Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 9303-9322 of 24725
  • Björklund, Mathias (2008)
    I och med den kommande service- och kommunstrukturreformen i Finland är organiseringen av kommunalförvaltningen en högaktuell fråga. Hur skall sådana förvaltningsmässiga modeller skapas som på bästa möjliga kostnadseffektiva sätt producerar den offentliga service som kommuninvånarna är i behov av? I de övriga nordiska länderna, Sverige, Danmark och Norge, har det redan tidigare genomförts omfattande organisatoriska förändringar i kommunalförvaltningen för att skapa effektivare lösningar inom den kommunala sektorn. Det är sålunda viktigt att följa med händelserna inom kommunalförvaltningen i de andra nordiska länderna för att bättre kunna avgöra vilka lösningar som vore bäst för Finland. Denna undersökning granskar kommunalförvaltningens organiseringsformer i de nordiska länderna Finland, Sverige, Norge och Danmark. Undersökningens syfte är att beskriva och jämföra kommunalförvaltningens organiseringsformer i dessa länder. Undersökningen strävar också efter att utgående från en modell för uppbyggnad av den offentliga förvaltningen utreda om graden av nätverksbaserad administration är hög eller låg inom de nordiska ländernas kommunalförvaltning. Som metoder har jag använt fallstudier, komparativ metod, klassindelande analys och kvalitativ textanalys. Avhandlingen beskriver kommunalförvaltningens organiseringsmodeller på ett allmänt plan i en strävan att skapa en utgångspunkt för kommande mera ingående och omfattande analyser. Beskrivningen och jämförelsen visar att det finns mycket som är olika och mycket som är lika inom kommunalförvaltningen i de nordiska länderna. Det har inte ännu gjorts lika stora strukturella förändringar i den finska kommunalförvaltningen som det gjorts i de andra nordiska länderna. Däremot är samarbetet mellan kommunerna starkare i Finland än i Sverige, Norge och Danmark. Existensen av en stark regionalförvaltning i Sverige, Norge och Danmark skiljer dem också från Finland. Trots att undersökningens teoretiska modell är grov, vilket gör det svårt att göra exakta analyser, visar undersökningen att graden av nätverksbaserad administration i de nordiska ländernas kommunalförvaltning kan ses som relativt hög.
  • Haltia, Tapio (2014)
    Kommunen innehar en central roll i markanvändningsfrågor. I den nuvarande lagstiftningen har kommunens självständiga roll i planläggningsfrågor ytterligare förstärkts. Lagstiftningen sätter ändå skärpta krav på olika intressenters delaktighet och växelverkan i förfarandet. De statliga myndigheternas roll har numera blivit att agera som garanter för växelverkan och deltagande samt att genom rollen som sakkunniga experter ge utlåtanden inom ramen för deras verksamhetsområde. Den utbredda besvärsrätten ger dock möjligheter till att i efterhand granska och kontrollera det kommunala beslutsfattandet rörande markanvändning i synnerhet ifall den står i strid med de hierarkiskt högre planerna. Kommunen innehar även en annan roll i markanvändningsfrågor. Nämligen gällande de markpolitiska verktygen har kommunen en position som till vissa delar kan granskas kritiskt. Speciellt i frågan om frivilliga köp och markanvändningsavtal kan kommunens partsställning anses speciell. Å ena sidan agerar den då på en privat fastighetsmarknad där dess roll i princip inte avviker från de andra aktörernas. Å andra sidan är det ändå kommunen som innehavare av planläggningsmonopolen och en rad alternativa markpolitiska verktyg som besitter en förstärkt förhandlingsposition. Bland de markpolitiska medlen kan inlösning ses som den tyngsta. I arbetet granskas kritiskt kommunens förmåga att förverkliga de krav som ställs av lagstiftning samt principerna om god förvaltning i dess förfarande rörande markanvänvändning och särskilt som avtalspart i markanvändningsavtal. Markanvändningsavtalen har redan långt gående traditioner i praxis. Däremot intogs stadganden om dem först i den nya markanvändnings- och bygglagen vid dess i kraftträdelse år 2000. En för markanvändningsavtalens vidkommande viktig ändring gjordes år 2003 då det nya 12 kapitlet om markägarens ansvar för utvecklingskostnader intogs i lagen. Samtidigt har frågan om avtalstyp fått nya vinklingar. Den traditionella synen på markanvändningsavtal som privaträttsliga har ifrågasatts. Klart är att avtalen numera berör sådant som enligt lagen även kan lösas genom ett offentligrättsligt förfarande. Slutsatsen i arbetet tyder på att markanvändningsavtal än så länge ska analyseras från fall till fall och frågan om avtalstyp ska vid behov avgöras på basen av de innehållet i de enskilda villkoren. Med tanke på forumval kan definitionen ändå ha stor betydelse. Markanvändningsavtalen har kritiserats för att hämma transparensen i beslutsfattandet kring planfrågor. Arbetet behandlar frågan om förhållandet mellan avtalen och den i lag definierade planläggningsprocessen. Den nuvarande lagen ställer gränser för när ett markanvändningsavtal kan ingås bindande samtidigt som den förbjuder avtal om innehållet i planer. I praktiken är ändå dylika gränsdragningar mera diffusa och tanken om avtalens obundenhet kan ses som ett undantag till den avtalsrättsliga pacta sunt servanda -principen. Frågan om kommunens ansvar då avtalet inte kan uppfyllas har diskuterats och har fortfarande inte fått ett uttömmande svar. I praktiken kan kommuner ändå undvika dylika fallgropar genom att ingå separata avtal om fastighetsköp och frågor i anknytning till genomförande av plan. Arbetet tar sikte på det särskilda partsförhållandet som råder mellan kommunen och dess avtalspart som oftast är en markägare. Beträffande detta tema lyfts fram frågor som framstår som problematiska. Till en viss del tas upp avtalens relation till rättshandlingslagen och dess stadganden om skälighet och lindrigt tvång. Särskild uppmärksamhet ges åt markanvändningsavtalens förhållande till inlösningsförfarandet där frågan om kravet på alternativa medel och proportionalitet kan ses som aktuell. Behandlingen är för det mesta rättsdogmatisk. Den rådande lagstiftningen och dess betydelse för forskningsobjektet behandlas samtidigt som förarbeten och praxis tas upp till relevanta delar. Som bakgrund ställs den historiska utvecklingen i lagstiftning och praxis samt vissa hänvisningar till läget i Sverige där som utvecklingen varit något mera progressiv. I avsnittet om praxis lyfts även fram avtalsförfarandet i några kommuner. I och med de omfattande ändringarna i lagstiftning kan en del praxis inom forskningsområdet bedömas som föråldrad. En del nya beslut har givits sedan ändringarna trätt i kraft men linjedragningen i frågor såsom förhållandet till inlösning samt ersättningsansvar vid avtalsbrott kommer sannolikt ännu att förtydligas.
