Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 12914-12933 of 24304
  • Gyllenbögel, Albert (1926)
  • Vahlström-Mäkinen, Marja (1971)
  • Miettinen, Eeva (2002)
    Tutkielmassa käsitellään isättömyyden ilmenemistä naisten elämässä. Aihetta on tutkittu teemahaastattelemalla 16 nuorta naista, jotka ovat eläneet lapsuutensa perhemuodossa, josta isä on puuttunut vanhempien avioeron tai isän kuoleman vuoksi. Aiempien tutkimusten mukaan, joita lähinnä ovat olleet lasten sosialisaatiota käsittelevät tutkimukset, isättömyyden on havaittu aiheuttavan naisille itsetunto-ongelmia ja vaikeuksia miessuhteissa: heikompaa elämän hallinnan tunnetta, epävarmuutta, puuttuvia vuorovaikutustaitoja, sitoutumisen ja pettymysten pelkoa, epärealistisia odotuksia miesten suhteen sekä ongelmien siirtymistä sukupolvelta toiselle. Teemahaastattelukysymykset perustuvat sosialisaatiotutkimuksissa havaittuihin isättömien naisten elämän ongelma-alueisiin, joita ovat itseluottamus ja parisuhteet, sekä elämäntilannetekijöiden, kuten äidin selviytymisen, huomioon ottamiseen. Tytöillä isättömyyteen liittyvien ongelmien on havaittu tulevan esiin vasta nuoruusiässä toisin kuin pojilla, minkä vuoksi tyttöjen kohdalla puhutaan isättömyyden uinuvista vaikutuksista. Isä-tytärsuhdetta on tutkittu vähemmän kuin muita perhesuhteita, ja isän merkitystä tytöille on pidetty vähäisempänä kuin pojille ehkä juuri siksi, että tyttöjen ongelmat eivät ole olleet niin selvästi havaittavissa. Tutkielmassa on haluttu selvittää, onko isättömien elämässä mainitun kaltaisia itseluottamus- ja parisuhdeongelmia, mutta aiemmasta tutkimuksesta poiketen naisten itsensä näkökulmasta. Tulokset ovat aiempien tutkimusten, etenkin Wallersteinin ja Blakesleen seurantatutkimusten, suuntaisia. Tutkielmaan on otettu mukaan paljon haastatteluaineistoa nuorten naisten kokemusten esiin tuomiseksi, mutta myös siksi, että niiden avulla hahmottuu isättömyyden ja siitä selviytymisen kertomus. Tutkielmassa hyödynnetään Giddensin teoriaa myöhäismodernista refleksiivisestä minuudesta ja puhtaista suhteista. Isättömyydestä selviytymistä tarkastellaan myöhäismodernille yhteiskunnalle ominaisena refleksiivisenä minuusprojektina. Vanhempien eron jälkeen isän ja tyttären suhteen tulisi perustua Giddensin puhtaan suhteen periaatteille. Kun ei näin ole, suhde helposti katkeaa. Tutkielmassa korostetaan isien merkitystä miehinä ja ihmisinä perinteisen elättäjäroolinsa ulkopuolella ja myös sitä, ettei isän tarvitse välttämättä olla lapsen biologinen isä. Isä ja isättömyys on määritelty tutkielmassa laadullisin kriteerein. Isä tarkoittaa tällöin lapsen elämässä paitsi fyysisesti, myös emotionaalisesti läsnäolevaa, vastuuntuntoista aikuista miestä, ja isättömyys merkitsee tällaisen henkilön puuttumista.
  • Sane, Tuija (2013)
    Tämä pro gradu -tutkielma kertoo sijaishuollossa olleista nuorista sekä etenkin heidän käsityksistään omasta minäkuvastaan ja sen rakentumisesta. Minäkuva ymmärretään tässä tutkimuksessa Markku Ojasen ja Liisa Keltikangas-Järvisen tavoin eräänlaiseksi ihmisen päätösten ja elämän ratkaisujen pohjalla vaikuttavaksi kivijalaksi, joka ilmenee muille yleensä siinä tavassa, jolla ihminen kuvaa itseään. Rakenteeltaan minäkuva nähdään tässä tutkimuksessa Richard J. Shavelsonin näkemyksen tapaan kolmitasoisena, jossa ylimpänä on suhteellisen pysyvä yleinen minäkuva, keskimmäisenä yleisen minäkuvan erityiset osa-alueet (sosiaalinen, emotionaalinen ja fyysinen minäkuva) ja alimpana suppeammin rajautuneet minäkuvan osa-alueet, kuten itselle merkityksellisten toisten näkemykset minäkuvan osana. Tutkimuskysymyksinä tässä tutkimuksessa on se, millaisiin asenteisiin nuoret törmäävät sijaishuollossa olonsa jälkeen ja miten nämä asenteet rakentavat heidän minäkuvaansa, sekä se, millaisiin ryhmiin sijaishuollossa olleiden nuorten minäkuvien luonteet jakautuvat. Aineistona tässä tutkimuksessa käytettiin haastatteluaineistoa, joka oli alun perin kerätty kansainvälisen SOS-lapsikyläjärjestön viisivuotista I Matter (”Minulla on väliä”) -hanketta varten. Kaikki hankkeeseen liittyvät haastattelut oli aikanaan toteutettu vertaishaastatteluina eli sijaishuollossa olleita nuoria olivat haastatelleet nuoret, jotka olivat itsekin olleet aiemmin sijaishuollossa. Hanketta varten Suomessa oli haastateltu kesäkuun 2011 ja tammikuun 2012 välisenä aikana kaikkiaan 53 nuorta, jotka olivat