Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 9204-9223 of 25615
  • Vuorinen, Miikka (2014)
    Tekijänoikeuden luovutussopimuksiin, kirjakustannussopimukset mukaan lukien, on perinteisesti sovellettu tekijänoikeuslain nykyisen 29 §:n viittaussäännöksen kautta varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (oikeustoimilaki) 36 §:n yleistä kohtuuttomien sopimusten sovittelusäännöstä. Luovien alojen tekijäjärjestöjen näkemyksen mukaan tekijänoikeuslain nykyinen 29 § ei kuitenkaan ole ollut riittävä tekijöiden oikeuksien tarpeelliseen turvaamiseen, ja alojen järjestöjen aloitteesta tekijänoikeuslakiin on ruvettu ajamaan muutosta. Tekijänoikeuslain 29 §:ään on päädytty säätämään oma tekijänoikeussopimusten sovittelusäännös, jonka on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2015. Pyrin tutkielmassani selvittämään, mitä vaikutuksia uudella tekijänoikeuslain sovittelupykälällä mahdollisesti olisi kirjallisuudenalan sopimuskäytäntöihin ja -tilanteisiin. Olen suorittanut arvioinnin vertaamalla voimassaolevan oikeustoimilain 36 §:n kohtuuden arvioimiskriteereitä uuden tekijänoikeuslain 29 §:n mukaisiin kriteereihin. Tämän tueksi olen arvioinut olemassa olevaa tekijänoikeussopimuksien kohtuullisuuteen liittyvää oikeuskäytäntöä sekä kirjakustannusalan sopimuskäytäntöä. Olen haastatellut tutkielmaani varten kirjailijaliittojen ja kustannusyhtiöiden edustajia. Kirjailijat ja heitä edustavat liitot ovat puoltaneet lakimuutosta. Suurimpana ongelmana alalla on pidetty sitä, että kirjailijoiden neuvotteluvoima suhteessa kustannusyhtiöihin on epätasapainoinen. Epäsuhdan on katsottu johtaneen jossain määrin ongelmallisiin ehtoihin kirjojen kustannussopimuksissa. Oikeuskäytäntöä kirjakustannussopimuksiin liittyen ei oikeustoimilain 36 §:n perusteella ole muodostunut. Uusi tekijänoikeuslain 29 § vastaa suurelta osin oikeustoimilain 36 §:ää. Kohtuuttomuuden arviointikriteerien lisääminen erityisesti tekijänoikeussopimuksia ajatellen on suurin muutos edelliseen verrattuna. Kirjailijoiden kannalta suurimmaksi ongelmaksi oikeudenkäyntien osalta on kuitenkin nähty niistä koituva suuri maine- ja kuluriski, eikä uusi 29 § tuo muutosta oikeustilaan tämän osalta. Tämän vuoksi uusi tekijänoikeuslain 29 § ei luultavasti lisääkään oikeudenkäyntejä kirjakustannusalalla. Toisaalta mikäli kirjallisuusalan sopimuskulttuuri muuttuu kirjailijoiden kannalta vielä tukalammaksi on mahdollista, että sopimuksia riitauttamalla pyritään selkeyttämään oikeustilaa. Lain tavoitteeksi on asetettu ennallistava sopimuksia kohtuullistava vaikutus. Selvitykseni antaa viitteitä siitä, että ongelmat osapuolten välillä ovat sen verran lieviä, että niistä voitaisiin menestyksellisesti neuvotella yhdessä. Mikäli näin toimitaan, lain ennallistava vaikutus voi olla mahdollinen. Yhteisistä puitesopimuksista sopiminen olisi mielestäni järkevää, koska se loisi alan sopimuskäytäntöön ennakoitavuutta ja varmuutta.
  • Vanhanen, Saara (2015)
    Erilaisia lääkehoidon arviointimenetelmiä on kehitetty monissa maissa parantamaan lääkehoitoa. Suomessa lääkehoidon kokonaisarviointi kehitettiin 2000-luvulla. Tutkimuksia lääkehoidon kokonaisarvioinnin vaikuttavuudesta on tehty Suomessa vain muutamia, mutta maailmalta tutkimuksia löytyy enemmän. Tämän pro gradu -tutkielman kirjallisuusosion tarkoituksena oli tutkia, minkälaisia mittareita on käytetty lääkehoidon arvioinnin tutkimuksissa ja millaisia tuloksia niistä on saatu. Mittareina on usein käytetty lääkityksen tarkoituksenmukaisuuteen liittyviä mittareita, kuten lääkitykseen liittyviä ongelmia (Drug Related Problems, DRP), lääkityksen tarkoituksenmukaisuusindeksiä (Medication Appropriateness Index, MAI) ja mahdollisesti iäkkäille sopimattomien lääkkeiden tietokantoja. Näihin mittareihin, kuten lääkitykseen liittyviin ongelmiin, lääkehoidon arvioinneilla on ollut positiivinen vaikutus. Elämänlaatumittareihin lääkehoidon arvioinneilla ei ole tutkimusten mukaan ole saatu vaikutusta. Toimintakykyä mittaavia mittareita ei ole paljon käytetty lääkehoidon arviointien tutkimuksissa ja niistä saadut tulokset ovat olleet ristiriitaisia. Omahoitosuunnitelma 2100 (OMA21) -tutkimushanke, joka tutkii lääkehoidon kokonaisarvioinnin vaikuttavuutta suomalaisessa terveydenhuollossa, voisi mahdollisesti pitkän seuranta-aikansa puolesta tuottaa tuloksia myös elämänlaatu- ja toimintakykymittareihin. Tutkielman kokeellisessa osiossa tarkoituksena oli arvioida Omahoitosuunnitelma 2100 (OMA21) -tutkimushankkeen lääkehoidon kokonaisarviointien tasalaatuisuutta tekemällä neljälle interventiopotilaalle rinnakkaisarvioinnit ja katsoa, kuinka paljon esiin nostetuista ongelmista oli samoja eri arvioijilla. Arvioinneista esille nostetuista ongelmissa oli paljon hajontaa. Yhteensä 40 eri ongelmasta vain 17,5 % oli samoja kaikilla arvioijilla. Lisäksi 12 potilaan lääkehoidon kokonaisarvioinneista havaituille ongelmille tehtiin lääkitykseen liittyvien ongelmien luokitus PCNE V6.2 -luokituksen mukaan. Tapauksista havaittiin yhteensä 69 ongelmaa, joista PCNE V6.2 -luokituksen mukaan yleisin ongelmaluokka oli hoidon teho (P1) (37,7 %). Ongelmille löydettiin yhteensä 92 syytä, joista yleisin oli lääkkeen valinta (C1) (39,1 %). Lisäksi kokeellisessa osiossa arvioitiin Kustannus Oy Duodecimin kehittämää lääkityksen kokonaisarviointityökalun (EBMeDS) käytettävyyttä OMA21-tutkimushankkeessa. Työkalun käytettävyys arvioinneissa todettiin olevan rajallinen potilastietojärjestelmässä olevien kirjaamismerkintöjen, kuten lääkelistan ja indikaatioiden, puutteen vuoksi. Vain noin 30 % (vaihteluväli 0-57 %) lääkkeistä oli ilmoitettu indikaatio. Työkalu voisi kuitenkin jatkossa nopeuttaa lääkitykseen liittyvien ongelmien määrittämistä vuosikontrollien yhteydessä OMA21-tutkimushankkeessa, jos potilaiden tiedot saadaan kirjattua potilastietojärjestelmiin oikein, koska työkalu pitää sisällään monenlaisia tietokantoja, joita arvioinneissa usein käytetään.
