Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1480-1499 of 28473
  • Tainio, Hannele (2008)
    Viime aikaisissa sosiaalityön tutkimuksissa asunnottomuutta on tarkasteltu ensisijaisesti yksilökohtaisesta näkökulmasta. Tutkimuksissa ovat korostuneet asunnottomien psykososiaaliset ongelmat ja niihin liittyvät asumisjärjestelmän puutteet kuten riittämättömät tukipalvelut. Tutkimuksissa on myös osoitettu, että tietylle erityisen vaikeista psykososiaalisista ongelmista kärsiville asunnottomille ei ole riittävästi heille soveltuvia asumispalveluita.Pitkäaikaisasunnottomuuden on osoitettu olevan sidoksissa asunnottomien elinolosuhteisiin. Toimiessani Pääkaupunkiseudun sosiaalialan kehittämisyksikön asunnottomien palvelujen kehittämisyksikkö-hankkeessa tutkijasosiaalityöntekijänä (2006-2007) minua alkoi kiinnostaa, miksi asunnottomuus joidenkin henkilöiden kohdalla jatkuu vuodesta toiseen,vaikka he ovat sosiaalityön asiakkaina ja asumispalvelujärjestelmän piirissä. Tutkimukseni kuuluu marginalisaatiokysymysten alaan eli laajemmin köyhyys- ja syrjäytymistutkimuksiin.Tutkimuksessa selvitetään pitkäaikaisasunnottomien,asumisyksiköissä ja sosiaalipalvelutoimistoissa asuttamistyötä tekevien työntekijöiden näkemyksiä pitkäaikaisasunnottomuutta ylläpitävistä tekijöistä ensisijassa laadullisen tutkimusotteen avulla. Tutkimustehtävään haetaan vastausta kolmen tutkimuskysymyksen kautta: 1. Millaista on eläminen asunnottomana? (asunnottomien näkökulma) 2. Mitkä tekijät vaikeuttavat asuttamistyötä? (työntekijöiden näkökulma). 3. Millainen pääkaupunkiseudun asumisjärjestelmä (asuntolat ja asumispalvelut) on pitkäaikaisasunnottomien kannalta? Tutkimusaineiston muodostavat pitkäaikaisasunnottomien ryhmähaastattelut (13 ryhmähaastattelua,53 osallistujaa), asuttamistyöntekijöiden yksilöhaastattelut (15 kpl) sekä internetpohjainen kysely ja tutustumiskäynnit asumisyksiköihin. Kuvaan ensin asunnottomien elinolosuhteita pitkäaikaisasunnottomien näkökulmasta. Sen jälkeen asuttamistyötä ja asuttamista vaikeuttavia tekijöitä sosiaalipalvelutoimistoissa ja asumisyksiköissä työskentelevien näkökulmasta ja viimeiseksi kuvaan asumisjärjestelmää kyselyyn ja tutustumiskäynteihin pohjautuen.Tutkimustehtävä on rajattu koskemaan vain vaikeasti asutettaviksi määriteltyjen asuttamiseen liittyviä kysymyksiä.Ensimmäisessä ja toisessa tutkimuskysymyksessä olen käyttänyt Ference Martonin fenomenografista lähestymistapaa soveltuvin osin.Kolmannen tutkimuskysymyksen kohdalla metodinen väline analyysissa on ollut taulukointi, joka on havainnollinen ja kuvaava pieniä aineistoja käsiteltäessä.Tutustumiskäynneillä tekemäni havainnot täydentävät kyselyä. Tutkimukseni perusteella pitkäaikaisasunnottomuutta ylläpitävät sekä yksilökohtaiset että rakenteelliset tekijät. Köyhyydestä johtuva alhainen elintaso, psykososiaaliset ongelmat, erityisesti hallitsematon päihteiden käyttö seurauksineen sekä nykyisen asumisjärjestelmän puutteet ylläpitävät asunnottomuuskierrettä. Nämä tekijät sijoittuvat yhteiskunnan mikro- ja makrotasolle. Pitkittynyt asunnottomuus on yhteiskuntapoliittinen kysymys.
