Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 3356-3375 of 24303
  • Rassi, Johanna (Helsingin yliopisto, 2010)
    Tutkielma käsittelee kuvataideyleisön muotoutumista Suomen Taideyhdistyksen piirissä 1800-luvun puolivälissä sosiaalihistoriallisesta näkökulmasta. Tärkein lähdemateriaali on Suomen Taideyhdistyksen arkisto, jonka avulla tarkastellaan laajemmin yhdistyksen ideaa, sen jäsenyyttä, maanlaajuista jäsenkartuntaa ja johtokunnan taiteen kannattajiin suuntaamaa missiota toiminnan alkuvuosikymmeninä. Yhdistyksen helsinkiläinen jäsenistö vuosina 1846−1865 on luokiteltu kymmeneen luokkaan jäsenluettelossa annettujen nimikkeiden perusteella. Lähdeaineiston ja sen pohjalta tehdyn luokittelun avulla analysoidaan pääkaupungin jäsenkuntaa ja sen suhdetta koko maan jäsenistöön. Jäsenkunnasta nostetaan esille myös joitakin kiinnostavia yksilöitä. Tutkielman pääasiallinen teoreettinen viitekehys on Sosiologi Everett Rogersin malli innovaatioiden diffuusiosta. Taiteen kannattaminen uutena ideana vertautuu tutkielmassa uuteen keksintöön ja sen leviämiseen. Tutkielmassa osoitetaan, että kuvataiteen saadessa 1800-luvun kuluessa uudenlaisia merkityksiä myös taiteen yleisö määrittyi uudelleen. Vuonna 1846 perustetulla Suomen Taideyhdistyksellä oli tässä ratkaiseva ja aktiivinen rooli. Taiteen kannattajakunnan ydin oli Helsingissä, jossa vaikutti yhdistyksen lähinnä korkeista virkamiehistä ja professoreista koostunut johtokunta. Taideyhdistyksen toiminnan vakiintuessa taiteen kannattamisen idea levisi ja sitä levitettiin yhä useammille paikkakunnille sekä laajempiin kansankerroksiin. Yhdistyksen jäsenkuntaan liittyi lähinnä säätyläistöä, mutta taidenäyttelytoiminta tavoitti myös alempia yhteiskuntaluokkia. Taideyhdistyksen helsinkiläisessä jäsenkunnassa virkamiehistön rooli oli suuri. Alkuvaiheessa liittyneet yhteiskunnalliselta statukseltaan korkeat henkilöt saivat hallitsijan vakuuttumaan toiminnan luotettavuudesta. Taiteen kannattajakunta muodostui kuitenkin kasvavassa määrin alemmasta virkamiehistöstä ja elinkeinojen harjoittajista. Merkittävä osuus oli myös Keisarillisen Aleksanterinyliopiston opettajilla ja siellä tutkinnon suorittaneilla. Tärkein taiteen pääkaupunkilaista kannattajakuntaa yhdistänyt sosiaalinen viitekehys olikin yliopisto. Sen antama koulutus, sivistys ja henkinen pääoma olivat taustalla suurimmalla osalla yhdistykseen Helsingissä liittyneistä. He kuuluivat pääsääntöisesti aktivoituvaan sivistyneistöön, joka syntyi sääty-yhteiskunnan vanhojen rakenteiden hämärtyessä ja yliopistotutkintojen saadessa yhä suurempaa yhteiskunnallista merkitystä.
