Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 5569-5588 of 26183
  • Makkonen, Teemu (Helsingin yliopisto, 2012)
    Innovation is commonly considered as the engine of economic growth. However, the role of education and training has been a recurrent subject raised as the actual driver of regional development. Accordingly, the role of universities has been highlighted as a significant contributor to local economies. The empirical literature remains inconsistent on the causal relationships between these phenomena. At the heart of this discussion is the on-going debate about which indicators should be used to measure innovation, as there seems to not be a single measure that could be claimed as clearly superior. This brings the question of the possible interconnections between innovation indicators and regional economic development to the fore on different scales: European Union, national, regional and local. ---- First, the sensitiveness of different innovation indicators and indexes is analysed. Second, the impacts of innovation indicators on regional and economic development are investigated. Third, the proposed role of education and training as the factors behind innovation and economic growth are put under scrutiny. Fourth, the role of universities in the local economy is studied. The analyses are mainly carried out with standard statistical methods, including principal component analysis and Granger causality tests, but the picture is also deepened with a semi-structured thematic interview case study. The data for the statistical analysis are constructed from official statistical databases and from a unique innovation count database compiled by VTT Technical Research Centre of Finland. The results show that great care is needed, when choosing the indicators to measure regional innovation with, as different measures produce highly divergent rankings. In worst cases this can lead to non-robust messages, if the shortcomings of the different indicators are not taken into account when drawing policy conclusions. The results also show that in a geographical context the innovative (European and Finnish) regions are among the most economically developed. The links between continuing vocational training, innovation and economic development are manifest in a similar fashion. Still, although innovation is clearly linked to regional development, other socio-economic variables, workforce characteristics, and education in particular, seem to offer higher explanatory power for the success of regions. In fact, educational attainment is shown to Granger cause economic development and innovative capacity, whereas the relationship between innovative capacity and economic development is bidirectional. Finally, in peripheral settings, Joensuu in this case, the impact of university on to the local economy is not as straightforward as in the case of well-to-do regions and top universities: there are evident mismatches between the needs of local business life and the research, the teaching and entrepreneurial characteristics of the university and its staff and graduates. Still, when successful the university-industry collaboration has produced good experiences and beneficial cooperative projects in the locality. In conclusion, since the link between innovative capacity and actual innovative outputs is not straightforward, policies simply relying on increasing regional research and development expenditures are not guaranteed to succeed. Therefore, although there is no universal `one-size-fits-all policy´, the strengthening of the educational base of the regions is highlighted here as a possible alternative to strive towards high levels of innovation and economic growth.
  • Picken, Päivi (Helsingin yliopisto, 2007)
    In Finland, peat harvesting sites are utilized down almost to the mineral soil. In this situation the properties of mineral subsoil are likely to have considerable influence on the suitability for the various after-use forms. The aims of this study were to recognize the chemical and physical properties of mineral subsoils possibly limiting the after-use of cut-over peatlands, to define a minimum practice for mineral subsoil studies and to describe the role of different geological areas. The future percentages of the different after-use forms were predicted, which made it possible to predict also carbon accumulation in this future situation. Mineral subsoils of 54 different peat production areas were studied. Their general features and grain size distribution was analysed. Other general items studied were pH, electrical conductivity, organic matter, water soluble nutrients (P, NO3-N, NH4-N, S and Fe) and exchangeable nutrients (Ca, Mg and K). In some cases also other elements were analysed. In an additional case study carbon accumulation effectiveness before the intervention was evaluated on three sites in Oulu area (representing sites typically considered for peat production). Areas with relatively sulphur rich mineral subsoil and pool-forming areas with very fine and compact mineral subsoil together covered approximately 1/5 of all areas. These areas were unsuitable for commercial use. They were recommended for example for mire regeneration. Another approximate 1/5 of the areas included very coarse or very fine sediments. Commercial use of these areas would demand special techniques - like using the remaining peat layer for compensating properties missing from the mineral subsoil. One after-use form was seldom suitable for one whole released peat production area. Three typical distribution patterns (models) of different mineral subsoils within individual peatlands were found. 57 % of studied cut-over peatlands were well suited for forestry. In a conservative calculation 26% of the areas were clearly suitable for agriculture, horticulture or energy crop production. If till without large boulders was included, the percentage of areas suitable to field crop production would be 42 %. 9-14 % of all areas were well suitable for mire regeneration or bird sanctuaries, but all areas were considered possible for mire regeneration with correct techniques. Also another 11 % was recommended for mire regeneration to avoid disturbing the mineral subsoil, so total 20-25 % of the areas would be used for rewetting. High sulphur concentrations and acidity were typical to the areas below the highest shoreline of the ancient Litorina sea and Lake Ladoga Bothnian Bay zone. Also differences related to nutrition were detected. In coarse sediments natural nutrient concentration was clearly higher in Lake Ladoga Bothnian Bay zone and in the areas of Svecokarelian schists and gneisses, than in Granitoid area of central Finland and in Archaean gneiss areas. Based on this study the recommended minimum analysis for after-use planning was for pH, sulphur content and fine material (<0.06 mm) percentage. Nutrition capacity could be analysed using the natural concentrations of calcium, magnesium and potassium. Carbon accumulation scenarios were developed based on the land-use predictions. These scenarios were calculated for areas in peat production and the areas released from peat production (59300 ha + 15 671 ha). Carbon accumulation of the scenarios varied between 0.074 and 0.152 million t C a-1. In the three peatlands considered for peat production the long term carbon accumulation rates varied between 13 and 24 g C m-2 a-1. The natural annual carbon accumulation had been decreasing towards the time of possible intervention.
