Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 8683-8702 of 24298
  • Saarikalle, Lasse (2005)
  • Vanhanen, Nina Hannele (2006)
    Tutkimukseni tavoitteena oli tuoda esille neljän keski-ikäisen toimeentulotuen sekä sosiaalityön pitkäaikaisena asiakkaana olevan alkoholisoituneen naisten elämänkulkua lapsuudesta nykypäivään. Tutkimuksen tavoitteena tarkastella naisten kokemuksia työttömyydestä ja niukasta taloudellisesta tilanteesta sekä siitä, miten he kokevat tämänhetkisen elämäntilanteensa. Lisäksi tavoitteena on tutkia sitä, millainen käsitys heillä on itsestään. Haastateltavat valikoin sosiaalitoimen asiakastietojärjestelmästä tulostettavasta seurantaraportista. Heillä tuli olla toimeentulotukipäätöksiä ajalla 30.4.1999–31.5.2005 pääsääntöisesti yli puolet vuodesta. Naiset olivat syntyneet vuosina 1959–1965. Tärkeimpinä suuntaa antavina lähteinä tutkimuksessa käytin Riitta Granfeltin (1998) Kertomuksia naisten kodittomuudesta, Anneli Pohjolan (1994) Elämän valttikortit? ja Kirsi Nousiaisen (2004) Lapsistaan erillään asuvat äidit ja Hanna Lindholmin (2001) Suomalaisen hyvinvoinnin muutokset 1995–2000. Tutkimukseni on marginaaliseen naiseuteen kuuluvaa elämänkulkututkimusta, jonka tulkinnallisena otteena on fenomenologis-hermeneuttinen lähestymistapa. Sille olennaista on toisten ihmisten kokemusten ja kokemuksille annettujen merkitysten ymmärtäminen. Toisena lähtökohtana on standpoint-asetelma, jonka keskiössä on naisten arkielämän kokemus. Haastatteluaineiston tulkinnalle on antanut suuntaa aineistostani nousseet empiirisen osan keskeiset teemat: perhe, äitiys, työelämä ja päihteet, jotka toimivat tutkimuksessani viitekehyksenä. Syrjäytymis- ja marginalisaatio-käsitteiden kautta rakennan tutkimukseni teoreettista näkökulmaa. Haastateltavien lapsuuden perheet olivat erilaisia. Haastateltavat olivat kaikki aloittaneet työnteon nuorena ja opiskelleet vähäisesti. He olivat jääneet pois vakituisesta työelämästä 1990- luvun alussa. He olivat aloittaneet runsaan alkoholinkäytön ennen kolmeakymmentä vuotta ja ajautuneet päihdeongelmaisiksi vähitellen. Heillä on monia elämänkulkuun haitallisesti vaikuttavia tapahtumia. Tällä hetkellä he ovat toimeentulotuen pitkäaikaisasiakkaita ja osa heistä haaveilee kurssille tai työhön pääsystä. Tulosten mukaan haastateltavat naiset kokivat pitkittyneen työttömyyden aiheuttavan taloudellista niukkuutta ja köyhyyttä. Taloudellisen tilanteen ollessa huono lainailtiin rahaa ja kiristettiin vyötä. Toisaalta taas työttömyyden aiheuttamaan taloudelliseen tilanteeseen oli sopeuduttu ja vähällä rahallakin voitiin pärjätä. He kokivat työttömyyden aiheuttavan masennusta, lisääntyvää juomista, alkoholisoitumista, pitkästymistä ja tarpeettomuuden tunnetta. Osa naisista näki itsensä hyvin negatiivisessa ja epäonnistuneessa sävyssä. Itsetunto ja itseluottamus koettiin huonoiksi ja itseä myöskin aliarvioitiin. Ainoana positiivisena asiana tuli esille taito pitää kuria perheessä. Yksi haastateltava, joka oli haastatteluhetkellä ollut 5 kuukautta juomatta, koki itsensä vahvemmaksi ihmiseksi kuin ennen. Hän koki omana vahvuutenaan sosiaalisuuden, myönteisyyden sekä itsenäisyyden. Hän katsoi tulevaisuuteen myönteisesti. Muutama haastateltava koki tämänhetkisen elämäntilanteensa huonoksi ja muutama paremmaksi.
  • Rantanen, Monica (1989)
  • Koponen, Jarmo (Helsingin yliopisto, 2008)
    In the autumn of 1997, Russian government was faced with media pressure when owners of the TV channels ORT and NTV joined forces against it. This study is based on media sources from October 1997 to December 1997. It shows clearly how the enormous power of the media was able to dictate what happened in Russia. In the mid-1990s Russians started to talk about political technology, which became a commonly used term by professionals, journalists, politicians and intelligence services. As a result of this action, two leading reformers in the government, Anatoliy Chubais and Boris Nemtsov, were dismissed from their highly influential posts as finance and energy ministers respectively, but retained their power as first deputy prime ministers. According to the correspondents, the real reason was to resolve a conflict within the parliament, which had demanded the dismissal of Mr. Chubais. This demand was presented after Chubais had accepted $90,000 as a reward for co-writing a book on privatization. Chubais was considered to be Russia’s “business card” towards the west – the"Authors’ case" (Delo avtorov) was only solved after President Boris Yeltsin took part in the public debate. According to the research, the media owned by powerful businessmen Boris Berezovsky and Vladimir Gusinski, was able to use its own security services to expose sensitive material (Russian term ‘kompromat’), if necessary, concerning any given person. The so-called Authors’ case can be considered as a part of the battle and the tip of the iceberg in arrangements designed to organize the funding of the Russian presidential election campaign in 2000. The reason why this particular incident was so widely covered on television was because several programs aimed to reveal to the public "hidden bribes" that, as they claimed, government officials had received. The political aspect, however, was quite mild, when the concrete issues of possible dismissals of Ministers were debated in the Parliament. Everything was dealt with as a “family matter” inside Kremlin. Yeltsin's "family" consisted of practically anybody from oligarch Berezovsky to Chubais, the father of Russia's privatization policy. Methods of critical history implementation analysis has been used in this research in determining the use of the source material. Literature and interviews have also provided a good base for the study. The study proves that any literature dealing with the subject has not paid enough attention to how the dismissal of Alexander Kazakov, deputy of President’s administration, was linked directly with Gazprom, the state gas monopoly. Kazakov had to leave Gazprom and lose his position as Chubais' ally when the influential ORT television company was deteriorated.
