Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 12703-12722 of 25287
  • Rosqvist, Ursula (2008)
    Tutkin mediayhtiöiden ympäristöviestintää. Tärkein tutkimuskysymykseni on, miten mediayritykset konstruoivat ympäristöviestintänsä. Pyrin myös tutkimaan mediatalojen ympäristöväittämien esittämisen prosessia. Tutkimuskohteena ovat viiden suuren eurooppalaisen mediayhtiön ympäristö- ja yhteiskuntavastuuraportit. Työn tärkeimmät käsitteet ovat ympäristöraportti, yhteiskuntavastuuraportti ja ympäristöväittämä. Käytän tutkielmassa konstruktionistista näkökulmaa, jonka mukaan todellisuus on sosiaalisesti rakentunut. Ihmisten sosiaalinen toiminta ja kollektiiviset määrittelyprosessit konstituoivat yhteiskunnallisen ongelman. Suurena apuna työssäni on ollut Esa Väliverrosen kirja Ympäristöuhkan anatomia (1996). Hän käyttää teoksessa kehysanalyyttistä lähestymistapaa metsätuhojen tutkimiseen. Päädyin itse samaan menetelmään. Se sopi hyvin aineistooni. Raimo Lovion (2004) mukaan ympäristöraportointi on ohjeiden mukaista raportointia ympäristöasioiden hoidosta, etenemisestä ja ongelmista. Viime vuosina yritykset ovat laajentaneet ympäristöraporttejaan yhteiskuntavastuuraporteiksi, joissa otetaan huomioon talous, ympäristö ja sosiaalinen ulottuvuus. Hankin aineiston eli yhtiöiden ympäristö- ja yhteiskuntavastuuraportit internetistä. Tutkittavat raportit kuuluvat British Sky Broadcasting Groupille, Reed Elsevierille, BBC:lle, Vivendille ja Axel Springerille. Erving Goffman (1974) on lanseerannut kehyksen käsitteen. Hän arvioi, että pyrkiessään ymmärtämään tapahtumia ihmiset tarkastelevat näitä tapahtumia erilaisten kehysten kautta. Kehykset määrittävät, millaisesta tapahtumasta on kysymys ja miten ihmisen tulisi toimia tilanteessa. Löysin aineistosta neljä kehystä, joita kutsun hiilineutraaliksi, kaksoisvastuun, säästämisen kaksijakoisuuden ja vihreän retoriikan kehyksiksi. Hiilineutraalilla kehyksellä viittaan ilmastonmuutokseen ja yritysten toimiin sen hillitsemisessä. Kaksoisvastuun kehys liittyy mediatoimialan erityisluonteeseen. Yhtiöt haluavat ottaa huomioon sekä yritysvastuun että sisällöntuottajille asetetut erityisvaatimukset, kuten kansalaisten valistamisen. Säästämisen kaksijakoisuuden kehyksellä tarkoitan sitä, että vaikka yritykset kertovat haluavansa säästää luontoa eri tavoin, tästä seuraa usein rahan säästöä. Raporteissa ei kuitenkaan mainittu taloudellista säästöä. Vihreän retoriikan kehys oli hyvin selvä. Raporteissa oli runsaasti ja monipuolisesti vihreää retoriikkaa. Ympäristöviestinnän on tarkoitus luoda yritykselle myönteistä imagoa. Tutkimani yhtiöt onnistuivat siinä. Imagon luomisen lisäksi ne ovat tehneet perustavanlaatuisia muutoksia organisaatioonsa. Mediayhtiöiden olisi kuitenkin tärkeintä sisällyttää ympäristönäkökulma kaikkiin tuotteisiinsa.
