Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 13202-13221 of 28473
  • Jokinen, Heini (2005)
    Tutkielman tutkimuskohde on Maailmanpankin hyvän hallinnan -diskurssi, joka on ollut keskeisessä asemassa kehitysyhteistyökeskusteluissa jo yli kymmenen vuoden ajan. Tutkimuksella pyritään selvittämään miten hallintadiskurssi itse asiassa käsittää kehitysyhteistyön kannalta tärkeitä kysymyksiä, kuten sen mitä on kehitys tai mikä on eri toimijoiden rooli siinä. Diskurssin tarkemmalla erittelyllä tarkastellaan mitä ja miten diskurssi oikein tarjoaa kehitysmaille. Tutkimuksella pyritään näin ollen kehitysyhteistyön parempaan ymmärrykseen, joka puolestaan antaa myös välineitä diskurssin kritiikkiin ja kehittämiseen. Tutkimuksen tarkoitus on perehtyä hallintadiskurssin sisältöön ja sen taustalla vaikuttaviin teorioihin. Keskeinen kysymys on, voidaanko hallintadiskurssin katsoa ilmentävän nk. post-Washingtonin konsensusta. Lähtökohtana on diskurssin kriitikoiden näkemykset, joiden mukaan diskurssin taustalla vaikuttaa talousorientoitunut, liberalistisesta perinteestä ammentava Washingtonin konsensus ja toisaalta mahdollisuus siitä, että diskurssi edustaa uutta konsensusta, joka käsittää kehityksen aiempaa laajemmin. Tätä mahdollista uutta post-Washingtonin konsensusta lähestytään uuden institutionaalisen taloustieteen ja Robert Putnamin kansalaisosallistumisen ja kansalaishyveen teorian kautta. Tutkimuksessa tarkastellaan ensin sitä, miten nämä eri konsensukset voidaan määritellä ja mikä on niiden suhde toisiinsa. Toiseksi eritellään tarkemmin hallintadiskurssin sisältöä ja peilataan sitä teoreettisiin taustoihin. Tutkielma on kuvaileva yhden tapauksen tapaustutkimus. Työn keskeisintä lähdeaineistoa ovat viisi valikoitua Maailmanpankin julkaisua, jotka käsittelevät hallintaa. Nämä raportit edustavat pankin strategioita ja linjauksia yli 10 vuoden ajalta. Tutkielmassa keskitytään nimenomaan pankin strategioihin eikä tarkastella varsinaisesti pankin todellisia toimia. Tutkielman keskeinen tulos on, että Maailmanpankin hallintadiskurssista voidaan löytää sekä Washingtonin että post-Washingtonin konsensusta tukevia elementtejä, mutta diskurssin taustaoletukset rakentuvat edelleen hyvin pitkälti Washingtonin konsensuksen ja liberalistisen perinteen pohjalle ja monia mahdollisesta uudesta konsensuksesta kertovia elementtejä on usein sovellettu hyvin liberalistisin oletuksin. Hallintadiskurssia voidaan pitää pienenä askeleena laajemman kehityskäsityksen suuntaan, mutta siihen liittyy vielä paljon ongelmia.
  • Kreus, Mirkka (2006)
    Tutkielmassa mallinnetaan Suomen kansainvälisen terrorismin torjunnan strategiaa synnyttävä prosessi riskienhallinnan peruskäsitteiden ja -menetelmien avulla. Strategiaprosessin esittäminen terroririskien hallintaprosessina vastaa kysymykseen: miten Suomeen kohdistuvaa kansainvälisen terrorismin uhkaa voidaan arvioida ja millaiseksi terrorismin torjunnan strategia tämän arvioinnin perusteella muodostuu? Tutkielman lähtökohtana on kriittinen suhtautuminen globaalin turvallisuusagendan määräävyyteen ja sen automaattiseen omaksumiseen kansallisen politiikan pohjaksi. Yhdysvallat kansainvälisen järjestelmän hegemonina määrittää tänä päivänä globaalia turvallisuusagendaa, jonka mukaan se odottaa muidenkin maiden toimivan. Turvallisuusagendan keskeisenä sisältönä on terrorismin vastainen taistelu, jolla on globaalille maailmanpolitiikalle tyypillisesti rajat ylittäviä vaikutuksia myös muiden maiden politiikkoihin ja hallintoon. Globaalin turvallisuuspolitiikan impulssien voidaan nähdä ohjanneen myös suomalaista turvallisuusagendaa, sillä suomalaisista terrorismin torjunnan strategisista linjauksista on pääteltävissä, että terrorismia koskeva politiikka on ehkä hieman tempautunut kansainväliseen terrorismikeskusteluun tarkastelematta terrorismin uhkaa kuitenkaan systemaattisesti ja analyyttisesti kansallisesta näkökulmasta. Poliittisen realismin ohjaamana työn näkökulma puolustaa siten globalisaatiosta ja yhteisistä ongelmista huolimatta kansallisvaltion oikeutta ja velvollisuutta itse huolehtia omien kansalaistensa turvallisuudesta, joka johtaa loogisesti siihen, että valtion tulee tarkastella yhteiskuntaa uhkaavia turvallisuusriskejä ensisijaisesti omista kansallisista lähtökohdistaan. Koska Suomen kansallisissa terrorismin torjuntaa koskevissa strategisissa linjauksissa ei ole nähtävissä terrorin uhan systemaattista ja analyyttistä arviointia, tässä tutkielmassa esitellään riskienhallinnan tutkimusperinteeseen nojaava nelivaiheinen prosessimalli, jonka avulla myös terroririskejä voidaan arvioida ja laatia terrorismin torjuntaa koskeva kansallinen strategia. Terrorismin torjunnan strategia muodostuu näin ollen riskienarviointiin perustuvista riskienhallintaa koskevista päätöksistä. Kansallista terrorismin torjunnan strategiaa synnyttävästä prosessista muotoutuu toisin sanoen terroririskien hallintaprosessi. Tutkielma on luonteeltaan soveltava, laadullinen tapaustutkimus. Tutkielmassa todetaan, että mikäli turvallisuusstrategisessa päätöksenteossa pidetään tärkeänä strategioiden pohjautumista ensisijaisesti kansallisiin lähtökohtiin, soveltuvat riskienarvioinnin menetelmät hyvin terroririskien arviointiin ja siihen liittyvän turvallisuusstrategian laadintaan. Riskienhallinnan systematiikka kääntää strategisen ajattelun lähtökohtia kansalliseen näkökulmaan, pakottaen pohtimaan systemaattisesti terrorismin aiheuttamia riskejä nimenomaan suomalaiselle yhteiskunnalle. Riskienhallinnan ajattelutavan omaksuminen terrorismin torjuntaa koskevan poliittisen päätöksenteon pohjaksi vahvistaisi suvereenin valtion päätöksenteon perustaa ja asemaa globaalin maailmanpolitiikan pyörteissä, jossa maailmanpolitiikan impulssit saattavat tahallisesti tai tahattomasti ohjata yksittäisten maiden päätöksentekoa.
