Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 13121-13140 of 24422
  • Hardwick, Bess (Helsingin yliopisto, 2008)
    A parabiologist is an assistant in biological research without formal academic training. In this study, I use volunteer parabiologists to conduct a national survey of oak cynipid gall wasps, tribe Cynipini (Hymenoptera: Cynipidae). My objectives were to produce an updated list of Finnish oak cynipid species, to map the distribution of these species, and to examine factors that could have an effect on local species richness and on the regional distribution and local abundance of individual species. I also wanted to examine whether the two generations of a species tend to occur on the same or on different individual trees. Empirical data on local gall wasp assemblages were collected by over a hundred volunteers from all over Finland, mostly people with a general interest in nature. Since most gall wasps occur as two discrete generations, volunteers sampled oak trees twice during the summer of 2007, with the spring round encompassing 218 trees and the autumn one 180. From each tree, five half-metre branches were examined, followed by a ten-minute scan of the rest of the branches. The recovered samples were then sent to me for identification. Based on tree-specific information supplied by the volunteers, I used generalised linear models to examine the effects of the number of neighbouring oaks, of oak circumference and of sampling location on the species richness of gall wasps, on the local incidence of species and on their local abundance. The survey produced data on 16 oak cynipid species, two of which were new to Finland. These new records bring the total number of species recorded in Finland up to 21. The centre of oak cynipid species richness was in the southwest, but some species were found as far north as Ostrobothnia. Within some species, different generations occurred on different individual trees. For this reason, I separated the generations in the distribution maps and statistical analyses. Against a backdrop of large-scale clines in species richness, local species richness was affected by the number of neighbouring oaks and by tree circumference. Large oaks that are surrounded by many other oaks support the most species-rich communities of oak cynipids, and the local incidence of certain species and of generations within species exhibit similar patterns. To conclude, oak cynipids are suitable targets for sampling by parabiologists, and this survey has improved our knowledge of the Finnish oak cynipid fauna. Oak cynipids have successfully spread beyond the host plant’s narrow natural distribution and colonised the planted trees in the north. Since large oaks close to other oaks exhibit the most diverse gall wasp communities, the natural old oak forests in the southwest of Finland are particularly important to these species.
  • Ojanen, Julia (2003)
    Työ käsittelee kehitysavun vaikutusta kansalliseen politiikkaan avun ehdollistamisen yhteydessä Tansaniassa ja Ugandassa. Se nostaa esiin kysymyksen siitä, miten kansallisen politiikan muotoilemiseen vaikuttavat globaalit kehitysdiplomatian rakenteet rajoittavat poliittisia valintoja apuriippuvaisissa maissa. Erityisenä huomion kohteena ovat uudet avun ehdollistamisen keinot, joista keskeisimpiä ovat Maailmanpankin vuonna 1999 käyttöön ottamat ns. kansalliset köyhyydenvähentämisstrategiat. Kansalliset perustuslailliset instituutiot kuten parlamentit ovat marginaalisessa asemassa siinä vallankäytön rakenteessa, jossa poliittiset valinnat tehdään globaalitasolla Maailmanpankin johdolla. Kun valtion budjetti koostuu ensi sijassa kehitysavusta, kansallisen politiikan suvereniteetti vähenee kehitysavun sanellessa poliittisia valintoja. Julkiset konsultaatiot koskien valtion köyhyyspolitiikkaa ovat uusi avun ehdollistamisen muoto, joka liittyy Maailmanpankin köyhyysstrategioihin. Erityisesti kansalaisjärjestöt ”kansan edustajina” ovat sen myötä lisänneet vaikutusvaltaansa parlamenttien kustannuksella. Poliittisten suhteiden ja auktoriteetin muotoutuminen apupolitiikan pohjalta Tansaniassa ja Ugandassa näkyy siinä miten politiikan muotoileminen esitetään epäpoliittisena avun hallinnointina, johon osallistuvat valtion ”teknokraatit” ja kansainväliset kehitysavun antajat. Politiikanteko on samalla saamassa entistä globaalimpia piirteitä: samanmielisten talousasiantuntijoiden ylikansalliset verkostot ovat nousseet avainasemaan vallankäytössä. Tässä työssä nähdään ongelmallisena se, että politiikan ”teknokratisoituminen” lisää poliittista vaihtoehdottomuutta, eikä demokraattinen vastuuvelvollisuus toteudu valtion hallinnossa. Tämä on erityisen relevantti kysymys kansallisten parlamenttien näkökulmasta, jotka eivät kykene vaikuttamaan kehitysavun suuntaan ja muotoihin.
  • Ojanen, Julia Maaria (2003)
    The study reflects on how external policy intervention in the form of aid conditionalities constrains local policy-making processes in two post-colonial poor countries, Tanzania and Uganda. The particular case of Poverty Reduction Strategy Papers (PRSPs), a policy conditionality introduced by the World Bank in 1999, demonstrates aptly how policy sovereignty of these highly aid-dependent poor countries is being undermined. National constitutional institutions such as Parliaments play a marginal role in decision-making as the state budget mainly consists of development aid. Policy discussion involves a "free choice of one alternative" largely mandated by the World Bank and other donors within a global policy consensus. It is argued that national policy-making can no longer be separated from the global processes of development diplomacy. Public policy consultations represent a new conditionality attached to the PRSPs. The consultations have mainly empowered actors of "civil society" as representatives of the people at the expense of the elected Members of Parliament. This broadly reflects the changing configuration of political relationships and political authority in Tanzania and Uganda: policy-making circles around the "air-conditioned" and depoliticised sphere of development aid, steered by a narrow coalition of "technocrats" and donors. These policy communities in Tanzania and Uganda involve transnational networks of like-minded economists and other "policy professionals" exercising political power in an ultimately unaccountable manner. The paper concludes that this situation is contradictory to the expressed aims of democratisation of development aid. It is particularly problematic from the perspective of national Parliaments in Africa, who have little power to demand democratic accountability from the international patrons of their countries.