  • Hynönen, Reko (2013)
    Geomagnetic storms and auroral substorms are manifestations of space weather. They are disturbances in the geomagnetic field caused by solar activity that consists of flare eruptions, coronal mass ejections, high-speed streams, corotating interaction regions and other disturbances within the solar wind. The occurrence rate and properties of these events vary greatly within the solar cycle some maximizing during the solar maximum and others during the declining phase of the solar cycle. Any solar activity measure can be used to define the solar cycle though traditionally the sunspot number has been used. In addition to the sunspot number we have examined e.g. sunspot area, solar radio flux and solar X-ray flux. The solar cycle itself can be divided into four distinct phases: ascending, maximum, declining and minimum phases. Their properties depend on the solar activity measure they are based on. Occurrence rates of geomagnetic storms, substorms and events of solar origin along with geomagnetic indices show that the most recent solar cycle, number 23, had its most disturbed time interval in 2003 in its declining phase. Though solar flares and CMEs were found to maximize in the solar maximum as expected, the slow CMEs and coronal hole originated structures like high-speed streams were found to maximize during the declining phase of the solar cycle. The same conclusion was confirmed studying the geomagnetic storm indices and the ultra-low frequency (ULF) fluctuations within solar wind and the magnetosphere, identified with the method of power spectra. Ground-based Pc5 pulsations from three magnetic stations (KEV, OUJ and KIL) were identified and two maxima were found: the largest one in the declining phase of the solar cycle and the other one during the solar maximum. The ground Pc5 pulsations during the solar cycle 23 follow nicely the ULFs identified based on the ACE satellite measurements at the L1. Records of storm indices show that the declining phase has been the most disturbed time interval in majority of the solar cycles during the modern solar maximum, not only during solar cycle 23.
  • Lepistö, Anne-Mari (2013)
    Tämän tutkielman tarkoituksena on esitellä sitä, miten geometria ilmenee lukion matematiikassa. Aineistona on käytetty lukion matematiikan oppikirjoja, lukion matematiikan ylioppilaskirjoituksia ja lukion valtakunnallisia opetussuunnitelman perusteita. Tutkimuksessa viitataan myös peruskoulun yläluokkien matematiikan osa-alueeseen geometria. Tutkielmassa on tarkoitus vastata seuraaviin kolmeen tutkimuskysymykseen: Miten geometrian opetus lukiossa eroaa pitkän ja lyhyen oppimäärän osalta? Miten erot näkyvät oppikirjoissa, opetussuunnitelmassa ja ylioppilaskirjoituksissa? Millaisia geometrian tietoja ja taitoja tarvitaan ylioppilaskoetehtävien ratkaisemiseen? Tutkimusaineiston analysoinnissa merkittävässä roolissa olivat tutkijan luomat taulukot, jotka ovat tutkimuksen liitteenä. Lisäksi syvällisemmin on analysoitu ylioppilaskokeiden tehtäviä, joiden haastavuutta ja syvällisyyttä on tarkasteltu Bloomin taksonomian teoriapohjaan verraten. Lukion matematiikan pitkä ja lyhyt oppimäärä eroavat geometria-kurssin osalta toisistaan tiettyjen sisältöalueiden osalta. Eroavaisuudet ovat hyvin yhtenäiset, kun tarkastellaan geometria-kurssien oppikirjoja ja verrataan niitä opetussuunnitelman perusteisiin. Olennaisimmat erot ovat seuraavat. Lyhyessä oppimäärässä matemaattisena sisältönä esiintyy geometria koordinaatistossa - aihealue, joka puuttuu pitkästä oppimäärästä. Lyhyen oppimäärän OPS asettaa käytännön läheisten geometrian ongelmien ratkaisun tavoitteeksi pitkästä oppimäärästä poiketen. Tätä selkeää eroa ei voida tehdä oppikirjavertailun perusteella. Toisaalta lyhyen oppimäärän oppikirjoista ja OPS:sta puuttuvat lähes kokonaan pitkään verrattuna seuraavat sisältöalueet ja käsitteet: sini- ja kosinilause, kappaleiden yhdenmuotoisuus, geometristen lauseiden todistaminen, kolmion pinta-alan trigonometrinen kaava, kuvioiden ja kappaleiden kulmat (syventävämmän matematiikan kannalta), kulmiin liittyvät tarkemmat määritykset, ympyrä ja siihen liittyvät suorat sekä palloon liittyvät erikoistilavuudet. Ylioppilaskirjoituksissa lyhyen oppimäärän kannalta korostuvat tehtävissä juuri OPS:ssa mainitut geometrian kurssin keskeiset sisällöt, geometriaa koordinaatistossa -aihealuetta lukuun ottamatta. Pitkän oppimäärän kokeet eivät noudata niin selkeää linjaa OPS:n keskeisten sisältöjen suhteen. Suuren osan lyhyen oppimäärän ylioppilaskoetehtävistä pystyisi ratkaisemaan myös peruskoulun yläluokkien tiedoin, tosin usein syventävin sellaisin. Suurin osa tehtävistä sijoittui Bloomin taksonomian tasoille kolme ja neljä, eli tehtävissä tuli joko käyttää oikeaa kaavaa tehtävän ratkaisuun tai pilkkoa ongelma pienempiin osiin ja ymmärtää osien merkitys kokonaisratkaisun kannalta. Pitkän oppimäärän tehtävät sijoittuivat keskimääräisesti Bloomin taksonomian tasolle neljä ja tehtävissä piti normaalisti joko soveltaa ja pilkkoa tietoa tai jopa luoda uutta tietoa annettujen tietojen pohjalta. Vain muutama pitkän oppimäärän tehtävistä oli mahdollista ratkaista lyhyen oppimäärän tiedoin. Pitkän oppimäärän tehtävät ovat joko liian haastavia tai niiden matemaattiset sisältöalueet eivät kuuluneet lyhyen oppimäärän sisältöihin.
