Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 2609-2628 of 24939
  • Nadelstadh, Mikael Von (1971)
  • Ritala, Ville Tuomas (2004)
    Tutkielma käsittelee gaullismiin viittaamista poliittisten päämäärien edistämiseksi Jacques Chiracin vuoden 1995 presidentinvaalikampanjassa. Tutkimus edustaa laadullista tutkimusta ja se sijoittuu kulttuurintutkimuksen kenttään. Tutkimusmetodina on tarkastella puheessa ilmenevää kollektiivisen muistin muokkaamisen ja välittämisen ilmiötä retorisen luennan avulla. Työssä keskitytään de Gaullen puhe- ja kirjoitustavan jäljittelyyn, koodeihin ja merkkeihin, jotka toimivat jatkumon rakentumisen symbolina. Toisaalta työssä perehdytään laajemmin toiseen maailmansotaan viittaavaan symbolikieleen. Tutkimuksessa tarkastellaan gaullismiin viittaavan kielikoodiston ja symbolikielen ajallista, paikallista ja sosiaalista muutosta ja pyritään ottamaan huomioon muutokset poliittisessa kamppailussa. Tutkimuksen alkuperäislähteinä on Jacques Chiracin vuoden 1995 vaalikampanjassa pitämiä puheita, jotka olen kopioinut Ranskan kansallisarkistossa La Documentation Françaisessa joulukuussa 2003. Tämän lisäksi lähteinä on Charles de Gaullen puhekokoelmia ja muistelmateoksia. Tutkimuksessa on havaittu, että Jacques Chirac jäljitteli Charles de Gaullen tapaa käyttää kieltä. Tähän gaullistiseen kieleen kuuluivat esimerkiksi spesifi sanasto, rituaaliset sanonnat, puheen kolmijaksoinen rytmi sekä tietyt metaforat. De Gaullen toisen maailmansodan aikaiseen johtajan kuvaan Jacques Chirac viittasi kuvaamalla omaa johtajuuttaan ja toisaalta epätoivottavaa johtajuutta Charles de Gaullelle ominaisella tavalla, joka muistutti pääasiassa symboliarvoltaan huomattavasta toisesta maailmasodasta. Puheessa välitetyllä ja muokatulla kollektiivisella muistilla oli äärimmäisen suuri merkitys gaullistipuolueen johtajan Jacques Chiracin valtaannousussa vuonna 1995. Chirac pyrki hyödyntämään roolinsa gaullismin perijänä ja muistuttamaan toisesta maailmasodasta ja de Gaullen suorittamasta Ranskan kunnian pelastamisesta usein implisiittisesti, yhteisyyttä tuottavalla rituaalisella koodikielellä ja symboleilla. Tutkimuksessa havaittiin, että tämä toiminta kuitenkin väheni merkittävästi vaalikampanjan ns. toisella kierroksella vaalikampanjan strategian muutoksen vuoksi. Jacques Chirac pyrki poliittiselle puoluegaullismille ominaisesti hyödyntämään abstraktin vastarintaliikkeen symboliksi kanonisoituneen Charles de Gaullen sekä laajemmin toisen maailmansodan muistoja poliittisessa kamppailutilanteessa. Kyseessä on enemmän tai vähemmän implisiittinen ilmiö, joka heijastaa toisen maailmansodan merkittävää symboliarvoa ja nostalgian merkitystä Ranskan poliittisessa elämässä.
  • Saxén, Otto (2000)
    Denna avhandling undersöker hur EU har använt sig av de gemensamma åtgärderna som ett instrument för sin gemensamma utrikes- och säkerhetspolitik (GUSP). Syftet är att undersöka hur de gemensamma åtgärderna har använts jämfört med de utrikespolitiska instrument som står till statens förfogande, samt att skapa en täckande bild av användningen av åtgärderna under den tid instrumentet har existerat. Därutöver jämförs målsättningarna för de gemensamma åtgärderna och GUSP med vanliga målsättningar i staternas utrikespolitik. Dessutom presenteras de andra instrumenten för GUSP. Som referensram används en allmän kategorisering av de mål och medel som återfinns i staternas utrikespolitik. De fyra instrumentkategorierna är; diplomati, psykologiska medel/propaganda, ekonomiska medel och militära medel. Vanliga mål är till exempel säkerhet, välfärd, prestige och främjandet av ideologi. Den huvudsakliga källan är de beslut angående gemensamma åtgärder som har fattats under tiden 1.11.1993 - 30.6.2000. Innehållen i dessa beslut har analyserats och kategoriserats på olika vis. Som ytterligare källor har använts intervjuer, fördragstexter och tidigare forskning. De gemensamma åtgärderna skapades i Maastrichtfördraget, som trädde i kraft år 1993. Målet var att de skulle bli EU:s starkaste utrikespolitiska instrument. Innehållen i de gemensamma åtgärderna uppvisar stor variation. En genomgång av besluten om de gemensamma åtgärderna ger som resultat att användningen av instrumentet sammanfaller med två av de statliga instrumentkategorierna; diplomati och ekonomiska medel. De gemensamma åtgärderna har ofta använts bland annat till att ge ekonomiskt bistånd och till att utnämna specialsändebud. Det går också att konstatera, att instrumentet inte har motsvarat de förväntningar som man ursprungligen hade inom unionen. De gemensamma åtgärderna har inte lyckats skapa ett betydande gemensamt utrikespolitiskt handlande, även om de fört samarbetet framåt. Med några fallstudier illustreras vissa praktiska erfarenheter av de gemensamma åtgärderna. Erfarenheterna visar, att många av de problem som erfarits har sin grund i EU:s speciella uppbyggnad och de skillnader som finns jämfört med staternas strukturer. Utgående från denna undersökning går det att konstatera, att även om EU inte har fungerat som en statlig utrikespolitisk aktör så uppvisar användningen av de gemensamma åtgärderna och deras mål vissa klara likheter med staternas utrikespolitiska instrument och målsättningar.
