Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 6243-6262 of 24298
  • Mähkä, Merja Pauliina (2005)
    Tässä Pro Gradu -tutkielmassa tutkitaan nuorten henkirikollisten taustan representaatioita Ilta-Sanomissa. Tutkimukseen on valittu kaksi esimerkkitapausta, Heinojen surma vuonna 2001 ja Hyvinkään paloittelusurma vuonna 1998. Tutkimuksen tärkein kysymys on, mitä syitä esitetään sille, että nuoret tekevät henkirikoksen ja mikä on tämän henkirikospuheen semioottinen tehtävä? Semioottisella tehtävällä tarkoitan sitä, minkälaista kuvaa yhteiskunnasta sekä nuorten rikollisten ja lukijoiden paikasta siinä tällainen henkirikoskirjoittelu tuottaa. Tutkimus on diskurssianalyyttinen. Diskurssianalyysi on menetelmä kielen, sen käytön ja yhteiskunnallisten valtasuhteiden vuorovaikutuksen tutkimiseen. Tutkimuksen tärkeimpinä metodologisina lähteinä ovat toimineet Arja Jokisen, Kirsi Juhilan ja Eero Suonisen esitykset diskurssianalyysista. Rikosjournalismin ja sen yhteiskunnallisen tehtävän ja merkityksen kannalta olennaisia suuntaviivoja ovat tarjonneet ennen kaikkea Birminghamin koulukunnan ja Michel Foucault"n tutkimukset. Tutkimuksen keskeinen johtopäätös on, että nuorten tekemiä henkirikoksia selitetään uutisteksteissä erilaisilla syntipukeilla. Niiden taustalla nähdään väkivaltaviihdettä ja saatananpalvontaa, jotka antavat nuorille henkirikoksiin johtavia käyttäytymismalleja. Uutistekstissä syntipukkeja käsitellään kritiikittömästi. Ne esitetään suoraan toimintaan vaikuttavina: väkivallan näkeminen aiheuttaa väkivaltaa. Toinen johtopäätös liittyy henkirikollisten perhetaustan uutisointiin. Vauras, espoolainen, harrastava perhe esitetään "hyvänä perheenä", jonka lapsilta ei voida odottaa väkivaltaista käytöstä. Sen sijaan väkivaltaisten lapsien kerrotaan yleensä tulevan "moniongelmaisista perheistä". Laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin tekoja ei sijoiteta. Ne esitetään pääosin irrallisina uutistapahtumina. Nämä selitykset vahvistavat lukijoiden käsitystä itsestään yhteiskunnan jäseninä, yhteiskunnasta pohjimmiltaan oikeudenmukaisena ja rikollisesta sen ulkopuolisina.
  • Rikkonen, Annikki (1964)
  • Lahelma, Anna (2003)
    Tarkastelen pro gradu –työssäni Martha Nussbaumin ajatuksia kaunokirjallisuuden merkityksestä moraalifilosofialle. Keskeisimmät lähteeni ovat Love’s Knowledge (1990), Poetic Justice (1995), The Fragility of Goodness (1986) ja Upheavals of Thought (2001). Nussbaumin mielestä on olemassa eettisiä kysymyksiä, joita ei pysty ihanteellisesti käsittelemään tyylillä, jota olemme tottuneet pitämään filosofisena, vaan jotka vaativat fiktiivistä, narratiivista muotoa. Siksi moraalifilosofiassa pitäisi tutkia myös kaunokirjallisuutta. Tarkasteltaessa kaunokirjallista tekstiä moraalifilosofisesti sitä ei tulisi redusoida pelkäksi esimerkiksi, vaan huomioida ne piirteet, jotka ovat sille ominaisia nimenomaan kirjallisuutena. Moraalifilosofian kentällä Nussbaum sijoittuu hyve-etiikkaan. Kuten monet muutkin modernin hyve-etiikan edustajat, Nussbaum ottaa vaikutteita antiikista, erityisesti Aristoteleelta. Nussbaumille aristotelismi edustaa partikularismia, joka ei kuitenkaan ole relativistista. Hän nostaa Aristoteleen ajattelusta esille neljä keskeistä piirrettä: hyvien yhteismitattomuus, partikulaarisen ensisijaisuus sääntöihin nähden, tunteiden rationaalisuus sekä sattuman vaikutus hyvään elämään. Moderneista filosofeista Nussbaumiin ovat vaikuttaneet erityisesti Iris Murdoch ja Bernard Williams. Erityisen hedelmällisiä kirjallisuudenlajeja moraalifilosofian kannalta ovat antiikin tragedia ja realistinen romaani. Nussbaum löytää näistä kirjallisuudenlajeista maailmankuvan, joka muistuttaa läheisesti Aristoteleen Nikomakhoksen etiikassa esittämää. Kirjallisuus ilmentää tyypillisesti jotain tai joitain Nussbaumin kuvaamista aristotelismin neljästä piirteestä. Nussbaum korostaa havaitsemisen ja mielikuvituksen merkitystä moraalisessa toiminnassa. Ihanteellinen moraalinen toimija on ennen kaikkea herkkä ja tarkkaavainen havainnoija. Kaunokirjallisuuden lukeminen harjaannuttaa moraalisen havainnon ja mielikuvituksen kykyjä. Mielikuvituksella on yhteys myötätunnon ja empatian tunteisiin. Kirjallisuus voi potentiaalisesti auttaa vapautumaan rasismin ja seksismin kaltaisista ennakkoluuloista, sillä se auttaa näkemään toiset ihmiset aidosti inhimillisinä ja yksilöllisinä. Mielikuvitus on Nussbaumin mielestä ei-neutraalia siinä mielessä, että se johtaa meidät näkemään toisessa pikemminkin enemmän ihmisyyttä kuin vähemmän. Esimerkkinä Nussbaumin tavasta lukea kaunokirjallisuutta moraalifilosofisesti käsittelen hänen luentaansa Henry Jamesin romaansta The Golden Bowl, jossa Nussbaum näkee kuvauksen siitä, kuinka moraalisen rikkeettömyyden tavoittelu ehdottomien sääntöjen avulla johtaa umpikujaan. Romaani esittää myös, miten intensiivinen rakkaus on yhtäältä olennainen osa hyvää elämää, mutta samalla jännitteisessä suhteessa moraalin kanssa, sillä yhteen ihmiseen sitoutuminen voi edellyttää silmien sulkemista toisten kokemukselta ja tarkkaavaisen havainnoijan ihanteen hylkäämistä.
