Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 14967-14986 of 24939
  • P. 
    Muinonen, Mareta (1975)
  • Kortesmäki, Anu Henriikka (Helsingin yliopisto, 2012)
    Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää mitä on paavalilainen ristinteologia, ja kuinka Jürgen Moltmann tulkitsee sitä. Moltmannilla on ollut suuri vaikutus moderniin ristinteologiaan. Tästä syystä on hyvin kiinnostavaa ja aiheellista tutkia, kuinka raamatullista Moltmannin ristinteologia on ja kuinka paavalilaisena sitä voidaan pitää. Tutkimus on myös siitä syystä erityisen mielenkiintoinen, että Moltmannin ja Paavalin ristinteologiaa ei olla tutkimuksissa aiemmin vertailtu keskenään. Tämän tutkielman erityisarvo on myös siinä, että tässä Uuden testamentin eksegetiikka, sekä dogmatiikka yhdistyvät. Tämän tutkimuksen päälähteinä ovat Jürgen Moltmannin teos The Crucified God, alkukielinen Uusi testamentti, sekä kirkkoraamattu. Tutkimuksen metodeina ovat systemaattinen ja eksegeettinen analyysi. Tutkielma jakautuu viiteen pälukuun. Ensimmäisessä luvussa johdannon jälkeen (luku 2) selvitän Moltmannin ristiteologiaa. Moltmannin teologiassa Kristuksen risti on erittäin tärkeässä roolissa. Risti saa kuitenkin todellisen pelastavan merkityksensä vasta Kristuksen ylösnousemuksen kautta. Kristuksen ylösnousemus on voitto synnin ja kuoleman vallasta. Moltmann puhuu paljon Jumalan kärsimyksestä. Hänen mukaansa Jumala kärsii ristillä sekä Isänä Poikansa kuoleman että Poikana tullessaan Isänsä hylkäämäksi. Mikäli Jumala ei voi kärsiä, hän on vajavaisempi kuin ihmiset, sillä hän, joka rakastaa, kykenee myös kärsimään, ja Jumala on rakkaus. Ristillä tapahtuu kuolema Jumalassa, mutta ei voida kuitenkaan puhua Jumalan kuolemasta. Moltmann myös korostaa, että ristintapahtumissa on läsnä koko trinitaarinen Jumala. Ristinteologian on Moltmannin mukaan oltava yhteiskunnallisesti merkittävää ja sillä on oltava vaikutusta jopa politiikkaan asti. Ristin syvin merkitys on siinä, että ristillä Jumala osoittaa rakkaudessaan, että hän on siellä, missä on hätää ja kärsimystä. Toisessa pääluvussa (luku 3) tutkin Paavalin ristinteologiaa. Paavalin ristinteologisena perustekstinä voidaan pitää Ensimmäisen korinttilaiskirjeen kohtaa 1. Kor. 1:18-31. Teen työssäni tästä käännöksen ja eksegeettisen analyysin. Lisäksi nostan esille muita mielestäni Paavalin ristinteologian kannalta oleellisia kohtia, joita ovat: Room. 5:6 21; 2. Kor. 5:19 21; Gal. 3:13; Fil. 2:6-11. Teen työssäni myös näistä suppean eksegeettisen analyysin. Vertailen Moltmannin ajatuksia siihen mitä Paavali näissä kohdissa sanoo. Kolmannessa pääluvussa (luku 4) tarkastelen paavalilaista ristinteologiaa laajemmassa näkökulmassa. Paavalin ajattelu nousee Vanhasta testamentista, joten selvitän millä tavalla VT:n uhriajattelu on vaikuttanut käsitykseen Kristuksesta sovitusuhrina. Moltmannille koko sovitusuhriajattelu on melko vieras, joten tämä on myös siltä kannalta oleellinen teema, että se tuo hyvin esiin Paavalin ja Moltmannin ajattelun eroja. Lisäksi selvitän mitä Kristuksen risti merkitsee Paavalille. Miksi Kristus on täytynyt nimenomaan ristiinnaulita ja mitä tämä merkitsee Jumalan ja ihmisten kannalta? Tämä on toinen asia, jossa Moltmann eroaa Paavalin ajattelusta, sillä hänen ajattelussaan Kristuksen ristillä ei loppujen lopuksi ole sovittavaa merkitystä. Luvun lopussa selvitän vielä Lutherin ristinteologiaa ja vertailen sitä Moltmannin ajatteluun. Moltmann on saanut paljon vaikutteita Lutherilta, mutta hänen ajattelunsa eroaa Lutherin ajattelusta hyvin pitkälti samalla tavalla kuin Paavalinkin. Neljännessä pääluvussa (luku 5) teen loppukatsauksen, jossa tulen siihen tulokseen, että Moltmannin ristinteologia on joiltakin osin paavalilaista, mutta hän sivuuttaa valitettavasti niin monia Paavalille tärkeitä asioita, ettei hänen ristinteologiaansa voida mielestäni pitää täysin paavalilaisena.
