Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 12355-12374 of 27969
  • Kankkonen, Johanna (2003)
    Listeria monocytogenes on laajalti ympäristössä esiintyvä patogeeninen bakteeri. Se kykenee aiheuttamaan vakavia ruokamyrkytystapauksia elintarvikkeiden välityksellä, etenkin immuunivajaavaisille potilaille, vanhuksille, lapsille vastasyntyneille ja raskaana oleville. Myös eläimet voivat sairastua listerioosiin. L. monocytogenestä on eristetty useista elintarvikkeista, esim. lihasta, kalasta, kasviksista ja meijerituotteista kuten voista, juustosta ja jäätelöstä. Erityisesti einekset ja kuumentamatta syötävät elintarvikkeet, joiden käyttö on viime aikoina lisääntynyt, muodostavat riskin. L. monocytogeneksen esiintyvyydestä kaloista on saatu vaihtelevia tuloksia. Norjalaisessa tutkimuksessa raa’asta kalasta ei löytynyt yhtään L. monocytogenestä, sveitsiläisessä tutkimuksessa taas n. 15 % näytteistä oli L. monocytogenes -positiivisia. Kalavalmisteissa esiintyvyys on 0 – 85 %. Tässä tutkimuksessa selvitettiin L. monocytogeneksen esiintyvyyttä suomalaisessa, raa’ssa, kasvatetussa kirjolohessa. Lisäksi tutkittiin voiko raaka kala olla mahdollinen kontaminaation levittäjä kalanjalostuslaitoksiin. Näytteet (140 kpl) haettiin helsinkiläisestä kalanvälitysfirmasta. Näytteistä eristettiin L. monocytogenes modifioidun ISO 11290-1-menetelmän mukaan. Listeriat tunnistettiin sekä ISO-standardin mukaisesti että PCR-menetelmää käyttäen. L. monocytogeneksen esiintyvyys suomalaisessa, raa’assa kasvatetussa kirjolohessa oli tässä tutkimuksessa 5 %. Listeria-sukuun kuuluvia bakteereja eristettiin 30 %:sta näytteitä. Koska kaloista löytyi L. monocytogenestä, on mahdollista että raaka kala levittää kyseistä patogeenia kalanjalostuslaitoksiin.
  • Lännenpää, Katri (2001)
    Listeria monocytogenes on laajalti ympäristössä esiintyvä bakteeri. Se on Listeria-suvun ainoa ihmiselle patogeeninen laji. Listerioosi ilmenee ihmisillä mm. aivokalvontulehduksina ja keskenmenoina. Listerioosille ovat erityisen alttiita pienet lapset, vanhukset, raskaana olevat naiset ja immuunipuutospotilaat. Myös useat eläimet voivat sairastua listerioosiin tai kantaa bakteeria oireettomana suolistossaan. L. monocytogeneksen esiintyvyydestä linnuissa on saatu vaihtelevia tuloksia. Ulkomaisissa tutkimuksissa esiintyvyys vaihtelee välillä 0–37 %. Suomalaisissa linnuissa esiintyvyydeksi on saatu kaupungissa 8 % ja kaatopaikalla 57 %. Tässä tutkimuksessa selvitettiin L. monocytogeneksen esiintyvyyttä kaatopaikan lintujen ulosteissa ja vertailtiin esiintyvyyttä alku- ja keskikesällä. Lisäksi tutkittiin, voidaanko PCR-menetelmää soveltaa L. monocytogeneksen osoittamiseen suoraan rikastusliemestä. Näytteet (100 kpl) kerättiin Ämmässuon kaatopaikalta kahtena eri ajankohtana. Näytteistä eristettiin L. monocytogenes hieman muunnellun ISO 11290-1-menetelmän mukaisesti. Listeriat tunnistettiin sekä ISO-standardin mukaisesti että PCR-tekniikkaa käyttäen. PCR-menetelmän kehittämiseksi suoraan rikastusliemistä kokeiltiin kahta esikäsittelymenetelmää Listeria-positiivisiksi todetuille näytteille. Rikastusliemiä esikäsiteltiin ominaispainosentrifugaatiolla ja pesulla. L. monocytogeneksen esiintyvyys kaatopaikan lintujen ulosteissa oli tässä tutkimuksessa 51 %. Listeria-sukuun kuuluvia bakteereja eristettiin 77 %:sta näytteitä. Alkukesällä L. monocytogenestä esiintyi vähemmän kuin keskikesällä. Listeria-sukuun kuuluvien bakteerien esiintyvyydessä ei ollut merkittävää eroa näiden kahden ajankohdan välillä. PCR-menetelmää ei voitu kokeilluilla esikäsittelymenetelmillä soveltaa L. monocytogeneksen osoittamiseen suoraan rikastusliemestä. Esikäsittelymenetelmiä täytyy vielä kehittää, jotta PCR onnistuisi ulostepitoisista näytteistä.
