Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 614-633 of 24302
  • Heinojoki-Pellinen Pirjo (2001)
    Tutkielman aihe liittyy ammattietiikkaan. Työssä tarkastellaan ammattien valtaa ja auktoriteettia useamman ammattialan näkökulmasta. Käsitellyt professiot, esimerkiksi lääkärin, asianajajan tai opettajan ammatit, perustuvat pitkään koulutukseen, teoreettisen tiedon hallitsemiseen ja taitamiseen. Lisäksi esimerkkien ammateissa on aina mukana ns. ammattilainen-asiakas –suhde. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, mihin tekijöihin ammattien valta ja auktoriteetti perustuvat. Näiden tekijöiden merkitystä arvioidaan niin klassisten professioiden kuin asiantuntija-ammattilaisten aseman kannalta. Tutkielman aihetta tarkastellaan kolmen eri teorian ja päälähteen pohjalta. Ensimmäisenä lähteenä on Paul Wildingin teos "Professional Power and Social Welfare". Siinä ammattien valtaa ja auktoriteettia esitetään pääpiirteiltään ammattien ulkoisilla tekijöillä, joita ovat ammattien autonomia, monopolisuus sekä asema ja status yhteiskunnassa. Ammattilaisen valta perustuu hänen auktoriteettiinsa, joka muodostuu ammattilaisen erityistiedosta ja –osaamisesta. Ammattilainen-asiakas –suhteessa ammattilaisen rooli on hallitsevampi ja perustuu hänen erityistietoonsa kun taas asiakkaan osana on olla lähinnä asiantuntija-ammattilaiseen uskojan ja luottajan roolissa. Toisena lähteenä ja teoriana ovat professori Timo Airaksisen monet teokset ja kirjoitelmat ammattietiikasta. Pääasiallisiksi tarkastelun kohteiksi on valittu ammattien arvot ja ammattilaisten hyveet vallan ja auktoriteetin lähteinä. Jokaisella ammatilla on tietty kaikkien ylei-sesti hyväksymä arvo ja päämäärä, jotka toteuttavat yhteistä hyvää. Näitä arvoja ovat esimerkiksi terveys lääkärin arvona tai oikeudenmukaisuus asianajajan arvona. Ammattilaisille ominaiset luonteenpiirteet: rohkeus, rehellisyys, oikeudenmukaisuus tai hyväntahtoisuus muutamina esimerkkeinä hyveistä tukevat ammatillisten arvojen toteutumista ja takaavat näin valtaa ja auktoriteettia ammateissa ja ammattilaisilla. Viimeisenä teoriana ja lähteenä on esitetty Daryl Koehnin näkemystä vallan ja auktoriteetin synnystä ammateissa. Teoksessaan "The ground of Professional Ethics" hän painottaa tärkeänä tekijänä luottamuksen merkitystä ammattilainen-asiakas –suhteessa. Molemminpuolinen luottamus ammatillisessa kanssakäymisessä luo oikeaa ammattien valtaa ja auktoriteettia, mikä tukee molempien osapuolten päämääriä yhteisen hyvän saavuttamisessa. Koehnin teoriassa on paljon yhtenevää professori Airaksisen arvoihin ja hyveisiin pohjautuvalle teorialle ammattien vallasta ja auktoriteetista. Koehn esittää myös, että erityistietoa ja asiantuntijuutta painotetaan liikaa auktoriteetin saavuttamisessa ja hän kritisoi siten sen merkitystä ammattien vallassa. Ammattilaisen tieto ja pätevyys eivät ole valtaa ilman luottamusta ammattilainen-asiakas –suhteessa. Näiden kolmen päälähteen tarkastelun lisäksi ammattien valtakysymyksiin liittyvät normatiivisina tekijöinä ammattilaisten oikeudet ja velvollisuudet sekä vastuukysymykset ammatillisissa toimissa. Näitä tekijöitä ammattien päämäärien ja arvojen lisäksi pyritään kiteyttämään ja esittämään ohjeina ja sääntöinä ammattien eettisissä koodeissa.
