Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 13046-13065 of 28489
  • Fransman, Heidi (2007)
    Under de senaste decennierna har välfärdssystemen i västvärlden omprövats och förändrats. Villkoren för arbetet har förändrats och konkurrensen om arbetsplatserna är stenhård och utbildning garanterar inte längre fastanställning, eller ens arbete. Den ekonomiska depressionen på 1990-talet lämnade efter sig en hög arbetslöshetsgrad och långtidsarbetslöshet. Då arbetslöshet tidigare var någonting som drabbade vissa yrkesgrupper, är arbetslöshet idag något som kan drabba vem som helst oberoende av utbildningsnivå och arbetserfarenhet. Som en följd av den höga arbetslösheten har olika aktiveringsprogram och sysselsättningsprogram uppkommit. Ett av dessa sysselsättningsprojekt är Tess-sysselsättningsmodellen i Helsingfors. Tess-sysselsättningsmodellen fungerade under åren 2000-2006 vid Månsas socialbyrå i Norra Helsingfors. Grundidén inom Tess-sysselsättningsmodellen är att arbete i sig rehabiliterar och sysselsättningsmodellen försöker ersätta onödig skuldkänsla över att vara arbetslös med känslan av att duga, vara arbetsför och till nytta för samhället och andra. Tess-sysselsättningsmodellen skiljer sig från andra sysselsättningsprojekt i och med att den baserar sin ideologi på Ulrich Becks teori om risksamhället, där arbetslösheten ses om en följd av samhällsutvecklingen och globalisationen. Ulrick Becks verk om risksamhället utgör utgångspunkten för diskussionen kring arbete och arbetslöshet i det senmoderna samhället i denna avhandling. Studiematerialet bestod av sju (7) intervjuer med klienter som en längre eller kortare tid deltagit i Tess-sysselsättningsmodellen. De intervjuade hör till dem som vid det första mötet med Tess-handledaren bedömdes ha en någorlunda god eller nöjaktig arbetsförmåga. Som metod användes en halvstrukturerad intervju där frågorna är indelade i teman och med öppna svarsalternativ. Syftet med denna studie är att undersöka på om och i så fall på vilket sätt ett deltagande i Tess-sysselsättningsmodellen, förändrat synen på den egna situationen och arbetslösheten samt på vilket sätt deltagarna har uppfattat det stöd som Tess-sysselsättningsmodellen erbjuder. Resultaten visar att Tess-sysselsättningsmodellens klienter inte ser den egna arbetslösheten som deras eget fel, utan anser att orsakerna till arbetslösheten finns i samhällets strukturer. De orsaker till arbetslösheten som de intervjuade lade fram, stöder den allmänna uppfattningen om den strukturella arbetslösheten. Överlag var de intervjuade positivt inställda till sysselsättningsmodellen. Stödet som Tess-sysselsättningsmodellen erbjuder ansågs vara tillräckigt och anpassas väl efter klientens behov.
  • Haverinen, Lotta (Helsingfors universitet, 2015)
    I dagens läge är det vanligt att näringsidkare ingår kommersiella avtal, vilka gäller för en längre tidsperiod. Riskerna som förknippas med dessa långvariga kommersiella avtal är på grund av tidsaspekten väldigt annorlunda än beträffande momentana avtal. Långvariga kommersiella avtal är särskilt känsliga för ändrade förhållanden, vilka kan leda till att det blir svårare eller omöjligt för part att prestera eller att syftet med avtalet helt eller delvis förfelas. Det är vidare omöjligt för parterna att ta alla tänkbara ändringar i beaktande vid avtalsingåendet. Dessa avtal kännetecknas även ofta av ett starkt beroendeförhållande mellan parterna och av att de har ett gemensamt mål med avtalet. En stark tillit kan uppstå mellan parterna. Förhållningssättet till ändrade förhållanden har ändrat med tiden. Attityden har ändrat från den romerska läran om clausula rebus sic stantibus, enligt vilken avtalet anses innefatta ett implicit villkor att det inte gäller om förhållandena ändras, till att principen om pacta sunt servanda iakttas utan att ändringarna ges något som helst utrymme. Principen om avtalsfriheten i det liberala samhället gör att det uppstår ett behov av en rigid tillämpning av principen om pacta sunt servanda, då avtalet blir ett medel att uppnå förutsebarhet i en osäker värld som annars präglas av frihet. I enlighet med denna rigida uppfattning om avtalsbundenhet utgår den liberalistiska avtalsrätten således ifrån formella kriterier för avtalsbundenheten. Så länge de formella kriterierna har beaktats binder avtalet. Ändrade förhållanden efter avtalsingåendet påverkar inte avtalsbundenheten och det görs därmed en mycket skarp gräns mellan avtalsinterna och avtalsexterna faktorer. I modern avtalsrätt tillämpas inte en så fullt ut liberalistisk avtalsrätt, utan materiella hänsyn har tagit mera och mera plats. Skälighetsprincipen har fått mera utrymme, inte minst i och med 36 § RättshL, som medger jämkning av oskäliga avtalsvillkor. Då materiella hänsyn även kan tas i beaktande öppnas möjligheten för en mera dynamisk syn på avtalsbundenheten i fråga om långvariga avtal upp. I den avtalsrättsliga doktrinen har röster för en mera dynamisk syn på avtalsbundenheten till följd av ändrade förhållanden höjts. I det andra kapitlet i avhandlingen presenteras några av dessa perspektiv, bland annat läran om relationell avtalsbildning. I det tredje kapitlet behandlas ändrade förhållanden i gällande rätt. Först behandlas ändrade förhållanden som prestationshin-der, vilka kan medföra att skyldigheten att fullgöra avtalet upphör. I detta samband behandlas omöjlighetsläran, principen om force majeure och ekonomisk force majeure. Skadeståndsrättsliga aspekter beaktas inte i stor omfattning. Därefter behandlas den tyskbördiga förutsättningsläran, vilken ansetts kunna tillämpas på ändrade förhållanden. Slutsatsen är att jämkning i de flesta fall är en bättre lösning. Jämkning utgör det viktigaste sättet att möjliggöra att ändrade förhållanden påverkar avtalsförplik-telserna. Samtidigt är jämkning det mest dynamiska alternativet, eftersom jämkning möjliggör att följden av en oförutsebar risk kan fördelas mellan parterna. Jämkningsprövningen är dock mycket strikt och huvudregeln är avtalsbundenhet. För att jämkning skall vara möjligt förs i avhandlingen fram att det bör vara frågan om att ändringen är oförutsebar och utom parts kontroll. Ändringen bör även direkt påverka att avtalsbalansen rubbas väsentligen. Kravet på väsentlighet måste ställas högt. Därefter behandlas möjligheten till uppsägning av avtal och lojalitetsprincipens betydelse i förhållande till långvariga kommersiella avtal i korthet. I det fjärde kapitlet behandlas olika sorts villkor och tekniker som kan användas för att öka på flexibiliteten i avtalet. Justerings-mekanismer, force majeure- samt hardship-klausuler och uppsägningsklausuler kommer kort att behandlas. Fokus ligger på omförhandlingsklausuler, vilka verkar så att en skyldighet till omförhandling uppstår om förhållandena ändrar. Ifall det finns mycket tillit mellan parterna kan omförhandlingsklausulen ges ett brett tillämpningsområde. I det femte och sista kapitlet presenteras avhandlingens slutsatser. Det konstateras att tilliten har försvunnit ifall parterna går till domstol med en konflikt. Därför är det motiverat att avtalsrätten fungerar statiskt. Ifall en väsentlig obalans råder kan domstolen jämka avtalet. Parter bör avtala om mera dynamiska inslag för att dessa skall få relevans och göra en noggrann riskanalys innan avtalsslutet.
