Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 12763-12782 of 24261
  • Järvinen-Tassopoulos, Johanna (2005)
    Väitöskirjatutkimuksessa pohditaan naisen muukalaisuutta muuttuvassa arjessa. Tutkin, mitä muukalaiselle tapahtuu, kun hän asettuu pysyvästi vieraaseen yhteisöön. Labyrintin metafora kuvastaa muuttunutta modernia elinympäristöä. Arkielämä muuttuu sokkelomaiseksi, kun rutiinit, arvot, tavat ja käsitykset muuttuvat. Tarkastelen myös, minkälaiseen arjen labyrinttiin naismuukalainen joutuu uudessa yhteisössään ja miten hän selviää siinä. Tutkimusta varten on haastateltu 39 suomalaista naista, jotka asuvat pysyvästi Kreikassa ja elävät avo- tai avioliitossa kreikkalaisen miehen kanssa. Olen tehnyt keskustelunomaisia haastatteluja, joita olen kerännyt eri puolilta Kreikkaa vuosina 1996–1998. Olen mukaillut haastattelujen analyysissa sisällönanalyysin menettelytapoja. Tulkinnoissani olen pyrkinyt pääsemään haastattelupuheen sisään ja samalla olen ottanut etäisyyttä lukemalla teoreettisia keskusteluja. Kreikansuomalaisia naisia voidaan pitää nykyajan muukalaisina, ovathan he avioituneet vieraaseen yhteisöön. Tutkimuksessa seurataan heidän matkaansa jälkimoderniin arkeen. Ennen Kreikkaan muuttoa naiset ovat matkustelleet ja osoittaneet kiinnostusta vieraita maita, kulttuureja ja kieliä kohtaan. He kohtaavat tulevan puolison matkallaan Kreikassa erilaisilla näyttämöillä. Kreikkalais-suomalainen pari seurustelee välimatkoista ja vanhempiensa reaktioista huolimatta. Koti Kreikassa on naismuukalaisen kiintopiste vieraassa todellisuudessa ja siihen hän rakentaa pesänsä. Kodin tilassa käyvät, vierailevat ja oleskelevat myös kreikkalaiset sukulaiset. Kotiinpaluuta ajatellaan ja entiseen kotimaahan liittyy nostalgisia tunteita. Kreikka on asuinmaa, josta etsitään kotoisuuden tunnetta. Kreikkalais-suomalainen avioliitto on puolisoiden konstruktio, jossa vaikuttaa muukalaisuuden välitila. Naismuukalainen solmii erilaisia sosiaalisia siteitä kreikkalaiseen perheyhteisöön, joka muodostaa verkon, joka tukee, auttaa ja hoivaa jäseniään. Hänen asemansa kolmantena vaikuttaa siihen, kuinka yhteisö identifioi hänet osaksi itseensä. Nainen identifioituu itse erilaisiin verkostoihin ja ryhmiin. Arjen labyrintissa kreikansuomalaisten naisten on löydettävä erilaisia selviytymismenetelmiä. He liikkuvat työn poluilla etsien ja tehden työtä. Lopuksi naiset pohtivat tulevaisuuttaan nykyhetkestä käsin. He elävät nykyisyyden rytmissä: he kehittävät erilaisia näkemyksiä ja elämäntyylejä, jotka vastaavat muuttuneita olosuhteita.
