Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 3356-3375 of 24413
  • Autelo, Asko (2010)
    Tutkielman teoriaan pohjautuvana kantavana oletuksena on, että poliittisesta luottamustoimesta saatava palkkio on aina yhteiskunnan valinta. Luottamustoimen arvostus määrittää sen tavoiteltavuuden ja vaikuttaa polkuriippuvuuden kautta tulevien päätöksentekijöiden pätevyyteen. Tutkielman teoreettinen osuus pohjautuu pääosin Poutvaaran ja Takalon (2007) ja Messnerin ja Polbornin (2004) citizen-candidate- malleihin, joista ensimmäinen käsittelee vaaleja suurten (luku kolme), ja jälkimmäinen pienten vaalien näkökulmasta (luku neljä). Luvun kolme mallissa poliitikkojen saamat palkkiot ja kampanjointikustannukset ovat suuria. Luvussa neljä tilanne on päinvastoin, koska kansalaisten oletetaan tuntevan ehdokkaat. Luvun viisi empiirisessä osuudessa mallien tuloksia ja rakenteita on sovellettu kyselytutkimukseen (aineisto n=385), joka tehtiin Suomen ylioppilaskunnissa toimiville opiskelijapoliitikoille ja ylioppilaskunta-aktiiveille kevätlukukaudella 2009. Kyselyn tutkittavana perusjoukkona ovat Suomen ylioppilaskunnissa toimivat opiskelijapoliitikot, joiden ehdokkuuspäätökseen vaikuttavia tekijöitä (palkkioita, vaihtoehtoiskustannuksia ja kampanjointikustannuksia opiskelijapolitiikasta) sekä suhtautumista (ammatti)poliitikkoihin tarkastellaan lukujen 2-4 teorian oletusten suhteen. Teorian ja empiirisen aineiston yhteensovittaminen osoittautuu hyvin haastavaksi. Luvussa viisi havaitaan, että ehdokkuuspäätökseen vaikuttavat tekijät ovat moninaiset ja vaihtelevat etenkin opiskelija-aloittain, ja että näitä tekijöitä tulee tarkastella pitkällä aikavälillä. Yksittäisistä ehdokkuuspäätökseen vaikuttavista tekijöistä riskillä yksilön opiskeluajan pidentymisestä on ehdokkuuspäätöksen suhteen selvästi vaihtoehtoiskustannuksia lisäävä vaikutus. Opiskelija-aloittain vaihtoehtoiskustannukset ehdokkuudesta ovat tulosten mukaan pääsääntöisesti suurimmat etenkin lääketieteen, farmasian, eläinlääketieteen ja matemaattis-luonnontieteen opiskelijoilla. Toisaalta myös ehdokkuuspäätökseen positiivisesti vaikuttavat tekijät eli siitä saatavat taloudelliset, sosiaaliset ja psykologiset palkkiot ja oman luottamustoimen arvostus, ja luottamustoimen tuottamat positiiviset ulkoisvaikutukset ovat näissä ryhmissä pienimmät. Siksi myös näiden opiskelija-alojen joukossa on keskimääräistä huomattavasti vähemmän hallitsevia opiskelijapolitiikkoja. Yleisesti ottaen suurimpia hyötyjä opiskelijat kokevat saavansa ylioppilaskunnassa ja opiskelijapolitiikasta toimimisesta erityisesti sosiaalisen pääoman ja suhdeverkoston laajentumisen suhteen, joista koetaan olevan hyötyjä myös työelämän suhteen. Opiskelija-aloista yhteiskuntatieteiden (paitsi kansantalous ja taloustiede) ja osa humanististen alojen opiskelijoista kokee saavansa muita enemmän hyötyjä opiskelijapolitiikasta. Samoin poliitikon työstä (n=20) kiinnostuneiden opiskelijoiden joukossa hyödyt koettiin selvästi haittoja suuremmiksi. Signaloinnin merkitys osoittautuu teorian mukaiseksi, koska edustajistovaaleissa vaalimainostukseen (signaalin voimistamiseen) ei käytetä merkittäviä taloudellisia resursseja: 70 prosenttia vastaajista ei ollut käyttänyt ollenkaan rahaa kampanjointiin. Enemmistö vastaavista ei kannata luottamushenkilölle maksettavan kokouspalkkion maksamista edustajiston kokouksista eikä sillä koeta olevan positiivisista vaikutusta kokouksiin osallistumisaktiivisuuden suhteen. Naisilla on miehiä merkittävästi vähemmän halukkuutta päästä ylioppilaskunnassa johtavaan asemaan. Aineistossa naisten osuus on hallitsevien opiskelijapoliitikkojen joukossa kuitenkin lähes yhtä suuri miesten. Empiirisen osuuden osalta ei pystytä sanomaan, mihin luvun kolme poliittiseen tasapainoon se voidaan sijoittaa, koska edustajistovaaleilla on ominaisuuksia useammasta kuin yhdestä tasapainosta.
