Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 12894-12913 of 26145
  • Tuuminen, Raimo (Helsingin yliopisto, 2014)
    Transplant ischemia/reperfusion injury (Tx-IRI) remains among the major clinical challenges in organ transplantation. Tx-IRI may result in deleterious short-term consequences such as primary graft dysfunction and increased immunogenicity of the allograft, both of which enhance the propability for late vascular remodeling and fibroproliferative processes, ultimately leading to untreatable chronic allograft dysfunction and compromised long-term survival. The underlying mechanisms in primary graft dysfunction involve microvascular dysfunction culminating in increased vascular permeability, perfusion defects, and leukocyte infiltration into the allograft, which may lead to pro-inflammatory and pro-fibroproliferative prosesses. The pleiotropic, cholesterol-independent vasculoprotective effects of statins, 3-hydroxy-3-methylglutaryl coenzyme A reductase inhibitors, have been well described. Statins improve microvascular integrity and perfusion through endothelial cell (EC) and pericyte function. Statins attenuate the expression and secretion of angiogenic growth factors and microvascular reactivity at the site of vascular injury. Statins seem to have also anti-inflammatory, -oxidative, and -thrombotic effects. They are widely used for primary and secondary prevention of cardiovascular disease. In the transplant recipients, statin treatment decreases allograft inflammation and vasculopathy and cardiovascular morbidity. However, the therapeutic potential of donor statin treatment against Tx-IRI and microvascular dysfunction remains undelineated. The majority of potential cardiac allograft donors from brain-dead donors do not have previous medical track record of cardiovascular diseases nor statin medication. The heart is especially susceptible to donor brain death that elicits cardiotoxic pro-inflammatory cytokine release, cardiovascular disintegration and poor organ perfusion, which often lead to disqualification of a transplant. On the other hand, shortage of donors and different donor-related factors limit the availability of transplants, and thus lead to the use of organ donors with extended criteria such as older age. Aggressive donor management could not only improve the quality of donated organs, but also expand the donor pool by increasing suitability of donors with extended criteria and thus reduce costs of transplantation affecting e.g. need for inotropic support and stay at intensive care unit. Based on these clinically relevant issues, we chose pharmacological approaches to treat donors to improve allograft resistance to Tx-IRI and primary and and chronic allograft dysfunction. Donor rats without brain death were treated with a single peroral dose of lipophilic simvastatin two hours before heart and kidney removal, which is the clinical time-window to treat a brain-dead organ donor. The cardiac allografts were subjected to 4-h and kidney allografts to 16-h cold-ischemic preservation to mimic clinical situation and transplanted to fully major histocompatibility complex (MHC)-mismatched WF rat recipients. As our current clinical practice includes donor treatment with high dose of methylprednisolone, that modulates inflammatory state after brain death, we also investigated whether combined donor simvastatin and methylprednisolone treatment could be superior to either treatment alone on Tx-IRI and allograft survival. Here, we report that the expression of 3-hydroxy-3-methylglutaryl coenzyme A (HMG-CoA) reductase, a target molecule of statins, was abundant in endothelial cells (ECs) and pericytes of normal hearts as well as in glomerular and peritubular microvascular structures of normal kidneys. Rat cardiac and kidney allograft Tx-IRI resulted in profound microvascular dysfunction; leakage, perfusion defects and increased adhesivity. Donor, but not recipient treatment with peroral single-dose simvastatin two hours before graft procurement inhibited microvascular EC and pericyte RhoA/Rho-associated protein kinase activation and inter-EC gap formation, vascular leakage, the no-reflow phenomenon, danger-associated ligand hyaluronan induction, leukocyte infiltration and myocardial and tubulointersitital injury. In the chronic rejection model, donor simvastatin treatment inhibited cardiac allograft inflammation, TGF-β1 signaling and myocardial fibrosis, vasculopathy and improved long-term allograft survival. Furthermore, donor treatment with a combination of simvastatin and methylprednisolone was superior in the prevention of Tx-IRI and significantly prolonged acute survival of non-immunosuppressed major MHC-mismatched cardiac allograft. In conclusion, donor treatment may target microvascular dysfunction, immunomodulation and the initiation of pro-inflammatory and pro-fibroproliferative pathways in cardiac and kidney allografts subjected to prolonged ischemia time using a protocol relevant for clinical cadaveric transplantation. Minimizing microvascular injury and the activation of innate immunity by combined donor simvastatin and methylprednisolone treatment may offer a novel therapeutic strategy to expand the donor pool and furthermore improve the function of donor organs with extended criteria. We have therefore initiated a randomized clinical trial to investigate the effect of combined donor simvastatin and methylprednisolone treatment as an adjunct therapy on short- and long-term results of cardiac and kidney allografts.
  • Barner-Rasmussen, Ian (Helsingin yliopisto, 2010)
    Soft tissue sarcomas (STS) are rare tumors of soft tissue occurring most frequently in the extremities. Modern treatment of extremity STS is based on limb-sparing surgery combined with radiotherapy. To prevent local recurrence, a healthy tissue margin of 2.5 cm around the resected tumor is required. This results in large defects of soft tissue and bone, necessitating the use of reconstructive surgery to achieve wound closure. When local or pedicled soft tissue flaps are unavailable, reconstruction with free flaps is used. Free flaps are elevated at a distant site, and have their blood flow restored at the recipient site through microvascular anastomosis. When limb-sparing surgery is made impossible, amputation is the only option. Proximal amputation such as forequarter amputation (FQA) causes considerable morbidity, but is nevertheless warranted for carefully selected patients for cure or palliation. 116 patients treated in 1985 - 2006 were included in the study. Of these, 93 patients treated with limb-sparing surgery and microvascular reconstructive surgery after resection of extremity STS. 25 patients who underwent FQA were also included. Patients were identified and their medical records retrospectively reviewed. In all, 105 free flap procedures were performed for 103 patients. A total of 95 curatively treated STS patients were included in survival analysis. The latissimus dorsi, used in 56% of cases, was the most frequently used free flap. Free flap success rate was 96%. There were 9% microvascular anastomosis complications and 15% wound complications. For curatively treated STS patients, local recurrence-free survival at 5 years was 73.1%, metastasis-free survival 58.3%, and overall disease-specific survival 68.9%. Functional results were good, with 75% of patients regaining normal or near-normal function after lower extremity, and 55% after upper extremity STS resection. Among curatively treated forequarter amputees, 5-year disease-free survival was 44%. In the palliatively treated group median time until disease death was 14 months. Microvascular reconstruction after extremity soft tissue sarcoma resection is safe and reliable, and produces well-healing wounds allowing early oncological treatment. Oncological outcome after these procedures is comparable to that of other extremity sarcoma patients. Functional results are generally good. Forequarter amputation is a useful treatment option for soft tissue tumors of the shoulder girdle and proximal upper extremity. When free flap coverage of extended forequarter amputation is required, the preferable flap is a fillet flap from the amputated extremity. Acceptable oncological outcome is achieved for curatively treated FQA patients. In the palliatively treated patient considerable periods of increased quality of life can be achieved.
