Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 6223-6242 of 24576
  • Blomgren, Jenni (2005)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin huono-osaisuuden ilmenemistä ja alue-eroja sekä huono-osaisuuteen yhteydessä olevia yksilö- ja aluetason tekijöitä Suomessa 1990-luvulla. Tutkimus kohdistui 30-54-vuotiaisiin Suomen kaupunkiseutukunnissa vuonna 1993 asuneisiin naisiin ja miehiin. Tutkimuksessa selvitettiin 1) millainen tutkimuskohortin tilanne oli erilaisia huono-osaisuuden mittareita käytettäessä 1990-luvun eri vaiheissa ja miten lama-aikana koettu pitkäaikaistyöttömyys vaikutti myöhempiin huono-osaisuusriskeihin, 2) millaisia olivat kaupunkiseutukuntien väliset erot huono-osaisuusriskien yleisyydessä ja missä määrin erot johtuivat seutukuntien erilaisista väestörakenteista eli siitä, että seutukunnissa asuu sosiodemografisilta ominaisuuksiltaan erilaisia ihmisiä, 3) miten kaupunkiseutukuntien ominaisuudet, erityisesti sosiaalista ympäristöä kuvaavat tekijät, olivat yhteydessä yksilöiden huono-osaisuusriskeihin sekä 4) olivatko yhteydet erilaisia lama-aikana pitkäaikaistyöttömyyttä kokeneiden joukossa kuin muiden joukossa. Aineistona oli yksilötason tietoja sisältävä Suomen väestöä edustava rekisteriaineisto (11 prosentin väestöotos), johon yhdistettiin kaupunkiseutukuntia kuvaavia tietoja. Huono-osaisuusriskien mittareina käytettiin yksilöiden pitkäaikaistyöttömyyttä, perheettömyyttä, parisuhteesta eroamista, tuloköyhyyttä, omistusasunnosta luopumista, kuolemaa sekä näistä muodostettuja yhdistelmämittareita. Pääasiallisina analyysimenetelminä käytettiin tilastollisia monitasomenetelmiä. Tulosten mukaan lamavuosina 1993-1994 pitkäaikaistyöttömyyttä kokeneilla oli myöhemmässä vaiheessa selvästi muita suuremmat huono-osaisuusriskit, eikä tämä johtunut lamatyöttömien erilaisista sosiodemografisista taustaominaisuuksista, jotka voisivat johtaa huono-osaiseksi valikoitumiseen näistä syistä. Kaupunkiseutukuntien väliset erot pitkäaikaistyöttömyyden ja tuloköyhyyden mittareilla molemmilla sukupuolilla ja myös kuolleisuuden mittarilla miesten joukossa hahmottuivat aiemmin tunnettua maantieteellistä jakaumaa noudatellen: länsirannikon ja etelän seutukunnissa huono-osaisiksi määrittyvien osuudet olivat pienet ja idän ja pohjoisen seutukunnissa suuremmat. Seutukuntien väestörakenteiden erot selittivät osan näillä mittareilla havaituista alue-eroista. Perheettömyys, eronneisuus ja omistusasunnosta luopuminen sen sijaan olivat yleisimpiä eteläisissä seutukunnissa ja Helsingin seudulta Etelä-Savoon ulottuvalla alueella mutta harvinaisempia länsirannikolla ja Keski-Suomessa. Perheettömyyden ja omistusasunnosta luopumisen alue-erot tulivat selvemmin esiin väestörakenteen huomioonottamisen jälkeen. Alue-erot huono-osaisuuden yleisyydessä eivät siis selittyneet väestörakenteilla, jolloin niiden voidaan päätellä riippuvan myös joistakin alueellisista tekijöistä. Pääasiallisina sosiaalisen ympäristön mittareina käytettiin työttömyysasteella mitattua deprivaatioastetta, kaupungistuneisuusastetta, äänestysaktiivisuudella mitattua osallistumisastetta sekä perherakenteen kiinteyttä kuvaavaa perhekoheesio-muuttujaa. Kun yksilöiden sosiodemografisten ominaisuuksien vaikutukset oli vakioitu, seutukunnan pieni työttömyysaste, suuri kaupungistuneisuusaste, pieni osallistumisaste ja vähäinen perhekoheesion taso vaikuttivat eri muuttujilla mitattuja huono-osaisuusriskejä lisäävästi. Sosiaalisen ympäristön ominaisuudet vaikuttivat kuitenkin enemmän huono-osaisuusriskeihin lama-ajan pitkäaikaistyöttömien kuin muiden joukossa, ja osin vaikutuksia havaittiin vain lamatyöttömien ryhmässä, jolloin aluetekijöillä voidaan sanoa olevan vaikutuksia erityisesti yhteiskunnan haavoittuvampiin jäseniin. Tutkimuksen tulokset antoivat lisätietoa laajempia alueyksiköitä koskevista aluevaikutuksista Suomessa ja erityisesti sosiaalisen ympäristön vaikutuksista: kaupunkiseutujen sosiaalisella ympäristöllä näyttää olevan vaikutusta ihmisten hyvinvointiin.
