Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 852-871 of 27949
  • Savelius, Anni-Kaarina (Helsingfors universitet, 2015)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan, millä perusteella ja minkälaisissa erilaisissa tilanteissa vahingonkärsijälle suoritettava korvaus voi ankaran vahingonkorvausvastuun ja toisaalta lakisääteisten vakuutusten tilanteissa muodostua täyttä korvausta pienemmäksi. Korvauksen rajoittumista tarkastellaan ankaran vahingonkorvausvastuun osalta sekä lakisääteisiin vakuutuksiin perustuvien korvausjärjestelmien osalta potilasvahinkolain, liikennevakuutuslain sekä tapaturmavakuutuslain sääntelemissä tilanteissa. Tutkielmassa näkökulma on erityisesti vahingonkärsijän. Vahingonkorvausoikeudessa tarkastelunäkökulma on perinteisemmin ollut vahingonaiheuttajan, eli on keskitytty tarkastelemaan muun muassa sitä, minkälaisissa tilanteissa vahingonkorvausvastuuseen on mahdollista joutua. Ankaran vastuun tavoitteena on kuitenkin ennen muuta vahingonkärsijän suojeleminen. Tästä syystä ankaraan vastuuseen joutumisen saatetaankin usein ajatella merkitsevän sitä, että vahingonkärsijän asema muodostuu tällöin automaattisesti paremmaksi kuin esimerkiksi tavallisen tuottamusperusteisen vastuun tilanteissa. Näin ei kuitenkaan välttämättä tapahdu. Ankara vastuu ei ole yhtenäinen ilmiö, joka aktualisoituisi aina samalla tavoin, vaan se pitää sisällään hyvin monenlaisia tilanteita, joilla on ainoastaan tiettyjä yhteisiä tekijöitä. Ankaran vastuun tilanteissa vastuun tosiasiallinen ankaruus voi tapauskohtaisesti vaihdella merkittävästikin Tästä syystä myös vahingonkärsijälle suoritettavan korvauksen määräytymisessä voi esiintyä tapauskohtaisesti suurta vaihtelua. Tutkielmassa tarkastellun perusteella vahingonkärsijälle suoritettava vahingonkorvaus voi muodostua täyttä korvausta alemmaksi seuraavin perustein: lain soveltamisalaan liittyvät rajoitukset ja erityiset vahinkomääritelmät, ylivoimaiset tapahtumat, vahingonkärsijän oma myötävaikutus, vahingonkorvaukselle asetetut ylä- ja alarajat, vahingonkorvauksen kohtuusperusteinen sovittelu. Lakisääteisiin vakuutuksiin perustuvissa korvausjärjestelmissä perusteita ovat tutkielmassa tarkastellun perusteella soveltamisalaan liittyvät rajoitukset ja erityiset vahinkomääritelmät, vakuutuskorvauksille asetetut ylä- ja alarajat, sekä vahingonkärsijän oma myötävaikutus. Tutkielman perusteella kaikkein merkittävin ryhmä näistä ovat lakien soveltamisalaan liittyvät rajoitukset ja erityiset vahinkomääritelmät, joiden vahingonkärsijän korvaus voi määräytyä vain osittain ankaran vastuun perusteella. Lisäksi tietyt vahinkolajit voivat jäädä kokonaan lain soveltamisalan ulkopuolelle. Ankaran vahingonkorvausvastuun tilanteessa sekä potilasvahinkolain, liikennevakuutuslain ja tapaturmavakuuslain sääntelemissä tilanteissa vahingonkärsijällä on usein mahdollisuus vaatia korvausta lisäksi muun muassa vahingonkorvauslain nojalla siltä osin kuin vahinko ei ole korvattavissa tietyn erityislain nojalla. Lainsäätäjä on ajatellut tämän mahdollisuuden turvaavan vahingonkärsijän asemaa, sillä vahingonkärsijän