  • Ryynänen, Suvi (Helsingin yliopisto, 2002)
  • Parkkinen, Katja (2015)
    Heavy fermion materials are intermetallic compounds whose electronic properties exhibit a variety of anomalous effects at low temperatures. These effects emerge from the interplay between strong magnetic moments of localized f-electrons and the conduction electrons of the compound. Due to complex many-body interactions, these electron systems are said to be strongly correlated. At low temperatures the wave functions of the conduction electrons and the f-electrons hybridize, giving rise to a 'heavy' charge carrier with an effective mass even a hundred or a thousand times the free electron mass. Magnetic interactions of the electrons create a stage of magnetic ordering or disordering, superconductivity in some compounds, quantum critical phase changes and experimentally observed deviations from the so-called Fermi liquid theory that describes strongly interacting fermions at low temperatures. In fact, deviations from the Fermi liquid theory have for long been an interest in solid state physics, since the underlying mechanism is not understood. One of the main motivators for understanding unconventional behaviour of fermionic ensembles has been the discovery of high-temperature superconductivity, as well as explaining electronic correlations and quantum critical behaviour emerging from magnetic interactions. Two heavy fermion compounds were examined in this thesis: CeCu6 and YbRh2Si2. CeCu6 is an archetypal heavy fermion metal with well-established Fermi liquid behaviour of its valence electrons. YbRh2Si2, on the other hand, exhibits quantum criticality between magnetic order and disorder, and pronounced deviations from the Fermi liquid characteristics have been shown to occur in the vicinity of the quantum critical region. The compounds were studied with optical spectroscopy, utilizing a superconducting stripline resonator in the GHz frequency range. The method addresses the skin effect of these materials, and in this manner information regarding scattering mechanisms can be obtained. A correction for the theory of skin effect in heavy fermion materials is suggested in this thesis, as these compounds can no longer be treated as conventional metals. In this thesis it is shown that correlation effects in heavy fermion compounds cause deviations to the description of the normal skin effect, and the method is used further to understand the connections between theoretical predictions and experimental observations. All in all, both the theoretically and experimentally conducted method for investigating scattering mechanisms in heavy fermion compounds via the skin effect offers a new approach for understanding correlated electronic transport and the physics behind it.
  • Riva, Oriana (Helsingin yliopisto, 2007)
    Sensor networks represent an attractive tool to observe the physical world. Networks of tiny sensors can be used to detect a fire in a forest, to monitor the level of pollution in a river, or to check on the structural integrity of a bridge. Application-specific deployments of static-sensor networks have been widely investigated. Commonly, these networks involve a centralized data-collection point and no sharing of data outside the organization that owns it. Although this approach can accommodate many application scenarios, it significantly deviates from the pervasive computing vision of ubiquitous sensing where user applications seamlessly access anytime, anywhere data produced by sensors embedded in the surroundings. With the ubiquity and ever-increasing capabilities of mobile devices, urban environments can help give substance to the ubiquitous sensing vision through Urbanets, spontaneously created urban networks. Urbanets consist of mobile multi-sensor devices, such as smart phones and vehicular systems, public sensor networks deployed by municipalities, and individual sensors incorporated in buildings, roads, or daily artifacts. My thesis is that "multi-sensor mobile devices can be successfully programmed to become the underpinning elements of an open, infrastructure-less, distributed sensing platform that can bring sensor data out of their traditional close-loop networks into everyday urban applications". Urbanets can support a variety of services ranging from emergency and surveillance to tourist guidance and entertainment. For instance, cars can be used to provide traffic information services to alert drivers to upcoming traffic jams, and phones to provide shopping recommender services to inform users of special offers at the mall. Urbanets cannot be programmed using traditional distributed computing models, which assume underlying networks with functionally homogeneous nodes, stable configurations, and known delays. Conversely, Urbanets have functionally heterogeneous nodes, volatile configurations, and unknown delays. Instead, solutions developed for sensor networks and mobile ad hoc networks can be leveraged to provide novel architectures that address Urbanet-specific requirements, while providing useful abstractions that hide the network complexity from the programmer. This dissertation presents two middleware architectures that can support mobile sensing applications in Urbanets. Contory offers a declarative programming model that views Urbanets as a distributed sensor database and exposes an SQL-like interface to developers. Context-aware Migratory Services provides a client-server paradigm, where services are capable of migrating to different nodes in the network in order to maintain a continuous and semantically correct interaction with clients. Compared to previous approaches to supporting mobile sensing urban applications, our architectures are entirely distributed and do not assume constant availability of Internet connectivity. In addition, they allow on-demand collection of sensor data with the accuracy and at the frequency required by every application. These architectures have been implemented in Java and tested on smart phones. They have proved successful in supporting several prototype applications and experimental results obtained in ad hoc networks of phones have demonstrated their feasibility with reasonable performance in terms of latency, memory, and energy consumption.
  • Campadello, Stefano (Helsingin yliopisto, 2003)
  • Palva, Kirsi (Helsingin yliopisto, 2011)
    Urinary incontinence is a common problem, affecting one third of the women at least at some time during their lives. The prevalence of urinary incontinence increases with advancing age, and the everyday impact of incontinence on women and on health services is enormous. Urinary incontinence is usually divided into three different subtypes, of which stress urinary incontinence (SUI) is the most common. Surgical treatment is often needed to cure SUI, and modern mid-urethral sling procedures give the possibility to cure this condition with a low risk of adverse events, a problem often associated with the so-called traditional incontinence operations. Life expectancy among women in Western countries has grown beyond 80 years of age. Long-term efficacy of treatment options for urinary incontinence therefore becomes an important issue in a world with limited eco-nomic resources. The purpose of the present study was to prospectively evaluate the long-term efficacy and safety of the first minimally invasive mid-urethral tape procedure, the Tension-free Vaginal Tape (TVT) procedure. The long-term (5-year) follow-up results of the TVT procedure as a repeat operation af-ter an unsuccessful mid-urethral tape operation were studied and the reasons for failure of the first operation were analyzed. Another purpose was to compare the original TVT procedure with a newer modification, the Tension-free Vaginal Tape Obturator (TVT-O) procedure within a multi-centre, randomized context in order to find out possible differences between these procedures re-garding efficacy and complications and the effects on symptoms of urgency. The first study of the present thesis is a prospective, Nordic, three-centre follow-up study of 90 women suffering from SUI, who were treated by means of the TVT procedure. The mean follow-up time was more than eleven years, and the study is the first to be published in connection with more than ten years of follow-up. The second study is a retrospective analysis of 26 women who were treated with a repeat TVT procedure after an unsuccessful primary mid-urethral tape procedure. The third and fourth studies concern 273 women in seven centres in Finland who were ran-domly assigned to the TVT and TVT-O procedures, the 3-year follow-up results of which are pre-sented in this thesis. After eleven years of follow-up, 90% of the women had a negative cough stress test result and a negative 24-h pad test result. The subjective cure rate measured as the women s global impression of cure was 77%, the rate of improvement 20%, and only 3% thought that the treatment had failed. No late-onset adverse effects were found. The repeat TVT procedure was successful in 75% of the cases when women who were cured and women who were significantly improved were included. The reasons for failure of the first operation could be separated into four different groups: tape material-related, operation technique-related, concomitant illness-related and a group with no identifiable reason. There were no intra-operative complications during the repeat operation. In the randomized trial comparing the TVT with the TVT-O procedure a cough stress test results were negative in 94.6% and 89.5% of the women in the two groups, respectively, after a 3-year follow-up period. There were no statistical differences in the cure rate or the rate of complications be-tween the two procedures. Symptoms of urgency were analyzed more closely and the main finding was that the prevalence of urgency symptoms decreased significantly after both mid-urethral sling procedures. The TVT operation was found to be an effective and safe procedure even after eleven years of follow-up. Long-term follow-up after a repeat TVT procedure revealed that the TVT procedure can well be considered after an unsuccessful mid-urethra tape procedure, because 75% of the patients showed significantly improvement of their incontinence. The TVT and TVT-O procedures showed no statistically significant differences in efficacy and rate of complications after three years of follow-up. In most cases these procedures alleviate preoperative symptoms of urgency and the risk of developing de novo urgency is low.