  • Tapani, Annukka (2007)
    Ammattikorkeakoulut ovat uusia toimijoita koulutuksen kentällä. Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) toiminta ammattikorkeakouluna alkoi vuonna 1992. SAMKissa on koulutusta kolmella toimialalla: tekniikka ja merenkulku, sosiaali- ja terveysala sekä liiketalous, matkailu- ja kulttuuriala. Toimipisteitä on yhteensä kymmenen ja ne sijaitsevat viidellä paikkakunnalla. Me-teeman tarkasteluun tuo lisänsä SAMKin ainutlaatuinen ylläpitomalli ja koulutusyksiköiden eriaikainen mukaantulo kokonaisuuteen. Ylläpitomallissa määritellään muun muassa rahavirrat, koulutuspaikkakunnat ja koulutuksen tasapuolinen kehittäminen eri paikkakunnilla. Ammattikorkeakoulun rakentuminen ei ole ollut helppoa: ammattikorkeakoulukokeiluun liitettyjen oppilaitosten ikä vaihteli vajaasta kymmenestä vuodesta jopa yli sataan vuoteen, välimatkat vaihtelivat vajaasta kilometristä yli sataan kilometriin, samoin huomattavaa vaihtelua oli opiskelijamäärässä ja henkilökunnan määrässä. Kollektiivisen identiteetin merkitystä tutkin kysymällä, mitä sana me merkitsee tutkimuskohteena olevan ammattikorkeakoulun henkilökunnan mielessä. Keräsin aineiston sähköpostikyselynä valitsemiltani 60 henkilöiltä. Vastauksia sain takaisin 39 kpl. Valitut henkilöt olivat luokitukseni mukaan ns. kriittisiä tapauksia, joiden tiesin työyhteisökokemukseni perusteella edustavan kriittistä ajattelua: henkilö on toiminut pitkään SAMKissa tai hän on esittänyt kriittisiä ajatuksia työryhmissä tai kokouksissa. Kriittinen tapaus voi olla myös henkilö, joka on uusi toimija tässä yhteisössä. Mukaan valitsin sekä johtotehtävissä toimivia, opettajia että toimistohenkilökuntaa. Kaksoisroolini keskushallinnon virkamiehenä, osana tutkimaani merkityskokonaisuutta, ja tutkijana oli haasteellinen: vastaajien mielessä saatoin olla vakooja tai keskushallinnon edustaman ajattelutavan vanki. Analysoin aineiston viisiportaisesti. 1. Argumentaatioanalyysi: etsin vastauksista perustelut (P), taustaoletukset (T) sekä väitteet (V). 2. Argumentaatioanalyysin täydennys retorisella analyysillä: kirjoitin edellä esitetyt argumentit tyyppitarinoiksi. Sovelsin fenomenologista metodia: kun fenomenologinen reduktio on tehty, kiinnostuksen kohteena oleva ilmiö voidaan kuvata ja paljastaa ja mennä syvemmälle ilmiöön 3. Analysoin omat näkökulmani tyyppitarinoista, niiden vakuuttavuudesta, vakuuttamisen keinoista, suuntauksesta, kenelle tarkoitettuja ja kuinka onnistuneesti. 4. Kahdeksan muuta henkilöä vertaisanalysoivat tyyppitarinat. Tutkimusaineistoni perusteella sana me saa merkitykseksi seuraavia asioita: • merkitys on erilainen riippuen tilanteesta, jossa ollaan • sana merkitsee yksikköä tai sen osaa • se merkitsee kaikkia, hyvin laajasti • meisyys merkitsee sitä, että meillä on jotain yhteistä • me sanalla ei ole merkitystä enää. Me-sanan käytössä voidaan erottaa seuraavat tasot: • Olen aina me. • Ulkopuolisille kumppaneille me tarkoittaa kaikkia, talon sisäisesti me tarkoittaa omaa yksikköä. • Työyhteisöni on me. • En käytä sanaa me juuri lainkaan. Yhteenkuuluvuuden tunteen esteiksi nähtiin seuraavat seikat: • Johtaminen • Ulkoiset rakenteet • Henkilöstön tahtotila • Toisaalta nähtiin, että tämä on kasvuprosessi kohti yhteisöllisyyttä. Tärkeimmät lähteet: Blumer, H. (1969) Symbolic Interactionism. Pespective and Method. Berkeley: University of California Press. Berkley and Los Angeles, California. Kalliola, S. (2001). Herbert Blumer. Symbolinen interaktionismi. Teoksessa V. Hänninen, J. Partanen & O-H. Ylijoki (toim.) Sosiaalipsykologian suunnannäyttäjiä. Tampere: Osuuskunta Vastapaino. Kaunismaa, P. (1997) Keitä me olemme? Kollektiivisen identiteetin käsitteellisistä lähtökohdista. Sosiologia 34, (3), 220-229. Kakkuri-Knuutila, M-L. ja Halonen, I. (2002). Argumentaatioanalyysi ja hyvän argumentin ehdot. Teoksessa M-L. Kakkuri-Knuutila (toim.) Argumentti ja kritiikki. Helsinki: Gaudeamus Kuusela P. (2001) George Herbert Mead. Pragmatismi ja sosiaalipsykologia. Teoksessa V. Hänninen, J. Partanen & O-H. Ylijoki (toim.) Sosiaalipsykologian suunnannäyttäjiä. Tampere: Osuuskunta Vastapaino. Mead, G. H. (1962) Mind, Self, & Society. From the Standpoint of a Social Behaviorist. Edited and with an Introduction by C. W. Morris. Chicago: The University of Chicago Press. Varto, J. (1996) Laadullisen tutkimuksen metodologia. Helsinki: Kirjayhtymä.
