Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 9204-9223 of 24725
  • Hovila, Elina (2003)
  • Peltola, Akseli (2012)
    Tutkielma tarkastelee Adolf Ehrnrooth —ilmiötä nationalismitutkimuksen näkökulmasta. Ehrnrooth nousi 1990-luvulla moniulotteiseksi ilmiöksi ja mediahahmoksi. Tutkielman avainulottuvuuksia ovat kansallinen ja poliittinen identiteetti, historiakulttuuri ja nationalismitutkimus. Poliittishistoriallisena taustana on Neuvostoliiton hajoamisen jälkeinen nationalismin nousu Euroopassa, sekä suomalaiset kysymykset kansallisesta identiteetistä. Lähteinä käytän pääasiassa erilaisia Adolf Ehrnroothia käsitteleviä julkisia lähteitä kuten lehtiartikkeleita, kirjallisuutta ja televisio-ohjelmia. Adolf Ehrnroothista tuli erityisesti vuonna 1994 näkyvä hahmo. Hän julkaisi muistelmateoksensa Kenraalin testamentin, josta tuli myyntimenestys. Samana vuonna hän otti osaa muun muassa Euroopan unioniin liittymisen puolesta käytyyn kampanjaan. Tämä ilmensi uuspatrioottisen kortin käyttöä kampanjassa. Kesällä 1994 Ehrnrooth otti kantaa taidemuseo Kiasman rakentamista koskevaan historiapoliittiseen kiistaan, jossa kiistakysymyksenä oli, sopivatko nykytaide ja kansallinen symboli toistensa läheisyyteen. Ehrnrooth vastusti Kiasman rakentamista viimeiseen asti. Vuoden 1994 jälkeen Ehrnrooth otti paikkansa kansallisesta julkisesta historiakulttuurista. Hän sai runsaasti medianäkyvyyttä. Tarkastelen Ehrnroothin saamaa mediajulkisuutta kansakunnan kertomisen näkökulmasta soveltaen Michael Billigin, Eric Hobsbwamin ja Stuart Hallin teorioita. Kysyn minkälaisia ulottuvuuksia Ehrnroothin julkisilla esityksillä oli nationalismitutkimuksen näkökulmasta. Miten Ehrnroothin kautta tuotettiin jatkuvuuden diskurssia kansalliseen identiteettiin? Muodostuiko Adolf Ehrnroothin ympärille eräänlainen keksitty traditio? Adolf Ehrnroothin käsitykset Suomen historiasta, maasta ja kansakunnasta, sekä kielestä ja kulttuurista voi jäsentää käyttäen nationalismitutkija Anthony D. Smithin käsitteellistä jaottelua kansallisen identiteetin etniskulttuurisista lähteistä. Ehrnroothin teksteistä ilmenee nationalistisen sanoman tiivis suhde, historiaan, territorion ja kansakunnan suhteeseen sekä kansalliseen kieleen ja kulttuuriin. Ehrnrooth käsitti Suomen historian yhtenäiseksi jatkumoksi. Tässä historiassa erityisesti talvisodalla ja jatkosodalla on keskeinen rooli, sen kautta tulee tarkastelun kohteeksi muut kansallisen historian tapahtumat. Maan ja kansan suhteen kuvauksissa Ehrnroothin ajattelu ilmentää historian terriotorialisoitumista ja historian naturalisoitumista. Myös kielellä ja kulttuurilla on suomalaisuuden puolustamisen kannalta tärkeä rooli. Ehrnroothilainen tapa käsittää yhteiskuntaa määrittyy kansalaisten velvollisuuksista suhteessa kansakuntaan.Ehrnroothin ajattelusta aukeaa niin sukupolveen kuin sukupuoleenkin viittaavia käsityksiä. Ehrnrooth käsittää politiikan pitkälti kansallisista lähtökohdista, kansallisen identiteetin tulee olla yksilön määrittelevä identiteetti. Adolf Ehrnrooth oli samaan aikaan yhteiskunnallinen keskustelija ja sotasankari. Tätä yhtälöä puran analysoimalla lopussa Ehrnroothin sanomaa nationalistisen retoriikan rakenteen analyysilla ja problematisoimalla Ehrnroothin edustaman historiakuvan poliittisia ja eettisiä ulottuvuuksia Avishai Margalitin ja John Hutchinsonin tarjoaman käsitteistön avulla. Ehrnroothin argumentaatiota voi analysoida nationalistisen retoriikan kolmitahomallin avulla. Ehrnroothin hahmoa ja hänen edustamansa muistamisen traditiota pitää tarkastella suhteessa politiikkaan. Adolf Ehrnroothin esittämät ja hänen kauttaan esitetyt kansakunnan representaatiot on paikannettava osaksi prosessia, jossa kansallinen identiteetti jatkuvan toiminnan ja uudelleenmäärittelyn kohteena.
