Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 4322-4341 of 24298
  • Hakovirta, Aino Eveliina (2014)
    Tutkielman tarkoituksena on valaista Euroopan unionin integraation operationaalista koodia järjestelmällisen empiirisen analyysin avulla, esimerkkitapauksena unionin Länsi-Balkan -politiikka. Metodologisena oheistarkoituksena on arvioida Nathan Leitesin ja Alexander L. Georgen kehittämän operationaalisen koodin opin toimivuutta empiirisen analyysin välineenä tämän aihealueen tutkimuksessa ja politiikan tutkimuksessa yleisemminkin. Tutkielman primäärianalyysi jäsentyy Georgen laatiman, toimijan filosofisia ja instrumentaalisia uskomuksia koskevan kymmenen koodikohdan kysymyspatteriston pohjalta. Analyysi toteutuu ”haastattelemalla” kysymyspatteriston mukaan EU-komissaarien puheita. Haastatteluaineiston muodostaa 30 tutkimuksen tarkoituksen kannalta relevanttia EU-komissaarien unioniaikakaudella (1993−2013) pitämää (tai pitämättä jäänyttä, mutta julkaistua) puhetta. Puheaineistoa taustoittavana, täydentävänä primääriaineistona on esimerkkitapausta koskevia komission laatimia laajentumispoliittisia asiakirjoja, kuten vuosittaisia laajentumisstrategioita sekä maakohtaisia edistymiskertomuksia. Lisäksi on hyödynnetty tutkimuskirjallisuudessa esitettyä sekä erilaisten kansainvälisten organisaatioiden tuottamaa empiiristä kuvausta Länsi-Balkanista ja EU:n tähän alueeseen kohdistamasta politiikasta. Teoreettinen aineisto koostuu operationaalisen koodin oppia koskevasta kirjallisuudesta, integraatiotutkimuksista sekä analyysin keskeisiä käsitteitä selventävistä tutkimuksista. Analyysi osoittaa EU:n filosofisissa uskomuksissaan mieltävän poliittisen todellisuuden konfliktialttiiksi, mutta myös muokattavissa olevaksi kollektiivisen intressin ja arvopohjan omaksumiseen pohjautuvan eurooppalaisen integraation avulla. Poliittisten tavoitteiden toteutumisen suhteen on oltava optimisti, realismia silti unohtamatta – osittaisesta itseohjautuvuudesta huolimatta integraatiota on aktiivisesti ohjattava ja edistettävä. Tulevaisuuden ennakoivuutta voidaan lisätä muodostamalla unionista yhä riippumattomampi kollektiivinen toimija. Integraatio edustaakin tietoista pyrkimystä ohjata historiallista kehitystä – kysymys on kollektiivisen edun, jopa moraalisen velvollisuuden täytäntöönpanosta. Todellisuuden sattumanvaraisuuksiin, olivatpa ne sitten positiivisia tai negatiivisia, on suhtauduttava varauksellisesti integraation peruslogiikan vastaisina. Unionin instrumentaalisia uskomuksia edustavat analyysin perusteella seuraavat: Integraation päämäärien asettelu tulee tehdä niin itsenäisesti kuin mahdollista, yleiseurooppalaisen intressin edistämisen perustalta. Unionin toiminta tapahtuu ainutlaatuisen logiikan − laajentumisen ja syventymisen, pehmeän vallankäytön, universaalin arvopohjan edistämisen, valtionrakennuksen − pohjalta, unohtamatta myöskään kumppanuutta ja yhteistoimintaa itseä vahvempien toimijoiden kanssa. Toiminnan riskien määritys suoritetaan geopoliittisen, niiden kontrollointi poliittis-psykologisen, sekä niiden hyväksyntä kollektiivisen logiikan perustalta – riskienhallinnan ulottuessa sekä valtion, alueen että maanosan tasolle. Ajoitukselliselta kannalta kysymys on ennakoivasta, joustavasta, kärsivällisestä – jatkuvan valvonnan integraatiopolitiikasta. Etenkin sellaisilla intressien edistämiskeinoilla on merkitystä, jotka korostavat integraation hyötyä, merkitystä ja symbolista arvoa, mutta unionin historiaan sisältyy myös välttämättömyyksien sanelemaa ja pakolla perusteltua toimintaa. Unionin operationaalisen koodin valossa Länsi-Balkan -politiikka merkitsee unionille tietynlaista paluuta integraation alkumetreille, nimittäin vastaavantapaista pyrkimystä kuin Euroopan yhteisöjen perustajamaille edusti aikoinaan Länsi-Saksan poliittisen kehityksen saattaminen vakaalle pohjalle: Länsi-Balkanille kohdistettu integraatio nimetään moraaliseksi velvollisuudeksi, ainoaksi keinoksi vakauttaa Eurooppa pysyvästi. Jugoslavian hajoamissodat ja Kosovon kriisi edustavat historiallisina esimerkkeinä EU:n epäonnistumista poliittisena toimijana, kyvyttömyyttä muodostaa kollektiivista intressiä oikealla hetkellä. Integraation arvo onkin Länsi-Balkanin tapauksessa ennen muuta symbolista: päämäärän – alueen demokratisoitumisen ja vakautumisen – toteutuessa EU:sta katsotaan vihdoinkin muodostuvan riippumaton, lopullisesti oman maanosansa kohtalon haltuun ottava poliittinen subjekti, ennen kaikkea uskottava poliittinen toimija. Operationaalisen koodin oppi kysymyspatteristoineen osoittautui yleisesti ottaen varsin tehokkaaksi analyysin suuntaajaksi, koossapitäjäksi ja jäsentäjäksi. Haittaa analyysille kuitenkin aiheutuu merkittävistä limittäisyyksistä ja päällekkäisyyksistä: mahdollisesti osa koodikohdista voitaisiinkin yhdistää toisiinsa. Analyysi antoi myös aiheen täydentää kysymyspatteristoa kahdella uudella, eettis-moraalisella kohdalla. Tutkielma päättyy suosituksiin aihepiiriä ja operationaalisen koodin oppia koskevalle tulevalle tutkimukselle.
  • Lindblad, Silja (2002)
    Maailmantaloudessa kolme merkittävintä toimijaa ovat toisen maailmansodan jälkeen olleet Pohjois-Amerikka, Euroopan unioni sekä Pohjois- ja Kaakkois-Aasian alueet. Nämä kolme aluetta hallitsevat nykyisin lähes täysin maailman teollisuustuotantoa, kauppaa, ulkomaisia suoria sijoituksia ja vientiä. Tulevaisuudessa näiden alueiden vaikutuspiiri laajenee entisestään. Globalisaatiokehityksen myötä maailman talous on yhä tiiviimmin kietoutunut alueiden, valtioiden, monikansallisten yritysten ja kansainvälisten organisaatioiden väliseksi verkostoksi, jossa kaikki tekijät ovat tavalla tai toisella toisistaan riippuvaisia mutta samalla myös haavoittuvaisempia erilaisille talouden negatiivisille heilahduksille ja vaikutuksille. Erilaisten kansainvälisten toimijoiden ja järjestöjen määrällinen kasvu yhdessä uusien globalisaation muodostamien yhteenliittymien kanssa on laajentanut kansainvälisten suhteiden laatua ja tuonut kuvioon mukaan yhä monimutkaisempia piirteitä kansainvälisten taloussuhteiden hallintaan. Tässä pro gradu -työssä tarkastellaan Euroopan unionin ja Kaakkois-Aasian maiden järjestön, ASEANin välistä yhteistyötä viime vuosikymmenten aikana. Yhteistyö on ollut suurelta osin taloudellista käsittäen kaupan ja teollisuuden alat. Viime aikoina varsinkin Euroopan unioni on halunnut voimakkaastikin tuoda yhteistyölle myös poliittisia ulottuvuuksia ja uusia muotoja. Maastrichtin sopimuksen myötä EU alkoi muuttaa reaktiivista ulkopolitiikkaansa aktiiviseksi. Vuonna 1994 unioni esitteli uuden Aasia-strategiansa, jonka avulla EU pyrki koordinoimaan taloussuhteitaan ja kauppapolitiikkaansa Aasiaan. EU:n päätavoitteet ovat sen etujen varmistaminen ja saavuttaminen alueella, Aasian talouskasvusta hyötyminen, aktiivisuus ja Aasian kansainvälisen merkityksen kasvun huomioiminen. Yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyen Aasia-strategia käsitti talouskysymysten rinnalla uudenlaisia aiheita, joita olivat poliittisen vuoropuhelun lisääminen, oikeusvaltiokehityksen ja demokratian edistäminen. Poliittisen vuoropuhelun tärkeimpiä aiheita ovat asevalvonta ja joukkotuhoaseiden leviämisen estäminen, ihmisoikeudet ja huumekaupan valvonta. EU:n ja ASEANin välisen yhteistyön konkreettisia ilmenemismuotoja on pyritty tutkielmassa hahmottamaan erilaisten ympäristöprojektien ja siihen liittyvien yhteistyömuotojen avulla. Tutkimuksen perusteella EU:lla näyttäisi olevan suhteellisen vahva asema ASEANin alueella tehtävässä ympäristöohjelmien täytäntöönpanossa. Alueelle on perustettu EU:n avustuksella ja ASEAN-maiden yhteistyön avulla useita ympäristöteknologian ja tutkimuksen keskuksia. Lisäksi Euroopan investointipankki on ollut mukana rahoittamassa yhteistyöhankkeita eri puolilla Aasiaa. Monet hankkeista ovat liittyneet ympäristön tutkimukseen tai ympäristön parantamiseen liittyvään toimintaan ja tiedottamiseen. Aasian alueella riittää EU:lle monta vahvaa kilpailijaa, nouseva Kiina ja kansainvälisen politiikan vahvin toimija, Yhdysvallat. EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämisessä on vielä monia tavoitteita. Unioni on vahva toimija kansainvälisessä taloudessa, mutta sen toivottaisi olevan sitä myös kansainvälisessä politiikassa. EU:n asema varteenotettavana neuvottelukumppanina maailmanpolitiikassa Yhdysvaltojen rinnalla on EU:n tulevaisuuden kannalta entistä tärkeämpää.