  • Karlsson, Max (2013)
    Euroopan unionissa (EU) kansalliseen turvallisuuteen liittyvät asiat kuuluvat jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan. EU:n toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 346 artiklan poikkeussäännöksen nojalla jäsenvaltiot voivat tietyin edellytyksin olla kokonaan soveltamatta EU-oikeutta suojatakseen kansallisia turvallisuusetujaan. Jäsenvaltiot eivät ensinnäkään ole velvollisia antamaan tietoja, joiden ilmaisemisen ne katsovat keskeisten turvallisuusetujensa vastaiseksi. Toisekseen jäsenvaltiot voivat toteuttaa keskeisten turvallisuusetujensa kannalta tarpeellisiksi katsomansa toimenpiteet liittyen aseiden, ammusten ja sotatarvikkeiden kauppaan tai tuotantoon. Perinteisesti jäsenvaltiot ovat tulkinneet SEUT 346 artiklaa hyvin laajasti erityisesti puolustusalan julkisten hankintojen (puolustushankintojen) saralla. Jäsenvaltiot ovat näin pyrkineet puolustushankinnoissaan suosimaan kansallista teollisuutta, mikä on ollut kenties merkittävin syy siihen, ettei puolustustuotteille ole kehittynyt varsinaisia sisämarkkinoita. EU-tuomioistuin on oikeuskäytännössään rajannut SEUT 346 artiklan soveltamisalaa, ja tulkinnut sen suomia poikkeuksia yhä enemmän yleisten sisämarkkinaoikeudellisten rajoitusperusteiden tulkintaa muistuttavalla tavalla. Euroopan komissio on vuorostaan lainsäädäntötoimenpitein pyrkinyt edistämään puolustustuotteiden sisämarkkinoiden avautumista, korostaen niiden merkitystä muun muassa Euroopan puolustuskyvylle sekä sen puolustusteollisuuden kilpailukyvylle. Puolustushankintojen osalta tärkein tässä suhteessa hyväksytty sekundaarinormi on puolustushankintadirektiivi 2009/81/EY. Direktiivi tuo puolustushankinnat enenevässä määrin yleisen sisämarkkinoita ja julkisia hankintoja koskevan sääntelyn piiriin, ottaen samalla huomioon puolustushankintojen arkaluonteisuudesta johtuvat erityispiirteet. Tutkielman ensisijainen tutkimustavoite on selvittää, missä määrin jäsenvaltiot voivat muuttuneessa lainsäädäntöympäristössä vedota SEUT 346 artiklaan puolustushankintoja tehdessään. Puolustushankinnat asetetaan tutkielmassa aluksi yleiseen sisämarkkinaoikeudelliseen kontekstiin, minkä jälkeen tarkastellaan SEUT 346 artiklan nykytulkintaa erityisesti EU-tuomioistuimen oikeuskäytännön valossa. Tämän jälkeen arvioidaan puolustushankintadirektiivin ja muun sekundaarioikeuden sekä soft law-tyyppisten säännöstöjen vaikutuksia oikeustilaan puolustushankintojen alalla. Lisäksi erillisenä kysymyksenä käsitellään niin kutsuttuja vastakauppoja, jotka ovat puolustushankinnoissa yleisiä, mutta joista ei ole EU-tason lainsäädäntöä. Tutkimustavoitteet saavutetaan pääasiallisesti lainopin metodein. Tutkimusote on kauttaaltaan EU-oikeudellinen: tässä laajemmassa viitekehyksessä esiin nousevat erityisesti sisämarkkinaoikeudelliset, kilpailuoikeudelliset ja kilpailupoliittiset näkökulmat. Pitkälle menevien johtopäätösten tekeminen uuden lainsäädännön vaikutuksista on vielä liian aikaista muun muassa siksi, että puolustushankintadirektiivin soveltamiseen liittyvät käytännöt ovat vasta muotoutumassa. Avoimuus ja kilpailu lisääntynevät kuitenkin ainakin strategiselta merkitykseltään vähäisemmissä puolustushankinnoissa. Vetoaminen kansallisiin turvallisuusetuihin EU-oikeuden soveltamatta jättämiseksi vaatii jatkossa jäsenvaltioilta asianmukaiset perustelut, ja SEUT 346 artiklan perusteettomaan käyttöön tultaneen puuttumaan entistä tarkemmin. Strategisesti tärkeiden puolustushankintojen osalta oikeustila pysynee entisellään. Joka tapauksessa puolustushankinnat tulevat pysymään moniulotteisena ja poliittisesti herkkänä alana.
