Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 8683-8702 of 24408
  • Honkanen, Pertti (2000)
    Tämän tutkielman taustalla on suomessa 1990-luvulla syntynyt suurtyöttömyys: jos sitä ei olisi syntynyt, tuskin olisin kiinnostunut aihepiiristä näin paljon. Työttömyys on käsite ja ongelma, joka on yhteinen taloustieteelle ja sosiaalipolitiikalle, mutta eri näkökulmista. Taloustiede on kiinnostunut enemmän työttömyyden seurauksista ja niiden lieventämiskeinoista. Käytännössä myös sosiaalipoliittisessa tutkimuksessa otetaan kantaa työttömyyden syihin ja mahdollisiin tapoihin vähentää työttömyyttä. Keskustelu hyvinvointivaltion tulevaisuudesta on tässä suhteessa ajankohtainen teema. Yleensä ne jotka esittävät erilaisia ohjelmia hyvinvointivaltion pelastamiseksi, peruskorjaamiseksi tai purkamiseksi, esittävät myös mielipiteitä siitä, mitkä ovat työttömyyden syyt ja miten työttömyyttä voidaan vähentää - tai jokin käsitys tästä kysymyksestä näyttää olevan ainakin hiljaisesti ohjelmien taustalla. Erilaiset taloustieteelliset ajattelutavat tunkeutuvat sosiaalipoliittisiin teorioihin ja vaikuttavat sosiaalipoliittisiin ohjelmiin. Tässä tutkimuksessa on tavoitteena valaista talousteoreettisen keskustelun avulla käsityksiä työttömyydestä ja siihen liittyviä sosiaali ja työpoliittisista ohjelmia. Näin voidaan päätyä joihinkin arvioihin näiden ohjelmien toteuttamiskelpoisuudesta ja seurauksista. Pyrin rajoittumaan sosiaalipoliittisten ohjelmien taloustieteellisiin perusteisiin sivuuttaen niiden taustalla olevat poliittiset ja ideologiset prosessit. Olen jäsentänyt tutkielman loogisesti kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa (luku 1) esitän joitakin empiirisiä havaintoja ja niiden liittyviä kommentteja työttömyydestä. Lähestyn työttömyyttä ilmiötasolta pyrkimättä kiinnittämään ongelmaa kiinteästi teoreettiseen kehikkoon. Toisessa osassa (luvut 2-5) kartoitan teoreettis-historiallisesta näkökulmasta taloustieteen eri suuntien suhtautumista työttömyyteen ja pyrin paneutumaan ongelmaan talousteoreettisten käsitteiden pohjalta. Kolmannessa osassa (luku 6) pyrin aikaisemmissa osissa esitetyn pohjalta esittämään joitakin näkemyksiä työttömyyden vaikutuksista hyvinvointivaltion tulevaisuuteen ja sosiaalipolitiikan ohjelmiin. Tämä osa on muita keskustelevampi ja pohdiskelevampi, osin poleeminenkin, ja sen myötä päädyn yhteenvetoon (luku 7). Koska olen kauan ollut kiinnostunut marxilaisuudesta ja Marxin talousteoriasta, pyrin tutkielman taloustieteellisessä osassa selvittämään erityisesti Marxin panosta. Tämä osuus on jonkin verran laajempi, kuin työttömyys tutkimuskohteena sinänsä edellyttäisi. Muutenkin kommentoin työttömyyteen liittyvää problematiikkaa eri kohdissa ottamalla huomioon marxilaisen näkökannan. Yhtenä osatavoitteena on selvittää, mikä on Marxin paikka nykyajan taloustieteessä ja mitä lähtökohtia se tarjoaa työttömyyden tutkimiseen. Vertailukohtana ja peilinä ovat taloustieteen muut suunnat, jolloin syntyy kysymys Marxin talousteorian ajankohtaisuudesta. Työttömyys on tietenkin marxilaiselta kannalta kiinnostava tai jopa kiitollinen tutkimuskohde, mutta samalla se johdattaa moniin vaikeisiin teoreettisiin ongelmiin ja arvoituksiin pakottaen Marxin teorian kriittiseen tarkasteluun. Suhteutan talousteoreettista keskustelua siihen aineistoon, joka itselleni on kertynyt taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen tarkkailusta samoin kuin niihin keskusteluihin ja väittelyihin, joita nykyään käydään talous- ja sosiaalipolitiikan suunnasta. Tutkielman aineistona ovat Marxin ja muiden taloustieteen klassikoiden keskeiset teokset (Smith, Ricardo, Malthus, Sismondi, Mill, Jevons, Walras, Marshall, Veblen, Keynes, Schumpeter ym.), uudempi taloustieteellinen ja sosiaalipoliittinen kirjallisuus sekä konkreettinen tilasto- ja esimerkkiaineisto Suomesta ja OECD-maista.
  • Matilainen, Valtteri (2012)
    Suomen työehtosopimusjärjestelmässä työehtosopimuksia noudatetaan ensisijaisesti siitä syystä, että työnantaja on sidottu oman toimialansa työehtosopimukseen järjestäytymisensä perusteella. Työehtosopimussitovuudessa on tällöin kyse työehtosopimuslaissa säädetystä ns. normaalisitovuudesta erotuksena työehtosopimusten yleissitovuudesta, josta säädetään työsopimuslaissa. Yleissitovuusjärjestelmällä pyritään turvaamaan työntekijöiden vähimmäisoikeudet siinä tapauksessa, että työnantaja ei järjestäytymisensä perusteella ole velvollinen noudattamaan mitään työehtosopimusta työtekijöidensä työsuhteissa. Kilpailevilla eli kollisioivilla työehtosopimuksilla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa pääasiallisesti niitä tilanteita, joissa kaksi tai useampi työehtosopimus soveltuu soveltamisalamääräyksensä puolesta samanaikaisesti samaan työnantajassa tehtävään työhön. Kollisioivat työehtosopimukset voivat olla jokainen normaali- tai yleissitovia taikka kyse voi olla normaali- ja yleissitovan työehtosopimuksen kollisiosta. Päällekkäisyyksiä työehtosopimusten soveltamisalojen välillä muodostuu useammasta syystä. Ensiksi, kollisiotilanteita aiheuttaa tällä hetkellä ehkäpä herkimmin ne tapaukset, joissa työntekijöiden ja työnantajien etuja ajavat työmarkkinayhdistykset eroavat yläyhdistyksistään ja liittyvät toisiin sekä solmivat uusia työehtosopimuksia edellisten voimassa ollessa taikka tarkentavat tai muuttavat niiden soveltamisalamääräyksiä. Toiseksi, yritykset siirtyvät toimialoilta toiselle, ottavat uusia toimialoja vanhojen rinnalle, vahvistavat olennaisesti yhtä toimialaansa toisen kustannuksella, yhtiöittävät tiettyjä toimintoja, ulkoistavat toimintojansa, sulautuvat toisiin yrityksiin jne. Kaikki nämä seikat aiheuttavat työehtosopimusten perusedellytysten muuttuessa ja uusien työehtosopimusten ilmaantuessa samoille aloille työehtosopimusten samanaikaista soveltumista tiettyyn yrityksen harjoittamaan toimintaan. Kolmanneksi, soveltamisalamääräykset saatetaan muotoilla samanaikaisesti eri periaatteiden (niin sanotut teollisuuslinja- ja ammattialaperiaatteet) mukaisesti, tai vaihtoehtoisesti soveltamisalamääräyksiä vain noudatetaan tietoisesti tai ei-tietoisesti epäjohdonmukaisesti Tässä tutkimuksessa tarkastelen, tutkin ja systematisoin niitä voimassa olevia laintasoisia oikeussäännöksiä sekä työtuomioistuimen, mutta myös korkeimman oikeuden muotoamia oikeusohjeita etenkin uudemman oikeuskäytännön valossa, jotka koskevat työehtosopimusten kollisiotilanteita edellä mainitussa kontekstissa. Ensinnäkin pyrin selvittämään, voidaanko työtuomioistuimen linjauksia, joita se on antanut työehtosopimusten soveltamisalojen rajanvetoa koskevissa ratkaisuissaan, yleistää miltään osin myös muiden alojen työehtosopimusten kollisiotilanteisiin kuin mistä työtuomioistuimessa on kulloinkin ollut kyse. Toiseksi, esittelen voimassaolevan pääasiallisen kollisionratkaisuperiaatteen, ns. aikaprioriteettiperiaatteen sekä pohdin mahdollisia vaihtoehtoja sille. Kolmanneksi, tutkin ja systematisoin niitä tunnusmerkkejä, joiden vallitessa työnantajan on noudatettava tietyssä toiminnassaan yleissitovaa työehtosopimusta, vaikka tämä aikaisemmin olisikin voinut noudattaa kaikessa toiminnassaan ainoastaan päätoimialansa työehtosopimusta järjestäytymisensä puolesta, taikka milloin kyse on sellaisesta monialayrityksestä, joka on velvollinen noudattamaan samanaikaisesti useampaa eri normaalisitovaa työehtosopimusta. Viimeisinä varsinaisina tutkimuskysymyksinäni pohdin, missä työnantajan päätoimialan muutoksen vaiheessa tämän toimialan on katsottu siirtyneen toisen työehtosopimuksen soveltamispiiriin. Viimeksi sanottuun liittyen otan tarkasteltavaksi myös tapauksia, joissa työntekijän pääasiallisten työtehtävien on väitetty liukuneen toisen työehtosopimuksen soveltamisalaan sillä seurauksella, että työnantajaa on vaadittu siirtymään noudattamaan tuota toista työehtosopimusta.