  • Henriksson, Mikko (2012)
    Sosiologiassa tutkitaan sosiaalista toimintaa ja sen merkityksiä. Filosofiassa tapahtuneen lingvistisen käänteen jälkeisessä sosiologiassa kielikeskeiset lähestymistavat, kuten strukturalistinen semiotiikka, ovat saaneet suuren suosion vaikka sosiologia ei tieteenalana rajaa tutkimustaan vain kielen analysointiin. Tässä tutkielmassa tarkastellaan ei-kielikeskeisten merkitysteorioiden sosiologista relevanssia käyttäen esimerkkinä kognitiivisen kielitieteen asiantuntijan George Lakoffin esittämää keholähtöistä merkitysteoriaa, sekä sen sovelluksia. Sovellukset ovat Lakoffin itsensä esittämiä analyysejä Yhdysvaltojen poliittisesta kulttuurista. Analyysit perustuvat Lakoffin toisen polven kognitiotieteiden tutkimustuloksista kokoamille teorioille. Tutkielman teoreettinen lähtökohta on seurata Hans Joasin ajatusta, jonka mukaan inhimillisen toiminnan yleisen luonteen selvittäminen on sosiologian keskeinen tehtävä. Toimintateoreettisena taustana on pragmatismin, sekä Daniel C. Dennettin näkemykset toiminnasta. Tarkastelun näkökulma on kuitenkin merkitysteoreettinen. Aluksi paikannetaan Max Weberin klassisesta sosiologian määritelmästä näkemys, jonka mukaan subjektiivinen merkityksenanto on sosiologisesti keskeinen, muttei ainoa tapa ymmärtää merkitys. Samassa yhteydessä tarkastellaan kriittisesti Weberiä kommentoivaa kirjallisuutta mitä tulee sosiaalisen toiminnan käsitteen yleisyyden ymmärtämiseen. Tutkielmassa käydään läpi Lakoffin esittämät keskeiset teoriat kuten hänen näkemyksensä metaforista ja ajattelun kategorioista, sekä niitä käyttävä analyysi Yhdysvaltojen poliittisesta kulttuurista. Analyysi osoittautuu malliksi, jolla ei ole empiiristä konfirmaatiota. Poliittisen retoriikan analyysi tässä mallissa on hyvin pintapuolista. Lisäksi Lakoff ei eksplisiittisesti nosta esiin sosiaalisten konstruktioiden tasoa analyysissään vaikka käykin läpi poliittisten käsitteiden muotoutumista. Lakoffin esityksen sosiologisen relevanssin arvioinnissa keskitytäänkin Lakoffin esiin tuomiin kognitiotieteiden tutkimustuloksiin ja niiden perusteella rakentuvaan näkemykseen ei-kielikeskeisen merkityksen muodostumisesta. Lakoffin teoreettisia näkemyksiä tarkastellaan ensin suhteessa Bergerin ja Luckmannin sosiaaliseen konstruktionismiin. Tässä yhteydessä kritisoidaan sitä näkemystä, jonka mukaan konstruktionismin taustalla vaikuttavan fenomenologisen intentionaalisen tajunnan näkökulman mukaan tuominen sosiologiseen analyysiin laajentaisi merkityksen käsitettä. Tutkielmassa esitetään pragmatistisen, tietoista tajuntaa yleisemmän merkitysnäkemyksen sekä Dennettin näkemyksen intentionaalisuudesta laajentavan merkityksen käsitettä. Samassa yhteydessä todetaan Bergeriltä ja Luckmannilta löytyvän toimintaa korostava merkitysnäkemys. Lakoffin esittämää objektivistisen semantiikan kritiikkiä tarkastellessa nostetaan esiin Jaakko Hintikan näkemys semantiikan luonteesta. Hintikan esitystä taustoitetaan hänen näkemyksillään kielestä sekä valtavirrasta poikkeavasta tulkinnasta Ludwig Wittgensteinin filosofiasta. Lakoffin näkemystä kielen ja maailman välisestä suhteesta terävöitetään sosiologisessa mielessä käymällä läpi Hintikan esittämä uudelleentulkinta havaintojen teoriapitoisuus -teesistä. Lopuksi todetaan Lakoffin poliittisen kulttuurin analyysin puutteet, kysytään olisiko sosiologiassa syytä tarkastella merkityksiä enemmän toimintalähtöisesti etenkin kun Weberin sekä Bergerin ja Luckmannin sosiologisesti keskeiset tekstit antavat tähän mahdollisuuden. Lisäksi tuodaan esiin Lakoffin esittämiä sosiologisesti keskeisiä huomioita ajattelun kategorioista ja mielen kehollisuudesta. Jotta huomiot eivät jäisi irrallisiksi, ne kytketään osaksi Joasin projektia inhimillisen toiminnan yleisen luonteen ymmärtämiseksi. Aiemmin mainitut teoreettiset tarkastelut huomioiden todetaan keholähtöisten merkitysten syntyvän nimenomaan sosiaalisen toiminnan puitteissa. Näin syntyvät merkitykset tulevat sittemmin määritellyiksi kielenkäytön tavoilla, jolloin on kyse jo uusista merkityksistä.
