Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 4322-4341 of 24506
  • Kull, Michael (Department of Political Science, 2008)
    In order to fully understand the process of European integration it is of paramount importance to consider developments at the sub-national and local level. EU integration scholars shifted their attention to the local level only at the beginning of the 1990s with the concept of multi-level governance (MLG). While MLG is the first concept to scrutinise the position of local levels of public administration and other actors within the EU polity, I perceive it as too optimistic in the degree of influence it ascribes to local levels. Thus, learning from and combining MLG with other concepts, such as structural constructivism, helps to reveal some of the hidden aspects of EU integration and paint a more realistic picture of multi-level interaction. This thesis also answers the call for more case studies in order to conceptualise MLG further. After a critical study of theories and concepts of European integration, above all, MLG, I will analyse sub-national and local government in Finland and Germany. I show how the sub-national level and local governments are embedded in the EU s multi-level structure of governance and how, through EU integration, those levels have been empowered but also how their scope of action has partially decreased. After theoretical and institutional contextualisation, I present the results of my empirical study of the EU s Community Initiative LEADER+. LEADER stands for Liaison Entre Actions de Développement de l'Économie Rurale , and aims at improving the economic conditions in Europe s rural areas. I was interested in how different actors construct and shape EU financed rural development, especially in how local actors organised in so-called local action groups (LAGs) cooperate with other administrative units within the LEADER+ administrative chain. I also examined intra-institutional relations within those groups, in order to find out who are the most influential and powerful actors within them. Empirical data on the Finnish and German LAGs was first gathered through a survey, which was then supplemented and completed by interviewing LAG members, LAG-managers, several civil servants from Finnish and German decision-making and managing authorities and a civil servant from the EU Commission. My main argument is that in both Germany and Finland, the Community Initiative LEADER+ offered a space for multi-level interaction and local-level involvement, a space that on the one hand consists of highly motivated people actively contributing to the improvement of the quality of life and economy in Europe s countryside but which is dependent and also restricted by national administrative practices, implementation approaches and cultures on the other. In Finland, the principle of tri-partition (kolmikantaperiaatte) in organising the executive committees of LAGs is very noticeable. In comparison to Germany, for instance, the representation of public administration in those committees is much more limited due to this principle. Furthermore, the mobilisation of local residents and the bringing together of actors from the local area with different social and institutional backgrounds to become an active part of LEADER+ was more successful in Finland than in Germany. Tri-partition as applied in Finland should serve as a model for similar policies in other EU member states. EU integration changed the formal and informal inter-institutional relations linking the different levels of government. The third sector including non-governmental institutions and interest groups gained access to policy-making processes and increasingly interact with government institutions at all levels of public administration. These developments do not necessarily result in the empowering of the local level.
  • Holopainen, Anne (2002)
    Tutkielman kohteena on EU:n aluepolitiikan läheisyys- ja kumppanuusperiaate ja niiden toteutuminen kaudella 1995-1999 maaseutualueiden kehittämisohjelmien 5b, 6 ja näillä alueilla toteutetun Leader-yhteisöaloitteen toimeenpanossa. Läheisyys- ja kumppanuusperiaate liittyvät molemmat hallinnon hajauttamiseen ja samansuuntaisen sisältönsä vuoksi ne esiintyvät usein yhdessä eurooppalaisissa asiakirjoissa ja keskusteluissa. EU pyrkii niiden avulla syventämään integraatiota erityisesti maaseutualueilla, joilla EU:n kannatus on perinteisesti ollut heikkoa. Tutkielman viitekehys muodostuu läheisyys- ja kumppanuusperiaatteiden käsiteanalyysista. Periaatteet liittyvät laajempaan alueellistumisesta ja EU:n kehittämisestä käytävään keskusteluun, joiden kontekstissa periaatteita tutkielmassa tarkastellaan. Alueiden Eurooppa -käsite on vakiintunut eurooppalaiseen keskusteluun, vaikka käsite on vaikeasti määriteltävissä ja kulttuuurisidonnainen. Alueellistuminen ja läheisyysperiaate liittyvät kiinteästi federalismista käytyyn keskusteluun. Liittovaltiorakenteen muodostaminen on yksi regionalismiksi tulkittu ratkaisumalli. Keskustelun tekee vaikeaksi kuitenkin se, että federalismista on olemassa monta erilaista tulkintaa. Toisaalta läheisyysperiaatteesta usein sanotaan, että se on sisällyksetön, ellei se saa tuekseen federalistista rakennetta. Viimeaikaisissa keskusteluissa EU:n kehittämisestä on pohdittu toimivallan jaon tarkentamista EU:n ja jäsenvaltioiden välillä. Erityisesti Saksa on ottanut voimakkaasti kantaa yksityiskohtaisen toimivaltaluettelon laatimisen puolesta, mikä myös selkiyttäisi läheisyysperiaatteen toteuttamista. Kumppanuutta tutkielmassa tarkastellaan käsiteanalyysin tasolla sekä vertikaalisen että horisontaalisen kumppanuuden näkökulmasta. Empiirisessä osassa tarkastelu rajataan vertikaalisen kumppanuuden toteutumiseen hallinnon eri tasojen ja -alojen välillä maaseutualueilla toteutettujen tavoite 5b- ja 6 -ohjelmien sekä näiden ohjelmien kautta toteutetun Leader-maaseutuyhteisöaloitteen hallinnoimisessa. EU:n tavoiteohjelmia täytäntöönpantaessa tulevat yhteensovitettaviksi kansallinen ja ylikansallinen järjestelmä. Samoin kuin läheisyysperiaatteen, myös kumppanuusperiaatteen toteutuminen on yhteydessä maan hallintorakenteeseen. Tutkielman pääasiallisena aineistona ovat käsiteananalyysissa kirjallisuus ja ajankohtaiset lehtiartikkelit EU:n kehittämisestä. Empiirisessä osassa tukeudutaan virallisdokumentteihin; pääosin ohjelmien arviointiraportteihin. Niiden avulla pyritään saamaan viitteitä siitä, miten Suomen hallintojärjestelmä määrittää ohjelmien toteuttamista erityisesti läheisyys- ja kumppanuusperiaatteiden näkökulmasta. Huolimatta kumppanuus- ja läheisyysperiaatteista rakennepolitiikka on usein vahvistanut keskushallinnon merkitystä, vaikka juhlapuheissa sen usein sanotaan vahvistaneen "alueiden Eurooppaa". Valtionhallinnon sektoriohjausjärjestelmä nähdään keskeisimpänä esteenä alueiden omaehtoiselle kehittämiselle. Tutkimusaineistosta ilmenee, että tavoite 5b- ja 6 -ohjelmissa kumppanuuden nähtiin toteutuneen paremmin aluetasolla kuin keskushallinnossa, jossa hallinnon alojen yhteistyötä on haitannut ministeriöiden ”reviiriajattelu”. Komissio on korostanut, että Leader-yhteisöaloite tulisi toimeenpanna läheisyysperiaatteen mukaisesti mahdollisimman hajautetusti. Arvioinneista kuitenkin ilmenee, että Leader-ohjelman toimintaryhmillä ei ole päätösvaltaa hankerahoituksesta päätettäessä. Kumppanuus on eri osapuolten (keskushallinto, aluetaso, toimintaryhmät) välillä toteutunut ohjelmassa melko hyvin. Keskushallintotasolla ongelmana pidettiin ministeriöiden välisiä korkeita raja-aitoja.