  • Järvinen-Tassopoulos, Johanna (2005)
    Väitöskirjatutkimuksessa pohditaan naisen muukalaisuutta muuttuvassa arjessa. Tutkin, mitä muukalaiselle tapahtuu, kun hän asettuu pysyvästi vieraaseen yhteisöön. Labyrintin metafora kuvastaa muuttunutta modernia elinympäristöä. Arkielämä muuttuu sokkelomaiseksi, kun rutiinit, arvot, tavat ja käsitykset muuttuvat. Tarkastelen myös, minkälaiseen arjen labyrinttiin naismuukalainen joutuu uudessa yhteisössään ja miten hän selviää siinä. Tutkimusta varten on haastateltu 39 suomalaista naista, jotka asuvat pysyvästi Kreikassa ja elävät avo- tai avioliitossa kreikkalaisen miehen kanssa. Olen tehnyt keskustelunomaisia haastatteluja, joita olen kerännyt eri puolilta Kreikkaa vuosina 1996–1998. Olen mukaillut haastattelujen analyysissa sisällönanalyysin menettelytapoja. Tulkinnoissani olen pyrkinyt pääsemään haastattelupuheen sisään ja samalla olen ottanut etäisyyttä lukemalla teoreettisia keskusteluja. Kreikansuomalaisia naisia voidaan pitää nykyajan muukalaisina, ovathan he avioituneet vieraaseen yhteisöön. Tutkimuksessa seurataan heidän matkaansa jälkimoderniin arkeen. Ennen Kreikkaan muuttoa naiset ovat matkustelleet ja osoittaneet kiinnostusta vieraita maita, kulttuureja ja kieliä kohtaan. He kohtaavat tulevan puolison matkallaan Kreikassa erilaisilla näyttämöillä. Kreikkalais-suomalainen pari seurustelee välimatkoista ja vanhempiensa reaktioista huolimatta. Koti Kreikassa on naismuukalaisen kiintopiste vieraassa todellisuudessa ja siihen hän rakentaa pesänsä. Kodin tilassa käyvät, vierailevat ja oleskelevat myös kreikkalaiset sukulaiset. Kotiinpaluuta ajatellaan ja entiseen kotimaahan liittyy nostalgisia tunteita. Kreikka on asuinmaa, josta etsitään kotoisuuden tunnetta. Kreikkalais-suomalainen avioliitto on puolisoiden konstruktio, jossa vaikuttaa muukalaisuuden välitila. Naismuukalainen solmii erilaisia sosiaalisia siteitä kreikkalaiseen perheyhteisöön, joka muodostaa verkon, joka tukee, auttaa ja hoivaa jäseniään. Hänen asemansa kolmantena vaikuttaa siihen, kuinka yhteisö identifioi hänet osaksi itseensä. Nainen identifioituu itse erilaisiin verkostoihin ja ryhmiin. Arjen labyrintissa kreikansuomalaisten naisten on löydettävä erilaisia selviytymismenetelmiä. He liikkuvat työn poluilla etsien ja tehden työtä. Lopuksi naiset pohtivat tulevaisuuttaan nykyhetkestä käsin. He elävät nykyisyyden rytmissä: he kehittävät erilaisia näkemyksiä ja elämäntyylejä, jotka vastaavat muuttuneita olosuhteita.
  • Tarvainen, Päivi (2005)
    Tutkielmassa yhdistyvät visuaalinen viestintä ja toiseuden käsite. Pro gradu -työni käsittelee 227 kehitysmaa-aiheista valokuvaa, jotka julkaistiin Suomen Kuvalehdessä vuonna 2001. Menetelminäni käytin sekä määrällistä sisällön erittelyä että laadullista semioottista kuva-analyysia. Työn teoreettinen viitekehys rakentuu sekä visuaalisesta viestinnästä - valokuvasta ja lehtikuvasta - tehtyyn tutkimukseen että toiseutta, etnisyyttä ja kehitysmaita käsittelevään kirjallisuuteen. Määrällinen sisällön erittely osoittaa Afganistanin kuvaston ylivoimaisen suuruuden muihin kehitysmaihin verrattuna vuonna 2001. Syyskuun terrori-iskut vuonna 2001 sekä sitä seurannut Afganistanin sota nostivat Afganistanin koko maailman huomion keskipisteeksi, mistä seurasi jatkuva kiinnostus Afganistanin naisten asemaan, nälänhätään ja sotatoimiin. Useimmiten esiintyvä teemaluokka kehitysmaita käsittelevässä uutisoinnissa on sota, terrorismi ja rikokset; tämä kertoo siitä, että kolmanteen maailmaan edelleen liitetään ennemmin kovia kuin pehmeitä uutisia. Laadullisessa analyysissa keskitytään viiteen erilaiseen toiseuden rakennuspalikkaan, joita käytetään systemaattisesti Suomen Kuvalehden kuvituksessa: konkreettinen vastakkainasettelu, taitolliset keinot, subjektin etäännyttäminen kuvan lukijasta, lapsi kuvituskuvan kohteena sekä kuvateksti epätasa-arvoisuuden osoittajana. Tärkein löydös laadullisessa analyysissa on se, että toiseutta rakennetaan Suomen Kuvalehden sivuilla jatkuvasti numerosta toiseen. Kehitysmaiden asukkaat jätetään suomalaisille lukijoille vieraiksi toisiksi, joihin ei edes anneta samastumisen mahdollisuutta. Tärkeimpiä lähteitäni ovat toiseudesta kertovasta kirjallisuudesta ovat Stuart Hall, Marjo Kaartinen, Mikko Lehtonen, Olli Löytty ja Pentti Raittila. Valokuvasta kertova teoriaosuus pohjautuu Veijo Hietalan, Anssi Männistön, Sami Noposen, Merja Salon, Leena Sarasteen ja Hannu Vanhasen teksteihin. Semioottinen analyysi puolestaan rakentuu Charles S. Peircen merkkiteoriaan.
