Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 16807-16826 of 27948
  • P. 
    Muinonen, Mareta (1975)
  • Jonkka, Leena (1995)
  • Kortesmäki, Anu Henriikka (Helsingin yliopisto, 2012)
    Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää mitä on paavalilainen ristinteologia, ja kuinka Jürgen Moltmann tulkitsee sitä. Moltmannilla on ollut suuri vaikutus moderniin ristinteologiaan. Tästä syystä on hyvin kiinnostavaa ja aiheellista tutkia, kuinka raamatullista Moltmannin ristinteologia on ja kuinka paavalilaisena sitä voidaan pitää. Tutkimus on myös siitä syystä erityisen mielenkiintoinen, että Moltmannin ja Paavalin ristinteologiaa ei olla tutkimuksissa aiemmin vertailtu keskenään. Tämän tutkielman erityisarvo on myös siinä, että tässä Uuden testamentin eksegetiikka, sekä dogmatiikka yhdistyvät. Tämän tutkimuksen päälähteinä ovat Jürgen Moltmannin teos The Crucified God, alkukielinen Uusi testamentti, sekä kirkkoraamattu. Tutkimuksen metodeina ovat systemaattinen ja eksegeettinen analyysi. Tutkielma jakautuu viiteen pälukuun. Ensimmäisessä luvussa johdannon jälkeen (luku 2) selvitän Moltmannin ristiteologiaa. Moltmannin teologiassa Kristuksen risti on erittäin tärkeässä roolissa. Risti saa kuitenkin todellisen pelastavan merkityksensä vasta Kristuksen ylösnousemuksen kautta. Kristuksen ylösnousemus on voitto synnin ja kuoleman vallasta. Moltmann puhuu paljon Jumalan kärsimyksestä. Hänen mukaansa Jumala kärsii ristillä sekä Isänä Poikansa kuoleman että Poikana tullessaan Isänsä hylkäämäksi. Mikäli Jumala ei voi kärsiä, hän on vajavaisempi kuin ihmiset, sillä hän, joka rakastaa, kykenee myös kärsimään, ja Jumala on rakkaus. Ristillä tapahtuu kuolema Jumalassa, mutta ei voida kuitenkaan puhua Jumalan kuolemasta. Moltmann myös korostaa, että ristintapahtumissa on läsnä koko trinitaarinen Jumala. Ristinteologian on Moltmannin mukaan oltava yhteiskunnallisesti merkittävää ja sillä on oltava vaikutusta jopa politiikkaan asti. Ristin syvin merkitys on siinä, että ristillä Jumala osoittaa rakkaudessaan, että hän on siellä, missä on hätää ja kärsimystä. Toisessa pääluvussa (luku 3) tutkin Paavalin ristinteologiaa. Paavalin ristinteologisena perustekstinä voidaan pitää Ensimmäisen korinttilaiskirjeen kohtaa 1. Kor. 1:18-31. Teen työssäni tästä käännöksen ja eksegeettisen analyysin. Lisäksi nostan esille muita mielestäni Paavalin ristinteologian kannalta oleellisia kohtia, joita ovat: Room. 5:6 21; 2. Kor. 5:19 21; Gal. 3:13; Fil. 2:6-11. Teen työssäni myös näistä suppean eksegeettisen analyysin. Vertailen Moltmannin ajatuksia siihen mitä Paavali näissä kohdissa sanoo. Kolmannessa pääluvussa (luku 4) tarkastelen paavalilaista ristinteologiaa laajemmassa näkökulmassa. Paavalin ajattelu nousee Vanhasta testamentista, joten selvitän millä tavalla VT:n uhriajattelu on vaikuttanut käsitykseen Kristuksesta sovitusuhrina. Moltmannille koko sovitusuhriajattelu on melko vieras, joten tämä on myös siltä kannalta oleellinen teema, että se tuo hyvin esiin Paavalin ja Moltmannin ajattelun eroja. Lisäksi selvitän mitä Kristuksen risti merkitsee Paavalille. Miksi Kristus on täytynyt nimenomaan ristiinnaulita ja mitä tämä merkitsee Jumalan ja ihmisten kannalta? Tämä on toinen asia, jossa Moltmann eroaa Paavalin ajattelusta, sillä hänen ajattelussaan Kristuksen ristillä ei loppujen lopuksi ole sovittavaa merkitystä. Luvun lopussa selvitän vielä Lutherin ristinteologiaa ja vertailen sitä Moltmannin ajatteluun. Moltmann on saanut paljon vaikutteita Lutherilta, mutta hänen ajattelunsa eroaa Lutherin ajattelusta hyvin pitkälti samalla tavalla kuin Paavalinkin. Neljännessä pääluvussa (luku 5) teen loppukatsauksen, jossa tulen siihen tulokseen, että Moltmannin ristinteologia on joiltakin osin paavalilaista, mutta hän sivuuttaa valitettavasti niin monia Paavalille tärkeitä asioita, ettei hänen ristinteologiaansa voida mielestäni pitää täysin paavalilaisena.
