Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 12723-12742 of 25281
  • Kavonius, Rajka (2013)
    Kaikkien oppilaiden pitäisi saavuttaa tietty kemian tieto- ja taitotaso, jotta he voivat tulevaisuuden kansalaisina osallistua päätösten tekoon. Tämän takia on tärkeää tutkia, miten heikoimmat oppilaat menestyvät kemiassa perusopetuksessa ja miten heidän opiskeluaan voi tukea. Tämä tutkimus on ensimmäinen tutkimus aiheesta Suomessa. Se on tehty Opetushallituksen 2011 keväällä keräämästä aineistosta, johon osallistui 2949 15-vuotiasta nuorta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia heikosti menestyvät kemian oppilaat ovat osaamiseltaan ja lähtökohdiltaan verrattuina muihin oppilaisiin ja miten heikosti menestyvää oppilasta voi tukea kemian opetuksessa. Oppilaat on tässä tutkimuksessa jaettu viiteen ryhmään osaamisen mukaan. Ryhmien välisiä eroja vertaillaan kemian koemenestyksessä, mielipiteissä kemiasta ja lähtökohdissa. Lisäksi on selvitetty, mitä työtapoja oppilaat ovat käyttäneet oppitunneilla ja mitä työtapoja he haluavat käyttää. Tutkimuksen mukaan kemiassa heikosti menestyvät oppilaat eivät pidä kemiasta, eivät koe sitä hyödyllisenä eivätkä koe osaavansa sitä. Vieraskieliset ja erityistukipäätöksen saaneet oppilaat menestyvät kemiassa muita oppilaita heikommin. Tässä tutkimuksessa uutena asiana ilmeni, että heillä on kuitenkin hieman positiivisempi kuva kemiasta kuin muilla oppilailla, jotka menestyvät yhtä hyvin. Myös vanhempien koulutuksella on selkeä yhteys oppilaan menestyksen kanssa. Tässä tutkimuksessa heikot oppilaat osasivat muistamistehtäviä ja menetelmätietoa koskevia kemian tehtäviä. Valintatehtävissä heikot oppilaat menestyivät paremmin kuin tuottamistehtävissä. Myös aineiston käyttö ja tutkimuksen teko onnistuivat heikoilta oppilailta. Yleensä tytöt menestyvät kemiassa tyydyttävästi, kun taas pojat menestyvät hyvin tai huonosti. Tämän tutkimuksen mukaan heikosti menestyvillä tytöillä on heikosti menestyviä poikia huonompi käsitys kemiasta. Paremmin menestyvien oppilaiden ryhmässä erot mielipiteissä tyttöjen ja poikien välillä ovat pienemmät, mutta tytöt kaikissa ryhmissä arvioivat osaamisensa kemiassa huonommaksi kuin pojat. Oppilaiden oppimista voidaan tukea valitsemalla sopivia työtapoja, jolloin opettaja innostaa oppilaita opiskeluun mielenkiintoisilla lähestymistavoilla. Tämän tutkimuksen mukaan heikosti menestyvät oppilaat ovat kiinnostuneita vierailuista, tieto- ja viestintätekniikan (TVT) käytöstä ja ryhmätöistä. Yleisesti TVT:n käyttö, ryhmätyöt ja mahdollisuudet vaikuttaa omaan oppimiseensa ovat työtapoja, joita oppilaat toivovat. Erityisesti näitä työtapoja toivovat oppilaat, jotka eivät pidä kemiasta, eivät koe kemiaa hyödylliseksi ja jotka eivät koe osaavansa kemiaa. Opettajien olisi hyvä ottaa enemmän huomioon oppilaiden toiveet opetuksessa, sekä tutustua oppilaisiinsa ja antaa heidän käyttää työtapoja, jotka heitä itseään hyödyttävät. On myös tärkeää, että oppilaat saavat mahdollisuuden tehdä heille sopivia tehtäviä. Opettajankoulutuksessa ja täydennyskoulutuksessa pitäisi kouluttaa opettajat heikkojen oppilaiden kohtaamiseen. Lisäksi opetus tulisi järjestää niin, että opettajat voivat olla joustavia ja ottaa heikot oppilaat huomioon.
  • Ranua, Elise (2002)
  • Lindberg, Kristiina (2005)
  • Ristimäki, Jani (2002)
    Euroopassa pitkään jatkunut korkea työttömyys on herättänyt keskustelua työmarkkinoiden jäykkyydestä. On ajateltu, että työllistävyyttä ja työmarkkinoiden joustavuutta tulisi lisätä. Lakisääteinen työsuhdeturva on monissa Euroopan maissa hyvin jäykkä ja tämän on katsottu olevan yksi syy työmarkkinoiden jäykkyyteen ja siihen, etteivät työnantajat ole halukkaita työllistämään uusia työntekijöitä. Työsuhdeturva ei lisää työttömyyttä, mutta vähentää työmarkkinavirtoja ja pidentää työllisyys- ja työttömyysaikoja. Sen on todettu myös pienentävän työllisyyden vaihteluita erilaisissa kysyntäshokeissa. Työmarkkinoiden kyky reagoida suhdannevaihteluihin siis heikkenee. Epätyypilliset työn muodot, joista tässä pro gradu -tutkielmassa keskitytään määräaikaiseen työhön, ovat lisääntyneet monissa maissa. Niiden avulla on pyritty lisäämään työmarkkinoiden joustavuutta ja alentamaan työnantajille työvoiman määrän muutoksista aiheutuvia kustannuksia. Voidaan osoittaa, että joustavien työsopimusten käyttöönotto lisääkin työvoiman reagointikykyä kysynnänvaihteluissa, mutta lisääntynyt joustavuus kohdistuu ainoastaan tähän joustavaan työvoiman osaan. Perinteisissä määräämättömäksi ajaksi solmituissa työsopimuksissa oleva työvoima joustaa entistä vähemmän, kun heidän ympärillään on joustavaa työvoimaa vastaanottamassa kysynnänvaihteluista aiheutuvat työllisyyden muutokset. Tämän voidaan osoittaa heijastuvan myös palkkaneuvotteluihin, jossa vakituisissa työsuhteissa olevat työntekijät pystyvät määräaikaisen työvoiman kustannuksella vaatimaan itselleen korkeampaa palkkaa pienentämättä kuitenkaan työllistymistodennäköisyyttään. Tämä lisää reaalipalkkojen jäykkyyttä, joten määräaikaisen työn käyttöönoton työllisyysvaikutukset eivät ole kovin yksiselitteiset. Se saattaa ainoastaan lisätä työmarkkinoiden kahtiajakoa. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää yllä kuvatun kaltaista ongelmaa. Työssä tutkitaan dynaamisen optimoinnin avulla työsuhdeturvan ja määräaikaisten työsopimusten vaikutuksia yrityksen työllistämispäätöksiin sen kohdatessa lopputuotemarkkinoillaan kysyntäshokkeja. Tarkastelua laajennetaan myös koko kansantalouden tasolle ja tutkitaan, mitä vaikutuksia näillä on kokonaistyöllisyyteen. Lopuksi tarkastellaan tulosten vaikutuksia palkanmuodostukseen Nash-palkkaneuvottelun avulla tilanteessa, jossa yritys voi palkkata samanaikaisesti kahdentyyppisiä työntekijöitä, joilla saattaa olla erilainen työsuhdeturva. Työssä esitellään lyhyesti myös mallien empiirisiä tuloksia.
