Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 9220-9239 of 24725
  • Kärnä, Pirkko (Helsingin yliopisto, 2009)
    Holistic physics education in upper secondary level based on the optional course of physics Keywords: physics education, education, holistic, curriculum, world view, values A physics teacher s task is to put into practice all goals of the curriculum. Holistic physics education means in this research teaching, in which the school s common educational goals and the goals particular to the physics curriculum are taken into account. These involve knowledge, skills and personal value and attitude goals. Research task was to clarify how the educational goals involving student s values and attitudes can be carried out through the subject content of physics. How does the physics teacher communicate the modern world view through the content of the physics class? The goal of this research was to improve teaching, to find new points of view and to widen the perspective on how physics is taught. The teacher, who acted also as a researcher, planned and delivered an optional course where she could study the possibilities of holistic physics education. In 2001-2002 ten girls and two boys of the grade 9th class participated in that elective course. According to principles of action research the teacher-researcher reflected also on her own teaching action. Research method was content analysis that involved both analyzing student feedback, and relevant features of the teacher s knowledge, which are needed for planning and giving the physics lessons. In this research that means taking into account the subject matter knowledge, curriculum, didactic and the pedagogical content knowledge of the teacher. The didactic includes the knowledge of the learning process, students motivation, specific features of the physics didactics and the research of physics education. Among other things, the researcher constructed the contents of the curriculum and abstracted sentences as keywords, from which she drew a concept map. The concept maps, for instance, the map of educational goals and the mapping of the physics essence, were tools for studying contents which are included in the holistic physics education. Moreover, conclusions were reached concerning the contents of physics domains by which these can be achieved. According to this research, the contents employing the holistic physics education is as follows: perception, the essence of science, the development of science, new research topics and interactions in physics. The starting point of teaching should be connected with the student s life experiences and the approach to teaching should be broadly relevant to those experiences. The teacher-researcher observed and analyzed the effects of the experimental physics course, through the lens of a holistic physics education. The students reported that the goals of holistic physics education were achieved in the course. The discourses of the students indicated that in the experimental course they could express their opinions and feelings and make proposals and evaluations. The students had experiences about chances to affect the content of the course, and they considered the philosophical physics course interesting, it awakened questions, increased their self-esteem and helped them to become more aware of their world views. The students analytic skills developed in the interactive learning environment. The physics teacher needs broad knowledge for planning his or her teaching, which is evaluated in this research from contents maps made for the tools of the teaching. In the holistic physics education the teacher needs an open and curious mind and skills for interaction in teaching. This research indicates the importance of teaching physics in developing attitudes and values beside substance of the physics in class environment. The different points of view concerning human beings life make it possible to construct the modern world view of the students and to develop analytic skills and the self-esteem and thus help them in learning. Overall and wide points of view also help to transfer knowledge to practice. Since such contents is not employed by teaching the physics included in the standard curriculum, supplement relevant teaching material that includes such topics are needed.
  • Huovinen, Leena (2010)
    Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani Naton ja Euroopan unionin kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan diskurssia kriittisestä näkökulmasta. Pyrin löytämään tutkielmassani vastaukset siihen, millaisia käsityksiä kokonaisvaltaisesta kriisinhallinnasta Natolla ja Euroopan unionilla on ja millaisia toimijoita niiden kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan diskursseissa tuotetaan. Tutkielman laajempana tarkoituksena on pohtia diskurssien mahdollisia ideologisia seurauksia ja sitä, mitkä ovat kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan mahdollisuudet kriisinhallinnan uudistamiseksi tai muuttamiseksi. Tutkielmani teoreettisen viitekehyksen muodostaa kriittisen teorian lisäksi sosiaalinen konstruktivismi, jonka mukaan olennaista eivät ole niinkään materiaaliset tekijät, vaan merkitykset, joita niille annetaan. Kriittisen teorian mukaan on keskeistä pyrkiä kyseenalaistamaan ja muuttamaan vallitsevaa todellisuutta sekä löytää emansipatorinen tulevaisuus. Molemmat teoriat kuuluvat kansainvälisen politiikan perinteisten teorioiden haastajiin ja kummankin suuntauksen tavoitteena on pohtia tiedon, intressien sekä vallan välisiä suhteita ja kielen merkitystä sosiaalisen maailman jäsentäjänä. Demokraattisen rauhanteorian tarkoituksena on puolestaan selittää, miksi länsimaat uskovat liberaalidemokraattisten arvojen paremmuuteen ja yrittävät demokratisoida muitakin maita. Kriisinhallinta ja jälleenrakennus konfliktista kärsineessä maassa tarjoavat tähän oivan mahdollisuuden. Tutkimusaineistoni koostuu Naton ja Euroopan unionin kriisinhallintaa käsittelevistä asiakirjoista sekä puheista. Aineisto on rajattu koskemaan vuosia 2003 – 2009, koska kokonaisvaltaisesta kriisinhallinnasta ei puhuta ennen vuotta 2003. Aineiston analyysissä käytin apuna kriittistä diskurssianalyysiä, jonka lähtökohtana on yleensä oletus jonkinlaisten alistussuhteiden olemassaolosta. Niin Naton kuin Euroopan unionin kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan käsite ja toimintamalli juontavat juurensa kansainvälisen turvallisuusympäristön muutokseen ja uusiin turvallisuushaasteisiin, jotka vaativat heidän mielestään aiempaa koordinoidumpaa lähestymistapaa kriisinhallintaan. Kumpikin organisaatio ymmärtää kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan käsittävän niin poliittisia, taloudellisia kuin humanitaarisia toimenpiteitä. Lisäksi korostetaan sotilas-siviiliyhteistyötä ja entistä syvempää yhteistyötä kansainvälisten järjestöjen välillä. Paikallisten toimijoiden rooli kokonaisvaltaisessa kriisinhallinnassa on yllättävän pieni. Heidän roolinsa on lähinnä olla passiivisia sivustakatsojia, kun Nato, Euroopan unioni tai joku muu kansainvälinen organisaatio ratkaisee kriisin ja aloittaa maan jälleenrakennuksen. Kokonaisvaltainen kriisinhallintadiskurssi osoittautui tutkielmassani hegemoniseksi diskurssiksi, joka uusintaa nykyisiä maailmanpolitiikan valtarakenteita ja pyrkii edistämään demokraattisten arvojen omaksumista niiden vakautta tuottavien ominaisuuksien vuoksi. Näin ollen kokonaisvaltainen kriisinhallinta ei tarjoa muutoksen tai kriittisten teorioiden korostaman emansipaation mahdollisuutta.
