Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 9303-9322 of 25289
  • Tikkanen, Eija Katariina (2006)
    Tutkielmassa tutkitaan kuntien ehkäisevän toimeentulotuen valtion ohjausta vuosina 1993-2005. Tarkoituksena on selvittää miten valtio on ohjannut ehkäisevän toimeentulotuen myöntämistä kunnissa vuosina 1993-2005 sekä onko valtion ohjauksessa tapahtunut muutoksia tutkimusajankohtana.Tutkielmassa kuvataan erityisesti ehkäisevän toimeentulotuen valtion ohjauksessa käytettyjä ohjauskeinoja, vaikka huomiota kiinnitetään myös ohjauksen määrään ja sisältöön. Tutkielman tutkimusstrategiana on tapaustutkimus. Tutkielmassa ehkäisevä toimeentulotuki nähdään tapauksena yksilölle muina kuin subjektiivisina oikeuksina taatuista kunnallisista sosiaalipalveluista ja –etuuksista. Tutkielman loppuosaan on rakennettu suppea vertailu, jossa ehkäisevän toimeentulotuen valtion ohjausta vertaillaan kuntien omaishoidon tuen ja sosiaalipäivystyksen valtion ohjaukseen tutkimusajankohtana. Vertailun perusteella pyritään osoittamaan, voidaanko ehkäisevän toimeentulotuen valtion ohjauksen perusteella sanoa jotain yleisempää myös muiden ei-subjektiivisina oikeuksina taattujen kunnallisten sosiaalipalvelujen ja –etuuksien valtion ohjauksesta vuosina 1993-2005. Tutkielman tutkimusmenetelmänä käytetään laadullista sisällön erittelyä. Sisällön erittelyssä tutkimusaineisto jaetaan sisältöluokkiin tutkielmassa hyödynnettävän teoreettisen viitekehyksen perusteella. Kuntien ehkäisevän toimeentulotuen valtion ohjausta hahmotetaan tutkielmassa ohjauskeinojen kolmijaon perusteella. Sen mukaan keskushallinnon käyttämien ohjauskeinojen katsotaan olevan tiivistettävissä normi-, resurssi- ja informaatio-ohjaukseen. Jos valtion ohjaus ei ole yhdistettävissä sisältöominaisuuksiltaan aikaisemmassa tutkimuksessa kehiteltyihin ohjauskeinoihin, tulkitaan tämä tutkielman tulosten kannalta siten, että valtio on alkanut ohjaamaan kuntia uudella ohjauskeinolla. Tässä pro gradu-tutkielmassa osoitetaan, että kuntien ehkäisevän toimeentulotuen valtion ohjaus on muuttunut vuosina 1993-2005. Kun ehkäisevää toimeentulotukea koskeva valtion ohjaus on muodostunut vuosina 1993-1999 määrältään varsin vähäisestä ja heikosti koordinoidusta normi- ja informaatio-ohjauksesta, on ehkäisevän toimeentulotuen valtion ohjaus vuosina 2000-2005 lisääntynyt, yksityiskohtaistunut sekä muuttunut aiempaa koordinoidummaksi. Tutkielman keskeisimpiin tuloksiin lukeutuu se, että kuntien ehkäisevän toimeentulotuen ohjauksessa on 2000-luvun taitteessa otettu käyttöön uusi ohjauskeino, hankeohjaus. Ehkäisevän toimeentulotuen valtion ohjaus on vuosina 2000-2005 rakentunut lähes täysin hankeohjauksen ympärille. Hankeohjauksessa palvelujen järjestämistä ohjataan projektin tai ohjelman muodossa. Vahvan ohjelmaluonteisuuden lisäksi hankeohjauksen erottaa muista ohjauskeinoista valtion ohjauksen noudattamiseksi myönnetyt kohdennetut valtionavustukset sekä hankeohjauksessa korostuva valtion ohjauksen toteutumisen seuranta ja arviointi. Ehkäisevän toimeentulotuen, omaishoidon tuen ja sosiaalipäivystyksen valtion ohjauksen vertailu osoittaa, että hankeohjauksesta on 2000-luvulla tullut dominoiva ohjauskeino ehkäisevän toimeentulotuen valtion ohjauksen lisäksi myös muiden ei-subjektiivisina oikeuksina turvattujen kunnallisten sosiaalipalvelujen ja –etuuksien valtion ohjaukseen. Hankeohjausta on toteutettu kunnallisten sosiaalipalvelujen ja –etuuksien valtion ohjauksessa vuosina 2000-2005 sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelman ja sosiaalialan kehittämishankkeen muodossa.
  • Manninen, Aino (2008)
    Tutkimuksessa tarkastellaan nuorten naisten antamia merkityksiä kodille siirtymävaiheessa lapsuudenkodista omaan kotiin. Työn viitekehyksenä on elämänkulullinen siirtymävaihe nuoruudesta aikuisuuteen ja omaan kotiin muuttaminen yhtenä aikuistumiseen kuuluvana tekijänä. Tutkimuksessa painotetaan näkökulmaa kodin merkityksestä erityisenä tunnesuhteena ja tarkastellaan nuorten kokemuksia kodista, kodin muuttuessa niin fyysisestä kuin sosiaalisesta näkökulmasta omaan kotiin muuttamisen yhteydessä. Tutkimusaineisto koostuu nuorten naisten koti -aiheisista kirjoituksista. Kirjoituksia on yhteensä 27. Kaikki nuoret kirjoittajat ovat kirjoitusvaiheessa muuttaneet pois lapsuudenkodista, mutta muuton ajankohta vaihtelee kirjoittajien välillä. Kirjoittajat ovat syntyneet vuosina 1978–1985. Tutkimusmenetelmänä on käytetty sisällönanalyysiä, jonka avulla aineistoa on analysoitu temaattisesti. Analyysi etenee nuorten antamien merkitysten mukaan lapsuudenkodista, omaan kotiin ja tulevaisuuden kotiin. Tutkimus osoitti, että nuorten antamat merkitykset siirtymävaiheessa ovat monimuotoisia ja merkityksillä lapsuudenkodista, omasta kodista ja tulevaisuuden kodista on kaikilla omanlaisensa tarkoitus nuorten kokemuksissa. Koska siirtymävaihe on herättänyt nuoret pohtimaan kotia uudella tavalla, nuoret rakentavat suhdetta kotiin sopeutumalla ja hyödyntämällä muuttunutta asuinympäristöään ja suhteuttamalla kokemuksiaan sekä elettyyn että elettävään kotiin.