  • Ronkainen, Helena (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaista uskonnollista toimijuutta Paavali edustaa ja millaista toimijuutta hän suosittelee Korintin seurakuntaan. Näitä tarkastellaan tutkimalla Paavalin ekstaattista uskonnollista kokemusta, taivasmatkaa (2.Kor.12:1–4), ja Paavalin ohjeita Korintin seurakunnalle glossolaliasta seurakunnan kokoontumisissa (1.Kor.14). Tekstejä tarkastellaan Winkelmanin kehittämän maagis-uskonnollisten toimijoiden sosiaalisten roolien mallin avulla. Mallissa hyödynnetään kognitiivista näkökulmaa muuttuneista tajunnantiloista. Ekstaasi on muuttunut tajunnantila, jossa ihminen näkee näkyjä ja kokee hallusinaatioita. Ekstaattiset uskonnolliset kokemukset ovat kokemuksia, jotka ihminen kokee ekstaasissa ja joille hän antaa uskonnollisen merkityksen. Glossolalia puolestaan ilmenee usein possessiotranssissa, jossa henkilö kokee olevansa henkiolennon vallassa. Tutkielma osoittaa, että Paavali hyödyntää ekstaasi- ja transsitiloja. Paavalin oma uskonnollinen toimijuus vastaa Winkelmanin mallista eniten shamaaneja. Hänellä on ekstaattisia kokemuksia ja hän on saanut ilmestyksiä. Hänet on valittu tehtäväänsä ilmestyksessä. Hänen ilmestyksensä eivät palvele yhteisöä vaan hänen yksilöllistä toimintaansa: ne ohjaavat häntä apostolin tehtävässä. Paavali ei siis hyödynnä ekstaasitiloja seurakuntien kokoontumisissa. Myös Korintin seurakunnan toimijat hyödyntävät ekstaasi- ja transsitiloja. Paavalin mielestä Korintin seurakunnan tulee integroitua sisäisesti, mutta seurakunnan yhteisten kokoontumisten tulee olla sellaisia, että ne ovat myös ulkopuolisten ymmärrykselle sopivia. Uskonnollisuudessa korinttilaisten tulee keskittyä kollektiivisuuteen: siihen, mikä rakentaa seurakuntaa. Korintissa tulee Paavalin mielestä hyödyntää tulkitsemattoman glossolalian sijaan profetointia ja tulkittua glossolaliaa. Nämä vastaavat Winkelmanin mallissa meedioiden roolia. Paavalin suositus uskonnollisesta toimijuudesta Korintin seurakunnalle on kuitenkin jännitteinen: näitä meedion rooliin kuuluvia tehtäviä tulisi toteuttaa osittain shamaanin roolista käsin. Paavali edellyttää, että kielilläpuhuva hallitsee itseään ja tajunnantilojaan. Meedioiden roolissa transsit ovat spontaaneja ja hallitsemattomia. Shamaanin roolissa henkilö pystyy hallitsemaan itseään ja tajuntaansa.
