Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 13121-13140 of 28473
  • Saarikko, Elina (2010)
    Biofarmaseuttinen luokittelujärjestelmä (Biopharmaceutical Classification System, BCS) jakaa lääkeaineet neljään luokkaan niiden vesiliukoisuuden ja solukalvojen läpäisevyyden perusteella. Kun luokitukseen yhdistetään vielä lääkeaineen vapautumisnopeus valmisteesta, se huomioi kolme tärkeintä tekijää, jotka vaikuttavat imeytymisen nopeuteen ja määrään. Luokittelun tarkoituksena on ennustaa lääkevalmisteen in vivo –käyttäytymistä in vitro –kokeiden avulla. Jos lääkeaine soveltuu BCS-biowaiveriksi kliiniset biologisen samanarvoisuuden tutkimukset voidaan korvata valmisteen in vitro –vapautumis-tutkimuksilla. Tällä hetkellä EMEA, FDA ja WHO hyväksyvät luokan I lääkeaineet biowaiver-kandidaateiksi. EMEA ja WHO hyväksyvät lisäksi luokan III lääkeaineet tietyin ehdoin. BCS-luokituksen pohjalta on kehitetty uusi luokittelu (Biopharmaceutics Drug Distribution Classification System, BDDCS). Tässä solukalvon hyvä läpäisy on korvattu lääkeaineen eliminaatiomekanismilla niin, että sitä vastaa eliminaatio metaboloitumalla. Tämä työ koostuu kirjallisesta ja kokeellisesta osasta. Kirjallisessa osassa käsitellään ja vertaillaan BCS- ja BDDCS-luokitteluja. BCS-luokituksen tarkastelussa keskitytään luokan III lääkeaineisiin. Kokeellisessa osassa arvioidaan luokan III lääkeaineen, hydroklooritiatsidin soveltuvuutta BCS-biowaiver-kandidaatiksi. Arviointi tehtiin määrittämällä lääkeaineen liukoisuus ja vapautumisnopeus tabletista. Caco-2 soluilla tehtävien kulkeutumiskokeiden tarkoituksena oli selvittää, kulkeutuuko hydroklooritiatsidi passiivisesti solukalvojen läpi vai onko mukana myös aktiivista kulkeutumista. Lisäksi solujen välisten liitosten avaamisella tarkasteltiin parasellulaarireitin osuutta solukalvon läpäisyssä. Tietokonemallinnuksen avulla simuloitiin vapautumisnopeuden vaikutusta lääkeaineen pituuksiin plasmassa. Hydroklooritiatsidi on BCS-luokituksen mukaan hyvin liukeneva lääkeaine, jonka on raportoitu läpäisevän solukalvon suolessa passiivisesti. Tässä tutkimuksessa kulkeutumis-nopeus kuitenkin kasvoi kumpaankin suuntaan pitoisuuden pienentyessä, mikä viittaa aktiiviseen kulkeutumiseen. Hydroklooritiatsidi kulkeutui osittain parasellulaarisesti solujen väleistä. Markkinoilla olevasta valmisteesta lääkeaineen vapautuminen ja liukeneminen tapahtui erittäin nopeasti. Lääkeaine on myös tämän tutkimuksen tulosten mukaan luokan III aine. Koska hydroklooritiatsidi erittyy lähes täysin metaboloitumalla, se on myös BDDCS -luokituksen mukaan luokan III lääkeaine. Luokituksen ja lääkeaineen vapautumisnopeuden mukaan hydroklooritiatsidi soveltuu EMEA:n ja WHO:n ohjeistusten mukaan BCS-biowaiver kandidaatiksi. Koska sen on todettu imeytyvän pääasiassa ohutsuolen alkuosasta, apuaineiden vaikutuksen arvioiminen on oleellista. Tableteissa käytettyjä apuaineita ei tässä työssä ole arvioitu, joten lopullista biowaiver-päätöstä ei vielä voida tehdä.
  • Soini, Esa-Matti (2015)
    Silmän takaosan sairaudet, kuten silmänpohjan ikärappeuma ja diabeettinen retinopatia ovat vakavia verkkokalvoa vaurioittavia sairauksia, jotka voivat johtaa näkövaurioihin ja sokeutumiseen. Silmän etuosan sairauksia voidaan hoitaa silmän pinnalle annosteltavilla silmätipoilla, mutta silmän takaosan kudoksiin niiden avulla ei ole mahdollista saada riittävän suuria lääkeainepitoisuuksia. Tällä hetkellä silmän takaosan sairauksien lääkehoidossa käytetäänkin pääasiassa lasiaisen sisäisiä injektioita ja implantteja. Intravitreaaliseen annosteluun liittyy kuitenkin huomattavia riskejä, kuten verkkokalvon irtauma ja endoftalmiitti, minkä lisäksi toimenpide on potilaalle epämiellyttävä. Turvallisemmalle ja potilasystävällisemmälle annosmuodolle olisi siis tarvetta. Systeemisen annon jälkeen veriverkkokalvoeste ja veri-kammioneste-este rajoittavat lääkeaineiden pääsyä verenkierrosta silmän sisäosiin. Erikoistyön tavoitteena oli rakentaa farmakokineettinen simulaatiomalli, jolla ennustetaan silmäsairauksien hoidossa käytettävien lääkeaineiden jakautumista silmään systeemisen annon jälkeen. Tällainen malli olisi erittäin hyödyllinen lääkekehityksen apuvälineenä ennustamaan uusien tutkittavien lääkeaineiden farmakokinetikkaa ja jakautumista silmään systeemisestä verenkierrosta. Mallin ennustekykyä testattiin kymmenellä lääkeaineella, joille on julkaistu pitoisuudet lasiaisessa ja verenkierrossa kaneilla systeemisen annon jälkeen. Keskimäärin simulaatiomallin ennustetarkkuus oli varsin hyvä, sillä simuloitu lasiaisen lääkeainepitoisuuden AUC oli 125 % mitatusta ja Cmax 117 % mitatusta. Mallin ennustetarkkuudessa oli kuitenkin huomattavaa vaihtelua lääkeaineiden välillä, sillä pienimmillään mallin ennustama silmän AUC oli 15 % vertailuarvosta ja suurimmillaan 403 %. Tällaisenaan malli ei siis ole riittävän hyvä käytettäväksi lääkekehityksen apuvälineenä. Simulaatiomallin toimivuutta voisi olla mahdollista parantaa lisäämällä siihen aktiivisen kuljetuksen vaikutus ja käyttämällä 2-tilamallia systeemikinetiikan mallinnuksessa.
