Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1360-1379 of 24494
  • Nisula, Timo (2011)
    This study analyses Augustine s concept of concupiscentia, or evil desire (together with two cognate terms, libido and cupiditas) in the context of his entire oeuvre. By the aid of systematic analysis, the concept and its development is explored in four distinct ways. It is claimed that Augustine used the concept of concupiscentia for several theological purposes, and the task of the study is to represent these distinct functions, and their connections to Augustine s general theological and philosophical convictions. The study opens with a survey on terminology. A general overview of the occurrences of the negatively connoted words for desire in Latin literature precedes a corresponding examination of Augustine s own works. In this introductory chapter it is shown that, despite certain preferences in the uses of the words, a sufficient degree of synonymy reigns so as to allow an analysis of the concept without tightly discriminating between the terms. The theological functions of concupiscentia with its distinct contexts are analysed in separate chapters. The function of concupiscentia as a divine punishment is explored first (Ch 3). It is seen how Augustine links together concupiscentia and ideas about divine justice, and finally suggests that in the inordinate, psychologically experienced sexual desire, the original theological disobedience of Adam and Eve can be perceived. Augustine was criticized for this solution already in his own times, and the analysis of the function of concupiscentia as a divine punishment ends in a discussion on the critical response of punitive concupiscentia by Julian of Aeclanum. Augustine also attached to concupiscentia another central theological function by viewing evil desire as an inward originating cause for all external evil actions. In the study, this function is analysed by surveying two formally distinct images of evil desire, i.e. as the root (radix) of all evil, and as a threefold (triplex) matrix of evil actions (Ch 4). Both of these images were based on a single verse of the Bible (1 Jn 2, 16 and 1 Tim 6, 10). This function of concupiscentia was formed both parallel to, and in answer to, Manichaean insights into concupiscentia. Being familiar with the traditional philosophical discussions on the nature and therapy of emotions, Augustine situated concupiscentia also into this context. It is acknowledged that these philosophical traditions had an obvious impact into his way of explaining psychological processes in connection with concupiscentia. Not only did Augustine implicitly receive and exploit these traditions, but he also explicitly moulded and criticized them in connection with concupiscentia. Eventually, Augustine conceives the philosophical traditions of emotions as partly useful but also partly inadequate to deal with concupiscentia (Ch 5). The role of concupiscentia in connection to divine grace and Christian renewal is analysed in the final chapter of the study. Augustine s gradual development in internalizing the effects of concupiscentia also into the life of a baptized Christian are elucidated, as are the strong limitations and mitigations Augustine makes to the concept when attaching it into the life under grace (sub gratia). A crucial part in the development of this function is played by Augustine s changing interpretation of Rom 7, and the way concupiscentia appears in Augustine s readings of this text is therefore also analysed. As a result of the analysis of these four distinct functions and contexts of concupiscentia, it is concluded that Augustine s concept of concupiscentia is fairly tightly and coherently connected to his views of central theological importance. Especially the functions of concupiscentia as a punishment and the function of concupiscentia in Christian renewal were both tightly interwoven into Augustine s view of God s being and God s grace. The study shows the importance of reading Augustine s discussions on evil desire with a constant awareness of their role in their larger context, that is, of their function in each situation. The study warns against too simplistic and unifying readings of Augustine s concupiscentia, emphasizing the need to acknowledge both the necessitating, sinful aspects of concupiscentia, and the domesticated features of concupiscentia during Christian renewal.
  • Lopes Pereira , Jairzinho (2012)
    This study analyses the relationship between Augustine and Luther in their understandings of the doctrine of Original Sin and the justification of sinners, taking as its main source Augustine's writings addressed against Julian of Aeclanum as well as Luther's Lectures on Romans. I argue that the radical anthropological and soteriological insights with which Augustine opposed the theologians associated with fifth century Pelagianism are the key for understanding the early stages of Luther's call for Reformation of the doctrine of the Catholic Church regarding Original Sin and justification. The study commences with a preliminary discussion on the terminology linked with Augustine's definition of sin. I claim that the Augustinian concept of sin was defined in intimate connection with a concept he inherited from his contact with neo-Platonism the concept of order. Sin is disorder. Original Sin was an expression of disorder which implanted disorder in the very core of human nature. This was a line of thought that Luther fully endorsed. The young Luther's doctrine of Original Sin, I point out, is essentially Augustinian. Although Augustine did not invent the doctrine of Original Sin, he certainly brought a new way of understanding the implications of the Adamic Fall in the human-divine relationship and in the salvation of human beings. I explain that whether Augustine first outlined his radical approach to salvation through the gracious mercy of God and only then developed his theological formulation of Original Sin (or came to it in the reverse order) may be open to dispute. What is certain is that the way Augustine approached the gravity of Original Sin is in harmony with the way he approached the issue of justification of the sinner and the salvation process as a whole. One of the main theses maintained in this study is that the way Augustine approached human beings and their salvation put him on a collision course with the very tradition of the Church Fathers he so eagerly claims to defend. Augustine's understanding of human salvation, I explain, constitutes a break with the patristic tradition precisely because he took the notion of a general condemnation in Adam to radical consequences. After some hesitations in the initial years of his literary career, Augustine broke with the line of thought according to which humans start their salvation by turning to God and God then accomplish their salvation. This turning point was crystallized in two major works authored by the Church Father, Ad Simplicianum and Confessiones. In these two works Augustine unequivocally claims that the very first step one takes towards God is itself a divine gift. The very will to believe is God's grace. This assessment constituted a break with the traditional view of the Fathers on the issue of salvation. It