Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 4282-4301 of 24422
  • Kajas, Jari (2002)
    Tutkimuskohde on ETY-prosessin perusluonteen muutos eli miten Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous (ETYK) muuttui Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestöksi (ETYJ) sekä miten niiden roolit ja tehtävät ovat muotoutuneet sekä myötäilleet maailman tapahtumia. Yli 30 vuotta kestänyt ETY-prosessi on tapahtunut ajassa etenevänä kehityskulkuna, joten esitystapa on kronologinen. Varsin laajana ja perusteellisena yhteenvetona tutkimus on samalla myös pienimuotoinen ETY-prosessin historiikki. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään kahta kansainvälisen politiikan tutkimuksen pääsuuntausta: idealismia ja realismia. Molempien suuntausten käyttö mahdollistaa huomioimaan ETYKin dualistisen piirteen ennen kylmän sodan päättymistä: ETYK kehittyi ja eteni idealistisen päämäärän ja realististen rajoitusten jatkuvana dualismina. Siten tutkimus kykenee hahmottamaan, miten realismin näkökulmasta ETYK toimi Euroopan status quon säilyttäjänä ennen Itä-Euroopan vapautumisen syksyä 1989 ja miten idealismin mukaan samaan aikaan ETYK kuitenkin muuttui status quon säilyttäjästä muutosvoimaksi. Hallitusten välinen ETYK syntyi Neuvostoliiton tarpeesta saada vahvistus ja tunnustus sen ylläpitämälle valtarakenteelle Itä-Euroopassa. Yhdysvaltain torjuva asenne pakotti Neuvostoliiton hyväksymään ihmisoikeusasiat Helsingin vuoden 1975 ETY-kokouksen asialistalle. ETYKin seurantakokouksissa jatkuva kiistely idealismin periaatteiden mukaisten ihmisoikeuksien ja perusvapauksien toteuttamisesta nakersi osaltaan realismin mukaista suvereenien valtioiden tai valtioliittojen voimaan perustuvaa Euroopan status quota. Kansainvälisen järjestelmän muuttuessa myös ETY-järjestelmän rooli ja tehtävät muotoutuivat uudelleen. Tutkimus osoittaa, että ETY-prosessin perusluonteen muuttumisen on saanut aikaan neljä tekijää: organisaation, funktion ja agendan muuttuminen sekä uusien toimijoiden mukaantulo. Organisatorisesti suurin muutos tapahtui 1990-luvun alkupuoliskolla, kun uusien rakenteiden ja mekanismien avulla epäsäännöllisiä seurantakokouksia pitäneestä ETYKistä muokattiin institutionaalinen ETY-järjestö uusine tehtävineen ja painopistealueineen (kriisien ennaltaehkäisy ja konfliktinhallinta). Varsinaiset aseidenriisuntaneuvottelut oli aluksi suljettu ETYKin ulkopuolelle, mutta ne nostettiin vähitellen sen agendalle. Erilaiset hallituksista riippumattomat kansalaisjärjestöt, kuten Helsinki-komiteat, seurasivat aktiivisesti alusta lähtien ETYKin ihmisoikeusasioiden toteutumista. Vasta kommunistidiktatuurien kukistumisen jälkeen, keväästä 1992 alkaen ne ovat päässeet tarkkailijan asemassa osallistumaan ETY-kokousten täysistuntoihin, vaikka näiden kansalaisjärjestöjen keskeinen osa ETYKin idealististen päämäärien saavuttamisessa tunnustettiin jo Pariisin peruskirjassa vuonna 1990. Lähdeaineistona on käytetty ETYKin/ETYJin alkuperäisiä asiakirjoja sekä ETY-järjestön internetsivustoa, artikkeleita aikakausijulkaisuissa ja lehdistössä sekä kirjallisuutta ETY-prosessista ja kansainvälisen politiikan teoriasta – yhteensä noin 140:tä lähdettä. Tutkimus poikkeaa ETY-lähdeaineistosta siinä, että se käsittelee kattavimmin koko ETY-prosessin ja siihen liittyvät tapahtumat. Koska ETY-prosessi ei ole elänyt irrallaan muusta maailmasta, tutkielmassa käsitellään lyhyesti myös sellaisia kansainvälisesti merkittäviä tapahtumia, jotka ovat peilautuneet ETY-prosessissa ja vaikuttaneet sen muuntautumiseen.
  • Hakala, Riikka (2000)
    Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestöstä ETYJistä on 1990-luvun kuluessa kehittynyt turvallisuusjärjestö, joka on omalla alueellaan varhaisen varoituksen, konfliktineston, kriisinhallinnan ja konfliktin jälkeisen jälleenrakennuksen pääasiallinen instrumentti. Lisäksi ETYJ on vuoden 1992 Helsingin seurantakokouksesta lähtien ollut Yhdistyneiden kansakuntien eli YK:n peruskirjan VIII luvun mukainen alueellinen järjestö. ETYJin tausta on Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi ETYKissä, liennytyspyrkimyksistä liikkeelle lähteneessä prosessissa. YK:n peruskirjan VIII luku on osa YK:n kollektiivisen turvallisuuden järjestelmää. YK:n kollektiivisen turvallisuuden järjestelmä on sovellus wilsonilaisiin ideoihin ja idealismin filosofiaan perustuvasta kollektiivisen turvallisuuden teoriasta. Kansainliiton edustaessa perinteistä kollektiivisen turvallisuuden teoriaa, YK:ssa ilmenevän kollektiivisen turvallisuuden teorian voidaan nähdä olevan muuntuva ja elastinen kuten itse YK:n peruskirjakin. Tässä työssä tutkin miten ETYJ on muuttunut liennytyksen konferenssista YK:n peruskirjan mukaiseksi kollektiivisen turvallisuuden alueelliseksi järjestöksi ja miten hyvin ETYJin toiminta vastaa kollektiivisen turvallisuuden ideaa. Rinnakkain ETYJin kehitysprosessin kanssa tutkin kollektiivisen turvallisuuden teorian muuttumista ja sopeutumista uuteen aikaan. Tutkimus pohjautuu paljolti laajaan asiakirja-ainekseen sekä ETYKin, ETYJin että YK:n osalta. Esimerkin omaisesti työssä on myös käsitelty ETYJin toimintaa Bosnia-Hertsegovinan rauhansopimuksen toteuttajana.Työssä on käytetty