  • Munsterhjelm, Nina (2012)
    Maksa on tärkein metaboloiva elin ja maksasoluissa sijaitsee runsaasti metaboloivia entsyymejä. Maksasoluilla on siten hyvin tärkeä rooli elimistössä muuttaessaan endo- ja eksogeenisiä aineita vesiliukoisempaan muotoon. Ennen entsymaattista metaboliaa on lääkeaineen kuitenkin päästävä maksasoluun. Solukalvot muodostavat esteen monien lääkeaineiden ja elimistön omien aineiden kulkeutumiselle solukalvon läpi. Hyvin lipofiiliset lääkeaineet läpäisevät passiivisen diffuusion avulla maksasolun solukalvon, mutta polaariset tai ionittuneet orgaaniset lääkeaineet pääsevät maksasoluun yleensä vain erilaisten kuljetinproteiinien avulla. Maksasolun basolateraalisella ja apikaalisella solukalvolla ilmentyy useita lääkeaineita kuljettavia kuljetinproteiineja, joilla on tärkeä rooli lääkeaineiden kulkeutumisessa verenkierrosta sappinesteeseen. Useiden lääkeaineiden transsellulaariseen kuljetukseen maksasolussa osallistuu monia kuljetinproteiineja. Monet lääke-lääkeinteraktiot välittyvät kuljetinproteiinien kautta, lisäksi kuljetinproteiineilla esiintyy geneettistä polymorfiaa. Nämä aiheuttavat muutoksia farmakokinetiikkaan, imeytymis-, jakautumis- ja eliminaatiovaiheessa. Tämä työ koostuu kirjallisesta ja kokeellisesta osasta. Kirjallisessa osassa syvennyttiin kahteen maksasoluissa sijaitsevaan kuljetinproteiiniin; influksiproteiini OATP1B1:een ja effluksiproteiini MRP2:een. Kokeellisessa osassa selvitettiin kaksoistransfektoidun (OATP1B1/MRP2) MDCKII solulinjan käyttöä lääkeaineiden aktiivisessa transsellulaarisessa kulkeutumisessa. Työssä tutkittiin rosuvastatiinin, estronisulfaatin ja estradioliglukuronidin kulkeutumista kaksoistransfektoidussa MDCKII solulinjassa sekä MDCKII-WT solulinjassa, joka ei ilmennä ihmisperäisiä kuljetinproteiineja. Tutkitut yhdisteet ovat molempien kuljetinproteiinien substraatteja. Solujen tiiviit liitokset muodostavat solujen väliin valikoivan läpäisyesteen. Tämä läpäisyeste säätelee esimerkiksi veden, ionien, suurikokoisten molekyylien ja siten myös lääkeaineiden kulkua solujen välistä, eli parasellulaarisesti. Tässä työssä avattiin solujen tiiviit liitokset, tarkoituksena oli selvittää tutkittavien yhdisteiden kulkeutumismekanismia ja kuljetinproteiinien merkitystä yhdisteiden kulkeutumiseen, kun tiiviit liitokset eivät estäneet parasellulaarista kulkeutumista. Rosuvastatiini ja estradioliglukuronidi kulkeutuivat kaksoistransfektoidulla MDCKII solulinjalla huomattavasti nopeammin basolateraali-apikaalisuuntaan verrattuna kulkeutumiseen MDCKII-WT solulinjalla. Sen sijaan kaksoistransfektoidulla solulinjalla saatu tulos oli odotusten vastainen estronisulfaatilla, sillä yhdisteen kulkeutuminen apikaali-basolateraali- ja basolateraali-apikaalisuuntaan oli lähes samansuuruinen. Solujen tiiviiden liitosten avaaminen nopeutti merkittävästi kaikkien tutkittujen yhdisteiden kulkeutumista molemmilla solulinjoilla, koska tiiviit liitokset eivät muodostaneet estettä yhdsteiden parasellulaariselle kulkeutumiselle, eikä kuljetinproteiinien vaikutusta ollut enää havaittavissa. Kaksoistransfektoitu MDCKII solulinja on käyttökelpoinen in vitro-malli, kun halutaan mallintaa orgaanisten anionien transsellulaarista kulkeutumista maksassa.
  • Vihola, Henna-Riitta (2000)
  • Palomäki, Anna-Kaarina (2014)
    Nykyaikainen lääkeaineiden kehitys ja valmistus eivät olisi mahdollisia ilman kehittynyttä kemian tietämystä ja osaamista. Lääkkeiden, lääkeaineiden ja rohdosten konteksti on selkeä esimerkki oppilaille, siitä missä kemian osaamista tarvitaan. Lisäksi kemianopettajan yhtenä tehtävänä on luonnontieteellisesti sivistyneiden oppilaiden kasvattaminen, joten lääkkeiden, lääkeaineiden ja rohdosten kemiaan liittyvien asioiden tunteminen on yksi tärkeä konteksti lukion kemianopetuksessa. Viime aikoina tutkimustulokset ovat osoittaneet suomalaisten nuorten kiinnostuksen kemiaa ja luonnontieteitä kohtaan hiipuvan. Tilanne on samankaltainen myös kansainvälisesti. Tutkijat ovat ehdottaneet ratkaisuksi kiinnostuksen herättämiseen esimerkiksi kontekstuaalista kemian opetusta sekä tutkimuksellista kokeellista työskentelyä. Tässä kehittämistutkimuksessa haluttiin tutkia sitä, miten lääkkeiden, lääkeaineiden ja rohdosten kemiaa tällä hetkellä opetetaan lukioissa. Teoreettisena ongelma-analyysinä tässä tutkimuksessa on tutustuttu aiempiin tutkimuksiin kokeellisesta kemian opetuksesta, kiinnostuksen muodostumisesta, tutkimuksellisuudesta sekä kontekstuaalisuudesta. Empiirinen ongelma-analyysi eli tarveanalyysi toteutettiin oppikirja-analyysinä lukion kemian oppikirjoille. Ongelma-analyysit tuottivat muutamia selkeitä tuloksia. Oppilaiden kiinnostus voidaan herättää ja ylläpitää, mutta se vaatii ulkopuolista tukea sekä oppilaiden osallisuutta ja aktivointia. Kontekstuaalisuudella voidaan tukea oppilaan kiinnostuksen heräämistä. Tutkimuksellinen lähestymistapa kemian opetuksessa saa oppilaat osallistumaan enemmän opetukseen ja täten mahdollisesti kiinnostumaan kemiasta ja sen opiskelusta. Kokeellisessa kemianopetuksessa on myös haasteita hyötyjen lisäksi. Oppikirja-analyysin perusteella voidaan todeta, että lääkkeet ja lääkeaineet ovat yksi kirjoissa huomioitu konteksti. Rohdosten kemiaa oppikirjat eivät sisältäneet lähes ollenkaan. Oppikirjojen lääkkeisiin ja lääkeaineisiin liittyvät maininnat ovat luonteeltaan lyhyitä, eikä kontekstia juuri syvennetä. Lääkkeitä ja lääkeaineita on tasaisesti eri kemian käsitteiden yhteydessä, painottuen kuitenkin orgaanisiin yhdisteisiin ja niiden reaktioihin. Kokeellisia töitä lääkeaineisiin liittyen oppikirjoissa oli vain vähän ja ne liittyivät kaikki asetyylisalisyylihappoon. Lisäksi oppikirjoissa nimeltä mainituista lääkeaineista asetyylisalisyylihappo oli kaikkein yleisin. Aiemman tutkimuksen ja tarveanalyysin tuottamien tulosten pohjalta kehitettiin neljä tutkimuksellista kokeellista työtä ja niihin työohjeet. Kahdessa työohjeessa tutkitaan lääkeaineita ja kahdessa muussa tutustutaan suomalaisittain hyvin tuttuun rohdostuotteeseen, pihkaan. Kontekstin ja tutkimuksellisuuden taso vaihtelevat hieman töiden välillä. Tämä kehittämistutkimus ei sisällä tuotoksen eli kokeellisten töiden arviointia. Tutkimuksen jatkon kannalta olisi tärkeä, että kehitettyjä kokeellisia töitä testattaisiin oppilasryhmien kanssa. Näin voitaisiin arvioida kehittämistuotoksen onnistuneisuutta ja asetettujen tavoitteiden täyttymistä. Kuitenkin jo tällaisenaan tämä kehittämistutkimus esittelee tärkeää tietoa lääkeaineiden, lääkkeiden ja rohdosten opetuksen tilasta oppikirjojen perusteella sekä tarjoaa neljä kokonaan uutta kokeellista työtä.
