Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 12703-12722 of 27945
  • Komulainen, Antti (2002)
    Esitelmässä perehdytään luottoriskien hinnoitteluun. Optiohinnoitteluteoriaa ja Black-Scholes-optiohinnoittelumallia hyödyntäen johdetaan luottoriskien hinnoittelumalli, niin sanottu Mertonin malli, jonka avulla voidaan hinnoitella yrityksille myönnettäviä nollakuponkimuotoisia lainoja, joiden takaisinmaksuun liittyy riski. Mallin avulla saatavan lainan arvon perusteella voidaan laskea, kuinka paljon suurempaa korkoa riskilliselle lainalle täytyy maksaa suhteessa oletettuun riskittömään lainaan. Tätä riskillisen ja riskittömän lainan korkojen välistä erotusta kutsutaan riskipreemioksi. Luottoriskien hinnoittelumallin antamien tulosten perusteella voidaan todeta, että riskipreemion suuruus riippuu kolmesta tekijästä: yrityksen kokonaispääoman tuoton hajonnasta, yrityksen velkaantumisasteesta ja tarkasteluhetkellä jäljellä olevasta laina-ajasta. Lisäksi esitystä laajennetaan siten, että tarkastellaan yrityksen laina-aikana maksamien osinkojen, lainojen etuoikeusjärjestyksen ja erilaisten vakuusmuotojen vaikutusta riskillisten lainojen hinnoitteluun, sekä luottoriskien hinnoittelumallin ja rahoitusteoriassa paljon käytetyn CAP-mallin välistä yhteyttä. Lopuksi käydään lyhyesti läpi Mertonin malliin kohdistettua kritiikkiä ja sitä, miten muut tutkijat ovat luottoriskien hinnoittelun ongelmaa lähestyneet, sekä kerrotaan muutamista empiirisistä tutkimuksista, joissa on tarkasteltu Mertonin mallin soveltuvuutta hinnoitteluun.
  • Rämö, Anne-Marie (2001)
    Luottotietotoiminnalla tarkoitetaan toimialaa, jonka tarkoituksena on kerätä, ylläpitää ja julkaista elinkeinoelämää palvelevaa rekisteröityä tietoa yksityishenkilöistä ja yrityksistä. Luottotietoyritykset myyvät luotonantoon, luotonvalvontaan ja maksuvälineiden käyttöön liittyviä palveluita. Tässä työssä tarkastellaan erityisesti yksityishenkilöiden luottotietojen eli henkilöluottotietojen rekisteröintiin liittyviä kysymyksiä. Tarkastelun näkökulmana on pankkitoiminta. Henkilöluottotietojen rekisteröintitapa ja siihen liittyvä sääntely vaihtelee suuresti maittain. Erot maiden lainsäädäntöjen välillä on todettu EU:n yhden perustavoitteen, pääoman vapaan liikkuvuuden esteeksi. Tutkimuksen materiaalina on ollut taloustieteellisen kirjallisuuden lisäksi keskustelut Suomen Asiakastieto Oy:n kanssa. Tarkastellaan, miten luottomarkkinoiden tasapainoon vaikuttaa pankin informaatiomonopoli suhteessa omiin asiakkaisiin. Pankin kyky tuottaa informaatiota on sen kilpailukyvyn kannalta ratkaiseva tekijä. Informaatiota pankki saa ensisijaisesti asiakassuhteista. Luottomarkkinoilla pärjäämisen kannalta asiakassuhteiden luominen on tällöin kaiken perusta, eikä pankilla ole kannustetta antaa tätä arvokasta tietoa kilpailijoilleen. Luottotietotoimisto tarjoaa markkinoille ikään kuin julkishyödykkeenä täydentävää tietoa talouden toimijoista. Tällöin pankkien informaatiomonopoli syntyy siihen muuhun tietämykseen, joka luottoriskin arvioimisessa on välttämätöntä. Tarkastellaan myös, miten asiakkaan ominaisuuksia ja käyttäytymistä koskevan tiedon paljastuminen pankille luottosopimuksen aikana vaikuttaa asiakkaan kannustimiin pitää luottohistoriansa rikkeettömänä. Tähän tutkimusongelmaan haetaan vastausta Padillan ja Paganon 1999 esittämän mallin avulla. Kun maksujen laiminlyönnit tulevat kaikkien markkinoilla toimijoiden tietoon, tämä tietojen paljastaminen on rankaisu huonosti maksaneelle asiakkaalle. Käytännössä tämä tietojen paljastaminen tapahtuu kolmannen osapuolen eli luottotietotoimiston välityksellä. Suomessa luottotietoina rekisteröitävä yksityishenkilöitä koskeva informaatio on erittäin suppeata. Rekisteriin merkitään lähestulkoon ainoastaan maksuhäiriömerkintöjä. Uusia merkintöjä rekisteröidään vuosittain noin 300 000. Rekisteröintejä on noin kahdeksalla prosentilla suomalaisista. Rekisteröintien määrä vaihtelee talouden suhdanteiden mukaan. Kun yksityishenkilöistä on saatavilla tietoa suppeasti, sellaisten pankkiorganisaatioiden kilpailukyky korostuu, joilla on mittava määrä asiakassuhteita. Tätä ilmiötä vielä voimistaa teknologian hyväksikäyttö, jonka myötä suurten asiakasrekistereiden pohjalta voidaan rakentaa tilastollisia malleja asiakkaiden riskin ennustamiseksi.
  • Nordman, Veera (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tässä tutkimuksessa selvitetään uskonnollisen ja tieteellisen aineksen rinnakkaiseloa lukiolaisten maailmankuvassa. Tätä tutkimustehtävää lähestytään tarkastelemalla sitä, miten lukiolaiset selittävät ihmisen alkuperää, millaisia perusteluja he esittävät ajatuksilleen sekä sitä, millaisia käsityksiä heillä on uskonnollisten uskomusten ja tieteellisen tiedon luonteesta sekä suhteesta. Näitä käsityksiä peilataan tieteenfilosofisiin näkemyksiin uskonnon ja tieteen suhteesta. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan lukiolaisten uskonnollisen ja reflektiivisen ajattelun piirteitä. Tässä käytetään apuna Fritz Oserin uskonnollisen ajattelun kehityksen teoriaa sekä Karen Kitchenerin ja Patricia Kingin reflektiivisen ajattelun kehityksen teoriaa. Tutkimuksen aineistona on lukio-opiskelijoilta kerättyjä esseekirjoituksia. Esseekirjoituksissa lukiolaiset pohtivat ihmisen alkuperän kysymystä. Kirjoitukset kerättiin pääkaupunkiseutulaisista lukioista. Aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Aineistosta tehtiin kaksi erillistä analyysia. Erillisissä analyysivaiheissa aineistoa ryhmiteltiin erilaisten vastaajatyyppien mukaan sekä teemoittelun pohjalta. Lukiolaiset lähestyivät kirjoituksissan ihmisen alkuperän kysymystä kannattamalla joko luomiskertomusta, tieteellisiä teorioita tai molempia. Suurin osa vastaajista kannatti tieteellisiä teorioita ihmisen alkuperän selittäjinä ja esitti kannalleen perusteluja, joissa korostui teorioita tukevien tieteellisten todisteiden merkitys. Selitysmalleja yhdisteleviä tai kannastaan epävarmoja vastaajia oli toisiksi eniten. Vain muutama vastaaja ilmaisi kannattavansa ainoastaan luomiskertomusta ihmisen alkuperän selittäjänä. Vastauksissa esiintyi erilaisia käsityksiä uskonnollisista uskomuksista, tieteellisestä tiedosta ja niiden suhteesta. Yleisin käsitys näistä aiheista muistutti tieteenfilosofian evidentialistista näkemystä. Vastauksissa esiintyi myös tieteenfilosofian naturalistisia näkemyksiä. Fideistiset käsitykset uskonnollisista uskomuksista, tieteellisestä tiedosta ja niiden suhteesta olivat vähemmistöstä. Vastaajien uskonnollisen ja reflektiivisen ajattelun piirteet, tieteenfilosofiset käsitykset sekä tapa selittää ihmisen alkuperää olivat yhteydessä toisiinsa. Evidentialistiset käsitykset ja vain tieteellisten teorioiden kannattaminen olivat yhteydessä varhaisempiin uskonnollisen ja reflektiivisen ajattelun kehitysvaiheisiin. Fideistiset käsitykset ja erilaisten selitysmallien yhdistely olivat yhteydessä myöhempiin ajattelun kehitysvaiheisiin. Tieteenfilosofiset käsitykset ja ajattelun kehitysvaiheet olivat lisäksi yhteydessä siihen, miten uskonnollinen ja tieteellinen aines näytti jäsentyvän vastaajien maailmankuvassa ja -katsomuksessa. Tutkimus tuo mielenkiintoisia näkökulmia koulun ja kirkon uskontokasvatukselle. Tutkimuksessa pohditaan erilaisista näkökulmista sitä, miten nuorten ajattelun kehitystä, uskonnon ja tieteen suhteen ymmärtämistä sekä maailmankuvan jäsentymistä voitaisiin tukea.
