Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 9240-9259 of 25284
  • Juselius, Tiina (2008)
    Koagulaasinegatiiviset stafylokokit (KNS) aiheuttavat noin puolet Suomen subkliinisistä utaretulehduksista. Ne ovat hiehoilla ja ensikoilla yleisempiä kuin usean kerran poikineilla lehmillä. Ne saattavat persistoida utareessa pitkään ja aiheuttaa maidon somaattisten solujen pitoisuuden nousun. Myös utarekudoksen maidon tuotos vähenee KNS-infektion seurauksena, hiehoilla pysyvästi, joten tuottajalle aiheutuu KNS-infektiosta taloudellisia tappioita. Antibioottihoito tehoaa KNS-bakteereihin hyvin, mutta niiden aiheuttaman subkliinisen utaretulehduksen hoitoon antibiooteilla on suhtauduttu Pohjoismaissa varauksella, koska niiden on odotettu katoavan utareesta itsestään. Tutkimuksen tarkoitus oli Viikin koetilan karjan yhden lypsykauden kattavalla seurannalla selvittää, pysyvätkö KNS-bakteerit utarekudoksessa pitkään lypsykaudella ja mitkä bakteerilajit erityisesti pysyvät, sekä aiheuttaako KNS-infektio maidon somaattisten solujen pitoisuuden nousua. Karjan lehmien jokaisesta neljänneksestä otettiin maitonäytteet kaksi viikkoa ennen poikimista, poikimispäivänä ja sen jälkeen kerran kuukaudessa umpeutukseen tai lehmän poistoon saakka. Tutkimuksessa seurattiin 30 hiehon ja 52 monta kertaa poikineen lehmän utareterveyttä. Maitonäytteistä tutkittiin bakteerit perinteisin fenotyyppisin menetelmin, ja KNS-bakteerien lajit määritettiin tämän lisäksi genotyyppisellä AFLP (amplified fragment length polymorphism) –menetelmällä. Tutkimuksessa selvisi, että KNS-bakteerit olivat yleisimpiä umpi- ja poikimisaikaan otetuissa näytteissä, ja prevalenssi oli hiehoilla korkeampi kuin lehmillä. KNS-infektioista noin puolet persistoi neljänneksessä kolmesta kahteentoista kuukauteen, ja suurin osa infektioista pysyi koko lypsykauden loppuun saakka. Pitkäkestoisuus oli ensikoilla selvästi yleisempää kuin lehmillä. Yleisin laji tutkimuksessa oli S. chromogenes, joka myös aiheutti useimmin pitkäkestoisen infektion. Toiseksi yleisin laji ja persistoija oli S.simulans, ja muita usein löytyneitä KNS-bakteereja olivat mm. S. haemolyticus ja S. warneri. Nämä samat lajit, joita esiintyi eniten myös pysyivät useimmin pitkään neljänneksessä. Näin ollen lajista ei voi päätellä, tuleeko bakteeri persistoimaan vai katoaako se spontaanisti. Somaattisten solujen pitoisuus nousi vasteena KNS-tulehdukseen. Pelkkä poikimisenaikainen infektio nosti solupitoisuutta hetkellisesti, jolloin lypsykauden keskimääräinen solupitoisuus pysyi normaalin rajoissa. Myöhemmin lypsykaudella olleet ohimenevät tai pitkäkestoiset infektiot sen sijaan nostivat lypsykauden keskimääräisiä solupitoisuuksia huomattavasti. Koagulaasinegatiiviset stafylokokit siis aiheuttavat usein pitkäkestoista piilevää utaretulehdusta, jonka kestoa lajitasolle tyypittäminen ei paljasta. Ne myös nostavat solupitoisuutta, ja erityisesti pitkäkestoiset infektiot kohottavat koko lypsykauden keskimääräistä pitoisuutta, joten taloudellisesti ne olisi kannattavaa hoitaa antibiootein.
  • Erjala, Riikka (1996)
    Koagulaasinegatiiviset stafylokokit (KNS) ovat nykyään yleisiä utaretulehduksen aiheuttajia.Ne aiheuttavat useimmiten lievän tulehduksen, jossa maidon solupitoisuus nousee 2-3kertaiseksi, mutta myös kliinisiä utaretulehduksia esiintyy. Suomessa koagulaasinegatiivisten stafylokokkien osuus on uusimman kartoitustutkimuksen mukaan noin 50 % utaretulehduspatogeeneista ja niitä voidaan pitää tärkeimpinä subkliinisen utaretulehduksen aiheuttajina. Tutkimuksessa selvitettiin koagulaasinegatiivisten stafylokokkien epidemiologiaa. Vuonna 1994 otettiin Maatalouden tutkimuskeskuksen navetoissa Jokioisissa lehmistä sekäneljännesmaito- että ihonäytteitä (vedin, utare, selkä), ja poikimattomista hiehoista ihonäytteitä. Vuonna 1995 otettiin vuoden 1994 hiehoista sekä neljännesmaito- että ihonäytteet. Näytteet tyypitettiin lajitasolle käyttäen biokemiallista menetelmää ja STAPH-ZYM Rosco-pikatestiä. Lisäksi näytteistä tehtiin RAPD-PCR-ajo geneettisen sukulaisuuden selvittämiseksi. STAPH-ZYM Rosco osoittautui huonoksi menetelmäksi KNS-lajienerottelussa, sillä suurin osa lajeista jouduttiin merkitsemään yleisnimellä Staphylococcus sp ja vain 6,2% kannoista sai saman nimen kuin biokemiallisella tyypityksellä. Näin ollen näytteiden analysointi tehtiin biokemiallisen tyypityksen antamien lajinimien perusteella. RAPD PCR:ntulosten arviointi oli vaikeaa lukumäärältään vähäisten lajien kohdalla, mutta yleisimmillälajeilla, kuten S. chromogenes ja S. saccharolyticus, oli selvästi erotettava "fingerprint". Yleisimmät bakteerilajit olivat lähes samoja sekä vuosina 1994 että 1995. Vuoden 1994 lehmien iholla yleisimmät lajit olivat S. chromogenes (29,4%) ja S. saccharolyticus(19,6%), saman vuoden hiehoilla yleisiä olivat S. chromogenes (13,9%) ja S. hyicus(13,9%) ja vuoden 1995 hiehoilla S. chromogenes (40,0%) ja S. saccharolyticus (23,8%).Vuoden 1994 maitonäytteissä oli vähän KNS-kantoja ja suurin osa jouduttiin luokittelemaannimellä Staphylococcus sp. Vuoden 1995 maitonäytteissä yleisimmät lajit olivat S.chromogenes (24,3%) ja S. simulans (21,6%). KNS-kantojen B-laktamaasipositiivisuutta tutkittiin erikseen. Ihokannoissa oli 23-33% beeta-laktamaasia muodostavia kantoja. Maitonäytteistä löytyi vain 16% positiivisia kantoja.Tarkasteltaessa beeta-aktamaasipositiivisuutta lajikohtaisesti havaittiin sen olevan melkoyleistä S. chromogenes-lajilla ja harvinaista S. saccharolyticus -lajilla.
