Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 9220-9239 of 25619
  • Nieminen, Jonna (2010)
    Eturauhassyöpä on yksi yleisimmistä syövistä länsimaissa. Eturauhassyöpä on yleensä hitaasti kehittyvä tauti. Edetessään se voi kuitenkin muuntua aggressiivisemmaksi ja aiheuttaa metastaaseja, jotka ovat pääasiallisena syynä taudin kuolleisuuteen. Androgeenit ovat merkittäviä tekijöitä eturauhassyövän patogeneesissä ja eturauhassyöpäkudos on useimmiten riippuvainen androgeeneista. Tämän vuoksi hoidon tavoitteena on estää niiden eritys kirurgisella tai kemiallisella kastraatiolla ja/tai estää androgeenien vaikutus antiandrogeeneilla. Eturauhassyöpää sekä sen hoitoon tarkoitettuja uusia lääkehoitomahdollisuuksia tutkitaan kiivaasti. Eturauhassyövän tutkimiseen on kehitetty lukematon määrä erilaisia in vivo -malleja. Koska eturauhassyöpä on yleensä androgeeneille herkkä, kuvaavat androgeeniresponsiiviset eläinmallit ihmisen tautia parhaiten. Eturauhassyövän mallintamiseen in vivo voidaan käyttää eri eläinlajeja, mutta hiiri on ylivoimaisesti käytetyin mallieläin. Immuunipuutteisiin hiiriin voidaan aiheuttaa kasvaimia inokuloimalla ihmisen kasvainsoluja tai osia ihmisen kasvaimista. Ortotooppisesti eturauhaseen inokuloitavat kasvainmallit mallintavat eturauhassyövässä esiintyvää syöpäsolujen ja stroomasolujen välistä epänormaalia vuorovaikutusta. Muuntogeeniset hiirimallit ovat yhä yleisempiä eturauhassyövän tutkimuksessa. Muuntogeenisilla malleilla voidaan mallintaa taudin kehittymistä ja sen etenemistä kokonaisuudessaan parhaiten. Eturauhasessa olevaa kasvainta ja sen kasvua on vaikea seurata ilman prostataspesifisen antigeenin (PSA) pitoisuuden mittausta tai erityisiä kuvantamistekniikoita. Tällaisia menetelmiä, kuten optista kuvantamista, käytetään yhä enemmän hyödyksi erilaisissa eturauhassyövän in vivo -malleissa. Tutkielman kokeellisen osan tavoitteena oli optimoida bioluminesenssiin perustuva optinen kuvantamismenetelmä androgeeniresponsiivisessa LNCaP-luc2-solulinjassa ortotooppisessa eturauhassyöpämallissa. Bioluminesenssikuvantaminen perustuu kasvainsolujen ilmentämän lusiferaasin katalysoimaan reaktioon, jossa entsyymin substraatti, lusiferiini, hapettuu ja tuottaa näkyvää valoa. Lisäksi tavoitteena oli tutkia lääkehoitojen ja kastraation vasteita mallissa. Bioluminesenssiin perustuvalla kuvantamisella oli mahdollista seurata eturauhaskasvainten kasvua noninvasiivisesti, reaaliaikaisesti ja toistuvasti. Bioluminesenssikuvantamisen avulla kasvainten kvantitointi oli nopeampaa kuin ultraäänikuvantamisen avulla, ja kasvainten kasvua oli myös mahdollista seurata useammin kuin seerumin PSA-mittausten avulla. Bioluminesenssikuvantamisen todettiin korreloivan paremmin PSA-pitoisuuden kanssa kuin kasvaimen todelliseen kokoon lopetushetkellä. Seerumin PSA-pitoisuus korreloi kuitenkin bioluminesenssimittausta paremmin eturauhaskasvaimen kokoon tässä kokeessa. Kasvainten oletettua suurempaa kokoa voidaan pitää todennäköisimpänä syynä sille, ettei lääkehoitojen tai kastraation todettu vaikuttavan kasvainten kasvuun bioluminesenssikuvantamisella mitattuna. Bioluminesenssikuvantaminen ei sovellu suurille eikä nekroottisille kasvaimille, sillä kuvantamismenetelmä toimii vain elävillä soluilla. Bioluminesenssikuvantamisen hyödyntämisen kannalta oleellista tässä mallissa on myös lusiferiini-injektion onnistuminen. Jatkotutkimuksia tarvitaan edelleen mallin validoimiseksi mm. lääkehoitojen vasteiden osoittamiseksi.
  • Kutila, Taina (1999)
    Tutkielma koostuu kirjallisuus- ja tutkimusosasta. Kirjallisuusosuudessa käsitellään lyhyesti naudan kiimakiertoa ja tärkeimpiä lisääntymiseen vaikuttavia hormoneja. Follikkelin kehittymistä ja rakennetta kuvaillaan muutamin kappalein. Keltarauhasen rakenteeseen, kehittymiseen, toimintaan ja vajaatoimintaan perehdytään laajemmin. Lisäksi tutustutaan keltarauhasen vajaatoimintaan humaanipuolella. Keltarauhasen vajaatoimintaa on tutkittu lehmillä varsin vähän. Vajaatoiminnan arvellaan olevan yksi oireettoman uusimisen syistä. Oireettomaksi uusijaksi katsotaan lehmä, joka siemennyksistä huolimatta ei ole tiinehtynyt kolmen normaalein oirein ja normaalein välein esiintyneen kiiman jälkeen. Keltarauhasen vajaatoimintaa esiintyy myös ihmisillä, mutta sen merkitys on edelleen epäselvää. Keltarauhasen vajaatoiminta saattaa aiheuttaa toissijaisesti hedelmällisyyshäiriöitä, koska kohtu ei kypsy riittävästi vastaanottamaan alkioita. Tutkimusosuus suoritettiin neljällä tilalla Hautjärven praktiikka-alueella syksyllä 1994 ja keväällä 1995. Tutkimukseen valittiin 97 normaalisti sykloivaa ay-lehmää, joilta kerättiin yhteensä 130 seurantajaksoa. Lehmät jaettiin kolmeen ryhmään. A-ryhmälle laitettiin viiden päivän progestageenikuuri vaginakierukkana 7. päivänä siemennyksestä. B-ryhmälle injisoitiin lihakseen 12 g eksogeenista GnRH:ta 12. päivänä siemennyksestä. C-ryhmä toimi kontrolliryhmänä, joten se ei saanut mitään hoitoa. Kiiman uusiutuessa tutkimusaikana lehmän ryhmää vaihdettiin. Kiiman uusiutuessa toisen kerran lehmä poistettiin kokeesta. Lehmiltä otettiin maitonäytteet progesteronimäärityksiä varten siemennyspäivänä sekä 5., 10. ja 14. päivänä siemennyksestä. Kaikille, myös kokeesta poistetuille lehmille tehtiin tiineystarkastus aikaisintaan viiden viikon kuluttua siemennyksestä. Kokeessa tutkittiin annettujen hormonihoitojen vaikutusta keltarauhasen toimintaan ja progesteronitasoihin varhaistiineydessä. Tulosten avulla pyrittiin määrittämään hoitojen käyttökelpoisuutta keltarauhasen vajaatoiminnan hoitoon oireettomilla uusijoilla. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella annetuilla hoidoilla ei ollut vaikutusta lehmien tiinehtyvyyteen. Myöskään tutkittujen päivien progesteronipitoisuuksiin hoidot eivät vaikuttaneet. Eksogeenisen progesteronin anto vaginakierukkana aiheutti vain vähäisen muutoksen progesteroniprofiiliin.