  • Sinikara, Kaisa (Helsingin yliopisto, 2007)
    PROFESSION, PERSON AND WORLDVIEW AT A TURNING POINT A Study of University Libraries and Library Staff in the Information Age 1970 - 2005 The incongruity between commonly held ideas of libraries and librarians and the changes that have occurred in libraries since 2000 provided the impulse for this work. The object is to find out if the changes of the last few decades have penetrated to a deeper level, that is, if they have caused changes in the values and world views of library staff and management. The study focuses on Finnish university libraries and the people who work in them. The theoretical framework is provided by the concepts of world view (values, the concept of time, man and self, the experience of the supernatural and the holy, community and leadership). The viewpoint, framework and methods of the study place it in the area of Comparative Religion by applying the world view framework. The time frame is the information age, which has deeply affected Finnish society and scholarly communication from 1970 to 2005. The source material of the study comprises 30 life stories; somewhat more than half of the stories come from the University of Helsinki, and the rest from the other eight universities. Written sources include library journals, planning documents and historical accounts of libraries. The experiences and research diaries of the research worker are also used as source material. The world view questions are discussed on different levels: 1) recognition of the differences and similarities in the values of the library sphere and the university sphere, 2) examination of the world view elements, community and leadership based on the life stories, and 3) the three phases of the effects of information technology on the university libraries and those who work in them. In comparing the values of the library sphere and the university sphere, the appreciation of creative work and culture as well as the founding principles of science and research are jointly held values. The main difference between the values in the university and library spheres concerns competition and service. Competition is part of the university as an institution of research work. The core value of the library sphere is service, which creates the essential ethos of library work. The ethical principles of the library sphere also include the values of democracy and equality as well as the value of intellectual freedom. There is also a difference between an essential value in the university sphere, the value of autonomy and academic freedom on the one hand, and the global value of the library sphere - organizing operations in a practical and efficient way on the other hand. Implementing this value can also create tension between the research community and the library. Based on the life stories, similarities can be found in the values of the library staff members. The value of service seems to be of primary importance for all who are committed to library work and who find it interesting and rewarding. The service role of the library staff can be extended from information services provider to include the roles of teacher, listener and even therapist, all needed in a competitive research community. The values of democracy and equality also emerge fairly strongly. The information age development has progressed in three phases in the libraries from the 1960s onward. In the third phase beginning in the mid 1990s, the increased usage of electronic resources has set fundamental changes in motion. The changes have affected basic values and the concept of time as well as the hierarchies and valuations within the library community. In addition to and as a replacement for the library possessing a local identity and operational model, a networked, global library is emerging. The changes have brought tension both to the library communities and to the relationship between the university community and the library. Future orientation can be said to be the key concept for change; it affects where the ideals and models for operations are taken from. Future orientation manifests itself as changes in metaphors, changes in the model of a good librarian and as communal valuations. Tension between the libraries and research communities can arise if the research community pictures the library primarily as a traditional library building with a local identity, whereas the 21st century library staff and directors are affected by future orientation and membership in a networked library sphere, working proactively to develop their libraries.
  • Malmivirta, Henna (2003)
    Kansainvälinen työjärjestö ILO alkoi toisen maailmansodan jälkeen kerätä tietoa jäsenmaidensa välisistä harjoittelijavaihtosopimuksista. Sodan jälkeen aktivoituneen harjoittelijavaihdon juuret olivat ammattikuntalaitoksen aikaisessa kisällivaelluksessa, ulkomaisissa yliopistoissa opiskelussa ja eri ammatinharjoittajien tekemissä opintomatkoissa. Suomessa harjoittelijavaihto kuului aluksi sosiaaliministeriön hallinnonalaan, jossa sitä luotsasi kansainvälisen sosiaalipolitiikan veteraani, kansliapäällikkö Niilo A. Mannio. Vuoden 1952 alussa vastuu siitä siirtyi kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriölle, jonka yhteyteen perustettiin Harjoittelijainvaihtotoimisto. Tämän uuden toimiston päällikkönä aloitti Leo Salovaara, josta tuli suomalaisen harjoittelijavaihdon ideoija ja kehittäjä kahdeksi vuosikymmeneksi. Harjoittelijavaihtoa pidettiin 1950-luvulla tärkeänä suomalaisen kansantalouden kannalta, koska harjoittelijat loivat usein harjoitteluaikanaan suhteita, joita joko he tai heidän suomalainen työnantajansa pystyivät myöhemmin hyödyntämään ulkomaankaupassa. Varsinkin alkuvaiheessa ulkomailta lähdettiin hakemaan ammattikoulutusta ja –kokemusta aloilla, jotka eivät olleet Suomessa vielä yhtä pitkälle kehittyneet kuin useissa muissa Euroopan maissa. Kun suomalainen ammattikoulutusjärjestelmä kehittyi ja yhä useampi nuori pääsi suorittamaan opintoja kotimaassa, tarve lähteä ulkomaille ammattitaidon hakuun väheni. 1960-luvulla korostuikin harjoittelijavaihdon merkitys kielitaidon kohentajana. Leo Salovaaralla oli ulkomaisesta ammattikoulutuksesta saatuja ajatuksia myös suomalaisen ammattikoulutusjärjestelmän kehittämiseksi. 1960-luvun lopussa tapahtui suomalaisessa yhteiskunnassa voimakkaita muutoksia, jotka eivät voineet olla vaikuttamatta harjoittelijavaihtoonkin. Ensimmäinen tulopoliittinen kokonaisratkaisu eli TUPO-ratkaisu mullisti työmarkkinat, Pohjois- ja Itä-Suomen pientiloilta muutettiin suurin joukoin Etelä-Suomen asutuskeskuksiin ja Ruotsiin töiden ja paremman elintason toivossa ja maatalouden aika Suomen pääelinkeinona oli auttamattomasti ohi. Harjoittelijavaihto oli osaltaan edesauttanut tätä kehitystä tuomalla nuorten ihmisten mukana Suomeen tietoa, joka vauhditti teollisuuden ja palvelujen kehitystä ja samalla rakennemuutosta. 1960-luvulla Suomi alkoi myös ottaa aktiivisemmin osaa kansainväliseen kehitysapuun, ja ulkoasiainministeriöön perustettiin tätä varten oma toimisto. Myös harjoittelijavaihtoa pidettiin yhtenä sellaisena valtionhallinnon alana, jolla jo oli hankittu kokemusta kansainvälisestä kehitysaputoiminnasta. Nuorten koulutus jollakin alalla pidemmälle kehittyneessä maassa oli teknistä kehitysapua, josta Suomella oli jo kokemusta sekä avun antajana että sen saajana.