  • Schroderus, Anne (2013)
    Työssä selvitettiin ei-luonnontieteellisten aineiden opettajien ajatuksia ja suhtautumista fysiikkaan ja fysiikan opettajiin. Samalla tutkittiin heidän asennettaan fysiikan ja heidän oman oppiaineensa väliseen integraatioon. Tutkimuksen aineistona käytettiin opiskelijoiden Fysiikan perusteet -kurssilla harjoitustehtävänä tehtyjä haastatteluja sekä täydennyskoulutettujen opettajien tekemiä vastaavia haastatteluja. Tutkimuksessa käytetyt opiskelijoiden tekemät haastattelut ovat vuosilta 1989-1997. Täydennyskoulutettujen opettajien haastattelut ovat vuosilta 1996-1997. Tutkimuksessa käytetään opiskelijoiden tekemistä haastatteluista nimitystä aineisto 1 ja täydennyskoulutettujen opettajien tekemistä haastatteluista nimitystä aineisto 2. Haastatteluista suurin osa oli tehty taito- ja taideaineiden opettajille (39 %) sekä reaaliaineiden opettajille (38 %). Kielten opettajien haastatteluja oli 22 % aineistosta. Yksittäisistä aineista eniten haastatteluja oli tehty kotitalousopettajille, historian ja uskonnon opettajille. Muiden aineiden opettajien haastattelut jakautuivat tasaisemmin. Yleisesti ottaen ajatukseen oman oppiaineen ja fysiikan välisestä integraatiosta haastateltavat suhtautuivat myönteisesti. Aineisto 2 suhtautui integraatioon myönteisemmin kuin aineisto 1. Koko aineistossa myönteisintä suhtautuminen oli reaaliaineiden opettajien keskuudessa. Myös taito- ja taideaineiden opettajien enemmistö suhtautui myönteisesti integraatioon. Kielteisintä suhtautuminen integraatioon oli kielten opettajien keskuudessa. Reaaliaineiden opettajista historian ja uskonnon opettajat suhtautuivat myönteisimmin ainerajat ylittävään yhteistyöhön fysiikan kanssa. Taito- ja taideaineissa myönteisintä asennetta osoittivat kotitalouden ja kuvaamataidon opettajat. Kielten opettajista äidinkielen opettajat suhtautuivat ajatukseen integraatiosta myönteisimmin ja selkeästi kielteisin asenne oli ruotsin opettajilla.
  • Niskanen, Mirka (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkimuksen kohteena ovat Santeri Alkion (1862 1930) romaanit Puukkojunkkarit (1893 94) ja Murtavia voimia (1896). Tutkimuksen tavoitteena on selvittää teosten sisältämät ideologiat ja arvot. Miten henkilöhahmojen aktivoimat teemat kytkeytyvät aikansa kirjallisiin lajityyppeihin ja kuvastavat Alkiolle merkityksellisiä ideologioita ja teemoja? Ovatko arvot ja niitä heijastavat teemat ominaisia nimenomaan Alkiolle vai ilmentävätkö ne yleisemminkin ajankohtana esillä olleita debatteja? Tutkimuksen aluksi esitellään Santeri Alkio sekä teokset historiallisine konteksteineen. Teosten lajipiirteiden tulkinnan työvälineeksi otetaan perheyhtäläisyyden käsite ja teoksia tulkitaan hermeneuttisesti.Teoksia tarkastellaan eri lajityyppien kehyksissä: kansankirjallisuutena, historiallisina romaaneina ja aateromaaneina. Teokset on mahdollista lukea osaksi kaikkia näitä lajityyppejä. Lisäksi ne sisältävät myös realismin ja naturalismin konventioita. Teokset nähdään kaksitasoisina, joiden pintataso eli mimeettinen taso käyttää historiallisen romaanin konventioita ja syvätaso eli temaattinen taso käyttää aateromaanin konventioita. Teosten syvemmälle temaattiselle tasolle pyritään pääsemään henkilöhahmojen tulkinnan avulla. Tutkimuksessa Alkion teoksista nostetaan esiin keskeisiä henkilöhahmoja ja pohditaan heidän keskinäisiä analogioitaan sekä esiin nousevia teemoja, jotka ilmentävät teosten arvomaailmaa. Puukkojunkkareiden pääteema on kasvatus. Keskeinen henkilöhahmo on huonosti kasvatettu Esa Karhu, jonka naturalistinen transgressio päätyy