  • Lehtonen, Jussi (2002)
    Tutkimuksessa tarkastellaan yritysorganisaation kehitystarpeita Suomessa hyvin perinteisellä metsäteollisuuden toimialalla. Tutkimuksen lähtökohtana oli ajatus siitä, että jälkimoderni aika tuo muutostarpeita myös organisaatioille. Tutkimuksen kohdeyritys M-real Oyj omaa vankat perinteet, jotka vaikuttavat vahvasti yrityksen toimintatapoihin. Muutostarpeita on kuitenkin havaittu ja konsernin uudelta rekrytointikoulutukselta odotetaan tässä suhteessa paljon. M-institute Silvan alaisuudessa toimivaa rekrytointikoulutusta ja sieltä valmistuvia opiskelijoita kohtaan on asetettu paljon odotuksia, mutta pelkät odotukset eivät riitä kehittämään yhtiön tuotantoyksiköiden toimintaa. Tutkimuksen tarkoituksena onkin selvittää, minkälaisia haasteita ja kehitystarpeita rekrytointikoulutuksesta valmistuvat opiskelijat tuotantoyksiköille tuovat. Tutkimuksessa selvitetään myös rekrytointikoulutuksen ja sieltä valmistuvien opiskelijoiden merkitystä yhtiölle. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa, jonka pohjalta tuotantoyksiköiden toimintaa voidaan kehittää yhtiön tulevaisuuden haasteiden mukaiseksi. Tutkimus on suoritettu teemahaastatteluin, joita tehtiin rekrytointikoulutuksen ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille, tuotantoyksiköiden esimiehille, M-institute Silvan rekrytointikoulutuksen edustajille ja tuotantoyksiköiden työntekijöille. Opiskelijoiden haastattelut ovat tutkimuksen kannalta tärkeimmät. Silvan edustajien haastattelu suoritettiin ryhmähaastatteluna. Muut haastattelut olivat yksilöhaastatteluja. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu työmotivaatioon vaikuttaviin tekijöihin, joidenka avulla tutkimusongelmaa ratkaistaan. Tässä tutkimuksessa tarkasteltavat työmotivaatiotekijät on määritelty Pekka Ruohotien tutkimusten pohjalta. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että rekrytointikoulutuksen ja sieltä valmistuvien opiskelijoiden rooli konsernin tulevaisuudelle on merkittävä. Tärkein rekrytointikoulutusta kohtaan asetettu haaste on tuottaa yhtiön palvelukseen aiempaa osaavampaa työvoimaa, jonka avulla voidaan paremmin vastata kilpailuun kansainvälisillä markkinoilla. Työmotivaatiotekijöiden tarkastelu osoitti joitakin selkeitä kehitystarpeita tuotantoyksiköiden toiminnassa. Niistä tärkeimmät liittyvät työnjohdon roolin ja työilmapiirin kehittämiseen. Myös työkiertoa tuotantoyksiköissä tulee tehostaa, jotta nykyistä laaja-alaisemman ammattitaidon tavoittelussa onnistutaan. Tärkeimmät tutkimuksessa käytetyt lähteet ovat Ruohotie, Pekka & Honka, Juhani (1999) Palkitseva ja kannustava johtaminen, Juuti, Pauli (1999) Organisaatiokäyttäytyminen ja Beck, Ulrich & Giddens, Anthony & Lash, Scott (1995) Nykyajan jäljillä. Refleksiivinen modernisaatio.
  • Luukko, Marika (2010)
    Pro gradu-tutkielmani aiheena on yritysten yhteiskuntavastuu ja yhteiskuntavastuun ideologiat kolmen suomalaisyrityksen vuoden 2008 yhteiskuntavastuuraporteissa. Tutkimuksen aineistona on käytetty kolmen suomalaisen kansainvälisillä markkinoilla toimivan yrityksen, Kesko Oyj:n, Kone Oyj:n ja Outokumpu Oyj:n vuoden 2008 yhteiskuntavastuuraportteja. Tutkimusaineisto on hankittu yritysten internetsivuilta. Tutkimus kulkee kahdessa osassa niin, että ensimmäinen osa muodostaa tutkimuksen viitekehyksen. Viitekehyksessä tarkastellaan yhteiskuntavastuun taustalla vaikuttavia tekijöitä ja pohditaan miksi aihe on noussut ajankohtaiseksi yhteiskunnallisessa keskustelussa. Viitekehyksessä esittelen luvussa kaksi yhteiskuntavastuun määritelmiä ja yhteiskuntavastuun yhteiskuntatieteellisen kontekstin. Luvussa kolme käsittelen vastuun käsitteen eri ulottuvuuksia, yhteiskunnallisen vastuun muodostumista ja esittelen eri perusteluja yritysten yhteiskuntavastuulle. Luvussa neljä esittelen yhteiskuntavastuun taustalla vaikuttavia etiikan teorioita. Luvussa viisi käyn läpi yhteiskuntavastuun kehityshistoriaa ja yhteiskuntavastuun nykytilannetta. Luvussa kuusi käsittelen yhteiskuntavastuun ideologioita ja luvussa seitsemän yhteiskuntavastuuraportointia. Luvussa kahdeksan esitellään tutkimusaineisto ja – menetelmä. Tutkimusotteeni on kvalitatiivista. Tutkimuksen menetelmänä on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Analyysin ohjenuorana on käytetty Tuomo Takalan yhteiskuntavastuuideologioiden jaottelua. Luku yhdeksän muodostaa tutkimuksen analyysiosan, jossa tarkastelen yritysten yhteiskuntavastuun ideologioiden ilmenemistä yritysten yhteiskuntavastuuraporteissa. Luvussa kymmenen vedän yhteen tutkimuksen keskeiset havainnot ja pohdin yhteiskuntavastuun tulevaisuudennäkymiä. Keskeisinä johtopäätöksinä esitän, että yritysten yhteiskuntavastuu on menossa kohti laajempaa vastuun käsitystä, joka myötäilee Takalan laajan sosiaalisen vastuun ideologiaa ja että yritykset näkevät vastuullisuuden liiketoimintaa edistävänä tekijänä. Yritysten vastuu pohjaa lainsäädäntöön, kansainvälisiin sitoumuksiin ja yritysten omiin vastuullisuusperiaatteisiin ja eettisiin koodistoihin. Vastuu eettisten periaatteiden toteuttamisesta on yrityksissä jaettu yksilöille. Tutkielmassa käytetyt tärkeimmät lähteet ovat Tuomo Takalan artikkeli Yritysten yhteiskuntavastuu globalisoituvassa maailmassa (2004) teoksessa Moraalitalous toim. Ilkka Kauppinen, Elisa Juholinin Cosmopolis yhteiskuntavastuusta yrityskansalaisuuteen (2003), Maija-Leena Uimosen, (2006) Suomalaisten yritysten vapaaehtoinen sosiaalinen vastuu: sidosryhmäviitekehys yritysten ja ulkoisten sidosryhmien edustajien näkemyksissä sekä Ari-Veikko Anttiroikon (2004) Yhteiskuntavastuu ja sen määrittelyprosessi, teoksessa Järvinen, Raija (toim.) (2004) Yhteiskuntavastuu näkökulmia yritysten ja julkisyhteisöjen yhteiskunnalliseen vastuuseen.
  • Marjamaa, Riitta (Helsingin yliopisto, 2007)
    Background: The aging population is placing increasing demands on surgical services, simultaneously with a decreasing supply of professional labor and a worsening economic situation. Under growing financial constraints, successful operating room management will be one of the key issues in the struggle for technical efficiency. This study focused on several issues affecting operating room efficiency. Materials and methods: The current formal operating room management in Finland and the use of performance metrics and information systems used to support this management were explored using a postal survey. We also studied the feasibility of a wireless patient tracking system as a tool for managing the process. The reliability of the system as well as the accuracy and precision of its automatically recorded time stamps were analyzed. The benefits of a separate anesthesia induction room in a prospective setting were compared with the traditional way of working, where anesthesia is induced in the operating room. Using computer simulation, several models of parallel processing for the operating room were compared with the traditional model with respect to cost-efficiency. Moreover, international differences in operating room times for two common procedures, laparoscopic cholecystectomy and open lung lobectomy, were investigated. Results: The managerial structure of Finnish operating units was not clearly defined. Operating room management information systems were found to be out-of-date, offering little support to online evaluation of the care process. Only about half of the information systems provided information in real time. Operating room performance was most often measured by the number of procedures in a time unit, operating room utilization, and turnover time. The wireless patient tracking system was found to be feasible for hospital use. Automatic documentation of the system facilitated patient flow management by increasing process transparency via more available and accurate data, while lessening work for staff. Any parallel work flow model was more cost-efficient than the traditional way of performing anesthesia induction in the operating room. Mean operating times for two common procedures differed by 50% among eight hospitals in different countries. Conclusions: The structure of daily operative management of an operating room warrants redefinition. Performance measures as well as information systems require updating. Parallel work flows are more cost-efficient than the traditional induction-in-room model.
