Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 3687-3706 of 24538
  • Pulkkinen, Nita (2013)
    Amfetamiinia ja sen monia johdannaisia käytetään sekä lääkkeinä että stimuloivina huumausaineina. Amfetamiinin merkittävin vaikutus keskushermostossa on voimakas dopamiinin vapautuminen ulos soluista, mikä johtaa dopaminergisen hermovälityksen tehostumiseen. Amfetamiini vaikuttaa samoin myös noradrenaliinin ja serotoniin vapautumiseen, ja epäsuorasti muihinkin välittäjäainejärjestelmiin. Amfetamiinin tarkka vaikutusmekanismi ei ole edelleenkään täysin selvä, mutta sen tiedetään vaikuttavan moniin solunosiin ja hermovälityksen säätelymekanismeihin. Amfetamiini on dopamiinitransportterin (DAT) substraatti, ja toimii sen kilpailevana inhibiittorina vähentäen näin dopamiinin takaisinottoa soluihin. Kulkeuduttuaan soluun amfetamiini saa aikaan muutoksia DAT:n toiminnassa, jolloin dopamiinia alkaakin kulkeutua DAT:n kautta ulos solusta. Amfetamiini on myös vesikulaarisen monoamiinitransportteri-2:n (VMAT2) substraatti ja kykenee vapauttamaan dopamiinia solunsisäisistä varastorakkuloista lisäten vapaan dopamiinin pitoisuutta solussa. Lisäksi amfetamiini estää dopamiinin metaboliaa monoamiinioksidaasin (MAO) kautta, lisää dopamiinin synteesiä sekä uusimpien tutkimusten mukaan lisää dopamiinihermosolujen aktiivisuutta ja dopamiinin eksosytoottista vapautumista. Huumausaineriippuvuus on krooninen sairaus, johon liittyy hermoston plastisia muutoksia. GDNF eli gliasolulinjaperäinen hermokasvutekijä on yksi, erityisesti dopamiinijärjestelmän kannalta tärkeä, plastisuutta säätelevä molekyyli, jolla on toivottu olevan jopa riippuvuudelta suojaavia ominaisuuksia. Tässä erikoistyössä tutkittiin, miten endogeenisen GDNF:n ylituotanto vaikuttaa dopamiinijärjestelmään ja erityisesti, millaisina muutoksina tämä näkyy reagoinnissa huumausaineelle. Tutkimuksessa käytettiin endogeenistä GDNF:ää normaalia enemmän ilmentävää hypermorfista hiirikantaa (GDNFh), ja verrokkeina samojen poikueiden villityypin hiiriä. Kokeissa mitattiin mikrodialyysin avulla, miten striatumin ja accumbens-tumakkeen solunulkoinen dopamiinipitoisuus muuttuu amfetamiinistimulaation seurauksena. Amfetamiini annosteltiin suoraan aivoihin mikrodialyysikoettimen kautta. Mikrodialyysi tehtiin kullekin eläimelle koepäivinä 1 ja 4. Välipäivinä hiirille annosteltiin amfetamiinia intraperitoneaalisesti. Tarkoituksena oli selvittää, muuttuuko aivojen dopamiinivaste toistetun amfetamiinistimulaation seurauksena. Lisäksi erikoistyössä tutkittiin mikrodialyysin avulla kolmen pienmolekyylisen GDNF:ää matkivan yhdisteen biologista aktiivisuutta intakteissa aivoissa. GDNFh-heterotsygooteilla solunulkoinen dopamiinipitoisuus nousi striatumissa ensimmäisenä koepäivänä enemmän kuin villityypin hiirillä, eli ne reagoivat amfetamiinille villityypin hiiriä voimakkaammin. DAT-aktiivisuuden on todettu olevan näillä hypermorfisilla hiirillä normaalia suurempi, jolloin amfetamiini kulkeutuu soluihin tehokkaammin. Lisäksi dopamiinin kudospitoisuus striatumissa on korkeampi kuin villityypin hiirillä, joten suuremmat dopamiinivarastot mahdollistavat runsaamman vapautumisen. Neljäntenä koepäivänä genotyyppien välistä eroa ei kuitenkaan enää havaittu. Accumbens-tumakkeen mikrodialyysissä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa genotyyppien välillä. Tällä aivoalueella sen sijaan vaikutti kehittyvän toleranssia amfetamiinille, sillä neljäntenä koepäivänä dopamiinia vapautui molemmilla genotyypeillä vähemmän kuin ensimmäisenä. Kokeiden tulokset vahvistavat GDNF:llä olevan merkittävän roolin dopamiinijärjestelmän ja riippuvuuden säätelyssä. Riippuvuudelta suojaavaa vaikutusta ei kuitenkaan havaittu. Tutkitut pienmolekyyliset GDNF-mimeetit osoittivat biologista aktiivisuutta antaen jatkotutkimuksille aihetta.
  • Rokala, Ville (2006)
    Tutkielmassa tarkastellaan, miten kahden maan välisen taloudellisen yhteistyön syveneminen vaikuttaa tuotannontekijöiden kansainväliseen liikkumiseen ja hyödykkeitä tuottavien yritysten sijoittumiseen maiden välillä endogeenisen kasvuteorian viitekehyksessä. Keskeisenä tutkimuksen kohteena on kuljetuskustannusten alenemisen vaikutus tutkimus- ja kehitystoimintaa tekevien yritysten sekä teollisen sektorin yritysten sijoittumiseen pitkällä aikavälillä. Tutkielman päälähteinä olevissa Walzin (1996) ja Yamamoton (2003) artikkeleissa taloudellinen kasvu perustuu jatkuvaan tuotekehittelyprosessiin erillisellä tutkimus- ja kehityssektorilla. Tuotekehittelyn avulla yritykset saavat haltuunsa patentteja, joiden avulla kehitetään differentioituja välisektorin hyödykkeitä. Välisektorin hyödykkeitä käytetään tuotannontekijöinä teollisella sektorilla kulutushyödykkeiden tuotannossa. Tuotannontekijöinä toimivien välisektorin hyödykkeiden lukumäärän kasvu johtaa teollisen sektorin kasvuun ja tuottavuuden nousuun. Tämä ymmärretään taloudelliseksi kasvuksi. Tutkittavissa malleissa taloudellista kasvua tapahtuu vain teollisella sektorilla. Ensimmäisenä tarkasteltavassa Walzin artikkelissa maiden tuotantorakenteiden erikoistumista pitkällä aikavälillä kontrolloidaan maiden tuotannontekijöiden alkuvarantojen sekä markkinoilla vallitsevan kilpailutilanteen interaktion avulla. Osoitetaan, että maiden tuotannontekijöiden alkuvarantojen eroavuudet yhdessä kuljetuskustannusten alenemisen kanssa ovat tekijöitä, jotka pitkällä aikavälillä johtavat tuotannon ja tutkimus- ja kehitystoiminnan täydelliseen keskittymiseen maahan, jossa on tarjolla suurempi määrä tuotannontekijöitä. Tällöin vakaan taloudellisen kasvun ura on ydin-periferia-asetelma. Maiden tuotannontekijöiden alkuvarantojen ollessa yhtä suuret teollinen tuotanto keskittyy vain osittain, ja vakaan taloudellisen kasvun ura on sisäpisteratkaisu, jossa molemmissa maissa tuotetaan teollisia kulutushyödykkeitä pitkällä aikavälillä. Jälkimmäisenä tarkasteltavassa Yamamoton artikkelissa talousalueelle johdetaan kaksi eri mallia kansanväliselle kaupalle ja teollisen tuotannon sijoittumiselle. Kulutushyödykkeiden kuljetuskustannusten ollessa riittävän alhaiset teollisen sektorin yritykset sekä teollisen sektorin tuotannontekijöitä valmistavan välisektorin yritykset keskittyvät täysin yhteen maahan. Tässä tapauksessa tuotannontekijöiden kuljetuskustannukset eivät rasita kulutushyödykkeiden tuotantoprosessia, ja talousalue saavuttaa maksimaalisen potentiaalisen kasvunopeuden. Yritysten keskittymisen aste on tärkeä taloudelliseen kasvuun vaikuttava tekijä. Kuljetuskustannusten ollessa tarpeeksi korkeat sekä välisektorin että teollisen sektorin yritykset jakaantuvat kumpaankin maahan. Tällöin kummassakin maassa tuotetaan teollisia kulutushyödykkeitä, ja sen kansainväliselle kaupalle ei ole tarvetta. Tutkielman keskeisimmät lähteet: Walz, U. (1996): Transport costs, Intermediate Goods, and Localized Growth. Regional science and Urban Economics 26, 671–695. Yamamoto, K. (2003): Agglomeration and growth with innovation in the intermediate goods sector. Regional Science and Urban Economics 33, 335– 360 Grossman, G. M. & Helpman, E. (1991): Innovation and Growth in the Global Economy. The MIT Press, Cambridge, Ma. USA.
