Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 8683-8702 of 25284
  • Leikkonen, Tuomas (2007)
    Tutkimuksen kohteena on Saksan liittotasavallassa tehty työttömyys- ja sosiaaliturvan sekä työllistämispolitiikan reformi, joka tunnetaan Hartz-lakeina I–IV. Reformilakeja käsiteltiin Saksan lainsäädäntöelimissä vuosina 2002-2004. Tämän tutkimus keskittyy kuitenkin myös lakeihin ja niiden soveltamiseen vuonna 2006 tehtyihin muutoksiin. Näin tutkimukseen saadaan vertailun mahdollisuus. Reformia on kuvattu merkittävimmäksi sosiaalipolitiikan uudistukseksi Saksan liittotasavallan historiassa. Sen taustalla ovat korkea työttömyys sekä valtiontalouden ongelmat. Hartz-lait ovat herättäneet myös kritiikkiä, joka on näkynyt mm. laajoina mielenosoituksina. Työmarkkinareformi on epäilemättä vaikuttanut myös die Linke -puolueen menestykseen vuoden 2005 vaaleissa. Tutkimusaineisto koostuu Hartz-lakien käsittelyn yhteydessä käydyistä keskusteluista Saksan parlamentissa eli Liittopäivillä. Tutkija lähestyy aihetta A. J. Greimasin aktanttimalliin perustuvan retorisen diskurssianalyysin kautta. Metodi perustuu puheen tarkastelemiseen tarinoina, joista voidaan nimetä toimijoita eri aktanttiasemissa. Tärkeä osa metodia ovat modaalisuudet, jotka määrittelevät tarinan subjektin suhdetta objekteihin ja muihin aktoreihin. Tutkimuksen pyrkimys on jäsentää ja analysoida työttömään ja työttömyyteen suhtautumista poliitikkojen retoriikassa. Toissijainen tavoite on retorisen analyysin avulla selvittää, millä keinoin liittopäiväedustajat pyrkivät puheissaan vakuuttamaan kuulijansa. Näiden kysymysten takana on pyrkimys analysoida työttömyysturvan asemaa hyvinvointivaltion osana Saksassa. Tutkimuksessa havaitaan, että valtaosa liittopäiväedustajista kannattaa ajatusta, jossa valtio ei enää tarjoa työttömälle elintasoa ilman vastiketta. Tämä ajatus liittyy ennenkaikkea työttömän velvollisuuteen ottaa vastaan työtä. Velvollisuutta perusteltiin työttömän solidaarisuudella valtiota ja muita veronmaksajia kohtaan. Eräitä velvoittamiseen perustuvia työvoimapolitiikan muotoja kuitenkin myös kritisoitiin. Valtion säästäminen esiintyi myös merkittävänä toiminnan objektina, vaikka säästämisen keinoja kyseenalaistettiinkin. Keskustelua käytiin myös perheen sisäisen tukemisvelvoitteen ja työttömyysturvan suhteesta. Yksilön omavastuuta korostaneissa puheenvuoroissa kannatettiin usein laajasti vapauden lisäämistä niin valtion ja kansalaisen kuin liittovaltion ja osavaltioidenkin välillä. Työttömyyden vähentämiseksi ehdotettu talouden laajamittainen liberalisointi kohtasi myös vastustusta. Aineiston toisessa osassa (vuodelta 2006) nousi työttömän elintaso voimakkaammin esille kuin ensimmäisessä osassa. Toisessa osassa sosiaalisen käsite oli voimakkaammin esillä, ja sitä määriteltiin myös monen puhujan toimesta. Työttömän etua korostettiin mm. esittelemällä valikoituja esimerkkejä työvoimapolitiikan soveltamisesta käytännössä. Tutkimus osoittaa, että sosiaalinen on hyvin merkittävä käsite liittopäivillä käytävissä poliittisissa keskusteluissa.