  • von Bagh, Anna (2014)
    Tässä pro gradu -työssä tarkastellaan Kongon demokraattisen tasavallan sisällissotien 1996–2003 jälkeen Itä-Kongossa jatkuneesta konfliktista käytyjä seksuaalisen väkivallan aseellisen käytön diskursseja mediassa. Tutkielmassa etsitään vastauksia siihen, minkälaisia diskursseja Kongon seksuaalisesta väkivallasta mediassa esiintyi ja mitä syitä ja seurauksia niillä on. Keskeinen osa tutkimusta on aiemman sukupuolia, seksuaalisuutta ja sotaa käsittelevän tutkimuksen esittely ja osallistuminen aiheesta käytävään keskusteluun. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on postkolonialistinen feminismi. Tutkielman aineistona on 77 Kongon demokraattisen tasavallan seksuaalista väkivaltaa käsittelevää artikkelia, jotka on julkaistu yhdysvaltalaisissa, brittiläisissä ja ranskalaisissa sanoma- ja aikakauslehdissä sekä internetissä vuosien 2004–2012 välisenä aikana. Aineistoa on kerätty osittain systemaattisesti ja osittain täydentäen, pyrkien mahdollisimman laajaan kattavuuteen. Aineiston keskeisen osan muodostavat uutisreportaasit, mutta mukana on myös uutisanalyysejä, aikakauslehtiartikkeleita, puheenvuoroja ja muita aihetta käsitteleviä täydentäviä artikkeleita tarkasteluväliltä. Aineistoa teemoitellaan keskeisten aiheiden löytämiseksi ja tämän jälkeen sitä analysoidaan Norman Fairclough’n esittelemän kriittisen diskurssianalyysin menetelmällä. Aineistosta nousee esille seitsemän diskurssia Kongon seksuaalisen väkivallan syistä ja luonteesta. Diskurssit ovat ”Naiset konfliktin uhreina”, ”Raadellut vaginat – raiskattu Kongo”, ”Maailman raiskauspääkaupunki”, ”Naisten armeija”, ”Vaietuista vaietuin”, ”Pimeä manner” ja ”Hylätty Kongo”. Diskurssit eroavat toisistaan siinä, miten seksuaalista väkivaltaa ja eri toimijoita representoidaan, minkälaisia syitä ongelmalle esitetään ja minkälaiset ratkaisut nähdään mahdollisina. Tyypillisesti diskursseissa seksuaalisen väkivallan luonne aseena tunnustetaan, mutta sen käytön syistä ja luonteesta on toisistaan poikkeavia käsityksiä. Diskursseista nousevat seksuaalisen väkivallan selitykset voidaan jakaa kahteen ryhmään. Kulttuurisissa selityksissä seksuaalisen väkivallan taustalla nähtiin patriarkaatin toiminta tai kongolainen kansanluonne. Näissä selityksissä korostui seksuaalisen väkivallan opportunistisuus. Strategisissa selityksissä korostettiin seksuaalisen väkivallan luonnetta poliittisiin ja strategisiin tarkoitusperiin käytettävänä aseena. Yksittäisissä diskursseissa saattoi myös olla piirteitä molempien ryhmien selityksistä. Diskurssit voi lisäksi erotella sen mukaan, esitetäänkö seksuaalinen väkivalta keskeisesti erillisenä konfliktin myötä syntyneenä ilmiönä vai osana pidempää jatkumoa. Analyysi osoittaa, että vallalla on samanaikaisesti keskenään hyvin poikkeavia käsityksiä siitä, mitkä tekijät ja syyt vaikuttavat seksuaalisen väkivallan taustalla, keihin asetta käytetään, ketkä lasketaan uhreihin kuuluviksi ja kenen vastuulla tekojen lopettaminen nähdään. Diskursseissa toistuvat stereotyyppiset sotien sukupuoliroolit naisista uhreina ja miehistä sortajina. Niihin sisältyy voimakkaita olettamuksia naisten rauhanomaisuudesta ja huolehtivuudesta sekä asemasta yhteisöidensä kannattelijoina. Sukupuolten ominaisuuksien biologista alkuperää ei kyseenalaisteta. ”Naiset konfliktin uhreina” -diskurssin kohdalla voidaan puhua jopa hegemonisesta diskurssista, sillä diskurssin kehystys naisten asemasta yhteiskunnassa ja sodissa esitetään kyseenalaistamatta ja samankaltaisia representaatioita esiintyy myös muissa diskursseissa kautta aineiston. Diskursseissa pitkälti vahvistetaan stereotyyppisiä representaatioita sukupuolten rooleista sodassa, mutta poikkeuksiakin löytyy. ”Vaietuista vaietuin” -diskurssi kyseenalaistaa käsitystä naisista sotien vaiettuina uhreina ja nostaa seksuaalisen väkivallan miesuhrit keskiöön. Huomionarvoista on, ettei yhdessäkään diskurssissa tuoda esille naisten roolia seksuaalisen väkivallan tekijöinä, mikä osoittaa aiheen tabu-luonnetta. Sukupuolten lisäksi diskursseissa määriteltiin voimallisesti ”Kongoa” ja ”kongolaisuutta”. Diskurssien syitä ja seurauksia analysoidaan postkolonialistis-feministisen viitekehyksen avulla. Postkolonialistis-feministisestä näkökulmasta eri osapuolten representaatiot näyttäytyvät yrityksenä ylläpitää läntistä ja patriarkaalista hegemoniaa ja rakenteellista syrjintää. Diskursseissa painottuivat länsimaisten hegemonisten feminismien näkökulma kongolaisten elämään. Seksuaalisen väkivallan selittämiseen kulttuurilla sisältyy oletus kulttuurien välisestä hierarkiasta. Varsinkin ”Pimeä manner” -diskurssissa on toisintoja läntisestä historiallisesta ja rasistisesta Afrikka-kuvasta. Tällaiset selitykset saavat väkivallan näyttämään luonnolliselta ja tekevät ulkopuolisesta interventiosta haluttavan. Toisaalta seksuaalisen väkivallan opportunistisissa ja strategisissa kehystyksissä taustalla vaikuttavat syvemmät sosiaaliset ja rakenteelliset syyt jäävät käsittelemättä. Tutkimus osoittaa, että seksuaalisen väkivallan käyttö aseena on moninainen ilmiö, jonka keskeisistä määritelmistä ei ole yhteisymmärrystä. Määritelmien taustalla vaikuttavat käsitykset sukupuolten ominaisuuksista ja rooleista konfliktissa ja yhteiskunnassa, käsitykset ympäröivästä kulttuurista ja konfliktin luonteesta. Seksuaalinen väkivalta näyttäytyy aseena, jonka ymmärtäminen on aina suhteessa sosiaaliseen todellisuuteen ja sosiaalisiin suhteisiin, jolloin sen luonne voi näyttäytyä erilaisena konfliktista riippuen. Johtopäätöksenä todetaan, että etenkin paikallisen kulttuurin ja sukupuolen merkitystä seksuaalisen väkivallan aseellisen käytön luonteen ymmärtämiselle tulisi tutkia lisää.
