Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 7724-7743 of 25623
  • Sakari, Sanniminni (2008)
    Tutkielman tarkoituksena on selvittää japanilaisen tutkijan Tanaka Akihikon ryhmittelyä viitekehyksenä käyttäen, millaisia uhkia Japani kylmän sodan päättymisen jälkeen kokee ja miten se niihin vastaa. Samalla tarkastellaan, olisiko talousmahtina tunnettu Japani siirtymässä niin sanotuksia normaalivaltioksi, jolla on oikeus sodankäyntiin ja armeijaan. Japani on nämä oikeudet kieltänyt itseltään toisen maailmansodan jälkeen laaditussa perustuslaissa. Aineistona käytetään Japanin Diplomaattisia vuosikirjoja vuosilta 1986, 1992, 2001 ja 2006. Tanaka on jakanut uhkat sen mukaan, kuinka tunnistettava on tekijä, sekä kuinka vihamielinen on toiminnan aste. Voidaan katsoa, että Japani vastaa uhkiin osin itsenäisesti esimerkiksi taloudellisen avun turvin, yhteistyössä Yhdistyneiden kansakuntien tai Yhdysvaltojen kanssa ja osin erilaisissa alueellisissa yhteistyöfoorumeissa. Taloudellisen avun, joka on koettu tehokkaaksi ennaltaehkäisemään erilaisia uhkia, myös Japanin Itsepuolustusjoukkoja voidaan käyttää kriisinhallinnassa kaikkien uhkaryhmien kohdalla. Japanin on voitu katsoa ottaneen aktiivisemman roolin kansainvälisessä yhteisössä kylmä sodan päätyttyä. Osin tähän on johtanut ulkoinen painostus ottaa vastuuta muutenkin kuin vain taloudellisesti, mutta myös Japanin sisäisillä tekijöillä on ollut vaikutusta. Voidaan katsoa, että Japani olisi ottanut askeleita kohti niin sanottua normaalivaltiota, mutta ilman perustuslain muutosta se ei voi käyttää sotilaallista voimaa muuta kuin itsepuolustustarkoituksissa, eikä siis osallistua kollektiiviseen puolustautumiseen sotilaallisin keinoin.
  • Kalliokoski, Jyrki (1989)
  • Kalliokoski, Jyrki (1981)
  • Kunzelmann, Doris (2004)
  • Stewart, Timo R. (Helsingin yliopisto, 2015)
    This study analyses Finnish Christian Zionism from the end of the 19th century to the 1960s using the methodology of the history of ideas. It evaluates previous interpretations and investigates how Finns and in particular Finnish Christians related to Zionism and the State of Israel and why many Finnish Christians gave Zionism and the State of Israel a religious significance. The study points to three significant sources of growing Finnish Christian interest in Palestine, Jews and prophecy before Israeli independence. The first was through early visits to Palestine and the travel accounts that ensued. Pastors and theologians were particularly active in seeking out the lands of the Bible and the Fifth Gospel that they saw in it. The second was missionary work, which created a small but influential group of Finnish experts on Palestine. Of the people they encountered in Palestine, the missionaries clearly identified most with the Zionists and conveyed their worldview to their Finnish audiences. The third source was the increasingly prevalent prophecy literature that more frequently and confidently linked Zionism with the fulfilment of Biblical prophecies. This was most common amongst Pentecostals, but soon Lutheran missionaries and Evangelical revivalist followed suit. With the creation of the State of Israel even broadly read Lutheran papers made use of the same interpretive traditions. Interpretations varied in detail, but general allusions to an unspecified connection between Bible prophecy and the State of Israel founded in 1948 become common to the point of not requiring explanations. Even bolder forms of Christian Zionism were never challenged. These interpretations were facilitated until the middle of the 1960s by very favourable popular impressions of Zionism and Israel, in which the national experiences of Finland and Israel were seen to have much in common. In contrast, the voice of the Palestinians was not heard at all. Many Finnish Christians saw the State of Israel as a sign of the times and a miracle from year to year. Zionism and the State of Israel seemed to offer an answer to the question of God s continuing involvement with the world and the significance of the Bible. They were constantly relevant signs, but also seen as proof that settled the question of whether the Bible could be trusted. In the eyes of many Finnish Christians this gave the State of Israel a very special significance indeed.