  • Tuomela, Marja (Helsingin yliopisto, 2002)
    Puu, ruohokasvit ja näistä tehdyt tuotteet kuten mekaanisesta massasta valmistettu sanomalehtipaperi sisältävät ligniiniä, joka hajoaa yleensä hyvin hitaasti luonnossa. Valkolahosienet hajottavat ligniiniä tehokkaimmin, ja koska niiden tuottamat entsyymit hajottavat myös muita vaikeasti hajoavia yhdisteitä, voidaan valkolahosienten avulla mahdollisesti puhdistaa saastuneita maita. Tässä työssä haluttiin selvittää, säilyttävätkö valkolahosienet (Abortiporus biennis, Bjerkandera adusta, Dichomitus squalens, Phanerochaete chrysosporium, Phanerochaete sordida, Phlebia radiata, Pleurotus ostreatus, Trametes hirsuta ja Trametes versicolor) aktiivisuutensa ja kasvavatko ne maassa. Aktiivisuutta mitattiin seuraamalla sienten synteettisen ligniinin (14C-DHP) hajotuskykyä. T. versicolor (silkkivyökääpä) osoittautui tehokkaimmaksi ligniinin hajottajaksi ja sen pentakloorifenolin (PCP) hajotuskykyä tutkittiin erillisessä kokeessa. Entiset tai pitkään käytössä olleet saha-alueet ovat yhä saastuneet puun käsittelyaineista peräisin olevilla kloorifenoleilla. Biohajoavien muovien kehitystyö sekä kompostoinnin yleistyminen jätteiden käsittelymenetelmänä ovat luoneet tarpeen materiaalien biohajoavuuden määrittämiseen. Euroopan standardisoimisjärjestön (CEN) kontrolloidussa kompostitestissä biohajoavuus määritetään materiaalin hajoamisen aikana muodostuvan hiilidioksidin perusteella. Hiilidioksidin tuotto mitataan sekä näytettä sisältävästä kompostista että kompostista ilman näytettä, ja tällöin oletetaan, että kompostin orgaaninen aines molemmissa komposteissa (tausta) tuottaa yhtä paljon hiilidioksidia. Testin puutteeksi saattaa osoittautua kompostissa tai maassa esiintyvä "priming effect". Tällä tarkoitetaan materiaalin lisäämisen jälkeen esiintyvää epänormaalin suurita tai pientä hiilidioksidin muodostusta, minkä seurauksena testin tulosksena saatava biohajoavuus on virheellinen. Ligniinin hajotessa muodostuu enemmän humusta kuin hiilidioksidia, koska ligniini on humuksen tärkein lähtöaine. Näin ollen ligniiniä sisältävät paperituotteet saattavat testin mukaan vaikuttaa biologisesti hajoamattomilta. Valkolahosienet hajottivat 4-23% ligniinistä hiilidioksidiksi ja T. versicolor 29% PCP:sta. Kompostissa ligniini hajosi hiilidioksidiksi 58°C:ssa huomattavasti vähemmän (8%) kuin lämpötiloissa 35°C ja 50°C (23-24%). Kompostin todennäköisesti tärkeimpien ligniinin hajottajien, termofiilisten sienten, tyypillinen optimilämpötila on 45°C, eivätkä ne ole enää aktiivisia 58°C:ssa. Sekä maassa että kompostissa ligniini sitoutui kuitenkin suurimmaksi osaksi humukseen. Valkolahosienet hajottivat sekä humukseen sitoutunutta ligniiniä että PCP:ia, mutta kompostin sekapopulaatio ei tähän pystynyt, ja ligniiniä sitoutui humukseen yhä enemmän kompostoinnin aikana. T. versicolor hajotti PCP:ia tehokkaasti, eikä se tuottanut myrkyllisiä kloorianisoleja, joita jotkut valkolahosienet saattavat muodostaa kloorifenoleista. Priming effect ilmiötä tutkittiin eri ikäisissä ja kypsyydeltään erilaisissa komposteissa. Kompostit erosvat toisistaan myös hajoamattoman jätteen määrän ja mikrobipopulaation suhteen. Negatiivinen priming effect havaittiin kaikissa epästabiileissa komposteissa (ikä enintään 6 kk), ja sen lisäksi yhdessä näistä komposteista positiivinen priming effect kokeen lopussa. Stabiileissa komposteissa (ikä vähintään 6 kk) ilmiötä ei sen sijaan havaittu. Epästabiileissa komposteissa biohajoavuudelle saadut tulokset eivät siis ole luotettavia. Työn tulosten perusteella valkolahosienet, ja erityisesti T. versicolor, ovat lupaavia saastuneen maan puhdistukseen, joskin sienirihmaston mahdollisuudet säilyä aktiivisena maan alkuperäisen mikrobipopulaation kanssa täytyy vielä selvittää. Kompostin sekapopulaatio, joka ei sisällä valkolahosieniä, hajotti ligniiniä yllättävän tehokkaasti termofiilisille sienille sopivissa lämpötiloissa, vaikka ligniini sitoutuikin pääasiallisesti humukseen. Kompostin kypsyys osoittautui tärkeäksi tekijäksi kontrolloidun kompostitestin onnistumisen kannalta. Priming effect ilmiön välttämiseksi on varmistettava, että testissä käytetty komposti on riittävän kypsä. Kompostien mikrobipopulaation koostumusta kompostoinnin eri vaiheissa tulisi tarkemmin selvittää, koska stabiilien ja epästabiilien kompostien ero aiheutui todennäköisesti populaatioiden rakenteessa vallitsevista eroista. Näin myös priming effect ilmiön syyt voitaisiin selittää paremmin.
