Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 12365-12384 of 25615
  • Kainulainen, Tuija (2015)
    Apteekkien lääkkeistä saatavien katteiden ja siten liikevaihdon alenemisen myötä on vapaan kaupan tuotteiden myynnin merkitys apteekeille noussut. Valmistavien yritysten on kiinnitettävä erityistä huomiota tuotelanseerauksiensa onnistumiseen varmistaakseen, että juuri heidän tuotteensa päätyvät apteekkien hyllyille mahdollisten kilpailijoiden sijaan. Tutkimuksella haluttiin selvittää pätevätkö menestyksekkään lanseerauksen avaintekijät myös apteekkimarkkinoille lanseerattaessa. Lisäksi tutkittiin nähdäänkö näistä yleisistä menestystekijöistä jokin apteekkilaisten näkökulmasta tärkeimpänä vaikuttajana valikoimaan otto päätöksissä ja onko mahdollisesti olemassa vain apteekkilanseerauksien kannalta tärkeitä tekijöitä. Tutkimus suoritettiin apteekkihenkilökunnalle suunnatulla kyselytutkimuksella, jossa esimerkkituotteena käytettiin juuri markkinoille tullutta Elivo Vahva+ D50-valmistetta. Tämän lisäksi haastateltiin myöhemmin sähköpostitse muutamia lomaketutkimukseen osallistuneita henkilöitä. Tutkimuksen perusteella todettiin, että apteekkeja kiinnostavat vapaan kaupan tuotteet, jotka sopivat niiden valikoimaan, eli ovat tutkitusti tehokkaita ja asiakkaille todistettavasti hyödyllisiä. Tuotteiden on tuotava jotain lisäarvoa jo olemassa olevaan valikoimaan, oltava visuaalisesti houkuttelevia sekä hinnoittelultaan kohtuullisia. Kohderyhmän on hyvä olla selkeä ja riittävän suuri. Apteekkien valikoimaan otto päätöksiin eniten vaikutusta on edustajan käynneillä, tuotteen näkyvyydellä mediassa sekä asiakkaiden kysynnällä. Lisäksi apteekkiketjuun kuuluminen tuo monesti mukanaan velvoitteen pitää tiettyjä tuotteita valikoimissa. Vähiten vaikutusta päätöksien tekoon oli selvästi sähköisellä uutiskirjeellä sekä apteekkitapahtumilla. Apteekkien kate sekä mahdolliset ostoalennukset ja vapaan kaupan tuotteiden hyvityskäytännöt huomioidaan myös tuotevalikoimapäätöksiä tehtäessä. Lanseeraavan yrityksen on myös tärkeää panostaa edustajiensa koulutukseen ja tarjota apteekkeihin luotettavaa tuotetietoutta sekä perusteltavia myyntiargumentteja tuotteestaan esimerkiksi henkilökuntakoulutuksilla tai esitteiden muodossa. Lanseerauksen ajoituksessa on otettava huomioon myyntisesonkien vaihtelut sekä kilpailijoiden markkinoille tulo. Jos markkinoille ei ehditä ensimmäisenä, on tuotteella oltava todellista lisäarvoa muihin verrattuna.
  • Salminen, Jetta (2001)
    Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia menettelytapojen oikeudenmukaisuuden ja kehityskeskustelujen yhteyttä tiimi-ilmapiiriin. Tutkimuksen kohderyhmän muodosti Suomen Autokatsastus Oy:n katsastusasemien (n = 128) henkilökunta (n = 789). Aineisto tutkimukseen on kerätty kyselytutkimuksena. Tutkimuksessa otettiin lähtökohdaksi Westin neljä tiimi-ilmapiiri ulottuvuutta: visio, osallistumisen turvallisuus, tuki innovaatioille ja tehtäväorientaatio. Menettelytapojen oikeudenmukaisuuden tutkimus kohdistuu henkilöiden käsityksiin siitä miten päätökset on tehty. Sosiaalipsykologiassa on kaksi hallitsevaa menettelytapojen oikeuden-mukaisuuden teoriaa, jotka esitellään tutkimuksen teoriaosuudessa. Ne ovat kontrollimalli ja ryhmän arvo-malli. Kehityskeskustelut esitetään tutkimuksessa hyvin yleisellä tasolla, koska niistä ei ole systemaattista tieteellistä tutkimusta. Menettelytapojen oikeudenmukaisuuden ja kehityskeskustelujen yhteyttä tiimi-ilmapiirin ulottuvuuksiin tarkasteltiin korrelaatioiden ja regressioanalyysin avulla. Tämän jälkeen tarkasteltiin oikeudenmukaisuuden moderaatiota eli tutkittiin menettelytapojen oikeudenmukaisuuden ja kehityskeskustelun interaktiovaikutusta. Korrelaatiotutkimuksessa kaikki muuttujat korreloivat keskenään voimakkaasti. Regressioanalyysissä selittävinä tekijöinä tarkasteltiin menettelytapojen oikeudenmukaisuutta ja kehityskeskustelua