  • Huhtinen, Päiviö (1933)
  • Ripatti, Erika (2001)
    Tutkielma käsittelee mainonnan historiaa Suomessa. Siinä tarkastellaan pankkimainontaa yhden suomalaisen pankin kautta yhteiskunnallisen rakennemuutoksen vuosikymmeninä 1950- ja 1960-luvuilla. Tutkimusaineistona on käytetty Postisäästöpankin sanoma- ja aikakauslehdissä ollutta ilmoitusmateriaalia vuosilta 1948-1976. Tavoitteena on löytää vastaus siihen kysymykseen, miten Postisäästöpankin mainonta muuttui yhteiskunnallisen rakennemuutoksen vuosikymmeninä ja näkyivätkö rakenteelliset muutokset mainoksissa. Ennakko-oletuksena on, että pankkimainonta muuttui kyseisenä aikakautena myös Suomessa ja Postisäästöpankin kohdalla teksti- ja asiapitoisesta informaationvälittämisestä kohti modernia imago- ja elämäntapamainontaa. Aiempaan tutkimukseen nojaten on todennäköistä, että Suomessa seurattiin tiiviisti Yhdysvaltojen esimerkkiä ja amerikkalaisen mainonnan kehitystä. Näin ollen teoreettisena lähtökohtana on käytetty Leissin, Klinen ja Jhallyn teosta Social Communication in Advertising. Kyseisessä teoksessa on tutkittu amerikkalaisen mainonnan kehityskaaria 1900-luvulla ja todetaan sen muuttuneen neljän vaiheen kautta: tuoteinformaation korostamisesta tuoteimagon, persoonan ja elämäntavan korostamiseen. On myös luultavaa, että pankkimainonnan teemoista säästäminen on ollut kyseisellä aikakudella näkyvimpiä teemoja ilmoittelussa. Apuhypoteesina olenkin pitänyt ajatusta siitä, kuinka säästäminen on mainoksissa on perustunut yhteiskunnallisen velvoitteen esilletuomiseen ja kansalaisten säästöjen mobilisointiin yhteisen hyvän tavoittelun nimissä. Ennakko-oletusten mukaisesti huomataan Postisäästöpankin mainonnan todellakin muuttuneen neljän kehityskaaren ja -formaatin mukaisesti oletettuun suuntaan. Tekstin määrä mainoksissa väheni, kuvat saivat yhä tärkeämmän roolin ja ihmistä korostettiin enemmän kuin mainostajan omaa tuotetta tai palvelua. Muutos on kuitenkin huomaamattomampi ja lievampi kuin etukäteen oli todennäköistä. Sen sijaan säästämis-teeman ennakko-oletus ei osoittautunut todeksi. Säästäminen on mainoksissa näkynyt heti sodan jälkeisistä vuosista lähtien myös oman hyvän tavoittelun korostamisena ja tavoitesäästämisenä yhteiskunnallisen säästämisaspektin rinnalla.
