Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 13121-13140 of 24532
  • Aaltio, Elina (2008)
    Pro gradu -työssäni tarkastelun kohteena on ollut seksin oston kriminalisointia Suomessa koskeva poliittinen prosessi, joka ajoittui vuosille 2002–2006. Työssäni pyrin selvittämään, kuinka naisliikkeen tavoitteet välittyivät politiikan sisältöihin ja millä ehdoilla tämä tapahtui. Naisliikkeen lisäksi tarkastelun kohteena on ollut tasa-arvoelinten toiminta ja niiden rooli naisliikkeen tavoitteiden välittäjinä poliittiseen prosessiin. Analyysin välineenä olen käyttänyt ns. RNGS-mallia, joka on vertaileva laadullinen menetelmä. Kyseinen analyysikehikko on kansainvälisen tutkimusprojektin (Research Network on Gender Politics and the State) kehittämä menetelmä, jolla on tutkittu naisliikkeiden vaikutusvaltaa ja tasa-arvoelinten roolia erilaisissa poliittisissa prosesseissa jälkiteollisissa länsimaisissa demokratioissa. Tutkimusasetelmassa naisliikkeen vaikutusvalta poliittisessa prosessissa on määritelty selitettäväksi muuttujaksi. Vaikutusvaltaa on pyritty selittämään kahden riippumattoman muuttujan avulla, joita ovat naisliikkeen ominaispiirteet ja poliittinen ympäristö. Tasa-arvoelinten toiminnan tehokkuus ja niiden institutionaalinen kapasiteetti ovat väliintulevia muuttujia. RNGS-mallissa kullekin muuttujalle on määritelty arvot ja niiden luokittelukriteerit. (RNGS 2005.) Aiemmin suomalaisia prostituutiopoliittisia prosesseja RNGS-menetelmällä on tutkinut Anne Maria Holli (2004) osana kansainvälistä prostituutiopoliittista RNGS-tutkimusta (Outshoorn 2004). Tutkimusaineistoni muodostuu mm. seksin oston kriminalisointiin liittyvistä mietinnöistä, hallituksen esityksestä, muutamasta lakialoitteesta, eduskunnan pöytäkirjoista ja asiakirjoista, asiantuntijalausunnoista, taustahaastattelusta ja muista arkistolähteistä. Tutkimuksessani olen ensin kuvaillut kontekstin, jossa prosessi käynnistyi. Tämän jälkeen olen identifioinut seksin oston kriminalisoinnista käydyssä keskustelussa esiintyneet kehykset, joiden keskinäistä kamppailua prosessin aikana tarkastelen. Lisäksi olen kuvaillut tutkimukseni kannalta keskeisten toimijoiden agendat. Naisliikkeen ja tasa-arvoelinten lisäksi 2000-luvun prostituutiokeskusteluun otti osaa aiempaa organisoituneemmin prostituoitujen oikeuksia ajanut ryhmä, jonka olen nimennyt prostituoitujen etuliikkeeksi. Sekä naisliike että tasa-arvoelimet kannattivat seksin oston yleistä kriminalisointia. Tämä pyrkimys sai vastaansa voimakkaan vastarinnan, jossa prostituution rajoittamista vastustavan perinteisen miesjoukon rinnalle syntyi vahva prostituoitujen oikeuksia ajanut liike. Aiemmassa RNGS-tutkimuksessa on todettu, että naisliikkeen onnistumismahdollisuudet ovat paremmat, kun tasa-arvoelimet toimivat aktiivisesti sisäpiiriläisen roolissa, naisliikkeen suhde vasemmistoon on läheinen, poliittinen ympäristö on avoin, aihe on naisliikkeelle tärkeä ja naisliike on yhtenäinen. Tarkastelemassani prosessissa muut tekijät puolsivat naisliikkeen onnistumista, mutta vastarinnan voimakkuus sai lopulta sekä vasemmiston että sitä myöten naisliikkeen yhteisrintaman murtumaan. Lopputulos, seksin oston rajattu kriminalisointi, oli naisliikkeen kannalta epäonnistuminen. Koska naisliike kuitenkin osallistui aktiivisesti prosessiin, RNGS-luokittelussa lopputulos vastaa ko-optaatiota. Naisliikkeen tavoitteiden sisällyttäminen politiikan sisältöihin liittyy myös keskusteluun valtiofeminismistä. RNGS-tutkimusprojekti on pyrkinyt vastaamaan siihen, pystyykö valtio vähentämään sukupuolten välistä eriarvoisuutta ja huomioimaan feministisen liikkeen vaatimuksia.
  • Leppänen, Mari (Helsingin yliopisto, 2011)
    Tutkielma tarkastelee vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen naispappeuspuhetta vuosina 1975 2010. Aihetta käsitellään julkisen puheen ja yksityisen kokemuspuheen näkökulmista. Tutkimuksen lähdeaineistona ovat vanhoillislestadiolaisen liikkeen julkaisut, erityisesti vuosikirjat ja Päivämies-lehti, vanhoillislestadiolaisten kirkolliskokousedustajien naisten pappeutta käsittelevät puheenvuorot vuosina 1976, 1984 ja 1986 sekä Kotimaan, Kalevan ja Helsingin Sanomien artikkelit, joissa tarkastellaan naispappeutta ja vanhoillislestadiolaista herätysliikettä tutkimusjakson aikana. Rinnakkaisen aineiston julkiselle puheelle tuovat kahdenkymmenen viiden vanhoillislestadiolaisen naisteologin haastattelut, jotka olivat opiskelleet tutkimusjakson aikana. Julkinen puhe ja yksityinen kokemuspuhe etenevät työssä kronologisesti niin, että esille nousevat kunkin vuosikymmenen ja sukupolven yhteiset kokemukset sekä historian tapahtumien ja yksilön kokemuksen yhteenkuuluvuus. Tutkielma on herätysliiketutkimusta, joka sijoittuu naishistoriantutkimuksen kenttään. Tutkielma osoittaa, että naispappeuskeskustelu määritteli vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen paikkaa kirkossa. 