Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 13222-13241 of 24532
  • Giwa, Minna (1997)
    Tutkimuksessa selvitettiin Suomessa naudan utaretulehdusta aiheuttavan Staphylococcus aureus bakteerin faagiherkkyyttä nautaspesifisille faageille. Pyrittiin löytämään yksittäiset faagit sekä faagien yhdistelmät, jotka kykenivät hajottamaan mahdollisimman monta tutkituista bakteerikannoista. Lisäksi tutkittiin faagiparille yhteisten herkkien bakteerikantojen määrä. Tutkimus perustuu 364:än Staphylococcus aureus-bakteerikantaan, jotka oli eristetty maitonäytteistä Valion Länsi-Suomen aluelaboratorioissa. Bakteerikannat tutkittiin Staphylococcus aureus-bakteerin faagityypitysmenetelmällä, käytetyt faagikonsentraatioit olivat RTD ja 100 x RTD. Jokaisesta bakteerikannasta valmistettiin kaksi maljaa istuttamalla kyseinen bakteeri tasaisena mattona ravintoagarmaljan pinnalle. Toisen maljan pinnalle lisättiin tippa jokaista faagisuspensiota faagikonsentraatioilla RTD. Toinen malja käsiteltiin vastaavasti faagisuspensioilla, joiden konsentraatiot olivat 100 x RTD. Inkuboinnin jälkeen maljoilta tarkasteltiin faagien aiheuttamia bakteerikasvus ton hajotusreaktioita. Bakteerikanta määritettiin faagille herkäksi, jos faagi aiheutti vähintään miltei yhtenäisen hajotusreaktion tai voimakkaan epäselvän reaktion. Herkkien bakteerikantojen lukumäärä faagikonsentraatioilla RTD oli 109 (29.9 %) ja faagikonsentraatioilla 100 x RTD 279 (76.6 %). Bakteerikannat olivat herkimpiä faagiryhmän IV faageille 107, 102 ja 117 kummallakin faagikonsentraatiolla. Yhdistämälläfaagit 107, 102, 117, 116, 53, 29, 6 ja 42E faagikonsentrastioilla RTD saatiin hajotettua kaikki faagikonsentraatioille RTD herkät bakteerikannat. Faagikonsentraatioille 100 x RTD herkät bakteerikannat hajosivat vasta yhdistämällä kaikki faagit. Faagiparille yhteisten herkkien bakteerikantojen seurannassa selvisi, että saman faagiryhmän faagit hajottivat samoja bakteerikantoja. Suomessa on aiemminkin todettu naudan utaretulehdusta aiheuttavien Staphylococcus aureus-bakteerikantojen herkkyys faagiryhmän IV faageille. Yleisesti on myös havaittu kyseisen bakteerin eri bakteerikantojen jakautuminen ryhmiin faagiherkkyyden perusteella. Tutkielman kirjallisuusosassa käsitellään Staphylococcus aureus-bakteeria sen aiheuttamaa utaretulehdusta ja sen faagityypitystä. Lisäksi siinä käsitellään yleisesti bakteriofaageja sekä faagityypitystä.
  • Vesterinen, Heidi (2014)
    Utaretulehdukset aiheuttavat lypsykarjoissa suuria tappioita. Tulehdusten synnyssä vetimen rakenteella on merkitystä, sillä bakteerien pääasiallinen reitti utareen maitoa tuottavaan rauhaskudokseen kulkee vetimen kautta. Runsaasta tutkimuksesta huolimatta vielä ei olla päästy yhteisymmärrykseen utareterveyden kannalta parhaasta vedinrakenteesta, eikä vanhoilla menetelmillä pystytä tarkastelemaan kaikkien vetimen alueiden rakenteita riittävällä tarkkuudella. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli testata uutta menetelmää: tarkastella vedintä silikonivalosten ja kolmiulotteisen (3D) digitaalisen kuvantamisen avulla. Silikonivaloksiin perustuvia morfometrisia tutkimusmenetelmiä ei ole tiettävästi aiemmin käytetty minkään pehmytkudoksen jäljentämisessä. Tutkimushypoteesina oli, että mallinnusmenetelmä toistaa vetimen morfometrian tarkkuudella, jolla vetimen anatomisia ja morfometrisia piirteitä pystytään tunnistamaan ja määrittelemään aiempia tutkimuksia tarkemmin. Tutkimuksen aikana kerättiin teurastamoilta vedinnäytteitä yhteensä 92 lehmästä. Näistä 65 eläimen vetimet kuntoluokitettiin, vedinkanavan pituus mitattiin ja vetimen ulko- ja sisäpinnoilta tehtiin silikonivalokset. Sisäpinnan silikonivaloksista mitattiin Fürstenbergin rosetin halkaisija. Kuuden eläimen silikonivalokset skannattiin 3D-skannerilla. 3D-mallien avulla tarkasteltiin vedinten pinnan epätasaisuutta. Mittaustuloksia vertailtiin ei-parametrisin tilastollisin testein. Silikonivalokset ja 3D-mallit toistivat luotettavasti vetimen morfometrian. Yksittäisen eläimen vedinten todettiin olevan keskenään samankaltaisia vetimen kuntoluokituksen, vedinkanavan pituuden ja Fürstenbergin rosetin leveyden osalta. Tilastollisesti merkitsevää riippuvuutta ei löydetty kuntoluokituksen, vedinkanavan pituuden ja rosetin leveyden välille. Tulosten perusteella ne ovat siis itsenäisiä vedintä kuvaavia mittoja. 3D-mallista mitatun vetimen ulkopinnan epätasaisuuden todettiin olevan negatiivisesti riippuvainen vetimen kuntoluokituksesta. Menetelmää voidaan jatkossa hyödyntää laajemmin erilaisten pehmytkudosten tarkastelussa. Rosetin halkaisijassa ja morfometriassa todettiin tutkimuksessa yllättävän suuria vaihteluita (2–11 mm). Aiemmissa tutkimuksissa ei ole kuvattu Fürstenbergin rosetin morfologian vaihtelevan millään tavalla. Rosetin muodonvaihteluilla saattaa olla merkitystävedin- ja utareterveyden kannalta.
