Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 4322-4341 of 28473
  • Laine, Veera (2014)
    Tutkielmassa tarkastellaan glasnostin käsitteen historiaa Neuvostoliitossa ja Venäjällä vuosina 1985–1995. Käsillä olevan työn motivaatio kumpuaa siitä ristiriidasta, joka Venäjällä vallitsee kirjoitushetkellä lehdistönvapauspuheen ja sen käytännön välillä. Lehdistönvapauden teemaa lähestytään tutkimalla käsitteellistä innovaatiota eli glasnostia, jolla on yhä 2000-luvulla ollut sijansa sananvapauskeskustelussa. Tutkielma pyrkii haastamaan näkemyksen, jonka mukaan glasnostin käsite olisi hävinnyt kokonaan kielenkäytöstä Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Tutkielmassa tarkastellaan glasnostin käsitteen merkityssisältöjä, arvolatausta ja käyttöyhteyksiä sekä niissä tapahtuneita muutoksia. Tutkielma asettuu osaksi käsitehistorian tutkimusperinnettä. Käsitehistoriallinen lähestymistapa on glasnostin tutkimuksessa hedelmällinen muun muassa siksi, että käytetty kieli muuttui 1980-luvun lopun murroksen vuosina monella tapaa sekä aiempaan että sitä seuranneeseen aikaan nähden. Quentin Skinnerin ajatuksia innovatiivisesta ideologista käytetään tutkielmassa valtionpäämiesten, erityisesti Mihail Gorbatšovin puheen arvioimisen tukena. Johtajakeskeistä lähtökohtaa on hälvennetty valitsemalla tutkimuskirjallisuus siten, että se tuo esiin myös muun yhteiskunnan tasolla tapahtuneita muutoksia. Aikarajauksella on painotettu jatkuvuuden näkökulmaa: Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen historia ei loppunut, eivätkä sen entiset jäsenvaltiot aloittaneet puhtaalta pöydältä. Glasnostin käsite oli esiintynyt jo aiemmin tsaarinajan Venäjän ja Neuvostoliiton historiassa, ja joidenkin arvioiden mukaan kaikki Mihail Gorbatšovin edeltäjät olivat soveltaneet sitä. Kuitenkin vasta Gorbatšovin käytössä glasnostista tuli merkittävä poliittinen iskusana. Gorbatšovin glasnost oli merkityssisällöiltään varsin joustava, mutta siihen liittyi myös tärkeä rajoitus: glasnostin avoimuus ja kriittisyys saivat toteutua vain puoluetta hyödyttävällä tavalla. Tästä varauksesta huolimatta tiedonvälitys vapautui asteittain puolueen kontrollista 1980-luvun loppua kohti. 1990-luvun alussa toteutetut institutionaaliset ja ideologiset muutokset horjuttivat neuvostojärjestelmän perustaa, vaikka niiden oli tarkoitus vahvistaa sitä. Tutkielmassa on käytetty aineistona tutkimuskirjallisuuden ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen materiaalien lisäksi neuvostoliittolaisia ja venäläisiä sanoma- ja aikakauslehtiä, joita on luettu kolmeen otteeseen vuosina 1988, 1991–1992 ja 1995. Keväällä 1988 lehdistössä käyty keskustelu liittyi glasnostin rajoihin, joita tuolloin koeteltiin ensimmäisen kerran. Glasnostin ja perestroikan vastustajat saivat tilaa lehdistössä, jolloin myös uudistusten puolustajat aktivoituivat. Vuoden 1988 lehdistömateriaali heijastelee ristiriitoja kommunistisen puolueen keskuskomitean sisällä. Vaikka käsitettä ei kirjoituksissa yleensä koettu tarpeelliseksi määritellä, sen merkitys samoin kuin siihen liitetyt arvot tuntuivat olleen käyttäjilleen selviä. Sen sijaan käyttöyhteydet vaihtelivat suuresti. Vuodenvaihteessa 1991–1992 glasnost mainittiin lehdistössä huomattavasti harvemmin, ja sillä tarkoitettiin yleensä 1980-luvun loppupuolen tapahtumia. Keväällä 1995 glasnost-mainintoja oli niin ikään vähän, mutta niillä saatettiin viitata myös senhetkisiin ilmiöihin. Toisin kuin vuonna 1988, myöhemmissä aineistotarkasteluissa glasnostiin liitetty arvolataus oli aina yksinomaan positiivinen. Gorbatšovin voidaan sanoa voittaneen glasnostin käsitteestä käydyn ideologisen kamppailun, sillä myöhemmin käsitteellä on useimmiten viitattu nimenomaan hänen valtakauteensa. Gorbatšovin käsitteeseen liittämä rajoite puolueen edusta jäi kuitenkin pian pois muiden kuin puoluejohdon puheista. Neuvostojärjestelmän hajoamisen jälkeen Gorbatšov on tukenut ihmisoikeusaktivisteja, joiden tapa käyttää glasnostia myös edelsi ja inspiroi hänen omaa käsitteellistä innovaatiotaan. 2000-luvulla glasnost on liitetty lehdistön- ja sananvapauskeskusteluun, sillä varhain 1990-luvulla käyttöön omaksuttu lehdistönvapauden käsite ei ole onnistunut käytännön tasolla lunastamaan siihen kohdistuneita odotuksia. Glasnostin käsitteen merkityskenttä on kuitenkin ollut lehdistönvapauden käsitettä laveampi, koska sillä on tarkoitettu ennemmin aktiivista toimintaa kuin negatiivista vapautta.
