Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 13162-13181 of 24725
  • Saarinen, Markku (Helsingin yliopisto, 2013)
    The aim of this dissertation was to investigate site characteristics unique to nutrient-poor, forestry-drained peatlands from the standpoint of establishing the second post-drainage generation of forest. Specifically, the effects of ground vegetation succession, surface peat structure and composition, water table level, and peat water retention capacity on the regeneration success of Scots pine after articial and natural seeding were examined. As Sphagnum moss cover declines and moss species typical of upland soils increase in abundance, seedbed receptivity of forestry-drained sites gradually becomes weaker. Thus, in order for natural regeneration to succeed in old drainage areas, some means of soil preparation is necessary, at the very least scarification. Depending on the progression of vegetation succession, a raw humus layer originating from plant litter may also have developed in the forestry-drained area. Following the disappearance of Sphagnum cover, the presence of raw humus most notably reduces seedbed receptivity in old drainage areas. After final felling, changes in the ground layer of vegetation often occur quite slowly especially on dwarf shrub and Vaccinium vitis-idaea drained peatland site types, provided that the water table level does not rise too high. The total coverage of vegetation in scalps decreased and succession markedly slowed when the water table level corresponded to that of a well drained site. Maintenance drainage carried out concurrently with soil preparation in the regeneration area is thus an effective measure when attempting to retard the invasion of vegetation onto scalped surfaces. In mounded areas, relatively large, over 25 cm high mounds remained free of vegetation for a long time, particularly when they had been created from deeply dug, highly decomposed peat. Due to the inherent variation in the water table level (in scalps and rotavated furrows) and sensitivity of the peat to desiccation (in mounds), forest regeneration via artificial or natural seeding is highly susceptible to weather conditions. In a growing season characterized by average rainfall and temperature, the regeneration result tends to be better in mounded than scalped regeneration areas. Such is the case particularly in years when the fluctuating water table level in a scalped regeneration area rises too high during late summer. From the seedling regeneration aspect, this problematic variation in the water level of scalps is a more probable scenario than excessive desiccation of the surface peat in mounds during an average growing season. Scalps, on the contrary, are ideal seedbeds during dry and warm growing seasons when excess drying of mounds is most likely to occur.
  • Puolakka, Paula (2010)
    Lehti- ja neulasmassa ovat avainmuuttujia, kun tarkastellaan metsien terveydentilaa. Neulasia syövät tuhohyönteiset heikentävät puiden kasvua ja puut voivat jopa kuolla neulaskatoon. Hyönteistuhot metsissä ovat lisääntyneet merkittävästi 2000-luvulla ja ilmastonmuutoksen myötä tuhojen odotetaan yhä kasvavan. Tarvitaan kustannustehokkaita menetelmiä tuhojen arviointiin. Kaukokartoituksella on saatu lupaavia tuloksia metsävarojen ja metsätuhojen arvioinnissa. Tässä työssä tarkasteltiin pilkkumäntypistiäisen (Diprion pini L.) aiheuttaman männyn neulaskadon arviointia laserkeilauksella. Tutkimusalue sijaitsi Pohjois- Karjalassa Ilomantsin kunnan alueella. Aineistona oli tiheäpulssiset laserkeilausaineistot heinäkuulta sekä lokakuulta 2008. Referenssiaineistona oli 90 maastossa touko-kesäkuussa 2009 mitattua ympyräkoealaa. Neulaskato arvioitiin maastossa silmävaraisesti. Tarkastelu tehtiin koealatasolla ja menetelminä käytettiin lineaarista regressiota, ohjaamatonta ja ohjattua luokitusta sekä piirteiden valintaa askeltavalla regressiolla. Aineisto jaettiin neulaskatoluokkiin kahdella tavalla. Kahteen luokkaan jaettaessa neulaskatoprosentit olivat 0–20 % ja 20–100 % ja neljään luokkaan jaettaessa 0–10 %, 10–20 %, 20–30 % ja 30–100 %. Tulokset vaihtelivat menetelmästä ja keilausajankohdasta riippuen. Ensimmäisessä keilauksessa parhaat tulokset saatiin askeltavalla regressiolla, jossa koko aineiston kappa-arvo kahdella luokalla oli 0,47 ja neljällä luokalla 0,37. Toisessa keilauksessa parhaat tulokset saatiin Maximum likelihood -menetelmällä, jossa kappa-arvo koko aineistolla oli kahdella luokalla 0,42 ja neljällä luokalla 0,23. Paras neulaskatoa selittävä piirre oli kasvillisuusosuus (yli 2 metrin korkeudelta heijastuneet pulssit / kaikki pulssit). Kahden eri ajankohdan laserkeilauksilla ei ollut merkittävää eroa tuloksissa, joten kasvukauden aikaista neulaskadon etenemistä ei tässä tutkimuksessa saatu kuvattua.
