Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 4322-4341 of 24761
  • Ruokolainen, Ina (2004)
    Tutkielma tarkastelee sanomalehden ja sen julkaiseman verkkolehden suhdetta yhden tapaustutkimuksen valossa. Tarkastelussa on Etelä-Suomen Sanomien toimitus, jossa paperilehden lisäksi tehdään myös verkkolehti Netlarin sisältö. Tutkimukseni tavoite on osoittaa, miten verkkolehti Netlari vaikuttaa Etelä-Suomen Sanomien toimituksen työtapoihin. Etsin vastausta sille, millaisia verkon käytäntöjä on omaksuttu lehtitoimituksessa, mutta pidän tärkeänä myös kysymystä, millaisia painetun sanan perinteitä on siirtynyt verkkolehden tekoon. Lähestyn tutkimusongelmaa kahta kautta, toisaalta verkkolehtien työtä käsittelevän aiemman journalismin tutkimuksen avulla, toisaalta kehittävän työntutkimuksen toimintajärjestelmäanalyysin avulla. Journalismin tutkimuksen tärkeimmät lähteeni ovat Pablo J. Boczkowskin teos Digitizing the News (2004) sekä Ari Heinosen väitöskirja Journalism in the Age of the Net. Changing Society, Changing Profession(1999). Kehittävän työntutkimuksen analyysimalli on peräisin Yrjö Engeströmin teoksesta Kehittävä työntutkimus. Perusteita, tuloksia ja haasteita (1995). Menetelmän valintani johtuu tutkimuskohteestani, joka on kokonainen toimintajärjestelmä, tässä tapauksessa Etelä-Suomen Sanomien toimitus. Toimintajärjestelmän käsitteen kautta pääsen tarkastelemaan toimituksen työhön liittyviä osatekijöitä aina tekniikasta työnjakoon sekä osatekijöiden välillä vallitsevia suhteita. Toimintajärjestelmän kautta pääsen käsiksi myös kehittävän työntutkimuksen teoriaan tiiviisti kuuluviin ristiriitoihin. Tutkimukseni kysyy siis myös, millaisia ristiriitoja verkkolehti mahdollisesti aiheuttaa sanomalehden toimituksessa, ja miten toimituksen organisaatiossa niihin reagoidaan. Tutkimukseni aineisto koostuu kahdesta osasta, omista työkokemuksistani verkkolehti Netlarissa sekä kahdeksasta teemahaastattelusta. Aineiston olen analysoinut kvalitatiivisesti toimintajärjestelmämallin antamien teemojen avulla. Keskeisiä tutkimustuloksia ovat toimituksesta löytyneet ristiriidat, joita voidaan pitää verkkolehden aiheuttamina. Tärkeimpinä näistä pidän työnjaon ongelmia, verkkolehdelle sopimatonta palautejärjestelmää sekä verkkolehden toistaiseksi epäselvää asemaa osana toimituksen päivittäisiä rutiineja. Etelä-Suomen Sanomissa vallitsevat selkeästi vielä sanomalehden perinteet ja rutiinit, jotka ovat osittain siirtyneet myös Netlarin tuotantoon. Kaikki muutoksia ei kuitenkaan voida pitää kielteisinä, ja neuvottelut uusien käytäntöjen omaksumiseksi ovatkin selvästi alkaneet.
  • Ruuth, Saila (2014)
    Tutkielma käsittelee työelämän muutosta ja eläketurvan kehitystä itsensätyöllistämisen valossa. Työssä pyritään selvittämään, mitä itsensätyöllistäminen on ja miten sen voisi määritellä. Toiseksi tarkastellaan Suomen työeläkejärjestelmän toimivuutta ja mahdollisia kehitystarpeita itsensätyöllistämisen näkökulmasta. Itsensätyöllistäminen hahmotetaan osaksi kapitalismin, elinkeinorakenteen ja työn muutosta. Talouden vapautuminen ja globalisoituminen sekä tietotekniikan kehittyminen ovat mullistaneet tuotantoa ja työmarkkinoita. Samalla sekä työn teettämisen muodot että työprosessit ovat moninaistuneet. Niin sanottu normaalityö, täysipäiväinen työskentely toistaiseksi voimassaolevassa työsuhteessa, on haastettu monenlaisella epätyypilliseksi kutsutulla työllä, jolloin työn ja toimeentulon epävarmuus on lisääntynyt. Työprosesseja ei enää järjestetä tehdasmaisen mekaanisesti ja persoonattomasti vaan työssä esimerkiksi kommunikaatiotaidot ja muut henkilökohtaiset ominaisuudet korostuvat. Suomen työeläkejärjestelmää on kehitetty koko sen olemassaolon ajan aktiivisesti ja se ottaa jokseenkin kattavasti ja joustavasti huomioon työelämän muutokset. Vaikka työeläkejärjestelmä ja sen soveltamiskäytännöt pääosin rakentuvat työlainsäädännössä määritellyn työsuhteen ja siitä johdetun yrittäjyyden määritelmille, on työeläkejärjestelmä joustavampi kuin esimerkiksi työttömyysturvajärjestelmä. Itsensätyöllistämistä tarkastellaan työprosessiteorian avulla. Työprosessiteoria pohjautuu Karl Marxin ajatteluun pääoman kasautumispyrkimyksistä sekä lisäarvon tuottamisesta palkkatyön avulla. Työprosessiteoria tarjoaa kontrollin ja vastarinnan käsitteet, joiden avulla aineistoa eritellään ja itsensätyöllistäminen pyritään asemoimaan perinteisten työmarkkinapositioiden, työntekijyyden ja yrittäjyyden, luomaan kehikkoon. Tutkimusaineisto koostuu viidestä teemahaastattelusta. Haastateltavat löytyivät tutkijan omien sosiaalisten verkostojen avulla ja haastattelut toteutettiin kahdessa osassa muutaman vuoden välein. Haastattelukysymykset sekä analyysi rakentuivat teoriasidonnaisesti tai -ohjaavasti. Aineiston perusteella saattoi havaita, että itsensätyöllistäminen, esimerkiksi yksinyrittäjyys ja työn teettäminen toimeksiantosuhteissa, on työn ostajalle edullisempaa kuin työsuhteisen työvoiman käyttö. Työnsuorittajalle, itsensätyöllistäjälle, työskentely tarjoaa vapautta mutta yritysmuotoinenkaan työskentely ei vaikuta tarjoavan aitoa mahdollisuutta voiton tekemiseen. Työn ostajat eivät pysty kontrolloimaan itsensätyöllistäjien työprosessia kuten palkkatyösuhteisten työntekijöiden, mutta etenkin jatkuvan tavoitettavuuden ja joustavuuden vaatimus levittää työn koko elämään ja on nähtävissä kontrollin keinona. Itsensätyöllistäjien vastarinnan keinot ovat rajoitetummat kuin työntekijöillä, sillä varsinkaan perinteiset institutionaaliset järjestelmät, esimerkiksi ammattiliitot, eivät jousta työntekijyyden ja yrittäjyyden välimaastossa olevien tai työmarkkina-asemasta toiseen siirtyvien itsensätyöllistäjien tarpeisiin. Työeläkkeen kartuttamisen suurimmat haasteet aiheutuvat sosiaaliturva- ja verotusjärjestelmän monimutkaisuudesta. itsensätyöllistäjille jää huomattava vastuu valvoa ja huolehtia oman eläketurvansa karttumisesta kulloinkin oikean eläkelain piirissä, mutta tiedot, taidot ja mahdollisuudet kantaa vastuuta eivät välttämättä ole erityisen hyvät. Itsensätyöllistäjyys ei ole selvärajainen työmarkkinapositio vaan ennemminkin ilmiö, joka haastaa työlainsäädännössä rakennetun työntekijä-yrittäjä-dikotomian sekä siihen perustuvat sosiaaliturvajärjestelmät. Se myös patistaa tarkastelemaan yrittäjien välisiä valtahierarkioita ja niistä aiheutuvia seurauksia yksilöiden toimeentulomahdollisuuksiin.
