Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 6223-6242 of 24769
  • Johansson, Juhani (2003)
    Tutkielmassa tarkastellaan Keski-Uusimaa – lehdessä vuonna 2002 julkaistujen artikkelien kirjoittajien tuottamaa kuvaa lasten ja nuorten syrjäytymisestä päihteiden käytön ja sitä seuraavan rikollisuuden kautta. Aineisto koostuu lehden sähköisessä versiossa, internetsivulla http://www.keski-uusimaa.fi/, julkaistuista artikkeleista. Kyseessä on lehden toimittajien tuottama aineisto. Teoreettis-metodologisena viitekehyksenä on diskurssianalyysi ja sen taustalla sosiaalisen konstruktionismin tutkimusperinne. Metodologian avulla on analysoitu 34 artikkelin retorisia keinoja ja lasten ja nuorten syrjäytymisen riskien ulottuvuuksia. Artikkelien kontekstina voidaan pitää pääkaupunkiseudun kaupunki-maaseutumaisuutta ja 1990-luvun taloudellisen laman jälkeistä yhteiskunnallista tilannetta. Aineistolähtöisen analyysin tuloksena muodostui kolme diskurssia, jotka nimesin tukemisdiskurssiksi, kontrollidiskurssiksi ja humanistiseksi diskurssiksi. Diskurssia ympäröivässä kulttuurisessa keskustelussa olen nostanut esiin kirjallisuudesta diskurssiin liittyvää ajankohtaista keskustelua. Diskurssien välisten erojen ja yhtäläisyyksien ts. valtasuhteiden analyysi on tuonut esiin kaikkia yhdistävän tekijän: huolen lasten ja nuorten huumeiden käytöstä. Yhdistävän tekijän olen nimennyt hegemoniseksi eli hallitsevaksi diskurssiksi. Hegemonian horjuttamiseksi olen nostanut vaihtoehtoisia tulkintoja aineistosta. Aikuiskeskeinen huoli kiinnittää huomionsa tulevaisuuteen ja jättää varjoonsa lasten ja nuorten äänen ja vastuun näkökulman huumeiden käytöstä. Huolen täyttämä diskurssi rajoittaa myös huumekeskustelua eri huumeiden välillä.
  • Salmi, Pinja (2012)
    Huolipuhe erään eteläsuomalaisen kaupungin lastensuojeluilmoituksissa vuosina 2006 ja 2010.
  • Pynttäri, Juha-Pekka (2015)
    Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisten kokemien turvallisuuteen liittyvien uhkakuvien vaikutusta heidän mielipiteeseensä kansainvälisestä sotilaallisesta puolustusyhteistyöstä. Relevanteiksi kansainvälisen sotilaallisen yhteistyön muodoiksi suomalaisten kannalta määriteltiin Nato-jäsenyys, EU:n piirissä tehtävä puolustusyhteistyö sekä pohjoismainen sotilaallinen yhteistoiminta. Työssä pyritään löytämään vastaus siihen, miten suomalaiset mielissään jaottelevat erilaisia uhkakuvia suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Muodostettujen uhkakuvaulottuvuuksien vaikutusta tarkastellaan suhteessa kansalaisen mielipiteeseen kansainvälisestä sotilaallisesta yhteistyöstä. Tutkimus tarjoaa tietoa ilmiöön liittyvästä ajallisesta muutoksesta. Aineisto koostuu Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan tuottamista kyselytutkimusaineistoista vuosilta 2002 ja 2012. MTS-syyskyselyillä on vuosittain mitattu suomalaisten omaavia turvallisuuteen ja