Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 12366-12385 of 27968
  • Nuutila, Anni (Helsingin yliopisto, 2014)
    Craft education serves as a potential platform for students’ creativity. The focus of craftwork studies has lately been changing form technique learning and product making to more creative direction. This is also evident in the new, 2016 launched, curriculum of craft education. The curriculum emphasizes craftwork as a more experimental and exploratory subject where different techniques and materials are combined. The purpose of this Master’s Thesis was to develop new and more creative ways to teach craftwork. The project consists of three parts. In the first phase, different ideas were mapped by brainstorming and utilizing existing theories. Subsequently, based on the ideas from the first phase a teaching module was built. The execution of the scheme was documented by filming a video. In the last phase the video material was analyzed and creative activities were highlighted. Eventually, by combining the existing theories and observations from the video an outline for online material for creative craftwork teaching was develop. This teaching material aims to approach craft education from a more creative and expressive point of view. This project indicated that several factors affect the creative craft process. Giving enough time and encouragement to all students’ individual craftsmanship proved to be important for increasing creativity among students. Possibility to explore different materials and techniques had also a positive effect on creativity. Team work, encouraging and casual atmosphere contributed also to the creative process. Teacher’s role as a supporter and inspirer was also important. The produced web material is based on the observations from this study and also supports the new craft curriculum. The material is online and thus easily available for everybody. In addition, a Facebook page was created to encourage people for more interactive conversation. www.luovalanka.wordpress.com
  • Valkama, Annina (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielma käsittelee transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetussa laissa eli translaissa sukupuolen vahvistamiselle asetettuja edellytyksiä ihmis- ja perusoikeusnäkökulmasta. Translain 1 § sisältää sukupuolen vahvistamisen yleiset edellytykset, joihin sisältyy muun muassa vaatimukset siitä, että henkilö esittää lääketieteellisen selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen ja että hän elää tämän mukaisessa sukupuoliroolissa sekä siitä, että hänet on steriloitu tai että hän muusta syystä on lisääntymiskyvytön. Lisäksi edellytetään, että henkilö ei ole avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa. Translain 2 § sisältää poikkeuksen edellä mainittuun niin sanottuun naimattomuusvaatimukseen, ja henkilö voidaan vahvistaa kuuluvaksi vastakkaiseen sukupuoleen, jos aviopuoliso tai rekisteröidyn parisuhteen toinen osapuoli antaa tähän suostumuksensa. Tällöin avioliitto muuttuu sukupuolen vahvistamisen yhteydessä ilman eri toimenpidettä rekisteröidyksi parisuhteeksi ja rekisteröity parisuhde vastaavasti avioliitoksi. Nämä vaatimukset ovat herättäneet kritiikkiä yhdenvertaisuuden, henkilökohtaisen koskemattomuuden ja itsemääräämisoikeuden kannalta. Vaatimuksia on kritisoinut muun muassa Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu. Tutkielmani käsittelee sitä, mitä Euroopan ihmisoikeussopimuksen säännöksistä sovelletaaan kun tarkastellaan translain mukaisia lisääntymiskyvyttömyys- ja naimattomuusvaatimuksia. Käsittelen lyhyesti myös kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevaa yleissopimusta, Euroopan unionin perusoikeuskirjaa ja Suomen perustuslain säännöksiä olennaisilta osiltaan. Niin sanotuista soft law -instrumenteista käsittelen Yogyakartan periaatteita, joka on ihmisoikeusasiantuntijoiden vuonna 2006 laatima ohjeistus siitä, kuinka sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluville henkilöille kuuluvat ihmisoikeudet tulee parhaiten toteuttaa. Selvitän tutkielmassani myös mikä on nykykäsitys sukupuolesta biologisena, sosiaalisena ja psykologisena käsitteenä, ja vastaako lainsäädännöstä ilmenevä jäykkä kahtiajako tätä sukupuolikäsitystä. Tuon tutkielmassani esiin myös kuinka sukupuolen vahvistamisen sitominen transsukupuolisuutta koskevaan diagnoosiin (ICD-10 F64.0) on ongelmallinen. Naimattomuusvaatimuksen osalta käsittelen myös korkeimman hallinto-oikeuden tapausta 2009:15, joka eteni Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen tapauksena Hämäläinen v. Suomi. Tapaus koski transsukupuolisen henkilön oikeutta sukupuolen vahvistamiseen tilanteessa, jossa hän oli ollut pitkäkestoisessa avioliitossa jonka puolisot toivoivat jatkuvan ennallaan sukupuolen vahvistamisen jälkeen. Translain muutostarpeita arvioinut työryhmä on ehdottanut lain nimikkeen muuttamista muotoon ”laki sukupuolen vahvistamisesta” ja lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistamista. Vertailun vuoksi Ruotsin lainsäädännöstä lisääntymiskyvyttömyysvaatimus poistettiin vuoden 2013 heinäkuun alusta ja Tanskassa sukupuolen vahvistamiseksi ei puolestaan syyskuun 2014 jälkeen ole edellytetty lainkaan lääketieteellistä selvitystä. Lisäksi työryhmä ehdotti, että naimattomuusvaatimus poistettaisiin laista. Käsittelen tutkielmassani muutoksen toteuttamiseksi annettuja vaihtoehtoja ja niiden tarkoituksenmukaisuutta ja toimivuutta ehdotuksista annettujen lausuntojen perusteella. Joulukuussa 2014 eduskunta hyväksyi kansalaisaloitteeseen perustuneen avioliittolain muutoksen siten, että samaa sukupuolta olevat henkilöt voivat lain voimaantulon jälkeen solmia keskenään avioliiton. Tämä muutos edellyttää muutoksia myös translakiin. Lain nimikkeen muutos on tarpeellinen, sillä transseksuaalisuus terminä on vanhentunut. Lisääntymiskyvyttömyysvaatimukselle ei ole lääketieteellisiä perusteita, ja myös naimattomuusvaatimuksen poistaminen on käytännössä välttämätöntä kun avioliitto tulee mahdolliseksi samaa sukupuolta olevien henkilöiden välillä. Naimattomuuden ei voida muutoinkaan katsoa olevan aiheellinen edellytys sukupuolen vahvistamiselle etenkään tapauksissa, joissa puolisot toivovat liiton jatkuvan ennallaan sukupuolen vahvistamisen jälkeen. Translain muutostarpeet ulottuvat kuitenkin paljon lisääntymiskyvyttömyys- ja naimattomuusvaatimusten poistamista pidemmälle, ja lain kokonaisvaltainen ja ihmisoikeusvetoinen uudistaminen olisi aiheellista.