sekä niiden interaktiovaikutusta. Selitettävinä olivat vuorotellen tiimi-ilmapiirin ulottuvuuksia kuvaavat summamuuttujat: visio, sitoutuminen, tuki innovaatioille sekä työn kehittäminen ja asiakkaiden odotukset. Kaksi viimeistä muodostivat yhdessä Westin teorian tehtäväorientaation. Regressioanalyysissä merkittäväksi selittäjäksi tiimi-ilmapiirille nousi ainoastaan menettelytapojen oikeudenmukaisuus. Kehityskeskustelu ei tutkimuksessa pystynyt suoraan ennustamaan tiimi-ilmapiirin ulottuvuuksista muita kuin tehtäväorientaation muodostavista muuttujista toista eli työn kehittämistä. Oikeudenmukaisiksi koetut menettelytavat ennustivat voimakasta visiosuuntautuneisuutta, sitoutumista ja ilmapiiriä, joka tukee innovaatioita. Menettelytapojen oikeudenmukaisuudella ja kehityskeskustelulla oli interaktiovaikutus asiakkaiden odotuksiin. Jos koko tiimi kokee menettelytavat oikeudenmukaisiksi ja kehityskeskustelu on mennyt kaikkien jäsenten osalta hyvin niin tiimi pyrkii suorittamaan tehtävänsä mahdollisimman hyvin eli ottaa asiakkaiden odotukset huomioon. Kehityskeskustelut parantavat siten asiakaspalvelua menettelytavoiltaan oikeudenmukaisessa tiimissä, mutta eivät tiimissä, jonka menettelytavat koetaan vähemmän oikeudenmukaisiksi. Tiimi-ilmapiirin ulottuvuuksien yhteyttä innovaatioihin on tutkittu paljon, koska ulottuvuuksien syntymisen taustalla oli Westin mielenkiinto innovaatiotutkimukseen. Muuten tiimi-ilmapiiriä ei ole aikaisemmin juuri tutkittu. Tämä tutkimus osoitti menettelytapojen oikeudenmukaisuuden olevan vahvasti yhteydessä tiimi-ilmapiiriin. Lisäksi Westin malli tiimi-ilmapiirin ulottuvuuksista sai tukea tutkimuksessa.
  • Auvinen, Katri (2014)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, ovatko menettelytapojen oikeudenmukaisuus, työperäinen autonomia, ideointiin kannustaminen sekä konfliktit yhteydessä työntekijöiden muutosorientoituneeseen organisaatiokansalaisuuskäyttäytymiseen. Tutkimuksen hypoteeseissa näiden yhteyksien oletettiin olevan positiviisia. Lisäksi tutkittiin erilaisten taustatekijöiden vaikutusta tähän riippuvaan muuttujaan. Lisäanalyysina tutkittiin, onko menettelytapojen oikeudenmukaisuuden ja muutosorientoituneen organisaatiokansalaisuus-käyttäytymisen yhteydessä eroja miehillä ja naisilla. Tutkimuksen teoreettisina viitekehyksinä olivat sosiaalisen identiteetin teoria sekä sosiaalisen vaihdon teoria, joita molempia on käytetty selittämään organisaatiokansalaisuuskäyttäytymiseen liittyviä prosesseja. Sosiaalisen identiteetin teoria tarjoaa tässä tutkielmassa selityksen sille, miksi työntekijä käyttäytyy juuri ryhmätavoitteiden mukaisesti eikä niinkään henkilökohtaisten tavoitteidensa mukaisesti. Sosiaalisen vaihdon teorian kautta organisaatiokansalaisuuskäyttäytyminen nähdään työntekijälle helposti kontrolloitavana vaihdon välineenä. Lisäksi tutkielman teoriaosiossa käsiteltiin organisaatiokansalaisuuskäyttäytymistä ja sen muutos-orientoitunutta ulottuvuutta sekä näiden suhdetta muihin tutkielmassa tarkasteltuihin tekijöihin. Aineistona tutkimuksessa käytettiin Työolobarometri 2011 aineistoa, jolla selvitetään vuosittain suomalaisen työelämän laatua palkansaajien näkökulmasta. Tausta-analyysien jälkeen suoritettiin hierarkkinen binäärinen logistinen regressioanalyysi, jolla tutkittiin taustatekijöiden, riippumattomien muuttujien sekä interaktion yhteyttä riippuvaan muuttujaan. Tulokset tukivat sitä, että autonomian sekä konfliktien määrällä on merkitystä muutosorientoituneeseen organisaatiokansalaisuuskäyttäytymiseen. Myös yksikön koolla todettiin olevan tilastollisesti merkitsevä vaikutus riippuvaan muuttujaan. Interaktio ei tullut tilastollisesti merkitseväksi. Lisäanalyysina suoritettiin vastaava tutkimus myös multinomisella regressioanalyysillä. Tällöin saatiin tukea myös ideointiin kannustamisen, koulutusasteen ja työnantajatyypin yhteydestä riippuvaan muuttujaan.