  • Bäckman, Irene (2014)
    I denna pro gradu undersöks sju klienter inom vuxensocialt arbete och utkomststöd i några mindre kommuner och städer i Österbotten. Den centrala forskningsfrågan för avhandlingen är: ”Vad berättar undersökningspersonerna om sina erfarenheter av klientskap?” Forskningsfrågan preciseras ytterligare med bifrågor som tudelar forskningsfokus till klienternas livssituation samt klienternas möte med samhällssystemet. Syftet med min studie är att bidra till en större förståelse för klientskap inom vuxensocialt arbete och utkomststöd och dessa klienters livssituationer. Undersökningspersonerna är tre kvinnor och fyra män i åldrarna 26-61 som i många år eller i flera olika perioder har varit klienter vid socialbyrån. Genom att lyssna till deras berättelser i intervjuer samt granska innehållet i deras situationskartläggningsblanketter har en bild av klientskapet och deras livssituationer målats upp, vilken analyserats med hjälp av teoribunden innehållsanalys (Tuomi & Sarajärvi 2002). Som teoretiskt referensram har Pierre Bourdieus tankegångar kring klassamhället och olika tillgång på kapital fungerat tillsammans med Elina Pekkarinens positionsmodell som beskrivning av livssituationens förutsättningar och avgränsningar. Flera teman framträder i analysen, som avgränsats till att fokusera på mera negativa eller problematiska aspekter av klientskapet. Det viktigaste vad det gäller livssituationen har att göra med orsaker och hinder som banar väg till och håller personerna kvar i klientskapet. Berättelserna visar att orsakerna till klientskapet för dessa personer endera har haft att göra med övergången från ungdom till självförsörjandeskap, att man med låg lön varit eller är familjens enda inkomstkälla, eller att man haft en välbärgad position men gått miste om den. Efter att klientskapet inletts har inre avgränsningar och hälsobesvär tillsammans med de ramar som samhället och systemet utgör satt hinder för en återgång till ett liv utan socialbyrån. Vad det gäller mötet med systemet lyfter analysen fram teman som har att göra med att vara i en underställd position, samt olika problematiska erfarenheter av förhållandet till hjälpinstanserna. Den slutsats som har kunnat dras från analysen av är att vuxensocialarbetets klienter har olika bakgrunder, unika situationer och olika orsaker till sin position. Ett längre klientskap kan medföra flera problem och anhopande hinder. Utkomststödsklienterna har ofta en svag social position och upplevelsen av detta förstärks ytterligare i den underställda positionen som man som klient står i i förhållande till socialvårdssystemet. En del av dem verkar ha tillräckliga resurser för att hålla en god position trots klientskapet, medan andra befinner sig i en marginaliserad livssituation.
  • Salminen, Johanna (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkimustehtävänä oli selvittää SLS:n mieslähetyskouluun pyrkineiden motiiveja vuosien 1901–1926 välillä. Työssä analysoitiin kolmena otosvuonna 1901, 1913 ja 1926 aloittaneiden hakijoiden omaelämäkertoja sekä muita hakupapereita. Tavoitteena oli laatia laadullinen, mir-kohistoriallinen katsaus tietyn aikakauden nuorten, lähetystyöhön orientoituneiden miesten motiiveista ja hengellisestä maailmankuvasta, selvittää mitkä motiivit säilyivät otoksesta toi-seen ja millaiset ilmiöt rajoittuivat vain tietylle vuosikymmenelle. Aineisto kattoi lähes sata elämäkertaa, joista jokainen oli toisistaan riippumaton yksilöhistoria. Elämänkertojen sisällöt ja pituudet vaihtelivat kirjoittajan mukaan, eikä aivan jokainen edes vastannut tehtävänannon kysymykseen ”milloin hakija oli alkanut huolehtimaan oman sielunsa tilasta ja syyhyn, mikä sai hakijan pyrkimään lähetysalalle”. Aineiston analyysissa käytettiin induktiivista sisällönanalyysiä ja motiivit kategorisoitiin kus-sakin otoksessa kolmeen pääryhmään: ympäristöstä saatuihin vaikutteisiin, tietoisiin ja strate-gisiin motiiveihin sekä tunne- ja arvopohjaisiin syihin. Neljäntenä näkökulmana oli vertailla hakijoiden minäkuvaa, käsitystä Jumalasta sekä yleensä selvittäää heidän hengellistä maail-mankuvaansa. Otosten viimeisessä luvussa hakijat jaettiin kolmeen ryhmään sen mukaan, olivatko he osanneet esittää lähetysalalle kohdistuneet motiivinsa selkeästi, melko selkeästi vai olivatko motiivit epäselviä tai hukassa. Jokaisesta hakijan motiivit on koottuna yhteen syy–seuraus-suhteineen ja luvussa on paljastettu, ketkä heistä lopulta tulivat valituiksi kouluun ja ketkä myös suorittivat lopulta lähetyssaarnaajan tutkinnon. Otoksissa ilmenneissä motiiveissa oli paljon yhteistä: useimmilla hakijoilla lähetysmotiiveina tai motiiveja tukeneina syinä toistuivat huoli ei-kristityistä, oma armokokemus ja rakkaus, jotka velvoittivat julistamaan evankeliumia sitä tuntemattomille. Motiivit olivat lähetysteologi G. Warneckin lähetysteologian mukaisia, joihin oli SLS:ssa tutustuttu jo 1870-luvulta lähtien. Lukeminen oli merkittävä keino saada tietoa ja kiinnostua lähetystyöstä, mutta esimerkiksi lähetyskäskyyn viitattiin harvoin. Innostusta saatiin vuosisadan alussa selkeästi lähetyssaar-naajien kuulemisesta, kun 1920-luvulla virikkeitä alkoi tulla enenevässä määrin kristillisistä kansanopistoista. Perhe säilytti marginaalisen roolinsa jokaisessa otoksessa lähetystyöhön kannustavana yksikkönä. Merkittävimmät muutokset otosten välillä on havaittavissa kokemuspiirin laajentumisessa kotoa kansanopistoihin ja ulkomaille saakka. Hengellinen mentaliteetti muuttui 25 vuodessa, mihin vaikutti todennäköisesti ympäröivän yhteiskunnan maallistuminen. Rippikoulun merki-tys väheni rajusti. Jumalaa ei koettu enää pelkästään aktiivisena, vaan osalle Hänestä oli tul-lut taustalla vaikuttava voima. Myös paholaisen rooli väheni kääntymystarinoissa ja nimitys muuttui maailman hengeksi. Kodin kristillisyyden korostaminen elämäkerroissa sen sijaan runsastui huomattavasti. Mahdollisesti tahdottiin osoittaa taustojen olevan kunnossa yhä maallistuvammassa yhteiskunnassa. Minäkuva eheytyi, ja aktiivinen oman elämän hallinta ja itsensä kehittäminen yleistyivät tutkimusajanjakson aikana.
