Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 9303-9322 of 25615
  • Näveri, Johanna (2001)
    Tämä kirjallisuuskatsaus on yksi osa kolmen opiskelijan tekemästä kirjallisuuskatsauksesta koskien kissan käyttäytymistä sekä käyttäytymishäiriöitä. Tässä työssä käsitellään kissan kommunikaatiotapoja, ongelmia koskien sosiaalista kanssakäymistä sekä kissan virtsaamis- ja ulostamiskäyttäytymistä ja niihin liittyviä käyttäytymisongelmia. Kissat kommunikoivat visuaalisesti, ääntelemällä sekä hajujen avulla. Visuaalisesti kommunikoidessaan kissa käyttää hyväkseen naaman ilmeitä, korviaan, silmiään sekä kehon, pään, selän ja jalkojen asentoa sekä raapimalla jättämiään merkkejä. Ääntelystä voidaan erottaa suu suljettuna tuotetut äänet, suuta avaamalla ja vähitellen sulkemalla tuotetut äänet sekä suuta auki pitämällä tuotetut äänet. Hajujen avulla kommunikoidessaan kissa käyttää virtsaansa, ulosteitaan, raapimista sekä ihon rauhaseritteitä. Kissan normaalista kommunikoinnista voi syntyä ongelmia sen eläessä ihmisen seurana. Näitä ongelmia ovat virtsalla merkkailu, huonekalujen raapiminen sekä liiallinen ääntely. Sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviä ongelmia kissalla ovat liiallinen kiintymys omistajaan sekä huomiota hakeva käyttäytyminen, liian vähäinen kiintymys omistajaan ja arkuus, sosiaalinen frustraatio sekä aggressiivinen käyttäytyminen. Näistä aggressiivinen käyttäytyminen on toiseksi yleisin syy, miksi omistaja hakee apua kissansa käyttäytymiseen liittyen. Aggressiivinen käyttäytyminen voidaan jaotella alatyyppeihin riippuen mm. esiintymisyhteydestä ja tavasta. Virtsaamis- ja ulostamiskäyttäytymiseen liittyvät ongelmat ovat yleisimpiä käyttäytymisongelmia kissalla. Ongelmat voidaan jaotella virtsalla ja/ tai ulosteilla merkkailuun sekä virtsaamiseen ja/ tai ulostamiseen epätoivottuihin paikkoihin. Virtsalla merkkailu on kissalle normaalikäyttäytymistä, mutta tietenkin kiusallinen tapa sisäkissalle. Useimmilla uroksilla kastraation jälkeen merkkaileminen virtsalla loppuu. Myös lääketerapia auttaa useissa tapauksissa. Epätoivottuihin paikkoihin virtsaamiseen ja/ tai ulostamiseen auttavat yleensä hiekkalaatikon imeytysmateriaalissa ja laatikon sijaintipaikassa tehdyt muutokset. Lääkitystä tarvitaan harvoin.
  • Hakala, Pekka (1994)
    Loiset eli parasiitit elävät toisen eliön elimistössä sisäiloisina, enoparasiitteina tai sen pinnalla ulkoloisina, ektoparasiitteina. Loisista aiheutuu isäntäeläimelle aina jossain määrin haittaa. Tämän perusteella loiset eroavat kommensaaieista, joilla suhde isäntäeläimeen on neutraali: ei hyötyä eikä haittaa, sekäsymbionteista, joiden vuorovaikutussuhde isäntäeläimen kanssa hyödyttää kumpaakin osapuolta. Nykykäsityksen mukaan loisten suhde isäntäänsä saattaa myös olla luonteeltaan symbioosin kaltainen. Evoluution pyörteissä ei kotikissakaan ole säästynyt loisilta ja niiden aiheuttamilta sairauksilta. Kissan parasiitit voidaan karkeasti jakaa mikroparasiitteihin ja makroparasiitteihin. Tässä kirjallisuuskatsauksessa mikroparasiiteista käsitellään vain toksoplasmaa ja kolmea muuta alkueläintä.Makroparasiiteista kissaa vaivaavat joukko heisimatoja, sukkulamatoja ja niveljalkaisia, joista tässäkatsauksessa esitellään Suomessa tavattavat lajit sekä eräitä muita kliinisesti merkityksellisiä lajeja.Osa kissan loissairauksista on luonteeltaan zoonooseja, joista on maininta kyseisen loisen yhteydessä.Suurin osa kissan loistartunnoista on ihmiselle vaarattomia. Jokaisesta loisesta esitellään ensiksi levinneisyys sekä kliininen merkitys eläin- ja ihmislääketieteelle.Lajintuntemus selvitetään diagnostiikan avuksi. Myös loisen elinkiertoa ja patogeneesia käsitellään. Loissairauden hoidon ja ennaltaehkäisyn valaisussa keskitytään hoitotoimenpiteiden lisäksi lähinnä Suomessa saataviin lääke- ja torjunta-aineisiin, joiden valikoima ja teho on muuttunut huomattavasti Christfrid Gananderin vuonna 1829 suosittelemasta Eläinden Tauti-Kirjan madonhäätöohjeesta.