  • Tapanainen, Jonna (2001)
    Tutkielma selvittää maskuliinisuuden rakentumista suomalaisessa nykyelokuvassa. Aineisto koostuu vuosina 1999-2000 levitykseen tulleista pitkistä näytelmäelokuvista, joissa on mies pääosassa. Vuoden 1999 elokuvat ovat Häjyt, Juha, Rukajärven tie, Rikos ja rakkaus, Kulkuri ja joutsen, Sokkotanssi ja Lapin kullan kimallus. Vuoden 2000 elokuvat ovat Lakeuden kutsu, Levottomat, Badding, Bad Luck Love sekä Lomalla. Tutkielmani lähtökohta on huomio niin sanottujen buumivuosien elokuvien sukupuolittuneisuudesta. Vuosituhannen vaihdetta voi kutsua mieselokuvan uudeksi tulemiseksi, sillä vuosina 1999-2000 tuotetut elokuvat ovat niin aiheiltaan, pääosiltaan, ohjaukseltaan kuin käsikirjoitukseltaan hyvin miehisiä. 1950-luvulla tukkilaisdraamoissa, rillumarei-elokuvissa ja sotilasfarsseissa pohdittiin ajan synnyttämää miesongelmaa. Vuosituhannen vaihteen elokuvissa toistellaan hämmästyttävän samoja teemoja kuin 1950-luvulla. Lähes puolessa elokuvista palataan menneisyyden tapahtumiin tai lähihistorian merkkimiehiin. Merkittävää on myös tapahtumapaikkojen sijoittuminen useimmiten maaseudulle. Tutkielmassani tarkastelen millaisena suomalaisen miehen maskuliinisuus nykyelokuvissa näyttäytyy? Koska yhteiskunnallista kontekstia ei voi jättää huomiotta, tarkastelen myös millaisena näyttäytyy elokuvien miesten suhde yhteiskuntaan. Teoriassani tukeudun niin sosiologiseen miestutkimukseen kuin ulkomaiseen ja suomalaiseen elokuvatutkimukseen. Miehen maskuliinisuuden rakentumista tarkastelen erityisesti isyyden, työn, väkivallan, seksuaalisuuden, miesyhteisön ja tunteiden ilmaisemisen kautta. (Lähteinä mm. Jouko Huttunen, Jorma Hänninen, Mikko Lehtonen, Jorma Sipilä.)Elokuvatutkimuksesta nousevat representaation, ruumiin, katsottava olemisen, passiivisuuden, spektaakkelin ja masokismin käsitteet (Lähteinä mm. Richard Dyer, Veijo Hietala, Susan Jeffords, Anu Koivunen, Kimmo Laine.) Tutkielmani tärkein löytö on isyyden merkitys suomalaisessa nykyelokuvassa. Elokuvien maskuliinisuus rakentuu hyvin perinteisistä elementeistä, ainoastaan isyyden painotukset tuovat siihen säröjä. Elokuvien miesten "ongelmana" näyttäytyy juurettomuus ja yhteisöllisyyden kaipuu, jonka ratkaisu on sitoutuminen perheeseen.
  • Halvorsen, Tero (2012)
    Tutkielman tavoitteena on antaa ääni suomalaisille oma-aloitteisille ja itsenäisille klassisen musiikin mieskuuntelijoille ja kuvailla empiirisen haastatteluaineiston ja aikaisemman tutkimuksen avulla heidän musiikillisen kiinnostuksensa syntymistä, kuuntelumotiiveja, kuuntelutapoja ja musiikkimakua sekä näitä määrittäviä yhteisöllisiä tekijöitä. Tutkimusongelmana on tarkastella sitä, miten heidän klassisen musiikin kiinnostuksensa on syntynyt, miten he toteuttavat kuunteluharrastustaan, millainen on heidän makunsa ja miten se toteutuu ja kehittyy ja mitä taustatekijöitä ja kuuntelua ohjaavia motiiveja tähän elävään ja muuttuvaan makuun samalla kytkeytyy. Tutkielman lähestymistapa on kvalitatiivinen. Aineisto koostuu 10 teemahaastattelusta. Kaikki haastateltavat ovat pääkau-punkiseudulla asuvia klassisen musiikin kuuntelua aktiivisesti harrastavia keski-ikäisiä tai sitä vanhempia miehiä keski-iän ollessa 69,5 vuotta. Heistä kahdeksalla on korkeakoulututkinto. Lisäksi yhdellä on yliopisto-opintoja. Kukaan heistä ei ole musiikin ammattilainen. Aineisto edustaa ajallisesti kolmea kuuntelijasukupolvea. Tutkielma osoittaa, että klassista musiikkia aktiivisesti harrastavilla miehillä on poikkeuksetta musiikkivirikkeinen lapsuuden ympäristö. Erityisesti äidin rooli musiikkivirikkeiden antajana on ollut tärkeä. Koulun merkitys harrastuksen innoittajana ja tukijana on ollut vähäinen. Keskeisenä kuuntelumotiivina on halu kokea elämyksiä ja tunteita. Aineistosta on löydettävissä kuitenkin myös seuraavia kuuntelun motiiveja valottavia kuuntelijatyyppejä, jotka eivät ole toisensa poissulkevia, eivätkä todellisuudessa puhtaina esiintyviä: kriittiset kuuntelijat, tiedollisen ja henkisen pääoman kasvattajat, keräilijät ja fanit. Kuuntelutavoista mieluisin on live-tilaisuuksiin osallistuminen. Radion merkitys on ollut vanhemmille kuuntelijoille erityisen tärkeä aikansa ainoana mediana. Sen kautta on saatu tärkeitä virikkeitä klassisen musiikin kuuntelemiseen. Yleisradion musiik-kitarjonnan voi sanoa kouluttaneen osan haastateltavista klassisen musiikin kuuntelijoiksi. Nuoremmille sukupolville televisiol-la ja äänitteillä on ollut vastaavan kaltainen vaikutus, tosin lievempi. Uusien kuuntelumahdollisuuksien (iPod- ja mp3-soittimet, Youtube ja Spotify) käyttö on tässä aineistossa hyvin vähäistä ja Spotify on käytössä vain yhdellä nuoremmista haastateltavista. Sukupolvittain tarkasteltuna musiikkimaussa on eroja. Vanhemmat sukupolvet ovat maultaan dogmaattisempia ja kuuntelevat klassisen lisäksi vain vähän iskelmä- ja jazz-musiikkia. Nuoremmilla musiikkimaku on selvästi kaikkiruokainen ja he kuun-televat kaikkia musiikkigenrejä klassisen ollessa kuitenkin päägenre. Klassisen musiikin osalta makueroja ei ole sukupolvittain nähtävissä. Mieluisimmiksi säveltäjiksi nousevat Verdi, Wagner ja Sibelius. Mieluisimmiksi teoksiksi taas Sibeliuksen toinen sinfonia, Mahlerin viides sinfonia sekä Wagnerin Nibelungin sormus- ja Schubertin Winterreise-sarjat. Suosikkiesiintyjiä ovat puolestaan menneitten vuosikymmenten suurlaulajat Maria Callas, Jussi Björling ja Dietrich Fischer-Dieskau. Epämielui-simmiksi säveltäjiksi koetaan modernismin edustajat (mm. Kaija Saariaho, Paul Hindemith ja John Adams). Myös puhkisoitetut klassikot (mm. Lehárin Iloinen leski ja Merikannon Merellä) keräävät antipatiaa. Musiikkimakua ei voi luonnehtia erityisen suomalaiseksi, vaikka Sibelius lukeutuukin monen mielisäveltäjien joukkoon. Korkea koulutus korreloi vahvasti klassisen musiikin kuunteluharrastuksen kanssa. Pierre Bourdieun 1979 esittämää legitiimillä maulla muista erottautumista ei ole alkuperäisessä muodossaan juurikaan havaittavissa. Vaikka haastateltavien voikin sanoa edustavan suomalaista legitiimiä makua, heidän kuunteluaan ohjaa enemmänkin aito rakkaus musiikkiin. Legitiimi maku näyttääkin nykyään muuttuneen suvaitsevaisuudeksi ja monipuolisuuden ihannoimiseksi, joka on havaittavissa nuorten suku-polvien maun avartumisessa. Tutkielma osoittaa myös sen, että emotionaalisen ja tiedollisen musiikin vastaanottamistavan on mahdollista yhdistyä hedelmällisellä tavalla kuuntelijoiden kokemuksissa. Jotta näitä tuloksia voitaisiin laajemmin yleistää, tulisi aihetta tutkia tarkemmin ja suuremmalla aineistolla.