  • Saarela, Liisa (Helsingin yliopisto, 2014)
    In previous studies it has been found a connection between pupils’ school success and the quality of home-school partnership. The aim of this study is to map perceptions of parents of school-age children about home-school partnership. Furthermore this study will canvass practices of partnership that are practical or need to be improved from parents’ viewpoint. The theoretical framework of this study is made up of Epstein’s (1987, 1992, 1994) model overlapping spheres of influence and the six major types of partnership activities. The data of this study is collected via web-survey, which purpose was to map pupils and their parents’ viewpoints to support the improvement of basic education in the research city. The questionnaire was answered by 3859 parents and 1252 pupils. The survey consisted of background questions, structured questions and open-ended questions. This study is a mixed methods study which has both quantitative and qualitative part. At the quantitative part of the study the sum of the variables have been formed by factor analysis and then examined with different background variables using analysis of variance. Qualitative data is analyzed by deductive content analysis. Epstein’s (1992, 1994) six major types of partnership activities is used as a framework for analysis. At the end quantitative and qualitative part will integrate as meta-inferences. In this study parents’ perceptions of the interaction between home and school was positive. Also their knowledge about student welfare team was quite good. Parents’ view of home-school interaction was statistically significant related to pupil’s grade. The knowledge about student welfare team was statistically significant related to pupil’s grade, mother’s education and pupil’s support level. Partnership activities that belong to the basic obligations of school communication, for example informing and personal meetings, gathered both most compli-ments and most developmental proposals. Parents view home-school partnership important and they hope investment for its improvement.
  • Siniharju, Marjatta (Helsingin yliopisto, 2003)
  • Keskinen, Hanna (Helsingin yliopisto, 2006)
    The aim of this research is to study the boundary zone of home and work and the tensions people experience while reconciling home and work? How are the requirements of the family, the home and the work taken care of in everyday life? What kind of difficulties does the individual experience when reconciling home activities and job requirements together? What kind of activity policies have families created to ease the everyday life? What kind of goals and requirements do families feel behind the difficulties in adjusting home and work? What kind of changes would make the adjusting of home and work easier? The changing family life, everyday home activities and the changing Finnish working life are studied to describe the adjusting of home and work. In addition the boundary zone of home and work and its tensions are studied. 337 research persons who find reconciling home and work challenging were elected from different sectors of the working life. Research persons were gathered from the public, private and third sectors. The research material was gathered with a semi-structured qualitative questionnaire published in internet. Contents analysis was the analysis method of the research material. The tensions of adjusting home and work are various. Several activity systems meet on the boundary zone of home and work causing boundary zones to expand and tensions to increase and expand like a network. In the everyday life of an individual the boundary zone fades out and home and work overlap. Tensions can be examined as internal conflicts of the individual through the activity system of everyday life. Individuals balance between individualism and familism, feeling bad, suffering from lack of time and struggling with childcare organizing problems and inflexible employers. The solutions to reconciling home and work difficulties are situational. Often is the help of family and friends required without any solid solutions. The conflict of the goals, requirements and the reality is behind the problems as well as the tightening terms of the working life and its growing expectations. Change requests are proposed on the levels of individual, home, work and the society. Reconciling home and work is not only a challenge between the employee and the employer. It s a problem that needs multilateral solutions and changes on the levels of individual, home, work and society. The challenge remaining is to find out if it would be successful to take the everyday life as starting point to negotiate the reconciling of home and work and how the possible family, social and work political solutions appear in everyday life.
  • Vihavainen, Rosa (2004)
    Tutkielmassa tarkastellaan sosiaalisten ja demografisten tekijöiden vaikutusta asunnon omistamiseen ja niissä 1990-luvulla Suomen kaupunkiseuduilla tapahtunutta muutosta. Suomi on ollut 1950-luvulta lähtien kansainvälisesti vertailtuna poikkeuksellisen omistusasuntovaltainen maa, mutta 1990-luvun alussa siihen asti jatkunut omistusasumisen yleistyminen kääntyi laskuun. Tähän vaikutti asuntopolitiikan ja -markkinoiden muutokset, jotka näkyivät muun muassa hintojen nousuna ja vuokra-asuntojen tarjonnan lisääntymisenä. Asunnon hallintaperusteiden muutos liittyy myös laajempaan 1990-luvun yhteiskunnalliseen muutokseen. Tutkimuksessa kuvaillaan väestöryhmien välisiä eroja ja niiden muutoksia asunnon omistamisessa rekisteriaineiston avulla. Havaittuja eroja ja muutoksia selitetään elaboroimalla logistisella regressioanalyysilla. Havaintoyksikkönä ovat kaupunkiseuduilla vuosina 1990 ja 2000 asuneet 30–49-vuotiaat asuntokunnan viitehenkilöt. Lisäksi tutkitaan sosiaalisen taustan vaikutusta asunnon hallintaperusteeseen ja sen muutosta. Tätä tutkitaan analysoimalla huoltajan sosioekonomisen aseman vaikutusta 30–34-vuotiaiden asuntokunnan viitehenkilöiden asunnon hallintaperusteeseen. Huoltajan sosioekonominen asema -muuttujaa on käytetty vuosilta 1970 ja 1980 ja asunnon hallintaperustetta vuosilta 1990 ja 2000. Tutkimus osoittaa omistusasumisen jakautuvan väestöryhmittäisten erojen osalta kahteen toisistaan eroavaan luokkaan, asunto-osakkeen ja talon omistamiseen. Osakkeen omistaminen jakautui tasaisemmin eri väestöryhmien kesken, kun taas talon omistamisessa oli suurempia eroja ryhmien välillä. Talon omistajat olivat asunto-osakkeen omistavia vanhempia, he olivat useimmiten naimisissa ja heillä oli lapsia. Talon omistajat olivat myös osakkeen omistajia kouluttamattomampia, mutta silti suurituloisempia. Sosioekonomiselta asemaltaan talon omistajat olivat useimmiten yrittäjiä, osakkeen omistaminen taas oli yleisintä ylemmillä ja alemmilla toimihenkilöillä. Asuinalueiden välillä oli suurta vaihtelua varsinkin talon omistuksessa ja erot olivat kasvaneet 1990-luvulla. Talon omistaminen oli harvinaisinta Helsingin seutunnassa ja tyypillisintä pienempien kaupunkien seutukunnassa. Asunto-osakkeen omistaminen ja vuokralla asuminen taas oli yleisintä Helsingin seutukunnassa. Sosiaalisen taustan vaikutus omistusasumiseen oli pitkälti sama kuin oman sosioekonomisen aseman kohdalla, talon omistaminen oli yleisintä yrittäjien, osakkeen omistaminen taas ylempien toimihenkilöiden lapsilla. Vuonna 2000 vuokralla asuminen oli yleistynyt voimakkaimmin ylempien toimihenkilöiden lapsilla. Tutkimuksen mukaan väestöryhmien väliset erot asunnon omistamisessa olivat 1990-luvulla kasvaneet. Varsinkin talon omistaminen oli eriytynyt ja muuttunut entistä selkeämmin iältään vanhempien, pariskuntien, työssäkäyvien, suurituloisten ja korkeammin koulutettujen asumismuodoksi. Perheettömät ja yksinhuoltajat, työttömät, pienituloiset ja perusasteen koulutuksen saaneet olivat vuonna 2000 entistä harvemmin talon omistajia.
