Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 7292-7311 of 24725
  • Nylander, Jouni (Helsingin yliopisto, 2010)
    Tutkielmassa tarkastellaan postiyhtiö Itellan varhaisjakajina työskentelevien maahanmuuttajien ymmärrys- ja viestintäongelmia. Tutkimuskysymyksenä on se, mitä ongelmakohtia varhaisjakelun suullisessa ja kirjallisessa viestinnässä on. Työssä pureudutaan myös siihen, onko viestinnässä eroa maahanmuuttajien ja valtaväestön edustajien välillä, sekä pohditaan sitä, miten ongelmiin voitaisiin vaikuttaa. Tutkielman kirjallisena aineiston muodostavat varhaisjakajien perehdytykseen tarkoitettu Lehdenjakajan käsikirja ja keskeisiin työvälineisiin kuuluva jakolista. Suullisena aineistona on käytetty kymmenen jakajan teemahaastatteluja. Seitsemän heistä on maahanmuuttajia ja kolme valtaväestön edustajia. Lehdenjakajan käsikirjaa analysoidaan käyttäen Kressin ja van Leeuwenin multisemioottista kuvan kielioppia, Lyonsin hahmottamia tekstin tarkoitteiden abstraktiotasoja sekä yhden jakajan syvennettyä haastattelua. Jakolistaa tarkastellaan kahden informantin haastattelun pohjalta. Itellan varhaisjakelun viestintää käsitellään seikkaperäisesti monelta eri kannalta ja eritellään myös kaikkien kymmenen informantin haastattelujen pohjalta. Teoreettisena viitekehyksenä viestintäosuudessa on Åbergin tulosviestinnän malli ja Aulan teoria viestinnän kaksoisfunktiosta. Lopuksi käsitellään varhaisjakajien kielitaitoa ja Itellan kielipolitiikkaa yleisesti. Käsikirjan analyysi osoittaa, että kuvien sommittelulla on merkitystä. Kuvat viestivät muun muassa työtä tehtävän pääasiassa ihmisvoimin ja työnantajan pyrkivän pitämään esillä tasa-arvoteemaa. Teksti sisältää paljon konkreettisiin tarkoitteisiin viittaavia substantiiveja, mikä tekee siitä helppolukuista. Informantit pitivätkin sekä suomenkielistä että englanninkielistä tekstiä selkeänä. Haastattelujen analyysi paljasti kuitenkin, ettei Lehdenjakajan käsikirjaa käytetä varhaisjakajien perehdytyksessä. Jakolistoissa taas suurin osa tekstistä on pelkästään suomeksi, joten ne eivät kokonaan avaudu suomea taitamattomille maahanmuuttajille. Haastattelujen perusteella Itellan varhaisjakelun viestintä on luonteeltaan lähinnä integroivaa ja johtajakeskeistä. Tutkielmasta selviää, että Itellassa käytössä olevasta monikulttuurisesta mallista huolimatta varhaisjakajat eivät ole päässeet suomen kielen opetuksen piiriin. Koska varhaisjakelun työntekijöistä huomattava osa on maahanmuuttajia, heidän kielelliset ja viestinnälliset tarpeensa olisi hyvä ottaa huomioon yrityksen kielipoliittisia ratkaisuja tehtäessä.
  • Selenius, Emma (2013)
    The United Nations Framework Convention on Climate Change devised the Kyoto Protocol in 1997, but this agreement was to be just the starting phase in restricting emissions, and a more comprehensive agreement would come right after the first term of the Protocol. The Copenhagen Summit in December 2009 was to be the meeting where a new agreement would be adopted. However, preliminary negotiations leading up to the Summit revealed that consensus was very hard to reach. Despite these disagreements, the Copenhagen Summit was rallied to be the one where the world shows commitment to the cause and unites to fight climate change. By the time the Summit started, the gap between expectations and reality was enormous. The Summit was not a success. Developing countries were adamant that the main negotiating track had to be a second term for the Kyoto Protocol. The US President Barack Obama was under domestic pressure to make sure that the US only commits to an agreement that includes all the largest polluters. China was holding on to the principle of “common but differentiated responsibilities” and refused to agree to binding emission restrictions and international monitoring. The deadlock did not unravel until the Chair of the Summit gathered an informal negotiation group as a last minute plea. This high-level group drafted an Accord that was not based on the work of the UNFCCC working groups and presented it to the Plenary meeting on the last night of the Summit. Various developing countries announced immediately that they would not accept the Accord and so the Summit compromised to “take note” of the Accord instead of adopting it. No binding agreement was reached. The aim of this Thesis is to examine the Copenhagen Summit as a failure and to discuss the most evident problems of the Summit in relation to theories of power, participation and compliance. All the subsidiary and working groups of the Summit are examined individually in order to get a comprehensive idea of the structure and the proceedings of the UNFCCC negotiating process. Major disagreements are discussed in relation to the structural level, and the dramatic events of the last days are examined in detail in order to get an idea of what finally sunk the possibility of a success. The way the Summit ended directs the Thesis towards a discussion about inequality and differentiated responsibilities in relation to participation and compliance in a policy field that could well be seen as a multi-level Prisoner’s Dilemma. As many of the developing countries pleaded to the principle of “common but differentiated responsibilities”, discussion on structural constraints of international environmental policy forms a large part of the analysis. Lukes’ three dimensions of power give a framework for the study of power at the institutional level. The inequality of the UNFCCC participants is explained through the historical development of the world order, using the narrative of the world-systems theory. The Thesis concludes with a discussion addressing the most evident problems of the UNFCCC institution and ends with a suggestion. Climate change is an issue of human security and therefore a full securitisation of climate change might enable the Security Council to get involved in the policy-making process. Although acknowledging the problem of democratic deficit in the Security Council, the Thesis proposes that by using an economy of esteem, the permanent members of the Security Council might feel obliged to use their authority to ensure that human security will not become threatened because of the effects of climate change. This would not be more democratic or transparent but might bring more results than the UNFCCC at its present form.