  • Kantelinen, Tero (2014)
    Tutkielman kohteena on seulontamenettelyn korvannut jatkokäsittelylupajärjestelmä. Tutkielmassa selvitetään, onko jatkokäsittely-lupa täyttänyt sille asetetut tavoitteet ja miten korkeimman oikeuden antamat ratkaisut ovat vaikuttaneet jatkokäsittelyluvan sovel-tamiseen. Jatkokäsittelyluvasta säädetään oikeudenkäymiskaaren 25a luvussa ja sääntely astui voimaan 1.11.2011. Jatkokäsitte-lylupajärjestelmää sovelletaan silloin, kun käräjäoikeuden lain voimaantulon jälkeen antamaan ratkaisuun haetaan muutosta valit-tamalla hovioikeuteen. Jatkokäsittelylupajärjestelmää sovelletaan ainoastaan riita- ja rikosasioihin. Muutoksenhakija tarvitsee asiassa jatkokäsittelyluvan silloin, kun asialle josta valitetaan, edellytetään jatkokäsittelylupa oikeudenkäymiskaaren 25a luvun 5 ja 6 §:ien perusteella. Syyttäjän ja asianomistajan lupatarpeesta säädetään erikseen luvun 7 ja 8 §:ssä. Hovioikeuden on myönnettä-vä asialle jatkokäsittelylupa ja otettava asia täystutkintaiseen menettelyyn silloin, kun jatkokäsittelyluvan myöntämiselle OK 25a:11:ssä säädetyt edellytykset täyttyvät. Jos hovioikeus katsoo, että lupaperusteet eivät täyty, hovioikeus antaa jatkokäsittelylu-van epäävän päätöksen ja hylkää valituksen, jolloin käräjäoikeuden ratkaisu asiassa jää lopulliseksi. Lainsäätäjän tarkoituksena on ollut säätää täsmällinen ja tarkkarajainen muutoksenhakumenettely. Jatkokäsittelyluvan tarkoituk-sena on ollut myös hovioikeuksien työmäärän ja toimintakulujen vähentäminen. Jatkokäsittelyluvan tarkoituksena ei ollut rajoittaa muutoksenhakua, vaan asia tulisi lupajärjestelmän perusteella aina hovioikeuden tutkittavaksi, mikäli sille on perusteet. Jatkokäsit-telylupaa koskevan lainsäädännön ja sen esitöiden arvioinnin perusteella jatkokäsittelylupa ei ole tutkielmassa tehtyjen johtopää-tösten mukaan ollut täsmällinen ja tarkkarajainen. Korkein oikeus on antanut jatkokäsittelylupaa koskien 21 ratkaisua ja ratkaisujen analysointi vahvistaa sen, että laki ei ole voimaantullessaan täyttänyt sille asetettuja tavoitteita rikosasioiden kohdalla. Korkeimman oikeuden ratkaisujen perusteella vaikuttaa siltä, että jatkokäsittelyluvan myöntämisen kynnys on ollut hovioikeuksissa huomatta-vasti lainsäätäjän tarkoitusta korkeammalla. Korkeimman oikeuden ratkaisujen arvioinnin perusteella jatkokäsittelylupajärjestelmä vastaa tällä hetkellä lainsäätäjän sille aset-tamia tavoitteita riita-asioiden osalta. Rikosasioissa jatkokäsittelylupajärjestelmän toimivuudesta ei voida kuitenkaan antaa täysin varmaa arviota. Korkeimman oikeuden prejudikaattiratkaisujen perusteella jatkokäsittelylupaa pitäisi soveltaa lain tarkoittamalla tavalla myös rikosasioiden kohdalla, mutta asian varmistaminen edellyttää hovioikeuksien jatkokäsittelylupaa koskevien ratkaisujen kattavaa analysointia. Lainsäätäjällä on kova paine kehittää jatkokäsittelylupaa ja saavuttaa suurempia säästöjä hovioikeuksien toimintakuluissa. Oike-usministeriön asettama työryhmä on esittänyt jatkokäsittelyluvan soveltamisalan laajentamista. Tutkimustulosten perusteella jatko-käsittelylupajärjestelmää voidaan laajentaa riita-asioiden kohdalla ja siirtyä jatkokäsittelyluvan yleiseen soveltamisalaan. Myös hakemusasiat voidaan liittää lupajärjestelmän yleiseen soveltamisalaan. Tutkimustulosten perusteella tällä hetkellä ei kuitenkaan ole perusteita laajentaa jatkokäsittelylupaa rikosasioissa. Rikosasioissa jatkokäsittelylupaa voidaan tutkimustulosten perusteella laajentaa vasta sen jälkeen, kun voidaan varmistua, että lupajärjestelmä toteuttaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeiden asettamat vaatimukset.
  • Savolainen, Hannu (2011)
    Tutkielmani käsittelee Elina Sanan Luovutetut-tietokirjaa ja sen aiheuttamaa laajaa julkista keskustelua. Graduni tarkoituksena on selvittää, miksi teos aiheutti poikkeuksellisen kiivaan kotimaisen ja osin kansainvälisenkin kohun. Keskustelu käynnistyi marraskuussa 2003. Teoksessa esitettiin, että Suomi luovutti jatkosodan aikana saksalaisille viranomaisille noin 3 000 sotavankia ja siviiliä. Näistä osa oli juutalaisia. Kirjan tietojen vuoksi Simon Wiesenthal -keskus lähetti tasavallan presidentti Haloselle selvityspyynnön. Tämän johdosta valtioneuvoston kanslia tilasi emeritusprofessori Heikki Ylikankaalta selvityksen jatkosodan ihmisluovutusten tutkimustilanteesta. Ylikankaan selvityksen pohjalta päätettiin käynnistää Kansallisarkiston hallinnoima tutkimusprojekti. Tutkielmani aineisto koostuu suomalaisista ja ulkomaisista sanoma- ja aikakauslehdissä julkaistuista uutisista, kolumneista, kirja-arvosteluista ja artikkeleista. Lisäksi olen käyttänyt Internetissä julkaistua aineistoa. Olen rajannut tutkimani keskustelun välille 1.11.2003–31.3.2004. Olen syventynyt Luovutetut-kohuun kolmesta eri näkökulmasta. Jatkosodan ihmisluovutukset ovat osa vaikeaa ja ikävää menneisyyttä. Nimitän niitä menneisyyden kipupisteeksi. Olen eritellyt jatkosodan varjopuolien käsittelystä esitettyjä näkökulmia. Keskityn etenkin puheenvuoroihin oman pesän likaamisesta ja Suomen osallisuudesta holokaustiin. Toiseksi, olen tarkastellut kohua akateemisen historiantutkimuksen ja maallikoiden kohtaamisena. Keskustelussa nousi vahvasti esille historiantutkimuksen tehtävä menneisyyden työstämisessä. Keskeisiä näkökulmia olivat, kuka saa tutkia historiaa, ja olivatko Elinan Sanan esittämät tiedot uusia. Kolmanneksi, olen tarkastellut jatkosodan ihmisluovutuksia muiden sodan varjopuolien rinnalla. Jatkosodan historiakuva on monivivahteinen, jossa nämä pitkään vaietut varjopuolet näyttäytyvät säröinä. Tutkielmani perusteella voi sanoa, että jatkosodan ihmisluovutukset olivat 2000-luvun alussa menneisyyden kipupiste. Keskustelijoiden enemmistölle tiedot luovutuksista ja suomalaisten tiiviistä yhteistyöstä saksalaisten kanssa olivat uusia ja hämmentäviä. Elina Sanan kirja osoitti, että jatkosodan historiakuva oli puutteellinen. Keskustelun varsinaisena katalyyttinä toimi Wiesenthal-keskuksen lähettämä kirje. Juutalaisten osuus luovutetuista nosti esille kysymyksen suomalaisten osuudesta holokaustiin, mikä lisäsi kiinnostusta ulkomailla. Historiantutkijat joutuivat kohussa puolustuskannalle. Heitä syytettiin vaikeiden asioiden tutkimisen laiminlyömisestä. Puolustukseksi he pyrkivät osoittamaan heikkouksia Sanan teoksesta ja korostamaan aiemman tutkimuksen merkitystä.