  • Rinne, Meri (2010)
    Parkinsonin tauti on etenevä neurologinen sairaus, joka johtuu substantia nigran dopaminergisten hermosolujen tuhoutumisesta. Tämä aiheuttaa pääosan Parkinsonin taudin oireista. Nykyinen lääkitys hoitaa vain oireita, eikä se pysäytä tai hidasta dopaminergisten hermosolujen rappeutumista. Tästä syystä tutkimus on keskittynyt dopaminergisten hermosolujen rappeutumisen estämiseen. Prolyylioligopeptidaasi (POP) on seriiniproteaasien ryhmään kuuluva peptidaasi, joka pilkkoo pieniä, proliiniaminohappoa sisältäviä peptidejä. Se pilkkoo myös monia neuropeptideja, joiden määrä aivoissa on muuttunut Parkinsonin taudissa, jossa POP-aktiivisuus on vähentynyt keskushermostossa. Ei kuitenkaan tiedetä, ovatko POP-aktiivisuuden muutokset Parkinsonin taudissa syy vai seuraus. POP-estäjät ovat POP:n substraattien kaltaisia yhdisteitä. Tässä tutkimuksessa käytettiin uutta POP-estäjää, KYP-2047:ää, joka kulkeutuu aivoihin, ja sen on todettu hieman nostavan neurotensiinitasoja kerta-annoksen jälkeen. Neurotensiini on endogeeninen neuropeptidi, joka toimii aivoissa mm. dopamiinin vastavaikuttajana. Substantia nigran ja striatumin neurotensiinireseptoreiden on havaittu merkittävästi vähenevän sekä koe-eläimillä, joiden nigrostriataalirataa on vaurioitettu, että parkinsonpotilailla. Keskushermostoon annostellun neurotensiinin ja neurotensiinianalogien onkin havaittu vähentävän 6-hydroksidopamiinilla (6-OHDA) aikaan saatua jäykkyyttä ja vapinaa rotilla. Erikoistyön tarkoituksena oli tutkia POP-entsyymin ja neurotensiinin yhteyttä dopamiinivajeeseen kokeellisessa Parkinsonin taudin mallissa, Ungerstedtin pyörimismallissa, sekä POP-aktiivisuuden muutosta 6-OHDA-leesion vaikutuksesta. Kokeessa käytettiin kahta leesiomallia. Wistar- kannan urosrotille injektoitiin 6-OHDA:a joko mediaaliseen etuaivojuosteeseen (MFB) tai striatumiin. Pyörityskokeet tehtiin viisi viikkoa leesioinnin jälkeen. MFB-leesioiduille rotille annosteltiin levodopa/karbidopa -suspensiota ja KYP-2047:a eri annoksina, entakaponia tai kahden viimeksimainitun yhdistelmää. Striatumleesioiduille rotille annosteltiin amfetamiinia ja KYP-2047:a eri annoksina. Kokeet suoritettiin cross-over -kokeina aina viikon välein. Rottien pyöriminen ei muuttunut POP-estäjää annettaessa, joten ilmeisesti neurotensiinin pitoisuudet eivät muuttuneet riittävästi. POP-aktiivisuusmittauksissa ei ollut eroja MFB-leesioitujen rottien normaalien ja leesioitujen aivopuoliskojen välille. Tämä osoittaa, ettei POP-entsyymiä ole pitkissä dopamiinihermosoluissa.
  • Alajärvi, Kyllikki (1998)
  • Ojanen, Linda (2012)
    Sopimuksen muuttumista koskevat väitteet ovat melko yleisiä sopimusriitojen yhteydessä. Tutkittavana on tilanne, jossa alkuperäisen sopimuksen väitetään muuttuneen hiljaisen hyväksynnän, suullisen sopimisen tai passiivisuuden kautta. Kyse voi olla sellaisesta osapuolten välisestä käytännöstä, jonka toisen sopimuspuolen väitetään hyväksyneen, koska hän ei ole reklamoinut sitä vastaan. Toisinaan esiintyy myös väitteitä koskien suullista sopimusta sopimuspuolten työntekijöiden kesken. Kyse saattaa olla myös siitä, että osapuoli on tullut tietoiseksi muutokseen tähtäävistä toimista, mutta ei ole reklamoinut niiden johdosta. Tilanteisiin liittyy useita oikeudellisia ongelmia. Toisessa luvussa selvitetäänkin, mitä konkludenttinen sopimuksen muuttaminen on, ja mitä merkitystä sopimuskumppanin hiljaisuudelle voidaan tällaisissa tilanteissa antaa. Luvussa selvitetään myös sopimuksen muuttumista sopimusoikeuden laajemmassa kontekstissa. Kolmannessa luvussa käsitellään näytön arviointia, sillä sopimuspuolten ollessa erimielisiä siitä onko sopimus muuttunut, asia ratkaistaan yleensä oikeudessa esitetyn näytön perusteella. Muutokseen vetoavan on esitettävä korkea-asteista näyttöä hiljaisen yhteisymmärryksen olemassaolosta. Näytön arviointiin vaikuttavat monet seikat, ja työssä tuodaan esiin muutamia erityisiä näkökohtia, joita KKO on ottanut huomioon ratkaisuissaan. Näitä ovat muun muassa se, missä asemassa sopimuspuolet ovat, ja minkälaisten velvoitteiden muuttumisesta on kyse. Arviointiin vaikuttaa myös se, ettei rationaalisen taloudellisen toimijan katsota kuin poikkeustilanteissa haluavan luopua vastikkeetta varallisuusoikeuksistaan. Neljännen luvun keskeinen kysymys on, onko sopimusmuutosta vastaan reklamoitava, vaikka muutos olisi yksipuolinen. Yleisesti on katsottu, ettei sopimusehtojen yksipuoliseen muutosyritykseen yleensä tarvitse reagoida, jos muutosyrityksen oikeudettomuus on selkeää. Kirjallisen sopimuksen vastaista käytäntöä on kuitenkin voitu seurata pitkän aikaa toisen tekemättä minkäänlaista reklamaatiota tai edes huomautusta asiaa koskien. KKO:n kanta kuitenkin on, että toisinaan sopimuskumppanilta voidaan vaatia reklamointia sopimusmuutosta vastaan, jos myöhemmin voidaan näyttää hänen tulleen tietoiseksi muutoksesta. Tietoisuus muutoksesta saattaa johtaa reklamaatiovelvollisuuteen perusteetontakin muutosyritystä vastaan. Passiivisuuskin voi siis toisinaan johtaa sopimuksen muuttumiseen. Viidennessä luvussa tarkastellaan sitä, milloin työntekijöiden toimet sitovat oikeushenkilöä hiljaisen tai suullisen sopimisen tapauksissa. Sopimuskumppanin voi toisinaan olla vaikeaa tietää, millaisia oikeustoimia eri asemassa olevilla henkilöillä on oikeus tehdä asemansa perusteella. Asemavaltuutuksen ollessa kyseessä on verrattava kussakin tapauksessa valtuutetun kelpoisuutta lain ja tavan mukaan vastaavilla henkilöillä olevaan kelpoisuuteen. Tällöin on hyvä ottaa huomioon sopimuksen muuttamisolosuhteet, ja niihin liittyvät luottamusta rakentavat tekijät, jotka vaikuttavat siihen, miltä tilanne ja valtuutetun toimivalta näyttävät sopimuskumppanin silmin. Kuudennessa luvussa tarkastellaan lopuksi sopimustekniikan näkökulmasta muotomääräyksiä, ja sitä, voidaanko niillä estää sopimuksen muuttuminen. Muotomääräykset vaikuttavat tehokkailta, mutta pohjoismaisessa oikeuskäytännössä kohtuus ja osapuolten tarkoitus korostuvat niiden tulkinnassa. Sopimusmääräykset eivät saa sitä täyttä merkitystä, joka niille pitäisi antaa sopimusvapauden vallitessa. Toisaalta muotomääräyksiin vetoamalla ei pitäisi voida spekuloida ja pyrkiä saamaan epäoikeutettua etua toisen sopimuspuolen kustannuksella. Muotomääräysten tulkinnan pitäisi tukeutua niille asetettuun funktioon, joka taas voi vaihdella sopimustyypistä ja toimintaympäristöstä riippuen. Useimmiten muotomääräykset palvelevat ennakoitavuuden ja riskinhallinnan intressejä.