  • Ylä-Anttila, Tuomas (2003)
    Maailman sosiaalifoorumi on maailman kansalaisliikkeiden ja -järjestöjen vuotuinen suurtapaaminen, joka järjestettiin kolmannen kerran vuonna 2003 Brasilian Porto Alegressa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Maailman sosiaalifoorumilla kokoontuvia liikkeitä julkisuuksina, tapana osallistua julkiseen keskusteluun. Erityisesti huomion kohteena ovat foorumin suomalaiset osallistujat. Teoreettisesti kyse on uuden, julkisuuden käsitteestä liikkeelle lähtevän näkökulman avaamisesta yhteiskunnallisten liikkeiden tutkimukseen. Lähtökohtana on Jürgen Habermasin teoksen Strukturwandel der Öffentlichkeit ympärille kehittynyt julkisuusteoreettinen keskustelu. Habermaslaista analyysia kansallisten porvarillisten julkisuuksien itselleen asettamasta tehtävästä ja niiden synnyn myötä muodostuneista julkisen keskustelun luonnetta koskevista käsityksistä täydennetään tässä tutkimuksessa analysoimalla julkisuuksien perustaa ja vaikutuskeinoja – kansalaisjärjestöjen verkostoille rakentuvia yhteiskunnallisia liikkeitä sekä tiedotusvälineitä. Havainnot kansallisten porvarillisten julkisuuksien tehtävästä, luonteesta, perustasta ja vaikutuskeinoista tarjoavat lähtökohdan Maailman sosiaalifoorumin globaalien julkisuuksien tarkastelulle. Tapaustutkimuksen aineisto koostuu sosiaalifoorumia käsittelevistä kirjallisista lähteistä (joista suuri osa on internet-julkaisuja), osallistuvalla havainnoinnilla hankitusta etnografisesta materiaalista, suomalaisosallistujien haastatteluista, heidän tuottamistaan kirjallisista dokumenteista ja internet-julkaisuista sekä suomalaisten tiedotusvälineiden julkaisemasta, vuoden 2002 sosiaalifoorumia koskevasta materiaalista. Kansalliset porvarilliset julkisuudet ottivat tehtäväkseen feodaalisen yhteiskuntajärjestyksen haastamisen ja ymmärsivät julkisen keskustelun luonteeltaan kaikkien osallistujien kannalta edullisiin, rationaalisiin ratkaisuihin pyrkimiseksi. Maailman sosiaalifoorumin julkisuudet puolestaan asettavat tehtäväkseen taloudellisen ja poliittisen välisen rajan kyseenalaistamisen, ja käsittävät julkisuuden luonteeltaan konfliktien rauhanomaiseksi selvittämiseksi. Samoin kuin kansallisten porvarillisten julkisuuksien, Maailman sosiaalifoorumin julkisuuksien perustana toimivat järjestöjen verkostot. Sekä koko foorumin organisoinnista vastuussa olevat elimet, että jokaisen suomalaisen osallistujajärjestön foorumilla työstämät projektit perustuvat olemassa olevien järjestöverkostojen hyödyntämiseen. Sosiaalifoorumin julkisuudet käyttävät verkostoja myös vaikutuskeinonaan: keskusteluja pyritään saattamaan kansallisten päätöksentekijöiden kuuluviin politiikkaverkostojen kautta. Verkostojen lisäksi sosiaalifoorumin julkisuuksien perustana ja vaikutuskanavana toimivat tiedotusvälineet. Samaan tapaan kuin kansalliseen levikkiin yltävien tiedotusvälineiden synty oli edellytys kansallisten julkisuuksien synnylle, globaalien julkisuuksien olemassaolo perustuu globaalien tiedonvälityskanavien olemassaoloon. Sosiaalifoorumin keskustelut leviävät maailmalle sekä globaalin massamedian että pienempien, erikoistuneiden, usein internetissä toimivien tiedotusvälineiden kautta. Maailman sosiaalifoorumilla nähdään paljon vaivaa paikalle saapuvan kansainvälisen toimittajajoukon palvelemiseksi, ja foorumi onnistuikin ainakin suomalaisessa valtamediassa vuonna 2002 saamaan liki yhtä paljon huomiota kuin vastapelurinsa Maailman talousfoorumi. Tutkimuksen empiiristen tulosten arviointiin perustuvat teoreettiset johtopäätökset koskevat julkisuuksien olemassaolon ehtoja ja niiden tapoja vaikuttaa päätöksentekoon. Julkisen keskustelun analyysissa on otettava huomioon myös julkisuuksien perustana toimivat järjestöverkostot, niiden vaikutuskeinoina toimivat politiikkaverkostot sekä julkisuuksien keskinäiseen vaikutusvaltakamppailuun liittyvät yhteiskunnalliset liikkeet.
  • Engelbarth, Susanna (2015)
    Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa 13‒14-vuotiaiden suomalais- ja englantilaisoppilaiden maailman valtioiden sijaintitietämystä sekä mahdollisia harrastuneisuuteen, kiinnostukseen tai matkailuun liittyvien kokemusten vaikutusta valtioiden sijaintien tuntemiseen. Tavoitteena on selvittää, minkä valtioiden sijainnit oppilaat tietävät ja mitkä koetaan vaikeina sekä kartoittaa niitä alueita maailmankartalla, jonne oppilaat yleisimmin sijoittavat heille tuntemattomia valtioita. Lisäksi tutkimuksessa vertaillaan sekä eri sukupuolten että kansallisuuksien tietämyksen tasoa ja eroja toisiinsa nähden. Oppilaiden (n = 90) valtioiden sijaintitietämystä selvitettiin karttakokeen avulla, jossa heitä pyydettiin sijoittamaan 20 ennalta määrättyä valtiota poliittiset rajat sisältävälle maailmankarttapohjalle. Oppilaita kannustettiin yrittämään sijoittaa kartalle myös ne valtiot, joiden sijainnista heillä ei ollut varmaa tietoa. Karttakokeen kääntöpuolella oppilaat vastasivat kysymyksiin, joilla pyrittiin kartoittamaan oppilaiden matkailuun liittyviä kokemuksia karttakokeessa kysyttyjen valtioiden osalta, yleis-tä kiinnostusta maantiedettä ja maailman tapahtumia kohtaan sekä heidän harrastuneisuuttaan karttojen parissa. Kaikkiaan oppilailla oli kohtuullinen käsitys valtioiden sijainnista maailmassa. Tutkimuksen perus-teella oppilaat osasivat parhaiten sijoittaa valtioita, jotka ovat kooltaan suuria, jonkin tietyn muotoisia, kulttuuriltaan tutuja tai yleisiä matkakohteita. Heikoiten oppilaat osasivat sijoittaa valtioita, jotka sijaitsevat keskellä mannerta, ovat pinta-alaltaan pieniä, muodoltaan epämääräisiä tai sijaitsevat kaukana. Tutkimuksesta ilmeni, että Afrikka on alueena oppilailla heikosti hallussa. Afrikkaan sijoitettiin merkittävä osa valtioista, joiden todellista sijaintia ei tunnettu. Kuten aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, myös tässä tutkimuksessa pojat tunsivat valtioiden sijainnit paremmin kuin tytöt. Englantilaiset oppilaat saivat korkeampia pistemääriä karttakokeessa kuin suomalaiset. Karttakokeessa menestymiseen vaikuttivat jonkin verran kiinnostus maantiedettä kohtaan, matkailuun liittyvät kokemukset sekä se, oliko oppilaalla karttoja esillä kotonaan. Tutkimuksessa varmistui se, että koulumaantieteen opetuksessa olisi tärkeää panostaa maailman valtioiden ja paikkojen sijaintien opetteluun, sillä ilman tarkoituksenmukaista opetusta uhkaa oppilaiden maailman karttakuva jäädä epätarkaksi.
