Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 9244-9263 of 25478
  • Mäkinen, Elina (Helsingin yliopisto, 2008)
    Due to the baby boomer generation and loss of workforce, retirement is currently a hot topic in the Finnish media. Retirement phase is commonly viewed as a positive transition that affects everybody in the same way. However, research shows that many factors have effect on how retirement is perceived. For example, when work is very challenging and rewarding and when an individual is very committed to it, retirement phase becomes more demanding (Atchley 1976, 37; George 1980, 73). It has also been noted that how retirement phase is experienced, varies according to different occupational groups. This narrative study describes how male surgeons orientate towards their retirement phase. I demonstrate how work can affect the way retirement phase is perceived. I also consider other factors that might affect the retirement phase. In this narrative study such factors are individual factors, political and social context, and fantasies one might have of life without work. The methodology utilizes narrative interviews, which were structured around work life course. During the interviews, I asked especially for stories, concrete memories, and important moments from the surgeons' work life courses. Data was then analyzed using William Labov's (1972; 2006) story schema and concentrating on two parts of story: complicating action and evaluation. Complicating action reveals the point of the story: why is this particular story told? Evaluation reveals teller's attitude towards what has been told. In evaluations surgeons expressed how they felt about retirement phase and how they orientated towards it. From the data three ways for surgeons to plan their retirement were found. Firstly, public sector offered a "clean cut" separation from work. After a certain chronological age surgeons planned to leave their work place and never come back. A "clean cut" retirement was considered risky in comparison with slowly, step by step, letting go of work. Colleagues from public sector had suffered from alcoholism and depression as they had retired. Secondly, private sector offered a flexible way to retire as the surgeons had personal authority over their work and free time. Though the most interesting surgery was done in public hospitals, private sector was valued for its flexibility. Thirdly, if surgeons experienced health problems, they lost their power to decide over their work and were forced to retire early. The loss of ability to work was a personal tragedy. Among surgeons, successful retirement required optimal conditions: good health, personal authority, right decisions during work life course, and identification of risks. Successful retirement meant that retirement should be seen as a transitional process. From these findings, several recommendations for pre-retirement training were suggested to make sure everyone would have a chance for a successful transition to retirement.
  • Tervo, Petri (Helsingin yliopisto, 2006)
    Dissertation considers the birth of modernist and avant-gardist authorship as a reaction against mass society and massculture. Radical avant-gardism is studied as figurative violence done against the human form. The main argument claims avant-gardist authorship to be an act of masculine autogenesis. This act demands human form to be worked to an elementary state of disarticulateness, then to be reformed to the model of the artist's own psychophysical and idiosyncratic vision and experience. This work is connected to concrete mass, mass of pigment, charcoal, film, or flesh. This mass of the figure is worked to create a likeness in the nervous system of the spectator. The act of violence against the human figure is intended to shock the spectator. This shock is also a state of emotional and perceptional massification. I use theatrical image as heuristic tool and performance analysis, connecting figure and spectator into a larger image, which is constituted by relationships of mimesis, where figure presents the likeness of the spectator and spectator the likeness of the figure. Likeness is considered as both gestural - social mimetic - and sensuous - kinesthetically mimetic. Through this kind of construction one can describe and contextualize the process of violent autogenesis using particular images as case studies. Avant-gardist author is the author of theatrical image, not particular figure, and through act of massification the nervous system of the spectator is also part of this image. This is the most radical form and ideology of avant-gardist and modernist authorship or imagerial will to power. I construct a model of gestural-mimic performer to explicate the nature of violence done for human form in specific works, in Mann's novella Death in Venice, in Schiele's and Artaud's selfportaits, in Francis Bacon's paintings, in Beckett's shortplat NOT I, in Orlan's chirurgical performance Operation Omnipresense, in Cindy Sherman's Film/Stills, in Diamanda Galás's recording Vena Cava and in Hitchcock's Psycho. Masspsychology constructed a phobic picture of human form's plasticity and capability to be constituted by influencies coming both inside and outside - childhood, atavistic organic memories, urban field of nervous impulses, unconsciousness, capitalist (image)market and democratic masspolitics. Violence is then antimimetic and antitheatrical, a paradoxical situation, considering that massmedias and massaudiences created an enormous fascination about possibilities of theatrical and hypnotic influence in artistic elites. The problem was how to use theatrical image without coming as author under influence. In this work one possible answer is provided: by destructing the gestural-mimetic performer, by eliminating representations of mimic body techniques from the performer of human (a painted figure, a photographed figure, a filmed figure or an acted figure, audiovisual or vocal) figure. This work I call the chirurgical operation, which also indicates co-option with medical portraitures or medico-cultural diagnoses of human form. Destruction of the autonomy of the performer was a parallel process to constructing the new mass media audience as passive, plastic, feminine. The process created an image of a new kind of autotelic masculine author-hero, freed from human form in its bourgeois, aristocratic, classical and popular versions.