haastatteluhetkellä olleet keskimäärin 22-vuotiaita ja jotka oli sijoitettu sijaishuoltoon keskimäärin hieman alle 9-vuotiaina. Naisia ja miehiä haastateltavissa oli ollut lähes yhtä paljon (naisia 54 %). Tätä tutkimusta varten näistä 53 haastattelusta poimittiin 30:n satunnaisesti valitun nuoren vastaukset kahteen kysymykseen: ”Miten ihmiset suhtautuvat sinuun, kun he saavat tietää, että olet ollut sijaishuollossa?” sekä ”Miten haluaisit tulla nähdyksi muiden ihmisten silmissä?” (yhteensä 59 sivua litteroitua tekstiä). Aineiston analysointi toteutettiin sisällönanalyysin keinoin sekä aineistolähtöisesti että teoriaohjaavasti pohjautuen Richard J. Shavelsonin näkemykseen sosiaalisesta, emotionaalisesta ja fyysisestä minäkuvasta yleisen minäkuvan erityisinä osa-alueina. Tutkimuksen tulosten mukaan nuoret törmäävät hyvin monenlaisiin asenteisiin sijaishuollossa olonsa jälkeen, mutta heidän minäkuvansa rakentumiseen näyttäisivät vaikuttavan etenkin heidän saamansa ulkopuolinen tuki, heidän oma kykynsä aiempien kokemustensa reflektointiin sekä heidän mahdollisuutensa ja kykynsä suunnata katseensa tulevaan menneisyyden sijaan. Nuorten minäkuvien luonteiden puolestaan voidaan katsoa jakautuvan kaikkiaan seitsemään eri ryhmään eli sosiaalisesti taitaviin, emotionaalisesti taitaviin, tavallisuuden tavoittelijoihin, selviytyjiin, itseensä tyytyväisiin, menneisyyden leimaamiin sekä vetäytyjiin, ja isoista keskinäisistä eroista huolimatta niissä painottuvat etenkin Richard J. Shavelsonin kolmijaon mukaiset sosiaaliset ja emotionaaliset osa-alueet minäkuvasta.
  • Taskinen, Tarja Anita (2004)
    Tutkimuksen tavoitteena on tutkia työpajatoimintaan osallistuvien nuorten syrjäytymis-/selviytymiskehitystä nuorten näkökulmista. Tavoitteena on selvittää, miten työpajatoimintaan osallistuneet nuoret ovat mielestään eläneet ja minkälaisia kohokohtia heillä on ollut elämässään. Tutkimuksen keskeiset kysymykset ovat: 1) Miten elämänviivan piirtopohja soveltuu nuorten kokemusten arviointiin?, 2) Miten nuoret arvioivat merkittäviä kokemuksia elämässään a) ennen työpajajaksoa, b) työpajajakson aikana ja c) tulevaisuudessa?, 3) Löytyykö nuorten kokemuksista syrjäytymiseen liittyviä tekijöitä? ja 4) Miten nuoret kokevat selviytyvänsä negatiivisista kokemuksistaan? Tutkimusaineisto koostuu syksyllä 2003 ja keväällä 2004 työpajatoimintaan osallistuneille nuorille tehdyistä ei-strukturoiduista teemahaastatteluista (10 kpl). Haastatellut nuoret olivat tutkimusajankohtana työharjoittelussa Mediakylpylässä tai WooDoo-werstaalla. Nuoret valikoituivat haastateltaviksi vapaaehtoisuuteen perustuen. Haastattelujen lisäksi aineisto koostuu nuorten piirtämistä elämänviivoista. Elämänviivan piirtämisellä haastatteluiden teema keskittyi nuorten piirtämiin elämänviivan kulminaatiopisteisiin ja heidän kokemuksiinsa. Tarkastelin nuorten arvioita niistä syistä, jotka vaikuttivat siihen, että elämänviiva muutti suuntaa. Elämänviivan piirtopohjan käyttö ei ollut yksiselitteistä. Monelle nuorelle tuntui hankalalta ajatella aikaisempia elämänkokemuksia ja aikaisempien elämänkokemusten tunteen syvyyttä. Elämänviivan muodot vaihtelivat suuresti, kaarevamuotoisesta sahaaviin viivoihin. Nuoret eivät osanneet selittää syitä elämänviivan kulminaatiokohdille, ylä- tai alamäille kovin yksityiskohtaisesti. Ainoastaan negatiivisiksi arvioituihin liittyi konkreettisempia kokemuksia. Nuoret kertoivat lapsuuden kokemuksiin liittyen lähinnä vanhempiensa alkoholinkäytöstä ja vanhempien avioeroista ja niihin liittyvistä tuntemuksistaan. Nuoret olivat myös kertomansa mukaan olleet paljon tekemisissä isovanhempiensa kanssa. Kouluikään tullessa nuorten elämänviivoissa tapahtui muutoksia. Tyttöjen koulukokemukset liittyivät lähinnä siihen, että yleensäkin oli kavereita. Toisaalta heidän negatiiviset kokemuksensa liittyivät siihen, että he joutuivat koulukavereiden silmätikuiksi tai kokivat itsensä masentuneiksi. Kaikki nuoret kertoivat tulleensa työpajalle vapaaehtoisesti. Nuorten positiiviset kokemukset pajajakson aikana liittyvät erilaisten välineiden ja ohjelmien käyttöön. Suunnittelemattoman tulevaisuuden heijastuma ilmeni nuorten tavassa ajatella, ettei tulevaisuutta voi suunnitella tai ainakaan siltä ei kannata odottaa negatiivisia kokemuksia. Tytöt kertoivat poikia useammin turvautuvansa ulkopuoliseen apuun. Yleisimmin nuoret turvautuvat ystäviin ja perheeseensä.
