Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 7724-7743 of 25284
  • Kosonen, Leena (1978)
  • Nevala, Vesa (2014)
    Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta Laitos – Institution – Department Sosiaalitieteiden laitos Tekijä – Författare – Author Vesa Olavi Nevala Työn nimi – Arbetets titel – Title Joukkotappelut Suomessa vuosina 1990–2012 Oppiaine – Läroämne – Subject Sosiologia Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu ¬–tutkielma Aika – Datum – Month and year Toukokuu 2014 Sivumäärä – Sidoantal – Number of pages 78+liitteet Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielman aiheena ovat suomalaiset joukkotappelut vuosina 1990–2012. Huomio on kohdennettu joukkotappeluiden sosiodemografisiin piirteisiin, teonpiirteisiin, ajanjakson sisäiseen kehitykseen sekä vertailuun aiempien vuosikymmenten joukkotappeluihin. Ajanjakson sisäisiä joukkotappeluita on vertailtu eritoten nuorten ja aikuisväestön keskuudessa sekä kolmen eri vuosikymmenen välillä. Tutkielma asettuu osaksi kriminologista tieteenalatraditiota ja sen tavoitteena on ollut tutkimusaineiston, aiemman tutkimuksen sekä sosiaalipsykologisen, sosiologisen ja kriminologisen teoriakirjallisuuden avulla kuvata ja tulkita mainitun ajanjakson joukkotappeluita. Tutkielman aineistona ovat Helsingin Sanomien joukkotappeluartikkelit vuosilta 1990–2012. Artikkelit on haettu lehden digiarkistosta kolmella eri hakusanalla. Tutkimusaineisto koostuu yhteensä 105 joukkotappelutapauksesta. Analyysimetodina on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Aineisto on analysoitu tilastollisesti SPSS -tilasto-ohjelman avulla 80 muuttujalla ja esitetty pääasiallisesti ristiintaulukoimalla sekä numeerisesti. Analyysiin sisältyy myös tekstisitaatteja aineiston joukkotappelutapauksista. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että joukkotappelijat ovat pääsääntöisesti aikuisia miehiä, vajaassa kolmasosassa nuoria. Nuorten tappelujen osallisten lukumäärän keskiarvo on suurempi kuin aikuisväestöllä. Joukkotappelut tapahtuvat yleisimmin viikonloppuna yöaikaan, aikuisväestön osalta ravintoloissa tai niiden läheisyydessä, nuorilla ulkona, kuten toreilla ja asemilla. Vakavin tappeluissa mukana ollut tekoväline on yleisimmin puukko tai muu teräase sekä erilaiset rauta- ja puukepit, pesäpallomaila mukaan lukien. Yleisimmin tappelussa loukkaantuu yksi henkilö ja vammat ovat tyypillisesti lieviä. Noin joka kolmannessa tappelussa osapuolilla on ollut aiempia riitoja keskenään. Spontaanisti, ilman etukäteissuunnittelua alkaa lähes joka neljäs tappelu ja joka viidennessä tappelussa osapuolet syntyvät tappelutilanteessa. Aikajakso 2000–2009 oli väkivaltaisin vuosikymmen. Tuolloin joukkotappeluista aiheutuivat vakavimmat seuraukset ja niissä käytetyt tekovälineet olivat vaarallisimmat. Joukkotappelut ovat edelleen miessukupuolen asia, ja niitä käydään aiempien vuosikymmenten tapaan paikoissa, joihin kokoontuu paljon toisilleen tuntemattomia ihmisiä viettämään aikaa ja juhlimaan. Huolimatta siitä, että puukko on mainittu usein olleen tappelussa mukana, aiheutuneet vammat eivät ole olleet vakavia ja loukkaantuneiden lukumäärä on pieni. Nuorten väliset joukkotappelut ovat vähentyneet siirryttäessä 1990-luvulta eritoten 2010-luvulle. Aiemmat lähiöjengien välienselvittelyt ovat osin vaihtuneet 1990-luvun alun lisääntyneen maahanmuuton aiheuttamien väestödemografisten muutosten seurauksena etnisiin tappeluihin. Niissä vastakkain ovat kaksi eri etnisen taustan omaavaa ryhmää, kantaväestö yhtenä etnisenä ryhmänä. Joukkotappeluiden piirteet kuvaavat laajemminkin yhteiskunnallisia murroksia aina kaupungistumisen seurauksista yhteiskunnan kansainvälistymiseen. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Jengit, joukkotappelut, kriminologia, rikollisuus, ryhmädynamiikka, ryhmätappelut, sisällönanalyysi, väkivalta
  • Huotilainen, Hannu (2013)
    Joukkovelkakirjalainojen markkinoiden kehittymisen myötä joukkovelkakirjamuotoinen rahoitus on kasvanut Suomessa huomattavasti viime vuosien aikana. Erityisesti yrityksille joukkovelkakirjalainojen liikkeeseenlaskusta on kehittynyt merkittävä vieraan pääomanehtoisen rahoituksen väline. Joukkovelkakirjalainoihin kohdistuvan sijoitustoiminnan näkökulmasta on kuitenkin ongelmallista, että Suomen lainsäädännössä ei säädetä kootusti ja kattavasti joukkovelkakirjalainojen verotukseta, vaan joukkovelkakirjalainoista saatavien tuottojen verotus riippuu usean eri lain yksittäisistä säännöksistä. Tämän johdosta joukkovelkakirjalainojen verotukseen liittyy useita tulkinnanvaraisia tilanteita. Tässä tutkielmassa selvitetään, missä tilanteissa joukkovelkakirjalainoista saataviin korkotuloihin sovelletaan lakia korkotulon lähdeverosta ja milloin puolestaan tuloverolakia, sekä milloin tulevat sovellettaviksi tuloverolain säännökset luovutusvoitoista ja luovutustappioista. Tutkielmassa esitetään yksityiskohtaisesti näiden säännösten ominaisuuksia ja millainen merkitys näiden säännösten soveltumisella on erityisesti sijoittajan verotuksen näkökulmasta. Tutkielmassa selvitetään myös, millaisia verosuunnittelumahdollisuuksia sijoittajalla on sijoituspäätöstä tehdessään ja myöhemmin sijoituksen aikana. Tutkielmassa käydään läpi kolmea eri tekijää, jotka kaikki vaikuttavat sovellettaviksi tuleviin säännöksiin. Verokohteluun vaikuttaa ensinnäkin joukkovelkakirjalainan tyyppi, eli se onko kyseessä tavallinen, nollakorkoinen, indeksisidonnainen, vai nimellisarvostaan poikkeavaan kurssiin merkitty joukkovelkakirjalaina. Toiseksi joukkovelkakirjalainojen verotukseen vaikuttavat arvopaperimarkkinalain säännökset yleisölle tarjomaisesta ja esitteen julkistamisvelvollisuudesta. Kolmanneksi tutkielmassa tarkastellaan kansainvälisten tilanteiden merkitystä verokohtelulle. Korkotulojen verokohtelun osalta tutkimustuloksissa havaittiin esimerkiksi, miten joukkovelkakirjalainasta saatu korkotulo on lähdeverotuksen sijasta poikkeuksellisesti tuloverolain piirissä mikäli lainalla on ulkomainen liikkeeseenlaskija tai mikäli lainasta ei ole laadittava arvopaperimarkkinalain mukaista esitettä, minkä lisäksi nollakorkoisten lainojen maksama tuotto verotetaan tuloverolain mukaisesti, vaikka taloudellisessa mielessä kyse on korkotulosta. Luovutusvoittosäännösten soveltumisen osalta tulkinnanvaraisia kysymyksiä liittyy erityisesti nimellisarvostaan poikkeavaan kurssiin merkittyjen lainojen ja nollakorkoisten lainojen verotukseen. Sekä oikeuskäytännössä että oikeuskirjallisuudessa on esiintynyt erilaisia näkemyksiä siitä, tulisiko luovutusten yhteydessä saaduista suorituksista erotella luovutusvoitot ja koronluonteiset erät erikseen verotettaviksi, vai tulisiko suorituksia kohdella kokonaisuudessaan luovutusvoittona tai korkotuloina. Tutkimustuloksissa esitetään miten kunkin eri joukkovelkakirjalainatyypin kohdalla luovutusvoittosäännöksiä on sovellettu. Vallitseva oikeustila, jossa joukkovelkakirjalainojen verokohtelu perustuu hajanaiseen oikeuskäytäntöön ja useaan samanaikaisesti sovelletavaksi tulevaan lakiin, tarjoaa sijoittajalle erilaisia verosuunnittelumahdollisuuksia, mutta joukkovelkakirjalainamarkkinoiden toimivuuden kannalta tilanne on ongelmallinen. Verotuksen selkeyttämiseksi ja yhdenmukaistamiseksi lain tasolla tulisi säätää joukkovelkakirjalainojen luovutusvoitoista, sekä pohtia lähdeverotuksen tarkoituksenmukaisuutta joukkovelkakirjalainojen verotuksessa. Sijoittajan näkökulmasta lähdeverotuksen nykymuotoinen soveltaminen asettaa verotuksellisesti eriarvoiseen asemaan sekä erityyppiset joukkovelkakirjalainat että kotimaiset ja ulkomaiset liikkeeseenlaskijat.