  • Tolmunen, Riikka (2012)
    Lymfooma on kissoilla yleisimmin esiintyvä kasvainsairaus. Aiemmin kissan leukemiavirus (FeLV) oli tärkein altistava tekijä lymfoomaan sairastumiselle. Diagnoosimenetelmien kehityksen ja leukemiavirusrokotteen markkinoille tulon myötä infektiot ovat vähentyneet, ja samalla erilaisten lymfoomamuotojen esiintyvyys on muuttunut. Leukemiainfektioiden selvästä vähenemisestä huolimatta, lymfooman esiintyvyys on lisääntynyt. Kissan lymfoomasta on tällä hetkellä saatavissa erittäin vähän suomenkielistä tietoa. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on kertoa kissojen lymfooman esiintyvyydestä, riskitekijöistä, kliinisestä kuvasta, diagnostiikasta, hoidosta ja ennusteesta. Lymfooma esiintyy kissoilla monessa eri anatomisessa muodossa ja toisin kuin koirilla, lymfooma esiintyy usein myös sisäelimissä. Lymfooman kliininen kuva, oireet ja niiden voimakkuus vaihtelevat riippuen siitä, missä kudoksessa lymfooma esiintyy ja kuinka laajalle se on levinnyt. Yleisin kissoilla esiintyvä anatominen lymfooman muoto on ruoansulatuskanavan lymfooma. Muita muotoja ovat mediastinumin eli välikarsinan lymfooma, multisentrinen eli yleistynyt lymfooma, imusolmukelymfooma, leukeeminen lymfooma sekä lymfaattisen järjestelmän ulkopuolella esiintyvät lymfoomat. Tyypillisimmät oireet lymfoomaa sairastavilla kissoilla ovat apaattisuus tai voimattomuus, ruokahaluttomuus, suurentuneet imusolmukkeet tai imusolmukkeiden ulkopuolinen massa, laihtuminen, vaikeutunut hengitys, oksentelu ja anoreksia. Lymfooman monimuotoisuus ja epäspesifiset oireet tekevät lymfooman diagnosoinnista haastavaa, ja diagnoosin määrittämiseksi on välttämätöntä tutkia sytologisia ja histologisia näytteitä. Verinäytteiden sekä diagnostisen kuvantamisen avulla voidaan selvittää sairauden laajuutta, potilaan yleiskuntoa ja vastetta hoitoon. Lymfooman ensisijainen hoito kissoilla on solunsalpaajahoito. Yleisimmin hoitoprotokollissa käytettyjä lääkeaineita ovat vinkristiini, syklofosfamidi, doksorubisiini ja prednisoloni. Toisin kuin koirilla, kissojen hoitokäytännöt ovat vähemmän vakiintuneita, ja hoidon teho vaikeammin ennustettavissa johtuen suuremmasta histologisen tyypin sekä anatomisen esiintymismuodon vaihtelusta. Täydellisesti solunsalpaajayhdistelmähoitoon vastaa arviolta 50 -70 % lymfoomaa sairastavista kissoista, ja keskimääräinen elinikä hoitoon vastaamisen jälkeen on arvioilta 4-6 kuukautta. Paras ennuste on ruoansulatuskanavan lymfaattista lymfoomaa sairastavilla, joilla keskimääräinen remissio kestää jopa 2 vuotta. Käytössä olevat solunsalpaajat ja hoitoprotokollat ovat pääasiassa hyvin siedettyjä ja elämänlaatu on yleensä hoitojen aikana hyvää.
  • Naukkarinen, Noora (2013)
    Lemmikkieläinten lääkemarkkinat kasvavat, mutta etenkin kissojen lääkintään liittyy edelleen ongelmia. Kissan lääkinnän helpottamiseksi tarvitaan hyviä makuaineita, tehokkaita maunpeittomenetelmiä ja helposti annosteltavia lääkemuotoja. Kirjallisuuskatsauksen perusteella kissojen mieltymyksistä yksittäisiin makuaineisiin löytyy vain vähän tietoa. Makututkimusmenetelmiä tulisi kehittää luotettavien tulosten saamiseksi. Käytetyimpiämaunpeittomenetelmiä ovat makuaineetja tablettien päällystäminen. Kokeellisessa osiossatarkasteltiin erilaisia makuaineita maunpeittotutkimuksiin. Tutkimusten pääkohteiksi valittiin 5 makuainetta: mahdollisesti hyvänmakuisina aineina tutkittiin fenyylialaniinia, leusiinia ja metioniinia ja pahanmakuisina aineina arginiinia ja denatoniumbentsoaattia. Preformulointitutkimuksissa tarkasteltiin makuaineiden tabletointiin vaikuttavia ominaisuuksia,sekämakuaineiden lämpökäyttäytymistä ja kiderakennetta. Tavoitteena oli myös selvittää yhteensopivuus tabletointiapuaineiden kanssa. Yhteensopimattomuustutkimusten pääpaino oli rasitettujen olosuhteiden röntgenjauhediffraktiotutkimuksilla(XRPD), mutta tietoa saatiin myös erottelevanpyyhkäisykalometrintutkimuksista(DSC). Apuaine povidoni (PVP) oliyhteensopimaton lähes kaikkien makuaineiden kanssa.Myös laktoosin käyttö apuaineenahylättiin Maillardin reaktion riskin vuoksi. Tabletointitutkimuksissa päädyttiin tekemääntablettimassa, joka sisälsi mikrokiteistä selluloosaa (MCC), kalsiumvetyfosfaattia, mannitolia, hydroksi-propyyliselluloosaa (HPC), krospovidonia, talkkia ja natriumstearyylifumaraattia. Massasta puristettiin halkaisijaltaan 3 mm olevia minitabletteja. Lisäksi puristettiinminitabletteja,joissa oli käytetty fenyylialaniinia ja denatoniumbentsoaattia makuaineina. Minitabletit täyttivät Euroopan farmakopean vaatimuksetjakelutarkkuudesta, hajoamisesta ja friabiliteetista. Minitablettien karakterisoinnin ja käsittelyn havaittiin kuitenkin olevan haasteellistaerittäin pienen tablettikoon takia.