  • Katajavuori, Päivi (1998)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan koiran alempien hengitysteiden, kroonisia sairauksia ja niiden tutkimusmenetelmiä. Tutkielman kirjallisuuskatsauksessa kuvataan koiran alempien hengitysteiden sairauksien kliininen tutkimus sekä erikoistutkimusmenetelmät: bronkoskopia, bronkoalveolaarinen huuhtelu (BAL), trakeahuuhtelu ja verikaasuanalyysi sekä niissä esiintyvät muutokset. Koiran alempien hengitysteiden sairauksista käsitellään krooninen bronkiitti, eosinofiilinen keuhkotulehdus (pulmonary infiltrates with eosinophils eli PIE), interstitiaalinen fibroosi, keuhkokasvaimet ja koiran keuhkojen loissairaudet. Tutkimusosuudessa tarkastellaan 28:n kroonisia, alempien hengitysteiden sairauksia potevan koiran kliinisiä ja laboratoriolöydöksiä. Potilaat on valittu yliopistollisen eläinsairaalan potilasmateriaalista ja jaettu löydöksien perusteella kolmeen pääryhmään: inflammatorisia, hypersensitiivisiä ja muita alempien hengitysteiden sairauksia sairastavat koirat. Ryhmien välisiä eroja tarkastellaan oireiden, kliinisten löydösten ja laboratoriotutkimusten, erityisesti bronkoalveolaarihuuhtelunesteen solulöydösten suhteen. Havaittiin, että hypersensitiivisten ryhmään kuuluvilla koirilla oli enemmän hengitysvaikeuksia kuin inflammatoristen ryhmässä. Ryhmissä ei todettu millekään ryhmälle tyypillisiä hengitysäänten muutoksia, eikä minkään ryhmän koirilla ollut muiden ryhmien koiria enemmän epänormaaleja hengitysääniä. Kaikilla tutkituilla koirilla todettiin rintaontelon röntgenkuvissa muutoksia, vaikka osalla koirista hengitysäänet olivat normaalit. Yleisin muutos rintaontelon röntgenkuvissa oli peribronkiaalisen tiivistymän tai peribronkiaalisen ja interstitiaalisen tiivistymän lisääntyminen. Takaisin saadun bronkoalveolaarisen huuhtelunesteen määrään (saantoprosentti) vaikutti koiran koko. Saantoprosenttiin ei vaikuttanut ryhmä, johon koira kuului. BAL-näytteen kokonaissolumäärään ei vaikuttanut käytetyn huuhtelunesteen määrä tai ryhmä, johon koira kuului. Hypersensitiivisten ryhmässä BAL-näytteet sisälsivät eosinofiilejä enemmän kuin muissa ryhmissä. Veren eosinofiilisten granulosyyttien määrän perusteella ei voinut ennustaa BAL-näytteen eosinofiilisten granulosyyttien määrää. Bronkoalveolaarinen huuhtelu ja narkoosi laskivat koirien valtimoveren happiosapainetta ja nostivat hiilidioksidin osapainetta.
  • Knuutinen, Sanna (2003)
    Kirjallisuuskatsauksessa käydään lävitse koiran lonkkaniveldysplasian tutkimusmenetelmiä. Lonkkanivelen dysplasia eli kasvuhäiriö on monimutkainen sairaus, joka koskettaa sekä ihmistä että useimpia kotieläinlajeja. Vaikka tautia on pyritty kontrolloimaan puhdasrotuisilla koirilla erilaisten valikoivien jalostusohjelmien kautta, on lonkkaniveldysplasia silti yksi yleisimmistä ortopedisistä sairauksista koiralla. Lonkkanivelen löysyyden uskotaan olevan merkittävä degeneratiivisen nivelsairauden syntyyn vaikuttava tekijä. Lonkkanivelen löysyyttä voidaan testata palpatorisesti, mutta dysplasiadiagnoosin varmistamiseksi on lonkat tutkittava röntgenologisesti. Tätä varten on kehitetty useita eri menetelmiä, joilla kaikilla on omat hyvät ja huonot puolensa. Perinteisen kuvantamismenetelmän etuja ovat helppo toteutettavuus ja tunnettuus, heikkoutena sen sijaan arvioinnin subjektiivisuus. Norbergin kulman mittaamisella on lähinnä tieteellisestä mielenkiintoa ja dorsal acetabular rim- eli DAR-tekniikka on käyttökelpoisin harkittaessa lonkkanivelkirurgiaa. Stressikuvilla, kuten PennHIP-tekniikalla, pyritään objektiiviseen arvioon lonkkanivelen löysyydestä. Heikkoutena on kuitenkin suhteellisen hankala toteutus ja lonkkanivelen löysyyden ja lonkkadysplasian suhteen arvioiminen. Tutkimuksessa vertailtiin perinteistä (FCI) ja PennHIP-menetelmää kuvaustekniikkoina ja tulosten osalta. Tutkimukseen osallistui yhteensä 137 koiraa, joista rottweilereita oli 74 ja kultaisia noutajia 62. Röntgentutkimusta varten koirat rauhoitettiin käyttämällä yhtä kuudesta eri rauhoitusaineyhdistelmästä (medetomidiiniin tai dexmedetomidiiniin yhdistettiin buprenorfiini, butorfanoli tai diatsepaami). Sedaation laatu arvosteltiin asteikolla yhdestä viiteen. Koirat kuvattiin sekä perinteisellä että PennHIP-menetelmällä lonkkadysplasian toteamiseksi. Perinteisellä menetelmällä otetut kuvat lähetettiin arvioitavaksi Suomen Kennelliittoon ja PennHIP-kuvat Yhdysvaltoihin (PennHIP Administrative Center, Pennsylvania, USA). Suomen Kennelliitossa kuvat arvosteltiin FCI:n (Federation Cynologique Internationale) asteikon mukaan, jolloin tulokset olivat A, B, C, D tai E molemmille lonkille erikseen jossa A on terve ja E sairain. PennHIP-tulokset olivat yksiköttömiä distraktioindeksi-arvoja nollan ja ykkösen väliltä, jossa nolla on tervein ja ykkönen sairain. Tulokset käsiteltiin tilastollisesti studentin T-testillä. Numeroiksi muunnettujen Suomen Kennelliiton tulosten (A=1, B=2 ja E=5) keskiarvo koko aineistossa oli 2,37. Rottweilereiden keskiarvo (2,19) oli tilastollisesti merkittävästi parempi kuin kultaisten noutajien (2,59). Sukupuolten välillä ei ollut eroja. PennHIP-tulosten mediaani oli 0,44. Rottweilereiden PennHIP-tulosten keskiarvo (0,429) oli tilastollisesti merkittävästi parempi kuin kultaisten noutajien (0,498). SKL ja PennHIP-tulosten välillä oli kohtalainen positiivinen korrelaatio. PennHIP-tuloksen ja koiran painon välillä havaittiin kohtalainen negatiivinen korrelaatio, sen sijaan sedaation laadun ja painon välillä ei ollut korrelaatiota. PennHIP-tekniikkaan täytyy lisensoitua maksullisella kurssilla. Sen lisäksi kuvia täytyy ottaa useita ja kuvausvaiheessa kiinnipitäjiä tarvitaan enemmän, jolloin säteilyrasitus tulee suuremmaksi ja aikaa kuluu enemmän kuin perinteisessä menetelmässä. Toisaalta perinteinen kuvaustapa ei välttämättä tuo esiin lonkkanivelen passiivista löysyyttä, joka voi olla merkittävä nivelrikolle altistava tekijä.