  • Rossi, Toini (1999)
  • Auvinen, Eeva (2005)
    Tässä tutkimuksessa tarkastellaan arviointi- ja kehityskeskuksia, sekä sitä miten niitä käytetään erilaisissa henkilöstöön liittyvissä arvioinneissa kuten henkilöstön kehittämistarpeiden arviointi. Arviointikeskuksissa käytetään usein apuvälineenä 360 asteen palauteanalyysiä. 360 asteen palauteanalyysi mahdollistaa arvioiden saamisen usealta henkilöltä arvioitavan henkilön ympäriltä, arvion antaa henkilö myös itse. Tutkimuksen pääasiallisena tarkoituksena on ollut selvittää eroavatko ihmisten itsearviot muiden antamista arvioista, ja ovatko itsearviot muiden antamia arvioita parempia. Tarkoituksena on ollut myös selvittää parantuivatko ihmisten taidot kehityskeskuksen aikana. Aineisto tutkimukseen saatiin eräältä tietoliikennepalveluja tarjoavalta yritykseltä, joka käytti kehityskeskusta henkilöstönsä kehittämiseen. Aineisto on kerääntynyt vuosien 1999-2001 välillä kehityskeskusprosessin aikana. Tutkimuksen teoriaosuudessa esitellään ensin arviointi- ja kehityskeskuksia. Seuraavaksi esitellään 360 asteen palauteanalyysiä arviointi- ja kehityskeskuksessa käytettävänä välineenä, ja sitä, kuinka sitä voidaan käyttää ihmisten välisen sosiaalisen vertailun tutkimiseen. Erityisesti keskitytään Simonin (1993) egosentriseen sosiaalisen kategorisoinnin malliin. Siinä ihmisten sosiaalinen vertailu on minäkeskeistä ja ihmisillä on taipumus nähdä itsensä parempana kuin muut. Tutkimuksen empiirisessä osassa muokataan kyseessä olevan organisaation kehityskeskuksessa käyttämää 360 asteen palauteanalyysiä pääkomponenttianalyysin avulla tähän tutkimukseen sopivaksi mittariksi. Pääkomponentin avulla saatiin viisi ulottuvuutta: toiminnan organisointi, kilpailuhenkisyys, itsensä kehittäminen, muiden kannustaminen ja yhteishengen luominen. Näillä ulottuvuuksilla tutkittiin eri arvioijien arvioiden välisiä eroja sekä kehityskeskukseen osallistuneiden henkilöiden parantuneita työsuorituksia. Vastaajaryhmien erojen tarkasteluun käytettiin keskiarvovertailuja varianssianalyysin avulla, ja parittaisten keskiarvovertailujen avulla tarkasteltiin ajassa tapahtuvaa muutosta. Tutkimuksen alkuoletuksena oli itsearvioiden olevan parempia kuin muiden antamien arvioiden, mutta tulokset eivät olleet oletuksen mukaisia. Itsearviot eivät eronneet muiden antamista arvioista. Oletusten vastaista oli myös se, että kehityskeskukseen osallistuneiden henkilöiden tulokset eivät parantuneet kehityskeskusprosessin aikana. Tärkeimmät tutkimuksessä käytetyt lähteet olivat erilaisia kansainvälisiä alan aikakausilehdissä julkaistuja artikkeleita.
  • Harle, Jenni (Helsingin yliopisto, 2011)
    Tutkielmassa tarkastellaan itsekorjausta huumorin ja vitsailun keinona kahdenkeskisessä verkkokeskustelussa. Keskustelut käydään Messenger-pikaviestinohjelmassa, jossa keskustelijat voivat lähettää toisilleen kirjoitettuja viestejä ja olla reaaliaikaisesti vuorovaikutuksessa keskenään. Aineisto on vuosilta 2004 - 2010; kooltaan se on 25088 kilotavua (noin 2531,5 sivua tekstinkäsittelyohjelmalla kirjoitettua tekstiä). Informantteja on viisi, ja he ovat ystäviä keskenään, jolloin keskustelu on hyvin reaaliaikaista, spontaania ja vitsailevaa. Aineisto sisältää 71 tapausta, joissa itsekorjausta käytetään huumorin keinona. Tutkimusaihetta lähestytään keskustelunanalyyttisen metodin avulla. Vaikka se on puhutun kielen tutkimukseen kehitetty analyysiväline, sitä voidaan soveltaa myös verkkokeskustelun tarkastelemiseen. Keskustelunanalyyttisin keinoin pystytään selvittämään, millä keinoin keskustelijat korjaavat tahattomia kirjoitusvirheitä ja tarkoituksella väärin kirjoitettuja muotoja tai vuoroja, kun ne osallistuvat huumorin luomiseen. Tutkimus osoittaa, kuinka jo tahattoman kirjoitusvirheen tekeminen huvittaa keskustelijoita etenkin silloin, kun sanasta tulee suomen kielessä tuntematon, jolloin sen humoristisuus ei voi perustua sen merkitykseen. Lyöntivirheen seurauksena syntynyt sana voi myös olla kontekstiinsa sopimaton, minkä vuoksi se huvittaa keskustelijoita. Kirjoitusvirheellistä muotoa saatetaan käyttää lisäksi tarkoituksella myöhemmin keskustelussa huumorin keinona. Sormen lipsahdukset korjataan usein lähettämällä korvaava muoto keskusteluun ilman puhutussa keskustelussa korjausta ennakoivaa ainesta (esim. sanan katkaisu, tauko tai partikkeli eiku, tai ja siis), minkä mahdollistaa verkkokeskustelun kirjoitettu muoto: korjauksen kohde voidaan havaita aikaisemmasta näkyvissä olevasta keskustelusta. Mahdollinen korjausta implikoiva partikkeli sijoittuu esiintyessään usein vasta korjaavan aineksen jälkeen. Toisin kuin tahattomia virheitä korjattaessa, tarkoituksella väärin kirjoitettujen vitsailevien muotojen korjaus voidaan ennakoida partikkeleilla eiku tai tai, jotka osoittavat korjattavan sanan tai rakenteen sopimattomuuden kontekstiin. Humoristisuus perustuu väärän ja korjaavan muodon rinnastamiseen, ja usein ne ovatkin esimerkiksi samassa sijamuodossa tai saman verbin eri persoonamuotoja, ja niillä voidaan viitata leikkisästi samaan tarkoitteeseen. Tahallisella väärinkirjoituksella saatetaan vitsailla niin keskustelun alussa kuin missä kohtaa keskustelua ja minkälaisessa toiminnassa tahansa (esim. ehdotuksessa, kannanotossa ja ymmärrysehdokkaassa) lukuun ottamatta keskustelun lopetuksia. Keskustelija voi kumota ja osoittaa edeltävän vuoronsa olleen vitsi myös kiteytyneellä ilmauksella noei, joka on aineistossa eniten käytetty korjauskeino: se esiintyy 39 kertaa kaikista 71 tapauksesta. Ilmaus näyttää olevan erityisen käyttökelpoinen korjaustapa lyhyen muotonsa vuoksi, sillä se on nopea kirjoittaa humoristiseksi tarkoitetun viestin jälkeen vaikkakin keskustelija haluaa ensin tarkoituksella esittää olevansa jossain määrin vakavissaan korjattavassa viestissään. Noei tekee korjauksen yksin eikä tarvitse seurakseen korjaavaa ainesta, mutta toisen lausuman kanssa esiintyessään ilmaus voi kumota laajemmankin jakson edeltävästä keskustelusta. Noei:llä tehty korjaus voi kohdistua myös keskustelun moodiin, jonka ilmaus saattaa siirtää humoristiseksi tai vakavaksi.