  • Morelius, Mikael (1991)
    Työn tarkoituksena oli tutkia fibrillointitekniikalla valmistettujen polylaktidisauvojen soveltuvuutta kissan reisiluun varren murtumahoitoon ydinnaulaustekniikalla. Kokeellisesti aiheutettiin neljälle koekissalle sahaamalla reisiluun varren keskiosaan murtuma, joka korjattiin asettamalla ydinkanavaan polylaktidimateriaalista eli PLA:sta valmistettuja ohuita sauvoja nippuina. Tuloksia seurattiin määrävälein 24 viikon ajan kliinisestija röntgenologisesti sekä 24 viikon jälkeen lopetetuiltakissoilta irroitettiin reisiluut histologista jaleikeröntgenologista tutkimusta varten. Tuloksissa todettiin materiaalin soveltuvan hyvin murtumienhoitoon ydinnaulauksella, ei esiintynyt kudosärsytystä jamateriaali osoittautui riittävän kestäväksi. Ongelmallisenakoettiin sauvanipun hankala asennettavuus leikkauksen aikanasekä se, että paranemisvaiheessa esiintyi murtumalinjassakiertoliikettä ja taipumista. Edellä mainitut ongelmat voitaisiin välttää valmistamallakookkaampia sauvoja, jolloin yhdellä sauvalla saavutettaisiin riittävä tukevuus murtumaan jahelpotettaisiin leikkauksen suorittamista. Kehittämällä jatutkimalla valmistusmenetelmiä voidaan alentaamateriaalikustannuksia ja näin lisätä materiaalin käyttöämurtumien kirurgisessa hoidossa.
  • Haikola, Kaija (1957)
  • Tanskanen, Tiina (2010)
    Kissa voi välittää ihmiseen useita eri tauteja. Tällaisia luonnollisesti selkärankaisesta eläinlajista ihmiseen siirtyviä tauteja ja tartuntoja kutsutaan zoonooseiksi. Zoonoosien aiheuttajiin kuuluu muun muassa erilaisia bakteereita, viruksia, sieniä ja loisia, ja ne voivat siirtyä ihmisen ja eläimen välillä suoraan tai välillisesti. Kissan välittämät zoonoosit voivat tarttua ihmiseen usean eri tartuntareitin kautta, muun muassa ihmisen suuhun kulkeutuvan kissan ulosteen välityksellä eli feko-oraalisesti, terveen tai vaurioituneen ihon tai limakalvon kautta, hengitysteitse tai yhteisen vektorin välityksellä. Useimmat zoonoosit voivat tarttua ihmiseen immuunipuolustuksen tasosta riippumatta, mutta kliininen sairaus on immuunipuutteisilla eli vastustuskyvyltään heikommilla ihmisillä tavallisesti vakavampi. Suomessa tavatuista kissan välittämistä zoonooseista merkittävimpiä ovat muun muassa toksoplasmoosi, toksokariaasi, silsasieni-infektiot, tularemia eli jänisrutto, lehmärokko, hilsepunkkitartunta ja kissanpuremien aiheuttamat haavainfektiot. Haavainfektioiden aiheuttajista Pasteurella multocida ja Capnocytophaga canimorsus voivat aiheuttaa puremahaavan kautta vakavan sairastumisen etenkin immuunipuutteiselle ihmiselle. On paljon kissan välittämiä zoonooseja, joita ei toistaiseksi suomalaisilla kissoilla tavata. Tämä tilanne voi lisääntyneiden ulkomaisten kissakontaktien kautta ja ilmastonmuutoksen myötä muuttua. Esimerkiksi klassista rabiesta tavataan Suomen itäisissä naapurimaissa ja useissa muissa Euroopan valtioissa, joten vastustustyö on tärkeää Suomen rabiesvapauden säilyttämiseksi. Toinen esimerkki vakavasta, tunnetusta taudista, jonka epidemiologiassa kissallakin on rooli, on rutto. Alueilla, joilla tavataan yleisesti kirppuja, on kissanraapimatauti merkittävä kissan välittämä zoonoosi. Niin eläinten kuin ihmistenkin terveydenhuollolla on tärkeä rooli zoonoosien vastustustyössä. Eläinlääkäreiden antama lemmikinomistajien asiallinen valistus olisi suotavaa, jotta omistajat oppisivat tiedostamaan riskit ja ehkäisemään zoonoosien leviämistä toimintatavoillaan. Monet kissojen ihmisiin välittämistä zoonooseista tarttuvat todennäköisemmin metsästävän ulkokissan kautta kuin ravintonaan kypsennettyä valmisruokaa nauttivasta sisäkissasta. Zoonoosiriskeihin vaikuttavat myös kissan ja ihmisen yleinen terveydentila sekä immuniteetti. Sekä kissan että ihmisen matkailu lisäävät osaltaan erilaisten zoonoosien todennäköisyyttä. Useita kissan välittämistä zoonooseista voidaan ehkäistä yksinkertaisilla toimilla, kuten huolellisella käsi- ja elintarvikehygienialla, kissan terveydenhuollosta huolehtimalla ja sen jätösten asianmukaisella hävittämisellä.
