Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 7724-7743 of 25407
  • Seppälä, Anni-Mariia (2012)
    Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää johdon vahvistuskirjeiden soveltumista Suomen oikeusjärjestelmään. Johdon vahvistuskirjeet liittyvät osakeyhtiön ja tilintarkastajan väliseen kommunikaatioon, mutta niistä ei ole Suomessa mitään laintasoista sääntelyä. Tilintarkastajat ovat siis ISA 580 –standardin perusteella pyytäneet yhtiön johdolta vahvistuksia siitä, että se on täyttänyt velvollisuutensa koskien tilinpäätöksen laatimista ja että tilintarkastajalle on annettu kaikki tilintarkastuksen kannalta olennaiset tiedot. Tällaisten vahvistusilmoitusten antamista on vaadittu vahvistuskirjeen muodossa. Tilintarkastajalla ei ISA-standardien mukaan ole oikeutta antaa tilintarkastuksesta puhdasta lausuntoa, jos yhtiön johto ei suostu ISA 580 -standardin mukaisia vahvistuskirjeitä. Tutkielmassa kartoitetaan aluksi sitä kontekstia, jossa vahvistuskirjeiden antamista vaaditaan. Tähän liittyen tutkielman aluksi selvitetään yleisesti osakeyhtiöiden ja tilintarkastuksen sääntelyä Suomessa. Koska ISA-standardien noudattamiseen ei ole Suomessa lakisääteistä velvollisuutta, vaan niiden noudattamista arvioidaan osana hyvää tilintarkastustapaa, on myös hyvän tilintarkastustavan määrittely ja sen velvoittavuuden selvittäminen olennainen osa tutkielmaa. Vahvistuskirjeiden kannalta olennainen asia on myös tilintarkastuslain 18 §:ssä edellytetty yhtiön toimielinten velvollisuus avustaa tilintarkastajaa. Tutkielman pääkysymys on, voidaanko osakeyhtiön johtoa velvoittaa antamaan tilintarkastajien vaatimia vahvistuskirjeitä ja jos voidaan, mihin tämä velvollisuus perustuu. Tutkielman tarkoituksena ei kuitenkaan ole yksityiskohtaisesti selvittää kaikkia ISA 580 –standardin mukaisesti vahvistuskirjeeseen sisältyviä erilaisia vahvistuksia ja niiden ongelmia, vaan tarkoitus on löytää vastaus yleisesti siihen, onko johdolla ylipäätään velvollisuutta standardin mukaisen vahvistuskirjeen antamiseen.
  • Karhumaa, Lea (1975)
  • Lönnberg, Laura Marjaana (2006)
    Suoliston seinämän tehtävänä on toimia elimistön suojana suoliston lumenin antigeeneja ja mikrobeja vastaan. Samanaikaisesti suolen seinämän tulee mahdollistaa tehokas ravintoaineiden imeytyminen. Suoliston läpäisevyyttä kuvaavaa ominaisuutta kutsutaan suoliston permeabiliteetiksi. Suoliston permeabiliteetti eli suolen seinämän läpäisevyys lisääntyy useiden sairauksien, kuten suolistotulehdusten, yhteydessä. Lisääntynyt permeabiliteetti mahdollistaa mikrobien ja antigeenien kulkeutumisen seinämän läpi, joka puolestaan voi aiheuttaa tai pahentaa joko paikallisia tai systeemisiä tulehdusreaktioita. Suoliston permeabiliteetin mittaaminen tarjoaa noninvasiivisen metodin suoliston suojamekanismin eli barrieerifunktion toiminnan arvioimiseksi. Permeabiliteettia tutkitaan annostelemalla testiainetta suun kautta ja mittaamalla testiaineen pitoisuutta virtsassa tai veressä tietyn ajan kuluttua. Joheksoli on jodipitoinen röntgenvarjoaine, jota käytetään suoliston permeabiliteetin testiaineena. Suoliston bakteeriflooran tiedetään olevan tärkeä osa suoliston fysiologiaa ja barrieerifunktiota. Probioottisten maitohappobakteerikantojen on todettu vaikuttavan positiivisesti suoliston mikrobiflooran tasapainoon niin fysiologisissa kuin patologisissa tiloissa. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia joheksolin käyttöä rottien suoliston permeabiliteetin arvioimisessa. Tutkimuksen toisena tarkoituksena oli selvittää, aiheuttavatko eri maitohappobakteerikannat muutoksia rottien suoliston permeabiliteettiin. Tutkimuksessa mitattiin kolmenkymmenen rotan suoliston permeabiliteettia ennen maitohappobakteerialtistusta ja sen jälkeen. Suoliston permeabiliteetin arvioimisessa käytettiin testiaineena joheksolia. Joheksolin pitoisuuksia virtsanäytteistä määritettiin korkean erottelukyvyn nestekromatografia eli HPLC –menetelmällä. Joheksolia kulkeutuu normaalin suoliston läpi pieniä määriä. Tutkimusrottien virtsasta löytyi keskimäärin 0,6 % mahaan letkutetusta joheksolimäärästä ennen altistusta ja keskimäärin 0,5 % altistuksen jälkeen. Rottien suoliston permeabiliteetin voitiin tutkimuksen perusteella arvoida olevan normaali sekä ennen altistusta että sen jälkeen. Tutkimusryhmistä kolmessa ei havaittu merkittävää eroa virtsan joheksolipitoisuuksissa ennen altistusta verrattuna altistuksen jälkeen. Kolmessa ryhmässä havaittiin eroja ja kahdessa näistä tilastollisesti merkitseviä eroja verrattaessa joheksolin pitoisuutta virtsassa ennen altistusta ja altistuksen jälkeen. Näissä ryhmissä joheksolin pitoisuus virtsassa oli matalampi maitohappobakteerialtistuksen jälkeen. Tutkimuksen pohjalta voitiin olettaa, että maitohappobakteerialtistus joko ei vaikuta suoliston permeabiliteettiin tai vaikuttaa siihen positiivisesti, vähentämällä suoliston permeabiliteettia.