  • Kinnarinen, Ida (2013)
    Pro gradu -työn avainkysymys on, miten virolaisille henkilöille Suomessa tuomittujen rangaistusten täytäntöönpano voidaan siirtää Viroon. Asiallisesti ottaen kyse on siis siitä, millä edellytyksillä virolaiset vangit voidaan siirtää suomalaisesta vankilasta kärsimään loppuosa rangaistuksestaan Viron vankilaan. Kysymystä tarkastellaan niin aineellisen kuin prosessuaalisenkin oikeuden valossa tutkimalla asiaan liittyvää oikeuskäytäntöä ja lainsäädäntöä sekä selvittämällä maiden välisen tuomittujen siirtämisen prosessi käytännössä. Tuomittujen siirtäminen on yksi kansainvälisen rikosoikeusavun muoto ja sen perusta on kansainvälisessä rikosoikeusyhteistyössä. Suomen ja Viron väliseen siirtomenettelyyn soveltuu nykyisin Euroopan neuvoston yleissopimus tuomittujen siirtämisestä sekä sopimuksen lisäpöytäkirja. Kyseinen yleissopimus perustuu maiden väliseen vapaaehtoiseen yhteistyöhön tuomittujen siirtämisessä. Rikosoikeudellisen yhteistyön kehittämisestä on kuitenkin tullut suosittua Euroopan unionissa ja vastavuoroisen tunnustamisen periaate on vahvistunut EU:ssa myös rikosoikeuden alalla. Näin ollen tuomittujen siirtäminenkin on kehittymässä vapaaehtoisesta jäsenvaltioiden välisestä yhteistyöstä koko unionin kattavaksi järjestelmäksi, jossa vastaanottavan valtion on lähtökohtaisesti pantava toisessa valtiossa tuomittu rangaistus täytäntöön, jos tuomiovaltio tätä pyytää. Jotta Suomen ja Viron välistä siirtomenettelyä voidaan todella ymmärtää, EU:n rikosoikeudellisia periaatteita ei voida enää sivuuttaa. Virolaisten vankien siirtämistä Suomesta kotimaahansa arvioidaan työssä tuomittujen siirtämisen tavoitteiden näkökulmasta. Tällöin huomataan, että vankien siirtämistä voidaan Suomen ja Viron tilanteessa perustella muillakin syillä kuin vangin rehabilitaatiolla, joka on tuomittujen siirtämisen varsinainen päämäärä. Nykyaikaista tuomittujen siirtoprosessia selvittämällä kyetään myös vastaamaan siihen, miksi vankien siirtäminen Suomesta Viroon on vieläkin harvinaista. Voidaan todeta, että nykyisen siirtoprosessin ongelmat johtuvat viranomaisten toiminnasta, eivät lainsäädännöstä sinänsä. Silti EU:n tuomittujen siirtämistä koskevan puitepäätöksen odotetaan tulevaisuudessa nopeuttavan menettelyä muun muassa määräaikasäännösten avulla. Puitepäätöstä aletaan soveltaa Suomen ja Viron välillä todennäköisesti jo tammikuussa 2014, joten tässä työssä on perusteltua arvioida myös puitepäätöksen aiheuttamia muutoksia prosessiin.
  • Turpeinen, Soile (2012)
    Nykyinen lastensuojelulaki (LsL 417/2007) tuli voimaan 1.1.2008 lukien. Lain voimaan tulon jälkeen lakiin on tehty lukuisia täydennyksiä ja muutoksia. Uusitussa lastensuojelulaissa (LsL 417/2007) säädettiin uudesta ennakollisesta lastensuojeluilmoituksesta (LsL 25. c §), joka tuli voimaan 1.3.2010 lukien. Lain mukaan ennakollinen lastensuojeluilmoitus tulee tehdä ennen lapsen syntymää 25. §:n 1 momentissa mainittujen ilmoitusvelvollisten henkilöiden toimesta, mikäli on perusteltua syytä epäillä, että lapsi tulee tarvitsemaan lastensuojelun tukitoimia välittömästi syntymänsä jälkeen. Tutkielman kohteena olivat ennakolliset lastensuojeluilmoitukset ja raskaana olevien naisten asiakasasiakirjat lähtien ennakollisesta lastensuojeluilmoituksesta lapsen syntymään saakka. Tutkielman tavoitteena oli tuottaa tietoa raskaana olevien naisten, syntyvien lasten ja perheiden erityisestä tuen tarpeesta sekä heille tarjotuista palveluista ja tukitoimista lastensuojelun kontekstissa. Tutkielmassa painottuu laadullisen tutkimuksen näkökulma, mutta aineistoa tarkastellaan myös määrällisesti. Aineiston perusjoukon muodostivat yhden kaupungin ennakolliset lastensuojeluilmoitukset ajalta 25.1.2010–17.10.2011 ja ositetulla satunnaisotannalla perusjoukosta poimitut kahdenkymmenenyhdeksän raskaana olevan naisen lastensuojelun asiakirjat lähtien ennakollisesta lastensuojeluilmoituksesta lapsen syntymään asti. Aineiston analyysimenetelmänä oli sisällönanalyysi. Ennakollisten lastensuojeluilmoitusten keskeisimpinä syinä oli vanhempien päihteiden käyttö, mielenterveysongelmat ja erilaiset sosiaaliset ongelmat kuten asunnottomuus, ristiriidat lähisuhteissa, perheväkivalta, toimeentulon ongelmat ja tukiverkoston puute. Pääasiassa ennakollisia lastensuojeluilmoituksia tehtiin sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisten toimesta. Raskaana olevan naisen ja syntyvän lapsen avun ja tuen tarve liittyi varhaisen vuorovaikutuksen tukemiseen, asumisen tukemiseen, taloudelliseen tukemiseen, vanhemmuuden tukemiseen, syntyvän lapsen terveen kasvun ja kehityksen sekä turvallisten kasvuolosuhteiden turvaamiseen.
