Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 12894-12913 of 24416
  • Lehti, Terttu (2001)
    Teknisten liitossa siirryttiin prosessi- ja tiimipohjaiseen organisaatiomalliin syksyllä 1998. Organisaatiomuutoksen seurauksena perustettiin 20 tiimeiksi kutsuttua ryhmää, joista tutkimuksen kohteeksi otettiin yksi asiantuntijaryhmä. Tässä tutkimuksessa haluttiin selvittää, onko ko. ryhmässä tapahtunut kehittymistä vuoden aikana. Tätä selvitettiin etsimällä vuosien 1999 ja 2000 tutkimusaineistosta empiirisen tarkastelun taustaksi valittujen ryhmän kehittymistä kuvaavien mallien piirteitä sekä vertaamalla näinä kahtena ajankohtana esiintyneiden kehitysvaiheiden piirteiden lukumäärää toisiinsa. Ryhmän kehittymiseen vaikuttavat monet eri tekijät, esimerkiksi se, kuinka ryhmää johdetaan. Tästä syystä haluttiin selvittää myös ryhmän vetäjän toimintaa, jota tarkasteltiin Kurt Lewinin (1943) kanavateorian pohjalta. Kiinnostuneita oltiin erityisesti siitä, toimiiko ryhmän vetäjä portinvartijana ?lewiniläisittäin? vai ?perinteisen? portinvartijan tavalla. ?Lewiniläisellä? portinvartijuudella viitattiin toimintaan, jossa ryhmän vetäjä tuo ryhmäänsä uutta tietoutta sekä välittää tietoa ryhmästä ulospäin. ?Perinteisellä? portinvartijuudella tarkoitettiin ryhmän sisälle ja ryhmästä ulospäin tarkoitetun tiedon kontrollointia ja suodattamista. Tämän lisäksi haluttiin selvittää, mitä syitä tutkittavan ryhmän jäsenet näkivät organisaatiomuutoksen taustalla olevan sekä ymmärrettiinkö ryhmässä, että organisaation ulkoisen toimintaympäristön muutoksiin oltiin pyritty vastaamaan tiimiorganisaatiomallilla. Tutkimuksessa käytettiin kvalitatiivista analyysimenetelmää. Haastattelut tehtiin vuoden välein eli marras- joulukuussa 1999 ja 2000. Tutkimuksen haastattelut pohjautuivat pääasiassa Bradfordin ja Cohenin (1984) ryhmädynaamiseen malliin sekä Katzenbachin ja Smithin (1993) tiimin suorituskäyrään. Haastattelujen yhteydessä täytettiin myös reflektiolomake, jonka avulla saatiin lisätietoa ryhmän toiminnasta. Haastattelujen välisenä ajankohtana tutkija osallistui tutkittavan ryhmän kokouksiin tarkkailijan roolissa. Tutkittavassa ryhmässä esiintyi molempina ajankohtina Bradfordin ja Cohenin (1984) ryhmädynaamisen mallin jäsenyyden- , osaryhmien muodostumisen- sekä yhteisvastuun- vaiheiden sekä Katzenbachin ja Smithin (1993) tiimin suorituskäyrän työryhmän ja valetiimin piirteitä. Vuoden välein ryhmässä esiintyneiden kehitysvaiheiden piirteiden ja niiden lukumäärien sekä refelktiolomakkeista saatujen tietojen perusteella todettiin, ettei ryhmässä ollut tapahtunut merkittävää kehittymistä. Ryhmän vetäjän todettiin toimineen sekä ?lewiniläisen? että ?perinteisen? portinvartijan tavalla. Ryhmän vetäjän toimintaa merkittävämmäksi ryhmän kehittymiseen vaikuttavaksi tekijäksi nousikin se, kuinka organisaatiomuutos oli toteutettu ja ryhmä oli rakennettu. Yleisesti ottaen ryhmän jäsenet selittivät organisaatiomuutosta vain organisaation sisäisillä syillä. Siten muutoksen yhteys organisaation ulkoisen toimintaympäristön muuttumiseen oli jäänyt epäselväksi. Erityiskiitokseni lausun tutkija DI Anneli Pulkkikselle tutkimukseni ohjauksesta.
  • Piirainen, Anna-Carin (2012)
    Tutkimuksessa tarkastellaan muutosviestinnän roolia projekteissa. Lähtökohtaisesti tutkimuksessa havaittiin, että kirjallisuudessa projektiviestintä kuvataan suppeaksi tiedottamiseksi, kun taas muutosviestintä pyrkii vuorovaikutukseen. Koska projekteilla toteutetaan organisaatioissa muutoksia ja projektit usein epäonnistuvat viestinnästä johtuen, nähtiin mielenkiintoiseksi selvittää sitä, minkälainen viestintä tukisi projektien onnistumista. Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda lisää tietoa viestinnän roolista ja muutosviestinnän ilmenemisestä projekteissa sekä viestinnän ja projektin onnistumisen/epäonnistumisen suhteesta. Tutkimuksessa käytetään Mixed Methods -tutkimusmenetelmää, jossa yhdistetään sekä määrällisiä (kyselyitä) että laadullisia (haastatteluita) tiedonkeruutapoja. Pyrkimyksenä on saada syvällisempää tietoa tutkittavaan ilmiöön, kuin mitä on mahdollista saada monometodologisella lähestymistavalla. Tutkimuksen teoreettiset lähtökohdat pohjautuvat muutosviestintään ja projektiviestintään. Keskeisiä lähteitä ovat esimerkiksi Molina-Azorinin kuvaukset Mixed Methods -menetelmästä, Hyvärin tutkimus projektiviestinnästä ja Erämetsän kuvaukset muutosviestinnästä. Tieteenfilosofiset lähtökohdat ovat pragmaattiset, jossa korostuu käytäntöön suuntautuminen tutkimuksen tekemisessä ja tiedon tuottamisessa. Tutkimuksessa havaittiin, että vaikkakin viestintää pidetään projekteissa tärkeänä, se on useimmiten yhdensuuntaista tiedottamista, jota ei aina suunnitella tarkkaan tai panosteta siihen. Muutosviestintää projekteissaan käyttävät projektipäälliköt pitävät viestintää hyvin keskeisenä ellei tärkeimpänä osa-alueena. Muutosviestinnän havaittiin sekä projektipäälliköiden että kirjallisuuden näkökulmasta olevan vuorovaikutteista, osallistavaa ja vaikuttavan erityisesti projektin sidosryhmien muutosvastarinnan vähentymiseen ja aikataulun pitävyyteen. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että viestinnällä on keskeinen rooli projektin onnistumiselle / epäonnistumiselle. Erityisesti muutosviestinnällä näyttäisi olevan positiivisia vaikutuksia projektin onnistumiseen. Tutkimuksen diskussio-osiossa pohditaan muun muassa muutosviestinnän laajempaa käyttöä projekteissa ja, kuinka se voisi edistää projektien onnistumisen todennäköisyyttä tulevaisuudessa. Jatkotutkimuksena ehdotetaan muun muassa tutkimusotteen laajentamista muihin, kuin projektipäälliköihin kohdistuviin selvityksiin.