is precisely this crucial detail that explains Luther's reliance upon Augustine. Luther's doctrine of justification by faith alone was essentially a deliberate attempt to recover the old Augustinian claim according to which both the beginnings and the accomplishment of the salvation process belong to God and only to God. This is a crucial point because in this assessment lies the main reason why Luther preferred Augustine to any other Church Father. It was based on this Augustinian defense of the radical gratuity of the salvation process that Luther relied to oppose the Nominalist axiom of facere quod in se est Deus non denegat gratiam. The teaching of the Fathers according to which human beings start and God accomplishes the process of salvation may have seemed to Luther dangerously close to the teaching of the recentiores doctores he so vehemently opposed. I show my opposition towards the trend within modern Lutheran scholarship to argue that the young Luther's doctrine of justification found its inspiration elsewhere, not in Augustine's anti-Pelagian writings. Against the common argument that while Augustine taught justification by grace and by love, Luther taught justification by faith alone, I argue that such a claim is not consistent with the evidence in the sources by showing significant affinities between Augustine and Luther's positions. Augustine, some scholars argue, never conceived justification as fides Christi, but rather as a transformation of the human will or disposition for God's commands. A closer look into the two theologians' understandings of justification would suggest otherwise. Augustine taught justification by grace as well as justification as fides Christi. Luther taught justification by faith, justification as a declaration of righteousness on account of the fides Christi, but his doctrine of justification went beyond a mere declaration of righteousness. For both Augustine and Luther, justification starts with the bestowal of the grace of faith and keeps manifesting itself through moral progress throughout the entire earthly life of the justified sinner. I also try to shed some light upon the old discussion regarding Augustine's reading of Gal. 5:6. I argue that this passage was used by Augustine with no other purpose than to characterise the genuine Christian faith, the justifying faith. Augustine's reading of Gal. 5:6 does not collide with Luther's doctrine of justification by faith. The essence of Augustine's doctrine of justification states that humans are justified through or by the grace of faith (gratia fidei). Faith is not acquired by any merit, so it is a grace, that is, freely given. Justification is entirely God's doing since it begins once one is bestowed with the grace of faith and proceeds, impelled by the grace of perseverance (which is deep down what Augustine called gratia cooperativa, a reality not absent in Luther's understanding of the justification process). The Augustinian notion of grace is a very comprehensive one. Grace assumes many forms. Among its main expressions, according to Augustine, are the gifts of faith, hope and love. Luther did not deviate from this path. Perhaps there is only a slight difference in emphasis. Augustine elected love as the great distinctive characteristic of justifying faith, while Luther selected humility. For both theologians, however, faith is the only source of justification. This faith would obviously be useless without love, hope and humility. After all, without these ingredients it would not be the justifying faith.
  • Korhonen, Matti (Helsingin yliopisto, 2007)
    Tutkielman tehtävänä on selvittää jumalallisen auktoriteetin (auctoritas divina) ja ihmisen järjen (ratio) välinen suhde Augustinuksen tietoteoriassa. Päälähteinä käytetään kolmea Augustinuksen varhaistuotannon manikealaisvastaista teosta De moribus ecclesiae catholicae et de moribus manichaeorum, De vera religione ja De utilitate credendi. Tutkielman metodina on systemaattinen analyysi. Tutkimustehtävä sisältää alakysymyksiä: Kuinka käsitepari auktoriteetti - järki suhteutuu käsitepariin uskominen (credere) - ymmärtäminen (intellegere)? Mitkä ovat järjen kyvyt, rajat ja tehtävät? Mikä on auktoriteetin tehtävä ja miksi auktoriteetteja tarvitaan? Missä määrin päälähteiden välillä on eroja? Luvussa 2 tarkastellaan sitä uskonnollis-filosofista taustaa, jonka kautta Augustinuksen käsitys auktoriteetin ja järjen suhteesta tulee ymmärrettäväksi. Vaikka Augustinus liittyykin uskon ja ymmärryksen suhteen varhaiskristilliseen traditioon, ei hänen käsitystään voida ymmärtää irrallaan platonilaisesta ja uusplatonilaisesta tietoteoriasta. Augustinuksen tietoteoria muotoutui myös vastauksessa skeptisismiin ja manikealaiseen pseudo-rationalismiin. Pääluvuissa 3, 4 ja 5 käsitellään Augustinuksen käsitystä auktoriteetin ja järjen suhteesta siten, että kussakin pääluvussa keskitytään yhteen päälähteeseen. Loppukatsauksessa (luku 6) kootaan yhteen tutkimuksen tulokset. Augustinuksen klassisesta roomalaisesta kirjallisuudesta lanseeraama käsitepari auktoriteetti - järki liittyy läheisesti toiseen käsitepariin uskominen - ymmärtäminen. Usko perustuu auktoriteettiin ja ymmärrys järkeen. Niin kuin usko edeltää ymmärrystä (credo ut intelligam), samoin auktoriteetti edeltää uskoa. Mutta toisaalta myös ymmärrys edeltää uskoa siinä mielessä, että on ymmärrettävä auktoriteetin ilmoittamat väitelauseet, jotta usko tulisi mahdolliseksi. Tietyssä mielessä myös järki edeltää auktoriteettia, sillä järki arvioi, kuka on uskomisen arvoinen. Ilman auktoriteettiin perustuvaa uskoa ihminen kykenee järjen avulla tajuamaan ainakin yhden totuuden, nimittäin sen, että kaiken epäileminen on mahdotonta. Radikaaleinkin epäilijä on varma ainakin siitä totuudesta, että hän epäilee. Augustinus antaa toisinaan ymmärtää, että ilman auktoriteettia voidaan käsittää myös Jumalan olemassaolo. Toisinaan hän taas opettaa, että tieto Jumalan olemassaolosta perustuu jumalalliseen auktoriteettiin. Ihmisen järki on rajallinen kahdessa mielessä. Ensinnäkin se ei kykene saavuttamaan varmaa tietoa aistimaailman ajallisista asioista. Varma tieto eli ymmärrys kohdistuu vain ikuisiin ja intelligiibeleihin totuuksiin. Toiseksi ihmisen järki on osallinen syntiinlankeemuksesta niin, että totuuden tavoittaminen tulee lopulta mahdottomaksi ilman auktoriteettia. Jumalallinen auktoriteetti on Augustinuksen mukaan Kristuksessa, Raamatussa ja katolisessa kirkossa. Jumalallinen auktoriteetti ilmoittaa pelastushistorian totuudet, joiden kautta ihmisen mieli puhdistuu ja kykenee kohoamaan kohti ikuisia jumalallisia totuuksia. Jumalallisen auktoriteetin ilmoittamat ikuiset totuudet ovat luonteeltaan sellaisia, että niihin on ensin uskottava, jotta ne voitaisiin myöhemmin ymmärtää (credo, quod intelligam). Auktoriteetin tehtävä on johdattaa järkeen ja järjen tehtävä on johtaa ymmärrykseen. Teoksen päälähteet opettavat pääsääntöisesti samalla tavalla käsillä olevasta aiheesta. De moribuksessa painopiste on tosin muita selkeämmin rakkaudessa: rakkaus johtaa tietoteoreettiseen täyttymykseen. De vera religionessa on vahvimpana ajatus luonnollisesta jumalatuntemuksesta. De utilitate credendi keskittyy voimakkaimmin auktoriteettiuskon puolustamiseen. Päälähteiden painotuserot johtuvat niiden erilaisesta luonteesta.