hyväksi teoreettista kirjallisuutta kollektiivisen turvallisuuden teoriasta, regionalismista ja turvallisuuskäsitteestä, sekä kansainvälisen politiikan alaan kuuluvaa kirjallisuutta ETYKistä, ETYJistä ja YK:sta. Uusi aika vaatii aina omat turvallisuusjärjestelynsä. Kollektiivisten turvallisuusjärjestelyjen uusiutuessa myös kollektiivisen turvallisuuden teoria muuttuu aikaansa peilaten. Perinteinen kollektiivisen turvallisuuden teoria, joka painotti automaattisia sanktioita hyökkääjävaltiota vastaan, ei sovi enää kylmän sodan jälkeiseen aikaan. Etnisiä ja yhteisöllisiä konflikteja esiintyy enemmän kuin valtioden välisiä hyökkäyssotia. Uusi tapa määritellä turvallisuus laajemmaksi kuin pelkäksi sotilaalliseksi turvallisuudeksi on tuonut myös uusia pehmeämpiä keinoja rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi. Regionalismin korostuminen on vahvistanut YK:n peruskirjan alueellista varianttia. Universaalista kollektiivista turvallisuutta hoidetaan enenevässä määrin alueellisten toimijoiden avulla esimerkiksi monitoiminnallisissa rauhanturvaoperaatioissa. Kollektiivisen turvallisuuden teoriakin on näiden muutosten mukana muuttunut pehmeämmäksi ja laajemmaksi. ETYJ on muuttunut kylmän sodan aikaisesta blokkijaon varjostamasta neuvottelufoorumista uudenlaiseksi toimijaksi, kokonaisvaltaisen ja yhteistyövaraisen turvallisuuden järjestöksi. ETYJ rakenteellisilla uudistuksillaan ja uudella keinovalikoimallaan on keskittynyt hoitamaan kriisien ennaltaehkäisyä ja kriisien jälkeistä yhteiskunnan jälleenrakennusta. ETYJ on edelleen myös tunnustettu normiyhteisönä. ETYJin rooli YK:n peruskirjan mukaisena alueellisena järjestönä on saanut uutta pontta, kun ETYJ on ollut mukana rauhanrakentamisoperaatioissa Bosniassa ja Kosovossa. ETYJin oma käsite yhteistyövaraisesta turvallisuudesta lähenee kollektiivista turvallisuusteoriaa nykymuo-dossaan.Erotuksena on se, että uusi kollektiivinen turvallisuus sisältää yhä kollektiivisen turvallisuuden pehmeiden keinojen lisäksi vielä ns. kovan kollektiivisen turvallisuuden pakkomekanismit, kun taas yhteistyövarainen turvallisuus pohjautuu yhteistyöhön ja osapuolten suostumukseen konfliktitilanteissa.
  • Rekola, Helmi (1957)
  • Kononen, Tiina (2007)
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan etä-isyyttä erovanhemmuutena. Etä-isyyttä hahmotetaan toisaalta etä-isien oikeuksien näkökulmasta sekä toisaalta etä-isiin ja etä-isyyteen kohdistettujen odotusten ja vanhemmuuden velvollisuuksien avulla. Tutkielmassa tarkastellaan, mitä oikeuksia etä-isillä nähdään olevan ja miten etä-isyys hahmottuu yksilön näkökulmasta valinnan kysymyksinä. Tutkielmassa selvitetään lisäksi, miten etä-isyyttä normitetaan erovanhemmuutena sekä millaisia normeja etä-isyyteen kohdistetaan. Tutkimuksen teoreettiset lähtökohdat ovat sidoksissa normatiivisuuden ja yksilöllistymisen käsitteille. Normatiivisuutta tarkastellaan klassisen normatiivisuuden avulla. Klassinen normatiivisuus kytkeytyy niin sanottuun perinteiseen isyyteen, jossa isyys vanhemmuutena nähdään ennen kaikkea taloudellisen huolenpidon kautta. Yksilöllistyminen puolestaan kyseenalaistaa normien olemassa olon ja korostaa yksilön valintaan perustuvaa toimintaa. Yksilöllistymisen ulottuvuutena voidaan nähdä myös yksilöiden oikeuksien puolustaminen. Yksilöllistymiskehitys näkyy isyydessä ja etä-isyydessä isyyden käsitteen monipuolistumisena ja monimuotoistumisena. Isyyttä ei yksilöllistymisen myötä määrittele enää traditioon pohjautuva perinteisen isyyden malli, vaan tämä malli on saanut rinnalleen muita isyyden malleja. Yhtenä tällaisena mallina on niin sanottu uuden isyyden käsite. Tutkimusaineistona on Internetin keskustelupalstalla käyty erovanhempien keskustelu. Keskusteluissa on mukana sekä eroisiä että eroäitejä. Analyysi rakentuu tässä tutkimuksessa normatiivisuuden ja yksilöllistymisen näkökulmista viiden teeman avulla ja nämä teemat ovat: 1. Etä-isien oikeudet, 2. Lähi-äitien portinvartijuus, 3. Lapsen etu ja oikeus, 4. Tapaamiset uuden etä-isän mittareina sekä 5. Jaettu vanhemmuus ja yhteishuolto hyvän etä-isyyden välineinä. Tutkimuksen tärkeimpinä lähteinä ovat Riitta Jallinojan perhesosiologiset teokset sekä Zygmunt Baumanin ja Ulrich Beckin ja Elisabeth Beck-Gernsheimin postmodernia yhteiskuntaa käsittelevät teokset. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että etä-isyys muotoutuu ennen kaikkea yksilöllisinä valinnan kysymyksinä, mutta etä-isyyttä myös normitetaan. Normatiivisuus pohjautuu kuitenkin klassisen normatiivisuuden sijaan valintaan perustuvalle "postmodernille" normatiivisuudelle. Etä-isyyden käsitettä määrittelee etä-isien lisäksi ennen kaikkea (lähi)äidit sekä lapsen edun käsite. Myös jaetun vanhemmuuden ihanne muotoilee omalta osaltaan etä-isyyttä. Yksilöllistymisen näkökulmasta etä-isyys näyttäytyy etä-isien oikeuksien vaatimuksina ja yksilöllisen vanhemmuuden valinnan mahdollisuutena. Toisaalta etä-isyys on normitettua vanhemmuutta, jossa etä-isille suotavana isyyden muotona nähdään uuden isyyden toteuttaminen erovanhemmuudessa. Tämän kaltainen isyyden normittaminen on kuitenkin valintaan perustuvaa, mutta suotavana ja hyvänä valintana pidetään aktiivisen uuden (etä-)isyyden valintaa.