  • Pulkkinen, Susanna (2004)
    Tutkimuksen kohteena on menetys elämänmuutoksena sekä menetyksen aiheuttama suru. Koettu elämänmuutos on läheisen kuolema. Aihetta lähestytään konstruktivistisesta ja tarinallisesta näkökulmasta. Suru hahmotetaan postmodernista näkökulmasta. Tällöin kritisoidaan konventionaalisia, 1900-luvulla vallalla olleita surukäsityksiä. Normatiivisten vaiheteorioiden sijasta keskitytään surun ja suremisen monimuotoisuuteen. Sureva ihminen hahmotetaan luonteeltaan tarinalliseksi, ja hänen kokemaansa elämänmuutosta tarkastellaan tarinallisen kiertokulun teoriasta käsin. Tarkastelussa yhdistyvät yksilöllinen surija ja hänen sosiaalinen kontekstinsa. Sosiaalisena kontekstina käsitellään sosiaalisia representaatioita, sosiaalista tarinavarantoa ja aiemman tutkimuksen tarjoamaa tietämystä. Tutkielman tarkoitus on vastata kahteen kysymykseen: Mitä omasta menetyksestä eli läheisen ihmisen kuolemasta puhutaan? Missä määrin yksilöä ympäröivä sosiaalinen todellisuus ilmenee menetyksen käsittelyssä eli sitä ilmentävässä puheessa? Taipalsaarella, puolustusvoimien harjoitusleirillä, tapahtui vuonna 1991 onnettomuus, jossa kuoli seitsemän varusmiestä. Tutkimusaineistona ovat näiden kuolleiden varusmiesten perheenjäsenten teemahaastattelut. Yksitoista haastattelua analysoidaan käyttäen narratiivista juonirakenneanalyysia ja teoriasidonnaista sisällönanalyysia. Haastattelupuheesta tunnistetaan yksi narratiivi: tarina menetyksestä ja elämästä menetyksen kanssa. Tähän menetyksen tarinaan liittyvät kiinteästi kolme merkityksellistä elementtiä, jotka ovat menetykselle annettu selitys, käsitys vastuusta sekä normaalin elämän määritelmä. Tarinaan liittyvät myös sitä kiinteästi ympäröivät kertomusmaailman temaattiset rakenteet, jotka muodostuvat menetyksen tarinaan nivoutuvien aihepiirien tarkemmista kuvauksista. Temaattiset rakenteet jakautuvat kahdeksi teemaksi: menetyksen yksilökohtainen käsittely ja menetyksen suhde sosiaaliseen kontekstiin. Keskeisimmät lähteet ovat Neimeyerin (2001) toimittama teos postmodernista surusta, Hännisen (2000) tarinallisen kiertokulun teorian esittelevä väitöskirja sekä Rosenblattin (2000) teos surun narratiivisesta tutkimuksesta. Analyysissa on hyödynnetty Apon (1990) ja Alasuutarin (1994) ohjeistuksia.
  • Havia, Mari (Helsingin yliopisto, 2004)
  • Antinheimo, Juha-Pekka (Helsingin yliopisto, 1999)
  • Silander, Maarit (Helsingfors universitet, 2012)
    Komplementti on tärkeä osa luontaista immuunipuolustusta. Komplementtia voivat aktivoida esimerkiksi erilaiset mikrobien pinnan proteiinit. Mikrobit ovat kuitenkin kehittäneet keinoja suojautua komplementilta. On tärkeää oppia tuntemaan näitä mekanismeja erityisesti mikrobilääkekehityksen kannalta. Yksi ryhmä bakteerien seerumiresistenssiä välittävistä proteiineista ovat autotransportteri-adhesiineihin kuuluvat Oca-proteiinit (Oligomeric coiled-coil adhesin). YadA (Yersinia–adhesiini A) on prototyyppi Oca-perheen proteiineista. Sen on todettu sitovan liukoisia komplementin säätelijäproteiineja FH:ta (faktori H) ja C4BP:tä (C4 b binding protein) ja se on merkittävä Yersinia enterocolitican seerumiresistenssiä välittävä proteiini. Tässä tutkimuksessa selvitettiin Oca-proteiineihin kuuluvien meningokokin NadA:n (Neisseria-adhesiini A) ja hemofiluksen HadA:n (Hemofilus-adhesiini A) kykyä sitoa FH:ta ja C4BP:tä. Aikaisempia tutkimuksia samasta aiheesta ei ole tiedossa. Tutkimusmenetelminä olivat ELISA (Enzyme-Linked Immunosorbent Assay) -testi, SDS-Page (Sodium Dodecyl Sulfate Polyacrylamide gel electrophoresis) ja Western blotting, geelivärjäys, sekä vasta-aineleimaus ja virtaussytometria. Lisäksi tutkittiin käytettyjen bakteerikantojen seerumiresistenssiä. Tutkimuksen perusteella ei saatu osoitettua, että NadA tai HadA sitoisivat FH:ta tai C4BP:tä, toisin kuin YadA. Seerumiresistenssitutkimuksessa NadA ja HadA näyttivät suojaavan bakteeria komplementin vaihtoehtoiselta tieltä.