  • Huynh, Thi Le Hang (2010)
    Pro gradu -tutkielman kirjallisessa osassa käsitellään GDNF:n signaalinvälitysketjun muutosten vaikutuksia nigrostriataalisen radan dopamiinihermosoluihin. GDNF/GFRα1/RET signalloinnin merkityksen ymmärtäminen voisi avartaa neurodegeneratiivisten sairauksien kuten Parkinsonin taudin moninaista patofysiologista näkökulmaa kuin myös mahdollisesti kohdentamaan farmakologinen lääkehoito. GDNF/GFRα1/RET signallointi ei poistogeenisten hiirimallien antamien tulosten mukaan ole kriittinen prenataalisen nigrostriataalisen radan dopamiinineuroneille, mutta postnataaliseen kehitykseen sillä on merkitystä. Heterotsygoottisissa GDNF, GFRα1 ja RET poistogeenisissa hiirissä vähentynyt GDNF/GRFα1/RET signallointi näkyy monissa tutkimuksissa muuttuneena dopaminergisen järjestelmän toimintana. Parkinsonin taudin eläinmalleissa GDNF:n dopamiinineuroneita suojaavat ja korjaavat vaikutukset ovat selkeitä ja GDNF:n lääkekäyttö on hyvinkin mahdollista. GDNF/GFRα1/RET signaalinvälitysketjun jatkuva eksogeeninen induktio terveessä nigrostriataalisessa järjestelmässä aiheuttaa todennäköisesti dopamiinihermosoluista riippuvaista TH-tasojen downregulaatiota. GDNF:n turvallisen lääkekäytön edellytyksenä on kuitenkin lisääntyneen GDNF/GFRα1/RET signalloinnin vaikutuksen kattavampi ymmärtäminen. Endogeenisen GDNF:n ja sen signaalinvälitysketjun GDNF-GFRα1-RET muutosten fysiologista merkitystä dopamiinihermosoluihin ei vielä tarkoin tunneta. Erikoistyön tarkoituksena oli tutkia ensisijaisesti vähentyneen endogeenisen GDNF:n vaikutusta dopamiinihermosolujen kykyyn sietää 6-OHDA neurotoksiinin indusoima hermosolutuho GDNF+/- hiirillä. Lisäksi tarkasteltiin lisääntyneen endogeenisen GDNF tason vaikutusta dopamiinijärjestelmään 7 päivän ikäisistä GDNF hypermorfisista hiiristä sekä alhaisen endogeenisen GFRα1:n vaikutusta dopamiinitasoihin 20 päivän ikäisistä GFRα1 hypomorfisista hiiristä. Erikoistyön perusteella vähentyneen endogeenisen GDNF tason omaavat GDNF +/- hiiret eivät ole villityypin hiiriä herkempiä 6-OHDA neurotoksiinin vaikutuksille. Lisääntynyt endogeeninen GDNF:n taso ei muuttanut nigrostriataalista dopaminergistä järjestelmää GDNF hypermorfisissa hiirissä. Myös vähentynyt GFRα1 taso ei muuttanut striatumin monoamiinitasoja 3 viikon ikäisillä GFRα1 – hypomorfisilla hiirillä.
  • Kuisma, Saara (2012)
    Pharmaceutical companies are currently facing increasing developmental costs, and at the same time, less new compounds are being brought to the market. In vitro -metabolism studies and toxicity assessment of new drug candidates are crucial, as early as possible, to prevent their withdrawal in later development phases. Used study systems are, however, limited and new improved technologies are being investigated. Notable, drug induced liver toxicity and alterations in the liver function are frequent reasons for the drug removals from the development. Human embryonic stem cell (hESC) is one of the most powerful cell types known. hESCs have not only the possibility to divide indefinitely but these cells have also the ability to differentiate to all mature cell types of the human body, such as hepatocytes. This makes them potentially very valuable for pharmaceutical development, in order to create a functional in vitro –model, mimicking the liver tissue. In the literature part, the three dimensional (3D) -hepatic differentiation of mouse and human ESCs in vitro, are discussed. Traditional 2D-culture systems do not adequately mimic the microenvironment of three dimensionally organized native tissue. In 2D-cultures cells grow as a monolayer, when the cell morphology is flattened leading to poor cell-cell and cell-matrix contacts and preventing from the tissue formation. In 3D-culture systems, cells are able to form tissue-like cell integrations, spheroids, and thus, remain their functionality and viability significantly longer. Hydrogels are commonly used biomaterials in 3D-cell cultivation and well known in various areas of tissue engineering for their nano scale porosity and ability to surround cells in 3D-polymer network. In addition, they are capable to absorb large volumes of water and functionalized, in various ways, to improve the required biological or mechanical properties. In the experimental part, the main purpose was to differentiate human hepatic progenitor cells to mature hepatocyte-like cells in three dimensional (3D) –biomaterials. Overall, four different hydrogels (cellulose nanofiber (CNF) hydrogel, HydroMatrixTM, ExtracelTM and PuraMatrixTM) were used as 3D-cell culture scaffolds. Several hepatic cell functions (albumin and urea production and cytochrome P450 (CYP) 3A4 activity) were measured in 2D- and 3D-cultures and compared with the human hepatic carcinoma cells, HepG2, which are often used in drug development. Differentiated hepatocyte-like cells did not show CYP3A4 activity and they produced less albumin and urea compared with HepG2 cells. However, working with hESCs is very demanding and the research in this area is only in the beginning. Therefore, the poor cell functionality results did not come up as a surprise.
  • Huusko, Karoliina (2013)
    Intracellular drug sequestration is useful to understand when designing new drugs with intracellular targets. The knowledge of the intracellular distribution can also help to understand the side effects and pharmacokinetics of a drug, as well as the lack of response in e.g. some multidrug resistant cancer cells. Intracellular concentrations are also important to know when predicting the role of active transport in the overall transport process when binding site of the transporter is intracellular. The literature review describes the mechanisms causing intracellular drug sequestration along with the consequences of intracellular drug sequestration and methods that are used to study it. Alterations of intracellular distribution of anticancer drugs in multidrug resistant cancer cells are also described as an example of the many factors affecting the distribution pattern of the drugs inside cells. Understanding these mechanisms is valuable when designing strategies to overcome the multidrug resistance. The most commonly applied methods for studying intracellular concentrations of drugs are based on fluorescence microscopy. In experimental work, subcellular fractionation protocol is introduced and applied to determine the concentration of CDCF, clotrimazole and celiprolol in vitro in the plasma membrane and cytoplasm of MDCKII cells. CDFC and celiprolol are substrates of the MDR1 transporter and clotrimazole is an inhibitor. Concentrations in the fractions were measured in wild type cells and in MDR1-transfected cells with and without MDR1 inhibitor verapamil to see if the transporter had an effect on the concentrations. Also the effect of lipophilicity of the drug on partition between plasma membrane and cytoplasm was reviewed. Celiprolol showed a typical behaviour of the MDR1 substrate whereas CDCF and clotrimazole did not. Clotrimazole as a lipophilic compound was accumulated more to the plasma membrane than less lipophilic CDCF and celiprolol. Lipophilicity affected also to the ratio of Km (or Ki)(determined from the concentration in extracellular fluid) and Km (or Ki)(membrane) (determined from the plasma membrane concentration) values, with clotrimazole Ki(membrane) value being larger than respective Ki value, and CDCF and celiprolol Km(membrane) values being smaller than their respective Km values.