  • Palmusaari, Heidi Maria (2012)
    Tämän tutkielman lähtökohtana toimii lähetystyön ja kehitysavun välinen yhteys. Lähetysjärjestöt ovat aina harjoittaneet käytännön toimintaa sanallisen evankeliumin julistamisen ohella. Nykyään ne vastaanottavat tähän tarkoitukseen valtion kehitysyhteistyön rahoitusta. Kehitysmaatutkimuksen näkökulmasta on tärkeää pohtia, onko lähetysjärjestöjen harjoittama käytännöllinen toiminta kehitysapua vai uskonnollista toimintaa. Tutkielmassa paneudutaan aiheeseen tarkastelemalla Suomen Lähetysseuraa (SLS), joka on yksi maamme suurimmista lähetysjärjestöistä ja Ulkoministeriön virallinen kumppanuusjärjestö. Tutkielmassa tarkastellaan, kuinka SLS ymmärtää harjoittamansa työn luonteen. Pyrkiikö se erottamaan uskonnollisen toiminnan ja kehitystyön toisistaan. Tutkielmassa tarkastellaan, miten järjestö esittää itsensä uskonnolliselle ja sekulaarille yleisölleen ja rakentaa yhtenäistä järjestöidentiteettiä. Työssä tarkastellaan SLS:aa kielenkäyttäjänä. Aineistona toimivat järjestön keskeiset tekstit vuodesta 2003, mistä lähtien se on toiminut Ulkoministeriön virallisena kumppanuusjärjestönä. Aineisto sisältää tekstejä, jotka on kohdennettu uskonnolliselle ja sekulaarille yleisölle ja käsittelevät järjestön itseymmärrystä. Aineisto järjestettiin ensin systemaattisesti sisällön analyysin tarjoamilla keinoilla; siitä luotiin analyysirunko, joka auttoi löytämään materiaalista keskeisiä teemoja. Varsinainen analyysi toteutettiin retoriikan analyysistä nousevien käsitteiden avulla. Keskeisiä ovat uuden retoriikan edustajan merkittävän edustajan Chaïm Perelmanin ajatukset yleisön merkityksestä sekä puheen monimerkityksellisyydestä. Uusi retoriikka on niiden keinojen tutkimista, joita puhuja käyttää vaikuttaakseen yleisöönsä. Erittäin tärkeää tutkielman aiheen kannalta on ajatus siitä, että puhujan (tai tekstin laatijan) on otettava huomioon yleisönsä arvot. Myös itse puhujaa tulee tarkastella yleisönä. Tutkielmassa tarkastellaankin, millaisilla retorisilla keinoilla SLS yhdistää sekulaarin kehitysapujärjestelmän taholta nousevia arvoja uskonnolliseen puoleensa. Miten kehitysyhteistyötä tekevä lähetysjärjestö rakentaa identiteettiään? Analyysi osoittaa, ettei teksteissä rakenneta eroa uskonnollisen ja kehitysyhteistyöluontoisen toiminnan välille, vaan jälkimmäinen integroidaan osaksi uskonnollista toimintaa. Järjestön kehitysyhteistyö rakentuu sekulaarin kehitysdiskurssin keskeisten arvojen ympärille, mutta näihin liitetään uskonnollisia merkityksiä. SLS:n identiteetin muodostuminen on prosessi, jota luonnehtii eri lähtökohdista nousevien arvojen yhdistäminen sekä erilaisten yleisöjen puhutteleminen. SLS painottaa työnsä kokonaisvaltaisuutta. Kokonaisvaltaisen lähetystyön voi kuitenkin nähdä olevan ristiriidassa Ulkoministeriön asettaman vaatimuksen kanssa, jonka mukaan kehitysyhteistyö on pidettävä erillään uskonnollisesta toiminnasta. SLS pitääkin aktiivisesti yllä mahdollisuutta tulkita eri tavoin toimintamuotojensa välistä suhdetta ja kokonaisvaltaista lähetystyötä. Kokonaisvaltaisuus on keskeisessä asemassa järjestön identiteetin rakentumisessa. Analyysi kuitenkin osoittaa, että kokonaisvaltaisuudella on SLS:n teksteissä monia merkityksiä. Käsitteen tärkeys ja yhdistävä voima liittyvät osittain juuri sen monimerkityksisyyteen. Järjestön on kyettävä puhuttelemaan sekulaaria sekä uskonnollista yleisöä ja huomioimaan näiden arvolähtökohdat. Käsite toimiikin siltana näiden kahden järjestöön vaikuttavan puhetavan välillä. Kokonaisvaltaisuus myös mahdollistaa kehitysyhteistyön liittämisen osaksi SLS:n uskonnollista toimintaa. Tällä tavalla se toimii keinona, jonka avulla järjestö voi ylläpitää yhtenäistä identiteettiään.