  • Viinanen, Kristiina Virve (2004)
    Vuorotteluvapaajärjestelmää käyttäneistä 70 % on ollut vuosi toisensa jälkeen naisia. Tutkielmassa selvitetään miksi miehet ovat jääneet vuorotteluvapaalle ja miten he ovat vapaalla olon kokeneet. Tutkimusote on luonteeltaan kvalitatiivinen. Miesten motiiveja käyttää järjestelmää ja heidän kokemuksiaan työvuorottelusta on tarkasteltu keräämällä tutkimusaineisto, joka koostuu kymmenen vuorotteluvapaalla olleen miehen teemahaastattelusta. Opettajat ovat olleet miesvuorottelijoista lukumääräisesti suurin ammattiryhmä, minkä vuoksi haastatellut päätettiin tavoittaa heidän joukostaan. Apuna toimi Opettajien työttömyyskassa, jonka jäsenrekisteristä poimittiin 45 vuorotteluvapaalla ollutta miestä, joille lähetettiin haastattelupyyntökirje. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään yhteiskuntatieteiden piirissä käytyä aikalaisdiagnostista keskustelua maailman muuttumisesta ja elämänkulun suoraviivaisuuden murtumisesta. Tutkielman teoriaosassa tarkastellaan lisäksi työelämässä ajan myötä tapahtuneita muutoksia. Nykypäivänä toiset tekevät kovasti töitä ja toiset puolestaan ovat alkaneet arvostaa vapaa-aikaa aiempaa enemmän. Tutkielmassa ilmeni, että työuupumus ja yleensä jaksamiseen liittyneet ongelmat olivat yleisin motiivi jäädä vuorotteluvapaalle. Muiden motiivien yleisnimittäjäksi sopii parhaiten aktiivinen toiminta. Tutkielmassa aktiivista toimintaa ilmensivät talon rakentaminen, kirjan kirjoittaminen, lasten hoitaminen, matkusteleminen, remontoiminen ja opiskeleminen. Työelämän muutokset voidaan nähdä miesten motiiveissa: osa uupui työntekoon ja osa jäi pois töistä lisätäkseen vapaa-aikaa. Miesten kokemuksia tarkasteltiin kolmelta kantilta: kokemukset käytännönjärjestelyistä ennen työvuorottelun alkua, kokemukset vuorotteluvapaalla olosta ja kokemukset vuorottelun jälkeen. Käytännönjärjestelyissä oli ollut eniten ongelmia vuorottelusijaisen löytämisessä. Tämä saattaa johtua siitä, että kyseessä on opettajat, joista on muutenkin jonkin verran pulaa. Muut ihmiset olivat suhtautuneet pääosin myönteisesti miesten päätökseen jäädä vapaalle. Ainoastaan muutaman työpaikalla oli ollut aistittavissa pientä tyytymättömyyttä. Vuorottelukorvausta, joka on pääsääntöisesti 70 % henkilölle kuuluvasta työttömyyspäivärahasta, pidettiin vaatimattomana, mutta kuitenkin riittävänä. Oltiin sitä mieltä, ettei vapaalla olosta kuuluisikaan maksaa täyttä palkkaa. Miesten kokemukset itse vuorotteluvapaalla olosta olivat positiivisia. He olivat nauttineet irtiotostaan työelämästä. He kokivat, että he saivat kerrankin tehdä asioita, joista pitivät. Työarkeen liitetty kiire vaihtui kiireettömyyteen. Ainoat negatiiviset kokemukset kohdistuivat oman toiminnan kritisoimiseen: huonoa omaa tuntoa oli koettu esimerkiksi opintojen suorittamisvauhdista tai lapseen kohdistetun huomion laiminlyönnistä. Työvuorottelun jälkeen kolmen miehen voi sanoa palanneen töihin aidosti hyvillä mielin. Neljä miestä oli tavallaan myös tyytyväisiä tilanteeseensa vuorotteluvapaan loppuessa. Syynä tähän oli se, että he eivät palanneet tismalleen samanlaiseen tilanteeseen, mikä oli vallinnut vuorottelun alkaessa. He kokivat, että olisivat olleet todennäköisesti tyytymättömämpiä jos tilanne olisi ollut sama kuin ennen. Kolme muuta olivat pettyneitä joutuessaan palaamaan takaisin töihin.
  • Kalliomäki, Minna (1995)
  • Alanen, Oona (2013)
    Yliopistoissa, erityisesti teknillisellä alalla, opinnot etenevät keskimäärin tavoiteaikaa hitaammin. Hidas eteneminen myöhentää opiskelijoiden tulevaa työuraa, ja hitaalla etenemisellä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia. Opiskelijat listaavat suurimmiksi esteiksi opintojen etenemiselle epämotivoivat kurssit sekä ajankäytön ongelmat, ja myös huonot opetusmenetelmät mainitaan opintoja hidastavaksi ongelmaksi. Näiden havaintojen perusteella on kiinnitettävä erityistä huomiota opiskelijoiden motivoimiseen ja parempiin opetusmenetelmiin, jotka helpottaisivat kurssien joustavamman suorittamisen. Tutkimuksessa kehitettiin teknillisen alan fysiikan peruskursseja opetusmetodeiltaan paremmiksi. Tutkimus toteutettiin fysiikan kursseja kehittämällä, mutta tässä tutkimuksessa keskityttiin osa-alueeseen, jolla matematiikan ja siihen verrattavien aineiden osaaminen on oleellista. Kurssiongelmat fysiikan suurilla massakursseilla ovat samanlaisia kuin matematiikan massakursseilla, ovathan näiden aineiden kurssikäytännöt paljon toisiaan vastaavat. Kurssit sijoittuivat opinnoissa ensimmäiselle ja toiselle opiskeluvuodelle ja niille osallistui noin 250 opiskelijaa. Kurssien aikaisempia käytäntöjä voi kuvata erittäin traditionaalisiksi; pääpaino on ollut oikeiden vastausten siirtämisessä opettajalta opiskelijoille. Opiskelijat ovat pitäneet aikaisempia kurssikäytäntöjä toimimattomina. Ensimmäisessä vaiheessa pilotoitiin sähköisiä laskuharjoituksia STACK-järjestelmää hyödyntäen pienemmän testiryhmän avulla. Toisessa vaiheessa pilotoinnin tulosten perusteella kehitettiin kaikilla opiskelijoilla käytössä ollut tietotekniikkaa hyödyntävä laskuharjoituskäytäntö massaluentojen oheen. Kehityksen tukena oli laskuharjoituskäytännön lisäksi myös pienempiä muutoksia, kuten Moodle-kurssialusta, älykynällä toteutetut vinkitykset sekä tietokonevälitteinen ohjausmahdollisuus. Tutkimuksen kahden vaiheen lopputuloksena kehitettiin kurssikäytäntömalli, joka kannusti opiskelijoita laskemaan tehtäviä huolellisemmin ja joka johti parempiin tuloksiin kurssin tentissä. Aikaisemmilla kursseilla havaittu laskuharjoitusten kopioiminen poistui laskuharjoitusten siirtyessä osittain sähköisiksi. Myös laskuharjoitusten vaikutus tenttipisteisiin kasvoi. Tutkimuksen aikana löydettiin sekä opiskelijoita että opettajia miellyttänyt malli lähi- ja etäopetuksen yhdistämisestä laskuharjoituksissa.