  • Mäkelä, Mervi (2004)
    Tutkielmassa kuvataan etälukion opiskelijoiden ja opettajien käsityksiä heidän omasta näkökulmastaan käsin tyypillisistä toimintatavoista virtuaalikoulussa. Pääasiallinen tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla 5 etälukion opiskelijaa ja 5 opiskelijaa. Haastattelujen tukena käytettiin lisäksi kirjallista kyselylomaketta, jonka palautti 39 opiskelijaa ja 6 opettajaa. Hankitun aineiston avulla tarkasteltiin viestinnän ja kulttuurin näkökulmasta kohderyhmän arkielämää virtuaalikoulussa sekä selvitettiin, minkälaisia menettelytapoja liittyy toimintakulttuuriin virtuaalikoulun mediavälitteisessä opiskeluympäristössä. Toimittiinko siellä perinteistä poiketen - uusin tavoin? Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on käsitys viestinnästä toimintana, joka tuottaa ja ylläpitää yhteisyyttä (Carey 1989, 18). Tästä näkökulmasta käsin yhteisön olemassaoloa ja omaa identiteettiä vahvistava toiminta on kiinteästi yhteydessä kulttuuriin, jolloin yhteisön vakiintuneisiin toimintatapoihin liittyy olennaisesti kulttuurisia piirteitä, jotka voivat ilmetä sävyltään myös rituaalisina. Etälukio edustaa kahta erilaista opiskelukulttuuria: perinteistä lähiopetusta koululla ja modernia verkko-opetusta median välityksellä. Vaikka Internet ja World Wide Web ovat laajentaneet opiskelua virtuaalisella ulottuvuudella, havaittiin, että niiden mahdollisuuksia hyödynnettiin eritasoisesti. Käyttö vaihteli paitsi yksilöittäin myös alueellisesti. Suurin osa tutkimuksen kohderyhmästä piti verkkoa interaktiivisen keskustelualustan sijasta materiaalivarastona, josta haettiin tietoa tai luettiin sinne tallennettuja oppimateriaaleja. Kontaktiopetuksesta omaksuttuja perinteisiä menettelytapoja sovellettiin myös toimimiseen mediavälitteisessä opiskeluympäristössä. Tutkimuksen kohderyhmän vuorovaikutussuhteille virtuaalikoulussa oli tyypillistä, että ne kehittyivät hitaasti ja erilaisin käytännöin. Lähiopetustapaamisissa käyminen ja koulupaikkakunnalla asuminen edisti keskinäistä vuorovaikutusta. Verkon kautta yhteydenpitoa sävytti nettituttavallisuus-tunteen syntyminen. Alueellisena erityispiirteenä todettiin etälukiolaisten muodostaneen myös kiinteämmin toimivia niin sanottuja ystäväpiirejä, mutta tutkimuskohderyhmään kuului myös opiskelijoita, joilla ei ollut lainkaan tuttavuussuhteita opiskeluyhteisössään. Etäopettajaan pidettiin yhteyttä mielellään kasvotusten lähiopetustapaamisten yhteydessä ja mediavälitteisesti enimmäkseen ongelmatilanteiden tai opiskelukäytäntöjen sitä vaatiessa. Kohtaaminen todettiin verkossa mahdolliseksi, mutta "nettituttavaksi" tuleminen vaati aktiivisuutta. Verkkokeskusteluihin osallistujien havaittiin löytäneen myös uudenlaisen esittäytymisareenan, jossa omaa identiteettiä oli mahdollista joko vahvistaa tai seurata siellä käytävää keskustelua sivummalta.
  • Kortelainen, Riikka (2004)
    Tutkimuksen kohteena on etätyön johtaminen Vakuutusosakeyhtiö Pohjolan lakisääteisessä tapaturmavakuutusyksikössä. Tutkimuskohteessa tarkastellaan etätyön sopimista tulosjohdettuun organisaatioon, tutkimuskohteessa käytettyjä johtamistyylejä ja niiden sopimista etätyön johtamiseen. Tutkimuksen tarkoituksena on lisätä tietoa etätyöstä ja erityisesti etätyön johtamisesta. Tutkimuskohteen tekee erityisen kiinnostavaksi etätyön kokoaikaisuus. Lisäksi etätyönä tehdään perinteistä toimistotyötä, joka ei vaadi korkeaa koulutusta. Tutkimuksissa on tarkasteltu enimmäkseen informaatioammateissa toimivien korkeasti koulutettujen työntekijöiden osa-aikaista etätyötä. Tutkimuskohteen erityispiirteet auttavat tarkasteltaessa johtamisen muuttumista siirryttäessä etätyöhön. Tutkimusmenetelmänä käytetään laadullista tutkimusta ja tutkimusstrategiana tapaustutkimusta. Empiirinen aineisto on kerätty tutkimuskohteesta puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla, joita on analysoitu teoriasidonnaisesti. Tärkeimpinä tutkimustuloksina voidaan pitää viestinnän ja luottamuksellisten suhteiden korostumista tehokkaassa etätyön johtamisessa. Viestinnälle valitulla informaatiokanavalla (sähköinen vai kasvokkain tapahtuva) ja luottamuksen laadulla (yksilön arvoihin perustuva vai organisaatioon perustuva) oli tutkimuskohteessa merkitystä etätyön tehokkuudelle. Tehokkaassa etätyön johtamisessa edellä mainitut esiintyivät tasapainoisesti ja vahvistivat silloin toisiaan. Tutkimuskohteessa työyhteisön luottamuksen merkitys nousi esimiehen ja alaisen välisen luottamuksen rinnalle tärkeäksi etätyöhön vaikuttavaksi asiaksi. Tarkasteltaessa tutkimuskohteen johtajien johtamistyylejä havaittiin Robert R. Blaken ja Jane S. Moutonin johtamisruudukolla (Managerial Grid) 9-9 -johtamisen (paljon huomiota sekä ihmisiin että asioihin) olleen tehokkainta etätyössä. Johtamistyylit, joissa toinen ulottuvuus (ihmiset tai asiat) esiintyi vahvana ja toinen heikkona, eivät olleet tutkimuskohteessa tehokkaita etätyön johtamisessa. Tutkimuskohteessa asiajohtamiseen painottuva johtamistyyli oli tehokas perinteisesti toimistolla työskennelleitä johdettaessa, mutta ei ollut tehokas etätyöntekijöitä johdettaessa. Etätyön johtamisen voidaan tutkimustulosten perusteella sanoa vaativan ihmisistä huolehtivia ja tukevia johtamistapoja, luottamukseen perustuvaa ilmapiiriä sekä hyvin organisoitua viestintää. Tutkimuskohteessa etätyön todettiin sopivan hyvin tulosjohdetun organisaation työn organisoinnin tavaksi. Tutkimuksen tärkeimpinä lähteinä ovat etätyön aiempaa tutkimusta tarkasteltaessa Juhani Pekkolan (2002) väitöskirja "Etätyö Suomessa. Fyysiset, virtuaaliset, sosiaaliset ja henkiset työtilat etätyöympäristönä.", etätyön johtamisen tarkastelussa teos "Teleworking Environments" (1998), luottamuksen tarkastelussa teos "Proceedings of t-world 2001" (2001) ja johtamistyylien tarkastelussa Paul Herseyn ja Kenneth H. Blanchardin (1990) teos "Tilannejohtaminen. Tuloksiin ihmisten avulla." sekä Robert R. Blaken ja Jane S. Moutonin (1972) "Johtamisen psykologiaa".