  • Taro, Eeva (2004)
    Muutos on jatkuva olotila. Sen vauhti on viime aikoina lisääntynyt voimakkaasti kaikilla elämänalueilla, eikä vähiten työelämässä. Muutospaineet ja -vauhti asettavat haasteita nykypäivän työntekijöille. Miten työssä pärjätään ja millä keinoilla muutoksia hallitaan? Tässä tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena on Nordea-konsernin Vähittäispankki Suomen pankkitoimihenkilöt, joille muutosvirassa työskenteleminen on arkipäivää. Tutkimuksessa keskitytään aluksi selvittämään, miten Nordean kolme arvoa näkyvät henkilöstön käytännön työssä ja minkä merkityksen henkilöstö yhteisille arvoille antaa. Lisäksi kiinnostus kohdistetaan henkilöstön muutoskokemuksiin sekä siihen, mikä muutoksissa on vaikeinta ja miten muutoksia voidaan yksilötasolla hallita. Lopuksi arvoja analysoidaan myös muutosten valossa ja tutkitaan sitä, voivatko organisaation arvot tukea ja auttaa muutosten läpivientiä. Laadullisen tutkimuksen aineistona on käytetty kymmentä pankkitoimihenkilön teemahaastattelua sekä Nordean ja Meritan aikaisia henkilöstölle suunnattuja opasmateriaaleja: Teemme sen mahdolliseksi -vihkoa sekä Muutos-vihkoa. Keskeisinä lähdeaineistoina toimivat Richard Sennettin (1998) The Corresion of Character, Matti Kortteisen (1992) tutkimus Kunnian kenttä sekä Noora Järnefeltin ja Anna-Maija Lehdon (2002) kiiretutkimus Työhulluja vai hulluja töitä, josta erityisesti Järnefeltin osuudet: Työkiireen syiden jäljillä sekä Kiireen hallinta työn muutoksessa. Tutkimustulosten perusteella vaikuttaa siltä, ettei määritellyillä arvoilla ole erityisen suurta merkitystä henkilöstön käytännön työn kannalta. Arvojen rooli on tukea työnantajan visiota ja toimia johdon asettamien tavoitteiden ilmentäjinä. Arvoja tärkeämpänä pidetään omaa pankkilaista työhistoriaa ja sen myötä muovautunutta tapaa tehdä töitä. Tutkimuksen kohteena olevat pankkilaiset tuntuvat olevan sitoutuneempia itse työhön kuin organisaatioon. Vaikeinta muutoksissa on henkilöstön mielestä kiire. Vauhdissa pysymistä helpottaa, kun työ ja vapaa-aika pystytään pitämään selvästi toisistaan erillään. Vapaa-ajalla voidaan rentoutua ja ladata akkuja, jotta työssä taas jaksetaan. Tunnollisille ja tarkoille pankkilaisille ajoittainen työstä irrottautuminen on jaksamisen kannalta erityisen tärkeää. Jos organisaation arvot on sisäistetty, ne voivat arvojen sisällöstä riippuen tukea tai hidastaa muutosprosessien läpivientiä. Ongelmana on, että johdon määrittelemät arvot jäävät usein melko pinnallisiksi ja ne mielletään henkilöstön keskuudessa pikemminkin tavoitteiksi kuin todellisen toiminnan ilmentäjiksi. Lisäksi kiire vaikeuttaa määriteltyjen arvojen omaksumista.
  • Högnabba, Stina (2008)
    Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia Bikva-arviointimenetelmän käytön vaikutuksia sosiaalialan työyksiköissä sekä sitä, miten asiakkaan puhe tuodaan muutoksen välineeksi. Tutkimuksessa selvitän, miten asiakasosallisuus ja arvokeskustelu näkyvät ja toteutuvat ammatillisessa käytännössä. Tutkimuksen kohteena oleva arviointimenetelmä on Tanskassa kehitetty Bikva (Brugerinddragelse I KVAIitetsvurdering) eli "asiakkaat laadunvarmistajina". Bikvan käyttö aloitettiin Suomessa vuonna 2004, ja sitä on kokeiltu 20-30 toimintakontekstissa. Menetelmän käytöstä on hyviä kokemuksia sen konkreettisen prosessin johdosta. Bikva tavoittaa onnistuessaan asiakkaita, työntekijöitä, johtoa ja poliittisia päättäjiä ja toimii työkäytäntöjen uudistajana ja kriittisen reflektion käynnistäjänä. Menetelmä ei kuitenkaan aina tuota toivottuja tuloksia tai johda työkäytäntöjen muutokseen. Tämän tutkimuksen aikana muodostui Bikvan tarkennettu ohjelmateoria - eli kuvaus siitä, minkä elementtien pitää olla arvioinnissa läsnä, jotta asiakaslähtöisyys toteutuisi ja menetelmän käyttö tuottaisi tuloksia ja vaikutuksia. Tutkimus sijoittuu kriittisen arvioinnin viitekehykseen, jossa realismi tieteenfilosofiana ohjaa käsitteellisesti tutkimuksen tekoa. Asiakaslähtöisyys ja asiakkaiden osallisuus palvelujen suunnittelussa, kehittämisessä ja arvioinnissa ovat keskiössä. Pohdin tutkimuksessani asiakaslähtöisyyden paikkaa palvelujen kehittämisessä sekä sitä, miten asiakaslähtöisyys on kehittynyt osana palvelujärjestelmää. Tutkimusmetodina on arviointitutkimus. Tutkimus toteutettiin sekä laadullisella että määrällisellä tutkimusotteella. Tutkimuksen pääaineistona ovat pääkaupunkiseudulla toimivien viiden työyhteisön fokusryhmähaastattelut. Toisena aineistona on kyselylomake, jonka avulla on kerätty tietoa työntekijöiltä, joiden työyhteisöissä suunniteltiin Bikvan käyttöä. Kolmantena täydentävänä aineistona toimii täydennyskoulutuksen opinnäytetyö. Aineistot ovat analysoitu tietokoneavusteisesti. Tutkimus osoittaa, että menetelmällä voidaan vaikuttaa työyhteisöjen arvokeskusteluun, eettisiin pohdintoihin sekä asiakaslähtöiseen, tutkivan ja arvioivan työorientaation kehittymiseen. Onnistuessaan menetelmä voimaannuttaa sekä asiakkaita että työntekijöitä. Menetelmä on erityisen sopiva nostamaan esiin niiden asiakkaiden puhetta, jota harvoin palauteprosesseissa kuullaan. Tutkimukseni keskeinen tulos on Bikvan tarkennettu ohjelmateoria. Se luo onnistumisen edellytykset arvioinnin suunnittelulle ja toteutukselle. Ohjelmateorian muutosmallin mukaan tulosten saavuttamiseen vaikuttavia tekijöitä ovat: työntekijöiden kyky kuulla asiakkaita, uudenlaisen tiedon muodostus, arvokeskustelu, johdon tuki sekä reflektiivinen ja avoin keskustelumahdollisuus. Tutkimus tuottaa käytännöstä lähtevää tutkimus-ja arviointitietoa, ja sen tuloksia voi hyödyntää silloin, kun työyhteisöissä halutaan vahvistaa asiakaslähtöisyyttä arvioinnin avulla.
  • Lauronen, Tina (2012)
    Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millä tasolla asumisviihtyvyys ja muuttohalukkuus kaupungin vuokra-asunnoissa ovat, ja onko näissä havaittavissa alueelliseen eriytymiseen tai maahanmuuttajien alueelliseen keskittymiseen viittaavia ilmiöitä. Viitekehyksenä käytetään alueellista eriytymistä ja maahanmuuttajien alueellista keskittymistä käsittelevää kansainvälistä ja kotimaista tutkimusta. Lisäksi huomioidaan asumisuran käsite, eli eri ryhmien asumistarpeet ja -toiveet sekä resurssit niiden toteuttamiseen. Tutkielmassa käytetty aineisto on Helsingin kaupungin tietokeskuksen Asumisviihtyvyys Helsingin kaupungin vuokra- ja asumisoikeustaloissa 2008 -tutkimuksen kvantitatiivinen aineisto. Tilastoanalyysin tärkein menetelmä on logistinen regressioanalyysi. Alueellisen eriytymisen ja maahanmuuttajien alueellisen keskittymisen kannalta aineistolla on kaksi merkittävää vahvuutta, vaikka se rajoittuukin tiettyihin vuokra-asuntoihin: Ensinnäkin kaupungin vuokra-asunnot ovat keskittyneet tiettyihin kaupunginosiin, eivätkä sijaitse tasaisesti ympäri kaupunkia. Toisekseen rajatun asukasvalinnan kautta kaupungin vuokra-asunnot ovat tärkeä asumismuoto pienituloisille ja erityisryhmille, kuten tietyille maahanmuuttajaryhmille. Vuoden 2008 asumisviihtyvyystutkimuksessa kyselylomake myös käännettiin useammalle kielelle myös maahanmuuttajataustaisten asukkaiden mielipiteiden selvittämiseksi. Asumisviihtyvyyttä tarkasteltiin kahden muuttujan, tyytyväisyys asuntoon ja viihtyminen asuintalossa, avulla. Valtaosa vastaajista oli tyytyväisiä asuntoihinsa, vieraskieliset hieman niin sanottua kantaväestöä harvemmin. Suuri osa eroista selittyi demografisilla tekijöillä, jotka linkittyvät asumistarpeisiin. Toisaalta osa eroista selittyy myös erilaisilla preferensseillä. Vieraskieliset myös viihtyivät asuintaloissaan hieman kantaväestöä heikommin. Asumispreferenssien lisäksi tässä on huomioitava se mandollisuus, että vieraskieliset asuvat jollain tavalla epäviihtyisämmissä, mandollisesti rauhattomammissa taloissa. Muuttohalukkuutta lähestyttiin sen kautta, onko vastaaja harkinnut muuttaa asunnostaan sekä haluaisiko hän muuttaa rauhallisempaan ympäristöön. Muuton harkitseminen oli hyvin yleistä, etenkin nuoremmilla vastaajilla ja lapsiperheillä. Yleisimmin muuton harkitsemisen syyksi mainittiin asuntoon liittyvät tekijät, eli suuri osa harkituista muutoista selittyy eri elämänvaiheiden erilaisilla asumistarpeilla. Suuri osa harkituista muutoista tapahtuisi toiseen kaupungin vuokra-asuntoon. Lähtökohtaisesti vieraskielisillä oli suhteellisesti kantaväestöä enemmän muuttoaikeita, mutta ero johtui pääsääntöisesti demografisista tekijöistä. Rauhallisempaan ympäristöön haluaisivat muuttaa pääasiassa nuoremmat vastaajat sekä vieraskieliset. Muuton harkitsemiseen verrattuna näyttää siis siltä, että vieraskieliset joko asuvat levottomammilla alueilla tai kärsivät rauhattomuudesta kantaväestöä enemmän, mutta eivät silti ole harkinneet muuttoa niin usein, kuin voisi olettaa. Todennäköisesti kyseessä on pula resursseista, joilla toteuttaa asumistoiveita. Alueellisista tekijöistä rauhallisempaan ympäristöön haluamista edesauttoivat alueen matala koulutustaso sekä vieraskielisten osuus alueen väestöstä — kaikilla kieliryhmillä. Alueellisesta eriytymisestä ei varsinaisia tuloksia saatu, mutta on mahdollista, että jonkinlaista eriytymistä tapahtuu myös kaupungin vuokra-asuntosektorin sisällä. Maahanmuuttajien alueellisesta keskittymisestä voi päätellä, että mikäli tietyillä maahanmuuttajaryhmillä olisi paremmat mandollisuudet toteuttaa asumispreferenssejään, ei keskittymiä ainakaan kaupungin vuokra-asuntosektorilla muodostuisi.
