Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1460-1479 of 24761
  • Nieminen, Anne-Sofie (2010)
    Arviointi ja lastensuojelun ammatillisen laadun parantaminen on ollut usean, viime vuosina käynnistyneen kehittämishankkeen teemana. Lapsen ja perheen tueksi tarkoitetun toiminnan vaikutusten arviointi kuuluu oleellisena osana lastensuojelun avohuollon sosiaalityöhön. Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa korostuvat erityisesti eettiset periaatteet ja kysymykset. Avohuollon lastensuojelutyön arviointia koskeva pro gradu- tutkielma käsittelee Kirkkonummella toteutettavaa lastensuojelun avohuollon työtä. Kirkkonummi on kuntana mielenkiintoinen tutkimuksen kohde, sillä Kirkkonummi on kasvukunta joka on väestöpohjaltaan hyvin lapsirikas. Kirkkonummen koko väestöstä noin 28 prosenttia on 1-17–vuotiaita lapsia ja nuoria, mikä vuoksi juuri lapsiperheiden palveluiden tarve on kunnassa erityisen suuri. Tutkimusympäristönä on kunnan lastensuojelun palvelujärjestelmä. Tutkimuksessa selvitetään, minkälaisia avohuollon tukitoimia Kirkkonummella on tarjottu lapsiperheille, miten lapsi otetaan huomioon lastensuojelutyötä toteutettaessa, miten lastensuojelutoimenpiteitä ja niiden tuloksia arvioidaan sekä miten viranomaisvalta ilmenee sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välisessä suhteessa. Tutkimuksen pääpaino on sosiaalityöntekijöiden suorittamassa arvioinnissa, jonka tavoitteena on asiakkaiden suoriutumisedellytyksien parantaminen. Tutkimusmenetelminä käytetään sekä diskurssianalyyttistä tutkimusmenetelmää että temaattista sisällön analyysiä. Tutkimuksen pääasiallisina lähteinä toimivat Aino Kääriäisen vuonna 2003 (Lastensuojelun sosiaalityö asiakirjoina. Dokumentoinnin ja tiedonmuodostuksen dynamiikka), Johanna Hurtigin vuonna 2003 (Lasta suojelemassa. Etnografia lasten paikan rakentumisesta lastensuojelun perhetyön käytännöissä) ja Sirkka Rousun vuonna 2007 (Lastensuojelun tuloksellisuuden arviointi organisaatiossa) valmistuneet väitöskirjat, joissa lastensuojelun problematiikkaa on lähestytty eri näkökulmista. Tutkimuksessa jäljitellään asiakirjoissa esiintyviä diskursseja etsimällä etenkin työn arviointiin liittyviä avainkäsitteitä, ilmaisuja ja teemoja. Avohuollon asiakirjat sisältävät runsaasti vuoropuhelua ja eri positioista lausuttua puhetta. Sosiaalityöntekijän viranomaisvalta tulee ilmi asiakkaan tilanteen ja tarjottavien tukitoimien arvioinnissa. Sosiaalityöntekijän valta ilmenee lisäksi siinä, että dokumentoijana sosiaalityöntekijä pääsee valitsemaan sen, kenen ääni asiakkaan asiakirjoissa pääsee kuuluviin. Lastensuojelutyön moniammatillinen työote näkyy dokumentaatiossa vuoropuheluna eri viranomaisten ja asianosaisten kanssa. Lastensuojelutyön arviointimenetelmistä on yhä pulaa, vaikka uusia menetelmiä onkin viime aikoina kehitetty. Tutkimus osoittaa, että erilaisia arvioinnin mittareita syntyy kuitenkin käytännön työssä perheen arjen reflektoinnin ja seurannan kautta. Lastensuojelutyöhön liittyy erityinen herkkyys työntekijöiden kohdatessa ihmisiä vaikeissa elämäntilanteissa. Sosiaalityöntekijä voi pyrkiä hallitsemaan työskentelyä ja asiakassuhteen laatua tietoisella ammatillisella kehittymisellä ja herkällä eettisellä suhteella asiakastyöhön. Avohuollon asiakassuhteen päättyessä kirjallinen loppuarvio voi helpottaa avohuollon työn arviointia ja vaikutusten seuraamista. Loppuarviosta voi olla hyötyä myös avohuollon asiakastyöntekijöiden arviointiosaamisen kehittämisen kannalta.
  • Torkko, Petteri (2013)
    Organisaatioiden liiketoimintajärjestelmät ovat tyypillisesti organisaation toimintaan sopivaksi muokattuja suljettuja kokonaisuuksia, joiden on kuitenkin tarpeen integroitua muihin järjestelmiin. Integraatioalustat tarjoavat malleja ja palveluita, joiden avulla heterogeenisten järjestelmien keskinäistä tiedon ja prosessien jakoa voidaan korkealla tasolla yksinkertaistaa. Tutkielman tarkoituksena on löytää vanhentuneen integraatioalustan rinnalle modernimpi alusta. Vertaamalla olemassaolevaa alustaa tyypillisiin järjestelmäintegraatioissa käytettyihin menetelmiin, arkkitehtuureihin ja suunnittelumalleihin saadaan monien alustojen joukosta valittua yksi (Spring Framework ja sen laajennokset), jota tutkitaan tarkemmin. Käyttäjille suunnatun kyselyn avulla olemassaolevasta alustasta selvinneisiin ongelmakohtiin vertaamalla saadaan uudelle alustalle tehtyä maaliperustaiset vaatimukset, sekä niihin liittyvät metriikat. Alustojen vertailusta saatujen tulosten perusteella uusi alusta täyttää sille asetetut vaatimukset, ja paikkaa olemassaolevan alustan ongelmat.
  • Laakso, Johanna (2012)
    Carl Schmittin kuuluisan määritelmän mukaan politiikka on ystävien ja vihollisten välistä erottelua. Modernina aikana valinta siitä, ketkä kuuluvat ystäviin ja ketkä vihollisiin, on kuulunut valtiolle. Liberalismin myötä valtio on kuitenkin ollut yhä haluttomampi tekemään erottelua ystäviin ja vihollisiin. Poliittista ja sen mandollisuutta on haluttu peitellä, ja ideologioiden ja politiikan sijaan jalustalle on nostettu talous, yksilönvapaudet ja etiikka. Liberaali valtio pyrkii pakenemaan politiikalta ja poliittisten valintojen tekemiseltä harjoittamiensa neutralisaatioiden ja depolitisaatioiden avulla. Poliittiselta ei kuitenkaan Schmittin mukaan voi paeta. Tässä tutkielmassa selvitetään Suomen viholliskuviin nivoutuvaa oikeuskäytäntöä 1930-luvulta nykypäivään Schmittin viholliskäsityksen ja liberalismin kritiikin valossa. Työn aineistona on viisi poliittisia rikoksia (ks. esim. Björne 1977) koskevaa korkeimman oikeuden ennakkoratkaisua, joiden pitkän aikaperspektiivin kautta tutkitaan vihollisuudessa ja enakkoratkaisujen poliittisen esittämisessä näkyviä muutoksia. Erityisenä mielenkiintona tutkielmassa on liberalismista kumpuavien perus- ja ihmisoikeuksien sekä yksilöllistymisen vahvistumisen merkitys ja vaikutus vihollisuutta koskevaan oikeuskäytäntöön. Tutkielmassa perehdytään myös schmittiläisten valtiomuotojen yhteyksiin kulloiseenkin lainkäyttöön ja erityisesti poliittisuuden esittämisen avoimuuteen taikka peittämiseen. Aineisto voidaan jakaa kolmeen vihollisuuden kategoriaan. Kaksi vihollisuuden pääkategoriaa, vallankumouksellisuus ja vakoilu vieraan vallan hyväksi, ovat tyypillisiä vihollisen kategorioita itsenäisen Suomen ensimmäisinä vuosikymmeninä ja maailmansotien jälkeen. Kolmas kategoria, terrorismi, perustuu modemeihin uhkakuviin. Poliittisuuden esittäminen aineistossa on yhteydessä ajan yhteiskunnalliseen kontekstiin. Etenkin ensimmäisissä tapauksissa ennakkoratkaisun tapauskuvauksessa on havaittavissa yhteys kulloiseenkin hallituspohjaan. Kun poliittisuuden esittäminen on erittäin avointa aineiston ensimmäisessä, vuodelta 1931 olevassa porvarihallituksen aikaisessa valtiopetosta koskeneessa ennakkoratkaisussa, on tapauskuvaus vuoden 1934 liberaalin hallituksen aikaan selvästi neutraalimpi; vierasta valtaa, jonka hyväksi vakoilu oli tapahtunut, ei paljasteta, ja politiikan sijasta korostetaan taloutta. Vuoden 1942 tapauksen julkistamisen aikaan Suomi oli avoimessa sodassa Neuvostoliiton kanssa ja poliittisuus onkin jälleen avoimempaa. Sodan jälkeistä aikaa leimasi kuitenkin suomettuminen, jota voidaan pitää liberalistisen valtion taktiikkana siinä missä neutralisaatioita ja depolitisaatioitakin. Vuoden 1984 maanpetosta koskeneessa tapauksessa esillä ovat liberalismin erinäiset taktiikat aina perusoikeuksisti yksilöllistymisen teemaan. Perusoikeuksien nousu on erityisesti esillä vuoden 2010 tapauksessa, jossa taustalla oleva terrorismi pyritään poliittisena käsitteenä peittämään sananvapauden ja kunniansuojan välisen perusoikeuspunninnan alle. Yleisenä kehityskulkuna analyysin perusteella liberalismin depolitisaatioiden ja neutralisaatioiden voikin sanoa juurtuneen suomalaiseen yhteiskuntaan. Oikeuskäytännössä tämä on tarkoittanut ystävän ja vihollisen välisen erottelun kääntymistä päälaelleen; kaikille jakamattomasti ja luovuttamattomasti kuuluvan perus- ja ihmisoikeussuojan myötä valtio tarjoaa suojaa myös potentiaalisilla vihollisille, ja vihollinen ei välttämättä enää ole kansakunnan perinteinen uhkakuva, vaan se voi tulla yhtä hyvin valtion sisältä.