  • Peuhu, Merja Irene (2002)
    Tutkielman aiheena on huono usko itsensä pettämisen käsitteenä. Tutkimuksen tarkoituksena on käsitellä Jean-Paul Sartren käsitettä huono usko itsensä pettämisen käsitteenä. Tarkastelen huonoa uskoa normatiivis-moraalisena kysymyksenä eli miltä kannalta itsensä pettäminen on huono asia. Tähän pyrin esittelemällä ensin itsensä pettämisen moraalitraditiot ja sen jälkeen keskittymällä huonoon uskoon Sartren vapausfilosofian, huonon uskon mallien ja etiikan avulla. Sartren käsite huono usko on yksi itsensä pettämisen muoto. Sartren mukaan huonossa uskossa vältämme vapauden ja autenttisuuden haasteet tyytyen pitämään itseämme pelkkänä esineenä. Tutkimukseni metodi on käsite-analyyttinen. Tärkeimpinä lähteinä olen käyttänyt Jean-Paul Sartrelta teosta L'Etre et le Néant (engl. Being and Nothingness) vuodelta 1943 ja Esseitä (1965). Itsensä pettämistä käsitellessä on käytetty Mike Martinin teosta Self-Deception and Morality (1986). Lisäksi tutkimuksessa on käytetty useita Sartrekommentaareja kuten Thomas C. Andersonin teosta Sartre's Two Ethics (1993), Olli-Pekka Lassilan Vapaa Ihminen (1987) ja Sartretutkija Mary Warnockin teoksia. Tärkeimpänä johtopäätöksenä tuon esiin sen, että Sartren käsite huonosta uskosta on muodoltaan samantapainen kuin itsensä pettäminen yleisemmin. Se poikkeaa siitä vain keskeisen arvon, autenttisuuden, suhteen. Sartrelle autenttisuus on korkein arvo, kun tavanomaisesti itsensä pettämisen ajatellaan rikkovan totuuden kriteeriä korkeimpana arvona. Lisäksi osoitan, että autenttisuus on itsessään ongelmallinen käsite, sillä se jää vain inhimilliseksi tavoitteeksi. Lopuksi teen yhteenvedon koko työstä tuoden esiin sen, miksi itsensä pettämisen ajatellaan olevan huono asia. Tuon esiin eri moraalitraditioiden näkökulmat sekä Sartren näkemyksen. Työssäni osoitan, kuinka Sartren teesi "kun valitsen itseni, valitsen kaikki ihmiset" on eettisen universalisoitavuuden teesi ja tuo esiin itsensä pettämisen vahingollisen puolen.
  • Petterson, Laura (2001)
    Tutkielmassa tarkastellaan lasten asemaa Helsingin kaupungin julkisessa köyhäinhoidossa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Tutkittavavina on 133 vuosina 1898-1915 huostaanotettua lasta.Tutkimuksen päälähteenä on käytetty Helsingin kaupungin Lastensuojeluviraston Lastensuojelutoimiston huollettavien lasten akteja (1825-1899). Lasten huostaanotto oli muutamaa poikkeusta lukuunottamatta työläislapsiin suunnattua huoltotoimintaa.Tutkielmassa tarkastellaan viranomaisten toimia ja vallankäyttöä varatonta työväestöä kohtaan, sekä tutkitaan miten lasten hoito käytännössä toteutui. Huostaanotetut lapset tulivat hyvin erilaisista perheistä, suurin osa lapsista oli kuitenkin joko orpoja tai yksinhuoltajien lapsia. Huostaanottojen ilmoitetut syyt paljastuivat lähemmässä tarkastelussa usein todellisuutta vääristeleviksi ja köyhiä vanhempia leimaaviksi.Kontrolli ja vallankäyttö heijastelevat sääty-yhteiskunnan vahvaa patriarkaalista ja alistavaa perinnettä köyhää väestöä kohtaan. Lasten hoidon tärkeimpänä muotona käytettiin elätehoitoa, mikä tarkoitti lapsen sijoittamista maksua vastaan vieraaseen perheeseen joko kaupunkiin tai maaseudulle.Vain pieni osa lapsista sijoittui laitoksiin. Viranomaisia kiinnosti ennen kaikkea lasten kasvattaminen ahkeriksi ja kurinalaisiksi työntekijöiksi.Köyhäinhoidon pääasiallisena tavoitteena oli saada lapset elättämään itsensä kunniallisesti 15- vuotiaana. Hoidon valvontaa tärkeämmäksi tuli lasten käytöksen ja ahkeruuden kontrollointi.Kasvatus tarkoitti lasten totuttamista työntekoon.Hyvä köyhäinhoitolapsi oli kuuliainen ja ahkera, huono puolestaan laiska ja tottelematon."Turvaton lapsi" joutui hyvin helposti "pahatapaisen" kirjoille jos uskalsi vastustaa köyhäinhoitoviranomaisia tai kasvatusvanhempia.Huonoimmassa tapauksessa lapsi luovutettiin pahatapaisena kasvatuslautakunnalle,mikä tarkoitti yleensä lapsen joutumista kasvatuslaitokseen epämääräiseksi ajaksi.
  • Silvennoinen, Lotta (2010)
    Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, millä keinoin voidaan parantaa lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijöiden mahdollisuuksia toimia ennaltaehkäisevästi. Ennaltaehkäisevän toiminnan tavoitteena on estää lapsen tai nuoren vaurioituminen antamalla apua ajoissa ja riittävästi käyttäen lievintä mahdollista keinoa. Tehtävän suorittamiseksi tutkimuksessa tuli ensin selvittää, miten työntekijät hyödyntävät vuoden 2008 lastensuojelulain avohuoltoa tukevia säännöksiä ja mitkä tekijät henkilöstömitoituksen lisäksi vaikuttavat mahdollisuuksiin työskennellä ennaltaehkäisevästi. Varsinaiseksi tutkimuskysymykseksi muotoutui avohuollon sosiaalityön toteuttamisen ehdot lastensuojelussa. Tutkimuksessa käytetään foucaultlaisesta hallinnan analytiikasta lainattua käsitettä hallinnan tekniikat kuvaamaan niitä ehtoja, jotka määrittävät työntekijöiden toimintamahdollisuuksia. Tutkimuksessa pohditaan myös minkälaisia lain tulkitsijoita sosiaalityön tietoperusta tuottaa. Tutkimuksen kysymyksenasettelu on oikeussosiologinen. Tavoitteena on selvittää, millä edellytyksillä uuden lastensuojelulain tavoitteita voidaan toteuttaa. Tutkimus on etnografinen. Tutkimusaineistona ovat havaintomuistiinpanot, tutkimuspaikkakunnan sosiaalitoimen sisäiset internet-sivut ja muu työntekijöiden käytössä ollut ohjemateriaali sekä avainhenkilöiden haastattelut. Aineiston perusteella uusi lastensuojelulaki ei ole tutkimusajankohtana parantanut lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden mahdollisuuksia toimia ennaltaehkäisevästi avohuollon sosiaalityössä. Henkilöstön määrä suhteessa asiakasmäärään selittää vain osan lain toimeenpanossa ilmenevistä ongelmista. Keskeisiksi lastensuojelun avohuollon sosiaalityötä määrittäviksi hallinnan tekniikoiksi nousevat tilojen, henkilöstön ja ajankäytön organisointi sekä tiedon tuottaminen ja atk-järjestelmä. Avohuollon sosiaalityön toteuttaminen lain tavoitteiden mukaisesti onnistuu silloin, kun lain säännökset ovat yksiselitteisiä, niiden toteuttaminen on selkeästi ohjeistettua ja rakenteelliset työn tekemisen ehdot tukevat tavoitteiden toteuttamista. Ohjeistusten tasoa voidaan parantaa valtakunnallisen ohjeistuksen kautta ja vastuuttamalla aluehallintovirastoja ohjeistusten tarkistamisessa. Sosiaalityöntekijöiden tietoisuutta toimimismahdollisuuksista silloin kun syntyy epävarmuutta ohjeistuksen tai käytäntöjen lainmukaisuudesta, voidaan tehostaa koulutuksella. Tutkimuskohteessa tilojen ja henkilöstön organisoinnilla on suurempi merkitys viranomaisyhteistyön onnistumisen kannalta kuin niillä lastensuojelulain säännöksillä, joiden tavoitteeksi on asetettu viranomaisyhteistyön edistäminen. Atk-järjestelmän avulla voidaan ohjata tehokkaimmin laissa edellytettyjen toimenpiteiden suorittamiseen. Tarkentamalla erityisesti huostaanottoprosesseihin liittyvää kirjaamista, voidaan säästää työaikaa. Kuntatasolla avohuollon tukitoimien tehokasta hyödyntämistä voidaan edistää panostamalla tukitoimien määrään ja laatuun, madaltamalla päätöksentekotasoa ja sijoittamalla keskeisiä tukimuotoja saman yksikön alaisuuteen. Lainsäädännön tasolla tulisi harkita mahdollisuutta vahvistaa lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän vaikutusmahdollisuuksia lastensuojelun avohuollon tukitoimien myöntämisessä. Jotta voimassa olevat säännökset toimisivat suunnitellulla tavalla ja yksikön kuormitus saataisiin vastaamaan tasoa, jolla ennaltaehkäisevän työn tekeminen olisi mahdollista, tulisi asiakkaaksi ottamisen prosessin valvonta ja ohjaus sekä asiakasmäärien seuranta ja niihin reagointi tulla yksikön ulkopuolelta. Jos ohjaus tapahtuu yksikön sisältä, yksikkö toimii itsesääntelevästi ja pyrkii rajaamaan asiakkaiden määrää vastaamaan työntekijöiden määrää. Jos kontrollia ei saada toteutettua, toimivat säännökset tarkoitustaan vastaan. Ennaltaehkäisevän tuen sijaan asiakkaat lajitellaan ja käännytetään pois.
  • Luokkanen, Päivi (2004)
  • Blomstedt, Linda (2008)
    Syftet med denna avhandling var att jämföra hur barn evaluerar lögn och sanning i situationer som involverar pro- och antisocialt beteende. Barnen som deltog i undersökningen var mellan 5 och 11 år gamla och delades in i tre åldersgrupper; 5-6-, 7-8- och 9-11-åringar. Vi presenterade tre berättelser för barnen och varje berättelse hade en tillhörande bildserie. en där huvudpersonen gör en god gärning, en där huvudpersonen gör en annan illa för att uppnå ett mål och en där huvudpersonen uppnår personlig nytta genom att vara olydig. I berättelserna talade huvudpersonen antingen sanning eller ljög om sitt beteende. Barnen hade som uppgift att evaluera såväl huvudpersonens handling som verbala uttalande. Överlag evaluerade barnen ljugandet som negativt i alla tre situationer. Enligt barnen var det värst att ljuga i en situation där man gjort någon annan illa för att uppnå ett mål. Skillnader mellan de olika åldersgrupperna syntes främst i barnens förståelse för lögn. Fem- och sexåringarna använde sällan ordet ljuga utan talade istället om att huvudpersonen skojade eller lurade. De äldre barnen tycktes bättre kunna förstå att det väsentliga bakom en lyckad lögn är själva avsikten med ljugandet. Som teoribakgrund till detta arbete har vi främst använt Piagets (1932) teori om barns moralutveckling, samt teorin om det mänskliga psyket (theory of mind). Förutom Piaget (1932) hör Wellman (1990) och artikeln skriven av Lee, Cameron, Xu, Fu och Board (1997) till våra viktigaste källor.
  • Sonck-Räihä, Anna (2008)
    Syftet med denna avhandling var att jämföra hur barn evaluerar lögn och sanning i situationer som involverar pro- och antisocialt beteende. Barnen som deltog i undersökningen var mellan 5 och 11 år gamla och delades in i tre åldersgrupper; 5-6-, 7-8- och 9-11-åringar. Vi presenterade tre berättelser för barnen och varje berättelse hade en tillhörande bildserie. en där huvudpersonen gör en god gärning, en där huvudpersonen gör en annan illa för att uppnå ett mål och en där huvudpersonen uppnår personlig nytta genom att vara olydig. I berättelserna talade huvudpersonen antingen sanning eller ljög om sitt beteende. Barnen hade som uppgift att evaluera såväl huvudpersonens handling som verbala uttalande. Överlag evaluerade barnen ljugandet som negativt i alla tre situationer. Enligt barnen var det värst att ljuga i en situation där man gjort någon annan illa för att uppnå ett mål. Skillnader mellan de olika åldersgrupperna syntes främst i barnens förståelse för lögn. Fem- och sexåringarna använde sällan ordet ljuga utan talade istället om att huvudpersonen skojade eller lurade. De äldre barnen tycktes bättre kunna förstå att det väsentliga bakom en lyckad lögn är själva avsikten med ljugandet. Som teoribakgrund till detta arbete har vi främst använt Piagets (1932) teori om barns moralutveckling, samt teorin om det mänskliga psyket (theory of mind). Förutom Piaget (1932) hör Wellman (1990) och artikeln skriven av Lee, Cameron, Xu, Fu och Board (1997) till våra viktigaste källor.