  • Jokinen, Jori (Helsingin yliopisto, 2011)
    Tutkielmassa tarkastellaan kirjallisten teosten tekijänoikeussuojan edellytyksiä EU:n jäseninä olevissa Pohjoismaissa sekä Iso-Britanniassa. Tarkastelun keskiössä on käsite omaperäisyys , joka on kansainvälisesti vakiintunut termi kuvaamaan tekijänoikeus-suojan edellytyksiä. Omaperäisyys ymmärretään sisällöllisesti varsin eri tavoin. Kansainvälisissä tekijänoikeussopimuksissa asete-taan vain vähimmäisedellytykset tekijänoikeussuojalle. Näin ollen Pohjoismaissa ja Iso-Britanniassa on voitu päätyä varsin erilaisiin käsityksiin vaatimuksen sisällöstä. EU:n tasolla on toisaalta 1980-luvulta lähtien ilmennyt pyrkimys luoda yhtenäinen sisältö omaperäisyyden käsitteelle ja näin harmo-nisoida teossuojan kansallisia edellytyksiä. Syynä tähän on ennen kaikkea ollut jäsenvaltioiden erilaisten tekijänoikeussuojan edelly-tysten vaikutus sisämarkkinoihin. Harmonisointi on tähän mennessä tapahtunut sekundäärilainsäädännön keinoin tietokoneohjelmien, tietokantojen ja valokuvien osalta. Sen sijaan jäsenvaltioiden tekijänoikeutta yhdenmukaistava ja kaikkia kirjallisia teoksia koskeva Infosoc-direktiivi ei sisällä suoraan ilmaistua vaatimusta omaperäisyydestä tekijänoikeussuojan edellytyksenä. Silloinen EY-tuomioistuin on kuitenkin 16.7.2009 julkistamassaan ns. Infopaq-ratkaisussa (C-5/08) esittänyt Infosoc-direktiiviin perusteella oman tulkintansa omaperäisyyden vaatimuksen sisällöstä ja edellytyksistä. Tutkielman tarkoituksena onkin selvittää, mitä kansallisia vaikutuksia tästä EU-oikeudellisesta omaperäisyyden käsitteestä aiheutuu unioniin kuuluvien Pohjoismaiden ja Iso-Britannian kansalliselle tekijänoikeussuojalle. Tutkielmassa selvitetään, onko EU-tuomioistuin asettanut Infopaq-ratkaisussa vain vähimmäisedellytykset kirjallisten teosten tekijänoikeussuojalle, joista jäsenvaltiot voivat vapaasti poiketa, vai onko kyse tosiasialli-sesti täysin uudesta jäsenvaltioita sitovasta vaatimuksesta. Tutkielmassa tarkastellaan ensin kansainvälisen tason sääntelykehystä. Tarkoituksena on paikallistaa ne instrumentit, joiden perus-teella kansallinen teoksen käsite Pohjoismaissa ja Iso-Britanniassa määräytyy ja joista omaperäisyyden vaatimus juontuu. Kansainvä-lisistä tekijänoikeussopimuksista on tällöin Bernin yleissopimus kaikkein merkityksellisin. Sopimus asettaa vähimmäisvaatimukset tekijänoikeussuojalle. Suojaa saadakseen teoksen on oltava omaperäinen eli henkisen luomistyön tuote. Tästä jäsenvaltiot voivat vapaasti asettaa tiukempia edellytyksiä. Lisäksi tässä yhteydessä tuodaan esiin myös EU:n pyrkimys tekijänoikeussuojan harmo-nisointiin. Tarkastelu kohdistuu tällöin sekundäärinormistoon, joka edellyttää tietokoneilta, tietokannoilta ja valokuvilta omaperäi-syyttä, mikä ilmenee tekijän henkisen luomistyön tuloksena. Kaikkia teoksia koskevassa Infosoc-direktiivissä ei puolestaan tällaista vaatimusta ole kirjoitettu näkyville. Tämän jälkeen tarkastellaan Pohjoismaiden ja Iso-Britannian kansallisia kirjallisten teosten teossuojan edellytyksiä. Tarkoituksena on tuoda esiin teossuojan edellytysten kansallisen tason keskeinen sisältö ja vertailla näitä edellytyksiä keskenään. Keskeistä on tällöin havaita, että Pohjoismaissa edellytetään tekijänoikeussuojan saamiseksi enemmän luovuutta kuin Iso-Britanniassa. Iso-Britanniassa saatetaan teossuojaa antaa myös puhtaan rutiininomaisen työn sekä tähän sisältyvän ajan ja vaivan perusteella. Näin ollen kansallisen tason eroavuudet ovat paikoin merkittävät. Kansallisen tason tarkastelun jälkeen otetaan analyysin kohteeksi EU-tuomioistuimen Infopaq-ratkaisu, jossa tuomioistuin katsoi, että suojaa saadakseen uutisartikkelista irrotetun osan on oltava omaperäinen siinä mielessä, että se on tekijänsä henkisen luomistyön tulos. Näin ollen kyse olisi samanlaisesta vaatimuksesta kuin sekundäärilainsäädännön tasolla on jo asetettu tietokoneohjelmille, tietokannoille ja valokuville. Esikysymyksenä tarkastellaan tällöin tämän EU-oikeudellisen omaperäisyyden käsitteen soveltuvuutta kirjallisiin teoksiin ylipäätään. Tämän jälkeen tuodaan esiin käsitteen tarkka sisältö. Näin kyetään analysoimaan mahdollisia kansalli-seen lainsäädäntöön kohdistuvia muutosvaikutuksia. Tässä yhteydessä korostetaan myös jäsenvaltioiden ja EU:n välisen yhteistyön merkitystä. Teossuojan edellytysten yhtenäistäminen edellyttää EU-oikeuden ja EU-tuomioistuimen ratkaisujen tarkoitusperien, tavoitteiden ja tulkintaperiaatteiden selkeää esiin tuontia. Samaten unionin on tunnistettava kansalliset erot, jottei harmonisoinnista koituisi kohtuuttomia tai mahdottomia vaatimuksia jäsenvaltioille. Vasta tällöin voidaan saavuttaa EU-oikeuden tehokas harmoni-sointi. Tutkielman lopuksi esitetään yhteenveto keskeisistä johtopäätöksistä. Tarkoituksena on korostaa vallitsevan tilanteen tulkinnallista epävarmuutta. Liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä EU-oikeudellisen omaperäisyyden käsitteen kansallisista vaikutuksista ei voida tehdä. Jotta omaperäisyys kirjallisten teosten tekijänoikeussuojan edellytyksenä voitaisiin tehokkaasti yhtenäistää unionin tasolla, tulisi vaatimus kirjoittaa esiin joko nykyiseen Infosoc-direktiiviin tai uuteen EU-oikeudelliseen lainsäädäntöinstrumenttiin. Muutoin jäsenvaltioilla säilyy mahdollisuus soveltaa vakiintunutta kansallista omaperäisyyden käsitettä suojan edellytyksenä ottamatta huo-mioon laajempaa EU-oikeudellista tavoitetta tekijänoikeussuojan yhtenäistämisestä.