  • Ronkainen, Jenni-Emilia (2013)
    Työelämästä ja sen muutoksesta puhutaan paljon, mutta usein keskustelu keskittyy epätyypillisiin työsuhteisiin sekä työttömyyteen. Tämän tutkimuksen tarkoitus onkin nostaa esiin työelämän toisenlainen ulottuvuus, nimittäin töiden eriytyminen. Nykyään vaikuttaa usein siltä, että ihmisten mielissä työt jakautuvat kahdenlaisiin töihin; arvokkaina pidettyihin henkisiin töihin, joihin vaatimuksena on korkeakoulututkinto sekä vähemmän muodollista koulutusta vaativiin ja ruumiillisempiin töihin, joiden tekijät nähdään häviäjinä. Tämä tutkimus pyrkii kyseenalaistamaan näkemyksen sekä kartoittamaan sen taustaa tutkimalla luovuuden merkitystä työnteolle, työn merkitystä identiteetille, työnteolle asetettuja ehtoja sekä yhteiskuntaluokan merkitystä nykypäivän yhteiskunnassa. Tutkin kahden vastakkaisen ryhmän mielipiteitä näistä asioista, Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan 18‒30-vuotiaiden opiskelijoiden ja Palvelualojen ammattiliiton nuorisojäsenten. Teoreettisen viitekehyksen muodostavat yhteiskuntaluokka historian ja nykypäivän kontekstissa, työelämän muutos sekä työn ja luovuuden merkitys yksilölle. Aineisto on kerätty Helsingin yliopiston E-Lomakkeella edellä mainituilta ryhmiltä. Lomake sisälsi taustatietokysymysten lisäksi mielipideväittämiä sekä avokysymyksiä ja oli yhtä kysymystä lukuunottamatta samanlainen kummallekin ryhmälle. Analyysissä on käytetty sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia menetelmiä. Kvantitatiivisessa osiossa muodostan mielipideväittämistä faktorianalyysin avulla summamuuttujia, joille teen varianssianalyysin. Kvalitatiivisen analyysin toteutan teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä, jonka avulla nostan teemoja sekä teoreettisesta viitekehyksestä että suoraan aineistosta. Yliopisto-opiskelijoiden ja palvelualojen ammattilaisten väliltä löytyy tuloksissa sekä eroja että yhdenmukaisuuksia. Luovuus nousee esiin hallitsevana teemana; kummatkin tutkimusryhmät haluaisivat tehdä luovaa työtä tai vähintään sisällyttää työhönsä luovia elementtejä. Eroja ryhmien välillä löytyy suhtautumisessa tiettyihin töihin ja työntekoon yleisesti. Yliopisto-opiskelijat pitävät työntekoa palvelualojen ammattilaisia vähemmän itseisarvona sekä pyrkivät tekemään eroa itsensä ja yksitoikkoisina pitämiensä töiden välille. Kummatkin tutkimusryhmät näyttävät tiedostavan yhteiskuntaluokkien olemassaolon nykypäivänä, mutta vain opiskelijat pohtivat oman luokka-asemansa muodostumista avovastauksissa. Esille tulleet erot antavat viitteitä siitä, että kaikki nykynuoret eivät näe yhteiskuntaa paikkana, jossa jokaisella olisi oma tasavertainen ja merkityksellinen roolinsa. Tällaiset mielipiteet saattavat jatkossa voimistaa yhteiskunnassamme käynnissä olevaa eriarvoistumiskehitystä.
  • Pulkka, Lauri (2012)
    Tutkielmassa tarkastellaan, miten ekologisesta kestävyydestä puhutaan työ- ja elinkeinoministeriön innovaatiopolitiikassa. Tutkimusaihe on ajankohtainen, koska ilmastonmuutoksen ja talouskriisin puristuksissa nimenomaan innovaatioita on yhä pontevammin ehdotettu tavaksi ratkaista samanaikaisesti yhteiskunnan taloudelliset ja ympäristölliset huolet. Ympäristöllisten ja taloudellisten tavoitteiden yhteensovittamista käsitellään useissa tutkimuksissa teknisenä innovaatioiden tuottamisen ongelmana. Tässä tutkielmassa aihepiiriä kuitenkin lähestytään näkökulmasta, joka on herkempi tavoitteiden yhteensovittamiseen mahdollisesti sisältyville ristiriidoille. Työ- ja elinkeinoministeriön innovaatiopolitiikkaa tutkitaan derridalaisesta dekonstruktiosta johdettua menetelmää hyödyntäen. Dekonstruoitava teksti on työ- ja elinkeinoministeriön innovaatio-osaston työntekijän pitämän innovaatiopolitiikan painotuksia käsittelevän seminaariesitelmän PowerPoint-diat. Dioista esiin nousseiden teemojen tarkastelua syvennettiin muilla niitä käsittelevillä asiakirjoilla ja julkaisuilla, joihin viittaamista on perusteltu aina tapauskohtaisesti. Tutkielman päätulos on, että ekologinen kestävyys on huomioitu innovaatiopolitiikassa osana laajempaa kestävän kehityksen käsitettä, mutta kestävän kehityksen ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen ulottuvuus eivät esiinny innovaatiopolitiikassa tasapainossa. Kestävän kehityksen taloudellinen ulottuvuus on kolmesta ulottuvuudesta ainoa, jonka merkitys on innovaatiopolitiikassa kiinnitetty konkreettiseen ja mitattavaan käsitteeseen, talouskasvuun. Vaikka ekologinen kestävyys on huomioitu innovaatiopolitiikassa, sen merkitys on jätetty avoimeksi. Tutkielman analyysiosassa osoitetaan, ettei kestävyys käsitteenä ole yksitulkintainen, ja että kestävyyden käyttäminen talouskasvun edistämistavan laadullisena määreenä ei riitä ohjaamaan käytännön toimia ihmiskunnan aiheuttaman absoluuttisen ympäristönkuormituksen keventämiseksi. Pikemminkin se ohjaa ainoastaan ympäristön kuormituksen suhteelliseen keventämiseen. Kestävä kehitys on käsitteenä ilmaantunut suomalaiseen innovaatiopolitiikkaan 2000-luvun ensivuosikymmenen loppupuolella kestävän innovoinnin käsitteen myötä. Tutkielman tulos tukee aikaisempia havaintoja innovaatiopolitiikasta siinä, että innovaation käsitteen laajentumisesta huolimatta innovaatiopolitiikassa näyttäisi edelleen vaikuttavan vahvasti sen teknis-taloudellinen ydin. Kriittisyydestä huolimatta tutkielmasta käy ilmi, että kestävä kehitys huomioidaan innovaatiopolitiikassa laajalti, jopa laajemmin kuin aikaisemman tutkimuksen perusteella voisi olettaa. Se ei ole itsestäänselvyys, koska ekologisen kestävyyden edistäminen ei ole innovaatiopolitiikan tai työja elinkeinoministeriön olemassaolon ensisijainen tarkoitus. Vaikka analyysin perusteella voi sanoa talouskriisin aiheuttaman kiireellisyyden yhä menevän työ- ja elinkeinoministeriön prioriteettilistalla ilmastonmuutoksen aiheuttaman kiireellisyyden edelle, tutkielman perusteella ekologisen kestävyyden edistäminen on vakiinnuttamassa yhä tukevampaa jalansijaa suomalaisessa innovaatiopolitiikassa.