  • Blauberg, Rolf (Helsingin yliopisto, 2014)
    I denna avhandling pro gradu utför jag, för att undersöka förhållandet mellan kategorierna etnicitet, klass och kön i den sverigefinska litteraturen, en intersektionellt filtrerad analys av tre skönlitterära verk; Susanna Alakoskis Svinalängorna, Antti Jalavas Asfaltblomman och Eija Hetekivi Olssons Ingenbarnsland. Mitt mål är att visa att de tre kategorierna tillsammans skapar det fiktiva svenska samhälle som läsaren möter i romanerna. På ett teoretiskt plan tar min avhandling avstamp i den tanke om ett etniskt filter genom vilket all litteratur skriven av invandrare betraktas, som presenteras i Astrid Trotzigs essä "Makten över prefixen" och i Magnus Nilssons Den föreställda mångkulturen: klass och etnicitet i svensk samtidsprosa och i intertextualiteten, en teori som stipulerar att makt konstrueras i samverkan mellan olika kategorier. Min analysmetod, intersektionell filtrering, bygger på en kombination av intersektionell teori och en vidareutveckling av tanken om etniskt filtrerade läsningar. I denna vidareutveckling skapar jag tre filter, ett för kategorin etnicitet, ett för kategorin klass och ett för kategorin kön. Dessa filter tillåter mig att dekonstruera det skönlitterära materialet, genom att utgående från på förhand bestämda kriterier fokusera just det stoff som är relevant för en specifik analyskategori. Genom att utföra intersektionellt filtrerade läsningar av Svinalängorna, Asfaltblomman och Ingenbarnsland visar jag att det tre författarna visserligen fokuserar var sin kategori - Alakoski tar avstamp i klass, Jalava fokuserar invandringen och Hetekivi Olsson infallsvinkel är kön - men att den bild av det svenska samhället som presenteras i de tre verken skapas i samverkan mellan kategorierna etnicitet, klass och kön.
  • Kaikkonen, Miia Tuulia (2003)
    Tutkielma on tapaustutkimus helsinkiläisestä somalinuorten perustamasta yhdistyksestä, Kanava nuoriso ry:stä. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten ja miksi Kanava nuoriso ry on syntynyt, millaisena toiminnan välineenä ja tilana yhdistys jäsenilleen toimii ja minkälaisia tehtäviä se jäsenilleen toteuttaa. Tutkimusote on etnografinen. Tutkielman pääaineisto koostuu kolmentoista yhdistyksen jäsenen teemahaastattelusta, joiden yhteydessä on tehty myös yhdistystoimintaan liittyvää havainnointia. Lisäksi aineistona on käytetty yhdistykseen liittyvää kirjallista materiaalia. Kanava nuoriso ry syntyi sen perustajina olleiden somalinuorten omasta aloitteesta. Yhdistyksen perustamisen taustalla olivat suomalaisen ja somalialaisen kulttuurin välillä kasvavien somalinuorten koulu- ja perheongelmat sekä maahanmuuttajanuorten oleskelu Helsingin keskustassa ja asematunnelissa. Yhdistyksen perustajajäsenet halusivat puuttua näihin ongelmiin ja löytää niihin ratkaisuja. Tutkimuksessa selvisi, että yhdistyksen keskeisimpiin tehtäviin kuului erilaisten palvelujen, henkilökohtaisen avun ja tuen sekä vapaa-ajan viettomahdollisuuksien tarjoaminen jäsenilleen. Yhdistys pyrki toiminnallaan edistämään somalinuorten yhteiskunnallisen osallistumisen mahdollisuuksia ohjaamalla heitä esimerkiksi koulutukseen. Toiminnalla oli henkilökohtaisten palvelujen tarjoamisen rinnalla myös koko somaliyhteisön etuja ajavia päämääriä. Yhdistyksen kautta etenkin somalimiehille tarjoutui mahdollisuus ylläpitää sosiaalisia kontakteja oman etnisen ryhmänsä sisällä. Naisia toimintaan osallistui vähemmän. Yhdistys toimi somaleille myös laajempana diasporisen yhteisöllisyyden ylläpitämisen välineenä: yhdistys mahdollisti kontaktit myös muissa maissa ja Somaliassa asuviin somaleihin. Keskeiseksi diasporisen yhteisöllisyyden ylläpitämisen väyläksi osoittautui internet. Kävi ilmi, että yhdistys oli verkostoitunut muiden Suomessa ja ulkomailla toimivien somali- ja muiden maahanmuuttajanuorisojärjestöjen kanssa. Haastateltavien suhtautuminen muihin Suomessa toimiviin somalijärjestöihin osoittautui kuitenkin ristiriitaiseksi. Yhdistystoiminta ei ollut kuitenkaan tarkoitettu pelkästään somaleille, vaan se oli avointa myös muille maahanmuuttajaryhmille sekä suomalaisille. Tämän lisäksi Kanava teki aktiivista yhteistyötä suomalaisten järjestöjen ja viranomaisten kanssa. Yhdistys toimi somaleille oman uskonnon ja kulttuurin säilyttämisen välineenä. Yhdistyksen kautta somalikulttuurin mukaisia tapoja siirrettiin Suomessa kasvaneille somalinuorille. Haastatteluissa yhdistys määrittyi somalinuorten ”omana paikkana” , joka miellettiin vastakohtana tai vaihtoehtona Helsingin keskustassa ja rautatieasemalla oleskelulle.