  • Kurppa, Tommi (Helsingin yliopisto, 1999)
    Tutkielmassa esitellään ja arvioidaan John Searlen teoriaa tietoisuudesta. Tietoisuus (consciousness) on Searlen mukaan tärkein mielenfilosofinen käsite. Searle ei määrittele käsitettä tarkasti, vaan tyytyy esittämään sitä kuvaavia esimerkkejä ja analogioita. Tietoisuuden keskeisimmiksi ominaisuuksiksi Searlen teoriassa näyttävät muodostuvan intentionaalisuus (intentionality), subjektiivisuus (subjectivity) ja kausaalinen vaikutus käyttäytymiseen (mental causation). Näihin ominaisuuksiin liittyvät myös Searlen painavimmat tietoisuudesta esittämät argumentit. Argumenttien analysointi on tutkielman tärkein tavoite. Searlen yhteysperiaatteen (Connection Principle) mukaan intentionaalisia tiloja voi olla vain olennolla, jolla voi olla tietoisia intentionaalisia tiloja, ja jokainen alitajuinen intentionaalinen tila on ainakin potentiaalisesti tietoinen. Toisin sanoen intentionaalisuuden ja tietoisuuden välillä vallitsee välttämätön yhteys seuraavasti: on loogisesti välttämätöntä, että jokainen intentionaalinen tila voi ainakin periaattessa päästä tietoisuuteen.Tutkielmassa kuitenkin osoitetaan, että yhteysperiaateeseen on syytä suhtautua epäillen. Searlen yhteysperiaatteen puolesta esittämä argumentti näyttää nimittäin sisältävän dilemman. Jos erottelu intrinsiseen ja näennäiseen intentionaalisuuteen tulkitaan Searlen tavoin, syyllistytään sen olettamiseen, mikä pitäisi todistaa; jos taas erottelu tulkitaan toisin kuin Searle, argumentti ei tue yhteysperiaatetta. Searlen mukaan mentaaliset tilat ovat aina jonkun mentaalisia tiloja. Tästä väitteestä Searle pyrkii johtamaan toisen, paljon radikaalimman väitteen: mielen ilmiöt kuuluvat omaan ontologiseen kategoriaansa, subjektiivisten mentaalisten tilojen kategoriaan. Searlen käsitystä tukee Thomas Nagelin esittämä, hyvin samansisältöinen argumentti. Yksimielisyys ei kuitenkaan ole erehtymättömyyden tae, sillä Paul Churchlandin kritiikki näyttää pahasti horjuttavan Searlen subjektiivisuusargumentin uskottavuutta. Churchland väittää Searlen syyllistyvän intensionaaliseen virhepäätelmään. Yksittäisen henkilön episteemisen pääsyn rajoittuneisuudesta ei Churchlandin mukaan voida tehdä mitään ontologisia johtopäätöksiä, koska tiedetyksi tuleminen ei ole objektin aito ominaisuus. Vastaväite näyttää olevan kohtalokas Searlen subjektiivisuusargumentille. Subjektiivisuuden ongelma näyttää olevan perustava metafyysinen vedenjakaja, joka jakaa mielenfilosofiset teoriat toisaalta materialistisiin, toisaalta dualistisiin. Searle uskoo, että mieli-ruumis -ongelma (mind-body problem) on ratkaistavissa ilman, että tarvitsee valita kumpaakaan. Ratkaisu sisältyy kahteen Searlen näennäisesti yhteensopimattomaan teesiin. Ensimmäisen teesin mukaan mentaaliset tilat ovat todellisia ilmiöitä, eikä niitä voida redusoida mihinkään muuhun tai eliminoida määrittelemällä ne uudestaan. Toisen teesin mukaan aivojen operaatiot aiheuttavat mentaaliset tilat ja mentaaliset tilat ovat aivojen piirteitä. Teeseistä jälkimmäinen osoittautuu ongelmalliseksi syistä, jotka Jaegwon Kim on esittänyt. Jos mentaaliset tilat olisivat aivojen ominaisuuksia, ei mielen ja aivojen välinen suhde voisi olla kausaalinen, koska kausaatiossa (causation) on aina kyse kahden erillisen entiteetin tai tapahtuman välisestä relaatiosta, jossa suhteen osapuolien välillä on oltava ajallista etäisyyttä. Toiseksi Searlen vertaus tietoisuuden ja aivojen suhteesta kappaleen kiinteyden ja sen mikrorakenteen suhteeseen epäonnistuu, koska tietoisuus ja kiinteys kuuluvat Searlen teoriassa eri ontologisiin kategorioihin, eikä niitä siten voi ongelmattomasti rinnastaa. Searlen analogia kiinteyteen murtuu myös siksi, että kappaleen mikrorakenne ei yksinkertaisesti aiheuta sen kiinteyttä. Tietoisuus ei siis voi olla samanaikaisesti aivojen ominaisuus ja aivojen kausaalisen toiminnan seuraus. Tutkielmassa päädytään puolustamaan kantaa, että Searlen argumentit eivät ole vakuuttavia ja että Searle ei ole onnistunut eksplikoimaan teoriaa, joka välttäisi dualismiin ja materialismiin liittyvät tunnetut ongelmat. Kysymys mikä on mielen suhde ruumiiseen, jää siten avoimeksi. Avainsanat: intentionaalisuus, mentaalinen, mieli-ruumis -ongelma, Searle, subjektiivisuus, tietoisuus
  • Lindroos, Henriika (2012)
    Tämän tutkimuksen kohde on Maanpuolustuskorkeakoululla työskentelevien upseereiden ammatin eri tasot. Tutkimuksessa tartutaan upseerien puheeseen ammatistaan sekä ammatin kulttuuriseen ympäristöön. Upseerin ammattia on Suomessa tutkittu varsin vähän professioteorioiden näkökulmasta. Tutkimuksen lähtökohtana on interaktiivinen professiotutkimus seuraten Andrew Abbotin teoretisointia. Tutkimus paikantuu myös kriittisen miestutkimuksen kenttään hyödyntäen R.W. Connelin ajatuksia hegemonisen maskuliinisuuden käsitteestä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää upseerin profession keskeisiä tekijöitä niin upseerien puheessa kuin arjen käytännöissä. Tarkemmin aseteltuna tutkimus selvittää mitä Maanpuolustuskorkeakoululla toimivat upseerit sisällyttävät ammattinsa toimialueeseen. Tutkimus on toteutettu laadullisin menetelmin. Pääaineistoina on käytetty yhdentoista Maanpuolustuskorkealla toimivan upseerin puolistrukturoitua teemahaastattelua ja lisäksi tutkimusta varten on kerätty etnografinen aineisto Maanpuolustuskorkeakoululta kymmenen kuukauden ajalta. Haastatteluaineisto ja etnografinen aineisto täydentävät toisiaan ja aineistot myös tarjoavat hyvän peilipinnan toisilleen. Tutkimus paikantaa upseerin ammatin toimialueen kolme tasoa: ammatin perustehtävät, ammatin arvot ja ammatin rajankäynnit. Kaikki kolme upseerin ammatin toimialueen tasoa vaikuttavat toisiinsa. Upseereiden puheessa korostui upseerin profession yhteys sotiluuteen, mutta upseerit tekevät myös eroa muihin sotilasammatteihin sotilasjohtajuuden kautta. Perustehtävissä keskeiseksi kuvattiin toiminnalliset tehtävät, jotka tulisi voida palauttaa päämäärissään puolustusvoimien ensimmäiseen lakimääreiseen tehtävään, Suomen aseelliseen puolustamiseen. Ammatin arvojen ymmärtämiseksi tulee tarkastella upseeriuden historiaa, ja sitä mistä upseereille tärkeät perinteet nousevat. Rajankäyntejä tutkimuksessa tarkastellaan suhteessa upseereiden kuvaamiin perustehtäviin ja keskeisiin arvoihin. Tutkimuksen valossa tärkeä piirre ammatissa on sotilasinstituution toimintatapojen ja periaatteiden sisäistäminen. Sotilasinstituution ja näin ollen myös upseeriuden profession eräs keskeisin piirre on maskuliinisten arvostusten korostus, sekä vahva oletus yhtenäisyydestä. Näistä teemoista nousee myös ristiriita, joka toisaalta vaikeutti tutkimuksen tekoa, mutta myös rikastutti aineistoa. Ristiriidan aiheuttaa upseeriyhteisön tavoittelemana yhtenäisyys, jonka tutkimus osiltaan kyseenalaistaa. Ongelmalliseksi upseeriyhteisössä koetaan myös maskuliinisten käytäntöjen ja ideaalien esiintuonti, sillä yhteisössä ymmärretään, että nämä voivat tuntua upseeriyhteisön tai puolustusvoimien ulkopuolisesta yleisöstä vierailta. Ristiriitojen esiintuonti nähdään upseeriyhteisössä kritiikkinä niin yhteisöä kuin instituutiota kohtaan. Tutkimus osoittaa kuinka upseerien tehtävänkenttä on perinteisten tehtävien korostamisesta huolimatta muuntunut ja muutokset ovat aiheuttaneet neuvotteluja ammatin toimialueen kaikilla tasoilla. Yhtenäisyyden korostamisesta huolimatta kyseessä on moninainen ammattikunta, jossa käydään neuvotteluita ammatin toimialueesta niin ammattikunnan ulkona kuin sisälläkin. Nähtäväksi jää mihin suuntaan toisaalta perinteitä arvostava, mutta samalla modernissa maailmassa toimiva upseerin professio liikehtii.