  • Turpeinen, Jaakko (Helsingfors universitet, 2011)
    Tämän Pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selventää Kansallisen Kokoomuspuolueen kommunisminvastaisuutta 1920-luvulla, tarkemmin ottaen vuoden 1929 eduskuntavaalikamppailussa. Tutkimuskysymykseni liittyvät puolueen identiteetin ja kommunisminvastaisuuden yhteyteen: miten kokoomuspuolueen suhtautuminen kommunismiin kytkeytyi, yhtäältä, oman porvarillisen poliittis-kansallisen identiteetin puolustamiseen, ja toisaalta, vuonna 1929 vallitseviin poliittisiin oloihin, jolloin muun muassa parlamentaarinen järjestelmä herätti laajaa epäluottamusta, kokoomus ajautui sisäiseen kriisiin ja kommunistien kumoustavoite korostui suomalaisessa julkisuudessa? Etsimällä vastauksia näihin kysymyksiin pyrin selittämään mistä osakokonaisuuksista antikommunismi koostui, miten uhkaa muokattiin ja perusteltiin. Mielestäni tärkeää ja mielenkiintoista on miettiä, kuinka kommunisminvastaisuus ilmeni ikään kuin vastauksena muihin yhteiskunnallis-poliittisiin ongelmiin ja turhautumiin. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys perustuu toiseuden ja viholliskuvien tutkimukseen, koska toiseuden merkitys identiteetin kehittymiselle on kiistaton. Tähän liittyvän kirjallisuuden lisäksi olen käyttänyt lähteinäni tutkimuskirjallisuutta, sanomalehtiä ja julkaisemattomia arkistolähteitä. Tutkimukseni aatehistoriallisen luonteen vuoksi ensisijainen alkuperäislähteeni on julkaistu materiaali – vaalijulkaisut ja kokoomuslehdistö – jonka avulla olen pyrkinyt analysoimaan puolueen suhtautumista kommunismiin ja sen vaikutusta puolueen identiteetille. Metodini on historiallis-kvalitatiivinen, joka tarkoittaa sitä, että pyrin samaan aikaan huomioimaan sekä puolueen julkisuuskuvan että sen toiminnan kulisseissa. Tämä edellyttää huomion kohdistamista sekä julkaistuun että julkaisemattomaan lähdeaineistoon. Julkaistuun materiaaliin kohdistuneen analyysin pohjalta on mahdollista päätellä, että kokoomus halusi luoda itsestään kuvan jyrkästi kommunisminvastaisena puolueena. Toiseus-analyysin perusteella voidaan sanoa, että kommunismi oli puolueen selvä toinen. Julkisuuskuva ei kuitenkaan välttämättä vastannut puolueen todellisia käsityksiä kommunismista ja sen pohjalle muodostetusta viholliskuvasta. Antikommunismi ja viholliskuvan vahvistaminen palvelivat myös muita päämääriä, joista merkittävimmät liittyivät katkenneen kokoomuksen yhtenäisyyden pönkittämiseen ja huomion kääntämiseen pois muista vuonna 1929 esiin työntyneistä ongelmista. Kommunismin muodostamaa uhkaa Suomen kansalliselle olemassaololle pyrittiin perustelemaan monelta eri kantilta. Kommunismin nähtiin rapauttavan kristillisen moraalin ja siveellisyyden, lisäävän yhteiskunnallisia levottomuuksia, heikentävän parlamentarismia sekä vaarantavan Suomen sotilaallisen turvallisuuden ja pyhäksi koetun etuvartiotehtävän. Antikommunismi yhdistyi läheisesti myös ideologisen venäläisvastaisuuden ääri-ilmiöön, ryssävihaan. Näihin eri ilmiöihin liittyvä "antikommunistinen diskurssi" oli siis yksi niistä perustoista, jonka päällä kokoomuksen poliittis-kansallinen identiteetti kehittyi 1920-luvun mittaan. Kevätkesän 1929 tuomien, lähes ylitsepääsemättömien vaikeuksien myötä antikommunistisen diskurssin merkitys kasvoi entisestään ja loi pohjan puolueen suhtautumiselle lapualaisvuosiin.
  • Tuomisalo, Tomi (Helsingin yliopisto, 2006)
    Tutkielmani käsittelee Kokoomuksen suhdetta presidentti Urho Kekkoseen ja Neuvostoliiton Kommunistiseen puolueeseen NKP:hen. Tutkielmassa selvitetään, mitä kokoomuslaiset poliitikot tekivät näiden suhteiden kehittämiseksi ja puolueensa hallitusaseman saavuttamiseksi vuosina 1969-1981. Suomi solmi toisen maailmansodan jälkeen yya-sopimuksen Neuvostoliiton kanssa ja sitoutui noudattamaan ystävällismielistä politiikkaa Neuvostoliittoa kohtaan. Presidentti J. K. Paasikiven kaudella (1946-56) aloitettu ystävyyspolitiikka oli kehittynyt varsin pitkälle 1960-luvun loppuun mennessä. Vuonna 1956 presidentiksi valitun Urho Kekkosen johdolla hyvistä neuvostosuhteista muodostui Suomessa huipputason politiikan teon edellytys. Kekkonen vaati ehdotonta kuuliaisuutta Paasikivi-Kekkosen ulkopoliittiselle linjalle, niin puolueilta kuin yksittäisiltä poliitikoiltakin. Tämän linjan noudattaminen merkitsi Neuvostoliiton arvostelusta pidättäytymistä ja sitä kautta luottamusta Kekkosen ja NKP:n piirissä. Suomettumisen kaudeksi kutsuttuna aikana 1960-70-luvuilla Kokoomuksen asema oli erityisen vaikea, sillä tietyt puolueen poliitikot jatkoivat Kekkosen ja NL:n arvostelua. Muut keskeiset puolueet olivat päässeet Kekkosen ja Neuvostoliiton suosioon, mutta Kokoomusta ei näiden taholta hyväksytty hallituspuolueeksi vuoden 1966 jälkeen. Suurista puolueista SDP lunasti ulkopoliittisen luottamuksen Kekkoselta ja NKP:ltä 1966, eikä Kokoomusta enää välttämättä tarvittu enemmistöhallituksiin Keskustapuolueen pariksi. Kokoomuksen nuorempi polvi ymmärsi, että vaalimenestyksestä riippumatta hallitusasemaa ei enää saavuteta ilman Kekkosen ja NKP:n luottamusta. Vanhempi polvi puolestaan vastusti Urho Kekkosta ja hänen johdollaan kehittynyttä poliittista kulttuuria. Kokoomuksessa alkoi vuonna 1969 taistelu suhtautumisesta Kekkosen presidenttiyteen ja toiminta puolueen neuvostosuhteiden parantamiseksi. Tutkielma perustuu Porvarillisen Työn Arkiston lähdemateriaaliin, aiheesta julkaistuun kirjallisuuteen, Urho Kekkosen päiväkirjoihin ja arkistomateriaaliin sekä henkilöhaastatteluihin.