  • Karjalainen, Marika (2008)
    Tämä syventävienopintojen projekti on tehty osana maa- ja metsätaloustieteellisen tiedekunnan kotieläintieteen laitoksen lypsylehmien puna-apilaruokintatutkimusprojektia. Työ jakautuu kirjallisuuskatsaukseen ja kokeelliseen osaan. Kirjallisuuskatsauksessa kootaan ja vertaillaan märehtijöiden rehukasveista mitattuja kasviestrogeenipitoisuuksia, sekä selvitetään erilaisten ympäristötekijöiden vaikutusta kasviestrogeenien (KE) pitoisuuksiin. Kokeellisessa osuudessa tutkittiin valkuaislisän määrän ja laadun vaikutusta plasman isoflavonipitoisuuksiin. Tavoitteena oli selvittää aiheuttaako eri valkuaistäydennys merkittävää eroa lehmien plasman isoflavonipitoisuuksissa. Tutkimushypoteesina oli, että valkuaistiivisteen määrän ja laadun vaihtelut vaikuttavat plasman isoflavonipitoisuuksiin. Puna-apilasäilörehun ja valkuaistiivisteiden sisältämien kasviestrogeenien sekä koe-lehmien plasman KE-pitoisuus mitattiin nestekromatokrafisesti (HPLC = High-Performance Liquid Chromatography). Koe-eläiminä oli 6 Viikin koe-tilan ayrshire lehmää. Kasviestrogeenit (KE) ovat kasveissa esiintyviä väriaineita, jotka kuuluvat isoflavoni- ja kumariiniryhmiin. Nimensä mukaisesti kasviestrogeeneillä voi olla elimistössä luontaisen estradiolin kaltaisia vaikutuksia, minkä vuoksi niiden liiallinen saanti voi aiheuttaa erilaisia lisääntymishäiriöitä. Tunnetuimpia kasviestrogeeneja ovat isoflavoneihin kuuluvat genisteiini, biokaniini A, formononetiini ja daitseiini sekä kumariiniaineisiin kuuluva kumesteroli. Kasviestrogeenien todellinen estrogeeninen teho vaihtelee näiden aineiden rakenteen, metabolian ja toisaalta eläinlajin mukaan. Märehtijöistä lampaat ovat huomattavasti nautoja herkempiä kasviestrogeenien lisääntymishäiriöitä aiheuttaville vaikutuksille. Koska kasviestrogeenien aiheuttamia lisääntymishäiriöitä on raportoitu myös Suomessa ja muualla Pohjoismaissa, halusimme selvittää Suomen oloissa käytettävien rehukasvien kasviestrogeenipitoisuuksia ja siihen vaikuttavia tekijöitä, sekä tutkia kasviestrogeenien imeytymistä lehmien plasman isoflavonipitoisuuksien avulla. Suomalaisista rehukasveista puna-apila sisältää eniten kasviestrogeeneja. Puna-apilan isoflavonipitoisuus vaihteli eri tutkimuksissa välillä 0,15-2,5% kuiva-aineesta ja formononetiini-pitoisuus välillä 0,22-0,8% kuiva-aineesta. Muista laidun- ja nurmikasveista mm. koiranheinä, sinimailanen ja nurminata voivat sisältää pienempiä määriä estrogeenisesti vaikuttavia aineita. Muista Suomessa käytössä olevista rehukasveista isoflavoneja sisältävät soija ja valko-apila. Timotei, vuohenherne ja rypsi ovat kasvilajeja, joissa estrogeenisesti vaikuttavia aineita ei juuri ole. Kasvilajin lisäksi myös kasvilajike ja viljelyolosuhteet, kuten sää ja muut abioottiset tekijät vaikuttavat rehun isoflavonipitoisuuksiin ja koostumukseen. Mm. kylmien öiden tiedetään nostavan kasvien isoflavonipitoisuutta. Isoflavonipitoisuudet vaihtelevat myös kasvien kasvuvaiheen ja kasvin osan mukaan. Isoflavonipitoisuudet ovat esim. puna-apilassa korkeimmillaan kevään nuoressa kasvustossa ja syksyn odelmikossa. Eniten kasviestrogeeneja on keskimäärin puna-apilan lehdissä, kun taas soijassa suurimmat pitoisuudet ovat itse pavussa. Rehukasvien isoflavonipitoisuutta voidaan myös muokata erilaisilla säilöntämenetelmillä. Kuivauksen tiedetään pienentävän rehun isoflavonipitoisuutta jopa 75%, kun taas säilöntäaineista riippuen säilörehun isoflavonipitoisuus voi jopa suurentua tuorerehuun verrattuna. Tässä tutkimuksessa lehmien merkittävin ravinnon kasviestrogeenilähde oli säilörehun sisältämä formononetiini (0,44% kuiva-aineesta). Myös säilörehun biokaniini A:n pitoisuus oli huomattava (0,31% kuiva-aineesta). Biokaniini A:n esiintyminen rehussa näyttäisi kuitenkin olevan merkityksetön sen pötsimetabolian vuoksi. Tätä tukee myös koelehmien plasman biokaniini A:n pitoisuus 0 g/ml. Rehun formononetiini sen sijaan metaboloituu märehtijöiden elimistössä pääasiassa tehokkaaksi equoliksi ja osittain O-DMA:ksi (= O-desmetyyliangolensiini). Puna-apilan suuri formononetiini-pitoisuus näkyikin lehmien plasmanäytteissä suurena equolipitoisuutena. Koe-lehmien plasman equolin pitoisuus vaihteli välillä 7-7,9, O-DMA:n välillä 0,1-0,9 ja formononetiinin välillä 0,01-0,04 g/ml. Puna-apilasäilörehun kokonaisisoflavonipitoisuus vaihteli tutkimuksessamme välillä 0,73-0,91% kuiva-aineesta. Sekä rehujen että plasman pitoisuudet ovat samaa suuruusluokkaa kirjallisuudessa esiintyvien vastaavien tutkimustulosten kanssa. Tämän tutkimuksen perusteella valkuaistiivisteiden kasviestrogeenipitoisuudet olivat pieniä, eikä valkuaisrehuruokinnan laadun tai määrän vaihtelut aiheuttaneet tilastollisesti merkitsevää eroa lypsylehmien plasman isoflavonipitoisuuksissa. Syynä tähän on todennäköisesti ruokintakokeessa lehmille syötetyn puna-apilasäilörehun moninkertainen isoflavonipitoisuus valkuaistiivisteisiin nähden.