  • Keiho, Katja (2003)
    Tapausutkimuksen kohdeorganisaationa on Borealis Oy:n Porvoon tuotantopaikkakunnan johtajat. Taustalla on kansallisen valtionyhtiön siirtyminen kansainväliseksi yritykseksi. Tämä on ollut suuri muutos yrityksen organisaatikulttuurille. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella modernin johtajan johtamiskulttuurisia resursseja kohdeorganisaation avulla. Tutkimuksessa tarkastellaan myös organisaatioiden madaltumisen vaikutuksia johtajan työhön sekä johtajan ja alaisen suhteissa tapahtuneita muutoksia organisaatiokulttuurin ja johtamiskulttuurin muuttumisen myötä. Tutkimus on rajattu tarkastelemaan asioita keskijohdon näkökulmasta. Teoriaosuudessa yhdistetään organisaatiokulttuuri- ja johtamisnäkökulma. Sille rakentuu myös tutkimuksen viitekehys. Teoriaosuudessa tarkastellaan johtamistyön painotuksia johtamistutkimuksessa sen eri vuosikymmeninä. Johtamiskeskustelua viime aikoina hallinnut teema on ollut management- ja leadership-käsitteiden määrittely sekä käyttö (Kotter 2001). Varsin usein johtajan tehtävät jaotellaan karkeasti asioiden johtamiseen (management) ja ihmisten johtamiseen (leadership). Lisäksi teoriaosuudessa tarkastellaan johtajien ja alaisten suhteissa tapahtuneiden muutosten taustaa. Lopuksi tarkastellaan keskijohdon uutta nousua ja roolia (Fenton-O’Creevy 2000; Huy, 2001). Tutkimusstrategia on kvalitatiivinen tapaustutkimus, jossa tutkimusaineisto on kerätty pääasiassa kahtatoista johtajan teemahaastatteluista. Aineistoa täydentää yrityksen työilmapiirikartoitus vuodelta 2001 sekä muut yritykseen liittyvät asiakirjat. Tutkimusanalyysina on käytetty laadullista analyysia. Tutkimuksen tulokset tukevat Brownin (1995) ja Scheinin (1987) näkemystä, siitä että organisaatiokulttuuria voidaan muuttaa ja että se on juuri johtajien tehtävä. Kohdeorganisaation organisaatiokulttuurin johtaminen on kuitenkin hidasta ja vaatii johtajilta rohkeutta. Analyysin perusteella voidaan todeta, että kohdeorganisaatiossa on meneillään syvällinen johtamiskulttuurin muutosprosessi, jossa modernin johtajan työ painottuu yhä enemmän ihmisten johtamiseen. Modernin johtajan kulttuuriset johtamisresurssit perustuvat molemminpuolisuuteen ja johtajan omalla esimerkillä johtamiseen. Etenkin vaikeina aikoina ja aikoina, jolloin organisaatiossa tapahtuu paljon muutoksia, korostuu johtajan työssä ihmisten johtaminen. Tämä on hiukan paradoksaalista, sillä juuri vaikeina aikoina ihmisten johtaminen on tärkeimpiä johtajan tehtäviä ja myös samalla vaikeinta johtajan näkökulmasta.
  • Malin, Nora (2000)
    Tämän tutkimuksen kohteena ovat yritysten ja yritysjohtajien arvot. Tavoitteena on ollut tarkastella, miten yritysjohtajia on tuotu esille ja millainen kuva johtajien ja yritysten arvoista välittyy talouslehdessä kymmenen vuoden aikana (1988–1997). Erityisesti huomiota on kiinnitetty juttujen esitystavan ja arvojen muutoksiin taloudellisten suhdanteiden vaihtuessa. Tutkimus on semioottista tekstianalyysia, jossa menetelmänä ja tulkinnan apuvälineenä on käytetty A. J. Greimasin generatiivisen kulun mallia. Tutkimuskohteena on Talouselämä-aikakauslehti. Tutkimusaineistona ovat lehden vuosien 1988, 1992 ja 1997 kansikuvajutut, joissa esiintyi yksi johtaja. Tutkimusajanjaksoa leimasivat Suomessa valtavat taloudelliset muutokset. Tutkimuksen alussa on esitelty tätä taloudellista kehitystä tutkimusvuosien aikana. Tutkimuksen teoriaosassa selvitetään arvojen käsitettä ja esitellään tapoja luokitella arvoja, erityisesti Milton Rokeachin ja Nicholas Rescherin arvoluokituksia. Arvoja tarkastellaan myös osana yritystä ja sen organisaatiokulttuuria. Teorian yhteydessä esitellään Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn ja Keskuskauppakamarin tutkimuksia, joissa on tutkittu yritysten arvoja. Tutkimus osoitti, että talousjuttujen diskursiiviset rakenteet ovat suurelta osalta yhteneväiset vuodesta toiseen. Juttujen aktorit ovat yhdenmukainen joukko, ja jutut tapahtuvat tässä ja nyt. Aiheet rakentuvat kahden teeman ympärille: liiketoimintastrategian ja yritysjohtajan. Asiat nähdään johtajien ja toimittajien yhteisestä näkökulmasta. Toiminnan tavoitteena on aina yritysten menestys, joka määritellään eri vuosina eri tavalla. Tavoitteen asettavat yritysten taloudellinen menneisyys ja omistajat. Yritystoiminnan arvot ovat jutuissa näkyvämmin esillä ja vaihtelevat taloudellisten suhdanteiden mukaan enemmän kuin johtajien arvot. Yritysten arvot korostavat taloudellisia arvoja: kannattavuutta ja kasvua. Niiden rinnalle nousevat eri vuosina esille mm. uudistuminen, maltillisuus, kansainvälisyys ja suomalaisuus. Tyypillisin johtajien arvo on kaikkina tutkimusvuosina aikaansaaminen, jota yleisesti arvostetaan suomalaisten ajattelussa vähän. Johtajat tavoittelevat aikaansaamista lähinnä kyvykkyyden avulla. Johtajien toimintaa ohjaa menestymisen halu – lamavuonna 1992 myös täytyminen. Työn tuottamasta mielihyvästä tai muista henkilökohtaisista arvoista ei puhuta. Arvoja esittelevän teoreettisen osuuden tärkeimpiä lähteitä olivat Milton Rokeachin The Nature of Human Values sekä Pertti Suhosen Suomalaisten arvot ja politiikka. Generatiivisen kulun mallin osalta lähteinä ovat olleet Greimasin omien teosten ohella mm. Ismo Silvon Valta, kenttä ja kertomus sekä Pekka Sulkusen ja Jukka Törrösen toimittama Semioottisen sosiologian näkökulmia.