  • Mäenpää, Anna (2008)
    EU:n tavoitteena on yhteinen energiapolitiikka ja yhtenäisellä äänellä puhuminen energiapolitiikassa suhteessa kolmansiin maihin. Energiasta on tullut 2000-luvulla EU-Venäjä -suhteiden punainen lanka, mutta samalla Venäjän rooli energian tarjoajana on voimakkaasti politisoitunut viimeisten vuosien aikana. Politisoituminen näkyy Venäjältä Saksaan rakennettavan Nord Stream -kaasuputkihankkeen ympärillä käytävässä keskustelussa. Tutkimus analysoi erilaisia energiapoliittisia diskursseja Nord Stream -kaasuputkihankkeen ympärillä käytävässä keskustelussa. Lisäksi tutkimus suhteuttaa diskurssit kahteen energiapolitiikan malliin eli markkinat ja instituutiot - sekä alueet ja imperiumit -malliin. Hanketta vastustavat Puola, Ruotsi ja Baltian maat. Hankkeen puolesta ovat puhuneet EU:n komissio, Suomi ja Saksa. Kaasuputkihankkeen ympärillä käytävä keskustelu voidaan pelkistää turvallisuus- ja yhteistyödiskurssiin. Hanketta vastustavat valtiot ovat turvallistaneet keskustelua: hanke nähdään uhkana kansalliselle turvallisuudelle ja suvereniteetille. Hankkeen puolestapuhujat näkevät kaasuputken tärkeänä Euroopan energiaturvallisuudelle ja puolustavat hanketta taloudellisin argumentein. Turvallisuusdiskurssissa Venäjä nähdään uhkana ja yhteistyödiskurssissa luonnollisena yhteistyökumppanina energiapolitiikassa. Eri diskursseilla argumentoidaan, oikeutetaan ja puolustetaan valtioiden intressejä energiapoliittisessa keskustelussa. Energiaturvallisuus koetaan eri tavalla eri diskursseissa ja energiapolitiikan malleissa: Yhteistyödiskurssissa energiaturvallisuus tarkoittaa tarjonnan turvallisuutta, markkinoiden tehokasta toimintaa ja riskien ennaltaehkäisyä kansainvälisen yhteistyön muodossa. Turvallisuusdiskurssi liittää energiaturvallisuuteen kansallisen turvallisuuden ja uhan energiariippuvuuden hyväksikäytöstä poliittisesti. Nord Stream -kaasuputkihankkeen vastustukseen liittyy monimutkainen keskinäisriippuvuuden suhde maakaasussa, mitä ei voida argumentoida vain energiariippuvuuden termein. Energian keskinäisriippuvuudessa EU:n ja Venäjän välisissä suhteissa on energiariippuvuuden lisäksi kyse maakaasun kauttakulusta, siihen liittyvistä maksuista, valtioiden historiallisista suhteista, energiayritysten merkityksestä valtioille, teknologiariippuvuudesta, identiteetin vahvistamisesta, geopolitiikasta sekä subjektiivisista kokemuksista kumppanista ja yhteistyöstä. Tällaisen monimutkaisen keskinäisriippuvuuden suhteen kautta EU:n energiapolitiikassa kuuluu erilaisia diskursseja, jotka heijastavat erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia Euroopan energiapoliittisesta ympäristöstä. Nord Stream -hankkeen ympärillä käytävä keskustelu on osa laajempaa energiapoliittista keskustelua EU:ssa. Keskustelu osoittaa, että EU:n tavoitteesta puhua yhdellä äänellä energiapolitiikassa ollaan vielä kaukana. Jotta EU:n tavoite yhteisestä energiapolitiikasta toteutuisi, EU:n on paremmin pystyttävä huomioimaan kaikkien jäsenvaltioiden intressit. EU:n on löydettävä yhteinen energiapoliittinen diskurssi ja näkemys siitä, miten yhteistä energiapolitiikkaa rakennetaan EU:n sisällä ja suhteessa kolmansiin maihin.
  • Uimonen, Auri (2001)
    Tutkielmassa tarkastellaan EU:n koulutuspoliittisissa diskursseissa esiintyviä muutostavoitteita. Tutkimusaiheen valinnan taustana on ajankohtaista teoreettista koulutuskeskustelua värittänyt huoli siitä, ettei koulutus ole muuttunut sitä ympäröivän yhteiskunnan muutoksesta huolimatta. Koulutuspolitiikan on arvioitu valtiollisella tasolla olevan liian sidoksissa perinteisiin koulutusihanteisiin ja -instituutioihin. Koulutuspoliittisilla diskursseilla koulutuskokonaisuutta voidaan uudistaa ja muuttaa. Tutkimustehtäväksi muodostuu EU:n koulutuspoliittisten diskurssien ja ja niissä hahmoteltujen koulutuksen uudistamiseen tähtäävien tavoitteiden tulkinta. EU:n koulutuspolitiikka valitaan tutkimuskohteeksi, koska sillä ei ole pitkää historiaa ja vankkaa perinnettä, eivätkä sitä rasita totutut tai vanhentuneet tavat organisoida koulutusta. EU:lla ymmärretään olevan mahdollisuuksia vastata koulutusmuutoskeskustelun kritiikkiin ja muokata uudenlaista koulutuskokonaisuutta. Varsinaiseksi tutkimuskohteeksi rajataan EU:n komission koulutus ja kulttuuri –pääosaston koulutuspoliittinen asiakirjadiskurssi. Tutkimusaineistona ovat pääosaston www-asiakirjat. Tutkimustehtävänä on etsiä asiakirjoista uusia käsitteitä, joilla diskursseissa pyritään rakentamaan uudenlaista koulutuskokonaisuutta. Uudet käsitteet toimivat tutkimuksen metodisina "avaimina". Tarkoituksena on löytää asiakirja-diskurssista sellaiset ydinkäsitteet, joihin sisältyy muutoksen idea: pyrkimys johonkin uuteen. Tutkimustehtäväksi tutkimusaineiston analysoinnin osalta muodostuu siten sen selvittäminen, millaisten uutuusvoimaisten käsitteiden varaan EU:n koulutuspoliittinen diskurssi ja koulutuspolitiikka rakentuvat? Tutkimusaineistosta löydettiin seuraavat avainkäsitteet: tietoinen yhteiskunta, aktiivinen kansalaisuus, avoin ja dynaaminen koulutusalue, joustavat koulutusjärjestelmät, liikkuvuus ja yhteistyöverkostot. Monet EU-politiikan tutkijat ovat sanoneet, että EU on hankala kokonaisuus tutkittavaksi. On sanottu, ettei yhteiskuntatieteilijöillä ole käytössään päteviä käsitteellisiä ja teoreettisia välineitä EU:n integraatioon liittyvien prosessien kuvaamiseen ja selittämiseen. Työn tutkimustehtävää laajempana tavoitteena on ollut rakentaa sellainen teoreettinen näkökulma sekä luoda sellainen metodinen viitekehys, joiden avulla EU:n koulutuspolitiikan analyyttinen tarkastelu mahdollistuu. Tutkielman keskeisimmät lähdeteokset ovat: The Single Market for Education and National Educational Policy (Ollikainen, A.), Postmodernism and Education (Usher, R. & Edwards, R.), Koulutus ja koulutuspolitiikka 2000-luvulle (Lehtisalo, L. & Raivola, R.) ja Tekstistä politiikkaan (Palonen, K.).