  • Wahlström, Vilhelm (2015)
    I denna pro gradu avhandling har kommunsammanslagningars inverkan på förhållandet mellan kommunalt anställda och deras närmaste chef undersökts. Undersökningen baserar sig på teorin om transformellt ledarskap som betonar betydelsen av chefsrollen för effektiviteten på arbetsplatsen. Teorin om transformellt ledarskap bygger på att chefen måste kunna motivera sin anställda och sätta upp relevanta mål för dem. Då kommunsammanslagningar ligger i tiden är det utgående från teorin om transformellt ledarskap såväl befogat som intressant att undersöka kommunsammanslagningarnas inverkan på förhållandet mellan chef och anställd. Eftersom större enheter medför en risk att rollen som ledare blir mindre personlig kan man anta att kommunsammanslagningarna inverkar negativt på det transformella ledarskapet. Å andra sidan tyder tidigare finländsk forskning på att kommunsammanslagningarnas inverkan på de anställda skulle vara mycket marginell och där den förekommer t.o.m. medföra en positiv effekt. För att få svar på forskningsfrågan: ”Hur påverkas kommunalt anställdas inställning till ledarskapet i samband med kommunsammanslagningar?” har inställningen bland de kommunalt anställda till sin närmaste chef i tre nysammanslagna kommuner (Raseborg, Salo och Uleåborg) jämförts med tre kommuner som inte varit med om en kommunsammanslagning (Kyrkslätt, Kotka och Åbo). Forskningsmaterialet är taget ur Kommunförbundets ARTTU-undersökning från år 2009. De kommunalt anställdas inställning till chefen har mätts med hjälp av ett Mann-Whitney U-test för att få fram signifikansen i mätt skillnad. Resultatet av forskningen visade i enlighet med tidigare finländsk forskning att kommunsammanslagningarnas inverkan på de anställdas inställning till sina närmaste chefer var mycket liten. De uppmätta skillnaderna räckte inte till för att man skulle kunna dra några slutsatser om att kommunsammanslagningarna skulle ha haft någon inverkan på de kommunalt anställdas inställning till chefen, varken positiv eller negativ. Forskningsresultatet visar att kommunsammanslagningarna inte medför några större omställningar vad gäller personalens inställning till sina närmaste chefer. Slutsatsen för avhandlingen blir således att forskningsresultatet kan betraktas som positivt, ifall trenden att bilda större enheter för att effektivera användningen av offentliga medel i ekonomiskt kärva tider fortsätter.
  • Åberg, Linda Teresia (2013)
    Utgångspunkten för denna studie är att undersöka ifall de faktorer som kommuner betonar gällande integrationen av invandrare i arbetslivet samt hur de organiserar sitt integrationsarbete överensstämmer med Human Resource Management -teorin (HRM) som handlar om arbetsliv, organisationsutveckling, ledarskap och arbetstillfredsställelse. Studien intresserar sig även för ifall det finns skillnader i kommuners rekryteringsstrategier då det gäller sysselsättning av invandrare och vad dessa skillnader i så fall beror på. Bakgrunden till denna studie är den utmaning som det finska samhället står inför då det gäller tillgång till tillräcklig och kunnig arbetskraft idag och i framtiden. Flera kommuner lider redan nu av brist på arbetskraft och inom det närmaste åren kommer allt fler kommuner att drabbas av detta. Det är redan klart att Finland och dess kommuner i framtiden kommer att behöva börja rekrytera arbetskraft utomlandsifrån, men före detta är det desto viktigare att utnyttja och ta tillvara en stor resurs som redan finns i samhället, invandrarbefolkningen. På lokal nivå är det kommunen som ansvarar för och organiserar integrationsarbetet och denna utmaning kräver att kommunernas integrationsstrategier och -aktiviteter är utformade på ett optimalt och välfungerande sätt för att ge bästa möjliga nytta och resultat. HRM-teorin, som växte fram under 1980- och 1990-talet, behövs för att strukturera organisationer till välfungerande system och ger kommunerna många viktiga och hjälpfulla riktlinjer för att utforma effektiva och välfungerande integreringsstrategier och -aktiviteter. De fem kommuner som undersöks i denna studie är Helsingfors, Esbo, Vanda, Åbo och Tammerfors. I studien används en komparativ analys som jämför ifall de faktorer som dessa kommuner betonar gällande sitt integreringsarbete av invandrarna i arbetslivet överensstämmer med den s.k. HR-cykeln, som beskriver de centrala delarna av HRM. Dessa delar är rekrytering, arbetsprocess, utvärdering, belöningssystem samt Human Resource Development (utvecklings- och utbildningsinsatser) och dess fyra fundament; kompetens, lärande, förändring och kultur. Studien tar även upp ledarskap ur ett HRM-perspektiv. Som material används de olika kommunernas integrationsprogram, sysselsättningspolitiska program, andra politiska program, stadsstrategier, uppföljnings- och utvecklingsrapporter av integrationsprogrammen samt andra program och projekt som berör sysselsättningen av invandrare. Studien redogör även för hurdana bestämmelser det finns på statlig nivå gällande integrering av invandrare i det finska samhället och i det finska arbetslivet genom att se på regeringens invandrarpolitiska program, lagstiftningen gällande integration, statens program för integrationsfrämjande samt Kommunförbundets invandrarpolitiska program och linje- dragningar. Resultaten visar att kommunerna tar upp de flesta delarna i HR-cykeln. Alla kommuner tar upp följande sex delar; rekrytering, arbetsprocess, utvärdering, ledarskap samt lärande och förändring som hör till HRD. Kultur tas upp av tre kommuner och detsamma gäller kompetens. Belöningssystem tas endast upp av en kommun. Resultaten visar även att det finns vissa variationer att märka i de olika kommunernas rekryteringsstrategier, men man kan dock inte tala om drastiska skillnader. Dessa variationer beror t.ex. på antalet invandrare i kommunen, invandrarnas arbetslöshetsgrad i kommunen samt invandringens längd i kommunen. Resultaten visar även att alla kommunerna som undersökts är starkt inriktade på framtiden och ser invandringen som något positivt samt lägger stor vikt vid integrationsarbetet för att främja sysselsättningen av invandrarna.