  • Tarmo, Eero (Helsingin yliopisto, 2014)
    Objectives. Death of a close relative is personal and challenging experience that everyone has to encounter at some point in life. Coaching to face grief and loss is generally seen as one of the basic tasks of children’s literature. The objective of this study was to unravel the ways of describing and dealing with death in four Finnish children’s books of my research material. According to previous studies the ways of describing and dealing with death in children’s literature have been variated from 1600s to the 21st century. Today’s models and grievances associated with grieving child and adult’s role in research material are made visible in this study. Research methods. My Master’s Thesis was a qualitative study and content analysis was used as research method. I examined the children’s books of my research material by specifying and finding narrative solutions, similarities and differences between books related to ways of dealing with death. Due to the abstract nature of death as a phenomenon of human life, I took a data-driven, inductive approach to the ways of dealing with death in books I have chosen as my research material. In the end I presented my perceptions connected with previous studies. Results and conclusions. Subjectively experienced meanings were seen as key point of my study. Complexity of the grieving process got highlighted and on the basis of research material, the ways of dealing with death seemed to be clearly connected with development in childhood. The results of my study show that adults should learn how to become sensitive to child’s non-verbal signals, recognize grief and individual ways of grieving as well as respect and strive to support child in grief caused by death of a close relative.
  • Suomalainen, Riikka (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tarkastelen tutkimuksessani lapsille suunnattujen kuolemaa ja surua käsittelevien kuvakirjojen välittämää kuvaa leikki-ikäisen lapsen kuolemakäsityksestä ja surusta hänen menettäessään läheisen ihmisen. Läheisellä ihmisellä tarkoitan tutkimuksessani lapsen omaa vanhempaa, sisarusta tai isovanhempaa. Tutkimusaineistoni koostuu yhdeksästä lasten kuvakirjasta. Ensimmäinen tutkimuskysymykseni on, millainen kuva lapsen kuolemakäsityksestä annetaan aihetta käsittelevissä lastenkirjoissa. Toisen tutkimuskysymykseni avulla selvitän, millainen kuva lapsen surusta ja sen ilmenemismuodoista annetaan aineistossa. Tutkimuksen taustaosiossa käsittelen muun muassa nykyistä kuolemakäsitystä, lapsen kuolemakäsityksiä ja surureaktioita. Kerron myös kuolema-aiheesta lastenkirjallisuudessa. Tutkimukseni on laadullinen ja aineiston analyysimenetelmänä käytän aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Olen luonut analyysiosioon kaksi osiota, toisen kuolemasta ja toisen surusta. Tutkimustulokseni osoittavat, että analysoimissani lasten surukirjoissa kuvataan niitä piirteitä lasten kuolemakäsityksestä ja surusta, joita tutkimukseni taustaluvuissa käsitellään.
  • Sunervo, Ilona (Helsingin yliopisto, 2015)
    Aim. Aphasia impacts not only the aphasic person, but also the significant others. There has been a largely grown interest on different types of intervention and services directed to significant others. However, there is little evidence how SLPs implement these practices in the clinical rehabilitation process. The aim of this study was to investigate how significant others participate in the rehabilitation process for people with aphasia in the SLPs point of view. Also, the resources and the causes behind these practices were studied. Methods. This study was carried out as a survey for Finnish speech and language therapists working with people with aphasia. The questionnaire was conducted in e-form and sent via the Finnish Association of Speech Therapists to its members. A total of 56 SLPs participated in the survey. The closed questions of the questionnaire were analyzed quantitatively, by representing percentages and frequencies of the answers. The qualitative analysis was based on the classification of recurring themes in the open-ended questions. Results and conclusions. According to 60 % of the respondents, significant others were part of the evaluation process frequently or always. In planning the rehabilitation, significant others were involved frequently or always according to 68 % of the respondents. Significant others were frequently or always part of the rehabilitation according to 58 % of the respondents. SLPs used varying methods working with significant others, although structured methods described in the literature were seldom used. The participation of significant others was considered fairly important. SLPs recognized the importance of significant others in supporting communication and overall progress in rehabilitation. Structural/organizational constraints were often mentioned and SLPs also felt that significant others weren’t always motivated to participate in the rehabilitation process. Time, therapy materials and education were among the resources that were needed more. As a conclusion, this study shows that practices concerning participation of significant others in the aphasia rehabilitation process are somewhat unestablished in Finland, and that communication partner training hasn’t quite yet reached clinicians. There are no clinical guidelines concerning aphasia therapy and significant others participation in it, which based on the results, would be needed.