  • Laine, Veera (2014)
    Tutkielmassa tarkastellaan glasnostin käsitteen historiaa Neuvostoliitossa ja Venäjällä vuosina 1985–1995. Käsillä olevan työn motivaatio kumpuaa siitä ristiriidasta, joka Venäjällä vallitsee kirjoitushetkellä lehdistönvapauspuheen ja sen käytännön välillä. Lehdistönvapauden teemaa lähestytään tutkimalla käsitteellistä innovaatiota eli glasnostia, jolla on yhä 2000-luvulla ollut sijansa sananvapauskeskustelussa. Tutkielma pyrkii haastamaan näkemyksen, jonka mukaan glasnostin käsite olisi hävinnyt kokonaan kielenkäytöstä Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Tutkielmassa tarkastellaan glasnostin käsitteen merkityssisältöjä, arvolatausta ja käyttöyhteyksiä sekä niissä tapahtuneita muutoksia. Tutkielma asettuu osaksi käsitehistorian tutkimusperinnettä. Käsitehistoriallinen lähestymistapa on glasnostin tutkimuksessa hedelmällinen muun muassa siksi, että käytetty kieli muuttui 1980-luvun lopun murroksen vuosina monella tapaa sekä aiempaan että sitä seuranneeseen aikaan nähden. Quentin Skinnerin ajatuksia innovatiivisesta ideologista käytetään tutkielmassa valtionpäämiesten, erityisesti Mihail Gorbatšovin puheen arvioimisen tukena. Johtajakeskeistä lähtökohtaa on hälvennetty valitsemalla tutkimuskirjallisuus siten, että se tuo esiin myös muun yhteiskunnan tasolla tapahtuneita muutoksia. Aikarajauksella on painotettu jatkuvuuden näkökulmaa: Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen historia ei loppunut, eivätkä sen entiset jäsenvaltiot aloittaneet puhtaalta pöydältä. Glasnostin käsite oli esiintynyt jo aiemmin tsaarinajan Venäjän ja Neuvostoliiton historiassa, ja joidenkin arvioiden mukaan kaikki Mihail Gorbatšovin edeltäjät olivat soveltaneet sitä. Kuitenkin vasta Gorbatšovin käytössä glasnostista tuli merkittävä poliittinen iskusana. Gorbatšovin glasnost oli merkityssisällöiltään varsin joustava, mutta siihen liittyi myös tärkeä rajoitus: glasnostin avoimuus ja kriittisyys saivat toteutua vain puoluetta hyödyttävällä tavalla. Tästä varauksesta huolimatta tiedonvälitys vapautui asteittain puolueen kontrollista 1980-luvun loppua kohti. 1990-luvun alussa toteutetut institutionaaliset ja ideologiset muutokset horjuttivat neuvostojärjestelmän perustaa, vaikka niiden oli tarkoitus vahvistaa sitä. Tutkielmassa on käytetty aineistona tutkimuskirjallisuuden ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen materiaalien lisäksi neuvostoliittolaisia ja venäläisiä sanoma- ja aikakauslehtiä, joita on luettu kolmeen otteeseen vuosina 1988, 1991–1992 ja 1995. Keväällä 1988 lehdistössä käyty keskustelu liittyi glasnostin rajoihin, joita tuolloin koeteltiin ensimmäisen kerran. Glasnostin ja perestroikan vastustajat saivat tilaa lehdistössä, jolloin myös uudistusten puolustajat aktivoituivat. Vuoden 1988 lehdistömateriaali heijastelee ristiriitoja kommunistisen puolueen keskuskomitean sisällä. Vaikka käsitettä ei kirjoituksissa yleensä koettu tarpeelliseksi määritellä, sen merkitys samoin kuin siihen liitetyt arvot tuntuivat olleen käyttäjilleen selviä. Sen sijaan käyttöyhteydet vaihtelivat suuresti. Vuodenvaihteessa 1991–1992 glasnost mainittiin lehdistössä huomattavasti harvemmin, ja sillä tarkoitettiin yleensä 1980-luvun loppupuolen tapahtumia. Keväällä 1995 glasnost-mainintoja oli niin ikään vähän, mutta niillä saatettiin viitata myös senhetkisiin ilmiöihin. Toisin kuin vuonna 1988, myöhemmissä aineistotarkasteluissa glasnostiin liitetty arvolataus oli aina yksinomaan positiivinen. Gorbatšovin voidaan sanoa voittaneen glasnostin käsitteestä käydyn ideologisen kamppailun, sillä myöhemmin käsitteellä on useimmiten viitattu nimenomaan hänen valtakauteensa. Gorbatšovin käsitteeseen liittämä rajoite puolueen edusta jäi kuitenkin pian pois muiden kuin puoluejohdon puheista. Neuvostojärjestelmän hajoamisen jälkeen Gorbatšov on tukenut ihmisoikeusaktivisteja, joiden tapa käyttää glasnostia myös edelsi ja inspiroi hänen omaa käsitteellistä innovaatiotaan. 2000-luvulla glasnost on liitetty lehdistön- ja sananvapauskeskusteluun, sillä varhain 1990-luvulla käyttöön omaksuttu lehdistönvapauden käsite ei ole onnistunut käytännön tasolla lunastamaan siihen kohdistuneita odotuksia. Glasnostin käsitteen merkityskenttä on kuitenkin ollut lehdistönvapauden käsitettä laveampi, koska sillä on tarkoitettu ennemmin aktiivista toimintaa kuin negatiivista vapautta.
  • Kasslin, Oona (2015)
    Maataloudessa ja elintarviketeollisuudessa on tapahtunut viime vuosikymmeninä merkittäviä muutoksia niin tuottajan kuin kuluttajankin kannalta. Moderni maatalous joutuukin vastaamaan moninaisiin haasteisiin muutosten myötä. Muutosten myötä myös kuluttajat ovat osoittaneet kasvavaa kiinnostusta niin kutsuttuihin vaihtoehtoisiin ruokajärjestelmiin. Tällaisiksi ruokajärjestelmiksi voidaan laskea esimerkiksi lähiruoka, joka voidaan määritellä ruoaksi, joka on tuotettu ja jalostettu, markkinoitu ja kulutettu samassa maakunnassa tai sitä vastaavalla pienemmällä alueella. Lähiruoka onkin jatkuvasti Suomessa voimistuva ilmiö. Se on nostettu keskustelunaiheeksi erityisesti viime vuosina; lähiruokapuhe on lisääntynyt, on käynnistetty lukuisia lähiruokahankkeita ja lähiruokaan kohdistuva kansalais- ja yritystoiminta on vahvistunut. Vaikka suomalaiset kuluttajat tutkitusti asennoituvat lähiruokaan positiivisesti, lähiruoan kulutusluvut ovat hyvin pieniä. Aikaisemman tutkimuksen pohjalta ei osata täysin sanoa, miksi kuluttajat ostavat muunlaista ruokaa lähiruoan sijaan. Tässä pro gradu -tutkielmassa kartoitetaan laadullisen asennetutkimuksen avulla sitä, miten lähiruokaan sitoutuneet ja siihen sitoutumattomat kuluttajat arvottavat lähiruokaa ja asennoituvat siihen, ja millaiseksi lähiruoan yhteys maatalouden multifunktionaalisuuteen koetaan. Tutkimus toteutettiin kymmenellä haastattelulla, joissa haastateltiin Mikkelissä yhteensä seitsemäätoista lähiruokaan sitoutunutta ja siihen sitoutumatonta kuluttajaa. Tulosten osoittivat lähiruokaan liittyvän argumentoinnin rakentuvan kolmen erilaisen lähiruokakäsityksen ympärille. Lähiruoka esiintyy puheessa arvottamisen kohteena niin tuotantoprosessina, jakeluketjuna kuin tuotteenakin. Sekä lähiruokaan sitoutuneet että siihen sitoutumattomat kuluttajat arvottivat lähiruokaa pääosin positiivisesti, joskin he nostivat puheessaan esille myös reunaehtoja tälle positiiviselle arvottamiselle. Lähiruoan arvottaminen kertoo kuluttajien asennoitumisesta siihen, ja tulokset osoittivat aikaisempaa tutkimusta tukien, että asennoituminen lähiruokaan oli pääosin positiivista. Aineistosta nousi esiin tietynlainen kuva eri kuluttajaryhmistä: sitoutuneet ja sitoutumattomat kuluttajat arvostivat ruoan tuoreutta, hyvää makua ja terveellisyyttä. Molemmat kuluttajaryhmät olivat myös kiinnostuneita ruoan ympäristövaikutuksista ja ruoan tuotantoketjun läpinäkyvyydestä. Sitoutuneet kuluttajat korostivat haastatteluissa lähiruoan ympäristöön, talouteen, ihmissuhteisiin ja perinteiden jatkamiseen liittyviä arvoja ja kokivat voivansa ilmaista arvojaan ruoan kulutuksen kautta. Sitoutumattomat kuluttajat eivät puolestaan olleet yhtä kiinnostuneita ruoasta eivätkä kokeneet ruokaa samalla tavoin arvokysymyksenä kuin sitoutuneet kuluttajat. Lähiruoan voidaan myös todeta saatujen tulosten valossa näyttäytyvän kuluttajille ruokana, joka tukee maatalouden ympäristöllisiä, sosiaalisia ja ekonomisia funktioita. Lähiruoka kehystettiin puheessa toiminnaksi, jolla on vaikutusta esimerkiksi maaseudun eläväisyyden ylläpitämiseen ja ruoan turvallisuuden takaamiseen. Tutkimuksen voidaan nähdä tuovan selvennystä omalta osaltaan ainakin lähiruokakäsitteen selkeyttämiseen kuluttajille. Jatkotutkimuksessa voidaan hyödyntää tutkielmassa löydettyä kolmea tapaa määritellä lähiruoka asenteen kohteena, sekä erilaisia löydettyjä tapoja kehystää lähiruokaa. Syventämällä entisestään ymmärrystä siitä, millaisena lähiruoka kuluttajille esiintyy ja miten sitä arvotetaan ja miten siihen asennoidutaan, voidaan parantaa lähiruoan asemaa suomalaisilla markkinoilla ja toivottavasti tulevaisuudessa poistaa vähitellen lähiruoan kulutuksen pullonkauloja.