  • Teittinen, Sanna (Taidehistorian seura, 2009)
    Towards Lyrical Abstraction Anitra Lucander s Modernism in the 1950s Anitra Lucander (1918-2000) was one of the early pioneers of abstract art in Finland. During the Second World War Finnish art and cultural life was isolated and stagnated and figurative art was still dominant after the war. In the late 1940s and early 1950s, new international abstract art movements started to come to Finland. Anitra Lucander was one of the artists of the younger generation after the war who took an interest in the abstract movements in the early 1950s. At the beginning of the 1950s, abstract art came to Finland primarily in the form of Concretism, but simultaneously, a more delicate abstract movement emerged, and Anitra Lucander was among those cultivating such conceptions in her art. In this thesis, I observe and analyze through Anitra Lucander s art this central movement in Finnish modern art that has not yet been extensively studied. I examine how Anitra Lucander s art connects with the style change in Finnish art. I scrutinize the factors that affected Lucander and turned her towards abstract expression, and the effect her art had on emergence of abstract art in Finland. I will also consider the development of her art, the reception and critique of her art and the effect the critique had on her position in the 1950s art world. Because of a lack of earlier studies, I will undertake basic research, relying on empirical primary source material, where the starting point is to place the phenomenon under examination in the historical and cultural context. The most significant study materials are the artist s paintings and graphics from 1948 to 1960, newspaper and magazine articles from the same era, archive sources and interviews with Lucander s relatives, fellow artists and friends. An interesting aspect of the topic is the fact that Anitra Lucander was the only woman among the important pioneers of early Finnish abstract art. Through Lucander s art, I also examine the position of female artists in the tradition of Modernism as well as in the Finnish art world of the 1950s. This theoretical background is provided by the studies of feminist art historians, such as Marsha Meskimmon, Gill Perry, Griselda Pollock and Anne Middleton Wagner. Lucander s position in the male-dominated Finnish art scene of the 1950s, and how she achieved her position, emerges as one of the central themes of the study. I will also observe whether gender is evident in Lucander s art and expression, as well as her reception and critique compared to the reception of her male colleagues art. From a woman s point of view, I reveal the masculine rhetoric and gendered attitudes in the critique of the era. As a theoretical and methodological frame of reference, I use discourse analysis. Anitra Lucander encountered modernistic, international art movements during her journeys to Paris in the late 1940s and early 1950s. Her art evolved from the geometric Concretism of the early decade towards more delicate and painterly abstract expression. After the mid-1950s, she had developed her signature expression; through Cubism and a collage technique, she developed in her painting a delicate, coloristic imagery, which can be characterized as Lyrical Abstraction. Lucander did not consider abstract expression to be categorical, but saw the abstract and the nonfigurative as equals: the line between the abstract and the figurative is very often fleeting in her art. Already in her own time, Lucander achieved a position as one of the most talented young artists of her generation and her work was included in significant exhibitions. This success can definitely be attributed to the fact that she embraced Modernism in its extreme form, abstraction, already at the beginning of her career and networked with male painters who shared her outlook and modernistic expression. For her, this was either a conscious or an unconscious method of adapting to the male-dominated Finnish art field in the 1950s. In spite of acclaim and attention, Lucander had to encounter the gendered attitudes in the critique of the time, and her art was often perceived through stereotypical views as overly feminine and dependent. However, with her art, Lucander played an important role in the breakthrough for colorism and abstract art in Finland in the 1950s.
  • Vaajoensuu, Emilia (2007)
    Tutkimuksessani lähestyn sijoittajaviestintää läpinäkyvyyden näkökulmasta. Käsittelen työssäni talousraportoinnin International Financial Reporting Standards -standardeja sekä Market Abuse-, Transparency- ja Prospectus-direktiivejä. Uusilla standardeilla ja direktiiveillä pyritään lainsäädännön harmonisointiin Euroopassa sekä parantamaan yhtiöiden läpinäkyvyyttä. Edelleen, tavoitteena on edistää Euroopan unionin yhteisten pääomamarkkinoiden kasvua ja kaupankäynnin vilkastumista. Tarkastelen pörssiyhtiöiden sijoittajaviestinnän muuttumista näiden uusien standardien ja direktiivien myötä sekä niiden vaikutusta sijoittajaviestinnän läpinäkyvyyteen. Keskeisimmät tutkimuskysymykseni ovat: - Miten uudet direktiivit ja standardit edistävät sijoittajaviestinnän läpinäkyvyyttä? - Mitä haasteita uudet standardit ja direktiivit asettavat pörssiyhtiöiden sijoittajaviestinnälle? - Millaisia ongelmia läpinäkyvyydestä mahdollisesti aiheutuu? Tutkimusaiheeni ajankohtaisuudesta johtuen nojaudun tutkimuksessani paljolti asiantuntijalähteisiin. Haen vastauksia tutkimuskysymyksiin sekä aiemman tutkimuskirjallisuuden että teemahaastattelujen pohjalta. Keskeisimpiä lähteitäni ovat sijoittajaviestinnän osalta Poikolainen (1996), Mars, Virtanen & Virtanen (2000) ja Kariola, Niemelä & Angervuo (2004) ja läpinäkyvyyden osalta Tapscott & Ticoll (2003) ja Oliver (2004). Painetut sekä sähköiset artikkelit muodostavat merkittävän osan lähteistä. Keskeisimpiä näistä ovat PricewaterhouseCoopers (2004) ja InvestorSight: The Global Investor Relations Benchmark Study (2005). Haastateltavat olen valinnut kolmelta eri osa-alueelta: haastattelen sijoittajaviestinnän ammattilaisia, sijoitusanalyytikkoja ja osakesäästäjiä. Sijoittajaviestinnän ammattilaiset olen valinnut neljästä suomalaisesta pörssiyhtiöstä nelikentän avulla, muuttujina yhtiön koko ja kansainvälisyys / kotimaisuus. Sijoitusanalyytikot olen puolestaan valinnut valitsemiani yhtiöitä seuraavista analyytikoista. Lähtökohtaisesti direktiivien ja standardien tarkoituksena on lisätä läpinäkyvyyttä. Haastateltavien mukaan yhtiöt tuottivat jo valmiiksi paljon tietoa taloudellisesta tilastaan. Suomalaista sijoittajaviestintää pidettiin jo melko läpinäkyvänä, ja erityisesti direktiiveillä ei nähty olevan suurta vaikutusta suomalaisen sijoittajaviestinnän läpinäkyvyyteen. Sen sijaan niiden koettiin lisäävän läpinäkyvyyttä esimerkiksi Keski-Euroopan maissa. Sijoitusanalyytikot ja sijoittajat olivat sääntelyn kannalla, kun taas sijoittajaviestinnästä vastaavat esittivät myös vaihtoehtoja muodolliselle sääntelylle. Sääntelyn arvioitiin kuitenkin lisääntyvän tulevaisuudessa. Standardien ja direktiivien käyttöönotosta aiheutuvia keskeisimpiä haasteita sijoittajaviestinnästä vastaaville olivat lisääntynyt työmäärä sekä ammatin vaatimustason kasvu. Myös sijoitusanalyytikoiden työmäärä kasvoi, eikä lisääntyneeseen tietomäärään ehditty kunnolla perehtyä. Sijoittajat puolestaan arvioivat viestien ymmärrettävyyden vaikeutuvan. Läpinäkyvyydestä aiheutuvat ongelmat keskittyivät haastatteluaineiston perusteella huoleen siitä, että listautuneiden yhtiöiden on julkaistava tietoa, josta listautumattomat, kilpailevat yhtiöt voisivat hyötyä. Sääntelyn ja läpinäkyvyyden sinänsä ei nähty juuri aiheuttavan ongelmia, vaan sillä nähdään päinvastoin voivan olla myönteinen vaikutus yhtiöiden toimintaan.
  • Ahtee, Eeva (Helsingin yliopisto, 2011)
    In this research, I examine the agency of women who has taken part in peer groups for immigrants organized by Finnish refugee council. My thesis is connected with post-colonial feminist research where difference and power have been studied especially from the view of those inferior positions. Agency is the main tool that I use in this thesis. I examine how peer groups are significant in the speech of women and how women s agency shows in their lives. My goal was to examine how women build their lives in a new environment. I also want to show an alternative view in the discussion about integration by telling about the lives of the women. My data is from single and group interviews, from one peer group meeting that I observed and conversations with the peer mentors. Altogether I interviewed 29 women from the age of 18 to elderly people. Women had emigrated from eight different countries. I also used educational material made for peer group mentors as my data. According to my study, the peer groups were significant for women especially because of the social relations made in the groups and the knowledge achieved about Finnish society. Also the language skills achieved in the peer groups were important. In the peer groups women realized to fill the competences acquired to make their space of agency wider. Women s agency was sometimes quiet and it aimed to maintain. This kind of agency made the foundation to everyday life in Finland. It was also used to create relation to the country of emigration. Agency occurred also as toleration. Especially when confronting racism or when women had to give up customs that were important to them. The sense of agency grew in peer groups. This and through perceiving their competences women pondered the paths in their future. Women spoke of themselves as foreigners and made distinction with the majority of population. In the educational material and in the speech of the mentors, the image of Finnishness was unlimited. Women did not find space for them in the concept of Finnish. The intercommunication between women and the majority of population was narrow and those were formed mainly in context of the work of the majority of population. In my research, I noticed that women have enough knowledge, skills and competences for agency, only the space for it is narrow. When speaking about integration, immigrants are seen as objects to be activated. I suggest that from this way of speaking focus should be changed from activation to deconstruction of the positions shown to women.