  • Keinänen, Minna (Helsingin yliopisto, 2009)
    Tutkielmassa tarkastellaan kissoille annettuja henkilönnimiä, jotka toimivat kissojen kutsumaniminä. Aineisto on kerätty pääosin internetin kautta kyselylomakkeilla. Koko aineisto pitää sisällään 890 kissan tiedot. Henkilönnimiksi on määritelty nimet, joilla on Väestörekisterikeskuksen mukaan vähintään 50 nimenkantajaa. Kissojen nimeäminen henkilönnimillä on yleistä: 890 kutsumanimestä puolet (49,8 %) on henkilönnimiä. Näistä nimistä 64 % on nimipäiväkalenterista löytyviä kalenterinimiä. Henkilönnimen ja kalenterinimen saa hieman useammin tyttökissa kuin poikakissa. Tutkimuksen pääpaino on nimenantoperusteissa: millä perusteilla kissanomistajat ovat antaneet lemmikeilleen kutsumanimiksi henkilönnimiä, jotka ovat yksiosaisia ja joiden valintaperusteet ovat selvillä. Tällaisia nimiä on 382 nimenkantajalla. Nimenantoperusteet on jaettu kahdeksaan pääluokkaan. Yleisimmin nimen taustalla on nimenantajan mieltymys (32,1 %) ja suhteellisen usein nimi perustuu nimenkantajan ominaisuuksiin (21,6 %). Muita perusteita mainitaan harvemmin: esikuva (12,4 %), systeemi (9,5 %), olemassa oleva nimi (7,1 %), äänteet (5,2 %), tapahtuma (4,5 %) ja muut perusteet (7,6 %). Tavallisimmin henkilönnimeä perustellaan kahdella tai useammalla perusteella. Esimerkkinä on eräs Leevi-nimi, joka miellyttää nimenantajaa (mieltymys nimeen), nimi on yksinkertainen ja helppo lausua (nimen käytännöllisyys), nimi on selvästi pojan nimi (sukupuoli) eikä tutuilla ole samannimistä kissaa (nimen harvinaisuus). Suosituimmista kissoille annetuista kutsumanimistä eli nimistä, joilla on vähintään 3 nimenkantajaa, yli puolet (66,7 %) on henkilönnimiä. Niistä suurin osa on tyttöjen kalenterinimiä, kuten Mimmi, Siiri, Elli ja Iines. Kissat saavat harvemmin samanaikaisesti lapsilla suosittuja nimiä. Nimet, joita on annettu paljon sekä kissoille että lapsille, ovat enimmäkseen 2000-luvun lasten suosikkinimiä. Suurin osa kissojen suosituimmista henkilönnimistä on ja luultavasti tulee olemaan harvinaisia ihmisten keskuudessa. Vuoden 2010 nimipäiväkalenterin uusia nimiä (kuten Fanni, Mette ja Peppi) on annettu selvästi enemmän tyttökissoille kuin poikakissoille.
  • Konkola, Anu (2013)
    Kissojen diabeettinen ketoasidoosi on vakava diabetes mellituksen komplikaatio. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia kissan selviytymiseen vaikuttavia tekijöitä ja vertailla diabeettisen ketoasidoosin hoitoprotokollia kirjallisuuden ja Yliopistollisen Eläinsairaalan välillä. Tavoitteena oli saada tutkimustietoa DKA-kissojen ennusteesta. Työhypoteesi oli se, että vanhoilla kissoilla on huonompi ennuste kuin nuorilla kissoilla. Retrospektiivisen tutkimuksen aineiston muodostivat kissat, jotka tulivat Yliopistolliseen Eläinsairaalaan potilaiksi ensimmäistä kertaa diabeettisen ketoasidoosin takia 01.01.2010-31.12.2011 välisenä aikana. Hakukriteeri oli Yliopistollisen Eläinsairaalan Provet-ohjelmiston potilasyhteenvedosta löytyvä termi ”diabeettinen ketoasidoosi”. Kriteerit täyttäviä kissoja löytyi 29 kpl. Kustakin kissasta kirjattiin ylös nimi, potilasnumero, rotu, sukupuoli, ikä ja paino. Kissojen sairaalassa saamat lääkkeet ja ensimmäisten verinäytteiden löydökset taulukoitiin. Kissojen diabeettista ketoasidoosia hoidettiin sairaalassa suonensisäisellä nesteytyksellä. Nesteinä käytettiin keittosuolaliuosta, Ringerin asetaattia tai molempia nesteitä. Kissat saivat tarvittaessa glukoosia ja insuliinia. Kissat saivat myös suonensisäisesti kalium- ja fosfaattilisiä tarpeen mukaan. Osalle kissoista annettiin bikarbonaattia. Tarvittaessa kissat saivat muita lääkityksiä taustalla olevan syyn perusteella. Kissojen selviytymistä tarkasteltiin jakamalla kissat neljään ryhmään: heti kotiutetut, heti lopetetut, teho-osastolta selviytyneet ja teho-osastolla lopetetut tai kuolleet kissat. Kissojen tiedoista kirjattiin ylös oliko diabetes diagnosoitu niillä jo aiemmin. Kissojen verinäytetuloksia vertailtiin selviytyneiden ja kuolleiden kissojen välillä. Lisäksi tutkittiin kissan iän vaikutusta selviytymiseen teho-osastolla ja iän vaikutusta hoitopäätökseen. Aineiston analysointi ja tilastollinen käsittely tehtiin PASW Statistics 18-ohjelmalla. Tutkimuksen kissoista 24,1 % selviytyi diabeettisesta ketoasidoosista. Selviytymiseksi määriteltiin se, että kissa lähti kyseisen sairaalajakson päätteeksi elävänä kotiin. Tehohoidossa olleista kissoista selviytyi 50 %. Sairaalaan tullessa otetuista verinäytetuloksista ainoastaan veren pH:lla todettiin olevan tilastollisesti merkitsevä yhteys kissan selviytymisennusteeseen. Veren pH oli 7,24 ± 0,12 selvinneillä ja 7,12 ± 0,13 kuolleilla tai lopetetuilla kissoilla. Tehohoidettujen kissojen iällä ei havaittu olevan tilastollisesti merkitsevää yhteyttä selviytymisennusteeseen. Tulos ei ollut hypoteesin mukainen. Tehohoidettujen kissojen ikä ei näyttänyt vaikuttavan selviytymiseen. Mitä matalampi veren pH oli, sitä huonompi oli kissan ennuste. Tämä tulos on tärkeä, sillä ennustetta voidaan arvioida, vaikkei omistaja olisi heti halukas kalliisiin ja laajoihin jatkotutkimuksiin taustasyyn selvittämiseksi. Tämän tutkimuksen myötä eläinlääkärit voivat kertoa omistajille tutkimukseen pohjautuvaa tietoa kissan ennusteeseen vaikuttavista tekijöistä kliinisessä työssä.
