Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 4322-4341 of 25619
  • Monter, Marianna (Helsingin yliopisto, 2014)
    The aim of this study was to understand the process by which children produce meanings with adults and in peer groups. Courage was selected as the theme of the study, as it is an abstract concept that is concretely present in a six-year-old’s life. In the interview, the children were asked to explain in their own words what courage means. Explanatory questions examined the different kinds of meanings of the word courage that children have, as well as what kind of narrative method results in children telling stories that can be interacted with by their peer group as well as adults and children. The theoretical framework is based on a socio-cultural point of view and narrative research methods. The study outlines the narrative as well as the methodology and pedagogical methods. The study involved 15 preschool-age children at a day-care center. They were interviewed both individually and in groups, which was the setting used to examine the storytelling method. The study encompasses qualitative research; it is a case study that examines and describes the meanings of children produced by a group of children. The data were classified by means of content analysis and narrative research methods. The study also focuses on ethnographic features in order to understand and explore the phenomenon from the children’s point of view, as well as from that of the teacher and researcher. The results of the study indicate that the children produced meanings of courage that can be divided into three categories: courage portrayed in images, courage that can be translated into concrete acts, and courage presented in the fairytale world. The meanings the children produced were directly related to their own experiences. The interviews contained numerous narrative moments, in which children told little stories that described an important experience of courage. The children's collective narrative was marked by spontaneous verbal description, as well as by playing with the worlds of media effects and the disorder of civilizations. This study demonstrates that the use of narrative methods can assist with understanding children’s ways of communicating and forming meanings.
  • Sikkilä, Markus (Helsingin yliopisto, 2014)
    In Finland, the most common envelope materials around the drain pipe are gravel together with coconut prewrapping and thin fabric sheet. The use of prewrapped envelopes has increased due to the benefits in drainage installationtime compared with other envelope materials. However, failure of subsurface drains with prewrapped envelope materials have been reported in several studies. This has caused disagreement in the use of prewrapped envelopes. Disfunction of subsurface drains leads to wetness of soil, which can cause problems in the bearing capacity of the soil and in the field crop production. Prewrapped envelope materials are important element in subsurface drainage, but there isn t enough information on their functionality in Finnish drainage. The purpose of this study was to examine how prewrapped envelope materials have worked in clay and sandy soils for over 10 years. The most important task was to find out the tendency to the degradation of the envelope materials, and how the degradation influenced in the function of envelopes. Studied prewrapped envelope materials were coconut fibre and a Finnish thin fabric sheet, which didn t meet the standards of prewrapped materials. The chosen soil types, clay and sand soils, had different characteristics, and their influence on the functionality of the prewrapping and clogging of the drain pipe was examined. Field investigations were carried out on subsurface drained fields in seven localities across Finland. Drain pipes were dug open at least in three places of the field and soil samples were collected until the depth of the drain pipe. Particle-size distribution and soil type were determined in the laboratory. Degradation of the envelope material around the pipe was examined visually. The drain pipe was cut open and the quantity and texture of the sediment in the pipe were studied. A sewer camera was used to inspect the condition of the pipe. According to the results, degradation of envelopes had advanced greatly in most of the sites. The thin fabric sheet had decayed totally except one research field. Envelope degradation was also found on quite new drains. The coconut prewrapping was better preserved than the thin fabric sheet in most of the target fields. Clogging of the drain pipes was not directly explained by degradation of the envelopes. Pipes were clogged more sensitively in envelope s problem soil areas, especially when envelopes around the pipes were degradated.
  • Aalto, Antti (Helsingin yliopisto, 2011)
    Tutkielma käsittelee Yhdysvaltain kulttuuridiplomatiaa ja propagandaa Suomessa 1950-luvulla Suomalais-amerikkalaisen yhdistyksen kautta. Yhdysvaltain kylmän sodan ajan kulttuuridiplomatiaa ja propagandaa Suomessa ei ole hirveästi tutkittu tätä ennen. Myöskään tämän tutkimuksen lähteenä olevaa Yhdysvaltain tiedotuslaitoksen (United States Information Agency / Service) arkistomateriaalia ei ole juuri käytetty historian tutkimuksen lähteenä Suomessa. Tutkimuksen muu pääasiallinen lähdemateriaali koostuu Suomalais-amerikkalaisen yhdistyksen arkistomateriaalista ja yhdistyksen toiminnassa mukana olleen toiminnanjohtaja Bengt Bromsin muistelmista. Tutkielmassa tarkastellaan Suomalais-amerikkalaisen yhdistyksen toimintaa ja osoitetaan kuinka Yhdysvaltain tiedotuslaitos käytti yhdistystä hyväkseen toteuttaessaan kulttuuriohjelmaansa Suomessa. 1950-luvun Suomi oli vaikeaa maaperää tiedotuslaitoksen perinteiselle propagandatoiminnalle, sillä suomalaiset olivat äärimmäisen herkkiä vieraan vallan vaikutukselle ja propagandalle. Propagandaksi mielletty materiaali tunnistettiin helposti ja sitä vastustettiin ankarasti. Suomen herkkä asema Neuvostoliiton rajamaana aiheutti myös sen, että Yhdysvaltain tiedotuslaitoksen toiminta Suomessa ei saanut herättää liikaa huomiota ja Neuvostoliiton vastareaktiota. Edellä mainituista olosuhteista johtuen tiedotuslaitos käytti Suomalais-amerikkalaista yhdistystä kulissina toteuttaessaan kulttuuriohjelmaansa Suomessa. Toimimalla yhdistyksen kautta tiedotuslaitos naamioi toimintansa suomalaisten omaksi kulttuuritoiminnaksi, jonka varjolla se pystyi toteuttamaan hankkeita joita se ei olisi voinut itse toteuttaa. Tutkielmasta selviää kuinka tiedotuslaitoksen yhteistyö Suomalais-amerikkalaisen yhdistyksen kanssa mahdollisti kulttuuriohjelman täysivaltaisen toteuttamisen ympäri Suomea. Tutkielmassa tarkasteltava aika on jaettu kahteen viiden vuoden osioon. Näiden osioiden sisällä Suomalais-amerikkalaisen yhdistyksen toimintaa tutkitaan temaattisina kokonaisuuksina. Yksityisestä yleiseen menemällä työssä nostetaan esille esimerkkejä ja teemoja, jotka valottavat yhdistyksen roolia ja merkitystä Yhdysvaltain tiedotuslaitoksen kulttuuriohjelman toteuttamisessa Suomessa.
