Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 9263-9282 of 24298
  • Lehtinen, Sanna (2008)
    Viime vuosina on yhä useammin käsitelty eläinoikeusrikkomuksia mediassa. Yleinen mielipide eläimiä kohtaan on muuttunut, eläinsuojelu nähdään entistä tärkeämpänä. Korkeasaaren paviaanikohu syntyi vuonna 2004, kun Korkeasaari julkisti lopettavansa eläintarhan paviaanit syyslomien jälkeen. Perustelut olivat moninaiset, mutta paviaanien henkien puolesta näytti syntyvän kansanliike. Keskustelu mediassa ja myös median ulkopuolella oli laajaa ja monitahoista. Kohu paljasti suurelle yleisölle jotain, mihin se ei voinut olla reagoimatta. Tämä tutkielma kysyy millaisia eläinsuojeluasenteita on havaittavissa paviaanikeskustelussa. Toiseksi tutkielma pohtii miksi paviaanikohu syntyi. Erilaisten eläinsuojeluasenteiden esiintymistä tarkastellaan artikkeliaineiston avulla. Aineisto koostuu 38:sta Helsingin Sanomissa julkaistusta paviaanikohua koskevasta artikkelista ja mielipidekirjoituksesta. Aineisto on analysoitu diskurssianalyyttisin menetelmin, subjektipositioiden tarkastelun kautta. Tutkimuksessa havaitaan, että paviaanikeskustelu näyttäytyy neuvotteluna eläinten oikeuksista: Mitä ne ovat ja kuka ne saa määritellä. Keskustelu näyttää olevan diffuusissa tilassa, yleistä konsensusta eläinten oikeuksista ei synny eikä keskustelu eläinoikeuskäsitysten muuttumisesta huolimatta vaikuta radikaalin eläinoikeusideologian levittäytymiseltä. Erilaisia positioita kuitenkin jäsentyy - eläimen inhmillistämisen, eläimellistämisen sekä esineellistämisen tendenssit näkyvät selkeästi aineistossa. Eläinsuojeluasenteet näyttävät jakautuvan sentimentaaliseen, moralistiseen, neo-darwinistiseen ja esineellistävään. Eri tahojen argumentaatio ei kuitenkaan muodosta koherentteja kokonaisuuksia vaan koostuu eri asenteiden suhteista. Kuitenkin diffuusinkin keskustelun, mediakohun, muutosvoima on valtava. Paviaanit säästyvät, ”tappouhasta syntyneen kohun ansiosta”. Keskustelussa näyttäytyvät myös nykyisen eläinsuhteemme ristiriitaiset piirteet. Eläimen elämää halutaan suojella, mutta toisaalta eläin voidaan inhimillistää tai esineellistää katsomisen kohteeksi. Vahvana näyttäytyy myös luonnon-/lajiensuojelun sekä eläinsuojelun välinen ristiriita. Ensin mainittu ei huomioi eläinyksilöiden kohtaloita. Keskustelussa ei myöskään laajemmin kyseenalaisteta eläinten pitkälle vietyä hyväksikäyttöä yhteiskunnassamme. Eläinoikeusrikkomuksien julkistamisesta näyttää kuitenkin syntyvän helposti keskustelua vahvalla latauksella. Eläinten oikeudet kiinnostavat ihmisiä, mutta niiden määritelmä neuvotellaan tapauskohtaisesti.
  • Hielm, Sebastian (1994)
    Kuudelta Korkeasaaren eläintarhan pienmärehtijältä kerättiin ulostenäytteitä kokkidiookystojen tutkimiseksi vuoden ajan 1989-90, tarkoituksena määrittää löydetyt Eimeriat lajitasolle. Tutkimuksen toisena tarkoituksena oli selvittää, ovatko tarhan kokkidit isäntäeläin spesifisiä vai pystyvätkö ne infestoimaan suhteellisen läheistä sukua toisilleen olevia naapureitaan. Kartoitusta varten kerättiin 70 ulostenäytettä, joista 43 (61%) oli positiivisia kokkidiookystojen varalta. Alppikauriista (Capra ibex) kerättiin 20 näytettä, joista 16 (80%) olivat positiivisia; markhorista (Capra falconeri) 9, joista 8 (89%); gemssistä(Rupicapra rupicapra) 20, joista 8 (40%); harjalampaalta (Ammotragus lervia) 7, joista 4 (57%); lumivuohelta (Oreamnos americanus) 9, joista 5 (56%); himalajantarilta (Hemitragus jemla hicus) 5 näytettä, joista 0 (0%) positiivisia. Sporuloituneet ookystat jaettiin 16 ryhmään kokonsa, ulkomuotonsa sekä isäntänsä puolesta. Joka lajilla (paitsi larilla) esiintyi vuohen Eimeria alijevia muistuttava pieni pyöreä ookysta. Myöskin E. arloingia ja E. aspheronicaa muistuttavia ookystoja löytyi monelta isäntäeläinlajilta. Ainoastaan lumivuohen E.oreamnin pystyi varmasti määrittelemään lajitasolle asti. Isäntäeläinspesifisyydestä on vaikea sanoa - monet ryhmät muistuttavat suuresti toisiansa vaikka niillä on eri isännät, mutta näinhän on myös laita lampaan ja vuohenkokkidian välillä, joista tiedetään että ne ovat isäntäeläinspesifisiä. Nämä tutkimukseen kuuluvat kuusi märehtijälajia ovat kuitenkin kaikki taksonomialtaan lähempänä toisiaan (ja vuohta) kuin lammasta. Ookystoja valokuvattiin ja kuvista koottiin liite tutkimusraporttiin.