  • Pallasvirta, Elina (Helsingin yliopisto, 2009)
    Tämä tutkielma käsittelee Paavo Ravilan (1902–1974) ja Leonard Bloomfieldin (1887–1949) tieteenfilosofisia näkemyksiä ja heistä muodostunutta tutkijankuvaa. Työn näkökulma on oppihistoriallinen, ja sen tavoitteena on selvittää Ravilan ja Bloomfieldin teoreettisten näkemysten yhtäläisyyksiä. Työn pääasiallinen lähdekirjallisuus sisältää sekä kotimaista että kansainvälistä kielitieteen historiankirjoitusta. Aineistona on Ravilan ja Bloomfieldin teoreettisen tason kirjoitukset kielitieteestä ja tieteenfilosofiasta; näin ollen heidän kielitieteelliset tutkimuksensa jäävät työn ulkopuolelle. Työtä varten on käytetty myös arkistolähteitä sekä ulkomailta että Suomesta. Ravilan kansainvälisyyttä käsiteltäessä arvokasta aineistoa ovat varsinkin yhdysvaltalaisten yliopistojen arkistoista löytynyt kirjeenvaihto ja muu arkistomateriaali. Luvussa 2 esitellään yleistä kielitieteen historiaa 1800-luvulta 1960-luvulle. Luvussa 3 käsitellään Ravilan ja Bloomfieldin elämää ja uraa ja analysoidaan heistä muodostunutta tutkijankuvaa. Luvussa 4 käsitellään niitä tieteenfilosofisia kysymyksiä, joissa Ravilan ja Bloomfieldin ajatusten samankaltaisuus parhaiten tulee esille: empirismiä, positivismia, merkitystä, formalismia sekä synkronian ja diakronian suhdetta. Ravila ja Bloomfield painottivat empiristisen asennoitumisen tärkeyttä kielitieteessä erityisesti suhteessa aineistoon ja siitä tehtäviin päätelmiin. Lisäksi molemmat olivat positivisteja ja vastustivat siksi sellaisia selityksiä, joita ei voi perustella aineistosta käsin suorien havaintojen avulla. Myös molemmilla toistuva tieteellisyyden vaatimus on johdettavissa positivistisesta asennoitumisesta. Kielitieteen oppihistoriassa Ravilan ja Bloomfieldin tutkijankuva on erilainen varsinkin suhteessa merkityksentutkimukseen, mutta heidän kannanottojensa yksityiskohtaisempi tarkastelu osoittaa, että heidän näkemyksistään voidaan löytää yllättäviä samankaltaisuuksia. Myös synkronian ja diakronian suhdetta tutkittaessa voidaan havaita yhtymäkohtia: synkronistina pidetty Bloomfield ja diakronistina pidetty Ravila pitivät molemmat parhaana lähestymistapana kieleen synkronian ja diakronian yhdistävää tutkimusotetta. Vertailemalla Ravilan ja Bloomfieldin tieteenfilosofisia näkemyksiä voidaan havaita, että heidän käsityksensä kielitieteestä on monilta osin yhteneväinen. Lisäksi vertailu avaa mielenkiintoisia näkökulmia Ravilan suhteeseen suomalaiseen kielitieteeseen. Esimerkiksi positivismin mukainen metafysiikkavastaisuus erottaa hänet ajan eurooppalaisesta kielitieteestä ja toisaalta yhdistää häntä yhdysvaltalaiseen kielitieteeseen.
  • Kainov, Denis (Helsingin yliopisto, 2005)
  • Stenhammar, Eeva-Liisa (1987)
  • Taipale, Anni (Helsingin yliopisto, 2013)
    Background:Otorhinolaryngological (ORL) diseases and hearing loss frequently occur among the children of developing countries, but they remain poorly characterized. A need therefore exists for more comprehensive understanding of the background and clinical features of these diseases in resource-poor settings. Patients and methods: Voluntary paediatric outpatients of various specialties were examined at Hospital Pediátrico in Luanda, Angola. Study participants underwent medical history-taking, a thorough physical and ORL examination, hearing screening by brainstem auditory-evoked potential (BAEP), and, at age 5 or older, pure-tone audiometry. Nasopharyngeal smears (NPS) were obtained from 102 children with respiratory symptoms and screened by polymerase chain reaction (PCR) for human rhino- (HRV) and enterovirus (HEV). We took 18 bacterial culture smears from children with chronic suppurative otitis media (CSOM). Clinical data collected were compared between 23 children with CSOM vs. 23 age- and gender-matched controls, between 61 children with sickle-cell disease (SCD) vs. 61 controls, and between 78 human immunodeficiency virus (HIV) -positive children vs. 78 controls. Results: In virus screening of 102 NPS specimens, 37 (36%) were positive: 27 (26%) for HRV alone, 3 (3%) for HEV alone, and 7 (7%) for HRV+HEV. HRV prevalence was highest during the coolest month, July, 47% (26/53), compared to 22% (8/49) (p=0.021) in