Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 6203-6222 of 24422
  • Lallo, Marko (Helsingin yliopisto, 2010)
    This research has been prompted by an interest in the atmospheric processes of hydrogen. The sources and sinks of hydrogen are important to know, particularly if hydrogen becomes more common as a replacement for fossil fuel in combustion. Hydrogen deposition velocities (vd) were estimated by applying chamber measurements, a radon tracer method and a two-dimensional model. These three approaches were compared with each other to discover the factors affecting the soil uptake rate. A static-closed chamber technique was introduced to determine the hydrogen deposition velocity values in an urban park in Helsinki, and at a rural site at Loppi. A three-day chamber campaign to carry out soil uptake estimation was held at a remote site at Pallas in 2007 and 2008. The atmospheric mixing ratio of molecular hydrogen has also been measured by a continuous method in Helsinki in 2007 - 2008 and at Pallas from 2006 onwards. The mean vd values measured in the chamber experiments in Helsinki and Loppi were between 0.0 and 0.7 mm s-1. The ranges of the results with the radon tracer method and the two-dimensional model were 0.13 - 0.93 mm s-1 and 0.12 - 0.61 mm s-1, respectively, in Helsinki. The vd values in the three-day campaign at Pallas were 0.06 - 0.52 mm s-1 (chamber) and 0.18 - 0.52 mm s-1 (radon tracer method and two-dimensional model). At Kumpula, the radon tracer method and the chamber measurements produced higher vd values than the two-dimensional model. The results of all three methods were close to each other between November and April, except for the chamber results from January to March, while the soil was frozen. The hydrogen deposition velocity values of all three methods were compared with one-week cumulative rain sums. Precipitation increases the soil moisture, which decreases the soil uptake rate. The measurements made in snow seasons showed that a thick snow layer also hindered gas diffusion, lowering the vd values. The H2 vd values were compared to the snow depth. A decaying exponential fit was obtained as a result. During a prolonged drought in summer 2006, soil moisture values were lower than in other summer months between 2005 and 2008. Such conditions were prevailing in summer 2006 when high chamber vd values were measured. The mixing ratio of molecular hydrogen has a seasonal variation. The lowest atmospheric mixing ratios were found in the late autumn when high deposition velocity values were still being measured. The carbon monoxide (CO) mixing ratio was also measured. Hydrogen and carbon monoxide are highly correlated in an urban environment, due to the emissions originating from traffic. After correction for the soil deposition of H2, the slope was 0.49±0.07 ppb (H2) / ppb (CO). Using the corrected hydrogen-to-carbon-monoxide ratio, the total hydrogen load emitted by Helsinki traffic in 2007 was 261 t (H2) a-1. Hydrogen, methane and carbon monoxide are connected with each other through the atmospheric methane oxidation process, in which formaldehyde is produced as an important intermediate. The photochemical degradation of formaldehyde produces hydrogen and carbon monoxide as end products. Examination of back-trajectories revealed long-range transportation of carbon monoxide and methane. The trajectories can be grouped by applying cluster and source analysis methods. Thus natural and anthropogenic emission sources can be separated by analyzing trajectory clusters.
  • Welsh, Shawna (2013)
    The largest wetland drainage project in Michigan was initiated in 1912 near the town of Seney in the eastern Upper Peninsula. This project included the construction of a series of drainage ditches intended to prepare the land for agricultural use. The largest of these ditches was the 35 km-long Walsh Ditch. Much of the drained wetland affected by the Walsh Ditch is now managed by the U.S. Fish and Wildlife Service as part of Seney National Wildlife Refuge (Seney NWR). Starting in 2002, a series of earthen ditch plugs were installed along the length of the ditch found within Seney NWR (and adjacent to the Seney Wilderness Area) in an attempt to restore the hydrology and ecological integrity to the affected wetlands and streams. The plugs North of C-3 Pool were completed in 2002. The ditch plugs South of C-3 Pool were completed in 2005. This study explores the effect of the ditch plugs on the hydrology and vegetation structure in the adjacent landscape north of C-3 Pool at multiple scales. Plot level measurements of hydrology and vegetation, combined with an analysis of landcover change over the entire study area, indicate that some areas are converting from artificial upland communities created by wetland drainage to more natural wetland community types. Mortality of upland tree species and colonization by typical wetland species are good indications that these sites will continue to develop into wetland ecosystems over time. However, some areas have shown no response to the hydrologic restoration. This is expected, as areas of the landscape were upland (referred to as “pine islands” in the literature) before Walsh Ditch and should remain so as natural hydrology is restored to the area. Landcover change analysis showed a decrease in open water of 90.82 ha, a decrease of upland area of 67.88 ha and an increase in wetland area of 151.88 ha. The areas of change were concentrated around stream channels and in the area just east of Walsh Ditch. With time, it is possible that areas further removed from the ditch will show a shift towards more natural hydrology and vegetation composition, but for the areas furthest removed from the ditch this may require active management.