  • Rojalin, Tatu (2015)
    Raman-spektroskopia on aineen rakenneosien värähtelyjen tutkimukseen käytettävä menetelmä. Aineen rakenteellinen kokonaisenergia muodostuu elektronisesta energiasta sekä vibraatio-, rotaatio- ja translaatioenergiasta. Näistä ennen kaikkea Raman-tekniikan kannalta keskeisiä ovat vibraatio- ja rotaatioenergiat esimerkiksi molekyyleissä. Raman-spektroskopiassa käytetään yleensä näkyvän valon ja lähi-infrapuna-alueen heräte-energiaa, joka kohdistetaan tutkittavaan näytteeseen. Näytteen rakenteeseen absorboituu heräte-energiaa, ja sitä siroaa elastisesti tai epäelastisesti takaisin kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Elastinen sironta on Rayleigh-sirontaa, jolloin takaisin sironneiden fotonien energia on yhtä suuri kuin alkuperäinen heräte-energia. Epäelastinen sironta on Raman-sirontaa. Ilmiö on paljon harvinaisempi kuin elastinen sironta. Emittoituvat fotonit voivat olla energialtaan pienempiä (Stokes-sironta) tai suurempia (anti-Stokes) kuin alkuperäinen heräte-energia. Raman-spektrissä näkyvät spekrivyöt ja -piikit muodostuvat takaisin emittoituneiden fotonien energioiden (aaltolukujen) ja intensiteettien perusteella. Raman-spektroskopia antaa hyvin tarkkaa rakenteellista informaatiota tutkittavista molekyyleistä, se on käytännössä leima-ainevapaa tekniikka ja esimerkiksi mittaukset pakkausmateriaalien läpi onnistuvat. Näytteiden korkea vesipitoisuus ei haittaa spektrin muodostumista, jolloin Raman-tekniikkaa voidaan hyödyntää myös liuosnäytteille ja biologisille näytteille. Toisinaan ongelmaksi muodostuu kuitenkin luminesenssi-ilmiöt, kuten fluoresenssi. Fluoresenssi saattaa peittää alleen lähes samanaikaisesti tapahtuvan heikon Raman-signaalin. Esimerkiksi monilla lääkeaineilla on voimakkaasti fluoresoivia rakenteita ja tästä johtuen Raman-tekniikan käyttö lääkeainetutkimuksessa on osin rajoittunutta. Raman-signaalien vahvistamiseksi on kehitetty erilaisia menetelmiä. Voidaan hyödyntää esimerkiksi resonanssi-ilmiöitä tai SERS-tekniikkaa. Fluoresenssiin liittyvien ongelmien ratkaisuina on käytetty muun muassa pidemmän aallonpituuden laseria, näytteen valkaisua tai erityyppisiä signaalinkäsittelykeinoja fluoresenssitaustan poistamiseksi spektridatasta. Menetelmien haittana on kuitenkin ollut hitaus, kompleksisuus ja tehottomuus. Uudempaa tekniikkaa edustaa pikosekuntiluokan pulssilaser-herätteen käyttö sekä laserin kanssa tarkasti synkronoitu, ohjelmoitavalla viiveajalla toimiva CMOS-SPAD-detektoritekniikka. CMOS-SPAD-detektori mahdollistaa fotonien detektoinnin niiden intensiteetin ja energian mukaan sekä aikatasossa tapahtuvan detektoinnin. Raman-sironta ja fluoresenssi-ilmiöt tapahtuvat usein hieman eriaikaisesti, Raman alle pikosekunneissa ja fluoresenssi ~ nanosekunneissa. Näin ollen aika-erotteisella detektoinnilla ilmiöt voidaan erotella ja vähentää tehokkaasti fluoresenssin vaikutusta. Tämän tutkimuksen kirjallisuuskatsauksessa esitellään vibraatiospektroskopiaa, erityisesti Raman-spektroskopiaa. Katsauksessa käsitellään Raman-spektroskopian tekniikkaa, esitellään aika-erotteista Raman-tekniikkaa ja erityyppisiä Raman-spektroskopian sovelluksia lääkeaineiden sekä biomolekyylien tutkimuksessa. Tutkimuksen kokeellisessa osiossa oli tarkoituksena vertailla 785 nm jatkuvan aallonpituuden laserin ja CCD-detektorin yhdistelmää aika-erotteiseen 532 nm pulssilaseriin ja CMOS-SPAD-detektoriin erityyppisten lääkeaineiden mittauksissa. Tavoitteena oli saada kiinteiden lääkeaineiden ja niiden liuosten avulla tietoa aika-erotteisen laitteiston fluoresenssisuppression toimivuudesta. Lisäksi haluttiin selvittää alustavasti laitteistojen yhtenevyyksiä ja eroja lääkeaineliuosten mittauksissa ja optimoida kokoonpanoja kiinteiden lääkeaineiden sekä liuosten mittauksiin. Pyritiin osoittamaan uuden tekniikan soveltuvuus myös fluoresoivien lääkeaineliuosten mittauksiin ja selvittämään kvantitatiivisten mittausten asettamia vaatimuksia Raman-spektroskopialle. Lääkeainetutkimuksessa ovat usein kiinnostuksen kohteena myös in vitro suoritettavat solumääritykset. Näin ollen tutkimuksessa luotiin edellä esitettyjen määritysten avulla myös pohjaa elävillä soluilla tehtäviä mittauksia varten. Aika-erotteista Raman-spektroskopiaa käyttämällä onnistuttiin tehokkaasti vähentämään fluoresenssia niilläkin lääkeaineilla, joiden Raman-spektrin mittaus 785 nm herätteellä oli käytännössä mahdotonta. CMOS-SPAD-kokoonpanon todettiin olevan käyttökelpoinen työväline Raman-mittauksiin liittyvien fluoresenssiongelmien vähentämiseksi farmaseuttisissa sovelluksissa laboratorio-olosuhteissa sekä esimerkiksi prosessianalyysiteknologiassa (PAT). Lisäksi saatiin rohkaisevia tuloksia siitä, että tarkalla laitteiston kalibroinnilla ja menetelmien validoinnilla voidaan jatkossa suorittaa myös kvantitatiivista analyysiä ja mittauksia biologisille näytteille.
  • Rojalin, Tatu (2014)
    Raman-spektroskopiassa käytetään yleensä näkyvän valon ja lähi-infrapuna-alueen heräte-energiaa, joka kohdistetaan tutkittavaan näytteeseen. Näytteen rakenteeseen absorboituu heräte-energiaa, ja sitä siroaa elastisesti tai epäelastisesti takaisin kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Elastinen sironta on Rayleigh-sirontaa, jolloin takaisin sironneiden fotonien energia on yhtä suuri kuin alkuperäinen heräte-energia. Epäelastinen sironta on Raman-sirontaa. Ilmiö on paljon harvinaisempi kuin elastinen sironta. Emittoituvat fotonit voivat olla energialtaan pienempiä (Stokes-sironta) tai suurempia (anti-Stokes) kuin alkuperäinen heräte-energia. Raman-spektrissä näkyvät spekrivyöt ja -piikit muodostuvat takaisin emittoituneiden fotonien energioiden (aaltolukujen) ja intensiteettien perusteella. Raman-spektroskopia antaa hyvin tarkkaa rakenteellista informaatiota tutkittavista molekyyleistä, se on käytännössä leima-ainevapaa tekniikka ja esimerkiksi mittaukset pakkausmateriaalien läpi onnistuvat. Näytteiden korkea vesipitoisuus ei haittaa spektrin muodostumista, jolloin Raman-tekniikkaa voidaan hyödyntää myös liuosnäytteille ja biologisille näytteille. Toisinaan ongelmaksi muodostuu kuitenkin luminesenssi-ilmiöt, kuten fluoresenssi. Fluoresenssi saattaa peittää alleen lähes samanaikaisesti tapahtuvan heikon Raman-signaalin. Esimerkiksi monilla lääkeaineilla on voimakkaasti fluoresoivia rakenteita ja tästä johtuen Raman-tekniikan käyttö lääkeainetutkimuksessa on osin rajoittunutta. Raman-signaalien vahvistamiseksi on kehitetty erilaisia menetelmiä. Voidaan hyödyntää esimerkiksi resonanssi-ilmiöitä tai SERS-tekniikkaa. Fluoresenssiin liittyvien ongelmien ratkaisuina on käytetty muun muassa pidemmän aallonpituuden laseria, näytteen valkaisua tai erityyppisiä signaalinkäsittelykeinoja fluoresenssitaustan poistamiseksi spektridatasta. Menetelmien haittana on kuitenkin ollut hitaus, kompleksisuus ja tehottomuus. Uudempaa tekniikkaa edustaa pikosekuntiluokan pulssilaser-herätteen käyttö sekä laserin kanssa tarkasti synkronoitu, ohjelmoitavalla viiveajalla toimiva CMOS-SPAD-detektoritekniikka. CMOS-SPAD-detektori mahdollistaa