Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 9204-9223 of 27949
  • Kaikkonen, Anita (2005)
  • Katisko, Marja (Helsingin yliopisto, 2011)
    Citizenship in the everyday of a work community. Immigrants narratives of working life. Through globalisation and the mobility of workforce, citizenship has gained new forms, and the mere legal definition of citizenship no longer gives a comprehensive view of the citizenship of an individual. Also the social, cultural and financial dimensions of it are related to the concept of citizenship. In Finland, full citizenship is promoted, according to the Integration Act and social security system, by the requirement that immigrants should mainly get their livelihood through work. In my study I approach citizenship on four levels: the global, national, work community and private levels. In the study, the global has constituted the largest possible context, which refers to the local affects of global processes. The local and the global come together in the research in that globalisation is realised on the local level, i.e. in small communities such as work communities. The objective of the study is to examine how the citizenship of immigrants who live and work in Finland is constructed in the everyday life of a work community. The most central concept of the study is cultural script, which is based on prevailing forms of knowing, and which are constructed in different ways in different times and cultures. Conflicts of scripts in the working life and difficulties in understanding and applying them are in the centre of the study. In the study, the working life experiences of immigrants are approached through narrative research. The research material consists of the working life narratives of nine immigrants who live and work in Finland permanently. Each interviewee has been interviewed 2 4 times so the research material consists of 26 interviews. The material has been analysed from the points of view of perception, feeling and action. Deborah Tannen s and William Labov s as well as Matti Hyvärinen s method of expectancy analysis to locate cultural scripts has been utilised to organise the research material. In addition, David Herman s concepts of participatory roles and event types formed in narratives have been used in the analysis of the material. The basis in the analysis is that the world, events and experiences do not define the available processes; they are always culturally and individually anchored choices of the speaker and narrator. The most important results of the study are related to the gap between globalisation and everyday life. The discussion about the future need for workforce due to the changing population structure as well as about the benefits for national economy brought by internationalisation has continued in Finland for years. However, the working life narratives of the immigrants interviewed for the study show that an average citizen and member of a work community does not immediately encounter the macro level benefits in, for example, the mobility of workforce. In most of the working life narratives there was a point in speaking and saying, in which the immigrant worker either dares to speak or falls silent. Sometimes the courage to speak was related to language skills but more to the courage to be seen and to be part of a Finnish work community. Other workers that either speak their colleague with an immigrant background into a part of their work community or marginalise the colleague with their silence have an important role in a Finnish work community. In several working life narratives, the script of the Finnish working life and work community, the way to work, was opened to the immigrant and the so-called script exchange did not take place. The study shows that working life experiences and inclusion and exclusion built on the working life have an important role in the construction of active citizenship. The detailed analysis of the working life experience narratives gives new, relevant research data about citizenship as inclusion.
  • Miettinen, Karimatti (2012)
    Tutkielma käsittelee blogeja toimittajien lähteenä. Tutkielman tarkoitus on selvittää, miten toimittajat käyttävät blogeja lähteenä ja miten kansalaisten ajatuksilla ja ideoilla on mandollisuuksia blogin välityksellä saavuttaa laajempi yleisö kuin vain blogin lukijat. Tutkielma tarkastelee sitä, miten blogosfäärin ja journalismin välille voisi muodostua suhde, joka toisi monipuolisempia näkemyksiä valtajulkisuuteen. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostaa verkostojen, kansalaisjournalismin ja toimituskäytäntöjen tutkimus. Verkostojen tutkimuksessa näkökulma painottuu horisontaalisen viestinnän lisääntymisen myötä internetin demokraattiseen potentiaaliin sekä näkemykseen deliberatiivisesta demokratiasta. Kansalaisuuden näkökulma nojaa vahvasti John Deweyn edustamaan pragmatismiin ja julkisoita korostavaan näkemykseen, jotka vaikuttivat keskeisesti kansalaisjournalististen ideoiden syntyyn. Blogien käyttö lähteenä eroaa monella tapaa kansalaisjournalistista kokeiluista, mutta blogeilla voi nähdä potentiaalia toteuttaa samoja kansalaisen asemaa vahvistavia ideoita, jotka vaikuttivat kansalaisjournalismin heräämiseen 1990-luvulla. Toimituskäytäntöjen näkökulmasta tarkastelussa on tiedonkeruurutiinit sekä journalistin ja lähteen suhde. Tutkielman empiirinen osuus muodostuu kandeksan printtimediaa edustavan toimittajan teemahaastattelusta, joiden tavoitteena on testata aikaisempia havaintoja sekä löytää erityispiirteitä blogien hyödyntämisestä suomalaisessa mediakentässä. Haastattelut rakentuvat neljän pääteeman varaan, joita ovat blogien ymmärtäminen, lähteen kriteerit, lähteen luotettavuus ja erilaiset tavat käyttää blogeja lähteenä. Tutkielman tärkeimmät tulokset ovat viisi blogien hyödyntämisen tapaa sekä se, että kansalaisblogien hyödyntäminen journalistisessa prosessissa on vielä kaukana ideaalista, jossa kansalaisblogien aktiivinen seuraaminen ja lähteenä käyttäminen olisi toimittajien arkipäiväinen rutiini. Blogien hyödyntämisen tavoista tärkein on kiinnostavien aiheiden kalastelu, jota hyödynnetään kuitenkin vaihtelevasti. Muita blogien hyödyntämisen tapoja ovat kommenttien saaminen vakiintuneelta lähteeltä sekä vaihtoehto poliittisesti sitoutuneen median seuraamiselle. Blogit ovat myös kanava tavoittaa ruohonjuuritason kommentointia sekä löytää erityistä asiantuntijuutta. Kansalaisblogien kannalta blogeja hyödynnetään eniten juuri ruohonjuuritason näkemyksiä kartoittaessa. Suurin este kansalaisblogien hyödyntämiselle toimittajan näkökulmasta on se, että ne eivät ole toimittajan kannalta riittävän luotettavia lähteitä. Tutkielma tarjoaa myös näkemyksen siitä, miten kansalaisblogit voisivat saavuttaa paremmin toimittajat ja tarjota uudenlaisia näkökulmia ja tulkintoja todellisuudesta, jolloin kansalaisblogeihin viittaaminen toisi monipuolisuutta vakiintuneiden lähteiden hallitsemaan julkisuuteen.
  • Palmen, Jussi Valtteri (Helsingfors universitet, 2011)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa analysoidaan suomalaista ympäristöliikettä Jürgen Habermasin julkisuuden käsitteen näkökulmasta. Työn tutkimusongelmana on tarkastella julkisuutta ympäristövaikuttamisen keinona. Ponnahduslautana tutkimuksessa käytetään 2000-luvun Lapin metsien käyttöä koskevia kiistoja, joiden ratkomisyrityksiin moni Suomessa toimiva ympäristöjärjestö on osallistunut. Pitkään ratkaisemattomina olleet kiistat ovat johtaneet tilanteeseen, jossa on perusteltua kysyä, mikä ongelmien selvittämisessä on mennyt pieleen. Olisiko ennen kaikkea ammattimaiseen ja institutionalisoituneeseen vaikuttamiseen nojanneet ympäristöjärjestöt voineet toimia kiistojen yhteydessä jollakin vaihtoehtoisella tavalla? Vaihtoehdoksi esitetään Jürgen Habermasin tarjoamaa julkisuuden mallia, jonka on nähty olevan keskeinen modernin yhteiskunnan mahdollisuuksia ja rajoitteita arvioitaessa. Käsitys julkisuudesta sisältää ajatuksen kriittiseen keskusteluun pohjautuvasta, kaikille avoimesta kansalaisvaikuttamisesta. Näin muodostuneesta yleisestä mielipiteestä tulee poliittisen päätöksenteon ohjenuora. Julkisuuden ihanteen rinnalla Habermasin teoria sisältää kuvauksen julkisuuden rakennemuutoksesta – kriittisen julkisuuden alennustilasta myöhäiskapitalistisessa kulutusyhteiskunnassa. Tässä tutkimuksessa käytän näitä kahta teoreettista näkökulmaa arvioidessani nykyaikaista ympäristövaikuttamista. Keskeisin lähdeteos on Habermasin Julkisuuden rakennemuutos ja sen teoreettista perinnettä jatkaneet tutkimukset. Aineistoni koostuu kuudesta teemahaastattelusta, jotka toteutettiin keväällä 2009 Greenpeacessa, Suomen luonnonsuojeluliitossa ja WWF:ssä. Tutkimusmenetelmänä käytän teemoittelua. Sen tuloksena esiin nousevista teemoista keskeisin kertoo ympäristöjärjestöjen ammattimaistumisesta. Tulosteni mukaan ympäristövaikuttamista leimaa institutionalisoituneisuus ja hallinnollisuus, jolloin julkisuusperiaatteen toimintaedellytykset ovat heikentyneet. Julkisuuden käsitteelle löytyy kuitenkin myös varovaista tilausta suomalaisten ympäristöjärjestöjen keskuudessa.