  • Sillanpää, Juha-Pekka (1999)
  • Maijala, Noora (2014)
    Arvoasteikko-ajattelu on moderni, länsimainen houkutus, joka tyydyttää käsitystämme edistyksestä ja kehityksestä. Rauhan mittaaminen rauhanrakentamisen operationaalisista ja strategisista lähtökohdista ymmärretään tässä pro gradu -työssä perinteisenä lähestymistapana stadardeihin ja menestyksen määrittämiseen. Rauhanrakentaminen nähdään vanhentuneena käsitteenä, jonka puitteissa ei ole onnistuttu luomaan rauhasta kertovia luotettavia mittareita. Konfliktin transformaatio tarjoaa indikaattorikehityksen kannalta luontevamman perustan. Konfliktin muuntamiseksi tulisi löytää syy-seuraussuhteita, vastauksia siihen, mikä rauhan sai aikaan. Matemaattinen lähestymistapa näyttää Andrew Sayerin mukaan soveltuvan kuitenkin huonosti kausaaliseen selittämiseen. Monet rauhan mittarit keskittyvät suuntaa antaviin proxy -indikaattoreihin, joilla uskotaan olevan vaikutusta rauhaan. Niiden avulla voidaan tarkastella ilmiöitä, jotka eivät ole suoraan mitattavissa. Indikaattorin taustalla voi olla joukko numeroita tai tilastoja, jotka tiivistyvät yksittäiseen numeroon, joka palvelee tilanteen arvioimista. Indikaattoreiden etuna on niiden kyky esittää valtava määrä informaatiota yksinkertaisella ja vertailukelpoisella tavalla. Tämän työn puitteissa tässä yksinkertaistamisessa piilee niiden ongelma. Miten niin monimutkainen ilmiö kuin rauha, voidaan tiivistää numeroon tai joukkoon numeroita (Global Peace Index tiivistää rauhan 22 indikaattoriin), ja väittää sen olevan globaalisti luotettava mittari rauhan tasosta? Rauha käsitteenä on osoittautunut kontekstiriippuvaiseksi, jatkuvassa muutoksessa olevaksi tilaksi, jonka arvioinnin kannalta etenkin subjektiivisella näkökulmalla olisi paljon annettavaa. Tähän näkökulmaan tarttuminen edellyttää kuitenkin toisenlaista lähestymistapaa kuin mihin perinteisissä mittaamispyrkimyksissä on totuttu. Sosiaalisten ilmiöiden määrämittaamista ei voida pitää samanlaisena itsestäänselvyytenä kuin luonnontieteissä. Laadullisen arvioinnin suorittamiseksi kvalitatiiviset menetelmät voivat tarjota toisenlaisia tiedon tuottamisen työkaluja. Vaikka määrämittaamista voidaan pitää muita tehokkaampana välineenä vertailtavan tiedon tuottamiseksi, sen luotettavuus rauhan arvioinnissa on varsin kyseenalainen. Vaikutusarvioinnin ongelmien ympärillä käytävä keskustelu ja rauhan soveltuvuus mittaamisen kohteeksi ovat tämän pro gradu –työn keskiössä. Rauhan käsitteellisestä määritelmästä ei vallitse konsensusta. Eikä mikään yksittäinen näkökulma riitä kuvaamaan rauhaa. Tästä syystä rauhan ilmiötä on tarkasteltava sen eri ulottuvuuksien avulla. Harmonian ja väkivallan ulottuvuuden, objektiivisen ja subjektiivisen näkökulman sekä makro- ja mikrotason kontekstien avulla voidaan rauhaa tarkastella sen eri näkökulmista. Mikään näistä lähestymistavoista ei kuitenkaan vastaa absoluuttisella tavalla rauhan määrittämisen ongelmaan. Tämän pro gradu työn tärkeänä tausta-ajatuksena on vaikutusarvioinneista käytävän debatin uudet suunnat, toisin sanoen mistä löydetään ainekset ”parempiin” arviointeihin ja mistä näkökulmasta niitä voitaisiin suorittaa mahdollisimman luotettavalla tavalla. Ongelmakohtiin pureudutaan purkamalla rauhanrakentamisen menestyksen standardeja. Uudempaa rauhanindikaattorikehitystä edustaa Global Peace Index. Kontekstispesifiä lähestymistapaa tarkastellaan Roger Mac Gintyn arkipäivän rauhan indikaattoreiden avulla. Nämä eri ulottuvuuksien ja toimijatasojen tarkastelut pystyvät tarjoamaan vain osittaisia näkökulmia rauhan ilmiöön. Rauha on käsitteenä liian monimuotoinen määrämittaamisen luotettavaksi suorittamiseksi. Tämän kehittelyn tuloksena työssä päädytään johtopäätökseen, jonka mukaan rauhaa ei voida mitata. Rauhan elementtien tarkastelussa indikaattoreista voi olla hyötyä, mutta rauhaan johtavia olosuhteita ei tulisi sekoittaa rauhan käsitteeseen.