  • Mäklin, Marika (2007)
    Syftet med avhandlingen är att undersöka kvinnobilden i amerikanska, brittiska och svenska Cosmopolitan. Avhandlingen behandlar både de olika editionerna som en helhet samt jämför dem sinsemellan för att undersöka eventuella skillnader i kvinnobilden. Metoden som används är kvantitativ innehållsanalys. Undersökningen omfattar januari- samt februarinumren (årgång 2005) av alla editionerna, sammanlagt analyseras sex tidningar. Enheten i analysen är artiklar. Målet med analysen var att undersöka hur den så kallade Cosmotjejen (Cosmo Girl, ett begrepp som tidningen själv lanserat) porträtteras - vilken roll hon har, i vilka relationer hon porträtteras, i vilka miljöer hon befinner sig samt vilka målsättningar hon har i livet. Även förhållandet till läsaren undersöks: är Cosmotjejen rentav läsaren, eller är hon en idealkvinna som läsaren ska försöka likna? Även bildmaterialet undersöks, som en grupp delvariabler i artikelanalysen. Här frågas om bilderna är arrangerade, vilken typs kvinna som porträtterar kvinnan på bild (t ex modeller, kändisar eller vanliga kvinnor). Utöver detta undersöks hur Cosmotjejen är klädd samt med vem och i vilken miljö hon syns på bilden. Dessa forskningsfrågor är främst tänkta att komplementera analysen av textmaterialet. Undersökningen visar att Cosmotjejen främst koncentrerar sig på att förbättra det egna jaget samt på att imponera på och analysera män. Förbättrandet av det egna jaget domineras av utseendefrågor, men också annat, som hälsan eller det psykiska välmåendet, förbättras. Undersökningen ger vid hand att det finns avsevärda skillnader mellan de olika editionerna. Amerikanska Cosmopolitan koncentrerar sig främst på skönhet och män, medan den brittiska editionen presenterar en mer mångfacetterad kvinna som också tänker på karriären. Svenska Cosmopolitan är mest konsumtionsfixerad av de tre editionerna.
  • Korhonen, Minna (Helsingin yliopisto, 2007)
    Tutkimuksessa olen tarkastellut Tove Janssonin muumikirjojen adaptaatioita, eli uudelleen kirjoitettuja muumikirjoja. Työn tavoitteena on ollut selvittää, miten ja miksi Tove Jansson on muokannut alkuperäisiä muumikirjojaan. Lisäksi työssä on pohdittu, onko uudelleen kirjoittamisella ollut tietty tavoite eli, ovatko muutokset samansuuntaisia kaikissa uudelleen kirjoitetuissa muumikirjoissa. Aineistona minulla on ollut neljä Tove Janssonin alkuperäistä ja neljä uudelleenkirjoitettua muumikirjaa: Kometjakten (1946) ja uudelleen kirjoitettu Kometen kommer (1968), Trollkarlens hatt (1948, 1968), Muminpappans Bravader (1950) ja uudelleen kirjoitettu Muminpappans memoarer (1968) sekä Farlig midsommar (1954, 1969). Olen tarkastellut, millaisia kielellisiä ja kuvallisia eroja alkuperäisten ja uudelleen kirjoitettujen muumikirjojen välillä on. Koska materiaali on niin laaja, olen rajannut tutkimustani. Uudelleen kirjoitetut Farlig midsommar (1969) ja Trollkarlens hatt (1968) eivät sisällä yhtä paljon adaptaatioita kuin kirjat Muminpappans memoarer (1968) ja Kometen kommer (1968). Sen vuoksi olen käyttänyt kirjojen analysoinnissa erilaista tutkimusmenetelmää. Kirjoja Farlig midsommarja Trollkarlens hatt olen tutkinut kokonaisuudessaan. Kirjojen Kometen kommer sekä Muminpappans memoarer kohdalla olen puolestaan käyttänyt kvalitatiivista metodia. Kyseisten kirjojen kohdalla olen ottanut otoksia kirjojen alusta, keskeltä ja lopusta. Kaikkien kielellisten adaptaatioden kuvaamisessa, vertailussa ja analysoimisessa olen käyttänyt apuna sanakirjoja ja aikasempaa tutkimusta. Kuvatutkimuksesa olen keskittynyt tarkastelemaan kuvien näkyvyyttä muumikirjoissa. Olen tarkastellut kuvien sijoittelua, kokoa, määrää ja osittain sisältöä alkuperäisten ja uudelleen kirjoitettujen muumikirjojen välillä. Kielelliset adaptaatiot on jaettu niiden pituuden ja rakenteen mukaan kolmeen luokkaan: parafraasit, lisäykset ja poistot. Jaottelu perustuu osittain omiin havaintoihini materiaalista ja osittain aiempaan tutkimukseen. Tutkimuksessa kävi ilmi, että Tove Jansson on tehnyt samankaltaisia muutoksia kaikissa uudelleen kirjoittamissaan muumikirjoissa. Kaikki uudelleen kirjoitetut kirjat sisältävät niin parafraaseja, lisäyksiä kuin poistojakin. Muutoksilla onmyös samankaltaisia funktioita kaikissa kirjoissa. Parafraasit tekevät kirjoista muun muassa ajanmukaisia ja helppolukuisia. Lisäyksillä on ennen kaikkea selittävä funktio. Poistojen avulla taas lastenkirjallisuuteen soveltumattomia sanoja ja tapahtumia on karsittu. Myös kuvien muutokset ovat samankaltaisia kaikissa uudelleenkirjoitetuissa muumikirjoissa. Ensinnäkin kuvien sijoittelun muutokset ovat parantaneet kuvan ja tekstin vuorovaikutusta kaikissa uudelleen kirjoitetuissa muumikirjoissa. Muokatuissa muumikirjoissa teksti ja kuvat ovat keskimäärin lähempänä toisiaan ja vastaavat tarkemmin toisiaan kuin alkuperäisissä muumikirjoissa. Toiseksi kuvien koon ja lukumäärään muutokset tekevät uudelleen kirjoitetut kirjat visuaalisesti nautittavammiksi kuin alkuperäiset kirjat. Kaiken kaikkiaan adaptaatiot uudenaikaistavat muumikirjoja ja tekevät ne uudelle kohderyhmälle paremmin soveltuviksi. Adaptaatioiden avulla Tove Jansson on luonut jatkumon muumikirjojensa välille, minkä ansiosta ensimmäiset muumikirjat ja myöhemmin kirjoitetut muumikirjat eivät ole ristiriitaisia, vaan ne ovat yhtenäisiä niin sisällön, henkilöiden, kirjoitustyylin ja kuvituksen suhteen. Vaikuttaa siltä, että adaptaatiot ovat hyvin yleinen kielellinen ilmiö. Lähes jokainen kirjoittaja joutuu jossain vaiheessa muokkaamaan omaa tekstiään. Uusien versioiden julkaiseminen on kuitenkin harvinaisempaa. Ottaen huomioon, kuinka kielteisesti adaptaatioihin yleisesti suhtaudutaan, on mielenkiintoista, että nimenomaan uudelleen kirjoitetut muumikirjat ovat saaneet "aitojen" muumikirjojen aseman. Moni ei todennäköisesti tiedä lukevansa muokattua muumikirjaa. Mielenkiintoista onkin, että suomenkieliset käännökset on käännetty ainoastaan alkuperäisistä muumikirjoista. Pohdittavaksi jääkin, millainen kuva suomenkielisellä lukijalla on esimerkiksi muumikirjojen yhtenäisyydestä. Kun jo lähdeteoksia on muokattu niin paljon kuin tämä työ on osoittanut, olisi ehkä käännöksiäkin jo korkea aika päivittää.