  • Pääkkö, Elina (2006)
    Monesti ajatellaan, että organisaatiot nousevat tai kaatuvat johdon kykyjen mukaan. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan taloustieteellisten menetelmien avulla johtajuuden merkitystä organisaatioissa. Tutkitaan, miten johtajan persoona vaikuttaa alaisten kannustimiin ja organisaation toimintaan, sekä miten johtaminen vaikuttaa tiimin toimintakykyyn. Pohditaan myös sitä, mikä saa alaiset seuraamaan johtajaa. Tutkielmassa oletetaan, että johtaminen perustuu sekä johtajan informaatioetuun alaisiin nähden, että johtajan kykyyn motivoida alaiset työpanoksen suorittamiseen. Johtamistyylien vaikutusta yrityksen voittoihin ja työntekijöiden kannustimiin tutkitaan vertaamalla autokraattista ja empaattista johtamistyyliä ympäristössä, jossa alaiset tuottavat innovatiivisia projekteja, joista johtaja valitsee toteutettavat. Osoitetaan, että liian empaattinen johtaja ei aina ole osakkeenomistajien mieleen, koska hän hyväksyy innovaatioita, joista kaikki eivät välttämättä ole tuottavia, vaan heikentävät yrityksen voittoa. Empaattinen johtaja sopii kuitenkin yrityksiin, joissa vallitsee rikas ideailmasto (keskivahva toimiala), mutta joissa projektien tuottavuus ei ylitä työntekijälle maksettavia kannustimia. Vastaavasti, yrityksessä, jossa uusia ideoita syntyy vähemmän (heikko toimiala), osakkeenomistajat hyötyvät enemmän autokraattisen pääjohtajan valitsemisesta, koska tämä ei hyväksy tuottamattomia innovaatioita. Informaatiolla johtamisen mallissa oletetaan, että johtajalla on tieto alaisten työpanoksen tuottavuudesta. Tiimissä toimivien alaisten työpanos on sitä suurempi, mitä suuremmaksi he uskovat työpanoksensa tuoton. Johtaja viestittää signaalikäyttäytymisellään, johtamalla esimerkillä tai kannustamalla, alaisille näiden työpanoksen tuottavuudesta. Osoitetaan, että tiimin johtaminen esimerkillä on kannustamalla johtamista tehokkaampaa. Esimerkillä johtaminen vakuuttaa alaiset paremmin heidän työpanoksensa tuottavuudesta, koska johtaja pyrkii oman työpanoksensa avulla osoittamaan, että sitoutuminen yhteiseen tavoitteeseen on kannattavaa. Tutkielmassa tarkastellaan myös johtajan strategisen suuntautumisen vaikutusta organisaation suorituskykyyn ja työntekijöiden kannustimiin. Osoitetaan, että tilanteessa, jossa pääjohtajalla on tiettyä toimialaa suosiva visio, voidaan tällä vaikuttaa alaisten kannustimiin yrityksen kustannuksia laskevasti. Tutkielman keskeisimmät lähteet ovat Hermalinin (1998) ja Rotembergin & Salonerin (1993) ja (2000) mallit.
  • Kangas, Susanna (2004)
    Yritysverkostot, joissa tuotantoa on integroitu vertikaalisesti toimitusketjun muiden yritysten kanssa, ovat 1990-luvulta alkaen lisääntyneet huomattavasti. Tämä on sekä kansainvälinen että kotimainen ilmiö. Siitä huolimatta verkostojen johtamisesta on tehty vain vähän tutkimusta. Tämä tutkielma pyrkii osaltaan laajentamaan verkostojen johtamisen tuntemusta keskittymällä tutkimaan suomalaisten teollisuusyritysten verkostoita ja niiden johtamista. Verkostojen johtamiselle ei ole vielä ilmiön uutuudesta johtuen vakiintunut tieteellistä lähestymistapaa. Tässä työssä sitä lähestytään kolmesta eri lähtökohdasta. Verkostoprosessien logistista ja fyysistä sujuvuutta voidaan tarkastella lean -tuotannon ja toimitusketjujen hallinnan (supply chain management) oppien kautta. Verkoston yritysten on tärkeää pyrkiä yhdistämään toimintonsa ja prosessinsa kokonaisuutta tukeviksi. Verkoston toiminnan kannalta henkilöstön jatkuva oppiminen ja sitä kautta syntyvät innovaatiot ovat verkoston kilpailukyvyn lähde. Oppivan organisaation -suuntaus pyrkii kiinnittämään huomiota henkilöstön oppimisen tukemiseen ja johdon tärkeään rooliin tässä prosessissa. Kolmanneksi verkoston toiminta ja johtaminen on myös kiinteästi yhteydessä verkoston rakenteeseen. Rakenteen vaikutusta organisaation toimintaan ja menestykseen on tarkasteltu sosiaalisen pääoman -teorian kautta. Verkostojen johtamisen teoriaa on peilattu ensinnäkin käytännön verkostojen johtamisessa esiin tulleisiin kokemuksiin ja ongelmiin. Verkoston johtamisessa painottuu sopimuskäytäntöjen tärkeys, tiedonkulun sujuvuus, kilpailukyvyn ylläpito sekä yhteisten toimintatapojen ja -kulttuurien löytäminen. Verkostojen johtamista pidetään usein yksinomaan verkoston päähankkijan tehtävänä, mutta siihen osallistuvat monin tavoin myös järjestelmätoimittajatason yritykset, mikä tulee esiin eri tason verkostotoimijoiden - päähankkija, järjestelmätoimittaja ja osatoimittaja - tasojen johtamisnäkemyksiä analysoitaessa. Lopuksi verkostojen johtamista on peilattu verkostojen rakenteeseen. Tyypittelemällä aineiston verkostot neljään eri luokkaan - konservatiiviset, yhdensuuntaiset, kahdensuuntaiset sekä epätyypilliset verkostot - tullaan siihen päätelmään, että verkostojen menestyksen takana voi yhtä lailla olla sekä hierarkkisesti johdettu yhdensuuntainen verkosto kuin tasavertaisempaa johtamistyyliä painottava kahdensuuntainen verkosto.
  • Jokinen, Marja (2008)
    Tutkimuksen tavoitteena on kuvata ja luoda ymmärrystä johtajuudesta vuorovaikutussuhteessa syntyvänä ilmiönä. Varsinainen tutkimuskohde on sellainen asiantuntijaorganisaation kontekstissa toteutuva kahden ihmisen välinen vuorovaikutussuhde, jossa toinen henkilöistä pitää toista leaderinä. Sanoilla leadership ja leader viitataan henkilöön, joka näyttää suuntaa, innostaa tai luo ymmärryksen siitä, mikä on tärkeää. Leader auttaa muita ymmärtämään, minne ollaan menossa ja miksi. Leadership liittyy enemmän henkilökohtaisiin taitoihin ja ominaisuuksiin kuin muodolliseen asemaan. Tutkimuksessa leadershipin ei siis ajatella perustuvan johtajapositioon vaan se ymmärretään vuorovaikutuksessa syntyvänä ja muuttuvana identiteettinä. Johtajuutta luodaan ja ylläpidetään ja sitä voidaan myös murentaa vuorovaikutuksessa. Tutkimuksen aineisto on kerätty erään asiantuntijapalveluiden alalla toimivan yrityksen henkilökunnalle tehdyn kyselyn ja teemahaastattelujen avulla. Tutkimukseen osallistuneet saivat itse nimetä organisaatiosta henkilöitä, joilla heidän mielestään on leadershipiä. Haastattelujen avulla kerättiin sekä nimeäjiltä että johtajiksi tunnistetuilta näkemyksiä ja kokemuksia johtajuudesta. Aineiston analyysissä käytettiin kehyksenä relationaalisen dialektiikan teoriaa, jonka ydinajatus on, että suhteet syntyvät, niitä ylläpidetään ja ne muuttuvat viestinnässä ilmenevien ja siinä syntyvien vastakkaisten voimien dynaamisessa vuorovaikutuksessa. Suhteet eivät siis ole pysyviä eikä niiden voi olettaa kehittyvän kohti tiettyä päämäärää tai tiettyyn suuntaan. Suhteeseen kuuluu sen olennaisena osana erilaisia jännitteitä, joita voi kuvata verbaalis-ideologisten voimien tai diskurssien jatkuvana vuoropuheluna. Jännitteisiin liittyy kilpailevia näkökulmia, orientaatiota, arvoja ja tehtäviä. Tutkimuksessa esitetään johtajuussuhteen jännitteiksi riippuvaisuuden ja autonomisuuden, samanarvoisuuden ja ylemmyyden, yksilön ja tiimin korostamisen, välittämisen ja instrumentaalisuuden, etuoikeuttamisen ja yhdenmukaisuuden sekä arvioimisen ja hyväksymisen väliset jännitteet. Toimivassa suhteessa osapuolet pystyvät tyydyttämään jännitteiden molempien voimien asettamia, vastakkaisia vaatimuksia. Kyselyyn vastanneet ja haastatellut olivat kaikki yksimielisiä siitä, että henkilön tavalla viestiä ja olla vuorovaikutuksessa on merkitystä leadershipin vaikutelman syntymiseen. Leadereiden viestintäosaamisen tarkasteluissa tärkeiksi taidoiksi nousevat kyky avoimeen, ymmärrystä lisäävään ja innostavaan viestintään.
