Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 5589-5608 of 25287
  • Pohjonen, Kaisa (2012)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan, voidaanko määrätyn ryhmän alkiot esittää määrättyjen virittäjäalkioiden avulla ketjuna, joka sisältää kaikki ryhmän alkiot täsmälleen kerran, alkaa ja päättyy samaan alkioon ja jossa alkiosta toiseen siirrytään virittäjää pitkin. Kysymyksellä on yhteyksiä klassisiin peleihin (ratsun kierto shakkilaudalla) sekä esimerkiksi perinteiseen englantilaiseen tapaan soittaa kirkonkelloja (change ringing). Ongelman matemaattisessa muotoilussa käytetään Cayley-verkkoja. Ryhmä G ja sen virittäjistö S määräävät Cayley-verkon Cay(S:G), jonka solmut ovat ryhmän alkiot ja jossa solmujen x ja xs välillä on särmä, kun s \in S. Tällöin haluttu alkioketju muodostaa verkkoon Hamiltonin syklin. Työssä käsitellään sekä suunnattuja että suuntaamattomia Cayley-verkkoja. Työn käsittelytapa on verkoista huolimatta ryhmäteoreettinen. Tutkielmassa käydään läpi tarvittavia ryhmä- ja verkkoteoreettisia esitietoja sekä todistetaan Hamiltonin syklien olemassaolo eräiden tulo- ja Abelin ryhmien Cayley-verkoille. Työ huipentuu Dave Witten vuonna 1986 todistamaan tulokseen, että p-ryhmien Cayley-verkoissa on aina Hamiltonin sykli, riippumatta valitusta virittäjistöstä.
  • Suominen, Liisa (1974)
  • Vesivalo, Arto (2006)
    2000-luvun alun hammashoitouudistus asetti terveyskeskusten hammashoidon haasteelliseen tilanteeseen. Uudistuksessa julkisesta hammashoidosta poistettiin hoitoon pääsyä rajoittaneet ikärajat. Ikärajojen poiston lisäksi otettiin käyttöön hoitotakuulainsäädäntö. Hammashoitouudistuksen myötä aikuisväestön hoidon kysyntä kasvoi, mikä aiheutti terveyskeskuksiin jonoja. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää hammaslääkärien palkkausjärjestelmän mahdollisia ohjausvaikutuksia merkittävän reformin jälkeisessä tilanteessa. Lisäksi tavoitteena oli arvioida näiden ohjausvaikutusten ja tavoitteiden välistä yhdenmukaisuutta. Tutkimusta varten haastateltiin kymmenen terveyskeskuksen johtavaa hammaslääkäriä. Terveyskeskusten alueella asui noin 1,4 miljoonaa suomalaista. Hammashoidon tavoitteita ja uudistuksen implementointivaiheessa käytössä ollutta palkkausjärjestelmää ja kannusteita analysoitiin päämies-agenttimallin (esim. Laffont ja Martimort 2002) puitteissa. Vaikka terveyskeskusten tavoitteissa huomioitiin vuonna 2005 voimaan tullut hoitotakuu, ne heijastivat lasten ja nuorten hoitoa korostanutta aikaa. Työnjaon kehittäminen ja resurssien lisääminen olivat ensisijaisia keinoja uudistusten toteuttamisessa. Henkilöstöresurssien saatavuudessa oli tutkimuksen tekohetkellä vaikeuksia. Toimintatapojen uudistamisessa halutunlaisiksi ilmeni muutosvastarintaa. Haastateltujen mukaan toimintaa ohjasivat potilaiden hoidontarve ja hammaslääkärien totutut toimintatavat. Palkkaus vaikutti tuottavuuteen, muttei suoraan potilaiden valikoitumiseen hoitoon. Palkkauksen epäsuoria ohjausvaikutuksia ei kuitenkaan voida sulkea pois. Päämies-agenttimalli ei kaikilta osin pystynyt selittämään terveyskeskuksen ja hammaslääkärin suhdetta.
  • Dykas, Marianna (2012)
    Hammaspuutoksia esiintyy sekä ihmisillä että eläimillä. Koska ihmisen ja koiran hampaistot ovat hyvin samankaltaisia ja geenien DNA-sekvenssit ovat pitkälti samoja, haluttiin lähteä kartoittamaan puutosten tilannetta koirapopulaatiossa tavoitteena myöhemmin soveltaa tutkimustuloksia humaanipuolelle. Jottei rotuvaihtelu toisi tutkimukseen lisää sekoittavia tekijöitä, keskityttiin tässä työssä tilanteeseen yhden rodun, valkoisen länsiylämaanterrierin, kannalta. Kun tilanteesta ei ole ollut selvää tutkimustietoa, ei puutosten laajuus ole ollut rotujärjestön tai kasvattajien tiedossa. Jollei kasvatuksessa kiinnitetä huomiota tiettyyn ominaisuuteen, on mahdollista, että ominaisuus erityisesti pienessä populaatiossa lisääntyy. Koiran alkuperän ollen saalistaja, ovat hampaiden laatu ja määrä olleet kautta aikojen lajille tärkeä ominaisuus. Tavoitteena oli talven 2011 - 2012 aikana kartoittaa valkoisilla länsiylämaanterriereillä esiintyvien hammaspuutosten määrää ja laatua, eli puutosten sijaintia koiran suussa, ja löydösten perusteella antaa tietoa ja mahdollisia suosituksia rotujärjestölle hampaistojen tilanteesta. Yleisesti hammaspuutoksista koirilla oli löydettävissä hyvin vähän artikkeleita. Kirjallisuusosiossa kerrotaan hampaan kehityksestä ja siihen liittyvistä säätelytekijöistä, hammaspuutoksista ihmisillä, sekä puutoksista koirilla yleisesti, ja suhteutettuna ikään, kallonmuotoon tai koiran kokoon. Lisäksi annetaan tietoa hammaspuutosten merkityksestä yksilölle ja populaatiolle. Tutkimusosiossa kerrotaan talven 2011 - 2012 aikana Yliopistollisessa Eläinsairaalassa (YES) valkoisille länsiylämaanterriereille tehdyistä hammastarkastuksista ja radiologisista löydöksistä. Lisensiaattityön puitteissa tarkastettiin 21 koiraa. 