Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 12366-12385 of 28486
  • Silvonen, Jan (2000)
    Tutkielmassa arvioidaan Leonian henkilöasiakaskonttoreiden tulospalkkiojärjestelmän toimivuutta vuodelta 1999. Ensisijaisena tavoitteena on tarkastella konttoreissa työskentelevien toimihenkilöiden suhtautumista tulospalkkiojärjestelmään. Leonian 64:ssä henkilöasiakaskonttorissa aloitettiin vuonna 1998 tulospalkkiojärjestelmän kokeilu, joka kesti puoli vuotta. Seuraava vuonna, Leonian ylimmän johdon vaihduttua, järjestelmään tehtiin huomattavia muutoksia muun muassa tavoitteiden osalta. Tulospalkkiojärjestelmä koskee kaikkia noin 1100 työntekijää Leonian henkilöasiakaskonttoreissa. Toimihenkilöiden osuus työntekijöistä on noin 700 henkilöä. Järjestelmän arvioinnissa käytettävät arviointikriteerit on jaettu kahteen eri osaan. Aiheesta löytyvän kirjallisuuden perusteella on poimittu niitä tekijöitä, joiden katsotaan olevan tärkeitä tulospalkkiojärjestelmän toimivassa soveltamisessa. Arviointikriteereinä on käytetty myös niitä tavoitteita, joita Leoniassa on järjestelmälle asetettu. Kriteerien pääpaino on kohdistettu kirjallisuuden perusteella valittuihin tekijöihin. Tutkimusaineisto koostuu kirjallisuudesta, Leonian asiakirjoista, haastatteluista sekä konttoreihin tehdystä kyselystä. Kyselylomakkeita on lähetetty jokaiseen konttoriin yksi kappale. Ne ovat osoitettu kunkin konttorin luottamushenkilölle. Luottamushenkilöiden on tullut pyrkiä siihen, että he edustavat vastauksissaan kaikkia konttorissa työskenteleviä toimihenkilöitä. Tutkimusmenetelmä jakaantuu laadulliseen sekä kvantitatiiviseen tutkimukseen. Tutkielman laadullinen osuus käsittää arviointikriteerien valitsemisen sekä haastattelujen ja avointen kysymysten analysoinnin. Kvantitatiivinen osuus perustuu kyselylomakkeiden väittämien analysointiin SPSS tilasto-ohjelmaa käyttäen. Tutkielmassa arvioidaan miltä osin järjestelmä on kannattava ja kuinka hyvin sille asetetut tavoitteet toteutuvat. Toimihenkilöiden suhtautuminen järjestelmään on ensiarvoisen tärkeää, sillä heidän asenteet järjestelmää kohtaan ovat sen toimivuuden kannalta oleellisia. Tutkielmassa suoritettava arviointi on osittain jatkuvaa ja osittain jälkikäteisarviointia. Arvioinnin tekijä suorittaa arvioinnin täysin objektiivisesti, joten lähestymistapa on ulkopuolisen arvioitsijatahon suorittama kriittinen arvio. Leonian konttoreiden tulospalkkiojärjestelmän suurimmaksi puutteeksi voidaan katsoa epäonnistuminen tavoitteiden asettamisessa. Tavoitteet myynnin osalta on asetettu niin korkealle, että suuri osa henkilöstöstä pitää niiden saavuttamista epärealistisena. Näin ollen tulospalkkiojärjestelmän kannustava vaikutus on kärsinyt huomattavasti. Järjestelmään kohdistuu kritiikkiä myös siitä syystä, että sen katsotaan aiheuttavan niin sanotun tulosta tuottamattoman työn vieroksuntaa.