  • Kortteinen, Lotta (2013)
    Tämä on tutkimus helsinkiläisistä ammattikouluttamattomista työttömistä nuorista, jotka osallistuivat Jääkiekon MM-kilpailut 2012 -työllistämishankkeeseen. Tutkimus on puheenvuoro nuorisotyöttömyyttä koskevaan ajankohtaiseen keskusteluun, jossa nuorten työttömien kokemuksia on käsitelty laadullisin menetelmin edelleen varsin vähän. Tutkimuksessa esitetään näkökulmia työllistämishankkeessa keskeyttämisen syihin ja vertaillaan hankkeessa keskeyttäneiden ja hankkeen loppuun asti suorittaneiden nuorten kokemuksia. Samalla kartoitetaan nuorten ajatuksia työttömyydestä ja työstä sekä selvitetään nuorten kokemuksia aktivoivasta työvoimapolitiikasta. Analyysiin kohteena on myös nuorten mielestä ihanteellinen työ ja nuorten odotukset työelämältä ja omalta tulevaisuudeltaan. Tutkimuksen aineisto koostuu kolmestatoista teemahaastattelusta, joista kahdeksan on työllistämishankkeessa keskeyttäneitä nuoria ja viisi hankkeen loppuun asti suorittaneita nuoria. Teemahaastattelu on puolistrukturoitu haastattelu, jossa edetään keskeisten, etukäteen valittujen teemojen ja niihin liittyvien tarkentavien kysymysten varassa. Tutkimuksessa nähdään nuoret subjekteina, aktiivisina valintoja tekevinä toimijoina, jotka antavat toiminnalleen erilaisia merkityksiä. Tutkimuksen nuoret ovat eräänlaisia nuorisotyöttömyyden asiantuntijoita, joilla on ensikäden tietoa omista kokemuksistaan. Tutkimuksen aihe on osittain entuudestaan kartoittamaton tutkimusalue, jota on analysoitu sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen tarkoituksena onkin teorian testaamisen sijaan etsiä uusia ajatusmalleja. Tutkimuksen nuoret jakautuivat karkeasti ottaen kahteen ryhmään: lukion käyneisiin nuoriin, jotka etsivät parhaillaan omaa alaa ja viettivät välivuosia ja sellaisiin nuoriin, jotka eivät ole peruskoulun jälkeen kiinnittyneet minnekään ja joilla on taustalla usein myös aikaisempia keskeyttämisiä. Tutkimus vahvistaa yleisen käsityksen siitä, että helsinkiläiset nuoret haluavat pysyä pääkaupunkiseudulla, vaikka eivät löytäisikään täältä työtä tai opiskelupaikkaa. Työllistämishankkeen keskeyttämisen syyt voidaan jakaa kahteen kategoriaan: nuorten itse esiin ottamiin syihin ja taustatekijöihin. Nuorten itse esille nostamista syistä keskeisimmät liittyivät työtehtäviin ja työharjoittelupaikkaan. Keskeyttäneitä nuoria yhdistäviä taustatekijöitä tutkimuksen aineistosta löytyy neljä: aikaisemmat keskeyttämiset, työläistaustaiset vanhemmat, jääkiekon MM-kilpailut motivaation kohteena ja työharjoitteluun liittyneet tarkat odotukset. Tutkimuksen nuoria kuvaa pikemminkin aktiivisuus kuin passiivisuus ja he kokevat, että voivat itse vaikuttaa tulevaisuuden suunnitelmiensa toteutumiseen. Kaikkia tutkimuksen nuoria yhdistää motivaatio työhön ja halu tehdä jotain muuta kuin olla kotona. Tutkimuksen nuorille ihannetyö on sellainen, jossa viihtyy ja josta saa riittävän toimeentulon. Positiivinen työilmapiiri ja mahdollisuus joustavaan itsenäiseen työskentelyyn ovat myös nuorille tärkeää. Tutkimuksen nuorten kyky suunnitella tulevaisuuttaan on vaihtelevaa. Osalla on selkeitä suunnitelmia tai tarkkoja toiveita oman tulevaisuuden suhteen ja osa taas tuntui olevan melko hukassa. Hukassa oleminen näkyi aineistossa siten, että nuori ei kyennyt näkemään itseään missään kahden tai viiden vuoden kuluttua. Eniten näitä nuoria, joilla ei ollut suunnitelmia tulevaisuuden suhteen löytyi keskeyttäneiden joukosta. Kaiken kaikkiaan nuorten tulevaisuuden suunnitelmat, toiveet ja haaveet vaikuttivat kovin tavallisilta ja varsin realistisilta. Nuoret haaveilevat onnellisuudesta, terveenä olemisesta, opiskelupaikan löytymisestä, riittävästä toimeentulosta, vakituisesta työpaikasta, itsenäistymisestä, omaan kotiin muuttamisesta, oman perheen perustamisesta, matkustelemisesta ja maailman näkemisestä, sekä velkojen poismaksamisesta. Ylipäätänsä nuoret toivoivat tulevaisuudelta varmuutta. Varmuutta nuorille edustaa pysyvyys, jonka voi saavuttaa pitkäaikaisen opiskelupaikan tai pysyvän työpaikan kautta. Parhaimmillaan työllistämishanke oli nuorille mahdollisuus suunnan muutokseen tai "oman jutun löytymiseen". Tutkimuksen nuoret kokivat työharjoittelun hyvänä ja helppona tapana tutustua työelämään. Työharjoittelusta nuoret saivat rytmiä arkeen ja tarvitsemaansa työkokemusta. Samalla hankkeeseen osallistuminen lisäsi nuoren itseluottamusta ja kokemusta siitä, että kelpaa jonnekin. Koulutettujen vanhempien lapset näyttäisivät selviytyvän työttömyysjaksosta kouluttamattomien lapsia paremmin, ainakin jos selviytymistä mitataan työllistämishankkeen kautta yhteiskuntaan kiinnittymisellä. Tulevaisuuden suunnittelemattomuus tai hetkessä eläminen voidaan nähdä yhtenä nuorten selviytymisstrategiana. Myös väärien valintojen ja epäonnistumisen pelko ja oman alan löytämisen vaikeus näkyivät tutkimuksen nuorten kertomuksissa. Erityisesti aikaisemmat keskeyttämiset oppilaitoksissa lisäävät nuorten pelkoa epäonnistumisesta. Joillakin tutkimuksen nuorista esiintyy selvää kouluallergiaa, eli negatiivista suhtautumista kouluttautumiseen. Nämä nuoret eivät kyenneet näkemään itseään ”koulun penkillä” ja ovat ylipäätänsä orientoituneet erilaisten töiden kokeilemiseen ja sitä kautta oman alan löytymiseen.