tekojen sovitukseen vankilassa ja yhteiskuntaan sopeutumiseen Murtavissa voimissa. Esalle analogisena hahmona toimii hyvin kasvatettu Laitalan Valee. Kasvatusteemaa ilmentää myös yhteisön ja virkavallan merkitys kasvattajina ja kurinpitäjinä. Kasvatusteeman toinen juonne on naiskasvatus. Naiset nähdään lähinnä miesten elämänsuunnan osoittajina niin, että hyvä vaimo vaikuttaa sitä kohottavasti ja huono vaimo laskevasti. Tutkimuksessa pohditaan myös naisten toimijuutta ja uhrautumista toisten vuoksi. Murtavien voimien pääteema on lähimmäisenrakkaus. Keskeinen henkilö on Janne Hautala, joka toimii aktiivisesti yhteisönsä hyväksi. Jannelle analogisena hahmona toimii itsekäs Mikko Siikalahti. Teoksen epäitsekkäiden ja itsekkäiden henkilöhahmojen analogiat tematisoivat lähimmäisenrakkauden, eli arkipäivän kristillisten arvojen, ja isänmaallisuuden teoksen keskeisiksi arvoiksi. Tutkimuksen johtopäätös on, että Santeri Alkion teokset Puukkojunkkarit ja Murtavia voimia kuuluvat pintatasoltaan kansankirjallisuuteen ja käyttävät historiallisen romaanin konventioita, mutta niissä on myös syvempi temaattinen taso. Teokset osallistuvat ajalleen ominaiseen realistis-naturalistisessa kirjallisuudessa esillä olleeseen keskusteluun esimerkiksi kasvatuskysymyksistä ja kristillisistä arvoista. Teokset eivät julista selkeästi mitään ideologioita, mutta ne välittävät hienokseltaan Alkiolle merkityksellisiä arvoja, kuten lähimmäisenrakkautta ja isänmaallisuutta.
  • Honkakari, Matti (Helsingin yliopisto, 2011)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin sitä, mitä voimme tietää historian Jeesuksen opettaneen avioerosta ja uudelleen avioitumisesta. Tutkielmassa käytän jatkumonäkökulmaa, jonka mukaan Jeesus-traditioita tarkastellaan suhteessa Jeesuksen ajan Palestiinan juutalaiskontekstiin sekä suhteessa varhaiskristilliseen vaikutushistoriaan. Päästäkseni käsiksi mahdollisimman luotettaviin Jeesus-traditioihin, käytän apuna historiallis-kriittisiä metodeja. Jeesus-traditioiden autenttisuuden arvioimiseen käytän Theissenin ja Winterin metodologiaa, joka sisältää kokonaisesityksen autenttisuuskriteereistä. Jeesuksen opetus avioerosta ja uudelleen avioitumisesta oli ehdotonta. Avioero ja uudelleen avioituminen kokonaisuudessaan oli Jeesuksen mukaan verrannollinen aviorikokseen, josta Tooran mukaan seurasi kuolemanrangaistus. Jeesus ei antanut mitään myönnytystä avioeroon, jolloin hänen opetus voidaan tiivistää sanoihin ei mistään syystä. Uudelleen avioituminen oli myös kiellettyä entisen puolison eläessä, jolloin tämä opetus voidaan tiivistää sanoihin vain kunnes kuolema erottaa. Varhaiskristityjen oli vaikea noudattaa Jeesuksen ehdottomuutta, jolloin Matteuksen redaktori antoi myönnytyksen avioeroon ja uudelleen avioitumiseen vain huoruuden tähden. Samoin Paavali antoi myönnytyksen kristityille avioitua uudelleen, jos ei-kristitty otti avioeron. Varhaiskristillisessä vaikutushistoriassa Jeesuksen sanat nähtiin halakhana eli Tooran normatiivisena tulkintana. Todennäköisesti Jeesuksen sanat avioerosta ja uudelleen avioitumisesta olivat kuitenkin haggadahin kaltaista eli kuvainnollista opetusta. Jeesuksen sanat liittyivät yksittäisiin tilanteisiin, joissa Jeesus kritisoi juutalaisten miesten helppoa mahdollisuutta ottaa avioero, jotta pääsisivät uudelleen avioitumaan toisen naisen kanssa ja saadakseen pitää huomattavat myötäjäisvarat itsellään. Näin emme voi tietää mitä Jeesus kokonaisuudessaan ajatteli avioerosta ja uudelleen avioitumisesta. Lähtökohdiltaan avioliitto oli kuitenkin tarkoitettu eliniäksi, eikä sitä saanut purkaa.