  • Pylkkänen, Jaana Helena (2008)
    Tutkielmassa tarkastelen Helsingin virkamiesyhteistyönä tehdyn yhdyskuntatyön historiaa ja kehityskulkuja vuosina 1970–1991. Erityisesti tutkin, millaisia yhtymäkohtia helsinkiläisellä yhdyskuntatyöllä oli kansalaisyhteiskunnan kehittämiseen. Koostan myös kokonaiskuvan tehdystä monihallinnollisesta asuinaluetyöstä, koska sellaista ei tutkimuksen kohteena olevalta ajanjaksolta ole. Samalla selvitän, mitkä syyt johtivat tämän yhteistoiminnan loppumiseen. Tutkimuksen viitekehys muodostuu useammasta historiallisesta tarkastelusta. Työssäni esittelen kansalaisyhteiskunnan ja valtion suhteisiin liittyvän ajattelun kehittymistä. Yhteisötyön perinteiden kooste antaa taustaa ruotsalaisen Harald Swednerin asuinaluetyön mallille, joka Suomen yhdyskuntatyöhön omaksuttiin. Tutkimuksen teon aikana sosiaalityön osuus Helsingin yhdyskuntatyön kehittämisessä nousi erityiskysymyksenä esiin, mistä johtuen käsittelen historianäkökulmasta sosiaalityön suhdetta yhteiskunnallisiin muutoksiin. Toteutin tutkimuksen organisaatiotutkija Matti Laitisen kehittämää kertovan muutosselonteon menetelmää soveltaen. Menetelmän avulla tuotin muutoskertomuksen, jossa hahmottuu Helsingin yhdyskuntatyön kehityskaari ja kehittämisessä mukana olleiden ajatuksia ja kokemuksia prosessista. Kertomuksen tuottamista ja tutkimuskysymyksiin vastaamista varten haastattelin Helsingin yhdyskuntatyön kehittämisessä keskeisesti mukana olleita kaupungin viranhaltijoita. Muu tutkimusmateriaali koostuu virkamiestyöryhmien toimintaa ja yhdyskuntatyötä käsittelevästä kirjallisesta materiaalista tutkittavalta ajanjaksolta. Muutoskertomus valottaa monihallinnollisen ja –ammatillisen työn organisatorisia edellytyksiä. Kaupungin eri virastojen siirtyminen tulosjohtamiseen ja niiden hallinnon ja toimintojen liian hallintokeskeisesti toteutettu alueellistaminen nousevat siinä tärkeimmiksi syiksi virkamiesyhteistyönä tehdyn asukas- ja aluetyön loppumiselle. Helsingin yhdyskuntatyön suhde kansalaisyhteiskuntaan jää tutkimuksessa avoimeksi kysymykseksi. Kansalaisyhteiskunnan rakentajana tehtyä yhdyskuntatyötä voi pitää, jos hahmottaa kansalaisyhteiskunnan verkostona, jossa viranhaltijat, luottamushenkilöt, kuntalaiset ja järjestöt kehittävät elinympäristöä tasavertaisessa suhteessa kommunikoiden. Tällaiseen yhteistoimintaan yhdyskuntatyö asuinalueiden eri osapuolia tutkimuksen mukaan pyrki saattamaan. Tutkimuksen keskeistä kirjallisuutta ovat Yhdyskuntatyö yhteistoiminnan, suunnittelun ja vaikuttamisen välineenä -raportti (1977), Sosiaali- ja terveysministeriön mietintö Yhdyskuntatyö – suunnitelmallinen muutosprosessi (1985), Rakenteellinen sosiaalityö (1990), Käsitteet liikkeessä (2003), Sosiaalityö ja vaikuttaminen (2003), Sosiaalisen vaihtuvat vastuut (2003), Yhteisöt ja yhteisösosiaalityön lähtökohdat (2004), Sosiaalityön käytäntötutkimus (2005), Yhteisöllisyyden paluu (2005), Menneisyys on toista maata (2007) ja Yhteisöt ja sosiaalityö (2008).
  • Taipale, Jaakko (2008)
    Tutkimuksessa tarkastellaan kansalaisyhteiskunnan ja julkisen vallan yhteistoimintaa Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan (KANE) kontekstissa. Neuvottelukunta tuo yhteen julkisen vallan, kansalaisyhteiskunnan ja elinkeinoelämän edustajia. Neuvottelukunnan tavoitteena on edistää kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä, parantaa julkisen vallan ja kansalaisyhteiskunnan keskinäistä vuorovaikutusta, edistää poliittista ja yhteiskunnallista osallistumista sekä vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa. Kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten turvaaminen nähdään keskeisenä toimenpiteenä tasapainoisen yhteiskunnallisen kehityksen jatkumiselle. KANE on tähän tehtävään luotu poliittinen yhteisö, jolla on yhteiskuntapoliittisia tavoitteita. Tavoitteiden toteuttaminen edellyttää vallankäyttöä, joka on tämän tutkimuksen kohteena. Tutkimus avaa uuden näkökulman neuvottelukunnan toiminnan tarkasteluun. KANEsta ei ole tehty aiempaa tutkimusta. Neuvottelukunnasta ei myöskään ole tehty tulkintaa tutkimuksen käyttämästä hallinnan valtateoreettisesta näkökulmasta käsin. Käytettävä teoria ja valta-analytiikka pohjautuvat Michel Foucault'n ajatteluun vallasta. Vallan käsitteleminen hallintana tarkoittaa vallan tarkastelemista toimintaan kohdistuvana toimintana. KANE tulkitaan tutkimuksessa yhteiskuntapoliittisen ohjauksen välineeksi. Siten foucault'lainen valta-ajattelu soveltuu KANEn kaltaisten yhteistoiminnallisten hallintokäytäntöjen tutkimiseen. Tutkimuksen erityisen mielenkiinnon kohteena on kansalaisjärjestöjen valta-asema neuvottelukunnan toiminnassa ja yhteistoiminnan vaikutukset julkisen vallan ja kansalaisyhteiskunnan välisille suhteille. Tutkimuksessa KANEa analysoidaan 1) vallankäyttönä 2) vallankäyttäjänä ja 3) KANEn sisällä käytävän valtakamppailun näkökulmista. Näitä kolmea näkökulmaa tarkastellaan valtateoreettisella ja empiirisellä tasolla. Aineiston analyysissa osoitetaan teoreettisen problematiikan esiintulopintoja. Tutkimuksessa osoitetaan hallinnan järjestelmän toiminta tutkittavassa kontekstissa edellä eriteltyjen näkökulmien mukaisesti. Hallinnan näkökulmasta neuvottelukunnan päämääränä on kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen ja kansalaisyhteiskunnan toiminnan ohjaaminen, ja siten hallittavaksi tekeminen. KANEn ja sen sisältämien asiantuntijakäytäntöjen tehtävänä on välittää hallinnan päämäärien mukaiset tulkinnat ja käytännöt yksittäisten kansalaisyhteiskuntatoimijoiden tasolle. KANE käyttää valtaa tuottamalla auktoritatiivista tietoa ja tulkintoja tarkastelemistaan asiakysymyksistä. KANEn toiminnassa on poliittinen ulottuvuus jaostojen ja työryhmien työssä, kun neuvottelukunnan osapuolten intressejä yritetään sovittaa yhteen KANEn yhteisten kannanottojen mahdollistamiseksi. Järjestöosapuolen mahdollisuudet edistää kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä arvioidaan hyviksi, joskin osallistuminen KANEn toimintaan liittää järjestöt tiukemmin osaksi hallinnollista järjestelmää. Tutkimuksen aineisto on kerätty osallistumalla KANEn toimintaan. Havainnointia on tehty KANEn ja sen asettamien työryhmien ja jaostojen kokouksissa. Verojaoston ja Yleishyödylliset palvelut -työryhmän kokoukset avasivat KANEn tarkastelemaa tematiikkaa ja asiakysymyksiä. Osallistuminen neuvottelukunnan toimintaan on mahdollistanut kattavan kuvan muodostamisen neuvottelukunnan toiminnasta ja neuvottelukunnan käsittelemien teemojen merkityksestä neuvottelukunnan työlle. Tutkimusta varten on kerätty kaikki neuvottelukunnan tuottama ja neuvottelukunnan perustamiseen liittyvä materiaali. Aineistosta kannattaa erikseen mainita Valtioneuvoston periaatepäätös kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten edistämiseksi. KANEn tuottamista dokumenteista tärkeimpiä on Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan toimintasuunnitelman luonnos. KANE on myös tuottanut useita kokouspöytäkirjoja, muistioita ja selvityksiä, joita hyödynnetään neuvottelukunnan toiminnan tarkastelussa.