  • Toivanen, Laura (2009)
    Listeria monocytogenes on merkittävä elintarvikevälitteinen patogeeni. Se on gram-positiivinen bakteeri, joka lisääntyy sekä aerobisissa että anaerobisissa olosuhteissa laajalla lämpötila-alueella. Se pystyy kasvamaan tyhjiö- ja suojakaasupakkauksissa jääkaappilämpötiloissa muodostaen elintarvikehygieenisen riskin. L. monocytogenes voi aiheuttaa hengenvaarallisen infektion erityisesti immuunipuutteisilla, raskaana olevilla ja vanhuksilla. Tauti jaetaan invasiiviseen ja ei-invasiiviseen muotoon. Taudin tyypillisiä ilmenemismuotoja ovat septikemia, meningiitti ja ei-invasiivisessa muodossa gastroenteriitti. L. monocytogenesta esiintyy laajasti ympäristössä mm. maaperässä ja vesissä. Se voi kulkeutua ympäristöstä elintarvikealan tuotantolaitoksiin muodostaen laitokseen ns. persistoivan kontaminaation. Persistoivan kontaminaation muodostuminen on monen tekijän summa. Bakteerien kiinnittymisellä, happo- ja lämpökestävyydellä, desinfioinnin epäonnistumisella, bakteerien sopeutumisella desinfiointiaineisiin, monimutkaisilla tuotantolaitteilla sekä osastoinnilla tai sen puuttumisella on tässä oma roolinsa. L. monocytogenes -kannat voidaan jakaa persistoiviin ja ei-persisitoiviin kantoihin. Persistoivat kannat kiinnittyvät ainakin metallipinnoille ei-persistoivia kantoja nopeammin. Kiinnittymisen jälkeen bakteerit tuottavat ympärilleen eksopolysakkarideja muodostaen biofilmin. Biofilmien tutkimusmenetelmiä on useita. Menetelmät voidaan jakaa suoriin ja epäsuoriin. Suorissa menetelmissä biofilmiä havainnoidaan suoraan mikroskoopin avulla. Epäsuorat menetelmät ovat usein kolorimetrisiä eli niissä kiinnittyneet bakteerit värjätään ja värin määrä mitataan biofilmin määrän arvioimiseksi. Tutkimuksen tavoitteena oli pystyttää mikrotiitterilevymenetelmä L. monocytogeneksen kiinnittymisen tutkimiseen. Samalla vertailtiin persistoivien ja ei-persistoivien L. monocytogenes -kantojen kiinnittymistä. Tutkittavana oli 20 elintarvikealan tuotantolaitoksista eristettyä L. monocytogenes -kantaa. Kiinnittymiskoe toistettiin 2-3 kertaa. Tutkimuksessa käytetyssä menetelmässä bakteerikantaa kasvatettiin elatusliemessä mikrotiitterilevyllä. Kiinnittyneet solut värjättiin kristallivioletilla ja väri liuotettiin. Väriliuoksen optinen tiheys mitattiin. Mitä suurempi oli liuoksen optinen tiheys, sitä enemmän oli kiinnittyneitä bakteereja. Osalla tutkituista kannoista kiinnittyminen erosi toisistaan tilastollisesti merkittävästi. Valtaosalla kannoista ei kuitenkaan ollut merkittävää eroa kiinnittymisessä. Persistoivien ja ei-persistoivien kantojen kiinnittyminen ei eronnut tilastollisesti merkittävästi toisistaan. Mikrotiitterilevymenetelmä osoittautui toimivaksi menetelmäksi L. monocytogeneksen biofilmin tutkimisessa, mutta sen toistettavuutta tulee vielä parantaa. Menetelmän avulla havaittiin eroja eri kantojen kiinnittymisessä. Sen avulla pystytään tutkimaan useita kantoja samanaikaisesti. Menetelmä on myös helposti mukailtavissa erilaisiin tutkimusolosuhteisiin.
  • Asikainen, Else (1991)
    Täma syventävien opintojen tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen ja tutkimusosan. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellää Llsteria monocytogenes esiintymistä eri eläinlajeissa ja ihmisessä sekä luonnossa. Katsauksessa perehdytään lyhyesti listerioosin yleisimpiin ilmenemismuotolhin eri tyyppisillä eläinlajeilla ja eri ikäisillä eläimillä. Eri aikoina vallinneita käsityksiä Listeria -infektion tartuntateistä ja bakteerin taudinaiheutuskyvystä tuodaan esille tutustuttaessa muiden tutkijoiden löydöksin. Kirjallisuusosassa käsitellään myös; bakteerin eristämisen historiaa ja bakteerille tyypillisiä biokemiallisia reaktioita. Tutkimusosan tarkoituksena oli kartoittaa Listeria monocytogenesesiintyminen suomalaisessa lemmikkieläinpopulaatiossa ja pohtia millaisen tartuntariskin lemmikkieläimet muodostavat ihmiselle. Yhtä laajaa tutkimusta ei ole aikaisemmin julkaistu missään maassa. Näytteitä tutkittiin yhteensä 320 kappaletta, koirista 297 ja kissoista 23. Kaksi tutkituista ulostenäytteistä oli positiivisia (0,6 %), molemmat näistä koirista otettuja näytteitä. Lisaksi eristettiin viisi Listeria innocua - kantaa,neljä koirista ja yksi kissasta. Saatua tulosta verrattiin kirjallisuudessa esiintyviin arvoihin ja todettiin niiden olevan vertailukelpoisia aikaisempien tutkimustulosten kanssa.Tutkimuksessa pohdittiin myös kahden eri rikastusmenetelmän käyttöä; kylmärikastusta ja selektiivistä (LEB l+ll) rikastusmenetelmää.
  • Miettinen, Hanna (Helsingin yliopisto, 2006)
    Contamination of fish products with Listeria monocytogenes, a bacterium causing listeriosis, presents a risk to consumer health. To better control this, the present study investigated the prevalence and sources of L. monocytogenes in different stages of fish production chain as well as the effects of a pasteurisation method on rainbow trout roe products. Farmed rainbow trout from different fish farms were found to contain L. monocytogenes at an average rate of 9%. L. monocytogenes prevalence varied greatly among fish farms from 0 to 75%. The bacterium occurred almost exclusively in the gills (96%) and only sporadically in the skin and viscera. Special effort should be focused on the isolation and removal of rainbow trout gills before L. monocytogenes contamination spreads further. The main L. monocytogenes contamination sources in the studied fish farm were the brook and river waters, as well as other runoff waters from environment. Rainy weather conditions were found to increase the probability of finding L. monocytogenes in the fish farm environment. The fish farm did not spread L. monocytogenes contamination, but suffered contamination from environmental sources. L. monocytogenes appeared on cleaned surfaces of one-third of the 23 studied fish processing factories, at least sporadically. The presence of Listeria spp. on the factory surfaces was indicative of increased possibility of occurrence in the fish products. Contamination of different ready-to-eat fish products with L. monocytogenes varied from 0 to 20%. The pulsed-field gel electrophoresis typing of L. monocytogenes isolates, from 15 fish factories, showed that the same pulsotypes of L. monocytogenes, isolated form fish products, occurred also in raw fish and fish production environments. Thus, raw fish materials and production environment are sources of L. monocytogenes contamination that both need to be properly controlled. Presence of L. monocytogenes in different Finnish fish species roe products in retail markets varied between 2 to 8%. Recovery of L. monocytogenes was significantly higher in fresh-bought roe products (18%) than in frozen or frozen-thawed (1%) roe products. Pasteurisation of rainbow trout roe, at 62 °C or at 65 °C for 10 minutes, eliminated inoculated 8 log units of L. monocytogenes. The quality of pasteurised vacuum packaged rainbow trout roe was found to be consistently good, in terms of microbial as well as sensory quality, for up to six months stored at 3 °C.