  • Näsänen, Jurkka (2004)
    Tässä opinnäytteessä käsitellään sensuroituneiden elinaikahavaintojen tilastollista analyysia uskottavuuspäättelyn keinoin. Havaintojen oletetaan olevan samanaikaisesti alttiina useamman kuin yhden toistensa kanssa kilpailevan kuolemansyyn vaikutukselle, jolloin muodostettaessa havainnoille mallia on muiden kuolemansyiden vaikutus huomioitava. Kuolemansyiden elinaikojen yhteisjakaumasta oletetaan mallin määrittelemiseksi kuolemansyiden elinaikojen välinen keskinäinen riippumattomuus, jolloin kokonaiskuolleisuuden aiheuttama kuolemanvaara saadaan esitettyä additiivisena hajoitelmana kuolemansyiden aiheuttamista kuolemanvaaroista. Elinajan jakauman hasardifunktiopohjaisina malleina käsitellään erilaisia versioita hasardifunktion paloittaiseen vakioisuuteen perustuvista malleista, kuten elinaikojen eksponentiaalista mallia sekä kuolemantapausten lukumäärän binomiaalisen ja Poisson-jakauma oletukseen perustuvia malleja. Kursorisesti esitetään näiden mallien laajennuksia, joissa paloittaisen vakioisuuden vaatimusta voidaan lieventää. Elinajan mallien yhteydessä tarkastellaan mahdollisuutta vakioida malleista saatuja hasardifunktion estimaatteja sekä regressiomallituksen keinoin suhteellisten hasardien mallin avulla että käyttäen mallin ulkopuolista tietolähdettä hasardien vakiointiin kovariaattien luokkien määräämissä ositteissa väestötilastojen avulla. Käytetyt mallit sijoittuvat käytetyt uskottavuusfunktio pohjaisen estimointi menetelmänsä perusteella samaan luokkaan parametristen mallien kanssa, kuitenkin porrasfunktiomuoto mahdollistaa mallien käytön joustavina ei-parametrisia malleja läheisesti muistuttavalla tavalla. Mallien estimointiin käytetään standardia uskottavuusfunktio pohjaista asymptoottiseen normaalisuuteen perustuvaa menetelmää, jonka ratkaisuun käytetään tavanomaisia iteratiivisia numeerisia menetelmiä. Opinnäytteen data-analyysi esimerkkeinä käytetyt mallit on estimoitu käyttäen R-ohjelmaa. Käytetyistä malleista esitetään estimointiin tarvittavat kaavat, käsitellään uskottavuusratkaisuun toimivuutta sekä tehdään yritys tarkastella estimoitujen mallien validisuutta regressiodiagnostiikan keinoin. Esimerkkeinä tarkastellaan kahta mallia ihomelanooman aiheuttamalle syöpäkuolleisuudelle Suomessa vuosina 1975-1995: Absoluuttisia kuolemanvaaroja estimoiva kilpailevien kuolemansyiden malli antaa hajotelman ihomelanooma aiheuttamaan ja muista syistä aiheutuneeseen kuolleisuuteen, kun taas väestötilastojen avulla vakioidun kokonaiskuolleisuuden malli antaa estimaatteja ihomelanooma altistuksen aiheuttamasta ylikuolleisuudesta suhteessa vertailuväestössä vallitsevaan kokonaiskuolleisuuteen. Tarkastellut mallit näyttävät olevan esimerkkien valossa varsin käyttökelpoisia.
  • Itkonen, Janne (2013)
    Tutkimus käsittelee suomalaisen puuvillateollisuuden yhteismyyntikartelliksi kehittynyttä yhteistyötä 1920–30-lukujen vaihteen syvän ja maailmanlaajuisen suuren laman ja sitä seuranneen taloudellisen nousukauden aikana. 1800-luvun loppupuolella voimakkaasti kasvanut puuvillateollisuus etsi 1900-luvun alkuvuosista lähtien keinoja keskinäisen kilpailunsa hillitsemiseksi. Pyrkimykset tiiviimpään yhteistyöhön eivät kuitenkaan tuottaneet tuloksia, ja yhteistyö rajoittui löyhänä hinta- ja ehtokartellina toimineeseen Puuvillarenkaaseen. Vasta 1920-luvun lopulla kiristynyt tuontikilpailu ja Suomeen loppuvuodesta 1928 iskenyt lamakausi kypsyttivät puuvillatehtaat sopimaan yhteisen Puuvillatehtaitten Myyntikonttorin (PMK) perustamisesta. Porin Puuvilla pettyi neuvottelujen lopputulokseen, ja jättäytyi vuoden 1933 alusta toimintansa aloittaneen myyntikonttorin ulkopuolelle. PMK:n ensimmäinen toimikausi 1933–35 olikin ankaraa hinta- ja alennuskilpailua PMK:n ja Porin Puuvillan välillä. Tämä kilpailu päättyi, kun Porin Puuvilla liittyi PMK:n jäseneksi vuoden 1936 alusta lähtien. Tutkimuksessa kysytään, millä tavalla kartelli ja sen ulkopuolelle jättäytynyt Porin Puuvilla kilpailivat, ja minkälaisia kustannuksia tästä kilpailusta aiheutui. Tarkastelun kohteena ovat myös kartellin sisäiset ristiriidat ja niissä tapahtuneet muutokset yhteistyön saadessa uusia muotoja. Tutkielmassa kysytään, miten lama vaikutti tuontiin suhteessa kotimaiseen teollisuuteen, ja millä tavoin kotimainen puuvillateollisuus ja ulkomainen kilpailu toipuivat lamaa seuranneen nousukauden aikana. Keskeinen kysymys on, miten lama ja sitä seurannut nousukausi muokkasivat suomalaisen puuvillateollisuuden kilpailutilannetta ja yrityskenttää. Tätä tarkastellaan sekä yksittäisten yritysten näkökulmasta että koko teollisuudenalan tasolla. Tutkimuksen keskeinen aineistolähde on PMK:n arkisto, ja sen sisällöstä erityisesti PMK:n kokouspöytäkirjat, säännöt, markkinakatsaukset sekä PMK:n ja jäsenyritysten välinen kirjeenvaihto. Puuvillateollisuuden tuotantoa ja ulkomaista tuontia kuvaava tilastoaineisto on koottu Suomen virallisen tilaston (SVT) teollisuus- ja ulkomaankauppatilastoista. Puuvillayritysten tilinpäätös- ja tasetiedot on koottu analyysia varten Firmor i Finland -sarjan teoksista. Tutkimuksessa yhdistetään kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Markkinatilannetta ja yksittäisten yritysten tuloksellisuutta tutkitaan kvantitatiivisin menetelmin. Kartellin toimintaa, sen kohtaamia ongelmatilanteita ja niiden ratkaisukeinoja tutkittaessa käytössä ovat kvalitatiiviset menetelmät. Tutkimustulokset osoittavat, että vuosien 1928–38 välillä tapahtuneiden kilpailun ja yhteistyön muotojen vaihtelussa selvin voittaja kotimaisessa puuvillateollisuudessa oli Porin Puuvilla. Kartellia vastaan kilpaillessaan Porin Puuvilla kasvatti rohkeasti ja riskilläkin tuotantokoneistoaan ja jatkoi jo aiemmin aloittamaansa koneiden automatisointia. Tämän seurauksena Porista tuli kovan kilpailun vuosina tuotantokoneistoltaan modernein ja taloudellisesti tuottavin puuvillatehdas Suomessa. Oman pääoman tuotolla mitattuna Porin Puuvilla oli koko 1930-luvun selvästi muita puuvillatehtaita tuottavampi. Tutkimuksesta selviää myös, että tuonti kärsi 1930-luvun lamasta kotimaista puuvillateollisuutta enemmän. Puuvillatuotteiden kotimainen kysyntä putosi laman aikana voimakkaasti, ja kotimainen tuotanto kattoi siitä aiempaa suuremman osan. Kysyntä ylitti lamaa edeltäneen tason vuonna 1934, mutta tuonnissa tämä tapahtui vasta 1936. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että PMK ja Porin Puuvilla pystyivät vuosina 1933–35 keskittymään kotimaiseen kilpailuun, koska tuonti oli laman jäljiltä laskenut niin paljon. Tuontikilpailun jälleen voimistuessa tuli tärkeäksi saada kaikki merkittävät kotimaiset puuvillatehtaat PMK:n jäseniksi. Porin Puuvilla liittyi kartelliin vuoden 1936 alusta lähtien. Kovan kilpailun vuosien ansiosta sen asema oli kuitenkin huomattavasti parempi kuin mitä sille oli tarjottu vuonna 1932. Kotimainen ja ulkomainen kilpailu myös muokkasivat puuvillateollisuuden yrityskentän uuteen uskoon 1930-luvun aikana. Porin Puuvillasta kasvoi Suomen toiseksi suurin puuvillayritys. Kaksi suurinta yritystä, Finlayson ja Forssa fuusioituivat vuonna 1934. Lapinniemen puuvillatehdas taas katsoi jäävänsä markkinoilla liian pieneksi tekijäksi, joten se fuusioitui osaksi suurta Tampella-konsernia.