  • Kanniainen, Linda (2014)
    Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion – Faculty Oikeustieteellinen tiedekunta Laitos/Institution– Department Tekijä/Författare – Author Kanniainen Linda Työn nimi / Arbetets titel – Title Joukkovelkakirja pk-yritykselle. Lainsäädännöstä johtuvat hidasteet ja kehitysmahdollisuudet. Oppiaine /Läroämne – Subject Yhtiöoikeus Työn laji/Arbetets art – Level OTM-tutkielma Aika/Datum – Month and year 11/2013 Sivumäärä/ Sidoantal – Number of pages Tiivistelmä/Referat – Abstract Tutkielmassa tutkitaan lainsäädännön asettamia edellytyksiä joukkovelkakirjarahoitukselle pienten ja keskisuurten (pk-) liikkeeseenlaskijayritysten näkökulmasta. Keskeisenä tutkimuskysymyksenä on, mitä rajoitteita eli pk-yrityksen näkökulmasta ”hidasteita” lainsäädännöstä johtuu yrityksen joukkovelkakirjan liikkeeseenlaskulle, ja miten pk-yritys voi lain vaatimuksiin vastata. Lisäksi lainsäädäntötutkimusta käytäntöön soveltaen tutkitaan, tulisiko joukkovelkakirjalainsäädäntöä kehittää lainsäädännölle asetettujen tavoitteiden toteutumiseksi ja oikeustilaa siten parantaa. Joukkovelkakirja on tyypiltään velkakirjalain 31.7.1947/622 2 luvussa tarkoitettu juokseva velkakirja ja arvopaperimarkkinalain 14.12.2012/746 2:1.1,2:n mukainen arvopaperi. Joukkovelkakirjan liikkeeseenlasku edellyttää liikkeeseenlaskijalta erilaisia tiedonantovelvoitteita riippuen liikkeeseenlaskun tavasta. Tutkielmassa vertaillaan eri liikkeeseenlaskutapoja koskevaa sääntelyä pk-yrityksen tarpeiden ja resurssien kannalta. Vertailtavat markkinapaikat ovat säännelty markkina, monenkeskinen markkinajärjestelmä, private placement – järjestely, ja joukkovelkakirjarahoitusta muistuttava joukkorahoitus. Keskeiseksi erottelevaksi tekijäksi nousee yhtiö- ja arvopaperimarkkinalainsäädäntöön perustuvien tiedonantovelvoitteiden määrä. Tiedonantovelvoitteita pidetään merkittävinä hidasteina pk-yrityksen joukkovelkarahoitukselle erityisesti institutionaalisimmissa markkinapaikoissa. Osapuolten välisten sopimusvelvoitteiden todetaan vastaavasti lisääntyvän vähemmän säännellyissä liikkeeseenlaskutavoissa. Joukkolainarahoituksen arvioidaan näyttäytyvän pk-yrityksille monin tavoin hankalana, mutta tarpeellisena rahoituskanavana. Joukkovelkakirjarahoituslainsäädännön kehittämiseksi tutkielmassa etsitään ratkaisuideoita Norjassa kauan sopimuksenvaraisena toimineesta luottamusmiesrakenteesta sekä Tanskassa suunnitellusta pk-yritysluottojen arvopaperistamisesta uudelleenrahoitusrekisterin avulla. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Joukkovelkakirjat, pienet ja keskisuuret yritykset, rahoitusmarkkinat, tiedonantovelvollisuus Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Helsingin yliopiston pääkirjasto Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information
  • Järvinen, Lassi Sakari (2013)
    Tutkielmassa on tutkittu pohjoismaisten yritysten joukkovelkakirjojen ja luottoriskinvaihtosopimusten (CDS-sopimusten) välistä hintaeroa eli CDS-basista. Työssä pyritään selvittämään, miksi riskiltään samankaltaisten sijoitusten hinnat ja tuotot eroavat toisistaan paikoitellen merkittävästi. Tutkimuksen aineistona käytetään pohjoismaisten yritysten joukkovelkakirjojen ja CDS-sopimusten hintadataa vuosilta 2005–2011. Datan pohjalta tehtyjä havaintoja verrataan aihetta käsittelevään aiempaan tutkimukseen. Aineiston perusteella tarkastellaan ensin sitä, eroaako pohjoismaisten yritysten CDS-basis edeltävässä tutkimuksessa pääasiassa käytetystä yhdysvaltalaisesta aineistosta. Tämän jälkeen tutkimuksessa pyritään erittelemään pohjoismaisille yrityksille ja markkinoille tyypillisiä CDS-basikseen vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, miten markkinaolosuhteiltaan poikkeava tutkimusajankohta on vaikuttanut CDS-basikseen. CDS-sopimuksella voidaan luoda käytännössä joukkovelkakirjaa vastaava positio sijoituksen riskin näkökulmasta. Arbitraasiehdon mukaan sijoitusten tuottojen tulisi tällöin olla samat. Markkinoilla on kuitenkin havaittu useita jaksoja, jolloin CDS:ien ja joukkovelkakirjojen hinnat ja tuotot ovat poikenneet toisistaan merkittävästi. Tämän vuoksi tässä työssä tarkastellaan ensin joukkovelkakirjojen ja CDS:ien tuoton muodostumista erikseen. Tämän jälkeen tarkastellaan tekijöitä, jotka saattavat mahdollisesti selittää, miksi CDS-basis poikkeaa nollasta. Työssä tarkastellaan myös CDS-basikseen liittyvää aiempaa empiiristä tutkimusta. Aiempaan tutkimukseen perustuen käydään läpi tekijöitä, joilla on havaittu olevan tilastollisesti merkitseviä vaikutuksia