  • Kuusisto, Elina (Helsingin yliopisto, 2011)
    In this study the junction of Christian mission, Christian education and voluntary work are examined in the Christian student voluntary association Opiskelijain Lähetysliitto (OL), which is the Finnish successor to the Student Volunteer Movement. The main subjects are the structure and content of the mission education as one aspect of Lutheran education and the reasons for expressing the mission interest through voluntary work. The research questions are as follows: What kind of organization has the OL been? What has mission education been like in the OL? Why have the former chairpersons participated in the OL? How have purposiveness and intentionality arisen among the former chairpersons? The study is empirical despite having a historical and retrospective view, since the OL is explored during the period 1972 2000. The data consists of the OL s annual reports, membership applications (N=629) and interviews of all 25 former chairmen. Data is analysed by qualitative and quantitative content analysis in a partly inductive and partly deductive manner. The pedagogical framework arises from situational learning theory (Lave - Wenger 1991), which was complemented with the criteria for meaningful learning (Jonassen 1995), the octagon model of volunteer motivation (Yeung 2004) and the definitions of intentionality and purposiveness in the theory of teachers pedagogical thinking (Kansanen et al. 2000). The analysis of the archive data showed that the activities of the OL are reminiscent of those of the missions of the Finnish Evangelical Lutheran Church congregations. The biggest difference was that all OL participants were young adults, the age group that is the greatest challenge to the Church. The OL is therefore an interesting context in which to explore mission education and mission interest. The key result of the study was the forming of a model of mission educa-tion. The model has three educational components: values, goals and methods. The gist of the model is formed by the goals. The main goal is the arousing and strengthening of mission interest which has emotional, cognitive and practical aspects. The subgoals create the horizontal vertical and inward outward dimensions of the model, which are the metalevels of mission education. The subgoals reveal that societal and religious education may embody a missionary dimension when they are understood as missionary training. Further, a distinction between mission education and missionary training was observed. The former emphasizes the main goal of the model and the latter underlines the subgoals. Based on the vertical dimension of the model the study suggests that the definition of religious competence needs to be complemented with missional competence. Reasons for participating in the OL were found to be diverse as noted in other studies on volunteering and motivating factors, and were typical to young people such as the importance of social relations. The study created new motivational themes that occurred in the middle of the continuity newness and the distance proximity dimensions, which were not found in Yeung s research. Mission interest as voluntary work appeared as oriented towards one s own spirituality or towards the social community. On the other hand, mission interest was manifested as intentional education in order to either improve the community or to promote the Christian mission. In the latter case the mission was seen as a purpose in life and as a future profession. Keywords: mission, Christian education, voluntary work, mission education, mission interest, stu-dent movement
  • Stenberg, Mika (Helsingin yliopisto, 2008)
    Open Access -liike pyrkii vapauttamaan tieteellisen tiedon kaupallisuuden rajoitteista edesauttamalla artikkeleiden rinnakkaisversioiden avointa ja esteetöntä verkkotallennusta. Sen mahdollistamiseksi verkkoon perustetaan julkaisuarkistoja, joiden toiminta-ajatuksena on säilöä taustayhteisönsä tieteellinen tuotanto avoimesti ja keskitetysti yhteen paikkaan. Avoimen lähdekoodin arkistosovellukset jakavat sisältönsä OAI-protokollan avulla ja muodostavat näin globaalin virtuaalisen tietoverkon. Suurten tietomäärien käsittelyssä on huomioitava erityisesti kuvailutiedon rooli tehokkaiden hakujen toteuttamisessa sekä tiedon yksilöiminen verkossa erilaisten pysyvien tunnisteiden, kuten Handle:n tai URN:n avulla. Tieteellisen tiedon avoimella saatavuudella on merkittävä vaikutus myös oppimisen näkökulmasta. Julkaisuarkistot tarjoavat oppimateriaalin lisäksi uusia mahdollisuuksia julkaisukanavan ja oppimisymp äristön integroimiseen. Työssä esitellään avoimen saatavuuden keskeisiä teemoja sekä sen käytännön toteutusta varten kehitettyjä teknisiä ratkaisuja. Näiden pohjalta toteutetaan Meilahden kampuksen avoin julkaisuarkisto. Työssä pohditaan myös julkaisuarkistojen soveltuvuutta oppimisprosessin tukemiseen tutkivan- ja sulautuvan oppimisen viitekehyksessä. ACM Computing Classification System (CCS): H.3 [INFORMATION STORAGE AND RETRIEVAL], H.3.7 [Digital Libraries], H.3.3 [Information Search and Retrieval], H.3.5 [Online Information Services], K.3 [COMPUTERS AND EDUCATION], K.3.1 [Computer Uses in Education]
  • Nurmikari, Helena (Helsingin yliopisto, 2014)
    Korjausjäsennys on yksi keskustelunanalyyttisen tutkimuksen pääteemoista. Korjausaloite on keino osoittaa esimerkiksi kuulemis- tai ymmärtämisongelmaa keskustelussa, ja avoin korjausaloite on yksi korjausaloitetyypeistä. Se osoittaa koko edeltävän vuoron ongelmalliseksi ja jättää ongelman paikallistamisen ongelmavuoron tuottajalle. Puhutun suomen kielen yleisin avoin korjausaloite on "mitä?", joka viittaa useimmiten kuulemisongelmaan mutta joskus myös ymmärrysongelmaan. Tutkielma käsittelee avoimia korjausaloitteita kirjoitetussa, reaaliaikaisessa IRC-keskustelussa, jossa kuulemisongelmia ei voi syntyä. Pääpaino on korjausjaksojen tarkastelussa, mutta IRC-keskustelun ominaispiirteet ja tärkeimmät eroavaisuudet puhuttuun keskusteluun tulevat niin ikään käsitellyiksi. Keskustelunanalyyttinen tutkimus perustuu siihen, että keskustelijat rakentavat vuorovaikutusta yhdessä. Vuoroja tarkastellaan aina kontekstissa, ja tulkintoja tehdään sen perusteella, miten keskustelijat itse niitä käsittelevät. Työssä käsitelläänkin vain sellaisia avoimia korjausaloitteita, joita seuraa korjaus tai uusi korjausaloite. Koska keskustelu on kirjoitettua, viestin lähetysajat ovat olennainen osa vuorottelun tarkastelemista. Avoimia korjausaloitteita käytetään IRC:ssä harvoin, minkä vuoksi aineisto on huomattavan suuri (noin 18 300 sivua tekstiä). Tarkasteltavia korjausjaksoja on kuitenkin yhteensä vain 168 – ne ovat peräisin kolmesta eri keskusteluryhmästä ja pieniltä osin IRCQuotes-sivustolta. Esimerkit ovat pääosin ystävysten välisestä monenkeskisestä keskustelusta, ja kaikki keskustelijat ovat noin 20–30-vuotiaita. Tutkielmasta käy ilmi, että avoimia korjausaloitteita käytetään