  • Koskinen, Emmi (2015)
    Mielen luennaksi voidaan kutsua ihmisen erityistä kykyä lukea toisten ihmisten aikomuksia, haluja, tunteita ja muita mielentiloja sekä kykyä ilmaista tällaisia tiloja myös ilman kieltä. Steven C. Levinsonin muotoilemassa uudessa tutkimusohjelmassa, jota voidaan kutsua mielen luennan mikrososiologiaksi, vuorovaikutus nähdään jatkuvana molemminpuolisena intentioiden ja mielentilojen luentana. Kaikki vuorovaikutuksen rakenteet näyttävät Levinsonin ohjelman mukaan edellyttävän mielen luennan kykyjä. Tässä ajatuksessa on huomattavia yhtäläisyyksiä siihen, mitä pragmatisti G. H. Mead on todennut aiheesta jo vuosikymmeniä sitten. Mead on esimerkiksi sanonut, että me ihmiset luemme toisten ihmisten käyttäytymistä heidän olematta siitä tietoisia, minkä hän on tarkoittanut kielellistä kommunikaatiota edeltäväksi tekijäksi. Tutkielman teoreettinen tavoite on näyttää Levinsonin hahmotteleman mielen luennan keskustelunanalyyttisen tutkimusohjelman yhteydet pragmatistiseen perinteeseen – erityisesti G. H. Meadin ajatuksiin intersubjektiivisuudesta. Tutkielmassa myös esitetään ajatus keskustelunanalyysin vahvasta potentiaalista pragmatistisen tutkijan menetelmänä. Tutkielman empiirinen osa on tapaustutkimus, jossa analysoidaan keskustelunanalyyttisesti mielen luennan käytäntöjä keskustelussa kahden henkilön välillä. Toisin kuin perinteisessä keskustelunanalyysissä, aineisto on asetelmaltaan kokeellinen: yksi videoitu keskustelu kahden henkilön välillä, joista toisella on todettu Aspergerin oireyhtymä/syndrooma (lyhenne AS). AS-henkilöistä on todettu, että heillä on vaikeuksia esimerkiksi empatiassa, intersubjektiivisuudessa sekä mielen teorian käyttämisessä eli mielen luennassa. Keskustelijoille on annettu ohjeeksi kertoa elämänsä iloisista asioista ja menetyksistä. Tutkimuskysymys on: Miten erot mielen luennan kompetensseissa näkyvät konkreettisesti keskustelun rakenteissa? Erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat keskustelijoiden kertomukset: miten kertomuksen vastaanottaja suuntautuu toisen mieleen ja tarinan emotionaaliseen kärkeen? Tavoitteena on tehdä konkreettisia mikrotason havaintoja keskustelusta. Ensimmäinen tutkimustulos on AS-henkilön minimipalautteiden puute. Ne puuttuvat kaikista verrokin tarinoista, joista on löydettävissä emotionaalinen kärki ja lisäksi osasta neutraaleista tarinoista. Toinen poikkeava löydös koskee nyökkäystä: verrokin nyökytellessä toistuvasti AS-henkilö tekee eleen vain neljä kertaa keskustelun aikana. Joissakin kerrontajäsennyksissä ei aluksi ole lainkaan AS-henkilön vastaanottovuoroa, joten kerrontaa joudutaan jatkamaan pidempään. Lisäksi kymmenessä verrokin tarinassa on noin sekunnin mittainen tauko ennen AS-henkilön vastaanottoa. Tärkein tapaustutkimuksen tulos on se, että jos verrokin kertomuksesta on tunnistettavissa emotionaalinen kärki, AS-henkilön vastaanottovuoro ei ota sitä huomioon. Vastaanoton puuttuminen tai riittämättömyys johtaa aineistossa siihen, että verrokki joutuu joko peruuttamaan kertomuksensa kärjestä tai kertomaan uuden tarinan. Myös verrokilla on vaikeuksia reagoida yhden AS-henkilön tarinan emotionaaliseen kärkeen. Viimeinen löytö liittyy AS-henkilön vaikeuksiin tuottaa niin sanottua toista kertomusta (second story) verrokin emotionaalisesti latautuneen kertomuksen jälkeen. Kertomuksen emotionaalinen lataus kohdistaa tiettyjä odotuksia vastaanottovuoroa kohtaan. Tapaustutkimuksen empiiriset löydökset, tärkeimpänä AS-henkilön vastaanottovuoro, joka ei käsittele tarinan emotionaalista kärkeä, tukevat näkemystä siitä, että intersubjektiivinen mieli on välttämätön onnistuneelle kommunikaatiolle ja keskustelussa saavutettavalle (intersubjektiiviselle) yhteisymmärrykselle. Löydökset täsmentävät aikaisempaa teoreettista keskustelua viittaamalla siihen, että mielen luentaa vaaditaan eri rakenteissa eri verran, ja tukevat aikaisempia neurotieteiden löydöksiä siitä, että emotionaalisten mielentilojen tai intentioiden tunnistaminen vaatii enemmän tai erilaisia mielen teorian kompetensseja kuin neutraalien. Jatkotutkimuksissa voitaisiin tutkia useampia keskusteluja ja selvittää, voidaanko löydöksiä yleistää koskemaan laajemminkin AS-henkilöiden vuorovaikutusta. Mikäli keskustelunanalyysin avulla pystyttäisiin selvittämään, mitkä kielelliset rakenteet ja toiminnot vaativat eniten mielen luennan kompetensseja, muut tieteenalat voisivat syventää tätä ymmärrystä, ja lopputuloksena voitaisiin kehittää myös käytännön sovelluksia vuorovaikutuksen tueksi. Levinsonin mielen luennan mikrososiologinen tutkimusohjelma on hedelmällinen tapa tuoda Meadin ajatukset intersubjektiivisuudesta kielellistä vuorovaikutusta edeltävänä mielen ominaisuutena empiirisen tutkimuksen piiriin.
  • Vuorela, Eeva (2001)
    Tutkielma käsittelee itsetuntemus- ja elämänhallintaopaskirjallisuuden arvomaailmaa. Aihetta on käsitelty melko laajasti sosiologiassa modernisaatioon ja yksilöllistymiseen liittyvänä ilmiönä. Nykykulttuurille leimaa antava piirteinä pidetään yksilöllistymistä, itsensä etsimistä ja toteuttamista ja pyrkimystä elämänhallintaan. Omaa minuutta ja elämää tarkastellaan refleksiivisesti. Apuna näissä itsemäärittelyissä käytetään usein asiantuntijoiden neuvoja ja psykologiassa kehiteltyjä sanastoja. Psykologinen kieli on levinnyt asiantuntijapiireistä maallikkokäyttöön. Voidaan puhua arjen psykologisoitumisesta. Janne Kivivuori on lanseerannut arjen psykologisoitumisesta käyttöön termin psykokulttuuri. Kivivuoren tutkimien psykokulttuuristen ilmiöiden sanasto ja arvot kumpuavat lähinnä psykoanalyyttisesta psykologiasta. Sen ihanteiksi ja päämääriksi Kivivuori nimeää autenttisen minuuden etsimisen, löytämisen ja spontaanin toteuttamisen. Autenttisuus löytyy mielen tiedostamattomasta kerroksesta, jonne kulttuurin normit ovat sen tukahduttaneet. Kivivuori liittää psykokulttuuriin liittyväksi myös länsimaisen elämäntavan kritisoimisen ja itämaisen kulttuurin ihailun. Sysäyksen tämän tutkielman tekoon antoi havainto, että viime vuosien (1990-luvun lopun) elämänhallintakirjallisuus ei tunnu mukautuvan kaikilta osin Kivivuoren esittämiin psykokulttuurin piirteisiin. Psykoanalyyttisen psykologian näkemykset eivät ole läheskään kaikissa tuotteissa pääosissa, vaan suosituksi ovat tulleet mm. behavioristisen ja kognitiivisen psykologian erilaiset sovellutukset. Niissä näyttäisi päämääränä olevan mielen muokkaus haluttujen päämäärien kannalta tarkoituksenmukaiseksi, ei niinkään autenttisen minuuden toteuttaminen. Niissä ei myöskään kritisoida länsimaista kulttuuria, vaan pikemminkin opetetaan keinoja sopeutua länsimaiseen dynaamiseen elämäntapaan. Tutkielman päätarkoituksena oli tarkastella tämän hypoteesin paikkaansa pitävyyttä. Hypoteesia tarkasteltiin erään 1990-luvun lopun suosituimman ja tunnetuimman suomalaisen elämänhallintakonsulentin opaskirjan analyysin avulla. Teoksessa esiintyviä arvoja ja päämääriä jäljitettiin semioottisen sosiologian apukeinoja käyttäen.Aineistoa lähestyttiin siis diskurssianalyysin keinoin, jolloin näkökulma todellisuuteen on konstruktionistinen. Analyysi osoitti, että pääosassa teoksessa oli mielen muokkauksen tekniikat, joilla ajattelua ja tunteita voidaan ohjata siten, että ne edistävät parhaiten haluttuja päämääriä. Päämäärät saattavat olla ihmisen omia, mutta teoksessa korostetaan myös sitä, että ulkoisiin olosuhteisiin ja vaatimuksiin voi sopeutua muuttamalla omia ajatuksiaan ja tunteitaan. Näin pääosissa ei ole emansipatorinen sosiaalisista normeista vapautuva subjekti, vaan olosuhteisiin mukautuva subjekti. Modernin yksilön subjektiutta on totuttu pitämään kaksinapaisena: Yhtäältä velvollisuuksista kiinnipitävänä kykynä tahdonvoimaiseen itsekuriin ja toisaalta hedonistisena autenttisuutena.Itsetuntemus- ja elämänhallintakirjallisuutta ei ole syytä liittää korostetusti jälkimmäiseen, kuten monissa arjen psykologisoitumisen kuvauksissa tunnutaan tekevän. Analysoitavasta teoksessa on piirteitä sekä autenttisen minuuden toteuttamisen että tahdonvoimaisella itsekurilla toteutettavasta elämänhallinnan eetoksesta. Jälkimmäinen kuitenkin korostuu. Tärkeimpiä lähteitä ovat olleet Michel Foucault, Nikolas Rose ja Anthony Giddens, sekä tutkimusmetodilähteinä Pekka Sulkunen ja Jukka Törrönen.
