Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 2629-2648 of 24725
  • Masso, Iivi Anna (Helsingin yliopisto, 2006)
    Democratic Legitimacy and the Politics of Rights is a research in normative political theory, based on comparative analysis of contemporary democratic theories, classified roughly as conventional liberal, deliberative democratic and radical democratic. Its focus is on the conceptual relationship between alternative sources of democratic legitimacy: democratic inclusion and liberal rights. The relationship between rights and democracy is studied through the following questions: are rights to be seen as external constraints to democracy or as objects of democratic decision making processes? Are individual rights threatened by public participation in politics; do constitutionally protected rights limit the inclusiveness of democratic processes? Are liberal values such as individuality, autonomy and liberty; and democratic values such as equality, inclusion and popular sovereignty mutually conflictual or supportive? Analyzing feminist critique of liberal discourse, the dissertation also raises the question about Enlightenment ideals in current political debates: are the universal norms of liberal democracy inherently dependent on the rationalist grand narratives of modernity and incompatible with the ideal of diversity? Part I of the thesis introduces the sources of democratic legitimacy as presented in the alternative democratic models. Part II analyses how the relationship between rights and democracy is theorized in them. Part III contains arguments by feminists and radical democrats against the tenets of universalist liberal democratic models and responds to that critique by partly endorsing, partly rejecting it. The central argument promoted in the thesis is that while the deconstruction of modern rationalism indicates that rights are political constructions as opposed to externally given moral constraints to politics, this insight does not delegitimize the politics of universal rights as an inherent part of democratic institutions. The research indicates that democracy and universal individual rights are mutually interdependent rather than oppositional; and that democracy is more dependent on an unconditional protection of universal individual rights when it is conceived as inclusive, participatory and plural; as opposed to robust majoritarian rule. The central concepts are: liberalism, democracy, legitimacy, deliberation, inclusion, equality, diversity, conflict, public sphere, rights, individualism, universalism and contextuality. The authors discussed are e.g. John Rawls, Jürgen Habermas, Seyla Benhabib, Iris Young, Chantal Mouffe and Stephen Holmes. The research focuses on contemporary political theory, but the more classical work of John S. Mill, Benjamin Constant, Isaiah Berlin and Hannah Arendt is also included.
  • Valkiala, Kaisa (2013)
    Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli selvittää, mitä nykyään tiedetään koiran, kissan ja muiden pieneläinten demodikoosista. Erityisesti koiran demodikoosiin liittyy vielä epäselvyyksiä. Työn on tarkoitus myös toimia tietolähteenä eläinlääkäreille. Demodikoosi on ihosairaus, jonka aiheuttaa Demodex spp. -punkin liiallinen lisääntyminen. Punkit kuuluvat isäntäeläimensä ihon normaalieliöstöön ja elävät yleensä karvafollikkeleissa. Sikarimaisen muotonsa vuoksi niitä kutsutaan sikaripunkeiksi. Demodikoosi on koiran yleinen ihosairaus. Yleisimmin sen aiheuttaa D. canis, mutta myös D. injai ja D. cornei on tunnistettu. Sairautta esiintyy enemmän nuorilla koirilla. Demodikoosi luokitellaan joko paikalliseksi tai yleistyneeksi. Paikallisen demodikoosin määritelmästä on eriäviä mielipiteitä, mutta demodikoosi luokitellaan yleensä paikalliseksi, mikäli koiralla on 1-4 leesiota, halkaisijaltaan enintään 2,5 cm. Potilaalla nähdään pieniä, punoittavia, hilseileviä ja usein hyperpigmentoituneita, karvattomia ihoalueita. Kutinaa ja sekundääristä pyodermaa esiintyy vaihtelevasti. Paikallista demodikoosia esiintyy erityisesti nuorilla (3-6 kk). Paikallinen demodikoosi paranee yleensä itsestään ilman hoitoa. Joskus tila voi kehittyä yleistyneeksi, jolloin tarvitaan loislääkitystä. Myös yleistyneen demodikoosin määritelmästä on eriäviä mielipiteitä. Demodikoosin voidaan sanoa olevan yleistynyt, jos koiralla on useita iholeesioita, leesioita kahdessa tai useammassa jalassa tai jos vaurioitunut ihoalue kattaa kokonaisen kehonalueen. Oireina nähdään punoitusta, alopesiaa, hilseilyä, follikuliittia ja komedoja. Joskus todetaan sekundäärinen bakteeri-infektio ja kutinaa. Nuoruusiän yleistynyttä demodikoosia tavataan yleensä alle 18 kk ikäisillä koirilla ja sen taustalla on tunnistettu joitakin riskitekijöitä. Aikusiän demodikoosi on usein vakavampi ja sen taustalla on usein jokin altistava tekijä. Demodikoosin patogeneesistä ei tiedetä vielä kaikkea, mutta yleisesti voidaan todeta, että tärkeässä roolissa ovat sekä perintötekijät että immuunijärjestelmän, erityisesti soluvälitteisen immuniteetin toiminta. Kissalla demodikoosi on harvinaisempi ja sitä aiheuttavat D. cati, D. gatoi sekä kolmas, nimeämätön sikaripunkki. Kissan demodikoosi ei yleensä ole yhtä vakava kuin koiran. D. catin aiheuttamat leesiot ovat tyypillisesti karvattomia, hilseileviä, rupisia ja punoittavia. Usein taustalla on jokin altistava tekijä. D. gatoi aiheuttaa usein huomattavaa kutinaa, eikä altistavaa tekijää tarvita. Demodikoosi diagnosoidaan yleensä raapenäytteellä. Muita vaihtoehtoja ovat trikografia, teippinäyte, biopsia ja eksudaattinäyte. Yleistyneen demodikoosn hoito on toisinaan vaikeaa ja kestää useita kuukausia. Yhtä, kaikille tehoava hoitoa ei toistaiseksi ole. Koirilla käytetään amitratsia, ivermektiiniä, milbemysiinioksiimia, moksidektiiniä tai doramektiiniä. Hoidon etenemistä seurataan raapenäyttein. Ennuste on viime vuosikymmeninä parantunut, mutta toisinaan päädytään eutanasiaan. Kissalla käytetään yleensä rikkikalkkia tai amitratsia. Demodikoosia on tavattu myös hamstereilla, freteillä, gerbiileillä, kaneilla ja marsuilla.