  • Vuorio, Juha-Pekka (2016)
    Tämä pro gradu –tutkielma tarkastelee lastensuojelun asiakasvanhempien kokemuksia läheisneuvonpitoprosessin aikana käydyistä dialogeista. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata sitä, millaisia merkityksiä vanhemmat ovat antaneet läheis- ja viranomaisverkos-tojen kanssa käydyille keskusteluille. Vanhempien käsitykset kertovat paitsi heidän suhteestaan sosiaalityöhön, mutta erityisesti heidän käsityksensä avaavat siitä, kuinka he ovat kokeneet hyvin henkilökohtaisten asioiden käsittelyn erilaisten verkostojen kans-sa. Sosiaalityön oikeutus nousee yksilön kannalta siitä, kuinka se kannattelee asiakasta arkisessa selviytymisessä ja yhteiskunnan kannalta siitä, kuinka se edesauttaa asiakasta muutoksessa. Läheisneuvonpidon dialogien tavoite liittyy molempiin. Tutkielman taustalla ovat teoreettiset käsitykset dialogisuudesta ja vuorovaikutussuhteiden merkityksestä. Dialogisuus voi olla luonteeltaan sekä monologista että dialogista. Monologisen dialogin tavoitteeksi riittää yhteinen sopimus siitä, kuinka aiotaan toimia. Sen sijaan dialoginen dialogi yltää yhteisten käsitysten muodostumiseen eri osapuolten välille. Läheisneuvonpidon prosessiluonteen vuoksi molempien muodostuminen on mahdollista. Edellytyksiä molemmille luovat kaikkien osallistujien vuorovaikutusorientaati-ot. Vuorovaikutusorientaatiot on tässä tutkielmassa mielletty empaattiseksi kuulemisiseksi (asiakaskeskeinen), toiseksi näkökul-maksi (asiantuntijakeskeinen) ja dialogiseksi, jaettuun ymmärrykseen pyrkiväksi näkökulmaksi. Tämä mukailtu jaottelu sisältää työntekijöiden ohella myös asiakkaan yksityisen läheisverkoston. Osallisuuden kokeminen ja itsemääräämisoikeus ovat keskeisiä sosiaalityön arvoja. Siksi on perusteltua tutkia sen toteutumista työskentelytavassa, jonka periaatteisiin kuuluvat demokraattinen vuorovaikutus ja osallisuus itseään ja perhettään koskevaan päätöksentekoon. Tutkielma pyrkii hahmottamaan ilmiötä, jossa tavoi-tellaan dialogisuutta ja osallisuutta. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdeksan lastensuojelun asiakasvanhemman yksilöhaastattelusta. Haastateltavien lasten asioissa oli järjestetty läheisneuvonpitoja, joiden osallistujista he olivat päättäneet samoin kuin käsiteltävistä asioista. Tutkimus perustuu sosiaa-lisen konstruktionismin tieteenfilosofisiin lähtökohtiin, jossa todellisuus nähdään sosiaalisesti rakentuneena. Vaikka todellisuus rakentuukin sosiaalisissa kanssakäymisissä, jokainen yksilö antaa sille omat merkityksensä itse. Lastensuojelun sosiaalityöhön liittyy omalta osaltaan puuttuminen ihmisten itsemääräämisoikeuteen ja yksityiseen perhe-elämään. Se, millä tavoin julkinen valta ihmisten yksityisyyteen puuttuu, voi olla sekä asiantuntijakeskeistä että dialogista. Tässä tutkimuksessa dialogisuus käsittää asian-tuntijoiden ohella myös ihmisten yksityisen verkoston. Ihminen muodostaa lopulta käsityksensä erilaisten verkostojen kanssa käymiensä keskustelujen perusteella. Riippumatta siitä, millainen on todellinen asioiden tila, merkityksellisempää on se, kuinka se yhteisesti jäsennetään. Laadullinen aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä. Sisällönanalyysiä ohjasivat vahvasti myös teoreettiset jäsennykset dialogisuudesta ja osallistujien vuorovaikutusorientaatioista. Tutkimuksen tulokset ovat sekä aineistolähtöisiä että teoriaohjaavia. Aineiston perusteella keskeisin tulos on vanhempien kokemus verkostojen yhteisen tilannekuvan muodostamisen edellytyksistä, sen merkityksestä ja näiden myötä muodostuneesta toiminnan suuntautumisesta. Teoriaohjaavaa on käsitys dialogisuuden kokemisen ehdoista. Ensinnäkin täytyi muodostua kokemus siitä, että oma mielipide oli vakavasti otettu mukaan keskusteluun, vaikka tästä mielipiteestä olisi ollut eriäviä näkemyksiä. Toiseksi täytyi muodostua käsitys siitä, että toinen näkökulma ei omasta käsityksestä poiketen ole vain ihmistä syyllistävä, vaan pyrkii häntä ym-märtäen löytämään ratkaisuja yhteisissä keskusteluissa. Dialogisuuden kokemisen ehdot liittyivät toisaalta siihen, kuinka oikeute-tuksi ja omasta näkökulmastaan totuudenmukaiseksi haastateltavat kokivat itsestään poikkeavan näkökulman sekä siihen, kuinka he kokivat oman näkökulmansa otetuksi mukaan dialogiin. Dialogisuuden kokemus oli keskeinen selittävä tekijä sille, että yhteinen tilannekuva oli mahdollista muodostaa ja tilannekuvan muodostuminen vaikutti siihen, millaiseksi osallistujien toiminta suuntautui. Dialogisuuden kokemus muodostui näistä tekijöistä Avainsanat – Nyckelord – Keywords Demokratia, lastensuojelu, läheisneuvonpito, osallisuus, sosiaalityö, verkostotyö
  • Vuorio, Juha-Pekka (2016)
    Tämä pro gradu –tutkielma tarkastelee lastensuojelun asiakasvanhempien kokemuksia läheisneuvonpitoprosessin aikana käydyistä dialogeista. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata sitä, millaisia merkityksiä vanhemmat ovat antaneet läheis- ja viranomaisverkos-tojen kanssa käydyille keskusteluille. Vanhempien käsitykset kertovat paitsi heidän suhteestaan sosiaalityöhön, mutta erityisesti heidän käsityksensä avaavat siitä, kuinka he ovat kokeneet hyvin henkilökohtaisten asioiden käsittelyn erilaisten verkostojen kans-sa. Sosiaalityön oikeutus nousee yksilön kannalta siitä, kuinka se kannattelee asiakasta arkisessa selviytymisessä ja yhteiskunnan kannalta siitä, kuinka se edesauttaa asiakasta muutoksessa. Läheisneuvonpidon dialogien tavoite liittyy molempiin. Tutkielman taustalla ovat teoreettiset käsitykset dialogisuudesta ja vuorovaikutussuhteiden merkityksestä. Dialogisuus voi olla luonteeltaan sekä monologista että dialogista. Monologisen dialogin tavoitteeksi riittää yhteinen sopimus siitä, kuinka aiotaan toimia. Sen sijaan dialoginen dialogi yltää yhteisten käsitysten muodostumiseen eri osapuolten välille. Läheisneuvonpidon prosessiluonteen vuoksi molempien muodostuminen on mahdollista. Edellytyksiä molemmille luovat kaikkien osallistujien vuorovaikutusorientaati-ot. Vuorovaikutusorientaatiot on tässä tutkielmassa mielletty empaattiseksi kuulemisiseksi (asiakaskeskeinen), toiseksi näkökul-maksi (asiantuntijakeskeinen) ja dialogiseksi, jaettuun ymmärrykseen pyrkiväksi näkökulmaksi. Tämä mukailtu jaottelu sisältää työntekijöiden ohella myös asiakkaan yksityisen läheisverkoston. Osallisuuden kokeminen ja itsemääräämisoikeus ovat keskeisiä sosiaalityön arvoja. Siksi on perusteltua tutkia sen toteutumista työskentelytavassa, jonka periaatteisiin kuuluvat demokraattinen vuorovaikutus ja osallisuus itseään ja perhettään koskevaan päätöksentekoon. Tutkielma pyrkii hahmottamaan ilmiötä, jossa tavoi-tellaan dialogisuutta ja osallisuutta. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdeksan lastensuojelun asiakasvanhemman yksilöhaastattelusta. Haastateltavien lasten asioissa oli järjestetty läheisneuvonpitoja, joiden osallistujista he olivat päättäneet samoin kuin käsiteltävistä asioista. Tutkimus perustuu sosiaa-lisen konstruktionismin tieteenfilosofisiin lähtökohtiin, jossa todellisuus nähdään sosiaalisesti rakentuneena. Vaikka todellisuus rakentuukin sosiaalisissa kanssakäymisissä, jokainen yksilö antaa sille omat merkityksensä itse. Lastensuojelun sosiaalityöhön liittyy omalta osaltaan puuttuminen ihmisten itsemääräämisoikeuteen ja yksityiseen perhe-elämään. Se, millä tavoin julkinen valta ihmisten yksityisyyteen puuttuu, voi olla sekä asiantuntijakeskeistä että dialogista. Tässä tutkimuksessa dialogisuus käsittää asian-tuntijoiden ohella myös ihmisten yksityisen verkoston. Ihminen muodostaa lopulta käsityksensä erilaisten verkostojen kanssa käymiensä keskustelujen perusteella. Riippumatta siitä, millainen on todellinen asioiden tila, merkityksellisempää on se, kuinka se yhteisesti jäsennetään. Laadullinen aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä. Sisällönanalyysiä ohjasivat vahvasti myös teoreettiset jäsennykset dialogisuudesta ja osallistujien vuorovaikutusorientaatioista. Tutkimuksen tulokset ovat sekä aineistolähtöisiä että teoriaohjaavia. Aineiston perusteella keskeisin tulos on vanhempien kokemus verkostojen yhteisen tilannekuvan muodostamisen edellytyksistä, sen merkityksestä ja näiden myötä muodostuneesta toiminnan suuntautumisesta. Teoriaohjaavaa on käsitys dialogisuuden kokemisen ehdoista. Ensinnäkin täytyi muodostua kokemus siitä, että oma mielipide oli vakavasti otettu mukaan keskusteluun, vaikka tästä mielipiteestä olisi ollut eriäviä näkemyksiä. Toiseksi täytyi muodostua käsitys siitä, että toinen näkökulma ei omasta käsityksestä poiketen ole vain ihmistä syyllistävä, vaan pyrkii häntä ym-märtäen löytämään ratkaisuja yhteisissä keskusteluissa. Dialogisuuden kokemisen ehdot liittyivät toisaalta siihen, kuinka oikeute-tuksi ja omasta näkökulmastaan totuudenmukaiseksi haastateltavat kokivat itsestään poikkeavan näkökulman sekä siihen, kuinka he kokivat oman näkökulmansa otetuksi mukaan dialogiin. Dialogisuuden kokemus oli keskeinen selittävä tekijä sille, että yhteinen tilannekuva oli mahdollista muodostaa ja tilannekuvan muodostuminen vaikutti siihen, millaiseksi osallistujien toiminta suuntautui. Dialogisuuden kokemus muodostui näistä tekijöistä Avainsanat – Nyckelord – Keywords Demokratia, lastensuojelu, läheisneuvonpito, osallisuus, sosiaalityö, verkostotyö
  • Güler, Sanna (2006)
    Tutkimukseni kohteena on läheisneuvonpito, joka on yksi lastensuojelun uusimmista työmenetelmistä. Lähestyn läheisneuvonpitoa lastensuojelun sosiaalityöntekijän näkökulmasta. Tutkimuskysymykseni koskevat läheisneuvonpitoprosessin aikana tapahtuneita muutoksia sosiaalityöntekijän kokemassa huolessa ja lapsen tukiverkostoissa, muita läheisneuvonpidon tuomia muutoksia lastensuojelun asiakkuuteen sekä koollekutsujan merkitystä läheisneuvonpidossa. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on voimavarakeskeisyyden idea, jota vastaan peilaan huolissa ja tukiverkostoissa tapahtuneita muutoksia. Tutkimuksta suuntaavana ennakko-oletuksena on ajatus siitä, että lapsen läheisverkoston ottaessa omat voimavaransa käyttöön sosiaalityöntekijän kokeman huolen määrä vähentyy. Tutkimusaineistoni koostuu 11 läheisneuvonpitoprosessin kirjallisista dokumenteista sekä neljästä sosiaalityöntekijän teemahaastattelusta. Dokumenttiaineisto käsittää sosiaalityöntekijän läheisneuvonpitoa varten kirjoittamat yhteenvedot sekä läheisten laatimat suunnitelmat. Tutkimusmenetelmänä on laadullinen sisällönanalyysi. Suurimmassa osassa (73%) tutkimiani prosesseja lastensuojelullinen huoli vähentyi läheisneuvonpitoprosessin aikana alle puoleen alkuperäisestään. Epäonnistuneiden prosessien taustalta nousivat vahvasti esiin sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus prosessin aikana sekä vanhempien sitoutumattomuus läheisneuvonpitoon. Kaikissa tutkimissani prosesseissa läheisverkosto aktivoitui hyvin sekä läheisneuvonpitoon että lapsen tueksi. Läheiset osallistuivat kokouksiin, paneutuivat suunnitelmien tekemiseen ja toteuttivat suhteellisen hyvin lupaamansa asiat. Vastuun jakaminen läheisverkostoon vähensi viranomaisten kokeman huolen määrää sekä aktiivisen lastensuojelutyöskentelyn tarvetta prosessin aikana. Läheisneuvonpito ei ainoastaan tehnyt läheisten voimavaroja näkyviksi vaan voimavarat näyttivät myös lisääntyneen läheisneuvonpitoprosessin aikana. Osassa prosesseja lapsen huostaanotto voitiin välttää tai lapsi voitiin kotiuttaa läheisneuvonpidon avulla. Haastattelemani sosiaalityöntekijät kokivat läheisneuvonpidon selkiyttäneen läheisille lapsen tilannetta ja lastensuojelun roolia. Lisäksi viranomaisten ja läheisverkoston välisen avoimuuden ja luottamuksen koettiin lisääntyneen läheisneuvonpidon myötä. Sosiaalityöntekijät korostivat myös yhteistyön sekä oman työskentelynsä helpottumista läheisneuvonpitoprosessin aikana. Sosiaalityöntekijät pitivät koollekutsujan merkitystä läheisneuvonpidossa suurena. Koollekutsujan ulkopuolisuutta ja puolueettomuutta pidettiin tärkeänä erityisesti asiakkaan kannalta. Koollekutsujan toiminnan nähtiin helpottavan myös sosiaalityöntekijän työskentelyä. Tärkeimmät lähteet: Possaneur Monika, Korhonen Liisa & Vartio Riitta (2002) Uuden Seelannin malli Helsingissä. Kaakkoisen suurpiirin läheisneuvonpitoprojektin (1998-2001) loppuraportti. Heino Tarja (2003) Kokemuksia läheisneuvonpidosta. Päiväkirja-aineiston raportointi. Tuomi Jouni & Sarajärvi Anneli (2002) Laadullinen tutkimus ja sisällön analyysi.