  • Korolainen-Virkajärvi, Katri (Helsingin yliopisto, 2012)
    Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten auktoriteetit, tässä tutkielmassa seurakunnat, muut kristilliset organisaatiot ja kaupungin eri toimielimet toimivat kasvavalla työläisalueella 1900-luvun alussa. Erityisenä tutkimuskohteena on instituutioiden harjoittama sosiaalinen kontrolli ja väestön suhtautuminen siihen. Helsingissä toteutettiin 1906 kauan odotettu seurakuntajako, jonka seurauksena myös Kallion ja Sörnäisten alue sai omat seurakuntansa. Sörnäisten suomalainen seurakunta ja Sörnäs svenska församling aloittivat toimintansa haasteellisissa oloissa, sillä niillä ei ollut edes omia tiloja seurakunnan alueella. Alusta lähtien seurakunnat tekivätkin hyvin tiivistä yhteistyötä alueella toimivien kristillisten järjestöjen kanssa: muun muassa jumalanpalvelukset pidettiin Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen tiloissa Alppikadulla ja Kaupunkilähetyksen Harjun rukoushuoneessa ennen Kallion kirkon valmistumista syksyllä 1912. Uudet seurakunnat tarttuivat heti jäsentensä moraalin vahvistamiseen. Kummatkin seurakunnat perustivat kirkkolain mukaiset vanhinten neuvostot, joiden tehtävänä oli valvoa seurakuntalaisten siveellisyyttä. Sörnäisten seurakunnat aloittivat poikkeuksellisen kovasanaisen ja laajan moraalikampanjan muun muassa julkaisemalla lentolehtisiä ja tekemällä kotikäyntejä aviottomien pariskuntien luona taivutellen heitä solmimaan avioliiton. Vanhinten siveystyö herätti työläislehdistössä ankaraa arvostelua, eivätkä kehotukset tuntuneet tehoavan väestöön. Seurakuntien toiminnan herättämä kritiikki ei kuitenkaan koskenut kaikkea kristillistä toimintaa alueella. Kristilliset yhdistykset toimivat Sörnäisten hyväntekijöinä, jotka jakoivat köyhäinapua, perustivat erilaisia työlaitoksia ja lastenkoteja sekä hoitivat sairaita. Vaikka myös yhdistykset harjoittivat siveystyötä, niiden toimintaa ei arvosteltu juurikaan. Kun seurakuntien resurssit olivat rajalliset, oli työnjako yhdistysten kanssa selvä: ne hoitivat seurakuntalaisten tavoittamisen diakonia-, lapsi- ja nuorisotyöllä, kun taas seurakunta keskittyi kirkollisiin toimituksiin ja hallintoon. Huomionarvoista kuitenkin on, että kaikki Sörnäisten seurakuntien papit olivat aktiivisia niin yhdistysten hallinnossa kuin toiminnassakin. Kaupungin köyhäinhoito perustui samalle uskonnollismoralistiselle pohjalle kuin kirkonkin toiminta. Sekä kirkon että kaupungin työtä leimasi hoivaava valta, joka oikeutti käyttäjänsä ankariinkin toimenpiteisiin ja pakotti avuntarvitsijat tiukan kontrollin alle. Helsingin poliisiin perustettiin siveysosasto 1900-luvun vaihteessa huolehtimaan erityisesti irtolaisista. Vaivaishoitohallitus taas huolehti kaupungin köyhäihoidosta ja sen työhön liittyi runsaasti kontrollipolitiikkaa. Lasten turvallisuudesta huolehti 1899 perustettu kasvatuslautakunta, jonka lisäksi kaupungissa työväenkysymyksiin perehtyi myös erillinen työväenasiainlautakunta. Nämä tekivät yhteistyötä kaupungin papiston kanssa, mutta erityisen keskeistä oli järjestöjen työn tukeminen. Kaupunki ulkoisti osan palveluistaan yhdistysten tehtäväksi maksamalla niille avustuksia ja luovuttamalla edullisesti tonttimaata. Kristillisillä järjestöillä oli vankka asema kaupungin avustustyössä yhtenevän tunnustuksen ja aatemaailman vuoksi. Kristillisen siveystyön ja köyhäinhoidon konkreettisina yhdistäjinä toimivat erityisesti diakonissat. Sosiaalityön ja sairaanhoidon vasta hakiessa muotoaan olivat diakonissat sekä avustustyön ammattilaisia että moraalikasvatuksen erinomaisia lähettiläitä. He toimivat yhteistyön luojina seurakuntien, kristillisten järjestöjen ja kaupungin välillä. Heidän työtään arvostettiin myös työläisyhteisössä laajalti: diakonissojen voidaankin sanoa toimineen sillanrakentajana auktoriteettien ja työläisyhteiskunnan välissä. Vaikka 1900-luvun alku oli Helsingille kasvunaikaa, oli edelleen kyse pienestä kaupungista, jossa kohtuullisen rajattu piiri vastasi päätöksenteosta. Vain pienellä osalla kaupunkilaisista oli aikaa ja mahdollisuuksia osallistua hyväntekeväisyystyön pyörittämiseen tai ylipäänsä vapaaehtoistoimintaan. Tämä pieni piiri tosin teki työtään hyvin aktiivisesti. Tämä näkyykin tutkimuksessa siinä, että samat henkilöt toimivat ristiin useissa eri luottamuselimissä niin kaupungin, kirkon kuin yhdistystenkin hallinnossa. Tutkimuksen pääteemoja ovat seurakuntien ja kunnallisten toimielinten toiminta muuttuvassa yhteiskunnassa, kristillinen avustustyö sekä järjestöjen ja seurakuntien suhde, kirkon ja työväen kohtaaminen sekä sosiaalinen kontrolli sääty-yhteiskunnan murtuessa. Ajallisesti tutkimus keskittyy vuosiin 1906−1917.