  • Vainio, Päivi (2002)
    Tutkielman kohteena ovat alle kouluikäisten lasten kokemukset kodista. Tarkoituksena on kuvata, miten lapset hahmottavat kotiaan paikkana: sekä kodin fyysisiä tiloja ja tavaroita että kodin abstraktimpia ulottuvuuksia ja kodin tuntua. Tutkielmassa etsitään vastausta kysymykseen, mikä tekee kodista lapselle elävän ja omaksi koetun paikan. Tutkielman teoreettinen viitekehys koostuu yhteiskunnallisesta lapsuuden tutkimusta käsittelevästä kirjallisuudesta ja aikaisemmista tutkimuksista, kotia ja asumista koskevista tutkimuksista sekä niistä humanistisen maantieteen alaan kuuluvista tutkimuksista, joissa on käsitelty paikkakokemuksia ja paikan merkitystä eletylle elämälle. Tutkielman empiirisen aineiston muodostavat neljän 4-6 -vuotiaan Helsingin kantakaupungissa asuvan lapsen yhteensä kahdeksan haastattelua. Tutkimusmenetelmät ovat laadullisia. Lasten haastatteluja analysoidessa tavoitteena on löytää niitä teemoja, jotka toistuvat lasten kotia koskevassa puheessa ja joiden avulla on mahdollista vastata tutkimuskysymykseen. Koti oli lapsille paikka, jossa he elivät jokapäiväistä arkeaan. Kodin arki ja siihen limittyvät toiminnat antoivat lasten kotielämälle muodon ja rakenteen: kodin tiloissa ja tavaroissa aika, paikka, toiminta ja ihminen kohtasivat. Koti oli myös suhteessa kodin ulkopuoliseen maailmaan. Kodista lähteminen ja kotiin palaaminen sekä kodin sijoittuminen sen välittömään ympäristöön olivat oleellinen osa lasten kotikokemusta. Lapset viettivät merkittävän osan arkipäivistään kodin ulkopuolella, jolloin kotiin palatessaan usein jo kerrostalon rappukäytävässä lapset kokivat olevansa kodissa. Erityisen vahvasti lasten haastatteluista nousivat esille kodin esineet. Esineiden avulla lapset hahmottivat, lukivat ja oppivat paikkaa omasta perspektiivistään. Konkreettisten esineiden avulla lapset pystyivät käsittelemään erilaisia abstrakteja käsitteitä, kuten aikaa, paikkaa ja kodin tuntua. Kodin tilat ja tavarat sekä näihin kytkeytyvät eletty ja elettävä arki, aistimukset, tunteet, muistot ja läheiset ihmissuhteet tekivät paikan tunnistettavaksi ja eläväksi. Koti ei ollut lapsille pelkkä asunto tai objektiivinen tila vaan paikka, johon he olivat luoneet omanlaisensa suhteen ja johon he olivat kiintyneet. Tällöin koti myös tuntui kodilta, elävältä ja omalta paikalta. Lapsia haastateltaessa vahvistui käsitys siitä, että myös pieniä lapsia voidaan haastatella ja kuulla heidän omaa elämäänsä koskevissa asioissa. Vaikka lasten haastattelemisessa on omat erityispiirteensä, niissä pätevät pitkälti samat perusperiaatteet kuin aikuisiakin haastateltaessa.
  • Sarantaus, Antti (2006)
    Tutkimuksessa tarkastellaan asunnottomien maahanmuuttajamiesten elämää, arjessa selviytymistä sekä tulevaisuuden suunnitelmia ja unelmia. Teoreettisia avainkäsitteitä ovat asunnottomuus, maahanmuuttajat, huono-osaisuus, syrjäytyminen ja integraatio. Tutkimusta varten on haastateltu seitsemää helsinkiläistä miestä. Kohderyhmä on valikoitunut siten, että osa miehistä asui asuntolassa ja osa tuttavien luona. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata asunnottomien maahanmuuttajamiesten arkea ja polkua asunnottomuuteen. Tarkoituksenani on selvittää, millaisia selviytymiskeinoja, voimavaroja ja resursseja miehillä on käytössään. Lisäksi olen selvittänyt asunnottomien maahanmuuttajamiesten tulevaisuuden odotuksia ja suunnitelmia. Miesten Suomeen tulon yhteisenä nimittäjänä voidaan pitää haavetta uudesta ja paremmasta elämästä. Elämä Suomessa ei ole kuitenkaan vastannut miesten kuvitelmia ja odotuksia. Keskimääräinen haastateltujen Suomessa asumisaika on noin kaksitoista vuotta. Suurin osa on kotoisin Afrikasta. Haastateltujen Suomeen tulon syyt vaihtelivat. Kolme miestä oli tullut Suomeen etsimään työtä, kaksi oli tullut turvapaikanhakijoina, yksi avioliiton takia ja yksi haastateltu oli tullut Suomeen inkerinsuomalaisena paluumuuttajana. Asunnottomuutta oli useimmiten kestänyt muutaman kuukauden. Miehet olivat menettäneet asuntonsa eri syistä. Muutama oli saanut häädön vuokravelkojen takia. Muita syitä asunnottomuuteen oli ollut avoero ja muutto Helsinkiin muualta maasta. Tutkimukseen osallistuneet miehet tekivät selvän eron itsensä ja muiden asunnottomien välille. Haastatellut korostivat muiden asunnottomien päihde- ja mielenterveysongelmia korostaen samalla omaa päihteettömyyttään ja terveyttään. Keskeiseksi aineistossa nousevat eri muodoissaan syrjintä ja arkipäivän rasismi. Miehet olivat joutuneet kokemaan Suomessa asuessaan työsyrjintää, nimittelyä ja fyysistä väkivaltaa. Pettymys elämään Suomessa korostuu monien miesten kertomuksissa. Miesten kokemukset asunnottomuudestaan ja omasta elämästään olivatkin pääsääntöisesti melko raskaita, eivätkä he kokeneet oloaan Suomessa tervetulleiksi. Miehet saivat voimia syrjintänsä vastustamiseen ja arjessa selviytymiseen sosiaalisista verkostoistaan, uskonnon- ja kulttuurin ylläpitämisestä. Miesten työuria Suomessa leimasi koulutusta vastaamattoman työn tekeminen ja työttömyys. Haastateltavat olivat hakeneet työtä aktiivisesti ja liittivät työn itsearvostukseen. Miehet halusivat tulla omillaan toimeen. Sosiaalitoimiston asiakkuutta ja toimeentulotuen saamista pidettiin nolona asiana. Aineistossa korostui miesten suuri halu pärjätä elämässään. Miehet uskoivat saavansa vuokra-asunnon Helsingin kaupungilta, vaikka olivat tietoisia pitkästä asuntojonosta. Haastateltujen asunnonhakua muilta asuntomarkkinoilta haittasi heikko toimeentulotaso ja yksityisten vuokranantajien vaatimat korkeat vuokrat ja takuuvuokrat. Haastateltuja on vaikea määritellä syrjäytyneiksi. Miesten asunnottomuus ja työttömyys eivät olleet kestäneet kuin muutamia kuukausia, eikä heillä ollut alkoholin väärinkäyttöä tai vakavia perheongelmia. Yhdelläkään miehellä ei ole suurta riskiä syrjäytyä pysyvästi yhteiskunnallisesta toiminnasta. Haastatellut eivät olleet yhteiskunnan ulkopuolella, vaan sen liepeillä, reunalla. Miehet eivät suunnitelleet tulevaisuuttaan kovin pitkälle. Ainoastaan yksi mies oli tehnyt päätöksen jäädä loppuelämänsä ajaksi Suomeen. Muiden haastateltujen tulevaisuutta koskevat suunnitelmat olivat epävarmuuden sävyttämiä ja tulevaisuus oli avoinna. Miehillä ei juuri ollut varsinaisia unelmia. Asunto ja työ olivat kaikkien toiveena.