1970-luvulla herätysliike esitti vakavan huolen kirkossa esiintyvästä naispappeusmyönteisyydestä ja kirkolliskokouksissa lestadiolaiset edustajat esiintyivät kiivaina naispappeuden vastustajina. 1980-luvulla vanhoillislestadiolaiset sopeutuivat kirkon myönteiseksi muodostuneeseen naispappeuskantaan ja kiivaista vastustajista tuli kirkossa hyvän yhteistyön korostajia. Vanhoillislestadiolaiset eivät ryhmittyneet muiden naispappeutta vastustavien järjestöjen kanssa. Herätysliikkeen virallinen keskustelu ja julkinen puhe olivat miesten puhetta naisten pappeudesta. Niin SRK:n johtokunnassa, kirkolliskokouksessa kuin lehdistössä asiaa käsittelivät ja kommentoivat vain miehet. Myös yksityinen kokemuspuhe osoittaa, etteivät vanhoillislestadiolaiset naiset osallistuneet liikkeessä käytyyn naispappeuskeskusteluun. Vanhoillislestadiolaiset naiset eivät pohtineet omakohtaisesti pappeutta, eivätkä he keskustelleet aiheesta myöskään yliopistolla 1970 1990 luvuilla. Naispappeus nousi herätysliikkeessä keskusteluun 2000-luvulla, kun kielteisen opin ja hyvin toimivan käytännön ristiriita nosti esille liikkeen sisällä vaikuttaneet erilaiset virkakysymyskannat. Tutkielma tuo esille neljä erilaista tapaa suhtautua virkakysymykseen. Kaikille vuosikymmenille, 2000-lukua lukuun ottamatta, kuului haastateltuja, jotka olivat omaksuneet liikkeen virallisen linjan naispappeuskysymyksessä ja he vastustivat muutosta. He perustelivat kantaansa Raamatun muuttumattomalla opetuksella ja auktoriteetilla. Lisäksi he korostivat naisten ja miesten eroja sekä erilaisia tehtäviä. Toiseksi erityisesti vanhemman sukupolven naisissa oli monia, joita voi nimittää sopeutujiksi. Liikkeessä vallinnut perinne sekä kipeät kokemukset herätysliikkeen hajaannuksista olivat opettaneet tyytymään ja vaikenemaan. Jokaisen sukupolven naisissa oli haastateltuja, jotka seurasivat keskustelua tarkkailijoina, ja myös osallistuivat aktiivisesti naisen asemaa ja virkakysymystä käsittelevään keskusteluun. Nämä naiset pohtivat pappeutta myös henkilökohtaisesti. Tarkkailijat peräänkuuluttivat avoimen keskustelun merkitystä. 2000-luvulla opiskelleet eivät olleet omaksuneet liikkeen opetusta virkakäsityksestä ja he kaikki suhtautuivat myönteisesti naispappeuteen. Nämä naiset sekä julkisuudessa naispappeutta puolustaneet lestadiolaismiehet pyrkivät uudistamaan liikkeen virkakysymyskantaa. Uudistajat olivat tyytymättömiä liikkeessä vaikuttaviin sukupuolirooleihin eikä heidän ajatteluaan sitonut esimerkiksi 1970-luvun kriisiajan vaikutuksesta syntynyt avoimuuden pelko.
  • Paunikallio, Mira (2015)
    Tutkielma tarkastelee naissotilaspappien kokemuksia työstään Suomen puolustusvoimien palveluksessa. Ensimmäiset naispapit vihittiin virkaan 1988, ensimmäiset naiset aloittivat varusmiespalvelukseen rinnastettavan vapaaehtoisen asepalveluksen vuonna 1995 ja ensimmäinen naispuolinen sotilaspappi astui virkaansa 2007. Sotilaspastorin virassa nainen kohtaa kaksi erityistä haastetta toimiessaan kahdessa perinteisen käsityksen mukaan miehille mielletyssä roolissa, pappina ja sotilaana. Sotilaspapistosta, naispappeudesta sekä naisten sopeutumisesta sotilasmaailmaan Suomessa on tehty tutkimuksia. Sen sijaan tilanteesta, jossa nämä kolme yhdistyvät, ei toistaiseksi ole julkaistua tutkimusta. Tästä syystä aihe on erittäin ajankohtainen uskontotieteen tutkimuskentällä. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten näiden kolmen aspektin yhdistyminen näkyy naissotilaspappien työssä. Aihepiirin ollessa itselleni tuttu kandidaatintutkielman ja oman varusmiespalvelukseni kautta, lähestyin aihetta kirjallisuuden tutkimuksen lisäksi haastattelemalla neljää sotilaspastorina toiminutta tai toimivaa naista. Ainoastaan yhtä tehtävässä vuoteen 2014 mennessä ollutta/olevaa naispappia ei saatu tutkimukseen tavoitettua. Haastattelut tehtiin maalis, huhti- ja toukokuussa 2014. Haastattelut suoritettiin reflektiivisenä haastatteluna, joissa oli valmis kysymysrunko, jonka mukaan edetä. Kuitenkin runko jätti vapauden suunnata haastatteluja saatujen vastausten perusteella. Haastattelumetodissa otettiin huomioon reflektiivisen haastattelun ohella myös sielunhoidollisen keskustelun keinot haastattelussa, koska aihe on omalla tavallaan arkaluontoinen, etenkin huomioiden virassa olleiden/olevien naispappien vähäisen määrän. Tutkielman tulosten mukaan naissotilaspappien työssä näkyy jonkin verran se, että sekä naiseen pappina että naiseen sotilaana varauksellisesti tai kielteisesti suhtautuvia ihmisiä löytyy myös puolustusvoimista. Kuitenkin pääsääntöisesti naispapit ovat kohdanneet neutraalia tai positiivista suhtautumista työtään kohtaan puolustusvoimissa. Tehtyjen haastatteluiden perusteella naispapeilla on myös erityisiä vahvuuksia sotilaspappina toimimiseen, kun taas työn haasteet koskivat pääasiassa vanhoillisemmin ajattelevien ihmisten suhtautumista, eikä niinkään itsessään työhön liittyviä haasteita. Itsessään työhön liittyvät haasteet ovat sellaisia, jotka vähentynevät ajan myötä, kun taas naispappien vahvuudet sotilaspapin työssä ovat selvästi havaittavat.