  • Partanen, Ulla (2002)
    Pro gradu -tutkielmani aiheena on jatkosodan jälkeiseen rikollisuuteen varautuminen ja sen torjunta. Toinen maailmansota on Suomen viimeisin suurempi kriisiaika, joten sen aiheuttaman rikollisuusaallon torjunnan tutkiminen on erittäin mielenkiintoista. Vuoden 1945 rikostilastoissa on nähtävissä selvä kasvu, tosin samansuuruista kasvua tapahtui myös kieltolain aikaisina lamavuosina. Omaisuusrikosten kasvun aiheuttajaksi on epäilty muun muassa sosiaalisen kontrollin puutetta. Väkivaltarikollisuuden syyksi on esitetty sodan olosuhteissa tapahtuvaa väkivallan legitimointia. Tavoitteenani on luoda työssäni kuva niistä toimenpiteistä, joita viranomaiset tekivät ehkäistäkseen ja torjuakseen rikollisuutta sodanjälkeisissä vaikeissa olosuhteissa. Rikollisuuden lajeista otan huomioon omaisuus- ja väkivaltarikollisuuden. Rikoksentorjunta on käsitteenä sangen hankala. Se jakautuu kuitenkin periaatteessa kahteen osaan: preventiiviseen eli ennaltaehkäisevään ja repressiiviseen eli jälkikäteen tapahtuvaan torjuntaan. Koska keskityn tutkielmassani viranomaisten toimintaan, olen jakanut työni kolmeen osaan: erityisesti irtolaisiin kohdistettuihin huoltotoimenpiteisiin, poliisin toimintaan sekä rikosoikeudelliseen järjestelmään. Etsin tutkielmassani viranomaisten työstä preventiivisiä ja repressiivisiä toimenpiteitä. Viranomaiset yrittivät torjua rikollisuutta monin eri tavoin. Alkoholinsaannin sääntely, jopa ehkäiseminen, on yleensä koettu tärkeäksi rikollisuutta torjuvaksi tekijäksi. Alkoholinkulutus on suurista rikosluvuista huolimatta ollut Suomessa maailman alhaisimpia, eikä laillisen alkoholinsaannin lopettaminen ole osoittautunut toimivaksi keinoksi omaisuus- ja väkivaltarikollisuuden hillitsemisessä. Rikollisuuden torjunnan kannalta myös huoltotoimenpiteet on koettu erittäin tärkeiksi preventiivisiksi toimiksi. Sodan jälkeen huoltolakeja tarkistettiin rikollisuutta silmällä pitäen alkoholistien, irtolaisten, köyhien ja lasten osalta. Rikollisuuden ehkäisyssä ensiarvoisen tärkeiksi koettiin irtolaisiin kohdistettavat huoltolait. Nuorisoa varten oli varattu omia raittiussuojelun toimenpiteitä: nuorisopolitiikalla on pyritty vähentämään rikoksentekoalttiutta. Poliisin valmistautuminen rikollisuuden kasvuun oli pitkälti irtolaisten valvonnan parantamista. Irtolaisrekisteriä pyrittiin kehittämään jo ennen sodan päättymistä. Lähinnä Ruotsista saadun mallin mukaisesti poliisi ryhtyi Suomessakin sodan aikana resurssien puutteessa tekemään murtovarkauksien vastaista neuvontatyötä. Neuvonta- ja valistustyön tavoitteena oli vaikeuttaa rikoksentekoa eli lisätä rakenteellista preventiota. Poliisien määrää lisättiin heti sodan jälkeen levottomuuksien pelossa. Poliisien määrän lisääminen parantaa myös yhteisön turvallisuuden tunnetta. Huoltotoimenpiteiden ja poliisien tekemän kontrollityön ohella rangaistusjärjestelmä on tärkeä osa rikollisuuden vastaista työtä, nimenomaan repressiivisesti. Rangaistusjärjestelmä on pyrkinyt pureutumaan uusimisriskiin. Ennen sotia Suomen vankeinhoito-olot olivat olleet ankarat. Sodan jälkeen vallalle pääsi humaanimpi ajattelutapa, joka pyrki kasvattamaan vangit takaisin yhteiskuntaan. Rangaistusjärjestelmässä muutokset olivat kahdensuuntaisia. Lainsäätäjä vastasi rikollisuuden kasvuun otteita koventamalla. Vankiloiden tilanahtaus oli eräs syy, miksi muutamien erityisryhmien rangaistuksia lievennettiin ja vaihtoehtoisia rangaistusmuotoja otettiin käyttöön. 1950-luvun alussa vankeinhoidon ilmapiiri koveni jälleen.