April-to-June. In the CSOM study, HIV positivity occurred in 14/22 (64%) of the CSOM children vs. none of the controls (p<0.001) and tuberculosis in 8/22 (36%) vs. none (p=0.002). The most frequent CSOM pathogens were Proteus (8/18, 44%) and Pseudomonas (4/18, 22%) species. CSOM resulted in hearing loss of >25 dB HL in pure-tone averages or BAEP in 17/33 (52%) of the affected ears. In the SCD study of 61 SCD children vs. 61 controls, bilateral hearing loss of >25 dB HL at any frequency occurred in 9 (36%) SCD children vs. 3 (11%) controls (p=0.047), whereas the prevalence of other ORL findings showed no significant difference. Of 78 HIV-positive children vs. 78 controls, ORL pathology was present in 72 (92%) HIV-positive vs. 61 (72%) control children (p=0.022). Dental caries occurred in 44 (56%) of the HIV-positive children vs. 25 controls (32%) (p<0.001), cervical lymphadenopathy >1cm in 35 (45%) vs. 8 (10%) (p<0.001), facial skin lesions in 25 (32%) vs. 4 (5%) (p<0.001), CSOM in 21 (26%) vs. 3 (4%) (p<0.001), and bilateral hearing loss of >25 dB HL in PTA or BAEP in 10 (13%) vs. one (1%) (p=0.009). Conclusions: In children of tropical Luanda, HRV and HEV emerged during respiratory symptoms. CSOM was associated with co-morbidity and hearing loss. Hearing loss occurred in SCD. ORL manifestations of HIV infection were common and various. In resource-poor settings, ORL and hearing services deserve a higher priority.
  • Suominen, Irmgard (Helsingin yliopisto, 2005)
  • Aitamurto, Kaarina (2011)
    The topic of this dissertation is Rodnoverie, a religion that revives pre-Christian Slavic spirituality. Rodnoverie has been noted to be one of the fastest growing new religions in Russia and the aim of the study is to analyse why and how the movement has attained its popularity. First, the analysis asks how Rodnovers themselves explain the revival of ancient Paganism at this particular historical moment. Secondly, these interpretations are reflected in the framework of sociological discussions about contemporary religiosity. The analysis discusses how the Rodnoverie movement corresponds to some tendencies that are considered to characterise late modern religiosity. The primary material of the research is Rodnoverie texts: books, newspapers and electronic articles. The published literature is supplemented by fieldwork material which includes interviews with some Rodnoverie leaders and the author s participant observation of rituals and gatherings. Methodologically, the study draws on a sociological narrative approach that is focused on examining how individuals and groups use narratives to construct their identities and to challenge mainstream discussions and interpretations. The analysis discerns three narratives. The first one of these portrays Rodnoverie as a revival of the native Russian or Slavic religion. The narrative provides a new version of the old Slavophile idea, according to which imitation of the West has misguided Russia and, therefore, Russians should turn to their own tradition. In the second narrative, Rodnoverie is presented as a nature religion that features tolerance and pluralistic values. According to these perceptions, the emergence of Rodnoverie marks the dead-end of the earlier hegemonic universalistic world-views, the mono-ideologies . While the nationalist narrative focuses on Russia s national heritage, the third narrative interprets the tradition in more universal terms as an alternative to modern values and way of life. The main argument of this narrative is that contemporary people have become alienated from nature, their roots and their community. The themes that are discussed in the theoretical literature on late modern religiosity often configure in Rodnovers interpretations either directly or when looked at through an analytical framework. Of the various themes that are addressed in a sociological study of religion the ones that have most relevance for Rodnoverie are the discussions on individualisation, globalisation and secularisation. Rodnoverie reflects such tendencies as the subjectivisation of religion and the modern crisis of authority. The movement also both exemplifies and actively promotes religious pluralisation in Russia.