  • Sjöstedt, Noora (2011)
    The blood-brain barrier (BBB) is a unique barrier that strictly regulates the entry of endogenous substrates and xenobiotics into the brain. This is due to its tight junctions and the array of transporters and metabolic enzymes that are expressed. The determination of brain concentrations in vivo is difficult, laborious and expensive which means that there is interest in developing predictive tools of brain distribution. Predicting brain concentrations is important even in early drug development to ensure efficacy of central nervous system (CNS) targeted drugs and safety of non-CNS drugs. The literature review covers the most common current in vitro, in vivo and in silico methods of studying transport into the brain, concentrating on transporter effects. The consequences of efflux mediated by p-glycoprotein, the most widely characterized transporter expressed at the BBB, is also discussed. The aim of the experimental study was to build a pharmacokinetic (PK) model to describe p-glycoprotein substrate drug concentrations in the brain using commonly measured in vivo parameters of brain distribution. The possibility of replacing in vivo parameter values with their in vitro counterparts was also studied. All data for the study was taken from the literature. A simple 2-compartment PK model was built using the Stella™ software. Brain concentrations of morphine, loperamide and quinidine were simulated and compared with published studies. Correlation of in vitro measured efflux ratio (ER) from different studies was evaluated in addition to studying correlation between in vitro and in vivo measured ER. A Stella™ model was also constructed to simulate an in vitro transcellular monolayer experiment, to study the sensitivity of measured ER to changes in passive permeability and Michaelis-Menten kinetic parameter values. Interspecies differences in rats and mice were investigated with regards to brain permeability and drug binding in brain tissue. Although the PK brain model was able to capture the concentration-time profiles for all 3 compounds in both brain and plasma and performed fairly well for morphine, for quinidine it underestimated and for loperamide it overestimated brain concentrations. Because the ratio of concentrations in brain and blood is dependent on the ER, it is suggested that the variable values cited for this parameter and its inaccuracy could be one explanation for the failure of predictions. Validation of the model with more compounds is needed to draw further conclusions. In vitro ER showed variable correlation between studies, indicating variability due to experimental factors such as test concentration, but overall differences were small. Good correlation between in vitro and in vivo ER at low concentrations supports the possibility of using of in vitro ER in the PK model. The in vitro simulation illustrated that in the simulation setting, efflux is significant only with low passive permeability, which highlights the fact that the cell model used to measure ER must have low enough paracellular permeability to correctly mimic the in vivo situation.
  • Ryhänen, Tiia (2014)
    Nucleic acid amplification technologies are widely used in the field of molecular diagnostics and biological research for amplifying and detecting specific nucleic acid sequence. Polymerase chain reaction (PCR) is the most established nucleic acid amplification technology providing a fast, sensitive and highly specific method to amplify nucleic acids. But, as a “point-of-care” – diagnostic tool, PCR still remains limiting due to the need to use complex and heavy instrument. This disadvantage of PCR has lead to development of nucleic acid amplification technologies, which are possible to utilize with a simple and cost-effective device. PCR requires thermocycling between three different temperatures, while these isothermal technologies are possible to use in a constant and low temperature. Over ten different isothermal nucleic acid amplification technologies are described in the literature within past two decades. This literature review is focused on six of these existing isothermal technologies. They are briefly described and their potential applications to point-of-care diagnostics are discussed. The experimental part of the thesis focuses on improving the sensitivity, speed and robustness of isothermal nucleic acid amplification, SIBA technology. This was achieved by investigating the optimum configuration of the invasion oligonucleotide (IO) required dissociation of target DNA duplex. The invasion oligonucleotide contains of three functionally district regions; the seeding-, DNA- and a 2'-O- methyl RNA region. The IO can also contain a few non-cognate bases at the 3’end, inverted dt. It was researched how the length of the seeding- and DNA regions, and the ratio of pyrimidine in the seeding region affect to the amplification speed and specificity. SIBA reaction was tested also with IOs where the 2'-O- methyl RNA bases of the IO were partially replaced by 2'-fluoro RNA bases and the inverted dT removed. The results revealed that a higher ratio of pyrimidine in the seeding region speed up the nucleic acid amplification reaction, but too high ratio can also induce non-specific amplification. The optimal length of the seeding region lies somewhere between 3 and 18 bases. The optimal length of the DNA region is around 35 bases. This study also showed that the inverted dT blocker of the IO is unnecessary in SIBA, and by replacing 2'-O- methyl RNA with 2'-fluoro RNA bases is possible to improve the amplification of target template with mutations. Results presented in this thesis have helped to improve existing knowledge of SIBA-assay design. Future work could focus on investigating the impact of the IO’s 2'-O- methyl RNA region.