  • Oksanen, Heikki (2014)
    Tutkielma käsittelee itsekriminointisuojaa ja ilmailualalla vaikuttavaa Just Culturen periaatetta, joka ilmenee erityisesti ilmailun poikkeamailmoitusjärjestelmässä ja turvallisuustutkinnassa. Antaessaan poikkeamailmoituksessa tai onnettomuuden jälkeisessä kuulemisessa tietoja onnettomuudesta tai läheltä piti -tilanteesta ilmoittaja voi joutua paljastamaan omasta toiminnastaan seikkoja, joita voidaan käyttää häntä vastaan rikosprosessissa. Toisaalta Just Culturen periaatteeseen kuuluu rohkaiseminen omista virheistä ilmoittamiseen, niistä oppiminen ja avoimen oikeudenmukaisen toimintaympäristön edistäminen. Tutkielman tarkoituksena on oikeudellisesti analysoida edellä mainittua ristiriitatilannetta ja pyrkiä sen ratkaisemiseen. Metodi on lainopillinen sillä oikeuspoliittisella tausta-ajatuksella, että ilmailun arvokkaan turvallisuustiedon keräämisjärjestelmän toiminta tulisi pyrkiä turvaamaan itsekriminointisuojan periaatteesta tinkimättä. Tutkielma alkaa itsekriminointisuojan käsitteen tarkastelulla Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksessa, lainsäädännössä sekä Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimen ja korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä. Suomea koskevan tapauksen EIT Marttinen v. Suomi (21.4.2009) ja sitä seuranneiden korkeimman oikeuden tapausten KKO 2009:80 ja 2010:41 myötä kotimainen tulkinta itsekriminointisuojan sisällöstä erityisesti muussa menettelyssä kuin rikosprosessissa on saanut saman sisällön kuin EIT:n tulkinta. Itsekriminointisuoja on puhtaimmillaan voimassa rikosprosessissa mutta se ulottuu tietyin edellyksin samanaikaiseen muuhun menettelyyn. Ilmailun poikkeamailmoitusjärjestelmä ja onnettomuuden jälkeen tehtävä turvallisuustutkinta kuuluvat palautteeseen ja onnettomuuksista oppimiseen perustuvaan ilmailun turvallisuustyöhön. Just Culture on osa laajempaa monimutkaisen organisaation turvallisuuskulttuuria, jollaisiksi kaupallista lentotoimintaa harjoittavia yhteisöjä voidaan luonnehtia. Poikkeamailmoituksia ja turvallisuustutkintaa käsitellään yleisöjulkisuuden, esitutkinta- ja syyttäjäviranomaisen yleisen tiedonsaantioikeuden ja niiden tietojen oikeudenkäynnissä hyödyntämisen näkökulmista. Johtopäätöksenä on, että sekä poikkeamailmoitusten että turvallisuustutkinnan tausta-aineiston tietosuoja on tarkoituksenmukaisesti korkea. Lisäksi turvallisuustutkinnassa kertynyt tieto ja julkiset onnettomuustutkintaselostukset on suojattu itsekriminointisuojaa loukkaavalta väärinkäytöltä turvallisuustutkintalain säännöksin. Poikkeamailmoitukset ovat itsekriminointisuojan suhteen ongelmallisessa asemassa, sillä niiden hyödyntämistä itsekriminointisuojaa loukkaavalla tavalla näyttönä ei ole lainsäädännöllä estetty. Tämänhetkinen oikeustila johtaa poikkeamailmoitusvelvollisten raportointijärjestelmää kohtaan tunteman luottamuksen heikkenemiseen. Itsekriminointisuoja ulottuu EIT:n ja korkeimman oikeuden ratkaisuista johdettujen kriteerien nojalla poikkeamailmoitusjärjestelmään. Ilmoitusvelvollinen voisi näin ollen vedota vaikenemisensa tueksi itsekriminointisuojaan ja turvallisuustiedon saaminen poikkeamailmoitusten avulla lakkaisi. Tutkielmassa päädytään itsekriminointisuojan toteuttamiseksi rikosprosessin kaikissa vaiheissa suosittamaan poikkeamailmoituksia ja turvallisuustutkintaa koskevan sääntelyn yhdenmukaistamista ottamalla poikkeamailmoituksia koskevaan sääntelyyn palomuurimalliin perustuva salassapitosäännös. Malli säännökselle löytyy turvallisuustutkintalaista ja ulosottokaaresta. Oikeusministeriön todistelutyöryhmän oikeudenkäymiskaaren 17 lukuun ehdottama yleinen hyödyntämiskieltosäännös toimisi viimekätisenä suojana ilmailun turvallisuustiedon itsekriminointisuojaa loukkaavaa käyttöä vastaan. Itsekriminointisuojan selkeä toteuttaminen yleisen hyödyntämiskieltosäännöksen ja palomuurisäännöksen avulla takaisi ilmailulle tärkeän turvallisuustiedon saamisen myös jatkossa.