  • Heliste, Kirsi-Marja (2002)
    Finnair Oyj:n matkustamopalveluosastolla on runsaasti ulkoisia ja sisäisiä viestintää rajoittavia tekijöitä. Matkustamopalveluhenkilökunnan vaikea saavutettavuus korostaa kirjallista viestintää. Lentoemännän/stuertin työ sisältää sekä tiukkaa ohjeiden noudattamista että ennakoimattomiin ja yllättäviin asiakaspalvelutilanteisiin reagointia. Tutkielmassa kuvataan viestinnän järjestelyjä työyhteisössä, jossa monet viestintää vaikeuttavat tekijät ovat keskittyneet yhteen: millaisia erityisvaatimuksia tällainen työyhteisö asettaa viestinnälle ja millaisia ongelmia viestinnässä esiintyy? Matkustamopalveluosasto esitellään puiteanalyysillä. Fokusryhmähaastattelulla selvitän sisältyykö lennon työvaiheisiin sellaisia, joita ei ole viestitty riittävästi. Vertailuna käytän matkustamopalvelusta aiheutuneita asiakasvalituksia. Haastatteluista selvisi, että palvelupoikkeamatilanteet oli ohjeistettu riittämättömästi. Myös ruoka- ja juomatarjoilu sekä ennen lennon lähtöä suoritettavat tarjoiluvalmistelut kaipasivat yksityiskohtaisempaa ohjeistusta. Turvallisuuteen liittyvät työvaiheet oli sen sijaan viestitty tarkasti. Avaruusraketti Challengerin onnettomuuteen oli syynä viestinnän epäonnistuminen. Rakettiteollisuudella ja lentoyhtiöllä on paljon yhteistä, etenkin niiden turvallisuuskulttuureissa. Tarkastelen millaisia virheitä viestinnässä tehtiin ennen onnettomuutta. Näitä samoja virheitä tulee myös lentoyhtiön välttää. Kaaos- tai muutosteorioiden avulla etsitään näennäisesti epäjärjestykseltä näyttävien tapahtuminen takaisia ilmiöitä. Aulan mukaan organisaatio voi viestinnällä yrittää sopeutua muutoksiin. Viestintäsuhteita ja niissä tapahtuvia muutoksia voidaan kuvata bifurkaation avulla. Aula jakaa viestinnän integroivaan ja dissipatiiviseen viestintään sen mukaan, halutaanko toimintaa ohjata kohti järjestystä vai epäjärjestystä. Åberg on lisännyt näiden jatkumoiden väliin vuorovaikutteisen viestinnän. Lillrankin mukaan laadunhallintaa voidaan kuvata laatuluutateorian avulla. Työsuoritukset jaetaan standardiin, rutiiniin ja kaaokseen. Standarditilanteessa suoritus tehdään aina samalla tavalla. Rutiinitilanteessa on lukuisia muuttujia, eikä toimintaa enää voida ohjeistaa yhtä yksiselitteisesti kuin standarditilanteissa. Kaaostilanteita on etukäteen mahdoton ennustaa. Työsuoritusta ohjataan yrityksen palvelukulttuurin, arvojen ja vision avulla. Laatuluutateoria ja bifurkaatiomalli muistuttavat paljon toisiaan. Molemmat mallit etenevät ennustettavasta tilasta ennustamattomaan kaaostilanteeseen. Tässä pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan miten näitä kahta mallia voidaan yhdistää. Luokittelin sitä varten lennon työvaiheet ensin laatuluutateorian avulla standardi-, rutiini- ja kaaostilanteisiin. Sen jälkeen tarkastelin millaista viestintää näissä tilanteissa tulisi käyttää. Standardissa tilanteessa integroiva viestintä on mielestäni paikallaan, kun taas rutiinitilanteita ja kaaostilanteita voidaan paremmin ohjata vuorovaikutteisen ja dissipatiivisen viestinnän muodoilla. Tämän perusteella luokittelin matkustamopalveluosaston viestintäkanavat uudelleen sisällön kriittisyyden perusteella mission critical, knowledge base ja nice to know –tietoon. Keskeiset lähteet ovat: Aula, P. (1999) Organisaation kaaos vai kaaoksen organisaatio? Dynaamisen organisaatioviestinnän teoria. Lillrank, P. (1998) Laatuajattelu. Tompkins, P.K. (1993) Organizational Communication Imperatives – Lessons of the Space Program. Åberg, L. (1999) Viestinnän strategiat.