  • Jääskeläinen, Nina (2004)
    Suomalaisten näyttelijöiden työelämä muuttui 1990-luvulla. Vakinaiset työpaikat vähenivät, työttömyys lisääntyi ja uusia teatteriryhmiä syntyi kiinteiden ammattiteattereiden ulkopuolelle. Toisaalta lyhytaikaiset työsuhteet teattereissa ja televisio- ja elokuvatuotannossa lisääntyivät ja näyttelijöiden työnkuva laajeni perinteisen näyttelemisen ulkopuolisille alueille. Osa näyttelijöistä suhtautui hyvin kielteisesti kiinteisiin ammattiteattereihin ja valitsi freelancena toimimisen. Pienet, syrjäiset laitosteatterit kärsivät koulutetun työvoiman puutteesta Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, kuinka näyttelijöiden työelämässä tapahtuneet muutokset heijastuivat näyttelijöiden ammattiliittoon, Suomen Näyttelijäliittoon.1990-luvun lopulla yli puolet Näyttelijäliiton työssäkäyvistä jäsenistä työskenteli freelanceina. Epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevät, työttömät sekä vakituisissa työsuhteissa työskentelevät jäsenet asettavat toisistaan eroavia odotuksia ammattiliitolle. Tutkimuskysymyksiä ovat, kuinka Näyttelijäliitto otti huomioon jäsentensä toiveet, kenen puolelle liitto asettui jäsenistön vaatimusten hajotessa ja kuinka freelancenäyttelijöiden määrän kasvu vaikutti jäsenten keskinäisiin suhteisiin. Tärkeimmät lähteet ovat olleet Näyttelijäliiton jäsenlehden Ämyrin vuosikerrat 1990-2000. Lisäksi lähteinä on käytetty Näyttelijäliiton kannanottoja, vetoomuksia ja tiedonantoja sekä toimintakertomuksia. Näyttelijöiden työn muuttumisen kuvaamisessa on käytetty lähteinä etenkin Pia Pesosen tutkimusta ”Näyttelijä ja muutos” sekä Tiina Vihma-Purovaaran tutkimusta ”Rakas, vihattu ura”. Ammattiyhdistysliikettä 90-luvulla on kartoitettu pääasiassa Kaj Ilmosen ja Kimmo Kevätsalon kirjan ”Ay-liikkeen vaikeat valinnat” avulla. Tutkimuksen perusteella Näyttelijäliiton toiminnassa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia 1990-luvulla. Näyttelijöiden työttömyyden kasvun johdosta liitto tehosti työn ja tekijöiden kohtaamista perustamalla oman työnvälityksen ja järjestämällä koulutusta pienesitysten markkinointiin ja tuotantoon. Liitto ei kuitenkaan suostunut freelancenäyttelijöiden, joidenkin teatterinjohtajien ja tiedotusvälineiden vaatimuksiin heikentää näyttelijöiden irtisanomissuojaa. Näyttelijäliiton jäsenten jakautuminen freelanceuhin ja teattereihin kiinnitettyihin näyttelijöihin aiheutti vahinkoa liiton yhtenäisyydelle. Näyttelijäliitto väitti toimivansa sekä teattereissa että freelancena toimivien näyttelijöiden etujen valvojana, mutta käytännössä liitto ei kiinnittänyt riittävästi huomiota freelancejäsenten määrän huomattavan kasvun aiheuttamiin muutospaineisiin 1990-luvulla. Julkisuudessa Näyttelijäliittoa arvosteltiin jyrkästi freelancenäyttelijöiden edunvalvonnan laiminlyönnistä ja liiton julkisuuskuva huononi 1990-luvulla. Näyttelijäliiton mahdollisuudet vaikuttaa näyttelijöiden televisio-, elokuva- ja mainossopimuksiin heikentyivät jyrkästi 1990-luvulla. Osasyy tähän oli liiton jäsenten tietämättömyys ja piittaamattomuus palkkiotasosta ja sopimusmalleista. Parhaiten Näyttelijäliitto onnistui 1990-luvulla perinteisessä tehtävässään teattereiden työehtosopimusten säätelijänä. Näyttelijän ammatin uusiin sovelluksiin Näyttelijäliitto ei pystynyt eikä juuri halunnut puuttua.
