Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 12703-12722 of 25619
  • Lievonen, Mauri (1985)
  • Kamppi-Nyholm, Nina (1985)
  • Nieminen, Panu (1995)
  • Westerholm, Martti (1929)
  • Kauppinen, Anneli (1978)
  • Arvela, Marianna (Helsingfors universitet, 2015)
    Munuaiskomplikaatio on yksi yleisimmistä tyypin 1 diabetekseen liittyvistä komplikaatioista. Diabeettisen munuaiskomplikaation ensimmäisenä merkkinä havaitaan mikroalbuminuriaa, jolloin virtsaan erittyy normaalia enemmän albumiinia. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää mikroalbuminurian esiintyvyys HYKS Lastenklinikan tyypin 1 diabetespotilailla ja etsiä tekijöitä, jotka vaikuttavat mikroalbuminurian kehittymiseen. Tutkimuksen aineistona käytettiin vuoden 2013 lopussa Lastenklinikan potilaina olleiden tyypin 1 diabeetikoiden potilastietoja. Tutkimuksessa havaittiin, että potilailla, joilla oli korkea virtsan albumiinipitoisuus, oli korkeampi glykohemoglobiini (kolmen vuoden keskiarvo) kuin verrokkiryhmällä. Nämä potilaat olivat myös sairastuneet diabetekseen vanhempana ja sairastaneet pidempään puberteetin alkamisen jälkeen. Sen sijaan potilaiden iällä ja kokonaissairausajalla ei ollut vaikutusta virtsan albumiinipitoisuuteen. Lisäksi havaittiin, että potilailla, joilla virtsan albumiinipitoisuus oli korkea, oli diabeteksen diagnoosivaiheessa esiintynyt enemmän ketoosia ja ketoasidoosia. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että hyvän hoitotasapainon ylläpitäminen erityisesti puberteetin alkamisen jälkeen on ensiarvoisen tärkeää pyrittäessä vähentämään diabetespotilaiden munuaiskomplikaatioiden riskiä.
  • Jernström, Sonja (2014)
    Brakykefaalinen syndrooma on brakykefaalisuudesta eli lyhyestä kallonmuodosta aiheutuva oireyhtymä. Brakykefaalisen syndrooman oireita ovat mm. rohisevat ja kuorsaavat hengitysäänet, kakominen, regurgitaatio, oksentaminen, huonontunut rasituksen sietokyky ja hengitysvaikeudet. Brakykefaaliseen syndroomaan liittyy rakenteen muutoksia kuten liian pitkä pehmeä kitalaki, ahtaat sieraimet, evertoituneet laryngeaalisakkulukset eli uloskääntyneet kurkunpään umpipussit, evertoituneet tonsillat, hypoplastinen trakea eli kaventunut henkitorvi ja ahtautuneet ja nenänieluun työntyvät nenäkuorikot. Ylempien hengitysteiden ahtaus aiheuttaa voimistunutta ilmavirtausta hengitysteissä, kohonneen alipaineen rintakehässä ja sitä kautta hengitysoireiden lisäksi ruuansulatuskanavan oireita kuten gastroesofageaalirefluksia (GER). GER ja alahengitysteiden tulehdukselliset sairaudet, kuten keuhkofibroosi ja astma, on lääketieteessä yhdistetty toisiinsa. Patogeneesi ei ole täysin selvä, mutta hengitysteiden oireiden voimistajaksi epäillään refluksin mikroaspiraatiota. Mikroaspiraatio tarkoittaa pienten pisaroiden henkeen vetämistä. Lääketieteen tutkimuksissa on käytetty mikroaspiraation osoittamiseksi pepsiinin määrittämistä trakea- tai keuhkohuuhtelunäytteistä. Pepsiini on mahalaukun pääsolujen erittämästä pepsinogeenistä happamissa olosuhteissa muodostuva entsyymi, jota ei normaalisti tavata muualla elimistössä kuin mahalaukussa. Muita käytettyjä tutkimusmenetelmiä ovat olleet mm. pH-mittaus ja LLMI eli lipid-laden makrofagi indeksi. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää onko brakykefaalisilla koirilla refluksin mikroaspiraatiota tutkimalla niiden keuhkohuuhtelunäytteen pepsiinipitoisuutta. Hypoteesinamme oli, että brakykefaalisten koirien keuhkohuuhtelunäytteistä löytyisi pepsiiniä ja kontrolliryhmän keuhkohuuhtelunäytteistä ei. Tutkimuksessa koeryhmän (8 koiraa) tuloksia verrattiin mesatikefaalisten eli normaalikalloisten koirien tuloksiin (6 koiraa) ja mahanestettä aspiroineiden koirien (2) näytteisiin käyttämällä ELISA-testiä. Western blot –menetelmällä verrattiin pepsinogeeniä, brakykefaalisten koirien (2 koiraa) keuhkohuuhtelunäytteitä mesatikefaalisten koirien (2 koiraa) näytteisiin sekä koiran ja kissan oksennukseen. Tutkittujen näytteiden pepsiinikonsentraatiot olivat ELISA-tutkimuksessa epäjohdonmukaisia. Osassa mesatikefaalisten koirien näytteissä havaittiin pepsiiniä, mutta brakykefaalisten koirien näytteissä ei. Western blot –tutkimuksessa havaittiin saman suuruinen bändi (50 kDA) koiran oksennuksessa ja kaikkien koirien keuhkohuuhtelunäytteissä. Kyseisen kokoista bändiä ei havaittu pepsinogeenin kohdalla. Koska otoskoko oli koeasetelmassa pieni ja tulokset eivät olleet johdonmukaisia, tuloksia ei voida yleistää. Pepsiinin käyttö mikroaspiraation biomarkkerina koirilla vaatii lisää tutkimusta. Lupaavaa on kuitenkin se, että Western blotting –menetelmällä havaitaan pepsiini vasta-aineella oksennuksessa ja keuhkohuuhtelunäytteessä sama proteiini. Lisätutkimuksia tarvitaan varmistamaan havaittu proteiini pepsiiniksi sekä proteiinipitoisuuksiltaan tunnettujen näytteiden ajoa mahdollisten pepsiinimäärien eroavaisuuksiin osoittamiseksi.
  • Kantela, Hanne (2008)
    Suomessa koiralla käytetään useita eri mikrobilääkeryhmiin kuuluvia antibiootteja, joiden käyttäytyminen koiran elimistössä on hyvin lääkeainekohtaista. Yhteinen piirre on kuitenkin niiden antimikrobinen ominaisuus. Tässä työssä tehtiin yhteenveto koirilla Suomessa yleisesti systeemisesti käytettävistä antibiooteista ja niiden farmakokineettisistä ominaisuuksista. Tuloksia voidaan hyödyntää kliinisesssä potilastyössä (esimerkiksi auttaa eläinlääkäriä työssään valitsemaan oikea antibioottihoito koirapotilaalleen, joka esimerkiksi sairastunut syvään ihotulehdukseen mutta kärsii myös munuaisten vajaatoiminnasta) ja niistä on hyötyä Suomen kennelliitolle työstettäessä lääkeainekohtaisia dopingvaroaikoja koirille. Työssä etsittiin tehdyistä tutkimuksista eri mikrobilääkeryhmien vaikutusmekanismit, käyttöindikaatiot ja erityisesti antibioottien farmakokineettiset ominaisuudet koskien etenkin niiden metaboliaa ja eliminaatiota elimistöstä. Tutkimuksista kävi ilmi, että vaikka antibiootit kuuluvat samaan mikrobilääkeryhmään, niiden kinetiikka koiralla voi vaihdella ja jopa eritysreitti voi poiketa lääkeaineittain. Tästä esimerkkinä kinolonit, jotka pääasiassa eritetään munuaisten kautta, mutta joista difloksasiini eritetään 80 %:sti suoleen. Kennelliiton tämänhetkisten antidopingsäädösten mukaan antibioottien varoaika on yleisesti 7 vuorokautta, poikkeuksena injektiona annettavat pitkävaikutteiset prokaiinipenisilliinit, joiden varoaika on 14 vuorokautta. Lisäksi säännöissä ohjeistetaan, että näytteenä otetaan ensisijaisesti vain virtsanäyte Verinäyte otetaan vain, jos virtsanäytettä ei saada tai erikoistapauksissa, esimerkiksi epäiltäessä alkoholin antamista koiralle. Eräiden antibioottien (esimerkiksi kefovesiinin) eliminaation puoliintumisajat ovat