  • Lindström, Tia (2004)
    Tutkimuksen tarkoitus on ilmentää sosiaalityöntekijöiden kokemuksia sosiaalityön arkeen liittyvästä johtamisesta ja tuoda esiin johtamisen tärkeys sosiaalityössä. Tuon esiin sosiaalityöntekijöiden omat kokemukset ja näkemykset johtamisesta. Pohdin sosiaalityön johtamista, sen ilmenemistä ja mahdollisia puutteita sosiaalipalvelutoimistoissa. Tutkin myös johtavien sosiaalityöntekijöiden, toimistopäälliköiden sekä aluekeskusjohtajien roolien muotoutumista sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta ja roolien eroamista toisistaan. Tutkimus asettuu ajankohtaisesti mielenkiintoiseen aikaan, sillä Helsingin kaupungin sosiaalitoimeen on tulossa suuri organisaatiouudistus vuoden 2005 alusta. Uudistuksen myötä sosiaalipalvelut siirtyvät alueellisesta jaosta palveluiden elämänkaarimalliin. Tämä heijastuu tutkimukseen. Tutkimusaineistona on kymmenen Helsingin sosiaalipalvelutoimistoissa työskentelevän sosiaalityöntekijän teemahaastattelut. Tutkimuksessa on sosiaalityöntekijöiden oma kokemuksellinen näkökulma. Aineiston analyysissä käytän kvalitatiivista, aineistolähtöistä sisällönanalyysimenetelmää, sekä johtajaroolien analyysin osalta myös teoriasidonnaista analyysimenetelmää. Johtajaroolien analyysi pohjautuu Herseyn ja Blanchadrin tilannejohtamisen malliin. Tutkimustulosten mukaan sosiaalityöntekijät toivovat itselleen johtajia, jotka ovat sekä sosiaalityön, että hallinnollisen alan ammattilaisia. Mitä korkeammalle johtoportaassa edetään, sitä enemmän hallinnollinen taito kasvaa ja arkityön substanssiosaaminen vähenee. Sosiaalityön johtamista määrittää sosiaalityön poliittis-hallinnollinen luonne sekä johtamisen säädöskeskeisyys. Johtavan sosiaalityöntekijän toimenkuva koetaan ristiriitaisena. Lähijohtaja tekee usein samaa työtä kuin alaisensa. Tämä johtaa siihen, että johtava sosiaalityöntekijä tasapainottelee usein kollegan ja johtajan roolin välillä alaisiinsa nähden, ja tämä aiheuttaa epäselvyyttä roolin muotoutumisessa. Lähijohtamisen sekä hallinnollisen koulutuksen puute leimaavat johtavan sosiaalityöntekijän roolia. Toimistopäällikkö ja aluekeskusjohtaja koetaan yleisesti ottaen kaukaisina esimiehinä arkityöhön nähden. Sosiaalityöntekijöillä on erityisen itsenäinen työnkuva. Tämä saa tutkimuksessa sekä positiivista, että negatiivista huomiota. Toisaalta johtamiselta toivotaan kovasti erilaisia käytäntöjä ja siihen toivotaan panostettavan, mutta toisaalta sosiaalityöntekijät taas nauttivat suuresti omasta itsenäisestä työstään. Organisaatiouudistus aiheuttaa haastateltavissa pelkoa ja epävarmuutta. Tietämättömyys tulevasta hämmentää. Haastateltavat eivät tiedä mitä heidän työpaikoilleen tulee tapahtumaan, ja muutoksen nopea täytäntöönpano aiheuttaa pelkoa.
  • Kuokkanen, Anna (Helsingin yliopisto, 2015)
    This study examines how management models developed in the United States have been translated and adopted in Finland and how these ideas have shaped Finnish management and managers view regarding employees. I focus on the management models that concentrate on the social and psychological qualities of employees. These models include human relations school and organizational culture theories. The research period is from the 1930s to 2009. I conceptualize the history of management with the concept of management paradigm. My data consist of personnel magazines from the metal and forest industry, general management magazines, interviews of managers of metal corporations, job advertisements, management guide books and government platforms. I analyse the data using theory-guided qualitative content analysis and supplement it with quantitative content analysis. The analysis shows that management models that focus on the social and psychological qualities of employees were adopted relatively later in Finland than in several other Western countries. The adoption of the ideas of the human relations school was a slow and multi-layered process. The slow adoption of the human relations school in Finland was probably affected by the concentration of Finnish industry in the field of heavy industry, which valued technical knowledge over social skills. In addition, the strong role of engineers in work life and society in general, as well as the unestablished status of social sciences contributed to the slow adoption of the ideas of the human relations school. Moreover, state and labour union support of the Finnish rationalization movement was strong in the mid-1900s, and work life reforms were developed more through collective bargaining than through agreements between managers and employees at individual workplaces. In the 1960s, the rational management rhetorics that emphasized the professional skills of employees and the technical dimensions of work started to give way to normative management rhetorics that emphasized the social and psychological qualities of employees. They had gained a prominent role in the discussions on Finnish work life by the 2000s. The history of the adoption of the human relations school in Finland reflects not only the change in the scientific and ideological paradigm in terms of work life but also the transformation of work life. Economic structural change, the transformation of work, the internationalization of Finnish business life, management influences from abroad, and tightening international competition all created a demand for management models that allow employers to better utilize the mental abilities of employees and to transform them into resources for improving the productivity of the organization. Simultaneously, the new management models contributed to the development of new, more diverse employee requirements.