  • Koskela, Anu Kristiina (2007)
    Tutkielman aiheena on Euroopan unionin (EU) kansainvälisen identiteetin konstruointi unionin virallisessa diskurssissa. EU:n on perinteisesti esitetty olevan siviilivalta, mutta sotilaallisen kriisinhallintatoiminnan aloittaminen on joidenkin tutkijoiden mielestä tehnyt siviilivaltamallin käyttökelvottomaksi. Konstruoidaanko EU:sta edelleen siviilivaltaa? Vai olisiko unionin kansainvälistä identiteettiä siviilivalta-sotilaallinen valta -jaottelun sijaan hedelmällisempää tarkastella ns. normatiivisen vallan mallin avulla? Normatiivinen valta näkee tärkeänä vallan resurssina kyvyn määrittää "normaali" kansainvälisissä suhteissa. Normatiivisena valtana pidetty toimija mm. korostaa arvojen merkitystä ulkopolitiikassa ja levittää normejaan myös kolmansiin maihin. Tutkimusaineistona ovat EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan Javier Solanan vuonna 2006 pitämät puheet sekä muutamat keskeiset Euroopan unionin neuvoston eurooppalaista turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa (ETPP) koskevat asiakirjat. Aineistoa käsitellään diskurssianalyysiin pohjautuvan tekstianalyysin keinoin. Teoreettisena lähtökohtana on sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan kieli paitsi kuvailee todellisuutta, myös luo sitä. Tutkielmassa käydään analyysin pohjustukseksi lyhyesti läpi EU:n kriisinhallinnan kehitystä ja eurooppalaisen identiteetin tutkimusta. Aineiston analyysissa käy ilmi, että EU:sta konstruoidaan lisääntyneestä sotilaallisesta kapasiteetista huolimatta edelleen siviilivaltaa. Toinen hegemoninen diskurssi konstruoi unionista normatiivisen vallan mallin mukaista kansainvälistä toimijaa. EU:n kansainvälisen identiteetin tarkastelu normatiivinen vallan mallin avulla katsotaan tutkielman johtopäätöksissä siviilivalta-sotilaallinen valta -jaottelua hedelmällisemmäksi. Tällöin EU:ta ei verrata yhtä vahvasti valtioon, eikä unionin identiteetti määrity yksinomaan resurssien perusteella. Aineistosta nostetaan esiin myös ETPP:n taustatekijöitä sekä EU:n vahvuuksia ja kehitystarpeita ETPP:n saralla kuvaavia diskursseja. Aineistosta löytyi normatiivisen diskurssin kanssa kilpaileva diskurssi, joka näkee ETPP:n motiiveiksi Euroopan oman turvallisuuden ja intressit. Tämä diskurssi ei kuitenkaan noussut esiin yhtä vahvana kuin normatiivinen diskurssi. ETPP:n menestystarinana tai EU:n kansainvälisen roolin vahvistajana esittävät diskurssit eivät ole ristiriidassa normatiivisen diskurssin kanssa. Ainutlaatuisuusdiskurssin mukaan EU:n vahvuus on sen harvinaisen kattava kriisinhallintavälineistö, ja unionia pidetään "ei-uhkaavana" toimijana. Multilateralismia pidetään aineistossa sekä EU:n vahvuutena että kehitystarpeena. Kriisinhallinnan alalla kehittämistarvetta nähdään myös yhtenäisyyden ja nopeuden suhteen.
  • Männistö, Kaisa (2013)
    Henkilöiden vapaa liikkuvuus on yksi neljästä Euroopan unionin (EU) perusvapaudesta ja myös unionin perusoikeuskirjassa unionin kansalaisille turvattu perusoikeus. Lainsäädännössä on alusta asti säädetty myös sellaisten perheenjäsenten oikeudesta liikkua unionikansalaisen mukana, jotka ovat kolmansien valtioiden kansalaisia. Heidän oikeutensa ovat olleet – ja ovat pitkälti edelleen - unionikansalaisten oikeuksista johdettuja, eivätkä itsenäisiä maahantulo- ja oleskeluoikeuksia. Ne on turvattu perheenjäsenille, jotta unionikansalaisilla olisi mahdollisuus tosiasiallisesti käyttää tehokkaasti oikeuttaan vapaaseen liikkumiseen. Henkilöiden vapaa liikkuvuus oli ensin lähinnä keino sisämarkkinoiden luomiseksi, mutta vähitellen EU-lainsäädäntö on laajentunut kattamaan myös muiden kuin taloudellisesti aktiivisten kansalaisten liikkumisoikeudet. Unionikansalaisten yleinen liikkumis- ja oleskeluoikeus tunnustettiin myös perussopimusten tasolla Maastrichtin sopimuksella. Perussopimus- ja lainsäädäntömuutosten lisäksi Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) oikeuskäytännön katsotaan vaikuttaneen merkittävästi oikeuksien kehittymiseen. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, keiden unionikansalaisten perheenyhdistämistä unionioikeudessa suojataan, keitä perheenjäseniä se koskee ja millä edellytyksillä. Työ keskittyy liikkumis- ja oleskeluoikeuksien henkilölliseen soveltamisalaan, sillä tämän kysymyksen osalta unionin primäärioikeuden tulkinnalla on ollut merkittävä rooli. Työssä selvitetään, missä määrin vapaata liikkuvuutta koskevien perussopimusmääräysten sekä unionin kansalaisuutta ja perusoikeuksia koskevan unionin primäärioikeuden tulkinta tuomioistuimessa on vaikuttanut oikeuksien kehittymiseen. Oikeuskäytännön osalta on ensinnäkin ollut merkityksellistä, että EUT on tunnustanut perussopimuksissa turvatun yleisen liikkumis- ja oleskeluoikeuden välittömän oikeusvaikutuksen. Toiseksi on ollut olennaista, että EUT on pitänyt mahdollisena vedota perheenyhdistämistä koskevissa asioissa perussopimusmääräyksiin, vaikka niissä ei määrätä perheenjäsenten liikkumis- ja oleskeluoikeuksista. Kolmanneksi EUT on korostanut vapaaseen liikkuvuuteen liittyvien säännösten laajaa tulkintaa. Unionin kansalaisuuden käyttöönoton voidaan yhdessä yleisen liikkumis- ja oleskeluoikeuden kanssa vaikuttaneen tiukentuneeseen kontrolliin vapaan liikkuvuuden rajoitusten arvioinnissa. Lisäksi tuomioistuin on uusimmissa tuomioissaan antanut kansalaisuutta koskevalle perussopimusmääräykselle aivan uutta itsenäistä merkitystä perheenyhdistämistä koskevissa asioissa. Perheenyhdistämistä koskevat tapaukset vapaan liikkuvuuden alalla konkretisoivat hyvin, mitä ongelmia saattaa liittyä siihen, että unionin perusoikeuksia sovelletaan ainoastaan unionioikeuden asiallisella soveltamisalalla. EUT:n oikeuskäytännön perusteella on vaikea saada tarkkaa kuvaa siitä, mikä painoarvo perusoikeusnäkökohdilla, erityisesti perhe-elämän suojaa ja usein myös lasten oikeuksia koskien, on tuomioihin ollut. Tämä johtuu pitkälti siitä, että perhe-elämän suojaamisen tärkeyttä on tuomioissa korostettu unionikansalaisten vapaan liikkuvuuden esteiden poistamiseksi. Yleisesti kuitenkin arvioidaan, että EUT on useissa tapauksissa tulkinnut perheenyhdistämistä koskevissa tapauksissa tilanteen kuuluvan vapaan liikkuvuuden oikeuden soveltamisalaan juuri siksi, että perhe-elämän suoja pystyttäisiin turvaamaan.