niin pitkät että 7 vuorokautta ei riitä nollatoleranssiin. Toisaalta joitakin antibiootteja ei voida todeta virtsasta, koska ne poistuvat pääasiassa vain ulosteisiin. Tällaisia ovat esimerkiksi klindamysiini ja difloksasiini. Sääntöjen noudattaminen ei siis välttämättä takaa että koira olisi puhdas lääkeaineista, vaikka varoaikoja olisi noudatettukin. Dopingvaroajat ovat aina kuitenkin vain ohjeellisia, koska mm. annos, lääkekuurin pituus ja lisäksi koirien yksilölliset ominaisuudet vaikuttavat eliminaationopeuteen. Terve koira poistaa lääkeaineet yleensä nopeammin kuin sairas, ja etenkin munuaisten ja maksan vajaatoiminasta kärsivien koirien eliminaatiokyky on heikompi kuin terveillä. Tästä huolimatta ohjeellisten dopingvaroaikojen tulee perustua farmakokineettisiin tutkimuksiin ja niiden tulee olla lääkeainekohtaisia.
  • Kilpeläinen, Miika (2013)
    Eläinten mikrobilääkkeiden kulutus on kasvanut Suomessa 2000 – luvun kuluessa. Nykyisistä seurantatilastoista ei voida nähdä syitä kulutuksen nousuun, eikä eläinlaji- tai sairauskohtaisia kulutustietoja. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on selvittää yleisesti mikrobilääkkeiden käyttöä elämille, tutustua kulutustilastoihin Suomessa sekä kansainvälisesti, pyrkiä selvittämään syitä kulutuksen muutokselle sekä perehtyä mikrobilääkekulutuksen seurannan keinoihin. Eläimille käytetyt mikrobilääkkeet ovat pääosin samankaltaisia kuin ihmiselle käytetyt. Mikrobilääkkeitä annetaan eläimille tautien hoitoon, ennaltaehkäisyyn sekä kansainvälisesti kasvun edistämiseen. Lääkitykset voidaan toteuttaa joko yksilö- tai ryhmähoitona. Lukuisien eläinlajien ja tautien takia on mikrobilääkkeiden käytöstä tehty erilaisia käyttösuosituksia. Mikrobilääkkeiden käyttö lisää mikrobilääkeresistenssiä, joten mikrobilääkkeiden kulutuksen seuranta on tärkeää. Kulutuksen seurannan avulla voidaan arvioida myös lääkitysten asianmukaisuutta sekä laillisuutta. Yleisesti kulutuksen seurantaa tehdään kilogrammoina tehoavaa ainetta. Seurannan ongelmana on, ettei järjestelmä erittele eri lääkkeiden tehokkuuseroja tai annoksia. Muita mahdollisia järjestelmiä ovat muun muassa kulutusseuranta myyntiyksikköinä tai lääkitysten seuraaminen laskennallisina annoksina (esimerkiksi ADD-arvo = Animal Daily Dose). Kulutuksen seurantaa elämillä vaikeuttavat esimerkiksi useat eläinlajit, vaihtelevat painot, annokset sekä antotavat. Arvioiden mukaan maailman mikrobilääkkeistä puolet käytetään elämille. Suomessa vuonna 2007 mikrobilääkityksistä 28 % kulutettiin eläimille. Suomessa käytettiin noin 16 800 kiloa tehoavaa ainetta mikrobilääkkeitä eläimille vuonna 2010. Suurimpina ryhminä kulutuksesta olivat beetalaktaamivalmisteet (58 %), trimetopriimi-sulfonamidit (19 %) sekä tetrasykliinit (10 %). Mikrobilääkekulutuksesta käytettiin injektioina 57 %, suun kautta 41 % sekä loput erilaisina paikallisvalmisteina. Kulutus on kasvanut 2000 -luvulla noin 3000 kiloa tehoavaa ainetta. Suurinta kulutuksen kasvu on ollut injektoitavissa G-penisilliinivalmisteissa. Kulutuksen arviointia vaikeuttaa se, että eläinten mikrobilääkkeet ovat pääsääntöisesti hyväksytty useille eläinlajeille sekä useisiin eri käyttötarkoituksiin. Lisäksi lääkityksiä voidaan käyttää lainsäädännön sallimissa rajoissa myös hyväksynnän ulkopuolisille eläinlajeille. Koottuja eläinten sairaus- tai