  • Jääskelä, Nina (2014)
    The purpose of this research is to study and understand racism between ethnic minority group children as a phenomenon in schools. The goal is to study, through the speech of teachers, what kinds of cultural categories exist in schools and what factors, according to teachers, influence racist encounters between children from ethnic minority groups. This study is part of the research project Racism Between Ethnic Minority Groups, carried out by the youth education organization Non Fighting Generation. The intention of the project is to study racism between ethnic minority groups. The theoretical background of this study is in the theory of social identity, which focuses on group behaviour and out-group relations. It is based on the notion that people form evaluations about their own group by comparing it to other groups. The data of the research was collected from seven elementary school teachers in the Helsinki metropolitan area by using semi-structured interview method and the interviews were analyzed through discursive methods. The data show that there is hierarchy-based reasoning between ethnic minority groups. Considering one’s own ethnic group to be better than other minority groups seems to help the individual strengthen his/her social identity. Based on cultural categorization children with Asian background were seen as calm survivors, more likely to stay in the background. Children with Russian roots were described to have a strong sense of cultural identity. Arrogant behaviour was also seen as a cause for why Russian boys got into trouble. The Somali children were the ones who stood out the most and who also separated themselves the most from other ethnic minority groups. Physical appearance, style of clothing, cultural habits and religious way of life defined the Somali children as a cultural category. In this study four factors were shown to influence racist conflicts between ethnic minority groups in school; religion, lack of a majority language, cultural habits and behavioural patterns learned at home. The results of this study indicate that racism exists between ethnic minority group children and that teachers feel they lack the means to tackle the issue. This research shows the need for a deeper understanding of the phenomenon, so that it can be prevented in the future.
  • Mäkelä, Pia (1993)
  • Jalli, Ninni (Helsingin yliopisto, 2011)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee virolaisten maahanmuuttajien käsityksiä sinuttelu- ja teitittelykulttuureista Suomessa ja Virossa. Olen pyrkinyt selvittämään, millaisia kokemuksia virolaisilla maahanmuuttajilla on suomalaisesta puhuttelukulttuurista ja millä tavoin puhuttelutavan valinta heidän mielestään eroaa Suomessa ja Virossa. Kiinnostuksen kohteenani ovat olleet ne tekijät, jotka vaikuttavat joko sinuttelevan tai teitittelevän puhuttelutavan valintaan. Tutkimukseni pohjautuu Brownin ja Levinsonin kohteliaisuustutkimukseen ja heidän käsitteisiinsä kasvoista sekä positiivisesta ja negatiivisesta kohteliaisuudesta. Kasvot kuvaavat heidän mukaansa ihmisen julkista minäkuvaa, jota suojellaan positiivisen ja negatiivisen kohteliaisuuden avulla. Positiivisella eli lähikohteliaisuudella osoitetaan mm. hyväksyntää ja sillä lisätään yhteenkuuluvuutta. Negatiivisella eli etäkohteliaisuudella osoitetaan mm. kunnioitusta. Teitittely on yksi etäkohteliaisuuden ilmenemismuodoista. Tutkimukseni on laadullisen tutkimuksen piiriin kuuluvaa narratiivista tutkimusta. Olen työtäni varten haastatellut yhdeksää virolaista Päijät-Hämeen alueella asuvaa maahanmuuttajaa vuosien 2010 ja 2011 aikana. Nuorin haastateltavista oli 23-vuotias ja vanhin 55-vuotias. He olivat haastatteluhetkellä asuneet Suomessa 8 kuukaudesta 20 vuoteen. Haastatteluista seitsemän tehtiin viroksi ja kaksi suomeksi. Odotuksenmukaisesti tutkielmastani selviää, että haastateltavien mielestä Suomessa sinutellaan huomattavasti enemmän kuin Virossa. He kertovat sinuttelevaan puhuttelukulttuuriin siirtymisen vaatineen tietoista opettelua. Aineistostani käy ilmi, että heidän mielestään vieraita ihmisiä tulee viroksi teititellä. Teitittely valitaan puhuttelutavaksi myös silloin, kun ikäero keskustelukumppaniin on suuri. Koulussa teitittely on haastattelujen perusteella vallitseva puhuttelutapa Virossa. Korkeammassa asemassa, esimerkiksi työnsä puolesta, olevia henkilöitä viroksi teititellään myös. Sinuttelun puhuttelutavakseen valitsevat nuorimmat haastateltavat itsensä ikäisessä seurassa. Läheisiä ystäviä sinutellaan myös. Osassa haastatteluja ilmenee perheen ja suvun sisäistä teitittelyä, mutta suurin osa haastateltavista kertoo sinuttelun olevan luonteva puhuttelutapa suvun kesken. Teitittelyllä haastateltavat kertovat osoittavansa mm. arvostusta ja pitävänsä etäisyyttä keskustelukumppaniin. Sinuttelulla taas osoitetaan heidän mukaansa läheisyyttä. Teitittely mainitaan usein neuvostoajalta peräisin olevana tapana, sinuttelu puolestaan nähdään yhtenä Viron uudelleenitsenäistymisen jälkeisenä muutoksena.