  • Salmivaara, Virva (2002)
    Tutkielman tavoitteena oli pohtia, mihin seikkoihin työyhteisön viestinnässä tulisi etätyötilanteessa kiinnittää huomiota, jotta se vastaisi työntekijöiden toiveita. Työntekijöiden arvostuksia tarkastelemalla pyrittiin arvioimaan, olisiko etätyöskentelyä hyödyntävien henkilöiden ryhmällä omanlaisensa kulttuuriset arvostukset, jotka tulisi huomioida etätyöskentelyn viestinnälle luomiin haasteisiin vastattaessa. Työntekijöiden arvostusten tarkastelun lisäksi haluttiin pureutua konkreettisemmin kohdeyrityksen tilanteeseen; tarkastella työntekijöiden kokemuksia ja tarjota kehittämisehdotuksia etätyöskentelyn käytäntöjen ja yrityksen sisäisen viestinnän kannalta. Tutkielmaa varten luotiin kyselylomake, jossa kartoitettiin vastaajien arvostuksia määrällisillä ja kokemuksia omasta tilanteestaan laadullisilla kysymyksillä. Kohdeyrityksessä kyselyyn vastanneiden 105 henkilön vastauksia analysoitiin faktorianalyysin ja varianssianalyysin sekä sisällön erittelyn avulla. Aineisto osoitti eri määriä etätyötä tekevien ryhmien arvostuksissa melko paljon tilastollisesti merkitseviä eroavaisuuksia työtä koskevien arvostusten ja etätyöskentelyn esteiden kohdalla. Erilaisen suhtautumisen työhön ei kuitenkaan havaittu olevan yhteydessä siihen, miten henkilö suhtautuu työyhteisönsä viestintään tai etätyöhön, ja viestinnän kohdalla eroavaisuuksia ilmeni vain esimiehen antaman palautteen tärkeydessä. Eri määriä etätyöskentelevien ryhmien ei siten todettu omaavan omanlaisiaan kulttuurisia arvostuksia, jotka viestinnässä olisi huomioitava. Myöskään siinä, miten vastaajat kokivat oman työyhteisönsä viestinnän ei havaittu juurikaan eroja. Viestinnän merkitykset ja kokemukset sen toimivuudesta olivat suhteellisen yhteneväisiä kaikissa vastaajaryhmissä eikä sisäisen viestinnän ongelmakohdissa noussut esille erityisesti etätyöskentelyyn liittyviä seikkoja. Etätyöskentelyn esteitä sekä vastaajia etätyöskentelyssä ja viestinässä harmittavia seikkoja tarkastelemalla voitiin kuitenkin todeta viestinnän olevan keskeinen tekijä etätyöskentelyn sujuvan hyödyntämisen kannalta. Viestinnän vaikeutuminen koettiin keskeiseksi esteeksi etätyöskentelymäärän kasvattamiselle ja työyhteisön kannustavaa suhtautumista etätyöskentelyyn pidettiin tärkeänä. Tärkeimpiä lähteitä tutkielmassa olivat etätyön kohdalla artikkelit teoksesta Suomi, Reima ym. (toim.) (1998): Teleworking Environments sekä Heinonen, Sirkka (1998): Suomalaisen etätyöpotentiaalin analyysi, organisaatiokulttuurin ja kulttuuristen arvostusten kohdalla Schein, Edgar H (1987): Organisaatiokulttuuri ja johtaminen ja Tilev, Kukka-Maaria (1994): Organisaation kulttuuriarvostusten ja sisäisen viestinnän arvostusten mittaaminen, ja viestintäkulttuurin sekä viestinnän arvostusten tarkastelun kohdalla Tukiainen, Tuuli (1999): Yhteisöviestinnän agendamalli. Yhteisöviestinnän merkitykset ja arvostukset ja niiden konstruointi tutkimusmenetelmälliseksi malliksi sekä Juholin, Elisa (1999): Paradise Lost or Regained? The Meanings and Perceptions of Organisational Communication of 1990’s in Finnish Work Organisations.