  • Öljymäki, Annukka (2003)
    Tutkielmassa tarkastellaan vuosituhannen vaihteen musiikkivideoiden tapoja määritellä ja tehdä näkyväksi sukupuoleen liittyviä merkityksiä. Lähtökohtana on oletus median vallasta luonnollistaa sukupuoliin liitettäviä ominaisuuksia jatkuvan toiston avulla. Työ liittyy feministisen mediatutkimuksen ja sosiologisen kuvantutkimuksen perinteisiin ja siinä jäljitetään populaarikulttuurin ja erityisesti musiikkivideoiden paikkaa visuaalisessa järjestyksessä. Oletuksena on visuaalisten ärsykkeiden räjähdysmäinen kasvu 1900-luvulta eteenpäin. Työssä pohditaan myös mediakuvaston tarjoamien konventionaalisten naiskuvien ja toisaalta seksuaalisen kuvaston lisääntymisen välistä ristiriitaa. Keskeistä on myös ajatus länsimaisen kulttuurin kahtiajakautuneesta luonteesta, jossa sukupuolet nähdään kahtena polarisoituneena binaarioppositiona. Empiirinen aineisto on muodoltaan visuaalista. Aineisto koostuu 74:stä kansainväliseltä Music Television -kanavalta puolen vuoden ajanjaksolla nauhoitetusta musiikkivideosta. Työssä tarkastellaan paitsi aineistoa kokonaisuutena, tehdään myös kolmen musiikkivideon syväanalyysi. Aineistoa on tutkittu A.J. Greimasin kehittämien semioottisten lausuman ja enonsiaation ulottuvuuksien avulla. Ne mahdollistavat tekstin, sen tuottajan ja vastaanottajan välisten suhteiden kuvaamisen. Teoreettinen viitekehys liittyy jälkistrukturalistiseen feminismiin, sosiaaliseen konstruktionismiin sekä sen feministiseen kritiikkiin. Keskeistä työssä on Peter L. Bergerin ja John Luckmannin konstruktionistinen lähestymistapa, jonka mukaan merkityksiä tuotetaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa eikä mikään inhimillinen voi jäädä sosiaalisen ulkopuolelle. Keskeinen teoreetikko on myös konstruktionismia kritisoinut ja eteenpäin kehitellyt Judith Butler. Aineiston analyysissa on sovellettu Butlerin näkemystä sukupuolesta toistoon perustuvana performanssina. Videoiden analyysi pyrkii selvittämään, millaista sukupuolen suorittamiseen liittyvää kulttuurista eleistöä populaarikulttuurissa tuotetaan. Analyysissa on myös tutkittu, kuinka videot tuottavat heteronormatiivisuutta. Analyysin perusteella sukupuolta tehdään videoissa selvästi näkyväksi sekä ulkonäköön, toiminta-alueisiin että rooleihin liittyvien esittämisen tapojen avulla. Videoissa konkretisoituu ajatus median vallasta tuottaa ja luonnollistaa sukupuolten määritelmiä jatkuvan toiston kautta. Sukupuolesta tulee videoissa performanssi Butlerin tarkoittamalla tavalla. Työssä pyritään osoittamaan, kuinka mediasisällöt, naiseuteen liitettävien ominaisuuksien määrittely ja naisten epätasa-arvoinen yhteiskunnallinen asema liittyvät toisiinsa. Työssä pohditaan, miksi sukupuolta tehdään näkyväksi juuri tietynlaisten kulttuuristen ilmausten kautta. Tässä yhteydessä tuodaan esille toistamisen ja tuotteistamisen merkitys median esittämien sukupuolten mallien sisäistämiselle. Työssä pohditaan myös syitä median yksipuolisten naiskuvien hyväksymiselle ja esitetään toisin tekemisen ja näkemisen mahdollisuudet vastarinnan muotoina.
  • Liimakka, Satu (2002)
    Tutkielmassa tarkasteltiin nuorten naisten käsityksiä ja kokemuksia naisen ruumiillisuudesta. Tutkittavat (yhteensä 19 kpl) olivat 17-18-vuotiaita helsinkiläisiä lukiolaisia. Tutkimusaineisto muodostui kolmesta ryhmäkeskustelusta ja kirjoituksista, joita kertyi 22 kappaletta. Nuorten naisten ruumiillisuutta hahmotettiin tutkimuksessa kahdesta näkökulmasta. Käsitysten tasolla tutkittiin, millaisia sosiaalisia representaatioita eli sosiaalisesti jaettuja käsityksiä naisruumiillisuudesta nuorilla naisilla on. Yksilöllisten kokemusten tasolla tarkasteltiin fenomenologisesti nuorten naisten kokemuksia omasta ruumiistaan. Analyysimenetelmänä oli aineistolähtöinen teoria. Nuorten naisten sosiaalisesti jaetut käsitykset naisruumiillisuudesta tiivistyivät kuudeksi prototyypiksi. Prototyypit ilmaisivat kiteytettynä erilaisten naisruumiillisuuksien tyypillisimmät ominaisuudet. Vastakohtapareina positiivinen/negatiivinen ilmenevät prototyypit edustivat kolmea keskeistä naisruumiillisuuden aluetta: terveyttä (terve/anorektikko), ruumiin muokkaamista (trimmi/mies-nainen) ja seksuaalisuutta (sopusuhtainen/pimu). Ruumis muodosti ryhmärajat nuorten naisten välille: hyvät naiset ovat terveitä, trimmattuja ja sopusuhtaisia, huonot naiset anorektikkoja, liian miehekkäitä tai seksistisiä pimuja. Kokemus omasta ruumiista oli tutkittavilla kahtia jakautunut. Toisaalta ruumis oli yksityinen subjektiruumis, elämysten ja kokemusten lähde, jossa on hyvä olla. Toisaalta ruumis oli objektiruumis, etäisempi arvioinnin ja tarkkailun kohde. Objektiruumiina saatu huomio tuotti mielihyvää, mutta koettiin myös ahdistavaksi. Keskeisin ruumiinkokemus oli kokemus ristiriidasta; normatiivisen ihannenaiseuden vaatimus kohdattiin jatkuvasti ainakin alitajuisena, mutta ihanneruumis oli mahdoton tavoittaa. Tärkeimmät lähteet olivat: Grosz, Elizabeth (1994): Volatile Bodies. Towards a Corporeal Feminism; Puuronen, Anne - Välimaa, Raili (toim.) (2001): Nuori ruumis; Oinas, Elina (2001): Making Sense of the Teenage Body. Sociological Perspectives on Girls, Changing Bodies, and Knowledge; Heinämaa, Sara (1996): Ele, tyyli ja sukupuoli. Merleau-Pontyn ja Beauvoirin ruumiinfenomenologia ja sen merkitys sukupuolikysymykselle, sekä muut Heinämaan kirjoitukset fenomenologiasta; ja Deaux, Kay - Philogène, Gina (toim.)(2001): Representations of the Social. Bridging Theoretical Traditions.
  • Liimakka, Satu (2004)
    Tutkimuksessa tarkastellaan nuorten naisten käsityksiä ja kokemuksia naisen ruumiillisuudesta. Tutkittavat (yhteensä 19 nuorta naista) ovat 17–18-vuotiaita helsinkiläisiä lukiolaisia. Tutkimusaineisto muodostuu kolmesta ryhmäkeskustelusta ja kirjoituksista (22 kpl). Nuorten naisten ruumiillisuutta tarkastellaan kahdesta näkökulmasta. Käsitysten tasolla tutkitaan, millaisia sosiaalisia representaatioita eli sosiaalisesti jaettuja käsityksiä naisruumiillisuudesta nuorilla naisilla on. Yksilöllisten kokemusten tasolla tarkastellaan fenomenologisesti nuorten naisten kokemuksia omasta ruumiistaan. Lopuksi tarkastellaan kokemusten ja käsitysten välistä suhdetta. Analyysimenetelmänä on aineistolähtöinen teoria. Nuorten naisten sosiaalisesti jakamat käsitykset naisruumiillisuudesta tiivistyvät kuudeksi prototyypiksi. Prototyypit ilmaisevat kiteytettynä erilaisten naisruumiillisuuden representaatioiden tyypillisimmät ominaisuudet. Vastakohtapareina positiivinen/negatiivinen ilmenevät prototyypit kuvaavat kolmea keskeistä naisruumiillisuuden aluetta: terveyttä (terve/anorektikko), ruumiin muokkausta (trimmi/mies-nainen) ja seksuaalista viehättävyyttä (sopusuhtainen/pimu). Ruumis muodostaa ryhmärajat nuorten naisten välille jakaen naiset ”hyviin naisiin” (terveet, trimmit ja sopusuhtaiset) ja ”huonoihin naisiin” (anorektikot, mies-naiset ja pimut). Kokemus omasta ruumiista on tutkittavilla nuorilla naisilla kahtia jakautunut. Toisaalta oma ruumis on yksityinen eletty ja koettu ruumis, ”mun ruumis”, kuin koti jossa on hyvä olla. Toisaalta ruumis on julkinen objektiruumis, jatkuvan arvioinnin, tarkkailun ja kommentoinnin kohde. Objektiruumiina saatu positiivinen huomio voi tuottaa mielihyvää, mutta myös vahvistaa naisen ruumiin luonnetta julkisena objektina. Keskeiseksi kokemuksen määrittäjäksi nousee kokemus ristiriidasta: omaa ruumista verrataan normatiiviseen ihannenaisen ruumiiseen, joka on lähes mahdoton tavoittaa. Normatiivisia vaatimuksia naisruumiille kritisoidaan, mutta silti koetaan paineita ja riittämättömyydentunnetta omasta ruumiista suhteessa kulttuurisiin ihanteisiin. Käsitysten ja kokemusten rinnakkainen tarkastelu osoittaa, että niitä on lähes mahdoton erottaa kokonaan toisistaan. Käsitykset ja kokemukset ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään, jolloin myös yksilön ruumiinkokemus rakentuu väistämättä suhteessa kulttuurisiin käsityksiin ruumiista ja sukupuolesta. Keskeiset lähteet: Grosz, Elizabeth (1994): Volatile Bodies. Towards a Corporeal Feminism; Puuronen, Anne & Välimaa, Raili (toim.) (2001): Nuori ruumis; Oinas, Elina (2001): Making Sense of the Teenage Body. Sociological Perspectives on Girls, Changing Bodies, and Knowledge; Heinämaa, Sara (1996): Ele, tyyli ja sukupuoli. Merleau-Pontyn ja Beauvoirin ruumiinfenomenologia ja sen merkitys sukupuolikysymykselle; ja Deaux, Kay & Philogene, Gina (toim.) (2001): Representations of the Social. Bridging Theoretical Traditions.