  • Salo, Jukka-Pekka K. (Helsingin yliopisto, 2003)
  • Rautiainen, Oona (2013)
    This piece of research scrutinizes the relationship between the Grand Renaissance Dam project and the struggling Nile cooperation. It incorporates the themes of transboundary river disputes and power asymmetries within regional cooperation into a qualitative case study in order to achieve a better understanding of the hydro-political situation at the Nile Basin. It approaches the issue through qualitative content analysis of 35 interviews and uses the framework of hydro-hegemony as a theoretical explanatory tool to help in the analysis of its findings. The study analyses the different issues, processes and dynamics related to the Dam project through the different factors of presented in the framework of hydro-hegemony and counter hegemonic act presented by Mark Zeitoun and Ana Cascao. The framework states that the balance of power is the factor that ultimately determines how the riparian states interact over shared resource. The framework assumes that the overall goal of each riparian is to maximize their objectives with the certain resource through control. The control can be achieved through different and strategies. The study confirms the current view rising from the recent research literature that the Nile river basin offers an example of hydro-hegemonic power structures in a transboundary river context. There is a clear asymmetry in power relations between the riparian states which can be seen in power dynamics and in all the aspects of cooperation. The outcome of hydro-hegemony at the Nile basin can be seen in the tension between the riparian states and unequal water distribution. The most downstream riparian state Egypt has been able to establish a consolidated control over the waters of the Nile for decades but through the political changes in the region the control has been contested. One of the main results of this study is to give confirmation to the view that the hydropolitical relations at the basin are in constant transformation mostly due to the increased the bargaining power of the upstream riparian states. At the moment three main challenges are characterizing the Nile cooperation. Firstly the question of CFA was seen by most of the informants as one of the main challenges in the Nile cooperation. Secondly the issue of water allocations was brought up as the most difficult matter to solve before reaching an agreement. Thirdly the environment of mistrust and misknowledge is seen as seriously hindering the cooperation. In addition to the factors which are challenging and hindering the Nile cooperation, the study presented other types of developments which describe the current state of the Nile cooperation. Those observations can be summarized to five factors which are: change in regional power dynamics, the rise of emerging new actors, the frustration of the traditional international donors, clear upstream vs. downstream dualism and the rise of unilateral action. This study states that the main challenges of the Nile cooperation are the main points of contradiction also in the case of the Grand Renaissance Dam project. It concludes that before reaching a permanent legal and institutional framework to the region the issue of water security and water allocations must be redefined and the lack of trust between the countries must be alleviated.