  • Ala-Varvi, Tuomas (2014)
    Kansallisessa ilmasto- ja energiastrategiassa asetettujen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää energiapuun hankintaa nuorista kasvatusmetsistä. Ensiharvennushakkuiden tavoitemäärä on jäänyt saavuttamatta lähes poikkeuksetta joka vuosi viimeisen vuosikymmenen aikana. Ensiharvennusrästien lisääntymisen syynä on ensiharvennusten huono kannattavuus. Metsähakkeeksi korjattavan puun hankinnan laajentaminen ensiharvennusmetsiin merkitsee kasvavia resurssitarpeita. Entistä tehokkaamman tuotantokaluston kehittäminen ja markkinoille saattaminen on tärkeässä roolissa vastattaessa kasvavaan resurssitarpeeseen. Fixteri Oy:n valmistama kokopuupaalain tiivistää korjatun pieniläpimittaisen kokopuun helposti käsiteltäviksi paaleiksi. Tiivistyksellä pyritään alentamaan metsähakkeen tuotantoketjun yksikkökustannuksia ensisijaisesti metsä- ja kaukokuljetuslogistiikkaa tehostamalla. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella kokopuun paalauksen korjuuketjun tuottavuutta ja pyrkiä selvittämään koko tuotantoketjun kilpailukyky suhteessa karsitun rangan hakkuuseen. Tutkittu koneyksikkö koostui Logman 811FC -alustakoneen takarungolle asennetusta Fixteri FX15a -paalainyksiköstä ja joukkokäsittelevästä Nisulan 280E+ -hakkuulaitteesta. FX15a:n tuottavuus poistuman keskikoolla 37,3 dm3/r oli 9,74 m3/h0. Kuljettaja käytti joukkokäsittelyä tehokkaasti, keskimäärin 3,1 puuta taakassa. Joukkokäsittelyprosentti oli 96 %. FX15a:n tuottavuuden havaittiin olevan karsitun rangan hakkuuta parempi poistuman keskikoon ollessa alle 70 dm3. Korjuutyö oli kokopuunpaalaimella karsittua rankaa edullisempaa poistuman koon ollessa alle 95 dm3. Tarkasteltaessa kokopuun paalauksen tuotantoketjun kustannuksia, todettiin kokopuupaalihakkeen käyttöpaikkahinnan (€/m³) olevan rankahakkeen käyttöpaikkahintaa alhaisempi, kun poistuman keskikoko oli alle 85 dm3. Otettaessa laskennassa huomioon FX15-seurantakoneen tulokset, ovat edelliset poistuman koot alhaisempia. Tutkittu FX15-seurantakone ei yltänyt uusimman paalainyksikön tuottavuuslukuihin, tuottavuuksien ollessa 5,07 ja 5,86 m3/h0, kun poistuman keskikoot olivat 28,4 ja 41,1 dm³/r. Seurantakoneen tuottavuudella laskettuna metsähakkeen käyttöpaikkahinta (€/m³) oli rankahakkeen käyttöpaikkahintaa korkeampi riippumatta poistuman keskikoosta. Kun huomioidaan kokopuupaalaimen hankintaan mahdollisesti myönnettävä energiatuki, joka on ylimmillään 30 %, ja rankahakkuun ennakkoraivauskustannus, laajenee kokopuun paalauksen potentiaalinen käyttöalue aikaisempaa järeämpipuustoisille kohteille. Kokopuupaalien kuivuminen välivarastossa on tärkeässä roolissa, sillä jos kokopuupaalit eivät kuivu riittävästi varastoinnin aikana, vaarantaa raaka-aineen korkea kosteus koko menetelmän kilpailukyvyn energiantuotannossa suhteessa karsittuun rankaan. Vaikka kokopuun paalaus näyttäisi olevan kilpailukykyinen vaihtoehto pieniläpimittaisen energiapuun hankinnassa, tulisi menetelmää tutkia perusteellisemmin useammilla koneyksiköillä ja kuljettajilla vaihtelevissa korjuuolosuhteissa. Lisäksi FX15a konemallia tulisi tarkastella pitkän aikavälin seuranta-aineiston avulla. Myös kokopuupaalien kaukokuljetuksen tehostamista ja paalien ominaisuuksia metsähakkeen raaka-aineena tulisi tutkia lisää.
  • Vedenpää, Pia (1992)
  • Partanen, Pirkko (Helsingin yliopisto, 2009)
    This study aims to examine the operations and significance of the Klemetti Institute (Klemetti-Opisto) as a developer of Finnish music culture from 1953 to 1968 during the term of office of the Institute s founder and first director, Arvo Vainio. The Klemetti Institute was originally established as a choir institute, but soon expanded to offer a wide range of music courses. In addition to providing courses for choir leaders and singers, the Institute began its orchestral activities as early as the mid-1950s. Other courses included ear training seminars as well as courses for young people s music instructors and in playing the kantele (a Finnish string instrument) and solo singing. More than 20 types of courses were offered over the 16-year period. The Klemetti Institute s courses were incorporated into the folk high school courses offered by the Orivesi Institute (Oriveden Opisto) and were organised during the summer months of June and July. In addition to funding based on the Folk High School Act, financial assistance was obtained from various foundations and funds, such as the Wihuri Foundation. This study is linked to the context of historical research. I examine the Klemetti Institute s operations chronologically, classifying instruction into different course types, and analyse concert activities primarily in the section on the Institute s student union. The source material includes the Klemetti Institute archives, which consist of Arvo Vainio s correspondence, student applications, register books and cards, journals and student lists, course albums and nearly all issues of the Klemettiläinen bulletin. In addition, I have used focused interviews and essays to obtain extensive data from students and teachers. I concentrate on primary school teachers, who accounted for the majority of course participants. A total of more than 2,300 people participated in the courses, nearly half of whom took courses during at least two summers. Primary school teachers accounted for 50% to 70% of the participants in most courses and constituted an even larger share of participants in some courses, such as the music instructor course. The Klemetti Institute contributed to the expansion throughout Finland of a new ideal for choral tone. This involved delicate singing which strives for tonal purity and expressiveness. Chamber choirs had been virtually unheard of in Finland, but the Klemetti Institute Chamber Choir popularised them. Chamber choirs are characterised by an extensive singing repertoire ranging from the Middle Ages to the present. As the name suggests, chamber choirs were