  • Mantere, Johanna (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin seitsemän kuvataiteilija-papin ammatillista tarinaa ja ammatti-identiteettiä tarinallisella tutkimusotteella. Tutkimustehtävänä oli selvittää, millainen taiteilijuuden ja pappeuden suhde on 1) haastateltavien ammatillisessa tarinassa ja 2) ammatti-identiteetissä. Teoreettinen viitekehys muodostui identiteettiä ja tarinallista identiteettiä sekä ammatti-identiteettiä koskevasta tutkimuksesta ja kirjallisuudesta. Ammatillista tarinaa tarkasteltiin tarinaa ohjanneiden arvojen ja motiivien näkökulmasta, ja ammatti-identiteettiä tarkasteltiin Heikkisen (2001) ja Jokisen (2002) mukaan persoonallisen ja sosiaalisen identiteetin osana. Tutkimuksen aineisto kerättiin avointen teemahaastattelujen avulla. Aineisto analysoitiin Lieblichin et. al. mukaan holistisen muodon ja sisällönanalyysin keinoin. Holistisessa muodon analyysissa erottui kolme tarinaryhmää, joista kussakin taiteilijuus ja pappeus suhteutuivat toisiinsa eri tavoin: 1) Muutostarinat, 2) Kompromissitarinat sekä 3) Vuorottelutarinat. Muutostarinoita yhdisti tietoinen päätös ryhtyä päätoimisesta papista täysiaikaiseksi taiteilijaksi pääasiassa papin työn asettamien luovuuden rajoitteiden vuoksi. Kompromissitarinoita yhdisti tasapainottelu taiteilijan ja papin työn välillä kompromisseja tehden. Vuorottelutarinoita puolestaan kuvasi niin intensiivinen suhtautuminen työhön, että taiteilijuuden ja pappeuden yhtäaikainen esiintyminen ammatillisessa tarinassa oli haastavaa. Holistisessa sisällönanalyysissa tarkasteltiin niitä ammatti-identiteetin kannalta merkittäviä teemoja, jotka nousivat esiin aineistosta. Aluksi teemoja tarkasteltiin tarinaryhmittäin, jolloin havaittiin, että samankaltaisesta tarinan rakenteesta huolimatta ammatti-identiteetin teemat saattoivat vaihdella melko paljon tarinaryhmien sisällä. Siksi tarkastelua laajennettiin vertailemaan toisiinsa kaikkia haastateltavia. Näin löytyi uusi tapa ryhmittää tarinat: taiteilijuuden ja pappeuden yhdistymisen ja eriytymisen tarinat. Näissä ryhmissä aiemmat ammatillisen tarinan ryhmät sekoittuivat keskenään. Yhdistymisen tarinoissa (Marika, Vilho, Eemil, Lasse ja Heikki) keskeisiä teemoja olivat näkemys taiteilijan ja kirkon yhteisestä tehtävästä sekä molempien ammattien näkökulmia yhdistävät työtehtävät. Eriytymisen tarinoissa (Marja ja Martti) keskeisiä teemoja puolestaan olivat pettymys kirkkoon työpaikkana sekä sekä etääntyminen luterilaisesta kirkosta. Taiteilija-pappien ammatilliset tarinat osoittautuivat hyvin moninaisiksi. Niitä määrittää vahva sitoutuminen itselle tärkeisiin arvoihin, jota voi nimittää myös kutsumukseksi, vaikka kutsumus-sanaa käytetäänkin arasti. Se, millä tavalla taiteilijuus ja pappeus suhteutuvat toisiinsa ammatillisessa tarinassa, näyttää riippuvan paljon siitä, kuinka itsenäisesti ja luovasti papin työtä on ollut mahdollista toteuttaa. Suurinta itsenäisyyttä papin työssä oli saatu kokea sairaalapapin työssä tai sivutoimisessa papin työssä. Kaikkein vaikeinta oli ollut kiireisessä seurakunnassa, jossa työnteko oli epäitsenäistä ja työyhteisössä oli ongelmia. Itsenäisyys ei ollut silti taannut mahdollisuutta pitää yllä taiteilijan työtä papin työn rinnalla, jos papin työ oli kaiken kaikkiaan liian kokonaisvaltaista ja kiireistä. Taiteilija-papin ammatti-identiteetin havaittiin painottuvan vahvasti persoonallisen identiteetin puolelle. Sosiaalisen identiteetin osalta näkyy sen sijaan pyrkimystä valikoida samaistumisen kohteet tarkasti. Taiteilijuuden ja pappeuden yhdistymisen näkökulmasta keskeistä on, näkeekö taiteilija-pappi taiteilijalla ja papilla jonkinlaisen yhteisen tehtävän. Tämä näkemys näyttää olevan yhteydessä käsityksiin taiteesta ja kirkosta. Vahvinta yhdistymistä ilmentävät ne tarinat, joissa suhde kirkkoon on positiivinen ja omalla taiteilijuudella on hengellinen perusta. Vastaavasti selkeintä eriytymistä ilmentävät ne tarinat, joissa kirkkoon on petytty ja hengelliset teemat on pyritty pitämään omasta taiteesta erossa. Näitä tarinoita yhdisti myös lapsuudenkodin taiteilijuutta vähättelevä ja pappeutta ihannoiva ilmapiiri. Mielenkiintoista on kuitenkin, että riippumatta yhdistymisen asteesta oma spiritualiteetti oli alue, jolla taiteilijuus ja pappeus saattoivat kuitenkin kaikilla jossakin määrin kohdata. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että jatkotutkimus luovien alojen ja teologisen alan yhdistelmistä voisi tuoda kirkon ja taidemaailman välille hedelmällistä ja tarpeellista vuoropuhelua.