  • Tyynismaa, Lotta (2012)
    In Finland first pharmacists started to work on wards in 1980s and 1990s. Ward pharmacy increased mainly in consequence of the lack of nurses. Common tasks were taking care of drug logistics (stock control), dispensing drugs to patient specific doses, preparing and diluting intravenous drugs and providing drug information to ward personnel. During the 2000s, ward pharmacy services have been increasing a lot. New tasks are, e.g., reviewing medications and prescriptions, medication counselling, and taking part in medical rounds. However, the tasks are still rather logistics compared to the United States and the United Kingdom where a pharmacist has an established role in a multiprofessional team. Internationally it has been proved that it is possible to achieve decreased and enhanced quality of care and patient safety with hospital clinical pharmacy services. The aim of this study was to explore the extent and benefits of ward pharmacy services in Finland. An online survey was conducted by sending the invitations to the chiefs of hospital pharmacies (n = 24) and medical dispensaries (n = 94) by using the e-mail register of the University of Helsinki and Satefa (Finnish Association of hospital and health centre pharmacists). Before compiling the questionnaire six theme interviews were conducted to set up the questionnaire. The survey respondents were asked to submit information about development projects and research reports if they had explored the benefits of ward pharmacy services. The response rate was 60 % (n/N = 72/118). A half of the respondents (n = 36) reported having ward pharmacy services in their units. Benefits were explored in 12 units and nine project reports were received. Altogether 157 pharmacists were working in 242 wards at the time of the survey in spring 2011. Most common tasks were providing drug information to ward personnel, drug logistics and dispensing drugs to patient specific doses. Patient oriented tasks were increased, including prescription and medication reviews, taking part on medical rounds and medication counselling gave patient information were reported. The most reported benefits on ward pharmacy services were increased multiprofessional collaboration, saved working time of nurses and physicians, decreased drug costs and decreased number of medication errors and/or enhanced reporting habits and developed functions on wards. Respondents also believed that ward pharmacy services can have positive impact on length of stay, readmission and hospitalisations and mortality during hospitalization, but these benefits were not demonstrated by studies. In the future it would be important to develop the Finnish ward pharmacy services by following the international example and the principles of pharmaceutical care. The help of automation technology and pharmacy technicians should be exploited more in drug logistics. The economical and patient related outcomes of new clinical and patient oriented services should be proved in Finland and the results of the researches and projects made in hospital and health centres should be published more.
  • Finell, Eerika (2012)
    The overall objective of this thesis is to examine the extent to which different ways of imagining one s own nation relate to individuals attitudes towards immigrants. The national imagination is studied through two types of national symbols representing the nation in terms of a) confrontation between groups (i.e., polarised symbols) and b) a unique entity (i.e., non-polarised symbols). The analysis is on three levels. The first level (Studies 1 & 2) covers the meanings conveyed by national symbols that distinguish one s own nation from others. The second level (Studies 3 & 4) focuses on individual differences. The analysis covers the differences in the degree to which individuals perceive their nation through polarised or non-polarised national symbols, and how this relates to the association between national identification and attitudes towards immigrants. It also examines how blind and constructive patriotism correlates with these symbols. The focus in the third level (Study 5) is on how the contextual salience of polarised and non-polarised national symbols influences attitudes towards immigrants. The thesis comprises two studies based on textual analysis (Studies 1 & 2), two correlational studies (Studies 3 & 4) and one experimental study (Study 5). Rhetorical analysis and content analysis are used in Study 1 (N=127 essays), Study 2 is based on content analysis (N=250 essays), and multivariate statistics are used in Studies 3 and 4 (N=337) and Study 5 (N=64). The data was collected in Finland and the symbols are in the form of pictures. The main findings are the following. (a) National symbols can be categorised on the basis of how strongly the boundaries between groups are constructed (polarised versus non-polarised symbols). (b) The more individuals perceive their nation through polarised national symbols, the higher their scores on blind patriotism. Simultaneously this perception mediates the association between explicit national identification and negative attitudes towards immigrants. (c) Negative attitudes towards immigrants are positively associated with blind patriotism and implicit national identification when polarised national symbols are present. These associations disappear when non-polarised national symbols are present. The results show how national symbols that are familiar to the whole population and are present in everyday life differ in the way they present the nation as a distinct entity. This difference has a strong influence on attitudes towards immigrants and how these attitudes relate to national identification and blind patriotism. It therefore matters how the nation is presented in the media and in politics, and how ordinary people perceive their nation, even when the most common national symbols are used in the presentation.