  • Heini, Esko Antero (2012)
    Euroopan unionin kansalaisuus on saanut uudentyyppistä merkityssisältöä vuoden 2011 aikana annetussa uudessa oikeuskäytännössä. Ratkaisussa C-34/09 Zambrano on perustettu unionin kansalaiselle oleskeluoikeus kotijäsenvaltiossaan suoraan SEUT 20 artiklan nojalla asiassa, jota on perinteisen ajattelun tavan mukaan pidetty unionin oikeuden soveltamisalan ulkopuolelle jäävänä asiana. Tämän lasten oleskeluoikeuden vahvistamisen seurauksena tuli asiassa vahvistaa myös alaikäisten lasten vanhemmille oleskeluoikeus EU-oikeuden nojalla, vaikka heillä oli vain kolmannen valtion kansalaisuus. Toimivallan suoraan SEUT 20 artiklaan perustamalla, ensimmäistä kertaa unionin historiassa, unionin tuomioistuin tarjosi asiallisesti oikeussuojaa alaikäisten unionin kansalaisten hyväksi perheelämän suojaa koskevassa asiassa, jolla ei ollut muutoin rajat ylittävää luonnetta tai liittymää sisämarkkinoihin, vaan asiassa oli perinteisen doktriinin mukaan kyse täysin Belgian sisäisestä asiasta. Sittemmin vuoden 2011 aikana annetussa ratkaisussa C-434/09 McCarthy oli kyse siitä saattoiko Iso- Britanniassa asuva Iso-Britannian ja Irlannin kansalainen saada perhe-elämän suojaa unionin tuomioistuimessa Zambrano-ratkaisun perusteella. Tässä ratkaisussa kuitenkaan ei katsottu olleen käsillä vastaavia olosuhteita kuin Zambrano-asiassa, vaan asiallisesti tässä rajoitettiin Zambrano-asian vaikutuksia. Vuoden 2011 lopussa annetussa C-256/11 Dereci asiassa oli kyse niin ikään mahdollisesta SEUT 20 artiklaan perustuvasta toimivallasta ratkaista unionin tuomioistuimessa perhe-elämän suojaa koskevia kolmansien valtioiden kansalaisten oleskelulupahakemuksia olosuhteissa joilla ei ollut rajat ylittävää luonnetta tai liittymää sisämarkkinoihin. Vaikka asiallisesti tässäkin ratkaisussa saatettiin rajoittaa tämän uuden oikeuskäytännön avaavan Zambrano-ratkaisun vaikutuksia, antoi Dereci-asiassa unionin tuomioistuin tuomion perusteluissa uutta selvitystä perusoikeuskirjan soveltamisen perusteista pelkästään SEUT 20 artiklan perusteella. Tässä OTM-tutkielmassa pyritään selvittämään tämän uusimman oikeuskäytännön vaikutusta unionin oikeuteen. Alkamassa olevaa murrosvaihetta on pyritty selvittämään selvittämällä aluksi aiemman oikeustilan perusteita, joita ollaan varovasti nyt murtamassa. Tutkielman pääpainopistealueena on kuitenkin unionin kansalaisen oleskeluoikeuden sisällön selvittäminen sellaisena kuin se näistä uusimmista ratkaisuista ilmenee.
  • Heini, Esko Antero (2012)
    Euroopan unionin kansalaisuus on saanut uudentyyppistä merkityssisältöä vuoden 2011 aikana annetussa uudessa oikeuskäytännössä. Ratkaisussa C-34/09 Zambrano on perustettu unionin kansalaiselle oleskeluoikeus kotijäsenvaltiossaan suoraan SEUT 20 artiklan nojalla asiassa, jota on perinteisen ajattelun tavan mukaan pidetty unionin oikeuden soveltamisalan ulkopuolelle jäävänä asiana. Tämän lasten oleskeluoikeuden vahvistamisen seurauksena tuli asiassa vahvistaa myös alaikäisten lasten vanhemmille oleskeluoikeus EU-oikeuden nojalla, vaikka heillä oli vain kolmannen valtion kansalaisuus. Toimivallan suoraan SEUT 20 artiklaan perustamalla, ensimmäistä kertaa unionin historiassa, unionin tuomioistuin tarjosi asiallisesti oikeussuojaa alaikäisten unionin kansalaisten hyväksi perheelämän suojaa koskevassa asiassa, jolla ei ollut muutoin rajat ylittävää luonnetta tai liittymää sisämarkkinoihin, vaan asiassa oli perinteisen doktriinin mukaan kyse täysin Belgian sisäisestä asiasta. Sittemmin vuoden 2011 aikana annetussa ratkaisussa C-434/09 McCarthy oli kyse siitä saattoiko Iso- Britanniassa asuva Iso-Britannian ja Irlannin kansalainen saada perhe-elämän suojaa unionin tuomioistuimessa Zambrano-ratkaisun perusteella. Tässä ratkaisussa kuitenkaan ei katsottu olleen käsillä vastaavia olosuhteita kuin Zambrano-asiassa, vaan asiallisesti tässä rajoitettiin Zambrano-asian vaikutuksia. Vuoden 2011 lopussa annetussa C-256/11 Dereci asiassa oli kyse niin ikään mahdollisesta SEUT 20 artiklaan perustuvasta toimivallasta ratkaista unionin tuomioistuimessa perhe-elämän suojaa koskevia kolmansien valtioiden kansalaisten oleskelulupahakemuksia olosuhteissa joilla ei ollut rajat ylittävää luonnetta tai liittymää sisämarkkinoihin. Vaikka asiallisesti tässäkin ratkaisussa saatettiin rajoittaa tämän uuden oikeuskäytännön avaavan Zambrano-ratkaisun vaikutuksia, antoi Dereci-asiassa unionin tuomioistuin tuomion perusteluissa uutta selvitystä perusoikeuskirjan soveltamisen perusteista pelkästään SEUT 20 artiklan perusteella. Tässä OTM-tutkielmassa pyritään selvittämään tämän uusimman oikeuskäytännön vaikutusta unionin oikeuteen. Alkamassa olevaa murrosvaihetta on pyritty selvittämään selvittämällä aluksi aiemman oikeustilan perusteita, joita ollaan varovasti nyt murtamassa. Tutkielman pääpainopistealueena on kuitenkin unionin kansalaisen oleskeluoikeuden sisällön selvittäminen sellaisena kuin se näistä uusimmista ratkaisuista ilmenee.