  • Lauronen, Tina (2012)
    Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millä tasolla asumisviihtyvyys ja muuttohalukkuus kaupungin vuokra-asunnoissa ovat, ja onko näissä havaittavissa alueelliseen eriytymiseen tai maahanmuuttajien alueelliseen keskittymiseen viittaavia ilmiöitä. Viitekehyksenä käytetään alueellista eriytymistä ja maahanmuuttajien alueellista keskittymistä käsittelevää kansainvälistä ja kotimaista tutkimusta. Lisäksi huomioidaan asumisuran käsite, eli eri ryhmien asumistarpeet ja -toiveet sekä resurssit niiden toteuttamiseen. Tutkielmassa käytetty aineisto on Helsingin kaupungin tietokeskuksen Asumisviihtyvyys Helsingin kaupungin vuokra- ja asumisoikeustaloissa 2008 -tutkimuksen kvantitatiivinen aineisto. Tilastoanalyysin tärkein menetelmä on logistinen regressioanalyysi. Alueellisen eriytymisen ja maahanmuuttajien alueellisen keskittymisen kannalta aineistolla on kaksi merkittävää vahvuutta, vaikka se rajoittuukin tiettyihin vuokra-asuntoihin: Ensinnäkin kaupungin vuokra-asunnot ovat keskittyneet tiettyihin kaupunginosiin, eivätkä sijaitse tasaisesti ympäri kaupunkia. Toisekseen rajatun asukasvalinnan kautta kaupungin vuokra-asunnot ovat tärkeä asumismuoto pienituloisille ja erityisryhmille, kuten tietyille maahanmuuttajaryhmille. Vuoden 2008 asumisviihtyvyystutkimuksessa kyselylomake myös käännettiin useammalle kielelle myös maahanmuuttajataustaisten asukkaiden mielipiteiden selvittämiseksi. Asumisviihtyvyyttä tarkasteltiin kahden muuttujan, tyytyväisyys asuntoon ja viihtyminen asuintalossa, avulla. Valtaosa vastaajista oli tyytyväisiä asuntoihinsa, vieraskieliset hieman niin sanottua kantaväestöä harvemmin. Suuri osa eroista selittyi demografisilla tekijöillä, jotka linkittyvät asumistarpeisiin. Toisaalta osa eroista selittyy myös erilaisilla preferensseillä. Vieraskieliset myös viihtyivät asuintaloissaan hieman kantaväestöä heikommin. Asumispreferenssien lisäksi tässä on huomioitava se mandollisuus, että vieraskieliset asuvat jollain tavalla epäviihtyisämmissä, mandollisesti rauhattomammissa taloissa. Muuttohalukkuutta lähestyttiin sen kautta, onko vastaaja harkinnut muuttaa asunnostaan sekä haluaisiko hän muuttaa rauhallisempaan ympäristöön. Muuton harkitseminen oli hyvin yleistä, etenkin nuoremmilla vastaajilla ja lapsiperheillä. Yleisimmin muuton harkitsemisen syyksi mainittiin asuntoon liittyvät tekijät, eli suuri osa harkituista muutoista selittyy eri elämänvaiheiden erilaisilla asumistarpeilla. Suuri osa harkituista muutoista tapahtuisi toiseen kaupungin vuokra-asuntoon. Lähtökohtaisesti vieraskielisillä oli suhteellisesti kantaväestöä enemmän muuttoaikeita, mutta ero johtui pääsääntöisesti demografisista tekijöistä. Rauhallisempaan ympäristöön haluaisivat muuttaa pääasiassa nuoremmat vastaajat sekä vieraskieliset. Muuton harkitsemiseen verrattuna näyttää siis siltä, että vieraskieliset joko asuvat levottomammilla alueilla tai kärsivät rauhattomuudesta kantaväestöä enemmän, mutta eivät silti ole harkinneet muuttoa niin usein, kuin voisi olettaa. Todennäköisesti kyseessä on pula resursseista, joilla toteuttaa asumistoiveita. Alueellisista tekijöistä rauhallisempaan ympäristöön haluamista edesauttoivat alueen matala koulutustaso sekä vieraskielisten osuus alueen väestöstä — kaikilla kieliryhmillä. Alueellisesta eriytymisestä ei varsinaisia tuloksia saatu, mutta on mahdollista, että jonkinlaista eriytymistä tapahtuu myös kaupungin vuokra-asuntosektorin sisällä. Maahanmuuttajien alueellisesta keskittymisestä voi päätellä, että mikäli tietyillä maahanmuuttajaryhmillä olisi paremmat mandollisuudet toteuttaa asumispreferenssejään, ei keskittymiä ainakaan kaupungin vuokra-asuntosektorilla muodostuisi.