  • Salmelin-Tikkala, Satu (2003)
    Tämän tutkielman tarkastelukohteena on eräs kaupunkisuunnittelun kentällä toimiva asiantuntijaryhmä eli asuintalosuunnittelua tekevät arkkitehdit. Arkkitehtikentän sisäisen diskurssin tarkastelun avulla tarkoitukseni on selvittää, kuinka hyvä maku -joka ilmenee tyylissä- tuotetaan, ylläpidetään ja legitimoidaan; keiden maku pääsee hallitsemaan diskurssin kenttää ja lopuksi:kuinka arkkitehdit käyttävät hyvän maun asiantuntemustaan legitimoidakseen oman asemansa arkkitehtuurin kentällä. Aineistoni koostuu kolmesta eri aineistosta: Arkkitehti-lehdessä vuosina 1991-2001 julkaistuista Helsingin asuintalosuunnittelua käsittelevistä artikkeleista, Arkkitehti-lehden päätoimittajan haastattelusta sekä niiden arkkitehtien haastatteluista, joiden töitä lehti oli julkaissut ko. ajanjaksolla. Analyysini liittyy temaattisesti kahteen sosiologiseen keskusteluun. Ensinnäkin Pierre Bourdieun käsityksiin sosiaalisen maailman muodostumisesta erilaisista kentistä, joiden hallinnasta ja siellä käytettävien sääntöjen määrittelystä toimijat kamppailevat; ja toisaalta hänen käsityksiinsä mausta distinktioiden tekijänä. Käytän maku-käsitettä siinä merkityksessä, että se on erottumista tai erottautumista tuottava seikka, jolla pyritään legitimoimaan oma asema eli oma asiantuntijuus arkkitehtoonisen diskurssin kentällä. Tarkoitukseni on löytää sellaisia puhetapoja, jotka määrittävät arkkitehtiprofession rajoja ja mahdollisuuksia asuintalosuunnittelussa. Toinen sosiologinen keskustelu liittyy professiotutkimukseen. Professiot ja asiantuntemus liitetään usein yhteen. Koulutuksen kautta saavutetaan professiolle tyypillinen erikoisalueen tieto, spesialiteetti. Arkkitehtien spesialiteetti liittyy makuun ja tyyliin. Tällaisen klassisen asiantuntijuuden määritelmän rinnalle on ollut nousemassa maallikkoasiantuntijuus, kokemukseen perustuva tieto. Uusi maankäyttö- ja rakennuslaki vuodelta 2000 vahvistaa kaupunkilaisten osallistumista suunnitteluprosessiin. Tarkastelen myös sitä, kuinka kaupunkilaiset ts. maallikkoasiantuntijat otetaan vastaan arkkitehtien - klassista asiantuntijuutta edustavien - keskuudessa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää hyvään makuun liittyvää asiantuntijuutta ja asiantuntijuuden tuottamiseen ja legitimointiin liittyviä mekanismeja puheessa. Arkkitehtipuheessa tuli esiin vallalla oleva tyylillinen hegemonia. Taustalla ovat mm. ammattikunnan kollegiaalisuus ja siihen liittyvä profession yhtenäisyys. Toisaalta ulos päin yhtenäiseltä näyttävän ryhmän sisällä käydään kamppailua alan eliittiin pääsystä. Kamppailua käydään yhä hienojakoisempien erottelujen kautta ja huipulle on vain harvalla asiaa. Eliitti hallitsee kentän sisäistä diskurssia. Asiantuntijuus suhteessa maallikkoasiantuntijoihin tuotetaan osoittamalla oman tiedon paremmuus kentälle pyrkiviin nähden. Ammattilainen osoittaa pätevyytensä tekemällä legitiimit erottelut hyvän ja huonon maun välillä, ja näin hän kykenee erottautumaan maallikoista.
  • Pylkkänen, Aura (2012)
    Tutkielman tavoitteena on kartoittaa vaikeasti työllistettävien alle 25-vuotiaiden helsinkiläisnuorten kokemuksia viranomaiskontrollista sekä TE-toimistossa että sektorirajat ylittävää viranomaisyhteistyötä toteuttavassa työvoiman palvelukeskuksessa. Aihe on ajankohtainen, sillä parhaillaan valmistellaan työvoiman palvelukeskusten lainsäädäntöä sekä uudistetaan kuntouttavan työtoiminnan lainsäädäntöä. Myös nuorten yhteiskuntatakuun uudistaminen on aloitettu syksyllä 2011. Laadullista tutkimustietoa nuorten palveluista on kuitenkin niukasti, ja tutkimusten vaikutukset politiikkaan ovat olleet vähäisiä. Tutkimuskysymykset käsittelevät nuorten työttömien kokemuksia institutionaalisesta vuorovaikutuksesta, koetusta sosiaalisesta tuesta ja kontrollista sekä luottamuksen tai luottavaisuuden vaikutusta asiakkaan roolissa toimimiseen. Tutkimus pohjautuu sosiaalisen pääoman teorioihin, joista nousevat ydinkäsitteet sosiaalinen tuki, sosiaalinen kontrolli, luottamus sekä luottavaisuus. Tutkimuksen aineisto on kerätty Helsingin työvoiman palvelukeskus Duurissa. Nuorten tiimin asiakkaat ovat alle 25-vuotiaita vaikeasti työllistettäviä nuoria, jotka on ohjattu moniammatilliseen palvelukeskukseen työ- ja elinkeinotoimistosta tai sosiaaliasemalta peruspalvelujen osoittauduttua riittämättömiksi. Tutkimuksen aineisto koostuu kymmenen asiakkaan teemahaastattelusta sekä yhdestä ohjaajaparihaastattelusta. Analyysimenetelmä on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Analyysiä ohjaa