  • Hietalahti, Jukka (2014)
    B-seroryhmän meningokokkia (MenB) vastaan ei pitkään ollut tehokasta eikä kattavaa rokotetta, sillä sen kapselipolysakkaridin on ajateltu olevan heikosti immunogeeninen ja pelätty rokotekomponenttina aiheuttavan autoimmuniteettia. Rokotekandidaatteja lähdettiin etsimään MenB:n genomista (käänteinen rokotetutkimus, reverse vaccinology). Osin tällä tavoin kuvattiin ulkokalvon pintaproteiini, jonka havaittiin sitovan komplementin oikotien estäjää, tekijä H:ta (fHbp, tekijä H:ta sitova proteiini). FHbp:ia hyödyntäen on tuotettu uusia, jotka ovat ensimmäisiä yleisesti kattaviksi tarkoitettuja rokotteita MenB:n aiheuttamaa meningokokkitautia vastaan. FHbp:n muuntelu eri bakteerikannoissa ajoi tutkimaan mahdollisuutta räätälöidä proteiinista kimeeri, johon olisi liitetty eri fHbp- muodoissa olevia epitooppeja mahdollisimman kattavasti. Tutkimustyön tuloksena kuvattiin rakenteellinen rokotetutkimus (structural vaccinology). Rokotetutkimuksen uudet toimintatavat mahdollistavat ajan ja kustannusten säästymisen ohella tilaisuuden kehittää tehokkaita rokotteita useita merkittäviä patogeeneja vastaan.
  • Puro, Laura (2005)
    Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Itä-Berliinin taideakatemian tulevaisuudesta sekä Itä- ja Länsi-Berliinin taideakatemioiden yhdistämisestä käytyä kiistaa, jota kesti kesästä 1990 syksyyn 1993. Akatemioiden yhdistämisestä käyty debatti koski ennen kaikkea itäakatemian ja sen jäsenten menneisyyttä sekä sitä, mikä olisi yhdistyneessä Saksassa oikea tapa suhtautua näihin DDR:n perillisiin. Akatemiadebatin voi katsoa olleen ennen kaikkea ja pohjimmiltaan kiista menneisyydenkäsittelystä. Työssäni selvitän sitä, miten kiistassa argumentoitiin vetoamalla itäakatemian ja sen jäsenistön historiaan ja millainen kuva kiistan eri osapuolilla oli oikeudenmukaisesta menneisyydenkäsittelystä. Tätä tarkastelu varten olen jakanut käsittelyluvut kiistan osapuolia seuraten. Ennen varsinaiseen kiistaan paneutumista pureudun luvussa kaksi menneisyydenkäsittelyn tematiikkaan ja esittelen DDR:n menneisyydenkäsittelyä laajempana ilmiönä. Tältä pohjalta esitän, että ainakin välittömästi diktatuurin romahtamisen jälkeen menneisyydenkäsittelystä harvoin vallitsee yksimielisyyttä: eri osapuolet määrittävät menneisyydenkäsittelyn keinot, tavoitteet ja päämäärät toisistaan hyvinkin poikkeavilla tavoilla. Luvussa kolme esittelen itäakatemian näkökulmasta akatemiakiistan lähtötilanteen ja tarkastelen sitä, millaisia keskusteluita talon tulevaisuudesta käytiin itäakatemian jäsenistön keskuudessa ennen vuodenvaihdetta 1991/1992 ja miten itäinstituution sisällä tulkittiin talon historiaa sekä perusteltiin omaa tulevaisuutta ensin itsenäisenä instituutiona ja tämän mahdollisuuden kariutumisen jälkeen akatemioiden yhdistämistä. Neljännestä luvusta eteenpäin paneudun itse akatemioiden yhdistämisestä syttyneeseen kiistaan, joka syttyi sen jälkeen kun länsiakatemia oli tammikuussa 1992 tehnyt päätöksen hyväksyä talojen yhdistäminen. Luvuissa neljä, viisi ja seitsemän esittelen akatemioiden yhdistymisen vastustajat - itäsaksalaiset dissidenttitaiteilijat, länsisaksalaiset konservatiivit ja DDR:n kansalaisliikkeessä toimineet aktiivit - sekä heidän taustansa. Vaikka kaikki nämä ryhmät jakoivat tiettyyn pisteeseen asti yhteneväisen näkemyksen itäakatemian ja sen jäsenistön historiasta, oli heidän esittämissään menneisyydenkäsittelykonsepteissa siitä huolimatta merkittäviä eroja. Luvussa kuusi käsitellään akatemioiden yhdistämisen puolustajia - länsiakatemiaa ja länsisaksalaisia vasemmistoliberaaleja lehtiä ja poliitikoita - sekä heidän tulkintaansa oikeudenmukaisesta menneisyydenkäsittelystä. Yhteenvedossa esitän, että akatemiakiistassa kyse oli pitkälle nk. pragmaattisen ja fundamentaalisen menneisyydenkäsittelyn mallin vastakohtaisuudesta ja yhteismitattomuudesta. Akatemiakiistan eri osapuolien näkemykset menneisyydenkäsittelystä erosivat niin huomattavalla tavalla toisistaan, ettei kompromissi ollut mahdollinen.