  • Dahlström, Helena (1993)
  • Säätelä, Aatos (1947)
  • Marin, Daniel (2006)
    Sekä bakteriosiinit että niitä tuottavat bakteerit pystyvät tietyissä olosuhteissa estämään tautia aiheuttavien bakteerien kasvua, joten niiden käytön ansiosta tuotteen turvallisuus ja säilyvyys paranee. Jos em. bakteriosiinit yhdistetään kemiallisiin aineisiin, joilla on myös kyky parantaa säilyvyyttä, ne voivat yhdessä toimia synergistisesti ja rajoittaa esimerkiksi Listeria sp., Clostridium sp., koliformien ja enterokokkien kasvua. Myös fysikaaliset menetelmät, kuten kevyt lämpö tai sous-vide-valmistustapa parantavat bakteriosiinien hyödyllisiä vaikutuksia. Yhdistettäessä bakteriosiinit kelatoreihin, on todettu, että ne ovat hyödyllisiä jopa ihmisen mahahaavan sekä lehmän utaretulehduksen hoidossa. Yleensä bakteriosiinit lisätään tuotteisiin joko puhdistettuina ja kuivina tai bakteriosiinia tuottavan kannan muodossa. Kuitenkaan ”in vivo” tulokset eivät aina täsmää ”in vitro” saatujen tulosten kanssa, koska bakteriosiinia tuottavat bakteerit ovat inaktivoituneet tai inhiboitu tai niiden kyky muodostaa bakteriosiineja on heikentynyt kasvuympäristön epäsuotuisien olosuhteiden johdosta. Edellä mainittujen seikkojen lisäksi joitakin bakteriosiineja saatetaan käyttää liian pieninä annoksina, koska ne muuttavat kasvualustan aistinvaraisia ominaisuuksia. Luonteeltaan bakteriosiinit ovat valkuaisaineita tai peptidejä ja siksi herkkiä proteolyyttisten entsyymien vaikutuksille sekä hapettumiselle, joten lihassa niiden jakautuminen ja liukoisuus on joskus heikkoa. Lisäksi joillakin tautia-aiheuttavista bakteereista, kuten Listerialla, on vaihteleva herkkyys bakteriosiineihin ja teollisuusympäristössä ne muodostavat joskus resistenttejä mutantteja. Joskus bakteriosiinien inaktivoituminen johtuu niiden sitoutumisesta kasvualustan elementteihin. Tästä seuraa, että ennen bakteriosiinien lisäämistä tuotteeseen, sen rakenteen, pH:n, veden aktiivisuuden sekä suolan määrää on syytä arvioida. Jotta elintarvikkeiden aistinvaraiset ominaisuudet eivät muuttuisi tai bakteriosiinit eivät menettäisi suojaavaa kykyään (elintarvikkeen rakenteellisten elementtien kanssa reagoimisen seurauksena), niitä käytetään joskus suojaavaan kalvoon yhdistettyinä. Tällä tavalla bakteriosiinit pystyvät vaikuttamaan paikallisesti ilman, että elintarvikkeen rakenteelliset elementit pystyisivät inaktivoimaan ne. Tämän seurauksena bakteriosiinien ja maitohappobakteerien hyödylliset tai haitalliset vaikutukset ruoissa ovat jollakin tavalla riippuvaisia elintarvikkeen tyypistä, säilytysajasta ja ehkä myös kuluttajan odotuksista. Bakteriosiinit tehoavat pääasiallisesti grampositiivisia bakteereita vastaan, kun taas gramnegatiivisten bakteereiden herkkyys bakteriosiinin vaikutuksiin riippuu tekijöistä, jotka heikentävät niiden ulkoista kalvoa. Täten yhdistämällä bakteriosiinejä ja erilaisia ”hurdle”-menetelmiä, kuten uudenaikaisia pakkaustekniikoita, hyviin hygieenisiin menettelytapoihin, on mahdollista lisätä lihan ja lihanvalmisteiden säilyvyyttä sekä turvallisuutta. Kun otetaan huomioon, että jälkipastörointi voi aiheuttaa Clostridium sp. ja Bacillus sp. lisääntymisen ruokapakkauksissa ja että pilaajabakteerit voivat myös helposti pilata käsitellyt elintarvikkeet, on äärimmäisen tärkeää, että uusia menetelmiä edellä mainittujen ongelmien ratkaisemiseksi löydetään. Lisäksi on huomioitava sekä lakisääteiset että taloudelliset asiat. Geneettisesti muunnellut mikrobit tarjoavat uusia mahdollisuuksia. Geneettisesti muunnelluilla suoja-kannoilla sekä niiden tuottamilla bakteriosiineillä saattaa olla vielä paremmat mahdollisuudet pidentää elintarvikkeiden säilytysaikoja sekä parantaa niiden turvallisuutta.
  • Montonen, Heidi (2013)
    Kirjallisuuskatsaus: Solukalvolla sijaitseva aktiivinen kuljetusproteiini, dopamiinitransportteri (DAT) on yksi elimistön kolmesta monoamiinitransportterista. DAT:n tärkein tehtävä on solunulkoisen dopamiinipitoisuuden säätely ja dopaminergisen neurotransmission päättäminen. Kiinnostus DAT:a ja se toimintaa kohtaan on suuri, sillä sen substraatti, dopamiini, osallistuu useiden fysiologisten toimintojen kuten liikeaktiivisuuden, kognition ja tunnetilojen säätelyyn. DAT kuljettaa solunulkoiseen tilaan vapautuneen dopamiinin takaisin presynaptiseen hermopäätteeseen vaikuttaen näin sekä dopamiinin vaikutuksen kestoon että intensiteettiin. Sen toiminta on tarkoin säädeltyä useiden proteiinikinaaisen, fosfataasien ja proteiini-proteiini-interaktioiden avulla. DAT:n epänormaali toiminta on yhdistetty useisiin sairauksiin kuten Parkinsonin tautiin, addiktioon ja ADHD:en. DAT:n tutkimista varten on kehitetty myös useita muuntogeenisiä eläinmalleja, kuten DAT-poistogeeninen hiirikanta, DAT knock down -hiirinkanta, sekä DAT:a yli-ilmentävä knock in -hiirikanta. Kokeellinen osa: Gliasolulinjaperäisellä hermokasvutekijällä (GDNF) on tärkeä rooli dopamiinihermosolujen toiminnassa ja selviytymisessä sekä oppimisen ja muistin säätelyssä. Nyt tehdyn tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää GDNF:n roolia ja toimintamekanismia striatumiin synapsoivien dopamiinineuronien toiminnassa ja plastisuudessa. Tutkimuksessa käytettiin kahta muuntogeenistä hiirikantaa. MEN2B-hiiriä, joilla GDNF:n signalointireseptori Ret on jatkuvasti aktiivinen ja kohonnut stritaumin dopamiinipitoisuus, sekä konditionaalista poistogeenistä hiirikantaa, jolta GDNF on poistettu keskushermostosta. Tutkimusmenetelmänä käytettiin in vivo -mikrodialyysiä vapaasti liikkuvilla hiirillä. Hiirille asennettiin anestesiassa ohjauskanyyli dorsaaliseen striatumiin, minkä jälkeen ne saivat toipua 5-7 päivää. Mikrodialyysi suoritettiin hiirille yhteensä kaksi kertaa, päivinä 1 ja 4. Välipäivinä hiirille annettiin amfetamiinia 1 mg/kg i.p., jotta pystyttäisiin näkemään toistuvan amfetamiiniannostelun vaikutus. Mikrodialyysissa hiirille anettiin amfetamiinistimulaatio 100 μM, 60 min. Näytteistä määritettiin HPLC:llä dopamiinin ja sen metaboliittien DOPAC:n ja HVA:n sekä 5-HIAA:n pitoisuudet. Mikrodialyysikoettimen paikka tarkistettiin kokeiden jälkeen aivoleikkeistä. Dopamiinivaste amfetamiinille saatiin selvästi näkyviin kummallakin hiirikannalla. Genotyyppien välistä eroa ei kuitenkaan havaittu, sillä amfetamiinin aiheuttaman nousu stritaumin dopamiinipitoisuudessa ei poikennut tilastollisesti merkitsevästi villityypin hiiristä niin akuutisti kuin toistetustikaan annosteltuna. Tulos ei siis tue näkemystä siitä, että GDNF:llä olisi merkittävää roolia toistuvan amfetamiiniannostelun aiheuttamissa plastisissa muutoksissa striatumissa. Päiväefekti saatiin kuitenkin esille ensimmäisen ja toisen mikrodialyysin välillä, sillä striatumin dopamiinipitoisuudet olivat selvästi matalammat toisena mikrodialyysipäivänä. Tämä kertoo todennäköisesti merkittävän toleranssin kehittymisestä. Lisätutkimukset ovat kuitenkin vielä tarpeellisia GDNF:n lopullisen roolin selvittämiseksi addiktiossa. Erot genotyyppien välillä voivat olla niin pieniä, ettei niitä havaita mikrodialyysillä. On myös mahdollista, että hiirille on kehittynyt mekanismeja, jotka kumoavat GDNF:n puuttumisen tai Ret:n jatkuvan aktiivisuuden vaikutuksia. Vaikutukset saattavat myös vaihdella eri aivoalueilla.