  • Piirainen, Matti-Pekka (Helsingin yliopisto, 2013)
    Tässä tutkielmassa tutkittiin Jämsän Healing Rooms -rukousklinikan toimintaa sekä siellä toimivien esirukoilijoiden motivaatiota osallistua klinikalla tapahtuvaan vapaaehtoistyöhön. Jämsän Healing Rooms -toiminta on osa kansainvälistä rukousklinikkaverkostoa, jonka toimintaa organisoi yhdysvaltalainen International Association of Healing Rooms -järjestö. Tutkimukseni keskeisiä teemoja olivat vapaaehtoisuus, yhteisöllisyys ja karismaattinen kristillisyys. Näitä teemoja käsittelevä kirjallisuus muodosti tutkimukseni teoreettisen taustan. Tutkimukseni kannalta keskeisen teoreettisen tarkastelunäkökulman vapaaehtoisten motivaatioon antoi Anne Birgitta Yeungin kehittämä vapaaehtoismotivaation Timanttimalli . Tutkimusmetodina oli laadullinen teemahaastattelu ja analyysimenetelmänä aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Tutkimushenkilöinä oli 11 vapaaehtoista esirukoilijaa. Tutkimukseni keskeinen tulos ovat viisi motivaatioteemaa, joiden avulla voidaan tarkastella sitä, mistä tekijöistä tutkimukseni kohteena olleen yhteisön vapaaehtoisten motivaatio rakentui. Motivaatioteemat muodostivat kaksi pääryhmää, joista toinen koostui vapaaehtoiseen itseen päin suuntautuvista motivaatioteemoista. Näitä teemoja olivat hengellisyys, sisäinen kokemus sekä elämänkokemus ja elämäntilanne. Vapaaehtoisten kokemus toiminnasta Jumalan tahdon mukaisena työnä, jossa oman vakaumuksen ja kutsumuksen toteuttaminen oli mahdollista, antoi perustavanlaatuisen motiivin osallistua vapaaehtoistyöhön. Myös elämässä koetut vaikeudet, elämäntilanteen muutokset ja rukouksesta saatu apu vaikuttivat haastateltavien motivaatioon toimia vapaaehtoisina esirukoilijoina. Yhteiskristillisyyden korostaminen sekä kaipuu perinteisistä organisaatiorakenteista ja oppikysymyksistä erillään olevaan kokemukselliseen kristillisyyteen yhdisti monia vapaaehtoisia. Yhteisön koettiin tarjoavan tukea omissa sisäisen muutoksen prosesseissa, ja vapaaehtoisuuden myötä oli koettu sisäistä kasvua. Toisen pääryhmän muodostivat vapaaehtoisesta ulospäin suuntautuvat motivaatioteemat, joita olivat yhteisön toiminta ja rakenne sekä yhteisöllisyys ja sosiaalisuus. Näissä teemoissa korostui toimivan organisaation ja toiminnan puitteiden merkitys haastateltujen vapaaehtoismotivaatiolle. Hyvin järjestetty koulutus, hyvä johtajuus, selkeistä tehtävistä koostuva toiminta ja vapaaehtoisten ohjaus lisäsivät haastateltavien motivaatiota. Healing Rooms -toiminta tarjosi vapaaehtoisille mahdollisuuden olla yhteydessä samanhenkisten ihmisten kanssa ja toimia yhdessä mielekkäällä tavalla. Muiden vapaaehtoisten positiivinen palaute ja huomio yhteisössä koettiin tärkeiksi. Vapaaehtoistyön kautta oli löydetty sellainen sosiaalinen ympäristö ja ystäväpiiri, joka vastasi yhteisöllisyyden kaipuuseen. Vapaaehtoistoiminta on ajankohtainen teema myös evankelisluterilaisessa kirkossa. Kirkon haasteena on sellaisten vapaaehtoistehtävien ja -yhteisöjen luominen, joissa seurakuntalaiset voivat toteuttaa kykyjään, lahjojaan ja ominaisuuksiaan mielekkäällä tavalla. Tutkimukseni tuloksena muodostuneet viisi motivaatioteemaa antavat näkökulman seurakunnissa tapahtuvaan vapaaehtoistyön kehittämiseen.