  • Eskolin, Matias (2013)
    Tutkielmassa tarkastellaan jatkosodasta esitettyjä historiantulkintoja sanomalehdistössä käydyssä keskustelussa vuosina 1984 ja 1994. Tarkastelun lähtökohtana on usein esitetty näkemys, että jatkosotaa koskeneet historiantulkinnat muuttuivat radikaalisti Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991, kun aiemman keskustelun pidäkkeet lakkasivat vaikuttamasta. Tutkielman tavoitteena on vastata kysymykseen, millaista kuvaa jatkosodasta rakennettiin vuosina 1984 ja 1994. Lisäksi tarkastellaan sitä, muuttuivatko esitetyt historiantulkinnat tarkasteltujen vuosien välisenä aikana. Lehtikirjoittelua lähestytään historiapoliittisen näkökulman kautta pohtien sitä, millaisia puolia menneestä kelpuutetaan osaksi kansallista historiaa, ja mitkä kysymykset häivytetään taka-alalle. Sotien muistelussa on siis kyse muustakin kuin todellisten tapahtumien käsittelystä. Keskustelu kytkeytyy laajempaan suomalaiskansallisen identiteetin määrittelyyn ja maan poliittis-kulttuuriseen sijoittamiseen maailman kartalle. Tutkielman alkuperäislähteitä ovat Helsingin Sanomien, Aamulehden, Suomenmaan, Suomen Sosialidemokraatin / Demarin, Kansan Uutisten ja Tiedonantajan vuosina 1984 ja 1994 julkaisemat kirjoitukset jatkosodasta. Lehtikirjoittelua tarkastellaan jatkosodan alkamisen, neuvostoarmeijan suurhyökkäyksen, aselevon ja välirauhansopimuksen vuosipäivinä sekä itsenäisyyspäivinä. Tutkielmassa on pyritty huomiomaan kaikki lehtien julkaisemat jatkosotaa käsitelleet kirjoitukset aina pääkirjoituksista yleisönosastokirjoituksiin saakka. Vuoden 1984 lehtiaineistossa patrioottiset korostukset kunniakkaasta kansallisesta sotahistoriasta olivat hyvin harvassa, vaikka eräät historiantutkijat esittivätkin jatkosodan päättyneen suomalaisten saavuttamaan torjuntavoittoon. Sitä vastoin lehtien omat toimittajat eivät nostaneet esiin torjuntavoittotulkintoja, ja useassa lehdessä korostui pikemmin näkemys sodan päättymisestä suomalaisten tappioon. Eniten keskustelua tarkastellussa vuoden 1984 lehtiaineistossa synnytti välirauhansopimus ja sen aloittama sodanjälkeinen aikakausi. Muita laajasti käsiteltyjä aiheita olivat kesän 1944 torjuntataistelut, kansakunnan eheys sodan aikana ja sotaan liittynyt itsenäisyystematiikka. Kriittisintä historiakuvaa jatkosodasta loivat Kansan Uutiset ja Tiedonantaja, jotka käsittelivät muista lehdistä poiketen jatkosodan suomalaisten kannalta pimeitä puolia. Lehtikirjoitusten sävy muuttui vuonna 1994 selvästi aiempaa kansallismielisempään suuntaan. Vuoden 1994 tutkimusaineistossa patrioottiset korostukset olivat nousseet vahvasti pinnalle, ja keskustelua käytiin erityisesti jatkosodan torjuntavoitoista. Poikkeuksen muodostivat Demari ja Tiedonantaja, jotka eivät tulkinneet sodan päättyneen suomalaisten saavuttamaan torjuntavoittoon. Samoin kuin vuosikymmen aiemmin, keskustelua herättivät tulkinnat välirauhansopimuksesta ja jatkosodan merkityksestä Suomen itsenäisyyden säilymiselle. Lisäksi useissa kirjoituksissa nostettiin veteraanit aiempaa näkyvämmin esille ja vaadittiin kunniavelan maksamisesta heidän tekemistään uhrauksista. Jatkosodan luonteesta esitettiin myös selvästi enemmän tulkintoja kuin vuosikymmen aiemmin. Lehtikirjoituksista on luettavissa paitsi jatkosotaa koskeneiden historiantulkintojen muutos, myös tarve luoda kontrastia aiempina vuosikymmeninä vallalla olleille menneisyydenkäsityksille. Tuolloin korostui myös näkemys, että kylmän sodan päättyminen oli vapauttanut kansallista menneisyyttä koskeneita keskusteluja, ja kotoisia historiantulkintoja voitiin nyt muodostaa ottamatta huomioon itänaapurin mielipiteitä. Tutkimuksen keskeinen johtopäätös on, että sanomalehdistössä esitetty kuva jatkosodan historiasta ei ollut monoliittinen kumpanakaan tarkasteluvuotena, vaan eri lehdissä oli nähtävissä erilaisia painotuksia: Eräät kysymykset nostettiin menneestä esiin, samalla kun toisista vaiettiin. Keskustelut jatkosodan historiasta myös muuttuivat ja monipuolistuivat vuosien 1984 ja 1994 välisenä aikana. Molempina tarkasteluvuosina käyty vilkas keskustelu jatkosodasta osoittaa, että aihe oli säilyttänyt ajankohtaisuutensa ajallisesta etäisyydestä huolimatta.