  • Kotioja, Eeva (Helsingin yliopisto, 2013)
    Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millainen oli naisten rooli osana nationalistista liikehdintää Suomessa 1930-luvulla ja sotavuosina. Aihetta lähestytään tarkastelemalla kahta keskeistä järjestöä, Isänmaallista Kansaliikettä (IKL) ja Akateemisten Naisten Karjala-Seuraa (ANKS). Tutkimuksen keskiössä ovat kolme tutkimuskysymystä: millaiset naiset toimivat nationalistissa liikkeissä, millainen heidän toimintakenttänsä liikkeiden sisällä oli ja millainen oli liikkeiden naisihanne niin naisten itsensä kuin muidenkin toimijoiden silmissä? ANKS:n jäsenet olivat korkeakoulussa opiskelevia tai sieltä valmistuneita nuoria naisia, joista suurin osa oli naimattomia. Järjestö perustettiin jo vuonna 1922 aluksi Akateemisen Karjala-Seuran yhteyteen. Se kuitenkin itsenäistyi jo vuonna 1923. Vuoteen 1939 saakka liike toimi Naisylioppilaiden Karjala-Seuran nimellä. ANKS:lla oli osastot Helsingissä, Turussa ja Jyväskylässä, minkä lisäksi jo valmistuneet jäsenet pyrittiin pitämään mukana toiminnassa piirijäseninä. ANKS:n jäsenet olivat lähinnä aktiivisia opiskelukaupunkiensa toiminnassa, valmistumisen jälkeen toiminta pääsääntöisesti hiipui eikä piirejä saatu kunnolla organisoitua. IKL:n naiset sen sijaan vaikuttivat kaupunkien lisäksi myös maaseudulla ja pienillä paikkakunnilla liikkeellä oli vahva piiriorganisaatio ja jäsenet saatiin aktiivisesti mukaan toimintaan. IKL:n naisosasto perustettiin helmikuussa 1933, ja sen johtajaksi tuli Anni Wallenius. Toiminta aktivoitui nopeasti useimmissa piireissä. Naistyön painottuminen käsitöihin ja varainkeruuseen ei kuitenkaan miellyttänyt puolueen johtoa eikä monia sen naisjäsenistäkään. IKL:n naistyö lakkautettiin huhtikuussa 1934, joskin jo vuoden kuluttua se organisoitiin uudelleen aiempaa poliittisempana. Uudeksi johtajaksi tuli Hilja Riipinen. Vuonna 1938 naiset perustivat oman kustannusyhtiönsä, joka julkaisi Uusi Huomen -lehteä. IKL:n naistyön ongelma oli, että se nähtiin helposti jonain ylimääräisenä, mitä piti tehdä varsinaisen puoluetyön lisäksi tästä syystä IKL:n naisten oli vaikea kehittää toimintaansa poliittisena työnä ennen 1936 eduskuntavaaleja. ANKS:n työ sen sijaan painottui selkeästi useammallekin toimintakentälle, joista tärkeimmät olivat heimotyö, rajaseututyö, propagandatyö ja maanpuolustustyö. Eduskuntavaaleissa molemmat järjestöt olivat aktiivisia: ANKS:n jäsenet osallistuivat puhujakoulutuksiin ja kiersivät puhetilaisuuksissa, IKL-naisten vaalityö painottui henkilökohtaiseen valistustyöhön ja varainhankintaan. Vaikka ANKS:n toiminta oli IKL:n naistyötä näkyvämpää, myös IKL:n naistoiminta vilkastui ja lisääntyi vuonna 1936 hyvin menneiden vaalien myötä. IKL:n naispuolisten kansanedustajaehdokkaiden määrä lisääntyi vuodesta 1936 vuoden 1939 vaaleihin, kun esimerkiksi Kansallisessa Kokoomuksessa trendi oli laskeva. Vaalityön lisäksi naiset tekivät paljon myös nuorisotyötä Kansallisen Partioliikkeen, Lotta Svärdin, Sinimustien ja Oppikoulujen Karjala-Seurojen ohjaajina. 1930-luvun lopussa käynnistynyt naisten vapaaehtoinen työpalvelu yhdisti aiemmin eristäytyneet kansallismieliset naiset muiden naisjärjestöjen kanssa. Naisten yhteinen toiminta järjestäytyi toukokuussa 1940 yli puolue- ja ideologisten rajojen. ANKS oli yksi keskeisistä työpalvelua organisoineista järjestöistä. IKL jättäytyi toiminnan ulkopuolelle, mutta naiset tukivat työpalvelua lehdessään ja puheenvuoroissaan. Työpalvelu loi vahvan mallin naisihanteelle, jota ANKS korosti ajattelussaan. He kokivat, että naisen tuli olla vahva ja itsenäinen sekä korostaa omia velvollisuuksiaan isänmaata puolustavassa taistelussa sen sijaan, että hän kantaisi huolta omista oikeuksistaan. Sekä ANKS että IKL korostivat naisen velvollisuutta perheensä asennekasvattajana ja kotinsa ilmapiirin kehittäjänä. Lapsettomien naisten tuli tehdä velvollisuutensa yhteiskunnallisessa toiminnassa, perheellisten naisten toiminnan ytimessä oli äitiys ja perheen suojelu ulkopuolisilta uhilta. Äitiyden ihannointi näkyi erityisesti Uusi Huomen -lehden sivuilla, jossa korostettiin ennen kaikkea rintamalla kaatuneiden sotilaiden äitien tekemää suurta uhrausta. Naisihanne, jonka ytimessä oli niin äitiys kuin velvollisuudentunto, kulki läpi yhteiskunnan, sillä se oli yhteneväinen niin kansallismielisten naisten ja miesten kuin sosialististenkin naisjärjestöjen kanssa. Sama malli oli näkyvillä myös kansallissosialistisessa Saksassa.