  • Miettinen, Maria (1997)
    Listeria monocytogenes on gram-positiivinen yleinen, luonnossa esiintyvä sauvabakteeri. Se voi aiheuttaa listerioosia, sekä ihmisille että eläimille. Riskiryhmitään kuuluvat raskaana olevat naiset, vastasyntyneet ja henkilöt, joiden vastustuskyky on heikentynyt. Oireet vaihtelevat aina raskaana olevien naisten lievistä flunssankaltaisista oireista vakaviin meningoenkefaliitteihin. Kuolleisuus listerioosiin on noin 30 8/. 80-luvuUa pystyttiin osoittamaan listerioositartuntojen olevan lähinnä elintarvikeperäisiä. Psykrotrofina L. monocytogenes pystyy lisääntymään jaäkaappilämpötilassa. Perinteisten mikrobiologisten tyypitysmenetelmien herkkyys ei riitä erottelemaan eri lähteistä olevia L. monocytogenes-isolaatteja. Uudempia, herkkyydeltään parempia menetelmiä tarvitaan selvitettäessä L. monocytogenes-tartunnan alkuperä ja tutkittaessa elintarviketeollisuuden kontaminaatioreittejä . PFGE (pulsed-field gel electrophoresis) eli pulssikenttäelektroforeesi on molekyylibiologinen menetelmä, jota voidaan käyttää eri mikrobikantojen erotteluun. Tutkittavien isolaattien DNA eristetäan ja pilkotaan eri restriktioentsyymeillä eli DNA:ta määrätyistä kohdista katkovilla entsyymeillä. Saadut DNA-kappaleet ajetaan agaroosigeelissä pulssikenttäelektroforeesilla, joka erottelee kappaleet koon mukaan. DNA-kappaleet visualisoidaan etidiumbromidilla ja UV-valon avulla "DNA. Geeli kuvataan UV-suodattimella varustetulla Polaroid-kameralla, jolloin "DNA-sormenjäljistä" saadaan pysyvä kuva. Niitä voidaan verrata toisiinsa ja jos isolastit ovat samanlaisia voidaan osoittaa tartuntaelintarvike, tai määrittää kontaminaatioreitti elintarviketeollisuudessa. Tutkimuksessa karakterisoitiin pulssikenttäelektroforeesin avulla 30 L. monocytogenes-isolaattia, jotka oli eristetty kuuden vuoden aikana samasta meijeristiä. Tyypitys tehtiin restriktioentsyymeillää ApaI ja SmaI. ApaI:lla saatiin kuusi erilaista restriktioentsyymidigestioprofiiilia (REDP),, samoin SmaI:lla.Yhdistelemällä kahden eri entsyymin antamat REDP:it saatiin kahdeksan eri PFGE-tyyppiä, joista yhtätyyppiä oli 60% L. monocytogenes-isolaatista. Samaa päätyyppiä löytyi meijerin tuotteista tuotantoympäristöstä ja -koneista. Muita PFGE-tyyppejä esiintyi yksittäisinä löydöksinä Tuloksetviittaavat meijerissä eniten esiintyvän PFGE-tyypin adoptoituneen meijeriymparistöön ja kontaminoivan tuotteita satunnaisesti.
  • Hellström, Sanna (2000)
    Listeria monocytogenes aiheuttaa ihmisille vakavan sairauden, listerioosin, johon sairastuvat yleensä vastustuskyvyltään heikentyneet yksilöt. L. Monocytogenes voi aiheuttaa myös ruokamyrkytyksen, johon voivat sairastua myös terveet aikuiset. Useat eri eläinlajit voivat sairastua listerioosiin. Kliinisesti merkittävämpiä ovat nautojen, lampaiden ja vuohien listerioosit. Listeria on yleinen bakteeri maaperässä ja useiden eläinlajien suolistossa. Useissa tutkimuksissa on todettu, että linnut kantavat listeriaa suolistossaan oireettomina. Listerian esiintyvyydeksi linnun ulosteissa on tutkimuksissa saatu 0,2-46 % ja vastaavasti L. Monocytogeneksen esiintyvyydeksi 0-33 %. Listerian esiintyvyyttä suomalaisissa linnuissa ei ole tutkittu. Tässä tutkimuksessa selvitettiin listerian esiintyvyyttä suomalaisten lintujen ulosteissa sekä vertailtiin erilaisia listerian rikastus- ja osoitusmenetelmiä. Näytteet (112) kerättiin Helsingin alueelta ja Ämmässuon kaatopaikalta. Näytteistä eristettiin listeria ISO 11290-1 –menetelmän mukaisesti ja kylmärikastuksella. Listeria osoitettiin perinteisillä menetelmillä ja PCR:lla. Osa isolaateista tunnistettiin lajitasolle API Listeria –testillä. Kylmärikastus oli tehokkaampi listerian rikastumenetelmä kuin ISO-menetelmän mukainen kaksivaiheinen rikastus. Listerian osoittaminen luotettavasti vaatii useampivaiheisen rikastuksen.. PCR soveltui listerian ja L. monocytogeneksen tunnistukseen yhtä hyvin kuin perinteiset menetelmät ja tulos saadaan nopeammin kuin perinteisillä menetelmillä. API Listeria –testi soveltuu hyvin listerian lajitunnistukseen. Listeria on yleinen bakteeri suomalaisten lintujen ulosteissa. Kaatopaikalta kerätyistä näytteistä eristettiin enemmän listeriaa kuin kaupunkialueelta kerätyistä. Listerian esiintyvyys kaupungissa oli 12 % ja kaatopaikalla 25 %. L. monocytogeneksen esiintyvyys oli vastaavasti 8 % ja 16 %.