  • Heiskanen, Mikko (Helsingin yliopisto, 2008)
    This work studied the creative process of musicians. The subject was chosen partly due to the attention given to creativity in social discussion. The approach was material-based, because during the work it became clear that the theoretical models describing the creative process in general did not provide adequate tools for the examination of musical creation. In this study, the creative process was defined as a process, which generated a work found by the musician novel to him or her. There were two principal research questions: 1) How does the creative process of musicians progress? 2) What makes a process creative? The main emphasis was on the first question, because the study aimed at modeling the creative process of musicians. The material for this study was collected by interviewing five professional musicians, each qualified by an expert of music to be creative. The interviews were thematically linked with each musician’s recently implemented creative process. The work generated in the process was used as a stimulant in the interview. The main themes of the interview dealt with the musician’s concrete action, cognitive functioning and affective experience during the process. Secondary themes included his or her goals as well as the factors that enhanced or inhibited the process. A material-based analysis was made of the interviews. The conceptualization and modelling of the creative process was founded on a phenomenological-hermeneutic interpretation. In addition to the primary interviews, also supplementary interviews were made in order to ensure that the description of the musician was understood correctly. Further supplementary interviews were made when the material was analyzed and results were deduced. This aimed at increasing the reliability of interpretations and conclusions. The study resulted in a four-level model representing the progress of a creative process. The levels were defined by means of the conception of state. The levels used in defining the process were 1) the state determining the potential of the process, 2) the state delimiting the process, 3) the state orienting the process, and 4) the state determined by the process. The progress of the process was described as changes taking place in the state. It was discovered that the factors having an effect on the creativity of the process were the dynamism of the process, the musician’s work in relation to his or her inner standard and the impulses that caused variation in the musician’s thinking. The interview method used in this study proved to be a very suitable tool in an examination of a creative process. Thus it may well be applicable in other research contexts associated with creative processes. The outcome of this study, the model of the progress of a creative process, should also provide a feasible basis for the examination of different kinds of creative processes. It enables a comprehensive examination of a creative process, simultaneously justifying the dynamic nature of the process.
  • Talvenmäki, Pirkko (Helsingin yliopisto, 2003)
  • Vuorensola, Maria (2015)
    Talouden pitkittynyt laskusuhdanne sekä yritysten välinen tiukka kilpailu on aiheuttanut Suomen yrityskannassa mittavia rakenteellisia uudistuksia. Yritystoimintaa sekä tuotantolaitoksia on suljettu tai siirretty muualle. Tällä on ollut suuret vaikutukset rakennemuutospaikkakuntien aluekehitykseen muun muassa työpaikkojen sekä yrityskannan vähenemisellä. Työ- ja elinkeinoministeriö kehitti vuonna 2007 äkillisen rakennemuutostoimintamallin (ÄRM), jonka avulla voidaan tukea niitä alueita, joissa yritys tai toimiala on äkillisesti lopettanut toimintansa, ja missä alueen työntekijöitä uhkaa työttömyys. Tutkielman tarkoituksena on selvittää viiden tapaustutkimuksen avulla julkisten toimijoiden kokemusten pohjalta, ÄRM-toimintamallin hyviä ja huonoja käytänteitä. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään rakennemuutospaikkakuntien alueellisia toimijaverkostoja, niiden rakenteita, valtasuhteita sekä tehtäväjakoa. Toimintamallin arvioinnin pohjalta tuotettiin tutkimuksen tuloksina nykyiselle mallille kehittämisehdotuksia. Tutkielman teoria pohjautui luovan tuhon teoriaan. Teoriaa peilattiin tarkemmin rakennemuutoksiin ja kuinka toimialojen ja alueiden tulee olla toiminnassaan innovatiivisia, jotta ne pystyvät selviytymään taloudellisesti heikoista ajoista. Tutkielman näkökulmana oli, kuinka julkinen valta pyrkii omalla väliintulollaan vaikuttamaan äkillisen rakennemuutoksen kokeneiden alueiden ja toimialojen kehitykseen. Aluekehityksen teoreettisena näkökulmana puolestaan oli klusteriteoria, jossa nähdään, että alueet joiden elinkeinorakenne on erikoistunutta sekä monipuolista, pystyvät suojautumaan rakennemuutosten vaikutuksilta yksipuolista elinkeinorakennetta paremmin. Tutkielma oli luonteeltaan laadullinen tutkimus, jossa metodologisena näkökulmana oli strukturalistinen aluemaantiede. Tutkielman aineisto kerättiin yhdeksän asiantuntijahaastattelun avulla. Aineistoa analysoitiin laadullisen arviointitutkimuksen sekä laadullisen verkostoanalyysin avulla. Tutkielman tulokset osoittivat, että alueellisten toimijaverkostojen rakenne muodostui julkisen sektorin aluekehitystoimijoiden varaan. Kaupunki, kaupungin elinkeino- tai kehittämisyhtiö sekä ELY-keskus muodostivat keskeisimmän toimijaverkoston. Toimijoiden välinen tehtäväjako muodostui pitkälti laissa esitettyjen tehtävien mukaan. Alueellisten toimijoiden kokemukset ÄRM-toimintamallista osoittautuivat alueiden välillä kovin samankaltaisiksi. Toimijoiden odotukset sekä toimintamalliin liitetyt haasteet osoittautuivat kuitenkin laajoiksi. Tutkimusalueet ovat selvinneet äkillisestä rakennemuutoksesta kohtalaisen hyvin. Alueilla aloitetut elinkeinorakennetta kehittävät toimet ovat tukeneet alueiden vahvimpien kärkielinkeinojen kehitystä sekä joissain tapauksissa alueellista toimialan klusteroitumista. Luovan tuhon vaikutus näkyi alueilla rakennemuutostoimialojen innovatiivisina uusina tuotantomenetelminä.