  • Lehtinen, Katri (University of Helsinki, 2015)
    Punaisen ja prosessoidun lihan kulutus on lisääntynyt huomattavasti viime vuosikymmenien aikana. Runsas lihankulutus on yhdistetty mm. suurempaan riskiin sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Punainen liha ja siitä valmistetut lihatuotteet sisältävät usein paljon tyydyttyneitä rasvahappoja ja vain niukasti tyydyttymättömiä ja monityydyttymättömiä rasvahappoja, mikä voi osaltaan lisätä riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Porsaanlihan rasvahappokoostumusta on kuitenkin mahdollista muokata eläinten ruokinnan avulla tyydyttymättömämpään suuntaan. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten enemmän monityydyttymättömiä rasvahappoja sisältävän porsaanlihan syöminen vaikuttaa plasman lipideihin ja plasman fosfolipidien rasvahappokoostumukseen terveillä aikuisilla. Tutkimus toteutettiin neljän viikon pituisena interventiojaksona, johon osallistui 43 tervettä aikuista. Tutkittavat jaettiin satunnaisesti kahteen tutkimusryhmään, joista kontrolli-ryhmä (viljaporsas, n=21) söi tavanomaisesta porsaanlihasta valmistettuja tuotteita ja tutkimusryhmä (rypsiporsas, n=22) söi enemmän monityydyttymättömiä rasvahappoja sisältävästä porsaanlihasta valmistettuja tuotteita. Tutkittavilta otettiin verinäytteet tutkimuksen alussa ja lopussa. Verinäytteistä määritettiin hemoglobiini, plasman lipidit ja plasman fosfolipidien rasvahappokoostumus. Tutkittavat täyttivät ruokapäiväkirjaa kolmelta vuorokaudelta ennen tutkimusta ja kolmelta vuorokaudelta tutkimuksen viimeisellä viikolla. Lisäksi tutkittavien paino ja verenpaine mitattiin ennen tutkimuksen alkua ja tutkimuksen lopussa. Tilastollinen käsittely tehtiin IBM SPSS 22 –ohjelmistolla. Ryhmien välisiä eroja testattiin joko riippumattomien otosten t-testillä tai Mann-Whitneyn U-testillä. Toistomittausten tilastolliset testaukset tehtiin joko parametrisella verrannollisten parien t-testillä tai ei-parametrisella Wilcoxonin testillä. Tutkimusryhmät eivät eronneet toisistaan ennen tutkimusta minkään tutkimuksessa määritetyn ravintoaineen laskennallisen saannin suhteen. Tutkimusjakson viimeisellä viikolla rypsiporsas-ryhmä sai ruokavaliostaan laskennallisesti vähemmän kalsiumia, steariinihappoa, tyydyttyneitä rasvahappoja, trans-rasvahappoja ja enemmän alfalinoleenihappoa (ALA). Tutkimusryhmät eivät eronneet toisistaan painon, verenpaineen, hemoglobiinin, plasman lipidien tai plasman fosfolipidien suhteen tutkimuksen alussa tai lopussa. Tässä tutkimuksessa enemmän monityydyttymättömiä rasvahappoja sisältävän porsaanlihan syöminen neljän viikon ajan ei vaikuttanut plasman lipideihin tai plasman fosfolipidien rasvahappokoostumukseen. Tutkittavien ruokavaliot sisälsivät muita merkittäviä monityydyttymättömien rasvahappojen lähteitä, joten molempien ryhmien n-3 ja n-6 rasvahappojen saanti pysyi suositellulla tasolla koko tutkimuksen ajan. Sama entsyymi esiintyy kahdesti reaktiosarjassa, jossa ALA:sta muokataan dokosaheksaeenihappoa (DHA) ja kerran reaktiosarjassa, jossa linolihaposta (LA) muokataan arakidonihappoa. DHA:lla on elimistössä tärkeitä tehtäviä mm. tulehdusreaktioiden hillitsemisessä ja erityisesti sen pitoisuus on sydän- ja verisuonitautien kannalta tärkeää. DHA-pitoisuuden suhteen näyttäisi olevan edullisinta, että LA:n ja ALA:n saanti pysyisi kohtuullisella tasolla ja saantisuhde mahdollisimman lähellä 1:1.
  • Radanovics, Linda (2009)
    Tutkimuksessa kartoitetaan suomalaisten sähkön vähittäismyyjien yhteiskuntavastuuta. Työssä selvitetään, keille sähköyhtiöt yhteiskuntavastuusta viestivät, millä argumenteilla vastuunottoa perustellaan ja miten vastuupuheesta rakennetaan uskottavaa. Mielenkiinnon kohteena on vastuullisuuden rakentuminen tekstin tasolla. Yhteiskuntavastuuraportit ovat yksi keino legitimoida liiketoimintaa sidosryhmien silmissä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu institutionaalisen organisaatioteorian soveltamisesta retorisen analyysin tuloksiin. Sähköyhtiöiden yhteiskuntavastuuta tulkitaan organisaatioiden institutionaalisen ympäristön vaikutuksen tuloksena. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen. Aineiston muodostavat kymmenen liikevaihdoltaan suurimman suomalaisen sähkön vähittäismyyjän yhteiskuntavastuuraportit tai vuosikertomuksien yhteiskuntavastuuta käsittelevät osiot. Raportteja analysoidaan pääasiassa Chaïm Perelmanin uuden retoriikan käsitteistön avulla. Sähköyhtiöt suuntasivat raporttinsa ensisijaisesti joko asiakkaille tai omistajille. Suuremmat yhtiöt puhuttelivat asiakkaita etäisesti, paikantamatta asiakkuuden luonnetta tarkemmin. Maakunnallisiksi toimijoiksi profiloituneet yhtiöt puhuttelivat ensisijaisesti oman maakunnan tai alueen asukkaita, jotka samalla olivat yhtiön sähköasiakkaita. Omistajille suunnatut raportit argumentoivat vastuullisuutta omistajan intressin kautta. Yhtiön omistusrakenne (pörssiyhtiö vai kunnallinen liikelaitos) vaikutti kuitenkin siihen, miten omistajia puhuteltiin ja vastuullisuutta kehystettiin. Sähköyhtiöt perustelivat yhteiskuntavastuutaan neljällä esisopimuksella. Esisopimukset ovat puhujan julkilausumattomia taustaoletuksia, joiden varaan argumentointi rakennetaan. Yhteiskuntavastuun kantaminen esitettiin toimintana, joka tähtää asiakkaiden lähialueen kehittämiseen. Tämä korostui niiden yhtiöiden raporteissa, joiden yleisönä olivat paikalliset sähkönjakelualueen asukkaat. Toiseksi, vastuullisuus kehystettiin sähköyhtiöiden rooliin julkisina palvelijoina. Yhtiöiden toiminta esitettiin jo lähtökohtaisesti vastuullisena, koko yhteiskunnan hyväksi koituvana toimintana. Tämä korostui suurimpien sähköyhtiöiden raporteissa. Kolmanneksi, yhteiskuntavastuuta perusteltiin taloudellisella kannattavuudella. Hyvä taloudellinen kehitys kuvattiin paitsi ehdoksi yrityksen toiminnalle, myös vastuun kantamisen edellytykseksi. Neljänneksi, vastuullisuuden välttämättömyyttä argumentoitiin viittaamalla erilaisiin luonnonympäristössä tapahtuneisiin muutoksiin ja tulevaisuuden uhkakuviin. Yhteiskuntavastuupuheesta rakennettiin uskottavaa assosiatiivisilla argumentaatiorakenteilla, jotka sitoivat sähköyhtiön toiminnan johonkin jo hyväksyttyyn tai arvostettuun todellisuuden rakenteelliseen ominaisuuteen. Raportoinnin luotettavuutta korostettiin viittaamalla kolmannen tahon tekemään arviointiin yhtiön vastuullisuudesta. Yhtiöiden toiminta myös yhdistettiin johonkin yleisesti arvostusta nauttivaan järjestöön. Uskottavuutta rakennettiin lisäksi korostamalla aktiivista vuorovaikutusta sidosryhmiin, tuomalla yhteiskuntavastuu osaksi toiminnan arkea sekä korostamalla sähköntoimituksen luotettavuutta. Tutkimuksen perusteella havaittiin, että yhtiöiden institutionaalinen ympäristö heijastui tapaan jäsentää yhteiskuntavastuuta. Keskeiset institutionaaliset muuttujat olivat organisaation suhde energiantuotantoon, koko, omistusrakenne ja paikallisidentiteetin merkitys. Sähkön vähittäismyyjät suuntasivat yhteiskuntavastuuraportit ensisijaisesti yleisöille (asiakkaat, omistajat), joihin niillä oli taloudellinen intressi. Taloudellisten sidosryhmien korostuminen voidaan tulkita niin, että asiakkaiden ja omistajien yhtiöön kohdistama normatiivinen paine on voimakkaampi muihin sidosryhmiin verrattuna. Näihin odotuksiin vastaaminen on myös yhtiön toiminnan jatkuvuuden kannalta jossain muodossa välttämätöntä. Toisaalta voidaan korostaa myös organisaation omaa mahdollisuutta valita, yhdistellä ja tulkita siihen kohdistuvia odotuksia sidosryhmien taholta. Asiakkaiden ja omistajien yhtiöön kohdistamat odotukset saatetaan kokea myös oikeutetummiksi kuin muiden sidosryhmien odotukset, jonka takia myös yhteiskuntavastuu jäsennetään korostetusti näiden ryhmien odotusten kautta.