  • Kettunen, Maira (2001)
    Pro gradu -tutkielmani alkuosassa tarkastelen Euroopan unionin itälaajentumisesta unionille ja sen jäsenmaille aiheutuvia ongelmia. Tutkielman jälkimmäisessä osassa tarkastelen EU-jäsenyyteen valmistautumisen ongelmia, erityisesti EU:n heikon kannatuksen syitä, Viron näkökulmasta. Pyrin selvittämään itälaajentumisen onnistumismahdollisuuksia tilanteessa, jossa prosessia vastustetaan niin jäsenmaissa kuin hakijamaissakin. Itälaajentuminen on tärkein osa unionissa parhaillaan käytävää tulevaisuuskeskustelua, jonka tarkoituksena on tehostaa ja järkevöittää laajentuvan unionin toimintaa sekä kaventaa unionin ja sen kansalaisten välille syntynyttä kuilua. Pohdinta unionin tulevaisuudesta muodostaa tutkimuksen viitekehyksen. Tutkimukseni tutkimusstrategiana on tapaustutkimus. Tutkielmassani käytän runsaasti ajankohtaista materiaalia: muun muassa Euroopan parlamentissa käytettyjä puheenvuoroja, jäsenmaiden poliittisten johtajien puheita EU:n tulevaisuudesta sekä komission asiakirjoja ja raportteja. Lisäksi olen haastatellut kahta Viron asioihin perehtynyttä henkilöä. Laajentumisen perusteleminen moraalisella velvollisuudella ei riitä unionin kansalaisille. Kansalaiset tuntevat sympatiaa entisiä sosialistimaita kohtaan, mutta eivät ymmärrä miksi heidän pitäisi maksaa kommunismin vääryydet. Nimenomaan tulevan laajentumisen suuret kustannukset ja tieto nykyisten jäsenmaiden saamien tukien vähentymisestä laskevat itälaajentumisen kannatusta. Laajentumisen odotetaan tukevan taloudellista kasvua Euroopassa, mutta laajentumisen hyödyt näkyvät vasta vuosien päästä, kun taas kustannukset lankeavat maksettavaksi heti. Unioni epäonnistui Nizzan huippukokouksessa joulukuussa 2000 uudistamaan toimielinjärjestelmäänsä niin, että unioni pystyisi tehokkaasti toimimaan laajentuneessa kokoonpanossaan. Vaikeimmista kysymyksistä kuten rakennerahaston tulevaisuudesta ja maatalouspolitiikasta ei ole saatu sovittua, ja unioni on luvannut vastaanottaa ensimmäiset uudet jäsenmaat jo vuoden 2003 alusta alkaen. Aikataulun kiristyminen ja poliittinen paine neuvottelujen loppuun saattamiseksi voivat johtaa siihen, että alkuperäisestä jäsenyyskriteereihin pohjautuvasta strategiasta päätetään joustaa. EU-jäsenyys on alusta alkaen ollut Viron poliittisen eliitin hanke, johon kansalaiset suhtautuvat skeptisesti. Käsitykset EU:sta ovat usein tunnepohjaisia, eivät niinkään tosiseikkoihin perustuvia. Virolaiset pelkäävät uudelleen saavutetun itsenäisyyden menetystä, pienen maan heikkoa asemaa unionissa, ja ovat kyllästyneet ainaisten muutosten perustelemiseen EU-jäsenyyskriteerien täyttämistarpeella. Virolaisten uskotaan kuitenkin äänestävän EU-jäsenyyden puolesta kun kansalaisten EU-tietoisuus kohenee. Monista ongelmista huolimatta itälaajentuminen vaikuttaa toteutuvan. Itälaajentumisen peruuttaminen tässä vaiheessa johtaisi poliittiseen kaaokseen Itä- ja Keski-Euroopassa. Aikataulun viivästyksetkin heikentäisivät hakijamaiden sitoutumista uudistuksien loppuunsaattamiseen, ja vähentäisivät jo valmiiksi heikkoa jäsenyyden kannatusta kansalaisten keskuudessa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana nopeasti kehittyneet uudet jäsenmaat saattavat kuitenkin pettyä laajentumisen myötä köyhtyvään unioniin. Kansalaisten saamiseksi mukaan unionin tulevaisuuskeskusteluun on teknisten kysymyksien sijasta keskityttävä arvoihin. Legitimiteettivajeen korjaamiseksi on selvitettävä mitä nykyiset ja tulevat unionin kansalaiset EU:lta haluavat.
  • Pitkänen, Mikko (2013)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan EU:n toimielinten ja jäsenvaltioiden toimielinten korvausvastuuta EU-oikeuden rikkomisesta koskevaa oikeuskäytäntöä. Tarkastelulla pyritään löytämään vastaus kysymykseen siitä, ovatko EU:n ja jäsenvaltioiden toimielinten eurooppaoikeuden rikkomisesta seuraavan korvausvastuun edellytykset samanlaiset. Oikeuskäytännön tarkastelussa voidaan erottaa muutama kehitysvaihe. Ensinnäkin nähdään silloisten yhteisöjen toimielinten korvausvastuuta koskevan oikeuskäytännön synty 1960–70-luvulla. Seuraavana vaiheena on jäsenvaltion yhteisön oikeuden rikkomisesta seuraavan korvausvastuun periaatteen nimenomainen tunnustaminen 1990-luvun alun oikeuskäytännössä, josta johtavana esimerkkinä on tapauksessa Francovich annettu ennakkoratkaisu (1991) ja sitä vuonna 1996 seurannut ennakkoratkaisu asiassa Brasserie. Kolmantena vaiheena on unionin ja jäsenvaltion toimielinten korvausvastuun edellytysten lähentyminen 2000-luvun alusta alkaen – tässä keskeisenä askeleena on EU:n komission korvausvastuuta koskeva tapaus Bergaderm, jossa antamassaan ratkaisussa yhteisöjen tuomioistuin viittasi korvausvastuun syntyedellytyksistä lausuessaan suoraan Brasserie-ratkaisussa nimeämiinsä edellytyksiin. Tutkielmassa käytetty lähestymistapa on empiirinen. Tutkimus on siis toteutettu havainnoimalla ja vertailemalla yhteisöjen/unionin tuomioistuinten ratkaisuissa nimettyjä korvausvastuun syntyedellytyksiä ja ratkaisujen perusteluja. Lähestymistapa on johtanut siihen, että niin sanottujen johtavien tapausten tosiseikastoa on referoitu paikoin hyvin yksityiskohtaisesti. Tutkielman liitteenä on otoksellinen luettelo EU:n ja jäsenvaltion toimielinten korvausvastuuta koskevista oikeustapauksista. Luettelossa tapaukset on jaoteltu ryhmiin sen mukaan, millaisia korvausvastuun edellytyksiä yhteisöjen/unionin tuomioistuimet ovat kulloisessakin tapauksessa soveltaneet.