  • Sandqvist, Jussi (Helsingin yliopisto, 2006)
    Tämä pro gradu -tutkielma vertailee korpuksen avulla erisnimien kvantitatiivista jakautumista luokkiin kahdessa saksalaisessa verkkolehdessä. Työn tavoitteena on selvittää, kuinka erisnimiä voidaan luokitella ja mitä eroja niiden avulla on havaittavissa lehtien raportoinnissa. Laajempana kehyksenä toimii kysymys siitä, voidaanko erisnimiä hyödyntäen hahmottaa lehtien sisältöjä. Korpus on kerätty Frankfurter Allgemeine Zeitungin ja Süddeutsche Zeitungin verkkolehtien http: //www.faz.net (FAZ) ja http://www.sueddeutsche.de (SZ) artikkeleista ajalta 2.11.2004-8.11.2004. Valitut sivustot edustavat Saksan arvostetuimpien päivittäisten, koko maan kattavien sanomaleh- tien verkkojulkaisuja. Näistä FAZ:ia pidetään konservatiivisena ja SZ:ia liberaalina lehtenä. Kumpikin korpus käsittelee USA:n presidentinvaaleja syksyllä 2004 ja sisältää hieman alle 30 000 sanaa noin 40 lehtiartikkelista. Aihesidonnaisen korpuksen valinta perustuu erityisesti siihen, että tutkimuksen päämääränä on saada erisnimien avulla selville, miltä osin FAZ ja SZ eroavat toisistaan käsitellessään samaa aihetta. Teoriaosassa käydään läpi saksalaisten verkkolehtien taustaa, työhön liittyviä tekstilingvistisiä teo- rioita sekä erisnimien erikoispiirteitä. Siinä käsitellään myös kolmea aiempaa, saksankielisen eris- nimitutkimuksen luokittelua ja yhtä englanninkielistä, kieliteknologian luokittelua. Näissä havaitut puutteet motivoivat yhdistelemään ja muuttamaan olemassa olevia luokitteluja tätä työtä varten. Uusi luokittelu sisältää neljä yläluokkaa (olentojen, maantieteelliset, instituutioden ja asioiden ni- met), jotka kaikki kattavat kahdesta yhdeksään alaluokkaa. Kummankin korpuksen erisnimet luo- kitellaan tämän perusteella. Kvantitatiivinen analyysi keskittyy ylä- ja alaluokkien vertailuun lehtien välillä. Lisäksi se kattaa sekä kummankin aineiston että pääluokkien frekventimpien sanojen tarkastelun. Vaikka FAZ ja SZ käyttivätkin pääosin samoja erisnimiä raportoinnissaan, voidaan lehtien välillä osoittaa selkeitä eroja alaluokkien kohdalla ja vähäisiä eroja erisnimien jakautumisessa yläluokkiin. chi2 -testin näytti kuitenkin, että erisnimien jakautuminen yläluokkiin on lehtisidonnaista. Siksi voidaan väittää, että muun muassa valittu media vaikuttaa erisnimivalintoihin. Erisnimien frekvenssit antavat ymmärtää, että SZ raportoisi monipuolisemmin kuin FAZ, joka käyttää erisnimiä keskitetymmin. SZ:in aineiston erisnimiä yhdistää eurooppalainen näkökulma vaaleihin, kun taas FAZ pyrkii tuomaan esille tapahtumia USA:n eri osavaltioissa. Niin lehdissä mainitut henkilöiden kuin instituutioden nimet tukevat tätä väitetettä. SZ korostaa maantieteellisesti kaupunkien merkitystä, FAZ osavaltioiden. Saadut tulokset osoittavat, että tämänkaltaisen erisnimitutkimuksen soveltaminen lehtiteksteihin on mahdollista. Luokitellut erisnimet heijastavat osittain käsiteltyjen aineistojen sisältöä ja paljastavat raportoinnin painopisteistä.