  • Harju, Miija (2015)
    Tässä tutkielmassa käsitellään kuution kahdentaminen ja kulman kolmijako, jotka ovat geometrian konstruktio-ongelmia. Kuution kahdentamisessa tulee muodostaa kuutio, jonka tilavuus on kaksinkertainen annettuun kuutioon verrattuna. Kulman kolmijaossa tulee mielivaltainen kulma jakaa kolmeen yhtä suureen osaan. Molemmat ongelmat ovat osoittautuneet mahdottomiksi harpin ja viivaimen avulla. Jos kuitenkin sallitaan käyttää muita matemaattisesti tarkkoja välineitä ongelmat saadaan ratkaistua. Kuution kahdentamisen ja kulman kolmijaon tutkimisessa lähdetään liikkeelle geometrisen konstruoinnin sääntöjen määrittelemisestä. Toisessa luvussa käydään läpi yksityiskohtaisesti perustuloksia harpin ja viivaimen käytöstä. Näiden tulosten avulla määritellään peruskonstruktiot ja luvun konstruoituvuus. Koska tutkittavien ongelmien mahdottomuuden osoittaminen vaatii algebran kuntateorian tuloksia, määritellään kolmannessa luvussa geometrisen konstruktion tuloksia algebran näkökulmasta. Näiden avulla saadaan määriteltyä välttämätön ja riittävä ehto luvun konstruoitumiselle. Neljäs luku käsittelee työn oleellisimmat tulokset eli todistukset kuution kahdentamisen ja kulman kolmijaon mahdottomuuteen. Ennen todistuksia käydään läpi tärkeimmät kohdat historiasta antiikin Kreikan ajalta 1800–luvulle, jolloin ongelmat saatiin osoitettua mahdottomiksi. Lisäksi historiaosuudessa käsitellään seuraavassa luvussa esiteltävien laajennettujen konstruktioiden historiaa. Kuution kahdentamisen mahdottomuuden todistuksessa osoitetaan, ettei lukua kuutiojuuri 2 voida konstruoida. Mielivaltaisen kulman kolmijaon mahdottomuuden osoittamiseksi riittää löytää yksi kulma, jota ei voida kolmijakaa. Tässä tapauksessa tutkimme 60° kulmaa, jolloin konstruoituvaksi luvuksi muodostuu cos(20°). Viimeinen luku käsittelee laajennettuja konstruktioita, joissa sallitaan perinteisten harpin ja viivaimen lisäksi muiden välineiden ja menetelmien käyttö. Luvussa esitellään useita konstruktioita, joissa käydään läpi niiden käyttö konstruktio-ongelmissa ja todistukset niiden toimivuudesta. Luultavasti kaikkein klassisin menetelmä on neusis-konstruktio, jossa viivaimeen voidaan tehdä merkintöjä. Muut esiteltävät konstruktiot ovat merkittäviä niiden historian tai konstruktioiden yksinkertaisuuden takia.
  • Ala-Mattila, Vesa (Helsingin yliopisto, 2011)
    The main results of this thesis show that a Patterson-Sullivan measure of a non-elementary geometrically finite Kleinian group can always be characterized using geometric covering and packing constructions. This means that if the standard covering and packing constructions are modified in a suitable way, one can use either one of them to construct a geometric measure which is identical to the Patterson-Sullivan measure. The main results generalize and modify results of D. Sullivan which show that one can sometimes use the standard covering construction to construct a suitable geometric measure and sometimes the standard packing construction. Sullivan has shown also that neither or both of the standard constructions can be used to construct the geometric measure in some situations. The main modifications of the standard constructions are based on certain geometric properties of limit sets of Kleinian groups studied first by P. Tukia. These geometric properties describe how closely the limit set of a given Kleinian group resembles euclidean planes or spheres of varying dimension on small scales. The main idea is to express these geometric properties in a quantitative form which can be incorporated into the gauge functions used in the modified covering and packing constructions. Certain estimation results for general conformal measures of Kleinian groups play a crucial role in the proofs of the main results. These estimation results are generalizations and modifications of similar results considered, among others, by B. Stratmann, D. Sullivan, P. Tukia and S. Velani. The modified constructions are in general defined without reference to Kleinian groups, so they or their variants may prove useful in some other contexts in addition to that of Kleinian groups.