  • Kulmala, Kirsi (2006)
    Ihosieni-infektio eli dermatofytoosi on kissojen yleisin ihoinfektio. Sen prevalenssista Suomessa ei ole tarkkaa tietoa. Dermatofytoosin aiheuttajista yleisin on Microsporum canis , muita lajeja ovat muun muassa Trichophyton mentagrophytes ja Microsporum gypseum . Oirekuva kissalla on hyvin vaihteleva oireettomista yksilöistä, vähäisestä karvankatkeilusta, hilseilystä tai muutamista paljaista laikuista hyvin laajoihin ja vaikeisiin ihottuma-alueisiin. Diagnoosimetodiksi suositellaan sieniviljelyä. Diagnostisina apuvälineinä voidaan käyttää Woodin lamppua ja karvojen mikroskopointia. Ihosieni tarttuu herkästi ihmisiin ja eläimiin. Sen herkän leviämisen vuoksi hoito ja ennaltaehkäisy ovat aikaavieviä ja vaikeita toteuttaa. Hoitona käytetään systeemisen lääkityksen, paikallishoitojen sekä ympäristön itiösaneerauksen yhdistelmää. M. canis -sientä vastaan on kehitetty rokote, joka ei kuitenkaan torju infektiota vaan lieventää oireita. Sen käyttö on järkevää lähinnä hoitovaiheessa oireiden lieventämiseksi ja siten ympäristön kontaminoitumisen rajoittamiseksi. Tutkimuksessa pyrittiin kartoittamaan suomalaisten kissaloiden ihosieni-infektioprevalenssia. Näytteitä saatiin 210 kissalta 70 kissalasta. Tutkimuksessa löydettiin kaksi positiivista kissaa, joiden näytteistä eristettiin T. mentagrophytes . M. canis -sientä ei todettu. Positiiviset tapaukset saattoivat johtua siitä, että kissat ulkoilivat ulkotarhassa näytteenottohetkellä, sillä uusittaessa näytteenotto myöhemmin syksyllä kissojen lopetettua ulkoilu kaikki kyseisen kissalan kissat todettiin negatiivisiksi. Sieninäytteen pakkaustapa ja säilytystapa todettiin tilastollisesti merkitseviksi tekijöiksi viljelytulokselle: epävarmojen, kontaminanttihomeiden ylikasvusta johtuvien tulosten määrä lisääntyi, kun näyte pakattiin hengittämättömään pakkaukseen lähetyksen ajaksi tai kun näytettä säilytettiin jääkaapissa. Koska kosteus edesauttaa ympäristökontaminanttien kasvua, saattaa jääkaapin kosteus ollakin lämpötilaa tärkeämpi määräävä tekijä kontaminanttien runsaan kasvun tau stalla. Säilytyslämpötilan ja -kosteuden vaikutuksia näytteen viljelytulokseen tulisi tutkia tarkemmin. Tämän tiedon valossa Kissaliiton käytäntö panna näytteenottohammasharja suoraan käyttämättömään kirjekuoreen, joka puolestaan pannaan lähetteen kera toiseen kirjekuoreen, on järkevä eikä vaikuta lisäävän epävarmojen vastausten määrää. Tutkimuksen alkuperäinen tarkoitus eli sieniprevalenssin selvittäminen suomalaisissa kissaloissa jäi saavuttamatta, koska tutkimukseen ei osallistunut riittävän monta kissalaa ja koska epäselviä viljelytuloksia oli paljon. Todellinen prevalenssi on välillä 0 - 71 %, kun oletetaan, että epäselvien tulosten joukossa on positiivisia. Luku riippuu epäselvien tulosten tarvittavan määrän valinnasta: kuinka monta epäselvää tulosta tarvitaan, jotta kyseessä olisi positiivinen kissala. Prevalenssin toteamiseksi tarvitaan 200-300 kissalaa. äytteiden keruun yhteydessä tehtiin kysely, jonka avulla saatiin tietoa suomalaisten kissaloiden tavoista sieni-infektion torjunnan kannalta. Karanteenin tai muiden vastaavien ennaltaehkäisevien toimenpiteiden käyttö suomalaisissa kissaloissa oli vähäistä. U seiden kissaloiden karanteeni- ja muut ennaltaehkäisevät toimenpiteet olisivat kirjallisuuteen perustuen riittämättömät suojaamaan dermatofytoosin leviämiseltä, mikä olisi syytä ottaa huomioon tiedotuksessa, jos suomalaiset kissalakissat halutaan suojella dermatofytoosilta.