  • Ulyanchenko, Olga (2010)
    Central and East European countries have faced a difficult process of transition since the dissolution of the Soviet bloc. Ten transition countries (Hungary, Poland, teh Czech Republic, Slovakia, Slovenia, Lithuania, Latvia, Estonia, Bulgaria and Romania have chosen to join the EU and have moulded their transition reforms to ensure the compliance of their legal and institutional framework with EU requirements. The high levels of FDI attracted by the candidate countries for EU membership had been attributed to rapid transition of the countries aiming to join the European Union and the fact that favourable evaluations by EU authorities of the progress made by the candidates had a large impact on improving investor confidence. The aim of this paper is to investigate the reform strategies of the Czech Republic and Slovakia undertaken when the countries were preparing for EU membership and the dynamics of FDI inflows into these economies. Subsequently a comparative analysis of FDI stocks in these countries is conducted. We find that both countries faced similar economic challenges in implementing structural and institutional reforms. In accordance with EU requirements the Czech Republic and Slovakia have perfected their legal and institutional framework, increased the authority of regulatory and supervisory bodies and focused on implementation of new or amended legislation. During the period of the analysis (1998 – 2007) the Czech Republic and Slovakia have attracted increasing amounts of FDI. Comparative analysis in terms of important determinants of FDI reveals further similar features: macroeconomic stability; an open and liberalised market; low labour costs compared to EU-15 and a similar breakdown of FDI inflows by investor country. Consequently, the fact that the Czech Republic received much larger volumes of net FDI inflows could be attributed to the difference in market size between the two states. This conclusion is consistent with previous empirical studies that list market size among the main determinants of FDI. However, when we look at FDI as a percentage of GDP the evidence is more mixed. In 2004 - 2007, Slovakia has surpassed the Czech Republic twice. Whether this tendency will persist remains to be seen. The analysis in this paper based on empirical data. However, the choice of the method, namely case studies and comparative analysis, means that the conclusions of this study are theoretical and remain to be further tested in quantitative models.
  • Ulyanchenko, Olga (2011)
    Central and East European countries have faced a difficult process of transition since the dissolution of the Soviet bloc. Ten transition countries (Hungary, Poland, teh Czech Republic, Slovakia, Slovenia, Lithuania, Latvia, Estonia, Bulgaria and Romania have chosen to join the EU and have moulded their transition reforms to ensure the compliance of their legal and institutional framework with EU requirements. The high levels of FDI attracted by the candidate countries for EU membership had been attributed to rapid transition of the countries aiming to join the European Union and the fact that favourable evaluations by EU authorities of the progress made by the candidates had a large impact on improving investor confidence. The aim of this paper is to investigate the reform strategies of the Czech Republic and Slovakia undertaken when the countries were preparing for EU membership and the dynamics of FDI inflows into these economies. Subsequently a comparative analysis of FDI stocks in these countries is conducted. We find that both countries faced similar economic challenges in implementing structural and institutional reforms. In accordance with EU requirements the Czech Republic and Slovakia have perfected their legal and institutional framework, increased the authority of regulatory and supervisory bodies and focused on implementation of new or amended legislation. During the period of the analysis (1998 - 2007) the Czech Republic and Slovakia have attracted increasing amounts of FDI. Comparative analysis in terms of important determinants of FDI reveals further similar features: macroeconomic stability; an open and liberalised market; low labour costs compared to EU-15 and a similar breakdown of FDI inflows by investor country. Consequently, the fact that the Czech Republic received much larger volumes of net FDI inflows could be attributed to the difference in market size between the two states. This conclusion is consistent with previous empirical studies that list market size among the main determinants of FDI. However, when we look at FDI as a percentage of GDP the evidence is more mixed. In 2004 - 2007, Slovakia has surpassed the Czech Republic twice. Whether this tendency will persist remains to be seen. The analysis in this paper based on empirical data. However, the choice of the method, namely case studies and comparative analysis, means that the conclusions of this study are theoretical and remain to be further tested in quantitative models.
  • Laitinen, Lasse Matti Elias (2011)
    Tutkimuksen tavoitteena on selvittää mitä kiista Vuosaaren sataman rakentamisesta 1990- ja 2000-luvuilla kertoo eurooppalaisesta kollektiivisesta toiminnasta. Mikä on EU:n suhde ylirajaiseen kollektiiviseen toimintaan, joka syntyy unionin vaikutuksesta? Ympäristöjärjestöt Suomen Luonnonsuojeluliiton johdolla kantelivat satamahankkeesta Euroopan komissiolle ja tekivät vetoomuksen Euroopan parlamentille, koska suunnitellun sataman vieressä sijaitsi alue, joka kuului Natura 2000 –luonnonsuojeluverkostoon. Myös eurooppalaiset kattojärjestöt osallistuivat toimintaan. Aineistona on ympäristöjärjestötoimijoiden ja heidän kanssaan tekemisissä olleiden tahojen haastatteluja, asiakirjoja, sähköpostiviestejä sekä tiedotus- ja lehtimateriaalia. Satamakiistaa tutkitaan yhteiskunnallisten liikkeiden tutkimuksen perinteestä käsin. Kirjallisuudesta keskitytään erityisesti koalitionmuodostukseen, johon osallistuivat ympäristöjärjestöjen lisäksi myös Euroopan parlamentin vihreät, sekä ylirajaisen kollektiivisen toiminnan luonteen käsitteellisempään hahmottamiseen. Tapauksessa sinällään kotimainen konflikti ulkoistettiin viemällä se EU-tasolle. Bumerangi-ilmiössä valtioon yritettiin vaikuttaa EU-instituutioiden kautta. Tämän ulkoistamisen myötä syntyi ylirajainen kampanjakoalitio, joka perustui osin jäsenjärjestö-kattojärjestö-suhteeseen. Koalitiota voidaan vetoomusvaiheessa kuvailla parlamentin vihreiden mukanaolon myötä sisä- ja ulkopiiriläisten koalitioksi (insider-outsider coalition). Toiminnalla oli joitain samoja piirteitä edistämisverkostojen (transnational advocacy networks) kanssa. Syy sekä kansallisten ympäristöjärjestöjen että kattojärjestöjen aktiivisuudelle oli tapauksen oikeudellinen ennakkotapausmerkitys, joten protestikeinojen hyöty olisi ollut vähäinen. Natura pitkälti loi ympäristöjärjestöille merkityksellisen kiistan. Koska haluttiin vaikuttaa lainkäyttöön, itse tapaus oli keino, ja kantelut olivat keinon ominaisuus. Ylipäätään valittamisen mahdollistavan EU-mahdollisuusrakenteen vuoksi järjestöt pystyivät tietyllä tapaa uudelleenpolitisoimaan kansallisesti jo oikeusistuinvaiheeseen siirtyneen kiistan viemällä asian vähemmän oikeudellisille areenoille. Tapauksessa politiikka juridisoitui ja juridiikka myös politisoitui. Kantelujen voidaan kuvata olevan osa eurooppalaista yhteiskuntaa, mutta prosessin edetessä ja vetoomuksen myötä ylirajainen kollektiivinen toiminta vähitellen monipuolistui ja syveni siten, että tapauksesta voidaan hahmottaa myös eurooppalainen kansalaisyhteiskunta.