IRC:ssä monipuolisesti ja monilta osin samoin kuin puhutussakin keskustelussa. IRC:n avoimia korjausaloitteita ovat entuudestaan tunnetut "mitä(h)", "tä(h)", "hä(h)" ja "anteeks(i)" sekä uudet, kirjoitettuun keskusteluun syntyneet "?", hymiö, akronyymi "wtf" ja yksilölliset, interjektiomaiset korjausaloitteet. Yleisimmin käytetty on "?". Sen sijaan puhutussa keskustelussa runsaslukuisin "mitä(h)" tulkitaan IRC:ssä harvemmin korjausaloitteeksi vaihtelevan ja interjektiomaisen kirjoitusasunsa vuoksi. Puhutussa keskustelussa tylynä pidetty "hä(h)" on IRC:ssä hyvin yleinen ja neutraali avoin korjausaloite. "tä(h)":llä on yleensä pelkistetty, neutraali kirjoitusasu, mikä kertoo sen vakiintuneesta asemasta korjausaloitteena. Prosodisia keinoja ei voi käyttää kirjoitetussa keskustelussa; erilaisista kirjoitusasuista löytyy säännönmukaisuuksia, joista voi tehdä päätelmiä eri korjausaloitteiden määristä. Affektiltaan neutraalit korjausaloitteet ovat IRC:ssä yleisempiä kuin herkästi interjektioiksi tulkittavat, huutomerkein ja hymiöin korostetut korjausaloitteet – vilkkaassa, nopeatempoisessa keskustelussa selkeästi korjausaloitteen näköiset vuorot käsitellään herkemmin korjausaloitteiksi kuin enemmän tulkintaa vaativat, interjektiomaisemmat vuorot. Kaikki korjausaloitteet paitsi "anteeks(i)" ovat keskustelussa kuitenkin samoissa tehtävissä: IRC:ssä avoimella korjausaloitteella voidaan osoittaa sekventiaalista tai topikaalista ongelmaa ja säädellä osallistumiskehikkoa. Useiden päällekkäisten keskusteluiden limittyminen hankaloittaa kontekstin hahmottamista ja motivoi avoimia korjausaloitteita. Korjaus voi olla ongelmavuoron toisto myös IRC:ssä, vaikka kuulemisongelmia ei olekaan – sekventiaalinen ongelma saatetaan ratkaista kopioimalla katkelma aiemmasta keskustelusta. Avoimella korjausaloitteen näköisellä vuorolla voidaan IRC:ssä lisäksi kehottaa toista jatkamaan ja vastata puhutteluun tai merkitä seuraava, moniviestisen vuoron jälkimmäinen viesti affektiseksi tai ongelmalliseksi. Työssä todetaan, että puhutussa keskustelussa harvinainen ja formaali korjausaloite "anteeks(i)" on harvassa myös IRC:ssä ja että sillä on muista korjausaloitteista poikkeavia tehtäviä. Spontaanissa keskustelussa "anteeks(i)" osoittaa ongelmavuoron olevan epäkorrekti, vaikea hyväksyä tai mahdoton. Englannin kielestä tehdyistä havainnoista poiketen pahoitteleva korjausaloite ei osoita korjausaloitteen tekijän ottavan vastuuta ongelmasta. Lisäksi tutkielmassa sivutaan IRC:ssä kerrottuja kertomuksia, jotka sisältävät referoitua dialogia. Avoin korjausaloite "anteeks(i)" on IRC-kertomuksissa kerronnallinen keino, jolla osoitetaan referoidussa dialogissa kertomuksen huippukohta
  • Saaristo, Kimmo (2000)
    Tutkimuksessa tarkastellaan empiiristen tapausten avulla asiantuntijuuden kontekstuaalisuutta ja monimuotoisuutta sekä sitä, kuinka asiantuntijuus konstruoituu paikallisissa ympäristökonflikteissa. Asiantuntijuutta lähestytään ympäristökysymyksen kautta ja toisaalta ympäristökysymystä asiantuntijuuden näkökulmasta. Erityisen mielenkiinnon kohteena on mahdollisuus ymmärtää ekspertiisi kokonaan uudella tavalla, avoimena asiantuntijuutena, jossa keskeistä on julkisuus, kommunikaatio ja luottamus. Tutkimuksen empiirinen materiaali koostuu sanomalehtiartikkeleista ja mielipidekirjoituksista sekä kymmenen kunnallisen ympäristövirkamiehen haastattelusta. Ainestoa lähestytään diskurssianalyysin ja sosiaalisen konstruktivismin näkökulmasta. Asiantuntijuuden nähdään usein perustuvan tieteeseen, professioammatteihin ja instituutioihin. Tämä on tavallista esimerkiksi sosiologisessa professiotutkimuksessa: asiantuntija on henkilö, jolla on tieteellinen koulutus ja joka toimii professioammatissa. Mutta ‘perinteisten' professionaalisten asiantuntijoiden - lääkäreiden, virkamiesten, juristien ym. - rinnalle on noussut monenlaisia toimijoita, joilla jostain tietystä spesifistä näkökulmasta katsoen on hyvä ja perusteltu syy kutsua itseään asiantuntijoiksi. Eräitä metsiensuojelua koskevia keskusteluja tarkastelemalla esitetään, kuinka esimerkiksi ympäristöliikkeet ovat haastaneet perinteisen asiantuntijatiedon ja nostaneet uusia teemoja julkisuuteen. Tällaista ekspertiisiä on usein kutsuttu vasta-asiantuntijuudeksi, vaikka se ei välttämättä kovinkaan suuresti poikkea ‘perinteisestä' professionaalisesta asiantuntijuudesta: myös vasta-asiantuntijuus on vahvasti tieteelliseen tietoon sidottua ja siitä riippuvaista. Toisaalta maanviljelijöiden sekä maan- ja metsänomistajien asema on usein jäänyt vähälle huomiolle puhuttaessa asiantuntijuudesta ja vasta-asiantuntijuudesta. Tutkimuksessa tätä problematiikkaa lähestytään Natura 2000 -luonnonsuojeluohjelman ja siitä käydyn julkisen keskustelun kautta. Maan- ja metsänomistajat katsoivat, ettei heitä otettu huomioon luonnonsuojeluohjelmaa suunnitellessa, ja heidän omia maitaan koskeva tietonsa ohitettiin merkityksettömänä. Tällainen tieto ei välttämättä ole universaalia, tieteellistä tietoa, vaan pikemminkin paikallista ja kontekstuaalista, käytäntöön sitoutunutta hiljaista tietoa, jota voi olla vaikeaa esittää sanallisesti. Toisaalta paikallinen ja käytännöllinen tietämys, ‘keinotaitajuus', voidaan ymmärtää eräänlaisena asiantuntijuutena. Tutkimus osoittaa, että on perusteltuja syitä puhua asiantuntijuuden monimuotoistumisesta. Ekspertiisiä on yhä vaikeampi käsittää vain tieteelliseen tietoon ja koulutukseen pohjautuvana professioiden yksinoikeutena. Professiot eivät toki katoa, päinvastoin, ne saattavat jopa voimistua, mutta samalla niiden rinnalle nousee aina uusia vasta-asiantuntijoita ja keinotaitajia. Asiantuntijuus yleensä onkin muuttunut ambivalentiksi monella tapaa. Asiantuntijalle on aina löydettävissä vasta-asiantuntija ja todellisia asiantuntijoita on vaikeaa, joskus mahdotonta erottaa puoskareista. Esimerkiksi tiede on osittain menettänyt aiemman kiistattoman auktoriteettiasemansa. Toisaalta tieteellinen tieto on tunkeutunut uusille alueille, ja on yhä useamman saavutettavissa, periaatteessa avointa kenelle tahansa. Tämä on osaltaan myötävaikuttanut ekspertiisin avautumiseen. Samalla (media)julkisuuden, kommunikaation ja luottamuksen merkitys on entisestään lisääntynyt. Tutkimus kysyykin, voidaanko asiantuntijaa, johon ei luoteta, pitää lainkaan asiantuntijana? Työn lopussa kehitellään avoimen asiantuntijuuden ideaa ja tarjotaan näin vielä eräs näkökulma ekspertiisin käsitteellistämiseen. Asiantuntijuus voidaan ymmärtää kontekstuaalisena ja avoimena, ei suljettuna ja universaalina. Tämä tarkoittaisi muun muassa, että aina kulloisessakin tilanteessa asiantuntijuus rakentuu tilanteeseen osallistujien välisessä kommunikaatiossa. Tällöin ekspertiisi nähdään jaettuna ja neuvoteltuna, ei niinkään henkilökohtaisena ominaisuutena. Eri konteksteissa asiantuntijuus konstruoituu eri tavoin eikä sitä voi etukäteen määritellä. Asiantuntijuus käsitetään hybridinä, jonka tuottavat kaikki kulloiseenkin kommunikaatiotilanteeseen osallistuvat yhdessä.