  • Niittysalo, Rami (2001)
    Tutkin pro gradu -työssäni työväenjärjestöjen lakkauttamisia Oulun läänissä lapaualaisvuosien 1929-1933 aikana. Selvitän työssäni, miten työväenjärjestöjen lakkauttamisprosessi eteni niin sanottujen kommunistilakien nojalla valtakunnantasolta läänitasolle ja siitä aina ruohonjuuritasolle saakka, eli yksittäisten järjestöjen viralliseen lakkauttamiseen oikeudenkäyntien kautta. Tämän lisäksi tutkin myös miten sisäministeriö, Etsivän keskuspoliisin (EK) pääosasto, Oulun alaosasto, Oulun läänin maaherra ja paikallisviranomaiset toimivat työväenjärjestöjen lakkautettamiseksi. Käsittelen myös melko tarkasti kommunisminvastaisen lainsäädännön syntyvaiheita ja sisäpoliittista tilannetta valtakunnallisesta näkökulmasta varsinkin vuoden 1930 osalta, koska lakkauttamisprosessia ei voi ymmärtää ilman niiden käsittelyä. Työni metodi on sukua Risto Alapuron teokselle Suomen synty paikallisena ilmiönä 1890-1933. Alapuro kertoo yhden pitäjän, Huittisten, näkökulmasta koko poliittisen Suomen synnystä vuosisadan alkuvuosina. Lähtökohtani on tosin erilainen, eli valtakunnalliselta tasolta paikalliseen päin. Osoitan tutkimuksessani, että työväenjärjestöjen lakkauttaminen oli viranomaisten taholta suunnitelmallista toimintaa valtakunnan tasolta läänitasolle ja sieltä edelleen paikallistasolle asti. Viranomaiset toimivat tiiviissä yhteistyössä keskenään yhteisenä tavoitteenaan työväenjärjestöjen saaminen virallisesti lakkautetuiksi oikeudenkäyntien kautta. Oulun alaosaston päällikkö Eino Pallari oli jopa laatinut toimintasuunnitelman, jota pyrittiin noudattamaan työväenjärjestöjen lakkauttamisprosessissa Oulun läänissä. Tutkimukseni perustuu suurelta osin arkistolähteisiin. Keskeisin arkistokokonaisuus on Kansallisarkistossa sijaitseva Etsivän keskuspoliisin Oulun alaosaston arkisto vuodelta 1918-1944. Tämän lisäksi keskeisiä arkistokokonaisuuksia työssäni ovat Oulun maakunta-arkistossa sijaitsevat Oulun lääninhallituksen arkisto 1930-1932 ja Oulun raastuvanoikeuden tuomiokirjat sekä Helsingin Työväen arkistossa sijaitsevat Oulun läänin työväenjärjestöjen pöytäkirjat. Valtakunnantason tapahtumia kuvaan valtiopäiväpöytäkirjojen ja -asiakirjojen sekä aiemman kirjallisen tutkimuksen kautta. Käytän myös jonkin verran sanomalehtiä kuvaamaan yksittäisten tapahtumien kyseisellä hetkellä herättäneitä tuntemuksia.