ei näin tarvitse tyytyä siihen, että hän ei saa korvausta ankaran vastuun nojalla. Käytännössä ongelmaksi voi tällöin muodostua kuitenkin se, että vahingonkorvauslain nojalla korvauksen saaminen edellyttää vahingon ja syy-yhteyden lisäksi vahingonaiheuttajan tuottamuksen toteen näyttämistä, mikä voi tietyissä ankaran vastuun tilanteissa olla lähes mahdotonta. Vahingonkorvauksen saamisen edellytykset muodostuvat näin osittain tiukemmiksi kuin ankaraa vastuuta sääntelevän erityislain puitteissa, ja (täyden) korvauksen saaminen voi joissakin tapauksissa muodostua vaikeaksi. Vahingonkärsijän korvaussuojaa on tutkielmassa tarkasteltujen lakein osalta vuosien kuluessa parannettu, ja myös meneillään olevissa lainuudistuksissa tärkeimpien tavoitteiden joukossa on juuri vahingonkärsijän aseman parantaminen edelleen. Tilannetta voidaan vahingonkärsijän näkökulmasta pitää jo verrattain tyydyttävänä, sillä muun muassa henkilövahingoista suoritettavien korvausten alentamista yllä mainituin perustein on rajoitettu merkittävästi. Yksittäisen vahingonkärsijän kannalta voi kuitenkin edelleen syntyä tilanteita, joissa korvaussuoja jää puutteelliseksi.
  • Kojo, Nina (2002)
    Syftet med arbetet var att undersöka hurudan anknytningsstil unga vuxna som varit omhändertagna och antagligen haft en otrygg barndom har som vuxna. Avsikten var också att undersöka varför anknytningsstilen antingen förändrats eller förblivit oförändrad. Forskningsfrågorna var: hurudan var den tidiga barndomen, vad upprätthåller en osäker anknytningsstil och vad ändrar en osäker till en säker anknytningsstil. Arbetet består av en teoridel där det samhälleliga sammanhanget för undersökningen, John Bowlbys anknytningsteori samt tidigare forskning inom området behandlas. Själva undersökningen är kvalitativ och består av 12 temaintervjuer. Personerna som blev intervjuade skulle även välja en av fyra beskrivningar som beskrev deras nära förhållanden bäst. Varje beskrivning motsvarade en anknytningsstil av vilka en är säker och tre är osäkra. På detta sätt kunde personerna delas in i dem med säker anknytningsstil och dem med osäker anknytningsstil. 10 av 12 personer valde en osäker anknytningsstil. Resultaten visade att personerna haft en otrygg barndom. Faktorer som bidragit till detta var föräldrarnas alkoholmissbruk i den tidiga barndomen, våld i den tidiga barndomen, en nära persons död i den tidiga barndomen och förhållandet till de biologiska föräldrarna i den tidiga barndomen. Resultaten visade även att faktorer som kunnat bidra till det att anknytningsstilen förblivit osäker ända till tidig vuxen ålder till stor del var samma som bidragit till att barndomen var otrygg. Förutom dessa fanns det även några nya faktorer. Dessa var brist på vänner, nära relationer och förtrogna, ständigt byte av eget hem och förhållandet till familjevårdarna. Enligt resultaten kan en osäker anknytningsstil ändras till säker. Båda personerna vars anknytningsstil ändrats till säker hade varit med om positiva livsförändringar. Båda hade en kumpan de varit tillsammans med länge och båda levde ett stabilt familjeliv.