  • Toppinen, Teemu (2002)
    Internalismi on käsitteellinen välttämättömyysteesi moraaliarvostelmien ja motivaation suhteesta. Puolustan internalismin yksinkertaista muotoilua, jonka mukaan, jos toimija tekee moraaliarvostelman, niin hän on välttämättä motivoitunut sen mukaisesti. Internalismi ja vastakkainen teesi, eksternalismi, ovat olleet runsaan kirjoittelun kohteina metaetiikassa etenkin viimeisen kahden vuosikymmenen ajan. Merkittävin syy tähän on se, että internalismin on ajateltu tukevan ekspressivistisiä teorioita, joiden mukaan moraaliarvostelmat ilmaisevat olennaisesti motivoivia asenteita, kun taas eksternalismin on vuorostaan ajateltu tukevan kognitivistisia teorioita, joiden mukaan moraaliarvostelmat ilmaisevat uskomuksia siitä, kuinka asiat moraalisesti ovat. Ajatus käsitteellinen suhteesta moraaliarvostelmien ja motivaation välillä on uskottava, mutta on toisaalta selvää, että tämä intiimi suhde toisinaan rakoilee. Tästä ovat esimerkkejä sellaiset ilmiöt kuin heikkotahtoisuus, välinpitämättömyys, sekä vääryyden tavoittelu sen itsensä vuoksi. Puolustan internalismia kahta eksternalistista argumenttia vastaan. "Moraalittomuusargumentissa" (David O. Brink) päätellään jonkin tällaisen moraaliarvostelman ja motivaation välisen katkoksen mahdollisuudesta internalismin virheellisyyteen. Relevantit ilmiöt vaativat kuitenkin aina tulkintaa, ja internalistit voivat tarjota näistä ilmiöistä lukuisia internalismin kanssa yhteensopivia tulkintoja. Viime aikoina eksternalistit ovat tiedostaneet tämän ja muotoilleet hienostuneemman "todistamisen taakan haasteen" (Sigrún Svavarsdóttir), jonka mukaan internalistit rajoittavat uskottavien selityshypoteesien määrää välttämättömyysteesil-lään ja ovat täten velvoitettuja kantamaan todistamisen taakan. Tämän eksternalistit taas väittävät onnistuvan vain osoittamalla eksternalismi suoraan epäkoherentiksi kannaksi tai puolustamalla kattavaa metaeettistä teoriaa. Puolustan internalismia näitä haasteita vastaan (a) esittämällä eksternalistien vaatimia argumentteja eksternalismin epäkoherenttiuden puolesta sekä (b) argumentoimalla todistamisen taakan haastetta vastaan, että internalistit voivat kantaa oman osansa todistamisen taakasta selittämällä eksternalismia tyydyttävämmin kattavasti moraaliarvostelman ja motivaation välisen suhteen erilaisia ilmentymiä. Ensimmäisessä luvussa asetan internalismi-eksternalismi -kiistan metaetiikan ongelmakenttään Michael Smithin muotoileman "moraaliprobleemin" avulla ja puolustan internalismin kysymyksen keskeisyyttä tässä laajemmassa ongelmakentässä. Esittelen myös humelaisen ja anti-humelaisen teorian motivaatiosta ja selitän, kuinka motivaation luonnetta koskevat kysymyksetkin voivat saada lisävalaistusta internalismia tarkastelemalla. Toisessa luvussa esittelen eksternalistien argumentit ja aloitan internalismin puolustuksen esittämällä, että ajatus moraalisesti täydellisen välinpitämättömästä moraaliar-vostelmien esittäjästä on epäkoherentti. Kolmannessa luvussa tarkastelen moraaliarvostelman ja motivaation välisiä katkoksia ja argumentoin, että nämä ovat parhaiten tulkittavissa internalistisesti. Neljännessä luvussa puolustan "fetisismiargumenttia", jonka mukaan eksternalistit eivät pysty tekemään hyväksyttävällä tavalla selkoa moraalisesti ihailtavampien toimijoiden motiiveista. Fetisismiargumentti tukee toisessa luvussa aloitettua suoraa eksternalismin kritiikkiä ja täydentää todistamisen taakan kantamisen internalistien osalta.
  • Orrenmaa, Heidi Sofia Katariina (2012)
    Tutkielmassa käsitellään hyvän verojärjestelmän ominaisuuksia Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 1. lisäpöytäkirjan 1 artiklaa koskevan oikeuskäytännön kannalta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) oikeuskäytännöstä on löydettävissä kannanottoja, jotka voivat valottaa hyvälle verojärjestelmälle asettavia, usein ristiriitaisiakin vaatimuksia. Työn tarkoituksena on jäsennellä oikeuskäytäntöä hyvän verojärjestelmän ominaisuuksien mukaan ja arvioida, miten EIT:n oikeuskäytäntöä on hyödynnetty ja voidaan hyödyntää verolakien säätämisessä ja soveltamisessa. EIS 14 artikla koskee syrjinnän kieltoa. Koska se voi tulla sovellettavaksi vain jonkin toisen artiklan yhteydessä, myös sitä koskevaa oikeuskäytäntöä tarkastellaan soveltuvin osin.Omaisuudensuoja on eräs vanhimmista yksilölle kuuluvista oikeuksista. EIS:n omaisuudensuoja merkitsee, että jokaisella luonnollisella ja oikeushenkilöllä on oikeus nauttia rauhassa omaisuudestaan, eikä keneltäkään ei saa riistää hänen omaisuuttaan paitsi julkisen edun nimissä ja laissa määrättyjen ehtojen sekä kansainvälisen oikeuden yleisten periaatteiden mukaisesti. Artiklassa kuitenkin varataan valtioille varsin laaja oikeus puuttua omaisuuteen turvatakseen verotukselliset intressinsä. EIT:n oikeuskäytännön lähtökohtana onkin pitkälti valtion harkintamarginaalin laajuuden määrittäminen.Lainsäädäntötekniset ominaisuudet kuten lain saatavuus, ennustettavuus ja taannehtivuuden välttäminen ovat tärkeitä hyvälle verojärjestelmälle asetettavia ominaisuuksia. Verolaille asetettavat vaatimukset ovatkin varsin usein nousseet esiiin EIT:n oikeuskäytännössä. Lain puutteiden on katsottu loukkaavan verovelvollisen omaisuudensuojaa, mutta toisaalta esimerkiksi taannehtivaa verolainsäädäntöä ei ole täysin kielletty. Suomen kannalta ongelmaksi voivat nousta esimerkiksi oikeuskäytännön suuri merkitys verotuksessa sekä verotusmenettelylakiin sisältyvät yleislausekkeet, joiden avulla on tarkoitus ehkäistä veronkiertoa.Verotuksen oikeudenmukaisuus on olennaista verotuksen legitimiteetin kannalta. EIT:n oikeuskäytännöstä voidaan löytää lähinnä horisontaalista oikeudenmukaisuutta koskevia tapauksia. Menestyksellisimpiä ovat olleet hakijat, joita verotus on syrjinyt sukupuolen perusteella. Suomen osalta on kirjallisuudessa esitetty näkemyksiä, joiden mukaan verotus esimerkiksi kannustaisi naisia jäämään kotiin työnteon sijaan. EIT:n roolista johtuen tämänkaltaisiin rakenteellisiin ongelmiin ei kuitenkaan pysytytä puuttumaan EIS:n keinoin.Hyvän verojärjestelmän tulisi olla tehokas, mutta äärimmilleen viety tehokkuus saattaa olla suhteellisuusperiaatteen vastaista. EIT tarkastelee suhteellisuuden ja tehokuuden rajanvetoa verotuksessa usein julkisen edun kannalta, Olennaisia ovat myös prosessuaaliset takuut, joita verovelvollisella on käytettävinään sekä viranomaisen harkintavallalle asetettavat rajat. Suomen kannalta esimerkiksi vähennysten kaavamaisuus saattaa joissain tilanteissa aiheuttaa mielenkiintoisia pohdintoja siitä, mihin tehokkuuden raja vedetään.Vaikka EIT:n omaisuudensuojaa koskevasta oikeuskäytännöstä löytyy merkityksellisiä näkökohtia verolakien säätämiseen ja soveltamiseen, sitä ei ole otettu kattavasti huomioon Suomessa. Tilannetta voidaan perustella useilla syillä. Euroopan neuvoston jäsenmaiden verojärjestelmät poikkeavat toisistaan, jolloin muita maita koskevaa oikeuskäytäntöä ei nähdä mielekkääksi hyödyntää. EIS:n soveltuminen verokysymyksiin voidaan joiltakin osin asettaa kiistanalaiseksi. Lisäksi EU:n perusoikeuspyrkimykset voivat hämärtää EIT:n toimivaltaa ja auktoriteettia.