  • Nieminen, Jonna (2010)
    Eturauhassyöpä on yksi yleisimmistä syövistä länsimaissa. Eturauhassyöpä on yleensä hitaasti kehittyvä tauti. Edetessään se voi kuitenkin muuntua aggressiivisemmaksi ja aiheuttaa metastaaseja, jotka ovat pääasiallisena syynä taudin kuolleisuuteen. Androgeenit ovat merkittäviä tekijöitä eturauhassyövän patogeneesissä ja eturauhassyöpäkudos on useimmiten riippuvainen androgeeneista. Tämän vuoksi hoidon tavoitteena on estää niiden eritys kirurgisella tai kemiallisella kastraatiolla ja/tai estää androgeenien vaikutus antiandrogeeneilla. Eturauhassyöpää sekä sen hoitoon tarkoitettuja uusia lääkehoitomahdollisuuksia tutkitaan kiivaasti. Eturauhassyövän tutkimiseen on kehitetty lukematon määrä erilaisia in vivo -malleja. Koska eturauhassyöpä on yleensä androgeeneille herkkä, kuvaavat androgeeniresponsiiviset eläinmallit ihmisen tautia parhaiten. Eturauhassyövän mallintamiseen in vivo voidaan käyttää eri eläinlajeja, mutta hiiri on ylivoimaisesti käytetyin mallieläin. Immuunipuutteisiin hiiriin voidaan aiheuttaa kasvaimia inokuloimalla ihmisen kasvainsoluja tai osia ihmisen kasvaimista. Ortotooppisesti eturauhaseen inokuloitavat kasvainmallit mallintavat eturauhassyövässä esiintyvää syöpäsolujen ja stroomasolujen välistä epänormaalia vuorovaikutusta. Muuntogeeniset hiirimallit ovat yhä yleisempiä eturauhassyövän tutkimuksessa. Muuntogeenisilla malleilla voidaan mallintaa taudin kehittymistä ja sen etenemistä kokonaisuudessaan parhaiten. Eturauhasessa olevaa kasvainta ja sen kasvua on vaikea seurata ilman prostataspesifisen antigeenin (PSA) pitoisuuden mittausta tai erityisiä kuvantamistekniikoita. Tällaisia menetelmiä, kuten optista kuvantamista, käytetään yhä enemmän hyödyksi erilaisissa eturauhassyövän in vivo -malleissa. Tutkielman kokeellisen osan tavoitteena oli optimoida bioluminesenssiin perustuva optinen kuvantamismenetelmä androgeeniresponsiivisessa LNCaP-luc2-solulinjassa ortotooppisessa eturauhassyöpämallissa. Bioluminesenssikuvantaminen perustuu kasvainsolujen ilmentämän lusiferaasin katalysoimaan reaktioon, jossa entsyymin substraatti, lusiferiini, hapettuu ja tuottaa näkyvää valoa. Lisäksi tavoitteena oli tutkia lääkehoitojen ja kastraation vasteita mallissa. Bioluminesenssiin perustuvalla kuvantamisella oli mahdollista seurata eturauhaskasvainten kasvua noninvasiivisesti, reaaliaikaisesti ja toistuvasti. Bioluminesenssikuvantamisen avulla kasvainten kvantitointi oli nopeampaa kuin ultraäänikuvantamisen avulla, ja kasvainten kasvua oli myös mahdollista seurata useammin kuin seerumin PSA-mittausten avulla. Bioluminesenssikuvantamisen todettiin korreloivan paremmin PSA-pitoisuuden kanssa kuin kasvaimen todelliseen kokoon lopetushetkellä. Seerumin PSA-pitoisuus korreloi kuitenkin bioluminesenssimittausta paremmin eturauhaskasvaimen kokoon tässä kokeessa. Kasvainten oletettua suurempaa kokoa voidaan pitää todennäköisimpänä syynä sille, ettei lääkehoitojen tai kastraation todettu vaikuttavan kasvainten kasvuun bioluminesenssikuvantamisella mitattuna. Bioluminesenssikuvantaminen ei sovellu suurille eikä nekroottisille kasvaimille, sillä kuvantamismenetelmä toimii vain elävillä soluilla. Bioluminesenssikuvantamisen hyödyntämisen kannalta oleellista tässä mallissa on myös lusiferiini-injektion onnistuminen. Jatkotutkimuksia tarvitaan edelleen mallin validoimiseksi mm. lääkehoitojen vasteiden osoittamiseksi.
  • Kutila, Taina (1999)
    Tutkielma koostuu kirjallisuus- ja tutkimusosasta. Kirjallisuusosuudessa käsitellään lyhyesti naudan kiimakiertoa ja tärkeimpiä lisääntymiseen vaikuttavia hormoneja. Follikkelin kehittymistä ja rakennetta kuvaillaan muutamin kappalein. Keltarauhasen rakenteeseen, kehittymiseen, toimintaan ja vajaatoimintaan perehdytään laajemmin. Lisäksi tutustutaan keltarauhasen vajaatoimintaan humaanipuolella. Keltarauhasen vajaatoimintaa on tutkittu lehmillä varsin vähän. Vajaatoiminnan arvellaan olevan yksi oireettoman uusimisen syistä. Oireettomaksi uusijaksi katsotaan lehmä, joka siemennyksistä huolimatta ei ole tiinehtynyt kolmen normaalein oirein ja normaalein välein esiintyneen kiiman jälkeen. Keltarauhasen vajaatoimintaa esiintyy myös ihmisillä, mutta sen merkitys on edelleen epäselvää. Keltarauhasen vajaatoiminta saattaa aiheuttaa toissijaisesti hedelmällisyyshäiriöitä, koska kohtu ei kypsy riittävästi vastaanottamaan alkioita. Tutkimusosuus suoritettiin neljällä tilalla Hautjärven praktiikka-alueella syksyllä 1994 ja keväällä 1995. Tutkimukseen valittiin 97 normaalisti sykloivaa ay-lehmää, joilta kerättiin yhteensä 130 seurantajaksoa. Lehmät jaettiin kolmeen ryhmään. A-ryhmälle laitettiin viiden päivän progestageenikuuri vaginakierukkana 7. päivänä siemennyksestä. B-ryhmälle injisoitiin lihakseen 12 g eksogeenista GnRH:ta 12. päivänä siemennyksestä. C-ryhmä toimi kontrolliryhmänä, joten se ei saanut mitään hoitoa. Kiiman uusiutuessa tutkimusaikana lehmän ryhmää vaihdettiin. Kiiman uusiutuessa toisen kerran lehmä poistettiin kokeesta. Lehmiltä otettiin maitonäytteet progesteronimäärityksiä varten siemennyspäivänä sekä 5., 10. ja 14. päivänä siemennyksestä. Kaikille, myös kokeesta poistetuille lehmille tehtiin tiineystarkastus aikaisintaan viiden viikon kuluttua siemennyksestä. Kokeessa tutkittiin annettujen hormonihoitojen vaikutusta keltarauhasen toimintaan ja progesteronitasoihin varhaistiineydessä. Tulosten avulla pyrittiin määrittämään hoitojen käyttökelpoisuutta keltarauhasen vajaatoiminnan hoitoon oireettomilla uusijoilla. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella annetuilla hoidoilla ei ollut vaikutusta lehmien tiinehtyvyyteen. Myöskään tutkittujen päivien progesteronipitoisuuksiin hoidot eivät vaikuttaneet. Eksogeenisen progesteronin anto vaginakierukkana aiheutti vain vähäisen muutoksen progesteroniprofiiliin.