  • Perttula, Annika (1999)
  • Etholén-Rönnberg, Merja (2008)
    Kunnallinen sosiaalipolitiikka elää murroskautta ja kuntien sosiaalipalvelurakenteet ovat muuttuneet erityisesti viimeisen parin vuosikymmenen aikana. Muutokset johtuvat globaaleista, seudullisista ja paikallisista yhteiskuntapoliittisista linjauksista.Lisäksi ovat vaikuttaneet kunnallishallinnossa tapahtuneet lainsäädäntömuutokset. Lisensiaatintutkimukseni tavoite on on avata kunnan poliittisen päätöksenteon vaikutusta kunnallisen sosiaalipolitiikan muovautumiseen. Tutkimukseni kohteena on on tuore ilmiö - yksityiset sosiaalipalvelut.Tutkimuskuntani ovat Helsinki, Järvennpää, Kauniainen, Kirkkonummi, Nurmijärvi ja Sipoo. Tutkimus on kavalitatiivinen ja sen empiirisen aineiston muodostavat tutkimuskuntieni sosiaalilautakuntien puheenjohtajien teemahaastattelut. Tukiaineistona käytän kuntien hallinnon asiakirjoja: hallintosääntö, sosiaalitoimen johtosääntö, kuntastrategiat vuodesta 2004 alkaen, vuoden 2007 talousarvio ja vuosien 2007-2009 kuntasuunnitelma. Analysoin asiakirjat löytääkseni niistä yksityisiä sosiaalipalveluja koskevia kunnan omia hallintopäätöksiä ja strategisia linjauksia. Tutkimusaiheeni valinnan taustalla on pelko ja huoli pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakenteiden murenenemisesta yksityisten palveluiden harkitsemattoman lisäämisen johdosta.Ennakoin, että sosiaalipalvelujärjestelmän rakenteiden rapautumisen myötä kuntalaisten palvelut heikentyvät ja pirstoutuvat, jolloin syrjäytymisvaarassa olevat ihmiset eivät saa tarvettaan vastaavia palveluja ja yhteiskunnan kahtiajako syvenee.Rapautumisen taustalla tunnistan kolmenlaisia ilmiöitä: 1) ihmisten tukena toimivien järjestöjen voimat vähenevät jäsentensä yhteisöllisyyden vahvistajina ja etujen puolustajina palveluiden tuottamisen kilpailutusvaateiden ottaessa ylivallan 2) demokraattinen päätösvalta ohenee kunnissa yritysmäisen johtamisen vuoksi 3)taloushallinto syrjäyttää kunnan sosiaalipoliittiset näkökulmat. Tutkimukseni viitekehyksenä on kunnallisen päätöksentekoympäristön avaaminen kolmesta eri näkökulmasta: kunnan sosiaalipalvelujärjestelmän, kunnallishallinnon ja johtamisen näkökulmista. Sosiaalilautakuntien puheenjohtajat tekevät tärkeätä päätöksentekotyötään kolmen eri näkökulman leikkauspisteessä. Tutkimuskohteeni on yksityisiä sosiaalipalveluja koskeva poliittinen päätöksenteko. Tutkimuskysymykseni on, että millaiset näkemykset ja tiedot ohjaavat sosiaalilautakunnan puheenjohtajan toimintaa ja päätöksentekoa yksityisistä sosiaalipalveluista. Analyysien perusteella olen nimennyt puolet kunnista hyvinvointikunniksi, joissa puheenjohtajan näkemystä yksityisistä sosiaalipalveluista ohjaa sosiaalipoliittinen näkemys, jossa kunnalla on vahva rooli sosiaalipalvelujen järjestäjänä ja tuottajana. Näissä kunnissa puheenjohtajan mukaan lautakunnalla on luottamus päätöksentekoelimenä. Kolmessa muussa kunnassa on puheenjohtajien haastattelujen perusteella tunnistettavissa ilmiöitä, joissa jonkinverran sosiaalilautakunnan rooli kyseenalaistuu ja ilmenee demokratian ohenemista.Kuntien asiakirja-aineistosta on syytä mainita kaksi asiaa 1) hallinto ja johtosäännöt eivät säätele päätöksentekoa yksityisistä sosiaalipalveleuista 2) Kauniaisten ja Nurmijärven strategiset asiakirjat kertovat kunnan strategisen kehittämisen tulevaisuuden päämäärät näkyvästi. Nurmijärvi haluaa edistää yksityisen palvelutuotannon kasvua ja Kauniainen omaa palvelutuotantoa.
  • Reijonen, Suvi (2007)
    Tutkielmassa tarkastellaan strategia- ja muutosviestinnän rooleja ja käytäntöjä Uudenmaan verovirastossa. Organisaatiossa tapahtuvat muutokset ovat luonteeltaan toimintatapoihin, johtamiseen ja organisaatiorakenteisiin liittyviä, ja niillä tulee olemaan laaja-alaisia vaikutuksia organisaation toimintaan. Muutoksiin liittyen organisaatiolle on laadittu uusi strategia. Tutkimuksessa viestinnälle asetettuna tavoitteena on, että jokainen organisaation jäsen ymmärtäisi strategian merkityksen organisaatiolle ja oman merkityksen siinä, ja että viestintä helpottaisi ihmisten sopeutumista muutokseen. Tutkimuksessa pyritään löytämään keinot tavoitteeseen pääsemiseksi sovittamalla yhteen eri henkilöstöryhmien, eli ylimmän johdon, esimiesten, asiantuntijoiden ja perushenkilöstön odotuksia strategia- ja muutosviestinnälle. Tutkimuskysymyksinä tarkastellaan, mitä nämä eri ryhmien edustajat odottavat viestinnältä ja miten he määrittelevät oman viestintätehtävänsä sekä millaiset viestintäkäytännöt ovat toimivimpia muutos- ja strategiaviestinnässä eri ryhmien mielestä. Tutkimus on tilaustyö Uudenmaan verovirastolle. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostaa pääosin strategiaviestinnän teoreettinen tutkimusperinne (mm. Ikävalko 2005, Maula 2004, Mintzberg 2003, Åberg 1997, 2006) sekä strategiaviestinnän käytäntöjä selventävä kirjallisuus (mm. Hämäläinen ja Maula 2004 sekä Mantere, Aaltonen, Ikävalko, Hämäläinen, Suominen & Teikari 2006). Strategiaviestinnän teoriapohja rakentuu pitkälti Teknillisen korkeakoulun tutkimus- ja kehitysohjelma Stradan tuloksiin sekä ohjelmaan osallistuneiden tutkijoiden omiin tutkimuksiin. Julkishallinnon kehitystä kartoitetaan mm. Virtasen & Wennbergin (2005) teoksen pohjalta ja julkishallinnon strategista johtamista Joycen (1999) teoksen kautta. Tutkimusaineistona on kymmenen teemahaastattelua, joista viisi on yksilö-ja viisi ryhmähaastattelua. Haastateltuja on 40, joista 35 on haastateltu ryhmähaastattelussa ja viisi yksilöhaastatteluissa. Haastatellut ovat organisaatiossa johtajan, ryhmäesimiehen, asiantuntijan tai perushenkilöstön asemassa. Tutkimusote on laadullinen ja se perustuu aineiston teemoitteluun, jossa aineistosta pyritään löytämään ja erottelemaan tutkimusongelman kannalta olennaiset aiheet. Tutkimuksessa keskeisiä teemoja ovat eri roolien edustajien viestintään kohdistuvat odotukset sekä johtajien ja esimiesten rooli viestijöinä, strategialle annettu merkitys ja siihen sitoutuminen sekä strategia- ja muutosviestinnän toimivat käytännöt. Tutkimuksen tuloksina kootaan yhteen tekijät, joista rakentuu tutkimusorganisaatiossa laadukas strateginen ja muutosviestintä. Nämä tekijät ovat viestinnän avoimuus ja keskustelevuus, sisäisen viestinnän jaetut käytännöt, viestinnän yhteisöllisyys, viestinnän ymmärrettävyys eli strategian avaaminen arkikielelle sekä viestinnän taustoittavuus. Eri roolien edustajista johto odottaa erityistä aktiivisuutta esimiehiltä, jotka taas kokevat oman roolinsa viestinnässä operatiiviseksi. Asiantuntijat toivovat erityisesti keskustelua ja debatointia päätöksistä sekä vuorovaikutteisuutta viestintään, kun taas perushenkilöstössä viestinnältä toivotaan motivointia, jotta muutoksiin ja strategian ohjaaman tulevaisuuteen olisi helpompi sopeutua.
  • Kettunen, Soile (2010)
    Tutkimuksessa verrattiin ei-infektiivisestä ontumasta kärsivien ja terveiden emakoiden käyttäytymistä ja syömistä. Ei-infektiivinen ontuma on yleinen löydös emakoilla. Ontuminen aiheuttaa emakoille kipua ja ne voivat pärjätä huonommin kilpailutilanteissa. Tutkimukset toteutettiin kahdessa eteläsuomalaisessa porsastuotantosikalassa. Tutkimukseen valittiin emakoita, joilla oli ei-infektiivinen ontuma ja jotka oli siemennetty vähintään yhden kerran. Emakoille suoritettiin ontumatutkimus ja ontumat luokiteltiin viisi portaisen asteikon mukaan. Ontuville emakoille valittiin terveet kontrollit. Käyttäytymistutkimus tehtiin sikalassa, jossa joutilaat emakot olivat 10 eläimen ryhmäkarsinoissa. Tutkimukseen osallistuneet ontuvat emakot (n=13, ontuma-aste 2-4) ja niiden terveet kontrollit (n=13, ontuma-aste 0) olivat samoissa karsinoissa. Koe oli suora havainnointitutkimus ja sokkoutettu niin, ettei emakon yksilöllisistä merkeistä voinut päätellä sen ontuma-astetta. Emakoita seurattiin yhteensä kahden tunnin ajan. Seuranta aloitettiin 10 minuuttia rehun jaon jälkeen. Emakoiden sijainti karsinassa, asento ja toiminta kirjattiin ylös niin, että esimerkiksi emakkoa 1 seurattiin kello 14.00.00, emakkoa 2 kello 14.00.30 ja niin edelleen. Tulokset analysoitiin käyttäen Man-Whitneyn U-testiä. Ruokailututkimus tehtiin sikalassa, jossa joutilaita emakoita pidettiin noin 100 emakon ryhmäkarsinoissa. Jokaisessa karsinassa oli kaksi yksilöruokinta-automaattia. Tutkimukseen valittiin ontuvia emakoita (n=37, ontuma-aste 1-4) ja niille terveet kontrollit (n=35, ontuma-aste 0). Ruokinta-automaatin ohjelmasta saatiin tiedot emakoiden päivittäisestä syödyn rehun määrästä ja syömässä käymisen kellonajasta. Näistä tiedoista määritettiin normaalisti syötyjen päivien määrät. Normaalisti syödyksi päiväksi määritettiin ne, joina emakko oli syönyt yhdessä tai useammassa erässä kaiken rehunsa. Tulokset kerättiin yhteensä kolmen päivän ajalta. Ruokintaseurannan tulokset analysoitiin käyttäen Chi-Square-testiä normaaleille syömispäiville ja T-testiä syömisen kellonajoille. Käyttäytymiskokeessa todettiin, että ontuvat emakot makasivat enemmän ja seisoivat vähemmän kuin terveet emakot. Ne tutkivat rakenteita vähemmän kuin terveet emakot. Lisäksi havaittiin suuntaus, jonka mukaan ontuvat emakot olivat passiivisempia ja niitä haisteltiin enemmän kuin terveitä emakoita. Tutkimuksen tulos vastasi hypoteesia. Ruokailukokeessa ei todettu tilastollisesti merkitsevää eroa ryhmien välillä kun verrattiin syömässä käymisen kellonaikoja ja normaalisti syötyjen päivien määriä. Hypoteesi siitä, että ontuvat emakot söisivät terveitä myöhemmin tai vähemmän ei toteutunut. Siat ovat erittäin motivoituneita syömään ja joutilaiden emakoiden päivittäisen ruoan määrä on pieni. Siksi ontumisella ei välttämättä ole suurta merkitystä syömiseen. Yksilöruokinta-automaatilla heikompien yksilöiden on helpompaa