  • Engelbarth, Susanna (2015)
    Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa 13‒14-vuotiaiden suomalais- ja englantilaisoppilaiden maailman valtioiden sijaintitietämystä sekä mahdollisia harrastuneisuuteen, kiinnostukseen tai matkailuun liittyvien kokemusten vaikutusta valtioiden sijaintien tuntemiseen. Tavoitteena on selvittää, minkä valtioiden sijainnit oppilaat tietävät ja mitkä koetaan vaikeina sekä kartoittaa niitä alueita maailmankartalla, jonne oppilaat yleisimmin sijoittavat heille tuntemattomia valtioita. Lisäksi tutkimuksessa vertaillaan sekä eri sukupuolten että kansallisuuksien tietämyksen tasoa ja eroja toisiinsa nähden. Oppilaiden (n = 90) valtioiden sijaintitietämystä selvitettiin karttakokeen avulla, jossa heitä pyydettiin sijoittamaan 20 ennalta määrättyä valtiota poliittiset rajat sisältävälle maailmankarttapohjalle. Oppilaita kannustettiin yrittämään sijoittaa kartalle myös ne valtiot, joiden sijainnista heillä ei ollut varmaa tietoa. Karttakokeen kääntöpuolella oppilaat vastasivat kysymyksiin, joilla pyrittiin kartoittamaan oppilaiden matkailuun liittyviä kokemuksia karttakokeessa kysyttyjen valtioiden osalta, yleis-tä kiinnostusta maantiedettä ja maailman tapahtumia kohtaan sekä heidän harrastuneisuuttaan karttojen parissa. Kaikkiaan oppilailla oli kohtuullinen käsitys valtioiden sijainnista maailmassa. Tutkimuksen perus-teella oppilaat osasivat parhaiten sijoittaa valtioita, jotka ovat kooltaan suuria, jonkin tietyn muotoisia, kulttuuriltaan tutuja tai yleisiä matkakohteita. Heikoiten oppilaat osasivat sijoittaa valtioita, jotka sijaitsevat keskellä mannerta, ovat pinta-alaltaan pieniä, muodoltaan epämääräisiä tai sijaitsevat kaukana. Tutkimuksesta ilmeni, että Afrikka on alueena oppilailla heikosti hallussa. Afrikkaan sijoitettiin merkittävä osa valtioista, joiden todellista sijaintia ei tunnettu. Kuten aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, myös tässä tutkimuksessa pojat tunsivat valtioiden sijainnit paremmin kuin tytöt. Englantilaiset oppilaat saivat korkeampia pistemääriä karttakokeessa kuin suomalaiset. Karttakokeessa menestymiseen vaikuttivat jonkin verran kiinnostus maantiedettä kohtaan, matkailuun liittyvät kokemukset sekä se, oliko oppilaalla karttoja esillä kotonaan. Tutkimuksessa varmistui se, että koulumaantieteen opetuksessa olisi tärkeää panostaa maailman valtioiden ja paikkojen sijaintien opetteluun, sillä ilman tarkoituksenmukaista opetusta uhkaa oppilaiden maailman karttakuva jäädä epätarkaksi.
  • Kuusisto-Länsineva, Maija (2012)
    Maailma vaikuttaisi muuttuvan yhä kiihtyvämmällä tahdilla ja erilaisten ääri-ilmiöiden ennakoidaan lisääntyvän. Siitä, mitä aiemmin pidettiin normaalina onkin tulossa epänormaalia ja "normaalin" kategoria ylipäätään on hämärtynyt. Yhä entisestään lisääntyvät myös sellaiset ilmiöt, joiden alkuperä on jossain muualla kuin Suomi- nimisen valtion rajojen sisäpuolella, mutta jotka kuitenkin oleellisesti vaikuttavat Suomen ja suomalaisten toimintaan. Tutkimuskysymyksenä tässä työssä onkin millaiselta maailma näyttää vuonna 2050 ja minkälaisia Suomen ulkopuolisesta ympäristöstä kumpuavia haasteita tai uhkia Suomen ulkopolitiikka kohtaa vuonna 2050? Tutkimus on toteutettu Delfoi-menetelmällä. Delfoissa valitaan asiantuntijoista koostuva paneeli, tässä 12 asiantuntijaa, jotka haastatellaan yksitellen. Kaikki ensimmäisen kierroksen haastattelut on tässä työssä tehty kasvokkain. Haastatteluissa haastattelijalla ei ollut mukanaan valmiita kysymyksiä, vaan aiherajauksena toimi tutkimuskysymys ja haastattelun on annettu ohjautua niille urille, joille haastateltava sen ohjasi. Ensimmäisen kierroksen haastattelujen perusteella muodostettiin väitelauseita ja nk. miniskenaarioita, jotka lähetettiin sähköpostitse kaikille panelisteille. Toisella kierroksella panelistit kommentoivat väitelauseita ja miniskenaarioita sähköpostitse ja näiden kommenttien perusteella muodostui tutkimuksen pääasiallinen aineisto ja sen analyysistä tulokset. Vastaaminen tapahtui puolianonyymisti: kaikki tiesivät, keitä paneeliin kuuluu mutta eivät sitä, kuka sanoi mitäkin. Tuloksia verrattiin vielä kolmeen julkaisuun: "Global Trends 2025", "Global Risks 2011" sekä "Yhdessä ja erikseen - Maailma ja Suomi 2010- luvulla". Delfoin avulla etsittiin nk. heikkoja signaaleja: sellaisia merkkejä tulevasta, joita suurin osa ihmisistä ei vielä tunnista. Uusien ideoiden ja heikkojen signaalien löytämiseksi asiantuntijat koottiin laajasti eri tahoilta. Mukana oli tutkijoiden ja virkamiesten lisäksi myös järjestöjen ja yritysten sekä median edustajia. Koska työssä etsittiin teemoja, oli aiherajaus tarkoituksella hyvin löyhä. Asiantuntijat saivat haastatteluissa puhua mistä tahansa Suomen ulkopolitiikan toimintaympäristöön vuonna 2050 vaikuttavista tärkeimmiksi kokemistaan tapahtumista, tapahtumakuluista tai prosesseista. Yksittäisiin teemoihin sisälle meneminen jää jatkotutkimuksen tehtäväksi. Tutkimuksessa löytyi sekä yhtäläisyyksiä että uusia näkökulmia verrokkeina toimineisiin julkaisuihin. Lisäksi panelisteista oli mandollista hahmotella kaksi vastaajatyyppiä: realistinen ja idealistinen. Yleisesti ottaen asiantuntijat ja verrokkiraportit olivat yksimielisiä sen suhteen, että kaikenlainen arvaamattomuus maailmassa on lisääntymässä. Maailman uskottiin oleian moninapainen ja sen keskuksiksi arveltiin ainakin Kiinaa, Intiaa ja Brasiliaa. Tosin sekä panelistit että yksi raportti ennakoivat jonkinlaisia levottomuuksia Kiinassa, jotka saattaisivat jopa heikentää sen asemaa. Ilmastonmuutoksen uskottiin aiheuttavan monenlaisia ongelmia, joihin on löydettävä ratkaisuja. Yksi suurimmista eroista verrokkiraporttien ja Delfoi-panelistien välillä oli suhtautuminen Eurooppaan ja sen asemaan tulevaisuudessa. Kandesta ulkomaisesta verrokkiraportista poiketen Delfoi- panelistit eivät myöskään tunnistaneet esimerkiksi rikollisuuden kasvua erityiseksi vaaratekijäksi Euroopassa tai Suomessa. Tutkimuksen avulla on mahdollista kiinnittää huomiota näihin ja muutamiin muihin uhkakuviin, joiden ratkaisuvaihtoehtojen kartoittamiseen tulisi kiinnittää nykyistä huomattavasti enemmän huomiota.
