Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 13202-13221 of 24538
  • Uskola, Elena (2001)
    Itä-Euroopan vallankumous vuonna 1989 mullisti Euroopan turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön. Myös Pohjois-Atlantin liitto Nato joutui mukauttamaan toimintansa kylmän sodan jälkeiseen aikaan. Yhteistyön aloittaminen Keski- ja Itä-Euroopan maiden kanssa nähtiin keinoksi irtautua Euroopan kahtiajaosta. Vuoropuhelua koordinoimaan Nato perusti vuonna 1991 Pohjois-Atlantin turvallisuusneuvoston (NACC) ja vuonna 1994 rauhankumppanuusohjelman (PfP). Samaan aikaan keskusteltiin mahdollisuudesta ottaa Natoon uusia jäseniä. Madridin huippukokouksessa kesäkuussa 1997 Nato kutsui Puolan, Tshekin ja Unkarin jäsenkandidaateikseen. Tutkielmassa tarkastellaan Naton perustajajäseniin kuuluvassa Ranskassa käytyä julkista keskustelua Naton itälaajenemiskysymyksestä. Ranskan suhde Yhdysvaltain johtamaan puolustusliittoon on ollut alusta alkaen problemaattinen, ja vuonna 1966 Ranska irrottautui Naton sotilaallisesta komentojärjestelmästä. Tarkoituksena on ollut selvittää, millä tavoin Ranskan muista liittolaisista poikkeava Nato-politiikka on heijastunut itälaajenemisesta esitettyihin näkemyksiin sekä ulkopolitiikan linjauksiin. Päälähteinä on käytetty ranskalaista sanomalehdistöä, Naton kokousjulkilausumia sekä Ranskan ulkopolitiikan julkisia dokumentteja. Lisäksi on käytetty aikalaisjulkaisuja ja -kirjallisuutta. Tutkimustapa on ollut kvalitatiivinen ja historiallisesti analysoiva. Ranskan ulkopoliittiset perinteet ja erityinen Nato-suhde ovat vaikuttaneet itälaajenemisesta käytyyn keskusteluun selvästi. Debatti Naton Itä-Euroopan-politiikasta ja myöhemmin laajenemisesta käynnistyi hitaasti, ja siihen osallistuivat vain keskeisimmät ulkopolitiikan toimijat ja kommentaattorit. Virallisesta linjasta poikkeavia näkemyksiä esitettiin, mutta varsinaista oppositiota ei muodostunut. Lisäksi yleinen turvallisuuspoliittinen keskustelu painottui Ranskalle perinteisesti tärkeisiin aiheisiin. 1990-luvun alkuvuosina painopiste oli Naton roolin kyseenalaistamisessa ja sittemmin tehtävänkuvan laajuuden määrittelemisessä. Rauhankumppanuuden valmistelu lisäsi selvästi lehdistön kiinnostusta asiaan, mutta varsinaisen itälaajenemiskeskustelun voidaan sanoa alkaneen vuodesta 1995. Madridin-kokousta lähestyttäessä laajenemiskysymys nivoutui yhä tiukemmin Ranskan Natolle asettamiin vaatimuksiin Naton komentojärjestelmän ja koneiston eurooppalaistamisesta. Ulkopolitiikassaan Ranska piti esillä vaihtoehtoja Nato-johtoiselle politiikalle. Ranska painotti 1990-luvun alussa presidentti Mitterrandin johdolla eurooppalaisten omien, ts. Naton ulkopuolisten puolustusjärjestelyjen tärkeyttä. Naton sijaan se ehdotti Etykiä, WEU:ta ja erityistä vakaussopimusta koordinoimaan yhteistyötä Kie-maiden kanssa. Vähitellen Ranskan asenne sekä Natoon yleensä että Naton Itä-Euroopan-politiikkaan kuitenkin muuttui myönteisemmäksi. Uusi presidentti Jacques Chirac ilmoitti joulukuussa 1995 Ranskan ryhtyvän tiivistämään suhteitaan Natoon. Myös itälaajeneminen hyväksyttiin entistä selväsanaisemmin. Naton eurooppalaistaminen pysyi silti Ranskan ensisijaisena tavoitteena. Kaksi elementtiä hallitsi Ranskan itälaajenemiskeskustelua koko tarkastelujakson ajan: Yhdysvaltain hallitseva rooli Euroopan turvallisuuspolitiikassa ja Euroopan integraation syventäminen. Ranskan pyrkimyksenä oli vähentää edellistä ja lisätä jälkimmäistä, mutta tavoite onnistui vain osittain. Aina kevääseen 1997 asti Naton itälaajeneminen saikin merkityksensä pitkälti näiden teemojen kautta. Tässä asetelmassa laajenemiskysymyksellä oli keskustelun sivurooli.