  • Joensuu, Marianna (2014)
    Metsien inventoinnissa pyritään saamaan jatkuvasti tarkempaa tietoa puustosta niin valtakunnan kuin yksityismetsien tasolla. Nykyisellään metsien suunnittelussa laatuominaisuuksia kuvaavia tietoja ei juuri mitata pystypuista, sillä tarkkoihin puustomittauksiin ei ole resurssi- ja kustannussyistä mahdollisuuksia. Tämän tutkimuksen ensimmäisenä päätavoitteena oli selvittää, millä tarkkuudella tukkikokoisen männyn ulkoisesti tarkasteltavia sisäisen puuaineen laatua ennustavia ominaisuuksia pystytään mittaamaan manuaalisella yhden maastolaserkeilausaineiston tarkastelulla. Tarkasteltavia tunnuksia olivat puun pituus, rinnankorkeusläpimitta, yläläpimitta sekä alimman kuivan ja tuoreen oksan korkeudet. Toisena päätavoitteena oli selvittää, millä tarkkuudella rungon yleislaatua kuvaava puuluokka (VMI) voidaan ennustaa maastolaserkeilausaineistosta mitattujen ja niistä johdettujen puutunnusten perusteella. Johdettuja tunnuksia olivat puun tilavuus, latvussuhde, kuivaoksaisen ja oksattoman rungonosan suhde puun pituuteen sekä muotoluku. Ennustamiseen käytettiin lähimmän naapurin menetelmää, missä lähimpien naapurien etsintä suoritettiin Random Forest -menetelmän avulla. Maastolaserkeilausaineiston suhteellinen mittaustarkkuus (RMSE %) referenssinä toimineeseen maastoaineistoon nähden oli pituudella 7,54 % (suhteellinen harha -6,16 %), rinnankorkeusläpimitalla 6,39 % (-2,46 %), yläläpimitalla 10,01 % (0,40 %), alimman tuoreen oksan korkeudella 9,21 % (-5,99 %) ja alimman kuivan oksan korkeudella 34,95 % (-1,47 %). Rungon laatua ilmentävän puuluokan ennustuksessa maastolaserkeilausaineistosta päästiin 78 % ennustustarkkuuteen (5 puuluokkaa). Karkeammalla kolmen puuluokan luokituksella päästiin 87 % ennustustarkkuuteen. Tulosten perusteella voidaan todeta, että laatutunnuksia, kuten oksarajoja voidaan tulkita maastolaserkeilausaineistosta melko hyvällä tarkkuudella. Myös puuluokan ennustaminen onnistuu kohtuullisesti (5 luokkaa) ja karkeammalla luokituksella (3 luokkaa) hyvin. Tässä työssä kuvattua ennustemenetelmää on mahdollista vielä kehittää esimerkiksi maastolaserkeilauksen automaattisen tulkinnan avulla sekä yhdistämällä useita keilausaineistoja tarkasteltavasta kohteesta. Potentiaalisin lähitulevaisuuden käytännön sovellus on, että TLS-aineisto voi toimia referenssinä lentolaserkeilaukselle, sillä tähän tarkoitukseen karkeamman luokituksen tarkkuus vaikuttaa jo varsin lupaavalta.
  • Lindström, Suvi (2012)
    Tässä työssä tutkittiin männyn sydänpuun määrän ja laadun jalostamisen mahdollisuuksia sekä sitä, miten sydänpuun ominaisuudet kytkeytyvät toisiinsa. Koska puun kasvu on jalostusohjelmassamme tärkeä jalostustavoite, otettiin kasvutunnuksista tarkasteluun mukaan rinnankorkeusläpimitta ja tutkittiin sen yhteyttä sydänpuun määrään ja laatuun. Erityisesti sydänpuun laatuominaisuuksien on todettu vaikuttavan puuaineen lahonkestävyyteen. Mikäli näihin ominaisuuksiin on mahdollista vaikuttaa jalostamalla, olisi valintaa mahdollista suunnata niin, että kaupalliseen tuotantoon saataisiin puita, joiden luontainen lahonkestävyys olisi nykyistä korkeampi. Tutkimuksen kohteena olleet jälkeläiskokeet sijaitsivat Savonrannalla ja Leppävirralla. Molemmilta jälkeläiskokeilta valittiin tutkittavaksi samat 53 puolisisarperhettä. Savonrannan jälkeläiskokeella otoskoko oli 10 jälkeläistä/perhe. Leppävirralla joistain perheistä tutkittiin vain 9 tai 8 jälkeläistä. Tutkittavista jälkeläisistä otettiin kairanlastunäyte, josta määritettiin sydänpuuosuus, sydänpuun lustojen lukumäärä sekä sydänpuun säde. Lisäksi otettiin näyte kokonaisfenolipitoisuuden ja tiheyden määrittämistä varten. Mitatuista tunnuksista estimoitiin ominaisuuksien heritabiliteetit, additiivisen geneettisen vaihtelun kerroin, ominaisuuksien väliset geneettiset ja fenotyyppiset korrelaatiot sekä kasvupaikkojen väliset geneettiset korrelaatiot. Saadut tulokset osoittavat, että erityisesti sydänpuun laatuominaisuuksien periytyvyys on korkea. Kokonaisfenolipitoisuuden periytyvyysaste oli molemmilla jälkeläiskokeilla 0,54. Tiheyden