  • Vihavainen, Elina (2002)
    Tässä tutkimuksessa selvitettiin Listeria-lajien esiintymistä ja Listeria-bakteerien lukumäärää kolmen suomalaisen, siipikarjanlihaa jalostavan, yrityksen marinoiduissa broilerin koipireisissä. Lisäksi pyrittiin selvittämään eri yritysten marinadien pH:n vaikutusta Listerian esiintyvyyteen sekä mitattiin broilerin koipireisi ‑pakkausten pintalämpötiloja kauppojen kylmäaltaissa. Näytteet hankittiin kahdessa erässä vuoden 2002 kesä- ja elokuussa pääkaupunkiseudun vähittäistavarakaupoista ja tutkittiin viimeisenä käyttöpäivänä. Näytteitä tutkittiin yhteensä 90 kpl siten, että jokaisen yrityksen näytteitä tutkittiin 15 kpl kesä- ja 15 kpl elokuussa. Listerian kvantitatiivinen analyysi tehtiin modifioidun ISO 11290-2‑menetelmän mukaisesti. Listeria spp. oli eristettävissä 49 % (44/90) ja L. monocytogenes 36 % (32/90) tuotteita. Kesä- ja elokuun tulokset poikkesivat merkittävästi toisistaan Listerian esiintyvyden suhteen. Kaikkien yritysten näytteistä eristettiin elokuussa L. monocytogenes. Kesäkuussa vain yritys B:n tuotteista eristettiin L. monocytogenes ja yritys A:n tuotenäytteistä L. welshimeri. Yritys C:n tuotteista ei eristetty kesäkuussa Listeria-bakteereita lainkaan. Näytteistä eristetyt Listeria-bakteerimäärät olivat pieniä, < 40 pmy/g. EELA:n suosituksessa kaupanpidettäville liha- ja kalatuotteille esitetty L. monocytogeneksen raja-arvo 100 pmy/g ylittyi yhdessä, aistinvaraisesti huonolaatuisessa näytteessä. Merkittäviä eroja pesäkemäärissä Listeria-lajien, eri yritysten tai tutkimusjaksojen välillä ei tutkimuksessa havaittu. Marinadien pH ei vaihdellut merkittävästi saman yrityksen näytteissä. Kahdessa, aistinvaraisesti pilaantuneessa näytteessä marinadin pH oli yrityksen muiden tuotteiden pH-arvoa selvästi matalampi. Yritysten käyttämien marinadien pH:lla ei tämän tutkimuksen tulosten perusteella ole vaikutusta Listeria spp:n esiintyvyyteen eikä lukumäärään suojakaasupakatuissa, marinoiduissa broilertuotteissa. Pakkausten pintalämpötilat kaupan kylmäaltaissa olivat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta alle 7 °C eli kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen (KTMp 138/361/95) mukaisia.
  • Vitikainen, Heidi (Helsingfors universitet, )
    Tutkimuksen kohteena on lisä- ja muutostyöt rakennusurakassa. Lisä- ja muutostöiden ilmeneminen rakennusurakassa on enem-män pääsääntö kuin poikkeus, ja niitä koskevat riidat ovat varsin yleisiä rakennusalalla. Muutostyöllä tarkoitetaan työtä, joka muut-taa urakkasopimuksessa sovitun työn sisältöä. Lisätyöllä tarkoitetaan puolestaan työtä, joka tehdään sovitun suorituksen lisänä. Lisä- ja muutostöitä voidaan joutua toteuttamaan mm. puutteellisten tai virheellisten suunnitelmien vuoksi. Rakennuttajan ja ura-koitsijan väliset erimielisyydet liittyvät tyypillisesti siihen, mitkä työt on katsottava urakkaan kuuluviksi ja mitkä taas muutos- tai lisätöiksi. Lisäksi rakennuttaja ja urakoitsija voivat olla erimielisiä lisä- ja muutostöiden vaikutuksista urakkahintaan ja urakan aika-tauluun. Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin sisältyy menettelytapamääräyksiä lisä- ja muutostöistä sopimisesta. Ehtojen lähtökohtana on, että lisä- ja muutostöiden vaikutuksista sovitaan kirjallisesti etukäteen. Rakennuttaja ja urakoitsija eivät kuiten-kaan aina noudata näitä menettelytapamääräyksiä vaan sopivat töiden suorittamisesta epävirallisesti. Lisä- ja muutostöitä koske-vissa riidoissa joudutaankin usein ottamaan kantaa menettelytapamääräysten asemaan lisä- ja muutostöistä sovittaessa. Tutkielmassa tarkastellaan YSE 1998-ehtojen lisä- ja muutostöitä koskevia määräyksiä ja niiden vaikutuksia rakennuttajan ja urakoitsijan välisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin rakennusurakassa. Tarkoituksena on selvittää, miten YSE 1998-ehtoihin sisältyviä lisä- ja muutostöitä koskevia määräyksiä on tulkittava ja mitä niiden laiminlyönnistä seuraa. Rakennusurakan yleisissä sopimuseh-doissa lähtökohtana on, että urakoitsija on velvollinen toteuttamaan rakennuttajan osoittamat muutokset, elleivät ne muuta työtä olennaisesti toisen luonteiseksi. Koska rakennuttajalle annettu yksipuolinen oikeus muutosten teettämiseen johtaisi helposti koh-tuuttomuuteen, on urakoitsijalla yleisten sopimusehtojen mukaan oikeus lisä- ja muutostöistä aiheutuvaan korvaukseen ja lisäai-kaan. Keskeinen tutkimuskysymys liittyy lisä- ja muutostöistä sopimiseen. YSE-ehtojen mukaan lisä- ja muutostöistä tulisi sopia kirjallisesti ennen kuin niitä aletaan suorittaa. Käytännössä rakennusurakan yleisten sopimusehtojen menettelytapamääräyksiä ei ole aina noudatettu vaan ne on nähty lähinnä ohjeellisina. Aikaisemmassa oikeuskäytännössä urakoitsijan ei ole katsottu menettä-neen oikeuttaan lisä- ja muutostyöstä aiheutuvaan lisäkorvaukseen, vaikka lisä- ja muutostöistä ei olisi sovittu yleisten sopimuseh-tojen edellyttämällä tavalla. Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2008:19 otettiin kantaa kysymyksiin siitä, oliko urakoitsijalla oikeus saada korvausta tekemistään lisä- ja muutostöistä ja oikeus saada lisäaikaa suoritukselleen siitä huolimatta, ettei töistä ja lisäajas-ta oltu sovittu YSE-ehtojen mukaisella tavalla. Ratkaisu on herättänyt paljon keskustelua rakennusalalla ja sitä käsitellään myös tässä tutkielmassa. Suomessa ei ole rakennusurakkaa sopimustyyppinä koskevaa lainsäädäntöä. Kauppalaissa rakennusurakka on rajattu kauppalain säännösten soveltamisalan ulkopuolelle. Maankäyttö- ja rakennuslaissa on asetettu tiettyjä velvoitteita rakennushankkeeseen ryhtyvälle, mutta laissa ei kuitenkaan säännellä urakkasopimuksen osapuolten välistä suhdetta. Rakennuttajan ja urakoitsijan välinen sopimussuhde määräytyy yleensä rakennusurakan yleisten sopimusehtojen mukaan. Vakioehdot tulevat urakkasopimuk-sen osaksi viittauksen perusteella. Tärkeimpinä vakioehtoina voidaan pitää YSE 1998-ehtoja, jotka on laadittu sovellettavaksi elinkeinonharjoittajien välisiin urakkasopimuksiin. YSE-ehdot ovat kattavuutensa ja yksityiskohtaisuutensa puolesta verrattavissa lainsäädäntöön ja niillä on hyvin vakiintunut asema rakennusalalla. Vakioehtojen lisäksi rakennusurakkaan sovelletaan oikeustoi-milain säännöksiä ja sopimusoikeuden yleisiä periaatteita. Tutkielmassa tarkastellaan elinkeinonharjoittajien välisiä urakkasopimuksia. Kuluttajaurakat ja grynderirakentaminen on rajattu tutkimuksen ulkopuolelle. Tutkielma on metodiltaan lainopillinen ja toteutettu rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin, oikeuskirjal-lisuuteen ja oikeuskäytäntöön perehtymällä. Koska rakennusurakasta on viime vuosina kirjoitettu suhteellisen vähän ja rakennus-urakkaa koskevat riidat ratkaistaan usein välimiesmenettelyssä, on tutkielmaa varten haastateltu alan asiantuntijoita käytännön näkökulman saamiseksi. Haastattelut ovat antaneet myös tukea tutkimusaineistosta tehtäville tulkinnoille.
  • Kaunismäki, Kari (1995)
    Pikkuporsaat sairastavat kaikista eläimistä herkimmin anemiaan. Syitä tähän ovat nopea kasvu ja raudan våähäinen saanti ravinnosta. Aneeminen porsas sairastuu huomattavasti helpommin pikkuporsasripuliin ja muihin sairauksiin kuin riittävästi rautaa saaneet porsaat. Emäänsä imevä porsas saa vain murto-osan tarvitsemastaan raudasta emän maidosta. Betonipohjaisissa karsinoissa elävät porsaat eivät saa lisärautaa mistään muualta, joten sitä on annettava porsaalle keinotekoisesti joko juomaveden tai ravinnon kautta tai sitten suoraan porsaalle. Tutkimusosassa aineistona käytettiin kotitilani porsaita. Tutkimus tehtiin kahdessa osassa. Molemmissa osissa pistoksena annettavaa rautavalmistetta vertailtiin suun kautta annettavaan valmisteeseen. Tarkoituksena oli selvittää, onko pistoksena annettu lisärauta selvästi parempi menetelmä kuin suun kautta annettavat valmisteet. Yhteensä tutkimukseen osallistui siis kolme valmistetta. Porsaita oli mukana yhteensä n.200 kpl. Porsaista otettiin verinäyte niiden ollessa kolmen viikon ikäisiä ja verinäytteistä tutkittiin keskeiset veriarvot EKK:n keskuslaboratoriossa.
  • Lindström, Miia (1998)
    Tässä tutkimuksessa selvitettiin porovasojen (Rangifer tarandus tarandus L.) lihassyykoostumuksen muutoksia ja lihaksen proteiinien hajoamista niukkaravinteisen talven aikana. Tutkimuksessa käytettiin kahta eläinryhmää, joista toista ruokittiin mahdollisimman luonnonmukaisella talviravinnolla ja toista lisäksi jäkälällä ja kaupallisella rehulla. Lihasbiopsioista valmistettiin ATPaasi-värjäysleikkeet sekä määritettiin proteiineja hajottavien entsyymin, katepsiini B:n aktiivisuudet. Kokeen taustalla oli Huippuvuorten peuroilla (Rangifer tarandus platyrhynchus) tehty tutkimus, jossa tyypin IIB lihassyiden osuudet ja pinta-alat pienenivät huomattavasti talvella, jolloin eläimet nälkiintyvät voimakkaasti ankarissa luonnonoloissa. On esitetty, että Huippuvuorten peura käyttäisi tyypin IIB lihassyitä energiantuottoon luonnonravinnon ehtyessä. Meidän tutkimuksemme tarkoituksena oli selvittää, havaitaanko vastaavia muutoksia poron keskimmäisessä pakaralihaksessa (M. gluteus medius).Lisäruokittujen eläinten paino lisääntyi kokeen aikana n. 6 kg, kun taas nälkiintyneet eläimet laihtuivat keskimäärin 7 kg. Lisäruokittujen porojen ryhmässä tyypin I ja IIA lihassyiden yhteenlaskettu pinta-ala sekä tyypin IIA lihassyiden prosentuaalinen osuus kasvoivat talven aikana. Nälkiintyneiden eläinten lihassyykoostumuksessa ei havaittu vastaavia muutoksia talven aikana. Tyypin IIB lihassyiden osuudessa ja pinta-aloissa ei tässä tutkimuksessa havaittu muutoksia. Lihaksen katepsiini B -aktiivisuudet laskivat kummassakin ryhmässä talven aikana, mutta ryhmien välillä ei ollut eroja missään vaiheessa kokeen aikana. Koska kokeessa mitattujen katepsiini B -aktiivisuksien perusteella lihasproteiinien hajoamisessa ei ollut ryhmien välillä eroa, ryhmien välisen eron voidaan olettaa olevan proteiinisynteesissä; lisäruokittujen porojen lihasmassa kasvoi talven aikana, kun taas nälkiintyneiden eläinten lihasmassa pysyi muuttumattomana koko talven ajan.