  • Vuorinen, Miikka (2014)
    Tekijänoikeuden luovutussopimuksiin, kirjakustannussopimukset mukaan lukien, on perinteisesti sovellettu tekijänoikeuslain nykyisen 29 §:n viittaussäännöksen kautta varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (oikeustoimilaki) 36 §:n yleistä kohtuuttomien sopimusten sovittelusäännöstä. Luovien alojen tekijäjärjestöjen näkemyksen mukaan tekijänoikeuslain nykyinen 29 § ei kuitenkaan ole ollut riittävä tekijöiden oikeuksien tarpeelliseen turvaamiseen, ja alojen järjestöjen aloitteesta tekijänoikeuslakiin on ruvettu ajamaan muutosta. Tekijänoikeuslain 29 §:ään on päädytty säätämään oma tekijänoikeussopimusten sovittelusäännös, jonka on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2015. Pyrin tutkielmassani selvittämään, mitä vaikutuksia uudella tekijänoikeuslain sovittelupykälällä mahdollisesti olisi kirjallisuudenalan sopimuskäytäntöihin ja -tilanteisiin. Olen suorittanut arvioinnin vertaamalla voimassaolevan oikeustoimilain 36 §:n kohtuuden arvioimiskriteereitä uuden tekijänoikeuslain 29 §:n mukaisiin kriteereihin. Tämän tueksi olen arvioinut olemassa olevaa tekijänoikeussopimuksien kohtuullisuuteen liittyvää oikeuskäytäntöä sekä kirjakustannusalan sopimuskäytäntöä. Olen haastatellut tutkielmaani varten kirjailijaliittojen ja kustannusyhtiöiden edustajia. Kirjailijat ja heitä edustavat liitot ovat puoltaneet lakimuutosta. Suurimpana ongelmana alalla on pidetty sitä, että kirjailijoiden neuvotteluvoima suhteessa kustannusyhtiöihin on epätasapainoinen. Epäsuhdan on katsottu johtaneen jossain määrin ongelmallisiin ehtoihin kirjojen kustannussopimuksissa. Oikeuskäytäntöä kirjakustannussopimuksiin liittyen ei oikeustoimilain 36 §:n perusteella ole muodostunut. Uusi tekijänoikeuslain 29 § vastaa suurelta osin oikeustoimilain 36 §:ää. Kohtuuttomuuden arviointikriteerien lisääminen erityisesti tekijänoikeussopimuksia ajatellen on suurin muutos edelliseen verrattuna. Kirjailijoiden kannalta suurimmaksi ongelmaksi oikeudenkäyntien osalta on kuitenkin nähty niistä koituva suuri maine- ja kuluriski, eikä uusi 29 § tuo muutosta oikeustilaan tämän osalta. Tämän vuoksi uusi tekijänoikeuslain 29 § ei luultavasti lisääkään oikeudenkäyntejä kirjakustannusalalla. Toisaalta mikäli kirjallisuusalan sopimuskulttuuri muuttuu kirjailijoiden kannalta vielä tukalammaksi on mahdollista, että sopimuksia riitauttamalla pyritään selkeyttämään oikeustilaa. Lain tavoitteeksi on asetettu ennallistava sopimuksia kohtuullistava vaikutus. Selvitykseni antaa viitteitä siitä, että ongelmat osapuolten välillä ovat sen verran lieviä, että niistä voitaisiin menestyksellisesti neuvotella yhdessä. Mikäli näin toimitaan, lain ennallistava vaikutus voi olla mahdollinen. Yhteisistä puitesopimuksista sopiminen olisi mielestäni järkevää, koska se loisi alan sopimuskäytäntöön ennakoitavuutta ja varmuutta.