  • Reinilä, Milla (2009)
    Empowerment-käsite on tullut tunnetuksi 1980-luvun puolivälistä lähtien ihmisten hyvinvointia edistävien hankkeiden kautta. Voimaantuminen on alkanut kiinnostaa organisaatioita erityisesti viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, koska on huomattu, että voimaantumisella voidaan ymmärtää matalien organisaatioiden luovaa ja innovatiivista työskentelyä, avointa kommunikaatiota, tiimien innostavaa työskentelyä sekä uuden tiedon luomista ja sen jakamista. Tänä päivänä empowerment-käsitettä käytetäänkin eniten muutosprosessissa olevissa organisaatioissa ja työyhteisöjen kehittämisessä lähinnä luovuuteen ja innovatiivisuuteen pyrittäessä. Tässä Pro gradu -tutkimuksessa tarkastellaan Valtion työmarkkinalaitoksessa (VTML) toteutettua voimaantumisen mahdollistamisen kehittämisotteeseen perustuvaa työyhteisön kehittämishanketta. Tutkimuksen fokuksessa on organisaation ulkopuolisen fasilitaattorin diskursiivinen toiminta kehittämishankkeen tukijana. Tutkimuksen keskeisenä aineistona toimivat organisaation yhden kehittämisryhmän seitsemän videoitua tapaamista yhdessä fasilitaattorin kanssa. Lisäaineistona tutkimuksessa käytetään fasilitaattorin kanssa toteutettua teemahaastattelua sekä ryhmätapaamisissa osallistujien täyttämiä sisäisen tilan tulkinnan lomakkeita. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys perustuu toisaalta voimaantumisteoriaan ja sen käsitykseen fasilitaattorin roolista sekä toisaalta toimintatutkimukseen ja sen näkemykseen toimintatutkijan roolista. Keskeisin tutkimusongelma tutkimuksessa oli, minkälaisia voimaantumisen mahdollistamisen tapoja tai keinoja tutkimusaineistosta voidaan havaita. Tästä johdettuja osa-ongelmia olivat toisaalta havaittujen voimaantumisen mahdollistamisen tapojen tai keinojen muuttuminen kehittämisprosessin edetessä sekä se, miten havaitut vaikutuskeinot suhteutuvat teoriataustaan. Videoaineiston perusteella fasilitaattorin puheesta ryhmätapaamisissa voitiin havaita kaikkiaan viisi erilaista puheteon luokkaa ja näiden alla kaikkiaan viisitoista alaluokkaa. Puhetekojen yläluokat olivat orientointi, keskustelun ohjaus, kysymysten esittäminen, tietämyksen jakaminen ja yhteisen tilan luominen. Sisällön erittelyä käyttäen voitiin havaita, että fasilitaattorin puheen osuus ryhmätapaamisissa väheni prosessin edetessä ja että puheteot painottuivat prosessin alussa enemmän kehittämistyön periaatteiden ja käytäntöjen kuvaamiseen, kun taas loppua kohden reflektioon ja kyseenalaistamiseen kannustavien kysymysten sekä motivaation vahvistamiseen ja yhteiseen huumoriin liittyvän puheen osuus kasvoi. Tutkimuksen päätelminä voidaan esittää, että voimaantumisen mahdollistamisen kehittämisote on erityinen sekä toiminnan että ajattelun tasolla mutta sisältää myös useita yhtäläisyyksiä esiteltyyn teoriapohjaan vertailtuna. Toiminnan tasolla keskeistä kehittämisotteessa oli partisipatorinen lähestymistapa, jossa koko työyhteisö osallistetaan prosessiin ja ongelmien sekä tavoitteiden määrittelyyn eikä fasilitaattori ole kaikkitietävän ohjaajan roolissa. Ajattelun tasolla keskeinen havainto oli, että kehittämistyöskentely ei ole joukko sovellettavia tekniikoita vaan ennemminkin elämänkatsomuksellinen ote. Lisäksi työskentelyssä tavoitellaan kokonaisvaltaista kehittymistä sisäisten tilojen havainnoinnin ja tutkimisen muodossa.
  • Tyynismaa, Henna (Yliopistopaino, 2007)
    Mitochondrial diseases are caused by disturbances of the energy metabolism. The disorders range from severe childhood neurological diseases to muscle diseases of adults. Recently, mitochondrial dysfunction has also been found in Parkinson s disease, diabetes, certain types of cancer and premature aging. Mitochondria are the power plants of the cell but they also participate in the regulation of cell growth, signaling and cell death. Mitochondria have their own genetic material, mtDNA, which contains the genetic instructions for cellular respiration. Single cell may host thousands of mitochondria and several mtDNA molecules may reside inside single mitochondrion. All proteins needed for mtDNA maintenance are, however, encoded by the nuclear genome, and therefore, mutations of the corresponding genes can also cause mitochondrial disease. We have here studied the function of mitochondrial helicase Twinkle. Our research group has previously identified nuclear Twinkle gene mutations underlying an inherited adult-onset disorder, progressive external ophthalmoplegia (PEO). Characteristic for the PEO disease is the accumulation of multiple mtDNA deletions in tissues such as the muscle and brain. In this study, we have shown that Twinkle helicase is essential for mtDNA maintenance and that it is capable of regulating mtDNA copy number. Our results support the role of Twinkle as the mtDNA replication helicase. No cure is available for mitochondrial disease. Good disease models are needed for studies of the cause of disease and its progression and for treatment trials. Such disease model, which replicates the key features of the PEO disease, has been generated in this study. The model allows for careful inspection of how Twinkle mutations lead to mtDNA deletions and further causes the PEO disease. This model will be utilized in a range of studies addressing the delay of the disease onset and progression and in subsequent treatment trials. In conclusion, in this thesis fundamental knowledge of the function of the mitochondrial helicase Twinkle was gained. In addition, the first model for adult-onset mitochondrial disease was generated.