maanpuolustukseen liittyviä arvoja ja asenteita. Tutkimus nojaa vahvasti kvantitatiiviseen metodologiaan. Aineiston analysoinnin keskeisinä menetelminä on käytetty exploratiivista faktorianalyysiä, jonka avulla yksittäiset uhkakuvat on jaettu kokonaisuuksiksi. Faktoreiden nimeämisen apuna on käytetty tutkimuksen viitekehyksenä olevaa Ulrich Beckin riskiyhteiskunnan teoreemaan liittyvää riskien ja vaarojen jaottelua luonnollisiin vaaroihin, teollisiin riskeihin ja myöhäisteollisiin katastrofeihin. Luokittelun pohjalta muodostettuja summamuuttujia on käytetty logistisessa regressioanalyysissa selittävinä muuttujina. Selitettävinä muuttujina mallissa ovat vastaajan mielipidettä kansainvälisistä sotilaallisista puolustusyhteistyömuodoista kartoittavat kysymykset. Tutkimuksen tulokset paljastavat koettujen uhkaulottuvuuksien vaikuttavan suuresti todennäköisyyteen pitää tiettyä kansainvälisen puolustusyhteistyön muotoa mielekkäimpänä tapana liittoutua sotilaallisesti. Suomalaiset jaottelevat erilaiset uhkakuvat mielessään uhkakuvien alkuperäisen luonteen mukaisesti, mikä poikkeaa yleisestä uhkien luokittelusta sotilaallisiin ja ei sotilaallisiin tekijöihin. Uhkakuvien jaottelussa on havaittavissa vain vähäisiä muutoksia. Suomalaisten suhtautuminen Venäjän kehityksen muodostamaan uhkaan on molemmissa aineistoissa toistuva kysymys, jonka kohdalla asenteissa tapahtuvaa ajallista muutosta voidaan havaita. Myöhäisteollisten suurvaarojen pelon korostuminen yksilön ajattelussa lisää selvästi todennäköisyyttä kannattaa Nato-yhteistyötä. Ilmiön voidaan havaita pysyneen lähes muuttumattomana tarkasteltavalla aikavälillä. Vuonna 2002 kaikki koetut uhkaulottuvuudet ovat lisänneet todennäköisyyttä pitää EU:n tasolla tehtävää puolustusyhteistyötä mielekkäänä. Kymmenen vuotta myöhemmin tilanteen voidaan havaita olevan päinvastainen. Pohjoismainen sotilaallinen yhteistyö vaikuttaisi nousseen laajamittaisesti vastaamaan suomalaisten kokemiin uhkakuviin. Tutkimus tarjoaa lähtökohtia tarkastella syvemmin kansalaisten uhkakuviin vaikuttavia tekijöitä suhteessa kansainväliseen sotilaalliseen yhteistyöhön. Näitä seikkoja voidaan käyttää puolustuspoliittisen päätöksenteon tukena pyrittäessä takaamaan suomalaisten turvallisuus kaikilla tasoilla. Tutkimuksessa esitettyä ennustavaa selitysmallia voidaan täydentäen hyödyntää tulevaisuudessa sotilaallisen yhteistyömuotojen kannatuksen osittaisena selittävänä tekijänä.
  • Jokinen, Anniina (2007)
    Tutkimus tarkastelee avohoitoajattelun ja rotuhygienian kohtaamista suomalaisessa mielisairaanhoidossa 1920–1950-luvuilla. Vuoden 1952 mielisairaslakia pidetään avohoidon kehittymisen kannalta oleellisena lakina, koska sen seurauksena maahan perustettiin vähitellen 150 avohoidon huoltotoimistoa. Samaan aikaan Suomessa kuitenkin tehostettiin sterilisaatiolakia, ja sterilisaatioiden määrä kääntyi nousuun. Keskeinen tutkimusongelma jäsentyy