  • Vuokko, Helena (2008)
    Tutkielman aihe, näkökulma, tutkimuskysymykset, ja metodit: Pro gradu -tutkielmani käsittelee Pentti Linkolaa hänen kirjoitustensa ja haastattelunsa pohjalta. Näkökulmanani on toimijuus eli Linkolan näkemys ihmisestä toimijana, Lin-kola itse toimijana sekä hänen vaikuttamisen keinonsa. Tarkasteluajankohtanani on ko-ko Linkolan kirjallisen tuotannon kausi eli vuodet 1952–2008. Tutkimuksen metodisina apuvälineinä on sisällönanalyysin lisäksi käytetty Markku Hyrkkäsen aatehistoriallisia metodeja, John S. Dryzekin ympäristödiskurssijaottelua sekä Chaïm Perelmanin argu-mentaation teoriaa. Linkolan artikkeleita on eritelty myös sisällön ja julkaisupaikkojen mukaan hänen toimintansa ja vaikuttamispyrkimystensä havainnollistamiseksi. Käytännön käsittely: Olen etsinyt Linkolan kirjoituksia niiden alkuperäisissä julkaisupaikoissa, ja erittelen näiden kautta Linkolasta muodostuvaa vaikuttajakuvaa. Linkolan henkilöhistorian, ajat-telun pääpiirteiden ja vaikutteiden esittelyn jälkeen siirryn Linkolan kirjallisen toimin-nan esittelyyn. Esittelen Linkolan kirjallista toimintaa ensin tilastointeihini perustuvilla kuvioilla, sitten Linkolan pääasiallisten julkaisufoorumeiden (Ylioppilaslehti, luonto-lehdet, Suomen Kuvalehti, Elonkehä) kautta Linkolan kirjoitusten aihemaailmaa ja vai-kuttamispyrkimyksiä analysoimalla. Artikkeleiden kautta välittyvä Linkola-kuva ajatte-lun ajallisine muutoksineen vertautuu Linkolan ajatteluun kirjoituskokoelmien julkai-suajankohtina. Linkolan kirjoitusten pohjalta nostan esiin kuvaa hänestä myös muunlai-sena toimijana, hänen näkemyksiään ihmisestä toimijana sekä hänen vaikuttamisen kei-nojaan. Linkola on ehtinyt toimia monella alalla: kirjoittajana, kalastajana, luonnontutkijana ja luonnonsuojelijana. Aiemmin hän on myös ollut maailmanrauhan puolustaja. Ennakoin näiden eri toimijakuvien ja niiden ajallisten painotuserojen näkyvän Linkolan näkemyk-sessä ihmisestä toimijana ja hänen käytännön toimintaohjeissaan, ei vain ajallisena muutoksena vaan myös samanaikaisina ristiriitaisuuksina eri painotusten välillä. Linko-lan liitän vaikuttajana syväekologian kontekstiin. Tutkimuksen tulokset: Linkola paljastuu tutkimuksen perusteella huomattavasti laaja-alaisemmaksi toimijaksi kuin hänen kirjoituskokoelmiensa perusteella olettaisi. Hieman yli puolet Linkolan kir-joituksista on uudelleenjulkaistu artikkelikokoelmissa. Niistä välittyvä kuva Linkolan näkemyksistä on Linkolan kokoelman julkaisuajankohtana valikoima ja siksi puutteelli-nen. Linkolan kirjallinen toimijuus alkaa huomattavasti varhemmin kuin kirjoitusko-koelmien ensimmäiset artikkelit, ja erityisesti luontolehdistä ja Ylioppilaslehdestä löytyi runsaasti kirjoituskokoelmissa julkaisemattomia kirjoituksia. Yllättäen myös nämä luonnontieteelliset artikkelit ovat voimakkaasti ihmiseen vaikuttamistarkoituksessa kir-joitettuja. Linkolan ajattelussa ei ole hahmotettavissa ajallisesti selkeää muutoskaarta, vaan muutokset etenevät aallonomaisesti läpi hänen kirjallisen uransa. Yleistäen voi-daan kuitenkin sanoa Linkolan näkemyksen ihmisestä toimijana ja tähän vaikuttamises-ta olleen positiivisempaa 1950–60-luvuilla, erityisen negatiivista 1970-luvun puolivälis-sä ja 1980-luvun alussa ja osoittavan pieniä positiivisemman kuvan merkkejä 1990-luvun puolivälin jälkeen. Nämä muutokset Linkolan näkemyksissä korreloivat hänen oman kirjallisen aktiivisuutensa kanssa, mikä vahvistaa näkemystä Linkolasta nimen-omaan vaikuttamiseen tähtäävänä kirjoittajana.
  • Isoaho, Maria (2010)
    Kehitysyhteistyön kenttä on kulttuurien kohtauspaikka. Kulttuurisesti välittyneet käsitykset ja merkitykset koetaan yleensä itsestäänselvyyksiksi, joita on vaikea kyseenalaistaa. Kulttuurien kohdatessa omat tavat tulevat näkyviksi, ja jos ne ovat uhattuna, halu puolustaa omaa kulttuuria on suuri. Tutkimuksessa tarkastellaan kulttuurin yhteyttä lastenkasvatukseen. Tutkimuskohteena on yksityinen ugandalainen orpokoti, joka toimii esimerkkinä kehitysyhteistyön kenttäprojektista. Tutkin kehitysyhteistyötä yksityisen ja vapaaehtoisen kehitysavun näkökulmasta. Tutkimustehtävänä on analysoida kulttuurien merkitystä orpokodissa tehtävään lastenkasvatustyöhön. Kulttuuri on tässä tutkimuksessa analyyttinen