  • Oksanen, Heikki (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkielma käsittelee itsekriminointisuojaa ja ilmailualalla vaikuttavaa Just Culturen periaatetta, joka ilmenee erityisesti ilmailun poikkeamailmoitusjärjestelmässä ja turvallisuustutkinnassa. Antaessaan poikkeamailmoituksessa tai onnettomuuden jälkeisessä kuulemisessa tietoja onnettomuudesta tai läheltä piti -tilanteesta ilmoittaja voi joutua paljastamaan omasta toiminnastaan seikkoja, joita voidaan käyttää häntä vastaan rikosprosessissa. Toisaalta Just Culturen periaatteeseen kuuluu rohkaiseminen omista virheistä ilmoittamiseen, niistä oppiminen ja avoimen oikeudenmukaisen toimintaympäristön edistäminen. Tutkielman tarkoituksena on oikeudellisesti analysoida edellä mainittua ristiriitatilannetta ja pyrkiä sen ratkaisemiseen. Metodi on lainopillinen sillä oikeuspoliittisella tausta-ajatuksella, että ilmailun arvokkaan turvallisuustiedon keräämisjärjestelmän toiminta tulisi pyrkiä turvaamaan itsekriminointisuojan periaatteesta tinkimättä. Tutkielma alkaa itsekriminointisuojan käsitteen tarkastelulla Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksessa, lainsäädännössä sekä Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimen ja korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä. Suomea koskevan tapauksen EIT Marttinen v. Suomi (21.4.2009) ja sitä seuranneiden korkeimman oikeuden tapausten KKO 2009:80 ja 2010:41 myötä kotimainen tulkinta itsekriminointisuojan sisällöstä erityisesti muussa menettelyssä kuin rikosprosessissa on saanut saman sisällön kuin EIT:n tulkinta. Itsekriminointisuoja on puhtaimmillaan voimassa rikosprosessissa mutta se ulottuu tietyin edellyksin samanaikaiseen muuhun menettelyyn. Ilmailun poikkeamailmoitusjärjestelmä ja onnettomuuden jälkeen tehtävä turvallisuustutkinta kuuluvat palautteeseen ja onnettomuuksista oppimiseen perustuvaan ilmailun turvallisuustyöhön. Just Culture on osa laajempaa monimutkaisen organisaation turvallisuuskulttuuria, jollaisiksi kaupallista lentotoimintaa harjoittavia yhteisöjä voidaan luonnehtia. Poikkeamailmoituksia ja turvallisuustutkintaa käsitellään yleisöjulkisuuden, esitutkinta- ja syyttäjäviranomaisen yleisen tiedonsaantioikeuden ja niiden tietojen oikeudenkäynnissä hyödyntämisen näkökulmista. Johtopäätöksenä on, että sekä poikkeamailmoitusten että turvallisuustutkinnan tausta-aineiston tietosuoja on tarkoituksenmukaisesti korkea. Lisäksi turvallisuustutkinnassa kertynyt tieto ja julkiset onnettomuustutkintaselostukset on suojattu itsekriminointisuojaa loukkaavalta väärinkäytöltä turvallisuustutkintalain säännöksin. Poikkeamailmoitukset ovat itsekriminointisuojan suhteen ongelmallisessa asemassa, sillä niiden hyödyntämistä itsekriminointisuojaa loukkaavalla tavalla näyttönä ei ole lainsäädännöllä estetty. Tämänhetkinen oikeustila johtaa poikkeamailmoitusvelvollisten raportointijärjestelmää kohtaan tunteman luottamuksen heikkenemiseen. Itsekriminointisuoja ulottuu EIT:n ja korkeimman oikeuden ratkaisuista johdettujen kriteerien nojalla poikkeamailmoitusjärjestelmään. Ilmoitusvelvollinen voisi näin ollen vedota vaikenemisensa tueksi itsekriminointisuojaan ja turvallisuustiedon saaminen poikkeamailmoitusten avulla lakkaisi. Tutkielmassa päädytään itsekriminointisuojan toteuttamiseksi rikosprosessin kaikissa vaiheissa suosittamaan poikkeamailmoituksia ja turvallisuustutkintaa koskevan sääntelyn yhdenmukaistamista ottamalla poikkeamailmoituksia koskevaan sääntelyyn palomuurimalliin perustuva salassapitosäännös. Malli säännökselle löytyy turvallisuustutkintalaista ja ulosottokaaresta. Oikeusministeriön todistelutyöryhmän oikeudenkäymiskaaren 17 lukuun ehdottama yleinen hyödyntämiskieltosäännös toimisi viimekätisenä suojana ilmailun turvallisuustiedon itsekriminointisuojaa loukkaavaa käyttöä vastaan. Itsekriminointisuojan selkeä toteuttaminen yleisen hyödyntämiskieltosäännöksen ja palomuurisäännöksen avulla takaisi ilmailulle tärkeän turvallisuustiedon saamisen myös jatkossa.