  • Alm, Karoliina (2000)
    Mäyräkoirat kuuluvat ns. kondrodystrofisiin koirarotuihin, joille on tyypillistä paitsi lyhyet, valgusasentoiset raajat, myös taipumus selkärangan välilevyjen kondroidiin metamorfoosiin ja varhaiseen rappeutumiseen. Rappeutumisen seurauksena välilevyt voivat tyräytyä selkäydinkanavaan. Kliiniset oireet vaihtelevat suuresti mm. tyräytymisen nopeudesta ja massan suuruudesta riippuen. Välilevysairauden alustava diagnoosi voidaan tehdä koiran rodun, anamneesin ja kliinisten oireiden perusteella. Röntgenkuvaus yleensä vahvistaa diagnoosin. Välilevyjen rappeutumista seuraava sekundaarinen kalkkeutuminen voidaan nähdä natiivikuvissa usein monissa kohdin. Sillä ei sellaisenaan ole kliinistä merkitystä. Välilevysairaudessa tavattavia merkityksellisiä löydöksiä ovat nikamavälin kaventuminen tai kiilautuminen, fasettinivelten nivelraon kaventuminen ja foramen intervertebralen lisääntynyt tiiviys sekä joskus etenkin lateraalikuvissa nähtävä selkeä kalkkeutuneen välilevymateriaalin ekstruusio selkäydinkanavaan. Oireileville koirille on toisinaan tarpeen tehdä yleisanestesiassa selkäydinkanavan varjoainekuvaus, myelografia. Tässä tutkimuksessa kartoitettiin välilevysairauden esiintymistä vuosina 1985 - 1996 syntyneillä suomalaisilla karkeakarvaisilla kääpiö- ja kaniinimäyräkoirilla. Välilevysairaita koiria oli keskimäärin 7,3 %. Aineistossa oli havaittavissa selkeästi muutamien linjojen yliedustus, mikä tukee aiempia arvioita sairauden familiaalisuudesta. Taudin vähentämiseksi onkin syytä sulkea oireilevat koirat jalostuskäytöstä.
  • Norrgård, Mia (2006)
    Mäyräkoirat kuuluvat kondrodystrofisiin koirarotuihin. Kondrodystrofiaan liittyy, lyhyiden raajojen lisäksi, myös välilevyjen kehityshäiriöitä. Kondrodystrofisten koirien välilevyjen kondroidi degeneraatio alkaa heti syntymän jälkeen. Vuoden ikäisten kondrodystrofisten koirien välilevyjen ydinten, nucleus pulposusten, rakenne on muuttunut kosteasta geelimäisestä, huomattavasti tiiviimmäksi ja kuivemmaksi. Ytimen harvat sidekudossolut ovat korvautuneet runsaslukuisilla rustosoluilla. Vakavasti rappeutunut välilevy kalkkeutuu sekundaarisesti. Välilevy toimii tehokkaana selkärangan iskunvaimentimena, välilevyn ytimen sisältämän veden ansiosta. Välilevyn degeneraation seurauksena välilevy on kuivunut ja sen kyky toimia iskunvaimentimena on huomattavasti alentunut. Välilevyn sidekudoskapseli saattaa revetä välilevyyn kohdistuvan paineen takia, aiheuttaen välilevytyrän. Välilevyjen kalkkeutumat voidaan havaita röntgenkuvauksella. Kalkkeutuneita välilevyjä saattaa olla useita samalla koiralla. Kliinistä merkitystä näillä ei ole, ellei muita välilevytyrään viittaavia muutoksia näy röntgenkuvassa. Välilevytyrään viittaavat muutokset ovat muun muassa kaventunut nikamaväli, interarkuaalinivelvälin epäsymmetrisyys ja foramen intervertebraliksen muodon muuttuminen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa suomalaisten pienoismäyräkoirien kalkkeutuneiden välilevyjen esiintyvyyttä. Karkeakarvaisilla koirilla kalkkeutumia esiintyi 87 prosentilla (39/45). Kalkkeutumien määrä koiraa kohden oli 3,4. Suurin osa kalkkeutuneista välilevyistä sijaitsi rintarangan 11 nikaman ja lannerangan neljännen nikaman välisellä alueella. Pitkäkarvaisilla koirilla kalkkeutuneita välilevyjä esiintyi 76 prosentilla (60/79). Kalkkeutumien määrä koiraa kohden oli 3,5. Suurin osa kalkkeutuneista välilevyistä sijaitsi rintarangan yhdeksännen nikaman ja lannerangan neljännen nikaman välisellä alueella. Suurimmalla osalla pienoismäyräkoirista oli kalkkeutuneita välilevyjä. Mitä enemmän kalkkeutumia koiralla on selässään, sitä suurempi todennäköisyys sillä on sairastua oireelliseen välilevytyrään. Kalkkeutumien määrän vähentämiseksi olisi suotavaa käyttää jalostukseen koiria, joilla on mahdollisimman vähän kalkketuneita välilevyjä selässään. Jalostuskoiraa valitessa myös sen suku on tärkeä, tulisi pyrkiä valitsemaan mahdollisimman terveselkäisen suvun, jossa oireelliset välilevytyrät ovat harvinaisia.