  • Pukkila, Veera (Helsingin yliopisto, 2015)
    The worldwide use of pesticides (herbicides, insecticides, and fungisides) currently amounts to 2.4 billion kilos. Only a small proportion of pesticides actually reach the target organism, whereas the majority becomes a potent contaminant that threatens the environment and humans. Microbes, present everywhere in the environment, have the ability to degrade many kinds of man-made chemical compounds, xenobiotics. By studying the degrading microbes and the optimal conditions for microbial degradation, bioremediation techniques may be developed to clean contaminated sites. A metabolite of the herbicide 2,6-dichlorobenzonitrile (dichlobenil), is 2,6-dichlorobenzamide (BAM). BAM is frequently detected in groundwater worldwide, and thus the use of dichlobenil is nowadays banned in the EU. Dichlobenil is degraded in soil relatively quickly, but BAM is much more persistent. Due to its high water solubility and low sorption affinity, BAM easily leaches down to deeper soil layers and even to groundwater where it is considered stable. This study focused on the degradation of dichlobenil and BAM in Finnish groundwater sedimentary deposits and topsoil. The biotic and abiotic factors associated with effective dichlobenil or BAM degradation were studied. The aim was to examine how the presence of microbes and oxygen, and the chemical characteristics of soil and groundwater deposits, affect the degradation rates of dichlobenil and BAM. In addition, the indigenous microbes degrading these compounds were enumerated, and some were isolated and identified. Dichlobenil was degraded in all studied groundwater sedimentary deposits and topsoil. The presence of microbes and oxygen, and high carbon and nitrogen contents enhanced dichlobenil degradation. As expected, BAM was more resilient to microbial degradation than dichlobenil. Significant aerobic microbial degradation of BAM was detected only in one out of five deposits, and in another weak biodegradation was observed. In these two deposits the concentrations of the elements manganese, zinc, cobalt, lead, and nickel were high. Aerobic bacterial strains growing in the presence of dichlobenil or BAM were isolated from all studied groundwater sedimentary deposits and topsoil. The isolates belonged to the phyla Proteobacteria, Actinobacteria, and Bacteroidetes, Gammaproteobacteria being the largest group of isolates. The dichlobenil or BAM degradation capacity of the isolates was rather low (5-46%) and not demonstrated for all isolates. In conclusion, the diversity of dichlobenil and BAM degrading aerobic microbes in Finnish groundwater sedimentary deposits and topsoil was relatively high. Especially the high number and diversity of isolated BAM degrading strains was unexpected, as only few BAM degrading strains have been reported earlier. Due to their low degradation capacity the potential of these isolates in bioremediation is not considered high, but they could be used e.g. to identify the genes and enzymes involved in the degradation of dichlobenil and BAM.
  • Moya Macedo, Juan Carlos (2008)
    Europe represents the most advanced regional arrangement the world has seen. Because of its advanced nature, Europe will consequently serve as our paradigm for the new regionalism in Latin America in the sense that its conceptualization eagerly draws on empirical observations of the European process. The aim of this study assesses the advisability of regional integration in Latin America by applying the theory of regionalism and new regionalism which was born from a thick network of initiatives that combined all forms of integration from unilateral tariff reduction, bilateral trade agreements, to hemispheric initiatives. The theoretical framework that needs to be applied in order to understand the actual situation in the relationship between the European Union (EU) and Mexico is based on the theory of regionalism. The study states that Latin America has improved in terms of regionalism, in Latin America; the motor driving the new regionalism of the 1990s no longer consisted of rounds of multinational negotiations as in the past, but rather the increasing number of bilateral agreements being forged in the region. These agreements follow the unilateral opening of Latin American economies. My aim is to give a clear perspective on the Latin American new regionalism, as well as an overview on which the main regional entities are, and how the relations have evolved in these regions, considering international integration schemes such as Common Market of the South (Mercosur), North American Free Trade Area (NAFTA) and Free Trade Area of the Americas (FTAA). The main hypothesis of this work states that describing the actual process of integration in Latin America will allow us to determine if it is possible to recreate the EU’s architecture in the region. Can the process of integration in Latin America be similar to the one adopted in Europe? The methods used to measure the integration in Latin America are trade openness, trade interdependence and overall financial openness, among others. The study suggests that none of the regions in Latin America should engage in monetary integration. They are subject to asymmetric shocks and their degree of trade and integration remains insufficient. These regions should refrain from adopting exchange rate stabilisation schemes before achieving deeper integration and convergence. The final remarks that can be mentioned about the relation between the EU and Mexico are that the Free Trade Agreement between the EU and Mexico is a consequence of many advantages for all the involved countries among others: to open up bigger markets, same legal footing as their competitors and new potential investments. Mexico has had an increase in exports through NAFTA, and nowadays has a preferential access to the world’s largest market, the EU. Mexico also serves as a regional leader in Latin America. Success lies in the regional integration efforts, education, and fundamental economic orthodoxy. That is why there is a great possibility that Mexico, in the course of one generation, will become the leading Latin American nation to join the first world.