  • Tuunanen, Taika (2014)
    Tutkielma käsittelee maahanmuuttajataustaisten, tarkemmin Somaliasta Suomeen muuttaneiden ihmisten asunnottomuutta Helsingissä. Perinteisesti asunnottomuus on ollut ilmiö, jonka ympärille on kiertynyt kokonainen sosiaalisten ongelmien kirjo, ja joka on kohdistunut etenkin päihde- ja mielenterveysongelmaisiin kantasuomalaisiin miehiin. Suomen monikulttuuristumisen myötä, asunnottomuus on kuitenkin saanut uusia puolia sekä piirteitä, ja se koskettaa yhä useammin maahanmuuttajataustaisia. Tutkimuksen päätavoitteina on pohtia tekijöitä, jotka aiheuttavat somalialaisten asunnottomuutta, sekä sitä, kuinka he arjestaan asunnottomina selviytyvät. Asunnottomien somalialaisten elämää on tässä tutkimuksessa pyritty ymmärtämään menemällä heidän luokseen asuntoloihin. Aineisto kerättiin haastattelemalla kymmentä somalialaista, jotka kaikki haastatteluhetkellä asuivat asunnottomille tarkoitetuissa asuntoloissa Helsingissä. Heidän yksittäisten kertomusten ja kokemuksellisuuden kautta, sekä olemassa olevaa kirjallisuutta hyödyntäen, aiheesta on pyritty luomaan temaattinen kokonaisuus, joka vastaa edellä esitettyihin tavoitteisiin. Työn tärkeitä teemoja ovat somalidiaspora Suomessa, maahanmuutto, yhteiskuntaan kiinnittyminen, muuttoliike sekä rasismi. Teoreettisia avainkäsitteitä ovat asunnottomuus, integraatio, diaspora sekä arki. Tutkimuksen mukaan somalialaisten asunnottomuus on valtaväestöön verrattuna erityyppistä. Somalialaisten asunnottomuus liittyy sosiaalisten ongelmien sijaan ennemminkin asunnon saantiin, ja laajemmin integraatioon sekä yhteiskuntaan kiinnittymiseen liittyviin ongelmiin. Taustalla vaikuttavat suomalaisen yhteiskunnan rakenteelliset, ulossulkevat tai syrjäyttävät mekanismit, jotka vaikeuttavat somalialaisten asunnonsaantia. Tällaisia mekanismeja ovat muun muassa asuntomarkkinoilla ja työelämässä koettu syrjintä ja rasismi, sekä turvapaikanhakijoiden hajasijoituspolitiikka. Oman kodin ja naapuruston puuttuminen ei kuitenkaan näytä aiheuttavan vakavia sosiaalisia ongelmia tai syrjäytymistä, sillä somalialaiset ankkuroituvat oman lähtökulttuurinsa arvoihin ja rakenteisiin, uskonnollisuuteen ja yhteisöllisyyteen, ja pitävät elämäänsä tätä kautta hallinnassa. Islam tuo konkreettisten tapojen lisäksi arkeen lohtua, ja on tärkeä yksilön identiteetin rakennuspalikka asunnottomuuden vaikeassa kokemuksessa. Asuntolassa itseä identifioidaan usein muslimiksi ja päihteettömäksi, jolloin erottaudutaan muista asuntolan asukkaista, ja yleisesti asunnottomuuteen liittyvästä leimaavuudesta. Myös omasta etnisestä yhteisöstä saadaan tukea, ja etenkin transnationaalisten suhteiden ylläpidon merkitys on suuri, osittain siksi, että ilman omaa kotia ja naapurustoa, sosiaalisten suhteiden muodostaminen ja niiden ylläpitäminen paikallisella tasolla voi olla hankalaa. Tutkimuksen mukaan, somalialaisten arkea asunnottomana määrittää vahvasti myös ryhdikkyys, joka ilmenee muun muassa urheilun, harrastusten, päihteettömyyden sekä itsestä että kodista (asuntolan huoneesta ja yhteisistä tuloista) huolehtimisen muodoissa. Siisteyden ja puhtaiden vaatteiden merkitys on suuri, josta kertoo muun muassa lukuisat puheenvuorot pyykkituvan tärkeydestä. Ryhdikkyys on saattanut olla elämäntapa jo aiemmin, mutta asunnottomuuden kokemuksen kautta, sen merkitys identiteetin ja arjen rakennuspalikkana näyttää kasvavan. Tutkimukseen osallistuneet eivät asunnottomuudesta huolimatta olleet yhteiskunnan ulkopuolella, vaan aktiivisia ja motivoituneita toimijoita. Näin ollen tutkimuksessa oletetaan, että somalialaisten asunnottomuuden hoitaminen olisi monessa suhteessa helpompaa kuin valtaväestön asunnottomuuden, johon usein liittyy sosiaalisten ongelmien yhteen kietoutuneisuutta. Tämän vuoksi valtaväestön asunnottomuuden ratkaisemiseksi ei useinkaan riitä pelkkä asunnon saaminen, vaan tarvitaan kokonaisvaltaisempaa tukea. Tutkimuksen perusteella tilanne ei somalialaisten osalta näytä olevan näin.