  • Ullgren, Aki (2013)
    The Rautuoja deposit lies at the contact of the ca. 1.86 Ga Haparanda Group Monzonite‒Diorite intrusions and the Savukoski Group supracrustal rocks. The deposit is adjacent to the SSW-NNE trending shear zone that is a part of the Kolari-Pajala shear structure. The deposit consists of disseminated type Fe-Cu-Au mineralization. The deposit also contains skarn-hosted magnetite lenses and bands. The hanging wall rocks consist of monzonites and hydrothermally altered diorites and the footwall rocks consist of hydrothermally altered metavolcanic rocks. The deposit also contains strongly albitized rocks, referred to as albitites. The deposit also contains quartz veins that are located in the proximal ore zone. The quartz veins have correlation with the Au and Cu grades.The main oxide mineral in the deposit is magnetite, and the main sulphide minerals are pyrite, chalcopyrite and pyrrhotite. Native gold can be found with pyrite and chalcopyrite. Rock types associated with the Rautuoja deposit are categorized to five different lithologies: monzonite, diorite, albitite, skarn and amphibolite. The main alteration minerals in the Rautuoja deposit are albite, magnetite, biotite, clinoamphiboles (tremolite, actinolite, hornblende), potassium feldspar, quartz and sulphides (chalcopyrite, pyrite, pyrrhotite). Minor alteration minerals include apatite, titanite, chlorite, carbonate, epidote, andradite and hematite. Alteration textures are variable and primary textures are destroyed mostly due intense alteration. Hydrothermal alteration in the Rautuoja IOCG deposit consists of sodic, potassic, calcic-iron, silicic and late calcic alteration stages. Primary rock types in the Rautuoja deposit were distinguished by Zr‒TiO2, Zr‒Al2O3 and TiO2‒ Al2O3 ratios. Textural-based protolith recognition is controversial because the alteration has destroyed most of the primary textures in the host rocks. The trend that can be distinguished in the immobile element ratios indicates different origins for the diorite and monzonite in the Rautuoja IOCG deposit. Immobile element ratios indicate that the diorite has similar composition to the type-2 metavolcanic rock found in the Hannukainen IOCG-deposit.
  • Tulokas, Anu (2004)
    Hygienialain (eläimistä saatavien elintarvikkeiden elintarvikehygieniasta annettu laki 1195/1996) tarkoituksena on turvata eläimistä saatavien elintarvikkeiden elintarvikehygieeninen laatu sekä estää tartuntojen leviäminen elintarvikkeiden välityksellä eläimistä ihmisiin. Hygienialain soveltamisalaan kuuluu eläimistä saatavien elintarvikkeiden käsittely, elintarvikehygieeniset laatuvaatimukset, valvonta ja tarkastus ennen elintarvikkeiden vähittäismyyntiä. Lakia sovelletaan myös ensisaapumispaikoissa toisen EU-jäsenvaltion alueelta Suomeen saapuvien eläimistä saatavien elintarvikkeiden valvontaan ja tarkastukseen. Hygienialaissa laitoksella tarkoitetaan tilaa tai rakennusta, jossa eläimistä saatavia elintarvikkeita valmistetaan, varastoidaan tai muutoin käsitellään. Hygienialaki velvoittaa laitokset laatimaan ja toteuttamaan omavalvontajärjestelmän, jonka avulla huolehditaan siitä, että elintarvikehygieenisten epäkohtien syntyminen estyy. Omavalvontajärjestelmän muodostavat omavalvontasuunnitelma ja suunnitelman toteutus. Omavalvontasuunnitelma koostuu kirjallisista omavalvontaohjelmista ja työohjeista, käsittäen kaikki laitoksen tilat ja toiminnot. Suunnitelman toteutukseen sisältyy siihen liittyvä kirjanpito. Laitos huolehtii siitä, että omavalvontajärjestelmä on ajan tasalla, säädösten mukainen ja toimiva. Hygienialain mukaisten laitosten ja niiden omavalvonnan hyväksyminen ja paikallinen viranomaisvalvonta kuuluu teurastamoita ja niiden yhteydessä olevia laitoksia lukuun ottamatta kunnan valvontaviranomaisen tehtäviin. Valvonnan tulokset annetaan jokaisen laitoksen osalta lääninhallituksille vähintään kerran vuodessa täytetyllä laitoksen ja omavalvontajärjestelmän arviointilomakkeella Elintarvikeviraston ohjeen mukaan. Tässä tutkimuksessa analysoitiin kunnista saatuja hygienialain mukaisten laitosten ja omavalvontajärjestelmien arviointitietoja. Kunnan valvontaviranomaiset olivat arvioineet valvomiensa hygienialain mukaisten laitosten omavalvonnan tason vuonna 2002 keskimäärin hyväksi – tyydyttäväksi. Valtakunnallisesti 1267 laitoksesta oli arvioitu 366, eli 29 %. Ahvenanmaan maakunta ei ollut mukana tutkimuksessa. Arvioinneissa todettiin merkittäviä alueellisia ja laitostyyppien välisiä eroja. Alueelliset erot viittaavat siihen, että laitosten viranomaisvalvonta ei välttämättä ole ollut toivotun yhdenmukaista maan kaikissa osissa. Maitoalan laitosten omavalvonta oli arvioitu merkittävästi paremmaksi kuin liha- ja kala-alan laitosten. Lisäksi tämän tutkimuksen perusteella laitokset noudattavat omavalvontasuunnitelmiaan, sillä ohjelmien ja niitä vastaavien toteutusten arvioinneissa ei todettu merkittäviä eroja.