  • Heiskanen, Minna (2008)
    Tutkimuksen aihe liittyy 1990-luvulta alkaen runsaasti esillä olleeseen ja edelleen ajankohtaiseen varhaiseläkeaikomuksia selittävään keskusteluun. Tutkimus kietoutuu kolmen teeman ympärille, jotka ovat työhyvinvointi-, johtamis- ja eläketeema. Tutkimuksen kohteena ovat kunta-alan työntekijöiden kokemukset esimiesten työskentelystä ja esimiestyön yhteys varhaiseläkeaikomuksiin. Poikkileikkaustutkimuksen aineisto kerättiin postikyselynä keväällä 2003 osana Kuntatyö 2010 -tutkimusta. Aineisto muodostuu Kuntien eläkevakuutuksen palvelussuhderekisterissä 31.12.2001 olleista henkilöistä, joista tutkin kyselyhetkellä työssä olleita (2612) vastaajia. Tutkimus on kvantitatiivinen. Kirjallisuuskatsauksessa tarkastelen varhaiseläkkeelle siirtymistä selvittäviä ja työhyvinvointia koskevia tutkimuksia, joihin esimiestyötä ja johtamista koskevat tutkimukset lukeutuvat. Tutkimustehtäviä on selvittää kunta-alan työntekijöiden tyytyväisyyttä johtamisen ulottuvuuksiin ja näiden ulottuvuuksien merkitystä työntekijöiden varhaiseläkeaikomuksiin. Tutkimusmenetelminä käytän suoria jakaumia, ristiintaulukointeja, korrelaatiota ja monimuuttujamenetelmää (logistista regressioanalyysia). Keskeiset tulokset: Suurin osa kunta-alan työntekijöistä on tyytyväisiä johtamiseen. Parannettavaakin löytyy. Päätöksistä ja niiden vaikutuksista tiedottaminen, työntekijöiden mielipiteiden kuunteleminen tärkeissä asioissa ja myönteisen palautteen saaminen työssä onnistumisesta edistävät työhyvinvointia ja auttavat jaksamaan töissä pidempään. Johtaminen vaikuttaa työntekijöiden eläkeaikeisiin. Varhaiseläke ei ole vain ikääntyneiden mielessä. Vahvin yhteys johtamisen ja ennen aikaisen eläkkeen harkitsemisen väliltä löytyi yli 55-vuotiaiden ja toiseksi vahvin 34-44-vuotiaiden ryhmästä. Työelämässä tarvitaan eri elämänvaiheet huomioivaa johtamista eli ikäjohtamista, jotta pitkä työura voisi toteutua. Esimiehillä on muita paremmat mahdollisuudet vaikuttaa työpaikan ilmapiiriin. Tulevaisuudessa olisi kiinnitettävä enemmän huomioita esimiesten sosiaalisiin taitoihin.
  • Pernaa, Heidi (2015)
    Tämän tutkimuksen tavoitteena oli arvioida, miten johtamisparadigmat soveltuvat sosiaalialan johtamisen arvioimiseen ja kehittämiseen. Johtamisparadigmat valittiin tutkimuskohteeksi sen vuoksi, että alan tutkimuskirjallisuuden mukaan niiden mahdollisuuksia sosiaalialan johtamisessa tulisi tutkia enemmän. Aikaisemmassa kirjallisuudessa ne on sivuutettu lähes täysin. Paradigmojen soveltuvuutta sosiaalityön johtamisen arviointiin tutkittiin autenttisessa sosiaalityön johtamiskontekstissa. Tutkittavaksi johtamistapaukseksi rajattiin Porvoon sosiaalitoimen lapsiperhetyötä tekevä yksikkö, jossa on 2000-luvulla saatu erittäin hyviä tuloksia kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrän vähentämisessä. Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu sosiaalialan ja lastensuojelun johtamisesta sekä johtamisen paradigmoista. Teoreettiseen tarkasteluun sisällytettiin viisi johtamisparadigmaa: 1) tieteellinen liikkeenjohto, 2) ihmissuhdekoulukunta, 3) rakenneanalyyttinen paradigma, 4) organisaatiokulttuuriteoriat ja 5) innovaatioteoriat. Johtamisparadigmojen soveltuvuutta sosiaalialan johtamiseen arviointiin haastattelemalla kahta tutkittavan organisaation johtajaa. Haastatteluaineistot analysoitiin teoriaohjaavan laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Analyysia ohjanneet teoriaohjaavat yläluokat nostettiin johtamisparadigmojen teoriakehyksestä. Tutkimuksen haastatteluosasta saatiin tietoa siitä, miten tutkittavaa organisaatiota johdetaan. Analyysiosassa havainnot peilattiin teoriaan. Analyysista saatiin tutkimustavoitteen mukaista tietoa johtamisparadigmojen ilmentymismuodoista tutkittavassa organisaatiossa. Tutkimuksen päätuloksena saatiin tietoa siitä, miten johtamisparadigmat ilmentyvät tutkittavassa organisaatiossa. Johtamisparadigmojen näkökulmasta arvioituna tutkimuskohteessa toteutetaan johtamista erittäin monipuolisesti. Johtamisessa on piirteitä jokaisesta viidestä paradigmasta. Johtamisessa on havaittavissa piirteitä esimerkiksi tieteellisen liikkeenjohdon ja ihmissuhdekoulukunnan mukaisesta työn organisoinnista, tehokkuuden ja tuottavuuden korostamisesta, yhteistyön kehittämistä sekä johtajan auktoriteetin oikeuttamisesta. Tutkimuskohteen organisaatiokulttuuriin kuuluu laadun arvostaminen, avoin viestintäkulttuuri ja sisäiset rituaalit, kuten esimerkiksi raju huumori. Tutkimuksen mukaan sosiaalialan johtajat työskentelevät myös paljon erilaisten innovaatioiden kanssa. Tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että paradigmat soveltuvat hyvin sosiaalialan johtamisen arvioimiseen, mutta käyttöön liittyy myös haasteita. Paradigmojen vahvuutena on se, että ne tarjoavat noin sadan vuoden teoreettisen näkökulman johtamisen arviointiin. Lähestymistavan avulla voidaan osoittaa yksiselitteisesti, että mitkä piirteet tietystä paradigmasta esiintyvät tutkittavassa organisaatiossa. Haasteena taas on se, että paradigmojen kehittyminen on ollut luonteeltaan iteratiivista eli uudet paradigmat ovat kehittyneet väistyvistä paradigmoista. Tämän vuoksi analyysien tekeminen on haastavaa. Piirteitä ei voi aina luokitella vain yhden paradigman alle. Kaiken kaikkiaan lähestymistapa on lupaava, mutta sen soveltuvuutta tulee koetella laajemmilla aineistoilla useissa erityyppisissä organisaatioissa.
  • Lahtinen, Essi (2001)
    Tarkastelen Pro Gradu -työssäni Internet-teknologiayritysten johtamisviestintää verkostotalouden kontekstissa. Johtavana ajatuksena on tutkia, millä ehdoilla johtamisviestintään liittyvät haasteet voidaan rinnastaa dynaamisesti kehittyviin verkostotalouden työyhteisöihin. Sovellan tutkimuksessa Pekka Aulan (1999) kaaosteoriaan perustuvaa dynaamisen organisaatioviestinnän teoriaa johtamisviestintään sekä käsitteellisellä että käytännön tasolla. Tutkimuksen keskeisinä kirjallisuuslähteinä ovat dynaamisen organisaatioviestinnän teoria ja verkostotalouden työyhteisöjä käsittelevä tutkimuskirjallisuus. Olen valinnut tutkimusaineistokseni syvähaastattelut suomalaisten Internet-teknologiayritysten toimitusjohtajien ja muiden liikkeenjohdon avainhenkilöiden kanssa. Tutkimusstrategianani vertaan aineistoa verkostotalouden tutkimuskirjallisuuteen ja dynaamisen organisaatioviestinnän teoriaan perustuviin johtamisviestinnän haasteisiin. Tutkimusmenetelmänä on sosiaalinen konstruktionismi, jonka avulla erittelen aineiston merkityskokonaisuuksia diskursseiksi. Tutkimuksessani muodostan neljä teoriavetoista lähtökohtaa, jotka suuntaavat ja haastavat verkostotalouden työyhteisön johtamisviestintää. Ne ovat organisaation moninaisuus (diversiteetti), henkilöstön uusi sitoutumattomuus organisaatioon ja organisaation oppiminen sen uusiutumiskyvyn perustana. Lisäksi Internet-teknologiayritysten johtamisviestintää saattaa suunnata niiden nopea kasvu kansainvälisille markkinoille. Erittelen aineistosta kuusi diskurssia, joiden avulla johtamisviestinnän haasteisiin viitataan. Niitä ovat yrittäjyys-, liikkeenjohto-, nostalgisoiva, idealisoiva, polarisoiva ja romantisoiva diskurssi. Tutkimukseni perusteella Internet-teknologiayrityksiä voidaan tarkastella dynaamisesti kehittyvinä työyhteisöinä, jolloin niiden johtamisviestintää on mielekästä arvioida epälineaarisesta ja kaaosteoriaan nojaavasta viitekehyksestä. Aineiston perusteella dynaamisen organisaatioviestinnän teorian areena-mallia voidaan soveltaa käsitteellisellä tasolla Internet-teknologiayritysten johtamisviestinnän haasteisiin. Tutkimuksessani teoriaa sovelletaan niiden johtamis- ja organisaatiokulttuurien rakennemuutosten kuvaamiseen, henkilöstön ja liikkeenjohdon välisten ristiriitojen ja jännitteiden erittelemiseen sekä niiden henkilöstövaihtuvuuden arvioimiseen. Aineiston perusteella teorian ajatusta spontaaneista areenoista voidaan soveltaa Internet-teknologiayritysten johtamisviestinnän käytännöissä. Esimerkiksi teorian näkemystä spontaaneista areenoista voidaan hyödyntää yritysten uusiutumiskyvyn tukemisessa. Toisaalta teorian mallia viestinnän kaksoisfunktiosta voidaan soveltaa yritysten nopeaan kasvuun liittyvien kasvukipujen käsittelemiseen ja päämäärien selkiyttämiseen nopeiden ja ennakoimattomien muutosten ravistellessa työyhteisöä. Esimerkeistä huolimatta teorian soveltaminen Internet-teknologiayritysten johtamisviestinnän arkisissa pulmissa ei tutkimukseni mukaan ole ongelmatonta. Kaaosteorian käsitteet jäävät käytännön kysymysten kannalta etäisiksi.