  • Alanko, Reeta (2000)
    Tutkimus käsittelee Euroopan unionin ja Yhdysvaltain taloussuhdetta 1990-luvulla. Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, miten voidaan selittää EU:n ja USA:n 1990-luvun taloussuhteessa esiintyvät kaksi ristiriitaista elementtiä – konflikti ja yhteistyö. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on käytetty realistiselle traditiolle kritiikkinä syntynyttä Robert Keohanen edustamaa uusliberaalia institutionalismia. Uusliberaalia näkemystä täydentävänä mallina toimii Joseph Nyen ja Robert Keohanen kompleksinen interdependenssi. Kompleksisen interdependenssin kolme pääpiirrettä kansainvälisissä suhteissa ovat toimijoiden lukumäärän suuruus, sisä- ja ulkopolitiikan sulautuminen toisiinsa sekä sotilaallisen voiman merkityksen väheneminen. Keskeisenä käsitteenä mallissa on taloudellinen interdependenssi, joka toimii yhtäaikaisesti konfliktin ja yhteistyön lähteenä. Uusliberalismi sisältää implisiittisesti kompleksisen interdependenssin ajatukset, mutta selventää kauppaneuvottelujen ja instituutioiden merkitystä kansainvälisessä taloudessa. Uusliberalismin mukaan yhteistyö syntyy usein tilanteessa, jossa on havaittavissa konfliktia ja erimielisyyttä. Yhteistyö on saavutettavissa uusliberalismin mukaan kansainvälisten instituutioiden tai sopimusten avulla. Yhteistyö perustuu tällöin vastavuoroisuuden periaatteelle. Tutkimuksessa havaitaan EU:n ja USA:n välillä esiintyvien konfliktien ja yhteistyön elementtien johtuvan siitä, että suhde on 1990-luvulla tullut aiempaa symmetrisemmäksi ja kompleksisen interdependessin piirteet ovat korostuneet siinä. Taustalla ovat vaikuttaneet Euroopan taloudellisen integraation syventyminen sekä kylmän sodan loppuminen. EU:n ja USA:n kilpailuasetelma on korostunut ja konfliktit ovat yleistyneet. Kauppakiistat juontavat juurensa usein toimijoiden hajautetusta ja useampitasoisesta päätöksentekojärjestelmästä sekä taloudellisen interdependenssin vaikutuksesta. Kauppakiistojen ja muiden erimielisyyksien sopiminen on osoittautunut hankalaksi vangin dilemman kaltaisen ongelman vuoksi: EU:n ja USA:n on ollut yhä vaikeampi luottaa toisiinsa ja toimia vastavuoroisesti 1990-luvulla yhteisten turvallisuuspoliittisten intressien kadottua. EU:n ja USA:n välinen taloudellinen interdependenssi ja molempien riippuvaisuus vapaasta maailmankaupasta antavat vahvan syyn ylläpitää taloussuhteen kunnollista toimimista bilateraalisella ja multilateraalisella tasolla. Siksi lisääntyneet kiistat ja erimielisyydet ovat innostaneet EU:ta ja USA:ta tiivistämään yhteistyötään multilateraalisten instituutioiden ja bilateraalisten sopimusten avulla. Yhteistyö on ikään kuin seuraus lisääntyneistä konflikteista. Tutkimuksen primääriaineistona on käytetty EU:n ja USA:n taloussuhdetta koskevia akateemisia julkaisuja. Toisena tärkeänä empiirisen tiedon lähteenä ovat olleet EU:n virallisten elinten ja Yhdysvaltain hallituksen julkaisemat raportit, työpaperit sekä EU:n ja USA:n taloussuhteesta pidetyt puheet. Tutkimuksessa käytetty teoreettinen aineisto perustuu pitkälti Robert O. Keohanen tutkimuksiin. Tutkimuksen kvantitatiivinen aineisto koostuu pääosin EU:n, Yhdysvaltain hallituksen ja WTO:n julkaisemista tilastoista.