  • Palomäki, Anna-Kaarina (2014)
    Nykyaikainen lääkeaineiden kehitys ja valmistus eivät olisi mahdollisia ilman kehittynyttä kemian tietämystä ja osaamista. Lääkkeiden, lääkeaineiden ja rohdosten konteksti on selkeä esimerkki oppilaille, siitä missä kemian osaamista tarvitaan. Lisäksi kemianopettajan yhtenä tehtävänä on luonnontieteellisesti sivistyneiden oppilaiden kasvattaminen, joten lääkkeiden, lääkeaineiden ja rohdosten kemiaan liittyvien asioiden tunteminen on yksi tärkeä konteksti lukion kemianopetuksessa. Viime aikoina tutkimustulokset ovat osoittaneet suomalaisten nuorten kiinnostuksen kemiaa ja luonnontieteitä kohtaan hiipuvan. Tilanne on samankaltainen myös kansainvälisesti. Tutkijat ovat ehdottaneet ratkaisuksi kiinnostuksen herättämiseen esimerkiksi kontekstuaalista kemian opetusta sekä tutkimuksellista kokeellista työskentelyä. Tässä kehittämistutkimuksessa haluttiin tutkia sitä, miten lääkkeiden, lääkeaineiden ja rohdosten kemiaa tällä hetkellä opetetaan lukioissa. Teoreettisena ongelma-analyysinä tässä tutkimuksessa on tutustuttu aiempiin tutkimuksiin kokeellisesta kemian opetuksesta, kiinnostuksen muodostumisesta, tutkimuksellisuudesta sekä kontekstuaalisuudesta. Empiirinen ongelma-analyysi eli tarveanalyysi toteutettiin oppikirja-analyysinä lukion kemian oppikirjoille. Ongelma-analyysit tuottivat muutamia selkeitä tuloksia. Oppilaiden kiinnostus voidaan herättää ja ylläpitää, mutta se vaatii ulkopuolista tukea sekä oppilaiden osallisuutta ja aktivointia. Kontekstuaalisuudella voidaan tukea oppilaan kiinnostuksen heräämistä. Tutkimuksellinen lähestymistapa kemian opetuksessa saa oppilaat osallistumaan enemmän opetukseen ja täten mahdollisesti kiinnostumaan kemiasta ja sen opiskelusta. Kokeellisessa kemianopetuksessa on myös haasteita hyötyjen lisäksi. Oppikirja-analyysin perusteella voidaan todeta, että lääkkeet ja lääkeaineet ovat yksi kirjoissa huomioitu konteksti. Rohdosten kemiaa oppikirjat eivät sisältäneet lähes ollenkaan. Oppikirjojen lääkkeisiin ja lääkeaineisiin liittyvät maininnat ovat luonteeltaan lyhyitä, eikä kontekstia juuri syvennetä. Lääkkeitä ja lääkeaineita on tasaisesti eri kemian käsitteiden yhteydessä, painottuen kuitenkin orgaanisiin yhdisteisiin ja niiden reaktioihin. Kokeellisia töitä lääkeaineisiin liittyen oppikirjoissa oli vain vähän ja ne liittyivät kaikki asetyylisalisyylihappoon. Lisäksi oppikirjoissa nimeltä mainituista lääkeaineista asetyylisalisyylihappo oli kaikkein yleisin. Aiemman tutkimuksen ja tarveanalyysin tuottamien tulosten pohjalta kehitettiin neljä tutkimuksellista kokeellista työtä ja niihin työohjeet. Kahdessa työohjeessa tutkitaan lääkeaineita ja kahdessa muussa tutustutaan suomalaisittain hyvin tuttuun rohdostuotteeseen, pihkaan. Kontekstin ja tutkimuksellisuuden taso vaihtelevat hieman töiden välillä. Tämä kehittämistutkimus ei sisällä tuotoksen eli kokeellisten töiden arviointia. Tutkimuksen jatkon kannalta olisi tärkeä, että kehitettyjä kokeellisia töitä testattaisiin oppilasryhmien kanssa. Näin voitaisiin arvioida kehittämistuotoksen onnistuneisuutta ja asetettujen tavoitteiden täyttymistä. Kuitenkin jo tällaisenaan tämä kehittämistutkimus esittelee tärkeää tietoa lääkeaineiden, lääkkeiden ja rohdosten opetuksen tilasta oppikirjojen perusteella sekä tarjoaa neljä kokonaan uutta kokeellista työtä.
  • Tarnanen, Hanna (Helsingfors universitet, 2013)
    Lääkeyhtiöiden vastuulla on rahoittaa suuri osa lääkekehityksestä, mutta ne eivät toteuta kaikkia vaiheita lääkkeen hyväksymiseen johtavassa prosessissa itse. Töitä ulkoistetaan enenevässä määrin lääkealan tutkimuspalveluyrityksille. Aiheesta on kirjoitettu Suomessa lähinnä ulkomaisten tekstien pohjalta eikä suomalaisia tutkimuspalveluyrityksiä ole tarkasteltu aiemmin. Tässä tutkimuksessa hahmotetaan yritysmuotoisten tutkimuspalveluntarjoajien verkkosivuja sekä kaupparekisteriä käyttäen yleisnäkemys Suomessa toimivista tutkimuspalveluyrityksistä. Kansainvälisen tiedon pohjalta taustoitetaan ulkoistamisen syitä, tutkimuspalveluyritysten valintaa, yritysten palvelutarjontaa, kansainvälistymistä ja tutkimuspalveluyrityksiin liittyviä ongelmia. Intia, Kiina ja Itä-Eurooppa ovat tutkimuspalvelumarkkinoilla yhä suositumpia alueita. Suomessa lääkealan tutkimuspalveluita tarjoaa kirjava joukko niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin toimijoita, joiden molempien havaittiin toimivan Suomessa varsin pieninä yrityksinä toimintastrategiasta riippumatta. Yritysten kokonaisliikevaihdosta sekä henkilöstömääristä on avoimista lähteistä saatavilla vain vähän vertailukelpoista tietoa. Kliinisten tutkimusten käytännön toteuttamisen lisäksi useat yritykset tarjoavat mm. koulutuspalveluita. Tutkimuspalveluyritysten aiemmin avoimesti tarjoamien haamukirjoittamispalveluiden ei voitu osoittaa varmasti poistuneen yritysten palveluvalikoimasta. Ensimmäisenä suomalaisena aihetta käsittelevänä tutkimuksena tämä työ tarjoaa taustatietoa keskusteluun tutkimuspalveluyritysten roolista ja säätelystä sekä vertailukohdan kotimaisen tutkimuspalvelukentän muutosten tarkasteluun.