  • Voutilainen, Väinö (1958)
  • Repo, Laura (2015)
    Tutkielmassa tehtiin esitutkimus Oulun kaupungin sähköisen OmaOulu-portaalin päiväkotisivuston käytettävyydestä ja sopivuudesta sen käyttäjien tarpeisiin. Vanhan ja uuden päiväkotisivun ominaisuuksia selvitettiin lasten vanhempien yksilöhaastattelulla. Päiväkodin arkeen tutustuttiin varjostamalla (shadowing) yhtä päiväkodin työntekijää ja si- vustoon liittyviä käyttötilanteita kerättiin kontekstisidonnaisen tiedustelun (contextual interview) avulla. Tutkimuk- sessa haettiin palautetta uusien päiväkotisivujen käytettävyydestä suhteessa vanhoihin päiväkotisivuihin. Taustatieto päiväkodin toiminnasta, käyttötilanteet ja tiedusteluiden paljastamat ongelmat käyttöliittymässä auttavat suunnittelemaan päiväkotisivujen käytettävyyden tutkimusta jatkossa. Tutkielma esittelee joitakin havainnointi- ja haastattelumenetelmiä, joilla voidaan selvittää käyttötilanteita ja käyttäjien tarpeita. Varjostaminen ja kontekstisidonnainen tiedustelu edustavat eri havainnointimenetelmiä. Käyttäjän varjostamisella viitataan tilanteeseen, jossa tutkija selvittää käyttäjän työhön liittyviä asioita seuraamalla hänen toimiaan. Kontekstisidonnaisessa tiedustelussa tutkija ja käyttäjä tutustuvat käyttäjän työhön yhdessä keskustele- malla. Haastattelu voidaan suorittaa kyselyn (questionnaire), etnografisen haastattelun (ethnographic interview) tai kohderyhmähaastattelun (focus groups) avulla. Kyselyt ovat lomakehaastatteluita, joihin vastaajat vastaavat itsenäisesti. Etnografinen haastattelu taas on suullinen yksilöhaastattelu haastateltavan työympäristössä. Kohderyhmähaastatteluissa haastattelutilanteeseen osallistuu yhtä aikaa useita kohderyhmään kuuluvia henkilöitä. Tulosten luotettavuuteen vaikutti se, että kontekstisidonnaisten tiedusteluiden aikana käyttäjät eivät suorittaneet riittävästi aitoja työtehtäviä. Tiedustelutilanne ei myöskään vastannut aitoa työtilannetta siksi, että henkilökunta käyttää todellisuudessa päiväkotisivua vähän aikaa kerrallaan: päivä lasten kanssa on tiivis ja intensiivinen. Näistä syistä johtuen kontekstisidonnainen tiedustelu ei välttämättä ollut tilanteeseen parhaiten sopiva menetelmä. Haastatteluiden tuloksista käy ilmi, että pääosa päiväkodin henkilökunnasta ja vähän yli puolet lasten vanhemmista suhtautuu uuteen päiväkotisivustoon jossakin määrin hyväksyvästi. On kuitenkin vaikeaa arvioida, onko päiväkodin henkilökunnan työtaakka lisääntynyt sivuston ylläpidon vuoksi. Koska pääosa vanhemmille suunnatuista ominaisuuksista on päiväkotisivuston sisällön kuten kuukausitiedotteiden ja tapahtumakalenterin tarkastelua, tulisi tutkia mahdollisuutta lähettää tarpeellinen tieto sähköpostitse. Osa lasten vanhempien tarvitsemista toiminnoista, kuten poissaoloilmoitusten teko, on jatkossakin välttämätöntä hoitaa sähköisesti. Jatkossa tulee suorittaa lisää varjostamistutkimuksia sekä haastatteluita, jotta nähdään, mitä hyötyjä sivuston käyttö tuo käyttäjilleen.
  • Karma, Riina (2014)
    Tutkielmassa tutkitaan ”tavallisten” aikuisten todistajien ja rikoksesta epäiltyjen esitutkintakuulusteluissa käytettyä johdattelua ja sen merkitystä rikosprosessissa. Tutkielman tarkoituksena on niin ikään tutkia sitä, mitä keinoja voimassa oleva esitutkintalainsäädäntömme tarjoaa tämän johdattelun ja sen vaikutusten estämiseksi ja havaitsemiseksi sekä pyrkiä selvittämään sitä, miten nämä keinot toimivat käytännössä. Kysymys esitutkintakuulustelujen asianmukaisesta toimittamisesta ja sen jälkikäteisen todentamisen tarpeesta on tullut oikeudenkäynneissämme esille etenkin rikoksesta epäiltyjen osalta. Tämän lisäksi esitutkinnassa käytetty johdattelu on aiheena noussut huomion kohteeksi myös Ulvilan murhasta seuranneiden oikeudenkäyntien yhteydessä. Aiheeseen liittyy siten tutkimuksellista mielenkiintoa ja tarvetta. Tutkielman alussa pyritään luomaan lukijalle käsitys siitä toimintaympäristöstä, jossa todistajien ja rikoksesta epäiltyjen esitutkintakuulusteluissa ylipäätään toimitaan. Tämän jälkeen siirrytään arvioimaan esitutkintakuulustelujen asianmukaisen toimittamisen merkitystä ja sitä, miksi juuri esitutkinnassa onnistuneesti käytetyllä johdattelulla voidaan katsoa olevan merkittävä asema koko rikosprosessin jatkon ja jopa sen lopputuloksen kannalta. Sen jälkeen siirrytään tutkimaan johdattelua ilmiönä ja pyritään tätä kautta hahmottamaan sitä, minkälaisin keinoin sen käyttöä voidaan ylipäätään pyrkiä torjumaan ja havaitsemaan. Tämän jälkeen käsitellään esitutkintalain johdattelun estämiseksi ja havaitsemiseksi tarjoamia keinoja sekä arvioidaan sitä, miten ne toimivat tutkimusaiheeni näkökulmasta käytännössä. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että esitutkintakuulusteluilla ja niistä syntyvillä kuulustelukertomuksilla on edelleen merkittävä asema käytännön oikeuselämän kannalta. Siihen, mitä kuulusteltava esitutkinnassa kertoo vaikuttaa muiden syiden ohella keskeisesti kuulustelijan ja kuulusteltavan välisen kommunikaation sisältö. Kommunikaation sisältöä ei ole kuitenkaan mahdollista kontrolloida täysin etukäteen, minkä vuoksi erilaiset esitutkintalain suojakeinot ovat tarpeen kuulustelujen asianmukaisen toimittamisen ja tallettamisen varmistamiseksi. Etenkin kuulustelujen tallentamisvelvoitteen laajentamista olisi syytä harkita tulevaisuudessa.