  • Lehmijoki, Ulla (2002)
    Väestöllinen transitio, sekä syntyneisyyden että kuolleisuuden lasku, tapahtui Euroopassa teollistumisen yhteydessä. Kuolleisuuden lasku alkoi 1700-luvun lopussa ja syntyneisyyden lasku noin 1900. Koska syntyneisyyden lasku tapahtui paljon myöhemmin, väestönkasvu kiihtyi tilapäisesti. Transitio levisi kehitysmaihin, joissa väestönkasvun huippu saavutettiin 1960-luvun puolivälissä. Kappaleessa yksi tarkastellaan väestöllisen transition teorioita. Traditionaalinen teoria näkee transition teollistumisen tuloksena. Myös taloudellisia, kulttuurisia ja homeostaattisia teorioita käsitellään. Paneelianalyysi osoittaa, että kuolleisuus, maataloustyöläisten osuus, tulotaso sekä taloudellinen kasvu selittävät kokonaishedelmällisyyttä. Kappaleessa kaksi esitetään väestöfunktio, joka kuvaa väestönkasvun tulon funktiona. Väestöfunktio yhdistetään tavanomaiseen Ramsey-malliin, joka ratkaistaan virtuaaliajassa. Mallissa saattaa olla useita tasapainoja. Globaalianalyysi osoittaa, että stabiili satulaura voi joko purkautua kahden satulapisteen välissä sijaitsevasta fokuksesta tai saada alkunsa origosta. Kappale esittää mallin globaalin ratkaisun todistuksen muuttuvan diskonttotekijän tapauksessa. Kalibroitu malliversio osoittaa, että korkea väestönkasvu voi johtaa köyhyysloukkuun. Kappaleessa kolme osoitetaan, että varhaisessa kehitysvaiheessa kuolleisuuden lasku johti sekä eliniän pitenemiseen että väestönkasvuun. Eliniän piteneminen lisäsi muodollisen koulutuksen mahdollisuuksia, mutta myös oppiminen varsinaisen koulutuksen ulkopuolella kasvoi. Tämä kiihdytti inhimillisen pääoman kasaantumista. Toisaalta inhimillinen pääoma vaikutti kuolleisuuteen ja syntyneisyyteen, jotka riippuivat myös tulosta. Taloudellisen kasvun mallissa voi olla köyhyysloukku, jos pääoman kansantulo-osuus on alhainen. Kappaleessa neljä johdetaan neljä väestöllistä klubia regressiopuu-analyysillä. Kolme klubia konvergoi ehdollisesti yksikköjuuritestillä mitattuna. Gini-kertoimet 1960-1995 osoittavat, että väestönkasvun taittuminen köyhissä maissa vähentää tulojaon epätasaisuutta. Tulotaso on korkeampi 1995-2030 mikäli väestönkasvu on alhainen.
  • Lehmijoki, Ulla (Helsingin yliopisto, 2003)
  • Lehmijoki, Ulla (2003)
    Demographic transition, a shift of both fertility and mortality to a lower level, took place in Europe and its offshoots together with industrial revolution. The decrease in mortality started in end of the eighteenth century and that of fertility around 1900. Because the decrease in fertility much lagged that in mortality, population growth accelerated temporarily. The transition escalated to developing countries and the peak population growth in these countries took place in the mid of 1960s. Chapter one gives a survey of demographic transition theories. The traditional theory of transition sees it as an outcome of industrialization. Economic, cultural, and homeostatic theories are discussed. A panel data analysis shows that the mortality, the share of agricultural labor force, the level of per capita income, and the rate of economic growth are important determinants of total fertility. Chapter two combines population function, giving population growth as a function of income with a standard Ramsey model and solves it in virtual time. The model might have multiple steady states. Global analysis shows that stable saddle path either spirals from the focus between two saddles or runs from the origin. A proof for global optimality in the case of variable discount rate is given. Calibrated version shows that high population growth can lead the economy to a poverty trap. Chapter three shows that in the early development, the mortality decrease led to lengthening of life and increase in population growth. Lengthening of life increases the possibilities and motivation for formal and informal learning and human capital accumulation. Human capital in turn decreases mortality and fertility. In early development, income increases increased population growth. Model of economic growth has a poverty trap if the income share of capital is low. Chapter four derives four demographic clubs by regression tree analysis. Three clubs exhibit conditional convergence in time series unit root tests. Gini coefficients 1960-1995 show that decrease in population growth in poor countries leads to decrease in income inequality. Per capita income is high if population growth from 1995 to 2030 is low.
  • Makkonen, Katri (2002)
    Tutkimus käsittelee demokraattisen rauhan leviämistä globalisoituvassa maailmassa. Koska demokraattisen rauhan teoria on liberaaliin koulukuntaan kuuluva teoria, selvitetään aluksi, minkälainen ideologia liberalismi on ja miten liberalismi olettaa maailman kehittyvän. Samassa luvussa perehdytään Immanuel Kantin filosofiaan ja hänen näkemykseensä demokraattisesta rauhasta. Sen jälkeen käsitellään demokraattisen rauhan teoria sen nykymuodossaan ja selvitetään, miten teoria ymmärtää käsitteet demokratia, rauha ja sota. Teoriaan kuuluu keskeisesti ajatus siitä, että demokraattisten valtioiden välinen erillisrauha leviää ajan myötä. Tämän vuoksi selvitetään, minkälainen on se maailma, jossa rauhan oletetaan nyt leviävän. Maailman muutosta katsotaan globalisaation kautta. Tavoitteena on selvittää, mikä on globalisaatiota määrittävä ideologinen suuntaus ja onko tämän ideologian vallitessa todellisuudessa mahdollista levittää demokraattista rauhaa. Tutkielmassa todetaan globalisaation olevan luonteeltaan uusliberaalia. Uusliberalismi on periaatteellisessa ristiriidassa kantilaisiin humanistisiin arvoihin perustuvan liberalismin kanssa ja tämän vuoksi on vaikea olettaa demokraattisen rauhan leviävän. Väitteen perustelemiseksi tutkitaan, miten globalisaatio muuttaa demokraattisen rauhan teorian peruskäsitteitä eli demokratiaa, sotaa ja valtiota. Globalisaation todetaan muokanneen demokratiaa siten, että taloudelliseen ajatteluun nojautuva uusliberalismi on rajoittanut demokratian toimintakenttää. Globalisaation voi myös sanoa riistäneen valtiolta niin paljon päätösvaltaa, ettei pelkkä valtiotasolle jäävä demokratia riitä turvaamaan niitä oikeuksia ja vapauksia, joita demokratiaan kuuluu. Todellisen demokraattisen rauhan saavuttamiseksi tulisikin demokratisoida myös kansainvälistä tasoa. Demokraattisen rauhan leviämistä estää myös tuloerojen jatkuva kasvu. Erityisen merkittävä asia on myös sodan muutos. Kansainvälisen politiikan perinteinen määritelmä sodasta valtioiden välisenä tilana ei enää päde. Nykyään suurin osa maailman väkivaltaisuuksista on valtioiden sisäisiä, etnisten ryhmittymien välisiä konflikteja. Tämän vuoksi voidaan myös kyseenalaistaa demokraattisen rauhan teorian oletus siitä, että maailmasta tulee sodaton, kunhan valtiot ovat demokraattisia. Sodan muutoksessa on merkittävää se, että globalisaation voidaan sanoa olevan muutoksen takana. Globalisaatio onkin syvästi ristiriitainen ilmiö, sillä toiset näkevät sen levittävän demokratiaa ja toiset syyttävät sitä väkivallan aiheuttajaksi. Olennaista on ymmärtää, ettei globalisaation suunta ole lopullisesti määrittynyt ja uusliberalismi on haastettavissa. Liberaali projekti voidaan saattaa loppuun, jos poliittiset ja yhteiskunnalliset arvot muuttuvat. Tutkimus suoritetaan kirjallisuusanalyysinä. Tutkimuksessa ei ole tapaustutkimusta, mutta siinä käytetään lukuisia esimerkkejä havainnollistamaan esitettyjä väitteitä. Tärkeimpiä lähteitä ovat Immanuel Kantin Ikuiseen rauhaan, James Lee Rayn Democracy and International Conflict, Bruce Russetin Controlling the Sword sekä Mary Kaldorin New and Old Wars.