  • Lehtonen, Anni (2007)
    Nykyaikaisissa kriisinhallintaoperaatioissa politiikka ja tiedonvälitys kietoutuvat tiiviisti yhteen käytännön toimien kanssa, minkä vuoksi operaatiosta retoriikan kautta välitettävät tiedot muokkaavat oleellisesti tapahtumien ymmärtämistä. Tässä tutkielmassa pureudutaan yhtäältä Naton pääsihteereiden puheissaan esittämiin mielikuviin ISAF-operaatiosta Afganistanissa ja toisaalta puheissa välitettäviin signaaleihin Natosta organisaationa operaation puitteissa. Analyysissä tutkitaan sitä, millaisiin asioihin pääsihteerit kiinnittävät huomiota, mihin näkemykset perustuvat ja millaisin perusteluin argumentit selitetään operaation kuluessa vuosien 2001–2006 välillä. Tutkielman tutkimuskysymyksessä kysytään: millaisia mielikuvia Naton pääsihteerit erittelevät puheissaan Afganistanin-operaatioon liittyen. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys perustuu suurimmaksi osaksi Robert Jervisin teoksiin The Logic of Images in International Relations (1970) ja Perception and Misperception in International Politics (1976), joissa hän on kehitellyt mielikuvien ja signaalien tutkimusta poliittisessa päätöksenteossa. Jervisin teokset perustuvat kognitiivisen psykologian viitekehykseen, jota ei juuri ole käytetty maailmanpolitiikan tutkimuksessa. Kognitiivisen psykologian avulla on mahdollista tarkastella yleisemmin käytettyjen rationaalisuuteen perustuvien teorioiden rinnalla erilaisia näkökulmia poliittisten päätöksentekijöiden toimintaan. Varsinaisen teoreettisen viitekehyksen rinnalla tutkimuksessa käydään keskustelua Naton merkityksestä, tehtävistä ja globaaleista uhkakuvista sekä sen strategisesta kulttuurista 2000-luvulla. Tutkimuksen aineisto muodostuu Naton kahden ISAF-operaation aikaisen pääsihteerin puheista. Pääsihteerin valinta tutkimuskohteeksi perustuu tieteellisiin seikkoihin: Naton pääsihteeristä on niukalti tutkimuksia, kuten muidenkin kansainvälisten hallitustenvälisten organisaatioiden johtajistosta. Puheiden analyysimenetelmänä on retorinen analyysi, joka on paras menetelmä suostuttelevan ja vakuuttelevan puheen tulkintaan, mistä on signaalien ja mielikuvien kohdalla myös kysymys. Metodologisena taustana on konstruktivistinen näkemys tiedon luonteesta, mikä korostaa vuorovaikutteisuutta todellisuuden muodostajana ja muokkaajana. Tutkimuksen tärkeimmät tutkimustulokset voidaan tiivistää kolmeen ryhmään. Ensinnäkin, operaation vaikeuksien myöntäminen on vaikeaa. Vaikeuksista puhutaan mieluummin haasteina. Toinen mielenkiintoinen tutkimustulos on se, että pääsihteerit käyttävät mielikuvia ja signaaleita kahteen suuntaan: toisaalta afganistanilaisille vakuutetaan, että operaatiossa onnistutaan, koska heille on näin luvattu, toisaalta ollaan huolissaan Naton kyvystä onnistua. Natoa pidetään kuitenkin edelleen relevanttina toimijana 2000-luvulla. Signaali Naton sisäisestä yhtenäisyydestä ja erinomaisuudesta on voimakkain. Viholliskuvien rakentaminen puolestaan on voimakkaimmin käytetty mielikuvien rakennuskeino hyvän Naton ja pahojen terroristien välillä.
  • Savonius, Sanna (2004)
    Opinnäytetyössä tarkastellaan sitä, miksi ja millä tavoin mediassa käyty Nato-keskustelu tukahdutettiin ennen eduskuntavaaleja 2003. Taustalla on ajatus siitä, että politikot äänten menettämisen pelossa erityisesti vaalien alla pyrkivät välttämään hankalien ja ristiriitaisten kysymyksten käsittelyä julkisuudessa. Olennaisena osana työtä on politiikan agendatutkimuksen parista lainattu agenda denial teoria, jota sovelletaan mediatutkimuksen ottein. Teoreettinen viitekehys hahmotellaan perinteisestä päiväjärjestysteorioista lähtien siten, että agenda denial liitetään osaksi agendatutkimuksen kenttää. Torjumisteoriaksi suomennetussa teoriassa eritellään asiakysymysten tukahduttamiseen käytettyjä strategioita. Alkuperäistä teoriaa modifioidaan siten, että se paremmin vastaa tutkimusasetelman ja yleisemmin mediatutkimuksen haasteisiin. Tutkimuksessa kysytään, mitä torjumisen strategioita Nato-kysymyksestä käydyssä agendakamppailussa käytettiin ja kuka niitä käytti. Lisäksi tarkastellaan keskustelun tukahduttamisen takana piileviä syitä sekä sitä, mitä torjumisstrategioiden käyttö kertoo toimittajien ja politikkojen välisestä agendan rakentumisprosessista Nato-kysymyksen suhteen. Tutkimuksen pääasiallisena aineistona on 15 teemahaastattelua. Haastateltavista kuusi on eduskuntapuolueiden puoluesihteerejä tai vastaavassa asemassa olevia henkilöitä. Loput yhdeksän haastateltua ovat Yleisradion, MTV3:n, Helsingin Sanomien ja Suomen Kuvalehden vaaliraportoinnista vastanneita politiikan toimittajia. Laadullisen sisällönanalyysin keinoin sekä politikkojen että toimittajien haastatteluista paljastuu strategista puhetta. Työssä tullaan kolmioisaiseen tulokseen. Nato-kysymyksen ensisijaisina tukahduttajina toimivat odotetusti politiikot, jotka kansan Nato-vastaisuuden ja laimean kiinnostuksen takia välttivät aiheen käsittelyä äänten menettämisen pelossa. Toiseksi myös toimittajat osallistuivat keskustelun tukahduttamiseen. He samaistuivat helposti politikoihin ja luopuivat muutamaa yritystä lukuunottamatta aiheen varsinaisesta käsittelystä vaaliraportoinnissaan. Heidän joukostaan löytyi kuitenkin myös vastarinnanomaista oma-aloitteellisuutta, jonka ansiosta Nato-kysymystä sivuttiin paikoitellen. Kolmanneksi todetaan, että Nato-kysymyksen arkuus, ongelmallisuus ja vähäinen käsittely abstraktimmalla tasolla on sidoksissa aiheen kulttuuriseen kontekstiin, suomalaisiin identiteetteihin ja niiden historiallisiin ristiriitoihin. Lisäksi tutkimuksessa arvioidaan torjumisteorian hedelmällisyyttä ja puutteita mediatutkimuksen kannalta ja tehdään parannusehdotuksia vastaisuuden varalle. Opinnäytetyön tärkein lähde on Roger Cobbin ja Marc Rossin (1997) toimittama Cultural Strategies of Agenda Denial. Avoidance, Attack and Redefinition.