  • Keisu, Krista (Helsingin yliopisto, 2014)
    Kieliasennetutkimuksen kentälle sijoittuvassa tutkielmassa tarkastellaan verkkokeskustelijoiden tapoja puhua kielen muutoksesta ja kielten sekoittumisesta. Päähuomio tutkielmassa on siinä, miten verkkokeskustelijat kielellistävät kielen muutoksen ja millaisia argumentoinnin ja retoriikan keinoja he käyttävät. Tarkastelu kohdistuu myös keskustelun puheenvuoroissa ilmeneviin kielikäsityksiin. Tutkielman aineisto koostuu viidestä verkkokeskustelusta: yhdestä suomi24.fi-sivuston ja neljästä basso.fi-sivuston verkkokeskustelusta, joista edellinen on käyty vuonna 2012 ja jälkimmäi-set vuosina 2002 2003. Suomi24.fi-sivuston keskustelu sisältää 223 kommenttia, joista analysoidaan argumentoinnin kannalta kiinnostavimpia. Basso.fi-sivuston keskusteluista analyysiin on rajattu 40 aihetta käsittelevää kirjoitusta. Aineistoa tarkastellaan diskurssianalyyttisesti ja argumentoinnin ja retoriikan analyysin käsitteistöä hyödyntäen. Verkkokeskustelijoiden käsitykset kielestä ja kielen muutoksesta ilmenevät heidän ilmiölle antamissaan nimissä, kuten rikastuttaminen, köyhtyminen, rappeutuminen, finglish ja kielenvaihto. Käsitykset kielen muutoksesta näkyvät myös semanttisissa rooleissa sekä syissä ja asiayhteyksissä, joihin keskustelijat kielen muutoksen yhdistävät. Suhtautumista kielen muutokseen ilmennetään aineistossa erityisesti kommenteissa, jotka keskittyvät lainasanojen hyvyyden ja huonouden pohdiskeluun. Argumentoinnin ja retoriikan strategioina aineistossa hyödynnetään ennen muuta skenariointia, geneeristämistä, auktoriteettiin vetoamista, esimerkkejä ja aistihavainnoilla perustelua. Verkkokeskusteluiden kommenteissa manifestoituvat kielikäsitykset heijastelevat puristisia ja kansal-lisromanttisia kieli-ideologioita. Myös omakielisyyttä korostavan kansankielisyyskannan mukaisia käsityksiä ja välineellisyyttä painottavia näkemyksiä kielestä esiintyy.
  • Honkanen, Ari (2012)
    Väkivaltaiset valtioiden väliset ja sisäiset konfliktit ovat usein tuhoisia ilmiöitä, joiden seuraukset voivat olla hyvinkin laajoja ja pitkäkestoisia. Rauhan- ja konfliktintutkimuksen perinteessä sotien ja konfliktien syitä on pohdittu laajasti, samoin kuin tapoja, joilla konfliktit voitaisiin ratkaista. Konflikteja on kautta historian ratkottu väkivallalla, mutta onneksemme myös rauhanomaisilla keinoilla. Ongelmanratkaisutyöpaja on yksi hyvin käytetty rauhanomainen konfliktinratkaisutapa. Tähän kolmannen osapuolen järjestämään työpajaan osallistuu vapaaehtoisesti henkilöitä kaikista konfliktin osapuolista keskustelemaan epävirallisesti konfliktista ja sen ratkaisusta. Työpajan vaikutus konfliktiin perustuu siihen, että työpajaan osallistuvat henkilöt siirtävät työpajassa syntyneitä konfliktinratkaisua tukevia ideoita, asenteita ja konkreettisia ratkaisuehdotuksia työpajan ulkopuolelle, esimerkiksi virallisiin rauhanneuvotteluihin. Tutkielmassa pyritään selvittään sitä, miten CMI:n järjestämän, Palestiinan sisäistä rekonsiliaatiota tukevan ongelmanratkaisutyöpajasarjan osallistujat siirtävät työpajassa kokemaansa työpajan ulkopuolelle. Aiempi tutkimus on antanut vain yleistä tietoa vaikutustavoista, mutta tässä työssä pyritään systemaattisemmin hahmottamaan eri vaikutusvälineitä ja sitä, mille yhteiskunnan tasolle milläkin välineellä pyritään vaikuttamaan. Uudella, tarkemmalla tiedolla lisätään ymmärrystä ongelmanratkaisutyöpajan vaikutustavoista konfliktiin. Laadulliseen tutkimuskysymykseen haetaan vastausta haastattelemalla CMI:n järjestämään työpajaan osallistuneita palestiinalaisia poliitikkoja, toimittajia ja aktivisteja, sekä analysoimalla aineistoa sisällönanalyysin keinoin. Aiempaa tutkimusta sovelletaan haastattelu- ja analyysirungon tekemisessä. Haastattelujen perusteella näyttäisi siltä, että työpajan osallistujat todella levittävät ja vievät työpajassa oppimiaan ja kehittelemiään ideoita ja asenteita eteenpäin käyttäen hyväkseen monia vaikutusvälineitä. Eri tasoille vaikutetaan usein myös eri välineillä. Aikaisemmassa tutkimuksessa mainittujen työpajan ideoiden levittämistapojen, kuten bilateraaliset keskustelut päättäjien kanssa, haastattelut, puheet ja artikkelit, lisäksi etenkin sosiaalisen median käyttäminen tuntui olevan hyvin keskeisessä asemassa osallistujien vaikutustyössä. Tämän lisäksi osallistujat sisällyttävät työpajan ideoita omaan päivittäiseen työhönsä alleviivaamatta työpajan roolia ideoiden kehitysalustana. Osallistujan yhteiskunnallinen asema näyttäisi vaikuttavan siihen, mille tasolle vaikutustyötä suunnataan ja mille tasolle vaikuttaminen koetaan tärkeimmäksi.