  • Wilamo, Anna-Mari (2007)
    Tutkimuksessa tarkastellaan kahden Yhdysvaltain presidentin, William J. Clintonin ja George W. Bushin, retoriikkaa demokraattisen rauhan teorian näkökulmasta. Päämääränä on tutkia retorisen analyysin keinoin miten ja missä määrin kyseiset presidentit ovat argumentoineet demokratian levittämisen puolesta. Työssä sivutaan lyhyesti myös Yhdysvaltain käytännön ulkopolitiikan suhdetta Immanuel Kantin filosofiaan. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimivat kantilainen filosofia ja demokraattisen rauhan teoria. Kantin ajatukset ikuisen rauhan toteutumisesta liberaalien tasavaltojen muodostamassa rauhanomaisessa kansainliitossa ovat perustana modernimmalle demokraattisen rauhan teorialle. Tämän teorian keskeisen väittämän mukaan demokratiat eivät sodi toisiaan vastaan. Väittämän tueksi on tarjottu niin normatiivisia, institutionaalisia kuin taloudellisiakin perusteluita. Metodologisena viitekehyksenä hyödynnetään Chaim Perelmanin retoriikka-analyysiä. Perelmanilainen argumentaatioteoria koostuu kolmesta osa-alueesta: yleisöstä, esisopimuksista sekä argumentaatiotekniikoista. Yleisö määrittää argumentoinnin luonteen ja kulun. Esisopimukset ovat puolestaan argumentoijan ja yleisökonstruktion välisiä julkilausumattomat olettamuksia, joihin argumentin vaikuttavuus perustuu. Argumentaatiotekniikat viittaavat niihin rakenteellisiin periaatteisiin, joita argumentaatio edetessään noudattaa ja joiden avulla esitetyt väitteet pyritään oikeuttamaan. Tutkimuksen aineisto koostuu Clintonin ja Bushin ulkopoliittisista puheista. Aineisto on rajattu ajallisesti vuosien 1997-2004 väliselle ajanjaksolle. Oleellisimpina lähdeteoksina toimivat tutkimuksen teorian osalta Immanuel Kantin tuotanto sekä demokraattisen rauhan teorian puolustajien ja kriitikoiden kirjoitukset. Metodologian osalta tärkeimmät lähteet ovat Chaim Perelmanin Retoriikan valtakunta sekä Perelmanin yhdessä Lucie Olbrechts-Tytecan kanssa kirjoittama The New Rhetoric. Tutkimuksessa todetaan kuinka kantilaisen filosofian ja demokraattisen rauhan teorian taustalla vaikuttavat liberaalit arvot ilmenevät toistuvasti molempien presidenttien retoriikassa. Varsinainen demokraattisen rauhan teoria normatiivisine, institutionaalisine ja taloudellisine tekijöineen nousee sekin presidenttien argumentaatiossa esiin. Clintonin ja Bushin retoriikka toimii näin ollen jatkumona Yhdysvaltain presidenteille tyypilliselle demokratian edistämisen traditiolle. Clinton painottaa argumentaatiossaan liberaalin internationalismin mukaisesti multilateralismin merkitystä sekä siihen liittyviä vapauden ja demokratian arvoja. Bushin liberaalien arvojen levittämistä ja unilateraalia voimankäyttöä korostavan retoriikan taustalta löytyy puolestaan vahva uuskonservatiivinen ajattelu.
  • Kirjavainen, Mari (2010)
    Tarkastelin pro gradu-tutkielmassani Nepalin maolaisliikkeen diskurssien muuttumista vuosien 1997-2008 välisenä aikana. Halusin tutkia, kuinka maolaisliikkeen puheet kehittyivät heidän luotsaamansa kapinan alusta siihen ajanjaksoon, jolloin liikkeen johtajasta Prachandasta eli Pushpa Kamal Dahalista tuli Nepalin tasavallan ensimmäinen pääministeri vuonna 2008 maolaispuolueen saatua kaikista vaaleihin osallistuneista puolueista eniten ääniä. Minua kiinnosti tapahtumien erityislaatuisuus, eli aseellisen kapinan ja rauhanomaisen poliittisen protestin rajojen kietoutuminen toisiinsa. Tutkimusmenetelmänä käytin retorista diskurssianalyysia. Termi on peräisin Arja Jokiselta, teoksesta ” Diskurssianalyysi liikkeessä”(1999). Retorisessa diskurssianalyysissä merkitysten tuottamisen kielellisiä prosesseja tutkitaan siitä näkökulmasta, miten jotkut todellisuuden versiot pyritään saamaan vakuuttaviksi ja kannatettaviksi ja kuinka lukijat saadaan sitoutumaan niihin. Aineiston analyysissä keskityin siis tarkastelemaan eri retorisia keinoja, kuten puhujakategorioilla oikeuttamista, kategorisointia, konsensuksella vahvistamista, faktuaalistavaa argumentaatiota, kvantifiointia sekä ääri-ilmaisujen ja metaforien käyttöä. Aineistona käytin maolaisliikkeen kotisivuillaan julkaisemaa materiaalia ja hallituskaudelta pääministerinä toimineen Prachandan sekä maolaispuolueen toisen johtohahmon, valtiovarainministeri Baburam Bhattarain virallisia puheita. Teoreettisena viitekehyksenä toimivat teoriat vallankumousten syistä sekä teoriat siviiliväestön tuen ja johtajuuden rooleista. Tärkeimpiä lähteitä olivat Theda Skocpolin(1994) teos ” Social Revolutions in the Modern World”, Walter Laquerin(1976) kirjoittama ”Guerrilla. A Historical and Critical Study” sekä Stathis Kalyvasin(2006) teos ”The Logic of Violence in Civil War “. Tutkielmani kannalta keskeisimmät käsitteet olivat sisällissota, sissisota, vallankumous ja kapina. Tutkimustulosten valossa näyttäisi siltä, että kapinan alkuajan teksteissä esiintyvät puhetavat poikkesivat selvästi hallitusjakson aikaisista puheista. Siinä missä kapinan alkuvaiheessa korostettiin maailmanvallankumousta ja vanhan hallinnon syöksemistä vallasta, puhui Prachanda pääministerin ominaisuudessa ja Bhattarai valtiovarainministerinä korostetusti demokratiasta, rauhan rakentamisesta ja yhteistyöstä muiden tahojen kanssa. Osassa tekstejä oli näkyvillä samanaikaisesti sekä vallankumousta korostavat, että maltillisemmat neuvotteluja painottavat ja konsensuksen tuottamiseen mahdollisesti pyrkivät puhetavat.