  • Rinne, Meri (2010)
    Parkinsonin tauti on etenevä neurologinen sairaus, joka johtuu substantia nigran dopaminergisten hermosolujen tuhoutumisesta. Tämä aiheuttaa pääosan Parkinsonin taudin oireista. Nykyinen lääkitys hoitaa vain oireita, eikä se pysäytä tai hidasta dopaminergisten hermosolujen rappeutumista. Tästä syystä tutkimus on keskittynyt dopaminergisten hermosolujen rappeutumisen estämiseen. Prolyylioligopeptidaasi (POP) on seriiniproteaasien ryhmään kuuluva peptidaasi, joka pilkkoo pieniä, proliiniaminohappoa sisältäviä peptidejä. Se pilkkoo myös monia neuropeptideja, joiden määrä aivoissa on muuttunut Parkinsonin taudissa, jossa POP-aktiivisuus on vähentynyt keskushermostossa. Ei kuitenkaan tiedetä, ovatko POP-aktiivisuuden muutokset Parkinsonin taudissa syy vai seuraus. POP-estäjät ovat POP:n substraattien kaltaisia yhdisteitä. Tässä tutkimuksessa käytettiin uutta POP-estäjää, KYP-2047:ää, joka kulkeutuu aivoihin, ja sen on todettu hieman nostavan neurotensiinitasoja kerta-annoksen jälkeen. Neurotensiini on endogeeninen neuropeptidi, joka toimii aivoissa mm. dopamiinin vastavaikuttajana. Substantia nigran ja striatumin neurotensiinireseptoreiden on havaittu merkittävästi vähenevän sekä koe-eläimillä, joiden nigrostriataalirataa on vaurioitettu, että parkinsonpotilailla. Keskushermostoon annostellun neurotensiinin ja neurotensiinianalogien onkin havaittu vähentävän 6-hydroksidopamiinilla (6-OHDA) aikaan saatua jäykkyyttä ja vapinaa rotilla. Erikoistyön tarkoituksena oli tutkia POP-entsyymin ja neurotensiinin yhteyttä dopamiinivajeeseen kokeellisessa Parkinsonin taudin mallissa, Ungerstedtin pyörimismallissa, sekä POP-aktiivisuuden muutosta 6-OHDA-leesion vaikutuksesta. Kokeessa käytettiin kahta leesiomallia. Wistar- kannan urosrotille injektoitiin 6-OHDA:a joko mediaaliseen etuaivojuosteeseen (MFB) tai striatumiin. Pyörityskokeet tehtiin viisi viikkoa leesioinnin jälkeen. MFB-leesioiduille rotille annosteltiin levodopa/karbidopa -suspensiota ja KYP-2047:a eri annoksina, entakaponia tai kahden viimeksimainitun yhdistelmää. Striatumleesioiduille rotille annosteltiin amfetamiinia ja KYP-2047:a eri annoksina. Kokeet suoritettiin cross-over -kokeina aina viikon välein. Rottien pyöriminen ei muuttunut POP-estäjää annettaessa, joten ilmeisesti neurotensiinin pitoisuudet eivät muuttuneet riittävästi. POP-aktiivisuusmittauksissa ei ollut eroja MFB-leesioitujen rottien normaalien ja leesioitujen aivopuoliskojen välille. Tämä osoittaa, ettei POP-entsyymiä ole pitkissä dopamiinihermosoluissa.
  • Alajärvi, Kyllikki (1998)
  • Ojanen, Linda (2012)
    Sopimuksen muuttumista koskevat väitteet ovat melko yleisiä sopimusriitojen yhteydessä. Tutkittavana on tilanne, jossa alkuperäisen sopimuksen väitetään muuttuneen hiljaisen hyväksynnän, suullisen sopimisen tai passiivisuuden kautta. Kyse voi olla sellaisesta osapuolten välisestä käytännöstä, jonka toisen sopimuspuolen väitetään hyväksyneen, koska hän ei ole reklamoinut sitä vastaan. Toisinaan esiintyy myös väitteitä koskien suullista sopimusta sopimuspuolten työntekijöiden kesken. Kyse saattaa olla myös siitä, että osapuoli on tullut tietoiseksi muutokseen tähtäävistä toimista, mutta ei ole reklamoinut niiden johdosta. Tilanteisiin liittyy useita oikeudellisia ongelmia. Toisessa luvussa selvitetäänkin, mitä konkludenttinen sopimuksen muuttaminen on, ja mitä merkitystä sopimuskumppanin hiljaisuudelle voidaan tällaisissa tilanteissa antaa. Luvussa selvitetään myös sopimuksen muuttumista sopimusoikeuden laajemmassa kontekstissa. Kolmannessa luvussa käsitellään näytön arviointia, sillä sopimuspuolten ollessa erimielisiä siitä onko sopimus muuttunut, asia ratkaistaan yleensä oikeudessa esitetyn näytön perusteella. Muutokseen vetoavan on esitettävä korkea-asteista näyttöä hiljaisen yhteisymmärryksen olemassaolosta. Näytön arviointiin vaikuttavat monet seikat, ja työssä tuodaan esiin muutamia erityisiä näkökohtia, joita KKO on ottanut huomioon ratkaisuissaan. Näitä ovat muun muassa se, missä asemassa sopimuspuolet ovat, ja minkälaisten velvoitteiden muuttumisesta on kyse. Arviointiin vaikuttaa myös se, ettei rationaalisen taloudellisen toimijan katsota kuin poikkeustilanteissa haluavan luopua vastikkeetta varallisuusoikeuksistaan. Neljännen luvun keskeinen kysymys on, onko sopimusmuutosta vastaan reklamoitava, vaikka muutos olisi yksipuolinen. Yleisesti on katsottu, ettei sopimusehtojen yksipuoliseen muutosyritykseen yleensä tarvitse reagoida, jos muutosyrityksen oikeudettomuus on selkeää. Kirjallisen sopimuksen vastaista käytäntöä on kuitenkin voitu seurata pitkän aikaa toisen tekemättä minkäänlaista reklamaatiota tai edes huomautusta asiaa koskien. KKO:n kanta kuitenkin on, että toisinaan sopimuskumppanilta voidaan vaatia reklamointia sopimusmuutosta vastaan, jos myöhemmin voidaan näyttää hänen tulleen tietoiseksi muutoksesta. Tietoisuus muutoksesta saattaa johtaa reklamaatiovelvollisuuteen perusteetontakin muutosyritystä vastaan. Passiivisuuskin voi siis toisinaan johtaa sopimuksen muuttumiseen. Viidennessä luvussa tarkastellaan sitä, milloin työntekijöiden toimet sitovat oikeushenkilöä hiljaisen tai suullisen sopimisen tapauksissa. Sopimuskumppanin voi toisinaan olla vaikeaa tietää, millaisia oikeustoimia eri asemassa olevilla henkilöillä on oikeus tehdä asemansa perusteella. Asemavaltuutuksen ollessa kyseessä on verrattava kussakin tapauksessa valtuutetun kelpoisuutta lain ja tavan mukaan vastaavilla henkilöillä olevaan kelpoisuuteen. Tällöin on hyvä ottaa huomioon sopimuksen muuttamisolosuhteet, ja niihin liittyvät luottamusta rakentavat tekijät, jotka vaikuttavat siihen, miltä tilanne ja valtuutetun toimivalta näyttävät sopimuskumppanin silmin. Kuudennessa luvussa tarkastellaan lopuksi sopimustekniikan näkökulmasta muotomääräyksiä, ja sitä, voidaanko niillä estää sopimuksen muuttuminen. Muotomääräykset vaikuttavat tehokkailta, mutta pohjoismaisessa oikeuskäytännössä kohtuus ja osapuolten tarkoitus korostuvat niiden tulkinnassa. Sopimusmääräykset eivät saa sitä täyttä merkitystä, joka niille pitäisi antaa sopimusvapauden vallitessa. Toisaalta muotomääräyksiin vetoamalla ei pitäisi voida spekuloida ja pyrkiä saamaan epäoikeutettua etua toisen sopimuspuolen kustannuksella. Muotomääräysten tulkinnan pitäisi tukeutua niille asetettuun funktioon, joka taas voi vaihdella sopimustyypistä ja toimintaympäristöstä riippuen. Useimmiten muotomääräykset palvelevat ennakoitavuuden ja riskinhallinnan intressejä.