refleksiivinen tutkimusote, joka pyrkii huomioimaan tutkimustilanteeseen vaikuttavat tekijät ja tutkijan position. Tutkimuksen keskeiset havainnot osoittavat, että työhallinnon palvelukulttuurilla on merkittävä vaikutus nuoren työttömän pärjäämiseen palvelujen asiakkaana. TE-toimistossa nuoriin kohdistuva kontrolli on sekä suoraa, kuten etuuksia koskevaa, mutta myös epäsuoraa. Piilokontrolli noudattaa normatiivista ajattelutapaa, jolloin nuori tulkitaan syrjäytymisuhan alaiseksi ja pyritään sosiaalistamaan palkkatyöhön keinolla millä hyvänsä. TE-toimistossa esitetyt vaihtoehdot näyttäytyvät nuorten kertomuksissa pakkotyöllistämisenä, usein eri ammattialalle tai täysin epämielekkääksi koetulle paikalle. Kritiikkiä herättävät toimenpiteiden pakottavuuden lisäksi riittämätön tiedotus sekä palvelun vaihtelevuus. Myös työttömän omaa vastuuta ja aktiivisuutta korostava palvelukulttuuri aiheuttaa vaikeuksia niille nuorille, jotka kärsivät näköalattomuudesta tai elämänhallintaa varjostavista henkilökohtaisista ongelmista. Nuorten palvelutarve on vaarassa jäädä tunnistamatta, mikäli työhallinnon ja nuorten työttömien tavat määritellä työttömyyden taustalla piilevät ongelmat ovat ristiriidassa keskenään. Palvelukeskuksessa sosiaalisena tukena näyttäytyvä palvelukulttuuri korostaa yksilöllistä työotetta, johon sisältyy elämäntilanteen kokonaisvaltainen selvittely, pidemmät asiakasajat sekä asiointi samojen virkailijoiden kanssa. Virkailijat pyrkivät kohtelemaan nuoria tasavertaisesti, jolloin asiantuntijuutta rakennetaan yhdessä nuorten kanssa. Palvelukeskuksessa tapahtuvassa institutionaalisessa vuorovaikutuksessa nuorten kokemaa luottamusta ja luottavaisuutta lisäävät yhdessä sovitusta kiinni pitäminen, työntekijöiden reilu ja johdonmukainen toiminta sekä toimenpiteiden oikeudenmukaiseksi kokeminen. Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa toimenpiteiden ajoittamiseen ja sisältöön, ja onnistumisen kokemukset kasvattavat itsetuntoa ja auttavat nuoria orientoitumaan tulevaisuuteen. Nuorten halukkuus ratkaista työttömyytensä liittyy vahvasti nuorten käsitykseen itsestään toimijoina. Tutkielman aineiston perusteella TE-toimiston palvelu vahvistaa nuorten kokemusta ajautumisesta, kun palvelukeskuksessa nuoret tunnistavat oman tekemisensä arvokkuuden ja merkityksellisyyden. Työttömyyden ratkaisemisessa olennaiseksi muodostuu palvelujen piiriin pääsy ja erityisesti riittävä tiedotus, jolla on vaikutus motivaatioon ja sitoutumiseen. Mikäli nuori työtön kohdataan arvostavasti, ja tämän omiin kykyihin ja resursseihin suhtaudutaan ymmärtäväisesti, on tuloksena nuoren toimijuuden ja osaamisen tunnustaminen, joka parhaimmillaan tukee nuoren elämänhallintaa sekä sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Nuorisotyöttömyys Sosiaalinen pääoma Työhallinto Sosiaalinen kontrolli Sosiaalinen tuki Luottamus
  • Ropponen, Elina (1998)
  • Kumpukallio, Minna (2015)
    Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vankilapappien ammatillista identiteettiä. Tutkimustehtävänä on selvittää, mitä vankilassa pappina oleminen on, millaisilla teologisilla tausta-ajatuksilla papit vankiloissa työskentelevät sekä mitkä ovat ne tekijät, joiden kautta vankilapappien ammatillinen identiteetti rakentuu. Varsinaista ammatilliseen identiteettiin liittyvää tutkimusta ei ole vankilapapeista aiemmin tehty. Tutkimus esittelee haastattelemalla saadun aineiston avulla vankilapappien näkemyksiä omasta työstään ja oman ammattinsa kokemisesta. Tutkimuksen lävistävät ammatillisen identiteetin neuvottelun tilat, joiden kautta vankilapappien identiteetin rakentumista hahmotetaan. Tutkimuksen aineisto koostuu teemahaastatteluaineistosta. Tutkimukseen on haastateltu kymmentä päätoimista vankilapappia eri puolilta Suomea. Otos on kattava, sillä tutkimusta tehdessä Suomessa oli 13 päätoimista vankilapappia. Haastattelut tehtiin joulukuussa 2012 ja alkuvuodesta 2013. Aineisto käsiteltiin laadullisesti sisällönanalyysin avulla. Tutkimuksen tuloksina voidaan todeta, että vankilapappien työtä leimaa käsitys siitä, että sielunhoito on ennen kaikkea rakastava ja kunnioittava asenne toista ihmistä kohtaan. Se toimii pappien työn perustana vankilassa. Papit korostavat luomisen teologian kautta ihmisarvoa ja ihmisten keskinäistä tasa-arvoa. Ammatillinen identiteetti rakentuu identiteetin neuvottelun tilojen kautta. Erityisesti identiteetti rakentuu sosiaalisten suhteiden kautta. Suhteet vankilan henkilökuntaan ja vankeihin vaikuttavat pappien kokemuksiin itsestä vankilan työntekijänä.