  • Virta, Mirva (2006)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli laatia asuntokuntaennuste Suomelle vuosille 2010, 2020 ja 2030. Ennusteen kohteena olevat asuntokuntatyypit olivat: kahden vanhemman lapsiperheet, pariskunnat, yksinhuoltajaperheet ja perheettömät. Ennuste sisältää myös ennusteen asuntokuntaan kuulumattomien määristä tulevaisuudessa. Ennuste sisältää kolme ennustevaihtoehtoa. Tutkimuksen aineistot olivat Tilastokeskuksen vuosien 2001 ja 2004 väestöennusteet sekä Eksy -90 ja Eksy -00 rekisteriaineistojen 11% otoksista laaditut taulukot. Väestöennusteiden avulla määriteltiin pohjaväestö vuosille 2010, 2020 ja 2030. Eksyn tiedoista tehtyjen taulukoiden avulla laadittiin olettamukset asuntokuntien jakautumisesta eri asuntokuntatyyppeihin ennusteen lähtövuonna sekä ennustevuosina 2010, 2020 ja 2030. Ennuste tehtiin huoneistonhaltijamenetelmällä. Ensimmäinen ja toinen ennustevaihtoehto kuvasivat oletusta, että asuntokuntarakenne (eli väestön jakautuminen eri asuntokuntokuntatyyppeihin) pysyisi vuoden 2000 kaltaisena ennustevuosina 2010, 2020 ja 2030. Väestön määrän oletettiin kasvavan ensimmäisessä ennustevaihtoehdossa Tilastokeskuksen vuoden 2001 väestöennusteen mukaisesti, ja toisessa ennustevaihtoehdossa Tilastokeskuksen vuoden 2004 väestöennusteen mukaisesti. Kolmannessa ennustevaihtoehdossa asuntokuntarakenteen olettiin kehittyvän aikavälillä 1990–2000 havaittujen trendien suuntaisesti. Ennuste laadittiin 5-vuotisikäryhmittäin. Vain 15-vuotta täyttäneet olivat tarkastelun kohteena, koska sitä nuoremmat eivät voi olla asuntokunnan viitehenkilöitä. Tulosten mukaan asuntokuntien kokonaismäärä tulisi kasvamaan 10–16 % vuodesta 2000 vuoteen 2030. Määrällisesti tämä tarkoittaa noin 225 000–370 600 asuntokunnan lisäystä ennusteajanjaksolla. Asuntokunnan keskikoon oletetaan olevan ennusteen päätevuonna 1,95–2,08 henkilöä (ennusteen lähtövuonna 2000 asuntokuntien keskikoko oli 2,21 henkilöä). Asuntokuntaan kuulumattomien määrän oletetaan kasvavan noin 29 100–36 800 henkilöllä eli 31–39 %. Suurin osa asuntokuntakuntaan kuulumattomien määrän kasvusta tulee yli 79-vuotiaiden ikäryhmistä. Ennusteiden mukaan perheettömien määrä kasvaisi ennusteajanjaksolla noin 177 400–325 300 asuntokunnan verran eli 19–35 % ennustevaihtoehdosta riippuen. Eniten ennustetaan lisäystä yli 74-vuotiaiden perheettömien määrään. Pariskuntien määrän ennustetaan kasvavan noin 23–35 % eli noin 133 500–203 000 asuntokunnan verran. Pääsääntöisesti alle 55-vuotiaiden joukossa pariskuntien määrän ennustetaan laskevan ja yli 54-vuotiaiden joukossa kasvavan. Kahden vanhemman lapsiperheiden kokonaismäärä tulee ennusteessa laskemaan noin 62 400–152 200 asuntokunnan verran eli 10–25 % verrattaessa vuosia 2000 ja 2030 toisiinsa. Yksinhuoltajaperheiden määrän odotetaan laskevan 3–7 % eli noin 5 300–13 500 asuntokunnan verran. Asuntokuntien kokonaismäärän muutokseen tulevaisuudessa vaikuttaa eniten perheettömien ja pariskuntien määrän ennustettu kasvu. Pääasiallinen syy heidän määränsä kasvuun on Suomen väestön ikääntyminen tulevaisuudessa.
