuessa riittämättömiksi yhteiskunta joutuu usein turvautumaan vaihtoehtoisiin kontrollin keinoihin. Eurooppalaisista valtioista ainakin sekä Ruotsi että Ranska ovat joutuneet 2000-luvulla radikaalisti muuttamaan suhtautumistaan mellakoinnin ilmiöön.
  • Bäckman, Lars (2013)
    Utgångspunkten för den här studien är att Finlands invandrarbefolkning har ökat fort under de senaste åren, detta har fört med sig en offentlig diskussion samt forskning om integrationen av invandrare, men fokus har främst legat på arbetsmarknadsintegration, språkkunskaper samt tillägnandet av den lokala kulturen. Däremot finns det relativt lite forskning som behandlar den politiska integrationen, även om ämnet på sistone har fått mer uppmärksamhet. I dagsläget är personer med invandrarbakgrund underrepresenterade inom det politiska systemet och röstar mer sällan än personer som tillhör majoritetsbefolkningen, vilket kan ses som ett demokratiskt problem. Studiens huvudsakliga syfte är att studera uppfattningar av och resonemang kring politisk representation bland utlandsfödda kommunalpolitiker som var uppställda som kandidater i kommunalvalet 2012 i Helsingfors. Den huvudsakliga frågan är vilka samhällsgrupper och intressen kandidaterna ser sig själv som representanter för. Dessutom studeras även varför och hur kandidaterna har valt att aktivera sig inom politiken och deras synpunkter på eventuella specifika invandrarintressen. I och med att integrationen under de senaste åren har politiserats och på grund av att debatten främst har initierats av aktörer som förhåller sig negativt till invandring och månkulturalism är det även av intresse att studera hur politikerna har reagerat på debatten och huruvida den har påverkat deras politiska engagemang. Den huvudsakliga teoretiska referensramen utgörs av teorier om minoritetsrepresentation och framför allt av Anne Phillips idé om närvarons politik som utgår från att en ökad representation av olika minoriteter är viktig för att uppnå ett mer jämlikt system som i högre grad beaktar olika politiska intressen. Dessutom används olika perspektiv på social identitet och tillhörande samt politisk integration och mobilisering av personer med invandrarbakgrund. Studien vägleds av en förståelse att förhållandet mellan politisk representation och sociala identiteter är komplext, vilket innebär att politikernas representationsuppfattningar kan vara mycket mångskiftande. Studiens empiriska del består av 10 semistrukturerade samtalsintervjuer av utlandsfödda kandidater som var uppställda i 2012 års kommunalval i Helsingfors. Intervjuerna genomfördes mellan oktober 2012 och januari 2013. Till sin natur är studien en beskrivande fallstudie och i analysen av materialet har ett teorikonsumerande tillvägagångasätt använts. Analysen av materialet har genomförts med hjälp av programmet Atlas.ti. Resultaten visar på att kandidaterna ser sig själv som representanter för ett flertal olika grupper och intressen, men också på att många av dem vill föra invandrarnas talan inom politiken. Men det förkommer även politiker som tar avstånd från idén att de på grund av sin bakgrund ska fungera som representanter för invandrare och minoriteter, medan andra politiker använder sig av sin etniska bakgrund för att profilera sig politiskt. Resultaten speglar att Helsingfors har en allt större befolkning med invandrarbakgrund och att integrationspolitiken mer än tidigare har kommit upp på den politiska agendan. Men på grund av förväntningar från partierna, medierna och det omgivande samhället ser det även ut att finnas ett tryck på politiker med invandrarbakgrund på att de ska arbeta med minoritets- och integrationsfrågor och därför tvingas de inom politiken förhålla sig till sin bakgrund på ett eller annat sätt. Ofta har något specifikt samhällsproblem motiverat kandidaterna att aktivera sig inom partipolitiken även om det också i varierande grad förekommer olika ideologiska motiv för den politiska aktiviteten. Olika organisationer inom tredje sektorn har fungerat som en viktig rekryteringskanal av kandidaterna. Ett intressant resultat är att somliga kandidater ser sin politiska aktivitet som ett sätt att motverka ett samhällsklimat som blivit mer fientligt gentemot invandrare och olika minoriteter. Det finns en utbredd uppfattning om att det finns somliga specifika invandrarintressen som främst hänger ihop med integrationspolitiken. Men det förekommer även många reservationer gentemot uppfattningen i och med att personer med invandrarbakgrund utgör en så heterogen grupp att det inte är meningsfullt att tala om specifika invandrarintressen. Studiens resultat visar på idén om en mer deskriptiv politisk representation under de senaste åren har haft inflytande på hur man i Finland ser på representation. Det här syns bland annat i ett ökat fokus på inkluderandet av minoriteter i beslutsfattandet, vilket ur demokratisynpunkt kan ses som en positiv utveckling. Men samtidigt finns en risk att man överbetonar politikers bakgrund och samtidigt för fokus bort från deras handlingar och åsiktsöverenstämmelsen mellan dem och deras väljare. Avainsanat – Nyckelord – Keywords invandring, representation, politiskt deltagande, minoriteter, integration, identitet, politisk mobilisering