  • Hietala, Heli (2013)
    Ihmis- ja perusoikeuksilla on merkittävä vaikutus rikosprosessissa, jota on nimitetty ajoittain jopa sovelletuksi valtiosääntöoikeudeksi. Ihmis- ja perusoikeuksien vaikutus on havaittavissa rikosprosessin funktiotasolla asti, sillä rikosprosessin tehtävinä pidetään yhtäältä rikosvastuun toteuttamista sekä toisaalta rikoksesta syytetyn oikeussuojan turvaamista. Itsekriminointisuojaa eli oikeutta olla myötävaikuttamatta oman syyllisyyden selvittämiseen voi pitää yhtenä keskeisimmistä rikoksesta epäillyn ja syytetyn oikeusturvaan kuuluvista oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vähimmäisvaatimuksista. Oikeuden tarkoituksena on ensisijaisesti suojata rikoksesta epäillyn ja syytetyn vapaata tahtoa epäasialliselta painostukselta, minkä lisäksi itsekriminointisuoja vaikuttaa muun muassa todistusaineiston keräämiseen esitutkinnassa ja sen hyödyntämiseen oikeudenkäynnissä. Tutkimuksessa pohditaan, millainen yhteys itsekriminointisuojalla on Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja perustuslaissa suojattuun oikeuteen oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia tekijöitä tulee ottaa huomioon itsekriminointisuojan loukkausta arvioitaessa ja miten nämä tekijät vaikuttavat kotimaiseen oikeuskäytäntöön ja lainsäädäntöön. Tutkimuskohteen systematisoinnissa on käytetty apuna Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kehittämiä itsekriminointisuojan väitettyyn loukkaukseen sovellettavia arviointikriteerejä. Näiden kriteerien mukaan itsekriminointisuojan loukkauksen arvioinnissa tulee ottaa huomioon käytetyn pakon laatu ja aste, menettelyssä mahdollisesti sovellettavat oikeusturvan takeet sekä se, miten pakolla hankittuja tietoja on käytetty. Tutkimuksessa käydään läpi näitä itsekriminointisuojan osatekijöitä ja niiden välisiä yhteyksiä itsekriminointisuojan loukkaustilanteissa. Tutkimuksessa käytetään hyödyksi myös kotimaisten tuomioistuimien ratkaisuja sekä ulkomaisten korkeimpien tuomioistuimien kannanottoja silloin, kun kannanotoilla voi katsoa olevan merkitystä myös itsekriminointisuojan kotimaisen tulkinnan kannalta Tutkimuksessa pyritään lisäksi myös selvittämään, millainen asema itsekriminointisuojalla on ihmis- ja perusoikeutena sekä voiko itsekriminointisuojaa rajoittaa minkään yhteiskunnallisen intressin perusteella. Itsekriminointisuojan rajoittamisen mahdollisuuksia tutkitaan perehtymällä itsekriminointisuojan puolesta ja vastaan esitettyihin argumentteihin. Näiden argumenttien perusteella analysoidaan itsekriminointisuojan painoarvoa tilanteissa, joissa itsekriminointisuoja on vastakkain rikoksen selvittämistä puoltavien argumenttien kanssa. Koska itsekriminointisuoja on aina yhteydessä vaatimukseen menettelyn oikeudenmukaisuudesta kokonaisuutena, periaatteen painoarvo voi vaihdella riippuen muun muassa itsekriminointisuojan loukkauksen vakavuudesta sekä julkisen intressin merkityksestä tapauksessa.
  • Nipuli, Suvi (2012)
    Tutkimuksessa tarkastellaan internetin keskustelupalsta-aineiston avulla yksin hedelmöityshoitoihin osallistuvien, itsellisten naisten, pääsyä hedelmöityshoitojen kentälle ja asemaa toimia siellä. Itsellisellä naisella tarkoitetaan naista, joka harkitsee yksin hedelmöityshoitoihin menemistä, on käynyt, käy parhaillaan tai on jo saanut lapsen hoitojen tuloksena. Tutkimuksessa selvitetään miten itselliset naiset päätyvät hankkimaan lapsen yksin hedelmöityshoitoja apuna käyttäen ja miten naiset järjestävät elämänsä ennen hedelmöityshoitoihin hakeutumista. Tutkimuksen yhteiskunnallinen merkitys liittyy hedelmöityshoitojen ja yksinhuoltajuuden problematisointiin. Tutkimusaineisto koostuu internetin keskustelupalstan viesteistä. Keskustelupalsta toimi harkinta- ja suunnitteluvaiheessa olevien itsellisten naisten tiedonhankintakanavana ja hoidoissa käyvien vertaistukipalstana. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii Pierre Bourdieun distinktioteoria. Teorian avulla selvitetään minkälaisia resursseja eli pääomia hedelmöityshoitoihin yksin menemiseen tarvitaan ja mitkä pääoman lajit ovat hedelmöityshoitojen kentällä arvokkaita sekä miten pääomien arvottamisesta ja vaihtamisesta neuvotellaan hedelmöityshoitojen kentällä. Aineisto analysoitiin lähiluvun keinoin käyttäen apuna Atlas.ti-ohjelmaa. Itselliset naiset hakeutuvat hedelmöityshoitoihin, koska he ovat yksin lapsenkaipuunsa kanssa. Sopivan puolison puuttumisen lisäksi hedelmällisen iän rajallisuus ja hedelmällisyyteen vaikuttavat sairaudet vaikuttavat siihen miksi hedelmöityshoitoihin mennään yksin. Muihin vaihtoehtoihin päästä lapsiperhekentälle liittyy juridisia ja terveydellisiä riskejä tai niitä ei koeta itselle sopiviksi. Hedelmöityshoitojen kentälle pääseminen vaatii toimijalta riittävän määrän taloudellista, kulttuurista ja sosiaalista pääomaa. Tuleviin hedelmöityshoitoihin ja vanhemmuuteen valmistaudutaan kerryttämällä pääomia etukäteen. Kentällä tärkeänä pidettyjä puuttuvia pääomanlajeja voidaan yrittää tavoitella vaihtamalla pääomia toisiksi. Osa toimijoista hakeutuu globaalille hedelmöityshoitojen kentälle mikäli pääomat Suomen hedelmöityshoitojen kentällä toimimiseen eivät riitä tai globaalilla hedelmöityshoitojen kentällä koetaan olevan paremmat edellytykset menestyä. Itsellinen äitiys ei näyttäydy ideologisena valintana hankkia lapsi yksin ilman parisuhdetta vaan sen hetkisessä elämäntilanteessa parhaana mahdollisena vaihtoehtona päästä lapsiperhekentälle. Muihin vaihtoehtoihin sisältyy enemmän riskejä. Valta hedelmöityshoitojen kentällä on jakautunut epätasaisesti, mistä seuraa toimijaryhmille erilaiset mahdollisuudet hankkia lapsi ja vaikuttaa kentän sääntöihin. Hedelmöityshoitojen kentällä eriarvostavia käytäntöjä ovat hoitoihin liittyvät yhteiskunnan korvaukset, itsellisten naisten pakko käyttää yksityisten hedelmöityshoitoklinikoiden palveluita ja psykologitapaaminen ennen hoitoja. Siirryttäessä globaalille hedelmöityshoitojen kentälle toimijoiden omistamien pääomien merkitys kasvaa ja palveluiden saatavuus eriytyy entisestään sen mukaan, kuinka paljon toimijalla on käytössä kentällä arvostettuja pääomanlajeja.