  • Koskenkorva, Tiina (2012)
    Elucidation of transporter- and/or metabolic enzyme-mediated drug interactions is important part of early drug development. However the knowledge about clinical consequences of transporter-mediated drug-drug interactions is still limited and more investigation is needed to improve our understanding. MDR1 transporter, widely distributed on the pharmacokinetic barriers in the body (e.g. intestine) and has been shown no limit the bioavailability of drugs. Substrates of MDR1 are exposed to limited intestinal drug absorption and intestinal drug-drug interactions due to inhibition of the transporter. In predicting the clinical significance of an interaction, the principal obstacle has been the limited ability to appropriately scale the preclinical data into in vivo situation. In vitro-in vivo correlations on the extent of MDR1’s influence on absorption and standardized predicting methods for drug-drug interactions using the inhibitory constants (IC50 and Ki) would greatly increase the value of in vitro studies. Current in vitro and in silico methods for prediction of the influence of MDR1 on intestinal absorption and related drug-drug interactions are discussed in the literature review. In addition, the latest regulatory draft guidances (FDA, EMA) are reviewed. Aliskiren has been shown to be a sensitive MDR1 substrate in vivo and high affinity substrate for the transporter in vitro. The objective of the experimental work was to study the MDR1-mediated transport of aliskiren and the related drug-drug interactions in vitro and in silico. Vesicular transport assay was used to obtain kinetic parameters for aliskiren (Km and Vmax) and inhibitor potencies (IC50) for ketoconazole, verapamil, itraconazole and its metabolite hydroxyitraconazole. Ki was further calculated for itraconazole and hydroxyitraconazole. Aliskiren showed high affinity to MDR1 transporter with a Km value 5 μM, consistent to what was reported previously in different assay systems. The interactions between aliskiren and the inhibitors in vitro correlated to the observed interactions in vivo in humans. In addition, hydroxyitraconazole was shown to be a potent inhibitor of MDR1-mediated transport of aliskiren in vitro. This suggests that hydroxyitraconazole may contribute to the pronounced interaction observed between aliskiren and itraconazole in a clinical interaction study. A compartmental absorption and transit (CAT) model with added enterocyte compartments and MDR1 efflux was used to describe the influence of MDR1 on intestinal absorption of aliskiren in humans. The integration of kinetic parameters (Km) from in vitro studies requires further optimization on how to describe the intracellular drug concentrations in the model. Aliskiren is however suitable MDR1 probe substrate to be used in in vitro and in vivo trials in humans and therefore gives a good basis for developing vitro-in vivo predictive models.
  • Hallila, Susanna (2013)
    There is a strong need for new in vitro methods in early drug development that predict in vivo conditions more reliably. One of the prerequisites for successful drug therapy is sufficient permeability. A drug needs to be transported through a cell membrane before it can have a pharmacological effect. Therefore, the drug-cell interactions are studied in the early stage of the drug development process. The literature review of this work covers the traditional in vitro and in silico methods of predicting the permeability of drugs across the intestinal membrane. The widely applied methods are reviewed briefly and the predictability of the methods is evaluated. Moreover, the surface plasmon resonance (SPR) technique is introduced. The principle of SPR and its applications for predicting intestinal permeability using lipid membranes resembling the intestinal membrane and for studying drug-cell interactions are discussed. The advantage of the SPR technique is that it is an optical method which allows real-time monitoring under a constant flow without labeling agents. The aim of the experimental part of this work was to evaluate the suitability of the SPR technique for cell-based studies to monitor drug-cell interactions in native cellular environments. Previously, the SPR technique has been almost merely used in routine biomolecular interaction analysis. Recently, the SPR technique has also been applied to cellbased assays but in those studies the reason for the SPR signal responses is generally poorly discussed. The objective of the experimental study was to evaluate and optimize different cell culturing approaches for living cell sensing for SPR, i.e. cells immobilized on the roof of the PDMS molded flow channel in the SPR instrument and cells immobilized directly on the SPR sensor surface. ARPE-19 cells were immobilized on the PDMS substrates but the challenge of imaging cell monolayers on PDMS molded SPR flow channels suggested that immobilizing the cells directly on the SPR sensor surface would be a more straightforward procedure. Hence, ARPE-19 and MDCKII cell culturing protocols were optimized for successful immobilization of confluent cell monolayers directly on the SPR sensor surface. However, ARPE-19 cells showed poor resistance against shear stress in the flow channel; whereas MDCKII cells showed much better resistance against shear stress in the flow channel. Therefore, only MDCKII cells immobilized on the SPR sensor surfaces were used for drug-cell interaction studies. After three days of culture MDCKII cells were exposed to test compounds in separate SPR measurements. The used test compounds were propranolol, D-mannitol, D-glucose and HSPC:Chol liposomes. During the SPR measurements, the changes in the SPR peak minimum angular position and SPR peak minimum intensity were recorded in real-time, and these were further used for analysis after the measurements. The results showed that clear differences in both SPR signals between propranolol and D-mannitol were observed when the cells were exposed to the test compounds. Propranolol diffuses effectively by the transcellular pathway into cells whereas D-mannitol uses the paracellular pathway. This indicates that the introduced SPR approach may be a potential in vitro method in order to provide real-time information on the permeability of drugs and possibly on cell uptake mechanisms of nanoparticles for a better mechanistic understanding of drug-cell interactions on a cellular level.
  • Danilova, Inga (Helsingin yliopisto, 2010)
    Literary tale of A.M. Remizov (1900’s – 1920’s) The thesis is devoted to a detailed historical-literary description of a tale as a genre tradition in the creative work of Alexei Mikhailovich Remizov (1877-1957), one of the major Russian prose writers of the 20’s century. This very approach allows to specify the place and functional meaning of this genre in literary practice of the writer and to appeal to one of the key problems of the 20-21 century literature history – a specific of modernistic literature composition principle and a role of montage techniques in its formation. Remizov was working on tales during his whole life, though the most productive years of folklore studies fell to 1900’s – 1910’s. During this period he intensively studied folklore materials, narrated several hundreds of folk tales and in 1900’s – 1920’s published eight tale collections which played a significant role in the formation of stylistic and compositional principles of his prose of the 1910’s – 1920’s, especially montage techniques, which in its turn influenced the development of the narrative forms in the Russian post-revolutionary literature. At the same time a tale has specified not only poetics but also problematics of Remizov’s creative work, as when choosing folklore sources the writer always alluded to modern themes and relevant intellectual trends. The current research work, based on various archive materials and a wide spectrum of modern historical-literary data, complies four chapters with a consistent description of creation history, publication and critics’ reviews of Remizov’s tale collections and single tales contributing to his creative evolution characteristic. Furthermore, the work refers to composition and subject of the particular collections. On the whole it enables to follow up genre dynamics. The first chapter of the work is devoted to Posolon’ (Sunwise), the earliest tale collection of Remizov. The main feature of the collection is that its composition is oriented on the agrarian calendar and the subject – on the system of mythological views reflected in the Russian folklore. This very collection to a large extent corresponds to the writer’s views on the myth represented in Pis’mo v redaktsiyu (Letter to the Editor). The history of this manifesto appearing is analyzed in the second chapter. The incident which caused its forthcoming contributed to ‘legitimization’ of Remizov’s narrations as a relevant genre of modern literature and to upgrading the writer in professional hierarchy. The third chapter analyzes Remizov’s collections of 1900’s – early 1920’s, a result of Remizov’s scrupulous work with a specific tale material. He is acting here as a tale repertory researcher and in some cases as a collector as well. The means of such collections’ topical organization is not the myth but the hero of the tale. According to this principle single pieces are grouped into cycles, which then form complicated montage constructs. Texts themselves can be viewed as a sort of hyper-quotations, as they in fact entirely coincide with their original sources. Besides, collections usually have their own ideal patterns. In the fourth chapter a connection of Remizov’s creative work with folk fun culture and a tradition of the folklore noel story is being demonstrated on Zavetnyie skazy (Secret Tales) material. A consistent collections’ history creation analysis convinces us that the tale was a sort of laboratory in which main writer’s prose methods were being worked out.