  • Partanen, Joona (2014)
    Syyttäjän vastuulla on rikosoikeudellisen vastuun toteuttaminen tasapuolisesti, joutuisasti ja taloudellisesti asianosaisen oikeusturvan ja yleisen edun edellyttämällä tavalla. Syyttäjällä on velvollisuus nostaa syyte, kun on todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi suoritetun esitutkinnan ja siitä valmistuneen esitutkinta-aineiston perusteella. Syyttäjän on todistelulla näytettävä toteen haastehakemukseen kirjattu teonkuvaus ja siten rikoksen tunnusmerkistönmukaisuus. Rikosprosessissa todistustaakka on lähtökohtaisesti syyttäjällä. Syyttäjä arvioi esitutkinnan riittävyyttä lähtökohtaisesti suhteessa todistustaakkaan ja tuomitsemiskynnykseen eli siihen, riittääkö näyttö langettavaan tuomioon vai ei. Syyttäjä perustaa arvionsa olettamaansa tuomioistuimen todistusharkintaan. Syyttäjän näytön arviointi ei rajoitu pelkästään oikeudenkäynnissä esitettävään todisteluun. Syyttäjän on arvioitava teon toteen näytetyksi tulemista myös päätyessään syyttämättäjättämispäätökseen tai rangaistusvaatimukseen, vaikkakaan tällöin ei ole kyse varsinaisesta oikeudenkäynnissä tapahtuvasta todistelusta vaan todistelua lähellä olevasta näytön arvioinnista. Syyttäjän on perusteltava syyttämättäjättämispäätös esitutkinta-aineistosta saatavin tiedoin eli todistein. Seuraamusluonteisessa syyttämättäjättämispäätöksessä on erikseen perusteltava, millä perusteella teko voidaan lukea syyksi ja millä perusteella syytteestä eli toimenpiteistä luovutaan. Rangaistusmääräysmenettelyssä puolestaan syyttäjä, arvioituaan näyttöä, ilman kirjallisia perusteluja katsoo vastaajan toimineen rikoksen tunnusmerkistön mukaisesti. Jotta todistelua ja muuta näytön arviointia voidaan tasapuolisesti, joutuisasti ja taloudellisesti suorittaa, edellyttää tämä poliisin laatimalta esitutkinta-aineistolta tiettyjen laadullisten kriteereiden täyttymistä. Nämä kriteerit muotoutuvat lainsäädännön, oikeuskäytännön ja ohjeistusten perusteella. Nykyisin yhä enenevissä määrin Euroopan ihmisoikeussopimus ja sen perusteella Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuottama oikeuskäytäntö vaikuttuvat rikosprosessin ensivaiheena olevaan esitutkintaan ja siten myös esitutkinta-aineiston laatimiseen. Vaikka poliisi laatii esitutkinta-aineiston, lopulta syyttäjä vastaa esitutkinnan riittävyydestä syyteharkintaa varten. Tässä tutkielmassa käydään läpi lainsäädäntöä, oikeuskäytäntöä ja ohjeistuksia, jotka vaikuttavat esitutkinta-aineiston laatimiseen. Tätä tarkastellaan sekä poliisille että syyttäjälle asetettujen tehtävien perusteella. Näin pyritään selvittämään pääpiirteittäin, mitä esitutkinta-aineistolta vaaditaan, jotta syyttäjä voisi parhaalla tavalla suorittaa todistelun ja muun näytön arvioinnin. Tämän selvityksen jälkeen tutkielmassa käydään läpi syyttäjiltä kyselytutkimuksella saatua empiiristä tietoa poliisin tuottaman esitutkinta-aineiston laadusta. Empiiristä aineistoa verrataan pääpiirteittäin määriteltyyn syyttäjän todistelun ja muun näytön arvioinnin kannalta hyvään esitutkinta-aineistoon. Esitutkinta-aineistoissa esiintyneitä virheitä ja puutteita jaotellaan niiden merkityksen mukaan. Tutkielmassa hyväksikäytetyn kyselytutkimusaineiston perusteella hyvä esitutkinta-aineisto syyttäjän todistelun ja muun näytön arvioinnin kannalta toteutuu kohtalaisesti. Tutkielmassa arvioidaan mahdollisia syitä tähän ja mahdollisuuksia vaikuttaa asiaan työtoimenpitein tai lainsäädännöllisin keinoin. Lisäksi tutkielmassa arvioidaan tilannetta tulevaisuudessa. Tutkielmassa myös lyhyesti suoritetaan oikeusvertailua Ruotsin kanssa. Tutkielman tutkimusmetodi on lainopin, empiirisen oikeustutkimuksen, oikeuspoliittisen tutkimuksen, toimintatutkimuksen, lainsäädännön vaikutustutkimuksen ja oikeusvertailun yhdistelmä.