kysymykseen ristiriidoista: Miten rotuhygieeniset ajatussuuntaukset ja avohoitoajattelu kohtaavat mielenterveyskeskustelussa, ja miksi ne esiintyvät rinnakkain? Huomio kiinnittyy erityisesti siihen, miten psykiatrinen ja rotuhygieeninen tieto otetaan osaksi poliittista ja yhteiskunnallista keskustelua. Tutkimuksen kiinnepisteinä ovat vuoden 1952 mielisairaslaki ja vuosien 1935 ja 1950 sterilisaatiolait. Aineistona ovat näiden lakien valmisteluun liittyvät komiteamietinnöt, valtiopäiväasiakirjat ja esitelmät, sekä laajemmin mielisairaanhoitoa käsittelevät lehtiartikkelit, oppikirjat ja puheenvuorot. Teoreettisesti tutkielma kiinnittyy terveyssosiologiseen keskusteluun ja foucault'laiseen genealogiaan. Dokumentteja analysoidaan genealogisen luennan avulla, jossa huomio kiinnittyy avohoidon ja rotuhygienian kohtaamisen taustalla vaikuttaviin erilaisiin katkoksiin ja käänteisiin, sama- ja eriaikaisuuksiin ja vastakkainasetteluihin. Tutkimuksessa rotuhygienian ja avohoidon kohtaamista eritellään kolmessa yhteydessä: sterilisaatiolain, ehkäisevän mielenterveyshoidon ja laajemman yhteiskunnallisen ja kansanterveydellisen keskustelun yhteydessä. Sterilisaatiolain kohdalla sekä mielenterveysalan asiantuntijat että poliitikot perustelivat pakkosterilisaatiota rotuhygieenisillä, kriminaalipoliittisilla ja sosiaalisilla syillä. Poikkeavuuden, rikollisuuden ja mielisairauden väliset yhteydet, ja toisaalta näiden liittyminen sosiaalisiin ja taloudellisiin kysymyksiin, tiivistyivät yhteiskunnan suojelun ajatuksessa. Ehkäisevän mielenterveystyön ohjelmassa rotuhygieenisillä ajatuksilla ja toimenpiteillä oli paikkansa taistelussa mielisairauksia vastaan. Osana niin sanottua mentaalihygieenistä toimintaa pyrittiin puuttumaan mahdollisimman laajasti poikkeaviin käytöksenmuotoihin. Laajemmassa yhteiskunnallisessa keskustelussa rotuhygieenisiä toimenpiteitä perusteltiin yhteiskunnan edulla, joka oli yksilön oikeuksia tärkeämpi. Kansanterveysajattelulla oli tärkeä rooli myös mielisairauksien vastustamistyössä, jossa siinäkin tavoiteltiin kansakunnan parasta. Käytännössä rotuhygienia ja avohoitoajattelu esiintyivät siis rinnakkain kahdella tavalla. Ensinnäkin sekä sterilisaatiota että avohoitoa perusteltiin taloudellisuuden ja humaanisuuden näkökohdista vastakohtana epäinhimilliselle ja kalliille laitoshoidolle. Sterilisaatio olikin usein potilaan laitoksesta poistamisen ehto. Toisaalta sterilisaatio ja avohoito esiintyivät rinnakkain myös ehkäisevän mielenterveystyön kontekstissa. Avohoidon huoltotoimistojen yhtenä tehtävä oli pitää kortistoa mielisairaista ja tehostaa sterilisaatiolain toimeenpanoa alueellaan. Sterilisaatio näyttäytyi yhtenä ehkäisevän psykiatrian keskeisistä menetelmistä taistelussa mielisairauksia vastaan, ja asiantuntijoiden kirjoituksissa avohoito ja rotuhygienia esiintyivät usein yhdessä, kun tuli puhe kansakunnan terveemmästä huomisesta.