  • Hämäläinen, Arja (1994)
  • Hämäläinen, Eila (1968)
  • Lehikoinen, Laila (1988)
  • Uimonen, Tarja (1989)
  • Andersson, Aini (1934)
  • Luoto, Kirsti (2014)
    Kissan injektiosarkooma, yleisimmin fibrosarkooma, on suhteellisen uusi ja harvinainen kasvainsairaus. Injektiosarkooman esiintyvyyden arvioidaan vaihtelevan välillä 0,32-3,6 : 10 000 jokaista rokotettu kissaa kohti. Patologi MJ Hendrick alkoi kiinnittää vuonna 1991 Yhdysvaltojen Pennsylvaniassa huomiota kissoilla tyypillisten rokotuskohtien alueella todettuihin sarkoomiin. Myöhemmin injektiosarkoomien määrän todella todettiin kasvaneen Pennsylvaniassa ja sen epäiltiin liittyvän lainsäädännön muutokseen joka teki kissojen rokottamisen rabiesta vastaan pakolliseksi. Aluksi injektiosarkoomien epäiltiin johtuvan rokotteiden sisältämästä alumiinista jota löydettiin injektiosarkoomista histologisissa tutkimuksissa. Myöhemmät tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet että yksittäistä aiheuttajaa ei ole voitu nimetä. Injektiosarkooman käsite on myös laajentunut lisätutkimusten ansiosta, sillä muidenkin injektioiden on todettu voivan aiheuttaa injektiosarkoomaa, ei pelkästään rokotteiden. Yhteistä injektiosarkoomille on tulehdusreaktio pistokohdassa. Nykyään uskotaankin tulehdusreaktion aiheuttavan tuumorigeneesiä pistokohdassa. Tuumorigeneesin tarkkaa patogeneesiä ei vieläkään tiedetä ja aihetta tutkitaan edelleen. Sairastuneet kissat ovat tyypillisesti keski-ikäisiä. Riskiryhmiä sukupuolen, rodun tai maantieteellisen sijainnin suhteen ei ole voitu osoittaa. Koska injektiosarkoomat ovat tyypiltään invasiivisia ja ennuste elinajan odote injektiosarkoomaan sairastuneelle kissalle on enimmillään muutama vuosi hoidettunakin, on omistajan ja eläinlääkäreiden ohjeistaminen hyvin tärkeää jotta sairastunut eläin pääsee nopeasti hoitoon. Yhdysvalloissa perustettu The Vaccine-Associated Feline Sarcoma Task Force on tehnyt merkittävää työtä injektiosarkooman tutkimuksen ja tiedon keräämisen eteen. Järjestö on mm. tehnyt uudet rokotussuositukset joissa ohjeistetaan mihin kohtaan tietyt rokotukset tulee antaa. Esimerkiksi niskaan ei suositella enää laitettavan mitään rokotteita. Ohjeistuksen tavoitteena on saada kerättyä enemmän tietoa eri rokotteiden aiheuttamista reaktioista. Toinen tavoite on mahdollisen muodostuvan injektiosarkooman helpompi poistaminen (niska vs. raaja). Injektiosarkooman hoidossa tehokkaimmaksi menetelmäksi on osoittautunut suurin marginaalein tehtävä kirurginen poisto. Kirurgian yhdistäminen sädehoitoon on parantanut hoitotulosta entisestään. Kemoterapiaakin on käytetty hoidossa mutta sen rooli on hoidon kannalta epäselvä, sillä se ei pysty parantamaan yksinään eläintä mutta yhdistettynä muihin hoitoihin sillä on saatu positiivisia tuloksia. Suomessa injektiosarkoomien hoidossa ainoat vaihtoehdot ovat valitettavasti vain kirurgia ja kemoterapia. Tutkimustyö injektiosarkooman kohdalla jatkuu edelleen ja uusia keinoja minimoida sairastumisen riski etsitään.