originally rather small mixed choirs. Delicate singing meant the avoidance of extensive vibrato techniques and strong, heavy forte sounds, which had previously been typical of Finnish choirs. Those opposing and shunning this new manner of singing called it ghost singing . The Klemetti Institute s teachers included Finland s most prominent pedagogues and artists. As the focused essays, or reminiscences as I call them, show, their significance for the students was central. I examine extensively the Klemetti Institute s enthusiastic atmosphere, which during the early years was characterised by what some writers described as a hunger for music . In addition to distributing a new tonal ideal and choir repertoire, the Klemetti Institute also distributed new methods of music education, thus affecting the music teaching of Finnish primary schools, in particular. The Orff approach, which included various instruments, became well known, although some of Orff s ideas, such as improvisation and physical exercise, were initially unfamiliar. More important than the Orff approach was the in-depth teaching at the Klemetti Institute of the Hungarian ear training method known as the Kodály method. Many course participants were among those launching specialist music classes in schools, and the method became the foundation for music teaching in many such schools. The Klemetti Institute was also a pioneer in organising orchestra camps for young people. The Klemetti Institute promoted Finnish music culture and played an important role in the continuing music education of primary school teachers. Keywords: adult education, Grundtvigian philosophy, popular enlightenment, Klemetti Institute, Kodály method, choir singing, choir conducting, music history, music education, music culture, music camp, Orff approach, Orff-Schulwerk, Orivesi Institute, instrument teaching, free popular education, communality, solo singing, voice production
  • Kontkanen, Tiina (2014)
    Maisterintutkielma oli osa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) Kehitystä naudanlihantuotantoon -hanketta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää valkuaistäydennyksen merkitystä maitorotuisten sonnien kokoviljasäilörehuruokinnassa. Kokoviljasäilörehun käytöllä olisi mahdollista alentaa nautatilojen rehuntuotantokustannuksia. Puhtaasta viljakasvustosta korjattu kokoviljasäilörehu sisältää tavallisesti raakavalkuaista jopa alle 100 g/kg ka. Kokoviljasäilörehulla ruokittujen sonnien dieetissä suositellaan käytettäväksi valkuaistäydennystä.Lihanautojen lisäkasvun ja rehun hyväksikäytön kannalta optimaalinen valkuaistäydennys ei ole kuitenkaan täysin selvillä. Koe alkoi tammikuussa 2012 ja loppui helmikuussa 2013. Kokeessa oli 36 maitorotuista (ay, hol) sonnia, jotka kokeen alkaessa olivat keskimäärin 217 vuorokauden ikäisiä ja painoivat 265 kg. Sonnit jaettiin yhdeksään neljän eläimen blokkiin (7 ay-, 2 hol-blokkia), joista ne arvottiin neljään eri koeruokintaan. Koeryhmien 1 - 3 sonnit saivat vapaasti seosrehua, jossa oli kokoviljasäilörehua 60 % kuiva-aineesta (ka) ja litistettyä ohraa 40 % ka:sta. Koeryhmä 1 (KV) ei saanut valkuaistäydennystä. Koeryhmässä 2 (KVR) valkuaislisänä oli rypsitiiviste, jonka annostelumäärä oli 620 g/eläin/vrk. Koe-ryhmässä 3 (KVRU) valkuaislisänä oli rypsipohjainen ureatiiviste, jonka annostelumäärä oli 480 g/eläin/vrk. Koeryhmä 4 oli kontrolliryhmä (N), jonka vapaasti saama seosrehu sisälsi hyvälaatuista nurmisäilörehua 60 % ka:sta ja litistettyä ohraa 40 % ka:sta, mutta ei valkuaistäydennystä. Jotta koeryhmien väkirehuprosentti säilyi samana, ryhmille 1 ja 4 annettiin 500 g/vrk litistettyä rehuohraa käsin. Rehujen syönti määritettiin punnitsemalla sonnin saama rehuannos sekä rehujäännös päivittäin. Sonnien kasvua seurattiin punnitsemalla eläimet kuukausittain. Ruokintojen näennäinen in vivo -sulavuus määritettiin kaikilta sonneilta kerran kokeen aikana käyttäen happoon liukenematonta tuhkaa (AIA) merkkiaineena. Sonnit teurastettiin kahdessa erässä joulukuussa 2012 ja helmikuussa 2013. Sonnit olivat teurastettaessa noin 562 vuorokauden ikäisiä. Molemmat säilörehut olivat käymislaadultaan hyviä. Nurmisäilörehun keskimääräinen in vitro –sulavuus oli hyvä (D-arvo 678 g/kg ka), mutta kokoviljasäilörehussa se oli selvästi huonompi (623 g/kg ka). Nurmisäilörehun raakavalkuaispitoisuus oli suurempi (151 g/kg ka) verrattuna kokoviljasäilörehuun (105 g/kg ka). Kokeessa ei todettu eroja eri ruokintaryhmien karkearehun syönnissä eikä kuiva-aineen kokonaissyönnissä. Runsaammasta energian saannista johtuen N-ryhmän sonnien päivä- ja nettokasvu oli muita sonneja nopeampaa (p<0,07 ja p<0,03). Valkuaistäydennys ei vaikuttanut KV-ruokintojen kasvutuloksiin. Ruokinta ei vaikuttanut sonnien teurasprosenttiin, mutta N-ryhmän sonnien lihakkuus oli muita sonneja parempi ja ne olivat rasvaisempia (p<0,06 ja p<0,003). KV-ruokintojen teurastulokset eivät poikenneet toisistaan. N-ryhmän sonnien rehun hyväksikäyttö oli tehokkaampaa verrattuna KV-ryhmän sonneihin, mutta KV-ruokintojen välillä ei ilmennyt eroja. Siten korvaamalla hyvälaatuista nurmisäilörehua kokoviljasäilörehulla, syntyy eroja sonnien kasvu- ja teurastuloksiin sekä rehun hyväksikäyttöön siitäkin huolimatta, että kokoviljasäilörehuun lisättäisiin valkuaista. Valkuaisen laadulla ei ole vaikutusta kokoviljaa saaneiden sonnien tuotantotuloksiin. Ruokinnoilla ei ollut kuitenkaan merkitsevää vaikutusta sonneista saatavaan teurastiliin. Naudanlihantuotannon taloudelliseen tulokseen vaikuttaa teurastilin lisäksi myös eläinten rehun kulutus, kasvatusaika, rehujen tuotantokustannukset ja hinnat. Siten pelkän teurastilin perusteella ei voida sanoa, mikä kokeen ruokinnoista olisi taloudellisesti edullisin vaihtoehto. Kokoviljasäilörehuruokinnoilla saavutettiin tässä tutkimuksessa verrattain hyvät kasvutulokset (nettokasvu keskimäärin 618 g/pv), mikä osoittaa kokoviljasäilörehun olevan varteenotettava vaihtoehto lihanautatilan rehuviljelyssä.