  • Söder, Maria (Helsingfors universitet, 2014)
    Eroosiolla tarkoitetaan hampaan kovakudoksen liukenemista ei-mikrobiperäisten happojen vaikutuksesta. Hammaseroosiota aiheuttavat niin ulkoiset kuin sisäiset tekijät. Tutkielmani tarkoituksena oli tutkia energiajuomien aiheuttamaa hammaseroosiota laboratorio-olosuhteissa. Tutkimuksessa tutkittiin 13 eri energiajuomaa, jotka olivat joko tavallisia, sokerittomia tai mehustettuja. Kaikista energiajuomista mitattiin pH:t ja happomäärät. Tämän lisäksi preparoitiin kiillepaloja, jotka altistettiin kolmelle valitulle energiajuomille: Battery, ED lemon light ja Red Bull light. Energiajuomat kiillepaloineen laitettiin dekanterilasissa ravistimeen 30 minuutiksi, jonka avulla pyrittiin pääsemään mahdollisimman lähelle suun olosuhteita. Lopuksi kiillepaloista otettiin pyyhkäisyelektronimikroskooppikuvat eroosion havaitsemiseksi. Mittausten perusteella kaikkien energiajuomien pH:t alittivat reilusti kiilteen liukenemiselle kriittisen pH:n 5,5. Matalimmat pH-arvot saivat Battery (2,48), Teho (2,56) ja Teho super (2,58). Kaikissa energiajuomissa liuotetuissa kiillepaloissa havaittiin pyyhkäisyelektromikroskooppikuvissa erosiivisia muutoksia. Kolmesta testatusta energiajuomasta Battery aiheutti suurimmat eroosiomuutokset ja Red Bull pienimmät. Vaikka laboratorio-olosuhteet eivät vastaa suun olosuhteita, tutkimusolosuhteissa energiajuomat aiheuttivat hammaseroosiota. Tutkimuksessa ei kuitenkaan huomioitu syljen neutraloivaa vaikutusta. Energiajuomien kulutuksen kasvaessa myös niiden hampaisiin kohdistuvat haittavaikutukset tulisi tuoda paremmin kuluttajien tietoisuuteen.
  • Lintunen, Tomi Jalmari (2007)
    Olen käsitellyt pro gradu- työssäni energiakriisiä Suomessa. Lähestymistapani on ollut se, että olen tutkinut aihetta suomalaisessa julkisuudessa esiintyneiden reaktioiden kautta. Tämän takia päälähdemateriaaleinani ovat olleet energiakriisin aikana syksyn 1973- ja alkuvuoden 1974 aikana julkisuudessa julkaistut materiaalit. Kronologisen kuvan energiakriisin etenemisestä muodostaakseni olen lukenut tarkasti läpi tuon ajankohdan Helsingin Sanomien numerot. Lähdemateriaalina olen käyttänyt myös Yleisradion arkiston VHS -nauhoja ja lisäksi olen haastatellut neljää tuon ajan keskeistä vaikuttajaa eli vuorineuvos Jaakko Ihamuotilaa, joka oli tuohon aikaan Valmetin johdossa ja vuodesta 1979 Nesteen johdossa, Pekka Tarjannetta joka toimi tuolloin liikenneministerinä, emeritusprofessori Pentti Malaskaa, joka on ollut mukana monessa energia-alalla ja Ralf Fribergiä, joka toimi tuolloin kansanedustajana. Nämä vaikuttajat olen valinnut tietoisesti eri yhteiskunnallisilta tasoilta, joihin olen jakanut tarkasteluni. Näinä tasoina olen käyttänyt poliittista tasoa, teollisuus- ja elinkeinoelämää, asiantuntijatasoa sekä paikallis- ja kansalaistasoa. Olen tarkastellut pro gradussani sekä lähitulevaisuuden, että kaukaisemman tulevaisuuden kokemuksia, jotka ovat välittyneet tuon ajan julkisuuden kautta. Paikallis- ja kansalaistason tarkastelua varten olen käyttänyt lähdemateriaaleina paikallislehtiä, joista tärkeimpänä Valkeakosken Sanomia. Poliittisen tason tarkastelua varten olen taas tutustunut valtiopäiväpöytäkirjoihin. Taustan rakentamiseksi aiheelleni olen käyttänyt apunani myös aiheesta aiemmin tehtyjä tieteellisiä tutkimuksia, kuten esimerkiksi Erkki Tuomiojan sivulaudaturtyötä valtio-opin saralta. Johtopäätöksissäni olen päätynyt siihen, että energiakriisi aiheutti Suomessa monimuotoisia vaikutuksia. Välittömästi energiakriisin aikana talvella 1973-74 tulevaisuus nähtiin yleisesti synkkänä, mutta kun selvisi, että kriisi olikin pääasiassa hintakriisi, niin tunnelma rauhoittui. Teollisuuden alalla energiakriisi aiheutti myös positiivisia vaikutuksia, kun esimerkiksi metalliteollisuudessa kysyntä kasvoi, kun Neuvostoliittoon jouduttiin toimittamaan enemmän tavaraa kohonneen öljyn hinnan kattamiseksi. Eli loppujen lopuksi energiakriisi ei ollutkaan niin yksioikoisen paha asia nimenomaan Suomen kannalta.
  • Maukonen, Mirkka (Helsingin yliopisto, 2015)
    Introduction: Individuals differ by their circadian rhythms from extreme morning types to extreme evening types, referred to as chronotypes. Evening types tend to consume unhealthier foods and nutrients which may predispose them at higher risk of obesity as compared to the morning types. Recently it has been suggested that food timing may play a role in weight regulation. However, the association between chronotype, food timing and obesity is not well known. Study aims: The aim of this study was to describe energy and macronutrient intake timing by chronotypes, especially the intakes by 10 a.m. and after 8 p.m. and the differences between weekdays and weekends. In addition the association between energy intake timing and obesity was investigated. Materials and methods: The study population included 847 subjects aged 25-74 years from the National FINRISK 2007 and FINDIET 2007 studies. Of the participants 293 were evening, 308 intermediate and 248 morning types, based on validated Morningness-Eveningness Questionnaire. Diet was assessed using 48-hour recalls and 3-day food logs. Statistical analyses were conducted using general linear model, logistic regression and Mann-Whitney’s U-test. Analyses were adjusted for age, sex, education, smoking, leisure-time physical activity and sleep duration. Results: Evening types had later energy and macronutrient intake timing than the morning types. Evening types had 400 kJ lower total energy intake by 10 a.m. and 500 kJ higher total energy intake after 8 p.m. as compared to the morning types (p<0.001). Significant differences in macronutrient intake timing was found at the weekend. By 10 a.m. evening types had less sugar, fiber, fat, saturated fat and protein than the morning types (p<0.05). After 8 p.m evening types had more carbohydrates, sugar and fiber than the morning types (p<0.05). Higher energy intake after 8 p.m. was associated with obesity in the evening types but not in the morning types. The evening types who had more than 16% of their daily energy intake after 8 p.m. were twice as likely to be obese as compared to those evening types who had less than 16% of their daily energy intake after 8 p.m. (odds ratio 2.13, 95% CI 1.09 to 4.17). Conclusions: Chronotype was associated with food timing. Evening types had later energy and macronutrient intake timing than the morning types. By 10 a.m. and after 8 p.m. most significant differences were found in energy intake. Macronutrient intake timing differed at the weekend. Higher energy intake after 8 p.m. was associated with obesity in the evening types. Higher energy intake after 8 p.m. may put especially the evening types at higher risk of obesity. However, the cross-sectional design cannot reveal causality and therefore this hypothesis require further studying.