  • Nyyssönen, Sisko (1961)
  • Savolainen, Iivari (1891)
  • Nyyssönen, Ulla (1981)
  • Hautanen, Suvi (Helsingfors universitet, 2008)
    Pro gradu -tutkielman aiheena on kirjeenvaihtajan työprosessi. Tutkielma kuuluu kääntämisen sosiologian piiriin. Tutkimuksen kohteena oli Helsingin Sanomien Pariisin-kirjeenvaihtaja Minna Nalbantoglu, jonka työskentelyä tutkielman tekijä havainnoi Pariisissa viiden päivän ajan syyskuussa 2006. Tutkimuksen päämetodina oli tapaustutkimus, jonka lisäksi tutkimuksessa käytettiin metodina haastattelua ja havainnointia sekä dokumenttien, tallenteiden ja työnäytteiden analysointia. Tutkimuksen aineisto muodostui havaintomuistiinpanoista, kirjeenvaihtajan haastattelusta, ääneenajatteluprotokollista, haastattelunauhoista, kirjeenvaihtajan tuottamista artikkeleista, kirjeenvaihtajan käyttämistä lähteistä ja juttupäiväkirjoista. Tutkielman tarkoituksena oli muodostaa kokonaiskuva kirjeenvaihtajan työprosessista. Tavoitteena oli vastata seuraavin kysymyksiin: 1) Miten ja millä kriteereillä kirjeenvaihtaja valitsee Helsingin Sanomien lukijoille välitettävät uutiset? 2) Miten uutinen tuotetaan? 3) Minkälaista kääntämistä tai käännöseditointia (transediting) kirjeenvaihtajan työssä esiintyy? Tutkimustulokset on analysoitu viiden käsitteen avulla, jotka ovat uutiskriteerit, uutisen tuottamisprosessi, kääntäminen, käännöseditointi ja portinvartiointi (gatekeeping). Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen vastattiin analysoimalla kirjeenvaihtajan tutkimusviikon aikana tuottamia artikkeleita Johan Galtungin ja Mari Holmboe Rugen (1965) klassisten uutiskriteerien avulla, joita täydennettiin Judy McGregorin (2002) päivitetyillä uutiskriteereillä. Toiseen tutkimuskysymykseen vastattiin kuvailemalla uutisten tuottamisprosessia. Samalla selvitettiin, mitä lähteitä kirjeenvaihtaja oli käyttänyt jutuissansa. Kolmatta tutkimuskysymystä varten artikkelit analysoitiin Teun A. van Dijkin (1988) uutisen tuottamisprosessin tutkimista varten kehittämällä mallilla. Van Dijkin mallin avulla määriteltiin, mikä tekstinkäsittelystrategia on kääntämistä ja mitkä käännöseditointia. Analyysin perusteella todettiin, että tekstin tuottamisprosessissa esiintyy myös uuden tekstin luomista ja tuotantoa yksikielisen materiaalin pohjalta. Kääntäminen ja käännöseditointi (Karen Stetting 1989) -käsitteitä pohdittiin ennen analyysia työn teoriaosuudessa. Uutisaiheiden analyysin perusteella todettiin, että mitä enemmän tapahtuma täyttää uutiskriteereitä, sitä todennäköisemmin se valitaan uutiseksi. Niin ikään mitä enemmän tapahtuma täyttää McGregorin päivittämiä uutiskriteereitä, sitä todennäköisemmin se valitaan uutiseksi. Analysoitujen uutisten määrä oli kuitenkin pieni, eikä tuloksia voida pitää kuin suuntaa-antavina. Artikkeleiden lähteenä oli käytetty lähinnä haastatteluita, lehtiartikkeleita ja uutistoimistojen sähkeitä. Muiden lähteiden käyttö oli satunnaista. Lähteiden ja käännösstrategioiden välillä ei havaittu korrelaatiota. Eniten käytetty tekstinkäsittelystrategia oli tiivistäminen. Käännöseditoinnin osuus oli yli puolet artikkeleiden tekstistä (keskiarvo 62 %) ja kääntämisen osuus vain kahdeksan prosenttia. Tutkimuksen perusteella käännöseditointi-käsitteen käyttö on perusteltua puhuttaessa kyseisen kirjeenvaihtajan työstä. Tutkimuksen perusteella on kehitetty uusi portinvartiointimalli, joka pohjautuu van Dijkin uutisen tuottamisprosessimalliin. Mallin avulla voidaan analysoida uutisen tuottamisprosessia ja päätellä, minkä verran kääntämistä ja käännöseditointia työssä esiintyy. Mallia ehdotetaan sovellettavaksi paitsi muiden kirjeenvaihtajien niin myös monikielisen materiaalin parissa työskentelevien toimittajien työn sekä uutiskääntämisen analysointiin.
  • Hytinantti, Timo Kalevi (Helsingin yliopisto, 2001)
  • Ahtelo, Tea (1997)
    Leptospiroosi on maailmanlaajuisesti levinnyt zoonoosi, jonka aiheuttaa Leptospira interrogans- bakteeri. Leptospiroosin oireet ovat moninaiset: kuume, ikterus, hemoglobinuria, abortti ja siimatulehdukset. Useimmat infektiot ovat kuitenkin subkliinisiä. Hevosen leptospiroosin merkitystä on usein vähätelty. Tutkielma jakaantuu kahteen osaan. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään leptospiroosin esiintymiseen vaikuttavia tekijöitä, leptospiroosin tyypillisimpiä oireita hevosella, Leptospira-diagnostiikkaa sekä hevosen leptospiroosin ennaltaehkäisyä ja hoitoa. Tutkielman toinen osa on tutkimusraportti. Tarkoituksena oli selvittää leptospiravastaaineiden esiintymistä hevosilla Suomessa. 518 hevosen seeruminäytettä tutkittiin, eikä seropositiivisiksi luokiteltavia (tiitteri >/=100) näytteitä löytynyt.