  • Sillman, Bella (2004)
    Tutkimukseni lähtökohtana on etnisissä suhteissa ilmenevät eritasoiset ongelmat Suomessa. Peilaan omaa tutkimustani kahteen aiempaan suomalaiseen survey-tutkimukseen, Magdalena Jaakkolan asennetutkimuksiin (1995 & 1999) sekä Inga Jasinskaja-Lahden ym. (2002)tutkimukseen maahanmuuttajien syrjintä ja rasismikokemuksista Suomessa. Tämän lisäksi esittelen etnisistä suhteista käytävää keskustelua ja teorioita (mm. konflikti- ja kontaktiteoria, akkulturaatio & etninen identiteetti). Johtopäätökseni rakentuvat ja ovat ymmärrettävissä suhteessa aiempiin tutkimuksiin ja teorioihin. Tutkimuksessani hahmotan etnisiin suhteisiin liittyviä ongelmia sekä etnisistä suhteista käytävää diskursiivista neuvotteluprosessia itsessään. Tutkimusasetelmana on yhden laajan Internet-keskustelun analyysi, jossa etnisistä suhteista ja niihin liittyvistä ongelmista keskustellaan. Analyysimenetelmänä sovellan diskurssianalyysin eri metodeja. Aineistoa tarkastellaan kolmen, toisiinsa sidoksissa olevan ulottuvuuden kautta; subjektiposition muodostuminen, tulkintojen ja merkitysten rakentuminen sekä retoriikka ja responsiivisuus. Analyysi nostaa esille erilaisia etnisiin suhteisiin liitettäviä ongelmia ja niiden syitä, mutta tärkeintä on itse neuvotteludynamiikan mekanismien hahmottuminen. Pääsemällä "jyvälle" diskurssien synty-, muutos- ja ylläpitomekanismeihin on mahdollista päästä kiinni ongelmien ytimeen. Tärkeimmät lähteet: Jaakkola, Magdalena (1999) Maahanmuutto ja etniset suhteet. Työministeriö, työpoliittinen tutkimus 213. Helsinki, Edita. Jasinskaja-Lahti, Inga & Liebkind, Karmela & Vesala, Tiina (2002) Rasismi ja syrjintä Suomessa. Maahanmuuttajien kokemuksia. Helsinki, Gaudeamus. Jokinen, Arja & Juhila, Kirsi & Suoninen, Eero (1999) Diskurssianalyysi liikkeessä. Tampere, Vastapaino Lindqvist, Sven (1998) Rasismin vastustajia. Ihmisisä ja argumentteja taistelussa rotuennakkoluuloja vastaan 1750 - 1900. Vantaa, PEQUOD. Liebkind, Karmela (2000) Monikulttuurinen Suomi - Etniset suhteet tutkimuksen valossa. Helsinki, Gaudeamus.
  • Sipiläinen, Jouni (2002)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen, millaisissa sosiaalisissa rooleissa etnisten vähemmistöjen edustajat kuvataan ruotsinkielisissä tv-uutisissa (TV-nytt) ja millä tavalla nuo roolit rakentuvat uutisraporteissa. Aineistoni koostuu 146:sta TV-nytt:in uutisraportista, jotka on lähetetty ajalla 1.9.2000-31.12.2000. Uutisten tekstiaineiston osalta tutkin, missä määrin etnisten vähemmistöjen edustajat esitetään aktiivisina subjekteina ja vastaavasti muiden tahojen toiminnan kohteina. Kuvamateriaalin osalta tarkastelen lähinnä valtaväestön ja etnisten vähemmistöjen edustajien kuvausten eroja. Rasismiin ja etnisyyteen liittyvän teoriapohjan osalta tärkein lähteeni on Stephen Cornellin ja Douglas Hartmannin Ethnicity and Race (1998) ja tarkasteltaessa lähemmin etnisyyden ja rasismin käsittelyä tv:ssä Birgitta Löwanderin Racism och antiracism på dagordningen - studier av nyhetsrapportering i början av 1990-talet (1997). Uutisten tekstisisältöjen analysoinnissa olen käyttänyt tutkimusmenetelmänä A.J. Greimasin kehittämää aktanttimallia. Aktanttimalli on semioottinen peruskaava, jonka avulla tekstin merkitysulottuvuuksia voidaan käsitteellistää. Sen avulla voidaan selventää tekstissä esiintyvien toimijoiden välisiä sosiaalisia suhteita ja heidän arvopäämääriään. Tärkein lähteeni tässä yhteydessä on Inkeri Korhosen ja Katja Oksasen artikkeli Kertomuksen semiotiikkaa (1997). Kuva-aineiston etnisten vähemmistöjen ja valtaväestön välille konstruoimia sosiaalisia suhteita tarkastelen lähinnä Günther Kressin ja Theo van Leeuwenin teoksessa Reading Images (1996) esittelemien visuaalisten analyysimenetelmien pohjalta. Tällöin tutkin pääasiassa sitä, kuvataanko etnisten vähemmistöjen edustajat uutisraporteissa samalla tavalla valtaväestöön kuuluvien henkilöiden kanssa, ja mikäli näin ei ole, millä tavalla näiden ryhmien kuvaukset eroavat toisistaan (ts. voidaanko etniset vähemmistöt tulkita kuvattavan alempiarvoisina tai marginaalisempina kuin valtaväestö). Tutkimukseni tulokset ovat pääosin samansuuntaisia aiempien etnisyyteen ja rasismiin keskittyneiden mediatutkimusten kanssa: etniset vähemmistöt kuvataan useimmiten erilaisten konfliktien ja uhkakuvien yhteydessä; heidät esitetään keskimäärin marginaalisempina kuin valtaväestöön kuuluvat henkilöt ja tavallisesti heidät esitetään joko uhkana, uhreina tai toisten henkilöiden tai organisaatioiden toiminnan kohteina. Etnisten vähemmistöjen kuvaukset ovat kuitenkin hyvin kontekstisidonnaisia ja paikoin ambivalenttejakin.