käsite, jonka avulla erittelen havaintojani. Tutkimusmenetelmänä on etnografinen toimintatutkimus. Aineistoina käytetään kenttäpäiväkirjaa, haastatteluja ja organisaation dokumentteja. Kentällä tein myös toimintatutkimusta, kun kehitin uusia työmenetelmiä orpokodin käyttöön. Se työ on osa aineistoa. Etnografisen aineiston analysoimiseen käytin kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Teoreettinen viitekehys muodostuu jälkikolonialistisesta teoriasta ja länsimaisesta kehitysyhteistyö- ja lapsitutkimuksesta. Keskeinen tutkimuskysymys on: Miten kulttuuri, valta ja kehitysyhteistyön historia vaikuttavat lastenkasvatustyöhön orpokodissa? Tutkimuksessa länsimainen ja afrikkalainen kulttuuritausta tulivat vertailupariksi, mikä näkyy myös analyysin tuloksissa. Lastenkasvatukseen liittyviä kysymyksiä käsiteltiin orpokodissa ennen kaikkea kulttuurisina tapoina. Työntekijät selittivät omia näkemyksiään kulttuuritaustaan vedoten. Keskustelut supistuivat usein oman kulttuurin puolustamiseen. Kulttuuridiskurssi oli myös tapa kyseenalaistaa organisaation valta-asemia. Kehitysyhteistyön historiassa syntyneitä valta-asemia korostetaan tämän päivän kenttätyössä, mikä johtaa siihen, että yhteisen ymmärtämisen löytäminen työssä voi olla vaikeaa. Tutkimuskohteessani työn etenemisen kannalta ongelmalliseksi muodostui valta-asetelma, jossa länsimaisen kulttuurin edustajat vähemmistöasemastaan huolimatta ottivat itselleen vallankäyttäjän aseman. Heillä oli valta määritellä, miten lasten kanssa tulee olla ja mitkä ovat hyväksyttyjä tapoja olla lasten kanssa. Länsimaalaiset työntekijät ottivat itse valtaa pitävän asemansa, mutta siihen heidät myös laitettiin. Tasavertaisen työskentelykumppanuuden löytämistä vaikeuttivat työyhteisössä liikkuvat juorut ja asenteet. Vaaleaihoisiin kohdistuvat ennakkoluulot merkitsivät sitä, että minun oli vaikea päästä työyhteisön jäseneksi. Monikulttuurisuuden sijaan työyhteisö jäi kahden laajan kulttuuripiirin, länsimaisen ja afrikkalaisen, kilpakentäksi, jossa yhteisistä kasvatuskäytännöitä sopimisen sijaan kilpailtiin oman kulttuurin puolesta.
  • Koiso-Kanttila, Samuli (2008)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa yläkoulun vartaisryhmien ryhmäilmiöitä sekä havaittujen ryhmien mahdollista sisäistä ja välistä hierarkkisuutta. Lisäksi kartoitetaan ryhmien havaitsemistapojen ja ryhmäkäyttäytymisen eroja sukupuolten välillä ja luokka-asteen vaikutusta ryhmäkokemuksiin. Saatuja tuloksia peilataan koulukiusaamiskeskusteluun sekä keskusteluun sukupuolittuneesta koulumenestyksestä. Yläkoulun ryhmien ja niiden välisten mahdollisien hierarkisten suhteiden kartoittamiseksi laadittiin kyselylomake, joka postitettiin vapaaehtoisille kouluille. Kyselyotannan muodostivat seitsemän erikokoista yläkoulua eripuolilla Suomea. Kysely kohdistettiin seitsemäs- ja yhdeksäsluokkalaisille oppilaille. Analysoidun datan muodostavat 892 vastausta. Saatu kvantitatiivinen aineisto analysoitiin ordinaaliasteikollisille muuttujille sopivilla tilastollisilla menetelmillä. Kuvailevina menetelminä käytettiin ristiintaulukointia, prosenttijakaumia ja moodia. Kvalitatiivinen aineisto järjestettiin ja ryhmiteltiin aineistosta ja kirjallisuudesta saatujen vihjeiden perusteella kolmitasoiseksi kaaviokuvaksi, jossa eritasoiset ryhmät ja tulkinnat muodostuivat nuorten vapaasti ehdottamista informaalin koulun vertaisryhmistä. Saatujen tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että yläkoulun seitsemänsillä ja yhdeksänsillä luokilla on lukuisia erilaisia ryhmiä. Nämä ryhmät vaikuttaisivat hierarkisilta ainakin siten, että oppilas voi päätyä asemaan, jossa hänen mahdollisuutensa vaikuttaa vertaisryhmissä ovat vähäiset. Seitsemäsluokkalaiset ovat selkeästi vähemmän tietoisia erilaisista ryhmistä ja niiden pelisäännöistä kuin yhdeksäsluokkalaiset. Lisäksi voidaan todeta, että sukupuolella on merkitystä informaalin koulun ryhmissä toimimisen tavoille. Valitut strategiat voivat olla osaltaan vaikuttamassa sukupuolten erilaiseen koulumenestykseen jos ne ovat selkeästi ristiriidassa virallisen koulun arvojen ja tavoitteiden kanssa. Tutkimuksen tuloksia voidaan käyttää kehitettäessä opetussuunnitelman sukupuolisensitiivisyyttä ja koulukiusaamisen vastaisia toimia.
  • Maunula, Markus (2013)
    Suomen kehitysyhteistyössä kansalaisjärjestöjen merkitys on kasvanut etenkin 1990-luvulta lähtien ja niille osoitetut varat valtiollisen kehitysyhteistyön määrärahoista ovat olleet kasvussa. Kasvaneen rahoituksen myötä järjestöistä on kuitenkin tullut yhä riippuvaisempia valtion antamasta tuesta ja tämä on luonut ulkoministeriön ja järjestöjen väliseen suhteeseen paineita. Kansalaisjärjestöjen kasvava riippuvaisuus ulkoasiainministeriön rahoituksesta on nostanut esille kysymyksiä ministeriön vallankäytöstä ja järjestöjen toiminnan ohjailusta valtiollisen kehitysyhteistyön johdonmukaisuuden lisäämiseksi. Etenkin pienet ja keskisuuret kansalaisjärjestöt ovat hyvin riippuvaisia ulkoasiainministeriön tarjoamasta rahoituksesta. Tutkielman tavoitteena on selvittää ulkoasiainministeriön ja pienten ja keskisuurten kansalaisjärjestöjen välisiä suhteita ja tutkia pyrkiikö ulkoministeriö ohjailemaan rahoittamiaan hanketukihakemuksia tietyille alueille ja miten hanketukihakemukset sijoittuvat alueellisesti suhteessa Suomen kahdenvälisen avun sijoittumiseen. Tutkielman metodit sisältävät sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia menetelmiä. Ensisijaisina metodeina tutkielmassa ovat kvalitatiivinen ja kvantitatiivinen sisällönanalyysi, joita täydentävät teemahaastattelut. Tutkielman pääasiallinen aineisto koostuu ulkoasiainministeriön hanketukihakemusten päätöksistä vuosilta 2003–2011 sekä muista ulkoasiainministeriön kansalaisjärjestöyksikön arkistoista. Tausta-analyysi rakentuu kehitysyhteistyötä yleisesti käsittelevistä teoksista. Tämän lisäksi aineistona ovat ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyötä ohjaavat julkaisut sekä teemahaastatteluista esiin nousseet järjestöjen mielipiteet. Haastatellut pienet ja keskisuuret järjestöt pitävät hanketukea tärkeänä tukimuotona ja instrumenttina suomalaisten kansalaisjärjestöjen toiminnan mahdollistamiseen kehitysmaissa. Hanketuella tuettujen hankkeiden sijoittuminen Suomen pitkäaikaisiin yhteistyömaihin on ollut vähäistä vuosina 2003–2011, vaikka ministeriö on suositellut järjestöjä toteuttamaan kehitysyhteistyöhankkeitaan sen pitkäaikaisissa yhteistyömaissa. Hankkeita hyväksyttiin vuosittain 40–50 maahan, eikä kahdenvälisen yhteistyön alueellinen jakautuminen näytä merkittävästi vaikuttaneen hanketuella tuettujen hankkeiden jakautumiseen, vaan päinvastoin suurin osa hankkeista toteutetaan muualla kuin Suomen pitkäaikaisissa yhteistyömaissa. Suurimmat ongelmat hankehakemisen suhteen järjestöillä liittyivät hallinnollisen ja taloudellisen kapasiteetin puutteeseen. Ulkoministeriön toimintaan vallankäyttäjänä haastatellut järjestöt olivat pääosin tyytyväisiä. Ministeriön asettamia suosituksia ja painotuksia seurataan, mutta ministeriön ei nähty ohjailevan järjestöjen toimintaa, vaan ne saavat toimia omilla vahvuuksillaan ja alueellisesti siellä, missä järjestöllä on kontakteja ja verkostoja. Riippuvaisuus ministeriön tuesta on kuitenkin hyvin vahvaa ja etenkin toiminta kehitysmaissa olisi lähes mahdotonta monille järjestöille ilman ministeriön antamaa tukea. Kepan rooli kansalaisjärjestöjen kattojärjestönä ja niiden edunvalvojana on tärkeä etenkin pienten järjestöjen kannalta. Järjestöjen kehittymisen kannalta ministeriön ja Kepan yhteistyön sujuvuus on tärkeä tekijä. Hankkeiden jakautuminen laajalle skaalalle alueellisesti vaikeuttaa oleellisesti hankkeiden seurantaa ja niiden tulosten arviointia, sillä ulkoministeriöllä ja etenkään kansalaisjärjestöyksiköllä ei ole resursseja toiminnan tuloksellisuuden tarkastuksiin. Myös byrokraattisuuden määrää tulisi pyrkiä vähentämään ja pienten järjestöjen yhä hupenevat resurssit ja heikko taloudellinen kapasiteetti tulisi ottaa huomioon hanketuen jakoperusteissa. Kepan roolia tulisi vahvistaa ja ottaa se mukaan entistä enemmän etenkin pienten ja kokemattomien järjestöjen kehittämiseen. Hanketuen saralla kattojärjestön asiantuntemusta ja sen järjestökentän tuntemusta olisi käytettävä paremmin hyödyksi ohjaamalla esimerkiksi pienten järjestöjen tukien hallinnoiminen Kepan hoidettavaksi, jolloin ministeriö päässä työmäärä vähenisi huomattavasti.
  • Tommola, Tomi (2001)
    Tutkin Yliopisto-lehden ja Ylioppilaslehden, kahden yliopistoyhteisössä ilmestyvän lehden, vuosien 1997 ja 1998 pääkirjoituksia. Tavoitteenani on löytää ne toimijat ja tapahtumat, joita lehdet pääkirjoituksissaan käsittelevät. Erittelen myös lehtien kuvaamien maailmojen välisiä eroavaisuuksia. Lähtökohtana on, että pääkirjoitukset ilmentävät lehden linjaa ja perussuuntautumista ajankohtaisiin asioihin. Niiden avulla ei ainoastaan kuvailla maailmaa, määritellä ilmiöitä ja ongelmia, vaan luodaan myös valmiuksia muuttaa maailmaa niissä kuvattujen toimintapäämäärien ja ideaalikuvien mukaiseksi. Tutkimusmenetelminä käytän semioottista analyysia, pääasiallisesti greimasilaista tekstianalyyttistä välineistöä, ?pysäytetyn kertomuksen? käsitettä sekä lausuman ja enonsiaation ulottuvuutta (aktanttimallia). Päätavoite on löytää pääkirjoitusten tarinoista subjektit ja objektit, sillä näiden aktanttien välinen suhde on ydin, jonka ympärille muut mahdolliset aktantit ryhmittyvät. Pääkirjoituksen tarina rakentuu niiden välisen suhteen varaan. Tutkimusaineistoni koostuu 38:sta Yliopisto-lehden ja 36:sta Ylioppilaslehden vuosien 1997 ja 1998 pääkirjoituksesta. Lehtien pääkirjoituksista löytyy sekä yhteneviä että toisistaan eroavia piirteitä. Molempien lehtien pääkirjoitukset olivat pitkälti pääkirjoitusgenren mukaisia, ja molemmat suosivat laajoja näkökulmia. Yliopisto-lehden pääkirjoitusten tavoite on yleisesti ottaen tiedon välittäminen, jonkin tietyn yliopiston toimintakäytännön puolustaminen tai jonkin muutostapahtuman arviointi Helsingin yliopiston tai yliopistomaailman kannalta. Ylioppilaslehdellä on pääkirjoituksissaan selvästi enemmän yhteiskunnallista tarkastelua kuin Yliopisto-lehdessä. Ylioppilaslehden pääkirjoitukset lähentelevät usein sanomalehden pääkirjoituksia, joissa yhteiskunnalliset tapahtumien tarkastelu on etusijalla, ja joissa taustayhteisön edunvalvontaa ei juuri havaitse. Ylioppilaslehti on myös Yliopisto-lehteä kriittisempi ja sen pääkirjoituksissa näkyy kirjoittajan persoona ja arvomaailma selvemmin kuin Yliopisto-lehdessä. Tärkeimmät tutkielmassa käytetyt teokset ovat Pekka Sulkusen ja Jukka Törrösen Semioottisen sosiologian näkökulmia (1997) ja Eero Tarastin Johdatusta semiotiikkaan (1992).
  • Ahlholm, Ritva (1968)
  • Heikkinen, Liisa (1977)
  • Simanainen, Mari (2005)
    Kenraalikuvernööri Menšikovia ja hänen kenraalikuvernöörikauttaan (virassa 1831-1855), kuten kenraalikuvernöörihallintoa ylipäänsäkin, on meillä tutkittu vielä hyvin vähän. Tähänastinen tutkimus onkin siten keskittynyt selvittämään lähinnä kenraalikuvernöörin asemaa ja roolia osana Suomen keskushallintoa. Sen sijaan Suomen kenraalikuvernöörien asema ja merkitys osana valtakunnan ylintä hallintoa on pysynyt lähes täysin tuntemattomana alueena. Kuitenkin, varsinkin koko virkakautensa Pietarissa pysytellyt Menšikov, toimi myös siellä Suomen edustajana ja asioiden ajajana silloin, kun Suomea koskevia asioita käsiteltiin valtakunnanneuvostossa, ministerikomiteassa ja neuvoa-antavassa senaatissa. Tämä pro gradu -tutkielma tarkasteleekin nyt Suomen kenraalikuvernööriä tästä "valtakunnallisesta" näkökulmasta yhden, ehkä suosituimman kenraalikuvernöörimme, ruhtinas A. S. Menšikovin osalta tutkimalla hänen toimintaansa Venäjän valtakunnanneuvostossa. Tarkoituksena on ollut selvittää mitä Suomea koskevia asioita hänen virkakaudellaan valtakunnanneuvostossa käsiteltiin, mikä oli niissä Menšikovin osuus ja millaiset olivat niistä tehdyt päätökset. Erityisen mielenkiinnon kohteena on lisäksi ollut tarkastella kuinka etenkin uudempaa historiankirjoitustamme hallitseva kuva Menšikovista Suomen puolustajana sopii tähän toimintaan. Puolustiko ruhtinas Suomea ja sen oikeuksia myös valtakunnanneuvostossa? Tutkimuksen edetessä kävikin pian selväksi, että tuohon vallitsevaan käsitykseen oli tehtävä muutamia korjauksia ja lisäyksiä. Menšikovin tekemät Suomea koskevat esitykset ja hänen antamansa lausunnot kun tuovat selvästi esille poliittisen ohjelman, jonka oli tarkoitus edistää hänen haltuunsa uskotun kenraalikuvernementin venäläistämistä. Ja tuota ohjelmaa hän pyrki valtakunnassa myös aktiivisesti toteuttamaan. Myös Menšikov oli siis perinteisen perustuslaillisen historiankirjoituksen näkökulmasta katsottuna Suomen venäläistäjä, mutta oli hän myös Suomen puolustaja, kuten niin sanottu historiarevisio on korostanut. Tässä tutkimuksessa esitetään siten uusi tulkinta Menšikovista Suomen kenraalikuvernöörinä; tarkoituksena on luoda "synteesi" perustuslaillisen "teesin" ja historiarevision "antiteesin" välille. Tutkimuskohteensa puolesta tämä työ edustaa pitkälti perinteistä, valtiokeskeistä poliittista historiaa. Yhtenä perusmetodisena lähtökohtana on kuitenkin ollut huomioda myös yksilön merkitys historiassa - Menšikovin henkilökohtaisen aseman merkitys ja vaikutus hänen toiminnalleen valtakunnanneuvostossa - sillä etenkään Nikolai I:n ajan Venäjän suosikkihallintoon perustuvaa hallintokulttuuria on mahdotonta ymmärtää keskittymällä yksin instituutioihin. Lisäksi, joskaan ei niinkään perusmetodisena lähtökohtana kuin tutkimustulosten seurauksena, tutkimus edustaa myös niin sanottua kontrafaktuaalista historiaa; Menšikovin toisenlainen asema valtakunnassa olisi hyvinkin voinut johtaa myös toisenlaiseen Suomen suuriruhtinaskunnan historiaan. Tutkimuksen tärkeimmän lähdeaineiston muodostavat Kansallisarkiston niin sanotusta Neuvostoliiton mikrofilmikokoelmasta löytyvät valtakunnanneuvoston asiakirjat sekä Menšikovin arkisto. Valtakunnanneuvoston osalta merkittäväksi lähteeksi osoittautui neuvoston 100-vuotisjuhlahistoria.
  • Korpua, Aki (Helsingin yliopisto, 2008)
    Tässä työssä arvioidaan kenttätutkimusaineiston hyödyntämisen etuja käyttöliittymäsuunnittelussa. Tulokset perustuvat kahden samasta ohjelmasta eri tavalla suunnitellun käyttöliittymän arviointiin. Käytettävissä on aikaisemmin suunniteltu käyttöliittymä ja tässä työssä suunniteltava uusi käyttöliittymä, jonka suunnittelussa hyödynnetään kenttätutkimuksesta saatua aineistoa. Aluksi tässä työssä käydään läpi kenttätutkimuksen perusteet, tehdään suunnitelma kenttätutkimuksesta ja käydään tekemässä käyttäjien työtiloissa kenttätutkimusta kontekstuaalisen haastattelun menetelmän mukaisesti. Seuraavaksi käydään läpi käyttöliittymäsuunnittelun teoriaa, esitellään tässä työssä käytettävä GDDsuunnittelumenetelmä ja tehdään sen tarvitsemat tavoitepohjaiset käyttötapaukset kenttätutkimusaineiston pohjalta. Tämän jälkeen simuloidaan uusi käyttöliittymä käyttäen ainoastaan kenttätutkimuksesta saatua aineistoa. Lopuksi simuloitua ja aiemmin suunniteltua käyttöliittymää arvioidaan oikeilla käyttäjillä läpikäyntipalavereissa ja analysoidaan tulokset. Tuloksissa osoitetaan miten todellisten käyttötilanteiden simulointi tuottaa erilaisia käyttöliittymäratkaisuja verrattuna toimintojen toteuttamiseen. Käyttöliittymäratkaisujen ongelmien pohjalta todetaan, että on hyvin tärkeää ymmärtää käyttäjien todellinen työprosessi. Pelkästään kaikkien tarpeellisten toimintojen toteuttaminen ei takaa hyvää käyttöliittymää. On tärkeää miten toiminnot ja tietosisältö on aseteltu käyttöliittymään. Simuloinnissa ne suunnitellaan käyttöliittymään käyttäjien työn kannalta paremmassa järjestyksessä. Tämä nopeuttaa käyttäjien työskentelyä ja parantaa opittavuutta, koska tietoa ja toiminnallisuutta ei tarvitse etsiä käyttöliittymästä. Tekstin lopussa arvioidaan tässä työssä käytettyjen menetelmien soveltamista käytäntöön käyttöliittymäsuunnitteluprosessiin käytetyn ajan ja läpikäyntipalaverien analyysin perusteella.
  • Illman, Johanna (2002)
    This thesis concerns the restricted exchange and keeping of textiles among the Inca. My aim was to show how certain fine textiles were only exchanged among the Inca kinship group and with leaders of high status from the ethnic groups in the provinces surrounding Cuzco. My intention was also to show how the dominant power position of the Incas was reproduced through this restricted exchange. My source of data has been texts written by Spaniards in the 16th century. The theoretical framework of this study concerns the keeping and exchange of sacred and valuable objects. With this study I intend to show how anthropological theories can raise new aspects in the Inca culture that have not been discovered by other perspectives. Questions I addressed in this study concerned how the fine cumbi textiles were linked to the Incas. I sought answers to how their belief system was connected with the fine textiles and what this implied when the textiles were restrictively exchanged. The cumbi textiles had a higher value than the other textiles in the Inca empire. This value was constructed through the association of these textiles with the divine origin of the Incas. Therefore when the fine cumbi textiles were exchanged they not only reproduced the Inca kinship group but also affirmed the difference in their identity compared to the general population. The Incas constructed a network of kinship around the empire through marriage alliances with the daughters of local ethnic chiefs. With these leaders the Incas exchanged the fine textiles. These fine textiles were associated with the mythical origin of the Incas and their ancestors, with their cosmological origin. By referring to a common cosmological origin the textiles strengthened the kinship ties and affirmed a common identity and a distinction towards other social groups. The giving of inalienable textiles to the new kinship members helped to produce and reproduce the group. The fine textiles given by the Inca leaders to the ethnic leaders were therefore not only especially fine gifts but also something showing a specific tie between the two.
  • Pulkkanen, Leena (2014)
    Tutkielman tarkoituksena oli tuottaa kirjallisuuskatsaus keratokystisen odontogeenisen tuumorin esiintyvyydestä, diagnoosista ja hoidosta. Kirjallisuuskatsaus pohjautuu pääasiassa tieteellisiin artikkeleihin, jotka on kerätty Medlinesta. Keratokystinen odontogeeninen tuumori on harvinainen leukaluun hyvänlaatuinen kasvain, jolla on potentiaalinen kasvu- ja uusiutumistaipumus. Keratokystinen odontogeeninen tuumori on lähtöisin hammaspienan jäänteistä tai kiille-elimestä ennen hampaan kehitystä. Keratokystisen odontogeenisen tuumorin kehittyminen johtuu useiden kasvurajoitusgeenien menetyksestä, joka johtaa kudoksen hallitsemattomaan kasvuun. Keratokystinen odontogeeninen tuumori esiintyy yleensä alaleukaluussa. Se voi olla yksi- tai monilokeroinen. Lisäksi ympäröivästä tukikudoksesta saattaa löytyä tytärkystia. Kun keratokystisia odontogeenisia tuumoreita on useampi, kyseessä voi olla Gorlin-Goltz syndrooma, johon liittyy myös muita luumuutoksia ja basaalisolukarsinoomia. Keratokystinen odontogeeninen tuumori on usein pitkään oireeton ja ilmenee usein sattumalöydöksenä. Diagnoosi perustuu kliiniseen, radiologiseen ja histopatologiseen tutkimukseen. Keratokystisen odontogeenisen tuumorin hoito on kirurginen poisto. Uusiutumisen ehkäisemiseksi myös ympäröivää leukaluuta ja hampaita joudutaan usein poistamaan. Tämä saattaa vaikuttaa esim. hermojen toimintaan, kasvojen ulkonäköön ja leuan toimintaan.
  • Kyllästinen, Janna (2011)
    Opinnäytetyössäni tarkastelen kerjuun kontrollin muotoja Helsingissä 1930-luvun laman aikana. Kontrollitoimenpiteiden lisäksi tutkin kerjuun määrittelemistä ongelmaksi ja ilmiön tuomitsemista. Poimin moniäänisestä diskurssista keskeisiä argumentteja, jotka määrittivät kerjäämistä ja sen kitkemiseksi valittuja keinoja. Diskursseja analysoimalla pyrin paljastamaan sosiaalisiin ongelmiin ja poikkeavuuden kontrolloimiseen liittyneitä pyrkimyksiä ja valtarakenteita. 1930-luvun lama saattoi Suomessa kymmenet tuhannet henkilöt työttömiksi ja köyhäinhoidon varaan. Köyhäinhoidossa ja irtolaishuollossa työnteon rooli oli ensisijainen ja tilannetta pyrittiin lievittämään varatyöjärjestelmin. Kerjuu oli tarkasteluajanjaksolla kielletty vuoden 1879 vaivaishoitoasetuksella. Kerjuu kuitenkin lisääntyi huomattavasti. Maanteillä liikkuvat kulkurit ja ovilla pyytävät kerjäläiset herättivät virkamiesten, papiston ja kansalaisten huomion ja köyhyydestä tuli paitsi sosiaalinen, myös hyvin poliittinen ongelma. Helsingissä poliisi pidätti pahimpina aikoina yhdeksän kertaa enemmän kerjäläisiä kuin normaaliaikana. Useimmiten pidätetyt lähetettiin kotipaikkakunnalleen, heille annettiin köyhäinhoitoviranomaisten varoitus tai heidät alistettiin maaherran kuulusteluihin. Kerjäämisestä myös tuomittiin yleiseen pakkotyöhön. Seurakunnat ryhtyivät valtion työttömyyskomitean sihteerin pyynnöstä organisoimaan pula-ajan avustustoimenpiteitä ja vastustamaan kerjuuta Helsingissä. Vuonna 1931 perustettiin Diakoniakeskus johtamaan tätä työtä. Propagandallaan Diakoniakeskus pyrki lopettamaan almujen antamisen ovilla, keskittämään avustustoimintaa ja saamaan myös yleisöstä kannattavia jäseniä toiminnalleen. Diakoniakeskuksen toiminta perustui hätäapuaseman ja yösuojan ylläpitämiseen ja se asettui yhteistyöhön myös köyhäinhoitoviranomaisten kanssa. Vallitsevissa diskursseissa kerjääminen esitettiin paheksuttavana ja demoralisoivana toimintana ja sen katsottiin kulkevan käsi kädessä valehtelemisen ja rikollisuuden kanssa. Myös viittaukset nälkävuosiin ja sisällissotaan nousivat esiin viranomaisten esittämissä vaatimuksissa kerjäämisen hillitsemiseksi. Diskursseista ja toiminnasta paljastui voimakkaita kerjäläisten seulomiseen ja laitostamiseen tähdänneitä pyrkimyksiä. Sopeutumattomiksi määritellyt yksilöt tuli alistaa holhouksen ja kontrollin alaisiksi, ja heidät tuli siivota arkipäivän yhteiskunnasta jopa pakkotyölaitoksiin. Diakoniakeskus, viranomaiset ja yleisö olivat kaikki osapuolia siinä kerjuun yhteiskunnalle vahingollisena määrittelevässä diskurssissa, joka