  • Nuutila, Anni (Helsingin yliopisto, 2014)
    Craft education serves as a potential platform for students’ creativity. The focus of craftwork studies has lately been changing form technique learning and product making to more creative direction. This is also evident in the new, 2016 launched, curriculum of craft education. The curriculum emphasizes craftwork as a more experimental and exploratory subject where different techniques and materials are combined. The purpose of this Master’s Thesis was to develop new and more creative ways to teach craftwork. The project consists of three parts. In the first phase, different ideas were mapped by brainstorming and utilizing existing theories. Subsequently, based on the ideas from the first phase a teaching module was built. The execution of the scheme was documented by filming a video. In the last phase the video material was analyzed and creative activities were highlighted. Eventually, by combining the existing theories and observations from the video an outline for online material for creative craftwork teaching was develop. This teaching material aims to approach craft education from a more creative and expressive point of view. This project indicated that several factors affect the creative craft process. Giving enough time and encouragement to all students’ individual craftsmanship proved to be important for increasing creativity among students. Possibility to explore different materials and techniques had also a positive effect on creativity. Team work, encouraging and casual atmosphere contributed also to the creative process. Teacher’s role as a supporter and inspirer was also important. The produced web material is based on the observations from this study and also supports the new craft curriculum. The material is online and thus easily available for everybody. In addition, a Facebook page was created to encourage people for more interactive conversation. www.luovalanka.wordpress.com
  • Valkama, Annina (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielma käsittelee transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetussa laissa eli translaissa sukupuolen vahvistamiselle asetettuja edellytyksiä ihmis- ja perusoikeusnäkökulmasta. Translain 1 § sisältää sukupuolen vahvistamisen yleiset edellytykset, joihin sisältyy muun muassa vaatimukset siitä, että henkilö esittää lääketieteellisen selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen ja että hän elää tämän mukaisessa sukupuoliroolissa sekä siitä, että hänet on steriloitu tai että hän muusta syystä on lisääntymiskyvytön. Lisäksi edellytetään, että henkilö ei ole avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa. Translain 2 § sisältää poikkeuksen edellä mainittuun niin sanottuun naimattomuusvaatimukseen, ja henkilö voidaan vahvistaa kuuluvaksi vastakkaiseen sukupuoleen, jos aviopuoliso tai rekisteröidyn parisuhteen toinen osapuoli antaa tähän suostumuksensa. Tällöin avioliitto muuttuu sukupuolen vahvistamisen yhteydessä ilman eri toimenpidettä rekisteröidyksi parisuhteeksi ja rekisteröity parisuhde vastaavasti avioliitoksi. Nämä vaatimukset ovat herättäneet kritiikkiä yhdenvertaisuuden, henkilökohtaisen koskemattomuuden ja itsemääräämisoikeuden kannalta. Vaatimuksia on kritisoinut muun muassa Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu. Tutkielmani käsittelee sitä, mitä Euroopan ihmisoikeussopimuksen säännöksistä sovelletaaan kun tarkastellaan translain mukaisia lisääntymiskyvyttömyys- ja naimattomuusvaatimuksia. Käsittelen lyhyesti myös kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevaa yleissopimusta, Euroopan unionin perusoikeuskirjaa ja Suomen perustuslain säännöksiä olennaisilta osiltaan. Niin sanotuista soft law -instrumenteista käsittelen Yogyakartan periaatteita, joka on ihmisoikeusasiantuntijoiden vuonna 2006 laatima ohjeistus siitä, kuinka sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluville henkilöille kuuluvat ihmisoikeudet tulee parhaiten toteuttaa. Selvitän tutkielmassani myös mikä on nykykäsitys sukupuolesta biologisena, sosiaalisena ja psykologisena käsitteenä, ja vastaako lainsäädännöstä ilmenevä jäykkä kahtiajako tätä sukupuolikäsitystä. Tuon tutkielmassani esiin myös kuinka sukupuolen vahvistamisen sitominen transsukupuolisuutta koskevaan diagnoosiin (ICD-10 F64.0) on ongelmallinen. Naimattomuusvaatimuksen osalta käsittelen myös korkeimman hallinto-oikeuden tapausta 2009:15, joka eteni Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen tapauksena Hämäläinen v. Suomi. Tapaus koski transsukupuolisen henkilön oikeutta sukupuolen vahvistamiseen tilanteessa, jossa hän oli ollut pitkäkestoisessa avioliitossa jonka puolisot toivoivat jatkuvan ennallaan sukupuolen vahvistamisen jälkeen. Translain muutostarpeita arvioinut työryhmä on ehdottanut lain nimikkeen muuttamista muotoon ”laki sukupuolen vahvistamisesta” ja lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistamista. Vertailun vuoksi Ruotsin lainsäädännöstä lisääntymiskyvyttömyysvaatimus poistettiin vuoden 2013 heinäkuun alusta ja Tanskassa sukupuolen vahvistamiseksi ei puolestaan syyskuun 2014 jälkeen ole edellytetty lainkaan lääketieteellistä selvitystä. Lisäksi työryhmä ehdotti, että naimattomuusvaatimus poistettaisiin laista. Käsittelen tutkielmassani muutoksen toteuttamiseksi annettuja vaihtoehtoja ja niiden tarkoituksenmukaisuutta ja toimivuutta ehdotuksista annettujen lausuntojen perusteella. Joulukuussa 2014 eduskunta hyväksyi kansalaisaloitteeseen perustuneen avioliittolain muutoksen siten, että samaa sukupuolta olevat henkilöt voivat lain voimaantulon jälkeen solmia keskenään avioliiton. Tämä muutos edellyttää muutoksia myös translakiin. Lain nimikkeen muutos on tarpeellinen, sillä transseksuaalisuus terminä on vanhentunut. Lisääntymiskyvyttömyysvaatimukselle ei ole lääketieteellisiä perusteita, ja myös naimattomuusvaatimuksen poistaminen on käytännössä välttämätöntä kun avioliitto tulee mahdolliseksi samaa sukupuolta olevien henkilöiden välillä. Naimattomuuden ei voida muutoinkaan katsoa olevan aiheellinen edellytys sukupuolen vahvistamiselle etenkään tapauksissa, joissa puolisot toivovat liiton jatkuvan ennallaan sukupuolen vahvistamisen jälkeen. Translain muutostarpeet ulottuvat kuitenkin paljon lisääntymiskyvyttömyys- ja naimattomuusvaatimusten poistamista pidemmälle, ja lain kokonaisvaltainen ja ihmisoikeusvetoinen uudistaminen olisi aiheellista.