  • Niittuinperä, Anneli (2002)
    Tämän sotalapsia koskevan elämänkertatutkimuksen aineisto muodostuu taustoja selvittelevästä kyselylomakeaineistosta sekä haastatteluista. Taustakyselyyn osallistui 16 lappeenrantalaisen sotalapsiyhdistyksen jäsentä, joista yhdeksän osallistui myös haastatteluun. Haastatteluaineisto ryhmiteltiin viideksi erityyppiseksi tarinaksi: (1) vapauden ja seikkailun tarinat, (2) vapaus vai rikkaus -tarinat, (3) vapaus vai rakkaus -tarina, (4) tunnetarinat ja (5) yksinäisen sotalapsen tarina. Tutkimus pyrki selvittämään, (1) mitä ja (2) millaisia muutoksia suomalaiset sotalapset kokivat muuttaessaan pois sodan jaloista vieraaseen maahan, (3) mikä joko Suomen tilanteessa tai yksittäisen perheen elämässä aikaansai juuri näiden sotalasten Ruotsiin lähdön, (4) ovatko tutkittavat jatkaneet yhteydenpitoaan kasvatusperheeseensä Suomeen palattuaan, (5) millainen merkitys tällä yhteydellä ja suhteella heille on ollut ja (6) mitä sotalapsiyhdistyksen toimintaan osallistuminen merkitsee tutkittaville ja millainen funktio yhdistystoimintaan osallistumisella heille on. Tutkimuksessa muutto tulkittiin maantieteellisen sijainnin muuttumisen lisäksi myös psykologisten ja emotionaalisten siteiden katkeamisena ja uudelleen solmimisena. Yli puolelle haastatelluista muutto sotalapseksi Ruotsiin merkitsi muutosta suhteessa koettuun vapauteen. Kahdelle tämä vapaus oli vapautta Suomen oloihin verrattuna, kolmen kohdalla ruotsalaisessa perheessä korostuivat valvonta, säännöt sekä yläluokkaisempi ja vauraampi elämäntapa. Yhdessä tarinoista löytyy vielä oma erityinen rakastettuna olemiseen liittyvä juonteensa. Tutkielmassa tarkennettiin myös muutoksen käsitettä. Johtopäätöksenä todettiin, että muutoksen havaitseminen edellyttää erilaisuuden havaitsemista ja tunnistamista, ja muutoksen sietäminen ja muutoksesta selviäminen minän pysyvyyden ja jatkuvuuden kokemista. Sotalapsille tärkeä symbolinen jatkuvuuden merkitys sisältyi kotoa saatuihin vaatteisiin. Niiden katoaminen tai tuhoaminen merkitsi jonkin jatkuvuutta ja pysyvyyttä edustaneen menettämistä. Muutoksen vastavoimaa jatkuvuutta käsiteltiin myös yhteydenpidon näkökulmasta. Taustakyselyn mukaan valtaosa vastaajista oli myöhemmin jollakin tavalla (tapaamiset, puhelut, kirjeet, kortit) pitänyt yhteyttä ruotsalaiseen perheeseensä. Sotalapsiyhdistyksen merkityksestä suurin osa kyselylomakkeeseen vastaajista piti tärkeimpänä sitä, että oli mahdollista tavata "kohtalotovereita", joiden kanssa voi jakaa sotalapsuuteen liittyviä kokemuksia
  • Stjernberg, Mats (Helsingin yliopisto, 2010)
    This thesis explores migration and the attractiveness of urban living in the Greater Helsinki region. The aim of the thesis is to explore the attractiveness of the city of Helsinki in terms of regional migration and to identify what characterizes migration to Helsinki. The study focuses in particular on housing, which is a key factor influencing migration decisions in the region. Other central themes in the study are housing policy and regional competition among municipalities. This study focuses solely on households moving within Finnish borders excluding international migration. Migration is examined by comparing in- and out-migration in Helsinki, as well as studying migration to the city s inner and outer areas. The primary research material in the study is a questionnaire data collected by the National Consumer Research Centre. In this thesis the data is used for studying migrants aged 25 45. The main research method is analyzing the data statistically using the SPSS software. Methods include frequency analysis, cross tabulation, factor analysis and descriptive analysis. Additionally, statistical data is used to complement the questionnaire data. The research results indicate that Helsinki s in- and out-migration differs both in terms of the type of households that migrate as well as in the reasons why they migrate. Furthermore, differences can also be detected between migration to the inner and outer parts of Helsinki. According to the research results, a household s current phase of life is crucial in determining where and why they move within the Greater Helsinki region. A household s set of values on the other hand, seems to have a lesser impact on migration within the region, even though households moving to Helsinki seem to value a somewhat more urban lifestyle than the ones moving out of the city. The research also shows a direct correlation between the values of migrants and their current phase of life. Decisions of migrating are heavily influenced by wider societal issues. In the Greater Helsinki region the labor and housing market appear to have a great influence on the direction of migration streams. According to the results, households move to and from Helsinki for different reasons. The primary reasons for moving to Helsinki are related to the city s diverse labor market and to the working careers of households. Issues related to urban living and an urban lifestyle seem to be relevant although not the main reason why people move to Helsinki. The research material indicates that Helsinki s urban environment is both a pull and a push factor affecting the decisions of migrants. The city attracts those seeking urban living, but on the contrary does not appeal to households seeking more space and wishing to live closer to nature. According to the research, Helsinki with its densely built urban environment mainly attracts singles and childless couples, whereas the city region s other municipalities are more attractive for families with children. Housing policy is one of the main reasons determining where people move within the Helsinki region. As for the city of Helsinki, improving the city s attractiveness seems to be closely linked to how well the city manages to execute its future housing policies and how well alternative living preferences can be taken into account in planning.
  • Rinne, Hanna (2004)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millainen oli 25–64-vuotiaan työikäisen väestön määrä ja koulutustaso Suomessa Euroopan unionin ohjelmakauden 2000–2006 tavoiteohjelma-aluejakoon perustuvalla viidellä alueella vuosina 1987 ja 1997 ja kuinka työikäisen väestön määrä ja koulutustaso ovat muuttuneet tarkastelujaksolla eri alueilla. Tarkoituksena oli myös selvittää, mikä on ollut eri väestövirtojen osuus 25–64-vuotiaan työikäisen väestön määrän ja koulutustason kokonaismuutoksessa eri alueilla. Väestövirtoja oli kolme: maassamuutto, siirtolaisuus ja luonnollinen väestönmuutos. Maassamuuttovirtaan kuuluivat lähtömuuttaneet ja tulomuuttaneet, siirtolaisuusvirtaan vastaavasti maastamuuttaneet ja maahanmuuttaneet. Luonnollisen väestönmuutoksenvirtaan kuuluivat työikäisestä väestöstä ikääntyneet, kuolleet ja työikään tulevat nuoret. Virtojen lisäksi koulutustason nousun tarkastelussa huomioitiin alueella pysyneiden koulutustason nousu. Erityisenä mielenkiinnonkohteena tutkimuksessa oli maassamuuttovirran vaikutus. Aineistona oli eri hallinnollisten rekistereiden pohjalta muodostettu 11 prosentin otos Eksy8798 yksilötason pitkittäisaineistosta, jonka pohjana on Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston pitkittäistiedosto Suomen väestöstä vuosilta 1987–1998. Otosaineistosta poimittiin kaikki 25–64-vuotiaat vuosina 1987 ja 1997. Tutkimuksen taustalla on maassamuuton kiihtyminen ja nettomuuton keskittyminen 1990-luvulla. Huolestuttavaa on muuttoliikkeen valikoivuus muuttoalttiuden ollessa suurin nuorilla ja korkeasti koulutetuilla. Näin maassamuuton keskittyminen kasvattaa alueellisia eroja väestön ikä- ja koulutusrakenteessa. Alueen väestön koulutuksen merkitystä korostaa rakennemuutos tietoyhteiskuntaan ja ohjelmaperusteinen aluepolitiikka. Alueista työikäisen väestön määrä kasvoi eniten Helsingin seutukunnassa, seuraavaksi eniten tuettomalla alueella ja rakenteellisten vaikeuksien alueella. Siirtymäkauden alueen väestön määrä ei muuttunut. Jälkeen jääneellä alueella väestö väheni. Alueilla, joilla työikäisen väestön määrä kasvoi eniten, myös koulutustaso oli korkeampi. 25–64-vuotiaan työikäisen väestön koulutustaso nousi jokaisella alueella vuodesta 1987 vuoteen 1997. Alemman koulutustason alueilla koulutustaso nousi suhteellisesti eniten. Siitä huolimatta suhteelliset alue-erot olivat edelleen suuria. Alueelliset erot olivat sitä suuremmat, mitä korkeammalla tutkintotasolla niitä mitattiin. Maassamuuton vaikutus alueiden väestön määrän ja koulutustason muutokseen tällä aikavälillä ja ikärajauksella oli vähäinen luonnolliseen väestönmuutokseen verrattuna. Maassamuuttajat olivat muuta väestöä korkeammin koulutettuja, ja sen ja luonnollisen väestönmuutosvirran vaikutuksesta nuoren ja koulutetun väestön keskittyminen kasvukeskuksiin jatkuu. Siirtolaisuuden vaikutus oli kaikkialla positiivista, mutta vähäistä. Tietoyhteiskunnan lupaukset alueiden välisen eriarvoisuuden vähenemisestä eivät ole toteutuneet. Nähtäväksi jää, onnistuuko ohjelmaperusteinen aluepolitiikka tasoittamaan alueittaisia eroja. Lähteinä tutkimuksessa käytettiin pääosin viimeaikaista suomalaista tutkimusta maassamuutosta ja koulutuksesta.