  • Törmälehto, Jenni (2013)
    Käsittelen tutkielmassani kilpailukieltosopimusten käyttöä työsuhteessa. Kilpailukieltosopimuksella tarkoitetaan tässä tutkielmassa mitä tahansa ehtoa, joka jollakin tavalla rajoittaa työntekijän mahdollisuutta toimia samalla alalla entisen työnantajan kanssa. Työntekijöiden kilpailukieltosopimuksista säädetään työsopimuslain 3:5:ssä. Tutkielmassa selvitetään a) mitä edellytyksiä TSL 3:5 asettaa kilpailukieltosopimuksen solmimiselle yleensä ja b) miten TSL 3:5:n mukaisia edellytyksiä tulee soveltaa moninaisiin työsuhteisiin. Moninaisilla työsuhteilla tarkoitetaan tutkielmassa määräaikaisia, osa-aikaisia ja vuokratyösuhteita. Painopiste työssäni on kilpailukieltosopimuksen yleisiä edellytyksiä koskevien TSL 3:5.1:n ja TSL 3:5.2:n tulkitsemisessa. Tutkielmassa käydään läpi kilpailukieltosopimuksia koskevan sääntelyn kokonaisuuden ymmärtämiseksi myös TSL 3:5:n myöhemmät momentit, mutta niitä koskeva tarkastelu on suppeampaa. Tutkielmassa tarkastellaan lisäksi työntekijän työsuhteen aikaista kilpailevan toiminnan kieltoa siitä syystä, että kilpailevan toiminnan arviointi tapahtuu lähtökohtaisesti samoin kriteerein sekä työsuhteen kestäessä että sen päättymisen jälkeen. TSL 3:5:ssä on rajoitettu kilpailukiellosta sopimista useilla eri tavoin työntekijän suojaamiseksi ja hänen elinkeinovapautensa turvaamiseksi. TSL 3:5.1:ssä säädetään, että kilpailukieltosopimukselle, joka tulee solmia työsopimusta tehtäessä tai myöhemmin työsuhteen voimassaoloaikana, tulee olla osoitettavissa työnantajan toimintaan tai työsuhteeseen liittyvä erityisen painava syy. Erityisen painavaa syyn arvioinnista säädetään tarkemmin TSL 3:5.2:ssa. Momentin mukaan kilpailukieltosopimuksen perusteen erityistä painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon muun ohella työnantajan toiminnan laatu, työnantajan liike- ja ammattisalaisuuden säilyttämisestä tai työnantajan työntekijälle järjestämästä erityiskoulutuksesta johtuva suojan tarve sekä työntekijän asema ja tehtävät. Kutakin TSL 3:5.2:ssa mainittua arviointikriteeriä käsitellään tutkielmassa erikseen. TSL 3:5.2:n luettelo arviointikriteereistä on ainoastaan esimerkinomainen. Erityisen painavan syyn olemassaolo ratkaistaan tapauskohtaisesti kokonaisarvioinnilla. Kokonaisarvioinnissa on merkitystä annettava sekä työntekijän että työnantajan intresseille asiassa. Huomion arvoista on, että erityisen painavan syyn on oltava läsnä paitsi sopimusta tehtäessä, myös siihen vedottaessa. Oikeuskirjallisuudessa on esitetty, että kilpailukieltosopimukset ovat perinteisesti liittyneet toistaiseksi voimassa oleviin, kokoaikaisiin työsuhteisiin. Tutkielmassa tarkastellaan TSL 3:5 mukaisten kilpailukieltosopimusten yleisten edellytysten soveltumista moninaisiin työsuhteisiin. Tarkastelussa tuodaan esiin moninaisiin työsuhteisiin liittyviä erityispiirteitä, jotka tulee ottaa huomioon kilpailukieltosopimuksen edellytyksen, erityisen painavan syyn, arvioinnissa. Määräaikaiset, osa-aikaiset ja vuokratyöntekijät ovat tavallisesti jonkin verran toisistaan poikkeavissa asemissa kilpailukieltosopimuksen hyväksyttävyyden suhteen, mistä syystä kutakin työntekijäryhmää käsitellään omassa luvussaan. Kilpailukieltosopimuksen mahdollisuutta pohditaan erikseen kunkin TSL 3:5.2:ssa mainitun seikan osalta. Kilpailukieltosopimuksen edellytykset täyttyvät moninaisten työntekijöiden kohdalla vain suhteellisen harvoin, koska he eivät ole tavallisesti siten merkittävässä asemassa työnantajan toiminnan kannalta, että kilpailukieltosopimus voitaisiin pätevästi solmia. Kilpailukieltosopimusten harkittu käyttö edellyttääkin, että työnantaja punnitsee erityisen painavan syyn olemassaoloa tavallistakin perusteellisemmin moninaisten työntekijöiden kyseessä ollessa. Kilpailukieltosopimuksen sallitusta sisällöstä ja sitovuudesta säädetään TSL 3:5.3–3:5.5:ssä. TSL 3:5.3:n mukaan työntekijää voidaan kieltää harjoittamasta kilpailevaa toimintaa enintään kuuden kuukauden ajan. Edellä sanotusta poiketen kilpailunrajoitusaika voidaan sopia enintään vuoden pituiseksi silloin, jos työntekijän voidaan katsoa saavan kohtuullisen korvauksen kilpailukieltosopimuksesta aiheutuvasta sidonnaisuudesta. Kilpailukieltosopimuksen rikkomisesta seuraa TSL 3:5.3:n mukaan normaalisti vahingonkorvausvelvollisuus. Säännös mahdollistaa vahingonkorvauksen sijaan sovittavan sopimussakosta. Sopimussakko ei saa ylittää suuruudeltaan työntekijän työsuhteen päättymistä edeltäneen kuuden kuukauden palkkaa vastaavaa määrää. TSL 3:5.4:ssa säädetään, että kilpailukieltosopimus ei sido työntekijää, mikäli työsopimus on päättynyt työnantajasta johtuvasta syystä. Jos kilpailukieltosopimusta ei ole tehty säädettyjen edellytysten mukaisesti, on se TSL 3:5.5:n nojalla kokonaisuudessaan mitätön. Kilpailukieltosopimusten pätevyyttä ja sovittelutarvetta arvioidaan TSL 3:5.5:n mukaan oikeustoimilain mukaisesti. Tutkielmassa pohditaan lyhyesti, millaisia näkökohtia TSL 3:5.3–3:5.5:n soveltamisessa tulee ottaa huomioon erityisesti moninaisten työntekijöiden osalta.
  • Komonen, Hannu-Pekka (2014)
    Suomen kilpailukyky on erittäin merkittävä teema suomalaisessa politiikassa. Suomalainen yhteiskunta on siirtynyt suunnittelutaloudesta kilpailukyky-yhteiskuntaan, ja kilpailukykyä pitävät tärkeänä niin poliitikot, työmarkkinajärjestöt, asiantuntijat kuin kansalaisetkin. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, mitä ja miten Suomen kilpailukyvystä puhutaan ei-poliittisten toimijoiden puheenvuoroissa Helsingin Sanomissa vuosina 2012–2013. Aineistoina ovat 182 Suomen kilpailukykyyn liittyvää tekstiä Helsingin Sanomissa, sekä neljä teemahaastattelua, joissa haastatellaan Suomen kilpailukyvystä kirjoittavia Helsingin Sanomien toimittajia. Teoreettisena viitekehyksenä ovat deliberatiivisen demokratian ideaali ja päiväjärjestystutkimus. Metodeina lehtiaineiston analyysissä ovat teoriasidonnainen sisällönanalyysi, diskurssianalyysi ja retorinen diskurssianalyysi. Tutkimuksen lehtiaineistosta löytyy viisi diskurssia, jotka on nimetty suoraksi talouspuheeksi, yhteisölliseksi kriisipuheeksi, koulutus- ja osaamispuheeksi, kilpailukykykriittiseksi puheeksi ja kulttuurisen merkityskehyksen puheeksi. Eniten näkyvyyttä keskustelussa saavat työmarkkinajärjestöt. Koulutustaustan osalta näkyvimpiä ovat ekonomistit. Suomen kilpailukyky näyttäytyy puheenvuoroissa useimmiten neutraalina, mutta huomattavasti useammin negatiivisessa kuin myönteisessä valossa, vaikka Suomi on menestynyt kansainvälisissä kilpailukykyvertailuissa erinomaisesti. Julkisessa keskustelussa Suomen kilpailukyky on monesti yleistermi tai hokema, jonka avulla ajetaan joitakin itselle tai omalle viiteryhmälle suotuisia tavoitteita. Toimittajat haluaisivat tuoda moniäänistä keskustelua ja vaihtoehtoisia näkemyksiä esille, mutta käytännön työssä monet eri syyt vaikuttavat siihen, että kommentteja usein pyydetään tutuilta henkilöiltä, joilta saa varmasti kommentin ja jotka haluavat ottaa kantaa. Vaihtoehtoisten näkemysten ja uusien asiantuntijoiden löytäminen on useista eri syistä vaikeaa, mikä herättää kysymyksen siitä, onko vaihtoehtoisten näkemysten löytämisen vaikeus yksi syy suomalaiseen yhden totuuden kulttuuriin.