  • Vesikansa, Jarkko (2004)
    Väitöskirjassa käsitellään kommunisminvastaista porvarillista aktivismia ja järjestötoimintaa Suomessa. Tutkimus rajautuu vuosiin 1950–68, mutta kirjaan sisältyy myös laaja epilogiluku, jossa selvitetään äärivasemmiston vastustamisen jatkumista 1970-luvulla. Porvarien, työnantajien ja teollisuuden kommunisminvastaisen toiminnan lisäksi kirjassa valotetaan laajemminkin kommunismin patoamista kylmän sodan Suomessa. Tutkimuksen keskiössä on teollisuuden rahoittamana Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki -säätiö (SYT). Kommunistien dominoiman Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) laaja kannatus antoi sytykettä säätiön perustamiselle vuonna 1952. Pyrkimyksenä oli luoda "keskuselin", joka huolehtisi kommunisminvastaisen toiminnan organisoimisesta. SYT:n lisäksi tutkimuksessa käsitellään muitakin kommunisminvastaisia järjestöjä, kuten Vapauden Akateemista Liittoa, Moraalista uudelleenvarustautumista, Kansallista Tiedotuspalvelua ja Työturvallisuusliittoa, Taloudellista Tiedotustoimistoa sekä poliittisia puolueita. Kommunistivalvonnassa SYT ja SDP:n tiedusteluorganisaatiosta irtautunut niin sanottu Puskalan toimisto olivat eräänlaisia suojelupoliisin rinnakkaiskoneistoja. Raportteja kommunistien aikeista toimitettiin SYT:n kautta "luottamuksellisille" tahoille, muun muassa tasavallan presidentille, suojelupoliisille, puolustusvoimien johdolle, isänmaallisiksi katsotuille poliitikoille sekä työmarkkina- ja yritysjohtajille. Tutkimus käsittele myös kommunisminvastaisen toiminnan rahoitusta, Kekkos-vastaisuutta, 1950-luvun antikommunistista aaltoa, vuoden 1962 nuorisofestivaalien vastustamista, 1960-luvun murrosta sekä vuonna 1966 muodostetun kansanrintamahallituksen synnyttämiä uhkakuvia uusien lähteiden pohjalta.
  • Kiviaho, Pirita (2003)
    Sirola-opiston lähes viisikymmentä vuotta toimineen äärivasemmiston kansanopiston ensisijaisena tarkoituksena oli Suomen kommunistisen puolueen (SKP) ja Suomen kansan demokraattisen liiton (SKDL) jäsenten sekä toimitsijoiden, eli kaadereiden kouluttaminen. Sirola-opisto oli ainutlaatuinen monessakin mielessä, ei vähiten siksi, että kommunistinen opisto sai porvarilliselta Suomelta virallisen hyväksynnän valtionapuna. Sirola-opisto lopetti toimintansa vuonna 1994. Tutkielmani aiheena on Sirola-opiston perustaminen ja ensimmäiset viisi toimintavuotta. Kommunistien nousu kielletystä liikkeestä hallituspuolueeksi mahdollisti opiston perustamisen vuonna 1946. Tämä tuskin olisi ainakaan samassa laajuudessa onnistunut muutamaa vuotta myöhemmin. Opiston ensimmäiset toimintavuodet olivat suuren innostuksen aikaa. Myöhemmin toiminta vakiintui, mutta vuosien myötä hyökkäykset opistoa vastaan lisääntyivät. Tarkastelen työssäni opiston perustamisvaiheita ja ensimmäisten toimintavuosien tapahtumia. Käyn läpi mm. opiston opettajien taustoja ja ristiriitoja, opiston vastustajien toimintaa ja opiston muuttoa Vanajanlinnaan. Tutkin tarkemmin, mitä opistossa opiskeltiin, ja myös mikä oli koulutuksen merkitys kommunisteille yleensä. Opiston tuolloin käyneiden oppilaiden haastattelujen kautta olen pyrkinyt selvittämään heidän mielipiteitään opistosta ja sen opetuksesta. Olen pyrkinyt myös selvittämään Sirola-opiston merkitystä vasemmistolaiselle työväenliikkeelle sodan jälkeisinä tapahtumarikkaina vuosina. Näinä vuosina kansandemokraattinen liike koki äärimmäisen toivon, mutta myös äärimmäisen pettymyksen tunteita. Tärkein työssä käytetty arkistolähde on Kansan arkistossa sijaitseva Sirola-opiston arkisto. Olen käyttänyt tutkimuksessa hyväkseni myös Teemu Oinosen vuonna 1976 kirjoittamaa opiston historiikkia ja opiston vuosikirjoja sekä eräiden opiston käyneiden vasemmistolaisen liikkeen johtajien ja toimitsijoiden muistelmia ja elämänkertoja. Viiden ensimmäisen vuoden oppilaiden haastattelut muodostavat tärkeän lisän lähteisiin. Kommunististen puolueiden koulutuksesta on lähteenäni toiminut Marja Kivisaaren tuore väitöskirja. Sirola-opisto pysyi SKP:n ohjauksessa, vaikka se muodollisesti olikin Yrjö Sirolan säätiön hallussa. Opisto oli ennenkaikkea puoluekoulu,joka koulutti vasemmistolaiselle liikkeelle uskollisia työntekijöitä. Oppiaineiden rungon muodostivat yhteiskunnalliset aineet, joita opiskeltiin marxilaisen maailmankatsomuksen hengessä. Vaikka useimmat oppilaat olivat omaksuneet vasemmistolaisen aatteen jo äidinmaidossa, koulutuksella pyrittiin syventämään ideologista sitoutumista aatteeseen ja liikkeeseen. Opiston laajaan opinto-ohjelmaan kuului myös yleissivistäviä aineita, joiden tarkoitus oli sivistää vähän kouluja käyneitä opiskelijoita, mutta myös helpottaa teoreettisempien aineiden omaksumista.Opistossa ei opiskeltu vallankumouksen tekoa, kuten vastustajat kuvittelivat. Opistoa valvottiin opetusministeriön toimesta ja se oli kansanopisto muiden kansanopistojen joukossa. Haastattelemani oppilaat ovat olleet tyytyväisiä opiskeluaikaansa. He ovat painottaneet opiston yleissivistävää vaikutusta ja hyvää toverihenkeä. Oppilaat ovat korostaneet myös opiston suurta merkitystä sekä itselleen, että koko vasemmistolaiselle työväenliikkeelle.