  • Forstén-Österman, Susann (2001)
    Arbetets målsättning var tudelad. Den första frågeställningen gällde hur socialarbetare som utför socialarbete på basnivå upplever sin arbetssituation vid ingången till det nya årtusendet. Det förändringstryck som bland annat den datatekniska utvecklingen riktat mot de kommunalt anställda från 1970-talet framåt och den ekonomiska depressionen under 1990-talet har markant ökat risken för utbrändhet inom den offentliga sektorn. Speciellt utsatta har anställda inom undervisning, social- och hälsovård ansetts vara. Undersökningen sökte svar på hur socialarbetarna själva uppfattar sin aktuella arbetssituation. Undersökningens andra fråga gällde de metoder för stresshantering och de kraftkällor som socialarbetarna använder sig av för att orka i arbetet. Tidigare forskning om utbrändhet och individens stresshanteringsmetoder har visat på en hel mängd tänkbara orsaker till utbrändhet och gett upphov till flera teorier om metoder för framgångsrik stresshantering. Den här undersökningens ambitioner var att ta reda på vilka medvetna eller omedvetna metoder yrkesverksamma socialarbetare använder för att motverka arbetsstress. Undersökningen utfördes genom halvstrukturerade temaintervjuer med 14 kvinnliga socialarbetare i 4 kommuner med mindre än 15 000 invånare i södra Finland. Intervjuerna littererades och deras innehåll analyserades med hjälp av kodning och kategorisering. Intervjusvaren kodades enligt ämnesområden och sammanslogs därefter i kategorier enligt temaområden. Undersökningens resultat visar att de intervjuade socialarbetarna har en realistisk om än något okritisk syn på sitt arbete. De upplever att arbetets största brister är det svaga stödet från organisationsledningen samt allmänhetens låga värdering av arbetet. Upplevelsen av samhörighet med och socialt stöd av arbetskamraterna samt den variation och de utmaningar som arbetet erbjuder gör dock att den totala bilden av arbetet blir övervägande positiv. De intervjuade använder som också tidigare undersökningar visat främst socialt stöd och fysisk aktivitet som kraftkällor. De saknar mest tillgång till medel för att uppfylla behoven av fortbildning och arbetshandledning. Undersökningens teoretiska referensramar utgjordes av litteratur och forskning gällande utbrändhet, stresshantering och socialarbete. Centrala källor för arbetet har varit: Staff Burnout. Job Stress in the Human Services (Chreniss, C. 1982), Työpsykologia (Lindström, K. & Kalimo, R. (toim.) 1987), Stess and Coping (Monat, A. & Lazarus, R. S. (ed.) 1991) samt Opettajien ja sosiaalityöntekijöiden psyykkinen rasittuneisuus (Viinamäki, T. 1997).
  • Scheinin, Jenny Ina (2014)
    Medling vid brott regleras i lagen om medling vid brott och visa tvister 1015/2005. Medlingsförfarandet har etablerats i Finland sedan verksamheten inleddes i början av 1980-talet. I Finland utesluts inga brott kategoriskt från medlingsförfarandet utan enligt medlingslagen 3§ skall brottet bedömas vara lämpligt för medling. Därav medlas också fall av våld i nära relation. Medlingen kan påverka straffprocessen i straffprocessens alla tre skeden. Denna pro gradu avhandling är avgränsad att gälla enbart åtalsprövningen. Förlikning är en grund på vilken åklagaren kan besluta om påföljdsartad åtalseftergift enligt lagen om rättegång i brottmål (11.7.1997/689) 1:8. Denna pro gradu avhandling är tudelad. Den första delen är rättsdogmatisk och innefattar medlingens historia i Finland, en redogörelse för vad medling är och speciellt vad medling i fall av våld i nära relation är. Denna del innefattar också en rättsjämförelse mellan Finland, Sverige och Norge. Slutligen behandlas i denna del lagändringar gällande misshandel och lindrig misshandel, åklagarens rätt och skyldighet att väcka åtal samt åtalseftergift och här mer specifikt skälighetsprincipen och förlikning som grund för åtalseftergift. Den andra delen av avhandlingen är empirisk och innefattar temaintervjuer med åtta åklagare. Den empiriska delens syfte är att utreda hur åklagarna tillämpar skälighetsprincipen i verkligheten samt att få en inblick i vad åklagarna tänker om medling och medling i fall av våld mellan närstående. Temaintervjuerna är delade i fyra huvudområden och innefattar för det första frågor om medling i familjevåld, för det andra frågor om åklagarens roll att ta initiativ till medling, för det tredje frågor om åklagarnas åsikter om förlikning som grund för åtalseftergift och slutligen frågor om åsikter om lagändringen genom vilken lindring misshandel kom att lyda under allmänt åtal.