  • Kostiander, Anu (Helsingfors universitet, 2011)
    Helsingin Kulttuuritalo rakennettiin vuosina 1955–1958 vastaamaan Suomen kommunistisen puolueen ja muiden kansandemokraattisten järjestöjen toimitilojen puutteeseen. Kulttuuritalo oli myös kommunistien vastaus Helsingissä jo 1900-luvun alusta lähtien käytyyn konserttisali keskusteluun. Kulttuuritalo rakennettiin SKP:n päämajaksi, mutta sinne asettui myös lukuisia muita kansandemokraattisia järjestöjä. Kulttuuritalon suunnitteli professori Alvar Aalto. Pro gradu -tutkielmassani olen tarkastellut Helsingin Kulttuuritalon rakentamista ja paikan hengen muodostumista vuosien 1955–1959 välillä. Aikarajaus kattaa Kulttuuritalon rakennusvuodet sekä sen ensimmäisen kokonaisen toimintavuoden. Tutkielman ensisijaiset tutkimuskysymykset ovat: Miksi Helsingin Kulttuuritalo rakennettiin, millainen rakennusprosessi oli ja millainen paikan henki Kulttuuritalolle muodostui vuosien 1955–1959 aikana? Teoreettisen viitekehyksen tutkielmalle muodostaa paikan hengen käsite. Primäärilähteinä tutkielmassa ovat Kansan Arkistosta löytyvät Kulttuuritalo Oy:n ja Kulttuurityö ry:n kokoelmat sekä sanomalehdet. Sanomalehtiä käytetään Kulttuuritalon paikan hengen ilmentämiseen. Kulttuuritalo rakennettiin pääasiassa talkoovoimin. Talkoisiin osallistui runsaasti ihmisiä niin pääkaupunkiseudulta kuin ulkopaikkakunnilta. Suurin osa Kulttuuritalon rakentamisen rahoituksesta tuli kommunistisilta poliittisilta järjestöiltä ja ammattijärjestöiltä. Pyynnöistä huolimatta Helsingin kaupungilta tai Suomen valtiolta ei tippunut tukea kommunistien hankkeelle. NKP osallistui Kulttuuritalon rakennuskustannuksiin sekä suorin tavaralahjoituksia että epäsuoraan Bukarestissa sijainneen kansainvälisen rahaston kautta, joka toimi SKP:n rahoittajana. Kulttuuritalon paikan hengen luominen liittyi tiiviisti Kulttuuritalon rakentamiseen, sillä paikan henki alkoi muodostua jo talon rakennusvaiheessa. Kulttuuritalon paikan hengen rakentamiseen osallistuivat niin kommunistit ja kansandemokraatit kuin kommunismin vastustajat. Kommunismin vastustajilla tarkoitan tutkielmassa oikeistoa ja sosiaalidemokraatteja. Kommunismin vastustajat vastustivat tavallisesti myös Kulttuuritaloa, mikä kytkee 1950-luvun suomalaisen antikommunismin Kulttuuritalon paikan hengen muodostamiseen. Kun kommunistit rakensivat Kulttuuritalon paikan hengen positiivista puolta, sosiaalidemokraatit ja oikeistolaiset lehdet osallistuivat sen negatiivisen puolen muodostamiseen. Kulttuuritalon paikan hengestä muodostui vuosien 1955–1959 aikana voimakkaan punainen. Kulttuuritalon punaisuus sai kuitenkin kaksi merkitystä: Kommunisteille ja kansandemokraateille se merkitsi työväenliikkeen solidaarisuutta, tasa-arvoa ja voimaa. Kulttuuritalo oli heille osoitus työväen voimasta, ja he toivoivat sen auttavan kommunisteja saavuttamaan laajemman kannatuksen ja hyväksytyn aseman yhteiskunnassa. Kommunismin vastustajille Kulttuuritalo puolestaan merkitsi perinteistä yhteiskuntaa uhkaavaa tekijää. Kulttuuritalon oli heidän mielestään vaarallinen paikka, jonka avulla kommunistit pyrkivät vahvistamaan asemiaan yhteiskunnassa. Kulttuuritalon paikan henki heijasti näin suomalaisen yhteiskunnan kahtiajakautuneisuutta. Kulttuuritalon paikan henki vaikutti myös talon käyttöön. Kulttuuritalon ottivat innolla omakseen kommunistit ja kansandemokraatit, mutta sosiaalidemokraatit ja oikeistolaiset eivät halunneet sitä käyttää, vaikka Kulttuuritalon juhlasali olikin Helsingissä ainoa, joka täytti kansainvälisestikin tasokkaan akustiikan vaatimukset.
  • Kostiander, Anu (2011)
    Helsingin Kulttuuritalo rakennettiin vuosina 1955–1958 vastaamaan Suomen kommunistisen puolueen ja muiden kansandemokraattisten järjestöjen toimitilojen puutteeseen. Kulttuuritalo oli myös kommunistien vastaus Helsingissä jo 1900-luvun alusta lähtien käytyyn konserttisali keskusteluun. Kulttuuritalo rakennettiin SKP:n päämajaksi, mutta sinne asettui myös lukuisia muita kansandemokraattisia järjestöjä. Kulttuuritalon suunnitteli professori Alvar Aalto. Pro gradu -tutkielmassani olen tarkastellut Helsingin Kulttuuritalon rakentamista ja paikan hengen muodostumista vuosien 1955–1959 välillä. Aikarajaus kattaa Kulttuuritalon rakennusvuodet sekä sen ensimmäisen kokonaisen toimintavuoden. Tutkielman ensisijaiset tutkimuskysymykset ovat: Miksi Helsingin Kulttuuritalo rakennettiin, millainen rakennusprosessi oli ja millainen paikan henki Kulttuuritalolle muodostui vuosien 1955–1959 aikana? Teoreettisen viitekehyksen tutkielmalle muodostaa paikan hengen käsite. Primäärilähteinä tutkielmassa ovat Kansan Arkistosta löytyvät Kulttuuritalo Oy:n ja Kulttuurityö ry:n kokoelmat sekä sanomalehdet. Sanomalehtiä käytetään Kulttuuritalon paikan hengen ilmentämiseen. Kulttuuritalo rakennettiin pääasiassa talkoovoimin. Talkoisiin osallistui runsaasti ihmisiä niin pääkaupunkiseudulta kuin ulkopaikkakunnilta. Suurin osa Kulttuuritalon rakentamisen rahoituksesta tuli kommunistisilta poliittisilta järjestöiltä ja ammattijärjestöiltä. Pyynnöistä huolimatta Helsingin kaupungilta tai Suomen valtiolta ei tippunut tukea kommunistien hankkeelle. NKP osallistui Kulttuuritalon rakennuskustannuksiin sekä suorin tavaralahjoituksia että epäsuoraan Bukarestissa sijainneen kansainvälisen