  • Sippola, Minna (1997)
  • Palm, Sari (2008)
    Suuryritysten vallan kasvusta käytävä keskustelu on saanut 1990-luvulta asti uutta puhtia yrityksen yhteiskuntavastuun, CSR (corporate social responsibility), ideasta ja sen sisällään pitämästä itsesääntelystä. CSR toistuu yhä useammin myös hallitusten ja kansainvälisten organisaatioiden ohjelmissa. Euroopan unioni on erityisesti viimeisen kymmenen vuoden ajan ottanut näkyvän roolin CSR:n edistäjänä. Vapaaehtoisen yhteiskuntavastuun ja itsesääntelyn tukeminen on yhdistetty uusliberalismiin, mutta sitä on tulkittu myös vastareaktiona taloudellisen globalisaation aiheuttamiin ristiriitoihin. Nämä trendit tuovat mieleen Karl Polanyin kuvaileman talouden sääntelyn purkamisen ja uudelleensääntelyn kaksoisliikkeen. Tässä tutkimuksessa kysytään, onko EU:n yritysten CSR-toiminta osa Polanyin kuvailemaa suojelevaa liikettä – uusliberaalin globalisaation vastainen liike, jonka pyrkimyksenä on parempi taloudellisen globalisaation hallinnan järjestelmä? Vai onko sittenkin kyse ensimmäisestä, talousliberalistisesta liikkeestä, jonka tarkoitus on pohjimmiltaan globaalin kapitalismin levittäminen yhä laajemmalle ja syvemmälle yhteiskuntajärjestelmiin? Onko CSR:ssä sittenkin kyse vain retorisesta uusliberalismin sumuverhosta? Polanyin kuvaileman kaksoisliikkeen ja hänen markkinaliberalismin kritiikkinsä lisäksi tutkielman viitekehyksen muodostaa Stephen Gillin uusgramscilainen hegemoniateoria ja hänen näkemyksensä uuskonstitutionalismista. Tutkielmassa hyödynnetään myös mm. diskursiivisen muodostelman, markkinasivilisaation sekä vallan ja toimijuuden käsitteitä. Tutkimuksessa analysoidaan vuosien 1998 ja 2006 välisenä aikana EU:n toimielinten tuottamia CSR:ää koskevia asiakirjoja. Aineistoon sisältyy useita Euroopan komission ja Eurooppa-neuvoston asiakirjoja sekä keskeisin CSR:ää käsittelevä Euroopan parlamentin raportti. Lisäksi tarkastellaan myös muutamaa EU:n puheenjohtajamaan järjestämää CSR-konferenssia niitä koskevien dokumenttien avulla. Aineistosta paikannetaan erilaisia toiminnan ja vastuun tunnuspiirteitä käsiteanalyysin avulla sivuten joitakin diskurssianalyyttiselle pohdinnalle tyypillisiä lähtöoletuksia. Analyysi kuvaa kuinka uusliberalistinen, vaihtoehdottomuuden diskurssi hallitsee EU:n yhteiskuntavastuun keskustelua. Diskurssi ottaa annettuna uusliberalistisen globalisaation, ja vaihtoehdotonta markkina- ja globalisaatiodiskurssia uusinnetaan ja legitimoidaan asiakirjasta toiseen. Diskurssi kuitenkin eroaa 1980-luvun ja 1990-luvun alun ”radikaalista” uusliberalismista huomioimalla sosiaalisen suojelun ja tukemisen. Globalisaatiokriittinen liikehdintä on asettanut uudenlaisia reunaehtoja globaalista taloudesta käytävälle keskustelulle. Susanne Soederbergin kuvaileman uuden kansainvälisen finanssiarkkitehtuurin myötä alkaa CSR-diskurssi hahmottua osana laajempaa kokonaisuutta. Sen sijaan, että CSR olisi pyrkimys luoda todellisia globalisaation hallinnan välineitä, se näyttäytyy tutkimuksen perusteella reaktiona Washington-konsensuksen epäonnistumiseen ja uusliberalistisen projektin legitimaatiokriisiin. Tutkimuksessa esitetään, että CSR:n diskurssissa on kyse poliittisesta pyrkimyksestä pysäyttää Polanyin kuvaama protektionistinen vastaliike ja sääntelyn synty. Diskurssi luo vaikutelman taloudellisen globalisaation iskujen pehmentämisestä ja suojelee samalla vallitsevaa järjestystä vastaliikkeiltä.
