Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 9263-9282 of 24777
  • Sava, Jussi (2004)
    Työn tavoitteena on käsitellä kollektiivisen toiminnan ongelmia, ja nostaa toimija- ja toimintateoreettisesta näkökulmasta esille erilaisia keskeisiä tekijöitä ja käsitteitä, joiden tunteminen ja huomioiminen on oleellista kollektiivisen toiminnan ongelmien, yhteistoiminnan, toimijoiden yhteistoimintahalukkuuden ja toimijoiden tekemien valintojen ymmärtämiseksi. Tässä tehtävässä työssä nojaudutaan niin filosofiseen sosiaalisen toiminnan teoriaan kuin myös muihin kollektiivista toimintaa, inhimillistä toimintamotivaatiota ja kollektiivisen toiminnan ongelmia käsitteleviin teorioihin sekä empiirisiin tutkimuksiin ja niiden tuloksiin. Menetelmällisesti työ on luonteeltaan filosofinen käsiteanalyysi ja erityisesti kollektiivisen toiminnan, yhteistoiminnan ja kollektiivisen toiminnan ongelmien käsittelyssä tukeutuu pitkälti Raimo Tuomelan (1995, 2000, 2002) sosiaalisen toiminnan teoriaan. Kollektiivisen toiminnan ongelmissa on kyse ristiriidasta kollektiivisen ja yksilörationaalisuuden välillä sekä näitä vastaavien toimintatapojen eli yhteistoiminnan ja siitä pidättäytymisen välillä. Näin ollen kollektiivisen toiminnan ongelmatilanteissa yksilötoimijoiden tekemät ei-yhteistoiminnalliset valinnat aiheuttavat kollektiivisella tasolla seurauksia, jotka ovat kaikkien kannalta epätyydyttäviä suhteessa joihinkin muihin avoimena olleisiin mutta tehtyjen valintojen takia ei-toteutuneisiin lopputulosvaihtoehtoihin. Työn perustava ajatus on se, että kollektiivisen toiminnan ongelmien ymmärtäminen edellyttää monien erilaisten vaikuttavien tekijöiden tuntemista, alkaen monista erilaisista kollektiivisen toiminnan ongelmatyypeistä sekä myös ratkaisun tarjoavista yhteistoiminnan eri muodoista. Pelkkä yhteistoiminnan eri muotojen tai erilaisten ongelmatyyppien tunnistaminen ei kuitenkaan vielä riitä kollektiivisen toiminnan ongelmien käsittelemiseksi tai mahdollisten ratkaisukeinojen löytymiseksi. Sekä kollektiivisen toiminnan ongelmien syntymisen että yhteistoiminnan mahdollisuuksien taustalla vaikuttaa joukko tekijöitä, joiden suhteen olen tässä työssä tehnyt perusjaottelun toimijasidonnaisten tekijöiden ja kontekstisidonnaisten olosuhdetekijöiden välille. Myös näiden tekijöiden tunnistaminen ja huomioiminen on keskeistä kollektiivisen toiminnan ongelmien syntymisen sekä yhteistoiminnan mahdollisuuksien ymmärtämiseksi. Edellä mainittujen teemojen ja niihin liittyvien keskeisten käsitteiden avulla työn tavoitteena on tarjota teoreettinen ja käsitteellinen perusta kollektiivisen toiminnan ongelmien, yhteistoiminnan ja toimijoiden yhteistoimintahalukkuuden ymmärtämiseksi sekä myös empiiristen ongelmatapausten analysoimiseksi ja mahdollisten ratkaisukeinojen löytämiseksi.