  • Seitsonen, Oula (Helsingfors universitet, 2004)
    Tutkielmassa käsitellään kiviesineiden käytön jatkumista kivikauden jälkeen Itä-Afrikassa. Rautakauden alku Itä- ja Etelä-Afrikassa liitetään perinteisesti bantuheimojen migraatioon näille alueille. Tämä vallitseva teoria otettiin tässä tutkimuksessa lähtökohdaksi. Afrikasta tunnetaan runsaasti sekä etnografisia että arkeologisia esimerkkejä kiviteknologian säilymisestä paikoin 1900-luvun loppupuolelle. Nämä liittyvät usein perimätiedon perusteella "kivikautisten" metsästäjä-keräilijöiden ja rautakautisten maanviljelijä- ja karjanhoitajayhteisöjen rinnakkaiseloon. Tutkimuskysymystä lähestytään sekä julkaistun että primääriaineiston kautta. Alussa esitellään kirjallisuudesta löytyviä esimerkkejä myöhäisestä kiviesineiden käytöstä, minkä jälkeen käydään tarkemmin läpi Malawin alueelta julkaistu aiheeseen liitettävissä oleva arkeologinen aineisto. Tätä käytetään vertailuaineistona tutkimuksen pääasiallista tapaustutkimusta käsiteltäessä. Pääasiallisena tapaustutkimuksena toimii Viktoria-järven läheisyydessä sijaitsevan Wadh Lang'o:n asuinpaikan kiviesineistön analyysi. Wadh Lang'o:sta tunnetaan pitkä kulttuurisekvenssi, joka kattaa alueen myöhäiskivikautiset ja rautakautiset kulttuurivaiheet. Stratigrafisen aineiston perusteella kiviesineet ovat säilyneet asuinpaikalla käytössä ainakin keskisen rautakauden alkuun. Varhaisimmassa vaiheessa asuinpaikkaa on asuttanut Oltome-kulttuuriin kuuluva väestö. Suurimmat muutokset materiaalisessa kulttuurissa analyysin kattamana aikana ovat aiheutuneet seuraavan kulttuurivaiheen, Elmenteitan-kulttuurin, myötä. Kiviesineistön perusteella Elmenteitan-keramiikan ilmaantuminen asuinpaikalle on liitettävissä idästäpäin Itä-Afrikan hautavajoaman suunnalta tapahtuneeseen migraatioon. Jatkuvuuden puolesta puhuvat esimerkiksi tehdyt kiviraaka-aine valinnat. Vaikuttaa, että edeltänyt Oltome-keraaminen väestö on säilyttänyt vaikutuksensa asuinpaikalla vielä tänäkin aikana. Varhaisrautakautisen Urewe-keramiikan ilmestymiseen asuinpaikalle ei näyttäisi olevan liitettävissä mitään suurisuuntaista migraatiota, toisin kuin vallalla oleva teoria bantumigraatiosta antaisi olettaa. Mahdollisesti uusi keramiikka on omaksuttu spesialistien, esimerkiksi seppien, muuton myötä tai vaeltavien kauppiaiden vaikutuksesta. Kiviesineistö osoittaa jatkuvuutta esimerkiksi mikroliittien morfologisten piirteiden ja käytettyjen raaka-aineiden perusteella. Mahdollisesti Elmenteitan-kulttuurin karjanhoitoa harjoittanut väestö on kyennyt estämään bantusiirtolaisten muuton alueelleen. Rauta ei vaikuta olleen asuinpaikalla missään vaiheessa erityisen yleistä, eikä paikalta tunneta merkkejä raudanvalmistuksesta. Tutkielman lopussa esitellään kaksi vaihtoehtoista mallia, joiden pohjalta myöhäinen kiviesineiden käyttö voisi selittyä. Niistä ensimmäinen perustuu konventinaaliseen käsitykseen, jossa rautakauden alku nähdään bantumigraation seurauksena. Toinen malli perustuu varhaisrautakautisten kulttuuripiirteiden leviämiseen diffuusion avulla. Wadh Lang'o:n tapaustutkimus näyttäisi puhuvan diffuusion puolesta, mutta toisilla alueilla, esimerkiksi Malawissa, migraatio vaikuttaa olevan todennäköisin selitysmalli. Avainsanat: arkeologia, kiviteknologia, Itä-Afrikka, Oltome, Elmenteitan, Urewe, bantumigraatio, myöhäiskivikausi, rautakausi
  • Kuorilehto, Markku (Helsingin yliopisto, 2014)
    Markku Kuorilehto Lithovius-pappissuvun palkkaus ja pappilat Limingan pitäjässä 1575 1730 Pohjois-Pohjanmaan Limingan keskiaikainen pitäjä syntyi maankohoamisen seurauksena muodostuneelle niittylaakiolle. Pitäjä levittäytyi pohjoisessa ja idässä Oulujokilaaksosta Oulujärven latvavesille asti. Laajat ja hyvätuottoiset niityt mahdollistivat karjatalouden lisääntymisen sekä peltoviljelyn paremmin kuin monissa muissa lähipitäjissä. Limingan pitäjä oli myös kalavesiltään runsas. Luonnonolosuhteiden ja hyvin kehittyneen elinkeinorakenteen vuoksi Limingasta kehittyi talopoikaisasutukseltaan vauras ja suurin pitäjä Pohjois- Pohjanmaalla. Talonpoikien tulokehitys heijastui myös suurempana papiston palkkauksena. Limingan kirkkoherraksi määrättiin Henrik Laurinpoika vuonna 1575. Hänestä polveutui laaja Lithovius-pappissuku. Suvun mieskantaisia jäseniä Limingan kirkkoherroina oli yhteensä seitsemän. Yhteensä sukuun kuuluvia pappeja Limingassa oli lähes kaksikymmentä. Lithovius-suvun ajan palkkauskehityksen vaikutuksesta pitäjään halusi hakeutua useita erittäin ansioituneita hakijoita, kun suvun valtakausi päättyi 1720-luvun lopulla. Tässä pro gradu -tutkielmassa on tarkasteltu papiston palkkauksen rakennetta: kymmenyksiä, muita maksuja sekä virkataloetuutena pappiloita. Kymmenykset jakaantuivat päälinjoiltaan vilja-, karja-, voi- ja kalakymmenyksiin. Kymmenyksiä on pidetty usein vuosittain vaihtelevana palkkauksena, mutta tutkimukseni osoittaa, että papistolle määrättiin välillä kiinteä palkkaus. Lisäksi papisto sai erinäisiä maksuja pitäjänsä kierroista juhlapyhien aikana. Limingan pappilaa ylläpidettiin ja rakennettiin seurakuntalaisten kanssa hyvässä yhteishengessä ja pappilan asema korostui etenkin 1670-luvulta lähtien. Palkkaus ja edut paranivat, ja niistä tuli suvulle merkittävä tulonlähde. Eri hallitsijat pyrkivät uudistamaan papiston palkkausta useampaan kertaan. Pohjalaiset papit ja pitäjäläiset eivät usein suostuneet näihin uudistuksiin, vaan pysyivät entisissä toteutustavoissa. Uudistaminen liittyi Ruotsin ja kirkon yhtenäistämispolitiikkaan, joka epäonnistui papiston palkkauksessa 1600-luvulla Pohjanmaalla. Limingassa papisto ja seurakuntalaiset noudattivat vahvaa keskinäistä yhteistyötä. Lähteiden perusteella Limingassa ei ole havaittavissa kuin vähäisiä palkkaukseen ja pappiloihin liittyviä riitoja. Tämä kuvastaa Limingan pitäjän vahvaa sopimus- ja tapaoikeudellista yhteishenkeä yli kruunun tavoitteiden. Tämä yhteishenki turvasi myös Lithoviuksien pitkäaikaisen valta-aseman Limingassa.