  • Varjo, Janne (Helsingin yliopisto, 2007)
    Finnish education policy, educational legislation and the entire education system changed significantly during the 1990s as part of a general restructuring of public administration. There has been a clear divergence from the former tradition of a system of regulation, founded on detailed legislation and the principle of equality. The new governance, which is based more on individual choice, efficiency and evaluation, emphasizes that the development of a high standard of education is a necessity in the light of global competition. This study explores the legislative process regarding education policy in the Finnish Parliament during the 1990s, and highlights in particular how the international discourse on education policies was restructured in the context of Finnish legislation. The research material consists of all the public parliamentary documents relating to education, including government proposals, minutes from the discussions in the chamber and archive material (final protocols, reports and statements) for the Committee for Education and Culture. The discourse on the process of drafting and passing education legislation is modelled on three interrelated policy technologies (market, management and performance), which are understood here as mechanisms connecting general political ideas to normative legislation. The changes in the regulation of education were part of a general public administration reform instigated during the mid 1980s. The research results will prove that during the left-right coalition cabinet of PM Harri Holkeri, new policy technologies affected the parliamentary discourse on education policy. This was particularly influenced by a change in the preconditions for the management of education that was created as a result of the numerous demands to deregulate and delegate decision-making authority to the local and school levels while rendering the whole education system more effective. At the turn of the decade, market-type mechanisms were more indirectly manifested in the forms of individuality and freedom of choice, which were reflected, for example, in proposals to “lower the hurdles” by separating general from vocational secondary education with a view to encouraging students to select courses from other educational establishments, in addition to relaxing the requirements for establishing private schools and abolishing a hundred-year-old strict national catchment-area system. Later, in the course of the 1990s, after the subjects, players, and methods of evaluation had been more precisely defined, evaluation based on performance would result in the active measurement of the attainment of set objectives. In the spring of 1991, from the outset of PM Esko Aho's right-centre coalition cabinet, the education budget suffered cutbacks as a result of a global recession and this influenced the legislative work of, and discourses in, parliament. Representatives of the parties in power regarded the recession solely as an external factor that was remote from the political arena. In their view, the education system should rise to the challenge by ensuring the efficient and innovative use of the resources available and by developing new forms of indicators for evaluating results. Representatives of the opposition opposed the cabinet’s standpoint as a result of the recession, criticized the measures taken by pointing out the harmful effect of constantly cutting the budget and argued that the government had made political capital out of the recession by using it as an opportunity to give more room to market, management and performance technologies within the Finnish education system. Criticism of the new education policy became even stronger during PM Paavo Lipponen's first “rainbow” coalition cabinet with critical views being expressed not only from the opposition but also from representatives within the government. Representatives from the left demanded legislative restrictions and the instigation of measures to relieve the presumed negative effects of market, management and performance in the name of educational equality. The new management by results steering method within the university sector and the introduction of commercial education services in compulsory education were fiercely criticized. The argument over “setting outer limits” including, for example, the demands for more detailed legislation and earmarked state subsidies was characteristic of Parliament’s legislative discourse in the latter part of the 1990s. Keywords: education policy, education legislation, Parliament of Finland
  • Saarimaa, Elina (2005)
    Tutkimuskohteena on kilpailukyvyn käsite Euroopan unionin Lissabonin strategiassa. Lissabonin strategian tavoitteena on tehdä Euroopan unionista kilpailukykyisin tietoon perustuva talousalue vuoteen 2010 mennessä. Strategiassa painotetaan sosiaalisen ja ympäristöulottuvuuden merkitystä kilpailukyvyn parantamiseen taloudellisen ulottuvuuden rinnalla. Lissabonin strategian toteutuksessa ei ole edistytty suunnitellulla tavalla, Euroopan unioni on yhä kaukana tavoitteestaan. Strategiaa pidetään rönsyilevänä ja vaikeaselkoisena. Lisäksi vaadittuja uudistuksia on poliittisista syistä vaikea toteuttaa jäsenvaltioissa. Kilpailukyvyn parantaminen on myös vaikeaa, jos käsitteen sisällöstä ei vallitse yksimielisyyttä. Tutkimuksessa selvitetään, mitä kilpailukyvyn käsite pitää sisällään ja ovatko sosiaalinen sekä ympäristöulottuvuus tasavertaisessa asemassa taloudellisen ulottuvuuden kanssa. Tutkimuksessa vertaillaan kahden eri Euroopan unionin toimielimen, komission ja Eurooppa-neuvoston käsityksissä kilpailukyvystä Tutkimusaineiston muodostavat komission kevätraportit ja Eurooppa-neuvoston päätelmät strategian aloitusvuodelta 2000 ja vuodelta 2005, jolloin toteutettiin strategian puolivälin välitarkistus. Tutkimuksessa osoitetaan tekstin sisällönanalyysin avulla kilpailukyvyn olevan epäselvästi määritelty ja vaihtelevasti käytetty käsite jopa saman asiakirjan sisällä. Taloudellinen ulottuvuus on toisia ulottuvuuksia vahvempi. Sosiaalinen ja ympäristöulottuvuus legitimoivat taloudellisia tavoitteita. Diskurssianalyyttisessa tarkastelussa strategian todetaan sisältävän sekä taloudellista kasvua että sosiaalista vastuuta korostavat diskurssit, joista taloudellisen kasvun diskurssi on vahvempi. Analyysi osoittaa tekstissä piilevän myös yhtenäisyys- ja valtadiskursseja. Yhtenäisyysdiskurssin havaitaan olevan komission käyttämä keino jäsenvaltioiden kansallisista talouksista koostetun eurooppalaisen talouden vakiinnuttamiseksi luonnolliseksi kokonaisuudeksi. Samalla komissio tarjoaa ylikansallisia ratkaisuja tehokkaimpina vastauksina esiinnouseviin ongelmiin ja pyrkii näin legitimoimaan hallinnon eurooppalaistamisen. Kilpailukyvyn käsitteen epämääräistä käyttöä koskevien havaintojen perusteella käsitteen huomataan olevan strateginen retorinen keino, jota toistelemalla taloudelliset toimijat, eli yritykset ja kansalaiset, pyritään saamaan kiinnittymään eurooppalaiseen talouteen. Tutkimustulosten mukaan Euroopan unionin toimielimet käyttävät kilpailukyvyn käsitettä strategisesti, koska vasta toimijoiden kiinnittymisen kautta voidaan saavuttaa todellinen kilpailukyky. Teoreettisen viitekehyksen kannalta tärkeimpiä lähteitä ovat Ben Rosamondin (2002) ja Paul Krugmanin (1994) tutkimukset.
  • Saarnio, Suvi-Tuuli (2014)
    Kuntalain mukaista kunnan yleistä toimialaa pidetään kunnallisen itsehallinnon kulmakivenä, ja se määrittää myös kunnan mahdollisuuksia elinkeinotoiminnan harjoittamiseen. Kuntien toiminnan markkinaehtoistuminen ja siihen liittyvä yhteiskunnallinen kehitys on kuitenkin muuttanut julkisen toiminnan ja markkinoiden välistä suhdetta. Komissio katsoi kahdessa Suomea koskevassa asiassa 2000-luvun lopulla, ettei valtion ja kuntien liikelaitosmuo-dossa harjoittama liiketoiminta sovellu markkinoille siihen sisältyvien kilpailuneutraliteettia vaarantavien piirteiden vuoksi. Kunnat ja siten myös niiden liikelaitokset on vapautettu yhteisöverosta, eikä niitä voida asettaa konkurssiin. Komission kannanottojen johdosta kuntalakiin lisättiin säännös, joka velvoittaa kunnat yhtiöittämään harjoittamansa liiketoiminnan vuoden 2014 loppuun mennessä. SEUT 107(1) artiklassa ilmaistun pääsäännön mukaan jäsenvaltion myöntämä tuki, joka suosii tiettyä yritystä tai tuotannonalaa, on lähtökohtaisesti kielletty. Verotukselliset valtiontuet ovat verojärjestelmän kautta kanavoituja tukia, jotka esimerkiksi jäsenvaltion verolailla tai verotuskäytäntönä antavat yritykselle taloudellista etua kevyemmän verorasituksen avulla. Kilpailuneutraliteettisyistä voidaan pitää perusteltuna, että kunnallisia toimijoita on lähtökohtaisesti kohdeltava samoin kuin yksityisiä yrityksiä silloin, kun ne kilpailevat näiden kanssa samoilla markkinoilla. Kunnallisen toi-minnan yhtiöittäminen toteutetaan yleensä apporttiluovutuksella omaisuuden käypiä arvoja soveltaen, mikä kasvattaa aloittavan yhtiön poistopohjaa. Kuntalain siirtymäsäännöksiin on lisäksi kirjattu yhtiöittämisjärjestelyihin soveltuva erityinen varainsiirtoverovapautus. Kun sen sijaan jatkuvuusperiaatteen noudattamista edellytetään yksityisten yhtiöiden toteuttamissa uudelleenjärjestelyissä, tarkastelen tutkielmassani, saavatko kunnat valtiontueksi katsottavaa taloudellista etua erityisten poistopohjasäännösten ja varainsiirtoverovapautuksen johdosta. Samoin kuin yksityiset yhtiöt, myös kuntakonsernit käyttävät pääomarakenteen muovaamiselle perustuvia ja etenkin korkojen vähennyskelpoisuutta hyödyntäviä debt push-down -järjestelyitä liiketoimintarakenteensa tehostamiseksi ja verotuksen optimoimiseksi. Yksityisten yhtiöiden toteuttamiin järjestelyihin liittyvät korot on uudemmassa verotus- ja oikeuskäytännössä katsottu vähennyskelvottomiksi VML 28 §:n nojalla. Korkeimman hallinto-oikeuden tulkinta hyväksyttävän alikapitalisoinnin rajasta on tällä hetkellä epäselvä. Asiaa voidaan pitää valtiontukinäkökulmasta ongelmallisena silloin, jos korkein hallinto-oikeus tulkitsee järjestelyt veronkierroksi yksityisten toteuttamina samalla, kun vastaavia sisäisiä järjestelyitä hyväksytään kuntasektorin energialaitosten omistusjärjestelyjen yhteydessä.