  • Ojanen, Linda (2012)
    Sopimuksen muuttumista koskevat väitteet ovat melko yleisiä sopimusriitojen yhteydessä. Tutkittavana on tilanne, jossa alkuperäisen sopimuksen väitetään muuttuneen hiljaisen hyväksynnän, suullisen sopimisen tai passiivisuuden kautta. Kyse voi olla sellaisesta osapuolten välisestä käytännöstä, jonka toisen sopimuspuolen väitetään hyväksyneen, koska hän ei ole reklamoinut sitä vastaan. Toisinaan esiintyy myös väitteitä koskien suullista sopimusta sopimuspuolten työntekijöiden kesken. Kyse saattaa olla myös siitä, että osapuoli on tullut tietoiseksi muutokseen tähtäävistä toimista, mutta ei ole reklamoinut niiden johdosta. Tilanteisiin liittyy useita oikeudellisia ongelmia. Toisessa luvussa selvitetäänkin, mitä konkludenttinen sopimuksen muuttaminen on, ja mitä merkitystä sopimuskumppanin hiljaisuudelle voidaan tällaisissa tilanteissa antaa. Luvussa selvitetään myös sopimuksen muuttumista sopimusoikeuden laajemmassa kontekstissa. Kolmannessa luvussa käsitellään näytön arviointia, sillä sopimuspuolten ollessa erimielisiä siitä onko sopimus muuttunut, asia ratkaistaan yleensä oikeudessa esitetyn näytön perusteella. Muutokseen vetoavan on esitettävä korkea-asteista näyttöä hiljaisen yhteisymmärryksen olemassaolosta. Näytön arviointiin vaikuttavat monet seikat, ja työssä tuodaan esiin muutamia erityisiä näkökohtia, joita KKO on ottanut huomioon ratkaisuissaan. Näitä ovat muun muassa se, missä asemassa sopimuspuolet ovat, ja minkälaisten velvoitteiden muuttumisesta on kyse. Arviointiin vaikuttaa myös se, ettei rationaalisen taloudellisen toimijan katsota kuin poikkeustilanteissa haluavan luopua vastikkeetta varallisuusoikeuksistaan. Neljännen luvun keskeinen kysymys on, onko sopimusmuutosta vastaan reklamoitava, vaikka muutos olisi yksipuolinen. Yleisesti on katsottu, ettei sopimusehtojen yksipuoliseen muutosyritykseen yleensä tarvitse reagoida, jos muutosyrityksen oikeudettomuus on selkeää. Kirjallisen sopimuksen vastaista käytäntöä on kuitenkin voitu seurata pitkän aikaa toisen tekemättä minkäänlaista reklamaatiota tai edes huomautusta asiaa koskien. KKO:n kanta kuitenkin on, että toisinaan sopimuskumppanilta voidaan vaatia reklamointia sopimusmuutosta vastaan, jos myöhemmin voidaan näyttää hänen tulleen tietoiseksi muutoksesta. Tietoisuus muutoksesta saattaa johtaa reklamaatiovelvollisuuteen perusteetontakin muutosyritystä vastaan. Passiivisuuskin voi siis toisinaan johtaa sopimuksen muuttumiseen. Viidennessä luvussa tarkastellaan sitä, milloin työntekijöiden toimet sitovat oikeushenkilöä hiljaisen tai suullisen sopimisen tapauksissa. Sopimuskumppanin voi toisinaan olla vaikeaa tietää, millaisia oikeustoimia eri asemassa olevilla henkilöillä on oikeus tehdä asemansa perusteella. Asemavaltuutuksen ollessa kyseessä on verrattava kussakin tapauksessa valtuutetun kelpoisuutta lain ja tavan mukaan vastaavilla henkilöillä olevaan kelpoisuuteen. Tällöin on hyvä ottaa huomioon sopimuksen muuttamisolosuhteet, ja niihin liittyvät luottamusta rakentavat tekijät, jotka vaikuttavat siihen, miltä tilanne ja valtuutetun toimivalta näyttävät sopimuskumppanin silmin. Kuudennessa luvussa tarkastellaan lopuksi sopimustekniikan näkökulmasta muotomääräyksiä, ja sitä, voidaanko niillä estää sopimuksen muuttuminen. Muotomääräykset vaikuttavat tehokkailta, mutta pohjoismaisessa oikeuskäytännössä kohtuus ja osapuolten tarkoitus korostuvat niiden tulkinnassa. Sopimusmääräykset eivät saa sitä täyttä merkitystä, joka niille pitäisi antaa sopimusvapauden vallitessa. Toisaalta muotomääräyksiin vetoamalla ei pitäisi voida spekuloida ja pyrkiä saamaan epäoikeutettua etua toisen sopimuspuolen kustannuksella. Muotomääräysten tulkinnan pitäisi tukeutua niille asetettuun funktioon, joka taas voi vaihdella sopimustyypistä ja toimintaympäristöstä riippuen. Useimmiten muotomääräykset palvelevat ennakoitavuuden ja riskinhallinnan intressejä.