fotonien detektoinnin niiden intensiteetin ja energian mukaan sekä aikatasossa tapahtuvan detektoinnin. Raman-sironta ja fluoresenssi-ilmiöt tapahtuvat usein hieman eriaikaisesti, Raman alle pikosekunneissa ja fluoresenssi ~ nanosekunneissa. Näin ollen aika-erotteisella detektoinnilla ilmiöt voidaan erotella ja vähentää tehokkaasti fluoresenssin vaikutusta. Tämän tutkimuksen kirjallisuuskatsauksessa esitellään vibraatiospektroskopiaa, erityisesti Raman-spektroskopiaa. Katsauksessa käsitellään Raman-spektroskopian tekniikkaa, esitellään aika-erotteista Raman-tekniikkaa ja erityyppisiä Raman-spektroskopian sovelluksia lääkeaineiden sekä biomolekyylien tutkimuksessa. Tutkimuksen kokeellisessa osiossa oli tarkoituksena vertailla 785 nm jatkuvan aallonpituuden laserin ja CCD-detektorin yhdistelmää aika-erotteiseen 532 nm pulssilaseriin ja CMOS-SPAD-detektoriin erityyppisten lääkeaineiden mittauksissa. Tavoitteena oli saada kiinteiden lääkeaineiden ja niiden liuosten avulla tietoa aika-erotteisen laitteiston fluoresenssisuppression toimivuudesta. Lisäksi haluttiin selvittää alustavasti laitteistojen yhtenevyyksiä ja eroja lääkeaineliuosten mittauksissa ja optimoida kokoonpanoja kiinteiden lääkeaineiden sekä liuosten mittauksiin. Pyritiin osoittamaan uuden tekniikan soveltuvuus myös fluoresoivien lääkeaineliuosten mittauksiin ja selvittämään kvantitatiivisten mittausten asettamia vaatimuksia Raman-spektroskopialle. Lääkeainetutkimuksessa ovat usein kiinnostuksen kohteena myös in vitro suoritettavat solumääritykset. Näin ollen tutkimuksessa luotiin edellä esitettyjen määritysten avulla myös pohjaa elävillä soluilla tehtäviä mittauksia varten. Aika-erotteista Raman-spektroskopiaa käyttämällä onnistuttiin tehokkaasti vähentämään fluoresenssia niilläkin lääkeaineilla, joiden Raman-spektrin mittaus 785 nm herätteellä oli käytännössä mahdotonta. CMOS-SPAD-kokoonpanon todettiin olevan käyttökelpoinen työväline Raman-mittauksiin liittyvien fluoresenssiongelmien vähentämiseksi farmaseuttisissa sovelluksissa laboratorio-olosuhteissa sekä esimerkiksi prosessianalyysiteknologiassa (PAT). Lisäksi saatiin rohkaisevia tuloksia siitä, että tarkalla laitteiston kalibroinnilla ja menetelmien validoinnilla voidaan jatkossa suorittaa myös kvantitatiivista analyysiä ja mittauksia biologisille näytteille.
  • Hjerppe, Pia (2001)
    Keltarauhasella on lyhyt elämänkaari, luteolyysi eli keltarauhasen hajoaminen tapahtuu noin 15 päivää edellisestä kiimasta. Luteolyysin osatekijät ovat osittain vielä tuntemattomia. Merkittävimpiä osatekijöitä ovat kohtu-munasarja –yhteys, hormonaaliset tekijät, erityisesti prostaglandiini ja oksitosiini, immunologiset mekanismit sekä solujen metaboliset ja morfologiset muutokset. Kohdun poiston on osoitettu estävän keltarauhasen hajoamisen naudalla. Luteolyysi estyy vain, jos poistetaan keltarauhasen puoleinen kohdunsarvi. Hormonaalisista tekijöistä prostaglandiiniF2a:n (PGF2a) on todettu olevan luteolyyttinen naudalla. Kohtu alkaa syntetisoida ja erittää PGF2a:aa noin 14 päivää ovulaation jälkeen; erittyminen kohdusta on pulsoivaa. PGF2a:n eritystä kiimakierron aikana stimuloi oksitosiini, joka erittyy aivolisäkkeestä. Immunologiset mekanismit näyttäisivät olevan myös merkittäviä osatekijöitä luteolyysissä. Valkosolujen kertyminen keltarauhaseen ja niiden erittämät sytokiinit säätelevät PGF2a:n eritystä. Vaikka PGF2a:n merkitys luteolyysissä on kiistaton, ei senkään erittyminen ja erityksen säätely ole täysin selvillä. PGF2a pystyy yksin lopettamaan keltarauhasen progesteronierityksen, mutta keltarauhasen hajoamiseen vaaditaan muita mekanismeja. Tältä osin immunologisten mekanismien merkitys on noussut suuren huomion kohteeksi. Tutkimusosassa pyrimme selvittämään GnRH:lla indusoitujen lyhyiden kiimakiertojen syntymekanismeja, erityisesti keskityimme prostaglandiini-eritykseen. Aikaisemmat tutkimukset ovat antaneet viitteitä, että GnRH-hormonilla, annettuna 24 h PG-injektion jälkeen varhaisdiestruksessa, on voitu saada aikaan lyhyitä kiimakiertoja. Tutkimuksessamme hiehoille annettiin päivänä 6 tai 7 ovulaation jälkeen PG-injektio, ja 24 h PG-injektion jälkeen GnRH:ta lihaksensisäisesti. 7 hiehoa 12:sta tuli ennenaikaisesti kiimaan. Prostaglandiini-eritys oli samankaltaista lyhyissä kiimakierroissa kuin normaaleissa kiimakierroissa, eritys pulsoivaa ja 2 - 4 –huippuinen. Tutkimuksemme vahvistaa käsitystä, että GnRH –käsitellyillä sykloivilla naudoilla voi esiintyä lyhyitä kiimakiertoja ja PG –eritys on lyhyissä kiimakierroissa samankaltaista kuin normaaleissa kiimakierroissa, vain ajankohta eri.
  • Lehtinen, Sari (1991)
    Mycoplasma bovis eristettiin ensimmäisen kerran v. 1961 Kaliforniassa, Yhdysvalloissa. Tämän jälkeen mikrobia on eristetty eri puolilta Yhdysvaltoja ja muista maista. Tanskassa M. bovis eristettiin ensimmäisen kerran v. 1981 ja Ruotsissa v. 1988. Koska mikrobin leviäminen maahamme lähiaikoina on varsin todennäköistä, on tämän kirjallisuuskatsauksen aiheeksi valittu M. bovis- mikrobin epidemiologia, vastustus ja diagnostiikka. M. bovis on invasiivinen mikrobi, mikä leviää hematogeenisesti aiheuttaen useiden eri elinten sairauksia. M. bovis aiheuttaa subakuutin tai akuutin utaretulehduksen lehmällä, vasikoiden ja nuorkarjan niveltulehduksia sekä nautojen hengitystie- ja genitaali-infektioita. Mikrobia on eristetty myös silmän sidekalvotulehduksesta naudalla. M. bovis-mikrobin aiheuttama utaretulehdus leviää tartunnan saaneessa karjassa helposti. Utaretulehdusta on vaikea eradikoida, koska se ei vastaa antibioottiterapiaan ja mikrobin eritystä tapahtuu ilman kliinisiä oireitakin. Yleensä epidemiat ovat enemmän karjakohtaisia kuin suuria alueita käsittäviä. Morbiditeetti vaihtelee ollen vakavissa tapauksissa jopa 70 %. Jos infektio havaitaan nopeasti ja kontrollitoimenpiteet saatetaan heti käyntiin, utaretulehdus leviää yleensä noin 10-30 %:iin karjasta. Utaretulehduksen eliminaatiossa pyritään löytämään infektoituneet eläimet ja hävittämään ne karjasta. Vasikat, sairastuessaan joko hengitystietulehduksiin, niveltulehduksiin tai molempiin, voivat jopa kuolla infektioon, mutta yleisemmin niiden kasvu hidastuu huomattavasti ruokahaluttomuuden ja yleiskunnon heikkenemisen vuoksi. Hengitystieinfektioissa morbiditeetti on 10-30% ja niveltulehduksissa 10-85%. Nivel- ja hengitystietulehdusten vastustuksessa rokotukset saattavat tulevaisuudessa osoittautua erittäin tärkeiksi. Lehmät voivat abortoida M. hovis-mikrobin levitessä hematogeenisesti kohtuun ja M. bovis aiheuttaa mahdollisesti myös infertiliteettiä. Koska M. bovis leviää sperman mukana, on sonnien ja siten sperman pitäminen tartunnasta vapaana tärkeintä genitaali-infektioiden vastustuksessa. Diagnostiikka perustuu maitonäytteiden ja hengitysteistä ja genitaaleista saatavien vanutikku- ja huuhtelunäytteiden viljelyynsekä serologiaan. Serologiassa käytetään lähinnä epäsuoraa hemagglutinaetiomenetelmää (IHA) ja entsyymi-immunomäärityksistä ELISA-menetelmää. Sekä näytteiden viljelyä että serologisia menetelmiä käytetään karja- tai yksilötasolla.