  • Kiiski, Elina (2007)
    Työssä tarkastellaan eurooppalaisen julkisuuden rakentumisen mahdollisuuksia Euroopan unionissa. Työni lähtökohtana on ajatus siitä, että poliittisten päätösten on perustuttava julkiseen harkintaan deliberatiivisen demokratiateorian mukaan. Koska Euroopan unioni on kehittynyt yhä suuremmassa määrin poliittiseksi toimijaksi, on myös EU:ssa toteutettava julkiseen harkintaan perustuvaa päätöksentekoa. Jotta julkinen harkinta voisi unionissa toteutua, olisi EU:ssa oltava jonkinlainen yhteinen julkisuus, jonka puitteissa kansalaiset voisivat keskustella heitä koskevista asioista ja osallistua unionin päätöksentekoon. Toistaiseksi on kuitenkin epäselvää, miten tällainen julkisuus voisi ylikansallisessa EU:ssa rakentua. Työssäni pyrin kartoittamaan erilaisia näkemyksiä siitä, millaisia mahdollisuuksia aiheeseen perehtyneet yhteiskuntatieteilijät eurooppalaisen julkisuuden syntymiselle näkevät. Pyrin tieteellisen julkisuuskeskustelun pohjalta vastaamaan myös kysymykseen siitä, millainen EU:n olisi oltava rakenteeltaan, jotta sen puitteissa voisi syntyä jotakin, mitä voitaisiin kutsua julkisuudeksi. Lopuksi analysoin Euroopan komission viestintäsuunnitelmaa, jonka tavoitteiksi on kirjattu eurooppalaisen julkisuuden ja demokratian parantaminen. Erityisen relevantiksi kysymys EU:n julkisuudesta on tullut 2000-luvulla, EU:n perustuslaillisen prosessin myötä. Perustuslailla on haluttu syventää EU:n integraatiota sekä selkiyttää EU:n perussopimuspohjaa, mutta huonolla menestyksellä. Ranskan ja Alankomaiden kansalaiset hylkäsivät perustuslain kansanäänestyksissään vuonna 2005 ja toistaiseksi sopimuksen kohtalosta on käynnissä miettimisaika. Samaan aikaan puhe EU:n demokratiavajeesta on yleistynyt kautta unionin. Viestinnän tutkimuksen kannalta kysymys Euroopan unionin kehityksen suunnasta voidaankin nähdä olevan tiiviisti yhteydessä siihen, kuinka EU:n kommunikatiivinen tila kehittyy. Jotta EU:sta voisi kehittyä myös kansalaisilleen hyväksyttävissä oleva poliittinen toimija, on EU:ssa oltava myös jonkinlainen poliittinen ja medioitu julkisuus. Teoreettisena jäsennyksenä työssäni käytetään näkemyksiä eurooppalaisen julkisuuden synnystä ylikansallisesti tai vaihtoehtoisesti kansallisissa julkisuuksissa. Yleisesti näkemykset ylikansallisen eurooppalaisen julkisuuden synnyn mahdollisuuksista ovat melko pessimistisiä, lukuunottamatta Internetin potentiaalia ylikansallisten yhteisöjen synnyttämiseen. Sen sijaan tutkijoiden parissa suosiota on saanut näkemys eurooppalaisen julkisuuden rakentumisesta kansallisissa julkisuuksissa, joiden sfääreissä voitaisiin käsitellä sekä unionin että muiden jäsenmaiden asioita yhä paremmin. Näiden kahden näkemyksen välistä kuilua kuroo umpeen näkemys EU-julkisuuden rakentumisesta prosessina. Tämä prosessi syntyy kansalaisten arkipäiväisistä toimista, jos he näiden toimien puitteissa käyttäytyvät yhä enemmän myös EU:n kansalaisina, vaikkapa vaaleissa tai yli rajojen ulottuvissa kansalaisjärjestöissä. EU-julkisuus tarvitsee siis syntyäkseen myös demokraattisia rakenteita, joiden myötä kansalaisena toimiminen EU:ssa on mahdollista. Euroopan komission viestintäsuunnitelman analyysissä kiinnitetään huomiota siihen, miten komissio näkee unionin viestinnän keinot mahdollisuutena edistää julkisuutta ja demokratiaa EU:ssa. Analyysiosiossa vertaan komission näkemyksiä eurooppalaista julkisuutta pohtineiden yhteiskuntateoreetikkojen näkemyksiin. Näkemyksissä on huomattavissa suuria eroja siinä, missä määrin viestinnän keinojen voidaan uskoa ratkaisevan EU:n kohtaamia ongelmia. Tärkeimmät työssäni käytetyt lähteet teoriaosiossa sekä ensimmäiseen ja toiseen tutkimuskysymykseen vastaamisessa ovat Jürgen Habermas, Hannu Nieminen, Erik O. Eriksen, Renée van Os, Marianne Van de Steeg, Peter Schlesinger, Ruud Koopmans, Barbara Pfetsch, Thomas Risse, Peter Dahlgren ja Hans-Jörg Trenz.
  • Tammio, Taru (2008)
    Tässä tutkimuksessa vertaillaan hallintokulttuuriltaan erilaisten Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansallisia EU-tiedotusjärjestelmiä ja niiden toimintatapoja. EU:n kansalaistiedotusta tutkimuksessa ei varsinaisesti käsitellä. Tutkimuskysymyksenä on, millä tavalla hallintokulttuurit näkyvät jäsenvaltioiden kansallisissa EU-tiedotuksissa ja niiden toimintatavoissa. Tutkimuksen rajauksen pohjana on käytetty Temmeksen (1994) esittämää eurooppalaisten hallintokulttuurien jaottelua, sitä hiukan muuttaen. Suomi on valittu edustamaan pohjoismaisia hyvinvointivaltioita, Irlanti anglosaksista hallintoperinnettä, Itävalta mannereurooppalaista traditiota ja Espanja Välimeren maiden latinistista hallintoa. Tshekin tasavalta edustaa tässä tutkimuksessa uusiksi jäsenmaiksi nimettyjen maiden ryhmää, jotka hallintokulttuuriltaan edustavat transitiomaita. Tämä uusien jäsenmaiden ryhmä muodostettiin 2000-luvulla unioniin liittyneistä valtioista (pl. Kypros ja Malta). Itse vertailun kriteereiksi on valittu hallitusohjelman kautta näkyvä kansalaismielipiteen huomioiminen, EU-tiedotusjärjestelmän keskittyneisyys, sen pysyvyys, rakenne ja toimintatavat, kansalaisjärjestöjen huomioiminen EU-tiedotuksessa ja luottamus hallitukseen ja Euroopan unioniin. Maiden EU-tiedotusjärjestelmiä on vertailtu näiden kuuden kriteerin pohjalta. Johtopäätöksenä on, että hallintokulttuuri näkyy kaikkien vertailussa mukana olleiden maiden EU-tiedotuksissa ja niiden toimintatavoissa. Suomessa hallintokulttuurin vaikutus näkyy hyvinkin vahvana, Irlannissa, Espanjassa ja Tshekin tasavallassa hieman heikommin, mutta kuitenkin selkeästi. Tshekin osalta ilmeni myös ristiriitaisuutta, sillä havaittavissa oli pohjoismaiseen hyvinvointivaltion kulttuuriin sopivia piirteitä. Itävallassa hallintokulttuurin vaikutus oli heikoimmin havaittavaa. Sen sijaan Itävallan ja Espanja välillä oli löydettävissä tiettyjä yhteneväisyyksiä muun muassa toimintatapojen kohdalla.