  • Reijonen, Sami (Helsingin yliopisto, 2010)
    This thesis clarifies important molecular pathways that are activated during the cell death observed in Huntington’s disease. Huntington’s disease is one of the most common inherited neurodegenerative diseases, which is primarily inherited in an autosomal dominant manner. HD is caused by an expansion of CAG repeats in the first exon of the IT15 gene. IT15 encodes the production of a Huntington’s disease protein huntingtin. Mutation of the IT15 gene results in a long stretch of polyQ residues close to the amino-terminal region of huntingtin. Huntington’s disease is a fatal autosomal neurodegenerative disorder. Despite the current knowledge of HD, the precise mechanism behind the selective neuronal death, and how the disease propagates, still remains an enigma. The studies mainly focused on the control of endoplasmic reticulum (ER) stress triggered by the mutant huntingtin proteins. The ER is a delicate organelle having essential roles in protein folding and calcium regulation. Even the slightest perturbations on ER homeostasis are effective enough to trigger ER stress and its adaptation pathways, called unfolded protein response (UPR). UPR is essential for cellular homeostasis and it adapts ER to the changing environment and decreases ER stress. If adaptation processes fail and stress is excessive and prolonged; irreversible cell death pathways are engaged. The results showed that inhibition of ER stress with chemical agents are able to decrease cell death and formation of toxic cell aggregates caused by mutant huntingtin proteins. The study concentrated also to the NF-κB (nuclear factor-kappaB) pathway, which is activated during ER stress. NF-κB pathway is capable to regulate the levels of important cellular antioxidants. Cellular antioxidants provide a first line of defence against excess reactive oxygen species. Excess accumulation of reactive oxygen species and subsequent activation of oxidative stress damages motley of vital cellular processes and induce cell degeneration. Data showed that mutant huntingtin proteins downregulate the expression levels of NF-κB and vital antioxidants, which was followed by increased oxidative stress and cell death. Treatment with antioxidants and inhibition of oxidative stress were able to counteract these adverse effects. In addition, thesis connects ER stress caused by mutant huntingtin to the cytoprotective autophagy. Autophagy sustains cellular balance by degrading potentially toxic cell proteins and components observed in Huntington’s disease. The results revealed that cytoprotective autophagy is active at the early points (24h) of ER stress after expression of mutant huntingtin proteins. GADD34 (growth arrest and DNA damage-inducible gene 34), which is previously connected to the regulation of translation during cell stress, was shown to control the stimulation of autophagy. However, GADD34 and autophagy were downregulated at later time points (48h) during mutant huntingtin proteins induced ER stress, and subsequently cell survival decreased. Overexpression GADD34 enhanced autophagy and decreased cell death, indicating that GADD34 plays a critical role in cell protection. The thesis reveales new interesting data about the neuronal cell death pathways seen in Huntington’s disease, and how cell degeneration is partly counteracted by various therapeutic agents. Expression of mutant huntingtin proteins is shown to alter signaling events that control ER stress, oxidative stress and autophagy. Despite that Huntington’s disease is mainly an untreatable disorder; these findings offer potential targets and neuroprotective strategies in designing novel therapies for Huntington’s disease.
  • Hyrskyluoto, Alise (Helsingin yliopisto, 2014)
    Huntington s disease (HD) is a fatal neurodegenerative disease with progressive motor dysfunction, cognitive decline and psychiatric disturbances. HD is caused by a CAG repeat expansion in the huntingtin (IT15) gene, which encodes the huntingtin protein. Mutations in huntingtin cause accumulation of protein aggregates with subsequent cell death and loss of neurons in the striatum and cortex. The exact molecular mechanisms by which mutant huntingtin (mHTT) induces cell death are not completely understood. Huntingtin protein participates in many cellular functions such as protein trafficking, transcriptional regulation and apoptosis. Mutant protein is cleaved to form N-terminal fragments containing the first 100-150 residues including the polyglutamine repeats, which are thought to be the toxic species found in aggregates. Previous studies have shown that endoplasmic reticulum (ER) stress is involved in the early pathogenesis of HD. However, the precise mechanisms by which mHTT proteins cause ER stress are still unclear. The aim of this thesis was to elucidate the early pathological changes in HD. The specific goal was to study in more detail how ER stress, alterations in autophagy and ubiquitin proteasome system and oxidative stress trigger the disease and by which mechanisms. This thesis also aimed to identify novel therapeutic targets for early pathogenic changes in HD. The results showed that growth arrest and DNA damage inducible gene 34 (GADD34) plays an important role in cell protection and mediates cytoprotective autophagy via the mammalian target of rapamycin (mTOR) pathway in mHTT expressing cells. Modulation of GADD34 may thus prove useful in counteracting cell degeneration accompanying HD. Our results also showed that the sigma-1 receptor (Sig1R) agonist PRE084 increased levels of cellular antioxidants by affecting the NF-κB pathway that is reduced by expression of mHTT proteins. The Sig1R agonist increased cell survival and counteracted the deleterious effects caused by N-terminal mHTT proteins. Compounds that influence the Sig1R may have beneficial effects in models of HD, which warrants further studies. This thesis also shows that overexpression of ubiquitin-specific protease-14 (Usp14) reduces cellular aggregates in mHTT expressing cells mainly via the ubiquitin proteasome system. Overexpression of Usp14 was able to inhibit phosphorylation of inositol requiring enzyme 1 (IRE1) in mHTT expressing cells and to protect against cell degeneration and caspase-3 activation. These results show ER stress induced IRE1 activation is part of mHTT toxicity, which is inhibited by Usp14.