  • Palomäki, Heli (2011)
    Koksibit ovat tulehduskipulääkkeitä, jotka estävät enemmän syklo-oksygenaasi 2:sta (COX-2) kuin syklooksygenaasi 1:stä (COX-1). Syklo-oksygenaasientsyymistä tunnetaan kolme isoentsyymiä, COX-1, COX-2 ja COX-3. COX-1 on rakenteellinen, jota esiintyy mm. endoteeleillä, verihiutaleissa ja munuaisissa. Sen tuottamat prostanoidit huolehtivat monista fysiologisista toiminnoista, kuten verihiutaleiden aggregaatiosta, mahan limakalvon suojaamisesta sekä munuaisten verenkierrosta. COX- 2 on pääosin tulehdustiloissa ja neoplasioissa indusoituva, mutta sitä on myös rakenteellisena etenkin munuaisissa, suolistossa, keskushermostossa ja lisääntymiselimissä. Tulehdustiloissa ja vaurioissa COX-2:n aktivoituessa syntyvät prostaglandiinit mm. herkistävät vapaita hermopäätteitä kivulle ja lisäävät vaurioalueen verenkiertoa, mikä näkyy ja tuntuu punoituksena ja kuumotuksena. COX-3:n koodaama proteiini poikkeaa paljon COX-1:n ja COX-2:n proteiineista, eikä sillä näyttäisi olevan syklooksygenaasiaktiivisuutta. COX-1:n ja COX-2:n rakenteellisten erojen ansiosta on pystytty kehittämään COX-2 selektiivisempiä tulehduskipulääkkeitä eli koksibeja. Alussa uskottiin, että COX-1:n säästymisen vuoksi koksibit aiheuttaisivat vähemmän sivuvaikutuksia ja niiden kipua lievittävä vaikutus olisi parempi kuin perinteisillä tulehduskipulääkkeillä. Ruuansulatuskanavan osalta koksibit ovatkin turvallisempia kuin ei-selektiiviset tulehduskipulääkkeet, mutta COX-2:n rakenteellisen ilmentymisen johdosta etenkin munuaisiin ja maksaan kohdistuvia sivuvaikutuksia esiintyy edelleen. Ihmisillä todettuja verenkierto-elimistöön kohdistuvia sivuvaikutuksia ei ole kuitenkaan tavattu eläimillä. Koksibeja alkoi tulla markkinoille eläimille 2000-luvun puolivälissä. Tätä kirjoittaessa Euroopassa firokoksibista on myyntiluvallinen valmiste koirille ja hevosille, robenakoksibista koirille ja kissoille ja mavakoksibista koirille. Kaikilla näillä on käyttöindikaatio nivelrikkoon liittyvän kivun ja tulehduksen hoitoon. Lisäksi firokoksibia ja robenakoksibia saa käyttää ortopedisen tai pehmytosakirurgisen toimenpiteen jälkeisen kivun ja tulehduksen lievittämiseen. Oikeilla hoitoannoksilla ja hoitoajoilla annettuna kaikki nämä ovat tehokkaita ja turvallisia kipulääkkeitä eläimille. Koksibeja ei suositella potilaille, joilla on munuaisten, maksan tai sydämen vajaatoiminta, sillä koksibit voivat heikentää näiden toimintaa edelleen. Käyttöä ei myöskään suositella potilaille, jotka kärsivät alhaisesta verenpaineesta tai veritilavuudesta tai saavat nesteenpoistolääkkeitä, koska tällöin riski munuaisvaurioille kasvaa. Koksibeja ei saa käyttää potilailla, joilla on ruuansulatuskanavan haavauma tai ruuansulatuskanavaan liittyviä oireita, eikä niitä saa käyttää yhdessä muiden tulehduskipu-lääkkeiden tai kortikosteroidien kanssa, koska yhdessä ne lisäävät riskiä ruuansulatuskanavan haavaumille. Lisätutkimuksia koksibeista kuitenkin vielä kaivattaisiin. Etenkin mavakoksibi aiheuttaa paljon kysymyksiä turvallisuudesta pitkän puoliintumisaikansa johdosta. Myös firokoksibin tehoa ja turvallisuutta ähkyhevosilla tulisi tutkia lisää. Alustavien tutkimusten perusteella firokoksibi saattaisi olla jopa fluniksiinimeglumiinia parempi vaihtoehto etenkin ohutsuoliperäisten ähkyjen hoitoon, sillä firokoksibi ei näyttäisi hidastavan ohutsuolen limakalvovaurion paranemista kuten fluniksiinimeglumiini.
  • Grönholm, Kirsti (1976)
  • Immo, Eeva (2003)
  • Harju, Katariina (2009)
    Tutkielmassa tarkastellaan parisuhdeväkivallan esityksiä naistenlehdissä. Sen tarkoitus on selvittää, minkälaisia sukupuolten valtasuhteita naistenlehtien parisuhdeväkivaltaa käsittelevät artikkelit luovat. Tutkielma tarkastelee valtaa kamppailuna. Se tarkastelee sekä vallan rakenteita että vallan liikkumista. Se keskittyy kielessä käytävään valtakamppailuun ja etsii siitä vallitsevia käsityksiä ja niitä haastavia malleja. Keskeisiä lähteitä tässä ovat feministinen väkivaltateoria, erityisesti patriarkaattiteoria, ja Michel Foucault n ajatukset vallasta. Muita keskeisiä tutkielman lähteitä ovat Suvi Keskinen, Marita Husso, Arto Jokinen ja Minna Nikunen. Tutkimuksen aineistona on 34 eri naistenlehdistä poimittua artikkelia vuosilta 2006-2009. Aineisto on kerätty käyttäen BTJ Finland Oy:n Aleksi-tietokantaa, joka sisältää kotimaisia aikakaus- ja sanomalehtijuttuja. Tutkimusmenetelmänä on käytetty kriittistä diskurssianalyysia. Siinä on keskitytty erityisesti väkivallan osapuolten toimijuuksien paikantamiseen. Tutkielma paikantaa parisuhdeväkivallan uhrille ja tekijälle annettuja toimijuuksia suhteessa sukupuoliin. Keskinen kysymys on, kuka väkivallan todellisena uhrina nähdään. Näiden toimijuuksien avulla naistenlehdistä on löydetty neljä diskurssia: väkivaltaista naista ymmärtävä diskurssi, väkivaltaisen naisen ja miesuhrin yhteiskunnan uhrina näkevä diskurssi, naisuhria voimauttava diskurssi sekä perheongelman diskurssi. Tutkimuksen keskeisin tulos on se, että naistenlehdet sekä haastavat että tukevat väkivallan valtaa - sekä miesten että naisten. Kun nainen on väkivallan tekijä, häntä ymmärretään ja tuetaan. Naisten väkivaltaisuus selitetään ulkopuolisilla tekijöillä niin, että naista voidaan edelleen pitää pohjimmiltaan rauhanomaisena. Väkivalta ei silloin näyttäydy yhtä vakavana. Väkivallan uhrina naiselle tarjotaan aktiivista toimijuutta, jossa hän vastustaa väkivaltaa. Naistenlehdet näyttävät tukevan naista sekä tekijänä että uhrina. Tämä liittynee lehtien genreen: ne kohdistavat huomionsa naisiin, eikä niiden luonteeseen ei sovi ankara tuomitsevuus. Toisaalta miesten tekemää väkivaltaa ei nosteta yhteiskunnallisena ongelmana yhtä voimakkaasti esiin kuin naisten väkivaltaa. Kun naisten väkivaltaa ihmetellään, syytä miehen väkivallalle ei kysytä sitä pidetään luonnollisena. Aineistossani mies pääsee ääneen vain uhrina, ei tekijänä. Miehen väkivaltaan ei suhtauduta ymmärtävästi, ja miestekijä näytetään naistekijää vahvemmin väkivallan syyllisenä. Kaiken kaikkiaan molempien väkivalta tuomitaan.