  • Mäntykangas, Anna-Maria (2003)
  • Kukkonen, Hanna-Leena (2012)
    Tutkielmassa tarkastellaan naurun merkitystä vuorovaikutuskeinona institutionaalisessa kontekstissa, Kelan virkailijan ja asiakkaan välisissä kohtaamisissa. Lähtökohtana on, että nauru on merkityksellinen ja systemaattisesti tuotettu vuorovaikutuskeino. Tutkielmassa tarkastellaan yksityiskohtaisesti virkailijoiden nauruja. Tutkielmassa selvitetään millaisissa tilanteissa virkailijat nauravat ja mikä merkitys virkailijoiden nauruilla on vuorovaikutuksessa ja vuorovaikutuskeinona. Lisäksi tarkastelun kohteena on Kelan virkailijan rooli. Tutkielmassa selvitetään, miten virkailija rakentaa ammattilaisen roolia naurulla. Tutkimusmenetelmänä on keskustelunanalyysi, joka on sekä menetelmä että teoria kasvokkaisesta vuorovaikutuksesta. Keskustelunanalyysin keskeinen ajatus on, että keskustelu ei ole kaaos eikä puhujien keskinäinen ymmärtäminen perustu sattumaan, vaan vuorovaikutus on yksityiskohtiaan myöten järjestynyttä ja jäsentynyttä toiminta. Keskusteluanalyyttisen lähestymistavan mukaan tarkastelun keskiössä ovat keskustelussa ilmenevät puheenvuorot, puheenvuoroilla tehtävät teot, sekä ympäröivät puheenvuorot. Teoreettinen viitekehys pohjautuu keskustelunanalyyttisen perusolettamusten lisäksi Erving Goffmanin dramaturgiseen lähestymistapaan sosiaalisesta maailmasta teatterina ja vuorovaikutuksesta rituaalina, jossa sekä omat että toisten kasvot ovat pyhät. Kelan virkailijan roolia tarkastellaan ammattilaisen toimintaan ja rooliin liitettävien ominaisuuksien valossa, joita aiemmat tutkimukset ovat nostaneet esiin. Tutkimusaineisto koostuu Kelassa nauhoitetutista 89 (kesto yhteensä 7t 5min) asiointitilanteesta. Nauru osoittautui Kelan asioinneissa merkittäväksi ja jäsentyneeksi vuorovaikutuksen resurssiksi. Kelan asioinneissa nauru on tyypillisesti asiakkaan vuorovaikutuskeino ja suurin osa kaikista aineistossa esiintyvistä nauruista on yksinnauruja. Kelan virkailijoiden naurut esiintyvät erilaisissa asiayhteyksissä, jotka tutkielmassa jaettiin viiteen luokkaan. Useimmiten virkailijat nauroivat arkaluonteisten ja ongelmallisten puheenaiheiden, sekä virheiden yhteydessä. Näissä asiayhteyksissä virkailijoiden naurut esiintyivät säännönmukaisesti tietynlaisissa vuoroissa, ja näissä vuoroissa naurut saivat säännönmukaisesti tietynlaisia tehtäviä hoitaakseen. Arkaluonteisten ja ongelmallisten puheenaiheiden yhteydessä oli tyypillisesti kyse ristiriidasta Kelan näkemyksen ja asiakkaan näkemyksen välillä. Näissä tilanteissa vuorovaikutuksen samanlinjaisuus oli uhattuna. Virheiden kohdalla kyse oli tyypillisesti virheiden epäodotuksenmukaisuudesta, jotka aiheuttivat poikkeamia keskustelun normaaliin kulkuun. Näihin keskustelun ongelmakohtiin virkailijat tyypillisesti sijoittivat naurunsa ja naurun tehtäväksi osoittautui palauttaa keskustelu normaaliin tilaan, jossa keskustelun samanlinjaisuus ei olisi uhattuna. Näissä ja muissa tilanteissa, joissa naurua esiintyi, naurulla oli tyypillisesti kaksoisrooli. Kaksoisroolissa naurujen tehtävänä oli samalla sekä osoittaa asiaa että käsitellä osoittamaansa asiaa. Kelan virkailijoille nauru osoittautui merkittäväksi vuorovaikutuskeinoksi, jonka avulla virkailijat ylläpitivät ja rakensivat rooliaan ammattilaisina. Nauru myös teki ammattilaisuutta näkyväksi. Lisäksi nauru edesauttoi virkailijoita hoitamaan ammattilaisien rooliin liitettäviä institutionaalisia tehtäviä.