  • Ollikainen, Annaleena (1999)
  • Hannula, Taina (2012)
    Tarkastelen tutkielmassani yhteishuollon edellyttämää huoltajien yhteistoimintavelvollisuutta. Nykyään yhteishuollosta on muodostunut ihanne, jolla pyritään turvaamaan lapsen läheinen suhde molempiin vanhempiinsa. Silloin, kun lapsi on yhteishuollossa, niin huoltajilla on velvollisuus yhdessä vastata lapsen huoltoon kuuluvista tehtävistä ja tehdä yhdessä lasta koskevat päätökset. Tästä pääsäännöstä on kuitenkin mahdollista poiketa, jos erityislainsäädännössä on niin säädetty tai jos huoltaja on estynyt osallistumaan päätöksentekoon. Kuitenkin merkittävistä lasta koskevista asioista on aina päätettävä yhdessä, ellei lapsen etu toisin vaadi. Lisäksi lapsella itsellään on vähintään oikeus tulla kuulluksi ja joissakin tapauksissa joko myötä- tai itsemääräämisoikeus henkilöään koskevissa asioissa. Silloin, kun vanhemmat ovat eronneet, niin kaikista lasta koskevista päätöksistä ei mitenkään ole mahdollista päättää yhdessä. Tällöin vastuu lapsen käytännöllisestä huolenpidosta (ruoka, vaatetus jne.) kuuluu sille huoltajalle, jonka luona lapsi kulloinkin on. Yhteishuollon sisällöksi jää pitkälti lasta koskevista tärkeistä asioista päättäminen. Yhteistoimintaa edellyttäviä päätöksiä ovat lapsenhuoltolain esitöiden mukaan päätökset lapsen asuinpaikasta, koulutuksesta ja merkittävistä terveydenhoidollisista toimenpiteistä. Huoltajien yhteistoiminnasta säännellään yhä enemmän myös erityislainsäädännössä, jossa on säännöksiä lapsen uskonnosta, passista, nimestä, kansalaisuudesta ja terveydenhoidosta. Nämä erityissäännökset ovat yleensä myös täsmällisempiä ja antavat joissakin tapauksissa toissijaisen ratkaisuvallan lapsen äidille. Yhteistoimintavelvollisuuden haasteeksi muodostuu tilanne, jossa huoltajat ovat erimielisiä jostakin lasta koskevasta merkittävästä päätöksestä, eikä lainsäädännöstä löydy ratkaisua tilanteeseen. Huoltajien tulisi tällöin kyetä ratkaisemaan asia keskenään, eikä esimerkiksi mikään viranomainen voi toteuttaa toisen huoltajan yksipuolista päätöstä tai tehdä päätöstä huoltajien puolesta. Jos huoltaja on oikeudettomasti yksin tehnyt yhteistoiminnan alaisen päätöksen, niin päätöksenteosta syrjäytetyn huoltajan on lähtökohtaisesti itse reagoitava tilanteeseen ja vaadittava päätöksen kumoamista tai keskeyttämistä. Viimesijaisena ratkaisuna on asian vieminen tuomioistuimen ratkaistavaksi. Lapsen huoltoa koskevilla tuomioistuinprosesseilla on kuitenkin taipumusta venyä hyvinkin pitkiksi (keskimäärin 8 kuukautta), joten sitä on vaikea nähdä lapsen edun mukaisena ratkaisuna. Tuomioistuimella on kuitenkin käytettävissään varsin laaja valikoima ratkaisuvaihtoehtoja. Käyttökelpoisena ratkaisuna voi olla niin sanottu työnjakoyhteishuolto, jolla tuomioistuin erittelee huoltajien päätösvaltaa koskemaan tiettyjä lasta koskevia päätöksiä siten, että erimielisyyttä aiheuttavat kysymykset voidaan antaa toisen huoltajan yksin päätettäviksi niin, että lapsen huolto säilyy silti yhteisenä.
  • Tiihonen, Auli (2000)
    Tutkielmassa selvitetään huoltosuhteisen suojatyön merkityksiä suojatyötä tekevän naisen elämässä sekä sitä, millaisia merkityksiä huoltosuhteisella suojatyöllä on syrjäytyneen asemaan. 1990-luvulla syrjäytymisongelma on laajentunut ja syventynyt, mikä johtuu esimerkiksi erilaisista rakenteellisista tekijöistä, kuten eläkkeelle pääsyn vaikeutumisesta ja työvoimatoimistojen tiukentuneesta asikkaiden seulonnasta ja työmarkkinakelpoisuuden selvittämisestä. Sosiaalisesti työrajoitteiset jäävät usein ensisijaisten tukijärjestelmien ulkopuolelle ja joutuvat turvautumaan viimesijaiseen tukimuotoon, toimeentulotukeen. Yhteiskunnan marginaaliin joutuminen ei kuitenkaan poista sosiaalisia tarpeita olla hyödyllinen ja kuulua johonkin itseään suurempaan kokonaisuuteen. Tutkimuksen kohderyhmä muodostuu Helsingin kaupungin sosiaaliviraston työtoimiston kautta huoltosuhteisessa suojatyössä olevista naisista. Tutkimusmenetelmänä on käytetty teemahaastattelua ja haastateltavat