  • Heikkilä, Katri (2013)
    Kissojen lisääntymisestä opetetaan kotieläinten lisääntymistieteessä perusasiat lyhyesti, joten tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on esitellä tarkemmin uros- ja naaraskissojen lisääntymisen erityispiirteitä. Kirjallisuuskatsaus käsittelee tutkimustietoa lisääntymisen ehkäisystä ja lisääntymisen ongelmista sekä niihin liittyvistä diagnosointi- ja hoitovaihtoehdoista. Perinteisistä ehkäisymenetelmistä kuvataan kirurginen kastraatio sekä sterilisaatio. Lisäksi kirurgiselle ehkäisylle esitetään vaihtoehtoisia lääkkeellisiä menetelmiä. Nämä menetelmät voivat olla hyödyllisiä kissoilla, joilla lisääntymisen ehkäisyn tarve on väliaikaista tai kissoilla, joita ei voida steriloida tai kastroida anestesiaturvallisuusriskin vuoksi. Desloreliini on GnRH-agonisti, joka vähentää aivolisäkkeen follikkeleita stimuloivan hormonin ja luteinisoivan hormonin tuotantoa. Se aiheuttaa molemmilla sukupuolilla väliaikaisesti sukurauhashormonituotannon vähenemisen tai loppumisen. Progestiineja ei nykytutkimuksien mukaan suositella käytettäväksi pitkäaikaisena ehkäisymenetelmänä. Tutkimuksen kohteina ovat toistaiseksi vähemmän käytössä olevat ehkäisymenetelmät immunologinen kastraatiorokote ja melatoniini-implantti. Kirjallisuuskatsauksessa esitellään uroksien osalta spermankeräysmenetelmiä ja sperman laadunarviointikriteereitä. Työssä käsitellään tavallisin kiveksiin liittyvä ongelma eli piilokiveksisyys sekä muita harvinaisemmin esiintyviä ongelmia, kuten kivestulehdus, atrofia, kasvaimet tai synnynnäiset kehityshäiriöt, jotka voivat ilmetä yksikiveksisyytenä tai sukupuolen erilaistumisen kehityshäiriöinä. Lisäkivesten, bulbouretraalirauhasten ja eturauhasen ongelmat ovat harvinaisia. Peniksen ja esinahan ongelmat liittyvät ahtaaseen esinahan aukkoon tai peniksen pysyvään erektiotilaan. Myös uroksilla voidaan toisinaan tavata maitorauhaskudoksen hyperplasiaa tai kasvaimia. Niiden hoito on sama kuin naarailla. Naarailla käydään läpi lisääntymisen ehkäisyn lisäksi kiimakierto ja irtosolunäytteen tulkinta. Työssä käsitellään tiineys, tiineyden keskeyttäminen sekä spontaanit abortit ja niiden aiheuttajat. Synnytyksen yhteydessä kuvataan lääkkeellinen ja kirurginen synnytysapu sekä se, milloin synnytykseen tulee puuttua. Synnytyksen jälkeisistä ongelmista käsitellään hypokalsemia, irtoamaton istukka, metriitti, riittämätön maidontuotanto sekä niiden hoidot. Munasarjojen ongelmista käsitellään kiimakäyttäytymistä aiheuttava ovarian remnant syndrome, sen diagnostiikka ja hoito. Lisäksi tarkastellaan lyhyesti munasarjakystoja, kasvaimia ja anomalioita. Kohdun ongelmissa paneudutaan naaraiden yleisimpään lisääntymiselinten sairauteen cystic endometrial hyperplasia-pyometra-kompleksiin ja sen hoitoon. Lisäksi käsitellään kohdun anomaliat ja kasvaimet sekä emättimeen liittyvät ongelmat lyhyesti. Myös naaraiden osalta esitellään maitorauhaskudoksen ongelmat: hyvänlaatuinen hyperplasia, kasvaimet ja mastiitti. Sekä uros- että naarasosioiden lopussa on käytännönläheisesti kuvattu kappale siitä, kuinka lisääntymisongelmasta kärsivää potilasta lähestytään johdonmukaisesti. Sen on tarkoitus tehdä lisääntymisongelmaisen potilaan kohtaaminen praktikoille hieman helpommaksi. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on toimia kompaktina, suomenkielisenä oppaana kissojen lisääntymisen maailmaan. Sitä voivat hyödyntää niin opiskelijat yliopisto-opetuksen tukena kuin eläinlääkärit kissojen lisääntymistä koskevassa potilastyössä.