  • Tammi, Tuure (Helsingin yliopisto, 2009)
    The crucial questions that define democracy relate to its depth and width: who can participate in decision making and what kind of things can be commonly decided? Theories deeper than representative democracy emphasize discussion, in which by evaluating justifications it is possible to achieve consensus in ideal situation. The aim of my research is to develop tools for promoting the participation of third graders in decision making in the classroom. In addition I study the development of depth and width of democracy in the classroom, the development of skills and competencies in the decision making and the challenges of the project. My research method is participative action research. I collected my data between October 2007 and March 2008. I used videos and observation diaries as my primary data. Additional data consisted of the interviews of the students, the conversations between the adults and the material produced by the teacher. Since we discussed the matters students had highlighted in specific lessons, my analysis proceeds according to these lessons constructing a general view of the process. The width and depth of classroom democracy are difficult to define. Though the system we had created enabled third graders to discuss matters they found important the participation was unequal: some of the students couldn’t among other things give justifications for their opinions. This poses challenges for models that emphasize deliberation since these theories presuppose that everyone has concordant competencies. But then again only critical citizens who are able to make justifications and to evaluate them are able to oppose indoctrination. This makes teaching these competencies justified. Different decision making procedures define the classroom democracy. Deliberation doesn’t necessarily provide deeper information about the preferences of the participants than mere voting. But then again voting doesn’t express the reasons which support one’s preferences. Structured conversation can equalize the time used for every participant’s opinions, but doesn’t solve the challenge of unequal competencies. Children’s suggestion box diversified the possibilities to participate, and also the silent ones used it during the research. The asymmetry in deliberation might also be caused by the social structure of the students. Teacher’s directing and participation encouraging role in deliberation was significant. Diversifying the participation by different roles could equalize the asymmetry in participation.
  • Könkkölä, Eeva-Emilia (2009)
    Tutkielmassa pohditaan, voiko Internet lisätä demokratiaa. Tekniikan kehityksen ja tietoyhteiskuntakeskeisen ajattelun myötä suuri osa kaupallisesta, yksityisestä ja yhteiskunnallisesta tiedosta on siirtynyt paperilta ja virastoista verkkoon. Digitaalisten verkostojen kautta kansalaiset voivat olla reaaliaikaisessa yhteydessä toisiinsa sekä ottaa osaa aiemmin ulottumattomissa olleisiin yksityisiin ja julkisiin prosesseihin. Internetin vaikutus yhteiskunnan toimintaan on vaikeasti ennustettava, mutta merkittävä. Se luo kansallisiin ja globaaleihin yhteisöihin uusia rakenteita, kaventaa välimatkoja sekä muodostaa yhdessä käyttäjiensä kanssa uudenlaisia kommunikaation ja vuorovaikutuksen tiloja. Tutkielman tutkimusongelman muodostaa Internetin demokratiaa edistävän roolin tarkastelu ja problematisointi. Tutkimusongelmaa lähestytään tutkimalla kansalaisille suunnattuja kansalaisportaaleja, valtion ylläpitämiä Internet-sivuja, jotka pyrkivät toimimaan siltana valtion ja kansalaisen välillä. Tutkimuskenttänä toimii Internet, verkkojen verkko, jota tutkielmassa käsitellään laajana yksityisistä, kaupallisista, akateemisista sekä valtiollisista verkostoista koostuvana maailmanlaajuisena digitaalisena tiedonsiirtoverkostona. Keskeisen tutkimusaineiston muodostaa Suomen kansalaisportaali Suomi.fi, joka on suomalaisessa yhteiskunnassa toimiva julkishallintoa koskevan tiedon, kansalaistoiminnan ja palveluiden keskeinen foorumi. Tutkimusongelman syventämiseksi ja laajentamiseksi Suomi.fin rinnalla käsitellään Tanskan kansalaisportaali Borger.dk:ta, joka niin ikään on tanskalaisessa yhteiskunnassa keskeinen valtiota ja kansalaisia yhdistävä Internet-palvelu. Kansalaisportaaleille on ominaista tiedon ja palveluiden järjestyminen kansalaisuuden käsitteen ympärille, pyrkimys lujittaa kansalaisen ja valtionhallinnon suhdetta sekä vahvistaa kansalaisyhteiskunnan toimivuutta. Portaalin sisältö muodostuu kansalaisille tarjotusta informaatiosta, palveluista sekä osallistumisen ja vaikuttamisen välineistä. Internetin demokratiaa edistävää roolia pohtivan tutkimusongelman kautta haetaan vastauksia tutkimuskysymyksille, jotka muodostetaan tutkimusaineistona toimivien kansalaisportaalien kautta. Tutkielman tutkimuskysymykset kuuluvat, toteutuuko Internet-välitteinen demokratia kansalaisportaalien kautta ja mikäli toteutuu, mitkä ovat toteutumisen muodot, minkälaisia esteitä demokratian toteutumiselle on ja miten Internetin demokratisoivaa roolia voitaisiin vahvistaa. Tutkimus on strategiselta luonteeltaan kartoittava ja pyrkii selvittämään sekä avaamaan tutkimusongelmaan liittyviä uusia näkökulmia. Keskeisimpinä tutkimusstrategioina tutkielmassa käytetään tapaustutkimuksellista tutkimusotetta, joka viittaa teoreettisen viitekehyksen testaamiseen kansalaisportaalien kautta sekä metodologista aineistojen, menetelmien ja teorioiden yhdistämistä. Tärkeimpänä tutkimusmenetelmänä on teemoittelu, jonka kautta tutkimusaineistona toimivista kansalaisportaaleista nostetaan esiin tutkimusongelmaa ja tutkimuskysymyksiä täydentäviä ja tulkitsevia teemoja, asiakokonaisuuksia ja aiheita. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu osallistuvan ja deliberatiivisen demokratian teorioista, joista ensimmäinen painottaa kansalaisten kykyä ja halua olla osallisena heitä itseään koskevassa päätöksenteossa ja jälkimmäinen julkisen keskustelun ja harkinnan merkitystä. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostaa väylän tutkimusongelman ja tutkimusaineiston välille. Teoreettisen viitekehyksen kautta voidaan osoittaa ja eritellä demokratiaa edistäviä tekijöitä ja tarkastella niiden toteutumista kansalaisportaalien kontekstissa.