  • Vaismaa, Päivi (2012)
    Koulumaitotuki on maidon tukiohjelma, jonka avulla tuetaan Euroopan unionin lasten ja nuorten maidon ja eräiden maitovalmisteiden käyttöä kouluruokailun yhteydessä. Koulumaitojärjestelmä luotiin 1970-luvulla päätarkoituksenaan maitomarkkinoiden tasapainottaminen ja ylituotannon purkaminen. Sittemmin ohjelman tärkeänä tavoitteena on ollut saada lapset ja nuoret käyttämään maitotuotteita päivittäisessä ruokavaliossa maidon sisältämien hyvien ravitsemuksellisten ominaisuuksien vuoksi. Tukeen oikeutettujen tuotteiden valikoima on vuosien kuluessa muuntunut täysmaidosta vähärasvaisiin ja rasvattomiin maitotuotteisiin. Tutkielman tavoitteena oli tutkia miten maidon käytölle maksettava tuki Suomessa vaikuttaa maitoa ja maitotuotteita koskeviin hankintapäätöksiin sekä hakijatyypin (kunta vs. yksityinen koulu ja -päiväkoti) ja hakijan kokoluokan ja maantieteellisen sijainnin vaikutusta siihen hankitaanko toimipisteisiin enemmän tukikelpoisia vai tuettomia maitotuotteita. Kuluttajan ostopäätöksiin vaikuttavat tulo- ja hintatekijöiden lisäksi tarpeet, odotukset, asenteet, ryhmäjäsenyydet, esimerkki ja neuvot, vaikuttajayksilöiden suositukset, kulutusarvot ja normit sekä varsinkin markkinointikeinot kuten myynti ja mainonta. Kuluttajan käyttäytyminen vaihtelee lisäksi muun muassa hyödykeryhmittäin, alueittain ja ajoittain. Sosiaaliset tekijät selittävät kuluttajakäyttäytymisen toistuvia säännönmukaisuuksia. Organisaatiossa ryhmän muut jäsenet sekä organisaation rakenne vaikuttavat ostoryhmän päätöksiin. Elintarvikkeiden kulutuksen ohjaukseen vaikutetaan myös mm. informaatio-ohjauksen keinoin. Suomessa kouluille ja päiväkodeille maksetaan EU:n tukea maidon ja maitovalmisteiden käyttöön. Tuki määräytyy kulutuksen mukaisesti ja enimmillään sitä voi saada 2,5 desilitralle maitoa oppilasta ja koulupäivää kohti. Lukuvuonna 2010–2011 lähes kaksi kolmasosaa kouluissa käytetystä maidosta oli rasvatonta ja maitoa toimitettiin manner-Suomen ja Ahvenanmaan kouluihin yli 16 miljoonaa litraa. Tutkimusaineisto koostuu Maaseutuviraston keväällä 2010 tekemästä kyselytutkimuksesta kaikille koulumaitotuen kuntahakijoille ja tuen itse hakeville yksityisille kouluille ja päiväkodeille, vastauksia analysoitavaksi oli 89 kpl. Tutkimusote oli kvantitatiivinen. Tulosten mukaan kuntahakijat hankkivat toimipaikkoihinsa enemmän tukikelpoisia tuotteita kuin yksityiset koulut ja päiväkodit. Enemmän tuettomia kuin tukikelpoisia tuotteita hankitaan vain vähän, yhteensä 6,7 prosenttiin kaikista toimipaikoista. Kuntahakijat ovat vaihtaneet kevytmaidon ykkösmaitoon ja rasvattomaan maitoon korkeammalla osuudella kuin yksityiset koulut ja päiväkodit. Myös toimipaikan maantieteellisellä sijainnilla on vaikutusta siihen onko siirrytty käyttämään ykkösmaitoa ja rasvatonta maitoa kevytmaidon sijaan. Tuki on kokonaisuudessaan ohjannut ostovalintoja rasvattomampiin maitotuotteisiin, vaikka koulumaitotuen maksettu kokonaispotti on laskenut n. 15 prosenttia vuoden 2009 määrästä (4,5 milj. euroa) vuoteen 2010 verrattuna rasvaisempien tuotteiden poistuttua tuettujen tuotteiden listalta Suomessa.
  • Grönqvist, Jessica (2008)
    Tämä tutkielma liittyy kolmeen eri aiheepiiriin: EU:n laajentumiseen, Turkin jäsenyysprosessiin ja Kyproksen konfliktiin. Laajentuminen on olennainen osa EU:n toimintaa. Laajentuminen on määritelty pehmeäksi vallaksi sekä ulko- ja turvallisuuspoliittiseksi välineeksi, jonka avulla EU:n on mahdollista saavuttaa omia tavoitteitaan ja levitää omia arvojaan. Alkujaan kuuden jäsenvaltion yhteisö onkin kasvanut ja kehittynyt yhä laajemmalle alueelle käsittäen nykyään 27 jäsenvaltiota halki Euroopan. Unionin rajoja ei ole kuitenkaan vielä määritelty ja tällä hetkellä jäsenyysneuvotteluita käydään Turkin ja Kroatian kanssa. EU aloitti jäsenyysneuvottelut Turkin kanssa lokakuussa 2005. Näiden jäsenyysneuvotteluiden arvioidaan kuitenkin vievän vuosia, eikä Turkin jäsenyys ole mitenkään varmaa. Turkin liittymisprosessiin liittyykin monia haasteita, joista Kyproksen kysymys on yksi. Kyproksen konflikti liittyy saaren kahden yhteisön välisiin suhteisiin, mutta siihen liittyvät myös kansainväliset tekijät ja toimijat. Esimerkiksi Turkin sotilaallinen läsnäolo jatkuu saarella edelleen. Kypros onkin jakautunut kahtia kyproksenkreikkalaiseen Kyproksen tasavaltaan sekä kyproksenturkkilaiseen Pohjois-Kyprokseen. Kyproksen tasavalta on kansainvälisesti tunnustettu, mutta kyproksenturkkilaisten itsenäisyyden on ainoastaan Turkki tunnustanut. Tutkielman päähypoteesina on, että Kyproksen kysymys on olennainen tekijä Turkin liittymisprosessissa. Työn tavoitteena on selvittää Kyproksen kysymyksen merkitystä Turkin jäsenyysprosessissa. Tämän lisäksi tavoitteena on myös liittää Turkin jäsenyyskysymys EU:n laajentumiskontekstiin. Tutkielman tutkimuskysymykset ovat: mikä on EU:n kanta ja asema Kyproksen kysymyksessä, miten Kyproksen kysymys näkyy Turkin liittymisprosessissa sekä miten Turkin tapaus asettuu EU:n laajentumispolitiikkaan. Kysymysten kannalta olennaisimmat lähteet muodostuvat EU-materiaalista: Eurooppa-neuvoston puhenjohtajien päätelmistä sekä Turkin liittymisprosessiin liityvistä asiakirjoista, kuten neuvottelukehyksestä, liittymiskumppanuudesta ja vuosittaisista kehitysraporteista. Turkki sopii hyvin EU:n määrittelemiin laajentumisen tavoitteisiin. Turkin jäsenyys vahvistaisi EU:n mukaan demokratiaa, vaurautta ja vakautta Euroopassa. Olennaista Turkin tapauksessa on juuri Turkin positiivisen kehityksen varmistaminen. Turkki asettuu myös hyvin EU:n ulko- ja turvallisuuspolittiisiin tavoitteisiin. Turkin sijainnilla kuten myös sen sotilaallisella vahvuudella on tässä tärkeä asema. Turkin merkitys korostuu myös energiapoliittisesta näkökulmasta. Turkin jäsenyyskysymys kuvastaakin hyvin, miten laajentuminen muodostaa poliittisen välineen. EU-jäsenyyden ehdollisuudesta nousee kuitenkin myös haasteita, joiden suhteen EU edellyttää Turkilta muutosta. Kypros yhtenä näistä on määritelty neuvottelukehyksessä ja liittymiskumppanuudessa tekijäksi, johon Turkin kehitystä arvioidaan ja joka voi näin vaikuttaa neuvotteluiden kulkuun. Kyproksen merkitys Turkin liittymisprosessissa rakentuu EU:n ja Turkin erilaisesta näkökulmasta Kyproksen konfliktiin, Kyproksen kysymyksen liittämisestä Turkin jäsenyysprosessiin sekä Kyproksen EU-jäsenyydestä.