  • Vanamo-Chireux, Elina-Maria Christina Johanna (2012)
    Tämä tutkimus käsittelee globalisaation konkreettisia vaikutuksia kansallisesti määrittyneisiin toimintoihin. Lähtökohtana on kiinnostus globalisoituvan maailman aiheuttamiin mentaliteetinmuutoksiin. Globalisaatio merkitsee valtioiden, kansojen ja yksilöiden välisen keskinäisriippuvuuden lisääntymistä taloudellisten realiteettien sekä luonnonvarojen rajallisuuden vuoksi. 1900-luvun lopulla kiihtynyt globalisaatio, jonka sisään voi laskea EU-integraation, lisää myös ihmisten liikkuvuutta. Niin työpaikat kuin työntekijätkin muuttavat aiempaa enemmän paikasta toiseen. Vaikuttaako tämä ihmisten käsitykseen kansallisista identiteeteistä? Tutkimuskohteena on kansallisiin puitteisiin ankkuroituneen suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen – tarkemmin sanottuna Rakennusliiton – suhtautuminen työperäiseen maahanmuuttoon. Tarkoituksena on ollut tutkia kuinka kyseisen liiton äänenkannattaja, Rakentaja-lehti, on artikkeleissaan ruotinut ulkomaista työvoimaa 20 vuoden aikajaksolla. Pääasiallinen tutkimuskysymys on seuraava: millaisena ulkomaisen työvoiman problematiikka näyttäytyy Rakentaja-lehdessä ja millaisia muutoksia teeman käsittelyyn sisältyy vuosina 1988-2007? Tämän kysymyksenasettelun kautta on pyritty selvittämään Rakennusliiton omaksuman globalisaatiostrategian luonnetta. Kaikista Suomessa toimivista ammattiliitoista valikoitui tutkimuskohteeksi Rakennusliitto siksi, että rakennusala kuului ensimmäisiin ulkomaista työvoimaa palkanneisiin aloihin Suomessa ja on 2010-luvulla tunnettu suhteellisen suuresta ulkomaisen työvoiman osuudestaan. Tarkastelujakso alkaa taloudellisen nousukauden huippuvuodesta 1988 ja ulottuu vuoteen 2007. Todellisten muutosten jäljittämiseksi oli aikajakson oltava riittävän pitkä. Se sisältää myös kiinnostavia poliittisia tapahtumia, kuten sosialistisen itäblokin hajoamisen, EU:n laajenemisen ja integraation syvenemisen. Lehden kahdestakymmenestä vuosikerrasta suodattui analysoitavaksi 353 artikkelia. Metodina on käytetty diskurssianalyysiä, jossa keskityttiin artikkeleiden sanomaan ja niiden sisältämiin vivahteisiin. Tutkimustulokset kertovat, että ulkomainen työvoima muodosti Rakennusliitolle todellisen pulman vaikeuttamalla suomalaisten rakentajien hyväksi tehtävää edunvalvontatyötä. Lehdessä nostettiin esille kymmeniä erilaisia syitä ulkomaisen työvoiman vastustamiselle, joista tärkeimmiksi osoittautuivat laillisuuden varjeleminen ja moraalisuuden ylläpitäminen. Aineisto jakautui kahteen aaltoon sen perusteella, että ulkomaista työvoimaa koskeva kirjoittelu oli runsasta 1989-91 ja 2001-2007. Nämä aallot korreloivat suurin piirtein taloudellisen noususuhdanteiden kanssa mutta merkittävässä roolissa oli myös kansainväliset tapahtumat, etenkin EU:n itälaajentuminen vuonna 2004. Toinen aalto sisälsi paitsi monipuolisempia perusteluja ulkomaisen työvoiman ongelmallisuudelle myös uudenlaisia ratkaisukeinoja ongelmallisuuden vähentämiseksi. Tiedottamisen ja työmaavalvontojen rinnalle nousi viranomaisten kanssa tehtävä yhteistyö sekä rakenteellisten ja lainsäädännöllisten muutosten aikaansaaminen. Suurin muutos tapahtui kuitenkin Rakentajan ulkomaalaisiin kohdistuvassa katseessa. Pitkän ekskluusiovaiheen tilalle asettui ulkomaalaisten läsnäolon hyväksymisestä juontuva inkluusio: ulkomaalaisten otettiin liiton jäseniksi, heille perustettiin oma ulkomaalaisosasto, tietoa alettiin antamaan viron ja venäjän kielellä. Rakentajasta paljastui kaksi ylätason diskurssia. Ensimmäinen on nationalistinen, suomalaisen yhteiskunnan ja suomalaisten työntekijöiden hyvinvointia korostava puhetapa, joka pysyy vahvana läpi aineiston: ”resurssit suomalaisille!” Toinen diskurssi on toisessa aallossa muodostuva ”oikeuksia kaikille!”- linjaus, joka suhtautuu tasa-arvoisesti ulkomaalaisiin työntekijöihin, ottaen huomioon heidän näkökulmansa ja rinnastaen heidät monella tapaa suomalaisiin. Ulkomaalaiset eivät tässä diskurssissa muodosta ulkopuolisten massaa, vaan heihin suhtaudutaan neutraalisti – heistä tulee kunnioitusta ansaitsevia normaaliyksilöitä. Suunnanmuutos saattaa johtua juurikin globalisaation asettamista paineista: ei ole muita vaihtoehtoja kuin hyväksyä ulkomaisen työvoiman läsnäolo ja yrittää kääntää ilmiö voitoksi. Ryhtyessään puolustamaan universaaleja työntekijän oikeuksia ja valvomaan kaikkien halukkaiden jäsentensä etuja kansalaisuudesta riippumatta Rakennusliitto ottaa kiinnostavan askeleen kohti ylikansallista ammattiyhdistysliikettä. Siinä onkin kenties ay-liikkeen tulevan menestyksen avain: irrottautuminen kuluneen vuosisadan ajalta tarttuneesta kansallisesta katseesta ja energian kohdistaminen uudenlaisiin toimintamalleihin ammentamalla työväenliikkeen varhaiskauden ihanteesta, nimittäin universaalista solidaarisuudesta.
  • Pantti, Mervi (2000)
    Tutkimuksen kohteena on Suomessa itsenäisyyden aikana käydyt keskustelut kotimaisen elokuvan edistämisestä. Tutkimuksessa pyritään selvittämään, millaisia argumentteja elokuva-ala on eri aikoina esittänyt kotimaisen elokuvan tukemisesta, miten nämä argumentit on perusteltu elokuvaan kytkettyjen arvojen avulla ja millä konkreettisilla, tuen organisointiin liittyvillä seurauksilla. Elokuvapolitiikka on tutkimuksessa määritelty tavoitteelliseksi toiminnaksi, jolla yksilöt, intressiryhmät ja instituutiot pyrkivät vaikuttamaan elokuvan asemaan yhteiskunnassa. Tämä käsitys poikkeaa elokuvapolitiikan ahtaasta määritelmästä, jossa elokuvapolitiikalla viitataan elokuvaan kohdistuviin hallinnollisiin toimenpiteisiin. Tavoitteenani on antaa aikaisemmin akateemisessa tutkimuksessa sivuutettu näkökulma suomalaiseen elokuvakulttuuriin. Elokuvapoliittisten keskusteluiden historiaa jäsennetään jaottelemalla elokuvapoliittisten toimijoiden joukko kolmeen kenttään: säätelevään (valtiolliseen), puolustavaan (yksityiseen) ja neuvoa-antavaan (välittävään) kenttään. Säätelevä kenttä viittaa niihin instituutioihin ja viranomaisiin, joilla on hallinnollinen valta säädellä elokuvaa ja jotka voivat esittää elokuvapoliittiset kannanottonsa lakien tai erilaisten hallinnollisten päätösten muodossa. Puolustava kenttä viittaa elokuva-alan toimijoihin, jotka säätelyn kohteena joutuvat puolustamaan omia näkemyksiään elokuvasta (elokuvateollisuus, elokuvan liikeala- ja kulttuurijärjestöt, elokuvajournalismi). Neuvoa-antavaan kenttään luetaan sellaiset säätelevän kentän asettamat elimet ja instituutiot, jotka ovat pääosin elokuva-alan edustajien miehittämiä ja jotka esittävät näkemyksensä virallisissa asiakirjoissa (esim. valtion elokuvataidetoimikunta). Tutkimuksen teoreettis-metodologisena lähtökohtana on sosiaalinen konstruktionismi ja aineiston analyysissa nojataan väljästi retoriseen diskurssianalyysiin. Elokuvapolitiikan toimijoiden katsotaan kieltä käyttäessään olevan uusintamassa tai muuttamassa todellisuutta. Retoriseen diskurssianalyysiin liittyy myös oletus merkityksiä tuottavan toiminnan kontekstisidonnaisuudesta. Kontekstiksi on valittu valtiollinen kulttuuripolitiikka ja sen kehitys, koska kulttuuripolitiikan taidetta koskevien määritelmien nähdään viime kädessä määräävän elokuvan puitteet suomalaisessa yhteiskunnassa. Kulttuuripolitiikan ja elokuvapolitiikan kehitys pyritään sitomaan myös laajempaan yhteiskuntahistoriaan, ennen muuta hyvinvointivaltion ajatuksen läpimurtoon ja kehitykseen. Elokuvapoliittista keskustelua käydään eduskunnassa ja valtioneuvostossa, elokuvan kulttuurijärjestöjen ja liikealan piirissä sekä erilaisissa komiteoissa ja toimikunnissa. Käytetty lähdeaineisto on tämän mukaisesti laaja: siihen kuuluu yhdistysten pöytäkirjoja, valtion virallisjulkaisuja (lakeja, asetuksia, komiteamietintöjä) sekä päivälehtien ja elokuvalehtien artikkeleita. Tutkimuksen tuloksena paikannetaan kolme elokuvapoliittista periodia (1917-1960; 1961-1976; 1977-) sekä suomalaisen elokuvapolitiikan pitkä linja: elokuvan kansalliseen merkitykseen vetoaminen. Puolustava kenttä on elokuvan olemassa olevien puitteiden parantamiseksi pyrkinyt säätelevän kentän kanssa yhteisen kansallisen edun ajatukseen nojaavaan liittoon. Ensimmäisen kauden kuluessa liitto rakentui, toisessa sen valtiojohtoinen muoto kriisiytyi ja kolmannen kuluessa on syntymässä uudenlainen kolmikantainen liitto puolustavan kentän, säätelevän kentän ja markkinoiden välillä.