  • Valtonen, Krista (Helsingin yliopisto, 2010)
    Demokraattisella päätöksentekotavalla on vahva kannatus suomalaisessa yhteiskunnassa, ja demokratiaa edellytetään entistä enemmän myös julkisen vallan ulkopuolisilta organisaatioilta, kuten yrityksiltä ja kansalaisyhteiskunnan erilaisilta järjestöiltä ja muilta yhteenliittymiltä, kuten uskonnollisilta yhteisöiltä. Uskonnollisista yhteisöistä Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on juridinen erityisasema ortodoksisen kirkon ohella ja jäseninään suurin osa Suomen kansalaisista, joten vaatimukset demokraattisuudesta kohdistuvat erityisesti siihen. Kirkollinen demokratia on moni-ilmeinen ja monella tapaa ymmärretty ilmiö, ja se on historiassa kehittynyt rinnan valtiollisen ja kunnallisen päätöksenteon kanssa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia näkemyksiä seurakunnissa toimivilla luottamushenkilöillä (useimmiten niin sanotuilla maallikoilla) on kirkon demokratian tilasta ja miten he ovat kokeneet luottamustehtävässään demokratian toimivuuden. Tavoitteena oli siis jäsentää käsitettä kirkollinen demokratia - mitä kaikkea se sisältää ja millaisia muutospaineita siihen kohdistuu. Tutkimus toteutettiin Espoon hiippakunnan seurakuntiin/ seurakuntayhtymiin lähetetyllä kyselylomakkeella. Aineisto käsitti lopulta 273 vastausta, ja sitä tutkittiin pääasiassa tilastomatemaattisin keinoin. Analyysissa hahmottui kuusi kirkollisen demokratian faktoria eli ulottuvuutta: 1. Politiikka kirkossa , 2. Luottamus johtoon, 3. Vaikutusmahdollisuudet, 4. Demokratian toimivuus, 5. Vallankäyttö ja avoimuus ja 6. Tulevaisuus ja uudistukset. Kaikkiin mainittuihin kuuteen osa-alueeseen on syytä kiinnittää huomiota, mikäli tavoitteeksi asetetaan demokraattisesti toimiva, kansaa lähellä oleva kansankirkko. Kaikki ulottuvuudet liittyvät myös toisiinsa, sillä jos jokin osa-alue voi erityisen huonosti, vaikuttaa se myös muihin. Kirkollista demokratiaa tulisikin katsoa siis kokonaisuutena, eivätkä yksittäiset mittarit (esimerkiksi äänestysaktiivisuus kirkollisvaaleissa) kerro koko totuutta, vaikka ne yhdessä muun tunnetun tiedon kanssa tarkasteltuna antavatkin suuntaviivoja. Kirkollista demokratiaa määrittävät myös ihmiset, jotka sitä toteuttavat päätöksentekoelimissä; kyselyssä selvisikin yleiskuva luottamushenkilöiden ikä-, sukupuoli- ja puoluepoliittisesta rakenteesta. Samoin saatiin tietoa luottamushenkilöiden motivaattoreista luottamushenkilötoimintaan - ne vaihtelivat yleisluontoisesta halusta vaikuttaa yhteisiin asioihin aina jonkin yksittäisen epäkohdan poistamiseen. Luottamushenkilöiden näkemykset ja kokemukset kirkollisesta demokratiasta olivat pääosin myönteisiä. Päätöksenteko- ja vaalijärjestelmä sekä omat vaikutusmahdollisuudet siinä koettiin hyvinä. Samoin kirkon johtajiin seurakuntien kirkkoherrojen ja piispojen tasolla oltiin tyytyväisiä. Ilmi tuli toki myös täysin päinvastaisia kielteisiä kokemuksia demokratian soveltamisesta käytännössä. Ne jäivät kuitenkin pääasiassa yksittäistapauksiksi. Demokratiaa ei nähdä pelkkänä itsetarkoituksena, vaan hallinnollisena välineenä mahdollisimman hyvin toimivaan seurakuntaan ja kirkkoon. Toisaalta monet luottamushenkilöt suhtautuivat myönteisesti, vaikka eivät varauksettomasti siihen, että kristillisestä opista voidaan päättää demokraattisesti. Kirkollinen demokratia ei ole tuolloin siis vain käytännön, vaan myös kirkon opillisen itseymmärryksen asia.
  • Lindström, Samu (Helsingin yliopisto, 2009)
    Tarkastelen pro gradu -työssäni Kuokkavierasjuhlat -mielenosoitustapahtumaa koskevaa yhteiskunnallista keskustelua. Aineistoni muodostavat tapahtumaa käsittelevät kirjoitukset neljässä suurimmassa sanomalehdessä vuosien 1997–2007 aikana. Yhteensä kirjoituksia on tarkastelussa mukana 146 kappaletta. Tutkin työssäni, millä tavoin kyseisissä sanomalehtiteksteissä representoidaan Kuokkavierasjuhlia. Erottelen kuokkavierasjulkisuuden representaatioista diskurssianalyysin avulla useita itsenäisiä merkitysjärjestelmiä eli diskursseja, jotka merkityksellistävät tapahtumaa ja mielenosoittajia eri tavoin. Olen tyypitellyt ja rekonstruoinut diskurssit analysoimalla representaatiota sen suhteen, mitä niissä kannatetaan, mihin niissä otetaan etäisyyttä, miten niissä nimetään ja kategorisoidaan ilmiöitä, mihin kulttuurisesti jaettuihin merkitysrakenteisiin niissä viitataan sekä millaisia metaforia ja muita kielenkäyttöön liittyviä rakenteita niissä hyödynnetään. Tapahtumaa vastustavista merkitysjärjestelmäkokonaisuuksista uhan diskurssi torjuu sen vaarallisena terrorismina, inkompetenssin diskurssi epäpoliittisena riehumisena ja eronteon diskurssi kansalaistoimintaa tahraavana radikalismina. Näitä representaatiota vastustaa oikeutetun toiminnan diskurssi, joka esittää tapahtuman johdonmukaisena poliittisena toimintana demokratian ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Hallinnan diskursseiksi kutsumani järjestyskysymysdiskurssi, rikosoikeudellinen diskurssi ja joukkojenhallintakysymysdiskurssi puolestaan esittävät tapahtuman eri tavoin viranomaisinstituutioiden hallintatoimien kohteena. Esitän työssäni myös tarkastelun koskien kuokkavierasjulkisuuden diskurssien aseman historiallista muuntumista. 1990-luvun lopulla tapahtumaa käsittelevää vähäistä sanomalehtikirjoittelua hallitsevat oikeutetun toiminnan diskurssissa esitetyt näkemykset. Vuonna 2000 tapahtuma kohoaa mediatapaukseksi radikaalien toimintamuotojen myötä, mutta julkisuus jatkuu kuitenkin moniäänisenä ja -puolisena, kunnes vuoden 2002 aikana lehtikirjoittelussa tapahtuu huomattava yhdenmukaistumisen aalto, jonka seurauksena kuokkavieraita marginalisoivat representaatiot hegemonisoituvat. Kun liike on ajettu marginaaliin, siitä koskevassa kirjoittelussa etsitään ratkaisuja jatkuvasti enemmän erilaisista repressiivisistä toimista. Näin keskeisen aseman saavuttavat hallinnan diskurssit, jotka eivät muihin diskursseihin verrattuna arvioi tapahtumaa moraalisena kysymyksenä, vaan pyrkivät määrittelemään sen hallinnoitavaksi oikeilla kurin ja järjestyksen toimenpiteillä. Repressiiviset toimet käyttöönotettuina tekevät liikkeen vaarattomaksi ja julkisuus alkaa korostaa kuokkavieraiden protestin mitättömyyttä. Näin samat radikaalit kansalaistottelemattomuuden muodot, jotka nostavat tapahtuman julkisuuteen, myös ennen pitkää saavat osakseen niin ankaraa vastustusta, että Kuokkavierasjuhlat tyhjenee liikevoimastaan. Pohdin työssäni Kuokkavierasjuhlien mediareseptiota muiden vastaavien suomalaisten yhteiskunnallisten liikkeiden osakseen saaman julkisuuden suhteen. Samankaltaisia diskursiivisia jakolinjoja on esiintynyt esimerkiksi opiskelija- tai eläinoikeusliikettä koskevissa näkemyksissä, mutta näihin verrattuna Kuokkavierasjuhlat marginalisoidaan tehokkaasti. Radikalismia kavahtava suomalainen kollektiivisen toiminnan perinne näkyy torjuvassa suhtautumisessa tapahtumaan, mutta myös Kuokkavieraiden radikaaleissa eurooppalaisissa toimintamuodoissa, jotka itsenäisyyspäivän mielenosoituksissa ovat saaneet järjestystä ja kurinalaisuutta korostavan ilmiasun.