  • Pöysä, Outi (2006)
    Pro gradun aihe on Venäjällä toimiva Kansallisbolševistinen puolue (NBP) ja sen äärinationalistinen ideologia. Aihetta on tutkittu hyvin vähän. Puolueen perusti vuonna 1994 tunnettu kirjailija Eduard Limonov. Puolueen jäsenet ovat aktiivisia nuoria, ja puolueessa toimii myös paljon taiteilijoita. Tavoitteenani on kuvata aiempaa tarkemmin puoluetta ja sen tavoitteita talouspolitiikan, rajojen, ulkopolitiikan ja valtiomuodon suhteen. Lisäksi käsittelen puolueen kritiikkiä nyky-Venäjää kohtaan. Tarkastelen myös sitä, mitä vaikutteita puolue on ottanut Venäjän ja Neuvostoliiton historiasta sekä eri ideologioilta. Lopuksi pyrin sijoittamaan puolueen osaksi Venäjän nationalistista keskustelua. Lähteenä käytän puolueen Limonka-lehteä ja ohjelmia. Lisäksi käsittelen NBP:n toimintafilosofiaa, joka on oleellinen osa puolueen ajattelua. Puolue miettii valtaanpääsyyn tähtäävää toimintaa jopa enemmän kuin tulevaisuutta. Puolueen toimintafilosofiaa leimaa pyrkimys värikkyyteen ja mielikuvituksellisuuteen. Puolue järjestää muun muassa rock-konsertteja, ja se on saanut paljon julkisuutta puolilaittomilla tempauksilla. NBP on esimerkiksi tunkeutunut hallintorakennuksiin osoittamaan mieltään. Lisäksi puolue suunnittelee vallankumousta. Toisaalta puolue on valmis toimimaan yhteistyössä jopa liberaalipuolueiden kanssa. NBP kannattaa valtiojohtoista taloutta ja irrottautumista läntisestä maailmantaloudesta. Puolue uskoo, että länsi hallitsee Venäjää talouden avulla. Lisäksi markkinatalouden ajatellaan olevan syynä Venäjän taloudellisiin ja sosiaalisiin ongelmiin. Puolueen talousajattelu mukailee Neuvostoliiton talousjärjestelmää. Ulkopolitiikassa puolue pyrkii Venäjän kansainvälisen arvovallan kasvattamiseen ja maan aggressiiviseen laajentamiseen. Puolue ihailee taistelua ja väkivaltaa. Se kokee Naton ja Yhdysvallat sotilaallisena uhkana. Myös tämä pohjautuu Neuvostoliiton perintöön. Toisaalta puolue saa aineksia myös kansallissosialistisesta ajattelusta. Puolue kannattaa autoritaarista valtiota, vaikka se samaan aikaan puolustaa yhteiskunnan avoimuutta ja esimerkiksi kansalaisyhteiskunnan ja tiedonvälityksen toimintavapautta. NBP pitää demokratiaa liian heikkona järjestelmänä, mutta syyttää Jeltsinin ja Putinin hallintoa juuri sen rajoittamisesta. Jääkin epäselväksi, kuinka keskitettyyn valtioon puolue pyrkii. Yksi päähavainnoistani liittyy väitteeseen, että puolueen ideologiaan on lainattu aineksia keskenään täysin vastakkaisilta ideologioilta. Aikaisemmassa tutkimuksessa on esitetty, että kommunismilta, fasismilta ja anarkismilta lainaaminen merkitsee sitä, ettei puolueen ideologiaa voi tutkia. Sitä on pidetty ristiriitaisena ja jopa järjettömänä. Käsitys on syntynyt, koska ei ole ymmäretty, että näitä ideologioita käsitellään Limonkassa nimenomaan toimintansa ja tyylinsä osalta. Niiltä ei lainata keskenään ristiriidassa olevia ajatuksia valtion järjestämistavasta. NBP:n ideologiassa on myös ristiriitoja, mutta ne eivät johdu erilaisten ideologioiden ihailusta. Pikemminkin ne ovat luonteeltaan samanlaisia kuin fasistisilla ideologioilla yleensä.