  • Kolehmainen, Helena (2001)
    Koirien ja kissojen suolistoissa esiintyy yleisesti kampylo- ja helikobakteereita. Ne yhdistetään eläimissä usein ripuliin, mutta monia lajeja löytyy yhtä paljon myös oireettomilta eläimiltä. Kiinnostusta näihin bakteereihin lisää niiden vielä toistaiseksi epäselvä patogeenisuus ihmisille sekä mahdollinen leviäminen eläimistä ihmisiin. Enterohepaattisten helikobakteereiden taksonomiassa on tapahtunut lähivuosina ja tapahtuu yhä muutoksia. Kaikkien lajien ominaisuudet eivät ole vielä täysin tiedossa. Tässä työssä tutkittiin eri kampylo- ja helikobakteerilajien esiintymistä suomalaisten koirien ja kissojen suolistoissa. Näytteiden viljelyssä käytettiin erilaisia kasvualustoja, joiden sisältämät antibiootit suosivat eri tavoin eri lajien kasvua. Koiranäytteistä (46) positiivisia kampylo- ja helikobakteerien suhteen oli 54%, kissanäytteistä (26) 50%. Koirilla esiintyvät lajit olivat Campylobacter coli, C. lari, C. upsaliensis, Helicobacter canis, ”H. colifelis” ja Helicobacter sp. flexispira ryhmä 8. Kissoilla esiintyvät lajit olivat C. upsaliensis, C. helveticus, sekä ”H. colifelis”. Kampylobakteereiden eristystä varten kefoperatsonia sisältävät kasvualustat ovat hyviä, helikobakteereista ainakin ”H. colifelis” kasvaa hyvin nalidiksiinihappoa sisältävällä alustalla. Bakteerien sekakasvu näytteistä teki eristyksen hankalaksi.