  • Hiltunen, Anette (2003)
    Tutkimukseni tavoitteena on yksilön arvojen sekä oikeudenmukaisuuden yhteyksien selvittämiseen. Tarkoituksena on kartoittaa, miten ihmiset arvelevat eri arvoja tärkeänä pitävien henkilöiden kokevan epäoikeudenmukaisuutta. Lisäksi on tarkoitus selvittää, ovatko kaikki Schwartzin arvotyyppien edustamat arvot relevantteja tutkittaessa epäoikeudenmukaisuutta työympäristössä. Kolmantena tavoitteena on tarkastella aineistoa siinä valossa, nouseeko siitä jotain uutta aikaisempaan oikeudenmukaisuus teoriaperinteeseen liittyvää, kun tarkastellaan oikeudenmukaisuutta arvorikkomusten kautta. Tutkimukseni teoreettisina viitekehyksinä toimii Schwartzin arvoteoria sekä jakava -, menettelytapojen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen oikeudenmukaisuus. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisesti fokusryhmähaastattelun avulla. Näihin haastatteluihin osallistui yhteensä 17 henkilöä. Analysoin aineiston kahdessa osassa. Ensimmäiseksi luokitin aineiston sisällönanalyysin avulla. Tämän jälkeen tarkastelin luokkia Schwartzin arvotypologian näkökulmasta teorialähtöisen analyysin tavoin. Aineistosta syntyi kuusi erilaista luokkaa, joista kolmea ensimmäistä kutsun pääluokiksi. Niissä epäoikeudenmukaisuutta koettiin tilanteissa, jotka liittyivät tiedon kulkuun organisaatiossa, etenemiseen uralla, kiitokseen työstä, ja luovuuden rajoitukseen. Pääluokkien lisäksi epäoikeudenmukaisuutta koettiin myös tilanteissa, jotka kytkettiin epätasapuoliseen kohteluun, empatiaan, työympäristön siisteyteen, sääntöjen rikkomiseen sekä rajoitettuihin toimintamahdollisuuksiin. Analyysin toisessa osassa yhdistin luokat Schwartzin arvotypologiaan. Typologian yksilökeskeiselle puolelle sijoittuvat luokat seuraavasti. Itseohjautuvuuden ja virikkeisyyden arvotyyppien arvoja tärkeänä pitävien ihmisen uskottiin kokevan epäoikeudenmukaisuutta, jos luovuutta rajoitettiin tai yrityksen sisäisessä tiedon kulussa oli ongelmia. Henkilö, jolle suoriutumisen ja vallan arvotyypin arvot ovat tärkeitä, arveltiin kaikissa ryhmissä kokevan epäoikeudenmukaisuutta silloin, kun joku muu saa kiitoksen hänen itsensä tekemästä työstä. Mielihyvän arvotyypin arvoja arvostavan henkilön uskottiin kokevan epäoikeudenmukaisuutta, jos hänen toimintamahdollisuuksia rajoitettiin. Tiukka taloudellinen tilanne, rutiinit, säännöt ja käskyt yhdistettiin epäoikeudenmukaisuuden kokemiseen. Yhteisökeskeisellä puolella korostuivat puolestaan seuraavat luokat. Universalismin ja hyväntahtoisuuden arvotyyppiparin arvoja kunnioittavan yksilön uskottiin kokevan erityisesti epäoikeudenmukaisuutta, jos häntä ei kohdeltu tasapuolisesti. Tämän lisäksi myös empatia, toisen puolesta koettu epäoikeudenmukaisuus nousi esiin tämän arvoparin kohdalla. Henkilö, jolle perinteiden ja turvallisuuden arvotyyppiparin arvot ovat tärkeitä, uskottiin kokevan epäoikeudenmukaisuutta, jos kollega eteni urallaan tai jos sääntöjä rikottiin tai jos työympäristön siisteyden ei huolehdittu. Päälähteet: Deutsch, M. (1985). Ditributive justice. A Social-Psychological Perpective. New Haven: Yale University Press. Folger, R. – Cropanzano, R. (1998). Organizational justice and human resource management. London: SAGE Publications Schwartz, S. H. (1992). Universals in the content and structure of values: theoretical advances and empirical tests in 20 countries. Teoksessa: Zanna M. P. (toim.): Advances in experimantal Social Psychology, vol 25. San Diego: Academic Press. Tuomi, J. (2002). Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Helsinki: Tammi.
  • Laine, Heidi (2012)
    Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten keisariajalla syntyneet suomenkielisen rahvaan edustajat kirjoittivat lapsuudestaan. Tutkielman aineisto koostuu seitsemän julkaistun omaelämäkerran ja kandenkymmenen julkaisemattoman omaelämäkerrallisen tekstin lapsuudenkuvauksista. Aineiston julkaistut kirjoittajat ovat niin kutsuttuja kansankirjailijoita, eli tavallisen rahvaan edustajia, jotka tuotannossaan kuvasivat suomalaista kansanelämää. Kansankirjailija-ilmiö eli kulta-aikaansa 1800-luvun lopulla vaipuakseen unohdukseen realistisen tyylisuunnan tultua muotiin kirjallisuudessa. Julkaisemattomien tekstien kirjoittajat ovat kansanihmisiä, joiden kirjoitusmotivaatiot vaihtelivat. Osa heistä lähetti tekstinsä julkaisemisen toivossa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle (SKS), jossa ne arkistoitiin ja unohdettiin. Toisten kohdalla kirjoitukset päätyivät arkistoihin jälkipolvien toimesta. SKS:n kirjallisuusarkistossa 2000-luvulla käynnistetty kartoitus toi nämä tekstit päivänvaloon ja tutkijoiden mielenkiinnon kohteiksi. Tutkielmassa kysytään, millaisia teemoja ja miten nämä kirjoittajat käsittelivät kertoessaan lapsuudestaan. Taustalla oletuksena on, että omaelämäkerrallisen kirjoittamisen voidaan katsoa heijastelevan kulloisenkin ajan sallittua ja soveliasta elämää. Lisäksi pohdinnan kohteena on se, miten julkaisemattomat ja julkaistut kirjoitukset eroavat toisistaan kuvatessaan keisariajan lapsuutta ja arkea. Tutkimuskysymystä lähestytään tutkielmassa aineistolähtöisesti. Menneisyyden ihmisten kokemuksiin ja arvotuksiin on suhtauduttava herkkyydellä anakronististen tulkintojen välttämiseksi. Tutkielmassa käytetyssä tutkimusmenetelmässä keskiössä ovat aineiston mikroluenta ja huolellinen kontekstualisointi. Aineistolähtöistä Grounded Theory -menetelmää on käytetty löyhänä metodisena viitekehyksenä. Aineistosta nousseet teemat on jaettu kolmeen analyysilukuun. Ensimmäisessä käsitellään ihmissuhteita, joista tärkeimmiksi nousevat suhteet vanhempiin. Seuraavassa pääluvussa käsitellään lapsuuden olosuhteita, eli kotikasvatusta ja kuria, köyhyyttä, sairauksia ja kuolleisuutta sekä lapsuuden ilonaiheita. Kolmannessa pääluvussa tarkastellaan yhteisöllisiä rakenteita, joihin kuuluvat työ osana lapsen arkea ja kasvua, sekä koulunkäyntiä. Teemoittelu on samalla osa tutkimuksen tuloksia. Julkaistujen ja julkaisemattomien tekstien välinen vertailu osoittaa niiden olevan teemoiltaan hyvin samanlaisia. Eroja löytyy lähinnä oikeakielisyydessä ja tekstin sujuvuudessa. Aineiston suppeuden vuoksi pitkälle menevien johtopäätösten tekeminen ei ole mandollista, mutta analyysin havaintojen pohjalta voi esittää muutamia spekulaatioita. Se, että julkaisemattomat kirjoitukset muistuttavat julkaistuja, voisi viitata siihen, että niiden kirjoittajat ovat tutustuneet kansankirjoittajien tuotantoon ja saaneet siitä vaikutteita. Heidän käsityksensä omaelämäkertagenrestä on myös saattanut olla selkeämpi, kuin tutkielman alussa on oletettu. Toisaalta voidaan myös ajatella, että vertailun tulos legitirnoi kansankirjailijoiden omaelämäkerrallisten tekstien käytön historiantutkimuksen aineistona. Julkaistujen ja julkaisemattomien omaelämäkerrallisten tekstien rinnakkainen käyttö puolustaa paikkaansa, sillä julkaistujen kirjoitusten tuodessa tarkasteluun syvyyttä, antavat julkaisemattomat kuvaukset sille avaruutta.