  • Nevala, Merja (2008)
    Tutkielmassa tutkitaan EU-kansalaisuuden rajoja. Euroopan unionin suomista kansalaisoikeuksista oikeus vapaaseen liikkuvuuteen on tärkein, sillä vasta sen toteutuminen mahdollistaa muiden unionin kansalaisoikeuksien nauttimisen. Oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen on rajoitettu taloudellisin perustein. Sen lisäksi liikkuvuutta voidaan rajoittaa, jos yleinen turvallisuus on uhattuna. Tutkielmassa keskitytään ennen kaikkea vapaan liikkuvuuden ja turvallisuushuolien yhteentörmäyksen tarkasteluun. Tätä törmäystä tarkastellaan Italiassa säädetyn EU-kansalaisen karkotuksen mahdollistavan asetuksen valossa. Italiassa Romaniasta lähtöisin olevat romanit aiheuttivat pelkoja paikallisissa, minkä vuoksi yleiseen turvallisuuteen vetoamista käytettiin. Karkotuksiin johtaneet tapahtumat ja niiden aiheuttamat reaktiot esitellään tutkielmassa kronologisen kertomuksen muodossa, joka on koottu lehtiartikkeleiden pohjalta. Tapahtumia analysoidaan tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimivan Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisteorian avulla. Teoriassa turvallisuusuhat nähdään kielellisinä ilmiöinä, mikä tarkoittaa sitä, että turvallisuusuhaksi voidaan määritellä mikä tahansa ilmiö, ja kun nimeäminen tapahtuu voidaan tarttua poikkeuksellisiin keinoihin uhan torjumiseksi. Yksi tällainen keino on muulloin voimassaolevien oikeuksien rajoittaminen. Tutkimuksen taustaoletuksena on romanien nimeäminen turvallisuusuhkaksi, jolloin heidän oikeuksiensa rajoittaminen on mahdollista. Tutkielmassa pohditaan sitä, mitä kansalaisuus on, ja miltä EU-kansalaisuus näyttää. Samoin tarkastellaan turvallisuuden ja toiseuden suhteita sekä romanien asemaa Euroopassa huono-osaisina, Euroopan sisäisinä toisina. Tutkielmassa valotetaan romanien ja romanipolitiikan historiaa ja tarkastellaankin sitä, minkälainen osuus romanien toiseudella oli karkotuksiin. Tutkielmassa pohditaan myös asetuksen merkitystä EU-kansalaisuudelle ja sen uskottavuudelle sekä sitä, miten romanien EU-kansalaisuusoikeudet toteutuvat unionissa. Tutkielmasta käy ilmi, kuinka turvallisuuteen vetoaminen voi myös antaa mahdollisuuden tarkoitushakuiselle politiikalle, ja kuinka haavoittuvat ryhmät kuten romanit helposti päätyvät tällaisen politiikan kohteiksi. Italiassa karkotusten voidaan nähdä suunnitellun nimenomaan romaneista eroon pääsemiseksi. Romanit ovat Italiassa – niin kuin monissa muissakin maissa – kasvottomia muukalaisia tai jopa vihollisia. Italian karkotukset voidaan nähdä esimerkkinä uudenlaisesta keinosta, jolla vapaata liikkuvuutta voidaan rajoittaa, ja johon myös muut EU-maat voivat nyt tarttua Italian esimerkkiin vedoten. Turvallisuuteen vetoaminen kyseenalaistaa vakavasti EU-kansalaisuuden merkityksen.
  • Kull, Michael (Department of Political Science, 2008)
    In order to fully understand the process of European integration it is of paramount importance to consider developments at the sub-national and local level. EU integration scholars shifted their attention to the local level only at the beginning of the 1990s with the concept of multi-level governance (MLG). While MLG is the first concept to scrutinise the position of local levels of public administration and other actors within the EU polity, I perceive it as too optimistic in the degree of influence it ascribes to local levels. Thus, learning from and combining MLG with other concepts, such as structural constructivism, helps to reveal some of the hidden aspects of EU integration and paint a more realistic picture of multi-level interaction. This thesis also answers the call for more case studies in order to conceptualise MLG further. After a critical study of theories and concepts of European integration, above all, MLG, I will analyse sub-national and local government in Finland and Germany. I show how the sub-national level and local governments are embedded in the EU s multi-level structure of governance and how, through EU integration, those levels have been empowered but also how their scope of action has partially decreased. After theoretical and institutional contextualisation, I present the results of my empirical study of the EU s Community Initiative LEADER+. LEADER stands for Liaison Entre Actions de Développement de l'Économie Rurale , and aims at improving the economic conditions in Europe s rural areas. I was interested in how different actors construct and shape EU financed rural development, especially in how local actors organised in so-called local action groups (LAGs) cooperate with other administrative units within the LEADER+ administrative chain. I also examined intra-institutional relations within those groups, in order to find out who are the most influential and powerful actors within them. Empirical data on the Finnish and German LAGs was first gathered through a survey, which was then supplemented and completed by interviewing LAG members, LAG-managers, several civil servants from Finnish and German decision-making and managing authorities and a civil servant from the EU Commission. My main argument is that in both Germany and Finland, the Community Initiative LEADER+ offered a space for multi-level interaction and local-level involvement, a space that on the one hand consists of highly motivated people actively contributing to the improvement of the quality of life and economy in Europe s countryside but which is dependent and also restricted by national administrative practices, implementation approaches and cultures on the other. In Finland, the principle of tri-partition (kolmikantaperiaatte) in organising the executive committees of LAGs is very noticeable. In comparison to Germany, for instance, the representation of public administration in those committees is much more limited due to this principle. Furthermore, the mobilisation of local residents and the bringing together of actors from the local area with different social and institutional backgrounds to become an active part of LEADER+ was more successful in Finland than in Germany. Tri-partition as applied in Finland should serve as a model for similar policies in other EU member states. EU integration changed the formal and informal inter-institutional relations linking the different levels of government. The third sector including non-governmental institutions and interest groups gained access to policy-making processes and increasingly interact with government institutions at all levels of public administration. These developments do not necessarily result in the empowering of the local level.