  • Katajavuori, Päivi (1998)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan koiran alempien hengitysteiden, kroonisia sairauksia ja niiden tutkimusmenetelmiä. Tutkielman kirjallisuuskatsauksessa kuvataan koiran alempien hengitysteiden sairauksien kliininen tutkimus sekä erikoistutkimusmenetelmät: bronkoskopia, bronkoalveolaarinen huuhtelu (BAL), trakeahuuhtelu ja verikaasuanalyysi sekä niissä esiintyvät muutokset. Koiran alempien hengitysteiden sairauksista käsitellään krooninen bronkiitti, eosinofiilinen keuhkotulehdus (pulmonary infiltrates with eosinophils eli PIE), interstitiaalinen fibroosi, keuhkokasvaimet ja koiran keuhkojen loissairaudet. Tutkimusosuudessa tarkastellaan 28:n kroonisia, alempien hengitysteiden sairauksia potevan koiran kliinisiä ja laboratoriolöydöksiä. Potilaat on valittu yliopistollisen eläinsairaalan potilasmateriaalista ja jaettu löydöksien perusteella kolmeen pääryhmään: inflammatorisia, hypersensitiivisiä ja muita alempien hengitysteiden sairauksia sairastavat koirat. Ryhmien välisiä eroja tarkastellaan oireiden, kliinisten löydösten ja laboratoriotutkimusten, erityisesti bronkoalveolaarihuuhtelunesteen solulöydösten suhteen. Havaittiin, että hypersensitiivisten ryhmään kuuluvilla koirilla oli enemmän hengitysvaikeuksia kuin inflammatoristen ryhmässä. Ryhmissä ei todettu millekään ryhmälle tyypillisiä hengitysäänten muutoksia, eikä minkään ryhmän koirilla ollut muiden ryhmien koiria enemmän epänormaaleja hengitysääniä. Kaikilla tutkituilla koirilla todettiin rintaontelon röntgenkuvissa muutoksia, vaikka osalla koirista hengitysäänet olivat normaalit. Yleisin muutos rintaontelon röntgenkuvissa oli peribronkiaalisen tiivistymän tai peribronkiaalisen ja interstitiaalisen tiivistymän lisääntyminen. Takaisin saadun bronkoalveolaarisen huuhtelunesteen määrään (saantoprosentti) vaikutti koiran koko. Saantoprosenttiin ei vaikuttanut ryhmä, johon koira kuului. BAL-näytteen kokonaissolumäärään ei vaikuttanut käytetyn huuhtelunesteen määrä tai ryhmä, johon koira kuului. Hypersensitiivisten ryhmässä BAL-näytteet sisälsivät eosinofiilejä enemmän kuin muissa ryhmissä. Veren eosinofiilisten granulosyyttien määrän perusteella ei voinut ennustaa BAL-näytteen eosinofiilisten granulosyyttien määrää. Bronkoalveolaarinen huuhtelu ja narkoosi laskivat koirien valtimoveren happiosapainetta ja nostivat hiilidioksidin osapainetta.
  • Knuutinen, Sanna (2003)
    Kirjallisuuskatsauksessa käydään lävitse koiran lonkkaniveldysplasian tutkimusmenetelmiä. Lonkkanivelen dysplasia eli kasvuhäiriö on monimutkainen sairaus, joka koskettaa sekä ihmistä että useimpia kotieläinlajeja. Vaikka tautia on pyritty kontrolloimaan puhdasrotuisilla koirilla erilaisten valikoivien jalostusohjelmien kautta, on lonkkaniveldysplasia silti yksi yleisimmistä ortopedisistä sairauksista koiralla. Lonkkanivelen löysyyden uskotaan olevan merkittävä degeneratiivisen nivelsairauden syntyyn vaikuttava tekijä. Lonkkanivelen löysyyttä voidaan testata palpatorisesti, mutta dysplasiadiagnoosin varmistamiseksi on lonkat tutkittava röntgenologisesti. Tätä varten on kehitetty useita eri menetelmiä, joilla kaikilla on omat hyvät ja huonot puolensa. Perinteisen kuvantamismenetelmän etuja ovat helppo toteutettavuus ja tunnettuus, heikkoutena sen sijaan arvioinnin subjektiivisuus. Norbergin kulman mittaamisella on lähinnä tieteellisestä mielenkiintoa ja dorsal acetabular rim- eli DAR-tekniikka on käyttökelpoisin harkittaessa lonkkanivelkirurgiaa. Stressikuvilla, kuten PennHIP-tekniikalla, pyritään objektiiviseen arvioon lonkkanivelen löysyydestä. Heikkoutena on kuitenkin suhteellisen hankala toteutus ja lonkkanivelen löysyyden ja lonkkadysplasian suhteen arvioiminen. Tutkimuksessa vertailtiin perinteistä (FCI) ja PennHIP-menetelmää kuvaustekniikkoina ja tulosten osalta. Tutkimukseen osallistui yhteensä 137 koiraa, joista rottweilereita oli 74 ja kultaisia noutajia 62. Röntgentutkimusta varten koirat rauhoitettiin käyttämällä yhtä kuudesta eri rauhoitusaineyhdistelmästä (medetomidiiniin tai dexmedetomidiiniin yhdistettiin buprenorfiini, butorfanoli tai diatsepaami). Sedaation laatu arvosteltiin asteikolla yhdestä viiteen. Koirat kuvattiin sekä perinteisellä että PennHIP-menetelmällä lonkkadysplasian toteamiseksi. Perinteisellä menetelmällä otetut kuvat lähetettiin arvioitavaksi Suomen Kennelliittoon ja PennHIP-kuvat Yhdysvaltoihin (PennHIP Administrative Center, Pennsylvania, USA). Suomen Kennelliitossa kuvat arvosteltiin FCI:n (Federation Cynologique Internationale) asteikon mukaan, jolloin tulokset olivat A, B, C, D tai E molemmille lonkille erikseen jossa A on terve ja E sairain. PennHIP-tulokset olivat yksiköttömiä distraktioindeksi-arvoja nollan ja ykkösen väliltä, jossa nolla on tervein ja ykkönen sairain. Tulokset käsiteltiin tilastollisesti studentin T-testillä. Numeroiksi muunnettujen Suomen Kennelliiton tulosten (A=1, B=2 ja E=5) keskiarvo koko aineistossa oli 2,37. Rottweilereiden keskiarvo (2,19) oli tilastollisesti merkittävästi parempi kuin kultaisten noutajien (2,59). Sukupuolten välillä ei ollut eroja. PennHIP-tulosten mediaani oli 0,44. Rottweilereiden PennHIP-tulosten keskiarvo (0,429) oli tilastollisesti merkittävästi parempi kuin kultaisten noutajien (0,498). SKL ja PennHIP-tulosten välillä oli kohtalainen positiivinen korrelaatio. PennHIP-tuloksen ja koiran painon välillä havaittiin kohtalainen negatiivinen korrelaatio, sen sijaan sedaation laadun ja painon välillä ei ollut korrelaatiota. PennHIP-tekniikkaan täytyy lisensoitua maksullisella kurssilla. Sen lisäksi kuvia täytyy ottaa useita ja kuvausvaiheessa kiinnipitäjiä tarvitaan enemmän, jolloin säteilyrasitus tulee suuremmaksi ja aikaa kuluu enemmän kuin perinteisessä menetelmässä. Toisaalta perinteinen kuvaustapa ei välttämättä tuo esiin lonkkanivelen passiivista löysyyttä, joka voi olla merkittävä nivelrikolle altistava tekijä.