CDS-basikseen. Työssä käytetty aineisto on koottu yhteensä 31 pohjoismaisen yrityksen joukkovelkakirjojen ja CDS:ien päivittäisestä hintadatasta vuoden 2005 alun ja vuoden 2011 lopun väliltä. Datan saatavuuden ja erityisesti joukkovelkakirjojen pienen määrän vuoksi ainoastaan noin kolmasosa yrityksistä päätyi mukaan lopulliseen tutkimukseen. Käytetty aineisto on peräisin Bloombergilta. Aineistosta kootun CDS-basiksen perusteella havaitaan, että basiksen kehitys on ollut pitkälti samankaltaista kuin aiemmissa aihetta käsitelleissä tutkimuksissa. Pohjoismaisten yritysten CDS-basis on ollut lievästi positiivinen vuosien 2005 ja 2008 välillä, minkä jälkeen se on painunut voimakkaasti negatiiviseksi finanssikriisin aikana. Kriisin eskaloitumisen jälkeen basis on palannut jälleen lievästi positiiviseksi. Pohjoismaisten yritysten CDS-basikseen vaikuttavia tekijöitä pyrittiin selvittämään lineaarisen regressiomallin perusteella. Mallissa CDS-basista pyrittiin selittämään erilaisilla yrityskohtaisilla ja markkinakohtaisilla selittävillä tekijöillä. Tekijöiden valinnassa oli otettu huomioon aiemmissa tutkimuksissa havaitut selittävät muuttujat sekä Pohjoismaille ominaiset tekijät. Selittävistä tekijöistä erityisesti tutkittavan yrityksen velkaisuusasteen, markkinoiden yleisen luottoriskitason sekä korkotason havaittiin olevan tilastollisesti merkitseviä selittäjiä CDS-basikselle. Tältä osin tutkimuksen tulokset ovat samankaltaisia aiemman tutkimuksen kanssa. Sen sijaan Pohjoismaille erityisiä, CDS-basista selittäviä tekijöitä ei löydetty. Myöskään finanssikriisin aikaisille selkeästi negatiivisille CDS-basiksille ei löydetty työssä merkittäviä selittäviä tekijöitä. Tutkimuksen keskeisinä havaintoina voidaan kuitenkin todeta, että sekä CDS-basiksen taso että basikseen vaikuttavat tekijät ovat pohjoismaisilla yrityksillä pitkälti samankaltaisia kuin aiemmassa tutkimuksessa käsitellyillä yhdysvaltalaisilla yrityksillä.
  • Leminen, Samuli (2006)
    Tutkielma tarkastelee väkijoukkojen toimintaa vuoden 2002 hindu–muslimi-väkivaltaisuuksissa Gujaratin osavaltiossa Intiassa. Tutkimuskohde on rajattu muslimeja vastaan hyökkäävien hinduväkijoukkojen toimintaan. Aineisto koostuu väkivaltaisuuksia dokumentoineiden tutkimusryhmien raporteista. Tavoitteena on tarkastella väkivaltaisuuksissa esiintyviä toiminnan muotoja ja selvittää, mitkä asiat tekevät väkivaltaan osallistumisesta mielekästä toimintaa osanottajille ja minkälaiset kulttuuriset ajattelutavat saavat väkijoukon toimimaan juuri tietyillä tavoilla. Tutkielman näkökulma pohjautuu kahteen väkivaltaisuuksissa havaittavaan piirteeseen: toisaalta väkivaltaisuudet ovat raju poikkeama siitä, miten ihmiset arkielämässä ajattelevat ja toimivat, toisaalta tästä kulttuurisesta poikkeustilasta on löydettävissä ajattelun ja toiminnan tapoja ja malleja, joihin väkijoukon toiminta perustuu. Näin tutkielma yhdistää eri joukkotoiminnan tutkimuksen suuntauksia: poikkeustilaa käsitellään antropologisen liminaalisuus-keskustelun pohjalta, mutta samanaikaisesti väkijoukot ymmärretään myös rajatulla tavalla rationaalisesti toimiviksi ryhmiksi. Väkijoukon rationaliteetti rajautuu niihin kulttuurisiin ajattelun ja toiminnan malleihin, jotka juuri väkivaltaisen tilanteen erikoisluonne on nostanut keskeisiksi. Väkijoukkoihin vaikuttavat ajatukset ovat aineistosta selvästi nähtävissä, sillä väkivaltainen toiminta on luonteeltaan julkista ja kommunikoivaa. Väkivaltaista toimintaa motivoivien ja legitimoivien huhujen, ennakkokäsitysten ja ajattelutapojen joukko osoittautuu aineiston perusteella laajaksi. Eritasoisia tai keskenään ristiriitaisiakaan väkivaltaisen toiminnan motiiveja ei kuitenkaan pidä nähdä toisiaan poissulkevina. Suuret ihmismäärät kokevat väkivaltaisuuksiin osallistumisen mielekkäänä toimintana, koska tilanne antaa mahdollisuuden monenlaisiin ajatuskulkuihin ja päämääriin. Aineistossa on kuitenkin nähtävissä myös selkeitä yhteisiä piirteitä, jotka vaikuttivat väkijoukkojen toimintaan samalla tavalla eri puolilla Gujaratia. Tietyt keskeiset kulttuuriset ajattelun ja toiminnan mallit saavat toimintaa määrittävän merkityksen väkivaltaisuuksien aikana. Väkijoukon toiminnassa näyttää olevan kolme keskeistä tavoitetta: häpäiseminen, valloittaminen ja tuhoaminen. Väkivallassa esiintyvien ilmiöiden ja ajattelutapojen havaitseminen auttaa ymmärtämään paitsi Gujaratin väkivaltaisuuksien väkijoukkoja, myös väkivaltaisuuksien sisäistä dynamiikkaa ja väkivaltaisuuksista toiseen toistuvia tunnusomaisia piirteitä ja toimintatapoja.