  • Marttinen, Jukka Tapio (2014)
    Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta Laitos – Institution – Department Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Tekijä – Författare – Author Jukka Tapio Mattinen Työn nimi – Arbetets titel – Title Euroopan unionin korruption vastaisen toiminnan diskurssi ja ei-valtiollisen toimijan ERCAS:n tuottama vastadiskurssi hegemonisessa kamppailussa Oppiaine – Läroämne – Subject Yleinen valtio-oppi / Hallinnon ja organisaatioiden tutkimuksen linja Työn laji – Arbetets art – Level Pro-gradu Aika – Datum – Month and year Marraskuu 2014 Sivumäärä – Sidoantal – Number of pages 57 Tiivistelmä – Referat – Abstract Pro-gradu tutkielmani käsittelee korruptiolle ja korruption vastaiselle toiminnalle annettuja poliittisia merkityksiä. Lähden liikkeelle kysymyksestä, miten korruption ja korruption vastaisen toimnnan diskursseja artikuloidaan erilaisissa yhteyksissä ja ovatko jotkut artikulaatiot hegemonisempia kuin toiset. Korruption määritelmien kautta siirryn tarkastelemaan lähemmin Euroopan Unionin korruption vastaisen toiminnan diskurssia ja vertaan sitä, tutkijoiden, journalistien ja aktivistien muodostaman ei-valtiollisen ERCAS-organisaation tuottamaan diskurssiin korruption vastaisesta toiminnasta. Tavoitteenani on analysoida näitä kahdesta erilaisesta lähtökohdasta nousevaa diskurssia ja tutkia niitä yhteiskunnallisia merkityksiä, mitä niiden avulla tuotetaan. Tutkielman teoriana ja menetelmänä käytän jälkistrukturalistista diskurssiteoriaa, jonka synty henkilöityy pitkälle Ernesto Laclauhun ja Chantal Mouffeen. Diskurssiteorian valitsin tutkimusmenetelmäksi siksi, että diskurssiteoria tutkii merkityksien tuottamista diskurssien avulla. Diskurssiteorian näkökulmasta korruptiopuheen tuottamat merkityksenannot nähdään suoraan yhteiskunnallisena todellisuutena. Korruptiota on laajasti tutkittu hallinnon tutkimuksen ja muiden yhteiskuntatieteellisten oppiaineiden piirissä. Diskurssiteoriaa sen sijaan on korruption tutkimuksessa tai korruption vastaisen toiminnan tutkimuksessa sovellettu vähän. Tarkasteluni osoitti, että yleisemmin niin akateemisessa tutkimuksessa kuin poliittisestikin korruption on määritelty olevan toimintaa jossa virkamies virantoimituksessa ottaa vastaan lahjuksen tai palveluksen, josta hän itse tai hänen viiteryhmänsä hyötyvät. Kriittinen akateeminen tutkimus on syyttänyt valtavirran korruptiotutkimusta liiallisesta kiinnittymisestä uusliberalismin diskurssiin ja anti-valtio ajattelusta. Tuon tätä kritiikki esiin tutkielmassani. Analyysini osoittaa, että EU:n ja ERCAS:n voidaan nähdä tuottavan vastakkaisia korruption vastaisen toiminnan diskursseja. EU:n korruption vastaisen toiminnan diskurssi on vahvasti kiinnittynyt uusliberalistiseen hyvän hallintotavan diskurssiin. ERCAS ottaa myös korruption vastaisen toiminnan lähtökohdakseen hyvän hallintotavan, mutta korruptiopuheessaan tuottaa erilaista merkitystä hyvästä hallintotavasta kuin EU. Näin ollen ERCAS laajentaa hyvän hallintotavan käsitettä. Tutkielmani osoittaa, että yhtäältä EU:n korruption vastaisen toiminnan diskurssi on muuttunut n. 10 vuoden aikana ja tullut lähemmäksi sitä diskurssia, mitä ERCAS tällä hetkellä tuottaa. Toisaalta taas vahvasti sitoutumalla uusliberalistiseen talous- ja yhteiskuntadiskurssiin se tekee rajaa suhteessa ERCAS:n vastadiskurssiin. Tutkielmani osoittaa että sekä EU että ERCAS toiminnassaan pyrkivät universaalin hyvän hallintotavan diskurssiin. Toisaalta osoitan, että ERCAS : n korruption vastaisen toiminnan tavoitteet ovat tältä osin sisäisiseti jossain määrin ristiriitaiset. Avainsanat – Nyckelord – Keywords korruptio, korruption vastainen toiminta, hegemonia, diskurssiteoria, Euroopan unioni, ERCAS
  • Lempinen, Laura (2001)
    Tutkimus käsittelee Saksan suhtautumista Euroopan unionin itälaajentumiseen Puolan tapauksessa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten kahden eri koulukunnan näkemysten avulla voidaan tulkita Saksan yhteiskunnallisia, taloudellisia ja turvallisuuspoliittisia motiiveja Puolan EU-jäsenyydelle. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu kahdella tasolla. Puitteet viitekehykselle rakennetaan neoliberaalin institutionalismin sekä realistisen tutkimusperinteen avulla. Neoliberaalia institutionalismia täydennetään keskinäisriippuvuusmallilla. Neoliberalismin ja neorealismin välisen vuoropuhelun kautta lähestytään tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen toista tasoa, koulukuntien näkemyksiä Saksan normaliteetista. Markovitsilaisuus edustaa neoliberaalia teoriaa käsittämällä Saksan kauppavaltiona, joka on ajautunut pulmatilanteeseen: toisaalta sen tulisi kantaa voimakkaammin vastuuta Euroopan kehittämisestä, mutta omien motiivien edistäminen herättää epäilyjä uudesta valta-aseman noususta. Katzensteinilaisuudessa yhdistyy piirteitä neoliberaalista institutionalismista ja neorealismista. Se toteaa yhdistyneen Saksan aseman vaikuttaneen eurooppalaisen yhteistyön luonteeseen. Saksan materiaalisten intressien korostuminen on vaikuttanut myös Saksan ja Ranskan väliseen yhteistyöhön. Katzensteinilaisuus kuitenkin korostaa Saksan politiikan olevan sidottua monenväliseen yhteistyöhön. Tutkimuksessa havaitaan, että Saksan itälaajentumismotiiveissa on piirteitä neoliberaalista institutionalismista, keskinäisriippuvuusmallista sekä neorealistisesta tutkimusperinteestä. Yhteiskunnallisissa motiiveissa korostuu suhteellisten voittojen tavoittelu. Puolan demokratian kehittämisen sijasta Saksa on keskittynyt vaatimaan työvoiman liikkuvuutta sääteleviä rajoituksia Keski-ja Itä-Euroopan maista. Taloudellisten motiivien tarkastelussa huomataan, että Saksa on jo ennen itälaajentumisen toteutumista saavuttanut vakaan osuuden Puolan markkinoista. Taloudellisen hegemonian uhkaa ei ole havaittavissa jäsenyyden myötä. Turvallisuuspoliittisten motiivien yhteydessä esitellään uudet turvallisuuskäsitteet, joista erityisesti paneudutaan sosiaalisen turvallisuuskäsitteen tulkintaan. Tutkimuksen primääriaineistona on käytetty EU:n ja Saksan sekä Saksan ja Puolan suhteita koskevia akateemisia julkaisuja. Toisena empiirisen tiedon lähteenä on käytetty Saksan ulkopolitiikan johtajien kirjoituksia ja puheita. Tutkimuksen teoreettinen aineisto perustuu Andrei Markovitsin ja Simon Reichin sekä Peter Katzensteinin, Simon Bulmerin ja Jeffrey Andersonin kirjoituksiin. Lisäksi tutkimuksen teoreettisessa aineistossa on perehdytty Robert O. Keohanen tutkimuksiin. Tutkimuksen kvantitatiivinen aineisto koostuu EU:n julkaisemista tilastoista.