  • Löytynoja, Suvi (2006)
    Eläimistä saatavien elintarvikkeiden elintarvikehygieniaa koskeva laki (1195/1996) eli niin sanottu hygienialaki oli voimassa vuoden 2006 maaliskuuhun, jolloin uudistunut elintarvikelaki (23/2006) tuli voimaan. Uudistunut elintarvikelaki korvaa entisen elintarvikelain, hygienialain sekä terveydensuojelulain elintarvikehygieniaa koskevan luvun. Hygienialain tarkoituksena oli turvata eläimistä saatavien elintarvikkeiden elintarvikehygieeninen laatu ja estää tartuntojen leviäminen elintarvikkeiden välityksellä eläimistä ihmisiin. Hygienialakia sovellettiin eläimistä saatavien elintarvikkeiden käsittelyyn, elintarvikkeiden hygieenisiin laatuvaatimuksiin, valvontaan ja tarkastuksiin ennen niiden vähittäismyyntiä. Uudistunutta elintarvikelakia sovelletaan elintarvikkeisiin ja niiden käsittelyolosuhteisiin, elintarvikealan toimijoihin sekä elintarvikevalvontaan kaikissa elintarvikkeiden tuotanto-, jalostus- ja jakeluvaiheissa. Uudistunut lainsäädäntö toi elintarvikevalvontaan useita muutoksia. Euroopan unionin jäsenvaltioiden on vahvistettava ja pantava täytäntöön monivuotiset kansalliset valvontasuunnitelmat ja jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten tulee periä maksut virallisesta valvonnasta aiheutuneiden kustannusten kattamiseksi. Lisäksi elintarvikealan toimijoiden vastuu on uudistuneessa elintarvikelainsäädännössä korostunut. Uudistunut laki ei muuta merkittävästi valvontaan osallistuvien viranomaisten asemaa. Tavoitteena on kuitenkin vahvistaa Elintarvikeviraston asemaa valvonnan ohjauksessa. Sekä entinen hygienialaki että uusi elintarvikelaki velvoittavat laitokset kustannuksellaan laatimaan ja toteuttamaan omavalvontajärjestelmän, jonka avulla estetään elintarvikehygieenisten epäkohtien syntyminen laitoksessa. Omavalvontajärjestelmään kuuluvat laitoksen laatima omavalvontasuunnitelma, joka koostuu erilaisista kirjallisista ohjelmista ja työohjeista sekä omavalvontasuunnitelman toteutus ja toteutukseen liittyvä kirjanpito. Hygienialain mukaisten laitosten ja niiden omavalvonnan hyväksyminen ja paikallinen viranomaisvalvonta kuuluvat teurastamoiden ja niiden yhteydessä olevien laitosten osalta valtion tarkastuseläinlääkärin ja muiden laitosten osalta kunnan valvontaviranomaisen tehtäviin. Valvonnan tulokset annetaan jokaisen laitoksen osalta lääninhallituksille vähintään kerran vuodessa täytetyllä laitoksen ja omavalvontajärjestelmän arviointilomakkeella Elintarvikeviraston ohjeen mukaan. Tässä tutkimuksessa analysoitiin kunnista saatuja hygienialain mukaisten laitosten ja niiden omaval-vontajärjestelmien arviointitietoja. Paikalliset valvontaviranomaiset olivat arvioineet valvomiensa lai-tosten tason vuosina 2003 ja 2004 keskimäärin hyväksi – tyydyttäväksi. Vuonna 2003 1323 laitokses-ta oli arvioitu 264 eli 20 % ja vuonna 2004 1312 laitoksesta 239 eli 18 %. Ahvenanmaan maakunta ei ollut mukana tutkimuksessa. Arvioinneissa todettiin merkittäviä alueellisia ja laitostyyppien välisiä eroja. Sekä vuonna 2003 että 2004 maitoalan laitosten omavalvonta oli arvioitu usean arviointikokonaisuuden osalta merkittävästi paremmaksi kuin liha- ja kala-alan laitosten. Vuosien 2002, 2003 ja 2004 arviointien välillä todettiin myös tilastollisesti merkittäviä eroja. Arviointikeskiarvojen todettiin olevan parempia kaikkien laitos-tyyppien osalta vuonna 2004.