  • Eskola, Kaisa Maria (2006)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin suomalaisten naispoliisien kokemiin etenemismahdollisuuksiin yhteydessä olevia yksilö, -organisaatio ja -työyhteisötekijöitä. Naispoliisien kokemusten rinnalla tarkasteltiin miespoliisien kokemien etenemismahdollisuuksien taustalla olevia tekijöitä. Tutkimuksessa haluttiin vertailla, vaikuttavatko samat tekijät naisten ja miesten kokemiin etenemismahdollisuuksiin. Tarkasteltuja yksilötekijöitä olivat virkaikä, alipäällystötutkinnon suorittaneisuus, alle 10- vuotiaiden lasten vanhemmuus sekä oma halu edetä uralla. Organisaatiorakennetekijöistä tutkittiin virka-aseman ja naisten osalta työyksikön naisten määrän yhteyksiä koettuihin etenemismahdollisuuksiin. Työyhteisötekijöistä tarkasteltiin esimiehen kannustuksen yhteyttä koettuihin etenemismahdollisuuksiin. Lisäksi tarkasteltiin naispoliisien kokeman naisiin suhtautumisen tasapuolisuuden ja sukupuolisen häirinnän yhteyksiä koettuihin etenemismahdollisuuksiin. Tutkielman aineisto on Poliisiammattikorkeakoulun ja Työterveyslaitoksen yhdessä keräämä kyselytutkimusmateriaali vuodelta 2004. Aineisto on jatkoa vuonna 1999 laaditulle ”Tasa-arvo poliisitoimessa. Työyhteisöjen ja henkilöstön hyvinvointi” -tutkimukselle (Nuutinen, Kauppinen & Kandolin 1999). Tutkimukseen otettiin mukaan kaikki Suomen naispoliisit. Miespoliiseista käytettiin ikä- ja virastovakioitua otosta, joka mahdollistaa naisten ja miesten vertailun siten, että miesten keskimääräistä korkeampi virkaikä ja erilainen virastoihin sijoittuminen ei vaikuta tuloksiin. Naispoliiseja on 674 ja miespoliiseja 564 henkilöä. Naispoliiseista 83 % vastasi kyselyyn, miespoliiseista 66%. Teoreettinen viitekehys tutkielmassa on Rosabeth Moss Kanterin (1977) esittämä ainokaisanalyysi, jonka mukaan vähemmistössä olevan ryhmän jäsenet eivät ole samanarvoisessa asemassa enemmistöryhmän kanssa, millä saattaa olla vaikutusta ainokaisten työviihtyvyyteen ja -käyttäytymiseen. Tutkielman teoriaosuudessa esitellään myös sukupuolten tasa-arvon tilaa työelämässä käsittelevää tutkimusta ja naispoliiseja koskevaa tutkimusta. Tilastollisia yhteyksiä tarkasteltiin ristiintaulukoiden, keskiarvotaulukoiden ja korrelaatiokertoimien avulla. Muuttujien yhtäaikainen tarkastelu suoritettiin lineaarisella regressioanalyysillä. Esimiehen kannustus oli voimakkaimmin yhteydessä sekä naispoliisien että miespoliisien kokemiin etenemismahdollisuuksiin. Esimiehen kannustus liittyi hyviksi koettuihin etenemismahdollisuuksiin. Toiseksi tärkein nais- ja miespoliisien kokemiin etenemismahdollisuuksiin vaikuttava tekijä oli virkaikä. Virkaiän kasvaessa koetut etenemismahdollisuudet heikentyivät. Miehillä virka-asema osoittautui tärkeämmäksi selittäjäksi kuin naisilla; päällystön virka-asemassa toimiminen nosti koettuja etenemismahdollisuuksia etenkin miehillä. Naispoliisien ainokaiskokemuksilla oli vaikutusta näiden kokemille etenemismahdollisuuksille silloinkin, kun muiden muuttujien vaikutukset olivat vakioidut. Naisiin suhtautumisen tasapuoliseksi kokevat naispoliisit kokivat etenemismahdollisuutensa organisaatiossa hyviksi ja päinvastoin. Työyksikön naisten määrä ei ollut yhteydessä naispoliisien kokemiin etenemismahdollisuuksiin. Urallaan etenemään halukkaat pienten lasten äidit pitivät etenemismahdollisuuksiaan pikemmin huonoina kuin hyvinä, mutta urallaan etenemään halukkaat pienten lasten isät arvioivat etenemismahdollisuutensa hyviksi. Sukupuolista häirintää kokeneet naispoliisit pitivät etenemismahdollisuuksiaan huonompina kuin ne naispoliisit, jotka eivät olleet kohdanneet häirintää. Keskeisiä lähteitä olivat Kanter (1977): Men and Women of the Corporation; Nuutinen, Kauppinen & Kandolin (1999): Tasa-arvo poliisitoimessa - työyhteisöjen ja henkilöstön hyvinvointi; Karento (1999): ”Olen tehnyt parhaani”: tutkimus naisista valtion ja kuntien johtajina ja vaativissa asiantuntijatehtävissä; Brown & Heidensohn (2000): Gender and Policing. Comparative Perspectives.
  • Eskola, Kaisa Maria (2006)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin suomalaisten naispoliisien kokemiin etenemismahdollisuuksiin yhteydessä olevia yksilö, -organisaatio ja -työyhteisötekijöitä. Naispoliisien kokemusten rinnalla tarkasteltiin miespoliisien kokemien etenemismahdollisuuksien taustalla olevia tekijöitä. Tutkimuksessa haluttiin vertailla, vaikuttavatko samat tekijät naisten ja miesten kokemiin etenemismahdollisuuksiin. Tarkasteltuja yksilötekijöitä olivat virkaikä, alipäällystötutkinnon suorittaneisuus, alle 10- vuotiaiden lasten vanhemmuus sekä oma halu edetä uralla. Organisaatiorakennetekijöistä tutkittiin virka-aseman ja naisten osalta työyksikön naisten määrän yhteyksiä koettuihin etenemismahdollisuuksiin. Työyhteisötekijöistä tarkasteltiin esimiehen kannustuksen yhteyttä koettuihin etenemismahdollisuuksiin. Lisäksi tarkasteltiin naispoliisien kokeman naisiin suhtautumisen tasapuolisuuden ja sukupuolisen häirinnän yhteyksiä koettuihin etenemismahdollisuuksiin. Tutkielman aineisto on Poliisiammattikorkeakoulun ja Työterveyslaitoksen yhdessä keräämä kyselytutkimusmateriaali vuodelta 2004. Aineisto on jatkoa vuonna 1999 laaditulle ”Tasa-arvo poliisitoimessa. Työyhteisöjen ja henkilöstön hyvinvointi” -tutkimukselle (Nuutinen, Kauppinen & Kandolin 1999). Tutkimukseen otettiin mukaan kaikki Suomen naispoliisit. Miespoliiseista käytettiin ikä- ja virastovakioitua otosta, joka mahdollistaa naisten ja miesten vertailun siten, että miesten keskimääräistä korkeampi virkaikä ja erilainen virastoihin sijoittuminen ei vaikuta tuloksiin. Naispoliiseja on 674 ja miespoliiseja 564 henkilöä. Naispoliiseista 83 % vastasi kyselyyn, miespoliiseista 66%. Teoreettinen viitekehys tutkielmassa on Rosabeth Moss Kanterin (1977) esittämä ainokaisanalyysi, jonka mukaan vähemmistössä olevan ryhmän jäsenet eivät ole samanarvoisessa asemassa enemmistöryhmän kanssa, millä saattaa olla vaikutusta ainokaisten työviihtyvyyteen ja -käyttäytymiseen. Tutkielman teoriaosuudessa esitellään myös sukupuolten tasa-arvon tilaa työelämässä käsittelevää tutkimusta ja naispoliiseja koskevaa tutkimusta. Tilastollisia yhteyksiä tarkasteltiin ristiintaulukoiden, keskiarvotaulukoiden ja korrelaatiokertoimien avulla. Muuttujien yhtäaikainen tarkastelu suoritettiin lineaarisella regressioanalyysillä. Esimiehen kannustus oli voimakkaimmin yhteydessä sekä naispoliisien että miespoliisien kokemiin etenemismahdollisuuksiin. Esimiehen kannustus liittyi hyviksi koettuihin etenemismahdollisuuksiin. Toiseksi tärkein nais- ja miespoliisien kokemiin etenemismahdollisuuksiin vaikuttava tekijä oli virkaikä. Virkaiän kasvaessa koetut etenemismahdollisuudet heikentyivät. Miehillä virka-asema osoittautui tärkeämmäksi selittäjäksi kuin naisilla; päällystön virka-asemassa toimiminen nosti koettuja etenemismahdollisuuksia etenkin miehillä. Naispoliisien ainokaiskokemuksilla oli vaikutusta näiden kokemille etenemismahdollisuuksille silloinkin, kun muiden muuttujien vaikutukset olivat vakioidut. Naisiin suhtautumisen tasapuoliseksi kokevat naispoliisit kokivat etenemismahdollisuutensa organisaatiossa hyviksi ja päinvastoin. Työyksikön naisten määrä ei ollut yhteydessä naispoliisien kokemiin etenemismahdollisuuksiin. Urallaan etenemään halukkaat pienten lasten äidit pitivät etenemismahdollisuuksiaan pikemmin huonoina kuin hyvinä, mutta urallaan etenemään halukkaat pienten lasten isät arvioivat etenemismahdollisuutensa hyviksi. Sukupuolista häirintää kokeneet naispoliisit pitivät etenemismahdollisuuksiaan huonompina kuin ne naispoliisit, jotka eivät olleet kohdanneet häirintää. Keskeisiä lähteitä olivat Kanter (1977): Men and Women of the Corporation; Nuutinen, Kauppinen & Kandolin (1999): Tasa-arvo poliisitoimessa - työyhteisöjen ja henkilöstön hyvinvointi; Karento (1999): ”Olen tehnyt parhaani”: tutkimus naisista valtion ja kuntien johtajina ja vaativissa asiantuntijatehtävissä; Brown & Heidensohn (2000): Gender and Policing. Comparative Perspectives.