  • Laaksonen, Sanna (2007)
    Naton jäsenmaat ovat katsoneet velvollisuudekseen tukea demokratian edistämistä kylmän sodan jälkeen itsenäistyneissä Keski- ja Itä-Euroopan maissa. Samaan aikaan nämä maat ovat osoittaneet halunsa olla mukana läntisen Euroopan järjestöjen, Naton sekä Euroopan unionin jäseniä. Demokratia on yksi Naton keskeisistä arvoista ja liittoumaa perustettaessa vuonna 1949 yhtenä argumenttina oli, että Nato olisi Atlantin ylittävä demokraattisten valtioiden kollektiivinen puolustusliitto. Demokratian edistäminen on ollut yksi Naton itälaajentumisen keskeisistä teemoista sekä argumenteista. Käytännössä tämä on ilmentynyt niin, että Nato on asettanut jäsenkandidaateilleen kriteerit, jotka täyttämällä ne on hyväksytty järjestöön mukaan. Nämä kriteerit ovat painottuneet poliittisiin ja taloudellisiin aspekteihin sotilaallisten sijaan. Kysymys ei kuitenkaan ole vain hyvästä tahdosta: taustalla näissä pyrkimyksissä näyttäisi olevan ajatus siitä, etteivät demokraattiset valtiot sodi tai aiheuta konflikteja toisiaan vastaan. Tämä ajatus puolestaan perustuu teorialle demokraattisesta rauhasta. Pro gradu -tutkielmani pohtii teoriaa demokraattisten valtioiden rauhanomaisuudesta yleensä ja liittää tämän keskusteluun Naton laajentumisesta itäiseen Eurooppaan. Tämän teoreettisen pohdinnan tueksi olen ottanut tarkasteluun Slovakian tien Naton jäsenmaaksi. Tutkielmani teoreettisessa osiossa on löydettävissä kaksi tasoa: yhtäältä on kysymys demokraattisen rauhan ja Naton välisestä yhteydestä ja toisaalta on kysymys Nato -jäsenyyden ja demokratian välisestä yhteydestä. Tutkielman käytännön osuus jakautuu myös kahteen osaan. Ensin tarkastellaan laajentumista yleisesti, ja tämän jälkeen keskitytään esimerkkitapaukseksi valittuun Slovakiaan. Tutkielmani johtopäätös on, että Nato on edistänyt laajentumisellaan demokratiaa Euroopassa ja tutkielmani tapauksessa Slovakiassa. Tätä perustellaan sillä, että kylmän sodan päättymisen jälkeen Nato asetti jäsenkandidaateilleen kriteerit, jotka täyttämällä ne pääsivät liittouman jäseneksi. Jäseneksi ei kuitenkaan päässyt ilman, että oli demokraattinen valtio. Tästä johdettuan toive jäsenyydestä houkutti tekemään institutionaalisia reformeja. Slovakian tapauksessa tämä ilmeni kahdella tavalla: maa demokratisoitui yleisesti ja se hyväksyttiin osaksi demokraattisten valtioden yhteisöä. Toiseksi, demokratisoituminen ilmenee käytännon tasolla, joista esimerkkinä Unkarin kanssa sovittu rajakiista.
  • Aissaoui, Aki (2003)
    Pro gradu -työ käsittelee Pohjois-Atlantin liiton roolin muuttumista kylmän sodan aikakaudelta 2000-luvun maailmaan. Tutkimuksessa on pyritty selvittämään, millaisia muotoja tämä roolin muutos pitää sisällään. Teoreettiseksi viitekehykseksi on otettu kollektiivisen puolustuksen teoria, jota on verrattu kollektiivisen turvallisuuden teoriaan. Kollektiivisen puolustuksen järjestelmä eroaa kollektiivisesta turvallisuudesta siten, että edellinen on tyypillisesti luonteeltaan poissulkeva kun taas jälkimmäinen järjestely on puolestaan sisäänsä sulkeva. Naton roolin muutoksen kannalta keskeistä on se, että liittokunta on saanut 1990-luvulta lähtien kollektiivisen turvallisuuden järjestölle tyypillisiä sisäänsäsulkevia piirteitä. Pohjois-Atlantin liiton jatkuvuutta kylmän sodan jälkeisellä kaudella on esityksessä perusteltu ennen kaikkea kansainvälisten suhteiden institutionaalisella teorialla, jonka mukaan keskinänen verkostoituminen ja ideologinen solidaarisuus ovat merkittävä liittojen toimintaa ylläpitävä seikka silloinkin kun ulkoisessa turvallisuusympäristössä tapahtuu suuria muutoksia. Kansainvälisen politiikan tutkijakunnan parissa Natoa pidetään historiallisesti kaikkein pisimmälle institutionalisoituna liittona, minkä katsotaan selittävän keskeisellä tavalla järjestön pitkäikäisyyttä. Kylmän sodan aikana Pohjois-Atlantin liiton tehtäväkenttä oli selkeän puolustuksellinen ja sen olemassaoloa saneli voimatasapainon logiikka. Kuitenkin jo 1950-luvun puolivälissä se alkoi saada poliittisia ulottuvuuksia, kun ns. kolmen viisaan miehen –raportissa 1956 tuotiin esille, että Nato oli perustettu yhteisten arvojen, demokratian ja kapitalismin, puolustamiseksi. Tosiasiallisesti Naton toimintaa saneli kuitenkin usein geostrategiset etunäkökohdat. 