  • Kääriäinen, Pinja (2009)
    Tämän tutkielman tutkimuskohteena ovat kolmannessa iässä olevat suuret ikäluokat sekä heidän elämäntyylinsä. Olen pyrkinyt myös jossain määrin vertailemaan työssäkävijöiden sekä jo eläkkeelle jääneiden suurten ikäluokkien edustajien elämäntyylejä. Käsitän tutkimusjoukkoni kolmasikäläisiksi . Tutkielmani tarkoituksena on selvittää kolmannessa iässä olevien suurten ikäluokkien suhtautumista vanhenemiseensa, heidän elämäntyyliään sekä sitä, millaisia voimavaroja heillä on käytössään mahdollistamaan kolmatta ikää. Tutkimusaineisto koostuu Ikihyvä Päijät-Häme seurantatutkimuksen suurten ikäluokkien vastauslomakkeista vuosilta 2002 ja 2005. Seurantatutkimuksessa on kartoitettu ikääntyvien hyvinvointia, terveyttä, sosiaalista tilannetta, elämänlaatua, palvelutarpeita ja vapaa-ajan viettoa. Tutkimuslupaa hakiessani rajasin aineiston vain tiettyihin, itse valitsemiini kysymyksiin, joista 33:a olen käyttänyt analyyseissa. Tutkielman teoreettinen viitekehys on monitieteisessä gerontologiassa. Pääpaino on kuitenkin kolmannen iän konstruktiossa, joka toimii tarkastelukehikkonani. Käyttämäni tutkimusmenetelmät ovat pääosin kvantitatiivisia; analysoin aineistoa ristiintaulukointia sekä logistista regressioanalyysiä käyttäen, joissa tilastolliset merkitsevyyserot on testattu Khii2-testillä. Täydennän näitä metodeja avovastauksien aineistolähtöisellä kvalitatiivisella tarkastelulla. Tutkimustuloksista muodostuu alustava tai suuntaa antava käsitys suurten ikäluokkien kolmannen iän elämäntyylistä. Suurilla ikäluokilla näyttäisi olevan resursseinaan riittävää terveyttä sekä varallisuutta mahdollistamaan haluamansa elämäntyyli kolmannessa iässä. Heidän elämäntyyliään voisi luonnehtia liikkuvaksi, liikunnalliseksi ja kokemukselliseksi. Tuloksista näkyy myös, ettei kolmas ikä käsitteenä ole vielä vakiintunut kansan keskuuteen, sillä tutkittavat käsittivät itse olevansa keski-ikäisiä , eivät kolmannessa iässä olevia . Tärkein ero työssäkävijöiden ja eläkeläisten välillä oli työssäkävijöiden hieman liikkuvampi elämäntyyli. Tärkeimpiä lähteitä ovat Peter Lassletin, Antti Kariston ja Jyrki Jyrkämän kolmatta ikää käsittelevä kirjallisuus sekä Antti Kariston (toim.), Jani Erolan ja Terhi-Anna Wilskan (toim.) ja Semi Purhosen suuria ikäluokkia koskeva aineisto.
  • Kuokkanen, Kanerva (2003)
    Tutkimuksen aiheena on kolmannen sektorin rooli kumppanuuksissa tavoite 1 -ohjelmassa (kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden kehittäminen) Itä- ja Pohjois-Suomessa rakennerahastokaudella 2000–2006. Taustalla on EU:n rakennerahastojen kumppanuusperiaate, jossa julkisen sektorin lisäksi politiikan muotoiluun ja toimeenpanoon osallistuu myös markkinoiden ja kolmannen sektorin toimijoita. Kolmannen sektorin roolia analysoidaan suhteessa suomalaisen kansalaisyhteiskunnan perinteisiin institutionaalisiin piirteisiin, kumppanuusperiaatteen ilmentämään uudenlaiseen hallintaan sekä sosiaaliseen pääomaan, ja Itä- ja Pohjois-Suomea verrataan toisiinsa. Aineistona on Itä- ja Pohjois-Suomen ohjelma-asiakirjat, osaamisen vahvistamisen ja työvoiman valmiuksien parantamisen toimintalinjan (Itä-Suomi) ja osaamisen ja työllisyyden toimintalinjan (Pohjois-Suomi) ESR-hankkeiden luettelot ja kuvaukset sekä keskeisten toimijoiden haastattelut. Tutkimuksen perusteella julkisella sektorilla on vahva rooli kumppanuuksissa, jotka ovat myös painottuneet enemmän markkinoiden kuin kolmannen sektorin suuntaan. Vaikkei rakennerahasto-ohjelmien perusteella voi varsinaisesta kolmannen sektorin valtaistamisesta puhua, hankkeisiin osallistuu kuitenkin erilaisia, usein suomalaiseen järjestökenttään ankkuroituneita järjestö- ja säätiötoimijoita. Haastattelujen perusteella kolmannen sektorin osallistumista pidetään suotavana, mutta osallistuminen on rajallista. Siirtymästä hallinnosta hallintaan on varovaisia viitteitä, ja kolmannen sektorin ja sosiaalisen pääoman välillä nähdään yhteys. Itä- ja Pohjois-Suomen välillä ei ole radikaaleja eroja.