  • Leminen, Samuli (Helsingin yliopisto, 2006)
    Tutkielma tarkastelee väkijoukkojen toimintaa vuoden 2002 hindu muslimi-väkivaltaisuuksissa Gujaratin osavaltiossa Intiassa. Tutkimuskohde on rajattu muslimeja vastaan hyökkäävien hinduväkijoukkojen toimintaan. Aineisto koostuu väkivaltaisuuksia dokumentoineiden tutkimusryhmien raporteista. Tavoitteena on tarkastella väkivaltaisuuksissa esiintyviä toiminnan muotoja ja selvittää, mitkä asiat tekevät väkivaltaan osallistumisesta mielekästä toimintaa osanottajille ja minkälaiset kulttuuriset ajattelutavat saavat väkijoukon toimimaan juuri tietyillä tavoilla. Tutkielman näkökulma pohjautuu kahteen väkivaltaisuuksissa havaittavaan piirteeseen: toisaalta väkivaltaisuudet ovat raju poikkeama siitä, miten ihmiset arkielämässä ajattelevat ja toimivat, toisaalta tästä kulttuurisesta poikkeustilasta on löydettävissä ajattelun ja toiminnan tapoja ja malleja, joihin väkijoukon toiminta perustuu. Näin tutkielma yhdistää eri joukkotoiminnan tutkimuksen suuntauksia: poikkeustilaa käsitellään antropologisen liminaalisuus-keskustelun pohjalta, mutta samanaikaisesti väkijoukot ymmärretään myös rajatulla tavalla rationaalisesti toimiviksi ryhmiksi. Väkijoukon rationaliteetti rajautuu niihin kulttuurisiin ajattelun ja toiminnan malleihin, jotka juuri väkivaltaisen tilanteen erikoisluonne on nostanut keskeisiksi. Väkijoukkoihin vaikuttavat ajatukset ovat aineistosta selvästi nähtävissä, sillä väkivaltainen toiminta on luonteeltaan julkista ja kommunikoivaa. Väkivaltaista toimintaa motivoivien ja legitimoivien huhujen, ennakkokäsitysten ja ajattelutapojen joukko osoittautuu aineiston perusteella laajaksi. Eritasoisia tai keskenään ristiriitaisiakaan väkivaltaisen toiminnan motiiveja ei kuitenkaan pidä nähdä toisiaan poissulkevina. Suuret ihmismäärät kokevat väkivaltaisuuksiin osallistumisen mielekkäänä toimintana, koska tilanne antaa mahdollisuuden monenlaisiin ajatuskulkuihin ja päämääriin. Aineistossa on kuitenkin nähtävissä myös selkeitä yhteisiä piirteitä, jotka vaikuttivat väkijoukkojen toimintaan samalla tavalla eri puolilla Gujaratia. Tietyt keskeiset kulttuuriset ajattelun ja toiminnan mallit saavat toimintaa määrittävän merkityksen väkivaltaisuuksien aikana. Väkijoukon toiminnassa näyttää olevan kolme keskeistä tavoitetta: häpäiseminen, valloittaminen ja tuhoaminen. Väkivallassa esiintyvien ilmiöiden ja ajattelutapojen havaitseminen auttaa ymmärtämään paitsi Gujaratin väkivaltaisuuksien väkijoukkoja, myös väkivaltaisuuksien sisäistä dynamiikkaa ja väkivaltaisuuksista toiseen toistuvia tunnusomaisia piirteitä ja toimintatapoja.
  • Tapper , Janne (2012)
    The subject of my doctoral thesis is the social contextuality of Finnish theater director, Jouko Turkka's (b. 1942) educational tenure in the Theater Academy of Finland 1982 1985. Jouko Turkka announced in the opening speech of his rectorship in 1982 that Finnish society had undergone a social shift into a new cultural age, and that actors needed new facilities like capacity, flexibility, and ability for renewal in their work. My sociological research reveals that Turkka adapted cultural practices and norms of new capitalism and new liberalism, and built a performance environment for actors' educational work, a real life simulation of a new capitalist workplace. Actors educational praxis became a cultural performance, a media spectacle. Turkka's tenure became the most commented upon and discussed era in Finnish postwar theater history. The sociological method of my thesis is to compare information of sociological research literature about new capitalist work, and Turkka's educational theater work. In regard to the conceptions of legitimation, time, dynamics, knowledge, and social narrative consubstantial changes occurred simultaneously in both contexts of workplace. I adapt systems and chaos theory's concepts and modules when researching how a theatrical performance self-organizes in a complex social space and the space of Information. Ilya Prigogine's chaos theoretic concept, fluctuation, is the central social and aesthetic concept of my thesis. The chaos theoretic conception of the world was reflected in actors' pedagogy and organizational renewals: the state of far from equilibrium was the prerequisite of creativity and progress. I interpret the social and theater's aesthetical fluctuations as the cultural metaphor of new capitalism. I define the wide cultural feedback created by Turkka's tenure of educational praxis, and ideas adapted from the social context into theater education, as an autopoietic communicative process between theater education and society: as a black box, theater converted the virtual conception of the world into a concrete form of an actor's psychophysical praxis. Theater educational praxis performed socially contextual meanings referring to a subject's position in the social change of 1980s Finland. My other theoretic framework lies close to the American performance theory, with its close ties to the social sciences, and to the tradition of rhetoric and communication: theater's rhetorical utility materializes quotidian cultural practices in a theatrical performance, and helps the audience to research social situations and cultural praxis by mirroring them and creating an explanatory frame.
  • Hyvärinen , Olli (Helsingin yliopisto, 2006)
    Tutkimuksessa tarkastellaan eduskunnan toimintaa valtion talousarvion vahvistamismenettelyssä. Tutkimus ankkuroituu poliittisten suhdannevaihteluiden teorian opportunistisiin malleihin, joiden keskiössä on oletus taloutta omaksi poliittiseksi hyödykseen manipuloivista poliitikoista. Tutkimusperinteen piirissä on perinteisesti keskitytty tarkastelemaan hallituksen opportunistista toimintaa ja parlamenttien toiminnan tutkiminen on jäänyt vähemmälle. Tutkimuksessa laajennetaan poliittisten suhdannevaihteluiden teorian hallitusvetoista näkökulmaa soveltamalla teorian keskeistä oletusta vaalibudjetoinnista talousarvion viimekätisen hyväksyjän, eduskunnan, tutkimiseen: onko eduskunnan budjettipoliittinen aktiviteetti vuosina 1967 2003 ollut vaalien rytmittämää? Vaaliajankohdan ohella eduskunnan toimintaa on toissijaisesti selitetty kahdella kontrollimuuttujalla: talouskehityksellä sekä vuonna 1992 muuttuneilla budjetointikäytännöillä, pienkorjausmäärärahoista luopumisella sekä kehysmenettelyn aloittamisella. Eduskunnan budjettipoliittinen toiminta on työssä operationalisoitu 1) eduskunnan hallituksen esitykseen tekemiksi muutoksiksi sekä 2) tehdyiksi ja hyväksytyiksi talousarvioaloitteiksi sekä aloitteiden perusteella hyväksytyiksi määrärahoiksi. Aineisto on kerätty valtiopäiväasiakirjoista, pääasiassa valtiovarainvaliokunnan budjettimietinnöistä ja eduskunnan kirjelmistä sekä vastauksista. Menomuutosaineiston osalta validiteettiin on kiinnitetty erityistä huomiota käymällä läpi myös valtiovarainvaliokunnan kokouspöytäkirjat vuosilta 1967 2003. Lopputuloksena on tutkimuksen kysymyksenasettelun kannalta validi aineisto, joka sisältää vain ja ainoastaan eduskuntalähtöiset menojen muutokset. Analyysia varten aineisto on jaettu kahteen osaan. Toinen aineisto sisältää eduskunnan muuttaman lainsäädännön kustannusvaikutukset, toisessa nämä on jätetty huomioimatta. Aineistoa on analysoitu regressioanalyysin avulla. Tulokset osoittavat, että eduskunnan tekemien menojen muutosten osalta vaalisykli on koko budjetin loppusumman tasolla havaittavissa selvimmin aineistossa, joka sisältää eduskunnan muuttaman lainsäädännön kustannusvaikutukset. Sen sijaan lainsäädännön huomiotta jättävässä aineistossa sykliä ei voida havaita lainkaan yhtä selkeästi. Hallinnonaloittaisessa tarkastelussa poliittisten suhdannevaihteluiden teorian mukaiselle budjetoinnille on saatu eniten tukea opetusministeriön hallinnonalalla. Talousarvioaloitteita tarkasteltaessa vaalien mukaan ajoittunut budjettiaktiviteetti on havaittavissa selkeimmin tehdyissä talousarvioaloitteissa, jotka kuvaavat yksittäisten kansanedustajien toimintaa. Sen sijaan eduskunnan enemmistön hyväksynnän vaativien aloiteindikaattorien - aloitteiden hyväksymisosuus ja aloitteiden perusteella hyväksytyt määrärahat - kehitys on ollut paljon heikommin vaalien ehdollistamaa. Yhteistä kaikille aloitemittareille kuitenkin on, että pienkorjausmäärärahoista luopuminen selittää aktiivisuuden laskua vuodesta 1992 lähtien.