  • Ojanen, Linda (2012)
    Sopimuksen muuttumista koskevat väitteet ovat melko yleisiä sopimusriitojen yhteydessä. Tutkittavana on tilanne, jossa alkuperäisen sopimuksen väitetään muuttuneen hiljaisen hyväksynnän, suullisen sopimisen tai passiivisuuden kautta. Kyse voi olla sellaisesta osapuolten välisestä käytännöstä, jonka toisen sopimuspuolen väitetään hyväksyneen, koska hän ei ole reklamoinut sitä vastaan. Toisinaan esiintyy myös väitteitä koskien suullista sopimusta sopimuspuolten työntekijöiden kesken. Kyse saattaa olla myös siitä, että osapuoli on tullut tietoiseksi muutokseen tähtäävistä toimista, mutta ei ole reklamoinut niiden johdosta. Tilanteisiin liittyy useita oikeudellisia ongelmia. Toisessa luvussa selvitetäänkin, mitä konkludenttinen sopimuksen muuttaminen on, ja mitä merkitystä sopimuskumppanin hiljaisuudelle voidaan tällaisissa tilanteissa antaa. Luvussa selvitetään myös sopimuksen muuttumista sopimusoikeuden laajemmassa kontekstissa. Kolmannessa luvussa käsitellään näytön arviointia, sillä sopimuspuolten ollessa erimielisiä siitä onko sopimus muuttunut, asia ratkaistaan yleensä oikeudessa esitetyn näytön perusteella. Muutokseen vetoavan on esitettävä korkea-asteista näyttöä hiljaisen yhteisymmärryksen olemassaolosta. Näytön arviointiin vaikuttavat monet seikat, ja työssä tuodaan esiin muutamia erityisiä näkökohtia, joita KKO on ottanut huomioon ratkaisuissaan. Näitä ovat muun muassa se, missä asemassa sopimuspuolet ovat, ja minkälaisten velvoitteiden muuttumisesta on kyse. Arviointiin vaikuttaa myös se, ettei rationaalisen taloudellisen toimijan katsota kuin poikkeustilanteissa haluavan luopua vastikkeetta varallisuusoikeuksistaan. Neljännen luvun keskeinen kysymys on, onko sopimusmuutosta vastaan reklamoitava, vaikka muutos olisi yksipuolinen. Yleisesti on katsottu, ettei sopimusehtojen yksipuoliseen muutosyritykseen yleensä tarvitse reagoida, jos muutosyrityksen oikeudettomuus on selkeää. Kirjallisen sopimuksen vastaista käytäntöä on kuitenkin voitu seurata pitkän aikaa toisen tekemättä minkäänlaista reklamaatiota tai edes huomautusta asiaa koskien. KKO:n kanta kuitenkin on, että toisinaan sopimuskumppanilta voidaan vaatia reklamointia sopimusmuutosta vastaan, jos myöhemmin voidaan näyttää hänen tulleen tietoiseksi muutoksesta. Tietoisuus muutoksesta saattaa johtaa reklamaatiovelvollisuuteen perusteetontakin muutosyritystä vastaan. Passiivisuuskin voi siis toisinaan johtaa sopimuksen muuttumiseen. Viidennessä luvussa tarkastellaan sitä, milloin työntekijöiden toimet sitovat oikeushenkilöä hiljaisen tai suullisen sopimisen tapauksissa. Sopimuskumppanin voi toisinaan olla vaikeaa tietää, millaisia oikeustoimia eri asemassa olevilla henkilöillä on oikeus tehdä asemansa perusteella. Asemavaltuutuksen ollessa kyseessä on verrattava kussakin tapauksessa valtuutetun kelpoisuutta lain ja tavan mukaan vastaavilla henkilöillä olevaan kelpoisuuteen. Tällöin on hyvä ottaa huomioon sopimuksen muuttamisolosuhteet, ja niihin liittyvät luottamusta rakentavat tekijät, jotka vaikuttavat siihen, miltä tilanne ja valtuutetun toimivalta näyttävät sopimuskumppanin silmin. Kuudennessa luvussa tarkastellaan lopuksi sopimustekniikan näkökulmasta muotomääräyksiä, ja sitä, voidaanko niillä estää sopimuksen muuttuminen. Muotomääräykset vaikuttavat tehokkailta, mutta pohjoismaisessa oikeuskäytännössä kohtuus ja osapuolten tarkoitus korostuvat niiden tulkinnassa. Sopimusmääräykset eivät saa sitä täyttä merkitystä, joka niille pitäisi antaa sopimusvapauden vallitessa. Toisaalta muotomääräyksiin vetoamalla ei pitäisi voida spekuloida ja pyrkiä saamaan epäoikeutettua etua toisen sopimuspuolen kustannuksella. Muotomääräysten tulkinnan pitäisi tukeutua niille asetettuun funktioon, joka taas voi vaihdella sopimustyypistä ja toimintaympäristöstä riippuen. Useimmiten muotomääräykset palvelevat ennakoitavuuden ja riskinhallinnan intressejä.