  • Laukkanen, Tarja (2006)
    Tutkimuksen kohteena ovat päihteitä ongelmallisesti käyttäneiden äitien tunnekokemukset. Tarkastelun keskiössä ovat yhteiskunnassamme marginaaliin paikantuvat päihdeongelmaiset äidit ja heidän kokemusmaailmansa. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, millaisia tunteita päihteitä ongelmallisesti käyttäneet äidit ovat kokeneet elämänsä eri vaiheissa ja millaisia tunteita he liittävät äitiyteensä. Lisäksi tutkimuksessa haetaan vastauksia siihen, miten äidit ovat käsitelleet tunteitaan. Tutkimuksen merkityksellisyys sosiaalityössä on siinä, että se valaisee osaltaan sitä elämismaailmaa, jossa päihdeongelmaiset äidit kamppailevat äitiyden ja vanhemmuuden vaatimusten, mieltä kuormittavien tunteiden, menneisyyden rajujen kokemusten ja päihderiippuvuuden ristipaineessa. Tulokset tuovat esiin päihteitä ongelmallisesti käyttäneiden äitien elämäntapahtumia ja kokemuksia, joiden tuntemisen avulla äitejä voidaan ymmärtää ja auttaa paremmin. Tutkimuksen viitekehys rakentuu nais- ja perhetutkijoiden (esim. Granfelt 1998; Jokinen 1996; Korte 1988; Nousiainen 2004, Nätkin 1997) esittämästä yleisestä naiskuvasta ja äitiyden kulttuurisesta kontekstista sekä suomalaisten naisten päihteiden käytön erityispiirteitä koskevasta tutkimustiedosta. Tutkimusaineisto koostuu kymmenen äidin kirjoittamasta kertomuksesta ja kolmen äidin haastattelusta. Aineistonkeruuhetkellä osa äideistä oli raitistunut ja osa heistä käytti päihteitä edelleen. Tutkimuksen metodologisena valintana korostui fenomenologinen ihmisten kokemusten tutkiminen ja tutkimusta ohjasi sensitiivinen tutkimusote. Aineiston analyysi perustui luokittelulle ja tulkinta muotoutui tutkimustehtävän mukaisten teemojen ja aineistosta esiin nousseiden äideille merkityksellisten elämäntapahtumien ympärille. Tulokset osoittavat, että päihteet ja niiden negatiiviset vaikutukset ovat läpitunkevalla tavalla mukana äitien kaikissa elämäntapahtumissa. Päihteet ovat osittain köyhdyttäneet äitien tunnemaailman tyhjäksi, mutta raitistumisen jälkeen äitien tunteet ovat elpyneet ja nousseet myrskyn lailla mielenterveyttä kuormittaneiksi tekijöiksi. Äitien tunteet näyttäytyvät kertomuksissa ristiriitaisina, sekoittuneina ja hallitsemattomina. Äitien kertomuksissa on paljon puhetta peloista, häpeästä, syyllisyydestä ja huonommuuden tunteista. Äitiyden synnyttämät ilon ja onnen tunteet ovat jääneet äitien kokemien negatiivisten ja mielenterveyttä koetelleiden tunteiden varjoon. Äitien kokemat huonommuuden, yksinäisyyden ja erilaisuuden tunteet ovat hajottaneet äitien minäkuvaa ja identiteettiä. Toisaalta äitiys on ollut äideille merkityksellinen ja elämälle tarkoituksen tuonut asia.
  • Veijalainen, Tarja (2010)
    Selvitin pro gradu -tutkielmassani mielenterveysongelmien vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevien kokemuksia työhön paluuta edistävistä, merkityksellistä asioista sekä peilasin näitä kokemuksia palvelujärjestelmiin ja niiden mahdollisiin kipukohtiin kuntoutujan näkökulmasta. Haastattelin tutkielmaani varten seitsemää Mielenterveyden keskusliiton Ammatillisen kuntoutumisen tukipisteen toimintaan osallistunutta pysyvällä - tai määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä olevaa mielenterveyskuntoutujaa, jotka olivat matkalla työelämään tai toimivat kuntouttavassa työssä. Käytin omana analyysitapanani teemoittelua. Pro gradu -tutkielmaani tehdessä tuli selvästi esiin, että työelämään siirtymisessä kaivataan toisten tukea, mutta samalla myös omaa motivoitumista. Tuen saaminen lisäsi haastateltavien uskoa tulevaisuuteen ja omiin mahdollisuuksiin. Siten toivon herääminen on myös osa liikettä pois eristäytyneisyydestä kohti avoimuutta ja yhteyttä. Tärkeinä merkityksellisenä asiana työhönpaluu -prosessissa nousi myös eri mahdollisuuksista kokoavasti annetun tiedon merkitys, joka kuitenkin nousi esiin erityisenä palvelujärjestelmän kipukohtana. Kuntoutujan kanssa työskennellessä tulisikin informoida kuntoutujaa asioista, jotka eivät välttämättä juuri silloin ole täysin ajankohtaisia, mutta joka voi jäädä mielenterveysongelmista kärsivien mieleen ja olla myöhemmin hyvä vaihtoehto. Jokaisen kuntoutujan parissa työskentelevän on tärkeä pitää mielessä, että kuntoutuminen on mahdollista ja työelämään paluun tulisi olla esillä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa; tällöin mahdollisia vaihtoehtoja voisivat olla esimerkiksi työskentely Klubitaloilla tai työkeskuksissa. Haastateltavien puheesta tuli kuitenkin esiin se, että työhön paluu on liian paljon oman aktiivisuuden varassa ja oma aktiivisuus voi olla mielenterveyskuntoutujilla heikompaa kuin niin sanotun”normaaliväestön” piirissä. Pro gradu -tutkielmani keskeisiä tuloksia on se, että palvelujärjestelmän ja asiakkaan välinen suhde on usein asiakasta passivoiva, koska se on palvelut ovat hajallaan, keskitettyä ohjausta ei ole ja liian paljon on kuntoutujan oman aktiivisuuden varassa. Työhön ohjaavia palveluketjuja, johon kuuluisi muun muassa koulutusta ja työnhakua tulisikin kehittää lisää. Matkalla työelämään ei useinkaan riitä, että levätään aikansa, vaan tarvitaan mahdollisuutta työskennellä omien voimavarojen puitteissa. Tämä ei useinkaan onnistu ns. avoimilla työmarkkinoilla, jotka eivät aina jousta esimerkiksi työajan osalta. Mielenterveysongelmista kärsiviä asiakkaita kohdatessa on muistettava, että mielenterveysongelmista kuntoutuminen ja työkykyiseksi tuleminen on mahdollista monipuolisella hoidolla ja kuntoutuksella. Myös hoitosuhteiden ja hoitoketjujen toimivuuteen olisi tärkeää kiinnittää huomiota.