  • Kääriäinen, Henna (2013)
    Suomeen muodostui vuosina 1939–1944 talvi- ja jatkosodan sotatoimien ja alueluovutusten myötä siirtokarjalainen väestöryhmä, joka oli sijoitettava pysyvästi uusille asuinalueille. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, millainen oli luovutetun Karjalan väestön terveydentila ennen siirtolaisuutta ja sen jälkeen, miten siirtokarjalaisten sopeutuminen uuteen elämäntilanteeseen on onnistunut ja mitä terveysvaikutuksia pakkoevakuoinneilla on ollut. Tutkimus toimii esiselvitystyönä rekisteripohjaiselle tutkimukselle siirtolaisuuden vaikutuksesta aikuisiän terveyteen ja sosiaaliseen asemaan. Tutkimus toteutettiin kirjallisuuskatsauksena ja analysoimalla Lääkintöhallituksen vuosikirjojen tilastotietoja. Tulokset osoittivat erityisesti pakkoon perustuvaan siirtolaisuuteen liittyvän merkittäviä mielenterveyshaittoja, jotka voivat ilmetä erilaisina psyykkisinä sairauksina. Lisäksi ilmeni, että Karjalan alueen asukkaiden terveydentila oli osittain heikompi koko Suomen tilanteeseen verrattuna jo ennen siirtolaisuutta; esimerkiksi alueen kuolleisuus oli keskimääräistä korkeampi. Tulosten perusteella karjalaisen siirtoväen sulautuminen suomalaiseen yhteiskuntaan on onnistunut hyvin ainakin sosioekonomisella tasolla. Kuitenkin siirtokarjalaisilla todettiin olevan 15 % korkeampi sepelvaltimotautikuolleisuus asuinpaikasta riippumatta ja 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa siirtokarjalaismiesten keskuudessa nähtiin ylikuolleisuuspiikki. Pohdinta-osiossa käsitellään saatujen tulosten taustatekijöitä ja merkitystä, sekä ehdotetaan uusia tutkimusaiheita siirtokarjalaisuuteen liittyen.
  • Tapio, Elina (2008)
    Sikojen luonnollisen immuunipuolustuksen tutkiminen on lisääntynyt viime aikoina. Sioista saatavien elinsiirrännäisten mahdollisuudet ovat lisänneet kiinnostusta sian immuunijärjestelmän toimintaa kohtaa ja sian elimistöä on käytetty myös mallina ihmisten sairauksia tutkittaessa. Toisaalta antibioottiresistenssin lisääntyessä on sikojen tehotuotantoon pyrittävä löytämään uusia vaihtoehtoja sairauksien hoitoon ja ehkäisyyn. Luonnollisen immuunipuolustuksen mekanismit saattavat tulevaisuudessa tarjota uusia mahdollisuuksia tautien hoidossa ja vastustuksessa. Elimistön immuunipuolustusjärjestelmä koostuu useista eri osista ja se voidaan jakaa luonnolliseen (innate) ja hankittuun (adaptive) immuunipuolustukseen. Kemialliset tekijät kuten antibakteeriset yhdisteet, hapot ja entsyymit toimivat luonnollisen immuunipuolustuksen osana. Luonnolliseen immuunipuolustukseen kuuluvat solut puolestaan kontrolloivat infektioita ja immuunireaktioita muun muassa fagosytoimalla mikrobeja sekä tappamalla kasvainsoluja. Elimistön normaali mikrobistokin osallistuu puolustukseen estäen haitallisten mikrobien kasvua elimistössä. Luonnollisen immuunipuolustuksen mekanismit aktivoituvat nopeasti ja reagoivat patogeeneihin epäspesifisti toimien siis aina samalla tavalla olipa kyseessä elimistölle jo tuttu tai täysin uusi mikrobi. Maitohappobakteerit ovat yleisin probiootteina käytetty bakteeriryhmä. Probioottien on sioilla tehdyissä kokeissa todettu parantavan eläinten kasvua ja suolistoterveyttä sekä ehkäisevän suolistosairauksia. Probioottikäyttöön tarkoitetuilta bakteereilta vaaditaan monenlaisia ominaisuuksia. Probioottien tulee olla turvallisia isännälle ja niiden tulisi kestää ruuansulatuskanavaan olosuhteita kuten mahalaukun alhaista pH:ta ja ohutsuolen sappihappoja. Lisäksi probiootin tulisi ehkäistä suolistopatogeenien kasvua ja niiden tulisi kestää eläinten lääkinnässä käytettäviä yleisimpiä antibiootteja ja kokkidiostaatteja. Kykyä kiinnittyä suolen epiteelisoluihin pidetään yleensä myös toivottuna ominaisuutena. Probioottikantoja pitäisi olla mahdollista valmistaa suuria määriä teollisesti ja niiden tulisi kestää säilytystä. Tämän lisensiaattityön kokeellisessa osassa oli tarkoitus tutkia, selviytyvätkö tietyt Lactobacillus-kannat elävänä sian ruuansulatuskanavan läpi. Kokeessa käytettiin oliiviperäistä Lactobacillus brevis- (ATCC 8287) maitohappobakteerikantaa, joka ei kuulu sian suoliston normaaliin mikrobistoon sekä kuutta maitohappobakteerikantaa, jotka on alun perin eristetty sian suolistosta tai ulosteesta. Kannat olivat L. amylovorus ,L. johnsonii ,L. reuteri ,L. salivarius ,L. reuteri ja L. mucosae Syöttökokeessa käytettyjä bakteerikantoja on aikaisemmin tutkittu in vitro niiden probioottisten ominaisuuksien osalta. Syöttökokeessa siat jaettiin kolmeen ryhmään, joista yhdelle ryhmälle syötettiin L. brevis-kantaa, yhdelle ryhmälle kuutta sian suolistosta tai ulosteesta eristettyä kantaa seoksena ja yksi ryhmä toimi kontrolliryhmänä. Sioista otettiin ulostenäyte ennen kokeen aloittamista ja kokeen päätyttyä lopetuksen yhteydessä. Tämän lisensiaatintutkielman kokeellisessa osassa etsittiin syöttökantoja pakastetuista ulostenäytteistä. Puhdasviljelmistä eristettiin DNA:ta ja kannoille suoritettiin PCR-reaktio (polymeraasiketjureaktio) syöttökannoille suunnitelluilla alukkeilla. Positiivisen PCR-tuloksen antaneista kannoista osa sekvensoitiin tuloksen varmistamiseksi. Koska positiivisia PCR-tuloksia tuli sekä seosryhmän sikojen ulosteesta eristetyistä kannoista että kontrolliryhmän ulostenäytteiden kannoista eikä kantojen välillä havaittu eroa DNA-sekvensoinnilla, suoritettiin kaikille kannoille lopuksi pulssikenttäelektroforeesiajo (PFGE). PFGE-ajo suoritettiin Eläinlääketieteellisen tiedekunnan elintarvike- ja ympäristöhygienian laitoksella. PFGE:llä kannat saatiin erotettua toisistaan eikä yhtään alkuperäistä syöttökantaa vastaavaa kantaa löydetty ulosteesta eristettyjen kantojen joukosta. Ottaen huomioon sian suoliston mikrobiston monimuotoisuuden ja suolistomikrobien valtavan määrän, tutkittujen puhdasviljelmien määrä oli pieni ja bakteerikantoja olisikin pitänyt tutkia enemmän, jotta voitaisiin varmasti sanoa, selviävätkö syöttökannat elävänä sian ruuansulatuskanavan läpi vai eivät. PFGE:ssä löytyi yhden mutaation verran toisistaan eroavia kantoja, mikä nosti esiin kysymyksen, voivatko syötetyt kannat muuttua ruuansulatuskanavassa ja hankaloittaa siten kantojen löytymistä ulostenäytteistä. Myös syötettyjen bakteerien määrä saattoi olla liian pieni tässä tutkimuksessa, minkä vuoksi syötettyjen kantojen löytäminen ulostenäytteistä oli hankalaa.