  • Sahi, Soili (2012)
    Pro gradu -tutkielman aiheena on talouden kasvukriittinen degrowth-ilmiö. Degrowth on lähtöisin Ranskasta ja sen isänä pidetään emeritusprofessori Serge Latouchea. Degrowth-termi on tunnettu lähinnä läntissä teollisuusmaissa, joiden hyvinvointi ja toiminta perustuvat taloudelliseen kasvuun. Tutkielma kuuluu yhteiskuntapolitiikan alaan. Degrowth löytyi tutkielman keskeiseksi aiheeksi tulevaisuuden tutkimuksen menetelmiin kuuluvan heikkojen signaalein etsinnän avulla. Kronologisesti tarkasteltuna työ on edennyt menetelmä edellä, mikä tarkoittaa metodin valintaa ennen tutkimusaiheen löytymistä. Näin tehtynä työn ensimmäinen lähtökohta oli löytää käytettävästä aineistosta ilmiöitä, jotka eivät ole vielä yleisesti tiedettyjä trendejä. Tämän vaiheen jälkeen oli mandollisuus syventyä heikoista signaaleista muodostuneen ilmiön kuvaukseen ja luonteeseen. Löydöksen ja rajauksen tuloksena syntyi tutkielman tavoite selvittää mikä degrowth on ja miten se ilmenee aineistosta. Tutkielman aineistona on noin puolen vuoden ajan painetuista sanoma- ja aikakauslehdistä kerätty artikkeliotos sekä degrowthia käsittelevää tutkimuskirjallisuutta ja aiheesta kirjoitettuja artikkeleita. Lehtiartikkeleiden aiheita ja tekstejä analysoimalla oli tavoitteena löytää mandollisesti hajallaan eri artikkeleissa olevia merkkejä, jotka teemoittain yhdistettyinä muodostavat vahvistumassa olevan yhteiskunnallisen ilmiön. Heikkojen signaalien luonteeseen kuuluu olennaisesti niiden hetkellisyys: ne joka vahvistuvat tunnetuksi trendiksi tai häviävät kokonaan ilman, että niistä tulee tunnettuja. Menetelmän heikkojen signaalien etsintä on yhteiskuntapolitiikan opinnäytteissä varsin harvoin käytetty. Aineiston analyysin avulla löytyi kolme ilmiötä, joista degrowth valikoitui tarkemman tarkastelun kohteeksi. Muut ilmiöt ovat näyttäytyminen ja pelon yhteiskunta, joihin tutkielmassa ei syvennytä, mutta jotka kuitenkin pääpiirteittäin kuvataan. Tämä on perusteltua siksi, että siten tulee näkyväksi muun muassa menetelmän ominaisuus työvälineenä havaita useita yhteiskunnallisia ilmiöitä ja toisaalta siksi, että tuloksellisesti eri ilmiöt on mandollista asettaa keskenään vertailuasemaan esimerkiksi vahvuutensa perusteella. Näyttäytyminen sisältää ihmisten halun ja tavoitteen tehdä itsestään brändi. Pelon yhteiskunta liittyy ihmisten valintoihin suojautua uhiksi koetuilta asioilta ja torjua niitä esimerkiksi teknisen valvonnan ja torjunnan keinoin. Degrowth on aineiston tulkinnan perusteella ilmiönä olemassa, mutta ei kovin vahva. Se on jatkumoa talouskasvuun kriittisesti suhtautuvien liikkeiden ketjussa, joka on syntynyt erityisesti kapitalistista markkinataloutta arvostelevien toimijoiden kannanottojen tuloksena. Degrowthin uutuutta kuvaa muun muassa se, että termillä ei ole vielä vakiintunutta suomennosta. Siitä käytetään muun muassa sanoja kohtuullistaminen, kasvuton yhteiskunta, ei-kasvu. Ilmiönä sitä nimitetään liikkeeksi, ideologiaksi ja ajatteluksi. Tutkielman johtopäätöksinä todetaan degrowthin olevan yhteiskunnallisena ilmiönä olemassa, joskin heikkona. Signaaleita siitä löytyy media-aineistosta, ei varsinaisesti degrowthiksi nimettyinä, mutta aiheista ja teksteistä tulkittuina. Menetelmällisenä johtopäätöksenä todetaan heikkojen signaalien etsinnän olevan käyttökelpoinen ja kiinnostava metodi yhteiskuntapoliittisessa tutkimuksessa.
  • Kalske, Marja (1980)
  • Schuth, Paula (2009)
    Pro gradu -työ Dekolonisaation ja kylmän sodan ristipaineessa - Tansanian suhteet Saksan liittotasavaltaan ja Saksan demokraattiseen tasavaltaan 1960-luvulla käsittelee Tansanian ulkopoliittisten suhteiden muodostumista entisen siirtomaahallitsijansa seuraajavaltioihin Länsi- ja Itä-Saksaan valtion ensimmäisenä vuosikymmenenä. Työ ammentaa postkolonialistisesta historiankirjoituksesta ja asettuu osaksi uudempaa kylmän sodan ja kansainvälisten suhteiden tutkimusta, jossa tutkimuskohteiksi ovat nousseet pienet ja heikot valtiot sekä myös kulttuurin ja ideologian merkitys valtioiden välisissä suhteissa. Työ keskittyy seuraamaan ulkopoliittisesti heikomman Tansanian tavoitteita ja niiden toteutumista suhteessa vahvempiin Länsi- ja Itä-Saksaan. Työ tarkastelee suhteiden rakentamista postkolonialistisesta viitekehyksestä käsin painottaen Tansanian näkökulmaa tapahtumiin. Tansanian näkökulma liittyy heikomman strategiaan ja ajatus Tansanian näkökulmasta voidaan ymmärtää tietyn, aiemmin vaietun toimijan äänen saamisena kuuluviin. Työssä pyritään selvittämään missä määrin Tansanian oli Länsi- ja Itä-Saksaa ulkopoliittisesti heikompana toimijana mahdollista saavuttaa tavoitteensa ja periaatteensa. Lisäksi työssä pyritään selvittämään mikä asema maiden välisellä siirtomaamenneisyydellä oli Tansanian ulkosuhteille, ja miten tämä yhteinen menneisyys oli läsnä suhteiden muotoutumisessa molempiin Saksoihin. Työ tarkastelee, mikä merkitys tällä valtioiden välisellä alistetun ja alistajan roolin leimaamalla menneisyydellä ja kolonisoidun ja alistetun ideologialla oli Tansanian valtion uusien ulkosuhteiden muodostumisessa. Kolonisoidun ideologialla työssä tarkoitetaan dekolonisaatiokehityksestä ja kolonialisminvastaisuudesta ammentavaa kulttuurista ja ideologista näkökulmaa vallitsevaan todellisuuteen, joka määrittyy menneisyydessä koetun kolonisoidun ja alistetun aseman kautta. Heikon valtion problematiikan ohella ideologian ja kulttuurin merkitys nousee esille osana kansainvälisten suhteiden tutkimuksen teoreettista viitekehystä. Ulkopoliittiselta kyvykkyydeltään heikompi Tansania ei suhteissaan entisen siirtomaahallitsijan seuraajavaltioihin Länsi- ja Itä-Saksaan kyennyt saavuttamaan ulkopoliittisia tavoitteitaan. Myös ulkopoliittisten periaatteidensa mukaan toimiminen oli Tansanialle suhteiden rakentumisen aikana haasteellista.Valtioiden välinen yhteinen siirtomaamenneisyys oli Tansanian ja kummankin Saksan välisten suhteiden rakentumisessa läsnä ulkopoliittisten periaatteiden taustalla sekä yhteisen menneisyyden muovaamien rakenteiden kautta. Yhteistä menneisyyttä ei maiden välisten suhteiden luonnissa nostettu erityisesti esille. Tansanialle yhteinen menneisyys oli dekolonisaatiokehityksen ja kolonialisminvastaisen perinteen myötä vielä huomattavasti voimakkaammin läsnä kuin molemmille Saksoille. Ideologisten tekijöiden merkitys korostuu tutkielmassa materiaalisten tekijöiden kustannuksella valtioiden välisten suhteiden taustalla. Tutkimusaineistona on käytetty Saksan liittotasavallan, Saksan demokraattisen tasavallan sekä Tansanian, Tanganjikan ja Sansibarin ulkoasiainhallinnon asiakirjoja vuosilta 1956 1970 sekä Tansanian presidentin Julius K. Nyereren puheita ja kirjoituksia vuosilta 1958 1968.