  • Paananen, Pyry (Helsingin yliopisto, 2014)
    Tarkastelen tässä tutkielmassa Paavalin kirjeiden ja hänen nimissään kirjoitettujen pseudepigrafien välittämää kuvaa orjuudesta. Tutkimuksen alussa tarkastelen orjuutta antiikin aikana, keskittyen ensisijaisesti Rooman keisariaikaan ja kreikkalais-roomalaisen kulttuuripiirin alueelle. Tämän jälkeen tarkastelen minkälaisen kuvan Paavalin aidot kirjeet välittävät orjuudesta ja suhteutan sen antiikin ajan yleisiin käsityksiin. Kolmannessa pääluvussani tutkin vastaavasti Paavalin nimissä kirjoitettujen pseudepigrafisten kirjdeiden välittämää kuvaa orjuudesta. Tarkastelun kohteeksi olen valikoinut ne kohdat Paavalin kirjeistä ja hänen nimissään kulkevista pseudepigrafeista, joissa esiintyy kreikankielinen orjaa tarkoittava sana δοϋλος tai orjuutta tarkoittava δουλεία. Lisäksi tarkastelen laajemmin kirjettä Filemonille. Käytän apunani tekstianalyysin metodia. Johtopäätöksissä vertaan aitojen Paavalin kirjeiden välittämää kuvaa orjuudesta pseudepigrafisten kirjeiden vastaavaan kuvaan ja pohdin lyhyesti niiden välisiä eroja ja mistä erot saattavat johtua. Paavali puhuu orjuudesta kuvainnollisesti tuodakseen teologisia näkemyksiään esille mahdolllisimman tehokkaasti. Tällaisissa tilanteissä hänen käyttämänsä kielikuvat orjuudesta ovat niin lähellä antiikin ajan stereotyyppistä orjuutta, että on perusteltua hänen käyttävän näissä katkelmissa orjuutta puhtaasti retorisena keinona. Sen sijaan puhuessaan todellisista orjista Paavali joutuu ottamaan kantaa kysymykseen orjien vapauttamisesta. Tällöin on havaittavissa se, ettei hän anna suoria ja yksiselitteisiä ohjeita vapauttamiskysymyksestä vaan hänen kielenkäyttönsä jättää vapauttamisen täysin kirjeen lukijan tai kuulijan vastuulle. Paavali todennäköisesti ei uskaltanut suositella orjien vapauttamista, koska ymmärsi, että se saattaa aiheuttaa ongelmia. Samoin hän ei uskaltanut suositella sitä, että orjia ei vapautettaisi, koska hän saattoi ymmärtää orjuuden olevan sosiaalisesti ongelmallista orjille itselleen. Pseudepigrafiset Paavalin kirjeet ovat orjuus-kuvauksessaan hyvin lähellä Paavalin aitoja kirjeitä. Kolossalaiskirjeen ja Efesolaiskirjeen kuvaukset ovat lähempänä Paavalin aitoja kirjeitä kuin pastoraalikirjeiden välittämät kuvat. Pastoraalikirjeiden kuvauksen mukaisesti orjuus voidaan jopa tulkita Jumalan opin mukaiseksi instituutioksi. Tämänkaltaista ajatusta ei ole löydettävissä muualta Uudesta testamentista. Kolossalaiskirjeen ja Efesolaiskirjeen kirjoittajat edustavat hyvin läheisesti antiikin ajan maltillista tulkintaa orjuudesta. Pseudepigrafiset Paavalin kirjeet antavat viitteitä siitä, että Paavalin aitojen kirjeiden opetus on saattanut levitä nopeastikin seurakuntiin, minkä johdosta seurakuntien sisäinen tilanne on voinut olla orjien ja isäntien välillä jopa tasa-arvoinen.