  • Hyypiä, Maarit (1996)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli laatia kirjallisuuskatsauksena Korkeasaaren viidelle vuohensukuiselle märehtijälle eli alppikauriille, gemssille, lumivuohelle, markhorille ja terille mahdollisimman tarkat ruokintasuunnitelmat. Kirjallisuuden avulla pyrittiin selvittämään em. märehtijöiden villien lajitoverien ravinnonkäyttöä luonnonoloissa. Kaikista lajeista tosin ei sitä tietoa löytynyt. Korkeasaaren nykyisin käyttämät rehut ja kyseisten lajien ruokinta sekä ruokinnankustannukset on myös esitetty tutkielmassa. Koska tutkitut lajit ovat vuohieläimiä, käytettiin uusien ruokintasuositusten perustana vuohen ja lampaan ruokintanormeja. Sen avulla voitiin määrittää eläintarhan pienmärehtijöiden ravinnontarpeet suurin piirtein. Lampaan ja vuohen ruokintanormit on tutkielmassa esitetty sekä vanhan että uuden rehuarvojärjestelmän arvoilla. Uudet ruokintasuositukset on sen sijaan tehty vain uusia arvoja käyttäen vuohen tarvenormien pohjalta Tarkkojen tarvenormien laatiminen Korkeasaaren pienille märehtijöille osoittautui mahdottomaksi, ja uudet ruokintaehdotukset onkin laadittu yhteisesti kaikille viidelle lajille. Niiden käytäntöön soveltamisessa on syytä ottaa huomioon lajien väliset kokoerot ja se, että pohjana ovat tuotantoeläimen normit. Laumassa eläviä eläintarhan eläimiä ei voida ruokkia kovin yksilöllisesti, vaan rehuja on syytä antaa tarvenormeja runsaammin etteivät lauman sosiaalisessa arvojärjestyksessä alimmat yksilöt kärsisi ravinnonpuutteesta. Karkearehujen kulutuksen arviointi tällä hetkellä lajeittain osoittautui hankalaksi. Eläinten nykyinen ruokinta ja siitä saatu energia, valkuaisaineet, kIvennäiset, hivenaineet ja vitamiinit on esitetty sillä tarkkuudella kuin se on ollut mahdollista. Kahdelle lajille on tehty ruokinnantarkistusohjelma, joka näkyy liitteissä. Siitä selviää, että suurimman osan vuodesta eläimet saavat rehuja runsaasti yli tarvenormien, mutta lopputiineyden ja imetysvaiheen aikana ruokinta alittaa osittain normit. Ruokinnan keventäminen silloin, kun energiantarve on suurimmillaan tuntuu luonnonvastaiselta etenkin, kun ravinnon saannissa ei pitäisi villeillä lajitovereillakaan olla tällöin ongelmia. Liitteissä esitetään ruokintavaihtoehtoja ottaen huomioon viisi eri tuotantovalhetta. Jokaisen tuotantovaiheen ruokinnalle on esitetty neljä eri rehuista koostuvaa vaihtoehtoa, jotkavastaavat tarvenormeja suunnilleen yhtä hyvin. Eri vaihtoehtojen hintaeroja on arvioitu karkeasti.
  • Taipale, Mikko (2007)
    Pro gradu -työssäni tehtiin katsaus korkojen aikarakennetta ja luottoriskittömien joukkovelkakirjojen korkoriskin arviointia käsittelevään kirjallisuuteen. Tavoitteena oli tarkastella vaihtoehtoisia lähestymistapoja arvioida luottoriskittömien joukkovelkakirjojen korkoriskiä ja arvioida niiden hyviä ja huonoja puolia sekä teoreettisesti että empiiristen tulosten valossa. Tutkielman lähtökohtana oli, ettei kysymykseen parhaasta korkoriskin arviointimenetelmästä ole yksiselitteistä vastausta. Työssä käsitellään perinteisiä korkojen aikarakennetta selittäviä teorioita, jatkuva-aikaisia korkorakennemalleja sekä niihin liittyviä korkojen dynamiikkaa ohjaavia stokastisia prosesseja. Korkorakennemallien pohjalta johdettuja duraatiomalleja käsitellään sekä diskreetin että jatkuvan ajan kontekstissa. Duraatio on keskeisin joukkovelkakirjojen korkoriskin mittari. Sen avulla voidaan arvioida joukkovelkakirjan hinnan herkkyyttä koron muutoksille. Perinteinen ja käytetyin lähestymistapa korkoriskin arvioinnissa on ollut diskreetin ajan mallien käyttäminen. Niissä korkojen dynamiikkaa koskevat oletukset ovat yksinkertaisia ja rajoittavia, mutta toisaalta ne ovat hyvin helppokäyttöisiä. Jatkuva-aikaiset korkorakennemallit ja niiden pohjalta johdetut duraatiomallit tarjoavat teoreettisesti kehittyneemmän vaihtoehdon arvioida korkoriskiä. Niiden huono puoli on mallien monimutkaisuus ja siitä johtuvat ongelmat. Empiiristen tutkimusten perusteella ei voida tehdä yksiselitteistä johtopäätöstä parhaasta korkoriskin arviointimenetelmästä. Käytetyimmät diskreetin ajan duraatiomallit, Macaulay-duraatio ja modifioitu duraatio ovat teoreettisista puutteistaan huolimatta tuottaneet pääosin yhtä hyviä tuloksia kuin kehittyneemmät yhden faktorin käyttöön perustuvat jatkuva-aikaiset duraatiomallit. Toisaalta osa tutkimuksista antaa viitteitä siitä, että jatkuva-aikaisissa korkorakennemalleissa ja niiden pohjalta johdetuissa duraatiomalleissa käytettävien faktoreiden lukumäärän lisääminen parantaisi mallien kykyä arvioida korkoriskiä. Faktoreiden lukumäärän lisääminen kasvattaa tosin mallien monimutkaisuutta ja heikentää niiden käytettävyyttä käytännön korkoriskin arvioinnissa. Tärkeimmät lähteet: Murto, Risto (1992): Korkorakennemallien käyttö korkoriskin arvioinnissa ja hallinnassa. ETLAn keskusteluaiheita, No. 411. Ilmanen, Antti (1989): Duraatioanalyysin käyttö joukkovelkakirjan korkoriskin arvioinnissa ja hallinnassa. Suomen Pankin keskustelualoitteita 18/89. Bierwag, Gerald O. (1987): Duration Analysis. Managing Interest Rate Risk. Cambridge, Massachussetts. Vasicek, Oldrich (1977): An Equilibrium Characterization of the Term Structure. Journal of Financial Economics, Vol. 5, 177-188. Longstaff, Francis A. – Schwartz, Eduardo S. (1992): Interest Rate Volatility and the Term Structure: A Two-Factor General Equilibrium Model. The Journal of Finance, Vol. 47, No. 4, 1259-1282.