  • Björkstrand, Julia Maria (2014)
    Målet för avhandlingen är att undersöka sambandet mellan graviditetsdiabetes (GDM) och sekundär infertilitet, samt levnadsvanor som kan öka risken för sekundär infertilitet. Undersökningen gjordes på ett material som insamlats för The Finnish Gestational Diabetes Prevention Study (RADIEL), som är ett randomiserat livsstilsinterventionsprojekt som riktar in sig på kvinnor som befinner sig i riskgruppen för gestationsdiabetes. Informationen insamlades i huvudsak via frågeformulär, blodprov och kostdagböcker. Studien påvisade att GDM ökar risken för sekundär infertilitet. Av de undersökta faktorerna var det TNF-α, rökning, alkoholkonsumtion, förhöjt fasteglukos, lågt adiponektin och förhöjt LDL samt icke-optimala motionsvanor som inverkade mest på den sekundära infertiliteten. Undersökningen tyder alltså på att det finns ett samband mellan tidigare GDM, inflammation och sekundär infertilitet, och bekräftar alltså att det är viktigt att uppmuntra kvinnor som försöker bli gravida att hålla sig till hälsosamma levnadsvanor, i synnerhet om de befinner sig i riskgruppen för GDM.
  • Grönlund, Nina (Augu)
    Genast efter vinterkrigets slut började det spridas rykten om att genombrottet på Lähde-avsnittet vid Summa år 1940 skulle ha berott på de finlandssvenska soldaternas dåliga stridsförmåga eller rentav feghet. I vissa kretsar påstods det att de finlandssvenska soldaterna, inte bara vid Lähde utan även annorstädes, skulle ha varit sämre än de övriga. Dylika anklagelser mot de svenskspråkiga soldaternas insats i vinter- och fortsättningskriget har förekommit på olika håll sedan dess. Syftet med detta arbete är att belysa dessa anklagelser, att undersöka om de har någon grund, samt att testa hypotesen att de bottnar i schismer mellan vårt lands finsk- och svenskspråkiga befolkning genom att undersöka förhållandet mellan dessa språkgrupper. Som källor fungerar främst intervjuer, huvudsakligen med finsk- och svenskspråkiga krigsveteraner. Även Internet och litteratur har utnyttjats. Även om det än idag är förhållandevis lätt att på Internet hitta kritik mot de finlandssvenska soldaternas krigsinsats, visade min undersökning att det är en rätt liten grupp fanatiker som står bakom denna kritik. Att anklagelserna inte är så utbredda visade även de intervjuer jag utförde med krigsveteraner. Största delen av veteranerna var nämligen lyckligt omedvetna om existensen av dylika anklagelser. Min granskning av de mest kritiserade aspekterna i den finlandssvenska krigsinsatsen antyder att största delen av anklagelserna är ogrundade. De svenskspråkiga soldaterna tycks ha varit precis lika dugliga som sina finskspråkiga vapenbröder. Detta bekräftades också av veteranerna; den överväldigande majoriteten av dem ansåg att de finlandssvenska soldaterna var minst lika bra som alla andra. Utredningen av förhållandet mellan de finsk- och svenskspråkiga finländarna ger belägg för antagandet att anklagelserna mot de finlandssvenska soldaterna beror på de finskspråkigas motvilja mot den finlandssvenska minoriteten. Förhållandet har aldrig varit oproblematiskt; vår historia har sett två större språkstrider, och slagsmål mellan de olika språkgruppernas representanter har förekommit rätt allmänt. Idag är situationen måhända bättre, men ännu finns det en minoritet bland de finskspråkiga som förhåller sig negativt till finlandssvenskarna. Min övertygelse är att det är denna negativa inställning som förklarar anklagelserna mot de finlandssvenska soldaterna nu och tidigare.
  • Balk, Maria (2013)
    Ett reflektivt arbetsgrepp har i socialt arbete blivit allt viktigare i takt med utvecklingen mot en mera fragmentarisk samhällsstruktur som kännetecknas av osäkerhet, föränderliga krav och individuellt ansvar. Kritisk reflektion innebär att socialarbetare kritiskt granskar de perspektiv, antaganden och emotioner som styr deras arbete samt prövar om de ramar de handlar inom är diskriminerande, förtryckande eller orättfärdiga. Syftet med denna studie är att genom semistrukturerade intervjuer undersöka den kritiska reflektionens roll bland socialarbetare i barnskyddet. Den centrala utgångspunkten är att socialarbetarens reflektion påverkas av både individuella faktorer och socialt samspel i en historisk och kulturell kontext. Utifrån bl.a. Jan Fooks och Fiona Gardners (2007) definition av kritisk reflektion och Patricia King och Karen Kitcheners (1994) modell om reflektivt omdöme granskas hur socialarbetare reflekterar kring sitt arbete och sina bedömningar i komplexa situationer. Särskild vikt läggs vid hur kritisk reflektion och eventuella reflektionsskillnader förekommer i socialarbetarnas reflektioner. Av intresse är också när och i vilka sammanhang socialarbetare har möjlighet att reflektera. Det empiriska materialet består av individuella semistrukturerade intervjuer med elva socialarbetare i barnskyddet. Intervjun var designad som en reflektionsprocess, vari ingick en kritisk händelse och två vinjetter. Analysen av det empiriska materialet utfördes i två skeden. En materialbaserad innehållsanalys gjordes för att utreda kring vad socialarbetarna reflekterar och en abduktiv analys, som influerats av forskning i reflektivt omdöme, gjordes för att utreda på vilket sätt de reflekterar. Studiens resultat tyder på att socialarbetares bedömningar påverkas av såväl yttre faktorer, t.ex. tidbrist, arbetsmängd och klienters reaktioner, som olika underliggande känslor; otillräcklighet, ensamhet, rädsla och osäkerhet. Utifrån sättet att reflektera kring osäkra och komplexa situationer kan socialarbetarna kategoriseras i fyra olika reflektionstyper; defensiv, principfast, reflektivt osäker och säkert osäker. Kritisk reflektion, så som den har beskrivits i litteraturen, förekommer i liten skala. Socialarbetarna framhåller betydelsen av en trygg, accepterande och stödjande omgivning för att reflektionen skall fungera i arbetet.