  • Manninen, Marjukka (Helsingin yliopisto, 2007)
    Tutkimuksessa tarkastellaan kansainvälisen kaupan teorian lähtökohdista Euroopan unionin maataloustuotteiden tuontia Mercosur-maista. Tarkastelun kohteeksi valittiin seitsemän maataloustuotetta: naudanliha, kaakao, kahvi, appelsiinimehu, siipikarjanliha, soija ja vehnä. Tutkimusongelmana oli tuonti- ja vientikysyntöjen estimointi näille tuotteille. Tutkimuksessa tehtiin myös simulaatioita, joilla pyrittiin kuvaamaan kaupan vapautumisen vaikutuksia. Lisäksi pyrittiin vastaamaan kysymykseen: millä tavoin kaupan vapautuminen olisi vaikuttanut EU:n maataloustuotteiden kokonaistuontiin ja tuontiin Mercosur-maista? Tutkimuksen tutkimusmenetelmänä oli ekonometrinen estimointi. Ensin estimoitiin EU:n tuotteen tuontikysyntä eli kokonaistuonti, josta johdettiin kysyntä EU:n tuonnille eri Mercosur-maista eli vientikysynnät. Tuotteiden tuontikysynnöille estimoitiin tulo- ja hintajoustot ja vientikysynnöille joustot kokonaistuonnin ja hinnan suhteen. EU:n tuontikysyntää selittäviksi tekijöiksi valittiin EU:n tulotaso ja tuotteen reaalihinta. Muutamiin tuontikysyntä -malleihin lisättiin vielä niin sanottu dummy-muuttuja kuvaamaan suuria tuonnin vaihteluita. Kaikille seitsemälle tuotteelle estimoitiin myös vientikysyntämallit eli estimoitiin EU:n tietyn tuotteen tuontia yhdestä Mercosur-maasta kerrallaan. Vientikysyntää selittäviksi tekijöiksi valittiin EU:n kyseisen tuotteen kokonaistuonti ja kyseisen tuotteen suhteellinen hinta. Log-lineaariset mallit estimoitiin pienimmän neliösumman menetelmällä ja malleissa, joissa esiintyi autokorrelaatiota hyödynnettiin Cochrane-Orcutt -tekniikkaa. Tutkimuksessa tehtiin tuonti- ja vientikysyntöjen regressiokertoimien estimaateilla historiallisia (ex post) simulaatioita vuosille 1988-2006. Simulaatioiden avulla pyrittiin saamaan selville, mitä vaikutuksia kaupanvapautumisella ja EU:n ja Mercosurin välisellä vapaakauppaliitolla olisi ollut EU:n tuonti- ja vientikysyntöihin kyseisten tuotteiden kohdalla ceteris paribus. Estimoitujen EU:n tuontikysyntä -mallien hintajoustot vaihtelivat -0,69 ja 1,97 välillä, mistä voidaan päätellä, että kaupan vapauttaminen tai lähinnä tariffien poistaminen ei vaikuttaisi kovin merkittävästi EU:n kokonaistuonnin määrään. Tuontikysyntämallien tulojoustot vaihtelivat 0,77 ja 5,98 välillä. Tuontikysynnät olivat tulojen suhteen aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna huomattavasti joustavampia. Tutkimuksessa estimoitujen EU:n vientikysyntä -mallien joustot kokonaistuonnin suhteen vaihtelivat -6,31 ja 4,69 välillä ja hintajoustot vaihtelivat -14,51 ja 0,87 välillä. Vientikysynnät kokonaistuonnin että hinnan suhteen olivat joustavampia aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna. Tuontikysyntöjen simulaatiot osoittivat, että aikavälillä 1988-2006 EU:n ja Mercosurin välisen vapaakauppaliiton tapauksessa EU:n tuonti olisi ollut suurempaa kuin perusskenaariossa ja vapaankaupan tapauksessa tuonti olisi ollut vieläkin suurempaa alhaisemmasta hinnasta johtuen. Vientikysynnöissä perusskenaarion ja vapaakauppa-skenaarion välille ei syntynyt useiden tuotteiden kohdalla kovinkaan suurta eroa tuonnin määrään, mutta EU:n ja Mercosurin välinen vapaakauppaliitto olisi tämän tutkimuksen mukaan lisännyt EU:n maataloustuotteiden tuontia Mercosur-maista aikavälillä 1988-2006. Avainsanat: tuontikysyntä, vientikysyntä, kansainvälisen kaupan teoria, ekonometrinen estimointi
  • Turpeinen, Mona (2011)
    Tämä Pro Gradu tutkimus on osa Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin toteuttamaa hanketta, jossa selvitetään EU:n nimisuojan käyttöä Suomessa. Tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen ja työssä on käytetty teemahaastattelua. Tutkimuksessa on haastateltu suomalaisten nimisuojatuotteiden taustatahot ja haastatteluaineistosta tutkimusteemoiksi nousivat: hakuprosessi, yhteistyö toimijoiden kesken, nimisuoja kilpailuetuna sekä nimisuojan hyödyntäminen yleisesti nyt ja tulevaisuudessa. Tutkimustulostenperusteella EU:n nimisuojajärjestelmän tuomaa lisäarvoa elintarvikkeille ei ole Suomessa hyödynnetty toistaiseksi kovin paljon. Tällä hetkellä varsin harvat tuottajat Suomessa käyttävät nimisuojaa, vaikka se olisi mahdollista. Tietoisuus järjestelmästä on puutteellista eivätkä tuottajat ole saaneet nimisuojatuotteistaan korkeampaa hintaa. Tämä voi olla osasyy tuottajien kiinnostuksen vähäisyyteen, minkä lisäksi muita laatua osoittavia pakkausmerkintöjä on paljon. Vaikka nimisuojaa käyttäville suomalaisille tuottajille ei ole ollut taloudellista hyötyä merkin käytöstä, nähdään nimisuojat kuitenkin laatumerkkinä sekä mahdollisuutena erottautua kilpailijoista. Nimisuojan käyttäminen on vähentänyt tuotenimen väärinkäyttöä, mutta tehokkaampaa ja organisoidumpaa valvontajärjestelmää toivotaan kilpailuedun vahvistamiseksi. Tuottajilla ei ole resursseja markkinoida nimisuojaa, jonka edistämiseksi kaivataan enemmän kansallista panostusta niin markkinointiin kuin suomalaisen ruokakulttuurin ja ruoan arvostuksen kohottamiseen. Tuottajien puolelta toivotaan myös sujuvampaa hakuprosessia, sillä prosessi on kestänyt kaikilla hakijoilla vähintään neljä vuotta. Tulevaisuudessa nimisuojan nähdään osaltaan rakentavan alueen symbolista arvoa ja potentiaalisia suomalaisia nimisuojatuotteita uskotaan löytyvän esimerkiksi kala- ja leipätuoteryhmistä.
  • Korpinen, Pia (2002)
    Pro gradu -tutkielman aiheena on Euroopan unionin pohjoisen ulottuvuuden politiikassa esiin tuleva näkemys ympäristöstä ja ympäristöongelmista. Tavoitteena on selvittää, miten ympäristökysymyksiä lähestytään pohjoisen ulottuvuuden politiikkaan liittyvissä virallisissa asiakirjoissa ja miten esille nostettuja ympäristöongelmia esitetään ratkaistaviksi. Tätä vasten peilaten, tarkastellaan myös mitä vaihtoehtoinen, radikaaliekologiaan pohjaava lähetymistapa voisi pohjoisen ulotuvuuden politiikassa sisältää. Tutkielman teoreettisen perustan keskeiset käsitteet ovat kestävä kehitys ja ekologinen modernisaatio. Näiden käsitteiden pohjalta tarkastellaan pohjoisen ulottuvuuden politiikan edustamaa ympäristönäkökulmaa. Teoriaosuudessa perehdytään näihin käsitteisiin ja siihen, minkälaisia toimintaperiaatteita ne edustavat ympäristöpolitiikan käytännössä. Analyysikehikon teknisenä välineenä käytetään kestävän kehityksen mallia, johon sisältyy neljä eri tulkintaa kestävästä kehityksestä. Nämä tulkinnat edustavat kukin erilaista käsitystä siitä mitä kestävän kehityksen ymmärretään tarkoittavan. Samalla ne edustavat erilaista lähestymistapaa ympäristökysymyksiin ja niiden ratkaisuun. Vaihtoehtoisen ympäristönäkökulman pohtiminen liitetään yhteen mallin esittämistä kestävän kehityksen tulkinnoista, ns. kestävän kehityksen ideaalimalliin. Ideaalimalli pohjaa radikaaliekologian mukaiseen näkemykseen siitä, millaista on ympäristön ja ihmisten kannalta kestävä kehitys. Ideaalimallin edustamaa vaihtoehtoista ympäristönäkökulmaa syvennetään teoriaosuudessa käsittelemällä radikaaliekologian ja kriittisen tutkimuksen yhtymäkohtia. Tämän analyysikehikon pohjalta lähetään selvittämään pohjoisen ulottuvuuden politiikan ympäristönäkökulmaa. Analyysiaineiston muodostavat EU:n viralliset pohjoisen ulottuvuuden politiikka käsittelevät asiakirjat vuosilta 1999-2001. Tarkastelen analyysiaineistoa teemoitellen ja tehden päättelyjä aineiston edustmista politiikkamalleista hakien samalla systemaattisesti yhteyksiä vaihtoehtoiseen malliin. Ympäristönäkökulman tarkastelu paljastaa, että ympäristöä käsitellään pohjoisen ulottuvuuden politiikassa verrattain kapealaisesti ympäristöongelmiin keskittyen. Ympäristöongelmien ratkaisemisessa ekologisen modernisaation ja heikon kestävän kehityksen tulkinnan mukaiset linjaukset nousevat keskeisiksi. Ympäristönäkökohtien huomioimista luonnonvarojen hyödyntämisessä painotetaan, mutta mitä ympäristön kestävällä kehityksellä käytännössä tarkoitetaan, jää vaille merkityssisältöä.