  • Pauni, Markus (2005)
    Tutkimuksen kohteena on Yleisradio Oy:n (YLE) radiotoimialan organisaatiorakenteen muutos, jossa radio-ohjelmien sisällöntuotanto on organisoitu radiokanavista irrallisiin tuotantoyksiköihin, ns. osaamiskeskuksiin. Organisaatiouudistus perustuu tilaajan ja tuottajan väliseen erotteluun yleisradiotoiminnassa, jossa ohjelmien jakelusta vastaavat radiokanavat tilaavat tarvitsemansa ohjelmasisällöt erillisiltä tuotantoyksiköiltä. Tähän liittyy tilaaja-tuottaja-toiminnassa syntyvät näennäismarkkinat ja sopimustoiminta osapuolten välillä. Käytännössä järjestelmä muodostaa organisaation sisäisessä toiminnassa matriisiorganisaation ohjelmaprosessien ja -projektien toteuttamiselle. Organisaatiouudistusta tarkastellaan tilaaja-tuottaja-mallille rakentuvan teoreettisen viitekehyksen kautta, joka avaa näkökulmia parantaa organisaatioiden tuotos-panos-suhdetta ja yleistä kustannustehokkuutta. Organisaatiossa voidaan mallin pohjalta aikaisempaa tehokkaammin hallinnoida ydinosaamista ja täydentää toimintaa ulkopuolisilla palveluntarjoajilla ja alihankkijoilla. Tutkielman näkökulma liittyy makrotasolla valtionyhtiöiden kehittämiseen ja New Public Management -doktriinin periaatteisiin parantaa julkisen hallinnon tehokkuutta, laatua ja vastuullisuutta. Yleisellä tasolla tutkielmassa kuvaillaan, millaista tilaaja-tuottaja-toiminta on YLEn radiotoimialan organisaatiossa. Mikrotasolla tähän liittyy organisaatioon rakennetun tilausjärjestelmän ja sopimustoiminnan keskeisimmät vaatimukset ja haasteet sekä yksiköiden roolit, johtaminen ja taloudenpito. Tutkielma on kvalitatiivinen tapaustutkimus, jossa on kuvaileva ja arvioiva ote. Empiirinen aineisto koostuu kahdesta toisiaan täydentävästä elementistä: yhtiön sisäisistä dokumenteista sekä teemahaastatteluista. Kvalitatiivisen aineiston analyysi perustuu faktanäkökulmaan. Tutkielman keskeisimmät lähteet koostuvat yleisradiotoiminnan organisointiin kohdistuvasta aikaisemmasta tutkimuksesta sekä tilaaja-tuottaja-mallin teoreettisista järjestämistavoista. Tilaaja-tuottaja-malliin liittyvät teoriat on jaoteltu julkisen sektorin sekä yleisen liikkeenjohdon näkökulmien analysointiin. Tutkielman päätuloksena todetaan, että Yleisradio Oy:n radiotoimialan organisaatiorakenne voidaan määritellä organisaation sisäiseksi tilaaja-tuottaja-malliksi. Toiminnan keskeisenä tavoitteena on tällöin tehokkuuden lisääminen organisaation sisäisessä toiminnassa. Organisaation omat tuottajaorganisaatiot on tulosyksiköitetty ja niille on annettu taloudellisia sekä toiminnallisia vapauksia. Järjestelyn kautta organisaation yleinen kustannustietoisuus on kasvanut ja yksittäiselle radiosisällölle määräytyy hinta. Taloudellisia säästöjä on saatu aikaan organisatoristen päällekkäisyyksien poiston sekä toimitustyön teknisen itsekäytön kautta. Tilaaja-tuottaja-mallin järjestämiseen liittyvä tuottajien kilpailuttaminen on jäänyt ainakin toistaiseksi vähäiseksi YLEn radiotoimialalla. Dialogin merkitys tilaaja-tuottaja-järjestelmän kokonaisuuden toimivuuden kannalta on myös keskeinen teema tutkielman tulosten valossa; uudistus on vaatinut matriisiorganisaatiossa ja sopimustoiminnassa uudenlaisen keskustelukulttuurin syntymistä hierarkkisen esimies-alaissuhteen sijaan.
  • Pärkkä, Anne (2002)
    Tutkimuksen tehtävä oli tutkia Varma-Sammon Evita -työryhmän kehittämää työkirjaa yksilön työhyvinvoinnin edistämiseksi. Tarkemmin ottaen sitä, kuinka aktiivisesti työkirjaa on käytetty, onko se käyttäjiensä mielestä saanut aikaan muutosta ja ollaanko siihen tyytyväisiä. Teoreettiselta kannalta työkirjan käyttöä tarkasteltiin asenteiden ja käyttäytymisen välisen yhteyden näkökulmasta, sillä jokaiselle työntekijälle organisaatiossa, jossa työkirja otettiin käyttöön on varmastikin muodostunut jonkinlainen mielipide työkirjaa kohtaan, mikä voi vaikuttaa sen käyttöön tai käyttämättä jättämiseen. Tarkastelussa käytettiin suunnitellun käyttäytymisen teoriaa (theory of planned behavior), joka on kehitelty muoto Fishbeinin ja Ajzenin perustellun toiminnan teoriasta (theory of reasoned action). Perustellun toiminnan teorian mukaan asenne ja normi synnyttävät käyttäytymisaikomuksen, joka johtaa käyttäytymiseen. Suunnitellun käyttäytymisen teoriassa myös ihmisen käsitys hallita omaa käyttäytymistään vaikuttaa käyttäytymisaikomukseen ja mahdollisesti myös suoraan käyttäytymiseen. Tutkimuksen tavoitteena oli siten myös tutkia, voiko suunnitellun käyttäytymisen teorian avulla ennustaa työhyvinvointia edistävän työkirjan käyttöä. Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeella, johon vastasivat pilottikohteena olleen organisaation työntekijät kesän 2002 aikana. Työkirjan käyttöä kuvailevat tulokset osoittivat, että työkirjaa ei oltu käytetty kovinkaan aktiivisesti (16% vastaajista oli käyttänyt), eikä vastaajien mielestä työkirjan aikaan saamaa muutosta ollut juurikaan havaittavissa. Työkirja oli herättänyt miettimään omaa hyvinvointia, mutta sen toimivuuteen vastaajat eivät sinänsä olleet tyytyväisiä. Mielenkiintoista tuloksissa oli, että koetun työhyvinvoinnin tasolla ei ollut vaikutusta työkirjan käyttöön ja että vanhemmat työntekijät olivat käyttäneet työkirjaa nuoria aktiivisemmin. Tutkimuksen teoreettiset tulokset tukivat suunnitellun käyttäytymisen teoriaa. Asenne, normi ja hallintakyky selittivät aikomusta (36% varianssista) ja aikomus selitti käyttäytymistä (46% varianssista). Sen sijaan käsitys kyvystä hallita käyttäytymistä eli työkirjan käyttöä ei nostanut selitysastetta, mikä suunnitellun käyttäytymisen teorian mukaisesti selittyy sillä, että vastaajat eivät nähneet työkirjan käytölle mitään estäviä tekijöitä, vaan kokivat sen olevan hallittavissa. Näin ollen voidaan katsoa, että työkirjan käyttöä onnistuttiin ennustamaan suunnitellun käyttäytymisen teorian avulla. Tärkeimmät lähteet olivat: Ajzen, I. (1985). From intentions to actions: a theory of planned behavior. Teoksessa J. Kuhl & J. Beckman (Toim.), Action control: from cognition to behavior (ss. 11-39). Springer-Verlag, Heidelberg. Eagly, A. H. & Chaiken, S. (1993). The psychology of attitudes. Fort Worth, TX: Harcourt Brace Jovanovich.