  • Törnävä, Marja (2012)
    Kirjallisuuskatsaus:Skitsofrenian kognitiiviseen oireistoon kuuluvat häiriöt toiminnanohjauksessa, tarkkaavaisuudessa, työmuistissa ja informaation prosessoinnissa. Kognitiivisten häiriöiden taustalla olevan neurobiologian syvempi ymmärtäminen on perusta uusien lääkeinnovaatioiden kehittämiselle. Siksi tarvitaan uusia luotettavia eläinmalleja. Skitsofrenian glutamaattihypoteesi perustuu havaintoon, jossa N-metyyli-D-aspartaatti-reseptoreita (NMDAR) salpaavien lääkeaineiden havaittiin aiheuttavan skitsofreniaa muistuttavan oireiston. Kirjallisuuden perusteella NMDAR-antagonistit ovat hyvä menetelmä skitsofrenian kognitiivisten häiriöiden farmakologiseen mallintamiseen eläimillä. Kirjallisuuskatsauksessa esitellään skitsofrenian kognitiivisia eläinmalleja sekä tarkastellaan NMDAR-antagonistien akuutin ja kroonisen annostelun eroja niiden aikaansaamiin häiriöihin kognitiossa. Kokeellinen osa: Ns. attentional set shifting task (ASST) on kognitiivinen eläinmalli, jonka avulla voidaan tutkia eläimen kognitiivista joustavuutta eli kykyä muodostaa sääntöjä ja vaihtaa niitä tarvittaessa. ASST on yksi mahdollinen eläinmalli kuvaamaan skitsofreniassa esiintyviä kognitiivisia häiriöitä. ASST suorittamista on kokeiltu hiirillä, tosin vaihtelevin tuloksin. Tämän erikoistyön ensisijaisena tavoitteena oli tutkia, voidaanko ASST:ä suorittaa ulkosiittoisilla ICR-kannan hiirillä. Tutkimus ei onnistunut osoittamaan ICR-hiirikannan soveltuvuutta ASST:iin. Hiiret kuitenkin oppivat tehtävän teknisen suorittamisen. Erikoistyöni farmakologisena painopisteenä oli tutkia, miten NMDAR-antagonisti ditsosilpiini (MK-801) vaikuttaa subkroonisesti annosteltuna (0,03–0,1 mg/kg 10–14vrk i.p.) hiirten kognitiiviseen joustavuuteen. Koejärjestelyllä ei onnistuttu mittaamaan hiirten kognitiivista joustavuutta, joten MK-801:n vaikutuksista tähän kognition osa-alueeseen ei voitu tehdä johtopäätöksiä. MK-801-ryhmän ja kontrolliryhmän välillä ei havaittu merkitsevää eroa millään mitatulla parametrillä, missään testin vaiheissa. Tulosten perusteella em. MK-801-annostus ei vaikuttanut hiirten motivaatioon tai motoriikkaan, eikä myöskään niihin kognitiivisiin kykyihin joita tarvitaan testin läpiviemiseen. ASST:n suorittaminen hiirillä vaatii lisää tutkimuksia, joiden tulisi keskittyä tarkastelemaan testin koejärjestelyn vaikutusta testin toimivuuteen.
  • Vaha-Kouvola, Saana (2011)
    Kirjallisuusosa: Alzheimerin taudin hoitoon olisi tarvetta uusille taudinkulkuun vaikuttaville lääkeaineille. Niiden kehittämiseksi tarvitaan eläinmalleja, joissa esiintyy taudin patofysiologisia piirteitä. Rottamalleista vanhemmat skopolamiini- tai MK-801-häirintä sekä ikääntyneiden rottien käyttö eivät kovin hyvin vastaa taudin patofysiologiaa, vaikka niissä eläimen muisti käyttäytymiskokeissa onkin heikentynyt. Uudemmat transgeeniset rottamallit ja mallit, joissa annetaan Aβ:a aivoihin, ilmentävät huomattavasti paremmin Alzheimerin taudin kaltaista tilaa aivoissa ainakin Aβ:n osalta. Taupatofysiologiaa ei silti kummassakaan näistä malleista juuri esiinny. Toisaalta Aβ:lla näyttäisi olevan huomattavasti tau:ta suurempi rooli taudissa, joten sen ilmeneminen mallissa onkin keskeisempi tekijä. Nämä mallit ilmentävät melko suurelti osin yhtä hyvin Alzheimerin taudin patofysiologiaa. Aβ:n antaminen on hieman yksinkertaisempi suorittaa käytännössä, sillä siinä ei tarvitse luoda transgeenista kantaa. Toisaalta transgeenisessa mallissa Aβ-patofysiologia syntyy enemmän Alzheimerin taudin kaltaisesti solujen sisällä eikä valmiita aggregoituvia Aβ-peptidejä anneta ulkopuolelta aivoihin. Molemmat mallit ovat kuitenkin käyttökelpoisia, ja soveltuvat erityisesti Aβ:an vaikuttavien lääkeaineiden kehittämiseen. Kokeellinen osa: Kokeen tarkoituksena oli validoida kohotettu ristikko-sokkelo (elevated plus-maze, EPM) hiirillä kognitiomallina. Kokeessa käytettiin kahden koekerran (trial, T) menetelmää, jossa koekertojen pituus oli viisi minuuttia. Näin saatiin useita oppimista kuvaavia parametreja. Hiirille yritettiin saada muistihäiriö aikaviiveen avulla (koekertojen väli 1-18 vrk) tai antamalla muskariinireseptoriantagonistia skopolamiinia (0,1-0,8 mg/kg i.p.) 30 minuuttia ennen T1:tä. Nämä kokeet suoritettiin sekä C57BL/6J- että ICR:(CD-1)-hiirillä. Aikaviivekokeissa ainut ryhmä, jolla oli viitettä unohtamisesta, oli ICR:(CD-1)-hiirien 18 vrk:n ryhmä. Tämän perusteella tutkittiin vielä 21 vuorokauden aikaväli, mutta selvää muistihäiriötä ei esiintynyt. Skopolamiini ei häirinnyt muistia ICR:(CD-1)-hiirillä, mutta C57BL/6J-hiirillä 0,2 mg/kg:n annoksesta ylöspäin merkitsevä muistihäiriö esiintyi. Näin ollen jatkokokeissa käytettäväksi valittiin skopolamiinin annos 0,2 mg/kg C57BL/6J-hiirillä, ja siinä tutkittiin donepetsiilin (0,3, 0,8 ja 1,5 mg/kg s.c), memantiinin (5,0 ja 10,0 mg/kg s.c) ja kokeellisen 5-HT6-antagonistin SB742457:n (1,5 ja 6,0 mg/kg s.c) muistia parantavia vaikutuksia. Tutkittavat lääkeaineet annettiin 40 minuuttia ennen T1:tä ja skopolamiini 30 minuuttia ennen. Memantiinilla (5,0 mg/kg) oli selkeä skopolamiinin heikentämää kognitiota parantava vaikutus ja donepetsiilillakin (1,5 mg/kg) suuntaus tähän. Tulosten perusteella malli näyttäisi soveltuvan muisti- ja oppimisvaikutusten tutkimiseen käytettäväksi malliksi.