  • Sinivuori, Pauli (2013)
    Tutkielma esittelee uuden sukupolven palvelunestohyökkäysten torjuntajärjestelmän. Torjuntajärjestelmä eroaa nykyisistä kaupallisista ratkaisuista. Sen toimintaperiaate tarjoaa vaihtoehdon yhden verkon rajoituksesta kärsiville torjuntajärjestelmille levittäytymällä ympäri Internetiä. Arkkitehtuuri on jo osittain tutkittu alue, mutta yhteistyöhön ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota. Tutkielman tarkoitus on herätellä palvelunestohyökkäysten torjuntajärjestelmiä kehittäviä tahoja tunnistamaan yhteistyön tuomat edut sekä mahdolliset toimintamallit. Nykyisten torjuntajärjestelmien puutteet todistetaan käymällä läpi hyökkäystyyppejä, torjuntatapoja sekä niiden heikkouksia. Tutkielmassa näytetään, että uuden sukupolven torjuntajärjestelmän toiminnot paikkaavat nämä puutteet. Torjuntajärjestelmälle olennaisia osia ovat luottamus ja sen rakentuminen, jotka muodostavatkin monimutkaisimman osan järjestelmän toiminnassa. Uuden sukupolven palvelunestohyökkäysten torjuntajärjestelmälle ja tiiviille yhteistyölle hyökkäysten torjumisessa on selkä tarve. Tähän tarpeeseen esitellään teoreettinen ratkaisu yhdistelemällä tunnettuja tekniikoita muodostaen niistä toimiva kokonaisuus. Tutkielmassa käsitellään myös torjuntajärjestelmän asentamista ja käyttöönottoa maailmanlaajuisesti sekä näihin liittyviä ongelmia.
  • Löfström, Saila (2014)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan musiikin alan tekijänoikeussopimusten kohtuullisuutta. Opetus- ja kulttuuriministeriössä on tutkielman kirjoitushetkellä valmisteilla tekijänoikeuslain muutospaketti, johon kuuluu muun muassa kohtuullista korvausta koskevien säännösten säätäminen. Valmistelu perustuu 22.6.2011 annetuun hallitusohjelmakirjaukseen, jonka mukaan tekijänoikeuslailla säädetään nykyistä tarkemmin tekijänoikeuksien siirtämisen edellytyksenä olevista kohtuullisista ehdoista ja kohtuullisesta korvauksesta. Tutkielmassa pyritään hahmottamaan, mikä tekijänoikeussopimusten kohtuullisuuteen vaikuttaa, miten kohtuullisuuden taso voidaan pyrkiä määrittelemään, miten mahdolliseen kohtuuttomuuteen voidaan puuttua ja miten hallitusohjelmaan merkitty kirjaus voitaisiin toteuttaa. Tutkielman erityisenä tarkastelukohteena on esittävän taiteilijan ja äänitallenteen tuottajana toimivan levy-yhtiön välinen perinteinen levytyssopimus. Tutkielman näkökulma on objektiivinen ja molempien sopijapuolten näkökantoja huomioiva. Tutkielma on jaettu seuraaviin asiakokonaisuuksiin, joiden on erityisesti havaittu vaikuttavan levytyssopimusten kohtuullisuuteen: 1. Oikeuksien siirtäminen. Mitä oikeuksia äänitteen levytysprosessissa syntyy ja kuinka tekijänoikeuslaki sääntelee levytyssopimuksella tehtävää oikeuksien luovutusta? 