  • Uskola, Elena (2001)
    Itä-Euroopan vallankumous vuonna 1989 mullisti Euroopan turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön. Myös Pohjois-Atlantin liitto Nato joutui mukauttamaan toimintansa kylmän sodan jälkeiseen aikaan. Yhteistyön aloittaminen Keski- ja Itä-Euroopan maiden kanssa nähtiin keinoksi irtautua Euroopan kahtiajaosta. Vuoropuhelua koordinoimaan Nato perusti vuonna 1991 Pohjois-Atlantin turvallisuusneuvoston (NACC) ja vuonna 1994 rauhankumppanuusohjelman (PfP). Samaan aikaan keskusteltiin mahdollisuudesta ottaa Natoon uusia jäseniä. Madridin huippukokouksessa kesäkuussa 1997 Nato kutsui Puolan, Tshekin ja Unkarin jäsenkandidaateikseen. Tutkielmassa tarkastellaan Naton perustajajäseniin kuuluvassa Ranskassa käytyä julkista keskustelua Naton itälaajenemiskysymyksestä. Ranskan suhde Yhdysvaltain johtamaan puolustusliittoon on ollut alusta alkaen problemaattinen, ja vuonna 1966 Ranska irrottautui Naton sotilaallisesta komentojärjestelmästä. Tarkoituksena on ollut selvittää, millä tavoin Ranskan muista liittolaisista poikkeava Nato-politiikka on heijastunut itälaajenemisesta esitettyihin näkemyksiin sekä ulkopolitiikan linjauksiin. Päälähteinä on käytetty ranskalaista sanomalehdistöä, Naton kokousjulkilausumia sekä Ranskan ulkopolitiikan julkisia dokumentteja. Lisäksi on käytetty aikalaisjulkaisuja ja -kirjallisuutta. Tutkimustapa on ollut kvalitatiivinen ja historiallisesti analysoiva. Ranskan ulkopoliittiset perinteet ja erityinen Nato-suhde ovat vaikuttaneet itälaajenemisesta käytyyn keskusteluun selvästi. Debatti Naton Itä-Euroopan-politiikasta ja myöhemmin laajenemisesta käynnistyi hitaasti, ja siihen osallistuivat vain keskeisimmät ulkopolitiikan toimijat ja kommentaattorit. Virallisesta linjasta poikkeavia näkemyksiä esitettiin, mutta varsinaista oppositiota ei muodostunut. Lisäksi yleinen turvallisuuspoliittinen keskustelu painottui Ranskalle perinteisesti tärkeisiin aiheisiin. 1990-luvun alkuvuosina painopiste oli Naton roolin kyseenalaistamisessa ja sittemmin tehtävänkuvan laajuuden määrittelemisessä. Rauhankumppanuuden valmistelu lisäsi selvästi lehdistön kiinnostusta asiaan, mutta varsinaisen itälaajenemiskeskustelun voidaan sanoa alkaneen vuodesta 1995. Madridin-kokousta lähestyttäessä laajenemiskysymys nivoutui yhä tiukemmin Ranskan Natolle asettamiin vaatimuksiin Naton komentojärjestelmän ja koneiston eurooppalaistamisesta. Ulkopolitiikassaan Ranska piti esillä vaihtoehtoja Nato-johtoiselle politiikalle. Ranska painotti 1990-luvun alussa presidentti Mitterrandin johdolla eurooppalaisten omien, ts. Naton ulkopuolisten puolustusjärjestelyjen tärkeyttä. Naton sijaan se ehdotti Etykiä, WEU:ta ja erityistä vakaussopimusta koordinoimaan yhteistyötä Kie-maiden kanssa. Vähitellen Ranskan asenne sekä Natoon yleensä että Naton Itä-Euroopan-politiikkaan kuitenkin muuttui myönteisemmäksi. Uusi presidentti Jacques Chirac ilmoitti joulukuussa 1995 Ranskan ryhtyvän tiivistämään suhteitaan Natoon. Myös itälaajeneminen hyväksyttiin entistä selväsanaisemmin. Naton eurooppalaistaminen pysyi silti Ranskan ensisijaisena tavoitteena. Kaksi elementtiä hallitsi Ranskan itälaajenemiskeskustelua koko tarkastelujakson ajan: Yhdysvaltain hallitseva rooli Euroopan turvallisuuspolitiikassa ja Euroopan integraation syventäminen. Ranskan pyrkimyksenä oli vähentää edellistä ja lisätä jälkimmäistä, mutta tavoite onnistui vain osittain. Aina kevääseen 1997 asti Naton itälaajeneminen saikin merkityksensä pitkälti näiden teemojen kautta. Tässä asetelmassa laajenemiskysymyksellä oli keskustelun sivurooli.