  • Karjalainen, Tiina (2002)
    Tutkielma käsittelee itsemääräämisoikeuden käsitettä terveydenhuollon etiikan sovelluksissa modernin etiikan ihmiskuvan viitekehyksessä. Tarkoitus on selventää itsemääräämisoikeuden käsitteellisiä ulottuvuuksia ja itsemääräämisoikeuden suhdetta vapauteen ja omistusoikeuteen. Lähtökohdaksi on otettu lähinnä J. S. Millin liberaalin utilitarismin mukainen käsitys vapauden ja siihen liittyvän itsemääräämisoikeuden merkityksestä yksilön ja sitä kautta yhteiskunnan hyvinvoinnille. Tutkimus on teoreettinen ja metodi etenee johdannosta ja maailmankuvan ja sen myötä ihmiskuvan muutoksen historiallisesta taustasta Millin alkuperäisteosten tarkastelun kautta ajankohtaiseen ja kommentoivaan kirjallisuuteen. Tutkielmassa pohditaan onko itsemääräämisoikeudella arvoa sinänsä vai onko se jonkin muun arvon johdannainen. Omistusoikeus nähdään vapauden ja itsemääräämisoikeuden kanssa yhteenkietoutuneilta. Isaiah Berlin on esittänyt milliläiselle yksilön vapauden ylistämiselle kritiikkiä teoksessaan "Vapaus, ihmisyys ja historia". Berlinin positiivisen ja negatiivisen vapauden käsitteet ovat tutkielmassa myös tarkastelun kohteina. Filosofian ja terveydenhuollon suhde on ollut mielenkiinnon kohteena sen vuoksi, että terveydenhuollon moraaliongelmat ovat monimutkaistuneet. Tutkielman ns. toisessa osassa keskitytään etiikan teorioiden soveltuvuuteen terveydenhuollon moraaliongelmien tarkasteluihin. Tutkielmassa esitellään tärkeimpiä eettisiä teorioita terveydenhuoltoon liittyvien esimerkkien myötä ja pohditaan erityisesti soveltavan etiikan mahdollisuuksia käytännössä esiin tulevien moraaliongelmien käsitteiden selventämiseen ja moraalin luonteen tarkstelemiseen. Potilaan itsemääräämistä pyritään rajoittamaan monin erilaisin toimin terveydenhuollossa. Holhoavalle paternalistiselle itsemääräämisoikeuden rajoittamiselle tai indoktrinoivalle terveyskasvatukselle on vaikea löytää moraalista oikeutusta. Soveltavan etiikan alaan kuuluvaa ammattietiikkaa tarkastellaan lääkärien ja terveydenhuollon ammattieettisen ohjeiston sekä professionalisoitumisen valossa. Moraalisesti velvoittaviin periaatteisiin terveydenhuollossa kuuluu potilaan ihmisarvon ja itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen. Potilaan itsemääräämisoikeutta moraalisena periaatteena voidaan kuitenkin pyrkiä kumoamaan esimerkiksi ammattieettisesti korkeampana pidetyn moraalisen periaatteen avulla ja näin potilaan itsemääräämisoikeus ei aina välttämättä toteudu.
  • Luostari, Johanna (Helsingin yliopisto, 2011)
    Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia tarinoita rahapeliongelmasta selviytyneet kokemuksestaan kertovat ja minkälaiset kulttuuriset tarinamallit näiden kertomusten takana vaikuttavat. Rahapelaamisen aiheuttamista ongelmista ja ongelmapelaamisesta puhutaan suomalaisessa mediassa ja kahvipöydissä edelleen vähän verraten alkoholiongelmaan. Ongelmapelaajat kokevat itse usein, että heidän ongelmaansa ei tunnisteta tai oteta todesta. Tällä tutkimuksella on haluttu tehdä ongelmapelaajien tarinaa tunnetummaksi ja laajentaa ongelmapelaajista kerrottavien tarinoiden kulttuurista tarinavarantoa. Ongelmapelaamiseen haluttiin tässä tutkimuksessa tuoda uudenlaista kulttuurintutkimuksen näkökulmaa. Sairausdiskurssin sijaan pelaamista tarkasteltiin uskonnonkaltaisena merkitysjärjestelmänä, johon ihminen voi orientoitua tai kääntyä ja josta hän voi orientoitua pois. Tutkimus oli laadullinen tapaustutkimus, jossa käytettiin etnografisia menetelmiä: havainnointia ja haastattelua. Tutkimusta varten havainnoitiin viittä pelaajien vertaistukiryhmää. Lisäksi havainnoitiin kuutta virtuaalista vertaistukiryhmää. Haastatteluaineisto koostui kahdesta osasta: toinen puoli haastatteluaineistoa oli kasvokkain toteutetut teemahaastattelut, toinen puoli virtuaalisessa ympäristössä tehdyt teemahaastattelut. Haastateltavia oli yhteensä 16, joista 11 oli kasvokkaisia ja 5 virtuaalisia. Haastattelut analysoitiin narratiivisesti, juonentaen ja yhdistellen haastateltavien kertomuksista kolme tarinatyyppiä. Tyypittelyssä käytettiin erottelevina tekijöinä peliongelmalle kertomuksissa annettuja syitä ja peliongelmaan löydettyä ratkaisua. Pelaajien kertomuksia tarkasteltiin myös arvojen ja moraalisen arvioinnin kannalta. Aineistosta löydetyt tarinatyypit olivat Itsensä löytäjät, Järkeilijät ja Turvaverkon rakentajat. Itsensä löytämisen tarina oli keski-ikäisten naisten kertoma. Tarinan kulttuurisena tarinamallina oli nimensä mukaisesti itsensä uudelleen