  • Lindfors, Mia Johanna Margareta (2006)
    I denna studie undersöktes huruvida anknytningsstil kan tillföra någonting nytt till förståelsen för vad som påverkar personers förväntningar vad gäller romantiska förhållanden i framtiden. Det gjordes en undersökning för att fastställa om anknytningsstil påverkar optimismen/pessimismen vad gäller den egna romantiska framtiden. Materialet samlades in med hjälp av frågeformulär under hösten 2005. Respondenterna bestod av finskspråkiga universitetsstuderande (N=78). För fastställande av anknytningsstil har Kaisa Männikkös översättning av Kim Bartholomews själrapporteringsformulär använts. I teoridelen behandlades John Bowlbys anknytningsteori, anknytning hos vuxna, självrapportering som metod för fastställande av anknytningsstil, samt tidigare undersökningar angående vuxnas romantiska anknytning. Bartholomews uppdelning i en trygg, en överdrivet upptagen, en avfärdande, samt en räddhågad anknytningsstil har använts i denna pro gradu. Den undersökning som Katherine Carnelley och Ronnie Janoff-Bulman på 1990-talet har utfört vid University of Massachusetts, angående optimism vad gäller romantiska relationer, har varit central för detta arbete. Grundat på teoridelen formulerades hypoteserna, vilka testades med hjälp av t- test, varians- och regressionsanalys, samt ett Chi-kvadrat test. Resultatet från föreliggande undersökning stödde den första hypotesen om att personer som har en trygg anknytningsstil känner sig mera optimistiska vad gäller förväntningar på sin romantiska framtid, än vad personer med en otrygg anknytningsstil känner sig. Den andra hypotesen om att kvaliteten på respondenternas föräldrars förhållande, eller de egna erfarenheterna av romantiska relationer, påverkar denna optimism fick inte stöd. I enlighet med den tredje hypotesen var antalet respondenter som hade en trygg anknytningsstil, och som värderade sin partner ha en trygg anknytningsstil, större än antalet otryggt anknutna som värderade sin partner ha en trygg anknytningsstil, men resultatet var inte signifikant.
  • Kujala, Tuija (1990)
  • Luoma, Marjukka (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tämän tutkimuksen kohteena on pappien pitämät siunauspuheet hautaan siunaamisen toimituksessa Espoon Tapiolan seurakunnassa vuosina 2011–2012. Siunauspuheiden kehitystä ja historiaa on tutkittu monipuolisesti myös aiemmin. Tässä tutkimuksessa aiempaa tutkimusta syvennetään selvittämällä, millainen on nykypäivän siunauspuhe. Vuoden 2006 kirkollisten toimitusten oppaassa ohjeistetaan, että siunauspuhe rakentuu tavallisesti kolmen aihepiirin varaan. Puheessa käsitellään vainajan persoonaa ja elämää, ihmisen katoavaisuutta ja sen kohtaamista sekä ilosanomaa ylösnousseesta Kristuksesta kuoleman voittajana ja syntisten vapahtajana. Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten papit tuovat esille näitä kolmea teemaa ja miten he eri teemoja painottavat. Teoreettisen taustan tutkimukselle luo keskustelu siunauspuheen luonteesta. Onko siunauspuhe saarna vai puhe? Miten kristinuskon sanoma suhteutuu pappien puheessa vainajan elämään ja omaisten elämäntilanteeseen? Aineisto koostuu kahdeksan Tapiolan seurakunnan papin pitämistä toimituksista ja heidän haastatteluistaan. Kultakin papilta on nauhoitettu kaksi toimitusta, yhteensä 16 kappaletta. Haastattelumenetelmänä oli teemahaastattelu. Toimitukset ja haastattelut äänitettiin ja litteroitiin. Analyysi kohdistuu siunauspuheisiin, ja haastattelujen kautta etsitään selitystä näiden puheiden sisältöön. Analyysimenetelmänä käytetään teemoittelua eli pilkkomista ja ryhmittelyä aineistosta nousevien teemojen mukaan. Analyysin kautta muodostuvat neljä päälukua, joista ensimmäinen käsittelee puheiden rakennetta ja valmistelua. Kolme seuraavaa päälukua käsittelevät puheiden sisältöä: Rakenneluku luo pohjan kolmelle sisältöä käsitteleville luvuille. Pappien tavat rakentaa puhe vaikuttavat merkittävästi siihen, millaisia sisältöjä puheissa tuodaan esille ja miten eri sisällöt