  • Vuorentola, Ari-Pekka (Helsingfors universitet, 2013)
    The aim of this research was to measure energy consumption and energy loss through ventilation in the Viikki research farm, as well as to find possible targets to decrease energy consumption. In order to properly achieve an efficient use of energy it is important to first know how much energy is being used and where. In the literature review I found that the greatest energy consumption comes from ventilation, milking, cooling the milk, warming the water, lightning, taking of the manure and feeding. Previous research has shown that most of the energy is used for feeding and milking. Feeding took 133–650 kWh/year/cow. The energy consumption of milking was 380–570 kWh/year/cow. Milking the cows, cooling the milk and washing up the tank were included in energy consumption of milking. If internal combustion engines are used for feeding the overall energy consumption is higher than when electrical engines are used. To determine energy consumption in the Viikki research farm`s barn, measuring devices were installed. Due to the limited number of devises I concentrated on the sources of the highest energy consumption, as was determined from previous research. The reliability of the results from the chosen targets was acceptable, however, measurement of the total consumption of energy of the entire barn was very challenging and its measurement was eventually abandoned. The barn used for this research is an old renovated stone barn where cows are kept unchained. There are 60 to 70 cows, a couple of heifers and 0 to 30 calves in the barn. The total energy consumption of the barn as measured by the devices is 197 475 kWh/year or 0,267 kWh/kg of milk/year. Most of the energy is used for lightning (56 132 kWh per annum) or 0,076 kWh/kg of milk and 823 kWh/cow per annum. Feeding accounted for 42 000 kWh/year or 0,050 kWh/kg/year. The feeding of one cow required 615 kWh a year of energy. The amount of energy used for one kilo of milk was: milking, 0,047; warming 0,041; manure disposal 0,029; and ventilation 0,018 kWh/year. According to my calculations the amount of energy passing through the ventilation system was 580 000 kWh/year.
  • Lallukka, Hermanni (Helsingfors universitet, 2012)
    Energywood harvesting is increasing strongly due to promotion of renewable energy sources. As a part of the development the use of energywood thinning will increase and become more diverse. Therefore it is important to know the effects of the operation on merchantable yield and on profitability of silviculture. The objective of the study is to detect those effects of mechanised energywood thinning in young stands. For economical calculations the moment for decision making is set to the moment of the thinning. 30 young stands were chosen for the study. For forecasting stand development stand parameters were measured from each stand. The study was limited to mineral soil and to stands where dominat species was pine (Pinus sylvestris) or spruce (Picea abies). The stands were situated in Finland in the regions of Häme-Uusimaa, Kaakkois-Suomi, Etelä-Savo and Keski-Suomi. Stand development was forecasted using MOTTI software developed by Finnish Forest Resource Institute. Future harvesting yields were forecasted separately for each stand and for three different management alternatives. The three alternatives were energywood harvesting in a dense young stand, indutrialwood thinning in a dense young stand, and a management chain according to the finnish silvicultural recommendations. With the predicted harvesting yields, annual yields and net present values were calculated. The effects of harvesting damages were examined by a literature overview. Managing stands according to silvicultural recommendations gave excpectedly the best result. A considerable increase in energywood price would be needed for the alternative of energywood harvesting to be competitive in pine stands. In spruce stands it is an economically viable alternative with relatively low energywood price. This is mainly due to high yields of deciduous trees in dense spruce stands. Energywood harvesting is a good alternative for managing dense young stands that have been left without or with insufficient precommercial thinning. In these cases energywood harvesting generally leads to better yields than an industrialwood thinning. However, with the energywood prices used in this study, industrialwood thinning leads to higher earnings. Differences between the alternatives are low and an increase in energywood price would quickly turn the situation in favor of energywood thinning. Forest type does not have a significant effect on the differences between the management alternatives. According to the inspections of Forestry Development Centre Tapio, there are more harvesting damages in stands managed by energywood thinning than by industrialwood thinning. Losses in growth and wood quality due to harvesting damages are however minor according to literature overview, and therefore have no significant effect on the results of this study.
  • Karttunen, Kalle (Helsingfors universitet, 2006)
    The aim of this study was to compare the differences between forest management incorporating energy wood thinning and forest management based on silvicultural recommendations (baseline). Energy wood thinning was substituted for young stand thinning and the first commercial thinning of industrial wood. The study was based on the forest stand data from Southern Finland, which were simulated by the MOTTI-simulator. The main interest was to find out the climatic benefits resulting from carbon sequestration and energy substitution. The value of energy wood was set to substitute it for coal as an alternative energy fuel (emission trade). Other political instruments (Kemera subsidies) were also analysed. The largest carbon dioxide emission reductions were achieved as a combination of carbon sequestration and energy substitution (on average, a 26-90 % increase in discounted present value in the beginning of rotation) compared to the baseline. Energy substitution increased emission reductions more effectively than carbon sequestration, when maintaining dense young stands. According to the study, energy wood thinning as a part of forest management was more profitable than the baseline when the value of carbon dioxide averaged more than 15 €/CO2 and other political subsidies were unchanged. Alternatively, the price of energy wood should on average exceed 21 €/m3 on the roadside in order to be profitable in the absence of political instruments. The most cost-efficient employment of energy wood thinning occured when the dominant height was 12 meters, when energy substitution was taken into account. According to alternative forest management, thinning of sapling stands could be done earlier or less intensely than thinning based on silvicultural recommendations and the present criteria of subsidies. Consequently, the first commercial thinning could be profitable to carry out either as harvesting of industrial wood or energy wood, or as integrated harvesting depending on the costs of the harvesting methods available and the price level of small-size industrial wood compared to energy wood.
  • Lumperoinen, Hanna (Helsingin yliopisto, 2015)
    In this master´s thesis it was studied if the harvesting and cultivating of energy wood is ecologically, economically, socially and culturally sustainable if it is done by following Forestry Development Centre Tapio´s guidelines for Best Forestry Practices for Energy Wood harvesting and cultivating. The aim of the study was also to find out how energy wood harvesting and managing practices should be developed according to experts. Best Practice Guidelines for Forest Management and Energy Wood Harvesting and Cultivation is a handbook for forest owners and professional foresters. The handbook describes operations models for energy wood harvesting and cultivation that are based on research and good practices. The guidelines have been compiled as an extensive cooperation process with Forest Development Centre Tapio. The aim of Best Practice Guidelines for Forest Management is to ensure that forest management is ecologically, economically, socially and culturally sustainable. 34 experts and researchers were interviewed for this study. All of these interviewees have participated in the Energy wood harvesting and cultivating guidelines project. The response percentage in these interviews was 81. In the interview, claims based on the guidelines were presented to the interviewees. The answers were evaluated by using 7-step Likert scale. In addition, it was possible for the interviewees to give informal arguments after every claim. The claims were from 21 different topics collected from the guidelines. In every topic, all three dimensions of sustainability were examined. Social and cultural sustainability were combined in the claims, so a total of 63 claims was presented. The results indicate that the majority of the recommendations in the guidelines is sustainable. Only in the claims dealing with stump lifting, low-quality tree removing, whole tree harvesting on VT-sites and foliage and branch collecting, the average calculated from all Likert –answers was negative. In the informal arguments, the most important concerns were nutrient loss from forests and forest owners´ economical benefits in energy wood harvestings. The results indicated that the biggest benefits from social and cultural sustainability are the positive effects on employment in homeland. The results indicated that there is need for Best Practice Guidelines for Forest Management in Finland. The biggest need for the recommendations is among forest harvesting workers, for example harvester drivers and forest workers. In this work it was shown that energy wood harvesting and cultivating in Finland is usually sustainable if the recommendations are followed. In future research it should be studied how energy wood harvesting and cultivating guidelines should be developed in the operations whose sustainability was questioned. It seems that the harvesting of small diameter energy wood is based partly on state subsidies. Therefore, in future research, it should be studied how big an effect the subsidies have on the profitability of energy wood harvesting. It should also be studied how Best Practice Guidelines should be developed so that they could support practical forest workers as effectively as possible. It might also be good to do research on this same area using some other approach.