heritabiliteetti oli Leppävirralla 0,58 ja Savonrannallakin kohtalainen 0,26. Sydänpuun säteen, sydänpuun lustojen lukumäärän sekä sydänpuuprosentin periytyvyysasteet olivat kohtalaisia vain Leppävirran aineistossa. Myös rinnankorkeusläpimitan periytyvyyssaste jäi Savonrannalla selvästi alhaisemmaksi kuin Leppävirralla. Lahonkestävyysjalostuksen kannalta heritabiliteetit vaikuttavat kuitenkin hyviltä. Estimoitujen geneettisten korrelaatioiden perusteella sydänpuun määrän ja laadun samanaikainen jalostus vaikuttaa vaikealta. Geneettisten korrelaatioiden pohjalta pääteltiin myös, ettei kasvua lisäämällä pystytä parantamaan sydänpuun laatua. Sitä vastoin sydänpuun määrän ja kasvun välinen geneettinen yhteys vaikutti selvältä. Laatuominaisuuksien välille estimoitiin kohtalainen fenotyyppinen korrelaatio (0,31 ja 0,34), joten näyttää siltä, että puuaineen tiheyden lisääntyessä myös sen kokonaisfenolipitoisuus lisääntyy. Kasvupaikkojen väliset geneettiset korrelaatiot osoittivat, että samat genotyypit ovat parhaita kaikissa ympäristöissä. Savonrannan jälkeläiskokeella tavattiin alkuvuosina useita bioottisia stressitekijöitä, joilla on voinut olla vaikutusta nyt saatuihin tuloksiin. Lisätutkimus kasvupaikan vaikutuksesta tutkittuihin ominaisuuksiin on tarpeen myös siksi, että tässä tutkimuksessa verratut kasvupaikat olivat hyvin pitkälle toistensa kaltaiset.
  • Sara, Kauno (1913)
  • Gyllenbögel, Albert (1926)
  • Vahlström-Mäkinen, Marja (1971)
  • Miettinen, Eeva (2002)
    Tutkielmassa käsitellään isättömyyden ilmenemistä naisten elämässä. Aihetta on tutkittu teemahaastattelemalla 16 nuorta naista, jotka ovat eläneet lapsuutensa perhemuodossa, josta isä on puuttunut vanhempien avioeron tai isän kuoleman vuoksi. Aiempien tutkimusten mukaan, joita lähinnä ovat olleet lasten sosialisaatiota käsittelevät tutkimukset, isättömyyden on havaittu aiheuttavan naisille itsetunto-ongelmia ja vaikeuksia miessuhteissa: heikompaa elämän hallinnan tunnetta, epävarmuutta, puuttuvia vuorovaikutustaitoja, sitoutumisen ja pettymysten pelkoa, epärealistisia odotuksia miesten suhteen sekä ongelmien siirtymistä sukupolvelta toiselle. Teemahaastattelukysymykset perustuvat sosialisaatiotutkimuksissa havaittuihin isättömien naisten elämän ongelma-alueisiin, joita ovat itseluottamus ja parisuhteet, sekä elämäntilannetekijöiden, kuten äidin selviytymisen, huomioon ottamiseen. Tytöillä isättömyyteen liittyvien ongelmien on havaittu tulevan esiin vasta nuoruusiässä toisin kuin pojilla, minkä vuoksi tyttöjen kohdalla puhutaan isättömyyden uinuvista vaikutuksista. Isä-tytärsuhdetta on tutkittu vähemmän kuin muita perhesuhteita, ja isän merkitystä tytöille on pidetty vähäisempänä kuin pojille ehkä juuri siksi, että tyttöjen ongelmat eivät ole olleet niin selvästi havaittavissa. Tutkielmassa on haluttu selvittää, onko isättömien elämässä mainitun kaltaisia itseluottamus- ja parisuhdeongelmia, mutta aiemmasta tutkimuksesta poiketen naisten itsensä näkökulmasta. Tulokset ovat aiempien tutkimusten, etenkin Wallersteinin ja Blakesleen seurantatutkimusten, suuntaisia. Tutkielmaan on otettu mukaan paljon haastatteluaineistoa nuorten naisten kokemusten esiin tuomiseksi, mutta myös siksi, että niiden avulla hahmottuu isättömyyden ja siitä selviytymisen kertomus. Tutkielmassa hyödynnetään Giddensin teoriaa myöhäismodernista refleksiivisestä minuudesta ja puhtaista suhteista. Isättömyydestä selviytymistä tarkastellaan myöhäismodernille yhteiskunnalle ominaisena refleksiivisenä minuusprojektina. Vanhempien eron jälkeen isän ja tyttären suhteen tulisi perustua Giddensin puhtaan suhteen periaatteille. Kun ei näin ole, suhde helposti katkeaa. Tutkielmassa korostetaan isien merkitystä miehinä ja ihmisinä perinteisen elättäjäroolinsa ulkopuolella ja myös sitä, ettei isän tarvitse välttämättä olla lapsen biologinen isä. Isä ja isättömyys on määritelty tutkielmassa laadullisin kriteerein. Isä tarkoittaa tällöin lapsen elämässä paitsi fyysisesti, myös emotionaalisesti läsnäolevaa, vastuuntuntoista aikuista miestä, ja isättömyys merkitsee tällaisen henkilön puuttumista.