  • Ruuskanen, Viivi (2015)
    Asuntomarkkinat ovat muutoksen alaisina. Taloudellinen taantuma ja asuntomarkkinoiden eriytyminen luovat muutospaineita asumiselle. Näiden tekijöiden lisäksi väestön ikääntyminen näyttäytyy tulevaisuuden asuntomarkkinoiden kannalta merkittävänä tekijänä. Suomen väestön ikääntymispiikki tulee vastaan 2020–2030 luvuilla, jolloin suurten ikäluokkien eläköityminen tulee päätökseen, ja noin joka neljäs suomalainen on yli 64-vuotias. Väestön ikääntyminen ja elin-iän piteneminen vaikuttavat asuntomarkkinoihin esimerkiksi pienentämällä kotitalouksien keskikokoa. Aikaisempien tutkimusten mukaan kotitalouksien keskikoon pieneneminen johtaa pienempien asuntojen kysynnän kasvamiseen. Lisäksi väestön ikääntyminen ja etenkin ikääntyvän väestön suhteellisen osuuden kasvaminen tulevat vaikuttamaan asuntomarkkinoiden rakenteeseen merkittävästi. Vanhemman väestön rooli onkin muuttumassa asuntomarkkinoilla iäkkäiden asuntokysyjien määrän kasvaessa. Työn tarkoituksena on tutkia väestön demografisten muutosten vaikutuksia asuntomarkkinoille. Lisäksi työssä tutkitaan sitä, miten näihin muutoksiin tulisi varautua asuntotuotannossa. Työn empiirinen osuus koostuu Oulun asuntomarkkinoiden ja väestönrakenteen tutkimisesta sekä alueellisesta ikääntymisennusteesta vuodelle 2030. Työn aineisto koostuu pääosin Tilastokeskuksen maksuttomista tilastoaineistoista (kuten väestöennusteesta), paikkatietomuotoisesta Ruututietokanta 2013 aineistosta sekä paikkatietomuotoisesta YKR- aineistosta Oulun rakennuskannasta. Työssä on käytetty sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia menetelmiä. Päämenetelminä työssä on käytetty graafista analysointimenetelmää ja paikkatietomenetelmiä. Tutkimuksen tulosten mukaan Oulun vuoden 2030 ikääntyneet (62–86-vuotiaat) asuvat pääosin keskustan ulkopuolisilla pientaloalueilla ja seudun reuna-alueilla. Myös haja-asutusalueella ikääntyneen väestön määrä suhteessa muuhun väestöön on suuri. Väestön ikääntyminen ja sen alueellinen painottuminen tulee vaikuttamaan tulevaisuuden asuntomarkkinoihin monella tavalla. Ensinnäkin ikääntyneet kotitaloudet ovat valtaosin pieniä, yhden tai kahden hengen kotitalouksia, joiden määrän lisääntyminen kasvattaa pienien asuntojen kysyntää. Toisaalta ikääntyneet kotitaloudet asuvat pääosin pientaloasunnoissa, joiden suuret siivousalat, kaksikerroksisuus ja ison pihan hoitaminen ovat tekijöitä, jotka ajavat ikäihmisiä muuttamaan. Aikaisempien tutkimusten mukaan ikäihmiset prefereoivat ikääntyessään asumisessa etenkin asunnon laatuominaisuuksia ja palveluiden saavutettavuutta. Tämän vuoksi ikääntyneiden asumistoiveet kohdistuvat usein keskustan palveluiden läheisyyden uudehkoihin kerrostaloasuntoihin. Tutkimuksen mukaan Oulussa vapautuu vuosien 2030–2035 välisenä aikana yli 2 500 omakotitaloasuntoa ikääntyneiden muuttaessa kerrostalovaltaisille alueille. Lähes puolet näistä tulee vapautumaan Oulun kuntaliitosalueilta, joissa asuntokysyntä muutenkin on vähäistä. Väestön ikääntyminen tulee siis vapauttamaan asuntomarkkinoille suuren määrän pientaloja, samalla kysynnän kohdistuessa yhä enemmän keskustan läheisiin kerrostaloasuntoihin. Toisaalta tulevaisuuden asuntomarkkinoihin vaikuttaa myös muiden ikäryhmien koko ja asumispreferenssit. Perheellistymisikäisten (20–35-vuotiaiden) osuus väestöstä laskee tulevaisuudessa, joka vähentää osaltaan pientalojen kysyntää markkinoilla. Näiden rakenteellisten muutoksen seurauksena pientaloasuntojen tarjonta siis lisääntyy markkinoilla samalla kysynnän vähentyessä. Väestön ikääntyminen aiheuttaakin asuntomarkkinoille tilapäisen epätasapainotilan. Asunnontuotannossa väestön ikääntymisestä johtuvat muutokset tulisi ennakoida hyvissä ajoin, jotta tuleviin muutoksiin ehdittäisiin varautua. Tämän tutkimuksen mukaan Oulun kaupungin tulisikin vähentää jo tässä vaiheessa omakotitalotonttien luovutusta, jotta tarjonta tulevaisuudessa ei kasvaisi liian suureksi. Samaan aikaan asuntotuotantoa tulisi keskittää kerrostaloasuntoihin, joihin kohdistuu kasvavaa kysyntää nyt ja tulevaisuudessa.