  • Raimundo, Nuno (University of Helsinki, 2009)
    The mitochondrion is an organelle of outmost importance, and the mitochondrial network performs an array of functions that go well beyond ATP synthesis. Defects in mitochondrial performance lead to diseases, often affecting nervous system and muscle. Although many of these mitochondrial diseases have been linked to defects in specific genes, the molecular mechanisms underlying the pathologies remain unclear. The work in this thesis aims to determine how defects in mitochondria are communicated within - and interpreted by - the cells, and how this contributes to disease phenotypes. Fumarate hydratase (FH) is an enzyme of the citrate cycle. Recessive defects in FH lead to infantile mitochondrial encephalopathies, while dominant mutations predispose to tumor formation. Defects in succinate dehydrogenase (SDH), the enzyme that precedes FH in the citrate cycle, have also been described. Mutations in SDH subunits SDHB, SDHC and SDHD are associated with tumor predisposition, while mutations in SDHA lead to a characteristic mitochondrial encephalopathy of childhood. Thus, the citrate cycle, via FH and SDH, seems to have essential roles in mitochondrial function, as well as in the regulation of processes such as cell proliferation, differentiation or death. Tumor predisposition is not a typical feature of mitochondrial energy deficiency diseases. However, defects in citrate cycle enzymes also affect mitochondrial energy metabolism. It is therefore necessary to distinguish what is specific for defects in citrate cycle, and thus possibly associated with the tumor phenotype, from the generic consequences of defects in mitochondrial aerobic metabolism. We used primary fibroblasts from patients with recessive FH defects to study the cellular consequences of FH-deficiency (FH-). Similarly to the tumors observed in FH- patients, these fibroblasts have very low FH activity. The use of primary cells has the advantage that they are diploid, in contrast with the aneuploid tumor cells, thereby enabling the study of the early consequences of FH- in diploid background, before tumorigenesis and aneuploidy. To distinguish the specific consequences of FH- from typical consequences of defects in mitochondrial aerobic metabolism, we used primary fibroblasts from patients with MELAS (mitochondrial encephalopathy with lactic acidosis and stroke-like episodes) and from patients with NARP (neuropathy, ataxia and retinitis pigmentosa). These diseases also affect mitochondrial aerobic metabolism but are not known to predispose to tumor formation. To study in vivo the systemic consequences of defects in mitochondrial aerobic metabolism, we used a transgenic mouse model of late-onset mitochondrial myopathy. The mouse contains a transgene with an in-frame duplication of a segment of Twinkle, the mitochondrial replicative helicase, whose defects underlie the human disease progressive external ophthalmoplegia. This mouse model replicates the phenotype in the patients, particularly neuronal degeneration, mitochondrial myopathy, and subtle decrease of respiratory chain activity associated with mtDNA deletions. Due to the accumulation of mtDNA deletions, the mouse was named deletor. We first studied the consequences of FH- and of respiratory chain defects for energy metabolism in primary fibroblasts. To further characterize the effects of FH- and respiratory chain malfunction in primary fibroblasts at transcriptional level, we used expression microarrays. In order to understand the in vivo consequences of respiratory chain defects in vivo, we also studied the transcriptional consequences of Twinkle defects in deletor mice skeletal muscle, cerebellum and hippocampus. Fumarate accumulated in the FH- homozygous cells, but not in the compound heterozygous lines. However, virtually all FH- lines lacked cytoplasmic FH. Induction of glycolysis was common to FH-, MELAS and NARP fibroblasts. In deletor muscle glycolysis seemed to be upregulated. This was in contrast with deletor cerebellum and hippocampus, where mitochondrial biogenesis was in progress. Despite sharing a glycolytic pattern in energy metabolism, FH- and respiratory chain defects led to opposite consequences in redox environment. FH- was associated with reduced redox environment, while MELAS and NARP displayed evidences of oxidative stress. The deletor cerebellum had transcriptional induction of antioxidant defenses, suggesting increased production of reactive oxygen species. Since the fibroblasts do not represent the tissues where the tumors appear in FH- patients, we compared the fibroblast array data with the data from FH- leiomyomas and normal myometrium. This allowed the determination of the pathways and networks affected by FH-deficiency in primary cells that are also relevant for myoma formation. A key pathway regulating smooth muscle differentiation, SRF (serum response factor)-FOS-JUNB, was found to be downregulated in FH- cells and in myomas. While in the deletor mouse many pathways were affected in a tissue-specific basis, like FGF21 induction in the deletor muscle, others were systemic, such as the downregulation of ALAS2-linked heme synthesis in all deletor tissues analyzed. However, interestingly, even a tissue-specific response of FGF21 excretion could elicit a global starvation response. The work presented in this thesis has contributed to a better understanding of mitochondrial stress signalling and of pathways interpreting and transducing it to human pathology.
  • Salmi, Julia (2012)
    Tulospalkkausta käsittelevässä tutkimuksessa ei ole kiinnitetty riittävää huomiota monimutkaisen työnkuvan ammatteihin kuten asiantuntijatehtäviin. Tätä taustaa vasten tutkielmassa perehdytään yhden erityisosaajaryhmän, lääkäreiden, palkitsemiseen. Tulospalkkauksen vaikutuksia työntekijöiden valikoitumiselle ei ole käsitelty vaan on keskitytty ainoastaan olemassa olevien työntekijöiden motivoimiseen tähtääviin järjestelmiin. Lääkärien työnkuvat vaihtelevat ja tehtävät ovat erilaisia, joten tarkasteltavia tilanteita on useita. Aiempaan tutkimukseen perustuen monimutkaista tietotyötä analysoidaan Holmströmin ja Milgromin (1987 ja 1991) kehittämällä mallilla. Erityisesti julkisella sektorilla toimivien lääkäreiden ja muiden asiantuntijoiden tulospalkkauksen ymmärtämiseksi tutkielmassa yhdistetään lisäksi työntekijän erityisosaaminen ja työn tuloksen mittaamisen vaikeus samaan teoreettiseen malliin. Tästä havaitaan, että järjestelmä kannattaa mittaamisen ongelmien myötä luoda sellaiseksi, että vaikutus työntekijän käyttäytymiseen ja siis myös työnantajan hyötyyn jää usein vähäiseksi.