  • Keränen, Ilona (Helsingin yliopisto, 2013)
    Gastric outlet obstruction (GOO) is a preterminal event in incurable malignancies of the gastrointestinal tract. Pancreatic cancer and gastric cancer are the most common causes for GOO. Colorectal cancer (CRC) is the most common etiology for colorectal obstruction (CRO). Other causes for CRO include extracolonic malignancies (ECM) and benign causes. Traditional treatment of GOO and CRO is surgery, but it carries a high rate of complications. Self-expanding metal stents (SEMS) have become an alternative for surgery in GOO and CRO. The aim of this work was to evaluate the results of endoscopic stenting (ES) in GOO and CRO. The study material consisted of 323 patients with GOO or CRO treated at Meilahti Hospital between January 1998 and December 2010. In study I, 104 patients with incurable GOO were included in the analysis. The study II population consisted of 97 patients with advanced gastric cancer and GOO, and of these 50 underwent ES, 26 palliative resection (PR), and 21 gastrojejunostomy (GJ). In study III, 21 patients with benign CRO were included in the analysis. The study IV population comprised 101 patients with malignant CRO, and of these 11 were stented as a bridge to surgery. In study IV, 66 underwent palliative stenting due to CRC and 24 due to ECM. In study I, a median GOOSS (gastric outlet scoring system) improved significantly from 0 to 2 after stenting, and 73% of the patients managed with one stenting procedure until death. In study II, ES resulted in a more rapid improvement in oral intake and a shorter hospital stay than GJ or PR. Complication rates were similar between the groups. In the PR group, symptom-free and overall survivals were longest. In multivariate survival analysis, independent prognostic factors were age, BMI, pre-procedure GOOSS, PR as treatment modality, and chemotherapy. In study III, 63% of anastomotic strictures (AS) were resolved with SEMS. Of diverticular strictures (DS), 30% were resolved with SEMS. Complication rate was 43%. Of the complications, 67% occurred for patients with DS or Crohn`s disease strictures. In study IV, a primary anastomosis rate in elective operations was 90% in the bridge to surgery group. In palliative stenting, clinical success rates were significantly lower for patients with ECM than for patients with CRC (63% vs. 94%, p<0.001). Between palliation groups, complication, operation, and stoma rates were similar. SEMS provides good palliation for patients with incurable GOO. In advanced gastric cancer and GOO, SEMS is a treatment of choice for patients unfit for surgery. PR seems to provide survival benefit, and should be considered as a treatment option for patients fit for surgery. In benign CRO, SEMS is a good treatment option in AS for selected patients. In DS and Crohn`s disease strictures, a high rate of complications limit the utility of SEMS. In malignant CRO, SEMS can be used as a bridge to surgery and as palliation. A higher clinical failure rate is associated with palliative stenting for ECM than for CRC.
  • Jalkanen, Aapo (2014)
    Haimassa esiintyy monentyyppisiä kasvaimia, joiden ennuste ja hoito eroaa suuresti toisistaan. Tästä johtuen tarkat diagnostiset tutkimukset ovat välttämättömiä kunnollisen hoidon suunnittelun kannalta. Käytössä on useita erilaisia kuvantamismenetelmiä, joista tietokonetomografia on käytetyin. Endoskooppinen ultraääni (EUÄ) on vakiinnuttanut asemansa täydentävänä tutkimuksena haimakasvainten diagnostiikassa. Sen etuina ovat tarkan ultraäänikuvan saaminen läheltä kohdetta ja mahdollisuus näytteiden ottoon. Haittoina taas ovat lähinnä rajoitettu saatavuus ja mahdollisuus komplikaatioihin. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, kuinka hyvin EUÄ-löydös vastasi leikkauksen jälkeistä diagnoosia Helsingissä vuosina 2009-2013 haimamuutoksen vuoksi leikatuilla potilailla. Tutkimuksessa todettiin, että EUÄ:n sensitiivisyys ja spesifisyys pahanlaatuisten muutosten diagnostiikassa oli kohtalainen. IPMN ja neuroendokriinisten kasvainten osalta sensitiivisyys oli heikompi. Tutkimus tuo uutta tietoa Helsingissä tehtävien EUÄ-tutkimusten luotettavuudesta.
  • Laine, Veera (2014)
    Tutkielmassa tarkastellaan glasnostin käsitteen historiaa Neuvostoliitossa ja Venäjällä vuosina 1985–1995. Käsillä olevan työn motivaatio kumpuaa siitä ristiriidasta, joka Venäjällä vallitsee kirjoitushetkellä lehdistönvapauspuheen ja sen käytännön välillä. Lehdistönvapauden teemaa lähestytään tutkimalla käsitteellistä innovaatiota eli glasnostia, jolla on yhä 2000-luvulla ollut sijansa sananvapauskeskustelussa. Tutkielma pyrkii haastamaan näkemyksen, jonka mukaan glasnostin käsite olisi hävinnyt kokonaan kielenkäytöstä Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Tutkielmassa tarkastellaan glasnostin käsitteen merkityssisältöjä, arvolatausta ja käyttöyhteyksiä sekä niissä tapahtuneita muutoksia. Tutkielma asettuu osaksi käsitehistorian tutkimusperinnettä. Käsitehistoriallinen lähestymistapa on glasnostin tutkimuksessa hedelmällinen muun muassa siksi, että käytetty kieli muuttui 1980-luvun lopun murroksen vuosina monella tapaa sekä aiempaan että sitä seuranneeseen aikaan nähden. Quentin Skinnerin ajatuksia innovatiivisesta ideologista käytetään tutkielmassa valtionpäämiesten, erityisesti Mihail Gorbatšovin puheen arvioimisen tukena. Johtajakeskeistä lähtökohtaa on hälvennetty valitsemalla tutkimuskirjallisuus siten, että se tuo esiin myös muun yhteiskunnan tasolla tapahtuneita muutoksia. Aikarajauksella on painotettu jatkuvuuden näkökulmaa: Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen historia ei loppunut, eivätkä sen entiset jäsenvaltiot aloittaneet puhtaalta pöydältä. Glasnostin käsite oli esiintynyt jo aiemmin tsaarinajan Venäjän ja Neuvostoliiton historiassa, ja joidenkin arvioiden mukaan kaikki Mihail Gorbatšovin edeltäjät olivat soveltaneet sitä. Kuitenkin vasta Gorbatšovin käytössä glasnostista tuli merkittävä poliittinen iskusana. Gorbatšovin glasnost oli merkityssisällöiltään varsin joustava, mutta siihen liittyi myös tärkeä rajoitus: glasnostin avoimuus ja kriittisyys saivat toteutua vain puoluetta hyödyttävällä tavalla. Tästä varauksesta huolimatta tiedonvälitys vapautui asteittain puolueen kontrollista 1980-luvun loppua kohti. 1990-luvun alussa toteutetut institutionaaliset ja ideologiset muutokset horjuttivat neuvostojärjestelmän perustaa, vaikka niiden oli tarkoitus vahvistaa sitä. Tutkielmassa on käytetty aineistona tutkimuskirjallisuuden ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen materiaalien lisäksi neuvostoliittolaisia ja venäläisiä sanoma- ja aikakauslehtiä, joita on luettu kolmeen otteeseen vuosina 1988, 1991–1992 ja 1995. Keväällä 1988 lehdistössä käyty keskustelu liittyi glasnostin rajoihin, joita tuolloin koeteltiin ensimmäisen kerran. Glasnostin ja perestroikan vastustajat saivat tilaa lehdistössä, jolloin myös uudistusten puolustajat aktivoituivat. Vuoden 1988 lehdistömateriaali heijastelee ristiriitoja kommunistisen puolueen keskuskomitean sisällä. Vaikka käsitettä ei kirjoituksissa yleensä koettu tarpeelliseksi määritellä, sen merkitys samoin kuin siihen liitetyt arvot tuntuivat olleen käyttäjilleen selviä. Sen sijaan käyttöyhteydet vaihtelivat suuresti. Vuodenvaihteessa 1991–1992 glasnost mainittiin lehdistössä huomattavasti harvemmin, ja sillä tarkoitettiin yleensä 1980-luvun loppupuolen tapahtumia. Keväällä 1995 glasnost-mainintoja oli niin ikään vähän, mutta niillä saatettiin viitata myös senhetkisiin ilmiöihin. Toisin kuin vuonna 1988, myöhemmissä aineistotarkasteluissa glasnostiin liitetty arvolataus oli aina yksinomaan positiivinen. Gorbatšovin voidaan sanoa voittaneen glasnostin käsitteestä käydyn ideologisen kamppailun, sillä myöhemmin käsitteellä on useimmiten viitattu nimenomaan hänen valtakauteensa. Gorbatšovin käsitteeseen liittämä rajoite puolueen edusta jäi kuitenkin pian pois muiden kuin puoluejohdon puheista. Neuvostojärjestelmän hajoamisen jälkeen Gorbatšov on tukenut ihmisoikeusaktivisteja, joiden tapa käyttää glasnostia myös edelsi ja inspiroi hänen omaa käsitteellistä innovaatiotaan. 2000-luvulla glasnost on liitetty lehdistön- ja sananvapauskeskusteluun, sillä varhain 1990-luvulla käyttöön omaksuttu lehdistönvapauden käsite ei ole onnistunut käytännön tasolla lunastamaan siihen kohdistuneita odotuksia. Glasnostin käsitteen merkityskenttä on kuitenkin ollut lehdistönvapauden käsitettä laveampi, koska sillä on tarkoitettu ennemmin aktiivista toimintaa kuin negatiivista vapautta.