13 koiralla varmistuttiin näkyvistä hammaspuutoksista röntgenkuvauksella. Yhdeltäkään koiralta emme löytäneet puhkeamattomia hampaita, irtoamattomia maitohampaita tai ylimääräisiä hampaita. Osalle koirista tehtiin kuitenkin vain kliininen tutkimus ilman röntgenkuvausta, joten näiden kohdalla ei voida olla täysin varmoja kliinisesti havaittujen puutosten todellisuudesta. Kaikkiaan 95 % (20 / 21) koirista oli puutoksellisia. Vain yhdellä koiralla oli täydellinen hampaisto, minkä lisäksi samoin yhdeltä puuttui vain yksi hammas. Tutkituista koirista yli 76 %:lta (16 / 21) puuttui vähintään 4 hammasta. Kokonaismäärään nähden yläleuoista puuttui yli 7 % hampaista, kun taas alaleuoista lähes 18 %, yhteenlaskettuna reilu 13 % koko hampaistosta. Puutokset kohdistuivat yleisimmin etummaisiin välihampaisiin, sekä takimmaisiin alaposkihampaisiin. Puutosten yleisyys rodussa tuntuu kovin suurelta määrältä, kun rotu on alkujaan kehitetty pienriistan metsästykseen. Tutkimuksemme pohjalta vaikuttaisi olevan entistä tärkeämpää korostaa hammaspuutosten painoarvoa jalostuksessa, mutta rotujärjestöstä ja kasvattajista riippuu, miten huomionarvoiseksi he asian kokevat. Tässä tutkittu koiramäärä on kuitenkin Suomen kokonaispopulaatioon nähden pieni, joten lisätutkimukset olisivat tarpeen.
  • Vilkuna, Asko (1953)
  • Kelaranta, Anna (Helsingin yliopisto, 2011)
    Tavanomaisten hammasröntgenlaitteiden säteilyannoksia valvotaan postitettavien testipakettien ja paikan päällä tehtävien tarkastusten avulla. Säteilyannoksen valvontaan käytetään termoluminesenssidosimetrejä (Thermoluminescence Dosimetry, TLD). Dosimetreissä on TL-materiaalista valmistettuja loistekiteitä, joihin absorboitunut säteilyenergia vapautuu valona materiaalia lämmitettäessä. Prosessissa vapautuvan valon intensiteetti on suoraan verrannollinen absorboituneeseen säteilyannokseen. TLD:llä mitataan rekisteröityjen intraoraalilaitteiden tuottamaa säteilyannosta potilaan posken kohdalla. Säteilyturvakeskus (STUK) ylläpitää rekisteriä ilmoitusvelvollisuuden alaisista hammasröntgenlaitteista. Nyt hammaslaiterekisteriä ollaan uudistamassa siten, että TLD-mittaustulosten käsittely ja annoslaskenta siirtyvät rekisteristä WinTLD-laskentaohjelmaan, jossa on kaikki tarvittavat parametrit annoksen laskemiseksi. Tässä työssä TLD-mittausjärjestelmän kalibrointituloksia analysoitiin vuosilta 1996-2011 ja määritettiin uudelleen laskennassa käytetty energiakorjauskerroin, joka on osa tulevaa WinTLD-konfigurointia. Mittauksissa tarvittavat standardisäteilylaadut (ISO H-laadut) pystytettiin osana työtä. Henkilödosimetrien suorituskykytestauksessa käytetään ISO N-säteilylaatuja. Mirion Technologies (RADOS) käyttää TLD-systeemiä henkilödosimetriassa, ja hammas-TLD on tämän järjestelmän sovellus potilasdosimetriaan. ISO H-laadut otettiin käyttöön, jotta dosimetrien vastetta voitiin ISO N-laatujen tapaan tutkia jatkuvana fotonienergian funktiona Cs-137 ja Co-60 gammasäteilylaatuihin asti ja koska niillä voitiin jäljitellä todellista kliinistä suodatusta. Energiakorjauskerroin kalibroinnissa käytettävän Co-gammasäteilyn ja intraoraalikuvauksissa käytettävän röntgensäteilyn välillä määritettiin uudelleen. Sen arvoksi (yksikkö mGy/mGy) saatiin ISO N-60-laadulla 0,671 ja ISO H-60-laadulla 0,677, jotka ovat numeerisesti hyvin lähellä aikaisemmin määritettyä kerrointa 0,679. Energiakorjauskertoimen epävarmuudeksi saatiin 3,5 % (2std) ja annosmittauksen epävarmuudeksi 7,8 %. Energiavasteiden perusteella dosimetreissä käytetty materiaali on kahdesta vaihtoehdosta MTS-N (LiF:Mg,Ti) eikä MCP-N (LiF:Mg,Cu,P). TLD-järjestelmää voidaan kehittää ja konfiguroida uusien tulosten perusteella, jolloin otetaan käyttöön muun muassa uudelleenmääritetty energiakorjauskerroin. ISO H-säteilylaadut otettiin 22.3.2011 virallisesti käyttöön STUKissa ja niitä käytetään dosimetritestauksessa tarvittaessa suuria annosnopeuksia ja annoksia.