  • Pirinen, Jani (Helsingfors universitet, 2009)
    Tutkimuksessa tutkittiin NR4A-ryhmän tumareseptoreiden määrän muutosta maksakudoksessa energiarajoituksen ja resveratrolin vaikutuksista. Tutkimus tehtiin hiirillä ja laboratoriomenetelmänä oli Western Blot. NR4A-tumareseptoriryhmään kuuluvat Nur77, Nurr1 ja NOR-1. Ne säätelevät useissa kudoksissa useita eri solunsisäisiä tapahtumia. Maksassa ne säätelevät eri metabolisia prosesseja, etenkin glukoneogeneesiä ja lipogeneesiä. Lipogeneesillä on merkitystä rasvamaksan syntyyn ja glukoneogeneesillä taas on merkitystä veren sokeripitoisuudelle ja lisääntynyt glukoneogeneesi on merkittävä tekijä Tyypin 2 Diabetes Mellitus-taudissa esiintyvän hyperglykemian kannalta. Saamiemme tulosten mukaan Nur77:n määrä nousee selvästi energiarajoituksen vaikutuksesta runsasrasvaista ravintoa syöneeseen kontrolliryhmään verrattuna. NOR-1:n määrä nousee selvästi suurella (4 g/kg) rehupitoisuudella resveratrolia. Nurr1:n tuloksissa ei löytynyt statistisesti merkittäviä eroja ryhmien välillä. Tulkintani mukaan resveratroli on potentiaalinen maksan rasvoittumisen estäjä ja glukoneogeneesiä lisäävä aine stimuloimalla NR4A-ryhmän tumareseptoreita maksassa. Täten resveratroli ei ainakaan hepatosyyttien NR4A-reitin kannalta selitä sitä tosiasiaa että resveratroli vähentää diabeettista hyperglykemiaa. (128 sanaa)
  • Munsterhjelm, Camilla (2000)
    Tiineen emakon ruokinnassa on suositeltu niukkaa energiamäärää 3-4 ensimmäisen tiineyspäivän ajan. Niukkaan ruokintaan liittyy korkeammat seerumin progesteroni-pitoisuudet ja pienempi määrä alkioiden varhaiskuolemia. Kyseisen tutkimuksen tarkoituksena on selvittää energiaruokinnan vaikutuksia myös 3-4 ensimmäistä päivää seuraavana aikana, 5. tiineysviikkoon asti. Tutkimus tehtiin ruokintakokeena. 2-11 kertaa porsineet koe-emakot jaettiin kolmeen ruokintaryhmään (niukka, modifioitu ja runsas) simennyksestä 35. tiineyspäivään. Ovulaatioita seurattiin ultraäänellä rektaalisesti. Päivittäin otetuista verinäytteistä määritettiin seerumin progesteroni- ja kortisolipitoisuudet, lisäksi tehtiin ACTH-testi. Niukan ruokintaryhmän progesteronipitoisuudet ja embryo recovery-prosentti olivat odotetusti korkeat ja runsaan ryhmän matalat. Modifioidun ryhmän ruokinta muutettiin niukalta tasolta runsaalle tiineyspäivänä 12. Progesteronitasojen lasku oli havaittavissa jo 3-4 tunnin kuluttua. Kortisolimäärityksistä ja ACTH-testistä ei saatu merkittäviä tuloksia. Koetulosten perusteella voidaan emakoille suositella niukkaa ruokintaa ainakin kolmen ensimmäisen tiineysviikon ajan. Ruokinnan vaikutukset alkioiden varhaiskuolemiin välittyvät progesteronin kautta korkeiden s-progesteronitasojen parantaessa alkioiden henkiinjäämistä. Runsas energiamäärä vähentää progesteronipitoisuuksia ainakin lisäämällä maksan läpivirtausta ja siten hormonien puhdistumaa. Ruokinta vaikuttaa hypotalamus-hypofyysi-gonadi – akseliin useiden aineiden kautta. Näistä tärkeimpiä ovat insuliini, kasvuhormoni, kilpirauhashormonit ja ACTH.
  • Moilanen, Joonas (2012)
    Kasvavan kaupungistumisen johdosta kaupunki-ilmaston tutkiminen on kasvanut selvästi viimeisten vuosikymmenien aikana. Yleisimmin tunnettu kaupungistumisen aiheuttama ilmiö on lämpösaarekeilmiö, jossa yöaikaan kaupungin ilmanlämpötila pysyttelee selvästi ympäröiviä maaseutuja korkeammalla. Tämä ja monet muut kaupungissa koetut ilmiöt ovat ihmisen aiheuttamia ja siksi on tärkeää selvittää, miten kasvava kaupungistuminen tulee jatkossa vaikuttamaan meidän jokapäiväiseen elämään, terveyteen ja ympäristöömme. Helsingin Kumpulassa sijaitseva SMEAR III (Station for Measuring Ecosystem-Atmosphere Relationships) kaupunkimittausasema sai syyskuussa 2010 uuden mittauspisteen Helsingin keskustaan Hotelli Tornin huipulle, missä mitataan mm. turbulenttista latentin ja havaittavan lämmön vuota. Tässä tutkielmassa tarkastellaan kaupunkialueen energiatasapainoa Helsingin keskustassa Tornissa tehtävien mittauksien avulla, sekä perehdytään energiatasapainon mallintamiseen yhdellä maailman pohjoisimmista kaupunkimittausasemista. Tutkielmassa käytetään mittauksia, jotka kattavat kokonaisen vuoden marraskuusta 2010 lokakuuhun 2011. Mitattuja lämmön turbulenttisia voita verrataan Surface Urban Energy and Water Balance Scheme -mallilla (SUEWS) mallinnettuihin voihin. Tarkoitus on selvittää sitä, kuinka hyvin malli toimii Helsingin keskustan hyvin tiheään rakennetulla kaupunkialueella. SUEWS:n lisäksi työssä käytetään Kormannin ja Meixnerin lähdealuemallia, jolla saadaan lasketuksi arvio mitattujen voiden lähdealueista. Saatujen tuloksien mukaan Helsingin keskustassa havaittavan lämmön vuo on monta kertaa latentin lämmön vuota suurempaa. Mallinnettaessa energiatasapainon komponentteja SUEWS-mallilla havaittavan lämmön vuon arvot olivat melko lähellä mitattuja arvoja, mutta latentin lämmön vuon tapauksessa mallinnetut arvot olivat liian pieniä. Ongelmia aiheutti saatavilla olevan energian ja kosteuden liian vähäinen määrä, jotka johtuivat mm. mallinnuksessa käytetystä liian suuresta albedosta ja maankäytön aineiston karkeasta resoluutiosta. Antropogeenisen lämmön vuon määrä Helsingissä oli mallinnuksen mukaan noin 20-50 W m-2:llä, joka vastaa lauhkean vyöhykkeen kaupunkien keskiarvoja. Varastotermin käyttäytyminen oli oikeanlaista, jossa päivällä energiaa sitoutuu rakenteisiin ja yöllä sitä vapautuu ilmaan turbulenttisina voina. Yhteenlasketut energian lähdetermit eivät kuitenkaan olleet tarpeeksi isoja, joka kävi hyvin selväksi energiatasapainosuhteen avulla tehdystä vertailusta, jossa suhteeksi saatiin 1,26.