  • Streng, Virve (2010)
    Pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia haasteita julkisten organisaatioiden muuttunut toimintaympäristö asettaa niiden johtamisviestinnälle. Toimintaympäristön muutoksilla tarkoitetaan uuden julkisjohtamisen, tuottavuusohjelman ja henkilöstön rakenteen aiheuttamia muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet organisaatioiden sisällä työn tekemisen tapoihin ja johtamisen käytäntöihin. Tutkimuksen kohdeorganisaationa on Suomen syyttäjälaitos. Tutkielman empiirisessä osuudessa syyttäjälaitoksen johtamisviestintää tutkittiin kirjallisen kyselyn avulla, joka sisälsi sekä strukturoituja että avoimia kysymyksiä. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää, mitkä ovat syyttäjälaitoksen henkilökunnan käsitykset johtamisviestinnän nykytilasta ja mitkä ovat syyttäjälaitoksen henkilöstön odotukset johtamisviestintää kohtaan. Kokonaistutkimuksena toteutetun kyselyn vastausprosentiksi tuli 39 %. Vastaukset analysoitiin käyttämällä sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista menetelmää. Kokonaiskuvan luominen syyttäjälaitoksen johtamisviestinnän nykytilasta osoittautui haastavaksi, sillä näkemykset johtamisviestinnästä olivat monin paikoin ristiriitaisia ja vastauksissa oli runsaasti hajontaa. Syyttäjälaitoksen johtamisviestintää on vaikeaa arvioida kokonaisuutena, koska käytännöt vaihtelevat oman viraston ja laitoksen ylimmän johdon johtamisviestinnän välillä. Myös virastojen välillä ja jopa virastojen sisällä on eroja sen mukaan, puhutaanko viraston päätoimipaikasta vai palvelutoimistosta. Tutkimuksen mukaan oman viraston toiminta ja oman työn tavoitteet ovat paremmin tiedossa kuin koko organisaation tavoitteet ja toiminta. Myös avoimet vastaukset antoivat viitteitä siitä, että monella vastaajalla on myönteisempi käsitys oman syyttäjänviraston johtamisviestinnän toimivuudesta verrattuna koko laitoksen ylimmän johdon viestintään. Syyttäjälaitoksen henkilöstön odotukset kohdistuvat entistä avoimempaan päätöksentekoprosessiin ja dialogiseen työyhteisöviestintään. Syyttäjälaitos on asiantuntijaorganisaatio, jonka johtamisessa avainasemassa ovat osallistavat johtamiskäytännöt. Johdolta odotettiin johdonmukaista ja selkeää viestintää sekä vuorovaikutusta ja aitoa läsnäoloa henkilöstön kanssa. Erityisen tärkeäksi dialogisuus koettiin käsiteltäessä hankalia ja vaikeita asioita, kuten organisaatiomuutoksia, henkilöstöratkaisuja ja resurssitilannetta. Erityistä huomiota on kiinnitettävä hajautuneesti toimivien syyttäjänvirastojen viestintään. Fyysisestä hajautumisesta huolimatta johtamisviestinnässä ei voida turvautua liikaa teknologiavälitteiseen viestintään, vaan kasvokkaisviestinnän keinoilla on suuri merkitys etenkin sitoutumisen ja yhteisöllisyyden tunteen luomisessa. Tutkimuksen perustella me-hengen ja yhteisöllisyyden luomista pidetään hajautuneissa virastoissa tärkeämmässä asemassa kuin keskitetyissä virastoissa. Henkilöstöryhmillä on erilaiset odotukset viestinnän keinojen suhteen. Asiantuntijat painottivat henkilökohtaisten kanssakäymisen merkitystä eivätkä pitäneet esimerkiksi kokouksia ja neuvotteluja sekä intranetiä yhtä tärkeässä asemassa johtamisviestinnän keinoina. Tukipalveluhenkilöstö taas arvosti muita enemmän esimerkiksi tiedotustilaisuuksien ja yhteistoimintakokousten merkitystä. Johtamisviestintä tulisi sovittaa niin, että kaikki tuntevat olevansa viestinnän osapuolina tasavertaisessa asemassa ja saavansa tietoa itselleen sopivassa muodossa sekä oikeiden kanavien kautta viestittynä.