  • Kauhanen, Jarno (1998)
    Kilpailunjälkeinen maitohapon jakaantuminen plasmaan ja punasoluihin hevosella - toistettavuustutkimus - tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka ja millä tavalla maitohappo jakaantuu veritilassa ravihevosella heti kilpailun jälkeen. Toinen tutkittava asiaoli, onko maitohapon jakautuminen plasmaan ja punasoluihin toistettavissa kilpailusta toiseen samalla hevosella Tämän työn lähtökohtana oli havainto, että hevosella tietyn monokarboksylaattikuljettajaproteiinin (MCT) aktiivisuudessa on suuria yksilöllisiä eroja. Tämä proteiini vastaa suurelta osin maitohapon kuljetuksesta plasmasta punasoluihin (n. 70 %). Punasolut tarjoavat maitohapolle lisävaraston veressä työskenneltäessä korkeilla plasman maitohappotasoilla. Maitohapon mahdollisimman tehokas kuljetus pois lihaksista mahdollistaa korkeamman suorituskyvyn. Tutkimuksessa oli mukana 7 lämminveristä ravihevosta, joista kustakin otettiin heti kilpailun jälkeen verinäyte, josta mitattiin maitohappopitoisuudet kokoveressä, plasmassa ja punasoluissa. Lisäksi hevosilta mitaKiin lepoverinäytteestä monokarboksylaattikuljettaja -aktiivisuudet kahdessa eri pH:ssa ja maitohappokonsentraatiossa. Tutkimuksessa kokoveren maitohappotasot vaihtelivat kilpailutilanteessa paljon hevosten ja saman hevosenkin välillä. Positiivinen korrelaatio havaittiin kokoveren maitohappopitoisuuden ja punasolujen maitohappopitoisuuden välillä. Kahdella hevosista havaittiin positiivinen korrelaatio kokoveren maitohappopitoisuuden ja maitohapon punasoluosuuden välillä. MCT - aktiivisuuden ja pH:n korrelaatio havaittiin laktaattikonsentraatiossa 30 mM. MCT - aktiivisuudessa ja punasolujen laktaattipitoisuuksissa ei havaittu korrelaatiota. Maitohapon aineenvaihduntaan ja maitohapon tuottoon kilpailutilanteessa vaikuttavat lukuisat tekijät, joiden keskinäinen roolijako vaihtelee kilpailusta toiseen.
  • Svartström, Christer Marcus (2013)
    Tutkin Pro Gradu -tutkielmassani kilpailuoikeudellista vahingonkorvausta ja siihen liittyviä erityispiirteitä kartelleja koskien Suomessa. Kilpailuoikeudellinen vahingonkorvaus on verrattain tuore instrumentti Euroopassa, ja on kuulunut kotimaiseen kilpailulainsäädäntöön vasta vuodesta 1998. Kilpailuoikeudellista vahingonkorvausta on toistaiseksi tutkittu Suomessa suhteellisen vähän, eikä oikeuskäytäntöä ole juurikaan ehtinyt siitä muodostumaan. Tutkielma jakautuu viiteen pääosaan. Toisessa luvussa tarkastelen kartellien vahingollisuutta kilpailuoikeudellisesta näkökulmasta, pyrkien esittämään kartelleihin liittyviä motiiveja ja kartellien toimintaperiaatteita. Toisessa luvussa käsittelen myös sitä vahinkoa, jota kartellit tyypillisesti aiheuttavat. Kartellien yleisellä vahingollisuudella ja niiden aiheuttamalla vahingolla pyrin pohjustamaan niitä prosessioikeudellisia premissejä, joita esitän tutkielman myöhemmissä luvuissa. Kolmannessa luvussa käsittelen kilpailuoikeudellisen vahingonkorvauksen oikeudellista perustetta. Kilpailulain 20 §:n mukainen vahingonkorvaus on pääsääntöinen kilpailuoikeudellisen vahingonkorvauksen peruste, joskin kartelliyhtiön ja vahingonkärsijän välinen oikeussuhde määrittää sitä, millaisia vaihtoehtoisia vahingonkorvausperusteita vahingonkärsijällä on käytettävissään. Pyrin kolmannessa luvussa tutkimaan näiden vahingonkorvausperusteiden eroja sekä tuomaan esille kilpailuoikeudellisen vahingonkorvauksen EU-oikeudellisen taustan. Neljännessä luvussa tarkastelen vahingon määrää, sen kvantifioimista sekä määrään mahdollisesti vaikuttavia ulkoisia, kartellista riippumattomia, tekijöitä. Kilpailuoikeudellisen vahingonkorvauksen määrä perustuu toteutuneen ja sellaisen hypoteettisen tapahtumainkulun väliseen erotukseen, jossa kilpailunrajoitusta ei olisi ollut. Esittelen niitä menetelmiä, joita taloustieteessä on kehitetty tämän hypoteettisen tapahtumainkulun arvioimiseksi. Pyrin lisäksi tuomaan esille näiden menetelmien ominaispiirteitä. Käsittelen lisäksi sitä problematiikkaa, joka liittyy vahingon jakautumiseen tuotanto- ja jakeluketjussa. Todistelua koskevassa viidennessä luvussa tutkin ensinnäkin todistelukeinoihin liittyviä erityiskysymyksiä kilpailuoikeudellisia vahingonkorvauksia silmälläpitäen. Viidennessä luvussa tarkastelen myös todistustaakan jakautumista, joka lähtökohtaisesti perustuu yleisen vahingonkorvauksen mukaiseen todistustaakan jakoon. Pohdin todistustaakan jakoon liittyviä tekijöitä sekä pyrin perustelemaan tarkoituksenmukaisen todistustaakan jakamisen kartelleita koskevissa kilpailuoikeudellisissa vahingonkorvauksissa ottaen huomioon aineellisen oikeuden tarpeet, kartellien vahingollisuutta koskevat yleiset kokemussäännöt sekä vahingonkorvausta koskevat näyttövaikeudet. Pyrin lisäksi esittelemään muissa valtioissa omaksuttuja todistustaakkaratkaisuja indisiona siitä, mikä vallitseva käsitys kartellien vahingollisuudesta muissa valtioissa on. Kuudennessa luvussa tarkastelen näytön arviointiin liittyvää problematiikkaa. Näytön arvioinnin voidaan katsoa olevan olennaisessa asemassa vahingonkorvauksen tehokkaassa toteutumisessa. Pyrin tuomaan esille näytön arviointiin liittyviä huomioita, siihen vaikuttavia tekijöitä erityisesti kilpailuoikeudellisiin vahingonkorvauksiin liittyvien erityiskysymysten valossa, sekä selvittämään taloustieteellisen näytön arviointia tuomioistuimissa.