  • Moisio, Anne (1995)
  • Lyytikäinen, Merja (2000)
    Tiivistelmä Referat Straight Edge -liike sai alkunsa Yhdysvalloissa 1980-luvun alkupuolella. Liike kehittyi punk-musiikkiin liittyvän liikkeen alahaaraksi ja jatkoksi. Punk-kulttuurille ominaista itsetuhoista käyttäytymistä alettiin kääntää Straight Edge -liikkeen piirissä terveyttä ja puhtautta tavoittelevaksi ideologiaksi. Aatteen perusoppi keskittyy itsekontrollin ympärille. Straight Edge -liikkeen piirissä syntyi yhtyeitä, jotka toivat esiin ja levittivät sXe-sanomaa. Streittareiden piirissä kultti-bändiksi nousseen Minor Threat:in sanoma oli "don't drink, don't smoke, don't fuck, at least I can fucking think". Yhteisenä merkkinään streittarit ovat pitäneet kämmenselkään piirrettyä X:ää, jotka nyttemmin ovat korvautumassa eri puolille kehoa otettavilla Straight Edge- tatuoinneilla. Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää mitä merkityksenantoja "streittariuden" pohjalta voi löytää ja mitä merkityksiä streittarit antavat elämäntavalleen. Lisäksi tutkin millaista streittarius on Suomessa. Tutkimukseni aineisto koostuu kahdeksan streittarin ja yhden liikettä läheltä seuranneen informantin teemahaastattelusta. Kysymysteemoissa olen käyttänyt seuraavia termejä: aatteen löytäminen, saaminen, luopuminen, kiusaukset, tuska muiden puolesta, oikea streittarius. Aihetta tarkastelen moraalisubjektin rakentamisen ja nuorten muuttuneiden yhteiskunnallisten vaikutusmahdollisuuksien näkökulmasta. Aineistoa analysoidessani olen käyttänyt apunani Sue Widdicomben ja Robin Wooffittin tutkimuksen tuloksia nuorten alakulttuurin kielen käytöstä. Tutkimukseni kannalta tärkeä lähde on ollut Michel Foucault'n teos Seksuaalisuuden historia. Tutkimuksessani tuli ilmi, että streittareiksi itseään kutsuvia on kahdenlaisia: streittareita, jotka pitävät hardcore-musiikkia streittariuden perustana ja streittareita, joiden streittarius lähtee elämäntavoista. Ensimmäiseksi mainitut ovat ns. "mukana skenessä" ja pitävät musiikin lisäksi tärkeänä keikoilla käyntiä, mikä toimii yhteisöllisyyden muotona ja rituaalina. Toiseen ryhmään kuuluvat elämäntavan kautta streittariuden löytäneet, joille yhteisöllisyys on enemmän mielikuva tai itse rakennettu kuva streittariudesta. Tietoa streittariudesta he ovat saaneet lehdistä tai Internetistä. Heille streittarius ilmenee terveellisten elämäntapojen kautta korostaen esimerkiksi vegaaniutta. Määriteltäessä streittariuden merkityksiä keskeisiksi nousevat itsekontrolli ja riippumattomuuden tavoittelu. Yhteiskunnallisen vaikuttamisen näkökulmasta tarkasteltuna streittareiden toiminnan voidaan sanoa kääntyneen sisäänpäin. Streittareiden ideologinen ja poliittinen projekti näyttäytyy henkilökohtaisen elämäntapavalinnan kautta.