  • Mielonen, Eeva (1959)
  • Koskela, Sanna (2014)
    Hampaan poiston jälkeen ilmenee normaaleja kudosreaktion seurauksia, kuten kipua, turvotusta, suun avaamisvaikeutta ja mustelmaa. Vakavampia ja harvinaisempia seurauksia ovat hermovaurio, tulehdus ja leukamurtuma. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia ongelmia hampaan poistoon liittyy ja miten näitä komplikaatioita voisi välttää. Aineisto koostui Potilasvakuutuskeskuksen EBA-alkuisten toimenpiteiden vahinkotapauksista (N=852 ratkaistua tapausta) liittyen hampaan poistoon vuosien 1997–2010 väliseltä ajalta. Tiedot kerättiin Potilasvakuutuskeskukselta saadusta vahinkolistasta Exceliin, jonka avulla aineisto analysoitiin. Yleisin komplikaatio hampaan poistossa oli kielihermon vaurio (27 %), jonka jälkeen N. alveolaris inferior (21 %) vaurioitui toiseksi yleisimmin. Kolmanneksi yleisin komplikaatio oli infektio (16 %). Poistetuista hampaista 68 % oli alaleuan viisaudenhampaita. Yleisin komplikaatioon johtanut toimenpide oli hampaan poistoleikkaus (71 %). Johtopäätöksenä todetaan, että alaviisaudenhampaan leikkaus oli yleisin komplikaatioihin johtava toimenpide. Hermovaurioiden välttämiseksi anatomian tunteminen on tärkeää. Edeltävien tutkimusten ja poiston vaatimustason perusteella tulee valita oikea hoitopaikka. Lisäksi tulee kiinnittää huomiota leikkausviillon sijoittamiseen, pihtien asetteluun, voiman käyttöön sekä poistokuopan puhdistukseen ja kielenpuoleisen kudoksen käsittelyä tulee minimoida.
  • Virta, Sanna-Mari (2015)
    Hoitovaihtoehto hampaattomille potilaille on irrotettava kokoproteesi, jolla on usein heikko stabiliteetti ja retentio alveoliharjanteen jatkuvan resorption vuoksi. Retention ja stabiliteetin lisäämiseksi voidaan käyttää implantteja, mutta toisinaan olosuhteet perinteisille implanteille ovat rajoitetut. Tällöin on mahdollista käyttää halkaisijaltaan pienempiä mini-implantteja. Ne mahdollistavat kokoproteesin stabiliteetin ja retention sekä vähentävät luun resorptiota. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia mini-implanttikiinnitteisten alaleuan peittoproteesien toimivuutta, potilastyytyväisyyttä ja huoltotoimenpiteiden tarvetta. Tutkimusaineisto koostui seitsemästä tutkittavasta, joilla on mini-implanttikiinnitteiset peittoproteesit alaleuassa. Tutkittavien mini-implanttikiinnitteinen proteettinen hoito on aloitettu vuosien 2010–2012 välillä SEHYK:ssä tai Helsingin yliopiston hammasklinikalla. Tutkittavia pyydettiin arvioimaan proteesiensa toimivuutta ja mukavuutta vastaamalla kyselylomakkeeseen. Lisäksi tutkittiin kliinisesti mini-implanttien, limakalvojen ja proteesien kunto. Mahdollisuuksien mukaan selvitettiin hoitohistoriasta aiemmat huoltotoimenpiteet. Mini-implantteja käytetään lisäämään alaleuan kokoproteesin stabiliteettia vähemmän kuin voisi olettaa verrattuna hampaattomien määrään. Kliinisessä tutkimuksessa havaittiin tavanomaista korjaustarvetta melkein kaikissa proteeseissa. Tärkeintä ylläpitohoidossa on potilaan hyvä suuhygienia ja säännölliset kontrollit. Tulokset vahvistivat hypoteesin, jonka mukaan potilaat ovat tyytyväisiä mini-implantein tuettuun alaleuan kokoproteesiin ja tuntevat olonsa mukavaksi paikoillaan pysyvän proteesin ansiosta.
  • Kinnunen, Katri (2015)
    Eräässä bordercolliesuvussa on havaittu koirilla hampaiden kruunujen voimakasta kulumista ja muita hammassairauden oireita. Oirekuva ei sovi mihinkään tunnettuun koirien hammassairauteen. Tässä eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielmassa kootaan yhteen näillä koirilla tavattuja oireita, tutustutaan erilaisiin hammassairauksiin, jotka voisivat olla oireilun taustalla, sekä etsitään koirien geeneistä sairautta aiheuttavaa tai sen sijainnin ilmaisevaa geenimutaatiota. Koska kyseessä on aiemmin tuntematon sairaus, jonka tyyppistä ei tunneta alan kirjallisuudessa, kirjallisuuskatsauksessa perehdytään ihmisillä vastaavanlaisia oireita aiheuttaviin sairauksiin ja koirilla raportoituihin hampaan kovakudoksen kehityshäiriöihin. Työn kokeellisessa osassa etsittiin virheitä koiran dentiinin sialofosfoproteiinia (DSPP) koodaavasta geenistä. Geenistä toivottiin löytyvän joko varsinaisen tautia aiheuttavaa mutaation tai polymorfismeja, joiden perusteella voitaisiin päätellä, voiko mutaatio sijaita DSPPgeenissä tai periytyä sen mukana. Aineisto koostui kolmeltatoista samaan sukuun kuuluvalta bordercollielta geenitutkimusta varten kerätystä verinäytteestä. Koirista seitsemällä oli havaittu hammassairauden oireita. Lopuilla kuudella koiralla oli omistajien mukaan normaalit hampaat. Sairaista koirista oli käytettävissä erilaisia eläinlääkäreiden kirjoittamia potilaskertomuksia, röntgenkuvia ja valokuvia hampaista sekä omistajien kertomuksia havaituista oireista. Aineiston pohjalta kartoitettiin sairauden fenotyyppiä. Työn kokeellisessa osassa hypoteesinä on, että koiran DSPP-geenin eksoneissa kaksi, kolme tai neljä on mutaatio, joka aiheuttaa sairauden. Geeninäytteistä monistettiin PCRtekniikalla (polymeraasiketjureaktio) halutut alueet genomista, ja nämä alueet sekvensoitiin. Sekvenssejä verrattiin koiran DSPP-sekvenssiin (CanFam 2) NCBI:n Blast-työkalulla. Näytteistä ei löytynyt sairauden periytymistä aiheuttavaa tai sen periytymistä noudattavaa geenimutaatiota. Näin voidaan sanoa, ettei sairauden aiheuttava mutaatio ole tapahtunut tutkituilla geenialueilla ja että se ei periydy DSPPgeenin mukana. Jatkossa sairauden aiheuttavaa geenivirhettä tulee etsiä muualta koiran genomista.