  • Väätäinen, Senja (Helsingin yliopisto, 2005)
    Tutkielmassa tarkastellaan makrotason kehityksen ja hyvinvoinnin mittaamiseksi kehitettyjä mittareita, ja tuodaan yhteen niistä sekä 70-luvulla että nykypäivänä käytyä keskustelua. Erityisesti keskitytään neljän esimerkkimittarin avulla mittareiden ympäristömuuttujissa viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana tapahtuneeseen muutokseen. Tarkasteltu keskustelu pohjautuu talouskasvun arvostuksen ja kansantalouden tilinpidon keskeisten indikaattoreiden kuten bruttokansantuotteen (BKT) kritiikkiin. Aate- ja tieteenhistorialle ominaisin tavoin tutkin ympäristön käsitteelle annettuja merkityksiä mittareiden historiallisessa kontekstissa. Luokittelen esimerkkimittarit kahteen ryhmään: rahamääräisiin taloudellisen hyvinvoinnin mittareihin sekä sosiaalista ja ekologista hyvinvointia monipuolisesti yhdistäviin kokonaishyvinvointi-indekseihin. Esimerkkimittarit eli James Tobinin ja William Nordhausin kehittämä Measure of Economic Welfare (MEW), Redefining Progress -kansanlaisjärjestön Genuine Progress Indicator (GPI), Jan Drewnowskin Level of Living -indeksi (LLI) ja Robert Prescott-Allenin luoma Wellbeing-indeksi (WI) käsittelevät ympäristöä eri tavoin johtuen sekä mittareiden kehittämisen ajankohdasta ja aikakauden tavasta lähestyä ympäristökysymyksiä sekä siitä, millaisia metodologisia valintoja mittareiden kohdalla tehtiin. Sekä GPI että WI edustavat nykypäivän kehityksen mittaamisesta käytyä keskustelua ja pyrkivät korostamaan ympäristön tärkeyttä inhimilliselle hyvinvoinnille nyt ja tulevaisuudessa. Ne käsittelevät monipuolisesti erilaisia ympäristötekijöitä. Toisaalta 70-luvun alussa kehitettyjen MEW:n ja LLI:n huomioima lähiympäristön viihtyisyys ei saa GPI:ssä ja WI:ssä enää merkittävää sijaa. MEW ja LLI edustavatkin yleisen ympäristökeskustelun heräämisen aikaa ja antavat ympäristölle vielä melko vähäisen merkityksen hyvinvoinnin ja kehityksen tekijänä. Yleisesti on todettava, että hyvinvoinnin ja kehityksen mittaamiseen liittyy monia ongelmia. Samoja ongelmia, joita koettiin 70-luvulla pohditaan nytkin. Toisaalta mittarit voivat kriittisesti esiteltyinä ja tarkasteltuina tarjota hyvää materiaalia sosiaalisen ja ympäristön hyvinvoinnin ja niiden kehitysvaikutuksien määrittelyyn liittyvään arvokeskusteluun. Avainsanat: hyvinvointi, kestävä kehitys, mittaaminen, indikaattorit, talouskasvu, kansantalouden tilinpito, bruttokansantuote
  • Sampo-Kaskela, Katri (2002)
    Laadun seuranta perustuu keskeisten laatukriteerien määrittämiseen sekä niiden luotettavaan mittaamiseen. Mittaustulosten luotettavuudesta ja sen arvioinnista on tullut yhä keskeisempi osa laadunkehittämistyötä. Mittausepävarmuuden määrittämistä koskeva ohjeistus sisältyy nykyisin yritysten laatujärjestelmiä koskeviin kansainvälisiin laatustandardeihin. Tutkielmassa käydään läpi sellaisia tilastollisia menetelmiä joiden avulla voidaan arvioida eri tekijöiden vaikutusta mittaustulosten kokonaisvaihtelevuuteen. Keskeisin virheen arviointimenetelmä on varianssikomponenttimenetelmä. Esimerkkien avulla tutkitaan yksityiskohtaisesti mittaukseen liittyviä virhelähteitä ja mittauksen sisältämää virheen suuruutta. Tarkoitus on jäljittää olennaiset riippumattomat ja toisistaan riippuvat virhelähteet sekä asettaa ne suuruusjärjestykseen. Tutkielmassa käsitellään mm. lineaarisen ja epälineaarisen muunnoksen vaikutusta satunnaismuuttujan odotusarvoon ja varianssiin sekä moniulotteisen muunnoksen linearisointiin perustuvan varianssin approksimaatiota. Box-Hunter-Hunterin johdattaleva esimerkki ’erän kosteuspitoisuuden määrittämisestä laboratorionäytteistä’ [1] käsittelee varianssikomponenttianalyysiä, jossa ongelmana on laadun vaihtelevuuden lähteiden jäljittäminen. Esimerkissä ’puolijohdeteollisuuden suorittamat piikiekkojen kestävyysmittaukset’ [2] käsitellään sisäkkäisten varianssikomponenttien estimointi. Esimerkki osoittaa, että ns. alemmat varianssikomponentit myötävaikuttavat vain vähän ns. ylempien varianssikomponenttien keskiarvoihin. Tietoa käytetään hyväksi laadittaessa otossuunnitelmia. Mittausepävarmuuden estimointiprosessia teollisuusympäristössä tutkitaan Eurachemin Citac Guide’n esimerkin ’leivän sisältämät torjunta-ainejäämät’ [3] avulla. Esimerkki kuvaa tapaa jolla sisäistä luotettavuuden todentamis- eli validointiaineistoa käytetään määritettäessä mittausepävarmuutta. Esimerkissä käsitellään mm. lineaarisesta PNS-kalibroinnista aiheutuva mittausepävarmuus sekä epähomogeenisen organofosforisen torjunta-aineen epävarmuuden mallintaminen. Tärkeimmät lähteet: [1] Box, Hunter, Hunter; Statistics for Experimenters. Wiley, New York, 1978. [2] Drain, David; Statistical Methods for Industrial Process Control. International Thomson Publishing, 1997. [3] Eurachem / Citac Guide; Quantifying Uncertainty in Analytical Measurement. Toinen painos, 2000. [4] ISO Standardi/DIS 5725-1; Accuracy (trueness and precision) of measurement methods and results, Part 1. 1990. [5] ISO Standardi/Committee Draft / TC 69 / SC 6 / WG3; Measurement Uncertainty. 1993. [6] Lyday Richard W., Wheeler Donald J.; Evaluating the Measurement Process. Addison-Wesley Publishing Company, 1990.