  • Valkeapää, Tuula (1988)
  • Rämö, Satu (2005)
  • Rinne, Jenni (2010)
    Tutkielmassa tarkastellaan puoluedemokratian vaikutusta eduskunnan valiokuntien deliberointiin ja valiokuntatyöskentelyyn. Puoluedemokratia ymmärretään tutkielmassa edustuksellisena traditiona, joka tuottaa parlamentissa erilaista puhetta ja muuttaa tämän puheen tarkoitusta. Tutkimusongelmaa taustoittavat väitteet, jotka koskevat ”keskustelevan parlamentin loppua”. Poliittisten puolueiden on ajateltu olevan yksi syy siihen, että keskustelut ovat siirtyneet pois parlamentin julkiselta puheen areenalta. Toisaalta valiokuntien on ajateltu olevan parlamenttien ”todellisen deliberaation” ja ”todellisen työn” paikkoja. Tutkielma tarkastelee tätä jännitettä ja selvittää, millaisia rajoitteita ja mahdollisuuksia keskustelulle voidaan puoluedemokratiassa nähdä. Tutkimusongelmaa lähestytään vastaamalla seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Missä määrin väitteet ennalta muodostetuista kannoista ja mielipiteistä pätevät valiokuntatyöskentelyssä? Millä tavoin kannanmuutokset ovat mahdollisia ja millaisia rajoitteita niille kenties on olemassa? Millaisia puoluedemokratialle olennaiset kompromissit ovat? Tutkielmassa puoluedemokratian käsitettä avataan tarkastelemalla sitä vaaleja, edustajan suhteellista autonomiaa, mielipiteen muodostamista ja ”keskustelulla koettelua” koskevien edustuksellisten periaatteiden kautta. Periaatteita käsitteellistetään tutkielmassa pääasiallisesti deliberatiivisen demokratiateorian uusimpia keskusteluavauksia hyödyntäen. Avaukset liittyvät myös laajempaan keskusteluun edustuksellisuuden uudelleenarvioimisesta. Keskeisiä teoreetikkoja tutkielmassa ovat mm. Bernard Manin, Simone Chambers, Jane Mansbridge sekä F.R. Ankersmit. Tutkielmassa sovellettua tutkimuskirjallisuutta on hyödynnetty myös kritisoitaessa demokratiateorioiden kapeaa näkemystä puolueista monoliittisina ja aksiomaattisina toimijoina. Tutkimuksen aineisto koostuu 18 tutkimushaastattelusta, jotka toteutettiin talvella 2008–2009. Haastateltavina oli eduskunnan kansanedustajia ja virkamiehiä. Tutkimusmetodina on käytetty teoriasidonnaista sisällönanalyysiä, koska se mahdollistaa tutkielmassa käytettyjen teorioiden täydentämisen aineistosta kumpuavilla huomioilla. Haastatellut ovat samalla informantteja, koska tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa melko niukalti tutkituista valiokunnista ja samalla kartoittaa kansanedustajien näkemyksiä valiokuntatyöskentelystä sekä valiokunnasta deliberatiivisena areenana. Valiokunnan kontekstissa deliberaatio ymmärrettynä vastavuoroisena argumentointina, uusien näkökulmien avaamisena ja mielipiteiden muuttamisena näyttäytyy haastatteluiden perusteella osin alisteisena puoluedemokratian logiikalle. Tutkielma osoittaa, että valiokunnan deliberoinnin taustalla vaikuttavat puoluedemokratian mukaiset yhteistoiminnan järjestelyt. Puoluedemokratian toiminta ei kuitenkaan ole täysin hallitseva periaate valiokunnassa. Sen näyttäytymisen voidaan katsoa häilyvän suhteessa kansanedustajien arviointeihin heidän omasta roolistaan toisaalta ”puoluedelegaatteina” ja toisaalta valiokunnan jäseninä. Kaikki valiokunnan keskustelut ja neuvottelut eivät seuraa puoluedemokratian painottamaa hallitus–oppositio -asetelmaa, vaan valiokunta toimii myös vahvana yhteistyön ja kompromissien tekemisen areenana. Tämä jännite avaa deliberaatiolle erilaisia mahdollisuuksia ja painotuksia, mikä nivoutuu myös deliberatiivisen demokratian tutkimuskentässä käytävään keskusteluun edustuksellisuuden uudelleenarvioimisesta.
  • Rinne, Jenni (Helsingin yliopisto, 2010)
    Tutkielmassa tarkastellaan puoluedemokratian vaikutusta eduskunnan valiokuntien deliberointiin ja valiokuntatyöskentelyyn. Puoluedemokratia ymmärretään tutkielmassa edustuksellisena traditiona, joka tuottaa parlamentissa erilaista puhetta ja muuttaa tämän puheen tarkoitusta. Tutkimusongelmaa taustoittavat väitteet, jotka koskevat keskustelevan parlamentin loppua . Poliittisten puolueiden on ajateltu olevan yksi syy siihen, että keskustelut ovat siirtyneet pois parlamentin julkiselta puheen areenalta. Toisaalta valiokuntien on ajateltu olevan parlamenttien todellisen deliberaation ja todellisen työn paikkoja. Tutkielma tarkastelee tätä jännitettä ja selvittää, millaisia rajoitteita ja mahdollisuuksia keskustelulle voidaan puoluedemokratiassa nähdä. Tutkimusongelmaa lähestytään vastaamalla seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Missä määrin väitteet ennalta muodostetuista kannoista ja mielipiteistä pätevät valiokuntatyöskentelyssä? Millä tavoin kannanmuutokset ovat mahdollisia ja millaisia rajoitteita niille kenties on olemassa? Millaisia puoluedemokratialle olennaiset kompromissit ovat? Tutkielmassa puoluedemokratian käsitettä avataan tarkastelemalla sitä vaaleja, edustajan suhteellista autonomiaa, mielipiteen muodostamista ja keskustelulla koettelua koskevien edustuksellisten periaatteiden kautta. Periaatteita käsitteellistetään tutkielmassa pääasiallisesti deliberatiivisen demokratiateorian uusimpia keskusteluavauksia hyödyntäen. Avaukset liittyvät myös laajempaan keskusteluun edustuksellisuuden uudelleenarvioimisesta. Keskeisiä teoreetikkoja tutkielmassa ovat mm. Bernard Manin, Simone Chambers, Jane Mansbridge sekä F.R. Ankersmit. Tutkielmassa sovellettua tutkimuskirjallisuutta on hyödynnetty myös kritisoitaessa demokratiateorioiden kapeaa näkemystä puolueista monoliittisina ja aksiomaattisina toimijoina. Tutkimuksen aineisto koostuu 18 tutkimushaastattelusta, jotka toteutettiin talvella 2008 2009. Haastateltavina oli eduskunnan kansanedustajia ja virkamiehiä. Tutkimusmetodina on käytetty teoriasidonnaista sisällönanalyysiä, koska se mahdollistaa tutkielmassa käytettyjen teorioiden täydentämisen aineistosta kumpuavilla huomioilla. Haastatellut ovat samalla informantteja, koska tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa melko niukalti tutkituista valiokunnista ja samalla kartoittaa kansanedustajien näkemyksiä valiokuntatyöskentelystä sekä valiokunnasta deliberatiivisena areenana. Valiokunnan kontekstissa deliberaatio ymmärrettynä vastavuoroisena argumentointina, uusien näkökulmien avaamisena ja mielipiteiden muuttamisena näyttäytyy haastatteluiden perusteella osin alisteisena puoluedemokratian logiikalle. Tutkielma osoittaa, että valiokunnan deliberoinnin taustalla vaikuttavat puoluedemokratian mukaiset yhteistoiminnan järjestelyt. Puoluedemokratian toiminta ei kuitenkaan ole täysin hallitseva periaate valiokunnassa. Sen näyttäytymisen voidaan katsoa häilyvän suhteessa kansanedustajien arviointeihin heidän omasta roolistaan toisaalta puoluedelegaatteina ja toisaalta valiokunnan jäseninä. Kaikki valiokunnan keskustelut ja neuvottelut eivät seuraa puoluedemokratian painottamaa hallitus oppositio -asetelmaa, vaan valiokunta toimii myös vahvana yhteistyön ja kompromissien tekemisen areenana. Tämä jännite avaa deliberaatiolle erilaisia mahdollisuuksia ja painotuksia, mikä nivoutuu myös deliberatiivisen demokratian tutkimuskentässä käytävään keskusteluun edustuksellisuuden uudelleenarvioimisesta.