  • Laakso, Milja Marianna (2008)
    Pro gradu -tutkielman aiheena on vuoden 1968 opiskelijaliikkeestä ja sen väkivaltaisesta tukahduttamisesta käyty menneisyyspoliittinen keskustelu Meksikossa 1990- ja 2000 luvuilla. Lokakuussa 1968 armeijan ja poliisin joukot surmasivat satoja opiskelijamielenosoituksen osanottajia maan pääkaupungissa. 1990-luvulla opiskelijaliikkeen aikaiset tapahtumat nousivat uudelleen poliittiselle agendalle osana maan demokraattista siirtymävaihetta. Syksyllä 1993 entisten opiskelijaliikkeen aktiivien järjestö perusti epävirallisen totuuskomission tutkimaan opiskelijaliikkeen aikaisia tapahtumia. Lokakuussa 1997 Meksikon parlamentin alahuoneessa perustettiin 1968-erityiskomissio, jonka tehtävänä oli vaikuttaa vuoden 1968 tapahtumia koskevien arkistojen avaamiseen. Vuonna 2001 perustettiin yleisen syyttäjänviraston yhteyteen erikoissyyttäjänvirasto tutkimaan vuotta aikaisemmin päättyneen autoritaarisen regiimin aikaisia ihmisoikeusrikkomuksia. Tutkielman tavoitteena on kuvata, mitä 68 on merkinnyt 1990- ja 2000-luvuilla Meksikon demokraattisessa siirtymävaiheessa ja miten sitä on tulkittu osana poliittista argumentaatiota. Tarkastelu rakentuu kolmen edellä mainitun organisaation ja niistä käydyn julkisen keskustelun ympärille. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen rungon muodostaa Heino Nyyssösen väitöskirjassaan käyttämä käsitteistö, jolla hän analysoi Unkarin vuoden 1956 kansannousun tulkintoja. Tutkielmassa peilataan Meksikossa käytyä keskustelua Nyyssösen analyysiin. Lisäksi sovelletaan käsitteitä, joita mm. Elizabeth Jelin on käyttänyt analysoidessaan muistin politiikkaa Latinalaisessa Amerikassa. Tutkielmassa hahmotetaan vuoden 1968 merkitystä meksikolaisten poliittisten toimijoiden historiallisen identiteetin osana. Analysoitujen keskusteluiden perusteella vuodella 1968 on ollut jatkuvasti merkittävä asema osana meksikolaisen vasemmiston oppositioidentiteettiä. Kuitenkin myös muiden kuin vasemmistolaisten poliittisten toimijoiden piirissä on tutkimusajanjakson kuluessa yhä laajemmin tunnustettu vuoden 1968 asema osana kansallista demokraattista identiteettiä. Tutkimusaihetta lähestytään myös selvittämällä, miten vuoden 1968 tapahtumia on tulkittu totuuden, oikeuden ja demokratian käsitteiden kautta. Johtopäätöksenä esitetään, että vuoden 1968 tapahtumien ensisijaiseksi tulkinnan tavaksi vakiintui tutkimusajanjaksolla vähitellen kansainvälinen ihmisoikeusviitekehys. Tutkielman keskeinen lähdeaineisto muodostuu lehdistömateriaalista. Lisäksi alkuperäislähteinä on käytetty liittovaltion parlamentin alahuoneen pöytäkirjoja ja erikoissyyttäjänviraston perustamiseen liittyviä julkisia asiakirjoja.
  • Morton, Anna (2007)
    Pro gradu -työssäni käsittelen kambodžalaisten pakolaisten kokemuksia punaisten khmerien kaudesta. Työssä tutkitaan kambodžalaisten kokemuksia vuosien 1975–1979 tapahtumista ja selvittään, miten nämä pakolaiset ovat myöhemmin suhtautuneet tähän aikakauteen. Tutkimuksessa kartoitetaan, miten tämä ihmisryhmä on suhtautunut menneisyyteensä Demokraattisessa Kamputseassa. Tärkeimmät lähteet ovat kambodžalaisten pakolaisten kirjoittamat muistelmat. Työssä on käytetty englannin ja suomen kielellä ilmestyneitä muistelmia, jotka ovat joko kambodžalaisten itsensä kirjoittamia tai kambodžalaisten pakolaisten haastatteluiden tulos. Työssä on kuitenkin käytetty paljon muitakin kirjallisuuslähteitä ja pyritty käyttämään laajasti monen eri oppiaineen tietämystä Kambodžasta. Kambodžalaista ajattelua on lähestytty sen omista kulttuurisista lähtökohdista. Tutkimuksessa lähdetään liikkeelle kambodžalaisesta ajattelusta ja selvitetään, millaista kambodžalaisuus oli ennen punaisten khmerien valtakautta. Kambodžalaiset arvot nousevat keskeisiksi, kun pyritään tutkimaan kambodžalaisten pakolaisten ajattelua. Tämän työn kannalta merkittävää ei ole punaisten khmerien organisaation luonne, vaan ihmisten kokemukset punaisten khmerien kaudesta. Millaisena punaisten khmerien kausi on näyttäytynyt kylissä? Ihmisten suhtautumistavat punaisten khmerien hallintoon vuosina 1975–1979 nousevat merkittäväksi aiheeksi. Tiettyjä asioita punaisten khmerien kaudesta on ollut hankalampaa kestää kuin toisia. Kambodžalaisilla on ollut nimittäin suuria vaikeuksia juuri punaisten khmerien kauden muistojen kohtaamisessa. Kambodžalaiset pakolaiset ovat kuitenkin pyrkineet käsittelemään tätä menneisyyttään