  • Viialainen, Matti (2005)
    Tutkielmassa selvitetään miten ja miksi SKP:n johto vaihtui 14. edustajakokouksessa 29.1.-1.2.1966. Siinä tutkitaan vallanvaihtoon johtanutta kehitystä ja vastataan, ketkä olivat puolueen uudistajia ja mitä he tahtoivat. Vastausta haetaan myös siihen, miksi uudistus jäi puolinaiseksi, ja mikä oli veljespuolue NKP:n rooli tapahtumissa. Suomalaiskommunistien toiminta liitetään myös laajempaan NKP:n Länsi-Euroopan suuria kommunistisia puolueita ja Suomea koskeviin strategioihin. Tutkimuksen aineistona on käytetty paitsi puolueen omaa arkistoa myös suojelupolisiin ja työnantajien rahoittaman ns. Puskalan toimiston papereita. Kokouksen kulkuun luodaan katsaus myös Berliinistä käsin, sillä lähteinä on käytetty myös DDR:n puoluearkistoa. Tutkimusta varten on haastateltu myös NKP:n pitkäaikaista Suomen asioiden hoitajaa Vladimir Fjodorovia Moskovassa. Kimmo Rentolan, Veli-Pekka Leppäsen sekä Jarkko Vesikansan teoksia on samoin käytetty lähdemateriaalina. NKP:n 20. edustajakokous ja Unkarin kansannousun tukahduttaminen 1956 laukaisivat ensimmäisen sisäisen kritiikin SKP:ssä. Monet puolueeseen kuuluneet toimittajat ja kulttuurihenkilöt alkoivat vaatia, että myös SKP:n tulee pitää "oma 20. edustajakokous". Vaalivoitto 1958 kuitenkin lakaisi kritiikin maton alle. Puoluejohtaja Nikita Hruštševin syrjäyttäminen 1964 avasi muutos- ja uudistumishalun padot tavalla, jota vanha puoluejohto, puheenjohtaja Aimo Aaltonen ja pääsihteeri Ville Pessi, eivät enää kyenneet hallitsemaan. Myös NKP rohkaisi SKP:tä nuorentamaan johtoaan ja tarkistamaan joitakin opinkappaleitaan, jotta Suomessa syntyisi edellytykset parlamentaariselle, rauhanomaiselle ja asteittaiselle siisrtymiselle sosialismiin. Se edellytti vasemmiston yhteistyötä, jota varten SKP:n oli "luotava nahkansa". Uudistajilla oli vahva ote puolueen lehtien toimituksissa, eduskuntaryhmässä sekä SKDL:ssä, joka alkoi irtaantua puoluejohdon määräysvallasta. Ratkaisevan voimanlisänsä uudistajat saivat pyrkimyksilleen kommunistijohtoisten ammattiliittojen toimitsijoilta, kuten Rakennustyöväen liiton puheenjohtajalta Aarne Saariselta ja Suomen Elintarviketyöläisten liiton puheenjohtajalta Arvo Hautalal ta. Kapinaliike levisi myös puolueen toimitsijoiden ja poliittisen toimikunnan jäsentenkin keskuuteen sekä piirijärjestöihin. Itse edustajakokouksessa uudistajilla oli selvä enemmistö, mutta he eivät kyenneet hyödyntämään sitä kunnolla vaalivaliokunnassa olleen asetelman takia. Leo Suonpään johtaman valiokunnan niukan enemmistön turvin ja NKP:n valtuuskunnan aktiivisella tuella vanha puoluejohto onnistui estämämään kokoussalissa suurinta kannatusta nauttineen Erkki Salomaan valinnan puheenjohtajaksi. Uuteen keskuskomiteaan ja poliittiseen toimikuntaan tuli myös lähes tasapelitilanne, joka varsin pian alkoi halvaannuttaa puolueen tehokasta johtotyötä. Vaikka suomalaiskommunistien vallanvaihto jäikin puolinaiseksi, oli 14. edustajakokous käänteentekevä ja merkittävä. Se osaltaan teki mahdolliseksi Rafael Paasion kansanrintamahallituksen muodostamisen 1966 vaalien jälkeen sekä SAK:n eheyttämisen vuonna 1967. Talvisina kokouspäivinä Helsingin Kulttuuritalolla 1966 tehtiin päätöksiä, joiden vaikutus tuntuu suomalaisessa yhteiskunnassa vieläkin.
  • Kyrönlahti, Jenni (2005)
    Tutkielmassa selvitetään muutosprosessia, joka oli käynnissä Suomen Metallityöväen Liitto ry:ssä vuosina 1966─1968. Siihen vaikuttivat sekä Suomen Metallityöväen Liiton ry:n sisäiset tapahtumat että yhteiskunnalliset muutokset. Ammattiliiton tapahtumia heijastetaan myös laajempaan poliittiseen kenttään. Tutkielmassa tarkastellaan niiden kommunistien toimintaa ja motiiveita, jotka vaikuttivat Metalliliiton tai/ja Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) johtavissa hallintoelimissä. Tutkielmassa käsitellään Suomen Metallityöväen Liitto ry:n kymmenettä liittokokousta vuonna 1967 ja sitä edeltäviä tapahtumuia sekä liittokokouksen merkitystä ammattiliiton toimintaan. Liittokokouksen ratkaisut olivat merkityksellisiä myös koko ammattiyhdistysliikeen eheyttämiselle, johon pyrittiin tarkastaluajanjaksolla. Suomen Metallityöväen Liitto ry:ssä kasvoi jäsenistön tyytymättömyys ammattiliiton johtoon, kun vuonna 1966 metallialan työehtosopimusneuvottelujen tulos ei vastannut asetettuja tavoitteita ja neuvotteluja kävi käytännössä vain ammattiliiton puheenjohtaja Onni Närvänen. Tyytymättömyyttä lisäsi myös Suomen Metallityöväen Liitto ry:n talouden tila. Ammattiliitto joutui konkurssivaaraan, kun se rakensi Hakaniementorin laitaan oman toimitalonsa. Konkurssivaara antoi lopullisen sykäyksen ammattiliiton muutosprosessiin. Suomen Metallityöväen Liitto ry:n toimintatavan ja -kulttuurin muutosta selvitetään vertaamalla työehtosopimusneuvotteluja, joita käytiin vuosina 1966 ja 1968. Vuoden 1966 työehtoneuvotteluja leimasi epädemokraattiset päätöksentekomenetelmät ja jäsenistön tyytymättömyyden näkyminen työpaikkatason liikehdinnässä. Työehtosopimusneuvotteluja käytiin ammattiliiton ja työnantajajärjestön välisinä kahdenkeskisinä