  • Hitonen, Heidi (2013)
    Noin 10 % potilaista kokee haittatapahtuman hoidon aikana ja näistä 1 % on vakavia. Ulkomaisten tutkimusten perusteella on arvioitu, että Suomessa haittatapahtumat aiheuttavat 700 - 1700 kuolemaa vuosittain. Lääkityspoikkeamat ovat yleisin estettävissä oleva haittatapahtuma. Useiden tutkimusten perusteella noin puolet haittatapahtumista ja lääkityspoikkeamista voitaisiin ennaltaehkäistä. Lääkitysturvallisuus onkin keskeinen osa suomalaista potilasturvallisuusstrategiaa. Lääkitysturvallisuuden edistämistyön yksi merkittävä työkalu on lääkehoitosuunnitelma, jonka laatimiseen on annettu ohjeet sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemassa Turvallinen lääkehoito -oppaassa. Lääkehoitosuunnitelma on sosiaali- ja terveydenhuollon toiminta- ja/tai työyksikkökohtainen suunnitelma, jossa on määritelty lääkehoitoprosessin osa-alueet ja turvallisen lääkehoidon toteuttaminen kyseisessä yksikössä. Lääkehoitosuunnitelman tavoitteena on yhtenäistää lääkehoidon toteuttamisen periaatteet, selkiyttää vastuunjako ja määrittää vähimmäisvaatimukset turvallisen lääkehoidon toteuttamiseksi. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia lääkehoitosuunnitelmien laadintaprosesseja ja arvioida niiden käyttöönottoa ja hyötyjä sairaaloissa, terveyskeskuksissa ja vanhuspalveluissa. Tutkimuksessa tarkastellaan lääkehoitosuunnitelmia osana Suomen valitsemaa potilasturvallisuusstrategiaa, keskittyen lääkitysturvallisuuteen. Kohderyhmänä olivat osastonhoitajat. Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluina. Tehy ry otti jäsenrekisteristään löytyvistä osastonhoitajista satunnaisotannan, jonka tuloksena saatiin 40 (8 %) haastattelua. Haastattelu oli luonteeltaan puolistrukturoitu teemahaastattelu. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysiä käyttäen. Suurin osa (n=24, 60 %) yksiköistä oli aloittanut lääkehoitosuunnitelman laatimisen vuonna 2007, pian Turvallinen lääkehoito -oppaan julkaisun jälkeen. Lääkehoitosuunnitelmia oli laadittu yksikkö- ja/tai organisaatiotasoisesti ja hyvin vaihtelevan kokoisissa työryhmissä. Yleisimmin suunnitelmaa olivat laatineet osastonhoitajat ja sairaanhoitajat. Lääkehoitosuunnitelman laatimiseen olisi kaivattu tarkempia ohjeita (n=7, 18 %). Henkilöstö oli yleisimmin (n=20, 50 %) perehdytetty lääkehoitosuunnitelmaan esittelemällä se osastotunnilla tai -kokouksessa. Lääkehoitosuunnitelman myötä tulleet muutokset yksikön toiminnassa liittyivät yleisimmin poikkeamailmoituksiin (n=15, 38 %), lääkkeenjako- ja antolupakäytäntöihin (n=9, 23 %) ja vastuunjakoon lääkehoidon toteuttamisessa (n=8, 20 %). Lääkehoitosuunnitelman eniten raportoituja hyötyjä olivat poikkeamailmoitusten teko (n=19, 48 %), ohjeistuksen selkeytyminen ja saatavuuden helpottuminen (n=18, 45 %), uusien työntekijöiden ja sijaisten perehdytyksen parantuminen (n=16, 40 %) sekä toimintatapojen yhtenäistyminen (n=10, 25 %). Ammattiryhmien toimenkuvat ja työnjako aiheuttivat haasteita sekä lääkehoitosuunnitelman laatimis- että toteuttamisvaiheissa. Rajalliset resurssit vaikeuttivat lääkehoitosuunnitelman käyttöönottoa ja toteuttamista. Lääkehoitosuunnitelma oli parantanut koulutuksen ajantasaisuutta, mutta toisaalta lääkehoitosuunnitelman ja lääkelupien vaatimien koulutusten järjestäminen koettiin haasteeksi ja kehittämistarpeeksi. Tutkimuksen perusteella lääkehoitosuunnitelmat kehittivät yksiköiden lääkehoidon toimintatapoja ja ymmärrystä lääkitysturvallisuudesta ja näin ollen toimivat hyvin osana potilasturvallisuusstrategiaa. Lääkehoidon systemaattisessa kehittämisessä ja lääkehoitosuunnitelman hyödyntämisessä on kuitenkin vielä parantamisen varaa.
  • Luhtanen, Suvi (2012)
    Lääkeinformaatio on tärkeä osa lääke- ja terveydenhuoltoa. Lääkeinformaatio liittyy tiiviisti lääkealan moniin eri toimintoihin ja sitä voidaan tarkastella useasta eri näkökulmasta. Lääkeneuvontaa on kehitetty etenkin apteekkisektorilla, mutta koko terveydenhuollon kattavia lääkeinformaation kehittämisprojekteja ei ole ollut. Hallituksen esityksen (74/2009) mukaisesti Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus, Fimea, on luonut kansallisen lääkeinformaatiostrategian, joka on julkaistu helmikuussa 2012. Tämä tutkimus on tehty kansallisen lääkeinformaatiostrategian taustaksi. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lääkeinformaatiota tuottavien tahojen roolia ja käsityksiä toiminnan koordinoinnista sekä lääkeinformaatioon liittyviä hyviä käytänteitä, haasteita ja kehittämiskohteita Suomessa. Tutkimuksen aineistona oli 29 sidosryhmähaastattelun muistiot. Analysoinnissa käytettiin laadullisen aineiston induktiivista sisällön analyysia. Haastattelut toteutettiin maalis-syyskuussa 2011. Haastateltavat olivat lääketieteen, hoitotieteen ja farmasian koulutusyksikköjen ja ammattijärjestöjen sekä lääketeollisuuden, sairaala-apteekkien ja lääkekeskusten, viranomaisten, apteekkien ja potilasjärjestöjen edustajia. Sidosryhmät toivat esiin hyvinä käytänteinä erilaisia tietolähteitä (n=18) sekä esimerkkejä onnistuneista yhteistyömuodoista ja -projekteista (n=14). Sidosryhmien mukaan moniammatillista yhteistyötä pitää parantaa ja lisätä lääkeinformaatiotyössä (n=19). Julkisen- ja sairaalasektorin lääkeinformaatiotoimintaa tulisi kehittää esimerkiksi osastofarmasian kautta (n=17). Terveydenhuollon ammattilaisten tiedonsaannissa ja osaamisessa on puutteita (n=16) ja niitä voitaisiin parantaa koulutusta kehittämällä (n=17). Väestölle suunnattu lääkeinformaatio tulee olla yhtenäistä lähteestä riippumatta ja neuvonnan tulee olla yksilöllistä (n=15). Sidosryhmät kertoivat tekevänsä erilaista lääkeinformaatioon liittyvää yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Sidosryhmät tarkastelivat lääkeinformaatiota vahvasti omasta sektoristaan käsin eivätkä tunteneet muiden toimintaa hyvin. Lääkeinformaatiotoiminta kaipaa sekä valtakunnallista että paikallista koordinointia, sillä moniammatillista yhteistyötä ja verkostoitumista lisäämällä ja kehittämällä voidaan paremmin hyödyntää käytettävissä olevat resurssit ja toimijoiden osaaminen lääkeinformaation hyväksi. Luotettavaa, puolueetonta ja yksilöllisesti räätälöityä lääketietoa tarvitaan lisää. Hyvän lääketiedon takana on terveydenhuollon ammattilaisten vahva teoriapohja ja -osaaminen, joten peruskoulutukseen tulee kiinnittää huomiota, jotta se vastaa työelämän vaatimuksia myös lääkeinformaation osalta. Väestö tarvitsee yksilöllisesti räätälöityä lääkeinformaatiota, jonka tulee olla yhdenmukaista riippumatta siitä, mistä terveydenhuollon toimipisteestä se annetaan.