  • Palmén, Aksu (University of Helsinki, 2015)
    Tässä tutkielmassa selvitän, minkälaisen kuvan elokuvat Aamen ja Under the Roman Sky välittävät paavi Pius XII:sta ja erityisesti hänen suhtautumisestaan juutalaisiin ja holokaustiin. Elokuvat esittävät miltei vastakkaiset näkemykset Piuksesta. Aamen perustuu Rolf Hochhuthin vuonna 1963 julkaistuun näytelmään Sijainen, joka oli ensimmäisiä Piukseen kriittisesti suhtautuvia arvioita. Elokuva toi taiteessa esiintyvän Piuksen kritiikin uudelle vuosituhannelle ja oli samalla osa tieteellisessäkin tutkimuksessa vilkkaana käynyttä keskustelua. Elokuvan esittämät syytökset paavia kohtaan olivat tuttuja esimerkiksi John Cornwellin, Susan Zuccottin ja Michael Phayerin tutkimuksista. Aamenen keskeinen väite on, että Pius ei tehnyt riittävästi juutalaisten suojelemiseksi holokaustilta. Elokuva esittää, että tämä johtui nimenomaan uhrien juutalaisuudesta. Samalla Aamen sopii luontevasti osaksi ohjaaja-tuottaja Costa-Gavrasin filmografiaa, jossa korostuvat auktoriteettien kyseenalaistaminen ja epäluulo valtaapitäviä kohtaan. Aamenta voi pitää hyvin pitkälti Costa-Gavrasin ehdoilla tehtynä ja hänen näkemystään vastaavana elokuvana. Under the Roman Sky puolestaan vaikuttaa syntyneen pikemminkin kristilliset arvot omaavien tuotantoyhtiöiden tilaustyönä, kuin ohjaaja Christian Duguayn taiteellisen kunnianhimon siivittämänä. Se vastaa lukuisiin Piusta vastaan esitettyihin syytöksiin ja esittää hänet juutalaisten suojelijana. Monissa kohtauksissa tunnutaan tarkoituksellisesti tuovan esille Piukseen kohdistunutta kritiikkiä, jotta tuohon kritiikkiin päästäisiin vastaamaan. Näissä tapauksissa Under the Roman Sky tukeutuu väitteissään sellaisiin Piuksen puolustajiin kuten David G. Dalin ja Ronald Rychlack. Elokuvien vastakkainen suhtautuminen Piukseen näkyy jo siinä, miten katolinen kirkko suhtautui niiden tuotantoprosessiin. Penseästi paaviin suhtautuvaa Aamenta ei saatu kuvata Vatikaanissa ja Roomassa, vaan tapahtumapaikat jouduttiin lavastamaan Romaniaan. Piusta puolustavalle Under the Roman Skylle kuvauslupa taas heltisi. Kumpikin elokuva käyttää hyväkseen elokuvallisia keinoja sanomansa esilletuomiseen, mutta hieman eri tavoin. Aamenessa suurin rooli on tapahtumien ja henkilöiden rinnastamisella. Piuksen liikkuminen rinnastuu keskitysleirille kulkevien junien liikkeeseen, mikä välittää viestin paavin roolista holokaustin mahdollistajana. Natsit ja katolilaiset rinnastetaan kahdessa samankaltaisessa kohtauksessa, jossa eliitti mässäilee ylhäisessä yksinäisyydessään sodan kauhuista välittämättä. Under the Roman Sky puolestaan turvautuu kuvakerronnassaan perinteiseen uskonnolliseen kuvastoon. Elokuvassa Pius poseeraa toistuvasti ristiinnaulitun Kristuksen tavoin kädet sivuilleen levitettynä, mikä luo hänestä uhrautuvaisen ja rakastavan kuvan. Uskonnollinen taide on elokuvassa merkittävässä roolissa. Sikstuksen kappelin freskojen aiheet kuvastavat elokuvan henkilöhahmoissa tapahtuvia muutoksia. Aamen ja Under the Roman Sky osoittavat, että Piuksen toisen maailmansodan aikaisten tekemisten käsittelyssä vastakkainasettelu jatkui 2000-luvulle asti polarisoituneena elokuvataiteessakin.