  • Hyvärinen, Olli (2006)
    Tutkimuksessa tarkastellaan eduskunnan toimintaa valtion talousarvion vahvistamismenettelyssä. Tutkimus ankkuroituu poliittisten suhdannevaihteluiden teorian opportunistisiin malleihin, joiden keskiössä on oletus taloutta omaksi poliittiseksi hyödykseen manipuloivista poliitikoista. Tutkimusperinteen piirissä on perinteisesti keskitytty tarkastelemaan hallituksen opportunistista toimintaa ja parlamenttien toiminnan tutkiminen on jäänyt vähemmälle. Tutkimuksessa laajennetaan poliittisten suhdannevaihteluiden teorian hallitusvetoista näkökulmaa soveltamalla teorian keskeistä oletusta vaalibudjetoinnista talousarvion viimekätisen hyväksyjän, eduskunnan, tutkimiseen: onko eduskunnan budjettipoliittinen aktiviteetti vuosina 1967–2003 ollut vaalien rytmittämää? Vaaliajankohdan ohella eduskunnan toimintaa on toissijaisesti selitetty kahdella kontrollimuuttujalla: talouskehityksellä sekä vuonna 1992 muuttuneilla budjetointikäytännöillä, pienkorjausmäärärahoista luopumisella sekä kehysmenettelyn aloittamisella. Eduskunnan budjettipoliittinen toiminta on työssä operationalisoitu 1) eduskunnan hallituksen esitykseen tekemiksi muutoksiksi sekä 2) tehdyiksi ja hyväksytyiksi talousarvioaloitteiksi sekä aloitteiden perusteella hyväksytyiksi määrärahoiksi. Aineisto on kerätty valtiopäiväasiakirjoista, pääasiassa valtiovarainvaliokunnan budjettimietinnöistä ja eduskunnan kirjelmistä sekä vastauksista. Menomuutosaineiston osalta validiteettiin on kiinnitetty erityistä huomiota käymällä läpi myös valtiovarainvaliokunnan kokouspöytäkirjat vuosilta 1967–2003. Lopputuloksena on tutkimuksen kysymyksenasettelun kannalta validi aineisto, joka sisältää vain ja ainoastaan eduskuntalähtöiset menojen muutokset. Analyysia varten aineisto on jaettu kahteen osaan. Toinen aineisto sisältää eduskunnan muuttaman lainsäädännön kustannusvaikutukset, toisessa nämä on jätetty huomioimatta. Aineistoa on analysoitu regressioanalyysin avulla. Tulokset osoittavat, että eduskunnan tekemien menojen muutosten osalta vaalisykli on koko budjetin loppusumman tasolla havaittavissa selvimmin aineistossa, joka sisältää eduskunnan muuttaman lainsäädännön kustannusvaikutukset. Sen sijaan lainsäädännön huomiotta jättävässä aineistossa sykliä ei voida havaita lainkaan yhtä selkeästi. Hallinnonaloittaisessa tarkastelussa poliittisten suhdannevaihteluiden teorian mukaiselle budjetoinnille on saatu eniten tukea opetusministeriön hallinnonalalla. Talousarvioaloitteita tarkasteltaessa vaalien mukaan ajoittunut budjettiaktiviteetti on havaittavissa selkeimmin tehdyissä talousarvioaloitteissa, jotka kuvaavat yksittäisten kansanedustajien toimintaa. Sen sijaan eduskunnan enemmistön hyväksynnän vaativien aloiteindikaattorien - aloitteiden hyväksymisosuus ja aloitteiden perusteella hyväksytyt määrärahat - kehitys on ollut paljon heikommin vaalien ehdollistamaa. Yhteistä kaikille aloitemittareille kuitenkin on, että pienkorjausmäärärahoista luopuminen selittää aktiivisuuden laskua vuodesta 1992 lähtien.
  • Toiviainen, Liisa (1966)
  • Vainikainen, Kimmo (2012)
    Tutkielma tarkastelee median demokratiaa edistävien tehtävien onnistumista suomalaissa lehdissä käydyn kehitysapu- ja kehitysyhteistyökes­kustelun kautta. Tutkielma pyrkii kartoittamaan, rakentuuko julkisuudessa kattavaa, eri vaihtoehtoja ja suuntalinjoja käsittelevää, keskustelua, eli puhutaanko sekä kehitysavun puolesta, sen lopettamisesta että muutosehdotuksista. Pääsevätkö kaikki näkökannat tasapuolisesti ääneen? Li­säksi kysytään, millainen median ja (kehitys)politiikan suhde on. Rakentuuko tekstien yhteyteen poliittisia intressejä ja ideologioita, jolloin suhde voisi näyttäytyä ideologioiden kamppailuna vai näyttäytyisikö se menettelytapoihin liittyvinä valintoina tai valtapelinä. Kysymykset pohjautuvat teoriaan demokratian ja viestinnän suhteesta. Demokraattinen päätöksenteko ja sitä edeltävät keskustelut ratkaisuvaihtoehdoista edellyttävät tätä palvelevaa viestintäjärjestelmää. Median olisi levitettävä tehokkaasti tietoa päätettävästä asiasta sekä turvata avoin ja kriittinen keskustelu päätösvaihtoehdoista. Lisäksi teoria sivuaa medioitumisen käsitteen pohjalta tehtyä tutkimusta politiikan ja median suhteesta. Aineistona on Helsingin Sanomien, Hufvudstadbladetin ja suomalaisten puoluelehtien (Kansan Uutiset, KD, Nykypäivä, Perussuomalainen, Uutispäivä Demari, Vihreä Lanka) uutisia, muita artikkeleja, kolumneja sekä pääkirjoituksia vuosilta 2010–2011. Kaikkiaan tekstejä on 111. Menetelminä ovat kvantitatiivinen teemoittelu ja kehysanalyysi. Teemoittelu pyrkii hahmottamaan, millaisia toimijoita teksteissä on ja miten he pääsevät ääneen. Lisäksi teemoittelu kartoittaa, millaisia mielipiteitä teksteissä on kehitysavusta. Kehysanalyysi pyrkii paljastamaan, millä ta­voin lehdet kehystävät keskustelua. Kehysanalyysilla etsimään erityisesti poliittisia argumentteja ja ideologioita, joilla mielipiteet perustellaan. Kvantitatiivisen teemoittelun tuloksena teksteistä nousee esille kuusi toimijakategoriaa (kehitysavun ammattilaiset, päättäjät/poliitikot, asiantun­tijat, kotimaan kansalaiset, ulkomaan kansalaiset ja muut). Kategoriatyhmien välinen hierarkia jakautuu varsin tasaisesti neljän suurimman ryh­män osalta, kun tutkitaan prosentuaalista osuutta lähteistä, esiintyvyyttä sekä prosentuaalista osuutta sitaateista. Vain kotimaan kansalaiset ja muut-ryhmä jäävät selkeästi pienempään asemaan. Päättäjien kategoriaa lainataan kuitenkin hienoisesti muita enemmän. Kehitysapua koskevien mielipiteiden kartoitus tuo tulokseksi, että eri vaihtoehdoista kerrotaan, mutta kehitysapuun muutosta vaativa näkökanta