  • Kiiskinen, Heljä (2005)
    Pro gradu -tutkielmani on poliittisen viestinnän alaan kuuluva tutkimus, jossa tarkastelen kansallisen edun käsitteelle annettuja sisältöjä Euroopan unionin perustuslaista käydyssä julkisessa keskustelussa. Perustuslaki on merkittävä käännekohta Euroopan unionille, minkä lisäksi se vaikuttaa jäsenmaihin kansallisella tasolla. Perustuslaista ja lakia valmistelleesta hallitusten välisestä konferenssista käytiin Suomessa keskustelu, jossa jännite kansallisten etujen ja hvk:n päätösten välillä oli vahvasti esillä. Kansallinen etu oli läsnä kaikissa keskustelun käänteissä, minkä vuoksi käsitteen avaaminen oli perusteltu tutkimuksen kohde. Poliittisessa kielessä on paljon kansallisen edun kaltaisia, itsestään selviltä näyttäviä käsitteitä, joiden merkitykset ovat kuitenkin moniselitteisiä ja kiistanalaisia. Tutkimalla näitä merkityksiä teemme kieltä ymmärrettävämmäksi ja havainnoimme poliittisia valtarakenteita. Tutkimusaineistokseni valitsin noin 195 uutis- ja mielipidekirjoitusta, jotka oli julkaistu heinäkuun 2003 ja helmikuun 2004 välillä suurimmissa kotimaisissa sanomalehdissä. Teoreettisesti työni perustuu aiempiin tutkimuksiin "kansallisen" käsitteestä sekä geopoliittisen kamppailun teoriaan. "Kansallinen" on useimmiten liitetty kansallisen identiteetin ja kansallisen kulttuurin kysymyksiin. Omassa tutkimuksessani kansallisen edun sanaparista kuitenkin hahmottui selvästi poliittinen käsite, jonka yhteys kansallisen määritelmiin on siinä, että molemmat käsitteet ovat kiistan- tai jopa kamppailunalaisia. Analyysin ensimmäisessä vaiheessa määritin kansallisen edun sisällöt teema-analyysin avulla. Merkitykset syntyivät toimijoiden vastakkaisista kannoista perustuslakiin liittyvissä kysymyksissä. Sisällöiksi hahmottuivat mm. realismi, kansalaisten oikeudet ja demokratian säilyttäminen, turvallisuuden lisääminen ja unionin yhteinen etu. Tärkeimmäksi syvämerkitykseksi hahmottui pyrkimys valta-asemien vahvistamiseen. Toisessa vaiheessa testasin sekä Sami Moision esittämää jakoa Suomen EU-jäsenyyskiistassa vaikuttaneista ryhmittymistä että ryhmittymien käyttämiä geopoliittisia argumentteja. Kontekstina olivat kansallisen edun määritelmät ja metodina Chaïm Perelmanin argumentaatioteorian dissosiatiiviset tekniikat eli kontrastiparit. Kontrastiparit, joilla kansallista etua määriteltiin, olivat: 1) Venäjä-Euroopan unioni, 2) itä-länsi, 3) pieni maa - suuret maat, 4) ulkopuolella-ytimessä, 5) passiivisuus-aktiivisuus sekä 6) menneisyys-nykyisyys. Argumentaatioanalyysini johtopäätöksenä on, ettei jako lännettäjiin, traditionalisteihin ja varovaisuuslinjalaisiin enää riitä, sillä keskustelussa on muitakin toimijoita. Lisäsin asetelmaan neljännen ryhmittymän, EU-pragmatistien joukon. Geopoliittiset argumentit eivät myöskään yksin riittäneet kuvaamaan kansallisen edun argumentointia, vaikka erityisesti lännettäjät käyttivät niitä paljon. Tällaisia argumentteja olivat muun muassa Venäjän läheisyys, Suomen syrjäisyys sekä reunavaltioistumisen. Eniten kansallista etua määriteltiin kuitenkin pienen maan argumentilla eli Suomen pieni koko unionin jäsenenenä vaikuttaa toimijoiden mukaan eniten kansallisen edun toteutumiseen. Keskustelu oli kautta linjan kansalliseen näkökulmaan ankkuroitunutta. Perustuslakikeskustelua kävi harvalukuinen eliitti, joka nosti esille vain muutamia perustuslakiin liittyviä kysymyksiä. Kansalaisten osuus keskustelussa oli vähäinen. Hvk-neuvottelujen kariutuminen joulukuussa 2003 johti keskustelijat uudelleenarvioimaan Suomen EU-politiikan suuntaa. Tutkimukseni dokumentoi eräänlaista hämmennyksen aikaa, jolloin keskustelua käyvä eliitti pohti voimakkaasti Suomen asemaa ja mahdollisuuksia Euroopan unionissa.
  • Paavola, Annika (2003)
    Työssä tarkastellaan kansallista finanssipolitiikkaa rahaliitossa yleisesti ja tutkitaan finanssipolitiikan rajoittamisen tarpeellisuutta eri lähtökohdista. Tarkastelussa keskitytään kolmeen toisiaan täydentävään rahaliittomalliin ja tulkitaan näiden tuloksia lähinnä EMUn talouspoliittisen järjestelmän näkökulmasta. Kolmannessa luvussa perehdytään Charin ja Kehoen (1998) kahden periodin malliin, jossa tutkitaan keskuspankin sitoutumisen merki-tyistä finanssipolitiikan rajoitteiden tarpeellisuudelle ja havaitaan, että finanssipolitiikan rajoittaminen on tarpeen vain, jos keskuspankki ei kykene sitoutumaan ennalta ilmoittamaansa politiikkaan. Raha- ja finanssipolitiikalle asetettujen yhteisten tavoitteiden merkitykseen perehdytään Dixitin ja Lambertinin (2002 ja 2001b) rahaliitto-mallin tarkastelussa luvussa neljä. Mallin mukaan talouden parhaaseen mahdolliseen tasapainoon päästäisiin asettamalla raha- ja finanssipolitiikalle yhteiset tuotanto- ja inflaatiotavoitteet. Tämä edellyttää raha- ja finanssi-politiikan päätöksentekijöiden välistä yhteistyötä ja finanssipolitiikan koordinointia siten, että kunkin jäsenmaan finanssipoliittiset päätökset todella tähtäävät yhteisten tavoitteiden saavuttamiseen. Mallin heikkous on kuitenkin se, ettei se ota huomioon jäsenmaiden velkaantumista, vaikka jäsenvaltioiden yhteenlasketulla julkisen velan määrällä on todettu olevan vaikutus rahaliiton yhteiseen inflaatiotasoon. Lopuksi viidennessä luvussa tutkitaan rahaliiton muodostamisen ja sen kasvun hyvinvointivaikutuksia Beetsman ja Bovenbergin (1998) mallin avulla. Mallin mukaan rahaliiton luominen voi kasvattaa hyvinvointia inflaatiota ja julkisia menoja laskemalla sekä tuotantoa kohottamalla. Teorian mukaan rahaliitosta saatavat hyödyt kasvavat jäsenmaiden määrän lisääntyessä, koska yksittäisten jäsenmaiden mahdollisuudet vaikuttaa rahaliiton yhteiseen inflaatioon vähenevät, ja tällöin myös rajoitteiden merkitys vähenisi. Mallin ongelmana kuitenkin on, että se olettaa kaikkien rahaliiton jäsenvaltioiden olevan identtisiä eli myös samankokoisia. Euroopan talous- ja rahaliiton jäsenmaat ovat kuitenkin hyvin erilaisia sekä talouden rakenteiltaan että kooltaan. Suurten maiden finanssipoliittisilla päätöksillä onkin todellisuudessa pieniä maita suurempi vaikutus koko rahaliiton talouteen. Esiteltyjen teorioiden perusteella keskeisimmäksi kysymykseksi finanssipoliittisia rajoituksia asetettaessa muodostuu kuitenkin yhteisen keskuspankin rahapolitiikan uskottavuus. Jotta rajoitteista voitaisiin luopua, olisi us-kottavuutta lisättävä muilla keinoin. Malleissa korostuu myös yhteistyö raha- ja finanssipolitiikan suunnittelussa vaihtoehtona tiukoille rajoitteille. Rahaliitossa, jossa rahapolitiikka on keskitetty yhteiselle keskuspankille ja finanssipolitiikka hajautettu jäsenvaltioiden hallitusten päätettäväksi, tilanne on monimutkainen. Toivottavaa tietenkin olisi, että yhteisen edun ajaminen saisi jäsenmaiden inflaatio- ja tuotantotavoitteet yhtenemään. Nykyisellään ei siis voida ajatella täydellistä luopumista kasvu- ja vakaussopimuksen kaltaisista rajoitteista. Perusteet rajoitusten muuttamiselle vastaamaan paremmin yksittäisten maiden erityispiirteitä ja taloudellisia painoarvoja ovat kuitenkin olemassa.