  • Mononen, Anna (2012)
    Kasviperäisten valmisteiden käyttö on lisääntynyt ja niistä annettava tieto kehittynyt paljon viime vuosikymmeninä. Kasviperäisiä valmisteita ei aikaisemmin mielletty lääkkeiksi, minkä vuoksi niiden tehoa ja haittoja usein vieläkin vähätellään. Vuonna 2005 lainsäädäntömuutosten myötä lainsäädännöllisesti eritelty kasviperäisten valmisteiden ryhmä poistui ja nykyään kasviperäiset valmisteet jaetaan lääkkeisiin ja elintarvikkeisiin. Tutkimuksen tavoitteena on perehtyä valmisteiden lainsäädäntöön sekä lääkeinformaation kehitykseen ja verrata kasviperäisten valmisteiden varoituksia, kieltoja ja vasta-aiheita sekä niiden kehittymistä vallitsevaan lainsäädäntöön. Tutkimuksen aineisto koostui Suomessa markkinoilla olleiden kasvirohdosvalmisteita edeltäneiden kasviperäisten valmisteiden ja markkinoilla edelleen olevien kasvirohdosvalmisteiden ja perinteisten kasvirohdosvalmisteiden valmisteyhteenvedoista, pakkausselosteista ja myyntipäällysmerkinnöistä sekä erilaisista lainsäädäntö- ja säädösteksteistä sekä niihin liittyvästä julkisesta taustamateriaalista. Tutkimuksessa tarkasteltiin vain Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/24/EY:n määritelmien mukaisia kasvirohdosvalmisteita ja perinteisiä kasvirohdosvalmisteita. Direktiivin 2004/24/EY mukaisia kasvirohdosvalmisteita ovat kaikki lääkevalmisteet, jotka sisältävät vaikuttavina aineina vain yhtä tai useampaa kasviperäistä ainetta tai yhtä tai useampaa kasvirohdostuotetta taikka yhtä tai useampaa tällaista kasviperäistä ainetta yhdistettynä yhteen tai useampaan tällaiseen kasvirohdostuotteeseen. Tutkittavia valmisteita oli yhteensä 194. Näistä 184 valmisteen dokumentaatio löytyi paperimuotoisena Fimean arkistoista. Jäljelle jääneistä kymmenestä valmisteesta viidestä löytyi joitain perustietoja sähköisestä rohdos-rekisteristä ja yhdestä paperimuotoisesta päätöksestä. Näiden kuuden valmisteen tietoja käytettiin vain soveltuvin osin niiden puutteellisuuden vuoksi. Neljän valmisteen tietoja ei löytynyt. Tarkemman tarkastelun alla oli yhteensä 184 valmistetta aikaväliltä 1964 - 2011. Aineisto on jaoteltu lainsäädäntömuutosten mukaan vuosiin 1964 - 1983, 1984 - 1987, 1988 - 1995, 1996 - 2005 ja 2006 - 2011. Kasviperäisistä valmisteista annettavaan lääkeinformaatioon vaikuttivat eniten vuoden 1994 lainsäädäntömuutokset ja niihin liittyen rohdosvalmiste-käsitteen käyttöön otto sekä vuoden 2005 lainsäädäntömuutokset. Aineiston mukaisten kasviperäisten valmisteiden uusien lupien määrä oli nousussa ajanjaksoon 1988 - 1995 asti. Lupia myönnettiin eniten aikavälillä 1988 - 1995 lääkelain voimaan tulon jälkeen ja ennen rohdosvalmiste-käsitteen voimaantuloa. Vuoden 1996 jälkeen varoitusten, vasta-aiheiden ja kieltojen määrät nousivat ja moni edellisellä ajanjaksolla 1988 - 1995 luvan saanut lääkkeenomainen tuote poistui markkinoilta tai siirtyi elintarvikelainsäädännön alaiseksi. Myös moni vähämenekkinen valmiste poistui, sillä uusien tutkimusten ja selvitysten tekeminen oli työlästä ja kallista, eivätkä kaikki yritykset kokeneet sitä kannattavaksi. Vuonna 2005 toteutui lainsäädäntömuutosten myötä selkeä asennemuutos, kun epämääräinen kasviperäisten valmisteiden ryhmä poistui ja kasviperäiset valmisteet jaettiin lääkkeisiin ja elintarvikkeisiin. Muutoksen myötä ammattihenkilöstön on helpompi suhteuttaa valmisteiden teho ja riskit sekä sitä myöten neuvoa potilasta oikein hoitopäätöstä tehdessä.
  • Neuvonen, Markus (2009)
    Tässä soveltavan etiikan työssä teen analyysin vastuuargumenteista, joita esiintyy debatissa lääketuotannosta ja kehitysmaiden laiminlyödyistä sairauksista. Kehitän tutkielmassa koherentistiseen metodologiaan nojaten tavan analysoida ja arvioida vastuuargumentteja perustuen skemaattisten argumenttien ja kriittisten kysymysten teoriaan. Johtopäätöksenäni esitän analyysin ohipuhumisesta, joka vastuudebatissa ilmenee. Tärkeimmät lähteeni ja analyysin kohteeni ovat: - Narveson, Jan (2003): We Don t Owe Them A Thing! A Tough-minded but Soft-hearted View of Aid to the Faraway Needy . The Monist, Vol. 86, No. 3: s. 419 433. The Monist. - Resnik, David B. (2001): Developing Drugs for the Developing World: An Economic, Legal, Moral, and Political Dilemma . Developing World Bioethics, Vol. 1, No. 1, 2001: s. 11 32. Blackwell Publishers. - Dwyer, James (2005) Global Health and Justice . Bioethics, Vol. 19., No. 5-6, 2005: s. 460 475. Blackwell Publishers. - Pogge, Thomas W. (2002): Responsibilities for Poverty-Related Ill Health . Ethics & International Affairs, Vol. 16, No. 2, 2002: s. 71 79. Blackwell Publishers.