  • Raiko, Henriikka (2013)
    Henkivakuuttajan arvioidessa sopimusten hinnoittelua ja mahdollisiin tuleviin menetyksiin liittyviä riskejä on korko- ja kuolevuusoletuksilla suuri merkitys. Tappio tai menetys on määrä, jolla sopimuksen kulut ylittävät tuotot. Korkoriskillä tarkoitetaan korkojen tulevien muutosten aiheuttamaa epävarmuutta eli toteutuvan tuoton tai kulun poikkeamista odotusarvostaan. Henkivakuutussopimukset ovat tyypillisesti pitkäaikaisia sopimuksia, joten korkoriski on merkittävä sopimusten hinnoitteluun, ja vastuuvelan ollessa markkinaehtoinen, sen hallintaan liittyvä riski. Kuolevuusriskillä tarkoitetaan sitä, että kuolevuus ei toteudu niin kuin on mallinnettu. Tutkielmassa tarkastellaan annuiteettien ja henkivakuutusten arvon määrittämiseen vaikuttavia asioita, joista keskeisimpiä ovat kuolevuusriski sekä korkoriski. Tutkielmassa keskitytään pääasiassa korkoriskiin eli tarkastellaan koron vaikutusta henkivakuutusten hinnoitteluun, vakuuttajan mahdollisiin tuleviin menetyksiin sekä sivutaan lyhyesti vaikutusta markkinaehtoiseen vastuuvelkaan. Tutkielman aluksi tarkastellaan korkoutukseen, kuolevuuteen ja jäljellä olevan elinajan mallintamiseen liittyviä asioita sekä käydään läpi pääoma-arvoja ja annuiteetteja. Henkivakuuttajan vastuiden määrittämisessä olennaista on vakuutetun kuolevuuden mallintaminen. Kuolevuuden ennustamista tarvitaan tulevaisuudessa maksettavan etuuden todennäköisen keston estimointiin, jos etuuden maksaminen riippuu siitä, että vakuutettu on elossa. Toisaalta henkivakuutuksessa korvauksen maksaminen voi olla riippuvainen vakuutetun kuolemasta, jolloin kuolevuuden ennustamista tarvitaan mahdollisen korvauksen maksamisen ennustamiseen. Henkivakuutuksessa pääoma-arvokertoimia taas käytetään muun muassa vakuutusmaksujen ja vastuuvelan laskennassa. Pääoma-arvokertoimet lasketaan vakuutusmatemaattisin menetelmin ottaen huomioon korko, kuolevuus sekä etuuden alkamiseen ja päättymiseen mahdollisesti liittyvät muut tekijät. Kahdessa viimeisessä luvussa tarkastellaan koron vaikutusta hinnoitteluun, jos oletetaan, että korko on riippuvainen sijoituksen kestosta. Tässä hyödynnetään tuottokäyrää. Tulevan koron epävarmuutta mallinnetaan stokastisena korkona. Lisäksi tarkastellaan hajautettavissa olevaa ja ei-hajautettavaa riskiä ja käydään läpi oletukset, joiden nojalla kuolevuusriski voidaan ajatella hajautettavaksi. Esitellään ja käytetään Monte Carlo -menetelmää epävarmojen kassavirtojen jakauman ja tulevien menetysten nykyarvon tutkimiseen simuloimalla jäljellä olevaa elinaikaa ja tulevaa korkoa. Tilanteita havainnollistetaan esimerkein. Lisäksi lopuksi sivutaan lyhyesti EU:n Solvenssi II -direktiivin mukaisessa vakavaraisuuskehikossa mitattavia korkoriskejä. Solvenssi II -direktiivissä varojen ohella myös vastuuvelka arvostetaan markkinaehtoisesti käypään arvoon, jolloin vastuuvelan arvo riippuu merkittävästi korkotasosta. Tällöin myös henkivakuuttajan korkoriskin hallinnan merkitys korostuu.