  • Lindgren, Jussi (2007)
    Osaketuottojen oletetaan yleensä jakautuvan normaalisti. Normaalisuusoletus perustuu yhtäältä hyvään tuntemukseen normaalisista satunnaisprosesseista, toisaalta keskeiseen raja-arvolauseeseen. Empiiriset tutkimukset kuitenkaan eivät näytä tukevan normaalista jakaumamallia. Tämä työ esittää osakkeen hintaprosessiksi geometrisen Levy-lennon, mistä seuraa, että tuotot ovat jakautuneet jonkin ei-normaalisen stabiilin jakauman mukaisesti. Stabiilit jakaumat ovat todennäköisyysjakaumia, jotka karakterisoituvat affiinina invarianssina riippumattomien ja samoin jakautuneiden satunnaismuuttujien summan suhteen. Stabiileilla jakaumilla ei ole varianssia, pois lukien normaalijakauma, joka on erikoistapaus. Kaikilla stabiileilla jakaumilla ei ole edes odotusarvoa, esim. Cauchy-jakauma on tällainen. Stabiileilla jakaumilla on neljä parametria, alfa, beeta, gamma ja delta, jotka vastaavasti karakterisoivat stabiilisuuden, vinouden, skaalan ja paikan. Työ alkaa aksiomaattisen todennäköisyysteorian esittelyllä, etenkin karakterististen funktioiden ja riippumattomien satunnaismuuttujien summien osalta. Keskeinen raja-arvolause esitellään kanonisessa muodossaan. Tämän jälkeen esitellään stabiilit todennäköisyysjakaumat keskeisine ominaisuuksineen. Rahoitusteoriasta esitellään tehokkaiden markkinoiden hypoteesi sekä osakkeen martingaalimalli ja normaali satunnaiskulkumalli. Empiirinen todistusaineisto normaalimallia vastaan esitellään keskeisin tuloksin. Tämän jälkeen esitetään vaihtoehtoiseksi malliksi geometrinen Levy-lento ja estimoidaan parametrit todellisesta Dow Jones STOXX 600 -indeksidatasta 15 toimialalle numeerista maximum likelihood -menetelmää käyttäen. Tuloksina saadaan tarkat estimaatit parametreille. Tulokset kertovat tilastollisesti merkitsevästi, että mikään toimiala ei noudata normaalia satunnaiskulkua, eli tuotot eivät ole jakautuneet normaalisti. Tulokset näinollen osoittavat, että osaketuotoilla on niin sanottu Pareto-häntä, eli todennäköisyys hajoaa potenssilain mukaisesti. Stabiilista jakautumisesta seuraa volatiliteetin superdiffusiivinen kasvuvauhti, tästä taas seuraa esimerkiksi optiohinnoittelun ja riskienhallinnan puutteet klassisilla hinnoittelukaavoilla. Tärkeimmät lähteet: Jacod J, Potter P (2004) Probability essentials, Springer-Verlag Berlin Heidelberg Chung K L (1968) A course in probability theory, Harcourt, Brace and World Inc. Samorodnitsky G, Taqqu M.S (1994) Stable non-gaussian random processes, Stochastic models with infinite variance, Chapman and Hall, New York, London.
  • Elf, Charlotte (2013)
    Syftet med denna avhandling var att undersöka vilka geomorfologiska undervisningsobjekt det finns i kommunerna Hangö, Raseborg, Sibbo, Borgå och Lovisa och vilka av dem som kan användas i undervisningssyfte. Forskningsfrågorna i undersökningen var: 1) Vilka intressanta geomorfologiska formationer kan hittas i området?, 2) På vilket sätt kunde geografi- och biologilärarna i området utnyttja dessa geomorfologiska formationer i geografi undervisningen?, 3) Vilka geomorfologiska formationer blir i de olika områdena endast behandlade teoretiskt pga. dessa inte finns att tillgå i terrängen? De geomorfologiska formationer som i första hand beaktas i undersökningen är följande: a) flyttblock, b) rundhäll, c) drumlin, d) ås, e) randbildning, f) dödisgrop, g) jättegryta. Utöver dessa formationer beskrivs även några nationellt värdefulla områden. Undersökningen gjordes för att man konstaterat att utomhuspedagogik görs sällan inom geografiundervisningen i finländska skolor. Andra undersökningar visade att orsakerna till att fältexkursioner och fältundervisningen inte utförs är bland annat pga. lärarna saknar kunskap inom ämnet, stora elevgrupper och tidsbrist. Undersökningar har också visat att fältundervisning uppmuntrar till djupinlärning genom att presentera en miljö i vilken eleverna kan koppla det inlärda med den riktiga världen. Fältundervisning är inte endast en nyttigt kunskapsmässigt utan även för elevernas självförtroende och motivation för ämnet då den affektiva domänen också påverkar djupinlärningen genom att höja på motivationen och få eleverna att tro på sina egna förmågor. För att undersöka saken gjordes det kart- och litteraturanalys för att kartlägga vart det lönar sig åka och besöka formationer. På basis av analyserna gjordes det fältundersökningar till de utvalda platserna och formationerna dokumenterade med kamera och GPS-koordinater. Från några platser togs det även jordartsprover som torrsållades i sedimentlaboratoriet i Gumtäkt. Av jordartsproven gjordes det även en morfoskopisk analys. Resultaten av analyserna och fältundersökningarna visade att det flesta av de geomorfologiska formationerna som beskrivs i gymnasiets läromedel för geografi finns i undersökningskommunerna. I och med detta finns det potential att ordna exkursioner som kan ge en mer djupsinnig förståelse av uppkomsten av det finländska landskapet och de geomorfologiska formationerna för eleverna. Utöver kunskapen som eleverna förstå på ett djupare plan genom djupinlärningen möjliggör de geomorfologiska formationerna i områdena att eleverna kommer ut i naturen och upplever den med sina egna sinnen istället för via en lärobok och lärarens klassrumsundervisning. Elevernas sociala färdigheter har möjlighet att utvecklas likaså elevernas arbetsmetoder inom de naturvetenskapliga ämnen.