  • Alakoski, Anna (2012)
    Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä Suomessa. Terveydenhuollon kustannukset kasvavat vuosi vuodelta, ja syövän hoidon kustannukset ovat yhteiskunnalle merkittäviä. Voimavarojen niukkuuden takia tarvitaan entistä enemmän tietoa sairauksien aiheuttamista kustannuksista sekä hoidon vaikuttavuudesta. Nykyään kliinisen vaikuttavuuden lisäksi terveydenhuollon menetelmien vaikuttavuutta mitataan potilaan näkökulmasta mittaamalla hoidon vaikutusta elämänlaatuun. Tässä tutkielmassa tehtiin kirjallisuuskatsaus eturauhassyövän hoitokustannuksiin, eturauhassyöpäpotilaiden elämänlaatuun ja eturauhassyövän hoitojen kustannusvaikuttavuuteen. Tutkimusosion tavoitteena oli selvittää, mikä on lääkekustannusten osuus eturauhassyövän hoidon kustannuksista taudin eri vaiheissa ja kuinka potilaiden elämänlaatu muuttuu ensimmäisen hoitovuoden aikana. Lääkekustannusten osuutta hoidon kokonaiskustannuksista tarkasteltiin terveydenhuollon näkökulmasta kuuden kuukauden poikkileikkauksena taudin vaiheen mukaan. Tutkimuksessa oli yhteensä 629 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä hoidettua eturauhassyöpäpotilasta. Elämänlaatu tutkimusjoukko (N=367) oli eri kuin lääkekustannusten laskemisessa olevat potilaat, ja elämänlaadun muutoksia tarkasteltiin hoitomuodon mukaan. Elämänlaatua mitattiin HUS:ssa käynnissä olevan kustannusvaikuttavuushankkeen mukaisesti 15D-mittarilla ennen hoidon alkua ja kolme, kuusi ja 12 kuukautta hoidon alkamisesta. Lääkekustannusten osuus hoidon kokonaiskustannuksista oli merkittävä. Etäpesäkkeistä syöpää sairastavilla lääkekustannukset olivat 53 % kokonaiskustannuksista. Elpymävaiheen potilaiden kokonaiskustannukset olivat alhaisimmat, mutta lääkekustannusten osuus kuitenkin 30 %. Oireenmukaista hoitoa saavilla lääkekustannusten osuus oli 19 %, paikallista tai uusiutunutta syöpää sairastavilla 13 % ja potilailla, joilla oli juuri diagnosoitu syöpä 0 % hoidon kokonaiskustannuksista. Lääkkeiden lisäksi poliklinikkakäynnit ja polikliiniset toimenpiteet olivat merkittävä kustannuserä. Eturauhassyöpäpotilaiden elämänlaatu on hämmästyttävän hyvä verrattuna ikävakioituun väestöön. Ensimmäisen hoitovuoden aikana potilaiden elämänlaatu kuitenkin heikkenee tilastollisesti ja kliinisesti merkitsevästi. Ennen hoitoa potilaiden 15D-lukema oli 0,91 ja 12 kuukauden kuluttua 0,88. Hoitoryhmittäin tarkasteltuna seurantapotilaiden elämänlaatu heikkeni selvästi vähiten, ja suurin tilastollisesti merkitsevä elämänlaatumuutos tapahtui sädehoitopotilailla. Tutkimuksen vahvuutena on, että kustannukset perustuivat todelliseen resurssien käyttöön ja ne laskettiin potilasta kohden. Tutkimuksen heikkoutena on, ettei perusterveydenhuollon kustannuksia ole huomioitu lainkaan. Lääkekustannuksiin tulisi laskea mukaan syöpäkipu-, masennus- ja erektiolääkkeet. Elämänlaadun seuranta-ajan oli tässä tutkimuksessa liian lyhyt. Tulevaisuudessa olisi tärkeä tutkia lääkkeiden ja eri hoitomuotojen kustannusvaikuttavuutta.
  • Puustjärvi, Pauliina (Helsingin yliopisto, 2015)
    Lääkelakia (395/1987) on uudistettu pienemmillä tai suuremmilla osittaisuudistuksilla yhteensä yli 40 kertaa. Laki astui voimaan 1.1.1988, jolloin lääkkeiden sääntely-ympäristö oli vielä kansallinen eikä Euroopan unionia (EU) ollut taustalla vaikuttamassa. Lääkelakiin ei ole tehty vielä yhtäkään kokonaisuudistusta, mutta tarve on olemassa ja se on yleisesti tunnustettu myös alan toimijoiden keskuudessa. Lukuisten osittaisuudistusten seurauksena nykylain sisältö on laaja ja systematiikka vaikeaselkoinen. Lääkkeiden erityispiirteiden takia sääntelyn merkitys muihin elinkeinoaloihin verrattuna on korostunut. Erityispiirteiden takia myös kilpailu markkinoilla ei tapahdu täysin vapaassa ympäristössä. Lääkepatentit ovat oleellinen osa kilpailutoimintaa. Lääketutkimuksen kiihtyvää vauhtia etenevä kehitys tuo jatkuvasti uusia lääkevalmisteita alati kansainvälistyville markkinoille. Uusien lääkevalmisteiden markkinoille tulo on puolestaan lisännyt lääketurvan merkitystä. Viime vuosina EU-sääntelyä onkin annettu esimerkiksi lääkeväärennöksistä. Lääkkeiden kansallisesta sääntelystä suurin osa on EU:ssa harmonisoitua sääntelyä. Sääntely kattaa koko lääkkeen elinkaaren lääkkeen kehittämisestä myyntilupahakemuksen koostamiseen ja myyntiluvan myöntämisestä aina lääkkeen markkinoilta poistumiseen saakka. Puhtaasti kansallisen sääntelyn varaan on jätetty ainoastaan apteekkeja koskeva sääntely ja muu lääkkeiden vähittäisjakelu, ts. lääkkeiden luovuttaminen loppukäyttäjälle. Tutkielman tavoite on vertailevan taustatutkimuksen avulla kartoittaa vaihtoehtoja siitä, miten lääkelain sisältöä voisi selkeyttää. Tutkimusnäkökulmaa voidaan luonnehtia lainsäädäntötutkimukseksi. Pohdittavana on lääkelain sisällön temaattinen uudelleen järjestäminen ja toisaalta lakitekninen sujuvoittaminen. Tutkielmassa kartoitetaan kansainvälisen vertailun avulla, miten keskeinen lääkesääntely on muissa EU:n jäsenvaltioissa rakennettu. Vertailumaat ovat Ruotsi, Tanska ja Iso-Britannia. Vertailun tarkoitus on hahmottaa, miten vertailuvaltiot ovat implementoineet EU:ssa harmonisoidun sääntelyn ja toisaalta, miten harmonisoimaton sääntelyalue on rakennettu kansalliseen sääntelyyn. Tutkielmassa hyödynnetään kokonaisuudistuksen toteuttamisen taustaksi lainvalmisteluun ja lainsäädäntötutkimukseen kohdentuvaa kirjallisuutta. Lääkesääntelyä uudistetaan EU:ssa jatkuvasti. Esimerkiksi kliinisiä lääketutkimuksia koskeva EU-asetus (EU) N:o 536/2014 on julkaistu keväällä 2014. Asetuksen kansallinen täytäntöönpano on tutkielman kirjoitusvaiheessa kesken. Lisäksi valmisteilla on eläinlääkkeitä koskeva uusi EU-asetus, jolla uudistetaan ja harmonisoidaan eläinlääkkeiden sääntely. Molemmat uudet säädökset ovat asetuksia, joilla kumotaan voimassa olevat direktiivit. Asetuksista seuraavat muutokset kansalliseen lainsäädäntöön tulevat olemaan osin radikaaleja. Asetukset ovat jäsenvaltioissa suoraan ja sellaisenaan sovellettavia. Erityiskysymyksinä tutkielmassa tarkastellaankin, miten nämä sääntelyn ryhmät, kliiniset lääketutkimukset ja eläinlääkkeet, on sijoitettu kansalliseen lainsäädäntöön. Lainsäädännön laatuun ja mm. sääntelystä koituvien hallinnollisten kustannusten keventämiseen on viime vuosina kiinnitetty erityistä huomiota EU:n tasolla ja kansallisesti. Suomea sitoo komission ja OECD:n ns. paremman sääntelyn politiikka. Säädösten sujuvoittamista koskevat tavoitteet on kirjattu myös Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelmaan. Säädösten kokonaisuudistukset ovat osa säädöshuoltoa. Kansainvälisen vertailun ohessa tutkielmassa tarkastellaan, mitä erityisiä seikkoja säädösten – erityisesti lääkelain – kokonaisuudistuksessa on otettava huomioon.