  • Ylitalo, Jukka (Helsingin yliopisto, 1999)
  • Salmenhaara, Perttu (2004)
    Tutkimuskohteena on maahanmuuttopoliittinen retoriikka ja maahanmuuttopolitiikan toimeenpano Suomessa vuosina 1998-2004. Aika oli tämäntyyppiselle tarkastelulle otollinen, sillä sen kuluessa otettiin ensi askelet kohti Euroopan unionin yhteistä maahanmuuttopolitiikkaa, aloitettiin kotouttamislain toimeenpano ja uudistettiin syrjintälainsäädäntöä. Samaan aikaan alkoi julkinen ja hallinnollinen keskustelu väestön ikääntymisestä, elinkeinoelämän työvoimatarpeista ja näistä syistä seuraavista tarpeista varautua lisääntyvään työvoiman maahanmuuttoon sekä unionin jäsenmaista, että kolmansista maista. Myös turvapaikanhakijoiden oikeusturvasta on käyty debattia usean vuoden ajan niin julkisuudessa kuin Suomen ja mm. Yhdistyneiden kansakuntien välillä. Tutkimuksen tarkoituksena on arvioida Euroopan unionin yhteisen, nk. proaktiivisen maahanmuuttopolitiikan käsitettä ja sitä, kuinka Suomen maahanmuuttopolitiikan muotoutuminen tarkasteluajanjaksona vastasi Euroopan unionin yhteisen maahanmuuttopolitiikan tavoitteita. Tutkimusmenetelminä käytettiin argumentaationanalyysia ja politiikan toimeenpanon evaluaatiota (asetetut tavoitteet / arvio seuranneista vaikutuksista). Taustateoriana käytettiin sosiaalista konstruktionismia ja nk. uutta retoriikkaa. Tutkimuksen tuloksina voidaan esittää proaktiivisen maahanmuuttopolitiikan suomenkielinen määritelmä sekä sille konstruoitu vastakäsite, reaktiivinen maahanmuuttopolitiikka. Proaktiivisuus pyrkii varautumaan kohdeilmiössä tapahtuviin muutoksiin ennalta ja kytkeytyy kansainvälisen muuttoliikkeen transnationaaliin käsitteellistämiseen ja kokonaisvaltaiseen hallinnointiin (reflektiivisyys). Reaktiivisuus on kytköksissä kansallisperusteiseen hallintoon, jossa maahanmuutto koetaan uhkatekijänä koska sen määrittely on sidoksissa ensisijaisesti turvallisuusdiskursseihin sekä westfalenilaisesta valtiojärjestelmästä periytyvään juridiseen traditioon (refleksiivisyys). Tutkimuksen aineistoina käytettiin asiakirja-aineistoa, kansallisia ja Euroopan unionin toimielinten poliittisia linjauksia, arviointiraportteja, keskustelupapereita, kansallista ja yhteisölainsäädäntöä, Yhdistyneiden kansakuntien, Euroopan neuvoston ja Suomen valtion välistä virallista kommunikaatiota, hallinnollisia ja järjestöjen tiedotteita, lehtiartikkeleita sekä aiempaa tutkimuskirjallisuutta.
  • Mäkinen, Leena (2006)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin huumeiden käytön lopettamista ja kuntoutumista. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää minkälaisen polun nuori entinen huumeiden ongelmakäyttäjä kulkee huumeiden käytön aloittamisesta kuntoutumiseen. Tutkimuskysymyksiä työssä oli kaksi. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen tarkoituksena oli selvittää miten nuoren huumeiden ongelmakäyttäjän polku kulkee aloittamisesta lopettamispäätökseen. Toisen ja tärkeämmän tutkimuskysymyksen avulla selvitettiin minkälainen prosessi kuntoutuminen on. Tutkimuksen viitekehys muodostettiin tutkimusongelman kannalta olennaisista teemoista: huumeiden käytöstä ja lopettamisesta, huumeiden ongelmakäyttäjien hoidosta ja erityisesti kuntoutumisesta. Viitekehys muodostettiin huumetutkimuksista, alkoholiin liittyvistä tutkimuksista ja muista riippuvuustutkimuksista. Viitekehyksessä on monentyyppisiä tutkimuksia muun muassa siksi, että huumeiden käytön lopettamista ja kuntoutumista prosessina on tutkittu suhteellisen vähän. Aineistoksi tähän tutkimukseen kerättiin 14 teemahaastattelua, ja haastattelut tehtiin keväällä 2005 Espoon Diakoniasäätiön ylläpitämässä huumekuntoutujien asuinyhteisössä Kivitaskussa. Pääaineistona oli 10 entisen huumeiden ongelmakäyttäjän haastattelua ja sivuaineistona 4 päihdetyöntekijän haastattelua. Haastattelut kestivät keskimäärin tunnin ja ne nauhoitettiin haastateltavien luvalla. Aineiston analyysissä ei käytetty mitään yhtä metodia, vaan monenlaisia näkökulmia, kuten käännekohtia elämäntarinoissa. Käytännön analysointia tehtiin Framework-menetelmän ja Prochaskan spiraalimallin avulla. Prochaskan spiraalimallin mukaan addiktiivisen käyttäytymisen lopettamisessa on viisi vaihetta: esiharkinta, harkinta, valmistelu, muutos ja ylläpito. Tulosluvut rakennettiin osittain Prochaskan spiraalimallin mukaisesti. Tutkimuksesta saatiin useita mielenkiintoisia tuloksia. Huumeiden käyttö alkaa yleensä harmittomilla kannabis-kokeiluilla. Usein elämässä tapahtuu jokin käännekohta, jonka jälkeen ei välitetä muusta elämästä ja huumeiden käytöstä muodostuu keskusaktiviteetti. Kun ongelmat kasaantuvat, käyttäjä tiedostaa huumeongelmansa ja yrittää lopettaa. Ensimmäiset lopettamisyritykset harvoin onnistuvat, koska aito motivaatio lopettaa syntyy myöhemmin. Lopettamismotivaatio syntyy usein jonkun käänteentekevän kokemuksen kautta. Tärkeää huumeiden käytön lopettamisessa on ongelman tiedostaminen, lopettamismotivaation syntyminen sekä usko omiin mahdollisuuksiin lopettaa. Kuntoutumisen keskeisenä tuloksena on muutoksen kokonaisvaltaisuus. Kuntoutumisessa näyttää olevan erilaisia osaprosesseja, joita voidaan tarkastella myös ajallisesti. Ensin huumekuntoutujan täytyy etsiä itseänsä ja opetella tulemaan tunteidensa kanssa toimeen. Tämän jälkeen luodaan uutta sosiaalista verkostoa päihteettömistä ihmisistä ja opetellaan arkisia askareita. Lopulta opetellaan elämään yhteiskunnan lainalaisuuksien mukaisesti, kouluttaudutaan ja mennään töihin. Muutoksen kokonaisvaltaisuuden vuoksi huumekuntoutujalle tulisi antaa hoidossa tarpeeksi välineitä täysipainoiseen elämään.