  • Niini, Eeva (2008)
    Tutkielman päämääränä on avata ostajaintarkkailun aikaisten alkoholiolojen historiaa naisten näkökulmasta ja naisten roolia osana alkoholikulttuuria 1940- ja 1950-lukujen Suomessa. Eri näkökulmia vertailemalla tarkastellaan ennen kaikkea sitä, mitä on pidetty naisille mahdollisena tai tyypillisenä alkoholikäyttäytymisenä ja toisaalta sitä, minkälainen toiminta on rikkonut näitä odotuksia. Teoreettisena apuvälineenä toimii ruotsalaisen Yvonne Hirdmanin kehittelemä käsite sukupuolisopimuksesta, jolla hän tarkoittaa sellaisia tiettynä aikana esiintyviä sosiaalisia normeja, mielikuvia ja käytäntöjä, jotka koskevat sukupuolten paikkaa, toimia ja ominaisuuksia yhteiskunnassa. Tarkastelun perustana toimii kolme aineistokokonaisuutta, joiden tarkoituksena on tuoda eri näkökulmia aikakauden naisten alkoholinkäyttöön liittyvään ajatteluun. Näitä ovat alkoholipolitiikan asiantuntijoiden keskusteluareenana toiminut lehti Alkoholiliikkeen Aikakauskirja, raittiusliikkeen keskeisen järjestön Raittiuden Ystävien äänenkannattajana toiminut lehti Kylväjä sekä Kansanrunousarkiston ja Alkon vuonna 1977 yhteistyössä järjestämän alkoholiaiheisen perinnekilpakeruun aineisto, joka toimii ennen kaikkea naisten omien kokemusten esiintuojana. Aineistojen perusteella aikakaudelle tyypillisimpiä odotuksia naisille kuuluvasta roolista osana alkoholikulttuuria olivat itsestään selvänä pidetty oletus naisten raittiudesta sekä kodin ja yhteiskunnan siveellisenä ja moraalisena voimana toimimisesta. Naisen paikka yhteiskunnan yksityisessä sfäärissä ja sen hallitsijana nähtiin alkoholikulttuurissa usein myös oletuksena mahdollisuudesta miesten alkoholin käytön kontrollointiin. Naisten oman kokemuksen ja osittain lehtikirjoittelunkin mukaan tämä yleinen odotus vaikutti kuitenkin todellisuudessa olevan välillä toiveenomaista ajattelua. Raittiusliikkeen ja alkoholipolitiikan asiantuntijoiden käsitysten mukaan naisten väkijuomien käyttö oli myös mitä suurimmassa määrin poikkeuksellista ja ilmiö väritettiin varsin mustavalkoisesti. Kunnon naisten tuli olla sukupuolelleen ominaisesti raittiita, mutta alkoholinkäyttäjinä naiset leimaantuivat nopeasti alkoholisteiksi tai moraaliltaan kevytkenkäisiksi. Erityisesti humalajuomista paheksuttiin avoimesti ja surkeita tarinoita käytettiin varoittavina esimerkkeinä. Sen sijaan muistitiedon valossa vaikuttaa siltä, että sotien jälkeisessä Suomessa naisille oli kuitenkin mahdollista tietyissä tilanteissa tai tietyin ehdoin nauttia alkoholia, esimerkiksi onnittelumaljoina juhlissa tai hienommassa seurassa. Viinan käyttö lääkkeenä oli myös naisille tuttua. Naisten alkoholikäyttäytymistä koskevat odotukset tuntuivat olevan varsin yhtenäisiä. Kuitenkin aineistoissa esiintyi toivotusta sukupuolisopimuksen naiselle asettamasta alkoholinkäyttöön liittyvästä roolista poikkeavaakin käytöstä. Erityisesti tämä näkyi naisten yleistyneinä juopumuspidätyksinä ja raportteina muuttuneesta ravintola- ja juhlakäyttäytymisestä. Raittiuslehdestä välittyi kokonaisvaltaisempi kuva uudenlaisen naisroolin ilmestymisestä sotien jälkeisessä Suomessa. Tämä vaikutti olevan voimakkaan kaupunkilainen ja ennen kaikkea pääkaupunkilainen ilmiö, ja käsitystä tukivat myös kaupunkilaisten naisvastaajien esille tuomat kokemukset.