  • Hintukainen, Hannele (2003)
    Tutkimuksessa on selvitetty parisuhdeväkivaltaa kokeneiden naisten omia selityksiä parisuhdeväkivallan sietämiselle, suhteessa jaksamiselle, sekä siitä selviytymiselle. Tutkimuksen tavoitteena on löytää naisten omia selitysmalleja jaksamiselleen, väkivallan kokemuksilleen ja siitä selviytymiselleen. Tutkimus on tapaustutkimus, jonka aineistona on Tasa-arvoasiain valtuuskunnan vuonna 1994 julistaman ”Väkivallasta vapaaksi” kirjoituskilpailun kirjoituksista samannimiseen kirjaan kootut naisten selviytymistarinat, jotka kertovat parisuhdeväkivallasta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on konstruktionistinen näkökulma, ja tarinoita on lähestytty tarina-analyysin keinoin. Punaisena lankana työssä kulkee päätöksenteon ja selviytymisen prosessi. Naiset selittivät väkivaltaisessa suhteessa jatkamistaan ja siitä selviytymistään monin eri tavoin. Selviytymistä ja jaksamista tukevat keinot olivat yksilöllisiä. Alun kiinnipitävistä tunteista tärkein oli rakkaus ja usko parempaan tulevaisuuteen. Joidenkin kohdalla rakkaus muuttui myöhemmin riippuvuuden tunteeksi. Ristiriitaiset tunteet puolisoa ja omaa itseä kohtaan vaihtelivat. Rakkauden, oman syyllisyyden, pelon ja häpeän keskellä oli vaikea tunnistaa omia tunteita ja tehdä päätöksiä. Myös ympäröivän yhteiskunnan asenteet ja taloudelliset seikat pitivät yhdessä. Selviytymistä ja jaksamista tukevat keinot vaihtelivat. Tärkeintä oli tunnistaa väkivallan läsnäolo, ja sen vaikutukset omalle elämälle. Tiedostamisen jälkeen alkoi määrätietoinen ponnistelu irti väkivallasta. Tähän liittyivät oman itsetunnon uudelleen kokoaminen ja omien voimavarojen kasvattaminen, mitä aineistossa kuvattiin vahvistumisena. Aineiston mukaan tärkeimpänä asiana väkivaltaisesta suhteesta selviytymiselle oli naisten oma luja päätös siitä, että nyt väkivalta riittää ja että asioihin on tultava muutos. Samat ristiriitaiset tunteet, jotka pitivät liitossa, auttoivat myös selviytymään. Vihan ja aggression tunteet tuottivat päätöksentekoon ja selviytymiseen tarvittavia voimavaroja. Väkivaltaisessa suhteessa ja suhteesta selviytymistä kuvaavat kertomuksissa esille tulleet kolme selkeätä prosessia: itsetunnon uudelleen rakentumisen, päätöksenteon ja selviytymisen/voimaantumisen prosessit. Näiden prosessien läpikäyminen tuotti itsenäisiä, omasta arvostaan tietoisia selviytyjiä, jotka halusivat oman tarinansa kertomalla ja omalla esimerkillään tukea muita, ehkä edelleen väkivaltaisessa parisuhteessa eläviä naisia. Tärkeimpinä lähteinä tutkimuksessa ovat: Batterd Women as Survivors. Lee-Ann Hoff. Woman Battering as Marital Act. Margareta Hyden. Sisäinen tarina ja muutos. Vilma Hänninen. Väkivaltainen avioliitto naisten omaelämäkerroissa. Suvi Keskinen. Naisiin kohdistuva väkivalta. Anja Lehtonen ja Sirkka Perttu.