  • Jokinen, Jori (Helsingin yliopisto, 2011)
    Tutkielmassa tarkastellaan kirjallisten teosten tekijänoikeussuojan edellytyksiä EU:n jäseninä olevissa Pohjoismaissa sekä Iso-Britanniassa. Tarkastelun keskiössä on käsite omaperäisyys , joka on kansainvälisesti vakiintunut termi kuvaamaan tekijänoikeus-suojan edellytyksiä. Omaperäisyys ymmärretään sisällöllisesti varsin eri tavoin. Kansainvälisissä tekijänoikeussopimuksissa asete-taan vain vähimmäisedellytykset tekijänoikeussuojalle. Näin ollen Pohjoismaissa ja Iso-Britanniassa on voitu päätyä varsin erilaisiin käsityksiin vaatimuksen sisällöstä. EU:n tasolla on toisaalta 1980-luvulta lähtien ilmennyt pyrkimys luoda yhtenäinen sisältö omaperäisyyden käsitteelle ja näin harmo-nisoida teossuojan kansallisia edellytyksiä. Syynä tähän on ennen kaikkea ollut jäsenvaltioiden erilaisten tekijänoikeussuojan edelly-tysten vaikutus sisämarkkinoihin. Harmonisointi on tähän mennessä tapahtunut sekundäärilainsäädännön keinoin tietokoneohjelmien, tietokantojen ja valokuvien osalta. Sen sijaan jäsenvaltioiden tekijänoikeutta yhdenmukaistava ja kaikkia kirjallisia teoksia koskeva Infosoc-direktiivi ei sisällä suoraan ilmaistua vaatimusta omaperäisyydestä tekijänoikeussuojan edellytyksenä. Silloinen EY-tuomioistuin on kuitenkin 16.7.2009 julkistamassaan ns. Infopaq-ratkaisussa (C-5/08) esittänyt Infosoc-direktiiviin perusteella oman tulkintansa omaperäisyyden vaatimuksen sisällöstä ja edellytyksistä. Tutkielman tarkoituksena onkin selvittää, mitä kansallisia vaikutuksia tästä EU-oikeudellisesta omaperäisyyden käsitteestä aiheutuu unioniin kuuluvien Pohjoismaiden ja Iso-Britannian kansalliselle tekijänoikeussuojalle. Tutkielmassa selvitetään, onko EU-tuomioistuin asettanut Infopaq-ratkaisussa vain vähimmäisedellytykset kirjallisten teosten tekijänoikeussuojalle, joista jäsenvaltiot voivat vapaasti poiketa, vai onko kyse tosiasialli-sesti täysin uudesta jäsenvaltioita sitovasta vaatimuksesta. Tutkielmassa tarkastellaan ensin kansainvälisen tason sääntelykehystä. Tarkoituksena on paikallistaa ne instrumentit, joiden perus-teella kansallinen teoksen käsite Pohjoismaissa ja Iso-Britanniassa määräytyy ja joista omaperäisyyden vaatimus juontuu. Kansainvä-lisistä tekijänoikeussopimuksista on tällöin Bernin yleissopimus kaikkein merkityksellisin. Sopimus asettaa vähimmäisvaatimukset tekijänoikeussuojalle. Suojaa saadakseen teoksen on oltava omaperäinen eli henkisen luomistyön tuote. Tästä jäsenvaltiot voivat vapaasti asettaa tiukempia edellytyksiä. Lisäksi tässä yhteydessä tuodaan esiin myös EU:n pyrkimys tekijänoikeussuojan harmo-nisointiin. Tarkastelu kohdistuu tällöin sekundäärinormistoon, joka edellyttää tietokoneilta, tietokannoilta ja valokuvilta omaperäi-syyttä, mikä ilmenee tekijän henkisen luomistyön tuloksena. Kaikkia teoksia koskevassa Infosoc-direktiivissä ei puolestaan tällaista vaatimusta ole kirjoitettu näkyville. Tämän jälkeen tarkastellaan Pohjoismaiden ja Iso-Britannian kansallisia kirjallisten teosten teossuojan edellytyksiä. Tarkoituksena on tuoda esiin teossuojan edellytysten kansallisen tason keskeinen sisältö ja vertailla näitä edellytyksiä keskenään. Keskeistä on tällöin havaita, että Pohjoismaissa edellytetään tekijänoikeussuojan saamiseksi enemmän luovuutta kuin Iso-Britanniassa. Iso-Britanniassa saatetaan teossuojaa antaa myös puhtaan rutiininomaisen työn sekä tähän sisältyvän ajan ja vaivan perusteella. Näin ollen kansallisen tason eroavuudet ovat paikoin merkittävät. Kansallisen tason tarkastelun jälkeen otetaan analyysin kohteeksi EU-tuomioistuimen Infopaq-ratkaisu, jossa tuomioistuin katsoi, että suojaa saadakseen uutisartikkelista irrotetun osan on oltava omaperäinen siinä mielessä, että se on tekijänsä henkisen luomistyön tulos. Näin ollen kyse olisi samanlaisesta vaatimuksesta kuin sekundäärilainsäädännön tasolla on jo asetettu tietokoneohjelmille, tietokannoille ja valokuville. Esikysymyksenä tarkastellaan tällöin tämän EU-oikeudellisen omaperäisyyden käsitteen soveltuvuutta kirjallisiin teoksiin ylipäätään. Tämän jälkeen tuodaan esiin käsitteen tarkka sisältö. Näin kyetään analysoimaan mahdollisia kansalli-seen lainsäädäntöön kohdistuvia muutosvaikutuksia. Tässä yhteydessä korostetaan myös jäsenvaltioiden ja EU:n välisen yhteistyön merkitystä. Teossuojan edellytysten yhtenäistäminen edellyttää EU-oikeuden ja EU-tuomioistuimen ratkaisujen tarkoitusperien, tavoitteiden ja tulkintaperiaatteiden selkeää esiin tuontia. Samaten unionin on tunnistettava kansalliset erot, jottei harmonisoinnista koituisi kohtuuttomia tai mahdottomia