esimerkiksi juuri näiden muistelmien kautta. Miten tämän menneisyyden kanssa tullaan toimeen, ja onko menneisyydenkäsittelyä tapahtunut laajemmin? Tutkimuksessa pakolaisten kokemukset ja menneisyydenkäsittely yhdistetään lopuksi vielä Kambodžaan, jossa pitäisi alkaa pian punaisten khmerien johtohahmojen oikeudenkäynti. Punaisten khmerien kausi on ollut merkittävä ajanjakso Kambodžassa. Kambodžalaiset pakolaiset kokevat vuodet 1975–1979 suurena muutosajanjaksona ja huonojen muistojen aikakautena. Negatiiviset muistot ja traumat punaisten khmerien kaudesta liittyvät useimmiten ruuan vähyyteen, nälkäkuolemiin ja perheenjäsenten erottamisiin toisistaan. Väkivalta oli todellinen uhka punaisten khmerien kaudella, mutta harvat kuitenkaan joutuivat tämän väkivaltakoneiston hampaisiin. Suurin osa punaisten khmerien uhreista kuoli nälkään ja siitä johtuviin sairauksiin. Demokraattisen Kamputsean keskivertoasukas kuoli kylässä aliravitsemukseen eikä vankilajärjestelmän väkivaltaan. On tärkeää tietää, mitkä punaisten khmerien kauteen liittyvät asiat ovat jättäneet jälkiä ihmisiin. Punaisten khmerien kauden käsittely on ollut hyvin hankalaa, ja menneisyydenkäsittelyä on tapahtunut hyvin vähän. Menneisyyttä on pyritty hautaamaan aktiivisesti, mutta muistelmista käy ilmi, että ainakin näille kambodžalaisille punakhmer-menneisyyden unohtaminen on ollut mahdotonta. Monet muistelmia kirjoittaneet pakolaiset kokevat paremmaksi vaihtoehdoksi menneisyydenkäsittelyn kuin menneisyyden unohtamisen.
  • Kallioniemi, Paula (2012)
    Taimikonhoito on talousmetsän kehityksen kannalta oleellisen tärkeä puuntuotantoketjun vaihe, joka nykyään usein viivästyy tai jää jopa tekemättä. Syynä tähän ovat mm. korkeat kustannukset ja työvoiman saatavuusongelmat. Koneelliseen taimikonhoitoon tarvitaan tarkoitukseen suunnitellut laitteet ja sopiva kalusto, joten sen käyttö painottuu suurehkoille taimikonhoitokohteille. Taimikon-hoito toteutetaan nykyään enimmäkseen metsurin tekemänä raivaussahatyönä, sillä koneellinen taimikonhoito on toistaiseksi manuaalista perkausta ja harvennusta kalliimpaa. Koneellisessa taimikonhoidossa metsikköön on avattava ajourat, jotka vähentävät kasvatettavan puuston määrää. Koneellisen taimikonhoidon yhteydessä puihin syntyy yleensä runko- ja juurivauri-oita ja lisäksi voi syntyä maastovaurioita. Sekä ajourat että puustovauriot pienentävät metsän kier-toajan aikaista puuntuotosta. Ajourien negatiivista vaikutusta puuntuotokseen ja koneellisessa tai-mikonhoidossa syntyviä vaurioita on pyrittävä vähentämään koneellista taimikonhoitoa kehitettäes-sä. Tarve kehittää koneellista taimikonhoitoa ja erityisesti sen kannattavuutta on suuri, sillä alaa uhkaa paheneva työvoimapula. Tässä tutkimuksessa selvitettiin MenSe-raivauspäällä varustetulla metsäkoneella suoritetun koneelli-sen taimikonhoidon aiheuttamia runkovaurioita ja puuntuotannollisia vaikutuksia varttuneessa tai-mikossa. Painopiste oli ajourien ja vaurioiden tutkimisessa. Maastomittausten perusteella saatujen tulosten lisäksi koneellisen taimikonhoidon puutuotannollisia vaikutuksia selvitettiin kirjallisuustut-kimuksella. Ajourien vaikutus metsän tulevaan puuntuottokykyyn vaatii lisätutkimuksia. Tutkimuksessa havaittiin, että koneellisessa taimikonhoidossa syntyvät ajourat vähensivät metsän puuntuotannollista pinta-alaa noin 10 %. Keskimäärin 5 %:lle jäävästä puustosta syntyi runkovaurioi-ta koneellisen taimikonhoidon yhteydessä. Kasvatettavien puiden ympärille jäi poistamatta kasvua haittaavia puita keskimäärin 250 kpl/ha. Turhaan poistettuja kasvatuskelpoisia puita oli noin 90 kpl/ha. Käyttöajanmenekin keskiarvo oli 8,4 h/ha ja käyttötuntituotoksen 0,12 ha kaikilla työmailla. Kuljettajien välillä oli huomattavia eroja sekä ajankäytössä että työnjäljessä. Kuljettajien koulutuk-seen, ohjeistamiseen, valvontaan ja motivointiin kannattaa kiinnittää huomiota. Koneellisten taimikonhoitokoneiden kustannustehokkuuden ja työnjäljen kehittäminen on haasta-vaa, sillä olosuhteet varttuneen taimikon hoidossa ovat usein hankalat sekä kuljettajaa että metsä-koneen ominaisuuksia ajatellen. Jatkossa kannattaa tutkia myös uusia metsänkasvatusketjun vaihto-ehtoja, esimerkiksi onko mahdollista jättää varsinainen taimikonhoito kokonaan tekemättä kitkevällä perkauskoneella suoritetun varhaisperkauksen jälkeen, jolloin seuraava toimenpide metsikössä olisi energiapuuhakkuu tai ensiharvennus.