lääkitystilastoja koko Suomen osalta ei ole saatavilla. Kulutusmuutosten taustalla on todennäköisesti useita yhtäaikaisia tekijöitä. Kotieläintuotanto on keskittynyt ja tehostunut 2000 -luvun kuluessa Suomessa. Eläinmäärissä on myös tapahtunut muutoksia. Myös mahdollisesti uutena Suomessa ilmenneet tai viime vuosina enemmän levinneet eläintaudit vaikuttavat kulutukseen (esimerkiksi nautojen tarttuvat sorkkasairaudet). Kulutuksen noususta huolimatta suomalainen mikrobilääkkeiden käyttö on hillittyä kansainvälisesti verrattuna. Suomen eläintautitilanne on hyvä ja tautien torjunnassa panostetaan enemmän tautien ennaltaehkäisyyn. Kuitenkin eläintuotannon jatkuva rakennemuutos, sekä mahdolliset eläintautitilanteen vaihtelut voivat muuttaa tilannetta tulevaisuudessa. Mikrobilääkkeiden seurantajärjestelmää on kehitettävä tulevaisuudessa siten, että kulutusta pystytään arvioimaan sekä eläinlaji- että käyttöaihekohtaisesti.
  • Hölsö, Katariina (2003)
    Tutkimuksia mikrobilääkkeiden käytöstä eläimillä eri indikaatioihin on tehty hyvin vähän. Mikrobilääkkeiden käyttö lemmikkieläimillä ei ole samalla tavalla lain kautta säädeltyä kuin tuotantoeläimille. Tästä johtuen uusia antimikrobisesti vaikuttavia lääkkeitä voidaan helposti alkaa käyttää lemmikkieläimille jopa ilman selkeää käyttöaihetta. Tutkimuksemme tavoitteena oli kerätä tietoa mihin indikaatioihin mikrobilääkkeitä käytetään Yliopistollisessa Eläinsairaalassa sekä verrata tietoa voimassa oleviin Maa- ja Metsätalousministeriön antibioottityöryhmän antamiin käyttösuosituksiin. Tietojen perusteella arvioimme onko mikrobilääkkeiden käyttö hallittua ja oikein suunnattua ja onko joitain osa-alueita joissa antibioottien käyttöä tulisi jollain tavalla ohjata. Keräsimme kuuden kuukauden ajalta, marraskuu 2000-huhtikuu 2001, tiedot kaikista eläinsairaalan pieneläinklinikalta määrätyistä mikrobilääkemääräyksistä. Tarkastelimme lähinnä potilaan saamaa antibioottia siihen indikaatioon mihin se oli määrätty sekä hoitojakson pituutta. Yli 20 % koirapotilaista (1324/5918) määrättiin peroraalista mikrobilääkettä. Yleisimmin käytettyjä olivat beetalaktaamit (49 %). Beetalaktaameista suosituimpia olivat ensimmäisen polven kefalosporiinit ja amoksisilliini-klavulaanihappo. Fluorokinolonien käyttö oli kaiken kaikkiaan melko vähäistä, niitä oli määrätty 4 % resepteistä. Eläinlääkärit määräsivät pyoderman hoitoon useimmiten laajakirjoisia beetalaktaameja, suositeltujen makrolidi-linkosamidien sijaan. Tämä poikkeaminen käyttösuosituksista on hyväksyttävää ottaen huomioon koiran pyodermassa usein esiintyvän Staphylococcus intermediuksen resistenssitilanteen. Akuutin virtsatieinfektion hoitoon käytettiin suositusten mukaisesti eniten trimetopriimi-sulfonamideja sekä amoksisilliini-klavulaanihappoa. Käyttöaiheita joissa mikrobilääkkeiden käyttö oli runsasta tai perusteetonta oli antibioottien käyttö kuurina leikkausten jälkeen kunnollisen antibioottiprofylaksian sijaan, akuuttien suolisto-oireiden hoito antibiootilla sekä mikrobilääkkeen määrääminen pienien haavojen ja traumojen hoitoon. Lääkemääräyksistä huomattava osa koski edellä mainittuja käyttöaiheita, joten erityisesti niiden kohdalla suosituksia olisi syytä painottaa. Koska Yliopistollinen Eläinsairaala toimii opetussairaalana, olisi tärkeää, että sillä on selkeä ja toimiva mikrobilääkepolitiikka.