  • Korhonen, Jussi (2012)
    Uudenvuodenyönä 1994 aseellisen kapinan Meksikon Chiapasissa aloittanut Zapatistien kansallinen vapautusarmeija nousi 1990-luvulla poikkeuksellisen laajaan kansainväliseen julkisuuteen saavuttaen jopa symbolisen aseman globalisaationvastaisessa aktivismissa. Internetin kautta yleiseen tietoisuuteen nousseen liikkeen tulkinnoista heränneessä vilkkaassa kansainvälisessä keskustelussa syntyi laajahko yhteisymmärrys määritelmästä, jonka mukaan käsillä olisi ensimmäinen postmoderni sissiliike. Useissa liikkeestä esitetyissä analyyseissä toistui myös zapatistien oma luonnehdinta liikkeestään täysin uudenlaisena, kaikenlaisia teorisointeja ja määrittelyjä pakenevana liikkeenä. Näiden määritelmien empiirinen koettelu on tämän tutkimuksen tavoite. Analyysin kohteeksi rajautuu siten sekä zapatistiliikkeen dynaaminen itsemäärittely että liikkeeseen ulkoapäin liitetyt määrittelyt. Onhan syytä olettaa, että näiden määrittelyjen välillä on myös ollut vuorovaikutussuhde. Tutkimuksen tavoitteena on lisäksi eritellä empiirisesti, mitkä elementit zapatistiliikkeessä on ajateltu sitä aikaisemmista liikkeistä erottaviksi, sekä arvioida näille määritelmille esitettyjen perustelujen mielekkyyttä. Tutkimuksen alkuperäisaineisto koostuu zapatistiliikkeen virallisista julkilausumista sekä liikkeen puhemiehen subcomandante Marcosin puheista ja haastatteluista vuosilta 1992-2012. Liikkeeseen ulkopäin liitettyjä määritelmiä tarkasteltaessa aikaisempi tutkimuskirjallisuus nousee myös analyysin kohteeksi. Tutkimuksen keskeisimpänä metodologisena viitekehyksenä toimii Alberto Meluccin kollektiivisen toiminnan teoria, joka tarjoaa hedelmällisen apuvälineen sekä zapatistiliikkeen dynaamisen itsemäärittelyn että siinä tapahtuneiden muutosten takana olevien syiden analysoimiseksi. Zapatistiliikkeen eri elementtien uutuutta arvioitaessa Meluccin viitekehys tuo esiin myös lukuisia tuoreita näkökulmia. Zapatismia aikaisemmista sissiliikkeistä erottavina elementteinä on määrittelijästä riippuen nähty sen yhteisön kuuntelemiseen perustuva hallintotapa, vallantavoittelun hylkääminen, demokratian korostaminen, erilaisten ideologioiden yhdisteleminen, etniseen identiteettiin vetoaminen, moniarvoisuuden kunnioittaminen, uudenlainen retoriikka tai internetin hyödyntäminen verkostoitumisvälineenä. Meluccin viitekehyksessä tarkasteltuna kaikki nämä elementit ovat kuitenkin nykypäivän uusille yhteiskunnallisille liikkeille yhteisiä, eikä niitä voida pitää zapatisteja muista liikkeistä erottavina piirteinä. Viimeistään aseellisen konfliktin päättymisen jälkeen zapatismi olikin luontevimmin määriteltävissä uudeksi yhteiskunnalliseksi liikkeeksi. Zapatismi on mahdollista sijoittaa myös sissiliikkeiden, intiaaniliikkeiden sekä globalisaationvastaisen liikkeen kenttiin, sillä zapatismiin on liikkeille ominaiseen tapaan yhdistetty elementtejä eri ideologioista uuden solidaarisuuden muodostamiseksi. Vaikka zapatistiliikkeen itsemäärittely on koko sen historian ajan sisältänyt useita limittäisiä aspekteja, siitä on mahdollista erottaa erilaisia perspektiivejä, periodeja sekä siirtymiä painotuksesta toiseen, samoin kuin muutoksia suhteessa eri yleisöihin. Analyysin pohjalta näyttää myös selvältä, että liike on määritellyt itseään uudelleen aina tilanteissa, joissa sen tavoitteet ovat alkaneet vaikuttaa muuten mahdottomilta saavuttaa. Koska zapatistien sinänsä ansiokas retoriikka näyttää sekä Meluccin viitekehyksessä että retoriikantutkimuksen näkökulmasta tarkasteltuna noudattavan kaikille yhteiskunnallisille toimijoille yhteisiä kehystämisen perus-mekanismeja, ei liikkeen usein uudenlaisena pidetyn retoriikan voida myöskään ajatella edustavan eroa vanhaan. Sen sijaan zapatistiliikkeen nousun kanssa samanaikaisesti yleistymässä ollut internet todella toi liikkeelle sitä aikaisemmista liikkeistä erottavan elementin. Internetin hyödyntämisellä ei kuitenkaan voida perustella uusia piirteitä liikkeissä vaan pikemminkin muutoksia niiden toimintaympäristössä. Analyysin pohjalta näyttääkin selvältä, että kaikkien liikkeiden ”uutuus” sijaitsee tosiasiallisesti vain niiden omassa retoriikassa. Tässä suhteessa zapatistiliike tapaustutkimuksena haastaa myös liikkeiden jakoa ylipäätään uusiin ja vanhoihin liikkeisiin.
  • Hanhisalo, Jani (Helsingin yliopisto, 2008)
    Tässä työssä tutkitaan, miten vaatimusmäärittelydokumenttiin kirjatut vaatimukset kiinnittävät myöhemmissä ohjelmistokehitysprosessin vaiheissa tehtäviä käyttöliittymäratkaisuja. Lisäksi tutkitaan, jääkö käyttöliittymästä puuttumaan todellisissa käyttötilanteissa tarvittavia toimintoja, kun vaatimusmäärittely toteutetaan perinteisen vesiputousmallin mukaisesti. Tutkimuksessa tarkastellaan kahden Helsingin yliopiston ohjelmistotuotantoprojekti-kurssilla toteutetun opiskelijaprojektin tuotoksia. Tutkimuksessa selvitetään oppilaiden tuottamien käyttöliittymien keskeisimmät käyttöliittymäongelmat simulointitestaamalla käyttöliittymät. Testauksessa simuloitiin ohjelmiston kolme keskeisintä käyttötilannetta, jotka selvitettiin tekemällä kontekstuaalinen käyttäjähaastattelu yhdelle opettajatuutorille. Tämän jälkeen etsittiin, löytyvätkö ongelmien syyt ryhmien vaatimusmäärittelydokumentteihin kirjatuista käyttötapauskuvauksista tai muista vaatimuksista. Tämän työn keskeisimpinä tuloksina selvisi, että käyttötapaukset sitoivat aina toiminnon ja sen toteutuksen käyttöliittymässä, mutta vain pieni osa niistä kiinnitti käyttöliittymäratkaisuja haitallisesti. Vakavien tehokkuusongelmien ja järjestelmästä puuttuvan toiminnallisuuden syyt kuitenkin olivat nimenomaan vaatimusmäärittelydokumentin käyttötapauksissa. Muut vaatimukset kiinnittivät toimintoja niin korkealla tasolla, ettei niistä muodostunut ongelmallisia käyttöliittymäratkaisuja. Lisäksi havaittiin, että molemmista vaatimusmäärittelyistä oli jäänyt pois sellaisia toimintoja, joita oltaisiin tarvittu käyttötilanteen suorittamiseen tehokkaasti. Vaikuttaisi siltä, että vaatimusmäärittelyvaiheessa ei ole saatu selville käyttäjän todellisia käyttötilanteita, minkä seurauksena vaatimuksista on jäänyt pois oleellisia toimintoja.