  • Nuolijärvi, Pirkko (1986)
  • Nuolijärvi, Pirkko (1984)
  • Ahonen, Satu (2007)
    Tutkimuksessa on tarkasteltu vanhusten palvelukeskuksessa asiakkaina olevien ikääntyneiden kolmasikäläisten kokemuksia ja merkityksiä, joita he antavat palvelukeskuksen roolille heidän arkipäivässään. Samalla on muodostettu yhden palvelukeskuksen asiakaskunnasta asiakasprofiilia, ketkä siellä asioivat. Tutkimukselle on antanut suuntaa teoreettisena viitekehyksenä toiminut vanhenemiseen, eläköitymiseen, kolmannen iän sekä arkeen liittyvä käsitteistö ja tutkimuskirjallisuus. Tutkimuksen empiirinen aineisto muodostuu sekä määrällisestä että laadullisesta tutkimusaineistosta. Se kerättiin yhden Helsingin kaupungin vanhustenpalvelukeskuksen asiakkaiden parissa marraskuussa 1999 suoritetun osallistuvan havainnoinnin ja tammi-toukokuun 2000 välillä suoritettujen lomakekyselyn ja yhdeksän teemahaastattelun avulla. Kyselyaineiston analyysin suoritin käyttämällä SSPS –tietokoneohjelmaa ja muodostamalla prosenttijakaumat kysymysmuuttujista. Haastatteluaineiston analyysimenetelmänä käytin sisällön analyysiä. Havaintoaineiston tehtäväksi jäi lähinnä tukea muiden aineistojen tulkintaa. Tutkimusaineiston avulla pyrin muodostamaan ensinnäkin tilastotietojen perusteella kuva palvelukeskuksen asiakkaasta ja hänen asiakasurastaan palvelukeskuksessa. Asiakkaiden kokemusten kautta pyrittiin vastaamaan siihen mikä on palvelukeskuksen rooli ja merkitys heidän arkipäivässään. Tutkimuksessa ilmeni, että asiakkaiden kokemukset ovat hyvin positiivisia ja palvelukeskuksella on nähtävissä tärkeä rooli heidän arjen rakenteidensa ja sisällön säilyttämisessä. Asiakkaat tulevat hakemaan eläköidyttyään arjen rutiinia muuttuneeseen arkipäivään erilaisten heitä kiinnostavien harrastusten, osallistumisen ja tekemisen kautta. Palvelukeskuksella on merkitystä mahdollistaessaan asiakkaiden sosiaalisten suhteiden ja yhteisöllisyyden kokemuksia. Myös asiakkaiden arvostuksen ja onnistumisen tunteet ja taitojen kehittymisen tunteet lisääntyivät osallistumisen myötä. Palvelukeskusasiakkaan asiakasuraa voi luonnehtia palvelukeskuksen sisällä monimuotoiseksi ja kestoltaan vaihtelevaksi. Suurin osa asiakkaista uskoo käyttävänsä palveluja tulevaisuudessakin saman verran kuin nykyisin. Palvelukeskuksen sisällä voi syntyä positiivinen näkökulma omaan ikääntymiseen, koska siellä on mahdollista nähdä itseään vanhempien viettävän sisällöltään rikasta elämää.