  • Sirviö, Kerttu (Helsingfors universitet, 2006)
    Pro gradu -työssä tutkitaan ja vertaillaan käännöskirjallisuuden arvosteluja Ranskassa ja Suomessa. Empiirinen aineisto koostuu kaikista Helsingin Sanomien ja Le Monden vuonna 2003 julkaisemista arvosteluista. Lehdissä oli yhteensä 2691 arvosteltua kirjaa, joista 845 oli käännöksiä. Päätavoite on ollut selvittää näiden valtasanomalehtien kritiikkejä tutkimalla, kummassa maassa kääntäjän ja käännöksen asema on näkyvämpi ja minkälaisia julkaistut käännöskritiikit ovat. Lisäksi tavoitteena on ollut tutkia, kumpi lehdistä on avoimempi vieraskielisiä kirjoja ja käännöksiä kohtaan. Kirja-arvostelujen lähemmälle tutkimiselle luodaan pohjaa perehtymällä kääntäjän ja käännöksen näkyvyyteen liittyviin seikkoihin. Tässä käytetään hyväksi Koskisen (2000) tutkimusta. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, millainen on hyvä käännös eri kääntäjien ja tutkijoiden mielestä, sekä muita saman aihepiirin tutkimuksia ja aiheesta vallalla ollutta keskustelua. Lisäksi selvitetään, miksi laadukkaat käännösarvostelut ovat harvinaisia ja mistä tämä johtuu. Analyysivaiheen kvantitatiivisessa osassa perehdytään käännösten määrälliseen osuuteen sekä aineistossa että Ranskan ja Suomen kokonaisjulkaisumäärissä. Aineiston käännösarvostelut luokitellaan niiden sisällön mukaan. Tässä on käytetty soveltuvin osin Gullinin (1998) kehittelemää mallia. Käännösarvostelujen sisältöanalyysissa kiinnitetään huomiota niiden käännöstä ja kääntäjää koskeviin kommentteihin. Arvostelujen laadun ja kriitikkojen käyttämien arvosteluperusteiden pohdinta nojautuu aiheesta aikaisemmin tehtyihin teoreettisiin sekä empiirisiin tutkimuksiin. Pro gradu -työ sisältää myös erillisen katsauksen käännettyjen lastenkirjojen arvosteluihin sekä arvostelujen ulkopuolisiin kääntäjiin ja kääntämiseen liittyviin artikkeleihin. Koko tutkimuksen ajan lähestymistapa on vertaileva Le Monden ja Helsingin Sanomien välillä. Tutkimuksesta selviää, että Le Monde julkaisee huomattavasti enemmän kirja-arvosteluja. Molemmat lehdet sisältävät kuitenkin suhteellisesti yhtä paljon arvosteluja käännöskirjoista. Helsingin Sanomissa on enemmän vieraskielisten teosten arvosteluja, ja käännösten ja kääntäjän asema on huomattavasti näkyvämpi lehden kritiikeissä. Suurin osa Le Monden käännösarvosteluista sisältää vain kääntäjän nimen bibliografisissa tiedoissa. Helsingin Sanomissa vain alle puolet käännöskirjoista on arvosteltu tällä tavoin. Myös kritiikit, joissa kääntäjän nimeä ei mainita ollenkaan, ovat yleisempiä ranskalaislehdessä. Suhteellisen pieni osa käännösarvosteluista arvioi käännöksen laatua. Näille arvioille on ominaista perustelujen ja analyysin puuttuminen ja ne ovat usein lyhyitä. Arviot ovat sävyltään enimmäkseen positiivisia tai neutraaleja. Hyvin yleistä on myös se, että kriitikko sekoittaa kaksi eri asiaa: kääntäjän ja kirjailijan tyylin. Yleisin kriitikkojen käyttämä arviointikriteeri on tutkia käännöksen ja kohdekielen tai käännöksen ja lähtötekstin suhdetta. Monesti arviointikriteeri jää täysin epäselväksi. Helsingin Sanomien kritiikeissä kääntäjiin viitataan huomattavasti useammin myös itse arvostelutekstissä. Lehti tuo näkyvästi esille kääntäjiä muissakin kuin kirja-arvosteluartikkeleissaan. Sen sijaan Le Mondessa ei ole pelkästään kääntäjiä käsitteleviä tekstejä.
  • Kraenker, Sabine (Publications romanes de l'Université de Helsinki, 2014)
    The study examines unpublished writings and literary works which belong mostly either to novelistic or autobiographical genre. The study is divided into three parts: after the introduction, a Preamble presents the theoretical framework used in the study. The other two parts deal with break-up narratives, and, to a lesser extent, with Dear John Letters . The introduction presents the research questions and asks whether it is possible to find a typology and a rhetoric in the way leaving someone is expressed. The central notion of falling out of love in the Western tradition is defined, connected with passion, adulterous love and the image of impossible love. In this context, the dominant narrative is the one which describes the suffering of the one left more than the one leaving. The choice of texts, both among published and unpublished writings, is intended to give the possibility to compare fiction and non-fiction, ordinary writings and literary writings, and to find common features between them, which, if proved true, would confirm that there is a specific way to write about break-up and to write a break-up letter. The frames of references for the study, presented in the Preamble, are numerous: rhetorics and pragmatics, linguistics, and the theory of enunciation. Furthermore, some approaches are also based on sociology and psychology. The part concerning the analysis of break-up narratives shows that among the published break-up narratives, the difference between fictional and non-fictional writings is clear in the older texts, but more complex in the contemporary literature. The conclusion is that a hybrid status can be observed, at the border between fiction and non-fiction. Most of the texts are autobiographical without being called so. The notion of self-fiction, however convenient a label it may be, is not relevant. The genre description appearing on the front page or as a subtitle only reflects how frequently the novel genre is alluded to, which can be interpreted in different ways. Only one thing is common to all the texts: they are all written in the first person singular. Many break-up narratives have fragmentary structure, with letters and diaries as components. Pictures also play an important role in certain texts. The structure of the narratives, their openings and closings, the fact that they are addressing someone, and the close link between letter and diary is examined. Letters and diaries are shown to be the most appropriate forms when dealing with break-up, they are the most commonly used forms. The last part of the study focuses on the examination of break-up letters. The study shows their formal characteristics, noting how brief the letters frequently are, and also how contradictory too, because writing to someone, the mere act of writing a letter, tends to make people closer, when, at the same time, the content of the letter is meant to express distance. The examples in this part of the study come mainly from the unpublished writings. Choosing to break up by writing a letter leads to thinking about argumentation. Some micro analyses elucidate how the arguments work and how they are used to hide the end of a feeling by giving logical reasons for a change in the sentiments of the one writing the letter. The study shows that there are specific characteristics in break-up writing, both in narratives and break-up letters, but it is not possible to talk about a break-up genre.