  • Perälä, Janne (2005)
    Tutkimuksen päätavoitteena oli selvittää koetun oikeudenmukaisuuden ja organisaatioon samastumisen välistä suhdetta. Tutkimuskysymykset ja -hypoteesit perustuivat koetun oikeudenmukaisuuden ja samastumisen tutkimuksen viimeaikaisimpiin kysymyksenasetteluihin ja teorioihin. Tärkeimpiä teoriataustoja olivat sosiaalisen identiteetin lähestymistapa (Tajfel & Turner 1979, Turner ym. 1987), organisaatioon samastumisen teoriat (Mael & Ashforth 1989; Haslam 2004) sekä ryhmäarvomalli jatkokehitelmineen (Lind & Tyler 1988; Tyler & Lind 1992; Tyler & Blader 2003). Tutkimuksessa pyrittiin myös selvittämään voiko organisaatioon samastuminen vaikuttaa koetun oikeudenmukaisuuden kokemuksiin viimeaikaisimman teoretisoinnin mukaisesti (Blader & Bobocel painossa). Tutkimusaineisto koostui Lapin rajavartioston rajajääkärikomppanian varusmiehistä (N = 109). Tutkimusote oli kvantitatiivinen. Tutkimusaineisto kerättiin seurantatutkimuksena kahdella kyselyllä elo-joulukuussa 2004. Tutkimuslomakkeen toimivuutta selvitettiin tekemällä testikysely tutkittua edeltävälle saapumiserälle kesäkuussa 2004. Tutkimuskysymyksiin pyrittiin etsimään vastauksia ja asetettuja tutkimushypoteeseja testaamaan pääasiassa lineaarisen regressioanalyysin avulla. Regressiomallit muodostettiin sekä poikkileikkausaineistoon että seuranta-aineistoon tukeutuen. Tutkimuksen keskeisin tulos oli se, että toisin kuin ryhmäarvomalli ennustaa, ei menettelytapojen oikeudenmukaisuus ollut tässä aineistossa yhteydessä samastumiseen. Tärkein samastumista ennustava muuttuja oli jakava oikeudenmukaisuus, joka oli tilastollisesti merkitsevässä lineaarisessa yhteydessä samastumiseen sekä poikkileikkausaineistoon että seuranta-aineistoon perustuvissa regressiomalleissa. Bladerin ja Bobocelin (painossa) esittämälle ajatusmallille samastumisen ja oikeudenmukaisuuden kokemusten välisestä positiivisesta suhteesta ei saatu seuranta-aineistosta tukea. Tärkeimmät lähteet: Ashforth, B & Mael F. 1989. Social identity theory and the organization. Academy of Management Review, 14, 20-39. Mael, F & Ashforth, B. (1995). Loyal from Day One: Biodata, Organizational Identification, and Turnover Among Newcomers. Personnel Psychology, 48, 309-333. Blader, S. L. & Bobocel, R. D. (painossa). Wanting is Believing: Understanding psychological processes in organizational justice by examining perceptions of fairness. Teoksessa S. Gilliland, D. Steiner, & K. Van den Bos (toim.), Research in Social Issues in Management: What Motivates Fairness in Organizations? Folger, R. & Cropanzano, R. (1998). Organizational Justice and Human Resource Management. Thousand Oaks, CL: Sage. Haslam, S. A. (2004). Psychology in Organizations. The Social Identity Approach. (2. uudistettu painos). Lontoo: Sage. Olkkonen, M. & Lipponen, J. (2005). Relationships between organizational justice, identification with the organization and the work-unit, and group-related outcomes. Organizational Behavior and Human Decision Processes, hyväksytty pienin muutoksin. Riketta, M. (2005). Organizational identification: A meta-analysis. Journal of Vocational Behavior, 66, 358-384. Tyler, T. R. & Blader, S. L. (2003). The Group Engagement Model: Procedural Justice, Social Identity, and Cooperative Behaviour. Personality and Social Psychology Review, 7 (4), 349-361.
  • Hyykky, Minna (2010)
    Tutkielmassa tarkasteltiin koetun oikeudenmukaisuuden ja epävarmuuden kokemisen yhteyttä organisaatioon samastumiseen ja työn imuun. Tutkimuksessa oletettiin, että koettu oikeudenmukaisuus ja vähäinen epävarmuus ennustavat organisaatioon samastumista ja työn imua. Lisäksi tutkittiin epävarmuuden hallinnan mallin oletusta siitä, että oikeudenmukaisuuden merkitys on erityisen suuri tilanteessa, jossa koetaan epävarmuutta. Tutkimuksen aineisto kerättiin kyselytutkimuksena työ- ja elinkeinoministeriön perustamisprosessista. Aineisto oli luonteeltaan seuranta-aineisto, ja aineistoa kerättiin syksyllä 2007 ja syksyllä 2008. Uusi organisaatio aloitti toimintansa vuoden 2008 alusta. Molempiin aineistonkeruisiin osallistui 159 vastaajaa. Analyysimenetelminä käytettiin hierarkkista regressioanalyysiä. Lisäksi interaktioiden jatkotarkastelussa tehtiin simple slope -analyyseja. Tutkimuksen tulokset tukivat osittain asetettuja hypoteeseja. Oletukselle koetun oikeudenmukaisuuden yhteydestä organisaatioon samastumiseen ja työn imuun saatiin osittaista tukea. Myös vähäinen epävarmuus ennusti organisaatioon samastumista ja työn imua. Lisäksi työjaon oikeudenmukaisuuden ja epävarmuuden interaktio oli merkitsevä niin organisaatioon samastumista kuin työn imua ennustettaessa. Jatkotarkastelussa havaittiin työnjaon oikeudenmukaisuuden olevan yhteydessä organisaatioon samastumiseen ainoastaan silloin, kun epävarmuutta oli koettu paljon. Työnjaon oikeudenmukaisuuden yhteys työn imuun havaittiin voimakkaammaksi silloin, kun epävarmuutta oli koettu paljon. Kaiken kaikkiaan tutkimus vahvisti aiempia havaintoja koetun oikeudenmukaisuuden merkityksestä organisaatioissa. Erityisesti tutkimuksen tulokset antavat viitteitä siitä, että jakavan oikeudenmukaisuuden merkitys voi olla suurempi kuin usein on ajateltu. Jakavan oikeudenmukaisuuden käsitteen tarkasteluun tulisikin tulevaisuudessa kiinnittää enemmän huomiota. Lisäksi merkittävänä voidaan nähdä koetun oikeudenmukaisuuden ja myönteisen työhyvinvoinnin eli työn imun välisen yhteyden havaitseminen. Aihe on tiettävästi melko vähän tutkittu, ja tässä tutkimuksessa yhteyden olemassaolosta saatiin viitteitä. Tutkimuksessa keskityttiin myönteisten organisatoristen tekijöiden tarkasteluun; organisaatioon samastumisen ja työn imun voidaan katsoa olevan sekä työntekijöiden että organisaation näkökulmasta toivottavia tekijöitä. Kaiken kaikkiaan tutkimuksen voidaankin katsoa kuvastavan myönteisen organisatorisen käyttäytymisen tutkimussuuntausta.