rahaston kautta, joka toimi SKP:n rahoittajana. Kulttuuritalon paikan hengen luominen liittyi tiiviisti Kulttuuritalon rakentamiseen, sillä paikan henki alkoi muodostua jo talon rakennusvaiheessa. Kulttuuritalon paikan hengen rakentamiseen osallistuivat niin kommunistit ja kansandemokraatit kuin kommunismin vastustajat. Kommunismin vastustajilla tarkoitan tutkielmassa oikeistoa ja sosiaalidemokraatteja. Kommunismin vastustajat vastustivat tavallisesti myös Kulttuuritaloa, mikä kytkee 1950-luvun suomalaisen antikommunismin Kulttuuritalon paikan hengen muodostamiseen. Kun kommunistit rakensivat Kulttuuritalon paikan hengen positiivista puolta, sosiaalidemokraatit ja oikeistolaiset lehdet osallistuivat sen negatiivisen puolen muodostamiseen. Kulttuuritalon paikan hengestä muodostui vuosien 1955–1959 aikana voimakkaan punainen. Kulttuuritalon punaisuus sai kuitenkin kaksi merkitystä: Kommunisteille ja kansandemokraateille se merkitsi työväenliikkeen solidaarisuutta, tasa-arvoa ja voimaa. Kulttuuritalo oli heille osoitus työväen voimasta, ja he toivoivat sen auttavan kommunisteja saavuttamaan laajemman kannatuksen ja hyväksytyn aseman yhteiskunnassa. Kommunismin vastustajille Kulttuuritalo puolestaan merkitsi perinteistä yhteiskuntaa uhkaavaa tekijää. Kulttuuritalon oli heidän mielestään vaarallinen paikka, jonka avulla kommunistit pyrkivät vahvistamaan asemiaan yhteiskunnassa. Kulttuuritalon paikan henki heijasti näin suomalaisen yhteiskunnan kahtiajakautuneisuutta. Kulttuuritalon paikan henki vaikutti myös talon käyttöön. Kulttuuritalon ottivat innolla omakseen kommunistit ja kansandemokraatit, mutta sosiaalidemokraatit ja oikeistolaiset eivät halunneet sitä käyttää, vaikka Kulttuuritalon juhlasali olikin Helsingissä ainoa, joka täytti kansainvälisestikin tasokkaan akustiikan vaatimukset.
  • Jalava, Marja (Helsingin yliopisto, 1997)
    Tutkielman aiheena on Rolf Lagerborgin seksuaaliradikalismi ja ylempien yhteiskuntaryhmien keskinäiset esiaviolliset suhteet 1900-luvun alun Suomessa. Filosofian tohtori, sittemmin professori Rolf Lagerborg (1874-1959) oli aikakauden näkyvin seksuaaliradikaalien aatteiden yläluokkainen kannattaja. Hänen 'vapaata rakkautta' ja naisen vapautta puolustaneista kirjoituksistaan sekä tuomioistuinavioliitostaan sukeutui kiivassanainen väittely, joka laajuudessaan oli Suomessa ennennäkemätön. Keskustelu levisi kaikkiin sivistyneistön tärkeimpiin äänitorviin ja siihen osallistui suuri joukko aikansa huomattavimpia mielipidevaikuttajia. Tutkielmassa selvitetään, mitä Rolf Lagerborg vuosisadan alussa esitti sukupuolikysymyksestä, mihin muihin toimiin hän sanaradikalismin lisäksi ryhtyi sekä miksi hän tämän kaiken teki. Siinä perehdytään myös Lagerborgin muuhun kirjalliseen tuotantoon ja jäljitetään sitä laajempaa kontekstia, josta seksuaaliradikaalit käsitykset muodostivat yhden osan. Tutkielmassa tarkastellaan lisäksi Lagerborgin provosoimaa julkista keskustelua. Huomio kiinnitetään erityisesti niihin perustaviin näkemyseroihin, joita kiistaan osallistuneiden sivistyneistön edustajien keskuudessa ilmeni. Lähtökohtana on oletus, että sukupuolikysymyksen aktualisoituminen vuosisadan vaihteessa oli osa länsimaisessa maailmankuvassa tapahtunutta fundamentaalista muutosta. Lopuksi hahmotetaan kirkonkirjoista kerätyn empiirisen tilastoaineiston kautta sitä sukupuolielämän ruohonjuuritasoa, jonka päällä erilaiset hyvinkin korkealentoiset diskurssit risteilivät. Pyrkimyksenä on tutkia yksilön, yhteisön sekä tilastollisen aineiston vuorovaikutusta. Lagerborgin seksuaaliradikalismin keskeisimmäksi piirteeksi nousi yksilön itsemääräämisoikeutta ja valinnanvapautta korostanut individualismi. Taustalla vaikuttivat myös reformistinen sosialismi sekä nietzscheläis-westermarckilainen relativismi. Tärkein motiivi oli taistelu uskonnonvapauden puolesta, mikä Lagerborgille merkitsi samalla henkilökohtaista vapaustaistelua uskonnosta. 'Vapaan rakkauden' kannattajat ja vastustajat on maailmankatsomuksensa perusteella tutkielmassa jaettu viiteen ryhmään. Lagerborgin edustaman eettisen pluralismin lisäksi erotetaan vanhaluterilainen arvomaailma, moderni kristillisyys, suomalais-kansallinen idealismi sekä luonnon korottaminen absoluutiksi. Osaltaan sukupuolinen pidättyvyys osoitetaan valtastrategiaksi, johon eräät yläluokkaiset naiset ja nouseva sivistyneistö tukeutuivat. Lagerborgin toiminnan välittömin tulos oli siviiliavioliittohankkeen nopeutuminen Suomessa. Näkyvin seuraus taas oli ankara absoluuttisen sukupuolimoraalin puolustus. Julkinen keskustelu ei kuitenkaan ollut suorassa suhteessa sukupuolielämän käytäntöihin. Tutkimusajanjakso 1904-1914 ei ollut tutkielman tilastollisen aineiston valossa murroskausi sen paremmin absoluuttisen kuin relativistisenkaan sukupuolimoraalin suuntaan. Tutkimuksessa Lagerborg osoittautuu marginaaliseksi hahmoksi. Syynä tähän marginalisoitumiseen oli konservatiivinen ympäristö, johon nähden monet Lagerborgin ajatukset olivat ns. aikaansa edellä. Lisäksi ongelmia aiheutti Lagerborgin konfliktinhaluinen ja epädiplomaattinen esiintyminen. Marginaalisuus ei kuitenkaan ole merkityksetöntä. Lagerborg-kiista paljastaa kiinnostavalla tavalla yhteyden, joka vallitsee individualisoitumisen ja modernin seksuaalisuuden muotoutumisen välillä.