  • Pajula, Mari Kaarina (2001)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli saada tietoa ongelmapelaamisesta läheisten näkökulmasta. Kiinnostukseni kohteena ovat olleet ongelmapelaamisen vaikutukset läheisiin, läheisten kokema avuntarve ja läheisten tulkinnat pelaamisesta ja elämästään pelaajan lähellä. Tutkimukseni on ensimmäinen aiheeseen syvällisesti perehtyvä akateeminen tutkimus ja se on toteutettu Sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta. Tutkimusta varten olen tehnyt teemahaastattelun kuudelletoista ongelmapelaajan läheiseksi itsensä määrittelevälle henkilölle. Analyysissä olen aineistosta löytämieni keskeisten teemojen avulla selvittänyt läheisenä olon luonnetta, prosessia ja pelaamisen vaikutuksia läheiseen. Lisäksi olen diskurssianalyyttista orientaatiota ja menetelmiä soveltaen etsinyt aineistosta keskeisiä läheisenä oloon liittyviä tulkintakehyksiä ja niihin pohjautuvia subjektipositioita. Tutkimuksen perusteella ongelmapelaajan lähellä eläminen määrittää vahvasti läheisen elämää. Ongelmapelaamista määriteltäessä ja tulkittaessa sekä sen yhteiskunnallisia vaikutuksia arvioitaessa tulisikin mielestäni vahvemmin huomioida sen vaikutukset yksilön ulkopuolelle. Vaikutukset fyysisellä, psyykkisellä, taloudellisella ja sosiaalisella ulottuvuudella ovat kaikki merkityksellisiä ja vahvasti kytkeytyneet toisiinsa. Läheisenä olo on ennen kaikkea prosessi, ja siinä voi erotella erilaisia vaiheita. Olen tutkimuksessani jakanut läheisenä olon kuuteen vaiheeseen: epätietoisuus, ongelman paljastuminen, akuutti puuttuminen, vastuun kantaminen, tilanteen ratkaisu ja toipuminen. Läheisten puheessa esiintyi erilaisia tulkintoja ongelmapelaamisesta ja nämä tulkinnat olivat yhteydessä läheisen subjektipositioihin. Erilaisten tulkintojen kautta läheisten joskus ristiriitaiseltakin tuntuva käyttäytyminen tuli ymmärrettäväksi ja oikeutetuksi. Läheiset tulkitsivat ongelmaa, omaa rooliaan ja sosiaalista verkostoa poikkeuksetta monessa eri tulkintakehyksessä. Erilaiset tulkinnat painottuivat ajallisesti eri tavoin; eri läheisenä olon vaiheissa painottuivat erilaiset tulkinnat. Moniselitteisyys ongelman kuvaajana toimi eräänlaisena metakehyksenä, joka mahdollisti erilaisten ristiriitaisten tulkintojen ja toimintojen yhteensovittamisen. Pelaamista tulkittiin aineistossa kontekstista riippuen sairaudeksi, riippuvuudeksi ja oireeksi. Nämäkin kehykset olivat laajoja, ja niiden sisällä kehyksen eri puolien painottaminen mahdollisti monta erilaista toimintamallia ja positiota. Perheellisillä yhdeksi olennaiseksi tekijäksi muodostui se, kuinka paljon tulkinnoissa painottui familistinen kehys suhteessa individualistisempaan tulkintaan. Kärjistettynä familistisen kehyksen sisällä ongelma on perheen tai parisuhteen yhteinen, kun taas päinvastainen individualistinen tulkinta yksilöistää ongelman. Läheiset ovat tällä hetkellä jonkin verran mukana ongelmapelaajien tukemisessa ja hoidossa, mutta läheisten omaan tilanteeseen keskittyvän hoidon kehittäminen näyttäytyi tarpeellisena. Läheisenä oloa voi tarkastella selviytymisen näkökulmasta tai läheisriippuvuustulkintaan pohjautuvasta sairausnäkökulmasta. Tutkimuksessani on korostunut selviytymisen näkökulma, mutta tulkintojen ääripäitä tulisi välttää; ongelmapelaajan läheisenä olo on monitasoinen ilmiö ja läheiset ryhmänä heterogeeninen.
  • Volotinen, Katariina (2012)
    Kolinergiset α6*-nikotiinireseptorit ovat kiinnostavia, koska ne liittyvät mahdollisesti Parkin-sonin tautiin ja nikotiiniriippuvuuteen. Ionikanavina toimivat nikotiinireseptorit ovat muodos-tuneet viidestä alayksiköstä, jotka esiintyvät erilaisina yhdistelminä. α6-alayksikköä sisältävät nikotiinireseptorit sijaitsevat presynaptisesti ja säätelevät dopamiinin vapautumista dopaminer-gisessä hermopäätteessä. α6*-nikotiinireseptorit ovat keskittyneet vain tietyille aivoalueille ja niitä esiintyy runsaasti dopaminergisissä hermosoluissa. α6*-nikotiinireseptoreita on erityisesti mesolimbisen ja nigrostriataalisen hermoradan dopaminergisissä hermosoluissa. Lisäksi niitä on paljon näkemiseen liittyvillä aivoalueilla. Nikotiini toimii asetyylikoliinin tavoin aktivoimal-la α6*-nikotiinireseptoreita, mikä johtaa dopamiinin vapautumiseen hermopäätteessä. α6*-nikotiinireseptoreiden sijainnin, määrän ja toiminnan tutkimisessa on käytetty apuna muun mu-assa niille selektiivisiä antagonisteja, saalistavista merietanoista peräisin olevia α-konotoksiineja, erityisesti α-konotoksiini MII:ta. Nigrostriataalisella hermoradalla, joka ulottuu substantia nigrasta striatumiin, α6*-nikotiinireseptorit voivat vaikuttaa liikkeen säätelyyn. Ni-kotiini vapauttaa dopamiinia nigrostriataalisen hermoradan päätepisteessä, striatumissa, mikä voi lisätä liikeaktiivisuutta. Nikotiinilla on havaittu olevan hyödyllisiä vaikutuksia Parkinsonin taudin eläinmalleissa, mutta Parkinsonin tautipotilailla nikotiinihoidosta saadut tutkimustulok-set ovat ristiriitaisia ja puutteellisia. α6*-nikotiinireseptoreille voitaisiin kehittää selektiivisiä agonisteja, joiden avulla lääkehoito voitaisiin kohdentaa paremmin ja vältyttäisiin mahdollisilta haittavaikutuksilta. Tupakanvieroitukseen