  • Cajanus, K. I. ([s. )
  • Tuomivaara, Aarni (2012)
    Yksi vuoden 2009 suurimpia mediailmiöitä oli H1N1-viruksen aiheuttama sikainfluenssapandemia. Meksikosta huhtikuussa 2009 maailmalle levinnyt influenssavirus virisi muutamassa kuukaudessa mittavan kansallisen ja kansainvälisen mediahuomion saattelemana paikallisesta epidemiasta maailmanlaajuiseksi pandemiaksi. Lopulta neljätoista kuukautta kestäneen pandemiaajanjakson aikana influenssavirus heijastui suomalaiseen yhteiskuntaan sekä välittömästi että välillisesti median kautta lukemattomin eri tavoin, joista kymmenet tuhannet sairaustapaukset ja 44 kuolemantapausta olivat vain jäävuoren huippu. Tutkimuksen tavoite on tehdä näkyväksi miten ja minkälaiseksi Helsingin Sanomien sikainfluenssauutiskuvat konstruoivat laajan ja moninaisia vaikutuksia omanneen yhteiskunnallispoliittisen ilmiön. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa ajatus todellisuuden sosiaalisesta rakentumisesta: todellisuus muodostuu sosiaalisissa määrittelyprosesseissa, joista yhä suurempi osa pohjautuu välittömän kokemuksellisuuden sijaan mediarepresentaatioihin. Median uutisointi vaikuttaa siis paitsi arkitodellisuutemme rakentumiseen myös yhteiskunnallisten ilmiöiden käsittelyyn ja ratkaisuun sekä konkreettisemmalla tasolla esimerkiksi terveydenhuollon piirissä noudatettuihin käytänteisiin ja priorisointeihin. Sikainfluenssauutisoinnin yhteiskunnallispoliittisen merkittävyyden vuoksi sitä on myös syytä tutkia yhteiskunta- ja viestintätieteellisestä näkökulmasta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu sosiaalisen konstruktivismin, semiotiikan ja myytti-käsitteen varaan. Postmoderneissa mediatodellisuuden kuvauksissa mediarepresentaatioiden ja todellisuuden välisen suhteen on koettu muuttuneen entistä ohuemmaksi, mihin viittaavat teoreettiset näkemykset esimerkiksi yhteiskuntien medialisoitumisesta ja Jean Baudrillardin hypertodellisuudesta. Kärjistetysti ilmaistuna uutisrepresentaatioon vaikuttaa korostuneesti ilmiön muoto todellisuuden tapahtumien ja sisällön sijaan. Edellä mainituista näkökulmista kumpuaa tutkimuksen tavoite tutkia uutiskuvien pintarakenteen lisäksi niiden kulttuurista muotoa myytti-käsitteen avulla. Roland Barthesin mukaan myytti on kertomus, jonka avulla kulttuuri jäsentää ajatteluamme, mutta samalla esittää pikkuporvarillisen kulttuurin naturalistisena olemisen tilana.Demystifioimalla kulttuurisidonnaisesti värittynyt representaatio on mandollista tehdä näkyväksi myyttien salatun historian ja niiden yhteiskunnallispoliittisen toiminnan vaikutus sikainfluenssauutiskuvien taustalla. Tutkimusaineisto on pandemia-ajanjaksona Helsingin Sanomissa julkaistut sikainfluenssaa käsitelleet uutiskuvat välittömine tekstuaalisine konteksteineen (N=73). Tutkimuksen metodologia on kaksivaiheinen: Ensiksi sisällönanalyysin avulla luokiteltiin tutkimusaineisto ensisijaisen kuva-aiheen mukaan luokiksi ja ryhmiksi. Toisessa vaiheessa yleisimpiä ja merkityksellisimpiä kuvateemoja analysoitiin semioottisen analyysin avulla tavoitteena myyttien nimeäminen ja niiden historian näkyväksi tekeminen. Tutkimusaineiston yleisin kuva-aihe on resurssipulan uhka (15 uutiskuvaa). Representaatiot potilaista ja terveydenhuollon asiakkaista joko jonottamassa tai odottamassa hoitoa sisältävät implisiittisesti viestin hoidon tai rokotteen riittämättömyydestä kaikille tarvitseville. Valtaosassa tutkimusaineiston uutiskuvissa (38 uutiskuvaa) biolääketieteellinen eetos ja näkökulma korostuvat jättäen marginaalin yksilön kokemuksellisen ulottuvuuden ja taudin potemuksen. Kokonaan uutiskuvastosta jää uupumaan ilmiön konstruointi poliittisesta näkökulmasta. Uutiskuvien hallitseva myyttinen perustarina jäsentää yhteiskuntaa jatkuvasti kehityksen tilassa olevana järjestelmänä, joka (biolääke)tieteen kumulatiivisen luonteen vuoksi on alati vastustuskykyisempi luonnon ilmiöitä vastaan. Edistysmyytille jännitteen luo sen binaarinen vastakohtapari yhteiskunnan pysähtyneisyydestä ja rappiosta. Tutkimusaineiston uutiskuvat sisältävät myös edistysmyytille vaihtoehtoisia joskin alisteisia näkemyksiä. Esimerkiksi viidesti uutiskuvissa toistunut kuvateema äidistä lapsineen arkisissa askareissa korosti äidin roolia ja velvollisuuksia yhteiskunnallisen ilmiön ratkaisussa.