  • Laine, Veera (2014)
    Tutkielmassa tarkastellaan glasnostin käsitteen historiaa Neuvostoliitossa ja Venäjällä vuosina 1985–1995. Käsillä olevan työn motivaatio kumpuaa siitä ristiriidasta, joka Venäjällä vallitsee kirjoitushetkellä lehdistönvapauspuheen ja sen käytännön välillä. Lehdistönvapauden teemaa lähestytään tutkimalla käsitteellistä innovaatiota eli glasnostia, jolla on yhä 2000-luvulla ollut sijansa sananvapauskeskustelussa. Tutkielma pyrkii haastamaan näkemyksen, jonka mukaan glasnostin käsite olisi hävinnyt kokonaan kielenkäytöstä Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Tutkielmassa tarkastellaan glasnostin käsitteen merkityssisältöjä, arvolatausta ja käyttöyhteyksiä sekä niissä tapahtuneita muutoksia. Tutkielma asettuu osaksi käsitehistorian tutkimusperinnettä. Käsitehistoriallinen lähestymistapa on glasnostin tutkimuksessa hedelmällinen muun muassa siksi, että käytetty kieli muuttui 1980-luvun lopun murroksen vuosina monella tapaa sekä aiempaan että sitä seuranneeseen aikaan nähden. Quentin Skinnerin ajatuksia innovatiivisesta ideologista käytetään tutkielmassa valtionpäämiesten, erityisesti Mihail Gorbatšovin puheen arvioimisen tukena. Johtajakeskeistä lähtökohtaa on hälvennetty valitsemalla tutkimuskirjallisuus siten, että se tuo esiin myös muun yhteiskunnan tasolla tapahtuneita muutoksia. Aikarajauksella on painotettu jatkuvuuden näkökulmaa: Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen historia ei loppunut, eivätkä sen entiset jäsenvaltiot aloittaneet puhtaalta pöydältä. Glasnostin käsite oli esiintynyt jo aiemmin tsaarinajan Venäjän ja Neuvostoliiton historiassa, ja joidenkin arvioiden mukaan kaikki Mihail Gorbatšovin edeltäjät olivat soveltaneet sitä. Kuitenkin vasta Gorbatšovin käytössä glasnostista tuli merkittävä poliittinen iskusana. Gorbatšovin glasnost oli merkityssisällöiltään varsin joustava, mutta siihen liittyi myös tärkeä rajoitus: glasnostin avoimuus ja kriittisyys saivat toteutua vain puoluetta hyödyttävällä tavalla. Tästä varauksesta huolimatta tiedonvälitys vapautui asteittain puolueen kontrollista 1980-luvun loppua kohti. 1990-luvun alussa toteutetut institutionaaliset ja ideologiset muutokset horjuttivat neuvostojärjestelmän perustaa, vaikka niiden oli tarkoitus vahvistaa sitä. Tutkielmassa on käytetty aineistona tutkimuskirjallisuuden ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen materiaalien lisäksi neuvostoliittolaisia ja venäläisiä sanoma- ja aikakauslehtiä, joita on luettu kolmeen otteeseen vuosina 1988, 1991–1992 ja 1995. Keväällä 1988 lehdistössä käyty keskustelu liittyi glasnostin rajoihin, joita tuolloin koeteltiin ensimmäisen kerran. Glasnostin ja perestroikan vastustajat saivat tilaa lehdistössä, jolloin myös uudistusten puolustajat aktivoituivat. Vuoden 1988 lehdistömateriaali heijastelee ristiriitoja kommunistisen puolueen keskuskomitean sisällä. Vaikka käsitettä ei kirjoituksissa yleensä koettu tarpeelliseksi määritellä, sen merkitys samoin kuin siihen liitetyt arvot tuntuivat olleen käyttäjilleen selviä. Sen sijaan käyttöyhteydet vaihtelivat suuresti. Vuodenvaihteessa 1991–1992 glasnost mainittiin lehdistössä huomattavasti harvemmin, ja sillä tarkoitettiin yleensä 1980-luvun loppupuolen tapahtumia. Keväällä 1995 glasnost-mainintoja oli niin ikään vähän, mutta niillä saatettiin viitata myös senhetkisiin ilmiöihin. Toisin kuin vuonna 1988, myöhemmissä aineistotarkasteluissa glasnostiin liitetty arvolataus oli aina yksinomaan positiivinen. Gorbatšovin voidaan sanoa voittaneen glasnostin käsitteestä käydyn ideologisen kamppailun, sillä myöhemmin käsitteellä on useimmiten viitattu nimenomaan hänen valtakauteensa. Gorbatšovin käsitteeseen liittämä rajoite puolueen edusta jäi kuitenkin pian pois muiden kuin puoluejohdon puheista. Neuvostojärjestelmän hajoamisen jälkeen Gorbatšov on tukenut ihmisoikeusaktivisteja, joiden tapa käyttää glasnostia myös edelsi ja inspiroi hänen omaa käsitteellistä innovaatiotaan. 2000-luvulla glasnost on liitetty lehdistön- ja sananvapauskeskusteluun, sillä varhain 1990-luvulla käyttöön omaksuttu lehdistönvapauden käsite ei ole onnistunut käytännön tasolla lunastamaan siihen kohdistuneita odotuksia. Glasnostin käsitteen merkityskenttä on kuitenkin ollut lehdistönvapauden käsitettä laveampi, koska sillä on tarkoitettu ennemmin aktiivista toimintaa kuin negatiivista vapautta.