  • Säilä, Uuno (1927)
  • Lampinen, Margit (2000)
    Maalaisliitto ja suojeluskuntajärjestö kuuluivat ns. esimmäisen tasavallan keskeisiin voimatekijöihin. Kansalaissodan jälkeen suojeluskuntajärjestöstä tuli osa puolustusvoimia, siis valtion virallista järjestyksenpitokoneistoa, vakinaisen armeijan rinnalle. Silti se oli vapaaehtoisuuteen perustuva kansanarmeija. Suojeluskunnat olivat heti niiden kansannuosunomaisesta synnystä vuosien 1917-18 murrosvaiheesta lähtien maalaisliiton puolustuspoliittisen linjan kulmakiviä. Voisi jopa sanoa, että suojeluskuntajärjestö oli maalaisliiton eräänlainen "lempilapsi". Armeijan rinnalla toimiva vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö sopi erinomaisesti säästäväisyyttä ja maanpuolustushenkeä korostaneen agraaripuolueen ideologiaan. Suojeluskuntien katsottiin ilmentävän "kansan tahtoa". Maalaisliittolaiset karsastivat armeijan yläluokkaisia piirteitä ja sen johtotehtävät miehittäneitä Venäjän armeijassa palvelleita "tsaarinupseereita". Suojeluskuntalaitos oli sen sijaan ulkoisesti karu, mutta tehokas ja halpa maanpuolustusjärjestelmä. Suojeluskuntajärjestön piirissä puhkesi vuosien 1921-32 välillä kriisejä, jotka pakottivat maalaisliiton ottamaan kantaa sen rooliin suomalaisessa yhteiskunnassa, sen aatteellisiin linjauksiin (lähinnä sen oikeistolaisen johtoportaan "politikointiin") ja sen tehtäviin. Tutkielmassani selvitän, muuttivatko suojeluskuntakriisit maalaisliiton yleistä suhtautumista suojeluskuntajärjestöön. Tämän selvittämiseksi tarkastelen jokaista suojeluskuntakriisiä ja maalaisliiton suhtautumista siihen erikseen. Kartoitan myös, miten maalasiliiton sisäiset ristiriidat 1920-luvulla vaikuttivat puolueen suhtautumiseen suojeluskuntakriiseihin. Lisäksi hahmottelen myös muuttiko lapuanliikkeen oikeistoradikaali toiminta 1920-30-lukujen taitteessa maalaisliiton suhtautumista suojeluskuntajärjestöön. Tutkimusprosessin aikana selvisi, etteivät suojeluskuntakriisit muuttaneet maalaisliiton asennetta itse suojeluskuntajärjestöä ja sen perusteita kohtaan. Maalaisliitossa katsottiin johdonmukaisesti, että suojeluskuntakriisit johtuivat järjestön sisälle pesiytyneiden oikeistovoimien pyrkimyksistä toteuttaa järjestön kautta omia "hämäräperäisiä puoluetarkoituksiaan". Puolueen piirissä jopa pelättiin suojeluskuntajärjestön oikeistopiirien tavoitteena olevan Italian fasistien mallin mukainen vallankaappaus. Sen sijaan järjestön "talonpoikaisen ytimen" korostettiin olevan johdonmukaisesti laillisen yhteiskuntajärjestyksen takana tälläisia hankkeita vastaan. Siksi suojeluskuntajärjestön tarpeellisuutta "kansan syvien rivien" isänmaallisten pyrkimysten ilmentäjänä puolustettiin vankkumatta. Maalaisliiton sisäiset erimielisyydetkään eivät kyenneet murtamaan puolueen yhtenäisyyttä suojeluskuntajärjestön "terven talonpoikaisen ytimen" tukijana. Kaikkein kovimmalle maalaisliiton luottamus suojeluskuntajärjestön lojaaliuuten laillista yhteiskuntajärjestystä kohtaan joutui lapuanliikkeen Mäntsälän kapinaan "huipentuneiden" laittomuuksien yhteydessä. Kapinalliset kun olivat lähes poikkeuksetta suojeluskuntalaisia. Silti lapuanliikekään ei onnistunut katkaisemaan maalaisliiton ja suojeluskuntajärjestön välistä yhdyssidettä. Lähdeaineistoni koostuu maalaisliiton keskuselinten, eduskuntaryhmän ja sen valtuuskunnan kokouspöytäkirjoista, puolueen lehdistä sekä Santeri Alkion päiväkirjamuistiinpanoista (sisältää myös kirjeenvaihtoa mm. E. E. Kailan kanssa). Olen myös käyttänyt Keskustan ja maaseudun arkistossa sijaitsevia veteraanihaastatteluja lähdemateriaalina. Lisäksi olen hyödyntänyt joitakin Sota-arkistossa säilytettäviä suojeluskuntajärjestön aisakirjoja sekä E. E. Kailan pikkukokoelmaa. Aiemmat tutkimukset kuuluvat luonnollisesti myös tutkielmani lähdemateriaaliin.
  • Korpisalo, Sanna (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tiedekunta - Fakultet - Faculty Faculty of behavioural sciences Laitos - Institution Department Department of teacher education Tekijä - Författare - Author Sanna Korpisalo Työn nimi - Arbetets titel - Title EsKon kanssa kouluun Vantaalaisten esiopettajien näkemyksiä esiopetusvuoden tarkoituksesta ja merkityksellisistä kouluvalmiuksista Oppiaine - Läroämne - Subject Education (early childhood education) Työn laji ja ohjaaja(t) - Arbetets art och handledare Level and instructor Master´s thesis / Kristiina Kumpulainen Aika - Datum - Month and year May 2014 Sivumäärä - Sidoantal - Number of pages 91 pp. + 11 appendices Tiivistelmä - Referat Abstract This study examines preschool teacher´s views about the purpose of preschool year and significant school readiness skills in a municipality where a uniform way of transferring information from preschool to school is in use. The preschool teacher´s aims of using child observation form, which is the part of municipality´s EsKo-information transfer process and the effects of EsKo-information transfer process to preschool teachers work are being examined. The theoretical contexts of the study are sociocultural theory and Bronfenbrenner´s ecological systems theory. Sociocultural theory understands learning and teaching as an interactive, social and cultural phenomenon. Ecological systems theory emphasizes the effect of the growing environments to development. Both