  • Åberg, Susanne (2013)
    Litorinameri kuuluu viimeisimmän jääkauden jälkeisiin Itämeren vaiheisiin, joka alkaa Anculysjärvi- vaiheen jälkeen Tanskan salmien avauduttua noin 9000−7500 vuotta sitten ja se on merkittävä vaihe Itämeren historian kannalta. Pro gradu -tutkimuksen tarkoituksena oli tehdä Gis-pohjainen tietokanta Litorinameren ylimmästä rannasta Suomessa ja mallintaa sen avulla Litorinameren ylimmän rannan sijainti 10 ja 25 metrin tarkkuuksien korkeusmallin avulla. Mallinnuksen tarkoitus oli luoda päivitetty ja numeerisessa muodossa oleva versio Erosen ja Hailan 1992 Litorinameren ylimmästä rannasta. Litorinameren ylimmän rannan tason pystyy tunnistamaan rantahavaintokohteista kuten kivivöistä, rantavalleista ja rantatörmistä, jotka esiintyvät sopivalla korkeudella. Järvien ja soiden kuroutumisajankohtien avulla voidaan tunnistaa, mihin asti Litorinameren murtoveden laajin levinneisyys ulottuu. Tämä voidaan havaita sedimentissä niin sanottuna Clypeus-rajana tai makeanveden ancylussavien muuttumisesta murtoveden litorinasaviksi. Epätasaisen maankohoamisen ja rantapintojen kallistumisen vaikutuksesta Litorinameren ylin ranta on diakroninen eli se esiintyy Suomen eri alueilla eri ajankohtana. Litorinameren ylimmästä rannasta puhuttaessa on huomioitava se, että se on paikoin syntynyt heti Litorinamerivaiheen alussa kuten Pohjanmaalla tai myöhemmin, kuten Etelä-Suomessa, jossa Litorinameren ylimmän rannan muodostumat ovat litorinatransgression aikaisia. Diakronisuudesta ja transgression vaikutuksesta Litorinameren ylin ranta on syntynyt paikasta riippuen noin 8000−6500 vuotta sitten. Muinaisrantatietokantaan koottiin kirjallisuudesta tunnetut Litorinameren muinaisrantahavainnot ja kuroutumishavainnot LiDAR-laserkeilausaineistoa, jonka resoluutio on 2 metriä, sekä DEM 25 metrin korkeusmallia apuna käyttäen. Kohteista tehtiin pistemäistä dataa, jolla on korkeus ja sijainti. Tavoitteena oli myös löytää uusia rantahavaintokohteita LiDAR-aineiston avulla. Tietokantaan saatiin kerättyä 584 rantahavaintokohdetta ja 102 kuroutumiskohdetta, jotka jaettiin havaintojen luotettavuuden perusteella viiteen luokkaan. Tietokannan parhaiden pisteiden avulla mallinnettiin Litorinameren ylintä rantaa (LI) kuvastava taso vektoripohjaista TIN-interpolointimenetelmää käyttäen. Luodun tason avulla laskettiin kaksi eri tarkkuuksista LI-tasoa esittävä rasteri vähentämällä se sekä DEM 10 metrin korkeusmallista että DEM 25 metrin korkeusmallista. Muodostetut rasterit kuvastavat eri alueiden suhteellista korkeutta ja Litorinameren syvyyttä Litorinameren ylimmän rannan aikana. Nämä rasterit luokiteltiin kahteen luokkaan niin, että vesi ja maa-alueet erotettiin toisista ja niistä tehtiin LI-tasoa kuvastavat polygonit. Mallintaminen oli haastavaa, sillä rantahavaintokohteet eivät jakaudu tasaisesti ympäri Litorinameren vaikutuspiiriä. LI-tason korkeus vaihtelee Virolahden alueen noin 21 metristä luoteeseen päin korkeanevana niin, että se on Helsingin alueella noin 32 metriä, Turun ja Salon alueella noin 45−52 metriä korkeuden kohotessa Pohjanmaan alueella noin 100 metriin. Korkein Litorinameren rantahavainto sijaitsee Ylitornion Huitaperin rinteellä 108,4 metrissä. Mallintamisen tulokset muistuttavat hyvin paljon vanhoja Litorinameren ylintä rantaa kuvastavia karttoja, mutta ne ovat paljon yksityiskohtaisempia kuin edeltäjänsä. Toisaalta ainakin 25 metrin resoluution kartta on vielä hyvin karkea ja siinä on nähtävissä apuna käytetyn korkeusmallin virheet. 10 metrin resoluution kartta on puolestaan jo melko tarkka, mutta se kaipaa vielä parantelua. Muinaisrantatietokanta ja sen avulla luotujen karttojen toivotaan helpottavan ja edistävän Litorinameren ylimmän rannan tutkimusta.