  • Sundell, Taavi (2010)
    Tämä tutkielma tarkastelee Michael Hardtin ja Antonio Negrin tapaa määritellä väen (multitude) ja yhteisvaurauden (common) käsitteitä trilogian muodostavissa teoksissaan Empire (2001), Multitude—War and Democracy in the Age of Empire ja Commonwealth (2009). Hardtin ja Negrin trilogian eräänä keskeisenä päämääränä voidaan nähdä olevan dekonstruktiivisen ajattelun ylittäminen niin teoriassa kuin praksiksessa ja tämä tutkielma keskittyykin heidän työhönsä pyrkimyksenä postdekonstruktiivisen poliittisen ontologian muotoiluun. Tutkielman ensimmäinen luku tarkastelee dekonstruktiota Jacques Derridan omien tekstien ja näistä esitettyjen tulkintojen pohjalta keskittyen Derridan ajattelun niihin osiin, joilla voidaan nähdä olevan ilmeinen yhteys politiikan teoriaan. Tämä tehdään tarkastelemalla käsitteitä ristiriitaisuus, ratkaisemattomuus, päätös, konteksti, tieto, sekä différance. Derridan ajattelua kontekstualisoidaan poststrukturalismiin filosofisena suuntauksena, sekä tätä lähestymistapaa käyttäviin töihin maailmanpolitiikan oppiaineen kentällä. Ensimmäisen luvun päättää pohdinta Derridan tavasta määrittää ontologiaa, sekä tämän suhteesta marxismiin ja postmarxismiin. Tutkielman toinen luku esittelee Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen teorian hegemoniasta dekonstruktiivisen perspektiivin kanssa yhteensopivana tapana käsitteellistää poliittista toimintaa rakenteiden synnyttämisenä. Myös tämä luku jakautuu keskeisten käsitteiden ympärille, jotka tässä yhteydessä ovat artikulaatio, diskurssi, antagonismi, sekä hegemonia. Toinen luku alkaa kontekstualisoinnilla postmarxismista politiikan teorian kentällä ja maailmanpolitiikankin tieteenalalla ja se päättyy sen pisteen muotoiluun, josta käsin aloitetaan kolmannessa luvussa tehtävä Hardtin ja Negrin teorian analyysi. Kolmannessa luvussa analysoidaan ensin yhteisvaurauden käsitettä Hardtin ja Negrin teoriassa ja päädytään esittämään sen tulevan erittäin lähelle Derridan tekstin, sekä Laclaun ja Mouffen diskurssin käsitteitä. Lisäksi tehdään erottelu yhteisvauruden kenttään ja yhteisvaurauden ilmentymiin. Tämän jaottelun nähdään olevan yhteensopiva Hardtin ja Negrin ajattelun kanssa, mutta toisaalta mahdollistavan myös sen kritiikin. Tämän jälkeen tarkastellaan tapaa, jolla Hardt ja Negri näkevät vallankumouksellisen vapautumisen prosessin syntyvän samaisen yhteisvaurauden päälle ja argumentoidaan tämän prosessin olevan vahvasti yhteneväinen Derridan différance-käsitteellä kuvaamaan merkityksen syntymisen ja muuttumisen prosesseihin. Yhteisvaurauden käsittelyn jälkeen tutkielmassa tarkastellaan väkeä sinä poliittisen organisaation muotona ja subjektina, jonka tulisi kyetä viemään eteenpäin edellä mainittua vapautumisen prosessia, sekä Hardtin ja Negrin tapaa käsitellä demokratiaa sinä päätöksenteon muotona, jonka tulisi hallinoida niin yhteisvaurauden luomista, kuin väen organisaatiotakin. Tutkielmassa argumentoidaan sen puolesta, että Hardtin ja Negrin tapa määritellä näitä kysymyksiä ei ole yhteensopiva dekonstruktiivisen ajattelun kanssa, mutta se ei toisaalta myöskään kykene tarjoamaan vaihtoehtoa hegemonialle poliittista toimintaa kuvaavana logiikkana. Tutkielma päätyy toteamaan, että Hardt ja Negri eivät trilogiassaan kykene suoritumaan pyrkimyksestään ylittää dekonstruktiivisen ajattelun vaihetta ja toisaalta, että heidän tapansa käsitellä yhteisvaurautta ja väkeä tekee vaikeaksi poliitisen ymmärtämisen hylätessään dekonstruktiivisen poliittisen ontologian.