  • Kettunen, Taina (1993)
  • Vilkama, Katja (Helsingin yliopisto, 2006)
    The aim of the thesis was to study the extent of spatial concentration of immigrant population in Helsinki and to analyse the impact of housing policy on ethnic residential segregation in 1992-2005. For the purpose of the study, immigrant population was defined based on the language spoken at home. The theory of residential segregation by Andersson and Molina formed the main theoretical framework for the study. According to Andersson and Molina ethnic residential segregation results from different dynamic intra-urban migration processes. Institutionally generated migration, i.e. migration patterns generated by various housing and immigrant policies and procedures, is one of the central factors in the development of ethnic segregation. The data of the study consisted of population and housing statistics and housing and immigrant policy documents of Helsinki municipality. Spatial concentration of immigrant population was studied both at district and building levels using GIS-methods and statistical methods. The housing policy of Helsinki municipality was analysed using a method created by Musterd et al. Musterd et al. categorise two types of policy approaches to residential segregation: spatial dispersion policy and compensating policy. The housing policy of Helsinki has a strong focus on social mixing and spatial dispersion of housing stock. Ethnic segregation is regarded as a threat. The importance of ethnic communities and networks is, however, acknowledged and small-scale concentration is therefore not considered harmful. Despite the spatial dispersion policy, the immigrant population is concentrated in the eastern, north-eastern and north-western suburbs of Helsinki. The spatial pattern of concentration was formed already at the beginning of the 1990's when immigration to Finland suddenly peaked. New immigrant groups were housed in the neighbourhoods where public housing was available at the time. Housing policy, namely the location of new residential areas and public housing blocks and the policies of public housing allocation were key factors influencing the residential patterns of immigrant population in the 1990's. The immigration and refugee policies of the state have also had an impact on the development. The concentration of immigrant population has continued in the same areas in the beginning of the 2000's. Dispersion to new areas has mainly taken place within the eastern and north-eastern parts of the city or in the adjacent areas. The migration patterns of native population and the reasonably rapid changes in the housing market have emerged as new factors generating and influencing the ethnic residential segregation in Helsinki in the 2000's. Due to social mixing and spatial dispersion policies, ethnic segregation in Helsinki has so far been fairly small-scale, concentrated in particular housing blocks. The number of residential buildings with a high share of immigrant population is very modest. However, the number of such buildings has doubled between 1996-2002. The concentration of immigrant population concerns mainly the public housing sector. The difference in the level of concentration between the public housing sector and privately owned housing companies is remarkable.
  • Lindkvist, Markus (2011)
    Tutkielman aiheena on asuntopolitiikka Suomessa asuntotuotannon näkökulmasta. Tutkimusaiheen valinnan perusteena on jatkuvasti toistuva ja osin pysyvä asuntopula kasvukeskuksissa, mikä on myös tämän työn tutkimusongelma. Tutkimustehtävänä on selvittää, miten asuntopolitiikalla on pyritty ratkomaan asuntopulaa viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana ja onko valituissa toimintalinjoissa tapahtunut muutoksia tutkimusjakson aikana. Tutkimustyön aihealuetta taustoitetaan asumisen ja asuntopolitiikan historialla sekä kansainvälisellä asuntotutkimuksella. Asuntopolitiikan teoreettisena viitekehyksenä käytetään asuntopolitiikan tutkija, professori John Dolingin teoretisointia asuntopolitiikasta. Tutkimusaineisto koostuu vuosien 1990-2010 aikana laadituista poliittisista ohjelmista ja saman ajanjakson niistä valtiopäiväasiakirjoista, jotka sisältävät tutkimusaiheen kannalta oleellista tietoa. Tutkimusmenetelmänä käytetään kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Suomelle ominaisia piirteitä asuntopolitiikassa ovat olleet nopeat suunnanmuutokset ja vaihtelevat toimintatavat. Asuntopolitiikan rooli ja merkitys osana yhteiskunnallista päätöksentekoa on myös herättänyt keskustelua läpi vuosien ja joidenkin tutkimusten mukaan asuntoasiat ovat ajoittain jääneet liian vähälle huomiolle politiikassa. Asuntotilanteen kärjistyessä asuntopolitiikka on noussut esiin ja ongelmia on yritetty ratkoa vaihtelevilla keinoilla. Tutkimuksen tuloksiin perustuen ilmenee, että liian vähäiseen asuntotuotantoon kiinnitetään huomiota noususuhdanteissa asuntopulan vaikuttaessa työvoiman saantiin. Näin tapahtui sekä 1980-luvun loppupuolella, 2000-luvun taitteessa että voimakkaan kasvun aikana vuosina 2005-2007 ennen alkanutta taantumaa. Taloudellisesti heikompana ajankohtana lähes yhtä lailla olemassa olevaan asuntopulan perusongelmaan ei kiinnitetty riittävästi huomiota 1990-luvun laman aikana eikä sen jälkeen aina vuosikymmenen lopulle asti. Sen sijaan vuosien 2008-2009 taantumassa asuntopulaan kiinnitettiin huomiota myös taantumassa ja valtio pyrki omalla asuntotuotannollaan voimakkaasti vaikuttamaan kokonaistuotantomääriin. Nähtävissä on, että asuntopolitiikassa yhä useammat päätökset etenevät asuntotuotannon lisäämiseksi kasvukeskuksissa, mutta käytännön toteutus on edelleen hyvin vaihtelevaa. Kaikesta huolimatta asuntopolitiikkaan on saatu valtakunnallisempaa otetta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella Matti Vanhasen hallituskausien aikana. Yhteistyö valtion, kuntien ja rakentamisesta vastaavien tahojen välillä on tiivistynyt ja ongelmia on alettu tarkastella laajemmassa mittakaavassa. Asuntopolitiikka on siis kehittymässä suuntaan, jossa nopeat, paikalliset ja keskenään osin linjattomat asuntopoliittiset päätökset ovat vähitellen vaihtumassa kokonaisvaltaisempaan ja pidemmän tähtäimen suunnitteluun, mikä on oleellinen keino yritettäessä hallita asuntoasioiden kehityksen suuntaa Suomessa.