2000-luvun alussa Naton muuttunut rooli näkyy sen sitoutumisena ottamaan uusia jäseniä ja solmiessa monenvälisiä sopimusjärjestelyjä kolmansien maiden kanssa: euro-atlanttinen yhteistyöneuvosto, rauhankumppanuusohjelma ja Välimeren dialogi ovat keskeinen osa uudenlaista Natoa. Puolustusopillisesti merkittävää on se, että liittokunta luopui 1990-luvun alussa ajatuksesta, jonka mukaan Naton tuli valmistautua kollektiiviseen hyökkäysuhkaan. Tämä antoi tilaa uuden käsitteen synnylle, joka muotoiltiin Washingtonin huippukokouksessa keväällä 1999: käsite Pohjois-Atlantin liiton kollektiivisen puolustusartikla V:n ulkopuolisista kriiseistä on periaatteessa laajentamassa Naton toimintasädettä perinteisen euro-atlanttisen alueen ulkopuolelle. Naton sitoutuminen kansainvälisen terrorismin vastaiseen taisteluun on antanut kyseiselle käsitteelle todellista merkitystä samalla kun tämä opinmuutos asettaa haasteita sotilasliiton päätöksentekojärjestelmälle ja sisäiselle yhtenäisyydelle. Tutkimuksessa käytetty primääriaineisto koostuu suurelta osin kansainvälisen politiikan tutkimuksessa käytetyistä kausijulkaisuista. Empiirinen aineisto perustuu pääasiassa Pohjois-Atlantin liiton virallisiin julkaisuihin, lehdistötiedotteisiin sekä erilaisiin Nato-dokumentteihin. Tutkimuksen teoreettinen näkökulma pohjautuu sotilasliitoista paljon teoretisoineen Stephen Waltin tutkimuksiin.
  • Asmi, Ari (Helsingin yliopisto, 2012)
    Aerosol particles are everywhere in the atmosphere. They are a key factor in many important processes in the atmosphere, including cloud formation, scattering of incoming solar radiation and air chemistry. The aerosol particles have relatively short lifetimes in lower atmosphere, typically from days to weeks, and thus they have a high spatial and temporal variability. This thesis concentrates on the extent and reasons of sub-micron aerosol particle variability in the lower atmosphere, using both global atmospheric models and analysis of observational data. Aerosol number size distributions in the lower atmosphere are affected strongly by the new particle formation. Perhaps more importantly, a strong influence new particle formation is also evident in the cloud condensation nuclei (CCN) concentrations, suggesting a major role of the sulphuric acid driven new particle formation in the climate system. In this thesis, the sub-micron aerosol number size distributions in the European regional background air were characterized for the first time from consistent, homogenized and comparable datasets. Some recent studies have suggested that differences in aerosol emissions between weekdays could also affect the weather via aerosol-cloud interactions. In this thesis, the weekday-to-weekday variation of CCN sized aerosol number concentrations in Europe were found to be much smaller than expected from earlier studies, based on particle mass measurements. This result suggests that a lack of week-day variability in meteorology is not necessarily a sign of weak aerosol-cloud interactions. An analysis of statistically significant trends in past decades of measured aerosol number concentrations from Europe, North America, Pacific islands and Antarctica generally show decreases in concentrations. The analysis of these changes show that a potential explanation for the decreasing trends is the general reduction of anthropogenic emissions, especially SO2, although a combination of several drivers for these changes in the number concentrations are likely. The IPCC representative emission pathways prognose radical reductions of anthropogenic emissions in the next decades, especially of sulphur dioxide, that will most likely cause strong reduction in the present-day cooling effect of the atmospheric aerosols. The model simulations of this thesis show that effect will cause strong additional positive forcing on the atmosphere, possibly causing further increase in the near-surface mean temperatures. The effect was further magnified when new particle formation in atmosphere was also considered in the model calculations. Strong reductions in primary aerosol emissions and especially secondary aerosol precursors should be thus considered with caution.