  • Toivanen, Antti (2011)
    Työn tarkoituksena oli tutkia vallankäyttöä suomalaisilla muslimisivustoilla internetissä sekä selvittää, minkälaisten asioiden kautta niissä kuvataan hyvin elämistä. Kohteena oli 20 suomalaista muslimisivustoa. Lähdeaineisto koostui blogeista, keskustelufoorumeista sekä eri yhteisöjen kotisivuista. Tutkimusmenetelminä käytettiin kriittistä diskurssianalyysia sekä retorista analyysia. Kohteeksi otettiin kolme erillistä diskurssia, joiden ajateltiin yhdessä määrittävän sitä, mitä hyvin eläminen on. Ensimmäinen diskurssi käsitteli muslimien yhteisön, umman, käsitettä. Toinen käsitteli naisen asemaa. Kolmas käsitteli käännynnäisiä. Analyysi osoitti, että umman diskurssissa pyritään ennen kaikkea perustelemaan muslimien erikoislaatuisuutta verrattuna muihin yhteiskunnan jäseniin. Tällä perusteella katsotaan, että muslimien ensisijaisen lojaaliuden tulisi kohdistua muihin muslimeihin. Naisen asemaa koskevassa diskurssissa korostetaan naisten ja miesten eroavaisuuksia, eri yhteiskunnallisia rooleja ja vastuita sekä vapauksia. Käännynnäisiä koskevassa diskurssissa tarina on epäselvempi. Toisaalta painotetaan eroavaisuuksia muihin suomalaisiin verrattuna, toisaalta alleviivataan kuuluvuutta ja samankaltaisuutta. Kaikissa diskursseissa valtaa käyttävät niin miehet kuin naisetkin. Huomionarvoista oli toisaalta käännynnäisten aktiivinen rooli vallankäytössä, toisaalta se, että heidän näkemyksiinsä voidaan vaikuttaa helposti. Toinen merkittävä tulos oli naisten aktiivinen rooli oman asemansa määrittelyssä. Suurin jakolinja kaikissa diskursseissa kulkee toisaalta maltillisesti, toisaalta salafistisesti tai muuten radikaalisti suuntautuneiden näkemysten ja toimijoiden välillä. Radikaalit näkemykset ovat yleisempiä keskustelupalstoilla. Virallisten yhteisöjen sivuilla näkemykset ovat maltillisempia.
  • Ström, Lauri Taneli (2008)
    Hyödykemarkkinoiden integraatio on eräs voimakkaasti viime vuosikymmeninä edenneen globalisaation osa-alueista. Se vaikuttaa kansalaisten arkeen sekä alentuneiden tuotehintojen että palkkojen rakenteen muuttumisen kautta. Talouksien avautuessa pääsevät yritykset uusille, ulkomaisille markkinoille, mutta samaan aikaan on odotettavissa, että kilpailu kotimarkkinoilla lisääntyy. Yleisesti ottaen uusille markkinoille pääsyn myötä lisääntyneen kysynnän voidaan katsoa nostavan palkkoja ja kotimarkkinoille tulleen uuden kilpailun laskevan niitä. Työssäni esittelen kaksi mallia, jotka pyrkivät vastaamaan kysymykseen palkkojen muuttumisesta hyödykemarkkinoiden integraation edetessä. Kummassakin mallissa ulkomaankaupankäyntiin liittyvien kustannusten aleneminen muuttaa kilpailutilannetta epätäydellisesti kilpailuilla hyödykemarkkinoilla. Tämä muuttaa sitä mitkä yritykset osallistuvat vientiin ja mitkä eivät. Tämän hetkisen tutkimuksen mukaan kaksi keskeisintä yritysten vientipäätöksiin vaikuttavaa tekijää ovat viemiseen liittyvät kiinteät kustannukset, sekä yritysten heterogeenisyys, joka ilmenee pääasiallisesti eroina tuottavuudessa. Kaupankäynnin kustannusten muutos aiheuttaa järjestäytyneillä työmarkkinoilla muutoksia palkkoihin, kun markkinaepätäydellisyyksien ansiosta saavutetut tuotot jakautuvat uudestaan työnantajien ja työntekijöiden kesken. Ensimmäisen mallin (Munch ja Skaksen 2002) perusteella tavoitteeni on osoittaa, miten hyödykemarkkinoiden kansainvälistyminen myötä yritysten pääsy uusille vientimarkkinoille synnyttää palkkoja nostavan vaikutuksen ja lisääntynyt kilpailu kotimarkkinoilla palkkoja laskevan vaikutuksen. Lisäksi mallissa osoitetaan kiinteiden ja muuttuvien vientikustannusten vaikuttavan palkkoihin eri lailla, ja että kiinteillä vientikustannuksilla on tärkeä merkitys yritysten vientiin osallistumispäätösten kannalta. Toisessa mallissa (Andersen ja Sørensen 2008) pureudutaan kysymykseen, mikä vaikutus kilpailevien ulko- ja kotimaisten yritysten tuottavuuseroilla on palkkojen tasoon. Selviää, että integraatio huonontaa niiden yritysten maksamia palkkoja, joiden voitot ovat syntyneet ulkomaankaupan esteiden suojaavuuden ansiosta, ja että integraatio parantaa tuotannon erikoistumisen ansiosta pärjäävien yritysten maksamia palkkoja.