  • Mäkinen, Jani (2008)
    Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää määräaikaisten työsuhteiden kestossa ja työskentelyn syissä tapahtuneita muutoksia suomalaisilla työmarkkinoilla vuosina 1997-2005 ja pyrkiä arvioimaan, miten sukupuolen, koulutuksen, työnantajasektorin ja työpaikan koon kaltaiset muuttujat vaikuttavat määräaikaisuuden kokemukseen. Teoriaosuudessa esitellään ensin arvioita työmarkkinoiden muutoksesta ja normaalityösuhteisiin perustuvan yhteiskunnallisen rakenteen järkkymisestä. Seuraavaksi tarkastellaan koulutuksen muuttunutta roolia ja sukupuoleen liittyviä kokemuksia koulutukseen liittyen. Arvioin määräaikaisuuksien hyödyntämistä työnantajan näkökulmasta ja eri työnantajasektoreilla esiintyviä eroavaisuuksia määräaikaisuuksien käytössä. Lopuksi esitän näkemyksiä määräaikaisten työmarkkina-asemasta ja siinä piilevistä eroista. Hyödynnän empiirisessä osassa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen aineistoa. Laadin vuosien 1997, 2001 ja 2005 työvoimatutkimuksesta määräaikaisuuksien kestoa ja syitä esitteleviä ristiintaulukoita, joissa selittävät muuttujat ovat sukupuoli, koulutus, työnantajasektori ja työpaikan koko. Määräaikaisuuksien kestossa erityisen huomionarvoista on yli 24 kuukautta pitkien määräaikaisuuksien yleistyminen. Pitkät määräaikaisuudet ovat yleistyneet etenkin julkisen sektorin työsuhteissa. Keskiasteen koulutus on yhteydessä lyhyisiin määräaikaisuuksiin ja koulutuksen mukainen ero on kasvanut tarkasteluvälillä. Pysyvän työsuhteen puuttuminen on yleisin määräaikaisessa työsuhteessa työskentelemisen syy. Etenkin korkeakoulutetut naiset ovat määräaikaisia siksi, etteivät ole löytäneet pysyvää työtä. Tärkeimpiä lähteitä ovat olleet Asko Suikkasen ym. teokset (1998, 2001) sekä Tilastokeskuksen useat määräaikaisuuksia käsittelevät julkaisut (mm. Lehto & Sutela 1999 ja Sutela, Vänskä & Notkola 2001).
  • Nevalainen, Elina (2007)
    Tutkielma tarkastelee epätyypillisen työn vaikutusta opettajan professioon ja siinä tapahtuneisiin muutoksiin. Tarkoituksena on tutkia, vaikuttaako työsuhteen laatu opettajien asennoitumiseen suhteessa omaan työhönsä ja siihen liittyviin tekijöihin. Tutkimusongelmaa tarkastellaan kahden eri hypoteesin avulla ja tutkimusaluetta on rajattu kolmeen opetustyön osa-alueeseen eli varsinaiseen opetustyöhön, työyhteisöihin ja opetustyöhön vaikuttaviin hallinnollisiin toimijoihin. Tutkielmassa käytetyt aineistot ovat kvantitatiivisia aineistoja, joita analysoidaan tilastollisilla monimuuttujamenetelmillä. Aineistojen analyysilla on pyritty löytämään eroja opettajista työsuhteen laadun perusteella. Aineistoina tutkielmassa on KuntaSuomi 2004- tutkimushankkeen vuonna 2003 toteutettu kuntatyöyhteisökyselyn aineisto ja vuonna 2006 itse kerätty pieni aineisto, jossa vastaajina on helsinkiläisiä luokanopettajia. Tutkielman teoreettinen viitekehys on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäisessä tarkastellaan profession käsitteen määritelmää, professiotutkimuksen suuntauksia yleisesti sekä tarkastellaan valtion ja professioiksi määriteltyjen ammattiryhmien välistä suhdetta. Toisessa osassa tarkastellaan tarkemmin opetustyön professionaalistumista, julkisen sektorin hallinnollisia muutoksia, erityisesti new public management -ajattelua, ja niiden vaikutusta julkisella sektorilla työskenteleviin professioihin sekä epätyypillistä työtä julkisella sektorilla. Samalla tarkastellaan aikaisempaa opettajan professioon liittyvää tutkimusta, kuten opettajien professionalismia tutkivaa York-Jyväskylä- tutkimusprojektia ja koulutuspolitiikkaa tutkivaa EGSIE -tutkimushanketta. Näihin tutkimuksiin perustuvien lähteiden pohjalta voidaan tarkastella opettajien professiossa tapahtunutta muutosta ja tarkastella myös opettajien omia näkemyksiä. Tutkimusongelmaa tarkastellaan kahdella hypoteesilla, joista ensimmäinen eli epätyypillisen työn vahva hypoteesi olettaa, että työsuhteen laatu on keskeinen muuttuja tarkasteltaessa opettajien asennoitumista opetustyön eri osa-alueisiin. Toinen, epätyypillisen työn heikko hypoteesi olettaa, että työsuhteen laadulla on vähän vaikutusta tai ei ollenkaan vaikutusta. Aineiston empiirisessä analyysissa käy ilmi, että ikä on keskeinen selittävä taustamuuttuja, kun tarkastellaan määräaikaisen työsuhteen todennäköisyyttä vastaajilla. Varsinaisia eroja tarkasteltaessa voidaan havaita, että vakinaisessa virassa työskentelevien opettajien ja määräaikaisten opettajien välillä löytyy tilastollisesti merkitseviä eroja, kun tarkastellaan työhön liitettyjä määreitä, työtahtia ja työmäärää. Tosin näitä eroja voidaan myös selittää ikäryhmien välisillä eroilla. Työyhteisöä tarkasteltaessa merkitseviä eroja ei löydy. Opetustyöhön vaikuttavien hallinnollisten tekijöiden osa-aluetta tarkasteltaessa voidaan havaita osittaisia eroja sekä työsuhteen että iän perusteella. Näin ollen heikko epätyypillisen työn hypoteesi jää voimaan. Tutkielman lopussa pohditaan mahdollisia näkökulmia julkisella sektorilla toimivien professioiden tutkimiseen ja yleisesti professiotutkimuksen tulevaisuutta.