  • Mietola, Reetta (Helsingin yliopisto, 2014)
    The study focuses on the formation of the conceptions of special in the everyday life of school, especially in the practices of special education and student welfare services. It analyses definitions of special and normal/ordinary in the discursive practices of everyday life. The relationship between normal and deviant is approached as a formation constantly re-built, re-defined and re-conceptualized in the everyday practices of the school. The study is positioned in the fields of sociology of education, cultural studies, gender studies, youth studies and disability studies. Theoretically it draws from feminist poststructuralist theories. Key analytical concepts of the study are subject position, subjectivity and subjectification. Methodologically the study is ethnographic. A year-long fieldwork took place in one lower secondary school, following the everyday schooling of 9th graders in special education. Data consists mainly of field notes and interviews. The report is divided into four thematically separate analytical chapters. These focus on (1) school space and spatial practices, (2) definitions of ordinary and special made in the discussions of members of the multidisciplinary student welfare team, (3) discursive practices of the special education teachers and in special education classes, and (4) hierarchies constructed in the student culture, and how students positioned as special negotiate their position and meaning in relation to these hierarchies. Main results of the study are drawn from these four themes, and how these different dimensions intertwine in the process of defining what and who is special in the school. Special and ordinary were found as very clearly demarcated and fixed in the everyday life of school, and the difference between these positions is both wide and steep. The negative images and stigma connected to special education still dominates everyday sense-making, even if the school culture has also become more sensitive to stigmatization and works to challenge and deconstruct it. The division between special and ordinary is steepest in the student culture. Student culture is very sensitive to the dividing practices and divisions made by the school institution. The special that is formed and reformed in everyday practices and repetitions of the school culture appears as a fixed position with no alternative, defined by cemented cultural meanings. The study suggests that in order to change the division between normal and special and challenge the meanings connected to special, schools needs to look for new ways of explicitly discuss and work on these meanings and the practices producing them.
  • Keskinen, Sari (2012)
    Tutkielmassa tarkastellaan vammaisjärjestö Invalidiliittoa ja vammaisuutta suomalaisen sanoma- ja aikakauslehdistön juttuaiheina vuonna 2008. Tutkielman tavoitteena on ensinnäkin verrata toisiinsa Invalidiliiton tavoitekuvaa ja lehdistössä toteutunutta julkisuuskuvaa sekä pohtia, millaisia mahdollisuuksia vammaisjärjestöllä on muokata julkisuuskuvaansa. Toiseksi tutkielmassa tarkastellaan lehtijutuissa vallitsevia vammaisuuden ja vammaisten ihmisten representaatioita sekä miten niitä voitaisiin haastaa esimerkiksi poliittisesti korrektin kielen avulla. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa toimii konstruktivismi. Keskeisiä teoreettisia käsitteitä ovat sosiaalinen vammaiskäsitys ja ajatus lehtijutuista julkisuustiloina, joissa eri toimijat kuvaavat, määrittelevät ja tulkitsevat sosiaalista todellisuutta. Tutkielmassa tarkastellaan journalismin- ja vammaistutkimusta koskevan kirjallisuuden avulla lehtijuttujen syntymisen dynamiikkaa, johon vaikuttavat mm. lehdistön toimintaperiaatteet ja yhteiskunnan vammaisuutta koskevat käsitykset. Invalidiliiton roolia dynamiikassa tutkitaan Invalidiliiton omien dokumenttien ja järjestöjen mediajulkisuutta koskevan kirjallisuuden avulla. Aineistona tutkielmassa käytettiin Invalidiliiton keräämää mediaseuranta-aineistoa, joka koostui 366 kappaleesta Invalidiliittoa koskevia lehtijuttuja. Aineistoa tarkasteltiin sekä määrällisesti että kehysanalyysin avulla. Kehysanalyysin kohteena olivat lehdistön esiinnostamat vammaiskäsitykset, joissa lehtijuttujen toimijat eli Invalidiliitto ja vammaiset ihmiset asetettiin erilaisiin rooleihin. Kehysanalyysin avulla aineistosta löydetään pärjäämisen, marginaalisuuden ja kustannustehokkuuden kehykset. Niiden taustalla havaitaan vaikuttavan voimakkaasti käsityksen Suomesta hyvinvointivaltiona, joka pitää huolen myös vammaisista jäsenistään. Kehyksissä vammaisten ihmisten todetaan toimivan seuraavissa rooleissa: yhteiskunnan tuella vammaisuutensa kanssa pärjäävinä ihmisinä (pärjäämisen kehys), vammaisuutensa takia ratkaisevalla tavalla erilaisina ihmisinä (marginaalisuuden kehys) tai yhteiskunnalle kuluja aiheuttavina (kustannustehokkuuden kehys). Invalidiliiton todetaan toimivan kehyksissä asiantuntijana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana, jolla on vammaisiin ihmisiin nähden voimaannuttava ote. Tutkielman päätelmissä todetaan lehtijuttujen taustalla vaikuttavien vammaiskäsitysten olevan negatiivisia ja/tai stereotyyppisiä ja esitetään keskustelua poliittisesti korrektista kielestä keinoksi vammaisuuden esittämisen tapojen monipuolistamiseksi. Invalidiliiton tavoitekuvan ja lehtijutuissa määrittyvän julkisuuskuvan välisistä eroista suurimmaksi havaitaan Invalidiliiton erillisyys vammaisiin ihmisiin nähden. Invalidiliitolla todetaan olevan mahdollisuuksia vaikuttaa julkisuuskuvaansa, mutta mahdollisuuksien olevan rajalliset muun muassa kansainvälisestikin kolmannen sektorin toimijoita kohtaan lisääntyneen kriittisyyden takia.