  • Hautala, Maria (2006)
    Tämä syventävien opintojen tutkielma pohjautuu eläinlääkäreiden mikrobilääkkeiden käyttöä koskeneeseen kyselytutkimukseen. Kysely toteutettiin maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella prospektiivisena poikkileikkaustutkimuksena, jossa satunnaisotannalla valitut, praktiikkaa tekevät eläinlääkärit, kirjasivat yhden seurantaviikon 20.5.- 26.5.2002 aikana kyselylomakkeeseen tiedot kaikista potilaista, jotka saivat mikrobilääkettä. Tässä työssä keskityttiin kyselytutkimuksen osa-alueeseen naudan mikrobilääkehoidot ja siinä erityisesti mikrobilääkkeiden käyttöön utaretulehduksen eli mastiitin hoidossa. Kyselytutkimus tehtiin samaan tapaan kuin meneillään olevassa, lääkäreitä koskevassa mikrobilääkeseurantatutkimuksessa, MIKSTRA:ssa. Kyselytutkimukseen vastaaminen oli vapaaehtoista. Kyselylomakkeita lähetettiin 681 eläinlääkärille, joista 262 (38,4 %) palautti lomakkeen määräaikaan mennessä. Vastanneista 197 kpl (75 %) oli naisia ja 65 kpl (25 %) miehiä. Eläinlääkärit hoitivat mikrobilääkkeillä kyselyviikon aikana nautoja 1096 kappaletta, joista yleisimmät diagnoosit olivat akuutti mastiitti 652 kpl (60 % diagnooseista), umpeenpanohoito 164 kpl (15 %) ja krooninen tai piilevä mastiitti 68 kpl (6 %). Kyselylomakkeiden tiedot koodattiin Excel-tietokantaan, jossa niitä analysoitiin tarkemmin. Eläinlääkäreiden mikrobilääkekäyttöä verrattiin maa- ja metsätalousministeriön työryhmän antamiin suosituksiin sekä lääkelakiin. Kirjallisuuskatsauksessa käsiteltiin mastiitin esiintyvyyttä, eläinlääkärien mikrobilääkekäytäntöjä eri maissa, nautojen mikrobilääkehoitoja koskevia suosituksia ja utaretulehduksen aiheuttajien resistenssitilannetta. Aineistoa tarkastellessa havaittiin, että beetalaktaamiryhmän mikrobilääkkeiden käyttö utaretulehduksen hoidossa oli suositusten mukaista. Fluorokinolonien ja laajakirjoisten intramammaarien käyttö ei ollut täysin hoitosuositusten mukaista. Myös mikrobilääkehoitoja, jotka olivat farmakokineettisesti vailla perusteita, todettiin. Kaskadisäännön soveltamisessa havaittiin virheitä. Kun tarkasteltiin eläinlääkäreiden antamia mikrobilääkehoitoja valmistumisvuosittain, havaittiin eroja eri ryhmien välillä. Mitä vähemmän aikaa oli kulunut eläinlääkärin valmistumisesta, sitä enemmän he käyttivät penisilliinipohjaisia paikallisvalmisteita. Vapaaehtoisuuteen perustuvassa kyselytutkimuksessa vastaajat saattavat olla muita kiinnostuneempia aiheesta, mikä voi vääristää tuloksia. Tutkimuksesta olisi saatu tarkempaa bakteerilajikohtaista tietoa mikrobilääkekäytöstä, jos maitonäytteen viljelystä eristetty bakteeri olisi pyydetty ilmoittamaan kyselykaavakkeessa.