  • Jussmäki, Teppo (2013)
    Siviilisäätyryhmien välillä todettujen terveyserojen muodostumiselle on ehdotettu kahta eri mekanismia: valikoituminen ja kausaatio. Valikoitumisteoria esittää, että terveyserot ryhmien välillä syntyvät terveempien henkilöiden paremmista edellytyksistä muodostaa parisuhteita, kun puolestaan kausaatioteoriassa erot syntyvät parisuhteen terveyttä edistävistä vaikutuksista. Nämä mekanismit eivät ole toisiaan pois sulkevia, ja molemmille teorioille on löytynyt tutkimusnäyttöä. Toistaiseksi parisuhteen ja terveyden välisen yhteyden kausaatioteoria on kuitenkin saanut näistä selitysmalleista enemmän tukea. Tämä tutkimus keskittyy mielenterveysongelmien esiintyvyyksiin 18–38-vuotiailla suomalaisilla nuorilla aikuisilla vuosina 1995–2003. Esiintyvyyksien ajalliset muutokset suhteutetaan parisuhteiden muodostamisajankohtiin: sekä aikaan ennen suhdetta että aikaan suhteen muodostamisen jälkeen. Parisuhdemuodoista käsitellään sekä avioliitot että yhteistaloudet. Tutkimusaineisto perustuu Tilastokeskuksen kokoamiin kansallisiin rekistereihin, ja aineistorajauksien jälkeen se käsittää 158  952 (avioitumisseuranta) ja 116  496 (yhteistalousseuranta) henkilöä. Aineisto on muodoltaan pitkittäisaineisto, jossa on havaintoja samoista tutkimushenkilöistä eri ajankohdissa. Mielenterveysongelmien esiintyvyyden mittarina toimivat mielenterveyslääkkeiden ostotapahtumat. Analyysissa käytetään GEE-regressiomenetelmää, jonka avulla voidaan huomioida toistuvat ja keskenään korreloivat vastetapahtumat. Analyysit osoittivat avioituvien poikkeavan naimattomina pysyvistä matalammalla mielenterveysoireiden esiintyvyydessä sekä ajassa ennen avioliittoa että liiton solmimisen jälkeen. Alle kolmessa vuodessa eroon päättyvissä avioliitoissa eroavat eivät eroa naimattomina pysyvistä ajassa ennen avioliittoaan, ja varsinkin avioliitossa tai sen jälkeisessä ajassa heidän oirehtimisensa on naimattomina pysyvien yleiseen oirehtimiseen verrattuna korkeampaa. Naiset, joiden talouden lapsilukumäärä nousee aikavälillä vuosi ennen tai jälkeen avioitumisen, ovat muihin avioituviin nähden vähemmän oirehtivia. Miehillä vastaavaa jakoa ei esiinny. Miehistä alle 25-vuotiaana avioituvilla havaittiin muita avioituvia miehiä enemmän mielenterveysongelmia, mutta naisten kohdalla avioitumisikä ei osoittanut minkään ikäryhmän olevan muita oirehtivampi. Yhteistalouksiin muuttavilla miehillä oirehtimisen esiintyvyys ennen muuttoa oli muuttoa tekemättömiin verrattuna matalampaa ennen yhteistaloutta. Yhteistalouksiin muuttavilla naisilla mielenterveysongelmat olivat alkutilanteessa myös vähäisempiä kuin toisilla naisilla, mutta ero näiden ryhmien välillä oli pienempi kuin miehillä. Niillä yhteistalouksiin muuttavilla, jotka erosivat kolmen vuoden sisällä, havaittiin mielenterveysongelmia suunnilleen yhtä paljon kuin parisuhteissa asumattomilla. Niillä henkilöillä, joiden yhteistalouksissa lapsiluku kasvoi vähän ennen tai pian muuton jälkeen, ei havaittu eroja oirehtimisessa muihin yhteen muuttaviin nähden. Koska molemmissa asetelmissa mielenterveyden ongelmat olivat vertailuryhmään nähden vähäisempiä jo ennen parisuhteen vakinaistamista, tukevat tulokset valikoitumishypoteesia. Siviilisääty- ja asumismuotoryhmien väliset terveyserot näkyvät aineistossa siten eroina, jotka ovat olleet olemassa jo ennen parisuhteen alkua. Toisaalta parisuhteen ei voida tulosten perusteella olevan mielenterveyttä heikentävä tai erityisellä tavalla edistävä, vaan se ylläpitää aiempia terveyseroja myös suhteen jatkuessa. Pitkäaikaisia kausaatiovaikutuksia tutkimuksen lyhyt seuranta-aikaväli ei voi selvittää. Kun aineistosta huomioidaan vain yli kolme vuotta kestäneet avioliitot ja yhteistaloudet, on valikoitumisvaikutus entistäkin voimakkaampi. Tämän tutkimuksen etuina aiempaan tutkimukseen nähden ovat useita mittausajankohtia sisältävä seuranta-asetelma sekä aiempaa suurempi aineistomäärä. Aineisto mahdollistaa parisuhteen muodostavien henkilöiden jaottelun useiden elämäntilanne ja -tapahtumamuuttujien suhteen, minkä vuoksi esimerkiksi nopeasti eroavat henkilöt voitiin huomioida tulosten tulkinnoissa.