  • Ojanen, Laura (2004)
    Kautta historian Kanadan maantieteellinen sijainti on asettanut rajoituksensa Kanadan hallituksen käyttämille poliittisille keinoille ja taloudellisille tavoitteille, toisaalta samanaikaisesti lisäten maan kansainvälistä vaikutusvaltaa näillä samoilla aloilla.Geopolitiikka, jota yleisesti pidetään maantiedon poliittisena ja strategisena merkityksenä kansainvälisten voimasuhteiden mittaamisessa, on aina ollut hyvin merkittävä Kanadan poliittiselle identiteetille. Tutkimuksessani käsittelen tätä dynamiikkaa Kanadan puolustusteollisuuden näkökulmasta. Toisin sanoen, tutkin geopolitiikan vaikutusta maan puolustusteollisuuden kehitykseen ja sen poliittista merkitystä Kanadalle. Tutkimuksessani esittelen aluksi Kanadan puolustusteollisuuden kehitystä kolmen eri geopoliittisen vaiheen aikana ja kuvaan miten muutokset kansainvälisessä järjestelmässä ovat toteutuneet sekä teoreettisella että käytännön tasolla. Korostaakseni Kanadan puolustusteollisuuden taloudellista riippuvuutta Yhdysvalloista ja sen geopoliittista merkitystä olen käyttänyt riippuvaisuusteoriaa saadakseni aiheelle laajempaa näkökulmaa. Tutkimukseni keskittyy Kanadan puolustusteollisuuden taloudelliseen riippuvaisuuteen ja sen vaikutukseen maan politiikassa. Lopuksi kartoitan eri vaihtoehtoja Kanadan puolustusteollisuuden kehityksen tukemiseen sekä sen toiminnan kaavoittamiseen. Lähestyn tutkimustani deskriptiivisen analyysin kautta käyttäen ‘case study’ menetelmää. Lähdeaineistonani olen käyttänyt hallituksen raportteja, puolustusalan yritysten vuosikertomuksia, alan akateemista kirjallisuutta, sekä haastatteluja kanadalaisten puolustusalan yrittäjien kanssa. Pyrin tässä tutkimuksessa antamaan perusteellisen analyysin Kanadan puolustusteollisuuden todellisesta tilanteesta teoreettisessa viitekehyksessä. Aiheen valintaan vaikutti tavoitteeni asettaa Kanadalle ajankohtainen ja merkittävä aihe kansainvälisen politiikan laajempaan kontekstiin.
  • Ojanen, Laura (2004)
    Throughout its history, Canada’s geographical location has set limitations on the scope of political and economic actions available to the Canadian government while concurrently supplying it with the political and economic clout that allows it to have a greater presence on the global stage. Thus, geopolitics, which is generally understood to be the study of the political and strategic relevance of geography to the pursuit of international power, has been of crucial importance to the Canadian political identity from the time of its formation. This study examines this dynamic through the microcosm of the Canadian defence industry. In other words, it will look at how geopolitics has influenced the development of the Canadian defence industry and how this in turn is of concern to the Canadian government. This study begins by charting the development of the defence industry through three different phases of geopolitics, thereby looking at how changes in the international order have been played out not only on a theoretical level, but also in a real-life context. As it is the dependency of the Canadian defence industry on the United States that is of primary concern to this study, aspects of dependency theory are utilized to give a wider perspective to this issue. How the economic dependency of the industry affects Canada politically is the main focus of this study. The study ends by looking at possible policy options available to the Canadian government in deciding the future course for its defence industry. This issue is approached through descriptive analysis in the form of a single-case study. The research data is comprised of primary resources in the form of government and company reports, secondary data consisting of academic literature and industry periodicals, as well as interviews conducted with Canadian defence firms. Overall, this study attempts to provide an in-depth analysis of a real-life situation through a theoretical perspective. In doing so, it attempts to place an issue of present concern to the Canadian population in the wider context of International Relations discourse.