  • Halonen, Pauliina (2007)
    Suomen kehitysyhteistyön korkotuki-instrumenttia ohjaavat Suomen kehityspolitiikan lisäksi kansainväliset sopimukset ja tavoitteet. Korkotukiluotot ovat julkisesti tuettuja vientiluottoja, joita koskevat OECD:ssa tehdyt sopimukset. Toisaalta kehitysyhteistyön instrumenttina sen käytössä tulee noudattaa OECD/DAC:ssa sovittuja kehitysyhteistyötä koskevia sopimuksia. Korkotukiregiimin periaatteen mukaan korkotukiluotot ovat kehityspoliittisia tavoitteita edistävä kehitysyhteistyön instrumentti, mutta kehitysyhteistyövaroja voidaan myöntää myös tarkoituksiin, jotka ovat osaksi instrumentalistisia. Valtiot toimivat kansainvälisten sopimuksien mukaisesti siitä huolimatta, että sopimukset ovat ns. herrasmiessopimuksia. Korkotukiregiimi luo viitekehyksen, jonka puitteissa valtioilla on mahdollista muokata omaa korkotukijärjestelmäänsä mm. vastaamaan paremmin kehityspolitiikkaansa. Olen verrannut tutkimuksessa Suomen korkotukijärjestelmää Norjan, Ruotsin ja Tanskan vastaaviin järjestelmiin kansallisten ehtojen selvittämiseksi. Merkittävin ero maiden korkotukijärjestelmien välillä on se, ettei Suomella ole sitomatonta järjestelmää, kuten kaikilla vertailumailla. Avun sitomista hankintoihin avunantajamaasta pidetään kehitysapua heikentävänä tekijänä. Sitomaton korkotukijärjestelmä ei kuitenkaan ole ongelmaton. Vaikeutena on muun muassa takuiden järjestäminen. Yleisesti ottaen Suomen ja vertailumaiden korkotukijärjestelmät ovat samankaltaisia. Toinen tarkastelun kohteeni tutkimuksen analyysiosiossa on Suomen korkotukijärjestelmän vaikutus kehityspolitiikan toteutumiseen. Tutkimuksen ajanjaksoksi olen valinnut vuodet 1987–2006. Tarkastelujakson ensimmäinen vuosi on korkotukijärjestelmän käyttöönottovuosi. Tutkimuksessa selvitän, ovatko korkotukiluotot kohdentuneet esim. eri tulotason maihin ja sektoreille siten, että ne edistävät kehityspoliittisiin asiakirjoihin kirjattujen tavoitteiden saavuttamista. Köyhyyden vähentämisen kannalta tärkeitä kehitysyhteistyön kohdentamisalueita ovat Saharan eteläpuoleinen Afrikka sekä LDC-maat. Nämä eivät suurimmaksi osaksi kuitenkaan ole korkotukiluottojen varsinaisia kohdemaita. Korkotukiluotot on tarkoitettu muille matalan ja keskitulotason maille. Korkotukiluottoja ei ole mahdollista myöntää köyhimpiin maihin sen ehtojen vuoksi. Vastoin asetettujen tavoitteiden korkotukiluottoja ei ole pystytty kohdistamaan aiempaa useampiin maihin vuosina 2001–2006. Suurin osa korkotukiluotoista on kohdistunut yhä Kiinaan. Kehityspolitiikan toteutumisen kannalta on tärkeä tarkastella, mille Kiinan alueille luottoja on myönnetty. Kiinan kehittyessä eriarvoisuus väestönryhmien välillä on kasvanut. Tästä syystä hankkeiden tulisi kohdentua pääosin maaseuduille, jonne vuosien 2000–2006 aikana Kiinan korkotukiluotoista on mennyt ainoastaan 1/3. Kohdentumista suurelta osin Kiinaan voidaan pitää ongelmana. Yleisesti ottaen korkotukiluotot ovat kuitenkin melko hyvin toteuttaneet instrumentille asetettuja tavoitteita.
  • Riihijärvi, Rami (2013)
    Tutkielmassa tarkastellaan yritysten korkovähennysoikeuden rajoitusten vaikutuksia pääomasijoitusten hankintarahoitukseen. Tutkimuskohde liittyy elinkeinoverolakiin helmikuussa 2013 lisättyyn EVL 18 a §:ään, joka rajoittaa yhteisöjen, avointen yhtiöiden ja kommandiittiyhtiöiden korkomenojen vähennysoikeutta elinkeinotoiminnan tulolähteessä. EVL 18 a §:n vähennysoikeuden rajoitus koskee vain etuyhteysyritysten välisiä korkomenoja. Säännöksellä ei siten ole tarkoitus rajoittaa riippumattomalta osapuolelta otetun velan, kuten pankkilainan korkojen vähennyskelpoisuutta. Suomessa ei ole aiemmin ollut alikapitalisointia koskevaa lainsäädäntöä tai muita vastaavia rajoituksia konsernin sisäisten korkojen vähennyskelpoisuudelle. Tämä on mahdollistanut merkittäviä verosuunnittelumahdollisuuksia kansainvälisissä rahoitusrakenteissa. Suomalainen tytäryhtiö on voitu rahoittaa konsernin sisäisellä lainalla, jonka korkomenot on tuloutettu lähdeverovapaasti toiseen valtioon. Kun konsernin suomalaisen tytäryhtiön verotuksessa lainasta maksetut korot ovat rajoituksetta