on valittu kaikista työtoimiston yksiköistä eli tekstiilityökeskuksesta, ulkotyö- ja kuljetusyksiköstä sekä työllistämisyksiköstä. Teoreettisessa osuudessa on määritelty suojatyön käsitettä, kehittymistä ja tavoitteita sekä siihen liittyvää lainssädäntöä. Huoltosuhteista suojatyötä, sen historiaa, tarkoitusta ja etuuksia on tarkasteltu erikseen tarkemmin. Tutkielman keskeisimpiä käsitteitä ovat huono-osaisuus ja syrjäytyminen sekä hyvinvointi ja elämänhallinta. Empiirisen osuuden tulokset osoittivat, että huoltosuhteisen suojatyön mukanaan tuoman sosiaalisen verkoston painoarvo oli ilmeinen haastateltujen naisten hyvinvoinnin kannalta. Haastateltavat korostivat huoltosuhteisen suojatyöpaikan ja sen myötä parantuneen toimeentulon, ajankäytön jäsentymisen ja päihteidenkäytön vähentymisen tärkeyttä. Suojatyöpaikan myötä naisten usko omaan pystyvyyteensä kasvoi ja he kokivat yhteiskunnallisen asemansa ja oman arvostuksensa nousseen. Huoltosuhteisen suojatyön voi todeta auttaneen tutkimuksessa haastateltuja seitsemää naista löytämään oman paikkansa ja saamaan elämäänsä hallintaan, sillä se näytti hälventäneen joitain syrjäytyneen määreitä naisten elämässä ja toimivan heidän arkielämänsä tukena. Tutkielmassa käytetyistä lähteistä tärkeimpiä ovat esimerkiksi Allardtin hyvinvointia käsittelevät teokset (1976, 1998), Häkkilän Työelämän ja elämäntavan ristiriita (1991) sekä suojatyötä ja huoltosuhteista suojatyötä koskevat mietinnöt ja selvitykset.
  • Nikkanen, Hannele (2008)
    Perhehoito sijaishuollon muotona on Suomessa vuosi vuodelta vähentynyt. Perhehoidon osuutta sijaishuollossa pyritään kuitenkin selkeästi lisäämään. Uusia sijaisperheitä tarvitaan ja tukimuotoja jo toimiville sijaisperheille pyritään kehittämään, jotta sijaisvanhemmat jaksaisivat jatkaa tehtävässään. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen tunteita sijaisvanhemmuudessa. Tutkimukseni tarkoituksena on ollut selvittää minkälaisia tunteita sijaisvanhemmuus herättää, miten sijaisvanhemmat käyttävät tunteita kasvatustyössään, miten he käsittelevät lasten kanssa näiden tunteita ja miten he käsittelevät ja ottavat hallintaan omia tunteitaan. Tarkastelen tunteita konstruktionistisesta näkökulmasta, jonka mukaan tunteet syntyvät sosiaalisissa tilanteissa ja ovat osa vuorovaikutusta ja toimintaa. Lähestyn aihettani fenomenologisella tutkimusotteella. Haastatteluaineistoni keräsin syksyllä 2007 ja se koostuu kymmenen ammatillisen perhehoitajan haastattelusta. Haastateltavieni päätoiminen työ on sijaisvanhemmuus Helsingin kaupungin kunnallisessa ammatillisessa perhekodissa. Analysoin haastatteluaineistoni tulkitsevan fenomenologisen analyysin (IPA) menetelmin. Haastateltavani kokivat sijaisvanhemmuudessaan moninaisia, voimakkaita ja ristiriitaisia tunteita. He liittävät tunteitaan toimintaympäristönsä eri toimijoihin: sijoitettuihin lapsiin, heidän syntymävanhempiinsa, omiin biologisiin lapsiinsa ja sosiaaliviranomaisiin. Tunteilla oli suuri rooli heidän arkielämässään. Kasvatustyössään he ottavat vastaan sijoitetun lapsen tunteita ja käsittelevät niitä yhdessä lasten kanssa pyrkimyksenään jäsentää lapsen maailmaa. Omia tunteitaan haastateltavani työstävät monin tavoin. Esille nousivat sekä työnohjauksen että vertaisryhmien merkitys omien tunteiden jäsentämisen, jakamisen ja oikeuttamisen paikkoina. Tutkimukseni tulokset jäsentyivät kolmeen pääteemaan: sijaisvanhempana kasvaminen, henkilökohtaisuus ja ammatillisuus sekä identiteettineuvotteluja. Keskeisiä työssä uuvuttavia tekijöitä olivat tunteiden paljous, roolien epämääräisyys, torjutuksi tuleminen ja syvälle henkilökohtaiseen menevät tunteet. Työssä palkitsevina tekijöinä haastateltavani kokivat syvät välittämisen tunteet sijoitettuja lapsia kohtaan ja lapsen kehittymisen sijaisvanhemman hoidossa. Keskeisimmät käyttämäni lähteet: Hochschild, A. (1983). The managed heart. Commercialization of Human Feeling. ja Smith, J.A. (2003) (toim.) Qualitative psychology: a practical guide to research methods.