  • Rojalin, Tatu (2015)
    Raman-spektroskopia on aineen rakenneosien värähtelyjen tutkimukseen käytettävä menetelmä. Aineen rakenteellinen kokonaisenergia muodostuu elektronisesta energiasta sekä vibraatio-, rotaatio- ja translaatioenergiasta. Näistä ennen kaikkea Raman-tekniikan kannalta keskeisiä ovat vibraatio- ja rotaatioenergiat esimerkiksi molekyyleissä. Raman-spektroskopiassa käytetään yleensä näkyvän valon ja lähi-infrapuna-alueen heräte-energiaa, joka kohdistetaan tutkittavaan näytteeseen. Näytteen rakenteeseen absorboituu heräte-energiaa, ja sitä siroaa elastisesti tai epäelastisesti takaisin kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Elastinen sironta on Rayleigh-sirontaa, jolloin takaisin sironneiden fotonien energia on yhtä suuri kuin alkuperäinen heräte-energia. Epäelastinen sironta on Raman-sirontaa. Ilmiö on paljon harvinaisempi kuin elastinen sironta. Emittoituvat fotonit voivat olla energialtaan pienempiä (Stokes-sironta) tai suurempia (anti-Stokes) kuin alkuperäinen heräte-energia. Raman-spektrissä näkyvät spekrivyöt ja -piikit muodostuvat takaisin emittoituneiden fotonien energioiden (aaltolukujen) ja intensiteettien perusteella. Raman-spektroskopia antaa hyvin tarkkaa rakenteellista informaatiota tutkittavista molekyyleistä, se on käytännössä leima-ainevapaa tekniikka ja esimerkiksi mittaukset pakkausmateriaalien läpi onnistuvat. Näytteiden korkea vesipitoisuus ei haittaa spektrin muodostumista, jolloin Raman-tekniikkaa voidaan hyödyntää myös liuosnäytteille ja biologisille näytteille. Toisinaan ongelmaksi muodostuu kuitenkin luminesenssi-ilmiöt, kuten fluoresenssi. Fluoresenssi saattaa peittää alleen lähes samanaikaisesti tapahtuvan heikon Raman-signaalin. Esimerkiksi monilla lääkeaineilla on voimakkaasti fluoresoivia rakenteita ja tästä johtuen Raman-tekniikan käyttö lääkeainetutkimuksessa on osin rajoittunutta. Raman-signaalien vahvistamiseksi on kehitetty erilaisia menetelmiä. Voidaan hyödyntää esimerkiksi resonanssi-ilmiöitä tai SERS-tekniikkaa. Fluoresenssiin liittyvien ongelmien ratkaisuina on käytetty muun muassa pidemmän aallonpituuden laseria, näytteen valkaisua tai erityyppisiä signaalinkäsittelykeinoja fluoresenssitaustan poistamiseksi spektridatasta. Menetelmien haittana on kuitenkin ollut hitaus, kompleksisuus ja tehottomuus. Uudempaa tekniikkaa edustaa pikosekuntiluokan pulssilaser-herätteen käyttö sekä laserin kanssa tarkasti synkronoitu, ohjelmoitavalla viiveajalla toimiva CMOS-SPAD-detektoritekniikka. CMOS-SPAD-detektori mahdollistaa fotonien detektoinnin niiden intensiteetin ja energian mukaan sekä aikatasossa tapahtuvan detektoinnin. Raman-sironta ja fluoresenssi-ilmiöt tapahtuvat usein hieman eriaikaisesti, Raman alle pikosekunneissa ja fluoresenssi ~ nanosekunneissa. Näin ollen aika-erotteisella detektoinnilla ilmiöt voidaan erotella ja vähentää tehokkaasti fluoresenssin vaikutusta. Tämän tutkimuksen kirjallisuuskatsauksessa esitellään vibraatiospektroskopiaa, erityisesti Raman-spektroskopiaa. Katsauksessa käsitellään Raman-spektroskopian tekniikkaa, esitellään aika-erotteista Raman-tekniikkaa ja erityyppisiä Raman-spektroskopian sovelluksia lääkeaineiden sekä biomolekyylien tutkimuksessa. Tutkimuksen kokeellisessa osiossa oli tarkoituksena vertailla 785 nm jatkuvan aallonpituuden laserin ja CCD-detektorin yhdistelmää aika-erotteiseen 532 nm pulssilaseriin ja CMOS-SPAD-detektoriin erityyppisten lääkeaineiden mittauksissa. Tavoitteena oli saada kiinteiden lääkeaineiden ja niiden liuosten avulla tietoa aika-erotteisen laitteiston fluoresenssisuppression toimivuudesta. Lisäksi haluttiin selvittää alustavasti laitteistojen yhtenevyyksiä ja eroja lääkeaineliuosten mittauksissa ja optimoida kokoonpanoja kiinteiden lääkeaineiden sekä liuosten mittauksiin. Pyritiin osoittamaan uuden tekniikan soveltuvuus myös fluoresoivien lääkeaineliuosten mittauksiin ja selvittämään kvantitatiivisten mittausten asettamia vaatimuksia Raman-spektroskopialle. Lääkeainetutkimuksessa ovat usein kiinnostuksen kohteena myös in vitro suoritettavat solumääritykset. Näin ollen tutkimuksessa luotiin edellä esitettyjen määritysten avulla myös pohjaa elävillä soluilla tehtäviä mittauksia varten. Aika-erotteista Raman-spektroskopiaa käyttämällä onnistuttiin tehokkaasti vähentämään fluoresenssia niilläkin lääkeaineilla, joiden Raman-spektrin mittaus 785 nm herätteellä oli käytännössä mahdotonta. CMOS-SPAD-kokoonpanon todettiin olevan käyttökelpoinen työväline Raman-mittauksiin liittyvien fluoresenssiongelmien vähentämiseksi farmaseuttisissa sovelluksissa laboratorio-olosuhteissa sekä esimerkiksi prosessianalyysiteknologiassa (PAT). Lisäksi saatiin rohkaisevia tuloksia siitä, että tarkalla laitteiston kalibroinnilla ja menetelmien validoinnilla voidaan jatkossa suorittaa myös kvantitatiivista analyysiä ja mittauksia biologisille näytteille.