  • Olin-Payne, Niina (2003)
    Olen analysoinut sosiaalityöntekijöiden työkokouksia, joissa he keskustelevat uudesta menetelmästä lastensuojelutyössä, läheisneuvonpidosta. Tutkimuskysymykseni on se, miten sosiaalityöntekijät keskinäisissä keskusteluissaan konstruoivat uutta lastensuojelun menetelmää puheessaan. Mitä ongelmakohtia he tuovat esiin, mitä jännitteitä on havaittavissa? Miten ajan kanssa saadut kokemukset muuttavat sosiaalityöntekijöiden tapaa jäsentää työtään? Tutkimus on laadullinen tutkimus. Olen litteroinut työkokouksia ja poiminut niistä noin puolet, joiden arvioin täyttävän saturaatiopisteen ja joita olen analysoinut käyttäen diskurssianalyysiä. Aineistoa läpikäydessäni löysin yhtensä neljä jännitettä: 1) byrokratiamalli - kumppanuusmalli 2) lastensuojelun juridiset kysymykset 3) hämäryys - avoimuus 4) lapsikeskeisyys - aikuiskeskeisyys. Koska läheisneuvonpito edustaa erilaista tapaa tehdä työtä, syntyy ns vanhasta työtavasta ja uudesta työtavasta paljon keskustelua. Sosiaalityöntekijät kokevat vaikeaksi täysin luottaa asiakkaan kykyyn ja siirtää painopiste täysin lapseen. He vierastavat ajatusta siitä että olisivat asiakkaidensa kumppaneita, mutta hyväksyvät yhdessä määritelmän siitä, että ovat vallanpitäjiä joilla on mahdollisuus valtaistaa. He kokevat tärkeäksi että lakia ei missään vaiheessa rikota. He kokevat myös että läheisneuvonpito selkeyttää lastensuojelua. Hämäryys väistyy. Lapsen kuuleminen on tärkeä asia mutta miten se toteutuu käytännössä? He toteavat yhdessä että kuuleminen toteutuu jo siinä, että läheisneuvonpidon kysymykset kohdistuvat lapseen ja siinä kun mahdollisimman moni läheinen kutsutaan mukaan. Lastensuojelutyön tiukka sidonnaisuus lastensuojelulakiin on läpi tutkimuksen vahvasti esiin tuleva asia, eikä sitä voi sivuuttaa. Tärkeimmät lähteet: Berger, Peter & Luckmann, Thomas (1966) The social construction of reality. Jokinen, Arja & Juhila, Kirsi & Suoninen, Eero (1993) Diskurssianalyysin aakkoset. Jokinen, Arja & Juhila, Kirsi & Suoninen, Eero (1999)(toim.) Diskurssianalyysi liikkeessä.
  • Hakala, Katja (2008)
    Tutkimukseni aiheena on Pienperheyhdistys ry:n organisoima kummi-mummitoiminta. Kummi-mummitoiminta on vapaaehtoistyötä, jonka tarkoituksena on rakentaa kolmen sukupolven verkostoja. Toiminta yhdistää lapsiperheitä joiden elämässä isovanhemmat eivät ole aktiivisesti läsnä, sekä vapaaehtoisena toimivia kummi-mummeja. Tutkimuksessani tarkastelen sitoutumisen syntymistä vapaaehtoisena toimivan kummi-mummin näkökulmasta. Tutkimukseni aihetta olen lähestynyt tarkastelemalla ensin yhteiskuntamme muutosten vaikutuksia ihmisten elämään ja heidän sosiaalisiin suhteisiinsa. Yhteiskunnassamme puolet avioliitoista päätyy eroon, tämä luo vaikutuksensa kaikkiin perheenjäseniin, myös yli sukupolvien isovanhempien asemaan perheessä. Sosiaalisten suhteiden rakentaminen, muun elämänkulun ohella, on nyky-yhteiskunnassa sanottu olevan neuvottelun tulos. Tutkimukseni teoreettisena lähtökohtana on Finchin ja Masonin teoria läheissuhteisiin sitoutumisesta. Finch ja Mason tuovat esiin, että läheissuhteisiin sitoutuminen rakentuu vuorovaikutuksessa, neuvotteluissa. Oleellinen käsite näissä neuvotteluissa on vastavuoroisuus. Vastavuoroisuuden tasapainon säilyttäminen suhteissa mahdollistaa jatkuvuuden, joka on sitoutumisen syntymisen edellytys. Tutkimukseni aineisto koostuu seitsemästä haastattelemastani kummi-mummina toimivasta vapaaehtoisesta. Tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt teemahaastattelua. Haastattelujani ovat ohjanneet tutkimuskysymykseni: miksi kummi-mummi on lähtenyt mukaan kummi-mummitoimintaan, millaiset olivat odotukset kummi-mummitoiminnalle, miten kummi-mummius vastasi kummi-mummien odotuksia ja määrittivätkö odotukset kummi-mummitoiminnalle sitoutumisen syntymistä. Keräämääni aineistoa olen käsitellyt analyysimenetelmänäni sisällönanalyysi, huomioiden kuitenkin aineiston tarkasteluni olevan teorialähtöistä. Tutkimukseni tulosten mukaan kummi-mummitoiminnan motiivina oli eläkkeelle siirtymiseen valmistautuminen. Vapaaehtoistyö tai auttaminen oli lähes kaikille haastatelluille tuttua toimintaa. Kysymykseen odotuksista liitettiin kokemus isovanhemmuudesta. Tämän tulkitsin kertovan sisäisestä motiivista kummi-mummitoiminnalle. Merkittävänä näen vastauksiin liitetyn näkökulman tulevaisuuteen. Tulosteni mukaan sitoutumista kummi-mummiuteen syntyi kun kummi-mummi todennettiin osaksi perhettä. Oleellista sitoutumisen syntymisessä oli, että osallisuuden todensi lapsen vanhempi. Mikäli vanhempi ei todentanut osallisuutta, kummi-mummit rakensivat sitoutumisen vastuun kautta, omaa sitoutumista tulkittiin tällöin auttajan positiosta. Sitoutuminen jäi kuitenkin heikommaksi, sitouduttiin ulkoisesti.
  • Kärnä, Juha (2008)
    Tutkimuskohteeni on Itä-Helsingin ja hiphop-kulttuurin suhde. Itähelsinkiläinen räp on saanut 2000-luvun alkupuolella esimerkiksi mediassa erityisaseman ja sillä on ollut tärkeä osa prosessissa, jossa suomalaisesta hiphopista on tehty paikallisesti uskottavaa versiota. Itä-Helsingin asema tässä prosessissa, jossa heijastuvat globaalit virtaukset, on ollut myös väittelyn ja neuvottelun alainen. Tutkimukseni tarkoitus on selvittää millaista hiphoppia Itä-Helsinki tuottaa ja minkälaista Itä-Helsinkiä hiphop tuottaa sekä se, millaista neuvottelua asian tiimoilta on käyty. Tutkin myös sitä, miten itähelsinkiläinen hiphop-kulttuuri suhteutuu ajatuksiin kommunitaksesta ja köyhyyskulttuurista. Menetelmäni pohjautuu puheen etnografiaan. Olen haastatellut pääasiassa itähelsinkiläisiä hiphoppareita, joista merkittävä osa on maahanmuuttajataustaisia. Tämän lisäksi olen analysoinut suomalaisten ja etenkin itähelsinkiläisten räppäreiden sanoituksia. Olen kiinnittänyt huomiota internetissä käytyyn neuvotteluun Itä-Helsingin erityisasemasta suomalaisessa hiphopissa. Suuri osa aineistostani muodostuu lehtiartikkeleista, jotka käsittelevät Itä-Helsingin räppäreitä ja Itä-Helsingin olosuhteita yleisemminkin. Työssä on myös osallistuvaa havainnointia hiphop-tapahtumissa ja omakohtaisia kokemuksia, sillä olen asunut Itä-Helsingissä kymmenisen vuotta. Olen myös valokuvannut itähelsinkiläistä hiphop-ilmaisua, ja nämä kuvat ovat liitteenä. Tärkein tutkimustulos on Idän käsitteen esille tuominen. Sana Itä mielletään eri asiaksi kuin Itä-Helsinki. Itä on fyysisesti, myyttisesti ja mentaalisesti eri tila kuin Itä-Helsinki. Itään kuuluvat lähiöt ja köyhyys ja siten se eroaa Itä-Helsingin hienostoalueista. Idän hiphopissa kuvastuu useita kommunitakselle ominaisia piirteitä, mutta enemmän kuitenkin köyhyyskulttuuriin liittyviä piirteitä. Kyseenalaistan Hannu Tuomikosken ja Matti Kortteisen näkemyksen siitä, että Suomessa ei ole köyhyyskulttuuria. Idän räp on alemman yhteiskuntaluokan ääni, vahvasti luokkatietoista ja yhteisöllisyyttä rakentavaa. Vaikka suuri osa itähelsinkiläisestä räpistä kuvaa syrjäytymistä, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että räppärit tai hiphopparit olisivat itse syrjäytyneitä. Itähelsinkiläisen räpin nousussa voidaan nähdä kommunitakseen liittyvä prosessi, jossa heikoista tulee vahvoja - Idästä ollaan ylpeitä. Hiphop ja Itä liitetään voimakkaasti yhteen mielikuvien tasolla ja molemmat ovat tärkeitä identiteetin rakennusaineita. Hiphop esimerkiksi yhdistää maahanmuuttajataustaisia henkilöitä ja kantaväestöä. Tärkeimmät lähteet ovat olleet arjun Appadurai, joka on tutkinut globaaleja virtauksia, Victor Turner ajatuksineen kommunitaksesta, Oscar Lewisin köyhyyskulttuurin kuvaukset ja samaa aihetta käsitelleet Hannu Tuomikoski ja Matti Kortteinen sekä lukuisat itähelsinkiläisten räppäreiden levyt.