  • Anttila, Jorma (Helsingin yliopisto, 2007)
    National identity is a general, more or less shared meaning structure. Those who share it, identify with a nation according to their beliefs of what national identity consists of. The present study examined the Finnish national identity in relation to other spatial identities, such as local or European identity. Data were drawn from a sample of 179 respondents who represented the adult population in the year 1993. The focus was on the representation of the Finnish national identity, the limits and components of this identity, and on the position of national identification among all human identifications. Categorization, the basic process in the construction of national identity, consists of inclusion and exclusion. Different forms of identification could be distinguished along with different contents. Discrimination and derogation of outgroups were associated with identification that emphasized inter-nation comparison and framed identity in an essentialistic and thus exclusionary way. The contents of national identity were examined using a quantitative word-assessment method, and related to different forms of identification. With regard to Finnish identification, few differences between age, educational or SES groups were found. Despite the lack of differences in the strength of Finnish identification, those with more education to a greater extent relativized their Finnishness. Those who held positive attitudes to immigrants associated Finnishness with both positive and negative traits. Pro-immigrant attitude was related to an emphasis on cultural Finnishness and a de-emphasis on comparative and status-oriented Finnishness. Among the respondents with lower level of education, the emphasis on cultural Finnishness clearly predicted pro-immigrant attitudes. Those who did not produce any spontaneous response to a request to define Finnishness were more likely to be anti-immigrant. Thus, reflexive self-understanding implies openness towards other nationalities. Changes in the representation of Finnishness are suggested by differential weights given by respondents to different aspects of the national identity. Older respondents regarded the moral-anthropomorphic aspects of identity as more important. The younger respondents felt relatively more Finnish in the company of foreigners than did the older generations, to whom being with friends and in other close relationships stood out as contexts of national identification. The aspect of identity which is based on categorization and comparison could be called identity for others. The other aspect of the national identity is identity for ourselves, which emphasizes self and cultural self-understanding. A modern marketing oriented “image-of-Finland” identity represents identity for others.
  • Shemeikka, Tero Juhani (2006)
    Tutkimuksen aihepiiri on kansainvälinen politiikka Euroopassa. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kolmen valtiollisen toimijan ulkopoliittinen peruslinja ja kansallinen strateginen kulttuuri kylmän sodan aikana sekä niiden näkyminen suhtautumisessa Neuvostoliittoon. Tutkimuksen hypoteesi oli, että kolmen näennäisesti samanlaisen valtiotoimijan ulkopoliittinen orientaatio oli kylmän sodan aikana erilainen. Analyysin teoreettisena pohjana oli realismin luoma viitekehys valtioiden tavoitteista ja toiminnan rajoitteista kansainvälisessä järjestelmässä. Perusoletuksena oli, että toimijoina ovat valtiotasoiset toimijat. Niiden ulkopolitiikka lähestyttiin kansallisen strategisen kulttuurin teoreettisen viitekehyksen kautta. Lisäksi tarkasteltiin kansallisen edun käsitteen ja teoreettisen pohdinnan, kuten kansallisen identiteetin käsitteen avulla valtioiden mahdollisuuksia päämääriensä saavuttamiseksi, niiden pääasiallisia esteitä ja rajoituksia sekä muuttuvan kansainvälisen järjestelmän asettamia muutospaineita. Lisäksi kuvattiin valtioiden ulkopoliittista päätöksentekoa. Lyhyesti verrattiin kolmen valtion suhtautumista Prahan kriisiin sekä sen vaikutuksia niiden ulkopoliittiseen linjaan ja idänpolitiikkaan. Tutkimuksen johtopäätös on, että valtioiden strategiset kulttuurit poikkesivat toisistaan kylmän sodan aikana. Ranskalle oli tärkeintä itsenäisen eurooppalaisen suurvaltaroolin takaisin saaminen sekä imagon säilyttäminen. Iso-Britannia taantuvana, loistokkaat ulkopoliittiset perinteet omaavana valtiona ja entisenä imperiumina tasapainoili eurooppalaisten ja globaalien sitoumustensa välillä, jälkimmäisistä luopumaan joutuen. Saksalle tärkeintä toisen maailmansodan päättymisen jälkeen oli poliittisen suvereenisuutensa takaisin saaminen sekä sen jälkeen Saksojen jälleenyhdistyminen. Kolmen valtion idänpolitiikan taustalla oli erotettavissa sekä materialistisia intressejä että immaterialistia arvostuksia. Valtioiden sisällä oli erilaisia käsityksiä ulkopolitiikasta ja idänpolitiikan suunnasta. Tämä on tullut esiin vaalikamppailuiden yhteydessä. Kolmen valtion asema kansainvälisessä järjestelmässä ei ollut kylmän sodan aikana samanlainen. Valtioiden strategiset kulttuurit ja kansalliset identiteetit poikkesivat toisistaan. Kansalliset strategiset kulttuurit muuttuivat kylmän sodan aikana myös ulkoisista paineista syntyvien prosessien tuloksena. Käynnissä oli myös sisäsyntyisiä, Euroopan yhteisöjen yhteisen ulkopolitiikan rakenteiden, valtioiden välisen tiedonkulun sekä ulkopolitiikan systemaattisen reaaliaikaisen analysointikyvyn kehittämisen prosesseja. Myös nämä prosessit vaikuttivat valtioiden strategiseen kulttuuriin ja EU:n yhteisen strategisen kulttuurin kehittymisen mahdollisuuksiin. Työn lopussa pohditaan, onko kylmän sodan ulkopolitiikan linjoista tehtävissä ennakointia Ranskan, Ison-Britannian ja Saksan toiminnasta vastaavanlaisessa maailmantilanteessa. Tulevaisuudessa valtioiden ulkopolitiikka on vahvasti sidoksissa EU:n kehitykseen. Historiasta, politiikasta, kulttuurista ja maantieteestä johtuen Ranskan, Ison-Britannian ja yhdistyneen Saksan strategiset kulttuurit eivät ole yhteneväiset. Valtiot ovat liittolaisia, mutta niillä on keskenään erilaiset suhteet Washingtoniin ja Moskovaan sekä erilainen suhde transatlantiseen turvallisuuskokonaisuuteen.
  • Tervo, Markku (University of Helsinki, )
    Liikenneonnettomuuksissa menehtyy vuosittain 200–300 ihmistä Suomessa. Vaikka pitkään jatkunut liikenneturvallisuustyö on ollut tuloksekasta, ei Suomi ole aivan saavuttanut liikennekuolemien vähentämiselle asetettuja tavoitteita. Yhtenä tulevaisuuden haasteena on iäkkäiden kuljettajien lukumäärän voimakas lisääntyminen tarkoittaen, että yhä useammalla kuljettajalla on ajokykyyn vaikuttavia sairauksia tai toimintakyvyn heikentymiä, jotka ovat usein kuolemaan johtaneiden liikenneonnettomuuksien taustalla. Tämä korostaa lääkäreiden asemaa ajoterveyden valvojina. Vaikuttaa kuitenkin siltä, etteivät lääkärit aina halua tai osaa puuttua potilaan ajo-oikeuteen, mikä voi osin selittyä sillä, ettei lääkäri tunne potilaan aiempaa sairaus- ja lääkityshistoriaa. Vaiheittain käyttöön otettava, koko Suomen kattava sähköinen potilastiedon arkisto yksinkertaistaa potilastietojen liikkuvuutta eri organisaatioiden välillä. Potilaan koko sairaushistorian näkeminen yhdellä kertaa voisi siten mahdollistaa perustellumman arvion tekemisen potilaan ajokyvystä. Potilastietojen arkaluontoisuudesta johtuen luovuttamisen edellytyksenä on kuitenkin pääsääntöisesti potilaan suostumus. Tutkielman keskeisimpänä tutkimuskysymyksenä on pohtia, tulisiko potilastiedon luovuttamisen tiukkaa sääntelyä lieventää ajoterveyden valvonnassa. Kyse on käytännössä siitä, miten yksityisyyden suojaa ja muiden liikenteenkäyttäjien turvallisuutta tulisi punnita. Tutkielmassa kartoitetaan nykyistä oikeustilaa ajoterveyden valvonnan ja potilastiedon luovuttamisen osalta Suomessa ja Pohjoismaissa sekä tutkitaan de lege ferenda -näkökohtia. De lege ferenda -osiossa luodaan katsaus perustuslakivaliokunnan kannanottoihin ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön, minkä lisäksi osio sisältää ajoterveyden valvonnan laiminlyöntejä koskevan empiirisen tutkimuksen, jota rikastetaan oikeustaloustieteellisillä argumenteilla. Punnittaessa potilaan tahdosta riippumatonta potilastietojen vapaampaa luovuttamista törmätään väistämättä perustuslaillisiin ongelmiin, joista erityisen kriittisinä näyttäytyvät yksityisyyden suojan ydinalueen tarkka määrittely ja tarpeeksi vahvojen liikenneturvallisuusargumenttien löytäminen. Tutkielmassa todetaan, ettei ydinalueen rajoja vielä olla ylitetty ajoterveyden valvonnassa. Eri oikeushyvien välisessä punninnassa tulisi taas huomioida seuraava ohjesääntö: mitä enemmän ja rajumpia liikenneonnettomuuksia voidaan ehkäistä mahdollisimman pienellä puuttumisella yksityisyyden suojaan ja aiheuttamatta muita kustannuksia, sitä perustellumpaa on raottaa potilastiedon luovuttamisen edessä olevaa luottamuksellisuuden verhoa. Tutkielman empiirisessä osiossa tehtyjen havaintojen perusteella potilastietojen vapaammalla luovuttamisella voisi olla liikenneturvallisuutta parantava vaikutus. Tarkempien johtopäätösten tekeminen edellyttää kuitenkin lisää tutkimusta niin oikeus- kuin liikennelääketieteenkin saralla. Toisaalta potilastietojen vapaampaa luovutettavuutta tulisi tarkastella myös laajemmasta näkökulmasta rajaamatta aiheen käsittelyä pelkästään ajoterveyden valvontaan.