  • Cingi, Rebecca (2015)
    The thesis proposes an interpretative reading of René Descartes’ work Meditations on First Philosophy. This reading is called the unificationist reading and it is contrasted with a tradition of reading The Meditations with an epistemological attitude. These opposing views are called the justificationist reading based on their emphasis on justifications of beliefs. The unificationist reading instead emphasizes a metaphysical approach to The Meditations and is based on Joseph Almog’s reading of Descartes. The reading aims to unify those parts of Descartes’ theory that would in the justificationist tradition lead to strict dualisms and distinctions inside the theory. Almog has presented his reading of Descartes in a series of lecture courses held in Helsinki in 2013. In addition to these courses, class notes, class meetings and correspondence, Edwin Curley’s and John Carriero’s substantial works on Descartes’ are used to present the unificationist view. Interpretation of The Mediations with the help of these works is the main method for contrasting the unificationist and the justificationist view. The benefits of abandoning the epistemological attitude and the justificationist view are shown in the cases of the unity of man and of God. The justificationist reading leads to a strict dualism of mind and body as separate entities whereas the adoption of the unificationist view enables Descartes’ idea of men to be units of one (substance). It is shown that Descartes in fact seems to support a unified concept of men and his metaphysical distinction of mind and body does not seem to apply in the case of men. Furthermore, Descartes’ arguments for the existence of God seem circular or vague when considered within the justificationist tradition. The so-called ontological argument is taken under consideration and shown how it can be interpreted differently within the unificationist reading. The unificationist reading gives God the greatest importance in Descartes’ theory whereas the justificationist tradition sometimes denies God having any or only little importance in The Meditations and this is shown to adduce several issues. It is shown how adopting the unificationist view Descartes’ philosophy appears its integral entirety. The unificationist view leads to a global theory of existence instead of a scattered collection of justified beliefs concerning existence.
  • Knuuttila, Sanna-Riikka (2005)
  • Alitalo, Raija (1996)
  • Kelloniemi, Jarmo (Helsingin yliopisto, Elintarvikekemian ja -teknologian laitos, 2009)
    The objectives of this study was to investigate the cause of the local whiteness in AURAÒ blue cheese and to find the way which reduces the white cheeses. It was studied if white cheeses have a compact or open structure. White cheeses were classified as compact and open. Scanning electron microscopy was performed on compact, open and mouldy cheeses. Factors which cause compact cheese were also studied. At the beginning of blue cheese manufacturing, citrate was analysed at different time points in different vats. The aim was to make compact cheese in one of the trials. Cheese curd was broken before and after moulding. Alternative factors including the effect of addition of salt to the vat on reducing the amount of white cheeses was also studied. Other variables were the speed of the drying belt, heating of vat, the amount of vat whey and the different moulds were also studied. In addition it was studied how separation of whey affects to the amount of compact cheeses in the drying belt. Microbiological and chemical analyses as well as density and texture measurement were performed on the trials. Most of the white cheeses were compact and the small amount of white cheeses had an open structure. The compact cheeses had less mould and yeast than the mouldy cheeses. The pH was lower and the amount of free amino acids was less in the compact cheeses than the mouldy cheeses. The compact cheeses were more dense than the mouldy cheeses. Measurements from texture analyser showed that the hardness of compact cheese were greater and the fracturability of compact cheese was lower than the hardness or fracturability of mouldy cheese. There were no differences in the amount of citrates between days or vats. Broken cheese curd before moulding caused a more compact structure. The addition of salt in the vat did not affect the white cheeses. The compact cheeses decreased when the speed of the drying belt was reduced. With the use of the new mould, less compact cheeses were produced than with older mould. The removal of water from cheese curds is logarithmic the longer they are on an open drying belt. The compact cheese also decreased logarithmically when cheese curds were on drying belt from zero to ten seconds. There was a greater amount of compact cheeses after moulding in the vat.