  • Keitanen, Maarit (2010)
    Naton Kosovon-interventiolla vuonna 1999 ja Venäjän Georgian-interventiolla vuonna 2008 ei äkkiseltään katsottuna ole juurikaan yhteistä. Molemmissa tapauksissa kuitenkin suurempi valtio tai organisaatio toteutti sotilaallisen intervention suvereenin valtion fyysiselle alueelle ilman legitiimin kansainvälisen auktoriteetin, Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston, siunausta. Molemmissa tapauksissa intervention kohteena oli monikulttuurinen, monien sosiaalisten, taloudellisten ja poliittisten jakolinjojen maa ja alue, jossa vähemmistöjen asema oli voimakkaan debatin aiheena. Tämän ”Pahaa hyvän puolesta?” -tutkielman tavoitteena on Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien puheissaan esittämien interventioiden oikeusperusteiden sekä niiden samankaltaisuuksien ja erojen määritteleminen. Tutkimuksen aineiston muodostavat presidentti Clintonin maalis-huhtikuussa 1999 ja presidentti Medvedevin elokuussa 2008 pitämät puheet, joissa he pyrkivät oikeuttamaan johtamaansa interventiota. Keskustelu Kosovon ja Georgian tapausten yhteneväisyyksistä heräsi syksyllä 2008: esimerkiksi pääministeri Vladimir Putin käytti Kosovon itsenäistymistä Georgian separatistialueiden itsenäistymisen esikuvana ja suomalaisten Venäjän-tutkijoiden piirissä interventioiden yhtäläisyyksiä pohdittiin jo pian Georgian tapahtumien alettua elokuussa 2008. Tähän keskusteluun haluan tällä tutkimuksella osallistua. Tutkimuksen teoreettinen tausta muodostuu valtiota, suvereniteettia, interventiota, sotaa, uhkaa ja identiteettiä käsittelevistä teorioista, Chaïm Perelmanin retoriikan teoriasta sekä aiemmasta Venäjän ja Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa ja Georgiaa ja Kosovoa käsittelevästä tutkimuksesta. Aineiston analyysi osoittaa, että presidenttien esittämissä oikeusperusteissa oli sekä samankaltaisuuksia että eroavaisuuksia. Medvedevin esittelemät oikeutusperusteet voidaan jakaa neljään eri ryhmään, joita ovat kansainvälisen lainsäädännön rikkominen, humanitaariset syyt ja omien kansalaisten suojelu, rauhanturvaamisen ja historiallisen tehtävän täyttäminen sekä interventio rangaistuksena. Clintonin esittämät oikeutusperusteet jaan tässä tutkimuksessa viiteen ryhmään: interventio suuremman katastrofin estämiskeinona, humanitaarisen katastrofin, etnisen väkivallan ja julmuuden lopettamiskeinona, Yhdysvallat rauhantekijänä, vapaan, rauhallisen ja vakaan Euroopan puolesta sekä interventio moraalisena valintana ja vastauksena kansainvälisten sopimusten rikkomiselle. Puheissa esiintyy voimakkaita tunteisiin vetoavia ilmaisuja ja niissä on havaittavissa ajallinen evoluutio, ilmaisujen vähittäinen muuttuminen ajan kuluessa. Aineisto keskittyy erityisesti intervention alkuvaiheeseen, jolloin legitimiteetin vahvistaminen oli erityisen tärkeää. Molemmissa presidenttien puheissa uhka ja toiseus määritellään selkeästi. Oma toiminta esitetään korostetun positiivisessa valossa, viattomien pelastajana ja lain, oikeudenmukaisuuden ja turvallisuuden puolustajana. Puheet on suunnattu tarjoamaan jotain jokaiselle yleisölle. Poliittisina, virallisina dokumentteina niiden tehtävänä on vallankäyttö ja yleisöjen asenteisiin ja mielipiteisiin vaikuttaminen myös arvoihin vetoamalla. Puheet ovat viimeisteltyjä poliittisen teatterin näytöksiä. Näiden näytösten rooleja näyttelevät niin suuri valtio, pieni valtio, kansainvälinen yhteisö ja viattomien ihmisten kohtalokin.