  • Torkkeli, Antti (2006)
    Tutkimuksen johtoajatus on tutkia poliitikkojen asemaa verkostomaisessa hallinnassa eli edustuksellisen demokratian ja hallinta-ajattelun yhteensopivuutta. Tutkimuskohteena on tästä suomalainen esimerkki, kuntien verkostomainen seutuyhteistyö ja luottamushenkilöiden asema siinä. Virallisesti valtuuston tulisi olla kunnan ylin päättävä elin, mutta aikaisemman tutkimuksen ja hallituksen kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman Kansanvalta 2007 -toimikunnan mietinnön perusteella tosiasiallinen asema ei ole täysin selkeä. Tieteensisäisesti tarkasteltuna tarvitaan lisää empiiristä tietoa hallintamallien käytännön sovelluksista edustuksellisen demokratian kannalta. Tutkimuskohteina ovat viisi Suomen Kuntaliiton seudullisten demokratiatoimintamallien kuvaamiseen ja kehittämiseen tähtäävän hankeen 2004–2006 tutkimusseutua, jotka kaikki kuuluvat aluekeskusohjelmaan ja edustavat jokaista ohjelman kaupunkiseutuluokitusta: Hyvinkään-Riihimäen talousalue, Kouvolan kaupunkiseutu, Kuopion seutu, Raahen seutukunta ja Ylä-Savon talousalue. Teoreettinen viitekehys muodostuu governance-tutkimuksesta. Empiirisen aineiston muodostavat tutkimusseutujen kuntien keskeisille päättäjille, johtaville poliitikoille ja viranhaltijoille, tehdyt teemahaastattelut ja tutkimusseutujen kuntien kaikkien valtuustoryhmien puheenjohtajille suunnattu kysely. Teemahaastatteluiden analysoinnissa on soveltuvin osin käytetty retorista diskurssianalyysia ja kyselyn selittävä osuus on analysoitu varianssianalyysilla. Kuvaavassa osiossa tulokset on raportoitu frekvenssijakaumina. Tutkimus on osaltaan sekä usean tapauksen tapaustutkimus että tilastollinen tutkimus. Keskeinen tulos on, että poliitikot ovat seutuyhteistyön hallinnassa jakautuneet kahteen toimijatasoon: kiinteämmin seudullisessa päätöksentekoprosessissa mukana oleviin johtaviin luottamushenkilöihin, jotka kokivat vaikuttamismahdollisuutensa seudullisessa päätöksenteossa paremmiksi kuin peruskunnanvaltuutetut, jotka ovat enemmän syrjässä seudullisesta päätöksenteosta. Lisäksi valtuuston strateginen asema ei ole selkiytynyt. Tulos osoittaa ilmeisen ongelman valtuuston virallisen aseman ja käytännön välillä. Tutkimuksessa ei kuitenkaan löytynyt näyttöä, että politiikan/poliitikkojen tuomaa lisäarvoa hallinnassa olisi pyritty kyseenalaistamaan vaan poliitikkojen asema ei ole vielä selkiytynyt seutuyhteistyön hallinnassa. Keskeisiä lähteitä ovat esimerkiksi: Airaksinen, Jenni – Nyholm, Inga – Haveri, Arto (2004): Seutuyhteistyön arki – retoriikkaa, politiikkaa ja raakaa työtä? Seutukuntien tuki -hankkeen II väliraportti. Tampereen yliopisto, Tampere., Greven, Michael Th. (2005): ”The Informalization of Transnational Governance: A Threat to Democratic Government”. Teoksessa Grande, Edgar – Pauly, Louis W. (ed.): Complex Sovereignty: Reconstituting Political Authority in the Twenty-first Century. University of Toronto Press, Toronto., Klijn, Erik-Hans – Koppenjan, Joop – Termeer, Katrien (1995): ”Managing Networks in the Public Sector: a Theoretical Study of Management Strategies in Policy Networks”. Public Administration 73 (3) 437–454. ja Rhodes, R. A. W. (1996): ”The New Governance: Governing without Government”. Political Studies 44 (4), 652–667.
  • Mikkola, Kaisa (2003)
    Tutkimuskohteena on Engel-Yhtymän pääkaupunkiseudun keskijohtajat. Keskijohtajat työskentelevät organisaation ensimmäisen tason johtajien ja ylimmän johdon välissä. Keskitason johtaja yhdistää ylimmän johdon aikomukset ensimmäisen tason kohtaamiin arkipäivän operationaalisiin realiteetteihin. Engel-Yhtymässä keskijohdoksi määrittyivät Engelin päällikkötaso, jonka yläpuolella toimivat aluejohtajat sekä toimialajohto ja alapuolella palveluesimiehet. Keskijohtajat ovat olleet viime vuosina suomalaisilla työpaikoilla kovilla. Kaikista johtajista juuri keskiportaan johtajat ovat saaneet kokea kenties raskaimmat muutokset. Näitä muutoksia on tapahtunut paitsi organisaatioissa myös keskijohtajien omissa asemissa ja tehtävissä – sekä rooliodotuksista. Kärjistäen sanottuna entisistä käskyjen jakajista on pitänyt kehittyä organisaation kehittäjiä samalla kun heidän virallista valtaa on vähennetty. Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Engel-Yhtymän keskijohtajien työn strategisuutta; ovatko Engelin keskijohtajat omaksuneet uuden strategisen keskijohtajan roolin. Strategisen keskijohtajan rooliodotukset johdetaan tässä tutkimuksessa kirjallisuudesta. Strategisen keskijohtajan tunnusmerkeiksi määriteltiin aktiivinen ja oma-aloitteinen toimintatapa, osallistava johtaminen, toiminnan kehittäminen sekä strategian toimeenpaneminen. Tutkimukseen haastateltiin 21:tä Engelin keskijohtajaa. Tutkimusmenetelmänä käytettiin laadullisia teemahaastatteluja. Strategisen keskijohtajan roolin omaksumisessa oli Engelin keskijohtajien välillä suuria eroja. Tutkimuksen perusteella Engelin keskijohtajat luokiteltiin kuuteen luokkaan: organisaation kehittäjiin, henkilöstöjohtajiin, liikemiehiin, passiivikkoihin, tekijöihin ja selviytyjiin. Luokittelun perusteella noin puolet keskijohtajista olivat omaksuneet strategisen keskijohtajan roolin. Luokitteluni strategiset keskijohtajat: organisaation kehittäjä, henkilöstöjohtaja ja liikemies voidaan myös tunnistaa Floydin ja Lanen (2000) strategiaprosessin mallista. Luokitteluni passiivikot ja tekijät eivät täyttäneet yhtäkään strategisen keskijohtajan tunnusmerkeistä kun taas selviytyjä kyllä toimi strategian toimeenpanijana. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös strategisen roolin omaksumiseen vaikuttavia tekijöitä, mutta näiden perusteelliseen selvittämiseen tarvittaisiin jatkohaastatteluja. Strateginen keskijohtajuus ei ole itsestäänselvyys – roolin toteuttamiseen tulee myös antaa mahdollisuuksia. Keskeiset tutkimuksessa käytetyt lähteet ovat Mintzbergin, Ahlstrandin ja Lampelin (1998) “Strategy Safari”, Floydin ja Wooldridgen (2000) “Building Strategy from the Middle”, Katzin ja Kahnin (1978) “The Social Psychology of Organizations” sekä Dopsonin ja Neumannin (1994) “Uncertainty, contrariness and the double-bind: middle managers reactions to their changing contracts”.