  • Laakso, Pekka V. K. (1948)
  • Salminen, Päivi (1989)
  • Ropponen, Pia (2013)
    Tutkielmassa tarkastellaan kuoleman tematiikan representaatioita suomalaisessa nykyvalokuvataiteessa. Tavoitteena on havainnoida kuoleman kuvauksen tapoja ja motiiveja sekä pohtia, millaisia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia suhtautumisia, tottumuksia ja käytäntöjä teoksissa on taiteen keinoin pyritty kommentoimaan. Tutkielma perustuu teosanalyyseille. Aineistona käytetään kahta kuolemaa kuvaavaa valokuvateossarjaa. Nämä ovat Iikka Tolosen The End sekä Minna Havukaisen Exitus, joka sisältää valokuvien ohella kolme videoteosta ja jonka esillepanoon on liittynyt sisällöltään jonkin verran vaihtelevia tapahtumakokonaisuuksia. Teoriataustana toimii kuolemaa eri näkökulmista tarkastellut keskustelu. Teoksia analysoidaan diskursiivisessa; oman aikamme kuolemankulttuuria kirjallisuuden, tutkimuksen, artikkeleiden sekä yleisöluentojen kautta pohtivassa yhteydessä. Teossarjat esittävät kuolemaa ja siihen liittyviä käytäntöjä sellaisina, kuin ne suomalaisessa nykykulttuurissa useimmiten tapahtuvat. Niiden huomataan toistavan monia taidehistorian traditionaalisia, usein metaforisia teeman tarkastelutapoja. Valokuvateoksia tarkastelemalla voidaan ymmärtää kuolemankäsitysten mentaalisen osuuden sitkeys ja tämän jäykkyyden aiheuttama, nykykäsityksiin sisältyvä menneisyyden perintö; sarjat toistavat jossain määrin menneisyydestä kantautuvia kuolleisiin ja kuolemaan liittyviä käsityksiä. Henkiseen kulttuuriperintöön sisältyvien rakenteiden ohella analyysi osoittaa teossarjojen vahvistavan ja uudentavan eräitä nykykeskustelussa kuolemiseen liitettyjä mielikuvia sekä oman aikamme kulttuurille tyypillisiä, kuolemaan liittyviä erityispiirteitä. Teosten tulkinta mahdollistaa myös kuolemaan liittyvien käytäntöjen yhteyteen muodostuneiden uusien traditioiden esiin nostamisen ja arvioimisen. Taideteosten käsittelemien näkökulmien ulkopuolelle jäävien tai vähäistä huomiota saavien kuolemiseen liittyvien aspektien voidaan todeta paljastavan teemaan liittyviä kulttuurisia kipupisteitä. Kuoleman teeman taiteessa tarkastelun sekä aihetta käsittelevien taiteilijoiden saaman vastaanoton ja kritiikin voidaan esittää alleviivaavan motiivin haasteellisuutta. Kirjoitus kyseenalaistaa tutkijoiden taholta usein esitettyä väitettä, jonka mukaan kuolema on puheenaiheena kielletty ja teemana piilotettu. Teosanalyysi korostaa suremisen ja kuoleman yhteydessä esiintyvien, erilaisten ristiriitaistenkin tunteiden ilmaisun, käsittelyn ja purkamisen tärkeyttä. Teokset pyrkivät kuoleman pohdinnan, yhteiskunnallisten suhtautumistapojen ja kuolemankäsitysten näkyväksi tekemisen ohella jakamaan emootioita ja toimimaan suremisen väylinä.
  • Mänttäri, Pia Birgitta (2008)
    Tutkielman tarkoituksena oli etsiä hyvän valtion ja hyvän yhteisön ydintä Tommaso Campanellan (1568-1639) utopian Aurinkokaupunki analyysin avulla. Lähteinä tässä on käytetty Campanellan omien kirjoitusten lisäksi muita ihannevaltiokuvauksia: Platonin Valtiota, Aristoteleen Politiikkaa ja Thomas Moren Utopiaa sekä italialaisten Anton Francesco Donin, Ludovico Agostinin ja Francesco Patrizin kirjoituksia. Aluksi esitellään lyhyesti Campanellan elämää ja tuotantoa, erityisesti muita yhteiskuntafilosofian alaan kuuluvia teoksia, sisällöllisen analyysin taustaksi. Aurinkokaupunkia tarkastellaan ensin ihannevaltiona ihannevaltioiden joukossa. Aurinkokaupungilla on yhteisiä piirteitä varsinkin muiden renessanssiajan utopioiden kanssa, mm. arkkitehtuurin kuvaus ja työn arvostus. Yhteinen piirre on myös pyrkimys lakien selkeyteen, samoin kuin ajatus yksityisomaisuuden vahingollisuudesta. Eräät Aurinkokaupungin aspektit taas ovat harvinaisempia. Platonin mallia seuraten kaupungissa mm. vallitsee naisten yhteisyys, joka Campanellalla koskee kaikkia asukkaita. Aurinkokaupungin ominta ydintä on kuitenkin aisteihin perustuva pedagogia ja radikaali ajatus synnynnäisten erojen puuttumisesta, jolloin ihmisen uran ratkaisevat vain hänen taitonsa ja kykynsä. Campanellan utopia on myös hyvin tasa-arvoinen: kaikki ovat kansalaisia, kaikki opetus on kaikille avointa ja myös kaikkiin virkoihin on kaikilla kyvykkäillä pääsy. Aurinkokaupunkia tarkastellaan myös ikkunana Campanellan koko filosofiaan. Hänen metafysiikkansa peruskäsitteet, primaliteetit, on personifioitu kaupungin korkeiksi viranomaisiksi, ja kaupungin halllitsija on Aurinko eli Metafyysikko. Campanellan Bernardino Telesiolta omaksuma luonnonfilosofia on myös selvästi esillä. Campanella on uusplatonisti, mikä myös leimaa Aurinkokaupungin uskomuksia. Selvimmin Campanellan oma ajattelu kuitenkin näkyy siinä, että Aurinkokaupunki on teokratia, kuten kaikki Campanellan muutkin hyvää valtiota koskevat kuvaukset. Näissä hahmotelmissa paavista, Kristuksen edustajasta, piti tulla maailmanmonarkian pää, jolla saattaa olla alamaisena koko maailmaa hallitseva monarkki (Espanjan tai Ranskan kuningas). Koko yhteiskunta piti myös klerikalisoida. Maailmanmonarkian tarkoituksena piti olla kaikkien kristittyjen kerääminen yhden lain alle ja tulevan kulta-ajan valmistelu. Valtiokuvauksiin vaikuttaa ratkaisevasti se, että Campanella odotti milloin tahansa tapahtuvaa Messiaan tulemista ja maailman historian loppua. Kulta-ajan ennustusten pohjana hän käytti Raamatun profetioita ja astrologiaa. Aurinkokaupunki on tulevaa kulta-aikaa ennakoiva valtio, jossa ihmiset ovat palanneet alkuperäiseen viattomuuden aikaan, ja sellaisena se on myös kristikunnan tulevaisuudesta esitetty profeetallinen malli. Se sijoittuu tulevaisuuteen, jonka Campanella uskoi olevan lähellä. Kristillisistä taustoista ja päämäärästä huolimatta Aurinkokaupunki on teokratia, jossa valtio on luotu filosofisten pohdintojen perusteella ja ihmisjärjen rajoissa.