  • Suoniemi, Sanni (2014)
    Fysiikka mielletään helposti teoreettiseksi oppiaineeksi, vaikka se onkin lähtökohdiltaan kokeellinen tieteenala. Kokeellisen toiminnan järjestäminen luokkahuoneessa voi kuitenkin olla haastavaa, etenkin modernin fysiikan aihepiirissä. Avoin hiukkasfysiikan tutkimusdata mahdollistaa kokeellisuuden ja aidon tutkimuksen tekemisen hiukkasfysiikan parissa. Hyödyntämällä tutkivan oppimisen pedagogiikkaa voidaan tiedonkäsittelytaidot, yhteistyötaidot ja hiukkasfysiikka yhdistää luokkahuoneessa toteutettavaksi toiminnaksi. Tutkielma toteutettiin kehittämistutkimuksena, joka muodostui kahdesta kehittämissyklistä. Tutkimuksen kehittämisvaiheisiin sisältyivät Masterclass-tapahtuman yhteydessä suoritettu tapaustutkimus sekä fysiikan lukio-opettajille suunnattu kyselytutkimus. Kyselytutkimuksen avulla pyrittiin selvittämään fysiikan lukio-opettajien suhtautumista avoimen hiukkasfysiikan tutkimusdatan opetuskäyttöä kohtaan. Opettajakyselyn tulosten perusteella avoin hiukkasfysiikan tutkimusdata soveltuisi hyvin lukio-opiskeluun. Aihe-alue kiinnosti selkeästi opettajia ja aiheen uskottiin kiinnostavan myös opiskelijoita. Suurin osa (80,3%) olisi valmis hyödyntämään opetuksessaan avointa hiukkasfysiikan tutkimusdataa. Opetusta kehitettäessä tulisi opettajien kokemusten perusteella huomioida ajankäytölliset rajoitteet, tietotekniset rajoitteet, opiskelijoiden erilaiset taito-, tieto- ja motivaatiotasot, opettajan tietotason asettamat haasteet, materiaalin hyvä ohjeistus sekä opetuksen keskittyminen ydinainekseen. Lisäkoulutukselle ja etenkin suomenkieliselle tukimateriaalille olisi tutkimuksen perusteella tarvetta. Avoin hiukkasfysiikan tutkimusdata soveltuisi opettajien mielestä hyödynnettäväksi useallakin eri fysiikan kurssilla ja muutamalla pitkän matematiikan kurssilla. Aikataulullisten resurssien rajallisuus rajoittaisi aiheen parissa käytettävän ajan Aine ja säteily -kurssilla vajaaseen kahteen oppituntiin. Fysiikan koulukohtaisilla kursseilla opettajat olisivat valmiita käyttämään aiheen parissa jopa noin kahdeksan oppituntia. Riittävillä tuki- ja ohjaustoimilla sekä suomenkielisen, luokkatilanteeseen soveltuvan materiaalin kehittämisellä avointa hiukkasfysiikan tutkimusdataa olisi mahdollista hyödyntää laajemminkin lukioiden matemaattis-luonnontieteellisillä kursseilla. Aihe voisi osaltaan edesauttaa fysiikan opiskelijoiden lukumäärän lisäämistä sekä opiskelijoiden sukupuolten välisen jakauman tasoittamista. Tutkimuksen tuloksena syntyi visioita avoimen hiukkasfysiikan tutkimusdatan hyödyntämisestä opetuksessa. Kehittämisen tuloksena muotoiltiin didaktinen rekonstruktio avoimen hiukkasfysiikan tutkimusdatan opetuskäytöllisestä hyödyntämisestä käyttäen esimerkkinä avointa, hiukkastutkimuskeskus Cernin CMS-kokeesta saatavaa tutkimusdataa. Tutkimuksen kautta saatiin myös tietoa fysiikan lukio-opettajien suhtautumisesta hiukkasfysiikkaan, tietoa hiukkasfysiikan opetuksesta lukioissa sekä tietoa opiskelijoiden suhtautumisesta informaaliin hiukkasfysiikan opetukseen Masterclass –tapahtuman yhteydessä.
  • Havula, Anna (2008)
    Euroopan unioni otti käyttöön vuonna 2000 käynnistetyn Lissabonin strategian toimeenpanemiseksi uuden yhteistyömenetelmän, jota kutsutaan avoimeksi koordinaatiomenetelmäksi. Menetelmän avulla eurooppalaista yhteistyötä voidaan tehdä aloilla, joilla EU:lla ei ole omaa toimivaltaa. Avoimessa koordinaatiomenetelmässä yhteisten tavoitteiden asettaminen ja seuranta tapahtuu Euroopan tasolla, mutta jäsenmaat voivat itse päättää, miten haluavat tavoitteisiin pyrkiä. Uudessa verkostomaisessa hallintatavassa korostetaan osallistumista, hajautettua lähestymistapaa ja oppimista. Avoimella koordinaatiomenetelmällä katsotaan olevan edellytyksiä kehittää eurooppalaista hallintatapaa, mutta sen käyttöön liittyy myös varauksellisuutta. Tämän tutkimuksen tavoitteena on vastata avointa koordinaatiomenetelmää käsittelevän empiirisen tutkimuksen tarpeeseen. Avointa koordinaatiomenetelmää tarkastellaan hallintatutkimuksen näkökulmasta, joka nähdään EU:n tutkimuksessa perinteisiä integraatioteorioita täydentävänä tutkimussuuntauksena. Tapaustutkimuksessa keskitytään koulutuspolitiikkaan ja erityisesti ammatillisen koulutuksen EU-yhteistyöhön. Tarkoituksena on kartoittaa niitä yhteistyöprosesseja ja -käytäntöjä, joita avoin koordinaatiomenetelmä on koulutussektorille muodostanut. Uusien yhteistyökäytäntöjen yksityiskohtaisen kuvaamisen jälkeen tutkimuksessa arvioidaan hallintatavan toimintaa hyvän hallinnon näkökulmasta. Tällöin kysytään, kuinka hyvin komission (KOM 2001/ 428 lopullinen) muotoilemat hyvän hallinnon periaatteet, avoimuus, osallistuminen, vastuun selkeys, tehokkuus ja johdonmukaisuus, toteutuvat uutta hallintatapaa sovellettaessa. Tehokkuuteen liittyen tutkimuksessa keskitytään avoimessa koordinaatiomenetelmässä muodostuvaan oppimisprosessiin. Tutkimusaineisto- ja menetelmät ovat laadullisia. Kartoitettaessa uuden yhteistyömenetelmän toimintaa koulutuksen alalla tutkimusaineistona hyödynnetään koordinaatiomenetelmän soveltamisen ohessa tuotettuja Euroopan unionin ja Suomen opetusministeriön asiakirjoja. Syntynyttä näkemystä syvennetään haastattelemalla koulutusalan suomalaisia asiantuntijoita opetusministeriöstä ja opetushallituksesta. Aineisto rajaa tutkimusta siten, että kansallisen tason toimintaa tarkastellaan lähinnä Suomen näkökulmasta. Avoin koordinaatiomenetelmä toimii koulutuksen alalla rinnakkain perinteisen yhteisömetodin kanssa. Koordinaatiomenetelmä on tuonut alan yhteistyölle kokonaisvaltaisen kehyksen, jonka puitteissa toimijat luovat toisiinsa yhteyksiä monin tavoin. Yleiskuva hyvän hallinnon toteutumisesta on varovaisen myönteinen. Avoin koordinaatiomenetelmä on selvästi aktivoinut koulutuspolitiikan toimijoita ja tuonut yhteistyöhön niin ennakoitavuutta kuin ryhtiäkin. Maiden kiinnostus muilta oppimiseen on kasvanut, ja kokemusten vaihto katsotaan hyvin antoisaksi. Vaikka koordinaatiomenetelmän mukaista seuranta- ja oppimisprosessia leimaa vahva virkamieskeskeisyys, on ammatillisen koulutuksen alalla myös erittäin hyviä kokemuksia tavoitteiden toimeenpanon avoimesta valmistelusta ja ruohonjuuritason toimijoiden osallistumisesta. Hallintatavan suurimmat ongelmat koskevat läpinäkyvyyttä. Hallintapa on yhtäältä joustava, koska sen toiminnasta ei ole määrätty säännöin. Toisaalta sääntöjen puuttuminen tekee yhteistyöstä vaikeasti lähestyttävää ulkopuolisille. Roolijako toimijoiden välillä on selvä, joskin koordinaatiomenetelmä on tuonut joitakin muutoksia rooleihin. Uuden hallinnan keskeisimpiä ongelmia on se, että perinteistä säädöstyötä tekevät parlamentaariset elimet jäävät siitä helposti sivuun.