  • Hatakka, Maija (Helsingin yliopisto, 2000)
  • Selin, Jukka (Helsingin yliopisto, 2010)
    Tutkin Pro Gradu työssäni hyperbolista geometriaa puolitasomallin kautta. Tutkielman päätuloksena on osoittaa, että pari (H,dH) on polkumetrinen avaruus. Aloitan tutkielman käsittelemällä puolitasomallia yleisesti. Määrittelen peruskäsitteitä kuten puolitasomallin joukon H ja kaksi eri tyyppistä hyperbolista suoraa. Toisessa luvussa lähden tutkimaan joukkoa nimeltä Riemannin kuula. Kyseinen joukko on oleellinen puolitasomallin tarkastelun kannalta. Riemannin kuulan tarkastelu vie luontevasti tutkimaan Möbius-kuvauksia, jotka säilyttävät hyperbolisen pituuden puolitasomallissa. Nämä kuvaukset ovat tärkeitä kun käsittelen hyperbolista pituutta ja etäisyyttä. Neljännessä luvussa siirryn tarkastelemaan kaaren pituutta kompleksitasossa. Esittelen polun pituuden käsitteen polkuintegraalin avulla. Viidennessä luvussa siirryn tutkimaan kaaren pituutta joukossa H ja määrittelen hyperbolisen pituuden käsitteen. Kuudennessa luvussa esittelen metriikan käsitteen. Tämän lisäksi määrittelen käsitteen polkumetrinen avaruus. Viimeisessä luvussa todistan, että pari (H,dH) on polkumetrinen avaruus. Samalla määrittelen hyperbolisen etäisyyden dH.
  • Pennanen, Teemu (Helsingin yliopisto, 2011)
    Paramagnetic, or open-shell, systems are often encountered in the context of metalloproteins, and they are also an essential part of molecular magnets. Nuclear magnetic resonance (NMR) spectroscopy is a powerful tool for chemical structure elucidation, but for paramagnetic molecules it is substantially more complicated than in the diamagnetic case. Before the present work, the theory of NMR of paramagnetic molecules was limited to spin-1/2 systems and it did not include relativistic corrections to the hyperfine effects. It also was not systematically expandable. --- The theory was first expanded by including hyperfine contributions up to the fourth power in the fine structure constant α. It was then reformulated and its scope widened to allow any spin state in any spatial symmetry. This involved including zero-field splitting effects. In both stages the theory was implemented into a separate analysis program. The different levels of theory were tested by demonstrative density functional calculations on molecules selected to showcase the relative strength of new NMR shielding terms. The theory was also tested in a joint experimental and computational effort to confirm assignment of 11 B signals. The new terms were found to be significant and comparable with the terms in the earlier levels of theory. The leading-order magnetic-field dependence of shielding in paramagnetic systems was formulated. The theory is now systematically expandable, allowing for higher-order field dependence and relativistic contributions. The prevailing experimental view of pseudocontact shift was found to be significantly incomplete, as it only includes specific geometric dependence, which is not present in most of the new terms introduced here. The computational uncertainty in density functional calculations of the Fermi contact hyperfine constant and zero-field splitting tensor sets a limit for quantitative prediction of paramagnetic shielding for now.