2. Kohtuusperiaate ja sopimustasapaino. Miten yleiset sopimusoikeudelliset oikeusperiaatteet vaikuttavat sopimusosapuolten neuvotteluasemiin, sopimuksen sisältämien oikeuksien ja velvollisuuksien jakautumiseen ja siten sopimustasapainoon? Miten heikompaa sopimusosapuolta on lainsäädännössä suojattu? 3. Kohtuuttomuus ja sovittelu. Miten mahdolliset kohtuuttomat sopimusehdot voidaan tunnistaa ja miten niihin voidaan puuttua? Onko kohtuullisuuden tasoa mahdollista määritellä aikaisempien oikeustapausten perusteella? 4. Kohtuullisuussäännökset ja sopimuskäytännöt. Miten luovan alan sopimuskäytäntöihin on pyritty puuttumaan kotimaisin ja ulkomaisin lainsäädäntöhankkein. Miten musiikin alan sopimusten niputtaminen yhteen voi vaikuttaa levytyssopimuksen kohtuullisuuteen? Tutkielman metodi on lainopillinen. Tutkielman keskiössä on tekijänoikeuslaki, sitä koskeva lainvalmisteluaineisto sekä oikeuskirjallisuus, erityisesti tekijänoikeuksien siirtymistä koskevien TekijäL 3 luvun sekä esittävän taiteilijan ja äänitallenteen tuottajan suojaa koskevan TekijäL 5 luvun säännösten osalta. Tutkielmassa tarkastellaan kohtuullisia korvauksia koskevia suomalaisten sekä muiden eurooppalaisten tekijänoikeuslakien säännöksiä ja muutoshankkeita erityisesti Ruotsin ja Saksan osalta. Tutkielmassa tarkastellaan myös, miten heikompaa sopijapuolta on suojattu kohtuullisuussääntelyllä työsopimuslaissa, kuluttajansuojalaissa ja elinkeinonharjoittajien välisen sopimusehtojen sääntelystä annetussa laissa. Tutkielmassa käydään läpi tekijänoikeussopimusten kohtuullisuutta koskevaa oikeuskäytäntöä ja tarkastellaan musiikkisopimusten sopimusehtoja havainnollistavana esimerkkinä The Voice Kids -laulukilpailun sopimuskokonaisuutta. Tarkastelun tuloksena tutkielmassa todetaan, että sopimuksen ulkoiset seikat, kuten musiikkialalle tyypilliset sopijapuolten epätasavertaiset neuvotteluasemat, vaikuttavat levytyssopimuksen sisältöön ja saattavat johtaa sopimusehtoihin, joissa sopijapuolten oikeudet ja velvollisuudet eivät ole tasapainossa. Tutkielmassa tekijänoikeuslakiin ehdotetaan säädettäväksi dispositiivinen kohtuullisuussäännös sekä nimenomainen tekijänoikeussopimuksia koskeva sovittelusäännös, jolla heikomman sopijapuolen kynnystä sovitteluun vetoamiseksi voitaisiin alentaa. Tämän lisäksi esittäviä taiteilijoita ja äänitallenteen tuottajia edustavia järjestöjä kehotetaan sopimaan mallilevytyssopimuksista, joiden avulla kohtuullisuuden tasoa voidaan myös tarkentaa.