  • Kytölä, Aino (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkielma käsittelee uskonnollista kokemusta ja spiritualiteettia uuskarismaattiseen liikkeeseen kuuluvassa Suur-Helsingin seurakunnassa (Suhe). Tutkimuksessa tehdään narratiivinen analyysi Suhe-seurakuntalaisten kerronnasta nousseista narratiiveista. Tutkimuskysymyksiä ovat: (1) millaisia merkittäväksi koettuja uskonnollisia kokemuksia Suhen jäsenillä on ollut, ja (2) millä tavoin uskova kertoo uskonnollisista kokemuksistaan ja konstruoi henkilökohtaista uskoa osaksi omaa elämännarratiiviaan. Tämän lisäksi paikallistetaan Suhe-seurakunnan sijoittumista kristillisyyden kenttään tutkimalla sen opetusta, historiaa ja uskonnollisuutta, ja luodaan katsaus helluntailais-karismattiseen spiritualiteettiin ja tunnustuskuntiin sitoutumattomaan uuskarismaattiseen kristillisyyteen Suomessa. Taustateoriana on narratiivisen identiteetin teoria, jonka mukaan ihminen on kertomuksellinen olento, tarinankertoja, jolle itsen ja toiseuden hahmottaminen elämäntarinoiden kautta on luonnollinen tapa olla ja elää. Kun ihminen retrospektiivisesti tarkastelee elettyä ja koettua elämäänsä, hän ei tee sitä toistavan kertojan tapaan, vaan elämäntapahtumiaan merkityksellistäen, niihin tulkitsevaa tietoa ja kartutettua viisauttaan soveltaen. Aineisto kerättiin haastattelemalla viittä Suhe-seurakunnan jäsentä. Haastattelumenetelmänä käytettiin kerronnallista teemahaastattelua. Aineistoa tukemaan kerättiin täydentävää ja taustoittavaa tietoa osallistuvan havainnoinnin avulla. Aineiston analyysi toteutettiin aineistolähtöisesti, ja aineiston teemat on identifioitu kvalitatiivisen sisällönanalyysin periaatteita soveltaen. Aineistosta nousseita suurempia uskonnollisen kokemuksen klustereita ovat (1) konversio, (2) kokemus transformaatiosta sekä (3) johdatuskokemukset. Kuhunkin uskonnollisen kokemuksen klusteriin kuuluu alalajeja, kuten (1) uskoontulon ja henkilökohtaisen uskonratkaisun kokemukset, (2) parantumiskokemukset ja armolahjat sekä (3) todistaminen ja henkilökohtainen Jumalan kohtaaminen. Narratiivisen näkökulman lisäksi aineiston analyysin apuna on käytetty lisäksi muita soveltuvia uskontotieteellisiä teorioita. Johtopäätöksinä esitetään, että henkilökohtainen usko toimii osana uskovan elämäntarinaa ja identiteettiä kahdella tavalla: (1) usko itse on narratiivi, sillä kokemuksia merkityksellistettiin narratiiveissa arvioimalla niitä uskonsisällön ja henkilökohtaisen uskonelämän kautta. Koettu elämä on siis jäsentynyt yksilön tietoisuudessa narratiiviksi, jolle on annettu uskonnollinen sisältö. Lisäksi (2) usko on merkityksellistäjä, toimien kokoavana teemana, jonka kautta uskova merkityksellistää koko elämän ennen ja jälkeen henkilökohtaisen uskonratkaisun.
  • Hyvönen, Heli (Väestöntutkimuslaitos, 2009)
    Immigration is one of the most topical international issues of our time. Worldwide, the number of immigrants has doubled over the last twenty years, and migration patterns have become so diversified that they now constitute a kind of “chaos”. The number and significance of women as migrants has also increased, which is earning women growing attention among scholars. This study looks at the migration of women, in particular mothers of small children, in both directions between Finland and Estonia, following the latter’s re- independence. The data consists of in-depth interviews conducted in 2005 with 24 Finnish and 24 Estonian immigrant women. The focus was on the women’s expectations and experiences of their new country of residence, acculturation – i.e. adjusting to a new environment, social networks in the country of origin and the new country, and models of motherhood following immigration. The primary research question was formulated as follows: Which factors have influenced the formation of female immigrants’ social ties, thus contributing to the formation of motherhood strategies and afecting internal family dynamics in the new country? The research consists of four previously published independent articles as well as a summary chapter. The study’s findings indicate that Finnish and Estonian women migrated for diferent reasons and at diferent times, and that their migration patterns also difered. Estonian migration occurred mainly in the 1990s, and most immigrants intended to return later to their country of origin. Regardless of the reason for migrating that they gave to immigration officials, other key reasons often included the desire for a more stable living environment and better income. Only four of the Estonian women had immigrated together with an Estonian husband, while two- thirds came because of marriage to a Finnish man. Most of the Finnish women, on the other hand, migrated after 2000 and either came with their family as a result of a spouse’s job transfer, or came by themselves to further their studies. In most cases, the migration was a temporary solution intended to promote one’s own or one’s spouse’s career advancement. Because the reasons for migrating were diferent between Finnish and Estonian women, their expectations of the new country and their status in it were also diferent. In terms of both social and economic standing, the position of Finnish immigrants was categorically better. The reason for migrating had an impact on one’s orientation toward the receiving society. Estonian women and Finns who migrated for marriage or edu cational reasons became immediately active in forming institutional and social ties in the new society. Conversely, the women had migrated because of work had little contact with Estonian society, and their social networks consisted of other Finnish immigrants. Furthermore, they maintained strong institutional and social ties to Finland and therefore felt no need to anchor themselves to Estonian society. The Finnish and Estonian women who were better integrated into the receiving country also maintained strong social ties to their country of origin. Women who became integrated into the receiving country as a result of giving birth to children utilized various services directed at families with children. In part, such services conveyed to the women the conceptions that were prevalent in the surrounding society concerning the treatment of children and the expectations on mothers, both of which difer to some extent in Finland and Estonia. had an impact on strategies of motherhood, internal family dynamics, and gender Regardless of the reason for migrating, or the country of origin, immigration equality. Most Estonian women had to do without the child-care help provided by relatives; before immigrating, some women had even had daily child-care assistance from family members. However, Estonian women who were married to Finns did receive help from the spouse and sometimes also the spouse’s relatives. Conversely, Finnish women who had immigrated because of a spouse’s job transfer were faced with the opposite situation, in which they bore the main responsibility for domestic work and child care. They were, however, in a position to pay for domestic help. Hence, the women who had integrated into a new society had to construct their own perceptions of motherhood by reconciling the motherhood models of both the cause of a spouse’s job transfer found that being a stay-at-home mother challenged previously self-evident behaviors. Receiving country and the country of origin, whereas women who had migrated because of a spouse’s job transfer found that being a stay-at-home mother challenged previously self-evident behaviors.