  • Keski-Rauska, Riku (Helsingin yliopisto, 2005)
  • Nylund-Muttilainen, Jasmine (1986)
  • Siljander, Mika (Helsingin yliopisto, 2010)
    This thesis presents novel modelling applications for environmental geospatial data using remote sensing, GIS and statistical modelling techniques. The studied themes can be classified into four main themes: (i) to develop advanced geospatial databases. Paper (I) demonstrates the creation of a geospatial database for the Glanville fritillary butterfly (Melitaea cinxia) in the Åland Islands, south-western Finland; (ii) to analyse species diversity and distribution using GIS techniques. Paper (II) presents a diversity and geographical distribution analysis for Scopulini moths at a world-wide scale; (iii) to study spatiotemporal forest cover change. Paper (III) presents a study of exotic and indigenous tree cover change detection in Taita Hills Kenya using airborne imagery and GIS analysis techniques; (iv) to explore predictive modelling techniques using geospatial data. In Paper (IV) human population occurrence and abundance in the Taita Hills highlands was predicted using the generalized additive modelling (GAM) technique. Paper (V) presents techniques to enhance fire prediction and burned area estimation at a regional scale in East Caprivi Namibia. Paper (VI) compares eight state-of-the-art predictive modelling methods to improve fire prediction, burned area estimation and fire risk mapping in East Caprivi Namibia. The results in Paper (I) showed that geospatial data can be managed effectively using advanced relational database management systems. Metapopulation data for Melitaea cinxia butterfly was successfully combined with GPS-delimited habitat patch information and climatic data. Using the geospatial database, spatial analyses were successfully conducted at habitat patch level or at more coarse analysis scales. Moreover, this study showed it appears evident that at a large-scale spatially correlated weather conditions are one of the primary causes of spatially correlated changes in Melitaea cinxia population sizes. In Paper (II) spatiotemporal characteristics of Socupulini moths description, diversity and distribution were analysed at a world-wide scale and for the first time GIS techniques were used for Scopulini moth geographical distribution analysis. This study revealed that Scopulini moths have a cosmopolitan distribution. The majority of the species have been described from the low latitudes, sub-Saharan Africa being the hot spot of species diversity. However, the taxonomical effort has been uneven among biogeographical regions. Paper III showed that forest cover change can be analysed in great detail using modern airborne imagery techniques and historical aerial photographs. However, when spatiotemporal forest cover change is studied care has to be taken in co-registration and image interpretation when historical black and white aerial photography is used. In Paper (IV) human population distribution and abundance could be modelled with fairly good results using geospatial predictors and non-Gaussian predictive modelling techniques. Moreover, land cover layer is not necessary needed as a predictor because first and second-order image texture measurements derived from satellite imagery had more power to explain the variation in dwelling unit occurrence and abundance. Paper V showed that generalized linear model (GLM) is a suitable technique for fire occurrence prediction and for burned area estimation. GLM based burned area estimations were found to be more superior than the existing MODIS burned area product (MCD45A1). However, spatial autocorrelation of fires has to be taken into account when using the GLM technique for fire occurrence prediction. Paper VI showed that novel statistical predictive modelling techniques can be used to improve fire prediction, burned area estimation and fire risk mapping at a regional scale. However, some noticeable variation between different predictive modelling techniques for fire occurrence prediction and burned area estimation existed.
  • Mikkonen, Suvi (2008)
    Vanhat kissat ja koirat ovat tänä päivänä yleinen erityispotilasryhmä. Geriatristen potilaiden vanhenemiseen liittyvät fysiologiset muutokset, ikään liittyvät sairaudet ja kivun todennäköisyyden suureneminen, tekevät hoitotyöstä haasteellista ja ehkä joskus pelottavaakin. Kliinisessä työssä ei voida kuitenkaan pitää hyväksyttävänä ajatusta hoitamatta jättämisestä ainoastaan potilaan korkean iän vuoksi. Tämä on sekä huonoa eläinlääketiedettä että eettinen ongelma. Tähän kirjallisuuskatsaukseen on koottu tietoa vanhenemisen fysiologisista vaikutuksista, vanhenemisen vaikutuksesta farmakologiaan ja kipukokemukseen sekä käytettävistä rauhotteista, nukutusaineista ja kipulääkkeistä geriatristen kissojen ja koirien kannalta. Aiheeseen liittyvä tutkimusaineisto on hyvin vähäistä. Toisaalta vanhenemisprosessi tunnetaan hyvin. Geriatrisessa anestesiassa onkin tärkeintä tuntea ikääntymisen vaikutukset lääkeaineisiin ja tehdä hoitopäätökset sekä valita protokolla potilaan kliinisen tilan perusteella yksilöllisesti. Geriatrisen anestesian tulee perustua tekniikoiden yhdistelemiseen, jolloin mm. useiden lääkeaineiden annoksia voidaan vähentää merkittävästi. Käytettävien lääkeaineiden tulisi olla nopea- ja lyhytvaikutteisia eivätkä haittavaikutukset saisi kohdistua vitaalitoimintoihin. Lääkeainevaikutuksen kumoaminen tarvittaessa on myös hyvä ominaisuus. Anestesia tulee pitää mahdollisimman lyhyenä ja heräämisvaiheen seuranta on tärkeää. Perioperatiivisessa analgesiassa kivun ennaltaehkäiseminen on merkittävintä, mutta myös postoperatiivisesta analgesiasta kotona on huolehdittava. Kivun lievitykseen on suositeltavinta käyttää geriatrisilla potilailla multimodaalista analgesiaa, jolloin lääkeaineiden synergia pystytään hyödyntämään ja haittavaikutuksia vähentämään. Yhtä tärkeää on kuitekin potilaan tukihoito ja valvonta koko perioperatiivisen jakson ajan. Ihmisillä nopean toipumisen ja potilaan liikuntakyvyn palautumisen on todettu olevan avainasemassa elämän laadun sekä ennusteen kannalta. Tähän vaikuttavat anestesian ja analgesian lisäksi kaikki vaiheet aina anamneesista tikkien poistoon.