  • Näslindh-Ylispangar, Anita (Helsingfors universitet, 2008)
    The aim of the study was to examine health behaviour, health beliefs and need for health counselling amongst 40-year-old men in Helsinki. 273 males answered the questionnaire and participated in health examinations. Based on the results of health situation, males were assessed to be at low (n=145) or high risk (n=128). With Chi-square tests were assembled to identify differences between health indicators and the groups of self-rated health (good, average/poor) and between the groups of low- and high-risk men. A step-wise logistic regression model was used to estimate the adjusted odds of each outcome by socio-demographic-, health behaviour-, health belief- and clinical factors. Males at high risks were followed during 2001-2004 to analyze the impact of brief-intervention to health risks and life styles by variance analyze (ANOVA) (n=46). Due to a low response rate (39.6%), more data from non-respondents were collected by in-depth interview (n=28) and telephone survey (n=40). The final data set comprised 341 males. The findings of the study indicated that males had risk factors for cardiovascular diseases. Two-thirds were overweight or obese, over one-third had a waist circumference ≥100 cm, and over 40% had diastolic blood pressure ≥90 mm Hg. Over one-half smoked daily and 40 % of the males used alcohol excessively. Despite risk factors males rated their health as good, which showed a great contradiction. Lack of illness or injury, good dental health, and normal waist circumference had the strongest associations with perceived good health. A positive association was found between alcohol advice by family members and lower use of alcohol. Depression and insomnia were significant predictors for burnout. Only a small percentage of males had received counselling from professionals, they were advised by family members. In the follow-up study (n=46) the risk factors improved significantly from baseline during a short time period. However, the final measurements in 2004 showed that the values, except cholesterol readings, tended to revert back to baseline. Qualitative research showed that “non-respondents“did not participate to the metabolic syndrome project, because they were ‘symptomless’ or busy. However they had same risk factors as participated males had. In-depth interview revealed sensitive information that included major causes of concern, anxiety, fears and loneliness. The results underscore the importance of understanding by health professionals that there exists a contradiction between objective and subjective health, which might help to perceive the attitudes towards health behaviour. Greater collaboration is needed between private health care agencies and official primary health care to ensure continuity in the improvement of health habits among males.
  • Sanhaie, Joel (2009)
    It has been suggested by scholars that the nature of middle and upper class masculinity changed in the Victorian era. Previously in the eighteenth century society s elites were considered more 'gentlemanly', the Victorian era saw the rise of simply the more 'manly' individual. As public schools were places in which boys of the upper reaches of society were educated, it seems viable to suggest that changes in the character of the elite male can be fruitfully studied by considering the ideological forces present in public school life in the Victorian period. Dynamic social phenomena of the period were enacted at the public school, something of a microcosm of the elite sections of society. At the early nineteenth century public school the boys were considered wild and in possession of too much unsupervised leisure time. By midcentury, changes in the style of teaching were made at such schools which were primarily ideological; these changes were put into practice by repeated manly activity, namely athletic games and sports. Increased leisure time spent on games meant that the boys became more easily supervised and less wild. Via athletic sports and games, militaristic activity and the heightened status of that which was 'manly', the preferred culture of the dominant force in society was inculcated and reproduced using 'symbolic violence' as suggested by Pierre Bourdieu. This culture is described herein as the culture which adhered to a popular Victorian, masculine discourse known as 'manliness'. This thesis will consider the development of manliness at the boys' public school in a vital period of the development of manliness by looking at the writings and memoirs of actors involved in this process. By using Norman Fairclough's textually orientated discourse analysis this thesis aims to assess the ideas of key educators and boys who displayed a modal affiliation to a discourse of 'manliness'. Simultaneously this study will also put into consideration the practical efforts which were made to implement such manly ideology, making such activity second nature.