  • Karmavalo, Ville-Petteri M. (2007)
    Tukimus käsittelee Internetin ja P2P-vertaisverkkojen välityksellä organisoituvia distributed computing -teknologiota, joissa lukuisten yksityishenkilöiden kotitietokoneet auttavat tieteellistä tutkimusta laskemalla tai simuloimalla jotakin tutkimusongelmaa. Työn varsinaisena tutkimuskohteena on ilmastonmuutosta tutkiva distributed computing -projekti, Climateprediction.net. Climateprediction.net-teknologiaa lähestytään tässä työssä konstruktiivisesti, jolloin tutkimuskohde nähdään ennen kaikkea sosiaalisena rakennelmana. Työn teoreettisena viitekehyksenä on teknologioiden sosiaalisen tutkimuksen, SST:n (Social Study of Technology), puitteissa tehty työ, esimerkiksi Keith Grintin, Steve Woolgarin, Donald MacKezien ja Judy Wajcman teoriat. SST-tutkimuksissa korostetaan teknologioiden tutkimista kokonaisvaltaisesti, jolloin huomio kiinnittyy sekä niiden teknisiin että ennen kaikkea sosiaalisiin ulottuvuuksiin, esimerkiksi käyttäjiin, käyttökonteksteihin ja käyttäjien tulkintoihin teknologiasta. SST:ssä painotetaan myös teknologiat itsenäisinä sosiaalisina muuttujina näkevän ajattelutavan, eli teknologisen determinismin, vastustamista. Siksi tässä työssä tarkastellaan myös tieteen ja suuren yleisön välistä suhdetta, jota distributed computingin on nähty automaattisesti lähentävän. Tieteen yleisösuhteita käsittelevät osuudet nojaavat tieteen sosiologian piirissä tehtyyn työhön, esimerkiksi Alan Irwinin, Brian Wynnen ja Steve Woolgarin teorioihin. Tutkimus jakautuu teoreettiseen ja empiiriseen osaan. Teoreettisessa osuudessa perehdytään distributed computingin tekniseen taustaan ja historiaan, niiden diffuusioon vaikuttaneisiin sosiaalisiin tekijöihin sekä niihin liittyviin keskeisiin kulttuurisin käsitteisiin, eli virtuaaliyhteisöihin, hakkerietiikkaan ja sulautettuun tietotekniikkaan. Lisäksi tarkastelun kohteena ovat tieteen ja yleisöjen välisiä suhteita käsittelevät teoriat. Menetelmänä teoreettisessa osuudessa on kirjallisuuskatsaus. Empiirisessä osuudessa tutkitaan Climateprediction.net-projektiin osallistuvia henkilöitä sekä heidän konstruointejaan projektista, DC-teknologioista ja osallistumismahdollisuuksista tieteissä. Analyysi on vahvasti teorialähtöinen, sillä tutkittavat asiat ovat suoraan teoriaosuudesta johdettuja. Aineistona on Climateprediction.net-sivuilla olevat osallistujien käyttäjäprofiilit, joissa osallistujat kertovat muun muassa itsestään ja mielipiteensä projektista. Aineistoa analysoidaan määrällisen sisällönerittelyn, laadullisen sisällönerittelyn ja laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Kirjallisuuskatsauksen perusteella distributed computing -teknologiat hahmottuivat sulautetun tietotekniikan periaatteilla toimiviksi, globaaleiksi virtuaalisiksi kiinnostusyhteisöiksi, joissa pyritään hakkerietiikan mukaiseen toimintaan ja hakkerien ideaaleihin perustuvien päämäärien saavuttamiseen. Empiirisessä osuudessa selvisi, että Climateprediction.net-projekti konstruoidaan moraalisena toimenpiteenä, poliittisena alueena, arvovapaana työkaluna, viestinnällisenä keinona, yhteisönä ja hakkerismin muotona. Kontekstilla ei ollut suurempaa vaikutusta projektin konstruointiin. Climateprediction.netin käytön päämääriä olivat joko auttaminen, tiedonhankinta, vaikuttaminen ja identiteetin rakentaminen. Yleisin Climateprediction.netiin kohdistettu toive oli, että se tuottaisi luotettavampaa tietoa ilmastonmuutoksesta, jonka avulla tiedemiehet pystyisivät vaikuttamaan päätöksen tekijöihin. Suhtautuminen projektiin ja (ilmastonmuutosta tutkivaan) tieteeseen oli tutkittujen osallistujien keskuudessa erittäin myönteinen, joten ainakin asennetasolla Climateprediction.net näyttää lähentävän tieteitä ja yleisöjä. Osallistujat kokivat projektin myös parantaneen merkittävästi osallisuutta tieteellisessä tutkimuksessa. Omia vaikutusmahdollisuuksia tieteellisessä ja teknologisessa päätöksen teossa projektin ei kuitenkaan koettu parantaneen. Ensisijaisesti Climateprediction.netin tuottamien tulosten nähtiin valtaistavan tiedemiehiä, joiden uskottiin ajavan kansalaisten ja yhteiskunnan etua. Projekti konstruoitiin siten parantavan nimenomaan välillistä ja edustuksellista päätöksen tekoon vaikuttamista. Joten vaikka Climateprediction.net näyttääkin monilla tavoin lähentävän kansaa ja (ilmastonmuutosta tutkivaa) tiedettä, kaikilla tieteen yleisösuhteiden tasoilla lähenemistä ei kuitenkaan tapahtunut.