  • Takala, Sara (Helsingin yliopisto, 2015)
    Kysymykset pahan sekä siitä aiheutuvan inhimillisen kärsimyksen olemassaolosta, tarkoituksesta ja oikeutuksesta ovat vuosituhansien saatossa muodostaneet perustavanlaatuisen uhan kristilliselle käsitykselle kaikkivoivasta, kaiken tietävästä ja täydellisen hyvästä Jumalasta. Uskonnonfilosofisissa pyrkimyksissä ratkaista maailman pahuuden ja Jumalan hyvyyden välinen ristiriita on sovellettu pääasiassa kolmea linjaa, joista kirkkoisä Augustinuksen vapaan tahdon puolustus on perinteisesti hallinnut länsimaisen kristillisen teologian parissa aiheesta käytyä keskustelua. Moderni uskonnonfilosofia on kuitenkin 1900-luvulla haastanut tämän augustinolaisen perinteen muun muassa erilaisten kärsimyksen kasvattavaa vaikutusta korostavien sielunmuokkausteodikeoiden sekä maailmankaikkeuden luonnolliseen järjestykseen vetoavien luonnonlakiteodikeoiden muodossa. Tämä tutkielma käsittelee yhdysvaltalaisen uskonnonfilosofin Eleonore Stumpin niin sanottua narratiivista teodikeaa osana modernia uskonnonfilosofista keskustelua pahan ja kärsimyksen ongelmasta. Vuonna 2010 julkaistussa teoksessaan "Wandering in Darkness. Narrative and the Problem of Suffering" Stump yhdistää asiantuntemuksensa Tuomas Akvinolaisen ajattelusta moderniin uskonnonfilosofiaan ja kärsimyksen ongelmaan muodostaen näiden teemojen kautta oman vastauksensa kysymykseen siitä, millä oikeudella hyvä Jumala sallii kärsimyksen maailmassa. Stumpin ajattelussa kärsimyksen lähteenä ovat joko ihmisen omat subjektiiviset halut, eli sydämen toiveet, tai sellaiset kokemukset, jotka jollakin tavalla heikentävät ihmisen mahdollisuuksia kukoistaa parhaana mahdollisena itsenään. Tässä tutkielmassa esitellään Stumpin narratiivista teodikeaa niiden kahden osa-alueen kautta, joiden varaan se rakentuu ja jotka antavat sille sen modernin teodikeakeskustelun valossa ainutlaatuiset piirteet. Ensinnäkin Stumpin teodikean pohjana ovat Akvinolaisen käsitykset rakkaudesta ja ihmisen suhteesta Jumalaan sekä ajatus tämän jumalallisen suhteen täydellistymisestä ihmisen kukoistuksena ja suurimpana mahdollisena hyvänä, joka ihmistä voi tässä tai tuonpuoleisessa elämässä kohdata. Toiseksi Stumpin teodikea rakentuu sellaisen narratiivisen metodin kautta, jonka ytimessä on ajatus tarinoiden välittämästä luonteeltaan ei-propositionaalisesta tiedosta sekä ihmisen ja Jumalan välisen suhteen valottamisesta toisen persoonan kuvausten kautta. Raamatunkertomukset Jobista, Simsonista, Abrahamista ja Betanian Mariasta muodostavat Stumpin metodissa matkan sellaiseen todellisuuteen, jossa Jumalan ja kärsimyksen olemassaolo voidaan sovittaa yhteen Akvinolaisen filosofian valossa. Stumpin narratiivinen teodikea perustuu ajatukselle siitä, että rakkaudessaan ihmiseen Jumala sallii ihmisen kärsimyksen, jos voi sen avulla tuoda tämän lähemmäs itseään. Stumpin teodikeassa kärsimys liittyy siis vahvasti ihmisen kehitykseen kohti kukoistusta parhaana mahdollisena itsenään. Näin ollen Stumpin teodikeassa voidaan nähdä sielunmuokkauksellisia piirteitä, ja modernissa teodikeakeskustelussa se asettuukin lähinnä sielunmuokkausteodikeoiden kategoriaan. Vaikka Stumpin teodikeaan liittyy erinäisiä ongelmia, on se näistä puutteistaankin huolimatta kokonaisuudessaan antoisa modernille teodikeakeskustelulle. Modernin uskonnonfilosofian valossa Stumpin teodikeassa poikkeuksellista on sen narratiivinen metodi sekä se, että se pyrkii vastaamaan kärsimyksen ongelmaan syllogismeja syvällisemmällä tasolla ja perustuu keskiaikaiseen filosofiaan ja maailmankuvaan.
  • Heinonen, Hanna (2007)
    Tutkimuksen kohteena ovat sosiaalityöntekijöiden antamat sisällöt tutkivalle ja arvioivalle työotteelle sekä ne toiminnan orientaatiot, jotka sosiaalityöntekijöiden käsitysten mukaan jäsentävät tutkivaa ja arvioivaa työotetta. Tutkiva ja arvioiva työote sosiaalityössä on toimintaa, jossa sosiaalityöntekijät tutkivat ja arvioivat omaa sosiaalityön prosessia, vuorovaikutussuhteitaan sekä työympäristöään hyödyntäen teoreettista tietoa. Tutkiva työote sosiaalityössä on kehittämistyön väline, jonka avulla sosiaalityöntekijät tutkivat systemaattisesti omaa työtään ja työympäristöään hyödyntäen oman alansa teoreettista tietoa. Arvioiva työote puolestaan on paikallista, rajallisin resurssein toteutettua toimintaa, jossa arvioidaan systemaattisesti käytetyin menetelmin ja välinein asiakkaan elämässä tapahtuneita muutoksia ja sosiaalityön vaikuttavuutta. Tutkimusaineistona ovat pääkaupunkiseudulla toimivien viiden sosiaalityöntekijöiden työyhteisön fokusryhmähaastattelut. Työyhteisöt edustivat sosiaalityön eri sisältöalueita. Viiteen eri fokusryhmähaastatteluihin osallistui yhteensä 33 sosiaalityöntekijää. Aineiston analyysin väljänä metodisena kehyksenä toimi sisällönanalyysi. Ensimmäisenä tutkimuskysymyksenä on se, millaisia sisältöjä sosiaalityöntekijät antavat tutkivalle ja arvioivalle työotteelle. Sosiaalityöntekijät tuottivat kuusi sisällöllistä jäsennystä tutkivalle ja arvioivalle työotteelle: arviointi, tutkimus, reflektio, kehittäminen, yhteisöllisyys ja vaikuttaminen. Toisena tutkimuskysymyksenä tarkastellaan sosiaalityöntekijöiden motivoitumista tutkivan ja arvioivan työotteen toimintoihin. Tutkivan ja arvioivan työotteen toiminnan orientaatiot muotoutuivat sen mukaan, mikä motivoi sosiaalityöntekijöitä tutkivaan ja arvioivaan työotteeseen. Toiminnan orientaatiot nimettiin tutkimuksellisen vuorovaikutustyön malliksi, Waris-kehittämisen malliksi, sankarivaikuttamisen malliksi sekä arviointiosallisuuden malliksi. Sisällöllisten jäsennysten suhdetta toiminnan orientaatioihin tarkasteltiin sen mukaan, millaisena ja kenen kanssa tehtynä toimintana erilaiset tutkivalle ja arvioivalle työotteelle annetut sisällöt oli sosiaalityöntekijöiden mielestä mahdollista ja motivoivaa toteuttaa. Sosiaalityöntekijät kokevat nykyisen työn organisoinnin tukevan perinteistä yksin tekemisen kulttuuria, vaikka toiveena on yhteisöllisyyden vahvistaminen sekä työyhteisön sisällä että kumppanuuden vahvistaminen asiakkaiden kanssa. Arvioiva työote ei näyttäydy sosiaalityöntekijöille kausaalisuhteiden paikantamisena tai työn vaikuttavuuden arviointina, vaan kehittämisarviointina tai prosessiarviointina. Arviointiin motivoidutaan niissä tilanteissa, joissa sitä on mahdollista toteuttaa yhdessä koko työyhteisön kanssa. Tutkimus näyttäytyy erityisesti sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välisen vuorovaikutustyön tutkimuksena. Reflektio toimii sosiaalityöntekijöiden käsitysten mukaan sekä tutkimusta että arviointia edeltävänä toimintana. Sosiaalityön vaikuttamistyöhön kaivataan lisää mahdollisuuksia. Tällä hetkellä vaikuttamistyö on lähinnä yksittäisten sosiaalityöntekijöiden toteuttamaa. Tutkimuksen tuottamat sisällölliset jäsennykset ja toiminnan orientaatioiden tarkastelut tuovat sosiaalityön kehittämistyöhön jäsennyksiä, jotka auttavat tukemaan asiakastyössä toimivia sosiaalityöntekijöitä kehittämistyössä. Kehittämistyö on sosiaalityön käytäntötutkimusta täydentävää toimintaa ja antaa sosiaalityöntekijöille näin ollen tärkeän mahdollisuuden osallistua sosiaalityön teoreettisen tietoperustan vahvistamiseen.