löytäminen, jota voi verrata valaistumisen tai jälleensyntymisen kokemukseen. Tällaisen elämänmuutoksen ja uudelleenorientoitumisen voi rinnastaa voimakkuudeltaan uskonnolliseen kääntymykseen. Nuorten miesten kertoman Järjen ääni -tarinan eetoksena oli ihmisen kyky hallita luontoaan järjen avulla. Tarina näytti myös toistavan useimmissa kulttuureissa miehille varattua sankarimyyttiä. Turvaverkkotarinan kulttuurinen tarinamalli pohjasi kristinuskon ydinajatukseen lähimmäisen rakkaudesta ja anteeksiannosta. Tarinassa arvotettiin pahaksi yksinäisyys ja yksin pärjäämisen eetos, ja hyväksi anteeksianto ja rohkeus myöntää oman tuen tarve. Itsensä löytämisen tarina ja Järjen ääni -tarina olivat selkeästi sukupuolittuneita ja ikäjakautuneita. Turvaverkkotarinassa oli tarinatyypeistä eniten sisäistä vaihtelua sekä sukupuolessa että iässä. Kulttuurin tarjoamat perinteiset sukupuoliroolit toistuivat aineiston kertomuksissa: nuoret miehet toistivat kerronnassaan sankarimyyttiä siinä missä keski-ikäiset naiset kertoivat paenneensa ikuista huolehtijan ja vastuunkantajan roolia pelaamiseen. Myös tunteista puhuminen ja itsensä tutkiskelu näyttää tarinamallien vahvan sukupuolittumisen perustella olevan edelleen kulttuurisesti hyväksyttävämpää naisille kuin miehille. Haastatteluaineistossa näkyi myös pilkahduksia pelaamisen uskonnollisesta ulottuvuudesta ja pelimaailman luomasta toisesta todellisuudesta, jonne pelaajat pakenevat ja josta he hakevat ontologista turvaa yksinäisyyteensä ja ahdistukseensa.
  • Räsänen, Rami-Samuli (2005)
    Tutkielmassa tarkastellaan itsensä toteuttavien valuuttakriisien kuvaamista koordinointipeleillä. Tutkielman alussa tarkastellaan lyhyesti sekä peliteoriaa että työn ongelmanasettelun näkökulmasta spekulatiivisen hyökkäyksen etenemistä. Koordinointipelejä tarkastellaan suppeasti suhteessa varhaisempiin valuuttakriisimalleihin. Tutkielman painopiste on Morrisin ja Shinin valuuttakriisimallissa. Spekulatiivinen hyökkäys voidaan tulkita spekulanttien koordinointiongelman ratkaisuksi. Spekulatiivisen hyökkäyksen taustalla vaikuttavat spekulanttien toimintojen muodostuminen strategisiksi komplementeiksi. Spekulatiiviseen hyökkäykseen liittyvää teoreettista problematiikkaa tarkastellaan myös Rubinsteinin mukaisesti koordinoidun hyökkäyksen ongelman kontekstissa. Yleensä valuuttakriisikirjallisuudessa spekulatiivisen hyökkäyksen oletetaan aloittavan valuuttakriisin. Peliteoreettisessa valuuttakriisien mallintamisessa ongelmaksi muodostuvat toisaalta päätöksentekijöiden informaatiota koskevat oletukset, mutta toisaalta taas päätöksentekijöiden koordinointimekanismit. Tutkielmassa tarkastellut mallit poikkeavat sekä informaatiota koskevien oletusten että koordinoinnissa käytettyjen mekanismien suhteen. Valuuttakriisin sanotaan olevan itsensä toteuttava, jos kriisi toteutuu, kun spekulantit uskovat kriisin toteutuvan. Itsensä toteuttavia valuuttakriisimalleja tavanomaisesti jaotellaan sekä usean tasapainon selityksiin että yksikäsitteisen tasapainon malleihin. Obstfeldin usean tasapainon täyden informaation koordinointipeliä tarkastellaan kriittisesti. Usean tasapainon tapauksessa todelliseksi ongelmaksi muodostuu vallitsevan tasapainon valitseminen. Usean tasapainon mallin perusteella on vaikea tehdä politiikkaratkaisuja: toteutuva tasapaino riippuu esimerkiksi auringonpilkuista. Morrisin ja Shinin mallin yksikäsitteiseen tasapainoon päädytään luopumalla peliteoriassa tavanomaisesti käytetystä täydellisen tiedon oletuksesta. Morrisin ja Shinin yksikäsitteisen tasapainon mallin perusteella voidaan suorittaa komparatiivista statiikkaa. Mallista voidaan johtaa itsensä toteuttavan valuuttakriisin ehkäisemiseen vaikuttavia tuloksia. Valuuttakriisien puhkeamiseen voidaan vaikuttaa erilaisilla rajoitteilla, mutta myös osoittamalla spekulanteille keskuspankin sitoutuneisuus ylläpitää valuuttakiinnitystä. Komparatiivisen statiikan tuloksia on arvioitava kriittisesti suhteessa teoreettisen mallin kuvaamaan maailmaan. Toisaalta komparatiivisen statiikan tuloksia on myös arvioitava suhteessa konkreettisten esimerkkien valossa. Tulosten tarkastelussa on oltava varovainen: Morrisin ja Shinin malli on yleisellä tasolla esitettynä sekä yksinkertaistus valuuttakriiseistä että myös lähtöoletuksiltaan jyrkkä. Morrisin ja Shinin mallista onkin kehitetty lisää itsensä toteuttavia valuuttakriisejä peliteoreettisesti selittäviä malleja. Tärkeimmät lähteet: Heinemann (2000), Morris ja Shin (1998, 2002a), Obstfeld (1996), Rubinstein (1989).