  • Saario, Kaisa (2014)
    Journalistinen objektiivisuus on viimeisenä kolmena vuosikymmenenä kohdannut yhä kiihtyvää kritiikkiä – se on jopa päädytty poistamaan monista eettisistä koodistoista. Objektiivisuuden perinteisen, positivismista ponnistavan määritelmän päivittäminen nopeasti muuttuviin sosioekonomisiin ja kulttuurisiin konteksteihin ei ole onnistunut. Tämän pro gradu -työn teoreettinen viitekehys lähtee liikkeelle siitä, että ammattieettisen teorian ja käytännön ammattinormin erottamisen sijaan journalistisen objektiivisuuden hahmottamisen tulisi lähteä siitä journalistisesta kulttuurista ja paikallisemmasta toimituskulttuurista, jossa sitä ylläpidetään ja tuotetaan. Mikäli kontekstisidonnaisuus ei saa ansaitsemaansa painoarvoa, objektiivisuuden moniulotteisuus ja monimutkaisuus näyttäytyvät helposti journalismin uskottavuutta rapauttavina tekijöinä sen sijaan, että nämä ominaisuudet nähtäisiin voimavarana ja lähtökohtana objektiivisuuden ja journalismin suhteen pohtimiselle. Työssä hahmotetaan käsitys objektiivisuudesta journalismin ja sen sidosryhmien välisenä kontekstisidonnaisena sopimuksena, joka rakentuu journalistien ja kyseisten sidosryhmien välisessä sosiaalisessa toiminnassa. Työssä tarkastellaan suomalaisen journalistisen kulttuurin ja objektiivisuuden kontekstia ja selvitetään, millaisena objektiivisuuden sopimus 2010-luvun suomalaisessa toimituskulttuurissa näyttäytyy, mitä kaikkia tekijöitä ja elementtejä siihen liittyy, sekä miten se suhteutuu käsitykseen journalistin roolista. Tämän taustaksi työssä kysytään, miten nykyjournalistit ylipäätään ymmärtävät objektiivisuuden, ja miten he käsittävät sen osana työtään. Aineistona on seitsemän puolistrukturoitua Helsingin Sanomien entisen ja nykyisen journalistin haastattelua, joita on analysoitu situational analysis -menetelmällä. Analyysin tuloksena työn keskeisiä johtopäätöksiä ovat: 1) Journalistien, yleisöjen ja lähteiden välinen objektiivisuuden sopimus 2010-luvun suomalaisessa toimituskulttuurissa perustuu avoimuuteen. Avoimuus on korostunut etenkin digitalisoitumisen ja sosiaalisen median myötä, kun toimitusprosessit ja journalismin lähteet ovat yhä useammin kenen tahansa julkisesti tarkasteltavissa. 2) Yleisön rooli objektiivisuuden kokemuksen muodostumisessa on voimistunut digitalisoitumisen ja uutisten sirpaloitumisen myötä. Kuvitelluilla yleisöillä on nykyisessä mediamaisemassa yhä enemmän vaikutusta toimitusprosesseihin. 3) Toimituskulttuurin merkitys objektiivisuuden syntymisessä on suuri, ja sen kautta toimittajan subjektiivisuus voidaan nähdä voimavarana. Kun objektiivisuus toimituskulttuurin raamien sisällä annetaan subjektin muodostettavaksi, monista subjektiivisuuksista syntyvä lopputulos on niin lähellä objektiivista kuin mahdollista. 4) Objektiivisuus ei ole journalistille pysyvä, staattinen ideaali, vaan liukasreunainen ja muuntautumiskykyinen, erilaisille vaikutteille alisteinen, alati kehittyvä hahmottamisen tapa. Perinteinen, positivistinen objektiivisuuskäsitys katsotaan toimimattomaksi, mutta se voi silti toimia alustana, johon nykyjournalistit projisoivat objektiivisuuden monimutkaisuudesta ja monitulkintaisuudesta kumpuavia ongelmakohtia.
  • Vickholm, Markku (1983)
  • Moustgaard, Heta Liidia (2008)
    Tutkielmassa tarkastellaan avoliitossa eläviä 65 vuotta täyttäneitä suomalaisia rekisteriaineistojen valossa. Avoliitossa eläminen on iäkkäiden keskuudessa yleistynyt nopeasti niin Suomessa kuin muissakin teollisuusmaissa. Iäkkäiden avoliittojen luonteesta sekä avoliitossa elävien ja muun vanhusväestön välisistä sosioekonomisista ja terveydellisistä eroista tiedetään kuitenkin hyvin vähän. Tutkielmassa selvitetään, miten avoliitossa elävien osuus 65 vuotta täyttäneistä suomalaisista on muuttunut vuosina 1992–2003, millaisia ovat avoliitossa elävien ikääntyneiden sosiodemografiset ja -ekonomiset ominaisuudet ja miten ikääntyneiden avoliitot purkautuvat erilleen muuton, laitoshoitoon joutumisen ja kuoleman kautta viiden vuoden seurannassa. Avoliitossa eläviä verrataan sekä yksin että aviopuolison kanssa eläviin ikävakioitujen prosenttiosuuksien sekä binäärisen ja multinomiaalisen logistisen regressioanalyysin avulla käyttäen Tilastokeskuksen muodostamia laajoja rekisteriaineistoja. Tutkielma osoittaa, että ikääntyneiden avoliitot ovat harvinaisia. 2000-luvun alussa alle kolme prosenttia 65 vuotta täyttäneistä suomalaisista asui avopuolison kanssa. Etenkin eronneiden ja leskien keskuudessa avoliitossa eläminen on kuitenkin yleistynyt nopeasti. Iäkkäiden avoliitot ovatkin pääosin avioeron tai leskeytymisen jälkeen solmittuja uusia liittoja. Avoliitossa elävät iäkkäät ovat useilta sosioekonomisilta ominaisuuksiltaan heikommassa asemassa kuin avioliitossa elävät ja naisilla myös huonommassa asemassa kuin yksinelävät. Matala sosioekonominen asema miehillä ja matala koulutus naisilla sekä vuokralla asuminen sekä miehillä että naisilla ovat yhteydessä avoliittoisuuteen iäkkäiden keskuudessa. Avoliitossa elävät naiset ovat kuitenkin avioliitossa eläviä parempituloisia. Iäkkäiden avoliitot ovat avioliittoja epävakaampia ja purkautuvat avioliittoja useammin eron, laitoshoitoon joutumisen ja kuoleman kautta. Etenkin erilleen muuttaminen on avoliitossa huomattavasti yleisempää kuin avioliitossa. Avo- ja avioliitossa elävien väliset erot laitoshoitoon joutumisessa ja kuolleisuudessa selittyvät vain osittain sosioekonomisilla eroilla, lähinnä eroilla asunnon omistamisessa. Erilleen muuttamisen riski ei riipu lainkaan sosioekonomisista tekijöistä. Yksin eläviin verrattuna avoliitossa elävillä miehillä on pienempi riski joutua laitoshoitoon. Kuolleisuuden suhteen avoliitossa elävät miehet eivät poikkea yksin elävistä. Naisilla avoliitossa elävien riski joutua laitoshoitoon ei poikkea yksin elävien riskistä, kuolleisuus on avoliitossa elävillä huomattavasti suurempi. Tulosten perusteella avopuolisot eivät tarjoa iäkkäille aviopuolisoiden lailla hoivaa ja tukea. Avoliitto näyttäisi iäkkäillä olevan pikemminkin heikkoa sitoutumista edellyttävä seurustelutyyppinen asumismuoto kuin avioliiton kaltainen pitkä ja vakiintunut liitto. Avoliittojen yleistyessä vanhemman väestön keskuudessa, tulee yhä suurempi osuus iäkkäistä elämään epävakaissa, vähän suojaa ja hoivaa tarjoavissa liitoissa. Tämä saattaa vaikuttaa yhteiskunnassa tarvittavien virallisten hoivapalveluiden määrään. Iäkkäiden avoliitot saattavat kuitenkin yleistyessään normalisoitua ja muuttua luonteeltaan enemmän avioliiton kaltaisiksi.