  • Paloheimo, Eetu (2007)
    Tutkimuksessa tarkastellaan johtokunnan asemaa tulosohjauksessa. Yhteiskunnallisesti mielekkääksi tutkimuskohteeksi tulosohjauksen ja johtokunnan strategisten vaikutusmahdollisuuksien tutkiminen muodostuu ennen kaikkea siksi, että johtokunnan roolin tarkastelu tulosohjauksessa on ollut vähäistä. Tutkimuskysymykset rakentuvat tutkielmassa tulosohjauksen toteutumisesta ja johtokunnan strategisesta roolista laitoksen ohjauksessa tämän järjestelmän sisällä. Tarkat tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1) Minkälaiseksi johtokunta kokee roolinsa tulosohjausjärjestelmän puitteissa? 2) Toteutuvatko strategisen johtamisen periaatteet Kuluttajatutkimuksen johtokunnan ja kauppa- ja teollisuusministeriön välisessä yhteistyössä? 3) Onko johtokunta lisäresurssi, joka parantaa tulosohjauksen vaatimaa strategista tavoitteen asettelua ja kiinteyttää yhteistyötä ministeriötason kanssa? Tutkielma perustuu menetelmältään kvalitatiiviseen tutkimusotteeseen, tarkemmin tapaustutkimukseen Kuluttajatutkimuskeskuksesta. Pohjatyönä on tehty dokumenttianalyysi Kuluttajatutkimuskeskuksen strategia-asiakirjoista, johtokunnan pöytäkirjoista, tulosohjausneuvotteluiden pöytäkirjoista ja talous- ja toimintasuunnitelmista. Dokumenttianalyysin jälkeen tehtiin puolistrukturoitu teemahaastattelu johtokunnan jäsenille ja kauppa- ja teollisuusministeriön tulosohjaajalle. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa käytetään strategista johtamista. Tutkimuksessa esitellään erityisesti julkiselle sektorille kohdistunutta strategian tutkimusta ja pyritään näiden mallien kautta muokkaamaan määritelmää strategiselle johtamiselle, jonka avulla voidaan arvioida strategisen johtamisen periaatteiden toteutumista tulosohjauksen kehikossa. Tutkimuksessa johtokuntaa käsitellään ohjausvälineenä ja selvitetään sen strategista merkitystä keskittyen tulosohjaukseen. Johtokunta työskentelyä käsitellään erityisesti ministeriöohjauksen ja liiketaloudellisen näkökulman kautta. Myös tulosohjauksen eri piirteitä selvitetään ja avataan. Päätelmissä todetaan tämän kyseisen tapauksen suhteen, että johtokunta kokee vaikutusmahdollisuutensa tulosohjauksen kehikossa liittyvän erityisesti strategiseen johtamiseen, mutta se kokee varsinaisten vaikutuskeinojensa olevan vähäiset. Tulosohjauksen tämänhetkisissä raameissa johtokunnalla ei ole oikeastaan mahdollisuuksia tehdä muuta kuin ministeriön linjausten mukaisia päätöksiä. Aitoa ohjausvaikutusta ei synny. Päätelmien perusteella myöskään strategisen johtamisen periaatteet eivät toteudu tämänhetkisessä tilanteessa. Johtokunnan voidaan tutkimuksen perusteella katsoa olevan lisäresurssi, joka tuo tulosohjaukseen mukaan strategista näkemystä yhteiskunnan ja tieteenkentän eri osilta. Johtokunta myös kiinteyttää yhteistyötä ministeriön kanssa, koska tässä järjestelmässä säilytetään jatkuva keskusteluyhteys ministeriön edustajan kanssa. Mutta johtokuntaa ei tämän tapaustutkimuksen perusteella voida pitää missään nimessä ainutlaatuisena lisäresurssina. Lisäksi päätelmissä tuodaan esiin yhtäläisyyksiä aikaisempaan tutkimukseen, pohditaan tutkimuksen yleistettävyyttä ja esitetään jatkotutkimuksen aiheita.
  • Luostarinen, Tapio (Helsingin yliopisto, 2015)
    Cervical cancer is the 4th most common cancer in women. In its carcinogenesis human papillomavirus (HPV) 16/18 are most important. HPV6/11 cause benign lesions. A small proportion of HPV infection(s) develop into cancer. Therefore, joint effects between HPVs and putative co-factors, Chlamydia trachomatis and smoking, are of interest but largely open. The aims of this work were to understand joint effects of infections with 1) HPV types, 2) HPVs and C. trachomatis, and 3) order of these infections in the carcinogenesis. For the 1st two aims, two case-control studies were nested within cohorts of Nordic biobanks. 1st linkage to cancer registers identified 182 cases of invasive cervical cancer (ICC, 148 squamous cell carcinomas, SCC) with prediagnostic sera until 1994. 2nd linkage with a longer follow-up until 2002 comprised 604 new ICC cases. Incidence density sampled controls were individually matched for age at serum sampling, sample storage time and region. For the 3rd aim, a case-control study in a serial setting was nested within a cohort of Swedish women participating in a cervical cancer screening programme in 1969-1995, and 118 ICCs with age and sampling-time-matched controls were identified. Finally, a case-cohort study in the Finnish Maternity Cohort was based on women with two pregnancies within 5 years. The women were followed on average for 4.8 years, from the 2nd pregnancy sample until the end of 2004. During follow-up, 490 women were diagnosed with cervical high-grade precancer. A comparison subcohort of 2796 women was randomly sampled from age and calendar time strata. IgG antibodies to HPV 6/11/16/18/31/33/45 capsids, and C. trachomatis were determined by ELISA. Serum cotinine, a marker for recent smoking, was measured by immunoassays. HPV and C. trachomatis DNA in smears and biopsy specimen were examined by PCR. HPV DNA-positive specimens were typed. Rate ratios were estimated by conditional logistic or proportional hazards regression. Misclassification of HPV serology was corrected for. In the 1st study, we found no excess risk of cervical carcinoma among women seropositive for both HPV16 and HPV6/11. In the 2nd study, there was excess risk, but the joint effect was again significantly smaller than the expected joint effects. Finally, if infection with HPV6 preceded infection with high-risk HPV31, there was no material excess risk of in situ cervical carcinoma. The smaller than expected joint effect between HPV types was probably due to a cell-mediated immune response to past, natural HPV6/11 infection, of which the serum antibodies were a surrogate. The risk of ICC was highly increased not only among women whose 1st smear was HPV DNA-positive but also among C. trachomatis DNA-positive women. The risk was even higher among HPV or C. trachomatis DNA positives both at the start and end of follow-up. The risk of in situ cervical carcinoma was highly increased among women whose HPV18/45 and C. trachomatis infections were virtually concomitant. The risk of SCC was increased related to C. trachomatis, after adjusting/stratifying for HPV. These results support early HPV vaccination in cervical cancer prevention. C. trachomatis should not be ignored in the preventive efforts against cervical cancer.
  • Pajo, Kati (Helsingin yliopisto, 2013)
    Individuals with an acquired hearing impairment (HI) can experience difficulties in hearing, even with technical support, and these difficulties are overt in communication. Within the framework of conversation analysis (CA), this dissertation examines the dyadic conversations of HI participants in their home environment. In particular, the focus is on the collaboration that occurs during repair, how the repair sequences emerge and are organized between HI participants and the familiar partners during ordinary, everyday conversation. The database consists of approximately nine hours of video recordings from eight dyads. The aim of this study is to increase our knowledge of how indications of trouble emerge, to determine their local contexts in everyday HI conversations, and to analyze how the following repair sequences are managed between the participants. Through the findings, this study aims to further develop communication therapy that is conversationally oriented. The results indicate that several findings drawn form the data support the previous studies, in particular, CA research concerning other-initiated self-repair (OISR) sequences. Thus, HI conversations are in many ways ordinary conversations. For example, in audiology, the assumption should not be that hearing impairment straightforwardly changes the ways to indicate trouble from the ordinary everyday resources. In addition, the HI individuals other-initiated (OI) actions are similarly context dependent actions as in any mundane conversations. However, the attributes beyond the local context can have an effect on their occurrence and management (e.g. the degree of hearing impairment and familiarity between the speakers). This study offers new lines of study, by exploring in detail how multimodal resources are used in OISR sequences and in instances where the trouble is more potential than explicit. The conversational extracts demonstrate that, as recurrent actions, the prosodic features, such as the urgency in fast articulation and the overlapping timing with the speaker s turn, as well as non-vocal features, which include the trouble posture with changes in facial expression and movements of the body, can all constitute a familiar routine, revealing the hearing difficulty in an implicit way in comparison to verbal resources. The approach to the HI individuals non-vocal actions during the speakers turn introduce new information to CA studies and to audiological conversational studies. The study reveals how the collaboration between an HI recipient and his or her conversational partner intensifies when the HI individual, for example, frowns and leans towards the speaker. These instances are not similarly clear OISR sequences as those that are initiated by verbal resources. The non-vocal resources and responses from the speaker can be described as a continuum of collaboration. At the other end the participants are managing a threat of misperception and towards the other end the collaboration reflects repair after misperception, similarly to actions following verbal OI-actions. This study suggests possible clinical implications, where the keys include, the self-value of conversation, teamwork, the structure of requests for clarification and clarified speech, multimodality and visual access, multifunctional requests for repair, and repairing as a beneficial and positive behavior.