  • Yohannes, Gebrenegus (Helsingin yliopisto, 2007)
    Asymmetrical flow field-flow fractionation (AsFlFFF) was constructed, and its applicability to industrial, biochemical, and pharmaceutical applications was studied. The effect of several parameters, such as pH, ionic strength, temperature and the reactants mixing ratios on the particle sizes, molar masses, and the formation of aggregates of macromolecules was determined by AsFlFFF. In the case of industrial application AsFlFFF proved to be a valuable tool in the characterization of the hydrodynamic particle sizes, molar masses and phase transition behavior of various poly(N-isopropylacrylamide) (PNIPAM) polymers as a function of viscosity and phase transition temperatures. The effect of sodium chloride salt and the molar ratio of cationic and anionic polyelectrolytes on the hydrodynamic particle sizes of poly (methacryloxyethyl trimethylammonium chloride) and poly (ethylene oxide)-block-poly (sodium methacrylate) and their complexes were studied. The particle sizes of PNIPAM polymers, and polyelectrolyte complexes measured by AsFlFFF were in agreement with those obtained by dynamic light scattering. The molar masses of PNIPAM polymers obtained by AsFlFFF and size exclusion chromatography agreed also well. In addition, AsFlFFF proved to be a practical technique in thermo responsive behavior studies of polymers at temperatures up to about 50 oC. The suitability of AsFlFFF for biological, biomedical, and pharmaceutical applications was proved, upon studying the lipid-protein/peptide interactions, and the stability of liposomes at different temperatures. AsFlFFF was applied to the studies on the hydrophobic and electrostatic interactions between cytochrome c (a basic peripheral protein) and anionic lipid, and oleic acid, and sodium dodecyl sulphate surfactant. A miniaturized AsFlFFF constructed in this study was exploited in the elucidation of the effect of copper (II), pH, ionic strength, and vortexing on the particle sizes of low-density lipoproteins.
  • Haikal, Rana (2015)
    O-Desmethylangolensin (O-DMA) is a product of anaerobic intestinal bacterial metabolism of the isoflavone daidzein, which is found mainly in soy foods. Because of its structural similarity to natural estrogen, it was found to have a strong binding affinity to human estrogen receptor β, thus explaining its anticarcinogenic activity among other biological actions. Because of its biological importance, the main aim of this study is to propose a synthetic route using (R,R)-(-)-Pseudoephedrine as chiral auxiliary to synthesize enantiopure (R)-(-)-O-DMA. Pseudoephedrine has been previously found to be an excellent chiral auxiliary; its amide is stable, easily prepared and its enolate is highly reactive and can undergo many useful transformations including alkylation reactions. 4-Hydroxyphenylacetic acid was used as starting material. Diastereoselective α-methylation of the pseudoephedrine amide was done using LDA in THF with subsequent addition of methyl iodide. The method was found successful; however, the yield (55%) and %ee (4.5%) were low, thus further adjustments are needed.