  • Laaksonen, Sanna (2007)
    Naton jäsenmaat ovat katsoneet velvollisuudekseen tukea demokratian edistämistä kylmän sodan jälkeen itsenäistyneissä Keski- ja Itä-Euroopan maissa. Samaan aikaan nämä maat ovat osoittaneet halunsa olla mukana läntisen Euroopan järjestöjen, Naton sekä Euroopan unionin jäseniä. Demokratia on yksi Naton keskeisistä arvoista ja liittoumaa perustettaessa vuonna 1949 yhtenä argumenttina oli, että Nato olisi Atlantin ylittävä demokraattisten valtioiden kollektiivinen puolustusliitto. Demokratian edistäminen on ollut yksi Naton itälaajentumisen keskeisistä teemoista sekä argumenteista. Käytännössä tämä on ilmentynyt niin, että Nato on asettanut jäsenkandidaateilleen kriteerit, jotka täyttämällä ne on hyväksytty järjestöön mukaan. Nämä kriteerit ovat painottuneet poliittisiin ja taloudellisiin aspekteihin sotilaallisten sijaan. Kysymys ei kuitenkaan ole vain hyvästä tahdosta: taustalla näissä pyrkimyksissä näyttäisi olevan ajatus siitä, etteivät demokraattiset valtiot sodi tai aiheuta konflikteja toisiaan vastaan. Tämä ajatus puolestaan perustuu teorialle demokraattisesta rauhasta. Pro gradu -tutkielmani pohtii teoriaa demokraattisten valtioiden rauhanomaisuudesta yleensä ja liittää tämän keskusteluun Naton laajentumisesta itäiseen Eurooppaan. Tämän teoreettisen pohdinnan tueksi olen ottanut tarkasteluun Slovakian tien Naton jäsenmaaksi. Tutkielmani teoreettisessa osiossa on löydettävissä kaksi tasoa: yhtäältä on kysymys demokraattisen rauhan ja Naton välisestä yhteydestä ja toisaalta on kysymys Nato -jäsenyyden ja demokratian välisestä yhteydestä. Tutkielman käytännön osuus jakautuu myös kahteen osaan. Ensin tarkastellaan laajentumista yleisesti, ja tämän jälkeen keskitytään esimerkkitapaukseksi valittuun Slovakiaan. Tutkielmani johtopäätös on, että Nato on edistänyt laajentumisellaan demokratiaa Euroopassa ja tutkielmani tapauksessa Slovakiassa. Tätä perustellaan sillä, että kylmän sodan päättymisen jälkeen Nato asetti jäsenkandidaateilleen kriteerit, jotka täyttämällä ne pääsivät liittouman jäseneksi. Jäseneksi ei kuitenkaan päässyt ilman, että oli demokraattinen valtio. Tästä johdettuan toive jäsenyydestä houkutti tekemään institutionaalisia reformeja. Slovakian tapauksessa tämä ilmeni kahdella tavalla: maa demokratisoitui yleisesti ja se hyväksyttiin osaksi demokraattisten valtioden yhteisöä. Toiseksi, demokratisoituminen ilmenee käytännon tasolla, joista esimerkkinä Unkarin kanssa sovittu rajakiista.