  • Saari, Sinikukka (2002)
    Pro gradu -tutkielmani liittyy 1970-luvun puolivälissä käynnistyneeseen Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokoukseen. Etykin seurantakokouksissa hallitsevaksi teemaksi nousi kädenvääntö ihmisoikeuksista: sosialistimaiden ja läntisten demokratioiden edustajat syyttivät toisiaan kansainvälisen oikeuden virheellisestä tulkinnasta ja ihmisoikeuksien loukkauksista. 1980-luvun puolivälissä Neuvostoliitto kuitenkin muutti linjaansa ja hyväksyi nopeasti vanhan kiistakumppaninsa arvot. Tutkimukseni pyrkii vastaamaan kysymykseen, miksi Neuvostoliiton ihmisoikeuskäsitys ja -politiikka muuttui 1980-luvun puolivälin jälkeen ja mikä oli Etykin rooli tässä muutoksessa. Tutkielmani liittyy aiempaan keskusteluun normien ja identiteetin vaikutuksesta valtioiden politiikkaan. Sidon tutkimusaiheeni sen teoreettiseen ja käsitehistorialliseen kehykseen: selvitän aluksi sosialistisen oikeudellisen ja poliittisen ajattelun kehitystä ihmisoikeusasioissa ja tarkastelen sen jälkeen Neuvostoliiton ja Eykin välistä ihmisoikeuskeskustelua vuosina 1975-1990. Neuvostoliiton julkaisemien kirjojen ja lehtiartikkeleiden avulla tarkastelen neuvostohallinnon virallisia perusteluita toiminnalleen. Politiikan perusteluiden muutos viestittää laajemmin valtioidentiteetin ja normien muutoksesta. Lokakuun vallankumouksen jälkeen neuvostovaltiosta uskottiin tulevan uusi, humaani ja ihmisten tasa-arvoon perustuva yhteiskunta. Todellisuus ei kuitenkaan koskaan vastannut uljaita iskulauseita. Liennytyksen aikana idän ja lännen yhteistyö tiivistyi. Etykistä muodostui kansainvälisen ihmisoikeuskamppailun pääareena. Vuoden 1975 jälkeen Neuvostoliiton sisäinen dissidenttiliike voimistui, mihin neuvostojohto vastasi koventuneella repressiolla. 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa Neuvostoliiton julkinen kuva muuttui yhä synkemmäksi. Ihmisoikeuskysymyksen kansainvälistymisen myötä sen oli yhä vaikeampaa pitää kiinni identiteetistään edistyksellisenä ja humaanina valtiona. Vuoden 1985 jälkeisinä vuosina poliittinen johto omaksui läntiset ihmisoikeusnormit viralliseen retoriikkaansa ja muutti politiikkaansa radikaalisti. Neuvostojohto halusi liittää maansa demokraattisten ja sivistyneiden valtioiden yhteisöön. Vaikka arvot muuttuivat, nimikkeet pysyivät samoina: niin 1970-luvulla kuin 1990-luvun alussa Neuvostoliitto julisti edustavansa humanismia, tasa-arvoa ja vapautta. Syyt identiteetin kyseenalaistukseen ja politiikan muutokseen löytyvät ennen kaikkea Neuvostoliiton sisäisestä kehityksestä ja valtiososialismin perinpohjaisesta rapautumisesta - maan talous oli syvässä kriisissä ja neuvostojärjestelmän rakenteelliset ongelmat olivat kasvaneet kohtuuttomiksi. Etyk-prosessi ja länsimaiden painostus ihmisoikeusasioissa selittävät kuitenkin osaltaan sitä, miksi muutos tapahtui sillä tavalla kun se tapahtui - siis miksi yksilö asetettiin 1980-luvun puolivälin jälkeisten uudistusten keskiöön.