  • Kallis, Agneta (1972)
  • Rinkinen, Katriina (2013)
    Tutkimuksessa tarkastellaan laadullisella tutkimusotteella väkivaltaa käyttävien naisten ammatillisesti ohjatun vertaisryhmän muutosta. Tutkimuksen lähtökohtana on naisten käyttämän väkivallan tabuluonne. Naisten omalle väkivallalle ei ole yhteiskunnassa yhteisesti jaettuja käsitteitä tai puhetapoja, joiden kautta ilmiö olisi mahdollista tunnistaa esimerkiksi palvelujärjestelmissä tai subjektiivisesti. Aggressiolla ei ole sijaa myyttisessä nais- ja äitikuvassa. Vertaisryhmän muutosta rajaudutaan tarkastelemaan kasvun näkökulmasta ryhmätasolla, kertomuksellisuuden kautta. Ryhmän kertomukset lävistävät ryhmän jäsenien mielen sisäisiä rakenteita, auttamisorganisaation (Maria Akatemia ry) viitekehystä, sekä laajempia kulttuurisia käsityksiä naisten väkivallan toimiessa kerronnan kontekstina. Ohjattu vertaisryhmä, Demeter-ryhmä, on yksi naisten tekemän väkivallan erityiskysymyksiin syventyneen Maria Akatemia -yhdistyksen Demeter-työn auttamismuodoista. (Demeter-työ tarjoaa apua naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä henkistä tai fyysistä väkivaltaa.) Aineisto on kerätty etnografisella havainnoinnilla osallistumalla yhden ammatillisesti ohjatun vertaisryhmän kaikkiin 15 tapaamiseen. Aineisto analysoitiin narratiivisella analyysilla painottaen etnografisen lähestymistavan mukaisesti kertomuksien kontekstisidonnaisuutta. Tarkastelun tasona on ryhmä. Aineistona käytettiin havainnointimuistiinpanoja sekä tutkijan päiväkirjaa. Tutkimuksen viisi kertomusta ovat tutkijan tekemien havaintojen pohjalta rakentuneita konstruktioita. Viiden kertomuksen alkukohdan ja kasvukäänteen kautta hahmottuu ohjatun vertaisryhmän muutos. Kertomuksien kautta tarkastellaan naisten oman väkivallan ja vertaisryhmän muutoksen dynamiikkaa käyttäen viitekehyksinä narratiivista lähestymistapaa ja voimaantumisen teoriaa. Lisäksi Maria Akatemian Demeter-teoria toimi ryhmän viitekehyksenä. Viisi kertomusta on yhteen kietoutuneita taustaorganisaation psykodynaamisen näkemyksen kanssa, jonka pohjalta ryhmän ohjaaja aktiivisesti suuntasi ja sanoitti ryhmässä esiin nousevia teemoja ja dynamiikkaa. Tutkimuksessa painottuu kerronnan kontekstuaalisuus, tarve rikkoa naisen väkivallan tabua, tarkastella ammatillisesti ohjattua vertaisryhmää auttamismuotona sekä luoda käsitteitä tieteellisesti vielä varsin tutkimattomalle ilmiölle. Naisten väkivaltaisuuden ymmärtäminen vaati kokonaisvaltaista näkemystä yksilön mielen sisäisistä rakenteista globaaleihin tekijöihin. Kertomuksien pohjalta voi todeta ensinnäkin väkivallan olevan ylisukupolvinen ilmiö, toiseksi painottaa niin sanotun näkymättömän ja arkisen väkivallan tunnistamisen merkitystä, kolmanneksi puhua kokonaisvaltaisen ihmiskäsityksen puolesta ja neljänneksi osoittaa ammattiauttajien itsetietoisuustyöskentelyn ja koulutuksen merkitys, jotta naisten tekemää väkivaltaa osattaisiin kohdata ja ehkäistä.
  • Väisänen, Sanna (2014)
    Tutkielma käsittelee säästö- ja lainaryhmiä Emuhayassa Länsi-Kenian maaseudulla. Tutkielman ensisijaisena tarkoituksena on tutustuttaa lukija toistaiseksi etnografisesti vähän tutkittuun mikrorahoituksen muotoon, säästö- ja lainaryhmätoimintaan. Tutkielma pohjautuu Emuhayassa syksyllä 2012 etnografisin menetelmin kerättyyn aineistoon. Säästö- ja lainaryhmät ovat yhteisölähtöisiä mikrorahoitusryhmiä ja painottavat säästämistä ensisijaisena rahoituskäytäntönä. Säästö- ja lainaryhmissä yhdistyvät periaatteet kansalaisjärjestöjen hallinnoimasta mikrorahoituksesta ja perinteisten taloudellisten yhteisapuryhmien käytännöistä. Ne perustuvat CARE-järjestön uusliberalistiseen malliin, jonka virallisen agendan mukaan säästö- ja lainatoiminnan tulisi johtaa osallistujien taloudelliseen riippumattomuuteen. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu aiemmasta antropologisesta taloudellisten tukiryhmien ja mikrorahoituksen tutkimuksesta sekä tieteenalan velallisuutta käsittelevästä keskustelusta. Tutkielman tarkoituksena on säästö- ja lainaryhmien jäsenten välisiä sosiaalisia suhteita tarkastelemalla kiinnittää lukijan huomio taloudellisen toiminnan sijasta rahoitusryhmän sisäisen dynamiikan merkitykseen, virallisen rahoitusmallin ja ruohonjuuritason käytäntöjen ristiriitaisuuteen sekä klassisen “hyödykevelka vs. lahjavelka” -erottelun keinotekoisuuteen. Aineiston analyysin perusteella päädytään tulokseen, että Emuhayan säästö- ja lainaryhmillä on taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen ulottuvuus. Taloudellinen ulottuvuus on köyhällä maaseudulla tärkeä. Päivittäiset ja äkilliset tarpeet sanelevat usein rahan käyttötarkoitukset. Tästä huolimatta sosiaaliset ja kulttuuriset syyt ovat kuitenkin monelle päällimmäisiä syitä osallistua toimintaan. Ryhmät toimivat esimerkiksi keskustelufoorumeina ja paikkoina solmia ja vahvistaa ystävyyssuhteita. Merkitys on erityisen tärkeä yhteiskunnan marginaalissa eläville ihmisryhmille, joilta puuttui perheen ja suvun muodostama tukiverkko. Kulttuurinen ulottuvuus näkyy paikallisten markkinoiden suojelemisessa ja siinä, että lainarahalla tuetaan yhteisöllisiä seremonioita, jotka vahvistavat koko yhteisön jäsenten välisiä suhteita. Johtopäätöksenä esitetään, että taloudellinen ja sosiaalinen eivät koskaan ole erotettavissa toisistaan. Säästö- ja lainatoiminta on moniulotteista toimintaa ja pitää sisällään sekä hyödyke- että lahjavelallisuuden piirteitä. Ryhmien rahoituksellisessa toiminnassa esiintyvät lyhytkestoiset vaihtosuhteet ja sosiaalisessa toiminnassa jäsenten väliset pitkäkestoiset suhteet. Eri tilanteissa korostuvat eri ulottuvuudet. Sen sijaan, että sosiaaliset suhteet olisivat välineellisessä asemassa taloudellisten päämäärien saavuttamisessa, luo rahoitustoiminnan säännöllisyys alustan sosiaalisten ja kulttuuristen päämäärien tavoittelemiselle. Mikrorahoitusvelalla ylläpidetään osallistujien välisiä suhteita sen sijaan, että niitä pyrittäisi katkaisemaan. Uusliberalistisen mikrorahoitusmallin omaksuminen ei ole tehnyt maaseudun asukkaista kapitalisteja, kuten monet mikrorahoituksen kriitikot ovat pelänneet. Yhteistyön ja yhteisavun kulttuuri on maaseudulla vahva ja vaikuttaa tapoihin, joilla lainarahaa käytetään ja merkityksellistetään. Yksilölliset tavoitteet ovat lopulta aina alisteisia yhteisön hyvinvoinnille.