  • Tilev, Kristina (2006)
    Ylipainoisuus on merkittävä kansantauti niin Suomessa kuin monissa muissakin länsimaissa. Työelämässä ylipainoisuus on ongelma siksi, että se lisää sairauslomien määrää ja ennenaikaiselle eläkkeelle siirtymistä. Myös itse työelämä aiheuttaa ongelmia: väsynyt ja stressaantunut ihminen ei ehdi eikä jaksa kiinnittää elintapoihinsa riittävästi huomiota. Sen seurauksena paino hiipii ylöspäin, ihminen on entistä väsyneempi ja työkykyä heikentävä kierre on valmis. Tutkimuksessa tarkasteltiinkin koetun työstressin yhteyttä ylipainoisuuteen. Lisäksi tutkittiin työyhteisön tarjoaman sosiaalisen tuen yhteyttä ylipainoisuuteen, mikä on aikaisemmissa tutkimuksissa jäänyt vähemmälle huomiolle. Lähtökohtana oli hypoteesi siitä, että korkea stressitaso ja alhainen sosiaalinen tuki työyhteisössä ovat yhteydessä ylipainoisuuteen. Tutkimuksen aineistona käytettiin Työterveyslaitoksen Työ ja terveys Suomessa 2003 -haastatteluaineistoa, joka on osa kolmen vuoden välein tehtävää työikäisen väestön (15-64 -vuotiaat) puhelinhaastattelututkimusta. Otokseen kuuluneista haastateltiin 67 prosenttia eli 3331 henkilöä. Haastatelluista työllisiä oli noin kaksi kolmasosaa. Tätä tutkimusta varten aineisto rajattiin siten, että tutkittiin vain vastaushetkellä työelämässä olevia sekä sellaisia, joiden työpaikalla työskentelee vähintään viisi henkilöä. Rajausten jälkeen tutkimusaineistossa oli 1791 havaintoa. Analyysimenetelmänä käytettiin ensin ristiintaulukointia, jolloin ylipainoisuuden mittarina käytettävää selitettävää muuttujaa, painoindeksiä, tarkasteltiin neliluokkaisena muuttujana. Selittävinä muuttujina oli viisi summamuuttujaa ja kaksi kyselylomakkeen muuttujaa, jotka kuvasivat niin koetun työstressin kuin työyhteisön sosiaalisen tuen ulottuvuuksia. Jatkoanalyysissa menetelmänä käytettiin logistista regressioanalyysia, jolloin koetun työstressin ja työyhteisön sosiaalisen tuen yhteyttä ylipainoisuuteen tarkasteltiin vakioimalla neljä taustamuuttujaa. Ristiintaulukoinnin perusteella havaittiin, että yhteydet olivat hyvin erilaisia miehillä ja naisilla. Jatkoanalyysit tehtiinkin erikseen molemmille sukupuolille. Miehillä ei havaittu yhteyksiä yhdenkään selittävän muuttujan ja ylipainoisuuden välillä. Naisilla yhteyksiä ilmeni varsinkin yleistä stressiä ja kiusaamisen kokemista kuvaavien muuttujien suhteen. Paljon stressiä kokevilla naisilla ylipainoisuuden vedonlyöntisuhde oli noin kaksinkertainen verrattuna niihin, jotka kokivat vain vähän stressiä. Myös työyhteisössään kiusaamista kokeneilla ylipainoisuuden vedonlyöntisuhde oli noin kaksinkertainen verrattuna sellaisiin vastaajiin, jotka eivät olleet kokeneet kiusaamista. Kun muuttujien yhteyksiä tarkasteltiin samanaikaisesti, ilmeni, että paljon stressiä aiheuttava työ lisää naisilla ylipainoisuuden yleisyyttä osittain siksi, että tällaisissa tapauksissa työyhteisön sosiaalinen tuki on usein alhaista. Vaikkei työstressin ja työyhteisön sosiaalisen tuen kokemisessa juurikaan ollut eroa sukupuolten välillä, vain naisilla ongelmat näyttivät heijastuvan jonkin verran elintapoihin ja sitä kautta painoon. Tässä suhteessa tutkimushypoteesi sai tukea.
  • Jantunen, Hanna (2014)
    Asuinalueella viihtyminen ja paikan kokeminen ovat teemoja, joita on lähivuosina tutkittu eri tieteenaloilla. Aihepiirin tutkiminen on tärkeää, sillä ihmisen hyvinvoinnin olennaisena osana on kokea kuuluvansa johonkin. Lisäksi viihtyminen asuinalueella voi lisätä siitä huolehtimista, joka on eduksi myös yhteiskunnalle. Aktiivinen muuttoliike herättää kysymyksiä siitä, täyttävätkö asuinalueet asukkaan vaatimukset hyvästä ja toimivasta paikasta asua ja elää. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaiset kriteerit tekevät asuinalueesta viihtyisän asukkaan näkökulmasta ja miten asukas kokee arkeaan asuinalueellaan. Lopuksi pohditaan miten tällaista kokemuksellista tietoa tulisi hyödyntää. Tutkimusalueena on Matinkylän kaupunginosa Espoossa. Tutkimusote on laadullinen ja aineistona toimivat tutkimusalueella tehdyt teemahaastattelut. Haastateltaviksi valikoitui viisi tutkimusalueella asuvaa henkilöä. Haastattelujen toteuttamiseen käytettiin avuksi järjestettyä Go along -menetelmää, jonka tarkoituksena on toteuttaa haastattelut kävellen samanaikaisesti mukana haastateltavan arjen paikoissa. Näin ollen puheen lisäksi aineistona olivat myös konkreettinen havainnointi maantieteellisissä paikoissa. Kerätty tutkimusaineisto luokiteltiin ja analysoitiin jakamalla aineisto diskurssianalyysin keinoin teemoittain osiin. Tutkimuksen keskeinen tulos on kolmen tärkeimmän asuinalueella viihtymiseen vaadittavan kriteerin nimeäminen aineistosta. Kriteereiksi muodostuivat sosiaalisten suhteiden tärkeys, palvelujen saavutettavuus ja liikkumisen sujuvuus sekä luonnon läheisyys asuinalueella. Arjen paikat koostuvat oman kodin lisäksi alueen palveluista ja virkistyskohteista. Aineistosta selviää asukkaiden tapa jakaa tutkimusalue pienalueiksi. Jaot perustuvat alueen ulkoiseen olemukseen, omiin kokemuksiin tai alueesta kuultuihin puheisiin. Jaottelu vaikuttaa alueella liikkumiseen rajoittavasti, sillä arkea koetaan vain itselleen tutuiksi ja turvallisiksi koetuilla alueilla. Matinkylään ollaan asuinalueena tyytyväisiä,mutta paikkaan kiintymisen tasoja tarkastellessa selviää