  • Nylund, Lotta (Helsingin yliopisto, 2013)
    I slutet av 1870-talet och första hälften av 1880-talet diskuterades den naturalistiska konsten och litteraturen livligt i tidningarna. Syftet med denna avhandling är att förstå varför den naturalistiska konsten skapade debatt: vilka aspekter av den naturalistiska konsten utgjorde ett problem i förhållande till existerande normer och traditioner. I avhandlingen analyserar jag, med hjälp av Quentin Skinners idéhistoriska metod, C. G. Estlanders, J. J. Tikkanens och Helena Westermarcks recensioner och konstartiklar mot kontexten av den konstdebatt som fördes i Finsk Tidskrift och Helsingfors Dagblad åren 1879–1886 samt samtida ideologiska strömningar. I tidigare forskning har 1880-talet beskrivits som en tid som präglades av motsättningar mellan en föråldrad idealistisk konstsyn och världsåskådning, och den nya materialistiskt präglade realismen. C. G. Estlander har setts som en representant för idealisterna, som förhöll sig kritiskt till den nya konsten, medan Helena Westermarck har fått representera de unga konstnärerna som försvarade naturalismen. I avhandlingen konstaterar jag att denna motsättning inte helt stämmer. Den idealistiska estetik som Estlander förespråkade var idealrealismen en kombination av den idealistsiska estetiken med en realistisk verklighetsåtergivning. Enligt Estlander räckte det inte att konstnären återgav sina sinnesintryck på duken, konstnären skulle också återgiva det andliga innehållet och förmedla sin subjektiva, kärleksfulla, känsla för den avbildade. Fastän Westermarck tydligt förespråkade naturalismen kritiserade även hon materialistiska, kyliga, satiriska och pessimistiska naturalistiska skildringar. Däremot förespråkade hon George Eliots humanistiska, kärleksfulla naturalism. Jag argumenterar för att hon i artikeln Den realistiska romanen i den franska konsten (1884) försöker ta avstånd från den radikala naturalism som hennes målning "En viktig fråga" anklagats för och försvara Eliots naturalism. Jag anser därtill att Helena Westermarcks målning kan tolkas som hennes vision av denna humanistiska naturalism. J. J. Tikkanens konstsyn har tolkats olika i konsthistorieskrivningen. Hans tidiga konstrecensioner har inslag av idealrealistisk estetik, men en närmare studie av hans artiklar och brev till Estlander avslöjar att detta inslag var mycket ytligt. Under sin utlandsvistelse blev han en anhängare av naturalismen, men inte i dess mest radikala form. Alla tre skribenter förhöll sig kritiskt till salongskonsten , som de ansåg vara ytlig. På ett teoretiskt plan ställde de i hög grad samma krav på konsten, men i praktiken kunde de ha olika uppfattning om var gränsen går för det fula och råa samt i vilken mån det låga får framställas i konsten.
  • Lipsanen, Niko (Helsingin yliopisto, 2001)
  • Kiianmaa, Sampsa (Helsingin yliopisto, 2005)
    Establishment of Pinus kesiya Roy. ex Gord. plantations in Thailand began in the 1960s by the Royal Forest Department. The aim was to reforest abandoned swidden areas and grasslands in order to reduce erosion and to produce timber and fuel wood. Today there are about 150, 000 ha of P. kesiya plantations in northern Thailand. Most of these plantations cannot be harvested due to a national logging ban. Previous studies have suggested that Pinus kesiya plantations posses a capability as a foster environment for native broadleaved tree species, but little is known about the extent of regeneration in these plantations. The general aim of the study was to clarify the extent of forest regeneration and interactions behind it in Pinus kesiya plantations of the Ping River basin, northern Thailand. Based on the results of this study and previous literature, forest management proposals were produced for the area studied. In four different pine plantation areas, a total of seven plantations were assessed using systematic data collection with clustered circular sample plots. Vegetation and environmental data were statistically analysed, so as to recognise the key factors affecting regeneration. Regeneration had occurred in all plantations studied. Regeneration of broadleaved trees was negatively affected by forest fire and canopy coverage. A high basal area of mature broadleaved trees affected the regeneration process positively. Forest fire disturbance had a strong effect also on plantation structure and species composition. Because of an unclear future forest management setting as regards forest laws in Thailand, a management system that enables various future utilisation possibilities and emphasises local participation is recommended for P. kesiya watershed platations of northern Thailand.
  • Yarow, Abdullahi Ahmed (2008)
    Abundance in natural resources can have both positive and negative effects on a country's economic performance. Conventional wisdom would regard natural resources as an asset for economic growth, but during the last three decades the notion that natural resources are a curse rather than a blessing has become common in the economic literature. The resource curse has economical, political, institutional and social dimensions. In this study I try to demonstrate that in countries with a fractionalized social structure the abundant natural resources are a curse rather than a blessing since many conflicts of interest emerge. If the number of fighting groups is high, the allocation of the entrepreneurs into those that fight and those that produce becomes crucial. The windfall gain over resource rents will be less than the loss in productivity caused by misallocations of labour. The politicians tend to over-extract the natural resources to buy loyalties in their constituencies by discounting the future. Resource booms boost the chances of an incumbent retaining power after an election. By disposing more resources the politicians influence the outcome of elections. The countries with effective institutions that are producer friendly and promote state accountability draw benefits from resource booms while countries with weak, grabber-friendly institutions are affected by the resource curse. Resource booms give economic agents a false sense of security. The agents have a higher preference for current consumption compared to future consumption. The urgency to make savings in order to create development potential is disregarded. Lower savings lead to a decline in investment a lower level of investment inhibits economic growth and creates inequity and poverty. The main economic literature used in this study are Mehlum, Moene, and Torvik (2006), Papurakis and Gerlagh (2004), Wright and Czelusta (2002), Hodler (2006) and Torvik (2002).