  • Hamarila, Sampsa (2007)
    Pro gradu -tutkielmassani pyrin selvittämään, miten muuttoliike vaikuttaa eurooppalaisten eläkejärjestelmien jatkuvuuteen. Eurooppalaiset eläkejärjestelmät on pääosin rahoitettu PAYG-periaatteen (pay-as-you-go) mukaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että työeläkemaksuilla rahoitetaan samalla periodilla maksettavat eläkkeet. PAYG-rahoitetut eläkejärjestelmät voivat joutua rahoitusvaikeuksiin maan demografisen rakenteen muuttuessa, jos eläkeläisten suhteellinen osuus maan populaatiosta kasvaa. Olen tutkinut, minkälaisia vaikutuksia Euroopan sisäisellä sekä Euroopan ulkopuolelta tulevalla muuttoliikkeellä on taloustieteellisten mallien pohjalta beveridgeläisen (tasaeläke) ja bismarckilaisen (tulosidonnainen) eläkejärjestelmän jatkuvuuteen. Jos tuotannontekijät pääsevät liikkumaan talousalueen sisällä vapaasti, altistuvat maiden väliset eläkejärjestelmät kilpailulle, kun yksilöt vaihtavat asuinmaataan pyrkien maksimoimaan elinkaaritulonsa. Kilpailu voi järjestelmien yhtenäistämispyrkimysten lisäksi johtaa siihen, että jäljelle jää vain yksi järjestelmä. Tasapainoratkaisuja on kuitenkin löydettävissä kaiken tyyppisissä tilanteissa, eikä ratkaisu aina ole yksioikoinen. Talousalueen ulkopuolelta tulevan muuttoliikkeen tapauksessa on muuttoliikkeellä aina positiivinen vaikutus eläkejärjestelmän rahoitusrakenteeseen. Muuttoliikkeellä saattaa kuitenkin olla negatiivinen vaikutus elinkaarituloon ja koettuun hyötyyn tiettyjen tuloryhmien kohdalla. Korkean tuottavuuden työntekijöille muuttoliikkeen vaikutus on usein kokonaishyvinvointia kasvattava. Vaikka ulkoinen muuttoliike tasapainottaa PAYG-rahoitteisen eläkejärjestelmän rahoitusrakenteen, luo se toisilleen ristiriitaisia ryhmiä, jotka asennoituvat muuttoliikkeeseen eri tavoin. Tämä johtuu muuttoliikkeen vastakkaisista hyvinvointivaikutuksista. Se miten ryhmät määräytyvät, riippuu siitä, onko maassa beveridgeläinen vai bismarckilainen eläkejärjestelmä sekä siitä, kuuluuko yksilö koulutettuihin vai kouluttamattomiin työntekijöihin ennen kuin muuttoliike saapuu kohdemaahan. Muuttoliikkeen aiheuttama negatiivinen hyötyvaikutus on suurin kaikkein kouluttamattomimmilla työntekijöillä. Nämä tekijät luovat paineita poliittiselle päätöksenteolle, jonka täytyy ottaa kantaa eläkejärjestelmien jatkuvuutta koskeviin kysymyksiin. Pyrin hahmottelemaan teoriaan perustuen niitä tekijöitä, joiden vaikutus on eläkejärjestelmien kehityksessä keskeinen.
  • Pietilä, Mervi-Leena (2008)
    Maan sisäinen, väestön alueellista jakaumaa muuttanut, muuttoliike käynnistyi 1800-luvun loppupuolella lainsäädännöllisten esteiden poistuttua, itsenäistymisen tapahduttua ja yhteiskunnan alkaessa muuttua elinkeinorakenteeltaan. Muuttoliikkeen suunta on ollut maassamme pitkään kohti eteläistä Suomea, ja siellä erityisesti kohti pääkaupunkiseutua. Muuttoliiketutkimus on keskittynyt pääosin muuttovirtoihin ja niiden rakenteeseen, jolloin on tutkittu muuttoliikkeen vaikutusta väestömääriin ja väestörakenteeseen niin muuttovoitto- kuin muuttotappioalueillakin. Tämä pääosin siksi, että tutkimus on perustunut väestötilastoihin eikä muunlaista aineistoa juuri ole ollut saatavissa. Tässä työssä oli tarkoituksena selvittää, miten vastakkaissuuntaiset maassamuuttovirrat erilaisine valikoitumisvaikutuksineen ovat heijastuneet väestörakenteeseen. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää, onko pääkaupunkiseudun asukkaista löydettävissä yhdistäviä tai erottavia sosiodemografisia ominaisuuksia muuttohistorioiden tai lähtöalueiden perusteella. Tarkastelu tapahtuu kahden erilaisen luokittelun perusteella. Ensin tarkastelun pohjana on niin sanottu muuttajatypologia, joka on luotu kyseisten henkilöiden erilaisten muuttohistorioiden pohjalta. Henkilöt on luokiteltu aina pääkaupunkiseudulla asuneisiin, pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuneisiin alueella syntyneisiin, suoraan pääkaupunkiseudulle muuttaneisiin sekä vähintään yhden ulkopuolisen asuinkunnan kautta alueelle tulleisiin. Toinen tarkastelutaso on alueellinen. Maa on jaettu viiteen alueeseen ja tarkastelun lähtökohtana on kunkin henkilön syntymäkotikunnan sijoittuminen näille alueille. Työssä on käytössä Helsingin yliopiston sosiologian laitoksella oleva 11 prosentin otosaineisto niin sanotusta EKSY-aineistosta (Elinolot ja kuolemansyyt), josta on erotettu osa pääkaupunkiseudulla vuonna 1995 asuneista henkilöistä. Kyseessä on pitkittäisaineisto, joka sisältää tietoja samoista henkilöistä vuosien 1970 ja 1995 väliseltä ajanjaksolta. Tietoja on kaiken kaikkiaan 56 357 henkilöstä, jotka ovat 18–55-vuotiaita vuonna 1995. Tarkastelualueena on neljän kunnan muodostama pääkaupunkiseutu (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen), joka on viime vuosikymmeninä ollut maan vahvin maassamuuttokohde. Taustamuuttujiksi valittiin sellaisia muuttujia, joiden tiedetään jo aikaisemman tutkimuksen perusteella olevan merkityksellisiä asuinpaikan vaihdosten suhteen. Ikä, siviilisääty ja sukupuoli ovat muun muassa tällaisia muuttujia. Lisäksi tarkastelussa on käytetty tiettyjä taloudellisia muuttujia. Tulokset ovat pääosin hyvin samantyyppisiä kuin aikaisempien tutkimusten perusteella oli odotettavissa. Naisten enemmyys muuttaneissa ja myös heidän nuorempana tapahtuva muuttamisensa olivat täysin odotettavissa olevia ilmiöitä. Myös muuttojen painottuminen selkeästi nuoriin aikuisiin, niin miesten kuin naistenkin kohdalla, olivat aikaisempien tutkimusten perusteella odotusten mukaisia. Suurin osa muuttajista oli naimattomia muuton tapahtuessa ja perheiden, niin yhden kuin kahden huoltajankin, muuttaminen oli varsin vähäistä. Tarkasteluajanjaksoon osuva 1990-luvun alun taloudellinen lamakausi ja sen mukanaan tuoma korkea työttömyys kohdistuivat hyvin samalla tavalla eri ryhmiin muuttajatypologioittain tarkasteltuna, mutta aluetarkastelussa eroja sen sijaan löytyi. Osoittautui, että Itä-Suomesta lähteneitä työttömyys kohtasi herkemmin. Lisäksi työttömyyden kestossa oli eroja, erityisesti sukupuolten välillä; miesten työttömyysajanjaksot olivat pitempiä kuin naisten. Suurimpana ja selkeimpänä erona, niin alue- kuin muuttajatypologiatarkastelussakin, oli pääkaupunkiseudulla syntyneiden ja alueella aina asuneiden ajan kuluessa enenevässä määrässä tapahtuva häviäminen muille ryhmille koulutuksen ja tätä kautta välillisesti työllisyyden ja tulojen suhteen. Sosioekonomiset erot olivat varsin vähäisiä muuttajaryhmien välillä. Suurimmat erot näkyivät juuri pääkaupunkiseudulla syntyneisiin verattuna. Tarkasteluajanjakson loppuessa suuren työttömyyden vuosista toipuminen oli vielä kesken. Sen jälkeen tiedetään muuttomäärien lähteneen uudelleen voimakkaaseen nousuun ja pääkaupunkiseudun olevan jälleen sen pääkohde.