  • Rytkönen, Sari (2014)
    Kissan kilpirauhasen liikatoiminta eli hypertyreoosi on kissojen yleisin hormoniperäinen sairaus. Se on yleistynyt voimakkaasti 1970-luvun lopulta lähtien vanhoilla kissoilla. Ulkomailla (Yhdysvallat, UK, Hong-Kong, Uusi-Seelanti) on tehty hypertyreoosille altistavista tekijöistä tapaus-verrokki-kyselytutkimuksia. Niissä riskitekijöiksi ovat useimmiten nousseet ruokinnalliset asiat, etenkin purkkiruoka ja kala. Ruokien väärän jodipitoisuuden (liiallinen, liian vähäinen tai liian vaihteleva) epäillään olevan yksi syy purkkiruokien aiheuttamassa riskissä. Uudemmissa tutkimuksissa on myös löydetty kissoista huomattavia määriä erilaisia vierasaineita, kuten palontorjunta-aineita (PBDE). Tutkielman tavoitteena oli ensin kirjallisuuskatsauksen avulla selvittää riskitekijöitä ja sitten tutkia tapaus-verrokki-kyselytutkimuksilla suomalaiskissojen ruokavaliota, ympäristötekijöitä ja hoitokäytäntöjä. Hypoteesina oli saada samanlaisia tuloksia (esimerkiksi, että purkkiruoka on riskitekijä) kuin ulkomaalaistutkimuksissa mutta myös mahdollisesta saada uusia tuloksia. Kyselytutkimuksia tehtiin kaksi, joista toisessa kysyttiin tarkentavia asioita etenkin ruokavaliosta. Internettiin tehtiin sähköinen e-lomake, jota varten oli laitettu linkkejä kissa-aiheisille keskustelupalstoille ja eläinlääkäriasemien ja eläinkauppojen seinille. Osa vastauksista saatiin paperilomakkein, joita oli lähetetty klinikoille ja Yliopistollisessa eläinsairaalassa käyneiden vanhojen kissojen omistajille. Ensimmäiseen kyselyyn tuli vastauksia 236 kpl, joista hypertyreoottisia oli 61 kissaa. Kontrolleiksi valittiin tästä määrästä vähintään 8-vuotiaat muut kissat (126 kpl). Hypertyreoottisten kissojen ja kontrollikissojen omistajille lähetettiin linkki jatkokyselyyn (e-lomake). Jatkokyselyyn tuli vastauksia 89 kpl, joista hyväksyttiin 83 kpl (hypertyreoottisia 33 kpl, kontrolleja 50 kpl). Tutkimuksissa tarkasteltiin riskitekijöitä kahdessa ikäryhmässä: vähintään 8-vuotiaat ja vähintään 13-vuotiaat. Tutkimuksessa suurimmaksi riskitekijäksi molemmissa ikäryhmissä nousi purkkiruoka. Muut kosteat teolliset kissanruoat eivät vaikuttaneet sairastumisriskiin. Myös kalansyönti ja maitotuotteiden syöminen vaikuttivat olevan riskitekijöitä. Kuivaruoan runsas osuus ruokavaliosta oli suojaava tekijä. Puhdasrotuiset olivat vähemmän riskialttiita verrattuna maatiaiskissoihin. Esimerkiksi sukupuolella, hoitokäytännöillä (mm. rokotukset, loishäädöt), ulkoilulla tai elinympäristöllä ei ollut merkittävää vaikutusta. Tulokset olivat osittain samoja ja osittain erilaisia kuin aikaisemmissa vastaavissa ulkomaalaistutkimuksissa. Purkkiruoan, kalan ja rodun osallisuus ovat yhteneviä ulkomaalaistutkimuksien kanssa. Maitotuotteilla ei sen sijaan ole ulkomailla ollut merkitystä sairastumisriskin kannalta, mikä voi olla sattumaa tai johtua todellisesta altistavista komponenteista maitotuotteissa. Tutkimuksen virhelähteitä ovat takautuvan kyselytutkimuksen heikkoudet. Omistaja ei esimerkiksi useinkaan muista ruokintaa jopa parinkymmenen vuoden takaa. Lisäksi aineiston analysoinnissa ja muokkaamisessa on voinut tulla virheitä. Seuraavaksi olisi hyödyllistä vertailla sairaiden ja kontrollikissojen välillä ainakin ruokien jodipitoisuuksia ja myrkkyjen määriä sekä sisätilojen pölyn PBDE-pitoisuuksia. Kaikkein hyödyllisimpiä olisivat vuosia kestävät satunnaistetut kontrolloidut ruokintakokeet.