on hallitsevin. Kehys­analyysi puolestaan paljastaa neljä hallitsevaa argumenttikehystä. Solidaarisuuskehys on hallitsevin. Siinä huomio kohdentuu kehitysmaiden hä­tään ja Suomen velvollisuuteen antaa apua. Lisäksi avun antamista puolletaan sillä, että sen laiminlyöminen vahingoittaisi Suomen kansainvälis­tä mainetta. Nationalismikehys liittyy perussuomalaisten poliittisiin linjauksiin, sillä se vaatii leikkauksia kehitysapumäärärahoihin ja avun ny­kymuotojen muuttamista. Keskeisimpänä intressinä on Suomen ja suomalaisten auttaminen kehitysapua leikkaamalla. Paternalismikehys kritisoi nykymuotoista kehitysapua ja vaatii siihen leikkauksia tai jopa sen lopettamista. Muutoksia perustellaan kehitysmaiden edulla. Avun väitetään vahingoittavan kehitysmaita, sillä sen katsotaan aiheuttavan korruptiota ja apuriippuvuutta. Tehokkuuskehyksessä tärkeintä on saada kehitysapu tehokkaammaksi. Argumenttia pohjustetaan onnistuneilla kehitysapuhankkeilla, joilla myös avun olemassaoloa ja puolustamista perustellaan. Apu saataisiin tehokkaammaksi, jos Suomi pitäisi kiinni tavoitteestaan nostaa kehitysapumäärärahat 0,7 prosenttiin bktl:stä. Vaikka kaksi argumenttikehyksistä suhtautuu kehitysapuun kriittisesti ja vaikka argumenttien intressit ja ideologiat saattavat erota toisistaan ja vaikka näin julkisuudessa rakennetaan melko monipuolista keskustelua, laajemmassa kuvassa kehystystavoilla luodaan eräänlaista myönteistä konsensusta kehitysavulle. Määrällisesti toimijoiden esiintyvyys näyttää edistävän demokratiaa, kun eri toimijakategoriat pääsevät varsin tasa­puolisesti esille, mutta syvällisempi tarkastelu osoittaa, että kehitysapuun kriittisesti suhtautuvat tahot rajataan vain tiettyihin toimijaryhmiin. Melko monipuolinen keskustelu on siis varsin näennäistä, koska sitä hallitsee kehitysapumyönteinen konsensus. Tämän vuoksi median ja poli­tiikan suhde näyttäytyy lähinnä menettelytapoihin liittyvinä valintoina. Suuria ideologioiden välisiä kamppailuja ei esiinny. Keskiössä ovatkin kehitysavun tekemisen keinot. Arvopohja on kaikissa muissa kehyksissä paitsi nationalismikehyksessä sama: kehitysmaita on autettava. Kon­sensusajattelusta voidaan vetää johtopäätös, että journalismin demokratiaa edistävät tehtävät eivät täysin toteudu. Päätettävänä olevaa asiaa koskevan tiedon levitys kohdistuu pääasiassa kehitysapuun myönteisesti suhtautuviin kantoihin. Täten avoin ja kriittinen keskustelu kallistuu tietyn näkökulman hallitsemaksi. Keskustelun typistyminen heijastelee Tiina Kontisen ja Juhani Koposen esittämää väitettä, jonka mukaan ke­hitysapukeskustelua käydään kahdessa todellisuudessa. Ensimmäinen liikkuu yleisten julistusten tasolla ja hyödyntää moraalisia perusteluita. Toinen on kehitysapujärjestelmän sisällä, jolloin keskustelua käydään käytännön kysymyksistä. Työn teksteissä käyty keskustelu viittaisi näin ollen ensimmäiseen todellisuuteen, jolloin varsinaiset päätöksiin liittyvät asiat jäisivät pienen piirin tiedoiksi. Tällöin vaarassa voisi olla koko julkisen keskustelun idea, jos keskustelu täyttyisi rationaalisten argumenttien sijaan pääasiassa tunteisiin vetoavista moraalisista puheista.
  • Savonen, Meri (2008)
    Tutkielman aihe on journalistietiikka aikakauslehtitoimittajien työssä. Tutkimusongelma on sama kuin työn otsikko: ”Journalistietiikka aikakauslehtitoimittajien työssä – kulissi, apuväline vai jotain siltä väliltä?”. Lähtökohta tutkimukselle oli, että jotta itsesääntely toimisi ja olisi uskottavaa, ammattikunnan ja yksittäisen ammatinharjoittajan ihanteet eivät saisi olla ristiriidassa, ja tarpeeksi monen toimittajan on toimittava ammattikunnan lupaamalla tavalla. Toisaalta uskoin jo alusta asti, että lehden lajityyppi vaikuttaa myös ihanteisiin, eikä uskomus osoittatunut vääräksi tutkimuksen tulosten valossa. Tutkin, minkälaista oli haastattelemieni aikakauslehtitoimittajien ihannejournalismi, ihannejournalisti ja ihannetyö. Tutkin myös, minkälaiset ihanteet ohjaavat heidän työtään ja minkälaiseksi he itse kokivat journalistietiikan roolin työssään. Kyseessä on haastattelututkimus. Aineistonkeruumenetelmä on teemahaastattelu ja analysointimenetelmä teemoittelu. Haastatteluihin valittiin toimittajia ja kirjoittavia toimitussihteereitä erilaisista naisten yleislehdistä ja yleisaikakauslehdistä. Tutkimuksen teoriaosuus koostuu ammattietiikan, professionalismin, journalismin ja journalistietiikan tutkimuksen teorioista. Näkökulma ammattietiikkaan on yhteiskunnallinen, ja ammattietiikan yhteiskunnallinen tausta ja rooli ovat teoreettisen viitekehyksen ytimessä. Keskeisiä käsitteitä ovat etiikka ja eettinen, journalistietiikka, itsesääntely, ammatillinen ihanne, ammatti ja professio. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että journalistietiikalla oli kohtalainen rooli haastattelemieni aikakauslehtitoimittajien työssä. Rooli ei ollut suuri mutta ei myöskään merkityksetön. Journalistin ohjeet ja JSN koettiin kaukaiseksi työn arjesta, mutta Journalistin ohjeisiin suhtauduttiin hyvin positiivisesti. Aikakauslehden lajityyppi ja perinne vaikuttivat siihen, mitkä osat journalistietiikasta koettiin tärkeiksi ja mitkä ei. Haastateltavat suhtautuivat vakavuudella aikakauslehden tärkeimpiin tehtäviin tiedon välittämiseen ja viihdyttäminen. Ne haastattelemieni toimittajien tärkeimmät ihanteet, jotka kuuluvat journalistietiikkaan, liittyivät tiedon välittämiseen ja ne tärkeimmät ihanteet, jotka eivät kuulu journalistietiikkaan, liittyivät viihdyttämiseen. Lisäksi esimerkiksi vastuun kohdalla haastattelemani toimittajat kokivat asioita eri tavoin: jotkut journalistietiikan mukaisesti ja jotkut vastoin journalistietiikkaa.