painottuvat. Rakenneluvussa käsitellään myös pappien raamatuntekstien valintaa ja käyttöä. Toisessa pääluvussa tarkastellaan sitä, miten papit viittaavat puheessa vainajan elämän vaiheisiin. Vainajan elämää ja persoonaa tuodaan puheissa esille hyvin eri tavoin ja painotuksin. Vainajan elämän muistelun kautta toisaalta haetaan yhteyttä omaisiin ilosanoman välittämiseksi, mutta eletty elämä myös itsessään puhuttelee läsnäolijoita. Analyysin perusteella selviää, että papit ovat kokeneet paljon käytännöllisiä haasteita elämänkerrallisen ja vainajan persoonaan liittyvän aineksen kanssa ja että he ovat ratkaisseet nämä haasteet monenlaisin tavoin. Kolmannessa pääluvussa käsitellään sitä, miten papit sanoittavat omaisten tuntoja ja kysymyksiä kuolemantapauksen äärellä. Aineisto osoittaa, että papit pyrkivät sanoittamaan erityisesti surun kokemusta mutta myös katoavaisuuden herättämiä ajatuksia. Kuolemaa vasten avautuu elämän arvo ja merkitys. Neljännessä pääluvussa tarkastellaan sitä, miten papit sanoittavat siunauspuheissa kristinuskon erityissanomaa Kristuksen sovitustyön kautta avautuvasta ylösnousemuksesta ja ikuisesta elämästä. Siihen miten ilosanomaa sanoitetaan, vaikuttavat erityisesti pappien tavat rakentaa puhe. Toisaalta kristillistä sanomaa lähestyttiin puheissa Kristus-keskeisesti, mutta toisaalta osa papeista sanoitti kristityn toivoa selvästi abstraktimmin. Papit kertoivat haastatteluissa myös etsivänsä tietoisesti omanlaistaan tapaa sanoittaa toivon sanomaa. Lisäksi tutkimus antaa ymmärtää, että myös pappien oma elämänkokemus ja työikä vaikuttavat ilosanoman sanoittamiseen puheessa. Tutkimus voi toimia keskustelun herättäjänä pappien kesken siitä, mitä on kristinuskon ilosanoman sanoittaminen hautaan siunaamisen toimituksessa. Miten sanoittaa kristillistä toivoa ajankohtaisesti ja mikä on eletyn elämän ja omaisten tilanteen asema siunauspuheessa?
  • Vuokko, Taina (Helsingfors universitet, 2012)
    Tutkielmassa on tarkasteltu romanttisen rakkauskäsityksen suhdetta sekularisaatioon. Kun institutionaalisten uskontojen yhteiskunnallinen merkitys vähenee, tutkielmassa rakennetun uuden historialuennan mukaan romanttinen rakkaus lisää kulttuurista merkitystään sekä yksittäisten parisuhteiden perustana että laajasti ymmärrettynä koko yhteiskunnan koossapysymisen ennakkoehtona. Käsitys kyseenalaistaa klassisten sekularisaatioteesien oletuksen siitä, että sekularisaation myötä rationalismi ja tiede korvaisivat uskonnon yhteiskuntaa koossapitävinä asioina. Rakennetun makrososiologisen teesin keskeiseksi ongelmaksi paikannetaan se, kuinka romanttinen rakkauskäsitys voi tehdä yksittäisistä parisuhteista entistä alttiimpia erolle samalla kun se yhteiskunnan tasolla kuitenkin lisää yhtenäisyyttä. Näkökulmaa, joka otetaan työn varsinaiseksi tutkimusongelmaksi, selvitetään tarkastelemalla naistenlehtien eroa koskevaa parisuhdejulkisuutta, jossa välittyvät yhteisölliset moraalikäsitykset merkityksellistävät yksilöllisiä erokokemuksia. Empiirisen analyysin aineistona on seitsemäntoista julkisuuden henkilön eroa käsittelevää haastattelua, jotka on julkaistu Anna, Eeva ja Me Naiset -lehdissä vuosina 2010 2011. Näitä kulttuurisen mallitarinan käsitteellä luonnehdittuja haastatteluja tarkastellaan niiden draamallisen rakenteen kautta. Eron kohtauksien analyysissa tuodaan näkyviksi mallitarinaan liittyvät moraaliset jännitteet, joita harvoin käsitellään eksplisiittisesti parisuhdejulkisuudessa. Samalla näkyväksi tuodaan myös se, kuinka eron edustama uhka yhteiskunnalle,voi löytää narratiivisen ratkaisunsa. Tutkielman johtopäätöksenä ehdotetaan uutta tapaa mallintaa klassista makrososiologista kysymystä yhteiskunnan koossapysymisestä. Uskontoa ja romanttista rakkautta on tarkasteltava rinnakkaisina merkitysjärjestelminä, joiden suhteet vaihtelevat kunkin aikakauden mukaan. Sen sijaan, että institutionaalinen uskonto voisi asettaa rajoja romanttiselle rakkaudelle, romanttinen rakkaus voi nyky-yhteiskunnassa asettaa rajoja institutionaaliselle uskonnolle.