  • Vainionpää, Mari (Helsingin yliopisto, 2006)
    Kissan kivun havaitseminen voi olla erittäin hankalaa, jos omistajalla tai eläinlääkärillä ei ole tietoa kissaan kohdistuneesta kivuliaasta tapahtumasta. Usein ainoa merkki kissan kivusta on käytösmuutos. Myös kissan kivun hoitaminen kipulääkkeillä voi olla haasteellista, koska kissalle soveltuvista kipulääkkeistä ei ole yhtenäistä ohjeistusta. Joidenkin kipulääkkeiden käyttöön kissalla liittyy myös uskomuksia ja pelkoja, jotka estävät eläinlääkäriä valitsemasta kyseistä lääkettä kissan kivun hoitoon. Edellä mainitut syyt ovat usean tutkimuksen mukaan syynä siihen, että kissan kipu valitettavan usein alidiagnosoidaan ja -lääkitään. Olen koonnut kirjallisuuskatsaukseeni tietoa kivun mekanismeista, kissan kivun havaitsemisesta, kivun hoitotavoista ja kissalla käytettävistä kipulääkkeistä sekä niiden yhdistelmistä. Kipua voidaan hoitaa kiputyypistä ja kivun määrästä riippuen monilla eri tavoilla tai yhdistelemällä eri hoitomuotoja. Näitä ovat esimerkiksi kipulääkkeet ja niiden yhdistelmät, akupunktio, hieronta, kuuma- ja kylmähoidot, ravintolisät sekä lääkeaineet, jotka eivät ole kipulääkkeitä, mutta vahvistavat niiden analgeettista vaikutusta. Kirjallisuuskatsauksessani olen keskittynyt kipulääkkeiden vaikutusmekanismeihin, niiden soveltuvuuteen kissalle sekä lääkkeiden annostuksiin. Kissan omalaatuinen fysiologia, ikä ja terveydentila tulee ottaa huomioon kipulääkitystä määrättäessä. Esimerkiksi pitkäaikaisen tulehduskipulääkkeen käytön yhteydessä on syytä seurata kissan terveydentilaa. Tulehdus-kipu-lääkkeiden lisäksi kissan kivun hoidossa voidaan käyttää opioideja, α2-agonisteja, muita sedatiiveja, N-metyyli-D-aspartaatti (NMDA) -reseptoreihin vaikuttavia lääkeaineita, puudutteita, kortikosteroideja sekä adjuvantteina lääkeaineina, eli kipulääkkeiden vaikutusta vahvistavina lääkeaineina, trisyklisiä masennuslääkkeitä ja bisfosfonaatteja. Hellän ja hyvän hoivan elämänlaatua parantavaa merkitystä ei kivunhoidossa tule unohtaa.
  • Hellsten, Carmela (1997)
    Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään eri kipulääkkeiden käyttöä kissalla. Tutkimusosassa verrataan medetomidiinin ja butorfanolin analgeettista vaikutusta leikkauksenjälkeiseen kipuun, sekä tutkitaan niiden vaikutusta veren katekoliamiinien ja kortisolin pitoisuuksiin. Tutkimuksessa 18 kissalle annettiin 15 mikrog/kg medetomidiinia ja 23 kissalle 0,1mg/kg butorfanolia sterilisaation jälkeen. Vertailuryhmän 23 kissalle annettiin NaCl:ia sterilisaation jälkeen. Kissojen kivuliaisuutta, levottomuutta ja sedaatioastetta arvioitiin ennen testiaineen injisointia ja 30, 60, 90 sekä 120 minuuttia testiaineen injisoinnin jälkeen. Sydän- ja hengitysfrekvenssi laskettiin ja rektaalilämpö mitattiin puolen tunnin välein. Kissoilta otettiin verinäytteet ennen testiaineen injisointia ja 60 minuuttia tämän jälkeen katekoliamiinien ja kortisolinpitoisuuksien määrittämistä varten. Kortisolipitoisuuksien määrittämistä varten otettiin lisäksi verinäytteet 30 minuuttia testiaineen injisoinnin jälkeen. Kissat, jotka olivat saaneet kipulääkettä, olivat plaseboryhmän kissoja selvästi kivuttomampia. Butorfanoli poisti kipua medetomidiinia paremmin. Kortisolinäytteen (ennen testiaineen injisointia) ja 60 minuutin näytteen erotukset erosivat merkitsevästi butorfanoli- ja plaseboryhmän kissojen välillä. Butorfanoliryhmällä kortisolipitoisuus laski, plaseboryhmällä se nousi testiaineen injisoinnin jälkeen. Katekoliamiinien pitoisuudet eivät muuttuneet ja ryhmien välillä ei ollut eroja.Sydän ja hengitysfrekvensseissä ja rektaalilämmöissä ei ollut eroja ryhmien välillä. Voimme todeta sekä medetomidiinin että butorfanolin soveltuvan leikkauksenjälkeiseen analgesiaan kissalla. Käytetyillä annoksilla butorfanoli oli medetomidiinia tehokkaampi kivunlieventäjä. Kokeemme tuloksien perusteella voimme suositella butorfanolia käytettäväksi viskeralisen kivun lieventämiseen kissalla.