  • Strömberg, Anne (2002)
    Tutkielman tarkoituksena oli vastata kysymyksiin: minkälaisia ovat naisten erossaoloajan kokemukset sekä minkälaisia selviytymiskeinoja naiset käyttävät erojakson aikana. Näiden lisäksi tarkasteltiin miten parisuhde kestää erossaolon ja naisten kokemuksia miehen YK-komennuksen vaaroista. Tutkimusaineisto koostuu 14 naisen teemahaastattelusta, jotka tehtiin puolisosta erossaolon aikana, keskimääriin kahdeksan kuukautta miehen komennukselle lähdöstä. Aineiston analyysissä käytettiin Masonin (1996) periaatteita poikkileikkaavan indeksoinnin mukaisesti sekä Vesalan ja Rantasen (1999) temaattis-sisällöllistä analyysimenetelmää soveltaen. Tutkimuksessa lähdetään liikkeelle erottelemalla ammatit käsitteillä vaarallinen ja vaaraton työ. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on soveltuvin osin Lazaruksen (1991) ja Lazaruksen ja Folkmanin (1984) selviytymisteoriat. Tulokset kuvataan erossaolon ajallisten vaiheiden kautta. Lähtövaihe erottuu omaksi teemakseen, jolloin haastateltavien suhtautumisessa on erotettavissa kolme eri tapaa:haaste,neutraali ja uhka. Uhan tunteet vähenevät erojakson edetessä. Tulokset todentavat selviytymisteorian mukaisia muutostilanteen tilannearviointeja ja selviytymisprosessia. Naisten elämässä tapahtuu selkeitä muutoksia erossaolon aikana. Ensinnäkin arjessa muuttuvat rutiinit ja vastuu. Naiset käyttävät tehokkaasti eri selviytymiskeinoja, emootio- ja toimintasuuntautuneita sekä sosiaalista tukea. Parisuhteen todetaan muuttuvan paremmaksi. YK-komennuksen vaarallisuudesta naiset ovat tietoisia, mutta miehen turvallisuuden riskejä ei pelätä, mihin vaikuttaa tottuminen vaaraan miehen ammatin myötä. Keskeisimmät päätulokset ovat naisten hyvä selviytyminen ja itsenäisyyden lisääntyminen. Eroaika näyttäytyy muutosten ja mahdollisuuksien aikana.
  • Aaltonen, Eeva (1999)
    Tässä tutkimuksessa on haluttu selvittää löytyykö naisten ja miesten moraalikäsityksistä sisällöllisiä eroja heidän käsitellessään Kohlbergin moraalidilemmoja ja kehitysyhteistyökysymyksiä. Sisällöllisiä eroja on tutkittu naisten ja miesten vastuukäsitysten ja kehitysyhteistyökysymysten avulla. Tutkimuksessa on lähdetty siitä, että jos naiset ovat enemmän vastuuorientoituneita kuin miehet niin silloin olisi oletettavaa, että naiset olisivat kehitysyhteistyömyönteisempiä kuin miehet. Tutkimuksessa on selvitetty myös selittääkö Kohlbergin moraalivaiheisiin sijoittuminen kehitysyhteistyömyönteisyyttä ja onko arvoilla yhteyttä kehitysyhteistyömyönteisyyteen. Tutkimuksen lähtökohtana on Kohlbergin moraaliteoria ja Gilliganin väitteet siitä, että naiset käsittelevät moraaliongelmia enemmän vastuun näkökulmasta kuin miehet. Moraaliarvioinnin kehitysvaihe ja moraaliorientaatio on määritelty Kohlbergin kehittämän pisteytysmenetelmän avulla. Kehitysyhteistyötä on käsitelty moraalisena ongelmana ja kehitysyhteistyöasenteita on mitattu kehitysyhteistyökysymyksistä muodostetun summamuuttujan avulla. Sukupuolierojen tutkimisen teoreettisena viitekehyksenä on käytetty Eaglyn sosiaalisen roolin teoriaa ja arvoja on tutkittu Schwartzin arvotyyppien ja arvoulottuvuuksien avulla. Naisten ja miesten moraalikäsitykset eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi rakenteen eivätkä sisällön suhteen. Naiset eivät olleet miehiä tilastollisesti merkitsevästi kehitysyhteistyömyönteisempiä. Arvojen ja kehitysyhteistyömyönteisyyden yhteydet erosivat jonkin verran naisten ja miesten välillä niin, että miehillä kehitysyhteistyömyönteisyyden ja universalististen arvojen yhteys oli naisiin verrattuna tilastollisesti merkitsevämpi. Miehiltä löytyi myös yhteys virikkeisyyden ja kehitysyhteistyömyönteisyyden välillä. Naisilta taas säilyttämisen arvostamisen ja kehitysyhteistyömyönteisyyden välillä. Naisten ja miesten samankaltaisuuden voidaan ajatella johtuvan siitä, että nykyään pohjoismaissa naisten ja miesten roolit ovat monissa asioissa entistä enemmän samanlaisia. Tutkimuksen tärkeimpiä lähteitä ovat olleet: Kohlberg, L. (1984). The psychology of moral development. San Francisco: Harper & Row, Gilligan, C. (1982). In a different voice: Psychological theory and women's development. Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press ja Eagly, A. (1987). Sex differences in social behavior: A social-role interpretation. New Jersey: Lawrence Erlbaum Associates.
  • Moisio, Elina (2004)
    Työmarkkinat ovat voimakkaasti eriytyneet eli naiset tekevät naisten töitä (hoiva, terveys, kasvatus, palvelut) ja miehet miesten töitä (tuotanto, tekniikka, talous). Ilmiö vähentää työmarkkinoiden joustavuutta ja lisää tehottomuutta. Ilmiötä esiintyy kaikilla työmarkkinoilla, erityisesti länsimaissa. Pohjoismaissa työmarkkinoiden eriytyminen on erityisen voimakasta. Perinteiset talousteoreettiset mallit selittävät ilmiötä joko uusklassisesti inhimillisen pääoman jakautumisella ja mm. avioliitossa erikoistumisella tai institutionaalisesti työmarkkinoiden segmentoitumisella osatyömarkkinoihin ja instituutioiden vaikutuksella. Becker (1985) toi perheen talouden tutkimuksen taloustieteen piiriin. Hän loi pohjan avioliittoteorioille todistamalla mallillaan, että puolisoiden erikoistuminen avioliitossa eri hyödykkeiden tuotantoon johtaa kasvaviin tuottoihin. Tämä on syy erikoistua ja jakaa töitä avioliitossa. Baker ja Jacobsen (2003) ottavat lähtökohdakseen Beckerin työn. He kuvaavat mallissaan avioliittoa kaksivaiheiseksi pelinä. Avioliitossa voidaan vaihtaa ilman transaktiokustannuksia, mikä kannustaa yksilöitä pelin ensimmäisessä vaiheessa erikoistumaan. Toisessa vaiheessa avioliittomarkkinat yhdistävät taidoiltaan toisiaan täydentävät parit. Työmarkkinoiden eriytyminen palvelee toisaalta informaation välittäjänä avioliittomarkkinoilla (”olen oikea nainen, koska teen naisten töitä”) ja toisaalta malli todistaa, että se lisää sosiaalista hyvinvointia. Se ei kuitenkaan ole Pareto-parannus, sillä se asettaa toisen ihmisryhmän eli puolison heikompaan neuvotteluasemaan avioliitossa. Perinteiset inhimillisen pääoman teoriat sekä avioliittoon ja erikoistumiseen perustuvat mallit voivat valaista työmarkkinoiden eriytymisen joitain puolia. Ne eivät kuitenkaan pysty täysin selittämään ilmiötä sen monitahoisuuden ja kulttuurisidonnaisuuden takia. Uuden näkökulman työmarkkinoiden eriytymiseen tuovat Akerlof ja Kranton (2000) ottamalla identiteetin mukaan hyötyfunktioon. He todistavat, että identiteetillä on vaikutusta taloudelliseen lopputulokseen. Sukupuoli on osa ihmisen identiteettiä ja vaikuttaa näin ollen yksilön käsityksiin itsestään, toisistaan ja sukupuolille oikeasta tavasta toimia. Identiteetti kiinnittyy sukupuolen mukaiseen ryhmään ja johtaa ryhmän yhdenmukaiseen käyttäytymiseen siksi, että siitä joko palkitaan hyväksynnällä tai rankaistaan epätyypillisestä käyttäytymisestä. Identiteetti tuo uusia käsitteitä taloustutkimuksen piiriin. Sitä voidaan kritisoida siitä, että oletukset ohjaavat tulosta: jos miehen oletetaan käyttäytyvän tietyllä tavalla, lopputulos vastaakin tätä. Toisaalta se avaa uusia mahdollisuuksia: miten sukupuolen määritelmät ja oikeat tavat toimia muodostuvat? Pääsemällä käsiksi ilmiön syntymekanismeihin, voidaan sukupuolioletuksia myös purkaa. Työmarkkinoiden eriytyminen on monen pienen tapahtumaketjun summa. Näin ollen sen purkaminenkin tapahtuu monen teon yhteisvaikutuksella. Sukupuoliroolit tiedostamalla päästään käsiksi identiteetin rakennuspuihin. Työmarkkinoiden sukupuolistavia käytäntöjä purkamalla voidaan parantaa yksilön valinnan mahdollisuuksia.