  • Vepsäläinen, Riikka (2012)
    Tämä tutkielma selvittää kolmannen sektorin toimintaa julkisuudessa teoreettisen viitekehyksen sekä empiirisen tapaustutkimuksen kautta. Tutkimuksen päätehtävänä on tarkastella julkisuuden hallintaa ja dynamiikkaa kolmannen sektorin järjestön näkökulmasta. Esimerkkitapauksena tarkastellaan Kuurojen Liittoa. Työssä käsitellään myös julkisuuden käsitteen ja hallinnan ongelmallisuutta. Julkisuuden hallintaa on usein tutkittu pelkästään kaupallisten organisaatioiden näkökulmasta. Viimeisen kymmenen vuoden kuluessa kolmas sektori on kuitenkin nopeasti noussut yhteiskunnalliseksi ilmiöksi, joten viestinnän ja julkisuuden tutkimukselle järjestöjen lähtökohdista on tilausta. Tutkimuksessa kysytään mitkä ovat kolmannen sektorin erityispiirteet julkisuutta tavoiteltaessa ja siinä toimiessa sekä mistä näkökulmista Kuurojen Liitto esiintyy julkisuudessa. Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen vastataan käyttämällä teoreettista argumentointia. Kuurojen Liittoa tutkittaessa aineistonkeruumenetelmänä toimivat fokusryhmät ja aineistoa tarkasteltiin laadullisella sisällönanalyysilla. Tarkentavat kysymykset pohtivat sitä, miten valittujen julkisuusteorioiden mallintamiset toimivat kun kyseessä on aatteellinen etujärjestö. Lisäksi pohditaan miten Kuurojen Liitto voidaan sijoittaa julkisuusmekanismin ja julkisuuden dynamiikan piiriin sekä millainen rooli julkisella viestinnällä on kuurojen aseman parantamisessa. Työn teoreettinen viitekehys muodostuu kahdesta suomalaisesta julkisuuden hallinnan teoriasta. Päälähteinä toimivat Elisa Ikävalkon teoria julkisuusmekanismeista ja julkisuuden hallinnasta sekä Jyrki Iivosen & Leif Åbergin julkisuuksien dynamiikan teoria. Ikävalkon teoriasta sovelletaan sovite- ja julkisuustilojen sopivuutta kolmanteen sektoriin. Iivosen ja Åbergin mallista tarkastellaan erityisesti julkisuuden eri kenttiä ja julkisuuden dynamiikan kahdeksaa propositiota. Tutkimuksen teoriakehikon valinnalla on haluttu kartoittaa ja tuoda ajan tasalle suomalaista julkisuuden hallinnan tutkimusta. Tärkeimpinä lähteinä kolmannen sektorin toiminnan esittelyssä ovat Leif Åbergin, Voitto Helanderin, Jeremy Rifkinin, Lester M. Salamon ja Helmut K. Anheierin sekä Ronald N. Jacobs ja Daniel J. Glassin tutkimukset. Työn tärkeimmiksi tuloksiksi nousevat julkisuuden kenttien kokonaisvaltainen käyttötarve kolmannella sektorilla sekä sitouttavan viestinnän tarve. Erityisesti asiantuntija- ja kansalaisuusjulkisuuksien huomioiminen on ajankohtaista kun taas mediajulkisuutta on korostettu jopa liikaa. Lisäksi esiin tulivat kriisiviestinnän ja johdon sitoutumisen tärkeys. Tutkimus toteaa, että julkisuuden hallinnan sijaan tulisi puhua taidosta toimia julkisuudessa. Oikeanlainen julkisuusstrategia on aina tilannekohtaista.
  • Hynynen, Anna (2011)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan yliopiston yhteiskunnallista vuorovaikutusta koskevaa julkista keskustelua. Aineisto koostuu viiden levikiltään Suomen suurimpien joukkoon kuuluvan sanomalehden yliopiston yhteiskunnallista vuorovaikutusta käsittelevistä pääkirjoituksista ajalta 1.1.2008–31.12.2009. Pääkirjoituksia on aineistossa yhteensä 110. Tutkielman tarkoituksena on täydentää politiikan tutkimuksen alalla laiminlyötyä koulutuspolitiikan tutkimusta paneutuen yliopiston yhteiskunnallista roolia koskeviin merkityksiin, jotka nousivat aktiiviseen julkiseen