neuvotteluina. Vuonna 1967 Suomessa tehtiin devalvaatio, joka vaikutti palkkatasoon heikentävästi. Devalvaation tueksi tarvittiin vakaita työmarkkinoita ja maltillisia palkkaratkaisuja. Vuonna 1968 tehtiinkin ensimmäin tulopoliittinen kokonaisratkaisu, joka neuvoteltiin työmarkkinajärjestöjen ja valtion välillä. Kokonaisratkaisun yhteydessä valtio sitoutui sosiaalipoliittisiin uudistuksiin ja hintojen säännöstelyyn. Metalliliiton muutosprosessiin kietoutui myös kysymys sosialidemokraattien ja kommunistien yhteistyöstä. Eduskuntavaalit keväällä 1966 toivat eduskuntaan vasemmistoenemmistön ja SKP pääsi ensimmäistä kertaa 18 vuoteen osallistumaan hallitustyöskentelyyn. Suhde julkisuuteen, avoimuuteen ja demokratiaan joutuivat uudelleenarvioinnin kohteiksi, kun kommunistit pääsivät mukaan vallankäytön keskiöön niin valtakunnanpolitiikassa kuin Metalliliitossakin. Kommunistien oli tingittävä julkisuuden, avoimuuden ja demokratian periaatteista saadakseen työehtosopimukset solmittua mahdollisimman nopeasti, kun Suomen talous oli saatava nousuun. Tutkielmassa sivutaan myös SKP:n sisäisiä ongelmia ja selvitetään, miten osapuolijako puolueessa heijastui ammattiyhdistysliikkeen tapahtumiin ja sen toimijoiden keskinäisiin suhteisiin. Tutkielman keskeisenä aineistona on käytetty Suomen Metallityöväen Liitto ry:n, SKP:n ja Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliiton arkistomateriaalia sekä eri ammattiyhdistysliikkeiden historioita. Tutkimuskirjallisuutena on käytetty korporatismi- tutkimusta ja työmarkkinapolitiikan kehittymistä Suomessa käsitteleviä teoksia. Lisäksi aineistona on käytetty sanomalehtiä vuosilta 1966─1968. Tutkielman teon tukena ovat olleet myös Suomen Metallityöväen Liitto ry:n toimitsijoiden haastattelut.
  • Juvonen, Virpi (1999)
    Keväällä 1966 Suomessa muodostettiin vasemmiston ja keskustan yhteistyöhallitus, joka päätti kommunistien ja sosiaalidemokraattien monia vuosia kestäneen oppositiokauden. Molemmilla suurilla vasemmistopuolueilla, SKP:llä ja SDP:llä, oli takanaan muutoksen vuodet. SDP uusi johtoaan vuonna 1963 ja SKP oli saman tilanteen edessä kolme vuotta myöhemmin. Molemmissa puolueissa oli ennen Paasion hallituksen nimeämistä tehty merkittävää sisäistä uudelleenarviointia. Tutkielmassa pyritään selvittämään, kuinka SKP:N johdon suhtautuminen hallitusyhteistyöhön sosiaalidemokraattien kanssa muuttui SDP:N vuoden 1963 puheenjohtajavaihdoksen jälkeen. Tarkoituksena on selvittää, mitkä tekijät lisäsivät kommunistien yhteistyöhalukkuutta sosiaalidemokraattien kanssa ja kuinka yhtenäisesti SKP:N johto suhtautui mahdolliseen hallitusyhteistyöhön SDP:N kanssa vuosina 1963-1966. SDP:N vuoden 1963 puoluekokouksen jälkeen vasemmiston yhteistyön mahdollisuudet näyttivät lisääntyvän, kun kommunismin vastaisuudestaan tunnettu Väinö Tanner vetäytyi puolueen johdosta. SDP:N uudeksi johtajaksi valittiin Rafael Paasio, joka ei pyrkinyt aktiivisesti lisäämään yhteistyötä kommunistien kanssa mutta vaikutti kuitenkin siihen, että ilmapiiri avoimemmalle keskustelulle SDP:ssä aukeni. Nuoret sosiaalidemokraatit peräänkuuluttivatkin 1960-luvun puoliväliin tultaessa SDP:n politiikan uudistamista ja näihin uudistusvaatimuksiin kuului myös vasemmistoyhteistyön lisääminen. Sosiaalidemokraattien lisääntyneeseen yhteistyöhalukkuuteen tarttuivat SKP:ssä hanakimmin kommunistit, joita yhdisti vuosien varrella patoutunut tyytymättömyys puolueen johtoa kohtaan. Vuonna 1964 SKP:N sisäinen tyytymättömyys purkautui, kun SKDL:N menestys kunnallisvaaleissa jäi vaatimattomaksi ja samalla SDP lisäsi kannatustaan voimakkaasti. Tilanteeseen toi vielä oman lisänsä syksyn 1964 tapahtumat Neuvostoliitossa. Lokakuussa 1964 keskustelu SKP:ssä vapautui ja vasemmistopuolueiden yhteistyöllä oli merkittävä rooli tänä ajankohtana virinneessä julkisessakin kiistelyssä. Uudistuksia peräänkuuluttaneet kommunistit vaativat muun muassa SKP:N yhteistyöpolitiikan tarkistamista ja SDP:N johtoon kohdistetun arvostelun vaimentamista. Kevään 1965 jälkeen SKP:N ja SDP:N lähentymiseen vaikutti vasemmistopuolueiden sisäisten muutospyrkimysten lisäksi NKP:N kansanrintamapuolueiden yhteistyötä suosiva asenne. Tämä tarjosi uudistajille taustatukea yhteistyöpolitiikan muutosvaatimuksille, ja ilmeisesti NKP:N asenne piti myös SKP:N vanhan johdon hiljaisena aiheesta, joka edeltäneinä vuosina oli ollut keskeisellä sijalla puolueen poliittisessa propagandassa. SDP:N hitaasti toteutettu siirtyminen "pari piirua vasemmalle" yhdistettynä SKP:N sisäiseen uudistumiseen loi ilmapiirin, jossa keskustelu vasemmistopuolueiden yhteistyöstä vauhdittui. Kun hanke vasemmiston ja keskustan hallitusyhteistyön käynnistämiseksi sai vielä taustatukea Neuvostoliitosta käsin, ei kansanrintamahallituksen muodostamiselle vuonna 1966 löytynyt mainittavaa vastustusta kommunistien keskuudesta. Tutkielman tärkeimpänä lähdeaineistona on käytetty SKP:N keskuskomitean ja poliittisen toimikunnan pöytäkirjoja. Lisäksi lähdemateriaalina on käytetty muiden puolueiden kokouspöytäkirjoja, muistelmia ja lehtiartikkeleita.