  • Aittokoski, Tanja (Helsingfors universitet, 2011)
    Tutkielmassa tarkastellaan erään 16- ja 17-vuotiaista syntyperäisistä pyhäjärvisistä nuorista tytöistä ja pojista koostuvan sosiaalisen ryhmän puhekieltä diftongin reduktion ja geminaatioilmiöiden kautta. Geminaatioilmiöistä tarkastellaan yleisgeminaatiota ja itämurteiden erikoisgeminaatiota mutta pääpaino on itämurteiden erikoisgeminaatiossa. Tutkimuspaikkakunta Pyhäjärvi sijaitsee maantieteellisesti Pohjois-Pohjanmaalla mutta kuuluu lingvistisesti savolaismurteisiin. Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka elinvoimaisia tarkasteltavaksi valitut piirteet ovat sekä kuinka paljon ja miten ne varioivat ryhmän puhekielessä. Aineistoa analysoidaan pääasiassa kvantitatiivisesti. Kvalitatiivisesti piirteiden käyttöä tarkastellaan etenkin vuorovaikutuksen mutta myös sukupuolen näkökulmasta. Tutkittavia kielenoppaita on kuusi: kolme tyttöä ja kolme poikaa. Tytöt ovat lukio- ja pojat ammattikouluopiskelijoita. Kielenoppaiden muodostama ryhmä pohjautuu yläkouluaikaisiin ystävyyssuhteisiin ja oli jo olemassa ennen aineistonkeruuta. Tutkielman aineistona on 5 tuntia ryhmän jäsenten välisiä keskusteluja: 2,5 tuntia tyttöjen keskistä keskustelua, 1,5 tuntia poikien keskustelua ja 1 tunti keskustelua, jossa kaikki ryhmän jäsenet olivat läsnä koko ryhmän kesken. Kukin keskustelu on tallennettu sekä ääni- että videonauhalle. Nauhoitukset on tehty maalis- ja toukokuussa 2010. Tutkielman kvantitatiivinen analyysi perustuu korvakuulolla tehtyihin mittauksiin ja niihin perustuviin absoluuttisiin frekvensseihin. Sekä diftongin reduktio että molemmat geminaatioilmiöt ovat ryhmän puhekielessä elinvoimaisia piirteitä, joskin diftongin reduktion kohdalla esiintyminen on labiilia. Etenkin yleisgeminaatio on ryhmän puhekielessä, myös idiolekteittain katsottuna, taajaan esiintyvä ja lähes varioimaton piirre: geminoituminen esiintyy täysgeminaattana lähes aina yleisgeminaation sallivissa konteksteissa. Geminoituminen on vahvempaa ensi- kuin jälkitavuissa. Sen sijaan sekä diftongin reduktio että itämurteiden erikoisgeminaatio varioivat ryhmän puhekielessä yleiskielisten ja eriasteisten murteellisten varianttien välillä. Suurin osa diftongeista, niin i-, u- kuin y-loppuisistakin, esiintyy yleiskielisessä muodossa ja redusoituessaan reduktion lievässä asteessa. Itämurteiden erikoisgeminaation mahdollistavissa konteksteissa yleiskielisiä variantteja on niin ikään murrevariantteja enemmän. Murrevarianttien enemmistö on täysgeminaatallisia. Tutkielmassa selviää lisäksi, että eri diftongien ja konsonanttien välillä on ryhmän puhekielessä eroja sekä piirteiden asteittaisessa että määrällisessä esiintymisessä, samoin kuin eri äänneympäristöissä esiintymisessäkin. Myös idiolektien välillä on eroja diftongin reduktion ja itämurteiden erikoisgeminaation esiintymisessä. Aineisto osoittaa, että sekä diftongin reduktion että itämurteiden erikoisgeminaation esiintymisessä on selviä leksikaalisia rajoitteita kielenoppaiden puheessa. Kun diftongi ai tai ei muodostaa lekseemin yksin (ai dialogipartikkelina ja ei kieltosanana), se on yleiskielinen. Diftongi äi puolestaan esiintyy poikkeuksellisen vahvana varianttina affektisissa yhteyksissä lekseemissä äiti. Affektisuus vaikuttaa liittyvän myös konsonanttiyhtymien lj, rp ja rv jälkikomponenttien geminoitumiseen vahvistavasti lekseemeissä kaljaa, turpaan ja hirvee. Tarkasteluun valittujen puhekielen piirteiden esiintymisessä voi havaita säännönmukaisuutta myös lauserakennetta ja kielenkäyttöä laajemmin tarkastelemalla. Referoinnin ja tarinankerronnan yhteydessä diftongin reduktion ja itämurteiden erikoisgeminaation käyttö yleistyy ja vahvistuu. Vahvistuminen on puhetilanteen ja keskusteluun osallistuvien vuorovaikutustehtävien motivoimaa. Tällöin on kyse selvästä murteella tyylittelystä. Itsekorjauksen ja liitepartikkelin -kO avulla muodostettujen kysymysten yhteydessä piirteet puolestaan esiintyvät aineistossa yleiskielisinä. Yleisgeminaatioon edellä mainitut eivät näytä vaikuttavan. Sukupuolten välillä on huomattavissa eroja tarkasteltujen kielenpiirteiden esiintymisessä ja käytössä. Tutkielma osoittaa, että pojat ovat tarkasteluun valittujen kielenpiirteiden valossa jonkin verran tyttöjä murteellisempia. Sukupuolten välisiä murteellisuuseroja voidaan selittää etenkin opiskelupaikkakunnan, koulutuksen, sosiaalisten kontaktien, kielenkäytön tapojen ja vuorovaikutustehtävien avulla. Tutkimus tarjoaa tietoa nykypuhesuomen variaatiosta kolmen puhekielen piirteen kautta. Työ jättää paljon tarkasteltavaa myös tämän tutkielman jälkeiselle tutkimukselle. Edelleen selvitettäväksi jäävät monet muut kielenpiirteet ryhmän puhekielessä. Erityisen mielenkiintoinen tutkimuskohde olisi persoonapronominien variaatio (minä ~ mä ~ mää). Luonnollinen jatke tutkielmalle olisi myös ryhmän reaaliaikainen seuraaminen valittujen kielenpiirteiden osalta.
