Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 12763-12782 of 24415
  • Lavikkala, Maikki (2014)
    Tutkielma käsittelee muotokuvan appropriaatiota nykyvalokuvataiteessa eli taideteoksia, joissa on valokuvattu olemassa olevia muotokuvia. Tutkielmassa pohditaan teosaineiston lähiluvun ja semioottisen analyysin avulla, minkälaisia mahdollisia merkityksiä muotokuvan appropriaatio tuottaa eli miten muotokuvan merkitys muuttuu, kun se kuvataan uudelleen. Empiirisen tutkimusaineiston muodostaa Jorma Purasen valokuvasarja Shadows, Reflections and All That Sort of Thing, jossa Puranen on valokuvannut vanhoja muotokuvamaalauksia. Teossarjassa kuvaajan ja kameran varjot sekä valon heijastukset lankeavat maalauksen pintaan niin, ettei tulkintani mukaan ole yksiselitteistä, mitä teoksen lajityypiksi, aiheeksi tai kuvan kohteeksi voidaan nimittää. Tutkielman lähtökohtana onkin kysymys siitä, mitä teokset määritelmältään ovat. Etsin tutkielmassani kriittistä käsitteistöä, joka tavoittaisi teosten merkitysrakenteen. Lähestyn aineistoa neljästä näkökulmasta: ensin tarkastelen teosten suhdetta muotokuvan lajityyppiin ja valokuvan välineeseen, sitten appropriaation strategiaan. Lopuksi tulkitsen teoksia arkiivisen nykytaiteen merkityspiirissä. Läpi tutkielman tarkkailen kuvien kykyä viitata ja representoida sekä teosten suhdetta poissaolon tematiikkaan. Taideteoreettisesti tutkimusongelma liittyy 1980-luvulta juontuvaan appropriaatiodiskurssiin, joka osoittautuu ongelmalliseksi aineistoni tulkinnan kannalta. Nicolas Bourriaud'n jälkituotannon käsite sen sijaan tarjoaa ajantasaisemman viitekehyksen lainaavien strategioiden tarkastelulle. Tutkimuksessa käy ilmi, että appropriaation taidehistoria on vielä paljolti kirjoittamatta ja että suomalaisessa taidehistorian tutkimuksessa appropriaation käsitettä tai merkityksiä ei ole juurikään pohdittu. Tutkielman johtopäätöksissä totean, että teokset ovat monella tapaa ristiriitaisia suhteessa muotokuvan, valokuvan ja appropriaation yleisiin määritelmiin ja tulkintoihin. Teokset problematisoivat käyttämänsä välineen ja kuvatyypin, mutta kyse ei nähdäkseni ole subversiivisesta eleestä. Appropriaatio toimii pikemminkin tutkimusmetodina, jonka avulla Puranen paljastaa valokuvalliseen ja muotokuvalliseen representaatioon liittyviä myyttejä ja merkityksiä. Esitän myös, että muotokuvissa tavoiteltu poissaolon estäminen johtaa approprioinnin seurauksena paradoksaalisesti poissaolon esittämiseen. Tutkimus esittelee monipuolisesti appropriaation historiaa ja ilmenemismuotoja. Tarkastelemalla teoksia, joissa on yhteneväisyyksiä Shadows, Reflections -teossarjaan joko esteettisellä, teknisellä tai käsitteellisellä tasolla, yhdistän tutkimuskohteeni laajempiin nykytaiteen tendensseihin. Tulkintani mukaan Purasen tapa kerrostaa teoksissaan erilaisia ajallisia ja paikallisia lähteitä on ajallemme ominainen tapa käsitellä ja ymmärtää nykyhetkeä.
  • Jyrkiäinen, Reijo (Helsingin yliopisto, 2012)
    This analysis of form and structure focuses, in chronological order, on the six String Quartets of Béla Bartók (1881 - 1945). The printed scores were used as source material. The research problem is presented in four hypotheses: The Quartets contain many different types of form. They also comprise several kinds of monothematicism, variation techniques, and symmetries. Along with traditional music theory and tonal functions, other structural and hierarchical forms emerge as well. The form of the movements and the general form of the Quartets are defined with the help of a motif-, theme-, and harmony analysis. Compared to earlier works treating the same topic, this study presents a more meticulous approach to treating the subject and also applies the Schenkerian analysis and pitch-class set theory to all the Quartets. Following the introduction (1), the ensuing themes are examined: how the genre of the string quartet took shape in Europe leading into the 1940s (2), Bartók s sources of inspiration, starting from folk music and Beethoven to his contemporaries (3), analysis of the Quartets, movement by movement (4 9), the conclusions (10). Included in the study are Bartók s own analyses of the Fourth and Fifth Quartets. Many viewpoints and study results of earlier researchers are incorporated as well. Among the most renowned are the Hungarians János Kárpáti, Ernö Lendvai, and László Somfai; the German Roswitha Traimer; and the Americans Elliott Antokoletz, Allen Forte, and Paul Wilson. Music notation examples are placed within the text. The appendix contains literature and other source materials, a glossary of terms, a list of pitch-class sets, as well as a catalogue of Bartók s works. Keywords: Bartók, string quartets, Schenkerian analysis, pitch-class set system.