  • Aissaoui, Aki (2003)
    Pro gradu -työ käsittelee Pohjois-Atlantin liiton roolin muuttumista kylmän sodan aikakaudelta 2000-luvun maailmaan. Tutkimuksessa on pyritty selvittämään, millaisia muotoja tämä roolin muutos pitää sisällään. Teoreettiseksi viitekehykseksi on otettu kollektiivisen puolustuksen teoria, jota on verrattu kollektiivisen turvallisuuden teoriaan. Kollektiivisen puolustuksen järjestelmä eroaa kollektiivisesta turvallisuudesta siten, että edellinen on tyypillisesti luonteeltaan poissulkeva kun taas jälkimmäinen järjestely on puolestaan sisäänsä sulkeva. Naton roolin muutoksen kannalta keskeistä on se, että liittokunta on saanut 1990-luvulta lähtien kollektiivisen turvallisuuden järjestölle tyypillisiä sisäänsäsulkevia piirteitä. Pohjois-Atlantin liiton jatkuvuutta kylmän sodan jälkeisellä kaudella on esityksessä perusteltu ennen kaikkea kansainvälisten suhteiden institutionaalisella teorialla, jonka mukaan keskinänen verkostoituminen ja ideologinen solidaarisuus ovat merkittävä liittojen toimintaa ylläpitävä seikka silloinkin kun ulkoisessa turvallisuusympäristössä tapahtuu suuria muutoksia. Kansainvälisen politiikan tutkijakunnan parissa Natoa pidetään historiallisesti kaikkein pisimmälle institutionalisoituna liittona, minkä katsotaan selittävän keskeisellä tavalla järjestön pitkäikäisyyttä. Kylmän sodan aikana Pohjois-Atlantin liiton tehtäväkenttä oli selkeän puolustuksellinen ja sen olemassaoloa saneli voimatasapainon logiikka. Kuitenkin jo 1950-luvun puolivälissä se alkoi saada poliittisia ulottuvuuksia, kun ns. kolmen viisaan miehen –raportissa 1956 tuotiin esille, että Nato oli perustettu yhteisten arvojen, demokratian ja kapitalismin, puolustamiseksi. Tosiasiallisesti Naton toimintaa saneli kuitenkin usein geostrategiset etunäkökohdat. 2000-luvun alussa Naton muuttunut rooli näkyy sen sitoutumisena ottamaan uusia jäseniä ja solmiessa monenvälisiä sopimusjärjestelyjä kolmansien maiden kanssa: euro-atlanttinen yhteistyöneuvosto, rauhankumppanuusohjelma ja Välimeren dialogi ovat keskeinen osa uudenlaista Natoa. Puolustusopillisesti merkittävää on se, että liittokunta luopui 1990-luvun alussa ajatuksesta, jonka mukaan Naton tuli valmistautua kollektiiviseen hyökkäysuhkaan. Tämä antoi tilaa uuden käsitteen synnylle, joka muotoiltiin Washingtonin huippukokouksessa keväällä 1999: käsite Pohjois-Atlantin liiton kollektiivisen puolustusartikla V:n ulkopuolisista kriiseistä on periaatteessa laajentamassa Naton toimintasädettä perinteisen euro-atlanttisen alueen ulkopuolelle. Naton sitoutuminen kansainvälisen terrorismin vastaiseen taisteluun on antanut kyseiselle käsitteelle todellista merkitystä samalla kun tämä opinmuutos asettaa haasteita sotilasliiton päätöksentekojärjestelmälle ja sisäiselle yhtenäisyydelle. Tutkimuksessa käytetty primääriaineisto koostuu suurelta osin kansainvälisen politiikan tutkimuksessa käytetyistä kausijulkaisuista. Empiirinen aineisto perustuu pääasiassa Pohjois-Atlantin liiton virallisiin julkaisuihin, lehdistötiedotteisiin sekä erilaisiin Nato-dokumentteihin. Tutkimuksen teoreettinen näkökulma pohjautuu sotilasliitoista paljon teoretisoineen Stephen Waltin tutkimuksiin.
  • Asmi, Ari (Helsingin yliopisto, 2012)
    Aerosol particles are everywhere in the atmosphere. They are a key factor in many important processes in the atmosphere, including cloud formation, scattering of incoming solar radiation and air chemistry. The aerosol particles have relatively short lifetimes in lower atmosphere, typically from days to weeks, and thus they have a high spatial and temporal variability. This thesis concentrates on the extent and reasons of sub-micron aerosol particle variability in the lower atmosphere, using both global atmospheric models and analysis of observational data. Aerosol number size distributions in the lower atmosphere are affected strongly by the new particle formation. Perhaps more importantly, a strong influence new particle formation is also evident in the cloud condensation nuclei (CCN) concentrations, suggesting a major role of the sulphuric acid driven new particle formation in the climate system. In this thesis, the sub-micron aerosol number size distributions in the European regional background air were characterized for the first time from consistent, homogenized and comparable datasets. Some recent studies have suggested that differences in aerosol emissions between weekdays could also affect the weather via aerosol-cloud interactions. In this thesis, the weekday-to-weekday variation of CCN sized aerosol number concentrations in Europe were found to be much smaller than expected from earlier studies, based on particle mass measurements. This result suggests that a lack of week-day variability in meteorology is not necessarily a sign of weak aerosol-cloud interactions. An analysis of statistically significant trends in past decades of measured aerosol number concentrations from Europe, North America, Pacific islands and Antarctica generally show decreases in concentrations. The analysis of these changes show that a potential explanation for the decreasing trends is the general reduction of anthropogenic emissions, especially SO2, although a combination of several drivers for these changes in the number concentrations are likely. The IPCC representative emission pathways prognose radical reductions of anthropogenic emissions in the next decades, especially of sulphur dioxide, that will most likely cause strong reduction in the present-day cooling effect of the atmospheric aerosols. The model simulations of this thesis show that effect will cause strong additional positive forcing on the atmosphere, possibly causing further increase in the near-surface mean temperatures. The effect was further magnified when new particle formation in atmosphere was also considered in the model calculations. Strong reductions in primary aerosol emissions and especially secondary aerosol precursors should be thus considered with caution.