  • Westerlund, Fredrik (Helsingin yliopisto, 2011)
    Relying on Merleau-Ponty's phenomenology of perception and on Mircea Eliade's works on the Sacred and the Profane, this study explores the river as a perceptual space and as the sacred Center in a cosmic vision of the world in twelve of Jean-Marie Gustave Le Clézio's fictional works, from The Interrogation (1963) to Revolutions (2003). In the first chapter, after introducing the field of study, I discuss the relation between the radical subjectivity and the evasiveness of perceiving subjects in Le Clézio's fiction. Next are some thoughts on the relation between Merleau-Ponty's and Le Clézio's ideas. The second chapter studies the river as an experience in the text, first as a topographical space, then as a sound world. The investigations move on to its water as a visual and a tactile phenomenon. Then follows the human use of the river, the (absence of) baths, and the river as a traveling space. The chapter closes with the study of the metaphorical use of the word, occurring mainly in urban space and for phenomena in the sky. The third chapter is organized around the river as the Center of the world in a religious cosmogony, where the river represents the origin of the world and of the human race. The core analysis shows how the middle of the river is a symbolic space of a new beginning. As a sacred space, the river abolishes time as the object of contemplation and as relative immobility from the point of view of a person drifting downstream. The functions of a new beginning and of abolition of time are combined in the symbolic immersions in the water. Finally, the dissertation explores other symbolical spaces, such as the unknown destination of the drift, and the river as the Center of a utopia. The chapter closes with the existential agony as a result of the elimination of the Center in the urban environment. In the final chapter, the river is compared to other watercourses : the creek, the brook and the rapids. The river is more of a spatial entity, whereas the actual water is more important in the smaller watercourses. The river is more common than the other watercourses as a topographical element in the landscape, whereas the minor watercourses invite the characters to a closer contact with their element, in immersions and in drinking their water. Finally, the work situates the rivers in a broader context of different fictional spaces in Le Clézio's text.
  • Isosävi, Johanna (Helsingin yliopisto, 2010)
    The use of forms of address in French films and their Finnish translations The use of forms of address constitutes an integral part of speakers’ communicative competence. In fact, they are not only used to assign to whom the speech is addressed, but also to construct the relationship between speakers. However, the choice of a suitable form is not necessarily evident in modern, pluralistic society. By the notion form of address, I refer to pronouns of address (tu vs. vous) and different nouns of address like names, titles (Monsieur, Madame, Mademoiselle), kinship terms, occupational terms, terms of endearment and insults. The purpose of the present thesis is, first, to study the semantic and pragmatic values of forms of address in dialogues of modern French films, and, second, their translation in Finnish subtitles. It is evident that film language is not spontaneous, but only a representation of authentic speech, and that subtitles are a written version of the original spoken language. Consequently, this thesis studies spoken fictive dialogues and their written translations. The methods applied in the study are the Interactional and Pragmatic Approach as well as Translatology. The role of forms of address in an interpersonal relationship is studied with dimensions of distance and power (Brown and Gilman 1960, Kerbrat-Orecchioni 1992), whereas the pragmatic dimension permits studying in particular the use of forms of address in speech acts (Kerbrat-Orecchioni 2001). The translation strategies are studied with the help of Venuti’s (1995) notions of foreignizing and domesticating strategies. The results of the thesis suggest that the pronoun use in the studied films is usually reciprocal. However, the relations of power have not disappeared, but are expressed in a more discrete manner with nouns of address (for instance vous + Docteur vs. vous + Anita). The use of the pronoun of address vous seems still to be common, but increased intimacy is expressed by accompanying familiar nouns of address like first names. The nominal forms of address accompany different speech acts, but not in a systematic manner. In a dialogue they appear usually in the first speech act, and more rarely in the response, but not in both. In addition, they have an important role in the mechanics of conversation. The translators here face multiple demands, and their translations seem mostly to be a compromise between foreignizing and domesticating strategies.