  • Kangas, Timo (Helsingfors universitet, )
    Tämän työn tutkimuskohteena oli maakaaren 14 luvun 1 pykälän kirjaamiskelpoiset, mutta kirjaamattomat erityiset oikeudet ja niiden pysyvyys kiinteistön omistajan konkurssissa. Tämän työn tavoitteena oli siis tutkia, millä edellytyksillä tällaiset oikeudet saavat tai menettävät pysyvyytensä konkurssitilanteessa. Tutkimuskohteeksi valittiin vain maakaaren 14:1:n mukaiset oikeudet, mutta työssä esitellään myös muita maakaaren mukaisia oikeuksia, jotta lukijalle muodostuu kuvat maakaaren 14 lukuun rakennetusta erityisiä oikeuksia koskevasta järjestelmästä. Työssä kävi ilmi, että maakaressa on useita erilaisia erityisiä oikeuksia, eikä eirtyisen oikeuden käsitettä ole määritelty. Maakaaren järjestelmä jää epäselväksi ja monimutkaiseksi. Lisäksi pelkästään maakaaren 14:1:n mukaiset oikeudet saavat toisistaan hyvin poikkeavan pysyvyyden oikeudesta riippuen. Maakaaren järjestelmä jäi siis epäselväksi ja sitä sekoitti vielä entisestään se, että osa erityisistä oikeuksista sai erilaisen pysyvyyden myös niihin liittyvän erityislainsäädännön perusteella. Konkursissa tärkeimmiksi tekijöiksi pysyvyyden kannalta nousi konkurssilain 17:3:n mukaien edullisemmuussääntö ja erityisiin oikeuksiin liittyvä kiinteistön hallinta. Edullisimmuus säännöstä voi seurata tilanne, jossa konkurssipesä on velvollinen iritsanomaan erityiset oikeudet heti konkurssin alettua. Tätä oikeutta rajoittaa kuitenkin hallintaan perustuva erityinen oikeus. Tällainen eirtyinen oikeus voi saada paremman pysyvyyden konkurssissa. Tällöinkään pysyvyys ei kuitenkaan ole kovin pitkä aikainen, koska pesä voi tietyin varauksin realisoidan pesän omaisuuden siten, että kaikki oikeudet menettävät pysyvyytensä, ellei erityisen oikeuden haltija ole valmis maksamaan oikeutensa pysyvyydesta.
  • Huomo, Laura (Suomalainen lakimiesyhdistys, 2013)
    PROJECT FINANCING OF NATURAL GAS PIPELINES A STUDY ON NATURAL GAS PIPELINE PROJECT FINANCING UNDER FINANCIAL LAW AND LAW OF SECURITY INTERESTS. 1 Object and methods of the study Currently, Russia is the only supplier of natural gas to Finland. This study investigates how can the natural gas markets in Finland be opened by constructing a natural gas pipeline from Norway through Sweden to Finland in a manner that would be beneficial under financing laws and the law of security interests. Answers have been sought applying traditional analytical doctrine, utilizing as far as possible the questions enabled by the doctrine. In places where the answers have not been found applying traditional analytical doctrine, Juha Karhu s contemporary approach to the law of security interests has been applied. This study discusses various issues under financial law and law related to security interests related to property located in Finland, Sweden and Norway. The main purpose of this study is to examine whether a project company, as the borrower under a project loan, or the shareholders of a project company, could provide sufficient collateral for loan for a natural gas pipeline project. The legal literature used and discussed in this study includes a large variety of Nordic monographs and general property law books. In addition, Nordic case law concerning certain legal questions about which no literature is available has been studied in detail. 2 Structure of the study The study is divided into sections based on the type of collateral for the project loan. In addition, the study includes a short financing section in which the elements of a natural gas pipeline feasibility study are described, studied and applied to a hypothetical natural gas pipeline project. The discussion of the collateral for the project loan is divided into sections: (i) the property law-related issues concerning the construction of the pipeline and the possibility of pledging real estate owned, leased or expropriated by the project company as collateral for the project loan; (ii) the nature of the intercreditor agreements entered into among the members of the banking syndicate under Finnish, Swedish and Norwegian law; (iii) how the so-called earnings principle would affect the structure of the construction agreement for the natural gas pipeline and the effectiveness of the pledge of natural gas transportation fee receivables in the Nordic countries; (iv) how the pledgee could use the control factor related to a share pledge when the shareholders of the project company pledge the project company s shares as collateral for the project loan. 2.1 Real property required to construct the natural gas pipeline Due to its length, the natural gas pipeline would be built on real property owned by other parties than the project company. The project company would receive the right to use this property through an expropriation procedure. One of the most valuable assets of the project company has is the turbines that are located at the compressor stations. In order to ensure that the natural gas flowing through the pipeline remains pressurized, it must periodically be compressed along the pipeline at the compressor stations. This section examines the land codes of Finland, Sweden and Norway and discusses the possibilities for the project company to delineate which machine or facility is, or is not, part of a real estate through registration. This registration has proven useful in determining the scope of the real estate mortgage vis-à-vis the scope of a business mortgage established to the project company s assets. The registration should be used to designate that the turbines, for example, are part of the project company s real estate, and therefore, pledged under the real estate mortgage. If this registration is not carried out, there is a risk that the turbines will be considered to be pledged as a part of the business mortgage established to the project company s assets. In Finland, a business mortgage lender may only recover 50 percent of the enforcement proceeds and the remainder is divided among all creditors. 