  • Liljelund, Ulla Viola (2004)
    Min forskningssynvinkel växte fram i mitt dagliga arbete som socialarbetare inom Helsingfors stads socialverk, inom enheten för ferieverksamhet. En av de förebyggande barnskyddsåtgärder som erbjuds inom denna enhet är att erbjuda barn besök i veckoslutsfamilj, en gång per månad. Detta är en stödåtgärd inom öppna vården. Barnens rätt att komma till tals har alltmer poängterats. Syftet med min undersökning är att få veta hur barnen upplever sina besök i veckoslutshemmen. I min undersökning strävar jag att göra barn till medforskare i stället för undersökningsobjekt. I undersökningen betonas barnsynvinkeln genom att fråga barnen själva om hur de upplever sina besök i veckoslutshemmen –och genom att föra fram barnens åsikter. Vad betyder besöken för dem? Vilken typ av stöd anser de själva att de får genom att besöka sina veckoslutsfamiljer? Jag vill föra fram barnens perspektiv genom att intervjua barnen själva. I undersökningen intervjuas 10 flickor i åldern 8 – 15 år. Barnens upplevelser i veckoslutsfamiljen undersöks genom en kvalitativ temaintervju. Här poängteras intervjupersonernas upplevelsevärld och hur de definierar sina upplevelser. Intervjufrågorna bildar helheter inom följande temaområden; vård- och omsorg, känsla, familjen som förebild och semester och rekreation. I min undersökning stöder jag mig på ett konstruktionistiskt tänkesätt. Jag tänker mig att barnet konstruerar sin verklighet i en ständig växelverkan med andra. Stöd för mitt synsätt finns att hitta inom den moderna barnforskningen. Familjens centrala betydelse som känsloenhet för individen poängteras. Moderniteten medför en grundläggande dynamik i vardagslivet, en dynamik som är förbundet med förändringar i tillitsmekanismerna och riskmiljöerna I undersökningen ombeds barnen även rita sin nätverkskarta. Genom att använda denna metod klargjordes hur veckoslutsfamiljen placerar sig på nätverkskartan. Genom att utföra denna uppgift befästes även resultatet i barnens berättelser. Barnen berättar att de får moraliskt stöd, socialt stöd och emotionellt stöd för sin uppväxt under sina besök i veckoslutsfamiljen. Därtill befrämjas den skapande förmågan i växelverkan med omgivningen och naturen som kontext. Barnen uppger att naturen inverkar helande på dem. Känslan av glädje och att få ha roligt tillsammans ger barnen en känsla av välbefinnande och livsglädje. Barnen berättar därmed att de via sina besök i veckoslutsfamiljerna får livsinnehåll (elämänsisältöä).
  • Weck, Eija (2007)
    Markkinatutkimuksia tehdään Suomessa uskomaton määrä. Ihmisiä nyitään hihoista: ”Anteeksi, olisiko teillä hetki aikaa vastata muutamaan kysymykseen… vain viisi minuuttia…” Myös markkinatutkimusyrityksiä on paljon. Markkinatutkimuksen teettäjälle mainostetaan tyypillisesti halpaa hintaa, tehokkaita tiedonkeruumenetelmiä ja värikästä grafiikkaa, jolla havainnollistetaan tutkimuksesta saatuja keskilukuja. Halpa hinta perustuu siihen, että koko prosessi on pitkälle automatisoitu. Usein jopa tutkimusongelman määrittely tehdään hätiköiden, ja tutkimuskysymykset muokataan yritykselle sopiviksi tavanomaisesta kysymyssarjasta. Tällöin tutkimukselta katoaa pohja jo alkumetreillä. Tulosten analysointi jää ristiintaulukoinnin ja yksittäisten keskiarvojen laskemisen ja tulkinnan varaan. Toimenpide-ehdotukset ovat kliseitä, koska tutkija harvoin ymmärtää tilaajan liiketoimintaa. Tässä tutkielmassa kuvataan, mitä vaiheita huolellisesti tehtävään markkinatutkimukseen kuuluu, ja mihin esimerkiksi yrityksen olisi syytä kiinnittää huomioita tilatessaan tutkimusta ulkopuoliselta markkinatutkimusyritykseltä. Erityisesti tutkielmassa on esitelty monimuuttujamenetelmien käyttöä tutkimustulosten analysoinnissa. Esimerkkiaineistona on käsitelty Kirjavälitys Oy:ssä tehtyä asiakastyytyväisyystutkimusta, jossa tutkittiin kirjakauppojen ja kustantajien tyytyväisyyttä Kirjavälitykseen palveluntarjoajana. Tasokkaassa markkinatutkimuksessa pystytään onnistuessaan todella luomaan uutta tietoa ja todellista kilpailuetua tilaajayritykselle. Se edellyttää kuitenkin ennen kaikkea huolellista suunnittelua ja tutkimusaiheeseen perehtymistä yhteistyössä tilaajayrityksen kanssa. Tutkimuksen perusjoukko on määriteltävä ja tutkimusjoukon muodostaminen mietittävä huolella. Kyselymenetelmät on valittava tutkimusongelman mukaan, ja mahdollisilta haastattelijoilta vaaditaan ammattitaitoa. Tulosten käsittelyyn ja analysointiin ei riitä pelkkä kaavamainen keskilukujen laskenta. Vastaukset on ensin editoitava ja tutkimuksen virhelähteet kartoitettava. Usein vastauksia on järkevää painottaa jollain perusteella. Analyysimenetelmät on valittava tutkimusongelman mukaan. Monimuuttujamenetelmät voisivat monessa tilanteessa auttaa löytämään uusia piilorakenteita aineistosta. Esimerkiksi Kirjavälitys Oy:n suorittamassa tutkimuksessa faktorianalyysilla selvitettiin, millaisista tekijöistä asiakastyytyväisyys koostuu. Erotteluanalyysilla saatiin selville, miten eri kirjakauppaketjut eroavat toisistaan asiakastyytyväisyyden suhteen, ja ryhmittelymenetelmillä tutkittiin, millaisiin ryhmiin kustantajat ryhmittyvät asiakastyytyväisyytensä suhteen. Aineistosta saatiin selkeämpi kokonaiskuva kuin vain pelkkiä yksittäisten kysymysten keskilukuja tarkastelemalla. Pystyttiin myös muodostamaan sellaisia johtopäätöksiä, joihin ei olisi yksittäisiä keskilukuja tarkastelemalla päästy. Tärkeimpiä lähteitä työssä ovat: Groves, Robert M. (1989). Survey Errors and Survey Costs. John Wiley & Sons Inc. USA. Groves, Robert M. & Kalton, Graham & Rao, J. N. K., Schwartz, Norbert & Skinner, Christopher (2004). Survey Methodology. John Wiley & Sons Inc. USA. Laaksonen, Seppo (2002). Survey-menetelmät. Luentomoniste. Mustonen, Seppo (1995). Tilastolliset monimuuttujamenetelmät. Survo Systems Oy. Helsinki. Seppälä, Vesa (1998). Markkinointitutkimus. Helsingin kauppakorkeakoulun HeSE print. Helsinki. Tarkkonen, L. & Vehkalahti, K. (2005). Measurement errors in multivariate measurement scales. Journal of Multivariate Analysis. 96 172-189.