  • Hovi, Tiina (2013)
    Suomalaisessa maataloudessa on 1900-luvun puolivälistä alkaen tapahtunut suuria muutoksia, joiden tavoitteena on ollut tuotannon tehostaminen. Muutosten myötä maatalousluonnosta on hävinnyt paljon luonnonvaraisten eliöiden elinympäristöjä, mistä on aiheutunut maatalousympäristön monimuotoisuuden heikentymistä. Yksi tällainen elinympäristö ovat avo-ojat pientareineen. Tuotannon uudenaikaistamisen myötä suuri määrä avo-ojia korvattiin salaojilla. Tämän tutkielman tavoite on selvittää avo-ojien roolia maatalousympäristön monimuotoisuudelle; minkälaiset kasvilajit ojissa viihtyvät ja voisiko ojien avulla kohentaa maatalousluonnon monimuotoisuuden tilaa? Kysymyksiin haettiin vastauksia kartoittamalla ojien ja niiden pientareiden kasvilajiston koostumusta ja lajirikkautta, sekä kasvilajistoon vaikuttavia ympäristömuuttujia. Tarkastelu rajattiin koskemaan vain kasvillisuutta, mutta lähtöoletuksena on, että monimuotoinen kasvillisuus edistää myös muiden eliöryhmien monimuotoisuutta. Aineiston keräys tehtiin kesällä 2008 ja 2009 Etelä-Suomessa Lepsämänjoen valuma-alueella yhteistyössä MYTVAS (Maatalouden ympäristötuen vaikuttavuus) –hankkeen kanssa. Tutkimuslohkojen ojaelinympäristöjä luonnehdittiin NMS-ordinaatiokuvan sekä aineiston yleisimpien kasvilajien indikaattoriarvojen perusteella. Myös lajiston ja ympäristömuuttujien yhteyttä analysoitiin. Tutkielman kirjallisuuskatsauksen perusteella avo-ojilla voi olla arvokas rooli maatalousluonnon biodiversiteetin tukemisessa, ja niiden olemassaolo on luultavasti hidastanut monimuotoisuuden vähenemistä. Tutkielman kasvillisuusaineiston analysointi kuitenkin osoitti, että tutkimusalueen ojien kasvillisuus oli melko vähälajista ja yksipuolista. Todennäköisesti syynä ovat kasvupaikan ravinteikkuus, kosteus ja muutamien valtalajien dominanssi. Jotta monimuotoisuuden suojelun tarpeisiin voitaisiin jatkossa vastata, tulisi ojista tehdä nykyistä laadukkaampia elinympäristöjä esimerkiksi estämällä lannoite- ja torjunta-ainekulkeumia nykyistä tehokkaammin, ja leventämällä ojanpientareita. Kasvillisuuden hoitotoimet, kuten niitto ja laidunnus, olisivat tehokkaita keinoja edistää monimuotoisuutta.
  • Liukkonen, Kirsi (2002)
    Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, millaista avoliiton lastenhankinta on ollut Suomessa 1990-luvulla ja miten tämän lastenhankinnan yleisyys on muuttunut 1980-luvulta. Tutkimuksen pääaineistona on Tilastokeskuksessa keväällä 2000 muodostettu rekisteripohjainen otosaineisto. Aineisto on muodostettu EKSY90-aineiston sekä väestötilaston aineistojen pohjalta, ja sen perusjoukkona ovat 20 – 29-vuotiaat naiset, jotka ovat olleet vuoden 1990 lopussa avoliitossa ja joilla ei ole ollut avopuolisonsa kanssa yhteisiä lapsia. Tutkielman rekisteripohjaisen pääaineiston avulla tarkastellaan avoliiton lastenhankintaa ja sen siihen liittyviä taustatekijöitä Suomessa ajanjaksolla 1991-1995. Rekisteriaineiston avulla selvitetään, onko avoliitossa tapahtuva lastenhankinta ollut tiettyjen sosiodemografisten ominaisuuksien omaavien avoparien keskuudessa muita väestöryhmiä yleisempää Suomessa 1990-luvun alkupuolella. Tutkielmassa käytetään vertailuaineistona Tilastokeskuksen Perheellistyminen ja työ –haastatteluaineistoa. Mainittujen aineistojen yhteiskäytön tarkoituksena on ollut selvittää, onko nähtävissä merkkejä siitä, että avoliitto on ollut muuttumassa luonteeltaan Ruotsin ja Tanskan esimerkin mukaisesti myös Suomessa 1990-luvulla lapsettomasta esiavioliitosta avioliittoa muistuttavaksi parisuhteeksi. Tutkimusmenetelminä tutkielmassa käytetään ristiintaulukointia ja logistista regressioanalyysiä. Ajallisen vertailun perusteella tulokseksi saatiin, että avoliitot olivat muuttuneet 1980-luvulta 1990-luvulle siirryttäessä niin, että avioliiton solmimiseen johtaneiden avoliittojen osuus oli vähentynyt ja eroon päättyvien avoliittojen osuus lisääntynyt. Myös avoliitossa tapahtuva lastenhankinta oli yleistynyt 1990-luvulla. Avoliitto oli alkanut muuttua 1990-luvulla vähitellen lastenhankinnan suhteen avioliittoa muistuttavaksi parisuhteeksi, sillä parisuhteen muoto näytti säätelevän tuolloin yhä vähenevässä määrin lastenhankintaa. Ajanjaksolla 1991-1995 jopa 47 prosenttia tutkimusväestön pareista oli ollut avoliitossa ensimmäisen lapsen syntyessä. Toisen lapsen syntyessä 33 prosenttia pareista oli ollut edelleen avoliitossa. Avoliitto oli selkeästi ollut 1990-luvulla kehittymässä Suomessa lapsettomasta esiavioliitosta avioliiton rinnalla olevaksi sosiaaliseksi instituutioksi Ruotsin ja Tanskan tapaan. Siirtyminen avioliitossa tapahtuvasta lastenhankinnasta avoliitossa tapahtuvaan lastenhankintaan ei ollut tapahtunut 1990-luvulla samanaikaisesti kaikissa väestöryhmissä. Tutkimuksessa voitiin erottaa väestöryhmiä, jotka olivat olleet avoliitossa tapahtuvan lastenhankinnan suhteen edelläkävijöitä. Avoliitto oli selkeästi ollut muita yleisemmin avioliittoa muistuttava parisuhde perusasteen koulutuksen suorittaneille, toistuvasti työttömyyttä kokeneille, maaseutumaisissa kunnissa, pohjoisen Suomen alueella tai Ahvenanmaalla asuneille, eronneille sekä niille naisille, joilla oli puolisonsa kanssa huomattava ikäero ja joilla oli perheessään nykyisen puolisonsa kanssa ei-yhteisiä lapsia. Tärkeimpiä käyttämiäni kirjallisia lähteitä ovat perheenmuodostuksessa tapahtuneita muutoksia käsittelevät sosiologiset ja taloustieteelliset teoriat sekä avoliiton lastenhankinnan taustatekijöitä koskevat väestötieteelliset tutkimusraportit.