  • Polvi, Jussi (Helsingin yliopisto, 2007)
    Monissa viimeaikaisissa tutkimuksissa on tutkittu aurinkotuulen dynaamisen paineen vaikutusta revontulialueen hiukkaspresipitaatioon. Tutkimukset ovat kuitenkin perustuneet muutamaan yksittäiseen tapaukseen ja laskevan dynaamisen paineen vaikutuksia ei juuri ole tarkasteltu. Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää suuremmasta statistiikasta aurinkotuulen dynaamisen paineen nousujen ja laskujen vaikutusta ionosfäärin dynamiikkaan. Paineen muutoksia etsittiin ACE:n mittausdatasta vuosilta 1998 2004 ja ionosfäärin vastetta näihin muutoksiin tutkittiin käyttäen IMAGE-magnetometriverkon tuottamaa magneettisen aktiivisuuden indeksiä (IE-indeksi). Tutkimuksen kohteeksi valittiin 286 painepulssia, joita edelsi ja seurasi tasaisen paineen jakso, sekä 171 vastaavaa paineen laskua (negatiivista painepulssia). Näiden paineen muutosten ionosfäärivastetta tutkittaessa käytettiin tilastollista superposed epoch -menetelmää. Tutkimuksen tulokseksi saatiin selvä positiivinen korrelaatio IE-indeksin ja aurinkotuulen dynaamisen paineen välillä. Korrelaatio on vähemmän selkeää paineen laskujen kuin nousujen yhteydessä. Tälle on useita mahdollisia selityksia: Tutkimusaineisto paineen laskuista oli suppeampi. Toisin kuin painepulsseihin, paineen laskuihin ei liittynyt aurinkotuulen nopeuden muutosta. Lisäksi IMF:n magnitudi kasvoi lähes kaikkien paineen laskujen aikana, joten magnitudin ja IE:n välinen positiivinen korrelaatio voisi peittää paineen laskun vaikutusta. Eteläisen IMF:n painepulssien aikana IE:n muutokset aiheutuivat enimmäkseen läntisen elektrojetin vahvistumisesta ja pohjoisen IMF:n aikana havaitut IE:n muutokset liittyivät enemmän itäiseen elektrojettiin. Aurinkotuulen dynaamisen paineen ja elektrojettien korrelaation selitykseksi tarjotaan ionosfääriin saapuvien kentänsuuntaisten virtojen välityksellä tapahtuvaa kytkentää aurinkotuuleen. IMF:n z-komponentin suunnalla oli odotetun merkittävä vaikutus IE:n yleiseen tasoon, mutta IE:n korrelaatio paineen muutosten kanssa oli samaa tasoa z-komponentin etumerkistä riippumatta. Myös IMF:n y-komponentti osoittautui merkittäväksi pohjoisen IMF:n aikana, sillä tällöin IE:n yleinen taso oli korkeampi ja paineen muutosten vaikutus paljon selkeämpi IMF:n y-komponentin ollessa positiivinen kuin negatiivinen.
  • Naskali, Kaisa Leena (2015)
    Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan australialaisten, altruististen sijaissynnyttäjien ja aiottujen äitien välille syntyvää läheistä suhdetta keinona naturalisoida ja normalisoida sijaissynnytyksen kautta tapahtuva lisääntyminen. Tutkielmassa pohditaan myös sitä, kuinka sijaissynnytysjärjestelyissä toimijat osittain ristiriitaisesti vastustavat normatiivista, biologisesti rajattua näkemystä sukulaisuudesta ja (ydin)perheestä samalla tavoitellen normatiivista, ”geneettistä vanhemmuutta”. Tutkielma paikantuu sukulaisuutta tarkastelevan antropologian kentälle. Tärkeitä teemoja antropologisessa sukulaisuuskeskustelussa ovat luonnon ja kulttuurin tai biologisen ja sosiaalisen välille muodostettu tai muodostunut eronteko. Tarkastelen luonnollisen ja sosiaalisen määritelmiä erityisesti äidinvaistoihin liittyvien käsitysten valossa. Tutkielman aineisto koostuu yhteensä kahdeksasta teemahaastattelusta ja Facebookissa sijaissynnytystä käsittelevällä australialaisella foorumilla käytyjen keskustelujen seuraamisesta. Aineistona on hyödynnetty myös lehtiartikkeleita ja avoimia blogeja. Haastattelut suoritettiin Australiassa. Haastateltavista kolme oli sijaissynnyttäjiä, neljä aiottuja äitejä ja yksi sijaissynnytystä tukevan järjestön, Surrogacy Australian, puheenjohtaja. Aineiston keruussa on pyritty toteuttamaan Sherry Ortnerin kuvaamaa etnografista otetta, jossa tutkija sitoutuu mahdollisimman tiheän eli rikkaan, monivivahteisen ja yksityiskohtaisen aineiston hankintaan. Tutkielman keskeisimmät johtopäätökset liittyvät altruistisen sijaissynnyttäjän ja aiotun äidin välille muodostuvan suhteen luonteeseen ja merkitykseen. Tutkielmassa suhde tulkitaan keinona normalisoida ja narturaliosoida sijaissynnytyksen kautta tapahtuva lisääntyminen. Tutkielman aineisto antaa viitteitä siitä, että australialaiset, altruistiset sijaissynnyttäjät ja aiotut äidit tekevät tästä varsin epänormatiivisesta lisääntymisen tavasta moraalisesti hyväksyttyä puhumalla keskinäisestä suhteestaan sukulaisuuden termein. Vastakohtana näyttäytyy Australian ulkopuolella tapahtuva, kapitalistinen, kaupallinen, sopimuksenvarainen ja väliaikainen sijaissynnytysjärjestely. Lisäksi tutkielmassa pohditaan sitä, kuinka sijaissynnyttäjän ja aiotun äidin välille muodostuva suhde toisaalta kyseenalaistaa normatiivisen, biogenetiikkaan tukeutuvan sukulaisuuskäsityksen, mutta toisaalta toimijat tavoittelevat usein geneettistä vanhemmuutta ja perhettä, jossa on ”ainakin kaksi lasta” eli he toimivat kulttuuristen ideaalien ja normien mukaisesti. Siispä sijaissynnytystä voidaan tarkastella ilmiönä, joka asettaa toimijat kulttuuristen, kyseenalaistamattomien, sukulaisuutta, perhettä ja vanhemmuutta koskevien arvojensa kanssa vastakkain. Tämä tutkielma osoittaa, että länsimainen käsitys sukulaisuudesta biogeneettisenä siteenä on vahvasti läsnä niin australialaisten sijaissynnyttäjien kuin aiottujen vanhempien puheessa, mutta myös vastakkainen diskurssi, joka korostaa hoivaa ja huolenpitoa sukulaisuuden määrittelyssä, tunnustetaan.