  • Koukkula, Reeta (1999)
    Tutkielman tarkoituksena on vertailla kahta yleisimmin käytettyä hyödykeverotusmuotoa, myytyyn määrän perustuvaa yksikköveroa ja hyödykkeen arvoon perustuvaa ad valorem -veroa epätäydellisen kilpailun vallitessa. Täydellisen kilpailun vallitessa näiden veromuotojen välillä ei ole eroja, kun hinta ja rajakustannus asetetaan yhtä suuriksi. Epätäydellisen kilpailun vallitessa hinta asetetaan suuremmaksi kuin rajakustannus, jolloin veromuodot käyttäytyvät eri tavoin. Tutkielma keskittyy siihen, miten näiden kahden veromuodon vaikutukset kuluttajahintaan, myytyyn määrään, voittoihin, hyvinvointiin, hyödykkeen laatuun ja tuotedifferointiin eroavat toisistaan. Epätäydellisen kilpailun erilaiset ilmenemismuodot on pyritty ottamaan huomioon. Verojen vaikutuksia on tutkittu muun muassa vapaan sekä estetyn markkinoillepääsyn mallissa. Yritysten on oletettu aluksi tuottavan homogeenista tuotetta ja myöhemmin tarkastelu on laajennettu myös differoituihin tuotteisiin. Veromuotojen optimaalista rakennetta on tutkittu verouudistuksen avulla, jolloin verotuksen rakennetta on muutettu siirtämällä painopistettä yksikköverosta ad valorem -veroon siten, että verotulot pysyvät ennallaan. Lopuksi on esitelty empiirinen tutkimus koskien Euroopan Unioniin kuuluvien maiden tupakkaverotusta. Euroopan Unionin tupakkaveron harmonisointipyrkimysten vuoksi aihe on ollut erityisen huomion kohteena. Tutkimuksessa saadut tulokset tukevat esitettyjä teorioita. Ad valorem -veron voidaan päätellä tuottavan markkinoille alhaisemman hinnan ja matalamman voittojen tason kuin yksikkövero. Myös hyvinvoinnin kannalta ad valorem -vero tuottaa paremman lopputuloksen. Veromuotojen vaikutuksesta hyödykkeen laatuun ja tuotedifferointiin ei ole saatu aivan yksiselitteisiä tuloksia, mutta tutkimukset osoittaisivat ad valorem -veron johtavan alhaisempaan laatuun ja vähäisempään tuotevariaatioiden määrään markkinoilla. Keskeisimpiä lähteitä: Delipalla - Keen (1992): The Comparison Between Ad Valorem and Specific Tax Under Imperfect Competition. Journal of Public Economics. Besley (1989): Commodity Taxation and Imperfect Competition: A Note on Effects of Entry. Journal of Public Economics. Kayn ja Keenin artikkelit, mm. (1991) Product Quality Under Specific and Ad Valorem Taxation. Public Finance Quarterly.
  • Huotari, Riikka (2010)
    Kansainvälinen siirtolaisuus on lisääntynyt voimakkaasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Monet maailman kehittyneemmistä talouksista ovat siirtyneet entistä rajoittavampaan maahanmuuttopolitiikkaan, joka pääsääntöisesti suosii korkeasti koulutettuja siirtolaisia. Tämä on myös kasvattanut siirtolaisissa korkeasti koulutettujen suhteellista osuutta (Docquier ja Marfouk 2006). Taloustieteellisessä tutkimuksessa on jo 1960-luvulta alkaen oltu kiinnostuneita siitä, miten korkeasti koulutetun työvoiman kansainvälinen liikkuminen vaikuttaa maailman heikoimmin kehittyneissä talouksissa. Perinteisen näkemyksen mukaan koulutetun työvoima virta kehitysmaista kehittyneisiin talouksiin on haitallista. Tätä ilmiötä kutsutaan aivovuodoksi. Endogeenisen talouskasvun teorialla, joka painottaa inhimillisen pääoman merkitystä taloudelliseen kasvuun vaikuttavana tekijänä, on myönteisempi näkökulma aivovuodon vaikutuksista. Se painottaa koulutetun työvoiman liikkumisen positiivisia vaikutuksia koulutuksen ja inhimillisen pääoman lisääntymisen kautta. Tässä tutkielmassa tavoitteenani on selvittää, miten aivovuoto hyödyttäisi kehittyvää taloutta. Esittelen ensiksi Beinen ym. (2001) teorian jonka mukaan aivovuoto vaikuttaa kehittyvässä taloudessa kahdella tavalla: (i) koulutetun työvoiman maastamuutto johtaa osaamisen ja siten inhimillisen pääoman vähentymiseen kehittyvässä taloudessa, mutta taas toisaalta (ii) maastamuuton mahdollisuus luo kehittyvän talouden väestölle kannustimia hankkia lisää inhimillistä pääomaa. Jälkimmäisen (ii) vaikutuksen ollessa suurempi kehittyvä talous hyötyy aivovuodosta. Koska aivovuodon on osoitettu hyödyttävän kehittyviä, erityisesti väestömäärältään suuria maita (Beine ym. 2008), sitä kannattaa tutkia yhdessä väestönkasvun kanssa. Tutkielmassani tarkastelen myös koulutetun työvoiman liikkumisen vaikutuksia inhimilliseen pääomaan, väestönkasvuun ja taloudelliseen kasvuun nojautuen Mountfordin ja Rapoportin (2007, 2008) teoriaan. Osoitan, että aivovuodolla on positiivisia vaikutuksia sekä kehitysmaassa että kehittyneessä taloudessa. Tutkin myös aivovuodon vaikutuksia globaalin tulonjaon kehitykseen. Vaikka viime vuosikymmeninä globaalin tasa-arvon on havaittu lisääntyneen, aivovuoto voi jatkossa lisätä epätasa-arvoa kiihdyttämällä kehittyvien talouksien väestönkasvua. Mountfordin ja Rapoportin (2007, 2008) mukaan on todennäköistä, että aivovuoto heikentää kehittyvien maiden suhteellista asemaa.
  • Hämäläinen, Taija (2003)
  • Toivonen, Antti-Mikael (2014)
    Tutkielmani aiheena on hyödyntämiskielto erityisesti lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevissa oikeudenkäynneissä. Ensimmäinen tavoitteeni on näyttää, että tietyissä todistelutilanteissa hyödyntämiskielto on välttämätön ja ainoa keino turvata oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuus. Todistetta rasittaa tällöin korjaamiskelvoton virhe, jonka taustalla on yleensä viranomaisen laiminlyönti. Toinen tavoitteeni on osoittaa, että hyödyntämiskieltoa ei tarvita, jos rikosmenettely itsessään on kokonaisuutena oikeudenmukainen. Oikeudenmukaisuuden pitää olla itseisarvo, mutta se ei saa estää rikosvastuun toteuttamista. Hyödyntämiskielto on vasta viimeinen keino välttää epäoikeudenmukainen oikeudenkäynti. Osoitan toisaalta myös, että hyödyntämiskiellot eivät ole pitkäaikaisesta vastustuksesta huolimatta oikeusjärjestelmäämme sopimattomia. Seksuaalirikoksia käsittelevät oikeudenkäynnit ovat jo lähtökohtaisesti arkaluontoisia, mikä vaikuttaa oikeudenkäynnin luonteeseen. Arkaluontoisuus korostuu entisestään, kun uhri on lapsi. Asetelma vaikuttaa olennaisesti