2.2 Intercreditor agreements t is customary for the members of the banking syndicate that finance a project loan to enter into an intercreditor agreement. This agreement regulates, among other things, the relationship between the senior and junior creditors regarding the terms of loan repayment and the payment order regarding the payment received from the enforcement of the project collateral. In Finland, the Act on Creditors Payment Order (1578/1992, as amended) regulates the payment order in a debtor s bankruptcy or foreclosure. Similar acts are in force in Sweden and Norway. However, it is possible for the parties to agree on an alternative payment order and these agreements are binding inter partes. In Finland, in order for the obligations of an intercreditor agreement to bind third parties, the agreement must be construed as a pledge or transfer of receivables with the intention of securing payment to the senior creditor. It may also be construed as a new financing form to which the Finnish Promissory Notes Act (487/1987, as amended) would be applied by analogy. 2.3 The effects of the so-called earnings principle on the collateral securing the repayment of the project loan and on the construction agreement Due to the scale and complexity of natural gas pipeline projects, the construction of a natural gas pipelines usually takes years to complete. The so-called earnings principle affects the structure of the construction agreement. The question discussed in this section is whether it is advisable for the project company to allow the constructor to build the pipeline on its own account or whether the project company would benefit from an agreement under which the pipeline would be constructed in parts and the ownership of individual segments of the pipeline would be transferred to the project company upon their completion. If the constructor files for bankruptcy, this above-mentioned framework could serve as a basis for concluding which parts of the unfinished pipeline would be part of the project company s or the constructor s bankruptcy estate and which part will be covered by a business mortgage established to the project company s or the construction company s assets. In addition, the earnings principle affects the effectiveness of the pledge of natural gas transportation fee receivables in the Nordic countries. If the pledged receivable is not divisible, and the pledgor was unable to earn the receivable before the pledgor s bankruptcy, the pledgor s bankruptcy estate has the right to terminate the underlying pledge agreement, rendering the pledge null and void. If the bankruptcy estate continues the pledgor s business, it is entitled to the pledged assets because no part of the pledge was earned by the pledgor prior to its bankruptcy. If (a) the pledged agreement is divisible, (b) the estate continues the pledgor s business and (c) the estate is unable to terminate the portions of the pledge already earned, the earnings principle divides the pledge into two parts: the pledgee will receive the part of the pledge earned prior to the bankruptcy and the bankruptcy estate is entitled to the part earned after bankruptcy. This study raises arguments against the contemporary view accepted in legal literature in relation to the pledging of future receivables. The contemporary view is to consider that the earnings principle is taken into account when the pledge is established. The view presented in this study is that the earnings principle does not come into effect prior to the execution phase of the pledge agreement. 2.4 Pledging of the project company s shares The shareholders of a project company usually pledge the project company s shares as collateral for the project loan. The study analyses in detail the problems related to the control function and the collateral function of a share pledge. The control function related to a share pledge affects the possession of the shares from the establishment of the share pledge to the enforcement of the pledge. The thorough examination of the parties risk positions serves as an interesting starting point. The section discusses how the composition of a project company s board of directors may affect the decisions the project company makes and the claw back of the company s pledge/mortgage agreements to the project company s bankruptcy estate. There are jurisdictions in which a project company s sponsors are unable to pledge the project company s shares to the banking syndicate as collateral for the project loan. In such jurisdictions, a floating charge as found in English law may prove a useful tool due to the fact that it covers all of a company s assets (including real property). In such cases, the floating charge would de facto have the same characteristics as a share pledge in terms of controlling the project.
  • Pohjantammi, Ismo (2007)