  • Berg, Nora (2013)
    Työssä tutkittiin Vantaanjoesta kesällä 2010 AISA (Airborne Imaging Spectrometer for Applications) - hyperspektrisellä sensorilla helikopterista kerätyn kaukokartoitusaineiston soveltuvuutta Vantaanjoen veden laadun selvittämiseen. Virtaavia vesiä ei ole helppo tutkia veden nopean vaihtuvuuden vuoksi. Työn tarkoituksena oli selvittää, voiko virtaavaa vettä, tässä Vantaajokea, tutkia kaukokartoituksen avulla. Hyperspektrisen kaukokartoitusaineiston lisäksi käytettiin vertailunäytteinä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry:n keräämiä joen yhteistarkkailuun sisältyviä vesinäytteitä. Veden laadun kaukokartoitus perustuu vedessä olevien aineiden heijastusominaisuuksiin koska vedessä olevat hiukkaset heijastavat ja imevät itseensä valoa kukin itselleen ominaisella tavalla. Niitä ominaisuuksia, joita voidaan mitata kaukokartoitusmenetelmin, kutsutaan veden optisiksi parametreiksi. Tässä tutkimuksessa optisina muuttujina käytettiin veden klorofyllipitoisuutta ja kiintoainetta, jonka avulla tutkittiin veden sameutta. Ilmakehäkorjattu ja georeferoitu aineisto visualisoitiin paikkatieto-ohjelmaan, josta valittiin mahdollisimman hyvin jokivettä kuvaavia pikseleitä analyysiä varten. Pikseleitä poimittiin yhteensä 11 näytepisteeltä 53 kanavalta aallonpituusalueella 404–890 nanometriä. Aineiston laatua testattiin empiirisellä regressioanalyysillä aineistosta pääteltyjen kanavasuhteiden avulla. Kanavasuhteita verrattiin joesta kerättyihin vertailunäytteisiin. Kanavasuhde, jonka selitysaste R^2 oli korkein, valittiin tulosmallin pohjaksi. Näin saatu määritystarkkuus on melko hyvä. Paras tulos klorofyllille saatiin kanavasuhteella 22/28 (596/652 nanometriä) ja sameudelle kanavilla 10/9 (485/476 nanometriä). Tulosten mukaan kaukokartoitusaineiston avulla mallinnettujen ja joesta mitattujen arvojen selitysaste on korkeimmillaan sameudelle lähes 85 % ja klorofyllille liki 80 %. Tosin tulokset perustuvat melko pieneen havaintojoukkoon (vain noin 200 havaintoa) joten tulosten luotettavuus voisi olla korkeampikin. Kaukokartoitusaineiston avulla hankitut vedenlaatutiedot ovat onnistuessaan nopeita ja kattavia antaen laajemman kuvan veden laadusta kuin perinteiset laboratoriotutkimukset. Työssä esitetty empiiriseen mallinnukseen perustuva algoritmi soveltuu jokiveden havaitsemiseen vain samankaltaisissa- ja aikaisissa olosuhteissa, kuin kuvausajankohtana, tässä heinäkuun lopulla. Lisätutkimuksia tarvitaan siis jos tässä työssä kehitettyä veden laadun mallia halutaan soveltaa veden laadun tutkimukseen joesta myös jatkossa. Niin kutsutut bio-optiset mallit, joissa veden laatua mallinnetaan vedestä mitattujen luontaisten opisten ominaisuuksien avulla, antavat tutkitusti tarkempaa tietoa jokivesien tilasta. Jotta biooptista mallinnusta voitaisiin soveltaa Vantaanjoessa, tarvitaan tarkempien kaukokartoituskuvien lisäksi tarkempia vertailuaineistoja jokiveden ominaisuuksista.