  • Sane, Tuija (2013)
    Tämä pro gradu -tutkielma kertoo sijaishuollossa olleista nuorista sekä etenkin heidän käsityksistään omasta minäkuvastaan ja sen rakentumisesta. Minäkuva ymmärretään tässä tutkimuksessa Markku Ojasen ja Liisa Keltikangas-Järvisen tavoin eräänlaiseksi ihmisen päätösten ja elämän ratkaisujen pohjalla vaikuttavaksi kivijalaksi, joka ilmenee muille yleensä siinä tavassa, jolla ihminen kuvaa itseään. Rakenteeltaan minäkuva nähdään tässä tutkimuksessa Richard J. Shavelsonin näkemyksen tapaan kolmitasoisena, jossa ylimpänä on suhteellisen pysyvä yleinen minäkuva, keskimmäisenä yleisen minäkuvan erityiset osa-alueet (sosiaalinen, emotionaalinen ja fyysinen minäkuva) ja alimpana suppeammin rajautuneet minäkuvan osa-alueet, kuten itselle merkityksellisten toisten näkemykset minäkuvan osana. Tutkimuskysymyksinä tässä tutkimuksessa on se, millaisiin asenteisiin nuoret törmäävät sijaishuollossa olonsa jälkeen ja miten nämä asenteet rakentavat heidän minäkuvaansa, sekä se, millaisiin ryhmiin sijaishuollossa olleiden nuorten minäkuvien luonteet jakautuvat. Aineistona tässä tutkimuksessa käytettiin haastatteluaineistoa, joka oli alun perin kerätty kansainvälisen SOS-lapsikyläjärjestön viisivuotista I Matter (”Minulla on väliä”) -hanketta varten. Kaikki hankkeeseen liittyvät haastattelut oli aikanaan toteutettu vertaishaastatteluina eli sijaishuollossa olleita nuoria olivat haastatelleet nuoret, jotka olivat itsekin olleet aiemmin sijaishuollossa. Hanketta varten Suomessa oli haastateltu kesäkuun 2011 ja tammikuun 2012 välisenä aikana kaikkiaan 53 nuorta, jotka olivat haastatteluhetkellä olleet keskimäärin 22-vuotiaita ja jotka oli sijoitettu sijaishuoltoon keskimäärin hieman alle 9-vuotiaina. Naisia ja miehiä haastateltavissa oli ollut lähes yhtä paljon (naisia 54 %). Tätä tutkimusta varten näistä 53 haastattelusta poimittiin 30:n satunnaisesti valitun nuoren vastaukset kahteen kysymykseen: ”Miten ihmiset suhtautuvat sinuun, kun he saavat tietää, että olet ollut sijaishuollossa?” sekä ”Miten haluaisit tulla nähdyksi muiden ihmisten silmissä?” (yhteensä 59 sivua litteroitua tekstiä). Aineiston analysointi toteutettiin sisällönanalyysin keinoin sekä aineistolähtöisesti että teoriaohjaavasti pohjautuen Richard J. Shavelsonin näkemykseen sosiaalisesta, emotionaalisesta ja fyysisestä minäkuvasta yleisen minäkuvan erityisinä osa-alueina. Tutkimuksen tulosten mukaan nuoret törmäävät hyvin monenlaisiin asenteisiin sijaishuollossa olonsa jälkeen, mutta heidän minäkuvansa rakentumiseen näyttäisivät vaikuttavan etenkin heidän saamansa ulkopuolinen tuki, heidän oma kykynsä aiempien kokemustensa reflektointiin sekä heidän mahdollisuutensa ja kykynsä suunnata katseensa tulevaan menneisyyden sijaan. Nuorten minäkuvien luonteiden puolestaan voidaan katsoa jakautuvan kaikkiaan seitsemään eri ryhmään eli sosiaalisesti taitaviin, emotionaalisesti taitaviin, tavallisuuden tavoittelijoihin, selviytyjiin, itseensä tyytyväisiin, menneisyyden leimaamiin sekä vetäytyjiin, ja isoista keskinäisistä eroista huolimatta niissä painottuvat etenkin Richard J. Shavelsonin kolmijaon mukaiset sosiaaliset ja emotionaaliset osa-alueet minäkuvasta.