  • Tapanila, Tiina (2009)
    Aikaisemman tutkimuksen perusteella leskeksi jäämisen elämänmuutokseen kietoutuvat niin taloudelliset, terveydelliset, psykologiset kuin sosiaalisetkin muutokset ja murrokset. Leskeksi jäämisen tragediaa unohtamatta käännän katseen tutkimuksessani kohti tulevaisuutta ja sen tuomia mahdollisuuksia. Tutkimuksen kohteena ovat elämänmuutoksen sosiaaliset vaikutukset, joihin lukeutuvat muutokset sosiaalisissa suhteissa ja arkielämän vietossa harrastusten ja arkiaskareiden parissa. Haluan hahmottaa ikääntyvien ja iäkkäiden naisleskien elämää kotona ja kodin ulkopuolella. Kysyn, keskittyykö elämä aikaisempaa enemmän kotiin ja sen lähiympäristöön vai myös laajemmin harrastusten ja sosiaalisten suhteiden pariin kodin ulkopuolella. Voiko elämänpiirin sanoa kaventuvan leskeytymisen myötä? Tutkimusaineistona käytän Ikihyvä Päijät-Häme -seurantatutkimusaineistoa vuosilta 2002 ja 2005. Tutkin aineiston kahta vanhinta syntymäkohorttia, vuosina 1926 30 ja 1936 40 syntyneitä naisia, jotka ovat tutkimushetkestä riippuen joko 62 69- tai 72 79 -vuotiaita. Ajallisesti tarpeeksi pitkälle ulottuvan seuranta-asetelman puuttuessa tutkin elämänmuutosta vertaamalla leskiä samanikäisiin avo- tai avioliitossa eläviin naisiin. Kiinnostuksen kohteena olevaa ikääntyvän ihmisen suhdetta elinympäristöönsä kuvaan elämänpiirin käsitteen avulla. Käsite ei ole vakiintunut tieteelliseen käyttöön, eikä se ole tuttu aikaisemmasta yhteiskuntatieteellisestä kirjallisuudesta. Yhtenä tutkimuksen tavoitteena onkin elämänpiirin käsitteen kehittely. Haen sille sisältöä peilaamalla sitä lähikäsitteisiin sekä aikaisempaan sosiaaligerontologiseen tutkimukseen, mutta etenkin tutustumalla käyttämääni aineistoon etsien elämänpiiriä kuvaavia muuttujia. Elämänpiirin kolmeksi ulottuvuudeksi ja tutkimuksen keskeisiksi näkökulmiksi tarkentuvat fyysinen, sosiaalinen ja toiminnallinen elämänpiiri. Asteittainen aineistoon tutustuminen sekä tutkimuskysymysten ja käsitteiden tarkentaminen jakavat tutkimuksen kahteen empiiriseen vaiheeseen: aineistoon tutustumis- ja sen analyysivaiheeseen. Vaikka lähestyn käyttämääni määrällistä aineistoa alkuvaiheessa laadullisen tutkimuksen keinoin, aineistolähtöisesti, toteutan analyysit pääasiassa tilastollisin menetelmin. Käyttämiäni menetelmiä ovat keskilukujen vertailu, ristiintaulukointi sekä näihin liittyvä tilastollisen merkitsevyyden testaus, varianssianalyysi ja logistinen regressioanalyysi. Laadullista otetta edustaa tutkimuksen loppuvaiheessa keräämäni pienimuotoinen elämäntarina-aineisto, joka tuo näkyville yksilöiden ainutkertaiset elämäntilanteet yleistämiseen pyrkivien määrällisten tarkastelujen rinnalle. Tutkimus paljastaa monia kriittisiä kohtia yksilön ja tämän elinympäristön välisestä suhteesta. Leskeksi jäämisen elämänmuutosta on kuvattu katkokseksi elämänkaarella, mutta tulokseni viittaavat katkoksen lisäksi myös moniin jatkuvuuksiin sekä murroksiin, joihin on mahdollista sopeutua ja jotka eivät välttämättä merkitse elämänpiirin kaventumista, vaan myös laajentumista. Elämänpiiri osoittautuu tutkimuksen myötä ilmaisuvoimaiseksi käsitteeksi, joka ehkä juuri arkikielisyytensä vuoksi pystyy konkretisoimaan muuttuvien elämäntilanteiden moninaisia vaikutuksia yksilön elämässä. Tärkeimpinä lähteinä ovat olleet suomalainen ja kansainvälinen sosiaaligerontologinen kirjallisuus sekä leskitutkimukset.