vähennyskelpoisia, ja korkotuloa verotetaan saajan asuinvaltiossa matalammalla verokannalla kuin Suomessa, konsernin kokonaisverorasitus pienenee. Pääomasijoittajien tekemiä yrityskauppoja on tyypillisesti rahoitettu hankkimalla kohdeyhtiön osakkeet Suomeen perustettavan holdingyhtiön nimiin ja hankinta on rahoitettu osittain tai kokonaan konsernin sisäisellä velalla. Kun kohdeyhtiö on maksanut osakkeet hankkineelle yhtiölle konserniavustusta, lainan korkomeno on voitu käytännössä kattaa kohdeyhtiön liiketoiminnan tuloksella. EVL 18 a §:n säännöksiin sisältyy runsaasti tulkinnanvaraisuutta, joka kääntöpuolenaan avaa mahdollisuuksia verosuunnitteluun. Tulkintaongelmia liittyy erityisesti EVL 18 a §:n etuyhteyden käsitteeseen ja vapautusperusteena sovellettavaan tasetestiin. Lisäksi korkovähennysoikeuden rajoitussäännökset tuovat mukanaan uuden elementin kiinteistöjä omistavien holdingyhtiöiden tulolähdetulkintaan. Vaikka sääntelyllä on pyritty puuttumaan erityisesti rajat ylittäviin pääomasijoitusten rahoitusrakenteisiin, on todennäköistä, että tosiasiallisen vaikutus tällaisiin rakenteisiin on ennakoitua vähäisempi. Pääomasijoitusrakenteissa suunnittelun tavoite on kokonaiskustannusten minimointi, missä verotus on yksi keskeisimmistä tekijöistä. Siksi uudet rakenteet ovat myös hyvin joustavia mukautumaan uuteen sääntelyyn. Uudessa sääntelytilanteessa verovelvollisen kannalta keskeisimmät kysymykset liittyvät verotukselliseen varmuuteen. EVL 18 a §:n tulkinnanvaraisuuden ohella epävarmuutta aiheuttaa kysymys säännöksen suhteesta muihin korkovähennysoikeuteen puuttumisen mahdollistaviin säännöksiin, kuten VML 28 §:n veronkiertämissäännökseen ja VML 31 §:n siirtohinnoitteluoikaisuun. Ilman verohallinnon ohjeita tai oikeus- ja verotuskäytäntöä verosuunnittelun riskirajojen määrittäminen sisältää suuria epävarmuustekijöitä. Tutkielman metodologisena lähtökohtana on oikeuslähdeopin systematisointi, jonka tarkoituksena on selvittää korkovähennysoikeuden rajoitussääntelyn vaikutuksia vero-oikeuden kokonaisuudessa. Tutkielman voi nähdä myös lainsäädännön vaikutustutkimuksena, jonka tarkoituksena on tutkia sääntelyn verovelvollisia ohjaavia vaikutuksia.
  • Pursiainen, Jonna (2000)
    Aikasarjoissa tapahtuvien rakennemuutosten mallintaminen on noussut tärkeäksi aiheeksi taloustieteessä, kun on huomattu, että taloudellisissa järjestelmissä tapahtuu säännöllisesti massiivisia muutoksia. Esimerkiksi korkosarjoissa nähdään selvä regiimin muutos 90-luvun taitteessa, joka johtuu todennäköisesti Saksojen yhdistymisestä sekä Euroopan talouksien lähenemisyrityksistä. Toisin sanoen 90-luvun vaihteessa Saksan lyhyet korot ovat selvästi korkeampia kuin muulloin. Taloustieteilijöiden kiinnostus epälineaarisia malleja kohtaan onkin kasvanut voimakkaasti lähivuosina, kun on huomattu että lineaariset mallit ovat usein liian yksinkertaisia mallintamaan esim. edellä mainittuja piirteitä. Niinpä tämän tutkielman tarkoituksena on esitellä ns. kynnysmalleja eli SETAR-malleja (a self-exciting threshold autoregressive model), joilla voidaan mallintaa tällaisia aikasarjoissa tapahtuvia rakennemuutoksia. Lisäksi esittelen kynnysmallien mallintamisympäristöä kuten aikasarjojen stationaarisuutta sekä epälineaarisuutta ja myös mallin estimointi- ja ennustemenetelmiä hieman perusteellisemmin. Kynnysmallien estimointi on melko monimutkainen tehtävä ja usein juuri kynnysten estimoinnissa tapahtuu virheitä. Tästä johtuen SETAR-mallien on usein huomattu sopivan hyvin regiiminmuutosaikasarjojen mallintamiseen, mutta estimoitujen mallien ennustetulokset eivät kuitenkaan ole olleet erityisen hyviä tai ainakaan välttämättä parempia kuin jonkin lineaarisen mallin ennustetulokset. Näin ollen vertailenkin tässä tutkimuksessa lineaaristen AR-mallien ja SETAR-mallien estimointi- ja ennustetuloksia Saksan korkosarjan tapauksessa. Estimointitulosten perusteella SETAR-mallit sopivat tämän aineiston mallintamiseen paremmin kuin AR-mallit. Ennustetulokset ovat kuitenkin hyvin samantyyppisiä kuin edellisissäkin tutkimuksissa eli SETAR-mallit eivät ennusta korkoja selkeästi paremmin kuin AR-mallit.