  • Nivari-Lindström, Lotta (2014)
    Luovuutta on tutkittu paljon, mutta luovuuden olemuksesta ja määritelmästä ollaan edelleen montaa mieltä. Luovuus voidaan hahmottaa esimerkiksi yksilön ominaisuutena, prosessina tai tuotteen ominaisuutena. Lisäksi luovuus voidaan sijoittaa yksilöjen ohella ryhmiin, organisaatioihin tai systeemeihin. Luovuutta pidetään toisaalta hallittavana ja ohjattavana ilmiönä, mutta toisaalta siihen sisältyy myös paljon selittämätöntä, hallitsematonta ja jopa pyhääkin. Kaiken kaikkiaan luovuus näyttäytyy monimutkaisena ilmiönä, jota on vaikea tavoittaa tai mallintaa. Luovuuden tutkimuksessa on tähän saakka keskitytty selvittämään esimerkiksi erilaisten persoonallisuuspiirteiden, ryhmän ominaisuuksien ja olosuhteiden yhteyttä luovuuteen. Kvalitatiivista tutkimusta luovuudesta on tehty varsin vähän. Tässä tutkimuksessa luovuutta lähestyttiin kvalitatiivisesti, yksilön kokemuksen sekä sitä organisoivien periaatteiden näkökulmasta. Tavoitteena oli selvittää, millaisten eri kehysten avulla luovuuden ja luovan työskentelyn kokemukset aikakauslehden toimituksen jokapäiväisessä työskentelyssä organisoituvat. Tavoitteena oli myös valottaa sitä, millaisia luovuuskäsityksiä eri kehyksiin sisältyy ja miten nämä heijastavat luovuuden tutkimuksessa ja kirjallisuudessa tähän mennessä esiintyneitä erilaisia luovuuskäsityksiä. Lähestymistapana tutkimuksessa käytettiin Erving Goffmanin kehysanalyysia. Aineiston keruussa käytettiin avaintapahtumamenetelmää, joka pureutuu kohderyhmän kokemukseen ja tulkintaan kiinnostuksen kohteena olevasta spesifisestä tilanteesta. Tutkimus tehtiin sähköisenä lomakekyselynä Suomen kolmen suurimman aikakauslehtiä kustantavan yrityksen henkilöstön keskuudessa, ja vastaajia oli 76. Tutkimuksen aineistona olivat vastaajien kuvaukset tilanteista, joissa heidän oma tai heidän tiiminsä luova työskentely on joko onnistunut erityisen hyvin tai estynyt. Tutkimuksessa löydettiin kolme erilaista kehystä, joiden kautta luovuus ja luova työskentely aikakauslehden toimituksessa hahmotetaan: arjesta irrottautumisen kehys, projektikehys ja itsensä toteuttamisen kehys. Kehykset edustavat keskenään jossain määrin erilaisia luovuuskäsityksiä. Näitä kehyksiä käytetään luovassa työskentelyssä rinnakkain ja niiden välillä myös vuorotellaan luontevasti. Sitä, mitä kehystä luovassa työskentelyssä kulloinkin sovelletaan, ohjaavat esimerkiksi työskentelyn taustalla vaikuttavat motivaattorit sekä se, missä määrin ”villiä” ideointia tilanteessa vaaditaan. Tutkimus toi esiin myös eri kehyksiin liittyviä normeja, joiden rikkominen murtaa kehyksen ja näin estää luovan työskentelyn jatkumisen. Tutkimus auttaa osaltaan ymmärtämään luovuutta ja luovaa työskentelyä organisaatiokontekstissa ja palvelee niin akateemisen tutkimuksen eteenpäin viemistä kuin käytännön kehitystyötä luovuuden johtamiseksi ja vaalimiseksi organisaatioissa.
  • Liikanen, Irma (1991)
  • Kallio, Mia-Maria (2005)
    Tutkielmani käsittelee aktiivisen eutanasian problematiikkaa. Tekstissäni määrittelen keskeiset eutanasia käsitteet kuten aktiivisen ja passiivisen, voluntaarisen (tahdonalaisen), involuntaarisen (tahdonvastaisen) sekä nonvoluntaarisen (tahdottoman) kuolinavun. Tutkielmani puitteisssa käsittelen myös teknologian kehityksen aiheuttamia ongelmia, lääketieteen etiikan ongelmakenttää sekä eutanasiapolitiikkaa Suomessa ja ulkomailla. Aktiiviseen kuolinapuun liittyvät väärinkäytösten riskit sekä mahdollinen moraaliajattelun vääristyminen ovat myös esillä tekstissäni. Työni painopiste on nonvoluntaarisessa kuolinavussa, erityisesti tahdottoman eksistenssin käsittelyssä ja kuvailussa. Tutkielmani puitteissa käsittelen biografisen sekä biologisen eksistenssin eroja ja merkitystä sekä yritän perustella näkemyksen, jonka mukaan tahdottoman, passiivisen tilan lopettamisen voi olla hyväksyttävä ratkaisu biografisen elämän päättyessä. Työssäni pyrin osoittamaan että sekä voluntaarinen eutanasia että tahdottoman eksistenssin päättäminen - mikäli potilas on etukäteen ilmaissut voluntaarisen toiveensa - ovat moraalisesti hyväksyttäviä käytäntöjä. Potilaan autonomian kunnioittaminen edellyttää sekä aktiivisen että passiivisen kuolinavun hyväksymistä. Tutkielmassani pyrin osoittamaan, että aktin ja omission välinen ero ei useinkaan ole moraalisesti relevantti eutanasiatapauksissa - joissain tilanteissa aktiivinen eutanasia on humaanein ja mielekkäin potentiaalisesti tarjolla olevista lähes olemattomista vaihtoehdoista. Potilaan autonomisen näkemyksen sekä hänen biografisen elämänsä arvon tulisi olla ratkaisevat kriteerit aktiivisesta kuolinavusta päätettäessä. Tekstissäni pyrin osoittamaan biologisen, passiivisen eksistenssin olevan itsessään merkityksetön, pelkän instrumentaalisen arvon omaava olotila. Biologinen eksistenssi ei ole todellista, elämisen arvoista elämää. Hoitotahtokeskustelussa tahdottoman eksistenssin problematiikka yhdistyy voluntaariseen eutanasiaan ja autonomiaan, yksilön etukäteen ilmaisemaan vapaaseen tahtoon sekä aktiiviseen toimenpiteeseen. Hoitotahtoa seuraamalla ja sen valtuuksia laajentamalla myös kompetenssinsa menettäneiden potilaiden autonomiaa voitaisiin kunnioittaa - laajennettu hoitotahto mahdollistaisi aktiivisen puuttumisen pelkästään biologisesti elossa olevien potilaiden kuolinhetkeen. Tutkielmani nojautuu pitkälti Heta Gyllingin, Jonathan Gloverin, Peter Singerin sekä James Rachelsin eutanasiamyönteisiin teoksiin, teorioihin ja argumentteihin. Työni on teoreettinen ja lähdekirjallisuuteen tukeutuva, se ei sisällä empiiristä osuutta.