vaatimuksia jäsenvaltioille. Vasta tällöin voidaan saavuttaa EU-oikeuden tehokas harmoni-sointi. Tutkielman lopuksi esitetään yhteenveto keskeisistä johtopäätöksistä. Tarkoituksena on korostaa vallitsevan tilanteen tulkinnallista epävarmuutta. Liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä EU-oikeudellisen omaperäisyyden käsitteen kansallisista vaikutuksista ei voida tehdä. Jotta omaperäisyys kirjallisten teosten tekijänoikeussuojan edellytyksenä voitaisiin tehokkaasti yhtenäistää unionin tasolla, tulisi vaatimus kirjoittaa esiin joko nykyiseen Infosoc-direktiiviin tai uuteen EU-oikeudelliseen lainsäädäntöinstrumenttiin. Muutoin jäsenvaltioilla säilyy mahdollisuus soveltaa vakiintunutta kansallista omaperäisyyden käsitettä suojan edellytyksenä ottamatta huo-mioon laajempaa EU-oikeudellista tavoitetta tekijänoikeussuojan yhtenäistämisestä.
  • Dahlström, Helena (1993)
  • Säätelä, Aatos (1947)
  • Marin, Daniel (2006)
    Sekä bakteriosiinit että niitä tuottavat bakteerit pystyvät tietyissä olosuhteissa estämään tautia aiheuttavien bakteerien kasvua, joten niiden käytön ansiosta tuotteen turvallisuus ja säilyvyys paranee. Jos em. bakteriosiinit yhdistetään kemiallisiin aineisiin, joilla on myös kyky parantaa säilyvyyttä, ne voivat yhdessä toimia synergistisesti ja rajoittaa esimerkiksi Listeria sp., Clostridium sp., koliformien ja enterokokkien kasvua. Myös fysikaaliset menetelmät, kuten kevyt lämpö tai sous-vide-valmistustapa parantavat bakteriosiinien hyödyllisiä vaikutuksia. Yhdistettäessä bakteriosiinit kelatoreihin, on todettu, että ne ovat hyödyllisiä jopa ihmisen mahahaavan sekä lehmän utaretulehduksen hoidossa. Yleensä bakteriosiinit lisätään tuotteisiin joko puhdistettuina ja kuivina tai bakteriosiinia tuottavan kannan muodossa. Kuitenkaan ”in vivo” tulokset eivät aina täsmää ”in vitro” saatujen tulosten kanssa, koska bakteriosiinia tuottavat bakteerit ovat inaktivoituneet tai inhiboitu tai niiden kyky muodostaa bakteriosiineja on heikentynyt kasvuympäristön epäsuotuisien olosuhteiden johdosta. Edellä mainittujen seikkojen lisäksi joitakin bakteriosiineja saatetaan käyttää liian pieninä annoksina, koska ne muuttavat kasvualustan aistinvaraisia ominaisuuksia. Luonteeltaan bakteriosiinit ovat valkuaisaineita tai peptidejä ja siksi herkkiä proteolyyttisten entsyymien vaikutuksille sekä hapettumiselle, joten lihassa niiden jakautuminen ja liukoisuus on joskus heikkoa. Lisäksi joillakin tautia-aiheuttavista bakteereista, kuten Listerialla, on vaihteleva herkkyys bakteriosiineihin ja teollisuusympäristössä ne muodostavat joskus resistenttejä mutantteja. Joskus bakteriosiinien inaktivoituminen johtuu niiden sitoutumisesta kasvualustan elementteihin. Tästä seuraa, että ennen bakteriosiinien lisäämistä tuotteeseen, sen rakenteen, pH:n, veden aktiivisuuden sekä suolan määrää on syytä arvioida. Jotta elintarvikkeiden aistinvaraiset ominaisuudet eivät muuttuisi tai bakteriosiinit eivät menettäisi suojaavaa kykyään (elintarvikkeen rakenteellisten elementtien kanssa reagoimisen seurauksena), niitä käytetään joskus suojaavaan kalvoon yhdistettyinä. Tällä tavalla bakteriosiinit pystyvät vaikuttamaan paikallisesti ilman, että elintarvikkeen rakenteelliset elementit pystyisivät inaktivoimaan ne. Tämän seurauksena bakteriosiinien ja maitohappobakteerien hyödylliset tai haitalliset vaikutukset ruoissa ovat jollakin tavalla riippuvaisia elintarvikkeen tyypistä, säilytysajasta ja ehkä myös kuluttajan odotuksista. Bakteriosiinit tehoavat pääasiallisesti grampositiivisia bakteereita vastaan, kun taas gramnegatiivisten bakteereiden herkkyys bakteriosiinin vaikutuksiin riippuu tekijöistä, jotka heikentävät niiden ulkoista kalvoa. Täten yhdistämällä bakteriosiinejä ja erilaisia ”hurdle”-menetelmiä, kuten uudenaikaisia pakkaustekniikoita, hyviin hygieenisiin menettelytapoihin, on mahdollista lisätä lihan ja lihanvalmisteiden säilyvyyttä sekä turvallisuutta. Kun otetaan huomioon, että jälkipastörointi voi aiheuttaa Clostridium sp. ja Bacillus sp. lisääntymisen ruokapakkauksissa ja että pilaajabakteerit voivat myös helposti pilata käsitellyt elintarvikkeet, on äärimmäisen tärkeää, että uusia menetelmiä edellä mainittujen ongelmien ratkaisemiseksi löydetään. Lisäksi on huomioitava sekä lakisääteiset että taloudelliset asiat. Geneettisesti muunnellut mikrobit tarjoavat uusia mahdollisuuksia. Geneettisesti muunnelluilla suoja-kannoilla sekä niiden tuottamilla bakteriosiineillä saattaa olla vielä paremmat mahdollisuudet pidentää elintarvikkeiden säilytysaikoja sekä parantaa niiden turvallisuutta.