  • Rassi, Johanna (Helsingin yliopisto, 2010)
    Tutkielma käsittelee kuvataideyleisön muotoutumista Suomen Taideyhdistyksen piirissä 1800-luvun puolivälissä sosiaalihistoriallisesta näkökulmasta. Tärkein lähdemateriaali on Suomen Taideyhdistyksen arkisto, jonka avulla tarkastellaan laajemmin yhdistyksen ideaa, sen jäsenyyttä, maanlaajuista jäsenkartuntaa ja johtokunnan taiteen kannattajiin suuntaamaa missiota toiminnan alkuvuosikymmeninä. Yhdistyksen helsinkiläinen jäsenistö vuosina 1846−1865 on luokiteltu kymmeneen luokkaan jäsenluettelossa annettujen nimikkeiden perusteella. Lähdeaineiston ja sen pohjalta tehdyn luokittelun avulla analysoidaan pääkaupungin jäsenkuntaa ja sen suhdetta koko maan jäsenistöön. Jäsenkunnasta nostetaan esille myös joitakin kiinnostavia yksilöitä. Tutkielman pääasiallinen teoreettinen viitekehys on Sosiologi Everett Rogersin malli innovaatioiden diffuusiosta. Taiteen kannattaminen uutena ideana vertautuu tutkielmassa uuteen keksintöön ja sen leviämiseen. Tutkielmassa osoitetaan, että kuvataiteen saadessa 1800-luvun kuluessa uudenlaisia merkityksiä myös taiteen yleisö määrittyi uudelleen. Vuonna 1846 perustetulla Suomen Taideyhdistyksellä oli tässä ratkaiseva ja aktiivinen rooli. Taiteen kannattajakunnan ydin oli Helsingissä, jossa vaikutti yhdistyksen lähinnä korkeista virkamiehistä ja professoreista koostunut johtokunta. Taideyhdistyksen toiminnan vakiintuessa taiteen kannattamisen idea levisi ja sitä levitettiin yhä useammille paikkakunnille sekä laajempiin kansankerroksiin. Yhdistyksen jäsenkuntaan liittyi lähinnä säätyläistöä, mutta taidenäyttelytoiminta tavoitti myös alempia yhteiskuntaluokkia. Taideyhdistyksen helsinkiläisessä jäsenkunnassa virkamiehistön rooli oli suuri. Alkuvaiheessa liittyneet yhteiskunnalliselta statukseltaan korkeat henkilöt saivat hallitsijan vakuuttumaan toiminnan luotettavuudesta. Taiteen kannattajakunta muodostui kuitenkin kasvavassa määrin alemmasta virkamiehistöstä ja elinkeinojen harjoittajista. Merkittävä osuus oli myös Keisarillisen Aleksanterinyliopiston opettajilla ja siellä tutkinnon suorittaneilla. Tärkein taiteen pääkaupunkilaista kannattajakuntaa yhdistänyt sosiaalinen viitekehys olikin yliopisto. Sen antama koulutus, sivistys ja henkinen pääoma olivat taustalla suurimmalla osalla yhdistykseen Helsingissä liittyneistä. He kuuluivat pääsääntöisesti aktivoituvaan sivistyneistöön, joka syntyi sääty-yhteiskunnan vanhojen rakenteiden hämärtyessä ja yliopistotutkintojen saadessa yhä suurempaa yhteiskunnallista merkitystä.
  • Henriksson, Mikko (2012)
    Sosiologiassa tutkitaan sosiaalista toimintaa ja sen merkityksiä. Filosofiassa tapahtuneen lingvistisen käänteen jälkeisessä sosiologiassa kielikeskeiset lähestymistavat, kuten strukturalistinen semiotiikka, ovat saaneet suuren suosion vaikka sosiologia ei tieteenalana rajaa tutkimustaan vain kielen analysointiin. Tässä tutkielmassa tarkastellaan ei-kielikeskeisten merkitysteorioiden sosiologista relevanssia käyttäen esimerkkinä kognitiivisen kielitieteen asiantuntijan George Lakoffin esittämää keholähtöistä merkitysteoriaa, sekä sen sovelluksia. Sovellukset ovat Lakoffin itsensä esittämiä analyysejä Yhdysvaltojen poliittisesta kulttuurista. Analyysit perustuvat Lakoffin toisen polven kognitiotieteiden tutkimustuloksista kokoamille teorioille. Tutkielman teoreettinen lähtökohta on seurata Hans Joasin ajatusta, jonka mukaan inhimillisen toiminnan yleisen luonteen selvittäminen on sosiologian keskeinen tehtävä. Toimintateoreettisena taustana on pragmatismin, sekä Daniel C. Dennettin näkemykset toiminnasta. Tarkastelun näkökulma on kuitenkin merkitysteoreettinen. Aluksi paikannetaan Max Weberin klassisesta sosiologian määritelmästä näkemys, jonka mukaan subjektiivinen merkityksenanto on sosiologisesti keskeinen, muttei ainoa tapa ymmärtää merkitys. Samassa yhteydessä tarkastellaan kriittisesti Weberiä kommentoivaa kirjallisuutta mitä tulee sosiaalisen toiminnan käsitteen yleisyyden ymmärtämiseen. Tutkielmassa