  • Sillanmäki, Matti (2014)
    Tutkielmassa tarkastellaan lainopillisesti ja sääntelyteoreettisesti sitä, tulisiko ja millä tavalla kilpailuoikeudellista keinovalikoimaa täydentää oligopolivalvonnan osalta. Hypoteesina on, että kilpailuviranomaisilla ei nykyisellään ole tehokkaita keinoja puuttua oligopolimarkkinoilla ilmeneviin kilpailuongelmiin, eli hiljaiseen kolluusioon ja yritysten kilpailulle haitallisiin menettelyihin. Kotimainen päivittäistavarakauppa toimii tutkielmassa havainnollistavana esimerkkinä ongelmallisiksi havaituista oligopolimarkkinoista. Kilpailulain uuden 4a §:n myötä yritykset ovat tällä alalla määräävässä markkina-asemassa 30 prosentin markkinaosuudella. Tutkielmassa esitellään sitä yhteiskunnallista tilannetta, joka on johtanut kilpailulain muuttamiseen. Oligopolimarkkinoiden hyvinvointivaikutuksia arvioidaan tutkielmassa taloustieteen avulla käyttämällä vertailukohtina täydellisen kilpailun mallia ja monopolia. Lähtökohtana on EU:n kilpailuoikeuden perimmäinen tarkoitus, kuluttajien hyvinvointi. Yrityksillä on vaihtelevassa määrin markkinavoimaa, eli kykyä hinnoitella yli rajakustannustensa. Oligopoliongelmalla tarkoitetaan sitä, että oligopoliyritykset tiedostavat keskinäisen riippuvuutensa ja päätyvät omassa intressissään hiljaisesti koordinoituun toimintaan, eli hiljaiseen kolluusioon, jonka johdosta hinnat ovat keinotekoisen korkeita. Peliteorian avulla selitetään oligopoliyritysten koordinaatiota. Kilpailuoikeudellista keinovalikoimaa oligopolivalvonnassa käsitellään kilpailuoikeuden päälohkojen jaottelun mukaisesti. Yrityskauppavalvonnan avulla turvataan etukäteisesti kilpailullisen markkinarakenteen säilymistä oligopolimarkkinoilla. SIEC-testin mukaisesti kaikki mahdolliset kilpailuhaitat otetaan huomioon. Kiellettyjen sopimusten alaan kuuluva yhdenmukaistetun menettelytavan käsite ei sellaisenaan sovellu hiljaiseen kolluusioon, mutta sillä voi olla merkitystä arvioitaessa oligopolistien harjoittamaa koordinaatiota fasilitoivaa tietojenvaihtoa. Oligopoliyritysten voidaan katsoa olevan yhteisessä määräävässä markkina-asemassa, mikäli ne taloudellisten yhteyksien johdosta toimivat markkinoilla yhtenä yksikkönä, mikä tuo ne väärinkäyttövalvonnan piiriin. Tutkielmassa argumentoidaan, että kuvatut keinot mahdollistavat teoriassa oligopolivalvonnan, mutta käytännössä ne eivät ole toimineet. Erityiskysymyksenä käsitellään SEUT 102(a) artiklan mukaista kohtuuttomien hintojen kieltoa. Sen soveltamiseen liittyy merkittäviä käytännön ongelmia, joiden vuoksi kieltoa ei tulisi soveltaa. Uuden oligopolisääntelyn tarvetta ja mahdollista sisältöä arvioidaan sääntelyteoreettisesti. Sääntelyä pohdittaessa on huomioitava yleiset hyvän sääntelyn vaatimukset. Alakohtaiseen sääntelyyn suhtaudutaan tutkielmassa kriittisesti ja yleistä oligopolikontrollia pidetään kannatettavampana. Nykyisten valvontakeinojen tehostaminen olisi mahdollista EU:n tuomioistuinten valvontamyönteisillä tulkintakannanotoilla. Tutkielmassa asetutaan kuitenkin varovaisesti kannattamaan EU-tasolla useissa jäsenvaltioissa käytössä olevaa sääntelymallia, jossa määräävä markkina-asema määritellään keskittymisasteen mukaan määritettävillä oligopolimarkkinoilla tiettyjen markkinaosuusrajojen avulla. Tämä sääntelyratkaisu tuo vahvat oligopoliyritykset väärinkäyttövalvonnan piiriin ja sen etuna on, että se perustuu olemassaolevalle kilpailuoikeudelliselle käsitteistölle.
  • Maasalo, Paulus (2001)
    Työn teemana on taloudellinen hegemonia. Talouspoliittisten hegemoniateorioiden avulla työssä tarkastellaan Kiinan WTO-jäsenyysprosessia. Tutkimuksen kohteina ovat WTO, Kiina ja Yhdysvallat. Tutkimuskohteen taustana on ajatus suurvaltojen välisestä kilpailusta. Tutkimuksessa keskitytään hegemonia-arviointeihin resurssivallan määrittelyin. Pyrin myös muodostamaan uutta teoriaa koskien hegemonin elinkaarta. Kiinan ja Yhdysvaltojen osalta rajaus on tehty koskemaan vuonna 1986 alkanutta kiistaa Kiinan WTO-jäsenyydestä. Valtioiden osalta tarkastellaan niiden talouspoliittista ideologiaa ja intressejä. Ajallisen rajauksen päätöspisteenä on Bill Clintonin presidenttikauden päättyminen vuonna 2001. Ajallinen rajaus on kuitenkin suuntaa-antava, koska tutkimuksen painopisteenä ovat pikemminkin teemat eivätkä niinkään Yhdysvaltain tietyn hallinnon ratkaisut. Tutkimusstrategiana on tapaustutkimus. Tosin tapaustutkimuksen ohessa pyritään myös uuden teorian muodostamiseen. Tapaustutkimuksen tapauksena on jo edellä mainittu Kiinan WTO-jäsenyysprosessi vuodesta 1986 lähtien. Tutkimuksen tulokset ovat kahdentyyppisiä, kuvaus ja selitys. Kuvaus on idiografinen kuvaus Kiinan ja Yhdysvaltain asemasta ja WTO:n merkityksestä molemmille maille. Selitys puolestaan valottaa Kiinan asemaan vaikuttavia tekijöitä viitekehyksen avulla. Toisaalta tulokset ovat myös teorian kriittistä arviointia. Viitekehyksessä esitettävien teorioiden selityskykyä punnitaan historian ja tämän tutkimuksen tapauksen valossa. Tutkimusaineistona on valmis kirjallinen aineisto, jota olen tutkinut muun muassa lähdekritiikin oppeja noudattaen. Kirjallinen aineisto on koostunut pääasiassa jo tehdyistä tutkimuksista, artikkeleista, kirjallisista dokumenteista ja tilastollisesta aineistosta. Tilastollista aineistoa ei ole erikseen analysoitu, vaan se on lähinnä muuta esitystä tukemassa. Tutkimuksen viitekehys koostuu eri tutkijoiden teorioista ja näkemyksistä hegemonin tai suurvallan toimintaan. Pääasialliset teoriat, joiden avulla tarkastellaan tapaustutkimuksen kohteena olevaa Kiinan WTO-jäsenyysprosessia, ovat Robert Keohanen ja Robert Gilpinin talouspoliittiset teoriat. Nämä teoriat koskevat kansainvälisten talousregiimien osuutta Yhdysvaltain taloudellisen hegemonian välineinä. Koko tutkimuksen läpäisevänä punaisena lankana on ajatus hegemonioiden nousun ja tuhon syklistä. En aio selittää sitä tai vetää deterministisiä johtopäätöksiä. Nousu ja tuho otetaan historiallisena tosiasiana. Itse aion selittää ja kuvata Yhdysvaltain vastustusta Kiinan WTO-jäsenyyttä kohtaan hegemonististen intressien avulla. Toisin sanoen tutkimuksen tarkoituksena on vastata kysymykseen: ?Miksi Yhdysvallat on vastustanut Kiinan WTO-jäsenyyttä?? Tuloksena esitän, että Yhdysvallat on vastustanut Kiinan WTO-jäsenyyttä ylläpitääkseen taloudellista hegemoniaansa.