  • Virta, Piia (2003)
    Syventävien opintojen tavoitteena oli selvittää kirjallisuudesta nautojen ja sikojen vedentarpeeseen liittyvien suositusten perustuvuutta tutkimuksiin ja eläinsuojelulainsäädännön asetukset vedensaannille. Lisäksi selvitettiin Suomessa myynnissä olevia nautojen ja sikojen juomalaitteita. Tutkimuksessa pyrittiin tekemään katsaus nautojen ja sikojen vedensaannista ja siinä esiintyvistä puutteista sekä juomalaitteistojen kunnosta tuotantoympäristössä. Tavoitteena oli myös tehdä ehdotelma juomalaitteiden omavalvonnasta. Nautojen ja sikojen vedentarpeeseen annetaan usein suosituksia esimerkiksi juomalaitteen vedenvirtauksesta ja juomaveden lämpötilasta, mutta suositusten tausta on ollut hämärän peitossa. Suurin osa tuotantoeläinten vedenkulutusta käsittelevistä tutkimuksista on tehty 1960-luvulla ja viime vuosina tutkimuksia on tehty muutama. Vedentarvetta suomalaisessa ilmastossa ja suomalaisilla eläimillä ei ole kuitenkaan tutkittu. Tutkimukseen osallistui yhteensä 15 nautatilaa ja 15 sikatilaa Pohjois-Savosta ja Varsinais-Suomesta. Nautatilat olivat lihanautakasvattamoita, lypsytiloja tai niiden yhdistelmiä. Sikatilat olivat lihasikaloita, emakkosikaloita tai niiden yhdistelmiä. Tietoa kerättiin tilakäynneillä ja tuottajia haastattelemalla. Aineisto kerättiin tuotantoryhmittäin. Nautatiloilla tuotantoryhmät jaettiin alle 6 kk ikäisiin vasikoihin , 6 kk –12 kk ikäisiin nautoihin, yli 1 vuoden ikäisiin nautoihin ja lypsylehmiin. Sikatiloilla tuotantoryhmät olivat emakot, imevät porsaat, vieroitetut porsaat ja lihasiat. Kaikille tuotantoryhmille mitattiin samat muuttujat. Muuttujia olivat juomalaitteiden malli ja merkki, juomalaitteiden lukumäärä eläimiä kohden, laitteiden kunto, asennuskorkeus, vedenvirtaus, lämpötila ja pH. Tuottajia haastattelemalla selvisi yleistä tietoa tilasta, yleinen vedenpaine, onko tilalla tehty veden laadullinen tutkimus ja he kertoivat juomalaitteissa esiintyneistä vioista. Tuotantotiloilla naudoilla juomakuppien käyttö oli yleisempää kuin juomanippojen, mutta sioilla nipat olivat yleisempiä. Juomalaitteiden sijainti ja asennuskorkeus vaihtelivat varsin laajasti. Juomalaitteiden puhtaus oli hyvä suurimmalla osalla nautatiloista, mutta sioilla, varsinkin emakoilla ja porsailla, puhtausluokat olivat heikommat. Vedenvirtaus juomalaitteissa oli liian alhainen puolilla tutkimuksessa mukana olleista lypsytiloista ja yli 80% mukana olleista emakoiden juomalaitteista. Juomalaitteiden omavalvonnan ehdotelmassa päivittäin tulisi tarkistaa juomalaitteiden vedentulo, päästää nuorten eläinten juomalaitteista likainen vesi pois, havannoida vuotavat juomalaitteet ja seurata eläinten käyttäytymistä. Tarvittaessa tulisi mitata juomalaitteiden vedenvirtaus ja pari kertaa vuodessa juomalaitteet tulisi purkaa ja puhdistaa suodatinverkko.
  • Vehmas, Maarit (2013)
    Pohjoismaissa Islantia lukuun ottamatta kerätään lypsylehmien sairaus- ja hoitotiedot kunkin maan omaan järjestelmään. Suomessa Maatalouden Laskentakeskus Oy (MLOY) vastaa tietokannan ylläpidosta. Tietokantojen tiedot ovat paitsi terveyden ja sairauksien seurannan perusta, niitä käytetään myös erilaisiin tutkimustarkoituksiin, kuten epidemiologisiin tutkimuksiin. Lypsykarjan hoitotietojärjestelmät ovat kuitenkin toissijainen tietolähde, jonka etuna on valmis aineisto ja suuri kattavuus populaatiossa, mutta sen käyttö tutkimustarkoituksiin on riippuvainen tiedon laadusta ja edellyttää tietokannan validointia. Tietokannan osuvuutta (accuracy) kuvaavia tunnuslukuja ovat kattavuus (completeness) ja oikeellisuus (correctness). Tämä lisensiaattityö on tehty osana DAHREVA-projektin (Dairy Herd disease Registry Evaluation) toista