  • Lindström, Samu (2009)
    Tarkastelen pro gradu -työssäni Kuokkavierasjuhlat -mielenosoitustapahtumaa koskevaa yhteiskunnallista keskustelua. Aineistoni muodostavat tapahtumaa käsittelevät kirjoitukset neljässä suurimmassa sanomalehdessä vuosien 1997 2007 aikana. Yhteensä kirjoituksia on tarkastelussa mukana 146 kappaletta. Tutkin työssäni, millä tavoin sanomalehtiteksteissä representoidaan Kuokkavierasjuhlia. Erottelen kuokkavierasjulkisuuden representaatioista konstruktionistisiin lähtökohtiin perustuvan kriittisen diskurssianalyysin avulla useita itsenäisiä merkitysjärjestelmiä eli diskursseja, jotka merkityksellistävät tapahtumaa ja mielenosoittajia eri tavoin. Olen tyypitellyt ja rekonstruoinut diskurssit analysoimalla representaatiota sen suhteen, mitä niissä kannatetaan, mihin niissä otetaan etäisyyttä, miten niissä nimetään ja kategorisoidaan ilmiöitä, mihin kulttuurisesti jaettuihin merkitysrakenteisiin niissä viitataan sekä millaisia metaforia ja muita kielenkäyttöön liittyviä rakenteita niissä hyödynnetään. Tapahtumaa vastustavista merkitysjärjestelmäkokonaisuuksista uhan diskurssi torjuu sen vaarallisena terrorismina, inkompetenssin diskurssi epäpoliittisena riehumisena ja eronteon diskurssi kansalaistoimintaa tahraavana radikalismina. Näitä representaatiota vastustaa oikeutetun toiminnan diskurssi, joka esittää tapahtuman johdonmukaisena poliittisena toimintana demokratian ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Hallinnan diskursseiksi kutsumani järjestyskysymysdiskurssi, rikosoikeudellinen diskurssi ja joukkojenhallintadiskurssi puolestaan esittävät tapahtuman eri tavoin viranomaisinstituutioiden hallintatoimien kohteena. Esitän työssäni myös tarkastelun koskien kuokkavierasjulkisuuden diskurssien aseman historiallista muuntumista. 1990-luvun lopulla tapahtumaa käsittelevää vähäistä sanomalehtikirjoittelua hallitsee oikeutetun toiminnan diskurssissa esitetyt näkemykset. Vuonna 2000 tapahtuma kohoaa mediatapaukseksi radikaalien toimintamuotojen myötä, mutta julkisuus jatkuu kuitenkin moniäänisenä ja -puolisena, kunnes vuoden 2002 aikana lehtikirjoittelussa tapahtuu huomattava yhdenmukaistumisen aalto, jonka seurauksena kuokkavieraita marginalisoivat representaatiot hegemonisoituvat. Kun liike on ajettu marginaaliin, siitä koskevassa kirjoittelussa etsitään ratkaisuja jatkuvasti enemmän erilaisista repressiivisistä toimista. Näin keskeisen aseman saavuttavat hallinnan diskurssit, jotka eivät muihin diskursseihin verrattuna arvioi tapahtumaa moraalisena kysymyksenä, vaan pyrkivät määrittelemään sen hallinnoitavaksi oikeilla kurin ja järjestyksen toimenpiteillä. Repressiiviset toimet käyttöönotettuina tekevät liikkeen vaarattomaksi ja julkisuus alkaa korostaa kuokkavieraiden protestin mitättömyyttä. Näin samat radikaalit kansalaistottelemattomuuden muodot, jotka nostavat tapahtuman julkisuuteen, myös ennen pitkää saavat osakseen niin ankaraa vastustusta, että Kuokkavierasjuhlat tyhjenee liikevoimastaan. Pohdin työssäni Kuokkavierasjuhlien mediareseptiota muiden vastaavien suomalaisten yhteiskunnallisten liikkeiden osakseen saaman julkisuuden suhteen. Samankaltaisia diskursiivisia jakolinjoja on esiintynyt esimerkiksi opiskelija- tai eläinoikeusliikettä koskevissa näkemyksissä, mutta näihin verrattuna Kuokkavierasjuhlat marginalisoidaan tehokkaammin. Radikalismia kavahtava suomalainen kollektiivisen toiminnan perinne näkyy torjuvassa suhtautumisessa tapahtumaan, mutta myös Kuokkavieraiden radikaaleissa eurooppalaisissa toimintamuodoissa, jotka itsenäisyyspäivän mielenosoituksissa ovat saaneet järjestystä ja kurinalaisuutta korostavan ilmiasun.
  • Korteniemi, Eeva (2010)
    Tutkimukseni tarkastelee Venäjän presidentti Vladimir Putinin demokratiaretoriikkaa ja -käsitystä. Tutkimuksen aineistona ovat presidentti Putinin demokratiasanan sisältävät puheet aikaväliltä 31.12.1999–31.12.2006. Puheet olen jaotellut yleisön mukaan kahteen ryhmään: puheet venäläisille ja puheet ulkomaiselle yleisölle. Tämä jaottelu tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman Putinin demokratiaretoriikan tarkasteluun ja siihen, kuinka Putin on puhuessaan tietoinen yleisöstään. Analyysimenetelmänä käytetään Aristoteleen retoriikkaa. Lisäksi puheiden analysoinnissa kiinnitetään huomiota aikaperspektiiviin: onko Putinin demokratiakäsitys ja -retoriikka yhtenäistä vai tapahtuuko siinä muutoksia aikarajauksen sisällä? Toisen tutkimuskysymyksen tarkoituksena on selvittää Putinin demokratiakäsitettä: mistä palasista se muodostuu? Tutkimuskirjallisuutena käytetään sekä demokratisoinnin että demokratian teorioita. Demokratisoitumisen kolmas aalto toi mukanaan termin rajoitettu demokratia, jossa poliittinen järjestelmä on yhdistelmä demokraattisista ja ei-demokraattisista piirteistä. Tässä tutkimuksessa käsitettä rajoitettu demokratia on sovellettu presidentti Putinin puheiden tarkasteluun. Rajoitetun demokratian sisään voidaan laskea kuuluvaksi Venäjän demokratiasta usein käytetyt termit ohjattu ja suvereeni demokratia, joita myös Putinin demokratiakäsite ja -retoriikka ilmentävät. Tutkimukseni osoittaa, että Putinin luoma demokratia on tietynlaista rajoitettua demokratiaa. Siinä yhdistyvät demokratian perusarvot ja vahva, luja valtio, jossa presidentillä on keskeinen ja ratkaiseva rooli. Putinin korostamat demokratian perusarvot ovat hyvin lähellä yleisesti lännessä hyväksyttyjä demokratian periaatteita. Nämä demokratian perusarvot eivät kuitenkaan ole koko totuus Putinin demokratiasta, vaan valtiolla pitää olla vahva ote maan kehityksestä ja maan päämiehen tehtävä on pitää valtio yhtenäisenä. Tutkimukseni myös osoittaa, että presidentti Putinin demokratiaretoriikka venäläiselle ja ulkomaiselle yleisölle on erilaista. Ulkomaiselle yleisölle Putin argumentoi. Venäläiselle yleisölle puhuessaan Putin ei argumentoi, vaan käyttää asemaansa maan tärkeimpänä henkilönä hyväkseen. Putinin demokratiaretoriikka ja -käsite voidaankin nähdä toisiinsa kietoutuneina elementteinä.