  • Slotte, Martin (2000)
    Den centrala frågeställningen är om kommunstorleken kan förklara politiskt deltagande. Sambandet mellan kommunstorlek i termer av invånarantal och invånarnas politiska deltagande granskas i ljuset av erfarenheter från mitten av 1990-talet. Utgångspunkten utgörs av Dahls och Tuftes klassiska resonemang om relationen mellan deltagandets effektivitet och systemkapaciteten samt de optimalitetsproblem som resonemanget innefattar, framförallt i förhållande till systemets storlek. Grunden för denna komparativa studie utifrån storleksdimensionen utgörs främst av surveydata om medborgardeltagande på lokal nivå. Detta empiriska material kompletteras med statistik från kommunalvalet år 1996. Vad den teoretiska ramen beträffar utgör Dahls och Tuftes verk Size and Democracy en viktig utgångspunkt. Likaså presenteras några av de viktigaste demokratiteoretikernas idéer. Även litteratur om den kommunala demokratins uppbyggnad är väsentlig för detta arbete. Den egentliga analysen av sambandet mellan kommunstorlek och deltagande baserar sig på resultaten från en medborgarundersökning som genomfördes inom ramen för forskningsprogrammet KommunFinland 2004 hösten 1996, efter kommunalvalet. Frågeformuläret skickades till 25 400 personer i åldern 18-70 år i de 47 kommuner som ingick i undersökningen. Av de tillfrågade besvarade ungefär 60 procent enkäten. Arbetets teoretiska del är deskriptiv. Den byggs upp kring demokratibegreppet. Dessutom beskrivs olika deltagandekanaler inom den kommunala demokratin. Arbetets empiriska del är å sin sida mera komparativ. Kommuner av olika storlek jämförs med varandra. Resultatet av analysen är att det finns vissa samband mellan kommunstorlek och politiskt deltagande. Vad valdeltagandet beträffar konstateras att det i 1996 års kommunalval var högst i de små urvalskommunerna med färre än 5 500 invånare och lägst i de stora urvalskommunerna med över 20 000 invånare. Då det gäller andra former av deltagande är bilden mera nyanserad. Förmedlande mekanismer, deltagandeformer som förmedlar krav och önskemål till beslutsfattarna, används mer i små kommuner än i stora kommuner. Förhållandet är det omvända beträffande påtryckningsformer med inslag av protest. Dessa utnyttjas mera aktivt i de stora kommunerna.
  • Sundqvist, Inkeri (2013)
    Tutkielman aiheena on kompaktien pintojen luokittelu. Työssä osoitetaan, että jokainen yhtenäinen kompakti pinta on homeomorfinen pallopinnan, toruspinnan (tai pinnan kanssa, joka on yhtenäinen summa toruksista) tai projektiivisen tason (tai pinnan kanssa, joka on yhtenäinen summa projektiivisista tasoista) kanssa. Tutkielman alussa esitellään joukko topologian peruskäsitteitä lähtien topologisen avaruuden määritelmästä. Työn kannalta hyvin olennaisia käsitteitä ovat yhtenäisyys, kompaktius, tekijäavaruus sekä projektiokuvaus. Näiden käsitteiden jälkeen määritellään topologinen monisto ja pinta 2-monistona. Pinnan määrittelyn jälkeen työssä käsitellään simpleksejä ja määritellään simpleksiset kompleksit. Simpleksisiä komplekseja tarvitaan, jotta voidaan osoittaa, että jokainen kompakti pinta on kolmioituva, eli homeomorfinen 2-ulotteisen simpleksisen kompleksin kanssa. Vaikka kolmiointiteoreema on työn kannalta hyvin keskeinen, sen pitkää ja mutkikasta todistusta ei esitetä. Kolmiointiteoreemaan jälkeen konstruoidaan yksinkertainen tapa ilmaista pintoja nk. pintaesityksenä. Työssä osoitetaan, että jokainen kompakti pinta voidaan esittää tällaisena pintaesityksenä - tämä perustuu siihen, että jokainen kompakti pinta on kolmioituva. Työn loppupuolella määritellään joukko perusoperaatioita, joita voidaan tehdä pintaesityksille siten että uusi pintaesitys - ja siis pinta - pysyy homeomorfisena alkuperäisen pinnan pintaesityksen kanssa. Tämän jälkeen osoitetaan työn päätulos: Jokaiselle epätyhjälle, yhtenäiselle, kompaktille pinnalle pätee yksi seuraavista: Pinta on homeomorfinen pallopinnan kanssa. Pinta on homeomorfinen toruspinnan kanssa tai pinnan kanssa, joka on yhtenäinen summa toruksista. Pinta on homeomorfinen projektiivisen tason kanssa tai pinnan kanssa, joka on yhtenäinen summa projektiivisista tasoista.