  • Mantere, Johanna (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin seitsemän kuvataiteilija-papin ammatillista tarinaa ja ammatti-identiteettiä tarinallisella tutkimusotteella. Tutkimustehtävänä oli selvittää, millainen taiteilijuuden ja pappeuden suhde on 1) haastateltavien ammatillisessa tarinassa ja 2) ammatti-identiteetissä. Teoreettinen viitekehys muodostui identiteettiä ja tarinallista identiteettiä sekä ammatti-identiteettiä koskevasta tutkimuksesta ja kirjallisuudesta. Ammatillista tarinaa tarkasteltiin tarinaa ohjanneiden arvojen ja motiivien näkökulmasta, ja ammatti-identiteettiä tarkasteltiin Heikkisen (2001) ja Jokisen (2002) mukaan persoonallisen ja sosiaalisen identiteetin osana. Tutkimuksen aineisto kerättiin avointen teemahaastattelujen avulla. Aineisto analysoitiin Lieblichin et. al. mukaan holistisen muodon ja sisällönanalyysin keinoin. Holistisessa muodon analyysissa erottui kolme tarinaryhmää, joista kussakin taiteilijuus ja pappeus suhteutuivat toisiinsa eri tavoin: 1) Muutostarinat, 2) Kompromissitarinat sekä 3) Vuorottelutarinat. Muutostarinoita yhdisti tietoinen päätös ryhtyä päätoimisesta papista täysiaikaiseksi taiteilijaksi pääasiassa papin työn asettamien luovuuden rajoitteiden vuoksi. Kompromissitarinoita yhdisti tasapainottelu taiteilijan ja papin työn välillä kompromisseja tehden. Vuorottelutarinoita puolestaan kuvasi niin intensiivinen suhtautuminen työhön, että taiteilijuuden ja pappeuden yhtäaikainen esiintyminen ammatillisessa tarinassa oli haastavaa. Holistisessa sisällönanalyysissa tarkasteltiin niitä ammatti-identiteetin kannalta merkittäviä teemoja, jotka nousivat esiin aineistosta. Aluksi teemoja tarkasteltiin tarinaryhmittäin, jolloin havaittiin, että samankaltaisesta tarinan rakenteesta huolimatta ammatti-identiteetin teemat saattoivat vaihdella melko paljon tarinaryhmien sisällä. Siksi tarkastelua laajennettiin vertailemaan toisiinsa kaikkia haastateltavia. Näin löytyi uusi tapa ryhmittää tarinat: taiteilijuuden ja pappeuden yhdistymisen ja eriytymisen tarinat. Näissä ryhmissä aiemmat ammatillisen tarinan ryhmät sekoittuivat keskenään. Yhdistymisen tarinoissa (Marika, Vilho, Eemil, Lasse ja Heikki) keskeisiä teemoja olivat näkemys taiteilijan ja kirkon yhteisestä tehtävästä sekä molempien ammattien näkökulmia yhdistävät työtehtävät. Eriytymisen tarinoissa (Marja ja Martti) keskeisiä teemoja puolestaan olivat pettymys kirkkoon työpaikkana sekä sekä etääntyminen luterilaisesta kirkosta. Taiteilija-pappien ammatilliset tarinat osoittautuivat hyvin moninaisiksi. Niitä määrittää vahva sitoutuminen itselle tärkeisiin arvoihin, jota voi nimittää myös kutsumukseksi, vaikka kutsumus-sanaa käytetäänkin arasti. Se, millä tavalla taiteilijuus ja pappeus suhteutuvat toisiinsa ammatillisessa tarinassa, näyttää riippuvan paljon siitä, kuinka itsenäisesti ja luovasti papin työtä on ollut mahdollista toteuttaa. Suurinta itsenäisyyttä papin työssä oli saatu kokea sairaalapapin työssä tai sivutoimisessa papin työssä. Kaikkein vaikeinta oli ollut kiireisessä seurakunnassa, jossa työnteko oli epäitsenäistä ja työyhteisössä oli ongelmia. Itsenäisyys ei ollut silti taannut mahdollisuutta pitää yllä taiteilijan työtä papin työn rinnalla, jos papin työ oli kaiken kaikkiaan liian kokonaisvaltaista ja kiireistä. Taiteilija-papin ammatti-identiteetin havaittiin painottuvan vahvasti persoonallisen identiteetin puolelle. Sosiaalisen identiteetin osalta näkyy sen sijaan pyrkimystä valikoida samaistumisen kohteet tarkasti. Taiteilijuuden ja pappeuden yhdistymisen näkökulmasta keskeistä on, näkeekö taiteilija-pappi taiteilijalla ja papilla jonkinlaisen yhteisen tehtävän. Tämä näkemys näyttää olevan yhteydessä käsityksiin taiteesta ja kirkosta. Vahvinta yhdistymistä ilmentävät ne tarinat, joissa suhde kirkkoon on positiivinen ja omalla taiteilijuudella on hengellinen perusta. Vastaavasti selkeintä eriytymistä ilmentävät ne tarinat, joissa kirkkoon on petytty ja hengelliset teemat on pyritty pitämään omasta taiteesta erossa. Näitä tarinoita yhdisti myös lapsuudenkodin taiteilijuutta vähättelevä ja pappeutta ihannoiva ilmapiiri. Mielenkiintoista on kuitenkin, että riippumatta yhdistymisen asteesta oma spiritualiteetti oli alue, jolla taiteilijuus ja pappeus saattoivat kuitenkin kaikilla jossakin määrin kohdata. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että jatkotutkimus luovien alojen ja teologisen alan yhdistelmistä voisi tuoda kirkon ja taidemaailman välille hedelmällistä ja tarpeellista vuoropuhelua.