  • Helosvuori, Elina (2012)
    Tutkimuksessa tarkastellaan hedelmöityshoitoja, jotka ovat osa yhä useamman lapsettoman elämää. Hedelmöityshoidot siirtävät lisääntymisen intiimeistä perhesuhteista klinikoille: osaksi lääketieteellisiä käytäntöjä ja liiketoimintaa. Tutkimuskohteena on hedelmöityshoidot ruumiillisena ja teknisenä inhimillisen elämän muotona. Tutkielman aineisto koostuu hedelmöityshoitoja käsittelevistä valistusteksteistä – materiaalista, jota suomalaisilla hedelmöityshoitoklinikoilla 2010-luvulla jaetaan tutkimuksia tai hoitoja suunnitteleville. Aineisto sisältää myös keskeisimmät aihetta käsittelevät suomenkieliset internetsivut. Tutkimuksen tehtävänä on tuottaa uutta tietoa siitä, miksi hedelmöityshoidot ovat niin tärkeä lapsettomuuden ratkaisukeino. Tutkielmassa vastataan kysymykseen: miten hedelmöityshoitojen ensisijainen asema lapsettomuuden ratkaisuvaihtoehtona oikeutetaan. Tutkimuksen teoreettiset ja metodologiset lähtökohdat perustuvat ranskalaisen filosofin, antropologin ja tieteen- ja teknologiantutkijan Bruno Latourin ajatteluun. Tutkimuksessa Latourin ajatteluun – ja erityisesti verkoston käsitteeseen – yhdistetään Charis Thompsonilta lainattu ontologisen koreografian käsite. Hedelmöityshoidot kokoavat yhteen erilaisia asioita: injektioneuloja, lääkeaineita, sukusoluja, hedelmöitysmaljoja, lämpökaappeja, mikroskooppeja, ultraäänilaitteita, raskaustestejä, lääkäreitä, hoitajia, asiakkaita, potilaita ja sukusolujen luovuttajia. Jotta hedelmöityshoitojen tavoitteena oleva onnistunut raskaus olisi mahdollinen, täytyy näiden asioiden liittyä yhteen juuri tietyllä tavalla: in vitro -toiminnot synkronisoidaan aina lääkityn tai tarkkaillun naisruumiin reproduktioprosesseihin. Verkoston käsite viittaa tällaiseen eriluontoisten asioiden kokoonpanoon ja ontologinen koreografia sen dynaamiseen toimintamekanismiin: erilaisten asioiden yhdistymiseen ja liikkeeseen yhdessä. Näiden käsitteiden avulla tutkielmassa jäljitetään hedelmöityshoitojen oikeuttamisen koreografioita. Tutkimuksen tuloksena esitetään, että hedelmöityshoitoja tarjotaan ratkaisuna ensisijaisesti heteroparin fysiologisista syistä johtuvaan lapsettomuuteen. Lapsettomuus lääketieteellistyy, kun se juurtuu heikentyneen hedelmällisyyden diagnoosiin ja diagnoosin mahdollistavaan tekniikkaan. Koska lapsettomuus määrittyy heteroparin ruumiilliseksi kyvyttömyydeksi, tulee lapsettomuuden fysiologian hoitamisesta itseisarvo – riippumatta siitä, johtavatko hoidot lapsen syntymään. Hedelmöityshoitojen voimakas ensisijaistuminen suhteessa lapsettomuuden ei-lääketieteellisiin ratkaisuihin on yhteiskunnallisesti merkittävä tutkimustulos. Koska hedelmöityshoidot kuitenkin ovat raskaita, vaatii niissä jaksaminen hoidoissa käyviltä henkisiä ja fyysisiä ponnisteluja. Lapsettomuuden fysiologian ympärille rakentuu näin kokonainen elämänkäytäntö. Käytännön mukaisesti eläminen – siis hedelmöityshoidoissa käyminen – vaatii erityisten elämäntaitojen omaksumista: itsensä tarkkailua, epävarmuuden sietokykyä, pitkäjänteisyyttä suhteessa hoitojen tuloksiin ja rakentavaa suhtautumista hoitojen sivuoireisiin. Vaikka hoidoissa käyminen voi olla raskasta, määrittyvät hedelmöityshoidot kuitenkin luonnolliseksi tavaksi kiertää lisääntymiselimistön rajoitteita eli mahdollistaa onnistunut raskaus hedelmättömyyden ongelmasta huolimatta. Hoitomenetelmät toteutetaan lisääntymiselimistön luonnollisia prosesseja avustamalla ja luontoa jäljittelemällä. Myös vanhemman ja hoidoilla syntyneen lapsen välinen side jäljittelee geneettistä sukulaisuutta, vaikka hoidoissa käytettäisiin luovutettuja sukusoluja. Hedelmöityshoidot määrittyvätkin itse asiassa teknologiaksi, joka luonnollistaa patologisen hedelmättömyyden hedelmällisyydeksi. Lääketieteellis-teknologisen intervention luonnollisuudesta huolimatta hoitoihin liittyy kuitenkin jännitteitä. Tutkielman perusteella jännitteet koskevat erityisesti ihmisalkioiden kaksoisroolia inhimillisinä entiteetteinä ja objekteina, hoitojen avulla syntyneiden lasten terveyttä sekä lapsettomien parien auttamista osana yksityistä liiketoimintaa. Nämä asiat vaativat valistukselta erityistä huomiota ja hienotunteisuutta. Aiemmissa tutkimuksissa hedelmöityshoitojen tunnuspiirteeksi on nostettu ristiriitaisuus. Tämän tutkielman keskeinen tulos kuitenkin on, että leimallisinta hedelmöityshoitoverkostolle on joustavuus. Joustavuus kuvaa verkostossa käytyjä neuvotteluja ratkaisua vaativasta ongelmasta, hoitojen lupauksista, menetelmien luonnollisuudesta ja ilmiön jännitteistä. Tutkielman johtopäätöksenä esitetään, että paradoksaalisesti hedelmöityshoidoissa on kyse paljosta muustakin kuin lapsen saamisesta. Lupaus lapsesta on myös lupaus lisääntymisbiologian hoitamisesta, elämisen taidosta, luonnolliseksi lääkitystä ruumiista ja lääketieteellis-teknisestä avusta. Hedelmöityshoidot ovat itsestään selvin ratkaisu lapsettomuuteen, koska niillä tehdään paljon muutakin kuin lapsia: hoidetaan ja luonnollistetaan heikentyneen hedelmällisyyden rasittamia ruumiinprosesseja, saatetaan elämäntaitoon, jäljitellään luontoa ja sukulaisuuden geneettisiä siteitä sekä huolehditaan alkioista, lapsista ja hoidoissa käyvistä.