  • Taskinen, Tarja Anita (2004)
    Tutkimuksen tavoitteena on tutkia työpajatoimintaan osallistuvien nuorten syrjäytymis-/selviytymiskehitystä nuorten näkökulmista. Tavoitteena on selvittää, miten työpajatoimintaan osallistuneet nuoret ovat mielestään eläneet ja minkälaisia kohokohtia heillä on ollut elämässään. Tutkimuksen keskeiset kysymykset ovat: 1) Miten elämänviivan piirtopohja soveltuu nuorten kokemusten arviointiin?, 2) Miten nuoret arvioivat merkittäviä kokemuksia elämässään a) ennen työpajajaksoa, b) työpajajakson aikana ja c) tulevaisuudessa?, 3) Löytyykö nuorten kokemuksista syrjäytymiseen liittyviä tekijöitä? ja 4) Miten nuoret kokevat selviytyvänsä negatiivisista kokemuksistaan? Tutkimusaineisto koostuu syksyllä 2003 ja keväällä 2004 työpajatoimintaan osallistuneille nuorille tehdyistä ei-strukturoiduista teemahaastatteluista (10 kpl). Haastatellut nuoret olivat tutkimusajankohtana työharjoittelussa Mediakylpylässä tai WooDoo-werstaalla. Nuoret valikoituivat haastateltaviksi vapaaehtoisuuteen perustuen. Haastattelujen lisäksi aineisto koostuu nuorten piirtämistä elämänviivoista. Elämänviivan piirtämisellä haastatteluiden teema keskittyi nuorten piirtämiin elämänviivan kulminaatiopisteisiin ja heidän kokemuksiinsa. Tarkastelin nuorten arvioita niistä syistä, jotka vaikuttivat siihen, että elämänviiva muutti suuntaa. Elämänviivan piirtopohjan käyttö ei ollut yksiselitteistä. Monelle nuorelle tuntui hankalalta ajatella aikaisempia elämänkokemuksia ja aikaisempien elämänkokemusten tunteen syvyyttä. Elämänviivan muodot vaihtelivat suuresti, kaarevamuotoisesta sahaaviin viivoihin. Nuoret eivät osanneet selittää syitä elämänviivan kulminaatiokohdille, ylä- tai alamäille kovin yksityiskohtaisesti. Ainoastaan negatiivisiksi arvioituihin liittyi konkreettisempia kokemuksia. Nuoret kertoivat lapsuuden kokemuksiin liittyen lähinnä vanhempiensa alkoholinkäytöstä ja vanhempien avioeroista ja niihin liittyvistä tuntemuksistaan. Nuoret olivat myös kertomansa mukaan olleet paljon tekemisissä isovanhempiensa kanssa. Kouluikään tullessa nuorten elämänviivoissa tapahtui muutoksia. Tyttöjen koulukokemukset liittyivät lähinnä siihen, että yleensäkin oli kavereita. Toisaalta heidän negatiiviset kokemuksensa liittyivät siihen, että he joutuivat koulukavereiden silmätikuiksi tai kokivat itsensä masentuneiksi. Kaikki nuoret kertoivat tulleensa työpajalle vapaaehtoisesti. Nuorten positiiviset kokemukset pajajakson aikana liittyvät erilaisten välineiden ja ohjelmien käyttöön. Suunnittelemattoman tulevaisuuden heijastuma ilmeni nuorten tavassa ajatella, ettei tulevaisuutta voi suunnitella tai ainakaan siltä ei kannata odottaa negatiivisia kokemuksia. Tytöt kertoivat poikia useammin turvautuvansa ulkopuoliseen apuun. Yleisimmin nuoret turvautuvat ystäviin ja perheeseensä.
  • Karjalainen, Marika (2008)
    Tämä syventävienopintojen projekti on tehty osana maa- ja metsätaloustieteellisen tiedekunnan kotieläintieteen laitoksen lypsylehmien puna-apilaruokintatutkimusprojektia. Työ jakautuu kirjallisuuskatsaukseen ja kokeelliseen osaan. Kirjallisuuskatsauksessa kootaan ja vertaillaan märehtijöiden rehukasveista mitattuja kasviestrogeenipitoisuuksia, sekä selvitetään erilaisten ympäristötekijöiden vaikutusta kasviestrogeenien (KE) pitoisuuksiin. Kokeellisessa osuudessa tutkittiin valkuaislisän määrän ja laadun vaikutusta plasman isoflavonipitoisuuksiin. Tavoitteena oli selvittää aiheuttaako eri valkuaistäydennys merkittävää eroa lehmien plasman isoflavonipitoisuuksissa. Tutkimushypoteesina oli, että valkuaistiivisteen määrän ja laadun vaihtelut vaikuttavat plasman isoflavonipitoisuuksiin. Puna-apilasäilörehun ja valkuaistiivisteiden sisältämien kasviestrogeenien sekä koe-lehmien plasman KE-pitoisuus mitattiin nestekromatokrafisesti (HPLC = High-Performance Liquid Chromatography). Koe-eläiminä oli 6 Viikin