  • Radanovics, Linda (2009)
    Tutkimuksessa kartoitetaan suomalaisten sähkön vähittäismyyjien yhteiskuntavastuuta. Työssä selvitetään, keille sähköyhtiöt yhteiskuntavastuusta viestivät, millä argumenteilla vastuunottoa perustellaan ja miten vastuupuheesta rakennetaan uskottavaa. Mielenkiinnon kohteena on vastuullisuuden rakentuminen tekstin tasolla. Yhteiskuntavastuuraportit ovat yksi keino legitimoida liiketoimintaa sidosryhmien silmissä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu institutionaalisen organisaatioteorian soveltamisesta retorisen analyysin tuloksiin. Sähköyhtiöiden yhteiskuntavastuuta tulkitaan organisaatioiden institutionaalisen ympäristön vaikutuksen tuloksena. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen. Aineiston muodostavat kymmenen liikevaihdoltaan suurimman suomalaisen sähkön vähittäismyyjän yhteiskuntavastuuraportit tai vuosikertomuksien yhteiskuntavastuuta käsittelevät osiot. Raportteja analysoidaan pääasiassa Chaïm Perelmanin uuden retoriikan käsitteistön avulla. Sähköyhtiöt suuntasivat raporttinsa ensisijaisesti joko asiakkaille tai omistajille. Suuremmat yhtiöt puhuttelivat asiakkaita etäisesti, paikantamatta asiakkuuden luonnetta tarkemmin. Maakunnallisiksi toimijoiksi profiloituneet yhtiöt puhuttelivat ensisijaisesti oman maakunnan tai alueen asukkaita, jotka samalla olivat yhtiön sähköasiakkaita. Omistajille suunnatut raportit argumentoivat vastuullisuutta omistajan intressin kautta. Yhtiön omistusrakenne (pörssiyhtiö vai kunnallinen liikelaitos) vaikutti kuitenkin siihen, miten omistajia puhuteltiin ja vastuullisuutta kehystettiin. Sähköyhtiöt perustelivat yhteiskuntavastuutaan neljällä esisopimuksella. Esisopimukset ovat puhujan julkilausumattomia taustaoletuksia, joiden varaan argumentointi rakennetaan. Yhteiskuntavastuun kantaminen esitettiin toimintana, joka tähtää asiakkaiden lähialueen kehittämiseen. Tämä korostui niiden yhtiöiden raporteissa, joiden yleisönä olivat paikalliset sähkönjakelualueen asukkaat. Toiseksi, vastuullisuus kehystettiin sähköyhtiöiden rooliin julkisina palvelijoina. Yhtiöiden toiminta esitettiin jo lähtökohtaisesti vastuullisena, koko yhteiskunnan hyväksi koituvana toimintana. Tämä korostui suurimpien sähköyhtiöiden raporteissa. Kolmanneksi, yhteiskuntavastuuta perusteltiin taloudellisella kannattavuudella. Hyvä taloudellinen kehitys kuvattiin paitsi ehdoksi yrityksen toiminnalle, myös vastuun kantamisen edellytykseksi. Neljänneksi, vastuullisuuden välttämättömyyttä argumentoitiin viittaamalla erilaisiin luonnonympäristössä tapahtuneisiin muutoksiin ja tulevaisuuden uhkakuviin. Yhteiskuntavastuupuheesta rakennettiin uskottavaa assosiatiivisilla argumentaatiorakenteilla, jotka sitoivat sähköyhtiön toiminnan johonkin jo hyväksyttyyn tai arvostettuun todellisuuden rakenteelliseen ominaisuuteen. Raportoinnin luotettavuutta korostettiin viittaamalla kolmannen tahon tekemään arviointiin yhtiön vastuullisuudesta. Yhtiöiden toiminta myös yhdistettiin johonkin yleisesti arvostusta nauttivaan järjestöön. Uskottavuutta rakennettiin lisäksi korostamalla aktiivista vuorovaikutusta sidosryhmiin, tuomalla yhteiskuntavastuu osaksi toiminnan arkea sekä korostamalla sähköntoimituksen luotettavuutta. Tutkimuksen perusteella havaittiin, että yhtiöiden institutionaalinen ympäristö heijastui tapaan jäsentää yhteiskuntavastuuta. Keskeiset institutionaaliset muuttujat olivat organisaation suhde energiantuotantoon, koko, omistusrakenne ja paikallisidentiteetin merkitys. Sähkön vähittäismyyjät suuntasivat yhteiskuntavastuuraportit ensisijaisesti yleisöille (asiakkaat, omistajat), joihin niillä oli taloudellinen intressi. Taloudellisten sidosryhmien korostuminen voidaan tulkita niin, että asiakkaiden ja omistajien yhtiöön kohdistama normatiivinen paine on voimakkaampi muihin sidosryhmiin verrattuna. Näihin odotuksiin vastaaminen on myös yhtiön toiminnan jatkuvuuden kannalta jossain muodossa välttämätöntä. Toisaalta voidaan korostaa myös organisaation omaa mahdollisuutta valita, yhdistellä ja tulkita siihen kohdistuvia odotuksia sidosryhmien taholta. Asiakkaiden ja omistajien yhtiöön kohdistamat odotukset saatetaan kokea myös oikeutetummiksi kuin muiden sidosryhmien odotukset, jonka takia myös yhteiskuntavastuu jäsennetään korostetusti näiden ryhmien odotusten kautta.
  • Lintunen, Tomi Jalmari (2007)
    Olen käsitellyt pro gradu- työssäni energiakriisiä Suomessa. Lähestymistapani on ollut se, että olen tutkinut aihetta suomalaisessa julkisuudessa esiintyneiden reaktioiden kautta. Tämän takia päälähdemateriaaleinani ovat olleet energiakriisin aikana syksyn 1973- ja alkuvuoden 1974 aikana julkisuudessa julkaistut materiaalit. Kronologisen kuvan energiakriisin etenemisestä muodostaakseni olen lukenut tarkasti läpi tuon ajankohdan Helsingin Sanomien numerot. Lähdemateriaalina olen käyttänyt myös Yleisradion arkiston VHS -nauhoja ja lisäksi olen haastatellut neljää tuon ajan keskeistä vaikuttajaa eli vuorineuvos Jaakko Ihamuotilaa, joka oli tuohon aikaan Valmetin johdossa ja vuodesta 1979 Nesteen johdossa, Pekka Tarjannetta joka toimi tuolloin liikenneministerinä, emeritusprofessori Pentti Malaskaa, joka on ollut mukana monessa energia-alalla ja Ralf Fribergiä, joka toimi tuolloin kansanedustajana. Nämä vaikuttajat olen valinnut tietoisesti eri yhteiskunnallisilta tasoilta, joihin olen jakanut tarkasteluni. Näinä tasoina olen käyttänyt poliittista tasoa, teollisuus- ja elinkeinoelämää, asiantuntijatasoa sekä paikallis- ja kansalaistasoa. Olen tarkastellut pro gradussani sekä lähitulevaisuuden, että kaukaisemman tulevaisuuden kokemuksia, jotka ovat välittyneet tuon ajan julkisuuden kautta. Paikallis- ja kansalaistason tarkastelua varten olen käyttänyt lähdemateriaaleina paikallislehtiä, joista tärkeimpänä Valkeakosken Sanomia. Poliittisen tason tarkastelua varten olen taas tutustunut valtiopäiväpöytäkirjoihin. Taustan rakentamiseksi aiheelleni olen käyttänyt apunani myös aiheesta aiemmin tehtyjä tieteellisiä tutkimuksia, kuten esimerkiksi Erkki Tuomiojan sivulaudaturtyötä valtio-opin saralta. Johtopäätöksissäni olen päätynyt siihen, että energiakriisi aiheutti Suomessa monimuotoisia vaikutuksia. Välittömästi energiakriisin aikana talvella 1973-74 tulevaisuus nähtiin yleisesti synkkänä, mutta kun selvisi, että kriisi olikin pääasiassa hintakriisi, niin tunnelma rauhoittui. Teollisuuden alalla energiakriisi aiheutti myös positiivisia vaikutuksia, kun esimerkiksi metalliteollisuudessa kysyntä kasvoi, kun Neuvostoliittoon jouduttiin toimittamaan enemmän tavaraa kohonneen öljyn hinnan kattamiseksi. Eli loppujen lopuksi energiakriisi ei ollutkaan niin yksioikoisen paha asia nimenomaan Suomen kannalta.