sociocultural and ecological theory examines the relationships and interaction between individual and environment. The material of the study was collected at half structured pair and group interviews witch were taken part in 13 preschool teachers from city of Vantaa at the group of 2-3 persons. The interviews were recorded, videotaped and transcribed for analysis. The analysis was done with the methods of content analysis. The results of the study show that the preschool teachers who were interviewed had a wide view about the purpose of preschool year. Answers that describe the purpose of preschool year were divided between three time dimensions: preschool year, transfer to school and learning through life. Preschool teachers experienced that the most significant school readiness skill was child´s ability to move his motivation from play to learning activities. Other significant school readiness skills were self-regulation skills, social skills and coping independently everyday life in school. Child observation form, which is the part of EsKo-information transfer process was used to plan activities for the whole group, to survey the level of knowledge and skills of a single child, as a teacher´s own information package and to help teacher in professional conversations. The benefits of EsKo-information transfer process were that the preschool teachers experience that it has brought appreciation to pre-education, structured the preschool year, strengthened the co-operation with parents and made the information transfer to school easier and more equal. This study suggests that city of Vantaa has been able to create uniform procedures to the preschool education that prepare children to school at uniform ways. Interviewed teachers pursued to preserve their early childhood educational professional identities even though school transition and preparing to school was determined via EsKo-information transfer process. Avainsanat Nyckelord - Keywords preschool education, primary education, transition to school, school readiness, information transfer Säilytyspaikka - Förvaringsställe - Where deposited City Centre Campus Library/Behavioral Sciences/Minerva
  • Rahko, Mervi (2003)
    Espanjassa vaikuttaa talvisin arviolta lähes 15 000 suomalaisen yhteisö. Suurin osa heistä on eläkeläisiä, jotka ovat valinneet talviasumispaikakseen Espanjan Aurinkorannikon. Tutkimusaineisto koostuu keväällä 1998 Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksen Vanhuuden voimavarat -projektin järjestämän Espanjan talvisuomalaisille suunnatun kirjoituskilpailun sadosta. Tämän Elämää Espanjassa -keruun tarkoituksena oli saada tietoa millaisia muutoksia Espanjassa asuvien suomalaisten elämässä on tapahtunut ja millaista on arkielämä Aurinkorannikolla. Kirjoituskilpaan tuli vastauksia 51 kappaletta. Näistä lähemmän tarkastelun kohteeksi valittiin tiettyjen kriteerien perusteella 18 eläkeläisen omaelämäkerralliset kirjoitukset. Tutkimuksen huomion kohteeksi fokusoituu elämän sosiaalisten suhteiden alue. Tutkimusongelmana on selvittää, miten Espanjassa talvensa asuvat suomalaiset näkevät itsensä ja millä tavoin muut ihmiset nivoutuvat heidän elämäänsä omaelämäkerrallisten kirjoitusten valossa. Tutkimusote on kvalitatiivinen. Kirjoittajaa ja hänen sosiaalisia suhteitaan lähdettiin tutkimaan tehden tarkkaa sisällöllistä erittelyä teemoihin. Ohjenuorana oli kirjata kaikki kirjoittajaan itseensä liittyvät kuvaukset sekä teksteissä mainitut muut henkilöt ja heihin liittyvät maininnat. Temaattisen aukipurkamisen kautta löydettiin kunkin teema-alueen ydin. Aineiston järjestämisen apuna toimi Atlas/ti-analyysiohjelma. Aineistoa lähestyttiin ilman etukäteen ohjaavaa viitekehystä. Tutkimus liittyy osaltaan sosiaalipolitiikan laitoksella harjoitettavaan elämäkertatutkimustraditioon. Tutkimus jäsentyy sen mukaan mitä kirjoittajat kertovat itsestään, muuttokumppanistaan, Suomen ihmisistä, Espanjan espanjalaisista ja muista ulkomaalaisista sekä millainen on kirjoittajien suhde Espanjan suomalaisyhteisöön. Kirjoittajat kuvaavat itseään myönteisessä valossa. Fyysinen terveys on parempi kuin aiemmin ja onnellisuuden kokemukset ovat lisääntyneet. Oleellista on erottautua tavallisesta viikkoturistista. Espanjaan muuttoidea on usein saatu tuttavilta. Monet muuttavat puolisonsa kanssa. Espanjassa parisuhde tiivistyy. Yksin muuttavatkaan eivät koe itseään yksinäisiksi. Espanjassa alkuun pääsyyn auttaa usein jo siellä olevat tuttavat. Auttajaverkoston merkitys korostuu ikäännyttäessä. Sukulaisten jättäminen Suomeen ei ole ristiriidaton asia. Vanhempien osalta kohdataan hoivavastuuta. Isovanhemmuuden velvoitteet, oikeudet ja ilot pohdituttavat. Suomen ihmisiin pidetään yhteyttä ja heidän Espanjan vierailunsa koetaan antoisiksi. Suomalaisten koetaan olevan Espanjan talviasukkaille kateellisia ja tätä kateutta yritetään vaimentaa. Espanjalaisia sekä ihaillaan että kritisoidaan. Heidän kanssaan ei solmita ystävyyssuhteita. Välimatkaa pidetään myös Aurinkorannikon ulkomaalaisiin nähden. Espanjassa lähipiiri muodostuukin lähinnä muista Espanjan talvisuomalaista. Suomi säilyy kotimaana ja tulevaisuudessa sinne palataan kokovuotisiksi asukkaiksi. Keskeisinä lähteinä mainittakoon Antti Kariston Espanjan suomalaisiin liittyvät tutkimukset.