keskusteluun yliopistolain uudistuksen myötä. Tutkimuskysymyksenä on, minkälaisia representaatioita yliopiston roolista yhteiskunnassa suomalaiset sanomalehdet välittivät pääkirjoituksissaan uuden yliopistolain säätämistä edeltäneessä uutisoinnissaan? Tutkielmassa eritellään pääkirjoituksista löytyviä yliopiston yhteiskunnallista roolia koskevia merkitysjärjestelmiä eli diskursseja käyttäen menetelmänä Teun van Dijkin diskurssianalyysia. Yliopiston roolia koskevia representaatioita tarkastellaan Jürgen Habermasin tiedon intressien teoriaan peilaten. Muita keskeisiä teoreetikkoja ovat Gerard Delanty, Henry Etzkowitz, Helga Nowotny, Jean-Francois Lyotard, Andy Green ja Marek Kwiek. Yliopiston kolmannen tehtävän korostumista pohjustetaan historiallisella kuvauksella modernin yliopiston synnystä ja yliopistoinstituution kehityksestä Euroopassa ja tarkemmin Suomessa. Työssä käydään myös läpi tutkimusta, joka pureutuu kansallisvaltion ja yliopistoinstituution historiallisen siteen purkautumiseen ja yliopiston toiminnan legitimiteetin uudelleenmäärittelyyn. Lisäksi nostetaan esiin näkemyksiä tiedon tuotannon monopolin irtautumisesta yliopistolta yhä suuremmalle joukolle toimijoita. Analyysia taustoitetaan myös uuden yliopistolain ja sen taustalla olleen ylikansallisen koulutuspolitiikan konsensuksen kautta. Pääkirjoituksissa esiintyneitä yliopiston yhteiskunnallisen roolin saamia merkityksiä tarkastellaan ensin lehtikohtaisesti, minkä jälkeen pääkirjoitusten sisältämistä representaatioista muodostetaan diskursseja. Aineistosta muodostui viisi diskurssia: globaalin selviämistaistelun diskurssi, lokaalin identiteetin diskurssi, maineenrakennuksen diskurssi, panos-tuotos-diskurssi ja myyttisen humboldtilaisuuden diskurssi. Yliopisto representoitiin alueellisen identiteetinrakennuksen ja integraation välineenä ja sellaiseksi alueen integraation välineeksi, jolle valtio on prosessin laidalla oleva tukiverkko. Alueen integraation välineeksi representoitu yliopisto esitettiin samalla globaalille huipulle tähtäämisen myötä legitimoituvaksi instituutioksi. Yliopisto representoitiin siis glokaalin huipulle nousun välineenä. Pääkirjoituksissa epäpolitisoitiin yliopiston ja alueen välinen yhteys sekä yliopiston ja elinkeinoelämän välinen yhteys. Globaalin selviämistaistelun ja myyttisen humboldtilaisuuden välinen merkityskamppailu kulki läpi aineiston. Yliopisto representoitiin teknisen tiedon intressin mukaisesti välineeksi globaalin kilpailukyvyn nostamiseksi. Toisaalta yliopisto esitettiin myös myyttisen humboldtilaiseksi puhdasta tutkimusta tekeväksi ympäröivästä yhteiskunnasta eristäytyneeksi instituutioksi. Aineistossa ei representoitu yliopistoa emansipatorista tiedon intressiä toteuttavana instituutiona vaihtoehtona teknisen tiedon intressin mukaisille representaatioille. Myöskään kommunikatiivisen tiedon intressin mukainen yliopisto ei tullut aineistossa esiin. Aineistossa annettiin vastoin tutkimuskirjallisuuden näkemyksiä yliopistolle legitiimin tiedon monopolin haltijan rooli. Pääkirjoituksissa representoitiin valtiovallan, yksityisen sektorin ja tiedeyhteisön yliopistoa koskevia intressejä. Kansalaisyhteiskunnan ja yliopiston välistä vuorovaikutusta aineisto ei nostanut esiin. Keskeisimmäksi jatkotutkimuksen aiheeksi identifioitiin tämän myötä yliopiston ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden välisen vuorovaikutuksen tarkastelu.