  • Vailaranta, Maija (Helsingfors universitet, )
    Tutkimuksessa tarkastellaan eloonjääneen puolison ja rintaperillisen välistä jäämistöoikeudellista suhdetta niissä tilanteissa, joissa eloonjääneellä puolisolla on oikeus vedota perintökaaren 3 luvun 1a §:n 2 momentin mukaiseen asunto- ja asuntoirtaimistosuojaan. Tämä niin sanottu vähimmäisoikeus on riippumaton rintaperillisen jakovaatimuksesta ja testamentinsaajan oikeudesta. Kun kuolleelta puolisolta jäi oikeudenomistajina sekä eloonjäänyt puoliso että lakiosaansa vaativa rintaperillinen, kilpailevat jäämistöoikeudellisista intresseistä kaksi perinteisesti vahvaa oikeutta. Eloonjääneen puolison jäämistöoikeudellinen suoja rajoittaa rintaperillisen oikeutta toteuttaa perintönä saamansa omaisuuden täydellinen omistusoikeus. Tutkimuksessa lähdetään liikkeelle selvittämällä niitä syitä, joiden perusteella vahvana pidettyyn ja perinteisesti vain täydellisenä omistusoikeutena toteutuvaksi katsottuun lakiosaan kajottiin antamalla eloonjääneelle puolisolle vastikkeeton hallintaoikeus tiettyyn kuolinpesän omaisuuteen. Ajallisesti pitkän lainsäädäntötyön ja useamman eri sääntelyvaihtoehdon jälkeen päädyttiin sanamuodollisesti verrattain yksinkertaiseen vähimmäisoikeussääntelyyn. Eloonjääneen puolison asemaa parantaneen perintökaaren vähimmäissuojasäännöksen voimaantulon yhteydessä vuonna 1983 ei myöskään tehty muutoksia rintaperillisen lakiosaa koskevaan sääntelyyn. Lainsäädännöllisiä uudistuksia tehtäessä tulisi kuitenkin uudistuksen heijastusvaikutus muuhun sääntelyyn kuitenkin ottaa huomioon mahdollisimman tarkasti. Näin ei ole täysin tyydyttävästi vähimmäisoikeussäännöksen kohdalla tapahtunut. Jotta eloonjäänyt puoliso voi vedota vähimmäisoikeuteensa, tulee ensin määritellä hallintaoikeuden sisältö, kohde ja rajat sekä selvittää hallintaoikeussuojan edellytysten olemassaolo ja se, miten vastuu vähimmäisoikeuden alaisesta omaisuudesta jakautuu rintaperillisen ja eloonjääneen puolison kesken. Laki ei anna selvää vastausta siihen, miten kuolinpesän omaisuus jaetaan silloin, kun jäämistö koostuu ainoastaan eloonjääneen puolison vähimmäisoikeuden alaisesta omaisuudesta ja jäämistöä ovat jakamassa lakiosaperillinen ja testamentin saaja. Silloin, kun perittävä on disponoinut omaisuudestaan mortis causa kolmannen tai eloonjääneen puolison hyväksi, eikä kaikkien kuolinpesän osakkaiden oikeuksia pystytä toteuttamaan samanaikaisesti, on selvitettävä, mistä omaisuudesta rintaperillisen lakiosa maksetaan ja kenen toimesta. Kolmannen hyväksi tehdyn testamentin tilanteessa jakosäännöksistä ollaan oikeusoppineiden kesken lähes yksimielisiä. Sen sijaan silloin, kun testamentti on tehty eloonjääneen puolison hyväksi, vähimmäissuojan ja lakiosasääntelyn vaikutus testamenttisaantoon on epäselvempi. Lisäksi kysymys vähimmäisoikeuden vaikutuksesta lakiosan laskemiseen on tulkinnanvarainen. Eloonjääneen puolison ja rintaperillisen välisen jäämistöoikeudellisen suhteen jännitteet näyttävät ratkeavan suurimmaksi osaksi tuomioistuimia rasittamatta ennen kaikkea pesänselvittäjä ja –jakaja -instituution olemassa olon vuoksi. Tästä huolimatta perintökaaren kokonaisuudistusta viime vuosikymmenen puolella pohtineessa työryhmässä nousi vaatimus myös eloonjääneen puolison ja rintaperillisen välien selkeyttämisestä lainsäädäntöön tehtävin muutoksin. Tutkimuksessa luodaankin lopuksi katsaus näihin lainsäädännöllisiin uudistusesityksiin ja siihen keskusteluun, jota asiasta on käyty. Lainsäädännöllistä uudistusta ei kuitenkaan ole näköpiirissä, sillä perintökaaren kokonaisuudistus on poistettu vireillä olevien asioiden listalta.