  • Huynh, Thi Le Hang (2010)
    Pro gradu -tutkielman kirjallisessa osassa käsitellään GDNF:n signaalinvälitysketjun muutosten vaikutuksia nigrostriataalisen radan dopamiinihermosoluihin. GDNF/GFRα1/RET signalloinnin merkityksen ymmärtäminen voisi avartaa neurodegeneratiivisten sairauksien kuten Parkinsonin taudin moninaista patofysiologista näkökulmaa kuin myös mahdollisesti kohdentamaan farmakologinen lääkehoito. GDNF/GFRα1/RET signallointi ei poistogeenisten hiirimallien antamien tulosten mukaan ole kriittinen prenataalisen nigrostriataalisen radan dopamiinineuroneille, mutta postnataaliseen kehitykseen sillä on merkitystä. Heterotsygoottisissa GDNF, GFRα1 ja RET poistogeenisissa hiirissä vähentynyt GDNF/GRFα1/RET signallointi näkyy monissa tutkimuksissa muuttuneena dopaminergisen järjestelmän toimintana. Parkinsonin taudin eläinmalleissa GDNF:n dopamiinineuroneita suojaavat ja korjaavat vaikutukset ovat selkeitä ja GDNF:n lääkekäyttö on hyvinkin mahdollista. GDNF/GFRα1/RET signaalinvälitysketjun jatkuva eksogeeninen induktio terveessä nigrostriataalisessa järjestelmässä aiheuttaa todennäköisesti dopamiinihermosoluista riippuvaista TH-tasojen downregulaatiota. GDNF:n turvallisen lääkekäytön edellytyksenä on kuitenkin lisääntyneen GDNF/GFRα1/RET signalloinnin vaikutuksen kattavampi ymmärtäminen. Endogeenisen GDNF:n ja sen signaalinvälitysketjun GDNF-GFRα1-RET muutosten fysiologista merkitystä dopamiinihermosoluihin ei vielä tarkoin tunneta. Erikoistyön tarkoituksena oli tutkia ensisijaisesti vähentyneen endogeenisen GDNF:n vaikutusta dopamiinihermosolujen kykyyn sietää 6-OHDA neurotoksiinin indusoima hermosolutuho GDNF+/- hiirillä. Lisäksi tarkasteltiin lisääntyneen endogeenisen GDNF tason vaikutusta dopamiinijärjestelmään 7 päivän ikäisistä GDNF hypermorfisista hiiristä sekä alhaisen endogeenisen GFRα1:n vaikutusta dopamiinitasoihin 20 päivän ikäisistä GFRα1 hypomorfisista hiiristä. Erikoistyön perusteella vähentyneen endogeenisen GDNF tason omaavat GDNF +/- hiiret eivät ole villityypin hiiriä herkempiä 6-OHDA neurotoksiinin vaikutuksille. Lisääntynyt endogeeninen GDNF:n taso ei muuttanut nigrostriataalista dopaminergistä järjestelmää GDNF hypermorfisissa hiirissä. Myös vähentynyt GFRα1 taso ei muuttanut striatumin monoamiinitasoja 3 viikon ikäisillä GFRα1 – hypomorfisilla hiirillä.
  • Kuisma, Saara (2012)
    Pharmaceutical companies are currently facing increasing developmental costs, and at the same time, less new compounds are being brought to the market. In vitro -metabolism studies and toxicity assessment of new drug candidates are crucial, as early as possible, to prevent their withdrawal in later development phases. Used study systems are, however, limited and new improved technologies are being investigated. Notable, drug induced liver toxicity and alterations in the liver function are frequent reasons for the drug removals from the development. Human embryonic stem cell (hESC) is one of the most powerful cell types known. hESCs have not only the possibility to divide indefinitely but these cells have also the ability to differentiate to all mature cell types of the human body, such as hepatocytes. This makes them potentially very valuable for pharmaceutical development, in order to create a functional in vitro –model, mimicking the liver tissue. In the literature part, the three dimensional (3D) -hepatic differentiation of mouse and human ESCs in vitro, are discussed. Traditional 2D-culture systems do not adequately mimic the microenvironment of three dimensionally organized native tissue. In 2D-cultures cells grow as a monolayer, when the cell morphology is flattened leading to poor cell-cell and cell-matrix contacts and preventing from the tissue formation. In 3D-culture systems, cells are able to form tissue-like cell integrations, spheroids, and thus, remain their functionality and viability significantly longer. Hydrogels are commonly used biomaterials in 3D-cell cultivation and well known in various areas of tissue engineering for their nano scale porosity and ability to surround cells in 3D-polymer network. In addition, they are capable to absorb large volumes of water and functionalized, in various ways, to improve the required biological or mechanical properties. In the experimental part, the main purpose was to differentiate human hepatic progenitor cells to mature hepatocyte-like cells in three dimensional (3D) –biomaterials. Overall, four different hydrogels (cellulose nanofiber (CNF) hydrogel, HydroMatrixTM, ExtracelTM and PuraMatrixTM) were used as 3D-cell culture scaffolds. Several hepatic cell functions (albumin and urea production and cytochrome P450 (CYP) 3A4 activity) were measured in 2D- and 3D-cultures and compared with the human hepatic carcinoma cells, HepG2, which are often used in drug development. Differentiated hepatocyte-like cells did not show CYP3A4 activity and they produced less albumin and urea compared with HepG2 cells. However, working with hESCs is very demanding and the research in this area is only in the beginning. Therefore, the poor cell functionality results did not come up as a surprise.