  • Malkki, Antti (2009)
    Tutkin pro gradussani, millä jakomenetelmällä päästökaupan osapuolet haluavat päästöoikeudet jaettavan EU:n päästökaupassa. Päästökaupan osapuolilla tarkoitetaan EU:ssa toimivia yrityksiä, valtion organisaatioita sekä kansalais-, etu-, ja ammattijärjestöjä. Lisäksi vertailen, eroavatko suomalaisten ja muiden EU-maiden osapuolien käsitykset jakomenetelmästä toisistaan. Toiseksi tutkin, millä tavoin päästökaupan suomalaiset osapuolet suhtautuivat toteutuneeseen päästöoikeuksien määrään toisella päästökauppakaudella. Tutkimukseni kuuluu evaluointitutkimuksen perinteeseen, jolloin arvioin, täyttyvätkö oikeudenmukaisuuden ja hyväksyttävyyden periaatteet päästöoikeuksien alkujaossa. Tutkimukseni lähdeaineiston muodostavat päästökaupan osapuolien päästökaupasta antamat lausunnot, joita työ- ja elinkeinoministeriö (entinen kauppa- ja teollisuusministeriö) keräsi ensimmäisen päästökauppakauden aikana. Lisäksi käytän lähteinäni EU:n päästökauppaa käsittelevää aineistoa. Analyysimenetelmänä käytän aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Selvitän tutkimuksessani, kokevatko EU:n päästökaupan osapuolet hyväksytyimmäksi päästöoikeuksien jakomenetelmäksi perintömenettelyn, huutokaupan vai benchmarking-menetelmän. Suomessa päästöoikeudet halutaan jaettavan perintömenettelyn avulla, mutta muissa EU-maissa suosituimpana jakomenetelmänä pidetään yleisesti benchmarking-menetelmää. Benchmarking-menetelmän kannatus muissa EU-maissa on myös suhteellisen korkeaa kaikkien päästökaupan osapuolien keskuudessa. Eniten sitä kannattavat kansalaisjärjestöt. Myös Suomessa benchmarking-menetelmää kannattaa kansalaisjärjestö, Suomen luonnonsuojeluliitto. Lisäksi päästökaupan osapuolet EU-maissa toivovat, että benchmarking-menetelmää käytettäessä päästöoikeudet jaettaisiin EU:ssa keskitetysti maittaisen alkujaon sijaan. Suomessa perintömenettelyä jakomenetelmänä suosittavat päästökaupan valmistelun keskeiset organisaatiot eli ympäristö- ja valtiovarainministeriö. Päästöoikeudet jaettiin Suomessa ilmaiseksi molemmilla päästökauppakausilla, mihin kyseisten ministeriöiden kannalla oli todennäköisesti vaikutuksensa. Suomessa huutokauppaa päästöoikeuksien jakomenetelmänä kannattavat kansalaisjärjestöt, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF. Muissa EU-maissa huutokauppaamisen kannatus on myös suurinta kansalaisjärjestöjen keskuudessa, ja suhteellisen korkeaa huutokaupan kannatus on markkinoilla toimivien välittäjien ja hallintoelimien keskuudessa. Kielteisimmin huutokaupan järjestämiseen suhtautuvat yritykset ja teollisuuden etujärjestöt. Prosessiteollisuudessa pidetään sen saamaa päästöoikeuksien toisella päästökauppakaudella määrää hyväksyttävänä. Myös energiasektorilla kaukolämmön sekä yhdistetyn sähkön ja kaukolämmön tuotannon yrityksissä ollaan tyytyväisiä päästöoikeuksien määrään. Kyseisille tuotannonaloille jaettiinkin reilusti päästöoikeuksia toisella päästökauppakaudella. Lauhdetuotannon edustajat kokevat sen sijaan tulleensa kaltoin kohdelluiksi toisen päästökauppakauden päästöoikeuksia jaettaessa. Lauhdetuotannolle jaettiinkin huomattavasti vähemmän päästöoikeuksia kuin muille teollisuudenaloille toisella päästökauppakaudella. Tarkasteltaessa päästökauppaan kuuluvien tuotannonalojen saamaa päästöoikeuksien määrää oikeudenmukaisen ympäristöpolitiikan ja saastuttaja maksaa -periaatteen näkökulmasta voidaan päästöoikeuksien jakamista toisella kaudella pitää onnistuneena, koska lauhdetuotannosta syntyy eniten päästöjä tuotettua energiamäärää kohden. Tällöin on perusteltua, että lauhdetuotanto saa vähiten päästöoikeuksia ja joutuu siten vastaamaan saastuttamisen kustannuksista muita tuotannonaloja enemmän.
  • Mattsson, Inari (2004)
    Tutkielman tavoitteena oli tarkastella sitä, miten kuuden EU:n eri jäsenmaan oppikirjoissa esitetään Euroopan unioni ja eurooppalainen identiteetti. Tutkielmassa oli mukana – Suomen, Ranskan, Ruotsin, Saksan, Italian ja Ison-Britannian – oppikirjat. Kustakin jäsenmaasta analysoitiin yhden historian tai yhteiskuntaopin oppikirjan Euroopan unionia käsittelevä luku. Aineiston analyysissä sovellettiin kolmea erilaista aineistolähtöiseen teoriaan perustuvaa menetelmää. Teoreettisena viitekehyksenä on sosiaalisten representaatioiden lähestymistapa, sosiaalisen identiteetin teoria, yhteisen sisäryhmäidentiteetin malli, sisäryhmän projektio-malli sekä sosiaaliset representaatiot ja sosiaalisen identiteetin teorian yhdistävä lähestymistapa. Oppikirjoissa esitettyjen asioiden ja teemojen tarkastelemiseksi aineistoa luettiin aluksi faktuaalisesta näkökulmasta. Oppikirjat sekä erosivat toisistaan että olivat hyvin samankaltaisia sen suhteen, mitä EU:sta kirjoitetaan. Eri jäsenmaiden EU-representaatioiden rakennetta tarkasteltiin representaation ydin- ja perifeeristen elementtien avulla. Oppikirjoista löydettiin kullekin maalle oma ydin, jonka ympärille representaatio EU:sta rakentuu: suomalaisen aineiston pulmallinen EU, ranskalaisen aineiston voimakas EU, ruotsalaisen aineiston epäilyttävä EU, saksalaisen aineiston yhtenäistävä EU, italialaisen aineiston poliittinen EU ja englantilaisen aineiston epämiellyttävä EU. Representaatioiden perusprosesseja – ankkurointia ja objektivointia – tarkastelemalla pyrittiin selvittämään, miten tuntemattomasta EU:sta tulee osa arkikeskustelua ja yhteisesti jaettuja sosiaalisia representaatioita. Eurooppalaista identiteettiä lähestyttiin oppikirjoista löydettyjen sisä-ulkoryhmäasetelmien kautta. Aineistosta löydettiin useita sisä- ja ulkoryhmän välisiä prosesseja: uhkaa, erottautumista, sisäryhmän suosimista ja ulkoryhmän syrjintää sekä ulkoryhmän suosimista. EU:n ulkoryhminä erottuivat Yhdysvallat, laittomat siirtolaiset ja kommunismi. Tarkastelemalla samanaikaisesti EU:n sosiaalisia representaatioita ja eurooppalaista identiteettiä tutkielmassa pyrittiin yhdistämään toisiinsa kaksi laaja sosiaalipsykologista viitekehystä: sosiaalisten representaatioiden lähestymistapa ja sosiaalisen identiteetin teoria. Tärkeimmät lähteet olivat: Breakwell G. & Lyons E. (toim.), Changing European identities. Social psychological analyses of social change. ; Deaux, K. & Philogène G. (toim.), Representations of the social. Bridging theoretical traditions; Licata, L. (2003). Representing the future of the European Union: Consequences on national and European identifications; Moscovici, S. (1984). The phenomenon of social representations; Tajfel, H. (1978). Differentiation between social groups; Risse, T. (2003). European Institutions and Identity Change: What Have We Learned?; Smith, A. (1992). National identity and the idea of European unity.