  • Heinonen, Jussi (Helsingin yliopisto, 2003)
    This dissertation focuses on the short story Starukha (The Old Woman), one of the last works of the Russian writer Daniil Kharms (1905-1942). The story, written in 1939, is analysed using the Kharmsian concepts èto and to (this and that) as a heuristic interpretative model. The first chapter gives a detailed analysis of this model, as well as a survey of the critical work done to date on Kharms and Starukha. In the second chapter the model is applied to study the different states of consciousness of the male protagonist. This is significant, because he is the "I" of the work, from whose point of view everything is being told. The third chapter takes a closer look at the reality of the world that exists independently of the consciousness of the protagonist. Physical objects can be said to bear - besides their everyday meaning - a hidden symbolic meaning. Similarly, the characters can be considered as representatives of everyday reality and otherworldliness. The fourth chapter deals with the narrative devices of Starukha. The problematics of the relation between fact and fiction plays an essential role in the story. Kharms's use of Ich-Erzählung and different tenses, which contributes to achieving a complicated elaboration of this kind of problematics, is examined in detail. The fifth chapter provides an intertextual reading of Starukha, based on its allusions to the Bible and the Christian tradition. As a result, the whole story can be seen as a kind of meditation on the Passion of Christ. The final chapter examines how the important Kharmsian concepts of the grotesque and the absurd manifest themselves in Starukha. The old woman represents in a grotesque way two opposite systems: the religious and the totalitarian. The absurdity of Starukha can be claimed to be illusory. Therefore, it is better to speak about paradoxicality. Starukha itself is a kind of paradox, in the sense that it tries to say something of the ultimate truth of reality, which inevitably remains ineffable.
  • Holm, Nina (2009)
    Mielenterveyden häiriöt aiheuttavat mittavaa kärsimystä yksilöllisellä sekä taloudellista huolta yhteiskunnallisella tasolla. Eräs mielenterveyden hoitomuoto ovat erilaiset psykoterapiat. Muun muassa erilaisten psykoterapioiden vaikuttavuutta tutkii Helsingin Psykoterapiaprojekti, jonka seurantahaastatteluaineistoa olen saanut työssäni hyödyntää. Aineistoni haastatellut ovat masennus-diagnoosin saaneita eri-ikäisiä naisia. Haastattelut ovat kolmelta eri ajanjaksolta: seitsemän kuukautta, yhden ja kolmen vuoden kuluttua lyhyen psykodynaamisen psykoterapian alkamisesta. Tarkastelen työssäni haastateltavien toipumispuhetta ja siinä esiintyvää toimijuutta. Tutkin ensinnäkin sitä, millaiseksi koettu voinnin koheneminen haastateltavien puheissa rakentuu. Toisekseen tutkin tulkintarepertuaareja puheessa voinnin muutokseen vaikuttaneista tekijöistä sekä repertuaarien tarjoamia subjektipositioita. Viimeinen tutkimuskysymykseni liittyy positioiden sekä toimijuuden rakentumisen vaihteluun eri ajankohtien haastatteluissa. Tutkimusmenetelmäni on diskursiivinen; analysoin toipumispuhetta sekä sisällön- että diskurssianalyyttisellä otteella. Taustalla vaikuttaa konstruktionistinen viitekehys. Toipumista kuvailtiin haastateltavien puheessa sairausoireiden vähenemisenä, ystävyyssuhteen syntymisenä itseä kohtaan, sosiaalisten suhteiden kohentumisena sekä tunne-elämässä tapahtuneina positiivisina muutoksina. Identifioin yhteensä 4 tulkintarepertuaaria ja 11 alarepertuaaria. Nämä olivat medikalistinen (lääketieteen vaikutus vointiin), fatalistinen (kohtalonomaisuus), kollektivistinen (sosiaalisen ympäristön vaikutus vointiin) ja individualistinen (oman toiminnan vaikutus) tulkintarepertuaari. Sekä kollektivistisen että individualistisen repertuaarin jaottelin sen mukaan, puhuttiinko voinnista kohentuneena vai heikentyneenä. Sen lisäksi kollektivistinen repertuaari jakautui vielä mikro- (ystävät, perhe yms.) ja makrososiaaliseen (yhteiskunta, kulttuuri) sekä terapiaan ja terapeuttiin liittyvään puheeseen. Tuloksistani löytyi paljon yhtäläisyyksiä aiemman tutkimuksen kanssa. Toimijuutta edistäviä tulkintarepertuaareja esiintyi kaksi. Nämä olivat selviytyjän position tarjoava individualistinen repertuaari sekä vuorovaikuttajan position tarjoava kollektivistinen repertuaari. Kyseiset repertuaarit esiintyivät puheessa voimakkaina, vaikka niiden lukumäärä ei ollut suhteessa suuri muihin repertuaareihin nähden. Tulkintarepertuaareja käytettiin haastattelupuheessa monipuolisesti ja taitavasti esimerkiksi kiistämään, torjumaan, ottamaan vastaan ja edistämään toimijuutta (ja sen myötä erityisesti vastuuta). Toimijuus itsessään todentui jo tulkintarepertuaarien valinnassa. Toimijuus-neuvottelujen analyysi kytkeytyi tulkinnassani pitkälti vastuuneuvotteluihin voinnin kohenemiseen liittyvistä tekijöistä. Moraaliset vastuukysymykset ovatkin osa sosiaalista todellisuuttamme, joka on yhteisön jäsenten jatkuvan neuvottelun ja konstruoinnin alaisena. Työssäni käytin lähteinä pääasiassa Potterin ja Wetherellin (1987), Ehrlingin (2006), Valkosen (2007), Kurrin (2005) sekä Jokisen, Juhilan ja Suonisen (2004; 2006) kirjallisuutta ja tutkimuksia.