  • Inkeroinen, Mikko-Heikki (2012)
    Syksyllä 2011 voimaan tullut tietohallintolaki on lisännyt tarvetta organisoida kokonaisarkkitehtuurityötä Suomen kunnissa. Valtionvarainministeriö on informaatio-ohjauksella pyrkinyt opastamaan kuntien kokonaisarkkitehtuurityötä, mm. luomalla yleiseksi ohjeeksi Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurin hallintamallin JHKA:n. JHKA:n ohjausvaikutus on ollut varsin vahva, sillä sitä on sovellettu kunnissa ilman sen sovittamista kunnan oman toiminnan erityispiirteisiin. Tässä tutkimuksessa on tutkittu kymmenen kunnan - Hollolan, Espoon, Jyväskylän, Lappeenrannan, Porin, Tampereen, Varkauden, Turun, ja Helsingin kokonaisarkkitehtuurin hallintamallien hyväksyttyjä tai luonnosvaiheessa olevia versioita. Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, mitkä asiakirjat ovat toimineet kuntien hallintamalliasiakirjojen esikuvina, miten hallintamalliasiakirjat soveltuvat kunnan kokonaisarkkitehtuurityöhön ja minkälaisia haasteita sekä mahdollisuuksia kokonaisarkkitehtuurin hallinta kunnille asettaa. Kokonaisarkkitehtuuria tarkastellaan uuden institutionalismin muodostaman viitekehyksen kautta, huomioiden valtion lainsäädännöllisen ja informaatio-ohjauksen keinoin toteutetun ohjauksen vaikutukset kuntien toteutuksiin. Tutkimus perustuu kokonaisarkkitehtuuritoiminnan omistajan ja kokonaisarkkitehtuurikonsulttien esihaastatteluista muodostettujen tutkimusteemojen perusteella suoritettuun sisällönanalyysiin ja sen lopputuloksena on arvio kokonaisarkkitehtuurin hallintamallien soveltuvuudesta kunnan toiminnan ohjaamiseen. Tarkasteltujen kokonaisarkkitehtuurien hallintamalleista voidaan tunnistaa kaksi pääteemaa. Ensimmäiseksi, kokonaisarkkitehtuurin hallintamalliasiakirjoissa ei ole riittävästi huomioitu kuntia ja kuntien toimialoja koskevaa lainsäädäntöä. Tämä muodostuu ongelmaksi, kun tarkastellaan eroavaisuuksia kunnan toimialojen rakenteissa ja näiden erityislainsäädännön velvoitteita. Kokonaisarkkitehtuuritoiminnan huomioiminen hallintosäännöissä on edellytys kuntien rakenteisiin soveltuvalle arkkitehtuurityölle ja arkkitehtuurityöryhmien toiminnalle. Toiseksi, kokonaisarkkitehtuuri on liiaksi tietohallintoleimaa kantava teema, noustakseen koko kunnan johtamisvälineeksi, tästä johtuen esimerkiksi kehittämishankkeiden ja arkkitehtuurinhallinnan suhde on ongelmallinen ja voi johtaa ristiriitatilanteisiin. Koska kokonaisarkkitehtuuritoiminnan sovittaminen kunnan toimintaan ei ole vielä onnistunut, ovat kuntien kokonaisarkkitehtuurikuvaukset jääneet ohjeiden ja muistioiden tasoiksi, joilla ei ole juridisesti ohjaavaa vaikutusta kuntien sisäisen hallinnon ja päätöksenteon järjestämiseen. Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurin hallintamallin osoittama vahva ohjausvaikutus mahdollistaa jatkossa kokonaisarkkitehtuurin hallinnan jatkokehittämisen ongelmakohtia poistamalla ja annettuja ohjeita kehittämällä.
  • Komulainen, Tiia Hannele (2014)
    Kokonaiskorvauksella tarkoitetaan korvaussummaa, jonka vakuutusyhtiö maksaa kokonaisuudessaan eri asiakkailleen tietyn ajan kuluessa. Vakuutusyhtiöllä on mahdollisuus varautua kokonaiskorvauksen suuruuteen laskemalla sille todennäköisyysjakauma ja kertymäfunktio. Tässä Pro gradu -tutkielmassa esitellään kolme tapaa laskea henkivakuutusyhtiön kokonaiskorvauksen todennäköisyysjakauma kahdessa eri riskimallissa: Panjerin rekursio kollektiivisessa riskimallissa sekä de Pril'in ja Kornyan rekursio individuaalisessa riskimallissa. Luvussa kaksi on esitelty kollektiivinen ja individuaalinen riskimalli. Luvut kolme ja neljä pitävät sisällään rekursioiden määrittelyt ja niiden todistukset. Viimeinen luku sisältää käytännön esimerkin, jossa näillä kolmella laskentamenetelmällä on laskettu kokonaiskorvauksen kertymäfunktio esimerkin vakuutusjoukolle.