  • Tieva, Salla (2012)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan kannabiksen käyttäjien käsityksiä ja kokemuksia riippuvuudesta sekä kannabiksen käytön merkityksiä. Tavoitteena oli tutkia, miten kannabiksen käyttäjät itse määrittelevät kannabisriippuvuuden ja millaisena riippuvuus on näyttäytynyt heidän elämässään. Käyttäjien riippuvuuspuheen tueksi tutkielmassa selvitetään lisäksi, mikä motivoi käyttäjiä käyttämään kannabista, minkälaisia haittoja he liittävät siihen, ja miten he mahdollisesti kontrolloivat kannabiksen käyttöään. Laadullisin menetelmin toteutetun työn aineisto koostuu kuudesta kannabiksen aktiivikäyttäjälle tehdystä puolistrukturoidusta yksilöhaastattelusta, sekä viidestä kannabiksen käyttöä ja riippuvuutta käsittelevästä keskusteluketjusta, jotka on käyty internetissä Hamppu.net ja Päihdelinkki.fi –sivustoilla. Aineiston analyysissa hyödynnettiin sisällönanalyysin suuntaviivoja. Kannabiksen käyttäjät liittävät kannabikseen erilaisia itselleen tärkeitä merkityksiä, ja vain harvalle aineiston käyttäjälle kannabis on ainoastaan päihtymismielessä käytetty aine muiden päihteiden joukossa. Kannabista käytetään muun muassa luovan tilan tavoitteluun, rentoutumiseen sekä itselääkintään. Merkittävä määrä tutkimuksen kannabiksen käyttäjistä kertoo välttyneensä minkäänlaisilta riippuvuuskokemuksilta, mutta selvästi yleisimmin kannabisriippuvuudesta kerrotaan lievänä, niin sanottuna ongelmattomana riippuvuutena. Vastaavasti ongelmallisesta kannabisriippuvuudesta puhuu huomattava vähemmistö. Aineiston avulla päädytään tulokseen, että kannabiksen käyttäjien käsitys kannabisriippuvuudesta ei palaudu sellaisenaan lääketieteen diskurssin riippuvuusmääritelmiin tai muihinkaan tiukkarajaisiin riippuvuuskäsityksiin. Useimmat käyttäjät puhuvat kannabisriippuvuudesta lisäksi varsin toisin tavoin kuin päihderiippuvuuksista puhutaan yleensä. Tarkasteltujen kannabiksen käyttäjien käsitys riippuvuudesta on hyvin laaja, ja riippuvuutta määritellään yllättävän vähän perinteisillä pakonomaisuuden tai itsekontrollin menettämisen käsitteillä. Sen sijaan aineiston käyttäjät kertovat kannabisriippuvuudestaan huomattavan usein neutraalein tai jopa positiivisin sanankääntein. Kannabisriippuvuutta ei nähdä väistämättä haitallisena asiana josta halutaan päästä eroon, vaan hyvään elämään ja kannabiksen käyttöön kuuluvana ulottuvuutena, jonka puitteissa hyödytään enemmän kuin menetetään. Käyttäjät eivät siten viittaa kannabisriippuvuudella aina niinkään oman kontrollin heikkenemiseen tai puuttumiseen, vaan kokemukseen siitä, että ilman kannabista ei syystä tai toisesta haluta elää. Itsekontrollin merkitys näyttäytyy kuitenkin käyttäjien puheen perusteella merkittävänä rajaviivana siinä, koetaanko omakohtainen kannabisriippuvuus ongelmattomana vai ongelmallisena. Oman kannabiksen käytön säännöstely nähdäänkin tässä mielessä hyvin tärkeäksi, sillä sekä runsaasta kannabiksen käytöstä aiheutuneiden haittojen että haitallisen riippuvuuden näennäinen mahdollisuus tunnistetaan laajasti. Suomalaisten aikuisten kannabiksen käytön yleistyttyä merkittävästi 2000-luvun aikana, huomion kiinnittäminen käytön syihin ja seurauksiin on tärkeää. Tutkimus pyrkii tuomaan lisävaloa erityisesti näihin seikkoihin nostamalla esiin käyttäjien omia ajatuksia aiheesta, mikä saattaa parhaimmillaan tarjota uusia näkökulmia esimerkiksi päihdetyön käytäntöihin tai ainakin avata keskustelua teemaan liittyen.