  • Pöyry, Saara (2013)
    Televisiomaksu korvattiin vuoden 2013 alussa yleisradioverolla, minkä seurauksena 85-vuotias yleisradiotoiminnan rahoitusmuoto lakkautettiin. Televisiomaksu oli poikkeuksellinen käyttömaksu, sillä se oli lakisääteinen, mutta luonteensa vuoksi jokseenkin omantunnonvarainen. Koska televisiomaksujärjestelmä mahdollisti vapaamatkustamisen, maksuvelvollisuuden valvomiseksi oli pakko ylläpitää kontrollointijärjestelmää. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kyseisen järjestelmän toimintaa vuosina 1927–2012, ja selvitetään, kuinka viranomaiset pyrkivät turvaamaan televisiomaksun maksamisen ja järjestelmän jatkuvuuden. Tutkimuksessa kartoitetaan televisiomaksun kontrollointijärjestelmän rakennetta, sen toimintaa sekä kontrolloinnin keinoja. Tutkimuksen tavoitteena on lisäksi toimia johdatuksena televisiomaksun historiaan. Tutkimuksessa käytettiin pääasiallisena lähdemateriaalina Viestintäviraston televisiomaksuosaston arkistoaineistoa, jota täydennettiin laeilla ja asetuksilla. Lisäksi aineistona käytettiin televisiomaksua koskeneita mainoksia ja Yleisradion Elävän arkiston tietoiskuja. Tutkimusaineistoa lähestyttiin kvalitatiivisesti, ja tutkimusmenetelmänä käytettiin sisällönanalyysia. Siinä aineistoa käsiteltiin teoriaohjaavasti siten, että aineistosta muodostettuja koodeja luokiteltiin ja jaoteltiin ennalta määriteltyihin kategorioihin. Televisiomaksukontrolli perustui viranomaisten harjoittamaan kontrollipolitiikkaan, jossa ihmisiä pyrittiin ohjaamaan televisiomaksun maksajiksi ja siten turvaamaan järjestelmän jatkuvuus. Kontrollipolitiikkaa harjoitettiin kahdella tapaa: suostuttelemalla ja rankaisemalla. Suostuttelu tuli esiin televisiomaksujen perintäjärjestelmässä, jossa ihmisiä yritettiin positiivisin keinoin houkutella ja kannustaa televisiomaksun maksamiseen. Käytännössä se ilmeni pyrkimyksenä ylläpitää maksuvelvollisuutta jo ennestään televisiomaksua maksavien parissa tekemällä maksamisesta helppoa ja maksun irtisanomisesta vaikeaa sekä hyödyntämällä erilaisia uhkakeinoja. Toisaalta suostuttelua kohdistettiin potentiaalisiin uusiin maksajiin tiedotuksen ja markkinoinnin kautta. Niissä ihmisiä informoitiin televisiomaksusta sekä mainostettiin sen positiivisia puolia. Rankaiseminen puolestaan liittyi tarkastustoimintaan, jossa luvattomaan television ja radion käyttöön pyrittiin puuttumaan pelottelemalla ja uhkailemalla. Luvatonta käyttöä valvottiin ovelta ovelle tehtyjen televisiomaksutarkastusten avulla. Tarkkailemalla paljastettiin väärinkäytöksiä ja luotiin realistinen kiinnijäämisriski luvattomuudesta, jotta rankaiseminen toimi pelotteena. Itse rankaisemisella taas yritettiin sekä ennaltaehkäistä rikollisuutta että kurittaa luvattomuuteen syyllistyneitä henkilöitä, ja se konkretisoitui pääasiassa rahallisina sanktioina. Rankaisemiseen ja tarkastustoimintaan liittyi lisäksi sosiaalinen ulottuvuus, sillä televisiomaksunormin rikkominen johti toisinaan epäviralliseen sosiaaliseen kontrollointiin. Vaikka televisiomaksujärjestelmä on lakkautettu, tutkimustuloksia voidaan soveltaa vastaavanlaisten järjestelmien tarkastelussa sekä eri näkökulmasta tehtävässä televisiomaksu- ja yleisradiotutkimuksessa. Yleisradioveron ja televisiomaksukontrolloinnin välisen yhteyden tarkastelu tai televisiomaksun sosiaalisen ulottuvuuden tutkiminen voitaisiin aloittaa tämän tutkimuksen pohjalta. Toisaalta tutkimustuloksia pystytään soveltamaan myös televisiomaksun kaltaisten järjestelmien tutkimuksessa tai laajemmin muussa viranomaistutkimuksessa.
  • Kivilehto, Anna (2008)
    Tutkimuksen päämääränä oli kartoittaa julkisen hallinnon johtavien virka-asemien eriytymistä sukupuolen mukaan sekä johtavien naispuolisten virkamiesten käsityksiä omasta urastaan sekä tasa-arvon toteutumisesta valtionhallinnossa. Tutkimuksessa on myös käsitelty valtionhallinnon reformien (erityisesti New Public Management) vaikutusta naisjohtajien työelämään sekä heidän omia käsityksiään kyseisistä hallinnon ja johtajuuden muutoksista. Tutkimus oli rajattu koskemaan valtionhallinnon ministeriöitä. Tutkimuksen empiirinen osa koostui kvantitatiivisesta ja kvalitatiivisesta materiaalista. Tutkimusaineiston kvantitatiivinen osuus nojaa Suomen valtion henkilörekisterissä (VHR) julkaistuun numeraaliseen tietoon, joka löytyy internetraportoinnin (Netra) kautta. Kvantitatiivinen osuus pyrki kartoittamaan sitä ympäristöä, jossa kvalitatiivisen tutkimusosion haastateltavat toimivat. Sen lisäksi kvantitatiivisessa osuudessa on tarkisteltu sitä, miten horisontaalinen ja vertikaalinen segregaatio ilmenee julkisessa hallinnossa ministeriöiden osalta. Segregaatiota kuvattaessa on käytetty Sirkka Sinkkosen ja Eva Hänninen-Salmelinin jakoa uusintamiseen liittyviin ministeriöihin (perinteisesti naisvaltainen hallinnonala) ja tuotannon ohjaukseen sekä taloudellisten voimavarojen mobilisointiin liittyviin ministeriöihin (perinteisesti miesvaltainen hallinnonala). Kvalitatiivinen materiaali koostui valtionhallinnon naispuolisten johtajien haastatteluista. Haastattelutapa oli henkilökohtainen teemahaastattelu, jonka avulla pyritty selvittämään johtavien naisvirkamiesten kokemuksia urasta, tasa-arvosta, segregaatiosta, syrjinnästä sekä julkisen hallinnon muutoksista. Aineiston analyysissa on käytetty sisällön analyysia. Uusintamisen hallinnonalan ministeriöiden nais- ja miesjohtajien lukumäärällinen ero oli pienempi kuin vastaavasti tuotannon ohjauksen ja voimavarojen mobilisointiin liittyvillä hallinnonaloilla. Naisjohtajien lukumäärä oli kuitenkin pienempi myös uusintamiseen kohdistuvien hallinnonalojen ministeriöissä. Tuotannon ohjauksen ja taloudellisten voimavarojen mobilisoinnin hallinnonaloilla toimivien ministeriöiden nais- ja miesjohtajien lukumäärällinen ero oli suurempi. Horisontaalisen ja vertikaalisen segregaation suhteesta voi siis tilastojen avulla päätellä perinteisesti naisvaltaisten hallinnon alojen ministeriöiden kohdalla sen, että naisten näyttäisi olevan helpompi edetä urallaan johtaja-asemiin kuin miesvaltaisilla hallinnon sektoreilla. Urakehitystään haastateltavat analysoivat eräänlaisena harkittuna sattumana. Naisten mukaan urakehitystä on määrittänyt kova työ ja valtionhallinnon tuntemus sekä hakeutuminen vastuullisiin tehtäviin, mutta kuitenkin he kokivat olleensa ennen kaikkea sattumalta oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Toisaalta haastateltavat saattoivat analysoida kuitenkin valtionhallinnon luonteen ja yhteiskunnan rakenteiden tuovan esteitä naisten urakehitykselle. Esimerkiksi verkostoituminen ja verkostot nähtiin vielä hyvin miehisinä linnakkeina. Sukupuolen ei mielellään nähty vaikuttavan työelämässä, vaikka naisjohtajat osoittivat joutuvansa hallitsemaan sukupuolta työelämässään. Yleisesti tasa-arvon tila julkisessa hallinnossa nähtiin olevan hyvä, vaikka ongelmia ja esimerkiksi syrjinnän eri muotoja olivat haastateltavat jossain uransa vaiheessa todistaneet. Haastatteluissa saatettiin kuitenkin viitata julkisen hallinnon edistyksellisyyteen verrattuna yksityiseen sektoriin. Haastattelututkimukset osoittivat, että tasa-arvon tilan ”kirkas gloria” saattaa osaltaan johtua myös julkisen hallinnon luonteesta, jolloin tasa-arvoa pidetään helposti sisäänrakennettuna sen arvoihin. Tämä linkittyy myös yhteiskunnassa yleisesti vallalla olevaan sukupuolineutraalisuuden lumeeseen. Julkisen hallinnon viimeaikaista muutosta ja erityisesti julkisjohtajuudessa tapahtunutta muutosta pidettiin merkityksellisenä, eikä vähiten juuri naisille. Haastateltavien puheessa johtajuuden uudemmat ”feminiiniset” määreet näyttävät osaltaan korvaavan perinteisesti ”maskuliiniset” johtajuuden määreet. Haastateltavien mukaan viime vuosien julkisen hallinnon muutoksilla voitiin myös yleisesti nähdä olevan positiivinen vaikutus naisten uralla etenemiseen. Muutosten nähtiin lisäksi tuoneen mukanaan muun muassa avoimemman hallintokulttuurin ja eettisemmän johtajuuden, mutta toisaalta myös kasvavia työmääriä ja kiivasta työtahtia.