  • von Rabenau, Thomas Erik Mikael (2008)
    Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin laajentumisprosessin merkitystä Turkin ihmisoikeustilanteen kehittymisessä. Turkin tasavallan perustamisesta lähtien vuonna 1923 Turkki on määrätietoisesti suunnannut poliittiset, taloudelliset ja sotilaalliset suhteensa länteen. Sen viime vuosien pyrkimykset Euroopan unionin jäseneksi ovat sikäli luonnollinen jatkumo sen harjoittamalle politiikalle. Merkittävimpänä esteenä maan Euroopan unionin jäsenyydelle on yleisesti pidetty sen puutteellista ihmisoikeustilannetta, jota ovat arvostelleet Euroopan unionin lisäksi myös Euroopan neuvosto, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö sekä monet kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt. 2000-luvun alussa Turkki käynnisti mittavan uudistusprosessin näiden puutteiden korjaamiseksi. Tutkielmassa tarkastellaan Turkin ihmisoikeusuudistuksia kansainvälisten sopimusten, lakien ja käytännön osalta ja arvioidaan, kuinka suuri merkitys laajentumisprosessilla on tosiasiassa ollut niiden edistämisessä. Tarkasteluajanjakso sijoittuu vuosille 1998–2008. Teoreettisena viitekehyksenä hyödynnetään Thomas Rissen, Stephen C. Roppin ja Kathryn Sikkinkin viiden vaiheen spiraalimalliteoriaa. Se on tehokas työkalu selittämään ihmisoikeuksien kehitystä eri yhteiskunnissa. Teoria esiteltiin vuonna 1999 julkaistussa, em. kirjoittajien toimittamassa The Power of Human Rights -kirjassa. Ensisijaisena aineistona tutkielmassa on käytetty Euroopan komission vuosien 1998–2007 vuosittain julkaisemia Turkkia koskevia edistymisraportteja ja muita Euroopan unionin asiakirjoja. Tutkimuksen luotettavuuden lisäämiseksi tuloksia on verrattu Amnesty Internationalin ja Turkin ihmisoikeusyhdistyksen julkaisemiin raportteihin ja tiedotteisiin. Tutkimustuloksena voidaan todeta, että Turkin ihmisoikeustilanne on 2000-luvulla kohentunut perustuslain, rikoslain ja muiden lakien, säädösten ja ohjeiden sekä lakien täytäntöönpanon ja valvonnan osalta merkittävästi. Lisäksi kansainvälisistä velvoitteista on tehty sitovia ja ne on asetettu kansallisten lakien yläpuolelle. Turkin valtio on myös enenevässä määrin alkanut noudattaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiä. Analyysissä todistetaan, että nämä muutokset ovat olleet nimenomaan Euroopan unionin laajentumisprosessin aikaansaannosta. Lisäksi todetaan, että Euroopan unionin ehdollisuus eli palkitsevan tuen strategia on erittäin vahva työkalu ihmisoikeuksien edistämisessä.
  • Kanervisto, Mari (2000)
    Tutkielman kohteena on Euroopan unionin tuleva laajentuminen Keski- ja Itä-Euroopan (KIE) maihin ja erityisesti Puolaan, joka on hakijamaista kaikkein suurin ja väkirikkain. EU on tulevina vuosina historiallisen haasteen edessä, koska sen laajentuminen 15 jäsenmaasta mahdollisesti jopa 28 maan yhteisöksi aloittaa uuden aikakauden Euroopassa. Tähän johtanut kehityskulku alkoi vuoden 1989 tapahtumista, kylmän sodan päättymisestä ja Neuvostoliiton romahtamisesta. Tutkielmassa pyritään selvittämään sitä, millaisia vaikutuksia Puolan liittymisellä on nähty olevan Euroopan unioniin. Puolan liittymistä ja sen seurauksia ja vaikutuksia tarkastellaan Euroopan unionin kannalta. Millainen jäsenvaltio Puolasta tulisi? Miten poliittiset voimat suhtautuvat Puolassa EU-jäsenyyteen? Millaiset suhteet Puolalla on naapurimaihinsa ja mitkä olisivat sen intressit esimerkiksi unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan suhteen? Tutkielman viitekehys on muodostettu Euroopan unionin tulevan laajentumisen vaikutuksista tehtyjen tutkimusten pohjalta. Vaikutukset on luokiteltu kolmeen eri ryhmään: EU:n laajentumisen poliittisiin, taloudellisiin ja turvallisuuspoliittisiin vaikutuksiin. Tutkielman empiirisessä osassa Puolan liittymisen vaikutuksia tarkastellaan viitekehyksessä esilletuotujen aihepiirien avulla. Tutkimustuloksissa todetaan muun muassa Puolan liittymisen poliittisten vaikutusten osalta, että Puolassa ei tähän mennessä voida sanoa olevan merkittäviä EU-integraatiota vastustavia ryhmittymiä, sillä ainoastaan pienet ääriryhmittymät ovat julistautuneet avoimesti integraatiovastaisiksi. Puolan ja muiden KIE-maiden ei myöskään odoteta olevan EU:n jäseninä yhtä euroskeptisiä EU:n tulevan kehityksen suhteen kuin esimerkiksi Tanskan ja Iso-Britannian, koska niiden liittymismotiiveissa korostuvat poliittiset ja turvallisuuspoliittiset näkökohdat. Taloudellisessa mielessä noin 40 miljoonan asukkaan Puola nähdään houkuttelevana markkina-alueena ja sen liittyminen Euroopan unioniin nähdään enemmän positiivisena kuin negatiivisena asiana. Tosin maataloussektori tulee olemaan Puolalle ykkösongelma seuraavien 15-20 vuoden ajan ja sen integroiminen unioniin saattaa aiheuttaa paineita EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistusten jatkamiseksi. Turvallisuuspolitiikan osalta todetaan, että Puolan intressien kannalta tärkeää on EU:n ja Ukrainan suhteiden kehittäminen. EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kannalta Puolan jäsenyys ei ole ongelmallinen, sillä Puola on jo Naton jäsen ja toivooo myös WEU:n jäsenyyttä. Vaikka tulevan laajentumisen odotetaankin tuovan yhteisellä ulko- ja turvallisuuspolitiikalle uusia toimintaresursseja, uudet jäsenet tekevät siitä heterogeenisemman ja sitä kautta päätösten tekeminen yhteisistä intresseistä ja niiden puolustuskeinoista vaikeutuu. Tutkielman aineisto koostuu pääasiallisesti tulevaa itälaajentumista käsittelevästä akateemisesta kirjallisuudesta ja artikkeleista sekä Euroopan komission raporteista ja lausunnoista. Taustamateriaalina on käytetty asiantuntijahaastatteluja.
  • Autio, Anne (2000)
    Tutkielman aiheena on Euroopan unionin laajentuminen Keski- ja Itä-Euroopan maihin. Tavoitteena tutkielmassa on hahmottaa itälaajentumisesta käytyä ajankohtaista keskustelua ja tarkastella laajentumisen vaikutuksista esitettyjä arvioita, ennusteita ja laskelmia. Näkökulmaksi on valittu laajentumisen vaikutusten tutkimus EU:n kannalta. Tällöin tutkielman viitekehyksen muodostavat laajentumisen problematiikka ja keskeiset käsitteet, jolloin tarkastellaan laajentumisen vaikutuksista esitettyjä arvioita politiikan, talouden sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan näkökulmasta. Empiirisessä osuudessa tuodaan esille tilannetta KIE-maissa, jolloin tapauksena käsitellään Tshekin tasavaltaa. Tällöin tarkastellaan, minkälaisia haasteita liittyminen Euroopan unioniin merkitsee Tshekille ja pohditaan, minkälaisia ongelmia Tshekki on kohdannut viime vuosina sopeutuessaan EU-jäsenyyteen. Tarkasteltasessa laajentumiseen poliittisia haasteita havaitaan, että EU:n instituutioiden uudistaminen on välttämätöntä, jotta laajentuminen ylipäätään voi olla mahdollista. Merkitseehän laajentuminen EU:n muuttumista entistä heterogeenisemmäksi. Arvioiden mukaan laajentuminen merkitsisi nykyisellään EU:n päätöksenteossa jäsenmaiden valtasuhteiden pienentymistä, jolloin pienet maat (esimerkiksi Tshekin tasavalta) hyötyisivät laajentumisesta. Myös sekä jäsenmaiden että hakijamaiden kansalaisten asenteet laajentumisprosessia kohtaan ovat tärkeitä koko prosessin legitimiteetin kannalta. Tarkasteltaessa Tshekin tasavaltaa voidaan havaita, että kommunistit, jotka vastustavat avoimesti EU-jäsenyyttä, ovat mielipidetiedustelujen mukaan lisänneet kannatustaan. Kaiken kaikkiaan EU-skeptisyys on Tshekissä kasvanut viime vuosina, jolloin maassa suhtaudutaan EU-jäsenyyten kielteisemmin kuin muissa hakijamaissa. Myös Tshekin kehitys kohti EU-jäsenyyttä on hidastunut viime vuosina. Arvioitaessa laajentumisen taloudellisia haasteita törmätään laajentumiskeskustelussa kysymykseen, miten laajentuminen rahoitetaan. Itälaajentumisen vaikutukset heijastuvat arvioiden mukaan EU:n budjettiin ennen kaikkea maatalouspolitiikan ja rakennerahastojen menojen kasvun kautta. Berliinissä vuonne 1999 käydyissä Agenda-neuvotteluissa päästiin ratkaisuun vuosien 2000-2006 budjettisopimuksesta, EU:n maatalousuudistuksesta sekä laajentumisen rahoituksesta. Agenda-ratkaisussa varattiin laajentumista varten 80 miljardin euron pesämuna, jota useat asiantuntijat ovat ehtineet epäillä riittämättömäksi. Arvioiden mukaan laajentumisten vaikutukset sekä EU:n että KIE-maiden vaikutukset talouskasvuun ovat positiivisia. Myöskään työvoiman joukkomuutot idästä länteen eivät arvioiden mukaan toteudu. Laajentuminen merkitsee unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikalle merkittäviä haasteita, koska uudet jäsenmaat tuovat oman maantieteellisen sijaintinsa sekä historialliset kokemuksensa unioniin. Ehkä laajentumisprosessin merkittävimpänä ulko- ja turvallisuuspoliittisena vaikutuksena pidetään sitä, että EU-jäsenyys on tapa tasoittaa elintasoeroja Euroopassa ja luoda sitä kautta vakautta. Aineiston perusrungon muodostavat Euroopan unionin laajentumisesta ja KIE-maista julkaistu runsas tieteellinen kirjallisuus sekä erilaiset artikkelit ja lehdet. Myös EU:n komissio on julkaissut ajankohtaisia raportteja KIE-maiden edistymisestä. KIE-maiden kansalaisten asenteista EU-jäsenyyttä kohtaan voi löytää tietoa Eurobarometri-tutkimuksesta. Mielenkiintoisen lisän tutkielmaan ovat tuoneet asiantuntijoiden haastattelut, joita on käytetty tutkielmassa taustamateriaalina.