  • Mäkinen, Matti Antero (1973)
  • Mönkkönen, Ilkka (2008)
    Tutkimuksen kohteena oli opiskelupaikan valinta, jota tarkasteltiin ammattikorkeakouluun hakeutuvan näkökulmasta. Tavoitteena oli selvittää, miten hakeutumisprosessi eteni sekä minkä merkityksen hakijat antoivat oppilaitoksen maineelle opiskelupaikkaa valitessaan. Aineiston keruutavaksi valittiin kerronnallinen haastattelu. Haastatteluja (N = 17) tarkasteltiin kertomuksina, joiden erittely perustui Donald Polkinghornen käsitteistön mukaiseen narratiiviseen analyysiin ja A. J. Greimasin edustamaan, strukturalistiseen semiotiikkaan perustuvaan näkökulmaan, jota sovellettiin diskursiivisella, narratiivisella ja syvätasolla. Menetelmävalinnat pohjautuivat Walter Fisherin käsityksille ihmisistä tarinoiden kertojina ja niiden kuuntelijoina. Narratiivisen analyysin tuloksena aineistosta konstruoitiin kolme uutta kertomusta; ammattitaidon kohentajan, ammatin hankkijan ja tutkinnon suorittajan kertomukset. Semioottinen näkökulma teki mahdolliseksi seurata hakeutumisprosessin vaiheita. Hakija antoi arvon tiedoille, joita hän sai ammattikorkeakoulun opiskelijoilta hakuprosessin eri vaiheissa. Hän turvautui myös yleiseen hakuoppaaseen ja oppilaitosten internet-sivustoihin tietoja etsiessään. Median osuus hakijan tukena ja tiedonlähteenä jäi vähäiseksi. Medialla oli kuitenkin merkitystä hakijalle, jos hänellä ei ollut opiskelijatuttuja, joita hän olisi voinut jututtaa. Narratiivisen tason aktanttimalli paljasti hakeutumisprosessiin sisältyviä jännitteitä, joita syntyi eri tahojen yrityksistä vaikuttaa hakijan ratkaisuihin. Syvätason analyysilla löytyi kaksi ulottuvuutta, pragmaattis-professionaalinen ja sosiaalisten arvojen ulottuvuus. Ensiksi mainitun mukaan hakija hakeutui opiskelijaksi saadakseen ammatin, jossa hän saattoi yhdistää käytännön taitamisen teoreettiseen osaamiseen. Sosiaalisten arvojen ulottuvuus osoitti, että opiskelupaikan valinnassa oli kyse myös tunteista ja arvoista. Hakijan käsitys maineesta osoittautui pragmatistiseksi, sillä hänelle keskeistä maineessa olivat oppilaitoksen arjen toiminnasta liikkuvat kirjoitukset ja kuulopuheet. Maine välittyi kohtaamisissa, joiden toisena osapuolena oli oppilaitoksen opiskelija. Tärkein kanava oli kasvokkaisviestintä, mutta myös sähköposti, matkapuhelin ja internetin keskustelukanavat tarjosivat foorumeita kohtaamisille ja tilaisuuksia tarinoiden levittämiselle. Voidaan viitata jopa verkostoihin, joissa maine leviää. Hakija arvioi oppilaitoksen vetovoimaisuutta ja tasoa sillä, kuinka hyvin oppilaitoksesta valmistuneet olivat saaneet koulutustaan vastaavaa työtä. Varsinkin työelämästä hakeutuvat kuuntelivat valmistuneiden puheita menestystarinoina. Hakijat yhdistivät opintojen jatkumisen oppilaitoksen maineeseen, sillä suurta keskeyttäneiden määrää pidettiin kielteisenä maineen kannalta.