  • Eronen, Antti (2012)
    Muoviteollisuus kasvoi toisen maailmansodan jälkeen Suomessa selkeästi muuta teollisuutta nopeammin. Samanaikaisesti 1950- ja 1960 -lukujen Suomessa luotiin kansallista tiede- ja teknologiapolitiikkaa sekä rakennettiin sitä tukevia instrumentteja. Perustellusti voidaan sanoa, että myös teollisuuden piirissä tutkimus- ja kehittämistyölle alettiin antaa enemmän merkitystä. Tämä konteksti huomioiden näyttää mielenkiintoiselta, kun muoviteollisuutta edustanut Muoviyhdistys Ry alkaa 1960 -luvulla selkeästi edistää muoveihin liittyvän korkeakouluopetuksen ja -tutkimuksen aikaansaamista. Vuonna 1967 perustetaankin Helsingin yliopistoon puun ja muovien kemian professuuri sekä Teknilliseen korkeakouluun teknillisen kemian apulaisprofessuuri alanaan polymeeriteknologia. Tässä tutkimuksessa on kysytty, miksi kyseiset professuurit perustettiin ja miten ne ovat liitettävissä muoveihin. Samalla on voitu tarkastella kysymystä professuurien koetusta vaikutuksesta yhden teollisuudenalan kilpailukykyyn ja siitä, miten tämän vaikutuksen ajatellaan syntyvän. Tutkimusaihe ei perustu yhteen selkeään aineistoon, vaan se on rakentunut tutkimuksen aikana esiin nousseiden huomioiden ympärille. Keskeisimpiä lähteitä ovat Muoviviesti -lehti, Helsingin yliopiston ja Teknillisen korkeakoulun arkistot sekä, kauppa- ja teollisuusministeriön komiteamietinnöt. Tutkimuksessa kartoitetaan 1960- luvun yleinen ympäristö tutkimustyön tukemiselle sekä muoviteollisuuden omat mandollisuudet kehittää omaa osaamistaan ja ottaa vastaan korkeakoulututkimukseen perustuvaa tietoa. Tästä kuva tarkentuu kemianteollisuuden kehittämisestä esitettyihin ajatuksiin ja kyseisten professuurien perustamiseksi annettuihin perusteluihin. Lopulta tarkastellaan professuurien virkanimityksiä sen kautta, miten työn ala ja merkitys lopulta määrittyy. Professuurien merkitys näyttää rakentuvan paljon ennakoitua laajemmalle pohjalle. Osaltaan oppituolien merkitys on liitettävissä Neste Oy:n ja Uolevi Raaden tavoitteeseen luoda Suomeen moderni petrokemiallinen teollisuus. Tätä tukemaan kehitettävä metsän ja polymeerikemian liitto edellyttää syntyäkseen pitkäjänteistä tutkimustyötä. Raadelle keskeisin tapa kehittää suomalaista talouselämää on nostaa puun jalostusarvoa. Samalla tavalla myös Helsingin yliopiston professorit ovat kiinnostuneempia keskittymään selluloosan liittyviin kysymyksiin kuin muoveihin. Professuurien ympärille rakentuva kuva kertoo niiden erilaisesta merkityksestä eri toimijoille. Sen sijaan professuurien vaikuttavuudesta ei tutkimuksen perusteella puhuta, eikä niiden mandollisuuksia vaikuttaa teollisuuden kilpailukykyyn pohdita. Sen sijaan oppituolien merkitys näyttää olevan tarpeessa rakentaa mandollisuus pysyä mukana ja seurata tieteellistä ja teknologista kehitystä. Helsingin yliopiston puun ja muovien kemian professuuri noudattelee vahvasti tieteen lineaariseen malliin perustuvaa ajatusta. Professuurit eivät toimenpiteenä kytkeydy mihinkään suurempaan kokonaisuuteen ja niiden kontrasti suhteessa 1960 -luvun lopulla luotuihin uusiin teknillistä tutkimusta tukeviin instrumentteihin on suuri.