  • Pousi, Mari (2006)
    Migraatio on tällä hetkellä yksi tärkeimmistä kehitykseen liitetyistä kysymyksistä. Globalisaatio on muokannut sitä viimeisten vuosikymmenten aikana: migraatio kehitysmaissa tänään on seurausta monimutkaisista tekijöistä sekä lähtö- että kohdealueilla. Vaikka migraatioprosessin taustalla on monia tekijöitä, voidaan taloudellinen eriarvoisuus nähdä suurimpana yksittäisenä syynä nykypäivän migraatioon. 2000-luvulle tultaessa kansainväliseen migraatioon osallistuvien ihmisten määräksi arvioitiin n. 175 miljoonaa henkilöä, ja lisäksi oman maansa sisällä muuttaneita on moninkertainen määrä. Pro gradu-tutkielmani tutkimuskohde on Kiinan sisäinen maaltamuuttoilmiö, joka suuntautuu maaseudulta kaupunkeihin. Se alkoi talousuudistusten myötä 1970-1980-lukujen vaihteessa, jolloin vasta syntyneiden työmarkkinoiden seurauksena maaseudun ylimääräinen työväestö alkoi muuttaa kaupunkeihin parempien tulojen toivossa. Nykyään sisäiseen maaltamuuttoon arvioidaan vuosittain osallistuvan 100-200 miljoonaa ihmistä. Muuttajien kotiseutuja talousuudistukset ja niiden mukanaan tuoma kasvu eivät ole juuri koskettaneet. Voidaankin sanoa, että maaseudun ja kaupunkien välinen elintasokuilu Kiinassa on viimeisten kahden vuosikymmenen aikana jatkuvasti kasvanut. Työni keskittyy migraation ja kehityksen välisen suhteen tarkasteluun. Tulkinnat tämän suhteen luonteesta ovat vaihdelleet ajan ja olosuhteiden myötä positiivisesta negatiiviseen. Olennaista on ymmärtää, että migraatiolla on kahdenlaisia vaikutuksia riippuen siitä, tutkitaanko sitä lähtöalueen vai kohdealueen näkökulmasta. Kiinaa koskevan tarkasteluni pohjaksi olen valinnut alun perin kahden sektorin kasvumalliin pohjautuneen yhdenlaisen alueellisen kehityksen teorian, työntö – veto-mallin (push – pull model). Kuvailen Kiinassa tapahtuvaa maaltamuuttoa työntö – veto-mallin luomassa viitekehyksessä sekä lähtö-, että kohdealueiden näkökulmasta. Pyrin vastaamaan kysymykseen, minkälainen suhde migraatiolla ja kehityksellä on Kiinan kontekstissa. Kiinassa tapahtuva sisäinen migraatio on epäilemättä ollut edellytys sen saavuttamalle huimalle talouskasvulle, mutta missä määrin migraatio on tämän kehityksen seurausta? Tarkemmin paneudun siihen, miten nämä kaksi tekijää, migraatio ja kehitys, käytännössä vaikuttavat lähtö- ja kohdealueilla. Talouskasvu ja migraatio tuntuvat Kiinassa olevan symbioottisessa, mutta ristiriitaisessa suhteessa. Sisäinen migraatio on muodostunut vakavasti otettavaksi ongelmaksi Kiinan hallitukselle, joka pelkää tyytymättömyyttä ja levottomuuksia. Kaupunkien infrastruktuuria ei ole kehitetty samanaikaisesti kasvavien muuttovirtojen kanssa, ja Kiinan jähmeän asuinpaikkajärjestelmän (hukou-järjestelmä) vuoksi suurin osa muuttajista jää kaupungin palveluiden ulkopuolelle. Lähtöalueillaan muuttoliike aiheuttaa ns. aivovuotoa, kun työikäinen väestö muuttaa pois. Kiinan hallitus on viime aikoina tunnustanut monia maaltamuuttoon liittyviä ongelmia, ja jopa aloittanut maltillisia kokeiluja muuttajien oikeuksien kohentamiseksi ja alueellisen epätasa-arvon vähentämiseksi. Nähtäväksi jää, kuinka laajasti ja tosissaan näitä toimenpiteitä ryhdytään toteuttamaan.