  • Lindroth, Tanja (2011)
    Koettu terveys on subjektiivinen mittari, jota voidaan käyttää objektiivisten mittareiden ohella kunnan sosiaali- ja terveyspolitiikan onnistumisen arviointiin sekä ohjaamaan palveluiden järjestämistä. Tutkimuksessa selvitettiin mahdollisuuksia tuottaa pienalue-estimointimenetelmillä tietoa Espoon eri alueiden 20–64 -vuotiaan väestön kokemasta terveydestä. Erityisesti työ keskittyi selvittämään; kuinka pienille Espoon alueille voidaan tuottaa luotettavaa tietoa käytettävissä olevasta otosaineistosta ja miten käytetty mallitaso sekä otoskoon kasvattaminen muiden pääkaupunkiseudun asukkaiden vastauksilla vaikuttaa estimointitulokseen? Tutkimusaineistona käytettiin vuoden 2008 aikana Helsingin sosiaalialan osaamiskeskuksen keräämän Pääkaupunkiseudun hyvinvointitutkimus -aineiston lisäksi Aluesarjat-tilastotietokannasta sekä Tilastokeskuksen Väestötilastopalvelusta saatavaa tietoa. Pienalue-estimointimenetelminä käytettiin malliavusteista GREG-estimointia sekä malliperusteista EBLUP-estimointia. Sekä Espoon että koko pääkaupunkiseudun otosaineistosta muodostettujen yksikkö- ja aluetason mallien parametrien ja Espoon eri alueiden 20–64 -vuotiaaseen väestöön liittyvän tiedon avulla tuotettiin alue-estimaatteja Espoon pien-, tilasto- ja suuralueille. Koetun terveyden aluekeskiarvon estimointi onnistui kaikilla aluetasoilla kyseisen aluetason malliin perustuvalla EBLUP-estimaattorilla. GREG-estimaattori onnistui vain suuraluetason estimoinnissa, muilla aluetasoilla alueiden pienet otoskoot huononsivat GREG-estimaatin tarkkuutta. Yksikkötason sekamallin huono selitysvoima ja mallista puuttuva selittäjä huononsivat siihen perustuvan EBLUP-estimaattorin tarkkuutta. Estimoinnin kannalta mallitasoa tärkeämmäksi osoittautui mallin hyvyyden toteutuminen. Voiman lainaaminen kohdejoukon ulkopuoliselta otokselta heikensi satunnaisvaikutuksen merkitsevyyttä ja alue-estimaattien välistä vaihtelua sekä lisäsi estimaattien tarkkuutta. Pienaluetiedon tuottaminen onnistuu EBLUP-estimaattoreilla jopa 85 pienalueelle noin 800 havainnon otosaineistosta, mikäli käytössä on luotettavaa lisäinformaatiota ja hyvä malli. GREG-estimaattori sallii huonomman mallin käytön, mutta edellyttää suurempia pienalueittaisia otoskokoja kuin EBLUP-estimaattorit. EBLUP-estimaattoreiden etuna on alueittaisen otoskoon lisäksi mahdollisuus perustaa estimointi sekä yksikkötasoiseen että aluetasoiseen malliin. Pienalueestimointimenetelmät lisäävät otosaineistojen hyödyntämismahdollisuuksia. Onnistumisen takaa menetelmiin sisältyvien, aineistoon ja malliin kohdistuvien vaatimusten huomiointi tiedonkeruun suunnitteluvaiheessa mm. kysymysten asettelussa. Pienalue-estimointimenetelmien käyttö edellyttää tilastollista osaamista, kriittisyyttä saatuja tuloksia kohtaan ja vastuullisuutta tuloksia julkaistaessa. Laatuvaatimukset täyttävät pienalue-estimaatit soveltuvat hyvin päätöksenteon tueksi, kun halutaan vertailla alueita ja kohdentaa resursseja tarvelähtöisesti.
  • Lumme, Ulla-Maija (1985)
  • Viljamaa-Laakso, Marja (1986)
  • Tanner, Merja (2005)
    Tutkimuksen tavoitteena oli löytää Espoon tulevalle väestönkehitykselle minimi- ja maksimiarvot ajanjaksolle 2003-2020. Erityisesti haluttiin tutkia, miten erilaiset muuttoliikerakenteet vaikuttavat väestön määrään ja rakenteeseen. Ennusteisiin sisältyvää epävarmuutta tutkittiin simuloimalla ennustejakauma yhdelle ennusteista. Laaditut ennusteet ja skenaariot pohjautuvat erilaisille muuttoliikeoletuksille. Kuolleisuuden arvioinnissa käytettiin kaikille vuosien 1996-2000 kuolleisuuslukujen keskiarvoa. Hedelmällisyyden arvioinnissa käytettiin vuoden 2002 hedelmällisyyslukuja. Ennustemenetelmänä käytettiin Leslien matriisimallista kehitettyä sovellusta. Leslien matriisimalli on yksi maailman käytetyimmistä väestöennustemenetelmistä. Se on kehitetty 1940-luvulla. Varsinaisia ennusteita tehtiin kaksi. Ne pohjautuivat menneisyydessä tapahtuneeseen kehitykseen. Katsottiin mitä tapahtuisi, jos tiettynä vuonna vallinneet väestönmuutostekijät pysyisivät muuttumattomina koko ennusteajanjakson ajan. Vuodet, joiden pohjilta ennusteet laadittiin, olivat 1998 ja 2002. Huolimatta erilaisista lähtötiedoista tulokset olivat lähes samanlaiset. Haluttujen erojen aikaansaamiseksi tehtiin skenaarioita, joiden lähtöolettamukset ja -tiedot tehtiin selkeästi erilaisiksi. Skenaarioita tutkimuksessa tehtiin kolme: Sulkeutunut Espoo pohjautuu Espoon omavaraiseen väestönkasvuun ja Nuorekas Espoo perhepainotteiseen muuttoliikkeeseen. Ikääntyvä Espoo puolestaan kuvaa tilannetta, jossa ikääntyvät jäävät viettämään eläkepäiviään Espooseen. Siinä 55 vuotta täyttäneiden muuttoliike nollattiin. Sulkeutunut Espoo antaa alarajan Espoon väestön tulevalle määrälle. Ennuste johtaa ikärakenteeseen, joka painottuu vanhempiin ikäluokkiin, jopa 17 % väestöstä on eläkeikäisiä. Väestö ei pystyisi olemaan enää elinvoimainen, vaan väestön määrä alkaisi laskea. Nuorekas Espoo tuottaa ylärajan Espoon väestön tulevalle määrälle. Lasten ja työikäisten osuus kasvaa ja ennuste tuottaa alhaisimman osuuden eläkeikäisten määrälle, 12 %. Huoltorasitus tulee kuitenkin kasvamaan osaksi lasten määrän lisäyksenkin takia. Ikääntyvä Espoo johtaa puolestaan tilanteeseen, jossa lasten osuus laskee hieman ja ikääntyneiden osuus kasvaa. Huoltorasitus kasvaisi, mutta ei niin paljon kuin muissa laadituissa skenaarioissa. Kaikille skenaarioille on yhteistä, että ikääntyneiden palveluiden määrän tarve lisääntyy. Tämän lisäksi Espoo tulee tarvitsemaan myös lisää päivähoito- ja koulupaikkoja. Väestöennusteet sisältävät aina epävarmuutta. Tässä työssä ennusteiden sisältämää epävarmuutta tuotiin esille ennustejakauman avulla. Sovellus tehtiin vuoteen 2002 pohjautuvalle ennusteelle. Väestön määrä simuloitiin 100 kertaa aikavälille 2004-2020. Vaihtelu simulointeihin luotiin satunnaislukugeneraattorilla arvotuilla satunnaisluvuilla, joiden oletettiin noudattavan normaalijakaumaa. Jakauman varianssi määriteltiin menneisyyden vaihteluiden avulla. Simuloinnin tuloksena saatiin ennustejakauma, jonka mediaani antoi todennäköisimmän ennusteen ja kvartiilit kuvasivat väestönkehityksen epävarmuutta. Simulointituloksia verrattiin Changing Population of Europe: Uncertain Future - projektin tuloksiin. Kaupunkien ja kuntien ennusteet ovat epävarmempia kuin valtioiden väestöennusteet, koska kuntien ja kaupunkien rajat ylittävä liikkuvuus on runsaampaa kuin valtioiden rajat ylittävä muuttoliike.