  • Rutanen, Terttu (1969)
  • Pätiälä, Antti (2013)
    Hankintalainsäädännön viimeisin kokonaisuudistus tuli voimaan kesäkuun alusta vuonna 2007. Uudistus koostui julkisista hankinnoista annetusta laista (348/2007, hankintalaki). Lakia täydentävät sähköisestä huutokaupasta ja dynaamisesta hankintajärjestelmästä annettu laki (698/2011) sekä julkisista hankinnoista annettu valtioneuvoston asetus (614/2007, hankinta- asetus). Hankintalaissa ja sitä täydentävissä säädöksissä säädetään lakien soveltamisalaan kuuluvien yksiköiden hankintojen kilpailuttamismenettelyistä ja niihin liittyvistä oikeusturvakeinoista. Voimassa olevat kansalliset julkisten hankintojen menettelyjä sääntelevät säädökset perustuvat unionin hankintoja koskeviin direktiiveihin 2004/17/EY sekä 2008/18/EY. Kansallinen laki julkisista hankinnoista sisältää hankintadirektiivin määräyksiin perustuvien säännösten ohella myös sääntelyä EU kynnysarvon alittavista hankinnoista, ns. B-palveluista sekä palveluja koskevista käyttöoikeussopimuksista. Hankintalain oikeusturvakeinoja on muutettu kesäkuun alusta vuonna 2010 voimaantulleella lailla (321/2010). Muutoksella on pantu täytäntöön neuvoston direktiivien 89/665/ETY ja 92/13/ETY muuttamisesta julkisia hankintoja koskeviin sopimuksiin liittyvien muutoksenhakumenettelyjen tehokkuuden parantamiseksi annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/66/EY (oikeussuojadirektiivi) sekä korotettu hankintalain mukaisia kansallisia kynnysarvoja valtioneuvoston selontekoon (VNS 7/2008 vp) eduskunnan antaman kannan (EK 5/2009 vp) mukaisesti. Markkinaoikeuden määräämiksi seuraamuksiksi säädettiin hankintasopimuksen tehottomuusseuraamus, seuraamusmaksu ja sopimuskauden lyhentäminen. Uudet seuraamukset koskevat vain EU-kynnysarvon ylittäviä hankintoja. Aikaisemmin käytössä olleista seuraamuksista hyvitysmaksun määrää täsmennettiin, minkä lisäksi muun muassa seuraamusten yhteisvaikutuksesta säädettiin uusi oma pykälä. Oikeussuojadirektiivin keskeisenä tavoitteena on ollut oikeussuojakeinojen tehostaminen ennen kuin hankintaa koskeva sopimus tehdään, koska hankintasopimuksen solmiminen välittömästi hankintapäätöksen jälkeen, oli johtanut siihen, ettei tuomioistuimen ollut enää mahdollista tehokkaasti puuttua hankintaan. Varsinkin tilanteissa, joissa hankinta on toteutettu suorahankintana eli ilman tarjouskilpailua, valvontadirektiivien oikeussuojakeinot ovat olleet tehottomat. Sopimussuhde hankintayksikön ja toimittajan välillä on useimmiten alkanut siinä vaiheessa, kun mahdolliset muut tarjoajat saavat tiedon hankinnasta, eikä muutoksenhaulla ole päästy hakijaa tyydyttävään lopputulokseen. Myös Euroopan unionin tuomioistuin on edellyttänyt, että kansallisen lainsäädännön tulee mahdollistaa muutoksen hakeminen hankintapäätökseen ennen hankintasopimuksen tekemistä niin, että virheellinen hankintapäätös voidaan tosiasiallisesti kumota eikä oikeus vahingonkorvaukseen yksinään ole riittävä oikeussuojakeino. Ensimmäiset uusia oikeussuojakeinoja koskevaa ratkaisua markkinaoikeus antoi vasta kaksi ja puoli vuotta hankintalain oikeussuojauudistuksen jälkeen marras-joulukuussa vuonna 2012. Ratkaisuista toisessa (MAO:403/12) markkinaoikeus määräsi hankintayksikön maksamaan seuraamusmaksua valtiolle, mutta valittajan vaatimus tehottomuusseuraamuksesta hylättiin, koska myös sen tarjous oli ollut tarjouspyynnön vastainen. Toisessa ratkaisussa (MAO:510/12) markkinaoikeus määräsi suorahankintasopimuksen tehottomaksi. Tutkimuksessa todetaan, että pienellä varauksella (päätökset ovat vailla lainvoimaa) voidaan näiden markkinaoikeuden ratkaisujen perusteella jo todeta, että hankintalain oikeusturvauudistuksen mukaisilla EU-kynnysarvon ylittäviin hankintoihin kohdistuvilla oikeussuojakeinoilla voidaan tehokkaasti turvata sekä EU-oikeuden tehokas toteutuminen että yksittäisessä oikeusprosessissa muutosta hakevan kilpailevan toimittajan syrjäytetyt oikeudet. Hankintalain oikeusturvauudistuksen uudet oikeussuojakeinot koskevat ainoastaan EU-kynnysarvon ylittäviä hankintoja. Kun kyseessä on kansallinen suorahankinta tai muu hankintamenettely, jossa hankintasopimus on solmittu ennen markkinaoikeuskäsittelyä, ei tuomioistuimella ole tehokasta keinoa puuttua hankintaan. Lisäksi muutoksenhakijan oikeusturvan tehokkuutta vähentää markkinaoikeuden ja erityisesti korkeimman hallinto-oikeuden pitkät käsittelyajat, mikä saattaa johtaa muutoksenhakijan reaaliseen oikeussuojan tehottomuuteen myös EU-kynnysarvon ylittävissä hankinnoissa. Tutkimuksessa ehdotetaan kilpailevan toimittajan oikeussuojan parantamiseksi, että uudet oikeussuojakeinot ulotettaisiin myös kansallisiin hankintoihin ja samalla niiden kynnysarvoja nostettaisiin, millä uskotaan olevan positiivisia vaikutuksia sekä tuomioistuinten käsittelyaikoihin että kilpailuttamisesta hankintayksiköille ja toimittajille kuluja aiheutuvaan hallinnolliseen taakkaan.