  • Immonen, Outi (Helsingin yliopisto, 2007)
    This research explores the foci, methods and processes of mental training by pianists who are active as performers and teachers. The research is based on the concept of mental training as a solely mental mode of practising. Musician s mental training takes place without an instrument or the physical act of playing. The research seeks answers to questions: 1) What are the foci of a pianist s mental training? 2) How does a pianist carry out the mental training? 3) What does mental training in music entail as a process? The research approach is qualitative, and the materials were gathered from thematic interviews. The aim of practising is always an improved result both in the act of playing and the performance. Mental training by a pianist is collaboration between technical, auditory, visual, kinaesthetic and affective factors. Also interpretation, memory and overcoming stage fright are needed. Technical, cognitive and performance skills are involved. According to the results of this research, mental training is a goal-oriented activity which can have an impact on all of these factors. Without a musical inner ear and its functionality, true musicianship cannot exist. One particular result of this research is the conceptualisation of opening up the inner ear. Auditory exercises and internally playing mental images are essential elements of the mental practice of a musician. Visual images, such as a picture of music notation or a performance event, are the point of focus for musicians who find visual images to be the easiest to realise. When developing technical skills by using mental training, it is important to focus on the technically most difficult sections. It is also necessary to focus on the holistic experiencing of the performance situation. By building on positive energies and strengths, the so-called psyching up may be the most important element in mental training. Based on the results of this research, a synthesis is outlined of the music event as an activity process, built on representations and schemes. Mental training aims at the most ideal possible act of playing and the creation of a musical event; these are achieved by focussing on various mental images produced by the different senses, together with concrete practising. Mental training in sports and in music share common factors. Both modes of practising, mental as well as physical, involve three important elements: planning, realisation and evaluation of the practice. In music, however, the goal is an artistic end result which does not often apply to an athletic event. Keywords: Mental training in music, auditory imagining, visualisation, kinaesthetic-mental experience, mastery of the psyche
  • Karra, Auli (2007)
    Musiikin tekeminen ja esittäminen on perinteisesti ollut hyvin miehinen ala. Lähes kaikki länsimaisen taidemusiikin kaanoniin (arvostettujen teosten joukkoon) hyväksytyt säveltäjät ovat miehiä. Naisten mahdollisuudet opiskella tai tehdä musiikkia ovat kautta aikojen olleet oleellisesti miehiä huonommat, ja heidät on erilaisten syrjivien käytäntöjen varjolla lähes täysin sivuutettu musiikin historiankirjoituksessa. Vaikka tasa-arvo on monilla yhteiskunnan aloilla edennyt, musiikkielämä on edelleen säilynyt hyvin miesvaltaisena. Tutkielmani selvittelee sukupuolen rakentumista suomalaisen musiikkielämän toimijoista kirjoitetuissa jutuissa. Teoreettisena viitekehyksenä toimii feministisen mediatutkimuksen perinne, erityisesti Judith Butlerin ajatukset sukupuolesta konstruktiona, joka on läpeensä sosiaalisesti, kulttuurisesti ja historiallisesti rakentunut. Kaikki mitä sukupuolella ymmärrämme, on performatiivisesti tuotettua. Sukupuolta esittämällä teemme näkyväksi ja uusinnamme sitä mitä pidetään sukupuolena. Tutkimuksen päähenkilöinä ovat säveltäjä Kaija Saariaho, kapellimestari-säveltäjä Esa-Pekka Salonen, oopperalaulaja Karita Mattila ja viulisti Pekka Kuusisto. Heistä jokaisesta aineistossani on mukana 4-5 laajaa henkilökuva-tyyppistä lehtijuttua, jotka on julkaistu suomalaisissa päivä-, iltapäivä- ja aikakauslehdissä. Aineiston analyysissa käytän löyhästi diskurssianalyysia, ja siihen liittyvää ajatusta kielestä käytännöllisiä seurauksia tuottavana välineenä. Sen puitteissa analysoin sekä teksteissä niiden päähenkilöistä kerrottuja tarinoita että niiden esittämisessä käytettyjä kielellisiä keinoja, erityisesti metaforia. Jokaiselle tutkimukseni päähenkilölle muodostuu aineiston teksteissä omanlaisensa rooli. Heidän elämästään kerrotut tarinat, ristiriidat joiden varaan jutut rakentuvat ja jopa kielelliset piirteet toistuvat jutusta toiseen. Kaija Saariaho esitetään yksinäisenä taiteilijanerona, Esa-Pekka Salonen etsii tasapainoa kapellimestarin ja säveltäjän rooliensa välille, Karita Mattila nähdään myyttisen suomalaisuuden kautta, ja Pekka Kuusisto sukunsa perinteen jatkajana. Aineistoni teksteissä näkyvät musiikkimaailman edelleen hyvin miehiset valtarakenteet ja ajattelutavat, jotka liittyvät perinteisiin tapoihin käsitteellistää itse musiikkia. Naiset mielletään passiivisiksi ja emotionaalisiksi, kun miehet ovat aktiivisia ja rationaalisia. Tekstit toistavat ajatusta, että vain mies voi olla menestyvä säveltäjä tai muusikko. Naisten on aina tehtävä enemmän töitä menestyäkseen, ja sittenkin heidät nähdään vain poikkeustapauksina. Tekstit palaavat yhä uudelleen musiikkielämän ikuisiin kiistakysymyksiin esimerkiksi musiikin autonomisuudesta tai tekniikan ja musikaalisuuden suhteesta. Nämä keskustelunaiheet ovat jo valmiiksi sukupuolittuneita ja toistavat vanhoja miehisiä valtarakenteita.