  • Uusitalo, Roope (Helsingin yliopisto, 1999)
  • Kauppinen, Antti (Helsingin yliopisto, 2008)
    The dissertation consists of four essays and a comprehensive introduction that discusses the topics, methods, and most prominent theories of philosophical moral psychology. I distinguish three main questions: What are the essential features of moral thinking? What are the psychological conditions of moral responsibility? And finally, what are the consequences of empirical facts about human nature to normative ethics? Each of the three last articles focuses on one of these issues. The first essay and part of the introduction are dedicated to methodological questions, in particular the relationship between empirical (social) psychology and philosophy. I reject recent attempts to understand the nature of morality on the basis of empirical research. One characteristic feature of moral thinking is its practical clout: if we regard an action as morally wrong, we either refrain from doing it even against our desires and interests, or else feel shame or guilt. Moral views seem to have a conceptual connection to motivation and emotions – roughly speaking, we can’t conceive of someone genuinely disapproving an action, but nonetheless doing it without any inner motivational conflict or regret. This conceptual thesis in moral psychology is called (judgment) internalism. It implies, among other things, that psychopaths cannot make moral judgments to the extent that they are incapable of corresponding motivation and emotion, even if they might say largely the words we would expect. Is internalism true? Recently, there has been an explosion of interest in so-called experimental philosophy, which is a methodological view according to which claims about conceptual truths that appeal to our intuitions should be tested by way of surveys presented to ordinary language users. One experimental result is that the majority of people are willing to grant that psychopaths make moral judgments, which challenges internalism. In the first article, ‘The Rise and Fall of Experimental Philosophy’, I argue that these results pose no real threat to internalism, since experimental philosophy is based on a too simple conception of the relationship between language use and concepts. Only the reactions of competent users in pragmatically neutral and otherwise conducive circumstances yield evidence about conceptual truths, and such robust intuitions remain inaccessible to surveys for reasons of principle. The epistemology of folk concepts must still be based on Socratic dialogue and critical reflection, whose character and authority I discuss at the end of the paper. The internal connection between moral judgment and motivation led many metaethicists in the past century to believe along Humean lines that judgment itself consists in a pro-attitude rather than a belief. This expressivist view, as it is called these days, has far-reaching consequences in metaethics. In the second essay I argue that perhaps the most sophisticated form of contemporary expressivism, Allan Gibbard’s norm-expressivism, according to which moral judgments are decisions or contingency plans, is implausible from the perspective of the theory of action. In certain circumstances it is possible to think that something is morally required of one without deciding to do so. Morality is not a matter of the will. Instead, I sketch on the basis of Robert Brandom’s inferentialist semantics a weak form of judgment internalism, according to which the content of moral judgment is determined by a commitment to a particular kind of practical reasoning. The last two essays in the dissertation emphasize the role of mutual recognition in the development and maintenance of responsible and autonomous moral agency. I defend a compatibilist view of autonomy, according to which agents who are unable to recognize right and wrong or act accordingly are not responsible for their actions – it is not fair to praise or blame them, since they lacked the relevant capacity to do otherwise. Conversely, autonomy demands an ability to recognize reasons and act on them. But as a long tradition in German moral philosophy whose best-known contemporary representative is Axel Honneth has it, both being aware of reasons and acting on them requires also the right sort of higher-order attitudes toward the self. Without self-respect and self-confidence we remain at the mercy of external pressures, even if we have the necessary normative competence. These attitudes toward the self, in turn, are formed through mutual recognition – we value ourselves when those who we value value us. Thus, standing in the right sort of relations of recognition is indirectly necessary for autonomy and moral responsibility. Recognition and valuing are concretely manifest in actions and institutions, whose practices make possible participation on an equal footing. Seeing this opens the way for a kind of normative social criticism that is grounded in the value of freedom and automomy, but is not limited to defending negative rights. It thus offers a new way to bridge the gap between liberalism and communitarianism.