osatutkimusta, jossa arvioidaan eri Pohjoismaiden sairaus- ja hoitotietojärjestelmien vastaavuutta todellisten sairastapausten kanssa tilalle jääneiden dokumenttien avulla. Lisensiaatintyön tarkoitus on 1) kuvata miten tietojärjestelmiä on eri puolilla maailmaa validoitu ja 2) määrittää terveyskorttien avulla projektin toisen osatutkimuksen tavoitteen mukaisesti Suomen vanhan lypsylehmien tautirekisterin kattavuus ja oikeellisuus. Lypsylehmien sairaustietokannan validointia on tehty Ruotsissa ja Tanskassa sekä vasikoiden osalta Norjassa. Lisäksi Ruotsissa on validoitu lemmikkieläinten ja hevosten vakuutustietokannat sekä hevosten klinikkatietokanta. Lääketieteessä validointeja on tehty useissa maissa useille erilaisille tietokannoille. Tässä tutkimuksessa verrattiin 47 yli 15 lehmän karjan vuosien 2002 - 2008 välisenä aikana poistettujen tai kuolleiden lehmien siemennys- ja terveyskorttien hoitotietoja MLOY:n tietokantaan. Näistä karjoista tutkimukseen osallistui 1786 lehmää, joiden hoitotietoja kertyi 7324 kpl. Järjestelmän kattavuus oli 76 % ja oikeellisuus 84 % tarkasteltaessa täysin vastaavia hoitotietoja, 83 % ja 92 % tarkasteltaessa tietoja, joissa oli vähäisiä ristiriitaisuuksia aineistojen välillä, ja 86 % ja 92 % tarkasteltaessa tietoja,joissa oli ristiriitaisuuksia aineistojen välillä. Aikaisempien validointi-tutkimusten perusteella kattavuus voidaan arvioida kohtalaiseksi ja oikeellisuus erinomaiseksi.
  • Pekkola, Vuokko (2013)
    Lypsylehmien sairaustietoja on kerätty Suomessa valtakunnallisesti vuodesta 1982 lähtien. Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa kerätään valtakunnallisesti ja järjestelmällisesti tietoja lypsylehmien sairauksista. Nämä terveysrekisterit sisältävät suuren määrän tietoa, mutta tämän tiedon oikeellisuutta ei ole tutkittu kovinkaan paljoa. Tämä lisensiaatintyö liittyy yhteis-pohjoismaiseen DAHREVA-projektiin (Dairy Herd Disease Registry Evaluation). Projektissa tutkittiin terveysrekistereiden sisältämän tiedon vastaavuutta lehmien todelliseen sairastuvuuteen. Tässä lisensiaatintyössä on kuvattu DAHREVA-projektin ensimmäisen vaiheen tiedonkeruu Suomessa ja vertailtu tutkimukseen osallis-tuneita karjoja kaikkiin tuotosseurannassa oleviin karjoihin maitotuotoksen, lehmien sairastuvuuden ja navettatyypin osalta. Lisäksi tässä työssä on analysoitu tutkimukseen osallistuneiden suomalaisten tuottajien mielipiteitä tutkimuksen työläydestä ja tarpeellisuudesta. Kirjallisuus-katsauksessa on käsitelty tietokantojen validoimista sekä esitelty Pohjoismaiden terveystarkkailujärjestelmät ja sairastuvuuksissa havaitut erot maiden välillä. Osallistuneita suomalaisia lypsykarja-tilallisia oli yhteensä 164. Nämä tilalliset täyttivät tutkimuksen tiedonkeruujaksojen aikana sairastuneista lehmistä tiedot tutkimuskaavakkeeseen ja lisäksi näistä tilallisista 153 vastasi tiedonkeruujaksojen jälkeen karjan taustatietoja ja tutkimuksen työläyttä ja tarpeellisuutta koskevaan kyselyyn. Tiedot maitotuotoksesta, lehmien sairastuvuudesta ja navettatyypistä vertailukarjoissa saatiin tuotosseurannasta. Tutkimukseen osallistuneet karjat olivat keskimäärin hieman korkeatuottoisempia ja niissä lehmien sairastuvuus oli hieman suurempi kuin kaikissa tuotosseurantaan kuuluvissa karjoissa. Suurin osa tutkimukseen osallistuneista tuottajista piti tutkimusta tärkeänä ja tutkimuskaavakkeiden täyttöä helppona. Tulosten perusteella voidaan päätellä tutkimukseen osallistuneiden karjojen vastaavan kohtalaisen edustavasti kaikkia tuotosseurantaan kuuluvia karjoja. Tuottajilta kerättyjen sairaustietojen voidaan päätellä vastaavan hyvin lehmien todellista sairastuvuutta tutkimuskarjoissa tutkimuksen tiedonkeruujaksojen aikana.