  • Näveri, Johanna (2001)
    Tämä kirjallisuuskatsaus on yksi osa kolmen opiskelijan tekemästä kirjallisuuskatsauksesta koskien kissan käyttäytymistä sekä käyttäytymishäiriöitä. Tässä työssä käsitellään kissan kommunikaatiotapoja, ongelmia koskien sosiaalista kanssakäymistä sekä kissan virtsaamis- ja ulostamiskäyttäytymistä ja niihin liittyviä käyttäytymisongelmia. Kissat kommunikoivat visuaalisesti, ääntelemällä sekä hajujen avulla. Visuaalisesti kommunikoidessaan kissa käyttää hyväkseen naaman ilmeitä, korviaan, silmiään sekä kehon, pään, selän ja jalkojen asentoa sekä raapimalla jättämiään merkkejä. Ääntelystä voidaan erottaa suu suljettuna tuotetut äänet, suuta avaamalla ja vähitellen sulkemalla tuotetut äänet sekä suuta auki pitämällä tuotetut äänet. Hajujen avulla kommunikoidessaan kissa käyttää virtsaansa, ulosteitaan, raapimista sekä ihon rauhaseritteitä. Kissan normaalista kommunikoinnista voi syntyä ongelmia sen eläessä ihmisen seurana. Näitä ongelmia ovat virtsalla merkkailu, huonekalujen raapiminen sekä liiallinen ääntely. Sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviä ongelmia kissalla ovat liiallinen kiintymys omistajaan sekä huomiota hakeva käyttäytyminen, liian vähäinen kiintymys omistajaan ja arkuus, sosiaalinen frustraatio sekä aggressiivinen käyttäytyminen. Näistä aggressiivinen käyttäytyminen on toiseksi yleisin syy, miksi omistaja hakee apua kissansa käyttäytymiseen liittyen. Aggressiivinen käyttäytyminen voidaan jaotella alatyyppeihin riippuen mm. esiintymisyhteydestä ja tavasta. Virtsaamis- ja ulostamiskäyttäytymiseen liittyvät ongelmat ovat yleisimpiä käyttäytymisongelmia kissalla. Ongelmat voidaan jaotella virtsalla ja/ tai ulosteilla merkkailuun sekä virtsaamiseen ja/ tai ulostamiseen epätoivottuihin paikkoihin. Virtsalla merkkailu on kissalle normaalikäyttäytymistä, mutta tietenkin kiusallinen tapa sisäkissalle. Useimmilla uroksilla kastraation jälkeen merkkaileminen virtsalla loppuu. Myös lääketerapia auttaa useissa tapauksissa. Epätoivottuihin paikkoihin virtsaamiseen ja/ tai ulostamiseen auttavat yleensä hiekkalaatikon imeytysmateriaalissa ja laatikon sijaintipaikassa tehdyt muutokset. Lääkitystä tarvitaan harvoin.