  • "Auta! 
    Laamanen, Hanna-Kaisa (2003)
  • Seppälä, Teemu E. S. (2001)
    Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee autoalan teknisten toimihenkilöiden työnkuvaa. Tutkimus on tehty tilaustyönä Toimihenkilöunionille (ent. Teknisten liitto TL ry.). Töiden teknistymisellä ja palvelualaistumisella on ollut vaikutuksia useimpiin aloihin. Autoala on näiden muutosten polttopisteessä, koska ensinnäkin autoihin liittyvä tekniikka kulkee kehityksen kärjessä. Lisäksi alan sisällä tekniset toimihenkilöt ovat johtamiseen ja asiakaspalveluun liittyvien muutosten keskiössä, koska he työskentelevät asiakaspalvelussa ja työnjohdollisissa asemissa. Tutkielmaan on haastateltu kahdeksan eri työnimekkeillä toiminutta autoalan teknistä toimihenkilöä. Tutkimukseen valittiin mahdollisimman erilaisissa organisaatioissa toimivia autoalan teknisiä toimihenkilöitä. Haastateltavat olivat eri organisaatioissa ja eri paikkakunnilla toimivia. Tutkimukseen osallistuneiden keski-ikä oli 47. Kaikki haastateltavat työskentelivät tai olivat työskennelleet työnjohdollisissa tehtävissä. Haastattelumenetelmänä on käytetty laadullista sosiaaliseen konstruktionismiin nojaavaa menetelmää. Haastattelurunko jakautui kolmeen osaan: taustatietoihin, kyseisen työpäivän kuvaukseen, työn laajempaan kuvaukseen ja työtehtäväalueiden kuvaukseen. Aineisto on analysoitu aineistolähtöisesti Atlas/ti -tietokoneohjelmaa apuna käyttäen. Aineisto on tulkittu taustatietojen, työsuoritusten, rooliodotusten ja diskursiivisten positioiden näkökulmista. Keskeisenä työsuoritukseen liittyvänä tuloksena on se, että tehtävien suorittaminen ei sinällään ole ongelmallista haastatelluille toimihenkilöille. Sen sijaan työtehtävien suuri määrä ja jatkuva muuttuminen aiheuttavat toimihenkilöiden työhön haasteita. Rooliodotusten tasolla ilmeni, että toimihenkilöiden työhön liittyy monia vastuualueita, jotka eivät ole kuitenkaan kokonaistyön mittakaavassa selkeästi määriteltyjä. Työrooleista tärkeintä osaa näyttelee asiakaspalvelu, mikä ohjaa koko organisaation toimintaa. Aineiston positiointiteoreettinen tarkastelu osoitti, että autoalan tekniset toimihenkilöt liikkuvat hyvin monenlaisissa positioissa riippuen tilanteista ja muista kyseisissä tilannekuvauksissa toimivista henkilöistä. Autoalan teknisten toimihenkilöiden työn suunnitteluun tulee panostaa, jotta tilanteessa elävien tehtävien sijaan toimihenkilöt saisivat työn tekemisen paremmin järjestykseen. Useissa haastatelluista organisaatioista mekaanikoille on annettu lisää vastuuta, minkä myötä työnjohdossa toimivien autoalan teknisten toimihenkilöiden työnkuva on painottunut entisestään asiakaspalvelun suuntaan. Autoalan teknisten toimihenkilöiden vastuualueita tulisi selkiyttää suhteessa kaikkiin muihin vastinrooleihin, jotta toimihenkilöt pystyisivät toteuttamaan käytännön työn tasolla kaikki heiltä odotetut tehtävät. Positioteoreettinen tarkastelu tukee työn suorittamisessa ja rooliodotuksissa ilmenneitä tuloksia, mutta nostaa niiden lisäksi huomioitavaksi seikaksi organisaatioissa vallitsevat kulttuurit. Aineisto ei anna pienuutensa vuoksi mahdollisuuksia yleistysten tekemiseen. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena onkin kuvata autoalan teknisten toimihenkilöiden työnkuvaa heidän itsensä näkökulmasta. Mielenkiinnon kohteeksi nousee autoalan teknisten toimihenkilöiden omaa työtään koskeva kuvaaminen, arvioiminen ja merkityksellistäminen.