  • Suksi, Juhani (Helsingin yliopisto, 2001)
  • Virtanen, Sari (2002)
    Natura 2000 on Euroopan unionin luontodirektiivin mukainen luonnonsuojelukohteiden verkosto. Verkoston suunnittelu- ja toteuttamisprosessi sai aikaan Suomen oloissa melko poikkeuksellisen kiivaan yhteiskunnallisen keskustelun ja on leimannut merkittä-vällä tavalla erilaisten intressiryhmien ja yksityisten kansalaisten aktiivista toimintaa. Kritiikkiä ympäristöhallintoa vastaan nosti puutteellisena pidetty tiedotus, epätietoisuus maankäyttövaikutuksista ja valmistelun keskeneräisyys. Luonnonsuojelijoiden mielestä suunniteltu Natura-ohjelma ei täytä EU:n sille asetta-mia suojelutavoitteita jättämällä suuren määrän lajeja, luontotyyppejä ja yksittäisiä avainkohteita vaille riittävää suojelua. Natura-tapauksesta seurauksena oli tuhansia muistutuksia, lausuntoja ja valituksia eri viranomaisille. Pro gradu-työni on tapaustutkimus, jonka tarkoituksena on tarkastella, miten ympäristökiistan toimijat kehystävät asia-alueita ja miten tietoa koskevat näkemyserot heijastavat ja ylläpitävät jännitteitä ja ristiriitoja Natura-keskustelun eri toimijatasojen välillä. Pyrin analysoimaan eräiden järjestöjen sekä ympäristöhallinnon Natura-ohjelmasta tekemiä tulkintoja, sekä erittelemään sitä, millä tavalla järjestöt ja instituutiot ovat tulkinneet Natura-ohjelman tarvetta, tavoitteita, suunnittelua ja toteuttamista. Aion työssäni keskittyä kolmen keskeisimpinä pitämieni intressiryhmän tarkasteluun. Nämä kolme ryhmää ovat ympäristöministeriö (YM), Maa- ja metsätaloustuottajien keskus-liitto (MTK) ja Suomen luonnonsuojeluliitto (SLL). Tutkimukseni aineisto on kirjallista ja koostuu pääasiassa toimijoiden omista tiedotteista, lausunnoista ja virallisissa tiedotuslehdissä tai äänenkannattajissa julkaistuista Natura-aiheisista kirjoituksista. Aineistosta käy ilmi, miten toimijat tulkitsivat Naturaa, ja miten ne pyrkivät kannanotoissaan profiloitumaan eli erottautumaan muista toimijoista. Luonnonsuojeluliiton Natura-kehys korosti uhanalaisten lajien suojelun välttämättömyyttä. Järjestön tärkein alakehys liittyy luonnon ja talouden vastakkaisuuteen sekä lajityyppien tulevaisuuteen. SLL painotti lausunnoissaan, että Natura-alueiden valinta on suoritettava ainoastaan luonnontieteelliseltä pohjalta. MTK:n Natura-kehys liittyy maanomistajien näkemykseen maasta tuotantoresurssina. Tärkeitä alakehyksiä olivat paikallinen itsemääräämisoikeus ja ympäristöhallinnon vallan kyseenalaistaminen. Ympäristöhallinto kehysti Natura-ohjelman yleisellä tasolla byrokraattiseksi toimenpiteeksi. Suojelutavoitteiden saavuttaminen oli kuitenkin keskeinen kehys YM:n perustellessa ohjelman tärkeyttä. Sen mielestä suojeluverkostoa tarvittiin ennen kaikkea uhanalaisten luontotyyppien suojeluun ja luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen. Naturan seurauksena olisi Suomen luonnonsuojelutilanteen parantuminen. YM korosti myös, että Natura on Suomen velvollisuus EU:n jäsenmaana. Natura 2000-luonnonsuojeluohjelmaa koskevassa tapaustutkimuksessa yhdistyvät ympäristönsuojelun, aluekehityksen, vallankäytön sekä maanomistus- ja käyttöoikeuksien kysymykset. Merkittävä syy Natura-ohjelman vastustukseen ilmenee siinä, että EU:n ja Naturan luonnonsuojelufilosofia poikkeaa Suomessa totutusta ajattelutavasta. Natura-verkostoa ei tarkoitettu sellaiseksi suojeluksi, joka sulkee pois kaiken toiminnan verkoston alueella. Nykyinen toiminta voi jatkua, kunhan verkostoon ottamisen perusteena olevat arvot säilytetään. Natura on hyvin monitahoinen kysymys, johon liittyvät ympäristöhallinnon toimivaltuuksien legitimiteetti suojeluasioissa ruohonjuuritasolla, vanhojen suojelukorvauksien viivästyminen sekä ainutlaatuisen eurooppalaisen ympäristöohjelman synnyttämiskivut, jotka johtuivat erilaisesta luonnonsuojelunäkemyksestä.