  • Pulkkinen, Paavo (1966)
  • Smirnova, Inna (2014)
    There is an increasing need for organizations to collaborate with internal and external partners on a global scale for creating software-based products and services. Many aspects and risks need to be addressed when setting up such global collaborations. Different types of collaborations such as engineering collaborations or innovation-focused collaborations need to be considered. Further aspects such as cultural and social aspects, coordination, infrastructure, organizational change process, and communication issues need to be examined. Although there are already experiences available with respect to setting up global collaborations, they are mainly focusing on certain specific areas. An overall holistic approach that guides companies in systematically setting up global collaborations for software-based products is widely missing. The goal of this thesis is to analyze existing literature and related information and to extract topics that need be taken into account while establishing global software development collaborations - to identify solutions, risks, success factors, strategies, good experiences as well as good examples. This information is structured in a way so that it can be used by companies as a well-grounded holistic approach to guide companies effectively in setting up long-term global collaborations in the domain “software development”. The presented approach is based on scientific findings reported in literature, driven by industry needs, and confirmed by industry experts. The content of the thesis consists of two main parts: In the first part a literature study analyzes existing experience reports, case studies and other available literature in order to identify what aspects and practices need to be considered by organizations when setting up global collaborations in the domain software development. Secondly, based on the results from the literature review and consultation with the industrial partner Daimler AG, the identified aspects and practices are structured and prioritized in the form of activity roadmaps, which present a holistic guide for setting up global collaborations. The developed guidance worksheet, the so-called “Global canvas”, is meant to be a guide and reminder of all major activities that are necessary to perform when doing global collaborations for software-based products and services. The main contributions of this thesis are an analysis of the state of the practice in setting-up of global software development collaborations, identification of aspects and successful practices that need to be addressed by organizations when doing global collaborations for software-based products and services and the creation of a holistic approach that presents scientific findings to industry in an effective and credible way and guides companies in systematically setting up global collaborations.
  • Rintala, Janne-Markus (Helsingin yliopisto, 2009)
    The seasonal occurrence of sea ice that annually covers almost half the Baltic Sea area provides a unique habitat for halo- and cold temperature-tolerant extremophiles. Baltic Sea ice biology has more than 100 years of tradition that began with the floristic observation of species by the early pioneers using light microscopic techniques that were the only thing available at the time. Since the discovery of life within sea ice, more technologies have become available for taxonomy. Electron microscopy and genetic evidence have been used to identify sea ice biota revealing increased numbers of taxa. Meanwhile ecologists have used light microscopic cell enumeration in addition to the chemical and physical properties of sea ice in attempts to explain the food web structure of sea ice and its functions. Thus, during the Baltic winter, the sea ice hosts more abundant and diverse microbial communities than the water column beneath it. These communities are typically dominated by autotrophic diatoms together with a diverse assortment of dinoflagellates, auto- and heterotrophic flagellates, ciliates, metazoan rotifers and bacteria, which are mostly responsible for the recycling of nutrients. This thesis comprises ecological and systematic studies. In addition to the results of the previous studies carried out on landfast ice, the data presented here provide new insight into the spatial distribution of pelagial sea ice, which has remained largely unexplored. The studies reveal spatial heterogeneity in the pelagial sea ice of the Gulf of Bothnia. There were mismatches in chlorophyll-a concentrations and in photosynthetic efficiencies of the communities studied. The temporal succession was followed and experimental studies performed investigating the community responses towards increased or decreased light in landfast ice in the Gulf of Finland. The systematic studies carried out with established dinoflagellate cultures revealed a new resting cyst belonging to common sea ice dinoflagellate, Scrippsiella hangoei (Schiller) Larsen 1995. The cyst can be used to explain the overwintering of this species during prolonged periods of darkness. The dissimilarities and similarities in the material isolated from the sea ice called for description of a new subspecies Heterocapsa arctica ssp. frigida. The cells obtained in the cultured material were unlike those of the previously described species, necessitating description of ssp. frigida. As a result of its own unique habitus, the subspecies had been noted by Finnish taxonomists during the past three decades and thus its annual occurrence and geographical distribution in the Baltic Sea. This illustrates how combining ecology and systematics increases our understanding of organisms.