  • Hernesniemi, Anu (Helsingfors universitet, 2010)
    In Finland energy requirement is high because of the cold climate and long distances. Energy is needed to ensure the welfare and an industrial life’s needs. Energy taxation, emissions trading and subventions are well known political instruments for decreasing energy consumption. Energy efficiency has become a famous policy for reducing energy consumption without lowering the quality of energy services. There have always been critics for the energy efficiency and its consequences among the researchers. It is possible to have improving energy efficiency, while still seeing rises in energy consumption. This phenomenon is known as a rebound effect. If energy consumption rises above the level it would have been without efficiency improvements the phenomena is called backfire effect. The objective of this thesis was to find out how to investigate the rebound-effect, what are the critical factors of it and present the results of the resent empirical studies. Attention has been also in finding out what energy efficiency is, how it appears in economical models and why it is an important research area. The effects of energy efficiency are difficult to allocate between different economic factors. Hence it seems that a computable general equilibrium framework is obvious tool to investigate the rebound effect in the national economy level though it’s quite complicated. The production function and the elasticity of substitution seem to be crucial for the size of the rebound effect in a computable general equilibrium framework. It was observed that when the elasticity of substitution was high, the rebound effect was also high. For this reason the form of production function is crucial, it should be one where the elasticity of substitution is not a constant. Empirical studies have established evidence of the rebound effect but its size varies with different areas, with a different elasticity of substitution and in different time periods. In some scenarios even backfire was observed. None of the cases reach total utility of the efficiency improvements.
  • Janne Laakso (Helsingin yliopisto, 2015)
    Suomi on maailman soisin maa, jonka pinta-alasta kolmasosa on joko suota tai turvemaata. Suot ja turvealueet ovat tärkeä osa maamme luontoa ja sen monimuotoisuutta. Tämän vuoksi on tärkeätä tutkia soiden ja turvemaiden järkevää ja kestävää käyttöä sekä kansantaloudellisia vaikutuksia. Tässä pro gradu-tutkielmassa pyritään vastaan kahteen kysymykseen. Mikä rooli energiaturpeella on Suomalaisessa yhteiskunnassa ja kuinka energiaturpeen hinta muodostuu? Lukijalle pyritään antamaan kuva turvetuotannon moninaisista hyödyistä ja haitoista. Tutkielmassa aihetta lähestytään kansantaloudellisesta näkökulmasta ja pääpainotus on energiaturpeessa. Energiaturpeesta on kirjoitettu paljon, mutta taloustieteellinen näkökulma on jäänyt vähemmälle huomiolle. Akateemisissa tutkimuksissa pääpaino on ympäristöasioissa ja turpeen tuotannosta ja käytöstä aiheutuvissa ympäristöhaitoissa. Taloudellisia näkökulmia esiintyy eri tutkimuslaitosten ja elinkeinoelämän instituutioiden julkaisuissa. Turpeen tuotannolla ja käytöllä on Suomessa pitkä historia. Energiaturpeen ympärille on kehittynyt merkittävä teollisuus, jolla on suurta yhteiskunnallista painoarvoa. Energiaturpeella on poikkeuksellinen rooli Suomalaisessa energiantuotannossa, jossa sen osuus primäärienergian kulutuksesta on noin 5 – 8 prosenttia. Energiaturpeella onkin tuotettu Suomessa noin 19 – 29 terawattituntia energiaa vuosittain 2000-luvulla. Toimialan arvioitiin vuonna 2009 tuottavan Suomen kansantalouteen noin 440 miljoonan euron kokonaisnettovaikutuksen. Turpeen tuotanto ja käyttö työllistää suoraan tai epäsuoraan yhteensä 12350 henkilötyövuotta. Nämä työpaikat syntyvät usein alueille, joissa vaihtoehtoisen työn saaminen olisi hankalaa. Energiaturpeen tuotantoa ja käyttöä on perusteltu sen kotimaisuudella, huoltovarmuudella ja aluepoliittisilla tekijöillä. Energiaturpeen hinta on viime vuosikymmeninä ollut tasainen ja kilpailukykyinen. Jyrsinturpeen hinta käyttöpaikalla on vaihdellut 8 – 14 €/MWh välillä vuosina 2000–2013. Palaturpeen hinta on vuorostaan vaihdellut noin 9 – 22 €/MWh välillä. Energiaturpeen kustannuksiin vaikuttavat monet tekijät ja jokainen tuotantoalue on yksilöllinen. Toisaalta aiheesta tehdyt tutkimukset eivät pysty antamaan energiaturpeen hinnanmuodostumiseen tarkkaa vastausta, mutta verrattaessa tuotantokustannuksia ja hintoja voidaan olettaa alan olevan kannattavaa toimintaa. Yhteiskunnan kannalta energiaturpeen tutkiminen taloudellisesta näkökulmasta olisi hedelmällistä. Tämä antaisi perusteluita ja näkökulmia nykyiseen turvekeskusteluun.
  • Forss, Annette Cecilia (Helsingin yliopisto, 2016)
    Bakgrund: Energidryckernas popularitet har de senaste åren stigit kraftigt i hela världen och just nu är 10-18 åringar den mest konsumerande åldersgruppen. Många ställer sig kritiska till huruvida dessa koffeinhaltiga läskedrycker är lämpliga att konsumeras av barn och unga. Målsättning: Studiens syfte är att se om det finns samband mellan intag av energidrycker under skoldagen och variabler rörande skolgång och välmående hos unga i årskurs 8-9 i Finland. Ytterligare mål är att beskriva storkonsumenten (intag oftare än 3 skoldagar/vecka) i förhållande till sociodemografiska bakgrundsfaktorer och levnadsvanor. Material och metoder: Folkhälsoinstitutets ’Enkäten hälsa i skolan’. Frågeformulär som besvaras under lektionstid i landets alla högstadieskolor. Totalt deltog 102 545 elever vilka var jämnt fördelade mellan årskurs och kön. Statistiska metoder som användes var korstabeller och logistisk regression. Ett signifikant p-värde ansågs vara < 0,001. Analyserna om samband till välmående- och skolgångsrelaterade variabler gjordes i två modeller, en där det individuella sambandet undersöktes och en där det korrigerades för sociodemografiska bakgrundsfaktorer och levnadsvanor. Resultat: Energidryckskonsumtion under skoldagen var vanligare bland pojkar än bland flickor. Av pojkarna drack 9 % 3-5 skoldagar/vecka medan motsvarande andel bland flickorna var 2 %. Nästan hälften av både pojkarna och flickorna drack aldrig energidryck under skoldagen. Elever som ofta drack energidryck under skoldagen hade större sannolikhet för att lida av sömnsvårigheter, trötthet, svag skolframgång, koncentrationssvårigheter och skoltrötthet jämfört med dem som aldrig drack energidryck. Efter att sambanden korrigerats för sociodemografiska bakgrundsfaktorer och levnadsvanor försvagades sambanden betydligt (OR sjönk från ca 3 till ca 1,5 för den största konsumtionsgruppen jämfört med ingen konsumtion). Sambanden var dock signifikanta även efter korrigeringen. Tecken på dos-responsliknande samband sågs inte. Storkonsumenter av energidrycker (intag oftare än 3 skoldagar/vecka) var typiskt elever som bodde i städer, hade tillgång på mycket fickpengar, hörde till låg socioekonomisk klass samt hade osundare levnadsvanor. Dessa levnadsvanor var kort sömn, lång skärmtid, oregelbundet måltidsmönster, intag av godis och läsk, rökning samt berusningssökande alkoholkonsumtion. Sambanden till läsk, godis och rökning var starkast. Slutsatser: Eftersom denna studie är en tvärsnittsstudie kan man inte dra några slutsatser angående eventuella orsakssamband eller uttala sig om riktningen på de funna sambanden. De funna sambanden mellan energidrycksintag och sämre välmående och skolframgång motiverar därmed för vidare forskning om orsakssamband. Eftersom sambanden inte uppvisade dos-responsliknande mönster och eftersom de försvagades betydligt efter korrigering för förvirrande faktorer är det dock sannolikt att andra faktorer än energidrycker spelar en större roll för elevernas förmåga att sköta skolgången. Denna studie erbjuder dock ny information om hurdana storkonsumenterna är, vilket kan vara till nytta för aktörer inom hälsofrämjande ifall framtida forskning visar att det finns orsak att försöka minska konsumtionen bland unga.