  • Mattila, Pasi (Helsingin yliopisto, 2006)
    Volatilization of ammonia (NH3) from animal manure is a major pathway for nitrogen (N) losses that cause eutrophication, acidification, and other environmental hazards. In this study, the effect of alternative techniques of manure treatment (aeration, separation, addition of peat) and application (broadcast spreading, band spreading, injection, incorporation by harrowing) on ammonia emissions in the field and on nitrogen uptake by ley or cereals was studied. The effect of a mixture of slurry and peat on soil properties was also investigated. The aim of this study was to find ways to improve the utilization of manure nitrogen and reduce its release to the environment. Injection into the soil or incorporation by harrowing clearly reduced ammonia volatilization from slurry more than did the surface application onto a smaller area by band spreading or reduction of the dry matter of slurry by aeration or separation. Surface application showed low ammonia volatilization, when pig slurry was applied to tilled bare clay soil or to spring wheat stands in early growth stages. Apparently, the properties of both slurry and soil enabled the rapid infiltration and absorption of slurry and its ammoniacal nitrogen by the soil. On ley, however, surface-applied cattle slurry lost about half of its ammoniacal nitrogen. The volatilization of ammonia from surface-applied peat manure was slow, but proceeded over a long period of time. After rain or irrigation, the peat manure layer on the soil surface retarded evaporation. Incorporation was less important for the fertilizer effect of peat manure than for pig slurry, but both manures were more effective when incorporated. Peat manure applications increase soil organic matter content and aggregate stability. Stubble mulch tillage hastens the effect in surface soil compared with ploughing. The apparent recovery of ammoniacal manure nitrogen in crop yield was higher with injection and incorporation than with surface applications. This was the case for leys as well as for spring cereals, even though ammonia losses from manures applied to cereals were relatively low with surface applications as well. The ammoniacal nitrogen of surface-applied slurry was obviously adsorbed by the very surface soil and remained mostly unavailable to plant roots in the dry soil. Supplementing manures with inorganic fertilizer nitrogen, which adds plant-available nitrogen to the soil at the start of growth, increased the overall recovery of applied nitrogen in crop yields.
  • Röhr, Emilia (2013)
    Typpi on perustuotantoa rajoittava ravinne lähes koko Itämerellä. Typen kierto perustuu mikrobien välittämiin hapetus-pelkistysreaktioihin, joissa typpeä muunnetaan erilaisiin muotoihin. Ammonifikaatiossa mikrobit mineralisoivat liuennutta tai partikulaarista orgaanista typpeä ammoniumiksi ja DNRA- prosessissa (dissimilatorinen nitraatin pelkistys ammoniumiksi)mikrobit pelkistävät nitraattia ammoniumiksi. Ammonium on biologisesti kaikkein käyttökelpoisin typen muoto ja siksi sen pitoisuudet ovat vesipatsaassa yleensä hyvin pieniä. Mikrobiprosessien mittaamiseksi myös pienten ammoniumpitoisuuksien määrittäminen on tärkeää. Pro gradu-tutkielmassa määritettiin DNRA:n ja ammonifikaation prosessinopeuksia Varsinaisen Itämeren vesipatsaassa hyödyntämällä stabiili-isotooppitekniikkaa. Tutkimuksen edellytyksenä oli selvittää kokeellisesti alin luotettava määritysraja ammoniumin 15N-pitoisuudelle. Menetelmäkehitystä varten valmistettiin koesarjoja ultrapuhtaasta vedestä ja tunnetun 15N:14N -suhteen omaavista ammoniumkloridijauheista. Minimimääritysrajakokeessa etsittiin eri ammoniumin ainemääriä sisältävän koesarjan avulla massaspektrometrisen analyysin tarvittava alin ammoniumin ainemäärä. Minimimääritysrajan alapuolelle pyrittiin pääsemään tekemällä kantoliuoskoe.Kantoliuoskokeessa valmistettiin eri ammoniumin ainemääriä (0,5 atom. %) sisältävä koesarja, joiden ammoniumin ainemäärää kasvatettiin lisäämällä näyteliuoksiin kantoliuosta, jonka määrä ja isotooppisuhteet tunnettiin. Kantoliuoslisäysten jälkeen näytteet analysoitiin massaspektrometrillä ja tuloksista seurattiin 15N:14N – suhteen muutosta eri laimennoksissa. Pienin luotettavasti määritetty ammoniumin ainemäärä oli 0,5 μmol. Kantoliuoskokeilla ei onnistuttu optimoimaan määritysrajaa pienemmäksi, eikä menetelmää siten hyödynnetty vesinäytteiden DNRA- ja ammonifikaatiomittauksissa. DNRA- ja ammonifikaatiomittauksia varten kerättiin vesinäytteitä Varsinaiselta Itämereltä neljältä eri näytteenottoasemalta (Läntisen Gotlannin, Itäisen Gotlannin , Fårön ja Landsortin syvänteet) toukokuussa 2011. Lisäksi Itäiseltä Gotlannin syvänteeltä otettiin vesinäytteet DNRA- ja ammonifikaatiomittauksia varten myös heinäkuussa 2011. Vesinäytteitä rikastettiin 15N- ammoniumilla siten, että näytteiden 15N- pitoisuudeksi saatiin 5 μM. Näytteitä inkuboitiin 24 tuntia in situ- olosuhteissa. Inkuboinnin jälkeen näytteistä mitattiin 15N- leima ammonium diffuusio- menetelmällä. Tuloksista laskettiin DNRA- potentiaalit sekä ammonifikaation in situ- prosessinopeudet. Keväällä mitatut ammonifikaation in situ- prosessinopeudet olivat matalia (0,36- 8,35 nM d-1). Tuloksia saattoi selittää se, ettei kesäisen perustuotannon tuottama partikulaarinen orgaaninen typpi ollut vielä ammonifioijien käytettävissä. Eri asemilta mitatuissa prosessinopeuksissa ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa. Tutkittujen ympäristömuuttujien ja ammonifikaation prosessinopeuksien välillä ei havaittu korrelaatiota. DNRA- potentiaalituloksia saatiin vain toukokuussa Läntiseltä Gotlannin syvänteeltä ja heinäkuussa Itäiseltä Gotlannin syvänteeltä