  • Malkamäki, Jussi (Helsingin yliopisto, 2015)
    Purpose. The purpose of my study is to examine school discourse in the draft of new Finnish national curriculum in 2014 and to analyse to what extent the theory of Wishful Rationalism reconstructed by Hannu Simola applies to it. According to Simola (1995) one explanation to the continuous need for school reform might be the new principles in school discourse which have emerged during the development of basic comprehensive school since 1970s. Simola calls this new way of speaking wishful rationalism. The main point of the theory is that the official school discourse has decontextualized which leads to the failing educational reforms. My study tests the theory of Simola in a new context. Method The method of my study was a qualitative theory-based analyse of the contents. The precise objects of my study were chapters 1 ̶ 12 of the draft. Based on the theory of Simola, I created six categories which functioned as a frame for my analysis. These categories consist-ed of three truths of school discourse which Simola had created and of their counter-truths. With these counter-truths I could better test the theory of Wishful Rationalism. To these cate-gories I collected thought-units from the draft using principles of inductive analyse of the con-tents. Results Based on my analysis I could say that the theory of Wishful Rationalism was still alive in the draft of new curriculum. Truths of school discourse and some dominant models and paradigms of schooling could still be detected from the draft and they were keeping this old discourse alive. Especially the truths of school as rational and of decontextualized learning were strongly alive. Also the truth of individual-centered school was stronger alive than its counter-truth although the truth of group-centered school was also strongly alive again espe-cially in the form of education for the society. From the models and paradigms keeping the discouse alive the most important was the model of Tyler Rationale. Central meaning of my study is to bring these subconscious elements keeping the discourse alive more visible now that the school reform is taking place again.
  • Gruber, Edith Klara (Helsingin yliopisto, 2008)
    This Pro Gradu thesis examines the difficulties in translating proper names in 'Le Seigneur des Anneaux', the French translation of J.R.R. Tolkien's Lord of the Rings. The theoretical framework is based on the works of Michel Ballard and Peter Vermes which deal with translating proper names and Peter Newmark's and J.C. Catford's translation theories. The theoretical chapter is divided in two parts, the first giving the definitions of various translation strategies, the second examining these in practice. Ballard's corpus comprises a selection of fictional and non-fictional texts in French and in English, while Vermes bases his approach on the Hungarian translations of two English novels, Slaughterhouse Five and The Last of the Mohicans. The purpose of comparing these two studies is to find a suitable classification for the corpus of names from The Lord of the Rings by translation strategy and by name type. A very important aspect to be considered is Tolkien's opinion on translation, which becomes apparent in his essay 'The Guide to Names in The Lord of the Rings'. The 250 names discussed in this essay form the corpus of this examination. Tolkien divides the names in two categories, personal names and place names. In this analysis, personal names are further classified as first names, surnames, sobriquets and peoples' names while topographical names are further divided into countries, towns, buildings, forests, plains, water bodies, mountains, etc. Having established the categories for names and translation strategies, Ballard's and Vermes' results are compared with Tolkien's suggestions. The present research shows that Tolkien favours semantic translation and formal correspondance. Furthermore, he has a very normative view of translation which manifests itself in his criticism of the Swedish and Dutch translations. To illustrate this, the quarrel between the Swedish translator Ohlmarks and Tolkien about how to translate names correctly into Swedish is examined as a case study. The analysis shows that Ledoux, the French translator followed Tolkien's guidelines very faithfully, although the choice of strategies diverges significantly from the usual practices of translating proper names, as Ballard and Vermes had established them. This is explained by the fact that the genre of the Lord of the Rings presents a particular challenge to the translator and demands strategies deviating from the norm. Tolkien created an entire world with its dozens of languages, cultures and peoples and hundreds of persons and places, which all are a part of a particular language and a culture. The translator's task is to recreate the ethnic and geographic relations in the target language so that e.g. Hobbits can be identified as Hobbits by their name. This phenomenon is called 'onomastic network' and its preservation in the target language facilitates the recreation of 'Middle Earth' in the imagination of the target language reader. Ledoux's faithful rendering of Tolkien's guidelines in French suggests that he probably had received them in some form, although he completed his translation before the 'Guide to Names' was published. The case study of the Swedish translation shows that Tolkien sent letters with translation requests to the prospective translators and therefore it can be assumed that Ledoux had also received instructions. Both the analysis and the case study also revealed the extraordinary status of Tolkien's books, both in the author's attitude towards his works and the translations thereof as well as the readers attitudes towards the translations. In the case of the French translation, the readers demand a 'better translation' but there is no reaction from the publisher. As a result, French Tolkien fans have organised themselves in online communities with the aim of improving the existing translation. Faithful to Tolkien, their primary concern is also the 'correct' translation of the proper names.