  • Rönnqvist, Katariina (2013)
    Tutkimus tarkastelee Yhdysvalloissa vuosina 1970–1979 ilmiöksi muodostuneen elokuvan lajityyppi eläinkauhun pahoina esitettyjä eläinhahmoja. Lähtökohtana on, ettei evolutiivisesti ole pahaa tai hyvää, joten paha eläin esittää elokuvassa jotain muuta kuin itseään tai lajiaan. Kauhuelokuvan kautta voidaan esittää yhteiskuntakritiikkiä ja työstää pelkoja. Tutkimuksessa selvitetään, minkälaisia yhdysvaltalaisia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia kipupisteitä pahat eläimet representoivat sekä miksi juuri eläin asetetaan pahaksi. Eläimen asema länsimaissa ihmisestä erotettuna toiseutena on tarkastelun yksi lähtökohta. Eläin on sallittua asettaa pahaksi, koska länsimaissa rasismiin verrattava lajismi eli kaikkien muiden lajien paitsi ihmisen syrjiminen on vielä sallittua. Tutkimus pyrkii tuomaan tämän yhteiskunnallisen epäkohdan keskusteltavaksi. Tutkimuksen tarkoitus on täydentää ekokriittisen elokuvatutkimuksen kenttää analysoimalla negatiivisia luonnon representaatioita. Tutkimus paikantuu kriittisen kulttuurintutkimuksen ja ekokriittisen elokuvatutkimuksen piiriin. Menetelmänä on käytetty elokuvien ideologiakriittistä lähilukua ja teemoittelua. Menetelmällä analysoidaan pahojen eläinten representaatioita, niiden yhteiskunnallisuutta ja piilomerkityksiä. Aineisto koostuu viidestä pitkästä fiktiivisestä kauhuelokuvasta, jotka ovat saaneet elokuvateatteri- tai televisioensi-iltansa 1970-luvulla ja joissa pääasiallisen uhkan ihmiselle tai yhteisölle tuottaa pahaksi luokiteltava eläin. Elokuvat ovat: Jaws, Willard, Devil Dog: The Hound of Hell, Squirm ja Piranha. Työn teoreettisina työkaluina ovat representaation lisäksi Stuart Hallin käsitys toiseudesta ja Richard Dyerin käsitys stereotyypistä. Elokuvallisen eläimen sekä ekokriittisen elokuvatutkimuksen keskeisiä lähteitä ovat Randy Malamud, Adrian Ivakhiv, Dario Martinelli ja Stacy Alaimo. Pahuuden määrittelyssä käytetään apuna Henry Baconin ja Neil Batherin tutkimuksia. Kauhuelokuvaa käsiteltäessä päälähteet ovat Cyntia Freeland, Kim Newman, Robin Wood ja Asko Alanen. Käsiteltäessä Yhdysvaltojen yhteiskunnallisen tilanteen suhdetta elokuvaan nojataan Michael Ryanin ja Douglas Kellnerin tutkimukseen. Menetelmällinen päälähde on Hannu Salmi. Aineiston avulla päädytään siihen tulokseen, että yksittäinen eläinkauhuelokuva voi esittää sekä oikeistolaisia että vasemmistolaisia arvoja, mutta asettuu selkeämmin toisen näistä kannalle. Oikeistolaisessa elokuvassa paha eläin edustaa liberalismia, feminismiä, 1960-luvun kapinaa ja seksuaalista vapautumista, jotka uhkaavat konservatiivista maailmankuvaa. Vasemmistolaisessa elokuvassa paha eläin edustaa talousahneutta, epäluotettavia auktoriteetteja sekä vanhoillisia ja kahlitsevia sääntöjä. Yleensä eläimen uhka saadaan puretuksi, mutta vain väliaikaisesti. Elokuvien avoin loppu viittaa vuosikymmenen vainoharhaiseen tunnelmaan. Aiemmasta tutkimuksesta poiketen työssä tullaan siihen tulokseen, että paha eläin voi toimia myös halutun yhteiskunnan muodostajana tuhoamalla kaikki hahmot, jotka vievät yhteiskuntaa väärään suuntaan. Yksi syy eläimen asettamisessa pahaksi on sen toiseudella oikeutettu väkivalta sitä kohtaan ja tämän väkivallan katarttinen ja visuaalinen nautinnollisuus. Eläimet tarjoavat sijaisnautinnon katsojalle rikkomalla normeja. Eläinkauhu on konseptoitu tuote ja eläinten pahuus tuottaa rahaa. Pahaa eläintä perustellaan lajismin lisäksi kristinuskolla ja ihmisen tarpeella ulkoistaa oma pahuutensa. Tutkimuksessa nähdään, ettei eläimen esittäminen pahana ole yhdentekevää. Esimerkiksi valkohaista on elokuvan Jaws myötä muodostunut kuva väkivaltaisena hirviönä, vaikka se on todellisuudessa ujo kala.