  • Koivunoksa, Petra (2002)
    Tarkastelen pro gradu työssäni mitä vaikutusta taloudelliseen kasvuun on sillä, onko maa demokratia vai diktatuuri. Tutkimuksessani käytän endogeenisia kasvumalleja, joissa valtio kerää yksityiseltä sektorilta verotuloja ja täydentää yksityisen sektorin tuotantoa tarjoamalla palveluita ja hyödykkeitä, joita yksityinen sektori ei tarjoa. Julkisen sektorin toimet lisäävät yksityistä aktiviteettiä ja tuotantoa. Poliittinen järjestelmä ratkaisee veroasteen määräytymisen ja julkisen sektorin laajuuden. Demokratiassa kansalaiset päättävät asioista äänestämällä. Autokratiassa päätöksen tekee yksinvaltias tai eliitti, riippuen siitä, onko kysymys diktaattorista vai puoluediktatuurista. Päätöksen tekijät oletetaan rationaalisiksi ja itsekkäiksi. Demokratiassa julkisen sektorin koko valitaan sellaiseksi, että se maksimoi tuotannon, koska 1,7 demokraattisen maan tavoitteena on kansalaisten hyödyn maksimointi. Diktaattorin tavoitteena on 1 hänen oman hyötynsä maksimointi. Hän valitsee sen julkisen sektorin koon, jossa valtion tulojen ja menojen erotus on suurin. Puoluediktatuurissa julkisen sektorin koko paisuu liian suureksi ollakseen tehokas. Ma liien perusteella demokratia on kasvun kannalta suotuisampi järjestelmä. Tarkastelemani empiirinen aineisto ei kuitenkaan vahvista tätä johtopäätöstä. Sen mukaan demokratian suorat vaikutukset kasvuun ovat negatiiviset. Tilastollisesti tulokset eivät kuitenkaan ole merkitseviä. Taloudellisen kasvun kannalta merkittävämpiä tekijöitä ovat monet muut seikat kuin poliittinen regiimi.
  • Mikander, Pia (2003)
    I denna avhandling undersöks hur man lär ut demokrati i grundskolan i Finland och Sverige både i teorin och i praktiken. I inledningen klargörs skillnader mellan demokratidebatten i de två länderna. Det konstateras redan inledningsvis att man i Sverige har satsat mera på utredningar om demokrati. Därefter behandlas bakgrunden till demokrati i skolan. Den teoretiska referensramen består av de tre demokratimodellerna representativ, deltagande och deliberativ demokrati samt hur dessa kan tillämpas på avhandlingen. Förekomsten av demokratimodellerna samt andra intressanta drag påpekas i empiridelen, som består av tre delar. I den första granskas de dokument som styr demokratin i undervisningen, från regeringsnivå och hela vägen ner till detaljerade läroplaner. Det konstateras att Sverige överlag har utrett frågan i större utsträckning än vad man har gjort i Finland. Följande kapitel behandlar en internationell studie om elevers kunskaper i och attityder till samhällslära. I det sista empiriska kapitlet redogörs för en mera detaljerad undersökning av fyra utvalda skolor. Det kan konstateras att den svenska skolundervisningen i demokrati har drag av deltagande och deliberativ demokrati medan den representativa synen är den mest framträdande i Finland. Denna tendens visar sig förutom i genomgången av styrdokumenten också i resultaten från undersökningarna. Den internationella studien visar att de finländska eleverna är i toppklass vad gäller kunskapsfrågor medan de svenska eleverna klarar tolkningsfrågor bättre. Undersökningen visar dessutom att eleverna i de finländska skolorna lägger mindre vikt än de svenska vid socialt ansvar, både i skolan och i samhället. I undersökningen av de fyra skolorna stärks vissa av de resultat som redan kommit fram, och de finländska elevernas representativa och de svenska elevernas mera deltagande demokratisyn kommer ytterligare fram. Både i den internationella studien och i den mindre undersökningen av de fyra skolorna beaktas också lärarnas syn på demokrati i skolundervisningen.
  • Hokkanen, Hanna (2004)
    Syftet med avhandlingen är att undersöka demokratiseringen i Latinamerika, närmare sagt om man med hjälp av vissa socioekonomiska faktorer kan förklara demokratins framåtskridande. Avhandlingen är förklarande och teoriprövande och målet är att åstadkomma en övergripande analys av Latinamerika. Teorierna som prövas i avhandlingen är S. M. Lipsets moderniseringsteori och Tatu Vanhanens resursdistributionsteori. Främst refereras till verken ”The Political Man” (Lipset 1981) och ”Prospects of Democracy, a Study of 172 Countries” (Vanhanen 1997). Metoden i avhandlingen är komparativ men vissa delar har betydande deskriptiva inslag. Det centrala begreppet demokrati behandlas utifrån teorier och definitioner av Robert Dahl och Axel Hadenius. Det andra centrala begreppet demokratisering definieras först allmänt och diskuteras sedan utförligt ur Lipsets och Vanhanens perspektiv. Dessutom tas några andra teorier upp såsom Huntingtons demokratiseringsvågor (1991) och Diamonds analys av den fysiska livskvalitetens inverkan på demokrati (1992). I avhandlingens empiriska del prövas om fem utvalda oberoende variabler - ekonomisk välfärd, industrialisering, urbanisering, utbildning och socialt välstånd - kan förklara demokratiseringsprocessen i Latinamerika. Den beroende variabeln är således demokratigraden i länderna. Undersökning utförs för åren 1975, 1980, 1990 och 2000 och omfattar 18 latinamerikanska länder. För operationaliseringen används dataprogrammet SPSS (Statistical Package of the Social Sciences) som möjliggör ett flertal olika analyser av materialet. Materialet för de oberoende variablerna är tagna ur olika statistiska rapporter och för att fastställa graden av demokrati används uträkningar av frihetsgraden i alla världens länder som den politiskt oberoende organisationen Freedom House årligen publicerar. Avhandlingens resultat visar att de fem oberoende variablerna korrelerar starkt sinsemellan, vilket är en av orsakerna till att utfallet delvis kan ifrågasättas. Ingen av de fem variablerna klarar helt av att determinera demokratins framåtskridande i Latinamerika, men med undantag av urbanisering bidrar de till att förklara demokratiseringen. Undersökningens utfall ger emellertid varken Lipsets eller Vanhanens variabler det starkaste stödet. Tvärtom tillskrivs den klart starkaste förklaringskraften en variabel som valts utöver de två ovan nämnda teorierna, nämligen socialt välstånd. Konklusionen är således att en hög grad av socialt välstånd frambringar en signifikant högre sannolikhet av demokratiska styren, men att ett flertal variabler bidrar till att förklara demokratiseringen.