  • Räntilä, Sanna (2010)
    Tässä työssä tutkittiin suomalaisten kissanomistajien kokemuksia kissan lääkehoitoon liittyvistä ongelmista, ja selvitettiin, minkälaisiin lääkevalmisteisiin ja –valmistemuotoihin ongelmat liittyivät. Tutkimuksen kohteena olivat suun kautta, iholle, silmään ja korvaan annosteltavat lääkevalmisteet. Kissojen ja koirien lääkintään liittyvää hoitoon sitoutumista ja lääkevalmisteiden maittavuutta on tutkittu aiemmin sekä Suomessa että ulkomailla, mutta kissojen lääkintäongelmia kuvaavaa ja lääkevalmisteiden käyttökokemuksia selvittävää tutkimusta ei ennen tätä ole tehty. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitä asioita kissan omistajat pitävät ongelmallisina kissan lääkinnässä ja minkälaisiin lääkevalmisteisiin ja –valmistemuotoihin ongelmat liittyivät. Tutkimus toteutettiin verkkokyselynä ja se suunnattiin kissanomistajille, jotka kävivät tutkimukseen satunnaistetuilla kunnallisilla ja yksityisillä eläinlääkärivastaanotoilla ja yliopistollisessa pieneläinsairaalassa. Lisäksi kysely suunnattiin Internetin kissa-aiheisten keskustelupalstojen välityksellä kissanomistajille, joilla oli lääkityskokemusta tammi-maaliskuu 2010 väliseltä ajalta. Eläinlääkärien vastaanotoilla henkilökunta jakoi tutkimuskutsuja itse valitsemilleen asiakkaille. Kriteerinä oli, että kissa sai ohjeen lääkkeen käytöstä tai lääkemääräyksen. Vastauksia kyselyyn saatiin 59 kappaletta. Tutkimuksessa 84 % kaikista annetuista lääkkeistä annosteltiin suun kautta ja eniten käytössä oli mikrobi- ja loislääkkeitä, aineenvaihduntasairauksien sekä sydän- ja verisuonisairauksien lääkkeitä sekä tulehduskipulääkkeitä. Tutkimuksen perusteella eniten ongelmia liittyi suun kautta ja korvaan tapahtuvaan lääkkeenantoon ja niiden kautta annosteltaviin lääkevalmisteisiin. Suun kautta tapahtuvaan annosteluun liittyvät ongelmat koskivat kissan haluttomuutta ottaa lääkevalmiste, koska sen haju, maku ja suutuntumaominaisuudet olivat kissalle epämiellyttävät. Tämä heikensi merkittävästi kissan hoitomyöntyvyyttä. Tabletti- ja kapselimuotoisten valmisteiden muoto ja koko aiheuttivat lääkkeenantajalle täsmättävyysongelmia, jolloin annosohjeen mukaisen lääkehoidon toteuttaminen oli vaikeaa. Liuosmuotoisten silmä- ja korvatippojen täsmättävyysongelmia aiheuttivat liuoksen tahmea koostumus sekä valmisteen pakkausmateriaalin paksuus ja jäykkyys, jolloin annetun lääkeannoksen suuruus oli vaikea arvioida. Tutkimuksen perusteella kissojen lääkintään tarvitaan maittavia ja helposti annosteltavia lääkevalmisteita, joilla lääkeannoksen tarkka määrittäminen kissalle on helppoa. Kyselytutkimusmenetelmä soveltuu hyvin deskriptiiviseen eli kuvailevaan tutkimukseen, ja otantamenetelmän valintaan ja otannan toteuttamiseen tulee kiinnittää huomiota.
  • Laine, Heidi (1997)
  • Saarinen, Kaisa; Puomio, Jutta (2012)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suolistoloisten esiintyvyyttä suomalaisilla lemmikkikissoilla, suolistoloistartunnoille altistavia tekijöitä ja kissojen matolääkintään liittyviä käytäntöjä. Tutkimuksen hypoteesina oli, että suolistoloisten esiintyvyydet ovat Suomessa alhaisia verrattuna muissa maissa saatuihin tutkimustuloksiin. Samalla tehtiin alustava tutkimus pyranteeliembonaatin tehosta Toxocara cati -tartuntojen hoidossa ja pratsikvantelin tehosta Taenia taeniaeformis -tartuntojen hoidossa. Kissojen ulostenäytteitä kerättiin kissanomistajille jaettujen näytteenottopakettien avulla. Suolistomatojen esiintyvyyttä tutkittiin passiivisella flotaatiotekniikalla. Giardia-tutkimuksessa käytettiin kaupallista Giardia ProSpecT -kittiä. Näytteitä kerättiin 430 kappaletta, joista 411 hyväksyttiin flotaatiotutkimukseen ja 388 giardia-tutkimukseen. Suolistoloistartunnoille altistavia tekijöitä ja matolääkintäkäytäntöjä selvitettiin näytteenottopakettien mukana jaetuilla kyselykaavakkeilla. Näytteenottopaketteja jaettiin eläinlääkäriasemilla ja kissanäyttelyissä talven 2009-2010 aikana. Tutkimukseen hyväksyttiin yhtä taloutta kohden näyte yhdeltä kissalta, jonka edellisestä loishäädöstä oli vähintään kaksi viikkoa. Niille omistajille, joiden kissalla todettiin T. cati - tai T. taeniaeformis -tartunta, lähetettiin loishäätölääkevalmiste ja kaksi jatkonäytteenottopakettia. Ensimmäinen jatkonäyte otettiin ennen loishäätölääkkeen antoa ja toinen 14 päivää sen jälkeen (fecal eggcount reduction test = FECRT). Jatkonäytteiden kvantitatiivisessa tutkimuksessa käytettiin modifoitua McMaster-tekniikkaa. Näytteistä löydettiin flotaatiotutkimuksella neljää eri suolistoloista: Toxocara cati (5,4 %), Taenia spp. (1,7 %), Isospora felis (0,7 %) ja Toxascaris leonina (0,2 %). Giardia duodenalis -loisen esiintyvyydeksi todettiin 3,6 %. T. cati- ja G. duodenalis -loisten osalta tutkittiin tartunnalle altistavia riskitekijöitä. Kissan maatiaisrotuisuuden, ulkoilumahdollisuuden ja maaseudulla asumisen todettiin olevan suurimpia riskitekijöitä T. cati -tartunnalle. Ainut G. duodenalis -tartunnalle löytynyt riskitekijä oli kissan puhdasrotuisuus. Eri ikäryhmillä ei tässä tutkimuksessa todettu tilastollisesti merkitseviä eroja T. cati- tai G. duodenalis -loisten esiintyvyydessä. Matolääkkeiden käyttötottumusten osalta tutkimuksessa todettiin suurimman osan (62,4 %, n=415) kissanomistajista matolääkitsevän kissaansa kahdesta neljään kertaa vuodessa. Matolääkkeen vaihtelu oli lähes yhtä yleistä kuin saman matolääkkeen käyttö peräkkäisillä matohäätökerroilla. Tärkeimpiä matolääkkeen valintaan vaikuttavia tekijöitä olivat lääkkeen laajakirjoisuus ja helppo annostelu. Kissanomistajille tärkein lois- ja loishäätötiedonlähde oli eläinlääkäri. Matolääkeresistenssitutkimuksessa ei todettu T. cati -loisella olevan resistenssiä pyranteeliembonaatille. Tutkimuksen tulokset vastasivat tutkimushypoteesia ja tarjosivat arvokasta tietoa Suomen kissojen suolistoloistilanteesta. Matolääkeresistenssitutkimuksen tulokset olivat odotettavissa, koska T.cati -loisella ei aikaisemminkaan ole raportoitu pyranteeliembonaattiresistenssiä. Yleisimmiksi suomalaiskissojen suolistoloisiksi todettiin T. cati ja Giardia duodenalis, jotka ovat potentiaalisia zoonoottisia taudinaiheuttajia. Kyselytutkimustulosten mukaan kissanomistajille tärkeää oli loishäätölääkkeen laajakirjoisuus, vaikka tutkimustulosten mukaan suolistoloissekainfektiot ovat suomalaisilla kissoilla harvinaisia. Tutkimuksen tuloksia voidaan toivottavasti jatkossa käyttää apuna eläinlääkärikoulutuksessa sekä suunniteltaessa loishäätösuosituksia eri riskiryhmille.