  • Haasola, Niina (2001)
    Tutkielma selvittää Suomessa vuosina 1939-1944 Tiltuksi kutsutun neuvostoliittolaisen propagandaäänen taustoja ja merkitystä suomalaisessa vastapropagandassa. Lisäksi tutkielmassa selvitetään, keitä Tiltuksi nimitetyt suomenkielistä radiopropagandaa Neuvostoliiton puolelta lukeneet naiset todellisuudessa olivat. Tiltu-nimen esiintymistä tutkitaan sota-ajan runoissa ja lauluissa sekä myöhemmin ilmestyneessä kaunokirjallisuudessa, mutta pääasiallisesti Jahvetin kirjelaatikko -nimisessä radio-ohjelmassa, jota lähetettiin Yleisradiossa Valtion tiedoituslaitoksen (VTL) ja Vapaus Isänmaa Aseveljeys -järjestön (VIA) alaisuudessa. Tiltu on mielenkiintoinen tutkimuskohde paitsi siksi, että aihetta ei ole aiemmin tutkittu, mutta myös siksi, että Tiltuun liitettyjä mielikuvia selvittämällä voidaan samalla selvittää mitä merkityksiä sukupuolelle annettiin sota-ajan 1939-1944 Suomessa. Kun Tiltu-nimen esiintymistä radio-ohjelmissa verrataan siihen, kuinka usein se, tai neuvostoliittolainen radiopropaganda yleensä, esiintyi VTL:n tai muiden mielialoja mitanneiden tahojen katsauksissa, voidaan todeta, että Tiltu-hahmoa käytettiin todellisuudessa lähinnä esimerkkinä niin sanotusta huonosta naisesta. Hänen avullaan haluttiin tuoda julki, minkälaista käytöstä suomalaisilta naisilta sota-aikana odotettiin. Tiltua ei siis ollut tarpeen pitää vaarallisena sellaisenaan, vihollisen edustajana, mutta hänelle löydettiin kotimaisessa vastapropagandassa kyllä muuta käyttöä. Huonon naisen mallin lisäksi hän sai kantaa ikiaikaiseksi mainostetun ryssävihan venäläisiin liittämiä tunnuksia ja toimia esimerkkinä isänmaan perivihollisesta, kommunistista. Tutkielman pääasiallisena lähdeaineistona on käytetty Kansallisarkistossa sijaitsevia Jahvetin kirjelaatikon arkistoa ja Valtioneuvoston tiedotuselinten arkistoa. Selvitettäessä keitä Tiltuksi nimitetyt naiset todellisuudessa olivat on lisäksi tutkittu samassa arkistossa sijaitsevia Etsivän keskuspoliisin henkilömappeja. Näiden sekä muiden pienempien arkistokokonaisuuksien lisäksi on perehdytty aikaisempaan sota-aikaa 1939-1944 koskeviin tutkimuksiin.
  • Vasara, J. A. ([s. )
  • Immonen, Kyllikki (1937)