  • Hannus, Hanna (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkielmani käsittelee Helsingissä sijaitsevaa vuonna 1928 valmistunutta Yrjönkadun uimahallia. Uimahallin rakennutti yksityinen Uimahalli Oy, jonka aktiiveihin kuului muun muassa urheiluvaikuttaja Toivo Aro. Uimahallin suunnitellut arkkitehti Väinö Vähäkallio kuului myös uimahallin johtokuntaan. Uimahallista rakennettiin monitoimitalo, joka vastasi moniin tarpeisiin: se oli niin uimaharrastajien harjoitusallaskin kuin kaupunkilaisten virkistäytymispaikka monine oheispalveluineen. Uimahallilla oli myös sosiaalisia pyrkimyksiä parantaa uimataitoa ja yleistä hygieniaa. Yrjönkadun uimahalli siirtyi Helsingin kaupungin omistukseen vuonna 1967, ja se peruskorjattiin vuosina 1997 1999. Nykyisin uimahalli tunnetaan kylpylätunnelmastaan sekä erillisistä miesten ja naisten vuoroistaan, joiden vuoksi uimahallissa on mahdollisuus uida alasti. Tarkastelen Yrjönkadun uimahallin arkkitehtuuria keskittyen tilaan ja sen käyttäjiin liittyviin kysymyksiin. Kolme näkökulmaani uimahallin tilaan ovat tila eri ihmisryhmien ja sukupuolten kontrolloijana, tilan suhde aikaan ja alastomuuden merkitys tilassa. Pohdin myös ihanteita, jotka saivat uimahallin aikaan sekä ihanteita, joita uimahalli loi. Analysoin uimahallia sen valmistumisajankohdan ja nykyajan perspektiiveistä. Keskeinen tutkimusaineistoni koostuu 1920-luvun lopun ja 1930-luvun alun aikakaus- ja urheilulehdistä, Yrjönkadun uimahallia käsittelevästä arkistomateriaalista, Toivo Aron laatimista kirjoituksista sekä 1990-luvun ja 2000-luvun vaihteen uimahallia käsittelevistä mielipidekirjoituksista. Uimahallin tilojen osalta tarkastelen uimahallikävijöiden kannalta keskeisimpiä tiloja eli isoa ja pientä allashuonetta sekä suihku- ja pesutiloja. Yrjönkadun uimahallin arkkitehtuuriin vaikuttivat nähdäkseni ulkomaalaisten uimahalliesikuvien lisäksi suomalaiset yleiset saunat. Laitoksen nimeksi tuli uimahalli, mutta se sisälsi alusta lähtien myös kylpylämäisiä piirteitä. Uimahallin iso allashuone jakaantuu ensimmäiseen ja toiseen kerrokseen, joita 1920-luvun kontekstissa merkitsivät myös eri yhteiskuntaluokkien sosiaalisia tiloja. Uimahalliin rakennettiin alun perin erilliset osastot miehille ja naisille. Miesten ja naisten osastot erosivat arkkitehtuuriltaan tavoilla, joka heijastelee 1920-luvun urheilupiireissä vallalla olleita käsityksiä sukupuolista. Miesten osasto eli iso allashuone mahdollistaa esimerkiksi kilpaurheilun, joita ei pidetty 1920-luvulla urheiluvaikuttajien keskuudessa naisille sopivina. Naisten osasto on miesten osastoa suojaisampi, pienempi ja koristeellisempi. Tulkitsen näiden piirteiden viittaavaan myös ajan naisoletukseen. Miesten osasto eli iso allashuone on kuitenkin alusta asti ollut muutamia vuoroja viikossa myös naisten käytössä, ja ajan myötä vuorojen määrää on lisätty. Naisten osalta ihanteet eivät siis olleet niin yksiselitteisiä. Tarkastelen arkkitehtonista tilaa siis myös prosessina, joka osallistuu merkitysten tuottamiseen. Yleisölle avautuessaan Yrjönkadun uimahalli piti sisällään monia viittauksia antiikkiin, erityisesti antiikin Roomaan. Isoa allashuonetta hallitsevien arkadien lisäksi uimahallissa oli roomalaisia saunoja, ja kävijät saivat päälleen roomalaiset kylpykaavut. Uimahallissa ainoa sallittu uintitapa aina vuoteen 2001 saakka oli uida ilman uimapukua. Nähdäkseni 1920-luvulla uimahallin uimapukukielto johtui hygienian ohella suomalaisen saunaperinteen luontevasta pohjasta, ajan muodikkaasta alastomuus- eli ruumiinkulttuurista sekä antiikin ihailusta. Esitän, että Yrjönkadun uimahalli rakennettiin 1920-luvulla paikaksi, jossa ajan aateilmaston mukaisesti antiikki ja suomalaisuus, perinne ja modernius kietoutuivat toisiinsa. Uimahallin tilaratkaisut, käyttötavat ja arkkitehtuuri loivat ja pitivät yllä ihanteita miehistä ja naisista. Uimahallissa käyminen toteutti ja vahvisti näitä ihanteita, mutta erityisesti naiskävijät saattoivat myös asettua niitä vastaan. Nykyisin Yrjönkadun uimahallissa alastomuus voi saada aikaan ajattomuuden tunteen, sillä merkit ajallisuudesta hälvenevät sen myötä. Alastomuus myös korostaa koskien ja oman ruumiillisuuden kautta syntyvää yhteyttä tilaan. Tilan käyttämisessä keskeisiä ovat myös muut moniaistiset kokemukset tuoksuista lämpötilaan. Yrjönkadun uimahalli on osa helsinkiläistä kaupunkikulttuuria ja sitä tulisikin nähdäkseni ajatella kulttuurikohteena.
  • Hannus, Hanna (Helsingin yliopisto, 2014)
    abstract