  • Koikkalainen, Outi (2007)
    Tutkin pro gradu -tutkielmassani pitkään suomalaisen jatkosotatutkimuksen vallitsevana tulkintana ollutta ajopuuteoriaa, jonka keskeiset ulottuvuudet ovat toisaalta Suomen passiivisuus ja vaihtoehdottomuus sotaan johtaneessa kehityksessä, toisaalta Suomen irrallisuus Saksan sotasuunnitelmista. Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin puolustuspuheenvuorojen kanssa harmoniassa olleen näkemyksen haastoivat mm. angloamerikkalaiset jatkosotatutkimukset. Hans Peter Krosbyn vuonna 1967 ilmestyneen tutkimuksen ”Suomen valinta 1941” katsotaan lopullisesti kumonneen ajopuuteorian. Keskityn ajopuuteorian tutkimuksessani Arvi Korhosen vuonna 1961 julkaisemaan teokseen ”Barbarossa-suunnitelma ja Suomi”, joka on ensimmäinen ja edelleen täydellisin ajopuuteoriaa ilmentävä tieteellinen tutkimus. Selvitän objektiivisena tieteenä esitetyn tutkimuksen sisällä olevia tulkinnallisia elementtejä narratiivisuuden analyysivälineistöllä täydennetyn Chaïm Perelmanin argumentaatioanalyysin avulla. Käsittelen ”Barbarossa-suunnitelma ja Suomi” -tutkimuksen konstruktio- ja argumentaatioulottuvuutta, joista konstruktioulottuvuudella tarkoitan tutkimuskohteesta esitettävää kuvaa; argumentaatioulottuvuus merkitsee yleisön vakuuttamista konstruktion totuudenmukaisuudesta. Tutkielmassani käsittelen ajopuuteoriaa sekä tietyn jatkosotakuvan että tietyn tiedekuvan rakentamisena ja näiden puolesta argumentoimisena. Tutkin ajopuuteoriaa kahdella tasolla: Ensiksi käyn läpi ”Barbarossa-suunnitelma ja Suomi” -teoksen tiedekuvaa ja tieteellisyysargumentaatiota selvittääkseni, minkä tieteen nimissä tutkimustulokset esitetään ja mikä painoarvo tuloksille tieteellisyyden perusteella katsotaan kuuluvan. Tämän jälkeen tutkin ”Barbarossa-suunnitelma ja Suomi” -teoksen jatkosotakuvaa ja sen puolesta esitettyä argumentaatiota. Objektiivisena tieteenä esitetty ”Barbarossa-suunnitelma ja Suomi” -teos pohjautuu nationalistisille esisopimuksille. Tutkimuksen kansallinen painotus näkyy kaksoishierarkiana paitsi tiedekonstruktiossa ja -argumentaatiossa myös jatkosotakuvauksessa. Sisäänrakennettu nationalismi yhdistää ajopuuteorian kahta keskeistä argumentaatiolinjaa, joista toinen korostaa Suomen passiivisuutta ja vaihtoehtojen puutetta, toinen Suomen aktiivisuutta ja toimintavapauden säilyttämistä suhteessa Saksaan. Tutkimuksen objektiivisuus sisältyy kuitenkin kansalliseen näkökulmaan, eikä oman kansan puolustaminen historiantutkimuksen keinoin näyttäydy ristiriitaisena objektiivisuusihanteen kanssa. Alkuperäislähteinä olen käyttänyt ”Barbarossa-suunnitelma ja Suomi” -teoksen lisäksi angloamerikkalaisia, vaihtoehdottomuusnäkemyksen haastaneita historiantutkimuksia. Vertaan tuloksiani ajopuuteoriasta Kari Palosen vuonna 1975 julkaisemaan artikkeliin ”Ajopuuteorian aatekritiikkiä eli eräitä selityksiä historiantutkimuksen konservatismille”. Muita lähteitä ovat mm. ajopuuteorian historiaan liittyvä kirjallisuus sekä uutta retoriikkaa ja historiantutkimusta käsittelevät teokset.
  • Henttonen, Riikka (2012)
    Opinnäytetyö tarkastelee parisuhdeväkivallan sovittelua. Tutkimus selvittää, miten parisuhdeväkivallan erityispiirteet huomioidaan sovittelussa ja miten sovittelun taustalla olevaan restoratiivisen oikeuden teoriaan kuuluvat ihanteet ja sovittelulle asetetut tavoitteet toteutuvat käytännössä. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan sovittelun väkivaltakäsityksen merkitystä rikoksen uhrin kannalta. Restoratiivisen oikeuden teoriassa ja sovittelua koskevassa kirjallisuudessa käsitetään parisuhdeväkivalta ensisijaisesti konfliktiksi tai seuraukseksi vuorovaikutusongelmista. Sukupuolittuneen väkivallan tutkimuksissa parisuhdeväkivallan luonne ymmärretään vallankäyttönä ja huomiota kiinnitetään väkivallan erilaisiin seurauksiin miehille ja naisille. Opinnäytetyön tavoitteena on selvittää, miten sovittelu rikosoikeusjärjestelmää korvaavana tai täydentävänä menettelynä kykenee vastaamaan parisuhdeväkivallan erityshaasteisiin, kun huomioidaan, ettei sovittelussa mielletä vallankäyttöä keskeiseksi osaksi parisuhdeväkivaltaa. Opinnäytetyö ottaa samalla osaa laajalti käytävään keskusteluun miesten ja naisten kokemasta parisuhdeväkivallasta sekä sukupuolten erilaisista asemista parisuhdeväkivallan uhreina. Sovittelua on tutkittu vain vähän sukupuolen ja vallan näkökulmasta, ja tutkimus on pääosin ollut sovittelutoiminnassa mukana olevien tekemää. Sovittelun kentän ulkopuolisen tekemä opinnäytetyö tarjoaa siksi uudenlaisen näkökulman parisuhdeväkivallan