  • Gartman, Nelli (2013)
    Tämän työn tarkoituksena oli kartoittaa Suomessa asuvien kissojen virtsaamiseen liittyvien käytösongelmien yleisyyttä ja niihin liittyviä mahdollisia syitä. Kissojen käytösongelmia kartoitettiin keväällä 2011 toteutetussa kyselytutkimuksessa, jonka tuloksia on tässä työssä analysoitu virtsaamiskäyttäytymisen osalta. Tutkimuksen hypoteesi oli että mitä stressaavampi kissan elinympäristö on, sitä yleisempiä virtsaamiseen liittyvät käytösongelmat ovat. Kissojen virtsaamiseen liittyvät käytösongelmat voidaan jakaa kahteen ryhmään: virtsalla merkkaamiseen ja epäsopivaan paikkaan virtsaamiseen. Virtsalla merkatessaan kissa tyypillisesti suihkuttaa pienen määrän virtsaa pystysuoralle pinnalle pitäen takajalat suorina. Epäsopivaan paikkaan virtsaava kissa kyykistyy ja virtsaa suuren määrän jollekin muulle alustalle kuin siihen tarkoitettuun kissanhiekkalaatikkoon. Havaittiin että 18%:lla suomalaisista kissoista tavataan jompaakumpaa tai toista virtsaamiseen liittyvää käytösongelmaa. Urokset merkkasivat enemmän kuin naaraat (p < 0,001) ja kastroimattomat kissat merkkasivat enemmän kuin kastroidut (p < 0,001). Rotukissoista odotettua suurempi osa oli kastroimattomia, kun taas maatiaiskissoista selkeästi odotettua suurempi osa oli kastroituja yksilöitä (p < 0,001). Sukupuolen ja epäsopivaan paikkaan tapahtuvan virtsaamisen välillä havaittiin tilastollinen tendenssi (p = 0,062). Kastroiduilla uroksilla tavattiin vähiten epäsopivaan paikkaan tapahtuvaa virtsaamista (p < 0,05). Verrattaessa rotukissoja ja maatiaiskissoja havaittiin että rotukissat merkkaavat todennäköisemmin kuin maatiaiskissat (p = 0,001), mutta maatiaiskissat virtsaavat todennäköisemmin epäsopiviin paikkoihin kuin rotukissat (p < 0,001). Kissojen määrä kotitaloudessa vaikutti selkeästi merkkaamiskäyttäytymiseen. Yhden ja kahden kissan talouksissa havaittiin vähemmän merkkaamista kuin suuremmissa kissatalouksissa (p < 0,001). Ulkoilumuodon ja merkkaamisen välillä havaittiin riippuvuus (p < 0,001). Sisäkissat merkkasivat vähiten ja rajatulla tai aidatulla alueella ulkoilevat taas eniten. Samassa taloudessa asuvien kissojen välisiä suhteita katsottaessa havaittiin, että kissat jotka murisevat, sihisevät tai mouruavat muille samassa taloudessa asuville kissoille, virtsaavat todennäköisemmin epäsopiviin paikkoihin, kuin kissat joilla ei esiinny tätä käytöstä (p < 0,001). Myös kissat jotka välttelevät muita saman talouden kissoja virtsaavat todennäköisemmin epäsopiviin paikkoihin (p < 0,001). Merkkaamisen ja muiden saman talouden kissojen välttelemisen välillä havaittiin tilastollinen tendenssi (p = 0,058). Noin neljäsosa (24,5%) tutkimuksen kissoista oli tarvinnut eläinlääkärin hoitoa virtsaamiseen liittyvissä ongelmissa. Nämä tulokset voivat olla avuksi kissojen virtsaamiseen liittyvien käytösongelmien hoidossa ja erityisesti niiden ehkäisemisessä. Tutkimuksemme pohjalta voimme suositella niin uros- kuin naaraskissojenkin kastroimista sekä kissojen määrän rajoittamista kahteen kissaan samassa kotitaloudessa. Myös samassa taloudessa asuvien kissojen sosiaalisiin suhteisiin on syytä kiinnittää huomiota.
  • Martiskainen, Briitta (1977)
  • Uuksulainen, Jaana (1992)
  • Brander, Untamo (1927)
  • Makkonen, Veikko (1964)
  • Kaakinen, Iikka (1933)