koe-tilan ayrshire lehmää. Kasviestrogeenit (KE) ovat kasveissa esiintyviä väriaineita, jotka kuuluvat isoflavoni- ja kumariiniryhmiin. Nimensä mukaisesti kasviestrogeeneillä voi olla elimistössä luontaisen estradiolin kaltaisia vaikutuksia, minkä vuoksi niiden liiallinen saanti voi aiheuttaa erilaisia lisääntymishäiriöitä. Tunnetuimpia kasviestrogeeneja ovat isoflavoneihin kuuluvat genisteiini, biokaniini A, formononetiini ja daitseiini sekä kumariiniaineisiin kuuluva kumesteroli. Kasviestrogeenien todellinen estrogeeninen teho vaihtelee näiden aineiden rakenteen, metabolian ja toisaalta eläinlajin mukaan. Märehtijöistä lampaat ovat huomattavasti nautoja herkempiä kasviestrogeenien lisääntymishäiriöitä aiheuttaville vaikutuksille. Koska kasviestrogeenien aiheuttamia lisääntymishäiriöitä on raportoitu myös Suomessa ja muualla Pohjoismaissa, halusimme selvittää Suomen oloissa käytettävien rehukasvien kasviestrogeenipitoisuuksia ja siihen vaikuttavia tekijöitä, sekä tutkia kasviestrogeenien imeytymistä lehmien plasman isoflavonipitoisuuksien avulla. Suomalaisista rehukasveista puna-apila sisältää eniten kasviestrogeeneja. Puna-apilan isoflavonipitoisuus vaihteli eri tutkimuksissa välillä 0,15-2,5% kuiva-aineesta ja formononetiini-pitoisuus välillä 0,22-0,8% kuiva-aineesta. Muista laidun- ja nurmikasveista mm. koiranheinä, sinimailanen ja nurminata voivat sisältää pienempiä määriä estrogeenisesti vaikuttavia aineita. Muista Suomessa käytössä olevista rehukasveista isoflavoneja sisältävät soija ja valko-apila. Timotei, vuohenherne ja rypsi ovat kasvilajeja, joissa estrogeenisesti vaikuttavia aineita ei juuri ole. Kasvilajin lisäksi myös kasvilajike ja viljelyolosuhteet, kuten sää ja muut abioottiset tekijät vaikuttavat rehun isoflavonipitoisuuksiin ja koostumukseen. Mm. kylmien öiden tiedetään nostavan kasvien isoflavonipitoisuutta. Isoflavonipitoisuudet vaihtelevat myös kasvien kasvuvaiheen ja kasvin osan mukaan. Isoflavonipitoisuudet ovat esim. puna-apilassa korkeimmillaan kevään nuoressa kasvustossa ja syksyn odelmikossa. Eniten kasviestrogeeneja on keskimäärin puna-apilan lehdissä, kun taas soijassa suurimmat pitoisuudet ovat itse pavussa. Rehukasvien isoflavonipitoisuutta voidaan myös muokata erilaisilla säilöntämenetelmillä. Kuivauksen tiedetään pienentävän rehun isoflavonipitoisuutta jopa 75%, kun taas säilöntäaineista riippuen säilörehun isoflavonipitoisuus voi jopa suurentua tuorerehuun verrattuna. Tässä tutkimuksessa lehmien merkittävin ravinnon kasviestrogeenilähde oli säilörehun sisältämä formononetiini (0,44% kuiva-aineesta). Myös säilörehun biokaniini A:n pitoisuus oli huomattava (0,31% kuiva-aineesta). Biokaniini A:n esiintyminen rehussa näyttäisi kuitenkin olevan merkityksetön sen pötsimetabolian vuoksi. Tätä tukee myös koelehmien plasman biokaniini A:n pitoisuus 0 g/ml. Rehun formononetiini sen sijaan metaboloituu märehtijöiden elimistössä pääasiassa tehokkaaksi equoliksi ja osittain O-DMA:ksi (= O-desmetyyliangolensiini). Puna-apilan suuri formononetiini-pitoisuus näkyikin lehmien plasmanäytteissä suurena equolipitoisuutena. Koe-lehmien plasman equolin pitoisuus vaihteli välillä 7-7,9, O-DMA:n välillä 0,1-0,9 ja formononetiinin välillä 0,01-0,04 g/ml. Puna-apilasäilörehun kokonaisisoflavonipitoisuus vaihteli tutkimuksessamme välillä 0,73-0,91% kuiva-aineesta. Sekä rehujen että plasman pitoisuudet ovat samaa suuruusluokkaa kirjallisuudessa esiintyvien vastaavien tutkimustulosten kanssa. Tämän tutkimuksen perusteella valkuaistiivisteiden kasviestrogeenipitoisuudet olivat pieniä, eikä valkuaisrehuruokinnan laadun tai määrän vaihtelut aiheuttaneet tilastollisesti merkitsevää eroa lypsylehmien plasman isoflavonipitoisuuksissa. Syynä tähän on todennäköisesti ruokintakokeessa lehmille syötetyn puna-apilasäilörehun moninkertainen isoflavonipitoisuus valkuaistiivisteisiin nähden.