  • Vesterinen, Veli-Matti (Helsingin yliopisto, 2012)
    Nature of science (NOS) describes what science is, how it works, how scientists operate, and the interaction between science and society. As a crucial element of scientific literacy, knowledge about NOS is widely recognized as one of the key aims of chemistry education. To enhance students understanding of NOS, teachers need adequate understanding of NOS as well as sufficient pedagogical content knowledge related to NOS for translating their understanding of NOS into classroom practice. This thesis reports an educational design research project on the design and development of a pre-service chemistry teacher education course on NOS instruction. Educational design research is the systematic study of the design and development of educational interventions for addressing complex educational problems. It advances the knowledge about the characteristics of designed interventions and the processes of design and development. The thesis consists of four interconnected studies and documents two iterative design research cycles of problem analysis, design, implementation, and evaluation. The first two studies describe how NOS is presented in the national frame curricula and upper secondary school chemistry textbooks. These studies provide a quantitative method for analysis of representations of NOS in chemistry textbooks and curricula, as well as describe the components of domain-specific NOS for chemistry education. The other two studies document the design, development, and evaluation of the goals and instructional practices used on the course. Four design solutions were produced: (i) description of central dimensions of domain-specific NOS for chemistry education, (ii) research group visits to prevent the diluting of relevance to science content and research, (iii) a teaching cycle for explicit and structured opportunities for reflection and discussion, and (iv) collaborative design assignments for translating NOS understanding into classroom practice. The evaluations of the practicality and effectiveness of the design solutions are based on the reflective essays and interviews of the pre-service teachers, which were collected during the course, as well as on the four in-depth interviews of selected participants, collected a year after they had graduated as qualified teachers. The results suggest that one critical factor influencing pre-service chemistry teachers commitment to teach NOS was the possibility to implement NOS instruction during the course. Thus, the use of collaborative peer teaching and integrating student teaching on NOS instruction courses is suggested as a strategy to support the development of the attitudes, beliefs, and skills necessary for teaching NOS. And even though the outside forces of school culture (e.g. school community, curriculum, textbooks) tend to constrain rather than support novice teachers efforts to implement new practices, the results also demonstrate that a pre-service teacher education course can be successful in producing innovators or early adopters of NOS instruction. Thus it might be one of the first steps in the challenging task of injecting NOS instruction into the chemistry curriculum for enhancing students understanding of NOS and strengthening their scientific literacy.
  • Öling, Leif (1987)
  • Wermundsen, Katri (1990)
    Naudan karvatuppipunkki on merkittävävuotavaurioiden aiheuttaja Suomessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia demodikoosinaiheuttamia vuotavaurioita ja ottaa selville, mikäd emodexlaji aiheuttaa suomalaisten nautojen demodikoosia. Lajimääritys tehtiin Valtion Eläinlääketieteelliseenlaitokseen vuonna 1989 saapuneista demodikoosinäytteistä.Tutkimuksessa mitattiin punkkinaaraiden ja -urosten sekä munien pituus ja leveys. Naudoilta on löydetty kolme eri karvatuppipunkkilajia,joiden mittoihin tuloksia verrattiin. Saatujen mittaustulosten perusteella voidaan päätellä, ettätutkitut karvatuppipunkit kuuluivat lajiin Demodex bovis. Naudan vuotanäytteitä otettiin kolmelta teurastamoltavuosina 1988-1989. Koevuotia oli 18 kappaletta.Koevuodaksi valittiin vuota, jossa teurastuksen jälkeenoli tunnettavissa yksi tai useampi tyypillinen demodikoosinysty. Nystyröiden sisältö analysoitiin mikroskooppisesti. Vuodat lähetettiin nahkatehtaalle valmistettaviksi. Vuodissa näkyviä vaurioita tarkasteltiin parkituksen jälkeen. Demodikoosin vaurioittama parkittu nahka näyttikirjavalta ja pilkukkaalta. Kromiparkitussa nahassa värjäytyivät demodikoosipesäkkeet ja niitä ympäröiväkudos tummemmiksi kuin terve kudos. Nahan pinnassa olihalkaisijaltaan 0,5-2 mm:n suuruisia reikiä ja kuoppia. Demodikoottiset nahat jaoteltiin vaurioiden vakavuudenperusteella neljään ryhmään: ei huomauttamista, lieviämuutoksia, kohtalaisia muutoksia, huomattavia muutoksia.Kohtalaiset ja huomattavat vauriot hankaloittavat nahanjatkokäsittelyä, lisäävät valmistuskustannuksia jaalentavat valmiin tuotteen arvoa. Tässä tutkimuksessa 33%:a nahoista, joista demodex-punkkeja olimikroskooppisessa tutkimuksessa löytynyt, oli pinnaltaankohtalaisesti tai huomattavasti vaurioituneita. Lieviävaurioita oli 47 %:ssa nahkoja. Moitteettomia nahkoja oli20 %:a demodikoottisista nahoista. Osa parkituista nahoista arvioitiin sekä märkänä ettäkuivana. Vauriot näkyivät selvimmin kuivauksen jälkeen, p=/< 1,5%.