kerätyistä näytteistä. Läntiseltä Gotlannin syvänteeltä mitattu DNRA- potentiaalinopeus (1,14 nM d-1) oli lähes nelinkertainen heinäkuussa Itäiseltä Gotlannin syvänteeltä mitattuun DNRA- potentiaaliin (0,38 nM d-1) nähden. Ammonifikaation merkitys Itämerellä on todennäköisesti pienempi ulapalla kuin estuaareissa, joissa suuri orgaanisen aineksen kuormitus tuo jatkuvasti substraatteja ammonifikaatiolle. Keväisen piileväkukinnan nopeasta sedimentoitumisesta johtuen saattavat ammonifikaation prosessinopeudet Itämerellä keväisin olla suurempia sedimenteissä kuin vesipatsaassa. Itämeren erityispiirteet, kuten alhainen suolapitoisuus todennäköisesti inhiboi vesipatsaan DNRA:n esiintymistä, jonka seurauksena mitatut DNRA- nopeudet jäivät mataliksi. DNRA: n kanssa nitraatista kilpailevan kemolitoautotrofisen denitrifikaation on sen sijaan havaittu olevan pääasiallinen typpeä pelkistävä prosessi Varsinaisella Itämerellä.
  • Kirves, Saara (2014)
    Respiratory distress syndrome is a major cause of neonatal morbidity and mortality in premature infants caused by immaturity of the lungs. In recent years lamellar body count (LBC) has replaced phospholipid tests as the primary fetal lung maturity assessment method. Our aim was to develop new reference values for LBC and compare the performance of LBC and phospholipids. We also wanted to estimate the impact of new references on the costs and accuracy of the fetal lung maturity determination. Data was collected on all mothers who had LBC testing at Women´s Hospital (Helsinki University Central Hospital) during 2009-2011 (n=299) and their fetuses. As in other recent studies, LBC was found to perform slightly better than phospholipids. Specificity and sensitivity values for LBC were calculated with ROC analysis and the results led to the recommendation of a single cutoff value for LBC and the discontinuation of phospholipid testing in non-diabetic mothers.
  • Kirves, Saara (2014)
    Respiratory distress syndrome is a major cause of neonatal morbidity and mortality in premature infants caused by immaturity of the lungs. In recent years lamellar body count (LBC) has replaced phospholipid tests as the primary fetal lung maturity assessment method. Our aim was to develop new reference values for LBC and compare the performance of LBC and phospholipids. We also wanted to estimate the impact of new references on the costs and accuracy of the fetal lung maturity determination. Data was collected on all mothers who had LBC testing at Women´s Hospital (Helsinki University Central Hospital) during 2009-2011 (n=299) and their fetuses. As in other recent studies, LBC was found to perform slightly better than phospholipids. Specificity and sensitivity values for LBC were calculated with ROC analysis and the results led to the recommendation of a single cutoff value for LBC and the discontinuation of phospholipid testing in non-diabetic mothers.
  • Ruokolainen, Toni (Helsingin yliopisto, 2013)
    Societies world-wide are experiencing a constant servitization, a transition from traditional production and manufacturing to delivery and consumption of services. The transition is necessitated by societal and economic forces affecting individuals, organizations and enterprises. For individuals, the increased standard of living and increased leisure time have created a demand for new kinds of services. For governmental organizations, ageing of the population has increased the demand for efficient production and delivery of services, especially addressing health-care, elderly participation and security. For enterprises, globalization and commoditization of products have necessitated passage from monolithic, product-driven business to networked and service-based business. The servitization has given rise to the emergence of so-called service ecosystems. A service ecosystem is a socio-technical complex system that enables service-based collaborations between entities, such as enterprises, institutions and individuals. Although establishment of service ecosystems has been identified as fundamental for addressing the societal and economic forces, there are two foundational research challenges to be solved. Firstly, from an engineering perspective, there is an evident lack of a service ecosystem engineering which provides means for analysis, design, instrumentation and operation of service ecosystems. Especially, interoperability and governability have not been addressed sufficiently in the context of service ecosystem engineering. Secondly, from a business perspective, the current approaches for service ecosystem establishment do not provide sufficient support for ecosystem sustainability. Attaining service ecosystem sustainability requires facilities that enable efficient utilization of core competencies, opportunistic and flexible business networking, and support for operating in progressive business environments. The thesis addresses these research challenges by proposing service ecosystem engineering as a means for transitioning from contemporary ad hoc service ecosystems to sustainable ones. The individual contributions of this thesis include engineering tools and methods which enable analysis, design, instrumentation and operation of sustainable service ecosystems. The contributions can be utilized for mitigating risks associated for example with technology dependency and migration, and for supporting business decision-making when joining and operating in service ecosystems. The contributions enable approaches that utilize explicit architecture models for guaranteeing interoperability during service ecosystem operation. Furthermore, support for service ecosystem governance is provided.