  • Karlsson, Nina (2012)
    Tämä pro gradu-tutkimus tarkastelee Suomen lääkepolitiikan tekoa ja sitä ohjaavia tekijöitä ja toimijoita. Lääkealan nopea kehittyminen, sekä kansainvälisten lääkeyritysten kilpailu ja patenttioikeudet ovat aiheuttaneet lääkkeiden hinnoissa voimakasta kasvua. Korkean tulotason hyvinvointiyhteiskunnissa, joissa valtion tulisi pyrkiä takaamaan lääkehoidon saatavuus kaikille kansalaisille, aiheuttavat kasvavat lääkekustannukset valtiolle ristiriidan. Miten voidaan taata mandollisimman hyvä hoito sairaille ja uusimpien lääkkeiden saatavuus kaikille niitä tarvitseville ja samalla varmistaa hoidosta saadun hyödyn kustannustehokkuus? Tutkimuksessa on tarkasteltu lääkkeiden kustannuskorvattavuuden päätösprosessia poliittisessa ja julkisessa keskustelussa. Pääasiallinen aineisto koostuu päätöksentekoprosessiin keskeisesti osallistuvien toimijoiden haastatteluista (sosiaali- ja terveysministeriön lääkkeiden hintalautakunta, potilasjärjestö, lääkeyritys). Konfliktia ja sitä kuvastavia arvomaailmoja on analysoitu tutkimuksessa käyttämällä Luc Boltanskin ja Laurent TMvenoen oikeutusanalyysiä. Päätöksentekoprosessia muokkaavia arvoja on pyritty hahmottamaan analysoimalla, mitä oikeutusten valtapiirejä ja niihin liittyviä arvomaailmoja haastateltavat käyttävät oikeuttaessaan näkemyksiään hyvästä lääkepolitiikasta. Haastateltavien tavasta oikeuttaa heidän näkemyksensä mukaan hyvää lääkepolitiikkaa ja heidän tavasta kohdistaa kritiikkiä muihin toimijoihin, voidaan nähdä toimijoiden käsitys tämänhetkisistä, yleisyhteiskunnallisesti hyväksytyistä tavoitteista ja arvoista. Analyysissä tarkastellaan, miten toimijat käyttävät strategisesti yleisyhteisknnallisesti hyväksyttäviä arvoja ja tavoitteita oikeuttaessaan omia tavoitteitaan. Tutkimustyön perusteella voidaan todeta, että kansalaisten keskuudessa terveydenhoitoon liittyvä arvomaailma pohjautuu yhteisvastuuseen ja sairaista kollektiiviseen huolenpitoon parhain mandollisin keinoin. Lääketeollisuutta ohjaa kuitenkin markkinaliberalismin periaatteet; lääkkeiden hinta muodostuu kysynnän ja tarjonnan pohjalta. Konflikti syntyy, kun julkisia varoja hallinnoivien toimijoiden on tasapainoteltava rajallisen julkisen hankintakapasiteetin ja hyvinvointiyhteiskunnan jatkuvuuden välillä. Lääkepolitiikkaa ja etenkin kustannuskorvattavuuksia näyttäisi ympäröivän läpinäkyvyyden puute, yleinen epäluottamus toimijoiden välillä, sekä epävarmuus toimijoiden tavoitteista. Tutkimuksen tarkoitus on lisätä lääkkeiden kustannuskorvattavuuden, ja ylipäätään lääkepolitiikkaan osallistuvien toimijoiden mandollisuuksia ymmärtää toistensa lähtökohtia ja tavoitteita, sekä edistää toimijoiden välistä yhteistyötä.