  • Hirvinen, Laura (2005)
    Vuonna 2002 Suomessa oli 25 716 nautakarjaa ja yhteensä noin 414 200 yli 24 kuukautta vanhaa nautaa. Lypsylehmien osuus oli noin 85 % kaikista naudoista. Yhdenkin eläimen menetys on kilpailun kiristymisen myötä karjanomistajalle huomattava taloudellinen tappio. Yleisimpien kuolinsyiden selvittäminen on tärkeää, jotta taloudellisten menetysten karsimisen lisäksi voidaan edistää nautojen hyvinvointia ja suunnata resursseja sekä tutkimuksen että karjanomistajien valistuksen osalta merkittävimpien sairauksien ennaltaehkäisemiseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää yleisimpiä nautojen kuolinsyitä Suomessa. Aineistona käytettiin EELAan vuoden 2002 aikana BSE:n varalta tutkittaviksi lähetettyjen itsestään kuolleiden nautojen raatokeräilylähetteitä sekä kunnaneläinlääkärien ja teurastamoiden tarkastuseläinlääkäreiden BSE-tutkimuslähetteitä. Aineisto koostui yhteensä 4400 itsestään kuolleen naudan tiedoista, joista 310 tapauksessa eläinlääkäri oli täyttänyt lähetteen. Aineisto luokiteltiin kahdeksaan eri sairauskategoriaan. Koko aineistosta kuoli eniten nautoja reproduktiosairauksiin (23 %), aineenvaihduntasairauksien (15 %) ja ruuansulatuskanavasairauksien (15 %) muodostaessa seuraavaksi merkittävimmät sairauskategoriat. Tapaturmaisia kuolemia oli rapotoitu 470 kappaletta eli 11 %. Yksittäisistä diagnooseista poikimiseen liittyvät komplikaatiot aiheuttivat eniten nautojen kuolemia (16 % koko aineistosta) ja aineenvaihdunnalliset halvaukset toiseksi eniten (14 %). Eläinlääkäreiden diagnosoimista kuolinsyistä mastiitti oli yleisin (14 % eläinlääkäreiden diagnooseista) ja vastaavasti omistajien ilmoittamista kuolinsyistä poikimiseen liittyvät komplikaatiot yleisin syy eläimen menehtymiselle (17 %). Kuolemaan johtanut syy ei ollut tiedossa 23 %:ssa tapauksista. Itsestään kuolleiden nautojen lukumäärä oli korkeimmillaan heinäkuussa ja alimmillaan marraskuussa. Luokiteltuna kahdeksaan eri sairauskategoriaan omistajien ja eläinlääkäreiden ilmoittamien kuolinsyiden välillä ei ollut kahden näytteen t-testillä testattaessa tilastollisesti merkitsevää eroa (p>0,5). Synnytykseen liittyvien komplikaatioiden suuri määrä erityisesti omistajien ilmoittamana saa miettimään, että kutsutaanko eläinlääkäri riittävän usein paikalle vai yritetäänkö eläintä mahdollisesti poi´íttaa liian kauan kotikonstein tai kenties eettisesti arveluttavin menetelmin. Jalostussonnivalinnoissa tulisi enemmän kiinnittää huomiota syntyvän vasikan kokoon ja poikimavaikeusindeksiin. Lisäksi hiehojen riittävän siemennysiän ja –koon painottamisella sekä karjanomistajien perusobstetriikan taitojen parantamisella voitaisiin saada synntyskomplikaatioihin kuolleiden nautojen lukumäärää laskemaan. Tapaturmaisten kuolemien suurempi osuus verrattuna muualla maailmassa tehtyihin kuolinsyytutkimuksiin puhuu niin ikään olosuhteiden parantamisen tarpeen puolesta.
  • Hirvinen, Laura (2013)
  • Mattila, Johanna (2010)
    Viime vuosien aikana suomalaisessa lypsykarjanpidossa on tapahtunut suuria muutoksia. Karjakoot ovat kasvaneet, pihattonavetat yleistyneet ja tuotanto-olosuhteiden lisääntyvä koneellistuminen on vähentänyt ihmisen ja naudan välisiä kontakteja päivittäisissä työrutiineissa. Ihmiskontaktin väheneminen voi tehdä naudoista pelokkaita ja hankalia käsitellä. Pihattonavetoiden yleistymisen myötä nautoja käsitellään entistä enemmän vapaana, minkä vuoksi hyvä eläinten käsittelytaito on edellytys sekä karjanhoitajan että tilalla vierailevien ammattilaisten sujuvalle ja turvalliselle työskentelylle. Lisäksi eläinten käsittely vaikuttaa naudan ja hoitajan välisen suhteeseen, ja on siten merkittävä eläinten hyvinvointiin vaikuttava tekijä. Suomalaisissa olosuhteissa tapahtuvasta karjankäsittelystä ja eri ammattilaisten käsittelytaidosta on olemassa vähän julkaistua tietoa. Samoin ihmisen ja naudan välisen hierarkian merkitys ja käytännön menetelmät valta-aseman osoittamiseen ovat erittäin vähän tutkittuja nautojen käsittelyn osa-alueita. Tämä tutkielma pyrkii osaltaan korjaamaan näitä puutteita kokoamalla yhteen karjanhoitajien kokemukseen perustuvaa tietoa nautojen käsittelystä sekä ihmisen ja naudan välisen valtasuhteen muodostumisesta. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään karjanhoitajien mielipiteitä tilalla vierailevien ammattilaisten karjankäsittelytaidosta sekä käsittelyn oppimisesta. Tutkimuksessa haastateltiin hyvästä eläinten käsittelystä ja hoidosta tunnettuja karjanhoitajia 20 lypsykarjatilalla eri puolilla Suomea. Haastattelutilat olivat eläinmäärältään suurehkoja (noin 30 - yli 200 lehmää), kaikissa oli pihattonavetta, ja haastatelluilla karjanhoitajilla oli vähintään 10 vuoden kokemus karjanhoidosta. Karjanhoitajat pitivät eläinten hyvää kohtelua tärkeänä sekä eläimen että ihmisen hyvinvoinnin kannalta. Nautoja pyrittiin käsittelemään rauhallisesti ja lempeästi, omasta työturvallisuudesta huolehtien. Haastateltujen mukaan naudat tunnistavat hoitajansa ja erottavat eri ihmiset toisistaan. Ihmisen vallitsevaa asemaa nautaan nähden pidettiin tärkeänä työn sujuvuuden ja turvallisuuden kannalta. Karjanhoitajat osoittivat valta-asemansa eläimille olemuksellaan, äänellään ja kättä pidempää työkalua apuna käyttäen. Tutkimuksessa tuli lisäksi esille arkojen eläinten ja hiehojen kohdalla toimiviksi havaittuja käsittelykäytäntöjä. Nautojen käsittelyn oppimisen kannalta haastatellut pitivät tärkeänä eläinten käyttäytymisen tuntemista, käytännön harjoittelua sekä omaa motivaatiota. Eri ammattilaisten käsittelytaidosta esitetyissä mielipiteissä oli vaihtelua. Tutkimus osoittaa, että suomalaisilta lypsykarjatiloilta löytyy positiivista karjanhoitokulttuuria, ja käytössä on hyviä karjankäsittelymenetelmiä. Haastatteluissa esiin tulleita mielipiteitä ja käsittelykäytäntöjä ei voida kuitenkaan yleistää koko suomalaista karjanhoitotapaa koskevaksi, eikä eri ammattilaisten käsittelytaidosta voida tehdä tämän tutkimuksen perusteella yksityiskohtaisia johtopäätöksiä. Tutkimusaineisto antaa kuitenkin selkeän kuvan niistä periaatteista ja käytännön käsittelytekniikoista, jotka on havaittu käyttökelpoisiksi lypsykarjan käsittelyssä kotimaisissa tuotanto-oloissa. Tutkimuksessa esiin tullutta tietoa voidaan mahdollisesti jatkossa hyödyntää suomalaisen nautojen käsittelykulttuurin ja siihen liittyvän koulutuksen kehittämisessä.
  • Turunen, Päivi (2009)
    Kirjallisuuskatsaus käsittelee nautojen poikimavaikeuksia, ja se tehtiin taustatyönä nautojen poikimavaikeuksiin liittyvälle tutkimukselle. Nautojen poikimavaikeudet ovat Suomessa melko pieni ongelma. Poikimavaikeuksilla on kuitenkin taloudellista merkitystä tuottajalle. Poikimavaikeudet lisäävät sikiö- ja vasikkakuolemia. Emollakin on suurempi riski kuolla, tai se voidaan joutua poistamaan karjasta ennenaikaisesti. Myös alentunut maitotuotos ja alentunut teuraspaino saattavat aiheuttaa tulonmenetyksiä. Eläinlääkärin käynnit ja tuottajan lisääntynyt työmäärä aiheuttavat ylimääräisiä kustannuksia. Lisäkustannuksia voivat aiheuttaa myös heikentynyt hedelmällisyys ja korvauseläinten hankinta. Vaikea poikiminen tarkoittaa poikimista, jossa ensimmäinen tai toinen vaihe ei etene normaalisti, ja jossa tarvitaan poikima-apua. Poikimavaikeuksien taustalla voi olla usea eri tekijä ja useita tekijöitä samanaikaisesti. Nämä taustatekijät voidaan jakaa seuraavasti: perinnölliset, infektiiviset, traumaattiset, ravitsemukselliset, eläinten pitoon liittyvät ja sekalaiset. Myös ympäristötekijät, kuten ilmasto, saattavat olla poikimavaikeuksien taustalla. Yksittäisen poikimavaikeustapauksen kyseessä ollessa