  • Aulin, Liina (2005)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan kansallisen uutistoimiston Suomen Tietotoimiston roolia suomalaisessa ulkomaanuutisoinnissa. Aihetta lähestytään ensin teoreettisella ja rakenteellisella tasolla tarkastelemalla kansallisen uutistoimiston asemaa globaalissa uutisvälityksessä sekä uutistoimistojen toimintaympäristössä tapahtuneita muutoksia ja kehityssuuntia. Keskeisenä lähteenä tässä on Olivier Boyd-Barrettin ja Terhi Rantasen uutistoimistoja käsittelevä tutkimus. Empiirisessä osuudessa selvitetään niin määrällisesti kuin laadullisestikin, miten STT:n ulkomaanaineistoa käytetään erityyppisissä joukkoviestimissä sekä millainen vaikutus STT:n tarjonnalla on ulkomaanuutisten päiväjärjestyksen muotoutumiseen. Määrällisen aineiston muodostavat viikon ajalta yhdeksästä eri joukkoviestimestä kerätyt ulkomaanuutiset, joita on verrattu STT:n ulkomaanuutisaineistoon. Aineiston perusteella on selvitetty mm. kuinka paljon ja minkä tyyppisissä jutuissa STT:n aineistoa käytetään, miten sitä muokataan ja yhdistetään muihin lähteisiin sekä miten uutistoimitusten ja STT:n aihevalinnat ja priorisoinnit vastaavat toisiaan. Määrällistä uutistekstianalyysiä täydentävät ulkomaantoimittajien teemahaastattelut, joissa samoja kysymyksiä lähestytään toimittajien ja toimitusrutiinien sekä -organisaatioiden näkökulmasta. Empiiristä analyysia jäsentävänä kehikkona toimii agendojen yhteneväisyyttä ja toisaalta uutistoimistolähteiden käyttöä yhdistävä nelikenttämalli. Malli on kehitetty Aspin (1986) alun perin journalistien ja poliitikkojen välistä vaikutusvaltaa kuvaavasta mallista. Tässä työssä sitä on sovellettu uutistoimiston ja joukkoviestimien keskinäisen riippuvuus- ja vaikutussuhteen kuvaamiseen. Laajempana viitekehyksenä tutkielmassa on Shoemakerin ja Reesen (1996) sekä Mörän (1999) esittämä ajatus joukkoviestinnän sisältöön vaikuttavien tekijöiden monitasoista analyysista, ja erityisesti sen rutiini-, organisaatio- ja instituutiotasoista. Näiden mallien tarjoamaa käsitteistöä on hyödynnetty varsinkin tutkimuksen laadullisessa osuudessa. Tutkimus vahvistaa sen, että erikokoisille ja -tyyppisille viestimille STT:n ulkomaanuutisaineiston merkitys on hyvin erilainen. Pienemmät viestimet ovat enemmän riippuvaisia STT:n uutisvalinnoista ja -painotuksista, mutta STT:llä on vaikutusta myös suurempien viestinten päiväjärjestyksen muodostumiseen mm. päivälistan kautta. Yhteistä niin pienille kuin suurille viestimille on se, että uutistoimistojen käyttö on voimakkaasti sidoksissa toimitusrutiineihin. Joukkoviestinten keskinäinen kilpailu ja uusien teknologioiden kehittyminen vaikuttavat STT:n ja joukkoviestinten suhteeseen. Internetin kautta saatavien ulkomaisten verkkolehtien voidaan nähdä vähentävän uutistoimiston merkitystä, mutta toisaalta uutistoimistolähteiden luotettavuus korostuu informaatiotulvan keskellä. Kilpailutilanteen kiristyminen tuntuu STT:ssä paineiden lisääntymisenä, kun toimituksen työhön kohdistuu entistä enemmän erilaisten asiakkaiden osin ristiriitaisiakin tarpeita ja vaatimuksia.
  • Rydman, Arno (2011)
    Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Kansallisen Edistyspuolueen suhtautumista laajaan armahduskysymykseen, tullipolitiikkaan ja kieltolakiin aikavälillä 1919 - 1930. Tutkielma selvittää oliko edistyspuolue erimielinen ja hajautunut erilaisiin klikkeihin kyseessä olevien aiheiden suhteen, ja omaksuivatko nämä ryhmittyvät erilaisia liberalistisia suuntauksia näihin aiheisiin nähden. Lisäksi selvitetään oliko puolue jakautunut oikeistoon ja vasemmistoon sen aikaisessa puoluekentässä. Tutkielman tarkoituksena on myös valottaa edistyspuolueen historiaa, josta ei ole aikaisemmin kirjoitettu paljoakaan. Puolue oli 1920-luvulla hyvin merkittävässä yhteiskunnallisessa asemassa edustaen suomalaista liberalismia ja edistysmielisyyttä, ja vaikka sen suosio kääntyi 30-luvulle tultaessa laskuun, tulisi sitä tutkia tulevaisuudessa huomattavasti perusteellisemmin. Edistyspuolue ja sen seuraajat eli kansanpuolue, Vapaamielisten Liitto, Liberaalinen Kansanpuolue ja uusi nuorsuomalainen puolue kuihtuivat yksi toisensa jälkeen ja olivat lähinnä isojen puolueiden apupuolueita. Tällä tavalla kysymys liberalismin elinvoimaisuuden puutteesta Suomessa kytkeytyy edistyspuolueen ja sen seuraajien kohtaloon. Edistyspuolue oli klassinen kaaderipuolue, joka tarkoittaa sitä, että lähteiden etsiminen ja kartoittaminen on tavallista työläämpää. Se oh liberalististen puolueiden tapaan erittäin huonosti organisoitunut eikä tuottanut paljoa lähteitä verrattuna sellaisiin suurin puolueisiin ja massaliikkeisiin kuten SDP, maalaisliitto ja SKDL. Tästä kertoo paljon se, että suurin osa edistyspuolueen eduskuntaryhmän pöytäkirjoista maailmansotien väliseltä ajalta on hävinnyt. Aikaisempaa tutkimusta ei näin ollen ole paljoa löydettävissä. Tutkielmassa tukeudutaan pääasiallisesti Kansallisen Edistyspuolueen puoluearkistoon sekä sen sisältämiin pöytäkirjoihin ja eduskunnan pöytä- ja asiakirjoihin, joiden avulla tarkastellaan ja analysoidaan puolueen yksittäisiä jäseniä ja organisaatioita. Kansallinen Edistyspuolue sirpaloitui eri asiakokonaisuuksien suhteen erilaisiin rruehpideryhmiin, jotka edustivat liberalismin eri suuntauksia. Tästä johtuen asioista päättäminen on vaikeata ja lopulta jopa mahdotonta. Puolueen edustamat liberaalisuus ja edistysmielisyys aiheuttivat edistyspuolueen sisällä selvän ristiriidan liberalismia edustavien yksilön oikeuksien ja vapauksien sekä edistystä edustavien valtiovallan vastuun ja roolin välille. Näin ollen liberalismin perusideat ja edistystä edustava sosiaalinen vastuu hyvinvointi-ajattelun muodossa asettuivat vastakkain. Edistyspuolueen johto painotti voimakkaasti liberalismia yksilön vapauksineen ja valintoineen, vaikka todellisuudessa puolue-eliitti monesti määritteli yksipuolisesti arvot ja päämäärät yksilöiden valinnanvapauden kustannuksella. Puolue on toisaalta edistyksellinen ja toisaalta liberaali. Se toimi eri yhteiskunnallisten kysymysten suhteen eri tavalla, ja sen edustama liberalismi sai myös erilaisia muotoja kulloisestakin kysymyksestä riippuen.