myös todisteluun. Kun oikeudenkäynnin asianomistaja on lapsi, voidaan lapsen edun vuoksi poiketa tavanomaisista menettelytavoista. Lasta ei pakoteta esimerkiksi kohtaamaan syytettyä oikeudenkäynnissä, koska se on tarpeeton koettelemus ja usein lapselle haitallista. Henkilökohtaisen kuulemisen sijaan lapsen kertomus voidaan tallentaa ennen oikeudenkäyntiä esitutkintavaiheessa. Tällöin on syytetylle kuitenkin varattava tilaisuus esittää lapselle kysymyksiä. Lapsen kertomus on usein merkittävin ja jopa ainoa todiste syytettyä vastaan, minkä vuoksi syytetyllä on oltava kunnollinen mahdollisuus puolustautua. Oikeudenkäynnissä on siis tasapainotettava keskenään vastakkaiset intressit eli syytetyn oikeusturva ja hänen oikeutensa oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin sekä rikosvastuun toteuttaminen ja pyrkimys suojella lasta menettelyn aiheuttamilta haitoilta. Käsittelemissäni oikeustapauksissa hyödyntämiskielto liittyy olennaisesti oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuusvaatimuksiin, jotka saavat sisältönsä suurelta osin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä. Menettelyjen puutteet ovat koskeneet lähinnä kuulemis- eli kontradiktorista periaatetta ja erityisesti siihen sisältyvää syytetyn vastakuulusteluoikeutta. Kuulemisperiaatteen kannalta keskeisimpiä vaatimuksia käsiteltävissä tapauksissa on, että syytetyllä on asianmukainen mahdollisuus esittää lapselle kysymyksiä. Jos kuulemisperiaatetta ei ole noudatettu ja esitutkintatallenne on pääasiallinen tai ratkaiseva todiste, tallenteen esittäminen loukkaa syytetyn oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Epäoikeudenmukaisuus korjaantuu, kun kuulemisperiaatteen vastainen todiste asetetaan hyödyntämiskieltoon. Hyödyntämiskielto on moniulotteinen käsite. Sillä on sekä prosessiteknisiä että yhteiskunnallisia tehtäviä. Valotan aluksi hyödyntämiskiellon teoreettista taustaa, perusteita sen käytölle sekä sen haittoja ja hyötyjä. Sen jälkeen avaan hyödyntämiskiellon suhdetta oikeudenmukaisuuteen ja esittelen, miten hyödyntämiskieltoa sovelletaan oikeuskäytännössä. Aineistona olen käyttänyt pääasiallisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöä ja Suomen korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiä. Varsinkin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö on vaikuttanut laajasti sekä Suomen lainsäädäntöön että oikeustilaan. En käsittele syyllisyyskysymyksiä enkä tuomioiden aineellisen oikeuden mukaisuutta lainkaan. Tutkielmani keskiössä on suomalaisten oikeudenkäyntien oikeudenmukaisuus todistelun näkökulmasta. Oikeustapausten perusteella selvitän, millaista todistelun tulisi oikeudenkäynnissä vähintäänkin olla, miten todistelun oikeudenmukaisuus on Suomessa toteutunut ja millaisia puutteita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut ovat Suomen oikeusjärjestelmässä paljastaneet. Tutkielmassa käsitellään myös rikosmenettelyä yleisesti, sillä hyödyntämiskieltoon liittyy olennaisesti keskustelu rikosmenettelyssä noudatettavista periaatteista. Esittelen aineellisen totuuden periaatteen ja vapaan todistusteorian, jotka ovat vaikuttaneet paljon hyödyntämiskiellon asemaan Suomen oikeusjärjestelmässä. Lyhyesti tarkastelen myös rikosmenettelyn erityispiirteitä silloin, kun asianomistaja on lapsi. Todistelussa on otettava huomioon esimerkiksi lapseen liittyvät todistajanpsykologiset seikat.
  • Jämsä, Jurkka (2014)
    Oikeudenkäynnin lopputuloksen kannalta on keskeistä, miten näyttökysymys ratkaistaan eli mitä tuomioistuin katsoo asiassa selvitetyksi. Rikosasioissa velvollisuus esittää selvitystä on syyttäjällä ja syytetty voidaan tuomita vain, jos hänen syyllisyydestään ei jää varteenotettavaa epäilyä. Ennen näytön riittävyyden arviointia on kuitenkin määriteltävä, mitä todistelua asiassa voidaan ylipäätään hyödyntää. Jos hyödyntämistä rajoitetaan, syyttäjän esittämä todistelu ei kenties riitä langettavaan tuomioon, vaan syyte hylätään. Rikosasian käsittelyssä tasapainoillaan jatkuvasti rikoslainsäädännön tehokkaan toteuttamisen ja menettelyllisen oikeudenmukaisuuden välillä. Tämä pätee myös todisteluun. Lähtökohtaisesti rikosprosessin tavoitteet eivät ole ristiriidassa, vaan syyte tulee voida näyttää toteen niin, että todistelu on luotettavaa, eikä todistelumenettely vaaranna syytetyn oikeusturvaa. Tutkielmassa esitettävä todistusoikeudellinen oikeudenmukaisuusmalli havainnollistaa tätä tasapainoa sekä sitä, miten tavoitteet konkretisoituvat säännöksiksi. Malli hyödyntää Kaarlo Tuorin kriittisen oikeuspositivismin teoriaa, jossa oikeus hahmotetaan kolmella eri tasolla. Näyttöharkinta on lähtökohtaisesti vapaata, mikä tarkoittaa, että siinä merkitystä on vain todistelun luotettavuudella. Menettelyvirheellä ei siten välttämättä ole näyttöarvoa laskevaa vaikutusta, ellei se ole heikentänyt todistelun luotettavuutta. Hyödyntämiskielto taas poistaa menettelyvirheen rasittaman näytön kokonaan näyttöharkinnan piiristä. Kyseinen näyttö ei siis saa vaikuttaa lainkaan tuomioistuimen päätöksentekoon. Näiden ääripäiden väliltä voi kuitenkin löytää tilanteita, joissa todistelun hyödyntämistä ei täysin sallita eikä täysin kielletä, vaan sitä rajoitetaan. Tutkielmassa esitetään, että tällöin on kyse hyödyntämisrajoituksesta. Uuden käsitteen omaksuminen on välttämätöntä tilanteiden hahmottamiseksi. Tutkielmassa tarkastellaan vastakuulusteluoikeuden puuttumista esimerkkinä menettelyvirheistä todistelussa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on linjannut, että tällaisen menettelyvirheen rasittama todistelu voidaan sallia, mutta hyödyntämistä rajoittavat kolmenlaiset edellytykset. Ensinnäkin vastakuulusteluoikeuden puuttumiselle on oltava hyvä syy. Toiseksi sen puuttumista on kompensoitava syytetyn oikeuksien turvaamiseksi. Kolmanneksi asiaan vaikuttaa se, onko kyse pääasiallisesta näytöstä vai ei. Kahta ensimmäistä edellytystä koskevan harkinnan olen nimennyt menettelyvirhepunninnaksi, kolmatta edellytystä koskevan taas näyttöosuuspunninnaksi.