  • Kauhanen, Hennariikka (Helsingfors universitet, 2010)
    Hammaslääkärin työ on staattista ja työasennot usein epäergonomisia aiheuttaen rasitusvammoja ja jopa ennenaikaista eläköitymistä. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten luppien käyttö vaikuttaa hammaslääketieteen opiskelijoiden työskentelyergonomiaan, -nopeuteen ja -tarkkuuteen. Tutkimukseen osallistui kuusi hammaslääketieteenopiskelijaa, soveltuvuuskriteereinä kokemattomuus luppien käytössä kliinisessä työssä sekä hyvä näöntarkkuus ilman optista korjausta. Koehenkilöt poistivat täytteen kahdesta frasaco-hampaasta: toisesta käyttäen pelkkiä suojalaseja ja toisesta käyttäen myös luppeja. Suoritus kuvattiin videokameralla ja materiaali analysoitiin käyttäen tutkimusta varten kehitettyä arviointitaulukkoa, joka on sovellettu Brynson Posture Assessment Instrumentista (BPAI). Kaksi eri arvioitsijaa arvioi kaikkien koehenkilöiden työskentelyergonomiaa arviointitaulukon avulla. Tulosten tilastollisen merkitsevyyden arviointiin käytettiin parittaista kaksisuuntaista t-testiä. Luppityöstentelyssä työsuoritukset olivat tarkempia ja nopeampia, joskaan ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Tulokset antavat olettaa, että suuremmalla otoksella havaitaan tilastollisesti merkitsevä ero työasennoissa. Tämä puoltaa luppien käyttöä hammaslääkärin kliinisessä työssä. (139 sanaa)
  • Kylmäkoski, Krista (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkielmassa tarkastellaan ranskan kielessä esiintyvän tuttavallisen, puhekielessä esiintyvän familier-rekisterin sanaston esiintymistä ja käyttöä ranskalaisissa viikkolehdissä. Työn tarkoituksena on kartoittaa, minkälaista sanastoa lehdissä esiintyy, mutta myös tutkia, miten ja millaisissa konteksteissa sanastoa käytetään. Koska ranskan kieltä on aina hallinnut tiukka kirjoitetun kielen normi, työssä tarkastellaan lisäksi kehityksen näkökulmasta ranskan kielen rekisterien suhdetta toisiinsa (standard vs. non-standard) ja niiden esiintymistä sanomalehdissä. Tutkittava aineisto on kerätty Ranskassa ilmestyvien viikkolehtien L’Obs, Le Point ja Les InRockuptibles marras- ja joulukuun 2014 aikana julkaistuista numeroista. Valituista lehdistä L’Obs ja Le Point edustavat yleislehtiä, kun taas Les InRockuptibles edustaa kulttuuri-ja musiikkilehteä. Lehdet on saatu käyttöön paperiversioina Ranskan kulttuuri-instituutin kirjastosta. Aineisto koostuu yhteensä 153 familier- rekisterin sanastoon kuuluvan sanan esiintymästä. Tutkielman lähteinä on käytetty esimerkiksi Rosier’n, Tuomarlan, Maingueneaun ja Fairclough’n sanomalehtiteksteissä esiintyvän suoran esityksen ja lainausmerkkien käyttöön keskittyviä teoksia, mutta myös sosiolingvistiikan teoksia (esimerkiksi Gadet: La variation sociale en français ja Henri Boyer: Introduction à la sociolinguistique), sekä tieteellisiä artikkeleita kielitieteen julkaisuista, kuten Applied Linguistics ja Communication & Langages. Analyysissä on vertailtu eri julkaisuissa esiintyvän familier- rekisterin sanaston määrää. Aineistossa on tutkittu kahdentyyppisiä sanoja: yleiskategoriana mots familiers ja niiden alaryhmänä lyhennetyt sanat, apocopes. Jotta työssä voitaisiin tarkastella yleisesti familier- rekisterin sanaston muodostamista ja esiintymistä, sanojen esiintymät on myös jaettu substantiiveihin ja adjektiiveihin. Analyysissä on tutkittu sanojen käyttöä eri konteksteissa ja tehty vertailua lehtien välillä. Lisäksi analyysin tarkoituksena on ollut tutkia toimittajien subjektiivisuutta – tai vastaavasti lehden toimituksellisen linjan objektiivisuutta ei-standardinmukaisen sanaston käytössä. Subjektiivisuutta on tarkasteltu analysoimalla lainausmerkkien käyttöä kunkin esiintymän kohdalla. Lehdistä eniten familier- rekisterin sanaston esiintymiä löytyi Les InRockuptibles- lehdestä. Toiseksi eniten esiintymiä löytyi L’Obs- lehdestä, ja vähiten Le Point- lehdestä. Apocope-esiintymät edustavat enemmistöä koko aineistosta, mikä saattaa kertoa niiden käytön olevan kirjoitetussa kielessä tavanomaisempaa kuin familier-rekisteriin kuuluvien sanojen, joita käytetään yleensä vain puhekielessä. Lehtien välillä lainausten käytössä nousee esiin suurin ero Les InRockuptibles- ja Le Point- lehtien välillä: kulttuuri- ja musiikkilehdessä suurin osa familier- sanastosta oli toimittajien käytössä, kun taas Le Point-lehdessä suurin osa poikkeavasta sanastosta esiintyy lainauksissa. L’Obs käyttää myös familier- sanastoa useammin toimittajan tai lehden omassa käytössä kuin lainattuna. Tuloksista voidaan päätellä, että yleislehdissä esiintyy toimittajien käytössä vähemmän puhekielen sanastoa, kuin kulttuuri-ja musiikkilehdessä. Se kertoo siitä, että lehden toimituksellisen linjan tulee vastata lukijoiden odotuksia, mikä saattaa vaikuttaa ei-standardin sanaston käyttöön.
  • Heikkinen, Sirpa (1997)
    Tutkielma koostuu kahdesta osasta: kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Kirjallisuusosuudessa käsitellään luteotrooppisten hoitojen vaikutusta keltarauhasen kehittymiseen, toimintaan ja elinikään Tutkimusosuus suoritettiin kahdella tilalla syksyllä 93 ja keväällä 94. Tutkimukseen valittiin normaalisti sykloivia lehmiä, joiden aloitussiemennys tehtiin viimeistään 150 vrk poikimisen jälkeen. Lehmiä oli yhteensä 31. Lehmille annettiin aloitussiemennys- järjestyksessä vuorotellen joko 5 ml fysiologista NaCl:a (kontrolliryhmä) tai 1500 IU hCG:tä (Chorulon®, Intervet) (hoitoryhmä) lihakseen 12. päivänä siemennyksestä. Mikäli lehmä tuli uudelleen kiimaan tutkimusaikana, se sai eri ainetta kuin edellisen siemennyksen jälkeen. Lehmiltä otettiin maitonäyte, progesteronimääritystä varten siemennyspäivänä sekä 5., 12. (hoitopäivä), 15., 19. ja 22. päivänä siemennyksestä. Näyteputkisarjoja kerättiin yhteensä 49 ja ne numeroitiin juoksevalla numerolla. Maitonäytteiden progesteronipitoisuudet määritettiin Valion laboratoriossa RIA-menetelmällä. Lisäksi tutkittiin lehmien tiineytymistä ja uusintavälejä hoidettujen ja kontrolliryhmässä. Tiinehtymisessä tai uusintaväleissä ei havaittu merkitseviä muutoksia hCG-hoidon vaikutuksesta. Sen sijaan progesteronipitoisuuksissa havaittiin tilastollisesti merkitsevä suureneminen (p<0,05) hoidettujen ryhmässä kontrolliryhmään verrattuna päivänä 15 siemennyksen jälkeen. Tuloksista voitiin päätellä 12. päivänä siemennyksen jälkeen annetun hCG-hoidon lisäävän naudan keltarauhasen progesteronituotantoa, muttei merkitsevästi parantavan tiinehtymistä tai pidentävän keltarauhasen elinikää.