  • Loukkaanhuhta, Ulla (2008)
    Tutkielmassa analysoidaan hallitus- ja oppositiopuolueiden kansanedustajien argumentaatiota Suomen kansallisen identiteetin näkökulmasta Euroopan unionia käsittelevissä kysymyksissä. Tutkin kuinka kansanedustajat hahmottavat Suomen kansallisen identiteetin suhteessa Euroopan unioniin ja kuinka jäsenyys unionissa on tähän vaikuttanut. Tutkimuksen ajankohta on vuosi 1994, jolloin käytiin keskusteluja Euroopan unionin mahdollisen jäsenyyden vaikutuksista. Vertailevana ajankohtana on vuosi 2005, jolloin Suomi oli ollut 10 vuotta unionin jäsenmaana. Aineiston muodostaa kansanedustajien ministereille esittämät Euroopan unionia koskevat kirjalliset kysymykset. Analyysiaineisto on 75 kysymystä vuodelta 1994 ja 56 kysymystä vuodelta 2005. Menetelmänä on Chaïm Perelmanin ja Lucie Olbrechts-Tytecan argumentaation analyysi, joka on käsitelty teoksessa New Rhetoric – A treatise on Argumentation (1971). Keskeisiä teoksia ovat lisäksi Perelmanin Retoriikan valtakunta (1996), Pertti Joenniemen artikkeli Finland in the New Europe – A Herderian or Hegelian project? (2002) ja Teija Tiilikaisen väitöskirja Europe and Finland – Defining the Political Identity of Finland in Western Europe (1998). Vuoden 1994 kirjallisten kysymysten analyysi osoittaa kansanedustajien suhtautuneen varauksellisesti Euroopan unioniin, jota pidettiin uhkana Suomeen perinteisesti yhdistetyille asioille kuten suvereeniudelle, puolueettomuudelle ja tasa-arvolle. Myönteisemmin unioniin suhtautuneille kansanedustajillekin oli tärkeää jäsenyyden omaehtoisuus ja maltillinen osallistumistahti. Avainasemaan nousi päätäntävalta, jonka jakaminen kielteisesti unioniin suhtautuville merkitsi itsenäisyyden menetystä ja myönteisesti unioniin suhtautuville mahdollisuutta olla mukana Suomeakin sitovissa kansainvälisissä päätöksissä. Vuoden 2005 argumenteissa esiin nousee oikeudenmukaisuus. Tällä perustellaan sekä pitäytymistä kansallisissa asioissa että kansainvälistä vastuunkantoa ja osallistumista. Suomen luonnonolosuhteiden ja osaamisen varjolla vaaditaan erityisoikeuksia päätöksenteossa. Suomen erityisyys ja taidot velvoittaa kansainväliseen vastuuseen. Oikeudenmukaisena pidetään ihmisoikeuksien, johdonmukaisuuden ja eettisyyden noudattamista käytännön toimissa. Hallitus- ja oppositiopuolueiden kansanedustajien argumentoima kuva Suomen kansallisesta identiteetistä oli ajankohtina yhdenmukainen. Asioita käsiteltiin äänestäjäkuntien näkökulmasta, mutta Suomelle ominaiset piirteet olivat samat. Yhtenäinen siirtymä identiteetin painotuksissa osoittaa kansallisen identiteetin muovautuvan suhteessa ympäristön tapahtumiin ryhmien rajat ylittävällä voimalla. Identiteettirakennelmat muuttuvat hitaasti, mutta tutkimus osoittaa identiteetin tekijöiden uudenlaista suuntautumista. Vuonna 1994 pärjääminen korosti erillisyyttä, sisäänpäin kääntymistä ja Suomen valtion alueen hoitamista. 10 vuotta unionin jäsenenä on kääntänyt osaamisen mahdollisuudeksi vaikuttaa maailmanlaajuisesti. Avoin osallistuminen ja vaikutteiden vastaanottaminen eivät uhkaa identiteettiä. Abstraktit ominaisuudet kuten tieto-taito ja aktiivinen osallistuminen eivät voi tulla uhatuksi samalla tavalla, kuin maanviljelyn kaltaiset konkreettiset asiat. Tämä mahdollistaa Suomen avoimemman ja aktiivisemman identiteetin.
  • Listenmaa, Meri (Helsingfors universitet, 2015)
    Tutkielmassa käsitellään Euroopan unionin yhteistoimintadirektiivejä, joiden avulla tarkastellaan yritysneuvostodirektiivin mukaisissa yhteisönlaajuisissa yrityksissä ja yritysryhmissä toteutettavia yhteistoimintamenettelyitä. Tarkastelun painopisteenä ovat kansallista yhteistoimintaa sääntelevät joukkovähentämis- ja yhteistoimintamenettelydirektiivi sekä ylikansallista yhteistoimintaa sääntelevä yritysneuvostodirektiivi. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti työnantajalle asetetut yhteistoimintavelvoitteet, jotka tulevat toteutettaviksi silloin, kun yritys joutuu vähentämään työvoimaa yritystoiminnan muutosten seurauksena. Tutkielmassa pyritään selvittämään, mikä on kansallisen ja ylikansallisen yhteistoimintamenettelyn välinen suhde, millä tavoin eri tasoilla tapahtuvat yhteistoimintamenettelyt eroavat toisistaan ja millä tavoin kansallinen ja ylikansallinen yhteistoimintamenettely tulisi niveltää toisiinsa yritysneuvostodirektiivin edellyttämällä tavalla. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan yritysneuvostojen roolia ja niiden mahdollisuuksia edesauttaa työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksien toteutumista laajemmin koko yhteisönlaajuisessa yrityksessä tai yritysryhmässä. Sellaisen yrityksen tai yritysryhmän, johon on perustettu yritysneuvosto, tulee huomioida sekä kansallisen että ylikansallisen yhteistoimintamenettelyn toteuttaminen silloin, kun yrityksen tai ryhmän johdon harkittavana on päätös, joka koskettaa koko yritystä tai vähintään sen kahdessa eri jäsenvaltiossa toimivaa yrityksen tai ryhmän liikettä tai yritystä. Jos yritys tai yritysryhmä suunnittelee esimerkiksi rakennemuutosta, jonka seurauksena kahdessa eri jäsenvaltiossa tultaisiin vähentämään työntekijöitä, keskusjohdon tulee huolehtia ensinnäkin asianmukaisesta ja oikea-aikaisesta tiedottamisesta yritysneuvostolle sekä yritysneuvoston kuulemisesta. Tämän lisäksi työnantajana toimivan yrityksen tulee toteuttaa kansalliset yhteistoimintaneuvottelut niissä yrityksissä tai toimipisteissä, joihin joukkovähentäminen kohdistuu. Kansalliset yhteistoimintaneuvottelut ylikansallisen yhteistoimintamenettelyn tavoin on käytävä ennen kuin yrityksen tai yritysryhmän johdossa päätetään henkilöstön joukkovähentämisistä. Näin ollen yrityksen tulee olla tietoinen siitä, missä vaiheessa tiedottamis- ja kuulemisvelvollisuus aktualisoituu sekä ylikansallisen että kansallisen sääntelyn mukaan suhteessa yrityksen päätöksentekoprosessiin. Yritysneuvoston avulla on pyritty parantamaan yhteisönlaajuisten yritysten ja yritysryhmien työntekijöiden oikeutta saada tietoa ja tulla kuulluksi, jolloin myös päätöksenteon tapahtuessa työntekijöihin nähden toisessa jäsenvaltiossa työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet säilyisivät. Nykyään yritysneuvostodirektiivistä löytyy sääntely, jonka mukaan eurooppalaiselle yritysneuvostolle tiedottaminen ja yritysneuvoston kuuleminen tulisi niveltää kansallisten edustuselinten tiedottamiseen ja kuulemiseen ottaen kuitenkin asianmukaisesti huomioon kunkin toimivalta ja toimiala. Yritysneuvostodirektiivin mukaisen ylikansallisen yhteistoimintamenettelyn ei lisäksi tulisi vaikuttaa joukkovähentämisdirektiivin mukaiseen menettelyyn. Säännös selkeyttää menettelyiden välistä suhdetta ja painottaa samalla myös menettelyiden välisen vuorovaikutuksen toteutumisen merkitystä henkilöstön osallistumisoikeuksien toteutumisen kannalta. Lisäksi sääntelyllä painotetaan tiedonkulun ja vuoropuhelun toteutumisen merkitystä koko yhteisönlaajuisessa yrityksessä tai yritysryhmässä. Joihinkin yrityksiin on vähitellen luotu sellaisia tiedonkulkukanavia, jotka edesauttavat yhteistoimintalainsäädännön tavoitteiden toteutumista ja parhaimmillaan yritysneuvostot ovat ottaneet osaa myös laajempaan neuvottelu- ja sopimustoimintaan yrityksen keskushallinnon ja työmarkkinajärjestöjen kanssa. Paljon on kuitenkin matkaa vielä siihen, että yritysneuvostodirektiivin asettamat tavoitteet sekä kansallisen ja ylikansallisen yhteistoiminnan välinen vuorovaikutus toteutuisivat tehokkaasti ja työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet myös rajat ylittävissä tilanteissa toteutuisivat kaikissa tilanteissa.