  • Ropponen, Olli (2005)
    Hyvinvointieroja on aina ollut ja tulee jatkossakin olemaan. Nämä erot herättävät väistämättä kysymyksiä. Miksi näitä on? Mitkä asiat vaikuttavat näihin? Suomessa hyvinvointieroja on tarkasteltu pääsääntöisesti tulojen ja kulutuksen jakautumisien valossa (Suoniemi 1998). Taloudelliselta aspektilta tarkasteltuna eroavaisuudet kulutuksen jakautumisissa voidaan tulkita kuvastavan hyvinvointieroja. Tässä pro gradu työssä tarkastellaan hyvinvointieroja juuri tästä aspektista. Hyvinvointi halutaan siis konkretisoida tarkastelemalla sitä kulutuksen valossa. Eroavaisuuksia pyritään selittämään, kulutuksen jakautumisien osalta, talouden ulkopuolisilla tekijöillä. Aikaisemmat sukupolvet ovat eläneet mm. nuoruutensa, jolloin ihminen on huomattavan altis vaikutteille, huomattavan erilaisessa maailmassa kuin myöhemmät sukupolvet. Alati muuttuvassa maailmassa, eri aikoihin syntyneet ihmiset ovat nähneet siis kovin erilaisen maailman. Tämän uskoisi heijastuvan erilaisuutena myös kulutuskäyttäytymisessä. Esimerkiksi pula-aikana nuoruutensa eläneen olettaisi suhtautuvan kulutukseen eri tavalla kuin nykypäivän nuoren. Tässä valossa on kiintoisana kysymyksenä se, miten syntymävuosi vaikuttaa kulutukseen. Onko siis tapahtunut muutoksia kulutuksessa sukupolvien välillä, eli ovatko tottumukset kulutuksen suhteen muuttuneet?
  • Pekkarinen, Laura (2000)
    Tutkimuksessa selvitettiin, minkälaisia ovat sairaaloissa työskentelevien naisten ja miesten palkallisen ja palkattoman työn kokonaiskuormitukset ja kokemukset perhe- ja työrooleissa. Toiseksi selvitettiin, minkälainen yhteys kokonaiskuormituksella ja kokemuksilla työ- ja perherooleissa on sukupuolten psyykkisiin oireisiin ja tyytyväisyyteen työssä ja vapaa-aikana. Lisäksi tarkasteltiin, muokkaavatko kokemukset rooleissa kokonaiskuormituksen yhteyttä psyykkisiin oireisiin. Työ- ja perherooleja tarkasteltiin rakenteellisen rooliteorian viitekehyksestä. Roolien nähtiin vaikuttavan myös hyvinvointiin altistaen kantajansa erilaisille ympäristön stressitekijöille sekä rooliristiriitojen kautta. Tutkimusten mukaan työssäkäyvien naisten kokonaiskuormitus on suurempi kuin miesten, minkä on oletettu vaikuttavan naisten hyvinvointiin. Yhä useammin tutkitaan myös sukupuolten kokemuksia perhe- ja työrooleissa. Kokemusten on todettu olevan erilaisia erityisesti perheroolissa, jossa naiset kokevat vastuuta kodinhoidosta enemmän kuin miehet. Työroolissa naiset taas saavat enemmän sosiaalista tukea. Tutkimusten mukaan naisten hyvinvointiin vaikuttavat sekä työ- että perheroolit, kun miesten hyvinvointi on riippuvainen kokemuksista työssä. Naisilla perheroolin vaatimukset myös vaikuttavat kokemuksiin työroolissa, mitä on tutkittu työn ja perheen välisenä siirräntänä. Tutkimus on poikkileikkaus. Aineisto kerättiin itsearviointilomakkeella. Tutkimukseen osallistui 1622 perheellistä sairaalatyöntekijää. Tutkittavista 88 % oli naisia, joista 57 % työskenteli sairaanhoitajana ja 38 % avustavassa henkilöstössä. Miehistä useampi (50 %) toimi lääkärinä. Enemmistö miehistä ja naisista eli parisuhteessa. Keskimääräinen lapsiluku oli 2.2. Kokonaiskuormitusta kartoitettiin tunneissa. Kokemuksia perheroolissa kartoitettiin kokemuksella vastuun kantamisesta kotitöistä ja kokemuksia työroolissa kokemuksilla työn hallinnasta ja sosiaalisesta tuesta työpaikalla. Vastaajien hyvinvointia kartoitettiin psyykkisten oireiden (GHQ), työ-, ja vapaa-ajan tyytyväisyyden mittareilla. Taustatekijöinä huomioitiin sukupuoli, ammattiasema, ikä, työaikamuoto, peruskoulutus, siviilisääty ja lasten lukumäärä. Muuttujien välisiä yhteyksiä selvitettiin korrelaatiotarkastelulla ja regressioanalyysillä. Tutkimus osoitti, että sairaalahenkilöstön perhe- ja työrooleissa on sukupuolisidonnaisia eroja. Sukupuolten kokonaiskuormitukset olivat erilaiset. Naiset käyttivät enemmän aikaa kotitöihin ja miehet yli- tai sivutöihin. Sukupuolten kokemukset perhe- ja työrooleissa olivat erilaisia. Erityisesti perheroolissa naiset kokivat kantavansa enemmän vastuuta kuin miehet. Kokemukset työ- ja perherooleissa vaikuttivat psyykkiseen oireiluun enemmän kuin kokonaiskuormitus. Miesten oireet olivat naisia enemmän sidoksissa yksinomaan kokemuksiin työroolissa, kun taas naisilla sekä kokonaiskuormitus että kokemukset työ- ja perherooleissa olivat yhteydessä psyykkiseen oireiluun. Kokemukset työroolissa eivät muokanneet kokonaiskuormituksen yhteyttä oireiluun. Naisilla kokemus vastuusta perheroolissa vaikutti työtyytyväisyyteen toisin kuin miehillä, joiden työtyytyväisyys oli sidoksissa vain kokemuksiin työroolissa. Tutkimus osoitti, että erityisesti naisten hyvinvoinnin ymmärtäminen vaatii kokonaisvaltaista, eri elämänalueet huomioivaa, lähestymistapaa. Keskeisinä lähteinä olivat mm. Frankenhauserin ym. (1990) tutkimukset kokonaiskuormituksesta sekä Barnettin ja Baruchin (1987; 1985) analyysit kokemuksista työ- ja perherooleissa. Viitekehyksenä oli myös työn ja perheen yhteensovittamisen ulkomainen ja kotimainen tutkimus ja teoria.