  • Vihiniemi, Paula (2014)
    Euroopan naapuruuspolitiikka (ENP) on Euroopan unionin (EU) tapa tehdä yhteistyötä sen lähinaapurimaiden kanssa tarkoituksena tukea naapurimaiden rauhanomaista uudistusta ja kehitystä sekä toisaalta välttää uusia jakolinjoja. Työssä tarkastellaan miten aineistossa tuodaan esiin rajat, rajalinjat ja valvonta varsinkin suhteessa laittomaan liikkuvuuteen, sekä onko linja tämän suhteen ollut johdonmukainen vai onko se muuttunut. Aineistosta haetaan komission näkökulmaa ns. ”linnake-ajatukseen” ja rajojen tiukentamiseen tai avaamiseen. Tutkimuskysymys on: Mitä velvoitteita rajojen suhteen ENP-maille asetetaan laittoman liikkuvuuden suhteen? Tarkasteltavina ovat komission tiedonannot vuodesta 2001 vuoteen 2012 rajattuina käsittelemään naapuruuspolitiikkaa, muuttoliikettä sekä rajaturvallisuutta. Analyysimenetelmänä on dokumenttiaineistoon pureutuva sisällönanalyysi, jossa on käytetty hyödyksi dokumenttianalyysia ja analyyttista lukemista. Teoriaperusta tulee geopolitiikasta, joka osuu vahvasti yksiin naapuruuspolitiikan lisäksi rajojen ja liikkuvuuden kanssa. Kun vaikutusvaltaa käytetään oman maantieteellisen yhteisön eduksi, voidaan puhua geopolitiikasta. Kriittisessä geopolitiikassa tutkitaan miten maailma on poliittisessa toiminnassa kuvattu, kartoitettu ja hallittu. Eurooppaa on vaikea rajata maantieteellisesti, lisäksi perinteiset rajat näyttävät muuttuvan. Sisäisiä rajoja ei varsinaisesti enää ole ja ulkorajoja, tai niiden tehtäviä, ulkoistetaan naapurimaihin. Eurooppalaisessa rajapolitiikassa on kyse liikkumisen hallinnasta ja siirtolaisten reittien ohjaamisesta. Luvattomien muuttovirtojen pysäyttäminen on kuitenkin vaikeaa. Tapa, jolla henkilö saapuu EU:hun, vaikuttaa suoraan hänen oikeuksiinsa. Huomattava osa laittomasti oleskelevista henkilöistä tulee laillisesti maahan voimassaolevalla viisumilla tai viisumivapaassa järjestelmässä, mutta jää sallittua kauemmaksi ajaksi tai muuttaa oleskelutarkoitusta ilman viranomaisten lupaa. EU pyrkii yhteistyöhön naapurivaltioiden kanssa maahanmuutto ja turvapaikka-asioissa. Sopimussuhteet ovat tärkeitä liikkuvuuden kannalta. EU solmi useimpien naapuruuspolitiikan kohdemaiden kanssa assosiaatio- tai kumppanuus- ja yhteistyösopimukset 2000-luvun vaihteessa. Kumppanuus naapuruuspolitiikan puitteissa voidaan nähdä eräänlaisten sisäkkäisten ja limittäisten kehien uloimpana alueena, missä EU pyrkii toimimaan. Alueet näkyvät hierarkkisessa suhteessa toisiinsa, milloin vahvemmin, milloin heikommin riippuen kehän sisäkkäisyydestä. Rajojen hämärtyminen (tai hämärtäminen) antaa EU:lle voimakkaampana toimijana mahdollisuuden puuttua naapurin alueella tapahtuviin toimiin. Suuntauksena on muuttoliikkeen valvonnan siirtäminen kolmansiin maihin. Vuoropuhelu kolmansien maiden kanssa korostuu laittoman maahanmuuton estämisessä. EU haluaa, että laittoman maahanmuuton syihin puututaan jo lähtömaissa. Rajojen suhteen komissio painottaa yhteistyötä erityisesti kontrolloinnissa. Yhdeksi naapuruuspolitiikan painopisteeksi on nostettu raja-alueyhteistyön korostaminen maa- ja merirajoilla. EU asettaa laittoman liikkuvuuden suhteen ENP-maille velvoitteita naapuruuspolitiikan ehdollisuuden kautta; rajavalvonta, liikkuvuuden kontrolli, takaisinottosopimukset sekä siirtolaisten pysäyttäminen jo lähtömaahan ja kauttakulun estäminen. ENP:n linja rajojen ulkoistamisen osalta on ollut johdonmukainen ja pitkäjänteinen, mutta samalla se on hioutunut tarkemmaksi ja tätä kautta saanut enemmän painoarvoa tukien ja avun suuntaamisessa. Euroopan linnake on voimissaan, mutta ulkoistettuna; EU on ENP:n avulla siirtänyt linnakkeen ulkorajat kauemmas EU valtioiden rajoista. Linnaketta on voitu purkaa EU:n rajoilta sitä mukaa kun sitä on rakennettu ENP-maiden ulkorajoille.
  • Kainulainen, Katariina (2009)
    Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikka (ETPP) sai alkunsa 1990-luvun lopulla. Se muodostettiin osaksi EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, vahvistamaan EU:n toimintaa globaalin kriisinhallinnan alalla. Tutkimuksessa tarkastellaan EU:n puolustuspolitiikan kehitystä vuodesta 2003 lähtien, keskittyen sen johtamiin sotilaallisiin kriisinhallinnan operaatioihin. Tavoitteena on selvittää, miten esimerkkeinä käytetyt sotilaalliset kriisinhallintaoperaatiot ilmentävät EU:n kasvavaa autonomiaa kriisinhallinnan avulla. Samalla huomio kiinnitetään Euroopan alueella perinteisesti tuvallisuuden takaajan roolissa toimineen Naton aseman muutokseen näissä operaatioissa. EU:n ETPP:n yhteydessä johtamat sotilaalliset kriisinhallintaoperaatiot voidaan jakaa kahteen ryhmään: Berlin Plus -järjestelyjen mukaisesti toteutettuihin operaatioihin ja EU:n itsenäisesti johtamiin operaatioihin. Berlin Plus -operaatioissa EU toimi yhteistyössä Naton kanssa. Tutkimuksessa tarkasteltavat Berlin Plus -operaatiot toteutettiin Makedoniassa ja Bosnia-Hertsegovinassa, ja EU:n itsenäisesti johtamat operaatiot Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Tshadissa. Teoreettiselta kannalta tutkimuksen aihe on ongelmallinen. Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskenut teoreettinen keskustelu on tähän mennessä pysynyt hyvin rajoittuneena, eikä EU:n puolustusintegraatiota ole pystytty minkään yksittäisen teorian avulla vielä täysin selittämään. Tämä ongelma tiedostaen, on teorian osuus jätetty tutkimuksessa tietoisesti vähäiseksi. Taustateoriaksi valittu neofunktionalismi tuokin tutkimukseen lähinnä viitekehystä ja käsitteistöä. Se esittää myös erittäin mielenkiintoisia argumentteja integraatiosta, kuten muun muassa keskustelua siitä, voiko integraatio laajentua (spill-over) turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alueille. Tutkimuksen aineisto koostuu pitkälti EU:n neuvoston julkaisemista virallisista operaatioita käsittelevistä dokumenteista. Ne ovat löydettävissä neuvoston Internet-sivuilta. Lisäksi aineistona käytetään operaatioita koskevia puheita, tilanneraportteja sekä arvioita. Aineiston analyysiin käytetään process-tracing-menetelmää, joka mahdollistaa operaatioiden päätösprosessin tarkastelun tietyn aikajakson ja tarinan muodossa, kertoen miten tiettyyn lopputulokseen päädyttiin. Analyysiosiossa operaatioita tarkastellaan vertailevan näkökulman avulla, ja huomio kiinnitetään operaatioissa esiintyneeseen päätösprosessiin. Prosessin tarkastelun avulla tavoitteena on tuoda esiin seuraavia seikkoja: kenellä on operaation suhteen päätösvaltaa, millaiset ovat operaation voimavarat, ja mikä on Naton rooli operaatiossa. EU:n sotilaallisten kriisinhallintaoperaatioiden tarkastelu tuo esiin, että EU on vähittäin itsenäistynyt sotilaallisen kriisinhallinnan alalla, ja on entistä halukkaampi ottamaan osaa rauhanturvaamiseen globaalilla tasolla. EU:n sotilaallisten kriisinhallintaoperaatioiden päätösprosessi, samoin kuin toiminta- ja päätösroolitkin ovat jo vakiintuneet tiettyyn kaavaan. Naton rooli on vähentynyt EU:n operaatioissa. EU:n itsenäistynyt puolustuspolitiikka toimii myös todisteena neofunktionalistisen spill-overin mahdollisuudesta ylettyä myös puolustuspolitiikan alalle.