kodin lähiympäristön merkitys. Kiintyminen on voimakkainta kodin lähialueilla, joihin kuuluvat esimerkiksi kotikatu ja muut paikat kodin läheisyydessä. Tutkimus osoittaa kodin lähialueen merkityksen asukkaalle, vaikka liikkumisen helpottuminen antaa mahdollisuuden viettää arkea lähes missä tahansa. Lähialueen tärkeys motivoi laadukkaaseen asuinalueiden kehittämistyöhön. Kokemuksellinen tieto tuo suunnittelutyöhön lisäarvoa antamalla asiantuntijalle alueesta sellaista tietoa, mitä ei muuten saada selville. Tällaisen tiedon hyödyntäminen olisi tarpeen erityisesti suunnittelun alkuvaiheessa. Näin voidaan ohjata asuinalueen kehitystä oikeaan suuntaan. Tutustuminen omaan asuinalueeseen erilaisin keinoin, erityisesti kävellen, luo mahdollisuuden käyttää aluetta monipuolisemmin. Työn tulosten perusteella voidaan havaita, alueella viihtymisen ja siihen kiintymisen vaikutus alueen käyttöön. Ilman kiintymystä fyysinen ympäristö jää ilman käyttäjiä ja menettää merkityksellisyytensä. Avainsanat asumisviihtyvyys, asuinympäristö, arki, kokemuksellinen tieto, paikkaan kiintyminen
  • Asp, Ville (2013)
    Tutkielman tavoitteena on muodostaa kuva yrittäjyyspäätöksistä yksilöiden kokemien riskien ja riskisuuntautuneisuuden näkökulmasta. Riskisuuntautuneisuuden osalta kiinnitetään huomio sen vaikutuksesta yrittäjänä toimimisen todennäköisyyteen. Koettujen riskien osalta selvitetään, miten riskit asemoituvat osaksi pienyrittäjäksi aikovan henkilön yrittäjyyspäätöstä ja millaisia tuntemuksia kohdatut riskit herättävät. Saatujen tulosten avulla pyritään vastaamaan kysymykseen siitä, mistä yrittäjäriskissä on aloittelevan ja rajatuin resurssein toimivan pienyrittäjän kohdalla kysymys. Lopuksi osallistutaan yrittäjyyskasvatuksen viitekehyksessä käytävään yrittäjäkuvaan liittyvään keskusteluun. Riskisuuntautuneisuutta tarkastellaan kvantitatiivisesti käyttäen aineistona yrittäjyysaiheista Flash Eurobarometer (nro 283) kyselyä, josta on poimittu 500 suomalaisen vastaajan osa-aineisto. Tutkimusmenetelmänä tässä osiossa käytetään logistista regressioanalyysia. Riskien asemoitumista osaksi yrittäjäksi ryhtymiseen liittyvää päätöstä taas tarkastellaan aineistolähtöisen narratiivisen tutkimusotteen periaattein kerätyn haastatteluaineiston avulla. Haastateltaviksi on valikoitu ravintola-alan yrittäjyyttä harkinneita ihmisiä, jotka ovat tehneet myönteisen tai kielteisen päätöksen alan yrittäjäksi ryhtymisestä. Logistisesta regressioanalyysimallista saaduista tuloksista voidaan päätellä, että yksilön kokemalla riskisuuntautuneisuudella on tilastollisesti erittäin merkitsevä yhteys yrittäjänä toimimisen todennäköisyyteen. Riskisuuntautuneisuuden vaikutus on vahvempi kuin muilla mallissa mukana olleilla yrittäjyyden yleisiksi taustaehdoiksi esitetyillä tekijöillä. Mallin kokonaisselitysaste kuitenkin puoltaa näkemystä yrittäjyyteen vaikuttavien taustatekijöiden huomattavasta moninaisuudesta. Tarkastelemalla riskien roolia osana ravintola-alan pienyrittäjyyttä harkinneiden yrittäjyyspäätöksiä, saatiin selville koettujen riskien olevan suhteellisia ja yksilöllisiä. Niitä muokkaavat esimerkiksi yritystoiminnan tavoitteet, yrittäjäksi ryhtyvän ammatillinen identiteetti sekä suunnitellun yritystoiminnan taloudelliset reunaehdot. Myönteisen yrittäjyyspäätöksen tekeminen ilman havaittuihin riskeihin liittyvää pelkoa edellyttää liiketoimintojen huolellisen suunnittelun lisäksi myös sellaista moninaiset elämäntilannetekijät huomioivaa valmistelua, jossa yrittäjyydestä luodaan pakoreitti. Havaitut riskit määrittyvät haastateltavien puheessa ennemminkin hallitsemattomiksi epävarmuustekijöiksi kuin laskennallisiksi riskeiksi. Omistajayrittäjyyteen keskittyvien yrittäjyyspäätösten tarkastelussa riskien ja riskisuuntautuneisuuden valossa nousee esiin hyvin erilaisia diskursseja kuin sisäiseen yrittäjyyteen tai yrittäjähenkisyyteen keskittyvässä tarkastelussa. Sisäisen yrittäjyyden käsitteeseen liittyvä yrittäjäkuva on vahvasti läsnä yrittäjyyskasvatuksessa ja tutkielmassa saatujen tulosten avulla esitetään yrittäjyyskasvatuksen tarjoaman yrittäjäkuvan monipuolistamista.
  • Tuomainen, Katri (2014)
    Tutkimus tarkastelee älykkyyttä yleisen ja yhteiskunnallisia instituutioita kohtaan tunnetun luottamuksen selittävänä tekijänä. Aineistona tutkimuksessa käytetään yhdysvaltalaista General Social Survey –tutkimusta. Tarkastelussa ovat mukana vuodet 1972 – 2012. Tutkimuskysymykset olivat seuraavat: ennustaako älykkyys wordsum-muuttujalla mitattuna yleistä ja yhteiskunnallista luottamusta? Tutkimusmetodi on kvantitatiivinen. Taustamuuttujien merkitystä luottamuksen tasoon tarkastellaan ordinaalisen regressioanalyysin avulla. Vastaus ensimmäiseen tutkimuskysymykseen on myönteinen. Älykkyyden ja yleisen luottamuksen välillä vallitsee tilastollisesti merkitsevä positiivinen korrelaatio. Älykkyys on myös yhteydessä yhteiskunnallisia instituutioita kohtaan tunnetun luottamuksen tasoon. Yhteiskunnallisten instituutioiden kohdalla älykkyys vähentää niitä kohtaan tunnetun luottamuksen tasoa. Älykkyydellä on merkitsevä vaikutus yleisen luottamuksen ja yhteiskunnallisia instituutioita kohtaan tunnetun luottamuksen suhteen vahvistaa näkemystä siitä, että kognitiivinen kyvykkyys luottamuksen taustatekijänä on syytä ottaa huomioon tutkimuksessa.