  • Väkeväinen, Niina (2005)
    Tutkimuksessa kolme elinkautista vankeusrangaistusta suorittavaa naista kertoo kokemuksiaan vankeusprosessista ja elämästä vankilassa. Naiset oli tuomittu murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen. He olivat ensimmäistä kertaa vankilassa. Haastatteluhetkellä naiset olivat olleet vankilassa hieman alle tai yli kymmenen vuotta. Iältään he sijoittuivat keski-iän ja vanhuusiän alun välille. Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata elinkautista vankeutta suorittavien naisten vankeuteen liittyviä kokemuksia osana heidän vankeusprosessiaan. Tutkimuksessa pyrittiin tuomaan esiin sovellettavaa tietoa marginaalissa ja pitkäaikaisessa vankeudessa elävien naisten tilanteista sekä tuottamaan vankeinhoitoviranomaisille ja vankeja työssään kohtaaville ihmisille tietoa siitä, millaisia asioita elinkautista vankeusrangaistusta suorittavat naiset joutuvat käymään vankeuden myötä elämässään läpi. Tutkimus rakentuu vankeuteen liittyvien prosessien, tunteiden ja kriisikokemusten sekä vangitun ihmisen ihmissuhteiden ja arjen rakentumisen tarkastelulle. Tutkimus sijoittuu osaksi sukupuolisensitiivistä marginalisaatiotutkimusta. Tutkimus kohdistuu kokemusten tulkintaan ja nojaa siten fenomenologis-hermeneuttiseen tutkimusperinteeseen, jota täydentää kontekstuaalinen konstruktionismi. Tutkimuksen tiedonintressi on emansipatorinen. Tutkimusmenetelmänä on käytetty syvähaastattelua, joka toteutettiin tapaamalla naiset heidän sijoitusvankilassaan ja haastattelemalla kahta naista kolme kertaa ja yhtä naista kaksi kertaa eli tekemällä yhteensä kahdeksan haastattelua. Haastatteluissa keskityttiin vankeusajasta ja siihen liittyvistä kokemuksista keskustelemiseen. Analyysissa pyrittiin ymmärtävään tutkimusotteeseen ja kertomaan naisten elämästä läheltä heidän omaa tulkintaansa. Tutkimuksen keskeinen teoreettinen käsite on marginalisaatio. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena on naiselinkautisvangin marginalisaation monitasoisuus. Elinkautiseen vankeuteen tuomituksi tuleminen oli ollut naisille traumaattinen kriisi, joka oli saanut sisältönsä rikoksesta ja tuomiosta. Vankila tilana ylläpiti kriisin kokemusta, ja rikoksen ja vankeuden häpeäleima vaikeutti kriisin ja syyllisyyden tunteiden käsittelyä. Vankeus oli koetellut vahvasti naisten kokemusta omasta ihmisarvosta ja johtanut voimakkaisiin epätoivon kokemuksiin, itsemurha-ajatuksiin sekä yrityksiin. Naiset kokivat olevansa yksin, ulkopuolisia ja erilaisia niin yhteiskunnassa kuin vankien keskellä. Tärkeimmiksi tukijoikseen naiset kokivat aikuiset lapsensa ja muut läheiset ihmiset. Poistumisluvat olivat naisille henkireikä: läheisten ja lomien avulla naiset jaksoivat suorittaa vankeuttaan, josta vapautumisesta ei ole tietoa. Haastatellut naiset rikkoivat monin eri tavoin vankeihin liitettyjä stereotypioita: heidän kertomuksensa toi esille, etteivät vangit ole mikään yhtenäinen joukko. Tämän vuoksi tutkimuksessa on tuotu esille vankeinhoidon yhdeksi perusajatukseksi määritellyn vangitun ihmisen yksilöllisen kohtelun merkityksellisyys. Vangituilla ihmisillä on erilaisia tarpeita kuntoutuksen suhteen, eivätkä kaikki vangit ole päihdekuntoutuksen tarpeessa. Aineisto toi esille vankeinhoidossa olevan suuri tarve terapiatyölle ja pitkäaikaisvangeille tarkoitettujen kuntoutusmuotojen rakentamiselle, joten tutkimuksen on lopuksi esitetty siihen liittyviä kehittämisajatuksia. Tutkimuksen merkittävimmät lähteet olivat Merja Laitisen (2004) ja Marita Husson (2003) väitöskirjat. Heidän lisäkseen tutkimuksen viitatuimmat henkilöt olivat Johann Cullberg, Erving Goffman, Juha Perttula, Salli Saari ja Veli-Matti Ulvinen.