  • Saarilahti, Ilkka (European Press Academic Publishing, 2013)
    This collection of studies analyses the various ways and means that the financial system of the European Union has at its disposal for handling the inevitable uncertainties of the future and traces their evolution since the creation of the general budget of the European Communities in 1968. Special attention is paid to the consequences of this evolution not only for the various actors involved namely the European Parliament, the Council, the Commission and Member States but also for the financial system of the European Union as a whole. The question of the uncertainty of the future is addressed in the light of the theory of Budgetary Flexibility , which posits an essential distinction between External Flexibility and Internal Flexibility, on the one hand, and Annual Flexibility and Multiannual Flexibility on the other. External Flexibility differs from Internal Flexibility in that, in the case of the former, more resources (or fewer, in the case of budget cuts) can be allocated in the course of the budgetary year. In the case of the latter, budget limits (frames) are maintained, i.e. a reallocation of resources during the financial year will not lead to the growth in the overall size of the budget. At the same time, Multiannual Flexibility differs from Annual Flexibility in that the former can be considered as an exception to the principle of budgetary annuality as set out by the EC and EU Treaties. The theory of Budgetary Flexibility allows to place under a common theoretical framework processes that are often considered separate (and treated in the academic literature as such), and also enables to analyse the pros and cons and the consequences of such flexibility, and to draw conclusions at the level of the European Union. The studies also develop further the theory, devised originally in the 1990s to analyse the budgetary systems of the Member States. The studies focus on three recent major negotiations which led to the Financial Regulation of 25 June 2002, to its first modification, adopted on 13 December 2006, and to the Interinstitutional Agreement (IIA) of 17 May 2006 between the European Parliament, the Council and the Commission on budgetary discipline and sound financial management and to the Multiannual Financial Framework (MFF) for 2007-2013. The main forms of flexibility identified in the studies are: the system of amending budgets, the quantity of various budget headings and operational budget lines in the general budget and the system of transfer of appropriations during the budgetary year ( structural flexibility ), the system of compulsory vs non-compulsory expenditure ( normative flexibility ), the system of provisional appropriations, reserves and Funds, the system of commitment appropriations, the system of carry-overs, and the various flexibility elements present in budgetary discipline system and the multiannual financial perspectives and framework of the European Union.
  • Jounela, Heikki (2008)
    Tutkimukseni käsittelee Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa ja erityisesti Suomen linjauksia vuosina 1993 - 2003 ko. politiikkalohkolla. Pyrin selvittämään, onko Suomi noudattanut johdonmukaista tiivistyvään yhdentymiseen johtavaa EU-politiikkaa myös turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alalla, vai onko se ollut uusfunktionalistisen teorian mukaan vähiten todennäköistä em. alalla. Aion rajata tutkimuskohteeni siten, että otan tarkastelun kohteeksi lähinnä Suomen tekemiä Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alan sopimuksia; perustamisasiakirjoja, HVK - sopimuksia, HVK - selontekoja, joitain komiteamietintöjä ja jonkin verran lehtikirjoituksia ja tekstejä muista medioista (Kirjat ja nettikolumnit). Erityisesti Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vastaavien päättäjien kannanotot, samoin kuin ulko- ja turvallisuuspolitiikan alan koti-, ja ulkomaisten tutkijoiden tutkimukset tulevat kyseeseen. Medioista jää paljon käyttämättä aineistoa - niissä on sinänsä mielenkiintoista informaatiota aiheeseen liittyen, mutta ne eivät ole sinänsä käyttämäni viitekehyksen kannalta tarpeellisia. Myös työn koko kasvaisi todennäköisesti liian suureksi, jos ottaisin edellä mainittuja aineistoja paljon mukaan. Tutkimuskohteeni tulee olemaan EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikka ja tarkemmin Suomen linjaukset vuosina 1993 - 2003: Onko Suomi noudattanut johdonmukaista tiivistyvään yhdentymiseen johtavaa EU-politiikkaa myös turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alalla, vai ei? Koska em. alan sopimuksia on tehty ko. aikajaksoa aikaisemminkin (Esim. Maastrichtin sopimus, vuonna 1992), otan niitä mukaan tarkasteluun tarpeen mukaan. Kuvaan myös Suomen ja EU:n (EY:n) ulko- ja turvallisuuspoliittisia ratkaisuja kylmän sodan alusta lähtien. Tämän osion tarkoituksena on luoda pohjaa myöhemmälle analyysille, koska ko. kehitysvaihe on vaikuttanut siihen, mitä EU ja Suomi sen jäsenenä ovat tutkimuksessa käsiteltävällä aikavälillä. Tutkimus painottuu kuitenkin vuosille 1993-2003. Työn keskeisimmät tulokset ovat: Suomi on noudattanut johdonmukaista liittoutumattomuuspolitiikkaa kyseisellä ajanjaksolla. Täten Suomen toiminta tukee käytettyä viitekehystä. Toisaalta Suomi on osallistunut aktiivisesti EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseen. Täten toiminta ei tue viitekehyksen toista kysymystä.