  • Sjöblom, Heidi (Helsingfors universitet, 2008)
    I denna avhandling undersöker jag hur modersmålslärare inom den grundläggande utbildningen (åk 7–9) undervisar i litteratur. De frågor jag ställer mig är: Hur förverkligar lärarna sin litteraturundervisning i praktiken, hur förhåller de sig till den nya läroplanen i ämnet, Grunderna för läroplanen för den grundläggande utbildningen 2004, samt med vilken ämnes-, litteratur- och kunskapssyn utgår de från i sin undervisning? Undersökningsresultatet analyseras utifrån läroplan och utifrån en läsarorienterad, sociokulturell och funktionell litteratursyn och litteraturpedagogik. Undersökningen är kvalitativ och riktar sig i form av ett frågeformulär till alla modersmålslärare i högstadierna i huvudstadsregionen. Tretton lärare deltar slutligen och åtta av dessa svar uppföljs genom en tematisk intervju. Undersökningen sker våren 2005. Forskningsresultatet visar på att flera av lärarna till stor del bygger upp sin undervisning utifrån färdiga uppgifter och koncept och att undervisningen styrs av metoden, av frågan hur. Dessa lärares undervisning sker således inte utgående från en enhetlig ämnes-, litteratur- och kunskapssyn, utan ämnessynen varierar beroende på uppgift. Recensionen är den arbetsuppgift som är vanligast bland lärarna, även om flera lärare ställer sig tveksamma till den. Övriga uppgifter som förekommer bland flera lärare är uppgiftskoncept kring klassiker och litterära samtal inför klass. Tematisk litteraturundervisning används även av flera lärare, liksom Netlibris, som innebär att två klasser från olika skolor över nätet diskuterar en skönlitterär text. Både Netlibris och tematisk litteraturundervisning är metoder som lärarna förhåller sig positiva till och ser pedagogiska fördelar med. Den tematiska undervisningen sker emellertid ofta i form av koncept som återkommer i samma form år efter år. Två lärare strävar dock efter att arbeta utifrån en enhetlig ämnessyn – den erfarenhetspedagogiska. Dessa lärare använder sig av färre koncept i sin undervisning. De bygger snarare upp sin undervisning utifrån frågan varför än hur, vilket innebär att de i högre grad har möjlighet att beakta elevernas intressen och behov i utformandet av undervisningen. Detta syns bland annat i valet av böcker och teman. En av dessa lärare använder sig även av portfölj- och loggboksmetodik och låter, i enlighet med läroplanen, eleverna själva vara med och utvärdera undervisningen och den egna utvecklingen. Lärarna verkar överlag förhålla sig mera positiva till de uppgifter som bygger på dialog och som tar fasta på läsaren i läsprocessen. Trots att lärarna betonar dialogens betydelse i litteraturundervisningen, bygger undervisningen ändå ofta, och i flera fall helt och hållet, på uppgifter som saknar dialog. En av orsakerna till detta kan vara att gamla koncept, trots nya uppgifter, lever kvar i undervisningen. Att lärarna framhåller de uppgifter som utgår från läsning av gemensamma texter och som tar fasta på en läsarorienterad och sociokulturell litteratursyn, visar dock på att de nya uppgifterna håller på att omkullkasta de gamla; lärarnas litteraturundervisning befinner sig således i förändring. Samtliga lärare förhåller sig positiva till litteraturundervisning och framhåller att litteraturen sedan deras egen skoltid fått en mera framträdande roll i undervisningen. De påpekar också att modersmålsundervisningen idag är mindre färdighetsinriktad och går mot en ökad dialog.
  • Löflund-Kuusela, Heidi (2005)
    Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan suomalaisissa liikuntalehdissä esiintyviä käsityksiä naisten liikunnasta. Sosiaalisten representaatioiden teoria ja sosiaalinen konstruktionismi toimivat teoreettisina lähtökohtina. Taipumus käsittää sukupuolet toisilleen vastakkaisina ja toisensa poissulkevina näkyy urheilumaailman kahtiajakautumisessa. Yhteiskunnassa vallitsevat käsitykset maskuliinisuudesta ja feminiinisyydestä konkretisoituvat urheiluun liittyvissä käytännöissä, käsityksissä ja odotuksissa ja mm. mediassa. Maskuliinisuus ja feminiinisyys samoin kuin sukupuolten väliset suhteet nähdään sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta kuitenkin rakennettuina, jolloin niistä on mahdollista myös neuvotella. Tutkimusaineistona on kaksi suomalaista liikunnallista aikakauslehteä: Fitness ja Sport. Analysoitavaan aineistoon on rajattu lehtien vuoden 2003 jokaisesta numerosta kaksi erityyppistä artikkelia: numeron pääjuttu ja yksi henkilöjuttu. Fitness-lehteä ilmestyi vuonna 2003 kymmenen numeroa ja Sport-lehteä kuusi. Analysoitu aineisto koostuu siis 16 pääjutusta ja 16 henkilöjutusta. Analyysimenetelmänä on sovellettu teoriasidonnaista laadullista analyysiä, joka mahdollistaa sekä aineistolähtöisyyden että aiemman tutkimus- ja teoriatiedon käyttämisen analyysissä apuna. Liikuntalehdistä löytyi neljä jaettua käsitystä naisten liikunnasta: huippu-urheilu, ulkonäköliikunta, hyvän olon liikunta ja elämysliikunta. Jokaisella liikuntakäsityksellä on liikkuvaa naista kuvaava prototyyppi, ja käsitykseen sisältyy myös oletus tietyntyyppisistä liikuntamuodoista tai -lajeista. Liikunnalle määrittyvät merkitykset ja funktiot vaihtelevat eri käsityksissä. Huippu-urheilu tiivistyy uraan, ulkonäköliikunta ulkonäön välineeksi, hyvän olon liikunta terveyteen ja hyvinvointiin ja elämysliikunta intohimoon. Liikuntalehdet sisälsivät perinteisiä, yhteiskunnassa yleisesti naisten liikuntaan liittyviä käsityksiä (esim. ulkonäköliikunta), mutta niiden rinnalla oli myös uusia, vapauttavampia käsityksiä (erityisesti elämysliikunta), jotka korostavat voimaantumista. Perinteisten näkemysten voidaan katsoa olevan osa sosiaalisen representaation ydintä. Haastavat käsitykset kuuluvat sen sijaan representaation perifeeriseen alueeseen, joka on joustavampi kuin ydin ja sallii siksi hajontaa käsityksissä. Perinteisten ja uudenlaisten käsitysten samanaikainen näkyminen liikuntalehdissä kuvaa naisten liikuntaan liitetyistä merkityksistä käytävää neuvottelua. Tärkeimmät lähteet: Hargreaves, J. (1994). Sporting Females. Critical Issues in the History on Sociology of Women"s Sport; Howard, J. A. & Hollander, J. (2000). Gendered Situations, Gendered Selves; Moscovici, S. (1984). The Phenomenon of Social Representations. Teoksessa Moscovici, S. & Farr, R., M. (toim.), Social Representations; Moscovici, S. (1981). On Social Representations. Teoksessa Forgas, J. P. (toim.): Social Cognition. Perspectives on Everyday Understanding; Tuomi, J. & Sarajärvi, A. (2004): Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi.