Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 9200-9219 of 27969
  • Koivuniemi, Minna (2008)
    Tutkielmassa tarkastellaan, minkälaisen mahdollisuuden Leader+ yhteisöaloiteohjelma, joka on osa yhteisöaloitepolitiikkaa, tarjoaa kansalaiselle olla mukana yhteisöaloiteohjelman teossa. Leader+ on ohjelma, jonka tarkoituksena on maaseudun kehittämiseen asukaslähtöisesti. Tutkimuskysymykseen haetaan vastausta tarkastelemalla kolmea asiakokonaisuutta; 1) yhteisöaloiteohjelman periaatteita 2) Eteläisen Päijät-Hämeen Laeder+ -ohjelmatyötä ja ohjelmaprosessia sekä 3) aikaisempia tutkimuksia hyödyntäen. Yhteisöaloitteiden kohdalla erityisesti läheisyys- sekä ohjelmallisuusperiaate tukevat kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa yhteisöaloiteohjelman tekoon. Kansalaisille annetaan näiden periaatteiden myötä valtuutus osallistumiseen. Tutkimusosuudessa käydään läpi Eteläisen Päijät-Hämeen alueen Leader+ ohjelmatyön valmistelu ohjelmatyön raportin kautta sekä toimijoille suunnatun kyselyn kautta. Ohjelmatyöhön osallistui 38 henkilöä, joista 26 vastasi suoritettuun kyselyyn. Kyselyn avulla saatuja tietoja peilataan aikaisemmissa tutkimuksissa esiin nousseisiin tuloksiin. Tarkastelussa nousi esiin, että tehokas tiedottaminen on tärkeässä roolissa ohjelman tekovaiheessa, sen avulla kansalaisille turvataan osallistumisen mahdollisuus. Kansalaisten todelliset vaikutusmahdollisuudet riippuvat kuitenkin hyvin monista eri tekijöistä. Todellisiin vaikutusmahdollisuuksiin vaikuttaa kansalaisten oma halu ja kyky vaikuttaa. Kansalaisten kiinnostus toimintaryhmätyöskentelyä kohtaan ei tällä hetkellä ole suuri. Ohjelmatyön vaarana on, että prosessista muodostuu liian monimutkainen ja hankala. Moniportaisen hallinnoinnin liika byrokratisoituminen uhkaa hankaloittaa kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia. Ohjelmateon aikana hyvin keskeiseksi haasteeksi nousee yhteistyön tekeminen, erityisesti negatiivisten ennakkoasenteiden murtaminen. Samalla yhteistyöhankkeiden tekemisen on kuitenkin myös todettu edistävän yhteistyön tekemistä alueilla. Jatkossa olisi vahvistettava kansalaisten luottamusta ohjelmatyön toteutukseen laaditun ohjelman perusteella. Mikäli ohjelmaa ei toteuteta yhdessä laaditun ohjelman mukaisesti, tulee tämä varmasti jatkossa vaikuttamaan kansalaisten motivaatioon osallistua ohjelmatyön tekoon. Huolestuttavaa on myös se, että nuoria ei saada mukaan ohjelmatyön tekoon. Toimintaryhmän rooli muuttuu, kun ohjelmatyö käynnistyy. Tämän kertoo ohjelmatyön aikana muodostettu organisaatio. Siihen, muuttaako tiukemmin organisoitu rakenne toimijoiden valtasuhteita ja miten tämä heijastuu toimintaan, ei tämän tutkielman piirissä voida vastata. Avoimeksi jää myös kysymys voidaanko uskoa, että tulevaisuudessa kansalaisten kiinnostus toimintaan säilyy, ellei toiminnassa esiin nousseisiin ongelmiin löydetä tyydyttävää ratkaisua.
  • Lassi, Tina (2003)
    Työ käsittelee Suomessa aiemmin suhteellisen vähän tutkittua kansalaispuhetta radiossa, jota enimmäkseen kuulee ns. puhelinkontaktiohjelmissa. Radiota on pidetty arkisena välineenä ja siten huomaamattomana, merkityksettömänäkin, jolloin varsinkin marginaalissa toimivat puhelinkontaktiohjelmat ovat jääneet vähälle huomiolle. Aineisto – yli 60 tuntia puhelinkeskusteluja, gallup-osuuksia ja ääneen luettuja kirjeitä – tallennettiin keväällä 1996 Yleisradion neljältä valtakunnalliselta kanavalta. Sittemmin ohjelmamuoto on yleistynyt ja myös keventynyt entistä viihteellisempään suuntaan niin YLE:n televisiossa ja radiossa kuin muissa paikallis- ja kaupallisissa radioissa. Tässä tutkimuksessa keskityttiin kuitenkin asiapitoisempiin kontakteihin, jotka Andrew Crisell on luokitellut ilmaisullisiksi, eli yhteydenottajilla on mielipiteen ilmaisun ja vaikuttamisen tarpeita. Työn alussa kuvaillaan pääasiassa viimeisen parin vuosikymmenen suomalaista kansalaisyhteiskuntaa ja sen erilaisia kansalaisia ja heidän journalismisuhteitaan päälähteenä Heikki Heikkilän väitöskirja. Teoriaosassa hahmotetaan myös kontaktiohjelmamuodon roolia julkisen palvelun periaatteiden ja käytännön puitteissa. Empiirisessä osassa kuvaillaan erilaisten ryhmien tapaa puhua ja argumentoida sekä suosituimpia aihepiirejä. Työn rakenne seuraa neljää jaottelua: Kuvailevassa analyysissä eroja on haettu ja raportoitu ensiksi nuorten ja aikuis-ten, toiseksi kaupunkilaisten ja maalaisten, kolmanneksi suomen- ja ruotsinkielisten sekä neljänneksi eri sukupuolia edustavien kontaktinottajien puheesta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin määrällistä sisällönerittelyä ja luokitusrungossa oli 30 muuttujaa. Lähinnä ristiintaulukointeihin perustuva analyysi toteutettiin SPSS-ohjelmalla, jonka tuloksia täyden-nettiin kuunteluhavainnoilla. Kirjallisuudesta löytyi lisävahvistusta tuloksille siitä, että aineiston nuoret ja aikuiset puhuivat eri lailla ja myös hieman eri asenteella tutkituissa ohjelmissa. Aikuisten asenne oli asiallisempi ja vakavampi, mielipiteet taustoitettiin perusteellisemmin. Nuorten jutustelu oli neutraalimpaa ja ironisempaa, näkökulma oli myös aikuisia yksilöllisempi. Nuoret kuitenkin ilmaisivat ja keskustelivat aikuisia joustavammin ja myönteisemmin. Ohjelmien toimitustapojen vaikutusta sisäl-töön ei auta sivuuttaa. Maalaisuus ja kaupunkilaisuus eivät erottuneet olettamusten mukaisesti, mikä johtui osittain siitä, ettei asuinympäristö käynytkään ilmi odotetulla tavalla. Eri kieliryhmien ja sukupuolten väliltä sitä vastoin löytyi eroja, jotka noudattelevat kutakuinkin aiemmissa eri alojen tutkimuksissa löytyneitä piirteitä. Kokonaisuutena keskustelu oli kielteissävytteistä ja arvostelevaa, tulos vastaa esimerkiksi laajojen samoihin aikoihin toteutettujen EVA:n asennetutkimusten sekä monien suppeampien tutkielmien tuloksia. Varsinaiseksi vaihtoehtojul-kisuudeksi ei tutkittuja ohjelmia voi luonnehtia, mutta moni aihe nousi kyllä kansalaispuheenvuoroissa esille ennen kuin niistä muualla laajasti julkisesti keskusteltiin. Ohjelmissa on asiallisessa muodossaan aineksia kolmanneksi ääneksi joukkoviestinnän ammattilaisten ja virallisten päättäjien tai asiantuntijoiden oheen.
  • Sahlman, Enni (2015)
    Tämän pro gradu -tutkielman taustalla on ajatus siitä, että elämme Manuel Castellsin teoretisoimassa verkostoyh-teiskunnassa, jossa vallitseva tapa organisoida ihmisen toiminta on verkostot. Tämä ulottuu myös tieteen kentälle. Tieteessä yksi verkostoyhteiskunnan ilmenemismuoto on kansalaistiede ja sen tavat yhdistää ihmisiä. Tutkielman lähtökohtana on ajatus, että yksi tapa organisoida tieteen tekeminen verkostoyhteiskunnassa on kansalaistiede. Kansalaistieteen verkostomaisuus näkyy esimerkiksi tutkielman empiriaan kuuluvien verkkosivujen toiminnassa: sivut yhdistävät ihmiset, tutkijat ja projektit keskenään, eikä yhdistyminen ole rajattu aikaan eikä paikkaan. Kansalaistieteestä voidaan puhua myös osallistavana tieteenä tai joukkoistettuna tieteenä. Kansalaistiede on tieteel-listä tutkimusta, johon otetaan tavalla tai toisella mukaan tavallisia ihmisiä. Ihmiset voivat auttaa esimerkiksi ai-neiston keräämisessä, luokittelussa tai analysoinnissa. Ilmiön juuret ulottuvat ainakin 1700-luvulle saakka, jolloin vapaaehtoiset auttoivat keräämään tietoa linnuista. Sittemmin kansalaistiede on kehittynyt paljon ja kehitystä lei-maa erityisesti teknologian kehittyminen. Nykyään kansalaistieteessä käytetään apuna niin interetiä, älylaitteita, mobiilisovelluksia kuin tehokkaita tietokoneitakin. Etenkin internet on ollut suuressa roolissa kansalaistieteen kehityksessä, ja sen avulla ilmiön ympärille on muodos-tunut verkkosivustoja edistämään sitä. Tässä tutkielmassa tutkitaan tapaustutkimuksen keinoin verkkosivuja, joiden tarkoituksena on edistää kansalaistiedettä kokoamalla yksittäisiä projekteja yhteen, esittelemällä niitä ja tarjoamalla ilmiöstä tietoa. Tapaustutkimus on tehty verkkosivuista CitizenScienceCenter.com, SciStarter.com sekä Zooniver-se.org. Tapaustutkimuksella kartoitetaan, miksi ja mihin tarpeeseen tutkittavat verkkosivut ovat syntyneet. Pääpaino on tunnistaa ne keinot, joilla sivustot pyrkivät edistämään kansalaistiedettä. Vastaavasti tutkielmassa kartoitetaan myös niitä ongelmia, joita verkkosivut toiminnassaan kohtaavat. Tapaustutkimuksen aineisto on kerätty muun muassa tutkittavia verkkosivustoja havainnoimalla ja haastattelemalla niiden ylläpitäjiä. Suomessa kansalaistiede on vielä melko tuntematon ilmiö, tai ainakaan siitä ei oteta kaikkea potentiaalia irti. Par-haimmillaan kansalaistiede voi olla win-win-tilanne kaikille: tutkija saa vapaaehtoisilta apua tutkimukseensa ja ihmiset mielekästä tekemistä sekä mahdollisuuden oppia ja vaikuttaa. Tutkielman yhtenä tavoitteena on esitellä Suomessa vielä melko tunnistamaton ilmiö ja tapaustutkimuksen avulla esitellä keinoja, joilla kansalaistiedettä voidaan edistää. Aineiston pohjalta tutkielmassa luodaan tapaustutkimukselle tyypillinen kuvaus kolmen verkkosivuston toiminnas-ta sekä teemoiteltu jako niistä keinoista, joilla ne pyrkivät tavoitteeseensa eli edistämään kansalaistiedettä. Näitä keinoja ovat muun muassa osallistumismahdollisuuksien tarjoaminen, tehokas viestintä, verkkosivujen jatkuva kehittäminen ja kohtaamispaikkana ja projektialustana toiminimen.
  • Luhtala, Kaisa (2011)
    Tutkimus käsittelee Porkkanamafiaksi nimetyn kansalaisliikehdinnän alkuvaiheita ja organisoitumista Suomessa. Toimintaryhmä sai alkunsa Suomessa loppukesällä vuonna 2008, jolloin idea uudenlaisesta toimintamallista levisi sosiaalisen median kautta Yhdysvalloista. Uudenlaista kuluttaja-aktiivisuutta korostanut toiminta-ajatus konkretisoitui varsin nopeasti tempaukseksi, johon osallistui satoja ihmisiä. Organisoimisessa on hyödynnetty internetin sovelluksia tehokkaasti, mikä on vaikuttanut Porkkanamafian toiminnan luonteeseen ja nopeaan leviämiseen. Tapaustutkimus Porkkanamafiasta keskittyy tarkastelemaan kansalaistoiminnan syntyprosesseja ja sijoittuu yhteiskunnallisten liikkeiden tutkimuksen kenttään. Lähtökohtana tutkimuksessa on prosessin empiirinen kuvaus. Toiminnan alkuvaiheen organisoitumista, idean kehittymistä konkreettiseksi toiminnaksi ja ihmisten rekrytoitumista mukaan toimintaan kuvataan Doug McAdamin liikehdinnän syntyä käsittelevän mallin pohjalta. Mallia on tarpeen myös täydentää ottamalla huomioon internetin ja sosiaalisen median vaikutukset. Porkkanamafian toiminnan piirteiden ja syntyprosessien tarkastelu avaa näkökulman siihen, miten kansalaistoiminta toteutuu Suomessa internet-ajalla. Tutkimusta varten olen haastatellut seitsemää Helsingin Porkkanamafian toimijaa sekä kerännyt aineistoa osallistuvan havainnoinnin avulla. Haastattelumateriaalin ja kenttähavaintojen lisäksi olen hyödyntänyt aineistona toimintaa käsitteleviä verkkosivustoja ja-julkaisuja. Tutkimuksen mukaan Porkkanamafian toiminta sijoittuu niin kutsutun perinteisen kansalaistoiminnan ja uudenlaisen verkkoaktivismin välimaastoon. Internet ja erityisesti sosiaalinen media ovat keskeisiä areenoita toiminnan organisoimiseen ja kannattajien mobilisoimiseen. Toiminnan onnistumisen kannalta olennaista on kuitenkin saada ihmiset mukaan tempauksiin, jotka edellyttävät fyysistä läsnäoloa. Porkkanamafian toiminta on internet-vahvisteista eli pääasiallinen toiminta-areena ei ole verkossa, vaikka organisoinnissa hyödynnetään monipuolisesti uutta tieto- ja viestintäteknologiaa. Tutkimus osoittaa, että internetillä ja sen erilaisilla sovelluksilla oli merkittävä asema Porkkanamafian toiminnan syntyvaiheessa. Niiden vaikutus oli keskeinen niin toimintaidean saapumisessa Suomeen, sen omaksumisessa toteutettavaksi kuin itse toiminnan leviämisessä ja organisoimisessa. Rekrytoitumis- ja mobilisaatioprosesseissa internet ja sosiaalisen median valmiit verkostot mahdollistavat ihmisten tavoittamisen nopeasti ilman kustannuksia. Nämä kanavat muokkaavat myös osallistumisen kulttuuria, sillä toimintaa koskevan tiedon levitessä verkossa innostus lähteä mukaan liikehdintään alkaa usein ennestään tuntemattomien henkilöiden kautta. Tukea oman toiminnan oikeellisuudesta saadaan läheisten ihmisten sijaan verkkoyhteisöjen massoilta. Porkkanamafian kaitaisessa epämuodollisessa kansalaistoiminnassa osallistuminen on mahdollista tapahtumakohtaisesti omien resurssien mukaan ja ilman pitkäaikaista sitoutumista. Osallistuminen ei myöskään vaadi yhteisen laaja-alaisen ideologian jakamista. Nämä nykyliikehdinnän piirteet mahdollistavat helpon osallistumisen ja madaltavat näin kynnystä lähteä mukaan toimintaan. Keskeistä yhteiskunnallisen liikehdinnän syntyprosessissa on uusi ja innovatiivinen toimintaidea, joka Porkkanamafialla on ollut niin kutsuttu käänteinen tai positiivinen boikotti eli yrittäjien kannustaminen ympäristön tilaa parantaviin toimenpiteisiin kuluttajien ostovoiman avulla.
  • Müller, Jenni Hannele (2015)
    Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee kansalaistottelemattomuutta ja sen roolia demokraattisessa yhteiskunnassa. Tavoitteena on antaa yleiskuva siitä, mitä kansalaistottelemattomuus on ja miten se voidaan oikeuttaa. Lisäksi tutkielmassa pyritään selvittämään, miten kansalaistottelemattomuus tulisi määritellä 2010-luvulla. Pohdinnan aiheena on myös kysymys siitä, onko nykyinen poliittinen aktivismi selitettävissä kansalaistottelemattomuuden teorialla vai onko käsite kokonaan vanhentunut. Tutkielma asettaa vastakkain kahden filosofin, John Rawlsin ja Hannah Arendtin, käsitykset kansalaistottelemattomuudesta ja pyrkii osoittamaan, kumpi näkemys sopii paremmin nykypäivän yhteiskuntaan. Aihetta käsitellään liberaalin poliittisen teorian kontekstissa. Liberalistisessa yhteiskuntateoriassa keskeinen tutkimusongelma on yksilön ja valtion suhde. Siinä kysytään, missä määrin valtio voi rajoittaa yksilön vapautta ja mistä valtion poliittinen valta saa oikeutuksensa. Kansalaistottelemattomuus nostaa esiin yhden liberalistisen poliittisen teorian kiinnostavimmista ongelmista: onko yksilöllä oikeus olla noudattamatta lakia? Liberalistisessa teoriassa laki velvoittaa vain silloin, kun yksilön perusoikeudet toteutuvat. Jos ne eivät toteudu, ei kansalaisella myöskään ole velvollisuutta noudattaa lakia. Kansalaistottelemattomuuden tarkoitus on suojella kansalaisia valtiovallan väärinkäytöltä ja rajoittamattomalta enemmistön vallalta. Kansalaistottelemattomuus on myös keino testata, kuinka oikeudenmukainen ja demokraattinen yhteiskunta todellisuudessa on. Rawls ajattelee, että kansalaistottelemattomuus on oikeutettua silloin, kun se pyrkii suojelemaan jokaiselle yksilölle taattuja yksilönoikeuksia. Arendt taas ymmärtää kansalaistottelemattomuuden laajemmin. Hänen mukaansa kansalaistottelemattomuus on oikeutettua myös silloin, kun se nostaa esiin epäkohtia demokratian toteutumisessa. Silloin esiin nostetut epäkohdat eivät välttämättä koske suoraan yksilönoikeuksien toteutumista, vaan esimerkiksi sitä, kuinka demokraattinen poliittinen päätöksentekoprosessi on ja miten hyvin kansalaiset voivat osallistua tähän päätöksentekoon. Tutkielmassa osoitetaan, että hyvä esimerkki nykyajan kansalaistottelemattomuudesta on tietovuotaja Edward Snowden, jonka toiminta täyttää kansalaistottelemattomuuden ehdot, jos ne ymmärretään Arendtin tavoin laajemmin. Tutkielmassa tullaan siihen lopputulokseen, että Rawlsin määritelmä kansalaistottelemattomuudelle on auttamatta liian kapea, jotta sillä olisi yhä merkitystä. Arendtin näkemys kansalaistottelemattomuudesta yhteisöllisenä poliittisen toiminnan muotona antaa kansalaistottelemattomuudesta paremman kuvan. Sen mukaan kansalaistottelemattomuus on yksi kansalaisyhteiskuntaan kuuluva poliittisen toiminnan muoto, jonka tehtävänä on tehdä yhteiskunnasta entistä demokraattisempi.
  • Kauppila, Aarno (Helsingin yliopisto, 2013)
    My master s thesis is a study of citizenship and its ideals in disability policy from the perspective of critical ability studies. The main focus of ability studies is to analyze ableism and how it produces ideals of perfect humanness. Therefore, from the perspective of ableism these ideals produce disability and impairments as something intolerable as well as inherently and ontologically negative. My study focused on the disability policy paradigm as it is after the convention on the rights of persons with disabilities from the year 2006. The disability policy paradigm emphasizes both the rights of people with disabilities to full citizenship and their participation in society. The study data included 20 documents from European, national and municipal disability policies, released from 2006 onwards. In this study I explored how ableism defines the construction of full citizenship and how ableism affects individual s possibilities to participate as citizen according to the current disability policy. As my research method, I applied interpretative reading style based on the New Rhetoric. In the current disability policy paradigm the ideal of full citizenship is based on individualistic and neoliberalistic views, which emphasize self-mastery and independence. This ideal is impossible for people with disabilities because self-mastery and independence are defined as autonomy from other people and social services. Moreover, falling short from the ideal is located in ontologically negative space. Subsequently the bodies with impairments are always seen as imperfect and defective as well as economically burdening. Emphasizing the physical imperfectness of individuals defines their possibilities to participate in society because this participation is emulating the ideal. Also, the individuals with disabilities are forced to repeat their imperfectness in order to obtain social services, which enable participation. Ontological discrimination of people with disabilities is evident in the disability policy, even though it contradicts the aims of the policy.
  • Johansson, Jan (2010)
    This work examines the concept of citizenship of TH Marshall and the societal community concept of Talcott Parsons. I am especially interested in whether Marshall s concept of citizenship or Parsons s concept of societal community enable to develop such an analytical framework that creates a basis for relevant examination of how the mechanisms that include or exclude citizenship into the society constitute. The focus is in societal heterogeneity, which will easily introduce multicultural issues in the form of diversity-based conflicts in values, norms and identities. The focus of the review is in the religious orientation and in the examination of the backgrounds of ethnic groups. The research method is the thorough examination of the texts and commenting of the literature of TH Marshall and Talcott Parson, based on which I build my own argumentation and interpretation. As research findings I propose that especially the late works of Talcott Parsons offer analytical tools to study societal pluralism in a way that gives fruitful basis also to the thinking of the 21st century researchers. Parsons s analytical frames of reference form relevant starting points in relation with the social analyses that are made based on inclusion and exclusion. Parsons describes the societal community as differentiated and segmented network, in which different customs and operation models are accepted. Cultural understanding differentiates how and in which context these will be applied. In the conditions of open systems culture can, however, not operate as a connector of the variations of actors neither as a common code that fades away conflicts. Parsons s thinking opens a view into the multicultural world, which is a world society and which consists of ethnic groups that are not internally monolithic but instead in a status of constant cultural redefinition. Individuals and groups are differentiated based on sex, age, different capacities, place of residence, belonging into different collectivities, etc. The late works of Talcott Parsons provide a realistic and an effective, theoretical framework for research of citizenship problems in multicultural conditions. Keywords: citizenship, societal community, society, community, religion, ethnic background, inclusion, exclusion, values and norms.
  • Kaikkonen, Anita (2005)
  • Katisko, Marja (Helsingin yliopisto, 2011)
    Citizenship in the everyday of a work community. Immigrants narratives of working life. Through globalisation and the mobility of workforce, citizenship has gained new forms, and the mere legal definition of citizenship no longer gives a comprehensive view of the citizenship of an individual. Also the social, cultural and financial dimensions of it are related to the concept of citizenship. In Finland, full citizenship is promoted, according to the Integration Act and social security system, by the requirement that immigrants should mainly get their livelihood through work. In my study I approach citizenship on four levels: the global, national, work community and private levels. In the study, the global has constituted the largest possible context, which refers to the local affects of global processes. The local and the global come together in the research in that globalisation is realised on the local level, i.e. in small communities such as work communities. The objective of the study is to examine how the citizenship of immigrants who live and work in Finland is constructed in the everyday life of a work community. The most central concept of the study is cultural script, which is based on prevailing forms of knowing, and which are constructed in different ways in different times and cultures. Conflicts of scripts in the working life and difficulties in understanding and applying them are in the centre of the study. In the study, the working life experiences of immigrants are approached through narrative research. The research material consists of the working life narratives of nine immigrants who live and work in Finland permanently. Each interviewee has been interviewed 2 4 times so the research material consists of 26 interviews. The material has been analysed from the points of view of perception, feeling and action. Deborah Tannen s and William Labov s as well as Matti Hyvärinen s method of expectancy analysis to locate cultural scripts has been utilised to organise the research material. In addition, David Herman s concepts of participatory roles and event types formed in narratives have been used in the analysis of the material. The basis in the analysis is that the world, events and experiences do not define the available processes; they are always culturally and individually anchored choices of the speaker and narrator. The most important results of the study are related to the gap between globalisation and everyday life. The discussion about the future need for workforce due to the changing population structure as well as about the benefits for national economy brought by internationalisation has continued in Finland for years. However, the working life narratives of the immigrants interviewed for the study show that an average citizen and member of a work community does not immediately encounter the macro level benefits in, for example, the mobility of workforce. In most of the working life narratives there was a point in speaking and saying, in which the immigrant worker either dares to speak or falls silent. Sometimes the courage to speak was related to language skills but more to the courage to be seen and to be part of a Finnish work community. Other workers that either speak their colleague with an immigrant background into a part of their work community or marginalise the colleague with their silence have an important role in a Finnish work community. In several working life narratives, the script of the Finnish working life and work community, the way to work, was opened to the immigrant and the so-called script exchange did not take place. The study shows that working life experiences and inclusion and exclusion built on the working life have an important role in the construction of active citizenship. The detailed analysis of the working life experience narratives gives new, relevant research data about citizenship as inclusion.
  • Miettinen, Karimatti (2012)
    Tutkielma käsittelee blogeja toimittajien lähteenä. Tutkielman tarkoitus on selvittää, miten toimittajat käyttävät blogeja lähteenä ja miten kansalaisten ajatuksilla ja ideoilla on mandollisuuksia blogin välityksellä saavuttaa laajempi yleisö kuin vain blogin lukijat. Tutkielma tarkastelee sitä, miten blogosfäärin ja journalismin välille voisi muodostua suhde, joka toisi monipuolisempia näkemyksiä valtajulkisuuteen. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostaa verkostojen, kansalaisjournalismin ja toimituskäytäntöjen tutkimus. Verkostojen tutkimuksessa näkökulma painottuu horisontaalisen viestinnän lisääntymisen myötä internetin demokraattiseen potentiaaliin sekä näkemykseen deliberatiivisesta demokratiasta. Kansalaisuuden näkökulma nojaa vahvasti John Deweyn edustamaan pragmatismiin ja julkisoita korostavaan näkemykseen, jotka vaikuttivat keskeisesti kansalaisjournalististen ideoiden syntyyn. Blogien käyttö lähteenä eroaa monella tapaa kansalaisjournalistista kokeiluista, mutta blogeilla voi nähdä potentiaalia toteuttaa samoja kansalaisen asemaa vahvistavia ideoita, jotka vaikuttivat kansalaisjournalismin heräämiseen 1990-luvulla. Toimituskäytäntöjen näkökulmasta tarkastelussa on tiedonkeruurutiinit sekä journalistin ja lähteen suhde. Tutkielman empiirinen osuus muodostuu kandeksan printtimediaa edustavan toimittajan teemahaastattelusta, joiden tavoitteena on testata aikaisempia havaintoja sekä löytää erityispiirteitä blogien hyödyntämisestä suomalaisessa mediakentässä. Haastattelut rakentuvat neljän pääteeman varaan, joita ovat blogien ymmärtäminen, lähteen kriteerit, lähteen luotettavuus ja erilaiset tavat käyttää blogeja lähteenä. Tutkielman tärkeimmät tulokset ovat viisi blogien hyödyntämisen tapaa sekä se, että kansalaisblogien hyödyntäminen journalistisessa prosessissa on vielä kaukana ideaalista, jossa kansalaisblogien aktiivinen seuraaminen ja lähteenä käyttäminen olisi toimittajien arkipäiväinen rutiini. Blogien hyödyntämisen tavoista tärkein on kiinnostavien aiheiden kalastelu, jota hyödynnetään kuitenkin vaihtelevasti. Muita blogien hyödyntämisen tapoja ovat kommenttien saaminen vakiintuneelta lähteeltä sekä vaihtoehto poliittisesti sitoutuneen median seuraamiselle. Blogit ovat myös kanava tavoittaa ruohonjuuritason kommentointia sekä löytää erityistä asiantuntijuutta. Kansalaisblogien kannalta blogeja hyödynnetään eniten juuri ruohonjuuritason näkemyksiä kartoittaessa. Suurin este kansalaisblogien hyödyntämiselle toimittajan näkökulmasta on se, että ne eivät ole toimittajan kannalta riittävän luotettavia lähteitä. Tutkielma tarjoaa myös näkemyksen siitä, miten kansalaisblogit voisivat saavuttaa paremmin toimittajat ja tarjota uudenlaisia näkökulmia ja tulkintoja todellisuudesta, jolloin kansalaisblogeihin viittaaminen toisi monipuolisuutta vakiintuneiden lähteiden hallitsemaan julkisuuteen.
  • Palmen, Jussi Valtteri (Helsingfors universitet, 2011)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa analysoidaan suomalaista ympäristöliikettä Jürgen Habermasin julkisuuden käsitteen näkökulmasta. Työn tutkimusongelmana on tarkastella julkisuutta ympäristövaikuttamisen keinona. Ponnahduslautana tutkimuksessa käytetään 2000-luvun Lapin metsien käyttöä koskevia kiistoja, joiden ratkomisyrityksiin moni Suomessa toimiva ympäristöjärjestö on osallistunut. Pitkään ratkaisemattomina olleet kiistat ovat johtaneet tilanteeseen, jossa on perusteltua kysyä, mikä ongelmien selvittämisessä on mennyt pieleen. Olisiko ennen kaikkea ammattimaiseen ja institutionalisoituneeseen vaikuttamiseen nojanneet ympäristöjärjestöt voineet toimia kiistojen yhteydessä jollakin vaihtoehtoisella tavalla? Vaihtoehdoksi esitetään Jürgen Habermasin tarjoamaa julkisuuden mallia, jonka on nähty olevan keskeinen modernin yhteiskunnan mahdollisuuksia ja rajoitteita arvioitaessa. Käsitys julkisuudesta sisältää ajatuksen kriittiseen keskusteluun pohjautuvasta, kaikille avoimesta kansalaisvaikuttamisesta. Näin muodostuneesta yleisestä mielipiteestä tulee poliittisen päätöksenteon ohjenuora. Julkisuuden ihanteen rinnalla Habermasin teoria sisältää kuvauksen julkisuuden rakennemuutoksesta – kriittisen julkisuuden alennustilasta myöhäiskapitalistisessa kulutusyhteiskunnassa. Tässä tutkimuksessa käytän näitä kahta teoreettista näkökulmaa arvioidessani nykyaikaista ympäristövaikuttamista. Keskeisin lähdeteos on Habermasin Julkisuuden rakennemuutos ja sen teoreettista perinnettä jatkaneet tutkimukset. Aineistoni koostuu kuudesta teemahaastattelusta, jotka toteutettiin keväällä 2009 Greenpeacessa, Suomen luonnonsuojeluliitossa ja WWF:ssä. Tutkimusmenetelmänä käytän teemoittelua. Sen tuloksena esiin nousevista teemoista keskeisin kertoo ympäristöjärjestöjen ammattimaistumisesta. Tulosteni mukaan ympäristövaikuttamista leimaa institutionalisoituneisuus ja hallinnollisuus, jolloin julkisuusperiaatteen toimintaedellytykset ovat heikentyneet. Julkisuuden käsitteelle löytyy kuitenkin myös varovaista tilausta suomalaisten ympäristöjärjestöjen keskuudessa.
  • Pylkkänen, Jaana Helena (2008)
    Tutkielmassa tarkastelen Helsingin virkamiesyhteistyönä tehdyn yhdyskuntatyön historiaa ja kehityskulkuja vuosina 1970–1991. Erityisesti tutkin, millaisia yhtymäkohtia helsinkiläisellä yhdyskuntatyöllä oli kansalaisyhteiskunnan kehittämiseen. Koostan myös kokonaiskuvan tehdystä monihallinnollisesta asuinaluetyöstä, koska sellaista ei tutkimuksen kohteena olevalta ajanjaksolta ole. Samalla selvitän, mitkä syyt johtivat tämän yhteistoiminnan loppumiseen. Tutkimuksen viitekehys muodostuu useammasta historiallisesta tarkastelusta. Työssäni esittelen kansalaisyhteiskunnan ja valtion suhteisiin liittyvän ajattelun kehittymistä. Yhteisötyön perinteiden kooste antaa taustaa ruotsalaisen Harald Swednerin asuinaluetyön mallille, joka Suomen yhdyskuntatyöhön omaksuttiin. Tutkimuksen teon aikana sosiaalityön osuus Helsingin yhdyskuntatyön kehittämisessä nousi erityiskysymyksenä esiin, mistä johtuen käsittelen historianäkökulmasta sosiaalityön suhdetta yhteiskunnallisiin muutoksiin. Toteutin tutkimuksen organisaatiotutkija Matti Laitisen kehittämää kertovan muutosselonteon menetelmää soveltaen. Menetelmän avulla tuotin muutoskertomuksen, jossa hahmottuu Helsingin yhdyskuntatyön kehityskaari ja kehittämisessä mukana olleiden ajatuksia ja kokemuksia prosessista. Kertomuksen tuottamista ja tutkimuskysymyksiin vastaamista varten haastattelin Helsingin yhdyskuntatyön kehittämisessä keskeisesti mukana olleita kaupungin viranhaltijoita. Muu tutkimusmateriaali koostuu virkamiestyöryhmien toimintaa ja yhdyskuntatyötä käsittelevästä kirjallisesta materiaalista tutkittavalta ajanjaksolta. Muutoskertomus valottaa monihallinnollisen ja –ammatillisen työn organisatorisia edellytyksiä. Kaupungin eri virastojen siirtyminen tulosjohtamiseen ja niiden hallinnon ja toimintojen liian hallintokeskeisesti toteutettu alueellistaminen nousevat siinä tärkeimmiksi syiksi virkamiesyhteistyönä tehdyn asukas- ja aluetyön loppumiselle. Helsingin yhdyskuntatyön suhde kansalaisyhteiskuntaan jää tutkimuksessa avoimeksi kysymykseksi. Kansalaisyhteiskunnan rakentajana tehtyä yhdyskuntatyötä voi pitää, jos hahmottaa kansalaisyhteiskunnan verkostona, jossa viranhaltijat, luottamushenkilöt, kuntalaiset ja järjestöt kehittävät elinympäristöä tasavertaisessa suhteessa kommunikoiden. Tällaiseen yhteistoimintaan yhdyskuntatyö asuinalueiden eri osapuolia tutkimuksen mukaan pyrki saattamaan. Tutkimuksen keskeistä kirjallisuutta ovat Yhdyskuntatyö yhteistoiminnan, suunnittelun ja vaikuttamisen välineenä -raportti (1977), Sosiaali- ja terveysministeriön mietintö Yhdyskuntatyö – suunnitelmallinen muutosprosessi (1985), Rakenteellinen sosiaalityö (1990), Käsitteet liikkeessä (2003), Sosiaalityö ja vaikuttaminen (2003), Sosiaalisen vaihtuvat vastuut (2003), Yhteisöt ja yhteisösosiaalityön lähtökohdat (2004), Sosiaalityön käytäntötutkimus (2005), Yhteisöllisyyden paluu (2005), Menneisyys on toista maata (2007) ja Yhteisöt ja sosiaalityö (2008).
  • Taipale, Jaakko (2008)
    Tutkimuksessa tarkastellaan kansalaisyhteiskunnan ja julkisen vallan yhteistoimintaa Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan (KANE) kontekstissa. Neuvottelukunta tuo yhteen julkisen vallan, kansalaisyhteiskunnan ja elinkeinoelämän edustajia. Neuvottelukunnan tavoitteena on edistää kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä, parantaa julkisen vallan ja kansalaisyhteiskunnan keskinäistä vuorovaikutusta, edistää poliittista ja yhteiskunnallista osallistumista sekä vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa. Kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten turvaaminen nähdään keskeisenä toimenpiteenä tasapainoisen yhteiskunnallisen kehityksen jatkumiselle. KANE on tähän tehtävään luotu poliittinen yhteisö, jolla on yhteiskuntapoliittisia tavoitteita. Tavoitteiden toteuttaminen edellyttää vallankäyttöä, joka on tämän tutkimuksen kohteena. Tutkimus avaa uuden näkökulman neuvottelukunnan toiminnan tarkasteluun. KANEsta ei ole tehty aiempaa tutkimusta. Neuvottelukunnasta ei myöskään ole tehty tulkintaa tutkimuksen käyttämästä hallinnan valtateoreettisesta näkökulmasta käsin. Käytettävä teoria ja valta-analytiikka pohjautuvat Michel Foucault'n ajatteluun vallasta. Vallan käsitteleminen hallintana tarkoittaa vallan tarkastelemista toimintaan kohdistuvana toimintana. KANE tulkitaan tutkimuksessa yhteiskuntapoliittisen ohjauksen välineeksi. Siten foucault'lainen valta-ajattelu soveltuu KANEn kaltaisten yhteistoiminnallisten hallintokäytäntöjen tutkimiseen. Tutkimuksen erityisen mielenkiinnon kohteena on kansalaisjärjestöjen valta-asema neuvottelukunnan toiminnassa ja yhteistoiminnan vaikutukset julkisen vallan ja kansalaisyhteiskunnan välisille suhteille. Tutkimuksessa KANEa analysoidaan 1) vallankäyttönä 2) vallankäyttäjänä ja 3) KANEn sisällä käytävän valtakamppailun näkökulmista. Näitä kolmea näkökulmaa tarkastellaan valtateoreettisella ja empiirisellä tasolla. Aineiston analyysissa osoitetaan teoreettisen problematiikan esiintulopintoja. Tutkimuksessa osoitetaan hallinnan järjestelmän toiminta tutkittavassa kontekstissa edellä eriteltyjen näkökulmien mukaisesti. Hallinnan näkökulmasta neuvottelukunnan päämääränä on kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen ja kansalaisyhteiskunnan toiminnan ohjaaminen, ja siten hallittavaksi tekeminen. KANEn ja sen sisältämien asiantuntijakäytäntöjen tehtävänä on välittää hallinnan päämäärien mukaiset tulkinnat ja käytännöt yksittäisten kansalaisyhteiskuntatoimijoiden tasolle. KANE käyttää valtaa tuottamalla auktoritatiivista tietoa ja tulkintoja tarkastelemistaan asiakysymyksistä. KANEn toiminnassa on poliittinen ulottuvuus jaostojen ja työryhmien työssä, kun neuvottelukunnan osapuolten intressejä yritetään sovittaa yhteen KANEn yhteisten kannanottojen mahdollistamiseksi. Järjestöosapuolen mahdollisuudet edistää kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä arvioidaan hyviksi, joskin osallistuminen KANEn toimintaan liittää järjestöt tiukemmin osaksi hallinnollista järjestelmää. Tutkimuksen aineisto on kerätty osallistumalla KANEn toimintaan. Havainnointia on tehty KANEn ja sen asettamien työryhmien ja jaostojen kokouksissa. Verojaoston ja Yleishyödylliset palvelut -työryhmän kokoukset avasivat KANEn tarkastelemaa tematiikkaa ja asiakysymyksiä. Osallistuminen neuvottelukunnan toimintaan on mahdollistanut kattavan kuvan muodostamisen neuvottelukunnan toiminnasta ja neuvottelukunnan käsittelemien teemojen merkityksestä neuvottelukunnan työlle. Tutkimusta varten on kerätty kaikki neuvottelukunnan tuottama ja neuvottelukunnan perustamiseen liittyvä materiaali. Aineistosta kannattaa erikseen mainita Valtioneuvoston periaatepäätös kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten edistämiseksi. KANEn tuottamista dokumenteista tärkeimpiä on Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan toimintasuunnitelman luonnos. KANE on myös tuottanut useita kokouspöytäkirjoja, muistioita ja selvityksiä, joita hyödynnetään neuvottelukunnan toiminnan tarkastelussa.
  • Vanamo-Chireux, Elina-Maria Christina Johanna (2012)
    Tämä tutkimus käsittelee globalisaation konkreettisia vaikutuksia kansallisesti määrittyneisiin toimintoihin. Lähtökohtana on kiinnostus globalisoituvan maailman aiheuttamiin mentaliteetinmuutoksiin. Globalisaatio merkitsee valtioiden, kansojen ja yksilöiden välisen keskinäisriippuvuuden lisääntymistä taloudellisten realiteettien sekä luonnonvarojen rajallisuuden vuoksi. 1900-luvun lopulla kiihtynyt globalisaatio, jonka sisään voi laskea EU-integraation, lisää myös ihmisten liikkuvuutta. Niin työpaikat kuin työntekijätkin muuttavat aiempaa enemmän paikasta toiseen. Vaikuttaako tämä ihmisten käsitykseen kansallisista identiteeteistä? Tutkimuskohteena on kansallisiin puitteisiin ankkuroituneen suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen – tarkemmin sanottuna Rakennusliiton – suhtautuminen työperäiseen maahanmuuttoon. Tarkoituksena on ollut tutkia kuinka kyseisen liiton äänenkannattaja, Rakentaja-lehti, on artikkeleissaan ruotinut ulkomaista työvoimaa 20 vuoden aikajaksolla. Pääasiallinen tutkimuskysymys on seuraava: millaisena ulkomaisen työvoiman problematiikka näyttäytyy Rakentaja-lehdessä ja millaisia muutoksia teeman käsittelyyn sisältyy vuosina 1988-2007? Tämän kysymyksenasettelun kautta on pyritty selvittämään Rakennusliiton omaksuman globalisaatiostrategian luonnetta. Kaikista Suomessa toimivista ammattiliitoista valikoitui tutkimuskohteeksi Rakennusliitto siksi, että rakennusala kuului ensimmäisiin ulkomaista työvoimaa palkanneisiin aloihin Suomessa ja on 2010-luvulla tunnettu suhteellisen suuresta ulkomaisen työvoiman osuudestaan. Tarkastelujakso alkaa taloudellisen nousukauden huippuvuodesta 1988 ja ulottuu vuoteen 2007. Todellisten muutosten jäljittämiseksi oli aikajakson oltava riittävän pitkä. Se sisältää myös kiinnostavia poliittisia tapahtumia, kuten sosialistisen itäblokin hajoamisen, EU:n laajenemisen ja integraation syvenemisen. Lehden kahdestakymmenestä vuosikerrasta suodattui analysoitavaksi 353 artikkelia. Metodina on käytetty diskurssianalyysiä, jossa keskityttiin artikkeleiden sanomaan ja niiden sisältämiin vivahteisiin. Tutkimustulokset kertovat, että ulkomainen työvoima muodosti Rakennusliitolle todellisen pulman vaikeuttamalla suomalaisten rakentajien hyväksi tehtävää edunvalvontatyötä. Lehdessä nostettiin esille kymmeniä erilaisia syitä ulkomaisen työvoiman vastustamiselle, joista tärkeimmiksi osoittautuivat laillisuuden varjeleminen ja moraalisuuden ylläpitäminen. Aineisto jakautui kahteen aaltoon sen perusteella, että ulkomaista työvoimaa koskeva kirjoittelu oli runsasta 1989-91 ja 2001-2007. Nämä aallot korreloivat suurin piirtein taloudellisen noususuhdanteiden kanssa mutta merkittävässä roolissa oli myös kansainväliset tapahtumat, etenkin EU:n itälaajentuminen vuonna 2004. Toinen aalto sisälsi paitsi monipuolisempia perusteluja ulkomaisen työvoiman ongelmallisuudelle myös uudenlaisia ratkaisukeinoja ongelmallisuuden vähentämiseksi. Tiedottamisen ja työmaavalvontojen rinnalle nousi viranomaisten kanssa tehtävä yhteistyö sekä rakenteellisten ja lainsäädännöllisten muutosten aikaansaaminen. Suurin muutos tapahtui kuitenkin Rakentajan ulkomaalaisiin kohdistuvassa katseessa. Pitkän ekskluusiovaiheen tilalle asettui ulkomaalaisten läsnäolon hyväksymisestä juontuva inkluusio: ulkomaalaisten otettiin liiton jäseniksi, heille perustettiin oma ulkomaalaisosasto, tietoa alettiin antamaan viron ja venäjän kielellä. Rakentajasta paljastui kaksi ylätason diskurssia. Ensimmäinen on nationalistinen, suomalaisen yhteiskunnan ja suomalaisten työntekijöiden hyvinvointia korostava puhetapa, joka pysyy vahvana läpi aineiston: ”resurssit suomalaisille!” Toinen diskurssi on toisessa aallossa muodostuva ”oikeuksia kaikille!”- linjaus, joka suhtautuu tasa-arvoisesti ulkomaalaisiin työntekijöihin, ottaen huomioon heidän näkökulmansa ja rinnastaen heidät monella tapaa suomalaisiin. Ulkomaalaiset eivät tässä diskurssissa muodosta ulkopuolisten massaa, vaan heihin suhtaudutaan neutraalisti – heistä tulee kunnioitusta ansaitsevia normaaliyksilöitä. Suunnanmuutos saattaa johtua juurikin globalisaation asettamista paineista: ei ole muita vaihtoehtoja kuin hyväksyä ulkomaisen työvoiman läsnäolo ja yrittää kääntää ilmiö voitoksi. Ryhtyessään puolustamaan universaaleja työntekijän oikeuksia ja valvomaan kaikkien halukkaiden jäsentensä etuja kansalaisuudesta riippumatta Rakennusliitto ottaa kiinnostavan askeleen kohti ylikansallista ammattiyhdistysliikettä. Siinä onkin kenties ay-liikkeen tulevan menestyksen avain: irrottautuminen kuluneen vuosisadan ajalta tarttuneesta kansallisesta katseesta ja energian kohdistaminen uudenlaisiin toimintamalleihin ammentamalla työväenliikkeen varhaiskauden ihanteesta, nimittäin universaalista solidaarisuudesta.
  • Pantti, Mervi (2000)
    Tutkimuksen kohteena on Suomessa itsenäisyyden aikana käydyt keskustelut kotimaisen elokuvan edistämisestä. Tutkimuksessa pyritään selvittämään, millaisia argumentteja elokuva-ala on eri aikoina esittänyt kotimaisen elokuvan tukemisesta, miten nämä argumentit on perusteltu elokuvaan kytkettyjen arvojen avulla ja millä konkreettisilla, tuen organisointiin liittyvillä seurauksilla. Elokuvapolitiikka on tutkimuksessa määritelty tavoitteelliseksi toiminnaksi, jolla yksilöt, intressiryhmät ja instituutiot pyrkivät vaikuttamaan elokuvan asemaan yhteiskunnassa. Tämä käsitys poikkeaa elokuvapolitiikan ahtaasta määritelmästä, jossa elokuvapolitiikalla viitataan elokuvaan kohdistuviin hallinnollisiin toimenpiteisiin. Tavoitteenani on antaa aikaisemmin akateemisessa tutkimuksessa sivuutettu näkökulma suomalaiseen elokuvakulttuuriin. Elokuvapoliittisten keskusteluiden historiaa jäsennetään jaottelemalla elokuvapoliittisten toimijoiden joukko kolmeen kenttään: säätelevään (valtiolliseen), puolustavaan (yksityiseen) ja neuvoa-antavaan (välittävään) kenttään. Säätelevä kenttä viittaa niihin instituutioihin ja viranomaisiin, joilla on hallinnollinen valta säädellä elokuvaa ja jotka voivat esittää elokuvapoliittiset kannanottonsa lakien tai erilaisten hallinnollisten päätösten muodossa. Puolustava kenttä viittaa elokuva-alan toimijoihin, jotka säätelyn kohteena joutuvat puolustamaan omia näkemyksiään elokuvasta (elokuvateollisuus, elokuvan liikeala- ja kulttuurijärjestöt, elokuvajournalismi). Neuvoa-antavaan kenttään luetaan sellaiset säätelevän kentän asettamat elimet ja instituutiot, jotka ovat pääosin elokuva-alan edustajien miehittämiä ja jotka esittävät näkemyksensä virallisissa asiakirjoissa (esim. valtion elokuvataidetoimikunta). Tutkimuksen teoreettis-metodologisena lähtökohtana on sosiaalinen konstruktionismi ja aineiston analyysissa nojataan väljästi retoriseen diskurssianalyysiin. Elokuvapolitiikan toimijoiden katsotaan kieltä käyttäessään olevan uusintamassa tai muuttamassa todellisuutta. Retoriseen diskurssianalyysiin liittyy myös oletus merkityksiä tuottavan toiminnan kontekstisidonnaisuudesta. Kontekstiksi on valittu valtiollinen kulttuuripolitiikka ja sen kehitys, koska kulttuuripolitiikan taidetta koskevien määritelmien nähdään viime kädessä määräävän elokuvan puitteet suomalaisessa yhteiskunnassa. Kulttuuripolitiikan ja elokuvapolitiikan kehitys pyritään sitomaan myös laajempaan yhteiskuntahistoriaan, ennen muuta hyvinvointivaltion ajatuksen läpimurtoon ja kehitykseen. Elokuvapoliittista keskustelua käydään eduskunnassa ja valtioneuvostossa, elokuvan kulttuurijärjestöjen ja liikealan piirissä sekä erilaisissa komiteoissa ja toimikunnissa. Käytetty lähdeaineisto on tämän mukaisesti laaja: siihen kuuluu yhdistysten pöytäkirjoja, valtion virallisjulkaisuja (lakeja, asetuksia, komiteamietintöjä) sekä päivälehtien ja elokuvalehtien artikkeleita. Tutkimuksen tuloksena paikannetaan kolme elokuvapoliittista periodia (1917-1960; 1961-1976; 1977-) sekä suomalaisen elokuvapolitiikan pitkä linja: elokuvan kansalliseen merkitykseen vetoaminen. Puolustava kenttä on elokuvan olemassa olevien puitteiden parantamiseksi pyrkinyt säätelevän kentän kanssa yhteisen kansallisen edun ajatukseen nojaavaan liittoon. Ensimmäisen kauden kuluessa liitto rakentui, toisessa sen valtiojohtoinen muoto kriisiytyi ja kolmannen kuluessa on syntymässä uudenlainen kolmikantainen liitto puolustavan kentän, säätelevän kentän ja markkinoiden välillä.
  • Kiiskinen, Heljä (2005)
    Pro gradu -tutkielmani on poliittisen viestinnän alaan kuuluva tutkimus, jossa tarkastelen kansallisen edun käsitteelle annettuja sisältöjä Euroopan unionin perustuslaista käydyssä julkisessa keskustelussa. Perustuslaki on merkittävä käännekohta Euroopan unionille, minkä lisäksi se vaikuttaa jäsenmaihin kansallisella tasolla. Perustuslaista ja lakia valmistelleesta hallitusten välisestä konferenssista käytiin Suomessa keskustelu, jossa jännite kansallisten etujen ja hvk:n päätösten välillä oli vahvasti esillä. Kansallinen etu oli läsnä kaikissa keskustelun käänteissä, minkä vuoksi käsitteen avaaminen oli perusteltu tutkimuksen kohde. Poliittisessa kielessä on paljon kansallisen edun kaltaisia, itsestään selviltä näyttäviä käsitteitä, joiden merkitykset ovat kuitenkin moniselitteisiä ja kiistanalaisia. Tutkimalla näitä merkityksiä teemme kieltä ymmärrettävämmäksi ja havainnoimme poliittisia valtarakenteita. Tutkimusaineistokseni valitsin noin 195 uutis- ja mielipidekirjoitusta, jotka oli julkaistu heinäkuun 2003 ja helmikuun 2004 välillä suurimmissa kotimaisissa sanomalehdissä. Teoreettisesti työni perustuu aiempiin tutkimuksiin "kansallisen" käsitteestä sekä geopoliittisen kamppailun teoriaan. "Kansallinen" on useimmiten liitetty kansallisen identiteetin ja kansallisen kulttuurin kysymyksiin. Omassa tutkimuksessani kansallisen edun sanaparista kuitenkin hahmottui selvästi poliittinen käsite, jonka yhteys kansallisen määritelmiin on siinä, että molemmat käsitteet ovat kiistan- tai jopa kamppailunalaisia. Analyysin ensimmäisessä vaiheessa määritin kansallisen edun sisällöt teema-analyysin avulla. Merkitykset syntyivät toimijoiden vastakkaisista kannoista perustuslakiin liittyvissä kysymyksissä. Sisällöiksi hahmottuivat mm. realismi, kansalaisten oikeudet ja demokratian säilyttäminen, turvallisuuden lisääminen ja unionin yhteinen etu. Tärkeimmäksi syvämerkitykseksi hahmottui pyrkimys valta-asemien vahvistamiseen. Toisessa vaiheessa testasin sekä Sami Moision esittämää jakoa Suomen EU-jäsenyyskiistassa vaikuttaneista ryhmittymistä että ryhmittymien käyttämiä geopoliittisia argumentteja. Kontekstina olivat kansallisen edun määritelmät ja metodina Chaïm Perelmanin argumentaatioteorian dissosiatiiviset tekniikat eli kontrastiparit. Kontrastiparit, joilla kansallista etua määriteltiin, olivat: 1) Venäjä-Euroopan unioni, 2) itä-länsi, 3) pieni maa - suuret maat, 4) ulkopuolella-ytimessä, 5) passiivisuus-aktiivisuus sekä 6) menneisyys-nykyisyys. Argumentaatioanalyysini johtopäätöksenä on, ettei jako lännettäjiin, traditionalisteihin ja varovaisuuslinjalaisiin enää riitä, sillä keskustelussa on muitakin toimijoita. Lisäsin asetelmaan neljännen ryhmittymän, EU-pragmatistien joukon. Geopoliittiset argumentit eivät myöskään yksin riittäneet kuvaamaan kansallisen edun argumentointia, vaikka erityisesti lännettäjät käyttivät niitä paljon. Tällaisia argumentteja olivat muun muassa Venäjän läheisyys, Suomen syrjäisyys sekä reunavaltioistumisen. Eniten kansallista etua määriteltiin kuitenkin pienen maan argumentilla eli Suomen pieni koko unionin jäsenenenä vaikuttaa toimijoiden mukaan eniten kansallisen edun toteutumiseen. Keskustelu oli kautta linjan kansalliseen näkökulmaan ankkuroitunutta. Perustuslakikeskustelua kävi harvalukuinen eliitti, joka nosti esille vain muutamia perustuslakiin liittyviä kysymyksiä. Kansalaisten osuus keskustelussa oli vähäinen. Hvk-neuvottelujen kariutuminen joulukuussa 2003 johti keskustelijat uudelleenarvioimaan Suomen EU-politiikan suuntaa. Tutkimukseni dokumentoi eräänlaista hämmennyksen aikaa, jolloin keskustelua käyvä eliitti pohti voimakkaasti Suomen asemaa ja mahdollisuuksia Euroopan unionissa.
  • Paavola, Annika (2003)
    Työssä tarkastellaan kansallista finanssipolitiikkaa rahaliitossa yleisesti ja tutkitaan finanssipolitiikan rajoittamisen tarpeellisuutta eri lähtökohdista. Tarkastelussa keskitytään kolmeen toisiaan täydentävään rahaliittomalliin ja tulkitaan näiden tuloksia lähinnä EMUn talouspoliittisen järjestelmän näkökulmasta. Kolmannessa luvussa perehdytään Charin ja Kehoen (1998) kahden periodin malliin, jossa tutkitaan keskuspankin sitoutumisen merki-tyistä finanssipolitiikan rajoitteiden tarpeellisuudelle ja havaitaan, että finanssipolitiikan rajoittaminen on tarpeen vain, jos keskuspankki ei kykene sitoutumaan ennalta ilmoittamaansa politiikkaan. Raha- ja finanssipolitiikalle asetettujen yhteisten tavoitteiden merkitykseen perehdytään Dixitin ja Lambertinin (2002 ja 2001b) rahaliitto-mallin tarkastelussa luvussa neljä. Mallin mukaan talouden parhaaseen mahdolliseen tasapainoon päästäisiin asettamalla raha- ja finanssipolitiikalle yhteiset tuotanto- ja inflaatiotavoitteet. Tämä edellyttää raha- ja finanssi-politiikan päätöksentekijöiden välistä yhteistyötä ja finanssipolitiikan koordinointia siten, että kunkin jäsenmaan finanssipoliittiset päätökset todella tähtäävät yhteisten tavoitteiden saavuttamiseen. Mallin heikkous on kuitenkin se, ettei se ota huomioon jäsenmaiden velkaantumista, vaikka jäsenvaltioiden yhteenlasketulla julkisen velan määrällä on todettu olevan vaikutus rahaliiton yhteiseen inflaatiotasoon. Lopuksi viidennessä luvussa tutkitaan rahaliiton muodostamisen ja sen kasvun hyvinvointivaikutuksia Beetsman ja Bovenbergin (1998) mallin avulla. Mallin mukaan rahaliiton luominen voi kasvattaa hyvinvointia inflaatiota ja julkisia menoja laskemalla sekä tuotantoa kohottamalla. Teorian mukaan rahaliitosta saatavat hyödyt kasvavat jäsenmaiden määrän lisääntyessä, koska yksittäisten jäsenmaiden mahdollisuudet vaikuttaa rahaliiton yhteiseen inflaatioon vähenevät, ja tällöin myös rajoitteiden merkitys vähenisi. Mallin ongelmana kuitenkin on, että se olettaa kaikkien rahaliiton jäsenvaltioiden olevan identtisiä eli myös samankokoisia. Euroopan talous- ja rahaliiton jäsenmaat ovat kuitenkin hyvin erilaisia sekä talouden rakenteiltaan että kooltaan. Suurten maiden finanssipoliittisilla päätöksillä onkin todellisuudessa pieniä maita suurempi vaikutus koko rahaliiton talouteen. Esiteltyjen teorioiden perusteella keskeisimmäksi kysymykseksi finanssipoliittisia rajoituksia asetettaessa muodostuu kuitenkin yhteisen keskuspankin rahapolitiikan uskottavuus. Jotta rajoitteista voitaisiin luopua, olisi us-kottavuutta lisättävä muilla keinoin. Malleissa korostuu myös yhteistyö raha- ja finanssipolitiikan suunnittelussa vaihtoehtona tiukoille rajoitteille. Rahaliitossa, jossa rahapolitiikka on keskitetty yhteiselle keskuspankille ja finanssipolitiikka hajautettu jäsenvaltioiden hallitusten päätettäväksi, tilanne on monimutkainen. Toivottavaa tietenkin olisi, että yhteisen edun ajaminen saisi jäsenmaiden inflaatio- ja tuotantotavoitteet yhtenemään. Nykyisellään ei siis voida ajatella täydellistä luopumista kasvu- ja vakaussopimuksen kaltaisista rajoitteista. Perusteet rajoitusten muuttamiselle vastaamaan paremmin yksittäisten maiden erityispiirteitä ja taloudellisia painoarvoja ovat kuitenkin olemassa.
  • Anttila, Jorma (Helsingin yliopisto, 2007)
    National identity is a general, more or less shared meaning structure. Those who share it, identify with a nation according to their beliefs of what national identity consists of. The present study examined the Finnish national identity in relation to other spatial identities, such as local or European identity. Data were drawn from a sample of 179 respondents who represented the adult population in the year 1993. The focus was on the representation of the Finnish national identity, the limits and components of this identity, and on the position of national identification among all human identifications. Categorization, the basic process in the construction of national identity, consists of inclusion and exclusion. Different forms of identification could be distinguished along with different contents. Discrimination and derogation of outgroups were associated with identification that emphasized inter-nation comparison and framed identity in an essentialistic and thus exclusionary way. The contents of national identity were examined using a quantitative word-assessment method, and related to different forms of identification. With regard to Finnish identification, few differences between age, educational or SES groups were found. Despite the lack of differences in the strength of Finnish identification, those with more education to a greater extent relativized their Finnishness. Those who held positive attitudes to immigrants associated Finnishness with both positive and negative traits. Pro-immigrant attitude was related to an emphasis on cultural Finnishness and a de-emphasis on comparative and status-oriented Finnishness. Among the respondents with lower level of education, the emphasis on cultural Finnishness clearly predicted pro-immigrant attitudes. Those who did not produce any spontaneous response to a request to define Finnishness were more likely to be anti-immigrant. Thus, reflexive self-understanding implies openness towards other nationalities. Changes in the representation of Finnishness are suggested by differential weights given by respondents to different aspects of the national identity. Older respondents regarded the moral-anthropomorphic aspects of identity as more important. The younger respondents felt relatively more Finnish in the company of foreigners than did the older generations, to whom being with friends and in other close relationships stood out as contexts of national identification. The aspect of identity which is based on categorization and comparison could be called identity for others. The other aspect of the national identity is identity for ourselves, which emphasizes self and cultural self-understanding. A modern marketing oriented “image-of-Finland” identity represents identity for others.
  • Shemeikka, Tero Juhani (2006)
    Tutkimuksen aihepiiri on kansainvälinen politiikka Euroopassa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kolmen valtiollisen toimijan ulkopoliittinen peruslinja ja kansallinen strateginen kulttuuri kylmän sodan aikana sekä niiden näkyminen suhtautumisessa Neuvostoliittoon. Tutkimuksen hypoteesi oli, että kolmen näennäisesti samanlaisen valtiotoimijan ulkopoliittinen orientaatio oli kylmän sodan aikana erilainen. Analyysin teoreettisena pohjana oli realismin luoma viitekehys valtioiden tavoitteista ja toiminnan rajoitteista kansainvälisessä järjestelmässä. Perusoletuksena oli, että toimijoina ovat valtiotasoiset toimijat. Niiden ulkopolitiikka lähestyttiin kansallisen strategisen kulttuurin teoreettisen viitekehyksen kautta. Lisäksi tarkasteltiin kansallisen edun käsitteen ja teoreettisen pohdinnan, kuten kansallisen identiteetin käsitteen avulla valtioiden mahdollisuuksia päämääriensä saavuttamiseksi, niiden pääasiallisia esteitä ja rajoituksia sekä muuttuvan kansainvälisen järjestelmän asettamia muutospaineita. Lisäksi kuvattiin valtioiden ulkopoliittista päätöksentekoa. Lyhyesti verrattiin kolmen valtion suhtautumista Prahan kriisiin sekä sen vaikutuksia niiden ulkopoliittiseen linjaan ja idänpolitiikkaan. Tutkimuksen johtopäätös on, että valtioiden strategiset kulttuurit poikkesivat toisistaan kylmän sodan aikana. Ranskalle oli tärkeintä itsenäisen eurooppalaisen suurvaltaroolin takaisin saaminen sekä imagon säilyttäminen. Iso-Britannia taantuvana, loistokkaat ulkopoliittiset perinteet omaavana valtiona ja entisenä imperiumina tasapainoili eurooppalaisten ja globaalien sitoumustensa välillä, jälkimmäisistä luopumaan joutuen. Saksalle tärkeintä toisen maailmansodan päättymisen jälkeen oli poliittisen suvereenisuutensa takaisin saaminen sekä sen jälkeen Saksojen jälleenyhdistyminen. Kolmen valtion idänpolitiikan taustalla oli erotettavissa sekä materialistisia intressejä että immaterialistia arvostuksia. Valtioiden sisällä oli erilaisia käsityksiä ulkopolitiikasta ja idänpolitiikan suunnasta. Tämä on tullut esiin vaalikamppailuiden yhteydessä. Kolmen valtion asema kansainvälisessä järjestelmässä ei ollut kylmän sodan aikana samanlainen. Valtioiden strategiset kulttuurit ja kansalliset identiteetit poikkesivat toisistaan. Kansalliset strategiset kulttuurit muuttuivat kylmän sodan aikana myös ulkoisista paineista syntyvien prosessien tuloksena. Käynnissä oli myös sisäsyntyisiä, Euroopan yhteisöjen yhteisen ulkopolitiikan rakenteiden, valtioiden välisen tiedonkulun sekä ulkopolitiikan systemaattisen reaaliaikaisen analysointikyvyn kehittämisen prosesseja. Myös nämä prosessit vaikuttivat valtioiden strategiseen kulttuuriin ja EU:n yhteisen strategisen kulttuurin kehittymisen mahdollisuuksiin. Työn lopussa pohditaan, onko kylmän sodan ulkopolitiikan linjoista tehtävissä ennakointia Ranskan, Ison-Britannian ja Saksan toiminnasta vastaavanlaisessa maailmantilanteessa. Tulevaisuudessa valtioiden ulkopolitiikka on vahvasti sidoksissa EU:n kehitykseen. Historiasta, politiikasta, kulttuurista ja maantieteestä johtuen Ranskan, Ison-Britannian ja yhdistyneen Saksan strategiset kulttuurit eivät ole yhteneväiset. Valtiot ovat liittolaisia, mutta niillä on keskenään erilaiset suhteet Washingtoniin ja Moskovaan sekä erilainen suhde transatlantiseen turvallisuuskokonaisuuteen.
  • Tervo, Markku (University of Helsinki, )
    Liikenneonnettomuuksissa menehtyy vuosittain 200–300 ihmistä Suomessa. Vaikka pitkään jatkunut liikenneturvallisuustyö on ollut tuloksekasta, ei Suomi ole aivan saavuttanut liikennekuolemien vähentämiselle asetettuja tavoitteita. Yhtenä tulevaisuuden haasteena on iäkkäiden kuljettajien lukumäärän voimakas lisääntyminen tarkoittaen, että yhä useammalla kuljettajalla on ajokykyyn vaikuttavia sairauksia tai toimintakyvyn heikentymiä, jotka ovat usein kuolemaan johtaneiden liikenneonnettomuuksien taustalla. Tämä korostaa lääkäreiden asemaa ajoterveyden valvojina. Vaikuttaa kuitenkin siltä, etteivät lääkärit aina halua tai osaa puuttua potilaan ajo-oikeuteen, mikä voi osin selittyä sillä, ettei lääkäri tunne potilaan aiempaa sairaus- ja lääkityshistoriaa. Vaiheittain käyttöön otettava, koko Suomen kattava sähköinen potilastiedon arkisto yksinkertaistaa potilastietojen liikkuvuutta eri organisaatioiden välillä. Potilaan koko sairaushistorian näkeminen yhdellä kertaa voisi siten mahdollistaa perustellumman arvion tekemisen potilaan ajokyvystä. Potilastietojen arkaluontoisuudesta johtuen luovuttamisen edellytyksenä on kuitenkin pääsääntöisesti potilaan suostumus. Tutkielman keskeisimpänä tutkimuskysymyksenä on pohtia, tulisiko potilastiedon luovuttamisen tiukkaa sääntelyä lieventää ajoterveyden valvonnassa. Kyse on käytännössä siitä, miten yksityisyyden suojaa ja muiden liikenteenkäyttäjien turvallisuutta tulisi punnita. Tutkielmassa kartoitetaan nykyistä oikeustilaa ajoterveyden valvonnan ja potilastiedon luovuttamisen osalta Suomessa ja Pohjoismaissa sekä tutkitaan de lege ferenda -näkökohtia. De lege ferenda -osiossa luodaan katsaus perustuslakivaliokunnan kannanottoihin ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön, minkä lisäksi osio sisältää ajoterveyden valvonnan laiminlyöntejä koskevan empiirisen tutkimuksen, jota rikastetaan oikeustaloustieteellisillä argumenteilla. Punnittaessa potilaan tahdosta riippumatonta potilastietojen vapaampaa luovuttamista törmätään väistämättä perustuslaillisiin ongelmiin, joista erityisen kriittisinä näyttäytyvät yksityisyyden suojan ydinalueen tarkka määrittely ja tarpeeksi vahvojen liikenneturvallisuusargumenttien löytäminen. Tutkielmassa todetaan, ettei ydinalueen rajoja vielä olla ylitetty ajoterveyden valvonnassa. Eri oikeushyvien välisessä punninnassa tulisi taas huomioida seuraava ohjesääntö: mitä enemmän ja rajumpia liikenneonnettomuuksia voidaan ehkäistä mahdollisimman pienellä puuttumisella yksityisyyden suojaan ja aiheuttamatta muita kustannuksia, sitä perustellumpaa on raottaa potilastiedon luovuttamisen edessä olevaa luottamuksellisuuden verhoa. Tutkielman empiirisessä osiossa tehtyjen havaintojen perusteella potilastietojen vapaammalla luovuttamisella voisi olla liikenneturvallisuutta parantava vaikutus. Tarkempien johtopäätösten tekeminen edellyttää kuitenkin lisää tutkimusta niin oikeus- kuin liikennelääketieteenkin saralla. Toisaalta potilastietojen vapaampaa luovutettavuutta tulisi tarkastella myös laajemmasta näkökulmasta rajaamatta aiheen käsittelyä pelkästään ajoterveyden valvontaan.