  • Horelli, Mari (2015)
    Kvalitatiivisessa aineistotutkimuksessa tehdään päätelmiä ja yhteenvetoa Orion Oyj:ssa harjoitetusta lääketeollisuudesta pääasiassa lääkemuodoittain historiantutkimuksen muodossa. Tutkielmassa myös analysoidaan Orionin tuoteportfolion ominaispiirteitä ja esitellään tuotteita esimerkinomaisesti, sekä suhteutetaan kehitystä vertaamalla sitä lääketeollisuuden kehitykseen muussa lääketeollisuutta harjoittaneessa maailmassa. Myös apuaine- ja pakkausmateriaalikehitystä kuvataan lyhyesti. Kehitykseen vaikuttavia tekijöitä esiteltäessä pyritään ottamaan huomioon myös monia lääketeollisuuden ulkopuolisia asioita. Rakenteeltaan tutkielmaa voi kuvailla oppikirjamaiseksi. Tarkastelu alkaa vuodesta 1899 Suomen ensimmäisen lääketehtaan perustamisvuoden mukaisesti, jotta lähtökohtia suomalaisen lääketeollisuuden aloittamiselle ja Orionin perustamiselle voidaan parhaiten alustaa. Tutkimus päättyy vuoteen 1998, jotta myös Suomen Euroopan Unioniin liittymisen vaikutuksia Orionin toimintaan saadaan kuvattua. Aiemmat Orionin historiaa käsittelevät julkaisut on kirjoitettu painottaen muita kuin teollisuusfarmaseuttista näkökulmaa. Tutkimusaineisto koostuu Orionin julkisista dokumenteista pitäen sisällään muun muassa Orionin henkilöstölehdet, valmisteluettelot ja vuosikirjat, tiedotteet sekä historiikit. Aineisto on kerätty Espoossa Orionin arkistossa muutaman viikon aikana lokakuun 2013 ja kesäkuun 2014 välisenä aikana. Merkitysten saamiseksi Orionin aineistoa verrataan tieteelliseen kirjallisuuteen, joista valtaosa on tieteellisiä artikkeleita. Riittävän vanhojen tieteellisten artikkelien puutteessa sekä niiden hankintaongemien vuoksi lähdekirjallisuutena on käytetty myös joitakin teollisuusfarmasian oppikirjoja. Orionin merkitys maailmanlaajuisen lääketeollisuuden kontekstissa osoittautui tutkimuksen lähtöoletuksen mukaisesti varsin pieneksi. Orionin pyrkimystä seurata kansainvälisen lääketeollisuuden kehitystä tukivat muun muassa kontaktien solmiminen muihin lääketeollisuusmaihin sekä FDA:n ja Euroopan farmakopean ohjeiden noudattaminen. Eräs Orionin tuotevalikoiman kehitykseen huomattavimmin vaikuttaneista tekijöistä oli Orionin lääketeollisuustoiminnan painopisteen muuttuminen vähitellen moniosaamisesta erityisosaamiseen, jota tukivat muun muassa 1950-luvulla alkanut tuote- ja 1970-luvulla alkanut toimialarationalisointi, ja johon Orion oli saanut mallin menestyneimmiltä lääketeollisuusmailta. Laadunvalvonnan tehostumiseen ja lääketurvallisuuden parantamiseen tähdänneistä projekteista Orionin historiassa tärkeimpiä ovat olleet 1960-luvulla voimaan astunut myyntilupamenettely, 1970-luvulla alkanut GMP-ohjeiden vakiinnuttaminen osaksi orionilaista lääketeollisuutta sekä tehtaan tuotantotilojen uudistamishankkeet, joista valtaosa toteutettiin 1960- ja 1970 -luvuilla. Edellä mainituissa asioissa Suomi on ollut kuitenkin lääketeollisuuden edelläkävijää, Yhdysvaltoja, jopa joitakin vuosikymmeniä jäljessä. Orionin lääkevalmisteista valtaosa on hankittu tuotanto-ohjelmaan ulkomaisin lisenssein, mutta esimerkiksi 1940-luvulla alkanut rokotevalmistus sekä 1950-luvulla mahdollistunut steriilien silmätippojen valmistus olivat nimenomaisesti Orionin oman tehtaan ansioita. Konventionaalisten tablettien tuotantoon Orionissa on panostettu muihin lääkemuotoihin verrattuna ehkä suurimmin panostuksin, sillä tablettivalmistuslaitteet ja -tilat pidettiin vuosikymmenestä toiseen kansainvälisestikin katsottuna moderneina. Vain vähäisessä määrin Orionin valikoimassa olleita lääkemuotoja, esimerkiksi pehmeitä kapseleita ja laastareita, Orionille hankittiin oletettavasti lähinnä tuotevalikoiman monipuolisuuden turvaamiseksi. Tutkimuksen tarkastelujakson viimeisinä vuosikymmeninä, 1980- ja 1990 -luvuilla, Orionin tärkeimpiä projekteja olivat jauheinhalaattori Easyhalerin sekä alkuperäislääkkeiden kehitys.
  • Kortelainen, Aija (Helsingin yliopisto, 2015)
    Objectives: Although doctoral students are a highly select group, previous national and international studies have shown that they experience many challenges during the process of completing a doctorate. These challenges can relate to well-being and many students never finish their degree. The purpose of this study was to discover the kinds of well-being experiences medical sciences doctoral students have. Previous research on Finnish doctoral education has investigated doctoral students’ well-being via the sense of competence, belonging, autonomy (Ryan & Deci, 1985) , and contribution (Eccles, 2008). In this study, medical sciences doctoral students’ experiences were explored via these four senses, in the context of eudaemonic well-being and positive psychology. In this study, doctoral students’ well-being experiences were understood to develop in the dynamic interplay between their primary context of work and learning. The aim of this study was to investigate what kind of well-being experiences medical sciences doctoral students have and how those experiences appear in their primary context of working and learning as part of a scholarly community. This study is part of a larger national research project on doctoral education in Finland (Pyhältö et al., 2009). Methods: The data were collected between 2007–2008 with semi-structured interviews. The participants were seven female medical sciences doctoral students. One interview was dropped during the analysis process. All participants were conducting their doctorates at a research intensive university in Finland. The interviews underwent qualitative content analysis, in which the theory approach and inductive approach were combined. At the beginning of the first analysis phase, well-being experiences and their context were inspected by the variable-oriented technique. Next, the analysis focused on the person-oriented technique. Results and conclusions: The results suggested that the participants often emphasized a sense of competence and belonging. Doctoral students’ experiences sometimes appeared in the sense of autonomy, but only seldom the sense of contribution. Well-being experiences were often related to research activities or interplay with members of a scholarly community, but only seldom to doctoral studies or financial resources. Person-oriented technique results suggested that well-being experiences varied between doctoral students. Some of them described many, while some only mentioned a few well-being experiences. Experiences were also emphasized differently. The findings reveal that it was relevant to investigate medical sciences doctoral students from the perspective of eudaemonia and positive psychology via the senses of competence, belonging, autonomy, and contribution. The results can be applied to the development of doctoral education and to develop methods to support doctoral students’ well-being.
  • Kyrklund, Paulina (Helsingin yliopisto, 2015)
    Objectives: The objective of this study was to find out what kinds of approaches to learning can be found among first year medical students and how approaches to learning are affecting study success. In addition, to find out how stressed or exhausted students are in their studies. The aim was also determine how approaches to learning and stress and exhaustion are related to study success. Previous studies have shown approaches to learning can be considered as central factors affecting students learning. Student’s approaches to learning can be divided to three: surface approach, deep approach and strategic approach. Based on previous studies, it has been indicated that approaches to learning and study success are related to each other. Surface approaches has been associated with poor study success and deep approaches has been associated with qualitatively better learning outcomes and study success. In addition, student learning approaches have been shown to be related to perceived workload. The conclusion has been that high perceived workload can induce students to employ a surface approach. Method: The participants (n=93) were first-year students of medicine at the University of Helsinki. The data were collected during spring 2011 by using a web based questionnaire. Study success information was included in the data. Correlations, regression analysis and analysis of variance (ANOVA) were used to examine the interconnections of approaches to learning, heavy workload, stress and and their effects on the study success. Results and conclusions: Three different approaches to learning were recognized: surface approach, Deep approach and strategic approach. The highest average was found from student using strategic approach and the lowest average was from student using surface approach. Study success among medical students was extremely high. Students, who showed a surface approach to learning, felt exhausted. Medical students stress and perceived workload weren’t high. The only predictor for study success was deep approach.