  • Skog, Matilda (2014)
    Avhandlingens syfte är att öka förståelsen för hur krisfamiljers inre och yttre relationer samt vardag påverkas av att ta emot kortvarigt placerade barn. Studien behandlar vilka utmaningar krisfamiljerna står inför vid kortvariga placeringar, hur familjevårdarna värnar om de egna familjemedlemmars välmående och vilka handlingsmönster de använder sig av i sin vardag för att fosterfamiljen ska fungera optimalt. Avsikten är att klarlägga vilken kunskap som behövs inom barnskyddet och arbetet med foster- och krisfamiljer. Strävan är också att få ett bredare perspektiv på utmaningar och resurser inom krisfamiljen och i dess omgivning samt hitta flera möjligheter att stöda krisfamiljerna. Den teoretiska referensramen bygger på systemteoretiska perspektiv inom socialt arbete och familjeforskning, närmare bestämt familjesystemteori och ekologiskt perspektiv. Med hjälp av systemteori kan man analysera och tolka olika relations- och handlingsmönster inom krisfamiljen samt den omgivning krisfamiljen befinner sig i och påverkas av. Undersökningen är kvalitativ och det empiriska materialet består av sju berättelser av familjevårdare, tre skrivna berättelser och fyra berättelser baserade på öppna intervjuer. Sammanlagt deltog nio familjevårdare i undersökningen, då två av intervjuerna bygger på samtal med krisfamiljens båda vuxna samtidigt. Familjevårdarna berättade om hur en kortvarig placering påverkar krisfamiljens familjedynamik samt inre och yttre relationer samt hur krisfamiljen får vardagen att fungera under placeringens olika skeden. Berättelserna har analyserats med hjälp av kvalitativ tematisk innehållsanalys. Metodologiskt passar narrativ metod, innehållsanalys och systemteori sinsemellan bra ihop, eftersom de alla fokuserar på att tolka och klarlägga relationer mellan delar och helheter (familj-familjemedlem, familj-samhälle) samt at hitta mönster, nivåer och kategorier i materialet. Resultaten visar att krisfamiljen består av en ”kärnfamilj”, som helhjärtat tar emot en ny familjemedlem för en viss tid. Barnet får en egen plats i krisfamiljens gemenskap och görs delaktig familjen vardag. Alla familjemedlemmars egenskaper, behov och beteenden påverkar krisfamiljens inre relationer och dynamik. I vardagen och praktiken behandlades alla barn lika. För att lyckas skapa jämlikhet mellan familjens barn krävs positiv särbehandling, och för att krisfamiljen ska fungera optimalt i vardagen krävs både stabilitet och flexibilitet. Under placeringens fungerar krisfamiljen som ett ”familjeföretag”. Krisfamiljens vardag bygger på intervaller av kaotiska eller intensiva perioder och pauser, förändring samt vanlig vardag. Kortvarig familjevård kan kräva tidsmässiga omorganiseringar samt prioriteringar och uppoffringar av krisfamiljen i vardagen. Då en kortvarig placering tar slut sluts cirkeln och krisfamiljen återgår sina till tidigare system. Krisfamiljen samarbetar och jonglerar med en rad närliggande system i den omgivande miljön och påverkas av dem. Myndighetsnätverket har en central roll vid familjevård och kan endera hjälpa krisfamiljen att klara av vardagen eller belasta den. Krisfamiljerna önskade mer grundservice som stöd för familjevårdsverksamheten, t.ex. familjearbete, städhjälp eller barnvakt. Stödet av krisfamiljens släkt och vänner ansågs vara en oersättlig resurs för att få krisfamiljens vardag att fungera. Samtidigt kunde vissa informella relationer vara resurskrävande, t.ex. kontakten med det placerade barnets biologiska föräldrar. De ekonomiska ersättningarna som förutsättning för familjevården samt som tecken på uppskattning kritiserades av krisfamiljerna. I vissa tvistesituationer, där ord står mot ord, önskade familjevårdarna särskilt skydd för familjevårdarnas rättigheter.
  • Hämäläinen, Riikka (Helsingin yliopisto, 2009)
    Tämä on laadullinen tapaustutkimus erään suomalaisen evankelisluterilaisen seurakunnan rippikoululeiriltä. Tutkimusjoukkoon kuuluivat rippikoululeirin kaksi ohjaajaa, kahdeksan isosta sekä kaksitoista rippikoululaista. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mikä on rippikoulun iltaohjelman merkitys rippikoulun kokonaisuudessa. Tätä selvitettiin seuraavien kysymysten avulla: 1. Millaisia tavoitteita rippikoululeirin ohjaajat ja isoset asettavat rippikoulun iltaohjelmalle? 2. Mitä rippikoulun iltaohjelmassa tapahtuu? 3. Miten rippikoululaiset arvioivat toteutuneita iltaohjelmia? Tutkimuksen havainnointi- ja haastatteluaineisto kerättiin viikonmittaisen rippikoululeirin aikana. Aineistonkeruumenetelminä käytettiin osallistuvaa havainnointia, videointia sekä puolistrukturoituja tutkimushaastatteluita. Tutkija oli rippikoululeirillä mukana havainnoimassa koko rippikoululeirin ajan. Rippikoululeirin kaikki iltaohjelmat videoitiin ja koko tutkimusjoukkoa haastateltiin. Haastattelu- ja havainnointiaineistoa analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmällä. Saatiin selville, että rippikoulun isoset ja ohjaajat asettivat iltaohjelmalle ryhmän koheesion edistämiseen liittyviä tavoitteita, iltaohjelman hauskuuteen, monipuolisuuteen ja sujuvuuteen tähtääviä tavoitteita, rippikoulun keventämiseen tähtääviä tavoitteita sekä hengellisiä ja seurakunnallisia tavoitteita. Iltaohjelmat koostuivat mm. isosten esittämistä sketseistä, yhteisleikeistä, hengellisistä yhteislauluista, vapaaehtoisohjelmanumeroista ja luottamusharjoituksista. Sketseihin ja muuhun isosjohtoiseen toimintaan käytettiin eniten aikaa. Rippikoululaiset arvioivat iltaohjelmaa yhteistoiminnallisena ohjelmana, esityksenä sekä suhteessa rippikoululeirin kokonaisuuteen. Kokonaisuutta peilattiin opetuksen tavoitteisuuden ja linjakkuuden ihanteeseen. Johtopäätöksinä todettiin, että iltaohjelmien tavoitteet olivat vain osittain linjassa rippikoulun opetussuunnitelman tavoitteiden kanssa. Osa tavoitteista myös toteutui iltaohjelmissa ja osa jäi toteutumatta. Ryhmän koheesion edistämiseen liittyvät tavoitteet toteutuivat iltaohjelmissa vaihtelevasti. Iltaohjelma vaikutti isosten tavoitteiden ja rippikoululaisten arvioiden valossa olevan opetuksen vastapainoa, mikä ei ole rippikoulun tavoitteiden mukaista. Kaksimielisten sketsien esittämisen todettiin olevan ristiriidassa rippikoulun tavoitteiden kanssa. Hengellisten laulujen laulaminen ja luottamusharjoitukset puolestaan olivat linjassa rippikoulun opetussuunnitelman tavoitteiden kanssa.