  • Tuomi, Olli (2013)
    Tässä tutkielmassa esitellään miten kokonaisluvut rakennetaan systemaattisesti joukko-opin avulla luonnollisten lukujen erotuksina muodostuvista ekvivalenssiluokista. Työssä käsiteltävät asiat kuuluvat algebran alueeseen ja erityisesti abstraktiin algebraan, jossa käsitellään erilaisia aksiomein rakennettuja systeemejä. Abstrahoimalla käsitteitä ne saadaan paremmin matematiikan palvelukseen ja yleisen teorian avulla voidaan tarkastella erikoistapauksia. Aksiomaattinen menetelmä vapauttaa pelkältä intuitioon perustuvalta todistamiselta ja soveltaa teoreemojen johtamiseen logiikan sääntöihin perustuvaa päättelyä. Työn alussa kerrataan tarvittavia joukko-opin ja algebran käsitteitä mukaan lukien relaatiot, kuvaukset ja algebralliset struktuurit, kuten ryhmä ja rengas. Siitä siirytään rakentamaan luonnollisten lukujen joukkoa määrittelemällä sopiva ekvivalenssirelaatio. Tämä tekee jokaisesta luonnollisesta luvusta ekvivalenssiluokan, jonka jäsenet ovat keskenään yhtä mahtavia äärellisiä joukkoja, joille määritellään yhteen- ja kertolasku, sekä järjestys. Seuraavaksi laajennetaan luonnollisten lukujen joukkoa yhdistämällä siihen negatiiviset luvut. Kokonaislukujen rakentamisessa on taustalla intuitiivinen ajatus siitä, että kokonaisluku on kahden luonnollisen luvun erotus. Kuitenkin sama negatiivinen luku voidaan esittää monella eri tavalla, jolloin kaikki samaa lukua esittävät erotukset yhdistetään edustamaan samaa ekvivalenssiluokkaa. Luonnollisten lukujen joukko upotetaan kokonaislukujen joukkoon ja varustetaan yhteenja kertolaskulla, jolloin tuloksena on struktuuri, jota kutsutaan kokonaislukujen renkaaksi. Tutkielman lopulla tarkastellaan, miten lapset tutustuvat ensimmäisen kerran negatiivisiin kokonaislukuihin alakoulun neljännellä luokalla kirjasarjassa Tuhattaituri.
  • Tenhunen, Marika (2004)
    Tutkimus on osa spondyloosikartoitustutkimusta suomalaisilla boksereilla. Tutkimuksen tarkoituksena on verrata kolmea erityyppistä spondyloosin luokittelutapaa sekä seurata osteofyyttimuodostuksen etenemistä. Tutkimusmateriaali koostuu suomalaisista boksereista otetuista selkäranka-, abdomen- ja thoraxröntgenkuvista. Röntgenkuvat ovat Yliopistollisen Eläinsairaalan röntgenarkistosta vuosilta 1993-2002 sekä Espoon Eläinsairaalan röntgenarkistosta vuosilta 1996-2002. Lisäksi boksereiden omistajat lähettivät tutkimuksen käyttöön koiriensa röntgenkuvia. Seurantatutkimuksen aineisto koostui 34 ja kokonaisspondyloosilausuntojen aineisto 130 bokserista. Seurantatutkimuksessa osteofyyttimuodostus eteni 85,3 %:lla tutkituista koirista. Osteofyyttien koko tai lukumäärä ei pienentynyt yhdelläkään bokserilla. Osteoosin eteneminen oli tilastollisesti merkitsevää (p<0,001). Sukupuolten välillä havaittu ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Kokonaisspondyloosilausuntoja määritettäessä todettiin keskivaikeaa tai vaikeaa spondyloosia sairastavien koirien määräksi 66,2-74,6 % kaikilla kolmella lausuntatavalla. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta spondyloosin etenevän ajan kuluessa. Spondyloosi oli tutkimusaineistossa niin yleistä, että johtopäätöksenä voidaan todeta kokonaisspondyloosilausuntojen antamisen vaativan sekä osteofyyttien lukumäärän että vaikeusasteen huomioinnin. Lisäksi tämän tutkimuksen perusteella voidaan havaita systemaattisen spondyloositilanteen kartoituksen tarve. Tarkempia jalostuksellisia päätöksiä voidaan tehdä vasta kun tarpeeksi paljon suomalaisia boksereita on tutkittu spondyloosin varalta.