  • Kekäläinen, Eliisa (Helsingin yliopisto, 2011)
    Autoimmune regulator (AIRE) is the gene mutated in the human polyglandular autoimmune disease called Autoimmune polyendocrinopathy, candidiasis, and ectodermal dystrophy (APECED) that belongs to the Finnish disease heritage. Murine Aire has been shown to be important in the generation of the T cell central tolerance in the thymus by promoting the expression of ectopic tissue-specific antigens in the thymic medulla. Aire is also involved in the thymus tissue organization during organogenesis. In addition to the thymus, AIRE/Aire is expressed in the secondary lymphoid organs. Accordingly, a role for AIRE/Aire in the maintenance of peripheral tolerance has been suggested. Peripheral tolerance involves mechanisms that suppress immune responses in secondary lymphoid organs. Regulatory T cells (Tregs) are an important suppressive T cell population mediating the peripheral tolerance. Tregs are generated in the thymus but also in the peripheral immune system T cells can acquire the Treg-phenotype. The aim of this study was to characterize Tregs in APECED patients and in the APECED mouse model (Aire-deficient mice). In the mouse model, it was possible to separate Aire expression in the thymus and in the secondary lymphoid organs. The relative importance of thymic and peripheral Aire expression in the maintenance of immunological tolerance was studied in an experimental model that was strongly biased towards autoimmunity, i.e. lymphopenia-induced proliferation (LIP) of lymphocytes. This experimental model was also utilised to study the behaviour of T cells with dual-specific T cell receptors (TCR) during the proliferation. The Treg phenotype was studied by flow cytometry and relative gene expression with real-time polymerase chain reaction. TCR repertoires of the Tregs isolated from APECED patients and healthy controls were also compared. The dual-specific TCRs were studied with the TCR repertoire analysis that was followed with sequencing of the chosen TCR genes in order to estimate changes in the dual-specific TCR diversity. The Treg function was tested with an in vitro suppression assay. The APECED patients had normal numbers of Tregs but the phenotype and suppressive functions of the Tregs were impaired. In order to separate Aire functions in the thymus from its yet unknown role in the secondary lymphoid organs, the phenomenon of LIP was utilised. In this setting, the lymphocytes that are adoptively transferred to a lymphopenic recipient proliferate to stimuli from self-originating antigens. This proliferation can result in autoimmunity if peripheral tolerance is not fully functional. When lymphocytes that had matured without Aire in the thymus were transferred to lymphopenic Aire-sufficient recipients, no clinical autoimmunity followed. The Aire-deficient donor-originating lymphocytes hyperproliferated, and other signs of immune dysregulation were also found in the recipients. Overt autoimmunity, however, was prevented by the Aire-deficient donor-originating Tregs that hyperproliferated in the recipients. Aire-deficient lymphopenic mice were used to study whether peripheral loss of Aire had an impact on the maintenance of peripheral tolerance. When normal lymphocytes were transferred to these Aire-deficient lymphopenic recipients, the majority of recipients developed a clinically symptomatic colitis. The colitis was confirmed also by histological analysis of the colon tissue sections. In the Aire-deficient lymphopenic recipients Tregs were proliferating significantly less than in the control group s recipients that had normal Aire expression in their secondary lymphoid organs. This study shows that Aire is not only important in the central tolerance but is also has a significant role in the maintenance of the peripheral tolerance both in mice and men. Aire expressed in the secondary lymphoid organs is involved in the functions of Tregs during an immune response. This peripheral expression appears to be relatively more important in some situations since only those lymphopenic recipients that had lost peripheral expression of Aire developed a symptomatic autoimmune disease. This AIRE-related Treg defect could be clinically important in understanding the pathogenesis of APECED.
  • Joutsi-Korhonen, Lotta (Helsingin yliopisto, 2000)
  • Lähde, Noora (2014)
    Suomi alkoi autoistua 1950-luvulta lähtien, johon vaikuttivat autojen massamittainen tuotanto, elintason nousu ja kaupungistuminen. Autojen ympäristövaikutuksiin kiinnitettiin ensimmäisen kerran laajamittaista huomiota vuonna 1968 Enemmistö ry:n myötä, jolloin yhdistys kritisoi autojen pakokaasupäästöjä ja niiden vaikutuksia. Myöhemmin kritiikki on laajentunut myös muihin autojen aiheuttamiin päästöihin, ja auto nähdään monesti merkittävänä ilmastonmuutosta kiihdyttävänä tekijänä. Sanomalehdissä alettiin uutisoida autojen ympäristövaikutuksista 1980-luvun lopulta lähtien, jolloin myös yleinen keskustelu ilmastonmuutoksesta alkoi kiihtyä. Autojen ympäristövaikutuksia tarkastellaan sosiaalisesti konstruoituna ilmiönä, jota on rakennettu sanomalehdissä sekä autoalan viestinnässä. Tutkimuksen analyysi perustuu triangulaatioon, jossa tarkastellaan kvalitatiivisesti ja kvantitatiivisesti, miten autojen aiheuttamia ympäristövaikutuksia ja päästöihin vaikuttavia laitteita on käsitelty eri toimijoiden viestinnässä ajanjaksolla 1990–2013 ja miten viestintä on vastaanotettu. Tärkeimpiä tämän tutkimuksen lähteitä ovat olleet Jari Lyytimäen tutkimukset median vallasta päästökeskusteluissa sekä tutkimuskyselyt kuluttajien ympäristöasenteista. Tutkimuksen empiirinen osa koostuu kahdesta kokonaisuudesta. Ensimmäiseen kokonaisuuteen kuuluu kahdeksan valtakunnallisen lehden uutisointi ja autoalan viestintä, joissa tarkastellaan autojen päästöihin liittyvää uutisointia. Tulosten perusteella autojen ympäristövaikutuksia käsittelevä viestintä oli huipussaan 2000-luvun alussa, jolloin uutisoitiin etenkin erilaisista teknisistä laitteista kuten sähköautoista. Uutisissa korostuu toisaalta teknologiausko päästöttömään tulevaisuuteen, toisaalta taas autoilu nähdään yhtenä suurimpana syypäänä ilmastonmuutokseen. Autoalan viestinnässä puolestaan korostuu autokannan uusiutumisen tarve päästöjen vähentämiseksi. Useimmat kuluttajat pitävät tärkeänä päästöjen vähentämistä, mutta itse toimintaan ei yhtä moni ole valmiita ryhtymään. Toinen empiirinen osa koostuu joulukuussa 2013 suoritetusta kyselytutkimuksesta, jossa kartoitettiin kuluttajien ympäristöhuolta sekä asenteita autoihin ja päästöihin. Tutkimuskyselyn mukaan suomalaiset ovat huolissaan ympäristöstä ja tietävät miten päästöjä voisi vähentää, mutta useimmat eivät ole valmiita maksamaan ylimääräistä ympäristöystävällisemmistä tuotteista.