poikimavaikeuden aiheuttajat voidaan yksinkertaistetusti jakaa emoon ja sikiöön liittyviin. Emoon liittyvä syy voi olla synnytyskanavan riittämätön koko tai sikiötä ulostyöntävien voimien riittämättömyys. Sikiöön liittyviä syitä ovat puolestaan sikiön suuri koko tai epänormaali muoto, monisikiöisyys ja sikiön poikkeava tila, asento tai tarjonta. Yleisimpiä poikimavaikeustyyppejä ovat sikiön ja emon välinen epäsuhta, tila-, asento- tai tarjontavirhe, kohdunkaulan puutteellinen avautuminen, emättimen takaosan ja ulkosynnytinten puutteellinen löystyminen, kohdun supistelemattomuus, sikiön epämuodostumat, kohtukierre ja monisikiösynnytys. Poikimavaikeuksien yleisyyteen vaikuttavat lukuisat tekijät. Poikimavaikeudet ovat yleisempiä 1. hiehoilla kuin lehmillä, 2. sonnisikiöillä kuin lehmäsikiöillä, 3. monisikiösynnytyksissä kuin yhden sikiön synnytyksissä, 4. painavammilla sikiöillä ja 5. liian nuorilla ensisynnyttäjillä. Terve sikiö voi säilyä hengissä enintään kahdeksan tuntia poltteiden alkamisen jälkeen, mikäli napanuora on säilynyt ehjänä. Poikimavaikeuksiin tulisi varautua ennalta ja poikimiseen tulisi puuttua ajoissa ongelmaa epäiltäessä. Jos synnytyskanavasta näkyy mitä tahansa muuta kuin kaksi jalkaa niin, että sorkan pohjat ovat alaspäin, ja mahdollisesti pää, voi poikimisessa tulla ongelmia. Samoin, jos poikiminen käynnistyy selvästi etuajassa tai yliajalla, tulisi varautua poikimavaikeuden mahdollisuuteen. Poikiminen on pitkittynyt, mikäli näkyvät sorkat tai sikiökalvot ovat himmeät, kuivat ja tummat. Myös mikä tahansa outo vuoto emon peräpäästä tai poikiva eläimen outo käytös voi olla merkki eläinlääkäriä vaativasta poikimavaikeudesta. Jos vesipään tai raajojen ilmestymisestä on kulunut kaksi tuntia, tulisi poikimisen tilanne tarkastaa. Eläinlääkäri tulisi ehdottomasti kutsua paikalle, jos vasikkaa on vedetty kahden ihmisen voimin viisi minuuttia ilman, että vasikka on hievahtanutkaan.
  • Kupiainen, Varpu (2004)
    Seleeni on elimistölle välttämätön hivenaine. Suomessa rehukasvien seleenipitoisuus on luontaisesti hyvin alhainen ja siksi seleeniä lisätään lannoitteisiin. Luomutuotannossa teollisten lannoitteiden käyttö on rajoitettua ja luomurehujen on todettu sisältävän seleeniä vähemmän kuin tavanomaisesti viljeltyjen. Seleeniä siirtyy maitoon suhteessa emän veren seleenikonsentraatioon, joten juottovasikan seleeninsaanti on riippuvaista emän seleenistatuksesta. Luomutuotannossa vasikat ovat täysmaitojuotolla kolmen kuukauden ikään saakka, kun taas tavanomaisessa tuotannossa siirrytään aikaisemmin täysmaitojuotolta teollisiin juomarehuihin, joihin on lisätty välttämättömiä hivenaineita. Tutkimuksessa kartoitettiin Etelä-Savon alueen nautojen seleenistatusta mittaamalla niiden veren glutationiperoksidaasin entsyymiaktiivisuutta. Tutkimukseen osallistui 9 luomu- ja 11 tavanomaista tilaa ja näytteitä saatiin yhteensä 138 naudasta. Suurimmalla osalla naudoista veren seleenipitoisuus oli riittävä glutationiperoksidaasiaktiivisuudesta laskettuna ( >251,4 mkat/l ). Tuotantosuuntia verrattiin keskenään ja havaittiin, että luomunautojen veren glutationiperoksidaasiaktiivisuus oli tilastollisesti merkitsevästi alhaisempi kaikissa ikäryhmissä, paitsi nuorkarjassa. Kuudella prosentilla naudoista glutationiperoksidaasiaktiivisuus oli alle suositusrajan ( < 566,4mkat/l ), kaikki luomutilojen eläimillä. Näilläkään eläimillä seleenipitoisuus ei ollut alle puutosrajan (< 251,4 mkat/l ) vaan kohtalainen (251,4-566,4 mkat/l ). Kyselytutkimuksen perusteella luomutiloilla ei esiintynyt tavanomaisia tiloja enempää seleenin puutteeseen viittaavia oireita. Voikin olla, että seleenipitoisuuden ollessa kohtalainen, ei puutteeseen viittaavia oireita vielä esiinny. Seleeninsaantia kannattaa selvittää tilakohtaisesti, mikäli puutosta epäillään.