  • Simonen, Henri (2010)
    Follikkelidynamiikka kuvaa munasarjojen follikkelien kehittymistä ja surkastumista sekä kehitystä säätelevien mekanismien vuorovaikutusta. Kirjallisuusosiossa kuvataan follikkelidynamiikan tutkimusmenetelmiä ja nykykäsitystä naudan follikkelidynamiikasta painottaen proestruksen eli esikiiman follikkelidynamiikkaa. Kokeellinen osa kuvailee proestruksen follikkelidynamiikkaa. Follikkelidynamiikan tutkimukseen on käytetty teuraseläimiä, munasarjojen kirurgista poistoa, peräsuolen kautta tapahtuvaa palpaatiota, follikkelinestenäytteenottoa, erilaisia värjäys-, follikkeliablaatio- ja kauterisaatiotekniikoita niin laparotomisesti kuin transvaginaalisestikin. Erityisasemaan on noussut peräsuolen kautta suoritettava reaaliaikainen ultraäänitutkimus, jonka yhtenevyys in vivo -löydöksiin on validoitu perusteellisesti. Munasarjakudos toimii yhtenä toiminnallisena yksikkönä niin endokriinisesti kuin munasarjarakenteiden kehittymisenkin kannalta. Munasarjarakenteiden välinen ”kommunikaatio” tapahtuu yksinomaan endokriinisesti. Munasarjoissa esiintyy kiimakierron aikana pääsääntöisesti kaksi tai kolme follikkeliaaltoa. Kahden aallon kierto kestää tyypillisesti 20 vrk ja kolmen aallon 23 vrk. Kolmen aallon järjestelmän toinen follikkeliaalto ja nonovulatorinen dominoiva follikkeli eroavat muiden aaltojen vastaavista. Taustalla on diestruksen suuren progesteronipitoisuuden kasvuympäristö. Keltarauhasen progesteronieritys, follikkelien estradiolieritys, sentraalinen oksitosiini/GnRH-pulssigeneraattori, FSH- ja LH-eritys, kohdun PGF2α-eritys ja follikkelidynamiikka ovat kaikki vuorovaikutussuhteessa toisiinsa. Tämän seurauksena luteolyysin ajoitus ja erityisesti follikkeliaallon kehitysvaihe luteolyysin tapahtuessa vaihtelee. Proestruksen aikaisesta follikkelidynamiikasta on vähän julkaisuja, kun follikkelidynamiikan tutkimus on kohdentunut follikkeliaaltojen alkuvaiheen ilmiöiden, emergenssin ja deviaation, kuvailemiseen. Työssä oli tarkoituksena selvittää kiiman (tai ovulaation) ennustettavuutta progesteronipitoisuuden romahtamisesta määritellyn luteolyysihetken perusteella. Tutkimusosassa kartoitettiin follikulaarivaiheen follikkelidynamiikkaa sekä normaaleissa että lyhyissä kiimakierroissa. Aineistoksi koottiin lisääntymistieteen osastolla tehdyistä kokeista manipuloimattomia luteolyysin ja ovulaation välisiä ajanjaksoja. Kaikkien eläinten kiimakierron kahdeksan viimeisen päivän follikkelidynamiikka ja progesteronipitoisuuden kuvaaja esitettiin graafisesti. Lyhyiden kiimakiertojen follikkelidynamiikka erosi täysin normaalikiimakiertoisista eläimistä. Kahden ja kolmen aallon kiimakiertojen välillä oli merkitseviä eroja useissa proestruksen follikkelidynamiikkaa kuvaavissa suureissa. Hiehojen ja lehmien väliset erot olivat tässä tutkimuksessa pienet. Tulevan ovulatorisen follikkelin suhteellisen (verrattuna suurimpaan kokoon ennen ovulaatiota) ja follikulaarivaiheen välisen ajan välillä todettiin käänteinen yhteys. Normaalikiimakierroissa noin kolmessa tapauksessa neljästä ovulaatio tapahtui 3–4 vrk kuluttua luteolyysistä ja vastaavasti lyhyissä kiimakierroissa neljässä tapauksesta viidestä ovulaatio tapahtui 2–3 vrk kuluttua luteolyysistä. Käsillä olevassa tutkimuksessa ovuloituvan follikkelin tunnistaminen munasarjoissa olevana suurimpana follikkelina oli mahdollista (todennäköisyys > 0,90) vasta päivää ennen ovulaatiota.