  • Häkkinen, Iida (2000)
    Tutkimuksessa selvitetään, mitkä tekijät selittävät yksilön muuttopäätöstä Suomessa vuosina 1989-1997, ja mitkä alueiden ja yksilön ominaisuudet vaikuttavat muuttajien aluevalintoihin. Teoreettisena viitekehikkona toimii inhimillisen pääoman teoria. Empiirisissä tarkasteluissa hyödynnetään vuodet 1987-1997 kattavaa yksilötason paneeliaineistoa, joka koostuu 350 000 työikäisen henkilön seurantatiedoista. Yksilön muuttopäätöstä mallinnetaan suurimman uskottavuuden probit -mallin avulla, ja muuttajien aluevalintoja tutkitaan ehdollisen logit -mallin avulla. Ehdollisessa logit -mallissa tutkitaan, minkä kuudesta suuralueesta (Uusimaa, Länsi-Suomi, Itä-Suomi, Keski-Suomi, Pohjanmaa ja Lappi) muuttaja valitsee kohdealueekseen. Tulosten mukaan yksilön muuttopäätöstä selittää parhaiten henkilön muuttohistoria. Aiemmin muuttaneiden todennäköisyys muuttaa uudelleen on suurempi kuin paikallaan pysyneiden muuttoalttius. Koulutus, henkilökohtainen työttömyys ja alueellinen työttömyys lisäävät muuttoalttiutta probit-mallissa. Puolison ja lasten, omistusasunnon sekä korkean koko maan työttömyysasteen havaittiin vähentävän henkilön muuttoalttiutta. Aluevalintamallissa kohdealueen valintaa selitetään kohdealueiden ominaispiirteillä ja yksilön henkilökohtaisilla ominaisuuksilla. Suurin osa muutoista suuntautuu lähialueille, joten merkittävin alueen valintaan vaikuttava tekijä on sen etäisyys nykyisestä asuinpaikasta. Korkean työttömyysasteen havaittiin pienentävän alueen tulomuuttoa, kun taas korkeat mediaanitulot kasvattavat todennäköisyyttä muuttaa alueelle. Asuntojen hinnoilla ei kaikkina vuosina ollut tulomuuttoa hillitsevää vaikutusta. Mahdollisesti asuntojen hinnat esimerkiksi pääkaupunkiseudulla eivät tutkimusperiodilla olleet vielä nousseet riittävästi, jotta niillä olisi vaikutusta muuttamiseen. Yksilömuuttujista tutkitaan iän ja koulutuksen vaikutusta. Uusimaa saa kaikkein todennäköisimmin nuorta ja korkeasti koulutettua väestöä tulomuuttajina. Itä-Suomeen ja Lappiin muuttajat ovat hieman vanhempia ja heikommin koulutettuja kuin muualle muuttavat. Yksilön muuttopäätöksen estimointitulokset vastaavat hyvin Suomessa aiemmin pienemmillä otoksilla tehtyjä tutkimuksia. Sen sijaan Suomessa ei ole aikaisemmin tutkittu muuttajien aluevalintoihin vaikuttavia tekijöitä yksilötasolla. Kansainvälisiäkään mikrotason tutkimuksia aluevalinnasta ei juurikaan ole saatavilla. Muuttajien aluevalintamallista saadut estimointitulokset ovat kuitenkin samankaltaisia makrotasolla tehtyjen muuttovirtatutkimusten tulosten kanssa.
  • Vuorinen, Emmi (2012)
    Keskosena syntyessä istukan ravitsemusreitti katkeaa äkillisesti eikä suolisto ole vielä tuolloin kypsä vastaanottamaan ravitsemuksellisia maitomääriä. Tavoitteena keskosen kasvulle pidetään vastaavaa kasvua kuin kohdun sisällä kasvavalla sikiöllä. 2000-luvun alussa huomattiin, ettei vallinneilla ravitsemussuosituksilla päästy tavoitteeseen ja siksi suosituksia muutettiin. Erityisesti parenteraalisen ravitsemuksen määrää lisättiin ja sen aloitusajankohtaa aikaistettiin. Muutosten jälkeen syntyi vaikutelma keskosten parantuneesta kasvusta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia kasvavatko keskoset paremmin kuin ennen ravitsemussuositusten muutosta. Tutkimus toteutettiin retrospektiivisesti sairauskertomusmerkintöjen avulla. Tutkimusaineistoon valittiin vuosina 1996-1997 ja 2006-2007 syntyneet Lastenklinikan Vastasyntyneiden teho-osastolla hoidetut ja Avo 7 –vastaanotolla seuratut keskoset, jotka olivat syntyessään gestaatioiältään 28+1 viikkoa tai alle. Tutkimuksessa todettiin, että jälkimmäisellä ajanjaksolla syntyneet kasvoivat tilastollisesti merkittävästi paremmin kuin ensimmäisellä jaksolla syntyneet. Pojat olivat merkittävästi suurempia jo lasketussa ajassa (gestaatioikä 40+0), tytöillä kasvun paraneminen näkyi vasta myöhemmissä mittauspisteissä (3, 6, 9 ja 12 kk). Erityisesti kasvun paraneminen näkyi niin sanotussa lineaarikasvussa eli pituuden ja päänympäryksen paranemisessa. Sairastavuus oli myöhemmällä ajanjaksolla syntyneillä suurempaa.
  • Salojärvi, Tarja (2001)
    Tutkielman tarkoitus on käsitellä henkilöstön organisaatioon sitouttamista sisäisen viestinnän tehtäväkentässä. 1990-luvulla lama mullisti suomalaisen työelämän, ja yhteiskuntapoliittisen keskustelun kohteeksi nousivat erilaiset epätyypilliset palkkatyön muodot. Määräaikaisten työsuhteiden määrä kasvoi erityisesti julkisen sektorin naisvaltaisilla aloilla. Tämä tutkimus tarkastelee sitä, miten työn ja organisaatioiden muutokset ovat mahdollisesti vaikuttaneet henkilöstön sitouttamista koskeviin käsityksiin ja käytäntöihin. Erityisesti tarkastellaan määräaikaisten työntekijöiden sitouttamista. Organisaatioon sitouttaminen on perinteisesti kuulunut sisäisen viestinnän tehtäviin. Sekä organisaatioiden johto että tutkijat ovat olleet kiinnostuneita sitouttamisesta siihen liitettyjen positiivisten vaikutusten vuoksi. Tässä tutkielmassa sitoutuminen määritellään Meyerin ja Allenin kolmoiskomponenttimallin mukaisesti. Tutkimus keskittyy affektiivisen eli asenteellisen sitoutumisen edellytyksiin ja vaikutuksiin. Tutkielma on tapaustutkimus asiantuntijaorganisaatiosta. Tutkimusasetelma yhdistää määrällisen ja laadullisen tutkimusmenetelmän. Inranet-kyselyn tuloksia on analysoitu SPSS-tilasto-ohjelmalla ja teemahaastatteluihin on käytetty teemoittelua ja tyypittelyä. Empiirisen analyysin kohteena ovat Suomen ympäristökeskuksen johdon sitouttamisstrategiat ja henkilöstön sitoutuminen. Tutkielmasta ilmenee, että sitouttaminen on edelleen relevantti tehtävä sisäiselle viestinnälle. Uusi tilanne kuitenkin asettaa sisäiselle viestinnälle uudenlaisia haasteita. Määräaikaiset työntekijät ovat yhtä sitoutuneita työnantajaansa kuin vakituisetkin, kunhan sitoutumiselle tarjotaan mahdollisuus. Sen sijaan eräiden muiden taustamuuttujien mukaan tarkasteltuna organisaatioon sitoutumisen tasossa ilmenee vaihtelua. Vaihtelun taustalta löytyy erilaisia tekijöitä, mm. erot organisaatiokulttuureissa. Tutkielman keskeinen lähde on Meyerin ja Allenin (1998) Commitment in the Workplace. Organisaatioviestinnän viitekehys pohjaa pitkälti Åbergin (2000) Viestinnän johtamiseen ja Aulan & Hakalan (2000) teokseen Kolmet kasvot.