  • Holopainen, Jukka (2001)
    Tutkielman tarkoituksena on aikaisemman tutkimuksen esittelyn kautta luoda analyyttinen pohja koronvaihtosopimusten eli korko-swapien hinnanmuodostumisen ymmärtämiselle ja hinnanmuodostumisen empirian tarkastelulle. Tutkielmassa estimoidaan USD swap spreadin pitkän aikavälin tasapainoyhtälö kahdelle eri maturiteetille, viidelle ja kymmenelle vuodelle. Tutkielman havaintoaineisto kattaa periodin 1.4.1997-25.1.2001. Koronvaihtosopimuksessa osapuolet sopivat vaihtavansa tulevaisuuden kassavirtoja sovitun maksuaikataulun puitteissa. Tässä mielessä koronvaihtosopimus on sarja termiinisopimuksia peräkkäisille periodeille. Koronvaihtosopimus on odotusarvoisesti nollasummapeliä. Siitä huolimatta koronvaihtosopimusten volyymi on viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana kasvanut räjähdysmäisesti. Nopean volyymin kasvun perusteella koronvaihtosopimusten solmiminen ei voi olla pelkkää nollasummapeliä. Käyttöä selittävät positiiviset ulkoisvaikutukset. Positiivisia ulkoisvaikutuksia syntyy, kun koronvaihtosopimuksella vähennetään epäsymmetrisen informaation aiheuttamia rahoituskustannuksia. Hinnanmuodostumisen empiirinen tarkastelu tukeutuu tutkielman aikaisempiin kappaleisiin. Tutkielmassa tarkastellaan koronvaihtosopimusten instituutiota, hinnoittelun riippuvuutta muista rahoitusinstrumenteista, teorioita koronvaihtosopimusten solmimisesta sekä aikaisempaa empiiristä tutkimusta. Tutkielmassa pyritään identifioimaan laajan kirjallisuuskatsauksen avulla koronvaihtosopimusten erityisominaisuuksia, jotka saattavat vaikuttaa koronvaihtosopimusten hinnanmuodostumiseen. Koronvaihtosopimusten hinta ilmaistaan koronvaihtosopimuksen koron ja samanpituisen riskittömän koron erotuksena, swap spreadina. Tutkielman tulosten perusteella koronvaihtosopimusten hinta, swap spread, riippuu läheisten substituuttien hinnoista. Lisäksi koronvaihtosopimuksessa on sen hintaan vaikuttavia uniikkeja ominaisuuksia. Näitä ominaisuuksia ovat: dealermarkkinarakenteesta johtuvat suojauskustannukset, koronvaihtosopimuksen optiomaisia piirteitä sisältävä vastapuoliriski sekä koronvaihtosopimusten käyttö epäsymmetrisestä informaatiosta johtuvien kustannusten alentamiseksi. Edellä mainitut ominaisuudet vaikuttavat empiirisen mallin perusteella, läheisten substituuttien hintojen lisäksi, erittäin todennäköisesti swap spreadiin sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Estimoidun mallin tuloksia: TED spreadin kasvaessa viiden vuoden swap spread kasvaa ja bond spreadin kasvaessa kymmenen vuoden swap spread kasvaa. Kumpikin swap spread pienenee, kun tuottokäyrän kulmakerroin jyrkkenee. Dealerin suojaustuoton lisääntyminen kasvattaa kumpaakin swap spreadia. Lisäksi rahoitusmarkkinoiden implisiittisen volatiliteetin kasvassa kumpikin swap spread kasvaa.
  • Nupponen, Hanna (2011)
    Korpien puustorakenteen palautumisen nopeus ja ennallistettujen kohteiden kehitys on huonosti tunnettua. Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että korvet ovat lajistollisen monimuotoisuuden keskittymiä boreaalisessa vyöhykkeessä. Korvet ovat usein merkittäviä lahopuukeskittymiä, joten niillä on iso vaikutus lahottajalajistolle. Valtaosa suojelualu- eiden korvista Etelä-Suomessa on ojitettu ja korpien puustorakenne on metsätalouden muovaamaa ja yksipuolistamaa. Korpien puustorakennetta tutkittiin kahdella erillisellä tutkimusalueella, jotka sijaitsevat Etelä-Suomessa. Työn tavoit- teena oli selvittää luonnontilaisten ja ennallistettujen korpien puuston rakenteellista monimuotoisuutta sekä ennallista- mistoimien vaikutuksia Evon suojelumetsässä ja Liesjärven kansallispuistossa. Molemmat alueet ovat olleet aikaisem- min metsänhoidon piirissä. Evolta valittiin tarkasteluun ennallistettuja ja luonnontilaisen kaltaisia korpia: 12 ennallis- tettua koealaa ja 16 luonnontilaisen kaltaista koealaa. Liesjärveltä valittiin tarkasteluun ennallistettu Soukonkorpi, jossa oli 15 koealaa. Koealat olivat pinta-alaltaan neljä aaria. Evon tutkimusalueella maastomittaukset on tehty kesällä 2002 ja 2010. Liesjärven tutkimusalueella maastomittaukset on tehty vuosina 1995–2010. Tarkastellut muuttujat olivat elävän puuston määrä ja puulajisuhteet, lahopuun määrä ja laatu (lahopuutyyppi, läpimittaluokka, lahoaste ja puulaji). Lahopuuston määrää ja laatua sekä lahopuuston ja elävän puuston suhdetta kuvaavien muuttujien välisiä eroja testattiin ei-parametrisellä Kolmogorov-Smirnov-testillä. Evon ja Liesjärven tutkimusalueiden ennallistamistoimien yhtenä tavoitteena oli lahopuumäärien lisääminen ja laho- puun monipuolistaminen. Lahopuun lisäämisessä on onnistuttu molemmilla tutkimusalueilla. Ennallistamisen jälkeen lahopuumäärä kasvoi Evolla kolminkertaiseksi 8 vuodessa. Lahopuuta oli ennallistamisen jälkeen keskimäärin 71 m³/ha. Sen sijaan Evon luonnontilaisen kaltaisissa korvissa lahopuumäärä pysyi keskimäärin samana (28 m³/ha) tar- kastelujakson aikana. Liesjärvellä lahopuumäärä kasvoi ennallistamisen jälkeen noin kuusinkertaiseksi 15 vuodessa. Lahopuuta oli ennallistamisen jälkeen keskimäärin 124 m³/ha. Suuriläpimittaisen (≥ 30 cm) lahopuun määrä kasvoi huomattavasti ennallistamisen jälkeen molemmilla tutkimusalueilla. Suuriläpimittaisen lahopuun määrä kasvoi Evolla noin 12-kertaiseksi ja Liesjärvellä noin 9-kertaiseksi. Lahopuun määrä ja laatu vaihtelivat suuresti ennallistettujen ja luonnontilaisen kaltaisten korpien välillä. Evolta löytyi lahopuustoltaan runsaita ja monipuolisia korpia, mutta myös korpia, joiden lahopuusto on luonnontilaisiin korpiin ver- rattuna määrältään vähäistä ja laadultaan yksipuolista. Liesjärvellä koealojen lahopuumäärät poikkesivat suuresti toisis- taan. Valtaosalla koealoista lahopuusto oli kuitenkin runsaampaa ja monimuotoisempaa kuin talousmetsissä yleensä. Molemmilla tutkimusalueilla ennallistetut korvet muistuttavat nyt puustorakenteeltaan lahopuun osalta enemmän luon- nontilaisia korpia kuin ennen ennallistamista. Ilman ennallistamistoimia lahopuumäärän kasvu olisi todennäköisesti ollut hidasta. Evolla ennallistettujen ja luonnontilaisen kaltaisten korpien välillä oli tilastollisesti merkitseviä eroja suuriläpimittaisen lahopuun ja tuoreimpien lahoasteiden (1 ja 2) määrässä. Valtaosalla korvista oli lahopuuta vähintään 20 m³/ha. Metsäaluetasolla keskimäärin 20–30 m³/ha järeää, vaihtelevanlaatuista lahopuuta näyttäisi aikaisempien tutkimusten mukaan täyttävän useimpien saproksyylilajien elinympäristövaatimukset Etelä-Suomessa.