  • Syrjä, Vesa (2008)
    Työssä tarkastellaan Espoossa vuonna 2007 järjestettyä vanhusten asumispalveluiden kilpailuttamisprosessia. Tutkimuksen taustalla on New Public Management -paradigma, jonka mukaan julkisten palvelujen ulkoistamista tulee lisätä. Tutkielman teoreettiseksi viitekehykseksi valittiin kvasimarkkinoiden käsite.Työn keskeisin lähde on Le Grandin ja Bartlettin vuonna 1993 julkaisema teos Quasi-Markets and Social Policy, jossa kirjoittajat esittävät näennäismarkkinoille asetetut ehdot. Näitä ehtoja ovat kilpailun olemassaolo, riittävä informaatio, tilaajan motivaationa on asiakkaan hyvinvointi ja tuottajan motivaationa voiton tekeminen. Lisäksi transaktiokustannukset ja kermankuorinta on minimoitava. Kvasimarkkinoiden toimivuuden arvioinnille asetetaan neljä kriteeriä, joita ovat tehokkuus, responsiivisuus, asiakkaan valintamahdollisuudet ja oikeudenmukaisuus. Työn tarkoituksena oli selvittää toteutuvatko kvasimarkkinoille asetetut ehdot ja kvasimarkkinoiden toimivuuden kriteerit. NPM-uudistukset ovat herättäneet myös kritiikkiä, joten teoreettista viitekehystä päätettiin laajentaa relationaalisten sopimussuhteiden suuntaan, jolloin tutkimuskysymykseksi nousee epävirallisten, yhteistyöhön perustuvien toimijasuhteiden olemassaolo tiukasti kilpailuttamislainsäädännön ehtoja noudattavassa kilpailuttamisympäristössä. Erridgen vuonna 1995 teoksessa Managing Purchasing – Sourcing and Contracting esittämä luokittelu kilpailuttamiseen perustuvan toimittajasuhteen ja kumppanuuteen perustuvan toimijasuhteen eroista oli keskeinen lähde. Tutkimusmenetelmänä käytettiin yhden tapauksen tapaustutkimusta. Tutkimuksessa on myös piirteitä arviointitutkimuksesta. Tärkeimmät tutkimusaineistot ovat kuntatilaajan edustajien ja yksityisten palveluntuottajien puolistrukturoidut teemahaastattelut, joita tehtiin yhteensä 15. Tämän lisäksi aineistona käytettiin dokumenttiaineistoja. Espoon kilpailuttamisprosessin kuvauksen ja haastateltavien näkemysten pohjalta todettiin, että kvasimarkkinoiden ehdot toteutuvat Espooossa, mutta vain osittain. Kaupungissa on tuottajien välillä kilpailua, mutta kaupungin tapa valita lähes kaikki tuottajat palveluntuottajiksi puitekilpailutusta käyttäen hämärsi kilpailuttamisen tulosta. Informaation osalta ehdot pääosin toteutuvat. Koska tuottajat ovat pääosin yrityksiä, taloudellisen tuloksen tavoittelu motivaation lähteenä toteutuu. Kuntatilaajan motivaationa oli asiakkaiden hyvinvointi, mikä vastaa kvasimarkkinoille asetettua ehtoa. Transaktiokustannuksia ei haastattelujen avulla voitu arvioida ja kaupunki ei arvioi niitä juuri lainkaan. Tilaaja pystyy sopimusehdoilla estämään kermankuorinnan, jossa pyritään pääsemään eroon muita raskaammista asiakkaista. Toimivuuden arvioinnin ehdoista tehokkuus ei näytä toteutuvan täysimääräisesti. Kaupungin responsiivisuus asiakkaita kohtaan on lisääntynyt. Valintamahdollisuuksia asiakkailla ei juuri ole, vaan vapaat asumispalvelupaikat täytetään hoitojonon perusteella. Palveluntuotannon voi olettaa olevan pääosin oikeudenmukaista, mutta osa tuottajista kritisoi kaupunkia siitä, että se valitsi palveluntuottajiksi myös tuottajien mielestä ylilaatua korkeaan hintaan tarjonneita tuottajia. Kaupungin tekemien sopimusten ehdot ja tuottajien valvonta on tiukentunut. Tilaajan ja tuottajien välisessä suhteessa on kuitenkin tilaa yhteistyölle ja toiminnassa on myös relationaalisten sopimussuhteiden piirteitä.
  • Saralampi, Perttu (2008)
    Opinnäytetyössä tarkastellaan työn kirjoitushetkellä Suomessa käynnissä olevaa yliopistouudistusta, jonka yhtenä ulottuvuutena on innovaatioyliopiston perustaminen pääkaupunkiseudulle. Tämän valtiosihteeri Raimo Sailaksen työryhmän esitykseen pohjautuvan opetusministeriön pilottihankkeen tarkoituksena on yhdistää Helsingin kauppakorkeakoulu, Taideteollinen korkeakoulu ja Teknillinen korkeakoulu uudeksi yliopistoksi elokuuhun 2009 mennessä. Tutkimus lähtee liikkeelle oletuksesta, että eurooppalaisissa teollisuusmaissa 1970- ja 1980-luvuilla alkanut globalisaatiokehitys on muuttanut perinteisten hyvinvointivaltioiden olemassa olon luonnetta. Poliittisten ideoiden tasolla muutosta on luonnehdittu muutokseksi kansallisesta hyvinvointivaltiosta kilpailuvaltioon, jossa valtiot kilpailevat sijoituksista ja teollisesta tuotantotoiminnasta. Lähtöoletuksena on myös ajatus, että yhteiskunnassa rakentuu tietyssä historiallisessa tilanteessa kyseiselle tilanteelle ominainen hallinnan regiimi, tapa, jolla yhteiskuntaa tietyssä ajassa ja paikassa hallitaan. Ajatus pohjautuu ranskalaisfilosofin ja historioitsija Michel Foucault’n myöhäistuotannossaan kehittelemään hallintamentaliteetin käsitteeseen, jonka mukaan modernin valtion hallinnassa on ennen kaikkea kyse siitä, miten talous tuodaan valtion hoitoon. Opinnäytetyössä teoreettisena viitekehyksenä toimiva hallinnan teoria tarjoaa näkökulman, josta tekstejä voidaan tulkita. Tutkimuksessa selvitetään, millaisille käsitteellisille sanastoille uuden yliopiston tarve pohjautuu, millaisia hallinnan tekniikoita näihin sanastoihin liittyy ja millaisia tehtäviä uudelle yliopistolle esitetään. Laadullisen sisällönanalyysin kohteena olevaa Sailaksen työryhmän esitystä analysoidaan teoreettisesta viitekehyksestä nousevan kysymyksenasettelun avulla. Tulkintojen tukena sekundaarisena aineistona käytetään muita yliopistouudistukseen liittyviä hallinnollisia asiakirjoja ja lehtiartikkeleita vuodesta 2005 kevääseen 2008 asti. Tutkimustuloksina todetaan, että Sailaksen työryhmän esityksessä keskeisiksi käsitteiksi nousevat: muutos, joustaminen, kilpailukyky, osaaminen, innovaatiot ja teknologia. Näistä käsitteistä muodostuu Anu Kantolan mukaan kilpailuvaltion sanastot, jotka tuottavat kilpailuvaltion poliittisen hallinnan regiimin. Käsitteet tulevat yritysmaailmasta, mutta varsinainen sanojen viljelijä on politiikka, joka niellyt ne uusiokäyttöä varten. Hallinnan tekniikoina yliopistouudistuksessa käytetään kilpailukykyä ja tehokkuutta, joilla yritysmaailman skeema on pyritty tuomaan poliittiseen hallintaan. Kansallinen kilpailukyky on sekä lähtökohta että tavoite, johon uudistuksella pyritään, ja joka velvoittaa mittaviin toimenpiteisiin. Iskusanoilla markkinoitavan uuden yliopiston kansalliseksi erityistehtäväksi määritellään Suomen menestymisen tukeminen kansainvälisessä taloudessa. Hyvinvointivaltioparadigmasta kilpailuvaltioparadigmaan siirtyminen on näkynyt kielen ekonomisoitumisena: talous on alkanut hallita enemmän kaikkea yhteiskunnallista keskustelua. Yliopistouudistuksen iskusanat liittyvät uusliberalismin kontekstiin, ja näillä avainsanoilla kuvataan koko ihmiselämän muuntamista ”inhimilliseksi pääomaksi”. Tutkimuksessa esitetään myös, että nykyinen uudistamisen vimma yliopistoissa on jatkumoa kehitykselle, jossa yliopistoja on valtiollistettu ja valtio on ottanut yliopistot tiukemman suoritekontrollinsa alle. Kehitys liittyy Foucault’n talouden hoidon käsitteeseen, siihen kuinka yhteiskunnan käsitteellistäminen taloudellisena yksikkönä ja koneistona on oma hallinnan tapansa.
  • Pohjakallio, Karl Axel (1929)
  • Salo, Ulla (1994)