  • Sormunen, Petra (2013)
    Tutkielmassa tarkastellaan määrähinnoittelun kilpailuoikeudellisia vaikutuksia. Määrähinnoittelu kuuluu vertikaalisiin kilpailunrajoituksiin, ja sillä tarkoitetaan sopimuksia tai yhdenmukaistettuja menettelytapoja, joiden suorana tai välillisenä tavoitteena on asettaa kiinteä jälleenmyyntihinta, vähimmäisjälleenmyyntihinta, tai kiinteä hinta- tai vähimmäishintataso, jota ostajan tulee noudattaa. Tutkielmassa perehdytään määrähinnoittelusta seuraaviin kilpailua tehostaviin ja kilpailua rajoittaviin seurauksiin. Suhtautumista määrähinnoitteluun arvioidaan myös oikeustapauksien pohjalta. Euroopan unionissa määrähinnoittelun katsotaan kuuluvan osaksi vakavia kilpailunrajoituksia, joita on pääsääntöisesti pidettävä aina kiellettyinä. Tämä eroaa Yhdysvalloissa valitusta näkökulmasta, johon on siirrytty korkeimman oikeuden vuonna 2007 antamalla Leegin-päätöksellä, kun per se -näkemyksestä eli määrähinnoittelun pitämisestä suoraan lain nojalla kiellettynä siirryttiin rule of reason -ajatteluun, eli tuomioistuin arvioi kilpailunrajoitusta sen kokonaisvaikutuksen perusteella. Tutkielma pohtii eroja Yhdysvaltojen ja EU:n suhtautumisessa määrähinnoitteluun, ja mahdollisuutta omaksua Yhdysvalloissa tapahtunut kehitys myös EU:n kilpailuoikeuteen.
  • Partanen, Maria (2002)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan määräysvaltaoikeuksien jakamista yrittäjän ja riskirahoittajan (venture capitalist) kesken riskirahoitusprojektin (venture capital project) alkuvaiheessa. Tarkastelu keskittyy seuraavien kysymysten ympärille: Miksi määräysvaltaoikeudet kannattaa jakaa yrittäjän ja riskirahoittajan kesken? Miten ne voidaan jakaa? Mikä on optimaalisin tilanne osapuolten kannalta? Vastauksia näihin kysymyksiin haetaan tarkastelemalla kolmea erilaisiin oletuksiin perustuvaa teoreettista mallia, joita lopuksi vertaillaan keskenään. Keskeisimmiksi lähteiksi muodostuvat Eric Berglöfin (1994) "A Control Theory of Venture Capital Finance" ja Andrei A. Kirilenkon (2001) "Valuation and Control in Venture Finance". Näitä kahta lähdettä pienemmän painoarvon tarkastelussa saa Philippe Aghionin ja Patrick Boltonin (1992) "An Incomplete Contracts Approach to Financial Contracting". Tutkielmassa päädytään seuraaviin tuloksiin. Kun määräysvaltaoikeudet jaetaan yrittäjän ja riskirahoittajan kesken, niin osapuolten päämäärät saadaan yhteensovitettua eli sitoumus- ja kannustinongelmat minimoituvat. Molemmat osapuolet pyrkivät projektin rahallisen tuoton kasvattamiseen. Lisäksi yrittäjällä on pääsy yksityisiin hyötyihin, ja riskirahoittaja pystyy määräysvaltaoikeuksilla valvomaan yrittäjää. Kun määräysvaltaoikeudet jaetaan yrittäjän ja riskirahoittajan kesken siten, että ne voivat olla kerrallaan ainoastaan jommallakummalla osapuolista hallussaan tai ne voidaan jakaa puoliksi osapuolten kesken, niin silloin vaihtovelkarahoitus tuo molemmille osapuolille optimaalisen tuoton kussakin maailmantilassa. Jos määräysvaltaoikeudet jaetaan osapuolten kesken siten, että ne eivät ole vain jommallakummalla osapuolista hallussaan, vaan molemmat osapuolet käyttävät niitä samanaikaisesti, niin jako voidaan suorittaa missä suhteissa tahansa. Riskirahoittajalla voi näin ollen olla suuremmat määräysvaltaoikeudet kuin yrittäjällä tai toisinpäin. Optimaalinen jakosuhde muodostuu yrittäjän ja riskirahoittajan kahdenvälisten neuvottelujen tuloksena. Sopimukseen päästään, kun molemmat osapuolet hyväksyvät saman jakosuhteen. Tässä jälkimmäisessä jakotavassa päästään aina tilanteeseen nähden optimaaliseen sopimukseen uudelleenneuvottelujen kautta.