käydään läpi Lakoffin esittämät keskeiset teoriat kuten hänen näkemyksensä metaforista ja ajattelun kategorioista, sekä niitä käyttävä analyysi Yhdysvaltojen poliittisesta kulttuurista. Analyysi osoittautuu malliksi, jolla ei ole empiiristä konfirmaatiota. Poliittisen retoriikan analyysi tässä mallissa on hyvin pintapuolista. Lisäksi Lakoff ei eksplisiittisesti nosta esiin sosiaalisten konstruktioiden tasoa analyysissään vaikka käykin läpi poliittisten käsitteiden muotoutumista. Lakoffin esityksen sosiologisen relevanssin arvioinnissa keskitytäänkin Lakoffin esiin tuomiin kognitiotieteiden tutkimustuloksiin ja niiden perusteella rakentuvaan näkemykseen ei-kielikeskeisen merkityksen muodostumisesta. Lakoffin teoreettisia näkemyksiä tarkastellaan ensin suhteessa Bergerin ja Luckmannin sosiaaliseen konstruktionismiin. Tässä yhteydessä kritisoidaan sitä näkemystä, jonka mukaan konstruktionismin taustalla vaikuttavan fenomenologisen intentionaalisen tajunnan näkökulman mukaan tuominen sosiologiseen analyysiin laajentaisi merkityksen käsitettä. Tutkielmassa esitetään pragmatistisen, tietoista tajuntaa yleisemmän merkitysnäkemyksen sekä Dennettin näkemyksen intentionaalisuudesta laajentavan merkityksen käsitettä. Samassa yhteydessä todetaan Bergeriltä ja Luckmannilta löytyvän toimintaa korostava merkitysnäkemys. Lakoffin esittämää objektivistisen semantiikan kritiikkiä tarkastellessa nostetaan esiin Jaakko Hintikan näkemys semantiikan luonteesta. Hintikan esitystä taustoitetaan hänen näkemyksillään kielestä sekä valtavirrasta poikkeavasta tulkinnasta Ludwig Wittgensteinin filosofiasta. Lakoffin näkemystä kielen ja maailman välisestä suhteesta terävöitetään sosiologisessa mielessä käymällä läpi Hintikan esittämä uudelleentulkinta havaintojen teoriapitoisuus -teesistä. Lopuksi todetaan Lakoffin poliittisen kulttuurin analyysin puutteet, kysytään olisiko sosiologiassa syytä tarkastella merkityksiä enemmän toimintalähtöisesti etenkin kun Weberin sekä Bergerin ja Luckmannin sosiologisesti keskeiset tekstit antavat tähän mahdollisuuden. Lisäksi tuodaan esiin Lakoffin esittämiä sosiologisesti keskeisiä huomioita ajattelun kategorioista ja mielen kehollisuudesta. Jotta huomiot eivät jäisi irrallisiksi, ne kytketään osaksi Joasin projektia inhimillisen toiminnan yleisen luonteen ymmärtämiseksi. Aiemmin mainitut teoreettiset tarkastelut huomioiden todetaan keholähtöisten merkitysten syntyvän nimenomaan sosiaalisen toiminnan puitteissa. Näin syntyvät merkitykset tulevat sittemmin määritellyiksi kielenkäytön tavoilla, jolloin on kyse jo uusista merkityksistä.
  • Schroderus, Anne (2013)
    Työssä selvitettiin ei-luonnontieteellisten aineiden opettajien ajatuksia ja suhtautumista fysiikkaan ja fysiikan opettajiin. Samalla tutkittiin heidän asennettaan fysiikan ja heidän oman oppiaineensa väliseen integraatioon. Tutkimuksen aineistona käytettiin opiskelijoiden Fysiikan perusteet -kurssilla harjoitustehtävänä tehtyjä haastatteluja sekä täydennyskoulutettujen opettajien tekemiä vastaavia haastatteluja. Tutkimuksessa käytetyt opiskelijoiden tekemät haastattelut ovat vuosilta 1989-1997. Täydennyskoulutettujen opettajien haastattelut ovat vuosilta 1996-1997. Tutkimuksessa käytetään opiskelijoiden tekemistä haastatteluista nimitystä aineisto 1 ja täydennyskoulutettujen opettajien tekemistä haastatteluista nimitystä aineisto 2. Haastatteluista suurin osa oli tehty taito- ja taideaineiden opettajille (39 %) sekä reaaliaineiden opettajille (38 %). Kielten opettajien haastatteluja oli 22 % aineistosta. Yksittäisistä aineista eniten haastatteluja oli tehty kotitalousopettajille, historian ja uskonnon opettajille. Muiden aineiden opettajien haastattelut jakautuivat tasaisemmin. Yleisesti ottaen ajatukseen oman oppiaineen ja fysiikan välisestä integraatiosta haastateltavat suhtautuivat myönteisesti. Aineisto 2 suhtautui integraatioon myönteisemmin kuin aineisto 1. Koko aineistossa myönteisintä suhtautuminen oli reaaliaineiden opettajien keskuudessa. Myös taito- ja taideaineiden opettajien enemmistö suhtautui myönteisesti integraatioon. Kielteisintä suhtautuminen integraatioon oli kielten opettajien keskuudessa. Reaaliaineiden opettajista historian ja uskonnon opettajat suhtautuivat myönteisimmin ainerajat ylittävään yhteistyöhön fysiikan kanssa. Taito- ja taideaineissa myönteisintä asennetta osoittivat kotitalouden ja kuvaamataidon opettajat. Kielten opettajista äidinkielen opettajat suhtautuivat ajatukseen integraatiosta myönteisimmin ja selkeästi kielteisin asenne oli ruotsin opettajilla.