  • Lamminmäki, Riikka (2006)
    Pro gradu -työni on yhteiskunnallisen ympäristötutkimuksen ja viestinnän alaan kuuluva tutkimus, jossa tarkastellaan ilmastonmuutosilmiön rakentumista suomalaisessa sanomalehdistössä. Tavoitteena on ollut selvittää, miten ilmastonmuutoskeskustelua on Suomessa käyty vuosina 2004-2005, ennen ja jälkeen Kioton sopimuksen voimaantuloa. Tutkimuksella pyritään syventämään ymmärrystä siitä, millaisia teemoja lehdistössä ilmastonmuutokseen liitetään, kenellä liitoksia on valtaa tehdä ja millaista ymmärrystä ilmastonmuutosilmiöstä näillä kytkennöillä tuotetaan. Empiirinen aineisto koostuu Suomen kahdeksan suurimman sanomalehden ilmastonmuutosta käsittelevistä jutuista vuoden ajalta. Ilmastonmuutos on yksi aikamme keskeisistä ihmisen omalla toiminnallaan aiheuttamista ongelmista. Se on myös moniulotteinen ja useita epävarmuustekijöitä sisältävä riski, jonka vaikutukset saattavat olla tuhoisia koko ihmiskunnan kannalta. Tutkimuksessa ilmastonmuutos - ja ympäristöongelmat yleensä - nähdään sosiaalisena konstruktiona, jonka rakentumiselle ja muovautumiselle media tarjoaa julkisen keskusteluareenan. Työn taustoittavassa osassa perehdytään ympäristöongelmien ja median suhdetta luotaavaan kirjallisuuteen. Teoreettisena taustana ovat Anthony Giddensin ja John B. Thompsonin ajatukset modernisaatiosta ja median roolista modernissa yhteiskunnassa sekä Ulrich Beckin teoria riskiyhteiskunnasta ja refleksiivisestä modernisaatiosta. Työn motivoinnin kannalta keskeinen havainto on globaalien ympäristöongelmien keskeisyys modernin elämänkulun muovaajina. Aineisto analysoitiin ensin tilasto-ohjelmalla, jonka avulla pyrittiin luomaan kokonaiskuva ilmastonmuutoskeskustelusta. Määrällisen analyysin keskeisenä tuloksena voi pitää kansainvälisen ilmasto- ja energiapolitiikan dominanssia kirjoittelussa. Sen sijaan yksittäisen kansalaisen vaikutusmahdollisuuksia käsiteltiin vain harvoin. Tutkijoilla oli ilmastokeskustelun määrittelijöinä ylivoimaisen hegemoninen asema, kun taas tavallinen kansalainen oli keskustelussa lähes näkymätön: myös yleisönosastokirjoitukset olivat pääasiassa asiantuntijoiden laatimia. Uutisjuttujen aikaorientaatio oli korostetusti tulevaisuuteen ja uhkapuhe oli keskustelussa yleistä. Työn laadullinen jäsennys perustuu kehysanalyysiin. Kehystämisellä tarkoitetaan mediatutkimuksessa sitä, että yksittäinen asia voidaan rakentaa tiettyjen kehysten varaan, jolloin sen luonne määrittyy erilaiseksi. Laadulliseen analyysiin valittiin ilmastonmuutoskirjoittelun tihentymät. Analyysin tuloksena aineistosta jäsentyi viisi hallitsevaa ilmastonmuutoskeskustelun puhetapaa. Nimesin tavat todiste-, skenaario-, ylhäältä alas-, yhteistyö- ja kiistakehyksiksi. Näistä yhteistyöpuhe oli voimakkain jäsennys. Tarvetta yhteistyöhön perusteltiin kuitenkin varsin erilaisilla argumenteilla, jotka liittyivät muun muassa vastuuseen, pakkoon, riskinhallintaan ja talouteen. Ilmastonmuutoskeskustelussa ilmiötä määritti ennen kaikkea voimakas suuntautuminen tulevaisuuteen, ilmiön globaali luonne sekä ilmiön epävarmuus ja monimuotoisuus. Laaja-alaisuutensa vuoksi ilmastonmuutoksella vaikutti olevan myös symbolista merkitystä. Erityisesti pelko muutoksen kiihtymisestä hallitsemattomaksi viritti modernisaatiokriittisiä puheenvuoroja. Keskustelussa nojauduttiin toki myös yksinkertaisen modernisaation ajatukseen hallinnon kyvystä kontrolloida luontoa ja toisaalta tieteen kykyyn ennustaa ja selittää ympäristömuutoksia, mutta argumentoinnissa oli selvästi havaittavissa tarvetta jäsentää ilmastoriski uudenlaisen sanaston avulla. Kirjoittelussa ilmastonmuutos rakentui tulevaisuutta koskevana uhkana, joka poikkesi selvästi ”normaaleista” ympäristöongelmista.
  • Sorsakivi, Merja (1981)
  • Maunula, Kirsi (Helsingfors universitet, 2011)
    Tutkielman tarkoituksena on tarkastella sitä muutosta, jonka Yhdysvallat käy läpi suomalaisten sanomalehtien kommentoivissa teksteissä lähihistorian aikana. Tarkemmin ilmaistuna, tarkoituksena on ollut selvittää, näyttäytyykö Yhdysvallat suomalaisissa sanomalehtikommenteissa pelkästään maailmanpoliittisten muutosten ja presidenttien vaihdosten valossa vai onko mukana jonkin pidempi, historiallinen tematiikka, jolla Yhdysvalloista normaalisti kirjoitetaan ja jolla presidentin linjapuhetta kommentoidaan. Tutkimuksen näkökulmana ja samalla metodologisena viitekehyksenä on diskurssianalyysin ja sosiaalisen konstruktionismin näkökulma. Tarkoituksena on tarkastella kommentoivia tekstejä, ei pelkästään sosiaalisen todellisuuden tapahtumia raportoivina tai heijastavina, vaan myös sosiaalista todellisuutta rakentavina. Koska diskurssianalyysi ei itsessään ole selkeä tai yhtenäinen analyysimenetelmä, työssä on käytetty menetelmällisenä työkaluna kriittisen lingvistiikan analyysitapaa. Tutkimusaineistoa on analysoitu erityisesti Vesa Heikkisen (1999) ja Sari Pietikäisen (2000) analyysitapoja hyödyntäen. Tärkeimpinä teoreettisina taustaoletuksina edellisten tavoin myös tässä tutkielmassa ovat diskurssianalyysin eri suuntauksia edustavat lähteet kuten Faircloughn (1992, 1997, 2003) sekä van Dijkin (1985, 1999) ja Gunther Kressin (1985) näkemykset tästä lähestymistavasta. Koska tutkittava ilmiö kiinnittyy niin sanomalehtien pääkirjoitusten kuin poliittisen historiankin konteksteihin, on ilmiön taustoittamiseksi ja johtopäätösten tueksi nojattu myös esimerkiksi Salovaara-Moringin (2004, 2009), Rusin (2003), Jakobsonin (1998, 2005) ja Hemánuksen (1972, 1983) ajatuksiin. Tutkielman aineisto on rajattu viimeisten 25 vuoden ajalle siten, että on poimittu neljä maailmanpoliittisten muutosten tai Yhdysvaltain presidentin vaihdosten kannalta olennaista aikakautta. Samalla on noudatettu suurimmalta osalta myös sen kansainvälisen tutkimusprojektin rajauksia, jonka osana tämä tutkielma syntyi. Tutkimusaineistoa on siten kerätty vuosilta 1984, 1994, 2004 sekä 2010. Mukaan on kyseisiltä vuosilta otettu Yhdysvaltain presidentin pitämän linjapuheen pitopäivästä kaksi viikkoa eteenpäin kestävä periodi, jonka ajalta on kerätty neljän suomalaisen sanomalehden kommentoivat tekstit, pääkirjoitukset, kolumnit ja tausta-artikkelit, joissa otetaan kantaa Yhdysvaltain presidentin pitämään vuosittaiseen linjapuheeseen. Tutkimusaineiston valossa Yhdysvallat näyttäytyy suomalaisten sanomalehtikommentaattoreiden teksteissä toisaalta muuttuvana, mutta samalla myös muuttumattomana suurvaltana. Maailmanpoliittinen muutos – siirtymä kylmästä sodasta yhden suurvallan aikaan näkyy suomalaisessa kommentoinnissa. Samoin näyttäytyy selkeänä kahden erilaisen presidentin, George W. Bushin ja Barack Obaman vastaanotto. Toisaalta aineistossa ei näy pelkästään muutos, vaan Yhdysvallat on suomalaisille kommentoijille myös muuttumaton suurvalta jolta odotetaan paljon ja jota kritisoidaan sen mukaan – aikakaudesta riippuen joko suomalaisesta tai eurooppalaisesta positiosta käsin.
  • Julin, Meri (2001)
    Tutkimuksessa on lähdetty selvittämään, mitä kaikkea käsitteeltä toimittajan pätevyys voidaan tarkoittaa. Fenomenograafisen tutkimuksen kohteena ovat pätevyyttä koskevat erilaiset käsitykset, ei toimittajien pätevyys sinänsä. Käsityksiä tarkastellaan kolmen teoreettis-hypoteettisen käsitystyypin avulla. Näille on annettu nimet tayloristinen, professionalistinen ja individualistinen käsitystyyppi. Luokituksen taustalla on kvalifikaatiota koskevan tieteellisen käsityksen historiallinen kehitys. Typologian teoreettisen viitekehyksen muodostavat toiminnan teorian kategoriat toiminta - tietoisuus persoonallisuus sekä operaatio - teko - toiminta. Näiden lisäksi käsitystyyppejä määrittävät erilaiset ammatillista sosialisaatiota, työmotivaatiota sekä tietoa ja oppimista koskevat käsitykset. Teoreettisia käsitystyyppejä pyritään rakastamaan empiirisen haastatteluaineiston avulla. Tutkimusta varten on haastateltu 24 suomalaisissa tiedotusvälineissä työskentelevää päällikkötoimittajaa. Aineiston analyysissa ei pyritä haastateltavien luokittelemiseen, vaan käsitystyyppien kuvaamiseen esimerkkivastausten avulla. Tavoitteena on tutkia, voidaanko käsitystyyppejä käyttää apuna reflektoitaessa pätevyydestä ja siihen liittyvistä ilmiöistä (työllisyys, koulutus jne.) käytävää yhteiskunnallista ja/tai tieteellistä keskustelua.