  • Ahtola, Saara (2014)
    Tutkimuksessa on tarkasteltu monimuotoisen perheterapian kontekstissa tapahtuvaa tunnetyöskentelyä. Monimuotoinen perheterapia on Yhdysvalloissa kehitetty terapiamuoto, jonka Suomen Mielenterveysseura on Palaset kohdalleen -hankkeessaan tuonut Suomeen. Aineistona tutkimuksessa oli viisi Yhdysvalloissa kuvattua monimuotoisen perheterapian viitekehyksen mukaan toteutettua terapiaistuntoa, jotka saatiin hankkeen kautta. Perheterapian teoreettinen viitekehys nojautuu voimakkaasti systeemiteoreettiseen ajatteluun, jonka mukaan perhe muodostuu keskenään vuorovaikutuksessa olevista systeemeistä. Tunteiden kanssa työskentely on tärkeä osa nimenomaan monimuotoisen terapian viitekehystä, mikä tekee siitä myös hieman poikkeavan perinteisestä perheterapeuttisesta lähestymistavasta. Perheterapiaan liittyvästä runsaasta tutkimuksesta huolimatta, tunnetyöskentelyä ilmiönä ja prosessina ei edelleen tunneta kovin hyvin. Tutkimukseni tavoitteena olikin tarkentaa ymmärrystä tunnetyöskentelystä perheterapian kontekstissa ja myös määritellä se aiempaa tarkemmalla tavalla. Aineistossa ilmenevää tunnetyöskentelyä tarkasteltiin hyvin aineistolähtöisesti hakemalla eri tunteiden ilmaisemiseen, tunnistamiseen tai työstämiseen viittaavia terapeutin ja asiakkaan välillä olevan työskentelyn muotoja. Keskityin analyysissani erityisesti terapeuttien toimintaan ja heidän käyttämiinsä keinoihin tunnetyöskentelyn aikaansaamisessa ja toteuttamisessa. Tunnetyöskentely ilmeni aineistossa tunteisiin ja tunneyhteyteen liittyvänä suorana tunnepuheena sekä perheenjäsenten välisen tunneyhteyden huomioimisena ja suojelemisena. Terapeuttien tekemä ongelman kuvaaminen, tunnetyöskentelyyn valmistaminen ja positiivinen vahvistaminen näyttivät kohdistuneen toisaalta paremman yhteyden saamiseen sekä perheeseen että perheenjäsenten välille ja toisaalta asiakkaiden ymmärryksen lisäämiseen tunnetyöskentelyn tärkeydestä ja merkityksestä. Terapeuttien rooli tunnetyöskentelyssä riippui terapiatilanteesta ja sen dynamiikasta. Terapeutit olivat usein aloitteentekijän roolissa, he ehdottivat tunteita puheenaiheeksi tai tekivät tunteisiin liittyviä kysymyksiä tai tulkintoja. Tunnetyöskentelyn vireillepanon jälkeen, terapeuttien rooli muuttui tunnetyöskentelyn aktiiviseksi ja määrätietoiseksi ylläpitäjäksi. Avoimet kysymykset, kysymysten uudelleenmuotoilu, toiston käyttö ja aiheen keskustelussa pitäminen olivat tunnetyöskentelyn ylläpitämiseen liittyvää terapeuttien tyypillistä toimintaa. Tunnetyöskentelyssä joko vahvistettiin positiivisia tunteita tai käsiteltiin negatiivisia tunteita. Tunnetyöskentely saattoi ilmetä suorana tunnepuheena, jota voi kuvata terapiatilanteessa tapahtuneena tunteiden tunnistamisena ja tarkasteluna sekä niiden työstämisenä keskustelun kautta. Useimmiten tunnetyöskentely kuitenkin näyttäytyi epäsuoremmassa muodossa, esimerkiksi keskusteluyhteyden rakentamisena perheenjäsenten välille tai perheen ongelmallisen vuorovaikutusdynamiikan kuvaamisena. Tutkimuksen perusteella tunnetyöskentely näyttäytyy terapiatilanteessa rakentuvana vuorovaikutuksena ja yhteistyönä, jossa terapeutin ja asiakkaiden roolit vaihtelevat ja peilautuvat toisiinsa. Yhteistyösuhteeseen liittyvät tekijät, kuten pyrkimys luoda keskusteluyhteys terapeutin ja asiakkaan välille ja dialogia perheenjäsenten välille sekä terapeutin reagointivalmius vuorovaikutustilanteen muutoksille, olivat mahdollistamassa tunnetyöskentelyä perheterapeuttisena interventiona. Tässä aineistossa tunnetyöskentelyn perimmäisenä tavoitteena vaikutti olevan nuoren ja vanhemman välisen suhteen uudelleen rakentaminen ja vahvistaminen. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että tunteilla on paikkansa myös perheterapialle ominaisessa systeemiteoreettisessa ajattelussa.
  • Peake-Liedes, Rose-Marie (Helsingin yliopisto, 2008)
    Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan kolmen keskiaikaisen mystikkonaisen – Angela Folignolaisen (1248–1309), Dorothea Montaulaisen (1347–1394) ja Margery Kempen (1373–1440) – pyhiinvaelluksilla suorittamien ruumiillisten ja henkisten imitaatioperformanssien suhdetta julkiseen tilaan. Imitaatioperformansseilla viitataan kyseisten naisten harjoittamaan Kristuksen, Neitsyt Marian ja Maria Magdaleenan seuraamiseen. Tutkimuksessa pohditaan kirjallisten representaatioiden valossa performansseja seuranneiden aikalaisten mahdollisia reaktioita ja sitä, vakuuttivatko mystikkojen performanssit yleisönsä. Tutkimuskysymysten kautta valotetaan myös keskiaikaisia käsityksiä sukupuolesta ja sukupuolirooleista. Tutkimuksen pääasiallisena lähdeaineistona käytetään kyseisten naisen pyhimyselämäkertoja. Niiden lisäksi tukeudutaan myös sellaiseen 1200–1400-luvuilla tuotettuun englannin-, ranskan- ja galician-portugalinkieliseen kaunokirjallisuuteen, josta löytyy kuvauksia naispyhiinvaeltajista. Teoreettisena lähtökohtana tutkimuksessa sovelletaan antropologista teoriaa pyhiinvaelluksesta julkisena performanssina, jonka tarkoituksena on rakentaa ja vahvistaa esittäjän identiteettiä. Mystikkonaisten performansseja analysoidaan lisäksi tilan teorioiden valossa. Pääasiallisesti kyseiset teoriat ovat sosiologisia ja antropologisia, joskin tutkimuksessa käytetään myös tutkijan omia julkista tilaa jäsentäviä termejä. Yhtä lailla hyödynnetään folkloristista teoriaa siirtymäriiteistä. Kirjallisten representaatioiden kohdalla analyysin työkaluina käytetään puolestaan kirjallisuustieteilijöiden satiirisen ironian mekanismeja ja funktioita käsitteleviä teorioita. Pro gradu -tutkielmassa päädytään kolmenlaisiin johtopäätelmiin. Ensinnäkin lähdeaineistosta käy ilmi, että Angela Folignolaisen, Dorothea Montaulaisen ja Margery Kempen performanssien suhde julkiseen tilaan oli looginen. Ulospäin näkyvät ruumiilliset performanssit suoritettiin usein sellaisessa julkisessa tilassa, jossa potentiaalista yleisöä oli tarjolla eniten. Ulospäin vain vähän näkyvät henkiset performanssit puolestaan tapahtuivat usein tilassa, jossa yleisön vähyyttä kompensoi vahva pyhyyden tuntu. Pyhiinvaellus tarjosikin naisille mahdollisuuden toteuttaa mystiikan nk. toista vaihetta, osittain myös kolmatta, ja vahvistaa siten täydelliseen hengellisyyteen pyrkivän hengellisen maallikkonaisen identiteettiä. Lähdeaineistosta käy toiseksi ilmi se, että nykytutkimuksessa on painotettu liian vähän ruumiillisuuden merkitystä naishengellisyydessä. Etenkin Dorothea Montaulainen seurasi Kristuksen ja Maria Magdaleenan esimerkkiä huomattavan usein kehossa asti tuntuvien performanssien avulla. Kolmas lähdeaineiston paljastama seikka liittyy yleisöön. On mahdollista, että mystikoiden ei onnistunut vakuuttaa performansseja seurannutta oppinutta, ”porvarillista” miesyleisöä. Kirjallisten representaatioiden valossa näyttää siltä, että se ei välttämättä hyväksynyt maskuliiniseksi koetussa julkisessa tilassa liikkunutta, sukupuolisia rajoja ylittänyttä naista. Mystikot saattoivat myös edustaa seksuaalista uhkaa, sillä yleisö yhdisti julkisessa tilassa liikkuneen naisen ruumiillisuuteen ja aistillisuuteen.