sovitteluun niin poliittisille päätöksentekijöille, viranomaisille kuin asiasta kiinnostuneille kansalaisillekin. Tutkimuksessa käytetään ensisijaisena aineistona parisuhdeväkivaltaa kokeneen miehen ja naisen haastattelua. Toissijaisena aineistona ovat kolme sovittelua käsittelevää keskustelutilaisuutta ja yksi aikaisempi sovittelututkimus. Käytetty metodi on lähiluku. Teoreettinen viitekehys rakentuu suomalaisista perhe- ja parisuhdeväkivaltaa käsittelevistä tutkimuksista. Sukupuolittuneen väkivallan tutkimuksessa parisuhdeväkivallan erityispiirteiksi on havaittu väkivallan luonne vallankäyttönä, väkivallan toistuvuus ja eskaloitumisen, uhrin vaikeus saattaa tekijä vastuuseen, ja se, että tekijä oikeuttaa väkivallan käyttöä. Kaikki nämä piirteet tulevat aineistossani esille, mutta kun sovittelutoimistossa tehtiin päätös tapausten ottamisesta sovitteluun, niitä ei joko huomioitu tai niitä ei koettu esteeksi sovittelun aloittamiselle. Tutkimus osoittaa, että sovittelulain (9.12.2005/1015) lähtökohtainen edellytys, että sovittelun osapuolet ymmärtävät sovittelun merkityksen, jäi toteutumatta. Tutkimuksessa tuli esille, että toistuvaa väkivaltaa sovitellaan vastoin lakivaliokunnan mietintöä (LaVM 13/2005 vp). Haastattelemani naisen kohdalla väkivalta oli ollut vakavaa ja sen toistuvuus oli tullut sovittelutoimistossa esille, mutta se ei ollut este sovittelun aloittamiselle. Myös miehen kokema väkivalta oli ollut toistuvaa, mutta hän oli sovittelussa ennen sovittelulain voimaantuloa. Aineisto osoittaa myös, että suuri osa sovittelun yleisistä tavoitteista jäi toteutumatta. Miehen kohdalla sovittelun merkitykseksi määrittyi oikeudenkäynnin välttäminen. Hän ei kokenut, että väkivallan tekijän kanssa olisi syntynyt kohtaamista, vaan hän koki sovittelun jatkona väkivallalle ja julkisena tilaisuutena hänen nolaamisekseen. Sovittelu ei ollut hänelle silloin myöskään tukea. Hän ei saanut korvauksia joihin hän olisi ollut oikeutettu. Haastateltu nainen koki sovittelun tukena sitä vastoin. Kummassakaan tapauksessa ei toteutunut sovittelun tavoite moraalisesta oppimisesta ja tekijän vastuunkannosta.Tutkimus osoittaa, ettei sovittelun konfliktiteorettinen ymmärrys väkivallasta tavoita väkivallan haavoittavuutta. Kotona tapahtuva väkivalta on pitkään mielletty perheiden yksityiseksi asiaksi, ja tilastojen mukaan suurin osa tästä väkivallasta kohdistuu naisiin ja seuraukset naisille ovat vakavammat. Tutkimus haastaakin pohtimaan, miten valta ja yhteiskunnalliset rakenteet näkyvät siinä, miten sovittelua käytetään juuri kotona tapahtuneen ja etupäässä naisiin kohdistuneen väkivallan sovitteluun.
  • Vennelä, Tanja (2011)
    Mansikka (Fragaria × ananassa Duch.) on tärkein Suomessa viljelty marja sekä määrällisesti että taloudellisesti. Suomessa ongelmana on lyhyt satokausi ja matala satotaso. Pääsadon aikaan runsas mansikan tarjonta markkinoilla laskee huomattavasti mansikan hintaa. Paras hinta saadaan normaalin satokauden ulkopuolella. Jatkuvasatoiset mansikkalajikkeet mahdollistaisivat pidemmän ja tasaisen satokauden, mikä vakauttaisi mansikan hintaa. Jatkuvasatoinen mansikka sopii viljelyyn kausihuoneissa korotetuilla kasvualustoilla, jolloin lannoitus ja kastelu hoidetaan tippukastelulla. Jatkuvasatoinen mansikka tuottaa kukkia ja marjoja koko satokauden, mikä vaikuttaa sen ravinnetarpeeseen. Tehdyssä tutkimuksessa testattiin kolmea eri lannoitustasoa 1,5 mS/cm, 2,3mS/cm ja 3,0 mS/cm, joiden N:K –suhde marjojen kypsymisvaiheessa oli 1:1,5. Neljäs käsittely oli kastelu johtokyvyllä 2,3 mS/cm N:K –suhteen ollessa 1:2 marjojen kypsyessä. Tutkimuksessa havainnointiin taimien vegetatiivista kasvua sekä sadon muodostusta ja marjojen laatua. Samalla seurattiin ylivaluntaveden määrää sekä veden mukana huuhtoutunutta fosforia ja typpeä. Tutkimuksessa käytetyt lajikkeet olivat ’Malling Opal’ ja ’Rondo’. Tämän tutkimuksen tulokset tukevat aikaisempia tutkimuksia, että mansikan ravinnetarve on suhteellisen matala. Voimakkain vegetatiivinen kasvu, suurin sato ja suurimmat marjat saatiin alimmalla testatulla johtokyvyllä (1,5 mS/cm). Lannoitustasolla oli hyvin vähän vaikutusta marjan laatuun tai sadon ajoittumiseen. Myöskään N:K – suhteen muutoksella ei ollut vaikutusta marjan laatuun. Taimien veden otto oli suurinta alimmalla lannoitustasolla, ja mahdollisesti kasteluveden korkea ionipitoisuus vaikeutti kasvin veden ottoa korkeilla veden johtokyvyillä. Valumaveden mukana poistuneet typpi- ja fosforipäästöt kasvoivat huomattavasti kasteluveden johtokyvyn noustessa.