  • Jääskelä, Nina (2014)
    The purpose of this research is to study and understand racism between ethnic minority group children as a phenomenon in schools. The goal is to study, through the speech of teachers, what kinds of cultural categories exist in schools and what factors, according to teachers, influence racist encounters between children from ethnic minority groups. This study is part of the research project Racism Between Ethnic Minority Groups, carried out by the youth education organization Non Fighting Generation. The intention of the project is to study racism between ethnic minority groups. The theoretical background of this study is in the theory of social identity, which focuses on group behaviour and out-group relations. It is based on the notion that people form evaluations about their own group by comparing it to other groups. The data of the research was collected from seven elementary school teachers in the Helsinki metropolitan area by using semi-structured interview method and the interviews were analyzed through discursive methods. The data show that there is hierarchy-based reasoning between ethnic minority groups. Considering one’s own ethnic group to be better than other minority groups seems to help the individual strengthen his/her social identity. Based on cultural categorization children with Asian background were seen as calm survivors, more likely to stay in the background. Children with Russian roots were described to have a strong sense of cultural identity. Arrogant behaviour was also seen as a cause for why Russian boys got into trouble. The Somali children were the ones who stood out the most and who also separated themselves the most from other ethnic minority groups. Physical appearance, style of clothing, cultural habits and religious way of life defined the Somali children as a cultural category. In this study four factors were shown to influence racist conflicts between ethnic minority groups in school; religion, lack of a majority language, cultural habits and behavioural patterns learned at home. The results of this study indicate that racism exists between ethnic minority group children and that teachers feel they lack the means to tackle the issue. This research shows the need for a deeper understanding of the phenomenon, so that it can be prevented in the future.
  • Mäkelä, Pia (1993)
  • Jalli, Ninni (Helsingin yliopisto, 2011)
    Pro gradu -tutkielmani käsittelee virolaisten maahanmuuttajien käsityksiä sinuttelu- ja teitittelykulttuureista Suomessa ja Virossa. Olen pyrkinyt selvittämään, millaisia kokemuksia virolaisilla maahanmuuttajilla on suomalaisesta puhuttelukulttuurista ja millä tavoin puhuttelutavan valinta heidän mielestään eroaa Suomessa ja Virossa. Kiinnostuksen kohteenani ovat olleet ne tekijät, jotka vaikuttavat joko sinuttelevan tai teitittelevän puhuttelutavan valintaan. Tutkimukseni pohjautuu Brownin ja Levinsonin kohteliaisuustutkimukseen ja heidän käsitteisiinsä kasvoista sekä positiivisesta ja negatiivisesta kohteliaisuudesta. Kasvot kuvaavat heidän mukaansa ihmisen julkista minäkuvaa, jota suojellaan positiivisen ja negatiivisen kohteliaisuuden avulla. Positiivisella eli lähikohteliaisuudella osoitetaan mm. hyväksyntää ja sillä lisätään yhteenkuuluvuutta. Negatiivisella eli etäkohteliaisuudella osoitetaan mm. kunnioitusta. Teitittely on yksi etäkohteliaisuuden ilmenemismuodoista. Tutkimukseni on laadullisen tutkimuksen piiriin kuuluvaa narratiivista tutkimusta. Olen työtäni varten haastatellut yhdeksää virolaista Päijät-Hämeen alueella asuvaa maahanmuuttajaa vuosien 2010 ja 2011 aikana. Nuorin haastateltavista oli 23-vuotias ja vanhin 55-vuotias. He olivat haastatteluhetkellä asuneet Suomessa 8 kuukaudesta 20 vuoteen. Haastatteluista seitsemän tehtiin viroksi ja kaksi suomeksi. Odotuksenmukaisesti tutkielmastani selviää, että haastateltavien mielestä Suomessa sinutellaan huomattavasti enemmän kuin Virossa. He kertovat sinuttelevaan puhuttelukulttuuriin siirtymisen vaatineen tietoista opettelua. Aineistostani käy ilmi, että heidän mielestään vieraita ihmisiä tulee viroksi teititellä. Teitittely valitaan puhuttelutavaksi myös silloin, kun ikäero keskustelukumppaniin on suuri. Koulussa teitittely on haastattelujen perusteella vallitseva puhuttelutapa Virossa. Korkeammassa asemassa, esimerkiksi työnsä puolesta, olevia henkilöitä viroksi teititellään myös. Sinuttelun puhuttelutavakseen valitsevat nuorimmat haastateltavat itsensä ikäisessä seurassa. Läheisiä ystäviä sinutellaan myös. Osassa haastatteluja ilmenee perheen ja suvun sisäistä teitittelyä, mutta suurin osa haastateltavista kertoo sinuttelun olevan luonteva puhuttelutapa suvun kesken. Teitittelyllä haastateltavat kertovat osoittavansa mm. arvostusta ja pitävänsä etäisyyttä keskustelukumppaniin. Sinuttelulla taas osoitetaan heidän mukaansa läheisyyttä. Teitittely mainitaan usein neuvostoajalta peräisin olevana tapana, sinuttelu puolestaan nähdään yhtenä Viron uudelleenitsenäistymisen jälkeisenä muutoksena.