  • Perälä, Kati (Helsingfors universitet, )
    Tutkimuskysymyksenä tutkielmassa on, voiko leski vedota tasinkoprivilegiinsä, jos leski on perinyt puolisonsa perintökaaren 3 luvun perusteella. Kysymys on siis siitä, voidaanko perintökaaren 3 luvun mukaisessa jaossa soveltaa avioliittolain tasinkoprivilegiä koskevaa säännöstä, jonka mukaan leski ei ole velvollinen luovuttamaan tasinkoa ensiksi kuolleen perillisille. Vuonna 1966 voimaan tulleen perintökaaren 3 luvussa puolisolle annettiin perintöoikeus silloin, kun ensiksi kuolleelta ei ole jäänyt rintaperillistä. Lesken kuoltua toimitettavasta pesänjaosta erillistä ositusta ei pidetty tarpeellisena, koska sekä ositus että pesänjako perustuivat omaisuuden puolittamiseen. Kun avioliittolakia muutettiin vuonna 1976 siten, että leski ei ole velvollinen luovuttamaan tasinkoa ensiksi kuolleen perillisille, aiheutti muutos myös sen, että perintökaaren 3 luvun mukainen jako johtaa erilaiseen lopputulokseen kuin ositus. Tasinkoprivilegiä koskevaa säännöstä valmisteltaessa ei kuitenkaan otettu kantaa siihen, voiko leski vedota tasinkoprivilegiinsä perittyään puolisonsa perintökaaren 3 luvun perusteella. Perintökaaren 3 lukuun tehtiin vuonna 1983 lisäys, jonka mukaan leski voi vaatia pesänjakoa eläessään. Perintökaareen tehty muutos jätti epäselväksi, voiko leski vedota hänen eläessään toimitettavan jaon yhteydessä tasinkoprivilegiinsä. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, voiko leski toimittaa ensiksi kuolleen jälkeen laskennallisen osituksen, jossa leski vetoaa tasinkoprivilegiinsä. Tähän kysymykseen korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1997:107 vastannut kieltävästi. Tarkastelun kohteena on myös se, perustuuko lesken eläessä toimitettava pesänjako perintökaaren 3 luvun puolittamisperiaatteelle vai voiko leski vedota jaossa tasinkoprivilegiinsä. Tähänkin kysymykseen korkein oikeus on jo antanut oman vastauksensa ratkaisussa KKO 1999:104, jonka mukaan leski ei voi myöskään lesken eläessä toimitettavan jaon yhteydessä vedota tasinkoprivilegiinsä. Tutkielmassa arvioidaan edellä mainittuja korkeimman oikeuden ratkaisuja. Lisäksi tutkielmassa esitetään ratkaisuehdotuksia siihen, miten leski voi korkeimman oikeuden kannasta huolimatta pitää oman omaisuutensa itsellään ja omalla suvullaan. Tutkielma sisältää lisäksi vaihtoehtoja lainsäädännön muuttamiseksi. Jotta tutkielmassa käsiteltävät ongelmat avautuisivat lukijalle, tutkielmassa perehdytään perintökaaren 3 luvun jakosäännösten soveltamisedellytyksiin ja perintökaaren 3 luvun jakoperiaatteisiin. Lisäksi tutkielmassa selvitetään osituksen kulku silloin, kun avioliittolain mukainen ositus voidaan riidattomasti toimittaa.
  • Ikäheimo, Helena (2011)
    Tutkielma käsittelee naisleskien ja orpojen elämää luo- ja kisii-yhteisöissä Länsi-Kenian maaseudulla. Tarkoituksena on selvittää, kuinka yhteiskunnassa tapahtuvat taloudelliset ja sosiaaliset muutokset ovat vaikuttaneet orpojen ja leskien asemaan patriarkaalisissa yhteisöissä. Tutkielma pyrkii osoittamaan paikallistason muutosten kulttuurisidonnaisuuden erilaisia muutosteemoja tarkastelemalla. Erityisesti on tarkasteltu aids-epidemian ja maapulan vaikutuksia leskien ja orpojen lähisuhteisiin, maankäyttöoikeuksiin ja luojen leviraattisuhteeseen. Tutkielman aineisto koostuu kahden kuukauden kenttätyöjakson aikana tehdyistä haastatteluista ja osallistuvasta havainnoinnista. Kenttätyö on tehty Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen ja Kenian Evangelic Lutheran Churchin orpotyöprojektin yhteydessä syksyllä 2007. Aids-epidemian myötä huollettavien määrä maaseutuyhteisöissä on kasvanut. Samanaikaisesti on havaittu, että sukulaisten muodostama turvaverkko on heikentynyt. Turvaverkon heikentyminen liittyy resurssipulaan ja arvojen muutokseen. Lesket ja orvot ovat vaarassa jäädä ilman tarvitsemaansa tukea ja apua. Kisiiden ja luojen sukulaisuusjärjestelmässä naisilla ei ole siskon tai tyttären rooliin liittyviä oikeuksia. Tutkielmasta käy ilmi, että leskien ja orpojen häätäminen kotitiloilta on yleistä, vaikka perinteisesti heidän asemansa maankäyttäjänä on ollut turvattu. Luo-leski saatetaan häätää myös hänen kieltäytyessään leviraattisuhteesta. Häätöjen keskeinen motiivi on saada lesken käytössä ollut maapala miesvainajan sukulaisten haltuun. Häädetyt lesket rinnastuvat Thomas Håkanssonin tutkimiin avoliitosta häädettyihin kisii-naisiin, joita hän nimittää suvuttomiksi naisiksi. Pekka Seppälän tutkimusta luhyoiden sukupolvenvaihdoksista käytetään maankäyttöoikeuksiin liittyvän analyysin pohjana. Luojen leviraattisuhteessa on tapahtunut merkittäviä muutoksia aids-epidemian aikana. Länsi-Kenian aids-tilanne on muuta maata huonompi. Alueen asukkailla on valistuskampanjoiden ansiosta hyvät tiedot sairaudesta, mutta he toimivat usein tämän tiedon vastaisesti. Tutkielman mukaan keskeisin syy näennäiselle välinpitämättömyydelle on leimautumisen pelko. Aidsiin liittyvä stigma on voimakasta ja sen vuoksi tauti pyritään salaamaan mahdollisimman pitkään. Sukulaismiehet kieltäytyvät usein leskenperijän roolista hiv-tartunnan pelossa. Tämä on luonut kysyntää ammattiperijöille, jotka suorittavat seksuaalisia rituaaleja leskille korvausta vastaan. Tutkielmassa esitellään rituaalisen seksin merkitystä luoille ja todetaan sen olevan tärkein syy leviraattikäytännön jatkumiselle. Luo-leskien perinteistä asemaa tarkastellaan Betty Potashin tutkimusten valossa.