  • Eskelinen, Kati (2009)
    Tutkimuksessa selvitetään naisten kodittomuuden polkua ja selviytymisen prosessia. Työn tutkimuskysymykset ovat: 1) mitkä tekijät johtivat kodittomuuteen?, 2) mitä eri vaiheita kodittomuuden ajanjakso sisältää? 3) mitkä tekijät tukivat / edesauttoivat selviytymistä?, 4) mitkä ovat kodittomuuden polun kriittiset pisteet? ja 5) miten koti ja tulevaisuus rakentuvat kodittomuuden kokemuksen jälkeen? Tutkimuksen avainkäsitteitä ovat kodittomuus, marginalisaatio, selviytyminen ja polku. Tutkimuksen haastatteluihin osallistuneita naisia on 7 ja he ovat iältään 27 42-vuotiaita. Naisten keskimääräinen asunnottomuusaika on 2 vuotta. Aineisto koostuu naisten haastatteluista ja heidän haastattelun yhteydessä täyttämistään aikajanoista. Kvalitatiivisen teemahaastatteluaineiston analysointitapa on teemoitteluun perustuva sisällönanalyysi. Naisten täyttämät aikajanat analysoidaan etsimällä kodittomuuden vaiheista samankaltaisuuksia ja tuottamalla niistä synteesi, kodittomuuden polku. Kodittomuutta ennakoivana tekijänä naiset tuovat esille rankan lapsuuden, joka vaikuttaa myöhempiin elämänvaiheisiin. Kodittomuuden polku alkaa vaikeasta ja ylitsepääsemättömästä elämäntilanteesta, johon johtavat parisuhdeongelmat, ero, päihteet, masennus ja lasten huostaanotto. Nämä tekijät eri yhdistelminä naisten kertomuksissa johtavat häätöön/asunnosta luopumiseen ja asunnottomuuteen. Ensimmäinen kodittomuuden polun kriittinen piste on kriisi. Kriisiä seuraa turvaton elämänvaihe, jolloin naisilla ei ole pysyvää asuinpaikkaa, vaan he elävät kadulla, joka on toinen kodittomuuden polun kriittinen piste. Katuasunnottomuuden jälkeen naiset asuvat yömajassa tai muissa epäsopivissa asumismuodoissa. Kodittomuuden polku kääntyy positiivisen puolelle, kun naiset pääsevät vain naisille suunnattuihin palveluihin, naisten tukipisteelle tai naisten asuntolaan. Tämä on kodittomuuden polun kolmas kriittinen piste. Työntekijöiden ja tukihenkilöiden avulla löytyy myös itselle sopiva päihdehoidon muoto tai terapia. Raittiuden ja paremman voinnin myötä naisille syntyy halu rakentaa sosiaalisia suhteitaan uudelleen lapsiin, perheeseen ja ystäviin. Kodittomuuden polun neljäs kriittinen piste on asunnon saaminen. Oma asunto ei ratkaise kaikkia ongelmia tai muodostu kodiksi heti, mutta se tuo turvaa, yksityisyyttä ja pysyvyyttä, mitkä auttavat tulevaisuuden rakentamista. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että selviytymisen kannalta tärkeimpiä tekijöitä ovat naisten omat voimavarat ja sinnikkyys, vain naisille suunnatut palvelut asunnottomien palveluiden sisällä, asumismuoto, joka tukee naisten senhetkistä tilannetta ja asumispalveluissa tarjolla oleva yksilöllinen tuki. Lisäksi selviytymistekijöinä korostuvat mahdollisuus päihdehoitoon, mielenterveyspalveluihin ja terapiaan oman tarpeen mukaisesti, sekä mahdollisuus valmennusohjelmiin, koulutukseen ja työhön. Naisten omat voimavarat ovat ratkaiseva tekijä selviytymisestä ja heille voimaa antavat läheiset, kuten lapset, ystävät ja omat vanhemmat. Naisten kodittomuuden polku on palvelujen näkökulmasta lähes yhdenmukainen. Tätä ei voi nähdä pelkästään positiivisena asiana; henkilökohtaisesta elämäntilanteestaan riippumatta he kulkevat saman palveluketjun läpi.