  • Vihervaara, Johanna (2006)
    Tämän tutkielman tutkimuskohteena on kotona asuvien ikäihmisten itsenäinen selviytyminen arkiaskareista lähitulevaisuudessa ilman ulkopuolista apua. Tarkoituksena on tarkastella 72–76-vuotiaiden ikäihmisten arvioita omasta selviytymis- ja toimintakyvystään. Tutkimuksessa tarkastelen fyysistä ja sosiaalista toimintakykyä ikäihmisten näkökulmasta. Yritän selvittää, onko koetulla terveydellä, sukupuolella ja ympäristötekijöillä vaikutusta ihmisten tulevaa selviytymis- ja toimintakykyä koskeviin arvioihin. Tulen jakamaan tutkittavat kahteen ryhmään, selviytyjiin ja epäilijöihin. Lisäksi mielenkiintoni kohdistuu siihen, miten yleistä tulevan selviytymiskyvyn epäily on. Tutkimusaineistona käytän laajaa vuonna 2002 tehtyä Ikihyvä Päijät-Häme –kyselytutkimusta, jonka avulla kartoitetaan ikääntyvän väestön hyvinvointia, elämänlaatua ja palvelutarpeita. Analyysissä tulen käyttämään vain osaa kysymyksistä. Tutkimuksen metodisessa tarkastelussa käytän määrällistä tutkimusotetta. Aineiston analysointiin käytän ristiintaulukointeja, T- ja Khi-toiseen testejä. Tutkimustulosten mukaan tulevaa toimintakykyä epäillään yleisesti, vaikka nykyinen toimintakyky on vielä hyvä. Kolmasosa miehistä ja lähes puolet naisista eivät usko pärjäävänsä tulevista haasteista viiden vuoden kuluttua. Naiset näyttävät suhtautuvan toimintakyvyn laskuun paljon epäilevämmin kuin miehet. Yksi syy naisten epäröintiin löytyi fyysisestä toimintakyvystä, joka on heillä miehiä heikompi. Naiset arvioivat myös terveydentilansa olevan miehiä heikompi. Sosiaalisessa toimintakyvyssä naiset pärjäsivät miehiä paremmin, yhteydenpito läheisiin oli naisilla miehiä tiiviimpää. Tärkeimpiä lähteitä ovat Timo Suutaman, Isto Ruoppilan ja Pia Laukkasen toimittama kirja Iäkkäiden henkilöiden toimintakyvyn muutokset, sekä Eino Heikkisen ja Marjatta Marin toimittama kirja Vanhuuden voimavarat.
  • Bäcklund-Kajanmaa, Sari (2003)
    Tutkielma on osa yhteiskunnassa käynnissä olevaa lasten pahoinvointikeskustelua. Aihetta lähestytään kolmasluokkalaisten lasten iltapäivän vieton kautta. Lähtökohtana on tutkimustieto, jonka mukaan runsas yksinolo altistaa lapsen häiriökäyttäytymiseen. Nykyinen lapsitutkimus näkee lapsen yhteiskunnallisena toimijana, joka aktiivisesti myös itse luo ympäristöään. Tämän vuoksi tutkielman näkökulma on lapsen. Tarkoituksena on yhtäältä pohtia lapsen kuulemista menetelmällisesti ja toisaalta kokeilla käytännössä lasten kuulemista heidän omien kirjoitustensa avulla. Tutkielma jakautuu karkeasti kahteen osaan. Alkupuolella perehdytään siihen, miksi lasten iltapäivän vietto koetaan ongelmaksi, mitkä seikat siihen ovat johtaneet, miten se ilmenee ja mitä toimenpiteitä yhteiskunnassa on tehty lasten iltapäivien suhteen. Aihetta käydään läpi aikalaiskirjallisuuden avulla. Esille nostetaan muun muassa Suomessa 1900-luvun loppupuolella tapahtuneet yhteiskunnalliset muutokset kuten kaupungistuminen ja naisten lisääntynyt työssäkäynti, ja pohditaan näiden muutosten yhteyttä lasten pahoinvointiin ja yksinäisyyteen. Tutkielman toisen osan muodostaa lapsen kuuleminen teoriassa ja käytännössä. Lapsi asettaa informanttina erilaisia vaatimuksia tutkijalle kuin aikuinen. Tutkijan on lapsitutkimuksessa mietittävä huolellisesti sekä tutkimusmenetelmä että erityisesti lapsiin liittyvät eettiset kysymykset. Nykyinen lapsitutkimus pyrkii kuulemaan aktiivisesti lasta. Lasta pidetään asiantuntijana omissa asioissaan ja siitä syystä lapsen näkökulman tavoittamista pidetään tärkeänä. Lapsen kuuleminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista, koska viimekädessä tutkimus suunnitellaan, toteutetaan ja tulkitaan aikuisen toimesta. Myös lapsuus käsitteenä on kulttuurisidonnainen ja siten riippuvainen ympäröivästä yhteiskunnasta ja myös tulkittava sen mukaisesti. Käytännössä lasten kuulemista testataan tutkielmassani kolmasluokkalaisten lasten ainekirjoitusten avulla. Aineita analysoidaan sekä sisällöllisesti että ulkoisten ominaisuuksien mukaan. Aineistona on kahden helsinkiläisen koulun kolmannen luokan oppilaat, jotka saivat kirjoittaa aineen omasta iltapäivästään; joko todellisesta tai toiveiltapäivästään. Sisällön osalta luokitteluperusteena käytettiin lapsen iltapäivänviettotapoja. Lasten kirjoitukset erosivat toisistaan suuresti, mutta toisaalta niissä oli myös erittäin paljon yhtäläisyyksiä. Aineiston suppeasta koosta huolimatta aineistosta löytyi sekä mielenkiintoisia yksittäistapauksia että lähes kaikista teksteistä löytyviä yhteisiä piirteitä. Aineiston perusteella lasten iltapäivät eivät vaikuttaisi olevan ongelma, mutta mukaan mahtui muutama sellainen poikkeus, joiden perusteella voisi olettaa, että kaikilla lapsilla asiat eivät ole hyvin. Keskeisinä lähteinä olen työssäni käyttänyt eri tieteenalojen lapsen kehitystä ja kasvatusta pohtivaa aikalaiskirjallisuutta, joista erityisesti mainitsen Lea Pulkkisen ja Marjatta Bardyn teokset. Menetelmällisenä päälähteenäni olen käyttänyt Ria Heilä-Ylikallion esittelemää tekstin analysoinnin menetelmää.