  • Rojalin, Tatu (2014)
    Raman-spektroskopiassa käytetään yleensä näkyvän valon ja lähi-infrapuna-alueen heräte-energiaa, joka kohdistetaan tutkittavaan näytteeseen. Näytteen rakenteeseen absorboituu heräte-energiaa, ja sitä siroaa elastisesti tai epäelastisesti takaisin kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Elastinen sironta on Rayleigh-sirontaa, jolloin takaisin sironneiden fotonien energia on yhtä suuri kuin alkuperäinen heräte-energia. Epäelastinen sironta on Raman-sirontaa. Ilmiö on paljon harvinaisempi kuin elastinen sironta. Emittoituvat fotonit voivat olla energialtaan pienempiä (Stokes-sironta) tai suurempia (anti-Stokes) kuin alkuperäinen heräte-energia. Raman-spektrissä näkyvät spekrivyöt ja -piikit muodostuvat takaisin emittoituneiden fotonien energioiden (aaltolukujen) ja intensiteettien perusteella. Raman-spektroskopia antaa hyvin tarkkaa rakenteellista informaatiota tutkittavista molekyyleistä, se on käytännössä leima-ainevapaa tekniikka ja esimerkiksi mittaukset pakkausmateriaalien läpi onnistuvat. Näytteiden korkea vesipitoisuus ei haittaa spektrin muodostumista, jolloin Raman-tekniikkaa voidaan hyödyntää myös liuosnäytteille ja biologisille näytteille. Toisinaan ongelmaksi muodostuu kuitenkin luminesenssi-ilmiöt, kuten fluoresenssi. Fluoresenssi saattaa peittää alleen lähes samanaikaisesti tapahtuvan heikon Raman-signaalin. Esimerkiksi monilla lääkeaineilla on voimakkaasti fluoresoivia rakenteita ja tästä johtuen Raman-tekniikan käyttö lääkeainetutkimuksessa on osin rajoittunutta. Raman-signaalien vahvistamiseksi on kehitetty erilaisia menetelmiä. Voidaan hyödyntää esimerkiksi resonanssi-ilmiöitä tai SERS-tekniikkaa. Fluoresenssiin liittyvien ongelmien ratkaisuina on käytetty muun muassa pidemmän aallonpituuden laseria, näytteen valkaisua tai erityyppisiä signaalinkäsittelykeinoja fluoresenssitaustan poistamiseksi spektridatasta. Menetelmien haittana on kuitenkin ollut hitaus, kompleksisuus ja tehottomuus. Uudempaa tekniikkaa edustaa pikosekuntiluokan pulssilaser-herätteen käyttö sekä laserin kanssa tarkasti synkronoitu, ohjelmoitavalla viiveajalla toimiva CMOS-SPAD-detektoritekniikka. CMOS-SPAD-detektori mahdollistaa fotonien detektoinnin niiden intensiteetin ja energian mukaan sekä aikatasossa tapahtuvan detektoinnin. Raman-sironta ja fluoresenssi-ilmiöt tapahtuvat usein hieman eriaikaisesti, Raman alle pikosekunneissa ja fluoresenssi ~ nanosekunneissa. Näin ollen aika-erotteisella detektoinnilla ilmiöt voidaan erotella ja vähentää tehokkaasti fluoresenssin vaikutusta. Tämän tutkimuksen kirjallisuuskatsauksessa esitellään vibraatiospektroskopiaa, erityisesti Raman-spektroskopiaa. Katsauksessa käsitellään Raman-spektroskopian tekniikkaa, esitellään aika-erotteista Raman-tekniikkaa ja erityyppisiä Raman-spektroskopian sovelluksia lääkeaineiden sekä biomolekyylien tutkimuksessa. Tutkimuksen kokeellisessa osiossa oli tarkoituksena vertailla 785 nm jatkuvan aallonpituuden laserin ja CCD-detektorin yhdistelmää aika-erotteiseen 532 nm pulssilaseriin ja CMOS-SPAD-detektoriin erityyppisten lääkeaineiden mittauksissa. Tavoitteena oli saada kiinteiden lääkeaineiden ja niiden liuosten avulla tietoa aika-erotteisen laitteiston fluoresenssisuppression toimivuudesta. Lisäksi haluttiin selvittää alustavasti laitteistojen yhtenevyyksiä ja eroja lääkeaineliuosten mittauksissa ja optimoida kokoonpanoja kiinteiden lääkeaineiden sekä liuosten mittauksiin. Pyritiin osoittamaan uuden tekniikan soveltuvuus myös fluoresoivien lääkeaineliuosten mittauksiin ja selvittämään kvantitatiivisten mittausten asettamia vaatimuksia Raman-spektroskopialle. Lääkeainetutkimuksessa ovat usein kiinnostuksen kohteena myös in vitro suoritettavat solumääritykset. Näin ollen tutkimuksessa luotiin edellä esitettyjen määritysten avulla myös pohjaa elävillä soluilla tehtäviä mittauksia varten. Aika-erotteista Raman-spektroskopiaa käyttämällä onnistuttiin tehokkaasti vähentämään fluoresenssia niilläkin lääkeaineilla, joiden Raman-spektrin mittaus 785 nm herätteellä oli käytännössä mahdotonta. CMOS-SPAD-kokoonpanon todettiin olevan käyttökelpoinen työväline Raman-mittauksiin liittyvien fluoresenssiongelmien vähentämiseksi farmaseuttisissa sovelluksissa laboratorio-olosuhteissa sekä esimerkiksi prosessianalyysiteknologiassa (PAT). Lisäksi saatiin rohkaisevia tuloksia siitä, että tarkalla laitteiston kalibroinnilla ja menetelmien validoinnilla voidaan jatkossa suorittaa myös kvantitatiivista analyysiä ja mittauksia biologisille näytteille.
  • Hjerppe, Pia (2001)
    Keltarauhasella on lyhyt elämänkaari, luteolyysi eli keltarauhasen hajoaminen tapahtuu noin 15 päivää edellisestä kiimasta. Luteolyysin osatekijät ovat osittain vielä tuntemattomia. Merkittävimpiä osatekijöitä ovat kohtu-munasarja –yhteys, hormonaaliset tekijät, erityisesti prostaglandiini ja oksitosiini, immunologiset mekanismit sekä solujen metaboliset ja morfologiset muutokset. Kohdun poiston on osoitettu estävän keltarauhasen hajoamisen naudalla. Luteolyysi estyy vain, jos poistetaan keltarauhasen puoleinen kohdunsarvi. Hormonaalisista tekijöistä prostaglandiiniF2a:n (PGF2a) on todettu olevan luteolyyttinen naudalla. Kohtu alkaa syntetisoida ja erittää PGF2a:aa noin 14 päivää ovulaation jälkeen; erittyminen kohdusta on pulsoivaa. PGF2a:n eritystä kiimakierron aikana stimuloi oksitosiini, joka erittyy aivolisäkkeestä. Immunologiset mekanismit näyttäisivät olevan myös merkittäviä osatekijöitä luteolyysissä. Valkosolujen kertyminen keltarauhaseen ja niiden erittämät sytokiinit säätelevät PGF2a:n eritystä. Vaikka PGF2a:n merkitys luteolyysissä on kiistaton, ei senkään erittyminen ja erityksen säätely ole täysin selvillä. PGF2a pystyy yksin lopettamaan keltarauhasen progesteronierityksen, mutta keltarauhasen hajoamiseen vaaditaan muita mekanismeja. Tältä osin immunologisten mekanismien merkitys on noussut suuren huomion kohteeksi. Tutkimusosassa pyrimme selvittämään GnRH:lla indusoitujen lyhyiden kiimakiertojen syntymekanismeja, erityisesti keskityimme prostaglandiini-eritykseen. Aikaisemmat tutkimukset ovat antaneet viitteitä, että GnRH-hormonilla, annettuna 24 h PG-injektion jälkeen varhaisdiestruksessa, on voitu saada aikaan lyhyitä kiimakiertoja. Tutkimuksessamme hiehoille annettiin päivänä 6 tai 7 ovulaation jälkeen PG-injektio, ja 24 h PG-injektion jälkeen GnRH:ta lihaksensisäisesti. 7 hiehoa 12:sta tuli ennenaikaisesti kiimaan. Prostaglandiini-eritys oli samankaltaista lyhyissä kiimakierroissa kuin normaaleissa kiimakierroissa, eritys pulsoivaa ja 2 - 4 –huippuinen. Tutkimuksemme vahvistaa käsitystä, että GnRH –käsitellyillä sykloivilla naudoilla voi esiintyä lyhyitä kiimakiertoja ja PG –eritys on lyhyissä kiimakierroissa samankaltaista kuin normaaleissa kiimakierroissa, vain ajankohta eri.