  • Vehviläinen, Mari (2010)
    Avopurenta on yksi vaikeimmin hoidettavista purentavirheistä johtuen suuresta palautumisriskistä. Sen etiologia on monitekijäinen ja hoitovaihtoehtoja on useita. Avopurennan etiologiasta ja hoitomenetelmistä on lukuisia artikkeleita, mutta katsottiin tärkeäksi kerätä yhteen artikkeleissa oleva tieto kirjallisuuskatsauksen muotoon. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, mitkä tekijät aiheuttavat avopurentaa ja millä mekanismilla, sekä käsittelemään avopurennan hoidossa käytettäviä ortodonttisia kojeita ja hoidolla saatuja tuloksia. Avopurennan hoidon onnistumisesta on useita raportoituja tutkimuksia, mutta kuitenkaan ei voida määritellä, mikä hoitomenetelmistä olisi paras. Valintaa hankaloittaa se, että tutkimuksia hoidon pitkäaikaistuloksista on melko vähän ja toisaalta tutkimuksissa saatetaan käyttää eri menetelmiä vertikaalisen ylipurennan mittaamiseen, joten tutkimustulokset eivät aina ole vertailukelpoisia.
  • Mäkilä, Elina (2011)
    Pro-gradu -työssäni tutkin venäläistä avtorskaia pesnia -musiikkigenreä, sitä ympäröivää yhteisöä sekä muutosta, jonka genre on kokenut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Avtorskaia pesnia -genren keskiössä on lyyrinen, kitarasäestyksellinen säveltäjän ja sanoittajan itsensä esittämä laulu. Neuvostoliiton kontekstissa avtorskaia pesnian voidaan nähdä olevan yhteiskuntakriittinen genre, joka intonaationsa, muotonsa ja sanomansa välityksellä korosti yksilöllisyyttä ja sananvapauden periaatteita. Neuvostoliiton hajoaminen on vaikuttanut monella tavalla sekä musiikin olemukseen että sitä ympäröivään yhteisöön. Pyrin selvittämään, minkälaisia arvoja avtorskaia pesnian parissa viihtyvä yhteisö vaali sosialismin aikana ja minkälaisia odotushorisontteja yhteisön jäsenet liittävät genreensä nykykontekstissa. Musiikin yhteiskunnallisen merkityksen lisäksi pohdin myös sitä, mitä genre merkitsee sitä luoville yksilöille ja yhteisölle. Tutkimukseni perustuu vuonna 2009 Pietarissa tehtyyn kolmen kuukauden mittaiseen kenttätyöhön. Vierailin säännöllisesti pietarilaisissa lauluklubeissa, kävin konserteissa ja osallistuin muutamaan festivaaliin. Erityisesti klubit edustivat genren yhteisöllisintä puolta. Osallistuin klubien toimintaan, haastattelin useita muusikoita ja muita genren aktiiveja. Tarkastellessani avtorskaia pesniaa Neuvostoliiton kontekstissa, pohdin erityisesti sen merkitystä ja sijoittumista sosialistisen yhteiskunnan todellisuuteen. Usein kirjallisuudessa sosialismi nähdään vastakkaisten kategorioiden kautta. Viimeisten vuosikymmenien sosialistinen todellisuus oli kuitenkin luonteeltaan paradoksaalinen. Tarkastelemalla avtorskaia pesniaa pyrin osoittamaan, millä tavalla sosialistiseen yhteiskuntaan liitettävät vastakkainasettelut ovat ongelmallisia. Analysoin sosialistisen yhteiskunnan ja avtorsakia pesnian välistä suhdetta nojaten James Scottin public ja hidden transcripts -käsitteisiin. Tämän lisäksi käytän Alexei Yurchakin deterritorialisaation käsitettä kuvaamaan sitä, millä tavalla sosialismin viimeisten vuosikymmenien aikana avtorskaia pesnia -yhteisö loi sosiaalisia tiloja, joissa yhteisön arvoja ei nähty ristiriitaisina sosialistisen ideologian kanssa. Tasa-arvo, yhteisöllisyys, perhe, ystävyys ja eettisyys voidaan lukea sosialismin ja avtorskaia pesnia -yhteisön yhteisiksi arvoiksi. Neuvostoliiton viimeisinä vuosikymmeninä sosiaalisen todellisuuden ja virallisen diskurssin ristiriitaisuus muodosti tilanteen, joka mahdollisti uusien tulkintojen ja sen myötä uusien sosiaalisten tilojen syntymisen. Neuvostoliiton hajoaminen on asettanut avtorskaia pesnia -genrelle uusia haasteita. Vallitsevan yhteiskunnallisen järjestyksen nopea muuttuminen on aiheuttanut tilanteen, jossa genren edustajat ovat joutuneet arvioimaan suhdettaan ympäröivään todellisuuteen uudesta näkökulmasta. Tärkeiksi muodostuneet arvot jatkavat elämäänsä, mutta niiden tulkinta ja merkitsevyys ovat muuttuneet. Nykyään genreen liitetään erilaisia odotushorisontteja, jotka syntyvät avoimessa, historiallisesti määräytyvässä diskursiivisessa prosessissa. Käsitykset musiikin merkitsevyydestä ja sen paikasta nykykontekstissa rakentuvat myös yhteiselle historialle ja sen merkityksille. Ystävyyden ja vilpittömyyden korostuminen sekä genren näkeminen ennen kaikkea kommunikaation ja taiteen muotona ovat niitä lähtökohtia, joista muusikot pyrkivät musiikkiaan tekemään. Jollekin avtorskaia pesnia edustaa kommunikaatiota ja dialogia yksilöiden välillä. Toisille genre edustaa taiteen muotoa, kun taas jotkut näkevät musiikin hyödykkeenä. Monelle genre edustaa yhteisöä ja toimii selviytymisstrategiana elämän hankalina hetkinä. Tunne yhteenkuuluvuudesta ja kuulumisesta saman genren piiriin ilmenee hetkissä ja ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, jolloin he ymmärtävät jakavansa jotakin yhteistä ja näin kuuluvansa johonkin heitä yhdistävään maailmaan. Avtorskaia pesnian parissa viihtyvät näyttäisivät muodostavan kuvitteellisen yhteisön, jota yhdistää yksilön ainutlaatuisuuden kunnioittaminen. Avtorkskaia pesnian ja sen yhteiskunnallisen merkityksen muuttumisen tarkastelu antaa mahdollisuuden kurkistaa Venäjällä tapahtuvien sosiaalisten ja poliittisten muutosten luonteeseen.