  • Arppe, Tiina (2000)
    Väitöskirjatutkimuksen kokoavana teemana on pyhän ja pahan välinen suhde sosiologiassa. Siinä pyritään luonnostelemaan "pahan sosiologista teoriahistoriaa pureutumalla pyhän ja kirotun syvällisen liittolaisuuden tematiikkaan, joka on viime aikoina noussut esiin erityisesti ranskalaisessa sosiologisessa keskustelussa. Pyhän ja pahan yhteen nivoutumista tutkitaan neljän ranskalaisen yhteiskuntateoreetikon, Émile Durkheimin, Marcel Maussin, Georges Bataillen ja Jean Baudrillardin kirjoituksissa. Lisäksi väitöskirja sisältää tapaustutkimuksen, jossa pyhän ja kirotun suhdetta koskevaa teoretisointia on käytetty tutkittaessa ranskalaisten eksistentialistien alkoholinkäyttöä Pariisissa 1940-luvulla. Tutkimuksen oppihistoriallisena tavoitteena on yhtäältä osoittaa pahan tai "kirotun" historiallinen paikka sosiologisessa diskurssissa tarkastelemalla Durkheimista lähtevää ranskalaista teoriaperinnettä sekä toisaalta peilata sen kautta kirotun pyhän ongelmaa suhteessa sosiologian klassiseen peruskysymykseen eli kysymykseen yhteisöllisyyden luonteesta. Ensinnäkin tutkimuksessa osoitetaan, että yhteisöllisyys ja hyvä samastuvat ongelmallisella tavalla Émile Durkheimin uskontoteoriassa. Edelleen osoitetaan, kuinka yksinomaan positiiviseksi voimaksi tulkittu pyhä ja sosiaalinen identifioituvat toisiinsa Marcel Maussin magiaa, uhritoimitusta ja primitiivistä lahjanvaihtoa koskevissa esseissä. Tämän jälkeen käsitellään kahta myöhempää ranskalaisteoreetikkoa, Georges Bataillea ja Jean Baudrillardia, jotka edustavat kokonaan toisenlaista tapaa asettaa yhteisöllisyyden ja pyhän välinen suhde: heidän teorioissaan yhteisöllisyyden perustana toimii sosiaalisen positiiviseen totaliteettiin palautumaton "kirottu osa". Molemmat tulkitsevat omalla tavallaan kirotun eräänlaiseksi pelkistymättömäksi toiseudeksi, josta tulee sekä sosiaalisen että sitä koskevan diskurssin perusta (Bataillella kyse on yhteisön positiivista itsemääritystä konstituoivasta eksistentiaalisesta puutteesta, Baudrillardilla taas modernin yhteiskunnan oman toiminnan tuottamasta ironisesta vaillingista). Väitöskirjan ranskalaisten eksistentialistien alkoholinkäyttöä koskevassa osuudessa puolestaan osoitetaan, kuinka pyhän ja kirotun kautta jäsentyvää merkitysrakennetta voidaan hahmottaa kulttuurisissa representaatioissa (sekä älymystön omakuvassa että julkisuuskuvassa) ja sen historiallisuutta tulkita taiteilijoiden ja intellektuellien osakulttuurissa. Väitöskirjan oppihistoriallinen teesi voitaisiin tiivistää seuraavasti: Durkheim hävitti pyhään liittyvät "pahat" affektit yhtäältä työntämällä ne takaisin kultivoimattomaan luontoon, toisaalta valjastamalla ne yhteisöllisen kiinteyden uusintamisen suureen sosiologiseen projektiin; Bataille nosti kyseiset affektit kuolemaa ja saastaisuutta koskevien kollektiivisten kokemusten muodossa yhteisöllisyyden (torjutuksi) perustaksi; Baudrillard puolestaan väittää, että modernissa kulttuurissa paha on paennut objektien maailmaan (jonne se on itse asiassa aina haluttukin työntää), mutta pervertoinut samalla koko yhteisöllisyyden affektuaalisen ulottuvuuden pelkäksi objektinkaltaiseksi rituaalisuudeksi. Yksi keskeinen seuraus pahan teoreettisesta tematisoinnista yhteiskuntateoriassa onkin siinä, ettei yhteisöllisyyden perusta enää asetu positiivisena vaan pikemminkin negatiivisena. Sekä Baudrillardin että Bataillen teorioissa sen muodostaa tietty ylijäämä, "kirottu" osa, joka samalla paradoksaalisesti asettuu uhkaamaan vakiintunutta yhteiskuntajärjestystä ja kulttuuria.