  • Björkstén, Sofie (2011)
    Nybildning av blodkärl från tidigare existerande kärl, angiogenes, är ett väsentligt skede vid tumörtillväxt. Denna process regleras av bland annat tillväxtfaktorer, var av den vaskulära endoteliala tillväxtfaktorn har en central roll. Hämning av angiogenes kan ske antingen extracellulärt med hjälp av humaniserade monoklonala antikroppar eller intracellulärt med hjälp av småmolekylära hämmaren. Sunitinib är en småmolekylär multikinashämmare och inhiberar flera tyrosinkinasreceptorer som påverkar tumörtillväxten och metastasutvecklingen vid cancer. Sunitinibs främsta indikationer är gastrointestinala stromacellstumörer, metastaserad njurcellscancer och neuroendokrina tumörer i bukspottskörteln. Behandling med tyrosinkinashämmare orsakar biverkningar som hypertension, kardiotoxicitet och njursvikt, vilka antas bero på de hämmande effekterna på mål som inte är väsentliga för anti-cancer-aktiviteten (”off-target” biverkningar). Bland annat AMP-aktiverat proteinkinas (AMPK), ett kinas som upprätthåller metabolisk homeostas i hjärtat, inhiberas av sunitinib och antas framkalla kardiovaskulära biverkningar. För att reducera ”off-target” biverkningar strävar man till att hitta alternativ som minskar de skadliga effekterna utan att den terapeutiska aktiviteten försvagas. Bland annat ett begränsat kaloriintag har uppvisat skyddande effekt på hjärtat via mekanismer sammankopplade till ökad resistens mot oxidativ stress, inflammation och mitokondriell dysfunktion, samt avtagande apoptos och autofagi. Detta sker delvis genom aktivering av enzymet Sirt1. Syftet med den här studien var att undersöka ifall kaloribegränsning skyddar mot kardiovaskulära och renala biverkningar inducerade av sunitinib hos råttor. Dessutom studerades vilka signalkedjor i cellen som medverkar. I studien användes 40 spontant hypertensiva råttor samt 10 normotensiva Wistar-Kyoto råttor. Försöksdjuren delades in i fem grupper beroende på behandling; I WKY kontroll, II SHR kontroll, III SHR + kaloribegränsning 70 %, IV SHR + sunitinib 3 mg/kg och V SHR + sunitinib 3 mg/kg + kaloribegränsning 70 %. Behandlingsperioden var åtta veckor. Blodtrycket mättes varje vecka med svansmanchett, urinutsöndringen undersöktes vecka 4 och vecka 8 med metabolismburar, ultraljudsundersökning av hjärtat utfördes sista veckan och blodkärlens respons till acetylkolin och natriumnitroprussid studerades i samband med avlivning. Proteinerna Sirt1 och AMPK analyserades i hjärtat med Western blotting samt förekomsten av makrofagmarkören ED1 i njurarna med immunhistokemi. Studien visade att sunitinibdosen 3 mg/kg är mycket väl tolererbar hos råttor eftersom sunitinib inte orsakade högre blodtryck, kraftigare hypertrofi eller mer omfattande njurskada jämfört med obehandlade SHR- grupper. Utgående från resultaten kan man också konstatera att kaloribegränsningen har positiva kardiovaskulära effekter.
  • Hautala, Tarja (1990)
    Ossifikaatio on monimutkainen tapahtuma, johon vaikuttaa useat hormonit ja ravintoaineet sekä geneettiset tekijät sekä myös fyysinen rasitus.Ossifikaation häiriöt ilmenevät sairauksina, jotka kliinisesti saattavat muistuttaa toisiaan. Koiralla voi olla samanaikaisesti useampiakin eri häiriöitä.Diagnosointiin käytetään anamnestisia tietoja, kliinistä tutkimusta ja röntgentutkimusta. Nutritionaalisissa luusairauksissa hoitona on ruokinnan tasapainottaminen. Varhainen diagnosointi on tärkeää, sillä ossifikaation häiriöt voivat johtaa vakaviin deformiteetteihin ja edelleen osteoartroosiin.Deformiteettejä voidaan jossain määrin korjata kirurgisesti. Hypertrofinen osteodystrofia eli HOD on etiologialtaan kiistanalainen sairaus. HOD:ia esiintyy pääasiassa suuri-ja jättikokoisilla