  • Karttunen, Toni (2014)
    Helsingin kaupungin taajamametsiä hoidetaan monipuolisesti ottamalla huomioon monia metsiin liittyviä arvoja. Voimakkaita, metsämaisemaa selkeästi muuttavia hoitotoimenpiteitä on tehty yleisesti ottaen vähän, mikä on osaltaan lisännyt vanhojen metsien osuutta. Erityisesti varttuneisiin ja elinvoimaisuudeltaan heikentyneihin kuusikoihin (Picea abies) ja kuusivaltaisiin metsiin liittyy usein kirjanpainajan (Ips typographus) tuhoriski. Talvella 2011–2012 myrsky aiheutti paikoitellen myrskytuhoja Helsingin taajamametsien kuusikoissa ja kuusivaltaisissa metsissä, mikä lisäsi entisestään riskiä kirjanpainajatuhoille. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli arvioida kirjanpainajariskiä Helsingin kaupungin taajamametsissä ja esittää jatkotoimenpidesuosituksia tuhoriskin hallitsemiseksi. Päämenetelmänä käytettiin feromonipyydysten avulla toteutettavaa seurantaa. Tuloksia verrattiin kirjallisuudessa esitettyihin arvioihin kirjanpainajariskistä. Muita tuhoriskiin vaikuttavia tekijöitä, kuten kirjanpainajan asuttamien elävien kuusien määrää, tarkasteltiin myös kirjanpainajariskin arvioinnissa. Kolmella alueella Keskuspuistossa ja yhdellä Herttoniemessä toteutettiin feromonipyydysseuranta yhteensä 36 pyydyksellä 6.5.–4.7.2013. Ansatyyppinä käytettiin Witasekin valmistamaa WitaTrap Multi Funnel -mallia ja feromonisyöttinä Witasekin Ipsowit® Standardia. Kirjanpainajia pyydystettiin yhteensä 79 210 yksilöä. Feromonipyydysseurannan tulosten perusteella kirjanpainajariski saattaa olla suuri yhdellä Keskuspuiston osa-alueella. Kirjanpainajan asuttamia eläviä kuusia havaittiin kuitenkin kahden osa-alueen lisäksi yhdeltä kohteelta tutkimusalueen ulkopuolelta. Tutkimustulosten perusteella riskialttiimmat alueet kirjanpainajatuhoille olivat vanhojen tuhokohteiden ympäristöt ja sellaisten alueiden lähimetsät, joihin oli jäänyt kirjanpainajalle sopivaa lisääntymismateriaalia. Elinvoimaisuudeltaan heikentyneissä kuusikoissa ja kuusivaltaisissa metsissä sekä uusissa valoisissa metsänreunoissa kirjanpainajan tuhoriski voi myös olla suurentunut. Jatkotoimenpidesuosituksina kirjanpainajariskin hallitsemiseksi esitetään lyhyellä aikavälillä 1) maastoseurantaa ja kirjanpainajan asuttamien runkojen poistamista juhannukseen mennessä, 2) myrskytuhojen kartoitusta ja myrskyn kaatamien järeiden kuusien pääsääntöistä korjuuta, 3) sään seurantaa ja 4) kirjanpainajaan liittyvien tiedotteiden seuraamista. Pidemmän aikavälin jatkotoimenpidesuosituksina esitetään riskialttiiden kuusikoiden ja kuusivaltaisten metsien vaiheittaista uudistamista ja metsikkörakenteiden muuttamista kirjanpainajatuhoille kestävämmiksi.
  • Hakapää, Jyrki (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008)
    Books Paths to Readers describes the history of the origins and consolidation of modern and open book stores in Finland 1740 1860. The thesis approaches the book trade as a part of a print culture. Instead of literary studies choice to concentrate on texts and writers, book history seeks to describe the print culture of a society and how the literary activities and societies interconnect. For book historians, printed works are creations of various individuals and groups: writers, printers, editors, book sellers, censors, critics and finally, readers. They all take part in the creation, delivery and interpretation of printed works. The study reveals the ways selling and distributing books have influenced the printed works and the literary and print culture. The research period 1740 1860 covers the so-called second revolution of the book, or the modernisation of the print culture. The thesis describes the history of 60 book stores and their 96 owners. The study concentrates on three themes: firstly, how the particular book trade network became a central institution for printed works distribution, secondly what were the relations between cosmopolitan European book markets and the national cultural sphere, and thirdly how book stores functioned as cultural institutions and business enterprises. Book stores that have a varied assortment and are targeted to all readers became the main institution for book trade in Finland during 1740 1860. It happened because of three features. First, the book binders monopoly on selling bound copies in Sweden was abolished in 1740s. As a consequence entrepreneurs could concentrate solely to trade activities and offer copies from various publishers at their stores. Secondly the common business model of bartering was replaced by selling copies for cash, first in the German book trade centre Leipzig in 1770s. The change intensified book markets activities and Finnish book stores foreign connections. Thirdly, after Finland was annexed to the Russian empire in 1809, the Grand duchy s administration steered foreign book trade to book stores (because of censorship demands). Up to 1830 s book stores were available only in Helsinki and Turku. During next ten years book stores opened in six regional centres. The early entrepreneurs ran usually vertical businesses consisting of printing, publishing and distribution activities. This strategy lowered costs, eased the delivery of printed works and helped to create elaborated centres for all book activities. These book stores main clientele consisted of the Swedish speaking gentry. During late 1840s various opinion leaders called for the development of a national Finnish print culture, and also book stores. As a result, during the five years before the beginning of the Crimean war (1853 1856) book stores were opened in almost all Finnish towns: at the beginning of the war 36 book stores operated in 21 towns. The later book sellers, mainly functioning in small towns among Finnish speaking people, settled usually strictly for selling activities. Book stores received most of their revenues from selling foreign titles. Swedish, German, French and Belgian (pirate editions of popular French novels) books were widely available for the multilingual gentry. Foreign titles and copies brought in most of the revenues. Censorship inspections or unfavourable custom fees would not limit the imports. Even if the local Finnish print production steadily rose, many copies, even titles, were never delivered via book stores. Only during the 1840 s and 1850 s the most advanced publishers would concentrate on creating publishing programmes and delivering their titles via book stores. Book sellers regulated commissions were small. They got even smaller because of large amounts of unsold copies, various and usual misunderstandings of consignments and accounts or plain accidents that destroyed shipments and warehouses. Also, the cultural aim of a creating large and assortments and the tendency of short selling periods demanded professional entrepreneurship, which many small town book sellers however lacked. In the midst of troublesome business efforts, co-operation and mutual concern of the book market s entrepreneurs were the key elements of the trade, although on local level book sellers would compete, sometimes even ferociously. The difficult circumstances (new censorship decree of 1850, Crimean war) and lack of entrepreneurship, experience and customers meant that half of the book stores opened in 1845 1860 was shut in less than five years. In 1858 the few leading publishers established The Finnish Book Publishers Association. Its first task was to create new business rules and manners for the book trade. The association s activities began to professionalise the whole network, but at the same time the earlier independence of regional publishing and selling enterprises diminished greatly. The consolidation of modern and open book store network in Finland is a history of a slow and complex development without clear signs of a beginning or an end. The ideal book store model was rarely accomplished in its all features. Nevertheless, book stores became the norm of the book trade. They managed to offer larger selections, reached larger clienteles and maintained constant activity better than any other book distribution model. In essential, the book stores methods have not changed up to present times.