  • Toppila, Esko (Helsingin yliopisto, 2000)
  • Lundström, Maria (University of Helsinki, 2015)
    Åtalsuppgörelse utgör ett alternativt straffprocessuellt förfarande, genom vilket den misstänkte kan få ett lindrigare straff, ifall hen erkänner och underlättar utredningen av det brott/de brott som hen misstänks för. Eftersom en fullständig förundersökning, åtalsprövning och domstolshandläggning inte behöver förrättas, sparar förfarandet betydande resurser under straffprocessens alla skeden. Frågor kring processekonomi har blivit allt viktigare i takt med att den finska statens ekonomiska situation har försämrats. Även det stora antalet fällande domar som Finland fått av Europeiska människorättsdomstolen, för att straffprocesserna tar för länge, har ökat pressen att utveckla nya mer processekonomiska förfaranden. Processekonomi utgör den främsta orsaken till att åtalsuppgörelse introducerades i lagstiftningen fr.o.m. 1.1.2015. I takt med att åtalsuppgörelse har börjat användas i Finland har det dock blivit tydligt att lagstiftningen i sin nuvarande form inte främjar en smidig tillämpning. I denna pro gradu-avhandling undersöker jag de praktiska problem som kan uppstå då åtalsuppgörelseförfarandet tillämpas. Syftet med avhandlingen är att lyfta fram de problempunkter som tydligt belastar åtalsuppgörelseförfarandet i dess nuvarande form samt presentera konkreta förbättringsförslag angående hur förfarandet borde utvecklas. Avhandlingen inleds med en rättsdogmatisk undersökning de lege lata, då jag i kapitel två och tre redogör för åtalsuppgörelseförfarandets förenlighet med viktiga principer inom straffprocessrätten samt för förfarandets utformning i lagstiftningen. I kapitel fyra konstruerar jag typfall som illustrerar en del av de problem som kan uppstå när förfarandet tillämpas. I kapitel fem och sex undersöker jag problemen närmare samt presenterar mina förbättringsförslag. Denna del av avhandlingen är en studie de lege ferenda, eftersom jag undersöker hur lagstiftningen kring åtalsuppgörelse borde utvecklas för att göra förfarandet smidigare och lättare att tillämpa. I det sjunde och sista kapitlet sammanfattar jag mina observationer och tankar kring förfarandet och dess plats i det finska rättssystemet. Mina förbättringsförslag till förfarandet kan sammanfattas enligt följande: För det första borde åklagaren ges större befogenheter att förhandla under åtalsuppgörelseförfarandet. Åklagaren borde kunna förhandla om brottets omständigheter samt om övriga yrkanden i anknytning till brottet. För det andra borde målsägandens möjlighet att hindra tillämpningen av åtalsuppgörelseförfarandet begränsas. Målsäganden borde inte kunna förbjuda tillämpningen av förfarandet och därav föreslår jag att målsägandens sekundära åtalsrätt borde begränsas ifall åtalsuppgörelseförfarandet blir tillämpligt. För det tredje borde reglerna kring ändringssökandet ses över. Jag föreslår att man borde begränsa svarandens möjlighet att återta erkännandet efter att domförslaget fastställts samt även begränsa möjligheten att söka ändring i fastställda domförslag. Tillstånd till fortsatt handläggning borde gälla för alla överklaganden av fastställda domförslag. Vidare anser jag att reglerna om överklagan borde utvecklas så att det skulle vara möjligt att söka ändring i avskrivna domförslag. I annat fall skapas ingen rättspraxis kring vilka brott som kan handläggas via åtalsuppgörelse. Som sista förbättringsförslag framför jag att man på sikt borde utvidga förfarandets tillämplighet att gälla fler brottstyper så att bl.a. misshandelsbrott och grova narkotikabrott kunde handläggas via åtalsuppgörelse.
  • Lavikainen, Antti (Helsingin yliopisto, 2014)
    The most pathogenic zoonotic cestodes of humans belong to the family Taeniidae. Members of this family (taeniids) are parasites of mammals requiring predatory definitive hosts and herbivorous or omnivorous intermediate hosts. Due to the major medical, veterinary and economic importance, taeniids have been a topic of intensive taxonomic, ecological and epidemiological studies resulting in contrasting conclusions about the diversity within the family. Currently, two genera, Echinococcus and Taenia, are widely recognized. Identification of taeniid tapeworms and their taxonomic classification have traditionally been based on morphological criteria. Development of molecular genetic techniques has provided more accurate tools for identification. The aims of the present thesis were to elucidate evolutionary relationships of taeniids, to explore the diversity within the family and to evaluate the taeniid taxonomy on the basis of phylogenetic relationships. Special emphasis was on species occurring in the Holarctic region. Parasite material collected mainly in northern Europe, a worldwide collection of taeniid DNA specimens and previously published sequence data were used in phylogenetic analyses. Molecular genetic characterization of taeniid taxa and preliminary phylogenies were based on short mitochondrial DNA (mtDNA) sequences. For further phylogenetic analyses, longer mtDNA regions, complete genes and finally mitochondrial genomes, as well as nuclear genes, were used. Based on the molecular analyses, cryptic or previously unknown species and intraspecific entities were detected, and the specific status of some taeniid taxa was confirmed. The genus Taenia was shown to be a highly diversified and paraphyletic assemblage justifying a generic level taxonomic revision. A new genus, Versteria, was created for Taenia mustelae, which was placed as a sister taxon to Echinococcus in phylogenies. An old generic name, Hydatigera, was resurrected for Taenia taeniaeformis and closely related species. The knowledge of taxonomy and evolutionary history of taeniids is essential for better understanding of the epidemiology and transmission of these parasites. The present thesis clarifies the taxonomy of the Taeniidae and creates a framework for further phylogenetic studies, possible additional revisions and comparative research.