  • Rimpiläinen, Raija (2000)
    Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko mahdollista toteuttaa EU-tason terveyspolitiikkaa. Kysymystä lähestyttiin selvittämällä yhteisön terveyspolitiikan lailliset, poliittiset ja institutionaaliset edellytykset. Tutkimuksen aineistona käytettiin unionin instituutioiden tuottamaa kirjallista materiaalia: perussopimusta, raportteja, tiedonantoja ja toimintasuunnitelmia. Dokumenttien antamaa virallista kuvaa täydennettiin haastattelujen ja tutustumiskäyntien antamalla epävirallisella tiedolla. Aineiston analysoimiseen käytettiin pääasiassa verkostoanalyyttistä lähestymistapaa, jota täydennettiin implementaatio- ja innovaatioteorioiden soveltuvilla näkökohdilla. Tutkimuksen mukaan EU-tason terveyspolitiikan toteuttamiselle on lailliset mahdollisuudet. Läheisyysperiaatteen ja jäsenvaltioiden suvereenisuuden korostaminen kuitenkin rajoittaa yhteisötason toimien alaa. Muita terveyspolitiikan etenemisesteitä ovat resurssipula, jäsenvaltioiden historiallisen perinnön ja poliittisten ristiriitojen yhteensovittamisen vaikeus, monimutkainen päätöksenteko-organisaatio ja selvän terveyspoliittisen näkemyksen puute.
  • Guerfi, Yamina (2008)
    Tutkielmassa tarkastellaan EU:n valtaa ulkosuhteissa. Aikaisempaa tutkimusta on kritisoitu EU-lähtöisyydestä, empiirisyydestä sekä liian kapeasta valtanäkökulmasta. Tässä tutkielmassa asetelma käännetään toisin päin ja selvitetään laajaan teoreettiseen valtakehykseen pohjautuen, miltä EU:n valta näyttää ulkoapäin tarkasteltuna. Kysymys on tärkeä, koska kaikki sosiaalinen valta rakentuu vuorovaikutuksessa ja EU:n valta on siten ainakin osittain riippuvainen siitä, minkälaisena muut sen näkevät. Tarkemmin määriteltynä tutkielmassa selvitetään algerialaisten asiantuntijoiden näkemyksiä EU:n vallasta ulkosuhteissa. Tutkielman primääriaineiston muodostavat Algeriassa marras- ja joulukuussa 2007 sekä helmikuussa 2008 tehdyt 9 asiantuntijahaastattelua. Algerialaisten näkemyksiä kartoitettiin haastattelemalla ulkoasiainministeriön virkamiehiä, tutkijoita ja toimittajia. Haastateltujen valitsemisessa käytettiin ns. lumipallo-otantaa ja tutkimusmetodina puolistrukturoitua teemahaastattelua. Teoreettinen viitekehys pohjautui määritelmiin EU:sta taloudellisena, siviili-, sotilaallisena ja normatiivisena valtana. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin temaattista sisällönanalyysia. Teoreettisen viitekehyksen lisäksi tarkastelutasoina toimivat EU:n valta bilateraalisella, alueellisella ja globaalilla tasolla. EU:n vallan katsotaan tutkimuksen perusteella olevan ennen kaikkea taloudellista ja alueellista. EU:lla on taloudellista valtaa (power in trade) ja sen kautta tulevaa poliittista valtaa (power through trade). EU näyttäytyy niin globaalilla, alueellisella kuin bilateraalisella tasolla vahvasti taloudellisena valtana. Unionin heikkoudeksi katsotaan, ettei se ole kyennyt kääntämään taloudellista valtaansa merkittäväksi poliittiseksi vallaksi. Toisena valtateemana nousi esiin unionin normatiivisen ulottuvuuden heikkous ulkosuhteissa. EU:n ei nähdä omaavan normatiivista valtaa, vaikka se sitä tavoitteleekin. EU:n "humaanius" on toteutunut ainoastaan sen omien rajojen sisällä, laajentumispolitiikassa ja kehityspolitiikassa. Kumppanuus- ja naapuruuspolitiikassa unionin katsotaan olevan liian riippuvainen taloudellisista ja turvallisuuteen liittyvistä intresseistään sekä poliittisesti liian hajanainen ollakseen normatiivinen "force for good". Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan osalta EU:n roolin ja vallan maailman kriisialueilla katsotaan kuuluvan unionin suurimpiin epäonnistumisiin. EU:n ulkopolitiikan kulmakiviä tällä saralla – tuomitsevia julkilausumia, humanitaarista apua sekä läsnäoloa kriisialueilla – ei nähdä vaikutuksiltaan tehokkaina. Kylmän sodan päättymisen jälkeen EU käytti hyväkseen Euroopan maanosan strategisessa jaossa tapahtuneet muutokset taloudellisesti ja kulttuurisesti, mutta ei sotilaallisesti. Kriisinhallintakapasiteetistaan huolimatta unionin katsotaan turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa olevan vähemmän kuin osiensa summa. Sotilaallisen voiman sijaan EU:n ultima ratio on Yhdysvallat. Neljäntenä erittäin vahvana valtateemana nousi esiin EU:n hajanaisuus ja epäyhtenäisyys, jota tutkielmassa kuvataan sanaparilla mosaiikkisuus versus pirstalemaisuus. EU:n sisäinen valtataistelu nähdään monitahoisena ja se vähentää suuressa määrin sitä, kuinka vahvana unioni ulkopuolelta tarkasteltuna näyttäytyy. Niin EU itse kuin lukuisat tutkijat ovat 2000-luvulla nähneet EU:n globaalina toimijana ja valtana. Tutkielman perusteella voidaan todeta, että unionin omakuva on jyrkässä ristiriidassa ulkopuolisten näkemysten kanssa, jotka näkevät EU:n vallan olevan alueellista.