  • Levänen, Eija (2002)
  • Oilunkaniemi, Seija (1990)
  • Rasimus, Salme (2007)
    Miten julkisen sektorin korruptio vaikuttaa talouskasvuun ja mitkä tekijät saavat korruption lisääntymään? Yksi selitys on, että korruption ja alhaisen taloudellisen kehityksen välillä on kaksisuuntainen vuorovaikutussuhde. Monet maat kärsivät korruptiosta, koska niiden julkinen hallinto on heikko, instituutiot ovat kehittymättömiä ja valtion virkamiesten toimintaa ei pystytä tehokkaasti valvomaan. Toisaalta näiden samojen maiden taloudellinen kehitys on jumiutunut alhaiselle tasolle, koska ne eivät ole onnistuneet kitkemään korruptoitunutta toimintaa yhteiskunnastaan. Tutkielmassa tarkastellaan, miksi jotkut maat ovat jumiutuneet korkean korruption ja alhaisen taloudellisen kasvun kierteeseen (vicious circle). Korruptioasteita vertailevat indeksit osoittavat, että korruptio on erityisen korkeaa alhaisen taloudellisen kehityksen maissa (mm. Transparency International 2007). Tutkielmassa esitetään teoreettisesti miten, ja minkä vaikutuskanavan välityksellä, korruptio vaikuttaa taloudelliseen kasvuun. Lisäksi korruption ja alhaisen talouskasvun välistä vuorovaikutusta analysoidaan kahdesta eri näkökulmasta. Mikä saa julkisen sektorin virkamiehen ryhtymään asemansa väärinkäyttöön ja miksi tätä väärinkäytöstä ei saada rajoitettua? Ensimmäisen korruption kasvuvaikutusten mallin avulla selvitetään, mitkä tekijät vaikuttavat korruptioon johtaviin kannustimiin. Virkamiesten alhaisen palkkauksen, toisten virkamiesten korruptoituneisuuden ja epäoptimaalisen verotuksen osoitetaan lisäävän virkamiesten oman edun tavoittelua. Maissa, joissa korruptioaste on korkea, ei kellään ole kannustimia korruption vähentämiseen, vaikka korruption poistaminen lisäisi lopulta kaikkien hyvinvointia. Tämä osuus tutkielmasta pohjautuu Mauron (2004) artikkeliin. Toisessa lähestymistavassa tutkitaan, miten valtio voi vähentää korruptiota valvonnan avulla. Valvonta vähentää oman edun tavoittelua mutta aiheuttaa myös kustannuksia. Heikon julkisen hallinnon ja korkean korruption maissa valvonta on hankalaa ja kallista. Tämä johtaa siihen, että virkamiesten valvontaa joudutaan vähentämään. Vähäinen ja tehoton valvonta tuo mahdollisuuden virkamiesten oman edun tavoitteluun. Tämän seurauksena taloudellinen kasvu kärsii ja kasvava korruptio heikentää instituutioita entisestään. Valvontaan keskittyvä analyysi pohjautuu Sarten (2001) taloudellisen kasvun malliin. Kahden toisiaan täydentävän teoreettisen analyysin perusteella voidaan päätellä, että korruptioaste kasvaa, kun yksilöllä on sekä kannustin että mahdollisuus oman edun tavoitteluun. Sekä kannustimet että mahdollisuus oman edun tavoitteluun riippuvat talouden kehityksen tilasta, mikä tukee selitystä korruption ja alhaisen taloudellisen kehityksen kierteenomaisesta vuorovaikutussuhteesta. Taistelussa korruptiota vastaan tarvitaan korruption vaikutusten ja sitä kasaavien tekijöiden tuntemusta sekä näiden syy-seuraus -suhteiden ymmärtämistä. Korruption kitkeminen on erittäin oleellista kehitysmaiden olojen kohentamisen sekä köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämisen kannalta.