  • Huusko, Karoliina (2013)
    Intracellular drug sequestration is useful to understand when designing new drugs with intracellular targets. The knowledge of the intracellular distribution can also help to understand the side effects and pharmacokinetics of a drug, as well as the lack of response in e.g. some multidrug resistant cancer cells. Intracellular concentrations are also important to know when predicting the role of active transport in the overall transport process when binding site of the transporter is intracellular. The literature review describes the mechanisms causing intracellular drug sequestration along with the consequences of intracellular drug sequestration and methods that are used to study it. Alterations of intracellular distribution of anticancer drugs in multidrug resistant cancer cells are also described as an example of the many factors affecting the distribution pattern of the drugs inside cells. Understanding these mechanisms is valuable when designing strategies to overcome the multidrug resistance. The most commonly applied methods for studying intracellular concentrations of drugs are based on fluorescence microscopy. In experimental work, subcellular fractionation protocol is introduced and applied to determine the concentration of CDCF, clotrimazole and celiprolol in vitro in the plasma membrane and cytoplasm of MDCKII cells. CDFC and celiprolol are substrates of the MDR1 transporter and clotrimazole is an inhibitor. Concentrations in the fractions were measured in wild type cells and in MDR1-transfected cells with and without MDR1 inhibitor verapamil to see if the transporter had an effect on the concentrations. Also the effect of lipophilicity of the drug on partition between plasma membrane and cytoplasm was reviewed. Celiprolol showed a typical behaviour of the MDR1 substrate whereas CDCF and clotrimazole did not. Clotrimazole as a lipophilic compound was accumulated more to the plasma membrane than less lipophilic CDCF and celiprolol. Lipophilicity affected also to the ratio of Km (or Ki)(determined from the concentration in extracellular fluid) and Km (or Ki)(membrane) (determined from the plasma membrane concentration) values, with clotrimazole Ki(membrane) value being larger than respective Ki value, and CDCF and celiprolol Km(membrane) values being smaller than their respective Km values.
  • Sjöstedt, Noora (2011)
    The blood-brain barrier (BBB) is a unique barrier that strictly regulates the entry of endogenous substrates and xenobiotics into the brain. This is due to its tight junctions and the array of transporters and metabolic enzymes that are expressed. The determination of brain concentrations in vivo is difficult, laborious and expensive which means that there is interest in developing predictive tools of brain distribution. Predicting brain concentrations is important even in early drug development to ensure efficacy of central nervous system (CNS) targeted drugs and safety of non-CNS drugs. The literature review covers the most common current in vitro, in vivo and in silico methods of studying transport into the brain, concentrating on transporter effects. The consequences of efflux mediated by p-glycoprotein, the most widely characterized transporter expressed at the BBB, is also discussed. The aim of the experimental study was to build a pharmacokinetic (PK) model to describe p-glycoprotein substrate drug concentrations in the brain using commonly measured in vivo parameters of brain distribution. The possibility of replacing in vivo parameter values with their in vitro counterparts was also studied. All data for the study was taken from the literature. A simple 2-compartment PK model was built using the Stella™ software. Brain concentrations of morphine, loperamide and quinidine were simulated and compared with published studies. Correlation of in vitro measured efflux ratio (ER) from different studies was evaluated in addition to studying correlation between in vitro and in vivo measured ER. A Stella™ model was also constructed to simulate an in vitro transcellular monolayer experiment, to study the sensitivity of measured ER to changes in passive permeability and Michaelis-Menten kinetic parameter values. Interspecies differences in rats and mice were investigated with regards to brain permeability and drug binding in brain tissue. Although the PK brain model was able to capture the concentration-time profiles for all 3 compounds in both brain and plasma and performed fairly well for morphine, for quinidine it underestimated and for loperamide it overestimated brain concentrations. Because the ratio of concentrations in brain and blood is dependent on the ER, it is suggested that the variable values cited for this parameter and its inaccuracy could be one explanation for the failure of predictions. Validation of the model with more compounds is needed to draw further conclusions. In vitro ER showed variable correlation between studies, indicating variability due to experimental factors such as test concentration, but overall differences were small. Good correlation between in vitro and in vivo ER at low concentrations supports the possibility of using of in vitro ER in the PK model. The in vitro simulation illustrated that in the simulation setting, efflux is significant only with low passive permeability, which highlights the fact that the cell model used to measure ER must have low enough paracellular permeability to correctly mimic the in vivo situation.
  • Ryhänen, Tiia (2014)
    Nucleic acid amplification technologies are widely used in the field of molecular diagnostics and biological research for amplifying and detecting specific nucleic acid sequence. Polymerase chain reaction (PCR) is the most established nucleic acid amplification technology providing a fast, sensitive and highly specific method to amplify nucleic acids. But, as a “point-of-care” – diagnostic tool, PCR still remains limiting due to the need to use complex and heavy instrument. This disadvantage of PCR has lead to development of nucleic acid amplification technologies, which are possible to utilize with a simple and cost-effective device. PCR requires thermocycling between three different temperatures, while these isothermal technologies are possible to use in a constant and low temperature. Over ten different isothermal nucleic acid amplification technologies are described in the literature within past two decades. This literature review is focused on six of these existing isothermal technologies. They are briefly described and their potential applications to point-of-care diagnostics are discussed. The experimental part of the thesis focuses on improving the sensitivity, speed and robustness of isothermal nucleic acid amplification, SIBA technology. This was achieved by investigating the optimum configuration of the invasion oligonucleotide (IO) required dissociation of target DNA duplex. The invasion oligonucleotide contains of three functionally district regions; the seeding-, DNA- and a 2'-O- methyl RNA region. The IO can also contain a few non-cognate bases at the 3’end, inverted dt. It was researched how the length of the seeding- and DNA regions, and the ratio of pyrimidine in the seeding region affect to the amplification speed and specificity. SIBA reaction was tested also with IOs where the 2'-O- methyl RNA bases of the IO were partially replaced by 2'-fluoro RNA bases and the inverted dT removed. The results revealed that a higher ratio of pyrimidine in the seeding region speed up the nucleic acid amplification reaction, but too high ratio can also induce non-specific amplification. The optimal length of the seeding region lies somewhere between 3 and 18 bases. The optimal length of the DNA region is around 35 bases. This study also showed that the inverted dT blocker of the IO is unnecessary in SIBA, and by replacing 2'-O- methyl RNA with 2'-fluoro RNA bases is possible to improve the amplification of target template with mutations. Results presented in this thesis have helped to improve existing knowledge of SIBA-assay design. Future work could focus on investigating the impact of the IO’s 2'-O- methyl RNA region.