  • Kärnä, Pirkko (Helsingin yliopisto, 2009)
    Holistic physics education in upper secondary level based on the optional course of physics Keywords: physics education, education, holistic, curriculum, world view, values A physics teacher s task is to put into practice all goals of the curriculum. Holistic physics education means in this research teaching, in which the school s common educational goals and the goals particular to the physics curriculum are taken into account. These involve knowledge, skills and personal value and attitude goals. Research task was to clarify how the educational goals involving student s values and attitudes can be carried out through the subject content of physics. How does the physics teacher communicate the modern world view through the content of the physics class? The goal of this research was to improve teaching, to find new points of view and to widen the perspective on how physics is taught. The teacher, who acted also as a researcher, planned and delivered an optional course where she could study the possibilities of holistic physics education. In 2001-2002 ten girls and two boys of the grade 9th class participated in that elective course. According to principles of action research the teacher-researcher reflected also on her own teaching action. Research method was content analysis that involved both analyzing student feedback, and relevant features of the teacher s knowledge, which are needed for planning and giving the physics lessons. In this research that means taking into account the subject matter knowledge, curriculum, didactic and the pedagogical content knowledge of the teacher. The didactic includes the knowledge of the learning process, students motivation, specific features of the physics didactics and the research of physics education. Among other things, the researcher constructed the contents of the curriculum and abstracted sentences as keywords, from which she drew a concept map. The concept maps, for instance, the map of educational goals and the mapping of the physics essence, were tools for studying contents which are included in the holistic physics education. Moreover, conclusions were reached concerning the contents of physics domains by which these can be achieved. According to this research, the contents employing the holistic physics education is as follows: perception, the essence of science, the development of science, new research topics and interactions in physics. The starting point of teaching should be connected with the student s life experiences and the approach to teaching should be broadly relevant to those experiences. The teacher-researcher observed and analyzed the effects of the experimental physics course, through the lens of a holistic physics education. The students reported that the goals of holistic physics education were achieved in the course. The discourses of the students indicated that in the experimental course they could express their opinions and feelings and make proposals and evaluations. The students had experiences about chances to affect the content of the course, and they considered the philosophical physics course interesting, it awakened questions, increased their self-esteem and helped them to become more aware of their world views. The students analytic skills developed in the interactive learning environment. The physics teacher needs broad knowledge for planning his or her teaching, which is evaluated in this research from contents maps made for the tools of the teaching. In the holistic physics education the teacher needs an open and curious mind and skills for interaction in teaching. This research indicates the importance of teaching physics in developing attitudes and values beside substance of the physics in class environment. The different points of view concerning human beings life make it possible to construct the modern world view of the students and to develop analytic skills and the self-esteem and thus help them in learning. Overall and wide points of view also help to transfer knowledge to practice. Since such contents is not employed by teaching the physics included in the standard curriculum, supplement relevant teaching material that includes such topics are needed.
  • Huovinen, Leena (2010)
    Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani Naton ja Euroopan unionin kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan diskurssia kriittisestä näkökulmasta. Pyrin löytämään tutkielmassani vastaukset siihen, millaisia käsityksiä kokonaisvaltaisesta kriisinhallinnasta Natolla ja Euroopan unionilla on ja millaisia toimijoita niiden kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan diskursseissa tuotetaan. Tutkielman laajempana tarkoituksena on pohtia diskurssien mahdollisia ideologisia seurauksia ja sitä, mitkä ovat kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan mahdollisuudet kriisinhallinnan uudistamiseksi tai muuttamiseksi. Tutkielmani teoreettisen viitekehyksen muodostaa kriittisen teorian lisäksi sosiaalinen konstruktivismi, jonka mukaan olennaista eivät ole niinkään materiaaliset tekijät, vaan merkitykset, joita niille annetaan. Kriittisen teorian mukaan on keskeistä pyrkiä kyseenalaistamaan ja muuttamaan vallitsevaa todellisuutta sekä löytää emansipatorinen tulevaisuus. Molemmat teoriat kuuluvat kansainvälisen politiikan perinteisten teorioiden haastajiin ja kummankin suuntauksen tavoitteena on pohtia tiedon, intressien sekä vallan välisiä suhteita ja kielen merkitystä sosiaalisen maailman jäsentäjänä. Demokraattisen rauhanteorian tarkoituksena on puolestaan selittää, miksi länsimaat uskovat liberaalidemokraattisten arvojen paremmuuteen ja yrittävät demokratisoida muitakin maita. Kriisinhallinta ja jälleenrakennus konfliktista kärsineessä maassa tarjoavat tähän oivan mahdollisuuden. Tutkimusaineistoni koostuu Naton ja Euroopan unionin kriisinhallintaa käsittelevistä asiakirjoista sekä puheista. Aineisto on rajattu koskemaan vuosia 2003 – 2009, koska kokonaisvaltaisesta kriisinhallinnasta ei puhuta ennen vuotta 2003. Aineiston analyysissä käytin apuna kriittistä diskurssianalyysiä, jonka lähtökohtana on yleensä oletus jonkinlaisten alistussuhteiden olemassaolosta. Niin Naton kuin Euroopan unionin kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan käsite ja toimintamalli juontavat juurensa kansainvälisen turvallisuusympäristön muutokseen ja uusiin turvallisuushaasteisiin, jotka vaativat heidän mielestään aiempaa koordinoidumpaa lähestymistapaa kriisinhallintaan. Kumpikin organisaatio ymmärtää kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan käsittävän niin poliittisia, taloudellisia kuin humanitaarisia toimenpiteitä. Lisäksi korostetaan sotilas-siviiliyhteistyötä ja entistä syvempää yhteistyötä kansainvälisten järjestöjen välillä. Paikallisten toimijoiden rooli kokonaisvaltaisessa kriisinhallinnassa on yllättävän pieni. Heidän roolinsa on lähinnä olla passiivisia sivustakatsojia, kun Nato, Euroopan unioni tai joku muu kansainvälinen organisaatio ratkaisee kriisin ja aloittaa maan jälleenrakennuksen. Kokonaisvaltainen kriisinhallintadiskurssi osoittautui tutkielmassani hegemoniseksi diskurssiksi, joka uusintaa nykyisiä maailmanpolitiikan valtarakenteita ja pyrkii edistämään demokraattisten arvojen omaksumista niiden vakautta tuottavien ominaisuuksien vuoksi. Näin ollen kokonaisvaltainen kriisinhallinta ei tarjoa muutoksen tai kriittisten teorioiden korostaman emansipaation mahdollisuutta.