    Tutkimuksen kohteena ovat maakunnalliset poliittiset edustusperiaatteet, joissa yhdistyvät välillisen poliittisen ja funktionaalisen edustuksen periaatteet. Miten ne poikkeavat edustuksellisen poliittisen demokratian kriteereistä? Onko kyse yleisemmästä edustuksellisen politiikan haasteesta? Tutkin edustusperiaatteiden valinnan lähihistoriaa ja kolmea nykyistä maakuntaa. Uudellamaalla ja Etelä-Savossa maakuntavaltuusto valitaan välillisen vaalitavan nojalla ja Kainuussa v. 2004 alkaen välittömän vaalin nojalla.. Maakuntaliitot perustettiin uudessa muodossa vuoden 1993 aluekehittämislailla, joka siirsi aluekehittämisvastuita valtiolta alueille. Maakuntavaltuusto koottiin alueen toimijoista aluelähtöisen aluekehittämisen periaatteen mukaisesti. Maakuntaliitot ovat rakenteeltaan kuntayhtymiä, joiden valtuustossa jäsenkuntien funktionaalinen ja alueen puolueiden poliittinen edustus yhdistetään. Partnereiden funktionaalin edustus toteutuu EU-rahoista päättävässä maakunnan yhteistyöryhmässä. Lisäksi kehittämispolitiikassa on sen asiantuntijavaltaisuuden takia nähty perusteita rajata edustuksellisen poliittisen demokratian aluetta. Tarkastelen yleisesti edustuksellisen poliittisen toimintatavan edellytyksiä aluekehittämispolitiikan areenalla Tutkittavana ovat: a) Edustusperiaatteiden valinnan keskeiset kontekstit. Vertaan EY-jäsenyyden hakua, governance-periaatteen mukaista julkisen sektorin kehittämistä ja kotimaisia uudistamishankkeita. Kansallinen konteksti on merkittävä maakuntaedustuksen muodon kannalta. b) Edustusperiaatteiden argumentaatiokontekstit ja yleiset toimintaperiaatteet joihin edustaperiaatteita arvioitaessa vedotaan. Poliittisia tasoja ja politiikan ja hallinnon suhdetta koskevat periaatteet ovat keskeisiä. Keskeinen aineisto on 85 maakuntapolitiikan asiantuntijoiden haastattelua. Haastattelut tein vuoden 2004 syksyllä. Kainuussa kysyin uudistusta edeltävistä kokemuksista ja sitä koskevista odotuksista. Maakunta-edustuksen periaatteista ja puolueiden kannoista kertovaa materiaalia ovat maakuntia koskevat komiteanmietinnöt, hallituksen esitykset ja niistä käydyt eduskuntakeskustelut. Tutkimuksen näkökulma on peräisin käsitehistoriasta ja edustuskäsitteen tutkimuksesta (Hannah Pitkin, David Judge) sekä instituutioiden historiallisen tutkimusotteen näkökulmasta (Stephen Skowronek). Poliittis-hallinnollisen governance-periaatteen tutkimuksia (Jon Pierre & B. Guy Peters, Jan Kooiman) hyödynnän governance-välineistöön tukeutuvan maakuntaliiton ja government-periaatteen mukaisin välinein toimivan valtion kohtaamisen analyysissä. Muista maakunnista poiketen Kainuussa käydään erilliset maakuntavaalit. Muissa maakunnissa edustajat valitaan kunnallisvaalitulokseen pohjautuvissa vaalineuvottelussa. Maakuntapolitiikan poliittinen mandaatti jää ohueksi. Kuntayhtymärakenne kertoo edustajan toimen lähtökohdan ja rajoittaa alueellista toimintatapaa. Kainuussa välitön vaali ja alueellinen julkisuus luovat poliittisille päättäjille selkeän mandaatin, vähentää edustajan sidosta kuntaintressiin ja mahdollistaa yhteistyön valtion kanssa. Maakuntaliitoissa on käytössä luottamuselimelle soveltuva ohjelmapolitiikan toimintavälineistö. Kunnissa poliittisen edustuksen käsitetään perustuvan päättäjien verotusvallalle. Verovastuinen demos käsitetään yksiköksi, jonka on hoidettava omaisuutensa. Yksiköt arvioivat yhteistyösuhteita valtanäkökulmasta. Yksiköiden itsehallintoperiaate eroaa edustuksellisen demokratian perustana olevasta kansalaisten itsehallintoperiaatteesta. Se eroaa myös monitasodemokratian näkökulmasta, josta käsin myös poliittisesti jaetun julkisen vastuun ja yhteistyön periaatteet olisivat perusteltavissa. Monitasodemokratia edellyttäisi poliittista, ei funktionaalista edustuksen kokoamistapaa.
  • Koponen, Johanna (2000)
    Tutkimus käsittelee neljän vuoden 1999 eurovaaleissa valituksi tulleen euroedustajan edustusprofiileja. Analyysi jakautuu kahteen osaan: edustajien eurovaalikampanjoiden aikaisiin edustusprofiileihin sekä edustajien käytännön parlamenttityöskentelyssä omaksumiin profiileihin. Ensisijaisena tavoitteena on tarkastella valittujen ehdokkaiden vaalikampanjoita ja verrata niitä samaisten edustajien täysistuntopuheenvuorojen avulla muodostettuihin europarlamentaarikkoprofiileihin. Tutkimus yrittää myös analysoida euroedustajien profiileissa tapahtuneita muutoksia ja selvittää muutokseen johtaneita syitä. Tutkimuksen avulla pyritään osoittamaan, että euroedustajat joutuvat yhä suuremmassa määrin Euroopan parlamentissa toimiessaan "eurooppalaistumaan" eli toimimaan ennen kaikkea eurooppalaisen lainsäädännön puitteissa. Eurooppalaistumisen voidaan taas katsoa johtavan uudenlaisen europoliitikkotyypin syntymiseen; euroedustajan ei tarvitse enää olla perinteinen poliitikko tai kansallisen tason virkamies pystyäkseen vaikuttamaan onnistuneesti eurooppalaisella päätöksenteontasolla. Puolueet eivät Euroopan parlamentin vaaleissa ole onnistuneet toimimaan linkkinä kansalaisten ja unionin päätöksenteon välillä. Vastuun kansalaisten integroimisesta eurooppalaiseen päätöksentekoon voidaankin katsoa siirtyneen yhä suuremmassa määrin yksittäisille europarlamentaarikoille. Menestyksellinen työskentely parlamentissa kuitenkin edellyttää, että euroedustaja kykenee työssään yhdistämään kansallisten etujen ajamisen laajemmassa eurooppalaisessa lainsäädännössä tapahtuvaan vaikuttamiseen.Tämän tutkimuksen yhteenvetona voidaan todeta, että vielä vaalikampanjassaan kansallisesti suuntautuneet ehdokkaat ovat käytännön parlamenttityöskentelynsä kautta eurooppalaistuneet eli omaksuneet kansallista tasoa laajemman näkökulman asiakysymyksiin. Tutkimuksen tutkimusstrategiana on tapaustutkimus. Analyysimuotona on käytetty mallin sovitusta sekä selitysten rakentamista. Mallin sovituksessa on euroedustajien profiilien empiirisen tutkimisen jälkeen saatuja ideaalityyppejä sovitettu yhteen kahden toisistaan poikkeavan tavan kanssa jaotella edustajia. Näin on haluttu varmentaa useamman evidenssin lähde tutkimuksessa. Selitysten rakentamisessa on etsitty syy-seuraussuhteita katsomalla edustajien eurooppalaistumisen johtavan uudenlaisen europoliitikkotyypin syntymiseen. Tutkimuksen aineisto koostuu neljästä teemahaastattelusta, edustajien eurovaalien vaalimateriaalista sekä edustajien täyistuntopuheenvuoroista. Täyistuntopuheenvuorot on kerätty puolen vuoden ajalta. Tärkeimpänä teorialähteenä on toiminut Maurizio Cottan integrationistisen parlamentin teoria (Cottan teoria). Teorialähdettä tärkeämpänä viitekehyksenä ovat tutkimuksessa kuitenkin toimineet Villiina Hellstenin ja Martin Westlaken kehittämät tavat jaotella edustajia eri ideaalityyppeihin.