  • Lankinen, Pasi (1998)
  • Kukila, Marja-Liisa (1978)
  • Nordman, Karl-Gustaf (1979)
  • Tienari, Satu (2000)
    Tutkielmassa tarkastellaan talouden piirissä vallinneita käsityksiä talouden, ympäristöongelman ja yhteiskunnan välisistä suhteista 1960 - 1990-luvuilla. Tutkimusaineistona käytetään Talouselämä-lehteä. Pyrkimyksenä on tutkia, millainen kuva ympäristöongelman luonteesta, sen syistä ja ratkaisukeinoista talouslehdessä rakentuu. Taloutta tutkitaan kulttuurisena instituutiona sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta talouslehden antamien merkitysten kautta. Tutkielmassa hahmotetaan talouden ja ympäristön paikkaa sekä merkitystä yhteiskuntajärjestelmässä systeemiteorian avulla. Myös taloudellisen toiminnan rationaalisuuskäsityksiä sivutaan lyhyesti. Talouden ja ympäristöongelman välisen suhteen yhteiskunnallista muutosta tarkastellaan refleksiivisen modernisaation teorian valossa. Talouslehden ympäristöpuheen muutoksia taustoitetaan refleksiivisen modernisaation teorioista erityisesti instituutioiden kulturisoitumisen, teollisuusyhteiskunnasta riskiyhteiskuntaan siirtymisen sekä luonnon yhteiskunnallistumisen teemoilla. Talouselämä-lehden ympäristöaiheista kirjoittelua tutkitaan sekä määrällisen että laadullisen analyysin avulla. Ensin tarkastellaan ympäristöaiheisten artikkelien palstatilan muutoksia, joita verrataan bruttokansantuotteen muutoksiin, sekä tarkastellaan näkökulmassa tapahtunutta muutosta ympäristöaiheisten otsikkojen perusteella. Sen jälkeen kunkin vuosikymmenen puolivälin pisimpien artikkelien laadullisella diskurssianalyyttistä perinnettä hyödyntävällä analyysillä tutkitaan yksityiskohtaisemmin lehdessä annettuja merkityksiä. Talouselämän ympäristöongelman käsittelytavassa on tapahtunut määrällisiä ja laadullisia muutoksia ajalla 1965 - 1995. Lehdessä rakentuva kuva talouden, ympäristöongelman ja yhteiskunnan välisestä suhteesta näyttäytyy kahtena laadullisesti toisistaan eroavana murroskautena. Ensimmäinen murroskausi oli 1970-luvun alkuvuosina. Tällöin ympäristöaihe herätti kysymyksiä sen luonteesta, laajuudesta ja vaikutuksista. Lainsäädännön muutokset koettiin turhiksi ympäristöongelman hoitamisessa. Ympäristöaiheen käsittelyn määrät noudattelivat mediajulkisuuden huomioarvoltaan talouden vaihtelua: taloudellisella laskukaudella ympäristöaihe sai vähemmän tilaa kuin nousukaudella. Myös 1990-luvun alussa tapahtui mediajulkisuuden määrässä ja laadussa selkeä muutos: ympäristöongelma alkoi kietoutua talouden omaan logiikkaan. Ympäristöystävällisyyden integroinnista yritysten tavanomaiseen taloudelliseen toimintaan tuli ihanne. Ympäristöongelmien hoitamisen laiminlyönnit tulivat kalliimmiksi kuin niiden hoitaminen, ja jopa eksplisiittisesti talouden ympäristöpuheessa toivottiin yhteisiä valtion asettamia pelisääntöjä. Eettiset vastuukysymykset tulivat myös uutena elementtinä talouden ympäristöpuheeseen 1990-luvulla hyötynäkökulman rinnalle. Aiheen saama palstatila ei myöskään enää vähentynyt taloudellisen laskukauden aikana. Tärkeimmät tutkielmassa käytetyt teokset ovat Niklas Luhmannin Ecological Communication (1989), Ülrich Beckin, Anthony Giddensin ja Scott Lashin Nykyajan jäljillä. Refleksiivinen modernisaatio (1995), Pertti Suhosen Mediat, me ja ympäristö (1994) sekä Esa Väliverrosen Ympäristöuhkan anatomia (1996).