  • Lindqvist, Ann-Marie Sigrid Irene (2008)
    Utifrån ett medborgar- och brukarperspektiv beskrivs hur vuxna personer med utvecklingsstörning upplever sin delaktighet på vardagens olika arenor och i forskning. Avhandlingen bidrar med ökad kunskap om förutsättningar och hinder för deras delaktighet i en omsorgsmiljö och i själva forskningsprocessen. Syftet är att förankra erfarenheterna från forskningen för att öka brukarorienteringen inom det praktiska omsorgsarbetet. Medborgarskap används som ett paraplybegrepp för delaktighet, empowerment och autonomi. Begreppet delaktighet används som ett operativt begrepp, utgående från beskrivningen i International Classification of Functioning, Disability and Health (ICF). Delaktighet studeras i så nära relation som möjligt med brukarna. Forskningen är kvalitativ och deltagarorienterad och inspirerad av en hermeneutisk fenomenologiskt metod. Forskningens stödgrupp, som består av personer med utvecklingsstörning, har deltagit i utformningen av intervjuguiden för temaintervjuerna och frågeformuläret med standardiserade frågor, gett förslag på informanter, bidragit med sina egna erfarenheter av delaktighet, bidragit till en del vid tolkningen av datamaterialet och fungerat som ett resonansbräde under forskningsprocessen. Undersökningen innehåller temaintervjuer med fem personer med utvecklingsstörning och en intervjustudie med elva brukare som har intervjuats av brukare. Materialet har analyserats med tematisk innehållsanalys. Undersökningen visar att inom den organisation där personerna får service finns formella strukturer för delaktighet genom rådgivande kommissioner, individuella planer och säsongsamtal. Utmaningen är att förstärka dessa strukturer. Delaktighet är en politisk fråga om demokrati och mänskliga rättigheter. Personer med utvecklingsstörning behöver få information i lättillgänglig form om deras rättigheter och skyldigheter och vad deras funktionsnedsättning innebär. Undersökningen visar på konkreta förslag som underlättar hindren för delaktighet i vardagen. Professionella har ett ansvar att skapa förutsättningar för att det sker en dialog innan beslut fattas i brukarnas vardag. Ökad medvetenhet och information är centrala för delaktighet. Genom att brukaren har möjlighet att uttrycka sig föds en ny medvetenhet om sig själv och sitt förhållande till omvärlden. Delaktighet sker i interaktion mellan personen och miljön och är beroende av faktorer både hos personen och omgivningen. Delaktighet är framför allt en gemensam läroprocess hos brukaren och professionella.
  • Parkkulainen, Nina (2015)
    1900-luvun lähestyessä loppuaan länsimainen demokratia ja poliittinen elämä olivat tulleet murroksen eteen. Perinteiset poliittisen osallistumisen muodot olivat alkaneet menettää vetovoimaansa kansalaisten silmissä, teknologisen kehityksen – erityisesti internetin – tarjotessa samaan aikaan uusia kanavia ja keinoja kansalaislähtöiselle poliittiselle keskustelulle ja toiminnalle. Edustuksellisen demokratian nähtiin ajautuneen kriisiin ja sen murenevan legitimiteetin paikkaamiseen alettiin etsiä vastauksia niin uudesta teknologiasta kuin demokratiateorian yhdeksi keskeisimmäksi suuntaukseksi 1990-luvulla nousseesta deliberatiivisesta demokratiasta. Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee yhdessä näitä kahta demokratian ”pelastajaksi” esitettyä ajatusta: deliberatiivisen demokratian teoriaa sekä verkkoa poliittisen keskustelun areenana. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, mitä deliberatiivisen demokratian teoria voi tarjota verkon eri julkisuusareenoilla käytävän poliittisen keskustelun tutkimukselle. Tutkielmassa kuvataan, millaiset lähtökohdat deliberatiivisen demokratian teoria antaa verkkokeskustelujen yhteiskunnallisen merkityksen ja demokraattisen arvon analysoinnille ja arvioimiselle, sekä tarkastellaan teorian soveltamiseen liittyviä haasteita. Samalla pohditaan, millainen keskustelu ylipäänsä on demokratian kannalta merkittävää. Miten deliberatiivisen demokratian ytimen muodostava ideaali julkinen keskustelu, deliberaatio, tulisi määritellä? Aihetta lähestytään tutkielmassa teoreettisesti: deliberatiivisen demokratian alla esitettyjä näkemyksiä kriittisesti tarkastellen ja vertaillen, teoriaa problematisoiden sekä vaihtoehtoisia näkökulmia esiin nostaen. Deliberatiivisen demokratiateorian eri haarojen edustajat sekä teorian kriitikot asetetaan vuoropuheluun, jonka kautta esiin nousevat niin teorian edut kuin sen ongelmakohdat. Deliberatiivisen demokratian teoria nostaa demokratian tärkeimmäksi ominaisuudeksi kollektiivista päätöksentekoa edeltävän julkisen keskustelun ja harkinnan. Tutkielmassa lähdetään liikkeelle tarkastelemalla julkisen keskustelun roolia demokratian historiassa ja demokratiateoreettisen keskustelun eri vaiheissa; tätä kautta hahmottuvat deliberatiivisen demokratian teoreettiset juuret ja lähtökohdat. Deliberatiivisen demokratiateorian muotoutumiseen ovat vaikuttaneet erityisesti John Rawls ja Jürgen Habermas, joiden ajatukset saavat keskeisen sijan myös tässä tutkielmassa. Rawlsin ja Habermasin ajatusten pohjalta deliberatiivista demokratiaa on kehitellyt edelleen joukko toisen polven teoreetikkoja, joita tässä tutkielmassa edustavat mm. Amy Gutmann & Dennis Thompson, Jane Mansbridge ja John S. Dryzek. Deliberatiivisen demokratian haastajana esiin nostetaan Chantal Mouffen ja Bonnie Honigin edustama agonistinen demokratiakäsitys, kuin myös Iris Marion Youngin ja Lynn M. Sandersin esittämät kriittiset näkemykset. Keskeisenä näkökulmana verkon poliittisen keskustelun tarkasteluun toimii puolestaan Deen Freelonin esittämä moninorminen viitekehys. Julkisen keskustelun merkitystä korostava deliberatiivinen demokratia tarjoaa kiinnostavan näkökulman verkon julkisen keskustelun tarkastelulle. Deliberatiivisen demokratiateorian esittämät ihanteet – muun muassa julkisen keskustelun rationaalisuus, argumentatiivisuus ja konsensushakuisuus – muodostavat pohjan normistolle, jonka avulla verkkokeskustelujen luonnetta voidaan arvioida. Nämä samat ideaalit muodostuvat kuitenkin myös teorian ongelmakohdiksi. Paitsi että monet teoreetikot ovat kyseenalaistaneet deliberatiivisen demokratian kuvaamien ideaalien tavoiteltavuuden ylipäänsä, on normatiivisten ideaalien suhde verkon eri foorumeilla todellisuudessa tapahtuvaan keskusteluun myöskin ongelmallinen. Liian tiukka sitoutuminen deliberatiivisiin ideaaleihin jättää huomiotta muut verkkokeskusteluille ominaiset ja demokratian näkökulmasta yhtälailla olennaiset kommunikaation muodot: yhteisöllisyydestä ja yhteistyöstä kertovan kommunitarismin sekä vapaata mielipiteenilmaisua kuvaavan individualismin. Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että deliberatiivisen demokratian teoriaan perustuva viitekehys on liian kapea verkon julkisen keskustelun analyysiin. Laajentamalla deliberaation perinteistä määritelmää sekä ottamalla mukaan kommunikaation yhteisöllisyyttä ja individualismia kuvaavat normit, verkon poliittisesta keskustelusta on mahdollista saada kattavampi kuva. Deliberatiivisen demokratiateorian kriittisen tarkastelun kautta muotoutuu viitekehys, joka ei rajoitu ainoastaan yhteen julkisen keskustelun muotoon, rationaalisena argumentointina ymmärrettyyn deliberaatioon, vaan pyrkii kuvaamaan laajemmin verkossa tapahtuvan kansalaiskeskustelun luonnetta ja tuomaan esiin sen koko demokraattisen potentiaalin.