  • Nivakoski, Marja (2006/12- Marie Winerfeldt) (Helsingfors universitet, 2006)
    Tutkielman aihe on mytologisten nimien kääntäminen Platonin Pitojen kuudessa käännöksessä (ranska, englanti, saksa, suomi, ruotsi, viro). Lähtökohtana oli selvittää, mikä käännösstrategia heijastaa selkeimmin Platonin periaatetta, jonka mukaan etymologia kuvaa nimen tarkoitteen luonnetta. Käännöksiä tarkastellaan kontrastiivisen analyysin keinoin. Käännösten mytologisia nimiä sisältäviä otteita analysoidaan ja vertaillaan sekä keskenään että alkutekstin kanssa. Tarkoituksena on selvittää, miten ja missä nimien merkitys välittyy käännösten lukijoille. Tutkielmassa käsitellään myös nimiin liittyviä käännösongelmia sekä syitä erilaisiin strategiavalintoihin. Tähän pyritään esittelemällä kääntäjien ja asiantuntijoiden näkemyksiä nimien kääntämisestä. Tiedot perustuvat sähköpostitse ja suullisesti tehtyihin haastatteluihin. Aiheen valinta johtuu siitä, että haluttiin osoittaa, miten paljon mytologisten nimien kääntäminen tai kääntämättä jättäminen voi vaikuttaa käännösten ymmärrettävyyteen ja helppolukuisuuteen. Kääntäjät ja asiantuntijat eivät kuitenkaan usein tiedosta tätä ongelmaa vaan lähestyvät nimiä pääasiassa kahdella vastakkaisella tavalla, joko kääntämällä ta transkriboimalla. Heidän näkemyksensä asiasta ovat hyvin erilaisia ja ristiriitaisia, eikä kompromissia ei ole syntynyt. Teoreettinen viitekehys on käännösteoreettinen. Ensin määritellään käännösstrategiat, joita nimien kääntämisessä käytetään - yleensä ja tutkituissa käännöksissä. Käsitteiden jaottelun peruslähtökohtana on se, missä määrin strategia paljastaa käännösyksikön merkityksen. Käännösanalyysin tueksi esittellään antiikin etymologian ja personifikaation käyttöä. Käännösosuudessa analysoidaan käännöksiä ja niitä verrataan alkuteksteihin. Kontrastiivisen analyysin avulla osoitetaan, että Pitojen mytologiset nimet eivät ole erisnimiä ja selvitetään, missä määrin niitä käsitellään käännöksissä yleis- ja missä määrin erisniminä. Käännösanalyysissä tutkitaan käännösratkaisuja ja nimien ja niihin perustuvien sanaleikkien merkityksen välittymistä juoksevassa tekstissä. Perusoletus oli se, että nimien kääntäminen on ongelmallista. Haluttiin selvittää, missä määrin niiden sisältämä informaatio välittyy lukijalle käännöksissä. Analyysi osoittaa, että kääntäminen välittää tehokkaimmin nimien merkityksen. Se on kuitenkin vaikeaa, koska nimillä ei ole vastineita, jotka kattaisivat niiden semanttiset, filosofiset ja kulttuuriset konnotaatiot. Nimet tuottavat ongelmia myös informaatiotiheyden kannalta. Jos ne käännetään, osa konnotaatioista jää välittämättä. Jos ne transkriboidaan, ne jäävät opaakeiksi. Tekstin koherenssi rikkoutuu, jos samat nimet milloin transkriboidaan, milloin käännetään. Jos nimien johdoksiin perustuvat sanaleikit käännetään mutta mytologiset nimet transkriboidaan, yhteys katoaa. Lopuksi tarkastellaan strategianvalinnan syitä, joita ovat nykyaikaistetun lähtötekstin vaikutus, eri käännöstraditiot, kääntäjien mieltymykset, filosofiset teoriat sekä kohdeyleisö. Kääntäjän on mietittävä, mikä on lukijalle tarkoituksenmukaista. Analyysin mukaan transkriboidut nimet ovat usein opaakkeja ja tekevät tekstistä vaikeaselkoisen. Analyysin selkein tulos lienee se, että nimien merkityksen eksplisitointi juoksevassa tekstissä ilmentää parhaiten niiden tärkeää etymologiaa. Tämä havainto voisi ehkä saada kääntäjät ja asiantuntijat pohtimaan ratkaisujaan ja johtaa kompromisseihin, joissa merkitys ja muut aspektit yritettäisiin välittää yhdessä. Tutkimus voi lisäksi valaista Platonin etymologian käyttöä sekä personifikaatiota, jota on tutkittu vähän. Avainsanat: Platon, Pidot, Erisnimet, Kääntäminen, Etymologia, Kontrastiivinen analyysi