  • Meri, Pauliina (2008)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin akupunktion sekä ohessa myös ravintohiivan (Saccaromyces Cerevisiae, sis. mm. B-vitamiineja) vaikutuksia ikääntyneen koiran elämänlaatuun. Vertailuryhmänä tutkimuksessa oli akupunktiota saamaton, positiivinen kontrolliryhmä (sai ravintohiivaa). Akupunktiota käytetään yhä enenevässä määrin useiden eri eläinlajien hoitoon ja sillä on saavutettu myönteisiä tuloksia monella eläinlääkinnän saralla (TULE-, reproduktio- ja muut endokriiniset sairaudet, kuntoutus jne.) Eläinakupunktion (ja ravintohiivan) mahdollista positiivista tehoa ei ole kuitenkaan aiemmin tutkittu vanhenemisen myötä ilmenevään elimistön rappeutumiseen ja siitä seuraaviin erilaisiin sairaus- ja epätasapainotiloihin. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin akupunktiohoidon ja ravintohiivan mahdollisen positiivisen vaikutuksen (minkä tahansa) todentamiseksi mahdollisimman laajaa oirekirjoa (useat omistajien arvioimat muuttujat). Lisäksi seurattiin lukuisia eri veri -ja virtsa-arvoja ennen ja jälkeen kokeen. Hoidon vaikutuksia tutkittiin myös kysymällä omistajien mielipiteitä tyytyväisyydestä hoitoon, hoitotuloksen vastaavuudesta odotuksiin tai esim. jatkaisiko vastavaa hoitokokeilua. Tutkimuksessa oli yhteensä 59 vanhuuden oireilevaa koiraa (20 akupunktioryhmässä, 39 kontrolliryhmässä). Akupunktioryhmässä olleet koirat saivat hoitoa 3 kertaa viikon välein. Kaikki koirat söivät ravintohiivaa (25-115 mg/kg) koko tutkimuksen ajan. Tulokset on kerätty pääasiassa 4 ja 8 viikon aikapisteistä. Sekä akupunktio + hiiva - että hiivaryhmässä saatiin tilastollisesti merkitseviä eroja useissa eri mentaalista ja fyysistä piristymistä kuvanneissa muuttujissa lähtötasoon verrattuna. VAS-käyrät osoittivat tilastollisesti merkitsevää eroa lähtötasoon verrattuna kaikkien tutkittujen parametrien (vireys, elämänlaatu, liikkumiskyky) kohdalla aku + hiivaryhmässä ja pelkkää ravintohiivaa saaneessa ryhmässä yhden muuttujan (vireys) kohdalla. Ryhmien välille saatiin tilastollinen ero liikevastekäyrän vertailussa 4. viikon kohdalla (p<0.05). Myös ero vireyttä osoittavissa vastekäyrissä oli ryhmien välillä lähellä tilastollisesti merkitsevää (p=0,51). Akupunktiota hiivan lisäksi saanut ryhmä tuotti omistajille tehdyn tyytyväisyyskyselyn perusteella hieman myönteisempiä mielipiteitä hiivaryhmään nähden. Akupunktion vaikutusta yksinään on hieman hankala arvioida tämän kokeen perusteella, sillä on olemassa mahdollisuus, että ravintohiiva kumuloi akupunktion vaikutuksen kanssa tai vaihtoehtoisesti peitti akupunktion tehoa alleen. Todennäköisesti kyseessä on kuitenkin kahden ei-kumulatiivisen hoidon vaikutus, jotka tämän tutkimuksen mukaan olisivat molemmat ainakin lievästi piristäviä. Akupunktion piristävän vaikutuksen selvittämiseksi yksinään ja edelleen sen käyttökelpoisuutta hoitomuotona oireilevalle, ikääntyvälle koiralle olisi mielekästä jatkaa lisätutkimuksin, todellista lumeryhmää käyttämällä. Näin mahdollisesti saataisiin lisää akupunktion eläinlääkinnällistä käyttöä puolustavia tuloksia. Mutta jo tämän tutkimuksen perusteella voi akupunktiohoitoa, kuten myös ravintohiivaa suositella vanhuuden myötä oireilevan koiran tukihoidoksi.
  • Seikola, Anniina (2011)
    Sosiaali- ja terveysministeriön 2006 julkaiseman vanhustyön ja geriatrisen lääkehoidon kehittämistä koskevan selvityksen yhtenä tärkeänä huolenaiheena oli iäkkäiden lääkehoidon useat epäkohdat, kuten iäkkäitä hoitavien hoitajien lääkeosaamiseen liittyvät puutteet ja ongelmat. Yksi keino parantaa iäkkäitä hoitavien eri tahojen lääkehoito-osaamista on täydennyskoulutus, johon kaikilla sosiaali- ja terveydenhuollon ammattiryhmillä on oikeus ja velvollisuus. Täydennyskoulutuksella pystytään myös kehittämään organisaatioiden toimintaa ja tuottamaan uusia, parempia palveluita. Tutkimuksessa selvitettiin Lohjan, Siuntion, Inkoon ja Karjalohjan muodostaman sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen LOSTin kotihoidon yksiköiden iäkkäiden lääkehoitoihin liittyviä koulutustarpeita. Tämän tutkimuksen avulla syvennettiin samalle tutkimusryhmälle tehdyn kyselytutkimuksen tuloksia. Tutkimusaineistona käytettiin LOST-alueen kotihoidon yksiköiden hoitajille (n=150) farmaseutin lopputyönä tehtyä kyselyaineistoa sekä työntekijöille (n=6) ja esimiehille (n=6) tehtyjä erillisiä ryhmäkeskusteluja. Lisäksi näkökulman