  • Pietilä, Pinja (2014)
    Hankintasopimuksen syntymisestä julkisissa hankinnoissa on jo pitkään vallinnut erimielisyyksiä, ja keskustelu aiheesta nousi jälleen ajankohtaiseksi KKO:n ratkaisun 6.9.2007 nro 1857 ja vuoden 2010 hankintalain oikeussuojauudistuksen jälkeen. Hankintasopimuksen syntymisestä on katsottu vallitsevan tulkintaristiriita, sillä yleisissä tuomioistuimissa hankintasopimuksen syntymiseen on sovellettu oikeustoimilain mukaista tarjous-vastaus-mekanismia, jolloin sopimus on katsottu syntyneeksi hankintapäätöksen tiedoksiannolla. Hankintalain mukaista hankintasopimuksen tekemistä taas on hankintalakia soveltavien erityistuomioistuinten vakiintuneessa oikeuskäytännössä tulkittu niin, että hankintalain tekemisellä hankintalaissa tarkoitetaan sitä ajankohtaa, jolloin hankintasopimus allekirjoitetaan. Hankintasopimuksen syntymistä koskevaa kysymystä on nähdäkseni käsitelty huomattavan vähän tulkinnan vaikutukset huomioon ottaen. Hankintasopimuksen syntymisellä on nimittäin merkitystä sekä vahingonkorvaus- että sopimusoikeudellisestikin. Lisäksi kysymys koskee vielä kolmannen oikeussuojaa, ja sillä on nähdäkseni myös EU-oikeudellista relevanssia. Tutkimuskysymykseni kuuluukin, että miten ja milloin hankintasopimuksen julkisissa hankinnoissa tulisi syntyä. EU:n hankintadirektiivit ovat juuri 17.4.2014 uudistuneet, ja uuden kotimaisen hankintalain on määrä tulla voimaan keväällä 2016. Kysymyksen lopullinen ratkaiseminen on siis juuri nyt ajankohtaista. Akateemisessa diskurssissa tulkintaristiriita on näyttäytynyt kahden eri lain säännöksen välisenä ristiriitana. Yleisten tuomioistuinten oikeuskäytäntöä ja varsinkin KKO:n ratkaisua 6.9.2007 nro 1857 on pidetty ongelmallisena, sillä sen on katsottu olevan vastoin hankintalakia soveltavien erityistuomioistuinten vakiintunutta oikeuskäytäntöä. Oikeustoimilain soveltamista hankintasopimuksen syntymiseen on lisäksi pidetty myös EU-oikeuden vastaisena. Entisen Yhteisön tuomioistuimen Itävaltaa koskevien ratkaisujen mukaisesti reaalikeinojen, kuten hankintapäätöksen kumoamisen, on aina oltava ensisijaisia muutoksenhakukeinoja hankintamenettelyssä. Oikeusturvadirektiivin mukaisesti jäsenvaltiolla on kuitenkin mahdollisuus rajoittaa reaalikeinojen soveltamista siten, että reaalikeinot ovat käytettävissä ainoastaan ennen hankintasopimuksen tekemistä. Suomi ja useat muut jäsenvaltiot ovat direktiivin nojalla päätyneet soveltamaan muutoksenhakujärjestelmää, jossa hankintapäätöksen kumoaminen tai muut reaalikeinot eivät enää siis tule kyseeseen hankintasopimuksen tekemisen jälkeen. Kotimaisten yleisten tuomioistuin-ten oikeuskäytännön on siksi katsottu olevan EU-oikeuden vastaista, sillä tällainen tulkinta estää hävinneiden tarjoajien mahdollisuuden reaalikeinojen soveltamiseen. Oikeustoimilain sopimuksen syntymistä koskevan tulkinnan mukaan hankintasopimus on nimittäin aina syntynyt ennen kuin muutoshakemus on edes tullut vireille. Nähdäkseni varsinainen tulkintaristiriita on kuitenkin huomattavasti edellä kuvattua monimutkaisempi, sillä kotimaisessa hankintalakia soveltavien erityistuomioistuinten oikeuskäytännössä sekä osittain oikeuskirjallisuudessakin hankintasopimuksen tekeminen on vastoin yleisen sopimusoikeuden systematiikkaa ja EU-oikeuden tarkoitusta erotettu hankintasopimuksen siviilioikeudellisesta syntymisestä. Hankintasopimuksen on siviilioikeudellisesti edelleen EU-oikeudellisesta sääntelystä huolimatta voitu katsoa syntyvän hankintapäätöksen tiedoksiannolla. Hankintasopimuksen tekeminen sen sijaan on erotettu omaksi muodolliseksi toimekseen, jossa sopimuksen allekirjoittamisen ainoana vaikutuksena on se, ettei sen jälkeen reaalikeinoja voi enää soveltaa. Nähdäkseni kuitenkin EU-oikeuden ja kansainvälisen hankintasopimuksen tekemistä koskevan sääntelyn tarkoituk-sena on nimenomaan ollut sopia hankintasopimuksen syntymisestä toisin. Koska hankintapäätöksen kumoamisella on osapuolten oikeuksiin ja velvollisuuksiin nähden pitkälle meneviä vaikutuksia, on hankintapäätöksen kumoaminen siviilioikeudellisen sopimuksen syntymisen jälkeen nähty pacta sunt servanda -periaatteen ja sopimusten loukkaamattomuuden kannalta