  • Laine, Eija (2007)
    Tutkimuksen tavoitteena on ollut tarkastella Kriminaalihuoltoyhdistyksen jälkihuoltotyön merkitystä asiakasnäkökulmasta. Aineistona on käytetty yli kymmenen vuoden ajan rikos- ja vankilakierteessä olleita lainrikkojia, jotka ovat olleet jälkihuoltopalvelujen käyttäjiä. Tutkimusta varten on haastateltu vuosina 1990 ja 1991 yksitoista (11) lainrikkojaa, joista kuusi on tavattu uudelleen vuosina 2002 ja 2003 ja tehty heistä seurantahaastattelu. 1990-luvun alkupuolen haastattelut käsittävät asiakkaiden kokemuksia jälkihuoltotyöstä ja 2000-luvulla tehdyt seurantahaastattelut entisten lainrikkojien elämäntilanteita. Perinteisen jälkihuoltotyön osuuden selvittäminen rikos- ja vankilakierteen päättymisessä oli yhtenä mielenkiinnon kohteena. Tutkimusmenetelmänä on käytetty teemahaastattelua. Tutkimuksen ensimmäisen osan teoreettisena lähtökohtana on ollut kriminaalihuoltotyön tavoitteet: syrjäytymisen estäminen ja uusintarikollisuuden vähentäminen. Syrjäytymisen ja uusintarikollisuuden käsitteet ovat laajoja ja moniulotteisia käsitteitä, jotka kuvaavat sekä mikro- että makrotason ilmiöitä. Vastaavasti tutkimuksen toisen osan teoreettisena lähtökohtana on ollut elämänhallinnan teoria, jossa myös mikrotason tilanteita pyritään yhdistämään makrotason puitteiden analyysiin. Teoriapohjana olen käyttänyt J.P. Roosin (1987) jaottelua sisäisestä ja ulkoisesta elämänhallinnasta. Tutkimuksessani tarkastelen Kriminaalihuoltoyhdistyksen Lahden aluetoimistossa, asumispalveluissa ja Lahden työlei-rillä/toimintakeskuksessa tehtyä jälkihuoltotyötä kahden vuosikymmenen ajalta, 1970-luvun alkupuolelta 1990-luvulle saakka. 1970- ja 1980-luvut olivat yhdistyksen historiassa jälkihuoltotyön kehittämisen aikakausia. Jälkihuoltotyön keskeiset osa-alueet olivat: asiakastyö, asumispalvelutyö, taloudellinen avustaminen, työleiri-/toimintakeskustyö sekä ehdonalaisesti vapautuneiden valvontatyö. Lakisääteinen ehdonalaisesti vapautuneen valvontatyö on muodostanut jälkihuoltotyölle erityisen kehikon verrattuna muihin harkinnanvaraisen budjettirahoituksen varassa olleisiin jälkihuoltotyömuotoihin. Useimmat haastateltavat pitivät Kriminaalihuoltoyhdistyksen valvontaa hyvänä asiana ja hyväksyivät sen kohdallaan. Valvonnasta puhuivat myönteisimmin ne, jotka tunsivat tulleensa autetuksi tavalla tai toisella. Valvonnan rikoksia estävän vaikutuksen katsottiin yleisesti melko vähäiseksi. Valvonnan tätä puolta tarkasteltiin pelkästään suhteessa käyntikertojen tiheyteen. Kriminaalihuoltotyössä asumisen järjestäminen vankilasta vapautuneille on ollut haasteellista työtä. Erityisesti 1980-luku oli asumispalvelujen määrällisen kehittämisen vuosikymmen. Asumispalveluja kehitettiin asuntolatyyppisestä asumisesta tukiasumisen suuntaan. Puutteellisista asumiskyvyistään huolimatta lähes jokaisen haastateltavan toiveena oli saada kriminaalihuollon tukiasunto tai kaupungin vuokra-asunto. Haastateltavista suurin osa (7) oli vailla vakinaista asuntoa. Haastateltavat tunsivat tulleensa eniten autetuiksi, kun heidän asumisensa saatiin tai saataisiin järjestymään. Huolimatta siitä, että kriminaalihuollon asumispalvelutyö oli vaativaa työtä, tehtiin sitä vähäisillä työvoimaresursseilla, mistä johtuen alamaailman alakulttuurisiin tekijöihin ei pystytty riittävästi vaikuttamaan. Kriminaalihuollon asumispalvelut lopetettiin 1990-luvun laman aikana siitä huolimatta, että niillä oli kysyntää. Asumispalveluissa olleet työntekijät siirtyivät yhdyskuntaseuraamustyöhön. Kriminaalihuollon työleirit tarjosivat lainrikkojalle asunnon, työpaikan ja itsenäisen toimeentulon. Yhdistyksen valtion-avulla ylläpidetyt työleirit kuitenkin lakkautettiin yleisen taloudellisen laman aikana, joka vallitsi 1970-luvun loppupuolella ja 1990-luvun alussa. Varat tarvittiin rangaistusjärjestelmän tehtäviin. Haastateltavien kokemusten mukaan työleiriä tai toimintakeskuksia olisi tarvittu ja niitä toivottiin lisättävän. Haastateltavat olivat pystyneet maksamaan sakkonsa ja ulosottoteitse perinnässä olevat velkansa pois. Työleiritoiminta oli myös tukemassa yhdistyksen virallisia tavoitteita: syrjäytymisen ehkäisemistä ja uusintarikollisuuden vähentämistä. Lainrikkojan työkykyisyys heikkenee kaiken aikaa rikosuran pidetessä. Moninkertaisten rikoksenuusijoiden on todettu olevan aikuisväestön köyhin ja syrjäytynein väestönosa. Perusturvan varassa eläville pienilläkin taloudellisilla avustuksilla oli suuri merkitys ja avustusmäärärahoja toivottiin lisättävän. Kehitys kriminaalihuollossa taloudellisten avustamisten suhteen ei myöskään edennyt haastateltavien toivomusten mukaan. Niitä ei enää myönnetty valtion budjetista kriminaalihuollolle vuoden 1997 jälkeen, josta lähtien kriminaalihuollon tehtävänä on ollut yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanotehtävät. Asunnon ohella riittävä toimeentulo on ulkoisen elämänhallinnan perusedellytys. Yhtä seurantahaastateltavaa lukuun ottamatta kaikki muut saivat toimentulonsa erilaisista sosiaalisista etuuksista. Haastateltavien näkemyksen mukaan heidän rikos- ja vankilakierteensä oli katkennut, kun elämä saatiin järjestykseen useilla alueilla. Merkityksellistä oli elämän perusedellytysten järjestyminen, jotka mahdollistivat pitkäaikaiset ihmissuhteet ja päihteiden käytön hallinnan. Haasteltavat olivat monelta osin tyytyväisiä elämäänsä. Taloudellisen toimeentulonsa vuoksi haastateltavien elämää voi perutellusti luonnehtia marginaalissa elämiseksi. Useimpien toimeentulo oli lähellä perusturvan tasoa. Kriminaalihuollon budjetista päätettiin oikeusministeriön vankeinhoito-osastossa vuoteen 2001 saakka. Organisatorisen asemansa vuoksi kriminaalihuollon henkilöstöllä oli vähäiset mahdollisuudet puolustaa vankilasta vapautuneen jälkihuoltotyön säilyttämistä. Huomattaneen, että vankipopulaatiossa uusijoiden suhteelliset osuudet lähtivät nousuun samana vuonna, kun kriminaalihuollon jälkihuoltotyötä ei enää tuettu. Tutkimuksen merkittävimmät lähteet olivat Hanna Jalkasen (1995) kriminaalihuoltotyön muistelmat 25 vuoden ajalta, Juha Kääriäisen (1994) väitöskirja ja Riitta Granfeltin (2003) vapautuvien asumista koskeva tutkimus.