  • Suihkonen, Maarit (2012)
    Tutkimuksen tavoitteena on selvittää yli 50-vuotiaiden suomalaisten naisten kokemuksia toimeentulotuen pitkäaikaisasiakkuudesta. Tarkoituksena on saada tietoa naisten elämäntilanteista ja toimeentulotukiasiakkuuteen johtaneista prosesseista sekä erityisesti siitä, miksi asiakkuus on pitkittynyt, mikä pitää naisia kiinni toimeentulotuen asiakkuudessa. Tutkimuksen tavoitteena on myös saada tietoa siitä, omaavatko toimentulotuen pitkäaikaisasiakkaina olevat naiset syrjäytymisen tai huono-osaisuuden kokemuksia ja minkälaisia merkityksiä he mahdollisesti kokemalleen köyhyydelle antavat. Lisäksi tutkimuksessa halutaan saada tietoa siitä, minkälaisena naiset kokevat asioinnin sosiaalitoimessa. Toimeentulotuki ja pitkäaikaisasiakkuus ovat olleet suosittuja tutkimuksen kohteena 1990-luvun lamasta lähtien. Toimeentulotukitutkimuksen suosion takana ovat pitkälti olleet kohdejoukon määrittelyn ja tavoittamisen helppous. Toimentulotuen asema eräänlaisena hyvinvointivaltion rajapintana on merkittävä. Toimeentulotuen voidaan katsoa heijastavan osaltaan sosiaaliturvan puutteita, köyhyyttä ja muita sosiaalisia ongelmia. Toimeentulotuki on viimesijainen tarveharkintainen etuus, joka luo normin yhteiskunnassa hyväksytylle vähimmäistoimeentulon tasolle. Ensisijaisten sosiaaliturvaetuuksien riittämättömyyden takia se on usein myös olennainen ja yhä pysyvämpi osa yhteiskunnan tuen tarpeessa olevien kotitalouksien tulonmuodostusta. Tutkimuksen lähestymistapoina on käytetty sosiaalista konstruktionismia sekä fenomenologiaa. Tutkimus on otteeltaan kvalitatiivinen, koska tarkoituksen on päästä mahdollisimman lähelle tutkimuksen kohdetta: ihmistä ja hänen kokemuksiaan. Tutkimuksen aineisto koostuu elämäkerrallisista teemahaastatteluista, jotka on tehty neljälle toimeentulotukiasiakkaana olleelle naiselle. Naiset on haastateltu kahteen kertaan, vuosina 2007 ja 2012. Haastatteluaineisto on analysoitu sisällön analyysin keinoin ja tulokset esitetään kaksivaiheisesti, lyhyiden elämäntarinoiden ja teemoittelun kautta saadun tiedon pohjalta. Yhtenä naisten elämäntarinoiden koostamista ohjaavana mallina on taustalla vaikuttanut Walter Korven (1971) malli sosiaaliapuun turvautumisesta. Tutkimuksen ollessa laadullinen, ei pyritä tilastolliseen yleistettävyyteen. Kuitenkin tutkimuksen perusteella on löydettävissä naisia ja heidän elämänkulkujaan yhdistäviä tekijöitä, joiden voidaan katsoa vaikuttaneen siihen, että naiset ovat ajautuneet toimeentulotuen asiakkuuteen. Tällaisia tekijöitä ovat mm. alhaisen koulutustason aiheuttama työttömyys sekä ensisijaisen sosiaaliturvan viivästyminen tai puuttuminen. Yhteisenä tekijänä kaikilla haastatelluilla löytyi jokin terveydellinen ongelma, joka oli joko aiheuttanut toimeentulotukiasiakkuuden alkamisen tai pitkittänyt asiakkuuden kestoa. Haastatteluiden perusteella toimeentulotuen taso nähdään riittämättömänä ja sen, sekä pitkittyneen toimeentulotukiasiakkuuden voidaan katsoa aiheuttavan köyhyyden ja syrjäytymisen kokemuksia sekä stigmatisoitumista ja häpeää. Toisaalta on nähtävissä naisten osalta myös sopeutumista tilanteessa, jossa köyhyys on pitkäaikaistunut. Tutkimuksen perusteella asiointi sosiaalitoimessa koetaan vaikeana ja naiset kokevat heihin suhtauduttavan hyvin usein alentavasti ja nöyryyttävästi, vaikka myös positiivisia asiointikokemuksia esiintyy .
  • Aho, Kristiina (1994)
  • Laakso, Minna (1990)
  • Jokinen, Sari (1993)
  • Högbacka, Riitta (2003)
    Tarkastelun kohteena on naisten arkielämä nopeasti muuttuvalla nykymaaseudulla. Millaisia naisia maalla asuu, miten he siellä pärjäävät ja mihin suuntaan heidän tilanteensa on muuttumassa? Naisten arkea jäsennetään Thomas Höjrupin elämänmuotoanalyysin avulla. Tutkimuksessa hahmotetaan eri elämänmuotoja edustavien naisten elämänkäytäntöjä ja käsityksiä työstä, kodista, naisen asemasta ja maaseudusta. Pääaineistona ovat eripuolilta Suomea erilaisilta maaseutualueilta kerätyt naisten teemahaastattelut. Lisäksi hyödynnetään koko maaseutua koskevia tilastotietoja ja tutkijan omia edustavia kyselyaineistoja. Palkkatöiden merkitys on kymmenen viime vuoden aikana korostunut. Naiset ovat myös entistä liikkuvampia. Suuri osa naisista on maalle muualta muuttaneita. Perinteiset agraariset elämänmuodot ovatkin väistymässä, ja tilalle on tulossa uudenlaisia elämänmuotoja, joissa naisten tausta, koulutus ja asema työmarkkinoilla poikkeavat toisistaan. Emäntien lisäksi maalla asuu mm. monenlaisia palkansaajia, täysillä uraa tekeviä naisia ja omaa idylliään etsiviä maallemuuttajia. Elämänmuodoilla on erilaiset lähtökohdat, resurssit, tarpeet, toiveet ja ongelmat. Esimerkiksi työ, koti, naiseus ja maaseutu saavat elämänmuodosta riippuen eri merkityksiä. Emännille ja nyt palkkatyössä oleville entisille emännille tyypillinen julkisen ja yksityisen sfäärin, työn ja kotitalouden yhteenkietoutuminen alkaa ilman maataloustaustaa olevilla naisilla purkautua. Tällöin kotitalous supistuu kodiksi ja perinteistä kotitöiden jakoa aletaan kritisoida. Uranaisilla suurimmat ristiriidat liittyvät äitiyden ja uran yhteensovittamiseen. Maallemuuttajat pohtivat naiseutta ja työtä uusista näkökulmista. Heillä on myös yleensä alkuvaikeuksia maalle sopeutumisessa. Agraaripohjaisten elämänmuotojen toiminnallinen ja emotionaalinen suhtautuminen maaseutuun muuttuu. Koti ei enää laajene kattamaan lähiympäristöä. Liikkuvuus ja sosiaalisten verkostojen irtoaminen paikasta ovat tyypillisiä erityisesti uranaisille ja maallemuuttajille. Emännät ja entiset emännät ovat riippuvaisempia paikkaan kiinnittyvistä sosiaalisista suhteista ja pitkälti ylläpitävät kylien yhteisöllisyyttä.