  • Yrttimaa, Reetta (2010)
    Tutkin pro gradu-työssäni median ja politiikan välistä suhdetta ja sen muutosta. Viime vuosikymmenien aikana uutisjournalismi on muuttunut henkilökohtaisempaan ja viihteellisempään suuntaan. Poliitikosta henkilönä on kiinnostuttu uudella tavalla. Tarkoitukseni on tarkastella poliittisessa kulttuurissa ja mediassa tapahtunutta muutosta tapaustutkimuksena. Käsittelen lähemmin kolmea eri poliittista skandaalia joiden seurauksena yhteiskunnan johtohahmo on joutunut eroamaan osittain median painostuksen seurauksena, ja näiden skandaalien uutisointia Yleisradion tv-kanavilla. Näkökulmaksi olen valinnut median ja poliitikkojen välisen suhteen: miten Yleisradion toimittajien käytös on muuttunut ja miten poliitikot ovat tähän käytökseen mukautuneet. Tutkimani skandaalit ovat Ahti Karjalaisen ero Suomen pankin pääjohtajan paikalta vuonna 1982, Kauko Juhantalon erottaminen kauppa- ja teollisuusministerin tehtävästä vuonna 1992 sekä Arja Alhon ero toisen valtiovarainministerin paikalta vuonna 1997. Nämä skandaalit ajoittuvat murroskohtaan Yleisradion uutisjournalismissa, ja näyttävät näin muutoksen suunnan valaisevasti. Kolmen skandaalin avulla näyttäytyy ensin Yleisradion poliitikkoja kunnioittava tyyli Karjalaisen erokohun uutisoinnissa, sitten suunnan täydellinen muutos tutkivan journalismin aggressiiviseen selvitystyöhön Juhantalon tapauksessa, ja lopulta horjuvan tasapainon löytyminen Arja Alhon eroon johtaneen skandaalin uutisoinnissa. Olen tutkinut skandaaleja Yleisradion tv-arkistoista löytyvän kuvanauhamateriaalin avulla. Sieltä löytyvät kaikki Yleisradion uutis- ja ajankohtaisohjelmien nauhoitukset. Olen keskittynyt erityisesti Tv-uutisiin ja A-studioon sekä muihin ajankohtaisohjelmiin. Analyysini tukena olen käyttänyt mm. mediakriittistä näkökulmaa, jossa olen tukeutunut erityisesti Heikki Luostarisen huomioihin teoksessa ”Sopulisilppuri. Mediakritiikin näkökulmia.” Poliitikon imagon ja tv-esiintymisen kannalta keskeisessä osassa on Risto Uimosen ja Elisa Ikävalkon kirja ”Mielikuvien maailma. Miten mediajulkisuutta muokataan ja imagoja rakennetaan”. Poliitikkojen ja toimittajien välisen suhteen muutoksessa on ollut apuna mm. Maria Kaisa Aulan teos ”Poliitikkojen ja toimittajien suhde murroksessa? Tutkimus Yleisradion politiikan toimittajien ammatti-identiteetistä 1980-luvulla”. Myös Ville Pernaan Yleisradion tv-uutisia käsittelevä teos ”Uutisista, Hyvää iltaa. Ylen tv-uutiset ja yhteiskunta 1959-2009” on vaikuttanut ajatteluuni yleisellä tasolla paljon.
  • Raito, Petteri (2008)
    The aim of this study is to examine unemployment and coping behaviour in two occupational groups, journalists and upper middle level managers, at the Finnish labour market during a deep economic recession in 1990-1995. The main task is to clarify the relationship between occupational background and reactions to unemployment, experiences of unemployment, coping with unemployment and the individual strategies for re-employment at the labour market. The social and economical context and the life course of the studied individuals are also taken into account. In general the purpose is to contribute to and specify the results from previous studies on unemployment. This study makes use of three theoretical starting points, i.e. Maria Jahoda´s relative deprivation hypothesis, David Fryer´s agency restriction hypothesis and, in the welfare state context, the filtering mechanisms of society. This study uses longitudinal qualitative data (N=17) collected in 1993 and 1995. The data include stories spoken in interviews and written by the studied unemployed journalists and managers. The analysis is based in classification of themes by type, including comparisons of two occupational groups. To be able to understand the possible narrative intentions of the studied individuals tools from text analysis are also used. The results of this study should be understood as assumptions concerning the relationships between unemployment and coping. This outcome of the study is in accordance with the general hypothesis of the deprivative nature of unemployment. However at the individual level there seems to be a wide range of reactions to unemployment and experiences of relative deprivation. The mental well-being may deteriorate and the level of activity may decline as a reaction to unemployment but this is not necessarily always the case. This study suggests that occupational background and identity constitute the most important foundations on which the studied journalists and managers base their strategies to cope with long-term unemployment. In other words, journalists and managers can be characterized as committed to their work and being career oriented, with coping strategies based on learned professional skills and internalized occupational self-concepts. Due the possibilities to work as freelancers and due to the creative nature of their work journalists seem to cope better than managers at the labour market. Coping is best understood as a process in which active and passive phases fluctuate. Employment has both intrinsic and instrumental values to both journalists and managers. The main sources used are the studies on unemployment by Marie Jahoda, David Fryer, Peter Warr, Peter A. Creed, Kari Vähätalo and Eero Lahelma.
  • Kajanus, Anni (Helsingin yliopisto, 2014)
    This study combines anthropology with migration studies to examine the increase of familial investment in daughters education as part of a wider transformation of the social and moral landscape of China. The focus is on urban single-child families who take on the substantial financial burden of sending their child abroad to study. The research involved 17 months of ethnographic fieldwork in China, as well as interviews in Europe and two survey studies. Chinese families have traditionally invested in sons education and future, as the patrilineal and patriarchal kinship principles have vested sons with the main responsibility of taking care of the ageing parents. The gendered family roles have been visible in the demographics of the Chinese migration flows. While men have taken the active role of migrating abroad to work and to study, women have played the supporting roles, being the left-behind wives or following male family members abroad. This pattern has changed as overseas study has become a major part of Chinese migration. Between 1978 and 2013 a staggering 2.6 million Chinese students went abroad to study. During this time, the proportion of women increased fivefold, and they now constitute half of the student migrant population. Be it a son or a daughter, most urban parents now do everything they can to support the education of their only child. Yet gender simultaneously operates on multiple scales. While a generation of young women have been educated in an environment that fosters individual achievement and competition, they must eventually find their place in the marriage and job markets that are highly gendered. Women are directed to certain, less demanding, career paths, and excessive success can stand in a way of marriage. The current student migrants also belong to the first generation who must make the transition from being the centre of the family to being the sacrificing parent. In this role, both women and men are expected to put the child's well-being and the future before their personal interests. The difference is that a father s contribution is more in line with his upbringing as the only child, than the mother s. It is the mothers who are expected to use time and energy to nurture and to educate the child, while a father s main contribution is through his personal career success. These dynamics create a paradoxical situation where women as daughters are supported to succeed but women as wives and mothers are not. Both female and male student migrants draw from their cosmopolitan experiences and symbolic resources, and their access to wider marriage and job markets, when negotiating this difficult position. Through their individual journeys of migration, they are at the forefront of the current transformation of the Chinese symbolic markets.