  • Weurlander, Matts Henrik (2007)
    I denna avhandling berör den primära forskningsfrågan hurudana diskurser och representationer som förekommer i Finska notisbyråns notiser om korruptionen i Finland. Frågan har sin upprinnelse i ett intresse att förstå hur korruptionen som ett socialt fenomen uppfattas i ett land som år efter år har klassificerats till det minst korrumperade landet i världen. Vid sidan av det primära syftet är mitt mer generella mål att beskriva korruptionen som ett komplext och mångfacetterat socialt fenomen med kopplingar till centrala sociologiska begrepp och frågeställningar. Min metod för att besvara frågan är en kvalitativ textanalys baserad på tematisering och med fokus på kulturella kategoriseringar. Materialet utgörs av notiser insamlade ur Finska notisbyråns elektroniska artikelarkiv. Avhandlingens huvudsakliga sociologiska källor med vilka jag försöker öka den teoretiska förståelsen av ämnet formas av Émile Durkheim, Marcel Mauss och Mary Douglas. Vidare använder jag samtida författare på området, bland andra Peter Bratsis, Bo Rothstein och Mark E. Warren för att belysa den finländska korruptionsdiskursen mot ett vidare internationellt underlag. Därutöver fungerar Max Weber och byråkratibegreppet som en bakgrund mot vilken hela diskussionen förs, den är så att säga diskussionens och de däri framträdande problemens förutsättning. Analysen antyder att den dominerande diskursen om korruptionen i Finland är nedtonande och bortförklarande. Diskursen verkar vara influerad av internationella undersökningar som dock kan kritiseras och borde mottas med reservationer. Analysen indikerar de facto att det finländska förhållningssättet till korruptionen är sammanbundet med den nationella självuppfattningen. Analysen antyder vidare att diskursen om korruption långt kretsar kring företaget med att etablera en gräns mellan tillåten gästfrihet och förbjuden mutning. Utifrån Mauss (1972) analys av gåvoinstitutionens sociala logik argumenterar jag för att gränsdragningens svårighet kan ses uttrycka ett grundläggande missförhållande mellan den moderna samhällsordningen och fortfarande igenkännbara förmoderna strukturer av reciprocitet. Slutligen antyder analysen att uppfattningen om att korruptionen hotar allmänhetens förtroende för politikerna, tjänstemännen och myndighetsutövandet i stort är central i diskursen om korruption. I strävan att upprätthålla förtroendet spelar bilden, ytan och dessas föreställda ”renhet” en elementär roll; i allmänhetens ögon är den offentliga förvaltningen varken något mer eller mindre än vad den förefaller att vara.
  • Aarnio, Johanna (2001)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää miksi korsikalaisten ja heitä hallitsevan Ranskan keskushallituksen välillä vallitsee konflikti. Keskeinen kysymys oli mitkä tekijät saivat korsikalaiset mobilisoitumaan ja väkivaltaiseen konfliktiin Ranskaa vastaan. Työssä pyrittiin myös löytämään selitys konfliktin pitkittymiselle ja sille miksi Korsikan aseman parantamiseksi tehdyt toimenpiteet eivät ole lopettaneet konfliktia. Kysymyksiin etsittiin vastauksia Hechterin sisäisen kolonialismin teorian ja Gurrin konflikti-indikaattoreiden eli mobilisoitumiseen vaikuttavien tekijöiden avulla. Sisäisen kolonialismin teorian mukaan yhteiskunnallisesti alempana olevat etniset ryhmät yleensä tuovat etnisyytensä voimakkaasti esille ja ovat muita aktiivisempia mobilisoitumaan. Nationalismi johtuu stratifikaatiojärjestelmästä, joka antaa kulttuurisille eroille poliittisen merkityksen yhdistämällä kulttuurierot yksilölle avoinna oleviin mahdollisuuksiin. Mobilisoitumaan altistavat yhteinen epäedullinen asema, ryhmäidentiteetti, ryhmän yhteenkuuluvuus ja valtaryhmän alistava hallinta. Työssä pohditaan mistä konfliktien on katsottu johtuvan ja mikä vaikuttaa niiden todennäköisyyteen ja ominaisuuksiin. Analysoitavana oleva konflikti kartoitetaan Wehrin tarjoaman kehyksen avulla. Se sisältää konfliktin juurien etsimisen sekä päätapahtumat konfliktin ja sen ympäristön kehityksessä. Konfliktiympäristöä käsitellään Korsikan väestörakenteen, taloudellisen kehityksen, yhteiskunnan erityispiirteiden sekä Ranskan aluehallinnon ja Korsikan aseman kautta. Lisäksi tunnistetaan konfliktin osapuolet ja ristiriitakysymykset. Väkivalta Korsikalla on jaettu Ranskan valtioon kohdistuvaan ja korsikalaisryhmittymien keskinäiseen. Korsikan ja Ranskan välisen konfliktin juuret ovat korsikalaisten poissulkemisessa poliittisesta vallasta, taloudellisten resurssien jakotavassa sekä ryhmän identiteetin säilymiseen kohdistuvassa uhkassa. Korsikan taloudellinen alikehittyneisyys on muodostanut konkreettisen epäkohdan, joka osaltaan pitää konfliktia yllä. Korsikalaisten syrjäytyminen kasvatti ennakkoluuloja saarelle tulleita ulkopuolisia väestöryhmiä kohtaan. Nationalistiliike nousi näistä epäkohdista. Korsikan ongelmat selittyvät myös osittain sillä, että korsikalaisille heidän suhteensa Ranskaan on kahden kansan välinen suhde. Korsika on ollut valloittajiensa historian uhri. Saaren lait ja instituutiot ovat peräisin vierailta valloittajilta, korsikalaiset ovat pyrkineet sijoittamaan itsensä niiden ulkopuolelle. Työn keskeisinä lähteinä etnis-poliittisten konfliktien tutkimuksen osalta olivat: Gurr, T.R. (1993) Minorities at Risk. Hechter, M. Internal Colonialism (1975); Internal Colonialism Revisited (1985) Tiryakin & Rogowski (eds.) New Nationalism of the Developed West; Principles of Group Solidarity (1987). Wehr, P. (1979) Conflict Regulation. Korsikan ja Ranskan välistä suhdetta käsitelleistä lähteistä keskeisiä olivat mm. Loughlin & Daftari (1999) Insular Regions and European Integration: Corsica and the Åland Islands Compared. Noer, A. (1988) La céntralisme dans la politique linguistique de l'état français. La Corse: un exemple de minorité nationale, sekä ranskalaislehdissä ilmestyneet Korsikaa käsitelleet artikkelit.