ongelmallisena. Odotusajasta, jonka aikana hankintasopimusta ei saa tehdä, on säädetty nimenomaan siksi, etteivät tuomioistuimet joutuisi jälkikäteen puuttumaan jo syntyneisiin sopimuksiin. Nähdäkseni ei myöskään ole sopimusoikeutemme keskeisten periaatteiden kannalta ongelmatonta, mikäli hankintasopimus syntyy hankintapäätöksen tiedoksiannolla, sillä hankintapäätös ei ole lainvoimainen, ja se saattaa vielä kumoutua. Katsoakseni hankintapäätös on hallintopäätöksen kaltainen instrumentti, eikä sitä pitäisi edes tulkita oikeustoimilain mukaiseksi sopimuksen synnyttäväksi vastaukseksi. Näillä perusteilla hankintaso-pimuksen tulisi mielestäni siviilioikeudellisesti syntyä hankintalain 76 §:n mukaisesti, eli vasta erillisen hankintasopimusasiakirjan allekirjoituksella.
  • Castrén, Martina (2013)
    Tutkielmassa selvitetään, millä edellytyksillä julkisesta hankinnasta tehdyn sopimuksen osapuolet voivat muuttaa hankintasopimuksen ehtoja sopimuskauden aikana ja mikä merkitys EU-oikeudellisilla periaatteilla – erityisesti avoimuuden ja yhdenvertaisuuden periaatteilla – on muutosten sallittavuuden arvioinnissa. Julkisesta hankinnasta tehdyn sopimuksen sisältö määräytyy hankintaviranomaisen tarjouspyynnön mukaisesti ja sopimuksen ehtojen tarkistaminen sopimuskauden aikana on lähtökohtaisesti kiellettyä. Tutkielmassa esitetään, että hankintasopimuksen tarkistaminen sopimuskauden aikana tulee kuitenkin usein ajankohtaiseksi erilaisista hankintasopimuksen osapuoliin, hankinnan sisältöön tai ulkopuolisiin tekijöihin liittyvistä syistä. Hankintalaki ja hankintadirektiivi eivät säätele sopimuskauden aikaisia tapahtumia, vaan muutoksia koskevat oikeusohjeet perustuvat EUTI:n ratkaisuihin. EUTI:n oikeuskäytännön mukaan olennaisia sopimusmuutoksia tulee tarkastella uutena kilpailutettavana hankintasopimuksena. Hankintasopimusten muutosten tarkastelussa onkin kyse rajanvedosta sallitun muutoksen ja kielletyn, tosiasiallisesti uuden sopimuksen muodostavan muutoksen välillä. Tutkielmassa eritellään erilaisia sopimusmuutostilanteita, perehdytään olennaisen muutoksen käsitteen määritelmään ja tarkastellaan sopimusmuutosten potentiaalisia seuraamuksia. Tutkielmassa luodaan myös katsaus komission joulukuussa 2011 antamaan direktiiviehdotukseen (KOM(2011) 896 lopullinen), joka sisältää ensimmäisen kerran sopimusmuutoksia koskevan artiklan. Oikeusperiaatteet ovat tärkeässä asemassa julkisissa hankinnoissa ja erityisesti sopimusmuutosten sallittavuuden arvioinnissa. EU-oikeudellisten periaatteiden roolin hankintaoikeudessa voidaan katsoa olevan kahtalainen: perussopimusten periaatteita käytetään ensinnäkin apuna hankintadirektiivin tiettyjen lausekkeiden tulkinnassa sekä toiseksi lisävelvoitteiden asettamiseksi tilanteissa, joissa velvoitteista ei ole säädetty direktiivissä. Tutkielmassa tarkastellaan yhdenvertaisuuden ja avoimuuden periaatteiden muotoutumista EUTI:n oikeuskäytännössä ja eritellään niiden asettamia keskeisiä vaatimuksia. Lisäksi tutkielmassa selvitetään, miten kyseisten periaatteiden vaatimukset konkretisoituvat hankintasopimusta muutettaessa. EUTI:n ja kotimaisten tuomioistuinten oikeuskäytännön analysoinnin avulla tutkielmassa tarkastellaan, miten avoimuuden ja yhdenvertaisuuden periaatteet rajoittavat hankintasopimuksen osapuolten mahdollisuutta muuttaa hankintasopimuksen ehtoja sopimuskauden aikana. Tutkielman ensisijainen metodi on oikeusdogmaattinen, mutta tutkielmassa hyödynnetään täydentävästi myös empiiristä tutkimusmenetelmää, joka tuottaa tietoa todellisuudesta eli reaalimaailmasta. Empiirisellä haastattelututkimuksella pyritään selvittämään hankintaoikeuden asiantuntijoiden näkemyksiä hankintasopimusten muutoksiin liittyvistä kysymyksistä. Asiantuntijahaastatteluihin perustuvassa empiirisessä osiossa tarkastellaan muun muassa hankintasopimusten muuttamisen yleisyyttä ja käytännössä ilmeneviä ongelmia. Lisäksi selvitetään, miten asiantuntijat suhtautuvat komission direktiiviehdotukseen ja sopimusmuutosten sääntelyyn. Haastattelututkimuksen perusteella selvänä voidaan pitää sitä, että hankintasopimusten muuttamiseen liittyvät kysymykset ovat ajankohtaisia ja aktualisoituvat usein käytännön hankintatoimessa.