  • Montonen, Heidi (2013)
    Kirjallisuuskatsaus: Solukalvolla sijaitseva aktiivinen kuljetusproteiini, dopamiinitransportteri (DAT) on yksi elimistön kolmesta monoamiinitransportterista. DAT:n tärkein tehtävä on solunulkoisen dopamiinipitoisuuden säätely ja dopaminergisen neurotransmission päättäminen. Kiinnostus DAT:a ja se toimintaa kohtaan on suuri, sillä sen substraatti, dopamiini, osallistuu useiden fysiologisten toimintojen kuten liikeaktiivisuuden, kognition ja tunnetilojen säätelyyn. DAT kuljettaa solunulkoiseen tilaan vapautuneen dopamiinin takaisin presynaptiseen hermopäätteeseen vaikuttaen näin sekä dopamiinin vaikutuksen kestoon että intensiteettiin. Sen toiminta on tarkoin säädeltyä useiden proteiinikinaaisen, fosfataasien ja proteiini-proteiini-interaktioiden avulla. DAT:n epänormaali toiminta on yhdistetty useisiin sairauksiin kuten Parkinsonin tautiin, addiktioon ja ADHD:en. DAT:n tutkimista varten on kehitetty myös useita muuntogeenisiä eläinmalleja, kuten DAT-poistogeeninen hiirikanta, DAT knock down -hiirinkanta, sekä DAT:a yli-ilmentävä knock in -hiirikanta. Kokeellinen osa: Gliasolulinjaperäisellä hermokasvutekijällä (GDNF) on tärkeä rooli dopamiinihermosolujen toiminnassa ja selviytymisessä sekä oppimisen ja muistin säätelyssä. Nyt tehdyn tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää GDNF:n roolia ja toimintamekanismia striatumiin synapsoivien dopamiinineuronien toiminnassa ja plastisuudessa. Tutkimuksessa käytettiin kahta muuntogeenistä hiirikantaa. MEN2B-hiiriä, joilla GDNF:n signalointireseptori Ret on jatkuvasti aktiivinen ja kohonnut stritaumin dopamiinipitoisuus, sekä konditionaalista poistogeenistä hiirikantaa, jolta GDNF on poistettu keskushermostosta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin in vivo -mikrodialyysiä vapaasti liikkuvilla hiirillä. Hiirille asennettiin anestesiassa ohjauskanyyli dorsaaliseen striatumiin, minkä jälkeen ne saivat toipua 5-7 päivää. Mikrodialyysi suoritettiin hiirille yhteensä kaksi kertaa, päivinä 1 ja 4. Välipäivinä hiirille annettiin amfetamiinia 1 mg/kg i.p., jotta pystyttäisiin näkemään toistuvan amfetamiiniannostelun vaikutus. Mikrodialyysissa hiirille anettiin amfetamiinistimulaatio 100 μM, 60 min. Näytteistä määritettiin HPLC:llä dopamiinin ja sen metaboliittien DOPAC:n ja HVA:n sekä 5-HIAA:n pitoisuudet. Mikrodialyysikoettimen paikka tarkistettiin kokeiden jälkeen aivoleikkeistä. Dopamiinivaste amfetamiinille saatiin selvästi näkyviin kummallakin hiirikannalla. Genotyyppien välistä eroa ei kuitenkaan havaittu, sillä amfetamiinin aiheuttaman nousu stritaumin dopamiinipitoisuudessa ei poikennut tilastollisesti merkitsevästi villityypin hiiristä niin akuutisti kuin toistetustikaan annosteltuna. Tulos ei siis tue näkemystä siitä, että GDNF:llä olisi merkittävää roolia toistuvan amfetamiiniannostelun aiheuttamissa plastisissa muutoksissa striatumissa. Päiväefekti saatiin kuitenkin esille ensimmäisen ja toisen mikrodialyysin välillä, sillä striatumin dopamiinipitoisuudet olivat selvästi matalammat toisena mikrodialyysipäivänä. Tämä kertoo todennäköisesti merkittävän toleranssin kehittymisestä. Lisätutkimukset ovat kuitenkin vielä tarpeellisia GDNF:n lopullisen roolin selvittämiseksi addiktiossa. Erot genotyyppien välillä voivat olla niin pieniä, ettei niitä havaita mikrodialyysillä. On myös mahdollista, että hiirille on kehittynyt mekanismeja, jotka kumoavat GDNF:n puuttumisen tai Ret:n jatkuvan aktiivisuuden vaikutuksia. Vaikutukset saattavat myös vaihdella eri aivoalueilla.