  • Waltari, Tuomo (2003)
    Luteinisoiva hormoni (LH) on aivolisäkkeen etulohkon tuottama glykoproteiini, jonka pääasialliset vaikutukset kohdistuvat munasarjoihin. LH on keskeinen hormoni ovulaatiossa, se tukee keltarauhasta diestruksen aikana ja stimuloi follikkelien thecasoluja tuottamaan androgeeneja. Hypotalamuksen tuottama gonadotropiineja vapauttava hormoni (GnRH) stimuloi aivolisäkettä tuottamaan follikkelia stimuloivaa hormonia (FSH) ja LH:ta, jotka puolestaan vaikuttavat munasarjoihin. Munasarjojen tuottamat steroidihormonit vaikuttavat palautejärjestelmän kautta hypotalamukseen ja aivolisäkkeeseen. LH:n eritys tapahtuu pulssittaisesti koko kiimakierron ajan. Keskiluteaalivaiheessa pulssien amplitudi on suurin ja frekvenssi pienin. Estrusta lähestyttäessä pulssien frekvenssi tihenee ja amplitudi pienenee, kunnes LH-pitoisuuden voimakas nousu, LH-piikki, aikaansaa ovulaation. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, eroaako prostaglandiini- (PG) ja GnRH-käsittelyllä indusoitua ovulaatiota ja näin aikaansaatua lyhyttä kiimakiertoa edeltävä LH-eritys, LH-aalto, normaalia kiimakiertoa edeltävästä LH-erityksestä. Normaali kiimakierto esiintyi kontrolliryhmän hiehojen lisäksi osalla PG- ja GnRH-käsittelyn saaneista eläimistä. Tutkimukseen osallistui 15 tervettä, kiimakierroltaan normaalia 12 – 20 kuukauden ikäistä ayrshire-hiehoa. Kokeessa oli kaksi koeryhmää (D7 ja D14) ja yksi kontrolliryhmä (C), joissa kussakin oli kuusi eläintä. Koeryhmien hiehoille annettiin dekskloprostenolia (PG) päivänä 7 tai 14. Kaksikymmentäneljä tuntia PG-injektion jälkeen kullekin koeryhmän eläimelle annettiin GnRH-injektio ovulaation indusoimiseksi. Kontrolliryhmän hiehojen, joista osa oli samoja kuin ryhmässä D7, kiimat synkronointiin hormonikierukan avulla ja niiden annettiin ovuloida vapaasti. Koe-eläinten munasarjoja tutkittiin ultraäänilaitteella kokeen aikana ja eläimistä kerättiin verinäytteitä progesteroni- ja LH-pitoisuuksien määrittämistä varten. Plasman LH-pitoisuus mitattiin puolen tunnin välein otetuista näytteistä, koeryhmissä alkaen GnRH-injektiosta kuuden tunnin ajan ja kontrolliryhmässä alkaen 36 tuntia kierukan poistosta jatkuen 31 tunnin ajan. Lyhyitä kiimakiertoja esiintyi ryhmässä D7 6/6 kpl ja ryhmässä D14 2/5 kpl, mutta kontrolliryhmässä niitä ei havaittu ainoatakaan. Ero koeryhmien ja kontrolliryhmän välillä oli tilastollisesti merkitsevä. Niiden hiehojen, joiden kiimakierto oli lyhyt, progesteronieritys poikkesi selvästi normaalin kiimakierron omaavien eläinten erityksestä. LH-aalloista tutkittiin erikseen LH:n maksimiarvo, aallon kestoaika, aika ensimmäisestä merkitsevästä noususta maksimiarvoon ja ovulaatioon, aika maksimiarvosta ovulaatioon sekä totaalieritystä kuvaava käyrän alapuolinen pinta-ala (AUC). Koeryhmien välillä ei todettu olevan eroa LH-erityksessä riippumatta siitä, onko seuraava kiimakierto lyhyt vai normaali. Koeryhmien LH-aalto erosi kuitenkin niin paljon kontrolliryhmän aallosta, että ei ole poissuljettua, että tällä voisi olla vaikutusta tulevaan kiimakiertoon.
  • Haapanen, Maarit; Sihvola, Silja (1992)
    Tutkielma koostuu kirjallisuuskatsauksesta ja tutkimusosasta. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään naudan kiimakiertoa, kiimakiertoon liittyviä hormoneja, keltarauhasen kehittymistä ja toimintaa, varhaistiineyttä, oireetonta uusimista,keltarauhasen vajaatoimintaa sekä vaginoskopiaa. Kokeessa tutkittiin 3. päivänä siemennyksen jälkeen annettujen luteotrooppisten hormonihoitojen vaikutusta keltarauhasen kehittymiseen ja toimintaan. Tulosten avulla pyrittiin määrittämään hoidon käyttökelpoisuutta keltarauhasen vajaatoiminnan hoitoon oireettomilla uusijoilla. Aloitussiemennettävät lehmät muodostivat kokeessa kontrolliryhmän. Uusintasiemennettävät lehmät jaettiin kolmeen hoitoryhmään. A-ryhmä muodosti koekontrollin, joka sai fysiologista suolaliuosta, B-ryhmälle annettiin GnRH-valmistetta ja C-ryhmälle hCG-valmistetta. Lehmiltä otettiin maitonäytteitä progesteronimääritystä varten siemennyspäivänä sekä 3., 5., 10. ja 22. päivänä siemennyksestä. Mahdollisimman moni uusintasiemennettävä lehmä pyrittiin vaginoskopoimaan viikon kuluessa siemennyksestä. Vaginoskopian avulla pyrittiin karsimaan aineistosta kohdun limakalvotulehdusta sairastavat lehmät. Kokeessa ei voitu osoittaa GnRH- tai hCG-hoidon 3. päivänä siemennyksen jälkeen parantavan tiinehtyvyyttä tilastollisesti merkittävästi. Myöskään progesteronitasoissa ei ryhmien välillä ollut tilastollisesti merkittävää eroa. GnRH:n vaikutus progesteronieritykseen näytti kokeessa välittyvän hCG vaikutusta nopeammin. Hormonihoitojen ei voitu osoittaa lisäävän epänormaalin pituisten uusintavälien määrää. Vaginoskopointitutkimuksen perusteella subkliinisten endometriittien ei todettu olevan merkittävä tiinehtymättömyyttä aiheuttava ongelma.
  • Zitting, Heidi (Helsingin yliopisto, 2009)
    Tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, miten Luterilaisen maailmanliiton (LML) käsitys pappeudesta voidaan ymmärtää LML:n vuosien 1983, 1992, 2002 ja 2007 julkilausumien perusteella. Tutkimuksessa kiinnitettiin erityisesti huomiota siihen muutokseen, jota LML:n papinvirkaa koskevissa käsityksissä on vuosien 1983 ja 2007 välillä tapahtunut. Tutkimuksen lähtökohtana oli oletus, että julkilausumissa painopiste on siirtynyt vuosien 1983 ja 2007 välillä yleisen pappeuden korostamisesta kohti vihityn pappeuden ja erityisesti kaitsentaviran korostamista. Tutkimuksen metodina oli systemaattinen analyysi. Myös historiallisiin seikkoihin kiinnitettiin huomiota. Tämän tutkimuksen lähteinä käytettiin LML:n kirkollista virkaa käsitteleviä julkilausumia: The Lutheran Understanding of Ministry (1983), The Lutheran Understanding of Episcopal Office (1983), Women in the Ministries of the Church (1983), MINISTRY -Women -Bishops (1992), The Episcopal Ministry within the Apostolicity of the Church (2002) ja Episcopal Ministry within the Apostolicity of the Church (2007). Tutkimuksen taustaluvussa (2.) esitellään kirkollisen virkakäsityksen kehittymistä Saksan, Pohjoismaiden sekä Pohjois-Amerikan luterilaisissa kirkoissa reformaation ajalta vuoteen 1983 saakka. Taustaluvun jälkeen alkaa tutkimuksen pääluvut (3, 4, 5), joissa tutkitaan julkilausumia