  • Mönkkönen , Ilkka (Helsingin yliopisto, 2008)
    The purpose of this study was to find out, in retrospect, how the polytechnic students chose their study place and how their conception of the reputation of an educational institute affected their choices during the application process. The study was based on the narrative interviews of 17 first year students from three degree programs of one polytechnic. The analysis of the interviews proceeded in two successive stages. The first stage consisted of a narrative analysis in accordance with the classification of Donald Polkinghorne (1995). In the second stage, the analysis was complemented by A. J. Greimas’ three-level semiotic approach, comprising the discursive, narrative (actantial model) and deep levels. The conclusions were based on both analyses, i.e. on methological triangulation. The narrative analysis prepared the way for the construction of three meta-narratives in accordance with the applicants’ aims. The three aims that guided the applicants’ choices were (i) the up-dating of one’s professional skills, (ii) the choice of a profession and (iii) the taking of a degree in a polytechnic. The semiotic analysis showed two dimensions along which the choices were made. Firstly, the applicants aimed to have a study place in which they could combine both practical skills and theoretical knowledge (pragmatic-professional dimension). Secondly, the analysis also showed that emotions and values af-fected the choices they made (dimension of social values). The reputation of a polytechnic was considered an important factor of the application process. The applicants’ conception of reputation turned out pragmatic, since the stories they had heard about the daily routines of a polytechnic were regarded as essential for its reputation. The stories about a high number of drop-outs and graduation without employment prospects were considered negative for reputation. The applicants highly valued the information they received directly from the polytechnic students. Grapevine proved to be an effective means of communication, but the applicants also resorted to general information guides and the institutes’ Internet pages, whereas the media’s role turned out less important during the application process. The most important communicational channel was face-to-face communication. E-mail, mobile phone and various platforms in the Internet also provided forums or networks for meeting peers and spreading stories about the polytechnics. Keywords: reputation, polytechnic, semiotics, narrative
  • Peura, Maija-Leena (2015)
    Pro gradu –tutkielmassani tarkastellaan muistitietotutkimuksen, kokemuksen tutkimuksen ja historiantutkimuksen keinoin kolmen romanin kokemuksia Mustalaislähetyksen (nykyisen Romano Mission) lastenkodeista ensimmäisen lastensuojelulain (1937-1983) aikana. Romanien lastensuojeluhistoria on lähes koskematonta maaperää, eikä aiempaa tutkimusta ole juurikaan saatavissa. Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esille haastateltavien kokemuksia lapsuudestaan lastenkodissa. Tutkimuskysymykseni on: Millaisia muistitiedonvaraisia kokemuksia Suomessa lastensuojelulaitoksissa asuneilla romaneilla on? Pohjustan tutkimustani historiakatsauksella siten, että olen tiivistänyt ensin romanien historian ydinkohdat Suomessa omaan lukuunsa, jonka jälkeen siirryn lastensuojelun, sijaishuollon ja laitosten kautta yksityiskohtaisemmin romanien lastensuojeluhistorian tarkasteluun. Tutkimusaineisto on kerätty teemahaastattelujen avulla keväällä 2014, haastateltavat löysin Romano Mission avulla. Tutkimuksessa olen teemoitellut aineiston ensin aikajärjestyksessä kolmeen ylälukuun, minkä jälkeen olen paneutunut teemoittain yksityiskohtiin. Haastatteluaineiston analysoin käyttäen sisällönanalyysiä ja teemoittelua painottaen haastateltujen omaa ääntä. Tällä olen pyrkinyt myös tutkimukseni luotettavuuden julkituomiseen. Tutkimuseettisiin kysymyksiin olen kiinnittänyt erityistä huomiota aiheen sensitiivisyyden vuoksi. Tutkimukseni kannalta oli olennaista määritellä, mitä tarkoitan käsitteillä romani ja lastensuojelu. Niiden lisäksi tutkimukseni keskeiset teoreettiset käsitteet ovat kaltoinkohtelu, totaalinen laitostuminen ja laitosväkivalta. Näiden käsitteiden avulla rakensin tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen. Tutkimukseni tulokset kertovat karua kieltä lastenkotien tapahtumista. Kaikki haastateltavat toivat esiin kaltoinkohtelukokemuksiaan toisistaan tietämättä ja ilman johdattelua. Haastateltavat olivat kokeneet lastenkodeissa henkistä ja fyysistä väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä ja kasvatuskylmyyttä. Heidän kokemuksensa mukaan heidät opetettiin häpeämään omaa kulttuuriaan ja itseään sen edustajina. Tutkimusaineisto koostui lähes pelkästään negatiivisista muistoista. Haastatteluista ilmeni millaista arkea haastateltavat olivat eläneet ollessaan sijoitettuna Mustalaislähetyksen lastenkoteihin, ja miten he kokivat heidän lapsuutensa vaikuttaneen lastenkotiajan jälkeen. Esille nousi useiden entisten romanilastenkotilasten tekemät itsemurhat sekä monien sairastuminen vakaviin mielenterveydellisiin ongelmiin. Johtopäätöksenä voidaan todeta haastatelluiden kokeneen kaltoinkohtelua ja laitosväkivaltaa lastenkodeissa, jotka täyttävät totaalisten laitosten tunnusmerkit.