  • Palmusaari, Heidi Maria (2012)
    Tämän tutkielman lähtökohtana toimii lähetystyön ja kehitysavun välinen yhteys. Lähetysjärjestöt ovat aina harjoittaneet käytännön toimintaa sanallisen evankeliumin julistamisen ohella. Nykyään ne vastaanottavat tähän tarkoitukseen valtion kehitysyhteistyön rahoitusta. Kehitysmaatutkimuksen näkökulmasta on tärkeää pohtia, onko lähetysjärjestöjen harjoittama käytännöllinen toiminta kehitysapua vai uskonnollista toimintaa. Tutkielmassa paneudutaan aiheeseen tarkastelemalla Suomen Lähetysseuraa (SLS), joka on yksi maamme suurimmista lähetysjärjestöistä ja Ulkoministeriön virallinen kumppanuusjärjestö. Tutkielmassa tarkastellaan, kuinka SLS ymmärtää harjoittamansa työn luonteen. Pyrkiikö se erottamaan uskonnollisen toiminnan ja kehitystyön toisistaan. Tutkielmassa tarkastellaan, miten järjestö esittää itsensä uskonnolliselle ja sekulaarille yleisölleen ja rakentaa yhtenäistä järjestöidentiteettiä. Työssä tarkastellaan SLS:aa kielenkäyttäjänä. Aineistona toimivat järjestön keskeiset tekstit vuodesta 2003, mistä lähtien se on toiminut Ulkoministeriön virallisena kumppanuusjärjestönä. Aineisto sisältää tekstejä, jotka on kohdennettu uskonnolliselle ja sekulaarille yleisölle ja käsittelevät järjestön itseymmärrystä. Aineisto järjestettiin ensin systemaattisesti sisällön analyysin tarjoamilla keinoilla; siitä luotiin analyysirunko, joka auttoi löytämään materiaalista keskeisiä teemoja. Varsinainen analyysi toteutettiin retoriikan analyysistä nousevien käsitteiden avulla. Keskeisiä ovat uuden retoriikan edustajan merkittävän edustajan Chaïm Perelmanin ajatukset yleisön merkityksestä sekä puheen monimerkityksellisyydestä. Uusi retoriikka on niiden keinojen tutkimista, joita puhuja käyttää vaikuttaakseen yleisöönsä. Erittäin tärkeää tutkielman aiheen kannalta on ajatus siitä, että puhujan (tai tekstin laatijan) on otettava huomioon yleisönsä arvot. Myös itse puhujaa tulee tarkastella yleisönä. Tutkielmassa tarkastellaankin, millaisilla retorisilla keinoilla SLS yhdistää sekulaarin kehitysapujärjestelmän taholta nousevia arvoja uskonnolliseen puoleensa. Miten kehitysyhteistyötä tekevä lähetysjärjestö rakentaa identiteettiään? Analyysi osoittaa, ettei teksteissä rakenneta eroa uskonnollisen ja kehitysyhteistyöluontoisen toiminnan välille, vaan jälkimmäinen integroidaan osaksi uskonnollista toimintaa. Järjestön kehitysyhteistyö rakentuu sekulaarin kehitysdiskurssin keskeisten arvojen ympärille, mutta näihin liitetään uskonnollisia merkityksiä. SLS:n identiteetin muodostuminen on prosessi, jota luonnehtii eri lähtökohdista nousevien arvojen yhdistäminen sekä erilaisten yleisöjen puhutteleminen. SLS painottaa työnsä kokonaisvaltaisuutta. Kokonaisvaltaisen lähetystyön voi kuitenkin nähdä olevan ristiriidassa Ulkoministeriön asettaman vaatimuksen kanssa, jonka mukaan kehitysyhteistyö on pidettävä erillään uskonnollisesta toiminnasta. SLS pitääkin aktiivisesti yllä mahdollisuutta tulkita eri tavoin toimintamuotojensa välistä suhdetta ja kokonaisvaltaista lähetystyötä. Kokonaisvaltaisuus on keskeisessä asemassa järjestön identiteetin rakentumisessa. Analyysi kuitenkin osoittaa, että kokonaisvaltaisuudella on SLS:n teksteissä monia merkityksiä. Käsitteen tärkeys ja yhdistävä voima liittyvät osittain juuri sen monimerkityksisyyteen. Järjestön on kyettävä puhuttelemaan sekulaaria sekä uskonnollista yleisöä ja huomioimaan näiden arvolähtökohdat. Käsite toimiikin siltana näiden kahden järjestöön vaikuttavan puhetavan välillä. Kokonaisvaltaisuus myös mahdollistaa kehitysyhteistyön liittämisen osaksi SLS:n uskonnollista toimintaa. Tällä tavalla se toimii keinona, jonka avulla järjestö voi ylläpitää yhtenäistä identiteettiään.