  • Toppinen, Pilvi (2003)
    Globalisoituva maailma erilaisine konflikteineen herättää yhä enenevissä määrin kysymyksen: Miten päättää yhteisistä asioista toisten – erilaisten – kanssa? Demokratiateoreettiset tarkastelut ovatkin nousseet keskeisiksi kysymyksiksi poliittisessa filosofiassa viime vuosikymmenellä. Tarkastelen tutkielmassani käytännölliseen järkeilyyn perustuvaa deliberatiivisen demokratian ideaalia ja sen suhdetta erilaisuuteen. Deliberatiivisella demokratialla viitataan keskustelu- ja harkintaprosessia painottavaan normatiiviseen demokratiakäsitykseen, missä aiemman aggregatiivisen äänestämistä päätöksentekomenetelmänä puoltaneen paradigman sijaan tavoitteena on saavuttaa konsensus yhteisiä asioita koskevista päätöksistä julkisen, avoimen ja poliittisesti tasa-arvoisen keskustelun ja harkinnan myötä. Esittelen ensin deliberatiivisen demokratian ideaalin ja tarkastelen sitten kriittisesti tuon ideaalin rajoja. Keskeinen tutkimuskysymykseni on: sitoudutaanko deliberatiivisen demokratian ideaalissa sellaisiin oletuksiin, jotka saattavat estää tasa-arvoisen päätöksenteon tai jopa sulkea jotkut kokonaan päätöksenteon ulkopuolelle? Tarkastelutapani on teoreettinen, vaikkakin normatiivisissa yhteiskuntaa koskevissa kysymyksissä deskriptiiviset väitteet kietoutuvat teoreettiseen argumentaatioon. Tutkielmani muodostuu johdannosta, kolmesta varsinaisesta luvusta sekä loppuyhteenvedosta. Ensimmäisessä varsinaisessa luvussa esittelen deliberatiivisen demokratian taustaa ja ideaalia itsessään. Kuvailen aluksi menetelmällistä äänestämistä päätöksentekomenetelmänä painottavaa aggregatiivista demokratiakäsitystä ja Jürgen Habermasin käsitystä deliberatiivisesta demokratiasta yhdistelmänä liberaalia ja republikaanista demokratiakäsitystä sekä ideaalia kommunikaatiota sääteleviä ehtoja. Taustoittelun jälkeen siirryn deliberatiivisen demokratiakäsityksen esittelyyn, jossa merkittävimmät lähteeni ovat Seyla Benhabibin (2002) Claims of Culture: Equality and Diversity in the Global Era sekä Joshua Cohenin (1989) klassikkoartikkeli "Deliberation and Democratic Legitimacy". Toisessa ja kolmannessa luvussa tarkastelen deliberatiivisen menettelytavan implisiittisiä ja eksplisiittisiä yhtenäisyysoletuksia. Keskeisimmät lähteet kriittisen tarkasteluni tukena ovat Iris Marion Youngin (2000) Inclusion and Democracy sekä James Bohmanin (1996) Public Deliberation. Pluralism, Complexity, and Democracy. Toisessa luvussa tutkin erilaisuuden deliberatiiviselle menettelytavalle asettamaa haastetta poliittisen tasa-arvon kannalta. Osoitan, että esittelemäni deliberatiivisen demokratiakäsityksen muotoilu sisältää joitain ongelmallisia oletuksia, joita tulisi muokata edelleen, jotta demokratia voisi olla mukaanottavampaa myös epätasa-arvoisissa olosuhteissa. Keskeisinä haasteina näiltä osin ovat keskustelua määrittävät tekijät sekä poliittisten kykyjen tasavertaisuus. Poliittiset filosofit kiistelevät myös nykyään siitä, pitäisikö demokratia nähdä konsensukseen tähtäävänä deliberaatioprosessina vai pikemminkin konfliktina kuten agonisen demokratian kannattajat väittävät? Kolmannessa luvussa tarkastelenkin konsensuksen tavoitteluun liittyviä ongelmia, jotka nostavat esiin erilaisuuden ja deliberatiivisen demokratian kannalta oleellisia kysymyksiä. Osoitan konsensuksen deliberatiivisen päätöksenteon päämääränä olevan turhan vahva vaade ja päädyn puoltamaan käsitystä, joka sijoittuu deliberatiivisen ja agonistisen demokratiakäsityksen välille. Neljännessä luvussa pohdin deliberatiivisen menetelmän rajoja ja erilaisuutta ja teen johtopäätökset aiemmissa luvuissa esittämieni argumenttien perusteella.