aikajärjestyksessä (luku 3: 1983, luku 4: 1992, luku 5: 2002 ja 2007). Viimeiseksi esitellään tutkimustulokset sekä tutkimuksessa käytetyt lähteet ja kirjallisuus (luvut 6 ja 7). Tämä tutkimus paljasti, että LML:n käsitys pappeudesta muuttui vuosien 1983–2007 välillä näkemyksestä, jonka mukaan yleinen pappeus on vihityn pappeuden ensisijainen muoto, näkemykseksi, jonka mukaan yleinen ja vihitty pappeus ovat erillisiä pappeuden muotoja. Tutkimus paljasti myös, että kaitsentaviran arvostus kasvoi vuosien 1983 ja 2007 välillä. Tämä kasvu ei kuitenkaan ollut tasaisen lineaarista nousua, vaan huippuarvostuksen vuosista (1992 ja 2002) oli vuonna 2007 laskeuduttu hieman maltillisemmalle tasolle. Samalla kuitenkin vihityn pappeuden arvostus kasvoi. Tutkimus paljasti myös, että LML on suhtautunut jo vuodesta 1983 lähtien sekä naisten vihittyyn pappeuteen että kaitsentavirassa toimiviin naisiin hyvin positiivisesti. Naisten vihityn pappeuden perustelut olivat kuitenkin muuttuneet 25 vuoden aikana. Käytännön hyötyjä tai muita kirkon käytäntöihin liittyviä perusteluja ei tuotu enää vuoden 1983 jälkeen ilmestyneissä lähteissä esille. Vuoden 1983 julkilausumassa ja vuoden 1992 raportissa naisten vihkimistä perusteltiin yleisen pappeuden kautta. Tätäkään ei esiintynyt enää 2000-luvun julkilausumissa, joissa keskityttiin ainoastaan raamatullisiin perusteluihin. Tutkimus paljasti myös, että kaikissa lähteenä käytetyissä LML:n julkilausumissa apostolinen seuraanto nähtiin BEM-asiakirjan mukaisesti laajassa mielessä. Konsekraation seuraantoa ei nähty missään vaiheessa kirkon apostolisen seuraannon kannalta ehdottoman välttämättömänä. Konsekraation seuraannon arvostus oli matalimmalla vuonna 1983, korkeimmalla vuosina 1992 ja 2002 sekä maltillisemmalla tasolla vuonna 2007. Vihityn pappeuden seuraannon merkitystä korostettiin erityisesti vuoden 2007 julkilausumassa. Tutkimus paljasti myös, että luterilaisten kirkkojen hallinnolliset rakenteet olivat tässä tutkimuksessa käytettyjen lähteiden ajalla (1983–2007) LML:n näkemyksen mukaan asteittain yhdenmukaistuneet luterilaisissa kirkoissa. Vuonna 1983 luterilaisissa kirkoissa vallitsi lähes lukematon määrä erilaisia hallinnollisia malleja. Vuoden 1992 julkilausuman mukaan piispa-nimike oli yleistynyt, samoin synodaalisten rakenteiden ja henkilöityneen kaitsentaviran yhdistelmästä koostuva kirkkohallinnon malli. Vuoden 2002 julkilausuman mukaan tällainen hallinnollinen järjestelmä oli jo lähes kaikissa LML:n jäsenkirkoissa ja vuoden 2007 Julkilausuman mukaan kaitsentaviran ja synodaalisten rakenteiden yhdistelmä oli ainoa luterilaisissa kirkoissa käytetty kirkkohallinnon malli. Tämä kehitys koettiin LML:ssa positiivisena.
  • Palmu, Lauri (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkimus käsittelee Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetyksen lähetystyötä Japanissa vuosina 1975–1989 ja erityisesti sen kirkkoyhteysneuvotteluja. Neuvottelut johtivat yhteistyösopimukseen Kansanlähetyksen ja Länsi-Japanin evankelisluterilaisen kirkon (LJELK) välillä. Kansanlähetys aloitti työn kirkon kanssa Norjan luterilaisen lähetysliiton yhteydessä jo vuonna 1968, mutta joutui siitä eroon Evankelisluterilainen Lähetysyhdistys Kylväjän perustamisen jälkeen vuonna 1974. Tämän seurauksena Kansanlähetys aloitti työn alueella, jossa ei ollut muiden luterilaisten kirkkojen toimintaa. Tutkimus kuvaa suomalaisen lähetysjärjestön ja japanilaisen kirkon välistä suhdetta. Organisaatiohistoriaan painottuvan tutkimuksen tapahtumapaikkoja ovat Suomi ja Japani. Tutkimus liittyy laajempiin luterilaisten kirkkojen yhteyspyrkimyksiin Japanissa sekä globaalin lähetystyön viitekehykseen, jossa ekumeeninen Kirkkojen maailmanneuvosto ja evankelikaalinen liike toimivat jännitteisessä suhteessa toisiinsa. Tutkimus vastaa kysymykseen: Miten Kansanlähetys löysi luterilaisen kirkkoyhteyden Japanissa? Tutkimuksen päälähteet ovat Kansanlähetyksen arkistosta löytyvät kokouspöytäkirjat, Japanin lähettien rukouskiertokirjeet, työraportit, sekä yksityinen kirjeenvaihto vuosilta 1975–1989. Kirkon lähetystyön keskuksen (KLK) arkistossa olevat raportit Japaniin tehdyistä vierailuista laajentavat tutkimuksen lähdepohjaa sisältämään myös Suomen evankelisluterilaisen kirkon näkökulman. Tutkimuksessa ei ole käytetty muiden lähetysjärjestöjen arkistolähteitä, joten se on kirjoitettu yhden organisaation näkökulmasta. Koska tutkimus keskittyy ensisijaisesti Japanin työn kirkkoyhteyskysymykseen, lähetyksen perustamia työpisteitä ja lähettien työtä kuvataan varsin suppeasti, ja suurin osa runsaasta lähdeaineistosta nousevista tapahtumista on rajattu tutkimuksen ulkopuolelle. Tutkimuksessa havaitaan, että Kansanlähetyksen Japanin työalalla yhteistyön rajat kulkivat protestanttisen kristillisyyden sisällä. Virallista yhteistyötä katolisen tai ortodoksisen kirkon kanssa ei haluttu tehdä. Tunnustuksellisuus näkyi japanilaisten työntekijöiden rekrytoinnissa, jossa esimerkiksi kansallisten työntekijöiden pyhitysteologiset näkemykset ja kastekäsitys pyrittiin ohjaamaan luterilaiseen suuntaan. Japanissa toimi useita eri luterilaisia kirkkoja, joten uuden luterilaisen kirkon perustamista Japaniin ei nähty tavoitteena. Vaihtoehdot luterilaiselle kirkkoyhteydelle kartoitettiin hengellis-teologisen yhteyden ja maantieteellisen sijainnin perusteella. Varsinainen kimmoke yhteistyöneuvotteluille oli KLK:n lähetyssihteerin vierailu Japanissa vuonna 1984 ja hänen käymänsä keskustelut LJELK:n johtajien kanssa. LJELK:n työyhteydessä toimiva Kylväjä koki tulleensa ohitetuksi neuvotteluissa. Vasta kriisivuosiin pohjautuvien erimielisyyksien sopimisen jälkeen Kansanlähetys pystyi jatkamaan neuvotteluja kirkon kanssa. Vuonna 1989 solmittu yhteistyösopimus palautti Kansanlähetyksen yhteyden Länsi-Japanin evankelisluterilaiseen kirkkoon. Suomen evankelisluterilaisen kirkon näkökulmasta Kansanlähetyksen työn tuloksena syntyneiden seurakuntien liittäminen japanilaisen kirkon työyhteyteen oli tervetullut asia. Kansanlähetys tunnettiin kotimaassa kirkkoa kohtaan osoittamastaan kritiikistä. Näyttää kuitenkin siltä, että kirkkoyhteyskysymyksessä sekä yksittäisissä teologisissa kysymyksissä Suomen evankelisluterilaisen kirkon johtajien esittämät mielipiteet vaikuttivat Japanin lähetystyössä.