tarvittaisiin lisää uusia selektiivisiä lääkehoitoja, joilla olisi hyvä hoitomyöntyvyys ja mahdollisimman vähän haittavaikutuksia. Mesolimbinen hermorata, joka ulottuu ventraaliselta tegmentaalialueelta nucleus accumbensiin, liittyy riippu-vuuden syntyyn. Nikotiinin vaikutukset välittyvät VTA:n kautta nucleus accumbensiin, jossa vapautuu dopamiinia. Osa nikotiinin vaikutuksista välittyy myös presynaptisten α6*-nikotiinireseptorien kautta. Selektiivisistä α6*-nikotiinireseptoreiden antagonisteista voisi olla hyötyä nikotiiniriippuvuuden hoidossa, sillä niiden vaikutus vastaisi osittaisagonistin vaikutus-ta. α-konotoksiini PIA:n vaikutuksia nikotiinin aiheuttamaan dopamiinin vapautumiseen tutkittiin in vivo mikrodialyysimenetelmällä. α-konotoksiini PIA saalistavasta merietanasta eristetty se-lektiivinen α6*-nikotiinireseptoreiden antagonisti. Tutkimuksessa käytettiin vapaana liikkuvia urospuoleisia Wistar-rottia. Tutkimuksen kohteena olevat aivoalueet olivat striatum ja nucleus accumbens. Rotille asennettiin anestesiassa ohjauskanyyli joko striatumiin tai nucleus accum-bensiin stereotaktisen laitteen avulla. Mikrodialyysikokeessa koetinten tasapainotuksen jälkeen kerättiin perustason näytteet ja pistettiin saliini tai nomifensiini tai vaihdettiin Ringer-ruiskun tilalle α-konotoksiini PIA-ruisku. Puolen tunnin päästä pistettiin saliini tai nikotiini ja vaihdet-tiin Ringer-ruisku takaisin. Näytteitä kerättiin 15 minuutin välein yhteensä 5,5 tuntia. Lopuksi aivot otettiin talteen ja niistä tehtyjen aivoleikkeiden avulla tarkastettiin koetinten paikat. Mik-rodialyysinäytteistä määritettiin HPLC-menetelmällä dopamiinin ja sen metaboliittien DO-PAC:n ja homovaniliinihapon sekä koejärjestelyssä oletettavasti muuttumattomana pysyvän 5-HIAA:n pitoisuudet. Koejärjestelyssä päätettiin käyttää tutkittavien aivoalueiden dopamiinipi-toisuuden nostamiseen nomifensiinia, joka estää dopamiinin takaisinottoa hermopäätteissä. Kä-sittelyryhminä olivat saliini-saliini (n=striatum ja nucleus accumbens, 8+7), saliini-nomifensiini (n=8+4), saliini-nikotiini (n=3+4), nomifensiini-nikotiini (n=10+13) ja nomifensiini-nikotiini-α-konotoksiini PIA (n=8+5). Rottia jouduttiin hylkäämään eri syistä joko ennen mikrodialyysia, mikrodialyysin aikana tai sen jälkeen. Rottia hylättiin yhteensä 70 kpl. Tilastollisessa analyy-sissä tutkittujen käsittelyiden tai aivoalueiden välille ei saatu merkitseviä eroja, koska eläinten välinen hajonta oli liian suurta. Silmämääräisesti nomifensiini-nikotiinikäsittely nosti striatumin ja nucleus accumbensin dopamiinipitoisuuksia. α-konotoksiini PIA näytti estävän dopamiinin vapautumista striatumissa ja nucleus accumbensissa, mutta erot nomifensiini-nikotiinikäsittelyyn eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. AUC-arvolla mitattuna α-konotoksiini PIA esti dopamiinin vapautumista striatumissa 39,6 % ja nucleus accumbensissa 31,3 %. Aivoalueiden välillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja.
  • Brady, Joanna (2000)
    Tutkielman tarkoituksena on eritellä kollektiivisesta muistista käytyä keskustelua. Kollektiivisen muistin käsite lähtee ajatuksesta, että muistomme eivät ole ainoastaan henkilökohtaisia. Näkemys korostaa muistin sosiaalisia aspekteja. Tämän teoreettisen viitekehyksen puitteissa tarkastellaan Suomen tataariyhteisöä. Suomen tataareja käsittelevässä osuudessa hahmotellaan yhteisön kollektiivisen muistin ilmenemismuotoja ja kollektiivisen ja yksilöllisen muistin välistä suhdetta. Primääriaineisto koostuu puolistrukturoiduista haastatteluista, tv-dokumenteista ja valokuvista. Analyysimenetelmät ovat kvalitatiivisia. Tataarien etninen identiteetti koostuu ainakin seuraavista tekijöistä: tataarinkieli, uskonto, ruoka- ja musiikkiperinne, yhteinen historia, yhteinen syntyperä. Tutkielmassa käsitellään etniseen identiteettiin liittyviä kysymyksiä yhteydessä kollektiiviseen muistiin. Tataarit ovat eri aikakausina identifioituneet eri alueisiin. Poliittinen tilanne on vaikuttanut kollektiiviseen muistiin. Eri aikoina menneisyys nähdään eri tavoin; korostukset muuttuvat nykyhetken tilanteen mukaan. Yhteiset muistot koetaan usein eräänä identiteetin lähteenä. Etenkin vähemmistöjen ollessa kyseessä, kollektiivisen muistin merkitys usein korostuu etnisen identiteetin vahvistajana. Muisti välittyy sukupolvilta toisille mm. perhekertomusten ja valokuvien avulla. Perhekertomukset lisäävät perheenjäsenten tunnetta yhteenkuuluvuudesta. Perheen rooli kollektiivisen muistin välittäjänä ja säilyttäjänä on keskeinen Suomen tataarien tapauksessa. Perheissä kulkevien kertomusten lisäksi valokuvat ovat tärkeänä apuna muistamisessa. Perheenjäsenet ja sukulaiset, joita ei välttämättä ole koskaan tavattu, muistetaan valokuvien kautta. Sukupotrettien avulla hahmottuvat sukulinjat samalla tavoin kuin sukupuissa. Tärkeitä kirjallisuuslähteitä ovat olleet Maurice Halbwachsin On Collective Memory (1992), Paul Connertonin How Societies Remember (1989), Antero Leitzingerin (toim.): Mishäärit – Suomen vanha islamilainen yhteisö (1996) sekä Azade-Ayse Rorlichin The Volga Tatars. A Profile in National Resilience (1986).