  • Heinonen, Jussi (Helsingin yliopisto, 2015)
    Pro gradu -tutkielman aiheena on ”Ateistinen retoriikka Ilkka Pyysiäisen teoksessa Jumalaa ei ole”. Kyseinen teos toimii tutkielman lähdeaineistona. Retoriikka ymmärretään työssä laajasti siten, että se käsittää retoristen keinojen käytön lisäksi asia-argumentaation. Käytetyt menetelmät jakautuvat siten kahtaalle, toisaalta argumentaatioanalyysiin, toisaalta retoristen keinojen analyysiin. Käytettyjen menetelmien osalta argumentaatioanalyysi sisältää formaalin ja sisällöllisen aspektin: samalla kun tarkastellaan argumenttien rakennetta, päästään tutustumaan siihen teoksen sisällölliseen kontekstiin, jossa argumentaatio tapahtuu. Retoristen keinojen osalta esitellään niitä keinoja, joita teoksen kirjoittaja käyttää saavuttaakseen lukijan vakuuttamiseen tähtäävät tavoitteet. Teoksen argumentaatiota koskeva yleishavainto on, että argumenttien kirjo on melko suppea. Niiden pääasiallinen tavoite on osoittaa kristinuskon mukaiset uskomukset vääriksi vedoten moderniin tieteeseen, jonka piirissä Jumalasta ei ole tehty havaintoja ja joka ei tarvitse Jumalaa teorioidensa ja selitystensä rakenneosana tai perustana. Teoksen retoristen käyttö on sen argumentaatiota rikkaampaa, mikä sopii hyvin teoksen poleemiseen pamflettiluonteeseen. Käytetyt retoriset keinot kytkeytyvät usein toisiinsa, minkä ansiosta teksti on retorisesti tiheää. Läpikäyvänä juonteena on erityisesti komiikan käyttö retorisena keinona. Tutkielmassa tarkastellaan myös ateismin käsitettä ja historiaa erityisesti viimeaikaisen ateismikeskustelun kohdalla pyrkien sijoittamaan tarkasteltava teos ateismin kontekstiin. Läpi teoksen toistuva argumentti, jonka mukaan tiede kumoaa uskonnon, ankkuroi teoksen perusasennoitumiseltaan skientistiseksi. Skientistinen asenne yhdistää teosta viime vuosina voimakkaasti esiin nousseen uusateismin tunnetuimpien angloamerikkalaisten edustajien kirjoituksiin. Retoriikan osalta teos sijoittuu kärkevyydessä johtavien uusateistien ääripäiden välimaastoon. Viimeaikaisessa ateismin ilmiökentässä on havaittavissa myös merkitykseltään yhä kasvava ilmiö, jossa ateismi ja henkisyyden harjoittaminen pyritään yhdistämään toisiinsa. On esimerkiksi perustettu yhteisöjä, jotka lainaavat uskonnoista niiden parhaat puolet. Samalla kuitenkin pidetään kiinni ateistisesta vakaumuksesta. Pyysiäisen kirjassa ei tämäntapaista myötämielistä suhtautumista uskontoon ole, kuten ei myöskään pyrkimystä löytää yhteistä kieltä tai käydä dialogia uskonnon edustajien kanssa.
  • Lahti, Satu (Helsingin yliopisto, 2010)
    The objective of the present study was to increase knowledge about the atelier culture of recent history, especially about the ways in which atelier clothes were made. I look at the ways of dress-making in the production of a renowned atelier, Salon Kaarlo Forsman. I also give a general outline of the atelier. The studying method I used was triangulation, which is a typical approach in case studies of recent history. My data include 23 dresses by the Salon Forsman, theme interviews of four of the Salon workers and one mannequin, data from my research work, as well as press material and archives. The basis of the analysis of these materials was a theme frame that I had put together with the help of pre-understanding. I then completed and defined the theme frame on the basis of the analysis of the data. I also analyzed the dresses in the fashion photos in the press material. Salon Kaarlo Forsman represents a certain cultural period, the years 1937-1986, and a place where a woman could have individual clothes made for her, from hats to fur coats. The atelier was particularly known for embroidery with beads, draping, and fantastic cuttings designed by the owner, fashion designer Kaarlo Forsman. I draw an outline of the work and practices of the atelier, but also that of Kaarlo Forsman’s life work, as he had a great influence on the sewing methods atelier clothes. Mr. Forsman was able to stretch the first period of modern fashion well into the third period by refusing new, labor-saving methods and sticking to individually designer clothes to the end of his enterprise. The crucial practices in the atelier that I present in this study are fitting, designing, finishing and sewing, as well as beading and the decoration of dresses. I compare the activity, practices and dress-making methods in the Forsman atelier to that of Haute Couture in Paris, which served as model for Finnish fashion houses. I point out the similarities and differences.