  • Huhtinen, Päiviö (1933)
  • Ripatti, Erika (2001)
    Tutkielma käsittelee mainonnan historiaa Suomessa. Siinä tarkastellaan pankkimainontaa yhden suomalaisen pankin kautta yhteiskunnallisen rakennemuutoksen vuosikymmeninä 1950- ja 1960-luvuilla. Tutkimusaineistona on käytetty Postisäästöpankin sanoma- ja aikakauslehdissä ollutta ilmoitusmateriaalia vuosilta 1948-1976. Tavoitteena on löytää vastaus siihen kysymykseen, miten Postisäästöpankin mainonta muuttui yhteiskunnallisen rakennemuutoksen vuosikymmeninä ja näkyivätkö rakenteelliset muutokset mainoksissa. Ennakko-oletuksena on, että pankkimainonta muuttui kyseisenä aikakautena myös Suomessa ja Postisäästöpankin kohdalla teksti- ja asiapitoisesta informaationvälittämisestä kohti modernia imago- ja elämäntapamainontaa. Aiempaan tutkimukseen nojaten on todennäköistä, että Suomessa seurattiin tiiviisti Yhdysvaltojen esimerkkiä ja amerikkalaisen mainonnan kehitystä. Näin ollen teoreettisena lähtökohtana on käytetty Leissin, Klinen ja Jhallyn teosta Social Communication in Advertising. Kyseisessä teoksessa on tutkittu amerikkalaisen mainonnan kehityskaaria 1900-luvulla ja todetaan sen muuttuneen neljän vaiheen kautta: tuoteinformaation korostamisesta tuoteimagon, persoonan ja elämäntavan korostamiseen. On myös luultavaa, että pankkimainonnan teemoista säästäminen on ollut kyseisellä aikakudella näkyvimpiä teemoja ilmoittelussa. Apuhypoteesina olenkin pitänyt ajatusta siitä, kuinka säästäminen on mainoksissa on perustunut yhteiskunnallisen velvoitteen esilletuomiseen ja kansalaisten säästöjen mobilisointiin yhteisen hyvän tavoittelun nimissä. Ennakko-oletusten mukaisesti huomataan Postisäästöpankin mainonnan todellakin muuttuneen neljän kehityskaaren ja -formaatin mukaisesti oletettuun suuntaan. Tekstin määrä mainoksissa väheni, kuvat saivat yhä tärkeämmän roolin ja ihmistä korostettiin enemmän kuin mainostajan omaa tuotetta tai palvelua. Muutos on kuitenkin huomaamattomampi ja lievampi kuin etukäteen oli todennäköistä. Sen sijaan säästämis-teeman ennakko-oletus ei osoittautunut todeksi. Säästäminen on mainoksissa näkynyt heti sodan jälkeisistä vuosista lähtien myös oman hyvän tavoittelun korostamisena ja tavoitesäästämisenä yhteiskunnallisen säästämisaspektin rinnalla.