laajentamiseksi ja moniammatillisuuden korostamiseksi aineistona käytettiin kotihoidon asiakkaita hoitavien lääkärien (n=4) teemahaastatteluja. Kyselyaineistosta analysoitiin erikseen sairaanhoitajien, lähihoitajien ja kodinhoitajien koulutustarpeet. Samat asiat nousivat esille kunkin ammattiryhmän tuloksissa. Tärkeimpinä lääkehoito-osaamiseen liittyvinä teoreettisina koulutettavina asioina kyselystä nousivat esille iäkkäiden farmakokinetiikka ja lääkkeiden käyttöön liittyvät erityispiirteet, lääkkeiden vaikutukset, lääkkeiden haittavaikutukset sekä lääkkeiden yhteisvaikutukset ja yhteensopivuus. Lisäksi teoreettisista taidoista nousi hoitotyön etiikkaan liittyvät tarkkuus ja huolellisuus työssä. Käytännön taidoista tärkeimpinä koulutettavina aiheina kyselystä nousivat asiakkaiden lääkehoidon ja voinnin seuranta, lääkkeiden jakaminen sekä lääkkeiden annosteluun liittyen se, että annostellaan oikeaa lääkettä ja vahvuutta, oikea annos ja oikeaan aikaan sekä oikeat antotavat. Ryhmäkeskusteluista ja lääkärien teemahaastatteluista haettiin syvempää ymmärrystä kyselyn tuloksiin. Yksi tärkeimmistä tämän laadullisen tutkimuksen löydöksistä oli kotihoidon yhteistyöhön liittyvät epäkohdat. Lääkehoitojen toteuttamista ja seurantaa voitaisiin tulosten perusteella parantaa lääkärien ja kotihoidon hoitajien yhteisellä koulutuksella. Tärkeimpiä sairauksia tai oireita, joihin hoitajat toivoisivat yhteisiä toimintakäytäntöjä, ovat diabetes, sydän- ja verisuonisairaudet, kipu, muistisairaudet sekä psyykensairaudet. Lisäksi koulutusaiheiksi tutkimuksesta nousivat iäkkäiden lääkehoidon erityispiirteet, lääkkeiden antoreitit ja lääkemuodot. Kyselyn sekä ryhmäkeskustelujen ja lääkärien teemahaastattelujen tuloksista tehtiin lopuksi synteesi, jonka lopputuloksena LOST-alueen kotihoidon hoitohenkilöstölle sekä kotihoidon lääkäreille koottiin yhteinen tarvelähtöinen täydennyskoulutussuunnitelma. Suunnitelma tehtiin aineistosta nousseiden koulutusaiheiden pohjalta, eikä siihen lisätty aiheita tutkimuksen ulkopuolelta.
  • Savolainen, Päivi (2010)
    Tutkimuksen tavoitteena oli analysoida omaishoidettavan vanhuksen tarpeita. Tutkimuksen kohteena olivat yli 75-vuotiaat geriatriset potilaat. Tutkimus suoritettiin haastattelemalla kahdeksaa geriatrisen potilaan omaista. Potilaat valittiin keväällä ja syksyllä 2009 Marian ja Haartmanin sairaaloiden osastoilla hoidossa olleiden potilaiden joukosta siten, että kaikilla heillä oli omaishoidon lisäksi kaupungin kotihoidon palveluja. Tarkastelun kohteena tutkimuksessa olivat vanhuksen palvelut, kotihoito, sosiaalipalvelut ja sairaalahoito sekä niiden toimivuus vanhuksen tarpeisiin nähden. Tutkimusmenetelmänä tutkimuksessa käytettiin teemahaastattelua. Tutkimustuloksista keskeisin vanhuksen tarpeiden osalta oli turvallisuuden tarve. Tarpeen toteutumattomuuteen liittyi yksinäisyys, jätetyksi tulemisen pelko ja pelko yleensä sekä masennus. Geriatrisen potilaan kaikki turvattomuutta luovat tekijät olivat yhteydessä sairastamiseen ja sairauksien mukanaan tuomiin aistitoimintojen vajeisiin ja liikkumisen rajoitteisiin. Kotona vanhuksen turvallisuus riippui omaishoitajan ja kotihoidon antamasta avusta. Pelko jätetyksi tulemisesta yhdistyi vanhuksen avuttomuuden kokemukseen, tietoon pärjäämättömyydestä. Yksinäisyyteen vaikuttivat kotiin sidottuna oleminen ja toisten avusta riippuvuus. Vanhuksen kotiin saamien palvelujen osalta turvallisuuden toteutumista haittasivat kotihoidon kiire, työntekijöiden vaihtuminen, palvelujen kohdentumattomuus sekä joustamattomuus palveluajoissa. Sosiaalipalveluissa oli havaittavissa etäisyys omaishoitajaan ja vanhukseen. Vanhuksen kotona hoitamisen tueksi odotettiin enemmän sosiaalityöntekijän osallistumista. Sairaalahoitojakso oli geriatriselle potilaalle pelkoa ja turvattomuutta aiheuttava tekijä. Kyseiset kokemukset liittyivät sairaalahenkilökunnan kiireeseen, potilaan kohtaamattomuuteen ja avuttomuuden kokemiseen. Sairaalahoidon itsessään nähtiin toteutuvan lääketieteellisen hoidon osalta hyvin. Vanhuksen masennukseen vaikuttivat osaltaan sairauksien tuomat haitat. Tutkimustulokset osoittavat yhteiskunnan palvelujärjestelmien puutteet geriatrisen potilaan tarpeisiin vastaamisessa. Terveydenhuollon ja sosiaalitoimen suunnitelmat vanhan ihmisen hoitamiseen vaatisivat eettistä pohdintaa eri palveluyksiköiden sisällä ja välillä potilaan turvallisuus-kokemuksen parantamiseksi.