  • Holopainen, Milla (2002)
    Euroopassa on ollut viime vuosien aikana käynnissä moniulotteinen ja kokonaisvaltainen regionalisaatioprosessi, jolla on ollut yhteyksiä Euroopan integraatioon sekä kansainvälisen talouden kasvuun. Regionalisaatiokehitys on vahvistaneet valtion alapuolisia alueellisia ja paikallisia hallinnon tasoja ja toimijoita osin kansallisvaltion kustannuksella. Alueiden merkitys eurooppalaisessa päätöksenteossa onkin kasvanut. Korostuneimmillaan alueiden merkitys on EU:n alue- ja rakennepolitiikassa. Euroopan unionin piirissä on haluttu tukea ja edistää Euroopan alueellisesti tasapainoista kehitystä erityisten ohjelmien avulla. Alueiden välisiä eroja ovat kasvattaneet regionalisaatio- ja integraatiokehitys, kansainvälistyvä talous ja unionin harjoittama politiikka. Tässä työssä tarkastellaan EU:n rakennerahastovaroin tuetun yritystuen käyttöä yhdellä alueella, Pohjois-Savon maakunnassa. Itä-Suomen tavoite 1-ohjelma-alueeseen kuuluvassa Pohjois-Savossa, kuten useilla muillakin unionin alueilla, EU:n rakenneohjelmatuki on mahdollistanut huomattavat aluekehittämisen lisäresurssit. EU:n rakennerahastotoiminnan myötä Suomessa on regionalisaation trendin mukaisesti aluekehittämiseen liittyvää päätöksentekovaltaa hajautettu keskushallintoa alemmille tasoille. Maakuntien toimijat maakuntien liittojen koordinoimana ovat valmistelleet alueilla toteutettavia ohjelmia ja päässeet siten vaikuttamaan ohjelmien strategisiin painotuksiin. Pohjois-Savossa toteutettavassa tavoite 1 -ohjelmassa kehittämisen painopiste on muita alueen maakuntia suurempi osaamisen ja yritystoiminnan kehittämisessä. Tavoite 1 -ohjelma on merkinnyt maakunnassa yrityksiin liittyvän kokonaisrahoituksen ja erityisesti suorien yritystukien lisääntymistä. Työvoima- ja elinkeinokeskuksen yritysosasto on yritystukien suurin rahoittajataho Pohjois-Savossa. Yritysosaston hankepäätöksentekoa ohjaa vahvimmin lainsäädäntö, joka sääntelee tuettavien hankkeiden toimialaa sekä niiltä vaadittua vaikuttavuutta. Tutkimusta varten haastatellut maakunnallisen kehittämisen tahot pitivät kaikki yritystukia tarpeellisina instrumentteina Pohjois-Savon kehittämisessä. Yritystukien merkitys on suuri erityisesti tavoiteohjelman taloudellisten tavoitteiden kuten BKT:n kasvun, työllisyyden kehittymisen ja työpaikkatavoitteiden saavuttamisessa. Arvioiden mukaan investointituki on noussut Pohjois-Savossa maakunnallista kehittämistä parhaiten tukevaksi tuen muodoksi. Tutkimuksen yritykset olivat tyytyväisiä yritystukimahdollisuuteen ja yhteistyöhön rahoittajaviranomaisen kanssa. Tuen avulla oli voitu toteuttaa, nopeuttaa ja laajentaa suunniteltuja kehittämishankkeita. Yleisin kritiikki liittyi yksiselitteisten ohjeiden puuttumiseen etenkin korvattavien maksujen osalta.
  • Uusivirta, Janne (2013)
    Tutkielmassa selvitetään, miten suomalaisten alueiden Brysselissä toimivat EU-toimistot hyödyntävät ylikansallisia verkostoja EU-edunvalvonnassaan. Alueellinen edunvalvonta on huomattava ilmiö Euroopan unionin kontekstissa, sillä Brysselissä toimii pysyvästi yli 200 alueita edustavaa EU-toimistoa ja suuri määrä niiden yhteistyöverkostoja. Alueiden EU-toimistojen lobbaustyötä on tutkittu verrattain paljon kansainvälisesti, mutta edunvalvontaverkostoihin kohdistuvan tutkimuksen määrä on vähäinen. Tutkielmassa suomalaista edunvalvontaa alueiden verkostoissa tarkastellaan monitasohallinnan teoreettisesta perspektiivistä, joka painottaa päätöksentekoon osallistuvien toimijoiden moninaisuutta. Monitasohallinnan näkökulmasta vallankäyttäjinä nähdään kansallisvaltioiden ohella aluehallinnon, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoita sekä näiden kompleksisia yhteenliittymiä – kuten alueiden verkostoja. Tutkielman aineiston pääosa muodostuu kolmesta suomalaisen EU-aluetoimiston edustajan haastattelusta. Haastattelut toteutettiin Brysselissä teemahaastattelun mallin mukaisesti, äänitettiin ja muutettiin kirjalliseen muotoon. Aineistoa on täydennetty kokonaisvaltaisemman verkostokartoituksen mahdollistamiseksi suomalaisten EU-aluetoimistojen verkkosivuilta löytyvillä tiedoilla toimistojen verkostojäsenyyksistä. Analyysiin käytetään laadullista teemoittelumenetelmää, joka perustuu aineistosta löytyvien kuvaavien mallien identifioimiseen ja jalostamiseen analyysiksi. Tuloksista käy ilmi, että kaikki suomalaiset EU-aluetoimistot hyödyntävät edunvalvonnassaan ylikansallisia verkostoja. Todetaan, että verkostojen jakaminen teemojen mukaisiin kategorioihin on vaikeaa verkostojäsenyyksien monipuolisuuden vuoksi. Suuren osan verkostoista voi kuitenkin nähdä rakentuvan seuraavien neljän teeman ympärille: alueen elinkeinoelämä, keskusta-periferia-asetelma, tutkimus- ja innovaatiotoiminta sekä naapurialueiden yhteistyö. Suomalaisten alueiden EU-tason intressit näyttävät myös osittain poikkeavan toisistaan siten, että toimistojen verkostoissa ilmenee eroavaisuuksia. Lisäksi saatiin selville, että osa verkostoista keskittyy enemmän edunvalvontatoimintaan, kun taas osa painottaa alueiden hanketoimijoiden toimintamahdollisuuksien tukemista. Nämä roolit kuitenkin kietoutuvat monimutkaisesti toisiinsa. Varsinaisia tapoja hyödyntää verkostoja EU-edunvalvontaan tunnistetaan kolme: tiedonhankinta, profiloituminen ja kriittisen EU-edunvalvontamassan muodostaminen. Näistä jälkimmäisen hyödyntämiseen liittyy kuitenkin merkittäviä varauksia. Verkostokumppaneiden kanssa ei aina ole helppoa muodostaa yhtenäistä edunvalvontarintamaa, vaikka menestystarinoitakin löytyy. Kaikkien edunvalvontatoiminnan muotojen takana vaikuttavana yhdistävänä teemana identifioidaan kontaktit. Lisäksi todetaan, että monitasohallinnan perspektiivi näyttäisi kuvaavan alueiden verkostotoimintaa verrattain osuvasti. Tutkielman aineistoon ja teoreettiseen viitekehykseen liittyy rajoitteita, jotka on pidettävä mielessä tuloksia tulkittaessa. On muistettava, että aineisto koostuu yksinomaan edunvalvojien näkökulmista, eikä edunvalvonnan tuloksellisuudesta tulisi vastapuolen, eli EU-instituutioiden edustajien, perspektiivin puuttuessa vetää liian pitkälle meneviä päätelmiä. Toisaalta monitasohallinnan viitekehyksen häilyvyys mahdollistaa varsin vapaat kädet erilaisten ilmiöiden niputtamiseksi sen alle.