  • Mikander, Anna (2003)
    Syftet med forskningen är att med hjälp av olika demokratiseringsteorier försöka komma underfund med varför två länder som Singapore och Taiwan, som på ytan är lika varandra, har utvecklats så olika i frågan om demokratisering. Singapore och Taiwan är två små östater i Asien med en enorm ekonomisk tillväxt under de senaste decennierna. De har båda haft en stormig politisk historia som kolonier och efter att de båda länderna blivit självständiga har det i bägge länder etablerats ett starkt ettparti system. Skillnaden är den att Taiwan demokratiserats, då Singapore stannat på stället och alltjämt har ett starkt ettparti styre och kan inte kallas en demokrati. Många som forskat inom demokratisering menar att ekononisk utveckling är den viktigaste faktorn då det gäller att förklara övergången till demokrati. Då både Singapore och Taiwan räknas som två ekonomiskt utvecklade länder och det bara i Taiwan skett en demokratisering måste det även finnas andra faktorer som inverkar på varför ett land demokratiseras eller inte. Tre teorier kan användas i förklarandet av demokratisering. Moderniseringsteorin utgår ifrån ekonomisk utveckling som den förklarande variabeln för demokratisering. Transitionsteorin utgår ifrån politiska processer, elitens initiativ och val som variabler som förklarar övergången till demokrati. Den strukturella teorin betonar ändringar i maktstrukturer. Då moderniseringsteorin inte går att tillämpa i fallet med Singapore och Taiwan, måste man plocka ut variabler ur de två resterande teorierna för att försöka förklara varför Singapore inte har demokratiserats men Taiwan har. Ändrade strukturer inom staten och de politiska institutionerna, civilsamhälle, nationell identitet, ideér och värderingar samt geopolitiska och internationella faktorer är faktorer som prövas på de bägge länderna i min forskning. Det är framförallt civilsamhället som kan ha inverkat på att Singapore inte demokratiserats. Singaporianerna verkar inte ha något intresse för beslutsfattandet i sitt land, de kan kallas politiskt apatiska. Det har att göra med folkets värderingar. Man sätter högre värde på materiella saker än t.e.x. frihet att uttrycka sig. En orsak varför Taiwan demokratiserats så snabbt kan vara att fastlands Kina har varit ett konstant hot mot landets säkerhet och genom att demokratiseras har man tagit en viss distans från sin kommunistiska granne, Kina.
  • Forslund, Maria Emilia (2005)
    Syftet med avhandlingen är att undersöka demokratiseringen i Östeuropa med fokus på de baltiska staterna Estland Lettland och Litauen. Genom en komparativ analys över transitionen och konsolideringen av demokratin mellan Estland, Lettland, Litauen, Vitryssland, Moldavien och Ukraina märker man tydligt hur demokratiseringen lyckats i Baltikum. Avhandlingen är förklarande och målet är att åstadkomma en genomgripande analys över demokratiseringsprocessen i Östeuropa. Mera detaljerat studeras konsolideringen av demokratin i de baltiska länderna Estland, Lettland och Litauen. Som teoretisk referensram har använts Dankwart Rustows transitionsteori från 1970- talet. Även andra transitionsteoretiker som t.ex. Yossi Shain och Juan Linz diskuteras. För att bättre beskriva teorin och dess karaktär har konsolideringen av demokratin behandlats skilt. Robert Dahls, Juan Linz & Alfred Stepans samt Berglund et al. analyser över konsolideringen stöder användningen av den valda teorin samt studiens uppdelning. Metoden i avhandlingen är deskriptiv men vissa delar har betydelsefulla komparativa inslag. De centrala begreppen demokrati och demokratisering har diskuterats utgående från Robert Dahls och Axel Hadenius teorier och analyser. Även Samuel Huntingtons demokratiseringsvågor presenteras i arbetet. Valet av de oberoende variablerna - det politiska systemet, geopolitik, ekonomisk utveckling, elitförhållanden, nationalism och etnicitet samt civilsamhället - baserar sig på Sten Berglunds et al. omfattande studie över demokratiseringen i Östeuropa. Den beroende variabeln baserar sig på Freedom House uträkningar och den fastställda frihetsgraden. Även andra Freedom House uträkningar används och dessa stöder även frihetsgraden. Avhandlingens empiriska del är tvådelad. Undersökningen över transitionen i Östeuropa är komparativ. Trots att transitionen var väldigt liknande i alla sex länder och alla klarade igenom transitionen var den därpå följande samhälleliga utvecklingen inte det. Baltikum som region har jämfört med de övriga länderna styrt den demokratiska utvecklingen på rätt spår. Vidare kartläggs konsolideringen av demokratin detaljerat för Estland, Lettland och Litauen utgående från de valda förklarande variablerna. Utfallet av den empiriska undersökningen visar att de valda oberoende variablerna korrelerar med utvecklingen i alla sex länder och även med den valda beroende variabeln. Utfallet i studien om de baltiska länderna finner inte stora komparativa skillnader men att sådana ändå existerar. Institutioner och policyval är avgörande för transitionsländer och den lyckade demokratiseringen i Baltikum kan långt tillskrivas det internationella samfundet.
  • Fredriksson, Mikael Karl-Johan (2007)
    Syftet med avhandlingen är att göra en komparativ studie av demokratiseringsprocessen i Spanien och Portugal under perioden 1974 - 1986. Studien fokuseras på den politiska transitionen från diktatur till demokrati och speciellt konsolideringen av demokratin i de berörda länderna. Avhandlingen är förklarande och teoriprövande, vilket betyder att en eller flera teorier i form av konkreta hypoteser prövas på ett empiriskt material. Frågan jag undersöker är således om man med hjälp av vissa faktorer kan förklara demokratins framåtskridande i de berörda länderna samt huruvida konsolideringen varit framgångsrik eller inte. Rent konkret innebär det att två demokratiseringsteorier står i centrum och att jag testar dem på demokratiseringsprocessen i de bägge länderna. Först behandlas Dankwart Rustows transitionsteori som utgår ifrån politiska processer och eliten som aktiva aktörer i demokratiseringsprocessen och sedan tar jag upp Juan Linz och Alfred Stepans tredimensionella definition av konsoliderad demokrati. Mitt val motiverar jag med att eftersom de undersökta länderna, Spanien och Portugal, båda är ekonomiskt utvecklade länder, går det inte att använda den traditionella moderniseringsskolan och enbart ekonomiska variabler som förklaring till demokratiseringen. Avhandlingen består av en deskriptiv teoretisk del och en analytisk empirisk del. I den teoretiska delen redogörs först allmänt om vilka olika syner på demokrati som finns och hur man kan mäta graden av demokrati. Vidare beskrivs själva demokratiseringsprocessen som består av övergången, det vill säga transitionen, från diktatur till demokrati samt konsolideringen av demokratin. Den empiriska delen av avhandlingen, som egentligen är tvådelad behandlar först transitionsprocessen i de båda länderna och sedan själva konsolideringen av demokratin. De oberoende variabler jag analyserar i den empiriska delen är i stort sett de variabler som Linz och Stepan använder i sin teori, förutom att jag har velat ta med en internationell dimension av demokratins konsolidering i de bägge länderna. De sju undersökta variablerna är: 1) Statsbildning och nationell identitet, 2) Civilsamhälle, 3) Politiskt samhälle, elitförhållanden och ändrade strukturer, 4) Rättsstat, 5) Statsbyråkrati och statens roll, 6) Ekonomiskt samhälle och ekonomisk utveckling samt 7) Geopolitiska och internationella faktorer. Utfallet av den empiriska undersökningen visar att även om utgångsläget var liknande för både Spanien och Portugal, var slutligen skillnaderna fler än likheterna när man jämför demokratiseringsprocessen i de bägge länderna. Man talar om den spanska reformen i motsats till den portugisiska sönderbrytningen. Trots de stora skillnaderna kan man konstatera att den empiriska analysen har visat att både Spaniens och Portugals demokratier bör anses vara väl konsoliderade och att de uppfyller de krav på en konsoliderad demokrati som Linz och Stepan ställer.