  • Nevala, Lasse (2005)
    Tutkielman tarkoitus on selvittää millaisia suomalaiset rocktoimittajat ovat ammatillisilta arvoiltaan ja käsityksiltään, ja miten nämä arvot ja käsitykset suhteutuvat toimittajien arvoihin ja käsityksiin sellaisina kuin ne ovat aiemman tutkimuksen valossa. Lisäksi tutkimuksessa pyritään hahmottamaan, millaisena suomalainen rockjournalismi näyttäytyy rockjournalistien puheissa, ja millaisia erityispiirteitä rockjournalismissa mahdollisesti on. Tutkimusaineisto koostuu kahdeksan ammattimaisen rocktoimittajan teemahaastatteluista, joita analysoidaan teemoitellen. Rocktoimittajien ammatillisten piirteiden tarkastelu nojaa pitkälti aikaisempiin toimittajatutkimuksiin, joista tärkeimmät ovat Ari Heinosen Vahtikoiran omatunto ja Harri Melinin ja Jouko Nikulan Journalistit epävarmuuden ajassa. Lisäksi aihetta lähestytään ammatti-identiteetin sekä professionalismin käsitteiden avulla. Rockjournalismin tarkastelussa hyödynnetään Merja Hurrin mallia kulttuurijournalismin toimintaympäristöstä, Hugh Dalziel Duncanin kirjallisen toiminnan perusmallia sekä Pierre Bourdieun kenttäteoriaa. Tulosten perusteella suomalaisten rocktoimittajien ja aikaisemmista toimittajatutkimuksista välittyvän toimittajakuvan välillä on perustavanlaatuisia eroja, mutta myös monia samankaltaisuuksia. Rocktoimittajista muodostuu kuva ammatillisia normeja luovasti soveltavista toimittajista, jotka arvostavat pääosin oman erikoisalansa sisäisiä kriteerejä hyvästä journalismista, vaikkakin he tunnistavat myös yleisemmät ammattieettiset normit. Rocktoimittajat kokevat työssään tärkeiksi mm. subjektiivisuuden, henkilökohtaisten mielipiteiden ilmaisemisen, musiikkiharrastajien innostamisen ja rockkulttuurin sekä yksittäisten artistien uran edistämisen. He myös näkevät monien perinteisten journalististen arvojen kuten puolueettomuuden ja objektiivisuuden soveltuvan huonosti työhönsä. Näin ollen heidän ammatilliset käsityksensä eroavat ns. perinteisestä vallan vahtikoira -ajattelusta. Rocktoimittajien ja aikaisempien tutkimusten toimittajakuvan välisten erojen ja samankaltaisuuksien tulkitaan kumpuavan siitä, että toimittajat puhuvat välillä kriitikon roolista käsin ja välillä ns. tavallisen toimittajan asemasta. Kriitikkona he korostavat subjektiivisuutta ja piirteitä, jotka yleisjournalismissa tulkittaisiin eettisesti arveluttaviksi. Tavallisen toimittajan asemasta puhuessaan he ovat puolestaan lähellä muita toimittajia. Rocktoimittajan ammatti-identiteetti pohjaakin tutkimuksen mukaan sekä yleisiin journalistisiin ammatillisiin arvoihin ja käsityksiin sekä rockjournalismin sisäisiin arvoihin ja toimintatapoihin. Rockjournalismin sisäiset säännöt ja käytännöt eroavat monilta osin ns. tavallisen journalismin lainalaisuuksista. Suomalaista rockjournalismia leimaavat läheiset suhteet yleisöön, artisteihin ja musiikkiteollisuuteen, mitkä vaikuttavat myös käytännössä toimittajien ja toimitusten työhön. Tulosten perusteella rockjournalismia voisi luonnehtia lähdevetoiseksi populaarijournalismiksi. Haastattelujen perusteella rockjournalismin tehtävä on välittää populaari- ja rockmusiikkia koskevia mielipiteitä ja tietoa sekä toimia lukijoiden musiikkiharrastuksen ja -kulutuksen oppaana. Tärkeä rockjournalismin tehtävä näyttäisi myös olevan rockkulttuurin edistäminen, jolloin rockjournalismi ei ole puolueetonta raportointia vaan aktiivista rock- ja populaarikulttuurin luomista.