  • Vitie, Anna (2004)
    Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin (EU) ulkopoliittista toimijuutta ja analysoidaan EU:n ulkopoliittista profiilia eli sen tavoitteita ja keinoja ulkosuhteissa. Tapauksina tarkastellaan EU:n yhteisiä strategioita. Yhteiset strategiat valittiin tapauksiksi, koska ne voidaan nähdä harjoituksina, joilla määritellään unionin ulkopoliittista profiilia. Tutkimustehtävään pyritään vastaamaan pohtimalla EU:n luonnetta kansainvälisenä toimijana sekä teoreettisia malleja EU:n ulkopoliittisen profiilin ymmärtämisessä; analysoimalla yhteisiä strategioita välineenä ja sisällöltään, EU:n ulkopoliittista profiilia kuvaavina tapauksina; sekä pohtimalla, voidaanko yhteisiä strategioita pitää ”strategisina”. Unionin ulkosuhteita käsitellyt aikaisempi teoreettisesti orientoitunut tutkimus hahmotellaan neljään karkeaan ”koulukuntaan”: uusfunktionalistinen malli, supervaltamalli, uusrealistinen malli sekä siviilivaltamalli. Analyyttisenä taustana on capabilities-expectations gap -kehikko (CEG), jonka mukaan unionin ulkosuhteita koskevien tavoitteiden ja niiden toteuttamiseksi tarvittavien keinojen välillä on kuilu. Teoreettiseksi lähtökohdaksi valittiin vastapareina kaksi empiirisesti tähän oletukseen sopivaa ja normatiiviselta ulottuvuudeltaan toisistaan eroavaa koulukuntaa, siviilivaltamalli ja neorealistinen malli. Primääriaineistona ovat EU:n perussopimusten yhteisiä strategioita koskevat määräykset, kolme Eurooppa-neuvoston määrittelemää yhteistä strategiapaperia (Venäjä-strategia, Ukraina-strategia ja Välimeri-strategia) sekä niiden toimeenpanoa koskevia selvityksiä vuosilta 1999-2001. Analyysitapana on teemoittelu, jossa poimitaan aineiston sisältämät keskeiset aiheet, esitetään aineisto kokoelmana erilaisia kysymyksenasetteluja sekä nostetaan esiin tutkimusongelmaa valaisevia teemoja. Tapauksia tutkitaan teemoittelemalla ne sekä niiden muodon, sisällön että toimeenpanon ja merkityksen kannalta. Tutkimustuloksina todettiin, että tavoitteet-ulottuvuudessa esiintyivät eniten alueellinen rauhoittaja-, silta rikkaiden ja köyhien välillä- sekä maailmantalouden valvoja -teemat, jotka viittaavat siviilivaltamalliin. Keinot-ulottuvuudella esiintyivät puolestaan eniten hallitustenvälisyys-teema, mikä viittaa neorealistiseen malliin, sekä suostuttelevat instrumentit -teema, mikä viittaa siviilivaltamalliin. Näin ollen todettiin, että erityisesti tavoitteet-ulottuvuudessa, mutta myös keinojen suhteen painottuivat siviilivaltamalliin mukaiset teemat. Yksittäisistä strategioista näin havaittiin Välimeri-strategian kohdalla voimakkaammin kuin Venäjä- ja Ukraina-strategioiden kohdalla. Toisin sanoen todettiin, että EU:n ulkopoliittisen profiilin ymmärtämisessä auttaa parhaiten siviilivaltamalli. Strategioihin kohdistuneet odotukset eli EU:n ulkopolitiikan kokonaisvaltainen tehostaminen eivät kuitenkaan toteutuneet. Näin ollen todettiin, että strategiat voivat jopa kasvattaa CEG:tä entisestään ja strategia-nimikkeen käyttäminen välineestä on itse asiassa kyseenalaista.
  • Fredriksson, Sari (1995)
  • Aho, Susanna (1999)
    Työ tarkastelee Euroopan valuuttakurssijärjestelmän (ERM) kriisiä 1992-93 Alan Sutheriandin ja F Gulein Ozkanin mallin pohjalta. Työn alussa käydään lyhyesti läpi kansainvälisen rahataloudellisen yhteistyön lähihistoriaa ja esitellään Euroopan valuuttakurssijärjestelmän rakenne. Tämän jälkeen esitellään, miten Krugmanin (1979) ja Obstfeldin (1986) mukaan maa, jonka vaihtokurssi on kiinnitetty, joutuu valuuttakurssikriisiin silloin, kun tämän maan valuutta joutuu spekulatiivisten hyökkäysten kohteeksi. Lopuksi työssä keskitytään esittämään, miten Sutherland ja Ozkan ovat mallintaneet Euroopan valuuttakurssijärjestelmän kriisin 1992-93. He pitävät Saksojen yhdistymisen aiheuttamaa kysyntäshokkia keskeisenä tekijänä ERM:n kriisin syntymiseen. Mallissa on kaksi maata, keskusmaa ja reuna-alueen maa. Koska pääomat liikkuvat vapaasti, niin keskusmaan, Saksan, koron nousu välittyy mallissa reuna-alueen maahan ja laskee tämän hyvinvointia. Keskusmaan korko on mallin stokastinen muuttuja, ja sen oletetaan noudattavan Wiener-prosessia. Työssä johdetaan se keskusmaan korkotaso, jonka toteutuessa reuna-alueen maa välittömästi luopuu kiinteästä vaihtokurssistaan. Tätä korkotasoa kutsutaan tilakonsistentiksi laukaisutasoksi tai -pisteeksi. Mallin ensimmäinen keskeinen piirre on talouden päätöksentekijän optimaalinen valinta kiinteän ja liukuvan vaihtokurssin välillä. Toinen mallin keskeinen piirre on talouden päätöksentekijän optimointiongelman ja yksityisen sektorin odotusten välinen vuorovaikutus. Tämä strateginen vuorovaikutus talouden päätöksentekijän hyvinvoinnin optimointiongelman ja yksityisen sektorin odotusten välillä johtaa mallissa uskottavuusongelmaan. Yksityinen sektori ei luota talouden päätöksentekijään. Se tietää, että taloudenpäätöksentekijällä on mahdollisuus poiketa ennalta ilmoittamastaan vaihtokurssipolitiikasta. Tästä johtuen yksityinen sektori huomioi odotuksissaan talouden päätöksentekijän politiikkavalinnan. Talouden päätöksentekijän täytyy puolestaan huomioida yksityisen sektorin odotukset, koska nämä vaikuttavat sen hyvinvointiin. Näin mallissa löydetään se keskusmaan korkotaso, tilakonsistentti laukaisutaso, jonka toteutuessa talouden päätöksentekijänä on todellinen insentiivi luopua kiinteästä vaihtokurssistaan. Pääasiallisena lähteenäni on ollut Alan Sutherlandin ja F. Guicin Ozkanin keskustelupaperi (1994): "A Model of the ERM Crisis". Mallissa esiintyvien stokastisten differentiaalien laskemiseksi tärkeimpinä lähteinäni ovat olleet kirjat Hull, J.C. (1997): "Options, Futures and Other Derivatives" ja Brock, W.A. - Malliaris, A.G. (1982): "Stochastic Methods in Economics and Finance".
  • Katramo, Mikko Ilmari (2005)
    Tämä työ tarkastelee kansainvälisiä verkkovierailupuhelumarkkinoita Euroopassa. Työn tavoite on vastata kysymykseen, miksi puheluiden hinnat ovat hyvin korkeita. Pääkysymys on, johtuvatko korkeat hinnat kolluusiosta vai jostain muusta syystä. Lähestyn tätä ongelmaa mallintamalla tekijöitä, jotka saattavat nostaa hintoja. Mallinnuksessa käytän seuraavia kolmea artikkelia: Shy (2001), Kultti ja Leppämäki (2004) ja Salsas ja Koboldt (2003). Muita tärkeitä viitteitä tässä työssä ovat: Economides (1996) ja Laffond ja Tirole (2000).Tutkin myös voiko kolluusio olla tasapaino kansainvälisillä verkkovierailumarkkinoilla. Tämän lisäksi analysoin korkeita hintoja yleisen toimialatalous-, sisäänpääsyhinnoittelu- ja verkostotaloustiedekirjallisuuden valossa. Kappaleessa neljä perustelen, että itseään ylläpitävä kolluusio on kannattava strategia verkko-operaattoreille. Perustelen myös, että kolluusiivinen strategia voi olla tasapaino operaattoreiden välillä maanrajojen sisällä ja niiden yli. Esitän myös useita markkinoita kuvaavia tekijöitä, jotka puoltavat kolluusiota. Toisaalta osoitan että hinnat voivat olla korkeita johtuen jo pelkästään epätäydellisestä liikenteen ohjauksesta. Operaattorit käyttävät liikenteenohjauksen rinnalla määräalennuksia puheluiden tukkumarkkinoilla houkutellakseen lisää liikennettä verkkoonsa. Mallinnus paljasti, että ne luultavasti lisäävät verkkovierailupalveluiden käyttöä. Kuitenkaan niiden vaikutuksesta hintoihin ei voi ei tässä työssä olevan analyysin perusteella sanoa mitään varmaa. Lisäksi osoitan kuluttajien käyttäytymisessä ja operaattoreiden välisten sopimusten neuvottelusäännöissä olevan tekijöitä, jotka todennäköisesti vähentävät kilpailua ja siten nostavat hintoja. Tällä hetkellä operaattorit muodostavat kiireellä liittoutumia. Liittoumien mallintaminen osoittaa, että ne luultavasti nostavat tukkuhintoja. Tämä heijastuu myös vähittäishintoihin. Vaikka kansainvälisillä verkkovierailumarkkinoilla on monia ominaisuuksia, jotka saattavat nostaa hintoja, tulen työssäni siihen tulokseen, että todennäköisempi korkeiden hintojen selittäjä on kolluusio.