  • Haapala, Laura (2015)
    Tutkielmassa tarkastellaan prekarisaatiota, epätyypillisten työsuhteiden yleistymistä, 2000-luvun Suomessa. Tutkielman tavoitteena on ymmärtää, millaisesta ja miten laajasta ilmiöstä prekarisaatiossa on kyse ja millaisia syy-seuraussuhteita sen taustalla on. Tutkielma on muodoltaan aikalaisdiagnoosi ja se on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa pohditaan, millainen muutos työssä on tapahtunut ja miksi. Toisessa osassa selvitetään, ketkä prekarisoituvat sekä millaisia epävarmuuksia ja riskejä epätyypillinen työsuhde tuottaa. Kolmannessa osassa hahmotellaan, millaisia ratkaisuja prekariaatin kokemien epävarmuuksien ja riskien vähentämiseksi on esitetty. Tutkimusaineistona toimivat muun muassa teollisuusyhteiskuntaa ja jälkiteollista yhteiskuntaa sekä kapitalismin muutoksia käsittelevä kirjallisuus, tuoreet työllisyystilastot sekä raportit, joissa on selvitetty epätyypillisten työsuhteiden erilaisia piirteitä, kuten sosiaaliturvan tasoa ja laajuutta. Prekaari työ on anomalia teollisuusyhteiskunnan palkkatyöhön ja sen palkkatyönormiin nähden. Teollisuusyhteiskunta ja sen noudattama keynesiläisen hyvinvointikapitalismin malli loivat sekä suhteellisen yhdenmukaisen palkansaajayhteiskunnan että nykymuotoisen sosiaaliturvan ja käsityksen palkkatyöstä. 1900-luvun loppua kohden niin teollisuusyhteiskunta kuin keynesiläisyys alkoivat molemmat läpikäydä omaa kriisiään ja murrostaan, josta on kuoriutumassa jälkiteollinen yhteiskunta, jossa noudatetaan uusliberalistisen markkinatalousteorian mukaista globaalia ja joustavaa kapitalismia. Jälkiteollisen yhteiskunnan kehittymisen ja talouden vapauttamisen myötä myös työn tarve ja luonne ovat määrittymässä uudelleen. Epätyypilliset työsuhteet yleistyvät etenkin naisten, nuorten, maahanmuuttajien ja korkeakoulutettujen keskuudessa. Samalla työstä on tulossa uudella tavalla yksilöllistä ja epävarmaa. Prekaarisuus tuottaa myös uudenlaisia riskejä ja epävarmuuksia etenkin toimeentulon osalta. Prekaarisuus mahdollistaa uudenlaisen työntekijöiden kontrollin epävarmuutta tuottamalla, kasvattaa tulo- ja varallisuuseroja sekä vähentää työsuhteita koskevan lainsäädännön merkitystä. Vaikka talous ja työ ovat muuttuneet joustaviksi, ei sosiaaliturva ole läpikäynyt vastaavaa muutosta, vaan se noudattaa yhä teollisuusyhteiskunnan palkkatyönormia, jossa yksilö määrittyy selkeästi palkansaajaksi, yrittäjäksi tai työttömäksi. Sosiaaliturva ei siis kykene vaivatta tunnistamaan epätyypillisiä työn muotoja. Prekariaatti tekee jälkiteolliselle yhteiskunnalle merkittäviä, työvoimaintensiivisiä töitä aineettoman ja luovan talouden, hoivan ja palveluiden saralla, joten prekariaatti on yhteiskunnallisen muutoksen keskiössä. Tämä synnyttää paineita prekariaatin epätasa-arvoisen työmarkkina-aseman tunnustamiseen, tulo- ja varallisuuserojen kaventamiseen palkkatyönormista luopumiseen, sosiaaliturvan uudistamiseen sekä työn ja hyvinvoinnin uudelleenmäärittelyyn. Työn uusi muoto edellyttää teollisuusyhteiskunnan instituutioiden uudistamista tavalla, joka tukee prekaaria, jälkiteollista työtä. Tavoitteena ei tulisi olla elinikäisten työpaikkojen turvaaminen vaan yksilöiden autonomian kasvattaminen joustavilla, verkostomuotoisilla työmarkkinoilla. Prekarisaatioon sisältyvät työn uudistusmahdollisuudet eivät voi kehittyä ilman prekariaatin aseman kehittämistä.
  • Vesanen, Maria (2012)
    Työn järjestämisessä tapahtuneet muutokset ovat puhuttaneet työelämätutkijoita länsimaissa jo useita vuosikymmeniä. Uudessa jälkifordistisessa työssä sosiaalisten ja viestinnällisten taitojen on nähty korostuvan ja työn on väitetty muuttuneen subjektivoituneeksi, työntekijän persoonasta riippuvaisiksi suorituksiksi. Joustavuuden ja kontrollin ulottuvuuksien on nähty olevan uuden työn ytimessä: samalla kun joustavilla työn järjestämisen tavoilla on pyritty työntekijän autonomian ja vastuun kasvattamiseen, perinteinen taylorismin opeille pohjautuva kontrolli on muuttunut kohti normatiivista, itsen johtamista tavoittelevaa kontrollia. Yhtäältä uusien työn organisointi- ja kontrollitapojen on väitetty tekevän työstä mielekkäämpää ja vapauttavan työntekijän perinteisen kontrollin kulttuurista. Toisaalta niiden on väitetty johtavan työn tehostumiseen ja työntekijöiden mielten kolonisointiin. Tutkielmassa uutta työtä tarkastellaan joustavuuden ja kontrollin näkökulmasta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia joustavuuden ja kontrollin käytäntöjä media- ja viestintäalan tietotyöläisten työssä on käytössä. Näitä käytäntöjä lähestytään Alasuutarin (1999) faktanäkökulmasta, jonka lisäksi joustavuuteen ja kontrolliin liitettyjä merkityksiä tarkastellaan kulttuurisesta näkökulmasta. Tutkielman aineisto on kerätty teemahaastatteluin ja analyysimenetelmänä on käytetty temaattista sisällönanalyysiä. Lisäksi tietotyöläisten kulttuurisen puhunnan paikantamisessa työkaluna on hyödynnetty Lévi-Straussin kulinaarista kolmiota. Tutkielmassa havaitaan, että tietotyöläisten työ joustaa monella tapaa. Joustavuus näkyy tiimityössä, työn jaossa sekä työajoissa ja paikoissa, ja joustavat käytännöt nähdään tärkeinä sekä työn luonteen että oman kulttuurisesti rakentuneen asiantuntija-aseman takia. Myös kontrollin käytännöt tulevat esille; yhtäältä käytännöllisenä työn valvontana, toisaalta normatiivisena työntekijän itsensä sisäistämänä tapana toimia ja ottaa vastuuta työyhteisössä. Vaikka kontrollia toteuttavat työyhteisössä useat toimijat, tietotyöläiset kontrolloivat usein kaikkein eniten itse työnsä eri osa-alueita. Itsen johtaminen muodostuukin keskeiseksi tavaksi toimia työyhteisössä. Itsen johtamisen korostuminen herättää kuitenkin ristiriitaisia tuntemuksia. Yhtäältä käytännöt nähdään toimivina ja omaa itsen johtamisen kykyä tuodaan esille. Toisaalta sekä omaa että muiden itsen johtamisen kykyä myös epäillään. Työkäytäntöjen tueksi kaivataankin selkeämpiä raameja. Tuloksista havaitaan, että joustavuuden ja kontrollin käytännöt voidaan nähdä työntekijän näkökulmasta hyvin monisyisinä. Ristiriitaisten ja epävarmojen tunteiden ohella tietotyöläisten työ ja työkäytännöt mahdollistavat itsen toteuttamisen ja työ näyttäytyy mielekkäänä. Itsen johtaminen muodostuu kuitenkin keskeiseksi joustavuuden ja kontrollin suhteen kannalta; se mahdollistaa joustavuuden ja löyhän kontrollin, mutta se on samalla ehto työyhteisössä toimimiselle. Työyhteisössä vallitsevat normatiivisen kontrollin käytännöt myös kehottavat työntekijöitä johtamaan itseään. Toisaalta itsen johtaminen on myös osa tietotyöläisen omaa toimijuutta; siihen pyritään aktiivisesti ja se näyttäytyy ihanteellisena tapana toimia.