  • Sirkiä, Saara-Kaisa (2006)
    Opinnäytetyössä tarkastellaan Helsingin kaupungin Rakennusvirastossa ja Sosiaalivirastossa työskentelevien lähiesimiesten (esimiehet, joiden alaisilla ei ole alaisia; Leppänen, 2002) asennoitumista tulos- ja kehityskeskusteluihin. Tulos- ja kehityskeskustelulla opinnäytetyössä tarkoitetaan esimiehen ja hänen alaisensa välistä luottamuksellista keskustelua, joka käydään säännöllisesti vähintään kerran vuodessa etukäteen sovittuna ajankohtana ja jossa käsitellään menneen kauden arviointi, tulevan kauden tavoitteet sekä työntekijän kehittymistarpeet. (sovellettu Kaartinen ym., 2001.) Keskustelujen taustalta on tunnistettavissa useampia henkilöstöjohtamisen teoreettisia malleja, jotka voidaan jaotella työn suoriutumisen arviointia ja työssä kehittymisen näkökulmaa painottaviin malleihin. Opinnäytetyössä luodaan yleiskatsaus erilaisiin malleihin painottaen niiden mallien esittelyä, joiden voidaan nähdä liittyvän Helsingin kaupungin tulos- ja kehityskeskustelukäytäntöön. Tulos- ja kehityskeskustelukirjallisuudessa korostetaan esimiesten keskeistä asemaa keskustelujen toteuttamisen ja niistä saatavan annin kannalta (Elo, 1997; Juuti & Vuorela, 2002). Opinnäytetyön tavoitteena onkin selvittää, kuinka lähiesimiestehtävissä toimivat henkilöt asennoituvat tulos- ja kehityskeskusteluihin yhtenä henkilöstöjohtamisen työvälineenä ja millaisiin seikkoihin asennoituminen liittyy. Lähiesimiesten asenteita tarkastellaan argumentatiivisina ja sosiaalisina ilmiöinä ja tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on retorinen asenneteoria (Billig, 1987/1996) sekä sosiaalista korostava relationaalinen sosiaalipsykologia (Bateson, 1972; Goffman, 1974; Israel, 1979). Asennoitumista tarkastellaan laadullisen asennetutkimuksen menetelmällä (Vesala & Rantanen, 1999; 2005) tuotetun ja analysoidun aineistonäytteen kautta, joka koostuu 14:n lähiesimiestehtävässä toimivan henkilön yksilöhaastatteluin tuotetusta argumentatiivisesta puheaineistosta. Aineiston analyysin perusteella lähiesimiesten asenteet rakentuvat yksilöllisesti koettujen hyötyjen, työyhteisön kontekstin ja toimija-asemien suhteiden sekä nykyajan työelämähaasteiden muodostamassa arvottamisen kehikossa. Pääosin haastateltavat asennoituvat tulos- ja kehityskeskusteluihin myönteisesti. Myönteisen asennoitumisen nähdään joko kuuluvan lähiesimiehen toimija-asemaan, jolloin suhtautuminen on normatiivista tai myönteisyys liitetään itselle koituviin hyötyihin, jolloin suhtautuminen on pragmaattista. Kielteisempi asennoituminen liittyy keskusteluiden toteuttamiseen viraston taholta ohjatussa toimintakulttuurissa tai kielteisyys liittyy kokemukseen keskusteluiden yksipuolisesta toteuttamisesta työntekijöiden passiivisuuden vuoksi. Tulos- ja kehityskeskustelujen keskeisimmät kehittämisen kohteet aineiston analyysin perusteella liittyvät lähiesimiestyötä tekevien henkilöiden vaikutusmahdollisuuksien edistämiseen sekä toimintakontekstin piirteiden huomioimiseen. Myös ikääntyvien työntekijöiden sekä määräaikaisessa työsuhteessa olevien henkilöiden kanssa tulos- ja kehityskeskustelujen toteuttamisesta olisi tarpeellista tehdä jatkoselvitystä. Keskeisimmät lähdeteokset: retorisesta asenneteoriasta Michael Billigin (1987/1996) Arguing and thinking: a rhetorical approach to social psychology; laadullisesta asennetutkimuksesta Kari Vesalan ja Teemu Rantasen (2005) Laadullinen asennetutkimus: lähtökohtia, periaatteita, mahdollisuuksia; henkilöstöjohtamisesta Riitta Viitalan (2004) Henkilöstöjohtaminen sekä tulos- ja kehityskeskusteluista esimiestyössä Pauli Juutin ja Antti Vuorelan (2002) Johtaminen ja työyhteisön hyvinvointi.
  • Sirkiä, Saara-Kaisa (2006)
    Opinnäytetyössä tarkastellaan Helsingin kaupungin Rakennusvirastossa ja Sosiaalivirastossa työskentelevien lähiesimiesten (esimiehet, joiden alaisilla ei ole alaisia; Leppänen, 2002) asennoitumista tulos- ja kehityskeskusteluihin. Tulos- ja kehityskeskustelulla opinnäytetyössä tarkoitetaan esimiehen ja hänen alaisensa välistä luottamuksellista keskustelua, joka käydään säännöllisesti vähintään kerran vuodessa etukäteen sovittuna ajankohtana ja jossa käsitellään menneen kauden arviointi, tulevan kauden tavoitteet sekä työntekijän kehittymistarpeet. (sovellettu Kaartinen ym., 2001.) Keskustelujen taustalta on tunnistettavissa useampia henkilöstöjohtamisen teoreettisia malleja, jotka voidaan jaotella työn suoriutumisen arviointia ja työssä kehittymisen näkökulmaa painottaviin malleihin. Opinnäytetyössä luodaan yleiskatsaus erilaisiin malleihin painottaen niiden mallien esittelyä, joiden voidaan nähdä liittyvän Helsingin kaupungin tulos- ja kehityskeskustelukäytäntöön. Tulos- ja kehityskeskustelukirjallisuudessa korostetaan esimiesten keskeistä asemaa keskustelujen toteuttamisen ja niistä saatavan annin kannalta (Elo, 1997; Juuti & Vuorela, 2002). Opinnäytetyön tavoitteena onkin selvittää, kuinka lähiesimiestehtävissä toimivat henkilöt asennoituvat tulos- ja kehityskeskusteluihin yhtenä henkilöstöjohtamisen työvälineenä ja millaisiin asioihin asennoituminen liittyy. Lähiesimiesten asenteita tarkastellaan argumentatiivisina ja sosiaalisina ilmiönä ja tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on retorinen asenneteoria (Billig, 1987/1996) sekä sosiaalista korostava relationaalinen sosiaalipsykologia (Bateson, 1972; Goffman, 1974; Israel, 1979). Asennoitumista tarkastellaan laadullisen asennetutkimuksen menetelmällä (Vesala & Rantanen, 1999, 2005) tuotetun ja analysoidun aineistonäytteen kautta, joka koostuu 14:n lähiesimiestehtävässä toimivan henkilön yksilöhaastatteluin tuotetusta argumentatiivisesta puheaineistosta. Aineiston analyysin perusteella lähiesimiesten suhtautuminen muodostuu yksilöllisesti koettujen hyötyjen, työyhteisön kontekstin ja toimija-asemien suhteiden sekä nykyajan työelämähaasteiden muodostamassa arvottamisen kehikossa. Pääosin haastateltavat suhtautuvat tulos- ja kehityskeskusteluihin myönteisesti. Myönteisen suhtautumisen nähdään joko kuuluvan lähiesimiehen toimija-asemaan, jolloin suhtautuminen on normatiivista tai myönteisyys liitetään itselle koituviin hyötyihin, jolloin suhtautuminen on pragmaattista. Kielteisempi suhtautuminen liittyy keskusteluiden toteuttamiseen viraston taholta ohjatussa toimintakulttuurissa tai kielteisyys liittyy kokemukseen keskusteluiden yksipuolisesta toteuttamisesta työntekijöiden passiivisuuden takia. Tulos- ja kehityskeskustelujen keskeisimmät kehittämisen kohteet aineiston analyysin perusteella liittyvät lähiesimiestyötä tekevien henkilöiden vaikutusmahdollisuuksien edistämiseen sekä toimintakontekstin piirteiden huomioimiseen tulos- ja kehityskeskustelujen toteuttamisessa. Myös ikääntyvien työntekijöiden sekä määräaikaisessa työsuhteessa olevien henkilöiden kanssa tulos- ja kehityskeskustelujen toteuttamisesta olisi tarpeellista tehdä jatkoselvitystä. Keskeisimmät lähdeteokset: retorisesta asenneteoriasta Michael Billigin (1987/1996) Arguing and thinking: a rhetorical approach to social psychology; laadullisesta asennetutkimuksesta Kari Vesalan ja Teemu Rantasen (2005) Laadullinen asennetutkimus: lähtökohtia, periaatteita, mahdollisuuksia, henkilöstöjohtamisesta Riitta Viitalan (2004) Henkilöstöjohtaminen sekä tulos- ja kehityskeskusteluista esimiestyössä Pauli Juutin ja Antti Vuorelan (2002) teos Johtaminen ja työyhteisön hyvinvointi.