  • Kulhia, Ali (Helsingin yliopisto, 2009)
    Tämän tutkimuksen päätarkoitus on hahmottaa Tampereen Kaupunkilähetyksen kristillissosiaalista työtä ja sen toimintakenttiä niitä kohdanneissa muutoksissa toisesta maailmansodasta 1960-luvun alkuun. Tutkimuksen päämetodi on geneettinen metodi, ja päälähteinä on käytetty tämän yhdistyksen ja sen yhteistyökumppanien arkistoja ja julkaisuja. Tutkimuksen erityisenä tukena ovat olleet tekijän aiemmat tutkimukset tästä tutkimuskohteesta. Tutkimuksessa on selvitetty myös toiminnan sukupuolittumista ja ammatillistumista, sekä toiminnan vaihtelevaa suhdetta Tampereen kaupunkiin ja muihin yhteistyötahoihin. Tampereen Kaupunkilähetys on pitänyt toimintaperiaatteena perinteistä sisälähetystä, johon on kuulunut karitatiivinen ja missionaarinen puoli. Toimintaan on kuulunut niin laitosdiakoniaa kuin avohuollollista työtä. Diakonian ja uuskansankirkollisuuden läpimurto muuttivat työtapoja yhdessä sodan luomien poikkeuksellisten yhteiskunnallisten olojen kanssa. Inflaatio, vuokra- ja hintasäännöstely aiheuttivat raskaita menetyksiä Kaupunkilähetyksen toiminnalle. Samaan aikaan yhteiskunnan sosiaalityö alkoi kehityksen kohti hyvinvointiyhteiskuntaa, mikä ammatillisti ja kohotti sosiaalityön tasoa. Nämä kaikki yhdessä loivat muutospaineita Kaupunkilähetykselle, joka ryhtyi tuottamaan uusia työmuotoja kristillisessä hengessä toteutettuina, kuten avioliittoneuvonnan, jota voi luonnehtia sosiaaliseksi innovaatioksi, sekä hengellistä teollisuustyötä, erilaisia lastensuojelullisia laitoksia, pullakirkon ja kehitysvammaisten teollista työtoimintaa. Samalla Kaupunkilähetyksenkin työ ammatillistui. Tampereen kaupungin kunnallispolitiikkaa hallinnut sosialidemokraattien ja kokoomuslaisten aseveliakseli tuki Tampereen Kaupunkilähetyksen työtä. Tampereen kaupungin sosiaaliviranomaiset, kuten Alpo Lumme, ehdottivat usein uusia työmuotoja Kaupunkilähetykselle. Näiden ehdotuksien mukana tuli lupaukset antaa tarvittava taloudellinen tuki. Kaupungista tuli Kaupunkilähetyksen merkittävin tukija ja yhteistyökumppani. Molemmat hyötyivät yhteistyöstä. Kaupunkilähetys pyrki vastaamaan näkemiinsä sosiaalisiin haasteisiin pikaisesti. Tämä oli myös menestyksen ydin, sillä suhteellisen nopea päätöksenteko uuden toiminnan kokeilusta oli Kaupunkilähetykselle helpompaa kuin kaupungille tai seurakunnille. Yhdistyksen uusille työmuodoille oli luonteenomaista, että joku asiaan perehtynyt henkilö ryhtyi niitä ajamaan voimakkaasti ja taitavasti kohti toteutusta. Toimintamuotojen jouduttua rahoitusvaikeuksiin tai kasvaessa selvästi julkishallinnon tehtäviksi, Kaupunkilähetys luopui tarvittaessa osuudestaan melko kivuttomasti aloittamalla usein jälleen uuden työmuodon. Tampereen Kaupunkilähetys voidaan sijoittaa sosiaalityön toimintakenttään kristillissosiaalista työtä tekevänä kolmannen sektorin toimijana. Yhdistyksen työssä ja hallinnossa oli havaittavissa sellaista sukupuolittumista, että varsinaista työtä tekivät pääosin naiset naisten johdolla. Mies-, poika- ja evankelioimistyötä tekivät puolestaan pääosin miehet. Myös johtokunnissa naisilla oli merkittävä asema, kuten jäsenistössäkin. Johtokuntatoiminta etääntyi seurakunnasta, sillä puheenjohtajaksi vaihtui maallikko jo 1940-luvulla, ja johtokunnassa oli vain vähän pappeja muutenkin. Toiminnan taloudellisena tukena olivat Tampereen kaupunki suurimpana rahoittajana, Tampereen Kaupunkilähetyksen osittain omistama hotelli Emmaus Oy, valtio, Tampereen seurakunnat, yksityiset lahjoittajat ja jäsenistö. Yhdistyksen omat kiinteistöt tuottivat välillä tappiota ja välillä voittoa, mutta niiden tärkein merkitys oli olla toimitiloina.
  • Hyvärinen, Arto Erkki Juhani (2012)
    Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion – Faculty Oikeustieteellinen tiedekunta Laitos/Institution– Department Rikosoikeus Tekijä/Författare – Author Arto Hyvärinen Työn nimi / Arbetets titel – Title Avustusrikokset talousrikollisuuden muotona Oppiaine /Läroämne – Subject Rikosoikeus Työn laji/Arbetets art – Level Pro gradu - tutkielma Aika/Datum – Month and year Syyskuu 2012 Sivumäärä/ Sidoantal – Number of pages 65 Tiivistelmä/Referat – Abstract Tutkielma käsittelee avustusrikollisuutta talousrikollisuuden osana. Tarkastelun erityisenä kohteena ovat rikoslain 29 luvun säännökset avustuspetoksesta ja avustuksen väärinkäytöstä. Lisäksi tutkielmaan on otettu mukaan viimeaikaista oikeuskäytäntöä, jonka avulla pyritään nostamaan esiin avustusrikosten yhteydessä ilmeneviä kysymyksiä sekä konkretisoimaan avustusrikoksiin liittyvää problematiikkaa. Tutkielmassa huomioidaan myös EU:n yhteisöpetossopimus, joka edellyttää kaikkia jäsenvaltioita kriminalisoimaan kansallisessa rikoslaissaan EU:n menoihin ja tuloihin kohdistuvan yhteisöpetoksen. Yhteisöpetoksella tarkoitetaan tällöin tahallista tekoa tai laiminlyöntiä, jonka seurauksena EU:n talousarvioon kuuluvia varoja joko nostetaan tai pidätetään oikeudettomasti. Tutkielmassa luodaan lisäksi katsaus avustusjärjestelmiin ja avustusten valvontaa koskeviin ongelmiin. Tällöin huomio kiinnittyy erityisesti avustusrikosten rikosoikeudellisiin seuraamuksiin ja hallinnolliseen sanktiojärjestelmään. Avustusjärjestelmiä ja valvontaa tarkastellaan sekä EU oikeudellisesta että kansallisesta näkökulmasta käyttäen hyväksi lain esitöitä, oikeuskirjallisuutta ja EU oikeudellista lähdemateriaalia. Lähestymistapana tutkimusaiheeseen käytettään normikeskeistä tutkimusasetelmaa, joten avustusrikoksia käsitellään tutkielmassa rikoslainopillisesta näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena on valitun metodin avulla pyrkiä saamaan selville voimassaolevan oikeuden kanta avustusrikoksiin, sekä eritellä syitä avustusrikosten vähäiseen ilmituloon. Avustusrikosten tunnusmerkistöjä tarkastellaan myös laillisuusperiaatteen täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimuksen kannalta. Avustusrikosten melko avoimet tunnusmerkistöt sekä avustusrikosten taustalla oleva usein vaikeaselkoinen lainsäädäntö voi olla osittain syynä avustusrikosten harvinaisuuteen. Koska avustusrikokset liittyvät usein organisoituun toimintaan ja avustusta haetaan yrityksen tai yhteisön toimintaa varten, käsitellään tutkielmassa myös tekijäpiiriä ja rikosvastuun kohdentamista. Käytännössä avustusrikosten tekeminen edellyttääkin usein laajaa tietämystä tukijärjestelmien toiminnasta ja tuettavan toiminnan laadusta. Avustuspetoksen osalta tekijäpiiriä rajaa hieman se, että avustuksen tulee olla RL 29:5:ssä määritellyllä tavalla muuhun tarkoitukseen kuin henkilökohtaiseen kulutukseen myönnetty. Euroopan unionin yhteisöpetossopimus sisältää puolestaan määräykset yritysjohtajien rikosoikeudellisesta vastuuasemasta. Jäsenvaltioiden edellytetään toteuttavan tarvittavat toimenpiteet, joilla yrityksissä päätös- ja valvontavaltaa käyttävät henkilöt on mahdollista saattaa rikosoikeudelliseen vastuuseen. Avustuspetos ja avustuksen väärinkäyttö ovat käytännössä osoittautuneet vaikeasti toteen näytettäviksi teoiksi. Avustusrikosten avoimet tunnusmerkistöt ja tekojen tahallisuuden arviointiin liittyvät vaikeudet ovat myös toisinaan johtaneet avustusten takaisin perintään hallinnollisin keinoin, jolloin teko on jäänyt tutkimatta rikosoikeudelliselta kannalta. Samalla avustuspetos ja avustuksen väärinkäyttö kuitenkin kohdistuvat julkiseen talouteen vaarantaen eri avustusjärjestelmille asetettujen tavoitteiden toteutumisen. Välillisesti tekojen voidaan lisäksi katsoa kohdistuvan kaikkiin veronmaksajiin ja toisiin avustuksen hakijoihin. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Avustusrikokset, avustuspetos, avustuksen väärinkäyttö, talousrikokset Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan kirjasto Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information
  • Ranta, Seppo (Helsingin yliopisto, 2002)