  • Sane, Petri (Helsingin yliopisto, 2006)
    Tässä työssä on suunniteltu mittauslaitteisto ja toteutettu diodien vuotovirtamittaukset matalissa lämpötiloissa. Suunnittelun pääpaino oli tuottaa mittauslaitteisto, joka kestäisi mittausolosuhteitten matalan lämpötilan (80 K) ja toisaalta myös lämpötilavaihtelut huoneen lämpötilasta mataliin lämpötiloihin. Lisäksi mittauslaitteiston oli kestettävä myös tutkimusprojektin myöhemmissä vaiheissa mukaan tulevaa protonisäteilytystä, mikä asetti omat valintaperusteensa materiaaleille. Mittauslaitteiston kohinaa pyrittiin vaimentamaan kontaktipintojen kultapinnoitteilla ja kiinnittämällä huomiota virtajohtimien eristyksiin. Työssä mitattiin erilailla prosessoitujen piidiodien vuotovirtoja eri lämpötiloissa. Mitatut diodit olivat sekä etukäteen säteilytettyjä että säteilyttämättömiä ja työn yhtenä päämääränä oli verrata säteilytyksen vaikutuksia vuotovirran lämpötilakorrelaatioon. Diodien piimateriaaleja oli valmistettu magneettisella Czochralski-menetelmällä sekä Float Zone-menetelmällä, lisäksi osaa diodeista oli muokattu erilaisilla lämpökäsittelyillä parempien säteilynkesto-ominaisuuksien aikaansaamiseksi. Mittauksissa diodin lämpötila laskettiin jäähdytyslaitteistolla systeemin minimilämpötilaan ja diodin ominaiskäyrä mitattiin välillä 0-450 V. Lämpötilaa nostettiin asteittain ja ominaiskäyrät mitattiin määrätyissä lämpötiloissa, minkä jälkeen tuloksia verrattiin teoreettisiin arvioihin vuotovirran lämpötilakäyttäytymisestä. Tulosten perusteella voidaan todeta teoreettisten arvojen vastaavan kokeellisia, mittauslaitteiston erottelukyvyn kynnykselle asti (10-11A), mutta tämän jälkeen mahdollinen lämpötilan laskun aiheuttama virranlasku hukkuu mittalaitteiston kohinan sekaan. Säteilytettyjen diodien kohdalla lämpötilan laskeminen madalsi vuotovirtaa 6 dekadia huoneenlämmöstä 190 K lämpötilaan, kunnes mittauskynnys ylittyi. Säteilyttämättömillä diodeilla vuotovirta oli jo huoneenlämpötilassa erittäin pientä ja lämpötilan laskiessa minimiarvoonsa vuotovirta pieneni n. 2 dekadia, kunnes mittalaitteiston mittatarkkuus tuli vastaan.
  • Tapanainen, Heli (2002)
    Esittelen työssäni neljä energiakorjausmenetelmää, jotka ovat absoluuttisen saannin menetelmä (SMM), residuaalimenetelmä (EAM), ositetun energian menetelmä (EDM) sekä ravintoainetiheyden menetelmä (MNDM). Menetelmät ovat kahden jatkuvan selittäjän regressiomalleja, joissa selittäjinä ovat ravinnosta saatavan energian ja jonkin energiaravintoaineen saannit eri muodoissa. Vaste oletetaan myös jatkuvaksi muuttujaksi, ja työssäni esimerkkivasteena on seerumin kolesteroli. Energiaravintoaineita ovat proteiini, hiilihydraatit ja rasva. Myös alkoholi kuuluu energiaravintoaineisiin. Kokonaisenergian saanti lasketaan summaamalla eri energiaravintoaineiden tuottamat energiamäärät. Laskennallisesta yhteydestä johtuen energiaravintoaineiden saannit korreloivat voimakkaasti energian saannin kanssa. Energiakorjausmenetelmien avulla selittäjien suuri korrelaatio pyritään eliminoimaan. Lisäksi menetelmillä pyritään vähentämään energiasta johtuvaa vaihtelua energiaravintoaineiden saannissa. Vertailen työssäni eri menetelmiä ja tutkin mitä menetelmää eri tilanteissa kannattaa käyttää. Ravintotutkimuksessa mittausvirhettä aiheuttavat esimerkiksi epätarkat mittausmenetelmät, tutkittavien muistamisvirheet ja ravintotietokannoista aiheutuvat virheet. Työssäni tutkin, mitä mittausvirhe mallin selittäjissä vaikuttaa eri energiakorjausmenetelmiin. Tutkin mittausvirheen vaikutusta sekä teoreettisesti että simuloidun aineiston avulla. Erityisesti yritän selvittää miten selittäjien mittausvirheiden välisen korrelaation suuruus vaikuttaa tutkimuksen tuloksiin. Mittausvirheteorian pohjalla on oletus klassisesta mittausvirhemallista, jossa mittausvirhe on additiivinen. Simuloitujen aineistojen avulla tutkin, kuinka paljon oikean ja mittausvirheellisen mallin regressiokertoimet eroavat toisistaan ja mikä eroihin vaikuttaa. Yleensä mittausvirhe pudottaa regressiokertoimia lähemmäs nollaa. Lisäksi tutkin regressiomallien testien voimien eroja mittausvirheellisessä ja oikeiden arvojen tilanteissa. Regressiomallien testauksessa nollahypoteesina on, että selittäjällä ei ole vaikutusta vasteeseen. Energiakorjausmenetelmien avulla voidaan tutkia neljänlaisia vaikutuksia. Tutkimuksessa käytettävä malli valitaan kiinnostavan vaikutuksen perusteella. Aineiston mittausvirhe muuntaa eri vaikutuksista saatavia tuloksia, mutta se ei vaikuta siihen, mikä malli tulisi kulloisessakin tutkimustilanteessa valita. Mallin selittäjien mittausvirheiden välisen korrelaation kasvu paransi naiivin mallin antamia regressioestimaatteja eli attenuaatio oli tällöin pienempää. Mallin selittäjien vaikutus vasteeseen oli simulointien perusteella vaikea todistaa. Vain tilanne, jossa kummallakaan selittäjällä ei ole vaikutusta vasteeseen, havaittiin luotettavasti. Muiden vaikutusten kohdalla havaittiin hylkäämis- ja hyväksymisvirheitä, eli todet nollahypoteesit saatettiin hylätä ja oikeat vaikutukset jäivät joissakin tapauksissa havaitsematta. Tärkeimmät lähteet: Willett, W. (1990). Nutritional epidemiology. Oxford University Press, New York. Carroll, R. J. ym. (1995). Measurement error in nonlinear models. Chapman & Hall, London. Kipnis, V. ym. (1997). Effect of measurement error on energy-adjustment models in nutritional epidemiology. American Journal of Epidemiology 146, 842 - 855.