  • Jernberg, Ulla-Maija (1975)
  • Muukka, Tuula (1966)
  • Maasola, Pirkko (1969)
  • Soikkeli, Eeva (2000)
    Tutkielmassa tarkastellaan nykyajan äitiyden modernisoituneisuutta omaan äitiyteensä valmistautuvien naisten kokemuksista käsin. Tarkastelussa on sekä äitiyden modernisoituneisuus yleensä, että äitiys osana modernin yksilön identiteettiä. Tutkielmassa asetettu tutkimusongelma on kaksiosainen. Ensinnä analysoidaan naisten puheessa ja heidän kuvaamassaan äitiydessä esiintyviä moderneja piirteitä. Näiden piirteiden tunnistamisen välineinä ovat modernin erilaisia arvo-orientaatioita kuvaavat käsitteet: rationaalisuus, vapaamielisyys ja hedonistinen itsensätoteuttaminen. Näiden käsitteiden kuvaamat arvo-orientaatiot esiintyvät rinnakkain ja toisiinsa kietoutuneina niin äitiyden käytännöissä kuin sosiaalisissa merkityksissäkin. Modernien piirteiden lisäksi äitiydestä on löydettävissä traditionaalisia piirteitä. Yksittäisiä äitiyteen liittyviä teemoja, joiden suhteen äitiyden modernisoituneisuutta tarkastellaan ovat äitiys sosiaalisena identiteettinä, hyvän äidin määritelmät, äitiyttä koskeva asiantuntijuus ja naisen suhde puolisonsa isyyteen. Toisena tarkastelun kohteena tutkielmassa käsitellään äitiyttä modernina yksilön tekemänä omaa elämäänsä koskevana ratkaisuna, elämänpoliittisena valintana. Äitiys esiintyy tutkimusaineistossa tietoisena ja tarkkaan harkittuna haluun perustuvana ratkaisuna. Sitoutuminen äitiyteen tarjoaa modernissa häilyvässä maailmassa ainakin hetkeksi ratkaisun elämäntarkoituksen etsintään ja oman identiteetin rakentamistyöhön. Lisäksi se luo mahdollisuuksia hedonistiseen itsensätoteuttamiseen tuottamalla voimakkaita ja ainutlaatuisia kokemuksia niin tunteiden kuin ruumiillisuudenkin alueella. Keskeisenä tutkielmassa käsiteltynä teemana on äitiyden ja modernin individualismin välinen ristiriita. Esikoistaan odottavien naisten puhuessa omasta äitiydestään he sovittavat puheessaan yhteen yksilön jatkuvaa valinnanvapautta korostavan arvomaailman ja äitiyden sitovuuden välisiä jännitteitä. Tutkielman empiirinen aineisto koostuu kymmenen esikoistaan odottavan naisen haastatteluista. Kutakin heistä on haastateltu 3 - 5 kertaa siten, että ensimmäinen haastattelu on tehty raskauden alkuvaiheessa ja viimeinen lapsen ollessa noin kolmen viikon ikäinen. Yksittäiset haastattelut ovat strukturoimattomia teemahaastatteluja. Haastatteluaineistoa tarkastellaan tutkielmassa identiteettipuheena, jolla haastateltavat perustelevat oman elämäntilanteensa mielekkyyttä sekä itselleen että haastattelijalle. Haastattelutilanteissa, joissa tutkimusaineisto on tallentunut, haastateltavat tuottavat omaa elämäntarinaansa ja samalla sille rakentuvaa identiteettiään. Materiaalina heillä on tässä rakennustyössään kulttuuriset käsitykset äitiydestä. Keskeisimpinä lähteinä tutkimuksessa ovat olleet Anthony Giddensin (1991) Modernity and Self-Identity. Self and Society in the Late Modern Age ja Riitta Jallinojan (1991) Moderni elämä. Ajankuva ja käytäntö -teokset.
  • Poutiainen, Aira (1954)
  • Tuomela, Aune Linnea (1952)
  • Raevuori, Pirkko (1946)