  • Liira, Kirsi (2015)
    Tutkielmassa tarkastellaan Helsingin Sanomissa kesällä 2004 julkaistuja kirjoituksia, joissa käsiteltiin neuvoaantavan kansanäänestyksen järjestämistä Euroopan perustuslaillisen sopimuksen hyväksymisestä Suomessa. Tutkielman tavoitteena oli analysoida sitä millaisia merkityksenantoja Euroopan yhdentymiseen ja perustuslailliseen sopimukseen liitetään, ja miten tämä heijastuu kansalliseen julkisuuteen ja kansalaisten osallistumismahdollisuuksiin. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa toimii Jürgen Habermasin deliberatiivisen demokratian teoria ja Habermasin ajatuksiin pohjautuva eurooppalaista julkisuutta koskeva tutkimussuuntaus. Eurooppalaisen julkisuuden tutkimuksissa keskiössä on huoli EU:n demokratiavajeesta. Tutkielma tarkastelee myös sitä, miten Euroopan unioni tulisi määritellä poliittisena toimijana ja mihin perustuu sen oikeutus käyttää valtaa. Menetelmällisesti tutkielma sitoutuu sosiaalisen konstruktivismiin, jossa maailma nähdään aina jostain näkökulmasta merkityksellistettynä. Löyhänä viitekehyksenä toimii diskurssianalyyttinen perinne ja erityisesti kriittinen diskurssianalyysi. Olennaista on käsitys yhteiskunnallisesta vallasta kamppailuna eri merkityksenantojen välillä. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että julkista keskustelua perustuslain hyväksymisestä ja mahdollisesta neuvoaantavasta kansanäänestyksestä hallitsi juridinen asiantuntijadiskurssi. Mediassa äänen saivat hallituksen edustajat ja asiantuntijat, kun taas kansalaiset ja kansalaisjärjestöjen edustajat suljettiin pois keskustelusta. Juridista asiantuntijadiskurssia hallitsi näkemys teknokraattisesta legitimiteetistä vallan käytön oikeutuksena. Juridisen asiantuntijadiskurssin lisäksi aineistosta erottui eurooppalainen osallistumisdiskurssi, jonka näkyvyys rajoittui Helsingin Sanomien yleisönosastoon. Toisin kuin juridinen asiantuntijadiskurssi, se korosti kansalaisten oikeutta osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon ja demokratiaa legitimiteetin lähteenä. Tutkielmassa vertailtiin tuloksia myös toisissa Euroopan jäsenmaissa tehtyihin havaintoihin perustuslain hyväksymistä koskeneesta julkisuudesta. Suomi vertautuu parhaiten Viroon, jossa juridinen diskurssi mediassa oli niin ikään vallitseva. Toisaalta myös Suomessa Ranskan päätös kansanäänestyksen järjestämisestä vaikutti julkiseen keskusteluun ja tukee näin Saksassa ja Britanniassa tehtyjä havaintoja julkisuuden horisontaalisesta eurooppalaistumisesta. Aineiston perusteella eurooppalaistuminen heijastuu kansallisessa julkisuudessa eri tavoin vaikuttavina prosesseina. Horisontaalisesti EU:n hallinnollinen rakenne voi heijastua kansalliseen julkisuuteen demokratiaa heikentävästi, kun taas toisten jäsenmaiden malli voitoimia demokratiaa vahvistavasti. Tutkielmassa ehdotetaan, että julkisuuden eurooppalaistumista tulisi empiirisessä tutkimuksessa tarkastella rakenteiden sijasta teemojen ja toimijoiden näkökulmasta James Deweyn teorian pohjalta.
  • Järvenpää, Leni (2011)
    Euroopan unionin liikennepolitiikan yhtenä tavoitteena on vähentää tieliikenteen ulkoisvaikutuksia, joita ovat esimerkiksi ruuhkat, saasteet, melu ja liikenneonnettomuudet. Keinona Euroopan unioni esittää tieliikenteen hinnoittelujärjestelmien tehostamista ja ulkoisvaikutusten kustannusten ohjaamista niiden aiheuttajien maksettavaksi. Tavoitteena on siirtyä ajoneuvojen hankinnan ja omistamisen verottamisesta kohti liikkumisen ja tienkäytön veroja ja maksuja. Pitkän aikavälin kehityssuunta on kohti rajakustannushinnoittelua, joka voidaan toteuttaa esimerkiksi GPS paikannukseen perustuvalla kansallisella kilometriperusteisella tienkäyttömaksulla. Tieliikenteen käyttäjät maksaisivat ajettujen kilometrien mukaan ja kilometrille kohdistuvaa maksua voitaisiin vaihdella esimerkiksi paikan, ajan ja ajoneuvon ominaisuuksien mukaan. Taloustieteen mukaan Euroopan unionin tavoite tieliikenteen rajakustannushinnoittelusta on järkevä ja johtaisi tehokkaaseen resurssien allokaatioon. Euroopan unionin linjaukset noudattavat yleisempää kansainvälistä kehityssuuntaa. Suomi on Baltian maiden ohella ainoa Manner-Euroopan maa, jossa ei ole käytössä minkäänlaisia tienkäyttömaksuja. Vaikka Suomen tieliikenteen verotus on kansainvälisesti korkea, sen rakenne kaipaa uudistamista. Suomen verotuksen painopiste on omistamisen verottamisessa ja nykyisen verotuksen ohjaavuusvaikutukset ovat rajalliset. Etenkin polttoaineverotukselle lisähaasteita tuovat ajoneuvojen uudet energialähteet ja entistä matalampi polttoaineen kulutus. Vaikka teknologia kehittyy, autoilla tulee edelleen olemaan yhteisiä ominaisuuksia - ne tarvitsevat väylätilaa liikkumiseen ja parkkitilaa säilytykseen. Tutkin tässä työssä Suomen nykyisen tieliikenteen verotuksen korvaamista kansallisella kilometriperusteisella tienkäyttömaksulla. Uudistus parantaisi tieliikennemarkkinoiden tehokkuutta, mutta parantaisiko se myös oikeudenmukaisuutta? Yksi isoimmista huolenaiheista mitä tahansa uutta hinnoittelu- tai verouudistusta suunniteltaessa on hyväksyttävyys ja siten oikeudenmukaisuus. Työssäni havaitsen, että Suomen nykyinen tieliikenteen verotus ei ole tehokas eikä monelta osin oikeudenmukainen. Verouudistukset kohtaavat usein kiivasta vastustusta ja etenkin tienkäyttömaksuille hyväksyttävyys on ongelma. Uudistuksista keskusteltaessa on myös tärkeää tutkia mitä ollaan uudistamassa. Millaisia hyvinvointivaikutuksia vallitsevalla järjestelmällä on? Myös nykyinen järjestelmä on arvovalinta, jonka oikeudenmukaisuutta on aika-ajoin syytä tarkastella.
  • Lounasmeri, Lotta (Helsingin yliopisto, 2010)
    The dissertation analyzes Finnish consensual culture in public discussion and journalism in Helsingin Sanomat (HS). The consensual Finnish political culture has evolved and persisted over a long period of time and it has been affected by historical circumstances as well as the dynamics of political and journalistic structures and actors. A historical chronology is drawn in the study regarding the nature and development of consensus culture in 20th century Finland. This political culture is traced by looking at public discussion on globalization at the turn of the millennium. Globalization as a concept has been contested and various societal actors have given different meanings to it. This research looks at how the globalization discussion in HS during the years 1992-2004 constructs consensus. Helsingin Sanomat (and its predecessor Päivälehti) has been an important actor in Finnish journalism and the public sphere almost since its founding 120 years ago. The history of the paper is tightly connected to Finland s general political history and history of the public sphere. Moreover, the paper s connections to the societal elite have always been close. The central question in this research was to see how the globalization discussion in HS evolved in relation to consensus as well as legitimate controversies. As a result it is stated that the globalization question has clearly divided the Finnish societal actors. The most powerful societal elites (government, most civil servants, corporate sector) had a profile of being pro globalization. They communicated their globalization strategy as a national, unified way of thinking. Other elites which have been losing their influence (the president, labor union, part of members of parliament), as well as civil society actors tried to bring forward conflicting views in relation to globalization. The paper did give some room to these elements, but on the other hand it also tried to keep up the consensual discussion culture especially in the editorial section. In line with its traditions Helsingin Sanomat strived to create national unity. At the same time it did not give adequate attention to the changes brought about by globalization to the positions and roles of various elites and civil society actors. In this discussion HS seemed more like a medium of the state than as a critical and independent actor. Journalism has an important role in upholding and also reviving the Finnish political culture and public discussion. From this point of view it is problematic if the area of so called legitimate controversy in broad societal questions like globalization becomes very limited. As the Finnish elites are small and there is no considerable competition between them, journalism should actively bring up controversial issues. This task becomes complicated, however, if the elite circles are closed up and no initiatives come from their ranks. Political decision making as well as democracy can suffer, if issues are not brought to the public agenda.