  • Vuorentola, Ari-Pekka (2013)
    Tutkimukseni tavoitteena oli Viikin koetilan navetan energiankulutuksen ja ilmanvaihdon kautta poistuvan energiamäärän mittaus, sekä mahdollisten energiansäästökohteiden selventäminen. Jotta tehostamistoimenpiteet osattaisiin kohdentaa oikein, pitää tietää kuinka paljon ja missä energiaa kuluu. Kirjallisuus-analyysissä selvisi, että merkittävimpiä energiaa kuluttavia kohteita navetoissa olivat ilmanvaihto, lypsy, maidon jäähdytys, veden lämmitys, valaistus, lannanpoisto ja rehunjako. Eniten energiaa navetassa kului pääsääntöisesti ruokintaan ja lypsyyn. Rehunjaon energiankulutus vaihteli välillä 133–650 kWh/vuosi/lehmä. Lypsyn energiankulutus vaihteli 380–570 kWh/vuosi/lehmä. Lypsyyn sisältyi lypsytapahtuman lisäksi maidon jäähdytys ja maitotankin pesu. Rehunjaon energiankulutusta nosti polttoaineiden käyttö, koska polttoaineella toimivien laitteiden hyötysuhde on huonompi kuin sähkömoottoreiden. Sähköntuotannon energiakustannuksia ei ole otettu huomioon. Viikin navetassa on paljon energiaa kuluttavia kohteita. Koska mittareita oli rajoitettu määrä, oli tarkoitus keskittyä mittaamaan oletettavasti eniten energiaa vievien kohteiden energiankulutusta. Alustavien mittaustulosten perusteella kokonaisenergian mittaaminen osoittautui haastavammaksi kuin alun perin luulin, joten luovuin siitä. Mittauksen piiriin kuului laitteiden sähkönkulutus, lämmitystehon mittaus, polttoaineen kulutus sekä ilman kosteus, lämpötila ja hiilidioksidipitoisuus. Tutkimuskohteena oleva navetta on uudistettu vanha kivinavetta, jossa on parsipihatto. Navetassa on noin 60–70 lehmää, muutama hieho ja 0-30 vasikkaa. Mittalaitteiden yhteinen energiankulutus oli 197475 kWh/vuosi, mikä on 0,267 kWh/maitokilo/vuosi. Eniten energiaa kulutti valaistus. Valaistuksen vuotuinen kulutus oli 56132 kWh. Maitokiloa kohti valaistuksen kulutus oli 0,076 kWh/vuosi ja lehmää kohti 823 kWh/vuosi. Rehunjako kulutti vuodessa yhteensä 42000 kWh. Siinä energiankulutus oli maitokiloa kohti 0,050 kWh/vuosi ja lehmää kohti 615kWh/vuosi. Vuotuinen energiankulutus maitokiloa kohden oli lypsyssä 0,047, lämmityksessä 0,041, lannanpoistossa 0,029 ja ilmanvaihdossa 0,018 kWh/kg. Ilmanvaihdon kautta poistui laskelmieni mukaan 580000 kWh energiaa.
  • Lallukka, Hermanni (2012)
    Energiapuun korjuuta pyritään voimakkaasti lisäämään osana uusiutuvien energiamuotojen käytön edistämistä. Energiapuuharvennuksen käyttö tulee lisääntymään ja sen käyttökohteet mahdollisesti monipuolistumaan, jolloin toimenpiteen vaikutukset metsikön puuntuotokseen ja metsänkasvatuksen kannattavuuteen olisi tärkeää tuntea. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää nuoren metsän hoitokohteissa tehdyn koneellisen energiapuuharvennuksen vaikutuksia puuntuotokseen ja metsänkasvatuksen kannattavuuteen, kun päätöksentekohetkeksi valitaan energiapuuharvennuksen ajankohta. Tutkimukseen valittiin 30 energiapuuharvennettua nuoren metsän hoitokohdetta, joista mitattiin puustotiedot metsiköiden kehityksen ennustamista varten. Tutkimusaineisto rajattiin kivennäismaan kuusikoihin ja männiköihin. Metsiköt sijaitsivat Häme-Uudenmaan, Kaakkois-Suomen, Etelä-Savon ja Keski-Suomen metsäkeskusten alueilla. Metsiköiden jatkokehityksen ennustamiseen käytettiin Metsäntutkimuslaitoksen kehittämää MOTTI-ohjelmistoa. Metsiköille ennustettiin Motilla hakkuukohtaiset kertymät koko kiertoajalla kolmella erilaisella kasvatusvaihtoehdolla tarkastellen tiheän nuoren metsän energiapuuharvennusta, tiheän nuoren metsän ainespuuntuotantoketjua ja hyvän metsänhoidon suositusten mukaista kasvatusta. Ennustettujen hakkuukertymien perusteella metsiköille laskettiin kasvatuskohtaiset vuosituotokset ja nettotulojen nykyarvot. Korjuujäljen seurannaisvaikutuksia kasvatusten väliselle paremmuudelle tarkasteltiin kirjallisuuskatsauksen avulla. Hyvän metsänhoidon suositusten mukainen kasvatus johtaa odotetusti pääsääntöisesti parhaaseen tulokseen. Vaaditaan merkittävää energiapuunhinnan nousua, että ylitiheänä kasvatettu energiapuuharvennettu metsikkö olisi männiköissä kilpailukykyinen kasvatusmalli. Kuusikoissa energiapuuharvennettu ylitiheä metsikkö näyttää kuitenkin olevan taloudelliselta tulokseltaan kilpailukykyinen jo varsin alhaisella energiapuunhinnalla. Tämä johtuu pääosin metsikön nuoruusvaiheen lehtipuutuotoksesta, mikä saadaan parhaiten hyödynnettyä kokopuukorjuuna suoritettavalla energiapuuharvennuksella. Nuorissa metsissä, joissa taimikonhoito on jäänyt tekemättä tai viivästynyt, energiapuuharvennus on hyvä vaihtoehto. Energiapuuharvennus johtaa pääosin parempaan tuotokseen kuin pelkästään ainespuuhakkuu. Ainespuuensiharvennettu metsikkö on kuitenkin pääosin taloudellisesti kannattavampi vaihtoehto, mutta erot kasvatusten välillä ovat niin pienet, että mahdollinen energiapuun hinnan nousu kääntäisi nopeasti tilanteen energiapuuharvennetun vaihtoehdon eduksi. Kasvupaikkojen välillä ei ole merkittäviä eroja tarkasteltaessa kasvatusten välistä paremmuutta. Korjuujälki on Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion korjuujäljen tarkastusten perusteella energiapuuharvennuksilla heikompaa kuin ainespuuensiharvennuksilla. Tästä aiheutuvat kasvu- ja laatutappiot ovat kirjallisuuskatsauksen perusteella siinä määrin vähäiset, että heikommalla korjuujäljellä ei ole merkittävää vaikutusta tämän tutkimuksen tuloksiin ja kannattavuusvertailuun.
  • Karttunen, Kalle (Helsingin yliopisto, 2006)
    The aim of this study was to compare the differences between forest management incorporating energy wood thinning and forest management based on silvicultural recommendations (baseline). Energy wood thinning was substituted for young stand thinning and the first commercial thinning of industrial wood. The study was based on the forest stand data from Southern Finland, which were simulated by the MOTTI-simulator. The main interest was to find out the climatic benefits resulting from carbon sequestration and energy substitution. The value of energy wood was set to substitute it for coal as an alternative energy fuel (emission trade). Other political instruments (Kemera subsidies) were also analysed. The largest carbon dioxide emission reductions were achieved as a combination of carbon sequestration and energy substitution (on average, a 26-90 % increase in discounted present value in the beginning of rotation) compared to the baseline. Energy substitution increased emission reductions more effectively than carbon sequestration, when maintaining dense young stands. According to the study, energy wood thinning as a part of forest management was more profitable than the baseline when the value of carbon dioxide averaged more than 15 €/CO2 and other political subsidies were unchanged. Alternatively, the price of energy wood should on average exceed 21 €/m3 on the roadside in order to be profitable in the absence of political instruments. The most cost-efficient employment of energy wood thinning occured when the dominant height was 12 meters, when energy substitution was taken into account. According to alternative forest management, thinning of sapling stands could be done earlier or less intensely than thinning based on silvicultural recommendations and the present criteria of subsidies. Consequently, the first commercial thinning could be profitable to carry out either as harvesting of industrial wood or energy wood, or as integrated harvesting depending on the costs of the harvesting methods available and the price level of small-size industrial wood compared to energy wood.