  • Kovanen, Satu (2016)
    Lapsille tarkoitettuja lääkevalmisteita on markkinoilla edelleen suhteellisen vähän. Tämän vuoksi lastenlääkinnässä joudutaan usein turvautumaan ex tempore -lääkevalmistukseen. Yleisimmin tämä tarkoittaa annosjauheiden, oraalisuspensioiden tai kapseleiden valmistamista aikuisille tarkoitetuista kaupallisista valmisteista. Suomessa on perinteisesti valmistettu annosjauheita. Ongelmallista kaikissa ex tempore –valmisteissa on, ettei niillä ole myyntilupaa, joten niiden tehoa ja turvallisuutta ei ole tutkittu. Annosjauheet ovat hitaita tehdä ja aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu lääkeaineiden tarttumista paperisiin annosjauhekuoriin. Lisäksi niiden kokonaismassa annosyksikköä kohden on suurempi kuin vastaavanvahvuisilla kapseleilla, mikä lisää vierasainekuormitusta pienillä potilailla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia annosvaihtelua 4 mg:n vahvuisissa ex tempore -sotalolihydrokloridikapseleissa ja verrata niitä vastaavanlaisiin annosjauheisiin. Lisäksi haluttiin tutkia saantoa ravintoletkun läpi johdetuista kapselisisällöistä, sillä usein sairaala-apteekin valmistamia annosjauheita annostellaan ravintoletkun kautta, esimerkiksi vastasyntyneille. Keskeinen osa työtä oli kehittää sopiva HPLC -analyysimenetelmä sotalolihydrokloridille. Tämä onnistui lopulta hyvin ja aikaan saatiin tehokas ja tarkka analyysimenetelmä, joka soveltuu hyvin myös rutiinianalyyseihin 7 minuutin ajoajallaan. Kaksi kolmesta ex tempore -kapselierästä täyttivät Euroopan farmakopean vaatimukset annosvaihtelulle, kuten myös vertailuksi valmistettu annosjauhe-erä. Ravintoletkun läpi johdetut näytteet täyttivät niin ikään annosvaihtelun vaatimukset, mutta lääkeaineen määrä oli tilastollisesti merkitsevästi pienempi verrattuna kapseli- ja annosjauhenäytteisiin. Kokonaismassaltaan pienempinä ja nopeampina valmistaa kapselit ovat suositeltava vaihtoehto perinteisille annosjauheille ex tempore -lastenlääkinnässä. Tämän tutkimuksen perusteella on kuitenkin syytä ottaa huomioon mahdollisuus liian suurelle annosvaihtelulle, minkä vuoksi valmistetut erät tulisi tutkia ennen käyttöön vapauttamista. Tulevaisuudessa haasteena onkin kehittää sairaala-apteekkien mahdollisuuksia analysoida valmistamiaan lääke-eriä.