  • Nylund, Lotta (Helsingin yliopisto, 2013)
    I slutet av 1870-talet och första hälften av 1880-talet diskuterades den naturalistiska konsten och litteraturen livligt i tidningarna. Syftet med denna avhandling är att förstå varför den naturalistiska konsten skapade debatt: vilka aspekter av den naturalistiska konsten utgjorde ett problem i förhållande till existerande normer och traditioner. I avhandlingen analyserar jag, med hjälp av Quentin Skinners idéhistoriska metod, C. G. Estlanders, J. J. Tikkanens och Helena Westermarcks recensioner och konstartiklar mot kontexten av den konstdebatt som fördes i Finsk Tidskrift och Helsingfors Dagblad åren 1879–1886 samt samtida ideologiska strömningar. I tidigare forskning har 1880-talet beskrivits som en tid som präglades av motsättningar mellan en föråldrad idealistisk konstsyn och världsåskådning, och den nya materialistiskt präglade realismen. C. G. Estlander har setts som en representant för idealisterna, som förhöll sig kritiskt till den nya konsten, medan Helena Westermarck har fått representera de unga konstnärerna som försvarade naturalismen. I avhandlingen konstaterar jag att denna motsättning inte helt stämmer. Den idealistiska estetik som Estlander förespråkade var idealrealismen en kombination av den idealistsiska estetiken med en realistisk verklighetsåtergivning. Enligt Estlander räckte det inte att konstnären återgav sina sinnesintryck på duken, konstnären skulle också återgiva det andliga innehållet och förmedla sin subjektiva, kärleksfulla, känsla för den avbildade. Fastän Westermarck tydligt förespråkade naturalismen kritiserade även hon materialistiska, kyliga, satiriska och pessimistiska naturalistiska skildringar. Däremot förespråkade hon George Eliots humanistiska, kärleksfulla naturalism. Jag argumenterar för att hon i artikeln Den realistiska romanen i den franska konsten (1884) försöker ta avstånd från den radikala naturalism som hennes målning "En viktig fråga" anklagats för och försvara Eliots naturalism. Jag anser därtill att Helena Westermarcks målning kan tolkas som hennes vision av denna humanistiska naturalism. J. J. Tikkanens konstsyn har tolkats olika i konsthistorieskrivningen. Hans tidiga konstrecensioner har inslag av idealrealistisk estetik, men en närmare studie av hans artiklar och brev till Estlander avslöjar att detta inslag var mycket ytligt. Under sin utlandsvistelse blev han en anhängare av naturalismen, men inte i dess mest radikala form. Alla tre skribenter förhöll sig kritiskt till salongskonsten , som de ansåg vara ytlig. På ett teoretiskt plan ställde de i hög grad samma krav på konsten, men i praktiken kunde de ha olika uppfattning om var gränsen går för det fula och råa samt i vilken mån det låga får framställas i konsten.
  • Lipsanen, Niko (Helsingin yliopisto, 2001)
  • Kiianmaa, Sampsa (Helsingin yliopisto, 2005)
    Establishment of Pinus kesiya Roy. ex Gord. plantations in Thailand began in the 1960s by the Royal Forest Department. The aim was to reforest abandoned swidden areas and grasslands in order to reduce erosion and to produce timber and fuel wood. Today there are about 150, 000 ha of P. kesiya plantations in northern Thailand. Most of these plantations cannot be harvested due to a national logging ban. Previous studies have suggested that Pinus kesiya plantations posses a capability as a foster environment for native broadleaved tree species, but little is known about the extent of regeneration in these plantations. The general aim of the study was to clarify the extent of forest regeneration and interactions behind it in Pinus kesiya plantations of the Ping River basin, northern Thailand. Based on the results of this study and previous literature, forest management proposals were produced for the area studied. In four different pine plantation areas, a total of seven plantations were assessed using systematic data collection with clustered circular sample plots. Vegetation and environmental data were statistically analysed, so as to recognise the key factors affecting regeneration. Regeneration had occurred in all plantations studied. Regeneration of broadleaved trees was negatively affected by forest fire and canopy coverage. A high basal area of mature broadleaved trees affected the regeneration process positively. Forest fire disturbance had a strong effect also on plantation structure and species composition. Because of an unclear future forest management setting as regards forest laws in Thailand, a management system that enables various future utilisation possibilities and emphasises local participation is recommended for P. kesiya watershed platations of northern Thailand.
  • Yarow, Abdullahi Ahmed (2008)
    Abundance in natural resources can have both positive and negative effects on a country's economic performance. Conventional wisdom would regard natural resources as an asset for economic growth, but during the last three decades the notion that natural resources are a curse rather than a blessing has become common in the economic literature. The resource curse has economical, political, institutional and social dimensions. In this study I try to demonstrate that in countries with a fractionalized social structure the abundant natural resources are a curse rather than a blessing since many conflicts of interest emerge. If the number of fighting groups is high, the allocation of the entrepreneurs into those that fight and those that produce becomes crucial. The windfall gain over resource rents will be less than the loss in productivity caused by misallocations of labour. The politicians tend to over-extract the natural resources to buy loyalties in their constituencies by discounting the future. Resource booms boost the chances of an incumbent retaining power after an election. By disposing more resources the politicians influence the outcome of elections. The countries with effective institutions that are producer friendly and promote state accountability draw benefits from resource booms while countries with weak, grabber-friendly institutions are affected by the resource curse. Resource booms give economic agents a false sense of security. The agents have a higher preference for current consumption compared to future consumption. The urgency to make savings in order to create development potential is disregarded. Lower savings lead to a decline in investment a lower level of investment inhibits economic growth and creates inequity and poverty. The main economic literature used in this study are Mehlum, Moene, and Torvik (2006), Papurakis and Gerlagh (2004), Wright and Czelusta (2002), Hodler (2006) and Torvik (2002).
  • Suksi, Juhani (Helsingin yliopisto, 2001)