  • Pakkanen, Mikko (Helsingin yliopisto, 2006)
  • Pakkanen, Mikko (Helsingin yliopisto, 2006)
  • Tommila, Paula (Helsingin yliopisto, 2009)
    Biofuels are under discussion all over the world today. There are fears that the farming of biofuel plants hurts food production and weakens the food security of the poor. On the other hand, biofuel production could lessen the green house gas emissions caused by transportation, and it could also spread the profits from fuel markets more evenly between countries. The aim of this thesis is to find out how an oil plant called jatropha curcas L., which is used for biodiesel production, can affect the sustainability of livelihoods in Vietnam from the point of view of land use. Special attention is given to the effects of jatropha farming on food production, land productivity, natural resources of livelihoods and global livelihood. Jatropha belongs to the family Euphorbiaceae, and it grows naturally in tropical and subtropical areas. It can be grown on poor soils, its seeds have high oil content, and it cannot be eaten due to its toxicity. The plant grows naturally in Vietnam, and during the past few years it has also begun to be farmed for making biodiesel. Population growth in Vietnam has slowed down, but the population's standard of living and energy consumption are still rising quickly. An interest in the international biodiesel markets has awoken following Vietnam's opening up to international trade. Jatropha diesel plays a significant part in Vietnam’s clean fuel strategy, and many companies have set up jatropha plantations to produce raw material for biodiesel. Diesel made from jatropha is planned to be used both locally and for export. This thesis uses a theoretical concept of sustainable livelihoods. According to the theory, the resources that people have shape their livelihood possibilities. Farming of jatropha affects the livelihoods of people especially through land use, as land use changes have effects on many of the livelihood resources. In addition to the written sources, the material of the thesis is based on 14 interviews in Vietnam and Finland, and on observation during a field trip to Northern Vietnam in the spring of 2008. The results of the thesis show that jatropha diesel can support the sustainability of livelihoods at different scales if it is produced with deliberation. However, positive results are only possible if decisions are made carefully and more experience is collected. The possibilities of sustainable jatropha farming depend mainly on the previous land use methods and ways of production. Farming of jatropha does not threaten food production in Vietnam if the farming plans are implemented as planned. Jatropha may take some land from cassava, but at the same time, food production can be increased if mixed farming is used on some farms. Plenty of new research information and practical experiences on jatropha farming has to be collected before results of the real sustainability of the farming are ready. Carefully considered continuation and documentation of present and future projects would help to understand the possibilities of jatropha diesel in Vietnam and elsewhere.
  • Kokkonen, Niina (2011)
    Partikkelisysteemien segregaatio eli erottuminen on ilmiö, jossa tasalaatuisen jauheseoksen komponenteilla on taipumus erota toisistaan. Jauheen erottumistaipumus riippuu partikkelien ominaisuuksista, ympäröivistä olosuhteista ja partikkelien välisistä vuorovaikutuksista. Segregaatiomekanismeja on esitetty kirjallisuudessa valtava määrä ja pienetkin erot partikkelien välisissä ominaisuuksissa ja vuorovaikutuksissa voivat johtaa täysin eri segregaatiomekanismeihin. Segregaatioilmiö on lääketeollisuuden näkökulmasta hyvin keskeinen, eikä sitä tunneta vielä riittävän hyvin, jotta siltä osattaisiin systemaattisesti välttyä. Nykyinen segregaatiotutkimus perustuu suurelta osin yrityksen ja erehdyksen kautta tapahtuvaan oppimiseen. Todellisen segregaatioilmiön ymmärtämiseen tarvittaisiin innovatiivisia tutkimusmenetelmiä. Kokeellisen osan tarkoituksena oli kehittää ja perustestata menetelmä, jolla voidaan tutkia erilaisten partikkelisysteemien erottumiskäyttäytymistä, ja käyttää tätä menetelmää farmaseuttisten rae- ja pellettiseosten segregaation tutkimiseen. Tavoitteena oli todistaa kehitetyn Babel-laitteen toimintaperiaatteen soveltuvuus partikkelisysteemien erottumiskäyttäytymisen tutkimiseen, mutta suoritetut kokeet olivat lähinnä menetelmän ja laitteen testausta. Ongelmiksi muodostuivat Babel-laitteen asettamat rajoitukset, partikkelien sähköistyminen ja partikkelien väliset vuorovaikutukset. Käytetyt suoraviivaiset lähestymistavat eivät riittäneet segregaation aiheuttamiseen Babel-laitteella. Vertikaalisen ravistelun seurauksena syntynyt konvektiopyörre esti segregaation syntymisen. Johtopäätöksenä voidaan sanoa, että Babel-laite mittaa hyvin ja toistettavasti sekä se kykenee erottamaan erikokoiset partikkelit ja erilaiset kokojakaumat toisistaan. Laitteen kehittämistavoitteena olisi saada segregaatio paremmin näkyviin jauheseoksissa ravistelun seurauksena. Tällöin voitaisiin tehdä päätelmiä jauheseoksen erottumistaipumuksesta ja systeemissä vallitsevista erottumismekanismeista. Laitteen ja menetelmän jatkokehittäminen voisi tuottaa hyödyllistä lisätietoa, mikä edesauttaisi segregaation ymmärtämistä ilmiönä entistä paremmin
  • Pitkäranta, Laura (2014)
    EE 393
    Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten kuluttajien valintapäätökset muodostuvat matalan sidonnaisuuden tuotteiden, jauhojen ja hiutaleiden, markkinoilla. Lisäksi selvitettiin, miten ja millä perustein tuotteet päätyvät harkintajoukkoon ja sitä kautta ostoskoriin. Tutkimusmenetelmä valikoitui kvalitatiiviseksi, koska haluttiin selvittää valintojen taustalla vaikuttavia mielikuvia ja asenteita. Tutkimukseen osallistui kymmenen pääkaupunkiseudulla asuvaa nuorta, jotka ovat vastuussa kotitalouksiensa ruokahankinnoista. Haastatteluissa käytettiin apuna tuotekuvia, joiden perusteella vastaajia pyydettiin määrittelemään heille hyväksyttävä harkintajoukko. Tuotekuvissa olivat esillä kaupoista yleisimmin löytyvät jauhot ja hiutaleet. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostui kuluttajakäyttäytymisen perusteista, erilaajuisista ostopäätösprosesseista, harkintajoukon muodostumisesta sekä heuristiikkojen vaikutuksesta harkintajoukon syntyyn ja valintaan. Teorian avulla pyrittiin löytämään ne tekijät, jotka vaikuttavat matalan sidonnaisuuden päätöksenteossa. Tutkimuksen perusteella jauhot ja hiutaleet edustavat vastaajille erilaisia tuotekategorioita. Jauhojen valintaan vaikuttaa se, ettei tuotteiden välillä koeta olevan merkittäviä eroja. Pienet aistittavat laatuerot ja matala sidonnaisuus johtavat siihen, että hinta ratkaisee valinnan. Hiutaleet ovat tulosten perusteella tärkeämpi tuotekategoria, jossa informaation etsintään ja vaihtoehtojen vertailuun ollaan herkemmin valmiita panostamaan. Erityisesti hiutaleita valitessa korostui ajatus niiden terveellisyydestä. Pakkausselosteita pyritään myös lukemaan huolellisesti. Kotimaisuutta, terveellisyyttä ja kuitupitoisuutta pidetään hiutaleiden tärkeimpinä ominaisuuksina. Tulosten perusteella tärkeimpiä tekijöitä harkintajoukon muodostamisessa ovat aiemmat kokemukset. Kokemukset ohjaavat valintaa usein siten, että tarve johtaa tuotteen hankintaan suoraan. Toistuvien kokemusten seurauksena positiiviset mielikuvat saattavat johtaa ainakin jonkin asteiseen merkkiuskollisuuteen. Tuotteen tuntemattomuus on myös tekijä, joka voi rajoittaa tuotteen pääsemistä harkintajoukkoon. Tutkimuksen perusteella täysin tuntemattomat tuotteet pääsevät vain harvoin harkintajoukkoon. Lisäinformaatio, tarjoukset ja markkinointitoimenpiteet voivat vaikuttaa siihen, että uusia tuotteita harkitaan. Sidonnaisuus ja tuotteiden tärkeys vaikuttavat siihen, kuinka paljon tuotteita vertaillaan ja arvioidaan. Myös ostouseus voi toimia selittävänä tekijänä siihen, miksi osa valinnoista tehdään rutiininomaisesti osan vaatiessa laajempaa ostopäätösprosessia.