  • Kurkela, Virpi (1999)
    Syventävien opintojen tutkielmana on Suomen Eläinlääkärilehdessä julkaistava artikkeli, joka käsittelee kokkideja vasikkaripuleiden aiheuttajina. Naudoille kokkidioosia aiheuttavat Eimeria-suvun intrasellulaariset parasiitit, jotka elinkiertonsa aikana tuhoavat suoliston epiteelisoluja. Kliininen kokkidi-infektio puhkeaa tyypillisesti nuorilla, puutteellisen vastustuskyvyn omaavilla tai stressaantuneilla eläimillä. Oireena on noin viikon kestävä, vetinen tai verinen ripuli, syömättömyys ja jopa kuolemantapaukset. Infektio voi olla myös oireeton. Diagnoosi kokkidioosista tehdään tyypillisen anamneesin ja ulostenäytteen perusteella. Hoitona kokkidioosin aiheuttamaan ripuliin käytetään meillä lähinnä sulfayhdisteitä. Kesinä 1994 ja 1997 tehdyissä vasikoiden ulostenäytetutkimuksissa pyrittiin kartoittamaan kokkiditartunnan yleisyyttä maassamme. Yhteensä 439 vasikalle tehdyn ulostenäytetutkimusten perusteella kokkidi-infektio on hyvin yleinen vasikkapopulaatiossamme. Välitysvasikoiden kokkidiprevalenssi oli 58% ja vain 34 % tiloistamme on kokkideista vapaita. Laiduntavilla vasikoilla kokkiditartunta oli lähes sataprosenttinen
  • Taipale, Sanna (2011)
    Kirjallisuustutkimuksen tavoitteena oli perehtyä kasvihuoneilmiön taustoihin ja kartoittaa aiempia tutkimuksia naudan- ja muiden lihatuotteiden kasvihuonekaasupäästöistä. Lisäksi kirjallisuustutkimuksessa perehdyttiin aiemmissa tutkimuksissa elintarvikkeiden hiilijalanjäljen laskemisessa sovellettuun elinkaarianalyysiin ISO 14040-standardin mukaisesti. Kokeellisen osion tavoitteena oli määrittää naudanlihan hiilijalanjälki Suomessa maatilan portilta kuluttajan ruokapöytään. Tavoitteena oli myös ymmärtää jalostusketjun päästöjen merkitys verrattuna koko naudanlihan tuotantoketjuun ja määrittää jalostusketjun vaiheiden merkitys ketjussa. Työn toiminnallisena yksikkönä toimi kilo naudanlihaa. Työ toteutettiin perehtymällä yksityiskohtaisesti yhteen naudanlihan jalostusketjuun Suomessa. Päästöt laskettiin todellisten yhteistyöyritykseltä saatujen prosessitietojen perusteella. Tiedot kerättiin tiedonkeruulomakkeella vierailemalla yhteistyöyrityksen kahdessa tuotantolaitoksessa ja täydentämällä tietoja haastatteluilla. Naudanlihan jalostusketjun päästöt olivat 1240 g CO2-ekv/lihakilo. Eniten päästöjä tuottivat jalostusvaihe (310 g CO2-ekv/lihakilo), teurastus (280 g CO2-ekv/lihakilo) ja lihatuotteiden kuljetus kuluttajalle (210 g CO2-ekv/lihakilo). Koko naudanlihan tuotantoketjusta jalostusketjun päästöt muodostivat alle 4 %, sillä syntymästä maatilan portille syntyviksi päästöiksi laskettiin kirjallisuuden perusteella yli 30 000 g CO2-ekv/lihakilo. Jatkossa naudanlihan hiilijalanjälkeä voitaisiin pääasiassa pienentää kehittämällä prosessia maatilan portille asti. Tämän työn tulokset olivat hyvin samansuuruiset verrattuna aiempaan tutkimukseen broilerin jalostusketjun päästöistä Suomessa (Katajajuuri ym. 2008). Tämä vastasi ennakko-odotuksia, sillä jalostusketjujen vaiheissa ei ollut merkittäviä eroja. Aiempia tutkimuksia naudanlihan jalostusketjun päästöistä ei ollut saatavilla.