  • Öhman, Kaisa (2003)
    Tutkielmassa tarkastellaan Suomessa 1900-luvun lopulla tapahtunutta mielenterveystyön rakennemuutosta, jossa aiemmin vallinnut psykiatrisen laitoshoidon perinne murtui ja mielenterveystyön käytäntöjä alettiin muotoilemaan uudelleen psykiatrisen avohoidon ja kuntoutuksen ideoiden pohjalta. Kiinnostuksen kohteena on se, minkälaiseksi yhtäältä mielenterveystyön koneistoa ja toisaalta mielenterveyspotilaan subjektiutta ja sosiaalista kansalaisuutta rakennettiin 1970 - 90-lukujen asiantuntijateksteissä osana mielenterveystyön hyvinvointivaltiollista reformismia. Aineisto koostuu 1970 - 90-luvuille ajoittuvista hallinnollisista asiantuntijateksteistä. Aineistoa lähestytään diskurssianalyyttisesti, genealogisen hallinnan analytiikan periaatteita soveltaen. Asiantuntijateksteihin voi nähdä kirjautuneen aikaan ja paikkaan sitoutuneita käsityksiä siitä, minkälaisille ehdoille, periaatteille ja päämäärille mielenterveystyön tulisi perustua, mihin sen tulisi kohdistua, minkälaisten interventioiden, käytäntöjen ja sosiaalisten suhteiden varaan sen tulisi rakentua, sekä minkälaisia subjektiuden ja toimijuuden malleja ja asemia sen tulisi käytännöissä toimiville ammattilaisille ja mielenterveystyön kohteille muotoilla. Toisiinsa punoutuvat sosiaalisen kansalaisuuden ja hallinnan käsitteet avaavat näkökulman yksilön oikeuksien ja yhteiskunnallisen hallinnan suhteiden tarkasteluun. Mielenterveystyön reformismia tarkastellaan historiallisessa yhteydessään, osana hyvinvointivaltion rakentumista. Hyvinvointivaltion myötä psykiatrisen laitoshoidon rationaalisuus kyseenalaistui, ja tavoitteeksi piirtyi potilaiden kuntouttaminen takaisin yhteiskuntaan sen täysivaltaisiksi jäseniksi. Myös mielenterveyspotilaan oikeudet politisoituivat. Avohoidon perusteluissa taloudelliset ja humaanit argumentit tukivat ja legitimoivat toisiaan. Hyvinvointivaltion turvajärjestelmä sekä kuntoutuksellis-yhteisöllinen hoitorationaalisuus integroivat potilasta takaisin yhteiskuntaan. Mielenterveyspotilaasta muotoutui teksteissä aktiivinen, oman elämänsä hallintaa harjoitteleva toimija, kuntoutuja. Mielenterveystyö normalisoitui, hienovaraistui ja ulottui yhä uusille yhteiskunnan ja elämän alueille. 1990-luvulla lama ja yhteiskuntapoliittinen suunnanmuutos kriisiyttivät mielenterveystyön. Julkistalouteen omaksuttu markkinamalli romahdutti mielenterveystyön resurssit, ja on mahdollista, että markkinamallista omaksuttiin uusia jäsennyksiä myös mielenterveystyöhön itseensä. 1990-luvulla uudenlainen markkinamalliin nojaava hallinnan tapa näyttäisi haastaneen hyvinvointivaltiollisen hallintatavan ja piirtäneen uudenlaiset ehdot ja rajat niin mielenterveystyön mahdollisuuksille kuin mielenterveyspotilaan sosiaaliselle kansalaisuudellekin.
  • Pajala, Outi (Helsingin yliopisto, 2005)
    Tutkielman aiheena ovat Painonvartijat-yrityksen mainonnassa käytetyt menestystarinat. Tutkielmassa kysytään, minkälaisia merkityksiä menestystarinoissa annetaan muutokselle ja miten yrityksen mainonnassa tuotetaan kulttuurisesti hyväksyttäviä sukupuolitettuja ruumiita. Tutkimus kuuluu naistutkimuksen alaan ja siinä tarkemmin feministisen lihavuustutkimuksen kenttään. Tutkielman lähtökohtana on, että lihavuuden merkitykset eivät tyhjene ainoastaan lääke- ja ravitsemustieteellisiin näkemyksiin, vaan lihavuutta ja laihduttamista tulee tarkastella useista eri näkökulmista. Lihavuus ja laihduttaminen rakentuvat tutkielmassa kulttuurisesti määrittyneinä ilmiöinä. Tutkimusaineistona on vuoden 2003 alusta alkaen ilmestyneen Painonvartijat-lehden laihdutustarinan muotoon kirjoitetut artikkelit (10 artikkelia) sekä Suomen Painonvartijoitten www-sivuilla julkaistut menestystarinat (18 tarinaa). Niissä käydään läpi Painonvartijoitten laihdutusohjelmalla tavoitepainonsa saavuttaneiden laihdutuskokemuksia. Tutkimukseni kohteena ovat naisten menestystarinat. Aineistoni lukemista ovat ohjanneet seuraavanlaiset kysymykset: mitä laihduttaminen menestystarinoitten mukaan on, miten sukupuoli näyttäytyy menestystarinoissa, miten ruumis kerrotaan. Analyysin edetessä olen kirjoittanut tarinoista koostuvan aineistoni teemoittain uudeksi tarinaksi asettamalla aineistoni keskusteluyhteyteen eri teorioitten kanssa. Tutkielmassa analysoidaan, miten menestystarinoissa kuvaillaan laihduttamista ruokavalion muutoksena ja miten niissä rakennetaan sukupuolta ruoan ja syömisen kautta. Minkälaisia syömisen tapoja laihdutustarinoissa esitetään ja minkälaisia syöjiä niiden kautta rakennetaan? Lisäksi tutkielmassa analysoidaan, miten menestystarinoissa kuvaillaan laihduttamista ruumiin muokkauksena ja miten niissä rakennetaan hyväksyttäviä naisruumiita vaatteiden ja pukeutumisen kuvailun kautta. Tutkielman viimeisessä luvussa pysähdytään vielä hetkeksi pohtimaan ruumiin muutoksen ja muuttumattomuuden vaatimusten jännitettä menestystarinoissa. Minkälaista ruumiinpolitiikkaa menestystarinoissa rakennetaan ja minkälaista vastustavaa lukureittiä menestystarinoihin on mahdollista rakentaa? Laihduttamisessa epäonnistumisen stigma asetetaan menestystarinoissa vankasti yksilöön. Sen sijaan onnistuneella laihduttamisella on vaikutuksensa yksilöä laajempaan joukkoon. Naisen ruokailun rajoittamisen opettelun kautta toteutettava ruumiin ulkoisten rajojen kontrolloiminen heijastelee naisen oletettua sisäistä maailmaa ja sosiaalisten suhteiden tilaa. Uusissa ruokavalinnoissa korostuvat rasvattomat valinnat ja kohtuudella nautitut makeat herkut. Painonvartijat-ruokapuhe tuottaa varsin stereotyyppisen kuvan naisista syöjinä, jotka valitsevat lautasilleen "kevyitä vaihtoehtoja": salaattia, kasviksia, kanaa, kalaa. Suomalainen kotiruoka ja puhtaat raaka-aineet esitetään nostalgisessa diskurssissa laihduttajalle parhaana vaihtoehtona. Roskaruoan ja einesten sijaan laihduttajan perheessä nautitaan kunnon kotiruokaa. Laihduttamisesta ei ole hyötyä ainoastaan perheen äidille, vaan koko perheelle kun mies laihtuu "siinä sivussa" ja lapset saavat terveelliset ruokatottumukset perintönä kotoaan. Yhdessä nautittu ja äidin rakkaudella valmistama perheateria heijastelee perheen suhteiden tilaa. Painonvartijoitten menestystarinoissa rakennetaan normatiivista kuvaa perheestä, joka koostuu kahdesta toisiaan täydentävästä eri sukupuolta olevasta vanhemmasta ja heidän lapsistaan. Vaatekaapin sisällön uusiminen konkretisoi muutoksen ja toiveena on, ettei muutosta tarvitse tehdä enää koskaan uudelleen. Kiristävien vaatteiden pitäisikin toimia varoituksen signaalina painonvartijalle siitä, milloin on taas aika palata ruotuun ja kaivaa laihdutusmateriaali esille, sillä lihominen merkitsisi jälleen kaiken laihtumalla saavutetun muutoksen menettämistä. Menestyksekkäimmillään painonvartija omaksuu itsetarkkailun ja -hallinnan osaksi omaa identiteettiään loppuiäkseen. Lihomisen pelko muotoutuu painonvartijasubjektissa osaksi sekä lihavan että laihan painonvartijan identiteettiä. Uusien mahdollisuuksien avautumisen ja uuden rohkeuden löytämisen rinnalla menestystä mitataan kuitenkin useissa tarinoissa heteroseksuaalisen halun kohteena olemisen kautta. Uusissa vartalonmyötäisissä pienissä vaatteissa laihduttanut nainen on lihavaa naista naisellisempi - todisteena tästä toimivat etupäässä vastakkaisen sukupuolen edustajien myönteiset huomionosoitukset. Menestystarinat tarinamuotona luovat varsin ehyitä kertomuksia, joissa normeista poikkeavat naiset tuovat vaatetarinoissaan kyllä esiin syrjinnän ja ulossulkemisen kokemuksiaan, mutta ratkaisu ongelmiin on aina itsensä muuttaminen.