  • Hanna, Vuoria (2013)
    Tutkielman aiheena on EU-oikeuteen perustuva palautuskanne, jossa yksityinen taho (kantaja) vaatii jäsenvaltiolta (vastaaja) hyvitystä palautuksen muodossa. Vaatimus perustuu jäsenvaltion langettamaan maksuvelvollisuuteen, joka on osoittautunut unionin perussopimusten tai muiden säädösten vastaiseksi. Jäsenvaltioilla on lähtökohtainen palautusvelvollisuus, kun kansallinen viranomainen on perinyt veron tai julkisoikeudellisen maksun ilman toimivaltaa ja vastoin unionin oikeutta. Palautusvelvollisuus voi aiheutua esimerkiksi tullimaksua vaikutukseltaan vastaavan maksun taikka syrjivän sisäisen veron perimisestä. Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) mukaan jäsenvaltiot säätävät tarvittavista muutoksenhakukeinoista tehokkaan oikeussuojan takaamiseksi unionin oikeuteen kuuluvilla aloilla. Palautuksen suorittaminen yksityiselle tapahtuu kansallisen prosessiautonomian periaatteen mukaisesti kansallisia menettelysäännöksiä noudattaen. Tehokkuus- ja vastaavuusperiaatteet asettavat rajat jäsenvaltioiden toimivallalle prosessioikeuden alalla, ja Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) onkin puuttunut useisiin palautuskanteisiin sovellettaviin menettelyllisiin säännöksiin. Tuomioistuin on ottanut kantaa esimerkiksi prosessuaalisia määräaikoja sekä todistelua koskeviin kansallisiin käytäntöihin. Palautuskanne on EU-oikeudellinen oikeussuojakeino, jolla pyritään varmistamaan, ettei EU:n jäsenvaltio vastaanota oikeudetonta hyötyä sen rikottua unionin oikeutta. Palauskanne on verrattavissa EU-oikeudelliseen vahingonkorvauskanteeseen, jolla pyritään neutralisoimaan jäsenvaltion EU-oikeuden vastaisen toimen tai laiminlyönnin taloudelliset vaikutukset. Yksityinen taho voi esittää palautus- ja vahingonkorvausvaatimukset rinnakkaisina vaateina samassa oikeudenkäynnissä. Korvaus- ja palautusvelvollisuutta koskevat unionin oikeudessa kuitenkin hyvin erilaiset edellytykset. EUT:n oikeuskäytännössä on todettu, että ainoa jäsenvaltiolle avoin puolustautumiskeino palautusvaatimusta vastaan on vyörytykseen vetoaminen tilanteessa, jossa yksityinen taho on siirtänyt maksuvelvollisuuden eteenpäin kolmannelle taholle ja palautus muodostuisi yksityisen kannalta perusteettomaksi. Perusteetonta etua koskevat opit ovat tutkimuskohteen kannalta olennaisia yhtäältä, koska jäsenvaltion maksusuorituksesta saama hyöty on katsottavissa perusteettomaksi eduksi, joka on vastaanotettu yksityisen tahon kustannuksella. Toisaalta, mikäli yksityinen on turvautunut maksusuorituksen vyöryttämiseen, yhteys sen ja jäsenvaltion välillä on katkennut, ja palautus välittömästi maksuvelvolliselle merkitsisi sen hyötymistä oikeudettomasti. Unionin oikeudessa on tunnustettu vyörytykseen vetoamisen ongelmallisuus ja asetettu puolustuksen hyväksymiselle tiukat kriteerit. Kansallisella tasolla voidaan sallia vyörytys-puolustuksen soveltaminen, joskin tehokkuusperiaatteen mukaisesti tulee huolehtia, ettei palautuksen saaminen muodostu yksityisen tahon kannalta suhteettoman vaikeaksi tai käytännössä mahdottomaksi. Merkittävimmät ongelmat vyörytykseen vetoamisessa liittyvät näyttöseikkoihin. Vyörytyksen ja palautuksen perusteettomuuden välillä ei ole suoraa yhteyttä, joten yhteyden osoittaminen edellyttää perusteellista markkina-analyysia ja näyttövaikeuksien ylittämistä. Palautuskanne on unionin oikeuden hajautetun täytäntöönpanon väline. EU:n intressissä on välttää tilanteet, joissa unionin oikeuden rikkominen hyödyttää jäsenvaltiota taloudellisesti. Viime kädessä kyse on unionin oikeuden tehokkuudesta sekä yksityisten tahojen EU-oikeuksien toteutumisesta. EUT on antanut palautuskannetta koskevia ennakkoratkaisuja runsaasti viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana. Ratkaisulinja osoittaa tuomioistuimen voimistuvan halun varmistaa, että jäsenvaltio joutuu palautusvelvolliseksi suhteessa maksuvelvolliseen yksityiseen. Tutkimuskohdetta on käsitelty kotimaisessa oikeuskirjallisuudessa verrattain vähän huolimatta sen käytännön merkityksestä. EUT on esittänyt viime vuosina merkittäviä palautuskannetta ja etenkin vyörytykseen vetoamista koskevia kannanottoja. Vyörytys-puolustus on ajankohtainen myös kilpailuonrikkomustapauksissa, joskin puolustuskeinoa käsitellään tutkimuksessa ainoastaan liittyen EU-oikeudelliseen palautusvaatimukseen.
  • Anhava, Jaakko (1998)
  • Vajanto, Krista (Helsingin yliopisto, 2003)
    Tutkielman tavoitteena on tuottaa neulakinnasrekonstruktio Euran Luistarin kalmiston haudan 56 neulakinnasfragmenttien pohjalta. Hauta on tutkittu vuonna 1969, jolloin kalmistoalueen arkeologiset kaivaukset aloitettiin. Haudan löytöjen perusteella on aikaisemmin tehty kokonainen pukurekonstruktio, Euran muinaispuku. Luistarin hauta 56 on ruumishauta ja se on tehty naisvainajalle rautakaudella, 1000-luvun alkupuolella jKr. Neulakinnastekniikalla on valmistettu neuloksia jo tuhansia vuosia. Eri neulakinnastekniikoita on yritetty kuvata useilla teorioilla, joista paras lienee Egon H. Hansenin merkintätapa. Suomalaisen kansanperinteen mukaan maassamme on tehty neuleita kolmella erilaisella neulakinnastekniikalla: suomeksi , venäjäksi ja pyöräyttäen . Luistarin haudan 56 neulakinnastekniikalla valmistetut tekstiilifragmentit löytyivät vainajan vatsalta suuren puukontupen päältä sekä kämmenluiden ja sormusten yhteydestä. Fragmentteja saatiin kaivauksissa talteen yhteensä kuusi, joista suurin on kooltaan 6x9 cm. Fragmentit on sijaintinsa perusteella tulkittu kintaiden jäänteiksi. Hautaustilanteessa kintaat ovat ilmeisesti sijainneet vainajan vatsalla, eivätkä käsiin puettuina, sillä fragmentteja ei löytynyt kaikkien sormusten yhteydestä. Myös eräistä muista rautakautisista ruumishaudoista on löydetty neulakintaiden jäänteitä. Luistarin haudan 56 neulakinnasfragmenteista on tutkittu valmistustekniikka, lankojen paksuudet ja kierteisyydet. Selkeänä erottuvat kolme väriä on tulkittu mikroskooppitarkastelussa siniseksi, punaiseksi ja keltaiseksi. Pieni punaisen kerroksen pätkä aivan suurimman fragmentin reunassa on tulkittu peukalon tyveksi. Muita Suomesta löytyneitä rautakautisia neulakinnasfragmentteja ja niistä saatuja tietoja on käytetty vertailuaineistona. Kinnasrekonstruktioon käytetyt langat on värjätty luonnonväreillä. Värjäyksessä on käytetty osittain nykypäivän keinoja, mutta niin, että lopputulos poikkeaisi mahdollisimman vähän muinaistekniikoilla tehdystä. Punainen lanka on värjätty värimataralla eli krapilla, keltainen kanervalla ja sininen luonnonindigolla. Kintaiden muotoilu perustuu suomalaiseen neulakinnastraditioon ja lähialueiltamme löytyneisiin keskiaikaisiin neulakintaisiin.
  • Tala, Ulla (1967)