  • Pallasvirta, Elina (Helsingfors universitet, 2009)
    Tämä tutkielma käsittelee Paavo Ravilan (1902–1974) ja Leonard Bloomfieldin (1887–1949) tieteenfilosofisia näkemyksiä ja heistä muodostunutta tutkijankuvaa. Työn näkökulma on oppihistoriallinen, ja sen tavoitteena on selvittää Ravilan ja Bloomfieldin teoreettisten näkemysten yhtäläisyyksiä. Työn pääasiallinen lähdekirjallisuus sisältää sekä kotimaista että kansainvälistä kielitieteen historiankirjoitusta. Aineistona on Ravilan ja Bloomfieldin teoreettisen tason kirjoitukset kielitieteestä ja tieteenfilosofiasta; näin ollen heidän kielitieteelliset tutkimuksensa jäävät työn ulkopuolelle. Työtä varten on käytetty myös arkistolähteitä sekä ulkomailta että Suomesta. Ravilan kansainvälisyyttä käsiteltäessä arvokasta aineistoa ovat varsinkin yhdysvaltalaisten yliopistojen arkistoista löytynyt kirjeenvaihto ja muu arkistomateriaali. Luvussa 2 esitellään yleistä kielitieteen historiaa 1800-luvulta 1960-luvulle. Luvussa 3 käsitellään Ravilan ja Bloomfieldin elämää ja uraa ja analysoidaan heistä muodostunutta tutkijankuvaa. Luvussa 4 käsitellään niitä tieteenfilosofisia kysymyksiä, joissa Ravilan ja Bloomfieldin ajatusten samankaltaisuus parhaiten tulee esille: empirismiä, positivismia, merkitystä, formalismia sekä synkronian ja diakronian suhdetta. Ravila ja Bloomfield painottivat empiristisen asennoitumisen tärkeyttä kielitieteessä erityisesti suhteessa aineistoon ja siitä tehtäviin päätelmiin. Lisäksi molemmat olivat positivisteja ja vastustivat siksi sellaisia selityksiä, joita ei voi perustella aineistosta käsin suorien havaintojen avulla. Myös molemmilla toistuva tieteellisyyden vaatimus on johdettavissa positivistisesta asennoitumisesta. Kielitieteen oppihistoriassa Ravilan ja Bloomfieldin tutkijankuva on erilainen varsinkin suhteessa merkityksentutkimukseen, mutta heidän kannanottojensa yksityiskohtaisempi tarkastelu osoittaa, että heidän näkemyksistään voidaan löytää yllättäviä samankaltaisuuksia. Myös synkronian ja diakronian suhdetta tutkittaessa voidaan havaita yhtymäkohtia: synkronistina pidetty Bloomfield ja diakronistina pidetty Ravila pitivät molemmat parhaana lähestymistapana kieleen synkronian ja diakronian yhdistävää tutkimusotetta. Vertailemalla Ravilan ja Bloomfieldin tieteenfilosofisia näkemyksiä voidaan havaita, että heidän käsityksensä kielitieteestä on monilta osin yhteneväinen. Lisäksi vertailu avaa mielenkiintoisia näkökulmia Ravilan suhteeseen suomalaiseen kielitieteeseen. Esimerkiksi positivismin mukainen metafysiikkavastaisuus erottaa hänet ajan eurooppalaisesta kielitieteestä ja toisaalta yhdistää häntä yhdysvaltalaiseen kielitieteeseen.
  • Maliniemi, Arto (Helsingin yliopisto, 2015)
    Tutkimukseni käsittelee Paavo Ruotsalasen Ikävöivän uskon luomisteologisia näkemyksiä. Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää ja analysoida Paavo Ruotsalaisen ikävöivän uskon käsitettä ja sen luomisteologian antropologistta näkökulmaa ja edellytyksiä.Aikaisemmissa Paavo Ruotsalaisesta tehdyissä tutkimuksissa mielestäni tähän ei ole kiinnitetty huomiota. Tutkimuksen lähtökohtana on selvittää Paavo Ruotsalaisen näkemystä tarkastelemalla hänen kirjeissään ja erityisesti ylioppilas Dahlbergin matkaraportissa olleita keskusteluja,ja verrata niitä pietismin ajan teologien erityiseti Anders Nohrborgin ja Johann Arndtin teksteihin. Miksi Aadam kuitenkin vastasi Jumalalle? Vaikuttiko syntiinlankeemus ihmisen tilaan niin järisyttävästi ja totaaliseti, että ihminen menetti ja kadotti kaiken luomispohjaisen kontaktin Luojaansa? Tutkimuksessani käytän käsite-, väite-, argumentaatio- ja edellytysanalyysejä, joiden avulla tulkitsen Paavo Ruotsalaisen teologiaa konstruktiivisesti Raamatuntekstien ja hänen kirjoituttamien kirjeiden valossa. Aadamin vastaus jumalan kutsuun oli Paavon mukaan edellytys sille, että ihmiskunta voi pelastua ja saavuttaa uudellen yhteyden Jumalaan. Tutkimuksen kannalta mielenkiintoinen kysymys on se, oliko syniinlankeemkusen jälkeen ihmisen ja Jumalan suhde koknaan särkynyt. Paavo ei kyseenalaistanut teologiassaan sitä, oliko Aadamissa Jumalan kuva imago Dei jäljellä vielä, kun hän vastasi: "Tässä olen". Koska Aadam vastasi Jumalalle heidänvälillään täytyi olla vuorovaikutusta. Ilman tätä yhteyttä Aadam ei olisi kuullut, kun Jumala kutsui häntä. Kirkkoisä Origenes lähtee siitä ajatuksesta, että koskä Jumala oli luomisessa luonut oman kuvansa ihmiseen, imago Dei, kuva on ja pysyy.