roduilla.Sairastumisikä vaihtelee kahdesta kahdeksaan kuukauteen. Sairaus affektoi bilateraalisesti putkiluiden metafyysejä: yleisimmin radiuksen, ulnan ja tibian distaaliset metafyysit. Metafyysialueet ovat kivuliaat, kuumat ja turvonneet. Lisäksi on yleisoireita: kuumetta, depressiota ja anoreksiaa. Kuolemantapauksia on raportoitu. HOD paranee spontaanisti, mutta useita relapseja saattaa esiintyä.Hoitona on kipulääkitys ja muu tukihoito. Ruokinnan tarkistus on syytä suorittaa. EKK:lla HOD:in hoidossa on kokeiltu klodronaattia(Bonefos) hyvin tuloksin. Nyt tehdyssä vertailussa klodronaattia ei käytetty. Tulokset olivat hyvät; lukuunottamatta yhtä koiraa, jolla tyypillisten HOD:in radiologisten muutosten lisäksi oli leventyneet kasvulinjat, osteokondroosia, carpus valgus ja genu valgum. Aineiston koirien kliininen ja radiologinen kuva sekä laboratoriotulokset vastasivat kirjallisuudessa esitettyjä tietoja. HOD:in radiologiset löydökset: 1. röntgenharva epäsäännöllinen poikittainen raita metafyysissä hiukan kasvulinjan yläpuolella 2. röntgentiheyden lisääntyminen metafyysissä 3. metafyysin leventyminen 4. normaali kasvulinja, epifyysi ja corteksit 5. periostoreaktio tai periostin ulkopuolinen kalkkeuma voi esiintyä 6. pehmytosaturvotus
  • Sneck, Timo (2002)
    Tulevaisuudentutkimuksen perinteiset käytännöt eivät ole keskittyneet tulevaisuustietoa hyödyntävien toimijoiden suoraan ohjaamiseen. Toimeksiantoina on tehty skenaarioita tai vastaavia pitkän aikavälin mahdollisuuksia luotaavia analyyseja. Ennakointityön toiminnalliselle hyödyntämiselle on kehittynyt selvä kysyntä. Tulosteiden hyödynnettä-vyyttä on vaikeuttanut asenne, jonka mukaan on mahdotonta tehdä varmoja ennusteita. Huomaamattaan tulevaisuudentutkijat ovat vältelleet luomasta kykyä tehdä tarkkoja ennusteita. Usean toimijan yhteisen ennakointi- ja ohjantajärjestelmän rakenne luo uuden näkökulman ymmärtää ennakointitulosteen merkitys. Tapausesimerkki kerrallaan tutkimuksessa kehitettiin uutta tapaa kytkeä tulevaisuus-tietoutta organisaatioiden toiminnan ohjaukseen. Ensimmäisessä tapausesimerkissä nousi välttämättömäksi eriyttää tulevaisuutta muokkaavien innovaatioiden valmistelu sekä tulosta hyödyntävän toimijan vaikutuksen ulkopuolella olevat muutospaineet. Seuraava vaihe oli kytkeä ennakoitavien ilmiöiden rakennemuutokset ennakointi-mene-telmien perustaksi. Tätä seurasivat tapausesimerkit, joissa kehiteltiin tapoja koordinoida toimijoiden yhteistoiminta ennakointitulosteiden tuottamisessa sekä hyödyntämisessä. Niistä siirryttiin kehittämään ohjannassa tarvittavia elinkeinojohtamisen toteutusalustoja. Näitä ovat työvoiman porrasnostomalli sekä avoin teknologiastrategia, joilla julkinen kehittäminen ja yritysten menestyminen saatiin kytkettyä toisiinsa. Tutkimustuloksena kehittyi yhteiskäyttäjien ennakoiva ohjantajärjestelmä, jonka avulla toimijat voivat koordinoida yhteistoimintaa tuottaessaan ja hyödyntäessään tietoa. Järjestelmän sisältämillä tiedon osatekijöiden prosessointitavoilla käytettävän tiedon täsmällisyyttä ja hyödynnettävyyttä voidaan teknisesti kehittää siihen pisteeseen asti, jolloin hyödyntäjän on tehtävä ratkaiseva päätös. Vastaavasti tutkimus esittää tapoja, joilla kehitteillä oleviin kestävää kasvua tuottaviin toimintoihin osataan laittaa oikea panostus kehitystyön eri vaiheissa. Kehitettävä tulevaisuudentutkimuksen toiminnallinen paradigma luo siltaa lyhyen aikavälin toimintojen sitomiselle globaalin vastuunoton haasteiden läpivientiin. Läpi-vientitapa perustuu kestävän työllisyyden ja menestystuotehakuisen yritystoiminnan varaan. Paradigman mukainen tulevaisuudentutkimus ei ole kertaluontoisten asiantuntija-arvioiden kehittämistä, vaan tiukan strategian mukaan tehtävää tutkimusta.