  • Saukkoriipi, Heidi (2012)
    Työssä esitetään kompaktiuden käsite lähestyen sitä sekä peitteiden että verkkojen avulla, minkä lisäksi työssä esitetään ja todistetaan kompakteihin topologisiin avaruuksiin liittyviä lauseita. Kompaktien topologisten avaruuksien lisäksi työssä esitetään kompaktisoinnin, lokaalin kompaktiuden ja jonokompaktiuden käsitteet ja todistetaan näihin liittyviä lauseita. Työssä käsitellään myös kompakteja tuloavaruuksia ja todistetaan näihin liittyviä lauseita kuten Tihonovin lause. Kompaktien tuloavaruuksien käsittelyn yhteydessä todistetaan myös, että valinta-aksioomasta seuraa Zornin lemma ja hyvän järjestyksen lause. Työ pohjautuu lähdeluettelossa olevaan kirjallisuuteen ja erityisesti Jussi Väisälän Topologia II ja John L. Kelleyn Topology teoksiin.
  • Tolvanen, Kari (1974)
  • Parvela, Marja-Leena (1966)
  • Nieminen, Susanna (2001)
    Pro gradu -työn tarkoituksena oli luoda kompetenssien kartoittamisen malli, joka tukee myös organisaation osaamisen kehittämistä. Mallin tulisi toimia apuvälineenä osaamislähtöisessä strategisessa suunnittelussa. Sen tulisi tuoda esille ne osa-alueet, joista organisaation kompetenssit koostuvat ja osa-alueiden välinen dynamiikka. Lisäksi tavoitteena oli tehdä mallin avulla osaamisanalyysi käyttämällä mahdollisimman paljon organisaatiossa muuhun tarkoitukseen kerättyä informaatiota. Kompetenssien kartoittamisen mallin keskeisimpänä viitekehyksenä toimivat älyllisen pääoman viitekehys sekä Gary Hamelin ja C.K. Prahaladin strategialähtöinen ydinkompetenssiajattelu. Mallin muodostamisen yhteydessä on tarkasteltu myös muita informaatio- ja raportointijärjestelmiä kuten henkilöstötilinpäätöksiä, tasapainotettua tuloskorttia (Balanced Scorecard) ja erilaisia laatujärjestelmiä. Tutkimuksessa muodostettu kartoittamismalli käsittää viisi kompetenssin osa-aluetta: strategiasta, henkilöiden osaamisesta, rakenteellisesta osaamisesta, motivaatiosta ja asenteista ja innovaatio- ja uudistumiskyvystä. Kartoittamismallin perusideana on kerätä aineistoa kultakin osa-alueelta ja analysoida kompetensseja sekä osa-alueilla erikseen että niiden keskinäistä dynamiikkaa tarkastelemalla. Tutkimuskirjallisuuden perusteella toteutettu mallin testaaminen toteutettiin keräämällä aineistoa Sonera Mobile Operationsin yhdestä yksiköstä, Verkkotuotannosta. Käytetty aineisto on varsin monimuotoista, se koostuu sähköisesti toteutetuista kyselyistä, workshop-työskentelystä ja erilaisista tietokannoista kootusta materiaalista. Suurinta osaa aineistosta käytetään Verkkotuotannossa myös muihin (lähinnä henkilöstöhallinnon) tarkoituksiin. Tutkimuksessa muodostettu malli luo kohtuullisen hyvät puitteet kompetenssien kartoittamiselle. Sen parhaita puolia ovat mallin joustavuus ja vapaamuotoisuus. Mallin jakaminen osa-alueisiin tarjoaa riittävän monipuolisen kehikon analyysin tekemistä varten, mutta osa-alueiden arviointiin valittavia mittareita muokkaamalla sisältöä on mahdollisuus räätälöidä organisaation tarpeita vastaavaksi. Mittareiden valitseminen aiheuttikin mallin suurimmat ongelmat. Valinta täytyy tehdä erittäin huolellisesti, jotta tulokset ovat objektiivisia ja osa-alueiden sisältö organisaation toimintaa aidosti kuvaava. Myös pyrkimys hyödyntää mahdollisimman paljon valmiiksi kerättyä aineistoa osoittautui joissakin kohdin ongelmalliseksi ja aineistoa jouduttiin keräämään myös pelkästään tätä tutkimusta varten. Sekä tutkimuskirjallisuuden että mallin testaamisen perusteella voidaan sanoa, että tämän tyyppisessä kompetenssien tarkastelussa on tärkeintä kartoittamisen strategialähtöisyys ja itse analyysin monipuolisuus. Strategialähtöisyys tuo esille sen, onko organisaatiolla oikeanlaista osaamista toteuttaakseen tavoitteensa. Etenkin tutkimuskohteena olevassa asiantuntijapainotteisessa organisaatiossa strategia ja sen organisaatiotasoinen tuntemus vaikuttavat myös siihen, kykeneekö organisaatio käyttämään ja kehittämään osaamistaan oikeansuuntaisesti. Parhaat tulokset itse kartoittamisessa saadaan käyttämällä mahdollisimman monipuolisilla tavoilla kerättyä aineistoa ja varmistamalla, että kartoitus lähtee aidosti liikkeelle organisaation omista tarpeista.