  • Kainov, Denis (Helsingin yliopisto, 2005)
  • Stenhammar, Eeva-Liisa (1987)
  • Taipale, Anni (Helsingin yliopisto, 2013)
    Background:Otorhinolaryngological (ORL) diseases and hearing loss frequently occur among the children of developing countries, but they remain poorly characterized. A need therefore exists for more comprehensive understanding of the background and clinical features of these diseases in resource-poor settings. Patients and methods: Voluntary paediatric outpatients of various specialties were examined at Hospital Pediátrico in Luanda, Angola. Study participants underwent medical history-taking, a thorough physical and ORL examination, hearing screening by brainstem auditory-evoked potential (BAEP), and, at age 5 or older, pure-tone audiometry. Nasopharyngeal smears (NPS) were obtained from 102 children with respiratory symptoms and screened by polymerase chain reaction (PCR) for human rhino- (HRV) and enterovirus (HEV). We took 18 bacterial culture smears from children with chronic suppurative otitis media (CSOM). Clinical data collected were compared between 23 children with CSOM vs. 23 age- and gender-matched controls, between 61 children with sickle-cell disease (SCD) vs. 61 controls, and between 78 human immunodeficiency virus (HIV) -positive children vs. 78 controls. Results: In virus screening of 102 NPS specimens, 37 (36%) were positive: 27 (26%) for HRV alone, 3 (3%) for HEV alone, and 7 (7%) for HRV+HEV. HRV prevalence was highest during the coolest month, July, 47% (26/53), compared to 22% (8/49) (p=0.021) in April-to-June. In the CSOM study, HIV positivity occurred in 14/22 (64%) of the CSOM children vs. none of the controls (p<0.001) and tuberculosis in 8/22 (36%) vs. none (p=0.002). The most frequent CSOM pathogens were Proteus (8/18, 44%) and Pseudomonas (4/18, 22%) species. CSOM resulted in hearing loss of >25 dB HL in pure-tone averages or BAEP in 17/33 (52%) of the affected ears. In the SCD study of 61 SCD children vs. 61 controls, bilateral hearing loss of >25 dB HL at any frequency occurred in 9 (36%) SCD children vs. 3 (11%) controls (p=0.047), whereas the prevalence of other ORL findings showed no significant difference. Of 78 HIV-positive children vs. 78 controls, ORL pathology was present in 72 (92%) HIV-positive vs. 61 (72%) control children (p=0.022). Dental caries occurred in 44 (56%) of the HIV-positive children vs. 25 controls (32%) (p<0.001), cervical lymphadenopathy >1cm in 35 (45%) vs. 8 (10%) (p<0.001), facial skin lesions in 25 (32%) vs. 4 (5%) (p<0.001), CSOM in 21 (26%) vs. 3 (4%) (p<0.001), and bilateral hearing loss of >25 dB HL in PTA or BAEP in 10 (13%) vs. one (1%) (p=0.009). Conclusions: In children of tropical Luanda, HRV and HEV emerged during respiratory symptoms. CSOM was associated with co-morbidity and hearing loss. Hearing loss occurred in SCD. ORL manifestations of HIV infection were common and various. In resource-poor settings, ORL and hearing services deserve a higher priority.