heijasteli myös ajan henkeä. Diskursseista nousevatkin esiin ajan hengen mukaiset medikalisoituneen moralismin diskurssit sekä vallanpitäjien moraalinen paniikki köyhyyden äärellä. Vuonna 1937 astuivat voimaan uudet huoltolait, jolloin kerjääminen muuttui köyhäinhoidollisesta kysymyksestä järjestyskysymykseksi ja osaksi irtolaisuutta. Kerjuun vähetessä myös Diakoniakeskuksen toiminnan kannattavuus väheni ja se siirsikin propagandansa painopistettä pois kerjäämisen vastustamisesta. Tutkielman lopussa tarkastelen vielä lyhyesti 2000-luvun romanikerjäläisdiskurssia ja sen yhteneväisyyksiä 1930-luvun keskusteluun ja toimenpiteisiin. Keskeisen lähdeaineiston tutkielmalle muodostavat Helsingin seurakuntayhtymän arkistossa säilytettävät Diakoniakeskuksen lentolehtiset, pöytäkirjat, kirjeet ja lehtileikekokoelma, virallisjulkaisut sekä Huoltaja- ja Poliisimies-lehdissä sekä Suomen Kuvalehdessä julkaistu aikalaiskirjallisuus. Muun lähdeaineiston hankkimisessa olen käyttänyt aineistoja huoltoviraston arkistosta, Helsingin poliisilaitoksen arkistosta sekä Helsingin yliopiston kirjaston käsikirjoituskokoelmista.
  • Kuusiholma, Taneli (2012)
    Pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan julkista keskustelua kerjäämisen kieltämisestä ja siinä esiintyviäkäsityksiä hyvästä julkisesta kaupunkitilasta. Erityisesti Itä-Euroopan romanien harjoittama kerjääminen on herättänyt voimakkaita tunteita Suomessa ja on johtanut lakialoitteeseen kerjäämisen kieltämiseksi. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka kerjäämisen kieltohankkeen ympärille kehittynyt kiista on jäsentynyt. Tutkielmassa vastataan kysymyksiin, minkä yhteisten hyvien puolesta kiistan osapuolet argumentoivat ja mille hyvän julkisen kaupunkitilan käsityksille argumentit perustuvat. Julkinen tila on käsitteenä monimuotoinen ja kiistanalainen. Tilan luonne syntyy sosiaalisessa interaktiossa. Julkisen tilan käsitteen sisällöstä on olemassa vahvoja normatiivisia kantoja. Käsitteen sisältö muodostuu kuitenkin ihmisten toiminnassa ja ihmisten välisen neuvottelun tuloksina syntyneistä normeista. Julkisen tilan lopun teesin mukaan avoin ja demokraattinen kaupunkitila on hävinnyt kaupallisuuden ja turvallisuudenkaipuun seurauksena. Tutkielma selvittää kerjäämisen kieltämisestä käydyn keskustelun yhteyksiä tähän teesiin ja kerjäämiskantojen taustalla vaikuttavia käsityksiä hyvästä julkisesta kaupunkitilasta. Tutkielman aineistona käytetään keskeisen yhteiskunnallisen keskustelun foorumin, Helsingin Sanomien sivuilla ilmestyneitä kirjoituksia liittyen kerjäämisen kieltämiseen vuosina 2010-2011. Aineistoa tarkastellaan hyödyntäen Luc Boltanskin ja Laurent Thévenot’n ajatuksia julkisesta oikeuttamisesta ja vakiintuneista oikeuttamisen repertuaareista eli maailmoista. Kiistan osapuolet oikeuttavat kantansa hyvin eri tavoin. Kerjäämisen kieltoa kannattavat nojaavat argumenteissaan kodin maailmaan vaatien turvallisuuden tunnetta, intimiteettiä ja perinteisten tapojen noudattamista. Kerjäämisen kieltoa vastustavat nojaavat kansalaisuuden maailmaan vaatien solidaarisuutta, demokratiaa ja tasaarvoisuutta. Kiistassa esiintyneet julkisen tilan käsitykset määrittelevät julkisen tilan kahtalaisesti hallittavuuden ja kotoisuuden sekä tasa-arvoisuuden ja avoimuuden alueeksi. Kiistan osapuolet käsittivät julkisen tilan vastakkaisin tavoin, jolloin kiista on tulkittavissa tilankäsitysten väliseksi. Kerjäämiskiista näyttäytyy kahden erilaisen yhteisen hyvän välisenä kamppailuna, joka laantui hataraan kompromissiin. Kiistassa esiintyneet hyvän julkisen kaupunkitilan käsitykset painottavat vastoin julkisen tilan kaupallistumista ja turvallistamista esittäviä näkemyksiä sen tasa-arvoa ja avoimuutta. Suomalainen julkinen tila ei vaikuttaisi olevan lopussa. Kiistassa esiintyvät argumentit antavat aihetta olettaa siinä olevan kysymys tilassa tapahtuvan toiminnan sijaan sitä tekevistä ihmisistä. Tässä mielessä se näyttäytyisi tapauksena globalisaation aikaansaaman ihmisten liikkeen asettamista eettisistä haasteista.
  • Hermalahti, Susanna (2003)