  • Raudasoja, Anu (Helsingin yliopisto, 2006)
    The purpose of this research was to evaluate the special vocational training programme, which aimed at enhancing the pupils with autism spectrum to prepare themselves for work and independent life. The vocational training programme is based on TEACCH (Treatment and Education of Autistic and Related Communication handicapped CHildren), which takes into account the autism spectrum disorders and autistic behaviour. TEACCH is based on the principles of structured teaching, functional teaching and preparation training for work and independent life. The TEACCH has been adapted to Finnish society and the educational system. Treatment programmes were individually designed for each student´s educational needs. There is also an important role for the AAPEP rating scale (Adolescent and Adult Psychoeducational Profile). The AAPEP has been the major tool for planning and following the courses. The AAPEP is an assessment instrument designed by the TEACCH programme, and it is used to provide an evaluation of current and potential skills. The AAPEP contains three scales: a direct observation scale, a home scale and a school / work scale. The AAPEP includes six test variables: vocational skills, independent functions, functional communication, interpersonal behaviour, vocational behaviour and leisure skills; these are evaluated at three levels: pass, emerge and fail. The subjects were 49 students (65% male and 35 % female) with autism spectrum, who have been followed and tested several times, also one year after the vocational training. The design is therefore a longitudinal one. The research data were collected 1997-2004 using the AAPEP rating scales. The teachers have used the AAPEP scales and the codings have been checked by the researcher. The results of the principal component analysis (PCA) suggested that the structure of AAPEP rating scales works quite well as a hypothesis. The factor structure of the scales of the AAPEP was almost the same in these data as in the original publications. The learning-and-changes results showed that learning is a slow process, but that there were also intended changes in several AAPEP areas. The Cohen´s kappa was used as an effect-size measure and the most important result of this research showed that the student´s skills were developing on a school / work scale; vocational skills variable (0,34), vocational behaviour variable (0,28), leisure skills variable (0,26) and on a direct observation scale; interpersonal behaviour variable (0,21). On a home scale skills of some students were developing negatively and also that effect-size was small. The results showed that the students´ vocational skills and vocational behaviour will continue to develop after school in many areas. There were differences between scales. The result of this research shows that the student´s skills were developing significantly in 3 of 48 variables on a direct observation scale and also on a home scale. On a school / work scale student´s skills were developing significantly in 17 of 48 variables. This result implies that students can do the work without extra assistance if there exist continuing supports for the skills after the vocational training. The fully independent life of students will be difficult, because their independent functions, functional communications and leisure skills regressed after the schooling. This seems to indicate that they will not manage their daily life without support. The students and their parents said that the treatment programmes were individually designed for each student s educational needs, and that they were satisfied with the programmes and services. Generally, it can be concluded that vocational special education can be developed for pupils with autistic syndrome and the detailed teaching can be done using TEACCH principles and applying the tool of AAPEP.
  • Saaristo, Heidi (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkielmassa tarkastellaan tavallisten kielenkäyttäjien arvioita avartuneista ja avartumattomista diftongeista. Siinä pyritään saamaan selville, millaisia maantieteellisiä ja sosiaalisia mielikuvia kuulijalle herää puhujasta sen perusteella, miten hän ääntää diftongeja. Tutkielma on kielitietoisuustutkimus, jonka kysymyksenasettelu ja metodiikka pohjautuvat kansanlingvistiikkaan ja sosiaalipsykologiseen kieliasennetutkimukseen. Se on toteutettu haastattelu- ja lomaketutkimuksen yhdistelmänä. Kaikki vastaajat kuuntelivat lyhyitä puhenäytteitä ja täyttivät samalla lomakkeita. Näytteet on tuotettu laboratorio-olosuhteissa, ja ne ovat saman henkilön puhumia, ns. matched guise -näytteitä. Niillä pyritään kohdentamaan kuulijan arviot tutkittavaan kielenpiirteeseen ja rajaamaan pois muunlainen vaihtelu. Esitutkimuksessa kolme henkilöä täytti maantieteellisiä ja sosiaalisia arvioita kartoittavat lomakkeet ja kertoi ajatuksia, joita puhenäytteet ja lomakkeen täyttö synnyttivät. Varsinaisessa lomaketutkimuksessa maantieteellisiä arvioita teki 61 henkilöä pääkaupunkiseudulta ja 20 Kuopiosta ja sosiaalisia arvioita teki 20 henkilöä pääkaupunkiseudulla. Näitä verrataan aiemmin Tampereelta kerättyyn aineistoon, jossa maantieteellisiä arvioita on 22 henkilöltä ja sosiaalisia arvioita 20 henkilöltä. Maantieteelliseen arviointiin osallistuvien tehtävänä oli merkitä lomakkeeseen, kuinka todennäköisesti puhuja on kotoisin vaihtoehdoissa mainituista paikoista, tai ehdottaa muuta todennäköisenä pitämäänsä paikkaa. Arvioista selviää, että avartuneet diftongit paikannetaan etupäässä Tampereen seudulle mutta toisaalta myös Kuopioon, Turkuun ja Ouluun. Avartumattomat diftongit paikannetaan lähinnä Helsinkiin, mutta niitä pidetään todennäköisinä myös yleisemmin missä tahansa Suomessa. Pääkaupunkiseudun vastaajilla on tutkimuksen perusteella