  • Lankinen, Maarit (2005)
    Tässä työssä tarkastelen maahanmuuttajien kokemuksia sosiaalisesta tuesta ja sosiaalisista suhteista liittyen heidän sopeutumiseensa ja elämäänsä Suomessa. Tarkoitukseni on kuvata maahanmuuton kontekstissa kokemuksia tuen ja suhteiden monipuolisesta roolista. Sosiaalisen tuen ja sosiaalisten suhteiden on tutkimuksissa todettu olevan keskeisiä vieraassa maassa asuvien akkulturaatioon ja sopeutumiseen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksessani käytin laadullisia menetelmiä. Aineistoni keräsin teemahaastatteluilla, jotka tein marras-joulukuussa 2004. Haastattelin 11 setlementtien maahanmuuttajatoimintaan osallistunutta aikuista maahanmuuttajaa. Tutkittavani muodostavat hyvin heterogeenisen ryhmän niin ikänsä, sukupuolensa kuin Suomeen tulosyynsä suhteen. Aineistoni analyysissä sovelsin teoriasidonnaista sisällönanalyysiä. Hyödynsin analyysissäni sosiaalista tukea, sosiaalisia suhteita, akkulturaatiota ja sopeutumista käsitteleviä aiempia tutkimuksia ja teoretisointeja. Analyysin pohjalta löysin aineistostani viisi luokkaa tai näkökulmaa sosiaaliseen tukeen ja sosiaalisiin suhteisiin. Näistä näkökulmista kolme oli lähtöisin pitkälti omista kysymyksenasetteluistani, kun taas kaksi muodostui haastateltavien aloitteesta. Ensinnäkin tutkittavani kertoivat sosiaalisten suhteiden luomisesta, ylläpitämisestä ja tarpeista. Toiseksi sosiaalisten suhteiden merkitys ja niistä saatava sosiaalinen tuki nousivat esiin aineistosta. Kolmantena ja odottamattomana näkökulmana havaitsin maahanmuuttajien kokemukset sosiaalisen tuen antamisesta toisille ihmisille. Haastateltavat kertoivat myös vaikeuksistaan saada riittävästi sosiaalista tukea. Sosiaalisen tuen ja sosiaalisten suhteiden kielteiset piirteet nousivat viidentenä ja yllättävänä näkökulmana esille aineistostani. Sosiaalisten suhteiden solmiminen uudessa ympäristössä voi olla haastavaa, erityisesti suhteessa valtaväestöön. Sosiaalisista suhteista – kuten perheeltä, etniseltä yhteisöltä ja valtaväestön edustajilta – voidaan kokea saatavan monipuolista emotionaalista ja välineellistä tukea sopeutumista ja arjen sujumista helpottamaan. Lisäksi itse saatetaan toimia aktiivisesti sosiaalisen tuen lähteenä. Sosiaalisilla suhteilla koetaan kuitenkin olevan myös varjopuolensa. Esimerkiksi eristyminen etnisen yhteisön suojiin voi hidastaa sosiokulttuurista sopeutumista ja liialliset vaatimukset sosiaalisissa suhteissa uhata psykologista sopeutumista. Myös kokemus sosiaalisen tuen puutteesta – kuten yksinäisyydestä – voi olla riski henkiselle hyvinvoinnille. Tutkimukseni perusteella voidaan todeta, että sosiaalinen tuki ja sosiaaliset suhteet saavat monenlaisia ilmenemismuotoja maahanmuuttajien elämässä ja sopeutumisessa. Tärkeimmät lähteet: Ward, C. (1996). Acculturation. Teoksessa D. Landis & B. Bhagat (toim.): Handbook in intercultural training. 2. painos; Berry, J. W. (1997). Immigration, acculturation, and adaptation. Applied Psychology: An International Review, 46(1); House, J. S., Umberson, D. & Landis, K. R. (1988). Structures and processes of social support. Annual Review of Sociology, 14; Aroian, K. J. (1992). Sources of social support and conflict for polish immigrants. Qualitative Health Research, 2(2); Copeland, A. P. & Norell, S. K. (2002). Spousal adjustment on international assignments: the role of social support. International Journal of Intercultural Relations, 26; Tuomi, J. & Sarajärvi, A. (2004) Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Jyväskylä: Tammi.