  • Voutilainen, Anniina (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tämä tutkielma on laadullinen tutkimus Naisten Pankin vapaaehtoisten osallisuuden kokemuksista vapaaehtoisverkoston solutoiminnassa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten osallisuus ilmenee ja miten Naisten Pankin vapaaehtoiset kokevat sen paikallissolujen toiminnassa. Tutkielmassa tarkastellaan millaisia aktiivisen kansalaisuuden ja sosiaalisen pääoman elementtejä löytyy solutoimintaan osallistumisesta. Tutkimusaineisto koostuu vuonna 2013 haastatelluista yhdestätoista Naisten Pankin vapaaehtoisesta ja heidän täyttämistä taustatietolomakkeista. Vapaaehtoiset ovat viideltä eri paikkakunnalta. Haastateltaviksi valikoitui aluesolujen perustajajäseniä ja puheenjohtajia, valtakunnallisen ja paikallisten ohjausryhmien jäseniä sekä niin sanottuja rivijäseniä. Haastattelut suoritettiin puolistrukturoidun teemahaastattelun menetelmällä. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Aktiivinen kansalaisuus tarjosi tutkimukselle teoreettisen viitekehyksen osallisuuden kokemuksen tarkasteluun. Vapaaehtoisten osallisuutta tarkasteltiin osallistumisidentiteetin, osallisuuden kokemusten, luottamuksen ja vaikuttamisen näkökulmasta. Aktiivinen kansalaisuus konkretisoi sosiaalisen pääoman. Naisten Pankin verkosto edustaa uudenlaista vapaaehtoisverkostomallia, jossa osallisuus kuvastaa monitahoista nykyajan osallisuutta ja yhteisöllistä toimintaa. Naisten Pankin toiminta perustuu vapaaehtoislähtöisyyteen paikallissolutoiminnan kautta. Sosiaalinen pääoma näyttäytyy solutoiminnassa ja maanlaajuisessa verkostossa vuorovaikutusta tukevana toimintakulttuurina, jonka ydin on vapaaehtoisten keskinäinen arvostus. Tulokset osoittavat, että solidaarisuus ja luottamus ovat Naisten Pankin verkostolle ja paikallissoluille keskeiset voimavarat. Luottamus syntyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja vaikuttaa toiminnan punaisena lankana. Luottamusta kuvattiin analyysissa luottamuksen kehänä, joka ilmaisee luottamuksen vaikutuksia paikallistasolta, verkostoon, organisaatioon ja Naisten Pankin kohdemaihin asti. Tutkimuksen perusteella nykyajan osallisuus on syntynyt individualistisen yhteiskunnan tuotoksena. Nykyajan osallisuus voi olla symbolista ja episodista. Se antaa vapaaehtoiselle itselleen vapauden valita ja päättää osallistumisestaan ja mahdollistaa siten osallistumisen kokemuksen. Osallisuudesta ei kerro siis toiminnan määrä vaan laatu. Yksilöä korostavassa yhteiskunnassa Naisten Pankki on saanut muodostettua laajan vapaaehtoisverkon, joka kasvaa edelleen. Naisten Pankin osallisuus muodostuu vahvasta yhteishengestä sekä luottamuksesta toiminnan vaikuttavuuteen ja kehitysmaiden naisten voimaantumiseen. Osallisuus ilmenee Naisten Pankissa vastavuoroisuutena, vuorovaikutuksena, luottamuksena ja vaikuttamisena. Vapaaehtoiset toteuttavat näitä osallisuuden elementtejä oman osallistumisidentiteettinsä kautta.
  • Peltola, Ulla (1999)
    Tutkimuksessa selvitetään kuinka naisten poliittiset valtaresurssit ovat kehittyneet Suomessa vuosina 1917-1999. Poliittisiksi valtaresursseiksi tutkimuksessa ymmärretään naisten poliittisen vallan hallinnan edellytyksenä olevat toimijaoikeudet ja naisten poliittisen vallan hallinta kolmessa keskeisessä valtiollisen vallan instituutiossa: eduskunnassa, hallituksessa ja ministeriöiden korkeimmassa virkamieskunnassa. Naisten poliittisen vallan hallinnan kehittymistä tutkitaan selvittämällä missä määrin ja mihin toimialoihin liittyvää poliittista valtaa naiset ovat hallinneet ja hallitsevat. Tutkimuksen tuottamia tuloksia tulkitaan viitekehyksessä, jossa yhdistyvät suomalaisen yhteiskunnan rakenteessa ja vallitsevassa sukupuoli-ideologiassa tapahtuneet muutokset ja laajempi sosiologinen näkemys sukupuolten välisten suhteiden kehittymisestä modernissa maailmassa. Naisten kansalaisoikeuksien kehittymistä selvitetään aiheeseen liittyvän kirjallisuuden avulla. Naisten poliittisen vallan hallinnan kehittymistä selvitetään kolmen empiirisen aineiston avulla. Aineistot koskevat naisten hallitseman poliittisen vallan määrällistä ja toimialallista kehittymistä eduskunnassa, hallituksessa ja ministeriöiden korkeimmassa virkamieskunnassa. Tutkimuksen tuottamat tulokset osoittavat, että suomalaisten naisten poliittiset valtaresurssit ovat kehittyneet vuosina 1917-1999 varsin myönteisesti, vaikkakin varsin eri tavoin edustuksellisen ja hallinnollisen politiikan piirissä. Tämä koskee sekä naisten poliittisen osallistumisen ehtona olevien toimijaoikeuksien, naisten hallitseman poliittisen vallan että sen toimialallisen jakautumisen kehittymistä. Edustuksellisen politiikan piirissä naisten poliittisen vallan hallinta on lisääntynyt melko nopeasti ja ajan myötä naiset ovat edenneet myös useille edustuksellisen politiikan huippupaikoille. Sitä vastoin ministeriöiden korkeimmassa virkamieskunnassa naisten eteneminen politiikan huippupaikoille on kulkenut hitaasti alempien virkojen kautta ylempiin virkoihin. Tämän lisäksi naisten hallinnollisen poliittisen vallan hallinnan kehittyminen näyttää olevan kesken siinä mielessä, että naisten osuus ministeriöiden korkeammissa johtotehtävissä toimivasta virkamieskunnasta on edelleen varsin matala. Naisten edustuksellisen ja hallinnollisen politiikan piirissä hallitseman poliittisen vallan välistä eroa korostaa myös se, että edustuksellisen politiikan piirissä naisten hallitsema poliittinen valta on jakaantunut tasaisemmin eri toimialojen kesken kuin hallinnollisen politiikan piirissä. Poliittisen vallan hallinnan sukupuolenmukainen jakautuminen on voimakkainta ministeriöiden korkeimman virkamieseliitin keskuudessa. Tutkimus nojaa perustaltaan Michael Mannin käsitykseen siitä, että on olemassa poliittinen valtalähde, jonka osoittamaa poliittista valtaa ja sen jakautumista voidaan tutkia. Myös valta ymmärretään tutkimuksessa Mannin tapaan kyvyksi asettaa päämääriä ja saavuttaa niitä ympäristön hallinnalla. Naisten kansalaisoikeuksien kehittymisen tutkiminen nojaa T. H. Marshallin tapaan määritellä kansalaisuus ja kansalaisoikeudet. Tutkimuksen tuottamien tulosten tulkinnassa nojaudutaan Ulrich Beckin esittämään kuvaukseen sukupuolten välisten suhteiden kehittymisestä modernissa maailmassa.