  • Norrgård, Mia (2006)
    Mäyräkoirat kuuluvat kondrodystrofisiin koirarotuihin. Kondrodystrofiaan liittyy, lyhyiden raajojen lisäksi, myös välilevyjen kehityshäiriöitä. Kondrodystrofisten koirien välilevyjen kondroidi degeneraatio alkaa heti syntymän jälkeen. Vuoden ikäisten kondrodystrofisten koirien välilevyjen ydinten, nucleus pulposusten, rakenne on muuttunut kosteasta geelimäisestä, huomattavasti tiiviimmäksi ja kuivemmaksi. Ytimen harvat sidekudossolut ovat korvautuneet runsaslukuisilla rustosoluilla. Vakavasti rappeutunut välilevy kalkkeutuu sekundaarisesti. Välilevy toimii tehokkaana selkärangan iskunvaimentimena, välilevyn ytimen sisältämän veden ansiosta. Välilevyn degeneraation seurauksena välilevy on kuivunut ja sen kyky toimia iskunvaimentimena on huomattavasti alentunut. Välilevyn sidekudoskapseli saattaa revetä välilevyyn kohdistuvan paineen takia, aiheuttaen välilevytyrän. Välilevyjen kalkkeutumat voidaan havaita röntgenkuvauksella. Kalkkeutuneita välilevyjä saattaa olla useita samalla koiralla. Kliinistä merkitystä näillä ei ole, ellei muita välilevytyrään viittaavia muutoksia näy röntgenkuvassa. Välilevytyrään viittaavat muutokset ovat muun muassa kaventunut nikamaväli, interarkuaalinivelvälin epäsymmetrisyys ja foramen intervertebraliksen muodon muuttuminen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa suomalaisten pienoismäyräkoirien kalkkeutuneiden välilevyjen esiintyvyyttä. Karkeakarvaisilla koirilla kalkkeutumia esiintyi 87 prosentilla (39/45). Kalkkeutumien määrä koiraa kohden oli 3,4. Suurin osa kalkkeutuneista välilevyistä sijaitsi rintarangan 11 nikaman ja lannerangan neljännen nikaman välisellä alueella. Pitkäkarvaisilla koirilla kalkkeutuneita välilevyjä esiintyi 76 prosentilla (60/79). Kalkkeutumien määrä koiraa kohden oli 3,5. Suurin osa kalkkeutuneista välilevyistä sijaitsi rintarangan yhdeksännen nikaman ja lannerangan neljännen nikaman välisellä alueella. Suurimmalla osalla pienoismäyräkoirista oli kalkkeutuneita välilevyjä. Mitä enemmän kalkkeutumia koiralla on selässään, sitä suurempi todennäköisyys sillä on sairastua oireelliseen välilevytyrään. Kalkkeutumien määrän vähentämiseksi olisi suotavaa käyttää jalostukseen koiria, joilla on mahdollisimman vähän kalkketuneita välilevyjä selässään. Jalostuskoiraa valitessa myös sen suku on tärkeä, tulisi pyrkiä valitsemaan mahdollisimman terveselkäisen suvun, jossa oireelliset välilevytyrät ovat harvinaisia.
  • Alm, Karoliina (2000)
    Mäyräkoirat kuuluvat ns. kondrodystrofisiin koirarotuihin, joille on tyypillistä paitsi lyhyet, valgusasentoiset raajat, myös taipumus selkärangan välilevyjen kondroidiin metamorfoosiin ja varhaiseen rappeutumiseen. Rappeutumisen seurauksena välilevyt voivat tyräytyä selkäydinkanavaan. Kliiniset oireet vaihtelevat suuresti mm. tyräytymisen nopeudesta ja massan suuruudesta riippuen. Välilevysairauden alustava diagnoosi voidaan tehdä koiran rodun, anamneesin ja kliinisten oireiden perusteella. Röntgenkuvaus yleensä vahvistaa diagnoosin. Välilevyjen rappeutumista seuraava sekundaarinen kalkkeutuminen voidaan nähdä natiivikuvissa usein monissa kohdin. Sillä ei sellaisenaan ole kliinistä merkitystä. Välilevysairaudessa tavattavia merkityksellisiä löydöksiä ovat nikamavälin kaventuminen tai kiilautuminen, fasettinivelten nivelraon kaventuminen ja foramen intervertebralen lisääntynyt tiiviys sekä joskus etenkin lateraalikuvissa nähtävä selkeä kalkkeutuneen välilevymateriaalin ekstruusio selkäydinkanavaan. Oireileville koirille on toisinaan tarpeen tehdä yleisanestesiassa selkäydinkanavan varjoainekuvaus, myelografia. Tässä tutkimuksessa kartoitettiin välilevysairauden esiintymistä vuosina 1985 - 1996 syntyneillä suomalaisilla karkeakarvaisilla kääpiö- ja kaniinimäyräkoirilla. Välilevysairaita koiria oli keskimäärin 7,3 %. Aineistossa oli havaittavissa selkeästi muutamien linjojen yliedustus, mikä tukee aiempia arvioita sairauden familiaalisuudesta. Taudin vähentämiseksi onkin syytä sulkea oireilevat koirat jalostuskäytöstä.