ns. standardinpuhujaidentiteetti, eli mielikuva oman asuinympäristön standardinomaisuudesta vaikuttaa kuulohavaintoon. Vastaajien asuintausta vaikuttaa arvioon: pääkaupunkiseutulaiset ja tamperelaiset esimerkiksi yhdistävät avartuneet diftongit Kuopion seudun puheeseen, kuopiolaisryhmä taas avartumattomat. Diftongin avartuma-aste vaikuttaa pääkaupunkiseutulaisten ja tamperelaisten arvioihin niin, että lievästi avartuneet diftongit paikannetaan Tampereen seudulle ja voimakkaasti avartuneet Kuopion seudulle. Myös vastaajien ikä vaikuttaa arvioihin: vanhemmat pääkaupunkiseudun vastaajat paikantavat avartuneet diftongit lähinnä Tampereen seudulle, nuoremmat taas etupäässä Kuopion seudulle ja toisaalta melko tasaisesti muihinkin vaihtoehtoihin. En osaa sanoa -vastausten perusteella pääkaupunkiseudun vastaajien on vaivattominta muodostaa maantieteellinen arvio silloin, kun diftongit ovat joko täysin avartumattomia tai täysin avartuneita. Toisaalta heidän on helpointa arvioida sellaisten seutujen puhetapaa, jotka sijaitsevat maantieteellisesti lähellä heitä. Sosiaaliseen arviointiin osallistuvat täyttivät ns. Osgoodin skaalaan perustuvia tehtäviä eli valitsivat vastakohtaparien väliltä kohdan, johon kukin ääninäyte heille mieltyi. Vastausten perusteella kuulijat pitävät puhujan statusta (koulutettu, sivistynyt ja älykäs) sitä matalampana, mitä enemmän tämä avartaa diftongeja. Solidaarisuuden (miellyttävä, kaunis, tuttavallinen, aito ja lämmin) arviot ovat monimutkaisempia, mutta pääsääntöisesti solidaarisuutta tunnetaan eniten sellaista puhujaa kohtaan, jonka puheessa diftongit avartuvat hyvin lievästi tai lievästi. Puhetavan miellyttävyyttä ja kauneutta arvioidaan kuitenkin eri tavalla kuin muita solidaarisuusdimensiolle sijoittuvia kohtia. Puhujaa pidetään sitä maalaisemman kuuloisena, mitä enemmän hän avartaa diftongeja. Häntä pidetään myös lievästi miehekkäämmän/maskuliinisemman kuuloisena, kun diftongit avartuvat. Pääkaupunkiseutulaiset ja tamperelaiset arvioivat näytteitä sosiaalisesti melko samankaltaisesti. Erot ovat lähinnä arvioiden voimakkuudessa esimerkiksi pääkaupunkiseutulaisille sukupuolisuuden sosiaalinen indeksi on lähes neutraali, tamperelaisille hieman merkittävämpi. Esitutkimuksen ja lomakeanalyysin perusteella tuloksiin voi vaikuttaa se, että kuulija arvioi ääninäytteitä hyvin kokonaisvaltaisesti: hän tekee huomioita paitsi siitä, millaisia elementtejä kuulee, myös siitä, mitä ei kuule. Analyysissä käy myös ilmi, että kuulijat erottavat diftongin avartumisasteita tarkasti ja tekevät johdonmukaisia arvioita sen perusteella. Samoin on huomattavissa, että näytteiden soittojärjestys vaikuttaa jossain määrin arvioihin.
  • Kauppi, Susanna (2000)
  • Levy, Päivi (2007)
    Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää seurantatutkimuksen avulla nuorten tilanteen etenemistä aikaisemman vuoden 2001 lastensuojelunuorten psykiatrisen tuen kartoituksen jälkeen. Tavoitteenani oli tutkia nuorten selviytymistä arjessa suhteessa heidän elämänhallintaansa ja itsenäistymiseensä. Kiinnostuksen kohteenani oli nuorten tämän hetkinen elämäntilanne liittyen asumiseen, koulutukseen, työssäkäyntiin ja ihmissuhteisiin. Lisäksi halusin tietää nuorten tarvitsemasta psykiat-risesta tuesta, vapaa-ajan vietosta, päihteidenkäytöstä ja rikoksista. Tarkoituksena oli saada yleinen kuva siitä, minkälaista elämää nuoret ovat eläneet viiden vuoden aikana. Tutkimusaineistossani on viisi nuorta naista, jotka ovat iältään 19-24-vuotiaita. Aikaisemmassa vuoden 2001 kartoituksessa nuoria oli yhteensä 10, mutta vain viisi heistä suostui tähän tutkimukseen haastateltaviksi. Tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt teemahaastattelua etukäteen mietittyjen teemojen mukaisesti. Aineiston analyysiä tein teemoittelun avulla poimimalla aineistosta teemoja, jotka myötäilivät haastattelurungon teema-alueita. Keskeisimpien teemojen mukaan muodostui viitekehykseksi nuoruusikä, syrjäytymisen riskit, elämänhallinta ja selviytyminen. Huolimatta vaikeista kasvuolosuhteista ja elämäntilanteista lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa tutkimuksen nuoret olivat selviytyneet hyvin elämässään tähän asti. Viisi vuotta aiemmin kaikilla nuorilla oli riskitekijöitä, jotka ilmenivät jaksamattomuutena, tulevaisuuden suhteen näköalattomuutena ja syrjäytymisen uhkana. Kaikilla nuorilla oli koulunkäyntiin liittyviä vaikeuksia sekä masennusta. Nuorten perhetaustat olivat rikkonaiset ja useimpien nuorten vanhemmilla oli ollut psyykkistä oireilua. Tutkimuksen tulokset vahvistavat käsitystä suojaavien tekijöiden tärkeydestä riskialttiissa kasvuympäristössä elävillä lapsilla ja nuorilla. Haastatteluhetkellä yhtä lukuun ottamatta kaikki nuoret olivat saaneet peruskoulun suoritetuksi ja olivat aloittaneet ammattiopinnot. Vaikeista elämäntilanteista huolimatta nuoret suhtautuivat itseensä ja tulevaisuuden mahdollisuuksiinsa myönteisesti. Vaikka nuorten taustalla oli ollut eri ikävaiheissa tärkeiden ihmisten hylkäämisiä ja menetyksiä, niin lähes kaikilta löytyi tutkimushetkellä läheisiä ihmisiä, joilta he kokivat saaneensa tukea. Myös yksilölliset kyvyt ja ominaisuudet olivat vaikuttaneet suojaavasti. Yhtenä suojaavana tekijänä on ollut myös psykiatrisen tuen saaminen. Terapia ja lyhytaikaisetkin hoitokontaktit ovat tukeneet nuorten selviytymistä ja arjenhallintaa, vaikka nuorempana tuen hyötyä oli ollut vaikea nähdä. Koulunkäynnin tukeminen erityisjärjestelyin, lastensuojelun tukitoimet ja nuorisopsykiatrian hoitokontaktit ovat olleet interventioita, jotka ovat auttaneet nuoria eteenpäin elämässä. Tutkimuksen myötä on vahvistunut näkökulma siitä, että eri viranomaisten yhteistyöllä on oleellinen merkitys nuorten asioiden hoidossa. Ennalta ehkäisevän työn merkitys korostuu lastensuojelussa ja nuorisopsykiatriassa tehtävässä työssä.
  • Haapamäki, Reetta (1989)