  • Jokinen, Minja (2013)
    Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, millä edellytyksillä hankintaviranomaisten välinen yhteistyö jää hankintadirektiivin 2004/18/EY ja Euroopan unionin perussopimusten perusperiaatteiden soveltamisalan ulkopuolelle. Tutkimusongelman ratkaisemiseksi on ensiksi määritelty sekä hankintasopimuksen että hankintaviranomaisen käsitteet, sillä nämä käsitteet ovat avainasemassa hankintasääntöjen soveltamisalan määrittämisessä. Käsitteiden avaamisen jälkeen tutkielmassa tarkastellaan erikseen institutionalisoitu eli vertikaalinen yhteistyö sekä ei-institutionalisoitu eli horisontaalinen yhteistyö. Tietyt kriteerit täyttävien yhteistyöjärjestelyjen katsotaan jäävän hankintasopimuksen käsitteen ulkopuolelle, ja siksi niihin ei sovelleta hankintadirektiivin säännöksiä tai perussopimuksista johtuvia menettelyvaatimuksia. Julkista hankintaa koskevan sopimuksen on oltava kirjallinen ja sen tulee sisältää sitovia velvoitteita. Sen olennaisimmat tunnusmerkit ovat siihen liittyvä vastike sekä sen osapuolet. Vastikkeen on sisällettävä jonkinlainen taloudellinen etu, ja sen on oltava vastasuoritus jostain hankintaviranomaisen välitöntä taloudellista intressiä palvelevasta suorituksesta. Tunnusmerkkinä vastike myös erottaa hankintasopimuksista niin sanotut käyttöoikeussopimukset, joissa ainakin osa vastikkeesta muodostuu palvelun tai rakennuksen hyödyntämisoikeudesta. Hankintasopimuksen osapuolina on oltava yksi tai useampi hankintaviranomainen ja yksi tai useampi taloudellinen toimija. Hankintaviranomaiset ovat tahoja, jotka tavoittelevat toiminnallaan yleistä etua ja käyttävät siinä julkisia varoja. Tällaisia yksiköitä ovat valtio, alueelliset ja paikalliset viranomaiset, julkisoikeudelliset laitokset sekä näiden yhteenliittymät. Taloudellisen toimijan on oltava jokin hankintaviranomaisesta erillinen yksikkö, mutta se voi myös itse olla hankintaviranomainen. Institutionalisoidussa yhteistyössä monta hankintaviranomaista käyttää yhdessä määräysvaltaa yhteiseen sidosyksikköön, jolta tehtävät hankinnat jäävät tietyin edellytyksin hankintasäännösten soveltamisalan ulkopuolelle. Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella nämä edellytykset ovat: 1) hankintaviranomainen käyttää sidosyksikössä sellaista määräysvaltaa kuin se käyttää omissa yksiköissään ja 2) sidosyksikkö harjoittaa pääosaa toiminnastaan siinä määräysvaltaa käyttävien viranomaisten kanssa. Jotta ensimmäinen kriteeri täyttyisi, hankintaviranomaisten on yhdessä kyettävä vaikuttamaan sidosyksikön strategisiin tavoitteisiin ja tärkeisiin päätöksiin. Sataprosenttinen omistusosuus on merkki riittävästä määräysvallasta, mutta myös hyvin pieni omistusosuus voi riittää, jos muut seikat puoltavat määräysvallan olemassaoloa. Sen sijaan määräysvaltakriteeri ei voi täyttyä, jos sidosyksikössä on yksityisiä osakkuuksia. Myös erilaiset sidosyksikön ja hankintaviranomaisen väliseen suhteeseen liittyvät seikat voivat vaikuttaa siihen, katsotaanko määräysvaltakriteeri täyttyneeksi. Jotta institutionalisoidun yhteistyön toinen kriteeri täyttyisi, sidosyksikön toiminnan on oltava pääosin omistettu määräysvaltaa käyttäville hankintaviranomaisille, ja kaikella muulla toiminnalla on oltava vain toisarvoinen merkitys. Ei-institutionalisoidussa yhteistyössä viranomaiset eivät käytä mitään erillistä yhteistä yksikköä yhteistoimintansa perustana, vaan käyttävät yhdessä omia resurssejaan. Koska hankintaviranomaisten väliseltä yhteistyöltä ei vaadita mitään tiettyä oikeudellista muotoa ja koska hankintaviranomaisilla on oikeus suorittaa tehtäviään omilla voimavaroillaan, jää ei-institutionalisoitu yhteistyö hankintasääntöjen ulkopuolelle. Tällaisen yhteistyön on kuitenkin täytettävä seuraavat kriteerit: 1) kyseessä on yhteistyö, jolla varmistetaan osapuolten yhteisen julkisen palvelun tehtävän suorittaminen, 2) järjestelyssä ei ole mukana yksityisiä osapuolia, 3) mikään yksityinen palveluntarjoaja ei saa kilpailijoihinsa nähden etuoikeutettua asemaa ja 4) yhteistyön toteuttamista säätelevät vain yleisen edun mukaisten päämäärien tavoittelulle ominaiset seikat ja vaatimukset.