  • Sirkiä, Saara (Helsingin yliopisto, 2006)
    Opinnäytetyössä tarkastellaan Helsingin kaupungin Rakennusvirastossa ja Sosiaalivirastossa työskentelevien lähiesimiesten (esimiehet, joiden alaisilla ei ole alaisia; Leppänen, 2002) asennoitumista tulos- ja kehityskeskusteluihin. Tulos- ja kehityskeskustelulla opinnäytetyössä tarkoitetaan esimiehen ja hänen alaisensa välistä luottamuksellista keskustelua, joka käydään säännöllisesti vähintään kerran vuodessa etukäteen sovittuna ajankohtana ja jossa käsitellään menneen kauden arviointi, tulevan kauden tavoitteet sekä työntekijän kehittymistarpeet. (sovellettu Kaartinen ym., 2001.) Keskustelujen taustalta on tunnistettavissa useampia henkilöstöjohtamisen teoreettisia malleja, jotka voidaan jaotella työn suoriutumisen arviointia ja työssä kehittymisen näkökulmaa painottaviin malleihin. Opinnäytetyössä luodaan yleiskatsaus erilaisiin malleihin painottaen niiden mallien esittelyä, joiden voidaan nähdä liittyvän Helsingin kaupungin tulos- ja kehityskeskustelukäytäntöön. Tulos- ja kehityskeskustelukirjallisuudessa korostetaan esimiesten keskeistä asemaa keskustelujen toteuttamisen ja niistä saatavan annin kannalta (Elo, 1997; Juuti & Vuorela, 2002). Opinnäytetyön tavoitteena onkin selvittää, kuinka lähiesimiestehtävissä toimivat henkilöt asennoituvat tulos- ja kehityskeskusteluihin yhtenä henkilöstöjohtamisen työvälineenä ja millaisiin asioihin asennoituminen liittyy. Lähiesimiesten asenteita tarkastellaan argumentatiivisina ja sosiaalisina ilmiöinä ja tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on retorinen asenneteoria (Billig, 1987/1996) sekä sosiaalista korostava relationaalinen sosiaalipsykologia (Bateson, 1972; Goffman, 1974; Israel, 1979). Asennoitumista tarkastellaan laadullisen asennetutkimuksen menetelmällä (Vesala & Rantanen, 1999, 2005) tuotetun ja analysoidun aineistonäytteen kautta, joka koostuu 14:n lähiesimiestehtävässä toimivan henkilön yksilöhaastatteluin tuotetusta argumentatiivisesta puheaineistosta. Aineiston analyysin perusteella lähiesimiesten suhtautuminen muodostuu yksilöllisesti koettujen hyötyjen, työyhteisön kontekstin ja toimija-asemien suhteiden sekä nykyajan työelämähaasteiden muodostamassa arvottamisen kehikossa. Pääosin haastateltavat suhtautuvat tulos- ja kehityskeskusteluihin myönteisesti. Myönteisen suhtautumisen nähdään joko kuuluvan lähiesimiehen toimija-asemaan, jolloin suhtautuminen on normatiivista tai myönteisyys liitetään itselle koituviin hyötyihin, jolloin suhtautuminen on pragmaattista. Kielteisempi suhtautuminen liittyy keskusteluiden toteuttamiseen viraston taholta ohjatussa toimintakulttuurissa tai kielteisyys liittyy kokemukseen keskusteluiden yksipuolisesta toteuttamisesta työntekijöiden passiivisuuden takia. Tulos- ja kehityskeskustelujen keskeisimmät kehittämisen kohteet aineiston analyysin perusteella liittyvät lähiesimiestyötä tekevien henkilöiden vaikutusmahdollisuuksien edistämiseen sekä toimintakontekstin piirteiden huomioimiseen tulos- ja kehityskeskustelujen toteuttamisessa. Myös ikääntyvien työntekijöiden sekä määräaikaisessa työsuhteessa olevien henkilöiden kanssa tulos- ja kehityskeskustelujen toteuttamisesta olisi tarpeellista tehdä jatkoselvitystä. Keskeisimmät lähdeteokset: retorisesta asenneteoriasta Michael Billigin (1987/1996) Arguing and thinking: a rhetorical approach to social psychology; laadullisesta asennetutkimuksesta Kari Vesalan ja Teemu Rantasen (2005) Laadullinen asennetutkimus: lähtökohtia, periaatteita, mahdollisuuksia, henkilöstöjohtamisesta Riitta Viitalan (2004) Henkilöstöjohtaminen sekä tulos- ja kehityskeskusteluista esimiestyössä Pauli Juutin ja Antti Vuorelan (2002) Johtaminen ja työyhteisön hyvinvointi.
  • Peitola, Petri (2005)
    Helsingin sosiaaliviraston Keskisessä sosiaalikeskuksessa on käytetty yksilökohtaista palveluohjausta työmenetelmänä huumeongelmaisten asiakkaiden kanssa. Palveluohjauksen vaikuttavuutta ja asiakkaiden kuntoutumisen edistymistä on seurattu soveltamalla tapauskohtaista realistista arviointia osana asiakastyötä. Sosiaalityöntekijät ovat käyttäneet tarkoitusta varten laadittuja lomakkeita, jotka on täytetty asiakkaiden kanssa kolmen kuukauden välein. Tämän tutkimuksen kohteena oli tapauskohtaisen realistisen arvioinnin käytöstä saadut kokemukset sosiaalityöntekijöiden ja huumeongelmaisten asiakkaiden näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää käytetyn menetelmän hyödyllisyyttä ja toimivuutta. Tutkimuksen tarkoituksena oli myös tuoda lisää tietoa ja ymmärrystä sosiaalityön käytännön arvioinnin kehittämiseksi. Tutkimuksen aineisto koostui neljän sosiaalityöntekijän ja neljän palveluohjauksessa olleen huumeongelmaisen asiakkaan teemahaastatteluista. Kaikilla haastateltavilla oli kokemuksia tapauskohtaisesta realistisesta arvioinnista vähintään kolmen erillisen lomakearvioinnin osalta. Sosiaalityöntekijöiden ja asiakkaiden haastattelut muodostivat pääaineiston, jonka lisäksi käytössä oli tausta-aineistona tilasto-ohjelmaan syötetyt lomaketiedot ja niistä saadut asiakkaan tilanteen muuttumista kuvaavat graafiset koosteet. Tutkimuksen tärkeimpinä lähteinä käytettiin realistisen arvioinnin teorian osalta Ray Pawsonin ja Nick Tilleyn (1997) teosta Realistic Evaluation. Tapauskohtaista arviointia selvitettiin tässä tutkimuksessa erityisesti Mansoor Kazin (1998, 2003) ja Ilmari Rostilan (1997, 2000, 2001) kirjoitusten perusteella. Tutkimuksen voi nähdä myös jatkona Keskisen sosiaalikeskuksen palveluohjaus- ja arviointihankkeita käsitteleviin Pertti Korteniemen (2003)ja Veli-Matti Ponkalan (2003) raportteihin, jotka myös olivat lähteinä. Tulosten mukaan huumeongelmaisten asiakkaiden kanssa on mahdollista toteuttaa tapauskohtaista realistista arviointia. Menetelmä vaatii pitkän seuranta-ajan, jolloin myös kuntoutuvan huumeongelmaisen asiakkuuden tulisi säilyä sosiaalitoimessa riittävän kauan. Arviointia ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista soveltaa kaikkien huumeongelmaisten asiakkaiden kanssa. Asiakkaan ollessa aktiivinen huumeiden käyttäjä, ei arviointia ole helppo toteuttaa, eikä arviointitieto ole luotettavaa. Käytössä olleet lomakkeet ovat haastattelujen perusteella helppokäyttöisiä ja strukturoitujen lomakekyselyjen käyttö asiakkaan tilanteen arvioinnissa tuo selkeän rakenteen asiakastyöhön. Arvioinnissa käytettyjen lomakkeiden sisältämät kysymykset eivät ole kaikilta osin sopivia mittaamaan työn vaikuttavuutta. Erityisesti lomakkeilla kysytyt arkielämään liittyvät asiat koetaan tärkeiksi, mutta kysymykset eivät sovellu välttämättä kaikkiin elämäntilanteisiin. Pitkä ja luottamuksellinen asiakassuhde sekä asiakkaiden kokema inhimillinen tukeminen näyttävät olevan arvioinnin mahdollistavia tekijöitä. Realistisen arviointiin liittyvät tieteellisyyden vaatimukset ovat haasteena kehitettäessä arviointimenetelmää edelleen. Arviointimenetelmän kehittämisessä tulee huomioida myös mallin yksinkertaistaminen, kohderyhmän valikoiminen ja sosiaalityön vaikuttamisen mahdollisuuksien täsmentäminen.