  • Keski-Hakuni, Laura (2015)
    Tiivistelmä – Referat – Abstract Suomen valtio sitoutui vuonna 1995 YK:n Pekingin julistuksen ja toimenpideohjelman allekirjoittaessaan ottamaan sukupuolinäkökulman huomioon kaikessa toiminnassaan. Pro gradu -tutkielma tarkastelee, miten sukupuolivaikutuksia arvioidaan sosiaali- ja terveysministeriön ja valtiovarainministeriön hallinnonalakohtaisten talousarvioesitysten valmistelussa ja miten sukupuolinäkökulma ilmenee valtion talousarvioesityksessä. Tutkimuksen kontekstina ovat 1980- ja 1990-luvuilla tapahtuneet politiikan muutokset, jotka asettavat yhä tiukemmat reunaehdot tasa-arvopolitiikan suunnittelulle ja toimeenpanolle. Tutkielma soveltaa sukupuolinäkökulman valtavirtaistamista käsittelevää kansainvälistä ja kansallista tutkimusta. Tämän lisäksi se pohjaa uusinstitutionalistiseen ja uusliberaalia hallintoideologiaa käsittelevään tutkimukseen. Tutkielman kirjalliseen aineistoon kuuluvat Suomen valtion talousarvioesitys vuodelle 2014, sosiaali- ja terveysministeriön toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma vuosille 2012–2015 sekä ministeriön toiminnallisen tasa-arvotyöryhmän työsuunnitelma vuodelle 2014. Tutkielman empiirinen haastatteluaineisto koostuu seitsemän henkilön asiantuntijahaastattelusta. Haastateltavat toimivat kahdessa tarkasteltavassa ministeriössä talousarviovalmisteluun tai tasa-arvovastuisiin liittyvissä tehtävissä. Tutkimustulosten perusteella sukupuolivaikutusten arvioinnit eivät ole vakiintuneet osaksi tarkasteltavien ministeriöiden valmistelu-työtä. Vastuu sukupuolivaikutusten arviointien tekemisestä on haastateltaville epäselvä, ja ministeriöiden sisäisten tasa-arvo-työryhmien asema talousarvioesityksen valmistelussa on epäselvä tai heikko. Ministeriöiden hallinnonalakohtaisissa yhteenvedoissa esityksen sukupuolivaikutuksista ilmenee eroja erityisesti siinä, ketkä osallistuvat yhteenvedon laatimiseen ja tehdäänkö arvio vuosittain. Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamista ei ole tällä hallituskaudella juurikaan kehitetty osana talousarvioprosessia. Haastateltavat tunnistavat talousarvioesityksen sisällössä vähintään välillisiä sukupuolivaikutuksia. Samalla he katsovat, ettei tehdyillä sukupuolivaikutusten arvioinneilla ole välitöntä vaikutusta talousarvioesityksen sisältöön. Tasa-arvoon liitetyt tavoitteet tai sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen eivät esiinny talousarvioesityksen alun yhteenveto-osiossa, jossa esitellään hallituksen finanssipoliittinen linja ja esityksen määrärahojen pääpiirteet. Sukupuolivaikutusten arviointia ei mainita myöskään valtiovarainministeriön hallinnonalakohtaisen talousarvioesityksen kohdissa, jotka käsittelevät hallinto- ja talouspolitiikan valmistelua. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalakohtaisessa esityksessä mainitaan sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen kehittäminen talousarvion laatimisessa hallituksen tasa-arvo-ohjelman pohjalta, muttei mitään yksityiskohtaisempaa toimenpidettä tavoitteen edistämiseksi. Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisella on institutionaalisesti vahvempi asema sosiaali- ja terveysministeriössä kuin valtiovarainministeriössä. Tämä on nähtävissä sekä haastatteluaineistossa sekä talousarvioesityksessä, jossa valtavirtaistaminen mainitaan valtiovarainministeriön hallinnonalakohtaisessa yhteenvedossa, mutta se ei ole toimintatapana vakiintunut talousarvioesityksen valmistelussa. Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseen kuuluvien velvoitteiden institutionaalinen asema on heikko siksi, että niiden toimeenpanoa ei valvota eikä laiminlyöntiä ole sanktioitu. Valtavirtaistamisen epäselvä säädöspohja ja poliittinen tavoitteenasettelu näkyvät siinä, että vastuu toimeenpanosta nojaa lähinnä hallinnollisiin järjestelyihin, esimerkiksi verkostojen ja työryhmien toimintaan, joiden asema talousarvioesityksen valmistelussa on epäselvä tai heikko. Kehysbudjetoinnista ja Euroopan unionin finanssipoliittisesta sääntelystä aiheutuvien esteiden lisäksi talousarvioesityksen rakenteessa ja sen laatimiseen kuuluvassa prosessissa on institutionaalisia piirteitä, jotka vaikeuttavat sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen toimeenpanoa. Myös budjetoinnin panosorientoituneisuus asettuu sukupuolivaikutusten arviointeihin liittyvää tulosorientoitunutta budjetointia vastaan. Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisen säädöspohja tai poliittinen tavoitteenasettelu ei heijastele uusliberaalia hallintoideologiaa, mutta sen piirteitä ilmenee valtavirtaistamisen toimintatavoissa, esimerkiksi toiminnan horisontaalisuudessa sekä sukupuolineutraalissa kielessä ja toimintavoissa. Pohdittaessa, miten sukupuolivaikutusten arviointi voisi toteutua valtion talousarvioesityksen valmistelussa vaikuttavammin, keskeistä on, katsotaanko arvioinneilla olevan selkeä tarkoitus. Sukupuolivaikutusten arviointien tulisi liittyä ja vaikuttaa sekä talousarvioesitykseen sisältyvään hallinnonalojen toiminnan suunnitteluun että toimintaan osoitettaviin määrärahoihin, ja sitoa niiden valmistelua yhteen. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Budjetointi, finanssipolitiikka, sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen, sukupuolivaikutusten arviointi, talouspolitiikka, tasa-arvo, uusinstitutionalismi, uusliberalismi, vaikutusarviointi, valtiontalouden kehykset, valtion talousarvio
  • Sunell, Milka Markus (2001)
    Metsäteollisuudelle omassa sähköntuotannossa oli kyse rahasta ja vallasta. Voimayhtiöiden tehtävänä oli tuottaa teollisuudelle omakustanteista, mahdollisimman halpaa sähköä. Suuri omavaraisuus sähköntuotannossa antoi metsäteollisuudelle myös mahdollisuuden hallita yhtä merkittävää tuotannontekijää. Tammikuussa 1969 metsäteollisuus perusti uuden sähköyhtiön Teollisuuden Voima Oy – Industrins Kraft Ab:n. Yhtiö päätti lokakuussa 1972 aloittaa tilausneuvottelut ydinvoimalan hankkimiseksi ruotsalaisen Ab Asea-Atomin kanssa. Elokuussa 1974 TVO ilmoitti tilaavansa toisen samanlaisen yksikön ensimmäisen viereen Eurajoen kunnan Olkiluodon saarelle. Tämä tutkimus on otsikkonsa mukaisesti tarina siitä, miten Suomen yksityinen metsäteollisuus hankki itselleen länsimaisen ydinvoimalan, mutta samalla tässä on kyse teollisuus- ja energiapoliittisesta vallankäytöstä 1970-luvulla. Tutkimuksen yhtenä tavoitteena on perustella tutkittavan ilmiön relevanssi tutkimuskohteena erityisesti poliittisen historian kannalta. Valtanäkökulma yhdistyy tässä yrityshistorialliseen, systemaattiseen ja ongelmakeskeiseen lähestymistapaan. Tämä tutkimus onkin myös pyrkimys antaa ensimmäinen historiatieteen keinoin perusteltu vastaus kysymykseen: Miksi ja miten Suomen yksityinen metsäteollisuus hankki länsimaisen ydinvoimalan? Suomen ydinvoimaloiden hankinnassa oli osaltaan kyse julkisen ja yksityisen sektorin välisestä kilpailusta sähköntuotannosta. Kilpailusta avautuu tämän tutkimuksen merkittävä valtaan liittyvä elementti: Talouden ja politiikan väliset suhteet. Tässä tutkitaankin myös sitä, miten teollisuuden ydinvoimahanke meni poliittis-hallinnollisen koneiston läpi ja miten sen poliittiset reunaehdot syntyivät. Miksi Suomeen ei tullut ydinsähkön osalle valtion monopolia? Tutkimuksen tuloksina osoittautuu, että Suomen presidenttikeskeisessä järjestelmässä ydinvoima oli monella tapaa poliittista. Yksityisellä ydinvoimalla oli teollisuuspoliittinen merkitys, minkä lisäksi ydinvoimaan liittyi erityinen ulkopoliittinen ongelma: ydinpolttoaine. Neuvostoliitto olikin kiinnostunut Suomen ydinvoimaratkaisuista, kuten kaikista muistakin Suomen energiaratkaisuista. Yksityisen teollisuuden lännestä hankkimaa ydinvoimalaa ei sitäkään voi ymmärtää ilman Suomen idänsuhteita ja idänkauppaa. Suomen idänsuhteita puolestaan ei voi ymmärtää ilman silloista tasavallan presidenttiä, Urho Kekkosta. Erästä sosiaalidemokraattista aikalaisvaikuttajaa lainaten tässä on kyse siitä, ketkä tai mitkä tahot määräsivät teollisuus- ja energiapoliittisen linjan Suomen valtakunnassa 1970-luvulla. Tärkeimpinä alkuperäislähdekokoelmina ongelman ratkaisussa on käytetty poliittisten toimijoiden, kuten puolueiden ja Urho Kekkosen arkistoja, sekä valtionhallinnon aineistoja.
  • Kärkkäinen, Niina (1999)