  • Pirinen, Jani (2009)
    Tutkimuksessa tutkittiin NR4A-ryhmän tumareseptoreiden määrän muutosta maksakudoksessa energiarajoituksen ja resveratrolin vaikutuksista. Tutkimus tehtiin hiirillä ja laboratoriomenetelmänä oli Western Blot. NR4A-tumareseptoriryhmään kuuluvat Nur77, Nurr1 ja NOR-1. Ne säätelevät useissa kudoksissa useita eri solunsisäisiä tapahtumia. Maksassa ne säätelevät eri metabolisia prosesseja, etenkin glukoneogeneesiä ja lipogeneesiä. Lipogeneesillä on merkitystä rasvamaksan syntyyn ja glukoneogeneesillä taas on merkitystä veren sokeripitoisuudelle ja lisääntynyt glukoneogeneesi on merkittävä tekijä Tyypin 2 Diabetes Mellitus-taudissa esiintyvän hyperglykemian kannalta. Saamiemme tulosten mukaan Nur77:n määrä nousee selvästi energiarajoituksen vaikutuksesta runsasrasvaista ravintoa syöneeseen kontrolliryhmään verrattuna. NOR-1:n määrä nousee selvästi suurella (4 g/kg) rehupitoisuudella resveratrolia. Nurr1:n tuloksissa ei löytynyt statistisesti merkittäviä eroja ryhmien välillä. Tulkintani mukaan resveratroli on potentiaalinen maksan rasvoittumisen estäjä ja glukoneogeneesiä lisäävä aine stimuloimalla NR4A-ryhmän tumareseptoreita maksassa. Täten resveratroli ei ainakaan hepatosyyttien NR4A-reitin kannalta selitä sitä tosiasiaa että resveratroli vähentää diabeettista hyperglykemiaa. (128 sanaa)
  • Munsterhjelm, Camilla (2000)
    Tiineen emakon ruokinnassa on suositeltu niukkaa energiamäärää 3-4 ensimmäisen tiineyspäivän ajan. Niukkaan ruokintaan liittyy korkeammat seerumin progesteroni-pitoisuudet ja pienempi määrä alkioiden varhaiskuolemia. Kyseisen tutkimuksen tarkoituksena on selvittää energiaruokinnan vaikutuksia myös 3-4 ensimmäistä päivää seuraavana aikana, 5. tiineysviikkoon asti. Tutkimus tehtiin ruokintakokeena. 2-11 kertaa porsineet koe-emakot jaettiin kolmeen ruokintaryhmään (niukka, modifioitu ja runsas) simennyksestä 35. tiineyspäivään. Ovulaatioita seurattiin ultraäänellä rektaalisesti. Päivittäin otetuista verinäytteistä määritettiin seerumin progesteroni- ja kortisolipitoisuudet, lisäksi tehtiin ACTH-testi. Niukan ruokintaryhmän progesteronipitoisuudet ja embryo recovery-prosentti olivat odotetusti korkeat ja runsaan ryhmän matalat. Modifioidun ryhmän ruokinta muutettiin niukalta tasolta runsaalle tiineyspäivänä 12. Progesteronitasojen lasku oli havaittavissa jo 3-4 tunnin kuluttua. Kortisolimäärityksistä ja ACTH-testistä ei saatu merkittäviä tuloksia. Koetulosten perusteella voidaan emakoille suositella niukkaa ruokintaa ainakin kolmen ensimmäisen tiineysviikon ajan. Ruokinnan vaikutukset alkioiden varhaiskuolemiin välittyvät progesteronin kautta korkeiden s-progesteronitasojen parantaessa alkioiden henkiinjäämistä. Runsas energiamäärä vähentää progesteronipitoisuuksia ainakin lisäämällä maksan läpivirtausta ja siten hormonien puhdistumaa. Ruokinta vaikuttaa hypotalamus-hypofyysi-gonadi – akseliin useiden aineiden kautta. Näistä tärkeimpiä ovat insuliini, kasvuhormoni, kilpirauhashormonit ja ACTH.
  • Moilanen, Joonas (2012)
    Kasvavan kaupungistumisen johdosta kaupunki-ilmaston tutkiminen on kasvanut selvästi viimeisten vuosikymmenien aikana. Yleisimmin tunnettu kaupungistumisen aiheuttama ilmiö on lämpösaarekeilmiö, jossa yöaikaan kaupungin ilmanlämpötila pysyttelee selvästi ympäröiviä maaseutuja korkeammalla. Tämä ja monet muut kaupungissa koetut ilmiöt ovat ihmisen aiheuttamia ja siksi on tärkeää selvittää, miten kasvava kaupungistuminen tulee jatkossa vaikuttamaan meidän jokapäiväiseen elämään, terveyteen ja ympäristöömme. Helsingin Kumpulassa sijaitseva SMEAR III (Station for Measuring Ecosystem-Atmosphere Relationships) kaupunkimittausasema sai syyskuussa 2010 uuden mittauspisteen Helsingin keskustaan Hotelli Tornin huipulle, missä mitataan mm. turbulenttista latentin ja havaittavan lämmön vuota. Tässä tutkielmassa tarkastellaan kaupunkialueen energiatasapainoa Helsingin keskustassa Tornissa tehtävien mittauksien avulla, sekä perehdytään energiatasapainon mallintamiseen yhdellä maailman pohjoisimmista kaupunkimittausasemista. Tutkielmassa käytetään mittauksia, jotka kattavat kokonaisen vuoden marraskuusta 2010 lokakuuhun 2011. Mitattuja lämmön turbulenttisia voita verrataan Surface Urban Energy and Water Balance Scheme -mallilla (SUEWS) mallinnettuihin voihin. Tarkoitus on selvittää sitä, kuinka hyvin malli toimii Helsingin keskustan hyvin tiheään rakennetulla kaupunkialueella. SUEWS:n lisäksi työssä käytetään Kormannin ja Meixnerin lähdealuemallia, jolla saadaan lasketuksi arvio mitattujen voiden lähdealueista. Saatujen tuloksien mukaan Helsingin keskustassa havaittavan lämmön vuo on monta kertaa latentin lämmön vuota suurempaa. Mallinnettaessa energiatasapainon komponentteja SUEWS-mallilla havaittavan lämmön vuon arvot olivat melko lähellä mitattuja arvoja, mutta latentin lämmön vuon tapauksessa mallinnetut arvot olivat liian pieniä. Ongelmia aiheutti saatavilla olevan energian ja kosteuden liian vähäinen määrä, jotka johtuivat mm. mallinnuksessa käytetystä liian suuresta albedosta ja maankäytön aineiston karkeasta resoluutiosta. Antropogeenisen lämmön vuon määrä Helsingissä oli mallinnuksen mukaan noin 20-50 W m-2:llä, joka vastaa lauhkean vyöhykkeen kaupunkien keskiarvoja. Varastotermin käyttäytyminen oli oikeanlaista, jossa päivällä energiaa sitoutuu rakenteisiin ja yöllä sitä vapautuu ilmaan turbulenttisina voina. Yhteenlasketut energian lähdetermit eivät kuitenkaan olleet tarpeeksi isoja, joka kävi hyvin selväksi energiatasapainosuhteen avulla tehdystä vertailusta, jossa suhteeksi saatiin 1,26.