  • Koponen, Ari-Pekka (2006)
    Tutkielman aiheena ovat huumausaineet asiantuntijakirjoitteluna 1960- ja 70-luvun taitteessa keskeisten tieteenalojen tiede- ja ammattilehdissä. Näitä tieteenaloja uudessa huumausainetilanteessa olivat lääketiede, sosiaalitieteet, oikeustiede ja psykologia. Toisena näkökulmana tarkastellaan tämän asiantuntijatiedon vaikutusta vuoden 1972 maaliskuussa voimaan tulleeseen uuteen huumausainelainsäädäntöön. Empiirinen aineisto koostuu lääketieteen, sosiaalitieteiden, oikeustieteen sekä psykologian artikkeleista ja katsauksista tiede- ja ammattialojen lehdissä. Aineisto on jaoteltu huumausaineongelman määrittelyn ja toimenpideohjelmien mukaan siten, että määrittelyosioon ovat kuuluneet tieteellinen perusta sekä laajuuden ja haittojen arviointi osana huumausaineongelman vaarallisuusastetta. Toimenpideohjelmia on arvioitu sekä suhteessa huumausaineongelman määrittelyyn että muihin toimenpide-ehdotuksiin. Työn teoreettinen viitekehys muodostuu genealogiasta, jossa korostetaan sosiaalisen vallan ja tiedon vuorovaikutuksellista suhdetta ja asiantuntijatietoa osana modernia yhteiskuntaa. Genealogisena metodina aineistoa analysoidaan sen suhteen, miten tarkastelun kohteena olevissa dokumenteissa käsitetään ihminen, huumausaineet ja kausaalisuhteet. Minkälaisia kategorioita käytetään, millaisiin ristiriitoihin ja ongelmiin ne kiinnittyvät sekä millaisissa yhteyksissä ne syntyvät ja vaikuttavat. Tutkielmassa löytyi kolme erilaista asiantuntijamuodoksi kiteytynyttä suuntausta uuden huumausainetilanteen määrittelyn suhteen Suomessa vuosina 1968–1971. Ensimmäinen asiantuntijasuuntaus koostui lääketieteilijöiden kirjoituksista ennen valtiohallinnollista komitean mietintöä toukokuussa 1969. Toinen asiantuntijasuuntaus edusti valtiohallinnollista vuoden 1969 komitean mietintöä. Kolmas asiantuntijasuuntaus käsitti Huumausainekysymys-kirjan kirjoittajia lääke- ja sosiaalitieteen puolelta alkuvuodesta 1970 sekä eriävän mielipiteen vuoden 1969 komitean mietinnössä. Muut ajanjakson asiantuntijakirjoittelut ryhmittyivät määrittelyissään näiden kolmen asiantuntijasuuntauksen taakse. Kolmen asiantuntijasuuntauksen määritykset uudesta huumausaineongelmasta vaihtelivat epidemian kaltaisesta vakavasta yhteiskunnallisesta ongelmasta aina pohdintoihin yksilöiden oikeuksista käyttää uusia huumausaineita. Toimenpideohjelmaehdotuksissa vaatimukset vaihtelivat samoin laajasta yhteiskunnallisesta mobilisoinnista kontrollipolitiikan tarkkaan rajaamiseen ja supistamiseen huumausaineongelman hallinnoimisessa. Vuosina 1968–1971 tarkastelun asiantuntijatiedon suhteen voidaan todeta, että valtiohallinnollinen huumausainemäärittely toimenpideohjelmineen tuli useimmissa kiistakysymyksissä vallitsevaksi suuntaukseksi asiantuntijakeskusteluissa. Huumausainetoimikunnan vuoden 1971 mietintö, sosiaalialan kirjoitukset ja kolmas asiantuntijasuuntaus tukivat useimmissa kohdissa tämän toisen asiantuntijasuuntauksen määrityksiä uudesta huumausainetilanteesta. Vuoden 1969 komitean jälkeiset lääketieteen artikkelit lähestyivät myös valtiohallinnollisia määrityksiä huumausainetilanteesta yhtenä uutena sosiaali- ja terveyspolitiikkaan kuuluvana ongelma-alueena, katastrofaalisen yhteiskunnallisen ongelman määrittelyn sijasta. Ennen 1960-luvun loppua päävastuu huumausaineongelman hallinnoimisesta oli kuulunut lääketieteelle.Uudessa huumausainetilanteessa eduskuntakäsittelyä edeltävä tieteellinen ja ammatillinen asiantuntijakeskustelu päättyi jakamaan vuosina 1968–1971 pääasiallisen hallinnointivastuun sosiaali- ja terveysministeriön kesken, painottaen ongelman sosiaalista hallinnointia. Eduskuntakäsittelyn seurauksena uusi huumausainelainsäädäntö siirsi huumausaineongelman hallinnoimisen päävastuun vuorostaan rikosoikeudelliseksi asiaksi maaliskuussa 1972. Näin asiantuntijakeskusteluun ammatillisesti ja tieteellisesti hyvin vähäisessä määrin osallistunut taho sai poliittisessa asiantuntijuuspäätöksessä päävastuun Suomen huumausaineongelmasta.